Hyvää syksyä, hyvä kylien väki! Oman kylän

Transcription

Hyvää syksyä, hyvä kylien väki! Oman kylän
Kylien tiedotuslehti
7. vuosikerta
www.pilpalankylat.fi
2 / 2010
Hyvää syksyä, hyvä kylien väki!
Helteisen kesän jälkeen on kylien elo asettumassa
taas talven hiljaisempaan kauteen. Marjat on saatu
talteen, sieniä ja omenia tuntuu riittävän vielä
metsissä ja puutarhoissa. Nyt alkaa kynttilöiden ja
pihavalojen aika, kohta mennään jo kohti joulua.
Syksyn harrastukset ovat alkaneet ja Liitontalollakin
lapset, nuoret ja vanhempi väki kokoontuvat taas
entiseen tapaan. Lämmintä Liitontalolla toivottavasti
riittää ilmalämpöpumpun voimalla ja hanoistakin tulee
taas vettä – porakaivon uusi pumppu korvasi vanhan,
ukkosen kesällä rikkoman pumpun.
Liitontalo on toimintamme sydän ja olemme todella
onnellisia, kun meillä on hyvä kokoontumispaikka,
jota voivat kyläyhdistyksen lisäksi käyttää monet
muutkin kerhot ja yhdistykset yhteisiin rientoihin.
Ilon lisäksi talosta on aina joskus huoltakin ja myös
rahaa talon kunnossapitäminen aina silloin tällöin
vie. Kaikenlaiseen toimintaan ja talon kunnossapitoon
koitamme kerätä rahaa monin eri tavoin – mieluiten
sellaisilla tavoilla, joista on iloa kyläläisille! Nytkin
olemme kehitelleet sellaisen keinon: ostamalla ja
lähettämällä kauniit joulukortit kylien maisemista
tuette samalla kyläyhdistystä! Jonkin verran kortteja on
myynnissä joulunajan tapahtumissa mutta varmimmin
saatte kortit tilaamalla ne etukäteen Marikalta.
Iloa ja virkistystä tarjoamme taas perinteisissä
tapahtumissa, naisten illassa ja joulutuvassa syksypuolella
sekä laskiaisriehassa ja miestenillassa keväällä.
Toivotamme teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi
tapahtumiin ja mukaan toimintaan! Tapaamisiin
Marjo Viitanen,
Pilpalan kylät ry:n puheenjohtaja
Oman kylän
JOULUKORTIT TILATTAVISSA
Pilpalan kylät ry. teettää
joulukortteja myyntiin. Korteissa
on tänä vuonna kaksi aihetta:
vaakasuorassa kuvassa Myllykoski
ja pystysuorassa kuvassa
Vääräkoski. Kumpaakin kuvaa on
mahdollista tilata joko tavallisena
yksiosaisena postikorttina tai
kaksiosaisena, taitettuna korttina
kirjekuorineen. Yksiosaisen kortin
hinta on 1 e /kpl ja kaksiosaisen
1,70 e /kpl (sis. kuoren).
Tee korttitilauksesi mieluiten
heti, viimeistään 31.10. Marika
Tudeerille puh. 044 5522555 tai
sähköpostilla [email protected]
Ilman etukäteistilausta kortteja on saatavilla vain rajoitetusti.
METSÄSTYSSEURAN
TOIMINNASTA
Suomessa on 2500 metsästysseuraa, ja niistä Pilpalan kylät
ry:n alueella toimii Etelä-Lopen Eränkävijät ry. Se on perustettu
vuonna 1955, joten seura täyttää tänä vuonna 55 vuotta. Seuran
perustavassa kokouksessa läsnä olleista Tauno Nummela ja Toivo
Tammisalo ovat edelleen aktiivisesti seuramme toiminnassa. Heille
lämmin ja kunnioittava tervehdykseni näin kylien tiedotuslehtisen
välityksellä.
Sääntöjensä mukaisesti seura harjoittaa 1) järkiperäistä
metsästystä 2) riistanhoito- ja luonnonsuojelutoimintaa 3)
metsästysampumaurheilua ja 4) kenneltoimintaa. Koejäsenyys
kestää enintään 2 vuotta, minkä ajan kuluessa seuran johtokunnan
on päätettävä koejäsenen hyväksymisestä seuran varsinaiseksi
jäseneksi tai jäsenanomuksen hylkäämisestä. Seurassa on 83
jäsentä. Jäsenistö koostuu hyvin eri-ikäisistä ja erilaisen taustan
omaavista miehistä ja naisista. Heillä on mahdollisuus harrastaa
metsästystä reilun 6000 ha:n alueella. Tarkoitusta varten seura on
tehnyt maanomistajien kanssa metsästysvuokrasopimukset.
Jahtisyksyä hallitsee hirven- ja peuranmetsästys.
Hirvenmetsästys tapahtuu seuruemetsästyksenä lähinnä
viikonloppuisin. Passipaikat on merkitty maastoon. Nykyisin
hirvenajo suoritetaan vain harvoin metsästäjien muodostaman
ajoketjun avulla: ajoketjun korvaa yleensä yksi tai useampi
hirvikoira. Jo perinteeksi on muodostunut koululaisjahti koulujen
syyslomaviikkoa edeltävänä perjantaina. Tällöin Pilpalan koulun
oppilaat osallistuvat opettajansa valvonnassa hirvijahtiin. Jahdin
lomassa paistetaan makkaraa nuotiolla ja nautitaan muitakin
eväitä.
Peurajahti alkaa käytännössä hieman hirvijahtia myöhemmin.
Peurasaalista metsästäjä tavoittelee väijymällä. Viime vuosina on
tosin järjestetty kerran jahtikaudessa ketun ja valkohäntäpeuran
seuruemetsästyspäivä.
Hirvilupia on seurallamme vuosittain parikymmentä ja
peuralupia noin 60. Niinpä syksy kuluu varsin tiiviisti hirvieläinten
metsästyksessä. Toki jokunen metsäkanalintukin päätyy saaliiksi.
Jänisjahti ajoittuu pääosin tammi-helmikuulle. Pienpetopyynti
tapahtuu koko jahtikauden kuluessa. Lopen riistanhoitoyhdistys
järjestää vuosittain pienpetokilpailun. Siinä seuramme edustajat
ovat menestyneet hyvin.
Riistanhoitotyö on olennainen osa metsästysseuran ja
metsästäjän toimintaa. Pienpetokannan vähentämisen ohella
riistapeltojen ja ruokintapaikkojen hoito kuuluvat seuran
toimintamuotoihin. Peurojen ruokinnassa on siirrytty lajitellun
viljan käyttöön hukkakaurariskin pienentämiseksi. Viljan lisäksi
ruokintaan käytetään mm. omenoita, perunoita ja porkkanoita.
Lisäksi ruokintapaikoille ja muualle maastoon sijoitetaan
suolakiviä. Jäniksiä varten kaadetaan haapoja.
Metsästäjän tulee ylläpitää ampumataitoaan. Lopella siihen on
erinomaiset mahdollisuudet Lopen ampumaurheilukeskuksessa.
Sen rakentamisessa muutamat seuramme jäsenet olivat erityisen
aktiivisesti mukana. Heistä mainitsen tässä yhteydessä Tapani
Toivosen ja Antti Peltosen. Lopen riistanhoitoyhdistyksen
koordinoimana järjestetään ampumaurheilukeskuksessa
kesäkuukausina harjoitus- ja ampumakoesuoritusiltoja. Kullekin
Lopen metsästysseuralle tulee pari valvontaviikkoa kesässä.
Valvontavuorossa oleva seura vastaa siitä, että harjoitusradat
sekä hirvi- että haulikkopuolella ovat harrastajien käytettävissä
ja että ampumakokeen suorituspaikalla valvonnan suorittavat
tuomarikortin omaavat seuran edustajat. Etelä-Lopen Eränkävijöillä
on pitkät perinteet vaalittavanaan myös metsästysammuntojen
kilpa-ammunnoissa. Tämän hetken menestyksekkäimpiä
ampujiamme ovat Jorma Lehto, Juha Peltonen ja Kari Koski sekä
nuori lupauksemme Valtteri Skogberg.
Seuramme metsästysmaja on Kalamajantien varressa. Majalla
on tänä kesänä käynnistynyt peruskorjaushanke. Nylkyvaja
on saanut uuden lattian ja laatoituksen, vesijohto on uusittu
ja kaivettu syvemmälle, jätevedet kerätään umpisäiliöön ja
sähkölinja muuntajalta majalle on uusittu. Peruskorjaus jatkuu ensi
vuonna ilmanvaihdon, tupakeittiön ja pesutilojen kunnostuksella.
Majarakennuksen lisäksi samalla tontilla on myös kota, joka on
niin seuran jäsenten kuin muiden kyläläistenkin käytettävissä
taukopaikkana.
Metsästysseuramme on kyliämme yhdistävä voima tuoden
omalta osaltaan vireyttä kyläyhteisöömme. Seuramme kotisivut
löytyvät osoitteesta www.etelalopenerankavijat.fi.
Yrjö Heimonen
Puheenjohtaja
Etelä-Lopen Eränkävijät ry
PILPALAN KYLÄT RY:N TAPAHTUMIA TALVIKAUDELLA
LOKAKUU
Nuortentupa lauantaina 2.10. ja perjantaina 15.10. kello 18-22.
Naisten ilta tiistaina 19.10 kello 18 alkaen. ”Arkipäivän
ekoteko”, Pieni Ekopuoti Hyvinkäältä esittelee
ympäristöystävällisiä tuotteita kotiin ja kauneudenhoitoon.
MARRASKUU
Nuortentupa lauantaina 6.11. ja perjantaina 19.11. kello 18-22.
JOULUKUU
Nuortentupa lauantaina 4.12. ja lauantaina 18.12. kello 18-22.
Joulutupa-tapahtuma Liitontalolla perjantai-iltana 17.12. Koko
perheen tunnelmallinen joulunodotustapahtuma rakovalkeineen ja
joulukahviloineen.
KEVÄTPUOLELLA
Nuortentupa joka toinen viikko, ajankohdat ilmoitetaan
myöhemmin
Laskiaisrieha sunnuntaina maaliskuun 6. päivänä Pilpalan
koulun piha-alueella.
Miesten ilta maaliskuussa, ajankohta ilmoitetaan myöhemmin
Taksi
Päivi Mustonen 0400 387155
Sähköalan työt • Sähkösuunnittelu •
Ilmalämpöpumput
• Murtohälytysjärjestelmät • Tarvikemyynti
Karkkilantie 7, 12600 LÄYLIÄINEN
www.layliaistensahko.fi
puh.019 443 395,
gsm 0400 483 230, 040 591 5056
Lipputankoja
Veikkolan RST oy
Alumiini, teräs ja lujitemuovista, pituudet 6-18 metriä
Myös asennukset ja kuljetukset
Kysy tarjouksia! p. 040 7724244
[email protected]
Sormisyrjäntie 97, 12750 PILPALA
Kuivaa koivuklapia
Kotoa tai paikalle tuotuna
Tapio Grönholm
Puh. 0500 212692,0400 212692
Yritysesittely
Pilpalan Poka entisöi ikkunoita
Yksi Pilpalan kylien uusimmista
yrityksistä on Lassi Tudeerin perustama
Pilpalan Poka. Toimialana on vanhojen
ikkunoiden entisöinti ja kunnostus.
Entisöinnissä käytetään vanhoja
hyviksi havaittuja materiaaleja, kuten
pellavaöljykittiä ja –maalia.
Lassi Tudeer jätti taakseen pitkät
työmatkat ja stressaavan työn italalla ja lähti Rakennusapteekin
ikkunaentisöintikoulutukseen. Innostus
ikkunoihin alkoi oman talon remonteista
ja nyt verstas sijaitsee Sinervänpolulla Solstrandissa. Tähän
mennessä työkohteita on ollut omilla kylillä ja Hämeenlinnassa,
mutta myös omien ikkunoiden kunnostamiseen ja verstaan
rakentamiseen on jäänyt aikaa.
Vanhan korjaaminen kannattaa
Vanhojen ikkunoiden kunnostaminen on ympäristöystävällistä
paitsi ulkonäkösyistä myös siksi, että se säästää materiaaleja
ja energiaa. Vastoin yleistä luuloa vanha ikkuna kestää hyvin
kilpailun uuden kanssa energiankulutuksen ja äänieristyksen
suhteen. Ruutuikkunat sekä ulko- ja sisäpuitteen leveät välit
eristävät hyvin sekä ääntä että lämpöä.
Vanhan rakennuksen sielu ja henki ovat sen historiassa. Kerran
tuhottua historiaa ei pysty palauttamaan suurellakaan rahalla.
Ikkunat ovat olennainen osa rakennusta ja sen historiallista
arvoa. Itse asiassa ikkunat ovat rakennuksen leimallisin ja näkyvin
osa, ja harmillisen moni rakennus on pilattu vaihtamalla sen
ikkunat.
Huonokuntoiseltakin näyttävä vanha puuikkuna on useimmiten
kunnostettavissa täysin alkuperäisen veroiseksi. Vanhat
puurakennukset on yleensä tehty huolellisesti käyttäen käytännössä
hyviksi havaittuja menetelmiä ja materiaaleja. Rakennusten on
ollut määrä kestää sukupolvelta toiselle vain pienin kunnostustöin.
Ikkunanpuitteet on tehty parhaista, tiheäsyisistä ja pihkaisista
puista.
Ikkunaentisöintiä voidaan tehdä mihin vuodenaikaan hyvänsä,
sillä verstaalle viedyn ikkunan aukko päällystetään huolellisesti
muovein. Kaikkia ikkunoita ei toki tarvitse kunnostaa yhtaikaa,
vaan verstaalle voidaan viedä vaikkapa vain yhdenkin ikkunaaukon
puitteet kerrallaan aloittaen vaikkapa huonokuntoisimmasta
ikkunasta. Entisöidä voi joko koko ikkuna-aukon eli ulko- ja
sisäpuitteet ja karmit, tai vain osan niistä. Joskus riittää pelkkien
ulkopuitteiden kunnostus. Kesäasuntojen ikkunat kannattaa
laitattaa talviaikaan, jolloin siitä on vähiten häiriötä asumiselle.
***
Sinunkin yrityksestäsi esittely?
Yritysesittely-sarjassa esitellään Pilpalan, Hunsalan ja
Tevännön alueella toimivia yrityksiä. Toimitus ottaa mielellään
vastaan juttuja sarjaan.
KIRJASTOAUTO KYLIEN ALUEELLA
Lopen seurakunnan toimintaa kylien
alueella
Maanantaisin
15.10-15.20 15.30-15.40 15.50-16.00 16.10-16.20 Torstaisin
11.45-12.15 12.25-12.35 12.50-13.00 Rautakoskentie 1233
Rautakoskentie 1785
Pilpala, ent. kauppa
Hautahuhdantie 539
Pilpalan koulu
Hunsalantie/Portaankorvankuja
Pilpalantie/Kalamajantie
Etelä-Lopen Maa- ja Kotitalousseura
Astiasto 50 hengelle 50 euroa
ja kahvinkeitin 20 euroa.
Tiedustelut Pirjo Grönholm 0400 212692
sekä maaliruisku 50 euroa
Tiedustelut Rauli Salmela 050 5635144
Parturi-kampaamo Hairlux
Lopella torin laidalla
Keskiviikkoisin ilman ajanvarausta,
teen myös kotikäyntejä.
Maria Niemi 044 2769965
Kotihoito Kanttarelli
Kotisairaanhoito, Kotiapu, Siivous
Miia Rantanen
Pilpala
040-5567798
Yritys aloittaa toiminnan 1.11.2010
Vanhemman väen kerho kokoontuu Pilpalan liitontalolla
(os. Rautakoskentie 2078) syksyn aikana kolme kertaa
Ma 13.9 klo 12.30-14
Ma 11.10 klo 12.30-14
Ma 8.11 klo 12.30-14
Vanhemman väen ja lasten kirkkopyhää vietetään su 3.10
Lopen kirkossa yhteisessä messussa.
Seurakunnan päiväkerhot on tarkoitettu 3-6 –vuotiaille lapsille.
Päiväkerhoissa hiljennytään, keskustellaan, lauletaan, leikitään,
askarrellaan ja touhutaan yhdessä.
Päiväkerhoon tarvitaan mukaan pienet eväät, sisätossut ja
sopivat vaatteet.
Ohjaajina kerhoissa toimivat koulutetut lastenohjaajat.
Lasten päiväkerho kokoontuu Pilpalan liitontalolla tiistaisin ja
torstaisin klo 8.30-11.00.
Lasten päiväkerhopaikkoja voi tiedustella lapsityönohjaaja
Kirsi Väliheikiltä p. 050 3739356.
Perhekerhot ovat lasten ja vanhempien yhteisiä kerhoja.
Perhekerhoissa hiljennytään, keskustellaan, lauletaan ja
leikitään. Perhekerhon kahvimaksu on 1€/kerta/perhe.
Perhekerho kokoontuu Pilpalan liitontalolla pe klo 9.30-11.30.
Perhekerhoon ei tarvitse ilmoittautua!
Tervetuloa!
PILPALAN KYLÄT RY HALLITUS 2010
Hunsala
MARIMELLA RÖÖK- NUMMELA, varapuheenjohtaja
050 524 9278, [email protected] ANNE SEPPÄLÄ
0500 310 398, [email protected]
MARIKA TUDEER, sihteeri
vj TAPIO
044 552 2555, [email protected]
KESÄLAHTI
Pilpala
040 844 1492
YRJÖ HEIMONEN
0400 981 080, [email protected] JARNO NYLUND
040 570 6326
vj MIIA RANTANEN
MIRJAM RANTANEN, rahastonhoitaja
040 5567798
0400 314 597
Teväntö
KAIJA NYLUND
040 5686715, [email protected]
KARI VAHTOLAMMI
040-960 2130, [email protected]
MARJO VIITANEN, puheenjohtaja
040 584 4191, [email protected]
Kirjansidontaa ja käsin sidottuja
kirjoja
MARJO VIITANEN KY
Albertintie 63
puh. 040 5844191
www.marjoviitanen.fi
Sinin Kotiapu
Kotisiivoukset, ikkunoiden pesut
Myös lemmikilliset kotitaloudet.
Muista kotitalousvähennys 60%
Sini Korhonen 045 6735457
Juhlat tulossa , mistä kupit...
Vuokraamme kahviastiastoa
50 hengelle. Hinta 20 euroa.
Tiedustelut Orvokki Lättilä
p. (019) 446 042, 050 357 2058
PILPALAN MARTAT
Hitsaus ja Korjaustyöt
vj. RAYMOND MILAD
050 492 5268,
raymond.milad@gmail.
comKo
KAIVINKONEURAKOINTIA
PASI HUITTI
050 462 1537
Rantasen Ajo Oy
PILPALA-LOPPI
Loka- ja siirtolavaautot ja kaivinkone
Puh. 040 5906426, 0400 485728
(019) 446074
Lopen lomakiinteistöt
Mökki- ym, pienkiinteistöhuollot
Hautahuhdantie 178,12750 Pilpala
Markku Aalto 040 7037 657
www.mokkitalkkarit.net
Vanhan Talon Verhoomo
Tarja Heimonen
Pilpalantie 1118, 12750 Pilpala
Huonekalujen verhoilua,
huonekalukankaiden ja verhoilutarvikkeiden
myyntiä, pieniä ompelutöitä, esim. verhojen
ylä- ja alakäänteet sisustustyynyt ym.
Puh. 040 741 4836
[email protected]
PELTO-SEPPÄLÄN
LOMAMÖKIT
Hunsalassa joen rannalla
kokouskellari käytössä
Puh. 0400 310398
0500 310398
Ikkunaentisöinti
Pilpalan Poka
Lassi Tudeer
Sinervänpolku 15
12750 Pilpala
040 5694819
[email protected]
Kylillä toimivat yhdistykset, yritykset ja muut:
Otamme mielellämme lehtiseen ilmoituksia kylien
alueella tapahtuvasta toiminnasta!
Ota yhteyttä
Mirjam Rantaseen (tuote- ja palveluilmoitukset) tai
Marika Tudeeriin (tapahtumat).
Seuraava lehtinen ilmestyy keväällä 2011.
KONEKAIVUU TELIN
Kaivinkoneurakointi
Pohjankaivut
Ojitukset, maa- ja pohja
rakentamiset
Pilpala puh. 0400 729110
PILPALA
Tmi RAUNO LEHTINEN
Syrjäntie 213, 12750 PILPALA
puh. (019) 446218, 040 5062994
Kuljetus EKHOLM Oy
PILPALA
seulottua multaa, soratoimitukset,
kaivinkonetyöt puutavaranosturi
Puh: 0400 638578
Puh./fax. (019) 440238
AUTONKORJAUSTA
Alusta- ja jarrutyöt, pikkuhuollot,
ruostevauriokorjaukset.
Tmi: Juha Lättilä
Hunsalantie 36, Pilpala
Puh. 0500 776446
Myös viikonloppuisin
ARMIN NISU
Tilauksesta: täytekakut
voileipäkakut, voilla leivotut pullat
kakut, piirakat ja pikkuleivät.
Albertintie 29, Pilpala
Puh. 0500 439259
INES BLUEBERRY
-Siivoukset
-Kotityöt, myös mökille
-(-60% kotitalousvähennys)
-Nuoren taimikon hoitotyöt
-Pienimuotoiset pihatyöt
Soita rohkeasti, kerron lisää Irene
Maatraiva p. 040 703 7670
Ilmestyminen kaksi kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä
Julkaisija Pilpalan kylät ry
Ilmoitushinta 10 euroa
Painos 450 kpl
Jakelu Pilpalan kylät ry
Monistus Karkkilan painopalvelu Oy
Vastaava toimittaja
Marjo Viitanen, Albertintie 63
Puh. 040 5844191, [email protected]