Tekniset tiedot

Transcription

Tekniset tiedot
INNOVATIIVISESTA AJATUKSESTA
KANSAINVÄLISEKSI LIIKETOIMINNAKSI
Molok Oy:n perustajan, Veikko Sallin, innovatiivisesta ajatuksesta saivat alkunsa ensimmäiset Molok
Oy:n jätteiden syväkeräys järjestelmät. Järjestelmän keskeinen ajatus on hyödyntää pystysuuntainen muoto, jolloin kaksi kolmasosaa säiliöstä jää
maanpinnan alapuolelle. Tämä nerokas keksintö antoi perinteiseen jätehuoltoon verrattuna käyttäjille
monia etuja; huomattavasti paremman keräyskapasiteetin, pidentyneet tyhjennysvälit, hygieenisemmän ympäristön, helpomman säiliöiden sijoittelun
sekä eritysesti käyttäjiä miellyttävän keräystavan.
®
Molok Oy on panostanut tuotekehitykseen yrityksen perustamisesta lähtien. Ensimmäiset Molok
Oy:n syväkeräys astiat näkyivät jo 1990-luvun
alussa tie­verkoston varsilla, erityisesti levähdyspaikoilla. Huomionarvoista on, että suuri osa näistä
ensimmäisenä asennetuista Molok-säiliöistä on
edelleen käytössä. Molok Oy tarjoaa säiliökannan
huolto- ja puhdistuspalvelut.
®
®
Kuten tieverkoston yhteydessä, Molok menestyi
välittömästi myös taajamissa ja lähiöissä. Jo 90-luvun
alussa liitettiin ensimmäinen kokonainen asuinalue
keskitettyyn paperin, lasin ja biojätteen hyötykeräykseen. Mikä tärkeintä, alueen asukkaat pitivät
uudesta järjestelmästä sen tuomien konkreettisten
hyötyjen vuoksi. Tämä tosiasia on vahvistettu myöhemmin lukuisilla tutkimustuloksilla.
®
Molok Oy:n syväkeräys järjestelmä on nykyään
tuttu näky niin Sveitsin alppikylissä, Saksan ja Ranskan moottoriteiden levähdysalueilla kuin Portugalin
massiivisilla kerrostaloalueilla.
Molok Oy on kehittynyt kansainväliseksi yritykseksi
ja syväkeräys järjestelmä on säilyttänyt johtoasemansa markkinoilla - yksilön tarpeita unohtamatta.
®
COOL
HYÖDYT KÄYTTÄJÄLLE
Taloudellinen
Molok Oy:n syväkeräys®järjestelmä vähentää kuljetuskustannuksia johtuen korkeasta keräyskapasiteetista. Jätteen punnitus on helppoa ja tarkkaa nostosäkin tyhjennyksen yhteydessä. Tuote on kestävä ja pitkäikäinen.
Järjestelmä toimii tehokkaasti useamman talouden
keräyspisteenä.
Tilaa säästävä
Pystysuora keräystapa säästää maanpäällistä tilaa
antaen 4-5 kertaa suuremman kapasiteetin pintaastioihin verrattuna. Säiliöt voidaan sijoittaa käyttäjän
ehdoilla kasvattaen piha-alueiden muita käyttötiloja.
Muotonsa ansiosta Molok-astiat sopivat esteettisesti
kaikkialle.
Hygieeninen
Täyttöluukku on kevyt ja helppokäyttöinen. Käytön
helpottamiseksi täyttöluukko on varustettu auki/kiinnipitosalvalla. Tuuli tai eläimet eivät pääse levittämään
roskia ympäristöön. Nostosäkki tyhjennetään pohjan
kautta, jolloin täyttöluukun alue pysyy puhtaana. Pystysuorassa keräystavassa vanhin jäte on aina pohjimmaisena. Maaperän viileys hidastaa bakteeritoimintaa
ja minimoi hajun muodostuksen.
Turvallinen
Molok Oy:n syväkeräys®järjestelmä on turvallinen
niin käyt­­
täjälle kuin tyhjentäjällekin. Täyttöluukun
lukitus lisää entisestään käyttöturvallisuutta ja alentaa
palon syttymisvaaraa.
1000 mm
960 mm
MOLOK® TUOTEPERHE
Molok® 300 l
TÄYTTÖLUUKUN
LUKITUS
AUKI/KIINNIPITOSALPA
Molok® 800 l
Molok® 1,3 m3
ORIGINAL PRODUCT BY VEIKKO SALLI
1200 mm
1500 mm
Molok® 3,0 m3
Molok® 5,0 m3
VERHOILUVAIHTOEHDOT
Alumiiniprofiili
Maalattu alumiiniprofiili
Maalattu alumiiniprofiili
Komposiittilauta,
kivenharmaa
Komposiittilauta,
yönmusta
Kierrätysmuovilauta
Moderniin kaupunkiympäristöön ja puistoihin
CityKita on syväkeräys®menetelmään perustuva, moderniin kaupunkikuvaan muotoiltu
roskasäiliö. CityKita-säiliöiden materiaali-, variointi-, mitoitus- ja rakenneratkaisut on kehitetty
täyttämään kaupunki-puistojen arkkitehtuurin, maiseman ja muun kalustuksen asettamat
korkeatkin vaatimukset. CityKita-säiliön on suunnitellut muotoilija Kirsi Svärd.
Tekniset tiedot:
- poikkileikkaus: ellipsi, jolloin kadun leveyssuuntaan mitta on pienempi kuin pituussuuntaan
- leikkauksen mitat 850 x 580 mm
- tilavuus 500 litraa, kokonaiskorkeus 2000 mm ja upotussyvyys 1000 mm
- täyttöaukko molemmilla sivuilla
- kansi lukittavissa
- rungon alaosassa ankkurointilevennykset
Siisti ja helppo vaihtoehto orgaanisen
jätteen keräykseen
Molok Oy on kehittänyt siistin ja tehokkaan menetelmän
biojätteen keräykseen. Säiliöön asennetaan nostosäkin
tilalle erityisesti biojätteen keräilyyn kehitetty kovasäiliö.
BioSystem säiliökokoja on kaksi: 1300/800 ja 800/500.
Molok® BioSystem-säiliöön on kehitetty kompostoituva
maissitärkkelyksestä valmistettu kertakäyttöinen sisäsäkki,
joka pitää järjestelmän siistinä.
Tekniset tiedot:
- kokonaiskorkeus 2700 mm, josta 1500 mm on maan alla
- useita eri verhousvaihtoehtoja
BioSystem™ 1300/800
- halkaisija 900 mm
- keräyskapasiteetti 750 litraa ja nestesäiliö 50 litraa
BioSystem™ 800/500
- halkaisija 750 mm
- keräyskapasiteetti 500 litraa
BioSystem™
1300/800
BioSystem™ 800/500
(kuvassa sisäsäiliö)
REFERENSSIT
Vaadi alkuperäinen Molok®
Suomi 04/2011
Molok Oy
PL 90, Nosturikatu 16
37101 NOKIA
Puh. 010 3429 400
Fax  010 3429 450
[email protected]