avaa pdf - Suomen Psykomotoriikkayhdistys ry

Jaana Vinnikainen
Ilon kautta liikkumaan –
lasten psykomotoriikkaryhmässä harjoiteltujen
taitojen siirtyminen arkeen
Alaotsikko
Metropolia Ammattikorkeakoulu
Hyvinvointi ja toimintakyky
Psykomotoriikka toimintakyvyn tukena
Erikoistumisopinnot
Kehittämistyö
12.12.2013
Tiivistelmä
Tekijä(t)
Otsikko
Sivumäärä
Aika
Jaana Vinnikainen
Ilon kautta liikkumaan – lasten psykomotoriikkaryhmässä
harjoiteltujen taitojen siirtyminen arkeen
31 sivua + 4 liitettä
12.12.2013
Tutkinto
Erikoistumisopinnot
Koulutusohjelma
Hyvinvointi ja toimintakyky
Suuntautumisvaihtoehto
Psykomotoriikka toimintakyvyn tukena
Ohjaaja(t)
Lehtori Anita Ahlstrand
Lehtori Marja Kannelsuo
Lastenneuvolatyön ja perusterveydenhuollon keskeisiä tehtäviä ovat lasten terveydentilan, kasvun ja kehityksen seuraaminen sekä koko perheen hyvinvoinnin selvittäminen ja
tukeminen. Lähtökohtana on lapsiperheiden yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen ja vanhemmuuden voimavarojen kasvattaminen.
Neuvolan ikävuositarkastusten yhteydessä esiin tulevien motoristen kehitysviiveiden takia
ohjausta tarvitsevat lapset ohjataan fysioterapiaan, jossa heille motoriikan tutkimusten
jälkeen tarjotaan mahdollisuutta osallistua lasten terapeuttisiin psykomotoriikkaryhmiin.
Näiden ryhmien sisällön tavoitteena on laaja-alaisen, kokonaisvaltaisen kehityksen ja persoonallisuuden tukeminen liikunnan avulla korostaen kehon ja mielen yhteyttä.
Tässä kehittämistyössä tärkeimmäksi tavoitteeksi lasten terapeuttisen psykomotoriikkaryhmän kehittämisessä nousi tarve lisätä vanhempien tietoisuutta oman lapsen motorisista kyvyistä, vuorovaikutustaidoista sekä liikkumisen ja leikkimisen jokapäiväisestä tarpeesta lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen tueksi. Vanhemmat pyydettiin mukaan ryhmäkerralle ja heille haluttiin näyttää mitä kaikkea lasten kanssa ryhmän aikana tehdään
esimerkiksi arkimateriaalin kanssa tai millaisia rentoutumisharjoituksia ryhmän aikana
harjoitellaan.
Psykomotorisessa toimintatavassa korostui sosiaalinen-, materiaali- ja minäkokemus luontevasti omalla painollaan. Vanhempien innostus ja tyytyväisyys toimintaan oli positiivista.
Oman kodin lähipiirin liikuntamahdollisuuksien miettiminen yhdessä lapsen kanssa antoi
perheille ideoita lisätä liikuntaa jokapäiväiseen arkeen.
Avainsanat
Psykomotorinen lähestymistapa, perhe, vanhemmuus, perheliikunta
Sisällys
1
Johdanto
1
2
Kehittämistyön lähtökohdat ja tavoitteet
2
3
Lastenneuvolatyö ja perusterveydenhuolto lapsen kehityksen tukena
3
3.1
Lapsen motorisen kehityksen tukeminen
4
3.2
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lasten psykomotoriikkaryhmät
5
3.3
Terapeuttisten psykomotoriikkaryhmien viitekehys
6
4
5
6
7
8
Perhelähtöisyys sosiaali- ja terveysalalla
8
4.1
Perhe ja ekokulttuurinen teoria
8
4.2
Vanhemmuuden osa-alueet
9
4.3
Vanhempien ohjaus arjen tilanteisiin
10
Liikuntakasvatus, liikunta ja leikki motoriikan taustalla
12
5.1
Sosiaali- ja terveysministeriön suositukset lasten liikunnasta
13
5.2
Liikunnan merkitys alle kouluikäiselle lapselle
14
5.3
Leikin yhteys liikkumiseen
15
Perheliikunta ja psykomotoriikka
17
6.1
Perheliikunnan tausta
17
6.2
Psykomotorisen perheliikunnan tavoitteet
18
Kehittämistyönä perheliikunta-kokeilu
20
7.1
Kehittämistyön tausta
20
7.2
Kehittämistyön sisältö
20
Tulosten analysointi
23
8.1
Perheliikuntakerran hyödyllisyys
23
8.2
Perheliikuntakerran odotukset ja toiveet
24
8.3
Ohjauskerran ideat päivittäiseen liikkumiseen
25
8.4
Perheliikuntakerran sisältö, välineet ja ympäristö
26
8.5
Ohjauksen arviointi
27
8.6
9
Perheen antamat avoimet kommentit
Johtopäätökset
10
Pohdinta
Lähteet
Liitteet
Liite 1. Palautelomake perheliikuntakerrasta
Liite 2. Ryhmään osallistumisen suostumuslomake
Liite 3. Tiedote vanhemmille ryhmän alkamisesta
Liite 4. Perheliikuntakerran sisältö
28
29
30
32
1
1
Johdanto
Lapsen tasapainoinen elämä edellyttää mahdollisuuksia toteuttaa monipuolista leikkiä
ja liikuntaa. Nykyään lapsilla on entistä vähemmän mahdollisuuksia omaksua ympäristöään itsenäisesti aistien ja havaintojen avulla, koska lapset viettävät paljon aikaa sähköisten viestimien vaikutuspiirissä. Niiden parissa vietetty aika rajoittaa lapsen liikkumista, motoriikan kehitystä ja elämyksellistä aistitoimintaa. Lapset oppivat varhaisvuosina herkästi ja nopeasti, joten elinikäisten liikuntatottumusten pohjan luomiseen tarvitaan jokapäiväistä liikkumista ja leikkimisen säännöllisyyttä. Tässä asiassa lapsen perhe
on avainasemassa (Karvonen ym.2003: 12-14.)
Liikuntakasvatuksen sekä liikunnan ja liikkumisen ohjaamista voidaan tarkastella psykomotorisen toiminnan kautta, jonka lähtökohtana on tarjota lapselle minäkokemuksia
sekä sosiaalisia ja materiaalisia kokemuksia (Koljonen 2013.) Näitä pidin myös pohjana
oman kehittämistyöni suunnittelussa.
Lastenneuvolatyön ja perusterveydenhuollon keskeisiä tehtäviä ovat lasten terveydentilan, kasvun ja kehityksen seuraaminen sekä koko perheen hyvinvoinnin selvittäminen
ja tukeminen. Olen työssä fysioterapeuttina Helsingin sosiaali- ja terveysviraston, Sairaala- hoiva- ja kuntoutus, Kuntoutuksen osaamiskeskuksen fysioterapiassa, jossa tällä
hetkellä ohjataan lasten terapeuttisia psykomotoriikkaryhmiä. Alun tälle toiminnalle on
kehittänyt kollegani, joka on käynyt Metropolian Ammattikorkeakoulun Psykomotoriikka
toimintakyvyn tukena- erikoistumisopinnot muutama vuosi sitten. Ryhmän toiminta
perustuu tällä hetkellä kollegani kehittämistyössä luomaan pohjaan (Mahkonen 2011).
Kiinnostukseni oli kehittää tätä hyvin toiminutta psykomotoriseen lähestymistapaan
perustuvaa toimintamallia vielä niin, että lapsi ja perhe pystyisivät hyödyntämään ja
käyttämään ryhmässä opittuja taitoja paremmin myös arjessa. Tavoitteenani oli, että
vanhemmat otetaan mukaan ainakin yhdelle ryhmäkerralle, jotta heille tulisi laajempi
käsitys oman lapsen motorisista taidoista, luovuudesta ja vuorovaikutuksellisessa ryhmässä toimimisessa. Mielessäni oli myös miten perheen arkiliikkumista voisi lisätä ja
aktivoida kotona ja kodin lähipiirissä.
2
2
Kehittämistyön lähtökohdat ja tavoitteet
Itselläni oli psykomotoriikan erikoistumisopintojen alkuvaiheessa paljon ideoita ja kehittämisajatuksia ohjaamaani lasten terapeuttiseen psykomotoriikkaryhmään. Psykomotoriikasta minulla oli jo aiemmin tietoa erilaisten koulutusten, kollegoilta saatujen ohjeistusten ja oman mielenkiintoni pohjalta. Työpaikkani, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto on tarjonnut motorisesti viiveisille lapsille ryhmätoimintaa psykomotorisen lähestymistavan pohjalta nyt muutaman vuoden ajan. Ryhmien ohjaaminen on itselleni ollut
mielenkiintoista, haastavaa ja omaa oppimista motivoivaa.
Kehittämistyötäni suunnitellessani tärkeimmäksi tavoitteeksi koin sen, että haluan lisätä
vanhempien tietoisuutta oman lapsen motorisista kyvyistä, vuorovaikutustaidoista sekä
liikkumisen ja leikkimisen jokapäiväisestä tarpeesta lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen tueksi. Halusin näyttää vanhemmille mitä kaikkea lasten kanssa ryhmän aikana
teemme esimerkiksi arkimateriaalin kanssa tai millaisia rentoutumisharjoituksia ryhmän
aikana harjoittelemme.
Tämän kehittämistyöni lähestymistapa on toiminnallinen ja siinä tavoittelen käytännön
toiminnan ohjeistamista ja järjestämistä sekä perheliikuntakerran tarpeellisuutta osana
lasten terapeuttista psykomotoriikkaryhmäjaksoa. Toiminnallinen kehittämistyö on kaksiosainen kokonaisuus, joka sisältää toiminnallisen osuuden sekä kehittämisraportin eli
prosessin dokumentoinnin ja arvioinnin (Vilkka & Airaksinen 2003: 51.)
3
3
Lastenneuvolatyö ja perusterveydenhuolto lapsen kehityksen tukena
Lastenneuvolatyön ja perusterveydenhuollon keskeisiä tehtäviä ovat lasten terveydentilan, kasvun ja kehityksen seuraaminen sekä koko perheen hyvinvoinnin selvittäminen
ja tukeminen. Lastenneuvolan terveystarkastuksissa kiinnitetään huomiota lapsen ja
perheen terveen ja turvallisen elämän edellytyksiin ja kykyyn tehdä terveyttä edistäviä
valintoja. Terveydenhuoltotyössä lapsiperheiden parissa korostuu lapsen ja perheen
osallisuus sekä vastavuoroinen keskustelu. Lähtökohtana on lapsiperheiden yksilöllisten
tarpeiden tunnistaminen ja voimavarojen tukeminen (Lastenneuvola lapsiperheiden
tukena 2004: 14.)
Lapsen kehityksen seuranta ja tukeminen on kehitysviiveiden yleisyyden vuoksi kansanterveydellisesti tärkeää. Leikki-ikäisten (2,5-6-vuotiaiden) lasten neurologisen kehityksen pohjana neuvolatyössä käytetään Leikki-ikäisen lapsen neurologista arviota
(LENE). LENE:n tavoitteena on löytää mahdollisimman varhain sellaiset kehitykselliset
ongelmat, jotka voivat ennakoida oppimisvaikeuksia kouluiässä. Testi kattaa lapsen
neurologisen kehityksen keskeiset osa-alueet: näkö- ja kuulohavainnot, karkeamotoriikan, vuorovaikutuksen, tarkkaavaisuuden, puheen tuottamisen, puheen ymmärtämisen
ja käsitteiden, kuullun hahmottamisen, silmä- käsi- yhteistyön, leikin, omatoimisuuden,
visuaalisen hahmottamisen ja lukivaikeuksien arviot. Kielen kehityksen, motoriikan,
hahmotuksen ja tarkkaavaisuuden ongelmat laajenevat herkästi käyttäytymisen ja tunne-elämän alueille, varsinkin jos tuen tarvetta ei tunnisteta. Varhaisella tuella voidaan
kuitenkin vaikuttaa myönteisesti kehitykseen ja ennaltaehkäistä vaikeuksien kasaantumista (Valtonen 2011, Opas 14: 85.)
Käytössä olevista motorisista testistöistä Hendersonin ja Sugdenin (1992) laatima The
Movement Assessment Battery for Children ( Movement ABC, uudistettu versio 2007
Movement ABC-2) on tarkoitettu arvioimaan motoriikan eri osa-alueita kuten sorminäppäryys, staattinen ja dynaaminen tasapaino ja pallotaidot. Tämän testin avulla arvioidaan lapsen mahdollisia riskiä kehitykselliseen koordinaatiohäiriöön. Motorisen oppimisen vaikeuksilla eli kehityksellisillä koordinaatiohäiriöillä (= Development Coordination
Disorder, DCD) tarkoitetaan huomattavaa vaikeutta oppia motorisia taitoja ja näitä
esiintyy noin 5-6 %:lla kaikista lapsista ja nuorista. Motoriikan vaikeudet voivat olla
joko karkea- tai hienomotoriikassa tai molemmissa yhdessä. Tyypillistä on liikkeen
4
ajoittamisen ja rytmisyyden vaikeus, toiminnan hitaus, voimankäytön vaikeus sekä
tarkkaavuuden häiriö. Kehitykselliseen koordinaatiohäiriöön voi liittyä myös kielellistä
heikkoutta tai sosiaalisten taitojen kypsymättömyyttä (Ahonen ym.2005:12.)
Tällä hetkellä Movement ABC-testistöstä näyttää muodostuvan keskeisin ja ainoa standardoitu testausmenetelmä Yhdysvalloissa ja Euroopassa kehityksellisiä koordinaatiohäiriöitä diagnosoidessa (Lyytinen ym.2002: 285).
3.1
Lapsen motorisen kehityksen tukeminen
Jokaisen lapsen kehityksen kulku on ainutkertainen ja yksilöllinen. Siihen vaikuttavat
synnynnäiset ominaisuudet ja ympäristö yhdessä vuorovaikuttaen. Yksittäiset taidot
opitaan yleensä tietyssä iässä ja yleensä myös samassa järjestyksessä. Ennen kuin voi
juosta, on opittava kävelemään ja ennen puhumaan oppimista opitaan symbolien luonne. Monet taidot voivat kehittyä samaan aikaan ja kehitys voi olla päällekkäistä. Monien
taitojen oppiminen on edellytys seuraavalle kehitystasolle. Normaali vaihtelu on suuri ja
vaikuttavia tekijöitä ovat lapsen ympäristö, vanhempien antama hoito, lapsen oma
luonne ja käyttäytymisen kehitys (Salpa 2007: 7-13.)
Koko kehon liike ja liikkuminen on lapselle luonnollisen kehityksen perusta. Monipuolinen, jokapäiväinen liikkuminen tukee oppimisvalmiuksien varhaista kehitystä. Lapselle
on hyvä antaa lupa liikkua niin, että hengästyy ja tulee hiki, jotta hän saa kokemuksen
mikä on normaalia. Lasta on mielekästä kannustaa hyppimään, juoksemaan ja kiipeilemään (Pulli 2013: 7.)
Motorinen, kognitiivinen ja sosiaalinen kehitys sekä tunne-elämän kehitys muodostavat
kokonaisuuden ja ovat sensomotorisen kehityksen perusta. Jos jollain kehityksen osaalueella on vaikeutta, se heijastuu lapsen kokonaiskehitykseen. Lapsella, jolla on motorisia vaikeuksia, noin kolmella neljästä on vaikeutta myös muilla osa-alueilla esim. kielenkehityksessä, matemaattisissa taidoissa ja tarkkaavaisuudessa (Laasonen 2005:
197). Psykomotorisessa toimintatavassa näitä kehityksen vaikeuksia lähestytään liikunnan ja leikin avulla, jolloin tavoitteena on laaja-alainen, kokonaisvaltainen toiminnan
tukeminen ja terveyden edistäminen. Psykomotoriikka korostaa kehon ja mielen yhteyttä (Koljonen 2012.)
5
Oppiakseen uutta lapsi toimii taitojensa ylärajoilla. Jo opittujen taitojen toistaminen tuo
onnistumisen iloa, sen sijaan epäonnistuminen ja uuden yrittäminen voi aiheuttaa turhautumista ja kiukkuakin. Kuitenkin monien toistojen myötä liikkeistä tulee automaattisia ja erehtymisien kautta lapsi saa kokemuksia ja oppii niistä. Lapsen elämän tärkeimpiä pyrkimyksiä on oppia havainnoimaan ympäristöä ja itseään suhteessa siihen (Salpa
2007: 12-13.)
Ensimmäisen seitsemän ikävuoden aikana lapsi oppii aistimaan kehonsa ja ympärillä
olevan maailman. Hän oppii nousemaan pystyyn ja liikkumaan taitavasti ympäristössään, ja oppii miten fysiikan lait vaikuttavat hänen toimintaansa esim. miten toimia
lukuisten erilaisten huonekalujen kanssa, vaatteiden, ruokailuvälineiden, lelujen, kynien, kirjojen ja tietysti toisten ihmisten kanssa. Lapsi oppii myös erilaisten äänien merkityksen ja oppii puheen. Kaikesta tästä hän saa erilaista aistitietoa toimiakseen ja kehittyäkseen (Ayres 2008:42.)
Jokainen lapsi on syntyessään erilainen myös luonteeltaan. Toiset ovat rauhallisia, sopeutuvaisia, joustavia ja uni- sekä ruokailurytmiltään säännöllisiä. Toiset saattavat olla
aktiivisia tai vaativia ja tarvitsevat enemmän huomiota. Tätä synnynnäistä erilaisuutta,
joka tekee ihmisestä yksilön, kutsutaan temperamentiksi (Keltikangas- Järvinen 2004.)
Erilaiset lapset vaativat erilaisen vuorovaikutuksen. Ympäristö, joka on sopusoinnussa
lapsen temperamentin kanssa, tukee ja auttaa lapsen ominaisuuksien vahvistumisessa
(Salpa, 2007:11.)
3.2
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lasten psykomotoriikkaryhmät
Tällä hetkellä fysioterapiassa toimii lasten terapeuttisia psykomotoriikkaryhmiä kolmessa eri fysioterapiayksikössä. Ryhmään osallistuvat lapset tulevat neuvolan terveydenhoitajan ja/tai lääkärin tekemän LENE- arvion kautta. LENE- arviointimenetelmässä
tehtyjen havaintojen pohjalta lapsi, jolla on useammalla eri kehityksen osa-alueella
kypsymättömyyttä, ohjataan fysioterapeutin vastaanotolle tarkempaa tutkimusta varten. Tässä vaiheessa lapsen kanssa tehdään hieno- ja karkeamotorisia taitoja kartoittava Movement ABC-2-tutkimus (MABC-2) sekä havainnoidaan muuta yleistä liikkumista.
6
Testi koostuu sekä laadullisesta että määrällisestä arvioinnista. Laadullinen arviointi
sisältää valmiit kriteerit, joiden avulla esim. tasapainotehtävien osalta havainnoidaan
lapsen kokonaissuoriutumista ja kehon eri segmenttien ( pää, yläraajat, vartalo, alaraajat) tasapainottavia liikkeitä. Lopuksi kaikkien tehtävien havainnot yhdessä määrällisen
tuloksen kanssa kootaan yhteen lapsen suoriutumisesta kertovaksi kuvaukseksi (Borremans 2013.)
Niille lapsille, joilla tässä tutkimuksessa havaitaan selkeitä motorisia vaikeuksia vuorovaikutuksessa, hieno- tai karkeamotoriikassa, puheenkehityksessä, aistitoiminnoissa tai
kehonkuvassa tarjotaan mahdollisuus osallistua terveysaseman lasten terapeuttiseen
psykomotoriikkaryhmään. Ryhmään osallistuvat lapset ovat 4-6-vuotiaita.
3.3
Terapeuttisten psykomotoriikkaryhmien viitekehys
Psykomotoriikka on poikkitieteellinen lähestymistapa, mikä on saanut vaikutteita psykologiasta, sosiologiasta, liikunta-, kasvatus- ja lääketieteestä sekä erityispedagokiikasta.
Psykomotoriikassa korostetaan kehon ja mielen yhteyttä. Psyykkiset, sosiaaliset, fyysismotoriset ja kognitiiviset alueet nähdään yhtä tärkeänä ja otetaan samanaikaisesti
huomioon. Tavoitteena on yksilön laaja-alaisen, kokonaisvaltaisen kehityksen ja persoonallisuuden tukeminen käyttäen liikuntaa apuvälineenä (Koljonen 2012.) Psykomotoriikan oppimisprosessin tärkeitä elementtejä ovat liike, toiminta, elämys, tunne, vuorovaikutus, leikki ja havainto (Koljonen 2013).
Psykomotoriikkaan vaikuttaneita keskeisiä teorioita ovat dynaamisen systeemien teoria
(kokemukset, ympäristö, mahdollisuudet), ekologinen havaintoteoria (Gibson), Piagetin
kehitysteoria (kognitiivisen kehityksen teoria) ja sensorisen integraation teoria (Ayres),
jossa painottuu havainto- ja aistitoiminnot( Zimmer 2011: 17.) Lisäksi Antonowskyn
salutogeenisen näkökulma korostaa positiivista näkökulmaa terveyteen ( Koljonen
2012.)
Monien vaikuttajien ansiosta, mm. E.J Kiphard, kehittyi kuntoutukseen ja pedagogiseen
käytäntöön ns. ”psykomotorinen harjoittelumuoto” . Kiphardin mukaan lapsen perimmäinen tarve on otettava huomioon, ei keskittyä vajavaisuuksiin, vikoihin vaan lapselle
annetaan elämyksiä, kokemuksia toimia leikkimielin, vapaasti ilman pakkoa ja näin lapsi
7
voi ilmaista itseään ja kehittyä (Kiphard 1989,12, Zimmer 2011: 17). Psykomotorisen
kehityksen edistämisen päätavoite ja tehtävä on lapsen persoonallisuuden ja kehityksen kokonaisvaltainen tukeminen. Kiphardin mukaan toimintakykyä on hyvä ja tärkeä
harjoitella kolmella eri osa-alueella, jotka ovat havainto, liikunta ja sosioemotionaalinen
alue. Psykomotorisessa tukemisessa painotetaan lapsen omaehtoisuutta, luovuutta ja
itseohjautuvuutta (Zimmer 2011: 36.)
Rinnakkain Kiphardin suuntauksen kanssa kehittyi suuntaus, jossa pidetään tärkeänä
monipuolista liike- ja havaintokykyä, joka on perusta ihmisen toimintakyvylle. Sen mukaan havainto ja liikkuminen ovat aina yhteydessä ympäristöön. Virikkeellinen ympäristö ja liikuntatarjonta innostaa lasta liikkumaan omatoimisesti, painopisteenä lapsen
vahvuudet, heikkoudet jätetään vähemmälle huomiolle. Kun kehitystä tapahtuu fyysismotorisella alueella, se vahvistaa myös psyykkisellä tasolla (Zimmer 2011: 37.)
Sensorisen integraation näkökulman kehittäjä Jean Ayres näkee käyttäytymishäiriöiden,
oppimisvaikeuksien ja kehitysvaikeuksien johtuvan aistitoimintojen riittämättömyydestä. Ayresin mukaan tasapainoaisti on yhteydessä ihmiseen vaikuttavaan painovoimaan
ja fyysiseen ympäristöön. Kaikki muut aistimukset työstetään vastavuoroisesti vestibulaariseen informaatioon (Ayres 2012). Vestibulaarinen järjestelmä (painovoima, tasapaino, liike) ja proprioseptiivinen järjestelmä (lihakset ja nivelet) sekä taktiilinen järjestelmä (kosketus) ovat Ayresin mukaan perusaisteja, jotka tasapainoaisti yhdistää järjestelmäksi. Ayres pitää myös lapsen leikinomaista toimintaa tärkeänä ja sitä, että lapsi
voi päättää itse toiminnasta, tosin sen puute saatetaan nähdä aivotoimintojen kypsymättömyydeksi. Lapsen toiminta ei saa sitä merkitystä, jota lapsi itse pitää tärkeänä
vaan toiminnot ovat aivojen työskentelyprosessien tuloksia (Zimmer 2011: 39- 40.)
8
4
Perhelähtöisyys sosiaali- ja terveysalalla
Keskeinen periaate sosiaali- ja terveysalan palveluissa on asiakaslähtöinen toimintatapa. Lasten kuntoutuksessa asiakkaana on koko perhe, jolloin korostuu perhekeskeinen
toimintamalli, jossa vanhemmat ovat tasavertaisina ammatti-ihmisten rinnalla suunnittelemassa kuntoutuksen tavoitteita. Rantalan (2002) mukaan lapsilähtöisessä perhetyössä vanhempia tulisi tukea osallisuudessaan ja auttaa näkemään omat voimavaransa, taitonsa ja toimintatapansa positiivisena vaikuttajana lapsen kehityksessä ja hyvinvoinnissa (Rantala 2002: 40.)
Perhelähtöisyydeksi kutsutaan toimintatapaa, jossa sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat yhteistyössä perheiden kanssa kunnioittaen perheen tapaa elää ja asettaa
tavoitteita itselleen ja lapselle. Yhteistyön lähtökohtana on että perhe on lapsen paras
asiantuntija (Määttä 2010: 167.)
4.1
Perhe ja ekokulttuurinen teoria
Lapsen kehityksen peruspilareina ovat arkipäivän monet toimintatilanteet. Tämä ekokulttuurinen teoria pohjaa perheen arjen sujumiseen, vanhempien hyvinvointiin ja sitä
kautta lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen tukemiseen. Perheen ekokulttuurinen ympäristö tarkoittaa perheen olennaisten voimavarojen ja toimintatapojen kokonaisuutta
(Määttä 2010: 53- 57.)
Koti on lapsen ensisijainen kasvuympäristö. Kukin perhe rakentaa arkiset käytännöt
omien mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaisesti. Perheen arkielämä linkittyy monella
tapaa myös asuinympäristöön. Ekokulttuurinen näkemys korostaa arjen toimintatilanteita jokaisen lapsen olennaisena kehitysympäristönä. Tärkeimpinä tavoitteina pidetään
vanhempien kannustamista osallistumaan lapsen kasvatukseen, oppimisen tukemiseen
ja kuntoutukseen. Tässä ajattelutavassa, joka perustuu Vygotskin teoriaan(1978), perhe ja lapsi ovat aktiivisia toimijoita ja keskeistä on lasten osallisuus sosiaalisiin yhteisöihinsä. Kehitys ja oppiminen tulkitaan enemmän sosiaaliseksi ja kulttuuriseksi kuin
vain yksilölliseksi ilmiöksi (Määttä 2010: 53- 57.)
9
4.2
Vanhemmuuden osa-alueet
Lasten psykososiaalisten ongelmien lisääntymisestä huolestuttiin 1990-luvulla ja huomio on kohdistunut tätä kautta jälleen perheen hyvinvointiin. Neuvolatyön tutkimuksissa on nähtävissä että perhe on teoreettisesti tarkasteltuna lapsen taustatekijä. Perheen
tilanne on otettava huomioon mutta perhettä ohjataan siten että, ensisijaisesti lapsen
tarpeet tulevat huomioiduksi (Armanto 2007: 365.)
Vanhemmat ovat ensisijaisia lapsensa kehityksen ja perheensä hyvinvoinnin edistäjiä
(Lastenneuvola lapsiperheiden tukena 2004: 80). Vanhempien on nykyään vaikea saada yksiselitteistä tietoa siitä, miten lasta pitäisi kasvattaa. Tarjolla on paljon erilaisia ja
usein keskenään ristiriitaisia oppeja. Vanhemmuuden on sanottu olevan kasvamista,
uuden oppimista. Professori Matti Rimpelän mukaan oppiminen on sekä yksilöllistä että
yhteisöllistä ja perhe voi oppia hyvinvointia yhdessä. Kysymys on kasvuprosessista,
jota lapsi vie eteenpäin, se on elämänmittainen ihmissuhde (Määttä ym.2010: 23-24.)
Vanhempien päätehtävänä on antaa lapselle turvaa ja kypsän aikuisuuden esikuva.
Jokapäiväisessä elämässä on tärkeää osoittaa että vanhemmat kunnioittavat ja arvostavat lasta. Samalla heidän tulisi kyetä luomaan lapselle myönteisiä mielikuvia. Vanhemmuuteen kuuluu lämpöä, läsnäoloa, leikkimieltä, puhetta, sadunkerrontaa ja ennen
kaikkea aikaa olla lapsen kanssa ja omistautua lapselle. Parhaimmillaan vanhemmuus
ja lasten kasvatus ovat sekä lapsen että vanhemman välistä yhteistä kasvua ja uuden
oppimista (Armanto 2007: 235-236.)
Lapset voivat olla ominaisuuksiltaan ja luonteenpiirteiltään hyvin erilaisia, jolloin heidän
kasvatuksensakin muodostuu erilaiseksi. Kunkin lapsen kehitysaste, terveydentila, temperamentti, vilkkaus, rohkeus, mielenlaatu, oppimisnopeus, keskittymiskyky, unenlahjat, liikunnalliset taidot, herkkyys eri ärsykkeille ja jopa lapsen ulkonäkö tai sukupuoli
voivat vaikuttaa vanhempien suhtautumiseen ja tapaan kasvattaa lasta. (Armanto
2007: 236.)
10
Kuvio 1 VANHEMMUUDEN ROOLIKARTTA (Armanto 2007:459).
Vanhemmuus sisältää mm. sen että vanhemmat ohjaavat lasta arkitaidoissa mallia antaen mikä on oikein ja väärin, asettavat rajat ja säännöt ja huolehtivat ruuasta, levosta
ja rakkaudesta lasta kohtaan. Perheen arvot ja perinteet sekä sosiaalisten taitojen
opettelu tulevat arkielämän erilaisissa tilanteissa lapsille tutuiksi. Lapsi tarvitsee vanhemmiltaan myös tasapuolisesti kannustusta ja itsenäisyyden ja itsetunnon tukemista
(Armanto 2007: 459.)
4.3
Vanhempien ohjaus arjen tilanteisiin
Kodin arvot ja kulttuuri muodostavat yleensä lapsen elämän perustan. Ekokulttuurisen
lähestymistavan perusajatuksena on, että jokaisen lapsen kehityksen perusta rakentuu
päivittäisissä toiminta- ja vuorovaikutustilanteissa, joissa lapsi on mukana sekä kotona
että päivähoidossa. Arkipäivän toimintatilanteet tarjoavat lapselle mahdollisuuden oppia
ja kehittyä jäljittelemällä, osallistumalla, tehtäviä tekemällä sekä muilla sosiaalisilla keinoilla (Rantala 2002: 24). Vanhempia on tärkeä ohjata tunnistamaan arkeen liittyvät
ongelmat ja arjessa selviytymisen kannalta tärkeimmät harjoiteltavat asiat. Vanhempi-
11
en on opittava näkemään lapsen kehitys pieninä askelina, jotka valmistavat uuden taidon oppimista. Näin he oppivat iloitsemaan pienistäkin edistymisistä ja pystyvät hyväksymään tavoitteiden rajallisuuden (Rantala 2002: 24).
Haasteena on ohjata vanhempia toteuttamaan kuntoutuksellisia harjoitteita osana arkea niin, että ne siirtyisivät osaksi lapsen arkista toimintamallia. Parhaiten se tapahtuu
leikin varjolla, vanhempien hyväksyessä lapsi omana itsenään. Arkeen siirtyvän harjoittelun ei tarvitse olla raskasta työtä vaan se voi olla kaikkia viihdyttävää yhdessäoloa:
metsässä kävelyä, hiekkakakkujen tekoa, siivousta, ruoanlaittoa jne. Yhdessä toimien
ja leikkimällä lapsi saa vanhemmilta kannustusta käyttämään oppimiaan taitoja. Lapsi
tulee myös tietoiseksi omista voimavaroistaan (Autti-Rämö,2008).
12
5
Liikuntakasvatus, liikunta ja leikki motoriikan taustalla
Liikuntakasvatuksen keskeisenä tavoitteena Zimmerin mukaan on luoda lapselle liikunnan avulla valmiudet oppia rohkaistumaan, tuntemaan ja hahmottamaan oma itsensä,
oman ympäristötilan ja siinä vaikuttavat ihmiset ja asiat. Tavoitteena on myös kasvattaa ja parantaa lapsen motorisia kykyjä ja taitoja. Yhtä tärkeää on mahdollistaa heikompien ja vahvempien lasten yhteiset leikit kuin auttaa lasta myös säilyttämään liikkumisen ilo, uteliaisuus ja toiminnanhalu (Zimmer 2001: 122.)
Tutkimukset osoittavat että liikkuminen ja motoristen taitojen harjoittaminen tukevat
myös muuta oppimista kuten kielenkehitystä, matemaattisia taitoja ja keskittymiskykyä. Motoristen taitojen puutteilla on vaikutusta itsetuntoon, minäkäsitykseen ja sosiaalisiin taitoihin (Ahonen ym.2005:7 ).
Liikunnan on tänä päivänä nähty myös mahdollistavan moraalisen pohdinnan edistymistä, sosiaalisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä ja etenkin lapsen kehittymistä
suhteessa omaan minäkäsitykseen. Sen kehittyminen on oleellisinta kaikessa ja etenkin
miten lapsi kokee itsensä psyykkisenä, fyysisenä ja sosiaalisena olentona. Havainnot
suhteessa muihin auttaa minäkäsityksen kehittymisessä ja muotoutumisessa ja se luo
perustan itseluottamuksen kehittymiselle (Zimmer 2001: 123.)
Liikuntakasvatus ja liikunnan aktiviteetit antavat mahdollisuuden sosiaalisen vuorovaikutuksen kehittymiselle toiminnan kautta, joka auttaa ymmärtämään, sisäistämään ja
hyödyntämään positiivista sosiaalista käyttäytymistä. Siihen kuuluvat mielenkiinto toisia
kohtaan, taito ottaa toiset huomioon sekä konkreettinen toisten auttaminen. Tätä käyttäytymistä kutsutaan prososiaaliseksi käyttäytymiseksi (Polvi 2010: 29- 32.)
Seuraavat liikuntakasvatuksen pedagogisen toiminnan suuntaviivat toimivat ohjenuorena sekä ohjaajan menettelylle että liikuntatilanteiden sisällölle. Lapsilähtöisyyden, vapaaehtoisuuden ja päätäntämahdollisuuden taustalla on lapsen taidot ja kiinnostus
liikkumiseen ja motoriseen oppimiseen. Näissä tilanteissa ohjaajan rohkaisut ja luottamuksen synnyttäminen ovat tärkeitä. Toiminnan avoimuus, elämyksellisyys ja omatoi-
13
misuus puolestaan mahdollistavat lapsen aloitteellisuuden, sosiaalisuuden, vastuunoton
ja itsetunnon kehityksen.
LAPSILÄHTÖISYYS
lapsen taidot ja
kiinnostuksen kohteet
ELÄMYKSELLISYYS
symboli- ja
roolileikit,mielikuvitus
AVOIMUUS
spontaanit ideat,joustava
suunnitelma
LIIKUNTAKASVATUS
OMATOIMISUUS
minän kehitys,oma vastuu
VAPAAEHTOISUUS
rohkaiseminen
PÄÄTÄNTÄMAHDOLLISUUS
valinatamahdollisuudet
osallistuaseurata
Kuvio 2. Liikuntakasvatuksen suuntaviivat (Zimmer 2001: 121- 122).
Liikuntakasvatuksen sisällön tulisi tarjota liikuntaleikkejä, avointa liikunnallista toimintaa
sekä antaa mahdollisuus oman kehon kokemiseen, minäkokemukseen, aistikokemuksiin ja sosiaalisiin sekä materiaalisiin kokemuksiin (Zimmer 2001: 124- 125).
5.1
Sosiaali- ja terveysministeriön suositukset lasten liikunnasta
Liikkuminen on lapselle ominainen tapa toimia ja liikunnallisen elämäntavan perusta
luodaan jo varhaislapsuudessa. Lasten päivittäisen liikunnan määrä on merkittävästi
vähentynyt nykypäivänä arkielämän ja elintapamuutosten takia. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut suosituksen että alle kouluikäisten lasten tulisi liikkua reippaasti ja
riittävän kuormittavasti ja hengästyttävästi joka päivä vähintään 2 tuntia. Liikunta voi
14
koostua päivän aikana useammasta eri tuokiosta ja arkiliikkumisesta. Aikuisen rooli
liikkumisen mahdollistajana on merkittävä joten siihen on kiinnitettävä tulevaisuudessa
huomiota (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005: 17.)
Liikkumisen suositukset on tarkoitettu ohjaamaan kaikkea lasten eri elämänpiireissä
tapahtuvaa kasvatuksellista vuorovaikutusta. Liikkumisen määrän ja laadun ohella ympäristön ja välineiden merkitys lasten omaehtoisessa toiminnassa on merkityksellistä.
Aktiivinen ja vastavuoroinen yhteistyö perheen kanssa on avainasemassa (Sosiaali- ja
terveysministeriö 2005: 17.)
5.2
Liikunnan merkitys alle kouluikäiselle lapselle
Lapsen liikkuminen ja leikkiminen on fyysistä aktiivisuutta, jota hän tarvitsee päivittäisen hyvinvointinsa ja terveytensä tueksi. Tämän hetkisten arvioiden mukaan lähes joka
toinen lapsi tai nuori ei liiku terveytensä kannalta riittävästi. Tällä on pitkäkantoisia
vaikutuksia lasten ja nuorten elämään. Liikkumattomuus lisää ylipainoa, lihavuutta sekä
tuki- ja liikuntaelinsairauksien lisääntymistä. Liikunta edistää myös psyykkistä terveyttä.
Yhteisöllisellä ryhmäliikunnalla voi olla tärkeä rooli lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä (THL 2013).
Soini ym.(2011) ovat tutkineet 3-vuotiaiden päiväkotilasten liikunnan määrää ja tutkimuksessa käy ilmi, että lapset liikkuivat vain 58 minuuttia päivässä reippaasti, eikä yksikään tutkimukseen osallistuneista lapsista liikkunut suositusten mukaista kahden tunnin määrää vaikka tutkimuksessa huomioitiin myös viikonloput (Soini ym.2011).
Elämäntavat ja tottumukset opitaan jo varhain ja vanhemmat ovat lapsen tärkeimpiä
roolimalleja liikuntaan suhtautumisessa ja liikunnallisen elämäntavan omaksumisessa.
Liikkuvasta lapsesta tulee todennäköisemmin myös liikkuva aikuinen. Asenteiden luomisessa korostuu kodin merkitys. Arkielämän arvokkuus muodostuu lapsen kanssa pienistä yhteisistä askareista ja tekemisistä ilman kilpailua ja suorituspaineita. Tavalliset
asiat kuten luonnossa liikkuminen, ulkona temppuilu, pallolla pelaaminen, juokseminen,
pyöräily, kotona jumppaaminen ym. ovat lapselle todella merkityksellisiä kun ne tehdään yhdessä isän, äidin tai koko perheen kanssa (Karvonen 2000:29-30.)
15
Lapsen mahdollisuus, motivaatio ja rohkeus liikkumiseen on tärkeää. Olennaista näiden
kehittymiselle on vertaissuhteet, sosiaalinen kokemus ryhmässä. Lapsen liikkuminen on
osa hänen persoonallisuuttaan ja mitä enemmän lapsi saa liikkumisen kokemuksia sitä
enemmän kehittyvät kognitiiviset, sosiaaliset ja emotionaaliset osa-alueet. Psykomotorinen toimintatapa nostaakin lapsen toiminnan keskipisteeksi, jolloin lasta autetaan
löytämään oma identiteetti sekä tuetaan ja edistetään lapsen oman positiivisen arvomaailman kasvua (Zimmer 2011: 127-128.)
5.3
Leikin yhteys liikkumiseen
Liikkuessaan lapsi voi leikin avulla oppia erilaisten käsitteiden merkityksiä. Ohjaavan
otteen myötä lapsella on tilaisuus oppia liikuntaleikkejä leikkiessä myös monipuolista ja
rikasta kieltä. Vastavuoroinen peli- ja leikki, sääntöjen ja leikin tekemisen sanoittaminen esim. liikkeiden ja kehollisten tuntemusten kertominen, etäisyyksien, suuntien,
voimakkuuksien ja nopeuksien arvioiminen auttaa kehittämään lasta monella eri osaalueella niin motorisesti kuin kielellisesti. Leikkejä ja liikuntataitoja opeteltaessa lapsi
myös oppii tuntemaan toveruutta, ottamaan toisia huomioon, jakamaan asioita, odottamaan vuoroaan ja ymmärtämään erilaisuutta (Pulli 2013: 14-15).
Leikki ja liikkuminen ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Leikin avulla lapsi luo oman todellisuuden ja antaa sille oman merkityksensä. Perhe tai koti ympäristönä antaa lapselle usein aiheet leikkeihin. Leikin avulla lapsi käsittelee erilaisia tunteita, ilmaisee itseään
ja kehittää luovuutta ja itsetuntoaan. Leikki ei tarvitse liikaa suunnittelua tai uusia leluja, tavallinen arkimateriaali tai luonnossa liikkuminen synnyttää luovuutta leikkeihin
(Zimmer 2001,69,73-75). Kotoa löytyvää hyvää arkimateriaalia leikkeihin ovat esimerkiksi sanomalehdet, wc-paperirullat, jugurttipurkit, pesusienet sekä kaikki materiaali
mistä lapsi voi itse keksiä uusia mielenkiintoisia käyttötapoja.
16
Kuva 1. Psykomotoriikkaryhmän leikkitilanne (Vinnikainen 2013)
17
6
Perheliikunta ja psykomotoriikka
Perhe on ensimmäisten ikävuosien aikana suurin lapsen motoriseen kehitykseen vaikuttava tekijä. Jo asuinympäristö vaikuttaa lapsen liikunnalliseen kehitykseen, samoin kuin
kodin materiaalit, tavarat, sisustus, pihapiiri jne. Lähiympäristön virikkeellisyys innostaa
lasta aktiivisesti tutkimaan ja liikkumaan. Liikunnallisten virikkeiden lisäksi perhe ja koti
muokkaavat lapsen asennoitumista liikkumiseen ja urheiluun. Lapsi omaksuu vanhempiensa asenteet ja varsinkin vanhempien ja sisarusten yhteiset liikuntamuodot vaikuttavat positiivisesti motoriseen kehitykseen (Zimmer 2001: 88- 89.)
6.1
Perheliikunnan tausta
Perheliikunta on terveyttä edistävää liikuntaa, jota koko perhe ja lähipiiri, lapset, nuoret, vanhemmat, isovanhemmat ja ystävät voivat harrastaa yhdessä. (Arvonen
2007,s.7). Ohjatun toiminnan lisäksi se voi olla kotona tapahtuvaa peuhaamista, leikkiä
tai pelaamista lapsen kanssa. Yhdessä liikkuminen ja leikkiminen on iloista ja mielekästä toimintaa vastapainona liialliselle istumiselle. Aikuinen on hyvä pari pienelle lapselle,
koska hän voi antaa sopivasti onnistumisen kokemuksia. Tärkeää on kosketus- ja tuntoaistimusten kokeminen, rohkaiseminen uusiin kokemuksiin ja myönteisen palautteen
antaminen lapsen yrityksille. Se vaikuttaa myönteisen minäkäsityksen kehittymiseen
(Karvonen ym.2003: 299.)
Kannustava ilmapiiri on oppimisen edellytys. Liikuntasuoritusten rohkaisu ja kannustus
innostavat sekä aikuista että lasta uusiin suorituksiin ja kokeiluihin. Aikuisen näyttäessä
mallia lapsi oppii jo havainnoimalla ja matkimalla. Mielikuvat liikkumisesta esim. eläimen tavoin erilaisissa paikoissa ja erilaisten välineiden kanssa innostavat lasta liikkeeseen. Liikettä kokeillaan ja liikutaan yhdessä. Tavoitteena on että, aikuinen tukee ja
avustaa mutta antaa lapsen itse punnertaa, kiivetä, kokeilla ja toistaa samaa asiaa tuhansia kertoja (Arvonen 2007: 20.)
18
6.2
Psykomotorisen perheliikunnan tavoitteet
Psykomotoriikka on lähestymistapa, jossa käytetään eri menetelmiä korostaen kehon ja
mielen yhteyttä. Sen tavoitteena on tukea ihmisen koko persoonallisuutta liikunnan
avulla. Ryhmässä toteutettu psykomotorinen lähestymistapa korostaa leikinomaisuutta,
iloa ja omaehtoista liikuntaa, sosiaalista vuorovaikutusta ja erilaisten materiaalien/välineiden käyttöä (Koljonen 2013).
Psykomotorisen perheliikunnan tavoitteena on lapsen kokonaiskehityksen edistäminen
ja tukeminen. Ryhmätilanteessa on tärkeää lapsen onnistumisen kokemukset, ilo ja
elämykset sekä lapsen itsetunnon ja minäkuvan vahvistaminen. Vanhemmuuden tukemisen kautta pyritään antamaan keinoja toimia haasteellisten lasten kanssa niin, että
arki tulee sujuvammaksi (Käenmäki 2013.)
Yhteisten liikuntaleikkien kautta psykomotoriikan keinoin vanhempien näkemys laajenee myös siitä, miten lapsi leikkii toisten lasten kanssa. Käytännön ryhmätilanteessa
näkee kuinka lapsi oppii luottamaan liikkumiskykyynsä ja miten hänen toimintatilansa
laajenee leikeissä. Vanhemmat oppivat antamaan enemmän liikkumisvapautta kun näkevät toisia perheitä ja näin vertaistuki mahdollistuu (Zimmer 2011: 157.) Lapset saavat myös kokea vanhempiensa huomion kun vanhemmat osallistuvat heidän leikkeihinsä. Yhteistoiminta ja leikki ei ole kaikille vanhemmille itselleen välttämättä helppoa. He
saattavat arastella omien taitojen suhteen tai pelkäävät heittäytyä tai kokevat epäonnistumista. Tärkeää on hyväksyvä ja turvallinen ilmapiiri ja ohjauksessa on tärkeää
korostaa, ettei yhtä oikeaa tapaa toimia ole, vaan tärkeintä on jokaisen oma tapa liikkua. Jokaisen mielikuvitukselle ja luovuudelle annetaan mahdollisuus (Käenmäki 2013.)
19
Kuva 2. Lasten toimintaa psykomotoriikkaryhmässä (Vinnikainen 2013)
20
7
Kehittämistyönä perheliikunta-kokeilu
Lasten terapeuttinen psykomotoriikkaryhmämme terveyskeskuksessa kokoontuu 10
kertaa. Ryhmäjakson yhdelle toimintakerralle suunnittelin perheliikuntakerran sisällön
(Liite 4) ja sen onnistumista arvioin vanhempien palautelomakkeella (Liite 1). Vanhemmilta myös kysyttiin ennen ryhmän alkua suostumus lapsen osallistumiselle ryhmäkerroille ja kuvauksille (Liite 3) ja he saivat tiedotteen ryhmän tarkoituksesta (Liite 2).
7.1
Kehittämistyön tausta
Tähän lasten terapeuttiseen psykomotoriikkaryhmään osallistui 5 lasta, joiden kokonaismotoriikkaa oli ennen ryhmän alkua kartoitettu Movement ABC-2-testillä. Kaikkien
lasten kokonaispisteet jäivät punaiselle tasolle, mikä tarkoittaa, että lapsella on vaikeuksia monella eri toiminta-alueella (kielellisellä, motorisella ja sosiaalisella osa-alueella).
Ennen ryhmän alkamista vanhempien kanssa oli keskusteltu testin tuloksista, annettu
kotiharjoitteluun ohjausta ja asetettu ryhmäjaksolle tavoitteet. Ohjasin ryhmää yhdessä
kollegani kanssa ja lisäksi perheliikuntakerta videoitiin havainnoin tueksi. Oman havainnointini lisäksi kollegani havainnoi ryhmäkertaa ja informoi siitä minua. Vanhemmilta saamaani kirjallista palautetta heti ryhmäkerran jälkeen täydensi viimeisen ryhmäkerran aikana käyty avoin keskustelu perheliikuntakerran asioista. Perheliikuntakerralle
osallistui 5 lasta ja jokaisesta perheestä 1 vanhempi (4 äitiä ja 1 isä).
7.2
Kehittämistyön sisältö
Ryhmäjakson toiminta suunnitellaan 10 kerran sarjaksi ja jokaisella kerralla on oma
teemansa, jonka ympärille tunti rakentuu ja tavoitteet suunnitellaan. Perheliikuntakerta
on ryhmäjakson 5. kerta. Kaikki toimintakerrat alkavat aina alkupiirillä, jossa jokaiselta
kysellään aamun kuulumiset istuen piirissä inkkari-istunnassa. Jokainen ojentaa vuorotellen käden keskustaa kohti sanoen oman nimensä. Kun kaikkien kädet ovat piirin
keskellä päällekkäin, sanomme yhtä aikaa 1-2-3-POKS, kädet aukeavat ja ryhmäkerta
voi alkaa. Alkupiirin tavoitteena on orientoida lapset toimintakerralle ja saada heti alussa sosiaalinen yhteys muihin ryhmäläisiin.
21
Kehittämistyöni perheliikuntakerta jatkui tästä alkuleikillä, joka tällä ryhmäjaksolla toistui myös muilla kerroilla ja oli lapsille jo siis tuttu. Musiikin soidessa tilassa sai liikkua
haluamallaan tavalla ja sen tauotessa haettiin oma vanhempi pariksi ja keksittiin yhteinen patsas, jossa oltiin kiinni toisessa kämmenen, polven, pepun jne. avulla. Leikin
tavoitteena oli liikkeen hallitseminen/ pysäyttäminen, kehonosien yhdistäminen, tekemisen sanoittaminen ja sosiaalisuuden/yhteistyön opettelu.
Toimintatuokion aiheena ja tavoitteena perheliikuntakerralla oli antaa vinkkejä piirtämistyön kautta oman kodin lähiympäristön liikuntamahdollisuuksista ja jokapäiväisen
liikkumisen tärkeydestä ja määrästä. Olin tilannut Svolilta (Suomen Voimisteluliitolta)
perheliikuntakerralle tarkoitetun valmiin materiaalin, johon vanhempi ja lapsi yhdessä
piirsivät oman kodin lähialueen ja miettivät miten ja millaisia tapoja on lisätä liikkumista
lähiympäristössä. Piirretystä kartasta ohjattiin tekemään peli, jota vanhemmat voivat
jatkossa hyödyntää arkiliikkumisen lisäämiseksi. Tehtävässä lapsia ohjattiin ja kannustettiin hienomotorisesti oikean kynäotteen löytymiseen piirtäessä ja värittäessä.
Seuraavaksi arkimateriaalin käyttöä kokeiltiin yhdessä vanhempi-lapsi pareina rakentamalla vessapaperirullista, pesusienistä ja viilipurkeista erilaisia taloja, torneja ja rakennelmia. Sanomalehdistä perheet saivat keksiä miten tehdä erikokoisia palloja ja
mailan, joiden avulla yritettiin rikkoa rakennettuja torneja.
Harjoituksen ideana ja tavoitteena oli näyttää vanhemmille miten käyttää helppoja jokaisen ulottuvilla olevia materiaaleja helposti kokonaisvaltaisen motoriikan tukemiseen.
Sosiaalisen kokemuksen tavoitteen täytti lasten ja aikuisten yhteinen leikkituokio leikkivarjon kanssa, jonka kanssa harjoiteltiin voiman käyttöä, suuntia, liikkeen pysäytystä ja
yhteistyön tärkeyttä varjoa eri tavoilla liikuteltaessa.
Jokainen ryhmäkerta lopetetaan rentoutumiseen/ rauhoittumiseen. Perheliikuntakerralle olin varannut kaksi erilaista rentoutusmallia näyttääkseni vanhemmille millaisilla,
erilaisilla keinoilla he voisivat jatkossa kotona kokeilla vastaavaa. Alkuun vanhemmat
saivat mennä matoille makuulle ja lapset saivat pehmeät piikkipallot, joilla he kävivät
vanhemman kehon ääriviivat läpi hitain pyörittävin liikkein. Lasten vuoron ollessa makuulla luin säätiedotussadun ja vanhemmat hieroivat lastensa niska-selkäpuolella satuun kuuluvin, erilaisin tavoin.
22
Loppupiiriin kokoonnuttiin uudelleen yhteen ja lapsilta kysyttiin mikä oli tällä kerralla
hauskinta. Lopulta otettiin käsistä kiinni ja kiitettiin tästä kerrasta.
Perheet saivat tästä kerrasta muistoksi kotiin piirtämänsä kartan oman kodin lähiliikuntapaikoista, tekemänsä sanomalehtimailan ja pallot sekä rentoutuksessa käytetyn
pehmeän piikkipallon.
23
8
Tulosten analysointi
Oman ja kollegani havainnoinnin lisäksi vanhemmilta kerättiin palautetta perheliikuntakerrasta palautelomakkeella (liite1), jonka kysymyksiä arvioitiin asteikolla
1 = heikko, 2 = välttävä, 3 = tyydyttävä, 4 = hyvä ja 5 = erittäin hyvä.
8.1
Perheliikuntakerran hyödyllisyys
Alla olevassa taulukossa perheet arvioivat perheliikuntakerran hyödyllisyyttä.
Miten hyödylliseksi arvioit perheliikuntakerran
ryhmäjakson aikana?
5
4
3
2
1
0
Perhe 1
Perhe 2
Perhe 3
Perhe 4
Perhe 5
Kuvio 3. Palautelomakkeen kysymys 1.
Kahden perheen vanhemmat arvioivat perheliikuntakerran erittäin hyödylliseksi (=5)
osana tämä ryhmäkokonaisuutta ja kolme muuta perhettä arvioivat tarpeen hyödylliseksi eli hyvä (=4). Kollegani mielestä vanhemmat olivat tunnin aikana erittäin kiinnostuneita ryhmän sisällöstä ja ilmapiiri oli mukava. Itse koin helpoksi ohjata ryhmää kaikkien vanhempien avoimen suhtautumisen takia ja se antoikin mielikuvan siitä, että
vanhemmat kokivat perheliikuntakerran hyödylliseksi.
24
8.2
Perheliikuntakerran odotukset ja toiveet
Perheillä oli seuraavia odotuksia ja toiveita perheliikuntakerrasta.
Vastasiko perheliikuntakerta odotuksia ja toiveita?
5
4
3
2
1
0
Perhe 1
Perhe 2
Perhe 3
Perhe 4
Perhe 5
Kuvio 4. Palautelomakkeen kysymys 2.
Tunnin sisältö vastasi 2 vanhemman mielestä odotuksia ja toiveita erittäin hyvin, kahden muun mielestä hyvin ja yhden vanhemman mielestä tyydyttävästi. Kollegani mielestä tunnin aikana muutamien lasten keskittyminen ja tarkkaavuus väheni, koska tekeminen painottui alkuvaiheessa tarkkaan työhön (piirtäminen ja rakentelu) ja välissä
olisi voinut olla vauhdikkaampi osio, jossa nämä lapset olisivat voineet purkaa energiaansa. Olen itse tästä samaa mieltä. Toisaalta rauhallisille lapsille/perheille oli hyvä
antaa aikaa tehdä tehtäviä ilman kiirettä mutta samalla olisi voinut eriyttää ja keksiä
lisähaasteita niille, joilla mielenkiinto oli jo seuraavissa tehtävissä.
25
8.3
Ohjauskerran ideat päivittäiseen liikkumiseen
Päivittäiseen liikkumiseen perheet saivat ideoita omasta mielestään seuraavasti.
Antoiko ohjauskerta uusia ideoita/vinkkejä perheenne
päivittäiseen liikkumiseen?
5
4
3
2
1
0
Perhe 1
Perhe 2
Perhe 3
Perhe 4
Perhe 5
Kuvio 5. Palautelomakkeen kysymys 3.
Uusia ideoita koki ryhmästä saaneen 2 vanhempaa erittäin paljon ja muut 3 vanhempaa paljon. Avoimessa keskustelussa ryhmäjakson viimeisellä kerralla eräs vanhempi
kertoi, että lapsi itse on miettinyt useamman kerran oman kodin ympäristöä, missä
kaikkialla voi käydä, esim. kiivetä ison kallion päälle jne.
26
8.4
Perheliikuntakerran sisältö, välineet ja ympäristö
Perheiden antama ryhmäohjauskerran ympäristön, välineiden ja sisällön arvio.
Arvioi ryhmäkerran sisältö, välineet, toimintaympäristö?
5
4
3
2
1
0
Perhe 1
Perhe 2
Perhe 3
Perhe 4
Perhe 5
Kuvio 6. Palautelomakkeen kysymys 4.
Perheiden vanhemmista kolme oli sitä mieltä, että perheliikuntakerran sisältö, välineet
ja ympäristö toimi erittäin hyvin. Kaksi vanhempaa arvioi tämän toimivan hyvin. Karkeamotoristen taitojen harjoittelu ja tietoisku liikunnan suosituksista jäi kollegani mielestä ehkä vähän liian suppeaksi. Oman käsitykseni mukaan tietoisku liikunnan määrän
korostamisesta olikin liian vähäistä ja yritin sen takia viimeisessä avoimessa keskustelussa nostaa sitä enemmän esiin. Koin, että asia on tärkeä kerrata, jotta se jäisi perheille mieleen. Tulevaisuudessa pyrin kiinnittämään tähän enemmän huomiota.
27
8.5
Ohjauksen arviointi
Perheet arvioivat perheliikuntakerran ohjausta seuraavan taulukon mukaisesti.
Ohjauksen laatu oli mielestäsi?
5
4
3
2
1
0
Perhe 1
Perhe 2
Perhe 3
Perhe 4
Perhe 5
Kuvio 7. Palautelomakkeen kysymys 5.
Kolmen perheen vanhempien mielestä ohjaus oli erittäin hyvää ja kahden mielestä hyvää. Kollegani mielestä suoriuduin perheliikuntakerrasta hyvin. Ohjaus oli rauhallista ja
selkeää. Oman arvioni mukaan perheliikuntakerta antoi uuden näkökulman psykomotoriikkaan ja liikuntakasvatuksen ohjaukseen etenkin sosiaalisten suhteiden, yhteistyön
kannalta. Kokeilu oli ehdottomasti hieno, yllättäviä tilanteita ei tullut, joitain haastavia
hetkiä oli, kun yritin erästä vanhempaa saada lastaan rauhoittumaan ja keskittymään
rentoutustilanteessa.
28
Seuraavassa kaikki kysymykset ja perheiden vastaukset yhdessä taulukossa.
5
4
Perhe 1
3
Perhe 2
Perhe 3
2
Perhe 4
Perhe 5
1
0
Kysymys 1
Kysymys 2
Kysymys 3
Kysymys 4
Kysymys 5
Kuvio 3. Perheiden arviot
8.6
Perheen antamat avoimet kommentit
Viimeinen kysymys oli avoin ja siinä perheet saivat arvioida, mikä oli perheliikuntakerrassa parasta/ tarpeetonta/ toiveita tai muuta sanottavaa.
Tähän kysymykseen vanhemmilla oli seuraavia vastauksia:
”Oli kiva päästä näkemään mitä lapset ovat kerhossa tehneet. Helpot ja yksinkertaiset vinkit, miten kotona voi pelata/ rakennella olivat hieno juttu!
(siis sanomalehdet, wc-paperirullat ja niin edelleen). Yhteinen rentoutustuokio lapsen kanssa oli hienoa ja tunnilla oli tekemistä sopivasti ja monipuolisesti. ”
”Perheliikuntakerrassa oli parasta se, että lapset selkeästi nauttivat siitä.
Hyvää oli se, että välineet olivat normaaleja arkitavaroita eikä erikoisvälineitä. Olisi kiva vielä tietää miten eri harjoitusten pitäisi kehittää lasta eli miksi
jotain harjoitetta tehdään? ”
”Parasta oli juuri nämä kahdenkeskiset toiminnat. Rentoutumisharjoitus oli
loistava! ”
”Rentousharjoitus oli parasta.”
”Rauhallinen rytmi oli plussaa tunnin kulussa, annettiin aikaa eri asioille.
Rentoutuminen oli hieno.”
29
9
Johtopäätökset
Näissä vanhempien vastauksista oli ilo huomata, että vanhemmatkin olivat huomanneet juuri ne asiat, joita omissa alkutavoitteissa pyrin tuomaan perheliikuntakerralla
esiin. Arkimateriaalin käyttö oli kahdelle vanhemmalle oivaltava kokemus, ettei aina
tarvitse olla kalliita leluja, joilla saa lasten luovuuden esiin. Eräs vanhempi toi esiin asian, että vanhemmille olisi voinut kertoa jollain tavalla vielä erilaisten harjoitusten merkityksen. Tämä tärkeä asia voisi jatkossa onnistua niin, että vanhemmille jaettaisiin
myös perheliikuntakerran sisältö, jossa jokaisen harjoituksen tavoitteet olisi kirjattu.
Olin myös miettinyt yhdeksi tavoitteeksi kertoa ja näyttää muutamia rentoutumisen
mahdollisuuksia kotioloissa käytettäväksi ja tämä osio oli palautteiden mukaan onnistunein. Se mainittiin kaikissa palautteissa onnistuneeksi. Avoimessa loppukeskustelussa
kuulin, että vanhemmat ovat ottaneet rentoutumisen kotona käyttöön.
30
10 Pohdinta
Lapsen ja vanhempien yhteinen historia on elinikäinen; vanhemmuus on haastava ja
pitkäaikainen ja sitoutumista vaativa tehtävä. Lapselle päivittäinen liikkuminen on hyvinvoinnin ja terveen kasvun perusta. Vanhempien tehtävänä on luoda lapselle mahdollisuuksia liikkua ja toimia itse hienovaraisena taustatukena ja ohjaajana.
Tämän kehittämistyöni tavoitteena oli kokeilla toiminnassa olevan lasten terapeuttisen
psykomotoriikkaryhmäjakson aikana yhdellä toimintakerralla perheliikuntaa. Psykomotorisessa toimintatavassa korostui sosiaalinen -, materiaali- ja minäkokemus luontevasti omalla painollaan. Vanhempien innostus ja tyytyväisyys toimintaan oli positiivista.
Huomasin, että perheen tarpeiden ja tavoitteiden huomioiminen suuntaa ohjauksen
perheen kannalta tärkeisiin asioihin. Oman kodin lähipiirin liikuntamahdollisuuksien
miettiminen yhdessä lapsen kanssa antoi perheille ideoita lisätä liikuntaa jokapäiväiseen arkeen. Perheiden piirroksista löytyi liikuntapaikoiksi mm. peikkometsä ja salaluola, mielikuvitus nousi tärkeäksi osaksi toimintakertaa. Arkiliikunnan jokapäiväistä
liikkumisen tärkeyttä olisin voinut korostaa ryhmätunnin aikana enemmän. Otinkin asian uudelleen puheeksi, kun kokoonnuimme vanhempien kanssa viimeisellä kerralla
keskustelemaan ja muistelemaan perheliikuntakertaa ja sen synnyttämiä asioita. Yksilötasolla pienet teot vaikuttavat. Arkiliikkumisen ja ryhmässä ohjattujen asioiden esim.
rentoutusharjoitusten lisääminen arkeen vaatii vanhemman esimerkkiä, tai kun esim.
valitaan portaat hissin sijaan tai lähdetään ulos kävelemään tv:n katselun sijaan.
Psykomotorisen ryhmäjakson aikana lasten iloa ja motivaatiota liikkumiseen oli hienoa
seurata. Erään lapsen toive ryhmän loppupiirissä olikin: ”Miksei tämä voisi kestää koko
päivän?”- oli koskettava palaute ryhmää ohjaavalle. Psykomotorisen toiminnan menetelmillä voidaan auttaa ja tukea sekä lapsia että perhettä.
Tämä työ on työelämälähtöinen ja toivon siitä olevan hyötyä suunniteltaessa seuraavia
lasten terapeuttisia ryhmätoimintajaksoja. Jatkossa haluaisin kehittää ryhmätoimintaa
myös moniammatilliseen suuntaan, toiveissa voisi olla yhteistyö esim. toimintaterapeutin tai neuvolapsykologin kanssa. Se on nykyisessä isossa organisaatiossamme
haastavaa. Katson myös, että vanhemmuuden teoriaosuus tässä työssä voisi antaa
31
työkaluja myös työyhteisössämme ohjaamallemme ylipainoisten lasten ja vanhempien
liikunta- ja neuvontaryhmälle.
32
Lähteet
Ahonen T. – Viholainen H. – Cantell M – Rintala P 2005. Motoriikka ja oppimisvaikeudet. Teoksessa Rintala P – Ahonen T – Cantell M – Nissinen A (toim.): Liiku ja opi –
Liikunnasta apua oppimisvaikeuksiin. Jyväskylä: PS- kustannus.
Armanto, Koistinen ym.2007 . Neuvolatyön käsikirja,Helsinki: Tammi
Arvonen S.2004.Porukalla, perheliikuntaohjaajan käsikirja,Helsinki:Edita Prima Oy
Arvonen S.2007.Meidän perhe liikkuu, Helsinki:WSOY
Autti- Rämö I.2008 Vanhemmat ja lapsen kuntoutus,artikkeli,Duodemic(luettu 1.10.13)
Ayres A.2008.Aistimusten aallokossa,Juva:PS- kustannus
Borremans E.2013, psykomotoriikan erikoistumisopintojen luentomateriaali
Karvonen P.Siren- Tiusanen H. ym.2003. Varhaisvuosien liikunta, Jyväskylä: VK- kustannus Oy
Koljonen M. 2013, psykomotoriikan erikoistumisopintojen luentomateriaali
Koljonen M. 2012, koulutuspäivä Helsingin kaupungin lapsifysioterapeuteille
Koljonen M. 2000,”Uskallan ja osaankin” psykomotorinen harjaannuttaminen oppimisvaikeuslapsen itsetunnon ja motoriikan tukemisessa, Liikuntapedagogiikan lisensiaatintutkimus, Jyväskylän Yliopisto
Käenmäki M.2013. Perheliikunta, psykomotoriikan erikoistumisopintojen luentomateriaali
Laasonen K. 2005, Teoksessa Rintala P. – Ahonen T. – Cantell M. – Nissinen A. (toim.):
Liiku ja opi – Liikunnasta apua oppimisvaikeuksiin. Jyväskylä: PS- kustannus.
33
Lastenneuvola lapsiperheiden tukena. Opas työntekijöille 2004:14. Helsinki: Sosiaali- ja
terveysministeriö
Lyytinen H, Ahonen T.ym. 2002.Oppimisvaikeudet Neuropsykologinen näkökulma,Juva:
WSOY
Mahkonen M. 2011, psykomotoriikka toimintakyvyn tukena- kehittämistyö: Liiku- leikikehity, luettu www.psykomotoriikkayhdistys.fi ,28.8.13
Määttä P.Rantala A.2010.Tavallisen erityinen lapsi.Jyväskylä: PS-kustannus
Polvi S.2010, Toimitaan yhdessä : prososiaalisuuden edistäminen osana liikuntakasvatusta,Jyväskylän Yliopisto
Rantala A.2002, Perhekeskeisyys – puhetta vai todellisuutta? Työntekijöiden käsitykset
yhteistyöstä erityistä tukea tarvitsevan perheen kanssa. Jyväskylän Yliopisto,ER-Paino
Ky, Lievestuore
Pulli E.2013, Lupa liikkua,Saarijärvi:Lasten keskus.
Rintala P.Ahonen T. ym.2005.Liiku ja opi. Jyväskylä: PS-kustannus
Salpa P.2007,Lapsen liikkumisen kehitys,Helsinki: Tammi
Sosiaali- ja terveysministeriö, Opetusministeriö, Nuori Suomi Ry 2005:17, Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset
Valtonen R.2011, Opas 14,Terveyden ja Hyvinvoinninlaitos
Vilkka H. Airaksinen T.2003,Toiminnallinen opinnäytetyö:ohjaajan opas,Helsinki:Tammi
Zimmer, R.2001 Liikuntakasvatuksen käsikirja-Didaktis-metodisia perusteita ja käytännön ideoita., Hämeenlinna:Karisto OY
34
Zimmer, R.2011 Psykomotoriikan käsikirja- teoriaa ja käytäntöä lasten psykomotoriseen tukemiseen,Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy
Liite 1
Palautelomake perheliikuntakerrasta
Arvioi seuraavia asioita asteikolla
1 = heikko,
2 = välttävä,
3 = tyydyttävä,
1. Miten hyödylliseksi arvioit perheliikuntakerran
4 = hyvä,
5 = erittäin hyvä
1.
□ □ □ □ □
1.
□ □ □ □ □
1.
□ □ □ □ □
1.
□ □ □ □ □
1.
□ □ □ □ □
2.
3.
4.
5.
ryhmäjakson aikana?
2. Vastasiko perheliikuntakerta odotuksia ja
2.
3.
4.
5.
toiveita?
3. Antoiko ohjauskerta uusia ideoita/vinkkejä
2.
3.
4.
5.
perheenne päivittäiseen liikkumiseen?
4. Arvioi ryhmäkerran sisältö, välineet, toiminta-
2.
3.
4.
5.
ympäristö?
5. Ohjauksen laatu oli mielestäsi?
6. Perheliikuntakerrassa oli parasta / tarpeetonta / toiveita tms.
Kiitos palautteestasi!
2.
3.
4.
5.
Liite 2
Helsingin sosiaali-ja terveysvirasto
Sairaala-,kuntoutus-ja hoivapalvelut
Kuntoutuksen osaamiskeskus
Fysioterapiapalvelut
Laakson fysioterapia
PL 6600
00099 Helsingin kaupunki
LUPA RYHMÄÄN OSALLISTUMISESTA ja KUVA- JA VIDEOMATERIAALIN
KÄYTÖSTÄ
Annan suostumukseni lapseni osallistumiselle lasten psykomotoriikkaryhmään.
Ryhmä toteutuu 10 krt ja joitakin ryhmäkertoja myös videoidaan. Tallenteita käytetään
tulosten analysointiin ja kehittämistyön raportointiin.
Annan luvan ryhmäkertojen kuvauksiin/videointiin _____________
Lapsen nimi : ___________________________________________
Lapsen syntymäaika: _____________________________________
Paikka ja päivämäärä:_____________________________________
Allekirjoitus:_____________________________________________
Liite 3
Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto
Sairaala- ,kuntoutus- ja hoivapalvelut
Kuntoutuksen osaamiskeskus
Fysioterapiapalvelut
Laakson fysioterapia
PL 6600
00099 Helsingin kaupunki
Tiedote vanhemmille lasten psykomotoriikkaryhmästä Laakson terveysasemalla syksyllä
2013
Olen fysioterapeutti Jaana Vinnikainen ja toimin Laakson terveysasemalla aloittavan lasten psykomotoriikkaryhmän toisena ohjaajana. Työni ohella suoritan erikoistumisopintoja Metropolian Ammattikorkeakoulussa liittyen psykomotoriikkaan. Opintoihini kuuluvan kehittämistyön aiheena on
lasten terapeuttisen psykomotoriikkaryhmän sisällön monipuolistaminen niin että lapsi ja perhe
pystyisivät hyödyntämään ja käyttämään ryhmässä opittuja taitoja luontevasti myös arjessa.
Psykomotoriikassa käytetään liikuntaa välineenä, jolla tuetaan kasvua ja kehitystä kokonaisvaltaisesti, edistetään lapsen omatoimisuutta ja annetaan valmiuksia toimia muiden kanssa. Lasten
ryhmätoiminnassa painottuu liikunnan ilo, leikki, elämyksellisyys sekä kehon ja mielen yhteys.
Kaikki kehittämistyön aikana keräämäni tiedot ( lomakkeet, videoinnit, valokuvat jne.)
käsitellään ja säilytetään luottamuksellisena ja asianmukaisesti sekä suojaamisessa noudatetaan
henkilötietolain määräyksiä. Ryhmähenkilöiden henkilöllisyys ei käy ilmi kehittämistyöstäni ja noudatan työssäni tutkimuseettisiä periaatteita. Teillä on oikeus kieltäytyä tai keskeyttää osallistuminen ilman että se vaikuttaa mitenkään lapsenne hoitoon. Kehittämistyön valmistuttua se on mahdollista saada luettavaksi Metropolian Ammattikorkekoulun kirjastosta tai halutessanne voin toimittaa sen Teille sähköisessä muodossa.
Ohessa mukana ryhmäaikataulu ja ryhmäkertojen teemat tavoitteineen. Perheliikuntakerralle toivon perheestänne osallistuvan myös yhden aikuisen (tällä hetkellä ryhmätilamme on rajallinen ja
sen takia tämä rajoitus, osallistuja voi olla vanhempi,
mummi, ukki, kummi, tms.). Tulen videoimaan muutaman ryhmäharjoituskerran. Liitteenä suostumusasiakirja ryhmään osallistumisesta ja kuvauksesta/videoinnista, jotka lähetän teille sähköpostitse tai kirjeellä ja toivon että palautatte ne heti saatuanne.
Annan mielelläni lisätietoja esille nousevista kysymyksistä.
Ft Jaana Vinnikainen, Laakson terveysasema, p. 040-3342495
Liite 4
PSYKOMOTORIIKKARYHMÄN PERHELIIKUNTA -RYHMÄKERTA
Käsipyramidi: istutaan inkkariasennossa piirissä ja vuorotellen jokainen laittaa oman kätensä
piirin keskelle ja sanoo oman nimensä, seuraava laittaa käden toisen päälle jne. Lopuksi lasketaan
yhdessä 1-2-3 ja POKS, kaikkien kädet aukeavat yhtä aikaa ja ryhmä voi alkaa.
Alkuleikki: Musiikin soidessa vanhemmat ja lapset liikkuvat tilassa valitsemallaan tyylillä, musiikin
tauotessa lapset etsivät vanhempansa ja saavat tehdä yhdessä patsaan ehdottamallaan kehonosalla joka koskettaa toista (esim.kämmenet yhteen,polvet yhteen jne.).
Teema: Perheliikunta
Oman kodin ympäristön liikkumismahdollisuuksien miettiminen:
o
o
o
Jokaiselle perheelle annetaan Svolin perheliikuntayhdistyksen kartta, jonne vanhemmat ja
lapsi saavat yhdessä miettiä ja piirtää oman kodin ympäristöstä mielenkiintoisia liikuntapaikkoja, esim. metsä, leikkipuisto, uimahalli jne.
Piirtämisen aikana ohjaajat kertovat lasten liikuntasuosituksista (2t/päivä ) ja keskustelevat
perheiden kanssa heidän valinnoistaan ja arkiliikkumismahdollisuuksista.
Piirretystä kartasta tehdään peli, jota vanhemmat voivat jatkossa hyödyntää arkiliikkumisen
lisäämiseksi.
Arkimateriaalin käyttö kotona:
Jokaiselle perheelle jaetaan materiaalikori, jossa sanomalehtiä, viilipurkkeja, pesusieniä, vessapaperirullia, muovipussi. Ideana on vanhempien ja lasten yhdessä ideoima ja rakentama tornilinna.
Lopuksi sanomalehdistä tehdyn mailan ja häntäpallon avulla lapset saavat harjoitella tornilinnan
kumoamista.
Leikkivarjo:
o
o
o
o
Lakanan /leikkivarjon reunoista jokainen ottaa kiinni, kuljetaan piirissä pitäen lakana tiukkana,
vaihdetaan suuntaa, viedään yhdessä ylös ja alas. Käydään istumaan ja pidetään lakanan reunoista kiinni, pienet aallot = liike ranteista, alkaa tuulemaan = isommat aallot, jolloin kyynärpäät mukaan, tulee myrsky ja nostetaan kädet aivan ylös ja tuodaan alas.
Myrsky loppuu ja mennään makaamaan lakanan alle niin että yläreuna on kaulan kohdalla,
kieritetään lakanaa vyötärölle, reisiin, polviin, varpaisiin saakka nousten samalla istumaan.
Sama uudelleen, mutta nopeammin.
Seisten nostetaan lakana/varjo muutaman kerran ylös- alas ja esim. kolmannella kerralla
mennään kaikki yhdessä lakanan alle.
Lapset jonossa, ottavat kiinni toisten vyötäröstä, aikuisilla lakana, jota ”vedetään” pään yläpuolella ja sitten lasketaan lasten päälle teltaksi.
Rentoutuminen / rauhoittuminen:
o Perheiden aikuiset menevät vatsamakuulle, lapsille annetaan nystyräpallot ja ohjataan heitä
rauhallisin liikkein pyörittämään palloa vanhemman niskasta selkään ja jalkoihin.
o Vanhemmat rentouttavat lapset vatsamakuulla säätiedotussadun avulla.
Loppupiiri
o Mitä olette tänään tehneet? Mikä oli hauskinta?
o Osallistumiskorttien jakaminen
”Nyt on ryhmä loppu, ulos tuli hoppu” (kädet käsistä pitäen ja heiluttaen ylhäältä alas)