ProMentor Mediuutisissa 8.1.14

Transcription

ProMentor Mediuutisissa 8.1.14
6
MEDIUUTISET 8.1.2014 NRO 1–2
SUSA JUNNOLA
teema: lääke&jakelu
Proviisori
sparraa
toista
Mentorityöskentelyssä tärkeintä on
luottamuksen syntyminen, sanovat
proviisorien mentorointiohjelmaan
osallistuvat.
Teksti: Ursula Grönvall
N
yt oli hyvä hetki pysähtyä pohtimaan, miten työssä voisi kehittyä.
Näin perustelee proviisorien
mentorointiohjelmaan mentoroitavaksi lähtenyt Anu Gummerus valintaansa. Tavallisesti hän ei ole tavannut innostua vastaavantyyppisestä toiminnasta.
– En yleensä lähde tällaisiin mukaan. Mutta
tällä hetkellä olen työtehtävässä, jossa kaipaan
vanhemman kollegan neuvoja ja näkemystä
siitä, miten voin kehittyä työssä, Gummerus
sanoo.
Hän työskentelee farmaseuttista tuotekehitystä, laboratorioanalytiikkaa, kliinisiä lääkeja laitetutkimuksia, terveystaloustieteellisiä
palveluja sekä viranomaispalveluja tuottavan
Medfiles Oy:n viranomaispalveluyksikön operatiivisena johtajana. Työhön kuuluu esimiestehtäviä ja käytännön töiden järjestelyä.
– Kaipasin sitä, että nyt kerta kaikkiaan
otan sen ajan, että saan puhua asioista. Tähän asti olen urallani aina mennyt eteenpäin
sen enempää miettimättä, Gummerus sanoo.
Aiemmin hän on työskennellyt farmaseuttina ja proviisorina apteekissa sekä asiantuntijana eri yrityksissä.
Mentorikin laittaa itsensä likoon
Proviisoriyhdistyksen ProMentor-ohjelma
käynnistyi lokakuun loppupuolella. Aloitusseminaari kokosi kaikki osallistujat yhteen. Sen
jälkeen mentorointi jatkuu pareittain.
J kk Ni
Jukka
Niemi,i
millaisia asioita
haluat välittää
mentoroitavallesi?
A Gummerus,
Anu
G
mitä odotat
mentoriltasi?
– Haluaisin välittää avarakatseisuutta. Proviisorin uralla voi tehdä hyvin
monenlaisia tehtäviä. Ei
kannata ajatella kapeaalaisesti. On iso juttu, jos
pystyy avartamaan ajatteluaan.
Gummerus on ehtinyt tavata mentorinsa Jukka Niemen kerran aloitusseminaarin
jälkeen. Niemi on Yliopiston Apteekin toimitusjohtaja ja apteekkari. Sitä ennen hän työskenteli Oriola Oy:n toimitusjohtajana vastaten
lääkkeiden tukkukaupasta Suomessa ja Baltian maissa.
Mentori Niemestä tuli, kun Proviisoriyhdistys houkutteli hänet mentorointiohjelmaan
mukaan.
– Tietysti aluksi epäröin ja mietin, mitä
mentorointi ylipäätään on. En ole ollut mentorina enkä mentoroitavana, Niemi sanoo.
– Hyviä keskusteluja
ainakin. Uskon, että saan
kokeneemman kollegan
näkemystä alaan. Vaikka
mentori ei pysty sanomaan, että tee näin tai
noin, niin ehkä häneltä
tulee jonkinlaista vahvistusta omaan toimintaan.
Tai tajuaa, että jokin asia
voi olla parempi tehdä eri
tavalla.
Hän kuitenkin lähti mukaan, koska ajatteli,
että hänen laaja kokemuksensa alasta voi hyödyttää mentoroitavaa.
– Motiivi oli myös se, että on mielenkiintoista nähdä, mitä tämä oikein on. Ja itsekin
joutuu laittamaan itsensä likoon.
Valmiita vastauksia ei tule
Niemi ja Gummerus aikovat tavata noin joka
toinen kuukausi ennen ensi syksynä pidettävää päätösseminaaria.
Tarkkaa ohjelmaa tapaamisille ei vielä ole,
mutta Gummerus aikoo laatia keskustelutar-
Kun tavoitteet ovat edes
jollain tavalla selvät,
ollaan jo pitkällä.
Välikysymys
Onko reseptien voimassaolon pidentämisessä järkeä?
Lääkereseptien kahden
vuoden voimassaoloaika
tuo kolmen miljoonan
säästöt, arvioi hallitus.
Lääkereseptien voimassaoloaika
pitenee vuodesta kahteen. Muutos on osa hallituksen rakennepakettia. Hallitus arvioi, että se tuo
kolmen miljoonan euron säästöt
vuonna 2017, koska reseptien uusimiseen liittyvät vastaanottokäynnit
vähenevät.
Miltä reseptien voimassaoloajan
piteneminen kuulostaa, Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto
Ihalainen?
– Muutoksessa on järkeä, vaikka ei
ihan kaikkien reseptien kohdalla.
Kun potilaalla on pitkäaikaislääkitys krooniseen ongelmaan ja hoito on hyvässä tasapainossa, välikontrollit voi hoitaa muutenkin kuin lääkärin vastaanotolla käymällä. Ja kun
resepti on olemassa, on lääkkeen
saanti kunnossa ja lääkärin on helppo esimerkiksi muuttaa annostusta
tai sanoa, että jatketaan näin.
Jos lääkäripulasta kärsivässä terveyskeskuksessa lääkäri vain uusii
mekaanisesti eteen tuotuja reseptejä, se on oppineen ajan hukkakäyttöä. Maailma muuttuu sähköisemmäksi, eikä potilaan ja lääkärin
yhteydenpidon tarvitse enää olla
nenästä nokkaan tapaamisia reseptilomakkeita täyttäen. Lääketurvallisuutta ei taata mekaanisella uusimi-
sella, vaan tärkeää on varata aikaa
hoidon alkumääritykseen.
Onko kahden vuoden voimassaoloajassa riskejä?
– Väärinkäyttöriskin omaavilla lääkkeillä kahden vuoden voimassaoloaika ei ole paras mahdollinen. Mutta apteekki toimittaa kuitenkin vain
kolmen kuukauden lääkkeet kerrallaan sairausvakuutuskorvauksen
saamisen takia.
Proviisoriyhdistyksen toiminnanjohtaja (vs.) Henna Halonen,
Miksi Proviisoriyhdistys vastustaa
reseptien kahden vuoden voimassaoloaikaa?
– Olemme huolissamme lääkehoidon seurannasta. Siihen tulee kiinnittää huomiota. Esimerkiksi pitkäaikaissairaiden iäkkäiden kohdalla
on erityisen tärkeää, miten lääkehoidon seuranta toteutuu. Proviisoriyhdistyksen mielestä lääkemääräyksen
voimassaoloajan muutos voi tuoda
enemmän kustannuksia kuin sillä
on arvioitu säästettävän.
MEDIUUTISET 8.1.2014 NRO 1–2
7
Lääkkeiden välittäjiä aletaan valvoa
Tämän vuoden alusta lääkkeiden logistisen ketjun valvonta on laajentunut kattamaan myös lääkkeen välittäjät. Niiden on rekisteröidyttävä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ylläpitämään rekisteriin.
Lääkealan toimijoita velvoitetaan ilmoittamaan viranomaisille lääkeväärennöksiä koskevat epäilyt. Lääkelain muutoksella saatetaan voimaan EU:n lääkeväärennösdirektiivin säännökset. Suomessa ei ole havaittu
lääkeväärennöksiä lääkkeiden laillisessa jakeluketjussa.
Lääkeuutisia
DIABETES
peita jäsentävän tavoitesuunnitelman keskusteluille. Muuten on vaara, että keskustelu vain velloo eri aiheisiin.
– Kun tavoitteet ovat edes jollain
tavalla selvät, ollaan jo pitkällä. Tärkeintä on, että keskustelut ovat luottamuksellisia meidän välillämme,
Gummerus sanoo.
Ensimmäinen tapaaminen Niemen kanssa meni pitkälti tutustumiseen ja sen läpikäymiseen, mitä
kumpikin on tehnyt.
Valmiita vastauksia mentori ei
mentoroitavalleen anna.
– Ehkä kysymällä, kyseenalaistamalla ja haastamalla autan mentoroitavaa miettimään asioita uudesta
näkökulmasta. Sitä kohti mennään
tapaamisissa. Minulla on tunne, että
hitaasti kiiruhtaen edetään, Niemi
sanoo.
Hän uskoo, että mentorina toimiminen hyödyttää häntä itseäänkin.
– Varmasti viestinnälliset ja vuorovaikutustaidot kehittyvät. Joutuu
pohtimaan asioita toisenlaisesta näkökulmasta. Sitä kautta kehittyvät
varmasti omatkin esimiestaidot. Ja
on iloinen asia, että matkan varrella kertyneitä kokemuksia pystyy jakamaan.
FAKTA
ProMentor
μ Proviisoriyhdistyksen ProMentor
on ensimmäinen proviisorien ja proviisoriopiskelijoiden oma mentorointiohjelma.
μ Proviisoriyhdistyksen jäsenkyselyn mukaan mentoroinnille oli selkeä
tarve.
μ Ohjelman ensisijainen tavoite on
välittää farmasian alan eri sektoreiden hiljaista tietoa proviisoreilta
toisille ja auttaa proviisoreita uusien
urapolkujen luomisessa.
μ Ensimmäisessä, lokakuussa käynnistyneessä ohjelmassa on mukana
kymmenen mentorointiparia.
μ Ohjelman väliseminaari järjestetään ensi vuoden maaliskuussa ja
päätösseminaari elokuussa.
LÄHDE: PROVIISORIYHDISTYS
Voiko muutos olla apteekeille
mahdollisuus nostaa profiilia ja
tarjota esimerkiksi uudenlaisia
palveluja?
– Ehdottomasti. Tämä voi tuoda uusia mahdollisuuksia, kunhan terveydenhuollossa sovitaan yhteisistä toimintatavoista ja hyödynnetään sähköisiä tietojärjestelmiä tiedonvälityksessä yksiköiden välillä. Apteekki voisi olla paikka, missä lääkehoidon seurantaa voisi kehittää uudella tavalla.
Ursula Grönvall 040 342 4682
[email protected]
Trajenta erityiskorvattavaksi
Lääkkeiden hintalautakunta on hyväksynyt linagliptiinia sisältävän Trajentan erityiskorvattavaksi sadan prosentin korvausluokkaan diabeteksen
hoidossa.Erityiskorvattavuus tulee voimaan helmikuun alussa.
Valmiste on tarkoitettu tyypin 2 diabetesta sairastavien aikuispotilaiden hoitoon parantamaan
glukoositasapainoa. ug
DIABETES
Jentadueto erityiskorvattavaksi
Lääkkeiden hintalautakunta on hyväksynyt linagliptiinia ja metformiinia sisältävän Jentadueton
erityiskorvattavaksi sadan prosentin korvausluokkaan diabeteksen hoidossa.
Erityiskorvattavuus tulee voimaan helmikuun
alussa.
Valmiste on tarkoitettu tyypin 2 diabetesta sairastavien aikuispotilaiden hoitoon parantamaan
glukoositasapainoa. ug