ja kiertomatkat 2010
Transcription
ja kiertomatkat 2010
KAUPUNKI ja kiertomatkat 2010 UPEAT UUTUUDET Alpit, Alsacen viinimatka, Slovenia–Kroatia–Italia, Amsterdam ja KESTOSUOSIKIT Tallinna, Pärnu ja Saarenmaa! Elämänmittaisia matkamuistoja. Maailma on täynnä kauniita, mielenkiintoisia paikkoja joihin olisi ihana matkustaa. Osa niistä luonnonkauniita, osa ihmisen muokkaamia. Olemme keränneet sinulle niistä muutamia, meidän mielestämme tutustumisen arvoisia matkakohteita, ja toivomme, että ne ovat sitä myös sinun mielestäsi. Kiehtovilla kiertomatkoillamme näet ja koet enemmän. Norjan ja Islannin silmiähivelevät maisemat, huikaisevan kirkkaat alppijärvet, Kroatian rannikon sinistä sinisempi meri ja Alsacen vihreät viinitarhat lumoavat kauneudellaan ja ainutlaatuisuudellaan. Oma urbaani viehätyksensä on myös kaupunkien kutsuvilla kaduilla. Kaupunkimatkamme vievät sinut ihastuttavaan Baltiaan; keskiaikaiseen ja samalla moderniin Tallinnaan, Tarttoon, viehättävään Vilnaan ja hurmaaviin pikkukaupunkeihin Kuressaareen ja Pärnuun. Pääset mukanamme myös kuninkaallisesta häähumusta hullaantuneeseen Tukholmaan, ruusujen Visbyhyn, tulppaaneita tulvillaan olevaan Amsterdamiin, sekä Puolan historiallisiin kaupunkeihin Varsovaan ja Krakovaan. Mennään yhdessä matkalle! Sisällysluettelo KIERTOMATKAT Alppien aatelia UUTUUS! .................................... 8 Islannin jalokivet UUTUUS! ............................. 10 Amsterdam UUTUUS! ........................................ 12 Alsace – viinien valtiatar UUTUUS! ................ 14 Adrianmeren helmet UUTUUS! ...................... 16 Pohjois-Italian suuret järvet UUTUUS! ......... 18 Kroatian kiertomatka UUTUUS! .................... 20 Varsova – Krakova UUTUUS! ............................. 22 Hurtigruten .............................................................. 24 Varanginvuono UUTUUS! ................................. 26 Vuonojen Norja ...................................................... 28 Lofootit ...................................................................... 30 Haapsalu – Hiidenmaa – Saarenmaa ............. 32 Linnojen ja kartanoiden Virumaa UUTUUS! 34 Tartto – Riika – Pärnu UUTUUS! ..................... 36 KAUPUNKIMATKAT Tallinna ...................................................................... 38 Pärnu .......................................................................... 44 Kuressaare ................................................................ 50 Tartto .......................................................................... 54 Tukholma ................................................................. 56 Visby ........................................................................... 58 Vilna ............................................................................ 60 MUUTA TIETOA MATKAILIJALLE Hyvä tietää ............................................................... 63 Liityntäkuljetukset ................................................. 65 Lähtöpäivät ja hinnat erillisessä hinnastossa. Näe ja koe enemmän. Kiertomatkalla jokainen päivä tuo uusia elämyksiä. Samaan matkaan mahtuu useita kohteita, ainutlaatuista luontoa, kuvauksellisia kulttuurikaupunkeja ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Ei tarvitse matkustaa maailman ääriin nähdäkseen lumihuippuisia vuoria, jäätiköiden reunustamia kuumia lähteitä, huimia vesiputouksia ja hurmaavia kaupunkeja – Matka-Vekan Eurooppa on elämyksiä täynnä! Vuorilta vuonoille ja Välimeren maisemiin Olemme laajentaneet tarjontaamme Pohjoismaista ja Baltiasta aina Välimerelle saakka. Ihastuttavina uutuusmatkoina tarjoamme kiertomatkoja Kroatian rannikolla sekä Italiassa ja Sloveniassa. Viinien ystävää hemmotellaan Alsacen matkalla, ja huikaisevia maisemia voit ihailla vanhojen suosikkien Norjan ja Islannin lisäksi myös Alppikierroksella Italiassa ja Sveitsissä. Lähinaapurimme tarjoavat myös paljon nähtävää; Baltian linnat, kartanot ja kiehtovat kaupungit odottavat lyhyen laivamatkan päässä. Kestosuosikki Norjan valtteina ovat upea luonto sekä uljaat vuoret ja vuonot – uutuusmatkamme suuntaa aivan pohjoisimpaan Norjaan, Varanginvuonon kiehtoviin maisemiin. Jos haluat nauttia merellisistä maisemista ja aidosta norjalaisesta elämänmenosta, astu laivaan – Norjan kuvankaunista länsirannikkoa kulkevaa Hurtigrutenia sanotaan maailman kauneimmaksi merimatkaksi. Enemmän irti matkasta Kaikilla Matka-Vekan järjestämillä kiertomatkoilla on mukana asianktunteva opas, joka auttaa sinua kaikissa mahdollisissa matkan aikana esille tulevissa kysymyksissä. Älä siis epäröi kääntyä hänen puoleensa – hän on matkassa sinua varten. Kaupunkiin laivalla tai lentäen. Kaupunkilomillamme voit viipyä yhden yön tai pidempään – perille pääset joko laivalla tai lentäen. Suosittujen Baltian kaupunkien lisäksi ohjelmassamme ovat kiehtova Amsterdam, viehättävät Vilna ja Visby, trendikäs Tukholma sekä yhdistelmämatka Varsova-Krakova. Lentävät lähdöt Etsitpä lomalta sitten kulttuurielämyksiä tai rentoutumista, vaihtoehtoja riittää. Lentäen pääset Euroopan kaupunkikohteiden lisäksi myös Viron suosituimpiin kesäkohteisiin. Ainoana matkanjärjestäjänä Suomessa tarjoamme suorat lennot usealta kentältä ympäri Suomea suoraan Saarenmaan Kuressaareen sekä hienojen hiekkarantojen Pärnuun. Laivalla lähelle Tallinnaan ja Tukholmaan voit lähteä päivittäin ympäri vuoden. Ohjelmassamme on sekä risteilymatkoja että kaupunkilomia. Eteläinen naapurimme Viro tarjoaa jokaiselle jotakin; aina yhtä suositun Tallinnan lisäksi pääset mukanamme idylliseen Kuressaareen, vireään kulttuurikaupunkiin Tarttoon sekä Viron kesäpääkaupunkinakin tunnettuun Pärnuun. Virossa voit viettää myös rantalomaa – Saarenmaan Kuressaaressa ranta on komean Piispanlinnan katveessa ja Pärnun hieno hiekkaranta vetää vertoja useille Välimeren rannoille. Halutessasi voit yhdistää risteilyn ja kaupunkiloman – vietä ensimmäinen yö laivalla risteilyn riemuista nauttien ja jatka aamulla matkaa kaupunkilomalle joko Tallinnaan, Pärnuun tai Saarenmaalle. Täyden palvelun matkatoimisto Mikäli et löydä tästä esitteestä haluamaasi kohdetta, ota yhteyttä toimistoomme – meiltä saat myös toiveidesi mukaan räätälöidyt matkat, laiva- ja lentoliput. Risteilyllä on lupa nauttia. Nautiskele merellä ja maissa Halutessasi voit yhdistää risteilyelämykseesi kaupunkivisiitin Tallinnaan tai Tukholmaan, jolloin sinulla on sopivasti aikaa laivalla ja mukavasti tunteja maissa. Baltic Princess -risteilyä on mahdollisuus jatkaa kaupunkiloman merkeissä Tallinnassa, Pärnussa tai Saarenmaalla. Omatoimisille Eckerö Linen autopaketit tarjoavat mahdollisuuden valloittaa vaikka koko Baltia: auto kulkee näppärästi lautalla meren yli ja siitä eteenpäin aikataulu ja matkasuunnitelmat ovat sinun omiasi. Huvin vuoksi merelle – Tähtiristeilyt ja Meritanssit Turusta Toisinaan matkalla olo on määränpäähän saapumista tärkeämpää; Turusta lähtevillä miniristeilyillä maihin ei nousta ollenkaan vaan otetaan ilo irti laivasta, tunnelmasta ja tähtitason ohjelmasta. Jätä hetkeksi arjen kiireet taaksesi ja heittäydy Viking Isabellan tai Silja Europan risteilytunnelmiin – lyhytkin loma laivalla tekee ihmeitä! Risteilyt Tallinnaan ja Tukholmaan H E L S I N G I S TÄ TA L L I N N A A N H E L S I N G I S TÄ T U K H O L M A A N Viking Line, Päivä Tallinnassa (m/s XPRS pika-alus) Viking Line, Päivä Tukholmassa • • • • (m/s Mariella tai m/s Gabriella) lähdöt Helsingistä joka päivä klo 21.30 yöpyminen laivalla maihinnousu seuraavana aamuna klo 07.30 mennessä paluumatka: lähtö Tallinnasta ma-la klo 18.00, su klo 16.30, saapuminen Helsinkiin ma-la klo 20.30, su klo 16.30. • • lähdöt Helsingistä joka päivä klo 17.30, yöpyminen laivalla ja saapuminen Tukholmaan seuraavana päivänä klo 09.40 paluumatka: lähtö Tukholmasta klo 16.45, yöpyminen laivalla ja saapuminen Helsinkiin seuraavana päivänä klo 09.55. Viking Line, Päiväristeilyt (m/s XPRS pika-alus) • • • lähdöt Helsingistä ma-la klo 11.30, saapuminen Tallinnaan klo 14.00 ostosaikaa Tallinnassa noin 3 tuntia paluumatka: lähtö Tallinnasta ma-la klo 18.00, saapuminen Helsinkiin klo 20.30. Silja Line, Päivä Tukholmassa (m/s Silja Serenade tai m/s Silja Symphony) • • Eckerö Line, Päiväristeilyt (m/s Nordlandia) • Lähdöt Helsingistä joka päivä: päivä laivalla ja Tallinnassa. T U R U S TA T U K H O L M A A N Tallink, Viihderisteilyt (m/s Baltic Princess) • • • • lähdöt Helsingistä joka päivä klo 18.30 yöpyminen laivalla aamulla mahdollisuus käydä maissa (noin 4 tuntia) paluumatka: lähtö Tallinnasta klo 13.00, saapuminen Helsinkiin klo 16.30. Viking Line, Päivä Tukholmassa (meno m/s Isabella, paluu m/s Amorella) • • Tallink, Päiväristeilyt (m/s Star/Superstar) • • • lähdöt Helsingistä joka päivä klo 17.00, yöpyminen laivalla ja saapuminen Tukholmaan seuraavana päivänä klo 09.30 paluumatka: lähtö Tukholmasta klo 17.00, yöpyminen laivalla ja saapuminen Helsinkiin seuraavana päivänä klo 09.55. lähdöt Helsingistä klo 10.30, saapuminen Tallinnaan klo 12.30 ostosaikaa Tallinnassa noin 4 tuntia paluumatka: lähtö Tallinnasta klo 17.30, saapuminen Helsinkiin klo 19.30. lähdöt Turusta klo 21.00, yöpyminen laivalla ja saapuminen Tukholmaan seuraavana aamuna klo 06.30 paluumatka: lähtö Tukholmasta klo 20.10, yöpyminen laivalla ja saapuminen Turkuun seuraavana aamuna klo 07.35. Silja Line, Päivä Tukholmassa (meno m/s Europa, paluu m/s Galaxy) • • lähdöt Turusta klo 20.15, yöpyminen laivalla ja saapuminen Tukholmaan seuraavana aamuna klo 06.10 paluumatka: lähtö Tukholmasta klo 19.15, yöpyminen laivalla ja saapuminen Turkuun aamulla klo 07.00. M I N I R I S T E I LY T T U R U S TA Viking Line, Tähtiristeilyt Isabellalla (m/s Isabella – ei maihinnousua Tukholmassa) L I I T Y N TÄ K U L J E T U K S E T Varaa Matka-Vekan bussikuljetus kotipysäkiltäsi lähtösatamaan! Hoidamme risteilymatkasi haluamallesi laivalle kauempaakin, sillä liityntäkuljetuksemme Turun ja Helsingin satamiin kattavat laajasti koko Suomen. Sivulla 65 on kuljetuksiimme liittyvää Hyvä tietää -asiaa. Tiedot kuljetusvaihtoehdoista pysäkkeineen ja löydät sivuilta 66 ja 67. • • lähdöt Turusta klo 21.00, yö laivalla ja saapuminen Tukholmaan aamulla klo 06.30, ei maihinnousua paluumatka: lähtö Tukholmasta klo 07.45, saapuminen Turkuun klo 19.50. Silja Line, Meritanssit Europalla (m/s Europa – ei maihinnousua Tukholmassa) • • lähdöt Turusta klo 20.15, yö laivalla ja saapuminen Tukholmaan aamulla klo 06.10, ei maihinnousua paluumatka: lähtö Tukholmasta klo 07.10, saapuminen Turkuun klo 19.15. Alppien Aatelia alk. 1615 € Alppien korkeimmat huiput sekä järvialueet laaksoineen ovat tämän kiertomatkan teemoina, pääkohdemaana Sveitsi, unohtamatta kuitenkaan Ranskaa ja Italiaa, joiden alueella sijaitsee korkein huippu Mont BlancMonte Bianco. Luonnon kauneus ja jylhyys sekä historialliset kaupungit vaihtuvat viikon aikana. Tutustumme myös alueen herkkuihin, joista tärkeimmät ovat juusto, viini ja suklaa. M AT K AO H J E L M A Keskiviikko: Helsinki–Milano–Chamonix Aamulento Malpensan kentälle Milanoon, jossa suomenkielinen paikallisopas on vastassa. Ensin ajamme Ghemmen viinialueelle, jossa tutustumme mm. viinin ja vuoristoviinan, grappan valmistukseen. Lounaaksi nautimme paikallisia leikkeleitä ja juustoja. Tämän jälkeen jatkamme Mont Blancin tunnelin (11 km) kautta Chamonixiin, jossa majoittuminen huikaiseviin alppimaisemiin. Tervetulopäivällinen hotellissa ruokajuomineen. Yöpyminen Chamonix:ssa. (Päivän ajomatka noin 220 km.) Torstai: Chamonix–Veveye/Lausanne Aamiaisen jälkeen jätämme Chamonixin ja matkamme jatkuu kohti Geneveä. Tunnelma on hyvin kansainvälinen, sillä YK:lla, Punaisella Ristillä ja monella muulla monikansallisella järjestöllä on päämaja täällä – kolmasosa kaupungin asukkaista onkin ulkomaalaisia. Vierailukohteina mainittakoon mm. Cathedrale St. Pierren, jossa uskonpuhdistaja Calvin saarnasi. Place du Bourgde-Four on vanhan kaupungin sydän. Tätä keskiaikaista aukiota ympäröivissä taloissa on kiinnostavia taide- ja antiikkikauppoja. Geneve on myöskin maan kelloteollisuuden keskus ja niinpä olemme jättäneet hieman vapaa-aikaa, jotta innokkaimmat voivat suunnata kohti kellomuseota. Yöpyminen Veveyessä tai Lausannessa. (Päivän ajomatka noin 160 km.) Perjantai: Veveye/Lausanne–Montreux– Territet– Groc–Gruyere– Lavaux Kokopäiväretkemme suuntautuu ensin kohti Montreuxin kylpyläkaupunkia. Vierailemme myös Territetiin kaupungissa, jossa marsalkka Mannerheim vietti aikaansa niinkin paljon että sai itselleen H Y VÄ T I E TÄ Ä • • • Euroopan suurin ja korkein vuorijono, Alpit, ulottuu kaarena Ranskan ja Italian Välimeren rannikolta Itävaltaan ja Sloveniaan. Se muodostaa rajan lauhkean välimeren ilmaston ja keskieurooppalaisen mannerilmaston välille. Alpeilla on Euroopan suurimpien jokien lähteet ja useita isoja järviä. Aikaero Suomen aikaan –1 tunti. Saksan ja Italian rahayksikkö on euro. Sveitsin rahayksikkö on frangi (CHF). Yksi euro on noin 1,50 frangia (tammikuu 2010). muistomerkin kaupunkiin. Iltapäivällä tutustumme Sveitsin herkullisempiin tuotteisiin; suklaaseen, juustoihin ja viiniin. Käymme mm. Grocin, Gruyerein ja Lavauxin alueilla ja saamme maistiaisia paikanpäällä. Lavauxin alue on Unescon maailmanperintölistakohteena viinintuotannon osalta. Yöpyminen Veveyessä tai Lausannessa. (Päivän ajomatka noin 85 km.) Lauantai: Veveye/Lausanne–Interlaken– Sarnenjärvi Aamiaisen jälkeen hotellihuoneiden luovutus ja matka jatkuu. Ajamme Interlakenin kaupunkiin, jonka molemmilla puolilla avautuu kaunis järvialue sekä näkymä Jungfrau-vuorelle. Junalla matkaamme Schynige Platten huipulle aina 1970 m asti ja saamme unohtumattoman vuoristojärvimaiseman jalkojemme juureen. Huipulla on aikaa vaikka nauttia lounasta omakustannushintaan. Iltapäivällä palaamme järvialueelle ja nautimme Interlakenin kaksoisjärvikaupungista. Yöpyminen Sarnenjärvellä. (Päivän ajomatka noin 160 km.) Sunnuntai: Sarnenjärvi–Luzern Aamupäivä alkaa vierailulla Vierwaldstätterjärven rannalla sijaitsevaan Luzernin kaupunkiin, jonka symboli on Reuss-joen ylittävä 1300-luvun katettu puusilta Kappellbrücke. Sillan katossa olevat maalaukset kertovat kaupungin historiasta. Itse kaupungista avautuu näkymä mm. Pilatusvuorelle sekä luonnonkauniille järvialueelle. Vanhakaupunki on säilynyt hyvin ja sieltä löytyvät kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Kannattaa kiivetä vanhankaupungin muurin läntisimpään torniin, mistä voit erottaa kaupungin lukuisat kirkot, kauniin raatihuoneen, kauppiaiden talot, kaupungin muurin sekä sen tähystystornit. Iltapäivä on vapaata aikaa nähtävyyksien ja ostoskadun ikkunoiden ihailuun. Yöpyminen Sarnenjärvellä. (Päivän ajomatka noin 40 km.) Maanantai: Sarnenjärvi–Locarno–Ortajärvi Aamiaisen jälkeen on aika jälleen pakata matkatavarat ja jatkaa matkaa. Lähestymme Alppeja ja San Gottardon tunnelia, jonka kautta pääsemme vuoriston eteläpuolelle ja kohti Italiaa. Maggiorejärven rannikkokaupungissa Locarnossa siirrymme junaan, jolla matkaamme (1, 5 h) ”satojen laaksojen ja kukkuloiden” kautta Italian puolelle. Yöpyminen Ortajärvellä. (Päivän ajomatka noin 188 km.) Tiistai: Ortajärvi–Stresa–Verbania–Pallanza Aamupäivällä vapaata aikaa tutustua Ortajärven ympäristöön. Iltapäivällä siirrymme Stresaan • • • • Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin tai 1.3.1999 jälkeen myönnetyn henkilökortin. Matkan hintaan sisältyvät suomenkielisen matkanjohtajan palvelut, suorat lennot, majoitus, hotelliaamiaiset sekä ohjelman mukaiset ateriat, kuljetukset ja sisäänpääsymaksut. Pakkaa hyvät varusteet mukaan: kunnon ulkoilujalkineet, mahdollisesti tuulen- ja sateenpitävät päällysvaatteet sekä teleskooppikävelysauvat. Suosittelemme kiertomatkaa yli 8-vuotiaille. sekä Verbania-Pallanzan alueelle, jossa mahdollisuus tutustua Villa Taranton puutarhaan tai tehdä viimeiset tuliaisostokset pikku putiikeissa. Jäähyväispäivällinen ruokajuomineen. Yöpyminen Ortajärvellä. Keskiviikko: Milano–Helsinki Lähtöpäivä. Aikainen aamiainen ja siirtyminen Milanoon, Malpensan lentokentälle, josta suora lento Helsinkiin. (Päivän ajomatka noin 40 km.) H OT E L L I T Chamonix: Osoite: Puhelin: Internet: Hotel du Bois ¬¬¬ 475 Avenue des Alpages 74310 Les Houches +33–4–5054 5035 www.hotel-du-bois.com Hotel Famille ¬¬¬ (Lähdöt 22.9. ja 29.9.) Rue des Communaux 20 1800 Vevey +41–21–923 3900 www.hotelfamille.ch Vevey: Osoite: Puhelin: Internet: Puhelin: Internet: Hotel Nash Carlton ¬¬¬¬ (21.7.) Avenue de Cour 4 1007 Lausanne +41–21–613 0707 www.nashcarlton.com Sarnenjärvi: Osoite: Puhelin: Internet: Hotel Wilerbad ¬¬¬ 6062 Wilen am Sarnersee +41–662–7070 www.wilerbad.ch Ortajärvi: Osoite: Hotel La Bussola ¬¬¬ Via Panoramica 24 28016 Osta S. Giulio Piemonte +39–322–91 1913 www.hotelbussolaorta.it Lausanne: Osoite: Puhelin: Internet: K I E R TO M AT K A keskiviikko–keskiviikko Heinäkuu 21 RANSKA Syyskuu SA K SA 1 SVEITSI Ortajärvi 29 Saksa 2 Salz I TÄVA LTA Sarnenjärvi3 Vevey/ 4 Lausanne Chamonix 22 Bregenz 5 I TA L I A 6Milano Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 9 Islannin jalokivet alk. 1270 € Lyhyen lentomatkan päässä Suomesta odottaa lähes täysin kasvillisuudesta paljas tulivuorten, kuumien lähteiden ja ikijään hallitsema saarivaltio, Islanti. Kiertomatkamme aikana tutustutaan saaren suosituimpiin ja kauneimpiin nähtävyyksiin, saaren jalokiviin. M AT K AO H J E L M A Tiistai: Helsinki–Blue Lagoon–Reykjavik Iltapäivälento Reykjavikiin. Matkanjohtaja vastassa Keflavikin lentoasemalla. Uimavarusteet kannattaa pakata erikseen, sillä matka jatkuu lentokentältä suoraan luonnon muovaamaan ulkoilmakylpylään, Blue Lagoniin. Reykjavikin niemimaan laavakenttien keskelle syntyneen Sinisen laguunin 35°C vesi on mineraalipitoista, puhdasta ja erittäin terveellistä iholle. Uinti lämpimässä vedessä, ulkona laavalohkareiden ympäröimänä on unohtumaton elämys. Blue Lagoonista jatketaan Reykjavikiin, jossa majoittuminen hotelliin. Keskiviikko: Reykjavik–Geysir–Gullfoss– Borgarfjodur Kultainen kolmio – Islannin timantti. Pääkaupungista suuntaamme kohti Geysirien aluetta. Matkan varrella vierailemme Skálholtin historiallisella alueella, jossa saamme käsityksen siitä, minkälaista jokapäiväinen elämä Islannissa oli sata vuotta sitten. Geotermisistä alueista tunnetuin on Geysin alue, jossa voi ihailla maailman vaikuttavinta lähdettä. Strokkur suihkuttaa vettä joka viides minuutti. Tämän jälkeen matka jatkuu kohti upeita vesiputouksia, joista kuuluisin on Gullfoss. Päivän aikana nähdään lisäksi Pingvellirin hautavajoama, jossa Islannin yleiskäräjät kokoontuivat jo v. 930. Ennen majapaikkaamme (Borgarfjordur) saapumista ajamme vielä Hvalfjordurin laakson kautta. Majoittuminen ja yhteinen päivällinen. Torstai: Borgarfjördur–Snaefellsnes– Djupalonssandur–Arnarstap Snaefellsnesin salmi – Islannin safiiri. Aamiaisen jälkeen lähdetään kohti kaunista Stykkisholmurin kylää ja Snaefellsnesin salmea. Mahdollisuus osallistua veneretkelle, joka tehdään Breidafjördurin lahdella. Veneretken kesto noin kaksi tuntia. Loppupäivän tutustumme Snaefellsnesin salmen seutuun ja sen upeisiin maisemiin. Maan tuliperäisyyden merkit ovat mitä selvimpiä Snaefellsnesin niemellä, jossa kauniin muotoinen ja mystinen tulikeila, Snaefellsjökullin jäätikkö, hipoo taivaita niemimaan uloimmassa kohdassa. Paluumatkalla pysähdymme Djupalonssandurin mustalla hiekkarannalla sekä Arnarstapin pienessä kalastajakylässä. Paluu Borgarfjörduriin sekä yhteinen päivällinen. • Islannissa on noin 300 000 asukasta, joista Reykjavikin alueella asuu noin 190 000. Aikaero Suomen aikaan kesällä –3 tuntia. Perjantai: Borgarfjördur–Barnafoss–Reykjavik Borgarfjordur ja Reykjavik – Islannin rubiini. Ennen Reykjavikiin paluuta on aika tutustua vielä hieman tarkemmin Borgarfjordurin alueeseen Matkan hintaan sisältyvät suomenkielisen matkanjohtajan palvelut kohteessa, suorat H OT E L L I T Hotellien ja majatalojen pienestä koosta johtuen ryhmämme majoitus voi olla samalla alueella useammassa eri hotellissa. Majoitus on 2 hengen huoneissa, joissa suihku/kylpy ja wc. K I E R TO M AT K A Kesäkuu 15 Heinäkuu 13 Elokuu 3 24 lennot, majoitus, hotelliaamiaiset sekä ohjelman mukaiset ateriat, kuljetukset ja sisäänpääsymaksut. • Rahayksikkö on Islannin kruunu (ISK). Yksi euro on noin 164 kruunua (tammikuu 2010). Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin tai 1.3.1999 jälkeen myönnetyn henkilökortin. Lauantai: Reykjavik–Helsinki Aikainen aamiainen, kuljetus lentokentälle (ei opaspalveluja) ja Icelandairin suora lento Helsinkiin. tiistai–lauantai H Y VÄ T I E TÄ Ä • • • • ja Euroopan vesipitoisimpaan kuumaan lähteeseen, Deildartunguhveriin, (180l /sek. – 97°C). Hyvät asuinolosuhteet ja etuisuudet vaikuttivat paljolti siihen, että alueelle muutti paljon kansaa jo heti maan asuttamisesta lähtien. Alue on ollut myös useiden islantilaistarinoiden tapahtumapaikkana. Tästä on muistona mm. Snorri Sturlusonin tilukset Reykholtissa. Ennen paluuta Reykjavikiin pysähdymme vielä Barnafossin vesiputouksilla. Majoittuminen ja yhteinen päätösillallinen. • Varaudu vaihteleviin sääolosuhteisiin. Pakkaa mukaan myös sadevarusteet ja lämpimiä, tuulenpitäviä vaatteita. Muista myös uimapuku ja -pyyhe, jollet halua vuokrata niitä paikan päältä, sillä matkaan sisältyy vierailu Blue Lagoon -ulkoilmakylpylässä. ISLANTI Reykjavik Geysir Suosittelemme kiertomatkaa yli 8-vuotiaille. Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 11 Kukkiva Amsterdam alk. 926 € Monille iloisen Amsterdamin suurin nähtävyys on sen loistelias arkkitehtuuri maailmankuuluine kanavineen ja siltoineen. Toiset etsivät suurisydämisen kaupungin sylistä kukkatoreja, timantteja ja tuulimyllyjä. Eloisan nykypäivän lisäksi Amsterdamista löytyy myös kiehtova sekoitus merenkulun, siirtomaa-aikojen ja maalaustaiteen historiaa; piipahda vaikka jossakin kaupungin monista taidemuseoista tai vietä tuokio Anne Frankin kotitalossa. Täällä eivät herkkusuutkaan jää nälkäisiksi – Amsterdamissa kulkijaa odottavat kymmenet kahvilat sekä suussa sulavat letut suolaisilla ja makeilla täytteillä. M AT K AO H J E L M A Perjantai: Helsinki–Amsterdam Päivälento Amsterdamiin, jossa suomenkielinen paikallisoppaamme on vastassa. Kuljetus hotelliin ja majoittuminen. Ilta vapaata. Lauantai: Amsterdam Aamiaisen jälkeen Amsterdamin kaupunkikierros. Kaupungin asema Alankomaiden pääkaupunkina juurtaa juurensa jo 700 vuoden taakse. Vanhoissa kulisseissa elää moderni, moni-ilmeinen kulttuuri. Höyryvoiman kukoistuskautena 1800-luvulla rakennettu Keskusasema on kaupungin portti. Tunnettu Dam- eli Keskusaukio on paikka, josta kaupunki sai alkunsa. Aukion länsireunassa kohoaa hallitseva kuninkaanlinna 1600-luvulta. Kierrokseen sisältyy myös pysähdys vanhalla Windmill-tuulimyllyllä. Tunnin mittaisella kanavaristeilyllä saamme tuntumaa kaupungin kuuluisaan asemakaavaan. Säteittäinen kanavakehä satoine siltoineen ja reunoja värittävine kapeine, vinoine taloineen on ikimuistettava kokemus. Päivän ohjelmaan kuuluu lisäksi vierailu timanttihiomoon, jossa kuulemme mm. kaupungin tärkeästä asemasta timanttikaupassa satojen vuosien ajan. Iltapäivä ja ilta vapaata. Sunnuntai: Amsterdam–Lissen–Keukenhof Kevään matkoilla matkan hintaan sisältyy Keukenhofin retki. Kukkivan Hollannin sydämessä, Lissenissä, sijaitsee noin 32 hehtaarin suuruinen, Euroopan kevätpuutarhaksi kutsuttu H Y VÄ T I E TÄ Ä • • • • Amsterdamissa, Alankomaiden kuningaskun nan pääkauoungissa, on noin 730 000 asu kasta. Maan virallinen kieli on hollanti, myös friisiä puhutaan. Aikaero Suomen aikaan –1 tuntia. Alankomaiden rahayksikkö on euro. Tunnetuimmat luottokortit kelpaavat kaikkialla. Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin tai 1.3.1999 jälkeen myönnetyn henkilökortin. kukkapuisto, joka perustettiin v. 1949 esittelemään alueen kukkatarjontaa. Näyttelystä tuli nopeasti yksi maailman kuvatuimmista nähtävyyksistä. Syksyn matkoilla päivä on vaapaa omatoimiselle kaupunkiin tutustumiselle. Maanantai: Amsterdam Vapaapäivä. Monet nähtävyydet ja ostosmahdollisuudet ovat aivan kävelyetäisyydellä. Hyviä ostoksia voi tehdä esim. Kalverstraatin, Nieuwendijkin ja Leidsestraatin kortteleista. Suosittuja tuliaisia ovat Delftin keramiikka, juustot, kukkasipulit ja tietenkin puukengät sekä kansallispukuiset nuket. VINKKI Hanki kauttamme jo valmiiksi Amsterdam-kortti, jolla pääset matkustamaan kaupungin julkisessa liikenteessä 72 tunnin ajan. Kortilla pääset lisäksi ilmaiseksi moneen eri museoon ja saat lukuisista ravintoloista alennusta 25 %. Hinta: 58 € / kortti. Tiistai: Amsterdam–Helsinki Lähtöpäivä. Hotellihuoneiden luovutus ja kuljetus lentokentälle (ei opaspalveluja). Iltapäivälento Helsinkiin. • • Matkailutoimiston What´s on in Amsterdam ilmestyy joka kuukausi. Se kertoo museoista, tapahtumista, näyttelyistä, kaupoista ja huvituksista. Löydät sen matkailutoimistoista ja hotelleista. Matkan hintaan sisältyvät lennot ja bussikuljetukset ohjelman mukaan, suomenkielisen paikallisoppaan palvelut, majoitus, aamiainen hotellissa ja kaupunkikierros. Kevään matkoilla Keukenhofin retki. H OT E L L I T Amserdam:Hotel Eden Amsterdam Centre ¬¬¬ Osoite: Nassaukade 387-390 1054 AE Amsterdam Puhelin: +31–20–683 4935 Internet: www.edenamsterdamcentre.com Hotellin erinomainen sijainti aivan Leidseplein aukion vieressä antaa hyvät mahdollisuudet tutustua kaupunkiin joko kävellen tai julkisia liikennevälineitä käyttäen. Hotelli sijaitsee historiallisessa rakennuksessa (ei sovellu liikuntarajoitteisille). K AU P U N K I LO M A perjantai–tiistai Huhtikuu 9 16 23 30 Syyskuu 3 17 Lokakuu 1 Anne Frankin talo Keskusta Kuninkaanlinna Dam Square Amstel Amsterdam Kansallismuseo P Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. Van Gogh Museo 13 Alsace – viinien valtiatar alk. 2685 € Lähde mukaamme tutustumaan Viinitien, ” La Route des Vins” antimiin. Kauniit viinipengermät kohoavat Vosgeesien kukkuloille silmänkantamattomiin. Reitti vie maalauksellisten viinikylien läpi ja pienet viinintuottajat houkuttelevat maistelemaan talon antimia. Maisemaa halkoo silloin tällöin pieni alsacelainen kylä, jonka elämä on muotoutunut viininviljelyn ympärille. Nautimme Alsacen parhaat palat; pittoreskeimmat kylät ja tilat sekä paikalliset gastronomiset ihanuudet. Tutustumme Munsterjuustolaan sekä tislaamoon, käväisemme kuuluisalla luostarivuorella ja HautKoenigsbourgin linnassa. Helmenä pohjalla meitä odottaa Strasbourg jokiristeilyineen ja muine yllätyksineen. M AT K AO H J E L M A Lauantai: Basel–Mulhouse–Colmar Aamulento Münchenin kautta Baseliin, jossa suomenkielinen matkanjohtaja vastassa. Ensimmäinen etappimme on Mulhousen kaupunki, jossa nautimme kevyen lounaan Mulhousen automuseon Grand Prix -ravintolassa. Voit tutustua tähän maailmankuuluun museoon, jossa on mm. maailman kallein Bugatti Royale. Vierailun jälkeen jatkamme kohti Colmarin kaupunkia, viinireittimme alkupistettä. Keskiaikaiset ja renessanssiaikaiset puuristikkorakennukset, kanavarannat ja kävelykadut tekevät siitä yhden Ranskan tunnelmallisimmista kaupungeista. Majoittuminen, tervetuloinfo cocktailin kera sekä illallinen ruokajuomineen. (Päivän ajomatka n. 220 km.) Sunnuntai: Colmar–Eguisheim–Turckheim –Colmar Aamiaisen jälkeen Colmariin tutustuminen pikkujunalla, jolla päästään pittoreskeille ja kapeille kujille. Juna lähtee Petite Venisen kaupunginosasta ja reitti kulkee ohi tärkeimpien nähtävyyksien. 1400-1500 -luvut olivat kaupungin kulta-aikaa ja silloin rikkaat kauppiaat rakennuttivat kaupunkiin upeita rakennuksia. Ennen lounasta vierailemme kuuluisassa Unterlinden-museossa, jossa varsinkin Mathias Grünewaldin Issenheimin alttarimaalaus ihastuttaa monia. Lounaan jälkeen lähdemme kohti Eguisheimin kylää. 1600 asukkaan viinikaupunki sijaitsee yli 200 m korkeudessa ja on eräs viini- H Y VÄ T I E TÄ Ä • • • • Alsace on Ranskan hallinnollinen alue Saksan ja Sveitsin rajalla. Alsacen pääkaupunki on Strasbourg. Alsacessa asuu noin 1, 7 milj. ihmistä ja Ranskassa noin 64 milj. Aikaero Suomen aikaan –1 tuntia. Ranskan rahayksikkö on euro. Tunnetuimmat luottokortit kelpaavat kaikkialla. Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin tai 1.3.1999 jälkeen myönnetyn henkilökortin. reitin ehdottomista helmistä. Matka jatkuu kohti Turckheimin kylää, jossa teemme kävelykierroksen. Piipahdamme viinitalossa maistelemassa Alsacen viinejä. Illalla paluu Colmariin, jossa vapaata aikaa kaupungin tutustumiseen. (Päivän ajomatka n. 25 km.) Maanantai: Colmar–Ribeauville–Kintzheim – Haut Koeningsbourg–Riquewihr Aamiaisen jälkeen lähtö kohti Ribeauvillen kylää, jota kutsutaan niinikään viinireitin yhdeksi kuningattareksi. Kylä sijaitsee Starasbourgin ja Mulhousen välissä ja ympärillä levittäytyvät Alsacen kauneimmat viinirinteet. Opastettu kävelykierros ja vapaata aikaa esim. lounaaseen. Tauon jälkeen jatkamme Chateau de Kintzheimin linnaan, jossa saamme ihastella vaikuttavaa metsästyshaukkojen lentonäytöstä (kesto n. 45 min). Seuraava vierailukohde on yksi uljaimmista ranskalaisista linnoista, Haut-Koeningsbourg. Useat linnan saleista on kalustettu arvokkailla antiikkihuonekaluilla ja niissä voi aistia keskiaikaisen tunnelman. Tornista avautuu henkeäsalpaava näkymä ympäröiviin laaksoihin. Linnan jälkeen ajamme Riquewihrin kylään, jonne majoittaudumme. Illallinen ruokajuomineen. (Päivän ajomatka n. 67 km.) Tiistai: Riquewihr–Kaysersberg–Lapoutroie– Riquewihr Aamupäivällä lisämaksullinen opastettu kävelykierros Riquewihr´n kylässä tai vaihtoehtoisesti vapaa aamupäivä. Päivällä vierailu Riquewihrin laidalla sijaitsevaan Dopff & Irion -viinitaloon, jossa viininmaistajaiset. Vierailun jälkeen suuntaamme kohti Kaysersbergin kylää, jossa lounas. Täältä keskiaikaisesta kaupungista löytyy mm. Albert Schweitzerin syntymäkoti museoituna. Iltapäivällä vieraillaan kuuluisassa tislaamossa Lapoutroien kylässä. Esittelykierroksen jälkeen piparisnapsin maistajaiset. Tuliaisiksi voit ostaa vaikkapa ”Cuvee Prestige” likööripullon tai 12 vuotta tynnyrissä kypsytettyä kirsikkalikööriä. Snapsien jälkeen maistuu varmastikin Munster-juusto. Tutustumme sen valmistusprosessiin. Lopuksi juustoja maistellaan viinin kera. Paluu hotellille ja ilta vapaata. (31 km.) Keskiviikko: Riquewihr – Barr – Le Mont Saint Odile – Obernai – Strasbourg Aamiaisen jälkeen jätämme Riquewihrin ja suuntaamme kohti uusia seikkailuja. Pysähdymme Barrin kylässä lounaalla ja viinitalovierailulla. Barrin viinikylässä sijaitsevat Alsacen kauneimmat viinikellarit. Matkamme jatkuu ja ajamme ylös, 763 m korkeuteen, kuuluisaan Le Mont Saint Odile -luostariin. Teemme kierroksen luostarissa • • ja ihailemme huikeita näkymiä yli Alsacen, aina Strasbourgiin asti. Luostarikukkulalta laskeudumme alas Obernain kylään. Tutustumme viehättävään viinitaloon kylän tuntumassa. Blanckin suku on valmistanut viiniä jo vuodesta 1732 perinteisellä menetelmällä. Kaikki viinit kypsytetään arvokkaissa tammitynnyreissä, jotka ovat yli 120 vuotta vanhoja. Lopuksi saamme maistella tilan viinejä. Illallinen Obernaissa, josta ajetaan Strasbourgiin. Majoittuminen. (Päivän ajomatka n. 108 km.) Torstai: Strasbourg Aamiainen. Kävelykierros Strasbourgin vanhassa kaupungissa ja tutustuminen katedraaliin. Ennen lounasta ehdimme vielä satumaisen kauniille näköalaristeilylle. Lounaan jälkeen vapaa iltapäivä ostoksia ja omia tutustumisretkiä varten. Illallinen. Perjantai: Strasbourg Vapaapäivä tai lisämaksullinen kokopäiväretki (6 t). Herkkusuiden unelmapäivä; retki hanhenmaksatilalle sekä lounas maistajaisineen vuohitilalla. Hinta 198 €/ hlö. Yhteinen illallinen nautitaan juhlatunnelmissa Ranskan 3. suurimmassa kabareessa. Paluu hotelliin puolen yön jälkeen. Lauantai: Strasbourg – Frankfurt Aikainen aamiainen. Kotimatka alkaa, Frankfurtin kautta Helsinkiin. Ajomatkan aikana pidämme pienen lounastauon. (Päivän ajomatka n. 220 km.) H OT E L L I T Colmar: Internet: Hotel Mercure Colmar Centre Unterlinden ¬¬¬ www.mercure.com Riquewihr: Hotel Le Schoenenbourg Best Western ¬¬¬ Internet: www.bestwesternhotelschoenenbourg.com. Strasbourg: Hotel Maison Rouge ¬¬¬ Internet: www.maison-rouge.com K I E R TO M AT K A lauantai–lauantai Syyskuu 11 Lokakuu 18 9 Frankfurt Suosittelemme kiertomatkaa yli 8-vuotiaille. Matkan hintaan sisältyy Lufthansan reittilennot, majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, kuljetukset, retket ja vierailut ohjelman mukaisesti, ohjelmassa mainitut ateriat ruokajuomineen sekä suomenkielisen oppaan palvelut kohteessa. R A NS K A Saksa Strasbourg Riquewihr SAKSA Colmar Basel S V EITS I 4 Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 1 3 Bregenz 5 15 Adrianmeren helmet alk. 1565 € Luonnonkauniit maisemat ja pitkä historia yhdistyvät tässä kauniiden maisemien ja historian sävyttämässä matkassa. Entisen Jugoslavian vaurain ja menestynein maa Slovenia on todellinen paratiisi matkailijalle: se tarjoaa huimia vuoristomaisemia, historiallisia kaupunkikohteita sekä kirkkaansinistä merenrantaa. Naapurimaan Kroatian rannikko lumoaa kauneudellaan ja pikkukaupungit pittoreskeilla kujillaan. Matkan kruunaa Venetsia, jonka ihmeisiin varaamme kokonaisen päivän. Yhteensä 118 pikkusaarelle rakennettu ”kelluva” kaupunki ihmetyttää yhä mahtavilla palatseillaan, kirkoillaan ja kanaaleillaan. Adrianmeren rannikolle jättää moni matkailija taatusti palan sydämestään. Sunnuntai: Ljubljana – Postojna – Opatija Aamiaisen jälkeen jätämme Ljubljanan ja matkamme jatkuu kohti Postojnan kaupunkia, jossa sijaitsevat Euroopan suurimmat tippukiviluolat. Sähköjuna pujottelee maanalaisissa käytävissä, joihin on muodostunut miljoonien vuosien aikana mahtavia pilareita ja suuria juhlasaleja. Luolissa lämpötila on noin kymmenen astetta. Iltapäivällä saavumme Opatijaan, joka on viehättävä rantakaupunki Istrian niemimaan kupeessa. Täällä lomiaan vietti mm. keisari Franz Josef. Majoittumisen jälkeen teemme pienen kävelykierroksen tutustuen alueeseen. Päivällinen hotellissa ruokajuomineen. (Päivän ajomatka noin 115 km.) M AT K AO H J E L M A Maanantai: Krk ja Baska Kokopäiväretki Opatijasta Krk:n saarelle, joka on Adrianmeren toiseksi suurin saari Cresin jälkeen. Pysähdymme luonnonkauniin saaren kalastajakaupungeissa, ja aikaa jää myös pulahtaa kirkkaaseen meriveteen tai syödä lounas meren tuoreista antimista. Vierailemme myös Baskan kaupungissa. Illalla paluu Opatijaan, jossa päivällinen hotellissa ruokajuomineen. (Päivän ajomatka noin 120 km.) Perjantai: Helsinki - Ljubljana Suora aamulento Ljubljanaan, joka on Euroopan pienimpiä ja nuorekkaimpia pääkaupunkeja. Ljubljanica-joen ympärille on levittäytynyt lukuisia ravintoloita ja pikkuliikkeitä, joissa tapaa yliopistokaupungin nuoria ja ystävällisiä ihmisiä. Kaupunki on myös oiva matkakohde kulttuurinnälkäiselle ja arkkitehtuuria rakastavalle. Kaupungin ilme on sekoitus keskiaikaa, barokkia, renessanssia ja uusklassismia. Tutustumme kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin mm. minijuna-ajelulla. Tervetulopäivällinen hotellissa ruokajuomineen. Yöpyminen Ljubljanassa. (Päivän ajomatka noin 25 km.) Tiistai: Istrian kierros Aamiaisen jälkeen lähdemme jälleen kokopäiväretkelle, tällä kertaa suuntana Istrian niemimaa. Tutustumme mm. Unescon maailmanperintökohteeseen Poreciin, joka on lähes kaksituhatta vuotta vanha satamakaupunki. Sen edustalla on pieni Sveti Nikolan saari. Kaupunki on tärkeä turistikohde kesäkaudella ja kultturinnälkäisille on tarjolla mm. kaunis Eufrasiuksen basilika. Lisäksi vierailemme Rovinjin kaupungissa. Iltapäivällä tutustumme viinitilan toimintaan ja tarjontaan. Illalla paluu Opatijaan ja yhteinen päivällinen ruokajuomineen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 200 km.) Lauantai: Bled Aamiaisen jälkeen lähdemme Blediin. Majesteettisten Alppien läheisyydessä sijaitseva viiden tuhannen asukkaan Bled on idyllisen kaunis järvialue. Syvänsinisen järven keskeltä kohoaa pieni saari valkoisine kirkkoineen. Saari on oiva veneretkikohde puisella pletna-veneellä. Bled tunnetaan myös lämminvesilähteistään, joiden vettä johdetaan terveyskäyttöön hotelleiden uima-altaisiin. Iltapäivällä palaamme takaisin Ljubljanan kaupunkiin, jossa yöpyminen. Päivällinen hotellissa ruokajuomineen. (Päivän ajomatka noin 120 km.) Keskiviikko: Opatija – Piran - Venetsia Hyvästelemme Opatijan ja Kroatian ja lähdemme ajamaan kohti Italiaa, pysähtyen kuitenkin vielä Slovenian tunnetuimmassa rannikkokaupungissa, Piranissa. Kaupunki on saanut paljon vaikutteita Venetsian vallan ajoilta ja niinpä kaupungin pääaukiota koristaakin kellotorni, aivan kuten Markuksen aukiolla Venetsiassa. Piranin kaupunki on tunnettu herkullisista kalaravintoloistaan, joten lounaaksi voi vaikkapa nauttia annoksen merensaaliita. Iltapäivällä saavumme Italiaan ja viininviljelysalueelle. H Y VÄ T I E TÄ Ä t t t t Kroatia ja Slovenia olivat toisen maailmansodan jälkeen osa Jugoslaviaa, josta ne itsenäistyivät vuonna 1991. t t Venetsia on Italian Veneton maakunnan pääkaupunki, jossa asuu noin 271 000 asukasta. Aikaero Suomen aikaan –1 tunti. Slovenian ja Italian rahayksikkö on euro. Kroatian rahayksikkö on kuna (HRK), 1 euro on n. 7 kunaa. Majoittuminen Venetsian kaupungin ulkopuolelle. Päivällinen hotellissa ruokajuomineen. (Päivän ajomatka noin 250 km.) Torstai: Venetsia Aamiaisen jälkeen teemme kokopäiväretken Venetsian kaupunkiin. Adrianmeren kuningatar on tunnettu loistokkuudestaan ja upeista palatseistaan, jotka toimivat nykypäivänä moninaisina museoina. Kirkkojen enemmän tai vähemmän kaltevat kellotornit helpottavat suunnistamista kapeilla kujilla ja kanaalit ylittävillä kaarisilloilla. Päivän aikana ehtii tutustua koko saariryhmään ja vaikka piipahtaa Lidon saarella vesibussilla. Alkuillasta nautimme jäähyväispäivällisen viineineen ja siirrymme kirkkokonserttiin, jonka juhlallinen musiikki on oiva päätös Adrianmeren helmien kiertomatkalle. Paluu hotellille puolen yön aikoihin. (Päivän ajomatka noin 20 km.) Perjantai: Lähtöpäivä Kuljetus Venetsian lentokentälle, josta suora lento Helsinkiin. H OT E L L I T Ljubljana: Osoite: Puhelin: Internet: Opatija: Osoite: Puhelin: Internet: Treviso: Osoite: Puhelin: Internet: Cityhotel ¬¬¬¬ Dalmatinova 15 1000 Ljubljana, Slovenia +386 1 239 0000 www.cityhotel.si Hotel Imperiale ¬¬¬M. Tita 198 51410 Opatija, Kroatia +385 51 710 444 www.liburnia.hr Villa Pace Park Hotel Bolognese ¬¬¬+ Via Terraglio, 175 31100 Treviso, Preganziol, Italia +39 422 490 390 www.hotelbolognese.com K I E R TO M AT K A perjantai-perjantai Toukokuu 28 Syyskuu t 27 3 Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin tai 1.3.1999 jälkeen myönnetyn henkilökortin. Matkan hintaan sisältyvät suomenkielisen oppaan palvelut kohteessa, suorat lennot, majoitus, hotelliaamiaiset sekä ohjelman mukaiset ateriat (puolihoito), kuljetukset ja sisäänpääsymaksut. Elokuu ITAL IA Venetsia SLO VENIA Ljubljana Opatija KROATIA Muista hyvät jalkineet. Useisiin historiallisiin kaupunginosiin ei pääse bussilla. Postojnan retkelle kannattaa varata lämmintä vaatetta. t Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 17 Pohjois-Italian suuret järvet alk. 1495 € Pohjois-Italian lumoavan kauniit järvialueet nähtyään ymmärtää hyvin, miksi maailmantähdet kuten Madonna ja George Clooney ovat ostaneet huvilansa täältä: kirkasvetiset, lähes pohjattomat järvet, puhdas vaihteleva luonto, lempeä ilmasto, ilta-auringon punaisiksi värjäämät lumihuippuiset vuoret, historialliset huvilat puutarhoineen ja Italian herkullinen keittiö saavat aistit heräämään ja mielen rauhoittumaan. Matkalla kierrämme yhdeksän järvialuetta, jotka poikkeavat toisistaan huomattavasti sekä luonnoltaan että rakennustyyliltään. Lisäksi tutustumme Italian kolmen eri maakunnan ruoka- ja juomakulttuureihin ja poikkeamme myös Sveitsin puolella. Kuljemme maisemissa, jotka herättävät tasankomaan kasvatissa syvää kunnioitusta. M AT K AO H J E L M A Keskiviikko: Helsinki–Milano–Gardajärvi Aamulento Malpensan kentälle Milanoon. Suomenkielinen paikallisoppaamme vastassa. Kiertomatkamme kohti Pohjois-Italian suuria järviä alkaa. Ensimmäiseksi suuntaamme Italian suurimmalle järvelle, Gardajärvelle, jossa majoittuminen järven yläpuolelle huikaiseviin maisemiin. Tervetulococktail ja yhteinen illallinen ruokajuomineen. Yöpyminen Gardajärvellä. (Päivän ajomatka 155 km.) Torstai: Garda-, Ledro- ja Idrojärvet Tutustumme Gardajärven alueeseen, jossa palmut ja sypressit heiluvat lempeässä, lämpimässä tuulessa. Kierrämme järven itärannikkoa Gardesana Orientalia pitkin aina Malcesineen, josta otamme laivan Riva del Gardaan. Malcesine on pittoreski satamakaupunki Monte Baldo vuoriston juurella, kun taas Riva de Garda on järvialueen helmi pastellinvärisine taloineen jylhien vuorien välissä. Iltapäivällä tutustumme pieneen, matalaan Ledrojärveen sekä Gardajärven länsipuolella sijaitsevaan Idrojärveen. Illalla paluu hotelliin. Yöpyminen Gardajärvellä. (Päivän ajomatka 160 km.) Perjantai: Iseojärvi Aamiaisen jälkeen hotellihuoneiden luovutus ja kiertomatkamme jatkuu kohti Comon kaupunkia. Matkan varrella tutustumiskohteina ovat Iseojärvi sekä järven keskellä sijaitseva Euroopan suurin saari, Monte Isola. Saareen matkaamme laivalla. Saareen tutustumme kävellen, jonka jälkeen aikaa esimerkiksi käydä omatoimisella lounaalla. Saarivierailun jälkeen matka jatkuu kohti Comojärveä ja sen lounaisrannikkoa. Majoittuminen hotelliin ja yhteinen illallinen ruokajuomineen. (Päivän ajomatka noin 120 km.) Lauantai: Comojärvi–Comon kaupunki Comojärven maisemille moni on menettänyt sydämensä. Muodoiltaan kapeaa ja väriltään syvänvihreää järveä reunustavat etelässä pehmeät vuoret ja pohjoisessa jyrkkinä kohoavat Alppien huiput. Aamiaisen jälkeen lähdemme laivalla Comon kaupunkiin. Euroopan johtavana silkintuottaja-alueena Como esittelee ylpeästi laadukkaita tuotteitaan. Huippumuotitalojen silkkihuivit ja kravatit ovat saaneet raaka-aineensa näiltä seuduilta. Kaupungin kaunis tuomiokirkko on vierailun arvoinen. Vapaa-aikaa jää myös tuliaisostosten tekoon. Mahdollisuus ajaa hammasratasjunalla 715 metrin korkeudessa sijaitsevaan Brunaten kylään. Paluu illalla hotellille ja yöpyminen Comojärvellä. Ilta vapaa. (Päivän ajomatka noin 30 km.) Sunnuntai: Villa Carlotta ja Bellagio Comojärven alueella on lukuisia aatelishuviloita, joista Villa Carlotta on avoinna yleisöllekin. Huvila on rakennettu 1600-luvulla ja sen hoidettu puutarha on kokonaisuudessaan 70 000 m2. Pidämme pienen piknik-hetken puutarhassa. Iltapäivällä teemme laivamatkan romanttiseen Bellagion kaupungiin ja paluu illalla laivalla hotellille. Yöpyminen Comojärvellä. (Päivän ajomatka noin 20 km.) Maanantai: Luganojärvi Aamiaisen jälkeen jätämme Comojärven taaksemme ja ajamme Comojärven rantaa Sveitsin puolelle ja edelleen vuoristoisen Luganojärven reunaa seuraillen noin 50 000 asukkaan Luganon kaupunkiin. Luganoa ympäröivät kauniit vihreät kukkulat ja se on alueensa suurin kaupunki. Takaisin Italiaan palaamme pienoisen Chirlajärven kautta suuntanamme syvänsininen Ortajärvi. Yöpyminen Ortajärvellä. (Päivän ajomatka noin 155 km.) Tiistai: Ortajärvi Aamulla vapaa-aikaa tutustua Ortajärven ympäristöön ja pieneen San Guilion kaupunkiin. Iltapäivällä tutustumme yhdessä Maggiorejärveen sekä Stresan että Pallanzan kaupunkeihin. Jäähyväispäivällinen ruokajuomineen. Yöpyminen Ortajärvellä. (Päivän ajomatka noin 40 km.) Keskiviikko: Milano–Helsinki Aikainen aamiainen ja siirtyminen Milanoon, Malpensan lentokentälle, josta suora lento Helsinkiin. H OT E L L I T Puhelin: Internet: Hotelli Bellavista ¬¬¬San Zeno di Montagna, Lago di Garda +39–045–728 5286 www.bellavistahotel.eu Comojärvi: Osoite: Puhelin: Internet: Hotelli Centrale ¬¬¬ Via Regina 39, Cernobbio (Como) +39–031–511 411 www.albergo-centrale.com Ortajärvi: Osoite: Hotelli La Bussola ¬¬¬ Via Panoramica 24, Orta S. Giulio (Piemonte) +39–0322–911 934 www.hotelbussolaorta.it Gardajärvi: Osoite: Puhelin: Internet: K I E R TO M AT K A keskiviikko–keskiviikko Huhtikuu 14 28 Toukokuu 19 Syyskuu 15 Lokakuu 6 H Y VÄ T I E TÄ Ä • • • • Alpeilla on Euroopan suurimpien jokien lähteet ja useita isoja järviä. Gardajärvi on Italian järvistä suurin, ympärysmitaltaan noin 158 km. Maggiorejärvellä on rantaviivaa 170 km ja sen pohjoispää on Sveitsin puolella. Comojärvi on Euroopan syvimpiä järviä ulottuen yli 400 metriä merenpinnan alapuolelle. Aikaero Suomeen -1 tunti. • • kalla liikutaan myös serpentiiniteillä vuorenrinteillä. Matkan hintaan sisältyvät suomenkielisen oppaan palvelut kohteessa, ohjelman mukaiset kuljetukset ja sisäänpääsymaksut sekä aamiaiset hotelleissa ja neljä illallista sisältäen ruokajuomat (viini ja vesi). Suosittelemme kiertomatkaa yli 8-vuotiaille. Italian rahayksikkö on euro. Alpit saattavat aiheuttaa sadekuuroja. Varaa mukaan hyvät jalkineet! Huomioi, että mat- SVE IT SI Gomojärvi Gardajärvi Ortajärvi Milano IT AL IA Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 19 Kroatian rannikko alk. 1349 € Kiertomatkamme reitille mahtuu Adrianmeren aaltojen huuhtomia rannikoita ja runsain mitoin mielenkiintoisia historiallisia kohteita. Matkamme alkaa Dubrovnikista, jonka vanhakaupunki on kroatialainen helmi Unescon maailmanperintökohteiden joukossa. Dubrovnikista siirrymme Splitin lähellä sijaisevalle Ciovon saarelle, jossa majoiumme kolmeksi päiväksi hotelliin meren rannan läheisyyteen. Sieltä käsin teemme retkiä lähiympäristöön ja rauhoitumme viimeiseksi päiväksi hotellin uima-altaalle. M AT K AO H J E L M A Lauantai: Helsinki - Dubrovnik Aamulento Dubrovnikiin, jota kutsutaan myös Adrianmeren helmeksi. Lentokentällä on vastassa suomenkielinen paikallisoppaamme, jonka johdolla aloitamme Dubrovnikin kaupunkikierroksen. Tutustumme sekä vanhaan että uuteen Dubrovnikiin. Kierros vie fransiskaaniluostariin, Euroopan vanhimpaan apteekkiin, katedraaliin ja sen kuuluisaan aarrekammioon. Kierroksen päätteeksi yhteinen kevyt lounas kaupungilla. Majoittuminen Babin Kukin niemimaalle, Dubrovnikin vanhan kaupungin läheisyyteen. Iltapäivä vapaata omatoimiseen ohjelmaan. Päivällinen hotellissa. Sunnuntai: Dubrovnik Vapaapäivä. Aikaa nauttia Dubrovnikin kaduista ja kujista, istahtaa kahville tai nauttia kiireettömästä lounasta. Kaupunkipäivän jälkeen voi nauttia virkistävästä iltapäivähetkestä hotellin uima-altaalla. Halukkaille lisämaksullinen (55e) laivaretki merellä, jonka aikana nautitaan herkullinen piknik-ateria. Päivällinen hotellissa. Maanantai: Dubrovnik – Makarska – Omis - Trogir Jätämme Dubrovnikin taaksemme ja suuntaamme kohti Trogirin keskiaikaista kaupunkia. Matkalla pysähdymme Makarskan ja Omisin pikkukaupunkeihin, joissa myös omaa aikaa vaikkapa lounastamiseen, kahvitteluun tai ostosten tekemiseen. Trogiriin saavumme ennen pimeän tuloa, jotta ehdimme tehdä kaupunkikierroksen. Tässä Unescon maailmanperintökohteessa nähdään esimerkiksi Cipikon palatsi, ja benediktiiniläisluostari. Majoittuminen Ciovon saarelle noin 30 km Splitistä. Ciovon saari on H Y VÄ T I E TÄ Ä t t t t Kroatian tasavalta itsenäistyi Jugoslaviasta vuonna 1991. Dubrovnik sijaitsee maan eteläkärjessä. Asukkaita kaupungissa on noin 45 000. Aikaero Suomen aikaan –1 tunti. Kroatian rahayksikkö on kuna (HRK), 1 euro on noin 7 kunaa (tammikuussa 2010) Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin tai 1.3. 1999 jälkeen myönnetyn henkilökortin sillalla kytketty mantereeseen. Päivällinen hotellissa. Tiistai: Sibenik – Krkan luonnonpuisto (retkipäivä) Sibenik sijaitsee 50 km Trogirista pohjoiseen. Tämä vilkas Krkajoen suulla sijaitseva satamakaupunki edustaa goottilaista ja renessanssiarkkitehtuuria. Sibenikissä tutustumiskohteisiin kuuluvat mm. St. Jamesin katedraali ja St. Mihovilin linnoitus. Iltapäivällä ohjelma jatkuu Krkajoen luonnonpuistossa, jonka sykähdyttävä laakso uljaine kanjoneineen ja vesiputouksineen lumoaa kävijän. Seitsemästä vesiputouksesta suurin on Buk, joka laskeutuu 17 portaassa yhteensä 45 metriä kirkkaaseen kallioaltaaseen. Tältä alueelta löytyy Dalmatian alueen monipuolisin linnusto ja kasvikunta. Paluu hotelliin, jossa päivällinen. Keskiviikko: Salona – Split (retkipäivä) Aamiaisen jälkeen lähdetään kohti Solinissa sijaitsevaa Salonan muinaiskaupunkia. Roomalaisten valloitettua Dalmatian tuli Salonasta Rooman provinssin pääkaupunki. Arkeologisesti kiinnostavia kohteita ovat lukuisat temppelit ja basilikat sekä teatterit ja kylpylät. Salonan kulta-aikaa kesti 100-luvulta ennen ajanlaskuamme aina 600-luvulle jKr. Iltapäivällä matkamme jatkuu Splitiin, joka on Dalmatian rannikon pääkaupunki. Sen vilkas matkustajasatama tarjoaa yhteydet kaikkialle kauniiseen Adrianmeren saaristoon. Kaupunkikierroksen aikana tutustutaan Splitin kaupunkiin, sen 1700-vuotiseen historiaan sekä eläväiseen tämän päivän katukuvaan. Kierroksen aikana nähdään Diocletianuksen palatsin sisälle sijoittunut vanha kaupunki, Kultainen ja Hopeinen portti, katedraali, palatsin kellarikammiot ja paljon muuta. Paluu hotelliin, jossa päivällinen. Torstai: Trogir (hotellipäivä) Hotelli sijoittuu meren äärelle, 3 km Trogirin keskustasta. Mahdollisuus rauhoittua oman hotellin alueella, josta löytyvät hyvät palvelut; sisä- ja ulkouima-altaat, sauna, ravintola sekä pari baaria, joista toinen on rannalla. Hotelli tarjoaa myös erilaisia kylpylähoitoja. Viimehetken tuliaisostoksia voi tehdä kätevästi Trogirin keskustassa. Päivällinen hotellissa. Perjantai: Split – Helsinki Aikainen aamiainen ja kuljetus Splitin lentokentälle, josta suora lento Helsinkiin. t H OT E L L I T Dubrovnik: Hotel Tirena ¬¬¬ Osoite: Iva Dulcica 22 2000 Dubrovnik Puhelin: +385 20 448 237 Internet: www. valamar.com Ciovo: Osoite: Puhelin: Internet: Hotel Sveti Kriz ¬¬¬ Trogir, Kroatia +385 21 888 118 www. hotel-svetikriz.hr K I E R TO M AT K A lauantai-perjantai Huhtikuu 24 Toukokuu 15 Kesäkuu 12 Elokuu 21 Syyskuu 11 Split Matkan hintaan sisältyvät suomenkielisen oppaan palvelut kohteessa, suorat lennot, majoitus, hotelliaamiaiset sekä ohjelman mukaiset ateriat (puolihoito), kuljetukset ja sisäänpääsymaksut. IT A LIA KR O A T IA Dubrovnik t t Muista hyvä jalkineet! Useisiin historiallisiin kaupunginosiin ei pääse bussilla. Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 21 Varsova–Krakova alk. 765 € Yhdistämällä Varsovan ja Krakovan Matka-Vekka haluaa tarjota asiakkailleen monipuolisen kuvan Puolasta. Varsova- Chopinin jälleenrakennettu kotikaupunki, mielenkiintoinen junamatka Krakovaan, sekä elävän historian kaupungiksi kutsuttu Krakova kertovat kaikki omaa tarinaansa. M AT K AO H J E L M A Perjantai: Helsinki–Varsova Iltalento Varsovaan. Kuljetus hotelliin ja majoittuminen. Lauantai: Varsova Aamiainen. Varsovan kiertoajelu (3 t). Iltapäivällä omaa aikaa tutustua kaupungin nähtävyyksiin ja tehdä ostoksia. Sunnuntai: Varsova–Krakova Aamiainen. Hotellihuoneiden luovutus ja siirtyminen oppaan johdolla Varsovan rautatieasemalle. Opas saattaa ryhmän junavaunuun, mutta ei H Y VÄ T I E TÄ Ä • • • • Puolassa on noin 38 000 000 asukasta, joista pääkaupungissa Varsovassa asuu noin 1 700 000 ja Krakovassa noin 800 000. tule matkalle mukaan. Junamatka 1. luokassa Varsova-Krakova, kesto noin kolme tuntia. Krakovan rautatieasemalla vastassa tuttu oppaamme, Kasia Kivinen. Siirtyminen hotelliin ja majoittuminen. Iltapäivällä opastettu kävelykierros vanhassa kaupungissa. Maanantai: Krakova–Wieliczka Aamiainen. Retkipäivä Wieliczkan suolakaivoksille. Luonto on luonut ainutlaatuisen kaivoksen ja sen kauneuden lähes kaksikymmentä miljoonaa vuotta sitten. Wieliczkan kaivostyöläiset alkoivat hitaasti tutustua kaivokseen ja he löysivät sen salaisuudet ja runsauden. Maan alle rakennettiin mm. kappeleita, joissa pidettiin jumalanpalveluksia. Vuonna 1978 Wieliczkan suolakaivos liitettiin UNESCO:n maailmanperintölistalle. Retken aikana nautitaan kevyt lounas. Tiistai: Krakova–Varsova–Helsinki Aamiainen. Aamupäivä vapaata. Päivällä lähtö Krakovan lentokentälle. Lento Varsovaan, jossa koneenvaihto ja jatkolento Helsinkiin. • Aikaero Suomen aikaan –1 tunti. Rahayksikkö on złoty (PLN). Yksi euro on noin 4 zlotya (tammikuu 2010). Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin tai 1.3.1999 jälkeen myönnetyn henkilökortin. • Matkan hintaan sisältyvät suomenkielisen oppaan palvelut kohteessa, lennot, majoitus, hotelliaamiaiset sekä ohjelman mukaiset ateriat, kuljetukset ja retket. H OT E L L I T Varsova: Mercure F. Chopin ¬ ¬ ¬ ¬ Osoite: Al. Jana Pawla ІІ 00–133 Varsova Puhelin: + 48–0–2–2528 0300 Internet: www.mercure.com Krakova: Hotel Alexander 1 Osoite: UI. Garbarska 18 31–131 Krakova Puhelin: + 48–12–422 9660 Internet: www.alexhotel.pl ¬¬¬ K AU P U N K I LO M AT perjantai–tiistai Huhtikuu 16 Toukokuu 7 Kesäkuu 11 28 Elokuu 20 Syyskuu 10 Lokakuu 8 24 NYT LENTO–LAIVA PUOLAAN! KOE GDYNIAN, GDANSKIN JA SOPOTIN KESÄISET KAUPUNGIT – KAIKKI YHDELLÄ KERTAA! Suosittelemme kiertomatkaa yli 8-vuotiaille. Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. Kysy edullista tarjousta toimistostamme! 23 Hurtigruten alk. 1690 € Hurtigruten on Norjan kuvankaunista rannikkoa pitkin kulkeva laivalinja. Maisemat vaihtuvat päivittäin; lumihuippuisia tuntureita ja kirkkaita vuonoja, pieniä kalastajakyliä ja vilkkaita kaupunkeja. Kaikkea tätä voit ihailla kiireettömästi laivan kannelta, näköalaravintolasta tai oman hytin ikkunasta. Reitin varrella on lukuisia pysähdyspaikkoja, joista käsin voit lähteä lisämaksullisille retkille tai omatoimisesti tutustumaan norjalaiseen elämänmenoon. Matkan hintaan sisältyy täysihoito laivalla. M AT K AO H J E L M A 1. päivä: Helsinki-Ivalo Ilmoittautuminen lähtöselvityksessä Helsinki-Vantaan lentoasemalla kaksi tuntia ennen lennon lähtöä. Finnairin lento Helsingistä Ivaloon, jossa majoitumme hotelliin. Yhteinen päivällinen hotellissa. 2. päivä: Ivalo-risteilylaiva Bussikuljetus Kirkkoniemeen, josta Hurtigrutenin laiva lähtee klo 12.45. Laiva ylittää Varanginvuonon ja poikkeaa Vardössa. Mahdollisuus tehdä omatoimiretki Vardöhusin linnoitukseen. 3. päivä Aamulla saavumme Honningsvågiin, josta matka jatkuu Hammerfestiin. Reilu tunti aikaa jaloitteluun maailman pohjoisimmassa kaupungissa. Hammerfestin jälkeen ylitämme Lopphavetin, ja juuri ennen keskiyötä saavumme Tromssaan. 4. päivä Reitti kulkee halki Vesterålenin ja Lofoottien saariryhmien. Kapeita salmia ja jyrkkiä vuorenseinämiä; tämä on monien mielestä koko matkan komein osuus! 5. päivä Ylitämme napapiirin ja ohitamme tarunhohtoiset Seitsemän Sisarusta -tunturit. Päivän viimeinen satama on Rørvik. 6. päivä Aamiaisaikaan saavumme Trondheimiin, jossa on mahdollisuus tutustua Norjan suurimpaan keskiaikaiseen kirkkoon. Illan suussa laiva poikkeaa ihastuttavassa ruusujen kaupungissa Moldessa ja puolen yön aikaan saavumme Ålesundin jugend-kaupunkiin. 7. päivä Bergen-Helsinki Nautimme vielä pitkästä purjehduksesta Vestlandetin kauniissa • • Norjassa on noin 4,6 miljoonaa asukasta. Aikaero Suomen aikaan –1 tunti. Rahayksikkö on Norjan kruunu (NOK). Yksi euro on noin 7,80 Norjan kruunua (tammi kuu 2010). Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti. Suomenkielinen matkanjohtaja on mukana koko ajan. Hintaan sisältyvät lennot ja bussikuljetukset ohjelman mukaan, hotellimajoi- H OT E L L I T Ivalo: Osoite: Puhelin: Internet: Hotelli Ivalo ¬ ¬ ¬ Ivalontie 34, 99800 Ivalo 016–688 111 www.hotelivalo.fi K I E R TO M AT K A Huhtikuu 28 ke-ti Kesäkuu 11 pe-to Heinäkuu 3 la-pe Elokuu 5 to-ke Syyskuu 7 ti-ma Joulukuu 20 ma–ma m/s Nordnorge m/s Nordnorge m/s Nordnorge m/s Nordnorge m/s Nordnorge m/s Trollfjord tus Ivalossa puolihoidolla ja Hurtigrutenlaivamatka täysihoidolla. H Y VÄ T I E TÄ Ä • • • maisemissa. Ohitamme Sognevuonon suun ja saavumme Bergeniin klo 14.30. SAS:n lento Kööpenhaminan kautta Helsinkiin. • • • • Hammerfest Kirkkoniemi Tromssa Ruokajuomat ja muut laivaostokset voi maksaa risteilykortilla, joka toimii maksuvälineenä kaikkialla laivassa. Korttitilin voi avata joko luottokorttia tai käteistä rahaa vastaan. Kesällä lämpötila on noin 10–30 astetta leveysasteen mukaan. Ota mukaan lämpimiä ja tuulta pitäviä vaatteita, kamera ja kiikarit! Laivayhtiö järjestää kansainvälisiä retkiä, joille voi ilmoittautua laivalla. Lisätietoja laivoista www.hurtigruten.com. Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. Ivalo Trondheim NOR JA Bergen RU OTS I SU OMI Helsinki VIRO 25 Varanginvuono alk. 820 € Johan Wildhagen/Innovation Norway Terje Rakke/Nordic life/Innovation Norway Lähde matkalle kveenien ja saamelaisten maahan. Tutustumme Varanginvuonon kolmeen kaupunkiin Kirkkoniemeen, Vesisaareen ja Vuoreijaan ympäristöineen. Tämä alue tunnetaan suomalaissiirtolaisten eli kveenien maana. Jäämeren mahtavien maisemien lisäksi näemme Inarinjärven rannat kolttakylineen ja Tenojoen kiehtovat maisemat. M AT K AO H J E L M A 1. päivä: Ilmoittautuminen lähtöselvityksessä Helsinki-Vantaan lentoasemalla 2 tuntia ennen lähtöä. Finnairin lento Ivaloon, josta alkaa bussimatka kohti Sevettijärveä. Matkalla kuulemme seudun historiasta ja eri saamelaisryhmien kulttuurista. Kaamasen kylässä nautimme lappilaiseen lounaan. Matka jatkuu Näätämön raja-aseman kautta Norjan puolelle Neideniin ja iltapäivällä majoitumme hotelliin Kirkkoniemessä. Katselemme pienellä kävelykierroksella kaupunkia, jolle ominaista on Venäjän rajan läheisyys ja elinkeinoelämää kauan hallinnut kaivosteollisuus. 2. päivä: Aamiaisen jälkeen ajamme Varanginvuonon rantaan Pykeijaan, jossa kuulemme paikallisten elämästä ja suomalaisesta historiasta. Jatkamme Vesisaareen Varanginvuonoa kiertäen. Maisemat suurvuonolle ja sitä ympäröiville vuorille ovat upeita. Majoitumme hotelliin Vesisaaressa ja tutustumme vielä Duomaisen taloon, Esbensenin kartanoon, Vesisaaren hautausmaahan ja Biedilæn taloon. Kuulemme eri sukujen vaiheista ja elämästä kveenikaupungissa. Illalliselle ajamme läheiseen Annijoen kylään, jossa kuulemme rannikolle tyypillisestä vesirakentamisesta ja jäämerenkalastuksesta. 3. päivä Aamulla suuntaamme itäisempään osaan niemimaata. Pidämme tauon Eckerøijan niemellä ja vierailemme museoidussa katkaraputehtaassa ja jälleenrakennusajan elinoloja peilaavassa museossa. Matka jatkuu ohi rannikon kveenikylien Vuoreijan linnoituskaupunkiin, jossa tutustumme keskiaikaiseen vartiolinnakkeeseen ja nautimme lounaan. Iltapäivällä jatkamme kohti matkan huipentumaa, Hamningsbergin hylättyä kalastajakylää niemimaan pohjoisrannikolla. Karut olosuhteet ovat muovanneet maisemat ennennäkemättömän karuiksi ja merikotkia nähdään 100% varmuudella. Hamningsbergista palaamme toiseksi yöksi Vesisaareen. 4. päivä Aamiaisen jälkeen tutustumme Varangerskip-veneisiin ja ilmalaivamuseoon. Yksi Vesisaaren tunnuksia on Umberto Nobilen ja Roald Amundsenin pohjoisnaparetkikunnan rakentama ilmalaivamasto ja ilmalaivan säilynyt kondoli. Uuniemen, Nuorgamin ja Utsjoen kautta matka jatkuu takaisin Ivaloon, josta lento Helsinkiin. H OT E L L I T Kirkkoniemi: Rica Arctic Hotel ¬¬¬ Osoite: Kongensgate 1-3, NO-9915 Kirkenes Puhelin: + 47–78 99 59 00 Internet: www.rica.no Vesisaari: Osoite: Puhelin: Internet: Nobile Hotell ¬¬¬Brugata 2, NO-9800 Vadsö +47–78 95 3335 www.nobilehotell.no K I E R TO M AT K A maanantai–torstai Kesäkuu 14 Heinäkuu 5 • • • Syyskuu 9 • Hamningsberg • Aikaero Suomen aikaan –1 tunti. Rahayksikkö on Norjan kruunu (NOK). Yksi euro on noin 7,80 Norjan kruunua (tammikuu 2010). Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti. 26 torstai–sunnuntai H Y VÄ T I E TÄ Ä Norjassa on noin 4,6 miljoonaa asukasta. Norjan Vuonot on yksi Euroopan vaikuttavimmista matkakohteista. 12 • Suomenkielinen matkanjohtaja on mukana koko matkan ajan. Matkan hintaan sisältyvät lentomatkat, kuljetukset, majoitus, hotelliaamiaiset sekä sisäänpääsymaksut ja ateriat ohjelman mukaan. Kesällä lämpötila on n. 10–30 astetta leveysasteen mukaan. Ota lämpimiä ja tuulta pitäviä vaatteita. Muista kamera ja kiikarit! N OR J A Utsjoki Vesisaari Kirkkoniemi Ivalo R U OT S I SU O M I Helsinki Lisää Hyvä Tietää -asioita sivulla 63. 27 Vuonojen Norja alk. 545 € Frithjof Fure / Fjord Norge as Frithjof Fure / Fjord Norge as Lähde Sinäkin maailman kauneimmiksi mainittuihin maisemiin, jylhien vuonojen ja kristallinkirkkaitten vetten äärelle. Reitin varrella Norjan maalaukselliset maisemat vaihtelevat kirsikkapuiden koristamasta Hardanger-vuonosta Jotunheimenin lumihuippuisiin tuntureihin. Yksi matkan kohokohdista on huikaisevan kaunis Nærøyfjord UNESCO:n maailmanperintökohde, jota voimme ihailla unohtumattomalla laivamatkalla. M AT K AO H J E L M A Tiistai: Lähtö Turusta Kokoontuminen Viking Linen Turun terminaalissa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2. krs) tuntia ennen laivan lähtöä. Nousemme Tukholmaan lähtevään iltalaivaan. Keskiviikko: Tukholma-Hønefoss Saavumme Tukholmaan aamulla. Ajamme Örebron ja Karlstadin kautta Osloon, jossa teemme pienen kiertoajelun ja tutustumme Vigelandin puistoon. Yövymme idyllisessä Hønefossin pikkukaupungissa. (Päivän ajomatka noin 515 km.) Torstai: Oslo-Vossestrand Lähdemme kohti Norjan kauneimpia vuonoalueita. Ajamme Hallingdaljokea seuraillen Goliin ja sieltä edelleen Geilon kautta Hardanger-vuonon rannalle. Matkalla näemme Vøringvossin, yhden Norjan mahtavimmista putouksista. Vuonon ylitämme lautalla Brimnesistä Bruravikiin. Hardanger-vuonon ympäristöä sanotaan Norjan puutarhaksi, sillä leudon ilmaston ansiosta alueella kasvaa mm. luumu- ja kirsikkapuita. Lauttamatkan jälkeen ajamme Vossin kautta Vossestrandiin, jossa yövymme ja nautimme yhteisen illallisen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 390 km.) Perjantai: Vossestrand-Hamar Ajamme Gudvangeniin, josta alkaa huikaiseva laivamatka pitkin Nærøy-vuonoa, joka on vuonojen kuninkaan Sognen sivuhaara. Kahden tunnin laivamatkan jälkeen saavumme Kaupangeriin, josta jatkamme bussilla kohti Lomia. Mahtava maisematie vie halki Norjan korkeimman tunturialueen, Jotunheimenin. Lomista matka jatkuu Ottan ja Lillehammerin ohi Hamariin, jossa majoitumme hotelliin. Illallinen hotellissa. (Päivän ajomatka noin 380 km.) Lauantai: Hamar-Tukholma Aamiaisen jälkeen alkaa kotimatka. Päivän kuluessa ajamme Tukholmaan, josta Viking Linen laiva lähtee kohti Turkua. (Päivän ajomatka noin 540 km.) H OT E L L I T Hønefoss: Osoite: Puhelin: Internet: Quality Hotel Ringerike ¬ ¬ ¬ Kongensgate 3, 3510 Hønefoss. +47–32–17 1620 www.choicehotels.no Vossestrand: Vossestrand Hotel ¬ ¬ ¬ Osoite: 5713 Vossestrand Puhelin: +47–56–52 2730 Internet: www.vossestrand-hotel.no Hamar: Osoite: Puhelin: Internet: Scandic Hotel Hamar ¬ ¬ ¬ Vangsveien 121, 2318 Hamar +47–21–61 40 00 www.scandic-hotels.com K I E R TO M AT K A Tiistai–sunnuntai Kesäkuu 01 08 15 29 Heinäkuu 06 13 20 27 Elokuu 03 10 Sunnuntai: Saapuminen Turkuun aamulla. H Y VÄ T I E TÄ Ä • • • • Norjassa on noin 4,6 miljoonaa asukasta. Norjan Vuonot on yksi Euroopan vaikuttavimmista matkakohteista. Aikaero Suomen aikaan –1 tunti. Rahayksikkö on Norjan kruunu (NOK). Yksi euro on noin 7,80 Norjan kruunua (tammikuu 2010). Matkalle kannattaa vaihtaa sekä Ruotsin että Norjan kruunuja pikkuostoksia ja aterioita varten. Suomen kansalainen ei tarvitse passia matkustaessaan laivalla Ruotsin kautta Norjaan, mutta henkilöllisyys on todistettava tarvittaessa asianmukaisella henkilöllisyystodistuksella (esim. kuvallinen henkilökortti tai ajokortti). • Suomenkielinen matkanjohtaja on mukana koko matkan ajan. Matkan hintaan sisältyvät laivamatkat, kuljetukset, majoitus, hotelliaamiaiset sekä sisäänpääsymaksut ja ateriat ohjelman mukaan. NO R J A R U O TS I Lom Vossestrand Hamar Gol Oslo S U OMI Turku Helsinki Tukholma VIRO Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 29 Lofootit alk. 585 € Satumaisen kaunis Lofoottien saariryhmä tarjoaa huikaisevia maisemia: lumihuippuisia tuntureita, kristallinkirkkaita vuonoja, vehreitä laaksoja ja idyllisiä kalastajakyliä. Matkalla näemme myös Ruotsin Lapin komeimmat maisemat. Kuusi päivää täynnä elämyksiä! M AT K AO H J E L M A Maanantai: saapuminen Kemiin Lähdemme Helsingistä klo 06.15 bussilla kohti pohjoista. Saavumme illansuussa Kemiin, jossa majoitumme hotelliin. Tiistai: Kemi-Bjerkvik Ajamme Kiirunaan, jossa tutustumme Gustaf Wichmanin piirtämään kirkkoon. Kiirunan kirkko valittiin aikanaan Ruotsin kauneimmaksi rakennukseksi. Riksgränsenin tuntureiden jälkeen ylitämme Norjan rajan ja maisemat muuttuvat entistä jylhemmiksi. Majoittuminen vuonon rannalla sijaitsevaan hotelliin Bjerkvikissa (päivän ajomatka n. 530 km). Torstai: Svolvær-Arjeplog Aamiaisen jälkeen laivamatka Svolværista Skutvikiin vie meidät takaisin mantereelle. Vuonojen ja tuntureiden reunustamaa tietä ajamme Fauskeen, josta jatkamme edelleen Ruotsin puolelle Arjeplogiin. Majoittuminen hotelliin ja päivällinen hotellissa (päivän ajomatka n. 400 km). Perjantai: Arjeplog-Oulu Tutustumme Arjeplogin Hopeamuseoon, jonka huikeat kokoelmat ovat tohtori Einar Wallquistin elämäntyö. Jatkamme Arvidsjaurin ja Haaparannan kautta Ouluun, jossa majoitumme hotelliin (päivän ajomatka n. 500 km). Lauantai: lähtö Oulusta Kotimatka sujuu joko Pohjanmaan tai KeskiSuomen kautta Tampereelle ja edelleen Helsinkiin. H OT E L L I T Kemi: Osoite: Puhelin: Internet: Cumulus Kemi ¬¬¬ Hahtisaarenkatu 3, 94100 Kemi 016–22 831 www.cumulus.fi Bjerkvik: Osoite: Puhelin: Internet: Viking Hotel Bjerkvik ¬¬¬ Trollvikveien 18, 8530 Bjerkvik +47–76–963 090 www.vht.no Norlandia: Vestfjord Hotell ¬¬¬ Osoite: 8392 Sörvågen Puhelin: +47–76–091 121 Internet: www.vestfjord.norlandia.no Arjeplog: Hotel Lyktan ¬¬¬– Osoite: Lugnetvägen 4, 930 90 Arjeplog Puhelin: +46–961–61 210 Internet: www.hotellyktan-arjeplog.se Oulu: Osoite: Puhelin: Internet: Keskiviikko: Bjerkvik-Svolvær Ajamme Lofooteille uutta tietä ja tunnelia pitkin. Kulkiessamme halki Västerålenin ja Lofoottien saariston näemme alppimaisia tuntureita, kristallinkirkkaita vuonoja ja pieniä kalastajakyliä. Tutustumme Henningsværin kalastajakylään ja majoitumme hotelliin Svolværissa. Nautimme yhteisen päivällisen, jonka jälkeen on iltakävelyllä aikaa tutustua Svolværin idylliseen keskustaan ja kalasatamaan (päivän ajomatka n. 245 km). Cumulus Oulu ¬¬¬ Kajaaninkatu 17, 90100 Oulu 08–8827 1111 www.cumulus.fi K I E R TO M AT K A maanantai–lauantai Kesäkuu 28 Heinäkuu 5 Heinäkuu 19 Elokuu 2 12 26 B U S S I A I K ATAU LU Lähtö Helsingistä klo 06.15. Tampereelta matka jatkuu joko Seinäjoen tai Jyväskylän kautta Ouluun. Lisätiedot hinnastossa. H Y VÄ T I E TÄ Ä t t t t Norjassa on noin 4,6 miljoonaa asukasta. Lofoottien saariryhmä sijaitsee PohjoisNorjassa napapiirin pohjoispuolella ja on tunnettu linnuistaan, idyllisistä kalastajakylistään ja jylhistä vuoristaan. Alueella on myös valaita. t Aikaero Suomen aikaan –1 tunti. Rahayksikkö on Norjan kruunu (NOK). Yksi euro on noin 7,80 Norjan kruunua (tammikuu 2010). Suomen kansalainen ei tarvitse passia matkustaessaan Lofooteille, mutta henki- t löllisyys on todistettava tarvittaessa asianmukaisella henkilöllisyystodistuksella (esim. kuvallinen henkilökortti tai ajokortti). Matkan hintaan sisältyvät suomenkielisen matkanjohtajan palvelut, majoitus, hotelliaamiaiset sekä ohjelman mukaiset kuljetukset (myös aikataulun mukainen bussikuljetus Suomessa), ateriat ja sisäänpääsymaksut. Ilmoita bussiin nousupaikka matkavarauksen yhteydessä. Huomaathan, että bussin reitti vaihtelee eri lähtöpäivinä. NOR JA Lofootit Bjerkvik Riksgränsen Kiiruna Svolvaer Fauske R U OTSI Arjeplog Haaparanta Luulaja Kokkola Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. SUOM I Kemi Oulu Pyhäsalmi 31 Haapsalu–Hiidenmaa –Saarenmaa alk. 389 € Lähde ihastuttavalle kesämatkalle Viron merellisiin maakuntiin! Matka alkaa maan länsirannikolla sijaitsevasta Haapsalun rauhallisesta pikkukaupungista ja jatkuu idyllisen Hiidenmaan kautta suositulle Saarenmaalle. Saarenmaan pääkaupunki Kuressaare tunnetaan hienosti säilyneestä vanhastakaupungistaan, kauniista luonnostaan, kylpylöistään ja välittömästä tunnelmastaan. Tällä matkalla koet kesäisen Viron kauneimmillaan. M AT K AO H J E L M A Torstai: Helsinki-Tallinna-Haapsalu Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityspisteessä (2. krs). Laivamatka Helsingistä Tallinnaan Tallink Starilla/ Superstarilla. Matkanjohtaja on vastassa Tallinnan satamassa bussin luona. Lähdemme kohti Viron länsirannikkoa ja kylpyläkaupunkinakin tunnettua Haapsalua (ajomatka noin 1,5 h). Majoitumme Thalasso Spa Fra Mareen, joka sijaitsee rauhallisella paikalla meren rannalla. Majoittumisen jälkeen lähdemme kaupunkikierrokselle ja tutustumme tarkemmin Haapsaluun bussilla ja jalkaisin. Käymme myös Piispanlinnassa. Ilta vapaata. (Päivän ajomatka noin 100 km.) Perjantai: Haapsalu-Hiidenmaa-Kuressaare Aamiainen hotellissa, jonka jälkeen lähdemme aamulautalla mantereelta Hiidenmaalle. Lauttamatka Rohukülasta Heltermaalle kestää noin 1,5 tuntia. Tutustumme luonnonkauniiseen Hiidenmaahan kiertoajelulla ja nautimme iltapäivällä lounaan Kärdlan pikkukaupungissa (lounas sisältyy matkan hintaan). Hiidenmaan idyllisistä maisemista matka jatkuu Saarenmaalle. Lauttamatka Sõru-Triigi kestää tunnin verran, minkä jälkeen ajamme pääkaupunkiin Kuressaareen ja majoitumme Johan Spa – kylpylähotelliin kaupungin keskustaan. (Päivän ajomatka noin 200 km.) Lauantai: Kuressaare ja Saarenmaan kierros Teemme aamulla kaupunkikierroksen Kuressaaressa ja vierailemme 1300-1400 –luvuilla rakennetussa Piispanlinnassa, joka sijaitsee kauniilla paikalla puistossa, merenrannan tuntumassa. Iltapäivällä lähdemme kohti Kaalin kraaterijärveä, jonka kerrotaan syntyneen meteoriitin törmäyksestä. Nautimme yhteisen lounaan Kaalin krouvissa, jonka jälkeen saarikierros jatkuu, ja näemme mm. Anglan perinteiset tuulimyllyt, Karjan kirkon ja vaikuttavan Pangan rantatörmän. Illaksi palaamme Kuressaareen. (Päivän ajomatka noin 125 km.) Sunnuntai: Kuressaare-Tallinna-Helsinki Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Kuivastun satamaa, josta on puolen tunnin lauttamatka mantereelle, Virtsun satamaan. Jatkamme matkaa kohti Tallinnaa, josta Tallinkin laiva lähtee kohti Helsinkiä klo 14.00. Laivalla voit tehdä vielä tuliaisostoksia tai nauttia halutessasi vaikkapa lounasta. Lisämaksullinen lounas on mahdollista tilata etukäteen matkavarauksen yhteydessä. Laiva saapuu Helsinkiin klo 16.00. (Päivän ajomatka noin 210 km.) H OT E L L I T Haapsalu: Thalasso Spa Fra Mare + Osoite: Ranna tee 2, 90403 Haapsalu Puhelin: +372–472 4600 Internet: www.framare.ee Kuressaare: Johan Spa Osoite: Kauba 13, 93812 Kuressaare Puhelin: +372–454 0000 Internet: www.johan.ee K I E R TO M AT K A torstai–sunnuntai Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu 13 17 1 15 29 Liityntäkuljetukset satamaan s. 65. H Y VÄ T I E TÄ Ä t t t t Virossa on noin 1,3 miljoonaa asukasta. Haapsalussa on asukkaita noin 12 000, Hiidenmaalla noin 10 000 ja Saarenmaalla noin 35 000. Virossa on sama kellonaika kuin Suomessa. Viron rahayksikkö on kruunu (EEK). Yksi euro on noin 15,65 kruunua (tammikuu 2010). Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti. Kaikilla 7 vuotta täyttäneillä t tulee olla oma passi/henkilökortti, alle 7-vuotiaat voivat olla merkittyinä matkalla mukana olevan vanhemman passiin. Matkan hintaan sisältyvät suomea puhuvan matkanjohtajan palvelut, laivamatkat, kuljetukset, majoitus, hotelliaamiaiset sekä sisäänpääsymaksut ja ateriat ohjelman mukaan. Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. Helsinki Tallinna Haapsalu Hiidenmaa VIRO Saarenmaa Kuressaare 33 Linnojen ja kartanoiden Virumaa alk. 279 € Lähde matkalle kiehtovaan PohjoisViroon! Suomenlahden eteläpuolella on paljon mielenkiintoisia linnoja ja aateliskartanoita, jotka henkivät tunnelmaa toisenlaisesta maailmasta vuosisatojen takaa. Kaunis luonto, mielenkiintoinen historia ja värikäs nykypäivä luovat puitteet unohtumattomalle matkalle. M AT K AO H J E L M A Perjantai: Helsinki-Tallinna-Palmse-Rakvere Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessa (2. kerros) tuntia ennen laivan lähtöä. Matkanjohtaja on vastassa Tallinnan satamassa, josta lähdemme kohti viehättävää Palmsen kartanoa. Tutustumme kartanoon ja sen puistoon. Palmsesta jatkamme kohti Rakverea, joka on yksi Viron vanhimmista kaupungeista. Majoitumme aivan kaupungin keskustaan viihtyisään Aqva Spa –hotelliin. Nautimme yhteisen illallisen hotellin ravintolassa (sisältyy matkan hintaan). Halukkailla on mahdollisuus käydä myös rentoutumassa hotellin sauna- ja allasosastolla, joka on avoinna myös illalla. (Päivän ajomatka noin 120 km). Lauantai: Rakvere-Mäetaguse-Saka Aamiaisen jälkeen teemme kaupunkikierroksen Rakveressa. Vierailemme myös vaikuttavilla Piispanlinnan raunioilla. Kierroksen jälkeen hieman vapaa-aikaa omatoimista kaupunkiin tutustumista tai vaikkapa lounasta varten. Iltapäivällä lähdemme kohti Kuremäella sijaitsevaa Pühtitsan luostaria, joka on Viron ainoa toiminnassa oleva ortodoksinen nunnaluostari. Tutustumme luostarin alueeseen ja kirkkoon. Seuraava vierailukohteemme on idyllinen Mäetagusen kartano, jossa nautimme myös kahvit. Kartanokierroksen jälkeen matka jatkuu kohti Viron pohjoisrannikkoa, jossa majoitumme rauhallisessa ympäristössä Pohjois-Viron rantatörmällä sijaitsevaan Saka Cliff –hotelliin. Hotelli on entisöity 1800 –luvulta peräisin olevan Sakan kartanon maille. Ilta vapaa. (Päivän ajomatka noin 165 km). Sunnuntai: Saka-Tallinna-Helsinki Sunnuntaina tutuksi tulee Viron kiinnostava lähihistoria. Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Kohtla-Nõmmea. Tutustumme Viron tärkeimmän energialähteen, palavan kiven, tuotantolaitokseen, joka toimii nykyään kaivosmuseona. Käymme myös alhaalla kaivoksessa. Palaamme iltapäiväksi Tallinnaan, josta Tallinkin laiva lähtee kohti Helsinkiä klo 14.00. Voit halutessasi varata lisämaksullisen lounaan laivamatkalle matkavarauksen yhteydessä. Laiva saapuu Helsikiin klo 16.00. (Päivän ajomatka noin 185 km). H OT E L L I T Rakvere: Osoite: Puhelin: Internet: Hotelli Aqva Spa Parkali 4, 44308 Rakvere +372–326 0000 www.aqvahotels.ee Hotelli Saka Cliff & Spa Saka Mõis, Kohtla Vald, 30103 Ida-Virumaa Puhelin: +372–336 4900 Internet: www.saka.ee Saka: Osoite: K I E R TO M AT K A perjantai–sunnuntai Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu 28 11 9 6 18 23 Liityntäkuljetukset satamaan s. 65. H Y VÄ T I E TÄ Ä t t t t Virossa on noin 1,3 miljoonaa asukasta. Rakveren kaupungissa on asukkaita noin 18 000 ja Narvassa noin 67 000. Kellonaika on sama kuin Suomessa. Viron rahayksikkö on kruunu (EEK). 1 euro on noin 15,65 kruunua (tammikuu 2010). Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti. Kaikilla 7 vuotta täyttäneillä t tulee olla oma passi/henkilökortti, alle 7-vuotiaat voivat olla merkittyinä matkalla mukana olevan vanhemman passiin. Matkan hintaan sisältyvät suomea puhuvan matkanjohtajan palvelut, laivamatkat, kuljetukset, sisäänpääsymaksut, majoitus, hotelliaamiaiset, ateriat ja kahvit matkaohjelman mukaan. Helsinki Tallinna Palmse Rakvere VIRO Saka Narva Kohtla-Nõmme Mäetaguse Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 35 Tartto–Riika–Pärnu alk. 419 € Tällä matkalla koet kolme kiehtovaa, keskenään erilaista kaupunkia; vireä kulttuurikaupunki Tartto, upea suurkaupunki Riika ja Viron kesäpääkaupunki Pärnu tarjoavat jokainen paljon nähtävää. Voit pistäytyä jossakin Tarton idyllisistä kahviloista, ihailla Riian vanhankaupungin upeita rakennuksia ja kävellä pitkin Pärnun hienoa hiekkarantaa seurailevaa rantapromenaadia. Matkan aikana näet myös upean Rundalen palatsin Latviassa ja kuulet monia mielenkiintoisia tarinoita. M AT K AO H J E L M A Sunnuntai: Helsinki-Tallinna-Tartto Ilmoittautuminen Länsisatamassa Matka-Vekan lähtöselvityksessä (2.krs) tuntia ennen laivan lähtöä. Laivamatka Helsingistä Tallinnaan Tallink Starilla/ Superstarilla. Matkanjohtaja on vastassa Tallinnan satamassa bussin luona. Aloitamme matkan kohti Etelä-Viroa ja Tarttoa. Tartto on noin 100 000 asukkaan yliopistokaupunki, joka on tunnettu vireästä kulttuurielämästään. Kaupungin asukkaista lähes kolmannes on opiskelijoita. Tarttoon saavuttuamme teemme pienen kiertoajelun bussilla, jonka jälkeen majoitumme kaupungin keskustaan Dorpat –hotelliin. Ilta vapaata. (Päivän ajomatka noin185 km.) Maanantai: Tartto-Riika Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Latviaa. Pidämme matkalla tauon Siguldan kaupungissa. Saavumme Riikaan iltapäivällä, ja teemme lyhyen kaupunkikierroksen bussilla ennen hotelliin majoittumista. Hotellimme sijaitsee kaupungin keskustassa, lähellä historiallista vanhaakaupunkia ja vehreitä puistoja. Hotelliin majoittumisen jälkeen ilta vapaata. (Päivän ajomatka noin 255 km.) Tiistai: Riika-Rundale-Riika Aamiaisen jälkeen kävelykierros Riian vanhassakaupungissa. Ainutlaatuinen vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Sen sydämessä on kaksi komeaa kirkkoa, Tuomiokirkko ja Pietarinkirkko, ja kujien varrella on toinen toistaan viehättävämpiä rakennuksia, ravintoloita ja kahviloita. Kävelykierroksen jälkeen vapaa-aikaa omatoimista lounasta varten. Iltapäivällä teemme retken 1700 –luvulta peräisin olevaan Rundalen palatsiin, joka tunnetaan Latviassa barokkityylin helmenä. Palatsi on H Y VÄ T I E TÄ Ä t t t entisöity kauniisti vanhaan loistoonsa. Illaksi palaamme Riikaan. (Päivän ajomatka n. 170 km.) Keskiviikko: Riika-Pärnu Aamiainen hotellissa ja aamupäivä vapaata. Voit halutessasi käydä vaikkapa tutustumassa Zeppelin-hallien valtavaan torialueeseen keskustan kupeessa. Värikästä elämänmenoa on mukava seurata, vaikka ei mitään ostaisikaan. Puolen päivän maissa lähdemme kohti Viroa ja sen kesäpääkaupunkia Pärnua. Majoitumme Strand -hotelliin rannan tuntumaan. Loppupäivä vapaata. Sään salliessa voit vaikkapa käydä uimarannalla. (Päivän ajomatka noin 185 km.) Torstai: Pärnu-Tallinna-Helsinki Aamiaisen jälkeen teemme bussilla pienen kierroksen Pärnussa, jonka jälkeen lähdemme Tallinnaan ja sieltä edelleen klo 14.00 laivalla Helsinkiin. Voit halutessasi varata lisämaksullisen lounaan laivalle jo etukäteen matkavarauksen yhteydessä. Laiva saapuu Helsinkiin klo 16.00. (Päivän ajomatka noin 130 km.) Viron rahayksikkö on kruunu (EEK) ja Latvian lati (LVL). Yksi euro on noin 15,65 kruunua ja 0,70 latia (tammikuu 2010). Tälle matkalle kannattaa vaihtaa rahaa jo ennen matkaa. Tartto: Osoite: Puhelin: Internet: Hotelli Dorpat Soola 6, 51014 Tartto, Viro +372–7–33 7180 www.dorpat.ee Riika: Osoite: Puhelin: Internet: Nordic Hotel Bellevue Raina blvd, 1050 Riga, Latvia +371–6706–3400 www.nordichotels.eu Pärnu: Osoite: Puhelin: Internet: Strand Spa & Conference Hotel Tammsaare pst, 80010 Pärnu, Viro +372–447-5370 www.strand.ee K I E R TO M AT K A sunnuntai–torstai Kesäkuu Heinäkuu Elokuu 6 4 1 13 18 Liityntäkuljetukset satamaan s. 65. t Tartossa on asukkaita noin 100 000, Riiassa noin 750 000 ja Pärnussa noin 44 000. Virossa ja Latviassa on sama kellonaika kuin Suomessa. H OT E L L I T t t Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti. Myös lapsilla tulee olla oma passi tai henkilökortti. Matkan hintaan sisältyvät suomea puhuvan matkanjohtajan palvelut, laivamatkat, kuljetukset, sisäänpääsymaksut, majoitus ja aamiaiset hotelleissa. Ota mukaan hyvät jalkineet, mm. Riian vanhaankaupunkiin tutustutaan kävellen. Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. Helsinki Tallinna Pärnu Riika Rundale LIETTU A V IR O Tartto LAT V IA Vilna 37 Tallinna kaupunkiloma alk. 46 € Upea arkkitehtuuri, tasokas kulttuuritarjonta, mahtavat gourmet-ravintolat sekä lukuisat kauppakeskukset, muotiputiikit ja huippumuotoilua tarjoavat erikoisliikkeet... tässä muutamia syitä, jotka ovat nostaneet keskiaikaisen kaupunkikaunottaren suosituksi matkailukohteeksi. Halusitpa sitten syödä hyvin, shoppailla, rentoutua kylpylöiden hemmottelevissa hoidoissa, käydä konsertissa tai teatterissa, Tallinnassa se onnistuu. Vieraanvarainen Viro odottaa Sinua lyhyen laivamatkan päässä! Tallinna on monelle tuttu, mutta silti aina uusi. Kaupunki elää trendikkäästi tätä päivää, historiallinen vanhakaupunki ja nykyajan modernit liikekeskukset ovat vierekkäin sulassa sovussa. Tallinna tarjoaa jokaiselle jotakin; ainutlaatuisen vanhankaupungin kujien kätköissä on toinen toistaan hurmaavampia putiikkeja, ravintoloita ja viihtyisiä kahviloita. Voit yöpyä jossakin vanhankaupungin persoonallisista pikkuhotelleista tai valita kansainvälisen ilmapiirin ja monipuolisten palveluiden hotellin. Tallinna on myös oiva kokouskohde – useimmissa hotelleissa on nykyaiset kokoustilat ja -palvelut. Valikoimassamme on myös monta mukavaa majoitusvaihtoehtoa perheille! Tutustu hotelleihimme s. 41 - 43. TA PA H T U M I A K AU P U N K I LO M AT Tallinnan musiikkiviikko 25.-27.3. Vanhankaupungin päivät 5.-12.6. Tallinnan Meripäivät 16.-18.7. Birgitta Festivaali 12.-22.8. Design-festivaali ja Design-yö 23.-26.9. Lisätietoa Tallinnan tapahtumista, konserteista, teatterista ja oopperasta: www.visitestonia.com www.tourism.tallinn.ee • • Valitse itse matkasi kesto, laiva ja hotelli Yö merellä, toinen maissa K Y L PY L Ä LO M AT • • Torstai–sunnuntai, sunnuntai–torstai ja sunnuntai–sunnuntai Mini Spa -lomat perjantai-sunnuntai Matkat on esitelty kylpyläesitteessä. R I S T E I LYM AT K AT Kaikkien laivayhtiöiden matkat ja risteilyt. SUOSITTU GOLF Tallinnan lähistöllä on tasokkaita kenttiä joka makuun ja tasoon. Pelikausi on pitempi kuin Suomessa, joten sinne kannattaakin matkata kun omat viheriöt kellastuvat. Valittavanasi onTyylikäs Estonia Golf & Country Club, Viron tunnetuin kenttä, uusittu Niitväljä tai Suuresta Golf. Voit yhdistää greenfeen hyvin päiväristeilyyn tai hotellimatkaan. Varaa golf matkasi kauttamme! H Y VÄ T I E TÄ Ä • • • • Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee vain 80 kilometrin päässä Helsingistä. Asukkaita Tallinnassa on noin 420 000. Kellonaika on sama kuin Suomessa. Viron rahayksikkö on kruunu (EEK). 1 euro on noin 15,65 kruunua (tammikuussa 2010). Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty kuvallinen henkilökortti. Kaikilla 7 vuotta täyttäneillä tulee olla oma passi/henkilökortti, alle 7-vuotiaat voivat olla merkittynä matkalla mukana olevan vanhemman passiin. • • • • Kaupunkilomilla on omatoiminen siirtyminen satamasta hotelliin ja takaisin. Hotellihuoneet saa käyttöön tulopäivänä klo 15 mennessä ja ne tulee lunastaa klo 18 mennessä. Huone on luovutettava lähtöpäivänä viimeistään klo 12. Haapsalu VI RO Tartto Pärnu Tunnelmallinen joulutori Tallinnan vanhassakaupungissa marraskuun lopusta 2010 tammikuun 2011 alkuun. Säästä aikaasi varaamalla kaikki mitä kokousmatkalla tarvitset yhdellä puhelinsoitolla ryhmämyyntimme! Rakvere Kuressaare • Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. Vietä yö merellä ja toinen maissa Loistava tapa ottaa kaikki irti merellä ja maissa! Ensimmäinen yö vietetään laivalla, toinen hotellissa Tallinnan keskustassa. Lähdöt Helsingistä päivittäin. Valitse haluamasi laiva ja hotelli. Laiva-ateriat saat edullisemmin varaamalle ne etukäteen! VIKING XPRS + REVAL HOTEL CENTRAL TAI SOKOS HOTEL VIRU B A LT I C P R I N C E S S + TALLINK EXPRESS TAI TALLINK CITY HOTEL TAI TALLINK SPA & CONFERENCE HOTEL t t t t t Maihinnousu aamulla Tallinnassa klo 07.30 mennessä. Omatoiminen siirtyminen hotelliin. Hotelliaamiainen Tallinnassa myös tuloaamuna sisältyy matkan hintaan. Huoneet saa käyttöön yleensä klo 15.00 mennessä ja ne luovutetaan lähtö päivänä klo 12.00. Hotelleissa on matkatavarasäilytys. Hyttien luovutus ja maihinnousu Tallinnassa klo 8.30–10.30. Omatoiminen siirtyminen hotelliin. Huoneet saa käyttöön yleensä klo 15.00 mennessä ja ne luovutetaan lähtöpäivänä klo 12.00. Hotelleissa on matkatavarasäilytys. Tarkista laivamatkojen ikärajat toimistostamme. 98 Tallink Express Baltic Hotel Imperial Baltic Hotel Vana Wiru Reval Hotel Central Sokos Hotel Viru Clarion Hotel Euroopa Radisson Tallinn Blu Meriton Grand Conference & Spa Reval Hotel Olümpia Meriton Old Town Tallink City City Hotel Portus Kalev Spa Tallink Spa & Conference Braavo Nordic Hotel Forum Hotell Braavo ¬¬ Osoite: Aia 20, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–999 777 www.braavo.ee Keskustaan: Rakennettu: Uusittu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: 40 n. 300 m 1986 2007 2 ei 27 ei ei ei Erinomaisella paikalla vanhankaupungin muurin kupeessa, lähellä satamaa ja Kalev Spa -hotellia. Hotelli sopii hyvin myös perheille, sillä siellä on muutamia keittonurkkauksella varustettuja parvellisia huoneita. Vastaanotto on avoinna 24 tuntia ja hotellissa on ilmainen langaton internetyhteys. Paikoitusmahdollisuus hotellin sisäpihalla. Huoneet: Viihtyisissä huoneissa on TV, puhelin, suihku tai kylpy ja wc. Perhehuoneisiin (huone 4:lle) on oma sisäänkäynti pihan puolelta. Sisääntulokerroksessa olohuone, keittonurkkaus, puhelin, TV, kylpyhuone ja wc. Yläkerran parvella on vuoteet 2:lle aikuiselle; jyrkähköt portaat. Olohuoneen vuodesohvasta saa vuoteen 2:lle (mitat 200 x 138 cm). City Hotel Portus ¬¬ Osoite: Uus-Sadama 23, 10120 Tallinna Puhelin: +372–6–806 600 www.portus.ee Keskustaan: Uusittu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: n. 800 m 2004 4 on 107 on on on Kätevästi satamassa D-terminaalin vieressä sijaitseva City Hotel Portus tarjoaa perusmajoitusta kävelyetäisyydellä vanhastakaupungista. Hotellissa on kahvila-ravintola, lasten leikkihuone, internetpiste, kokoustiloja ja saunatilat porealtaineen. Tallelokerot ja rahanvaihto. Hotelliasiakkaille maksullinen parkkihalli. Huoneet: Huoneissa on puhelin, langaton internet-yhteys, TV, suihku ja wc. Korkkilattiat. Osaan huoneista mahtuu 1 lisävuode. Lisäksi perhehuone (4–6:lle), jossa 2 huonetta väliovella, toisessa huoneessa ei ikkunaa. 4 normaalin vuoteen lisäksi huoneeseen saa lisävuoteen sohvasta 1–2 hengelle. Hotelli Tallink Express ¬¬ Osoite: Sadama 1, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–678 700 www.tallinksilja.com Keskustaan: Rakennettu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: n. 500 m 1999 4 on 163 on on on Hyvä sijainti sataman, Sadamarketin ja vanhankaupungin lähellä. Hotelli on Tallink Spa & Conference -hotellin vieressä. Hotellin alakerrassa on kahvila-ravintola, jossa tarjoillaan aamiaisen lisäksi mm. edullinen keittolounas. Kokoustila 40 hengelle. Tallelokerot vastaanotossa, langaton internetyhteys ja maksuton tavarasäilytys. Hotelliin on helppo tulla myös autolla, parkkipaikka on hotellin vieressä (videovalvonta). Huoneet: Pelkistetyt huoneet, joissa on puhelin, TV, hiustenkuivaaja, suihku ja wc. Kokolattiamatot. Huoneisiin mahtuu 1–2 lisävuodetta. Hotelli Meriton Old Town ¬¬+ Osoite: Lai 49, 10133 Tallinna Puhelin: +372–6–141 300 www.meritonhotels.com Keskustaan: Rakennettu: Peruskorjattu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: n. 300 m 1881 2004 5 on 41 on on on Pieni ja kodikas historialliseen rakennukseen entisöity hotelli vanhassakaupungissa. Hotelli sijaitsee vanhankaupungin satamanpuoleisessa reunassa ja sopii persoonallista majoitusta etsivälle. Hotellissa on aulabaari, kahvila-ravintola Mademoiselle ja internetpiste. Tallelokerot vastaanotossa. Maksuton tavarasäilytys. Huoneet: Pienehköissä huoneissa on puhelin, TV, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot, osassa laminaattilattiat. Kaikki huoneet savuttomia. Muutamaan huoneeseen mahtuu lisävuode. Reval Hotel Central ¬¬¬ Osoite: Narva Maantee 7, 10117 Tallinna Puhelin: +372–6–339 800 www.revalhotels.com Keskustaan: Uusittu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: 0 km 2006 6 on 245 on on on Reval Hotel Central sijaitsee keskusta-alueella lähellä Viru-keskusta ja sataman D-terminaalia. Hotellissa on lounasravintola ja kahvila. Kauneushoitola, tilaussauna porealtaineen sekä lasten leikkihuone. Neljä kokoustilaa yht. 150 hengelle, langaton internetyhteys, huonepalvelu sekä pesula- ja silityspalvelu. Hotellin vieressä on maksullinen pysäköintialue (ei vartiointia). Huoneet: Huoneissa puhelin, TV, minibaari, langaton internetyhteys, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot tai parkettilattiat. Osaan huoneista saa 1–2 lisävuodetta. Baltic Hotel Vana Wiru ¬¬¬ Osoite: Viru 11, 10140 Tallinna Puhelin: +372–6–691 500 www.vanawiru.ee Keskustaan: Peruskorjattu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: 0 km 2002 5 on 82 on on on Loistava sijainti vanhankaupungin pääkadun varrella. Vana Wiru on lähellä kaikkia palveluja. Mikäli etsit mukavaa hotellia keskeisellä sijainnilla, on Vana Wiru hyvä valinta. Hotellissa on viihtyisät oleskelutilat, aulabaari, ravintola ja pubi, kesäisin myös grilliterassi. Suomalainen ja turkkilainen sauna, kokoustiloja, alakerrassa tietokonepiste ja langaton internetyhteys. Maksullinen, valvottu pysäköintialue. Huoneet: Erikokoiset, pastellisävyin sisustetut huoneet, joissa puhelin, TV, maksuton langaton internetyhteys, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot. Osaan huoneista mahtuu 1 lisävuode. 41 Sokos Hotel Viru ¬¬¬+ Osoite: Viru Väljak 4, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–809 300 www.viru.ee Keskustaan: 0 km Rakennettu:–72/–00/–04 Kerroksia: 23 Hissi: on Huoneita: 516 Ravintola: on Baari: on Rahanvaihto: on Suosittu, alati uudistuva hotelli Tallinnan ydinkeskustassa. Hotelli tarjoaa kaikki palvelut, mitä lomalla tai liikematkalla tarvitsee. Konferenssi- ja bankettikeskus sekä internetpisteet. Tyylikäs à la carte -ravintola, tex-mex -seurusteluravintola Amarillo, karaokebaari, aulabaari ja yökerho. Kauneushoitola, tilaussaunat porealtaineen ja lasten leikkihuone. Suora yhteys Viru Keskus -kauppakeskukseen. Maksullinen pysäköinti hotellin edessä ja Viru Keskuksen parkkihallissa. Huoneet: Kodikkaissa Viru Class -huoneissa puhelin, TV, maksuton langaton internetyhteys, minibaari, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Parkettilattiat. Yksi lisävuode. Lisämaksusta superior-huone (mahtuu 2 lisävuodetta) tai Onni Oravan perhehuone (kerrossänky kahdelle lapselle). Kalev Spa ¬¬¬+ Osoite: Ala18, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–493 300 www.kalevspa.ee Keskustaan: Rakennettu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: 0 km 2005 5 on 100 on on on Baltic Hotel Imperial ¬¬¬¬ Osoite: Nunne 14, 10133 Tallinna Puhelin: +372–6–274 800 www.imperial.ee Keskustaan: n. 800 m Peruskorjattu: 2003 Kerroksia: 3 Hissi: on Huoneita: 32 Ravintola: on Baari: on Rahanvaihto: ei Clarion Hotel Euroopa Loistava vaihtoehto kaikille, jotka haluavat asua keskustan palvelujen vieressä ja nauttia monipuolisen vesipuiston altaista liukumäkineen. Hotellissa on ravintola, aulabaari ja langaton internet. Kokoustila 25 hengelle, lasten leikkinurkkaus, kolme tilaussaunaa, kuntosali ja kauneushoitola. Huoneet Savuttomat huoneet, joissa puhelin, TV, hiustenkuivaaja, minibaari, tallelokero, suihku/kylpy ja wc. Laminaattilattiat. Economy-luokan huoneissa on yhtenäinen 140 cm leveä parivuode. Lisämaksusta SPA-luokan huone, johon saa yhden lisävuoteen tai perhehuone (kaksi lisävuodetta lapsille). Vesipuisto 8-ratainen uima-allas, vastavirta-allas, kylmävesiallas, porealtaita, lastenallas, vesiliukumäkiä, tavallinen sauna, höyrysauna ja lisämaksullinen infrapunasauna ja solarium. Allasosaston käyttö kuuluu hintaan. Pieni ja idyllinen historiaa henkivä hotelli kaupunginmuurin kupeessa. Hotellirakennus on peräisin vuodelta 1887 ja se on täydellisesti uudistettu vuonna 2003. Jos etsit laadukasta, persoonallista hotellia vanhastakaupungista, Imperial on oiva valinta. Viihtyisät yleiset tilat, laadukas à la carte -ravintola, pubi ja kokoustila. Kellarikerroksessa sauna, poreallas ja takkahuone. Sisäpihalla muutama maksullinen autopaikka, varattava etukäteen. Huoneet: Tasokkaissa huoneissa on puhelin, TV, minibaari, maksuton langaton internetyhteys, kylpytakit, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot. Osaan huoneista mahtuu lisävuode. ¬¬¬¬ Osoite: Paadi 5, 10151 Tallinna Puhelin: +372–6–699 777 www.euroopa.ee Keskustaan:n. 200-300 m Rakennettu: 2007 Kerroksia: 6 Hissi: on Huoneita: 185 Ravintola: on Baari: on Rahanvaihto: on Omaleimaisesti virolaiseen tyyliin sisustettu hotelli sataman läheisyydessä. Lyhyt kävelymatka vanhaankaupunkiin. Hotellissa on ravintola, baari, kuntosali ja sauna. Kokoustilat sijaitsevat omassa kerroksessaan, jossa on kuusi erillistä kokoustilaa. Lasten leikkihuone. Tilaussauna porealtaalla. Kauneuskeskus. Maksuton autohalli 30 autolle. Huoneet: Viihtyisissä huoneissa on puhelin, TV, minibaari, tallelokero, internetyhteys, ilmatointi, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Huoneita allergikoille sekä liikuntarajoitteisille. Koko hotelli on savuton. Meriton Grand Conference & Spa ¬¬¬¬ Osoite: Paldiski Mnt 4, 10149 Tallinna Puhelin: +372–628 8100 www.meritonhotels.com Keskustaan: n. 1 km Rakennettu: 1999/2009 Kerroksia: 7 Hissi: on Huoneita: 465 Ravintola: on Baari: on Rahanvaihto: on 42 Tasokas hotelli Toompean mäen juurella vanhankaupungin vieressä. Hotelli muodostuu kahdesta rakennuksesta. Saman katon alla ovat mm. allas- ja saunaosasto, spa- ja kauneushoitola, kampaamo/ parturi, kuntosali, aasialainen ravintola, espanjalainen tapas baari ja ravintola, bistro Mary, kahvila Mademoiselle, Buddha baari ja piano baari, tilausravintola, kokoustiloja, monitoimitila ja maksulliset parkkipaikat. Huoneet: Puhelin, TV, minibaari, tallelokero, internetyhteys, hiustenkuivaaja, ilmastointi, vedenkeitin, suihku/ kylpy ja wc. Kokolattiamatot, osassa parkettilattiat. Huoneita myös savuttomille, allergikoille ja liikuntaesteisille. Osa voidaan yhdistää väliovella. Reval Hotel Olümpia ¬¬¬¬ Osoite: Liivalaia 33, 10118 Tallinna Puhelin: +372–6–315 333 www.revalhotels.com Keskustaan: Rakennettu: Uusittu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: n. 1 km 1980 2008 26 on 390 on on on Vaativankin asiakkaan toiveet täyttävä liikemieshotelli keskustassa. Monipuoliset palvelut, tyylikkäät yleiset tilat ja maksuton langaton internetyhteys. À la carte -ravintola, kahvila, aulabaari, pubi ja yökerho. Ylimmässä kerroksessa saunaosasto, uima-allas, kuntosali, hierontaa ja solarium. Parturi-kampaamo ja kauneushoitola. Konferenssikeskus, jossa 13 kokoustilaa. Hotellin asiakkaille maksuton pysäköinti hotellin takana olevalla parkkialueella. Huoneet: Huoneissa on puhelin, TV, radio, minibaari, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot. Osaan huoneista yksi lisävuode. Hotellissa on myös Ladies Floor, jossa on huomioitu naismatkustajien toiveet. Tallink City Hotel ¬¬¬¬ Osoite: A. Laikmaa 5, 10145 Tallinna Puhelin: +372–6–300 800 www.tallinksilja.com Keskustaan: Rakennettu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: 0 km 2004 10 on 332 on on on Laadukas ja nykyaikainen hotelli Viru-keskuksen vieressä. Lyhyt kävelymatka vanhaankaupunkiin. Sopii modernia tyyliä ja keskeistä sijaintia arvostavalle. Hotellissa on buffet- ja à la carte -ravintolat, pianobaari ja yökerho. Kampaamo ja kauneushoitola, hierontaa, saunatilat ja kuntosali. Kokoustiloja, huone- ja pesulapalvelu, concierge-palvelu, maksuton matkatavarasäilytys hotellin asukkaille. Maksullinen vartioitu pysäköintialue hotellin takana. Huoneet: Pienehköissä huoneissa on puhelin, TV, internetyhteys, minibaari, hiustenkuivaaja, suihku ja wc. Kokolattiamatot. Huoneisiin mahtuu junnupatja (pituus 140 cm) alle 12-vuotiaalle lapselle. Nordic Hotel Forum ¬¬¬¬ Osoite: Viru väljak 3, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–222 900 www.nordichotels.eu Keskustaan: Rakennettu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: 0 km 2007 8 on 267 on on on Tasokas hotellivaihtoehto Tallinnan ydinkeskustassa, vastapäätä Viru-hotellia. Vastaanotto avoinna ympäri vuorokauden. Sisääntulokerroksessa viihtyisä aulabaari takkoineen sekä ravintola, joka tarjoilee virolaisen ja kansainvälisen keittiön antimia. Kesäaikaan myös terassi. Kokoustiloja yhteensä 200 hengelle. Ylimmässä kerroksessa on tiloja virkistäytymistä ja rentoutumista varten; kuntosali, saunatilat, poreamme ja mehubaari. Huoneet: Kauniisti sisustetuissa huoneissa on puhelin, taulu-TV, minibaari, tallelokero, langaton internetyhteys, ilmastointi, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Huoneisiin saa yhden lisävuoteen lapselle. Hotelli Radisson Blu Tallinn ¬¬¬¬ Osoite: Rävala puiestee 3, 10143 Tallinna Puhelin: +372–6–682 3000 www.radisson.com/tallinnee Keskustaan: Rakennettu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: 0 km 2001 26 on 280 on on on Korkeatasoinen, monipuolisten palvelujen hotelli keskustassa. Kävelymatka vanhaankaupunkiin. Hotellissa on ravintola, grilliravintola, aulabaari ja cocktailbaari. 14 kokous- ja konferenssitilaa. Kuntosali ja saunaosasto. Huonepalvelu sekä pesula- ja concierge -palvelu. Koko hotellissa ilmainen langaton internetyhteys. Maksullinen pysäköinti autotallissa. Huoneet: Standard-huoneet on sisustettu neljällä eri tyylillä (itämainen, merellinen, skandinaavinen ja italialainen tyyli). Hyvin varustelluissa huoneissa on puhelin, TV, radio, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja, silitysrauta ja -lauta, housuprässi, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot. Huoneisiin saa yhden lisävuoteen. Tallink Spa & Conference Hotel ¬¬¬¬ Osoite: Sadama 11, 10111 Tallinna Puhelin: +372–6–301 000 www.tallinksilja.com Keskustaan: n. 500 m Rakennettu: 2007 Kerroksia: 5 Hissi: on Huoneita: 275 Ravintola: on Baari: on Rahanvaihto: on Moderni kylpylähotelli satamassa, A/B-terminaalin vieressä. Lyhyt kävelymatka keskustaan. Aulabaari, ravintola ja sikaribaari. Huonepalvelu, langaton internetyhteys, pesulapalvelut ja matkatavarasäilytys. Aqua Spa -kylpyläosaston käyttö sisältyy hintaan (erilaisia altaita ja saunoja). Kampaamo ja kosmetologipalvelut, hemmotteluhoitoja. Varaa hoidot viim. 2 vk ennen matkaa: [email protected]. Maksullinen pysäköintihalli kellarikerroksessa. Huoneet: Huoneissa on TV, minibaari, tallelokero, langaton internetyhteys, ilmastointi, hiustenkuivaaja, kylpytakit, suihku ja wc. Kokolattiamatot. Huoneisiin mahtuu junnupatja (140 cm) alle 12 v lapselle. 43 Pärnu alk. 129 € 44 K AU P U N K I LO M AT t torstai–sunnuntai, sunnuntai– torstai ja sunnuntai–sunnuntai K Y L PY L Ä LO M AT t torstai–sunnuntai, sunnuntai– torstai ja sunnuntai–sunnuntai. Matkat on esitelty kylpyläesitteessä. R I S T E I LY + LO M A PÄ R N U S S A t keskiviikko–sunnuntai Baltic Princess 1 yö – Pärnu 3 yötä PÄ R N U L E N TÄ E N t lauantai –lauantai: 10.4. ja 17. 4 Vaasasta 24.4. Kokkolasta 1.5. Joensuusta 28.8. Savonlinnasta 4.9. Kuopiosta 11.9. Joensuusta 18.9. Varkaudesta 25.9. Lappeenrannasta Liityntäkuljetukset satamaan s. 65. S U O S I T T U K AU P U N K I KO H D E K E S ÄT, TA LV E T Hienon rantansa, monipuolisen vesipuistonsa ja lapsiystävällisen ilmapiirinsä vuoksi Pärnusta on kehittynyt vuosi vuodelta aina vain suositumpi perhelomakohde. Pärnu on paljon muutakin, mikä tekee siitä kiinnostavan lomakohteen kaikkina vuodenaikoina: Pärnu suosii kävelyretkiä, sillä kaupunki on täynnä mielenkiintoista arkkitehtuuria ja puistoja. Hansa-aikaa huokuvien kortteleiden putiikeista sopii ostaa tuliaisiksi vaikkapa käsintehtyä laatutavaraa. Herkkusuu voi hemmotella itseään viihtyisissä kahviloissa ja ravintoloissa, kulttuurinnälkä sammuu konserttitalossa tai teatterissa. Iloisia iltamenoja on moneen makuun. M AT K A N M A K U PA LO J A Pärnussa voit tehdä myös makumatkan: ravintoloita on moneen makuun aina hotellien tasokkaista à la carte -ravintoloista kansainvälisten keittiöiden antimiin. Unohtaa ei sovi tietenkään virolaista keittiötä. Kun tutustut virolaiseen ruokaan, on hyvä muistaa muutama seikka. Munakas tarkoittaa mukulakiveä, viiner nakkimakkaraa ja piim maitoa. Perinteisen virolaisen keittiön antimet ovat aika tuhteja, perinneruokiin kuuluu mm. verimakkara (verivorst). Kala on yleensä joko savustettua (suitsukala) tai suolattua. Hapankermaa (hapukoor) käytetään paljon. Ruoka on maittavaa ja hinta-laatusuhde kohdallaan. Ulkona syöminen on yksi loman elämyksistä! Pärnu ei nukahda illallakaan. Kesällä Kuursaal ja muut ranta-alueen kahvilat tarjoavat elävää musiikkia lähes joka ilta, ohjelmaa on hotelleissakin ja iltaa voi viettää myös yökerhoissa ja kasinoilla. MAINEIKAS K Y L PY L Ä K AU P U N K I Kylpylävieraiden ympärivuotisella kestosuosikilla on pitkät perinteet hyvinvoinnin alalla: jo 1800-luvulla Pärnun mutahoitojen maine kiiri ympäri Eurooppaa. Viime vuosina perinteiset terveyskylpylät ovat saaneet uutta ilmettä ja rinnalleen uusia, muodikkaita kylpylähotelleja. Kauneus ja terveys, rentoutus ja kuntoutus, virkistys ja hyvä olo – kaikkeen löytyy Pärnusta ammattitaitoa ja asiantuntemusta. Kaupunkilomallasi voit nauttia myös näistä hotellien tarjoamista lisämaksullisista palveluista. G O L FA A PÄ R N U S S A ! 18-reikäinen golfkenttä White Beach Golf on noin kahdeksan kilometrin päässä Pärnun keskustasta. Vesielementit ovat läsnä kentällä golfatessa: kentän vieressä virtaa Audrujoki ja useat lammet tuovat haastetta peliin. Lisätiedot kentästä www.villaandropoff.fi/golf. Voit varata peliajat kauttamme. H Y VÄ T I E TÄ Ä t t t t Pärnu sijaitsee Viron länsirannikolla noin 130 kilometriä Tallinnasta etelään. Asukkaita kaupungissa on noin 44 000. Kellonaika on sama kuin Suomessa. Viron rahayksikkö on kruunu (EEK). 1 euro on noin 15,65 kruunua (tammikuussa 2010). Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti. Kaikilla 7 vuotta täyttäneillä t tulee olla oma passi tai henkilökortti, alle 7-vuotiaat voivat olla merkittynä matkalla mukana olevan vanhemman passiin. Matka-Vekan oppaat ovat vastassa Tallinnan satamassa ja tavattavissa hotelleissa, retkillä ja palvelutoimistossa. Matka-Vekan toimisto on keskustassa kävelykadulla, osoitteessa Rüütli 34. Tallinna VI RO Saarenmaa Tartto LATV IA 45 Matka-Vekan toimisto Koidula Park Emmi Carolina Pärnu St. Peterburg Strand Delfine Astra Villa Artis Tervis Tervise Paradiis Villa Wesset Scandic Rannahotell Pärnu Pärnu 3 5 5 4 1 9 10 6 7 12 4 Konventa Seta 14 5 Radisson SAS Daugava 8 6 Metropole 13 711 2 6 K ÄV E LY K AT U O N K AU P U N G I N S Y D Ä N Pärnun kävelykatu ympäristöineen on keskustan sydän. Kadun varrella on monia mukavia liikkeitä ja kesäaikaan myös myyntikojuja ja terasseja. Istahda penkille ja seuraa ihmisvilinää, tai nauti vaikkapa lounas tai kahvikupponen jollakin mukavista terasseista. Keskustassa on myös muutamia tavarataloja. Hintataso on Suomeen verrattuna hieman edullisempi, ja täältä löydät myös sellaisia tuliaisia, joita ei koti-Suomen kaupoissa ole. Pärnun keskusta on sopivan kokoinen, pääset kävellen helposti kaikkialle. RETKET Kaupunki- ja ostoskierros Lomapaikka tutuksi! Kierroksen aikana saat hyvän kuvan Pärnusta ja sen eri kaupunginosista. Poikkeamme myös suuressa kauppakeskuksessa. Retken kesto noin 3 tuntia. Hinta 10 €, lapset (2–12 v) 5 €. Retken voit varata jo ennakkoon Suomessa. Järjestämme vuodenajasta riippuen myös muita retkiä, joista kuulet enemmän kohteessa. Pärnussa ympäri vuoden asuvien suomenkielisten oppaidemme asiantuntemusta kannattaa hyödyntää! Omatoimiselle retkeilijälle sopii esimerkiksi Latvian pääkaupunki Riika, jonne on Pärnusta matkaa vain noin 180 kilometriä. T E R V E T U LO A PA LV E LU TO I M I S TO O M M E ! Matka-Vekan toimisto sijaitsee keskustassa kävelykadun varrella (os. Rüütli 34). Suomenkieliset oppaamme ovat paikalla sinua varten. He auttavat kaikissa lomaasi liittyvissä asioissa. Hotellissa on Matka-Vekan kansio, josta löydät toimiston aukioloajat ja palvelupuhelimen numeron, josta tavoitat oppaan tarvittaessa. Baltic Princess -risteily + 3 yötä Pärnussa Mainio matkavaihtoehto yhdistää risteily- ja kaupunkiloma! Menomatkalla ehdit nauttia rentouttavasta risteilytunnelmasta ja sen päälle viettää pitkän viikonlopun Viron kesäpääkaupungissa Pärnussa. Arjesta pääset irti saman tien kun Tallinkin vauhdikas viihdelaiva Baltic Princess nostaa ankkurinsa. Baltic Princess on suunniteltu risteilyvieraiden viihdealukseksi, jossa matka taittuu huvitellen ja herkutellen. Valoisassa kesäyössä on mukavasti aikaa istua iltaa ystävien seurassa, vaikkapa kiireettömällä illallisella jossakin laivan tunnelmallisista ravintoloista. Voit myös viipyä tanssin pyörteissä tai iskelmämusiikin ja karaoken parissa ja nauttia yökerhon viihde-esityksistä. Laivan ostoskeitaasta löydät tuliaiskassiin muotia, makuja ja tuoksuja. Mukava loma jatkuu kesäisessä Pärnussa! B A LT I C P R I N C E S S 1 YÖ + PÄ R N U 3 YÖTÄ t keskiviikko - sunnuntai 31.3. ja 9.6. -4.8. Liityntäkuljetukset s. 65. 46 Villa Artis ¬¬ Osoite: Amandus Adamsoni 80010 Pärnu Puhelin: +372–44–77 1480 www.reisir.ee Keskustaan: n. 300 m Rakennettu: 1936 Uusittu: 2003 Kerroksia: 2 Hissi: ei Huoneita: 10 Rahanvaihto: ei Uimarantaan: n. 500 m Vierastalo Villa Artis sijaitsee pienen, rauhallisen kadun varrella. Keskustaan, Rüütlin –kävelykadulle, kävellen n. 5 min ja rannalle n. 15 min. Vuonna 1936 rakennettu talo avattiin täydellisen peruskorjauksen jälkeen vierastaloksi 2003. Talossa on kaksi kerrosta ja kellarikerros, jossa sijaitsee aamiaistila. Hotelli sopii hyvin perheille; huoneisiin mahtuu lisävuode 2-3 lapselle . Huoneet: Tilavat kahden hengen huoneet, joissa on wc/ suihku ja televisio. Lisämaksusta yhden hengen huone ja sviitti. Hotelli Koidula Park ¬¬ Osoite: Kuninga 38, 80014 Pärnu Puhelin: +372–44–77 030 www.koidulaparkhotell.ee Keskustaan: Rakennettu: Uusittu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Rahanvaihto: Uimarantaan: 0 km 1905 2002 3 ei 39 ei n. 1 km Persoonallinen hotelli mukavalla paikalla keskustassa vastapäätä vehreää puistoa. Vastaanotossa baaripalvelua. Aamiaistila koostuu kahdesta erillisestä huoneesta, joista toista voi käyttää kokoustilana; kesällä sisäpihan puolella terassi. Huoneet: Pienet siistit huoneet, joiden koot ja muodot vaihtelevat. Joissakin huoneissa sisällä rappuja. Puhelin, satelliitti-TV, suihku ja wc. Puu- tai laminaattilattiat. Osassa parivuode. Hotelli Astra ¬¬+ Osoite: Tammsaare pst. 24, 80015 Pärnu Puhelin: +372–44–55 500 www.astra.ee Keskustaan: n. 1,5 km Peruskorjattu: 2005 Kerroksia: 3 Hissi: ei Huoneita: 23 Ravintola: on Rahanvaihto: ei Uimarantaan: n. 500 m Pieni ja viihtyisä hotelli Astra sijaitsee puistoalueella rannan tuntumassa. Hotellissa on ravintola, kauneushoitola ja tilaussauna, jonka yhteydessä takkahuone, poreallas sekä pieni pulahdusallas. Hotelli ei sovellu liikuntaesteisille, sillä siellä ei ole hissiä. Huoneet: Savuttomat huoneet, joissa suihku, wc, puhelin ja TV. Laminaattilattiat. Osaan huoneista saa yhden lisävuoteen. Hotelli Emmi ¬¬+ Osoite: Laine 2, 80010 Pärnu Puhelin: +372–44–76 444 www.emmi.ee Keskustaan: n. 2,5 km Rakennettu: 1987 Uusittu: 2006 Kerroksia: 3 Hissi: ei Huoneita: 36 Rahanvaihto: on Ravintola: on Uimarantaan: n. 2 km Kodikas Emmi sijaitsee paikallisasutusalueella. Hotellin vieressä on uusi ostoskeskus. Hotellissa on baari-ravintola, kokoussali ja hoitotiloja (mm. porekylpyjä, vesihierontaa, osokeriitti-parafiinihoitoja, sauna, infrapunasauna ja suolahuone). Kylpytakkeja vuokrataan. Viereisessä talossa kauneussalonki. Huoneet: Tilavat huoneet, joissa puhelin, TV, suihku ja wc. Puulattiat. Lisävuode 1–2 lapselle. Lisämaksulliset hemmottelupaketit: Hierontapaketti 36 €: yrttiporekylpy, osahieronta 25 min, kokovartalohieronta 50 min. Rentoutuspaketti 42€: yrttiporekylpy, kokovartalohieronta 50 min, osahieronta 25 min, parafiinihoito käsille tai jaloille. Hotelli Carolina ¬¬+ Osoite: Ringi 54 B, 80012 Pärnu Puhelin: +372–44–20 440 www.carolina.ee Keskustaan: n. 500 m Rakennettu: 2006 Kerroksia: 5 Hissi: on Huoneita: 25 Rahanvaihto: on Ravintola: on Baari: ei Uimarantaan: n. 500 m Siisti, uudehko hotelli rauhallisella alueella lähellä keskustaa ja rantaa. Hotellin lähellä on historiallinen vallihauta, jonka alueella järjestetään kesäaikaan konsertteja. Hotellissa on aamiaisravintola, kampaamo ja kauneushoitola. Rahanvaihto vastaanotossa, vuokrattavana kävelysauvoja ja polkupyöriä. Huoneet: Savuttomat huoneet, joissa televisio, suihku ja wc. Laminaattilattiat. Lisävuode lapselle. Hotellissa on neljä perhehuonetta. 47 Scandic Rannahotell Pärnu ¬¬¬ Osoite: Ranna pst 5 80042 Pärnu Puhelin: +372–44–32 950 www.scandic-hotels.com Keskustaan: n. 1,5 km Kerroksia: 4 Hissi: on Huoneita: 62 Rahanvaihto: on Baari: on Uimarantaan: rannalla 1930 -luvun tyyliä edustava Rannahotelli sijaitsee loistavalla paikalla, suoraan Pärnun hienohiekkaisen uimarannan vieressä. Hotellissa on ravintola, baari sekä kesäterassi, kampaamo, kauneushoitola sekä kokoustilat. Huoneet: Kahden hengen huoneissa on puhelin ,TV, hiustenkuivaaja, suihku ja wc. Osassa huoneista on merinäköala ja parveke (lisämaksusta). Hotelli Delfine ¬¬¬ Osoite: Supeluse 22, 80042 Pärnu Puhelin: +372–44–26 900 www.delfine.ee Keskustaan: n. 500 m Rakennettu: 1961 Uusittu: 2006–07 Kerroksia: 3 Hissi: on Huoneita: 36 Rahanvaihto: ei Ravintola ja baari: on Uimarantaan: n. 500 m Viihtyisä hotelli rantaan vievän tien varrella. Ravintola, kesäaikaan myös terassi, wellness-hoitoja tarjoava kauneushoitola, saunatilat ja kaksi kokoustilaa noin 35 hengelle. Pysäköintialue hotellin sisäpihalla. Polkupyöriä vuokrattavana. Ravintolassa järjestetään iltaohjelmaa viikonloppuisin. Huoneet: Savuttomissa huoneissa TV, puhelin, kylpytakit, suihku ja wc. Kokolattiamatot. Lisävuode lapselle. Hotelli Villa Wesset ¬¬¬ Osoite: Supeluse 26, 80012 Pärnu Puhelin: +372–6–972 500 www.wesset.ee Keskustaan: n. 500 m Peruskorjattu: 2007 Kerroksia: 3 Hissi: ei Huoneita: 36 Rahanvaihto: ei Ravintola: on Baari: on Uimarantaan: n. 500 m Villa Wesset sijaitsee rannalle johtavan pääkadun varrella vain lyhyen kävelymatkan päässä rannasta ja keskustasta. Vuonna 1928 rakennetun huvilan peruskorjaus valmistui vuonna 2007 ja rakennuksen historiasta kertovat vieraille vanhat natisevat portaat, tyylikkäät puuholvirakenteet ja kaari-ikkunat. Hotellin alakerrassa on viihtyisä à la carte ravintola ja terassi. Hotelli ei sovellu liikuntaesteisille. Huoneet: Savuttomissa huoneissa on suihku/wc, TV, puhelin ja internetyhteys. Puu-/laminaattilattiat. Huoneiden koot vaihtelevat. Hotelli St. Peterburg ¬¬¬ Osoite: Hospidali 6, 80011 Pärnu Puhelin: +372–44–30 555 www.seegimaja.ee Keskustaan: 0 km Peruskorjattu: 2001–03 Kerroksia: 3 Hissi: ei Huoneita: 54 Rahanvaihto: ei Ravintola: on Baari: on Uimarantaan: n. 1 km St. Peterburg on persoonallinen 1600–1700 -luvun rakennuksiin entisöity hotelli ihanteellisella paikalla keskustan kävelykatujen vieressä. Hotelli koostuu kahdesta eri rakennuksesta, jotka yhdistyvät kävelysillalla. Majoitushuoneita on kummallakin puolella. Hotellissa on tunnelmallinen keskiaikainen ravintola. Hotelli ei sovi liikuntaesteisille, sillä kerrosten välillä on jyrkät portaat. Bussi pääsee noin 100 metrin päähän hotellista. Huoneet: Historialliseen henkeen sisustetut, erikokoiset huoneet. Osa huoneista ravintolan yläpuolella. Huoneissa puhelin, TV, suihku ja wc. Puulattiat, parissa huoneessa kokolattiamatto. Osaan huoneista mahtuu lisävuode lapselle. Hotelli Pärnu ¬¬¬ Osoite: Rüütli 44, 80010 Pärnu Puhelin: +372–44–78 911 www.pergohotels.ee Keskustaan: 0 km Rakennettu: 1972 Uusittu: 1995–99 Kerroksia: 7 Hissi: on Huoneita: 80 Rahanvaihto: on Ravintola: on Uimarantaan: n. 1 km 48 Suosittu hotelli ydinkeskustassa. Hotellissa on ravintola, baari ja terassikahvila. Rahanvaihto ja tallelokerot vastaanotossa. Huone- ja pesulapalvelu. Housuprässiä, silitysrautaa ja -lautaa lainataan. Kokoustiloja 75 hengelle. Kuntokeskuksessa sauna ja poreallas. Hotellin yhteydessä myös parturi-kampaamo ja kosmetologi, käsi- ja jalkahoitola, hierontaa ja solarium. Huoneet: Huoneissa puhelin, TV, minibaari, hiustenkuivaaja, suihku, wc ja parveke. Kokolattiamatot. Lisävuode 1–2 lapselle. Terveyskylpylä Tervis ¬¬¬ Monipuolisten palvelujen Terviksestä ei tarvitse loman aikana välttämättä poistua minnekään. 1-talossa pääsisäänkäynti, vastaanotto, oleskelutilat, ravintola, myymälöitä. 2-talossa kahvila-baari, lasten leikkitila, internetpiste. 3-talossa kahvila-baari, biljardi, tupakkahuone. Kulttuurikeskuksessa kirjasto, kon1971/1984/2002 1995–98/2001/–05 serttisali, tanssisali ja baari. Hotellissa on kauneus-sa284 lonki, parturi-kampaamo ja hammaslääkäri. Spa- ja 2-6 saunakeskus (erillinen sisäänpääsymaksu), jossa 4on ratainen uima-allas (pituus 25 m), porealtaita, lasteon nallas sekä saunamaailma, jossa viisi erilaista sauon naa. Lisäksi kuntosali ja kauneuskeskus. Sisäpihalla 2 n. 500 m kauppaa. Vastaanotossa rahanvaihto ja vuokrattavan. 1 km na mm. kylpytakkeja ja polkupyöriä. Huoneet Savuttomissa huoneissa puhelin, satelliittiTV, pieni jääkaappi, suihku, wc ja parveke. Muovi- tai laminaattilattiat. Osaan huoneista mahtuu lisävuode. Osoite: Seedri 6, 80010 Pärnu Puhelin: +372–44–50 310 www.spa.ee Rakennettu: Uusittu: Huoneita: Kerroksia: Hissi: Rahanvaihto: Tallelokerot: Rantaan: Keskustaan: 1- ja 2-talon huone Kylpylä- ja konferenssihotelli Strand ¬¬¬¬ Osoite: Tammsaare pst. 35, 80010 Pärnu Puhelin: +372–44–75 370 www.strand.ee Keskustaan: 2 km Rakennettu: 1987 Uusittu: 2001–05 Kerroksia: 5 Hissi: on Huoneita: 187 Ravintola: on Baari: on Rahanvaihto: on Uimarantaan: n. 500 m Monipuolisten palvelujen hotelli Pärnun ranta-alueella. Vastaanotto, aulabaari, ravintola ja yökerho. Kauneuskeskus, jossa mm. parturi-kampaamo, kosmetologi, käsi- ja jalkahoitoja sekä hierontaa ja solarium. Allasosastolla uima-allas (16m), lastenallas, poreallas ja saunat. Lasten leikkitila, kuntosali. Kokoustiloja 8–500 hengelle (internetyhteys mahdollinen kokoustiloissa ja aulabaarissa). Vastaanotossa rahanvaihto ja tallelokerot. Pohjakerroksessa 18-reikäinen minigolfrata (erillinen maksu). Matkan hintaan sisältyy allasosaston käyttö sekä yksi ilmainen sisäänpääsy hotellin yökerhoon torstaina, perjantaina tai lauantaina. Huoneet: Huoneissa puhelin, satelliitti-TV, minibaari, hiustenkuivaaja, ilmastointi, kylpytakit, suihku, wc ja parkettilattiat; osassa parveke tai ranskalainen parveke. Lisävuode lapselle. Myös perhehuoneita, joihin voi majoittaa 1-2 lasta. Tilauksesta savuttomia, allergia- ja inva-huoneita. Lisämaksulliset kauneus- ja hemmottelupaketit: 1. 18 € t TVLMBBLZMQZNJO t LVPSJWBLBTWPIJFSPOUBNJO 2. 33 € t NFSJTVPMBMFWÊLZMQZNJO t LMBTTJOFOIJFSPOUBNJO 3. 47 € t OJTLBKBTFMLÊIJFSPOUBNJO t LPLPWBSUBMPIPJUPNJO t LBTWPIPJUPNJO t TVPMBIPJUPNJO 4. 56 € t LBTWPIPJUPKBOBBNJPNJO t NBOJLZZSJNJO t QFEJLZZSJNJO 5. 59 € t BOUJTUSFTTLBTWPIPJUPKB OBBNJPNJO t MBBWBLJWJIJFSPOUBNJO 6. 110 € t LVMUBLBTWPIPJUPNJO t LVMUBIPJUPWBSUBMPMMFNJO Kylpylähotelli Tervise Paradiis ¬¬¬¬Osoite: Puhelin: Side 14, 80010 Pärnu +372–44–51600 Internet: www.spa.ee Rakennettu: Huoneita: Kerroksia: Hissi: Rahanvaihto: Tallelokerot: Uimarantaan: Keskustaan: 2004 122 8 on on on n. 300 m n. 1,5 km Tervise Paradiis on moderni lomakeidas, jossa asut tasokkaasti ja voit viettää valintasi mukaan joko rennon kaupunkiloman tai hemmotella itseäsi kylpylän monipuolisissa hoidoissa. Tervise Paradiis sopii erinomaisesti myös perheille. Ravintola, aulabaari, pikaruokala, näköalaravintola, kioski, myymälöitä, kasino, kokoustiloja 50 hengelle, keilasali, kauneussalonki, parturi-kampaamo, internetpiste ja Visa-automaatti. Vastaanotossa rahanvaihto ja vuokrattavana kävelysauvoja. Maksuton pysäköintialue (ei valvontaa). Huoneet Savuttomissa huoneissa puhelin, satelliitti-TV, minibaari, tallelokero, suihku, kylpytakki, wc ja parveke. Parketti-/laminaattilattiat. Huoneet meren puolella. Hoitotilat ja -palvelut Nykyaikaiset hoitotilat, lääkäreiden vastaanottotilat, allasosasto, aerobic- ja kuntosali. Vesipuisto Uima-allas 25 m, lastenallas, ulkoallas, eripituisia vesiliukumäkiä, porealtaita, saunatilat ja allasbaari. Kiipeilyseinä ja vuoristojoki koskineen. Vesipuiston vastaanotossa on vuokrattavana kylpytakkeja ja -pyyhkeitä. Uima-asuja myytävänä. Kaupunkiloman hintaan sis. 3 tunnin lippu vesipuistoon joka päivä Hyvä tietää: Vesipuistossa on huoltopäivä joka kuukauden toinen tiistai, jolloin vesipuisto on kiinni (ei kesä–elokuussa). Vesipuisto on suljettu vuosihuollon vuoksi 1.–7.9.09. Lomaohjelmaa Hotellissa järjestetään iltaohjelmaa, mm. tansseja. 49 Kuressaare Saarenmaan pääkaupunki alk. 137 € Viron suurimmalla saarella riittää nähtävää ja koettavaa: luonto on kaunis, historia rikas ja kulttuuritarjonta monipuolista. Perinteisin tavoin rakennetut talot ja kiviaidat värittävät maisemaa ja oma murre on säilynyt ihmisten puheissa. Samalla Saarenmaa on moderni, tätä päivää elävä paikka, jossa on kaikki matkailijan tarvitsemat palvelut. Tähän lomaparatiisiin pääsee kätevästi Matka-Vekan mukana. puiston penkille ja jatkaa sitten merenrantaan ihailemaan kauniita näkymiä. Kesäaikaan kannattaa poiketa myös keskustan tuntumassa olevalla uimarannalla. Kuressaareen perustettiin lähes kaksisataa vuotta sitten Viron ensimmäinen kylpylä, ja siitä saakka kaupunki on houkutellut lepoa ja rentoutusta hakevia lomalaisia. Piispanlinna ja kaupunkikierros Tutustumme saaren pääkaupunkiin Kuressaareen, jonka tärkein nähtävyys on piispanlinna. Tutuiksi tulevat myös eri kaupunginosat, värikäs nykypäivä ja mielenkiintoinen lähihistoria. Kesto n. 3 tuntia. Kuressaaren idylliseen vanhaankaupunkiin tutustuu helposti jalkaisin. Kaupungin keskustassa on paljon hurmaavia vanhoja rakennuksia. Kahvilla tai syömässä voi piipahtaaa vaikka yli 100 vuotta vanhassa tuulimylly Veskissä. Upea piispanlinna on ehdottomasti visiitin arvoinen. Linna on peräisin 1200-luvulta ja toimii nykyään kotiseutumuseona. Kaupungin vehreissä puistoissa on mukava kävellä. Välillä voi istahtaa H Y VÄ T I E TÄ Ä t t t t Saarenmaa on Viron suurin saari. Saarella on noin 35 000 asukasta, joista pääkaupungissa Kuressaaressa asuu noin 16 000. Kellonaika on sama kuin Suomessa. Ohjelmassamme on useita erilaisia majoitusvaihtoehtoja aina pienistä tunnelmallisista hotelleista isoihin moderneihin kylpylöihin. Kylpylöiden allasalueet ovat myös kaupunkimatkalaisten käytössä. Yhteistä kaikille hotelleillemme on hyvä sijainti lähellä merta tai keskustan palveluja. RETKET Maaseutukierros Kierroksen aikana tutustumme Saarenmaan kauniiseen luontoon ja tärkeimpiin nähtävyyksiin. Kesto n. 4 tuntia. Suosittelemme retkien varaamista etukäteen. Kohteessa järjestetään myös muita retkiä, joista saat tietoa oppailtamme. t t Viron rahayksikkö on kruunu (EEK). 1 euro on noin 15,65 kruunua (tammikuu 2010). Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti. Kaikilla 7 vuotta täyttäneillä tulee olla oma passi/henkilökortti, alle 7-vuotiaat voivat olla merkittynä matkalla mukana olevan vanhemman passiin. t K AU P U N K I LO M AT t sunnuntai–torstai ja torstai-sunnuntai touko-elokuussa R I S T E I LY+ 3 YÖTÄ S A A R E N M A A L L A t KYL PYL Ä M AT K AT t keskiviikko–sunnuntai 9.6.-4.8. sunnuntai–torstai, torstai-sunnuntai, sunnuntai–sunnuntai. Matkat on esitelty kylpyläesitteessä. Matka-Vekan opas on vastassa Tallinnan satamassa ja mukana hotellikuljetuksilla. Tapaat opasta myös hotelleissa ja retkillä. Bussimatka Tallinnan satamasta Kuressaareen kestää noin 5 tuntia. Saarenmaalle ajetaan Virtsun sataman kautta, josta on lauttayhteys Muhun saarelle. Lauttamatka kestää puoli tuntia ja sen ajaksi on siirryttävä pois auto kannelta. Ylös on kapeat portaat, jotka saattavat olla hankalat liikuntaesteisille. Muhulta jatketaan pengertietä Saarenmaalle. Kysy myös lentomatkoja! Tallinna VIRO Saarenmaa Tartto Kuressaare LATVIA Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 51 7 Ke 5 sk us ta 6 an Linnanpuisto Piispanlinna Kuressaare Uimaranta Kuressaare lahti 1 2 3 4 5 6 7 Saaremaa Valss Rüütli Meri Georg Ots Spa Grand Rose Spa Arensburg Arabella Spa Hotel Saaremaa Valss Osoite: Kastani 20, 93815 Kuressaare Puhelin: +372–45–27 100 www.saaremaaspahotels.eu Keskustaan: n. 1 km Rakennettu: 1978/-84 Uusittu: 1997/2007 Huoneita: 75 Kerroksia: 4 Hissi: on Rahanvaihto: on Tallelokerot: on Uimarantaan: n. 700 m Saaremaa Valss sijaitsee rauhallisella alueella Kuressaaren keskustan tuntumassa. Hotellissa on ravintola, baari, kioski, kokoustila 24 hengelle ja oleskelutila. Hammaslääkäri ja apteekki. Rahanvaihto ja tallelokerot vastaanotossa. Vuokrattavana kylpytakkeja, pyyhkeitä, kahvinkeittimiä, kävelysauvoja ja polkupyöriä. Pysäköintialue hotellin vieressä. Keilahalli. Erillisessä hoitorakennuksessa mahdollisuus kylpylä- ja kauneushoitoihin. Urheilurakennuksessa sauna, uima-allas (6 x15 m) ja kuntosali. Huoneet: Savuttomissa huoneissa on puhelin, TV, suihku ja wc. Laminaattilattiat. Hotelli Arabella + Osoite: Torni 12, 93812 Kuressaare Puhelin: +372–45–55 885 www.arabella.ee Keskustaan: 0 km Kerroksia: 4 Hissi: on Huoneita: 51 Ravintola: on Baari: on Rahanvaihto: ei Uimarantaan: n. 900 m Kodikas Arabella sijaitsee Kuressaaren keskustassa rauhallisen sivukadun varrella. Hotellin ala-aulassa on pieni lobby-baari ja kellarikerroksessa ravintola, missä aamiainen tarjoillaan. Kellarikerroksessa sijaitsee myös asiakassauna. Huoneet: Kahden hengen huoneissa kokolattiamatto tai laminaattilattia. Puhelin, satelliitti-TV, jääkaappi ja internetyhteys, suihku ja wc. Osaan huoneista mahtuu lisävuode yhdelle. Lisämaksusta yhden hengen huone tai perhehuone. Arensburg Boutique Hotel & Spa / Osoite: Lossi 15, 93819 Kuressaare Puhelin: +372–452 4705 www.arensburg.eu Superior-huone Keskustaan: 0 km Rakennettu: 1800-luv. Uusittu: 2002/2007 Kerroksia: 3-4 Hissi: on Huoneita: 46 Tallelokerot: on Rahanvaihto: ei Uimarantaan: n. 500 m Viihtyisä Arensburg sijaitsee Kuressaaren vanhankaupungin pääkadun varrella, lähellä kaikkia palveluja, kaupunginpuistoa ja Piispanlinnaa. Hotelli on rakennettu 1800-luvun lopulta peräisin olevaan rakennukseen, jota on laajennettu uudella modernilla osalla. Uudella puolella on myös pieni, tyylikäs Spa-osasto. MatkaVekan asiakkaille paikan päällä ostetuista Spahoidoista -30% alennus. Hotellissa on ravintola, aulabaari ja kaksi kokoussalia. Tallelokerot vastaanotossa. Kaunis piha, jossa kesäaikaan myös terassi. Huoneet: Standard-huoneissa ** on puhelin, TV, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy, wc ja parkettilattiat. Lisämaksusta superior-luokan huone***, jossa lisäksi ilmastointi, kylpytakki ja -tossut; kokolattiamatot. Spa Hotel Meri + Osoite: Pargi 16, 93813 Kuressaare Puhelin: +372–45–22 100 www.saaremaaspahotels.eu Keskustaan: n. 1 km Rakennettu: 2001/2006 Kerroksia: 4 Hissi: on Huoneita: 132 Ravintola: on Tallelokerot: on Rahanvaihto: on Uimarantaan: n. 200 m 52 Spa Hotel Meri on meren rannalla lähellä piispanlinnaa, Rüütli-kylpylän vieressä. Hotellissa ravintola, baari, oleskelutilat, myymälä, lasten leikkihuone, kokoustiloja noin 120 hengelle, internetpiste, keilahalli ja golfsimulaattori. Rahanvaihto ja tallelokerot vastaanotossa. Vuokrattavana kylpytakkeja, pyyhkeitä ja polkupyöriä. Pysäköintialue. Hotellissa nykyaikainen kylpyläosasto, voimistelusali, kuntosali, uima-allas (16 m), sauna ja höyrysauna. Huoneet: Savuttomissa huoneissa on puhelin, TV, radio, hiustenkuivaaja, suihku, wc ja ranskalainen parveke. Laminaattilattiat. Lisävuode lapselle. Lisämaksusta merinäköala. Spa Hotel Rüütli Osoite: Pargi 12, 93813 Kuressaare Puhelin: +372–452 4705 www.saaremaaspahotels.eu Keskustaan: 800 m Rakennettu: 2001/2006 Kerroksia: 3 Hissi: on Huoneita: 93 Tallelokerot: on Rahanvaihto: on Uimarantaan: n. 300 m Moderni Rüütli sijaitsee vastapäätä piispanlinnaa, Meri-kylpylän vieressä. Hotellissa ravintola, à la carte -ravintola, salonki/sikarihuone, aulabaari, oleskelutilat, lasten leikkihuone, kauneushoitola, optikko, myymälöitä, Internetpiste ja tallelokerot. 2 squash-kenttää, kuntosali ja uimahalli. Allasosastolla uima-allas (25 m), poreallas, lastenallas ja vesiliukumäki. Rahanvaihto vastaanotossa. Vuokrattavana kylpytakkeja, pyyhkeitä ja polkupyöriä. Pysäköintialue hotellin vieressä. Huoneet: Savuttomissa huoneissa on puhelin, TV, radio, hiustenkuivaaja, suihku, wc ja parveke. Laminaattilattiat. Lisävuode lapselle. Grand Rose Spa Osoite: Tallinna 15, 98819 Kuressaare Puhelin: +372–666 7000 www.grandrose.ee Keskustaan: 0 km Rakennettu:1800 l./2006 Huoneita: 65 Kerroksia: 3 Hissi: on Rahanvaihto: ei Tallelokerot: on Uimarantaan: n. 800 m Grand Rose Spa on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Hotelli sijaitsee hyvällä paikalla Kuressaaren keskustassa. Vastaanoton yhteydessä aulabaari ja tyylikkäät oleskelutilat. Aulatiloissa langaton internetyhteys. Lasten leikkihuone, kauneushoitola, kampaamo ja kellariravintola. Kesällä terassi sisäpihalla. Vuokrattavana polkupyöriä. Matka-Vekan asiakkaille paikan päällä ostetuista normaalihintaisista Spa-hoidoista -20% alennus. Alennus myös à la carte-ravintolassa. Huoneet: Viihtyisät savuttomat huoneet, joissa puhelin, TV, hiustenkuivaaja, kylpytakki, suihku/kylpy ja wc. Huoneiden koko ja sisustustyyli vaihtelee. Muutamissa huoneissa pieni parveke, osassa huoneita ilmastointi. Kokolattiamatot, muutamassa huoneessa parkettilattiat. Lisävuode 2–12 -vuotiaalle lapselle. Georg Ots Spa Osoite: Tori 2, 93810 Kuressaare Puhelin: +372–45–55 000 www.gospa.ee Keskustaan: 1,3 km Rakennettu: 2004 Kerroksia: 5 Hissi: on Huoneita: 91 Rahanvaihto: on Tallelokerot: on Uimarantaan: n. 300 m Kesän 2010 Uutuus! Georg Ots Spa sopii Sinulle, joka haluat lomallasi ripauksen luksusta arjen vastapainoksi! Kylpylä sijaitsee ihanteellisella paikalla meren rannalla, kävelymatkan päässä keskustasta. Hotellissa on aistikkaasti sisustetut yleiset tilat ja ravintolassa panostetaan terveelliseen, kevyeen ruokavalioon. Rahanvaihto ja tallelokerot. Huone- ja pesulapalvelu. Hyvinvarustettu Wellness Spa -kylpyläosasto. MatkaVekan asiakkaille paikan päällä ostetuista Spa-hoidoista -10% alennus. Huoneet: Viihtyisät, savuttomat huoneet, joissa on puhelin, TV, langaton internetyhteys, minibaari, hiustenkuivaaja, kylpytakki ja -tossut, suihku/kylpy, wc ja parveke tai ranskalainen parveke. Osassa ilmastointi. Kokolattiamatot. Lisävuode 2–12-vuotiaalle lapselle. Baltic Princess -risteily + 3 yötä Saarenmaalla Mainio matkavaihtoehto yhdistää risteily- ja kaupunkiloma! Menomatkalla ehdit nauttia rentouttavasta risteilytunnelmasta ja sen päälle viettää pitkän viikonlopun ihastuttavassa Kuressaaren kaupungissa. Arjesta pääset irti saman tien kun Tallinkin vauhdikas viihdelaiva Baltic Princess nostaa ankkurinsa. Baltic Princess on suunniteltu risteilyvieraiden viihdealukseksi, jossa matka taittuu huvitellen ja herkutellen. Valoisassa kesäyössä on mukavasti aikaa istua iltaa ystävien seurassa, vaikkapa kiireettömällä illallisella jossakin laivan tunnelmallisista ravintoloista. Voit myös viipyä tanssin pyörteissä tai iskelmämusiikin ja karaoken parissa ja nauttia yökerhon viihde-esityksistä. Laivan ostoskeitaasta löydät tuliaiskassiin muotia, makuja ja tuoksuja. Mukava loma jatkuu Saarenmaalla, joka on noussut yhdeksi suomalaisten suosikkikohteista Virossa. B A LT I C P R I N C E S S 1 YÖ + S A A R E N M A A 3 YÖTÄ t keskiviikko - sunnuntai 9.6.-4.8. Liityntäkuljetukset s. 65. 53 Ihastuttava Tartto alk. 249 € Erilaisuutta ja eksotiikkaa hakevan ei tarvitse lähteä Tarttoa kauemmaksi. Ihastuttava yliopistokaupunki sykäyttää energisellä elämänmenollaan ja kuvauksellisella sijainnillaan vehreässä Etelä-Virossa. Kaupunki on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia museoita, ihania illanviettopaikkoja sekä hienoja rakennuksia ja puistoja, joiden välissä kulkee kapeita keskiaikaisia kujia. Katkaise arjen harmaa ketju lomamatkalla Tarttoon, tai lähde kiertomatkamme mukana useampaan mielenkiintoiseen Baltian kaupunkiin! Tartto on kuuluisa vuonna 1632 perustetusta yliopistostaan ja vilkkaasta opiskelijaelämästään. Yliopistorakennuksessa toimiva, vuonna 1803 perustettu taidemuseo on kaupungin museoista vanhin. Myös Viron kansallismuseo ja lelumuseo monine tuhansine nukkeineen ja muine leluineen ovat tutustumisen arvoisia. Vanhankaupungin kupeessa sijaitsevalla Toomemäellä on mm. komeat Pirunsilta ja Enkelinsilta, osin tuomiokirkon raunioihin perustettu historian museo, observatorio ja korkein oikeus. Lisätietoja Tarton tapahtumista sivuilla www.visittartu.com K AU P U N K I LO M AT t torstai-sunnuntai -matkat pääsiäisenä, vappuna, helatorstaina ja kesällä K I E R TO M AT K AT t Tartto–Riika–Pärnu s. 36–37 Liityntäkuljetukset satamaan s. 65. RETKET Varaa retket matkavarauksen yhteydessä! Kaupunkikierros Lomapaikka tutuksi! Tutustumme kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin sekä bussilla että jalkaisin. Hinta 10 €, lapset 2–11 v 5 €. Kauneinta Etelä-Viroa Tutustumme puolipäiväretkellä eteläisen Viron kauniisiin maisemiin ja mielenkiintoisiin paikkoihin. Tutuksi tulee Viron talvipääkaupunki Otepää, luonnonkaunis Pühajärve ja upea Sangasten linna, jonka sanotaan muistuttavan Windsorin palatsia. Retken hintaan sisältyy maittava lounas. Retken kesto noin 5,5 tuntia. Hinta 35 €, lapset 2–11 v 20 €. Hotelli Dorpat ¬¬¬ Osoite: Soola 6, 51014 Tartto Puhelin: +372–7–337 180 www.dorpat.ee Moderni hotelli Tarton keskustassa, Emajoen rannalla. Raatihuoneen aukiolle noin 500 metriä. Hotellissa on ravintola, aulabaari, kokouskeskus ja hoitoosasto, jossa on mahdollisuus erilaisiin kauneus- ja hemmotteluhoitoihin. Keskustaan: Rakennettu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: Huoneet: Huoneissa on puhelin, TV, internetyhteys, suihku, wc ja hiustenkuivaaja. Lisävuodemahdollisuus. Kokolattiamatot. Myös allergiahuoneita. 500 m 2007 6 on 205 on on ei Hemmottelupaketit 2010 (tilattava ennen matkaa): - kauneuspaketti naisille 65 €: De Lux -maitokylpy 20 min, klassinen kasvohoito 60 min, klassinen jalkahoito 70 min - hemmottelupaketti miehille 48 €: klassinen jalkahoito 60 min ja klassinen hieronta 60 min. Hotelli Draakon ¬¬¬¬Osoite: Raekoja Plats 2, 51003 Tartto Puhelin: +372–7–442 045 www.draakon.ee Keskustaan: Peruskorjattu: Kerroksia: Hissi: Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: 0m 2000 5 on 41 on on ei Upealla paikalla Raatihuoneen aukion laidalla sijaitseva hotelli Draakon tarjoaa tunnelmalliset puitteet loman viettoon. Hotelli on entisöity perinteikkääseen 1800-luvulta peräisin olevaan rakennukseen. Kaikki keskustan palvelut ja nähtävyydet ovat lähietäisyydellä. Hotellissa on ravintola ja kokoustila 25 hengelle. Tallelokerot vastaanotossa. Huone- ja pesulapalvelu. Huoneet Viihtyisien huoneiden koko ja sisustus vaihtelee. Huoneissa on puhelin, TV, suihku, kylpy ja wc. Kokolattiamatot. Huoneisiin mahtuu yksi lisävuode aikuiselle tai lapselle. H Y VÄ T I E TÄ Ä t t t t Viron toiseksi suurin kaupunki Tartto sijaitsee Etelä-Virossa n. 190 km:n päässä Tallinnasta. Asukkaita kaupungissa on noin 100 000. Kellonaika on sama kuin Suomessa. Viron rahayksikkö on kruunu (EEK). 1 euro on noin 15,65 kruunua (tammikuu 2010). Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti. Kaikilla 7 vuotta täyttäneillä tulee olla oma passi/henkilökortti, alle t t 7-vuotiaat voivat olla merkittynä matkalla mukana olevan vanhemman passiin. Matkalla on suomenkielinen matkanjohtaja. Bussimatka Tallinnasta Tarttoon kestää noin kolme tuntia, bussi on mukana Suomesta. Kulttuurinystävä viihtyy Tartossa. Kaupungissa on mm. suosittu Vanemuine-teatteri, jonka ohjelmistosta on tietoa osoitteessa www.vanemuine.ee. Tallinna VIRO Saarenmaa Tartto L AT V I A Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 55 Tukholma kaupunkiloma alk. 79 € Trendikäs Tukholma tarjoaa jokaiselle jotakin – vuonna 2010 entistäkin enemmän, sillä tänä vuonna maassa vietetään peräti kahdet kuninkaalliset häät. Tuleva kuningatar Prinsessa Victoria viettää häitään Daniel Westlingin kanssa kesäkuun 19. päivä ja Prinsessa Madeleinen häät ovat loppuvuodesta 2010. Matka-Vekan mukana pääset Tukholmaan päivittäin ympäri vuoden laivalla sekä Turusta että Helsingistä. Kesällä ohjelmassamme on hotellipaketteja. Kauttamme saat myös lento-laivamatkat ja omien toiveidesi mukaan räätälöidyt lennot tai matkapaketit. S H O P PA I L I J A N T U K H O L M A t Monet mielenkiintoiset kauppapaikat ovat kävelymatkan päässä toisistaan. Keskustassa sijaitsevassa Hötorgshallenissa kannattaa poiketa, samoin Nybrogatanin, Götgatanin ja Hamngatanin ympäristön hauskoilla ostoskaduilla. Kauppakeskuksia ja tavarataloja on runsaasti, joista tutustumisen arvoisia ovat mm. NK. Åhlens, Sturegallerian, Gallerian ja Pub. t H OT E L L I T Koko saari, jolla Tukholman vanhakaupunki sijaitsee, on historiallinen muistomerkki. Saarella on mm. Slottsbackenin historiallinen miljöö ja Euroopan suurimpiin lukeutuva kuninkaanlinna. Kapeiden kujien varsilla olevat pikkuputiikit ja kiehtovat kahvilat lisäävät matkailijoiden viihtyvyyttä. Scandic Hotel Ariadne Osoite: Södra Kajen 37, 11574 Stockholm Puhelin: +46–8–5173 8600 Internet: www.scandic-hotels.fi/ariadne H Y VÄ T I E TÄ Ä t t t t Ruotsissa on noin 9 miljoonaa asukasta, joista noin 740 000 asuu pääkaupungissa Tukholmassa. Aikaero Suomeen –1 tunti. Rahayksikkö on Ruotsin kruunu (SEK). Yksi euro on noin 10 kruunua (tammikuu 2010). Suomen kansalainen ei tarvitse passia matkustaessaan Ruotsiin, mutta henkilölli syys on todistettava asianmukaisella henkilöllisyystodistuksella (esim. kuvallinen henkilökortti tai ajokortti). Kaupunkilomat Torstai-sunnuntai -matkat Turusta ja Helsingistä kesä-elokuussa (2 yötä laivalla ja 1 yö hotellissa Tukholmassa). t Lento-laiva -matkat Nopea ja edullinen tapa piipahtaa Tukholmassa. Lento Finnairilla toiseen suuntaan ja laivamatka Viking Linella toiseen. Liityntäkuljetukset satamiin s. 65. L E N TO - L A I VA - M AT K AT H E L S I N G I S TÄ T U K H O L M A A N A L K . 1 5 7 € / H LÖ PA L J O N N Ä H TÄVÄ Ä Djurgården on monelle entuudestaan tuttu, täällä ovat niin Skansen kuin huvipuisto Gröna Lund. Junibackenissa tapaat Astrid Lindgrenin rakastettuja satuhahmoja aina Vaahteramäen Eemelistä Peppi Pitkätossuun ja Katto-Kassiseen. Risteilymatkat Silja Line ja Viking Line päivittäin Turusta ja Helsingistä Södermalmin trendikkään kaupunginosan SoFossa on muodikkaita kauppoja ja kahviloita. Shoppailtavaa löytyy varmasti joka makuun. Kuninkaallinen häähumu näkyy Tukholmassa ympäri vuoden, ja kaupunkia on ehostettu entisestäänkin juhlavuoden vuoksi, mutta kaupunki tarjoaa myös paljon muuta – museoita, kulttuuria, upean vanhankaupungin, hyviä ravintoloita, kahviloita ja ostosmahdollisuuksia. Lähditpä matkaan Turusta tai Helsingistä, ehdit nauttia sekä laivamatkojen riemuista että Tukholman monipuolisista antimista. Södermalmin alueella on paljon taidegallerioita, pikkuliikkeitä ja second hand -putiikkeja. Täältä löydät ehkä myös Tukholman edullisimmat ja mielenkiintoisimmat ravintolat. Alue on taiteilijoidenkin suosiossa. Östermalmissa on mm. historiallinen museo sekä Kaknäsin näköalatorni. Antiikin harrastajien paikka on Norrmalm, jossa on paitsi paljon antiikkikauppoja, myös vuosisadan vaihteesta peräisin olevia taloja. M AT K AVA I H TO E H D OT Tukholman historia ja kulttuuritarjonta hakee vertaistaan koko Pohjois-Euroopassa, mutta myös ostosmahdollisuudet ovat loistavat. Hyvätasoinen hotelli 500 metrin päässä Silja Linen terminaalista. Ravintola, aulabaari, lasten leikkihuone, kokoustiloja, kuntosali ja sauna. 283 huonetta, joissa on puhelin, TV, minibaari, silitysrauta, hiustenkuivaaja, ilmastointi, suihku/ kylpy ja wc. Scandic Hotel Malmen + Osoite: Götgatan 49-51, 102 66 Tukholma Puhelin: +46 8 5173 4700 Internet: www.scandic-hotels.fi/malmen Viihtyisä hotelli Södermalmin kaupunginosassa hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Hotellin vieressä on Medborgarplatsenin metropysäkki ja SoFon on trendikäs ostosalue. Hotellissa on ravintola, baari ja kokoustiloja. 332 huonetta, joissa puhelin, tv, silitysrauta, hiustenkuivaaja, suihku/ kylpy ja wc. t Kaupunkiloman hintaan sisältyvät laivamatkat, hotellimajoitus jaetussa kahden hengen huoneessa ja aamiainen hotellissa. Omatoiminen siirtyminen satamasta hotelliin ja takaisin. Saat maihinnousukortit Turun tai Helsingin satamassa menomatkalle, paluuliput noudetaan Tukholman sataman lähtöselvityksestä. t Hotellihuoneet saa käyttöön pääsääntöisesti iltapäivällä klo 15 mennessä ja huoneet on luovutettava lähtöpäivänä klo 12 mennessä. Hotelleissa on matkatavarasäilytys. t t t Liikut Tukholmassa kätevästi metrolla. Silja Linen terminaalin lähin pysäkki on Gärdet. Metromatka keskustaan (esim. T-Centralen tai Gamla Stan) kestää noin 15–20 minuuttia. Tietoa tapahtumista sekä hyvän kartan kaupungista ja metrolinjoista saa osoitteesta www.stockholmtown.com. Menovinkkejä on myös sivuilla www.visitsweden.com. Risteilymatkojen ja lento-laiva -matkojen hinnat saat toimistoistamme. Kaupunkilomien hinnat hinnastossa. Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 57 Viehättävä Visby alk. 545 € Kesäinen Gotlanti on monipuolinen lomasaari, jossa luonto ja historia ovat lähellä. Saarella kasvavat harvinaiset kämmekät ja villit orvokit. Keskiaikainen Visbyn kaupunki on UNESCO:n maailmanperintökohde, jossa pienten talojen pihoilla kukkivat ruusut. Vanhan kaupungin idylliset kahvilat ja värikkäät ostoskadut houkuttelevat kiireettömään lomanviettoon. keskustaan, majoittuminen hotelliin ja opastettu kiertokävely vanhassa kaupungissa. Lumoavan kaunis Visby on keskiaikainen kaupunki, joka on kuuluisa ruusuistaan ja siellä sijaitsee myös kasvitieteellinen puutarha. Kaupungille antavat leimansa vanha kehämuuri, kiemurtelevat kadut sekä lukuisat vanhat talot ja kirkot. M AT K AO H J E L M A Perjantai ja lauantai Kiireettömiä päiviä aikaa tutustua ihastuttavaan Visbyn kaupunkiin. Tai mikset lähtisi pyöräretkelle tutustumaan Gotlannin ainutlaatuiseen luontoon tai lekottelemaan uimarannalle. Lähin ranta on aivan Visbyn keskustan lähellä. Torstai Lento Helsingistä Visbyyn. Suomenkielinen opas vastassa lentoasemalla. Kuljetus Sunnuntai Kuljetus hotellista lentoasemalle. Lento Visbystä Helsinkiin. H Y VÄ T I E TÄ Ä • • • • Ruotsissa on noin 9 miljoonaa asukasta, joista noin 740 000 asuu pääkaupungissa Tukholmassa. Visby on Gotlannin saaren länsirannikolla sijaitseva kaupunki ja siellä on noin 23 000 asukasta. todistettava asianmukaisella henkilöllisyystodistuksella (esim. kuvallinen henkilökortti tai ajokortti). • Aikaero Suomen aikaan –1 tunti. Rahayksikkö on Ruotsin kruunu (SEK). Yksi euro on noin 10 kruunua (tammikuu 2010). Suomen kansalainen ei tarvitse passia matkustaessaan Ruotsiin, mutta henkilöllisyys on • Länsirannikolla sijaitseva Visby oli merkittävä kaupankäynnin keskus 1100–1300-luvulla. Kaupunki oli aikoinaan 3,6 kilometriä pitkän muurin suojaama. Muurit tuovat yhä viehättävän lisänsä kaupunkikuvaan. Visby valittiin UNESCO:n maailmanperintökohteeksi vuonna 1995. Keskiaikaisessa kaupungissa onkin paljon historiaan liittyvää nähtävää. H OT E L L I T Visby: Osoite: Puhelin: Internet: Hamnhotellet ¬ ¬ ¬ ¬ Färjeleden 3, 62158 Visby +46-498-201280 www.visbyhamnhotell.se K AU P U N K I LO M AT Kesäkuu • • 17 24 Heinäkuu 01 15 Elokuu 12 05 22 29 Visbyn ehkä tunnetuin puisto on Almedalen, joka toimi keskiajalla satamana. Siellä sijaitsee Olof Palmen muistomerkki ja puhujakorokkeelta monet ruotsalaiset poliitikot aloittavat vaalikampanjansa. Monet kirkonrauniot toimivat myös nähtävyyksinä. Muita merkittäviä rakennuksia on esimerkiksi Gamla Apoteket, joka on epätavallisen hyvin säilynyt kauppiaan talo keskiajalta, jossa on taiteilijoiden näyttelytiloja. Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. 59 Vilna alk. 395 € Hotelli Centro Kubas Osoite: Puhelin: Internet: Viihtyisä pikkuhotelli, joka sijaitsee Vilnan vanhassakaupungissa lähellä Rotusesaukiota. Lentokentälle 10 km. Huoneissa suihku, wc, minibaari, tv, puhelin, hiustenkuivaaja. Muutamissa huoneissa kylpyhuone suunniteltu liikuntarajoitteisille. Hotellissa pieni kokoustila. Stikliu str 3, Vilnius +370–5–266 0860 www.hotel.centrokubas.lt Keskustaan: 0 m Rakennettu: – Peruskorjattu: 2001 Kerroksia: 4 Hissi: on Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: 14 on on ei kuvassa Superior-huone Hotelli Artis Osoite: Puhelin: Internet: Liejyklos st. 11/23, Vilnius +370–5–266 0366 www.centrumhotels.lt Keskustaan: 0 m Rakennettu: 1880-l Peruskorjattu: 2008 Kerroksia: 5 Hissi: on Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: 118 on on ei Viehättävä hotelli Vilnan vanhassakaupungissa, lähellä tärkeimpiä nähtävyyksiä. Keskustan palvelut, kuten ravintolat, kahvilat, museot ja ostosmahdollisuudet ovat kävelyetäisyydellä hotellista. Hotellissa on kaksi ravintolaa, aulabaari ja kesäterassi sekä kuntosali, tilaussauna ja poreallas. Kokous- ja konferenssikeskus. Hotellin tiloissa langaton internet. Huoneissa puhelin, TV, ilmastointi, minibaari, hiustenkuivaaja, suihku/kylpy ja wc. Kokolattiamatot. Hotelli Narutis Osoite: Puhelin: Internet: Keskustaan: Rakennettu: Peruskorjattu: Kerroksia: Hissi: Pilies St. 24, Vilnius +370–5–261 0105 www.narutis.com 0m – – 4 on Huoneita: Ravintola: Baari: Rahanvaihto: 50 on on on Vanhan kaupungin pääkadulla sijaitseva upea, 1500-luvun hotellirakennus. Huoneita on yhteensä 50 ja ne ovat jokainen omalla, tyylikkäällä tavallaan sisustettuja. Hotellin palveluihin kuuluvat mm. kellarikerroksessa oma pieni kylpyläosasto, kellariravintola sekä kahvila. kuvassa Deluxe-huone Eurooppalaisuuden ei pitäisi tulla Vilnassa yllätyksenä; Euroopan maantieteelliseen keskipisteeseen on matkaa 25 km. Silti kaupungin historia hämmästyttää. Vankilasta KGB-museoksi muutetusta rakennuksesta kävelee parissa minuutissa 1579 perustetun yliopiston sisäpihoille. Kaupungin symboliksi on muodostunut Gediminasin torni, josta avautuu upea näköala vanhaan kaupunkiin. Liettua on Baltian maista roomalaiskatolisin ja Vilnan kymmenet kirkot ovat osa kaupungin arkipäivää. Kaupungin keskipiste on katedraalin aukio kellotorneineen. Vilna on täynnä historian monia kiehtovia, traagisiakin tarinoita ja niiden vastapainoksi vilkkaita ostoskatuja, yökerhoja ja erinomaisia ravintoloita. RETKET Kaupunkikierros Kävelykierros vanhassakaupungissa saapumispäivänä suomea puhuvan paikallisoppaan kanssa. Sisältyy matkan hintaan ja sisältää lounaan. Hierontapaketti Pakettiin sisältyy meripihkahieronta (55 min), turkkilainen kylpy sekä kuppi lämmintä meripihkateetä. HInta 75 €/hlö. • • • • Liettuan pääkaupungissa Vilnassa on noin 550 000 asukasta. Finnairin lento Helsingistä Vilnaan kestää vain reilun tunnin. • Kellonaika on sama kuin Suomessa. Liettuan rahayksikkö on liti (LTL). Yksi euro on noin 4 litiä (tammikuu 2010). Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti. Myös lapset tarvitsevat oman henkilökohtaisen matkustusasiakirjan. Matkan hintaan sisältyvät Finnairin reitti- K AU P U N K I LO M AT • Perjantai–maanantai -matkat lentäen 16.4.–21.5. ja 20.8.–24.9. lennot, lentokenttäkuljetukset, majoitus, hotelliaamiaiset ja suomeksi opastettu kävelykierros tulopäivänä. H Y VÄ T I E TÄ Ä • Trakai Puolipäiväretki Liettuan ensimmäiseen pääkaupunkiin Trakaihin, jossa tutustumme keskiaikaiseen linnaan ja museoon. Retken aikana nautitaan yhteinen lounas, joka sisältyy hintaan. Retki toteutetaan, kun osallistujia on vähintään neljä. Hinta: 56 € /hlö. • Vilna sopii myös golfareille. The Capitals Golf on 18-reikäinen golfkenttä, joka sijaitsee noin 50 kilometriä Kaunaksen suuntaan. Lisätietoja www.capitals.lt. Tietoa kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumista on osoitteessa www.culturelive.lt/en/main ja Vilnasta osoitteessa www.liettua.fi. Lisää Hyvä tietää -asioita sivulla 63. Parlamentti Konserttitalo VILNA Ooppera Vanhakaupunki Artis 2 Centro Kubas 1 3 Narutis Aamunkoiton portti 61 Odotettavissa ihana kesä! M AT K A - V E K A N PA R H A AT P E R H E LO M AT L E G O L A N D ® , D I S N E Y L A N D PA R I S ® , G A R D A L A N D ® V I S BY, KO L M Å R D E N , TA L L I N N A , PÄ R N U, T U K H O L M A Matkat on esitelty Perhelomat -esitteessä, hae omasi lähimmästä Matka-Vekan toimistosta. Hyvä tietää Aikataulut Esitteen ja hinnaston aikataulut ovat alustavia, tarkista aina lähtöaika matkavahvistuksesta/ lipusta. Matkustusasiakirjat Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana EU-maihin tai Sveitsiin käy passi tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty virallinen, kuvallinen henkilökortti (huom. ajokortti ei ole virallinen matkustusasiakirja). Tarkista ajoissa, että kaikkien matkustajien, myös lasten, matkustusasiakirjat ovat kunnossa. Viroon matkustettaessa kaikilla 7 vuotta täyttäneillä tulee olla oma matkustusasiakirja, tätä nuoremmat lapset voivat olla merkittynä mukana matkustavan vanhemman passiin. Muiden kuin Suomen kansalaisten tulee itse tarkistaa kohdemaahan vaadittavat matkustusasiakirjat. Henkilö- ja yhteystiedot Matkavarausta tehtäessä pyydämme ilmoittamaan henkilö- ja yhteystiedot sekä mahdolliset erityistiedot (esim. erikoisruokavalio tai liikuntarajoitteisuus). Ilmoittakaa puhelinnumero, josta olette tavoitettavissa myös matkalle lähdettäessä ja matkan aikana. Näin varmistamme, että pystymme palvelemaan Teitä hyvin myös mahdollisissa poikkeustilanteissa. Läheisille on hyvä ilmoittaa jo etukäteen yhteystiedot matkan aikana, sillä matkanjärjestäjää sitoo vaitiolovelvollisuus. Osanottajatodistus/matkalippu Tarkista, että osanottajatodistuksessa/ matkalipussa olevat tiedot ovat oikein. Ilmoita mahdollisista epäselvyyksistä välittömästi toimistoomme. Rokotukset ja lääkkeet Matkailijan perusrokotuksia ovat mm. jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotteet. Tarkista rokotusten voimassaolo hyvissä ajoin ennen matkaa. Lisätietoja matkailijan rokotuksista www.rokote.fi. Säännöllisesti käytettäviä lääkkeitä kannattaa varata mukaan koko loman ajaksi. Pakkaa lääkkeet käsimatkatavaroihin alkuperäispakkauksissa. Matkavakuutus Suosittelemme matkustajaja matkatavaravakuutuksen ottamista kaikille matkoille. Vakuutuksen saa kätevästi matkatoimistosta jo matkavarauksen yhteydessä. Matkatavarat Huolehdi, että kaikissa matkatavaroissa on nimi- ja yhteystiedot. Ilmoittautuminen laivamatkoilla Tarkista lähtösatama matkavahvistuksesta. Satamassa tulee olla tuntia ennen laivan lähtöä. MatkaVekalla on satamissa oma lähtöselvityspiste, jonka tunnistat Matka-Vekka –kyltistä. Saat edustajaltamme maihinnousukortit osanottajatodistusta/matkalippua vastaan. Mikäli saavut satamaan Matka-Vekan liityntäkuljetuksella, noutaa kuljettaja maihinnousukortit puolestasi. Liityntäkuljetukset laivamatkoille Järjestämme laivalla tehtäville matkoille liityntäkuljetuksia satamaan useilta paikkakunnilta. Bussin lähtö- ja paluuaikataulu ilmoitetaan matkavahvistuksen yhteydessä. Bussin lähtöpaikalla on hyvä olla viimeistään kymmenen minuuttia ennen vahvistukseen merkittyä lähtöaikaa. Bussiin on mahdollista nousta vain ennakkoon ilmoitetulta pysäkiltä, sillä linja-auto ajaa vain niiden pysäkkien kautta, joista matkustajia on etukäteen ilmoittautunut. Linja-auto ei siis aina aja kaikkien reitillä olevien pysäkkien kautta. Ilmoita matkavarauksen yhteydessä puhelinnumero, josta olet tavoitettavissa matkalle lähdettäessä. Matkatavarakuljetus Osalla Baltian kaupunki- ja kiertomatkoista tarjoamme liityntäkuljetuksen ostaneille lisäpalveluna matkatavarakuljetuksen laivamatkoilla, jolloin laukut kulkevat kätevästi matka tavara-autossa Tallinnan satamaan ja takaisin. Kaikissa laukuissa tulee olla nimi ja yhteystiedot. Matkatavara-autossa ei tullisäännösten vuoksi saa kuljettaa tupakkatuotteita tai alkoholijuomia, vaan ne on pakattava käsimatkatavaraan. Asiakas on aina itse vastuussa matkatavaroistaan ja niiden sisällöstä. Tulli voi suorittaa pistokokeita ja läpivalaista matkatavara-auton. Tarvittaessa jokainen joutuu tunnistamaan omat matkatavaransa tullissa. Liityntäbussikuljetuksilla matkatavaroiden ja tuliaisten sallittu yhteismäärä on 20 kg/ matkustaja. Ilmoittautuminen lentomatkoilla Lähtöselvityksessä on hyvä olla ulkomaanlennoilla viimeistään kaksi tuntia ennen lennon lähtöä ja kotimaan lennoilla tuntia ennen lähtöä. Lentomatkoilla saa kuljettaa lentoyhtiöstä riippuen veloituksetta 15-20 kg ruumaan menevää matkatavaraa sekä yhden 5-8 kg painoisen käsimatkatavaran (koko 56 x 45 x 25 cm). Käsimatkatavaraan ei saa pakata teräviä esineitä kuten veitsiä, saksia tai esim. pinsettejä. Myös nesteiden kuljetusta on rajoitettu. Nesteiden tulee olla pakattuna enintään 100 ml kokoisiin pakkauksiin, jotka mahtuvat läpinäkyvään, enintään litran kokoiseen uudelleen suljettavaan pussiin. Lentokoneen ruumaan menevissä matkatavaroissa voi kuljettaa suurempia määriä nesteitä kuin matkustamossa. Lisätietoja mm. nesteiden kuljetuksesta www. finavia.fi. Hotelliluokitus Matka-Vekka käyttää omaa hotelliluokitusta (alla). * Vaatimaton: Huoneissa niukka varustetaso. Sopii matkustajille, jotka etsivät edullista vaihtoehtoa. ** Vaatimaton keskitaso: Huoneissa on tarvittava kalustus ja perusmukavuudet. *** Keskitasoinen: Hotellissa on palveluita. Huoneet ovat toimivat ja tarkoituksenmukaiset. **** Hyvätasoinen: Hotellissa tasokkaat yleiset tilat ja hyvä palvelu. Huoneissa hyvä varustetaso. ***** Korkeatasoinen: Monipuoliset palvelut, ylelliset oleskelutilat ja tasokkaat huoneet. Hotelliesittelyssä olevat tähdet kertovat hotellin tason. Plusmerkki tähden perässä nostaa luokitusta noin puoli tähteä ja miinusmerkki laskee sitä hieman. Hotellivuorokausi Hotellivuorokausi alkaa aikaisintaan klo 14. Huoneet luovutetaan lähtöpäivänä aamupäivän kuluessa. Hotellien meluhaitat Keskeisillä paikoilla sijaitsevissa hotelleissa on yleensä aina hieman meluhaittoja. Hotelliesittelyssä mainitut vilkasliikenteiset kadut, ravintolat ja mahdolliset rakennusprojektit tms. saattavat aiheuttaa meluhaittaa huoneeseen. Myös normaalit hotellin toimintaan liittyvät äänet, kuten hotellin vapaa-ajanohjelma, ilmastointi tai hotellin huoltotoimenpiteet saattavat aiheuttaa melua. Valitettavasti emme pysty takaamaan täysin hiljaista majoitusta. Ateriat Matkan hintaan sisältyvät ateriat selviävät matkaesittelystä tai hinnastosta. Ruokajuomat eivät yleensä sisälly ateriaan, ellei toisin ole ilmoitettu. Ilmoitathan erikoisruokavaliosta matkavarauksen yhteydessä, jotta voimme välittää tiedot eteenpäin yhteistyökumppaneillemme. Emme voi kuitenkaan taata erikoisaterioiden saamista matkakohteessa, tarjottavat erikoisateriat eivät välttämättä ole yhtä monipuolisia kuin normaalit ateriat. Retket Retket toteutetaan, mikäli lmoittautuneita on riittävä määrä. Suosittelemme varaamaan esitteessä mainitut retket etukäteen Suomessa matkavarauksen yhteydessä, jolloin retken toteutuminen on varmempaa. Retkiohjelma kohteissa saattaa olla laajempi kuin esitteessä mainittu. Kartat Kaikki kartat verkkosivuilla ja esitteessä ovat suuntaa-antavia. Matkustustiedotteet Osoitteessa www. formin.fi julkaistaan ulkoasiainministeriön matkustustiedotteet kohdemaittain. Suosittelemme tutustumaan niihin ennen matkaa. Esitteen lähtöpäivät ja hinnat Tässä esitteessä esiteltyjen matkojen lähtöpäivät ja hinnat ovat erillisessä hinnastossa. Tämän esitteen matkat ovat valmismatkoja. Noudatamme Yleisiä Valmismatkaehtoja ja Matka-Vekan lisä- ja erityisehtoja, jotka ovat hinnastossa ja saatavissa toimistoistamme tai osoitteesta www.matka-vekka.fi. 63 Kylpylä SPA 2010 LOMAT Terveys Kauneus Hyvinvointi Liityntäkuljetukset Matka-Vekan liityntäkuljetuksella pääset kätevästi kotipysäkiltäsi lähtösatamaan. Järjestämme kuljetuksia useilta Suomen paikkakunnilta sekä Helsingistä että Turusta lähteville laivoille. Unohda raskaat ajomatkat ja parkkihuolet – hyppää bussin kyytiin ja anna ammattitaitoisten kuljettajiemme hoitaa ajaminen. Varaa paikkasi ajoissa! Seuraavan sivun bussireitit koskevat tässä esitteessä esiteltyjä matkoja; kuljetuksen hintatiedot ja bussin lähtöajan saat toimistoistamme. Matkalle lähtö Lähtöpaikalla on hyvä olla viimeistään 15 minuuttia ennen ilmoitettua lähtöaikaa. Saman liityntäreitin varrelta voi olla useampia busseja. Pyrimme sijoittamaan samalla varauksella olevat matkustajat samaan bussiin. Bussiin on mahdollista nousta vain ennakkoon ilmoitetulta pysäkiltä. Matkustaja voi perua liityntäbussin kuluitta kun lähtöön on 3 vrk. Jos matkustaja peruu kuljetuksen alle 3 vrk ennen matkalle lähtöä, liityntäkuljetuksen hintaa ei palauteta. Mikäli asiakas varaa kuljetuksen siten, että lähtö ja paluu ovat eri paikkakunnilta tai muuttaa bussiin nousupaikkaa myöhemmin kuin 3 vrk ennen matkan alkua, peritään kuluina 10 €/hlö. Yhteystiedot Istumapaikat Matkaa varattaessa tulee ilmoittaa puhelinnumero, josta matkustajan tavoittaa ennen matkaa ja matkan aikana (tämä numero välittyy myös kuljettajalle). Tällä varmistamme, että voimme palvella asiakkaita hyvin myös mahdollisissa poikkeustilanteissa. Myös erikoismatkatavaroista, kuten pyörätuoleista ja lastenrattaista, on hyvä ilmoittaa liityntäkuljetusta varattaessa. Mikäli pyörätuolissa oleva matkustaja tarvitsee apua matkalla, on hänellä oltava mukana oma avustaja. Jokaisella matkustajalla tulee olla oma istumapaikka bussissa, tämä koskee myös alle 2-vuotiaita lapsia (lapsille voi ottaa oman turvaistuimen matkalle mukaan). Busseihin ei ole mahdollista varata tiettyä istumapaikkaa etukäteen. Liityntäkuljetuksen toteutuminen Matkanjärjestäjällä on oikeus perua liityntäkuljetus satamaan ja muuttaa matka alkavaksi satamasta, jos kuljetukseen ei ole ilmoittautunut riittävästi osanottajia. Liityntäkuljetus voidaan perua viimeistään 14 vrk ennen matkalle lähtöä, risteilymatkoilla 3 vrk ennen lähtöä. Matkanjärjestäjällä on oikeus muuttaa liityntäkuljetuksen kuljetusmuotoa viimeistään 3 vrk ennen lähtöä. Jos kuljetus perutaan kokonaan, matkustajalle palautetaan kuljetuksen hinta. Matkatavarat Painorajoitus matkatavaroille ja tuliaisille on 20 kg/matkustaja. Jokaisessa laukussa/matkatavarassa tulee olla asiakkaan nimi ja yhteystiedot. Tavarat kuljetetaan linja-auton tavaratilassa asiakkaan omalla vastuulla. Matka-Vekan edustaja apunasi satamassa Linja-auton kuljettaja noutaa satamassa asiakkaiden maihinnousukortit sekä ateriayms. kupongit. Tarkista liput saatuasi, että ne ovat tilauksesi mukaiset. Satamassa on myös Matka-Vekan oma lähtöselvityspiste, josta saat tarvittaessa apua matkaasi liittyvissä asioissa. Matkatavarakuljetus Tallinnaan Osalla kaupunki- ja kiertomatkoja tarjoamme liityntäkuljetuksen ostaneille asiakkaille lisäpalveluna matkatavarakuljetuksen Tallinnan satamaan ja takaisin. Lisätietoja toimistoistamme. Paluukuljetus satamasta kotiin Paluukuljetus lähtee pääsääntöisesti puoli tuntia laivan satamaan saapumisen jälkeen. Bussi voi odottaa matkustajia useammalta eri laivalta, jolloin odotusaika voi olla noin 1 tunti. Matkavahvistuksessa ilmoitettu paluuaika on aina viitteellinen. Löytötavarat Kadonneiden matkatavaroiden etsimisestä ja mahdollisesta perille toimittamisesta perimme siitä aiheutuneet kulut. 65 Bussit Helsingistä lähteville laivoille Linja 1: Mynämäki–Turku–Salo–Lohja–Helsinki Mynämäki/ Linja-autoasema Nousiainen/ Neste th, pysäkki Masku/ Kurittulan koulu, pikavuoropysäkki Raisio/ St 1 keskusta, pysäkki Turku/ Linja-autoasema, laituri 15 Turku/ Tuomiokirkko, pysäkki Turku/ Uudenmaantulli, pikavuoropysäkki Turku/ Piispanristi, pikavuoropysäkki Kaarina/ Keskusta th, pikavuoropysäkki Piikkiö/ Tie 110, pikavuoropysäkki Paimio/ Vistan liittymä, pikavuoropysäkki Salo/ Linja-autoasema Suomusjärvi/ Kivihovi, pikavuoropysäkki Lohja/ Nahkurintori Helsinki/ Satama Linja 2: Isojoki–Pori–Eura–Forssa–Helsinki Isojoki/ Matkahuolto Honkajoki/ Honkacenter Kankaanpää/ Matkahuolto Pomarkku/ Pisakan pysäkki Noormarkku/ Pikavuoropysäkki Pori/ Tikkula ABC Pori/ Linja-autoasema Luvia/ Esson pikavuoropysäkki Eurajoki/ Tienhaara, pikavuoropysäkki Lapijoki/ As. alueen pysäkki Rauma/ Linja-autoasema Lappi/ Pikavuoropysäkki Eura/ Linja-autoasema Huittinen/ Matkahuolto Humppila/ Lasitorni Forssa/ Autokeidas, piha Forssa/ Linja-autoasema, turistipysäkki Loukku/ Tienhaara, pikavuoropysäkki Karkkila/ ABC Masuuni Vihti/ Porintien pikavuoropysäkki Nummela/ Tienhaara, pikavuoropysäkki Helsinki/ Satama Linja 3: (Kokkola–Vaasa–Seinäjoki)–Tampere– Hämeenlinna–Helsinki Kokkola/ Linja-autoasema Pietarsaari/ Linja-autoasema Uusikaarlepyy/ Linja-autoasema Oravainen/ ABC Maksamaa/ Klemetsögårdarna Vaasa/ Kaupungintalo Laihia/ Matkahuolto Tervajoki/ Neste Isokyrö/ A 24 asema Ylistaro/ ABC Seinäjoki/ Linja-autoasema Jalasjärvi/ ABC Parkano/ Shell Ikaalinen/ Neste Hämeenkyrö/ S-Market, pysäkki Ylöjärvi/ Liikekeskus, pysäkki Lielahti/ Tienhaara, Nesteen pysäkki Tampere/ Linja-autoasema tilausajolaituri Sääksjärven ramppi Lempäälä/ Eteläinen pikavuoropysäkki Toijala / ABC, piha Valkeakoski/ Jutikkala pikavuoropysäkki Iittala/ Moottoritie, pikavuoropysäkki Parola/ Moottoritie, pikavuoropysäkki Hämeenlinna/ Wetterhoffinkatu 66 Tervakoski/ Moottoritie, pikavuoropysäkki Riihimäki/ Mt 19, Kormuntien pikavuoropysäkki Hyvinkää/ ABC Helsinki/ Satama Rautjärvi/ Pirholan tienhaara Vuoksenniska/ Neste Imatra/ Keskusliikenneasema Imatra/ Olavinkadun kaukoliikennepysäkki Joutseno/ Linja-autoasema Ahvenlampi/ Tienhaara, pysäkki Lauritsala/ Pikavuoropysäkki Lappeenranta/ Peltolan koulu, pysäkki Kourula/ Pikavuoropysäkki Sammonlahti/ Pikavuoropysäkki Luumäki/ Motelli, piha Taavetti/ Pitkä Shell pysäkki Somerharju/ Piha Utti/ABC, piha Kouvola/ Linja-autoaseman tilausajolaituri Kuusankoski/ Penan grillin pysäkki Koria/ ABC, valtatie 6 pysäkki Elimäki/ Alppiruusu, valtatie 6 pysäkki Pukaron Paroni/ Piha Lapinjärvi/ Teboil, piha Liljendal/ Shell, piha Koskenkylä/ Kuninkaantien Esso Porvoo/ Linja-autoasema Helsinki/ Satama Linja 4: Äänekoski–Jyväskylä–Jämsä–Lahti–Helsinki Äänekoski/ Linja-autoasema Suolahti/ Linja-autoasema Laukaa/ Linja-autoasema Jyväskylä/ Harjukatu, tilausajolaituri Muurame/ Shell, piha Korpilahti/ Linja-autoasema Jämsänkoski/ Linja-autoasema Jämsä/ Linja-autoasema Kuhmoinen/ Neste Padasjoki/ ABC-asema Vääksy/ Linja-autoasema Lahti/ Linja-autoasema, tilausajolaituri Lahti/ Laune Citymarket, pikavuoropysäkki Orimattila/ Tuuliharja, piha Mäntsälä/ Linja-autoasema Helsinki/ Satama Linja 5: Iisalmi–Kuopio–Varkaus–Mikkeli–Lahti– Helsinki Iisalmi/ Linja-autoasema Lapinlahti/ Matin ja Liisan asema Alapitkä/ Pikavuoropysäkki Siilinjärvi/ Linja-autoasema Vuorela/ Ramppi Kuopio/ Linja-autoasema, laituri 8 Pitkälahti/ ABC-asema Humalajoki/ Moottoritien pysäkki Paukarlahti/ Pikavuoropysäkki Oravikoski/ Pikavuoropysäkki Leppävirta/ Unnukka Varkaus/ Keskusliikenneasema Joroinen/ Ramppi, pikavuoropysäkki Juva/ ABC-asema Kielkallio/ Pikavuoropysäkki Mikkeli/ Lääninhallitus Otava/ Pikavuoropysäkki Uutela/ Pikavuoropysäkki Vihantasalmi/ Pikavuoropysäkki Kuortti/ ABC-asema Heinola/ Kirkkokatu, turistipysäkki Vierumäki/ Salen piha Lahti/ Linja-autoasema Lahti/ Laune Citymarket, pikavuoropysäkki Orimattila/ Tuuliharja, piha Mäntsälä/ Linja-autoasema Helsinki/ Satama Pidätämme oikeuden reittija pysäkkimuutoksiin. (3: Kokkola) Linja 6: Joensuu–Imatra–Lappeenranta–Kouvola– Helsinki Joensuu/ Siltakatu, matk. pysäkki Joensuu/ Linja-autoasema Reijola/ Valtatie 6, ramppi pysäkki Honkavaara/ Gulf, pysäkki Onkamo/ Tienhaara Tolosenmäki/ Neste, piha Kitee/ ABC Puhos/ Tienhaara, valtatie 6 pysäkki Kesälahti/ Pivanka Saari/ SEO Särkisalmi/ Lohikontin pysäkki Parikkala/ Taksiasema Simpele/ Teboil 5: Iisalmi Pietarsaari Vaasa Kuopio 2: Isojoki Varkaus Noormarkku Pori Rauma 3: Tampere Padasjoki Eura Mynämäki 1 Turku 6: Joensuu H-linna Lahti Mikkeli Heinola Kouvola Forssa Salo Porvoo Helsinki Parikkala Imatra Lappeenranta Bussit Turusta lähteville laivoille Linja 1: (Vaasa–Seinäjoki)–Pori–Rauma–Turku Vaasa/ Kaupungintalo Laihia/ Matkahuolto Tervajoki/ Neste Isokyrö/ A 24 asema Ylistaro/ ABC Seinäjoki/ Linja-autoasema Ilmajoki/ Matkahuolto Kurikka/ Linja-autoasema Kauhajoki/ Matkahuolto Honkajoki/ Honkacenter Kankaanpää/ Matkahuolto Pomarkku/ Pisakan pysäkki Noormarkku/ Pikavuoropysäkki Pori/ Tikkula ABC Pori/ Linja-autoasema Luvia/ Esso, pikavuoropysäkki Eurajoki/ Th, pikavuoropysäkki Lapijoki/ As. alueen pysäkki Rauma/ Linja-autoasema, tilausajolaituri Vermuntila/ Entinen kyläkauppa Ihode/ Valtatie 8, tienhaara Laitila/ Linja-autoasema Mynämäki/ Valtatie 8, Yläneen th, pikavuoropys. Turku/ Satama Linja 2: (Iisalmi)–Jyväskylä–Tampere–Valkeakoski– Turku tai (Iisalmi)–Jyväskylä–Tampere–Nokia–Turku Iisalmi/ Matkahuolto Lapinlahti/ Matin ja Liisan asema Siilinjärvi/ Linja-autoasema Vuorela/ Ramppi Kuopio/ Linja-autoasema Pitkälahti/ ABC Humalajoki/ Moottoritien pysäkki Paukarlahti/ Pikavuoropysäkki Leppävirta/ Unnukka Varkaus/ Linja-autoasema Pieksämäki/ Linja-autoasema Hankasalmi/ Jari-Pekka Jyväskylä/ Harjukatu, tilausajolaituri Muurame/ Shell, piha Korpilahti/ St 1, pysäkki Saalahti/ Koskibaarin pysäkki Jämsä/ Linja-autoasema Orivesi/ ABC Oritupa joko Tampere/ Linja-autoasema Valkeakoski/ Linja-autoasema, tilausajolaituri Toijala/ ABC Kylmäkoski/ Sotkian tienhaara Urjala/ Pentinkulma Turku/ Satama tai Tampere/ Linja-autoasema Nokia/ Pirkkalaistien pikavuoropysäkki Sarkola/ Pikavuoropysäkki Sastamala/ Linja-autoasema Äetsä/ Tienhaara Huittinen/ Linja-autoasema Turku/ Satama Linja 3: Lahti–Lammi–Hämeenlinna–Turku Lahti/ Linja-autoasema, tilausajolaituri Salpakangas/ Valtatie 12, pikavuoropysäkki Hämeenkoski/ Valtatie 12, pikavuoropysäkki Lammi/ Valtatie 12, pikavuoropysäkki Tuulos/ St 1, piha Hämeenlinna/ Wetterhoffinkatu Renko/ Pikavuoropysäkki Forssa/ ABC, piha Forssa/ Linja-autoasema Forssa/ Kutomon kauppakeskus Jokioinen/ Valtatie 10, pikavuoropysäkki Ypäjä/ Valtatie 10, pikavuoropysäkki Turku/ Satama 2: Iisalmi (1: Vaasa) Noormarkku 1: Pori Kuopio Varkaus Pomarkku Nokia Rauma Orivesi Tampere Valkeakoski 3: Lahti Forssa Pidätämme oikeuden reitti- ja pysäkkimuutoksiin. Turku 67 Forssa 020 1204 701 Kutomon kauppakeskus 30100 Forssa Kouvola 020 1204 390 Prismakeskus 45130 Kouvola Rovaniemi 020 1204 650 Rovakatu 31 96200 Rovaniemi Heinola 020 1204 401 Kauppakatu 12 18100 Heinola Kuopio 020 1204 210 Tulliportinkatu 33 70110 Kuopio Savonlinna 020 1204 340 Kauppatori 2 57130 Savonlinna Helsinki 020 1204 150 Keskuskatu 1 00100 Helsinki Lahti 020 1204 430 Mariankatu 19 15110 Lahti Seinäjoki 020 1204 760 Torikeskus 60100 Seinäjoki Hämeenlinna 020 1204 710 Hallituskatu 22 13100 Hämeenlinna Lappeenranta 020 1204 330 Valtakatu 36 53100 Lappeenranta Tampere 020 1204 800 Keskustori 33200 Tampere Joensuu 020 1204 310 Torikatu 21 80100 Joensuu Lohja 020 1204 940 Kauppakatu 5–9 08100 Lohja Turku 020 1204 870 Kauppiaskatu 4 20100 Turku Jyväskylä 020 1204 410 Forum, Kauppakatu 20 40100 Jyväskylä Mäntsälä 020 1204 960 Keskustie 5 04600 Mäntsälä Tuusula 020 1204 990 Kauppatie 13 04300 Tuusula Järvenpää 020 1204 920 Prismakeskus 04400 Järvenpää Pietarsaari 020 1204 640 Choraeuksenkatu 13 68600 Pietarsaari Vaasa 020 1204 770 Pitkäkatu 34 65100 Vaasa Klaukkala 020 1204 930 Kuonomäentie 2 01800 Klaukkala Pori 020 1204 570 Prisma, Itäkeskuksenkaari 6 28130 Pori Varkaus 020 1204 250 Kauppakatu 29 78200 Varkaus Kokkola 020 1204 620 Ristirannankatu 7 67100 Kokkola Rauma 020 1204 580 Nortamonkatu 14 26100 Rauma Kotka 020 1204 380 Keskuskatu 8 48100 Kotka Riihimäki 020 1204 980 Keskuskatu 1 11130 Riihimäki Sähköpostiosoite: [email protected] Ryhmät: [email protected] Tämän esitteen hinnat ja lähtöpäivät ovat erillisessä hinnastossa. Noudatamme Yleisiä valmismatkaehtoja sekä Matka-Vekan lisä- ja erityisehtoja, jotka ovat hinnastossa tai saatavissa toimistoistamme. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Toimitusmaksu 10 €/ varaus. HANSAPRINT / 410_0030 / 2010 Puhelinmyynti 020 120 4000 ma-pe 8–18, la-su 10–14