MEKRIJÄRVEN ABSTRAKTIT 1.–2.10.2009 Suomi−viro

MEKRIJÄRVEN ABSTRAKTIT 1.–2.10.2009
Suomi−viro-koodinvaihto Facebookissa
Maria Frick
Helsingin yliopisto
Esitelmäni käsittelee Facebook-verkkoympäristössä tapahtuvaa suomen ja viron vaihtelua.
Analyysin pääpaino on koodinvaihdon pragmatiikassa, eli siinä, miten suomen ja viron vaihtelu
jäsentää tekstiä ja keskusteluita, säätelee osallistumiskehikkoa ja kontekstualisoi sanottua. Aineisto
on koottu Tartossa asuvien tai siellä joskus asuneiden suomalaisten kirjoituksista, mutta mukaan
tulee myös heidän suomalaisten ja virolaisten kavereittensa kirjoittamia kommentteja. Suurin osa
käsittelemistäni esimerkeistä on ns. statusrivejä, jotka kasvavat joskus kommenttien myötä
pidemmiksi keskusteluiksi. Statusrivi on käyttäjän itsensä täyttämä kenttä, jonka hänen
kavereikseen linkittyneet henkilöt näkevät. Statuksessa saatetaan kertoa olinpaikasta, tekemisistä,
mielentilasta, kuulumisista ja suunnitelmista, tai siinä voidaan esittää kutsuja, pyyntöjä, tarjouksia
tai julkaista linkkejä.
Käyttäessään viroa suomen rinnalla kirjoittajat voivat osoittaa paikkaa, eli ilmaista, että kyseinen
asia sijaitsee tai tapahtuu Virossa. Esimerkiksi statusrivillä Risto löysi kuuria siivotessaan
asuntonsa vanhat ovenkarmit oleva vironkielinen sana kuur 'puuvaja' kertoo kirjoittajan puhuvan
virolaisesta asunnostaan. Myös kirjoittajan senhetkinen olinpaikka selviää implisiittisesti
tämänkaltaisista kirjoituksista.
Joskus koodinvaihto liittyy affektisiin ilmauksiin, tai sillä voidaan ilmaista asennonvaihdosta, kuten
siirtymää "objektiivisesta" henkilökohtaiseen sävyyn. Myös eri toimintojen rajakohdissa tavataan
koodinvaihtoa: sillä saatetaan erottaa esimerkiksi kutsu tai kannanotto muusta tekstistä.
Koodinvaihto jäsentää myös kommenttiketjujen muodostamia keskusteluita, joissa voi olla useita
osanottajia: vierusparit (esim. kysymys ja vastaus) ovat usein samankielisiä. Useimmiten
kommentit noudattelevat kommentoitavan statusrivin kieltä, mutta joskus kieleksi valitaan
vastaanottajan äidinkieli, kun taas joskus jokainen käyttää omaa äidinkieltään. Toisinaan käy
niinkin, että kaikki keskustelijat vaihtavat kieltä kommenttiketjun puolivälissä.
Kirjallisuus
Androutsopoulos, J. (2007):'Language choice and code-switching in German-based diasporic web
forums'
The Multilingual Internet (eds Brenda, Susan & C. Herring), pp. 340-361.Oxford: OUP.
Axelsson, Ann-Sofie; Abelin, Åsa; Schroeder, Ralph: Anyone speak Swedish? Tolerance for
language shifting in graphical multi-user virtual environmnets B. Danet & S. Herring (Eds.), The
multilingual Internet: Language, culture and communication online, pp. 362–381.
Danet, Brenda – Herring, Susan C. 2009: Introduction – Welcome to the Multilingual Internet.
Teoksessa Danet & S. Herring (Toim), The multilingual Internet: Language, culture and
communication online, pp. 362–381.
Gumperz, John J. 1982: Discourse strategies. Cambridge University Press, Cambridge.
Kalliokoski, Jyrki 1995: Koodinvaihto ja keskustelun moniäänisyys. Virittäjä 99.
Lappalainen, Hanna 2004: Variaatio ja sen funktiot. Erään sosiaalisen verkoston jäsenten
kielellisen variaation ja vuorovaikutuksen tarkastelua. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Helsinki.
Oja, Anni (2008). Choosing language in Internet conversations between Russians and Estonians.
Kibrik, A. E. jt (Toim.). Computational Linguistics and Intellectual Technologies (602 - 605).
Moskva: РГГУ
Siebenhaar , B. 200 6. ‘Code choic e and code- switching in Swiss- German Internet relay chat roo m s ’.
In Journal of Sociolinguistics , 10(4), pp. 48 1 – 5 0 6 .
Skinstad , Marianne 200 8: Facebook: A Digital Network of Friends. Paper to be presented at the 24th
Conference of the Nordic Sociological Association, University of Aarhus, 14-17 August 2008.
http://www.nordicsociology2008.dk/Papers/Consumption%20and%20lifestyles/marianne%20skinstad
%20-%20consumption%20and%20lifestyles.pdf 14.9.2009
Suomenkielisen suullisen tekstin ymmärtäminen ja kirjoittaminen virolaisilla
opiskelijoilla
Heinike Heinsoo
Tarton yliopisto
Oikeinkirjoituksen periaatteet
• Suomen ja viron oikeinkirjoitusta on sanottu foneettiseksi
• fonologiseksi ja
• foneemi- eli aakkosperiaatetta noudattavaksi
Viron uuden kirjoitustavan esikuvana on pidetty suomen oikeinkirjoitusta.
Näin ollen suomen ja viron oikeinkirjoituksella pitäisi olla paljon yhteistä.
• Suomen kirjakielen kirjaimiin kuuluvat konsonanttimerkit: d, h, j, k, l, m, n, p, r, s, t ja v,
virossa lisäksi z, ž
• Klusiilimerkit b, d, g ovat suomen kirjakielessä erikoisia. Se paljastuu jo foneemiperiaatteen
näkökulman avulla selvästi.
• Viron oikeinkirjoitusopetuksessa on tapana kutsua k:ta, p:tä ja t:tä koviksi klusiilimerkeiksi
ja g:tä, b:tä ja d:tä heikoiksi klusiilimerkeiksi.
• soinnillinen d-kirjain vastaa suomen omaperäisissä sanoissa t:n heikkoa vastinetta,
esimerkiksi pata : padan ja morfologisen periaatteen mukaan on hyvinkin mielekästä
kirjoittaa astevaihteluparit kaikkialla samalla tavalla; Virossa d usein heikossa asteessa
häviää: pada : paja
Sanelutehtävän tulosten erittelyä
Virolaisten ongelmia
• -jälkitavun pitkä vokaali puuttuu virosta: pistest pro pisteestä., harjan pro harjaan, puuhan
pro puuhaan…
• suunnittelu, kiinnostava – pitkän vokaalin jälkeen ei esiinny viron kielessä geminaattaa
• vokaalisointu puuttuu: tavallisin virhe- personaalpronominit minä, sinä; virossa mina, sina
• tällainen, joka useimmiten on ääntämyksessä mukautunut vokaalisointuun: tällänen (tai
paperista luettaessa tälläinen).
Virolainen on oppinut vokaalisoinnun! Sitä korostetaan usein.
Sanan tuttuus ja tuntemattomuus eivät vaikuta erittäin paljon virheisiin.
Sanan tuntemiseen tarvitaan, tietysti merkityksen tuntemisen lisäksi, kuitenkin paljon muutakin
tietoa:
• sanan äänneasu
• sanan taivutusmuodot sekä puhuttuina että kirjoitettuina
• sanan muoto yhdyssanan alkuosana :nainen- nais-(naiskerho), ellei sitä lueta
taivutusmuotoihin kuuluvaksi
• sanan muotojen käyttöä koskevat erityiset lauseopilliset säännöt, esimerkiksi käytetäänkö
paikannimestä sisä- vai ulkopaikallissijoja (Karviassa vai Karvialla).
Vokaalien keston variaatio virolaismuuttajien puhesuomessa – lähdekielen vaikutus
lähisukukielen fonologian omaksumiseen
Hanna-Ilona Härmävaara
Helsingin yliopisto
Esitelmäni perustuu Suomessa asuvien virolaisten puhuman suomen kielen vokaalien keston
variaatiota tarkastelleeseen pro gradu -tutkimukseeni. Tutkimuksen tarkoituksena oli jatkaa
Jääskeläisen (2002) konsonanttien ääntymistä tutkimalla aloittamaa virolaisten puhuman suomen
kielen fonologisten piirteiden kartoittamista.
Tarkasteluni kohteena oli kahden virossa ja suomessa kestoltaan toisistaan poikkeavasti ääntyvän
piirteen edustuminen virolaisten suomenkielisessä puheessa. Tutkittavat piirteet olivat diftongien
jälkikomponentin ja jälkitavun pitkien vokaaliainesten pituus. Tarkastelin myös A-loppuisten
vokaaliyhtymien edustumista jälkitavujen pitkän vokaaliaineksen edustumisen näkökulmasta.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten viron kieli vaikuttaa suomen kielen vokaalien keston
ääntymiseen ja miten keston edustuminen varioi informanteilla. Tarkastelin variaatiota sekä
erilaisissa kielellisissä ympäristöissä että sosiolingvistisiltä taustamuuttujiltaan erilaisilla
informanteilla. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat olivat kontrastiivisessa kielentutkimuksessa,
toisen kielen variaation tutkimuksessa ja sosiolingvistiikassa.
Kontrastiivisen tarkastelun fokuksessa oli siirtovaikutus, jonka esiintymistä ja esiintymisen ehtoja
selvitin tutkimalla kielenpiirteiden edustumisessa esiintyvää variaatiota erilaisissa äänne- ja
leksikaalisissa ympäristöissä. Tutkimukseni keskeisin tulos oli se, että fonologisen tason
siirtovaikutus kytkeytyy leksikaalisen tason ilmiöihin. Siirtovaikutuksen esiintyminen on
todennäköisintä silloin, kun virossa ja suomessa kestoltaan eri tavoin ääntyvä vokaaliaines esiintyy
viron sanamuotoa muistuttavassa sanamuodossa.
Sosiolingvistiseltä kannalta tarkastelin vokaalien keston viron- ja suomenmukaisen edustuksen
variaatiota taustoiltaan erilaisilla informanteillani. Pyrin selvittämään, miten muun muassa
Suomessa asutun ajan pituus, informanttien sukupuoli ja koulutustausta vaikuttavat informanttien
välillä esiintyvään variaatioon. Havaitsin informanttien väliseen variaatioon vaikuttavan ennen
kaikkea Suomessa asutun ajan pituuden. Koska informanttijoukkoni oli melko pieni (9 kpl) ja
taustoiltaan hyvin heterogeeninen, on kuitenkin vaikea sanoa, mitkä muuttujat todella vaikuttavat
virolaisten puhuman suomen variaatioon.
Erityisesti A-loppuisten vokaaliyhtymien edustumisen variaatiota tarkastellessani tein
mielenkiintoisia havaintoja siitä, miten virolaisten puhumaan suomen kieleen vaikuttavat suomen
yleiskielen lisäksi niin viron kieli kuin erilaiset puhesuomen muodotkin. Havaitsin myös virolaisilla
esiintyvän variaation rakenteen poikkeavan suomea äidinkielenään puhuvien variaation rakenteesta.
Kiinnostaviksi jatkotutkimusaiheiksi nousikin viroa äidinkielenään puhuvien puhesuomen
variaation vertaaminen suomen natiivipuhujilla esiintyvään variaatioon ja sosiolingvistisen
kompetenssin kehittymisen tarkastelu taustoiltaan erilaisilla puhujilla.
Verification of crosslinguistic influence
Scott Jarvis
Ohio University/Jyväskylän yliopisto
This paper describes and proposes enhancements to Jarvis’ (2000) methodological framework for
investigating crosslinguistic effects. According to the framework, there are three potential
consequences of transfer in learners’ interlanguage performance, and any compelling argument for
transfer will rely on evidence of at least two of these consequences. These consequences can thus be
thought of as types of evidence, or premises for transfer, and they include the following
phenomena: (1) intra-group homogeneity in the use of the target language by speakers of the same
source language, (2) inter-group heterogeneity in the use of the target language by speakers of
different source languages, and (3) cross-language congruity in learners’ use of both the source
language and target language. These types of evidence for transfer are drawn from comparisons
between individuals, groups, and languages.
The purpose of this paper is to introduce a classification scheme that highlights the relationships
among these types of evidence and also shows that there is yet a fourth type of evidence for
crosslinguistic evidence that has not yet been accounted for within the framework. The fourth type
of evidence is drawn from an intra-language comparison of learners’ performance in relation to
multiple features of the target language that vary with respect to how congruent they are with
corresponding features of the source language. This type of comparison essentially splits the target
language into multiple ‘sub-target languages,’ which allows for simulated between-group
comparisons. The results of an intra-language comparison can provide strong evidence for
crosslinguistic effects that can complement the three other types of evidence, and might even
substitute for inter-group heterogeneity in cases where it is possible to test learners from only a
single source-language background. In this paper, I will illustrate these types of evidence with
examples from Finnish and Finland Swedish learners of English.
Reseptiivinen monikielisyys: mitä suomenkielinen oppija ymmärtää virosta
äidinkielensä pohjalta
Annekatrin Kaivapalu
Tallinnan yliopisto
Reseptiivisellä monikielisyydellä tarkoitetaan sellaista monikielisen kommunikaation tapaa,
jossa vuorovaikutuksessa kukin osallistuja käyttää toisille puhuessaan omaa äidinkieltään ja
ymmärtää toisen kieltä. Reseptiivistä monikielisyyttä on käsitelty pääasiassa sosiaalisena,
sosiokulttuurisena ja kielipoliittisena ilmiönä. Koska kyseessä ovat tilanteet, joissa lingvistiset
resurssit rakennetaan, muotoillaan ja toteutetaan kielenkäyttäjien yhteisissä konkreettisissa
kielellisissä
toiminnoissa,
reseptiivisen
monikielisyyden
periaate
toimii
myös
oppimisprosessissa sekä suullisessa että kirjallisessa vuorovaikutuksessa.
Esittelmässäni pyrin analysoimaan, mitä ja miten suomenkielinen oppija ymmärtää
vironkielisestä kirjallisesta tekstistä oman äidinkielensä pohjalta ilman eksplisiittistä opetusta.
Aineistona käytän 14 Jyväskylän yliopiston suomen kielen opiskelijan viron kielen
alkeiskurssin ensimmäisen tapaamisen aikana kirjoitettuja pohdiskeluja. Tutkimuksen tulokset
osoittivat, että oppijat ymmärsivät läheisestä sukukielestä melko paljon varsinkin lähde- ja
kohdekielen sanaston ja rakenteiden samanlaisuuden vuoksi. Ymmärtämisprosessissa kaikki
kielitasot (fonetiikka, morfologia, syntaksi jne.) olivat mukana ja erityisen tärkeä rooli oli
lausekontekstillä. Olennaisina tekijöinä toimivat myös oppijan strateginen kompetenssi, oman
äidinkielen tuntemus ja metalingvistinen tietoisuus.
Avainsanat: reseptiivinen monikielisyys, lähdekielen vaikutus, kirjallinen teksti, lukeminen,
kielitasot, strategiat, metalingvistinen tietoisuus, suomenkieliset vironoppijat
Spatiaalisesta adpositiosta rektion merkitsimeksi
Leena Kolehmainen
Joensuun yliopisto
Kielihistoriallisia tutkimuksia lukuun ottamatta (vrt. esim. VVSK) suomen kielen tähänastisissa
kuvauksissa ei ole kiinnitetty juurikaan huomiota rektiosuhdetta ilmaiseviin adpositioihin (1–2),
joita voidaan verrata vastaavassa funktiossa esiintyviin paikallissijoihin (3–4):
(1)
(2)
(3)
(4)
ymmärtää hyvän ruuan päälle
kysyä kunniansa perään
pitää suklaasta
ihastua Madonnan musiikkiin
Kielihistoriallinen h-hetki suomen adpositiorektion synnyn kannalta olivat kielikontaktit saksan ja
ruotsin kanssa erityisesti vanhan kirjasuomen kaudella, jolloin lukuisia lähdekielten mallien
mukaisia leksikaalisia ja kieliopillisia innovaatioita käännöslainautui suomen kieleen (vrt. 1–2 vs.
5–6).
(5)
(6)
saksa: sich auf etwas verstehen
ruotsi: förstå sig på någon/något (SAOB, s. v. förstå sig på)
saksa: nach jemandem/etwas fragen
ruotsi: fråga efter något/någon
Osan nykysuomen adpositioiden käyttö rektion merkitsijänä ei ole produktiivista vaan rajoittuu
tiettyjen yksittäisten verbien yhteyteen (vrt. 1). Osa adpositioista taas kuuluu suurempaan
samanlaisista ilmauksista koostuvaan sarjaan, joka toimii produktiivisena mallina uusien ilmausten
muodostamiselle. Yksi produktiivinen rektion merkitsin on esimerkiksi perään (vrt. 2), jonka
käyttöä Kielipankin aineistossa (SKTP-A) suosivat ajatuksia, tunteita ja aistimuksia ilmaisevat
verbit (verba sentiendi) (5) sekä puhumista, ääniä ja kommunikaatiota ilmaisevat verbit (verba
dicendi) (6):
(5)
(6)
haaveilla, haikailla, hätäillä, ikävöidä (jne.) jonkun/jonkin perään
huokailla, itkeä, marista, kotkottaa, voivotella (jne.) jonkun/jonkin perään
Koska diakronisia prosesseja ei ole mahdollista lainata kielestä toiseen (Johanson 2008; 2009),
kielikontaktit ja käännöslainaaminen eivät riitä produktiivisten tapausten (vrt. 5–6) ymmärtämiseen
ja selittämiseen. Rinnalle on oletettava toinen kehityslinja, kielensisäinen kieliopillistuminen.
Tarkastelen esitelmässäni suomen perään-adpositiota rektion merkitsijänä ja vertailen sitä saksan
vastaavan nach-rektion kanssa. Vertailun keskiössä on kieliopillistuminen. Millaisissa
ominaisuuksissa perään- ja nach-ilmausten kieliopillistuminen näkyy sekä millaisin välinein sitä
voidaan kuvata ja sen määrää mitata?
Mainitut lähteet
Johanson, Lars (2008): Remodeling grammar. Copying, conventionalization, grammaticalization.
Teoksessa: Language Contact and Contact Linguistics. Toim. Peter Siemund & Noemi
Kintana. Amsterdam/Philadelphia: John Benjamins. 61–79.
Johanson, Lars (2009): Case and Contact Linguistics. Teoksessa: The Oxford Handbook of Case.
Toim. Andrej Malchukov & Andrew Spencer. Oxford: Oxford University Press. 494–501.
VVKS = Virtuaalinen vanha kirjasuomi. Verkkoaineisto. Saatavilla: http://www.vvks.info/.
Reseptiivinen monikielisyys ja VIRSU
Pirkko Muikku-Werner
Joensuun yliopisto
Euroopan neuvoston kieliohjelmassa on asetettu päämääräksi, että äidinkielen lisäksi hallittaisiin
kaksi vierasta kieltä. Niissä maissa, joissa tilanne on uudehko, on mietitty, miten tavoitteeseen
päästäisiin. Esille on nostettu myös kysymys, millaista kielitaitoa kohti olisi
pyrittävä ja miten alennettaisiin ainakin toisen kielen ymmärtämiskynnystä. Yhtenä taitojen
kertymisen nopeahkona edistäjänä pidetään sukukielten yhteisten ominaisuuksien hyödyntämistä.
Edellä mainitusta taustasta kohoaa ajatus reseptiivisestä monikielisyydestä kielitaidon kehittäjänä.
Reseptiivisellä multilingualismilla (RM) tarkoitetaan tässä yhteydessä erityistä monikielisen
kommunikaation tapaa: vuorovaikutuksessa kukin osallistuja käyttää toisille puhuessaan omaa
äidinkieltään ja ymmärtää toisen kieltä. Molemminpuolisen ymmärtämisen takaamiseksi voidaan
L1:tä hiukan mukauttaa L2:n suuntaan. Reseptiivinen monikielisyys vaatii jonkinasteista tietoa
toisesta, useimmiten (läheisestä) sukukielestä sekä monia muita kielen opiskeluun liittyviä taitoja.
RM:ssä kyse ei ole pidginin käytöstä, koska kielet eivät ole vuorovaikutukseen osallistujille täysin
tuntemattomia. Ilmiötä ei myöskään voi kuvata epätäydelliseksi kielenomaksumiseksi vaan
osoitukseksi kuuntelijan / lukijan hyödyntämistä monenlaisista kielenkäyttöstrategioista. Kuulija /
lukija selvittää kielten samankaltaisuuden perusteella sanan merkityksen, joka on ollut hänelle
aiemmin tuntematon. Passiivinen kompetenssikaan ei siten sovi nimitykseksi, sillä kuulija / lukija
työskentelee aktiivisesti ymmärtääkseen sanotun / luetun.
Tutkimusta on tehty paljon indoeurooppalaisten sukukielten yhteydessä (esim. skandinavinen RM),
mutta teoriaa – ja käytäntöä – olisi varmasti rikastuttamassa esimerkiksi viron ja suomen tutkiminen
RM-tilanteessa. Tässä esitelmässä käsittelen reseptiivistä monikielisyyttä ja alan tutkimusta mutta
lisäksi pohdiskelen, miten aihepiiri soveltuu VIRSUn alaan: miten ja missä yhteydessä reseptiivistä
monikielisyyttä voitaisiin tutkia, ja mitä pedagogisia sovelluksia tutkimuksella voisi olla.
Kommentoin joitakin RM:n perusasioita myös kriittisesti.
Kirjallisuus
Receptive Multilingualism. Linguistic analyses, language policies and dialectic concepts. 2007. Jan
D. ten Thije & Ludger Zeevaert (toim.). John Benjamins: Amsterdam / Philadelphia.
Kielenoppiminen ja kielenkäyttö – tapaustutkimus kolmen suomenoppilaan suomen
kielestä
Leena Niiranen
Høgskolen i Finnmark
Esitelmässäni pohdin kolmen pohjois-norjalaisen peruskoulun yläasteen oppilaan verbien
osaamista. Tiina ja Anna ovat oppineet suomea myös perheessään. Molemmat näistä oppilaista
olivat aloittaneet suomen kielen käyttämisen jo varhaisessa lapsuudessa. Tiina on käyttänyt suomea
jatkuvasti kotikielenään, mutta Anna on käyttänyt suomen kieltä aktiivisesti lähinnä suomen
opetuksessa ollessaan, ja sen lisäksi hän on puhunut suomea suomalaisten sukulaistensa kanssa.
Nämä kaksi oppilasta olivat luokkatovereita, mutta eivät oman kertomansa mukaan käyttäneet
suomea keskenään. Kolmas oppilas, Berit, oli norjankielinen, joka oli aloittanut suomi toisena
kielenä -opinnot peruskoulun alaluokilla ja suomen kieli oli hänelle koulussa opittu kieli.
Esitelmässäni kysynkin sitä, kuinka informanttien kielenkäytön ero vaikuttaa siihen, miten nämä
oppilaat osasivat suomen kielen verbejä ja niihin liittyviä kompleksisia konstruktiota, eli verbi- ja
lauseargumentteja.
Tomasello (2003) kuvaa lapsen kielen oppimista konstruktioiden oppimisena, joka lähtee liikkeelle
yksittäisistä verbeistä ja niihin liittyvistä konstruktioista (item-based constructions). Kun sanasto
laajenee, lapsen kielenkäyttö muuttuu kompleksisemmaksi ja abstraktimmaksi. Kompleksiset
syntaktiset rakenteet, joissa verbit saavat argumentikseen toisia verbejä tai lauseita, ilmaantuvat
lapsenkieleen sen jälkeen kun verbit, joihin tällaiset konstruktiot voivat liityä, on omaksuttu. (Lieko
1992).
Verbit voidaan jakaa konkreettisiin, mentaaleihin ja abstrakteihin (mm. modaaliverbit). Verbit,
jotka kuuluvat näihin semanttisiin pääkategorioihin, saavat erilaisia argumetteja. (Iso suomen
kielioppi 2004; Pajunen 2001).Informanttien verbit suullisessa ja kirjallisessa tuotoksessa on
analysoitu näihin pääkategorioihin. Analyysi osoittaa, että Tiina ja Anna, jotka ovat käyttäneet
suomea myös luokkahuoneen ulkopuolella, eroavat Beritistä siinä, että heidän tuotokseensa kuuluu
verbejä kaikista semanttisista pääkategorioista. Berit sen sijaan käyttää eniten konkreettisia verbejä,
ja häneltä puuttuvat abstraktit verbit kokonaan suullisesta tuotannosta, ja kirjallisessakin
tuotannossa hänellä on käytössä vain yksi modaaliverbi.
Tiinalla on informanteista eniten verbilekseemejä, ja hänellä on myös eniten sellaisia verbejä, jotka
saavat argumentikseen infinitiivin. Annalla on käytössään vähemmän eri verbejä, jotka saavat
infinitiivin kuin Tiinalla. Beritillä konstruktiot, joissa esiintyy verbiketju, koostuvat suullisessa
tuotannossa vain sellaista rakenteista, joissa finiittiverbinä on verbi ’haluta’. Tiina käyttää myös
useita sellaisia verbejä, jotka saavat lauseargumentin. Anna käyttää suullisessa tuotannossa
enimmäkseen vain sellaisia lauseargumentteja, jotka liittyvät verbiin ’sanoa’, ja Beritillä tämä verbi
on ainoa, joka saa lauseargumentin suullisessa tuotannossa. Beritin tuottamat kompleksiset
konstruktiot suullisessa tuotannossa vaikuttavat siten sellaisilta, jotka hän toistaiseksi pystyy
tuottamaan vain yhden yksittäisen verbin avulla (vrt. Tomasello 2003). Beritin tuotantoa voi osittain
selittää luokassa käytetyn oppikirjan avulla. Perussanaston ja -rakenteiden aktiivista osaamista ei
näytä olevan helppo saavuttaa traditionaalisessa luokkahuoneopetuksessa, jos opetusta tarjotaan
vain muutama tunti viikossa. Annan verbien määrä on pienempi kuin Tiinalla, ja siksi hän pystyy
varioimaan tuotantoaan Tiinaa vähemmän, mutta hän osaa kuitenkin tavallisimmat suomen kielen
verbit. Tiina käyttää näistä kolmesta informantista eniten suomea, ja hänellä on, paitsi eniten
verbilekseemejä, myös eniten niihin liittyviä kompleksisia konstruktioita.
Hakulinen, A., Vilkuna, M., Korhonen R., Koivisto V., Heinonen, T.R. & Alho, I. (2004). Iso
suomen kielioppi. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Lieko, A. (1992). The development of complex sentences: a case study of Finnish. Studia Fennica
Linguistica. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Hesinki.
Pajunen, A. (2001). Argumenttirakenne. Asiaintilojen luokitus ja verbien käyttäytyminen suomen
kielessä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Tomasello, M. (2003). Constructing a language: a usage-based theory of language acquisition.
Cambridge, Mass. : Harvard University Press.
Suomen lähteä- ja mennä-verbien korpuspohjainen vertailu
Kristi Pällin
Tallinnan yliopisto
Vaikka viro ja suomi ovat läheisiä sukulaiskieliä, on minema ja mennä-verbeissä tapahtunut
historiallinen erilliskehitys. Suomessa on säilynyt rakenteellisesti kaksi täydellistä rinnakkaista
paradigmaa: mennä : menen ja lähteä : lähden, virossa sen sijaan kaksi vajannaisessa täydennysjakaumassa olevaa paradigmaa: minema : lähen. Erilaiset paradigmat aiheuttavat ongelmia
oppimisessa ja kohdekielen käytössä, sekä ovat kielenoppijoille haastavia: äidinkielen käsitteet
ohjaavat väärään suuntaan. Virolaisen suomenoppijan on siis vaikea määritellä, milloin käyttää
mennä-verbiä ja milloin lähteä-verbiä. Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisia
kollokaatioita kyseiset verbit muodostavat ja milloin niitä saa käyttää synonyymisinä.
Esitelmässäni pyrin korpusanalyysin avulla tarkastelemaan, millaisissa käyttöyhteyksissä suomen
lähteä- ja mennä-verbejä käytetään. Aineistona käytin Tietotekniikan keskuksen CSC:n
tekstikorpuksen vuoden 1995 Helsingin Sanomien osastoja.
Verbien jaottelusta selvisi, että lähteä-verbiä käytetään ilmaisuissa, jossa elollisten olioiden
toiminta alkaa, tai elollinen olio ryhtyy johonkin. Elottomien olioiden kohdalla käytetään lähteäverbiä vain siinä kontekstissa, jossa eloton olio pystyy itse aloittamaan liikkumistaan, joko
moottorin voimalla (esim. juna lähtee), luonnonvoimien avulla (esim. jäät lähtevät) tai irrotessaan
jostakin (esim. nappi lähti). mennä-verbi on yleisempi ja sitä käytetään myös abstrakteissa
ilmaisuissa.
Analyysin tuloksena selvisi, että toiminnan alkua ilmaisevissa kollokaatioissa esiintyy vain lähteäverbi, esimerkiksi lähteä liikkeelle, lähteä siitä. Prosessin kestoa tai teon epätoivottavuutta
ilmaisevissa kollokaatioissa käytetään mennä-verbiä.
Avainsanat: korpustutkimus, kollokaatiot, lähteä- ja mennä- verbit
Kielten sulautuminen suomen ja viron kontaktissa
Helka Riionheimo
Joensuun yliopisto
Morfologian ja morfofonologian ajatellaan olevan vastustuskykyisiä kieltenvälisen vaikutuksen
suhteen, ja erityisesti sidonnaisten morfeemien uskotaan siirtyvän vain harvoin kielestä toiseen.
Stabiilius johtuu luultavasti siitä, että morfologiset rakenteet muodostavat hyvin strukturoituneen ja
sulkeisen systeemin, johon on vaikea integroida kieltenvälisiä piirteitä. Läheisten sukukielten
väliset kontaktit näyttävät kuitenkin olevan tässä suhteessa poikkeus, sillä kun kontaktissa on kaksi
rakenteellisesti samankaltaista ja morfologisesti rikasta kieltä, morfologiselle lainaamiselle on
vähemmän rajoituksia.
Esitelmässäni käsittelen morfologista sulautumista eli kahden kielen morfologisten ja
morfofonologisten elementtien sekoittumista käyttämällä hyväkseni esimerkkejä inkerinsuomen ja
viron välisestä kielikontaktista. Tutkimusaineistona on 1990-luvulla tehtyjä suomenkielisiä
nauhoituksia, joissa on haastateltu Viroon toisen maailmansodan jälkeen muuttaneita
inkerinsuomalaisia. Tässä kontaktissa kaksisuuntainen kieltenvälinen vaikutus (lainaaminen virosta
inkerinsuomeen ja inkerinsuomen aiheuttama siirtovaikutus informanttien puhumassa virossa)
tuottaa suomen ja viron välisiä "kompromissimuotoja", joissa kielten väliset rajat sumenevat.
Suomen ja viron elementit sekoittuvat ja sulautuvat monin tavoin, niin että yksi sananmuoto voi
sisältää fonologisia, morfologisia ja semanttisia aineksia molemmista kielistä.
Aineistossa esiintyvät kieltenväliset hybridimuodot ryhmittyvät useiksi erilaisiksi tyypeiksi.
Sekamuodot voivat esimerkiksi olla suomenkielisen vartalon ja viron kieliopillisen suffiksin
yhdistelmiä (koatasimma, äititepäivä, panep), pleonastisia muotoja, joissa on sekä suomen että
viron kieliopillinen morfeemi (veisimme, istuup, käyväkse), tai suomen ja viron taivutusmuotojen
kontaminaatioita (lõppus, naero, otsit). Esitelmässä esittelen lähemmin kieltenvälisen vaikutuksen
monimuotoisuutta ja etsin variaation joukosta yleisiä linjoja.
Korpuspohjainen tutkimus vironkielisten suomenoppijoiden
sisäpaikallissijojen käytöstä
Keaty Siivelt
Tallinnan yliopisto
Esitelmässä tarkastellaan vironkielisten suomenoppijoiden sisäpaikallissijojen käyttöä suomen
oppijankielen korpuksessa (International Corpus of Learner Finnish - ICLFI). Oppijankielen
tutkiminen antaa mahollisuuden käsitellä sekä lähdekielen vaikutusta että myös oppijankielelle
itselleen ominaisia piirteitä. Oppijankielen tutkimus on ensinnäkin merkittävä syystä, että sen avulla
voi muokata kielen opettamisprosessia kielen oppijan tarpeisiin (Eslon 2007: 98). Esitelmässäni
pyrin analysoimaan, miten vironkieliset suomenoppijat käyttävät sisäpaikallissijoja ja millainen on
mahdollinen lähdekielen vaikutus.
Tutkimuksen lähtökohtana oli viron ja suomen sisäpaikallissijojen kontrastiivinen analyysi, jonka
tuloksia on mahdollisen lähdekielen vaikutuksen selvittämiseksi verratu sisäpaikallissijojen
korpuspohjaisen analyysin tuloksiin. Korpuspohjainen tutkimus takaa laajan aineiston vuoksi
tulosten paremman yleistettävyyden. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että vironkielisille oppijoille
aiheuttavat eniten ongelmia suomen ja viron morfologian ja fonologian eikä morfosyntaksin väliset
eroavaisuudet. Tuloksista selvisi että lähdekielen vaikutuksen kannalta ovat olennaisia kaikkien
kielitasojen lähde- ja kohdekielen väliset samanlaisuudet ja eroavaisuudet. Samanlaisuudet kielten
eri kielitasoilla saattavat vahvistaa mahdollista positiivista lähdekielen vaikutusta.
Avainsanat: oppijankieli, korpuspohjainen tutkimus, oppijankielen universaalit, kontrastiivinen
analyysi, lähdekielen vaikutus, vironkieliset suomenoppijat
Eslon, Pille 2007: Õppijakeelekorpused ja keeleõpe. - Tallinna Ülikooli keelekorpuste optimaalsus,
töötlemine ja kasutamine. Eesti filoloogia osakonna toimetised 9 / Toim. P. Eslon. Tallinn: TLÜ
Kirjastus, 87 – 120.
Maahanmuuttaja asiakkaana: näkökulmia työvoimaneuvojan kielellisiin
valintoihin
Tarja Tanttu
Joensuun yliopisto
Millaista viestintä- ja vuorovaikutusosaamista tarvitsee työvoimaneuvoja, jonka tehtävänä on
maahanmuuttaja-asiakkaiden palveleminen? Millaista suomea näissä asiointitilanteissa
puhutaan?
Suomi on verrattain nuori maahanmuuttomaa. Vuonna 2005 Suomessa oli noin 122 000
maahanmuuttajaa, ja määrä on ollut voimakkaassa kasvussa (www.mol.fi). Yhteiskunnallista
keskustelua on käyty työperäisen maahanmuuton edistämisestä ja maahanmuuttajien
kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Millaista viestintäkompetenssia ja suomen kieltä
esimerkiksi maahanmuuttajia työssään kohtaavat viranomaiset tarvitsevat tässä uudessa
tilanteessa?
Maahanmuuttaja-asiakas saattaa osata suomea vasta vähän, ja lisäksi suomalaisen
viranomaisasioinnin käytänteet voivat olla hänelle vieraita. Asiointikeskustelu on monella
tavalla epäsymmetrinen vuorovaikutustilanne, ja työvoimaneuvojan on osattava sekä sopeuttaa
kieltään maahanmuuttaja-asiakkaan kielitaidon mukaan että tarvittaessa selittää myös
asiointikäytänteitä siten, että asiakas voisi ymmärtää, mitä tilanteessa tapahtuu.
Maahanmuuttajatyötä tekevän viranomaisen näkökulmasta asiointikeskustelussa keskeistä onkin
usein juuri sanoman perillemeno ja sen varmistaminen: ymmärtääkö asiakas todella, mistä on
kysymys, miten hänen odotetaan toimivan – ja miksi?
Maahanmuuttajat viranomaistapaamisissa on Joensuun yliopiston suomen kielen oppiaineen
tutkimushanke, jossa pyritään selvittämään muun muassa virkakielen ja viranomaisasioinnin
ominaisuuksia
sekä
maahanmuuttajien
ja
virkailijoiden
kommunikaatioja
kompensaatiostrategioita suomen kielen oppimisen näkökulmasta. Aineistona ovat
viranomaisten ja maahanmuuttajien autenttiset asiointitilanteet sekä taustahaastattelut.
Esitelmässä
käsitellään
maahanmuuttajatyötä
tekevän
työvoimaneuvojan
vuorovaikutusosaamista ja kielellisiä valintoja ennen kaikkea toiminnan epäsymmetriseen
vuorovaikutustilanteeseen sopeuttamisen näkökulmasta.
Vuorojen vaihtuminen suomalaisissa ja virolaisissa arkikeskusteluissa
Anna Vatanen
Helsingin yliopisto
Perehdyn esitelmässäni suomalaisten ja virolaisten arkikeskustelujen vuoronvaihtoon
keskustelunanalyyttisella menetelmällä (esim. Sacks ym. 1974, Schegloff 2007) sekä
vuorovaikutuslingvistisen syntaksin ja prosodian tutkimuksen keinoin (esim. Couper-Kuhlen &
Selting 1996 ja 2001; Schegloff, Ochs & Thompson 1996). Aineistona on tunti suomalaista ja tunti
virolaista tuttavien välistä arkista kasvokkaiskeskustelua. Tärkeimmät käsitteet liittyvät
vuorottelujäsennykseen: vuoron rakenneyksikkö (VRY), jona toimii puhutun kielen yksikkö
lausuma, sekä vuoronvaihdon mahdollistava kohta (VMK), joka sijaitsee VRY:iden välissä.
(Käsitteistä ks. esim. Ford & Thompson 1996, Ford, Fox & Thompson 1996, Selting 1996, 2000.)
Myös puhujanvaihdossäännöstö (ks. Sacks ym. 1974) on esitelmässä tarkastelun kohteena.
Keskustelussa vuoron vastaanottajat havainnoivat mm. vuoron/VRY:n syntaksia, prosodiaa,
semantiikkaa ja pragmatiikkaa ja päättelevät näiden perusteella, milloin seuraavan vuoron voi ottaa
(ks. em. viitteet). Vuorottelu on sujuvaa silloin, kun siinä ei esiinny pitkiä taukoja tai pitkiä
päällekkäisyyksiä eikä kesken jääneisiin vuoroihin palata. Pitkät tauot tai päällekkäisyydet ja
kesken jääneisiin vuoroihin palaaminen taas voivat tehdä vuorottelusta sujumatonta.
Sekä suomalaisissa että virolaisissa keskusteluissa vuorot vaihtuvat tavallisimmin VMK:ssa.
Vuorottelu on tällöin sujuvaa. Vuoron vaihtuminen muualla kuin VMK:ssa (eli kesken VRY:n) ei
ole puhujanvaihdossäännöstön mukaista, mutta silti sitä tapahtuu sekä suomalaisissa että
virolaisissa keskusteluissa. Ilmiö on tutkittavissa kielissä kuitenkin erilainen. (Vatanen 2008.)
Suomalaisissa keskusteluissa vuoron ottaminen kesken VRY:n yleensä häiritsee vuorottelun
sujuvuutta, ja tällaiseen vuoronvaihtoon suhtaudutaan yleensä ongelmallisena. Näitä tapauksia on
suomalaisissa keskusteluissa kuitenkin melko vähän, ja ne ovat keskenään erilaisia.
Virolaisissa keskusteluissa uuden vuoron alkaminen kesken VRY:n ei yleensä näytä aiheuttavan
vuorotteluun ongelmia. Tapauksia on aineistossa melko paljon, ja ne ovat melko samanlaisia
keskenään: syntyvä päällekkäisyys jää lyhyeksi, kun edellinen puhuja lopettaa vuoronsa pian
kesken eikä enää palaa kesken jääneeseen vuoroonsa. Vuorottelun sujuvuus ei täten yleensä
häiriinny.
Vuoronvaihto VMK:n ulkopuolella ei yleensä ole vuorottelusäännöstön mukaista. Esittelemäni
tutkimustulokset herättävät siis kysymyksen siitä, millaisia tavallisen, arkisen vuoronvaihdon keinot
ja säännöt erityisesti virolaisissa keskusteluissa ovat, ja onko vuorojen valmiudella niissä sittenkään
merkitystä, kuten on oletettu. Tähän minulla on tarkoitus tulevassa tutkimuksessani perehtyä.
Viitteet:
COUPER-KUHLEN, ELIZABETH & SELTING, MARGRET 1996: Towards an interactional
perspective on prosody and a prosodic perspective on interaction. In Prosody in Conversation.
Interactional studies, E. Couper-Kuhlen & M. Selting (eds), pp. 11–56. Cambridge University
Press, Cambridge.
–––– & SELTING, MARGRET 2001: Introducing interactional linguistics. In Margret Selting and
Elizabeth Couper-Kuhlen (eds), Studies in interactional linguistics. Studies in Discourse and
grammar 10 pp. 1–23. John Benjamins Publishing Company, Amsterdam/Philadelphia.
FORD, CECILIA & FOX, BARBARA A. & THOMPSON, SANDRA A. 1996: Practices in the
Construction of Turns: the 'TCU' revisited. – Pragmatics 6(3) pp. 427–454.
–––– & THOMPSON, SANDRA A. 1996: Interactional units in conversation: syntactic,
intonational, and pragmatic resources for the management of turns. In Elinor Ochs, Emanuel A.
Schegloff & Sandra A. Thompson (eds) Interaction and grammar pp. 134–184. Studies in
interactional sociolinguistics 13. Cambridge University Press, Cambridge.
SACKS, HARVEY & SCHEGLOFF, EMANUEL & JEFFERSON, GAIL 1974: A simplest
systematics for the organization of turn-taking for conversation. – Language 50 pp. 696–735.
SCHEGLOFF, EMANUEL A. 2007: Sequence Organization in Interaction. A primer in
conversation analysis, vol. 1. Cambridge University Press, Cambridge.
–––– & OCHS, ELINOR & THOMPSON, SANDRA A. 1996: Introduction. In Elinor Ochs,
Emanuel A. Schegloff & Sandra A. Thompson (eds) Interaction and grammar pp. 1–51. Studies
in interactional sociolinguistics 13. Cambridge University Press, Cambridge.
SELTING, MARGRET 1996: On the interplay of syntax and prosody in the constitution of turnconstructional units and turns in conversation. – Pragmatics 6 pp. 357–388.
–––– 2000: The construction of units in conversational talk. – Language in Society 29 pp. 477–517.
VATANEN, ANNA 2008: Päällekkäispuhunta suomalaisessa ja virolaisessa arkikeskustelussa:
mitä, missä ja milloin. Master’s thesis, University of Helsinki, Department of Finnish language
and literature.