New York Wien Lontoo Moskova Pietari Pariisi Hollywood

Transcription

New York Wien Lontoo Moskova Pietari Pariisi Hollywood
Kuhmon Kamarimusiikki
13.–26.7.2014
New York
Wien
Lontoo
Moskova
Pietari
Pariisi
Hollywood
www.kuhmofestival.fi
www.facebook.com/kuhmofestival
Stefan Bremer
Stefan Bremer
S
iitä alkaen, kun arvoisat esi-isämme bakteerit ilmestyivät
maan päälle, on tapahtunut paljon. Dinosaurukset,
nuo jättiläistyrannit, ovat kadonneet. Pienet selviytyjät
muuttuivat ihmiseksi, keksivät tulen, työkalut, kalenterin,
maailmankaikkeuden ja kyyneleet sekä äskettäin, noin 40 000 vuotta
sitten, jumalan tyttären: musiikin. Hänen valtakuntansa ulottui
taivaanrannan tuolle puolen; se oli meren aalloissa, varisevien
syyslehtien havinassa, tuulen laulussa, kohti tuntematonta kiitävän
ratsukon laukassa ja ajan päättymistä julistavassa maanjäristyksessä.
Ja silloin kun musiikki todella hallitsi, se oli yhdistettävissä vain
kaikkein ylväimpiin, salaperäisiin tunteisiin. Viime kädessä se oli
ja yhä on ihmissielun suurin tarve. Hupsut, houkat, rakastavaiset,
runoilijat, matemaatikot ja kiertelevät musikantit ovat hänen auliita
palvelijoitaan.
Leonardo on valitellut, että musiikki on taiteiden pikkusisar, joka
poistuu silmänräpäyksessä ja katoaa ikiajoiksi. Uskon hänen lymyävän
jossakin omassa piilopaikassaan, valmiina syntymään uudelleen.
Joka kerta samana ja erilaisena. Matteus-passiossa, Tšaikovskin
kirjoittamissa Romeon ja Julian mahdottoman rakkauden sävelissä,
Schubertin Keijujen kuninkaassa, Venuksen syntymässä, Don Quixoten
turhissa ponnisteluissa tai Tuonelan ylväässä joutsenessa. Sen jälkeen
hän haipuu kuin veteen pudotetun kukan synnyttämät renkaat veden
pinnalla…
Kannattaa tulla paikalle, sillä tämä ei toistu enää koskaan samalla
tavalla samojen tähtien alla.
Vladimir Mendelssohn
taiteellinen johtaja
Tämä ohjelma on painettu tammikuussa 2014. Muutokset mahdollisia.
Päivitetty ohjelma näkyy kotisivullamme www.kuhmofestival.fi.
Sunnuntai 13.7.
Bach on metafysiikan, ikuisen harmonian, sisäisen eheyden ja
ajattomuuden ainoa selkeä mestari.
Johann Wolfgang von Goethe
 1 20.30 Kuhmo-talo 17/13 €
J.S. Bach (1685–1750):
Markus-passio BWV 247
Hata, Packalen, Chorell, Kortekangas, Ferreira, Aho, Gleisner,
Ham, Luoma, Heikinheimo, Etelävuori, R. Szigeti, Mendelssohn,
Chilemme, Djupsjöbacka, Krykov, Zahharenkova,
Pietarin kamarikuoro, Kitaya
Maanantai 14.7. Tanssi
2 11.00 Kuhmon kirkko 17/13 €*
Tansseja ilman tanssijaa
John Dowland (1563–1626):
The Frog’s Galliard
Sir John Smith, His Almain
Lachrymae Pavan
The Queen Elizabeth Her Galliard
Mesirca
Arcangelo Corelli (1653–1713):
Saraband, Gigue ja Badinerie harpulle, cembalolle ja kitaralle
Magen, Kitaya, Mesirca
Jean-Philippe Rameau (1683–1764):
Konsertto nro 3 kokoelmasta Pieces de clavecin en concerts huilulle, sellolle
ja cembalolle
Thomsen, Wilson, Kitaya
W.A. Mozart (1756–1791):
Recueil des airs du ballet “Orphée” KV 284e AnM
(sov. pianokvintetille C. Cannabich)
Heikinheimo, Etelävuori, R. Szigeti, Lehto, Triendl
3 14.15 Kontion koulu 17/13 €
Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Sechs ländlerische Tänze WoO 15 kahdelle viululle ja kontrabassolle
Danel, Millet, Markovic´
Franz Schubert (1797–1828):
Die Geselligkeit (Toveruus) (Lebenlust) D. 609
Vier Gesänge (Neljä laulua) D. 983
Der Geistertanz (Aaveiden tanssi) D. 494
Pietarin kamarikuoro, Iljin
Johannes Brahms (1833–1897):
Unkarilaisia tansseja viululle ja pianolle
Sitkovetsky, Iljin
Carl Maria von Weber (1786–1826):
Tanssiinkutsu, Rondo brillant Des-duuri op. 65 pianolle
H. Kärkkäinen
Encore:
Johann Strauss (1825–1899):
Polka Unter Donner und Blitz (Ukkosta ja salamointia) op. 324
Thomsen, Lethiec, Mitchell, Mendelssohn, Pulkkinen,
Zahharenkova, Lehtinen, Nurminen
4 16.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Slaavilaisia tansseja
Frédéric Chopin (1810–1849):
Poloneesi As-duuri op. 53
Masurkka
Resjan
Antonín Dvorˇák (1841–1904):
Slaavilaisia tansseja
Lagerspetz, Kimanen
Frédéric Chopin:
Krakowiak, konserttirondo F-duuri op. 14 pianolle ja jousikvintetille
Kari, Boeschoten, Kurtikjan, Chilemme, Pulkkinen, de Groot
Encore:
Sergei Rahmaninov (1873–1943):
Valssi A-duuri pianolle kuusikätisesti
Resjan, Rucli, Mikkola
Tämän konsertin ystävä on F-Musiikki Oy.
5 18.15 Kontion koulu 24/18 €
Hector Berlioz (1803–1869)–Franz Liszt (1811–1886):
Valssi Tanssiaiset (Il Un bal) teoksesta Fantastinen sinfonia op. 14
Sigfridsson
Richard Strauss (1864–1949):
Liebesliedchen (Pieni lemmenlaulu) AV 182/2 ja Arabian Dance
(Arabialainen tanssi) d-molli AV 182/1 pianokvartetille
Boeschoten, B. Hilpo, Rousi, Kari
Béla Bartók (1881–1945):
Osia teoksesta 44 duoa Sz 98 kahdelle viululle
Tikkanen, Pensola
György Ligeti (1923–2006):
Vanhoja unkarilaisia salonkitansseja
Kortelainen, Lethiec, Boeschoten, Chilemme, Rousi, Krykov
Jean Sibelius (1865–1957):
Valse triste op. 44/1 (säveltäjän sovitus pianolle)
Sigfridsson
Väliaika
Josef Suk (1874–1935):
Sousedská jousille ja lyömäsoittimille
Heikinheimo, Sitkovetsky, Millet, Kurtikjan, F. Szigeti, de Groot,
Lehtinen, Nurminen
Witold Lutosławski (1913–1994):
Tanssipreludeja yhdeksälle instrumentille
Thomsen, Ham, Lethiec, Luoma, Voboril, Yang, R. Szigeti,
Luptak, Markovic´, Wilson
Claude Debussy (1862–1918):
Danse sacrée et Danse profane (Pyhä tanssi ja maallinen tanssi) harpulle ja
jousikvintetille
Magen, Danel, C. Bogdanas, V. Bogdanas, Fodoreanu, Krykov
Terry Riley (1935–):
Half-Wolf Dances Mad in Moonlight
Enesco-kvartetti
Encore:
John Zorn (1953–):
Dance of Sappho
Magen, Mesirca, Lehtinen
6 21.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Flamenco
Flamencoa
Castaño
Luigi Boccherini (1743–1805):
Kitarakvintetto D-duuri G 448 “Fandango”
V. Szigeti, Boeschoten, B. Hilpo, Lehto, Mesirca, Castaño
Maurice Ravel (1875–1937):
Don Quijote Dulcinealle
Kortekangas, Ichihashi
Zapateadoa
Castaño
Manuel de Falla (1876–1946):
Seitsemän espanjalaista kansanlaulua
Boeschoten, Gröndahl, Castaño
Tiistai 15.7. New York NY
7 11.00 Kuhmon kirkko 24/18 €*
New York – vanhan ajan tunnelmaa
Antonín Dvorˇák (1841–1904):
Viulusonatiini G-duuri op. 100
Shaham, Bogino
Jousikvartetto nro 12 F-duuri op. 96 ”Amerikkalainen”
Enesco-kvartetti
Väliaika
Jousikvintetto Es-duuri op. 97
Meta4, Gotlibovich
8 14.45 Kuhmo-talo 17/13 €
Ravel Gallo-teatterissa
Ohjelma 26.2.1928 iltapäivällä
Esiintyjät: Maurice Ravel (piano),
Carlos Salzedo (harppu), Joseph Szigeti (viulu),
Hart House -kvartetti, Greta Torpadie (laulu),
Arthur Lora (huilu), Henri Leon Leroy (klarinetti)
Newyorkilaislehtien arvioita Maurice Ravelin konserteista:
”Hopeahapsinen pieni pianisti -- yritti parhaansa…” (New York Sun 27.2.1928)
”…loppuunmyydyn konsertin liput maksoivat peräti viisi dollaria…”
(Musical Courier 19.2.1928)
Jotkut huomasivat, että Ravelin lehdenkääntäjänä toimi säveltäjä Edgard Varèse.
Maurice Ravel (1875–1937):
Jousikvartetto F-duuri
Danel-kvartetti
Histoires naturelles (Kertomuksia luonnosta) sopraanolle ja pianolle
Hata, Gröndahl
Johdanto ja allegro op. 46 harpulle, huilulle, klarinetille ja jousikvartetille
Magen, Thomsen, Lethiec, Mitchell, V. Szigeti, Mendelssohn,
Pulkkinen
K
onsertin jälkeen pörssimeklari William May Wright ja hänen vaimonsa, entinen laulaja,
järjestivät Ravelin kunniaksi vastaanoton asunnossaan Madison Avenuella. Vieraiden
joukossa olivat Fritz Kreisler, Edgard Varèse, Béla Bartók ja George Gershwin. Ravelin
pyynnöstä illan ohjelmaan kuului mustien taiteilijoiden esittämiä tansseja ja hengellisiä
lauluja.
9 16.30 Kontion koulu 17/13 €
Carnegie Story
Pjotr Tšaikovski (1840–1893):
Legenda teoksesta 16 lasten laulua op. 54 (säveltäjän sovitus sekakuorolle)
Our Father
Pietarin kamarikuoro
Johann Strauss (1825–1899):
Manhattan Waltzes
Kortelainen, Lethiec, Luoma, Magen, Danel-kvartetti, Simon
Ferruccio Busoni (1866–1924):
Berceuse élégiaque (Kehtolaulu) (sov. huilulle, klarinetille,
jousikvintetille, pianolle ja harmonille A. Schönberg)
Ferreira, Sallinen, Shaham, Kurtikjan, Mendelssohn, Helander,
de Groot, Zahharenkova, Schmidt, Djupsjöbacka
H
enry Edward Krehbiel kirjoitti New York Tribunessa kantaesityksen 31.2.1911 jälkeen:
”Tämä lyhyt teos koettelee ikävällä tavalla kuulijoiden kärsivällisyyttä. Parempi olisi,
jos Busoni olisi jättänyt koko teoksen kirjoittamatta tai ainakin säästänyt New Yorkin
sen kantaesitykseltä. Tuskinpa New York joutuu kuitenkaan koskaan kärsimään siitä
toistamiseen.”
Béla Bartók (1881–1945):
Kontrasteja BB 116 viululle, klarinetille ja pianolle
Shaham, Lethiec, Rucli
Konsertin on mahdollistanut Monica R. Armourin lahjoitus.
10 18.30 Kuhmo-talo 24/18 €
Enimmäkseen avantgardea
Edgard Varèse (1883–1965):
Density 21.5 huilulle
Thomsen
Arthur Honegger (1892–1955):
Pääsiäinen New Yorkissa H. 30
Palo, Gringolts, Kurtikjan, B. Hilpo, Luptak
Nico Muhly (1981–):
Keep in Touch alttoviululle ja ääninauhalle
Kilpeläinen
John Zorn (1953–):
Cat O’ Nine Tails
Enesco-kvartetti
Väliaika
Eugene Marlow:
Bolero Clasico huilulle, alttoviululle ja kontrabassolle
Kortelainen, Kilpeläinen, Simon
Charles Ives (1874–1954):
Sunrise tenorille, viululle ja pianolle
Chorell, Heikinheimo, Kari
Dary John Mizelle (1940–):
Fantasy Number Two: Boogie Woogie pianolle
Gröndahl
Samuel Barber (1910–1981):
Adagio kvartetille
Meta4
Tämän konsertin ja suomalaisen kamarimusiikin ystävä Kuhmossa on VTT.
Wikimedia
11 21.30 Kontion koulu 17/13 €
The Benny Goodman Club
George Gershwin (1898–1937)–Jascha Heifetz (1901–1987):
Sarja Porgy ja Bess viululle ja pianolle
Rowland, Kudritskaya
René Samson (1948–):
B.G. & Co. klarinetille, sellolle ja pianolle
Oramo, Lehto, Iljin
Frank Sinatra (1915–1998):
New York, New York
Chorell, Heikinheimo, Etelävuori, B. Hilpo, Lehto, M. Hilpo
Francis Poulenc (1899–1963):
Klarinettisonaatti (tilausteos Benny Goodmanilta)
Lethiec, Rucli
Encore:
Duke Ellington (1899–1974):
Sophisticated Lady
Yang, Boeschoten, Cohen, Markovic´, M. Kärkkäinen

N
Stefan Bremer
ew Yorkista lähtiessä tulee sellainen tunne, että jotain on jäänyt näkemättä, vaikka ei ole
tietoa siitä, mitä se konkreettisesti voisi olla.
Kiinnostavia paikkoja:
The Spring Street bakery (SoHossa), vetonaulana ”cronut” (croissantin ja donitsin
yhdistelmä), omistaja on ranskalainen Dominique Ansel, joka keksi pirullisen
kaloriyhdistelmän ja sai kilpailijakseen keksinnön nimeltä ”doissant”.
Sondra’s, luomupizzeria, jonka omistaja pyörittää kissojen hyvinvointikeskusta eikä
mielellään palvele ikääntyneitä (yli 40-vuotiaita) asiakkaita. Jos söit liikaa, täällä autetaan
asentamaan kännykkään Noom-sovellus, jonka avulla voi laihtua vähintään 15 kiloa
puhelimitse.
The Chinese Brooklin
Little Ghana
Coreatown
Little Odessa
David Cohen cronoutin jälkeen.
Keskiviikko 16.7. Waiting for GODot
12 11.00 Kuhmon kirkko 17/13 €*
Osvaldo Golijov (1960–):
Tenebrae II jousikvartetille
Rowland, F. Szigeti, Mendelssohn, Lehto
J.S. Bach (1685–1750)–Ferruccio Busoni (1866–1924):
Nun komm’ der Heiden Heiland (Jeesus Kristus meille nyt) BWV 599
Kari
César Franck (1822–1890):
Panis angelicus op. 12 (sov. uruille nelikätisesti)
Kitaya, Pedrini
Ralph Vaughan Williams (1872–1958):
Lark Ascending (Leivo nousee korkeuksiin) romanssi jousisekstetille
Mitchell, Heikinheimo, Kurtikjan, Mendelssohn, Luptak, Simon
Encore:
Ernest Bloch (1880–1959):
Nirvana
Kari
13 13.30 Luontokeskus Petola 17/13 €
W.A. Mozart (1756–1791):
Kolme kirkkosonaattia
Yang, F. Szigeti, Fodoreanu, Kitaya
Sonaatti B-duuri KV 292 fagotille ja sellolle
Luoma, Rousi
Käyrätorvikvintetto Es-duuri KV 407
Tapani, Yang, Chilemme, R. Szigeti, Fodoreanu
Tämän konsertin ystävä on Metsähallitus.
14 15.00 Kontion koulu 17/13 €
Jumala – Hänen elämänsä ja kuolemansa – 7 asemaa
Joseph Haydn (1732–1809):
Vapahtajan seitsemän viimeistä sanaa ristillä op. 51
Danel-kvartetti
15 16.45 Kontion koulu 17/13 €
Taivaan löytyminen
Franz Schubert (1797–1828):
Auf dem Strom (Virralla) D. 943 sopraanolle, käyrätorvelle ja pianolle
Hata, Voboril, Vehviläinen
Antonín Dvorˇák (1841–1904):
Sypressejä B 152 jousikvartetille
Gringolts, Kurtikjan, Marquise Gilmore, Pulkkinen
Leoš Janácˇek (1854–1928):
Pohadka (Kertomus) JW VII/5 sellolle ja pianolle
Cohen, Resjan
Franz Liszt (1811–1886):
Au bord d’une source (Lähteen reunalla) S. 160/4 pianolle
Sigfridsson
Franz Schubert:
Der Hirt auf dem Felsen (Paimen vuorella) D. 965 sopraanolle, klarinetille ja
pianolle
Hata, Sallinen, Triendl
16 18.30 Kuhmo-talo 24/18 €
Jean-Féry Rebel (1666–1747):
Le chaos (Kaaos) sinfoniasta Les elemens (Elementit)
Fibo, Schmidt
Darius Milhaud (1892–1974):
La création du monde (Maailman luominen) op. 81 pianokvintetille
Gringolts, Boeschoten, Mendelssohn, Cohen, Triendl
Ernest Chausson (1855–1899):
Poème de l’amour et de la mer (Rakkauden ja meren runoelma) op. 19
Myllys, Rousi, Vehviläinen
Väliaika
Olivier Messiaen (1908–1992):
Aikojen lopun kvartetto klarinetille, viululle, sellolle ja pianolle
Lethiec, Sitkovetsky, Cohen, Rucli
Tämän konsertin ystävä on Kainuun Sanomat.
17 21.30 Kuhmon kirkko 17/13 €
Robert Schumann (1810–1856):
Gebet (Rukous) op. 135/5 sopraanolle ja pianolle
Hata, Kimanen
Franz Liszt (1811–1886):
Angelus harpulle
Magen
Gabriel Fauré (1845–1924):
Requiem op. 48
Hata, Kortekangas, Voboril, Tapani, Magen, Sitkovetsky,
Mendelssohn, Marquise Gilmore, Wilson, Lee, Simon, Pedrini,
Pietarin kamarikuoro, Schmidt
K
uolinmessun seitsemästä osasta viisi valmistui tammikuuhun 1888 mennessä, ja
ne esitettiin tuolloin Pariisin Madeleine-kirkossa arkkitehti Joseph Lesoufachén
siunaustilaisuudessa. Tästä versiosta puuttuivat Offertoire ja Libera me, jotka Fauré
lisäsi teokseen seuraavalla vuosikymmenellä. Libera me oli sävelletty jo yksitoista vuotta
aikaisemmin baritonisooloksi. Vuoden 1888 alkuperäisversion esittämiseen tarvittiin
parikymmenhenkinen mies- ja poikakuoro (Madeleine-kirkko ei sallinut kuoroon
naisjäseniä), poikasopraanosolisti, harppu, patarummut, urut, jouset (sooloviulu, jaetut
alttoviulut, jaetut sellot ja bassot).
Torstai 17.7. Wien
18 11.00 Kuhmon kirkko 17/13 €*
Franz Schubert (1797–1828):
Alkusoitto näytelmään Taikaharppu D. 644
(sov. pianolle nelikätisesti A. Schönberg)
Triendl, Vehviläinen
Balettimusiikkia näytelmästä Rosamunde von Cypern D. 797
(sov. viululle ja pianolle F. Kreisler)
Shaham, Vehviläinen
Jousikvartetto nro 13 a-molli D. 804 ”Rosamunde”
Danel-kvartetti
19 14.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Pianotrio D-duuri op. 70/1 ”Aave”
Sitkovetsky, Cohen, Zahharenkova
Jukka Tiensuu (1948–):
Le Tombeau de Beethoven
Sallinen, Helander, Mikkola
Ludwig van Beethoven:
Pianotrio B-duuri op. 97 ”Arkkiherttua”
Gringolts, Djupsjöbacka, H. Kärkkäinen
20 16.15 Kontion koulu 17/13 €
Johannes Brahms (1833–1897):
Neljä laulua op. 17 naiskuorolle, kahdelle käyrätorvelle ja harpulle
Pietarin kamarikuoro (naisäänet), Voboril, Tapani, Magen
Pianokvintetto f-molli op. 34
Sitkovetsky, Kurtikjan, Gotlibovich, Lehto, Resjan
21 18.15 Kuhmo-talo 24/18 €
Verein für Kammermusik
Alban Berg (1885–1935):
Pianosonaatti op. 1
Triendl
Johann Strauss (1825–1899):
Wein, Weib und Gesang (Viini, laulu ja naiset) op. 333
(sov. pianolle, jousikvartetille ja harmonille A. Berg)
Etelävuori, Horttana, Chilemme, Rousi, Mikkola, M. Hilpo
Anton Webern (1883–1945):
Pianokvintetto
Meta4, Triendl
Johann Strauss:
Aarrevalssi op. 418 oper. ”Mustalaisparoni” (sov. pianolle, jousikvartetille ja
harmonille A. Webern)
M. Hilpo, Horttana, Etelävuori, Chilemme, Rousi, Mikkola
Väliaika
Johann Strauss–Arnold Schönberg:
Keisarivalssit huilulle, klarinetille ja pianokvintetille op. 437
Ferreira, Lethiec, Horttana, Etelävuori, Chilemme,
Rousi, Mikkola
Arnold Schönberg (1874–1951):
Die Verklärte Nacht (Kirkastettu yö) op. 4 jousisekstetille
Sitkovetsky, Heikinheimo, Gotlibovich, V. Bogdanas, Rousi,
Djupsjöbacka
i. Tyylillä
uudistu
silehti
kuukau
naisten
suurin
Suomen
la.
ja tunteel
KUU
a 2014 TAMMI
TAMMIKUU
Hinta 7,90
RUOTS
■ SATU
estari
Kapellim
a
Helen
Ranta
ALAINE
N ■ HELEN
A RANTA
■ HANNU
LINTU
tan
”Puhdis pois
pahan ä”
itkemäll
■ RAITA
KARPO
KEKKO
■ URHO
ANITA
NEN &
Salaineno
intohim
&
HALLA
SUSAN
MA ■
rakkaalle
Illallinen
NA RAHKA
elle
Kirje hän
MO
Suomen suurin naisten
kuukausilehti uudistui.
Tyylillä ja tunteella.
2014
hteena
Matkako
linta on
jen hal
”Hermo heikkouteni”
ollut
nan
Pariskun
t
t hioiva
”Vaikeude
yhteen”
meidät
inen
us on ikui”
”Kaipa
isen
seurala
Satu inen
tskipaeälanuoruus
Ruo&
ut
Tyylill
ntan
”Olen aanteeksi”
isälle
oskooppi
ä ja tuntee
lla.
or
n vuosih
Mannise
Markku
22 21.15 Kontion koulu 17/13 €
Kuninkaantekijä Alma
A
Wikimedia
lma Maria Mahler-Gropius-Werfel oli itse nuorena taiteellisesti aktiivinen, mutta hänen
sävellyksistään on säilynyt vain 17 laulua. Koko elämänsä ajan hän kuitenkin seurasi
merkittäviä taiteilijoita näiden elämänpolulla, ja hänen ystäväpiiriinsä kuului joukko
eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia kulttuurihenkilöitä, muiden muassa Leonard Bernstein,
Benjamin Britten, Franz Theodor Csokor, Eugen d’Albert, Lion Feuchtwanger, Wilhelm
Furtwängler, Gerhart Hauptmann, Hugo von Hofmannsthal, Max Reinhardt, Carl Zuckmayer,
Eugene Ormandy, Maurice Ravel, Otto Klemperer, Hans Pfitzner, Heinrich Mann, Thomas
Mann, Alban Berg, Erich Maria Remarque, Franz Schreker, Bruno Walter, Richard Strauss, Igor
Stravinsky, Arnold Schönberg ja Erich Zeisl.
Gustav Mahler (1860–1911):
Pianokvartetto a-molli
Sitkovetsky, Gotlibovich, Cohen, Triendl
Franz Schreker (1878–1934):
Der Wind (Tuuli) viululle, klarinetille, käyrätorvelle, sellolle ja pianolle
Rowland, Sallinen, Voboril, Luptak, Ichihashi
Alma Mahler (1879–1964):
Bei dir ist es traut (Sinun luonasi on hyvä)
Ich wandle unter Blumen (Kuljen alla kukkien)
Alma Mahler Hymni
Chorell, Iljin
Alfredo Casella (1883–1947):
À la manière de…Wagner Einleitung des 3. Aufzuges
À la manière de…Strauss, Symfonia molestica op. 17
À la manière de…Ravel: Almanzor ou le mariage d’Adelaïde op. 17b
Kudritskaya
R
avel oli kaksi viikkoa vieraanani. Joka aamu hän näyttäytyi huolellisesti puuteroituna ja
hiukset moitteettomasti kammattuina silkkisessä aamutakissaan. Minua alkoi hymyilyttää
lähes joka kerta, kun näin hänen ilmestyvän huoneestaan talon toisesta päästä – samoin
Casellaa, joka kanniskeli erityylisiä pianokappaleitaan mutta ei näyttänyt niitä Ravelille.
Taivuttelin Ravelin mukaani kuuntelemaan Schönbergin Pierrot’ta. Hän pudisteli päätään
epäuskoisena. “Tämä ei ole musiikkia, se ei voi olla musiikkia, se on kokeilu”, hän jupisi. Hän oli
hyvin ystävällinen Milhaud’lle, joka johti Pierrot’n ranskalaisen version punaisessa salongissani.
Alma Mahler
Maurice Ravel (1875–1937):
Kolme Stephane Mallarmen runoa
Hata, Ferreira, Aho, Lethiec, Oramo, Danel, C. Bogdanas,
Mendelssohn, Helander, Kari
Perjantai 18.7. Taikalyhty
Tämän päivän partneri on OP-Pohjola-ryhmä.
23 11.00 Kuhmo-talo 17/13 €
Lasse Hallströmin Casanovan Venetsia
L
asse Hallström on merkittävä elokuvantekijä, mutta musiikkivalinnoissaan hän kyllä
ylittää kaikki odotukset. Iljettävän Giacomo Girolamo Casanovan hämäriä askelia
seuratessaan hän hyödyntää valtavasti tietoa Venetsian barokkimusiikista ja tarjoaa
moitteettoman valikoiman mestariteoksia. G. G. Casanova olisi luultavasti voinut kuulla
kaikki nuo sävellykset paikan päällä alkuperäissoittimin esitettynä, ellei hänellä olisi ollut
liikaa muita puuhia…
Joan Ambrosio Dalza (?–1508):
Calata nro 3 “a la spagnola”
Mesirca
Antonio Vivaldi (1678–1741):
Sinfonia Farnace RV 711
Fibo, Tikkanen
Tomaso Albinoni (1671–1750):
Konsertto à 5 A-duuri op. 9/4 viululle ja jousiorkesterille
Tikkanen, Fibo
Antonio Vivaldi:
Luuttukonsertto D-duuri RV 93 (sov. kitaralle, viululle, alttoviululle ja
continuolle S.S. Ellis)
Mesirca, Fibo
Martín y Soler (1754–1806):
Casanovan valitus, alkusoitto oopperasta “Il tutore burlato”
Fibo
Francesco Durante (1784–1755):
Cembalokonsertto B-duuri
Kitaya, Fibo
Jean-Féry Rebel (1666–1747):
Osat Bourée ja Rigaudon teoksesta Les Plaisirs champêtres
Fibo
24 14.15 Kontion koulu 17/13 €
Yaron Zilbermanin A Late Quartet
A Late Quartet, ohjaus Yaron Zilberman. Kuvassa Mark Ivanir (vas.),
Philip Seymour Hoffman, Christopher Walken ja Catherine Keener.
K
un maailmankuulun jousikvartetin suosittu sellisti saa mullistavan diagnoosin, yhtyeen
tulevaisuus joutuu äkkiä vaakalaudalle: tukahdutetut tunteet, keskinäinen kilpailu
ja hallitsemattomat intohimot uhkaavat suistaa raiteiltaan vuosia kestäneen ystävyyden ja
kvartetin olemassaolon. Kvartetin valmistautuessa 25-vuotisjuhlakonserttiinsa, joka on hyvin
mahdollisesti heidän viimeisensä, vain heidän läheiset siteensä ja musiikin voima voivat
säilyttää heidän perintönsä. Virallinen elokuvaesitys.
Elokuvan tärkein näyttelijä on Beethovenin kvartetto opus 131. Se liitelee roolihahmojen
keskinäisten kähinöiden ja maallisten murheiden yläpuolella ja tuo elokuvaan tyyliä ja
loistokkuutta. Mestarillisesta tulkinnasta vastaa vanha ystävämme Brentano-kvartetti
– vihdoinkin elokuva, joka osuu oikeaan…
Joseph Haydn (1732–1809):
Jousikvartetto f-molli op. 20/5 ”Aurinkokvartetto”
Danel-kvartetti
Erich Korngold (1897–1957):
Mariettan laulu oopperasta Kuollut kaupunki op. 20 (Glück das mir verblieb)
Hata, W. Vossen, C. Bogdanas, Mendelssohn, Luptak,
van de Roer
Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Jousikvartetto nro 14 cis-molli op. 131
Meta4
25 16.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Roman Polanskin Pianisti
Alma Pöysti lukee otteita Władysław Szpilmanin kirjasta Pianisti.
Frédéric Chopin (1810-1849):
Nokturno cis-molli KK Iva nro 16
Nokturno e-molli op. 72/1
Nokturno c-molli op. 48/1
Scherzo h-molli nro 1 op. 20
Valssi a-molli op. 34/2
Masurkka a-molli op. 17/4
Balladi nro 2 F-duuri op. 38
Nokturno cis-molli KK Iva nro 16
Preludi e-molli op. 28/4
Gröndahl
Władysław Szpilman Wilm Adalbert Hosenfeld
26 18.15 Kontion koulu 24/18 €
Pidättekö Brahmsista? (Aimez vous Brahms?)
Johannes Brahms (1833–1897):
Elokuvan alkumusiikkia sinfoniasta nro 3 F-duuri op. 90
Voboril, Luoma, Gringolts, V. Szigeti, Mendelssohn, Pulkkinen,
Luptak, de Groot
Pianokvartetto nro 3 c-molli op. 60
Yang, Gotlibovich, Cohen, H. Kärkkäinen
Väliaika
Jousisekstetto nro 2 G-duuri op. 36
Shaham, Etelävuori, Gotlibovich, R. Szigeti, Lee, Helander
27 21.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Wikimedia
Hotelli Hollywood
M
arilyn Monroe: ”Hollywood on paikka, jossa suudelmasta maksetaan tuhat dollaria ja
sielusta viisikymmentä senttiä.”
Philip Glass (1937–):
Alkusoitto teoksesta Koyaanisqatsi
John Zorn (1953–):
The Ballad of Hunk the Cathedral
Mendelssohn, syntetisaattori
Charlie Chaplin (1889–1977):
Smile (Hymy) elokuvasta Nykyaika
Maurice Jarre (1924–2009):
Laran teema elokuvasta Tohtori Zhivago
Rowland, Boeshoten, Djupsjöbacka, Simon, M. Kärkkäinen
V
almistaessani muutama kuukausi sitten uutta teosta kerroin nuorelle elokuvatuottajalle,
että aioin ottaa elokuvamusiikkiin mukaan kaksi Bachin teemaa. Kun hän sitten kysyi
minulta, mikä sen Bachin uusin hitti on ollut, tiesin, ettei minulla ollut enää sijaa elokuva-alalla.
Maurice Jarre
Michael Nyman (1944–):
Memorial Elokuvasta The Cook, The Thief, His Wife and Her Lover
(Kokki, varas, vaimo ja rakastaja)
Boeschoeten, Rowland, Mendelssohn, Pulkkinen, Zahharenkova,
Gummerus
Joona Pulkkinen soittaa Pohjola Pankin Taidesäätiön arvosoitinta.
John Corigliano (1938–):
Chaconne viululle ja pianolle elokuvasta The Red Violin (Punainen viulu)
Vähälä, M. Kärkkäinen
Nino Rota (1911–1979):
Amarcord
Rowland, Vähälä, Mendelssohn, Rousi, de Groot
Herman Hupfeld (1894–1951):
As Time Goes By elokuvasta Casablanca
Hata, Vähälä, Rowland, Mendelssohn, Rousi, M. Kärkkäinen
Jerry Bock (1928–2010):
Musikaalista Viulunsoittaja katolla teokset Prayer, The Matchmaker, Far
from Home Love, If I were a rich man (sov. viululle ja pianolle J. Williams)
Rowland, H. Kärkkäinen
Tämän konsertin partneri on OP-Pohjola-ryhmä.
28 22.45 Kuhmo-talo, Pajakka-sali 17/13 €
Wikimedia
Tohtori Caligarin kabinetti
Mykkäelokuva Tohtori Caligarin
kabinetti,
musiikin elokuvaan säveltänyt
Yuval Gotlibovich
Gotlibovich, Cohen
Lauantai 19.7. Lontoo
29 11.00 Kontion koulu 17/13 €
(Expats in) King’s Theatre
Joseph Haydn (1732–1809):
Trio kahdelle huilulle ja sellolle ”Lontoolainen”
Ferreira, Kortelainen, Rousi
Georg Friedrich Händel (1685–1759):
Alkemisti HWV 43
Fibo
W.A. Mozart (1756–1791):
Pianokonsertto G-duuri KV 107/2 J. C. Bachin mukaan
Yang, Kurtikjan, Fodoreanu, Lagerspetz
Georg Friedrich Händel:
Vesimusiikkia: Sarja G-duuri HWV 350
Thomsen, Gringolts, B. Hilpo, Wilson, Kitaya
Encore:
Joseph Haydn:
Intermezzo oopperasta Filosofin sielu Hob. 28/13
Kuhmon kamarisolistit
30 14.15 Kontion koulu 17/13 €
Kulttuuriperintö
Thomas Tallis (1505–1585):
Why fum’th in fight (Miksi pakanat pauhaavat) neliääniselle kuorolle a
capella nro 3
Pietarin kamarikuoro
Ralph Vaughan Williams (1872–1958):
Fantasia sävelmästä Greensleeves
Yang, Etelävuori, Heikinheimo, Marquise Gilmore,
Markovic´, Simon
Franck Bridge (1879–1941):
Kolme idylliä jousikvartetille
Gringolts, Kurtikjan, Marquise Gilmore, Helander
Edward Elgar (1857–1934):
Pianokvintetto a-molli op. 84
Mitchell, Heikinheimo, Marquise Gilmore, Cohen, Lagerspetz
31 16.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Dido ja Aeneas
Henry Purcell (1659–1695):
Ooppera Dido ja Aeneas Z 626
Basso, Packalen, Palo, Kortekangas, Chorell, Meta4, de Groot,
nn, Pedrini, Pietarin kamarikuoro, Schmidt
32 18.15 Kuhmo-talo 24/18 €
Musta munkki
Wikimedia
Black Friars, Lontoo
Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Alkusoitto c-molli op. 62 näytelmään ”Coriolan” (sov. kahdelle pianolle
kahdeksankätisesti)
Lagerspetz, Triendl, Ichihashi, Kari
B
eethoven sävelsi Coriolanus-alkusoiton Collinin näytelmään, Collinin taustalla vaikutti
väistämättä Shakespearen hahmo ja toinen Coriolanus... Collin ei voinut tai halunnut
välttää tähden vetovoimaa. Taiteilijat eivät varasta – he vain lainaavat…
Jousikvartetto nro 1 F-duuri op. 18/1
Meta4

S
ynkän intohimoinen hautakohtaus (Romeo Julian haudalla), Beethovenin ensimmäisen
jousikvarteton ydin ja Harrietin [Berliozin tulevan puolison] loistava näytteleminen
ohjasivat kulkuani ryhtyessäni kirjoittamaan ensimmäisiä nuotteja Shakespearen
murhenäytelmään.
Hector Berlioz
Ernest Chausson (1855–1899):
Chanson du clown, Chanson d’amour, Chanson d’Ophélie kokoelmasta
Shakespearen lauluja op. 28
Palo, Mikkola
Kim Borg (1919–2000):
Ophelia Sings op. 16 sopraanolle, huilulle ja alttoviululle
Palo, Ferreira, Chilemme
Väliaika
Felix Mendelssohn (1809–1847):
Alkusoitto, Ilveilijöiden tanssi, Häämarssi ja Finale Shakespearen
näytelmästä Kesäyön unelma op. 61
Iljin, Kari, Pöysti, Pietarin kamarikuoro (naisäänet)
Jean Sibelius (1865–1957):
Kaksi laulua William Shakespearen näytelmään Loppiaisaatto op. 60
Packalen, Vehviläinen
Astor Piazzolla (1921–1992):
El sueño de una Noche de verano (Kesäyön unelma)
Mitchell, Mesirca, Sandås, Markovic´
Pjotr Tšaikovski (1840–1893):
Alkusoitto baletista Romeo ja Julia
Yang, Horttana, Kilpeläinen, Lehto, Lee, Krykov,
H. Kärkkäinen
Tämän konsertin ystävä on Kaisanet Oy.
33 21.15 Kuhmon kirkko 17/13 €
Pomp and circumstance
Gustav Holst (1874–1934):
Neptunus sarjasta Planeetat op. 32
Pedrini, Kitaya
Joseph Holbrooke (1878–1958):
Nokturno ”Satumaa” op. 57/1 alttoviululle, oboelle ja pianolle
Kilpeläinen, Ham, Triendl
Benjamin Britten (1913–1976):
Les Illuminations (Näkyjä) op. 18 sarja tenorille ja orkesterille
Myllys, Danel, Tikkanen, V. Szigeti, F. Szigeti, Pensola, C.
Bogdanas, Millet, Mendelssohn, V. Bogdanas, R. Szigeti,
Chilemme, Djupsjöbacka, Fodoreanu, Markovic´, de Groot,
Simon, Wilson
Encore:
Edward Elgar (1857–1934):
Stefan Bremer
Pomp and Circumstance op. 39
Gleisner, Ham, Tapani, Voboril, Gummerus, Karvinen,
Nurminen, Lehtinen, C. Bogdanas, F. Szigeti, Mendelssohn,
Luptak, Krykov, Pedrini, Schmidt
Pekka Kuusisto
Stefan Bremer
Kuhmo-talo, Lentua-sali
Sunnuntai 20.7. Musiikkia eri tsaareille
34 11.00 Kuhmo-talo 17/13 €
Tsarskoje Selo
V
enäjällä alettiin vasta myöhään kehittää omaa klassisen musiikin perinnettä, sillä kirkko
oli kieltänyt maallisen musiikin. Iivana IV:n hallitsijakaudella keisarilliseen hoviin alettiin
kutsua länsimaisia säveltäjiä ja muusikoita korjaamaan tätä puutetta. Pietari I:n aikana nämä
taiteilijat olivat jo vakiinnuttaneet asemansa hovissa. Pietarilla ei itsellään ollut musiikillisia
taipumuksia, mutta hän piti eurooppalaista musiikkia sivistyksen merkkinä ja keinona
länsimaistaa Venäjä. Hänen perustamansa tyyliltään länsimainen Pietarin kaupunki auttoi
edistämään musiikin leviämistä yläluokan pariin. Hovissa virinnyt innostus italialaista oopperaa
kohtaan keisarinna Elisabetin ja keisarinna Katariinan kaudella auttoi osaltaan herättämään
ylimystön kiinnostusta länsimaista musiikkia kohtaan. Oopperainnostus levisi niin laajalle, että
monet eivät tienneet venäläisiä säveltäjiä olevan olemassakaan.
Englanninkielinen Wikipedia
Dmitri Bortnjanski (1751–1825):
Osa Allegro cembalokonsertosta D-duuri
Pitko, Fibo
Domenico Cimarosa (1749–1801):
Konsertto G-duuri kahdelle huilulle ja kamariorkesterille
Thomsen, Kortelainen, Yang, Horttana, Chilemme, Luptak,
Krykov
Dmitri Bortnjanski:
Gospodi, siloju tvojeju (Herra, sinun voimallasi)
Kerubihymni nro 7
Pietarin kamarikuoro
Giovanni Paisiello (1740–1816):
Tähän konserttiin
loppuu viikkolippu
I:n voimassaolo.
Alkusoitto oopperasta Sevillan parturi
Fibo
Ȋ$8720<<17,
Ȋ+82/72
Ȋ9$5$26$7
Ȋ5(1*$60<<17,
Ȋ.25,.25-$86
Ȋ72<27$5(17
.$-$$1,S
ZZZQRSDQDXWRƪ .8+02S
ZZZWR\RWDƪ
35 14.15 Kontion koulu 17/13 €
Venäläinen viisikko oli kuusikko oli seitsikko
J
os jätämme laskuista Lodyženskin, joka ei saanut mitään aikaan, ja Ljadovin, joka tuli
mukaan myöhemmin, Balakirevin piiriin kuuluivat Balakirevin lisäksi Cui, Musorgski,
Borodin ja minä. Ranskalaiset kutsuvat meitä edelleen venäläiseksi viisikoksi tai viiden
ryhmäksi.
Nikolai Rimski-Korsakov, Chronicle of My Musical Life, 1909
César Cui (1835–1918):
Orientale op. 50/9
Modest Musorgski (1839–1881):
Rêverie (Unelma) Loginovin teemasta pianolle
Bogino
Mili Balakirev (1837–1910):
Tarantella H-duuri
Bogino, Iljin
Nikolai Rimski-Korsakov (1844–1908):
Pered raspjatiem (Ennen ristiinnaulitsemista)
Na severe dikom (Syvällä Pohjolassa)
Pietarin kamarikuoro
Aleksandr Borodin (1833–1887):
Jousikvartetto nro 2 D-duuri
Danel-kvartetti
36 16.15 Kuhmon kirkko 17/13 €
Nikolai Rimski-Korsakov (1844–1908):
At the Monastery (Luostarissa)
Lagerspetz, Kimanen
Alexandr Skrjabin (1872–1915):
Pianosonaatti nro 7 op. 64 ”White Mass”
H. Kärkkäinen
Sergei Rahmaninov (1873–1943):
Osia teoksesta Vigilia op. 37
Pietarin kamarikuoro
37 18.15 Kuhmo-talo 24/18 €
Sergei Prokofjev (1891–1953):
Fantasia Nikolai Rimsky-Korsakovin sinfoniasarja Šeherazadan op. 35
teemoista pianolle
Kudritskaya
Alexander Glazunov (1865–1936):
Jousikvintetto A-duuri op. 39
Danel-kvartetti, Cohen
Väliaika
Pjotr Tšaikovski (1840–1893):
Muistoja Firenzestä d-molli op. 70
Shaham, Boeschoten, Gotlibovich, Marquise Gilmore,
Cohen, Helander
38 21.15 Kontion koulu 17/13 €
Alexandr Skrjabin (1872–1915):
Guirlandes ja Flammes sombres op. 73
H. Kärkkäinen
Sergei Prokofjev (1891–1953):
Sonaatti C-duuri op. 119 sellolle ja pianolle
Pulkkinen, Resjan
Dmitri Šostakovitš (1906–1975):
Wikimedia
Jousikvartetto nro 5 B-duuri op. 92
Danel-kvartetti
Maanantai 21.7. Teatteri
39 11.00 Kuhmon kirkko 17/13 €*
Lachrimae
Barbara Strozzi (1619–1677):
Udite Udite
Basso, Wilson, Mesirca, Zahharenkova
John Dowland (1563–1626):
Lachrimae
Mendelssohn, R. Szigeti, B. Hilpo, Luptak, M. Vossen
Claudio Monteverdi (1567–1643):
Di misera Regina oopperasta Odysseuksen paluu kotimaahan SV 325
Giacomo Carissimi (1605–1674):
Il lamento in morte di Maria Stuarda
Barbara Strozzi:
Lagrime mie (Kyyneleeni) op. 7
Basso, Wilson, Mesirca, Zahharenkova
Benjamin Britten (1913–1976):
Lachrymae: Mietteitä eräästä John Dowlandin luuttulaulusta op. 48
alttoviululle ja pianolle
Gotlibovich, Iljin
Claudio Monteverdi:
Sì dolce è’l tormento (Niin suloinen on sydämeni tuska) SV 332
Basso, Wilson, Mesirca, Zahharenkova
40 12.45 Kuhmo-talo 7 €
Oppilaskonsertti: kamarimusiikin työpaja
Bogino, Gotlibovich, musiikkikurssien oppilaita
41 14.15 Kontion koulu 17/13 €
Kiertelevien musikanttien ajalta
Claude Debussy (1862–1918):
Minstrels (Soittoniekkoja) pianolle
Sigfridsson
Karol Szymanowski (1882–1937):
Błazen Tantris (Klovni Tantris) teoksesta Naamioita, kolme runoelmaa
pianolle op. 34
Sigfridsson
J.S. Bach (1685–1750):
Chaconne Partitasta nro 2 d-molli BWV 1004
Kuusisto, jonglööri Gilligan
Karlheinz Stockhausen (1928–2007):
Der kleine Harlekin nro 42½ klarinetille
Sallinen
Imporvisointia viululla ja jonglöörausta
Kuusisto, Gilligan
Darius Milhaud (1892–1974):
Scaramouche, sarja klarinetille ja pianolle
Sallinen, H. Kärkkäinen
Tämän konsertin ystävä on Kuhmon kaupunki.
42 16.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Näyttämömusiikkia
W.A. Mozart (1756–1791):
Aaria ”Per questa bella mano” KV 612 bassolle, pianolle ja kontrabassolle
Riihonen, Sigfridsson, Markovic´
Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Leonore Prohaska, WoO 96
Palo, Kortelainen, Gleisner, Oramo, Ham, Luoma, nn, Tapani,
Voboril, Enesco-kvartetti, Krykov, Nurminen, Kuusimäki,
Pedrini, Pöysti, Tapiolan kamarikuoro (miesäänet), Norjanen
Franz Liszt (1811–1886):
Orfeus, sinfoninen runo S. 98 (sov. pianotriolle C. Saint-Saëns)
Storioni-trio
Richard Wagnerin
musiikkia J. W. von Goethen näytelmään Faust
Pöysti, Palo, Riihonen, M. Hilpo,
Tapiolan kamarikuoro (miesäänet)
Tämän konsertin ystävä on Loiste Oy.
43 18.15 Kuhmo-talo 24/18 €
Sankareita vailla näyttämöä
Michel Corrette (1707–1795):
Concerto comique nro 25 ”Les sauvages et la Furstemberg”
(Villit ja Furstemberg)
Georg Philipp Telemann (1681–1767):
Don Quixote G-duuri TV 55/89
Fibo
Le Chevalier de Saint-Georges (1745–1799):
Jousikvartetto C-duuri op. 1/1
Heikinheimo, Kapustin, B. Hilpo, Luptak
Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Wellingtonin voitto pianolle ja kahdelle kanuunalle
Sigfridsson, Lehtinen, Nurminen
Väliaika
Joseph Haydn (1732–1809):
Jousikvartetto g-molli op. 74/3 ”Ratsastaja”
Danel-kvartetti
Arnold Schönberg (1874–1951):
Die Eiserne Brigade (Rautainen prikaati), marssi jousikvartetille ja pianolle
Boeschoten, Yang, R. Szigeti, Rousi, Mikkola
44 21.15 Kontion koulu 17/13 €
Yhden miehen orkesteri
Stefan Bremer
Pekka Kuusisto, viulu, vihellys, laulu, palomestari ja maisemasuunnittelija
Lammasjärvi
45 11.00 Kuhmon kirkko 17/13 €*
Les Barricades Myste´rieuses
Wikimedia
Tiistai 22.7. Pariisi
François Couperin (1668–1733):
Les Barricades Mystérieuses
Schmidt
Fritz Kreisler (1875–1962):
Chanson Louis XIII ja Pavana viululle ja pianolle Louis Couperinin tyyliin
Précieuse Louis Couperinin tyyliin viululle ja pianolle
Heikinheimo, Ichihashi
Thomas Adès (1971–):
Les baricades mistérieuses klarinetille, bassoklarinetille, alttoviululle,
sellolle ja kontrabassolle
Sallinen, Oramo, Jagers, Wilson, de Groot
J.S. Bach (1685–1750):
Aaria F-duuri BWV 587 (François Couperin mukaan) uruille
Pedrini
Maurice Ravel (1875–1937):
Le tombeau de Couperin (Couperinin hauta)
Ferreira, Aho, Ham, Gleisner, Sallinen, Oramo, Luoma, nn,
Tapani, Puputti, Rowland, F. Szigeti, B. Hilpo, M. Vossen, Simon,
Gummerus, Gröndahl, Kuusimäki, Schmidt
46 12.30 Kuhmo-talo 7 €**
Lastenkonsertti
Francis Poulenc (1899–1963):
Babar-norsun tarina
Pöysti, Rucli
Ikäsuositus +5-vuotta.
47 14.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Pariisi (vähemmän) salaperäisenä
Augusta Holmès (1847–1903):
Hymne à Eros
Chorell, Kimanen
Camille Saint-Saëns (1835–1921):
Allegro appassionato op. 43 sellolle ja pianolle
Lehto, Ichihashi
Richard Wagner (1813–1883):
Träume teoksesta Viisi laulua Mathilde Wesendonkin runoihin WWV 91
Packalen, Rucli
César Franck (1822–1890):
Pianokvintetto f-molli op. 7
Vähälä, V. Szigeti, Gotlibovich, Lee, Bogino
48 16.15 Kontion koulu 17/13 €
Kuuden ryhmä
Arthur Honegger (1892–1955):
Johdanto ja tanssi H. 217 huilulle, harpulle, viululle, alttoviululle ja sellolle
Kortelainen, Kuusimäki, V. Szigeti, Kilpeläinen, Pulkkinen
Germaine Tailleferre (1892–1983):
Sicilienne
Vehviläinen
Louis Durey (1888–1979):
Neige (Lumi) op. 7/2 pianolle nelikätisesti
Vehviläinen, Kimanen
Darius Milhaud (1892–1974):
Cinéma-fantaisie op. 58b ”Le boeuf sur le toit”
(Härkä katolla) viululle ja pianolle
Rowland, Iljin
Francis Poulenc (1899–1963):
Sekstetto op. 100 puhallinkvintetille ja pianolle
Ferreira, Gleisner, Oramo, Luoma, Tapani, Lagerspetz
Encore:
Georges Auric (1899–1983):
Musiikkia elokuvasta Le Moulin Rouge (Punainen mylly)
Kuusela, M. Kärkkäinen
49 18.15 Kuhmo-talo 24/18 €
Venäläinen baletti
Ottorino Respighi (1879–1936):
Ihmeellinen lelukauppa P 120a (Rossinin musiikkiin)
Kortelainen, Gleisner, Sallinen, Gummerus, Etelävuori,
Horttana, Jagers, Lee, Krykov, M. Hilpo, Stasevska
Igor Stravinsky (1882–1971):
Wikimedia
Kevätuhri kahdelle pianolle
H. Kärkkäinen, Kudritskaya
Y
li sata vuotta Stravinskyn Kevätuhrin syntymän jälkeen on
herännyt kysymys, voisiko 2000-luvun säveltäjä aiheuttaa
musiikkielämässä samanlaisen skandaalin. Mahdollisesti ei.
Djagilevin kuuluisa kehotus Cocteaulle – ”Hämmästytä minut” – on
ehkä väliaikaisesti menettänyt voimansa lukuisien jälkijäristysten
jälkeen. Nykyään vain huippulahjakkaalla tai nerolla on toiveita
nostattaa jonkinlainen skandaali. Omassa perhepiirissään (kissa
mukaan lukien).
Väliaika
Pjotr Tšaikovski (1840–1893):
Valssi baletista Prinsessa Ruusunen op. 66
(sov. pianolle nelikätisesti S. Rahmaninov)
Kudritskaya, Resjan
Sergei Djagilev
Claude Debussy (1862–1918):
Faunin iltapäivä (sov. A. Schönberg)
Ferreira, Ham, Sallinen, Nurminen, V. Szigeti, Boeschoten,
Jagers, Pulkkinen, Krykov, Mikkola, Stasevska
Manuel de Falla (1876–1946):
Johdanto ja Tulen tanssi teoksesta El amor brujo (Noiduttu rakkaus)
jousikvartetille, kontrabassolle ja pianolle
V. Szigeti, F. Szigeti, R. Szigeti, Lee, de Groot, Triendl
Tämän konsertin ystävä on Eeva-lehti.
50 21.15 Kontion koulu 17/13 €
Eksoottinen Pariisi
Olivier Messiaen (1908–1992):
Harawi, lauluja rakkaudesta ja kuolemasta:
La ville qui dormait, Toi (Kaupunki joka nukkui, Sinä), Montagnes (Vuoret) ja
Amour, oiseau d’étoile (Rakkaus, tähtilintu)
Hata, Gröndahl
George Antheil (1900–1959):
Viulusonaatti nro 2
Rowland, Kudritskaya (piano ja bongot)
Francis Poulenc (1899–1963):
Rapsodie nègre op. 3
Riihonen, Aho, Oramo, Kapustin, Etelävuori, B. Hilpo,
Luptak, Kimanen
Maurice Ravel (1875–1937):
Lauluja Madagaskarilta sopraanolle, huilulle, sellolle ja pianolle
Hata, Ferreira, Rousi, Triendl
Encore:
Astor Piazzolla (1921–1992):
Ciao Paris
Stefan Bremer
Mitchell, Mesirca, H. Kärkkäinen, Sandås, Markovic´
Nanette Schmidt
Keskiviikko 23.7. Karavaani
51 11.00 Kuhmon kirkko 17/13 €*
Les Indes Galantes
Johannes Cajoni (1629–1687):
Codex Caioni -tansseja
Kuhmon kamarisolistit
Georg Philipp Telemann (1681–1767):
Trio A-duuri nro 5/10 TWV 42:a4 huilulle, viululle ja continuolle
”Mustalaissonaatti”
Ferreira, Mitchell, Mesirca, Pulkkinen
Jean-Philippe Rameau (1683–1764):
Les Indes galantes
Ferreira, Horttana, Wilson, Pedrini, Gummerus, Nurminen
Antonio Vivaldi (1678–1741):
Konsertto D-duuri RV 208 viululle, jousille ja continuolle ”Suurmoguli”
Mitchell, Yang, W. Vossen, B. Hilpo, Helander, Pedrini
52 14.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Antonín Dvor
ˇák (1841–1904):
Mustalaislauluja:
Ympärillä hiljainen metsä op. 55/3
Lauloi mulle äiti muinoin op. 55/4
Viritetyt kielet op. 55/5
Tehkää haukalle häkki puhtaasta kullasta op. 55/7
Packalen, Kari
Johannes Brahms (1833–1897):
Pianokvartetto nro 1 g-molli op. 25
Vähälä, Mendelssohn, Lee, Resjan
53 16.15 Kontion koulu 17/13 €
Transilvanian rautatieasema
Franz Liszt (1811–1886):
Die drei Zigeuner (Kolme mustalaista) viululle ja pianolle S. 383
Rowland, Zahharenkova

Grigoras Dinicu (1889–1949):
Hora staccato
Ciocârlia (Leivonen) viululle ja harmonikalle
Rowland, Tarkkonen
Philip Glass (1937–):
Musiikkia jousikvartetille elokuvasta Dracula
Yang, Horttana, R. Szigeti, Lehto
Vladimir Mendelssohn (1949–):
Draculan linna (kantaesitys)
Hunt, Yang, Horttana, R. Szigeti, Wilson, Helander, Markovic´,
Zahharenkova, Mendelssohn
Béla Bartók (1881–1945):
Romanialaisia kansantansseja BB 68 (sov. viululle ja pianolle Z. Székely)
Mitchell, Rucli
Encore:
Vittorio Monti (1868–1922):
Csardas
Rowland, Tarkkonen
54 18.15 Kuhmo-talo 24/18 €
Joseph Haydn (1732–1809):
Pianotrio G-duuri Hob XV:25 ”All’ongarese”
Storioni-trio
George Enescu (1881–1955):
Jousikvartetto nro 2 op. 22/2
Danel-kvartetti
Robert Schumann (1810–1856):
Im Schatten des Waldes (Mustalaiselämää) op. 29/3 vokaalikvartetille ja
pianolle
Tapiolan kamarikuoron kvartetti, Resjan
Väliaika
Johannes Brahms (1833–1897):
Klarinettikvintetto h-molli op. 115
Hunt, Mitchell, V. Szigeti, Stasevska, Cohen
55 21.15 Kontion koulu 17/13 €
Djangon kyyneleet
Sergei Rahmaninov (1873–1943):
Mustalaistanssi op. 6/2 viululle ja pianolle
Rowland, Mikkola
Osvaldo Golijov (1960–):
Lullaby ja Doina huilulle, klarinetille, viululle, alttoviululle, sellolle ja
kontrabassolle
Aho, Oramo, Rowland, Jagers, Rousi, Krykov
Maurice Ravel (1875–1937):
Django Reinhardt (1910–1953):
Beyond the Sea
Mitchell, Mesirca, Krykov, Lehtinen
Wikimedia
Tzigane, konserttirapsodia op. 76 viululle ja pianolle
V. Szigeti, Triendl
Enrique Granados (1867–1916):
Exquise (Mustalaisvalssi) H 59 pianolle
Gröndahl
Sergei Rahmaninov:
Kapriisi mustalaisteemoista op. 12
Gröndahl, Kudritskaya
Django Reinhardt
Torstai 24.7. Soivia maalauksia
56 11.00 Kuhmon kirkko 17/13 €*
Valtion taidemuseo
Haavoittunut enkeli
Hugo Simberg:
Haavoittunut enkeli
Franz Liszt (1811–1886):
Bénédiction de Dieu dans la solitude (Jumalan siunaus yksinäisyydessä)
S. 173/3 pianolle
Sigfridsson
Josef Suk (1874–1935):
Elegia op. 23 (sov. pianotriolle)
Storioni-trio
Lili Boulanger (1893–1918):
Seireenit sopraanolle, kuorolle ja pianolle
Tapiolan kamarikuoro (naisäänet), Ichihashi
George Enescu (1881–1955):
Koraali ja Carillon yösoitto op. 18 pianolle
Iljin
Olivier Messiaen (1908–1992):
O sacrum convivium! (Oi pyhä ateria)
Tapiolan kamarikuoro
57 14.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Franz Liszt (1811–1886):
Sposalizio sarjasta Années de pèlerinage (Vaellusvuosia) II S. 161/1 pianolle
Sigfridsson
Innoittajana Rafaelin maalaus Marian kihlaus
Claude Debussy (1862–1918):
L’isle joyeuse (Ilojen saari) L. 106
Lagerspetz
Innoittajana Watteaun maalaus Laivaan astuminen
Kytheran matkalle
Enrique Granados (1867–1916):
Qujas ó la Maja y el Ruiseñor ja El Fandango de Candil sarjasta Goyescas op.
11 (Los majos enamorados, Rakastuneita nuorukaisia)
Resjan
Innoittajana Goyan maalaukset
Ottorino Respighi (1879–1936):
Trittico Botticelliano (Botticellin triptyykki) sarja pienelle orkesterille
Kortelainen, Gleisner, Oramo, Luoma, Tapani, Gummerus,
Lehtinen, Nurminen, Ichihashi, Kuusimäki, Kari, Etelävuori,
Kapustin, Stasevska, Helander, Markovic´, R. Szigeti
58 16.15 Kontion koulu 17/13 €
Luonnoksia ja maalauksia
Béla Bartók (1881–1945):
Vázlatok (Luonnoksia) op. 9b seitsemän kappaletta pianolle
Lagerspetz
Jean Sibelius (1865–1957):
Viisi luonnosta op. 114 pianolle
Lagerspetz
Modest Musorgski (1839–1881):
Näyttelykuvia pianolle V. A. Hartmannin
piirustusten ja akvarellien mukaan
Sigfridsson
59 18.15 Kontion koulu 24/18 €
Wikimedia
Chagall
Sergei Prokofjev (1891–1953):
Alkusoitto heprealaisesta teemasta c-molli
op. 34 klarinetille, jousikvartetille ja pianolle
Hunt, Heikinheimo, C. Bogdanas,
B. Hilpo, M. Vossen, Vehviläinen
Wikimedia
Marc Chagall:
The Blue violinist
Joseph Kosma (1905–1969):
Kuolleet lehdet
Kuusela, Kudritskaya
Nadia Boulanger (1887–1979):
Vers la vie nouvelle pianolle
Kudritskaya
Marc Chagall:
Paris through my window
Wikimedia
Maurice Ravel (1875–1937):
Viulusonaatti
Vähälä, Kudritskaya
Väliaika
John Williams (1932–):
Musiikkia elokuvasta Schindlerin lista
Rowland, M. Kärkkäinen
Erwín Schulhoff (1894–1942):
Concertino huilulle, alttoviululle ja
kontrabassolle
Ferreira, Marquise Gilmore, de Groot
Wikimedia
Marc Chagall: White Crucifixion
W.A. Mozart (1756–1791):
Duettoja oopperasta Taikahuilu kahdelle
huilulle
Kortelainen, Aho
Marc Chagall: Magic Flute Poster
Wikimedia
Fritz Kreisler (1875–1962):
Liebesleid (Lemmentuskaa)
viululle ja pianolle
Heikinheimo, Vehviläinen
J
ulia Roberts: ”Se tuntuu siltä
mitä rakastumisen pitäisi olla.
Leijumiselta tummansinisellä
taivaalla.” Ja ehkä lause “onni ei
ole onnea ilman viulua soittavaa
vuohta” tarkoittaa vain sitä,
että rakkaudessa ei useinkaan ole
mitään järkeä. Kuitenkin se täyttää
jokaisen onnellisen tuokion,
jokaisen todellisen”läsnäolon”,
jokaisen aidosti eletyn hetken.
Elokuvasta Notting Hill
Klezmer-häämusiikkia
Jagers,
Marc Chagall: La Mariée
Hunt, Pensola, V. Szigeti, Jagers,
Pulkkinen
60 21.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Wikimedia
Salvador Domingo Felipe Jacinto Dalí i Domènechin,
1. Pubolin markiisin salaiset elämät
Madrid, 1890
Walt Disney (1901–1966)–Salvador Dali (1904–1989):
Destino-elokuva
Luigi Boccherini (1743–1805):
Wikimedia
Kvintetto jousille C-duuri G 324 ”La Musica Notturna delle strade di Madrid”
(Madridin katujen yösoitto)
Kapustin, Mitchell, Stasevska, Lehto, Mesirca
Salvador Dali

Wikimedia
Joaquín Turina (1882–1949):
La oración del torero (Härkätaistelijan
rukous) op. 34 jousikvartetille
Etelävuori, Kapustin, B. Hilpo, Lee
Astor Piazzolla (1921–1992):
Picasso, tango bandoneonille, pianolle
ja jousille
Sandås, M. Kärkkäinen, Mitchell,
Markovic´
Pablo Picasso:
Guitar (I love Eva)
Wikimedia
Pariisi
Wikimedia
Salvador Dali:
The Hallucinogenic Toreador
Salvador Dali: Dream of Venus
N
ew Yorkin maailmannäyttely 1939, Dalí esitteli teoksensa
Venuksen uni
Jean Françaix (1912–1997):
Wikimedia
Ode sur la naissance de Vénus jousiorkesterille
Heikinheimo, W. Vossen, F. Szigeti, Rowland, R. Szigeti,
Stasevska, Lee, M. Vossen, Simon, Krykov, Mendelssohn
R. Murray Schafer (1933–):
La testa d’Ariana sopraanolle ja harmonikalle
Komsi, Kuusela
Salvador Domingo Felipe Jacinto Dalí i Domènechin
viimeinen matka
S
alvador D. F. J. Dalí i D. oli tässä vaiheessa persona grata. Hänen talonsa takahuoneissa
lähimmät avustajat panivat hänet signeeraamaan tyhjiä kankaita voidakseen myydä
entistä enemmän maalauksia, jotka joku muu maalasi hänen nimellään. Mikä tahansa
Salvaror Dalín signeeraama oli painonsa arvoinen kultaa. Espanjan kuningas myönsi hänelle
Púbolin markiisin arvonimen. Dalí ei enää käsittänyt sitä. Hänestä oli tulossa ensimmäinen
kuolematon kuolevainen. Niinpä hän tilasi musiikinkin viimeiselle matkalleen.
Franz Liszt (1811–1886):
Isolden lemmenkuolo Wagnerin oopperasta Tristan S. 447 pianolle
Sigfridsson
a u ta m m e
t o t e u t ta m a a n
unelmia
WWW.F-MUSIIKKI.FI
Perjantai 25.7. Soivia sanoja
”Kirjallisuuden ja journalismin ero on siinä, että journalismi on lukukelvotonta
ja kirjallisuutta ei lueta.”
Oscar Wilde
61 11.00 Kuhmon kirkko 17/13 €*
Tolstoin aura
P
erjantaina Truhatševski ja vaimoni soittivat jälleen yhdessä. He vaihtoivat keskenään pari
sanaa, ja sitten musiikki alkoi. He soittivat Beethovenin Kreutzer-sonaatin. Tunnetko
ensimmäisen preston? Tunnetko sen? Voi!… Se sonaatti on hirveä, varsinkin se presto!
Preston jälkeen tuli andante, ei kovin uusi, latteine muunnelmineen, ja voimaton finaali.
Leo Tolstoi, Kreutzer-sonaatti
Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Viulusonaatti A-duuri op. 47 ”Kreutzer”
Vähälä, Resjan
H
eidän välillään oli side, musiikki -- aistillisen hekuman hienostunein muoto. Mikä heitä
olisi voinut pidätellä? Ei mikään. Päinvastoin, kaikki veti heitä puoleensa. Ja hän, hän
oli ollut mysteeri ja jäänyt mysteeriksi, mikä raivostutti minua.
Leo Tolstoi, Kreutzer-sonaatti
Leoš Janácˇek (1854–1928):
Jousikvartetto nro 1 JW VII/8 ”Kreutzer”
Danel-kvartetti
62 14.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Kalevala – kansakunnan muistelmat
Shamaanimusiikkia
Kantelinen
Davide Pitis (1964–):
Vilu mulle virttä virkkoi (kantaesitys)
Packalen, Aho, Sallinen, Mendelssohn, Luptak, Rucli
Uuno Klami (1900–1961):
Pyörteitä pianolle
Mikkola
Silvia Colasanti (1975–):
Tuli tuhmaksi rupesi
Pensola, Tikkanen, B. Hilpo, M. Vossen, Rucli
Jean Sibelius (1865–1957):
Tuonelan joutsen op. 22/3 kokoelmasta Lemminkäinen
Kaikki kaupungissa olevat festivaalitaiteilijat, Stasevska
Konsertin kesto on vajaat 1,5 tuntia.
Tämän konsertin ystävä on Kuhmon Kamarimusiikin
Kannatusyhdistys ry.
63 16.30 Kontion koulu 24/18 €
Goethen valinnat
Wikimedia
Mendelssohn soittaa
Goethelle.
M
endelssohnin opettaja, musiikkineuvos Zelter esitteli suosikkioppilaansa Goethelle.
Zelter on sekoitus Poloniusta ja Teiresiasta, tylsimystä ja runoniekkaa, välillä hän
vitsailee kuin Jean Paul ja on välillä puisevan proosallinen, aivan liian ylpeä Goethen
suosikkisäveltäjäksi.
Lea Mendelssohn
Carl Friedrich Zelter (1758–1832):
Mignonin laulu
Die heiligen drei König mit ihrem Stern (Kolme kuningasta tähtineen)
Der König von Tule (Thulen kuningas)
Tapiolan kamarikuoro, M. Hilpo

Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Pianosonaatti nro 21 C-duuri op. 53 ”Waldstein”
Jumppanen
Franz Schubert (1797–1828):
An Mignon D. 161
Der König in Thule (Thulen kuningas) D. 367
Tapiolan kamarikuoro, M. Hilpo
Väliaika
G
oethe tunsi Beethovenia kohtaan syvää vastenmielisyyttä (paholaismainen moraaliton
vallankumousmies vailla käytöstapoja) ja arvioi Schubertin kyvyttömäksi säveltämään
hänen Mignon-runoaan. Kaksitoistavuotias Felix teki 70-vuotiaaseen Johann Wolfgangiin
kuitenkin suuren vaikutuksen lahjakkuudellaan ja persoonallisuudellaan. Goethen
lausahdus ”hän on uusi Mozart” kertoo ihailusta ja kunnioituksesta tulevaa ystävää kohtaan.
Paljon vanhempana (16-vuotiaana!) Mendelssohn osoittikin, että Weimarin runoilija oli
osunut oikeaan.
Felix Mendelssohn (1809–1847):
Jousioktetto Es-duuri op. 20
Vähälä, F. Szigeti, C. Bogdanas, Horttana, Marquise Gilmore,
Stasevska, Fodoreanu, Pulkkinen
Varoitus: Konsertti alkaa alkupaloilla – niin aulassa kuin lavallakin.
64 20.00 Kuhmo-talo 37/27 €
Mestareiden keittokirja
W.A. Mozart (1756–1791):
Das Butterbrot (Voileipä) KV Anh. C.27.09 pianolle
Iljin
Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Punschlied (Punssilaulu) WoO 111
Tapiolan kamarikuoro, Mikkola
Franz Schubert (1797–1828):
Juomalaulu 1500-luvulta D. 847 mieskuorolle
Tapiolan kamarikuoro
Felix Mendelssohn (1809–1847):
Konserttikappale, Konsertstück ”Prahan taistelu” Suuri duo sokerimunkille
ja kermaleivokselle
Hunt, Oramo, Vehviläinen
Gioacchino Rossini (1792–1868):
Ouf! Les petits pois (Oi! Pikku pavut)
Les noisettes (Pähkinät)
Petite galette allemande (Saksalainen pikkuleipä)
van de Roer
Paul Hindemith (1895–1963):
Musikalisches Blumengärtlein und Leyptziger Allerley klarinetille ja
kontrabassolle
Hunt, Markovic´
Väliaika
Franz Schubert:
Pianokvintetto A-duuri D. 667 ”Forelli”
Vähälä, Kilpeläinen, Lehto, de Groot, Lagerspetz
Väliaika
Dmitri Šostakovitš (1906–1975):
Tahiti Trot, parafraasi Vincent Youmancin iskelmästä Tea for Two
(Teetä kahdelle) op. 16
Chorell, Iljin
Camille Saint-Saëns (1835–1921):
Wedding Cake op. 76 pianolle ja jousille
Vähälä, C. Bogdanas, R. Szigeti, Lee, de Groot, Lagerspetz
Ilkka Kuusisto (1933–):
Suomalainen vieraanvara
Kortekangas, Resjan
Johann Strauss (1825–1899):
Wiener Bonbons (Wieniläismakeisia) op. 307
Kuhmon kamarisolistit
Bohuslav Martinu
˚ (1890–1959):
La revue de cuisine (Keittiörevyy) H 161
Hunt, Luoma, Gummerus, Heikinheimo, Lehto, Iljin
Lauantai 26.7. Muusikon opas musiikkiin
”Musiikin kirjoittaminen on kuin nostaisi tikapuut pystyyn voimatta tukea niitä
seinää vasten.”
Arthur Honegger
65 11.00 Kontion koulu 17/13 €
W.A. Mozart (1756–1791):
Klarinettikvintetto A-duuri KV 581
Hunt, Pensola, Kapustin, Jagers, Helander
K
”
ukaan ei ole koskaan osannut tulkita niin hienosti tuota alistuneen ja lohduttoman
surun tunnetta musiikissa. Laubin soittaessa tätä musiikkia piilouduin aina salin
perimmäiseen nurkkaan, jotta kukaan ei näkisi, millainen vaikutus sillä on minuun.”
Tšaikovski kirjoitti nämä rivit yli sata vuotta sitten teoksesta, joka oli tuolloin jo sata vuotta
vanha. Nyt, yli kaksi vuosisataa myöhemmin, Mozartin jousikvintetto g-molli KV 516 todistaa
yhä, että musiikki on sielun todellinen kieli.
Jousikvintetto g-molli KV 516
Vähälä, Kapustin, Kilpeläinen, Stasevska, Lehto
66 13.15 Lentiiran kirkko 17/13 €
Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Sekstetto Es-duuri op. 81b kahdelle käyrätorvelle, kahdelle viululle,
alttoviululle ja sellolle
Tapani, Puputti, Kapustin, Etelävuori, R. Szigeti, Lee
Jousikvartetto Es-duuri op. 127
Meta4
67 15.15 Kontion koulu 24/18 €
Ludwig van Beethoven (1770–1827):
Pianosonaatti nro 23 f-molli op. 57 ”Appassionata”
Jumppanen
Pianotrio op.1 nro 1
Storioni-trio
Väliaika
Pianosonaatti nro 14 cis-molli op. 27/2 ”Kuutamo”
Jumppanen
Pianotrio op 1 nro 3
Storioni-trio
68 18.15 Kuhmo-talo 17/13 €
Franz Schubert (1797–1828):
Erlkönig (Keijujen kuningas) op. 1
Riihonen, Jumppanen
R
obert Schumann kirjoitti Friedrich Wieckille 1829: ”Siinä missä muut pitävät päiväkirjaa,
johon he kirjaavat kulloisiakin tunteitaan jne., Schubertilla oli nuottipaperia, jolle hän
uskoi jokaisen mielijohteensa, ja hänen läpeensä musikaalinen sielunsa kirjoitti nuotteja
silloin kun muut käyttäisivät sanoja.”
Jousikvintetto C-duuri D. 956
Danel-kvartetti, Helander
69 20.15 Kuhmo-talo 37/27 €
B
ach on Rodoksen kolossi, jonka alitse kaikki muusikot kulkevat nyt ja tulevaisuudessa.
Bach on jo sanonut kaiken. Jos kaikki Bachin jälkeen kirjoitettu musiikki katoaisi, se
voitaisiin rekonstruoida Bachin valaman perustuksen pohjalta.
Charles Gounod
J.S. Bach (1685–1750):
Matteus-passio BWV 244
Myllys, Kortekangas, Packalen, Chorell, Riihonen,
de Groot, Tapiolan kamarikuoro, Fibo, Schmidt
Ohjelmatekstit V. Mendelssohn, ellei toisin mainita.
Laulujen sanat heijastetaan Kuhmo-talossa näyttämön
takaseinälle. Suomennoksia ja alkukielisiä tekstejä voi ostaa
lipputoimistosta.
KONSERTIT ENNEN FESTIVAALIA
Wild Brown Bear, Kostamustie 5644, Lentiira:
70 Sunnuntai 13.7. 16.00 17/13€
W.A. Mozart (1756–1791):
Duettoja oopperasta Taikahuilu kahdelle huilulle
Kortelainen, Aho
Terry Riley (1935–):
Half-Wolf Dances Mad in Moonlight
Enesco-kvartetti
W.A. Mozart:
Duettoja oopperasta Taikahuilu kahdelle huilulle
Kortelainen, Aho
Antonín Dvorˇák (1841–1904):
Jousikvartetto nro 12 F-duuri op. 96 ”Amerikkalainen”
Enesco-kvartetti
71 Sunnuntai 13.7. 18.00 Lentiiran kirkko 17/13 €
François Couperin (1668–1733):
PERUTTU
Suite a-molli
Tombeau de Monsieur de Blancrocher
Suite C-duuri
J.S. Bach (1685–1750):
Preludi & fuuga d-molli BWV 539
Kitaya
Alessandro Marcello (1673–1747):
Konsertto d-molli uruille ja oboelle
Kitaya, Ham
Georg Friedrich Händel (1685–1759)–William Babel (1690–1723):
Osia teoksesta Rinaldo
Kitaya
Lähialueen konsertit
Konsertti Iisalmessa, Iisalmen kulttuurikeskus, Kirkkopuistonkatu 9
Lauantai 12.7. 15.00 17/13 €
Flamenco-tanssia
Castaño
Luigi Boccherini (1743–1805):
Kitarakvintetto D-duuri G 448 ”Fandango”
V. Szigeti, Boeschoten, B. Hilpo, Lehto, Mesirca, Castaño
Maurice Ravel (1875–1937):
Don Quijote Dulcinealle baritonille ja pianolle
Kortekangas, Ichihashi
Zapateado-tanssia
Castaño
Manuel de Falla (1876–1946):
Seitsemän espanjalaista kansanlaulua
(transkriptio viululle ja pianolle P. Kochanksi)
Boeschoten, Gröndahl, Castaño
Lipunmyynti: Iisalmen kulttuurikeskus, puh. (017) 272 3600,
www.iisalmi.fi/kulttuurikeskus ja www.lipputoimisto.fi
Konsertit Vuokatissa, Break Sokos Hotel Vuokatti, Kidekuja 2:
72 Maanantai 14.7. 17.30 17/13 €**
W.A. Mozart (1756–1791):
Duettoja oopperasta Taikahuilu kahdelle huilulle
Kortelainen, Aho
Terry Riley (1935–):
Half-Wolf Dances Mad in Moonlight
Enesco-kvartetti
W.A. Mozart:
Duettoja oopperasta Taikahuilu kahdelle huilulle
Kortelainen, Aho
Antonín Dvorˇák (1841–1904):
Jousikvartetto nro 12 F-duuri op. 96 ”Amerikkalainen”
Enesco-kvartetti
73 Maanantai 21.7. 19.00 17/13 €**
Vapaat kädet Anni Kuusimäelle
Kuusimäki
Konserttien jälkeen on illallismahdollisuus hotellin Kainuu-ravintola
Kipossa. Illallisvaraukset: Break Sokos Hotel Vuokatti, puh. 020 123 4688
KURSSIKONSERTIT
Konsertit Kontion koulun salissa. Konsertteihin on vapaa pääsy.
18.7. klo 12.30, 19.7. klo 12.30, 20.7. klo 12.30, 21.7. klo 10.00, 22.7. klo 12.30, 23.7. klo 12.30
ja 22.45, 24.7. klo 12.30 ja 22.45, 25.7. klo 12.30
KEVÄÄN KONSERTIT
Joensuu 23.2. klo 14.00 Joensuun konservatorion sali
Kuhmon Kamarimusiikin kaikuja
Siljamari Heikinheimo, Vladimir Mendelssohn, Joona Pulkkinen, Valeria Resjan
Lipunmyynti, lisätiedot: Carelicum, puh. (013) 267 5222, www.musiikkitalvi.joensuu.fi
Kuusamo 11.3. klo 19.00 Kuusamo-talo
Kuhmon Kamarimusiikin karavaani
Heini Kärkkäinen, Priya Mitchell, Vladimir Mendelssohn, Joona Pulkkinen, Janne Thomsen,
Alberto Mesirca
Lipunmyynti, lisätiedot: Kuusamo-talo, puh. 040 860 8800, www.lipputoimisto.fi
Helsinki 13.3. klo 19.00 Helsingin kaupungintalon juhlasali
Kuhmon Kamarimusiikin karavaani (kutsuvierasnäytös)
Helsinki 14.3. klo 19.00 Villa Gyllenberg
Kuhmon Kamarimusiikin karavaani
Heini Kärkkäinen, Priya Mitchell, Vladimir Mendelssohn, Joona Pulkkinen, Janne Thomsen,
Alberto Mesirca
Lipunmyynti, lisätiedot: Kuhmon Kamarimusiikki, puh. (08) 652 0936, www. kuhmofestival.fi
Ovet Villa Gyllenbergin näyttelyyn tutustumiselle avautuvat klo 18.00.
Helsingin konsertit ovat osa Kainuu Helsingissä –kulttuurikuukautta, lisätietoja:
www.kainuuhelsingissa.fi.
Kuhmo 21.–23.3., Ihminen ja Kosmos Kuhmo-talossa
Teemana Kohden täydellistä. Musiikista vastaavat Fibo Players: Antti Tikkanen,
Anne Pekkala, Hanna Haapamäki, Pauliina Fred, Jaakko Luoma, Mikko Perkola, Petteri
Pitko ja Jarmo Julkunen.
Lisätiedot, lipunmyynti: Kuhmo-talo, puh. (08) 6155 5451, www.ihminenjakosmos.fi
Kuhmon Kamarimusiikin kevätkonserttitoimintaa tukee OP-Pohjola-ryhmä.
Lisätietoja kotisivuilta.
LUENNOT
Harry Halbreich luennoi päivän ohjelmasta englanniksi ma–la klo 9.30 Salakamarissa.
NÄYTTELYT
Graafikko Tiina Kivisen näyttely Tanssi kesällä Kuhmo-talon aulassa 13.–26.7.
Reidar Särestöniemi Kuhmon Osuuspankissa 4.–27.7.
ESIINTYJÄT
Piano
Konstantin Bogino
Roope Gröndahl
Marko Hilpo*
Naoko Ichihashi
Sanna Iljin*
Paavali Jumppanen
Miro Kari*
Junio Kimanen
Natacha Kudritskaya
Heini Kärkkäinen
Matilda Kärkkäinen
Juhani Lagerspetz
Laura Mikkola
Valeria Resjan
Bart van de Roer
Andrea Rucli
Henri Sigfridsson
Oliver Triendl
Anu Vehviläinen
Cembalo, piano, urut
Naoki Kitaya
(myös kapellimestari)
Francesco Pedrini
Carsten Schmidt
(myös kapellimestari)
Irina Zahharenkova
Viulu
Karel Boeschoten
Constantin Bogdanas
Marc Danel
Sara Etelävuori*
Ilya Gringolts
Siljamari Heikinheimo
Helmi Horttana*
Sarah Kapustin
Anahit Kurtikyan
Pekka Kuusisto
Gilles Millet
Priya Mitchell
Minna Pensola
Daniel Rowland
Hagai Shaham
Alexandr Sitkovetsky
Florin Szigeti
Vanessa Szigeti
Antti Tikkanen (myös
kapellimestari)
Wouter Vossen
Elina Vähälä
Mi-Sa Yang*
Alttoviulu
Vlad Bogdanas
Marie Chilemme
Yuval Gotlibovitch
Barbora Hilpo*
Roeland Jagers
Atte Kilpeläinen
Benjamin Marquise
Gilmore*
Vladimir Mendelssohn
(myös kapellimestari)
Dalia Stasevska (myös
kapellimestari)
Ralph Szigeti*
Sello
David Cohen
Tomas Djupsjöbacka
Dorel Fodoreanu
Jaani Helander*
Trey Lee
Tuomas Lehto
Jozef Luptak
Yovan Markovitch
Joona Pulkkinen*
Martti Rousi
Marc Vossen
James Wilson (myös
kapellimestari)
Kontrabasso
Niek de Groot
Maria Krykov*
Zoran Markovic
Odile Simon
Huilu
Heta Aho*
Adriana Ferreira*
Kaisa Kortelainen*
Janne Thomsen
Oboe
Blanca Gleissner
Kyeong Ham*
Klarinetti
Matthew Hunt
Michel Lethiec
Taavi Oramo*
Lauri Sallinen
Fagotti
Jaakko Luoma
Käyrätorvi
Ilkka Puputti*
Esa Tapani
Jan Voboril
Trumpetti
Jaakko Gummerus
Mirva Karvinen
Pasuuna
Darren Acosta
Kitara
Alberto Mesirca
Harppu
Anni Kuusimäki
Sivan Magen
Lyömäsoittimet
Harri Lehtinen
Tuija-Maija Nurminen
Harmonikka
Jukka-Pekka Kuusela
Arto Tarkkonen
Bandoneon
Henrik Sandås
Kantele ja laulu
Karoliina Kantelinen

Kuorot
Pietarin kamarikuoro,
kuoron johto Nikolai
Korniev
Tapiolan kamarikuoro,
kuoron johto Hannu
Norjanen
Kamariorkesteri
Suomalainen
barokkiorkesteri Fibo
Jousikvartetit
Danel-kvartetti
Enesco-kvartetti
Meta4
Pianotrio
Storioni-trio
Tanssi
Bettina Castaño
Laulajat
Romina Basso
Niall Chorell
Shigeko Hata
Piia Komsi
Jaakko Kortekangas
Jussi Myllys
Jeni Packalen
Mari Palo
Timo Riihonen
Jonglööri
Jay Gilligan
Lausuja
Alma Pöysti
LIPUNMYYNTI
ENNAKKOMYYNTI
20.2.–8.7.2014
Kuhmon Kamarimusiikki
Torikatu 39
88900 KUHMO
Puh. (08) 652 0936, faksi 652 1961
Sähköposti:
kuhmo.festival@kuhmofestival.fi
Postiennakolla 8.7. asti
Toimituskulut Suomeen 7 €
Luottokortit: American Express, Diners
Club, MasterCard ja Visa.
20.2.–8.7.2014 (8.7. klo 16.00 asti)
Internet-myynti osoitteessa
http://ticket.kuhmofestival.fi
Myynti: Osuuspankki-, Nordea- ja Danske
Bank -pankkikortti, MasterCard ja Visa.
20.2.–4.7.2014
Lippupiste
puhelinpalvelu 0600 900 900
(1,98 €/min + pvm), joka päivä
klo 7−22
nettimyynti www.lippu.fi
täyden palvelun myyntipisteet
löytyvät Lippupisteen
verkkosivuilta
Luennoitsija
Harry Halbreich
* Nuoret kamarimuusikot
-ohjelmassa.
Ohjelmaa tukee
Kaisanet Oy.
R-kioskeilta voi lunastuksen
lisäksi myös ostaa pääsylippuja
tapahtumanumerolla.
Lippujen hinnat alkaen 8,50 €.
LIPUNMYYNTI FESTIVAALIN
AIKANA
9.–26.7.2014
Kuhmon Kamarimusiikin lipputoimisto
Kontion koulu, Kontionkatu 2
88900 KUHMO
Puh. 040 169 6509, 044 586 1637
Sähköposti:
kuhmo.festival@kuhmofestival.fi
Luottokortit: American Express, Diners
Club, MasterCard ja Visa.
Lipputoimisto palvelee 9.–12.7. klo 9.00–
16.00, siitä eteenpäin festivaalin ajan
klo 9.00–21.00.
RYHMÄVARAUKSET
Kamarimusiikin Kuhmon toimistosta,
puh. (08) 652 0936.
TIEDUSTELUT MYÖS
Kuhmon Kamarimusiikki
Mannerheimintie 44 A, 3. krs
00260 Helsinki
Puh. (09) 493 867
II viikko, konsertit: 35–69: 525 € /405 €
lukuun ottamatta konsertteja nrot 64 ja 66
LIPPUJEN HINNAT
Yksittäisten lippujen hinnat on painettu
ohjelmaan. Alempi hinta koskee 20-vuotiaita
ja sitä nuorempia sekä opiskelijoita ja
työttömiä. 17/13 euroa maksavat konsertit
kestävät noin tunnin. 24/18 euroa maksavat
ovat väliajallisia, noin kahden tunnin
mittaisia. Sitä kalliimmat konsertit kestävät
3–4 tuntia.
 Kaikki paikat Kuhmo-talon Lentua-salissa
ja Kontion koulun salissa on numeroitu.
Kuhmon kirkon paikoista 538 on numeroitu.
Huom! Kuhmo-talon ja kirkon parville ei ole
hissiä.
Näkö- tai liikuntavammaisen välttämätön
saattaja pääsee konserttiin ilmaiseksi.
Pääsylippuja ei lunasteta takaisin.
VIIKKOLIPUT
I viikko, konsertit 1–34: 510 € /390 €
lukuun ottamatta konsertteja nrot 13 ja 28
Viikkolippujen myynti loppuu 23.5.2014.
ALENNUKSET
* Osuuspankin omistajajäsenet saavat
omistajajäsentunnuksella varustetulla
pankkikortilla maksaessaan 3 € alennuksen
arkipäivisin klo 11 Kuhmon kirkossa
pidettävistä konserteista.
** S-ryhmän asiakasomistajat saavat
S-Etukortilla 2 € alennuksen konserteista
nrot 46, 72 ja 73. Alennukset ovat voimassa
vain Kuhmon Kamarimusiikin omissa
lipunmyyntipisteissä.
KULTTUURISETELIT
Hyväksymme Smartumin Liikuntaja kulttuurisetelit sekä Nets Oy:n
Virikesetelit.
Seuraa myös: www.kuhmofestival.fi
www.facebook.com/kuhmofestival
MAJOITUSVARAUKSET
Suoraan majoitusliikkeisiin:
Hotelli Kainuu
Hotelli Kalevala
Erähotelli Wild Brown Bear
Lentiiran Lomakylä
Lentuankosken leirintäalue
Matkakoti Parkki
Matkustajakoti Uljaska
Seurakunnan leirikeskus Paloniemi
Tulijärven Tuvat
(08) 655 1711
(08) 655 4100
040 546 9008
0440 297 214
040 773 0050
(08) 655 0271
0400 336 310
(08) 6172 3795
044 594 2757
www.hotellikainuu.com
www.hotellikalevala.fi
www.wildbrownbear.fi
www.lentiira.com
www.lentuankoski.fi
www.kuhmonseurakunta.fi
www.tulijarventuvat.fi
Kuhmon kaupunki/neuvonta välittää yksityisasuntoja festivaalivieraiden käyttöön,
puh. (08) 6155 5291, faksi 6155 5232, sähköposti neuvonta@kuhmo.fi, www.kuhmo.fi
Majoitusta lähellä Kuhmoa
Break Sokos Hotel Vuokatti, Sotkamo, puh. 020 123 4688, www.sokoshotels.fi
Hotellissa tarjolla myös kuljetuksen sisältäviä paketteja.
Lisää majoituskohteita kotisivullamme www.kuhmofestival.fi
MITÄ MUUTA KUHMOSSA?
Konserttien lomassa ehdit tehdä Kuhmossa muutakin, katso vinkkejä kotisivuiltamme
www.kuhmofestival.fi, www.wildtaiga.fi ja www.kuhmo.fi
Lapsille ja nuorille Hilpeä heinäkuu -ohjelmatarjonta, www.lastenkuhmo.fi
KAMARIKRIITIKOT
Kainuun Sanomat ja Kuhmon Kamarimusiikki etsivät jälleen uusia kamarikriitikoita. Haku
31.3. mennessä. Katso lisätietoja kotisivulta.
LIIKENNEYHTEYDET
Kuhmo sijaitsee Itä-Suomessa 600 km Helsingistä. Lähimmät lento- ja rautatieasema
ovat Kajaanissa. Kajaanin lentoasemalta Kuhmoon on taksiyhteys (38 €). Varaa paikka
taksiin, puh. 0600 398 300 (1,16 €/puhelu + ppm klo 6–20, 1,40 €/puhelu + ppm klo 20-6).
Rautatieasemalta on bussiyhteys Kuhmoon, aikatauluja voi tiedustella matkahuollosta.
Aikatauluja netistä: www.flybe.fi, www.vr.fi, www.matkahuolto.fi
KUHMON KAMARIMUSIIKIN KANNATUSYHDISTYS RY
Tervetuloa jäseneksi kannatusyhdistykseemme! Yhdistyksen jäsenenä varmistat jatkuvan
tiedonsaannin festivaalista ja sen oheistapahtumista, pääset ostamaan lippuja ennakkoon,
saat viikkoliput jäsenhintaan sekä kustannuksitta postitse kotiisi festivaalin ohjelmakirjan
Iltasoiton. Lisätietoja festivaalin Kuhmon toimistosta, puh. (08) 652 0936.
Palveleva energiayhtiö.
VTT
V
VT
TT lluo
uo
u
o teknologiasta
teknologiast
sta
liiik
liiketoimintaa
liik
iketo
toimintta
aa
www
ww
www.vtt.fi
ww.
w.vt
w.vt
vtt.
t.fi
Konserttipaikat
Kuhmon kirkko
Alttari
Vasen
parvi
rivi 1
Vasen
Rivi
Oikea
parvi
rivi 1
Oikea
536
520
522
538
521
537
519
535
534 533 532 531 530 529 528 527 526 525 524 523
507 508 509 510 511 512 513 514 515 516 517 518
Numeroidut paikat
ovat kirkon
keskilaivassa sekä
sivuparvien
ensimmäisillä riveillä.
Kirkkosalin muut
paikat ovat
numeroimattomia.
Pääovi
Kontion
koulu
Kontio koulu
Rivi
Vasen
Näyttämö
Keski
Oikea
Paikat on numeroitu oikealta vasemmalle. Kartassa näkyvät kunkin rivin päätypaikat.
Rivi
Kuhmo-talo
Näyttämö
Permanto
Vasen
Oikea
Parvi
Vasen
Oikea
SOPII
KAIKEN
KOKOISILLE
OP-Pohjola-ryhmä haluaa tarjota arjen keskellä
yllättäviä hetkiä – tuokioita, jolloin maailma näyttää
uuden puolen itsestään ja katsojan mieli virkistyy.
Kutsumme sellaista tuokiota Luovaksi Tauoksi.
Yksi Luova Tauon paikka on Kuhmon Kamarimusiikki.
Sinne on mukava lähteä yhdessä tuumin: kun ostat lipun,
saat ilmaisen lipun 10-18-vuotiaalle nuorelle.
Uskomme vakaasti, että kamarimusiikki
tekee hyvää kaiken ikäisten korville.
Ja OP-Pohjola maksaa viulut.
Huomaa, että etu on voimassa vain ennakkomyynnissä 20.2.2014-31.5.2014.
(tai niin kauan kuin lippuja riittää). Myyntipisteenä on Kuhmon toimisto.
Ilmaislippuja on rajallinen määrä tilaisuutta kohden.