Uuden oriflamelaisen aloitusohjelma

Transcription

Uuden oriflamelaisen aloitusohjelma
UUDEN
ORIFLAMELAISEN
ALOITUSOHJELMA
3 ENSIMMÄISTÄ TILAUSJAKSOA • VOIMASSA JAKSOSTA 1/2015 ALKAEN
Suomen Oriflame kuuluu kansainväliseen
Oriflame Cosmetics -konserniin, joka on
listattu Tukholman pörssissä. Toimintaa on
yli 60 maassa, ja niissä Oriflame-edustajia
noin kolme miljoonaa. Suomessa Oriflamen
kosmetiikkaa ja Wellness-tuotteita myy noin
12.000 edustajaa. Oriflame on ollut suoramyynnin luotettava edelläkävijä Suomessa
vuodesta 1968.
POLKU
1
2. TILAUSJAKSOSI
3. TILAUSJAKSOSI
ALOITUSMATERIAALI & LAHJA
3 TUOTTEEN IHONHOITOPAKETTI
ORIFLAME-PROFILOITU TUOTEBOKSI
Kun teet 110 kampanjapisteen* tilauksen, saat aloitusmateriaalin,
johon sisältyy mm. kosmetiikkatuotteiden näytteitä ja näytepussukka.
Lisäksi sinulle postitetaan erikseen tarpeellisia painotuotteita, jotka
helpottavat aloitusta. Saat myös tervetuliaislahjan ja tilaajalahjan
tilauksesi mukana kaupan päälle. Ensimmäinen tilauksesi on postikuluton!
Kun teet vähintään 110 KP:n tilauksen toisella aloitusjaksollasi, saat lahjaksi kolme päivävoidetta, joiden arvo
on 112€. Tuotteet tarttuvat tilaukseesi veloituksetta ja
automaattisesti, joten sinun ei tarvitse tilata niitä erikseen.
Tee kolmannellakin jaksollasi tilaus. Kun 3 ensimmäisen jaksosi
tilausten yhteissumma on vähintään 330 KP:tä, saat tilauksesi mukana automaattisesti lahjaksi tilavan ja tyylikkään Oriflame-profiloidun
tuoteboksin!
I3
KAIKK
0€
0€
Oriflamen tuotteet perustuvat moderniin
ihonhoitoteknologiaan ja luonnon aktiiviaineisiin. Tuotteita ei testata eläimillä eikä niitä
pakata moninkertaisesti. Oriflame tarjoaa
turvallista kauneutta ja hyvää oloa koko
perheelle.
*Kampanjapisteellä tarkoitetaan esitteessä olevan myyntihinnan ja edustaja-alennuksen erotusta.
Til.nro 24181
2
Jos toisen aloitusjaksosi tilaus on alle 110 KP:tä, sinulla on
mahdollisuus ostaa päivävoiteet -50% alennuksella. Tuotteiden tilausnumerot löydät alta.
Til.nro 26685
POLKU
Jos ensimmäinen tilauksesi on alle 110 KP:tä*, voit silti jatkaa aloitusohjelmassa ja saat tervetuliaislahjan ja ensimmäinen tilauksesi on
postikuluton. Mikäli teet 2. tilausjaksolla 110 KP:tä, pääset polulle 1
ja saat sen mukaiset edut.
Til.nro 30871
Oriflamelle hyväntekeväisyys on ollut aina
tärkeä asia, ja vuonna 2010 perustettiin
Oriflame Foundation ohjaamaan hyväntekeväisyystyötä ympäri maailmaa. Suomen
Oriflame on tukenut vuoden 2011 alusta
SOS-Lapsikylä ry:tä.
-50%
P.S. Mikäli et saanut
aloitusmateriaalia ensimmäisellä aloitusjaksollasi,
ja kaikkien kolmen jakson
tilausten yhteissumma
on vähintään 330 KP:tä,
saat nyt myös aloitusmateriaalin.
0€
Jos kolmannen aloitusjaksosi jälkeen kaikkien tilausjaksojen
yhteenlasketut kampanjapisteet ovat alle 330, voit ostaa Oriflameprofiloidun tuoteboksin hintaan 59,00€.
Til.nro 109376
FAKTOJA
ORIFLAMESTA
1. TILAUSJAKSOSI
59€
ALOITUSOHJELMA
Jaksolla edellytetyt kampanjapisteet voivat kertyä useammasta tilauksesta. Kolmannen jakson edun saat, kun kaikkien kolmen aloitusjakson
tilausten yhteenlaskettu kampanjapistemäärä on 330 KP:tä
Mitä ovat kampanjapisteet?
Kampanjapiste (KP) on esitteessä olevan myyntihinnan ja saamasi
edustaja-alennuksen erotus. Alennus on 25% kosmetiikasta, Wellnesstuotteista ja koruista, sekä 12,5% oheistuotteista. Jos myyt esitteestä noin
147 eurolla kosmetiikkaa ja Wellnessiä, saavutat 110 kampanjapisteen
tavoitetilauksen rajan. Näet kampanjapistekertymäsi tilausjärjestelmästä
ennen tilauksen vahvistamista.
NOUSE BUSINESS CLASSIIN
Säännöllisesti yli 170 kampanjapistettä myyvät oriflamelaiset nousevat
Business Class -jäsenryhmään. Business Class -jäsenyys tarjoaa etuja
ja korkeamman alennusprosentin. Se antaa bisneshenkisille Oriflameedustajille valmiudet kehittää itseään ja edetä urallaan. Kysy lisää tiiminvetäjältäsi.
YSTÄVÄ MUKAAN, LAHJOJA
SINULLE
Tuo ystävä mukaan Oriflameen. Saatte yhteisen harrastuksen, ja sinut
palkitaan nimivihjepalkinnolla. Kysy tiiminvetäjältäsi voimassaolevista
nimivihjepalkinnoista.
Code 114302.1
ORIFLAME OY – Tammasaarenkatu 3 – 00180 Helsinki
www.oriflame.fi
facebook.com/oriflamesuomi
twitter.com/oriflamefi
Copyright © 2015 by Oriflame Cosmetics