Tekninen johtaja, yrittäjä Marko Pirttinen, Kospirt Oy

Transcription

Tekninen johtaja, yrittäjä Marko Pirttinen, Kospirt Oy
Asiakaskirje
Esittelyssä: Tekninen johtaja, yrittäjä Marko Pirttinen, Kospirt Oy
Tekninen johtaja, yrittäjä
Marko Pirttinen oli 6-vuotias, kun hänen perheensä muutti Hollolan
Salpakankaalta Haukivuorelle. Isä Kalevi Pirttinen oli päättänyt perustaa
konepajayrityksen tekemään kuljettimia ja muita materiaalinkäsittelylaitteita mm.
Murskauskone/Roxxonille, ja Kospirt Oy perustettiin Hollolaan v. 1973. Haukivuorella
heilahti kuokka v.1977 ja samana vuonna yli 1000 m2:n halli oli valmiina ja toiminta pääsi
toden teolla käyntiin.
Nuori koneteknikko Marko Pirttinen aloitti vakituiset työt Kospirtissa v. 1993. Sitä ennen
oli tullut jo oltua kesätöissä. Ura alkoi sokkelinmaalauksella 11-v. poikana jo v. 78 . Aluksi
Marko osallistui suunnittelu- ja sekalaisiin toimistotehtäviin, mutta pian tuli jo vastuuta
tarjouslaskennasta ja hallin puoleltakin. Marko tutustui asiakkaisiin, ja kun isä-Kalevi
joutui jäämään sivuun yhtiön toiminnasta sairauden takia v. 2000, hän pystyi jo ottamaan
täysin vastuulleen asiakassuhteet ja toimitukset. Markon sisko Sari ryhtyi
toimitusjohtajaksi, ja yhdessä sisarukset ryhtyivät jatkamaan perheyrityksen toimintaa
Kalevin viitoittamaa tietä.
Vuosien kokemus = vankka ammattitaito
Kospirt Oy:ssä useimmat työsuhteet ovat pitkiä: vieläkin on töissä ihmisiä, jotka aloittivat
hommat 70-luvulla. Kun töissä on ollut kokeneita ammattimiehiä, uusien tulokkaiden on
ollut helppo aloittaa työt ja omaksua samat työmenetelmät sekä kehittyä
ammattimiehiksi. Hitsaussaumat ovat kestäneet ja sorvaukset ovat olleet kohdillaan, joten
asiakkaiden luottamus Kospirtin työn laatuun on kestänyt vuodesta toiseen.
"Pyrimme aina ylittämään asiakkaan odotukset"
Marko haluaa yrityksensä olevan asiakkaiden mielestä ensisijaisesti luotettava
yhteistyökumppani. Kumppanuutta asiakkaiden kanssa on kehitetty ja Kospirt on saanut
tunnustusta suunnittelu- ja projektiosaamisestaan mm. asiakkaan tarpeiden mukaisesti
valmistettujen osakokonaisuuksien toteutuksessa. Tilauskonepajatoiminta
on nykyisin aitoa kumppanuutta, jossa asiakas saa palvelua koko rahan edestä, ja jopa
enemmän. Pirttiset henkilökuntineen pyrkivät koko ajan siihen, että asiakas saa parempaa
konepajapalvelua kuin on odottanut.
"Vankkaan osaamiseemme nojautuen voimme ehdottaaasiakkaan suunnitelmiin ja
tuotteisiin parannuksia , jos näemme niille tarvetta."
Lue meistä lisää: www.kospirt.fi
Kysy lisätietoja: tekninen johtaja Marko Pirttinen: [email protected]
Sixmet on viiden yrityksen ryhmä, joka palvelee asiakkaitaan kymmenien vuosien
rautaisen kokemuksen hiomalla ammattitaidolla - yhdessä suurissa projekteissa, erikseen
alihankintatöissä. Tervetuloa internet-sivustollemme: www.sixmet.fi.
Sixmetistä vastaa:
Yhteyshenkilö:
Kimmo Haapea projektipäällikkö, Graanintie 5, 50190 Mikkeli, kimmo.haapea(at)miktech.fi, +358 440 361 613

Similar documents