KESÄOHJEMA 2014.pdf - Kokkolan Purjehtijat

Transcription

KESÄOHJEMA 2014.pdf - Kokkolan Purjehtijat
Kokkolan Purjehtijat ry
2014
Kesäohjelma
www.kokkolanpurjehtijat.fi
2
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
3
Toimintasuunnitelma 2014
Kokkolan Purjehtijat ry. pyrkii luomaan jäsenistölleen käytettävissä olevien
resurssien puitteissa hyvät olosuhteet kilpapurjehdus-, matkapurjehdus- sekä
veneilyharrastukselle.
Kilpailutoiminta
Paikkakunnalla tapahtuvat kilpailut järjestetään yhteistyössä GSF:n
kanssa. Purjehdusohjelma kertoo siitä tarkemmin. Jäsenistöä kannustetaan
osallistumaan muualla järjestettäviin arvo- ja ranking-kilpailuihin.
Junioritoimintaa kehitetään sinettiseurahankkeen puitteissa.
Muu toiminta
Matkapurjehdukset jäsenistön oman aktiviteetin mukaisesti. Järjestetään
jäseniltoja, koulutustapahtumia ja yhteisiä illanviettoja silloin kun tarvetta
ilmenee. Aktivoidaan seuran nykyistä jäsenistöä osallistumaan seuran
toimintaan ja pyritään hankkimaan uutta jäsenistöä. Tiedotetaan seuran
toiminnasta tarpeen mukaan. Tehdään Kesäohjelma 2014, johon myydään
mainostilaa. Jatketaan purjehtijakahveja Minnan kahvilassa (tai muualla)
vapaana yhteydenpitona purjehtijoiden ja muiden veneilijöiden kesken.
Ravintolatoiminta
Purjehdusseuran ravintolan vuokrausta pyritään jatkamaan kuten
aiemmin. Seuran aktiivijäsenistö osallistuu ravintolatiloissa tehtäviin
asennus- ja korjaustöihin tarvittaessa sekä kulloinkin käytettävissä olevin
voimavaroin.
Rakennukset, laiturit ja piha-alue
Vuonna 2014
Laiturirakenteeseen asennetaan pelastusrengasteline. Laaditaan ajan
tasalla oleva pelastussuunnitelma. Laiturin kunnon tarkistus, ja tarpeen
mukaiset saneeraukset toteutetaan. Kesällä toteutetaan nurmikonleikkuu
viikoittain sitä varten laadittavan vuorolistan mukaisesti. Koko jäsenistön
kevättalkoot järjestetään normaalisti ennen purjehduskauden alkua.
Pidemmällä aikavälillä
Tuomaritornin parvekeremontin yhteydessä rakennetut puuosat maalataan.
Tornissa olevat vioittuneet paneelilaudat vaihdetaan ja maalataan. Rakennetaan
sulkuportti tuomaritornin portaiden alapäähän, sillä jyrkät portaat ja parveke ovat
lapsille vaarallisia, eikä siellä tulisi liikkua ilman aikuisten valvontaa.
Purjehdusmajan maalipinta pestään, samalla tarkastetaan puurakenteiden ja
maalipinnan kunto. Puutteet merkitään pöytäkirjaan, jonka hallitus käsittelee.
Laaditaan pitkän aikavälin korjaus- ja kunnossapitosuunnitelma koskien
purjehdusmajaa ja saunarakennusta.
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
4
Seuran toimi- ja luottamushenkilöt
Toimihenkilöt
Kommodori Pekka Tschokkinen
(06) 822 6078
mp (050) 529 3536
etunimi.sukunimi(at)anvianet.fi
Varakommodori
Jukka Ahola
puh (06) 822 0282 mp (044) 336 0282
etunimi.sukunimi(at)anvianet.fi
Sihteeri
Lassi Kujanpää
Jäsen- ja venerekisteri, www-sivut
mp (045) 137 5411
laskuja(at)gmail.com
Satamakapteeni
Erkki Telimaa
Venepaikat ja satamaturvallisuus
mp (040) 865 8516
erkki.telimaa(at)netti.fi
Katsastuspäällikkö
Erkki Karlsson
Veneiden katsastus
mp (0400) 924 709
info(at)kokkolanpurjehtijat.fi
Hallitus
Pekka Tschokkinen, Jukka Ahola, Lassi Kujanpää, Ilkka Luoto,
Yrjö Oinonen, Jouni Ristiluoma, Erkki Telimaa, Reijo Kinnunen
(varajäsen), Jukka Ristiluoma (varajäsen)
Kesäravintola
Ravintoloitsija Annika Ojatalo 0400 866 181
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
5
Kilpailulautakunta
Veli Isoaho, puheenjohtaja, 050 336 5964
Göran Forsgård, 050 564 8803
Erkki Karlsson, 0400 924 709
Antero Pohjonen, 050 561 8212
Jukka Ristiluoma, 050 521 2173
Maksut ja hinnasto 2014
Vuotuinen jäsenmaksu:
• Juniorit
25,10,-
Liittymismaksu
Liittymismaksu juniorit
Laiturimaksu, kelluva osa
25,0,120,-
Laiturimaksu kiinteä osa
Vieraspaikkamaksu
Katsastusmaksu
90,10,10,-
Seuran lippu, keskikoko (55x90)
Seuran lippu, suuri (66x108)
Seuran tarra
35,40,2,-
Veneiden katsastus satamassa 11. - 12.6. (ke-to), klo 16 – 18
Lisätietoja. Katsastuspäällikkö Erkki Karlsson, puh. 0400 924 709
Muistathan ottaa mukaan tarvittavat asiapaperit.
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
6
Kokkolan
HAMMASLABORATORIO KY
Tarja Ahola & erikoishammasteknikko Jukka Ahola
Pitkänsillankatu 23
67100 Kokkola
(06) 822 0282
(044) 336 0282
Jäkäläkallio Oy
________________
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
7
________________________________________________
PUTKIREMONTTIEN RAKENNUSTEKNINEN
SUUNNITTELU JA KOKONAISSUUNNITTELUN OHJAUS
PUTKIREMONTTIEN RAKENNUTTAMISEN
KONSULTOINTITEHTÄVÄT PITKÄAIKAISELLA
AMMATTITAIDOLLA
Veli Isoaho RKM, LKV
050 336 5964
e-mail: [email protected]
________________________________________________
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
8
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
9
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
10
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
11
Teollisuuden kunnossapitoa
käyttöä ja käynnissäpitoa kokonaisvaltaisesti
www.maintpartner.fi
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
12
PURJEHDUSOHJELMA 2014
Kesäkuu
To 5.6
La 7.6
Ti 10.6
To 12.6
La 14.6
Ti 17.6
To 26.6
Torstaipurjehdus KP
Kevätavoin
Tiistaipurjehdus
GSF
Torstaipurjehdus KP
Tankar-Mässkär
Tiistaipurjehdus GSF
Torstaipurjehdus KP
Heinäkuu
Ti 1.7
To 10.7
La 12.7
Su 13.7
Tiistaipurjehdus
Torstaipurjehdus
Vuosipurjehdus
Vuosipurjehdus
GSF
KP
KP, ja Hai Ranking
GSF, ja Hai Ranking
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
13
Elokuu
Ti 5.8
To 7.8
La 9.8
Ti 12.8
La 16.8
To 21.8
Ti 26.8
Tiistaipurjehdus GSF
Torstaipurjehdus KP
LYS-kilpailu
GSF, merirata
Tiistaipurjehdus GSF
Syysavoin, 1 sisälähtö GSF/ KP
Kaupungin mestaruus, 3 lähtöä GSF/KP
Torstaipurjehdus KP
Tiistaipurjehdus GSF
Syyskuu
La 6.9
La 13.9
Siikasafaari
Lipunlasku
KP
Purjehdukset muualla :
13 - 15.6
28 - 29.6
4 - 6.7
2 - 9.8
8 - 10.8
16.8
30 - 31.8
13 - 14.9
H-vene SM 2014
Vuosipurjehdus
Hangon Regatta
H-vene MM 2014
Hai-SM 2014
Viapori Tuoppi
Oulun Regatta
Joukkue-SM
Tampere TAPS
Pietarsaari SSJ
Varberg Ruotsi
Helsinki HSS
Helsinki
Naantali
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
14
Purjehdusohjeet
Järjestäjät
Gamlagarleby Segelföreningen r.f., Mustakari
Ravintola 06 831 2414
Kokkolan Purjehtijat r.y., Elba
Ravintola 06 831 2711
Säännöt
Kilpailuissa noudatetaan voimassa olevia:
1) Purjehduksen kilpailusääntöjä 2013 - 2016
2) LYS tasoitussääntöjä
3) Näitä purjehdusohjeita
Kilpailuohjelma
GSF:n ja KP:n hyväksymän kilpailukalenterin mukaan.
Kilpailukelpoisuus
Viikkokilpailuissa saa vapaasti vaihtaa miehistöä, veneen ohjaajan pitää olla KP:n
tai GSF:n jäsen. Tulokset lasketaan veneelle. Poikkeus liitteeseen K.
Pistelasku
KP:n viikkokilpailut ja GSF:n keskiviikkokilpailut ajetaan järjestävien seurojen
kuusi osakilpailun itsenäisinä sarjakilpailuina, joissa sovelletaan
sijoituspistejärjestelmää. kauden lopussa sarjan huonoin sijoitus pudotetaan pois.
Tasoitusluokkalähdöissä sovelletaan LYS tasoitusjärjestelmää, lisättynä miehistöä
koskevalla lisätasoituksella, joka annetaan ennen kilpailua. Muissa kilpailuissa
sovelletaan kilpailun yhteydessä ilmoitettavaa pistelaskutapaa.
Rata
Rata annetaan ilmoittautumisen yhteydessä ja/tai osoitetaan järjestävän seuran
parvekkeelta vuoden 2014 ratakartan kirjaintunnuksella. Mikäli kierroksia on
enemmän kuin yksi, osoitetaan se kirjaintunnusta seuraavalla numerolla.
Ensimmäinen merkki jätetään aina vasemmalle, ja muut siten, ettei merkille tule
silmukkaa. Ulkolähdöissä rata ilmoitetaan erikseen. Paksunokan edustalla olevat
viitat on otettava oikein, ks. kartan suorakaiteella rajattu alue. Kiiskis- ja
Siskonkivien läheisyyteen sijoitetut rajoitinmerkit on sivuutettava luoteispuolelta.
Lähtöajat
Lähtö arkisin klo 18:00 ensimmäiselle luokalle, sen jälkeen muut luokat 5 min
välein. Lähtöjärjestys viestitään luokkalipuin. Jos luokalle annetaan yleinen
palautus, siirtyy sen lähtö viimeiseksi. Lauantaisin lähdöt klo 13:00 ja sunnuntaisin
klo 12:00.
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
15
Luokkaviestit
Hai-2000, viesti E. Hai-vene, viesti D. H-vene viesti C. tasoitus+muut, viesti F.
Lähtö- ja maalilinja
Lähdöt tapahtuvat säännön 26 mukaisesti. Purjehdukset lähetetään käyttäen
seuraavia viestejä.
Viesti
Varoitus
Lippu- ja äänimerkki
luokan lippu
1 äänimerkki
Minuutteja
5
Valmius
P tai I tai musta lippu
1 äänimerkki
4
Yksi minuutti
valmiuslippu lasketaan
1
1 pitkä äänimerkki
(lakkaa 1 min ennen lähtöä)
Varoitusviesti lasketaan
0
1 äänimerkki
(seuraavan luokan viesti nostetaan)
Lähtö
Jos tulee yleinen palautus, nostetaan 1. korvausviiri ja annetaan kaksi
äänimerkkiä. Palautetun luokan lähtö siirtyy viimeiseksi, ja kilpailijat eivät saa
häiritä seuraavien luokkien lähtöä.
Ajat otetaan annetuista lippuviesteistä; äänimerkin puuttuminen ennen lähtöä on
jätettävä huomiotta.
Sisälähtöjen lähtö- ja maalilinja on järjestävän seuran (KP tai GSF)
merkinantolipputangon sekä uloimman punaisen poijun välinen linja. Sisempi
poiju rajoittaa lähtölinjan. Ulkona lähtö- ja maalilinja on lähettävän aluksen (KP:n
tai GSF:n) punaisella alalaidalla olevan lipun lippusalon ja oranssin poijun radan
puoleisen sivun muodostama linja.
Protestit
Protestit on jätettävä protestiajan kuluessa (1 tunti viimeisen veneen
maaliintulosta) kansliasta saatavalla kaavakkeella.
Palkintojen jako
KP:n ja GSF:n lipunlaskujen yhteydessä ellei poikkeuksesta ilmoiteta erikseen.
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
16
Purjehduskilpailukartta 2014
A = vihreä lateraali, B = länsiviitta, G = punainen lateraali, H = vihreä lateraali,
K = oranssi merkkipoiju, M = punainen jääpoiju, O = vihreä jääpoiju, R = itäviitta,
T = punainen lateraali, V = punainen jääpoiju, X = itäviitta, Y = vihreä jääpoiju,
Z = punainen jääpoiju,
HUOM ! Katkoviivan rajaamat lateraaliportit ajettava oikein
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
17
Oy Yxpila Boat
Yard Ab
Sven Kronqvist 044 736 4434
Perttu Marttila 044 736 5555
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
18
Veneluettelo
Hai veneet
FIN-99 M 28309
FIN-271 S 17919
FIN-278 X 17017
FIN-281 U 52670
My
Felix
Aloha
Fiia
Laser
FIN-130072
Hot Shot
Niklas Wevar
Dn-Jääpurret
-- - ---L-101
----------
Jukka Silvennoinen
Jukka Häkkilä
Jouni Ristiluoma
Vikla
----
----
Pekka Tschokkinen, Yrjö Oinonen
Jouko Ristiluoma
Jukka Ahola, Timo Ahola
Eero Savolainen
Tuomas Jukkola
Matkapurret
Rekisteri
O 13114
L 6482
R 52321
V 23330
L 8618
T 57124
T 50682
T 50263
V- 23498
L 6846
X 15659
L-4186
U 52727
K 45750
U 52389
V 23350
V 22172
Purje
Fin 10596
FIN-43
L-955
FIN-2308
FIN-4954
FIN-8864
FIN-10504
FIN-373
FIN-5787
FIN 11662
Fin 8533
FIN-8314
FIN-883
FIN-2808
FIN-3175
FIN-3712
FIN.778
Nimi
Maudy
Clary Ann
Christina
Isolde
Amira
Aretta
Seilari
Liisa
Santa Maria
Emmi
Aina Marina
Magic
Pinocchio
Nordwind
Emmy
Ronja
Semiosis
Lydia
Barbien
Taru
Omistaja
Teppo Vasela
Päiviö Kivistö
Timo ja Sirkka-Liisa Taipale
Pauli ja Kaija Välisaari
Eero Kivistö
Mika Kero
Jorma Pohjonen
Erkki Telimaa
Janne Vähäkangas
Juho Peltoniemi
Petri Kyngäs
Jaakko Pernu
Ari Pekka Siirilä
Jouni Tuikkanen
Kaj Muona
Erkki Karlsson
Jukka Ruoho
Ilkka Luoto, Sharon Keaveney
Reijo Kinnunen
Heikki Hoikkala
Henna Heikkilä
Malli
Retkipursi 29
Bacchant 36
Barant
Murena 30
If-vene
Ohlsson 22
Sluuppi
Bavaria 33
Marino
Inferno 31
Scanper
MF 630
Kahveli kutt.
Meriristeilijä
Murena 30
FE 83
Finn Flyer 31
Offshore 38
Kosteri
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
19
Moottoriveneet
Reksiteri
X 14435
V 17675
K 44804
V 20150
V 12790
T 51746
A 36258
V 20905
R 36721
R 52963
V 17192
A 26461
U 303020
B 6298
V 8414
V 9686
----V 17126
----V 16463
Nimi
Annu
Tellu
Ilona
Caprice
Merita
Ninja
Rebella
Irina
Valkuainen
Fantasy
Sofia
Maijami
Omistaja
KP
Veli-Matti Valjus
Sakari Pöyhtäri
Kim Lindell
Jukka Ridanpää
Heikki Haimakainen
Christer Johansson
Sakari Oramo
Make Ahola
Rami Rantala
Olli-Pekka Lehtinen
Markku Hukari
Reijo Kinnunen
Jukka Häkkilä
Jari Matomaa
Jukka Ahola
Veli Isoaho
Juhani Ahonen
Jukka Ristiluoma
Jari Huima
Jukka Silvennoinen
Jari Puhakka
Malli
Lami 510R
Seiskari 23 A
Bella 703
Strorebro Aqua Cabin
Nordic 650
Quicksilver
Finnmaster
Uttern C56
Vator
Sterna 600
Flipper
Finnmaster 470
Svenfelt 620
Night Cruiser XT
Yamarin 6210
SeaMax
Holmö 36
Automaatiota ammattitaidolla
Terminaalikatu 3
67700 KOKKOLA
Puhelin: 0207 288 288
Telefax: 0207 288 289
www.apexautomation.fi
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
20
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
21
ERÄS KUMMALLINEN PURJEHDUSKISA
Seilaamme My:ssä noin sata metriä muiden takana. Tuuli vain heikkenee,
ja paikoitellen meri vaikuttaa ihan tyyneltä. Tuulta on enää melko vähän,
kuten kipparimme aavisti ennen kisaa. Pian kisaa johtavat veneet
jumiutuvat ihan tyynen kohtaan, ‘pläkään’. Loppuuko kisa tähän?
Katselemme ympärillemme ja huomaamme, että siellä täällä takanamme
näkyy toisinaan väreilyä tyynen veden pinnalla. Tuulen puuskat siis
liikkuvat vetten päällä, kuin Jumalan Henki luomisen yhteydessä. Meillä
voi olla vielä toivoa, tai sitten tämä on vain loppuvan tuulen viimeisiä
tuhahduksia.
Katselemme toivorikkaana, kun eräs tuulenvire lähestyy meitä takaa
oikealta. Se puhaltaa voimakkaammin kuin arvasimme ja uskalsimme
odottaa. Hetken veneessämme on melko jännittynyt ilmapiiri. Sitten
katselemme toisiamme, kurkimme ympäristöömme. Tuuli sieppaa
purjeemme mukaansa. Purjeet heilahtavat ja pullistuvat ja täyttyvät
kunnolla. Vene liikahtaa hivenen, ja etenemme ainakin hiukan.
Spinaakkeri kaartuu kauniiksi puolipalloksi, ja sekin täyttyy. Tuuli alkaa
kuljettaa meitä selkeämmin ja voimakkaammin. Veneemme vauhti kiihtyy,
ja etäisyys edellä edenneeseen veneeseen lyhenee silmissämme.
Saavutamme edellämme menevän veneen. Ohitamme sen. Näemme
ohitetun miehistön kummastuneet ilmeet, miten tässä näin pääsee
käymään. Saavutamme seuraavan veneen, ja ohitamme senkin. Hitaasti
taaksemme jääneet veneet alkavat saada vauhtia, mutta kestää hieman
ennen kuin niiden massa saavuttaa saman vauhdin kuin meillä jo on.
Samalla ne jäävät kauemmaksi taaksemme. Ohitamme Rautamiehen
veneenkin ja lähestymme pullein purjein tyvenessä makaavaa Alohaa.
Nyt ohitamme kisaa pitkään johtaneen Alohan, ja sieltä katsotaan meitä ja
perässämme tulevia veneitä hämmentyneinä. Ja hitaasti sekin alkaa
saada tuulta meidän jälkeemme, ja sen vauhti alkaa kiihtyä. Alohakin
seuraa perässämme. Olemme kisan ensimmäisenä. Nopeasti kisa sai
aivan uuden sävyn ja värin. Tunnelma virittyi. Me olemme taas intoa
täynnä.
Lassi Kujanpää (kirjasta Saariston hampaat)
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
22
Pizzeria Ravintola
La Favorita
06 - 822 7390
KOKKOLA
* *
* * * * * *
* * * * * *
* * * * * * * * *
* * * * * * * * *
* * * * * * * *
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
23
JÄSENLUETTELO 17.3.2014
Ahmas Kristina
Ahola Arja
Ahola Hannu
Ahola Iiro
Ahola Jukka
Ahola Markku
Ahola Mauri
Ahola Tarja
Ahola Timo
Ahonen Juhani
Alarto Pia
Bergroth Jan-Peter
Bergroth Mikael
Bexar Raimo
Forsgård Göran
Haimakainen Heikki
Hannula Mauno
Hassel Jari
Hirvikoski Veijo
Hoikkala Heikki
Huima Eero
Huima Jari
Hukari Markku
Hyvönen Jouko
Hyyppä Esko
Häkkilä Jukka
Ilmonen Kari
Indola Caj
Isoaho Veli
Johansson Christer
Jukkola Hannu
Jukkola Tuomas
Juntunen Katja
Järvi Pia
Puistokatu 4
Annantie 6
Hakalahdenkatu 90 A 6
Rapakiventie 10 B 15
Ilkantie 28 A1
Vaasanpuistikko 6 A
Vaatturinkatu 15 A 3
Ilkantie 28 A1
Annantie 6
Louhenkatu 8
Mäntykorventie 12
Karjaportintie 37
Itäinen Kirkkokatu 40 A
Libeckinkatu 56 E
Hakalahdenkatu 93 As 26
Halkokarintie 2
Peiponkatu 21
Pellaksenpolku 3 As 1
Huvilakatu 37
Box 7473 Cairns
Teollisuuskatu 1 A 9
Jaakonkatu 5
Kalervonkatu 10
Mariankatu 25 D 23
Jahti 44
Saraluhdantie 3
Isomosalantie 4 B
Pitkänsillankatu 33 A 1
Kiulukuja 5
Kahvitie 4
Kulimäentie 42
Tykkitie 1 As. 17
Pikitynnyrintie 4 A
Fregatti 57
67100
06400
67100
00710
67100
65100
67100
67100
06400
67900
10210
90140
67100
67200
67100
67300
67800
67700
67200
4870
67100
67600
67900
67200
67300
85100
67400
67100
67900
67100
67400
67200
67200
67300
Kokkola
Porvoo
Kokkola
Helsinki
Kokkola
Vaasa
Kokkola
Kokkola
Porvoo
Kokkola
Inkoo
Oulu
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Qld, Australia
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kalajoki
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Karell Mika
Karjula Esa
Karjula Marita
Karlsson Emilia
Karlsson Erkki
Karlsson Olli
Keaveney Sharon
Kero Mika
Kilponen Kari
Kilponen Leo
Kinnunen Reijo
Kivistö Eero
Kivistö Päivö
Komsi Antti
Korpi Usko
Puosu 18
Hakakatu 2 A
Hakakatu 2 A
Kokkakatu 2 A 18
Itänen Kirkkokatu 28a
Kaljaasi 11
Pelimannintie 5a
Rödsöntie 53
Pyynkuja 5
Merikotkantie 10 As.10
Näsebackantie 25
Antti Chydeniuksenkatu 112
Jungmanni 5
Ahlskogintie 45
Matalasalmentie 5
67300
67100
67100
20810
67100
67300
67300
67400
67800
67200
68500
67100
67300
68410
67400
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Turku
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kruunupyy
Kokkola
Kokkola
Kruunupyy
Kokkola
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
24
Kujanpää Lassi
Kankurinkatu 4 As 4
Kujanpää Tero
Isokatu 43 As. 7
Kuorikoski Markku
Talvitie 22
Kyngäs Petri
Lumikonkatu 8 A 2
Lehtinen Olli Pekka
Vanhankartanontie 21
Leimio-Seppä Marianne
Lindeberg Mikael
Kirkkokatu 27
Lindell Kim
Korpintie 5
Luhtio Hannu
Isopurjeentie 29
Luoto Elsa-Marella
Pelimannintie 5a
Luoto Ilkka
Pelimannintie 5a
Marjamaa Heimo
Kanneltie 3
Martin Alpo
Välitie 10
Marttila Janne
Puistokatu 4
Marttila Oona
Puistokatu 4
Marttila Perttu
Puistokatu 4
Marttila Teemu
Puistokatu 4
Matomaa Jari
Nynäsinraitti 3
Muona Kaj Kullervo
Grossintie 7 As 1
Muromaa Karin
Kustaa Aadolfinkatu 31
Nurmi Pekka
Syystie 12
Nurminen Tarmo
Libeckinkatu 22
Nybacka Timo
Kalliotie 2
Nyberg Johan
Linnaleirintie 27
Nyberg Kim
Välskärinkatu 27 B 3
Oinonen May-Britt
Pyynkuja 6
Oinonen Yrjö
Pyynkuja 6
Ontronen Heidi
Pitkänsillankatu 20 B 29
Ontronen Kimmo
Pitkänsillankatu 20 B 29
Oramo Sakari
Pitkänsillankatu 18 B 16
Peltoniemi Juho
Tykkitie 3 A 11
Penttinen Timo
Peikkolinnankatu 2
Pernu Jaakko
Juolavehnätie 9 C 9
Pohjonen Antero
Kotipellonkatu 3 B 8
Pohjonen Jorma
Parkki 40
Polso Helena
Tuomitie 9
Puhakka Jari
Mäntykangas 15
Pöyhtäri Sakari
Savitie 4
Pöyhtäri Terttu
Savitie 4
Raimo Rantala
Puistokatu 5 A
Ridanpää Jukka
Hakalahdenkatu 82
Ristiluoma Josua
Pikitynnyrintie 4 B
Ristiluoma Jouko
Pesolanpolku 8
Ristiluoma Jouni
Pikitynnyrintie 4 B
Ristiluoma Jukka
Pikitynnyrintie 4 A
Ritamäki Juha
Morsiussaarentie 13
Ruoho Jukka
Strangintie 21
Rönnholm Vesa
Räihäntie 14
Savela Merja
Kalastajatorpantie 29
Savolainen Ari
Torikatu 4 A
Savolainen Disa
Hakalahdenkatu 54
Savolainen Eero
Hakalahdenkatu 54
Savolainen Markku
Peurankatu 2
67100
67100
67200
67800
67100
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
67100
67100
67300
67300
67300
67300
67100
67100
67100
67100
67100
67700
67600
67100
67200
67200
67300
67100
67100
67800
67800
67100
67100
67100
67200
67100
90580
67100
67300
67200
67100
67100
67100
67100
67100
67200
67300
67200
67200
67300
67400
67300
67300
67100
67100
67100
67800
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Oulu
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
25
Seppä Timo
Siirilä Ari Pekka
Silvennoinen Jukka
Siren Jarmo
Siren Kari Pekka
Slotte Kjell
Somma Tuuli
Store Irma
Store Lars Oscar
Sundell Peter
Taipale Timo
Telimaa Erkki
Telimaa Kaijeli
Telimaa Sakari
Telimaa Seppo
Telimaa Tarja
Toivola Raimo
Tschokkinen Pekka
Tschokkinen Tuomas
Tuikkanen Jouni
Valjus Veli-Matti
Varila Reijo
Vasela Teppo
Villa Elba
Vähäkangas Janne
Välisaari Pauli
Wevar Thomas
Esa Yli-Hallila
Seksmannintie 26
Kustaa Aadolfinkatu 11 A 3
Taularuukintie 31
Piikiventie 32 A
Antti Chydeniuksenkatu 43
Lönnrotinkatu 40 A 16
Lasimestarintie 24
Lasimestarintie 24
Kaustarinkatu 48 As. 8
Priki 21
Pakkahuoneenkatu 4 As 7
Haapatie 13
Sannanrannantie 14
Yrjönkatu 8-10 A 10
Sannanrannantie 14
Möllerintie 300
Pyynkuja 3
Jalavatie 12 D
Patruunantie 1
Apilatie 8
Honkatie 14 E
Pajupillintie 12
Sannanrannantie 60
Tapulitie 7
Parkki 27
Pitkänsillankatu 31 B 30
Pormestarinkatu 39
67800
67100
67100
67100
67100
00180
67300
67300
67100
67300
67100
67200
67200
00120
67200
67400
67800
23500
67100
67100
67200
67400
67100
67200
67300
67100
67100
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Helsinki
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Helsinki
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Uusilaupunki
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Kokkola
Yhteensä 131 jäsentä
KESÄRAVINTOLA WANHA ELBA
Olette lämpimästi tervetulleita !
puh. 0400 - 866 181
www.ravintolawanhaelba.fi
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
26
Kokkolan Purjehtijat ry
Kiittää lämpimästi ilmoittajia, jotka ovat tukeneet
seuramme toimintaa tämän julkaisun yhteydessä
Apex Automation Oy
Blåkläder
Jäkäläkallio Oy
Kesäravintola Wanha Elba
Koivio Ky
Kokkolan Autoilijat Oy
Kokkolan hammaslaboratorio Ky
Kokkolan OP-Kiinteistökeskus Oy
Kokkolan Osuuspankki
Liikelaitos Kokkolan Energia
Maintpartner Oy
Medirex Oy
Metso Oyj
Neste Oil Oyj
Nuorisokeskus Villa Elba
Oluthuone Huisman
O & I Määttälä Ky
Pizzeria Ravintola La Favorita
Pukumies Oy
Rakennusliike Salonen Oy
Veli Isoaho RKM, LKV
Ylikome, Ylikorven kone ja metalli Ay
Oy Yxpila Boat Yard Ab
Hyvää tuulta kesälle 2014!
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
27
Yhdessä hyvä tulee.
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014
28
Oletko tietämättäsi
ç
ė
ġÞ
oÄ
Þ
ġç
Þ

ġė
įç
ė
Ä
ĤĤž
Ð
ž
Ù
Ù
ž
ġÐ
oÁ
Ĥž
Ù
ooÞ
ġÙ
j
j
Ä
Ð
Ù
j
Ð
Ð
ž
þ
ġ
5
ç
Þ
ž
Ð
Ð
ž
ġÙ
ž
Ä
ė
Ĥoġç
Þ
ġÎ
ž
Đ
ĤĿ
Þ
Ŀ
Ĥġj
Đ
Î
Ä
ė
Ĥj
ġç
Ù
j
Ä
ė
į
į
ĤĤj

ġÍç
Ĥj
ġž
Ù
Ù
ž
ġj
Íj
ĤĤž
Ð
ž
ġĻ
j
Đ
j
Ð
Ð
Ä
ė
į
į
Ĥž
Þ
j
þ
ġ;F
Ã
Đ
j
Á
j
ė
Ĥç
͞
Þ
ġÎ
j
į
ĤĤj
ġė
j
Ð
j
Ļ
j
Đ
j
Ð
Ð
Ä
ė
į
į
Ĥž
ė
Ä
ġø
ooė
ž
ž
ġÎ
oĤž
Ļ
oė
ĤÄ
ġÍj
ġĤį
ĐĻ
j
Ð
Ð
Ä
ė
ž
ė
ĤÄ
ġÐ
į
Î
į
Ä
ė
Ä
Ð
Ð
ž
ġÙ
j
j
Ä
Ð
Ù
j
Þ
ġ
Ù
j
Đ
Î
Î
Ä
Þ
ç
Ä
Ð
Ð
ž
þ
ġ^
ç
Ä
ĤġÁ
j
Íj
į
ĤĤj
j
ġė
Ä
Íç
Ä
Ĥį
Î
ė
ž
ė
Ä
ġĻ
j
Ä
Î
Î
j
ġÎ
j
Ä
Î
Ä
Ð
Ð
ž
ġÙ
j
Þ
Ĥž
Đ
ž
Ä
Ð
Ð
ž
ġÍj
ġÁ
Ŀ
ê
ĤĿ
oġj
Ä
Þ
j
ġj
Ð
į
ž
ž
Þ
ġ
ø
j
Đ
Á
j
Ä
“
ž
Þ
ġė
j
Ð
Î
į
Þ
Á
ç
Ä
Ĥj
ÍÄ
ž
Þ
ġj
ė
Ä
j
Þ
Ĥį
Þ
Ĥž
Ù
į
Î
ė
ž
ė
Ĥj
þ
ġLį
į
Þ
Ĥj
j
ġė
Ä
Ä
ė
ġç
ė
ç
Ä
ĤĤž
ž
ė
ž
ž
Þ
ġç
ø
þ
°Ġ
Ù
j
j
Ä
Ð
Ù
j
Ð
Ð
ž
ġ
;F
Ã
Đ
j
Á
j
ė
Ĥç
Íj
ġÁ
j
Ð
Ð
Ä
Þ
Þ
ç
Ä
ġ;F
Ã
H
j
Á
j
ė
Ĥç
Ŀ
Á
ĤÄ
ê
ġ;Ŀ
þ
ġH
j
Á
j
ė
Ĥç
͞
Þ
ġj
Ļ
j
Ä
Þ
ĤÄ
ž
Ĥç
ž
ė
Ä
ĤĤž
ž
Ĥ
ġė
ooÞ
Þ
ê
ĤġÍj
ġĐ
j
Á
j
ė
Ĥç
ž
ė
Ä
Ĥž
ġç
Ļ
j
Ĥġė
j
j
Ĥj
Ļ
Ä
ė
ė
j
ġ;F
Ã
F
ç
Á
Íç
Ð
j
Ã
ĐĿ
Á
Ù
oÞ
ġ
Ĥç
Ä
Ù
Ä
ø
j
Ä
Î
ç
Ä
ė
Ĥj

ġÄ
Þ
Ĥž
Đ
Þ
ž
ĤÄ
ė
Ĥoġç
ė
ç
Ä
ĤĤž
ž
ė
Ĥj
ġļ
ļ
ļ
þ
ç
ø
þ
°ġÍj
ġ;F
ġň
ð
ň
ň
ġň
±ň
ň
ġÃ
ø
į
Á
ž
Ð
Ä
Þ
ø
j
Ð
Ļ
ž
Ð
į
ė
Ĥj
þ
ġ
b
Á
“
ž
ė
ė
oġÁ
Ŀ
Ļ
oġĤį
Ð
ž
ž
þ
ġ
Kokkolan Purjehtijat ry - Kesäohjelma 2014