Valaistuksella energian säästöön

Transcription

Valaistuksella energian säästöön
11.8.2010
13:35
Sivu6
20
ELOKUU 2010
VIERASKYNÄSTÄ
www.sähkömaailma.fi
Kolumni myös netissä: www.sahkoala.fi
i n t e r n e t
Valaistuksella
energian säästöön
Energiatehokas valaistus on kustannustehokkain tapa säästää energiaa ja olennainen
osa energiatehokkaasta valaistuksesta on
valonohjaus. Sen avulla voidaan saavuttaa
merkittäviä – jopa 60-80 % – suuruisia
säästöjä. Siksi valonohjauksen suosio on
kasvanut voimakkaasti viime vuosien aikana ja kasvanut kysyntä on avannut alamme
toimijoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Valaistuksen ohjauksen
tarve ja menetelmät
Valaistuksen ohjaukselle on kolme perustarvetta – toiminnallinen, visuaalinen ja
energiataloudellinen, jolloin valaistuksen
lähtökohta on saavuttaa paras mahdollinen
energiatehokkuus kuitenkaan tinkimättä
valaistuksen määrästä tai laadusta.
Sen johdosta nykyaikainen energiataloudellinen valaistus on jo lähtökohdallisesti
ohjattavaa ja säädettävää, jolloin vaikutetaan kahteen perusmuuttujaan – aikaan ja
tehoon. Käyttökohteesta riippuen läsnäoloohjauksella saavutetaan tyypillisesti noin
30 % energiasäästöt. Täydentämällä läsnäolo-ohjaus vakiovalo-ohjauksella, jolloin
hyödynnetään luonnonvaloa, päästään jopa
alussa mainittuihin 60-80 % kokonaissäästöihin.
Avoimen DALI-ohjauksen
mahdollisuudet
Valonohjauksen avoin DALI-standardi on
yksinkertaistanut ohjelmoitavien energiatehokkaiden ratkaisujen toteutuksen ja mahdollistanut järjestelmien yleistymisen. Tällä hetkellä Suomessa toteutetuista suurista
kohteista on jo valtaosa varustettu ohjattavin DALI-liitäntälaittein.
Kytkennällisesti DALI-väylä on helppo.
Valaisimiin tarvitaan tehosyötön lisäksi yk-
osoitteisto
ilmoitus
si polariteettivapaa ohjausjohdinpari, jota
ei voi kytkeä väärin. Lisäksi laitteet voidaan ketjuttaa tai liittää omina haaroinaan
sen mukaan, mikä on helpointa. Toimiakseen laitteet tulee ohjelmoida käyttötarkoitusta vastaavaksi. Se ei kuitenkaan ole enää
aina välttämätöntä, sillä ohjelmoitavien ratkaisujen lisäksi nykyisin on jo saatavilla
myös esiohjelmoituja ratkaisuja (esimerkiksi Helvar iDim-tuoteperhe). Tällöin
asentajan tulee vain kytkeä laitteet ja kääntää esiohjelmoinnin valitsinkytkin haluttuun tilaan, jonka jälkeen järjestelmä on
käyttövalmis. Esiohjelmointeja on valmiina erilaisiin käyttötarkoituksiin kuten toimistoihin, luokkiin käytäviin ja niin edelleen.
Tulevaisuus
on täällä jo tänään
Kiinteistöjen energian käytön vaatimusten
kiristyminen sekä yleinen kiinnostus energian järkevään käyttöön luovat kasvavaa
tarvetta energiatehokkaisiin valonohjausjärjestelmiin siirtymiseen. Se on nähtävissä
mm. kasvavana kiinnostuksena Motivan
koordinoimiin EU:n Green Building- ja
Green Light -ohjelmiin sekä mm WWF:n
Green Office -ohjelmaan.
Tekniikka ja yleinen kiinnostus asioihin
on jo olemassa, enää tarvitaan vain meidän
kaikkien alalla toimijoiden aktiivista otetta
asioiden eteenpäin viemiseksi. Se avaa
myös uusia mahdollisuuksia erottua kilpailijoista kaikille meille, jotka katsovat ja kehittävät toimintaansa tulevaisuutta ajatellen.
Ensimmäinen askel kohti tulevaisuutta
kannattaa ottaa jo ja tutustua ratkaisuihin.
Matkaan pääsee helpommin tässä vaiheessa, kun juna on vasta lähdössä liikkeelle
kuin vasta sitten, kun vauhti on jo kova.
www.draka.fi
myynti- ja
markkinointipäällikkö
Helvar Oy Ab
www.elfoil.fi
www.elektroskandia.fi
www.elparts.fi
www.fagerhult.fi
555#,12-!-+
www.etherma.fi
www.ferrazshawmut.com
www.fibox.fi
www.finnsahko.fi
www.hedtec.fi
www.helkamabica.fi
www.hellermanntyton.fi
www.iguzzini.fi
www.jo-el.com
www.katko.fi
www.luxo.fi
nnn%cm`gif[lbk\i%]`
gif[lbk\i
gi
f[lbk
bk i%]`
bk\
%]`
www.laatuantenni.fi
www.meka.eu
www.onninen.fi
www.osram.fi
www.prysmian.fi
www.oversol.fi
www.philips.fi
www.rehau.fi
www.reka.fi
www.selcast.fi
Henkilö- ja
Yritysarviointi
Seti Oy
Sähköisen talotekniikan ST-kortit,
lomakkeet, säädöstiedot ja ohjelmistot
www.seti.fi
www.sahkoinfo.fi/severi
www.srsfennoel.fi
JUKKA
RIIKKULA
ilmoitus
www.cads.fi
www.artisan-rinaldo.fi
Johan Stenberg
20:20
www.stul.fi
www.slo.fi
www.sylvania-lumiance.fi
www.havells-sylvania.com
SÄHKÖALA
tilaajille:
www.sahkoinfo.fi/sahkoalalehti
www.sahkojokinen.fi
...ja kaikki toimii
– sähköinen tietotalo
www.sahkoinfo.fi
www.teknoware.fi
www.utu.eu
Varaukset: Sähköinfo Oy / Martti Karhu
puhelin 09 5476 1303 tai 041 453 4069, [email protected]