Piilosana SM 2014 - Sanaristikkoseura Sanasepot ry

Transcription

Piilosana SM 2014 - Sanaristikkoseura Sanasepot ry
© PERTTI OSKALA JA ERKKI VUOKILA
P I I LO SA N A 4 2
Piilosana SM 2014
▶▶ Piilosana SM 2014 on ensimmäinen Suomen Kuvalehden kanssa järjestettävä
valtakunnallinen piilosanojen ratkonnan suomenmestaruuskilpailu. Vuosina 2004–
2012 kisan järjestivät sen perustajat Hannes ja Pirjo Tiira. Vuonna 2013 Tiirat olivat siirtäneet kilpailun oikeudet Sanaristikkoseura Sanasepoille, joka järjesti kisat
Kotkassa 27.7.2013. Tällöin seuran hallitus oli kutsunut laatijoiksi Erkki Vuokilan ja
Pertti Oskalan, jotka jatkavat tekijöinä myös tällä kertaa. Kisan on vuosina 2011–
2013 voittanut Jyrki Hentunen, joka nyt siis haastaa koko Suomen piilosanafanit
mukaan kisaan.
Suomen Kuvalehti oli Sanasepoille ensimmäinen ja ainoa ajatus yhteistyökumppaniksi, toihan SK piilosanat Suomeen helmikuussa 1975 eli liki 40 vuotta sitten.
Idean isä on Risto Pitkänen, joka sovelsi Englannissa näkemänsä tehtävätyypin
suomen kielelle ja laati ensimmäiset tehtävät.
VAAKASUORAAN:
1. Lahjasampi oli tyhjennetty kaviaarista, kertoo Kansan Uutiset – kiusallinen tilanne. (8)
5. Hej, naapurin tyttö! Ota sairausvakuutus ennen ensiapua! (4)
9. Hollannissa alkujaan, Amerikan raiteilla lyheni eri muotoon. (7)
10. Mitä nuo naapuriin ostetut elukat oikein ovat? (5)
11. Naapurissa oli murto. Siksi otin yhteyttä virkavaltaan. (13)
12. Tarkkaa taloudenpitäjää nöyryyttää asioiden tekeminen näkyviksi. (12)
14. Pitävätköhän nuoret lemmen huumassa perunapiirakasta vai setsuurileivästä? (13)
16. Käytössäsi ei ole ennen kuin sunnuntaina hevonen. Sinä ystävinesi joudut hyvittämään sen
saannin työllä. (12)
19. Löytyisiköhän nälkäinen paperi-insinööri krouvista sekä tehokas ruoan syväjäädyttäjä sen
keittiöstä. (13)
20. Useimmille inhokki, joillekin lemmikki ilman käräjäoikeuden edeltäjää. (5)
21. Tässä hetkessä siirrät alipaineella tarkasti yksilöidyt tuotteet. (7)
22. Kieltäydyn lyhyen ytimekkäästi. Ympärillä olevat sanovat: “Tä?” (4)
23. Jos haluat varmasti lääkäriin, puheena olevan panet varaukseen jo ennen muita halukkaita. (8)
PYSTYSUORAAN:
1. Sama vika Rahikaisella: takaa päin taipuisa tukka. (6)
2. Lohikäärme tai hylkiö. (7)
3. Kun vavat, uistimet ja jalkineet mukaasi kahmaiset ja sen sisällä vuolujätteessä säilytetyt
villasukat, voitkin lähteä joelle. (16)
4. Töihin palatessa ilmennyt tilapäinen heikotus vei isolta itselle omaksutulta pakettiauton
takaoven torstaina. (17)
6. Miksi sinä torvi estit ystäviesi välisen kommunikaation? (9)
7. Saunan viat korjaantuivat ammattimiehen tultua paikalle. (10)
8. Pitäisikö valita laaja kultakauppapaikka tai pinta-ala pieni, epäröi kerrankin tuo yleensä
muita määräileväisempi johtaja. (16)
13. Varapartio ja raatoparvi elelevät kuin Tiku ja Taku kaltaisineen. (10)
15. Ilman venäläisiä ratsumiehiä saatiin pino laipion alle. (9)
17. Miltä mahtaa jenkkien fyrkka vaikuttaa, kun latu katoaa ja talous piiputtaa? (7)
18. Jos sinulla on lehdenteon kyky, tee ne sitten ulkoasua myöten! (6)
KILPAILUOHJEET
▶▶ Ratko oheinen piilosana virheettömästi! Sama kilpailupiilosana löytyy myös
netistä osoitteissa suomenkuvalehti.fi ja sanasepot.fi. Tehtävän voi siis printata
sieltä.
Osallistumistapoja on kolme. Voit lähettää tämän sivun siististi ratkotun tehtävän ja henkilötietosi postitse osoitteella Piilosana SM 2014, PL 90, 00701 Helsinki.
Vastauksen voi myös lähettää sähköpostiosoitteeseen [email protected].
Lisäksi voit vaihtoehtoisesti täyttää sanasepot.fi-sivuilla olevan valmiin lomakkeen,
johon jäljennät piilosanan ratkaisun ja annat pyydetyt tiedot. Viimeinen postitustai nettivastauspäivä on tiistai 21.10.2014.
Kilpailun järjestävät kutsuvat maksimissaan 150 parasta mukaan loppukilpailutapahtumaan, joka järjestetään Helsingissä maanantaina 17.11.2014 klo
14.00–19.00. Lähetä siis vastaus vain, jos aiot kutsun saadessasi osallistua myös
17.11.2014. Kilpailijat tulevat paikalle omalla kustannuksellaan.
Loppukilpailutapahtumaan valituille postitetaan kutsu 3.11.2014. Kutsuttujen
lista löytyy myös yllä olevista nettiosoitteista.
Kilpailun voittaja saa palkinnoksi 500 euroa, kakkonen 200 euroa ja kolmanneksi sijoittuva 100 euroa. Kilpailun tuomareina toimivat sekä kilpailutehtävien laatijat
Vuokila ja Oskala sekä Sanaseppojen puheenjohtaja Jari Haapa-aho.
Piilosana SM 2014:n suojelijat ovat valtioneuvos Riitta Uosukainen ja muusikko
Karri Miettinen alias Paleface.
Etunimi
Sukunimi
Lähiosoite
Postitoimipaikka
Puhelinnumero
Sähköpostiosoite
Oheinen tehtävä on myös viikon palkintopiilosana. SM-kisaan osallistuvat ovat automaattisesti mukana arvonnassa. Jos et halua osallistua SM-kisaan, lähetä vastaus normaaleja reittejä pitkin. J
Suomen Kuvalehti 42 /2014
69

Similar documents