WSS 2014 - the Springer Spaniel Club of Finland
Transcription
WSS 2014 - the Springer Spaniel Club of Finland
Walesinspringerspanielit VUOSIKIRJA 2014 Alkusanat: Nykyisin Springerspanielit ry:n vuosikirjat julkaistaan sähköisesti yhdistyksen kotisivuilla painettujen kirjojen sijaan. Aikanaan, kun tulokset painettiin kirjaksi, tuli kaikki tulokset saada samoihin kansiin, ennen kuin kirja lähetettiin painoon. Yleensä tämä tapahtui seuraavan vuoden touko-kesäkuussa lähes kaikkien arvosteluiden saavuttua Kennelliitosta. Nykyisin on mahdollista julkaista vuosikirja osissa sitä useampaan kertaan täydentäen. Niinpä päätimmekin edellisten vuosien tapaan myös vuoden 2014 tulosten osalta käyttää tätä mahdollisuutta ja julkaista ensimmäisen, vielä varsin vajavaisen osan jo joulukuussa. Kirjaan ovat ehtineet vasta alkuvuoden näyttely- ja MH-luonnekuvaustulokset. Jos oman koirasi tulokset vielä puuttuvat, niin toivomme kärsivällisyyttä. Tarkoitus on ajan myötä täydentää Vuosikirja 2014 mahdollisimman täydelliseksi niin näyttely- kuin koetulostenkin osalta. Suuri kiitos tulosten työstämisestä tähän muotoon kuuluu kirjan kirjoittamiseen allekirjoittaneen lisäksi osallistuneille Henna Lempiäiselle, Vilhelmiina Lamminpäälle ja Marja Strahlendorffille. Vantaalla Tiina Janka Sisällysluettelo: Urokset s. 2 Nartut s. 38 Kasvattajaluokat s. 78 1 Urokset: ARMSTRONG FIN39894/07 s. 7.7.2007 i. Doniol Noisy Fellow e. Benchmark Ffrwyth Näyttelyt: 3.5.2014 Tampere KV t. Christian Geelmuyden, Norja VAL ERI Mycket bra proportioner. Långsträckt huvud, bra uttryck. Bra överlinje, välkroppad. Välvinklad bak, tillräckligt fram. Kunde ha bättre benstomme. Rör sig bra bak, men aningen breda och korta framsteg. (1) BENCHMARK ATHRONIAETH FI48452/10 1.8.2010 i. Llawen Tuff Enuff e. Benchmark Prydeinig Seren Näyttelyt: 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill VAL ERI1. SA PU3 Lovely balanced dog. Very nice head. Lovely neck into well arched back and shoulders. Good forechest. Wellribbed. Very nice rear angulation. Deep second tigh. Good tailset. Moved very well both ways. Good temperament. (1) BENCHMARK BELIEVE IT OR NOT FI32466/11 s. 11.5.2011 i. Benchmark Siopwr e. Benchmark Ie Ie Ie Näyttelyt: 19.4.2014 Imatra t. Marja Talvitie AVO ERI1. Erinomainen tyyppi. Hyvä pää ja ilme. Hyvät etu- ja erinomaiset takakulmaukset. Kovin löysät kyynärpäät, jotka näkyvät myös leveissä etuliikkeessä. Hyvä ylälinja ja kaunis häntä. Hyvä karva. (1) 11.5.2014 Hamina KV t. Leif-Herman Wilberg AVO ERI3. Mycket bra typ. Fin storlek och proportioner. Välformat huvud. God hals och överlinje. Välvinklad. God kropp. Goda ben och tassar. Rör sig mycket bra från sidan, litet brett fram. Önskar bättre pälsstruktur. (1) BENCHMARK DARLING I’M YOURS FI56518/11 s. 19.10.2011 i. Twitters Blush Damask e. Benchmark Unwedd Mam Näyttelyt: 24.5.2014 Rovaniemi t. Tuula Pratt AVO ERI1. SA PU1 VSP SERT Kaubnislinjainen uros, jolla miellyttävä pään muoto. Silmät voisivat olla tummemmat. Kaunis kaula. Tyypillinen selkälinja. Normaalit takakulmaukset, hieman niukka polvikulma. Hyvä, täyteläinen runko. Ahtaat takaliikkeet, hyvät sivulta. Kaunis turkki. (1) BENCHMARK DYNAMITE AT NIGHT FI56520/11 s. 19.10.2011 i. Twitters Blush Damask e. Benchmark Unwedd Mam Näyttelyt: 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill TURISTI1. 2 Lovely type. He has a very nice head. Beautiful outline. Frontangulation could be a little better. Excellent rear angulation. Moved ok. Such a shame he is nervous. BENCHMARK EVER ENDING STORY FI16158/12 i. Benchmark Jest Cymro e. Benchmark Ie Ie Ie Näyttelyt: 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen AVO ERI1. SA PU1 ROP SERT 2 v kaunislinjainen uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä tiivis selkä. Hyvä pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Kaunis kaula. Hyvä eturinta ja rungon tilavuus. Sopivasti kulmautunut edestä. Suorat ranteet. Hyvä raajaluusto. Hyvin kulmautunut takaa. Hieman leveät etuliikkeet. Sivuliikkeessä tahdikas askel. Hyvä turkki ja häntä. BENCHMARK EXPLORER OF SEAS FI16159/12 i. Benchmark Jest Cymro e. Benchmark Ie Ie Ie Näyttelyt: 26.4.2014 Lahti KV t. Jari Partanen KÄY ERI1. SA PU4 SERT FI MVA Hyvin kaunis ja raamikas kokonaisuus. Ihana uroksen pää. Hyvin kaunis ilme. Ihanan pitkä kaula. Köyristää hieman lanneosaansa. Eturinta saa vielä täyttyä. Erittäin lupaava runko. Hieman lyhyt lantio, riittävä reiden leveys. Varsin hyvät sivuliikkeet, kyynärpäät voisi olla tiiviimmät. Upeasti esitetty, kauniissa näyttelykunnossa. (1) BENCHMARK GOLDFINGER FI48556/12 s. 11.8.2012 i. Don’s Pomp And Circumstance e. Hammalgårdens Back To Stay Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi JUN EH2. Ger ett för lågbent intryck. Rätt bra huvud, fina öron. Bra ansatt men något kort hals. Önskar lite mer vinklar bak. Visad i lite för högt hull. Långt bra steg. Bra svansföring. Saknar lite stil och kvalité i rörelse. (1) 2.2.2014 Joensuu t. Tuula Savolainen JUN ERI1. SA PU1 VSP SERT 17 kk. Hyvät mittasuhteet. Hyvä ylälinja. Hyvä pää. Hyvät tummat silmät. Hyvä eturinta ja tilava runko. Hyvin kulmautunut edestä. Hieman luisu lantio. Polvikulmaa voisi olla enemmän. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Tehokkaat sivuliikkeet. Yhdensuuntaiset tasapainoiset liikkeet edestä ja takaa. Hyvä turkki, hapsut ja väri. (1) 23.3.2014 Jyväskylä t. Paula Heikkinen-Lehkonen NUO ERI1. Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä luusto. Pään profiili ei ole aivan oikeaoppinen, kuonon ja kallon ylälinjat ovat kovin erisuuntaiset. Tummat silmät. Aivan suora selkälinja., Hyvä rintakehän tilavuus. Hyvin täyttynyt eturinta. Niukat takakulmaukset. Kaunis ja hyvälaatuinen turkki. Kauniit värit. Hyvässä kunnossa, lihaksikas ja kiinteä. (1) 18.5.2014 Joensuu t. Tuus Van Adrichem Boogaert-Kwint, Alankomaat NUO ERI1. Lovely type. Nice head. Good ears. Well angulated in front and rear. Very good ribs. Loin could be a little more arched. Very good bone. Feet need time. Lovely coat. Movement needs time. Teeth in front could be better. (1) BENCHMARK TREID HWN EIN FI44058/08 i. Luckystone’s Double Trouble e. Benchmark Melfed Melodi Näyttelyt: 26.4.2014 Lahti KV t. Jari Partanen VAL ERI1. SA PU1 VSP CACIB 3 Hyvin kaunis rotutyyppi. Ihanat mittasuhteet. Hyvin kaunis uroksen pää, hieman pyöreät silmät. Erinomainen kaula ja ylälinja. Hieman lyhyt olkavarsi. Hyvä vahva lanne, hieman lyhyt lantio. Hyvä vahva runko, mutta kyynärpäät voisivat olla tiiviimmät. Seistessä hyvin miellyttävä kokonaisuus. Erinomaisessa näyttelykunnossa. (1) BENCHMARK WYF CHWELD FI38801/09 s. 10.7.2009 i. Llawen Tuff ENuff e. Benchmark Haf Breuddwyd Näyttelyt: 1.6.2014 Tammela t. Vibeke Paulsen, Norja VAL ERI3. 4 år gammalt. Utmärk typ. Maskulint huvud och härligt uttryck, hals och rygglinje. Bra kors och svansansättning. Välsroppad. Välvinklad fram och bak. Beväger sig effektivt och med härlig drive. Visas i en fantastisk kondition. Ok pälsstruktur. Bra färg. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill VAL ERI3. Lovely type welsh springer. More of the oldfashioned type. Pleasant head. Good neck into a excellent layback of shoulder. Wonderful forechest and upperarm. Excellent ribbing. Short coupled. Almost perfect rear angulation. Moved ok but with tail almost vertical. (1) BENTON DELAWARE DUCK FI12130/11 s. 5.12.2010 i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Benton Winter Storm Näyttelyt: 19.4.2014 Laitila t. Riitta Niemelä AVO ERI1. SA PU3 VASERT 3-vuotias hyvät mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Kuono-osa saisi olla vahvempi. Lempeä ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin kaareutuneet kylkiluut. Rintakehä voisi olla hieman pidempi ja tilavampi. Riittävästi kulmautuneet raajat ja sopiva luuston vahvuus. Hieman lyhyt ja jyrkkäasentoinen lantio. Kevyet liikkeet, takaliikkeissä saisi olla enemmän ulottuvuutta. Miellyttävä käytös. (1) 31.5.2014 Turku KR t. Karin Linde-Klerholm, Ruotsi AVO ERI1. SA PU4 3 år. Fin helhet med utmärkta proportioner. Skulle önska aningen mera styrka i huvudet, fint uttryck. Bra bett. Välansatta öron. Utmärk hals. Markerad förbröst. Aningen raka övre arm. Bra kropp, utmärk kors, fina vinklar bak. Bra tassar. Utmäkr päls. Rör sig parallellt bak, aningen vid i fronten. Fint steg och stil från sidan. (1) BENTON DOT DOT DASH FI12131/11 s. 5.12.2010 i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Benton Winter Storm Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O´Connor, Irlanti VAL ERI1. SA PU1 ROP CACIB Very nice type. Lovely temperament. Correct head & expression with good proportions. Good ear placement. Nice clean throat. Good length of neck. Nice topline & tailset. Nice depth of chest. Nice spring of rib. Well developed hindquarters. Nice free mover, could have a little more drive. (1) 26.4.2014 Lahti KV t. Jari Partanen VAL ERI4. Hieman extreme minun makuuni. Toivoisin pidemmät linjat. Hyvä uroksen pää, miellyttävä ilme. Erinomainen pitkä kaula. Runko täytyisi olla täyteläisempi. Turhan etuasentoinen lapa, kyynärpäät voisivat olla tiiviimmät. Lyhyt lanne, hieman jyrkkä lantio. Esitetään hyvin kauniisti. Upea turkki. Kauniit sivuliikkeet. Turhan leveä edestä. (1) 3.5.2014 Tampere KV t. Christian Geelmuyden, Norja VAL ERI1. SA PU1 VSP CACIB Härlig model. Välskuret, långsträcket huvud. Utmärk överlinje. Välkroppad och samlad. Välvinklad bak, tillräckligt fram. Rör sig aningen brett fram, men balanserade steg från sidan. (1) 10.5.2014 Helsinki KV t. Kari Granaas Hansen, Norja VAL ERI1. SA PU1 VSP CACIB 4 Utmärkt hane, vackert huvud och uttryck. Vacker hals och överlinje. Rakt igenom välbyggd, välvinklad med utmärkta rörelser. Utmärk päls och presentation. (1) 11.5.2014 Hamina KV t. Leif-Herman Wilberg VAL ERI1. SA PU1 ROP CACIB RYP-3 Utmärk typ. Utmärk storlek och proportioner. Mycket fint huvud och uttryck. Välvinklad. Välkroppad. Utmärk benstomme och tassar. Utmärk pals. Rör sig rastypiskst och effektivt. (1) 1.6.2014 Tammela t. Vibeke Paulsen, Norja VAL ERI1. SA PU1 VSP 3 år gammal hane av utmärk typ. Maskulint välskuret huvud. Bra hals. Härlig rygglinje. Korrekt kors och svansansättning. Ok förbröst. Ok kropp för sin ålder. Bra ribbet. Välvinklad fram och bak. Fina proportioner. Fantastisk päls och färg. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill VAL ERI2. SA (Best movement) Very lovely balanced yopung dog. Attractive head, good teeth. Lovely neck into wellaid shoulders. Good forechest and upperarm. Lovely topline presenting very nice outline. Good rear angulation and tailset. Very good movement front and rear. (1) BENTON DUCK DUCK GOOSE FI12129/11 i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Benton Winter Storm Näyttelyt: 11.5.2014 Hamina KV t. Leif-Herman Wilberg AVO ERI2. Mycket bra typ. Fin storlek och proportioner. Välformat maskulint huvud. Fin hals och överlinje. Önskar djupare vinklar fram. Litet platta tassar och långa klor. Välformat bröstkorg. Bra bakdel. Mycket bra pals. Rör sig med got påskjut, skulle ha batter framsteg. (1) 24.5.2014 Järvenpää t. Lena Rollmar AVO ERI1. SA PU4 SERT Välbyggd hane. Utmärk balans. Maskulint huvud. Tark topline. Välvinklad fram och bak. Lite platta tassar. Effektiva rörelser från sidan. Utmärk päls. Välpresenterad. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill AVO ERI1. SA PU1 ROP A dog of excellent balance. Lovely head, plenty of work in it. Good neck into a well laid shoulders. Lovely forechest and good upperarm. Sufficient rib. Short coupled. Moderate rearangulation. Nice feet but would be trimmed better to show them off. Good tailset and carriage. Good movement front and rear. Nice temperament. (1) BENTON FOLLOW THAT DUCK FI24414/11 s. 14.2.2011 i. Ferndel Aeron Magregor e. Benton Walk of Fame Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi VAL ERI4. SA Maskulin. Bra proportioner höjd, längd. Snyggt huvud. Utmärkt halsansättning. Vällagd front. Tillräcklig volym, stomme och substans. Lite kort kors. Bra rörelser. Bra steg. Bra svans. Utmärkt päls. (1) 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O´Connor, Irlanti VAL ERI4. SA Very nice type. Lovely temperament. Well balanced head. Nice foreface, good depth. Nice length of neck. Good depth of chest. Good forechest. Good spring of ribs. Well muscled hindquarters. Could have a little more angulations and a little firmer in hock. 27.4.2014 Vaasa KV t. Malgorzata Wieremiejczyk-Wierzchowska, Puola VAL ERI3. Good size. Excellent head. Good neck. Topline in move could be more strong. Would like to have more forechest and little bit wider in front. Would like to have more angulations in front. Little bit loose in elbows. Good chest. Good angulations in hindlegs, but in move they are a little bit narrow. In movement little bit short steps. Could have more power in move. (1) 3.5.2014 Kalajoki t. Jouko Leiviskä VAL ERI1. SA PU1 VSP 5 Korkealuokkainen, erinomaista rotutyyppiä oleva, erinomaiset mittasuhteet. Kaula kaula ja ylälinja. Erinomainen runko ja luusto. Kaunis pää, hieman vaaleat silmät. Hyvä leveä reisi. Hyvät käpälät. Upea turkin laatu, kauniissa kunnossa. Liikkuu erinomaisesti sivulta, hyvin edestä, hieman ahtaasti takaa. Kauniisti esitetty. BENTON GO DUCKS GO FI21133/12 s. 10.2.2012 i. Benton Catch Another Duck e. Benton United We Stand Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa NUO EH1. Pieni uros, jolla hyvä luusto. Sukupuolileima saisi olla selvempi. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pään muoto. Hyvät korvat, vaaleat silmät. Tasapainoinen ylälinja. Hyvä hännänasento. Hyvän muotoinen, hieman matala rintakehä. Riittävästi kulmautunut. Sivuaskel saisi olla tehokkaampi. Hyvä karvan laatu. (1) 19.4.2014 Laitila t. Riitta Niemelä AVO ERI2. 3-vuotias. Hyvät mittasuhteet. Vahva uroksen pää. Hieman löysää nahkaa. Hieman lyhyt kaula, hyvä selkälinja. Oikeanmallinen rintakehä. Sopiva luuston vahvuus. Voisi olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu hieman sidotuin liikkein tänään, kuitenkin keveästi. Miellyttävä käytös. (1) 3.5.2014 Tampere KV t. Christian Geelmuyden, Norja AVO ERI2. Mycket tilltalande silhuett. Maskulin huvud med ganska bra längd. Tillräckligt mörka ögon. Välkroppad med tillräcklig förbröst. Rastypisk överlinje. Rör sig i baland men skulle önska längre och lugnare steg. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill AVO ERI2. SA Wellbalanced dog. Well laid shoulders. A little more forechest would be nice. Good ribbing. Nice moderate angulation in the rear. Good movement front and rear. Head could do a little more work in it. Eyes appear a little small. Lovely temperament. (1) BENTON HALL OF FAME FI32607/12 s. 10.4.2012 i. Ferndel Aeron Magregor e. Benton Winter Storm Näyttelyt: 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill KÄY ERI1. SA PU2 Very well balanced dog. Nice head. Good teeth. Beautiful layback of shoulder. Superb upperarm and forechest. Good ribbing. Shourt coupled. Good rearangulation. Well boned. Moved well both ways, but could be marginally better trained. Lovely feet. (1) BENTON JAMAICAN ME CRAZY FI28632/13 s. 1.4.2013 i. Trystyn’s Blue Rodeo e. Benton Walk of Fame Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O´Connor, Irlanti JUN EH4. Excellent temperament, full of character. Nice balanced head. Good foreface. Nice dark eye. Would like a little more length of neck & better lay of shoulder. Nice depth of chest. Good topline. Well muscled hindquarters. Would like more angulation & stronger hocks. He needs more ring training, difficult to examine. Moved well, a bit wide in front. (1) 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen JUN EH1. 11 kk vanha. Iloinen, vilkas käytös. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä rungon tilavuus. Hieman jyrkkä ja kapea lantio. Polvikulmaa voisi olla enemmän. Hyvä 6 etuosa. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Takaliikkeet vielä ahtaat. Sivuliikkeissä reipas askel. Hieman korkealla kannettu häntä. Hyvä turkki ja hapsut. 29.3.2014 Kerimäki t. Elena Ruskovaara JUN ERI1. SA PU1 ROP SERT Erinomainen tyyppi, kauttaaltaan oikeat linjat. Sopivat kulmaukset. Ilmeikäs oikean mallinen pää. Hyvä kaula, häntä ja karva. Eturinnan pitää täyttyä ja etuliikkeen tiivistyä. Hyvä askellus ja oikeanlainen luonne. (1) 12.4.2014 Pertunmaa t. Reia Leikola-Waldén JUN ERI1. SA PU1 VSP SERT Erinomaista tyyppiä oleva tyylikäs juniori. Oikealinjainen ja –ilmeinen pää. Kaunis kaula ja ylälinja. Erinomainen luusto. Toivoisin paremmin kulmautuneen etuosan ja täyteläisemmän eturinnan. Erinomainen runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Liikkuu rodunomaisesti sivusta, hieman ahtaasti takaa. Erinomainen turkki ja luonne. (1) 25.5.2014 Mikkeli t. Irina Poletaeva JUN EH1. Very good type. Rather too long in proportions. Scissors bite. Typical head and expression. Good neck and ribcage. Correct tail carriage. Well developed chest. In front movement a bit out of elbows. Close rear movement. Excellent coat. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill JUN EH Typical outline. Pleasant head. Excellent teeth and bite. A little upright in shoulder. Excellent ribbing. Well coupled. Good rear angulation, but tends to drop into his backend. Moved well enough with drive. (2 väistää) BENTON JUMP THE BROOM FI28631/13 s. 1.4.2013 i. Trystyn’s Blue Rodeo e. Benton Walk of Fame Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa JUN ERI2. Vahvarakenteinen, hieman pitkärunkoinen uros, selvä sukupuolileima. Hyvät pään mittasuhteet. Hyvät silmät + korvat. Hyvä kaula ja selkä. Hieman pitkä lanne. Hyvä hännän asento. Tasapainoisesti kulmautunut. Takaliike voisi olla tehokkaampi. (1) 19.4.2014 Laitila t. Riitta Niemelä JUN ERI1. SA PU2 SERT 1-vuotias kaunis nuori mies. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Kaunis kaula. Oikea ylälinja. Oikea rungon malli, joka saa iän myötä vielä täyttyä. Sopivasta kulmautunut, erinomainen raajaluusto. Liikkuu hyvällä askelpituudella, hieman kapeasti takaa. Ihastuttava, iloinen käytös. (1) 3.5.2014 Tampere KV t. Christian Geelmuyden, Norja JUN ERI1. Välproportionerad. Maskulint, välskuret huvud av bra längd. Utmärkt uttryck. Utmärk hals. Typisk överlinje. Välkroppad för åldern med tillräcklig förbröst. Välvinklad bak, tillräckligt fram. Rör sig bra bak, kunde ha lite längre framsteg. Behöver tid att fylla i sin ram. (1) 10.5.2014 Helsinki KV t. Kari Granaas Hansen, Norja JUN ERI2. SA VASERT Mycket vackert huvud och uttryck. Mycket bra hals och överlinje. Väl utvecklad kropp för sin ålder, mycket bra benstomme och rör sig väl när han vill. (1) 31.5.2014 Turku KR t. Karin Linde-Klerholm, Ruotsi JUN ERI1. SA PU1 VSP SERT 1 år. Fin helhet och proportioner. Maskulint välskuret huvud med fint uttryck. Bra bett. Välansatta öron, utmärk hals. Markerat förbröst, lite rak i övre arm. Utmärk kropp för åldern. Fint kors och goda vinklar bak. Utmärkta tassar och fin päls. Rör sig: lite kort steg fram, tillräckligt bak med fin svansföring. Trevligt temperament. (1) 1.6.2014 Tammela t. Vibeke Paulsen, Norja JUN ERI3. SA 1 år gammal av utmärk typ. Maskulint huvud. Härlig uttryck. Bra hals, rygg, kors och svansansättning. Ok förbröst för sin ålder. Välkroppad. Fina proportioner. Välvinklad fram och bak. Beväger sig effektivt sätt från sidan. Vacker päls och färg. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill JUN ERI2. SA 7 Nice outline. Good lay of shoulder, but a little short in upperarm. Nice feet. Well boned. Ribbing ok. A little long in couplings. Angulation behind is as it should be. Good tailset and carried well. Movement good in front, ok in behind. (1) BENTON JUMP THROUGH HOOPS FI28633/13 s. 1.4.2013 i. Trystyn’s Blue Rodeo e. Benton Walk of Fame Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa JUN ERI1. SA PU2 SERT Hyvät mittasuhteet + koko + luusto. Kaunislinjainen uroksen pää. Hyvät silmät + korvat. Erinomainen ylälinja. Hyvä rungon syvyys. Hyvä hännänkanto. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Etuliikkeissä hieman löysyyttä. Erinomainen sivuliike. Hyvä karvanlaatu. (1) 1.2.2014 Parkano t. Leila Kärkäs JUN EH2. Hieman matala uros, joka saisi olla paremmin kulmautunut sekä edestä että takaa. Hyvä luusto. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja selkä. Hieman luisu lantio. Leveäasentoiset eturaajat. Hyvä rintakehä. Liikkeissä tulisi olla enemmän voimaa ja ulottuvuutta. Leveä etuaskel. Hyvä karva ja käytös. 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O´Connor, Irlanti JUN ERI1. SA PU2 SERT Nice type. Nice overall shape & balance. Nice balanced head. Good earset & carriage. Nice length of neck. Nice clean throat. Good depth of chest. Nice spring of rib. Well developed hindquarters. Could be a little firmer in hock. Nice free mover, but would like a little tighter elbow. (1) 22.3.2014 Jämijärvi t. Paula Rekiranta JUN ERI1. SA PU2 SERT 11 kk. Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen nuori uros. Hyvä pään malli. Kaunis ilme. Tyylikäs kaula. Hyvin kulmautunut edestä, vielä hieman löysyyttä kyynärpäissä. Ikäisekseen hyvä runko. Polvi- ja etenkin kinnerkulmaus saisi olla voimakkaampi. Kaunis karvapeite. Liikkuu hyvin. (1) 3.5.2014 Tampere KV t. Christian Geelmuyden, Norja JUN ERI2. Utmärk typ och balans. Maskulint huvud med ganska bra längd. Bra uttryck. Tillräcklig hals. Bra rygg. Välkroppad för åldern. Något framskjuten skuldra. Normalt vinklad bak, men tenderar tyvärr att koda över i halslederna, men rör sig bra med tillräcklig steglängd. (1) 1.6.2014 Tammela t. Vibeke Paulsen, Norja JUN ERI2. SA PU3 VASERT 14 månader av utmärk typ. Härligt maskulint huvud i utmärkta proportioner. Fantastiks gonfärg. Utmärk hals och rygglinje. Något avfallande kors. Ok förbröst för sin ålder. Välkroppad. Fantastiska proportioner. Ok vinkald fram och bak. Beväger sig effektivt sätt från alla håll. Fantastiks päls och färg. 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill JUN ERI1. SA (VSP-juniori) This dog has a lovely outline. A required short in couplings. Good ribcage. Moderate rear angulation. Good front with well laid shoulders. ok feet. Lovely head. Excellent teeth and bite. Front movement ok. Rear movement a little erratic. Happy temperament. Well set tail and well carried too. (1) BENTON JUST FOR THE RECORD FI28634/13 s. 1.4.2013 i. Trystyn’s Blue Rodeo e. Benton Walk of Fame Näyttelyt: 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill JUN ERI Very nice masculine head. Lovely neck into well laid shoulders. Good forechest. Nice upperarm. Would like to see a little more rise over the loin. Good moderate rear angulation. Well set tail and carried well. Front and rear movement could be a little better. (1) 8 BENTON LETS GO QUAKERS FI44711/13 s. 31.7.2013 i. Benton Catch Another Duck e. Benton United We Stand Näyttelyt: 13.4.2014 Helsinki PEN t. Riitta Niemelä PEN 1. KP 8,5 kk lupaava kokonaisuus. Lupaava uroksen pää, kauniit silmät. Erinomainen kaula ja ylälinja. Oikeanmallinen rintakehä, eturinta saa vielä täyttyä. Erinomainen raajaluusto. Hieman pehmeät käpälät. Erinomaiset takakulmaukset, hieman lyhyt lantio. Liikkuu erinomaisella askeleella. Iloinen hyvin rodunomainen urospentu. 19.4.2014 Laitila t. Riitta Niemelä PEN 1. KP ROP-PENTU 8 kk ikäinen hyvin lupaava urospentu. Kaunislinjainen pää, miellyttävä ilme. Hieno kaula. Oikea ylälinja. Lupaava runko. Erinomainen raajaluusto. Erinomaiset takakulmaukset. Hieman pehmeät etukäpälät. Liikkuu kauniisti ja ryhdikkäästi. Kaunis kokonaisuus. (1) 31.5.2014 Turku KR t. Karin Linde-Klerholm, Ruotsi JUN ERI2. SA PU2 VASERT 1 år. Maskulint välskuret huvud med fin uttryck. Bra nosparti och bett. Välansatta öron, utmärk hals. Markerat förbröst. Fin kropp för åldern. Utmärk kors. Goda vinklar bak, fina tassar. Rör sig med god bredd bak, parallellt fram, med fint steg från sidan när han vill. (1) 1.6.2014 Tammela t. Vibeke Paulsen, Norja JUN ERI1. SA PU2 SERT 10 månader av utmärk typ. Härligt huvud och uttryck. Fantastisk hals, rygglinje, kors och öronansättning. Bra förbröst för sin ålder. Bra ribbet. Välvinklad fram och bak. Bra benstomme. Beväger sig med fin drive från alla sidor. Fantastiks päls och färg. 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill JUN EH A real baby of 10 months. Pleasant head. Good neck leading to well laid shoulders. Ribbing needs to spring. Excellent rear angulation. Nice tailset. Presents a very nice picture for his age but would like to see a little more size for a male. Very good movement for so young with plenty of drive. Lovely temperament. (1) BENTON LEXINGTON AVENUE FI44710/13 s. 31.7.2013 i. Benton Catch Another Duck e. Benton United We Stand Näyttelyt: 27.4.2014 Vaasa KV t. Malgorzata Wieremiejczyk-Wierzchowska, Puola PEK1. KP ROPPENTU Beautiful, well balanced, harmonic boy. Excellent expression of head. Excellent neck, topline, forechest and front. Excellent long ribcage. Very good angulations. Excellent harmonic movement. Excellent temperament. (1) 3.5.2014 Tampere KV t. Christian Geelmuyden, Norja JUN EH4. Bra proportioner. Maskulint huvud, bra uttryck. Kunde ha aningen mer markerad stop. Bra längd. Något kort hals. Välkroppad med tillräcklig förbröst. Bra vinklar. Rör sig bra bak, aningen korta framsteg. (1) 4.5.2014 Maalahti t. Annika Ulltveit-Moe, Ruotsi JUN ERI1. SA PU2 SERT Mycket fin i modellen. Välformat huvud, bra öron. Fina proportioner, utmärkt ?, kunde haft litet tätare framtassar, lagom med kropp. Välmusklad. Mycket bra päls och färg. När han kommer igång rör han sig riktigt bra. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill JUN EH Nice youngster with lot of potential. However head could use more stop and neck a little short. Good forechest. Ribs needs to spring. Excellent moderate rear angulation. Good tailset. Lovely temperament. Moved extremely well for a baby. Could be a little bigger. (1) BENTON MADISON SQUAREGARDEN 9 FI51590/13 s. 16.9.2013 i. Don’s Ten To One e. Benton Delaware Winter Näyttelyt: 7.6.2014 Karkku EN t. Graham Osborne PEK1. Mice make and shape. Masculine head. Good eye and colour. Excellent front assembly. Good bone and feet. Would like to see more spring of ribs. Good width of tigh. Slightly over bend behind. Proud of his tail. Sound free mover. Good coat and condition. (1) BENTON UGLY DUCKLING FIN16807/07 i. Menstonia Marcel e. Benton Let´Em Talk Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa VAL ERI1. SA PU1 ROP CACIB Erinomaiset mittasuhteet, koko + luusto. Hyvät pään mittasuhteet. Hyväasentoiset korvat. Vahva kuono. Erinomainen ylälinja + hännän asento. Hyvä rungon muoto + syvyys. Hyvä etuosa. Tasapainoisesti kulmautunut. Erinomaiset sivu- ja takaliikkeet. Etukliikkeissä hieman löysyyttä. Hyvä karvan laatu. (1) 19.4.2014 Laitila t. Riitta Niemelä VAL ERI1. SA PU1 VSP Hieno, hyvät mittasuhteet omaava valiouros. Hyvä uroksen pää, hieman pyöreät silmät. Kaunis kaula ja ylälinja. Erinomainen runko. Hieman suora edestä. Hyvin kulmautunut takaa. Erinomainen raajaluusto. Rodunomainen käytös. (1) 3.5.2014 Tampere KV t. Christian Geelmuyden, Norja VAL ERI2. SA PU2 VARACA Utmärk typ. Mycket maskulin. Välformad huvud, tillräckligt mörka ögon. Välkroppad och samlad. Välvinklad bak, något rak och framskjuten skuldra fram. Rör sig aningen brett fram, från sidan bra påskjut, bakifrån kunde ha bättre steglängd. (1) 31.5.2014 Turku KR t. Karin Linde-Klerholm, Ruotsi VAL ERI1. SA PU3 7 år. Rejäl hane med mycket stomme, fina proportioner. Kraftfullt huvud med lite ljusa ögon. Bra bett. Välansatta öron. Kraftfull hals. Saknar förbröst och rak i övre arm. Rejäl bröstkorg. Fint kors. Fina vinklar bak. Utmärkta tassar. Rör sig parallellt bak, lite vid i sin front, aningen kort från sidan runtom. Trevligt temperament. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill VAL EH Balanced dog. A little short in neck and lacks forechest. Good rib and rear angulation. Good tailset. Nice head. Correct teeth. Good bone and feet. Coat a little curly. Movement ok. (1) BREUDDWYD ARABUS FIN43611/08 s. 13.5.2008 i. Benton Lookin’For Duck e. Oleaginous Supreme Love Näyttelyt: 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill VAL ERI Very nice balanced dog in very good condition for his age. Carrying a little extra weight on his shoulders. Lovely forechest and upperarm. Nice ribbing and rear angulation. Seemed little oldfashioned type which I like. Coat has lost some of it’s straightness. Overall nice dog. Moved ok. (1) BREUDDWYD BARWN FI37450/10 s. 11.5.2010 i. Benton Ugly Duckling e. Oleaginous Supreme Love Näyttelyt: 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill KÄY H Balance of this dog isn’t quite right. He tends to drop away from croup. Pleasant head, good teeth. Very upright in shoulder and lacks forechest. Good ribbing. Lacks rear angulation but is beautifully muscled. Therefore moving really well behind and ok in front. 10 BREUDDWYD CASTAN FI50708/11 s. 19.8.2011 i. Rocbee Van Gogh e. Oleaginous Supreme Love Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi AVO EH3. Maskulin. Bra propotion mellan längd och benhöjd. Önskar mer stop i huvudet. Något tvär halsansättning. För brant överarm. Något höga hasor. Utmärkt bröstkorg. Bra svansföring. Npågot kort men för övrigt bra steg. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill AVO EH Balanced dog but a little racy. Nice head. One tooth is slightly incorrect. Good neck. A little upright in shoulder. Good ribbing. Lacks a little rear angulation. Moved close behind, but ok in front. Driving well. Nice temperament. (1) BUUMIN CAUGHT RED HANDED FI26811/13 s. 13.4.2013 i. Tawei’s Repris e. Benton Yale Graduate Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi PEN 2. Maskulin. Bra huvud. Något högt ansatta öron. Lite lång I kroppen. Bra front. Ännu ej färdigutvecklad bak. Bra bröstdjup för åldern. Riktigt bra steg. (1) BUUMIN COOL AS A CUCUMBER FI26813/13 s. 13.4.2013 i. Tawei’s Repris e. Benton Yale Graduate Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi PEN 1. KP ROP-PENTU Mycket tilltalande valp. Fint huvud. Bra halsansättning. Utmärkt benstomme. Goda vinklar fram och bak. Rör sig trevligt. (1) 2.2.2014 Joensuu t. Tuula Savolainen JUN ERI2. SA PU2 VASERT 9,5 kk. Hyvät mittasuhteet. Kaunis ylälinja. Hyvä pää, joskin kuono voisi olla hieman pidempi. Tummat silmät. Hyvä eturinta. Ikäisekseen hyvn kehittynyt runko. Hieman luisu lantio. Tsapainoisesti kulmautunut. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Liikkuu tasapainoisesti hyvällä askeleella. Hyvä häntä, turkki ja hapsut. (1) 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O´Connor, Irlanti JUN ERI2. SA Nice type. Good temperament. Nice balanced head. Nice dark eye. Moderate length of neck. Nice depth of chest. Good spring of ribs. Good topline & tailset. Well developed hindquarters. When moving would like a little more drive & slightly tighter front. 6.4.2014 Polvijärvi t. Pirjo Aaltonen JUN ERI1. SA PU1 VSP SERT Sopusuhtaisesti rakentunut nuori uros. Tyypilliset mittasuhteet ja ääriviivat. Ikään nähden hyvä pää, tyypillinen ilme. Hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä eturinta. Hyvin kannettu häntä. Tehokkaat sivuliikkeet. Hieman löysät kyynärpäät, mikä näkyy etuliikkeissä. (1) 18.5.2014 Joensuu t. Tuus Van Adrichem Boogaert-Kwint, Alankomaat JUN ERI1. SA PU1 ROP SERT Lovely type. Well balanced head. Very good expression. Good neck and shoulder. Sufficient length of upper arm. Good ribs. Would prefer more arch in loin. Nice hindquarters and tail set. Good bone and feet. Needs to tighten in elbows in time. Nice coat. Well presented. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill JUN ERI3. Present a very typical outline. Lovely head. Excellent dentation but cvoul de cleaner. Beautiful length of neck. Good upperarm but lacks forechest at present. Needs to spring his ribs. Good 11 topline. Excellent moderate rear angulation. Good feet. Front movement excellent and good in rear. (1) BUUMIN DOUBLE O SEVEN FI36097/13 s. 2.6.2013 i. Welford’s Jesmond Waterfall e. Benton Ellis Island Näyttelyt: 2.2.2014 Joensuu t. Tuula Savolainen PEN 1. KP ROP-PENTU 7 kk Hyvä pää, joskin kuono voisi olla pidempi. Tummat silmät. Lavat voisivat olla viistommat. Hyvät olkavarret. Riittävästi kulmautunut takaa. Lyhyt jyrkkä lantio. Edestä hieman leveä. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Edestakaisliikkeet saisivat vakiintua. Hyvä sivuaskel. Hyvä turkki, hapsut ja häntä. (1) 6.4.2014 Polvijärvi t. Pirjo Aaltonen JUN ERI2. 10 kk ikäinen, ikäisekseen hyvin kehittynyt uros. Vielä pehmeyttä ylälinjassa. Melko voimakas pää. Turhan syvä kallo. Syvä vahva runko. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Tyypillinen karvapeite. Liikkuu sivusta hyvällä askeleella. (1) 17.5.2014 Joensuu t. Viveca Lahokoski JUN ERI1. Erinomaista tyyppiä, ikäisekseen erittäin hyvin kehittynyt. Hyvä pään vahvuus ja oikea huullilinja. Hieman pystyasentoinen lapa. Erinomainen rintakehä. Rodunomainen selkälinja. Riittävä eturinta ja hyvä luuston vahvuus. Riittävät takakulmaukset, melko yhdensuuntaiset takaliikkeet. Reippaat sivuliikkeet, mutta takaliikkeet saisivat olla ulottuvammat. (1) 18.5.2014 Joensuu t. Tuus Van Adrichem Boogaert-Kwint, Alankomaat JUN ERI2. Masculine head. Good expression, nice ears. Good front and ribs. Would prefer a shade more angulations in hock. Lovely coat. In movement in front a shade wide and out of elbows. Well presented. Lovely temperament. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill JUN ERI4. Very nice head. Well set ears. Good motuh. Excellent topline. Well ribbed. Short coupled. Good lay of shoulder. Good forechest. Rear movement excellent, a tiny bit loose shoulder coming towards. A very typical welsh springer. (1) CASTIOG DEE-BOB FI34809/09 s. 10.5.2009 i. Esmari Sweet Casanova e. Castiog Bit of Joy Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O´Connor, Irlanti KÄY EH3. Lovely temperament. Nice masculine head. Nice dark eye. Nice length of neck. Good forechest. Nice spring of rib. Couold be a little shorter in loin. Well muscled hindquarters. Moved quite freely, but would like tighter front. When standing could be a little firmer in topline. (1) 10.5.2014 Seinäjoki t. Markku Kipinä KÄY ERI1. Hyvä koko ja mittasuhteet, vahva luusto. Ylälinja saisi olla kiinteämpi. Korkea häntä. Tasapainoisesti kulmautunut. Maskuliininen, pitkälinjainen pää, hyvät silmät, korvat, purenta ja kaula. Seistessä hyvä ylälinja. Iloinen luonne. (1) 1.6.2014 Tammela t. Vibeke Paulsen, Norja KÄY ERI1. 5 år gammalt av utmärk typ. Maskulint huvud. Kunde önska bättre mejsling av nosparti. Utmärk hals och rygglinje. Ett något flatt kors. Bra svansansättning. Utmärk förbröst. Välkroppad. Bra benstomme. Ok ?. Välvinklad fram och bak. Härlig lårbredde. Beväger sig effektivt och harmoniskt sätt från sidan. 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill KÄY EH 12 Slightly long in couples and therefore gives the appearance of been short in leg. Good forechest, shoulder and upperarm. Good ribbing. Tailset a little high. Nice head. Movement ok, but carries tail too high. Good bone and feet. (1) DIDILCOM’S HEN AN CUAN NOCHT FI29781/09 s. 18.4.2009 i. Rocbee Adonis e. Didilcom’s Hen Caitriona Mhor Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi VAL ERI3. SA PU4 Tilltalande maskulin. En aning låg på benen. Bra huvud. Utmärkt hals. Fin substans och kroppsvolym. Utmärkt svans. Lite kort steg. Tilltalande hund med klassiska linjer. (1) 26.4.2014 Pyhäjärvi t. Tuula Savolainen VAL ERI1. SA PU2 5 v tyypiltään erinomainen uros. Hyvät mittasuhteet. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä pää ja ilme. Tummat silmät. Hyvä eturinta ja rungon tilavuus. Hyvä takaosa. Riittävän kulmautunut edestä. Hieman pehmeät ranteet. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Hyvä häntä, turkki ja hapsut. (1) DIDILCOM’S HEN FÍOR-FHEARGA FI21538/10 s. 7.2.2010 i. Rocbee My Love e. Didilcom’s Hen Caitriona Mhor Näyttelyt: 7.6.2014 Sauvo t. Leila Kärkäs AVO H Tasapainoinen kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet. Riittävät kulmaukset. Hyvä pään malli, aavistuksen leveä kallo. Hyvä rintakehä. Korkea-asentoinen häntä. Liikkuu hyvällä sivuja taka-askeleella, edessä löysyyttä. Levoton käytös ja murisi hampaita katsottaessa, muuten antoi tutkia. Käytös pudottaa palkintosijaa. DIDILCOM’S HEN NA HEIN CHORRA FI29781/09 s. 18.4.2009 i. Rocbee Adonis e. Didilcom’s Hen Caitriona Mhor Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi AVO ERI2. Maskulin. Typiska linjer men aningen låg på benen. Vackert huvud. Utmärkt hals. Bra vinklar fram och bak. Rör sig bra men något kort steg. Något hög svansföring. Bra stomme och volym. (1) DIRLIAN UNCOMMON SPICE FI37020/10 s. 24.5.2009 i. Taimere’s Allspice e. Eastfarm’s Joy at Dirlian Näyttelyt: 26.4.2014 Lahti KV t. Jari Partanen VAL ERI2. SA PU2 VARACA Kaunis rotutyyppi, oikeat mittasuhteet. Kaunis uroksen pää, hyvä ilme. Kaunis kuono. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä eturinta. Hieman lyhyt olkavarsi ja kyynärpää tiiviimmät. Hyvä vahva lanne. Erittäin tehokkaat sivuliikkeet. Kaunis turkki. Hyvin esitetty. (1) 11.5.2014 Hamina KV t. Leif-Herman Wilberg VAL ERI2. Mycket bra typ. Bra storlek. Litet väl långsträckad. Huvudet är litet långt och smalt. God hals och överlinje. Normalt vinklad. God benstomme. Ganska bra päls. Goda rörelser. (1) DIRLIAN VITAMIN D FI53676/11 s. 15.9.2011 i. Benton Under Oath e. Eastfarm’s Joy at Dirlian Näyttelyt: 13 4.5.2014 Kouvola t. Leila Kärkäs AVO ERI1. SA PU1 ROP SERT Hyvät mittasuhteet omaava uros, jolla on oikealinjainen hyvä pää. Silmät saisivat olla tummemmat. Rintakehä ja eturinta saisivat vielä kehittyä. Hyvä luusto. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä sivuliike, edessä löysyyttä. Karvanlaatu ok, hieman laineikkuutta. iloinen luonne. (1) DIRLIAN WHO SAID QUACK FI18017/12 s. 28.1.2012 i. Dirlian Quack Quack e. Eastfarm’s Magnolia Näyttelyt: 20.4.2014 Loviisa t. Viveca Lahokoski AVO ERI1. Erinomaista tyyppiä. Hyvät mittasuhteet omaava uros. Maskuliininen pää. Huulet saisi olla asteen kuivemmat. Erinomaiset tummat silmät. Hyvä kaula, selkälinja ja hännänkiinnitys. Riittävä eturinta. Hyvän muotoinen rintakehä. Riittävät takakulmaukset. Hyvä karvan laatu. Liikkuu takaa melko kinnerahtaasti, mutta sivulta hyvällä askelpituudella. Hieman epätasainen purenta. (1) 4.5.2014 Kouvola t. Leila Kärkäs AVO EH2. Mittasuhteiltaan hyvä. Voimakas otsapenger ja hieman pyöreät silmät. Hieman syvä kallo ja löysää kaulanalusnahkaa. Hyvä kaula ja ylälinja sekä rintakehä että eturinta. Riittävät kulmaukset. Hyvä takaliike, mutta kovin lyhyt etuaskel. Hyvä vahva luusto. Hieman levoton käytös. Erinomainen karva. (1) 11.5.2014 Hamina KV t. Leif-Herman Wilberg AVO ERI1. SA PU2 SERT VARACA Utmärk typ. Mycket fin storlek och proportioner. Välformat huvud. Mycket bra hals och överlinje. Välvinklad, God kropp. Rör sig mycket bra. Mycket bra päls. (1) 7.6.2014 Inkeroinen t. Tuula Savolainen AVO ERI1. SA PU1 ROP SERT 2 v. Tyypiltään erinomainen uros voisi mittasuhteiltaan olla hieman lyhempi. Kaunis oikeanlainen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Lyhyehköt suorahkot olkavarret. Riittävä eturinta. Hyvä takaosa. Hyvä rungon tilavuus. Hieman pitkä lanne. Hyvä raajaluusto. Kaunis turkki ja häntähapsut. Sivuliikkeissä etuaskel voisi olla pidempi. (1) DIRLIAN WILD GUESS FI18022/12 s. 28.1.2012 i. Dirlian Quack Quack e. Eastfarm’s Magnolia Näyttelyt: 24.5.2014 Järvenpää t. Lena Rollmar AVO ERI3. Robust byggd hane av utmärk typ. Väskuret huvud. Bra hals och rygg. Faller lite i korset. bra stomme. Rak överarm. Lös armbååge. Bra tassar. Rör sig energiskt. Utmärk päls. (1) DIRLIAN WISE SEVENTH BROTHER FI18023/12 s. 28.1.2012 i. Dirlian Quack Quack e. Eastfarm’s Magnolia MH-luonnekuvaus: 18.5.2014 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Tulos: suoritettu 1a 1b 1c 2a 2b 2c Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu Tulos 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen 4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta 3 Hyväksyy käsittelyn 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 2 Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan 14 3a 3a 3b 3b Takaa-ajo 1 Takaa-ajo 2 Tarttuminen 1 Tarttuminen 2 4 Aktiviteettitaso 5a 5b 5c 5d 5e 6a 6b 6c 6d 6e 7a 7b 7c Etäleikki, kiinnostus Etäleikki, uhka/aggressio Etäleikki, uteliaisuus Etäleikki, leikkihalu Etäleikki, yhteistyö Yllätys, pelko Yllätys, puolustus/aggressio Yllätys, uteliaisuus Yllätys, jäljellejäävä pelko Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus Ääniherkkyys, pelko Ääniherkkyys, uteliaisuus Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 8c Aaveet, pelko 8d 8e 9a 9b 10 Aaveet, uteliaisuus Aaveet, kontaktinotto aaveeseen Leikki 2, leikkihalu Leikki 2, tarttuminen Ampuminen 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 2 Ei tartu, nuuskii saalista 2 Ei tartu, nuuskii saalista 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja 1 Ei osoita uhkauseleitä 1 Ei saavu avustajan luo 1 Ei osoita kiinnostusta 1 Ei osoita kiinnostusta 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista 1 Ei osoita uhkauseleitä 5 Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua 1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan 3 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan 3 Osoittaa useita uhkauseleitä 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/Pakenee 3 Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan 3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta DIRLIAN WYATT EARP FI18018/12 s. 28.1.2012 i. Dirlian Quack Quack e. Eastfarm’s Magnolia MH-luonnekuvaus: 18.5.2014 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Tulos: suoritettu 1a 1b 1c 2a 2b 2c 3a Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu Takaa-ajo 1 Tulos 3 Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 3 Hyväksyy käsittelyn 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee 2 Ei tartu, nuuskii esinettä 1 Ei tartu esineeseen 1 Ei aloita 15 3a 3b 3b 4 5a 5b 5c 5d 5e 6a 6b 6c 6d 6e 7a 7b 7c 7d 8a 8b 8c 8d 8e 9a 9b 10 Takaa-ajo 2 Tarttuminen 1 Tarttuminen 2 Aktiviteettitaso Etäleikki, kiinnostus Etäleikki, uhka/aggressio Etäleikki, uteliaisuus Etäleikki, leikkihalu Etäleikki, yhteistyö Yllätys, pelko Yllätys, puolustus/aggressio 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 2 Ei tartu, nuuskii saalista 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja 1 Ei osoita uhkauseleitä 2 Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo 2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta 1 Ei osoita kiinnostusta 4 Pakenee enintään 5 metriä 1 Ei osoita uhkauseleitä 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee Yllätys, uteliaisuus koiraa 4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintää kahdella Yllätys, jäljellejäävä pelko ohituskerralla Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin Ääniherkkyys, pelko 4 Pakenee enintään 5 metriä Ääniherkkyys, uteliaisuus 1 Ei mene katsomaan/ei mene ajoissa 3 Pieni niiaus tai nopeuden vaihtelu kerran, pienenee toisen Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko ohituskerran jälkeen Ääniherkkyys, jäljellejäävä 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan kiinnostus Aaveet, puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä Aaveet, tarkkaavaisuus 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja 4 On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin Aaveet, pelko välillä Aaveet, uteliaisuus 3 Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 3 Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin Leikki 2, leikkihalu 3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee Leikki 2, tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla Ampuminen 5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta DONIOL AMAZING HUNTER FI29832/11 . 14.04.2011 i. Red And White's Mercury In The Sky e. Doniol Veni Vidi Vici Näyttelyt: 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill KÄY EH Balanced dog. Tends to roach his back slightly. Ok shoulders little straight. Good ribbing. Nice moderate angulation in the rear. Movement very close behind. Nice temperament. Very typical head, but gentle expression. (1) DONIOL ATTENTION SEEKER FI29833/11 . 14.04.2011 i. Red And White's Mercury In The Sky e. Doniol Veni Vidi Vici Näyttelyt: 19.4.2014 Imatra t. Marja Talvitie AVO H 16 Kookas kovin järeäpäinen vilkas mies. Lyhyt pysty olkavarsi ja kovin löysät kyynärpäät. Riittävät takakulmaukset. Hieman liian laskeva ja lyhyt lantio. Liikkeessä pystyssä kannettu häntä. Hyvä karva. liikkuu todella löysästi ja leveästi edestä. Tarvitsee aikaa kiinteytyäkseen. (1) 3.5.2014 Tampere KV t. Christian Geelmuyden, Norja AVO ERI3. Bra proportioner. Maskulint långsträckt huvud med bra uttryck. Välkroppad, men kunde ha bättre förbröst. Välvinklad bak, tillräckligt fram. Rör sig bra från sidan, men kunde ha bättre steg fram. (1) DONIOL BIRDS BEWARE FI54218/11 s. 16.9.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh Näyttelyt: 19.4.2014 Ylistaro t. Paavo Mattila KÄY ERI1. SA PU2 SERT FI MVA Erinomainen uros. kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvä kaula. Sopusuhtainen runko. Hyvä luusto. Riittävät kulmaukset. Erittäin hyvä ylälinja. Erinomainen karvapeite. liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill KÄY EH Best forechest so far. Balanced young dog. Excellent bone. Very nice topline. Good shoulders and upperarm. Very nice head. Would like slightly more rear angulation. Moved very well front, a little close in elbow. (1) DONIOL BLIZZARD PRINCE FI54219/11 s. 16.9.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh Näyttelyt: 20.4.2014 Loviisa t. Viveca Lahokoski AVO ERI1. Erittäin hyvä tyyppi. Hyvä uroksen pää. Hyvä huulilinja. Hyvä kaulan pituus. Rodunomainen selkälinja. Hieman pitkä, mutta vahva lanne. Mittasuhteiltaan hieman pitkärunkoinen. Saisi olla enemmän eturintaa. Hyvä luusto. Erinomainen karvanlaatu. Hyvät takakulmaukset ja kauniit käpälät. Liikkuu hieman löysin kyynärpäin edestä. Erinomaiset yhdensuuntaiset takaliikkeet. Hyvä askelpituus sivulta. (1) 4.5.2014 Kouvola t. Leila Kärkäs AVO EH3. Rungon mittasuhteiltaan hyvä, iloisen touhukas uros. Hieman lyhytlinjainen pää, jossa syvä kallo, joka on turhan voimakas. Hyvä rintakehä, mutta eturinta saisi olla selvempi. Riittävät kulmaukset. Sopiva luusto. Lyhyt lantio. Erinomainen karva. Korkea hännän asento liikkeessä. liikkuu hieman lyhyellä askeleella, leveästi edestä. (1) DONIOL BORN TO CATCH DUCKS FIN54220/11 s. 16.9.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh Näyttelyt: 29.3.2014 Kerimäki t. Elena Ruskovaara KÄY H Vahva uros. Riittävän tiivis purenta. Sopiva otsapenger. Pää saisi olla linjakkaampi. Reilut huulet. Täyteläinen runko. Takaosa saisi olla varma-asentoisempi. Hyvä karva. Antaa erityisesti liikkuessaan pitkän ja matalan vaikutelman. Oikea-asentoinen häntä. Oikea sivuaskel. Riittävän avoin käytös. (1) 6.4.2014 Polvijärvi t. Pirjo Aaltonen KÄY EH2. Vahvaluustoinen kovin matalan vaikutelman antava uros. Selvä sukupuolileima. Oikean kokoinen. Vahva uroksen pää. Turhan pitkä lanneosa. Hyvin kulmautuneet raajat. Oikealaatuinen karvapeite. Hyvin kannettu häntä. Liikkuu sivusta hyvällä ulottuvuudella. (1) 17 DONZARA HAPPYTRAILS FIN28280/12 s. 22.3.2012 i. Twitters Alegretto e. Donzara Be My Love Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa NUO H Kookas, raskarakentieinen uros. Selvä sukuopuolileima. Voimakaspiirteinen, leveäkalloinen pää. Hyväasentoiset, hieman kookkaat korvat. Syvä kallo-osa. Hyvä kaula ja selkä. Korostunut lantio, hieman alaskiinnittynyt häntä. Hyvä rungon syvyys. Niukasti kulmautunut edestä + takaa. Liikkeessä ylälinja saisi olla. Hyvä karvan laatu. (1) 22.2.2014 Laihia t. Paavo Mattila NUO ERI1. SA PU1 VSP SERT Kaunis, sopusuhtainen uros. Hyvänmallinen pää. Silmät voisivat olla hieman tummemmat. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko. Hieman suora edestä. Sopivat takakulmaukset. Hyvä ylälinja. Erittäin hyvänlaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvin. Seistessä kauniit ääriviivat. Miellyttävä käytös. (1) 27.4.2014 Vaasa KV t. Malgorzata Wieremiejczyk-Wierzchowska, Puola AVO EH2. Tall boy. Excellent masculine head. Good neck. Topline should be more level. Would like him more forechest and more angulations infront. Little bit short ribcage. Good angulations hind, in move narrow. Tail is bit low set. (1) MH-luonnekuvaus: 17.5.2014 Hausjärvi Kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Tulos: kuvaaja keskeyttänyt syynä: pehmeys DONZARA HILARIUS HUNTER FI52211/11 s. 6.9.2011 i. Doniol Vanished Again e. Donzara Zara Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa AVO ERI1. SA VASERT Hyvät mittasuhteet, koko ja luusto. Selvä sukupuolileima. Hyvät pään mittasuhteet. Tumkmat silmät. Isot korvat, jotka saisivat olla paremmin pään myötäiset. Tasapainoinen ylälinja. Hyvä häntä. Riittävä rungon syvyys. Hyvin kulmautunut edestä. Etuaskel hieman lyhyt. Hyvä karvan laatu. (1) DON´S DINO PAUL CROCETTI FIN22568/12 s. 31.1.2012 i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Don's Dear Ms Welford Näyttelyt: 11.5.2014 Hamina KV t. Leif-Herman Wilberg AVO ERI4. Mycket bra typ. Fin storlek och proportioner. Maskulint huvud. Kunde ha litet ädlare huvud. God hals och överlinje. Moderata vinklar. Bra bröstkorg. God benstomme och tassar. Fin päls. Jämna rörelser, men kunde ha litet bättre steglängd. (1) 24.5.2014 Järvenpää t. Lena Rollmar AVO ERI2. SA VASERT Välbyggd hane av utmärk typ. Tilltalande uttryck. Harmoniskt byggd. Vacker topline. Välvinklad. Utmärkt stomme. Bra tassar. Välgående. Fin pals. 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill KÄY ERI2. SA PU4 Mature and well balanced dog. Nice head. Good teeth and bite. However teeth could be cleaner. Good layback of shoulder. Good forechest and depth. Good upperarm. Good ribbing and well coupled. A little more rear angulations would improve. Good bone and feet. Moved with drive. (1) DON’S POMP AND CIRCUMSTANCE FI30899/11 s. 5.12.2010 i. Don’s Carl-Jan e. Don’s Prolog 18 Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa VAL ERI2. SA PU3 VARACA Hyvät mittasuhteet, koko + luusto. Selvä sukupuolileima. Kaunislinjainen pää. Hyvät korvat. Hyvä kaulan pituus. Vahva selkä. Hyvä hännän asento. Hyvin kulmautunut. Hyvät sivuliikkeet. Liikkuu hyvin edestä ja takaa. Hyvä karvan laatu. 26.4.2014 Lahti KV t. Jari Partanen VAL ERI3. SA PU3 Hyvin kaunis kokonaisuus. Ihana rotutyyppi. Kaunis uroksen pää, oikeat linjat. Hyvä kaula. Varsin hyvä ylälinja. Hyvä eturinta, hieman lyhyt olkavarsi, hieman lyhyt lantio. Kauniit sivuliikkeet, hieman leveä edestä. Upea näyttelykunto. Hyvin esitetty. (1) 3.5.2014 Tampere KV t. Christian Geelmuyden, Norja VAL ERI Bra modell. Långsträcket gott utmejslat huvud. Tillräckligt markerad stop. Fin hals. Välkroppad och samlad. Aningen brant i korsen. Tillräckligt vinklad runtom. Rör sig aningen brett fram, välbalanserad från sidan. (1) EASTFARM’S NOW IS THE TIME FI21739/10 s. 28.2.2010 i. Benton Whack That Duck e. Eastfarm's Indian Summer Näyttelyt: 19.1.2014 Turku, Turun messu- ja kongressikeskus t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa AVO EH2. Hyväluustoinen, hieman lyhytrunkoinen uros, jolla selvä sukupuolileima. Hyvät pään mittasuhteet. Hyvä silmät. Hyvä korvien sijainti. Riittävä kaula. Pyöristynyt, hieman laskeva lantio. Alaasentoinen häntä. Tasapainoisesti, mutta niukasti kulmautunut. Kyynärpäissä hieman löysyyttä. Sivuliike jää kovin lyhyeksi. Hyvä karvanlaatu. (1) EASTFARM’S PINOCCHIO FI49795/11 s. 3.8.2011 i. Cheddarhill Alfie Asker e. Eastfarm's Kiss Me Goodbye Näyttelyt: 19.1.2014 Turku, Turun messu- ja kongressikeskus t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa KÄY ERI1. SA PU4 Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä luusto. Selvä sukupuolileima. Oikeapiirteinen uroksen pää. Hyvä korvien sijainti. Vahva kuono. Tasapainoinen ylälinja. Hyvä hännän sijainti. Syvä runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvät takaliikkeet. Hieman leveät etuliikkeet. Tehokas, joustava sivuaskel. Hyvä karvanlaatu. (1) ELONKERJUUN DACABO FI13826/12 s. 14.12.2011 i. Eastfarm's Luxury e. Elonkerjuun Carameea Näyttelyt: 1.2.2014 Parkano t. Leila Kärkäs KÄY EH2. Vallaton uros, jolla hieman syvä kallo ja korkea otsa. Hyvät silmät ja kuono. Niukasti kulmautunut edestä ja kaula saisi kiinnittyä kauniimmin. Ikään riittävä rintakehä. Sopivat kulmaukset, hyvä takaliike, mutta etuliike jää kovin lyhyeksi ja voimattomaksi. Hyvä karva. (1) MH-luonnekuvaus: 17.5.2014 Hausjärvi Kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Osasuoritus 1a Kontakti, tervehtiminen Tulos 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen 19 1b 1c 2a 2b 2c Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 2 Väistää tai hakee tukea ohjaajasta 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee 2 Ei tartu, nuuskii esinettä 1 Ei tartu esineeseen 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy 3a1 Takaa-ajo 1 saaliille 3a2 Takaa-ajo 2 1 Ei aloita 3b1 Tarttuminen 1 2 Ei tartu, nuuskii saalista 3b2 Tarttuminen 2 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 4 Aktiviteettitaso 2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata 5a Etäleikki, kiinnostus 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja 5b Etäleikki, uhka/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 5c Etäleikki, uteliaisuus 1 Ei saavu avustajan luo 5d Etäleikki, leikkihalu 1 Ei osoita kiinnostusta 5e Etäleikki, yhteistyö 1 Ei osoita kiinnostusta 6a Yllätys, pelko 4 Pakenee enintään 5 metriä 6b Yllätys, puolustus/aggressio 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja 6c Yllätys, uteliaisuus houkuttelee koiraa 4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintää kahdella 6d Yllätys, jäljellejäävä pelko ohituskerralla 6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin 7a Ääniherkkyys, pelko 5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä 7b Ääniherkkyys, uteliaisuus 4 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puoliväliin Ääniherkkyys, jäljellejäävä 2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain 7c pelko ohituskerralla Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 2 Katselee aaveita silloin tällöin 3 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon 8c Aaveet, pelko ja kontrollin välillä 8d Aaveet, uteliaisuus 4 Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin 8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 3 Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin 9a Leikki 2, leikkihalu 2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta 9b Leikki 2, tarttuminen 1 Ei tartu esineeseen 10 Ampuminen 5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta ELONKERJUUN FANFAARI FI40402/13 s. 19.6.2013 i. Benton Break The News e. Elonkerjuun Niiskuneiti Näyttelyt: 20 22.2.2014 Laihia t. Paavo Mattila PEN 1. KP ROP-pentu Erittäin hyvin rakentunut pentu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja kaula. Hyvin kehittynyt runko. Erittäin hyvä luusto. Hyvälaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvin kun malttaa. Miellyttävä käytös. (1) 23.3.2014 Jyväskylä, Korpilahti t. Paula Heikkinen-Lehkonen JUN EH1. Normaalisti kehittynyt nuori uros, jolla oikeat mittasuhteet. Vankka luusto. Raskas pää. Roikkuvat huulet. Rintakehä vielä kapeahko. Eturinta kaipaa lisää täytettä. Hieman pysty lapa ja olkavarsi. Hyvät takakulmaukset. Erittäin kaunis, hyvälaatuinen turkki ja kaunis väri. Vilkas, hieman levoton käytös. Kaipaa vielä lisää koulutusta. (1) ELONKERJUUN FINLANDIA FI40401/13 s. 19.6.2013 i. Benton Break The News e. Elonkerjuun Niiskuneiti Näyttelyt: 22.2.2014 Laihia t. Paavo Mattila PEN 2. Erittäin hyvä pentu. Oikeat mittasuhteet. Hyvänmallinen pää. Sopusuhtainen runko. Hyväasentoiset raajat. Hyvälaatuinen karva. Liikkuu ja esiintyy hyvin. (1) ELONKERJUUN KAHDEKSAS SINFONIA FI40405/13 s. 19.6.2013 i. Benton Break The News e. Elonkerjuun Niiskuneiti Näyttelyt: 22.2.2014 Laihia t. Paavo Mattila PEN 3. Erittäin hyvä pentu. Kaunisilmeinen pää. Hyvä kaula. Aavistuksen kapea runko. Takaraajojen kulmauksia voisi olla hieman enemmän. Hyvälaatuinen karvapeite. Hyvät sivuliikkeet. Miellyttävä luonne. (1) ELONKERJUUN ROYAL FI13830/12 s. 14.12.2011 i. Eastfarm's Luxury e. Elonkerjuun Carameea Näyttelyt: 22.2.2014 Laihia t. Paavo Mattila AVO ERI1. SA PU2 VASERT Mittasuhteiltaan hyvä uros, jolla hyvänmallinen pää. Sopusuhtainen runko. Erittäin hyvä ylälinja. Kyynärpäissä aavistus löysyyttä. Kulmauksia voisi olla hieman enemmän. Hyvä karva. Voisi liikkua vieläkin tehokkaammin. Miellyttävä käytös. (1) ELONKERJUUN TOFFIFEE FI13829/12 s. 14.12.2011 i. Eastfarm's Luxury e. Elonkerjuun Carameea Näyttelyt: 1.2.2014 Parkano t. Leila Kärkäs AVO EH1. Iloinen uros, jolla hieman kookas pää suhteessa kokonaisuuteen. Pää oikean mallinen, hyvät silmät ja ilme. Hyvä rintakehä ja eturinta. Pehmeyttä ylälinjassa. Kyynärpäät tulisi olla tiiviimmin rungossa, liikkeessä virhe korostuu. Etuliike kovin löysä. Lyhyt etuaskel. Taka-askel riittävän pitkä, mutta kapea. Hyvät takakulmaukset, riittävät etukulmaukset. Hyvä karva. FINNHILL I HAVE A DREAM FI59626/10 s. 4.11.2010 i. Don's Ten To One e. Finnhill Gina Dicaprio Näyttelyt: 21 11.1.2014 Kajaani, Kajaanin pallohalli t. Göran Bodegård, Ruotsi AVO ERI1. SA Trevlig storlek och helhet. Bra huvud. Fin proportion, höjd, långt. Önskar lite mer förbröst. Effektivt men aningen kort steg. Något hög svansföring. (1) 15.2.2014 Pello, Rohki-koirahalli t. Tiina Illukka AVO EH1. Erinomainen tyyppi ja kokonaisuus. Ihastuttava ilme. Erinomainen ylälinja. Toivoisin enemmän kulmauksia eteen ja taakse. Ahtaat takaliikkeet. Leveät edestä. Kantaa häntäänsä turhan pystyssä. Kaunis karva. (1) JANGAS HORSE FEATHERS FI57240/12 s. 11.10.2012 i. Smörsoppens Ardbeg e. Jangas Enttententten MH-luonnekuvaus: 17.5.2014 Hausjärvi Kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Suoritettu Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu Tulos 1a 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen 1b 4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta 1c 3 Hyväksyy käsittelyn 2a 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee 2b 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 2c 1 Ei tartu esineeseen 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy 3a1 Takaa-ajo 1 saaliille 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy 3a2 Takaa-ajo 2 saaliille 3b1 Tarttuminen 1 2 Ei tartu, nuuskii saalista 3b2 Tarttuminen 2 3 Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä 4 Aktiviteettitaso toimintoja 5a Etäleikki, kiinnostus 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja 5b Etäleikki, uhka/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 5c Etäleikki, uteliaisuus 1 Ei saavu avustajan luo 5d Etäleikki, leikkihalu 1 Ei osoita kiinnostusta 5e Etäleikki, yhteistyö 1 Ei osoita kiinnostusta 6a Yllätys, pelko 4 Pakenee enintään 5 metriä 6b Yllätys, puolustus/aggressio 3 Osoittaa useita uhkauseleitä 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja 6c Yllätys, uteliaisuus houkuttelee koiraa 1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai 6d Yllätys, jäljellejäävä pelko väistämistä 6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin 7a Ääniherkkyys, pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan 2 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja 7b Ääniherkkyys, uteliaisuus houkuttelee koiraa 22 Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 7c 8c 8d 8e 9a 9b 10 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan 3 Osoittaa useita uhkauseleitä 5 Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan 3 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon Aaveet, pelko ja kontrollin välillä Aaveet, uteliaisuus 4 Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan Leikki 2, leikkihalu 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen Leikki 2, tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin Ampuminen välinpitämätön LLAWEN TUFF ENUFF FIN32080/06 s. 22.5.2006 i. Hammalgårdens Rock-N-Roll e. Llawen Queen Thilde Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani, Kajaanin pallohalli t. Göran Bodegård, Ruotsi VAL ERI1. SA PU1 CACIB VSP Tilltalande hund med klassiska linjer. Mycket vackert huvud och uttryck. Snyggt ansatt hals. Bra konstruktion fram och bak. Rör sig bra. Bra svansföring. Utmärkt päls. (1) 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti VAL ERI2. SA PU3 VARACA Nice type. In very good coat and condition. Nice balanced head, good dark eye. Well-developed nostrils. Nice length of neck. Well-developed body. Good spring of ribs. Well-muscled hindquarters. Moves freely. Could be a little tighter in front. (1) 22.3.2014 Jämijärvi t. Paula Rekiranta VAL ERI1. SA PU1 ROP Erinomainen, maskuliininen ja näyttävä kokonaisuus. Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä urosmainen pää. Miellyttävä ilme. Tyylikäs kaula. Hyvä ylälinja. Hieman niukat, mutta tasapainoiset kulmaukset. Kauniisti kunnostettu karvapeite. Rodunomaiset liikkeet. MAGICSTREAMS’S JUST MY DREAM FI30037/12 s. 14.4.2012 i. Rocbee Quintus e. Rocbee Jambalaya Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani, Kajaanin pallohalli t. Göran Bodegård, Ruotsi NUO ERI2. Trevlig helhet med bra proportioner. Vackert huvud. Bra halsansättning och överlinje. ?? vinkelbalans fram och bak. Kunde ha lite längre steg men i övrigt sunda rörelser. Behöver utveckla lite mer revbenvälvning. Bra svansföring. (1) 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti NUO ERI1. SA Very nice type. Lovely temperament. Lovely coat and condition. Good coat texture. Wellproportioned head. Nice deep muzzles. Nice neck and shoulder. Good topline and tailset. Nice forechest, good spring of ribs. Well-developed hindquarters. Well led down hock. Nice free mover, could be a little tighter at elbow. (1) MAWREDD CHWRAE TEG 23 FI52473/11 s. 12.9.2011 i. Taimere's Allspice e. Mawredd Wit-Wat Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti KÄY EH4. Nice type. Nice overall balance. Correct head and expression. Good earset. Would like a little more length in neck and better lay on shoulder. Good depth of chest, good spring of rib. Well-muscled hindquarters. Could have a little more bend on stifle. When moving would like tighter elbows. When standing would like firmer topline. (1) MAWREDD TACHWEDD FIN47670/03 s. 5.11.2003 i. Hillpark Roller Coaster e. Mawredd Nos Da Näyttelyt: 19.1.2014 Turku, Turun messu- ja kongressikeskus t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa VET EH1. Pienehkö, riittäväluustoinen veteraani. Kevytpiirteinen, ilmeikäs pää. Isot korvat. Hyvä kaula ja selkä. Hieman alas kiinnittynyt häntä. Riittävä rungon syvyys. Riittävästi kulmautunut. Pienet käpälät. Liikkeessä ylälinja painuu. Hyvä karvanlaatu. Ikä näkyy liikkeessä. (1) NESWING AMAZING OFFA'S WALL FI21837/13 s. 25.2.2013 i. Doniol Unwritten Story e. Springline Babyish Girl Näyttelyt: 22.2.2014 Laihia t. Paavo Mattila JUN EH2. Hyvin rakentunut nuori uros. Hieman kapea kallo-osa. Hyvä kaula. Hyvin kehittynyt runko. Hyvin kulmautunut takaa, hieman niukasti edestä. Kyynärpäissä hieman löysyyttä. Eturintaa voisi olla enemmän. Hieman laskeva ylälinja. Erittäin hyvä karvapeite. Hyvä luonne. Esiintyy hieman pentumaisesti. (1) OIKKU FI50466/13 s. 07.09.2013 i. Osku e. Keväthangen Dara Näyttelyt: Rovaniemi, Muurolan koulukeskus 24.05.2014 Tuula Pratt PEN1 KP ROP-Pentu Tasapainoisesti kasvanut ja kehittynyt. Tässä vaiheessa kuono-osa vaikuttaa hieman turhan pitkältä. Hyvä kallo-osa. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä kaula. Riittävästi kulmautunut edestä, polvikulma voisi olla voimakkaampi. Hyvä selkälinja, runko saa vielä täyttyä. Liikkeissä riittävä ulottuvuus. Hyvä hännän kiinnitys. Oikeanlaatuinen turkki. Rovaniemi, Napapiirin messualue 21.06.2014 Zlatko Jojkic, Serbia JUN EH1 Very good size. Correct proportions. Nice typical head. Correct ear set. Correct bite. Elegant, long neck. Strong withers. Strogn top line, but very arched. Correct tail set. Good angulations in front and behind. Chest is in full development process. Needs better fore chest. Excellent quality of coat. Mechanically correct movement. Very good temperament. Needs time to mature. ROCBEE BIG HIT FI41533/11 s. 24.6.2011 i. Don's Power Point e. Rocbertta MH-luonnekuvaus: 17.5.2014 Hausjärvi Kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Suoritettu Osasuoritus 1a Kontakti, tervehtiminen 1b Kontakti, yhteistyö 1c Kontakti, käsittely Tulos 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen 4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta 4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia 24 2a Leikki 1, leikkihalu 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee 2b Leikki 1, tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu 2 Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan 3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko 3a1 Takaa-ajo 1 matkan saalista 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy 3a2 Takaa-ajo 2 saaliille 3b1 Tarttuminen 1 2 Ei tartu, nuuskii saalista 3b2 Tarttuminen 2 3 Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä 4 Aktiviteettitaso toimintoja 5a Etäleikki, kiinnostus 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja 5b Etäleikki, uhka/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 5c Etäleikki, uteliaisuus 1 Ei saavu avustajan luo 5d Etäleikki, leikkihalu 1 Ei osoita kiinnostusta 5e Etäleikki, yhteistyö 1 Ei osoita kiinnostusta 6a Yllätys, pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista 6b Yllätys, puolustus/aggressio 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä 6c Yllätys, uteliaisuus 3 Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä 1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai 6d Yllätys, jäljellejäävä pelko väistämistä 6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin 7a Ääniherkkyys, pelko 2 Kyykistyy ja pysähtyy 2 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja 7b Ääniherkkyys, uteliaisuus houkuttelee koiraa Ääniherkkyys, jäljellejäävä 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai 7c pelko väistämistä Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 3 Osoittaa useita uhkauseleitä 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee 8c Aaveet, pelko paikalta/Pakenee 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun 8d Aaveet, uteliaisuus pois/Ei mene ajoissa Aaveet, kontaktinotto 8e 1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa aaveeseen 9a Leikki 2, leikkihalu 3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee 9b Leikki 2, tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 2 Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen 10 Ampuminen jälkeen välinpitämätön ROCBEE FLY WITH POWER 25 FI14416/12 s. 05.01.2012 i. Don's Ten To One e. Rocbee Sunnydayatshell Näyttelyt: Kerimäki 29.03.2014 Elena Ruskovaara AVO ERI1 SA PU3 Oikeat mittasuhteet. Hyvä luusto. Hiukan jyrkkä lantio. Edessä saisi olla enemmän kulmauksia ja täytettä. Keskiruskeat silmät. Oikea ilme ja hyvä pään malli. Liikkuu tarpeeksi yhdensuuntaisesti keskipitkällä askeleella. Hyvä käytös. ROCBEE HOT SUNSET FI39965/12 s. 12.06.2012 i. Rocbee Flash Gordon e. Boniton Ursula Näyttelyt: Kajaani 11.01.2014 Göran Bondegård, Ruotsi NUO EH3 Kunde vara lite mer maskulin. Är något låg på benen. Trevligt huvud. Något tunn i halsen. Goda vinklar fram och bak. Lite väl kort steg. Något hög svansföring. ROCBEE ICE AGE FI39476/12 s. 14.06.2012 i. Mildfeddyg Loetran e. Rocbertta Näyttelyt: Joensuu 02.02.2014 Tuula Savolainen NUO ERI1 20 kk. Tyyppi erinomainen. Hyvät mittasuhteet. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä pää, tummat silmät. Kuono voisi olla hivenen syvempi. Hyvä rungon tilavuus. Hyvä takaosa. Suorat olkavarret ja ranteet. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Yhdensuuntaiset edestakaisliikkeet, sivuliikkeissä hyvä askel. Hyvä turkki ja hapsut. Tarvitsee lisää itseluottamusta. Tänään hieman varovainen käytös. Jyväskylä 23.02.2014 Joyce O'Connor, Irlanti NUO ERI2 Nice type. Correct coat. Lovely rich red colour. Nice balanced head. Nice dark eye. Moderate length of neck. Good depth of chest. Nice spring of rib. Could be a little firmer in topline. Well musculed hindquarter. Nice free mover. Vaasa Botniahalli 27.04.2014 Wieremiejczyk-Wierzchowska Malgorzata, Puola NUO ERI1 SA Excellent size and type. Very good head. Good neck, topline and front. Very good angulations. Good ribcage. Little too much body. Little bit shy. Excellent movement. Hamina KV 11.05.2014 Leif-Herman Wilberg NUO H Mycket bra typ. Fin storlek och proportioner. Ganska bra huvud. God hals och överlinje. God kropp och vinklar. Litet platta tassar. Fin päls. Goda rörelser. Skulle ha mycket bättre självförtroende. ROCBEE JIMMY DEAN FI48920/12 s. 12.08.2012 i. Don's Power Point e. Rocbee Aurora Borealis Näyttelyt: Kajaani 11.01.2014 Göran Bondegård, Ruotsi KÄY ERI1 SA PU2 SERT VARACA Tilltalande maskulin välutvecklad hund med bra proportioner. Bra huvudtyp. Fina öron. Utmärkta vinklar fram och bak. Mycket bra bröstkorg. Goda rörelser. En trevlig hund. Jyväskylä 23.02.2014 Joyce O'Connor, Irlanti KÄY ERI1 SA Very nice type. Nice overall shape & balance. Correct head proportions. Nice dark eye. Well developed nostrils. Nice length of neck, good depth of chest, nice spring of ribs. Strong musculed hindquarters with good angulations. Nice free mover. Jyväskylä (Korpilahti) 23.03.2014 Paula Heikkinen-Lehkonen KÄY ERI1 Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä pään profiili. Pysty lapa ja olkavarsi. Eturinta saisi olla voimakkaampi. Pitkä lanneosa. Hyvät takakulmaukset. Hieman kaareva selkälinja. Takaliikkeissä pientä epävakautta. Kaunis turkki ja väri. Kerimäki 29.03.2014 Elena Ruskovaara KÄY ERI1 SA PU2 VASERT Erinomainen tyyppi. Oikeailmeinen kaunis pää. Erinomainen täyteläinen runko. Sopivat kulmaukset. Laadukas karva. Riittävään puhtaat liikkeet. Oikea askelpituus. Peitsailee mielellään. 26 Kerimäki 29.03.2014 Elena Ruskovaara KÄY ERI1 SA PU2 VASERT Erinomainen tyyppi. Oikeailmeinen kaunis pää. Erinomainen täyteläinen runko. Sopivat kulmaukset. Laadukas karva. Riittävän puhtaat liikkeet. Oikea askelpituus. Peitsailee mielellään. Polvijärvi 06.04.2014 Pirjo Aaltonen KÄY ERI1 SA PU2 VASERT Mittasuhteiltaan tyypillinen uros. Selvä sukupuolileima. Kaunisilmeinen pää. Hyvät pään linjat. Hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä runko. Tyypillinen karvapeite. Kantaa häntänsä hyvin. Hyvät sivuliikkeet. Pehmeä ylälinja liikkeessä. Tammela 01.06.2014 Vibeke Paulsen, Norja KÄY ERI2 Smart 2 år gammal hane av utmärkt typ. Vackert välskuret huvud. Korrekta öron. Ok. hals, bra rygg. Aningen kort kors. Bra svansansättning. Bra föbröst i substans. Ngt lätt benstomme. Ok. vinklad fram, välvinklad bak. Beväger sig med effektivt sätt från alla håll. Fantastisk pälsstruktur och färg. Sastamala, Karkku 07.06.2014 Julie Revill, Iso-Britannia KÄY EH Balanced young dog. Lacking maturity in this class. Very nice head. Beautiful neck into well laid shoulders. Top line a little straight. Good rib. Nice tail set. Moderate rear angulation. Rear movement erratic. Front ok. Just needs to strengthen all through. Needs more time. ROCBEE JULIUS CESAR FI48917/12 s. 12.08.2012 i. Don's Power Point e. Rocbee Aurora Borealis Näyttelyt: Pyhäjärvi 26.04.2014 Tuula Savolainen NUO ERI1 SA 1v 9kk. Tyyppi erinomainen, hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, joskin otsapengertä voisi olla vähemmän. Hyvät tummat silmät, kaula, ylälinja, takaosa. Riittävästi kulmautunut edestä. Eturintaa tarvitsee lisää. Hyvän pituinen rintakehä. Hieman lyhyt rintalasta. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Kauniisti kannettu häntä. Hyvät yhdensuuntaiset edestakaiset liikkeet. Sivuliikkeissä hyvä askelpituus. Hyvä turkki ja hapsut. ROCBEE KENZO FI51231/12 s. 31.08.2012 i. Hammalgårdens Red N White Dynamite e. Rocbee Elizabeth Näyttelyt: Kajaani 11.01.2014 Göran Bondegård, Ruotsi NUO ERI1 SA VASERT Trevlig helhet med fina proportioner. Vackert huvud. Bra hals och överlinje. Bra benstomme. Bra djup för åldern. Vacker päls. Bra svansföring. Kort men i övrigt korrekt steg. Pyhäjärvi 26.04.2014 Tuula Savolainen AVO ERI1 SA PU3 VASERT 20 kk. Tyyppi erinomainen. Hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Tummat silmät. Hyvä kaula ja ylälinja ja eturinta. Riittävästi kulmautunut edestä. Hieman pehmeät ranteet. Hyvä takaosa. Kauniisti kannettu iloinen häntä. Hieman leveät etuliikkeet. Sivuliikkeessä hyvä askelpituus. Hyvä turkki ja hapsut. Oulu, Äimärautio 18.05.2014 Hans Boelaars, Hollanti AVO ERI1 SA PU1 ROP SERT VARACA Exclusively nice breed type. Excellent size. First class coat & color. Excellent head & details. Really nice front & rear. Sweet soft character. Very sound on the moves. ROCBEE MONTE CRISTO FI55823/12 s. 16.10.2012 i. Rocbee Van Gogh e. Boniton Wanessa Näyttelyt: Kajaani 11.01.2014 Göran Bondegård, Ruotsi JUN EH1 Maskulin. Ger något högt allmänt intryck och kunde ha bättre bröstkorgsvälvning. Rätt brant i överarmen. Önskar lite mer vinklar i bakstället. Trevligt huvud och uttryck. Något kort steg. Kalajoki, Kalajoen hiihtomaja 03.05.2014 Jouko Leiviskä NUO H 27 Kookas. Mittasuhteiltaan turhan pitkähkö pitkähkön lanneosan vuoksi. Hyvä kaula. Suorahkot lavat häiritsevät ylälinjaa. Lyhyehkö olkavarren vuoksi avoimet kyynärpäät. Reisi voisi olla leveämpi ja kintereet matalammat. Muuten hyvä pää. Huulet & kaulanahka voisivat olla tiiviimmät. Hyvänlaatuinen turkki. Köyristää selkäänsä liikkeessä ja saisi kantaa ryhtinsä paremmin. Hyvin esitetty. Oulu, Äimärautio 18.05.2014 Hans Boelaars, Hollanti AVO H Very oversized male, with very nice coat & color. Long elegant body. Not really compact. Heavy masculine head. Nice ear, eye, bite. Straight front & rear. Not relaxed topline. Happy in the move. Rovaniemi, Muurolan koulukeskus 24.05.2014 Tuula Pratt AVO ERI2 Hyväraaminen uros, jolla kauniit päänlinjat. Hieman lyhyt kaula. Riittävästi kulmautunut, vankkaluustoiset raajat. Hyvä rintakehän syvyys, mutta täyteläisyys puuttuu vielä. Yhdensuuntainen liike, voisi olla enemmän ulottuvuutta askeleella. Oikealaatuinen turkki, kaunis väritys. Rovaniemi, Napapiirin messualue 21.06.2014 Zlatko Jojkic, Serbia AVO ERI2 A bit strong male. Correct proportions. Typical head with nice expression. Long, strong neck. Correct topline and tailset. Well developed chest. A bit straight upper arm. Very well angulated hindquarters. Mechanically correct movement. Nice quality of coat. Very good colour. ROCBEE MR BEAN FI55827/12 s. Rocbee Van Gogh e. Boniton Wanessa Näyttelyt: Kouvola 01.03.2014 Tuula Savolainen JUN EH2 (Ei KoiraNetissä?) 16 kk vanha. Hyvät mittasuhteet. Hyvä ryhti. Oikealinjainen pää, jossa hyvä pituus. Tummat silmät. Hyvä kaula ja ylälinja. Tilava runko ikään nähden. Hyvä takaosa. Suorahkot olkavarret. Liikkeessä tänään antaa takakorkean vaikutelman. Sivuaskel saisi olla tehokkaampi. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Hyvä turkki ja hapsut. Pertunmaa 12.04.2014 Reia Leikola-Walden JUN EH2 Mittasuhteiltaan oikea, sopivan vahva uros. Oikealinjainen vielä kapea pää. Suussa jäljellä maitohampaita. Hyvä kaula. Toivoisin paremmin kulmautuneen etuosan ja täyteläisemmän eturinnan. Sopiva rungon tilavuus. Hieman luisu lantio. Askelmitta voisi olla pidempi. Kannukset takana. Kaipaa kovasti kehätottumusta. Oikea turkin laatu. Lahti KV 26.04.2014 Jari Partanen NUO ERI1 Kaunis kokonaisuus, mutta kovin vallaton käytös. Päänlinjat voisivat olla yhdensuuntaiset, mutta hyvät mittasuhteet. Toivoisin lempeämmän ilmeen. Erinomainen kaula ja ylälinja. Lupaava eturinta ja rintakehä. Hyvä lanne ja lantio. Kaunis koira, joka tarvitsee näyttelykoulutusta. Upea turkki. Forssa, Mustiala 28.06.2014 Matti Luoso NUO ERI1 Erittäin hyväntyyppinen, sopivankokoinen uros, jolla hyvä pää. Purenta ok. Hyvä silmien väri. Hyvä kaula. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Etukulmaus saisi olla parempi ja eturinta ja runko saavat vielä kehittyä. Sopiva polvikulma. Hyvä hännänasento. Etuliikkeet saavat vielä kiinteytyä. Hyvä käytös. ROCBEE OSCAR WILD FI17483/13 s. 01-02-2013 i. Don's Power Point e. Rocbee Sunnydayatshell Näyttelyt: Pyhäjärvi, Inmet Areena 26.04.2014 Tuula Savolainen JUN ERI1 SA PU1 VSP SERT 14 kk. Tyyppi erinomainen. Hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Tummat silmät. Hyvä kaula ja ylälinja. Kauniisti kannettu häntä. Hyvä takaosa. Hieman suorat olkavarret. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Liikkuu tasapainoisesti hyvällä askeleella. Hyvä turkki ja hapsut. Oulu, Äimärautio 18.05.2014 Hans Boelaars, Hollanti JUN ERI1 SA PU2 VASERT Excellent type & size. 1st class coat & colour. Nice markings. Compact body. Pleasing head. 28 Correct details. Excellent front & rear. Happy character. Moves well. ROCBEE PEACOCK FI33304/13 s. 14.05.2013 i. Twitters Blush Damask e. Rocbee Waikiki Näyttelyt: Kajaani 11.01.2014 Göran Bondegård, Ruotsi PEN3 Maskulin valp. Lite lång i kroppen. Trevligt huvud. Lite rak i överarmen. God benstomme. Något hög svansföring. ROCBEE QUAINT TREASURE FIN29386/06 s. 27.04.2006 i. Geltman's General e. Rocbee Juliana Näyttelyt: Sastamala, Karkku 07.06.2014 Graham Osborne, Iso-Britannia VET ERI2 SA Nice outline. Correct head, eye shape and colour, good shoulders, correct bone and feet, sufficient rib, strongly coupled, nicely shaped rear courses, correctly set tail, good top line, correct coat, lazy movement. ROCBEE PORCHE FI33306/13 s. 14.05.2013 i. Twitters Blush Damask e. Rocbee Waikiki Näyttelyt: Jyväskylä 23.02.2014 Joyce O'Connor, Irlanti JUN ERI3 Nice head & expression. Good ear placement & carriage. Nice strong muzzle. Good clean neck. Nice neck & shoulder. Good topline & tailset. Good depth of chest. Well developed hindquarters. Could have a little more angulation. Nice front movement, would like a little more drive. ROMEO FI29679/12 s. 20.4.2012 i. Red And White’s Mercury In The Sky e. Sparklecreaks Ice Queen Näyttelyt: Järvenpää 24.05.2014 Lena Rollmar, Ruotsi KÄY EH1 Hane av mycket god typ. Ger aningen oroligt intryck. Bra hals & rygg. Faller i korset. Ganska öppna vinklar. Rör sig med lätt steg. Bra kvalitet på päls. Behöver mera självförtroende i ringen. MH-luonnekuvaus: 17.5.2014 Hausjärvi Kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Suoritettu 1a 1b 1c 2a 2b Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Tulos 2 Välttää kontaktia, väistää 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 2 Väistää tai hakee tukea ohjaajasta 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen 4 Tarttuu heti koko suulla 3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu 2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu uudestaan/Korjailee otetta 3a1 Takaa-ajo 1 1 Ei aloita 3a2 Takaa-ajo 2 2 Aloittaa, mutta keskeyttää 3b1 Tarttuminen 1 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 3b2 Tarttuminen 2 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä 4 Aktiviteettitaso toimintoja 5a Etäleikki, kiinnostus 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja 29 5b 5c 5d 5e 6a 6b Etäleikki, uhka/aggressio Etäleikki, uteliaisuus Etäleikki, leikkihalu Etäleikki, yhteistyö Yllätys, pelko Yllätys, puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 2 Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo 1 Ei osoita kiinnostusta 1 Ei osoita kiinnostusta 4 Pakenee enintään 5 metriä 1 Ei osoita uhkauseleitä 1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene 6c Yllätys, uteliaisuus ajoissa 4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintää kahdella 6d Yllätys, jäljellejäävä pelko ohituskerralla 2 Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä 6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus ohituskerralla 7a Ääniherkkyys, pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan 4 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt 7b Ääniherkkyys, uteliaisuus puoliväliin Ääniherkkyys, jäljellejäävä 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai 7c pelko väistämistä Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 2 Katselee aaveita silloin tällöin 2 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä 8c Aaveet, pelko välimatkanottoa 2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja 8d Aaveet, uteliaisuus houkuttelee koiraa 2 Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, mutta ei vastaa 8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen siihen 9a Leikki 2, leikkihalu 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen 9b Leikki 2, tarttuminen 4 Tarttuu heti koko suulla 1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin 10 Ampuminen välinpitämätön STANDARD-BEARER ARCHER OF THE QUEEN FI39143/13 s. 25.05.2013 i. Eirian Freyr e. Standard-Bearer Moulin Rouge Näyttelyt: Kajaani 11.01.2014 Göran Bodegård, Ruotsi PEN4 Bra proportion, höjd och längd. Något kort hals. Lite trång bak. Något armbågsvid. Marktrång fram. Bra steglängd. Något hög svans. Jyväskylä 23.02.2014 Joyce O'Connor, Irlanti PEN2 Correct temperament. Nice broad scull, good foreface. Nice dark eye. Well developed nostrils. Could have a little more length of neck & slightly better lay of shoulder. Good topline & tailset. Good depth of chest. Could have a little more spring of ribs. Free mover, could be a little tighter at elbow. Pyhäjärvi, Inmet Areena 26.04.2014 Tuula Savolainen JUN ERI4 10 kk. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää joskin kuono saa vielä vahvistua. Tummat silmät. Eturintaa 30 tarvitsee lisää. Hieman suorat olkavarret. Hyvä takaosa. Hyvä luusto ja käpälät. Hyvä turkki ja hapsut. Kauniisti kannettu häntä. Takaliikkeet vielä kapeat. Sivuliikkeessä reipas askel. Oulu, Äimärautio 18.05.2014 Hans Boelaars, Hollanti JUN EH2 Not really excellent breed type. Slightly leggy. Up to maximum size. Pleasing colour & coat. Nice head. Slightly small eye. Correct bite. Front & rear ok. but needs to be more compact. Moves ok. Sastamala, Karkku 07.06.2014 Julie Revill, Iso-Britannia JUN EH Nice outline. Head a little fine. I would like to see a little more length of neck. Good forechest. Good rib for age. Rear angulation moderate as it should be. A little light in bone. Movement erratic. He has lot of maturing to do. STANDARD-BEARER ATLANTIS FI39141/13 s. 25.05.2013 i. Eirian Freyr e. Standard-Bearer Moulin Rouge Näyttelyt: Kajaani 11.01.2014 Göran Bodegård, Ruotsi PEN Bra proportioner. Något kort hals. Bra konstruktion i fronten men lite armbågsvid. Något kort och brant kors. Bra steglängd. Bra svanshållning. Lite bred i förbröstet. Jyväskylä 23.02.2014 Joyce O'Connor, Irlanti PEN1 KP ROP pentu Lovely temperament. Very nice overall balance. Correct head & expression. Nice dark eye. Nice neck & shoulder. Nice depth of chest. Nice spring of ribs. Well developed hindquarters. Nice free mover. Pyhäjärvi, Inmet Areena 26.04.2014 Tuula Savolainen JUN ERI3 10 kk. Tyyppi erinomainen. Hyvät mittasuhteet. Oikealinjainen pää. Hyvä kuonon vahvuus. Tummat silmät. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman luisu lantio. Hyvä etuosa. Riittävästi kulmautunut takaa. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Hieman leveät etuliikkeet. Sivuliikkeessä tehokas askel. Hyvä häntä, turkki ja hapsut. Tampere, Messu- ja urheilukeskus 03.05.2014 Christian Geelmuyden, Norja JUN ERI3 Välproportionerad, maskulint huvud med ganska bra längd. Snyggt uttryck, tillräckligt hals. Välkroppad för sin ålder, men kunde ha aningen bättre förbröst, tillräckligt vinklad runtom, bra stomme. Rör sig bra från sidan, något brett fram. Joensuu 17.05.2014 Viveca Lahokoski JUN EH2 Miellyttävä, hieman matalaraajaisen vaikutelman antava pieni uros, jolla kuitenkin kokoonsa nähden sopiva vahvuus. Pää voisi olla maskuliinisempi. Hyvä kaula, rodunomainen selkälinja. Erinomainen turkin laatu. Riittävät takakulmaukset. Yhdensuuntaiset mutta kapeat takaliikkeet, edestä vielä melko leveät. Sastamala, Karkku 07.06.2014 Julie Revill, Iso-Britannia JUN EH Pleasant head, good teeth. Presents a very nice outline but for a male I found him a little light in bone. However at 1 year he has time to strengthen. Lovely rib for age. Good rear angulation. Very balanced young dog but his movement lets him down at the present. Nice temperament. STANDARD-BEARER CAESAR FI22988/12 s. 02.01.2012 i. Eirian Freyr e. Standard-Bearer Urban Legend Näyttelyt: Jyväskylä 23.02.2014 Joyce O'Connor, Irlanti AVO ERI1 SA PU4 VASERT Lovely happy temperament. Nice balanced head. Nice length of neck. Nice forechest, good spring of ribs. Good topline & tailset. Well developed hind quarters. In good coat & condition. Nice free mover, but would like tighter front. Tampere, Messu- ja urheilukeskus 03.05.2014 Christian Geelmuyden, Norja KÄY ERI2 Bra proportioner, maskulint huvud av tillräcklig längd, gott uttryck. Välkroppad med tillräckligt förbröst. Aningen svag vid dippen och ryggen i stående. Välvinklad bak, tillräckligt fram. Rör sig aningen brett fram, ok. från sidan. Aningen glad svans. Maalahti Pixne 04.05.2014 Annika Ulltveit-Moe, Ruotsi AVO ERI1 SA PU3 VASERT Fin i modellen, välformat hund, litet stora öron, mycket bra halslänge och rygg, står med litet veka 31 mellanhänder, mycket fin pälskondition, ? lår, litet stolt över sin svans, rör sig aktivt. Sastamala, Karkku 07.06.2014 Julie Revill KÄY EH4 Nice outline on this dog if a little long for my taste. Head could be slightly more masculine. Good lay back of shoulder, upper arm a little steep. Good rib. Lovely top line. Gives impression of over angulation. Movement ok. Nice temperament. STANDARD-BEARER CAPTAIN JACK PIRATE FI22986/12 s. 02.01.2012 i. Eirian Freyr e. Standard-Bearer Urban Legend Näyttelyt: Parkano 01.02.2014 Leila Kärkäs KÄY ERI1, SA, PU1 VSP SERT FI MVA Tyypiltään erinomainen, aavistuksen syvä kallo, mutta muuten erinomainen pää. Kaunis ilme, hyvä pään vahvuus, sopiva otsapenger. Kaunis kaula, joka kiinnittyy hyvin. Pehmeyttä ylälinjassa. Hieman lyhyt lantio. Olkavarsi saisi olla viistompi ja kyynärpäät tiiviimmin rungossa. Hyvä runko ja eturinta. Liikkuu hyvin, edessä löysyyttä. Hyvä karva ja käytös. Jyväskylä 23.02.2014 Joyce O'Connor, Irlanti KÄY ERI2 Very nice temperament. Nice head proportions. Deep muzzle. Good ear carriage. Nice length of neck. Good fore chest, good depth of chest. Little long in loin. Top line better when moving, when standing could be firmer. Well developed hind quarters. Nice angulations. Moved freely, could be tighter in front. Tampere, Messu- ja urheilukeskus 03.05.2014 Christian Geelmuyden, Norja VAL ERI3 SA PU3 Utmärkt modell, riktigt snygg hund, långsträckt och väl meislad. Bra överlinje. 2 1/2 år och kroppen fortfarande i utveckling. Tillräckligt samlad i länden. Välvinklad bak, tillräckligt fram, rör sig väl från alla håll. Maalahti Pixne 04.05.2014 Annika Ulltveit-Moe, Ruotsi VAL ERI1 SA PU1 ROP Välskuret huvud, utmärkt kropp, mycket bra hals och överlinje, mycket bra stomme, lår och muskulatur, utmärkt pälskondition, rör sig aktivt, litet lös framifrån. Sastamala, Karkku 07.06.2014 Julie Revill, Iso-Britannia VAL ERI4 Perfect outline of this dog. Pleasant head & expression. Lovely length of neck, excellent shoulders with good lay back. Good fore chest & upper arm. Enough rib, well coupled. Excellent stifles. Moved well both ways. Lovely temperament. Found this dog very typical of the breed. TIMRA'S MASTER MIND FI34898/13 s. 28.03.2014 i. Welford's Harrington Hall e. Don's Female Speaker Näyttelyt: Helsinki, Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus 10.05.2014 Kari Granaas Hansen, Norja JUN ERI1 SA PU2 SERT Vacker hane med trevlig huvud och uttryck, utmärkta proportioner, mycket väl muskulerad. Utmärkt benstomme och vinkling. Rör sig med utmärkt steg bak, kunde vara fastare i fronten. Utmärkt päls. ROP-juniori. Tammela 01.06.2014 Vibeke Paulsen, Norja JUN ERI4 SA 14 månader av utmärkt typ. Maskulint huvud. Mörka ögon. Ok. Hals. Stark rygg. Aningen kort kors. Bra svanssättning. Något grunt förbröst. Välkroppad för sin ålder. Ok.vinklad fram. Väl vinklad bak. Härlig lårbredde. Fina proportioner. Beväger sig med något korta framsteg, ok. bak. Bra päls och färg. Sastamala, Karkku 07.06.2014 Julie Revill, Iso-Britannia JUN ERI I like this dog a lot. However he was very difficult to assess, not staying instead to lay down. Nice male head. Beautiful lay of shoulder & good fore chest. Sufficient ribs, short coupled. Good moderate rear angulation. Well boned. Personally I would prefer less ticking. Despite his behaviour I like him a lot. Lohja, Rantakenttä 08.06.2014 Tanya Ahlman-Stockmari JUN ERI1 SA PU1 ROP SERT Erinomaista rotutyyppiä oleva hyvänkokoinen uros. Erinomainen pää ja ilme. Vahva raajaluusto. 32 Hyvin rakentunut edestä. Oikein kannetut oikeanmuotoiset korvat. Liikkuu hyvin. Kaunis karvapeite. Oikea hännän kanto liikkeessä. Forssa, Mustiala 28.06.2014 Matti Luoso JUN ERI1 SA PU3 SERT Erittäin hyväntyyppinen junioriuros. Hyvä pään malli. Selvä otsapenger. Oikea purenta. Hyvä silmien väri. Sopiva kaulan pituus. Hyvä luusto ja käpälät. Eturinta ja runko saavat vielä kehittyä. Sopivat kulmaukset. Hyvä hännän asento. Liikkuu hyvin. Mukava käytös. TWITTERS ALEGRETTO FI32084/09 s. 16.05.2009 i. Doniol Show Must Go On e. Twitters Big-Flower Näyttelyt: Jämijärvi 22.03.2014 Paula Rekiranta VAL EH2 Kookas, tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen uros, jonka voimakkaasti laineikas karvapeite tänään häiritsee yleisvaikutelmaa. Urosmainen pää. Hyvä ilme. Vahva kaula. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Hyvä raajaluusto. Hyvä runko. Rodunomaiset liikkeet. Palkintosija karvapeitteen kunnon vuoksi. Vaasa Botniahalli 27.04.2014 Wieremiejczyk-Wierzchowska Malgorzata, Puola VAL ERI2 SA PU2 VARACA Excellent size and type. Beautiful masculine head. Very good neck, topline. Good front. Very good long ribcage and deep long chest. Would like to have better hindangulations and more marked hocks. Excellent movement. TWITTERS BLUSH DAMASK FI20282/08 s. 27.02.2008 i. Benchmark Jest Cymro e. Twitters Big-Dream Näyttelyt: Kajaani 11.01.2014 Göran Bodegård, Ruotsi VAL ERI2 SA PU3 Vacker hund med utmärkta linjer & proportioner. Något mycket vågig päls stör linjerna en aning. Vackert huvud. Vällagd skuldra. Bra vinkelbalans fram och bak. Något hög svansföring. Effektivt men aningen kort steg. Rovaniemi 21.06.2014 Jojkic Zlatko, Serbia VAL ERI1 SA PU2 CACIB Very good size and presentation. Has a lot of temperament. Very nice head with lovely expression. Correct earset. Strong neck. Correct topline and tailset. Chest and prechest can be better developed. Excellent angulations in hindquarters. Upperarm a bit straight. Good quality of coat. ... correct movement. Nice behavior. TWITTERS BOWL OF BEAUTY FI20282/08 s. 27.02.2008 i. Benchmark Jest Cymro e. Twitters Big-Dream Näyttelyt: Sastamala Karkku 07.06.2014 Julie Revill, Iso-Britannia KÄY ERI3 Love this dog. I wonder if he has some close English ancestors. Beautiful outline. Lovely male head. Crouping slightly at b. Good lay of shoulder, nice fore chest. Well ribbed. Excellent couplings & rear angulation. Carried his tail very well. Sad to say that the bite isn't perfect. Movement ok. WESTAWAY RIGHT ON FOR DON'S FI36712/08 s. 18.09.2007 i. Chateau Climens Av Vettin e. Cleavehill Princess Patsy Näyttelyt: Jyväskylä 23.02.2014 Joyce O'Connor, Irlanti VAL ERI 3 SA Very nice type. Lovely temperament. Nice overall size & balance. Nice masculine head, good expression. Nice neck & shoulder. Good topline & tailset. Nice spring of rib. Well musculed hindquarters. Moves freely, but would like tighter front. Jämijärvi 22.03.2014 Paula Rekiranta AVO ERI1 SA PU3 Tasapainoinen, tyypiltään erinomainen uros. Vahva urosmainen pää. Hyvä ilme. Hyvä kaula. Pystyt lavat. Suora olkavarsi. Hyvä rintakehä & runko. Riittävästi kulmautunut takaa. Hieman korkea kinner. Karvapeite ok. Liikkuu hyvin. 33 Ylistaro 19.04.2014 Paavo Mattila AVO ERI1 SA PU3 Kaunis hyvinrakentunut uros. Otsapenger voisi olla hieman selvempi. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko. Kulmauksia voisi olla hieman enemmän. Erittäin hyvä karvapeite. Eturintaa saisi olla enemmän. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös. Vaasa, Botniahalli 27.04.2014 Malgorzata Wieremiejczyk-Wierzchowska, Puola AVO ERI1 SA Excellent size and type. Very good neck. Very good top line and chest. Would like him little more fore chest and more angulations in front. Little bit loose elbows. Little bit short rib cage. Good hind angulations. Very good bones. Excellent expression. In general good movements. Tampere, Messu- ja urheilukeskus 03.05.2014 Christian Geelmuyden, Norja AVO ERI1 Bra storlek och proportioner. Maskulint huvud med ganska bra längd. Tillräckligt utmeislat runt ögonen och tillräckligt markerat stopp. Välkroppad. Tillräckligt vinklad bak, tenderlik rak fram och rör sig brett framifrån, men visar upp sig från sidan med långa välbalanserade steg. Helsinki, Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus 10.05.2014 Kari Granaas-Hansen, Norja VAL ERI2 SA PU3 VARACA Mycket trevlig hane. Vackert huvud och uttryck. Utmärkt kropp och proportioner. Normalt vinklad. Rör sig med bra steg. God päls. Järvenpää 24.05.2014 Lena Rollmar, Ruotsi VAL ERI1 SA PU2 Trevlig hane. Väl balanserad. Utmärkt uttryck. Stark överlinje. Utmärkta ben och tassar, stomme och bröstkorg. Visar glädje i sin rörelse. Fin steglängd. Bra päls och välpresenterad. Tammela 01.06.2014 Vibeke Paulsen, Norja VAL ERI2 SA PU4 6 år gammal hane av utmärkt typ. Välskuret maskulint huvud. Härlig hals och rygglinje. Bra kors och svansansättning. Ok. förbröst. Välkroppad. Ok. vinklad fram och bak. Härliga proportioner. Beväger sig effektivt och fin flytt sett från alla håll. Fantastisk vacker färg, men har en något grov pälsstruktur. Trevlig temperatur. Sastamala, Karkku 07.06.2014 Julie Revill, Iso-Britannia VAL EH A littel broad for skull for my taste. Lacks both front & rear angulation. Good ribbing. Nice tail set. Moves ok. Rovaniemi, Napapiirin messualue 21.06.2014 Zlatko Jojkic, Serbia VAL ERI2 SA Correct nice size. Well developed male. Slightly long in body. Correct head. Strong neck. Good top line. Could be a bit stronger in withers and back. Well developed chest. Could have more fore chest. Very correct angulation. Moves correctly. Good quality of coat. Very good temperament. Pori 29.06.2014 Rune Fagerström VAL ERI1 SA PU1 VSP CACIB 6 v, erinomainen koko. Hyvät mittasuhteet. Hyvät pään linjat, kauniit silmät. Erinomainen kaula. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä runko, lihaksikkaat reidet, erinomainen luusto. Hyvät käpälät. Kaunis väri. Hieman löysyyttä kyynärpäissä, muuten liikkuu hyvin. WILD FELLOW'S ROYAL MYSTIC FIN33938/08 s. 22.05.2014 i. Benchmark Jest Cymro e. Rocbee O'Thelma Näyttelyt: Maalahti Pixne 04.05.2014 Annika Ulltveit-Moe, Ruotsi KÄY EH2 Ganska stor och kraftig, maskulin hund, rak överarm. Litet platta tassar, ? kropp och muskler, brant kors, riktig päls, ger ett litet tungt uttryck i rörelser, lös framifrån. Seinäjoki, Nurmo 10.05.2014 Markku Kipinä KÄY H Maskuliininen, vahvaluustoinen, hieman pitkärunkoinen uros, hyvä takaosa & häntä, avoimesti kulmautunut edestä, pitkä rintakehä, pitkä lanne, pitkälinjainen pää, hyvä purenta, pyöreät silmät pilaavat ilmettä, pehmeähkö turkki, epätyypillinen luonne, saisi esiintyä itsevarmemmin ja iloisemmmin. Rauma, Lähdepellon Urheilualue 17.05.2014 Beata Petkevica, Latvia KÄY ERI1 6 years old, attractive boy, good proportions of head, correct pigmentation, correct ears, top line and loin, beautiful colour and coat condition, prefer see more working temperament, correct movement. 34 WILD FELLOW'S SIBELIUS FI59627/12 s. 17.11.2012 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Wild Fellow's My Fair Lady Näyttelyt: Joensuu 02.02.2014 Tuula Savolainen JUN ERI3 N. 1v. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, tummat silmät. Rungoltaan vielä kesken kehityksen. Kapeahko. Hyvä eturinta. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Hieman suorat olkavarret. Hyvä takaosa. Liikkuu hyvällä askeleella tasapainoisesti. Innokas esiintyjä. Ylälinja seistessä saisi olla vakaampi. Hyvä turkki ja hapsut. Kerimäki 29.03.2014 Elena Ruskovaara JUN H Solakka, vielä rungoltaan kehittymätön uros, jonka ylälinja köyristyy lanneosasta ja etuosa on kovin täyttymätön. Hyvä pää ja ilme. Sopivat takakulmaukset. Ajoittain korkea häntä. Liikkuu sidotusti edestä ja vähän kapeasti takaa. Sopiva luusto. Avoin käytös. Joensuu 17.05.2014 Viveca Lahokoski KÄY EH1 Erittäin hyväntyyppinen 1 1/2-vuotias, vielä kovin kesken kehityksen oleva nuori uros. Oikein kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula, mutta tässä vaiheessa hieman laskeva selkälinja ja kuroutuva vatsalinja. Riittävä eturinta. Voimakkaat takakulmaukset. Liikkuu terhakkaasti sivusta, mutta askelpituudessa tulisi olla ulottuvampi. Miellyttävä käytös. Joensuu 18.05.2014 Tuus van Andrichem Boogaert-Kwint, Hollanti KÄY EH1 Masculine head. Could do with a little more width of skull. Would prefer longer neck. Top line a little slooping. Good ribs and hind quarters. Nice bone and feet. Love his wiggle. Movement needs to tighten. WILD FELLOW'S SINFONIA FI59629/12 s. 17.11.2012 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Wild Fellow's My Fair Lady Näyttelyt: Pello 15.02.2014 Tiina Illukka JUN ERI1 Erittäin kaunislinjainen nuori uros. Vielä kapea. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen ylälinja. Hyvät kulmaukset ja luusto. Rintakehä vielä kapea. Kaunis karva. Taipumus peitsaamiseen. Mutta liikkuu hyvin. Laihia 22.02.2014 Paavo Mattila JUN ERI1 SA PU3 Erinomainen nuori uros. Hyvänmallinen pää. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko. Sopivasti kulmautuneet raajat. Erittäin hyvälaatuinen karva. Saisi liikkua pitemmällä askeleella. Miellyttävä käytös. Pyhäjärvi, Inmet areena 26.04.2014 Tuula Savolainen JUN ERI2 17 kk. Ryhdikäs nuori uros. Hyvä pää. Vahva kuono. Silmät saavat tummua. Hyvä eturinta. Oikeamuotoinen vielä kevyt runko. Suorahkot olkavarret. Hyvä takaosa. Yhdensuuntaiset edestakaiset liikkeet. Sivuliikkeessä reipas askel. Hyvin kannettu häntä. Hyvä turkki ja hapsut. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Ihannekokoa suurempi. Kalajoki, Kalajoen hiihtomaja 03.05.2014 Jouko Leiviskä JUN ERI1 SA PU2 SERT Lupaava. Erinomaiset mittasuhteet omaava. Kaunis kaula & ylälinja. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Erinomainen luusto. Ikäisekseen riittävä reisi. Hieman korkeat kintereet. Hyvin kiinnittynyt häntä. Erinomainen turkin laatu. Hyvä kuono-osa, hieman voimakas kallo. Liikkuu hyvällä askeleella edestä, riittävällä takaa. Seinäjoki, Nurmo 10.05.2014 Markku Kipinä JUN ERI1 Vielä hieman ilmavan vaikutelman antava kokonaisuus, etuasentoiset lavat, voimakkaammin kulmautunut takaosa, maskuliininen pää, pyöreät silmät, hyvä purenta, seistessä laskeva ylälinja, hyvä turkki, hyvä luonne, liikkuu riittävällä askelpituudella, hyvä häntä. Oulu, Äimärautio 18.05.2014 Hans Boelaars, Hollanti NUO H Over-sized young male. Way over 50 cm. Leggy and short in body. Not really compact. Nice coat & colour. Pleasing head. Correct ear, eye, bite. Not really free character. Front & rear ok. Moves with plenty of speed. 35 Rovaniemi, Muurolan koulukeskus 24.05.2014 Tuula Pratt NUO ERI1 Ääriviivoiltaan hyvä. Kaunis pään muoto, voisi olla hieman tummemmat silmät. Hyvä kaula ja lapa. Runko saa vielä täyteläistyä ja eturinta kehittyä. Erinomainen luusto, niukat takakulmaukset. Yhdensuuntaiset liikkeet. Riittävä askelpituus. Kaunis väri. Rovaniemi, Napapiirin messualue 21.06.2014 Zlatko Jojkic, Serbia NUO ERI1 SA PU4 VASERT Very correct proportions. Very nicely developed for the age. Nice, typical head. Correct ear set. Strong, long neck. Correct top line. Correct angulations in all quarters. Could have better developed fore chest. Excellent quality of coat. Mechanically correct movement. Good temperament. Nice presentation and behaviour. WILD FELLOW'S WOODPECKER FI15472/12 s. 05.01.2012 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Rocbee O'Thelma Näyttelyt: Kouvola 01.03.2014 Tuula Savolainen KÄY ERI1 2-vuotias uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hieman jännittää esiintymistä. Hyvä pää, pyöreähköt silmät. Hyvä ylälinja. Hyvä rungon tilavuus. Erinomainen etuosa. Hyvin kulmautunut takaa. Takaliikkeissä kapeutta. Etuliikkeet hieman leveät. Liikkuu sivulta hyvin. Hieman niukka turkki, hyvät hapsut. Tarvitsee itsevarmuutta. Loviisa, Jäähalli 20.04.2014 Viveca Lahokoski KÄY EH1 Erittäin hyvän tyyppinen, kovin kuivassa kunnossa oleva uros. Hyvä kuono-osa ja huulilinja, mutta hieman korostunut otsapenger. Erinomainen kaula. Melko kapea ja kehittymätön rintakehä ikäisekseen. Hyvä luusto. Suorat eturaajat. Riittävä takakulmaukset. Liikkuu melko kapeasti takaa ja hieman löysästi edestä. Koira jännitti kovasti tänään kehässä oloa, eikä oikein pysty rentoutumaan. Hamina KV 11.05.2014 Leif-Herman Wiberg KÄY EH2 Mycket bra typ, medelstor, litet långställd. Välformat maskulint huvud. Litet kleen underkäke. God hals och överlinje. Moderate vinklad. Litet flat bröstkorg. Litet platta tassar, god päls. Rör sig med litet hektiska rörelser. Låter hantering, men ej helt comfortable i ringen. Kotka 14.06.2014 Arja Koskelo KÄY ERI1 Erinomainen tyyppi. Vahva urosmainen pää, joskin hieman luisu kallo ja silmät saisivat olla tummemmat. Hyvä kaula, vahva luusto. Hyvin kehittynyt runko ja oikeat mittasuhteet. Erinomaiset etu- ja takaliikkeet. Sivuliikkeissä vielä hieman jännittyneisyyttä. Kaipaa kehätottumusta. Erinomaisessa näyttelykunnossa. WILD VENTURE DES VAURIENNES FI18924/13 s. 08.11.2012 i. Glenbrows Picture This e. Wild Ride Des Vauriennes Näyttelyt: Parkano 01.02.2014 Leila Kärkäs JUN ERI1 SA PU2 VASERT Hyvät mittasuhteet omaava uros, jolla erittäin kaunis pää ja ilme. Hyvänkokoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä raajarakenne ja luusto. Rintakehä ja eturinta vielä kesken kehityksen. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvä karva. Jämijärvi 22.03.2014 Paula Rekiranta JUN EH2 Kookas nuori uros, jolla kauniit ääriviivat, mutta vielä kovin kapea runko. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula. Tasapainoisesti kulmautuneet hyväluustoiset raajat. Vielä hieman litteä rintakehä. Kaunis karvapeite. Liikkeessä hyvä askelpituus. Miellyttävä käytös. Laitila 19.04.2014 Riitta Niemelä JUN ERI2 17 kk, hyvät mittasuhteet. Kaunis uroksen pää, hyvä kaula ja selkälinja. Hyvä rintakehän pituus, eturinta ja runko saavat iän myötä vielä täyttyä. Kokoon sopiva raajaluusto. Riittävästi kulmautunut, hieman lyhyt ja pysty lantio. Yhdensuuntaiset liikkeet. Takaliike saisi olla ulottuvampi. Miellyttävä iloinen käytös. Vaasa, Botniahalli 27.04.2014 Malgorzata Wieremiejczyk-Wierzchowska, Puola JUN ERI1 36 SA PU3 SERT Very elegant. Excellent formed. Beautiful head. Very good neck. Would like bit stronger top line. Would like him more fore chest. Excellent rib cage. Good angulations. Good mover. Very good temperament. Maalahti, Pixne 04.05.2014 Annika Ulltveit-Moe, Ruotsi JUN ERI2 SA PU4 Väl könspräglad i huvudet, som är välmeislat, bra bröstkorg, kraftiga ben, välmusklat lår, något framskjuten skuldra, mycket bra päls i färg, rör sig väl från sidan. Pori 29.06.2014 Rune Fagerström NUO ERI1 20 kk. Hyvä koko. Oikeat uroksen mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Kallo ei saa tulla syvemmäksi. Hyvät silmät ja ilme. Hyvä kaula. Pysty olkavarsi. Riittävä rinnan syvyys. Sopivat kulmaukset. Erinomainen luusto. Käpälät ok. Hyvä väri ja karva. Voisi liikkua tehokkaammin. 37 Nartut: BENCHMARK GIVE ME A KISS FI48557/12 s. 11.8.2012 i. Don’s Pomp And Circumstance e. Hammalgårdens Back To Stay Näyttelyt: 19.1.2014 Turku (Turun messu- ja kongressikeskus) t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa NUO ERI1. SA PN3 VASERT Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä koko + luusto. Kaunisilmeinen, mittasuhteiltaan oikea nartun pää. Hyvät korvat. Tasapainoinen ylälinja. Hyvä hännän asento. Hyvä rinnan muoto ja syvyys. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvin takaa, edestä hieman leveästi. Erinomainen sivuliike. Hyvä karvanlaatu. (1) BENCHMARK HERE I AM FI27442/13 s. 11.4.2013 i. Benchmark Jest Cymro e. Hammalgårdens Back To Stay Näyttelyt: 19.1.2014 Turku (Turun messu- ja kongressikeskus) t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa JUN ERI2. SA Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä koko + luusto. Kaunisilmeinen nartun pää. Hyväasentoiset, hieman kookkaat korvat. Hyvä kaulan kaari. Hyvä hännänkiinnitys. Voimakkaasti kaartuva häntä. Hyvä rungon syvyys. Hyvin kulmautunut. Liikkuu tasapainoisesti. Hyvä karvanlaatu. (1) BENCHMARK ISSUE ABOUT ME FI47761/13 s. 26.8.2013 i. Eastfarm’s Luxury e. Benchmark Safanna Näyttelyt: 13.4.2014 Helsinki Messukeskus t. Riitta Niemelä PEK1 KP 7,5 kk hyvät nartun mittasuhteet. Feminiininen pää. Kuono voisi olla täyteläisempi. Kaunis kaula ja ylälinja, hyvin kehittänyt eturinta ja rintakehä. Sopiva raajaluusto. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa, hieman lyhyt lantio. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Iloinen käytös. BENCHMARK YMGAIS I CUSAN FI39505/10 s. 31.5.2010 i. Benchmark Jest Cymro e. Benchmark Nyddy Eilwaith Näyttelyt: 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen AVO ERI1. SA PN1 VSP SERT 4-vuotias. Hyvät mittasuhteet. Kaunis ylälinja. Hyvä kaula. Kaunis pää ja ilme. Oikeanmuotoinen rintakehä. Hyvä eturinta. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Liikkuu iloisesti ja tehokkaasti. Kaunis turkki ja hapsut. Hyvin kannettu häntä. BENTON DELAWARE WINTER FI12134/11 s. 5.12.2010 i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Benton Winter Storm Näyttelyt: 19.1.2014 Turku (Turun messu- ja kongressikeskus) t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa VAL ERI1 SA PN1 VSP CACIB 38 Hyvät mittasuhteet + luusto. Hyvät pään linjat. Hyvä kuonon muoto. Hyvänkokoiset, oikeaasentoiset korvat. Tasapainoinen ylälinja, hyvin kiinnittynyt häntä. Hyvä rungon muoto + syvyys. Hyvin kulmautunut edestä + takaa. Tiiviit käpälät. Liikkuu hyvin takaa, edestä hieman löysästi. Tehokkaat sivuliikkeet. Hyvä karvanlaatu. (1) BENTON ELLIS ISLAND FI12969/11 s. 6.12.2010 i. Don’s Paparazzi e. Benton Yale Graduate Näyttelyt: 2.2.2014 Joensuu (Joensuun ravirata) t. Tuula Savolainen AVO ERI1. SA PN1 ROP 3v. Tyyppi erinomainen. Kaunis ylälinja. Hyvä pää ja ilme. Tummat silmät. Vahva kuono. Hyvä eturinta. Tilava runko. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Hyvä tiivis selkä. Hieman leveät etuliikkeet. Sivuliikkeessä tehokas askel. Kaunis turkki, hapsut ja häntä. (1) BENTON FLATTERY BECOMES ME FI24419/11 s. 14.2.2011 i. Ferndel Aeron Magregor e. Benton Walk of Fame Näyttelyt: 29.3.2014 Kerimäki t. Elena Ruskovaara AVO ERI1 SA PN2 VASERT Erinomaiset mittasuhteet ja sukupuolileima. Hyvät raajat ja luusto. Eturinta puuttuu. Sopivasti runkoa. Oikea pään sivukuva. Riittävä voima kuonossa. Kyynärpäistä löysät etuliikkeet. Tyypillinen sivuaskel. Esitetään erinomaisesti. (1) BENTON JANUARY STORM FI28636/13 s. 1.4.2013 i. Trystyn’s Blue Rodeo e. Benton Walk Of Fame Näyttelyt: 1.2.2014 Parkano t. Leila Kärkäs JUN ERI1. SA PN1 ROP SERT Erinomaista tyyppiä oleva nuori narttu. Kaunis ilmeikäs pää. Hyvä rintakehä ja eturinta. Tasapainoinen raajarakenne. Hyvä luusto. Kaunis kaula. Ylälinjassa hieman pehmeyttä. Erinomainen liike. Liikkeessä painuu hieman etumatalaksi. Hyvä karva ja käytös. (1) 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Conner Ireland JUN EH2. Nice feminine head & expression. Nice dark eye. Good earset. Nice length of neck. Could be firmer in topline. Tips slightly behind the shoulder. Could have more spring of rib. Well developed hindquarters. When moving would like firmer topline. (1) 29.3.2014 Kerimäki t. Elena Ruskovaara JUN ERI2. Oikeat mittasuhteet ja hyvät linjat. Ikään sopiva runko. Keskivahva luusto. Tarpeeksi hymyileväinen ilme. Hyvin narttumainen kauttaaltaan. Hyvä kaula. Eturinta vielä täyttymätön. Hiven jyrkkä lantio, joka näkyy sidottuina takaliikkeinä. Keskipitkä askel. (1) BENTON JUST CALL ME MISS FI28635/13 s. 1.4.2013 i. Trystyn’s Blue Rodeo e. Benton Walk Of Fame Näyttelyt: 19.1.2014 Turku (Turun messu- ja kongressikeskus) t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa JUN ERI1. SA PN4 39 Hyvät mittasuhteet, koko + luusto. Hyvä pään muoto ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Erinomainen ylälinja. Hyvä hännänasento. Ikäisekseen hyvä runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Sulavat liikkeet. Hyvä turkin alku. Esiintyy ryhdikkäästi. (1) 1.2.2014 Parkano t. Leila Kärkäs JUN ERI2 SA PN3 Erinomaista tyyppiä. Hyvässä kehitysvaiheessa oleva nuori narttu. Hyvä pää ja miellyttävä ilme. Hyvä kaula, ylälinja. Tasapainoinen raajarakenne. Hyvä rintakehä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös. Hyvä karva. (1) BENTON MADISON AVENUE FI51593/13 s. 16.9.2014 i. Don’s Ten to One e. Benton Delaware Winter Näyttelyt: 13.4.2014 Helsinki Messukeskus t. Riitta Niemelä PEK1 KP VSP-pentu 6,5 kk. Eloisa hyvin rodunomainen kokonaisuus. Kaunis nartunpää ja ilme, hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta, oikeanmallinen rintakehä. Erinomaiset takakulmaukset. Sopiva raajaluusto, hieman pystyt ranteet. Liikkuu halutessaan hyvällä askelpituudella. Vilkas kokonaisuus. (1) 19.4.2014 Hyvinkää Wanha Areena t. Tuula Savolainen PEK1 KP ROP-pentu 7 kk. Nuori narttu, jolla hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat, kaula, eturinta. Suorahkot lavat ja olkavarret, hyvä takaosa. Hieman luisu lantio. Hyvä luusto ja käpälät. Ikäisekseen hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvä turkki. Etuliikkeessä vielä pentumaista löysyyttä. Sivuliikkeessä reipas askel. BENTON MEET ME IN MANHATTAN FI51594/13 s. 16.9.2014 i. Don’s Ten to One e. Benton Delaware Winter Näyttelyt: 13.4.2014 Helsinki Messukeskus t. Riitta Niemelä PEK3 KP 7,5 kk. Feminiininen kokonaisuus. Sievä nartun pää, tummat silmät, kaunis kaula ja ylälinja. Oikea rintakehän malli, joka voisi olla hieman pidempi. Voisi olla paremmin kulmautunut edestä, riittävästi takaa. Melko kevyt raajaluusto. Hieman pehmeät käpälät. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Oikea turkin laatu. BENTON MONTANA STORM FI51591/13 s. 16.9.2014 i. Don’s Ten to One e. Benton Delaware Winter Näyttelyt: 13.4.2014 Helsinki Messukeskus t. Riitta Niemelä PEK2 KP 7 kk. Feminiini kokonaisuus. Sievä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä eturinta. Rintakehä voisi olla hieman pidempi. Erinomainen raajaluusto. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Kaunis turkki. Liikkuu hyvällä askelpituudella, etuaskel saa tiivistyä rauhassa iän myötä. Kaunis turkki. 19.4.2014 Hyvinkää Wanha Areena t. Tuula Savolainen PEK2 KP 7 kk. Nuori narttu, jolla kaunis ylälinja. Hyvä pää ja ilme, tummat silmät. Hyvä eturinta. Oikean muotoinen rintakehä. Hieman pitkä lanne. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hieman luisu lantio. Hyvä luusto ja käpälät. Etuliikkeessä vielä hieman löysyyttä. Hieman korkealla kannettu häntä. Reipas sivuaskel. Hyvä turkki. BENTON WALK OF FAME FIN58650/07 s. 15.10.2007 i. Don’s Paparazzi e. Benton Pep Talk Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Ireland VAL ERI2. SA PN4 40 Very nice temperament. Lovely character. Very nice head & expression. Nice dark eye. Well developed nostrils. Nice neck & shoulder. Good forechest, good depth of chest. Well developed body. Well musculed hindquarters, good angulations. Moves freely, would like slightly tighter front. (1) BREUDDWYD COETH FI50714/11 s. 19.8.2011 i. Rocbee Van Gogh e. Oleaginous Supreme Love Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani (Kajaanin pallohalli) t. Göran Bodegård, Ruotsi KÄY EH2. Feminin. Bra storlek. Trevligt huvud. Något framskjutet frontparti. Tendens till kohas bak. Sporrar på bakbenen. Virad i bra muskulatur. Hyggligt steg från sidan. Ej prydligt bak. (1) 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen KÄY ERI1 SA PN2 VASERT 2,5 v. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, joskin kuono voisi olla vahvempi ja huulilinja syvempi. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä rungon tilavuus. Hieman suorat olkavarret. Riittävästi kulmautunut takaa. Riittävä raajaluusto. Sivuliikkeessä taka-askel saisi olla pidempi. Hyvä karvanlaatu ja hapsut. Hyvä häntä. BUUMIN CAST A SPELL FI26815/13 s. 13.4.2013 i. Ta Wei’s Repris e. Benton Yale Graduate Näyttelyt: 2.2.2014 Joensuu (Joensuun ravirata) t. Tuula Savolainen JUN EH3. 9,5 kk. Hyvät mittasuhteet. Seistessä aavistuksen takakorkea. Kaunis kaula, hyvä pää. Kuono voisi olla hieman pidempi. Hieman lyhyt jyrkkä lantio. Hyvä eturinta ja rungon tilavuus. Hyvin kulmautunut edestä, polvikulmausta saisi olla hieman enemmän. Hyvä häntä. Leveähköt etuliikkeet. Sivuliikkeissä taka-askel saisi olla tehokkaampi. Hyvä karvanlaatu ja hapsut. (1) 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti JUN ERI1. Very nice temperament. Lovely feminine head. Very nice expression. Nice length of neck. Good depth of chest. Nice spring of rib. Could be a little firmer on topline. Well developed hindquarters. When moving would like a little tighter front. (1) BUUMIN COUNTRY GIRL FI26814/13 s. 13.4.2013 i. Ta Wei’s Repris e. Benton Yale Graduate Näyttelyt: 19.1.2014 Turku (Turun messu- ja kongressikeskus) t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa JUN EH4. Hieman pitkärunkoinen, riittäväluustoinen narttu. Hyvän muotoinen, kaunisilmeinen pää. Kuonon tyvi silmien alta saisi vielä täyttyä. Lyhyt kaula. Hyvä selkä. Pitkä lanne. Niukasti kulmautunut edestä ja takaa. Kapeat takaliikkeet. Lyhyt etuaskel. Liikkeessä hieman köyristää selkää. (1) BUUMIN CUTE OVERLOAD FI26816/13 s. 13.4.2013 i. Ta Wei’s Repris e. Benton Yale Graduate Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani t. Göran Bodegård, Ruotsi PEK1. KP VSP-pentu Mycket bra valp. Vackert huvud. En aning låg på benen men blir prydlig i proportionerna i rörelse. Bra svansföring. Bra steg. (1) 2.2.2014 Joensuu (Joensuun ravirata) t. Tuula Savolainen JUN ERI1. SA PN4 VASERT 41 9 kk. Toivoisin raajakorkeutta hieman enemmän. Hyvä pää, tummat silmät. Kaunis kaula. Selässä pehmeyttä sekä seistessä että liikkeessä. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Tehokkaat tasapainoiset liikkeet. Hyvä karva ja häntä. (1) 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti JUN EH Very nice temperament. Nice feminine expression. Could be a little deeper in foreface. Moderate length of neck. Could have better lay of shoulder. Topline tips behind the shoulder. Overall a little long & loin. When moving would like more drive. (1) 29.3.2014 Kerimäki t. Elena Ruskovaara JUN ERI1. Hyvin narttumainen ja reipas. Pää vielä keskentekoinen, erityisesti kuono kapea. Hyvin kauniit raamit. Laadukas takaosa. Sopivasti runkoa. Tyypillinen ylälinja. Liikkuu reippaasti. Hyvä askelpituus. Esiintyy kauniisti. (1) BUUMIN DANCING SHOES FI36098/13 s. 2.6.2013 i. Welford’s Jesmond Waterfall e. Benton Ellis Island Näyttelyt: 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen PEK1. KP ROP-pentu 9 kk vanha. Hyvät mittasuhteet. Hyvä raajakorkeus. Hyvä pää. Huulilinja voisi olla hieman syvempi. Hyvin kulmautunut takaa. Hyvät viistot olkavarret. Hieman suorat ranteet. Ikäisekseen tilava runko. Hyvä raajaluusto. Etuliikkeissä vielä löysyyttä. Liikkuu sivusta hyvin. Hyvä karvanlaatu. BUUMIN DOLLAR SMILE FI36102/13 s. 2.6.2013 i. Welford’s Jesmond Waterfall e. Benton Ellis Island Näyttelyt: 2.2.2014 Joensuu (Joensuun ravirata) t. Tuula Savolainen PEK1. KP VSP-pentu 8 kk. Hyvät mittasuhteet. Kaunis ylälinja. Oikealinjainen pää. Tummat silmät. Hieman isot korvat. Hyvä eturinta. Hyvin kehittynyt runko. Hieman luisu lantio. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Edestakaisliikkeet saisivat vielä vakiintua. Sivuliikkeessä hyvä askel. Hyvä turkki, kaunis väri. Hyvä häntä. (1) BUUMIN DON’T KISS FROGS FI36099/13 s. 2.6.2013 i. Welford’s Jesmond Waterfall e. Benton Ellis Island Näyttelyt: 2.2.2014 Joensuu (Joensuun ravirata) t. Tuula Savolainen PEK2. KP 8 kk. Hyvät mittasuhteet. Oikealinjainen pää, kuono voisi olla hivenen pidempi. Tummat silmät. Hyvä eturinta. Vielä kapeahko runko. Hieman luisu lantio. Hyvä etuosa, polvikulmaa voisi olla enemmän. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Liikkuu hyvin. Hyvä karvanlaatu. Hyvä häntä. (1) CASTIOG FOR YOUR INSPIRATION FI43234/12 s. 26.6.2012 i. Wesper Intensive Care e. Sparklecreaks Hurricane MH-luonnekuvaus: 17.5.2014 Hausjärvi kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Suoritettu Osasuoritus 1a Kontakti, tervehtiminen 1b Kontakti, yhteistyö Tulos 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 42 1c Kontakti, käsittely 2a Leikki 1, leikkihalu 2b Leikki 1, tarttuminen 2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu 3a1 Takaa-ajo 1 3a2 Takaa-ajo 2 3b1 Tarttuminen 1 3b2 Tarttuminen 2 4 Aktiviteettitaso 5a Etäleikki, kiinnostus 5b Etäleikki, uhka/aggressio 5c Etäleikki, uteliaisuus 5d Etäleikki, leikkihalu 5e Etäleikki, yhteistyö 6a Yllätys, pelko 6b Yllätys, puolustus/aggressio 4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia 1 Ei leiki - ei osoita kiinnostusta 1 Ei tartu esineeseen 1 Ei tartu esineeseen 2 Aloittaa, mutta keskeyttää 1 Ei aloita 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja 1 Ei osoita uhkauseleitä 1 Ei saavu avustajan luo 1 Ei osoita kiinnostusta 1 Ei osoita kiinnostusta 4 Pakenee enintään 5 metriä 3 Osoittaa useita uhkauseleitä 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja 6c Yllätys, uteliaisuus houkuttelee koiraa 4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintää kahdella 6d Yllätys, jäljellejäävä pelko ohituskerralla 6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin 7a Ääniherkkyys, pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan 7b Ääniherkkyys, uteliaisuus 3 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä Ääniherkkyys, jäljellejäävä 2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain 7c pelko ohituskerralla Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee 8c Aaveet, pelko paikalta/Pakenee 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun 8d Aaveet, uteliaisuus pois/Ei mene ajoissa 2 Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, mutta ei vastaa 8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen siihen 9a Leikki 2, leikkihalu 1 Ei leiki - ei osoita kiinnostusta 9b Leikki 2, tarttuminen 1 Ei tartu esineeseen 1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin 10 Ampuminen välinpitämätön CASTIOG FUNNY INTUITION FI43235/12 s. 26.6.2012 i. Wesper Intensive Care e. Sparklecreaks Hurricane 43 Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani t. Göran Bodegård NUO EH2. Feminin. Lite obetydligt huvud. Bra benhöjd. Något höga hasor. Lite kort o brant kors. Utmärkta tassar. Lite underställd i rörelse bak. Något hög svans. (1) CHANANGEL LEADING EDGE FI52134/11 s. 26.6.2011 i. Ferndel Aeron Magregor e. Glenbrows Paper Pagaent at Chanangel Näyttelyt: 22.3.2014 Jämijärvi t. Paula Rekiranta AVO EH1. Tyypiltään erinomainen narttu, jolla kauniit ääriviivat mutta vielä kovin kapea runko. Oikean mallinen nartun pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman niukasti kulmautunut edestä & takaa. Rintakehä tarvitsee lisää syvyyttä ja kaarevuutta. Kaunis karvapeite. Liikkeessä hyvä askelpituus, mutta liikkeet kapeat edestä ja takaa. (1) 29.3.2014 Kerimäki t. Elena Ruskovaara AVO ERI2. Hyvä luusto. Tarpeeksi selvä sukupuolileima. Käytös saisi olla avoimempi. Sopivasti runkoa. Lihaksikas reisi. Ylväs kaula. Eturinnan pitää täyttyä. Ilmeikäs pää. Kantaa itsensä todella ryhdikkäästi liikkuessa. Yhdensuuntainen takaa. Oikea askelpituus. Hyvä karva. (1) DIDILCOM’S HEN BANPHRIONSA OIGHIR FI12662/13 s. 8.12.2012 i. Eirian Antaios e. Didilcom’s Hen Tram an Ragúis Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani t. Göran Bodegård, Ruotsi JUN ERI4. Feminin. Ännu lite gles som helhet. Något flat i bröstkorgen. Bra huvud. Bra hals. Lite vek i handleden. Bra steg. Bra svansföring. Bra päls. (1) DIRLIAN APRIL JOY FI25464/13 s. 25.3.2013 i. Pelydryns Edvin e. Dirlian Umbrella Girl Näyttelyt: 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen JUN H 11 kk vanha nuori narttu. Voisi mittasuhteiltaan olla aavistuksen pidempi. Hyvä pää ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Hyvä kaula. Eturintaa tarvitaan lisää. Hyvä rintakehän tilavuus. Lyhyt jyrkkä lantio. Polvikulmaa tarvitaan lisää. Hyvä etuosa. Sivuliikkeessä askel jää tänään lyhyeksi. Hieman korkealla kannettu häntä. Hyvä karvanlaatu, hapsut tulossa. Tarvitsee aikaa. DIRLIAN UMBRELLA GIRL FI37024/10 s. 24.5.2010 i. Taimere’s Allspice e. Eastfarm’s Joy At Dirlian Näyttelyt: 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen VAL ERI1. SA PN4 3 v 10 kk. Hyvät mittasuhteet. Hyvä ylälinja sekä seistessä että liikkeessä. Hyvä pää ja ilme. Hyvä eturinta ja rungon tilavuus. Hieman suorat olkavarret. Hyvä takaosa. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Hieman leveät etuliikkeet. Sivuliikkeissä hyvä askelpituus. Hieman korkealla kannettu häntä, häiritsee vähän yleiskuvaa. DIRLIAN VIRTUAL JOY FI53682/11 s. 15.9.2011 i. Benton Under Oath e. Eastfarm’s Joy At Dirlian 44 Näyttelyt: 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen AVO ERI2. SA PN3 2,5-vuotias. Hyvät mittasuhteet omaava narttu. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula. Hyvä eturinta ja rungon tilavuus. Suorahkot olkavarret. Hieman luisu lantio. Hyvä takaosa. Hyvä luusto ja käpälät. Etuliikkeet leveät. Sivuliikkeessä hyvä askelpituus. Hyvä turkki, hapsut ja häntä. DIRLIAN WONDERFUL TONIGHT FI18020/12 s. 28.1.2012 i. Dirlian Quack Quack e. Eastfarm’s Magnolia MH-luonnekuvaus: 18.5.2014 Hausjärvi kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Suoritettu Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu Tulos 1a 3 Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä 1b 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 1c 4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia 2a 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee 2b 2 Ei tartu, nuuskii esinettä 2c 2 Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy 3a1 Takaa-ajo 1 saaliille 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy 3a2 Takaa-ajo 2 saaliille 3b1 Tarttuminen 1 2 Ei tartu, nuuskii saalista 3b2 Tarttuminen 2 3 Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä 4 Aktiviteettitaso 2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata 5a Etäleikki, kiinnostus 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja 5b Etäleikki, uhka/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 5c Etäleikki, uteliaisuus 1 Ei saavu avustajan luo 5d Etäleikki, leikkihalu 1 Ei osoita kiinnostusta 5e Etäleikki, yhteistyö 1 Ei osoita kiinnostusta 6a Yllätys, pelko 5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä 6b Yllätys, puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene 6c Yllätys, uteliaisuus ajoissa 3 Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen 6d Yllätys, jäljellejäävä pelko ohituskerran jälkeen 6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 3 Pysähtyy, haistelee tai katselee väh. kahdella ohituskerralla 7a Ääniherkkyys, pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan 7b Ääniherkkyys, uteliaisuus 5 Menee räminälaitteen luo ilman apua Ääniherkkyys, jäljellejäävä 2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain 7c pelko ohituskerralla Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä 45 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 8c 8d 8e 9a 9b 10 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee Aaveet, pelko paikalta/Pakenee 2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja Aaveet, uteliaisuus houkuttelee koiraa Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 3 Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin Leikki 2, leikkihalu 3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee Leikki 2, tarttuminen 2 Ei tartu, nuuskii esinettä 2 Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen Ampuminen jälkeen välinpitämätön DONIOL BEA AT WILD FELLOW’S FI54221/11 s. 16.9.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh Näyttelyt: 2.2.2014 Joensuu (Joensuun ravirata) t. Tuula Savolainen VAL ERI1. SA PN2 2 v. Tyyppi erinomainen. Hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Tummat silmät. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä kaula ja rungon tilavuus. Hieman luisu lantio. Tasapainoinen raajarakenne. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Etuliikkeet hieman leveät, sivuliikkeessä pitkä tehokas askel. Hieman korkealla kannettu häntä. Hyvä turkki ja hapsut. (1) DONZARA BELLE ÉPOQUE FI28283/12 s. 22.3.2012 i. Twitters Alegretto e. Donzara Be My Love Näyttelyt: 19.1.2014 Turku (Turun messu- ja kongressikeskus) t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa NUO EH3. Vankkarakenteinen, hieman pitkärakenteinen narttu. Voimakaspiirteinen pää. Hyvät silmät, kookkaat korvat. Hyvä kaula ja selkä. Korostunut lantio. Pitkä lanne. Niukasti kulmautunut edestä ja takaa. Hyvät etu- ja takaliikkeet. Sivuliike saisi olla tehokkaampi. Hyvä karvanlaatu. (1) MH-luonnekuvaus: 17.5.2014 Hausjärvi kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Suoritettu 1a 1b 1c 2a 2b 2c Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu 3a1 Takaa-ajo 1 3a2 Takaa-ajo 2 3b1 Tarttuminen 1 Tulos 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen 4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta 3 Hyväksyy käsittelyn 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 1 Ei tartu esineeseen 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 2 Ei tartu, nuuskii saalista 46 3b2 Tarttuminen 2 2 Ei tartu, nuuskii saalista 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä 4 Aktiviteettitaso toimintoja 5a Etäleikki, kiinnostus 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja 5b Etäleikki, uhka/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 5c Etäleikki, uteliaisuus 4 Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä 5d Etäleikki, leikkihalu 1 Ei osoita kiinnostusta 5e Etäleikki, yhteistyö 1 Ei osoita kiinnostusta 6a Yllätys, pelko 4 Pakenee enintään 5 metriä 6b Yllätys, puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja 6c Yllätys, uteliaisuus houkuttelee koiraa 3 Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen 6d Yllätys, jäljellejäävä pelko ohituskerran jälkeen 6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin 7a Ääniherkkyys, pelko 2 Kyykistyy ja pysähtyy 7b Ääniherkkyys, uteliaisuus 5 Menee räminälaitteen luo ilman apua Ääniherkkyys, jäljellejäävä 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai 7c pelko väistämistä Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 2 Katselee aaveita silloin tällöin 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee 8c Aaveet, pelko paikalta/Pakenee 2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja 8d Aaveet, uteliaisuus houkuttelee koiraa 8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan 9a Leikki 2, leikkihalu 2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta 9b Leikki 2, tarttuminen 1 Ei tartu esineeseen 10 Ampuminen 5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta DONZARA ILLUSION FI27530/13 s.11.4.2013 i. Jangas Field Fennel e. Donzara Zara Näyttelyt: 19.1.2014 Turku (Turun messu- ja kongressikeskus) t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa JUN ERI3. Hyväluustoinen, mittasuhteiltaan oikea, pienehkö narttu. Selvä sukupuolileima. Hyvät pään mittasuhteet. Isot silmäaukot. Hieman kapea kuono-osa. Tasapainoinen ylälinja. Hyvä hännän asento. Riittävä rungon syvyys. Hyvin kulmautunut. Liikkuu tasapainoisesti hieman lyhyellä sivuaskeleella. Hyvä karvanlaatu. (1) DONZARA ISLA DAISY 47 FI27528/13 s.11.4.2013 i. Jangas Field Fennel e. Donzara Zara Näyttelyt: 22.2.2014 Laihia t. Paavo Mattila JUN ERI1. SA PN1 ROP SERT Erinomainen nuori narttu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvä kaula. Hyvin kehittynyt runko. Erinomainen ylälinja. Hyväasentoiset raajat. Erittäin hyvä karvapeite. Erinomaiset liikkeet. Lupaava nuori narttu. Miellyttävä käytös. (1) DONZARA ZARA FIN45008/05 s. 26.8.2005 i. Eastfarm’s Days of Thunder e. Madonna Näyttelyt: 19.1.2014 Turku (Turun messu- ja kongressikeskus) t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa VET EH2. 8-vuotias narttu, jolla seistessä hyvät mittasuhteet. Hyvä luusto. Oikeapiirteinen pää. Isot silmäaukot, hyvät korvat. Hyvä kaula ja selkä. Korostunut lantio. Hyvä rungon syvyys. Suorahko etuosa. Tasapainoiset etu- ja takaliikkeet. Sivuliike jää kovin lyhyeksi ja liikkeessä ylälinja painuu. (1) DON’S DRA PÅ TRISSOR FI34523/13 s.12.4.2013 i. Clussexx Green With Envy e. Don’s Darling Pretty Näyttelyt: 1.2.2014 Parkano t. Leila Kärkäs JUN EH4. Iloinen, vielä kovin pentumainen. Hieman kapea kuono, hyvät silmät. Riittävä kallon vahvuus. Hyvä kaula. Riittävä rintakehän vahvuus. Niukasti kulmautunut sekä edestä että takaa. Luisu lantio. Liikkeissä tulisi olla enemmän voimaa ja ulottuvuutta. Hyvä karva. (1) 22.2.2014 Laihia t. Paavo Mattila JUN EH2. Hyvärakenteinen nuori narttu. Kohtalaisen hyvä pää. Kallolinja hieman taakse laskeva. Hyvä kaula. Hyvin kehittynyt runko. Polvikulmauksia saisi olla enemmän. Erittäin hyvä karva. Hieman jäykät liikkeet. Miellyttävä käytös. (1) EASTFARM’S HOME TO DADDY FI31717/05 s. 5.6.2005 i. Standard-Bearer Neptunus e. Eastfarm’s East of Eden Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti VET ERI1. SA ROP-VET In lovely condition for her age. Very nice temperament. Nice soft gentle expression. Still has a very nice overall shape. Well developed hindquarters. When she moved she was quite happy. (1) EASTFARM’S IMAGINATION FI17263/06 s. 27.2.2006 i. Eastfarm’s Flying Daemon e. Hammalgårdens Seastar at Eastfarm’s Näyttelyt: 18.5.2014 Lemland t. Hans Almgren, Ruotsi VET ERI1. SA PN2 ROP-VET Välbehållen 9 år. Tilltalande välskuret huvud med utmärk könsprägel. Välansatta vinlövsformade öron. Torr hals. Stark ? Låga hasor. Bär upp sin kropp på ett utmärkt vis med ?? och behäng. Tävlar väl med de yngre. 7.6.2016 Karkku EN t. Graham Osborne, Iso-Britannia VET ERI1. SA PN4 VSP-VET 48 Excellent outline. Correct shape head with good eye. Strong neck. Good front assembly. Good bone and feet. Excellent ribs. Short coupled. Correct rear angulation. Good coat and condition. Moved freely. (1) 28.6.2014 Forssa t. Matti Luoso VET ERI1. SA PN2 VSP-VET Erinoamisessa kunnossa oleva 9 v. veteraani narttu. Hyväilmeinen kaunis pää. Oikea purenta. Hyvä kaulalinja. Hyvä luusto ja käpälät. Hyvä eturinta ja runko hyvin kulmauksin. Hyvä hännänasento. Liikkuu hyvin. Hyvä käytös. (1) 29.6.2014 Pori t. Rune Fagerström VET ERI1. SA PN1 ROP ROP-VET 9 v. erinoamisessa kunnossa esitetty narttu. Oikeat rungon mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Ihana ilme. Erinomainen kaula liittyy hyvin lapaluihin. Hyvä eturinta ja runko. Tyypillinen ylälinja, erinomainen luusto. Hyvä karva. Liikkuu hyvin. Hyvin esitetty. (1) 28.9.2014 Eckerö t. Wil Schrander, Alankomaat VET ERI1. SA VSP-VET 8 years excellent condition. Really lovely hed with beautiful expression. Very nice ear. Correct bite. Good forechest and elbows. Firm body. Lovely coat andfeatherings. Very good feet. Correct mover. Shows her age a little when going. Lovely temperament. EASTFARM’S INDIAN SUMMER FI17262/06 s. 27.2.2006 i. Eastfarm’s Flying Daemon e. Hammalgårdens Seastar at Eastfarm’s Näyttelyt: 2.8.2014 Kuopio t. Monique Van Brempt, Belgia VET ERI1. SA PN4 ROP-VET Nice bitch in good condition. Good head. Eyes could be a bit darker. Nice topline, taliset. Movement ok. Good coat & temperament. (1) 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia VET ERI1. VSP-VET VETERAN WORLD WINNER 2014 Nice outline. Good headshape. Well angulated in front & behind. Nicely rounded ribs. Strong loin. Excellent free movement. Neat feet. EASTFARM’S JOY AT DIRLIAN FI44449/07 s. 10.7.2007 i. Vindhäxan’s Little Big Man e. Eastfarm’s East of Eden Näyttelyt: 28.9.2014 Eckerö t. Wil Schrander, Alankomaat VAL ERI3. 7 years. Very firm in condition. Very nice head. Good earset. Lovely eye and expression. Correct bite. Good forechest and elbows. Excellent ribs. Very nice coat and featherings. Very well moving a little wide in front. Lovely temperament. EASTFARM’S MAGNOLIA FI26032/09 s. 6.4.2009 i. Don’s Paparazzi e. Eastfarm’s Imagination Näyttelyt: 31.8.2014 Tervakoski t. Christa Daniels KÄY ERI1. Feminine bitch. Little thin in head, but lovely expression. Good neck and shoulders. Nice topline. Solid body. Nice quarters. Could have had a bitter forechest for age. Sound happy, freemoving bitch. A bit too proud of a tail. (1) 28.9.2014 Eckerö t. Wil Schrander, Alankomaat KÄY ERI1. SA PN1 VSP CACIB 5 years. Very feminine in excellent condition. Very nice head. Good eye and expression. Correct bite. Good earset. Very nice front angulation. Excellent ribs with lovely coat and featherings. Excellent moving with very good drive from the rear. Very nice temperament. Full of quality. 49 EASTFARM’S ONE IN A MILLION FI38907/10 s. 28.5.2010 i. Eastfarm’s Kizmeth e. Eastfarm’s Imagination Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa VAL EH3. Pitkärunkoinen, vankkarakenteinen narttu. Kaunisilmeinen pää. Löysät silmänaukot. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja silmät. Hieman pitkä lanne. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvät sivuliikkeet. Liikkeessä häntä nousee selkälinjan yläpuolelle. Tänään turhan tukevassa kunnossa. (1) EASTFARM’S PHOEBE FI49800/11 s. 3.8.2011 i. Cheddarhill Alfie Asker e. Eastfarm’s Kiss Me Goodbye Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti VAL ERI4. Nice type. Nice overall balance. Nice feminine head and expression. Good earset and carriage. Nice neck, good topline and tailset. Well developed body. Well muscled hindquarters, good angulation. Moved freely but would like a bit more drive. (1) 7.6.2016 Karkku EN t. Julie Revill KÄY EH Nice head, gentle expression. Shame the mouth is incorrect. Nice neck. Good topline. A little straight in upper arm. Ribbings is ok. Good moderate angulation. Moved ok. EASTFARM’S QUEEN OF THE NIGHT FI50761/11 synt. 10.8.2011 i. Bechmark JestCymro e. Eastfarm’s Just A Jewel Näyttelyt: 18.5.2014 Lemland t. Hans Almgren, Ruotsi AVO EH1. 2 ½ år. Vackert feminint huvud. Välansatta vinlövsformade öron, lätt i halsen. Bra längd, bra längd i bröstkorg. Passande benstomme. Något uppdragen buklinje. Vackert färg med behäng. , undergiven, välpigmenterad. Lite rund över korset. Vill se mera av hennes rörelse. EASTFARM’S RHAPSODY IN RED FI20027/12 s. 2.2.2012 i. Hammalgårdens Back To The Future e. Eastfarm’s Lily of the Valley Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa NUO ERI2. Hyvät mittasuhteet, koko ja luusto. Selvä sukupuolileima. Kaunispiirteinen nartun pää. Hyvä kuonon muoto. Hyvä korvien asento. Tasapainoinen ylälinja. Hyvin kiinnittynyt häntä. Vahva, syvä rintakehä. Hyvät etu- ja takaliikkeet. Saisi käyttää häntää perammin liikkeessä. Hyvä karvan laatu. (1) 18.5.2014 Lemland t. Hans Almgren, Ruotsi KÄY ERI1.SA PN1 VSP SERT 2 åring. Välproportionerat torrt huvud. Bra pigment. Utmärkta käkar. ? välinsatt hals. ?? ? tassar. Presenterad i vacker päls och fina behäng. Bär svansen väl, stark rygg. Bra steg från sidan. 7.6.2016 Karkku EN t. Julie Revill KÄY ERI1. SA PN1 VSP SERT Very nice outline on this bitch. Very balanced. Good head, dark eye. Nice neck. Sufficient forechest and upperarm. Lovely ribbing. Good moderate angulation behind. Didn’t move as well as I expected for her construction. She was a little close behind. Very nice bone & feet. (1) 28.6.2014 Forssa t. Matti Luoso KÄY ERI1. SA PN3 VASERT Erittäin hyväntyyppinen, sopivankokoinen narttu. Hyvä pää, oikea purenta. Hyvä silmien väri. Hyvä kaulalinja. Hyvä luusto ja käpälät. Hyvä eturinta ja runko. Sopivat kulmaukset. Hieman pehmeä selkä. Liikkuu hyvin. Hyvä käytös. (1) 29.6.2014 Pori t. Rune Fagerström KÄY ERI1. SA PN3 SERT FI MVA VARACA 50 2 v. Hyvin linjakas kokonaisuus. Hyvänmallinen pää, jossa oikea voimakkuus. Hieman vaaleat silmät. Kaula liittyy hyvin lapoihin. Tyypillinen ylälinja. Erinomainen luusto. Hyvät käpälät. Hyvin hoidettu turkki. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös. Hyvin esitetty. (1) 2.8.2014 Kuopio t. Monique Van Brempt, Belgia KÄY ERI1. SA PN3 Nice bitch in good condition. Nice type. Good head. Nice topline, proportions and tailset. Good angulations. Movement just ok. Shining coat. Nice temperament. (1) 28.9.2014 Eckerö t. Wil Schrander, Alankomaat VAL ERI2. SA PN3 2 ½ years excellent condition. Lovely face, typical expression. Very nice proportions. Correct bite. Good forechest and elbows. Very nice ribs. Lovely coat and faetherings. Very nice moving. Happy on the move. Very nice overall picture. Lovely temperament. ELONKERJUUN CARAMEEA FIN48087/08 s. 15.9.2008 i. Doniol Nothing to Lose e. Twigle Itty-Bitty Näyttelyt: 23.8.2014 Rovaniemi t. Karl P. Riesinger, Itävalta VAL ERI1. SA PU1 VSP Correct type. Good head profile. Correct upline. Deep chest. Correct angulation. Free movement. (1) ELONKERJUUN KUULUISA KAMILLA FI17707/14 s. 19.1.2014 i. Benton Delaware Duck e. Elonkerjuun Carameea Näyttelyt: 23.8.2014 Rovaniemi t. Karl P. Riesinger, Itävalta PEK1. KP ROP-PENTU Attractive female. Nice head, also a little bit snippy muzzle. Elegant neck. Straight back. Correct angulation. Moves free. (1) ELONKERJUUN MELODIA FI40407/13 s. 19.6.2013 i. Benton Break The News e. Elonkerjuun Niiskuneiti Näyttelyt: 19.4.2014 Ylistaro t. Paavo Mattila JUN EH2. Hieman kevytrakenteinen nuori narttu. Kevytpiirteinen pää. Kaunis kaula. Etuosa saisi olla hieman enemmän kulmautunut. Hyvin kulmautunut takaa. Erittäin hyvänlaatuinen niukahko karva. Hyvät sivuliikkeet. Miellyttävä käytös. (1) 27.4.2014 Vaasa t. Malgorzata Wieremiejczyk, Puola JUN ERI2. SA Feminine. Still in growing, need more time. Very feminine elegant head. Good neck and topline. Would like to have more forechest and more angulation in front. Good chest. Would have more hindangulations, they are in good parallel in move. In general in move little bit short steps. (1) 4.5.2014 Maalahti t. Annika Ulltveit-Moe, Ruotsi EH2. Bra huvud. Framskutet i skulderpartiet. Bra kropp för åldern. Litet lös i armbågar. Brant i korset. Kunde haft fastare framtassar och litet lägre hasor. I pälsbyte. Litet okoncentrerad i rörelse. (1) 10.5.2014 Seinäjoki t. Markku Kipinä JUN ERI2. Hyvä koko & mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Hyvä ilme, purenta & silmät. Hieman etuasentoiset lavat. Tasapainoiset riittävät kulmaukset. Seistessä hyvä ylälinja. Lupaava turkki. Hyvä väritys. Ylälinja saa kiinteytyä ja runko täyttyä. 2.8.2014 Kurikka t. Rune Fagerström JUN ERI1. SA PN2 VASERT 14 kk erinoaminen tyyppi ja koko. Hyvä sukupuolileima. Kaunis hyvänmallinen pää, jossa oikea pituus ja voimakkuus. Sopiva otsapenger, kaunis ilme. Hyvä kaula. Eturinta saa vielä kehittyä. 51 Tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa. Kaunis hyvänmallinen ylälinja. Sopiva runko. Hyvä luusto ja käpälät. Normaalit liikkeet. Tänään kesäkunnossa. Ihastuttava luonne. ELONKERJUUN NIISKUNEITI FI13579/11 s. 11.12.2010 i. Mawredd Wythawd e. Elonkerjuun Carameea Näyttelyt: 19.4.2014 Ylistaro t. Paavo Mattila VAL ERI3. SA PN3 Erinomainen narttu. Kaunis pää ja kaula. Erittäin hyvä runko ja luusto. Kulmauksia voisi olla hieman enemmän. Hyvä ylälinja. Hyvälaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös. (1) 4.5.2014 Maalahti t. Annika Ulltveit-Moe, Ruotsi VAL ERI1. SA Välformat huvud, aningen ljusa ögon. Bra rygglinje och svans. Önskar bättre vinklad fram. Bra benstomme och muskulatur. Glansfull päls. Rör sig bra bak, kunde röra sig bättre fram. (1) 10.5.2014 Seinäjoki t. Markku Kipinä VAL ERI1. SA PN1 ROP Tasapainoisesti rakentunut, vahvaluustoinen narttu. Hyvät mittasuhteet. Pitkälinjainen, hyväilmeinen pää. Hyvä purenta. Rodunomainen ylälinja. Hyvä runko. Miellyttävä luonne. Hyvä takaosa & häntä. (1) ELONKERJUUN PIANISSIMO FI40404/13 s. 19.6.2013 i. Benton Break The News e. Elonkerjuun Niiskuneiti Näyttelyt: 19.4.2014 Ylistaro t. Paavo Mattila JUN ERI1. Lupaava nuori narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, jossa otsapenger saisi olla hieman selvempi. Kaunis kaula, Hyvin kehittynyt runko. Erittäin hyvin raajat. Hyvä karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös. (1) 10.5.2014 Seinäjoki t. Markku Kipinä JUN ERI1. SA PN2 Hyvä koko & mittasuhteet. Pitkälinjainen hyväilmeinen pää. Hyvä purenta. Etuasentoinen, pysty lapa ja siksi löysyyttä kyynärpäissä. Riittävät kulmaukset. Lyhyehkö häntä. Ylälinja saa kiinteytyä, ikäisekseen riittävä runko. Hyvä taka-askel, lyhyehkö etuaskel. Iloinen luonne. (1) ELONKERJUUN RAPSODIA FI40406/13 s. 19.6.2013 i. Benton Break The News e. Elonkerjuun Niiskuneiti Näyttelyt: 23.8.2014 Rovaniemi t. Karl P. Riesinger, Itävalta JUN ERI1. SA PN4 SERT Very good head. Correct ears. Straight back, forechest, strong bones. Good coatquality. Free movement. (1) EMMWAY BE MY STAR FI22857/12 s. 4.3.2012 i. Rocbee Van Gogh e. Rocbee Esmeralda MH-luonnekuvaus: 18.5.2014 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Tulos: suoritettu 1a 1b 1c 2a Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Tulos 2 Välttää kontaktia, väistää 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 2 Väistää tai hakee tukea ohjaajasta 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee 52 2b 2c 3a 3a 3b 3b 4 5a 5b 5c 5d 5e 6a 6b 6c 6d 6e 7a 7b 7c 7d 8a 8b 8c 8d 8e 9a 9b 10 Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu Takaa-ajo 1 Takaa-ajo 2 Tarttuminen 1 Tarttuminen 2 Aktiviteettitaso Etäleikki, kiinnostus Etäleikki, uhka/aggressio Etäleikki, uteliaisuus Etäleikki, leikkihalu Etäleikki, yhteistyö Yllätys, pelko Yllätys, puolustus/aggressio 4 Tarttuu heti koko suulla 1 Ei tartu esineeseen 1 Ei aloita 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 2 Ei tartu, nuuskii saalista 2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja 1 Ei osoita uhkauseleitä 1 Ei saavu avustajan luo 1 Ei osoita kiinnostusta 1 Ei osoita kiinnostusta 5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä 1 Ei osoita uhkauseleitä 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee Yllätys, uteliaisuus koiraa Yllätys, jäljellejäävä pelko 1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin Ääniherkkyys, pelko 4 Pakenee enintään 5 metriä Ääniherkkyys, uteliaisuus 3 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko 2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla Ääniherkkyys, jäljellejäävä 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan kiinnostus Aaveet, puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä Aaveet, tarkkaavaisuus 2 Katselee aaveita silloin tällöin 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee Aaveet, pelko paikalta/Pakenee 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/Ei Aaveet, uteliaisuus mene ajoissa Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa Leikki 2, leikkihalu 3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee Leikki 2, tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla Ampuminen 1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön FANWANS AMAZE ME FIN15651/06 s. 2.2.2006 i. Hammalgårdens Don’t Forget Me e. Benton Lets Go Girls Näyttelyt: 15.2.2014 Pello t. Tiina Illukka VET ERI1. ROP-VET Erittäin hyväntyyppinen ja kokoinen. Erittäin kaunis feminiininen pää. Kaunis kaula ja ylälinja. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut. Lyhyt olkavarsi. Vankka runko, hieman ylipainoa tänään. Kauniit sivuliikkeet. Karvapeite kihartuva. (1) 21.6.2014 Rovaniemi t. Zlatko Jojkic, Serbia VET ERI1. SA PN2 Very nice veteran female. Nice, feminine head. Could have stronger underjaw. Excellently developed body with correct topline and well developed chest. Correct tailset. Very good quality of coat. Moving correctly. Very good presentation. (1) 53 19.7.2014 Kemi t. Erdös Laszlo, Unkari VET ERI1. SA PU3 VSP-VET Gute tüpische veteran Hündin mit gutem Kopf. Eleganten Hals. Gut proportionerend gebaut. Schöne elegante Bewegung. 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia VET ERI2. Feminine head with nice utline. Excellent front & rear angulation. Well rounded ribs going back to strong loin. Moved freely on neat feet. 23.8.2014 Rovaniemi t. Karl P. Riesinger, Itävalta VET ERI1. SA PN3 VSP-VET Nice temperament, in good condition. Feminine expression. Very good format. Enough angulation. A bit wavy coat. Moves with temperament. (1) FINNHILL I DID IT AGAIN FI59630/10 s. 4.11.2010 i. Don’s Ten To One e. Finnhill Gina Dicaprio Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi AVO ERI1. SA PN-2 SERT FI MVA VARACA Feminin, trevlig tik. Fina typiska linjer. Bra huvud. Bra benhöjd. Bra tassar. Välutvecklad kropp. Tillräcklig substans och stomme. Bra hund. (1) 17.5.2014 Joensuu t. Viveca Lahokoski VAL ERI2. SA PN3 VARACA Erinomaisessa tyypissä oleva elegantti ja hyvät mittasuhteet omaava narttu. Feminiininen pää, erinomainen kaula ja rodunomainen selkälinja. Rintakehä voisi olla täyteläisempi, hyvä syvyys kuitenkin. Hyvät takakulmaukset. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella, hieman kapeasti edestä. Esiintyy edukseen. (1) 12.7.2014 Oulu t. Inga Siil, Viro VAL ERI3. SA Excellent type & size strong bitch. Typical head could have more stop. Well set ears. Beautiful topline. Balanced angulation. Excellent ribcage & bodysubstance. Outstanding coat & colour. Moves a bit close behind & loose in elbows, well from side. Could have more power in action. (1) 16.8.2014 Ristijärvi t. Paavo Mattila VAL ERI2. SA PN2 Erinoaminen narttu. Otsapenger voisi olla selkeämpi. Kaunis ilme ja kaula. Erinomainen ylälinja. Sopusuhtainen runko. Erinomaiset raajat. Kaunis hyvälaatuinen karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös. (1) GOLDSPELL JUST A STEP AWAY FI19994/14 s. FI19994/14 i. Clussexx Step It On To Dons e. Benton Fifth Avenue Näyttelyt: 23.8.2014 PEN t. Kati Heiskanen PEN1. KP ROP-PENTU Kaunis feminiininen narttupentu. Erinomaiset mittasuhteet. Feminiininen ihastuttava pää, jossa kauniit linjat. Tyylikäs kaula. Rodunomainen selkälinja. Erinomainen runko, luusto, kulmaukset ja tassut. Ihastuttava väritys. Liikkuu maatavoittavasti ja tyylikkäästi, hyvin edestä ja takaa. Reipas luonne, lupaava pentu. (1) GOLDSPELL ONE STEP BEHIND FI19993/14 s. FI19994/14 i. Clussexx Step It On To Dons e. Benton Fifth Avenue Näyttelyt: 23.8.2014 PEN t. Kati Heiskanen PEN2. KP Kaunis feminiininen kokonaisuus. Erinomaiset mittasuhteet. Feminiininen kaunislinjainen pää. Hieno ilme. Hyvä kaula. Tiivis, oikea selkälinja. Lupaava runko, erinomaiset kulmaukset. Hyvät 54 tassut. liikkuu sivulta ryhdikkäästi pitkällä askeleella, hyvin edestä ja takaa. Hyvä väritys ja karvan laatu. Erinomainen luonne, lupaava tyttö. (1) GOLDSPELL SEVENSTEPS TO HEAVEN FI19995/14 s. FI19994/14 i. Clussexx Step It On To Dons e. Benton Fifth Avenue Näyttelyt: 23.8.2014 PEN t. Kati Heiskanen PEN3. Narttumainen kokonaisuus, hyvät mittasuhteet. Lupaava pää, kuono-osa saa vielä vahvistua. Hyvä ilme. Sopiva kaula, hyvä ylälinja. Lupaava runko, eturinta saa vielä täyttyä. Tasapainoiset kulmaukset, sopiva raajaluusto. Liikkuu reippaasti hyvällä askelmitalla, siististi edestä ja takaa. Hyvä karvanlaatu, kaunis väritys, mukava luonne. (1) HAMMALGÅRDENS BACK TO STAY FI39394/10 s. 4.4.2010 i. Westaway Right On For Don’s e. Hammalgårdens Moonlight Shadow Näyttelyt: 26.4.2014 Lahti KV t. Jari Partanen AVO ERI2. SA PN2 VARACA Upeasti esiintyvä hienoraaminen narttu. Varsin hyvä nartun pää, hieman pyöreät, mutta tummat silmät. Erinomainen kaula ja elälinja. Upea lanne ja lantio. Kaunis eturinta, hyvä täyteläinen runko. Hieman hermostunut käytös. Upeat sivuliikkeet. Hienosti esitetty. Hyvin kaunis kokonaisuus. (1) JANGAS ELIN KELIN KLOT FI21410/09 s. 8.3.2009 i. Gravelfarm’s Famouse Grouse e. Jangas Duck Soup Näyttelyt: 17.8.2014 Valkeakoski t. Hannele Jokisilta KÄY EH3. Suurikokoinen narttu, joka antaa hieman urosmaisen vaikutelman. Voimakas pää. Turhan pyöreät silmät. Voimakkaat kulmaukset. Erittäin voimakas runko. Tänään ei parhaassa karvassa. Liikkuu kinnerahtaasti takaa, hieman leveä edestä. (1) JANGAS FLOWER POWER FI53074/10 s. 2.9.2010 i. Button Nose D’Ann Cambris e. Jangas Dolce Vita Näyttelyt: 17.8.2014 Valkeakoski t. Hannele Jokisilta AVO ERI1. SA PN4 Vankka narttu. Oikealinjainen pää. Hieman lyhyt kaula. Voimakas eturinta. Rittävät kulmaukset edessä ja takana. Vahva luusto. Voimakas runko. Lyhyt taka-askel ja leveä edestä. (1) JANGAS HEIKUN KEIKUN FI57241/12 s. 11.10.2012 i. Smörsoppens Ardbeg e. Jangas Enttententten MH-luonnekuvaus: 17.5.2014 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Tulos: suoritettu 1a 1b 1c 2a Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Tulos 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 3 Hyväksyy käsittelyn 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen 55 2b Leikki 1, tarttuminen 2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu 3a 3a 3b 3b 4 5a 5b 5c 5d 5e 6a 6b Takaa-ajo 1 Takaa-ajo 2 Tarttuminen 1 Tarttuminen 2 Aktiviteettitaso Etäleikki, kiinnostus Etäleikki, uhka/aggressio Etäleikki, uteliaisuus Etäleikki, leikkihalu Etäleikki, yhteistyö Yllätys, pelko Yllätys, puolustus/aggressio 6c Yllätys, uteliaisuus 6d Yllätys, jäljellejäävä pelko 6e 7a 7b 7c Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus Ääniherkkyys, pelko Ääniherkkyys, uteliaisuus Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 8c Aaveet, pelko 8d Aaveet, uteliaisuus 8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 9a Leikki 2, leikkihalu 9b Leikki 2, tarttuminen 10 Ampuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/Korjailee otetta 1 Ei aloita 2 Aloittaa, mutta keskeyttää 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja 1 Ei osoita uhkauseleitä 4 Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä 1 Ei osoita kiinnostusta 1 Ei osoita kiinnostusta 4 Pakenee enintään 5 metriä 3 Osoittaa useita uhkauseleitä 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa 4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintää kahdella ohituskerralla 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin 1 Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti 5 Menee räminälaitteen luo ilman apua 2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/Pakenee 2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan 3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee 2 Ei tartu, nuuskii esinettä 3 Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen JANGAS HISSUN KISSUN FI57240/12 s. 11.10.2012 i. Smörsoppens Ardbeg e. Jangas Enttententten Näyttelyt: 22.3.2014 Jämijärvi t. Paula Rekiranta NUO EH1. Erittäin hyvän tyyppinen nuori narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Narttumainen pää, vielä kovin kevyt kuono-osa. Kaunis ilme. Hyvä kaula. Hieman pystyt lavat. Rintakehä tarvitsee vielä aikaa. Hieman korkea kinner. Hyvä karvapeite. Liikkeessä hieman lyhyt taka-askel. (1) 10.5.2014 Helsinki KR t. Kari Granaas Hansen, Norja NUO ERI1. 56 Söt och feminin tik. Vackert huvud och uttryck. Bra proportioner. Bra kropp och benstomme. Vacker päls. Rör sig med ganska bra steg, önskas dock aningen friare rörelser. (1) 7.6.2016 Karkku EN t. Julie Revill NUO H Head could be a little bit stronger. Uppright in shoulder & lacks upperarm. Decent outline & topline. Moderate rear angulation. Ribbing ok. Very good rear movement. Not too sure to being handled. (1) 29.6.2014 Pori KV t. Rune Fagerström NUO ERI2. Erinomainen koko. Hyvät nartun mittasuhteet. Hyvä pään malli, silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä kaula. Eturinnan tulee vielä kehittyä. Pysty olkavarsi. Hyvä rinnan syvyys. Riittävät takakulmat. Luusto voisi olla vahvempaa. Edestä voisi liikkua paremmin. Kesäkarva. Luonne ok. (1) 20.7.2014 Mäntsälä KR t. Zlatina Davidovska NUO ERI1. SA PN4 Good size with typical feminine head. Scissors bite. Very good pigment. A little bit short neck. Strong topline. Enough developed chest. Paralell set front and rearlegs. Excellent set tail. Free powerful movement. (1) MH-luonnekuvaus: 17.5.2014 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Tulos: suoritettu 1a 1b 1c 2a 2b 2c 3a 3a 3b 3b 4 5a 5b 5c 5d 5e 6a 6b 6c 6d 6e 7a 7b 7c 7d Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu Takaa-ajo 1 Takaa-ajo 2 Tarttuminen 1 Tarttuminen 2 Aktiviteettitaso Etäleikki, kiinnostus Etäleikki, uhka/aggressio Etäleikki, uteliaisuus Etäleikki, leikkihalu Etäleikki, yhteistyö Yllätys, pelko Yllätys, puolustus/aggressio Tulos 3 Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 3 Hyväksyy käsittelyn 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee 2 Ei tartu, nuuskii esinettä 1 Ei tartu esineeseen 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 2 Ei tartu, nuuskii saalista 2 Ei tartu, nuuskii saalista 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja 1 Ei osoita uhkauseleitä 1 Ei saavu avustajan luo 1 Ei osoita kiinnostusta 1 Ei osoita kiinnostusta 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista 3 Osoittaa useita uhkauseleitä 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee Yllätys, uteliaisuus koiraa 4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintää kahdella Yllätys, jäljellejäävä pelko ohituskerralla Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin Ääniherkkyys, pelko 1 Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti Ääniherkkyys, uteliaisuus 5 Menee räminälaitteen luo ilman apua Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä Ääniherkkyys, jäljellejäävä 2 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla 57 kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 8c Aaveet, pelko 8d Aaveet, uteliaisuus 8e 9a 9b 10 Aaveet, kontaktinotto aaveeseen Leikki 2, leikkihalu Leikki 2, tarttuminen Ampuminen 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä 3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/Pakenee 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/Ei mene ajoissa 1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa 3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee 2 Ei tartu, nuuskii esinettä 1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön JANGAS HULLER OM BULLER FI57242/12 s. 11.10.2012 i. Smörsoppens Ardbeg e. Jangas Enttententten Näyttelyt: 22.3.2014 Jämijärvi t. Paula Rekiranta NUO EH2. Erittäin hyväntyyppinen sievä nuori narttu, joka esiintyy reippaasti ja iloisesti. Hyvä pää, tummat silmät. Hyvä kaula. Saisi olla voimakkaammin kulm. edestä. Vielä hieman kapea runko. Hyvät takakulm. Oikea karvan laatu. Liikkuu hyvin edestä. Takaa hieman lyhyellä askeleella.(1) 7.6.2016 Karkku EN t. Julie Revill NUO H Pretty head but a little fine in muzzle. Shoulders are very upright. Lacks upperarm. Ribbing ok. Moderate rear angulation. Movement ok. Very happy temperament. (1) 29.6.2014 Pori KV t. Rune Fagerström NUO ERI1. SA Erittäin hyväntyyppinen narttu, jolla ihastuttava luonne. Hyvän mallinen pää, kaunis ilme. Hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset. Tyypillinen ylälinja. Riittävä luusto. Rungon tulee vielä kehittyä. Erinomaiset sivuliikkeet. (1) MH-luonnekuvaus: 17.5.2014 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Tulos: suoritettu 1a 1b 1c 2a 2b 2c 3a 3a 3b 3b 4 5a 5b 5c Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu Takaa-ajo 1 Takaa-ajo 2 Tarttuminen 1 Tarttuminen 2 Aktiviteettitaso Etäleikki, kiinnostus Etäleikki, uhka/aggressio Etäleikki, uteliaisuus Tulos 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 2 Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan 1 Ei aloita 1 Ei aloita 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 4 Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja 1 Ei osoita uhkauseleitä 3 Saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo 58 5d 5e 6a 6b 6c 6d 6e 7a 7b 7c Etäleikki, leikkihalu Etäleikki, yhteistyö Yllätys, pelko Yllätys, puolustus/aggressio Yllätys, uteliaisuus Yllätys, jäljellejäävä pelko Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus Ääniherkkyys, pelko Ääniherkkyys, uteliaisuus Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 8c Aaveet, pelko 8d 8e 9a 9b 10 Aaveet, uteliaisuus Aaveet, kontaktinotto aaveeseen Leikki 2, leikkihalu Leikki 2, tarttuminen Ampuminen 2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta 1 Ei osoita kiinnostusta 5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä 1 Ei osoita uhkauseleitä 1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene ajoissa 5 Voimakas pelko, voi lisäntyä jokaisella ohituskerralla 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin 2 Kyykistyy ja pysähtyy 4 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puoliväliin 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja 3 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä 3 Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan 3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee 1 Ei tartu esineeseen 5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta JANGAS IN BLOSSOM FI13050/14 s. 18.12.2014 i. Mawredd Chwrae Teg e. Jangas Forget-Me-Not Näyttelyt: 29.5.2014 Helsinki PEN t. Rune Fagerström BABY1. KP ROP-PENTU 5 kk. Erittäin iloinen pentu. Hyvä koko. Erinomaiset rungon mittasuhteet. Kaunis hyvänmallinen pää, hieno ilme. Hyvä kaula. Olkavarsi saisi olla pidempi. Hyvä runko. Tyypillinen ylälinja. Sopivat takakulmaukset. Erinomainen luusto. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hieno kokonaisuus. (1) 8.6.2014 Karkku ER t. Graham Osbourne BABY1. KP PN2-PENTU Excellent outline. Super feminine head. Nice eye and colour. Excellent neck and shoulders. Correct bone and feet. Good ribs. Short coupled. Excellent moderate angulation behind. Correct coat. Very sound mover. (1) 20.7.2014 Mäntsälä KR t. Zlatina Davidovska PEK1. KP ROP-PENTU Very good size with puppy. Very good proportion of body. Typical head and expression. Scissors bite. Correct set ears and eyes. Excellent top- and underline with good bones. Correct set tail. Parallell movement with nice dynamic. (1) LLEWPART`S ATTRACTIVE GIRL FIN46236/08 s.14.7.2008 I. Benton Victory Lap e.Milfeddyg Llewpart Näyttelyt: 27.7.2014 Helsinki t. Hana Ahrens VAL ERI1. SA PN1 VSP Typische, substanzvolle Hündin. Korrekter, femininer Kopf. Gerader fester Rücken. Tiefe Brust. Sehr gut gewinkelt. Vorzüchliches Haarkleid. Korrkete Rute, gutes Rutenspiel. Freie, kraftvolle Bewegung. (1) 3.8.2014 Mikkeli t. Markku Kipinä VAL ERI2. SA PN2 59 Vahvarakenteinen, kaunislinjainen, hyvin liikkuva narttu, jolla on erinomainen ylälinja ja häntä. Pitkälinjainen pää, pään linjat voisivat olla yhtenevät. Hyvä turkki, hyvä purenta. Kaunis kokonaisuus. (1) 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia VAL ERI4. Very nice type. Lovely head, eye & expression. Excellent spring of ribs and good strong loin. Very balanced outline. Shown in good coat and excellent muscular condition. Movement good in front & behind. LLEWPART’S BEGUILING GIRL FI42036/11 s. 28.6.2011 i. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Llewpart Näyttelyt: 3.8.2014 Mikkeli t. Markku Kipinä VAL ERI3. Vankkarakenteinen, tasapainoisesti kulmautunut narttu, jolla on lyhyehkö hieman luisu lantio. Hyvä häntä. Kaunislinjainen pää. Hyvä purenta. Liikkuu riittävällä sivuliikkeella, hieman löysästi edestä. Selkälinja saisi olla tiiviimpi.(1) 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia KÄY ERI2. Very feminine with lovely outline. Very nice head. Good muscling throughout. Nice topline. Moved soundly. LLEWPART’S BEWITCHING GIRL FI42034/11 s. 28.6.2011 I. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Llewpart Näyttelyt: 19.4.2014 Imatra t. Marja Talvitie VAL ERI1. SA PN1 ROP CACIB Hieman tuhdissa kunnossa esitetty erinomaista tyyppiä oleva ja sivulta katsottuna hyvin liikkuva tyttö. Hyvä pää. Kaunis ylälinja. Hyvä karva & häntä. Hieman leveät etuliikkeet. (1) 10.5.2014 Helsinki KR t. Kari Granaas Hansen, Norja VAL ERI1. SA PN2 VARACA Vackert huvud och uttryck. Utmärkt kropp. Normalt vinklad. Rör sig med utmärkt steg. Vacker päls och färg. (1) 7.6.2016 Karkku EN t. Julie Revill VAL EH Allthough this bitch is balanced. She lacks angulation front & rear. Kind head. Slightly overweight. Moved very lovely. (1) 14.6.2014 Kotka KR t. Arja Koskelo VAL EH2. Erittäin hyväntyyppinen oikean mittasuhteinen riittävän feminiininen narttu, jolla hyvin kaunis pää. Hieman paksut & jäykät korvat. Hyvin kehittynyt runko. Tänään hieman pulskassa kunnossa. Toivoisin voimakkaammat takakulmaukset. Leveät etuliikkeet ja kauttaaltaan hieman epätasapainoinen liikunta. Miellyttävä luonne. (1) 16.8.2014 Raisio t. Elena Adamoskaya, Venäjä VAL ERI1. SA PN3. Beautiful bitch. Good proprtioned body. Good head. Excellent expression. Good neck & chest & ribcage. Correct angulation, but she is a little bit shy. Need more temperament on movements. Good coat presentation. (1) 31.8.2014 Tervakoski t. Christa Daniels VAL ERI4. Compact bitch with a nice head and expression. Strong body. Moderate angulation. Short in croup. Excellent muscletone, bone and feet. Sound mover. (1) LLEWPART’S DAISY GIRL FI53742/13 s. 7.10.2013 i. Benton Hall of Fame e. Llawpart’s Attractive Girl Näyttelyt: 60 13.4.2014 Helsinki t. Riitta Niemelä PEK6 kk erinomaisessa lihaskunnossa esitetty narttupentu. Hyvät mittasuhteet. Sievä nartun pää, vielä hieman syvä kallo. Hyvä kaula sekä selkälinja. Hieman pystyt lavat. Eturinta ja rintakehä saavat iän myötä vielä täyttyä. Hyvin kulmautunut takaosa. Sopiva raajaluusto. Heino turkinlaatu. iloinen käytös. 10.5.2014 Helsinki KR t. Kari Granaas Hansen, Norja PEK 1. KP VSP-PENTU Mycket söt och feminin tik med utmärkt huvud och uttryck. Goda proportioner och rör sig bra när hon vill. Mycket lovande. (1). 7.6.2016 Karkku EN t. Graham Osborne, Iso-Britannia PEK 4. Pretty head. Very kind eye. Well placed shoulders. Good bone and feet. Sufficient rib. Well angulated behind. Good coat and condition. Level topline. Sound movement. (1) 27.7.2014 Helsinki t. Hana Ahrens JUN ERI1. SA PN3 SERT Elegante Hündin von gutem Typ. Sehr schöner, femininer Kopf. Brust und Vorbrust noch nickt entwinckelt. Gute Rückenlinie. Rute gut angesetzt und befedert. Gutes Rutenspiel. Gutes Haarkleid, dem Alter entsprechend. Zeigt viel Temperament, auch in der Bewegung. (1) 31.8.2014 Tervakoski t. Christa Daniels JUN ERI3. Lovely headed bitch. Body of good proportions. A little short in croup. Evenly angulated. Sound mover. Excellent temperament. (1) LLEWPART’S DIAMOND GIRL FI53741/13 s. 7.10.2013 i. Benton Hall of Fame e. Llawpart’s Attractive Girl Näyttelyt: 13.4.2014 Helsinki t. Riitta Niemelä PEK4. 6 kk hyvät mittasuhteet, kaunis feminiininen pää. Hiemkan lyhyt kaula. Eturinta ja runko saavat iän myötä täyttyä, malli oikea. Kokoon nähden sopiva luusto. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Liikkkuu riittävällä askelpituudella, ei päästä esittäjäänsä helpolla. Hyvä turkin laatu. Oikea temperamentti. 7.6.2016 Karkku EN t. Graham Osborne, Iso-Britannia PEKRanged in outline. Feminine head. Very kind eye. Good neck and shoulder. Nice shaped bone. Sufficient rib. Good width of tigh. Moderate angulation. Good angulation. Good topline. Excellent coat. Movement ok. (1) 3.8.2014 Mikkeli t. Markku Kipinä JUN EH3. Feminiininen, hyvin ilmavan vaikutelman antava juniori. Kapea runko, lyhyt rintakehä, pitkälinjainen, hyväilmeinen pää. Hyvä purenta. Tarvitsee lisää kehätottumusta. Kaunis turkki, riittävä sivuliike. (1) 6.9.2014 Helsinki t. John Thirwell, Iso-Britannia JUN ERI OK type. A little plain in skull. Would like more stop. Good neck and shoulders. Needs to develop in ribs. Would like more bone & substance. Adequate hind angulations. Moved well once settled. (1) LOVABLECINDERELLA FI26798/13 s. 26.3.2013 i. Benton Delaware Duck e. Benton Yeah I’m Talkin Näyttelyt: 6.4.2014 Polvijärvi t. Pirko Aaltonen JUN H Tänään niukassa karvapeitteessä esitetty selvän sukupuolileiman ja hyvät mittasuhteet omaava narttu. Oikeat pään linjat, ilme voisi olla tyypillisempi. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä & takaa. Hyvä runko. Oikea laatuinen karvapeite. Riittävä ulottuvuus sivuliikkeissä. Hieman leveät etuliikkeet. Ei tänään parhaassa näyttelykunnossa. (1) 61 MAGICSTREAM’S HULABALOO BALAI FI33801/06 s.4.6.2006 i. Rocbee King Of The Hill e. Magicstream's Florafelicia Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi VAL ERI2. SA PN-3 Feminin. Bra balans mellan styrka, stomme och elegans. På det hela välbyggd. Bra huvud. Något stora öron. Bra rörelser. Fin svansföring. Bra kvalite! (1) 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti VAL ERI3. Nice balanced head, good proportions. Nice dark eye. Nice length of neck. Good lay of shoulder. Good depth of chest, nice forechest. Good spring of rib. Could be a little firmer in topline. Well muscled hindquarters. Moves freely, topline better when moving. (1) 26.4.2014 Pyhäjärvi t. Tuula Savolainen VAL ERI1. SA PN1 ROP Noin 8 v. tyypiltään erinomainen narttu. Hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää, tummat silmät. Hyvä kaula ja ylälinja ja eturinta. Tilava runko. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä luusto ja käpälät. Hyvät yhdensuuntaiset edestakaiset liikkeet. Sivuliikkeissä tehokas askel. Hyvä turkki, hapsut ja häntä. Kaunis väri. (1) 16.8.2014 Mustasaari t. Harto Stockmari VET ERI1. SA PN1 ROP Hyvin säilynyt veteraani, jolla on oikeat mittasuhteet ja sukupuolileima. Kaunis pää. Hyvä purenta. Hyvä kaula. Erinomainen eturinta ja runko. Hyvä takaosa. Ikäisekseen erinomainen karva ja väritys. Liikkuu joustavalla vaivattomalla askeleella. (1) MAGICSTREAM´S JALAJALAVEI FI30031/12 s.14.4.2012 I.Rocbee Quintus e. Rocbee Jambalaya Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi NUO EH1. Feminin. Bra proportioner: höjd, längd. Något högt ansatt hals. Bra vinkelbalans fram och bak. Något högt buren svans. Önskar lite mer typtrogen linjering. (1) 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti NUO ERI1. Nice type. Good temperament. Nice femine head & expression. Nice length of head. Good topline & tailset. Nice forechewst, good depth of chest. Well muscled hindquarters. Moved quite freely, tail carriage a bit high on the move. (1) 26.4.2014 Pyhäjärvi t. Tuula Savolainen KÄY EH3. 2 v. kompaksti narttu. Kaunislinjainen pää. Silmät saavat tummua. Hyvä kaula ja eturinta. Tilava rintakehä voisi olla pidempi. Hyvä takaosa. Sopivasti kulmautunut edestä. Hyvät käpälät. Iloinen hieman korkealla kannettu häntä. Kapeahkot takaliikkeet. Sivuliikkeessä reipas askel. Hyvä turkki ja hapsut. (1) 12.7.2014 Oulu t. Inga Siil, Viro AVO ERI2. Excellent type and size. Compact. Very nice head and expression. Correct earset. Excellent neck and topline, but short in croup. Balanced angulations. Enough deep ribcage. Strong bone. Excellent coat quality, not in her best coat today. Moves very soundly with bit high carried tail. (1) 16.8.2014 Mustasaari t. Harto Stockmari AVO ERI1. SA PN2 SERT FI MVA Narttumainen kokonaisuus, jolla oikeat mittasuhteet. Oikeanmallinen ja –ilmenne pää. Hyvä purenta. Oikea kaula ja eturinta. Hyvä takaosa. Kaunis karva ja väritys. Hyvä runko. Liikkuu hyvin sivulta. (1) MAGICSTREAMS´S JESKAMANDEERA FI30033/12 s.14.4.2012 I. Rocbee Quintus e. Rocbee Jambalaya 62 Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti NUO ERI2. Very nice temperament. Well balanced head. Nice dark eye. Nice length of neck. Good topline 6 tailset. Nice forechest. Could have more spring of rib. Well muscled hindquarters. Could be little stronger in hock. Moved freely. (1) 3.5.2014 Tampere KV t- Christian Geelmuyden, Norja AVO ERI3. Bra proportioner. Feminint långsträckt huvud. Bra uttryck. Välkroppad med mycket bra förbröst. Tillräckligt samlad i länden. Bra vinklar. Rör sig något trångt bakifrån och med något korta snabba steg. (1) 7.6.2014 Mänttä-Vilppula t. Paavo Mattila AVO EH1. Mittasuhteiltaan hyvä narttu. Kevytpiirteinen pää, kapeahko kallo-osa. Kaunis ilme. Hyvä kaula, hieman kapea runko, köyristää lanneosaanasa. Hyvin kulmautuneet raajat. Niukka hyvälaatuinen karva. Voisi liikkua menevämmin. Miellyttävä käytös. (1) MAGICSTREAMS´S JIPIAI JEE FI30032/12 s.14.4.2012 I. Rocbee Quintus e. Rocbee Jambalaya Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti NUO EH3. Nice temperament. Nice coat texture. Nice rich colour. Nice balanced head. Nice length of neck. Would like more laid back shoulders. Would like slightly broader chest. Nice spring of rib. Well muscled hindquarters. Would like firmer hock. When moving winding in front and lacking drive. (1) 29.3.2014 Kerimäki t. Elena Ruskovaara NUO H Hiukan varauksellisesti käyttäytyvä raajoiltaan keskivahva narttu, jolla saisi olla linjakkaampi pää ja tyypillisempi ylälinja. Niukat etukulmaukset. Jyrkkä lantio. Liikkuu silti hyvällä askelpituudella. Runko saa vielä syventyä. Hiukan vaaleat pyöreät silmät. Liikkuu reippaasti. Karva ei tänään parhaassa kunnossa. Tarvitsee aikaa. (1) MAWREDD BYTH MWY FI27763/11 s.10.4.2011 I. Don´s Ten to One e. Mawredd Taradr Y Coed Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O’Connor, Irlanti KÄY ERI2. Nice happy temperament. Nice balanced head, good proportions. Nice earset & carriage. Moderate length of neck. Would like better lay of shoulder. Good forechest, good depth of chest. Nice spring of rib. Well muscled hindquarters. When moving would like more drive. (1) 19.4.2014 Imatra KV t. Marja Talvitie KÄY ERI1. SA PN2 SERT VARACA Sivulta katsottuna hyvin liikkuva erinomaista tyyppiä oleva vahva tyttö. Hyvä ilme. Niukahkot etuja takakulmaukset. Hieman liian lyhyt ja laskeva lantio. Hyvä karva. Pieni laihdutuskuuri olisi paikallaan. (1) 11.5.2014 Hamina KV t. Leif-Herman Wilberg KÄY ERI1. SA PN3 Utmärk typ, stor och kraftfull. Goda proportioner. Välfomat feminint huvud. God hals och överlinje, litet fallande kors. Normalt vinklad. Välformat bröstkorg. Goda ben och tassar. God päls. Rör sig mycket bra, men kunde ha lite bättre påskjut. (1) MAWREDD CEINIOG FI52478/11 s.12.9.2011 I. Taimere`s Allspice e. Mawredd Wit-Wat Näyttelyt: 63 19.7.2014 Ristiina t. Petra Bannach KÄY ERI1. SA PN2 SERT 2,5 years old very nice bitch showing a very good size. Very good condition. Lovely head and expression. Typical breed topline. Very good ribcage. Good angulations. Bones fit to the body. Very nice coat and colour. Showing very good movements ewith good drive. Excellently presented. (1) 20.7.2014 Mäntsälä KR t. Zlatina Davidovska KÄY ERI1. SA PN1 VSP SERT Excellent size, typical feminine head. Nice temperament. Scissors bite. Correct size of neck-. Strong tpline. Very good front with excellent front angulations. Very good rear angulations. Good muscles. Excellent set tail with powerful parallel movement. (1) MAWREDD DIDWYLL FI27460/12 s. 8.4.2012 I. Mawredd Wystrys e. Casein´s Rio Branco Näyttelyt. 7.6.2014 Karkku t. Julie Revill, Iso-Britannia AVO EH4. Pretty head but fine in muzzle. Reasonable lay of shoulder, but lacks upperarm and forechest. Ribbing good. Needs a little more rear angulation. Good topline, when she relaxes. Moved ok. (1) MH-luonnekuvaus: 18.5.2014 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Tulos: suoritettu 1a 1b 1c 2a 2b 2c Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu 3a Takaa-ajo 1 3a 3b 3b 4 5a 5b 5c 5d 5e 6a 6b 6c Takaa-ajo 2 Tarttuminen 1 Tarttuminen 2 Aktiviteettitaso Etäleikki, kiinnostus Etäleikki, uhka/aggressio Etäleikki, uteliaisuus Etäleikki, leikkihalu Etäleikki, yhteistyö Yllätys, pelko Yllätys, puolustus/aggressio Yllätys, uteliaisuus 6d Yllätys, jäljellejäävä pelko 6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 7a Ääniherkkyys, pelko 7b Ääniherkkyys, uteliaisuus Tulos 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 3 Hyväksyy käsittelyn 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee 2 Ei tartu, nuuskii esinettä 1 Ei tartu esineeseen 3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 2 Ei tartu, nuuskii saalista 2 Ei tartu, nuuskii saalista 2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja 1 Ei osoita uhkauseleitä 1 Ei saavu avustajan luo 1 Ei osoita kiinnostusta 1 Ei osoita kiinnostusta 5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä 1 Ei osoita uhkauseleitä 1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene ajoissa 4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintää kahdella ohituskerralla 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin 5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä 2 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja 64 7c 7d 8a 8b 8c 8d 8e 9a 9b 10 houkuttelee koiraa Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä Ääniherkkyys, jäljellejäävä 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan kiinnostus Aaveet, puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä Aaveet, tarkkaavaisuus 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee Aaveet, pelko paikalta/Pakenee 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/Ei Aaveet, uteliaisuus mene ajoissa Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa Leikki 2, leikkihalu 2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta Leikki 2, tarttuminen 2 Ei tartu, nuuskii esinettä Ampuminen 5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta MAWREDD EHEDYDD Y COED FI19710/13 s. 25.2.2013 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Mawredd Arabedd Näyttelyt: 2.2.2014 Joensuu t. Tuula Savolainen JUN EH2. 11 kk. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, kuono voisi olla hieman syvempi. Hyvät tummat silmät. Hyvä eturinta. Oikeanmuotoinen rintakehä. Hieman lyhyt luisu lantio. Polvikulmaa voisi olla hieman enemmän. Hyvä raajaluusto. Riittävästi kulmautunut edestä. Yhdensuuntaiset edestakaisliikkeet, sivuliikkeessä taka-askel saisi olla tehokkaampi. Hyvä turkki, hapsut ja häntä. (1) 23.3.2014 Jyväskylä t. Paula Heikkinen-Lehkonen JUN EH1. Vielä kevyt ja kapearunkoinen nuori narttu. Hieman korkeajalkainen. Hyvä pään pituus. Hieman erisuuntaiset kuonon ja kallon ylälinjat. Pysty lapa ja olkavarsi. Eturinta kaipaa lisää täytettä ja rintakehä syvyyttä ja tilavuutta. Hieman kaareva selkälinja. Takakulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Erittäin kaunis ja hyväkuntoinen turkki. Kaunis väri. (1) 18.5.2014 Joensuu t. Tuus Van Adrichem Boogaert-Kwint, Alankomaat JUN EH Very feminine all over. A feminine head, very muck a baby face. Need in time more substance especially in muzzle. Good front and rear and ribs. Very good coat. Good bone. Feet need tighten. Movement ok. Would prefer more arch in loins. (1) MAWREDD ELERI FI19709/13 s. 25.2.2013 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Mawredd Arabedd Näyttelyt: 29.3.2014 Kerimäki t. Elena Ruskovaara JUN EH3. Selvä sukupuolileima. Raajaluusto saa jykevöityä. Vielä solakka runko. Hyvä kaula ja takaosa. Niukka eturinta. Ilme voisi olla hymyileväisempi, kuono saa täyttyä. Vähän pyöreät silmät. Kummeksuu lattiaa, mutta askelpituus oikea. (1) 11.5.2014 Hamina KV t. Leif-Herman Wilberg JUN EH1. Mycket bra typ., Fin storlek. Kunde ha mera kraft och substans redan nu. Feminint huvud. Goda vinklar. Lätt fallande kors. God pälsstruktur, för dagen mycket kort hårlag. Rör sig mycket bra. (1) MAWREDD TARADR Y COED 65 FI47677/03 s. 5.11.2013 I. Hillpark Roller Coaster e. Mawredd Nos Da Näyttelyt: 19.7.2014 Ristiina t. Petra Bannach VET ERI1. VSP-VET 10,5 years old lovely bitch. Very nice breedtype. Nice head and proportions. Strong neck. Goos topline and tailset. Very nice ribcage and depth of chest. Strong bone and feet. Very good coat condition for her age. Shows very good movement for age. It’s a pity this lovely bitch shows no scissors bite. (1) MAWREDD TES FI47675/03 s. 5.11.2013 I. Hillpark Roller Coaster e. Mawredd Nos Da Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa VET ERI1. ROP-VET Pienehkö, mittasuhteiltaan oikea. Riittävä luusto. Kuono-osa jo hieman kuivunut. Isot silmäaukot. Hyvät korvat. Tasapainoinen ylälinja. Hyvät etu- ja takaliikkeet. Hieman ala-asentoinen häntä. Ikäisekseen hyvässä kunnossa. (1) 11.5.2014 Hamina KV t. Leif-Herman Wilberg VET ERI1. SA PN4 ROP-VET Utmärk typ. Fin storlek och proportioner. Feminint välformat huvud. God hals och överlinje. Litet brant kors. Litet knappt vinklad bak. Välvinklad fram. Mycket bra bröstkorg. Rör sig mycket fint. Utmärk kondition för sin höga ålder. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Graham Osborne, Iso-Britannia VET EH Feminine head. Kind eye. Good front angulation. Nice spring of rib. Close coupled. Good width of tigh, just lacks rear angulation. Decent coat. Sound movement. (1) 12.7.2014 Oulu t. Inga Siil, Viro VET ERI1. SA VSP-VET Excellent type and size. Very feminine. Typical head.- Could have more stop. Well set ears. Very nice topline. Could have more angulations front and rear. Excellent ribcage and body condition. Excellent coat and colour for age. Excellent powerful movements especially for the age. (1) 3.8.2014 Mikkeli t. Markku Kipinä VET EH1. Hieman lyhytlinjainen tasapainoisesti rakentunut veteraani, jolla saisi olla voimakkaammat kulmaukset. Hyvät pään linjat, hyvä purenta. Toivoisin pidemmät linjat ja voimakkaammat kulmaukset. (1) 31.8.2014 Tervakoski t. Christa Daniels VET ERI1. VSP-VET Nearly 11 years old. Very sound happy moving bitch. A little plain in head. In excellent muscle tone for her age with good body substance. Very happy and outgoing. (1) MCTWISTER’S SWEET OR SOUR FI56731/11 s. 30.9.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Sparklecreaks Ice Breaker Näyttelyt: 4.5.2014 Kouvola t. Leila Kärkäs KÄY EH3. Hyvät mittaduhteet omaava iloinen narttu, jolla on hieman syvä syvä kallo. Silmät voisivat olla tummemmat. Olkavarsi saisi olla viistompi. Sopiva rintakehä, eturintaa voisi olla enemmän. Hyvät takakulmaukset, mutta lyhyt lantio ja liikkeessä koira on takakorkea ja kantaa häntäänsä kovin korkealla. Hyvä karva. Miellyttävä käytös. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill, Iso-Britannia KÄY EH Nice outline. Happy temperament. Pretty head. A little uppright in upperarm & shoulder & lacks forechest. Excellent ribbing. Reasonable rear angulation. Movement good. (1) MH-luonnekuvaus: 17.5.2014 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Tulos: suoritettu 66 1a 1b 1c 2a 2b 2c 3a 3a 3b 3b 4 5a 5b 5c 5d 5e 6a 6b Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu Takaa-ajo 1 Takaa-ajo 2 Tarttuminen 1 Tarttuminen 2 Aktiviteettitaso Etäleikki, kiinnostus Etäleikki, uhka/aggressio Etäleikki, uteliaisuus Etäleikki, leikkihalu Etäleikki, yhteistyö Yllätys, pelko Yllätys, puolustus/aggressio 6c Yllätys, uteliaisuus 6d 6e 7a 7b 7c Yllätys, jäljellejäävä pelko Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus Ääniherkkyys, pelko Ääniherkkyys, uteliaisuus Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko Ääniherkkyys, jäljellejäävä 7d kiinnostus 8a Aaveet, puolustus/aggressio 8b Aaveet, tarkkaavaisuus 8c Aaveet, pelko 8d Aaveet, uteliaisuus 8e 9a 9b 10 Aaveet, kontaktinotto aaveeseen Leikki 2, leikkihalu Leikki 2, tarttuminen Ampuminen Tulos 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen 3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta 3 Hyväksyy käsittelyn 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 1 Ei tartu esineeseen 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 2 Ei tartu, nuuskii saalista 2 Ei tartu, nuuskii saalista 2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja 1 Ei osoita uhkauseleitä 1 Ei saavu avustajan luo 1 Ei osoita kiinnostusta 1 Ei osoita kiinnostusta 4 Pakenee enintään 5 metriä 3 Osoittaa useita uhkauseleitä 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa 2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin 2 Kyykistyy ja pysähtyy 4 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puoliväliin 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/Pakenee 2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa 3 Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin 3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee 1 Ei tartu esineeseen 1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön MILFEDDYG LLEBAN FI16681/05 s.16.2.2005 I. Twigle Infinity e. Milfeddyg Geneth Näyttelyt: 19.4.2014 Imatra KV t. Marja Talvitie VET ERI1. VSP-VET 67 Erinomainen tyyppi. Hieman voimakas kallo. Kaunis ylälinja. Erinomainen häntä ja raajojen kulmaukset. Ikä näkyy hieman turkissa ja liikkeissä. (1) MILFEDDYG LLEWPART FI16680/05 s.16.2.2005 I. Twigle Infinity e. Milfeddyg Geneth Näyttelyt: 7.6.2014 Karkku EN t. Graham Osborne, Iso-Britannia VET ERI2. SA Nice make and shape. Feminine head. Kind eye. Good neck and shoulders. Wellsprung and deep ribs. Nicely coupled. Good width of loin. Correctly angulated behind. In good coat and condition. Sound happy mover. (1) 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia VET ERI3. Nicely balanced head. Nice neck and spring of ribs. Good width of upper and lower tigh. Nice topline. Moved true front and behind. MILFEDDYG ORGANYDD FIN40113/07 s. 20.6.2007 I. Dirlian Quack Quack e. Milfeddyg Geneth Näyttelyt: 19.4.2014 Imatra KV t. Marja Talvitie VAL ERI2. SA Erinomaisesti liikkuva hieman tuhti lähes veteraanityttö. Kaunis pää. Hyvä ylälinja ja häntä. Erinomainen rungon malli ja takakulmaukset. Hieman pehmyt turkki. (1) 4.5.2014 Kouvola t. Leila Kärkäs VAL ERI1. Kauniisti liikkuva 7v, joka hieman tuhdissa kunnossa. Erittäin kaunis pää ja ilme. Tasapainoinen hyvä raajarakenne ja luusto. Karvapeite kovin kihara ja hieman pehmeä, joka vaikuttaa palkintosijaan. Kauniit linjat ja miellyttävä käytös. (1) ’ ILFEDDYG RHEIBUS FI37322/11 s.20.5.2011 I. Benton Whack that Duck e. Milfeddyg Organydd Näyttelyt: 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen KÄY EH4. 3 v narttu voisi mittasuhteiltaan olla hieman pidempi. Kaunis pää ja ilme. Hyvä pään pituus. Hieman lyhyt kaula. Hyvä rungon tilavuus. Suorat olkavarret. Hieman lyhyt jyrkkä lantio ja käpälät. Hyvä turkki, riittävät hapsut. Hieman korkealla kannettu häntä. Iloinen käytös. 19.4.2014 Imatra KV t. Marja Talvitie KÄY ERI2. SA PN4 Hyvin narttumainen kaunispäinen hyvin liikkuva tyttö. Kovin niukat etukulmaukset, hyvät takakulmaukset. Erinomainen karva. Hyvä häntä. Saisi liikkua hieman paremmalla takapotkulla. (1) MILFEDDYG RHOSYN FI37321/11 s.20.5.2011 I. Benton Whack that Duck e. Milfeddyg Organydd Näyttelyt: 19.4.2014 Imatra KV t. Marja Talvitie AVO EH3. Erittäin hyväntyyppinen. Hieman kevyt alaleuka, muuten hyvä pää. Lyhyt pysty olkavarsi ja löydät kyynärpäät. Kovin lyhyt rintalasta. Hyvin pysty lantio ja niukka kinnerkulma. Hyvä karva. Liikkuu takaa hieman kinnerahtaasti. Kovin voimakkaasti ylös vetäytynyt vatsaviiva. Kauniisti kannettu häntä. (1) 68 4.5.2014 Kouvola t. Leila Kärkäs AVO ERI1. SA PN1 VSP SERT Hyvät mittasuhteet omaava narttu. Hyvä pää, silmät saisivat olla tummemmat. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävät kulmaukset ja sopiva luusto. Hyvä rintakehä. Kyynärpäät saisivat olla tiiviimmin rungossa, joka korostuu etuliikkeissä. Hyvä askelpituus. Miellyttävä rauhallinen käytös. (1) MILFEDDYG RHUDDIN FI37319/11 s.20.5.2011 i. Benton Whack that Duck e. Milfeddyg Organydd Näyttelyt: 23.3.2014 Jyväskylä t. Paula Heikkinen-Lehkonen KÄY EH1. Hyvä koko, mutta saisi olla kauttaaltaan jalompi. Hyvä pään pituus ja profiili, mutta pää on kokonaisuutena raskas ja urosmainen. Melko niukat raajojen kulmaukset. Hyvä selkälinja. Tarpeeksi syvä ja tilava rintakehä. Kaunis turkki ja väri. Etuliikkeet leveät, takaliikkeet pihtikinttuiset ja käpälät kääntyvät ulos. (1) 19.4.2014 Imatra KV t. Marja Talvitie KÄY ERI3. SA Hyvin liikkuva erinomainen tyyppi. Voimakas pää. Erinomainen runko. Kaunis ylälinja. Hyvä häntä ja karva. (1) 4.5.2014 Kouvola t. Leila Kärkäs KÄY EH4. Mittasuhteiltaan melko hyvä. Hyvä pään malli, mutta silmät saisivat olla tummemmat. Sopiva rintakehä. Eturintaa tulisi olla enemmän. Hieman lyhyt kaula. Hyvä ylälinja. Riittävät kulmaukset. Askelissa saisi olla enemmän voimaa ja kääntää hieman kintereitä sisään ja takakäpäliä ulos liikkuessaan. Hyvä karva. Miellyttävä käytös. (1) 25.5.2014 Alavus Tuuri t. Viveca Lahokoski KÄY ERI1. SA PN1 ROP SERT Erinomaista tyyppiä oleva, hyvät mittasuhteet, miellyttävä pää ja ilme. Erinomainen pigmentti. Alalauka saisi olla vahvempi. Kaunis kaula. Hyväasentoinen lapa. Erittäin hyvä täyteläinen rintakehä. Hyvä selkälinja ja hännän kiinnitys. Erinomainen reisi. Sopiva raajaluusto. Tänään ei parhaassa turkissa, hieman pehmeälaatuinen. Liikkuu kinnerahtaasti. Erinomainen ryhti sivuliikkeessä. (1) 14.6.2014 Kotka t. Arja Koskelo KÄY EH2. Erinomainen hyvän tyyppinen feminiininen narttu, jolla on oikeat rungon mittasuhteet. Hyvän mallinen pää, mutta vaaleat silmät häiritsevät ilmettä. Hieman liian suroa ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset. Etuliike saisi olla ulottuvampi, muuten iloiset maatavoittavat liikeet. Turkki saisi olla paremmin viimeistelty. (1) 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia KÄY ERI1. Very feminine bitch shown in good coat. Lovely head and neck. Sufficient bone. Good depth of chest and spring of ribs. Moved well. 23.8.2014 Kouvola t. Arne Foss KÄY ERI1. Feminin, bra storlek. Trevlig tik. Bra proportioner. Feminint, välformat huvud. Bra skalle . Ok ögonfärg. Armbågarna kunde ligga lite mera intill. Bra tassar och benstomme. Rör sig ganska bra, kunde ha lite mera kraft i steget, lite oprecis bak. Mycket bra päls och färg. Typisk färg. Välvisad. (1) MILFEDDYG SERECH FI53025/13 s. 4.10.2013 i. Smörsoppens Ardbeg e. Milfeddyg Organydd Näyttelyt: 4.5.2014 Kouvola t. Leila Kärkäs PEK2. KP Iloinen pentu, jolla hyvät mittasuhteet. Erittäin kaunis pää. Hyvä rintakehä ja raajapakenne. Sopiva luusto. liikkuu muuten hyvin, mutta edestä turhan leveäasentoisesti. Ylälinjassa pehmeyttä. (1) 23.8.2014 Kouvola t. Arne Foss JUN EH2. 69 Feminin, mycket god typ i stark utveckling. Feminint, ganska bra huvud. Ok stop. Tillräcklig kraft i nos. På dagen lite överbygd. Normal benstomme, bra tassar. ok kors. Rör sig med tillräcklig steglängd. Utmärk färg, lovande päls. Mycket vänlig, men ännu ganska oerfaren, behöver ännu mera tid. (1) MILFEDDYG SIRIOL FI53027/13 s. 4.10.2013 i. Smörsoppens Ardbeg e. Milfeddyg Organydd Näyttelyt: 4.5.2014 Kouvola t. Leila Kärkäs PEK3. KP Iloinen reihakas pentu, jolla miellyttävä pää. Rintakehä vielä kapea. Melko niukasti kulmautunut sekä edestä että takaa. Sopiva luusto. Yhdensuuntainen etu- ja takaliike. Riittävä askelpituus. 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia JUN ERI Still very immature, but has all the essentials. Lovely feminine head. Very nice neck. Good depth of chest for age. Moves very well in neat feet. MILFEDDYG SMOTYN FI53028/13 s. 4.10.2013 i. Smörsoppens Ardbeg e. Milfeddyg Organydd Näyttelyt: 4.5.2014 Kouvola t. Leila Kärkäs PEK1. KP ROP-PENTU Iloinen touhukas pentu, jolla erittäin kaunis pää. Tasapainoinen hyvä liike. Rintakehä hyvässä kehitysvaiheessa. Tasapainoiset riittävät kulmaukset. Hieman lyhyt lantio. Hyvä luusto. (1) MILFEDDYG SWYNOL FI53029/13 s. 4.10.2013 i. Smörsoppens Ardbeg e. Milfeddyg Organydd Näyttelyt: 14.6.2014 Kotka t. Arja Koskelo PEK1. KP ROP-PENTU Erittäin hyvän tyyppinen 8 kk pentu. Oikean mallinen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä luusto ja oikeat kulmaukset. Antaa tässä vaiheessa hieman matalaraajaisen yleisvaikutelman. Liikkuu hyvin. Iloinen luonnne. (1) NAKNI BLESSED WITH CHOCO FI46332/12 s. 7.9.2012 I. Twigle off Limits e. Bejamac Second to None Näyttelyt: 26.4.2014 Lahti KV t. Jari Partanen NUO ERI2. SA Hyvin kauniit ääriviivat ja mittasuhteet. Turhan pyöreä kallo-osa ja silmät. Hienot korvat, erinomainen kaula ja ylälinja. Lupaava eturinta ja rintakehä. Kaunis leveä reisi. Kauniit sivuliikkeet, hieman leveä edestä. Lupaava turkki. (1) 10.5.2014 Helsinki KR t. Kari Granaas Hansen, Norja NUO ERI2. Feminin tik. Bra huvud, dock aningen prominent stop. Fin hals och rygglinje. Bröstkorgen behöver ännu utveckling. Rör sig med bra steg från sidan, något trångt fram och bak. Behöver tid och utveckling. (1) 24.5.2014 Järvenpää KR t. Lena Rollmar, Ruotsi NUO ERI1. Tik med bra proportioner, ännu välidigt omogen i kropp. Vackert skuret huvud. Utmärkt toplinje. Välvinklad. Bra tassar. Mycket väl gående. Fin kvalitet på pälsen. Behöver mycket tid, men lovande. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill, Iso-Britannia NUO EH4. 70 Pretty head but a little fine. Little upright in shoulder. Ribbing ok for age, A little long in loin. Moderate rear angulation. Lovely topline. Nice temperament. Movement fine both ways. (1) NAKNI BUSY AS HARRODS FI46331/12 s. 7.9.2012 I. Twigle off Limits e. Bejamac Second to None Näyttelyt: 11.5.2014 Hamina KV t. Leif-Herman Wilberg NUO ERI1. SA PN2 SERT VARACA Utmärk typ. Mycket fin storlek och proportioner. Utmärkt huvud. Fin hals och överlinje. God kropp och vinklar. Svansen kunde bäras lite bättre. Fin bestomme och tassar. Rör sig rastypiskt och effektivt. (1) 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill, Iso-Britannia NUO ERI3. Nicely balanced bitch- Pleasent head, good lenght of neck. Good lay of shoulder. Lacks a little upperarm. Good ribbing for age. Moderate rear angulation. Very nide topline, tailset, bone & feet. Good movement. (1) NAKNI BUT WHOS THE SECOND FI46330/12 s. 7.9.2012 I. Twigle off Limits e. Bejamac Second to None Näyttelyt: 14.6.2014 Kotka t. Arja Koskelo NUO ERI1. Erinomainen tyyppi. Hyvin kaunis pää ja oikea ilme. Hyvä luusto. Oikeanmallinen rintakehä. Hyvä ylälinja ja vatsaviiva. Kaunis väritys. Erinomaisessa näyttelykunnossa. Kaipaa kehätottumusta ja itseluottamusta. Miellyttävä kokonaisuus. (1) ROCBEE DAY BY DAY FI 45557/09 s. 7.8.2009 i. Rocbee Adonis e. Rocbertta MH-luonnekuvaus: 18.5.2014 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson Tulos: suoritettu 1a 1b 1c 2a 2b 2c 3a 3a 3b 3b 4 5a 5b 5c 5d 5e Osasuoritus Kontakti, tervehtiminen Kontakti, yhteistyö Kontakti, käsittely Leikki 1, leikkihalu Leikki 1, tarttuminen Leikki 1, puruote ja taisteluhalu Takaa-ajo 1 Takaa-ajo 2 Tarttuminen 1 Tarttuminen 2 Aktiviteettitaso Etäleikki, kiinnostus Etäleikki, uhka/aggressio Etäleikki, uteliaisuus Etäleikki, leikkihalu Etäleikki, yhteistyö Tulos 2 Välttää kontaktia, väistää 2 Lähtee mukaan haluttomasti 3 Hyväksyy käsittelyn 3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla 1 Ei tartu esineeseen 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille 1 Ei aloita 2 Ei tartu, nuuskii saalista 1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään 2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja 1 Ei osoita uhkauseleitä 1 Ei saavu avustajan luo 1 Ei osoita kiinnostusta 1 Ei osoita kiinnostusta 71 6a Yllätys, pelko 6b Yllätys, puolustus/aggressio 6c Yllätys, uteliaisuus 6d 6e 7a 7b 7c 7d 8a 8b 8c 8d 8e 9a 9b 10 5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä 1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene ajoissa 4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintää kahdella Yllätys, jäljellejäävä pelko ohituskerralla Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin Ääniherkkyys, pelko 5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä Ääniherkkyys, uteliaisuus 3 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä 4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko ohituskerralla Ääniherkkyys, jäljellejäävä 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan kiinnostus Aaveet, puolustus/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä 3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko Aaveet, tarkkaavaisuus ajan toista 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee Aaveet, pelko paikalta/Pakenee 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/Ei Aaveet, uteliaisuus mene ajoissa Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa Leikki 2, leikkihalu 1 Ei leiki - ei osoita kiinnostusta Leikki 2, tarttuminen 1 Ei tartu esineeseen Ampuminen 5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta ROCBEE JEWEL OF DERINGAN FI48922/12 s. 12.8.2012 i. Don`s Power Point e. Rocbee Aurora Borealis Näyttelyt: 1.2.2014 Parkano t. Leila Kärkäs JUN EH3. Hyvät mittasuhteet omaava narttu. Hieman voimakas kallo. Sopiva otsapenger ja kuonon vahvuus. Hyvät silmät. Hyvä kaula, ylälinja. Lyhyt luisu lantio, pysty olkavarsi. Hyvä rintakehä, eturinta tulisi olla paremmin täyttynyt. Hyvät takakulmaukset. Hyvä takaliike, lyhyt etuaskel. Kaunis karvapeite. Iloinen luonne. (1) 22.3.2014 Jämijärvi t. Paula Rekiranta NUO ERI1. SA PN1 VSP SERT Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen nuori narttu. Pää voisi olla hieman pitkälinjaisempi ja jalompi. Kaunis kaula, oikea ylälinja. Ikäisekseen riittävä rintakehä. Tasapainoiset kulmaukset. Hieman litteät käpälät. Kaunis karvapeite. Kaunis liikunta. (1) ROCBEE LOOK AT ME FI51776/12 s. 13.9.2012 I. Rocbee Flash Gordon e. Rocbee Quick Kiss Näyttelyt: 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen JUN ERI1. SA 1 ½ -vuotias, hyvät mittasuhteet. Oikealinjainen pää, hyvä ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä rungon tilavuus. Hyvä, tasapainoinen raajarakenne. Hyvät käpälät. Liikkuu tasapainoisesti ja tehokkaasti. Hyvä karvan laatu. Hieman niukka turkki, hapsut tulossa. 72 ROCBEE MISS MELODY FI55830/12 s. 16.10.2012 I. Rocbee Van Gogh e. Boniton Wanessa Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegårs, Ruotsi JUN ERI1. SA PN4 VASERT Feminin. Stilig med vackra linjer. Vackert huvud. Fint tillbakalagt front. Utmärkta tassar. Ännu något grund i bröstkorgen. Rör sig fint. Bra svans. (1) ROCBEE OCEAN SONG FI17485/13 s. 1.2.2013 i. Don’s Power Point e. Rocbee Sunnydayatshell Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä KV t. Joyce O´Connor, Irlanti JUN EH3. In lovely coat & condition. Lovely rich colour. Overall would like more temperament & more bodu & substance. A little bit shy when being examined. When moving would like more drive & animation. (1) ROCBEE OOPS FI17486/13 s. 1.2.2013 i. Don’s Power Point e. Rocbee Sunnydayatshell Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegårs, Ruotsi JUN ERI3. Feminin. Bra huvud. Rätt bra öron. Bra halslängd. Bra proportion, höj, längd. Önskar något mer vinklar bak. Bra benstomme och tassar. Rör sig med fin svansföring. (1) ROCBEE PANTHER LILY FI33308/13 s. 14.5.2013 i. Twitters Blush Damask e. Rocbee Waikiki Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi PEN 2. KP Feminin. Trevligt huvud. Bra halsansättning. Bra kroppsdjup för åldern. Bra benstomme. Like bakhög i rörelse. Något hög svansföring. Utmärkt steg från sidan, lite bred i fronten. (1) 23.2.2014 Jyväskylä KV t. Joyce O´Connor, Irlanti JUN EH4. Very nice temperament. Nice balanced head, good expression. Good ear placement. Moderate length of neck. Good depth of chest. Nice spring of rib. Topline dipping behind the shoulder, too muck rise over the loin. Well muscled hindquarters. When moving would like more drive and animation. ROCBEE WAIKIKI FI20141/11 s. 15.2.2011 i. Don's Ten to One e. Apris Fanta Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegårs, Ruotsi VAL ERI1. SA PN1 ROP CACIB Mycket vacker med klassiska linjer, men för dagen rätt fet. Utmärkt huvud. Fin konstruktion med front och bakställ. Bra bröstkorg. Långt steg som är lite hämmat av övervikten. Utmärkt svans. En tik av hög kvalité. (1) 23.2.2014 Jyväskylä KV t. Joyce O´Connor, Irlanti VAL ERI1. SA PN2 VARACA Very nice temperament. lovely head & expression. Would like a bit more neck & better lay of shoulder. Good forechest, good depth of chest. Good spring of ribs. Well developed hindquarters. 73 Could be a bit stronger in hock. Moved freely, could be tighter in front. ROCBEE XANTAMARIA FI21089/11 s.22.2.2011 i. Rocbee American Idol e. Wild Fellow's Royal Princess Näyttelyt: 2.2.2014 Joensuu t. Tuula Savolainen AVO EH2. 3v. Kehäesiintyminen jännittää tänään hieman. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Otsapengertä saisi olla hieman vähemmän. Tummat silmät. Lyhyt kaula. Hyvä eturinta ja tilava runko. Lyhyt, jyrkkä lantio. Riittävästi kulmautuneet edestä. Suorat ranteet. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Liikkuu reippaasti. Hyvä karva ja hapsut. Tarvitsee lisää itseluottamusta. (1) RUUSTIINAS ADELLE FI50917/09 s. 9.9.2009 I. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Lafant Näyttelyt: 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen KÄY ERI2. 4,5-vuotias. Hyvät mittasuhteet. Voisi esiintyä hieman ryhdikkäämmin. Kaunis pää ja ilme. Tummat silmät. Hieman lyhyt kaula. Hyvä, tilava runko. Suorahkot olkavarret. Hieman pehmeät ranteet. Hyvä takaosa. Hieman luisu lantio. Liikkuu tasapainoisesti hyvällä askeleella. Liikkeessä kokonaisuus paranee ja koiraan tulee ryhtiä. Hyvä turkki ja hapsut. STANDARD-BEARER CARNIVAL OF RUST FI22990/12 s. 2.1.2012 I. Eirian Freyr e. Standard-Bearer Urban Legend Näyttelyt: 1.2.2014 Parkano t. Leila Kärkäs AVO ERI1. SA PN2 VASERT Hyvät mittasuhteet omaava narttu, jolla hyvä pää. Ilme voisi olla pehmeämpi ja kirsun pigmentti tummempi. Kaunis ylälinja. Hyvä rintakehä. Puutteellinen eturinta. Tasapainoinen raajarakenne. Hieman luisu lantio. Liikkuu hyvin. Kyynärpäissä hiemna löysyyttä. Hyvä karva ja käytös. (1) 23.2.2014 Jyväskylä KV t. Joyce O´Connor, Irlanti AVO EH3. Very nice temperament. In lovely coat & condition. Sweet feminine head. Nice dark eye. Moderate length of neck. Good depth of chest, would like more forechest. Could have more spring of rib. Could be firmer in topline, dips behind the shoulder. When moving would like much tighter in elbow. (1) STANDARD-BEARER COURTESAN OF VENICE FI22989/12 s. 2.1.2012 I. Eirian Freyr e. Standard-Bearer Urban Legend Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä KV t. Joyce O´Connor, Irlanti KÄY EH3. Lovely happy temperament. Very pretty head & expression. Moderate lenght of neck. Good topline & tailset. Nice forecfhest. Good depth of chest. Well muscled hindquarters. Would like firmer hocks. Moved quite freely, but would like straighter & tighter front. (1) STANDARD-BEARER LEGEND FIN12531/06 s.20.9.2005. i.Rocbee Ultra Speedy e. Standard-Bearer Olympia Näyttelyt: 23.2.2014 Jyväskylä KV t. Joyce O´Connor, Irlanti AVO ERI2. Lovely happy temperament. Nice overall shape & balance. Nice balanced head, nice dark eye. 74 Moderate length of neck. Good topline & tailset. Nice spring of rib. Well developed hindquarters. Moved quite freely, would like tighter front. (1) TRÉS ALLANTED CHAMPANGNE FI53504/11 s. 12.9.2011 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Trés Allantes Blanc Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi KÄY EH3. Något maskulin. Bra huvud. Något stora öron. Snyggt ansatt hals. Bra vinklar fram och bak. Önskar en mer sympatisk attityd mot medtävlare och domare. (1) 2.2.2014 Joensuu t. Tuula Savolainen KÄY ERI1. SA PN3 SERT FI MVA 2 v. Tyyppi erinomainen. Hyvät mittasuhteet. Hieman lyhyt kaula. Hyvä ylälinja. Oikealinjainen pää. Tummat silmät. Hieman luisu lantio. Tasapainoinen raajarakenne. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Hyvä eturinta ja tilava runko. Liikkuu tasapainoisesti ja tehokkaasti. JHyvä turkki ja hapsut. Kauniisti kannettu häntä. (1) 15.2.2014 Pello t. Tiina Illukka VAL ERI1. Vankkarakenteinen, sukupuolileima voisi olla selvempi. Pää voisi olla kuivempi. Erinomainen kaula ja ylälinja. Hieman lyhyt olkavarsi. Hyvä rintakehä ja runko. Niukat takakulmaukset. Hyvät sivuliikkeet. Voisi esiintyä iloisemmin. (1) 23.2.2014 Jyväskylä KV t. Joyce O´Connor, Irlanti KÄY ERI1. SA PN3 Nice overall balance. Correct head & expression. Nice depth of muzzle. Nice clean throat. Moderate length of neck. Could have better lay of shoulder. Good topline & tailset. Well developed body. Nice forechest. Nice free mover but would like tighter front. (1) 29.3.2014 Kerimäki t. Elena Ruskovaara VAL ERI1. SA PN3 Vahva narttu, jonka sukupuoplileima saisi olla selvempi. Tarpeeksi hymyilevä huulilinja ja hyvä kaula. Tyypillinen ylälinja. Täyteläinen runko. Keskivahvat kulmaukset. Liikkuu sopivalla askelpituudella. Tarpeeksi tiiviissä kunnossa. TRÉS ALLANTES CHANSONETTE FI53507/11 s. 12.9.2011 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Trés Allantes Blanc Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi AVO ERI3. Trevlöig helhet med bra linjer och proportion. Fint huvud. Bra hals. Lite armbågsvid. Något kort, lite högt kors. Bra steg från sidan. Något trång bak. Excellent trots felen på grund av god helhet. (1) TRÉS ALLENTES CHARMING FI53505/11 s.12.9.2011 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Trés Allantes Blanc Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi AVO ERI2. SA Tilltalande feminin med typiska linjer. Vackert huvud. Fin halsansättning. Bra vinklar. Bra substans och stomme. Typiska tassar. Bra svansföring. Hyggligt steg. (1) 15.2.2014 Pello t. Tiina Illukka AVO EH1. Kaunislinjainen tasapainoinen kokonaisuus. Saisi esiintyä itsevarmemmin ja iloisemmin. Hieman takaluisu kallo. Piktä kaunis kaula. Hyvin kulmautunut etu- ja takaosa. Vaikuttaa seistessään takakorkealta. Liikkuu hyvin. Käyttäytyminen alentaa palkintosijaa (ei viihdy kehässä). (1) TRÉS ALLENTES CHERIE FI53510/11 s.12.9.2011 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Trés Allantes Blanc 75 Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi AVO ERI4. Feminin. Visad i något mager kondition. Bra proportioner, höjd, längd. Önskar lite mjukare linjering. Bra tassar, bra bentomme. Hyggligt svansföring. En aning flat i korset. (1) 15.2.2014 Pello t. Tiina Illukka AVO EH2. Erittäin hyvän tyyppinen. Hieman raskas pää. Hyvin kulmautunut etuosa. Rungoltaan kapea. Kantaa itsensä kauniisti liikkeessä. Esiintyy iloisesti. (1) TRÉS ALLENTES CHIN-CHIN FI53506/11 s.12.9.2011 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Trés Allantes Blanc Näyttelyt: 11.1.2014 Kajaani KV t. Göran Bodegård, Ruotsi KÄY ERI1. SA Välbalanserad feminin med bra proportioner. Trevligt huvud. Fina ben och fötter. Bra rörelser med något hög svansföring. (1) 15.2.2014 Pello t. Tiina Illukka KÄY ERI1. Erittäin hyvän tyyppinen. pää voisi olla feminiinisempi. hyvä kaula ja selkälinja. Hyvin kulmautunut etuosa. Takaosa saisi olla paremmin kulmautunut. Vahva lihaksikas runko. Ahtaat takaliikkeet. Kauniit sivuliikkeet. Kantaa häntäänsä hyvin. Vajaa kirsupigmentti. (1) TRYSTYN GIVES BENTON GOOSE BUMPS FI50616/13 s. 25.7.2012 i. Trystyn’s Country Caberbnet e. Statesman’s Ducks Unlimited Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa AVO ERI1. SA PN2 SERT VARACA Hyvät mittasuhteet, vahva luusto. Hyvät pään linjat. Miellyttävä ilme. Hyvät korvat. Erinomainen ylälinja. Vahva syvä runko. Hyvä hännänasento. Hyvä etuosa ja lapojen asento. Hyvät polvikulmat. Joustava, tasapainoinen sivuaskel. Oikea karvanlaatu. (1) 23.2.2014 Jyväskylä KV t. Joyce O´Connor, Irlanti AVO ERI1. SA PN1 VSP SERT CACIB Nice type. Well balanced head. Nice soft expression. Nice dark eye. Good neck & shoulder. Good topline & tailset. Good forechest. Nice spring of rib. Well developed hindquarters, good muscles. Moves freely. (1) TWITTERS RED NELLY FIN20286/08 s.27.2.2008 I.Benchmark Jest Cymro e.Twitters Big-Dream Näyttelyt: 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa VAL ERI2. SA Hyvä koko, mittasuhteet ja luusto. Selvä sukupuolileima. Kaunislinjainen nartun pää. Hyvät korvat. Hieman jyrkkä kaulan kiinnitys. Pystyt lavat. Hyvä selkä ja hännän asento. Hyvä rungon syvyys. Suorahko etuosa. Riittävät takakulmat. Etuaskel jää lyhyeksi. Hyvä karvanlaatu. (1) 1.2.2014 Parkano t. Leila Kärkäs VAL ERI1. SA PN4 Hyvät mittasuhteet omaava, hyvässä lihaskunnossa oleva narttu, jonka karvapeite ei ole tänään parhaimmillaan. Hyvä pää ja ilme. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut. Hyvä eturinta ja rintakehä. Hieman luisu lantio. Hyvät takakulmaukset. Liikkuu hyvin. Rauhallinen käytös, köyristää ajoittain lanneosaansa. (1) WESPER HONEY BEACH FI29856/09 s. 16.4.2009 i. Benton What Women Want e. Wesper Jewel Beach 76 Näyttelyt: 23.3.2014 Jyväskylä t. Paula Heikkinen-Lehkonen AVO ERI1. SA PN1 ROP Kaunis, jalo narttu. Hyvä koko ja mittasuhteet. Erinomainen pää. Oikeaoppinen selkälinja,. Tilava rintakehä. Hyvä lapakulmaus ja täyteläinen eturinta. Leveä reisi. Hyvät takakulmaukset. Kaunis turkki. Lihaksikas ja kiinteä- Liikkuu vetävästi. (1) WILD FELLOW´S WISHMASTER FI15474/12 s.5.1.2012 I.Benton Anaheim Mighty Duck e.Rocbee O´Thelma Näyttelyt: 1.3.2014 Kouvola t. Tuula Savolainen KÄY ERI3. 2v, tiivis kokonaisuus. Kaunis pää, tummat silmät. hyvä kaula. Hyvin kulmautunut edestä. Hyvä eturinta. Hieman lyhyt, jyrkkä lantio. Sopivasti kulmautunut takaa. Hyvä rungon tilavuus. Sivuliikkeessä hyvä askelpituus, Etuliikkeessä hieman löysyyttä. Hyvä karvan laatu ja hapsut,. Voisi esiintyä hieman vapautuneemmin. Pientä jännitystä havaittavissa. 29.3.2014 Kerimäki t. Elena Ruskovaara KÄY ERI1. SA PN1 VSP SERT Erinomainen tyyppi. Täyteläinen runko. Hyvä etuosa ja luusto. Tyypilliset kulmaukset ja ylälinja. Narttumainen pää, oikea huulilinja. Käyttää tarpeeksi häntäänsä liikkeessä. Eritäin hyvä askelpituus. Riittävän yhdensuuntainen edestä. (1) 77 Kasvattajaluokat: kennel BENCHMARK 26.4.2014 Lahti KV t. Jari Partanen 1. KP ROP-KASV Upea kasvattajaluokka neljästä yhdistelmästä. Kaikki hyvin kaunista rotutyyppiä. Kauniit ilmeikkäät päät. Etuosissa hieman toivomisen varaa, mutta kokonaisuutena hyvin kaunis luokka, josta kasvattaja saa olla ylpeä. Hyvin paljon onnea! 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill KASVVery similar in type. Males similar in head and also the females. Slightly different in type. 6.7.2014 Raasepori t. Viveca Lahokoski 1. KP ROP-KASV 4 yhdistelmää, miellyttävä, tyypikäs ryhmä. hyviä sivuliikkeitä, ryhdit ja miellyttävät rodunomaiset luonteet. Kaikilla hyvät rintakehän muodot ja luustot. Miellyttävät päät ja ilmeet. Onnittelut kasvattajalle! kennel BENTON 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa 1. KP ROP-KASV Ryhmä kahdesta yhdistelmästä. Erittäin tasakoosteinen. Hyvät mittasuhteet, kauniit ylälinjat. Hyvät päät ja ilmeet. Kaunisasentoiset hännät. Pitkät, joustavat sivuliikkeet. Erinomaiset luonteet. 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O´Connor, Irlanti 1. KP ROP-KASV Very nice group. All nice type. All similar size. All correct coats. All nice free movements. 13.4.2014 Helsinki PEN t. Riitta Niemelä 1. KP ROP-KASV 2 yhdistelmää. Hyvin tyypikkäät koirat. Kauniit päät ja ylälinjat. Lupaavat kokona. Erinomaiset liikkeet. Onnittelut kasvattajalle. 19.4.2014 Laitila R t. Riitta Niemelä 1. KP ROP-KASV 3:sta eri yhdistelmästä koostuva, hyvin tyypikäs ryhmä. Kauniit päät ja ilmeet. Oikeat ylälinjat. Hyvin liikkuva ryhmä. Ihanat temperamentit. Onnea ja menestystä myös jatkossa kasvattajalle. 3.5.2014 Tampere KV t. Christian Geelmuyden, Norja 1. KP ROP-KASV 3 kombinationer högklassiga hundar. Bra storlekar och proportioner. Typiska huvuden och uttryck. Rastypiska överlinjer och silhuetter. En tilltalande och helhetlig grupp. 17.5.2014 Joensuu t. Viveca Lahokoski 1. KP ROP-KASV Tasapainoinen, tyyikös ryhmä, jossa koirat edustavat eri kehitysvaiheita mallikkaasti. Kauniita liikkeitä ja ryhtiä löytyy. Miellyttävä ryhmä. Onnea kasvattajalle! 18.5.2014 Joensuu t. Tuus Van Adrichem Boogaert-Kwint, Alankomaat 1. KP ROP-KASV Very lovely typical welshies. Very mcuk the same type. Lovely heads. Good ribs. Upperarms could be a little longer. Great coats. 31.5.2014 Turku t. Karin Linde-Klerholm, Ruotsi 1. KP ROP-KASV 4 kombinationer. Fina storleker och goda proportioner. Vackra, välskurna huvud med fina uttryck. Samtliga har bra kropp i olika utvecklingsstadier och åldrar. Fina kors och harmoniska rörelser. Trevliga temperament. 1.6.2014 Tammela t. Vibeke Paulsen, Norja 1. KP ROP-KASV Tre kombinationer fantastiksa typer. Det är ingen tvekan, om att denna uppfödare har grund ? när det kommer att uppföda welsh springer spaniel. 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill 1. KP ROP-KASV Very similar in head and type. All moved round the ring with the same drive. 1.8.2014 Kuopio t. Valerie Hutton, Australia 1. KP ROP-KASV 4 different breed types. Good types. Overall balanced, nice group. Congratulations to the breeder. 2.8.2014 Kuopio t. Monique Van Brempt, Belgia KASV 2. KP 78 nice dogs, but some difference in expressions, coats and toplines. Take care of front angulations. 3.8.2014 Kuopio t. Julia Van Dinter 1. KP ROP-KASV Overall very good quality with very good heads. Topline overall very good. Needs to watch length of the loin. Almost straight behind. Needs to watch elbows turning out. Overlall very good ground covering movement. Excellent coat texture and excellent temperament. 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia 1. KP ROP-KASV Very well matched and with lovely typical heads. all moving in harmony. 16.8.2014 Raisio t. Elena adamovskaya, Venäjä 1. KP ROP-KASV High quality, very typical breed group. Nice heads, goos expressions. Good bones and movement. Good coats and colours. 31.8.2014 Tervakoski t. Christa Daniels 1. KP ROP-KASV A group of 3 combinations of typical welsh. Beautiful heads and expressions, good bodies and bone. All good movers. Excellent coat and colours. 6.9.2014 Helsinki t. John Thirwell, Iso-Britannia 1. KP ROP-KASV Very good group. All even in type and balance. Very similar in qualities. Sound steady movers. 13.9.2014 Porvoo t. Viveca Lahokoski 1. KP ROP-KASV kaunis ja ryhdikäs ryhmä, joka koostuu kolmesta yhdistelmästä. Kaikilla on selvät sukupuolileimat, hyvälaatuiset turkit ja elegantit profiilit. Miellyttävät sivuliikkeet. Kauniit sulvata linjat. kennel BREUDDWYD 23.8.2014 Kouvola t. Arne Foss 1. KP ROP-KASV 3 kombinationer typlika. Bra proportioner. Ganska jämna huvuden. Bra uttryck. Bra hals och överlinje. Ok vinklar. Bra kroppar. fina sidorörelser. Bra päls och färg. Mycket glada och pigga hundar. kennel BUUMIN 6.4.2014 Polvijärvi t. Pirjo Aaltonen 1. KP ROP-KASV BIS3 Mittasuhteiltaan ja ääriviivoiltaan tyypillisiä reippaasti ja iloisesti esiintyviä rotunsa edustajia. Tyypilliset päät ja ilmeet. Hyvät rungot. Tyypilliset karvapeitteet. Sivusta tehokkaasti liikkuvia. 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill KASVHead and type are same on 3. however the fourth is quite different and also didn’t move with the other three. 15.6.2014 Nurmes t. Zorica Salijevic 1. KP ROP-KASV Group of 4 dogs presented in very professional way. All members of group have the same level of breed characteristics and same quality. The members of the group are well choosed and handlers are presenting them on the best possible way. kennel DIDILCOM’S HEN 11.1.2014 Kajaani t. Göran Bodegård, Ruotsi KASV 3. En grupp med bra könsprägel, gemensam typ. Lite variation i anatomisk korrekhet. kennel DIRLIAN 4.5.2014 Kouvola t. Leila Kärkäs 1. KP ROP-KASV 2 eri yhdistelmästä koostuva ryhmä koiria, joilla hyvät mittasuhteet. Yhdellä hieman voimakkaampi pää, muilla hyvät päät. Hyvät liikkeet, etuosan rakenteissa vielä parannettavaa. Hyvät karvanlaadut. Kokonaisuutena tyypillinen ryhmä. 79 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia KASV 2. KP Well matched group with good definition between males and females. All strinding out well on the move. 31.8.2014 Tervakoski t. Christa Daniels KASV 2. KP Group of 3 combinations. A group of little uneven in type, but good solid bodies, bone and some with beautiful head and expressions. Sound movers. Nice coat and colour. kennel DONZARA 19.1.2014 Turku KV t. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa KASV 2. Kahdesta yhdistelmästä. Hyvät luustot. Mittasuhteissa hieman eroja. Hyvät ilmeet. Kallonmuodossa eroavaisuuksia. Hyvät rungon syvyydet. Takaliikkeissä askelpituus saisi olla pidempi. Hyvät karvanlaadut. 27.4.2014 Vaasa KV t. Malgorzata Wieremiejczyk-Wierzchowska 1. KP ROP-KASV Very similar in type. Very good expressions, excellent heads. Very good bodies. Very goos movements. Excellent temperaments. 13.7.2014 Kokkola t. Lidija Oklescen, Slovenia 1. KP ROP-KASV Breeding group of high quality with nice proportioned dogs with no exaggeration. Good coat qualities. Stable in character. Well moved. kennel EASTFARM’S 18.5.2014 Lemland t. Hans Almgren, Ruotsi 1. KP ROP-KASV En grupp bestående av 4 kombinationer. Alla med vackra torra huvuden. Utmärkta proportioner. starka benstommen, runda i kroppen. Härliga temperament. Rätta silkiga pälsen med varm färg, djup pigment, en med något ?. Utmärk sprindning på åldrar, 3 av 4 har ? idag. Utmärkt uppfödararbete som minns med bra tidspan. Grattis! 28.9.2014 Eckerö t. Wil Schrander, Alankomaat 1. KP ROP-KASV Excellent quality allover this group. All very nicely b. Wonderful type and expressions. Very good difference between dogs and bitches. Very nice coats and especially temperaments. They excell in movement, they really look good. kennel ELONKERJUUN 19.4.2014 t. Paavo Mattila 1. KP ROP-KASV Riittävän tasalaatuinen ryhmä 2 eri yhdistelmästä. Hyvin rakentuneita koiria. Kaunisilmeiset päät. Miellyttävät luonteet. Hyvää kasvatustyötä, josta parhaat onnittelut! 4.5.2014 Maalahti t. Annika Ulltveit-Moe, Ruotsi KASV 2. 2 kombinationer, litet olika modeller, kunde alla varit mera sansade, för bättre rörelsen, de ger en lite ojämn bild som grupp. kennel JANGAS 17.8.2014 Valkeakoski KR t. Hannele Jokisilta KASV 1. Yksittäisinäö yksilöinä tyypillisiä rotunsa edustajia, mutta ryhmänä turhan epätasainen. Suuria koon vaihteluja. hyvät luonteet ja rakenteet. kennel LLEWPART’S 3.8.2014 Mikkeli t. Markku Kipinä 1. KP ROP-KASV 80 ryhmäö koiria 3:sta yhdistelmästä, hyväilmeisiä päitä, hyvälaatuisia turkkeja, reippaita luonteita. eroja mittasuhteissa ja vahvuusasteissa. Nuorilta koirilta puuttuu massa ja rodunomaiset liikkeet. kennel MAGICSTREAM’S 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O´Connor, Irlanti KASV 4. All very nice temperaments. This group a bit mixed in size & quality. All have good coat colour & texture. Moved well as a group. kennel MAWREDD 19.7.2014 Ristiina KR t. Petra Bannach 1. KP ROP-KASV Very nice group with very nice dogs overall. Good bones, rich deep colour. Very good breedtype. All four dogs shown in very good conditions. Lovely presented group. kennel MILFEDDYG 19.4.2014 Imatra t. Marja Talvitie 1. KP ROP-KASV Hyvin tasainen ryhmä. Erittäin hyvän tyyppisiä, tosin hieman pehmytturkkisia, sivulta katsottuna hyvin liikkuvia waleseja. Hyvät ylälinjat ja käytös. 3 eri yhdistelmää. 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia KASV 4. KP All similar head shape and body. All moving well and happily. kennel ROCBEE 11.1.2014 Kajaani t. Göran Bodegård, Ruotsi 1. KP ROP-KASV En fin grupp från 4 kombinationer. Vackra och bra hundar. Alla med OK. 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O´Connor, Irlanti KASV 2. KP Nice group, evenly balanced. All nice coat colour & texture. All of similar size & type. Moved very well as a group. 26.4.2014 Pyhäjärvi t. Tuula Savolainen 1. KP ROP-KASV ryhmän koirat neljästä eri yhdistelmästä. Kasvattaja on onnistunut pitämään yhtenäisen linjan. koirilla kaunismuotoiset päät, hyvät mittasuhteet, tilvata rungot ja tehokkaat liikkeet. Hyvät raajaluustot ja turkit. Onnittelut. 18.5.2014 Oulu t. Hans Boelaars, Alankomaat 1. KP ROP-KASV Nice uniform group. all happay characters. The breeder has a good eye for allover quality. Good luck! 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill KASV 3. typical group. Heads similar. Moved well together. 12.7.2014 Oulu t. Inga Siil, Viro 1. KP ROP-KASV Pleasing breeders group out of 1 male and 3 females coming from 4 different combinations. Very even in type and presenting all typical breed characterictics in details, including excellent temperament and movement. Breeder should be proud of this group! 1.8.2014 Kuopio t. Valerie Hutton, Australia KASV 2. KP 4 of good breed type, bone and substance. Strong toplines. Similar in heads. Congratulations to the breeder. 2.8.2014 Kuopio t. Monique Van Brempt, Belgia 1. KP ROP-KASV Nice breeders group. Similar in type. Good heads, toplines and tailsets. Nice temperaments. 81 kennel RUUSTINNAS 19.4.2014 Imatra t. Marja Talvitie KASV 2. KP 1 yhdistelmästä koostuva ryhmä hyväilmeisiä erittäin hyväntyyppisiä waleseja. Kaikilla sama virhe: todella löysät etuosat. Hyvät karvat ja sivuliikkeet, löysät etuliikkeet. kennel STANDARD-BEARER 23.2.2014 Jyväskylä t. Joyce O´Connor, Irlanti KASV 3. All very happy with good temperaments. All similar size & type. All with correct coat and moved well as a group. 3.5.2014 Tampere KV t. Christian Geelmuyden, Norja KASV 2. KP 2 kombinationer. en grupp av enhetlig typ. typiska huvud och uttryck. välbyggda och välgående. 4.5.2014 Maalahti t. Annika Ulltveit-Moe, Ruotsi 1. KP ROP-KASV 2 kombinationer, jämn fin grupp med många fina detaljer. Alla med mycket spanielanda och gåvilja, alla i form kropps-, päls- och muskelkondition. 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill KASV 2. KP Very similar in type. The bitches heads are almost identical and the dogs almost identical. Moved well together. 2.8.2014 Vesilahti t. Tuula Savolainen 1. KP ROP-KASV Ryhmän koirat kolmesta eri yhdistelmästä, ikä 2,5-11 vuotta. Hyvin yhtenäinen ryhmä, hyvät ylälibnjat, oikealinjaiset päät, toivoisin pidemmät kunot. oikealaatuiset turkit, hyvä raajarakenne, tehokkaat liikkeet, iloinen käytös. kennel TIMRA’S 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia KASV 5. KP Nicely presented group. All well boned and good feet. All strinfding out well with happy temperaments. kennel TRÈS ALLENTES 11.1.2014 Kajaani t. Göran Bodegård, Ruotsi KASV 2. Genomgående homogen och utmärkt typ. Alla 2 år från en kombination. 8.8.2014 Helsinki MV t. Kathy Gorman, Iso-Britannia KASV 3. KP Very similar heads and body shapes. All well boned. Nice dark eyes. all moved well with good head and tail carriage. 23.8.2014 Rovaniemi t. Karl P. Reisinger, Itävalta 1. KP ROP-KASV Very nice group, one type. Dogs with good anatomy and very good movement. JÄLKELÄISLUOKAT (epäviralliset): BENTON WALK OF FAME 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill JÄLK 2. KP Very similar in head and althoug from the same litter 2 males are much more like their mum than the bitches. BENTON YALE GRADUATE 82 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill JÄLK 3. A group from two different litters and it shows. prefer the older two which are like their mum. STANDARD-BEARER URBAN LEGEND 7.6.2014 Karkku EN t. Julie Revill JÄLK 1. KP ROP-JÄLK All of exactly the same oldfashioned type. All from the same litter and it shows. Lovely group. 83