Perinnepäivät vietettiin Hämeenlinnassa

Transcription

Perinnepäivät vietettiin Hämeenlinnassa
ATOP:N ja PL:n EVP-yhdistyksen PERINNEPÄIVÄT Parolannummella ja Hämeenlinnassa 22. 23.3.2014
Lauantaina 22.3.2014 runsas joukko Perinnepäiville osallistujia kokoontui Panssariprikaatiin jossa hyvän
opastuksen johtamina päädyttiin majoitukseen. Siellä oli ekana tehtävänä selviytyä perinteisestä punkan
teosta. Hommasta selvittiin ja sitten päästiin maistamaan nykypäivän mukaista sotilasmuonaa. Ei ruokalaan
vaan varuskuntaravintola Rubeniin.
Seppeleenlaskuun osanottajat kokoontuivat
Mannerheim- ristin ritarien kunniaksi
28.6.2002 paljastetulle muistomerkille.
Kuvassa vasemmalla Keijo Koivisto, Juhani Suni
ja Pertti Heikkilä laskemassa seppelettä.
Prikaatin esittelyn suoritti eloisasti prikaatin
komentaja eversti Pekka Järvi. Hän ei aloittanut
esittelyään perinteisesti, että ”jo muinaiset
roomalaiset aikoinaan” mutta toi selkeästi sen
miten Parolannummella on olut taistelevaa sotaväkeä jo
1500- luvulta. Siitä ajasta on tietysti todella pitkä
harppaus nykypäivään. Siihen nykypäivään jossa
simulaattorit ovat astuneet tuntemamme äksiisi
koulutuksen tilalle. On toki myönnettävä, että kehitys on
kulkenut todella reippain askelin eteenpäin. Me
osallistujat emme juurikaan tunnistaneet moniakaan
nykyaikaisia laitteita ja välineitä. Tunnistaminen oli toki
riipuksissa siihen kuinka monta vuotta oli kulunut siitä
kun kyseinen osanottaja oli vaihtunut aktiivista toimijasta
aktiiviseksi eläkeläiseksi.
Pertti Heikkilä kiittää eversti Pekka
Järveä hyvästä esityksestä ja luovuttaa
hänelle ammattikuntamme historian.
Kapteeni Ari Viitala esitteli
panssarivaunuja.
Perinteisten Sotilaskodin munkkikahvien jälkeen valmistauduttiin illan ohjelmiin.
Ensimmäinen kohde oli Linnan kasarmialueella oleva Militaria. Sotahistoriallinen museo, joka
esittelee Maavoimien kolmen aselajin: tykistön, pioneerien ja viestin historiaa. Museo toimii
samoissa tiloissa missä aikaisemmin oli Tykistömuseo. Tutustumiseen varattu aika oli kovin lyhyt
museon taso ja esineistön runsaus huomioon ottaen. Moni osallistuja totesi tulevansa uudestaan
paremmalla ajalla. Museon palvelua täydentää monipuolinen myymälä ja ravintola. K
Museomestari
IlkkaVahtokari toimi
esittelijänä museokierroksella.
Ravintola olikin seuraava kohde. Ravintola Seiska Suomen kasarmeilla johon kokoonnuttiin
veljesillalliselle. Olipa Seiskan henkilökunta valmistanut hyvän ja runsaan illallisen. Seiskan
kohtalo kerhoravintolana on valinkauhassa kun Senaattikiinteistö on kauppaamassa koko Suomen
kasarmialuetta.
Paistista päästyämme Päällystöliiton Evp-yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Heikkilä luovutti
yhdistyksen standaarin Atte Kainulaiselle joka oli jättänyt hallitusvastuun jo vuosi sitten.
Päällystöliiton puheenjohtaja Sakari Vuorenmaa peräänkuulutti omassa puheenvuorossaan
yhteenkuuluvuutta. Ari Pakarinen toi Panssari Prikaatin komentajan eversti Pekka Järven
tervehdyksen.
Ali-toimi-ja opistoupeerit ry:n puheenjohtaja Keijo Koivisto toi puheessaan esiin huolensa
perinteiden materiaalisesta talteenotosta. Hän kehotti kuulijoita kiertelemään kirpputoreja ja
kääntymään ATOP:n puoleen mikäli jotain merkittävää löytyy. Tekisimmekö me jalkeilla olevat
elinsiirtotestamentin tapaisen jälkisäädöksen jolla kaikki omaisille tarpeeton ammattiimme liittyvä
perinneaineisto toimitettaisiin ATOP:n haltuun?
Iloinen seuranpito jatkui lähes puolille öin ennen kuin siirryimme takaisin Parolaan.
Sunnuntaiaamuna osanottajat olivat taas Ravintola Seiskassa ja runsaan aamupalan kimpussa.
ATOP:n vuosikokouksella jatkettiin päivää jo klo 09.30 aikaan. Avauspuheessaan puheenjohtaja
Keijo Koivisto esitti hiljaista hetkeä viime vuonna menehtyneen hallituksen pitkäaikaisen jäsenen
Tapani Mäen muistolle.
Kokouksen puheenjohtajaksi
valittiin yksimielisesti Juha
Lampela ja sihteeriksi
Perinnepäivien järjestelijä Ilkka
Vahtokari.
Sääntömääräiset
vuosikokousasiat käsiteltiin
sopuisasti. Edes
henkilövalinnat ei tuottanut vaikeuksia. Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Keijo Koivisto
Hallituksen jäsenmäärää lisättiin yhdellä Jaakko Nymanille myönnettiin ero omasta
anomulsestaan. Hänen tilalleen yhdeksi vuodeksi tuli valittua Hannu Tapanainen Sumiaisista.
Muut valitut ovat Risto Manninen Lappeenrannasta, Asko Nieminen Tampereelta, Juhani Ranta
Karkkilasta, Jyrki Lukkarinen PL:n edustaja Lappeenrannasta. Toiminnantarkastajaksi Pauli
Partanen Jyväskylästä, varalle Markku Toivanen Lappeenrannasta.
Väliaikakahvien jälkeen jatkettiin EVP-yhdistyksen vuosikokouksella. Avauspuheessaan
puheenjohtaja Pertti kertoi suosittujen tuettujen saannin jatkuvan. Hän mainosti myös Kesäpäiviä
jotka pidetään Turussa 16. – 17.8.2014 ja siihen liittyy risteily Viking Crasella. Hän kehotti osanottajia
pistämään nyt jo ajankohta kalenterieihin, risteilyhinta tulee olemaan huomattavan edullinen. Asiasta
tiedotetaan kotisivuilla heti kun kaikki palikat on paikoilleen ja kevään aikana myös Päällystölehdessä.
Vuosikokouksen toimihenkilöinä jatkoivat samat kuin ATOP:n vuosikokouksessa. Hallitukseen valittiin Esa
Barsk Rovaniemeltä. Markku Virtanen Helsingistä, Matti Lehtola Säkylästä. Toiminnan tarkastajiksi Harri
Ojanen ja Valto Vainio Helsingistä. Varalle Tapani Saari ja Kari Takussaari Helsingistä.
Kuvassa vasemmalla toiminnantarkastaja Harri
Ojanen lukee tarkastuskertomusta. Kuvassa
oikealla Valto Vainio.
Kokousvalmistellut ja toteutus olivat todella
mallikkaasti hoidettu. Pöytäkirjat valmistuivat
kokouksen aikana ja olivat pöytäkirjan tarkastajien
luettavina muutama minuutti kokouksen jälkeen.
Puheenvuorossaan Päällystöliiton puheenjohtaja
Sakari Vuorenmaa valotti Päällystöliiton näkymiä
jäsenmäärän vähenemisen myötä. Hänen
mukaansa kohta on käsillä aika jolloin EVPyhdistyksessä on enemmän jäseniä kun
Päällystöliitossa.
Teksti ja kuvat Tapani Flyktman