Lataa esite - PEL

Transcription

Lataa esite - PEL
SUOMALAISTA OSAAMISTA SUOMEN KIVISIMMILTÄ PELLOILTA.
SUOMALAISTA OSAAMISTA SUOMEN
KIVISIMMILTÄ PELLOILTA.
YRITYS
PEL-tuote Oy on erikoistunut koneisiin, jotka kestävät kivisiä
olosuhteita. Aloitimme valmistamaan kivenkeräyskoneita ja nyt
KIVI-PEKKA tuoteperhe on laajentunut koskemaan kivenkeräyskoneiden lisäksi lautasmuokkaimia, multivaattoreita ja nurmijyriä.
Lisäksi tuotteisiimme kuuluvat nykyisin myös LIVAKKA-lietelantalaitteet. Maatalouden tehostuessa myös koneiden koko on kasvanut
tehokkuuden mukana. Meidän visio on toimittaa kestäviä ja tehokkaita koneita maatalouden tarpeisiin, jotta asiakkaiden kokonaiskustannukset saadaan pidettyä pienenä.
Olemme panostaneet erityisesti koneiden kestävyyteen ja tuotekehityksessä koneiden toimiminen erikoisen vaikeissa olosuhteissa
on suunnittelumme lähtökohta. Toimimme läheisessä yhteistyössä
asiakkaidemme kanssa varmistaaksemme koneiden huolto- ja
varaosapalvelun kiireisinä sesonkiaikoina.
PEL-tuote tunnetaan maailmanlaajuisesti kestävien ja tehokkaiden
koneiden valmistajana ja tänä päivänä tuotannosta yli puolet menee
vientiin 37 eri maahan.
PEL-tuote Oy on erikoistunut valmistamaan Kivi-Pekka maataloustyökoneita. Kivi-Pekka maataloustyökoneiden
tuotekehitys on jatkunut voimakkaana vuodesta 1997 jolloin koneita alettiin valmistamaan. Kivi-Pekan tuotekehitys on avaintekijä yrityksen menestyksessä. Koneet valmistetaan asiakaslähtöisesti ja jokaisen asiakkaan
erikoistoiveet otetaan huomioon konetta valmistettaessa. Yrityksen kilpailukyky perustuu tuotteen korkeaan
laatuun sekä ammattitaitoiseen ja motivoituneeseen henkilökuntaan.
• KIVENKERÄYSKONE
• MULTIVAATTORI
• LAUTASMUOKKAIN
• NURMIJYRÄ
LIVAKKA – tuotemerkki tarkoittaa kotimaisuutta ja laatua sekä kokemusta lietteen käsittelystä jo useiden
vuosikymmenten ajalta. Nykyaikainen tuotantolaitos ja henkilökunnan tietotaito yhdessä takaavat tuotteiden
laadukkaan valmistamisen aina osien esivalmistuksesta loppukokoonpanoon asti. Kehitämme jatkuvasti tuotteitamme sekä tuotantoamme ja tähän kehitystyöhön on välttämätön asiakkailta kuin yhteistyökumppaneilta
saamamme palaute. Kotimaisuus yhdistettynä PEL-tuotteen toimintaan tarkoittavat asiakkaillemme asiantuntevaa teknistä osaamista sekä nopeaa ja varmaa varaosapalvelua.
• LIETEPUMPUT
• LIETTEENLEVITYSVAUNUT
• PUMPPUKUORMAIMET
• MULTAIMET JA LETKULEVITTIMET
www.pel-tuote.fi
KIVI-PEKKA KIVENKERÄYSKONEET
Kivi-Pekka valmistetaan Suomen kauneimman maitotien varrella Rantasalmella. Kivi-Pekka on kivenkeräyskone, joka kerää tehokkaasti kivet pellolta ennen kylvöä tai kylvökseltä ja ehkäisee näin koneiden kulumista sekä
rikkoutumista sadonkorjuun aikana. Kone räätälöidään ja valmistetaan aina asiakkaan toiveiden mukaisesti.
Kivi-Pekka sopii hyvin porukka- ja urakointikoneeksi kestävyytensä sekä nopeutensa vuoksi. Käyttökohteita
peltokäytön lisäksi ovat teiden perusparannukset ja perustamiset, golf-kentät ja viherrakentaminen. Koneiden
jatkuva tuotekehittäminen ja testaaminen tehdään Itä-Suomessa kivisien peltojen äärellä.
TEHOKKUUS
Kivi-Pekka kivenkeräyskoneita on kolmea työleveyttä 4m, 5m ja 6m. Koneen leveys valitaan käyttömäärän mukaan, jolloin saadaan oikeanlaisiin tarpeisiin oikeanlainen kone. Kivi-Pekka 5:n ja Kivi-Pekka 6:n nostorumpu
on leveämpi, joka toimii tehokkaammin suuremmissa kivimäärissä. Kaikille kivenkeräyskoneen hankkineille
järjestämme käyttäjäkoulutuksen Rantasalmen tehtaallamme.
VAKIOVARUSTEET
•
•
•
työkalu- ja varaosasäiliö
rautakanki
kaikki nivelakselit
•
•
•
multalaatikko
hinattava vetoaisa sis. hydr.työntövarsi
LED-valot ja hitaanajoneuvon kolmio
LISÄVARUSTEET
KIVI-PEKKA KIVENKERÄYSKONEET
Pyörimisvahti
Pölyisissä olosuhteissa Kivi-Pekalla ajettaessa näkyvyys
koneelle saattaa olla hyvin huono, pyörimisvahti valvoo
puolestasi koneen karhottimen ja nostorummun pyörimisen. Pyörimisvahdin pääte hälyttää traktorin ohjaamossa
merkkivalolla sekä äänimerkillä joko karhottimien tai
nostorummun pysähdyttyä työskenneltäessä pellolla.
Karhoittimen nosto
PUHTAAT KIVET
HINATTAVA
KESTÄVYYS
Kivi-Pekan multaseula vähentää huomattavasti kivien mukana kulkeutuvan
mullan määrää, multaseulan ansiosta
multa päätyy takaisin hyötykäyttöön
eli peltoon. Myös kivet puhdistuvat ja
niitä voi käyttää esim. rakennustyöhön
tai tienrakennusaineeksi.
•
Kivi-Pekka rakennetaan ammattitaidolla ja materiaaleina käytettävät
teräslaadut ja -vahvuudet ovat tarkoin
valikoituneet pitkän, yli 30 vuoden
aikana saadun kokemuksen pohjalta.
Seulonta tapahtuu kippausvaiheessa.
Multa valuu multalaatikkoon, josta se
palautuu takaisin peltoon.
•
•
•
Kone kiinnitetään vetokoukkuun ja
työsyvyyttä säädetään aisan päällä
olevan hydraulisen työntövarren
avulla.
Vetokoukkukiinnityksen ansiosta
vetovarret eivät rasitu ja työsyvyys
pysyy vakiona epätasaisessakin
maastossa.
Hinattava malli on vakaa myös
siirtoajossa.
Työntövarren takapäässä olevan
hyppyyttimen avulla kone nousee
kiintokivien yli ja traktorin paino ei
kohdistu koneelle.
Kivi-Pekan lisävarusteena on erillinen karhottimien hydraulinen nostomekanismi. Nostaminen tapahtuu yhdellä yksitoimisella hydraulisylinterillä ja
mekanismi hoitaa karhottimien yhtäaikaisen nousun. Lukitus yläasentoon
tapahtuu mekaanisilla salvoilla, jotka vapautetaan köydellä. Nivelakseleiden
ja vaijereiden irroittamista ei tarvita vaan Kivi-Pekan työ- ja kuljetuskuntoon
laittaminen tapahtuu ohjaamosta, näin kuljettajan ei tarvitse laskeutua
traktorista.
Vahva piikki
Kivi-Pekkaan on mahdollista laittaa vahvat nostorummun
piikit (12 X 45 mm), joiden kestävyys on noin 300 % normaaleja parempi. Nostorummunpiikki on koneen kuluvin
osa jolloin ajokustannukset saadaan pidettyä pieninä.
Uutuutena tarjotaan extravahvaa piikkiä (13 X 50 mm),
joiden kestävyys on parantunut entisestään vahvoihin
piikkeihin verrattuna.
Jatkuu seuraavalla
sivulla
»
www.pel-tuote.fi
KIVI-PEKKA KIVENKERÄYSKONEET
MAATALOUSTYÖKONEET
Flex Drum
Kivi-Pekan Flex Drum mahdollistaa suurempien kivien keräämisen
verrattuna vakiomalliseen nostorumpuun. Nostorummun voimansiirto on tehty omalle rungolle, jonka mukana koko nostorumpu pääsee
joustamaan ylöspäin ja näin mahdollistaa jopa 50 cm kiven nostamisen.
Flex Drumissa hydraulinen paineakku keventää rumpua ylöspäin, jolloin
rumpu joustaa ylös ison kiven tullessa kohdalle. Lisäksi rumpua voidaan
nostaa hydrauliikalla yläasentoon.
MUUT LISÄVARUSTEET
•
•
•
•
Teli 400/60R15.5
Teli 500/50R17
710/45R22.5
700/50R26.5
•
•
•
•
•
•
Seulavaihtoehdot: 30, 35, 40, 50 mm
Pyörimisvahti
Karhottimen hydraulinosto
Nostorummun voimansiirron suorat hihnat
Nostorummun vahva piikki
Extravahva piikki (13 X 50 mm)
SUOMALAISTA OSAAMISTA SUOMEN
KIVISIMMILTÄ PELLOILTA.
SUOMALAISTA OSAAMISTA SUOMEN
KIVISIMMILTÄ PELLOILTA.
www.pel-tuote.fi
KATSO VIDEOT: www.pel-tuote.fi > Videot
KIVI-PEKKA LAUTASMUOKKAIN
VAKIOVARUSTEET
•
•
•
•
•
•
•
•
Sivulautasten syvyyden säätö
Oikeinmuotoiltu puhdistuskaavin pitää
pakkerin puhtaana
Koneissa aina vakiona kuljetusvalot
Hydraulinen työsyvyyden säätö
Aisa sylinterisäädöllä
LED-takavalot + etuvalot
Hitaanajoneuvon kolmio
Työsyvyyden näyttöasteikko
NURMEN MUOKKAUS MONIPUOLISELLA HINATTAVALLA LAUTASMUOKKAIMELLA
Kivi-Pekka soveltuu myös nurmen muokkaamisen ja sen suunnittelussa lähdettiin liikkeelle siitä, että kone toimii
kaikenlaisissa olosuhteissa. Nurmen muokkaaminen eroaa sängen muokkaamisesta vaatien kaksi eri ajokertaa
sekä konevaatimus on suurempi. Mikäli nurmi lopetetaan kemiallisesti, niin se kuollessaan pehmenee ja näin helpottaa huomattavasti muokkaamista. Myös kasvussa olevan nurmen muokkaaminen on mahdollista. Helpottaakseen kasvussa olevan nurmen muokkaamista, nurmi saisi olla melko lyhyttä, jolloin muokattavaa ja sekoitettavaa
massaa ei olisi kovin paljon.
KIVI-PEKKA LAUTASMUOKKAIN
LISÄVARUSTEET
Halkaisijaltaan suurempi (800mm) pakkeri,
joka toimii paremmin märissä olosuhteissa.
Hydraulinen etulata, joka toimii omalla
hydraulisylinterillään. Etulatassa 80 x 10
latajousia, joissa 150 mm leveät terälaput.
Helpottaa pellon pinnan muotoilua ja kynnösten tasoittamista.
Kivi-Pekka muokkain soveltuu sänkimuokkaukseen, kevennettyyn muokkaukseen ja kylvömuokkaukseen.
Hinattavalla lautasmuokkaimella pystytään ajamaan pellolla ilman koneen
nostamista päisteistä ja näin työteho
paranee huomattavasti. Ajattaessa
nostolaitesovitteisella lautasmuokkaimella merkittävä osuus kokonaistyöajasta kuluu päisteissä ja kulmissa
tehtäviin käännöksiin joissa muokkain
joudutaan nostamaan ilmaan.
Hinattavalla Kivi-Pekka lautasmuokkaimella pellolla ajetaan rinkiä ja
hinattavuus mahdollistaa muokkaimen toiminnan myös kurveissa. Näin
kokonaistyösaatavuus on parempi
kuin vastaavan kokoisella nostolaitemuokkaimella. Muokkain on jatkuvasti
joko työasennossa tai oman kumisen
takapakkerinsa varassa, jolloin traktorin takapyörät eivät aiheuta kohtuutonta pistekuormaa pellon pintaan
kuten normaaleissa nostolaitesovitteisissa koneissa. Näin vältytään pellon
tiivistymiseltä.
YKSINKERTAINEN JA VANKKA
RAKENNE
Vankka ja avara, lähes tukkeutumaton
rakenne takaavat tehokkaan oljen ja
kasvijätteen sekoittumisen muokkauskerrokseen. Koneen runkoon on
asennettu kiinteä umpikumipakkeri
takapyörästö ja työsyvyyden säätö
tapahtuu hydraulisesti lautasakseleita
kääntäen. Työsyvyyttä saadaan säädettyä 0 - 15 cm ja lautasten kuljetuskorkeus on 30 cm
Jälkihara toimii automaattisesti lautasten
työsyvyyden säädön mukana, mutta se on
myös mahdollista lukita yläasentoon pois
käytöstä. Jälkihara viimeistelee hyvän
kylvöalustan kylvömuokkauksessa. Sänkimuokkauksessa jälkiharaa käytetään
levittämään olkikasoja ja näin helpottamaan
tulevia työvaiheita.
Vaihtoehtoisesti saatavilla sileä lautanen
erittäin matalaan muokkaukseen.
Saatavana myös nurmen täydennyskylvöön
tarkoitettu kylvöyksikkö ja etuhara.
www.pel-tuote.fi
KIVI-PEKKA LAUTASMUOKKAIN 4,5m ja 5,5m
KIVI-PEKKA LAUTASMUOKKAIN 4,5m ja 5,5m
Hinattavat 4,5 m ja 5,5 m leveät Kivi-Pekka lautasmuokkaimet soveltuvat suurten pinta-alojen kevätja syysmuokkaukseen. Koneen runkorakenne on
kaksiosainen ja hydraulisesti kokoon taittuva, jolloin
kuljetusleveys on vain 2,85 m. Koneen työsyvyys säädetään hydraulisesti ja sitä on mahdollista muuttaa
myös ajon aikana. Koneen työsyvyys muuttuu lautasvarsia kääntämällä, jolloin lautasten maahanottokulma muuttuu työsyvyyden mukaan. Koneissa vakiona
suuri halkaisijainen ja kantava 800 mm takapakkeri.
Kone kulkee pellolla neljän erillislaakeroidun, suurihalkaisijaisen takapakkerin varassa ja tieajossa on
käytössä kaksi keskimmäistä pakkeria kuljetusajoon.
Kone voidaan myös peltoajossa nostaa ilmaan näiden
kahden keskimmäisen pakkerin varaan hydraulisesti
esimerkiksi päisteessä ja jolloin työsyvyyttä ei tarvita
muuttaa. Järeärakenteisen Kivi-Pekka 5,5m lautasmuokkaimen kokonaispaino on 4675 kg, jolloin metripainoksi tulee 850 kg/m. Laakeroinnissa käytetään
erittäin tiiviitä ja luotettavia SKF:n napoja.
KATSO LISÄÄ:
www.pel-tuote.fi
TUTUSTU MAATALOUSTYÖKONEISIIMME:
www.pel-tuote.fi > Tuotteet
www.pel-tuote.fi
KIVI-PEKKA MULTIVAATTORI
OMINAISUUDET
Kolmeen riviin sijoitetut ja
jousilaukaisimin varustetut
kultivaattoripiikit “hanhenjaloin” toimivat varmasti myös
hankalimmissa ja kivisissä
olosuhteissa. Hanhenjalat leikkaavat koko muokkauspohjan
auki ja niiden muokkauskulma
on säädettävissä.
Lautaset on kiinnitetty kumipatukkajousituksen välityksellä
erilliseen apurunkoon, lautasten syvyydensäätö tapahtuu
muuttamalla sylinterin pituutta.
Multivaattori kulkee etupään
isojen hydraulisesti säädettävien nurkkapyörien varassa,
jotka pitävät koneen tasaisessa
työsyvyydessä. Nurkkapyörien
voidaan antaa luistaa sivusuunnassa jonkin verran, tukeva
rakenne kestää sen.
Suuret kuljetuspyörät takaavat
vakaan kulun niin maantiellä
kuin pellollakin. Vetopisteen
ja keskellä konetta sijaitsevan
kuljetuspyörästön akselilinjan
välinen pieni etäisyys parantaa
ketteryyttä.
Säädettävät tasoitinkiekot
estävät kultivaattoripiikkien
heittämän maan ajautumista
työleveyttä kauemmas, mikä
varmistaa tasaisen ja hyvän
muokkausjäljen.
Kultivaattoripiikin jousilaukaisin estää piikin vaurioitumisen
esteeseen osuessaan.
Leveä ”hanhenjalka” terä leikkaa koko työleveyden muokkauspohjan auki ja sekoittaa
voimakkaasti.
Kultivaattoriyksikön työsyvyyden rajoitus tapahtuu sylinterien varteen asennettavilla
rajoitin ”klipseillä”.
KIVI-PEKKA MULTIVAATTORI
Monipuolisuus saadaan aikaan kahden
muokkaavan elementin, kultivaattorin
ja lautasmuokkaimen, toisistaan riippumattomalla syvyydensäädöllä.
Tämä mahdollistaa sopivan joustavuuden erilaisissa olosuhteissa. Kolmeen
riviin sijoitetut ja jousilaukaisimin
varustetut kultivaattoripiikit ”hanhenjaloin” mahdollistavat karkeamman ja
syvemmän muokkauksen (0 – 20 cm).
Lautasmuokkainyksikkö perässä
tasoittaa ja hienontaa pintaa kultivaattorin jäljeltä ja sillä on mahdollista ajaa
myös pelkkänä lautasmuokkaimena
(0 – 15 cm). Etupyörät sekä kuljetuspyörät pitävät muokkaimen aina suorassa pellonpintaan nähden ja vakiotyösyvyydessä, jolloin muokkauspohjasta
saadaan hyvin tasainen ja kerralla
valmista kylvöalustaa.
Keskellä sijaitsevat isot kuljetuspyörät
mahdollistavat pienen kääntösäteen ja
tekevät koneesta ketterän.
Lautasten laakeroinnissa käytetään
erittäin tiiviitä ja luotettavia SKF:n
napoja.
Valosarja kuuluu vakiona koneeseen
Kultivaattori, mahdollisuus ajaa
0 - 20 cm.
Lautasmuokkain, mahdollisuus ajaa
0 - 15 cm.
Kultivaattori + lautasmuokkain,
mahdollisuus ajaa 0 - 20 cm.
KIVI-PEKKA JYRÄ 700
OMINAISUUDET
Pakkeri
Kumipinnoitteinen jyrän pakkeri on suunniteltu kestämään iskuja ja kovaakin käyttöä. Tämä mahdollistaa monissa olosuhteissa ajonopeuden ja
työtehon kasvattamisen huomattavasti verrattuna normaaleihin jyriin.
Jyrä
KIVI-PEKKA JYRÄ 700
Jyrä on kolmilohkoinen ja tiekuljetuksen ajaksi kone nostetaan erillisten
kuljetuspyörien varaan. Paineakkujen avulla saadaan tasainen paine pakkereille ja joustavuus lohkojen välillä. Kumipakkerin ansiosta pystytään
pitämään isompi jyräysnopeus pakkerin kestävyydestä johtuen.
Kylvöyksikkö
Kivi-Pekka jyrä on suunniteltu kestämään kivisten peltojen aiheuttamia rasituksia.
Jyrän erikoislaatuiset ja vahvat kumipakkerit eivät vaurioidu törmätessään kiviin
ja pehmentävät myös laakerointeihin kohdistuvia iskuja. Näin päästään eroon
normaaleista jyräkiekkojen vaurioitumisista ja laakerointiongelmista. Kivi-Pekka
jyrä saa aikaan normaalin tasaisen jyräystuloksen ja painaa pellon pinnassa olevat
kivet takaisin maahan.
Jyrä on kolmilohkoinen ja tiekuljetuksen ajaksi kone nostetaan erillisten kuljetuspyörien varaan. Sivulohkot taittuvat hydraulisesti kuljetusasentoon ja niitä painatetaan työasennossa paineakulla, jotta koko työleveydelle saadaan tasainen pintapaine ja pellon pinnanmuotojen mukainen myötäilevyys. Kone on mahdollista varustaa
etulatalla tai nurmiharalla monikäyttöisyyden lisäämiseksi. Jyrä painaa ja tiivistää
siemenet vasten maata, jolloin siementen itävyys paranee huomattavasti. Samalla
jyrä painaa pellon pinnalla olevat kivet maahan.
Pneumaattinen kylvöyksikkö voidaan varustaa joko 300 litran tai 500 litran siemensäiliöllä, jolloin jyrään tulee 8 kpl syöttöputkia. Kylvöyksikön ollessa 800 litrainen
syöttöputkia tulee 16 kpl.
Nurmihara ja pneumaattinen kylvöyksikkö mahdollistavat nurmien uusimisen ja
täydennyskylvön tehokkaasti. Myös muiden piensiementen kylvö onnistuu mainiosti. Kaksirivinen hydraulisesti toimiva etuhara avaa pellon pintaa varovasti ja
varmistaa siemenelle hyvän maakosketuksen. Jyrä painaa ja tiivistää siemenen
vasten maata.
Kylvöyksikkönä APV:n valmistama PS 300 tai PS 500 (litraa) sähköpuhaltimella tai PS 800 hydraulipuhaltimella. Koneen mukana tulee
syöttöpyörät pienille ja isommille siemenille.
Ohjainyksikkö
Ohjainyksikössä valittuna suomenkielinen käyttövalikko ja jyrän pakkerissa nopeusanturi, mikä mittaa nopeuden. Siemenen säätö tapahtuu
automaattisesti ajonopeuden mukaan.
Kaksirivisen etuharan vaihtoehdot
Hydraulisesti toimiva etulata mahdollistaa muokatun maan tehokkaan tasaamisen,
kuorettumien sekä kokkareiden rikkomisen ja murustamisen. Parhaimmillaan
Kivi-Pekka jyrä toimii kynnöksen tasaamisessa mahdollistaen jopa muiden muokkausvaiheiden jättämisen pois ennen kylvöä. Etulata tasaa epätasaisuudet ja jyrä
tiivistää pintaa estäen liian nopean kuivumisen.
Etulata
www.pel-tuote.fi
TUOTTEIDEN TEKNISET TIEDOT
KIVI-PEKKA KIVENKERÄYSKONEET
KIVI-PEKKA 4
KIVI-PEKKA 5
KIVI-PEKKA 6
Vakiovarusteet:
• Multalaatikko
• Vetokoukkukiinnitys
• Renkaat 560/60R22.5
• Kaikki nivelakselit
• Hydraulinen työsyvyyden säätö
• Viljelysuunnanmukainen taottu seula
• Rautakanki
• Telitukipyörät (5- ja 6 m:n malleihin)
• Työkalu- ja varaosasäiliö
• Kippauskorkeus 235cm
Paino kg
3700
3900
4000
Työleveys cm
400
500
600
Kivikoko cm
2,5 – 30 (50)
2,5 – 30 (50)
2,5 – 30 (50)
Teho
700 kg/min
1000 kg/min
1200 kg/min
Kivisäiliön
tilavuus
1,5–2 m3
1,5–2 m3
1,5–2 m3
560/60R22.5
710/45R22.5
700/50R26.5
560/60R22.5
710/45R22.5
700/50R26.5
560/60R22.5
710/45R22.5
700/50R26.5
Telillä
400/60R15.5
500/50R17
400/60R15.5
500/50R17
400/60R15.5
500/50R17
Karhottiomien
tukipyörät
195 x 14
195 x 14 teli
195 x 14 teli
Tehontarve
70 hv
80 hv
80 hv
Ajonopeus
2–6 km/h
2–6 km/h
2–6 km/h
Nostorummun
piikkejä
18 kpl
28 kpl
28 kpl
Rengaskoko
Yksikkörengas
KIVI-PEKKA MULTIVAATTORI
Lisävarusteet:
• Pyörimisvahti
• Karhottimien hydraulinosto
• Teli 400/60R15.5
• Teli 500/50R17
• 710/45R22.5
• 700/50R26.5
• Vahvat ja extravahvat piikit nostorummulle
• Suorat hihnat nostorummulle
• Telitukipyörä 4metrin malliin
KIVI-PEKKA LAUTASMUOKKAIN
MULTIVAATTORI 325
MULTIVAATTORI 425
Työleveys cm
325
425
Oma paino kg
2750
3300
Tehontarve alk.
140 hv
140 hv (325) tai 180 hv (425)
Piikkien
lukumäärä
7
9
Lautasten
lukumäärä
26
34
Tasoitinlautasten 2
lukumäärä
2
Lautasväli cm
25
25
Työsaavutus
ha/tunti
2,5 - 5,0
3,2 - 6,4
Hydraulilohkojen 3
määrä
4
KIVI-PEKKA JYRÄ 700
MUOKKAIN 275
MUOKKAIN 350
MUOKKAIN 400
Työleveys cm
275
350
400
Oma paino kg
2200
2800
3200
Paino kg/m
800
800
800
Tehontarve
80-100 hv
100-120 hv
120-150 hv
Lautasten
halkaisija mm
510
510
510
Lautasten
lukumäärä
2 x 11
2 x 14
2 x 16
Lautasväli cm
25
25
25
Työsaavutus
ha/tunti
2,25-4,5
3,0-6,0
4,0-8,0
Takapyörästö
pakkeri 586/800
pakkeri 586/800
pakkeri 586/800
Vakiovarusteet:
• Hydraulinen vetoaisa
• Hitaanajoneuvon kolmio
• Työsyvyyden näyttöasteikko
• Takapakkerin kaavin
• Sivulautasten syvyyden säätö
• LED-taka- ja etuvalot
Lisävarusteet:
• 800 mm umpikumipakkeri
• Hydraulinen etulata
• Jälkihara
• Lisäpainot
• Sileät lautaset
• Etuhara
• Kylvöyksikkö
HARALLA
ETULATALLA
Työleveys cm
700
700
Tehontarve
alk. 70hv
alk. 120hv
Hydrauliikkalohkot
1x2 toim.
1x2 toim
Kuljetusleveys
mm
2950
2950
Pakkerin
halkaisija cm
540
540
Piikkien lkm
71/54kpl
0kpl
Piikki jako
100/65 (mm)
250 (mm)
Jousien lkm
0kpl
28kpl
Paino
3080kg
3160kg
KIVI-PEKKA LAUTASMUOKKAIN 450 JA 550
MUOKKAIN 450
MUOKKAIN 550
Työleveys cm
450
550
Kuljetusleveys
mm
2850
2850
Oma paino kg
3825
4675
Paino kg/m
850
850
Tehontarve hv
140-180
180-220
Lautasten
halkaisija cm
51
51
Lautasten
lukumäärä
2x18
2x22
Lautasväli cm
25
25
Työsaavutus
ha/tunti
3,5-7
4,5-9
Takapyörästö
pakkeri 800
pakkeri 800
Vakiovarusteet:
• Hydraulinen työsyvyyden säätö
• Takapyörästö umpikuminen
800mm pakkeri
• LED-taka- ja etuvalot
• Työsyvyyden näyttöasteikko
• Takapakkerin kaavin
• Hydraulinen vetoaisa
• Hydraulinen takapyörästö
• Sivulautasten syvyyden säätö
Lisävarusteet:
• Hydraulinen etulata
• Jälkihara
• Etuhara
• Kylvöyksikkö
SUOMALAISTA OSAAMISTA SUOMEN
KIVISIMMILTÄ PELLOILTA.
KATSO LISÄÄ:
www.pel-tuote.fi
LIVAKKA OHJAUTUVATELISET LIETEVAUNUT,
säiliökoot 14 m3, 16,5 m3 ja 20 m3
CLASSIC-LINE
PILOT-LINE
PREMIUM-LINE
VAKIOVARUSTEET
CLASSIC-VARUSTELUN LISÄKSI
CLASSIC-VARUSTELUN LISÄKSI
•
•
•
•
•
•
LIVAKKA OHJAUTUVATELISET LIETEVAUNUT
CLASSIC -, PILOT- JA & PREMIUM -line
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Livakka lietevaunun rakenne on luotu kestämään. Alustana toimii vahva putkipalkkirunko johon omalla apurungolla varustettu säiliö pultataan kiinni. Säiliön pyöreä
muoto takaa lujan rakenteen.
Kaikki pinnoitettavat pinnat ovat teräsraepuhallettuja,
millä taataan riittävän karhea tartuntapinta. Pintamaalina on polyuretaanimaali, mikä takaa helpon puhdistettavuuden sekä erittäin hyvän UV-säteilyn keston.
Kapea vetoaisa, ohjautuva ja jousitettu teli sekä lietevaunun lyhyt kokonaispituus tekevät vaunusta ketterän
liikuteltavan niin pellolla kuin maantiellä.
LIVAKKA-LIETEVAUNUJEN TÄRKEIMMÄT
PIIRTEET
Lietevaunut on mahdollista varustaa monipuolisesti
lisävarustein ja ne sopivat erittäin hyvin myös vaativaan
urakointikäyttöön.
Säiliön saumat ovat molemmilta puolilta hitsattuja ja
sisäpuoli on epoksikäsitelty. Loiskelevyt säiliön sisällä
vaimentavat lietemassan liikehdintää. Loiskelevyjä
lietevaunuissa on mallista riippuen 2 - 3 kappaletta.
Pyöreät lokasuojat sekä säiliön alle runkoon viedyt hydrauliikkaputket ja sähkökaapelit antavat hyvän suojan
komponenteille ja helpottavat puhdistamista. Kaikki valot
vaunuissa ovat LED-tyyppisiä kirkkaamman valotehon ja
kestävyyden vuoksi.
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Vahva runkorakenne ja pulttikiinnitteinen,
apurungollinen pyöreä säiliö
Pyöreä säiliö tyhjenee kokonaan ja puhdistuu varmasti
Ohjautuva ja jousitettu teli
Vakiona oleva painonsiirtojärjestelmä takaa
riittävän aisapainon
Pilot- ja Premium-line lietevaunut ovat aina varustettu
LS-hydrauliikka optiolla
Varusteltavissa lisävarusteiden avulla monipuolisesti
Tunnettu ja luotettava tuotemerkki jo vuosikymmenien ajan
Jokainen vaunu valmistetaan erikseen
asiakastilauksen mukaan
Hyvä jälleenmyyntiarvo
Valmistettu Suomessa.
•
•
Hydraulitoimintojen käyttösuorilla
letkuilla traktorista
Sisäinen sekoitus lietteelle hydraulisella 3-tieventtiilillä
Kitkaohjautuvat akselit
Jarrut kaikilla akseleilla
Painonsiirtojärjestelmä
2- tai 3-akselinen akselisto
Mekaaninen määränosoitin
LED-valot
Nostolaitevalmius
Korkeussäädettävä vetolenkki
Scharmüller
Huoltoluukut 2 kpl, vaunun päällä
ja oikeassa etuosassa
Pyöreät lokasuojat
Rengaskoot 710/55R34, 800/50R34
tai 850/50R30,5
•
•
LS-hydrauliikka
PILOT-ohjain vaunun
toimintojen käyttämiseen
Ohjaimessa joystick
pumppukuormaimelle ja
työkoneelle
Muiden toimintojen ohjaus
reilunkokoisten kalvopainikekytkinten avulla
LISÄVARUSTEET
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Täyttövaihtoehdoissa
sivupumppukuormain 6” tai
keskipumppukuormain 8”
LHDDkaksoiskiekkomultaimet
nostolaitteeseen joko 6 tai 8 metrin työleveydellä, lisävarusteena
maaohjaimet
Hinattava multain pakkoohjauksella 8 metrin työleveydellä
Aisajousitus
Kuulavetolaite
Lisätyövalot LED
Majakka
Rasvari
Letkulevitin
Jne.
LS-hydrauliikka
CAN-BUS väyläohjattu hallinta
vaunun toiminnoille
Käyttöä helpottavat automatiikat:
- Täyttöautomatiikka
- Määränsäätöautomatikka
- Päisteautomatiikka
- Vakiopainatusautomatiikka
- Telinlukitusautomatiikka
•
•
•
•
•
•
Joystick ja 7” värinäyttö
hallintalaitteina
Hallintalaitteisto joko suomen-,
ruotsin- tai englanninkielinen, voi
valita itse näytöltä
Virtausmittari
Tiedonkeruu ja lietemäärän reaaliaikainen seuranta
elektroninen määränosoitin
Pakko-ohjattu akselisto
Lisävarusteet samat kuin
PILOT-LINESSA
KYSY LISÄÄ MYYJILTÄMME!
www.pel-tuote.fi
LIETEVAUNUJEN LISÄVARUSTEET
Siirtopumppausvarustus
Sivupumppukuormain 6”
Hydraulinen
täyttöluukku
Keskipumppukuormain 8”
4-pistenostolaite
Aisajousitus
Super-pintalevitin
Nivelakseli
Letkulevittimet
Scharmüller kuulavetolaite
Alatäyttö vaahtoyhteydellä
Työkalulaatikko
Hydraulijousitus
Hinattava multain
LHDD-kaksoiskiekkomultaimet
LIVAKKA PUMPPUKUORMAIMET
Sivu- ja pumppukuormainmallit
NOPEAT JA SIISTIT LIVAKKAPUMPPUKUORMAIMET
Pumppukuormaimella varustetun vaunun täyttäminen on helppoa ja nopeaa, koko työvaihe onnistuu
traktorista poistumatta. Kuormaimen kaikki toiminnot ohjataan joko täysin uudella PILOT- tai jo aikaisemmin saatavilla olleella CAN bus -ohjaimella.
Pumppukuormain on asennettavissa ohjautuvatelisiin vaunuihin. Kummassakin kuormainmallissa on
vakiona lisänivel, minkä avulla kuormain voidaan
helposti ohjata jopa 60 cm:n kokoisesta aukosta
sisään. Ulottuvuus maanpinnan alle on vakiona
3,5 m, mikä riittää useimpiin kohteisiin. Vaihtoehtoinen ulottuvuus on 4,0 m.
Pumppuina kuormaimissa käytetään suomalaisia
Mäki-Reini Oy:n valmistamia uppopumppuja, jotka
ovat tunnettuja laadustaan ja käyttöominaisuuksistaan.
6” sivuasenteinen pumppukuormain
•
•
•
•
•
Reini-3P uppopumppu
Täyttö vaunun oikealta puolelta
Hydrauliikan tarve vähintään 60 l / 200 bar
Pumppausteho max. 8000 l / min
Lisänivel ja LED-työvalot vakiona
Molemmat kuormainmallit ovat varustettavissa
siirtopumppausvarustuksella, jonka avulla liete
voidaan pumpata vaahtoletkua pitkin säiliöön tai
toiseen lietevaunuun.
8” keskiasenteinen pumppukuormain
•
•
•
•
•
Reini-4P uppopumppu
Täyttömahdollisuus vaunun molemmilta puolilta
Hydrauliikan tarve vähintään 70 l / 200 bar
Pumppausteho max. 12000 l / min
Lisänivel ja LED-työvalot vakiona
www.pel-tuote.fi
•
Kaksoiskiekkorakenne, kiekot leikkaavat
V-muodossa
•
Avaavat lietteelle reilun tilan maaperään,
imeytyminen on nopeaa
•
Vannasväli 27 cm
•
Kiekkojen halkaisija 40,5 cm, pyörii
kevyesti eikä nosta herkästi kiviä
•
Tiivistetty ja rasvattava laakerointi
•
Hydraulijousitus jokaisella vantaalla
tasaa painatusvoiman jokaiselle
vantaalle, myötäilee erinomaisesti maan
pinnanmuotoja
•
Joustovaraa vantailla noin 30 cm, sallii
isojenkin esteiden ylittämisen
•
Vantaiden kääntyvyys 30 astetta
suuntaansa, kaarteiden ajaminen ei revi
maanpintaa rikki
•
Valinnainen tippalukkotoiminto
•
Kiekkojen välissä oleva suutin ohjaa
lietteen tarkasti ja tukkeutumatta avattuun
uraan
•
Isolla halkaisijalla oleva Harsön jakaja ja
50 mm letkut varmistavat lietteelle nopean
virtauksen
•
Pintalevitin mahdollista asentaa myös
multaimeen
•
LED-valot sekä heijastinkolmio vakiona
LIVAKKA LHDD-NOSTOLAITEKIINNITTEINEN MULTAIN
Työleveydet 6m ja 8m
LHDD = Livakka hydraulic double disc
LHDD-multain on CAT III nelipistenostolaitteeseen
kiinnitettävä multaava levityslaite, jolla liete
saadaan mullattua jopa 10 cm:n syvyyteen. Liete
multautuu tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti
suoraan kasvustolle.
LHDD-multaimet soveltuvat lietteen multaamiseen niin nurmelle, sängelle kuin muokatulle
maalle. Multaimeen on saatavana lisävarusteena
maaohjaimet.
LHDD- multaimissa on Harsön pystymalliset,
epäkeskoleikkureilla varustetut jakajat. Jakajat
toimivat tehokkaasti myös jäykällä, paljon heinää
ja rehuntähteitä sisältävällä lietteellä. Jakajan
terät ovat karkaistut ja tarvittaessa vaihdettavissa,
mikä takaa varman ja häiriöttömän käytön pitkäaikaisessa käytössä. Jakajalta lähtevät letkut ovat
halkaisijaltaan 50 mm, mikä mahdollistaa reilun
lietemäärän sijoittamisen.
Multaimen rakenne on kolmilohkoinen. Sivulohkot
nostetaan sylintereillä pystyyn ja lukitaan automaattisesti sylinterikäyttöisillä salpalukituksilla.
Kuljetuksessa multaimen maavara on suuri. Tämän mahdollistavat reilulla liikevaralla varustettu
nostolaite sekä vantaiden hydraulijousitus. Painatus vantaille tapahtuu 4-pistenostolaitteen kautta.
www.pel-tuote.fi
•
•
•
•
•
•
LIVAKKA HINATTAVA KIEKKOMULTAIN
työleveys 8m
•
•
•
Livakka hinattava kiekkomultain on tehokas tapa
sijoittaa lietelanta maaperään ympäristöä säästäen.
Multaimen yksikiekkorakenteen avulla työ tapahtuu
tehokkaasti ja varmasti olosuhteista riippumatta.
Multaimen rakenne mahdollistaa asennuksen myös
kevyempirakenteisiin säiliörunkoisiin vaunuihin, koska multain ei tarvitse erillistä nostolaitetta koneen
käyttämiseen tai erillistä runkoa multaimen kiinnittämiseen. Multain on helposti myös jälkiasennettavissa. Multaimen rakenteiden kestävyys on erinomainen, koska lietevaunun paino ei kohdistu hinattavaan
multaimeen missään tilanteessa.
Multaimen hinattavasta rakenteesta johtuen pistekuormaa maanpintaan nähden saadaan vähennettyä.
Huolimatta hinattavasta rakenteesta multain-vaunuyhdistelmällä pystyy peruuttamaan normaalisti, sillä
multain on varustettu pakko-ohjauksella.
Aisalla oleva nivelöinti sallii hyvät liikevarat multaimelle maanpinnan muotojen mukaan ja paineakut
pehmentävät multaimen liikkeitä, toimien samalla
ylikuormitussuojina. Mahdollisimman alas viety
rakenne tekee multaimesta vakaan myös rinnemailla
ajettaessa.
•
•
•
•
•
•
Kiinnitys omalla rungolla vaunuun, helppo
ja nopea ottaa tarvittaessa irti
Multain omalla akselillaan, ei lisää lietevaunun akselimassaa
Nivellys sallii multaimen liikkumisen
pysty-, vaaka- ja kiertosuunnassa, seuraa
hyvin maanpinnan muotoja riippumatta
lietevaunun liikkeistä
Yksikiekkorakenteella liete sijoitetaan
jopa 10 cm:n syvyyteen, ei tarvitse suurta
vetotehoa
Kiekon halkaisija 455 mm takaa herkän
pyörimisen huonoissakin olosuhteissa eikä
nosta herkästi kiviä
Toimii luotettavasti niin nurmella, sängellä
kuin muokatulla maalla
Liete sijoitetaan kiekkojen avaamaan vakoon suuttimen kautta
Kiekkojen SKF-laakerointi on erittäin tiivis
ja luotettava
Kiekkojen jousitus on mm. lautasmuokkaimista tuttu kumisauvajousitus, kestää
kovaakin rasitusta ja toimii varmasti
Kiekkojen taakse kiinnitetyt tasauslevyt
tasaavat lietteen sijoittamisen yhteydessä
mm. myyrien tekemät keot tai muut pienemmät epätasaisuudet
Tasaavat pintaa kun työskennellään kynnöksellä
Muokatulla maalla sekoittavat lietettä paremmin maahan, vaikutus nopeutuu sekä
typen haihtuminen vähenee
Hinattavassa multaimessa on kaksi Harsön
jakajaa ja 50 mm:n letkut, mitkä takaavat
lietteen paremman virtauskyvyn
Letkujen mitoitus on lyhin mahdollinen
ilman ylimääräisiä liitoksia, tukkeutumisriski on lähes olematon ja letkujen tyhjentyminen on nopeaa
Tarvittaessa voidaan käyttää puolta työleveyttä
www.pel-tuote.fi
LIVAKKA LIETEPUMPPUSEKOITTIMET
TR80- ja TR Multi-mallit
LETKULEVITTIMET
TR80 LIETESÄILIÖN TEHOKKAASEEN
SEKOITUKSEEN JA NOPEAAN PUMPPAUKSEEN
Letkulevitys on kustannustehokas tapa levittää lietteet
maahan levittimien suuren työleveyden ansiosta. Kasvuston tahraantuminen on vähäistä, sillä liete ohjataan
letkuja pitkin suoraan kasvuston juurelle.
TR MULTI ERISYVYISTEN SÄILIÖIDEN
YKKÖSVALINTA
Letkulevittimillä levitettäessä typenhaihdunta on vähäisempää ja levitys on lähes hajutonta verrattuna pintalevitykseen. Letkulevittimissä on mahdollista hankkia 12
tai 16 metrin työleveydellä olevia malleja. Sivusiivet ovat
turvajousitettuja törmäyksien varalta ja levittimen käyttöikää ajatellen kaikki runko-osat ovat sinkittyjä.
Letkut nousevat ylös kuljetuksen ajaksi ja jakajana
letkulevittimissä on Harsön pystymalliset, epäkeskoleikkureilla varustetut jakajat. Jakajat toimivat tehokkaasti
myös jäykällä, paljon heinää ja rehuntähteitä sisältävällä
lietteellä. Jakajan terät ovat karkaistut ja tarvittaessa
vaihdettavissa, mikä takaa varman ja häiriöttömän käytön pitkäaikaisessa käytössä.
•
•
•
•
•
12 m ja 16 m letkulevitin ylöskääntyvillä letkuilla
•
Harsö jakajilla on suuri lietteen läpäisykyky, mutta
öljyntarve on pieni ollen vain 40 l/min, mikä näin ollen ei
rajoita juurikaan traktorikalustoa. Letkukoko on 50 mm,
mikä takaa lietteen riittävän juoksevuuden sekä vähentää
oleellisesti letkujen tukkeutumisriskiä.
•
•
•
Työleveys 12 m tai 16 m
Kuljetusleveys 3,17 m
Letkujen ylös kääntäminen hydraulisesti
kuljetuksen ajaksi, ”tiputtamaton malli”
•
Luja ja kovaa käyttöä kestävä runko
Sinkitty lieteputki takaa erittäin pitkän
käyttöiän
Sekoitus- ja täyttöasennon säätäminen
vipuvälitteisellä, käsikäyttöisellä 3- tieventtiilillä
TR80-malleissa käyttöasento pystyssä
lietepintaan nähden
TR Multi -malleissa käyttöasento kaksoiskulmavaihteen ansiosta portaaton, voidaan
käyttää kun säiliön reunan korkeus maanpinnasta on max 100 cm
TR80 saatavilla olevat pituudet 300, 350
ja 400 cm
TR Multi saatavilla olevat pituudet 350 ja
400 cm
www.pel-tuote.fi
TUOTTEIDEN TEKNISET TIEDOT
LIVAKKA OHJAUTUVATELISET LIETEVAUNUT 14m³, 16,5m3 ja 20m3
14 m3
16,5 m3
20 m3
Leveys cm
305
305
305
Pituus cm
676
758
Rengaskoko
710/55R34
Akselisto
- ohjautuva ja jousitettu
2-akselinen
LIVAKKA LIETEPUMPPUSEKOITTIMET
TR80
TR MULTI 540r / min
TR MULTI 800r/min
Tehontarve
n. 60 kW
n. 60 kW
n. 78 kW
906
Hyötypituus cm
300, 350 ja 400
350 ja 400
350 ja 400
710/55R34
710/55R34
40
100
100
2-akselinen
3-akselinen
Reuna max.
maanpinnan
yläpuolella cm
3-tieventtiilin
tuumakoko
5”
6”
6”
Max. säiliökoko
sekoituksessa,
sianliete m
20
25
25
Max. säiliökoko
sekoituksessa,
naudanliete m
25
30
30
Sekoitusteho
m³ / min
10-12
10-12
12-15
Täyttöteho
m³ / min
6-8
6-8
7-10
LIVAKKA MULTAIMET
LHDD6
LHDD8
Hinattava multain
Kiinnitystyyppi
4-pistenostolaite CAT III
4-pistenostolaite CAT III
Omalla rungolla
Työleveys cm
600
800
800
Vannastyyppi
2-kiekkoinen
2-kiekkoinen
1-kiekkoinen
Täyttöputki
tuumaa
5”
6”
6”
Vantaan
halkaisija cm
40,5
40,5
45,5
Sekoitusputki
tuumaa
5”
5”
5”
Vannasmäärä kpl 23
29
16 parikiekkopaketteja
Nostokorkeus m
13
12
15
Kiekkoväli cm
27
27
25,8
Asennusaukon
mitat min. cm
80×100
90×120
90×120
Jousitustyyppi
Hydraulinen
Hydraulinen
Kumielementti
100×120
100×120
3000
3000
2990
Ilman työtasoa
max. cm
100×100
Kuljetusleveys
mm
Paino kg
430
520
520
Jakaja
1 x Harsö
1 x Harsö
2 x Harsö
Pituus cm
300
350
400
Lieteletkun
halkaisija mm
50
50
50
Öljyntarve
max l / min
40
40
40
KATSO LISÄÄ:
www.pel-tuote.fi
PEL-Tuote Oy
Seppälänsalmentie 181
58900 RANTASALMI
MYYNTI
Mikko Lappalainen
mikko.lappalainen@pel-tuote.fi
Puh. 040 550 8115
Jussi Lappalainen
jussi.lappalainen@pel-tuote.fi
Puh. 040 539 0115
Timo Kauppinen
timo.kauppinen@pel-tuote.fi
Puh. 040 183 3908
MYYNTI: POHJOIS-SUOMI
www.lakkapaa.com
Valmistaja pidättää oikeuden muutoksiin ilman ennakkoilmoitusta.