Budjetti 2014

Transcription

Budjetti 2014
Lahden Golf Oy
Syyskokous 27.11.2013 – Esityslista
1.
2.
3.
4.
5.
6.
•
Kokouksen avaus
Kokouksen järjestäytyminen
•
Puheenjohtaja
•
Sihteeri
•
Pöytäkirjan tarkastajat ja ääntenlaskijat
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Osakeantivaltuutus 2014
•
Päätetään 31.12.2014 saakka voimassa olevasta osakeantivaltuutuksesta hallitukselle
koskien enintään 100 II-lajin C-sarjan osaketta. Valtuutus sisältäisi myös oikeuden
toteuttaa anti suunnattuna.
Yhtiöjärjestyksen 17 §:n syysyhtiökokoukselle määräämät asiat
•
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014
•
Hoitovastikkeet 2014
•
Hallituksen koko ja valinta
•
Tilintarkastajien valinta
Kokouksen päättäminen
Lahden Golf 3.0 – projektin tilannekatsaus
•
Vuonna 2012 päätetty rahoitusvastike
3.12.2013
Lahden Golf Oy
1
3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3.12.2013
Lahden Golf Oy
4. Osakeantivaltuutus 2014
• Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään
maksullisesta osakeannista seuraavin ehdoin:
– Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää uusien II-osakelajin C-sarjan
osakkeiden antamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että
annettavien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä on enintään 100 kappaletta
ja merkintähinta 2.000 euroa.
• Vuonna 2013 merkittiin 56 II-osakelajin C-sarjan osaketta.
• Vuonna 2013 merkintähinta oli 1.500 euroa.
– Valtuutuksen nojalla hallituksella on oikeus päättää osakeanneista
osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).
– Hallitus on muutoin valtuutettu päättämään osakeannin kaikista ehdoista
mukaan lukien sen, että hallituksella on oikeus päättää maksutavasta ja
merkitsemisestä yhtiön taseeseen.
– Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa 31.12.2014 saakka.
• Yhtiöjärjestys: 8§ Yhtiövastike
– II-lajin C-sarjan osakkeista ei kuitenkaan ole suoritettava ’vuonna 2012
päätettyä rahoitusvastiketta’ ja näistä osakkeista, osakkeen tultua merkityksi
kaupparekisteriin, velvollisuus maksaa hoitovastiketta alkaa aikaisintaan kun
osakas ottaa pelioikeuden käyttöön ja viimeistään 1.1.2015 lukien.
3.12.2013
Lahden Golf Oy
… Esityslista
…
5. Yhtiöjärjestyksen 17 §:n
syysyhtiökokoukselle määräämät asiat
•
•
•
•
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014
Hoitovastikkeet 2014
Hallituksen koko ja valinta
Tilintarkastajien valinta
6. Kokouksen päättäminen
3.12.2013
Lahden Golf Oy
4
Katsaus kesään 2013
• Viheriöiden kylvö monivuotisella ruoholla oli ensimmäisenä kautena
onnistunut ja kenttä avattiin viime vuosia aikaisemmin. Pelaamaan päästiin
suoraan kesäviheriöille, jotka olivat hyvässä ruohossa heti toukokuun
toisesta viikosta lähtien. Pelatut kierrokset kasvoivat ennätyslukemiin
toukokuun ansiosta (28.000 kierrosta ja kasvua 12%).
• Vanhalla kentällä ei tehty vielä peruskorjausta, mutta toteutettiin seuraavat
pienparannukset: väylän 12 salaojitus, väylän 1 salaojan korjaus, 100 metrin
tolppien lisäys väylille, uudet lipputangot ja etäisyysvärien käyttöönotto,
kastelujärjestelmän sadettimien uusintaa, väylien 5 ja 6 välisen puuston
harvennus ja viheriön 4 paikkaus.
• Varsinaisia koneinvestointeja ei tehty, mutta syväilmastuskoneeseen
hankittiin painoraudat.
• Syksyllä saatiin tehtyä suunnitelman mukaisesti viheriöiden ja
lyöntipaikkojen syväilmastus, hiekoitus ja kasvinsuojelu sekä
siirtonurmipaikkauksia. Väylien holkitus tehtiin syksyllä, mutta vuokratun
kerääjän hydrauliikka ei ollut sopiva ja papanoiden keruu ei onnistunut.
• Hiekoitusta lisättiin suunnitelmien mukaan. Kokonaisuudessaan kentälle
ajettiin 800-900t hiekkaa joka on noin puolet enemmän kuin vuonna 2012.
3.12.2013
Lahden Golf Oy
5
Kierrosmäärän kehitys
3.12.2013
Lahden Golf Oy
6
Kierrosten kuukausijakauma
3.12.2013
Lahden Golf Oy
7
LG Oy: Toimintasuunnitelma 2014
KENTÄN LAATU
•
PALVELUT
•
Kentänhoidon keskeisimmät osaalueet kaudella 2014:
–
•
•
•
Painopiste on vanhan kentän Mestarikenttään kuuluvissa väylissä
(12,13,14,15,4,5,6,7,9).
– Kenttäkonsultit ovat apuna
ongelmakohtien selvittämisessä ja
peruskorjauksen suunnittelussa.
– Kosteusongelmien torjunta: hiekoitus,
holkitus, salaojitus, tarvittavat lisäkylvöt,
rikkakasvien torjunta.
Pelattavuuden ja turvallisuuden parantaminen
puiden kaadoilla (väylä 18).
Viheriöiden reuna-alueiden kunnostus.
Kentän "viimeistelytöihin" panostaminen:
•
•
Karheikot, bunkkerit, viheriöiden ympäristöt ja
lyöntipaikat.
Lisätään parkkipaikkoja.
•
Uuden Sydämensuon alueen viimeistely ja kasvatus.
Mestari 1,10 väylien muutokset mahdollisimman pienin
haittavaikutuksin pelaamiseen.
Takkula 3.0 vaiheen 2 suunnitelman valmistelu ja
reitityksen suunnittelu kaudelle 2015.
3.12.2013
•
•
•
BUDJETTI- JA HOITOVASTIKE-EHDOTUS
•
•
LAHDEN GOLF 3.0
•
•
•
•
Jäsen- ja osakaspalvelut: Talvella 1,5
henkeä ja kesällä 2 henkeä (ABClisäpalvelu).
Caddie-master – ABC-Golf.
Ravintolapalveluiden kehittäminen –
Nykyinen sopimus päättyy 31.12.2013.
Range – yhteistyö junioritoiminnan
kanssa.
Kenttäyhteistyö: Kultakortti (150€),
etukortti.
Lisäetuja suunnitteilla osakkaille: GKS
kentillä kauden aikana yksi ilmainen
vaihtopäivä jokaisella kentällä.
Budjettiehdotus perustuu nykyiseen
toimintamalliin ja hoitokustannusten
nousuun kentän laajentuessa.
Hoitovastikkeet – Sisältää ALV
–
–
–
–
Osakkaan hoitovastike: 660€ (+1,5% ).
Junioripelioikeus: 225€ (+2,3% ).
Opiskelijapelioikeus: 430€ (alle 26-vuotias).
Yhtiöjärjestyksessä varatut 100 pelioikeutta (J+O).
.
Lahden Golf Oy
8
Jäsenyys ja pelioikeudet 2014
Tasoituskortti
Vapaa pelioikeus
Osakashinnat
SGKY Kultakortti
SGKY Etukortti
Osakkaan etukortti
Greeniä koko seutu
Lähtöajat jne.
Vuokrapelioikeus
710€
Vaihtomahdollisuus
Osakkaan
pelioikeus
660€
Tasoituskortti
Vapaa pelioikeus
Opiskelija alle
26v: 430€ *)
Juniorin
vapaa
pelioikeus
225€ *)
Greenfee
Jäsenen
Greenfeepaketti
180€ (5kpl/36)
Tasoituskortti
Muiden seurojen
tasoituskortit:
Osakkaan pelioikeus
Vuokrapelioikeus
Greenfee:
Aikuiset 47/57€)
Juniorit: 20/25€
Lahden Golf Ry
Jäsenmaksut: 70€.
Liittymismaksut: Aikuiset 100€ / Juniorit 50€
Jäsenedut: Seuratoiminta, golflehti, sisäiset kilpailut, juniorivalmennus jne.
*) Henkilökohtainen / vain yksi / rajoitettu kokonaismäärä.
3.12.2013
Lahden Golf Oy
Osakasedut 2014
PELIOIKEUTTA KÄYTTÄVÄ OSAKAS:
• Pelioikeuden hinta (vastike 660€).
• Maksuedut:
–
–
–
–
–
–
•
•
•
•
•
•
Greenfee: osakkaan vieraalle -15€.
Poletit: 30 kpl 40€ (-10€).
Bägihäkit: pieni 35€ (-10€) ja iso 50€ (-15€).
Autovuokra: 20€ (-10€).
Autopaikat palvelupaketilla: 450€ (-50€) / vuosi.
Talviharjoittelu: 25€ (-20€).
SGKY Kultakortti 150€.
SGKY Etukortti 0€ (-30€).
GKS kentillä kauden aikana yksi ilmainen vaihtopäivä jokaisella kentällä.
Laajempi lähtöaikojen varaus.
Ennakkovarausoikeus bägihäkkeihin ja autopaikkoihin.
Osakkaan lisäpalvelupaketti suunnitteilla.
3.12.2013
Lahden Golf Oy
Budjetti 2014: Tuloslaskelma
•
•
3.12.2013
Tuotot vastike-ehdotuksen ja 23 uuden aktivoitavan osakkeen mukaan.
Kentänhoitoa lisätty uusien väylien mukaisesti. Kulut tarkemmin seuraavassa.
Lahden Golf Oy
11
Budjetti 2014: Tuloslaskelma - Kulut
•
Henkilöstö ja kentän hoito: Vuonna 2013 hoitotyötä alihankintana – Vuonna 2014 laajennuksen lisäkulut.
•
Muut kulut edellisten vuosien tasolla.
3.12.2013
Lahden Golf Oy
12
Budjetti 2014: Tase ja rahoituslaskelma
•
•
LG 3.0:lle tehtiin erillisbudjetti projektin hyväksymisen jälkeen (ei budjetissa).
Rahoituksesta ja investoinneista erillisraportti LG 3.0 katsauksessa.
3.12.2013
Lahden Golf Oy
13
Hallituksen ja tilintarkastajien valinta
• Hallituksen koko ja valinta:
– Yhtiöjärjestyksen mukaan 4-6 jäsentä.
– Vanha hallitus:
•
•
•
•
•
•
Jussi Hartikainen
Heikki Jäämaa
Harri Leino
Seppo Leppänen
Juha Viljamaa
Kari Hiukka
• Tilintarkastajien valinta:
– Ernst & Young Oy KHT-yhteisö ja
päävastuullisena tarkastajana KHT Otto Joki
3.12.2013
Lahden Golf Oy
14
… Esityslista
…
6) Yhtiöjärjestyksen 17 §:n
syysyhtiökokoukselle määräämät asiat
•
•
•
•
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014
Hoitovastikkeet 2014
Hallituksen koko ja valinta
Tilintarkastajien valinta
7) Kokouksen päättäminen
• Lahden Golf 3.0 – projektin tilannekatsaus
– Vuonna 2012 päätetty rahoitusvastike
3.12.2013
Lahden Golf Oy
15
Lahden Golf 3.0 – projektin tilannekatsaus
3.12.2013
Lahden Golf Oy
Uusien väylien tilanne (1.1)
Uudet väylät
11
12
13
14
15
16
17
Niityt
Lannoitus ja kylvö
Kasvukerroksen viimeistely
Hiekkaesteet ja polut
Sadettimien ja kaivojen asennus
Kasvukerroksen levitys
Hienomuotoilu ja tiivistys
Kuivatus- ja sadetusputkistot
Pintatasaus ja tiivistys
Karkeamuotoilu ja tiivistys
Pintamaa, kivet ja täytöt
Hakkuu, kannot ja risut
•
•
•
Rakennustöiden aloitus viivästyi ja pelialueiden kylvöt siirtyivät keväälle. Urakan valmiusaste on noin
75%. Vanha pumppaamo peruskorjataan talven aikana.
Töiden toteutus on ollut laadukasta, muotoilu hyvätasoinen ja kustannukset ovat toistaiseksi
budjetissa. Maksut ovat perustuneet urakkasopimuksen mukaisesti töiden etenemiseen. Projektin
myöhästyminen ja työmäärä olivat pettymyksiä urakoitsijalle.
Tavoitteena on saada uudet väylät kylvettyä 30.06.2014 mennessä ja lopulliseen pelikuntoon 2015
keväällä. Toivottavasti pääsemme kokeilemaan uusia väyliä jo syksyllä 2014.
3.12.2013
Lahden Golf Oy
Lahden Golf 3.0 – Valumavedet
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Viranomaiset tutkivat maaperän riskit ennen
vuokrauspäätöstä.
Pintamaiden käsittely, maanrakennustyöt ja
pinnan tiivistys valmistuivat ennen syksyä.
Kasvuston vähäisyys kuitenkin värjää
valumavesiä.
Rakennusluvan suunnitelmien mukaisesti 6
vanhaa allasta ja 2+1 uutta allasta ennen järveä.
Viranomaiset eivät ole antaneet erikoisohjeita
rakentamiseen.
Normaalivirtauksella nämä suodattavat hyvin
sekä ravinteita että väriä.
Viimeisen keruualtaan rakennus tehtiin
syyskuun lopussa, joka aiheutti ylimääräisen
kuormituspiikin.
Alasenjärven hoitoyhdistyksen aloitteesta ESS
uutisoi erittäin negatiivisesti valumavesistä.
Yhdistys teki myös tutkintapyynnön poliisille ja
tutkinta on kesken.
Tilanne on käyty läpi viranomaisten kanssa ja
teemme muutamia lisäparannuksia: paalit,
pumppaus ja mahdollisesti kemiallinen saostus.
Valumia ja veden laatua seurataan – toistaiseksi
järvessä ei ole havaittu ravinteiden
lisääntymistä.
3.12.2013
Lahden Golf Oy
3.12.2013
Lahden Golf Oy
Lahden Golf 3.0 – Budjetti ja rahoitus
•
•
•
•
Vaiheet 1.0 ja 1.1 ovat budjetin tasolla – Arvio sisältää jo pieniä lisätöitä:
–
1.0 Yleiset: Arvio 100.000€ (suunnittelu, pumppaamon peruskorjaus ja valvonta)
–
1.1.Uudet väylät: Arvio 940.000€ (rakennustyö ja materiaalit)
Vaihe 1.2 - Väylät 1 &10: Arvio 160.000€ (tarjous pyydetty urakoitsijalta).
Mestari-kentän peruskorjauksen suunnittelu ja teknisten vaihtoehtojen kartoitus käynnissä (1.3).
Hallitus ehdottaa osakeannin 2013 tuoton lisättäväksi budjettiin vaiheelle 2.1. Mestari-kentän
peruskorjaukseen.
3.12.2013
Lahden Golf Oy
Vaihe 1.2: Väylät 1 & 10
• Yleissuunnitelman
mukaiset tekniset
suunnitelmat
väylämuutoksille
valmiit.
• Uusien viheriöiden
rakentaminen
aloitetaan
ensimmäiseksi.
• Vanha kenttä
pidetään
mahdollisimman
pitkään normaalisti
käytössä (18 reikää
koko ajan).
3.12.2013
Lahden Golf Oy
Vuonna 2012 päätetty rahoitusvastike
• Yhtiökokous 14.11.2012 päätti, että yhtiöjärjestyksen
II-lajin A- ja B-sarjan osakkeen omistajat (B-sarjan
osakkeita ei toistaiseksi ole) ovat velvolliset
maksamaan rahoitusvastiketta kentän laajennusta ja
peruskorjausta varten (’vuonna 2012 päätetty
rahoitusvastike’) 8 §:ssä mainituin perustein vuosina
2013-2015 yhteensä 840.000 euroa (noin 1.172 euroa
per osake). Vuoden 2013 rahoitusvastike on 600 euro
per osake.
• Yhtiöjärjestyksen 8 §:n mukaisesti vastikkeiden
maksuajan ja -tavan määrää yhtiön hallitus.
– Hallitus päätti rahastoida vastikkeen.
– Hallitus päätti 2014 rahoitusvastikkeeksi 350€, joka tulee
maksuun kesäkuussa.
3.12.2013
Lahden Golf Oy
Kuormitus kesä-elokuussa 2012-2013
2012
Kesä-Elokuu
Aika
8:00
9:59
10:00
11:59
12:00
13:59
14:00
15:59
16:00
17:59
18:00
19:59
MA
64,41 %
(371/576)
67,77 %
(408/602)
55,61 %
(322/579)
52,80 %
(321/608)
66,78 %
(406/608)
60,97 %
(378/620)
TI
75,49 %
(465/616)
77,13 %
(462/599)
66,95 %
(397/593)
64,55 %
(397/615)
77,20 %
(474/614)
67,79 %
(423/624)
KE
79,11 %
(481/608)
76,58 %
(435/568)
60,54 %
(316/522)
60,92 %
(346/568)
76,94 %
(467/607)
60,03 %
(374/623)
TO
76,81 %
(434/565)
77,44 %
(491/634)
63,95 %
(353/552)
69,63 %
(353/507)
77,10 %
(441/572)
61,89 %
(354/572)
PE
84,91 %
(574/676)
81,77 %
(489/598)
75,74 %
(459/606)
73,78 %
(467/633)
92,09 %
(873/948)
64,43 %
(451/700)
LA
65,56 %
(257/392)
68,36 %
(391/572)
69,70 %
(352/505)
67,15 %
(368/548)
53,03 %
(280/528)
18,63 %
(98/526)
SU
78,77 %
(360/457)
84,03 %
(400/476)
78,83 %
(350/444)
58,04 %
(285/491)
62,18 %
(383/616)
41,51 %
(259/624)
TI
80,55 %
(555/689)
80,35 %
(368/458)
77,08 %
(380/493)
78,93 %
(487/617)
90,66 %
(505/557)
77,57 %
(446/575)
KE
73,32 %
(393/536)
73,40 %
(378/515)
71,75 %
(320/446)
66 %
(363/550)
70,65 %
(402/569)
57,64 %
(332/576)
TO
63,39 %
(374/590)
66,93 %
(338/505)
55,29 %
(277/501)
59,88 %
(291/486)
74,33 %
(388/522)
67,24 %
(351/522)
PE
69,20 %
(364/526)
75,56 %
(405/536)
68,04 %
(347/510)
76,47 %
(520/680)
75,20 %
(482/641)
47,58 %
(265/557)
LA
79,38 %
(412/519)
78,21 %
(524/670)
81,05 %
(449/554)
71,06 %
(469/660)
58,04 %
(325/560)
24,25 %
(138/569)
SU
84,53 %
(399/472)
89,96 %
(430/478)
88,77 %
(419/472)
86,90 %
(471/542)
74,88 %
(462/617)
57,53 %
(317/551)
2013
Kesä-Elokuu
Aika
8:00
9:59
10:00
11:59
12:00
13:59
14:00
15:59
16:00
17:59
18:00
19:59
3.12.2013
MA
71,43 %
(455/637)
70,24 %
(387/551)
62,57 %
(346/553)
59,77 %
(361/604)
71,90 %
(440/612)
70,39 %
(435/618)
Lahden Golf Oy
23
Kuormitus heinäkuussa 2012-2013
2012
Heinä
Aika
8:00
9:59
10:00
11:59
12:00
13:59
14:00
15:59
16:00
17:59
18:00
19:59
MA
58,75 %
(141/240)
65 %
(156/240)
61,64 %
(143/232)
50,65 %
(117/231)
60,68 %
(142/234)
52,08 %
(125/240)
TI
85,83 %
(206/240)
93,94 %
(217/231)
79,04 %
(181/229)
81,17 %
(194/239)
83,48 %
(192/230)
74,58 %
(179/240)
KE
93,51 %
(173/185)
81,68 %
(156/191)
66,67 %
(128/192)
70,37 %
(133/189)
69,95 %
(128/183)
57,29 %
(110/192)
TO
84,13 %
(159/189)
89,01 %
(162/182)
86,59 %
(155/179)
73,48 %
(133/181)
69,27 %
(133/192)
52,08 %
(100/192)
PE
89,19 %
(165/185)
85,11 %
(160/188)
84,70 %
(155/183)
81,08 %
(150/185)
93,06 %
(268/288)
61,57 %
(133/216)
LA
65,38 %
(68/104)
78,91 %
(101/128)
78,01 %
(110/141)
68,75 %
(99/144)
62,50 %
(90/144)
22,22 %
(32/144)
SU
85,64 %
(155/181)
87,50 %
(168/192)
79,65 %
(137/172)
55,67 %
(113/203)
61,86 %
(146/236)
44,17 %
(106/240)
TI
84,74 %
(261/308)
69,66 %
(124/178)
82,35 %
(112/136)
75,20 %
(185/246)
85,19 %
(161/189)
75,52 %
(145/192)
KE
74,14 %
(172/232)
77,22 %
(183/237)
79,37 %
(177/223)
68,62 %
(164/239)
63,75 %
(153/240)
49,58 %
(119/240)
TO
84,38 %
(162/192)
85,56 %
(160/187)
70,11 %
(129/184)
62,90 %
(117/186)
69,84 %
(132/189)
60,42 %
(116/192)
PE
85,80 %
(139/162)
84,41 %
(157/186)
86,93 %
(133/153)
80,85 %
(190/235)
82,20 %
(194/236)
48,59 %
(86/177)
LA
87,43 %
(153/175)
83,33 %
(155/186)
89,84 %
(115/128)
74,51 %
(152/204)
57,50 %
(92/160)
28,04 %
(53/189)
SU
90,91 %
(120/132)
92,74 %
(115/124)
88,89 %
(128/144)
75 %
(123/164)
61,46 %
(118/192)
53,76 %
(100/186)
2013
Heinä
Aika
8:00
9:59
10:00
11:59
12:00
13:59
14:00
15:59
16:00
17:59
18:00
19:59
3.12.2013
MA
80 %
(192/240)
76,75 %
(175/228)
70,94 %
(166/234)
64,98 %
(154/237)
70,09 %
(164/234)
60,26 %
(141/234)
Lahden Golf Oy
24
Kultakortti 2013
2013
jäsenet
Seura
Alastaro
Archipelagia
Gumböle
Hirvihaara
Hill Side
Hyvinkää
Kankainen
Kotojärvi
Kurk
Lahti
Loimijoki
Meri-Teijo
Nurmijärvi
Porvoo
Rauma
Ruukki
Rönnäs
Suur-Helsinki
Tuusula
YHTEENSÄ
Index
(16.10.2013)
Alastaro
Archipelagia
Gumböle
Hirvihaara
Hill Side
Hyvinkää
Kankainen
Kotojärvi
Kurk
Lahti
Loimijoki
M eri-Teijo
Nurmijärvi
Porvoo
Rauma
Ruukki
Rönnäs
Suur-Helsinki
Tuusula
AlGo
ArGC
GG
HGS
HSGC
HyG
KanG
KotoG
Kurk
LG
LoG
MTG
NGK
PBG
RG
RuG
SGR
SHG
TGK
1
10
11
7
15
6
13
25
37
7
6
23
7
24
8
40
174
60
232
111
39
3
327
32
8
182
174
305
71
28
179
342
21
202
1
184
37
80
169
114
157
87
111
38
43
15
271
13
77
62
136
35
124
21
45
6
155
16
49
56
78
68
14
112
1
135
54
54
126
130
124
18
2
151
7
94
21
96
18
76
2
19
51
50
21
41
9
22
9
20
14
68
58
143
51
63
124
116
68
6
6
13
4
7
67
11
105
38
AlGo
ArGC
GG
1
16
HGS
8
17
25
HSGC
13
38
14
37
HyG
1
9
11
62
36
5
KanG
KotoG
8
7
15
124
33
39
Kurk
2
13
20
15
39
14
33
5
2
37
6
30
77
2
42
1
10
9
25
12
4
28
13
12
68
55
148
138
20
55
1
3
18
49
56
32
158
22
77
3
105
49
1
5
5
4
6
3
5
10
8
15
32
13
7
12
11
23
15
4
5
48
2
LG
LoG
125
2
5
MTG
NGK
PBG
3
RG
RuG
3
SGR
7
5
16
14
8
79
15
68
2
SHG
10
22
52
97
73
186
73
61
8
2
9
17
140
69
110
367
53
28
1
166
270
1,35
177
0,10
672
0,43
644
0,65
827
1,12
1903
1,95
418
0,77
798
2,11
83
0,22
TGK
0
5
1
0
98
64
368
26
249
32
2253
2,70
321
0,36
2
36
2
30
0,21
106
104
83
182
194
72
962
3,67
1156
2,08
1591
1,26
760
0,49
Yhteensä
0
200
1775
1564
995
737
0
976
545
378
376
0
835
897
140
262
555
1260
1536
13031
2%
Lähde: NEXGOLF
3.12.2013
Lahden Golf Oy
25