juniorikiekon kehityspäivät turnaukseen vierumäelle 02.–04.04.2015

Transcription

juniorikiekon kehityspäivät turnaukseen vierumäelle 02.–04.04.2015
KUTSU
JUNIORIKIEKON KEHITYSPÄIVÄT
TURNAUKSEEN VIERUMÄELLE
02.–04.04.2015
TURNAUKSESSAMME
PELIT TORSTAISTA LAUANTAIH IN
Kaikilla vähintään 6 peliä.
KIEKKOREIPAS E1 (-03) KUTSUU
TEIDÄT MUKAAN TURNAUKSEEN
VIERUMÄELLE 02.–04.4.2015
Peliaika 2 x 15 min (maks. 50min).
Tule laittamaan kiekkokausi pakettiin ja mittaamaan kevätkunto turnaukseemme. Torstaista Lauantaihin
12 JOUKKUETTA
kamppaillaan kiekosta Suomen Urheiluopiston loistavissa puitteissa Vierumäellä. Kaikille joukkueille varataan
Turnaukseen valitaan 12 laadukasta
majoitukset ja ruokailut paikan päältä, joten joukkueita ei tarvitse kuljetella turnauksen aikana. Turnauksessa
joukkuetta. ja ottelut pelataan tasolohkoissa.
ei ole myöskään unohdettu kannustusjoukkoja, joille on tarjolla erilaisia majoitus- ja liikuntapaketteja
MUU TOIMINTA
Pääsiäisen vietolle ja pienelle lomalle.
Pelien lisäksi turnaukseen suunnitellaan
oheistoimintaa kuten esimerkiksi
maajoukkuepelit.
Suomen Jääkiekkoliitto on ollut mukana kehityspäivien järjestelyissä ja kehittämässä päivien sisältöä vuodesta
1982 saakka. Lisäksi Kiekkoreippaalla, on yhteistyössä Suomen Urheiluopiston kanssa myöskin yli 20 vuoden
MAJOITUKSET JA RUOKAILUT
kokemus kiekkoturnauksen järjestämisestä nykymuotoisena. Varaa siis joukkueellesi paikka turnaukseen ja
Joukkueille varataan majoitukset ja
varmista teille kevääksi yksi kiekkokauden kohokohta.
ruokailut opistolta. Osallistuminen
Ilmoittautuneiden joukkueiden perusteella valitaan tasoryhmät ja osallistuvat joukkueet.
edellyttää majoittumista opistolla.
EDULLINEN HINNOITTELU
Turnausmaksu 700 €/joukkue
Majoitushinta 144 €/hlö/To-La
Sis. 2 x aamiainen, 2 x lounas,
2 x päivällinen.
Tilauksesta iltapala erikseen 6,5€/hlö/vrk
Lisätiedot ja ennakko- ilmoittautumiset
Kiekkoreipas E2
Kimmo Tikka
Turnauspäällikkö / Joukkueenjohtaja
040 8499402
[email protected]
Lisätiedot ja joukkueiden majoitusvaraukset
Suomen Urheiluopisto
Jukka Varmanen
Jääkiekkotoimintojen koordinaattori
040 180 1390
[email protected]