Elintarviketeollisuuden kemikaalit

Transcription

Elintarviketeollisuuden kemikaalit
NSF-kemikaalit ja tarvikkeita
elintarviketeollisuuden käyttöön.
Kuva Europhoto Oy
VAASAN konsernin leipomotoiminnan
kunnossapitopäällikkö
Markku Jääskeläinen sen tietää:
Tuotteiden on oltava laadukkaita ja
hinnaltaan kilpailukykyisiä, erityisen
tärkeää on kokonaispalvelun sujuvuus
ja luotettavuus.
Yli 160-vuotisilla leipomoperinteillään
VAASAN konserni on yksi Pohjois-Euroopan
merkittävimmistä leipomoalan yrityksistä.
Suomessa on eri paikkakunnilla 14 tuotantolaitosta ja Baltian maissa 8 leipomoa.
”VAASAN konsernin yksiköt arvostavat myös koulutuspalveluita, joita Würth tarjoaa mm. lainsäädännön vaatimuksista
elintarvikekemikaalien käytön yhteydessä. Näitä tilaisuuksia
on järjestetty maakunnittain, joten tämän jälkeen kaikissa
VAASAN yksiköissä tiedetään, mitä aineita saa käyttää ja mitä
ei eri yhteyksissä. Würth on tehnyt myös kemikaalikartoitukset
”VAASAN konsernin tavoitteena on karsia tavaran toimittajien kanssamme”, kertoo Jääskeläinen.
määrää hakemalla valtakunnallisia yhteistyökumppaneita.
Valtakunnallisuuden painotus lähtee kustannustehokkuuden ”Kaikki tällainen toimintojen organisointi ja keskittäminen on
sekä yhtenäisten toimintamallien vaatimuksesta. Tuotteiden johtanut aikasäästöihin ja työn sujuvuuden lisääntymiseen
on oltava laadukkaita ja hinnaltaan kilpailukykyisiä, erityisen tuotantolaitoksissamme. Kunnossapito hyödyntää myös puitesotärkeää on kokonaispalvelun sujuvuus ja luotettavuus. Würth pimuksen ehdoilla kailkilta toimintapaikkakunniltamme löytyviä
on kiitettävästi täyttänyt vaatimuksemme,” toteaa Jääskeläinen. Würth Centereitä pientarvikkeiden hankinnassa. Kaikkineen
pidän tähänastista yhteistyötä Würthin kanssa onnistuneena,”
Würthin kokonaisvaltaisen logistiikan ansiosta hankintakustan- päättää VAASAN konsernin leipomotoiminnan kunnossapitonukset ovat alentuneet selvästi.
päällikkö Markku Jääskeläinen.
NSF (National Sanitation Foundation) on maailman tunnetuin ja laajin organisaatio,
joka myöntää elintarvikehyväksyntöjä.
Elintarvikehyväksytyt tuotteet valmistetaan tarkoin määritellyistä/hyväksytyistä raaka-aineista,
jolloin voidaan olla täysin varmoja, että tuotteet ovat laadukkaita ja ennen kaikkea turvallisia
käyttää.
NSF H1 ja H2 hyväksyntöjä käytetään yleensä puhdistus- ja
NSF H1 Hyväksynnän saaneita tuotteita voidaan käyttää
voiteluaineissa. H1-hyväksytyt tuotteet ovat kaikista puhtaimpia ja
laadukkaimpia kemikaaleja.
NSF/ANSI on juomavesihyväksyntä. Tuotteita, joilla on NSF
ANSI Standard 61 hyväksyntä, voidaan käyttää paikoissa, missä
tuotteet voivat joutuvat kosketuksiin juomaveden kanssa.
paikoissa, missä valmistetaan elintarvikkeita. Kontaktia elintarvikkeeseen tulee välttää, mutta satunnaisesta kontaktista ei aiheudu
vaaraa elintarvikkeelle.
NSF H2 Tämän hyväksynnän saaneita tuotteita voidaan käyttää paikoissa, missä valmistetaan elintarvikkeita, mutta kontaktia
elintarvikkeeseen tulee välttää.
2
Puhdistusaineet
NSF H1
NSF H1
NSF H1 registered,
(Nr 135927)
corresponds to the
requirements of
USDA H1, 1998
voidaan käyttää kohteissa, missä elintarvikkeita valmistetaan tai varastoidaan.
Tuote voi olla satunnaisessa kontaktissa
elintarvikkeisiin teknisestä syystä.
Multiclean
Puhdistusspray ilman terveysja ympäristöriskejä
Puhdistusspray koneiden ja laitteiden
puhdistamiseen, rasvasta, öljystä ja
silikonijäänteistä.
Voidaan käyttää paikoissa,
missä herkästi syttyviä
puhdistusaineita
ei voida käyttää.
Tekniset ominaisuudet
Kemiallinen pohjaaine
alifaattinen hiilivety
Väri
väritön
Tiheys +20°C
0,77 g/cm³
Leimahduspiste
+40°C
Sisältö
400 ml
Tuote n:o 0890 109 6
Silicon Fluid
Korkealaatuinen puhdistus- ja voiteluaine,
joka syrjäyttää kosteutta ja estää kumiosien
jäätymisen. Ehkäisee kulumista.
Laaja käyttölämpötila-alue –50°…+250°C.
Tekniset ominaisuudet
Kemiallinen
pohja-aine
Fysiologisesti
turvallinen
synteettinen öljy
Väri
Väritön
Tiheys +20°C
0,97 g/cm³
Perusöljyn
viskositeetti +25°C
350 mm²/s
Sisältö
400 ml
Tuote n:o 0893 221 000
3
NSF/ANSI 61 voidaan
käyttää juomaveden
kanssa kosketuksiin
tulevissa paikoissa.
Lukitteet NSF/ANSI 61
Keskikova ruuvilukite
• Liitos voidaan avata ja lukita uudelleen
• Erinomainen lämmönkesto
Tuote n:o
Pakkaskoko
3893 243 025
25 g
3893 243 050
50 g
3893 243 250
250 g
Kova ruuvilukite
• Sopii erityisesti kovan rasituksen alaisiin liitoksiin,
joita ei avata asentamisen jälkeen
• Liitos vaikeasti avattavissa
Tuote n:o
Pakkaskoko
3893 270 025
25 g
3893 270 050
50 g
3893 270 250
250 g
Laakereiden, laakeriholkkien,
hammaspyörien, ruuvien ja akselien
lukitsemiseen
Laakerilukite
• Kovettuu matalammassakin lämpötilassa ~0 °C
• Tarttuu myös lievästi öljyisille pinnoille
• Liitos vaikeasti avattavissa
Tuote n:o
Pakkauskoko
3893 603 025
25 g
3893 603 050
50 g
3893 603 250
250 g
Akselilukite
• Kovettuu erittäin nopeasti
• Liitos vaikeasti avattavissa
• Käy myös kohteisiin joihin kohdistuu
suuria leikkaus ja dynaamisia voimia
4
Tuote n:o
Pakkauskoko
3893 638 050
50 g
NSF/ANSI 61 voidaan
käyttää juomaveden
kanssa kosketuksiin
tulevissa paikoissa.
Tiivisteet NSF/ANSI 61
Kaikilla lukitteilla ja tiivisteillä on
erinomainen kemikaalienkesto,
ne kestävät muun muassa:
- etanolia
- verta
- rasvahappoja
- liivatteita
Kuumankestävä
kierretiivistysneste PTFE
• Max. kierre R 3” (M80)
• Kestää tavanomaisimpia teollisuudessa
käytettyjä nesteitä ja kaasuja
• Paineenkesto n. 200 bar.
- kasviöljyjä
- suolavettä
- mineraali- ja synteettisiä öljyjä
Tuote n:o
Pakkauskoko
3893 511 050
50 g
Kierretiivistysneste
Juomavesihyväksytty, kun tuote on kuivunut 72
tuntia +24°C
• Max. kierre R 3” (M80)
• Välitön paineenkesto heti asennuksen jälkeen n. 5 bar
• Kovettuneen tiivistysaineen paineenkesto n. 300 bar
Tuote n:o
Pakkauskoko
3893 577 050
50 g
Tasojen ja laippojen tiivistämiseen
Tasotiiviste vihreä
• Max. välys 0,3 mm
• Juoksevana helppo levittää monimutkaisille
valuosillekin
• Liitos helposti purettavissa
Tuote n:o
Pakkaskoko
3893 573 050
50 g
Tasotiiviste oranssi
Juomavesihyväksytty, kun tuote on
kuivunut 72 tuntia +24°C
• Max. välys 0,5 mm
• Korvaa kiinteät tiivisteet
• Erinomainen täyttökyky
Tuote n:o
Pakkauskoko
3893 574 050
50 g
3893 574 250
250 g
Tasotiiviste kuumankestävä
Juomavesihyväksytty, kun tuote on
kuivunut 72 tuntia +24°C
• Lämmönkesto +200 °C.
• Max välys 0,2 mm
• Kestää erinomaisesti tärinää ja värähtelyjä
Tuote n:o
5
Pakkauskoko
3893 510 050
50 g
3893 510 250
250 g
NSF H1 registered,
(Nr 135927)
corresponds to the
requirements of
USDA H1, 1998
NSF H1
voidaan käyttää kohteissa, missä
elintarvikkeita valmistetaan
tai varastoidaan. Tuote voi olla
satunnaisessa kontaktissa
elintarvikkeisiin teknisestä syystä.
Voiteluaineet NSF H1
Voiteluaineet estävät osia kulumasta,
tiivistävät ja suojaavat korroosiolta sekä
helpottavat kokoonpanoa.
Oikein valitulla voiteluaineella saadaan
aikaiseksi huomattavia säästöjä.
Spraytuotteet
LMS-FLUID
Elintarvikelaitteiden voiteluaine.
Tunkeutumiskykyinen voiteluöljy, jota voidaan käyttää turvallisesti
elintarvike-, juoma- ja lääketeolllisuuden käsittelykoneissa, joissa
voiteluaine voi joutua suoraan kosketukseen elintarvikkeiden
kanssa. Väritön.
Tekniset ominaisuudet
Kemiallinen pohja-aine
+245°C
Tiheys +20°C
0,86 g/cm³
Lämmönkesto
-20°…+145°C
Viskositeetti +40°C
Tuote n:o 0893 107 001
Tekniset ominaisuudet
Kemiallinen
pohja-aine
Väri
Synteettisen öljyn
ja lisäaineiden
yhdistelmä
Väritön
Tiheys +20°C
0,83 g/cm³
Lämmönkesto
-50…+210°C
Perusöljyn viskositeetti +40°C
32 mm²/s
DAB 102 mukainen lääkeöljy
Leimahduspiste
70 mm²/s
400 ml
Multi Plus
Kulutusta kestävä synteettinen voiteluöljy, joka
suojaa myös korroosiolta. Hyvä tunkeutuvuus
ja erittäin laaja käyttölämpötila-alue mm.
nivelten, ketjujen ja saranoiden voiteluun
elintarviketeollisuudessa.
Pakkauskoko
Tuotenro
400 g
0893 056
HHS FOODSTUFFS
Hyvin tarttuva, vettä kestävä synteettinen
voiteluaine. Hyvä tunkeutuvuus, kestää
keskipakoisvoimaa sekä painetta. Suojaa
korroosiolta.
Muun muassa ketjujen, laakereiden, liukupintojen voiteluun elintarviketeollisuudessa.
6
Pakkauskoko
Tuoten:o
500 ml
0893 107 6
Väri
Väritön
Perusöljy
Synteettinen/lisäaineiden yhdistelmä
Perusöljyn viskositeetti
1251 cSt.
NSF H1 registered,
(Nr 135927)
corresponds to the
requirements of
USDA H1, 1998
NSF H1
voidaan käyttää kohteissa, missä
elintarvikkeita valmistetaan
tai varastoidaan. Tuote voi olla
satunnaisessa kontaktissa
elintarvikkeisiin teknisestä syystä.
Rasvat NSF H1
Multi-Purpose Grease IV
Korkeita paineita kestävä voitelurasva.
Hylkii vettä ja likaa sekä suojaa korroosiolta.
Hyvä kosteudenkesto.
Laaja käyttölämpötila-alue.
Vierintä- ja liukulaakereiden voiteluun
elintarviketeollisuudessa.
Tuote n:o
0893 107 003
Pakkauskoko
400g
Väri
Valkoinen
Käyttölämpötila
-45°C..+180°C
Perusöljy/saennin
Synteettinen/alumiinikompleksi
Perusöljyn viskositeetti
350 mm2/s
Tippumispiste
DIN ISO 2176 > 250
NLGI-luokka
2
Klüberpaste UH1 96-402
Korkean lämpötilan voitelu- ja asennuspasta.
Sietää erittäin hyvin vettä ja antaa hyvän suojan
korroosiolta. Ei sisällä metalleja.
Hyvä tarttuvuus. Kokoonpanoon,
liukuohjaimille, saranoille, tapeille, holkeille,
kierreliitoksiin elintarviketeollisuudessa.
Toimitusmyynti
7
Tuote n:o
1893 096 402
Pakkauskoko
80g
Väri
Valkoinen
Perusöljy
Täyssynteettinen
Käyttölämpötila
-40°…+1200°C
Tiheys
DIN 51561, 40°C,(mm2/s) 1,58
Tippumispiste
DIN ISO 2176,> 250
Rasvat NSF H1
NSF H1 registered,
(Nr 135927)
corresponds to the
requirements of
USDA H1, 1998
Barrierta L 55/2
Synteettinen korkean lämpötilan voitelurasva,
joka takaa pitkäikäisen voitelun. Sietää hyvin
erilaisia kemikaaleja, kuten väkevöityjä
happoja, emäksisiä liuoksia ja orgaanisia
liuottimia.
Soveltuu erinomaisesti pakkaus- ja leipomoteollisuuden korkeissa
lämpötiloissa toimiviin rulla- ja liukulaakereihin, kuivaimiin, polttouunivaunuihin, leipomokoneisiin sekä kuljetinketjuihin kalvonkiristyskoneissa.
Huom! Ei sekoitettavissa muiden rasvojen
kanssa.
Toimitusmyynti.
Tuotenumero
1893 552
Pakkauskoko
800g
Väri
Valkoinen
Perusöljy
Perfluorattu polyeetteriöljy
Käyttölämpötila
-40°C…+ 260°C
NLGI-luokka
2
Paraliq GTE 703
Voiteluaine, jolla on erinomaiset tiivistysominaisuudet. Kestää kylmää ja kuumaa vettä,
desinfiointi- ja puhdistusaineita.
Tiivistysrasva hanoille, venttiileille ja liittimille. Yhteensopiva EPDMtiivisteiden kanssa. Soveltuu erinomaisesti panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden käyttöön.
Toimitusmyynti.
Tuotenumero
1893 703
Pakkauskoko
60 g
1893 703 1
500 g
Väri
Valkoinen
Käyttölämpötila
-50°C…+150°C
Perusöljy/saennin
Silikoniöljy/PTFE
Klübersynth UH1 64-1302
Voiteluaine, jolla on erinomainen tarttuvuus ja
veden- sekä höyrynsieto-ominaisuus.
Käyttökohteita muun muassa sterilisaattorit, kuormitetut rullaketjut, putkitangot. Erinomaisesti soveltuva rasva sairaaloihin sekä
lääketeollisuuteen.
Toimitusmyynti.
8
Tuotenumero
1893 641 302
Pakkauskoko
400 g
Väri
Beige
Käyttölämpötila
-5°C…+150°C
Perusöljy/saennin
Synteettinen/silikaatti
Perusöljyn viskositeetti
DIN 51561 1300
Öljyt NSF H1
NSF H1 registered,
(Nr 135927)
corresponds to the
requirements of
USDA H1, 1998
Klüberfood NH1 1-17
Hajuton ja mauton, sokeriliuotusöljy. Vähentää
kulumista, erittäin pitkäkestoinen voitelu.
Soveltuu erinomaisesti makeistehtaisiin.
Käyttökohteita muun muassa purkituskoneet, nostolaitteet, makeisleikkurit ja erilaiset ketjut.
Toimitusmyynti.
Annostelua: automaatti- tai käsivoitelu.
Tuote n:o
1893 117
Pakkauskoko
10 litraa
Väri
Valkoinen
Perusöljy
Parafiini/mineraaliöljy
Viskositeetti
DIN EN ISO 2431 25-35
Lämpötila-alue
0..¬
Klüberfood NH 1 CH2-220
Korkean lämpötilan ketjuöljy aina +250°C.
Erittäin pitkäkestoinen voiteluöljy, joka
erityisten lisäaineiden ansiosta suojaa
kulutukselta erinomaisesti.
Käyttökohteita elintarviteollisuuden kuumatketjut.
Toimitusmyynti.
Annostelua: automaatti- tai käsivoitelu
Tuote n:o
1893 220 0
Pakkauskoko
20 litraa
Väri
Keltainen
Perusöljy
Esteriöjy
Käyttölämpötila
0°C…+250°C
Viskositeetti
DIN 51562, 40°C (mm2/s) 200-240
Klüber Summit Hysyn FG 32
Kompressori- ja hydrauliikkaöljy, jolla on
erinomaiset kylmäominaisuudet ja suojaa
kulumiselta ja korroosiolta.
Öljy on yhteensopiva esimerkiksi Neopreenin, PTFE, NBR, akryylija epoksihartsipinnotteiden sekä nailonin ja PVC kanssa.
Toimitusmyynti.
9
Tuote n:o
1893 32
Pakkauskoko
19 litraa
Väri
Väritön, vaalean himmeä
Perusöljy
Synteettinen
Käyttölämpötila
-45°…+135°C
Viskositeetti
DIN 51561 40°C, (mm2/s) 33
Käsineet
Lateksi-Siivouskäsineet
Erittäin joustavat, luonnonlateksiset siivouskäsineet, sisäpinta 100 % puuvillaa.
Pitävä otetuntuma profiloidun kämmenosan
ansiosta.
Erikoispintakäsittely antaa suojan pesuaineita ja
kemikaaleja vastaan. Käsineet kestävät mietoja
happoja ja emäksiä.
Kat. 2 EN 388 EN 374
i
1011
Tuote n:o
koko
0899 415 01
S
0899 415 02
M
0899 415 03
L
0899 415 04
XL
RNF 15
Pitkävartiset nitriilikumikäsineet, kämmen-osassa
ja sormissa luiston estävä kuviointi.
Yleissuojakäsine kemikaalien käsittelyyn.
Kestää hyvin orgaanisia ja aromaattisia liuottimia,
alkoholeja, happoja, emäksiä, öljyjä, bensiiniä ja
rasvoja. Sopii myös elintarvikkeiden käsittelyyn.
Kat. 3 EN 388 EN 374
4002 AJK
i
0321
10
Tuote n:o
koko
0899 435 08
8
0899 435 09
9
0899 435 10
10
0899 435 11
11
Käsineet
Lateksi/neopreenikäsine
BICOLOR HP-300
Joustava, kimmoisa ja mekaanisesti kestävä kemikaalisuojakäsine. Materiaali lateksia, joka on kastettu neopreeniin (sininen osa).
Kuvioitu, pitäväotteinen kämmenosa, puuvillanukattu sisäpinta. Käsineet
kestävät monia happoja, emäksiä, rasvoja ja öljyjä.
Hyväksytty elintarvikkeiden käsittelyyn.
Soveltuu mm. puhdistus- ja maataloustöihin, sekä kemian- ja elintarviketeollisuuteen. Suojakäsitelty mikrobeja vastaan.
Kat.2 EN 388 EN 374
4121
i
Tuote n:o
Koko
1899 400 517
7
1899 400 518
8
1899 400 519
9
1899 400 520
10
1899 400 521
11
Neopreenikäsineet NEO 400
Neopreenikumikäsineet, sisäpinta nukattua puuvillaa.
Kämmenosa ja sormenpäät kuvioitu.
Kestää melko hyvin öljyjä ja erittäin hyvin
vesiliukoisia kemikaaleja. Hyvä hankauksen kestävyys.
Suojakäsitelty mikrobeja vastaan.
Soveltuu elintarvikkeiden käsittelyyn.
Kat. 3 EN 388 EN 374
i
3111 AKL
0321
Tuote n:o
Koko
0899 400 508
8
0899 400 509
9
0899 400 510
10
0899 400 511
11
Nitriilikertakäyttökäsineet
Ohuet ja hyvin istuvat puuteroimattomat kertakäyttökäsineet.
Valmistettu korkealaatuisesta nitriilikumista, joka ei sisällä
luonnonkumia eikä silikonia.
Soveltuvat laboratorio- ja sairaalatyöskentelyyn, kemian- ja
elintarviketeollisuuden töihin. Pakkaus 100 kpl.
EN 420 EN 374 EN 455 AQL 1,5
EN388 EN374 EN374
3001
Koko
M
0899 470 02
L
0899 470 03
XL
0120
i
i
Tuote n:o
0899 470 01
JKL
0120
11
Nitriilikertakäyttökäsine vahva
Vahvat, puuteroimattomat nitriilikertakäyttökäsineet. Käsineen paksuus
0,20 mm ±0,01 mm. Käsineet eivät sisällä luonnonkumia eikä silikonia.
Karhennettu pinta antaa hyvä pito-otteen. Soveltuvat elektroniikka, elintarvike- ja kemikaaliteollisuuteen, siivousalalle, laboratorio- ja tutkimustöihin.
Kat.3 EN388 EN374 AQL 0,65
Tuote n:ro
Koko
0899 470 408
8
0899 470 409
9
0899 470 410
10
0899 470 411
11
Käsihygienia
Sterisol -ihonhoitojärjestelmä kaikkiin
käyttöympäristöihin.
Sterisolin tuotteet ovat säilöntäaineettomia,
liuotinvapaita ja pakattu ilmatiiviisti, jolloin
niihin ei muodostu bakteereja.
Sterisolin tuotteet kuuluvat EU:n
kosmetiikkalainsäädännön piiriin ja ne
ovat testattu EN-testeillä. Näillä testeillä
varmistetaan, että tuotteet sopivat hygieniaan
ja poistavat riittävän määrän mikrobeja ihon
pinnalta.
Seuraaville tuotteille on tehty EN 1499-testi
(hygieenisen käsienpesun testi).
Nestesaippua
Mieto ja ihoystävällinen saippua usein
toistuvaan pesuun. pH 8,5-8,8
Sisältö
Tuotenro
0,7 L
4893 4811
0,7 L
4893 4810
hajustamaton
2,5 L
4893 3818
5L
4893 481 4
Ultra Mild
nestesaippua&Shampoo
Hajustamaton saippua herkkäihoisille.
Soveltuu myös hiusten- ja vartalonpesuun.
Sisältö
Tuotenro
0,7 L
4893 4815
2,5 L
4893 3815
Suihkusaippua
Nestemäinen suihkusaippua+shampoo.
Mieto ja miellyttävä hiuksille ja koko vartalolle.
pH 6,5-7
12
Sisältö
Tuotenro
0,7 L
4893 4801
2,5 L
4893 3809
5L
4893 4805
Desinfektioaineet
Käsien Desinfektioaineet
Tuhoavat mikro-organismit iholta.
Etanoli-pohjaiset tuotteet tuhoavat myös
virukset.
Valmisteen sisältämä glyseriini estää ihon
kuivumista.
Tuotteille on suoritettu EN 1500 hygieenisen
ja EN 12791 kirurgisen käsiendesinfektioaineiden testit.
Sisältö
Tuotenro
50 ml
4893 4115
Etanoli
120 ml
4893 4110
Etanoli
500 ml
0,7 litraa
0,7 litraa
4893 4155
4893 410 4
4893 410 6
Etanoli
Isopropanoli
etanoli
0,7 litralle teline
Koko lxkxs: 115 x 203 x 109 mm
Kestävät, seinästä irrotettavat
telineet läpinäkyvällä kannella.
Osat voidaan pestä tiskikoneessa.
0,7 litralle
4893 455 1 valkoinen
4893 455 2 musta
4893 456 7
teräksinen kyynärpäävipu
13
Teollisuuspyyhkeet
Veto- ja teollisuuspyyhkeet
monipuoliseen pyyhintään.
Helposti huomattavat siniset
paperit ovat turvallisia käyttää
myös tuotantolinjoilla.
1-kertainen vetopyyhe
Tuote n:o
0899 800 312
Pituus:
300 m
Leveys:
20,3 cm
2-kertainen vetopyyhe
Tuote n:o
0899 800 313
Pituus:
150 m
Leveys:
20,3 cm
Vetopyyheannostelija
Tuote n:o
0899 800 333
Korkeus:
31 cm
Leveys:
25,2 cm
Syvyys:
25,2 cm
2-kertainen teollisuuspyyhe
14
Tuote n:o
0899 800 314
Pituus:
370 m
Leveys:
32 cm
Pyyhetelineet
Pöytä- ja seinäkiinnitys
Teline 0899 800 607
Lattiateline
Korkeus: 86 cm.
Leveys: 40 cm.
Syvyys: 44 cm.
Teline 0899 800 337
Teollisuuspyyhe Texicell
Texicell-kuivapaperipyyhe on erittäin luja,
imukykyinen ja pehmeä teollisuuspyyhe,
100 % ensikuitua.
Soveltuu vaativaankin öljy- ja
rasvapyyhintään.
Elintarvikehyväksytty
Tuote n:o
0899 800 327
Leveys
27cm
Pituus
140m
Pakkaus
2 rullaa
Lava
48 rullaa
EnMotion-annostelija
Tuote n:o 0899 800 336
Hygieeninen ja taloudellinen annostelija.
Paperinannostelu tapahtuu koskettamatta
annostelijaan.
15
Rasvapuristimet
Rasvapuristin Würth
•
•
•
•
Metallinen suutinputki
300 mm kumiletku
Suulakepää
Letkukierre M10x1
Tuote n:o 0986 00
Rasvapuristin
• Suutinputkella ja suulakepäällä
• Koko M10x1
Tuote n:o 0986 0
Rasvapuristin yhdenkäden
• Suutinputkella ja suulakepäällä
• Koko M10x1
Tuote n:o 0986 001
Rasvapuristin
paineilmatoiminen
Lisävarusteet
Taipuisa letku
10x1 300 mm muovi
10x1 300 mm kumi
10x1 500 mm kumi
Suulakepää 4-leukainen
Rasvanipan suojahattu
• Taipuisa letku
• Käyttöpaine 2 - 8 bar (suositus 6 bar)
• Annostus 0,8 cm3/painallus
• Letkukierre M10x1
Tuote n:o 0986 002 2
0986 02
0986 03
0986 031
0986 04
1986 90
Öljykannu
Öljykannu
Taipuisalla muoviletkulla vaikea-pääsyisiin ja
metallinokalla tarkempiin kohteisiiin.
Tilavuus
Muoviletku
Metalliletku
Tuote n:o
16
350 ml
210 mm
130 mm
1684 54
Säilytys
Elintarviketeollisuuden käyttöön hyväksytyt
tuotteet tulisi säilyttää omassa erillisessä
kaapissa.
Näin vältytään väärien tuotteiden käytöltä
sekä estetään esimerkiksi kemikaalien
saastuminen.
CPS- KAAPPI
Tuote n:o 1961 3
Tyylikkäässä ja käytännöllisessä CPS-kaapissa
tavarat pysyvät järjestyksessä
sekä suojassa lialta ja pölyltä.
Kaapit lukittavissa, mukana 2 avainta.
Valmistettu muovipinnoitteisesta pellistä,
joka kestää hyvin kulutusta ja on helppo pitää
puhtaana.
Mitat: korkeus 1750 mm, syvyys 460 mm, leveys 990 mm.
17
Rasvat soveltuvuus
KLÜBERPASTE
UH1 96-402
BARRIERTA
L 55/2
PARALIQ
GTE 703
KLÜBERSYNTH UH1
64-1302
MULTI-PURPOSE
GREASE IV
1893 096 402
1893 552
1893 703
1893 641 302
0893 107 003
Leipomot
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Makeistehtaat
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Panimot
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Meijerit
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Lääketeollisuus/Sairaalat
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Pakkaamot
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Tiivisteet ja
O-renkaat
Hyvä
Erinomiainen
Erinomainen
Hyvä
Hyvä
Venttiilit
Hyvä
Erinomiainen
Erinomainen
Hyvä
Hyvä
Rullalaakerit
kohtalainen
Erinomiainen
ei
hyvä
Erinomainen
Liukulaakerit
Erinomainen
Erinomainen
ei
Hyvä
Erinomainen
Hyvä
Erinomainen
Hyvä
Hyvä
Hyvä
ei
Erinomainen
ei
Erinomainen
Hyvä
Erinomainen
Erinomainen
Hyvä
Erinomainen
Hyvä
Tuote n:o
TEOLLISUUS
KÄYTTÖALUEET
Ketjut
Vaihteet ja
hammaspyörät
Nivelet
Öljyt soveltuvuus
KLÜBERFOOD NH1 1-17
KLÜBERFOOD NH 1 CH2-220
KLÜBER SUMMIT HYSYN FG 32
1893 117
1893 220 0
1893 32
Leipomot
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Makeistehtaat
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Panimot ja virvoitusjuomateollisuus
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Meijerit
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Lääketeollisuus/Sairaalat
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Pakkaamot
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Ketjut
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Johteet
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Kuumat ketjut
ei
Erinomainen
ei
Kylmät ketjut
Hyvä
hyvä
Erinomainen
Kompressorit
ei
ei
Erinomainen
Tuote n:o
TEOLLISUUS
KÄYTTÖALUEET
18
Spray tuotteet soveltuvuus
LMS FLUID
SILICON FLUID
HHS FOOD
MULTI PLUS
ROST OFF CRAFTY
0893 107 001
0893 221 000
0893 107 6
0893 056
0893 130
TEOLLISUUS
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Ravintolat, keittiöt
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Leipomot
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Makeistehtaat
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Panimot
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Meijerit
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Lääketeollisuus/Sairaalat
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Pakkaamot
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Tuote n:o
KÄYTTÖALUEET
Tiivisteet ja O-renkaat
Hyvä
Hyvä
Hyvä
Hyvä
Ei sovellu
Venttiilit
Hyvä
Ei sovellu
Hyvä
Ei sovellu
Ei sovellu
Rullalaakerit
Hyvä
Ei sovellu
Erinomainen
Ei sovellu
Ei sovellu
Liukulaakerit
Hyvä
Ei sovellu
Erinomainen
Ei sovellu
Ei sovellu
Ketjut
Hyvä
Ei sovellu
Hyvä
Hyvä
Hyvä
Vaihteet ja hammaspyörät
Hyvä
Ei sovellu
Erinomainen
Hyvä
Ei sovellu
Erinomainen
Hyvä
Erinomainen
Erinomainen
Hyvä
Erinomainen
Hyvä
Erinomainen
Erinomainen
Erinomainen
Ei sovellu
Ei sovellu
Erinomainen
Hyvä
Hyvä
Kulumisen esto
Hyvä
Hyvä
Erinomainen
Erinomainen
Hyvä
Ruosteenirroitus
Ei sovellu
Ei sovellu
Ei sovellu
Ei sovellu
Erinomainen
Nivelet
OMINAISUUDET
Korroosionsuoja
Kosteat olosuhteet
Elintarvikelaastari
Tracers korvatulpat
Steriilejä laastareita
21 kpl 72 x 19 mm,
14 kpl 72 x 25 mm.
6 kasettia/pakkaus.
Valmiiksi muotoillut ja hyvin paikallaan pysyvät.
Reagoivat myös metallinpaljastimeen.
Varustettu sinisellä vinyylinauhalla.
Tuote n:o 0899 300 115 nauha+tulpat
Tuote n:o
2899 110 019
Kat. 2 EN 352-2
Vaimennusarvot: H=25 M=21 L=20 SNR=32 dB
19
Würth Oy • 11710 Riihimäki
Puh 010 3080 • myynti@wurth.fi
www.wurth.fi/mobile.html
www.wurth.fi
©Würth Oy 5/2012 Lönnberg 170 g/m2 art silk 3000
Parasta Würth Laatua
elintarviketeollisuuden käyttöön.