Sähköpakut olivat kovilla Kuopion talvessa

Transcription

Sähköpakut olivat kovilla Kuopion talvessa
TIISTAINA
14.5.2013, SIVU 15
Tuottajat:
Kristiina Poutiainen,
Soili Väisänen
Toimittaja: Teppo
Komulainen
Puhelin: 017 303 111
Sähköposti:
[email protected]
Koeajo: Dacia Lodgyn
istuinten niputtaminen vaatii
melkoisesti askartelua Sivu 19
Autot&liikenne
Sähköautot:
Ajoneuvon elinkaaren kaikkien päästöjen
laskeminen on käytännössä mahdotonta.
rekisteröinnit
Aina jää
jokin jälki
Teppo Komulainen
P
akoputkea ei ole, joten ei tule pakokaasua eikä päästöjäkään.
Näinhän sähköautoja
markkinoidaan.
Aivan niin yksinkertainen
matematiikka ei valitettavasti
kerro koko totuutta.
– Tosiasiassa hyödynnettävän
sähkön tuotantoon liittyy aina
hiilidioksidipäästöjä. Päästöjen suuruus riippuu ratkaisevasti sähkön tuotantotavasta, ja
eri maiden välillä on tässä suhteessa varsin suuria eroja, huomauttaa rautalampilainen Vesa
Vauhkonen, joka on tekniikan
lisensiaatti ja Savonia-ammattikorkeakoulusta eläkkeelle jäänyt sähkövoimatekniikan yliopettaja.
Vauhkonen toimitti Savon Sanomille tekemänsä laskelmat,
jotka hänen mukaansa osoittavat, että esimerkiksi Saksassa,
joka on korvaamassa ydinvoimaansa ruskohiilellä, sähköauton liikuttamisen päästöt ovat
nousemassa jo lähes vastaavan
bensiinimoottorisen auton lukemiin.
Vielä hurjemmaksi tilanne
muuttuu Vauhkosen laskelmien
mukaan palavan kiven maassa
Virossa, jossa sähköauton kuljettamiseen tarvittavan sähköntuotannon päästöt nousevat jo
neljänneksen bensiiniautoa korkeammiksi.
Norja suosii vesivoimaa, joten
sen sähkö on lähes saasteetonta, mutta Suomessakin Motiva
suosittelee käytettäväksi nykyisin arvoa 210 grammaa hiilidioksidia kilowattituntia kohden.
Vauhkosen vertailulaskelmissa se tuottaisi henkilöauton
päästöiksi 32 grammaa kilometrillä eli 108 grammaa vähemmän
kuin hänen vertailukohdakseen
valitsema 1,4-litraisella bensiinimoottorilla kulkeva auto.
Mielenkiintoinen on myös
Vauhkosen saama tulos, jonka
mukaan miljoonan sähköauton
yhtäaikainen kuuden tunnin lataus synnyttäisi 2 500 megawatin tehontarpeen, mikä vastaa
kahden suurehkon ydinvoimalaitoksen tehoa.
Motivan johtava asiantuntija
Vesa Peltola pitää Vauhkosen
laskelmia perusteiltaan oikeina.
Peltola jakaa Vauhkosen huolen siitä, että latauksen tehon-
Ympäristöystävällisyys tulee
siitä, että valitsee
käyttötarkoituksen
mukaan sopivan
ajoneuvon.
”
tarve voi tulla ongelmaksi, ellei
ratkaisuksi keksitä jotakin ”älykästä” latausjärjestelmää.
– Suomen vuotuista sähkönkulutusta sinänsä sähköautot eivät lisäisi kuin vajaan kymmenen prosenttia, mutta tehon
huipputarve on isompi ongelma, Peltola myöntää.
Motiva on valtion omistama
asiantuntijayritys, joka kan-
nustaa energian ja materiaalien tehokkaaseen ja kestävään
käyttöön.
Usein unohtuu, että päästöjä
syntyy paljon muustakin kuin
auton liikuttamisesta.
Yhdysvaltalainen Journal of
Industrial Ecology -julkaisu laski, että sähköauton valmistamisesta syntyy yli kaksinkertaiset
hiilidioksidipäästöt polttomoottoriauton valmistamiseen verrattuna.
Sähköautoissa käytetään nykyään lähinnä litium-ioniakkuja, ja litiumin maaperästä saaminen koettelee ympäristöä melkoisesti. Wall Street Journal uutisoi selvityksestä maaliskuussa.
Peltola laskee Savon Sanomille, että amerikkalaisten
esittämillä autonvalmistuksen
päästöluvuilla Suomen oloissa
sähköauton elinkaaripäästöt
painuisivat polttomoottoriautoa pienemmiksi vasta 60 000
ajokilometrin jälkeen.
Professori Matti Juhala Aalto-yliopiston koneenrakennustekniikan laitokselta suhtautuu
erilaisiin laskelmiin epäilevästi,
koska hänen mukaansa ”ei ole
olemassa mitään absoluuttista
totuutta”.
Sähkömoottoreita kehutaan
hyötysuhteeltaan huomattavasti
paremmiksi kuin polttomoottorit, koska niiden energiahäviöt
ovat paljon pienemmät.
– Hyötysuhde on selvästikin
parempi, mutta kun otetaan
akun hyötysuhde mukaan, tilanne taas muuttuu, Juhala huomauttaa.
Autokauppa
spurttasi yli 140
prosenttia
Uusia henkilöautoja myytiin Suomessa huhtikuussa 9 850 eli lähes 143 prosenttia enemmän kuin
vuotta aiemmin. Raju
muutos selittyy sillä, että
viime vuoden huhtikuussa kaupankäynti pysähtyi
kuin seinään autoveron
korotuksen myötä.
Tämänvuotinen ensirekisteröintien määräkään
ei ole häävi, sillä vuosina
2000–2011 keskimääräinen saldo oli 11 950 autoa.
Tämän vuoden tammihuhtikuussa rekisteröitiin 37 491 henkilöautoa,
mikä merkitsee lähes 28
prosenttia pakitusta viime vuoden alkuun.
Tilastojen kärkeen ponkaisi uusi Volkswagen Golf
(kuvassa), jonka markkinaosuus on tänä vuonna
4,8 prosenttia. Lähimpänä
ovat Nissan Qashqai 4,5:n
ja Toyota Avensis 3,9 prosentin siivullaan.
Akkujen huonona puolena
pidetään sitä, että ne menettävät ajan saatossa varauskykyään. Myös niiden kierrätys ja
sen aiheuttamat päästöt tulisi
huomioida.
– Sähköautoissa on vielä hirveästi kehitettävää, ennen kuin
ominaisuudet saadaan edes lähelle sitä, mitä asiakkaat vaativat, Juhala sanoo.
Hän pitää toistaiseksi parhaana kompromissina hybridiä,
jossa käytetään polttomoottorin apuna sähkömoottoria. Siitäkin tosin saadaan hyötyä lähinnä kaupunkioloissa.
Uutuudet
Peugeot 308
otti mallia
pikkusiskosta
Juhalan mielestä päästölaskelmien tekeminen on loputon suo.
– Miten huomioidaan esimerkiksi bensiinin jalostusprosessi
tai raakaöljyn kuljettaminen, ja
pitäisikö öljynetsinnän päästöt ottaa huomioon? Juhala
heittää.
Polttoaineisiin lisätään
biokomponentteja, kuten
sokeriruo’osta valmistettavaa
etanolia, mutta Juhalan mielestä senkin ympäristöystävällisyyden voi kyseenalaistaa.
– Jos lähdetään lannoitteen
valmistusprosessista Siilinjärven-louhoksen päästöistä, ketju
on valtava.
Tiedemiehellä on hyvin
maanläheinen neuvo.
– Ympäristöystävällisyys tulee
siitä, että valitsee käyttötarkoituksen mukaan sopivan ajoneuvon ja harkitsee, tarvitseeko ylipäätään liikkua, ja voiko se tapahtua massakuljetusvälineillä,
polkupyörällä tai jalkaisin vai
tarvitaanko henkilöautoa.
Uusi Peugeot 308 on 4,25
metriä pitkä ja 1,46 metriä korkea. Pituudesta on
siten tingitty noin kolme
senttiä ja korkeudesta neljä senttiä. Tavaratilan kerrotaan kuitenkin olevan
470-litrainen eli 40 litraa
aiempaa suurempi. Auton
painon kerrotaan pudonneen 140 kiloa.
Uudessa 308:ssa on ulkomittojen pienentymisen lisäksi ilmeisen paljon muutakin samaa kuin
viime vuonna myyntiin
tulleessa, pykälää pienemmässä 208:ssa.
Ohjauspyörä on muuttunut aiempaa pienemmäksi, ja ylhäälle sijoitettuja mittareita kurkitaan ratin yli.
Sähköpakut olivat kovilla
Kuopion talvessa
Kylmä talvi on täyssähköautoille
kova paikka, sen todistivat myös
Kuopion Energian ja Kuopion
kaupungin viime syksynä käyttöön saamat Mercedes-Benz Vito
E-Cell -pakettiautot.
Sähköasentaja Tapio Valta
Kuopion Energialta kertoo, että kovilla pakkasilla autolla ajettiin yhdellä latauksella vain 40–
50 kilometriä, vaikka virallinen
toimintasäde on 130 kilometriä.
Harmitusta lisäsi se, ettei auton
hytti lämmennyt kunnolla, vaikka lämmittimessä on isot vastukset.
– Nyt, kun pakkaset ovat loppuneet, olen päässyt sillä jo toista sataa kilometriä, mutta en usko pääseväni 130 kilometriin kesälläkään, Valta miettii.
– Minut yllätti, että toimintasäde putoaa noin rajusti: kolmasosaan. Säde jää todella lyhyeksi, Kuopion Energia Liikelaitoksen toimitusjohtaja Kari
Väänänen ihmettelee.
Työnjohtaja Mikko Vesterinen
Kuopion kaupungin Kuntatekniikkaliikelaitoksesta sanoo ajaneensa kerralla enimmillään 60
kilometriä, mutta hän huomauttaa, ettei ole kertaakaan ajanut
akkua tyhjäksi.
– Ei sillä uskalla pitkälle lähteä, koska ei ole vielä latauspisteitä, Vesterinen huomauttaa.
Samaa harmittelee Valtakin.
Toistaiseksi ainoat Vitolle sopivat latauspaikat Kuopiossa
ovat Kuopion Energian Haapaniemen voimalaitoksella ja
Snellmaninkadun pääkonttorilla sekä Kuopion kaupungin
tukikohdassa Mäkikadulla.
Esimerkiksi Matkuksen kauppakeskuksen tolpat eivät ole
käypäisiä, Valta kertoo.
Myös pienet sähkötekniset viat ovat kiusanneet muutaman
kerran molempia autoja. Autot ovat sammuneet yhtäkkiä
Batmobile
suhauttaa
Malmin kentälle
kesken ajon, mutta virrat katkaisemalla, ovet lukitsemalla ja
hetken odottamalla häiriöt ovat
yleensä hävinneet.
Kaupungin auto on tosin haettu kahdesti tien poskesta hinurilla. Kuopion Energian autoon
taas vaihdettiin moottoria ja
akustoa viilentävä jäähdytysvesipumppu, koska se poltteli
sulakkeita.
Sähköyhtiön auton mittariin
on kertynyt puolessa vuodessa
jo noin 5 500 kilometriä, kaupungin Vitollekin yli 2 000 kilometriä.
– Ihan sellainen se on ollut
kuin kuvittelinkin. Kyllä minä sillä pärjään, Valta summaa.
Anu Mattila
Kuopio
Teppo Komulainen
Tapahtumat
Kansainvälinen Air & Motor Show Live tuo 75 vuotta täyttävälle Malmin lentokentälle Helsinkiin niin
superautot, moottoripyörät kuin lentokoneet ensi
lauantaina.
Radalle saapuu myös legendaarinen elokuva-auto: vuoden 1989 Batmobile. Kyseessä ei ole mikään
kopio, vaan aito elokuvassa käytetty kapine.
Autosta on sekä Chevyn
V8-mylly ja suihkumoottori. Se perustuu kahdelle
Chevrolet Impalan silvotulle alustalle. Se käy erikoistuotetulla bensiiniparafiini sekoituksella.
16 SAVON SANOMAT
TIISTAINA 14.5.2013
aurinko paistaa
Peugeot .fi
JA AUTOKUUME NOUSEE
47.980€
AUDI A6 Sedan 2,0 TFSI multitronic
2012 25 tkm | autom. | aut.ilmast. | vak.
nop.sääd. | pys.tutka | Xenon | taitt.vetok. |
avaimeton käynnistys | erik.erik.vant. x 2
26.980€
MY
25.980€
17.980€
HONDA CR-V 2.2i-CTDi Elegance
4wd 2008 85 tkm | neliveto | aut.ilmast.
| vak.nop.sääd. | renk.erik.vant. x 2 | koria
vasten kääntyvät peilit | huoltokirja |
OPEL Astra Sport Tourer Enjoy 1,6
85kw 2011 55 tkm | ilmast. | renk. x 2 |
vak.nop.sääd.
24.980€
VOLKSWAGEN Passat Variant Luxline 1.9 TDI PwD 77kw 2008 142 tkm
| huoltok. | pa.lämmitin ajast. | aut-ilmast.
| renk.erik.vant. x 2 | vak.nop.sääd. |
34.980€
12.980€
VOLVO V70 D3 A 2011 134 tkm | aut.
ilmast. | renk. x 2 | aut.ilmast. | renk. x 2 |
pa.lämmitin ajast. |
Hyvät autot on
helppo tunnistaa.
18.980€
VOLKSWAGEN Golf Comfortline 1,6
TDI 77 BlueMoT 5-ov 2010 114 tkm
| ilmast. | renk. x 2 | vak.nop.sääd. | erik.
vant. | huoltok.
15.980€
VOLVO V50 2.4 Momentum 2004
130 tkm | aut.ilmast. | vetok. | renk.erik.
vant. x 2 | vak.nop.sääd.
33.980€
VOLVO XC70 D5 AWD Summum
A 2011 98 tkm | nahkaverh. | pys.apu
taakse | Xenon pa.lämmitin ajast. | aut.
ilmast. | irr.vetok. | vak.nop.sääd. renk.
x2|
√ Kahdet hyvät renkaat.
√ Kuntotarkastusraportit netissä.
AVAINVAUNU.FI
KUOPIO Kaivotie 40 & 29
Autom. puh. 010 5228 525
ma-pe klo 9-17 | la klo 10 - 14
Puhelut 8,35 snt/puhelu ja 6,00 snt/min kiinteästä verkosta ja
17,17 snt/min matkapuhelimesta.
STYLESSÄ VAKIONA MM.: PYSÄKÖINTITUTKA TAKANA • AUTOMAATTINEN
KAKSIALUEILMASTOINTI • VAKIONOPEUSSÄÄDIN • BLUETOOTH-HANDSFREE
• 16” KEVYTMETALLIVANTEET
48.980€
VOLVO XC70 D5 AWD Ocean Race
A 2009 172 tkm | aut.ilmast. | nahkaverh.
| vak.nop.sääd. | vak.nop.sääd. | Xenon
| Xenon | pa.lämmitin ajast. | pys.tutka |
Styling kit |
√ Huolellisesti tarkastettu.
√ Huolellisesti kunnostettu.
√ Viimeisin määräaikaishuolto tehty.
308 STYLE
VTi 120 hv
19.566 €
12.980€
VOLVO S40 1.6D Kinetic 2008
132 tkm | huoltok. | aut.ilmast. | renk.erik.
vant. x 2 | vak.nop.sääd. | pa.lämmitin
ajast.
29.980€
VOLVO V60 D3 Momentum Business
2011 80 tkm | pys.apu | akt.Xenon | aut.
ilmast. | vak.nop.sääd. | Audio High Performance
BMW 125 i A E82 Cabrio 2008 11 tkm
| nahkasis. | urh.ist. | M-sport-alusta | HiFikaiutinjärj. | Dynamic, Comfort , Advantage
ja Säilytystila -pkt | Xenon | 218 hv
YTY
TOYOTA Avensis 1.8 VVT-i Sol
Elegant 4d 2005 105 tkm | aut.ilmast.
| renk. x 2 | erik.vant. | parkkitutka | vak.
nop.sääd. |
15.980€
VOLKSWAGEN Passat Sedan Comfort 1,6 TDI 77 BlueMot 2011 77 tkm |
huoltok. | Xenon | pa.lämmitin ajast. | renk.
erik.vant. x 2 | vak.nop.sääd. | Bi-Xenon |
33.980€
BMW 120 D E82 Coupe 2009 72 tkm |
nahka/kangasverh. | PDC-taakse Xenon
| renk.erik.vant. x 2 | vak.nop.sääd. | aut.
ilmast.
Huolto puh. 010 5228 550
Varaosat puh. 010 5228 540
Vauriokorjaamo puh. 010 5228 687
avainvaunu.fi
3 vuotta tai 100.000 km
KATSO KOKO STYLE-MALLISTO: PEUGEOT.FI/STYLE
Peugeot 308 Style VTi 120 hinta alk. 14.450 € + arv. autovero 4.516,12 €, kokonaishinta 18.966,12 € + toimituskulut 600 €,
yhteensä 19.596,12 €. CO2-päästöt 147 g/km, keskikulutus 6,4 l/100 km.
Veljekset Laakkonen Oy
Kallantie 12, Kuopio. Vaihde 010 309 6100
Aukioloajat ma-pe 9-17, la 10-14
Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/
puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17
snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
Esko Kekäläinen Marko Immonen Kimmo Pakarinen Tapani Roivainen Markku Moilanen Janne Heikkinen
050 5028 037
050 4152 542
050 5028 043
050 5028 035
050 5028 995
050 5028 0137
VAIHTOAUTOPÄIVÄT LAAKKOSELLA
13.-21.5. huippuetuja, joita et muuten saa. Nyt vaihtoauton ostajille:
1. iPad Mini
-tabletti kaupan päälle veloituksetta.
Arvo 342 €.
0€
2. HUIPPUKASKO
Ensimmäinen vuosi. Yksityiskäyttöön ostettuun vaihtoautoon.
Vakuutuksen myöntää If Vahinkovakuutusyhtiö ja tarjous edellyttää If:in liikennevakuutuksen ottamista.
Autotalo Laakkonen Kuopio
21.850 €
Audi
A4 2.0 TDI 103 4d
vm. 2008, 155 tkm
19.900 €
Mazda 6
2.0 TD Elegance 4-ov
vm. 2009, 50 tkm
17.690 €
Volkswagen GOLF Trend
1,2 TSI 77 BlueMot Tech 5ov
vm. 2012, 34 tkm
17.750 €
15.900 €
11.500 €
BMW
X5 3.0d 5d A
vm. 2005, 117 tkm
17.850 €
Skoda
FABIA Combi 1,2 TSI 85 Ambiente
vm. 2012, 23 tkm
13.850 €
Mercedes-Benz ML
270 CDI 5d 4wd A
vm. 2004, 390 tkm
16.900 €
Volvo
V50 2.4 Momentum
vm. 2006, 137 tkm
Kuopio
BMW
120 Diesel 5d
vm. 2004, 238 tkm
15.900 €
Toyota COROLLA
1,6 Dual VVT-i Linea Sol
vm. 2010, 68 tkm
14.900 €
Volkswagen POLO
Comfortline 1,4 63 kW 5-o
vm. 2009, 64 tkm
0€
Veljekset Laakkonen Kuopio
29.850 €
Audi
A6 2.4 V6 4d MultiTronic
vm. 2004, 141 tkm
Kuvan auto erikoisvarustein.
16.980€
AUDI A4 1.8 T Pro Business 4d Multitronic 2006 132 tkm | autom. | huoltok.
| aut.ilmast. | renk. x 2 | erik.vant. | vak.nop.
sääd.
Autotalo Laakkonen Oy
Leväsentie 33, Kuopio
Vaihde 010 309 6000
Aukioloajat ma-pe 9-17, la 10-14
Peugeot 208
Active VTi 95 5-ov
vm. 2012, 10 tkm
Veljekset Laakkonen Oy
Kallantie 12, Kuopio
Vaihde 010 309 6100
Aukioloajat ma-pe 9-17, la 10-14
21.890 €
Chevrolet CAPTIVA
2.4 LS Star AWD 5d 5-henk
vm. 2008, 44 tkm
9.880 €
Nissan MICRA
1,2 59 Visia 5-ov
vm. 2009, 28 tkm
8.890 €
Toyota COROLLA 1.4
D4D 90 Terra Wagon
vm. 2006, 214 tkm
12.900 €
Dodge
AVENGER 2.0 SXT
vm. 2010, 124 tkm
7.890 €
Peugeot 107
Access 1,0 5-ov
vm. 2011, 47 tkm
9.890 €
Volkswagen
BEETLE 2.0 Comfort 2d
vm. 1999, 97 tkm
Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35
snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh
+ 17,17 snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
Tarjoukset voimassa vain 13.-21.5.2013.
SAVON SANOMAT 17
TIISTAINA 14.5.2013
Autot ja liikenne
Iso Mersu
sykähdyttää
hyrinällään
Lanseeraukset
Chevrolet Trax
kyykyttää
Mokkaa hinnalla
Pienen katumaasturin
huokein versio on hinnoiteltu 19 900 euroon eli
noin 2 500 halvemmaksi
kuin serkkumalli Opel
Mokka. Samaan tekniikkaan ja rakenteisiin perustuvien autojen kesyin malli on etuvetoinen ja kulkee vapaasti hengittävällä,
115-heppaisella, 1,6 litran
bensakoneella.
1,4-litraisen, 140 hevosvoiman bensaturbon
kanssa Chevrolet Trax on
aina nelivetoinen. 130 pollea kehittävän 1,7-litraisen
turbodieselin saa etu- tai
nelivetoisena.
Ajokkini: Kalevi Havukaisen huippuharvinainen
Mercedes S 72 L AMG kehrää 12 sylinterillään.
Kaavi
Teppo Komulainen
V
oi hyvinkin olla, ettei kaavilaisen Kalevi Havukaisen auto
kohtaa enää koskaan
tiellä kaltaistaan. Sen
edellisellä, venäläisellä, Japanissa asuvalla omistajalla oli toinenkin samanlainen hirmu – tosin
väriltään musta.
– Sillä oli ajettu vain 26 000
kilometriä. Varasimme sen,
mutta omistaja nykäisikin sen
pois myynnistä. Sitten meni pari
viikkoa, kunnes kaverit ilmoittivat, että nyt tuli myyntiin samanlainen mutta harmaa, ajettu
50 000 kilometriä, Havukainen
kertaa kaupantekoa 2008.
Musta olisi ollut Havukaisen
silmissä isomman näköinen.
– Harmaa vähän pienentää,
Havukainen harmittelee.
Auto on niin harvinainen, ettei omistajakaan tiennyt ennen
haastattelua ihan tarkkaan, miten harvinainen se on.
Vuosimallin 1995 järkäle on
W140-mallia ja pidennetyllä
akselivälillä, joten sillä on pituutta 5,21 metriä. Leveyttäkin
on miltei 1,89 metriä, eikä yksi
parkkiruutu tahdo siten riittää.
– Presidentit ajavat tämän mittaisella autolla, Suomen presidenttikin ajaa viissatasella, Havukainen huomauttaa.
S 500 ja S 600 ovat nekin kunnioitusta herättäviä S-sarjan
malleja, mutta aivan erityiseksi Havukaisen maantiehirmun
tekee sen julmettu, yli seitsen-
S 70- tai S 72 AMG:stä. Mersun
maahantuoja Veho ei tiedä näistä Aasiaan viedyistä erikoisversioista mitään.
– Toisin kuin nykyiset AMGautot, kyseinen auto ei ole ollut
varsinainen AMG-malli. AMG on
tuohon aikaan virittänyt moottoreita ja muuttanut niitä isommiksi jälkikäteen, tuotepäällikkö Pauli Eskelinen kertoo.
Presidentit
ajavat tämän
mittaisella autolla.
Havukaiset tulivat irrottaneeksi auton perässä olleen mallimerkinnän, eikä sen sisällöstä
ole varmaa muistikuvaa, mutta moottorin merkinnöissä vilahtelee ”72” useassa kohdassa.
Koneet on kasvatettu kuusilitraisesta V12:sta iskunpituutta jatkamalla, korjaamoyrittäjä
Havukainen sanoo.
Verkossa on kuvia lähes prikulleen samanlaisesta, vuoden
1995 harmaasta AMG:stä, jossa
on samanlainen tyyppikilpikin.
Kyseisen auton moottorista on
kaivettu myös stanssaus ”AMG
0036 72”.
”
litrainen V12-bensamoottori ja
AMG-varustus. Mercedes-AMG
on Daimlerin tytäryhtiö, joka on
erikoistunut jalostamaan Mersuja alkuperäisiä rajummiksi
paketeiksi.
Tyyppikilpi moottoritilassa kertoo, että 7 055-kuutioinen mylly kätkee sisuksiinsa peräti 525
pollea. Suurin vääntömomenttikin on hurja: 740 newtonmetriä.
Auton harvinaisuus käy hyvin ilmi saksalaisten autojen
englanninkielisillä fanisivuilla, joilla vain harva on kuullut
a.fi
Katso kuvasarja netistä.
Teppo Komulainen
Olli Herranen
Porsche
Uutuudet
Kalevi Havukaisen Mercedes on vielä siirtokilvissä, mutta pysyvä rekisteröinti on suunnitelmissa.
Numerosarja kertonee, että netin kuvien auto on 36:s
S 72-malli. Kuinka monta niitä kaikkiaan valmistettiin, jää
vielä arvoitukseksi.
Auto painaa tyhjänäkin 2 720
kiloa eli kahden tavallisen henkilöauton verran.
Vajaan viiden vuoden aikana
Havukainen on kieputtanut mittariin lisää vain kolmetuhatta
kilometriä.
– Tasaisesti 80–100:aa ajamalla olen päässyt 12,5 litran keskikulutukseen, mutta sen alle
ei pääse. Tankkiin mahtuu sata
litraa menovettä.
Mersu on ollut lähinnä vain
Edullista ajoa diEsElillä!
Ilmoituksessa oleviin autoihin käyttövoimavero (dieselvero)
1.vuodeksi veloituksetta!
Porsche 911:n
huippumallit
entistä kovempia
vappupirssinä, minkä lisäksi
se palveli Havukaisen tyttären
hääautona.
Tähän saakka omistaja on
hankkinut autoon vain siirtokilpiä, mutta pysyvä rekisteröinti on suunnitelmissa.
Jättimoottori hyrisee kuin kissa. Sisälle ei kuulu juuri mitään,
sillä laminoidut ikkunat ovat
sentin paksuiset.
– Uskon, että se kulkee sen
300, minkä valmistaja lupaa,
Havukainen myhäilee.
Ajokkini-palstalla esitellään omistajilleen tärkeitä autoja ja muita kulkuvälineitä. Lähetä juttuvinkki: [email protected] tai soita (017) 303 376.
12-sylinterinen mylly täyttää moottoritilan tarkkaan.
50 vuotta sitten esitellyn
legendaarisen Porsche
911:n uudet nelivetoiset
huippumallit Turbo ja
Turbo S tulevat myyntiin
syyskuun lopussa. Kesympi, ”vain” 520-heppainen
Turbo kustantaa 274 092
euroa ja 560-hevosvoimainen Turbo S 329 944 euroa.
Molemmissa on 3,8-litrainen kuusisylinterinen,
turboahtimella ja suoraruiskutuksella varustettu
bensakone.
KOE JA AJA UUSI, UPEA KIA-MALLISTO.
MEILLÄ DELTA AUTOSSA!
KATSO HYVÄT KAMPANJAMME OSOITTEESSA WWW.DELTA.FI
Kia cee’d
alk. 20 150 €
sis. tk
CEE’Dissä yhdistyvät upea muotoilu,
ympäristöystävällinen tekniikka ja
todella kattava varustelu.
Audi A6 2,0 TDI 103 kW
-05 .................................................... 12.900
Aj. 252tkm. Käyttövoimavero 442,-/v.
ETUSI 442€
Mercedes-Benz E 220T CDI A CLASSIC
-06 .................................................... 10.900
7-HENGEN, 1-OMISTAJALTA! Aj. 470tkm.
Käyttövoimavero 482,-/v. ETUSI 482€
Opel Astra 1,7 CDTI (100hv) Enjoy 5d
-05 ......................................................8.900
Aj. 125tkm. Käyttövoimavero 381,-/v.
ETUSI 381€
Kia Rio
alk. 14 710 €
sis. tk
RIO tuo suurten autojen mukavuutta,
laatua ja nuorekasta tyyliä pienten
perheautojen luokkaan.
Uusi Kia Carens
alk. 25 590 €
sis. tk
CARENS on monikäyttöinen ja muunneltava
matkakumppani kaikille matkoille.
Saat sen myös 7-paikkaisena.
Opel Astra Wagon Enjoy 1,3 CDTI DTH
66kW/90hv M6 -09 .......................... 11.400
Aj. 114tkm. Käyttövoimavero 401,-/v.
ETUSI 401€
Skoda Octavia 2,0 TDI 140 Elegance
-11 .................................................... 21.800
Aj. 83tkm. Käyttövoimavero 401,-/v.
ETUSI 401€
Skoda Octavia Combi 1,6 TDI Elegance
-10 .................................................... 18.900
Aj. 93tkm. Käyttövoimavero 402,-/v.
ETUSI 402€
NYT KÄSIRAHA 0 € KAIKKIIN MALLEIHIN!
Skoda Superb Combi 2,0 TDI DPF
Ambition -10 .................................... 19.800
Aj. 202tkm. Käyttövoimavero 442,-/v.
ETUSI 442€
Toyota Auris 2,0 D-4D Linea Sol 5ov
-08 .................................................... 12.900
Aj. 174tkm. Käyttövoimavero 381,-/v.
ETUSI 381€
Toyota Corolla 2,0 D-4D Linea Sol 4ov
-08 .................................................... 13.900
Aj. 136tkm. Käyttövoimavero 382,-/v.
ETUSI 382€
Skoda myynti, huolto ja varaosat Kolmisopessa! Neulalammentie 2, Kuopio, p. (017) 2647 600
www.autoliikemiettinen.fi
Myynti: ma–pe 9–17, la 10–14
Huolto: ma–pe 7.30–17
Esimerkkihinta 14.110,00 €, vaihtoauto/käsiraha 0,00 €, luoton määrä 14.305,00 €, korko 6,9 %, perustamiskulu 195 €, käsittelymaksu 9,95 €/kk, sopimusaika 60 kk. Korot yhteensä 2649,90 €,
kulut yhteensä 792,00 €. Maksuerä yhteensä 292,53 €/kk. KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 9,32 %, KSL:n mukainen luottohinta 17.551,90 €. Rahoitus edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja
rahoitusturvan sisältävän kaskovakuutuksen ottamista. Luotonantaja esim. Santander Consumer Finance Oy, Hermannin Rantatie 10, 00580 Helsinki.
CARENS autoveroton hinta alk. 18.923,08 €, arvioitu autovero 6.066,92 €, kokonaishinta alk. 24.990,00 € + toimituskulut 600 € = 25.590 €. EU-yhd.4,7–6,4 l/100 km, CO2-päästöt
124–159 g/km. CEE’D autoveroton hinta alk. 15.510,14 € + arvioitu autovero 4.039,86 €, kokonaishinta alk. 19.550,00 € + tk 600 € = 20.150 €. EU-yhd. 3,8–6,1 l/100 km, CO2-päästöt
100–145 g/km. RIO autoveroton hinta alk. 11.811,56 € + arvioitu autovero 2.298,44 €, kokonaishinta alk. 14.110,00 € + tk 600 € = 14.710 €. EU-yhd. 3,6–6,5 l/100 km, CO2-päästöt
94–147 g/km. Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta.
KUOPIO • Väliköntie 6
Kia-myynti: 0207 408 962, vaihtoautot: 0207 408 875
Avoinna arkisin 9–18, lauantaisin 10–15
Huolto: 0207 408 964, arkisin 7.30–18
Korikorjaamo/maalaamo: 0207 408 430
Alfa Romeo, Chevrolet, Fiat, Ford, Kia, Lada, Lancia, Opel, Saab
Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 7,02 snt/min + 8,35
snt/puhelu (alv 24 %) ja matkapuhelimesta 17,17 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %).
18 SAVON SANOMAT
TIISTAINA 14.5.2013
VAIHTOAUTOT
MAKSA KERRAN KUUSSA.
NAUTI JOKA
PÄIVÄ.
39.900
Subaru Forester 2,0 XS TD...........-12
600 km, ilm., vak.nop.sääd., ajotietokone,
Xenon-lähivalot, ABS, hätäjarruteh., sähköikkunat, sähkösäätöiset ja -lämmitettävät
taustapeilit, sähkötoimiset peilit, ohjaustehostin, neliveto, esittelyauto, 2xrenkaat, ym.
Volkswagen Caddy umpipakettiauto
2,0 SDI 51 kW................................-10
104 tkm, lmast., asr-luistone.järj., radio, ajotietok., lohkoläm.n, vetok., 2xrenkaat, sivupeilien
sähkös., sähköt. ikkunat, tavarat. vanerointipäällyste, alv-väh.kelpoinen, huoltokirja
Toyota Auris 1,4 D-4D
Linea Terra 5ov.................................-09
104 tkm, 1-om., kauko-ohjattava keskusluk.,
VSC-ajonvak., manuaal. ilmast., turvatyynyt,
sähkö ikkunat ja peilit, ABS+EBD, BA-hätäjarrutehostin, lohkol., 2xrenk., huoltokirja
10.400
Ford Focus C-Max 2,0 TDCi
136 hv Trend 5d.............................-05
127 tkm, keskusl., ilm., ajotietokone,lohkolämm., sisäpist., vetokoukku, metalliv., 2xr.,
IPS-turvajärj., ABS, Control Blade -takajousitus, Ford 6000 RDS-CD-soitin, huoltokirja
Käenkuja 1, Kuopio,
puh. 017 266 6662
www.vaanasenauto.fi
ma–pe 9–17, la 10–14
Renault Scenic 2,0 16V
Pack Authentique.......................... -04
250 tkm, autom.lukitus ajon aikana, keskusluk. kaukos., ilmast., ajotietok., lohkoläm.,
2 x renkaat, turvatyynyt, sähköt. ikkunat ja
peilit, elekt.ohj.tehostin, huoltok.
11.900
Nissan Note 1,4 Visia M/T ESP.....-09
79 tkm, 1-om., Keskusl. kauko-ohj., ESP,
ABS, Lohkolämmitin, Vetokoukku, 2x renkaat, turvatyynyt, sähköt. lasit ja peilit,
hätäjarrutehostin,
7.900
8.900
Citroën C5 2,0i 16v VTR Berline...-06
113 tkm, autom. kaksialueilmast., keskusl.
kaukos., ESP ajovak.hallintajärj., vakionopeudens., ajotietok., lohkoläm., sisäpistoke,
vetok., 2 x renkaat, sähköt. ikkunat ja peilit,
huoltokirja (jakohihna vaihdettu 100 tkm:ssä)
4.900
5.900
Honda Civic 1,4i S 5d..................-03
146 tkm, lohkolämmitin, 2 x renkaat, 2 x
erik.vanteet, sivuturvatyynyt edessä, srs
-turvatyynyt kuljettajan ja matkustajan
puolella, abs -jarrut ebd -toiminnolla, sähkötoimiset etusivulasit, sähkötoimiset, lämmitettävät ulkopeilit, sivupeilien sähkösäätö,
rds -radio cd -soittimella, huoltovihko
Kia Venga 1,4 ISG EX 5D
EcoDynamics................................. -10
24 tkm, 1-om., ilmast., ajot.kone, lohkol.,
turvatyynyt, sähköpeilit ja ikkunat, lukkiutumattomat jarrut, 2xrenkaat, huoltokirja, takuu
voimassa.
13.400
Volkswagen Jetta Trendline
1,6 75 kW.......................................-07
137 tkm, kauko-ohjattava k-lukitus, p.autom.
climatic-ilmastointilaite, ESP, turvatyynyt,
sähköt. lasit ja peilit, lohkol., 2xrenk, erik.
vanteet, huoltok.
8.900
Opel Zafira 1,8 Enjoy.................. -05
167 tkm, ilmast., ESP, luistonesto, lohkol.,
vetok, 2xrenkaat, erikoisvanteet, etu- ja
sivuturvatyynyt edessä, sähköt. etusivuikkunat, sähköläm. ja -säätöiset ulkopeilit,
7-paikkainen tila-auto
15.900
16.900
Skoda Octavia 1,4 TSI Ambiente....-09
96 tkm, turvatyynyt, luistonestojärjestelmä,
ajonvakautusjärj., keskusl. kaukosäät. jossa
SAFE-turvalukitus, ilmast., lohkol., vakionop.
säädin, ajotietok., erik.vanteet, 2xrenkaat,
13.900
14.900
Seat Altea XL 1,6 Reference.........-08
42 tkm, 1-om, puoliautom. ilmast. (climatic), kauko-ohjattu k.lukitus, ESP, ajot.kone,
lohkol., sähköt. ikkunat ja peilit, turvatyynyt,
2xrenkaat, huoltokirja
20.900
Nissan Juke 2.0 Dig-T-Acenta........-10
Sport, aj. 45 tkm, automaattinen ilmastointi,
navigaattori, vakionopeudensäädin,teho
140 kw, 2xrenkaat, perruutuskamera, jne
16.900
19.900
Mazda 6 Sedan 1,8 Elegance
Business Sedan..............................-09
34 tkm, ilmastointi, automaattinen, k-lukitus
kauko-ohj., ilmast., turvatyynyt, ohj.tehostin,
1-om, lohkoläm., sähköt.ikkunat, vetokoukku, sähkös. ulkopeilit, 2xrenkaat
20.900
Toyota Verso-S 1,33 Dual VVT-i .Stop
& Start Linea Sol........................... -13
700 km, kauko-ohj. keskuslukitus, manuaal.
ilmast., vsc-ajonvakautus, turvatyynyt, 1-om.,
lohkoläm., sähköt.ikkunat, 2xrenkaat, peruutuskamera, ohj.tehostin, tehdastakuu
20.900
Nissan Qashqai 2,0dCi DPF Acenta
6 MT 2 WD......................................-09
115 tkm, turvatyynyt, autom.ilmast.,
lohkoläm., vetok., 2xrenkaat, 1-om., sähköt.
ikkunat, hätäjarrutehostin, keskusluk., ABS,
ESP, ajotietok., ym. ym.
Honda CR-V 2,0i ES 4WD AT...........-04
321 tkm, ABS, turvatyynyt, sähkök. ikkunat
ja peilit, ilmastointi, lohkolämmitin, vetokoukku, erikoisvanteet, 2xrenkaat, huoltokirja,
automaattivaihteisto, RDS -radio CD -soittimella, neliveto
3.900
Nissan Almera 1,5 Comfort Sedan
A/C 4-ov.......................................-02
213 tkm, kaappauksenesto, keskuslukitus,
kauko-ohja., ilmast., lohkoläm., vetok., 2
xrenkaat, erik.vant.kesärenk., turvatyynyt,
sähköt. ikkunat ja peilit
Katso lisää vaihtoautoja www.vaanasenauto.fi
ma–pe 9–17, la 10–14
Käenkuja 1, Kuopio
puh. 017-266 6662
www.citroen.fi
Citroën
suomi
Uusi Citroën Edition -mallisto.
Parasta vastinetta rahalle.
Citroën C4
Citroën C3 piCasso
Citroën C3
Citroën C5
Citroën C1
Citroën berlingo
EtUsi jopa
4 568 €
CITROËN-TAKUU
3 V/100 000 KM
CrÉatiVe teCHnologie
Citroën C1 1.0 Edition 5-ov. BMp6 autom. autoveroton svh. 10 070 € + arv. autovero 1 924,82 € (Co2104 g/km) = 11 994,82 € + toim.kulut 600 € = 12 594,82 €. eU-keskikul. 4,5 l / 100 km.
Citroën C3 Vti 68 Edition autoveroton svh. 12 620 € + arv. autovero 2 374,33 € (Co2102 g/km) = 14 994,33 € + toim.kulut 600 € = 15 594,33 €. eU-keskikul. 4,4 l / 100 km.
Citroën C3 Vti 82 Edition autoveroton svh. 13 340 € + arv. autovero 2 657,36 € (Co2107 g/km) = 15 997,36 € + toim.kulut 600 € = 16 597,36 €. eU-keskikul. 4,6 l / 100 km.
Citroën C4 HDi 92 Edition autoveroton svh. 16 680 € + arv. autovero 3 313,24 € (Co2106 g/km) = 19 993,24 € + toim.kulut 600 € = 20 593,24 €. eU-keskikul. 4,1 l / 100 km.
Citroën C5 HDi 115 Edition tourer autoveroton svh. 21 630 € + arv. autovero 5 366,96 € (Co2125 g/km) = 26 996,96 € + toim.kulut 600 € = 27 596,96 €. eU-keskikul. 4,8 l / 100 km.
Citroën C3 picasso e-HDi 92 Edition BMp6 autom. s&s autoveroton svh. 16 590 € + arv. autovero 3 409,38 € (Co2 109 g/km) = 19 999,38 € + toim.kulut 600 € = 20 599,38 €. eU-keskikul. 4,2 l / 100 km.
Citroën Berlingo e-HDi 92 Edition BMp6 autom. s&s autoveroton svh. 17 820 € + arv. autovero 4 173,20 € (Co2 120 g/km) = 21 993,20 € + toim.kulut 600 € = 22 593,20 €. eU-keskikul. 4,6 l / 100 km.
Citroën- aUtomyynti
pUH. 0400 331 155
neUlalammentie 4, KUopio
ma-pe 8-17, la 10-14
WWW.HartiKainen.Com
KOEAJA
CITROËN,
VOITA CITROËN
DS3 OMAKSI
Varaa koeajo tekstaamalla
postinumerosi
numeroon 18 355
(maksuton)
SAVON SANOMAT 19
TIISTAINA 14.5.2013
Autot ja liikenne
Turhuuksista
tingittyä
väljyyttä
Teppo Komulainen
Lanseeraukset
Peugeot 208
GTi on pieni
pippurinen kiitäjä
Rallibaanoilla mainetta
niittäneen legendaarisen
205 GTi:n seuraaja on pian Suomessa. Peugeot 208
GTi on pikkusportti, joka
hilpaisee 6,8 sekunnissa
nollasta sataan.
Voimanlähteenä kolmiovisessa ajokissa on
200-heppainen 1,6 litran
bensaturbo, jonka maksimivääntö ulottuu 275
newtonmetriin.
GTi:ssä raideväliä on
kasvatettu perusmallista sentin edessä ja kaksi
takana.
Koeajo: Tila-auto Dacia Lodgyyn mahtuu
jopa seitsemän aikuista mukaan.
Teppo Komulainen
H
arvan 4,5-metrisen
tila-auton takariviin
voi istuttaa aikuisia,
mutta Dacia Lodgyn voi.
Tilaa on reilusti pään päällä, eivätkä jalatkaan ole kovin
ahtaalla. Reisitukea matalat istuimet eivät anna, mutta ainakin pieni maakuntamatka voisi
mennä hyvinkin kivuttomasti.
Seitsenpaikkaisen auton keskirivissäkin on väljyyttä jopa
kolmelle kiitettävästi. Penkeissä
ei ole kalliimpien autojen säätömahdollisuuksia, mutta ei niille
ole suurta tarvettakaan.
Jos kaikki istuimet ovat käytössä, taakse jää paikat enää parille kauppakassille, joten pitkällä lomareissulla tavarat pitäisi sulloa johonkin muualle.
Monesti näin isosta, dieselmoottorisesta tila-autosta pitää maksaa tuplahinta Lodgyyn
verrattuna.
Halvan auton tilojen muunneltavuus on hieman kankeaa.
Takarivin istuimet saa kaadettua jäykästi toimivista vivuista.
Vielä isompi työ on takais-
tuinten irrottamisessa. 18-kiloinen paketti voi olla liikaa
ainakin heiveröiselle ihmiselle, koska nostelu pitää tehdä
hankalassa asennossa.
Helpointa on jättää takimmaiset istuimet kokonaan pois matkasta, mutta jos se ei ole mahdollista, ne voi kiinnittää hihnoilla etuistuinten pääntukiin
kiinni. Se vaatii melkoista askartelua, eikä siihen kukaan
huvikseen rupea.
Lodgy on varsinkin ulospäin
selvästi nykyaikaisemman näköinen kuin edeltäjä Logan MCV.
Logan MCV muistutti enemmän pakettiautoa jo senkin takia, että siinä perässä oli kaksi
sivulle avautuvaa luukkua.
Lodgyn halvin perusversio
on 2010-luvun mittapuulla aika lailla karvalakkimalli, mikä
selittää sen lähes käsittämättömän alhaista hintaa. Suomessa siinä on aina vanha 1,6-litrainen bensiinimoottori ja vain
viisi istuinta.
Euro NCAP:n kolaritestissä Lodgy sai vain kolme tähteä
viidestä, koska kaikkialla ajonvakautus ei ole vielä vakiovarusteena. Suomessa tämä tär-
keä turvavaruste tulee onneksi
mukana.
Koeajamassamme lisävarustellussa huippuversiossa oli
muun muassa emomerkin Renault Cliosta tuttu iso, kosketusnäytöllinen navigaattori.
Lisävarusteisiin lukeutuu
myös pysäköintitutka, jonka anturit on sijoitettu takapuskuriin
niin hassusti, ettei vetokoukun
liittäminen ole mahdollista. Ainakin toistaiseksi on nimittäin
tarjolla vain kiinteä koukku, mikä huudattaisi pysäköintitutkaa
koko ajan.
Vasta korkeimmassa varustetasossa tulevat vakiona kuljettajan istuimen ja ohjauspyörän
korkeussäätö, mutta ratin syvyyssäätöä ei tähänkään Daciaan ole tarjolla.
Jo pykälää alemmalta tasolta
mukaan saa nopeudenrajoittimen, jolla voi estää ylinopeuden
ajamisen vahingossa.
Siitäkin voi toki olla hyötyä,
mutta mukavuuden kannalta vakionopeudensäädin olisi merkittävämpi. Vakkaria ei
kuitenkaan saa edes lisävarusteena, mikä on aika erikoista,
koska nopeudenrajoitin ja va-
Tekniikka
Volvo keskittyy
neljän sylinterin
moottoreihin
4,5-metriseen Dacia Lodgyyn on taiottu hyvät tilat, mutta mukavuudessa se ei yllä kalliimpien autojen tasolle.
kionopeudensäädin ovat yleensä
samassa vivussa.
Daciat ovat olleet yleensä mukavan leppoisia ajettavia, koska
niissä on ollut vanhaa ajamisen meininkiä. Ratista on välittynyt selvästi, mihin pyörät
sojottavat.
Lodgyssa ohjaus on valitettavasti tehostettu liian kevyeksi ja
levottomaksi. Kaupunkipyörittelyssä keveys on eduksi, mutta maantiellä tarvittaisiin tukevampaa otetta. Kuljettaja joutuu
jännittämään liikaa.
pää, 107-heppaista myllyä. Se
vääntää kohtuullisen pienilläkin kierroksilla, mikä kuusilovisen käsivaihteiston kanssa merkitsee pientä polttoaineenkulutusta.
Sekalaisessa ajossa mentiin
ajotietokoneen mukaan reilun
viiden litran keskikulutuksella, mikä on hyvä suoritus näin
korkealta autolta.
Lodgyn äänieristys on vaatimaton. Niin moottorin, renkaiden kuin tuulen suhinat kuuluvat selvästi sisään.
Kahdesta tarjolla olevasta
1,5-litraisesta dieselmoottorista kokeilimme väkeväm-
Katso kuvasarja netistä.
a.fi
Kokeiltu
Dacia Lodgy dCi 110 Laureate
■■Viisiovinen keskikokoinen
tila-auto seitsemälle.
■■Polttoaineenkulutus
4,4 litraa sadalla kilometrillä.
■■Nelisylinterinen 1,5-litrainen
turboahdettu dieselmoottori.
■■Hiilidioksidipäästöt
116 grammaa kilometrillä.
■■Teho 107 hevosvoimaa.
■■Valmistettu Marokossa.
■■Kuusiportainen käsivaihteisto,
■■Hinta lisävarusteineen
22 768 euroa. Mallisto viisipaikkaisena alkaen 14 531 euroa,
seitsenpaikkaisena 17 989 euroa.
etupyörät vetävät.
■■Kiihtyy nollasta sataan
11,6 sekunnissa.
Uudet pienemmät moottorit on optimoitu tarjoamaan parempaa suorituskykyä kuin nykypäivän
kuusisylinteriset yksiköt,
mutta polttoaineenkulutus on silti vähäisempää
kuin nykyisillä nelisylinterisillä moottoreilla, Volvo kehuu.
Ruotsalainen automerkki on investoinut Skövdentehtaan uudistamiseen
kaikkiaan 235 miljoonaa
euroa.
Uudet bensiini- ja dieselmoottorit esitellään
vuosina 2013–2015. Vuonna 2013 valmistetaan lähes 20 000 moottoria, ja
vuoden loppuun mennessä tuotantotahti on 2 000
yksikköä viikossa.
Nyt myydään – KAIKKI POIS!
liike myyty – loppuunmyynti vain 18 päivää!
Audi A6 Avant 2.4 V6 quattro 125kW
tiptronic-autom -02
12.900
146000 km, aut.ilmastointi, webasto
Chrysler Neon 2.0 16v LE
Automaatti -99
1.290
234000 km, huoltokirja, kahdet renkaat
Citroen C1 1.0 SX 5d
-06
5.490
138000 km, ilmastointi, 2 renkaat
Citroen C2 1.4i VTR
-07
6.900
105500 km, ilmastointi, kahdet renkaat
Citroën C4 VTi 120 Confort
Pack Style -12
21.900
600 km, aut.ilmastointi, tehdastakuu
Citroen C4 Grand Picasso HDi 136
Confort BMP Automaatti -1018.900
105000 km, aut.ilmast., pysäköintitutka
Citroën C5 2.0i 16V SX Berline
-04
5.490
225000 km, aut.ilmastointi, 2 renkaat
Citroen C5 2.0 Exclusive A
-06
8.900
92000 km, aut.ilmastointi, 2.renkaat
Citroen C5 HDi 163 Confort Tourer
automaatti -11
25.900
93000 km, aut.ilmastointi, tehdastakuu
Citroen DS3 THP 156 Sport Chic
-12
22.900
20000 km, aut.ilmastointi, tehdastakuu
Citroen Jumper HDi 110 33
L2H1 -12
27.990
19500 km, ilmastointi, webasto
Fiat Ducato 11 2.3 Multjet 10 m3
van -07
9.390
210000 km, huoltokirja, 2 renkaat
Ford Mondeo 2.0 TDCi 163hv PowerShift Titanium Business A6 -11 27.900
100000 km, aut.ilmastointi, 2 renkaat
Hyundai i20 1.2 Classic 3-ov
-11
11.990
58000 km, ilmastointi, 2 renkaat
Hyundai i30 1.6 Comfort 5-ov
-08
10.900
117000 km, ilmastointi, kahdet renkaat
Hyundai i30 Wagon 1.6 CRDi
Comfort -09
10.900
158000 km, ilmastointi, tehdastakuu
Hyundai i30 Wagon 1.6 Comfort
-08
11.900
92500 km, ilmastointi, kahdet renkaat
Hyundai i30 Wagon 1.4 CVVT ISG
Classic ESP -11
15.990
6000 km, ilmastointi, tehdastakuu
Hyundai i40 1.7 CRDi 85 kW ISG
Comfort -12
25.990
15000 km, ilm., tehdastakuu, sis.alv 24%
Hyundai i40 Wagon 1.7 CRDi
100 kW Style -11
29.900
35400 km, avattava panoraamakatto
Hyundai ix35 4WD 2.0 CRDi-R
100 kW -12
32.900
15500 km, ilmastointi, tehdastakuu
Mercedes-Benz A 160 BE Classic
-11
17.990
36000 km, ilmastointi, tehdastakuu
Nissan Micra 1.0 Avec 3-ov
-00
1.290€
224000 km, huoltokirja, kats. 29.2.13
Mercedes-Benz Sprinter 316 CDi
Automaatti Maxi -04
12.490
278000 km, ilmastointi, 2 renkaat
Mercedes-Benz Sprinter 313 CDi
3+3 hengen k-a -06
12.900
455000 km, ilmastointi, 2 renkaat
Mercedes-Benz Sprinter 311 CDi
Alulavalla -06
11.900
294000 km, webasto, 2 renkaat
Porsche Boxster 2.7 Cabriolet
-01
20.990
183000 km, aut.ilmastointi, sport-alusta
Renault Megane 1.5 dCi Confort
4-ov -03
3.990
213000 km, ilmastointi, kahdet renkaat
Subaru Forester 2.0 TD XS
-12
37.900
18500 km, aut.ilm., t.takuu, sis.alv 24%
Suzuki Alto 1.0 VVT GL 5D
-12
10.900
4000 km, ilmastointi, 2 renkaat
Volkswagen Golf Variant 1.9 TDi
Firstline -03
3.900
325000 km, ilmastointi, kahdet renkaat
Volvo V70 D5
-02
6.900
307000 km, aut.ilmastointi, nahkaverh.
LISÄÄ AUTOJA LIIKKEESSÄMME • SUORALLA KAUPALLA REILUT ALENNUKSET
VOLTTIKATU 10, Kuopio puh. 017 368 1910 www.autosompa.fi
Automyynti
Varaosamyynti
Huolto
Harri Hartojoki
Jarkko Puustinen
Riku Hakkarainen
Tapio Rahkonen
Joonas Räbinä
Tommi Kinnunen
LOMALLA
050 370 7439
044 530 0735
044 733 9305
050 573 6940
044 533 6223
Automyynti avoinna
ma–pe klo 9 –17
la klo 10–14
20 SAVON SANOMAT
TIISTAINA 14.5.2013
UUSI AURIS. VAPAUS VALITA PAREMPAA.
Uuden Aurisin saat luokassaan ainoana bensiinin ja dieselin lisäksi
myös täyshybridinä. Varustelu lisää vaihtoehtojen määrää entisestään,
sillä voit valita autoosi mm. portaattoman automaattivaihteiston, joka
Hybrid-mallissa on jo vakiona.
Active-varustetasosta alkaen Aurisissa on myös kevytmetallivanteet,
vakionopeudensäädin (ei 1.4 diesel) sekä kosketusnäytöllinen Toyota
Touch & Go -mediakeskus peruutuskameralla, navigaattorilla ja Googlehaulla. Tervetuloa ajamaan Auris meillä!
Auris Hybrid -mallisto alkaen: veroton hinta 16 690 €, autovero 4 251,24, €, toimituskulut
600 €, kokonaishinta 21 541,24€. EU-yhdistetty kulutus 3,8-3,9 l/100 km, CO2-päästöt
87-91 g/km.Takuu 3 v/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 v.
Hybridijärjestelmän takuu 5 v/100.000 km. HSD-akkuturva 8 v/350.000 km.
Hybridit
Auris-mallisto alkaen: autoveroton hinta XX XXX €, arvioitu autovero X XXX,XX €, toimituskulut XXX €,
arvioitu kokonaishinta XX XXX,XX €. EU-yhdistetty kulutus 4,2-6,1 l/100 km, CO2-päästöt 109-140 g/km.
Myynnissä olevat esittelyautomme
Harvoin tarjolla!
45.900
29.900
Toyota GT86 2.0 Boxer -12 11 tkm
navi, xenon, aut.ilmastointi, 2xrenkaat,
cruise, nahka/alcantara penkit
Toyota AVENSIS 1.8 Sol Wag Multidrive -11 24 tkm, Toyota Touch andGo,
aut.ilmast, 2xrenk, sadetun, lohkol, navi
Hybridi TEHDASTAKUU
33.900
22.500
Toyota COROLLA 1,6 Valvematic Sol
-12 15 tkm, aut.ilmast, 2xrenkaat,
metalliväri, MP3, lohkolämmitin
22.900
Toyota PRIUS Sol 5ov -10 43
tkm, autom. vaiht, H-kirja, aut.ilm,
sadetunn., lohkol, 2xrenk
Toyota AURIS 1,8 HSD Linea Sol Plus
5ov -10 38 tkm Takuu, 1-om, h-kirja,
aut.ilm, aluv, 2xrenk, cruise, lohkoläm.
17.400
28.900
Toyota AVENSIS 1.8 Sol 4ov business
+ protection pack -12 30 tkm Toyota
Touch and Go, navi, aluv ,2xrenk, p-tutka
TOYOTA Urban Cruiser 1,33 dual vvt-i
Stop&Start Linea Terra -10 38 tkm
2xrenk, met väri lohkoläm, ilmast
23.900
19.800
Toyota AVENSIS 1,8 Valvematic Linea
Sol Wagon -10 75 tkm, 1-om, aut.ilm,
2xrenk, cruise, met.väri, CD, lohkoläm.
24.900
Hybridi
26.500
Toyota PRIUS HSD Linea Sol 5ov -12
9 tkm, 1-om, nahkaverh, navi, P-tutka,
aut.ilm, aluvant, 2xrenk, lohkoläm.
Hybridi
Toyota COROLLA 1.4 D-4D DPF Linea
Sol -11 30 tkm, automaattinen ilmast,
2xrenkaat, metalliväri, MP3, lohkoläm.
Hybridi
24.500
19.500
Toyota YARIS Hybrid Style 5ov Aut. -12
9 tkm, navi, ilmastointi, 2xrenkaat,
metalliväri, CD
9.800
Mazda 6 1.8 5ov -06 168 tkm
ilmastointi, 2xrenkaat, metalliväri, CD,
lohkolämmitin
Toyota AVENSIS 1.6 Terra 4ov -09 67
tkm, Huippusiisti, huoltokirja, ilmast,
vetok, 2xrenk, met.väri, MP3, lohkoläm.
Kallantie 11
Puh. 017 364 2211
Avoinna ark. 8-17, la 10-14
Pikahuolto 7.30 -15.30
Toyota YARIS 1,33 Dual VVT-i Style
5ov -12 5 tkm, navi, ilmastointi,
2xrenkaat, metalliväri, CD
Jatkuva yli
TÄYSIN UUSI FORD KUGA
Koe uuden Kugan edistyksellinen teknologia ja erinomaiset ajoominaisuudet. Saatavana älykkäällä AWD-nelivetojärjestelmällä
tai nyt myös etuvetoisena. Uusi Kuga vie muotoilun ja tekniikan
täysin uudelle tasolle. Koe uusi iso Ford Kuga nyt meillä.
FORD-KESÄSTARTTI
SMART
UTILITY
VEHICLE
OSTAMME AUTOSI
200 vaihtoauton
HENKILÖ-, PAKETTI- TAI MATKAILUAUTOT, VM. 2005 TAI UUDEMMAT.
Soita ja tarjoa: Jukka Ruuskanen
p. 040 4874 530, [email protected]
Tästä koodista*
Saat tarjouksen
sähköpostiisi.
jättivalikoima sisätiloissa
ford.fi
15.5. alkaen*
Valitse vapaasti 1000 €:n
varusteet ja maksa
niistä vain 100 €
21.900,-
Opel Astra Enjoy
1,7 CDTI ecoFLEX
Start/Stop 130hv MT6
-11
9 tkm, takuu, ESP, erik.vant., met.väri, ilmast., 2xrenk.
26.750,-
Opel Insignia
Sports Tourer
Edition Bus. 1,6 Turbo 180hv
-11
6 tkm, takuu, ESP, met.väri, aut.ilm., ilmast., vak.nop.s.
26.750,-
Opel Insignia
Sports Tourer
Edition Bus. 2,0 CDTI 160 hv
-11
9 tkm, sadetunn., erik.vant., aut.ilm., ilmast., vak.nop.s.
Ford Ranger
Super Cab XLT
2,5 TDCi 4x4
27.900,-11
10 tkm, sis. ALV, ilmast., CD, lavakaukalo, 4-veto, 2xrenk.
”Tilava ja runsaasti varusteltu
peli myös perhekäyttöön.
Vaivaton ja vakaa ajettava. ”
”Auton hiljaisuudesta nauttii
heti ajon alkumetreillä.”
4.900,-
Kauppalehti 8.2.2013
Citroen Xsara
Picasso 1,8i 16v
8.900,-04
-07
Opel Astra 5-ov Enjoy
Special 1,8 M5 125 hv -06
-10
Ford Mondeo 2,0 145hv
Trend M5 Wagon
-08
Opel Astra Wagon Ultimate
1,6 Ecotec 85kW MT5 -10
166 tkm, aut.ilm., h-kirja, lohkol.,
vak.nop.s., CD, 2xrenk., vetok.
51 tkm, ilmast., h-kirja,
lohkol., CD, 2xrenk., sisäp.
14.900,Chevrolet Cruze
4-ov 1,6 MT5
10.800,-
Toyota Aygo+ 1,0
VVT-i 5ov MultiMode
14.900,-
25 tkm, p.tutka, luist.esto, ilmast.,
h-kirja, lohkol., MP3, 2xrenk., sisäp.
42 tkm, ESP, xenon, h-kirja, lohkol.,
vak.nop.s., MP3, 2xrenk., sisäp.
Ford Kuga -mallisto alk. 33.399,63 € (autoveroton hinta 24.500 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 154g/km 8.299,63 € + toim.kulut 600 €).
Ford Kuga AWD -mallisto alk. 40.018,04 € (autoveroton hinta 29.430 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 154g/km 9.988,04 € + toim.kulut 600 €).
Ford Kuga -malliston CO2-päästöt 139–179 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 5.3–7.7 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein.
Kesästartti varuste-etu koskee uusia tilaussopimuksia 15.5.2013 alkaen.
17.900,-
24.900,-
Volkswagen Golf plus Trend- BMW 120 d
line 1,6 TDI BlueMotion -10 E88 Cabrio
101 tkm, met.väri, ilmast.,
h-kirja, CD, 2xrenk.
27.900,-
91 tkm, erik.vant.,
h-kirja, lohkol., 2xrenk.
-08
Ford S-max 2,0 TDCi 140 hv
PowerShift Trend A6 5-ov -11
159 tkm, ESP, p.tutka, webasto,
ilmast., h-kirja, CD, 2xrenk., vetok.
Ford-myynti, suora:
puh. 040 712 0457
-10
Mazda 6
1.8 Classic
-09
71 tkm, luist.esto, erik.vant., ilmast.,
62 tkm, urh.ist., ilmast., h-kirja,
lohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk., sisäp. h-kirja, lohkol., MP3, 2xrenk., vetok.
puh. 0207 881 330
Automyynti ma-pe 10-18, la 10-15
Huolto puh. (017) 368 3000
ma-pe 7.30-16.30
32.900,Ford Kuga 2,0 TDCi 136hv
DPF 4WD Titanium M6 -10
43 tkm, webasto, aut.ilm., h-kirja,
vak.nop.s., CD, 2xrenk., vetok.
Auta kotimaan lapsia ja tykkää sivuistamme
Volttikatu 7, Kuopio
Volttikatu 7, Kuopio
Automyynti puh. 0207 881 330
ma-pe 10-18, la 10-15
213 tkm, webasto, ilmast., h-kirja,
lohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk., vetok.
17.800,-
16.900,Ford Focus 1,6 100 hv
Trend Design M5 5-ov
VW Passat Luxline 1,9
TDI PowerDiesel 77 kW -08
Tästä QR-koodista
näet 200 muuta
vaihtoautoamme
”Auton i
”Maltilliset ulkomitat, erinomainen jousitus, tarkka ohjaus sekä iloisesti
a umetrei
vääntävä dieselmoottori. Kugassa on helppo viihtyä tien päällä.”
Teknari.fi 2-2013
12.890,-
126 tkm, ESP, met.väri, ilmast.,
92 tkm, urh.ist., h-kirja, lohkol., vak.
h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, sisäp. nop.s., MP3, 2xrenk., sisäp., vetok.
16.900,-
162 tkm, met.väri, ilmast.,
h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk.
10.900,Volkswagen Golf Variant
1,6 77 kW Atlantic
-06
rintajouppi.fi
Lahjoitamme jokaisesta sivumme tykkäyksestä yhden euron (1€)
Pelastakaa Lapset Ry:n kotimaan lapsityöhön.