Suvi Kattainen Tilusjärjestelyjen yhteydessä toteutettavien

Transcription

Suvi Kattainen Tilusjärjestelyjen yhteydessä toteutettavien
AALTO-YLIOPISTO
Insinööritieteiden korkeakoulu
Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos
Suvi Kattainen
Tilusjärjestelyjen yhteydessä toteutettavien vesiensuojelutoimenpiteiden
vaikutusten ja toteuttamiskelpoisuuden arviointi
Diplomityö, joka on jätetty opinnäytteenä
tarkistettavaksi diplomi-insinöörin tutkintoa varten
Espoossa 1.4.2013.
Valvoja: Professori Harri Koivusalo
Ohjaajat: Tekniikan tohtori Juhana Hiironen ja
Agronomi Markku Puustinen
Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO
www.aalto.fi
Diplomityön tiivistelmä
Tekijä Suvi Kattainen
Työn nimi Tilusjärjestelyjen yhteydessä toteutettavien vesiensuojelutoimenpiteiden
vaikutusten ja toteuttamiskelpoisuuden arviointi
Laitos Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos
Professuuri Tekninen vesitalous
Professuurikoodi Yhd-12
Työn valvoja Harri Koivusalo
Työn ohjaajat/Työn tarkastajat Juhana Hiironen ja Markku Puustinen
Päivämäärä 1.4.2013
Sivumäärä 70 + 5
Kieli suomi
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan tilusjärjestelyjen yhteydessä toteutettavien vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutuksia peltoalueiden ravinnekuormaan. Peltoalueiden tilusjärjestely tarkoittaa Maanmittauslaitoksen suorittamaa toimitusta, jossa alueelle suunnitellaan ja toteutetaan uusi kiinteistöjaotus. Perinteisesti tilusjärjestelyissä pyritään yhtenäistämään peltomaan kiinteistörakennetta. Tutkimuksessa tarkasteltavia vesiensuojelutoimenpiteitä ovat
kosteikot ja laskeutusaltaat, luonnonmukainen vesirakentaminen, kevennetty muokkaus,
pysyvä kasvipeitteisyys ja nurmialan kohdentaminen, suojavyöhykkeet sekä säätösalaojitus. Myös happamia sulfaattimaita tarkastellaan lyhyesti.
Tutkimusmetodeja ovat kirjallisuustutkimus ja tapaustutkimus. Tapaustutkimuksessa lasketaan vesiensuojelutoimenpiteiden teoreettisia vaikutuksia toteutetuilla tilusjärjestelyalueilla. Tähän käytetään apuna Vihma-työkalua. Tapaustutkimuksen tuloksia peilataan kirjallisuustutkimuksen tuloksiin, jolloin tuloksena on arvio toimenpiteiden toteuttamiskelpoisuudesta tilusjärjestelyjen yhteydessä.
Tapaustutkimuksen tulokset osoittavat, että ainakin yksittäisessä tapauksessa voidaan fosforikuormitusta vähentää 5,5 prosenttia ja typpikuormitusta 3,8 prosenttia siihen tilanteeseen nähden, jossa alueella ei ole tehty mitään tässä työssä tarkastelluista vesiensuojelutoimenpiteistä. Toimenpiteistä kosteikoiden perustamisen hyödyt ovat selkeimmät. Lisäksi
luonnonmukaiset vesirakentamisen menetelmät yhdistyvät luontevasti kosteikoiden perustamiseen, ja myös nurmialan tai muokkausmenetelmien kohdentaminen on tilusjärjestelyjen yhteydessä toteuttamiskelpoinen vaihtoehto.
Kokonaisuudessaan tutkimuksessa päädyttiin siihen, että vesiensuojelun vaikutusmahdollisuudet tilusjärjestelyjen yhteydessä ovat rajalliset. Tiettyjen toimenpiteiden kustannustehokkuutta voidaan kuitenkin hieman parantaa. Lisäksi voidaan laajentaa toimenpiteiden
alueellista kattavuutta ja tehostaa jonkin verran niiden kohdentamista. Samalla voidaan
laajentaa tilusjärjestelyjen hyötyjä ja tavoitteita, mikä sopii hyvin maa- ja metsätalousministeriön tilusjärjestelystrategiaan ja luo tilusjärjestelyhankkeille paremmat rahoitusmahdollisuudet.
Avainsanat tilusjärjestely, uusjako, ravinnekuormitus, vesiensuojelu
Aalto University, P.O. BOX 11000, 00076
AALTO
www.aalto.fi
Abstract of master's thesis
Author Suvi Kattainen
Title of thesis Evaluation of the Effectiveness and Viability of Nutrient Abatement
Measures in Farmland Reallocation
Department Civil and Environmental Engineering
Professorship Water Resources Engineering
Code of professorship Yhd-12
Thesis supervisor Professor Harri Koivusalo
Thesis advisors / Thesis examiners Juhana Hiironen and Markku Puustinen
Date 1.4.2013
Number of pages 70 + 5
Language Finnish
Abstract
The present study investigates the effects of water protection measures on agricultural nutrient load in farmland consolidation projects. Farmland consolidation is a legal land survey
performed by the National Land Survey of Finland, in which a new partition of real estate is
planned and implemented. Traditionally the goal of farmland consolidation has been to unify the ownership structure of arable land. The water protection measures analyzed in this
study include wetlands and retention ponds, environmentally sound hydraulic drains, reduced tillage, permanent vegetation cover, allocation of grassland, buffer strips, and controlled subsurface drainage. Acid sulphate soils are discussed briefly.
The research methods include literary research and a case study. The case study consists of
calculations of the theoretical nutrient abatement efficiency of water protection measures in
realized farmland consolidation areas. The Vihma -tool is selected for the calculations. The
results of the case study are in alignment with the results of the literature study, which estimates the viability of the water protection measures in farmland consolidation processes.
The results of the case study show that, at least in a single case, the phosphorus load can be
reduced by 5.5 percent and the nitrogen load 3.8 percent compared to a situation where no
water protection measures discussed in the study are conducted. Of the different measures,
wetlands proved to be most beneficial. The methods of environmentally sound hydraulic
engineering also integrate well with wetlands. In addition to these, the allocation of grassland and tilling methods work well with farmland consolidation.
The study indicates that the possibilities of water protection in farmland reallocation are
limited. Some measures can, however, be conducted more cost-effectively. Also, the regional
coverage and allocation can be improved to some extent. At the same time, it is possible to
extend the objectives of farmland consolidation to cover also water protection. This fits well
with the land consolidation strategy of the ministry of agriculture and forestry, creating a
better basis for funding.
Keywords land consolidation, farmland consolidation, nutrient loading, water protection,
environmental protection
Alkusanat
Tämä diplomityö on tehty osana Maanmittauslaitoksen Kehittämiskeskuksen vesiensuojelu tilusjärjestelykeinoin – hanketta. Työn valvojana toimi vesitalouden professori Harri Koivusalo ja ohjaajina TkT Juhana
Hiironen Maanmittauslaitokselta sekä Agronomi Markku Puustinen Suomen ympäristökeskuksesta. Tässä
poikkitieteellisessä hankkeessa yhdistyvät vesiensuojelu, maanmittaus ja maatalous, mikä on tehnyt työstä
sekä kiinnostavaa että hyvin haastavaa.
Haluaisin kiittää Juhana Hiirosta erityisesti tilusjärjestelytoiminnan kuvauksista ja selventämisestä sekä
Markku Puustista Vihma-työkalun tarjoamisesta käyttööni. Osuvista kommenteista, jotka auttoivat suuresti
työn valmistumisessa, kiitos kuuluu Juhanalle, Markulle sekä Harri Koivusalolle. Kiitokset myös muille mukana olleille, erityisesti johtava asiantuntija Seija Kotilaiselle ja yli-insinööri Kalle Konttiselle Maanmittauslaitokselta. Erityiskiitos vertaistuesta ja tiedonvaihdosta Karin Kolisille, joka osallistui hankkeeseen myös
diplomityöllä.
Lisäksi haluan kiittää perhettäni ja samassa veneessä matkustanutta puolisoani Lauria kaikesta saamastani
tuesta.
Helsingissä helmikuussa 2013,
Suvi Kattainen
Sisällys
TIIVISTELMÄ
ABSTRACT
ALKUSANAT
SISÄLLYS
KUVALUETTELO
TAULUKKOLUETTELO
1.
JOHDANTO ........................................................................................................................................... 1
1.1
1.2
2
TAUSTA ................................................................................................................................................. 1
TAVOITTEET JA RAJAUKSET ........................................................................................................................ 2
AINEISTO JA MENETELMÄ .................................................................................................................... 3
2.1
TUTKIMUKSEN RAKENNE ........................................................................................................................... 3
2.2
TYÖKALUT.............................................................................................................................................. 4
2.2.1 Vihma ............................................................................................................................................. 4
2.2.2 Taustatietojen lähde ...................................................................................................................... 6
2.3
TUTKIMUSAINEISTO ................................................................................................................................. 6
2.3.1 Malisjoen valuma-alue................................................................................................................... 7
2.3.2 Kokemäenjoen alaosan alue ........................................................................................................ 10
2.3.3 Aineiston käsittely ........................................................................................................................ 11
3
PELTOTILUSJÄRJESTELY SUOMESSA.....................................................................................................13
3.1
3.2
3.3
3.4
4
TILUSJÄRJESTELYIDEN TAVOITTEET............................................................................................................. 13
TILUSJÄRJESTELYTOIMITUS ...................................................................................................................... 14
KUIVATUSJÄRJESTELMÄT PELTOTILUSJÄRJESTELYISSÄ..................................................................................... 15
HYÖDYT JA KUSTANNUKSET ..................................................................................................................... 17
MAATALOUDEN VESISTÖKUORMITUS JA VESIENSUOJELUTOIMENPITEET ...........................................19
4.1
MAATALOUDEN VESIENSUOJELUN TAVOITTEET JA OHJAUSKEINOT .................................................................... 19
4.2
PELTOVILJELYN AIHEUTTAMAN VESISTÖKUORMITUKSEN MUODOSTUMINEN....................................................... 21
4.2.1 Ravinne- ja kiintoainekuormitus .................................................................................................. 21
4.2.2 Happamien sulfaattimaiden aiheuttamat vesistöhaitat .............................................................. 23
4.3
KUORMITUKSEN AJALLINEN JA PAIKALLINEN VAIHTELU SEKÄ RISKIALUEIDEN TUNNISTAMINEN ................................ 24
4.4
TILUSJÄRJESTELYIHIN SOVELTUVAT TOIMENPITEET ........................................................................................ 26
4.4.1 Kosteikot ja laskeutusaltaat ......................................................................................................... 26
4.4.2 Luonnonmukainen vesirakentaminen .......................................................................................... 27
4.4.3 Kevennetty muokkaus, pysyvä kasvipeitteisyys ja nurmialan kohdentaminen ............................ 28
4.4.4 Suojavyöhykkeet .......................................................................................................................... 30
4.4.5 Säätösalaojitus............................................................................................................................. 30
4.4.6 Muut toimenpiteet ....................................................................................................................... 31
4.5
VESIENSUOJELU TOIMENPITEIDEN KUSTANNUKSET JA KUSTANNUSTEHOKKUUS TILUSJÄRJESTELYISSÄ ....................... 32
5
TAPAUSTUTKIMUKSEN TULOKSET .......................................................................................................36
5.1
5.2
5.3
5.4
5.5
5.6
6
TULOSTEN TARKASTELU ......................................................................................................................43
6.1.1
6.1.2
6.1.3
6.1.4
6.1.5
6.1.6
7
8
ALKUTILANNE ....................................................................................................................................... 36
SUOJAVYÖHYKKEIDEN LISÄYS ................................................................................................................... 37
KOSTEIKKOJEN LISÄYS ............................................................................................................................. 38
NURMIALAN KOHDENTAMINEN ................................................................................................................ 40
SÄÄTÖSALAOJITUKSEN LISÄYS................................................................................................................... 41
KAIKKIEN TOIMENPITEIDEN TOTEUTTAMINEN .............................................................................................. 42
Suojavyöhykkeet .......................................................................................................................... 43
Kosteikot ...................................................................................................................................... 44
Luonnonmukainen vesirakentaminen .......................................................................................... 45
Nurmialan kohdentaminen, kevennetty muokkaus ja pysyvä kasvipeitteisyys ........................... 46
Säätösalaojitus............................................................................................................................. 47
Kaikki toimenpiteet tai tilusjärjestelyjen vesiensuojelupotentiaali .............................................. 47
JOHTOPÄÄTÖKSET ..............................................................................................................................49
LÄHDELUETTELO..................................................................................................................................53
LIITE 1. TILUSJÄRJESTELYALUEET JA MAHDOLLISET KOSTEIKKOJEN PAIKAT ....................................................................... 62
Kuvaluettelo
KUVA 1. KAAVIO TUTKIMUKSEN VAIHEISTA .................................................................................................................... 3
KUVA 2. VIHMAN TOIMINTAPERIAATE (MUKAILTU PUUSTINEN YM. 2010A JA 2010B MUKAAN). VPD TARKOITTAA VESIPUITEDIREKTIIVIÄ.
.................................................................................................................................................................... 5
KUVA 3. MALISJOEN VALUMA-ALUEEN JA JÄRILÄN TILUSJÄRJESTELYALUEEN SIJAINTI. ............................................................. 7
KUVA 4. MALISJOEN VALUMA-ALUE JA KOLMANNEN JAKOVAIHEEN OSAVALUMA-ALUEET. (RAHKILA YM. 2010) ......................... 8
KUVA 5. JÄRILÄN TILUSJÄRJESTELYALUE SIJAITSEE KOKEMÄENJOEN ALAOSAN OSAMAVALUMA-ALUEELLA.................................. 10
KUVA 6. PELTOLOHKORAKENNE JÄRJESTELYALUEELLA ENNEN JA JÄLKEEN TILUSJÄRJESTELYN (HIIRONEN 2012, S.15) ................. 13
KUVA 7. HAPPAMIEN SULFAATTIMAIDEN ESIINTYVYYS PELTOALUEILLA (PUUSTINEN YM. 1994).............................................. 24
KUVA 8. KUNTIEN PELTOPROSENTIT KOKONAISPINTA-ALASTA (MMM 2004, S.107) SEKÄ VESISTÖALUEITTAINEN FOSFORI- JA
TYPPIKUORMITUS (REKOLAINEN YM. 2006, S. 12). .............................................................................................. 25
Taulukkoluettelo
TAULUKKO 1. MALISJOEN PELTOJEN KALTEVUUSJAKAUMA. ............................................................................................... 8
TAULUKKO 2. MALISJOEN PELTOJEN OLETETTU VILJELYKASVIJAKAUMA. JAKAUMA ON MUODOSTETTU KAPPALEESSA 2.3.3. SELOSTETULLA
TAVALLA. ........................................................................................................................................................ 8
TAULUKKO 3. MALISJOEN PELTOJEN MUOKKAUSMENETELMÄJAKAUMA. JAKAUMA ON MUODOSTETTU KAPPALEESSA 2.3.3. SELOSTETULLA
TAVALLA. ........................................................................................................................................................ 9
TAULUKKO 4. JÄRILÄN PELTOJEN KALTEVUUSJAKAUMA. .................................................................................................. 10
TAULUKKO 5. JÄRILÄN PELTOJEN VILJELYKASVIJAKAUMA. JAKAUMA ON MUODOSTETTU KAPPALEESSA 2.3.3. SELOSTETULLA TAVALLA.10
TAULUKKO 6. JÄRILÄN PELTOJEN MUOKKAUSMENETELMÄJAKAUMA. JAKAUMA ON MUODOSTETTU KAPPALEESSA 2.3.3. SELOSTETULLA
TAVALLA. ...................................................................................................................................................... 11
TAULUKKO 7. TILUSJÄRJESTELYJEN TUKITASOT JA VALTION TUKIOSUUDET HANKKEEN ERI OSISSA (MMM 2007B, S.16). ............ 18
TAULUKKO 8. EROOSION, PARTIKKELIFOSFORIN, LIUKOISEN FOSFORIN JA KOKONAISTYPEN OMINAISKUORMITUSARVOJA (KG/HA/A)
PERINTEISELLE SYYSKYNNÖLLE JA NURMELLE ERI PELTOJEN KALTEVUUSLUOKILLA SAVIPELLOLLA (PUUSTINEN YM. 2010B).... 29
TAULUKKO 9. SUOJAVYÖHYKKEEN (15 M) VAIKUTUS EROOSIOON JA PARTIKKELIFOSFORIN HUUHTOUMAAN (KG/HA/A) KESKIMÄÄRÄISELLÄ
PELTOKUVIOLLA ERI KALTEVUUSLUOKISSA JA MUOKKAUSKÄYTÄNNÖISSÄ (PUUSTINEN YM. 2007A)................................. 30
TAULUKKO 10. ALKUTILANTEEN KUORMITUS AHTEEN UUSJAKOALUEELLA, MALISJOEN VALUMA-ALUEELLA JA JÄRILÄN
TILUSJÄRJESTELYALUEELLA. (PARTP ON PARTIKKELIFOSFORI, DRP LIUKOINEN FOSFORI, TOTP KOKONAISFOSFORI, TOTN KOKONAISTYPPI
JA NO3-N NITRAATTIFOSFORI.) ......................................................................................................................... 36
TAULUKKO 11. SUOJAVYÖHYKKEILLÄ AIKAANSAATAVA KUORMITUKSEN VÄHENEMÄ. (PARTP ON PARTIKKELIFOSFORI, DRP LIUKOINEN FOSFORI,
TOTP KOKONAISFOSFORI, TOTN KOKONAISTYPPI JA NO3-N NITRAATTIFOSFORI.)........................................................ 38
TAULUKKO 12. SUOJAVYÖHYKKEIDEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET TUTKIMUSALUEILLA .............................................................. 38
TAULUKKO 13. KOSTEIKOILLA AIKAANSAATAVA RAVINNEKUORMAN VÄHENEMÄ. (PARTP ON PARTIKKELIFOSFORI, DRP LIUKOINEN FOSFORI,
TOTP KOKONAISFOSFORI, TOTN KOKONAISTYPPI JA NO3-N NITRAATTIFOSFORI.)........................................................ 39
TAULUKKO 14. KOSTEIKKOJEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET TUTKIMUSALUEILLA ....................................................................... 40
TAULUKKO 15. NURMIALAN KOHDENTAMISEN VAIKUTUKSET. (PARTP ON PARTIKKELIFOSFORI, DRP LIUKOINEN FOSFORI, TOTP
KOKONAISFOSFORI, TOTN KOKONAISTYPPI JA NO3-N NITRAATTIFOSFORI.) ................................................................ 40
TAULUKKO 16. VAIKUTUS, KUN KYNNETYT PELLOT SIIRRETÄÄN SUORAKYLVÖLLE (50 % KYNNETYISTÄ PELLOISTA). (PARTP ON
PARTIKKELIFOSFORI, DRP LIUKOINEN FOSFORI, TOTP KOKONAISFOSFORI, TOTN KOKONAISTYPPI JA NO3-N NITRAATTIFOSFORI.) 41
TAULUKKO 17. TOIMENPITEIDEN YHTEISVAIKUTUS. (PARTP ON PARTIKKELIFOSFORI, DRP LIUKOINEN FOSFORI, TOTP KOKONAISFOSFORI, TOTN
KOKONAISTYPPI JA NO3-N NITRAATTIFOSFORI.) ................................................................................................... 42
TAULUKKO 18. YKSITTÄISTEN TOIMENPITEIDEN HYÖDYT JA HAITAT, KUN TOIMENPITEET TOTEUTETAAN PELTOTILUSJÄRJESTELYJEN YHTEYDESSÄ.
.................................................................................................................................................................. 50
TAULUKKO 19. TILUSJÄRJESTELYJEN YHTEYTEEN SOVELTUVIEN TOIMENPITEIDEN TOTEUTETTAVUUS......................................... 51
1
1. JOHDANTO
1.1 Tausta
Vesiensuojelun tavoitteena Suomessa on saavuttaa pintavesien ja Itämeren hyvä tila vuoteen 2015 mennessä (Ympäristöministeriö 2007). Toiminta pohjautuu ravinnekuormituksen vähentämiseen, vesistöjen
ekologisen tilan parantamiseen sekä haitallisten aineiden päästöjen hallintaan. Suomessa pintavesien ekologista tilaa heikentää muun muassa maataloudesta peräisin oleva ravinnekuormitus, joka aiheuttaa pintavesien rehevöitymistä. Merialueiden rannikkovedet on laajin kuormitusta vastaanottava vesialue. Itämeren
kokonaiskuormasta noin 12 % on peräisin Suomesta, mutta rannikkovesissä osuus on suurempi (Suomen
ympäristökeskus, Pivet tietojärjestelmä1). Erityisesti Suomenlahden ja Saaristomeren rehevöitymisen lisääntyminen on huolestuttavaa. Kaiken kaikkiaan Suomessa maatalous on merkittävin yksittäinen pintavesien ravinnekuorman lähde: sen osuus on 62 % ihmisen aiheuttamasta fosfori- ja 51 % typpikuormasta
(Suomen ympäristökeskus, Pivet tietojärjestelmä). Maatalouden ravinnepäästöjen vähentämisen hyödyt
ovat siis ilmeisiä.
Vesiensuojelun tavoitteet ja tarvittavat toimet määritellään Suomen Itämeren suojeluohjelmassa (Ympäristöministeriö 2002) sekä valtioneuvoston periaatepäätöksessä vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015
(Ympäristöministeriö 2007). Maatalouden vesiensuojelun tavoitteena on ennen kaikkea fosforin, typen ja
kiintoaineen huuhtoutumisen vähentäminen sekä niiden kulkeutumisen pysäyttäminen vesistöissä. Tavoitteena on vuoteen 2015 mennessä vähentää maataloudesta peräisin olevaa typpi- ja fosforikuormaa vähintään kolmanneksella (Ympäristöministeriö 2007, s.11). Ravinnekuormituksen vähentäminen on kuitenkin
haasteellista, sillä maatalouden elinvoimaisuuden ylläpito edellyttää riittävää lannoitusta. Lisäksi tehokkaat
muokkausmenetelmät ja kuivatus vaikuttavat molemmat oleellisesti pellon kasvuolosuhteisiin, mutta voivat
menetelmistä riippuen lisätä ravinnehuuhtoumia.
Maatalouselinkeinon kannattavuutta pyritään lisäämään muun muassa parantamalla kiinteistörakennetta
tilusjärjestelyjen avulla. Maatilojen tilusrakennetta parantavilla ja kiinteistöjen tarkoituksenmukaista käyttöä edistävillä toimilla pyritään vähentämään kiinteistörakenteen pirstaloituneisuutta ja sitä kautta maatilojen tuotantokustannuksia (Hiironen 2012, s.20–21). Maaseudun kestävän ja monipuolisen kehittämisen
sekä maa- ja metsätalouden elinkeinojen kilpailukyvyn tukemisen lisäksi myös ympäristönsuojelun edistäminen on kirjattu maa- ja metsätalousministeriön tilusjärjestelystrategiaan vuosille 2008–2013 (MMM
2007b, s.13–14). Tämän vuoksi tilusjärjestelyjen tukemisvaroja pyritään kohdentamaan muun muassa sellaisiin yksittäisiin tilusjärjestelyihin, joissa samaan hankkeeseen voidaan yhdistää useita kehittämisnäkökulmia, kuten maa- ja metsätalous, liikenne ja ympäristö.
Tilusjärjestelyjen yhteydessä tehtävät peruskuivatuksen ajanmukaistamistoimenpiteet ja peltolohkojen
vaihdot tarjoavat mahdollisuuksia vesiensuojelutoimenpiteiden toteuttamiseen. Tukemisvaroille halutaan
1
Pivet, eli pintavesien tilan tietojärjestelmä, sisältää vesiviranomaisten ja julkisen valvonnan alaisten vesitutkimuslaitosten vedenlaadun tarkkailutuloksia.
2
luonnollisesti paras mahdollinen vaikuttavuus, minkä vuoksi tilusjärjestelyjen yhteydessä tehtävien vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutuksia pyritään arvioimaan yhdessä toimintatapojen kehittämisen kanssa.
1.2 Tavoitteet ja rajaukset
Tämän työn tavoitteena on tunnistaa tilusjärjestelyjen yhteydessä toteuttamiskelpoiset vesiensuojeluntoimenpiteet sekä arvioida niiden vaikutuksia, soveltuvuutta ja kustannuksia. Vesiensuojelutoimenpiteinä
tarkastellaan kosteikkoja ja laskeutusaltaita, luonnonmukaista vesirakentamista, suojavyöhykkeitä, kevennettyä muokkausta, pysyvää kasvipeitteisyyttä ja nurmialan kohdentamista, säätösalaojitusta sekä lyhyesti
muokkaussuunnan muuttamista ja luomutuotantoa. Lannoituksen optimointia ei oteta mukaan arvioitaviin
toimenpiteisiin, koska sen tehostamisen mahdollisuudet ovat tilusjärjestelyjen yhteydessä hyvin rajalliset.
Suojavyöhykkeitä kapeampien suojakaistojen ja pientareiden toteutusta ei myöskään tarkastella, sillä niitä
on nykyisellään toteutettu jo varsin kattavasti.
Tarkastelussa otetaan huomioon maanviljelyn aiheuttama fosfori-, typpi- ja kiintoainekuormitus, happamien sulfaattimaiden aiheuttama happamoittava kuormitus sekä suppeasti luonnonympäristön monimuotoisuus. Muut maanviljelyn aiheuttamat ympäristöhaitat rajataan tarkastelun ulkopuolelle. Kuormitusta vastaanottavina vesistöinä tarkastellaan pintavesiä. Pohjavedet on jätetty tutkimuksen ulkopuolelle, koska
niiden tila on Suomessa pääosin hyvä, ja tärkeimmät vesiensuojelun haasteet kohdistuvat nimenomaan
pintavesiin.
Tilusjärjestelyistä työssä käsitellään peltoalueiden tilusjärjestelyjä sekä vesiensuojelun vuoksi tehtäviä hanketilusjärjestelyjä ja tilusvaihtoja.
Tutkimuksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin:
1. Miten pelto- tai hanketilusjärjestelyn yhteydessä toteuttamiskelpoiset vesiensuojelutoimenpiteet
vaikuttavat maatalouden ravinne- ja kiintoainekuormiin?
2. Millaisia vaikutuksia yksittäisellä valuma-alueella voidaan saada aikaan?
3. Millaisia kustannuksia tilusjärjestelyjen vesiensuojelutoimenpiteistä muodostuu?
4. Millaisia toimenpiteitä kannattaa valita erilaisissa tilusjärjestelyissä, erilaisilla alueilla?
5. Missä laajuudessa vesiensuojelu tulisi tilusjärjestelyissä huomioida?
3
2
AINEISTO JA MENETELMÄ
2.1 Tutkimuksen rakenne
Tutkimus on osa hanketta, jonka tarkoituksena on selvittää maanviljelyn vesiensuojelun tilan parantamismahdollisuuksia peltotilusjärjestelyjen yhteydessä ja hanketilusjärjestelyjen avulla. Työn metodiikkaa voidaan kuvata kuvan 1 mukaisella kaaviolla, jossa tutkimuksen kulku on jaettu viiteen vaiheeseen.
Ongelman
määrittely
Toimenpiteet
käytännössä
Johtopäätökset ja
suositukset
Vaihtoehtoisten
toimenpiteiden
määrittely
Toimenpiteiden
vaikutusten ja
toteuttamiskelpoisuuden
arviointi
Kuva 1. Kaavio tutkimuksen vaiheista
Vaiheessa ”Ongelman määrittely” selvitetään vesiensuojelun tavoitteet ja maanviljelyn suurimmat kuormituslähteet peltotyyppien mukaan. Lisäksi tässä vaiheessa määritellään tilusjärjestelyjen yleiset tavoitteet ja
sellaiset tavoitteet, jotka on viime vuosina otettu mukaan tilusjärjestelyjen
tavoitteita laajennettaessa (ns. monitavoitteinen tilusjärjestely2).
Vaiheessa ”Vaihtoehtoisten toimenpiteiden määrittely” tunnistetaan ne tekniset vesiensuojelun toimenpiteet, joilla on suurin vaikutus ”Ongelman määrittely”-vaiheessa havaittuun ongelmaan, ja arvioidaan alustavasti niiden käyttökelpoisuutta vesitalouden näkökulmasta. Tässä vaiheessa selvitetään kirjallisuustutkimuksen avulla, kuinka paljon eri toimenpiteet pidättävät ravinteita tai millaisia muita mitattavissa olevia
vaikutuksia niillä on.
Vaiheessa ”Toimenpiteet käytännössä” toimenpiteitä testataan esimerkkialueita mallintamalla. Mallintamisessa käytetään Suomen ympäristökeskuksen Vihma-työkalua, joka on kuvattu tarkemmin jäljempänä
(Puustinen ym. 2010b).
2
Maa- ja metsätalousministeriö on tilusjärjestelystrategiassaan vuosille 2008-2013 korostanut tarvetta huomioida
tilusjärjestelyissä monipuolisemmin erilaisia alueiden kehittämisnäkökulmia. Näihin näkökulmiin lukeutuvat muun
muassa liikenteen kehittäminen ja vesiensuojelu. Esimerkiksi Saksassa tilusjärjestelyt ovat moniulotteisia maaseudun
kehittämistoimia (Kolis 2012, s.35).
4
Vaiheessa ”Toimenpiteiden vaikutusten ja toteuttamiskelpoisuuden arviointi” määritetään, millaisia teknisiä tai muita rajoitteita näillä toimenpiteillä on. Toimenpiteiden toteutettavuuden arvioinnissa käytetään
apuna seuraavia kriteerejä:
1) Tekninen toteutettavuus – toimenpiteen alueelliset toteuttamisen rajoitukset ja toteuttamismahdollisuuksien laajuus
2) Toteutettavuus tilusjärjestelyjen yhteydessä – toimenpiteen tilusjärjestelyihin liittyvät toteuttamisen mahdollisuudet ja rajoitukset
3) Yhteiskunnallinen toteutettavuus – toimenpiteen maanomistajille tai muille osapuolille aiheuttama
haitta ja muut ristiriidat
4) Lainsäädännöllinen toteutettavuus – mahdolliset lainsäädännölliset reunaehdot
5) Vaikutuksen aikajänne - toimenpiteen vaikutusaika, vaikutuksen alkaminen ja mahdolliset uusimistai hoitovaatimukset
6) Vesistövaikutuksiin liittyvä epävarmuus – mihin menetelmään vaikutusten arviointi perustuu ja
kuinka luotettava tämä arvio on
7) Kustannukset – millainen on toimenpiteen kustannustehokkuus
Lisäksi arvioidaan niitä hyötyjä ja kustannuksia, joita näiden toteuttamisesta tilusjärjestelyjen yhteydessä tai
tilusjärjestelyjen avulla muodostuu. Esimerkkialuiden mallinnuksen tuloksia peilataan muihin tuloksiin.
Lopuksi toimenpiteiden arvioiduista vaikutuksista ja tapaustutkimusosiosta muodostetaan johtopäätökset.
Johtopäätöksissä tuloksia verrataan vesiensuojelun ja tilusjärjestelyjen tavoitteisiin. Tulosten ja tavoitteiden
vertailun pohjalta tehdään johtopäätökset siitä, mikä rooli tilusjärjestelyjen vesiensuojelulla voisi olla maatalouden vesiensuojelun koko kentässä, ja missä laajuudessa vesiensuojelu tulisi tilusjärjestelyissä huomioida.
2.2 Työkalut
2.2.1 Vihma
Vihma, eli viljelyalueiden valumavesien hallintamalli, on Excelissä rakennettu kuormituksen arviointijärjestelmä, joka perustuu peltolohkoille arvioituihin ominaiskuormituslukuihin (Puustinen ym. 2010b). Se on
kehitetty pelloilta tulevan vuotuisen kuormituksen kokonaismäärän arvioimiseen. Vihman avulla voidaan
vertailla maatalouden toimenpiteiden kuormitusvaikutuksia. Arvioitavia toimenpiteitä ovat viljelykäytäntöjen muutokset sekä suojavyöhykkeiden, kosteikkojen ja laskeutusaltaiden rakentaminen. Toimenpiteitä
verrataan suhteessa valuma-alueelta tulevaan kiintoaine-, partikkelifosfori-, liukoinen fosfori-, nitraattityppi- ja kokonaistyppikuormitukseen. Ravinnekuormalle muodostetut ominaiskuormitusluvut kuvaavat pitkän
aikavälin keskimääräisiä vuosikuormia. Laskennassa ei simuloida maaperän prosesseja, vaan kuormitukset
eri pelto- ja viljelytapaluokille ja maalaaduille on johdettu koealuilla tehtyjen pitkäaikaisten tutkimusten
perusteella (esim. Puustinen ym. 2010b). Koekentät sijaitsevat Etelä- ja Lounais-Suomessa ja niiltä on mitattu pintavaluntaa ja sen laatua sekä osalta kentistä lisäksi salaojavaluntaa. Vihman toimintaperiaate on esitetty kuvassa 2.
5
Ilmasto
Sadannan ja lämpötilan
vuodenaikaisvaihtelu
Pelto
Peltojen ominaisuudet
Valuma-alue
Valuma-alueen
ominaisuudet
Viljelykäytännöt
Hydrologinen vuosi
Ominaiskuormitus
Kuormitusta vähentävät toimet
Vesistöön tuleva kuormitus
Vesistön tavoitetaso
Ympäristötukijärjestelmä
Kuormituksen
alentaminen
VPD
Kuva 2. Vihman toimintaperiaate (mukailtu Puustinen ym. 2010a ja 2010b mukaan). VPD tarkoittaa vesipuitedirektiiviä.
Laskennan lähtötiedoiksi tarvitaan tietoa viljelytoimenpiteistä, talviaikaisesta kasvipeitteisyydestä ja
maanmuokkauksesta, maalajista sekä fosforiluvusta. Peltojen ominaisuusluokat mallissa ovat maalaji (savet, hiesut, hiedat ja sitä karkeammat kivennäismaat sekä eloperäiset turve- ja multamaat), kaltevuus (alle
0,5 %; 0,5 - 1,5 %; 1,5-3 %; 3-6 % ja yli 6 %) ja P-luku (alle 8 mg/l, 8-14 mg/l ja yli 14 mg/l). Maanmuokkaustoimenpiteet on luokiteltu muokkauksen intensiteetin ja ajankohdan mukaan. Luokat ovat intensiivinen
syysmuokkaus, kevennetty syysmuokkaus, talviaikainen kasvipeitteisyys, talviaikainen sänki, muokkaamatta
viljely ja pysyvä kasvipeitteisyys. Koekentiltä saadut tulokset eivät kata kaikkia mahdollisia ominaisuusluokkien yhdistelmiä, joten osa arvoista on laskennallisia. Valuma-alueelta tuleva kuormitus lasketaan Vihmassa
peltolohkokohtaisesti. Järjestelmä sisältää siis ominaiskuormitusluvun jokaiselle ominaisuusluokkien yhdistelmälle. Jokainen peltolohko saa arvon jokaisesta ominaisuusluokasta. (Puustinen ym. 2010b.) Lähtötietoina tarvittaisiin periaatteessa lohkokohtaisia tietoja, mutta tarkemman tiedon puuttuessa voidaan käyttää
myös alueellisia jakaumia. Tällöin ominaisuusluokat jaetaan peltolohkoille jakauman osoittamissa suhteissa.
Näin on toimittu myös tässä työssä.
Kosteikkojen tehokkuus on Vihmassa määritelty niiden mitoituksen perusteella. Kosteikon mitoitus tarkoittaa tässä yhteydessä sen varsinaisen pinta-alan suhdetta kosteikon valuma-alueen pinta-alaan. Mitoituskategoriat ovat 0,1 %, 0,2 %, 0,3 %, 0,4 % 0,5 %, 1,0 %, 1,5 %, 2,0 %, 2,5 %, 3,0 %, 4,0 % ja 5,0 % valuma-
6
alueen pinta-alasta. Jokaista mitoituskategoriaa kuvaa kosteikon keskimääräinen retentioprosentti, joka on
laskettu kokonaistypelle kaavalla
y = 10,47x
(1)
y = 3,2x0,57,
(2)
ja kokonaisfosforille kaavalla
jossa y on retentio-% ja x on kosteikon suhteellinen koko valuma-alueen pinta-alasta (mitoituskategoria).
Laskettu retentioprosentti kuvaa kosteikon pelloilta pidättämää ravinnemäärää. (Puustinen ym. 2010b.)
Lähtötiedoksi syötetään tietyn mitoituskategorian kosteikkojen yhteenlaskettu valuma-alueiden peltopintaala.
2.2.2 Taustatietojen lähde
Vemala (Huttunen ym. 2007, 2010) on vesistösuunnittelun apuvälineenä toimiva vesistömallijärjestelmä,
jolla simuloidaan koko Suomen sadanta-valuntasuhteita ja lisäksi muun muassa fosforihuuhtoumaa ja fosforin kulkeutumista valuma-alueella. Vemala toimii 3. jakovaiheen3 valuma-alueiden mittakaavassa. Se sisältää muun muassa tietoa peltojen kaltevuudesta ja kasvilajeista sekä kuntakohtaiset pintamaalajitiedot.
Kasvilajit perustuvat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vuoden 2007 tietoihin ja
kuntakohtaiset pintamaalajitiedot on saatu Viljavuuspalvelusta4. Peltojen kaltevuudet on muodostettu
Maanmittauslaitoksen korkeusmallin perusteella. Suomen ympäristökeskuksessa korkeusmallia on edelleen
korjattu poistamalla aineistosta 0-arvoja ja suurimpia arvoja. Tattarin ja Linjaman (2004) arvion mukaan
korkeusmalli aliarvioi tasaisten (kaltevuus <0,5 %) peltojen osuutta ja yliarvioi jyrkkien (kaltevuus >6 %)
peltojen osuutta. Maanmittauslaitoksessa on tekeillä tarkempi 2x2 m korkeusmalli, mutta se kattaa vasta
osan Suomesta.
Vemalaan on paikkatietoanalyysilla laskettu potentiaalisia kosteikkojen paikkoja. Potentiaalisiksi paikoiksi
on määritetty sellaiset kohdat ojissa, joiden yläpuolinen valuma-alue on 20-200 hehtaaria ja joilla on yli 20
% peltoa. Vemalassa voi myös muun muassa tarkastella peltojen kaltevuuksia kartalla. Vemala toimii SYKE:n
hallinnoiman käyttöliittymän kautta.
2.3 Tutkimusaineisto
Tutkimukseen otettiin mukaan kaksi viljelymaankäytöltään erilaista aluetta, jotka edustavat tyypillisiä tilusjärjestelyalueita (kuva 3). Toisen tutkimuskohteen Malisjoen valuma-alueelta tarkastelussa on mukana neljä
3
Suomi on jaettu 74 päävesistöalueeseen. Päävesistöalueet ovat valuma-alueita, joiden vedet päätyvät mereen tai
Laatokkaan. Päävesistöalueet on jaettu ensimmäisen, toisen ja kolmannen jakovaiheen alueisiin siten, että jokainen
päävesistöalue on jaettu enintään yhdeksään ensimmäisen jakovaiheen alueeseen ja siitä vastaavasti edelleen toisen
ja kolmannen jakovaiheen alueisiin.
4
Viljavuuspalvelu Oy on muun muassa viljavuustutkimusten johtava yritys Suomessa.
7
uusjakoa: Ruuskankylä, Maliskylä, Sarjankylä ja Ahde. Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Malisjoki valittiin
tutkimusalueeksi, koska sen valuma-alue on suhteellisen pieni ja tehdyt uusjaot kattavat melko suuren osan
valuma-alueen peltopinta-alasta (48 %). Tällöin mahdolliset valuma-aluetason vaikutukset saadaan helpommin tunnistettua. Toiseksi kohteeksi valittiin erilaista viljelymaankäyttöä edustava alue Satakunnasta
Kokemäenjoen varrelta, josta tarkasteluun on otettu mukaan Järilän uusjakoalue. Topografialtaan alue on
samankaltainen kuin Malisjoen valuma-alue, mutta viljelykasvien jakauma on erilainen. Malisjoen valumaalue on nurmiviljelyvaltaista, kun taas Kokemäen alaosan alueella viljellään eniten viljoja.
0 100 km
Kuva 3. Malisjoen valuma-alueen ja Järilän tilusjärjestelyalueen sijainti.
2.3.1 Malisjoen valuma-alue
Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Malisjoki on Kalajoen kolmanneksi suurin sivuhaara, joka laskee Kalajokeen
Nivalassa (kuva 4). Valuma-alueen (valuma-aluenumero 53.065) koko on 380 km2, josta maatalousaluetta
on 24 %, eli 9120 hehtaaria. Maasto on tasaista jokilaaksoaluetta. Malisjoki on yksi maakunnan voimakkaimmin kuormitetuista vesistöistä. Sen ekologinen tila on arvioitu välttäväksi ja fysikaalis-kemiallinen tila
huonoksi. Malisjoen hyvän tilan saavuttamisen arvellaan vaativan laaja-alaisia toimenpiteitä, muun muassa
nykyisen maatalouden ympäristötuen mukaisten toimenpiteiden nykyistä huomattavasti kattavampaa käyttöönottoa. (Rahkila ym. 2010.)
5
Suomen valuma-alueet on jaettu mereen laskevista valuma-alueista lähtien osavaluma-alueisiin. Jakoalueiden lukumäärä on yleensä kolme. Valuma- ja osavaluma-alueille on määritetty tunnukset (numero).
8
Kuva 4. Malisjoen valuma-alue ja kolmannen jakovaiheen osavaluma-alueet. (Rahkila ym. 2010)
Malisjoella pellot sijaitsevat pääosin hyvin tasaisilla alueilla (taulukko 1). Viljely on nurmivaltaista (taulukko
2). Muokkausmenetelmistä perinteinen syyskyntö on yleisin, mutta myös pysyvää kasvipeitteisyyttä on
nurmien ansiosta paljon (taulukko 3).
Taulukko 1. Malisjoen peltojen kaltevuusjakauma.
Kaltevuus
0-0,05%
0,5-1,5%
1,5–3,0%
3,0–6,0%
6,0-%
Ala yhteensä (ha)
Osuus ( %)
63
34
3
0,1
0
8207
Taulukko 2. Malisjoen peltojen oletettu viljelykasvijakauma. Jakauma on muodostettu kappaleessa 2.3.3. selostetulla
tavalla.
Kaltevuus
Kevätviljat (ha)
Syysviljat (ha)
Nurmet (ha)
Yhteensä (ha)
0-0,05%
0,5-1,5%
1,5-3,0%
3,0-6,0%
6,0-%
Ala yhteensä
(ha)
3134
26
2068
5228
1655
14
1092
2760
126
1
83
211
5
0
3
8
0
0
0
0
4920
41
3246
8207
9
Taulukko 3. Malisjoen peltojen muokkausmenetelmäjakauma. Jakauma on muodostettu kappaleessa 2.3.3. selostetulla tavalla.
Kaltevuus
0-0,05%
0,5-1,5%
1,5-3,0%
3,0-6,0%
6,0-%
Ala yhteensä (ha)
2596
1371
105
4
0
4076
Perinteinen kyntö
(syysviljat) (ha)
26
14
1
0
0
41
Kevennetty muokkaus
(ha)
0
0
0
0
0
0
Suorakylvö (ha)
538
284
22
1
0
844
Pysyvä kasvipeitteisyys ja kesannot (ha)
2068
1092
83
3
0
3246
Yhteensä (ha)
5228
2760
211
8
0
8207
Syyskyntö (kevätviljat)
(ha)
Malisjoelle on laadittu kosteikkojen yleissuunnitelma, jossa on esitetty Nivalan kunnan alueella sijaitsevalle
valuma-alueen osalle (n. 58 % koko valuma-alueesta) suunnitellut toteuttamiskelpoiset kosteikot, joista
noin puolet täyttää monivaikutteisen kosteikon perustamisen investointituen ehdot. Kosteikkosuunnitelmassa esitetyistä kosteikoista useat sijaitsevat uomissa, jotka on perattu viime vuosina toteutetuissa uusjaoissa. (Rahkila ym. 2010.)
Malisjoen tilusjärjestelyalueet ja niillä sijaitsevat kosteikkojen yleissuunnitelmassa esitetyt kosteikkopaikat
on kuvattu liitteessä 1. Yhteensä nämä alueet kattavat 5145 hehtaaria, joka vastaa noin 14 prosenttia koko
valuma-alueen pinta-alasta. Viljeltyä alaa tilusjärjestelyt kattavat yhteensä 4053 ha, joka on noin 44 prosenttia valuma-alueen peltoalasta. Ruuskankylän uusjako on toteutettu vuosina 2003–2009. Jakoalueen
pinta-ala oli 1200 ha, josta viljeltyä maata on 951 ha. Maliskylän uusjako on toteutettu vuosina 2003–2009.
Jakoalueen pinta-ala oli 995 ha, josta viljeltyä maata oli 862 ha. Sarjankylän uusjako on toteutettu vuosina
1991–2001. Jako käsitti 1700 ha:n suuruisen peltoalueen, josta viljeltyä maata oli 1140 hehtaaria. Ahteen
uusjaon lopullinen jakosuunnitelma on laillistunut vuonna 2011. Toimitusalueen pinta-ala on 1250 hehtaaria, josta viljelysmaata on noin 1100 hehtaaria. Sala- ja piiriojituksen sekä uusien tilusten haltuunoton on
suunniteltu käynnistyvän vuonna 2012. Ahteen uusjaon yhteydessä pyritään toteuttamaan Malisjoen kosteikkojen yleissuunnitelmassa esitetyt kosteikkokohteet. Malisjoen kosteikkojen yleissuunnitelma on laadittu Vireä Malisjoki-hankkeessa, joka on toiminut yhteistyössä uusjakohankkeen kanssa.
10
2.3.2 Kokemäenjoen alaosan alue
Toinen tapaustutkimusalue sijaitsee Kokemäen ja Harjavallan kuntien rajalla Satakunnan ja Pirkanmaan läpi
virtaavan Kokemäenjoen vesistöalueen alajuoksulla osavaluma-alueella Kokemäenjoen alaosan alue
(35.121; kuva 5). Valuma-alueen pinta-ala on 3679 km2, josta maatalousmaa muodostaa yli 20 %. Maasto
on melko tasaista jokilaaksoaluetta ja pellot ovat keskittyneet vesistöjen ympärille. Alueella on Malisjokeen
verrattuna hieman enemmän kaltevia peltoja (taulukko 4). Se käsittää 730 hehtaaria peltoa ja noin 100
hehtaaria muuta maata. Alueella on lähinnä erikoiskasvien- ja viljanviljelyä, ei karjatiloja (taulukko 5). Taulukossa 6 on esitetty alueen keskimääräisiä muokkausmenetelmiä kaltevuusluokkiin jaoteltuina. Kevennettyjen muokkausmenetelmien ja suorakylvön määriä alueella ei tunneta, joten ne on laskentaa varten oletettu molemmat nollaksi.
Järilän tilusjärjestelyalue
Kokemäenjoen
alaosan osavaluma-alue
Kuva 5. Järilän tilusjärjestelyalue sijaitsee Kokemäenjoen alaosan osamavaluma-alueella.
Taulukko 4. Järilän peltojen kaltevuusjakauma.
Kaltevuus
0-0,05%
0,5-1,5%
1,5-3,0%
3,0-6,0%
6,0-%
Ala yhteensä (ha)
Osuus ( %)
65
24
7
3
0,1
726
Taulukko 5. Järilän peltojen viljelykasvijakauma. Jakauma on muodostettu kappaleessa 2.3.3. selostetulla tavalla.
Kaltevuus
Kevätviljat (ha)
Syysviljat (ha)
Nurmet (ha)
Yhteensä (ha)
0-0,05%
0,5-1,5%
1,5-3,0%
3,0-6,0%
6,0-%
Ala yhteensä (ha)
405
146
46
19
1
616
25
9
3
1
0
38
48
17
5
2
0
73
478
172
54
22
1
726
11
Taulukko 6. Järilän peltojen muokkausmenetelmäjakauma. Jakauma on muodostettu kappaleessa 2.3.3. selostetulla
tavalla.
Kaltevuus
0-0,05%
0,5-1,5%
1,5-3,0%
3,0-6,0%
6,0-%
Ala yhteensä (ha)
Syyskyntö (kevätviljat) (ha)
405
146
46
19
1
616
Perinteinen
kyntö (syysviljat)
25
9
3
1
0
38
Kevennetty
muokkaus (ha)
0
0
0
0
0
0
Suorakylvö (ha)
0
0
0
0
0
0
Pysyvä kasvipeitteisyys ja kesannot (ha)
48
17
5
2
0
73
Yhteensä (ha)
478
172
54
22
1
726
Kokemäenjoen alaosan alueelta ei ole saatavissa kosteikkojen yleissuunnitelmaa. Siksi tässä työssä on käytetty Suomen ympäristökeskuksen vesistömallijärjestelmästä saatavilla olevia potentiaalisia kosteikkojen
paikkoja kuvaamaan tilusjärjestelyalueelle mahdollisia kosteikkoja (kuva liitteessä 1).
2.3.3 Aineiston käsittely
Lähtötietoina laskennassa on käytetty Vemalasta saatavilla olevia tietoja. Lohkokohtaisesti tunnetaan kaltevuusprosentti ja lohkon ala. Fosforiluku ja maalajit (karkea, savi, hiesu tai eloperäinen) ovat saatavissa
osavaluma-aluekohtaisesti. Viljelykasvitiedot löytyvät koko valuma-alueen prosenttiosuuksina. Viljelykasveja ei siis tunneta lohkokohtaisesti, joten niiden oletetaan jakautuvan tasaisesti eri maalajeille ja kaltevuusluokille. Vaikka oletus on todellisuudessa kyseenalainen, sen perusteella voidaan tuottaa suuntaa-antavia
tuloksia. Eri maanmuokkaustoimenpiteitä ei tunneta, koska mikään taho ei ole velvoitettu pitämään niistä
kirjaa. Tietoa esimerkiksi kunnissa toteutettujen maanmuokkaustoimenpiteiden peltoaloista voidaan kuitenkin useimmiten saada esimerkiksi kysymällä alueen kuntien maaseutusihteereiltä. Tässä työssä toimenpiteitä verrataan alkutilanteeseen, jossa kaikki viljapellot olisivat syyskynnettyjä.
Malisjoen osalta lasketaan vaikutukset yksittäisen tilusjärjestelyn alueella (Ahde) sekä koko valumaalueella. Järilän tilusjärjestelyn osalta vaikutukset lasketaan ainoastaan tilusjärjestelyalueella. Laskennassa
ollaan kiinnostuneita kuormituksen muutoksista, joten absoluuttista virhettä aiheuttavat lähtötietojen epä-
12
tarkkuuden merkitys on katsottu vähäiseksi. Vihma-työkalu on alun perin kehitetty toimenpiteiden vertailuun, eikä malleilla yleisestikään voida saada tarkkoja ja varmasti luotettavia kuormituslukuja ilman seurannan kautta toteutettua kalibrointia. Tavoitteena ei kuitenkaan varsinaisesti ole kuvata täsmällisesti näiden
tiettyjen tilusjärjestelyiden ravinnekuormitustilannetta, vaan hahmottaa tilusjärjestelyjen vesiensuojelupotentiaalia yleisesti.
13
3
PELTOTILUSJÄRJESTELY SUOMESSA
Tässä kappaleessa käsitellään peltotilusjärjestelyjen ja hanketilusjärjestelyjen yleisiä periaatteita sekä toimitusprosessin kulkua, rahoitusta ja kustannuksia. Lisäksi tarkastellaan peltotilusjärjestelyjen vesistövaikutuksia.
3.1 Tilusjärjestelyiden tavoitteet
Tilusjärjestelyt ovat ilman omistussuhteiden muuttamista kiinteistörakenteeseen tehtäviä muutoksia, joiden tarkoituksena on parantaa kiinteistöjaotusta sekä edistää kiinteistöjen tarkoituksenmukaista käyttöä
(Sillanpää 2003, s.41). Tilusjärjestelytoimituksia ovat muun muassa peltotilusjärjestelyt, tilusvaihdot ja erilaiset hanketilusjärjestelyt (Majamaa ja Markkula 2001, s.77-78). Peltotilusjärjestelyllä tarkoitetaan kiinteistönmuodostamislain (554/1995, myöhemmin KML) yhdeksännen luvun mukaista peltoalueille keskittyvää
uusjakoa, jossa tavoitteena on saavuttaa peltoalueiden tarkoituksenmukainen kiinteistöjaotus. Tilusvaihto
on tilusjärjestelyä yksinkertaisempi toimitus, jossa yksittäisiä alueita vaihdetaan kahden tai muutaman
maanomistajan kesken (KML 58 §). Hanketilusjärjestely on yleistermi sellaiselle tilusjärjestelylle, jossa ensisijaisena tavoitteena on mahdollistaa yhteiskunnan hankkeen, kuten tien rakentamisen, toteuttaminen
siten, että kiinteistöjen käytölle aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman pieniksi (Hyvönen 2001, s.339342). Peltotilusjärjestelyjen perusidea on esitetty kuvassa 6.
Kuva 6. Peltolohkorakenne järjestelyalueella ennen ja jälkeen tilusjärjestelyn (Hiironen 2012, s.15)
Peltotilusjärjestelytoiminnan tavoitteena on maaseudun kestävä ja monipuolinen kehittäminen sekä maaja metsätalouden elinkeinojen kilpailukyvyn tukeminen (MMM 2007b, s.6). Lohkokoon ja muiden tekijöiden
kautta peltotilusrakenne vaikuttaa maatilojen tuotantosuuntaan sekä tuotannon järjestelyyn, laajuuteen ja
kustannuksiin. Peltolohkojen pinta-alaa, muotoa ja saavutettavuutta parannettaessa viljelyn tuotantokustannuksia saadaan pienemmäksi. Lisäksi tilusjärjestelyjen yhteydessä tehtävien mukauttamistoimenpitei-
14
den6 myötä viljelymaan laadun paraneminen ja mahdollinen peltoalan määrän lisääminen lisäävät satomääriä. (Hiironen 2012, s.202-208.).
Peltotilusjärjestelyjen lisäksi tehdään hanketilusjärjestelyjä, joita voidaan toteuttaa esimerkiksi suuren tiehankkeen tai luonnonsuojelualueen toteuttamiseksi (esim. Maanmittauslaitos 2007; Sillanpää 2003). Tilusjärjestelyn laajuus voi tällöin vaihdella kahden kiinteistön välillä tehtävästä tilusvaihdosta aina laajaan kiinteistönmuodostamislain mukaiseen uusjakoon asti (Maanmittauslaitos 2007, s.8). Hanketilusjärjestelyssä
voidaan pyrkiä siirtämään hankkeen toteuttajan maita hankealueelle. Tällainen menettely voisi tulla kyseeseen esimerkiksi kosteikon perustamisen yhteydessä (Kolis 2012, s.57). Vesilain mukaisissa vesitaloushankkeissa voi tulla sovellettavaksi myös vesistöhanketilusjärjestely (Laki vesistöhankkeiden johdosta suoritettavista tilusjärjestelyistä 451/1988).
Tilusjärjestelyn lopputuloksen parantamiseksi valtio voi käyttää niin kutsuttuja vastikemaita. Vastikemailla
tarkoitetaan maanomistajalle rahakorvauksen sijasta annettavaa maata tai maata, jota käytetään vaihtovälineenä luovutettavaksi sopivien maiden hankkimista varten (Heinonen 2005, s.3). Maanvälitystoiminta
uusjakojen yhteydessä tapahtuu yleensä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) kautta
siten, että ELY-keskus hankkii maan väliaikaisesti valtion omistukseen. Samalla järjestellään uudelleen mahdolliset tilatukioikeudet. Hanketilusjärjestelyiden yhteydessä myös hankeviranomaiset harjoittavat maanvälitystoimintaa. (MMM 2007b.)
Toteutettujen uusjakojen määrä on viime vuosina ollut kasvussa (Hiironen 2012, s. 61). Maanviljelysalueiden tilusrakenteen yleisiä muutostarpeita ja -mahdollisuuksia on suuressa osassa maata, ja lisäksi kaikkialla
esiintyy tila- tai tapauskohtaisia tarpeita (Ylikangas 2003, s.15-17). Vuonna 2010 vireillä olleista peltotilusjärjestelyistä noin puolet sijoittui Pohjanmaan, kolmasosa Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan sekä
Etelä-Pohjanmaan alueelle ja noin kahdeksasosa Pirkanmaa-Satakunnan alueelle (Hiironen 2012, s.6).
3.2 Tilusjärjestelytoimitus
Ennen varsinaista tilusjärjestelytoimitusta tehdään tarveselvitys. Tarveselvitysprosessissa selvitetään alueen
tilusjärjestelymahdollisuudet, jonka perusteella maanomistajat päättävät järjestelyn hakemisesta. Tarveselvityksessä arvioidaan muutosmahdollisuuksia7 ja tehdään toimenpide-ehdotus8 ja toteuttamiskelpoisuus-
6
Mukauttamistoimenpiteillä tarkoitetaan jaon jälkeen kiinteistöjen tarkoituksenmukaisen käytön mahdollistamiseksi
tehtäviä viljelysteiden siirtoja tai uusia teitä sekä perus- ja paikalliskuivatustoimenpiteitä (KML 72-73 §).
7
Muutosmahdollisuuksien arvioinnissa kuvataan jakoalueen kiinteistörakenteen kehittämis- ja parantamismahdollisuuksia. Keskimääräisen lohkokokoon kasvattamismahdollisuudet, talouskeskusetäisyyden lyhentämismahdollisuudet
ja lohkojen lukumäärän vähentämismahdollisuudet kuvataan yleispiirteisesti. (Hiironen 2012.)
8
Toimenpide-ehdotus sisältää kuvauksen tilusjärjestelyalueesta, tilusjärjestelyssä tavoiteltavat kiinteistörakenteen
parannukset, yleispiirteisen arvion tilakohtaisista vaikutuksista, alueella suoritettavat mukauttamistoimenpiteet,
hankkeen arvioidut kustannukset, hankkeen arvioidut hyötyvaikutukset sekä hankkeen aikataulun. (Hiironen 2012.)
15
selvitys9. Itse peltotilusjärjestelytoimitus käynnistyy näiden vaiheiden jälkeen, jos tilusjärjestelylle on riittävät perusteet ja laaja kannatus maanomistajien keskuudessa. (Hiironen 2012.) Peltotilusjärjestely suoritetaan tietyllä tarkoituksenmukaisella peltoalueella. Mukaan ei voida ilman erityistä syytä ottaa aluetta, joka
on merkitty asemakaavassa muuksi kuin maa- tai metsätalousalueeksi, tai joka on kokonaan muussa kuin
maa- ja metsätalouskäytössä. (KML 69 §.)
Vitikainen (2003) on selittänyt tilusjärjestelytoimitusta seuraavasti. Tilusjärjestelytoimitus jakautuu kolmeen päävaiheeseen: valmisteluvaihe, inventointi- ja suunnitteluvaihe sekä toteuttamisvaihe. Uusjakoprosessi on määrämuotoinen, eli tehtävien toteuttamisjärjestys on säädöksillä asetettu. Tämä määrittää automaattisesti tiettyjä tehtävien toteuttamisjärjestyksiä, jotka tulee ottaa huomioon uusjakojen resurssi- ja
aikataulusuunnittelussa. Valmisteluvaiheessa tutkitaan uusjaon edellytyksiä, laajuutta sekä laatua. Inventointi- ja suunnitteluvaiheessa kerätään ja kirjataan uusjaon toimeenpanemiseksi tarvittavat tiedot, suunnitellaan tarvittavat mukauttamistoimenpiteet ja vahvistetaan jakosuunnitelma. Toteutusvaiheessa käsitellään ja ratkaistaan toimituksen käytännön täytäntöönpanoon liittyvät seikat. Toimituksen loppuraportissa
kuvataan toteutunut tilanne ja kustannukset verrattuna tavoitteisiin. Tulosten arvioinnissa myös aineettomat hyödyt, kuten ympäristön tilan paraneminen, pyritään ottamaan huomioon. Siten myös vesiensuojelutavoitteet tulisi olla määriteltävissä ja tulokset arvioitavissa (MMM 2007b).
Ennen kuin tilusjärjestelytoimitus siirretään tuotantoon, haetaan maa- ja metsätalousministeriöltä päätös
hankkeen tukitasosta10. Toimitusmiehet tekevät rahoitushakemuksen tarveselvityksen valmistuttua. Kustannus-hyötyanalyysi tehdään osana tilusjärjestelyn tarveselvitystä toimenpide-ehdotuksen yhteydessä, ja
se liitetään osaksi rahoitushakemusta. Rahoituksen määrää ja toimintaa ohjaa laki uusjakojen tukemisesta
(24/1981). (Konttinen 2010.)
3.3 Kuivatusjärjestelmät peltotilusjärjestelyissä
Uusjakojen yhteydessä tehdään yleensä mukauttamistoimenpiteinä perus- ja paikalliskuivatustoimenpiteitä, kuten valtaojien putkituksia, perkaamista ja peltojen salaojitusta. Toimenpiteet on tähän asti tehty
useimmiten maatalouden harjoittamisen lähtökohdista, eli niillä on tähdätty kuivatussyvyyden optimointiin
ja peltoja lohkovien ojien lukumäärän vähentämiseen. (Maanmittauslaitos 2009, s.11.) Maatalouden tuotantovaikutusten lisäksi kuivatustoimilla on kuitenkin vaikutusta myös alueelta tuleviin ravinnekuormiin
sekä vesi- ja rantaluonnon monimuotoisuuteen. Fosfori- ja typpikuormitus voi toimenpiteestä riippuen joko
kasvaa tai vähentyä. Monimuotoisuuteen toimenpiteillä on vaikutusta lohkoja erottavien ojien ja pientareiden häviämisen myötä. Tehostetun kuivatuksen haitallisiin vaikutuksiin lukeutuvat lisäksi mahdollinen tulvien lisääntyminen alapuolisissa vesistöissä, alivirtaamien pienentyminen, kiintoaineen kulkeutuminen ja
happamuuden lisääntyminen happamilla sulfaattimailla. (Nissinen 2009, s.255.)
9
Toteuttamiskelpoisuusselvitys tehdään muutosmahdollisuuksien arvioinnin ja toimenpide-ehdotuksen jälkeen ja se
sisältää maanomistajien, tarveselvityksen tekijän ja maanmittaustoimiston kannan tilusjärjestelyn toteuttamisesta.
(Hiironen 2012.)
10
Uusjakoja tuetaan valtion toimesta kansalliseen lainsäädäntöön perustuen (Laki uusjakojen tukemisesta 24/1981,
Asetus uusjakojen tukemisesta 20.3.1981/211).
16
Peruskuivatuksen toiminnan varmistamiseksi perataan valtaojia. Perkaamiseen liittyy vesiensuojelun kannalta haitallisia vaikutuksia, kuten kiintoaineen määrän lisääntyminen, ravinnehuuhtoumien kasvaminen,
veden happamuuden lisääntyminen happamilla sulfaattimailla sekä kasvi- ja eläinlajien väheneminen uomassa ja sen varrella. Tehokkaamman kuivatuksen myötä myös alivirtaamat uomassa pienenevät, joka
edesauttaa liettymistä ja umpeenkasvua. Hyvin optimoitu peruskuivatus on kuitenkin oleellinen tekijä kasvukierron ja lannoituksen, ja niiden kautta ravinnehuuhtoumien pitkäaikaisessa hallinnassa. (Nissinen 2009,
s. 255-256.)
Paikalliskuivatustoimenpiteistä salaojitus tehostaa peltoviljelyä lisäämällä viljeltävää pinta-alaa ja lohkojen
kokoa sekä parantamalla kuivatusolosuhteita. Uusinta- ja täydennyssalaojitukset varmistavat ja parantavat
salaojitukseen toimintaa myös vanhemmissa ojituksissa. Vesiensuojelun kannalta salaojituksen pääasiallisena hyötynä pidetään pintavalunnan vähenemistä, joka vähentää eroosiota ja sitä kautta partikkelifosforin11 huuhtoutumista. Lisäksi salaojitus kasvattaa kuivatussyvyyttä ja parantaa siten maaperän ilmanvaihtoa, jolla on yleensä edullinen vaikutus kasvuolosuhteisiin. Eroosion kannalta tärkein vaikutus muodostuu
virtaamahuippujen pienenemisestä. Aikaa myöten salaojituksen vaikutus heikkenee jonkin verran. Viime
vuosina on entistä enemmän otettu käyttöön myös säätösalaojitusjärjestelmiä, jotka mahdollistavat pellon
vesitalouden entistä paremman optimoinnin. (Peltomaa 2009, s.299-300; Seuna 2004.)
Salaojituksen haittapuolena ravinnekuormituksen kannalta on se, että varsinkin ojitusta seuraavina vuosina
typen huuhtoutuminen lisääntyy (esim. Dinnes ym. 2002; Skaggs ja Youssef 2008). Mitä tehokkaampi salaojitus on, sitä enemmän typpeä periaatteessa huuhtoutuu kokonaisvalunnan lisääntymisen vuoksi. Huuhtoutumisen lisääntymiseen vaikuttavat ennen kaikkea orgaanisen typen mineralisaation12 aiheuttama liukoisen typen13 lisääntyminen ja denitrifikaation14 vähenemisen aiheuttama nitraattitypen haihdunnan väheneminen (Peltomaa 2009, s.299-300). Suomessa salaojituksen vaikutuksia on selvitetty Hovin valumaalueella savipellolla tehdyssä tutkimuksessa (Seuna ja Kauppi 1981). Tutkimuksessa kokonaistypen vuosikuormat kasvoivat 52-410 % salaojittamisen jälkeen seuraavan kahdeksan vuoden aikana. Fosforin huuhtoumiin salaojituksella ei vaikuta olevan suurta vaikutusta (Uusitalo ym. 2001).
Salaojitusten ja valtaojien perkauksen lisäksi tilusjärjestelyissä tehdään valtaojien putkituksia, jotka suurentavat peltolohkojen kokoa ja vähentävät eroosiohaittoja eroosiolle herkillä maalajeilla. Putkituksen vaikutuksia ravinnehuuhtoumiin ei ole Suomessa tutkittu. Valtaojien putkituksen hyötyjä maanviljelijän kannalta
ovat työajan säästö, viljelyalan kasvaminen ja perkaustarpeen väheneminen (Myyrä 2006, s.28). Nitraattitypen kuormitus voi putkituksen myötä lisääntyä, koska avouomissa nitraattityppeä poistavat prosessit
11
Fosforihuuhtouma voidaan jakaa karkeasti liukoiseen ja partikkelifosforiin. Partikkelifosfori on erodoituneeseen
kiintoainekseen sitoutunutta fosforia, josta vain osa muuntuu vesistöissä leville käyttökelpoiseen muotoon. Liukoinen
fosfori on suoraan leville käyttökelpoista fosforia.
12
Typen mineralisaatio tarkoittaa mikrobien aiheuttamaa maan orgaanisen, eli eloperäisen, typen muuttumista epäorgaaniseksi typeksi. Epäorgaaninen typpi on liukoista ja kasveille suoraan käyttökelpoisessa muodossa.
13
Liukoisella, eli epäorgaanisella typellä tarkoitetaan nitraatti- ja ammoniumionien sisältämää typpeä. Se on suoraan
käytettävissä biologiseen tuotantoon ja altista huuhtoutumaan pinta- ja pohjavesiin.
14
Denitrifikaatiossa anaerobiset bakteeri pelkistävät epäorgaanista nitraattityppeä typpikaasuksi tai typpioksidiksi,
jotka vapautuvat ilmakehään.
17
häviävät (Vakkilainen 2000). Fosforin osalta putkitusten ravinnekuormituksen vähenemisestä aiheutuva
hyöty jää useimmiten niin pieneksi, että sillä ei ole merkitystä putkitusten kannattavuuden arvioinnissa.
Typen osalta putkitusten ravinnekuormituksesta ei ole saatavilla tutkimustietoa.
3.4 Hyödyt ja kustannukset
Tilusjärjestelyllä tulee aina olla taloudelliset perusteet. Toimituksesta saatava hyöty tulee aina olla siitä
aiheutuvia kustannuksia ja haittoja suurempi (KML 67 §). Hyöty voi olla kustannusten alentumisen ja tuoton
lisäyksen johdosta muodostuvaa taloudellista hyötyä tai muita myönteisiä vaikutuksia (Hyvönen 2001,
s.352). Uusjakohankkeen yhteiskunnalliset nettohyödyt voidaan kuvata esimerkiksi kaavalla
(3)
jossa ΔMY on maanviljelijän, ΔKY kunnan, ΔVY valtion, ΔYY ympäristön ja ΔSY sosiaalisen ylijäämän kokonaismuutos (Maanmittauslaitos 2009, s. 31).
Vuonna 2006 koko tilusjärjestelytoiminnan kustannukset olivat noin 9 miljoonaa euroa (MMM 2007b). Peltotilusjärjestelyjen hehtaarikohtaiset kustannukset ovat viime vuosina olleet noin 350–550 euroa, josta
maanomistajien maksettavaksi osuudeksi on jäänyt noin 45-90 €/ha (Konttinen 2012, kts. Kolis 2012, s.23).
Maatilojen tulot lisääntyvät keskimäärin noin 1500 €/ha. Tilusjärjestelyjä tehdään noin 10 000 hehtaaria
vuodessa, joten vuosittainen hyötyvaikutus on yhteensä noin 15 miljoonaa euroa (Hiironen 2012).
Uusjaosta aiheutuu kahdenlaisia kustannuksia: toimituskustannuksia, joihin luetaan uusjakoviranomaiselle
toimituksen suorittamisesta aiheutuneet kustannukset, sekä uusjaon toimeenpanokustannuksia, joihin
kuuluvat esimerkiksi tie- ja kuivatusverkon mukauttamiset sekä muiden uusjaon yhteydessä toteutettavien
liitännäishankkeiden suunnittelu- ja rakentamiskustannukset ja rajojen merkitsemisestä aiheutuvat kustannukset. (Vitikainen 2003, s.162-163.)
Uusjakoja tuetaan valtion toimesta kansalliseen lainsäädäntöön perustuen (Laki uusjakojen tukemisesta
24/1981, Asetus uusjakojen tukemisesta 20.3.1981/211). Tukemisen pääperiaatteet pohjautuvat EU:n
säännöksiin (MMM 2007b, s.8). Valtion varoista voidaan kustantaa perusparannuskustannuksista enintään
75 % ja kiinteistötoimitusmaksuista enintään 100 %. Käytännössä tuet ovat harvoin yltäneet maksimimääriin, vaan perusparannusten tuen suurin osuus on ollut 65 % (kattaen tärkeät tiet ja valtaojat) ja kiinteistötoimitusmaksujen 90 %. Kiinteistötoimitusmaksujen ja perusparannusten tuen osuuden suuruus hankkeen
kokonaiskustannuksista päätetään hankkeen hyödyllisyyden perusteella. Tukitasot on porrastettu kolmeen
tasoon taulukon 7 mukaisesti (MMM 2007b, s.16).
18
Taulukko 7. Tilusjärjestelyjen tukitasot ja valtion tukiosuudet hankkeen eri osissa (MMM 2007b, s.16).
Taso I
Taso II
Taso III
Kiinteistötoimitusmaksu
100 %
80 %
65 %
Perusparannukset:
1. Tien tekeminen
tarkoituksenmukaisen kiinteistörakenteen
vaatimat alueelliset tiet
- muut tiet
75 %
60 %
40 %
50 %
40 %
20 %
75 %
60 %
20 %
50 %
40 %
20 %
40 %
30 %
10 %
50 %
40 %
20 %
2. Kuivatustyön tekeminen
- tarkoituksenmukaisen kiinteistörakenteen
vaatimat alueelliset valtaojitukset
- tarkoituksenmukaisen kiinteistörakenteen
vaatimat alueelliset mukauttamissalaojitukset
- muut kuivatustyöt
Tilan siirto
19
4
MAATALOUDEN VESISTÖKUORMITUS JA VESIENSUOJELUTOIMENPITEET
Tässä kappaleessa määritellään tilusjärjestelyjen vesiensuojelun vaihtoehtoiset toimenpiteet alkaen maatalouden vesiensuojelun tavoitteista, ravinnekuormituksen muodostumis-mekanismeista ja nykyisin käytettävistä vesiensuojelun ohjauskeinoista.
4.1 Maatalouden vesiensuojelun tavoitteet ja ohjauskeinot
Fosfori-, typpi- ja kiintoainekuormitusta vähentämällä pyritään rehevöitymisen vähentämisen kautta parantamaan vesien ekologista tilaa. Suomessa tavoitteena on vuoteen 2015 mennessä vähentää maatalouden
ravinnekuormitusta vähintään kolmanneksella vuosien 2001–2005 keskimääräisestä tasosta. Lisäksi tavoitteita on asetettu myös vesiluonnon monimuotoisuuden suojelulle. Maatalouden vesiensuojelussa pyritään
nykytoimenpiteiden lisäksi kehittämään sellaisia keinoja, jotka vesiensuojelun ohella turvaavat myös maatalouselinkeinon taloudellisia ja sosiaalisia tavoitteita. (Ympäristöministeriö 2007.)
Vesipolitiikan puitedirektiivi (2000/60/EY, jäljempänä vesipuitedirektiivi) on tärkein vesienhoidon suunnittelua ja siihen liittyvää kansallista lainsäädäntöä ohjaileva direktiivi. Sen tavoitteena on Euroopan laajuisesti
saada joet, järvet, rannikkovedet ja pohjavedet vähintään hyvään tilaan tila (asteikolla erinomainen-hyvätyydyttävä-välttävä-huono) vuoteen 2015 mennessä. Vesien tila luokitellaan ihmistoiminnan aiheuttaman
muutoksen voimakkuuden perusteella. Vesipuitedirektiiviä toteutetaan Suomessa lailla vesienhoidon järjestämisestä (L 30.12.2004/1299), jonka mukaiset vesienhoidon tavoitteet on asetettu kolmella vesiensuojelun
tavoiteohjelmalla. Viimeisin tavoiteohjelma on Valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 (Ympäristöministeriö 2007). EU-tason ja kansallisen lainsäädännön lisäksi vesiensuojelua ohjaillaan kansainvälisillä sopimuksilla, esimerkiksi Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua
koskevalla yleissopimuksella (SopS 2/2000), ja kansallisilla ohjelmilla ja periaatepäätöksillä. Maatalouden
ravinnekuormitusta ohjaillaan vesiensuojelun tavoiteohjelman lisäksi muun muassa Maatalouden ympäristötukiohjelmalla ja Valtioneuvoston periaatepäätöksellä Suomen Itämeren suojelusta. (MMM 2007a; Ympäristöministeriö 2002.)
Vesienhoidon tavoitteiden saavuttamista tarkastellaan vesienhoitoalueittain. Vesienhoitoalueet on luokiteltu pääasiassa suurimpien valuma-alueiden mukaan, ja ne koostuvat yhdestä tai useammasta vesistöalueesta. Manner-Suomi on jaettu seitsemään vesienhoitoalueeseen. Ensimmäiset vesienhoitoalueille laaditut
vesienhoitosuunnitelmat on tehty vuosille 2010–2015, jonka jälkeen suunnitelmat laaditaan aina kuudeksi
vuodeksi kerrallaan. Vesienhoitosuunnitelmat sisältävät sellaiset suunnitellut ja ehdotetut toimenpiteet
vesistöjen tilan parantamiseksi, jotka toteuttamalla voidaan oletettavasti saavuttaa vesienhoitolain mukaiset ympäristötavoitteet. Tarvittavien toimenpiteiden määrä ja laatu riippuvat paitsi vesistökuormituksen
vähentämistarpeesta, myös valuma-alueen paikallisista ominaisuuksista, joten eri vesienhoitoalueille on
suunniteltu erilaisia toimenpideyhdistelmiä. Vesienhoitosuunnitelmien toimenpideohjelmissa on tarkasteltu toimenpiteiden tarvetta eri sektoreilla sekä vertailtu toimia niiden vaikutusten, kustannusten ja muun
toteutettavuuden perusteella. (L 30.12.2004/1299.)
20
Toimenpiteiden toteutumista ohjataan ympäristötukijärjestelmällä, joka on perustettu vuonna 1995 Euroopan Unionin yhteisen maatalouspolitiikan myötävaikutuksesta. Ympäristötuen tarkoituksena on taloudellisin keinoin kannustaa maanviljelijöitä suojelemaan ympäristöä ja vesistöjä erilaisilla toimenpiteillä. (Aakkula
ym. 2006.) Ympäristötuki on tilakohtainen ja vapaaehtoinen rahallinen korvaus, jota saadakseen viljelijän
pitää toimeenpanna tiettyjä ehtoja. Ympäristötukijärjestelmä koostuu perus- ja lisätoimenpiteistä sekä
erityistukisopimuksista. (Maaseutuvirasto 2011b.)
Ympäristötukijärjestelmän perustoimenpiteitä ovat viljelyn ympäristönsuojelun suunnittelu ja seuranta,
luonnonhoitopellot, peltokasvien lannoitus, pientareet ja suojakaistat sekä luonnon monimuotoisuuden ja
maiseman ylläpito. Lisätoimenpiteitä tavanomaisille peltoviljelykasveille koko maassa ovat vähennetty
lannoitus, typpilannoituksen tarkentaminen peltokasveilla, peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys ja kevennetty muokkaus, lannan levitys kasvukaudella sekä ravinnetaseet. Ympäristötukeen sitoutuessaan viljelijän
tulee noudattaa kaikkia perustoimenpiteiden ehtoja ja lisäksi alueesta riippuen 0-4 lisätoimenpiteiden ehtoa. Osa lisätoimenpiteistä on toistensa pois sulkevia. (Maaseutuvirasto 2011b.) Erityistukisopimuksiin sisältyvät muun muassa suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito, monivaikutteisen kosteikon hoito, valumavesien käsittelymenetelmät, luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistäminen, ravinnekuormituksen
tehostettu vähentäminen sekä turvepeltojen pitkäaikainen nurmiviljely. Perus- ja lisätoimenpiteitä koskevat
sitoumukset ovat nykyisellään 5-vuotisia ja erityistukia koskevat sopimukset joko 5- tai 10-vuotisia. (Maaseutuvirasto 2010.)
Lisäksi ympäristötukijärjestelmään kuuluu ei-tuotannollisten investointien tuki, jolla pyritään edistämään
monivaikutteisten kosteikkojen perustamista ja arvokkaiden perinnebiotooppien kunnostamista. Tuen
saamista varten kosteikon pinta-alan tulee olla vähintään 0,5 prosenttia yläpuolisen valuma-alueen pintaalasta ja lisäksi sen yläpuolisella valuma-alueen pinta-alasta yli 20 prosenttia tulee olla peltoa. Kosteikon
perustamista tuetaan alueilla, joissa sillä voidaan merkittävästi pienentää maatalouden aiheuttamaa vesistökuormitusta, lisätä maatalousalueiden luonnon monimuotoisuutta sekä edistää riista-, kala- tai raputaloutta. (Maaseutuvirasto 2011c.)
Perustoimenpiteiden osalta tuen määrä on vuonna 2011 kotieläintiloille 107 €/ha/a ja peltokasvinviljelytiloille 93 €/ha/a. Luonnonhoitopelloista maksetaan monivuotisten nurmipeltojen osalta 170 €/ha/a ja monimuotoisuuspeltojen osalta 300 €/ha/a. Lisätoimenpiteiden tukimäärät ovat selvästi pienempiä ja niiden
suuruus riippuu toteutettavasta toimenpiteestä ja tukialueesta. Ei-tuotannollisten investointien tukea kosteikoille maksetaan yli 0,5 hehtaarin kohteille toteutuneiden kustannusten perusteella enintään 11 500
€/ha. 0,3-0,5 hehtaarin suuruisille kosteikoille tukea maksetaan enintään 3226 hehtaaria kohteelta. Tuen
saamisen ehtona on kosteikon hoidosta tehtävä 5- tai 10-vuotinen erityistukisopimus. Ohjelmakaudella
2007–2013 ei-tuotannollisten investointien tukea ovat voineet hakea myös muut kuin viljelijät. (Maaseutuvirasto 2011a.)
21
Vesienhoitosuunnitelmissa toimenpiteet on jaoteltu nykykäytännön mukaisiin toimenpiteisiin ja lisätoimenpiteisiin. Nykykäytännön mukaisiin toimenpiteisiin sisältyy lakisääteisiä15 perustoimenpiteitä sekä tähän mennessä jo ympäristötuella sitoutettuja toimenpiteitä. Lisäksi nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä
ovat sellaiset uudet toimenpiteet, joiden toteutuminen perustuu olemassa oleviin säädöksiin ja päätöksiin.
Oletuksena on, että nykykäytännön mukaiset toimenpiteet ovat voimassa ja vaikuttavat kaudella 20102015. Lisätoimenpiteillä tarkoitetaan vuonna 2009 laadituissa vesienhoitosuunnitelmissa esitettyjä, vielä
toteuttamattomia toimenpiteitä, joista ei ole vielä olemassa päätöstä (tässä tapauksessa ympäristötukisopimusta).
Lisätoimenpiteitä vaaditaan nykykäytännön toimenpiteiden lisäksi vesiensuojelutavoitteiden saavuttamiseksi. Koko Suomessa lisätoimenpiteiksi on suunniteltu muun muassa suojavyöhykkeitä yhteensä 12 690
hehtaaria, kosteikkoja 1630 kpl, peltojen talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisäystä 428 900 hehtaaria sekä
säätösalaojitusta 5270 hehtaaria16. Nämä ovat kaikki toimenpiteitä, joita voidaan tilusjärjestelyjen yhteydessä toteuttaa. Toteutetuista toimenpiteistä ei ole kerätty tilastoja, mutta ELY-keskuksilla on tiedossa
omilla alueillaan solmitut ympäristötukisopimukset.
4.2 Peltoviljelyn aiheuttaman vesistökuormituksen muodostuminen
Peltoalueilta huuhtoutuu vesistöihin ravinteita, joista merkittävimpiä ovat typpi ja fosfori. Lisäksi eroosion
myötä huuhtoutuu kiintoainetta17. Peltolohkolla muodostuvan ravinnekuormituksen suuruus ja koostumus
vaihtelevat paljon sekä ajallisesti että paikallisesti. Kuormituksen suuruus riippuu pellon etäisyydestä vesistöön, kaltevuudesta, muokkauskäytännöistä, kasvipeitteisyydestä, maalajista, P-luvusta18 ja lannoitteen
määrästä, laadusta, levitysajankohdasta ja -tavasta sekä tuotantoeläinten määrästä. Kuormituksen kokonaismäärä tietyltä alueelta riippuu valunnan määrästä sekä valumavesien ravinnekonsentraatiosta19. (Puustinen ym. 2005.)
4.2.1 Ravinne- ja kiintoainekuormitus
Fosfori
Fosfori toimii usein perustuotantoa rajoittavana tekijänä vesistöissä, koska se sitoutuu tehokkaasti maaperään (Hartikainen 2009, s.169). Eri lähteiden arvioiden mukaan kuormitusluvut peltohehtaaria kohden voivat vaihdella alle 0,1 kilosta useisiin kiloihin (esim. Turtola ja Kemppainen 1998; Djodjic ym. 2000, kts. Uusitalo 2004, 10). Keskimäärin pelloilta huuhtoutuu Suomessa 0,73 kg partikkelifosforia ja 0,44 kg liukoista
fosforia hehtaarilta vuodessa (Puustinen ym. 2010; Vuorenmaa ym. 2002). Fosforin esiintymismuodolla on
15
Lakisääteiset toimenpiteet perustuvat lähinnä nitraattidirektiiviin (91/676/ETY), hyvän maatalouden ja ympäristön
vaatimuksista annettuun EU:n asetukseen (636/2007) sekä lannoitevalmistelakiin (539/2006).
16
Lisätoimenpiteiden alueelliset määrät on arvioitu alueellisissa vesienhoitosuunnitelmissa.
17
Kiintoaine on orgaanista (kuollut levä- tai kasviaines) tai epäorgaanista (savi, hiesu) hiukkasmaista materiaalia. Orgaaninen kiintoaine kuluttaa hajotessaan vedessä happea. Kiintoaine myös samentaa vettä.
18
P-luku, eli fosforiluku kuvaa helppoliukoisen fosforin määrää (mg P/l).
22
suuri vaikutus siihen, miten hyvin se on ravinteena kasvien käytettävissä. (Hartikainen 2009, 166–169.) Pelloilta kiintoaineen, eli erodoituneen maa-aineksen, mukana kulkeutuu eniten partikkelifosforia (Puustinen
ym. 2005). Jyrkillä, kynnetyillä savimailla eroosio ja siten myös partikkelifosforikuormitus on suurinta.
Fosforia voi myös liueta veteen ja kulkeutua liukoisessa muodossa pelloilta vesistöihin. Fosforin liukenemispotentiaaliin vaikuttaa erityisesti pellon fosforipitoisuus eli P-luku. Fosforipitoisuuden muutosta kuvaa fosforitase, joka on lannoituksessa lisätyn fosforin ja satojen mukana poistuneen fosforin erotus. Suomessa se
on pysynyt positiivisena vuosikymmeniä viime aikoihin saakka, mikä on kasvattanut maan fosforivarantoja
ja sitä kautta kuormitusriskiä. (Hartikainen 2009, s.170-172.) Vesiensuojelutoimenpiteitä suunniteltaessa
tulee ottaa huomioon, että muokkaustavan keventäminen pääsääntöisesti lisää liukoisen fosforin kulkeutumista rikastuttamalla fosforia maan pintakerrokseen, jolloin se on alttiimpana huuhtoutumiselle (Koskiaho ym. 2002). P-luku ja liukoinen fosfori voidaan saada parhaiten kuriin lannoituksen rajoituksilla. Kokonaisvesistökuormitus fosforin osalta on sen sitoutumisreaktioiden monimuotoisuuden vuoksi kuitenkin
typen kuormitusta vaikeammin hallittavissa. Kokonaisfosforin kuormituksen vähentämiseksi erityisesti
eroosion rajoittaminen on kuitenkin yleensä ensisijaisessa asemassa.
Typpi
Typen käyttäytyminen maaperässä eroaa selvästi fosforista. Typpi ei kulkeudu niinkään kiintoaineen mukana, vaan huuhtoutuu epäorgaanisessa muodossa pinta- ja pohjavesiin. (Paasonen-Kivekäs 2009, s.175).
Epäorgaanisesta typestä valtaosa on nitraattityppeä (NO3). Suomessa kokonaistyppeä huuhtoutuu keskimäärin 18,3 kg/a ja nitraattityppeä 12,6 kg/a hehtaarilta (Puustinen ym. 2007a; Vuorenmaa ym. 2002).
Maaperässä on luonnostaan vähän kasveille suoraan käyttökelpoista typpeä, eikä typpi fosforin tavoin varastoidu sitoutumalla maaperään, vaan typpivarastot koostuvat lähinnä orgaanisesta typestä. Typpi on kasvintuotannossa keskeinen kasvua rajoittava ravinne. Vain epäorgaaninen ammonium- ja nitraattityppi ovat
suoraan käytettävissä biologiseen tuotantoon. (Paasonen-Kivekäs 2009, s.176-177.)
Typen huuhtoutumiseen maatalousalueilta vaikuttavat ennen kaikkea lannoitus, karjan laiduntaminen,
maan muokkaus- ja viljelymenetelmät sekä kuivatus. Päinvastoin kuin fosforilla, maan voimakas kuivatus
lisää typpihuuhtoumia, joka vaikeuttaa ravinnehuuhtoumien hallinnan suunnittelua (Paasonen-Kivekäs
2009, s.185-188.) Lisäksi vuodenaikojen ja hydrologisten olosuhteiden vaihtelulla on selkeä vaikutus typen
huuhtoutumiseen (George ym. 2004). Peltojen kaltevuudella ei sitä vastoin ole kovin suurta merkitystä
(Koskiaho ym. 2002). Fosforitaseen lailla myös typpitase on Suomessa ollut pitkään ylijäämäinen, vaikka
ylijäämä onkin laskussa (Paasonen-Kivekäs 2008, s. 182-183).
Maa-alueiden eroosio
Eroosio ja kiintoaineen kulkeutuminen aiheuttavat vesistöissä haittoja muuttamalla niiden morfologiaa20,
aiheuttamalla sameutumista ja liettymistä sekä lisäämällä ravinnekuormaa. Suomessa eroosion seurauksena huuhtoutuu keskimäärin 600 kg/a kiintoainetta peltohehtaarilta (Puustinen ym. 2010). Eroosioaineksen
20
Uoman morfologia eli rakenne muodostuu sen linjauksesta, poikkileikkauksesta ja profiilista.
23
kasaantuminen madaltaa ja liettää uomia ja aiheuttaa siten perkaustarvetta. Lisäksi ravinteista erityisesti
partikkelifosfori kulkeutuu erodoituneen kiintoaineen mukana. Kiintoaineen mukana voi kulkeutua myös
muita ravinteita, torjunta-aineita ja raskasmetalleja. (Franti 2009, s. 153-159.) Erikoistapauksissa hyvin fosforiköyhä eroosioaines voi toisaalta toimia myös fosforin sitojana vesistössä, ja partikkeliaines voi ainakin
ohimenevästi vähentää rehevöitymistä aiheuttamalla sameutta (Hartikainen 2009, s.172).
Eroosion ehkäisyssä hyvin toimivalla kuivatuksella on merkitystä sekä pintavalunnan vähentäjänä että maan
rakenteen parantajana. Tilusjärjestelyjen yhteydessä onkin yleensä hyvä tilaisuus parantaa peltojen kuivatusjärjestelmiä. Suomessa eroosion torjuntaan on käytetty pääasiassa viljelyteknisiä toimenpiteitä, kuten
muokkauksen keventämistä ja talviaikaista kasvipeitteisyyttä sekä suojakaistoja ja suojavyöhykkeitä, jotka
kaikki ovat tilusjärjestelyihin soveltuvia vesiensuojelutoimenpiteitä. Usein kuivatus mahdollistaa hapellisten
olosuhteiden ylläpidon maaperässä, mikä edesauttaa hajottajamikrobien tehokasta toimintaa ja maan rakenteen stabiiliutta sekä vähentää ravinteiden kulkeutumista. Muokkauksen keventäminen todennäköisesti
parantaa pintamaan mururakenteen pysyvyyttä, jolloin maan eroosioherkkyys vastaavasti vähenee. Myös
pysyvä kasvipeite vähentää eroosiota, sillä se vaimentaa esiintymiskohdissaan sadepisaroiden iskujen energiaa ja vähentää virtauksen aiheuttaman leikkausvoiman vaikutusta maa-ainekseen. Lisäksi hyvä mururakenne lisää maan imeyntäkapasiteettia, jolloin eroosiota potentiaalisesti aiheuttava valunta vähenee. (Hartikainen 2009, s.173-174; Franti 2009, s.165-166.) Eroosiota ei aiheuta yksinomaan pintavalunta, vaan salaojien kautta kulkeutuva kiintoainekuorma saattaa olla jopa yhtä suurta kuin pintavalunnan mukana kulkeutuva (Turtola ym. 2007; Paasonen-Kivekäs ym. 2008).
4.2.2 Happamien sulfaattimaiden aiheuttamat vesistöhaitat
Happamilta sulfaattimailta huuhtoutuva happamoittava kuormitus voi heikentää vesistöjen tilaa ja aiheuttaa haittaa kalataloudelle. Maataloudessa happamien sulfaattimaiden sisältämät happamoittavat sulfidiyhdisteet voivat lähteä liikkeelle tilanteessa, jossa pohjaveden pinnan keskimääräinen taso laskee. Tällainen
tilanne voi syntyä, kun esimerkiksi tilusjärjestelyjen yhteydessä tehdään uudistus- ja perkausojituksia. Happamoittava vaikutus on usein suurimmillaan 2-3 vuotta kaivutyön jälkeen. Oman osansa ongelmaan tuovat
alavat suistomaat, joita kuivatetaan tulvasuojelusyistä ja joille on kertynyt runsaasti sulfidipitoista sedimenttiä, jolloin sulfidikerrokset voivat olla hyvin lähellä maan pintaa. Joidenkin arvioiden mukaan tällaisilla
alueilla happamuuskuormituksen merkittävä vähentäminen edellyttäisi kuivatuksen lopettamista. (MMM ja
YM 2011.)
Happamilla sulfaattimailla asianmukainen paikalliskuivatus ja peruskuivatus ovat keskeinen tekijä happamoitumisen torjunnassa. Arvioiden mukaan sulfaattimaiden salaojien sulfaattipitoisuus voi olla 1,5–10kertainen avo-ojien pitoisuuksiin verrattuna. Haittoja voidaan ehkäistä esimerkiksi säätösalaojituksella, sillä
parantuneen kuivatustehokkuuden vuoksi tavanomainen salaojitus yleensä lisää happamuuskuormitusta.
(MMM ja YM 2011.)
Suomessa on Euroopan maista laajimmat alueet happamia sulfaattimaita. Sulfaattimaat ovat keskittyneet
lähes yksinomaan Länsi-Suomeen, erityisesti Pohjanmaalle. Niitä voidaan luokitella erilaisilla mittareilla,
jonka vuoksi kirjallisuudessa esitetään erilaisia arvioita niiden esiintyvyydestä. Arviot vaihtelevat 48 000 336 000 ha:n välillä (esim. Yli-Halla ym. 1999; Puustinen ym. 1994). Joka tapauksessa happamien sulfaatti-
24
maiden esiintymät rajoittuvat lähinnä Pohjanmaalle, Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle ja
Kymenlaaksoon (kuva 7). Käynnissä oleva happamien sulfaattimaiden tarkempi kartoitus on tarkoitus valmistua vuoteen 2015 mennessä (MMM 2009). Kartoituksesta on vastuussa ensisijaisesti Geologian tutkimuskeskus, mutta sitä voidaan toteuttaa osittain myös hanketoiminnan kautta. Hanketoiminnan kautta
toteutuksessa mahdolliselle sulfaattimaa-alueelle kuivatushankkeita (esimerkiksi tilusjärjestelyjen yhteydessä) suunniteltaessa tulee selvittää sulfaattimaiden sijainti hankealueella. Sulfaattimaat on huomioitu
myös vesienhoitosuunnitelmissa. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla on esitetty maatalouden osalta ehkäisevien toimenpiteiden selkeää lisäämistä. Kuivatusolojen säätöä, eli säätösalaojitusta, säätökastelua tai
kuivatusvesien kierrätystä, on jo käytetty vähäisessä määrin happamuushaittojen ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi. (MMM ja YM 2011, s. 18-19)
0
100 km
Kuva 7. Happamien sulfaattimaiden esiintyvyys peltoalueilla (Puustinen ym. 1994).
4.3 Kuormituksen ajallinen ja paikallinen vaihtelu sekä riskialueiden tunnistaminen
Maatalouden vesistökuormitus vaihtelee tyypillisesti paljon sekä ajallisesti että paikallisesti. Suomen ilmasto-oloissa vuodenaikojen mukainen vaihtelu ravinne- ja kiintoainehuuhtoumissa on erityisen voimakasta,
johtuen muun muassa peltojen kasvipeitteisyyden puuttumisen aiheuttamasta eroosiosta, keväisestä lumien sulannan aiheuttamasta pintavalunnasta ja maan jäätymisen ajallisesta vaihtelusta. Suurin osa ravinnekuormasta, erityisesti kiintoaineen ja fosforin osalta, muodostuu kasvukauden ulkopuolella. Vuodenaikaisvaihtelujen lisäksi myös kuormituksen vuosivaihtelut voivat olla suuria. Ero kiintoaineen ja partikkelifosforin
huuhtoumissa voi olla jopa kaksinkertainen hydrologisesti epäedullisten ja ”normaalien” vuosien välillä.
Liukoisen fosforin huuhtoumat sitä vastoin eivät juuri vaihtele hydrologisesti erilaisten vuosien mukaan.
Hydrologisten ja ilmastotekijöiden lisäksi keskeisesti paikallisen kuormituksen suuruuteen vaikuttavat maaperän ominaisuudet, kaltevuus ja viljelymenetelmät. Talviaikaista kuormitusta voidaankin merkittävästi
vähentää viljelymenetelmillä, kuten pellon talviaikaisella kasvipeitteisyydellä. Samalla kuitenkin liukoisen
fosforin huuhtoutumat yleensä lisääntyvät. (Puustinen ym. 2007a.)
Alueelliset erityispiirteet ja maankäyttö vaikuttavat suuresti kuormituksen suuruuteen. Vaikutukset koko
valuma-alueelta tulevaan kuormitukseen riippuvat peltomaan pinta-alaosuudesta. Suomessa pellot ovat
keskittyneet Lounais- ja Etelä-Suomeen sekä Pohjanmaalle (kuva 8). Eroosioherkkyys on suurinta Etelä- ja
25
Lounais-Suomen kaltevilla, usein voimakkaastikin jokiuomaan viettävillä savipelloilla. Samalla eroosiota
vähentävien monivuotisten nurmien määrä on alueella pieni, esimerkiksi Varsinais-Suomessa alle 10 prosenttia kaikista pelloista. Etelä-Suomeen verrattuna Pohjanmaalla pellot ovat karkearakeisempia ja multavampia, ja lisäksi kaltevuudet ovat pieniä, jonka vuoksi eroosio ei ole yhtä keskeinen tekijä ravinnekuormituksen muodostumisessa. Pohjanmaalla kotieläintuotannon alueellinen keskittyminen ja tuotantoyksiköiden koon kasvu voi paikallisesti lisätä kuormitusta. (Uusitalo ym. 2007, s.11.)
Fosforikuorma
Peltoprosentti
Typpikuorma
0 100 km
Kuva 8. Kuntien peltoprosentit kokonaispinta-alasta (MMM 2004, s.107) sekä vesistöalueittainen fosfori- ja typpikuormitus (Rekolainen ym. 2006, s. 12).
Suomessa kuormittavimpien riskialueiden järjestelmällinen kartoitus on tähän asti ollut vähäistä. Maa- ja
elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa on kuitenkin nyt käynnissä RUSLE-kartoitus, jossa kartoitetaan
peltojen eroosioriskiä laserkeilausaineistojen pohjalta21. Tätä ennen Suomessa on tehty tulva-alueiden (Sane ym. 2006; Alho ym. 2008) ja ravinnekuormitusriskialueiden kartoitusta typen osalta (Lepistö ym. 2006).
Norjassa peltojen eroosioriski on luokiteltu ja kartoitettu maalajiin ja kaltevuuksiin perustuen (Øygarden
ym. 2006). Ympäristötukia maksetaan tämän luokituksen mukaan. Saksassa on tilusjärjestelyjen yhteydessä
käytetty olemassa olevia tai erikseen tilattuja kartta-aineistoja eroosiokartoituksista apuna toimenpiteiden
kohdistamiseksi (Bathke ja Tietz 2010, s. 32).
21
Vesiensuojelutoimenpiteistä suojavyöhykkeitä voitaisiin suunnitella jopa lohkonsisäisesti tarkan resoluution RUSLEkarttojen avulla. RUSLE-malli (Revised Universal Soil Loss Equation) on maailmalla yleisesti käytetty eroosioriskimalli,
joka perustuu sadanta-, maaperä-, korkeus-, maanpeite- ja maanmuokkaustietoihin (Renard ym. 1991). RUSLE-mallia
voidaan käyttää hyödyksi tarpeellisten suojavyöhykkeiden paikkojen perustelussa. Tulevaisuudessa Suomessa tullaan
laatimaan koko valtakunnan kattavat tarkan resoluution eroosiokartat, jotka säädetään Suomen olosuhteisiin koekentiltä saatujen tietojen, vedenlaatumittausten sekä maanviljelijöiltä saadun palautteen avulla. Eroosioriskille pyritään
määrittämään lukuarvo. (Koskinen ym. 2011)
26
4.4 Tilusjärjestelyihin soveltuvat toimenpiteet
Tässä kappaleessa käydään läpi sellaiset vesiensuojelun toimenpiteet, jotka alustavan arvion mukaan voisivat tulla sovellettavaksi tilusjärjestelyjen yhteydessä.
4.4.1 Kosteikot ja laskeutusaltaat
Kosteikolla tarkoitetaan luontaista tai rakennettua vesiallasta ja sen ranta-aluetta, joka on suuren osan
vuodesta veden peitossa. Kosteikko on toiminnaltaan monimuotoinen: kiintoaineen laskeutumisen lisäksi
kosteikot pienentävät jonkin verran myös typen ja fosforin, torjunta-aineiden sekä raudan pitoisuuksia liukoisten ravinteiden reaktioiden sekä kasvustoon sitoutumisen kautta. Toisaalta kasvusto myös vapauttaa
ravinteita lahoamisprosessien aikana. Elävä kasvillisuus vaikuttaa myös veden ja pohjan happiolosuhteisiin
ja sitä kautta puhdistusprosesseihin. Kosteikkojen hoitaminen on välttämätöntä, jotta ne toimisivat odotetulla tavalla. Huolto tapahtuu poistamalla lietettä, hoitamalla kasvillisuutta ja korjaamalla rakenteita. Lietteen poistaminen on hyödyllistä, koska sen paikallinen kerääntyminen heikentää helposti kosteikon tehokkuutta, ja lietettä poistamalla voidaan poistaa kosteikkoon kertyneitä ravinteita. Kasvillisuuteen sitoutuneita ravinteita voidaan poistaa niittämällä. (Puustinen ym. 2007b.)
Kosteikon ja laskeutusaltaan mitoituksen keskeisin muuttuja on veden viipymä22, jonka tulee kiintoaineen
laskeutumiseksi olla riittävän pitkä (Puustinen ym. 2007b). Valuma-aluetasolla laskeutusaltaiden ja kosteikkojen tärkein mitoittava tekijä on pinta-ala suhteessa yläpuoliseen valuma-alueeseen. Yleisesti vähimmäiskokona pidetään laskeutusaltaalle 0,1 % yläpuolisesta valuma-alueesta ja vähintään 0,2 % peltoalasta sekä
kosteikolle vähintään 1-2 % valuma-alueesta. Näiden tekijöiden lisäksi ravinteiden reduktioon vaikuttavat
rakenteiden muotoilu, valuma-alueen maaperä, tulevan veden laatu sekä kosteikon kasvillisuus. (Puustinen
ym. 2007b, s. 57-60.) Suomessa tehtyjen tutkimusten perusteella kosteikkojen kiintoaineen pidätyskyky
vaihtelee 16-68 % välillä, kokonaisfosforin 15-62 % välillä ja kokonaistypen 0-36 % välillä (Puustinen ym.
2007b, s.35).
Tehokkaimmillaan kosteikon pinta-ala kattaa mahdollisimman suuren osan valuma-alueen pinta-alasta ja
on riittävän suuri pitkän viipymän saavuttamiseksi. Käytännössä kosteikot ovat useimmiten pieniä ja valuma-alueen latvaosiin sijoitettuja. Suurissa hankkeissa ei yleensä voida toteuttaa kosteikkoa yhden maanomistajan maille, vaan mukaan tarvitaan muitakin toimijoita, kuten kuntaa, paikallista metsästysseuraa,
vesiensuojeluyhdistystä tai muita maanomistajia. Arvioiden mukaan lähes puolet potentiaalisista kosteikoista on kooltaan 0,3-0,8 hehtaaria ja loput suurempia. (Puustinen ym. 2007b, s. 18)
22
Viipymä kuvaa sitä aikaa, joka vesimolekyylillä keskimäärin kuluu altaan (tässä tapauksessa kosteikon) läpi kulkemiseen. Jos virtaus on täysin tasaista, altaan koko vesimäärä uusiutuu viipymän aikana.
27
4.4.2 Luonnonmukainen vesirakentaminen
Luonnonmukaisen vesirakentamisen keinoin voidaan estää tilusjärjestelyjen yhteydessä tapahtuvaa ekologisen monimuotoisuuden vähenemistä. Maatalousalueilla monimuotoisuuden vaaliminen edellyttää jatkuvaa ihmistoimintaa ja monimuotoisten kohteiden hoitoa. Maatalouden ympäristötuen erikoistuilla (ns.
luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämistä koskevat tuet) on pyritty estämään monimuotoisuuden rappeutumista. Luonnonmukaisen vesirakentamisen periaatteet uusjakojen peruskuivatustoimenpiteissä vähentäisivät peruskuivatuksesta koituvia ympäristöhaittoja.
Yleisiin luonnonmukaisen vesirakentamisen menetelmiin kuuluvat putousportaat ja pohjakynnykset, erilliset alivesi- ja tulvauomat, suojakaistat ja suojavyöhykkeet sekä laskeutusaltaat, kosteikot ja muut tulvaalueet.23 Uoman muotoilu on tärkeässä roolissa. Lisäksi puro voidaan esimerkiksi kivetä kalataloudellisen
hyödyn saavuttamiseksi. (Järvelä 2009.) Luonnonmukaisen vesirakentamisen toteuttamisen esteenä voi olla
maanomistusolot, sillä maanomistusrajat sijaitsevat usein suoristetun uoman kohdalla. Kun halutaan lisätä
uomien mutkittelua peruskuivatuksen kunnostushankkeissa voidaan apuna käyttää suojavyöhykkeitä uoman ja peltolohkojen linjauksen suunnittelussa. Luonnonmukaiset uomat voitaisiin toteuttaa suojavyöhykkeiden rajojen sisällä mutkittelevina, jolloin viereiset lohkot säilyvät edelleen suorakulmaisina (Kolis 2012,
s.41-42).
Luonnonmukaisen vesirakentamisen menetelmin voidaan kasvattaa uoman perkausten aikaväliä ja pienentää muita haitallisia vaikutuksia, kuten samentumista ja liettymistä. Perkaus voidaan suorittaa esimerkiksi
toispuoleisena siten, että toinen luiska jää koskemattomaksi. Perattava uoma jätetään luonnolliseen tilaansa alivesiuomaksi, jolloin eroosio ja kiintoaineen kulkeutuminen normaaliveden aikaan ei lisäänny, alivesiuoman virtausnopeus ei pienene, eikä uoman monimuotoisuus huomattavasti vähene. Alivesiuoman
yläpuolelle muodostetaan tulvauoma, joka takaa vedenjohtokyvyn myös korkean veden aikaan. Luonnonmukaisen uoman suunnittelu- ja rakentamiskustannukset voivat olla perinteisiä suoria, tasamuotoisia uomia suuremmat, mutta hyvin suunnitellun luonnonmukaisen uoman kunnossapitotarve ja -kustannukset
ovat jatkossa pienemmät parantuneen eroosiosuojauksen ja liettymisen vähentymisen seurauksena.
Periaatteessa luonnonmukaisen uoman ravinteiden ja kiintoaineen pidätyskyvyn voitaisiin tietyllä viipymällä ajatella vastaavan sellaisen kosteikon pidätyskykyä, jolla on sama viipymä (Puustinen 2012). Vaikutus
perustuu samaan periaatteeseen, kuin laskeutusallasketjujen tapauksessa. Mutkittelun lisäksi viipymä uomassa pitenee pohjakynnysten ja muiden veden virtausta hidastavien rakenteiden myötä, mutta vaikutuksen ei arvella olevan kovinkaan merkittävä muuten kuin ehkä karkeimmilla maalajeilla. Liukoisten ravinteiden pidättäytyminen vaatisi pidempää viipymää. (Järvelä 2012.) Pienistä altaista pidemmälle uoman pätkälle muodostettuna ketjuna yhteisvaikutus voi mahdollisesti kuitenkin kasvaa huomattavaksi (Puustinen ym.
2007b, s.18, 42). Luonnonmukaisin periaattein perustetuissa uomissa kiintoaineen resuspensio24 on lisäksi
oletettavasti vähäisempää virtaamahuippujen pienentymisen vuoksi. Luonnonmukaisen vesirakentamisen
periaatteiden mukaisesti perustetussa tai peratussa uomassa viipymä pitenee vähintään uoman pituuden
23
Yksityiskohtaisemmin luonnonmukaisen vesirakentamisen menetelmiä peruskuivatushankkeissa ovat selostaneet
muun muassa Jormola ym. 2003, Näreaho ym. 2006 sekä Pajula ja Järvenpää 2007.
24
Resuspensio tarkoittaa sedimentoituneen kiintoaineen ja ravinteiden sekoittumista takaisin veteen.
28
lisäyksen verran. Virtausnopeuden voidaan myös olettaa hidastuvan, jolloin viipymä pitenee entisestään.
Valmiita menetelmiä viipymän arviointiin ei kuitenkaan ole saatavilla.
4.4.3 Kevennetty muokkaus, pysyvä kasvipeitteisyys ja nurmialan kohdentaminen
Muokkausmenetelmien keventäminen vaikuttaa kuormitusprosesseihin pellon maaperän rakenteen muuttumisen ja eroosioalttiuden pienenemisen kautta. Kuormitusprosessien muutokset johtuvat talviaikaisen
kasvipeitteisyyden lisääntymisestä ja maan muokkaussyvyyden pienenemisestä. Koska maaperän mururakenteen parantuminen ja kasvipeitteisyys vähentävät eroosiota, vähenee kiintoaineen ja partikkelifosforin
huuhtoutuminen. Myös kokonaistypen kuormitus vähenee, sillä vesiliukoisena ravinteena typpi liikkuu veden mukana, jolloin valunnan, erityisesti pintavalunnan, suuruus on ratkaiseva tekijä typen kulkeutumisessa. Liukoisen fosforin huuhtoumat kuitenkin lähtökohtaisesti lisääntyvät, koska muokkaustavan keventäminen rikastuttaa fosforia maan pintakerrokseen. (Paasonen-Kivekäs 2009, s.185-188.)
Eroosion ja partikkelifosforin osalta kaikkein kuormittavin peltojen muokkausmenetelmä on perinteinen
syyskyntö, jossa pelto jätetään kynnökselle talven ajaksi ja kylvetään keväällä. Seuraavaksi kuormittavimpia
menetelmiä ovat kultivaattorilla muokkaus, syysvehnän viljely ja sänkeen kylvö. Vähiten kuormittava tila
saavutetaan suorakylvöllä, monivuotisilla nurmilla, energiakasvien viljelyllä ja nurmikesannolla. (Puustinen
ym. 2005.) Myös typellä pienin huuhtouma on yleensä monivuotisella nurmella. Nurmen kyntö kuitenkin
moninkertaistaa typpikuorman, ja myös laidunalueilla typen kuormitusriski on suuri. (Paasonen-Kivekäs
2009, s. 185-188.) Jonkin verran kuormitukseen voidaan vaikuttaa myös harventamalla kylvöä, esimerkiksi
joka kolmanteen vuoteen.
Suomessa koekentiltä saatujen tulosten perusteella on laskettu keskimääräisiä kuormitusarvoja eri maanmuokkausluokille eri kaltevuuksilla (esim. Turtola ja Jaakkola 1995, Kukkonen ym. 2004, Huhta ja Jaakkola
1993; taulukko 8). Ominaiskuormitusarvojen avulla voidaan arvioida, millainen vaikutus olisi nurmialan tai
kevennettyjen muokkausmenetelmien kohdentamisella. Eroosion ja partikkelifosforin huuhtoutumismäärät
ovat vahvasti riippuvaisia pellon kaltevuudesta. Vaihtamalla kaltevimmat pellot nurmelle saavutettaisiin
siten selviä vähennyksiä ravinnekuormassa. Samalla kaltevimpien peltojen viljelymenetelmät ja – lajikkeet
voidaan siirtää tasaisemmille pelloille. Tällainen menettely olisi mahdollista tilusjärjestelyjen yhteydessä.
29
Taulukko 8. Eroosion, partikkelifosforin, liukoisen fosforin ja kokonaistypen ominaiskuormitusarvoja (kg/ha/a) perinteiselle syyskynnölle ja nurmelle eri peltojen kaltevuusluokilla savipellolla (Puustinen ym. 2010b)
Eroosio (kg/ha/a)
Pellon muokkaus
Kaltevuusluokka (%)
<0,5
0,5-1,5
1,5-3,0
3,0-6,0
>6,0
Normaali syyskyntö
325
525
925
1520
2350
Pysyvä laidun/Niittotai tuorerehunurmi
115
180
305
440
635
Partikkeli fosfori (kg/ha/a)
Pellon muokkaus
Kaltevuusluokka (%)
<0,5
0,5-1,5
1,5-3,0
3,0-6,0
>6,0
Normaali syyskyntö
0,47
0,64
0,97
2,30
4,15
Pysyvä laidun/Niittotai tuorerehunurmi
0,28
0,39
0,60
0,79
1,06
Liukoinen fosfori (kg/ha/a)
Pellon muokkaus
Kaltevuusluokka (%)
<0,5
0,5-1,5
1,5-3,0
3,0-6,0
>6,0
Normaali syyskyntö
0,30
0,30
0,30
0,30
0,30
Pysyvä laidun/Niittotai tuorerehunurmi
0,56
0,56
0,56
0,56
0,56
Kokonaistyppi (kg/ha/a)
Pellon muokkaus
Kaltevuusluokka (%)
<0,5
0,5-1,5
1,5-3,0
3,0-6,0
>6,0
Normaali syyskyntö
18,9
18,9
18,9
18,9
18,9
Pysyvä laidun/Niittotai tuorerehunurmi
6,4
6,4
6,4
6,4
6,4
Nurmialan tai kevennettyjen muokkausmenetelmien kohdentamisen yksityiskohtaisemmat vaikutukset
riippuvat peltoalueen ominaisuuksista. Vihma-mallin ominaiskuormituslukujen mukaan esimerkiksi syyskynnetyn jyrkän (kaltevuus >6 %) peltohehtaarin vaihtaminen loivan (kaltevuus <0,5 %) nurmiviljellyn peltohehtaarin kanssa vähentäisi eroosiota noin 61 % ja partikkelifosforia noin 65 %. Liukoisen fosforin ja typen kuormitus pysyisi ennallaan. Näitä ominaiskuormituslukuja vastaavia keskimääräisiä kuormituslukuja ei
ole saatavilla sellaiseen tilanteeseen, jossa otettaisiin huomioon pellon etäisyys vesistöstä. Näin voitaisiin
arvioida sitä, millainen vaikutus olisi nurmialan kohdentamisella uomien varteen. Vaikutusta tulisi luultavasti lähinnä sitä kautta, että keskimääräistä jyrkemmät pellot sijaitsevat usein juuri uoman varrella. Kun peltojen ojitus tai salaojitus toimii hyvin, valtaosa sadannasta poistuu pellolta ojien kautta, jolloin etäisyystekijän
merkitys vähenee. Erityisesti tulvatilanteissa avo-ojiin ja osittain myös salaojiin pidättyy vain vähän ravinteita. Salaojien kautta kulkeutuva kiintoaineksen ja ravinteiden määrää on kuitenkin vaikea arvioida, ja se riippuu ensisijaisesti salaojien kunnosta sekä lisäksi oikovirtausreittien (eli makrohuokosten) osuudesta.
30
4.4.4 Suojavyöhykkeet
Suojakaistojen ja -vyöhykkeiden tarkoituksena on estää pellolta kulkeutuvan kiintoaineksen eteneminen
vesistöihin hidastamalla pintavalunnan virtausnopeutta ja siten edistämällä maa-aineksen laskeutumista
vyöhykkeelle. Mekanismit ovat samoja kuin nurmiviljelyssä muutoinkin. Kiintoaineen ja ravinteiden väheneminen riippuu ensisijaisesti suoja-alueen leveydestä ja kasvillisuudesta. Käytännössä suurin ravinnekuormitusvaikutus muodostuu kuitenkin siitä, että peltoalaa poistuu viljelystä. Suojavyöhykkeet vaativat
säännöllistä hoitoa, johon kuuluu kasvuston niittoa tai rajoitettua laidunnusta. Niitetty kasvusto tulee korjata pois suojavyöhykkeen alueelta, sillä vain siten saadaan todellista pitkän aikavälin kokonaisravinnekuormaa vesistöön vähennettyä. Ravinteiden pidättämiskyvyn lisäksi suojavyöhykkeillä on myönteisiä vaikutuksia maisemaan ja luonnon monimuotoisuuteen. Davies ym. (2008) mukaan on kuitenkin todennäköistä, että
monimuotoisuuden kannalta vesiensuojeluun varattava suojavyöhykeala olisi tehokkaampaa kohdistaa
muualle, laajemmille yhtenäisille alueille. Suojavyöhykkeitä kannattaa siis perustaa lähinnä ravinnekuormituksen vähentämisen vuoksi.
Suomessa suojavyöhykkeiden pidätyskykyä on tutkittu koekentillä (Puustinen ym. 2005; Uusi-Kämppä
2010). Näistä tutkimuksista on yleistetty keskimääräisiä arvoja suojavyöhykkeiden ravinteiden pidätyskyvylle keskimääräisellä peltokuviolla eri kaltevuusluokissa ja muokkauskäytännöissä. Taulukossa 9 on esitetty
suojavyöhykkeiden vaikutus eroosioon ja partikkelifosforiin. Tasaisilla pelloilla suojakaistat ja -vyöhykkeet
eivät ole kovin tehokkaita eroosion ja partikkelifosforin kuormituksen vähentäjinä (Puustinen ym. 2010b).
Taulukko 9. Suojavyöhykkeen (15 m) vaikutus eroosioon ja partikkelifosforin huuhtoumaan (kg/ha/a) keskimääräisellä
peltokuviolla eri kaltevuusluokissa ja muokkauskäytännöissä (Puustinen ym. 2007a)
Muokkausmenetelmä
Syyskyntö
Kultivointi syksyllä
Sänkimuokkaus syksyllä
Syysvilja
Sänki
Suorakylvö
Eroosion väheneminen kg/ha/a
PartP:n väheneminen kg/ha/a
Kaltevuusluokka %
1,5-3,0 3,0-6,0
180
370
145
300
110
240
130
260
110
160
50
90
Kaltevuusluokka %
1,5-3,0
3,0-6,0
0,16
0,55
0,13
0,48
0,10
0,38
0,12
0,41
0,11
0,23
0,11
0,18
Yli 6,0
680
560
440
490
220
165
Yli 6,0
1,21
1,11
0,85
0,91
0,43
0,31
4.4.5 Säätösalaojitus
Säätösalaojituksessa yleisimmin käytetyssä menetelmässä salaojakaivojen veden pinnan annetaan nousta
ojitussyvyyttä korkeammalla aina kuin mahdollista. Esimerkiksi sulfidimaa pysyy tällöin paremmin vedellä
kyllästettynä. Ilman lisäkasteluveden johtamismahdollisuutta voivat kuitenkin lähellä pintaa olevat sulfidikerrostumat kuivina kausina jäädä pohjavedenpinnan yläpuolelle. Kuivatusvesien kierrätyksen ja salaojakastelun avulla voidaan tätä haittaa osittain ehkäistä. Säätösalaojitusta varten pelto ei saa olla liian kalteva ja
maaperän tulee läpäistä riittävän hyvin vettä. Säätösalaojituksen lisäksi pellolta tulevia virtaamia voidaan
31
tasata kosteikoilla ja pohjapadoilla, jotka hidastavat veden virtausta uomassa nostaen pohjavedenpinnan
korkeuksia. (MMM ja YM 2011.) Säätösalaojituksen vaikutus riippuu lähinnä siitä, kuinka paljon ja kauan
padotus nostaa pohjaveden pintaa ja kuinka syvällä sulfaattikerrokset ovat (Bärlund ym. 2004, 2005).
Säätösalaojituksella voidaan happamoitumisen haittojen torjunnan lisäksi vähentää jonkin verran myös
ravinnekuormia (Paasonen-Kivekäs 2009, s. 321, 327-328). Siinä tarkoituksessa säätösalaojitus soveltuu
parhaiten tasaisille hiekka- ja hietapitoisille peltomaille ja erikoiskasvien viljelyyn käytetyille pelloille. Savija turvemailla tai yli 2 % kaltevuuden ylittävillä pelloilla säätösalaojitus ei ole kannattavaa. Useimpien tutkimusten mukaan säätösalaojitus ei juuri vähennä salaojaveden kokonaistyppipitoisuuksia, vaikka se vähentääkin nitraattitypen pitoisuuksia noin 10–20 % tavanomaiseen salaojitukseen verrattuna. Kokonaisfosforipitoisuuksiin sillä ei ole todettu olevan juurikaan vaikutusta. Typen ja fosforin huuhtoutumien väheneminen
säätösalaojitetuilta alueilta on johtunut pääasiassa valunnan pienentymisestä. Lisäksi mahdolliset sadonlisäykset oletettavasti vähentävät satokiloa kohden huuhtoutuvaa ravinnekuormaa, koska ravinteita sitoutuu kasvimassaan.
4.4.6 Muut toimenpiteet
Muokkaussuunnan muuttaminen
Kaltevilla pelloilla viljelysuuntaa muuttamalla voidaan vähentää eroosiota ja sitä kautta partikkelifosforikuormitusta. Kyntämällä vesialueisiin viettävät pellot rantaviivan tai korkeuskäyrien mukaisesti voidaan
hidastaa veden virtausnopeutta pellolla ja siten vähentää eroosiota. Etelä-Euroopassa ja muualla maailmassa korkeuskäyrien mukainen muokkaus on varsin yleistä. (esim. Terzoudi ym. 2006; Gerontidis ym. 2001;
Jasa ym. 1986.)
Toimenpidettä ei ole kuitenkaan otettu mukaan ympäristötukijärjestelmään tai muihin kansallisen tason
ohjelmiin, koska siihen liittyy tiettyjä viljelyteknisiä ongelmia. Erityisesti savimailla on maaperän suhteellisen huonon vedenjohtavuuden vuoksi tärkeää kyntää salaojituksen suuntaan nähden mahdollisimman kohtisuoraan. Karkeammilla maalajeilla kyntösuunnan ja salaojituksen suunnan suhde ei ole yhtä tärkeää, mutta silti huomion arvoinen asia. Myös tulvatapahtumiin arvellaan korkeuskäyrien suuntaisesti kynnetyillä
pelloilla liittyvän paikallisesti lisääntyvän eroosion riski, koska voimakas pintavalunta saattaa syövyttää noroja kyntöviilujen yli. Nämä mainitut ongelmat esiintyvät erityisesti kaltevilla pelloilla. Tasaisilla pelloilla
salaojituksen suunta ei ole yhtä tärkeää, ja niillä salaojat voivat olla 45 asteen kulmassa kokoojaojaan nähden. Tällöin salaojilla ei ole vaikutusta kyntösuunnan valintaan. Hyvin tasaisilla pelloilla eroosioriski on tosin
muutenkin selvästi pienempi. (Puustinen 2012; Franti 2009, s.165.) Lisäksi korkeuskäyrien mukaan kyntäminen lisää maanviljelyn kustannuksia, lähinnä pellolla vietetyn ajan lisääntymisen kautta (Stevens ym.
2009).
Tilusjärjestelyjen yhteydessä voitaisiin kuitenkin vaikuttaa kyntösuuntaan yhdistämällä lohkoja siten, että
niiden pidemmästä sivusta tulee uoman suuntainen. Edellä mainituista salaojitusteknisistä syistä tämä tulee
kuitenkin kyseeseen vain tasaisilla pelloilla, joilla myös toimenpiteen ravinnehuuhtoumavaikutus on vähäinen. Toisaalta toimenpiteestä ei myöskään aiheudu ylimääräisiä kustannuksia. Saksassa on tilusjärjestelyjen
yhteydessä tehty muokkaussuunnan muutoksia eroosion torjumiseksi (Kolis 2012, s. 36-37). Myös Suomes-
32
sa muokkaussuuntia muutetaan tilusjärjestelyjen yhteydessä vastaamaan muuttunutta peltolohkon muotoa (Konttinen 2012a, kts. Kolis 2012, s. 72).
Luomutuontanto
Luomuviljelyn vaikutuksista ravinnekuormitukseen on hyvin vähän julkaistua kotimaista tutkimustietoa.
Lemola ym. (2010) mukaan luomuviljelyllä voidaan vähentää typpikuormitusta viljeltyä alaa kohti. Luomun
matalamman sadon vuoksi viljelypinta-alaa tarvitaan kuitenkin tavanomaista viljelyä enemmän. Jos sadonlasku luomussa on vähäistä suurempaa, voivat huuhtoumat tuotettua rehuyksikköä kohden olla jopa suuremmat kuin tavanomaisessa viljelyssä. Toisaalta luomutuotanto on todettu ainakin osittain tavanomaista
tuotantoa vesistöystävällisemmäksi. Koikkalaisen ym. (2011) mukaan luomutuotannon laajempi käyttöönotto merkitsisi merkittävää typen hyväksikäytön tehostumista. Hehtaarikohtainen peltotaseen ylijäämä
vähenisi noin puoleen. Luomutuotannolla on siis mahdollista potentiaalia ravinnekuormituksen vähentäjänä, mutta potentiaaliin tulee suhtautua varauksella. Uusjakojen yhteydessä tulisi kysymykseen lähinnä
luomutuotantoalan kohdentaminen riskilohkoille. Epävarmojen vaikutusten vuoksi tätä ei kuitenkaan voida
suositella.
4.5 Vesiensuojelu toimenpiteiden kustannukset ja kustannustehokkuus tilusjärjestelyissä
Valtiolle koituu vesiensuojelun toimenpiteistä suoria kustannuksia maksettavan ympäristötuen muodossa.
Yhteiskunnallisesti ympäristötuki voidaan mieltää joko kustannukseksi tai tulonsiirroksi. Nykyinen ympäristötukijärjestelmä toimii väistämättä ainakin osittain tulonsiirtona, koska se muodostaa osan viljelijöiden
toiminnan mahdollistavasta tulosta. Tämä johtuu siitä, että ympäristötukijärjestelmän laskelmissa on mukana hehtaareille jaettuja kiinteitä kustannuksia, minkä vuoksi tukijärjestelmä olisi periaatteessa tuloneutraali vain keskikokoisille tiloille. Tällöin keskimääräistä pienemmille tiloille syntyisi ympäristötukijärjestelmän toimenpiteiden suorittamisesta tappiota ja keskimääräistä suuremmille tiloille voittoa. Järjestelmään
sitoutuneiden tilojen suuresta määrästä (n. 89 % maatiloista) voidaan kuitenkin päätellä, että tukijärjestelmä on pikemminkin voittoja lisäävä kuin tuloneutraali. Tällöin tukitasojen käyttäminen vähennystoimenpiteiden kustannuksina voi olla harhaanjohtavaa. (Helin 2010.) Kaikille tässä työssä analysoiduille toimenpiteille ei välttämättä makseta ympäristötukea. Tukea käsitellään jäljempänä yksittäisten toimenpiteiden
kustannustehokkuuden arvioinnissa eri tavoin toimenpiteestä riippuen.
Jos ympäristötuki jätetään huomiotta, muodostuu yhteiskunnalle kustannuksia vesiensuojelutoimenpiteiden toteuttamisesta suoraan perustamiskustannuksina ja välillisesti viljelijän tulonmenetyksinä sekä tilusjärjestelyjen hyötyjen vähenemisenä.
Koliksen (2012, s.53) mukaan konkreettisia kustannuksia vesiensuojelun toteuttamisesta peltotilusjärjestelyjen yhteydessä syntyy (1) toimenpiteiden suunnittelusta ja asian valmistelusta, (2) vesirakentamisesta, (3)
maa-alueista mahdollisesti maksettavista korvauksista sekä vaihtomaista, (4) käyttölajin muutoksesta maksettavista korvauksista sekä (5) alueiden tulevan hoidon varmistamisesta. Hanketilusjärjestelyissä kustannuksiin lukeutuu lisäksi myös (6) tilusjärjestelyjen toimituskustannukset.
33
(1) Toimenpiteiden suunnittelun kustannukset riippuvat muun muassa siitä, onko kosteikkojen tai suojavyöhykkeiden yleissuunnitelmia alueella saatavilla. Toimenpidekohtaisia suunnittelun kustannuksia käsitellään tarkemmin niitä koskevissa kappaleissa. Suunnittelukustannukset voivat tilusjärjestelyjen yhteydessä olla alhaisemmat, jos suunnittelu voidaan linkittää yhteen mukauttamistoimenpiteiden vesitaloudellisen suunnittelun kanssa.
(2) Vesirakentamisen kustannukset ovat suoraviivaisesti arvioitavissa keskimääräisten toteutuneiden
kustannusten perusteella. Yksittäisten toimenpiteiden vesirakentamiskustannuksista on esitetty arviot seuraavissa kappaleissa. Kustannukset ovat samat tilusjärjestelyjen yhteydessä toteutettaville
toimenpiteille ja muutoin toteutettaville toimenpiteille, ellei vesirakentamista saada toteutettua
edullisemmin tilusjärjestelyn vesirakentamistoimenpiteiden laajuuden ansiosta.
(3) Maa-alueista mahdollisesti maksettavien korvausten ja vaihtomaiden käyttö voi tulla kyseeseen tilanteessa, jossa maksetaan korvausta kosteikon alle jäävästä maa-alasta tai pyritään siirtämään tällainen kosteikko eri tahon omistukseen tilusvaihdolla. Esimerkiksi 1 hehtaarin maa-alueen kattavan
tilusvaihdon kustannukset ovat noin 990 euroa vuoden 2012 hintatasossa, kun maanmittaustoimisto on tehnyt kaikki toimituksen vaatimat työt. Tilusvaihdon kustannuksia ei kuitenkaan voida käyttää hehtaarikustannuksena, sillä hehtaarikohtainen hinta vaihtelee tilusvaihdon laajuuden mukaan.
(Maanmittauslaitos 2011.)
(4) Käyttölajin muutoksesta maksettavien korvausten määrä vastaa siitä maksettavaa ympäristötukea.
Ympäristötukea maksetaan käyttölajin muutoksesta esimerkiksi nurmiviljelystä 170 €/ha/a (perustoimenpide monivuotiset nurmipellot) ja suojavyöhykkeistä 350–450 €/ha/a (erityistukisopimus
suojavyöhykkeen perustaminen ja hoito).
(5) Alueiden tulevan hoidon varmistamisella tarkoitetaan toimenpiteiden pysyvyyden varmistamista
sekä joidenkin toimenpiteiden vaatimaa hoitoa. Kolis (2012, s. 45-46) on esittänyt, että ympäristötukijärjestelmän hoitosopimusten lisäksi voisi olla mahdollista tehdä kiinteistörekisteriin merkintöjä
käyttörajoituksista, sisällyttää rajoituksia vuokrasopimuksiin tai sisällyttää rajoituksia yleiskaavaan.
Korvausta käyttörajoituksista maksettaisiin joko ympäristötuen muodossa tai erillisenä korvauksena. Korvauksen suuruutta voidaan arvioida käyttölajin muutoksesta maksettavien ympäristötukien
perusteella samalla kuitenkin huomioiden, että kiinteistörekisteriin tehtävät merkinnät on tavallista
ympäristötukisopimusta sitovampi ja pitkäaikaisempi toimenpide, jolloin myös maksettavan korvauksen tulisi olla suurempi. Toimenpiteiden (kosteikot ja suojavyöhykkeet) hoitokustannusten oletetaan vastaavan niiden hoidosta maksettavan ympäristötuen suuruutta.
(6) Peltotilusjärjestelyjen keskimääräisistä toimituskustannuksista on saatavilla tietoa toteutuneiden
kustannusten perusteella. Hanketilusjärjestelyjen toimituskustannuksista ei ole yhtä hyvin tietoa,
mutta niiden arvellaan olleen viime vuosina noin 410 €/ha (Mäki-Valkama 2009, Konttinen 2012,
kts. Kolis 2012, s.63).
Peltotilusjärjestelyjen vesiensuojelutoimenpiteiden kustannustehokkuutta tarkasteltaessa oleellisinta on
toimenpiteiden kohdentamisen sekä suunnittelun ja vesirakentamisen keskittämisen kautta muodostuvat
34
säästöt verrattuna ympäristötukijärjestelmän mukaista tai muuta reittiä suoritettuihin toimenpiteisiin. Ympäristötukea ei nykyisellään ole kohdennettu riittävästi, vaan tukea voi saada esimerkiksi toimenpiteiden
toteuttamiseen sellaisilla alueilla, joilla ei ole suurta vesiensuojelun tarvetta. Keskimäärin ympäristötuen
vuoksi suoritettu toimenpide voidaan olettaa kohdentuvan keskimääräiselle peltolohkolle tai vaikutusalueelle. Varsinainen peltotilusjärjestelyn hyötyvaikutus olisi tällöin toimenpiteen tehokkuus verrattuna kohdentamattomaan toimenpiteeseen. Toimenpiteiden kohdentamisesta aiheutuvien hyötyjen vertailussa
voidaan verrata samalla kustannuksella suoritettujen toimenpiteiden tehokkuutta keskenään.
Jos vesiensuojelutoimenpiteitä toteutetaan hanketilusjärjestelyin tai tilusvaihdoin, tulee toimenpiteen kustannukseksi perustamiskustannusten lisäksi tilusjärjestelyn toimituskustannukset. Kustannukset ovat siis
lähtökohtaisesti suuremmat, kuin jos hanke saataisiin toteutettua ilman tilusjärjestelyjä tai tilusvaihtoja.
Hanketilusjärjestelyjen ja tilusvaihtojen potentiaalisen hyödyn voidaankin ajatella muodostuvan siitä, että
saadaan sellaisia toimenpiteitä toteutettua, joita ei ilman kiinteistöteknisiä toimenpiteitä saataisi toteutettua lainkaan.
Kohdentamisen lisäksi tilusjärjestelyjen yhteydessä voidaan saada etua vesirakentamistoimenpiteiden samanaikaisesta keskitetystä toteuttamisesta. Esimerkiksi kosteikon suunnittelu ja rakentaminen voi olla
edullisempaa muun kuivatusverkoston uudistamisen yhteydessä, jota tilusjärjestelyissä tehdään paljon.
Tällaisessa tapauksessa voidaan arvioida tehokkuudeltaan samanlaisten, mutta eri reittejä toteutettujen
toimenpiteiden toteutuksen kustannuksia keskenään.
Toisaalta voidaan ajatella, että tiettyjä toimenpiteitä ei ilman tilusjärjestelyjä toteutettaisi lainkaan, sillä
ympäristötukijärjestelmä ja sitä kautta maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden toteutus perustuvat vahvasti vapaaehtoisuuteen. Tällöin toimenpiteelle voitaisiin antaa kuvitteellinen arvo vaihtoehtoiskustannusten kautta. Vaihtoehtoiskustannus voi olla esimerkiksi jätevedenpuhdistamon yksikkökustannus vähennettyä ravinnekiloa kohden (Väisänen 2008). Kustannustehokkuuden arviointi ei tällaisessa tapauksessa kuitenkaan välttämättä ole tarpeellista. Voidaan ajatella, että kaikki sellaiset vesienhoitosuunnitelmiin perustuvat toteutetut toimenpiteet, jotka saadaan tilusjärjestelyjen avulla toteutettua, ovat tarpeellisia. Tällöin
jokainen peltotilusjärjestelyn yhteydessä toteutettu toimenpide lisäisi automaattisesti hankkeen hyötyjä. Eli
tilusjärjestely toimisi toimenpiteen toteuttamisen mahdollistavana menettelytapana, jolloin kustannusten
ja hyötyjen arviointi voidaan jättää vesienhoitosuunnitelmia ja muuta vesienhoidon toteutusta suunnittelevien tehtäväksi.
Toimenpiteiden kustannustehokkuutta arvioitaessa pitää tilanteen mukaan ottaa huomioon myös se, että
toimenpiteen toteutus voi heikentää tilusjärjestelystä saatavia muita hyötyjä, kuten taloudellisesti optimaalista tilusrakennetta. Tilussijoitusta ei ehkä pystytä parantamaan yhtä paljon kuin muuten pystyttäisiin,
etäisyydet peltolohkoille eivät välttämättä vähene toivotusti ja alueen viljelymaa ei ehkä lisäänny yhtä paljon kuin muuten. Tällöin tulisi jotenkin pystyä arvioimaan sitä, kuinka paljon hankkeen yhteiskunnallinen
hyöty vesiensuojelutoimenpiteiden myötä kasvaa ja kuinka paljon se niiden vuoksi toisaalta välillisesti laskee. Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutuksia ei voida asettaa luotettavasti ja tarkoituksenmukaisesti tilusjärjestelyjen muiden hyötyjen kanssa yhteismitalliseen yksikköön. Toimenpiteiden johdosta aiheutuvaa
tilusjärjestelyjen taloudellisten hyötyjen vähenemisen määrää voidaan kuitenkin arvioida tilusjärjestelyjen
35
hyödyn arvioinnissa nykyisin käytetyin menetelmin. Tällöin toimenpiteen kustannuksiin voidaan vertailua
varten lisätä tilusjärjestelyiden muiden hyötyjen vähenemisen määrä.
Väisänen (2008) on laskenut ja vertaillut uuden jätevedenpuhdistamon ja maatalouden vesiensuojelutoimenpiteiden yksikkökustannuksia vähennettyä ravinnekiloa kohden Kalajoen vesistöalueella. Tutkimuksessa todettiin, että fosforinpoiston osalta paras vaihtoehto on uuden yhdyskuntajätevedenpuhdistamon perustaminen; kokonaisfosforin osalta kosteikkojen yksikkökustannukset olivat yli kaksinkertaiset. Typen osalta selvästi edullisin vaihtoehto oli kosteikkojen perustaminen, suojavyöhykkeiden kokonaistypen yksikkökustannusten ollessa yli viisinkertaisia ja jätevedenpuhdistamon yli yhdeksänkertaisia. Tarkastelu osoittaa
sen, kuinka suuria eroja eri toimenpiteiden kustannustehokkuudessa voi olla (Väisänen 2008). Lisäksi tulee
ottaa huomioon se, että typen ja fosforin keskinäinen ”vahingollisuuden” suhde riippuu siitä, onko vesiensuojelun painopiste sisä- vai merivesistöissä. Suomen sisävesissä fosfori on yleensä kasvua rajoittava tekijä,
kun taas merivesissä se on typpi.
36
5
TAPAUSTUTKIMUKSEN TULOKSET
Tässä kappaleessa tarkastellaan Malisjoen valuma-alueella, Ahteen tilusjärjestelyalueella ja Järilän tilusjärjestelyalueella toteuttamiskelpoisten vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutuksia ja verrataan niitä toisiinsa ja
tilanteeseen ennen tilusjärjestelyjä. Mukaan on otettu kaikki kappaleessa 4 tarkastellut toimenpiteet luonnonmukaista vesirakentamista lukuun ottamatta. Luonnonmukaisen vesirakentamisen ravinnekuormavaikutukset on jätetty pois, koska niitä ei tunneta.
Toimenpiteiden kustannuksia on arvioitu ympäristötuen vaikuttavuudesta tehdyn tutkimuksen tulosten
perusteella (MMM ja YM 2006). Kustannuksina on käytetty toimenpiteistä muodostuvia todellisia kustannuksia ja tulonmenetyksiä. Yksikkökustannuksia laskettaessa kustannuksia ei ole jyvitetty fosforille tai typelle erikseen.
Pelloilta tuleva kuormitus on alkutilassa sekä eri toimenpiteiden jälkeen on laskettu Vihman sisältämien
ominaiskuormituslukujen perusteella. Ominaiskuormitusluvut on johdettu kenttäkokeiden perusteella luvussa 2.2 kuvatulla periaatteella. Ominaiskuormitusluku kuvaa peltolohkolta tulevaa kuormaa määritetyssä
kaltevuus-, maalaji-, viljelymenetelmä- ja viljelylajikeluokassa joko keskimääräisen, lauhan tai kylmän talven
vuonna. Tässä työssä tutkimusalueille on käytetty ainoastaan hydrologisesti keskimääräisen talven kuormituksia.
5.1 Alkutilanne
Alkutilanteessa oletetaan, että valuma-alueella ei ole tehty mitään arvioitavista toimenpiteistä, joita ovat
suorakylvö tai muut kevennetyt muokkausmenetelmät, nurmialan kohdentaminen, suojavyöhykkeet ja
kosteikot. Todellisuudessa näitä toimenpiteitä on tehty molemmilla alueilla jossain määrin. Tiedon puutteen vuoksi tätä ei kuitenkaan oteta huomioon. Alkutilanteen kuormitus Vihma-työkalun mukaan on esitetty taulukossa 10.
Taulukko 10. Alkutilanteen kuormitus Ahteen uusjakoalueella, Malisjoen valuma-alueella ja Järilän tilusjärjestelyalueella. (PartP on partikkelifosfori, DRP liukoinen fosfori, TotP kokonaisfosfori, TotN kokonaistyppi ja NO3-N nitraattifosfori.)
Kiintoaine
PartP
DRP
TotP
TotN
NO3-N
Ahde
kg/ha/a
270
0,43
0,53
0,96
20
14
Malisjoen
valuma-alue
kg/ha/a
260
0,42
0,54
0,96
19
13
Järilä
kg/ha/a
430
0,49
0,49
0,98
20
14
37
Kiintoainekuormitus on Satakunnassa sijaitsevalla Järilän tilusjärjestelyalueella lähtökohtaisesti huomattavasti suurempaa, mikä johtuu luultavasti nurmialan, ja sitä kautta talviaikaisen kasvipeitteisyyden, pienemmästä määrästä. Tarkasteltavat alueet eivät eroa niinkään peltojen kaltevuuksien, vaan maanviljelyn
tuotantosuunnan osalta (kts. kpl 2.3). Pohjois-Pohjanmaalla tuotanto on karjatalous- ja nurmivaltaista, Satakunnassa taas viljavaltaista. Fosforikuormituksen vähentäminen on tasaisilla peltoalueilla lähtökohtaisesti
ongelmallista, sillä kuormitus on jo alussa suhteellisen pientä ja liukoisen fosforin vähentäminen on partikkelifosforin vähentämistä hankalampaa ja hitaampaa.
5.2 Suojavyöhykkeiden lisäys
Vihmassa suojavyöhykkeitä käsitellään siten, että niiden oletetaan vaikuttavan ainoastaan sen peltolohkon
kuormitukseen, johon suojavyöhyke perustetaan. Laskennan yksinkertaistamiseksi suojavyöhykkeen leveydeksi Vihmassa oletetaan 15 metriä, peltolohkon leveydeksi 120 metriä ja keskikooksi 2,2 hehtaaria. Tällöin
suojavyöhykkeen alaksi tulee 0,18 hehtaaria.
Kalajoen valuma-alueelle on toimenpideohjelmassa suositeltu yhteensä 243,3 km suojavyöhykkeitä. Jos
oletetaan, että suojavyöhykkeille soveltuvat peltolohkot ovat jakautuneet tasaisesti alueelle, on Malisjoen
valuma-alueelle suositeltu noin 21,7 km suojavyöhykkeitä. Näistä edelleen 10,5 km sijaitsisi tilusjärjestelyalueilla. Kun otetaan huomioon Vihman käyttämät oletukset suojavyöhykkeen ja peltolohkon koosta, saadaan tilusjärjestelyalueiden niiden peltolohkojen, joilla on suojavyöhykkeitä, alaksi 190 hehtaaria. Ahteen
uusjakoalueella vastaava luku on 51 hehtaaria ja Järilän tilusjärjestelyalueella 54 hehtaaria.
Kuormitusvähenemä
Vihmalla laskettuna näiden suojavyöhykkeiden perustaminen poistaa ravinteita ja kiintoainetta alueesta
riippuen hyvin erisuuruisia määriä (taulukko 11). Ahteessa suojavyöhykkeet vähentävät kiintoainekuormitusta 1,8 %, partikkelifosforikuormitusta 0,89 %, kokonaisfosforikuormitusta 0,3 %, kokonaistyppikuormitusta 0,8 % ja nitraattityppikuormitusta 0,7 % alkutilaan nähden. Liukoisen fosforin kuormitus lisääntyy 0,2
%. Malisjoella kiintoainekuormitus vähentyy 1,1 %, partikkelifosforikuormitus 0,5 %, kokonaisfosforikuormitus 0,2 %, kokonaistyppikuormitus 0,4 % ja nitraattityppikuormitus 0,4 %. Liukoisen fosforin kuormitus lisääntyy 0,1 %. Järilässä suojavyöhykkeet vähentävät kiintoainekuormitusta 4,4 %, partikkelifosforikuormitusta 3,5 %, kokonaisfosforikuormitusta 1,1 %, kokonaistyppikuormitusta 1,5 % ja nitraattityppikuormitusta
1,5 %. Liukoisen fosforin kuormitus lisääntyy samalla 1,3 %. Suojavyöhykkeet poistavat Järilän alueella
enemmän kiintoainetta, koska lähtötilanteen kuormitus on Malisjokeen verrattuna yli 1,5-kertainen, joka
johtuu lähinnä nurmien vähäisestä määrästä. Kiintoaineen mukana myös partikkelifosforikuormitus laskee
huomattavasti enemmän. Toisaalta samalla liukoisen fosforin kuormitus lisääntyy. Fosforin lisäksi myös
typen reduktiot ovat Järilän alueella suuremmat, joka ei kuitenkaan johdu suuremmasta lähtötilanteen
kuormasta, vaan pinta-alaan verrattuna suuremmasta suojavyöhykkeiden määrästä.
38
Taulukko 11. Suojavyöhykkeillä aikaansaatava kuormituksen vähenemä. (PartP on partikkelifosfori, DRP liukoinen
fosfori, TotP kokonaisfosfori, TotN kokonaistyppi ja NO3-N nitraattifosfori.)
Kiintoaine (%)
PartP (%)
DRP (%)
TotP (%)
TotN (%)
NO3-N (%)
Ahde
-1,8
-0,9
+ 0,2
-0,3
-0,8
-0,7
Malisjoen
valuma-alue
-1,1
-0,5
+ 0,1
-0,2
-0,4
-0,4
Järilä
- 4,4
- 3,5
+ 1,3
- 1,1
- 1,5
- 1,5
Kustannukset
Suojavyöhykkeiden laskennalliset yksikkökustannukset tutkimusalueilla on esitetty taulukossa 12. Yksikkökustannukset on laskettu jakamalla alueille hypoteettisesti soveltuvien suojavyöhykkeiden yhteishinta erikseen kiintoaineelle, kokonaisfosforille sekä kokonaistypelle. Suojavyöhykkeiden kustannuksista ei siis ole
jyvitetty osuuksia eri ravinteille. Fosforille ja typelle yksikkökustannuksista tulee erittäin suuria, sillä prosentuaaliset, ja siten myös kokonaisvähenemät ovat hyvin pieniä. Kokonaisfosforin ja kokonaistypen vähenemät jäävät alle kiloon, jonka vuoksi taulukossa on ilmoitettu fosforin ja typen osalta ainoastaan suojavyöhykkeiden kokonaiskustannukset. Tässä ilmoitettuja kustannuksia ei siksi voida verrata muiden toimenpiteiden tai muilla alueilla laskettuihin yksikkökustannuksiin. Suojavyöhykkeiden kustannuksena on käytetty
toimenpiteiden viljelijöille aiheuttamia kustannuksia ja tulonmenetyksiä.
Taulukko 12. Suojavyöhykkeiden yksikkökustannukset tutkimusalueilla
Kiintoaine (e/kg)
TotP (euroa)
TotN (euroa)
Ahde
3 600
17 700
17 700
Malisjoen valuma-alue
23 000
65 800
65 800
Järilä
1 000
18 700
18 700
5.3 Kosteikkojen lisäys
Malisjoen valuma-alueelle on kosteikkojen yleissuunnitelmassa ehdotettu yhteensä 27 kosteikkoa tai laskeutusallasta, joista tähän laskentaan on otettu mukaan ne 23 kosteikkoa tai laskeutusallasta, jotka sijaitsevat tilusjärjestelyalueilla. Näistä 11 on monivaikutteisten kosteikkojen ympäristötukeen oikeutettuja kosteikkoja. Kaikkien kosteikkojen yhteenlaskettu yläpuolinen pinta-alue, eli valuma-alue on 4000 hehtaaria,
josta peltoalaa on 1507 hehtaaria. Tukikelpoisten kosteikkojen yläpuolinen valuma-alue on 740 hehtaaria,
josta peltoalaa on 432 hehtaaria. Ahteen uusjakoalueelle on suunnitelmassa ehdotettu 11 kosteikkoa, joiden yhteenlaskettu valuma-alue on 665 hehtaaria, ja valuma-alueen peltoala 297 hehtaaria. Ainoastaan
tukikelpoisten kosteikkojen valuma-alue on 425 hehtaaria, ja valuma-alueen peltoala 249 hehtaaria. Kokemäenjoen alaosassa sijaitsevalle Järilän tilusjärjestelyalueelle on yleissuunnitelman puutteessa otettu
mukaan Vemalan mukaiset potentiaaliset kosteikkojen paikat, joita on yhteensä 9. Niiden valuma-alueella
on peltoa 322 hehtaaria. Liitteessä 1 on esitetty kosteikkojen mahdolliset sijainnit tilusjärjestelyalueilla ja
niiden tunnuslukuja.
39
Kuormitusvähenemä
Kosteikkojen reduktiot on arvioitu Vihma-työkalulla (kts. kpl 2.2). Ahteen tilusjärjestelyalueella yleissuunnitelman mukaiset kosteikot vähentävät kiintoainekuormaa 4,1 %, partikkelifosforikuormaa 4,1 %, liukoisen
fosforin kuormaa 1,2 %, kokonaisfosforikuormaa 2,5 %, kokonaistyppikuormaa 1,4 % ja nitraattityppikuormaa 1,4 %. Malisjoen alueella kaikki yleissuunnitelman mukaiset kosteikot vähentävät kiintoainekuormaa
1,6 %, partikkelifosforikuormaa 1,6 %, liukoisen fosforin kuormaa 0,4 %, kokonaisfosforikuormaa 0,9 %,
kokonaistyppikuormaa 0,4 % ja nitraattityppikuormaa 0,4 %. Näistä kosteikoista 11 on kosteikkojen ympäristötukeen oikeutettuja, tukiehdot täyttäviä kosteikkoa. Malisjoella nämä kosteikot pidättäisivät 0,9 %
kiintoaineesta, 0,9 % partikkelifosforista, 0,3 % liukoisesta fosforista, 0,5 % kokonaisfosforista, 0,3 % kokonaistypestä ja 0,3 % nitraattitypestä. Järilän tilusjärjestelyalueen potentiaaliset kosteikot pidättäisivät 6,5 %
kiintoaineesta, 6,5 % partikkelifosforista, 2,0 % liukoisesta fosforista, 4,2 % kokonaisfosforista, 2,3 % kokonaistypestä ja 2,2 % nitraattitypestä. Kosteikot pidättävät siis kaikkia ravinteita ja kiintoainetta (taulukko
13). Ahteen ja Järilän välillä erot pidätysprosenteissa johtuvat Järilän suuremmasta alkutilanteen kuormasta
ja kosteikkojen paremmasta aluekattavuudesta. Kosteikkojen kuormituksessa ei oteta huomioon kosteikon
kokoa ominaispidätysarvoon vaikuttavana tekijänä. Tämä vaikuttaa lopputulokseen, mutta ei merkittävissä
määrin.
Taulukko 13. Kosteikoilla aikaansaatava ravinnekuorman vähenemä. (PartP on partikkelifosfori, DRP liukoinen fosfori,
TotP kokonaisfosfori, TotN kokonaistyppi ja NO3-N nitraattifosfori.)
Kiintoaine
(%)
PartP (%)
DRP (%)
TotP (%)
TotN (%)
NO3-N
(%)
-1,2
-2,5
-1,4
-1,4
Ahde
Kaikki yleissuunnitelman
kosteikot
-4,1
-4,1
Malisjoen koko valuma-alue
Kaikki yleissuunnitelman
kosteikot
-1,6
-1,6
-0,4
-0,9
-0,4
-0,4
Tukikelpoiset kosteikot
-0,9
-0,9
-0,3
-0,5
-0,3
-0,3
-2,0
-4,2
-2,3
-2,2
Järilä
Vemalan kosteikot
-6,5
-6,5
Kustannukset
Kosteikoiden laskennallinen kustannustehokkuus tutkimusalueilla on esitetty taulukossa 14. Kiintoaineen
kustannustehokkuus on 10-67 e/kg, kokonaisfosforin parhaimmillaan 6810 e/kg ja kokonaistypen 609 e/kg.
Matalimmat yksikkökustannukset saavutetaan Järilässä, jossa myös reduktiot ovat suurimmat.
40
Taulukko 14. Kosteikkojen yksikkökustannukset tutkimusalueilla
Kiintoaine (e/kg)
TotP (e/kg)
TotN (e/kg)
Ahde
25
11 700
1 000
Malisjoen valuma-alue
67
32 400
3 700
Järilä
10
6 800
700
5.4 Nurmialan kohdentaminen
Peltojen talviaikaiseen kasvipeitteisyyteen ei voida tilusjärjestelyin juuri vaikuttaa muuten kuin kasvipeitteisyyttä kohdentamalla. Vihmassa ei kuitenkaan oteta huomioon peltolohkojen etäisyyttä vesistöstä, joten
toimenpiteen osalta voidaan tarkastella ainoastaan peltojen kohdentamista jyrkimmille lohkoille. Tasaisilla
peltoalueilla (joita koealueet enimmäkseen ovat) tällaisen kohdentamisen vaikutukset ovat oletettavasti
hyvin pieniä.
Kuormitusvähenemä
Taulukossa 15 on esitetty kokonaiskuormituksen vähentymä, kun tilusjärjestelyalueilla kohdennetaan nurmiala kaltevimmille peltolohkoille. Ahteen tilusjärjestelyalueella kiintoainekuormitus vähenee 7,8 %, partikkelifosforikuormitus 1,5 % ja kokonaistyppikuormitus 0,6 %. Liukoisen fosforin kuormitus lisääntyy 0,1 %.
Kokonaistypen kuormitus ja nitraattitypen kuormitus pysyvät muuttumattomina. Malisjoen valuma-alueella
kiintoainekuormitus vähenee 4,4 %, partikkelifosforikuormitus 0,8 % ja kokonaisfosforikuormitus 0,2 %.
Liukoisen fosforin kuormitus lisääntyy 0,2 % ja typen kuormituksessa ei tapahtuisi muutoksia. Järilässä kiintoainekuormitus vähenisi 4,7 %, partikkelifosforin kuormitus 4,8 % ja kokonaisfosforin kuormitus 2,4 %.
Liukoisen fosforin kuormitus, kokonaistypen kuormitus ja nitraattitypen kuormitus lisääntyvät jokainen 0,1
%.
Taulukko 15. Nurmialan kohdentamisen vaikutukset. (PartP on partikkelifosfori, DRP liukoinen fosfori, TotP kokonaisfosfori, TotN kokonaistyppi ja NO3-N nitraattifosfori.)
Kiintoaine (%)
PartP (%)
DRP (%)
TotP (%)
TotN (%)
NO3-N (%)
Ahde
-7,8
-1,5
+ 0,1
-0,6
0
0
Malisjoen valuma-alue
-4,4
-0,8
+ 0,2
- 0,2
0
0
Järilä
-4,7
-4,8
+ 0,1
-2,4
+ 0,1
+ 0,1
Nurmialan kohdentaminen vähentää hyvin kiintoainetta ja eroosion vähentymisen kautta hieman partikkelifosforia. Muuten kuormitus pysyy suunnilleen ennallaan. Typen kuormitus ei juuri muutu, koska se ei ole
riippuvainen pellon kaltevuudesta. Kokonaisfosforin vähentäminen onnistuu tällöin lähinnä P-lukua pienentämällä, johon ei voida tilusjärjestelyin vaikuttaa.
41
Nurmialan kohdentamista verrattiin myös suorakylvöön siirtymiseen. Suorakylvössä talvella kasvipeitteinen
peltoala lisääntyy, jonka myötä vaikutuksetkin ovat huomattavasti suurempia. Järilässä ja Ahteessa suorakylvöön on muutettu 50 % syyskynnetyistä viljoista, Malisjoella 50 % kokonaisuusjakoalasta. 50 % valittiin,
koska on epätodennäköistä, että koko viljelyala saataisiin suorakylvön piiriin. Taulukossa 16 on esitetty
suorakylvöön siirtymisen tulokset. Ahteen tilusjärjestelyalueella kiintoainekuormitus vähenee 18,2 %, partikkelifosforikuormitus 7,1 %, kokonaistyppikuormitus 12,1 % ja nitraattityppikuormitus 15,8 %. Liukoisen
fosforin kuormitus lisääntyy 9,7 % ja kokonaisfosforin kuormitus 2,1 %. Malisjoen valuma-alueella kiintoainekuormitus vähenee 7,4 %, partikkelifosforikuormitus 2,9 %, kokonaistyppikuormitus 4,8 % ja nitraattityppikuormitus 6,3 %. Liukoisen fosforin kuormitus lisääntyy 3,9 % ja kokonaisfosforin kuormitus 0,8 %.
Järilässä kiintoainekuormitus vähenee 26,3 %, partikkelifosforikuormitus 15,5 %, kokonaistyppikuormitus
16,9 % ja nitraattityppikuormitus 20,5 %. Liukoisen fosforin kuormitus lisääntyy 32,5 % ja kokonaisfosforin
8,5 %.
Suorakylvöön siirtymisen vaikutukset ravinnekuorman vähentymään ovat huomattavia eroosion ja typen
osalta. Kokonaisfosforin huuhtouma kuitenkin kasvaa, koska liukoisen fosforin huuhtoumat lisääntyvät reilusti. Järilässä vaikutukset ovat suurempia kuin Ahteessa, koska lähtötilanteessa kynnettyä alaa on huomattavasti enemmän (kts. kpl 2.3).
Taulukko 16. Vaikutus, kun kynnetyt pellot siirretään suorakylvölle (50 % kynnetyistä pelloista). (PartP on partikkelifosfori, DRP liukoinen fosfori, TotP kokonaisfosfori, TotN kokonaistyppi ja NO3-N nitraattifosfori.)
Kiintoaine (%)
PartP (%)
DRP (%)
TotP (%)
TotN (%)
NO3-N (%)
Ahde
-18,2
-7,1
+ 9,7
+ 2,1
-12,1
-15,8
Malisjoen valuma-alue
- 7,4
- 2,9
+ 3,9
+ 0,8
- 4,8
- 6,3
Järilä
- 26,3
- 15,5
+ 32,5
+ 8,5
- 16,9
- 20,5
Kustannukset
Nurmialan kohdentamisesta ei koidu varsinaisia vesirakentamisen kustannuksia. Siitä ei myöskään voi saada
ympäristötukea tai muuta korvausta. Nurmialan kohdentamisen kustannuksia ei arvioida tässä, sillä ne
muodostuvat peltotilusjärjestelyn muille tavoitteille mahdollisesti muodostuvasta haitasta.
5.5 Säätösalaojituksen lisäys
Säätösalaojituksen vaikutuksen arvioinnissa on käytetty hyödyksi arviota, jonka mukaan nitraattitypen pitoisuudet vähenevät noin 10-20 % tavanomaiseen salaojitukseen verrattuna. Kokonaistyppipitoisuuksia
säätösalaojitus ei juuri vähennä. Malisjoen uusjaoissa on toteutettu yhteensä noin 1645 hehtaaria uutta
salaojitusta. Jos nämä alueet säätösalaojitettaisiin, pienenisi koko Malisjoen valuma-alueen nitraattitypen
kuormitus alkutilanteesta (13 kg/ha/a) noin 2,4 %. Arviossa ei ole otettu huomioon säätösalaojituksen soveltuvuutta ainoastaan tasaisille peltolohkoille. Järilässä toteutettiin 180 hehtaaria salaojitusta. Vastaava
säätösalaojituksen vaikutus koko alueen nitraattityppikuormaan olisi noin 3,7 %. Säätösalaojituksen merkittävin hyöty onkin happamoitumisen torjunnassa happamilla sulfaattimailla.
42
Säätösalaojituksen lisäys kasvattaisi salaojituksen kustannuksia keskimääräin 54 e/ha (viljelijän saama ympäristötuki). Nitraattitypen kuormituksen vähentämisen yksikkökustannus on 173 e/kg Malisjoen valumaalueen kaikissa uusjaoissa yhteensä ja 104 e/kg Järilän uusjaossa.
5.6 Kaikkien toimenpiteiden toteuttaminen
Kuormitusvähenemä
Lopuksi on laskettu yllämainittujen toimenpiteiden (säätösalaojitusta lukuun ottamatta) yhteisvaikutus
kokonaiskuormaan (taulukko 17). Ahteella kiintoainekuormitus vähentyy 6,2 %, partikkelifosforikuormitus
5,1 %, liukoisen fosforin kuormitus 1,0 %, kokonaisfosforikuormitus 2,9 %, kokonaistyppikuormitus 2,3 % ja
nitraattityppikuormitus 2,3 %. Malisjoella kiintoainekuormitus vähenee 2,7 %, partikkelifosforikuormitus
2,1 %, liukoisen fosforin kuormitus 0,2 %, kokonaisfosforikuormitus 1,1 %, kokonaistyppikuormitus 0,8 % ja
nitraattityppikuormitus 0,8 %. Järilässä kiintoainekuormitus vähenee 11,3 %, partikkelifosforikuormitus
10,4 %, liukoisen fosforin kuormitus 0,7 %, kokonaisfosforikuormitus 5,5 %, kokonaistyppikuormitus 3,8 %
ja nitraattityppikuormitus 2,3 %. Tarkastelussa ei oteta huomioon sitä, että nurmialan kohdentaminen kalteville pelloille käytännössä sulkee pois niillä sijaitsevien suojavyöhykkeiden tehon. Toimenpiteiden yhteisvaikutus vaikuttaisi olevan suhteellisen pieni. Vesiensuojelutoimenpiteiden toteuttamisesta uusjakojen
yhteydessä tai uusjaon mahdollistamana on kuitenkin selviä hyötyjä, joita tarkastellaan tarkemmin kappaleessa 6.
Taulukko 17. Toimenpiteiden yhteisvaikutus. (PartP on partikkelifosfori, DRP liukoinen fosfori, TotP kokonaisfosfori,
TotN kokonaistyppi ja NO3-N nitraattifosfori.)
Kiintoaine (%)
PartP (%)
DRP (%)
TotP (%)
TotN (%)
NO3-N (%)
Ahde
-6,2
-5,1
-1,0
-2,9
-2,3
-2,3
Malisjoen
valuma-alue
-2,7
-2,1
-0,2
-1,1
-0,8
-0,8
Järilä
-11,3
-10,4
-0,7
-5,5
-3,8
-2,3
43
6
TULOSTEN TARKASTELU
Tässä kappaleessa tapaustutkimuksen tuloksia tarkastellaan yhdessä toimenpiteiden toteuttamiskelpoisuuden tarkastelun kanssa.
6.1.1 Suojavyöhykkeet
Tilusjärjestelyissä suojavyöhykkeiden merkitys on luultavasti pieni. Merkitystä vähentää erityisesti se, että
suojavyöhykkeiden perustaminen on melko suoraviivaista, eikä siihen liity peltotilusrakenteeseen liittyviä
ongelmia. Kuten tapaustutkimuksen tulokset osoittavat, suojavyöhykkeillä saavutetut kuormitusreduktiot
ovat varsin vähäisiä, ja ne jopa lisäävät liukoisen fosforin kuormitusta. Alueilla, joilla on tehty suojavyöhykkeiden yleissuunnitelmia25, voidaan tilusjärjestelyjen yhteydessä kuitenkin pyrkiä toteuttamaan niitä. Suojavyöhykkeet ovat välttämättömiä muun muassa kosteikkojen ja luonnonmukaisten uomien ympärillä, joten niillä on myös sitä kautta merkitystä vesiensuojelussa.
Suojavyöhykkeiden teknisessä toteutettavuudessa on samanlaisia rajoituksia kuin kevennettyjen muokkausmenetelmien soveltamisessa, sillä ne tehoavat parhaiten eroosioherkillä peltolohkoilla. Suojavyöhykkeitä voi olla kuitenkin järkevä toteuttaa myös tasaisemmilla lohkoilla uomien varsilla, jossa suojavyöhykkeen kattaman pellon osan kaltevuus voi olla keskimääräistä suurempi. Vesistövaikutuksiin liittyy jonkin
verran epävarmuutta, jonka vuoksi vaikutuksia ei tapauskohtaisesti voida laskea tarkasti. Pidätysprosenttien suuruusluokista ollaan kuitenkin hyvin selvillä, joten esimerkiksi suojavyöhykkeiden kustannustehokkuutta voidaan arvioida melko luotettavasti. Suojavyöhykkeet aiheuttavat maanomistajille tulonmenetyksiä
ja hoitokuluja, joita korvataan ympäristötuella.
Tehokkaita suojavyöhykkeiden paikkoja voisivat uomien varsien lisäksi olla myös tietyt lohkojen sisällä olevat alueet. Tällaisia alueita olisivat erityisesti pitkänomaisten, uomaan viettävien lohkojen sisäiset notkelmat. Lisäksi jyrkille rinteille voitaisiin perustaa kaltevuuskulmaa vastasuoraan vihervyöhykkeitä. Kohteina
voisivat olla erityisesti eroosioherkiksi tunnistetut ja heikkotuottoiset kohdat. Tilusjärjestelyjen yhteydessä
voisi olla mahdollista perustaa suojavyöhykkeitä tällaisiin epätavallisiin paikkoihin.
Suojavyöhykkeistä ei koidu investointikuluja, mutta ne aiheuttavat maanomistajille tulonmenetyksiä ja hoitokuluja, joita korvataan ympäristötuella. Ympäristötuen määrä on vuonna 2012 350-450 €/ha. Tuki ei välttämättä kata kokonaan hoidosta ja tulonmenetyksistä aiheutuneita kustannuksia. Esimerkiksi vesienhoitosuunnitelmissa suojavyöhykkeiden vuosikustannuksiksi onkin arvioitu 500 €/ha. Tilusjärjestelyjen yhteydessä on mahdollista, että suojavyöhykkeitä saadaan kohdennettua keskimääräistä tehokkaammin, jolloin niis-
25
Suojavyöhykkeikden yleissuunnitelmat ovat ELY-keskusten ja muiden tahojen laatimia sekä maa- ja metsätalousministeriön rahoittamia suunnitelmia, joissa on esitetty suositeltuja ja kartoitettuja suojavyöhykkeiden perustamiskohteita.
44
tä saatava hyöty kasvaa. Muuten tilusjärjestelyt eivät vaikuta suojavyöhykkeiden kustannuksiin ja kustannustehokkuuteen.
6.1.2 Kosteikot
Kaiken kaikkiaan kosteikkoja on Suomessa toteutettu ravinnekuormituksen vähentämiseksi vain vähän.
Ympäristötuen erityistuilla toteutettiin edeltävillä tukikausilla ennen vuotta 2007 noin 70 kosteikkoa. (Puustinen ym. 2007b, s. 5.) Kosteikoille sopivia paikkoja löytyy kuitenkin kaikkialta Suomesta. Suomen ympäristökeskuksen vesistömallijärjestelmää varten on paikkatietoanalyysin avulla arvioitu, että koko Suomesta
löytyisi noin 36 000 kappaletta kosteikoksi soveltuvia ojia. Ojien valuma-alue on 20–200 hehtaaria ja valuma-alueista vähintään 20 % on peltoa. Yhteensä näiden ojien valuma-alueella on noin 880 000 hehtaaria
peltoa, joka tarkoittaa, että noin 35 prosenttia Suomen peltoalasta voitaisiin saattaa kosteikkojen puhdistuksen piiriin. Yhdellä tilusjärjestelyalueella sijaitsisi siten useampia potentiaalisia kosteikon paikkoja. Suurimpia, yli 5,75 hehtaarin kosteikkoja on arvioitu voitavan toteuttaa yhteensä noin 1400 hehtaaria (Puustinen ym. 2007b).
Kosteikkojen perustamisesta tilusjärjestelyjen yhteydessä tai tilusjärjestelyjen avulla on pääasiassa kolmenlaista hyötyä. Tilusjärjestelyillä voidaan ratkaista kosteikkojen perustamisen yhteydessä esiintyviä maanomistusoloihin liittyviä ongelmia, ja tilusjärjestelyissä kosteikkoja voidaan toteuttaa yhdessä muiden peruskuivatustoimenpiteiden kanssa, jolloin säästetään suunnittelu- ja rakentamiskustannuksissa. Lisäksi sellaisia
kosteikkoja, joita ei muuten saataisi toteutettua, voidaan perustaa maan vaihtojen tai hanketilusjärjestelyjen avulla.
Kosteikkojen suunnittelu tilusjärjestelyjen yhteydessä kuivatuksensuunnittelijoiden toimesta on kannattavampaa kuin erillisinä suunnitelmina. Kosteikkojen toteuttamisessa tulee ottaa huomioon alueen vesitalous
kokonaisuudessaan, joka on mahdollista tilusjärjestelyissä toteutettavien peruskuivatustoimenpiteiden
yhteydessä. Kosteikkojen suunnittelu erillisinä suunnitelmina voi olla kallista, sillä kosteikkosuunnittelijoita
on Suomessa vain kourallinen, eikä heillä ole vielä valmiita ”tyyppikosteikko” suunnitelmia, joka nopeuttaisi
ja helpottaisi kosteikkosuunnitelmien laatimista. Jos Suomessa ryhdytään tulevaisuudessa perustamaan
enemmän kosteikkoja, tulee tilanne kuitenkin muuttumaan. Tilusjärjestelyissä voi olla kannattavaa toteuttaa myös pieniä kosteikkoja pienillä valuma-alueilla sekä ketjuttaa kosteikkoja ja yhdistää niitä luonnonmukaiseen vesirakentamiseen. Pienillä kosteikoilla on ravinteiden poiston kannalta vain paikallista merkitystä,
mutta peruskuivatustoimenpiteiden yhteydessä niiden suunnittelusta ja toteutuksesta ei koidu suhteettoman paljon ylimääräisiä kustannuksia.
Kosteikon perustamiskustannuksia on arvioitu Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelmassa. Yhden kosteikon
(keskimäärin 1,2 ha) investointikustannusten arvioidaan olevan keskimäärin 15 000 euroa vuonna 2009.
Kosteikon perustamisvaiheessa kustannuksia aiheutuu maan kaivusta ja maa-aineksen käytöstä kosteikkorakenteiden materiaalina. Lisäksi merkittävä kustannuserä muodostuu kosteikon viimeistelystä ja luiskien
kaltevuuden muotoilusta. Perustamiskustannukset voivat vaihdella erittäin paljon, sillä kaivumassojen määrän erot ovat suuria. (Puustinen ym. 2007b, s.71-72.) Lisäksi suunnittelun osuus kustannuksista voi olla suurempi, kuin itse perustamiskustannusten. Perustamiskustannusten lisäksi kosteikon vuosikustannukseen
45
kuuluu käyttö- ja ylläpitokustannuksia noin 500 euroa vuodessa, joka on arvioitu monivaikutteisen kosteikon hoidosta maksettavan ympäristötuen määrään perusteella.
Kosteikon kustannuksiin voidaan periaatteessa lisätä myös menetetyn viljelymaan ja muussa käytössä olevan maan arvo. Yhteiskunnalle maan menetyksestä ei kuitenkaan koidu välttämättä arvon menetystä, jos
kosteikko perustetaan huonosti kuivuvalle joutomaalle. Jos kuitenkin maa-alan menetyksen arvo jätetään
huomiotta, on oletetulla 10 vuoden käyttöajalla kosteikon vuosikustannus 2000 euroa. Kertaluonteisen
tilusvaihdon (1,2 ha) hinta 1185 euroa nostaa vuosikustannuksen noin 2100 euroon.
6.1.3 Luonnonmukainen vesirakentaminen
Tapaustutkimuksessa ei arvioitu luonnonmukaisen vesirakentamisen ravinnekuormavaikutuksia, koska niitä
ei tunneta. Luonnonmukaisen vesirakentamisen keinoin olisi kuitenkin mahdollista estää tilusjärjestelyjen
yhteydessä tapahtuvaa ekologisen monimuotoisuuden vähenemistä. Näin voitaisiin kompensoida tilusjärjestelyjen monimuotoisuudelle aiheuttamia haittoja. Luonnonmukaisesti peratut uomat myös pysyvät kunnossa pidempään, jolloin perkaamistarve harvenee. Monimuotoisuuteen ja uoman morfologiaan ja hydrologiaan liittyvät edut ovat kiistattomia, mutta kiintoaineen pidättymisen määrä on vielä epäselvää.
Ojia voidaan perata luonnonmukaisesti kaikkialla Suomessa ja kaikkien perkausten yhteydessä. Vesiensuojeluun ja luonnon monimuotoisuuteen liittyviä hyötyjä saavutetaan kaikkialla, mutta eroosion ja ravinnekuorman kannalta parhaat hyödyt saavutetaan alueilla, joilla uoman eroosioriski on suuri ja vedessä on
paljon kiintoainetta. Tilusjärjestelyjen yhteydessä tehdään verrattain paljon uomien kunnostustoimenpiteitä, joten luonnonmukaisten vesirakentamismenetelmien käyttöönotto tilusjärjestelyjen yhteydessä kattavasti lisäisi luonnonmukaisen vesirakentamisen soveltamisalaa huomattavasti. Tilusjärjestelyistä ei aiheudu
rajoitteita luonnonmukaisten menetelmien käyttöönotolle. Käytännössä luonnonmukaisten uomien soveltamista hidastaa muun muassa maanomistajien haluttomuus ja peruskuivatuksen suunnittelijoiden tietämättömyys menetelmän periaatteista (Maanmittauslaitos 2009, s.73). Valtakunnan tasolla luonnonmukaisen vesirakentamisen edistämiseen on kuitenkin halua. Laajoja peruskuivatushankkeita ei toteuteta kovin
paljon muuten kuin tilusjärjestelyjen yhteydessä, joissa muun muassa valtaojia kunnostetaan keskimäärin
8,4 km hanketta kohti (Hiironen 2012, s.207). Tilusjärjestelyt tarjoaisivat siten erinomaisen mahdollisuuden
luonnonmukaisen vesirakentamisen edistämiselle.
Luonnonmukaisesti toteutettu uoman perkaus ei ole väistämättä kalliimpaa kuin tavanomainen perkaus.
Uoma voidaan esimerkiksi perata vain toispuoleisesti siten, että perattavalle uoman osalle muodostetaan
tulvatasanne. Tavanomaista luonnonmukaisempi uoma myös pysyy kunnossa pidempään, jolloin pitkällä
aikavälillä perkaamisen kustannukset pienenevät. Paremman tiedon puuttuessa tyydytään arvioon, jonka
mukaan luonnonmukainen perkaaminen tulee vuositasolla maksamaan suunnilleen saman verran kuin perinteinen perkaaminen. Jos näin tosiaan on, on luonnonmukainen vesirakentaminen tilusjärjestelyissä ehdottomasti kannattavaa.
Suomessa tehdään tilusjärjestelyjä noin 10 000 hehtaarilla vuodessa. Keskimäärin näiden tilusjärjestelyjen
yhteydessä perataan noin 168 km valtaojia. Tämä määrä voitaisiin perata myös luonnonmukaisin menetelmin. Sen merkitystä on kuitenkin vaikea arvioida. Luonnonmukaisen peruskuivatuksen ja vesirakentamisen
46
menetelmien vaikuttavuutta ja tehokkuuden ja pysyvyyden seurantaa tullaan Suomessa tulevaisuudessa
luultavasti kehittämään.
6.1.4 Nurmialan kohdentaminen, kevennetty muokkaus ja pysyvä kasvipeitteisyys
Tilusjärjestelyjen yhteydessä nurmiviljelyn kohdentamisen lisäksi muuttaa kevennetysti muokattujen peltolohkojen sijaintia. Peltolohkojen vaihdot tarjoavat mahdollisuuden kohdistaa tietyn maanviljelijän pellot
uoman varrella sijaitseville jyrkille lohkoille, jotka yleensä ovat eroosion kannalta riskialttiimpia lohkoja.
Mahdollisesti voidaan myös asettaa rajoituksia peltolohkojen käytölle kiinteistörekisteriin. Lainsäädäntö voi
asettaa tällaiseen menettelyyn kuitenkin rajoituksia. Muokkaustavan muuttaminen on vapaaehtoinen toimenpide, joka ei aiheuta maanomistajalle merkittäviä tulonmenetyksiä, mutta voi vaatia investointeja uusiin maanmuokkauskoneisiin. Vaadittavien investointien vuoksi toimenpide on luultavasti pitkäkestoinen,
vaikka muutoin muokkausmenetelmien vuosittaiseen muuttamiseen ei ole teknisiä rajoitteita. Vaikutus
ravinnehuuhtoumiin alkaa heti. Kevennettyjen viljelymenetelmien lisäksi karjatilojen nurmituotanto on
melko pysyvä tuotantosuunta. Kevennettyjen muokkausmenetelmien ja talviaikaisen kasvipeitteisyyden
vesistövaikutuksia on arvioitu kokeellisten tulosten perusteella (esim. Kukkonen ym. 2004, Puustinen ym.
2005). Kokonaisvaikutuksen positiivisuus on epävarmaa tasaisilla pelloilla. Käytännössä toteuttamiskelpoisuus voi siis rajoittua Varsinais- ja Etelä-Suomeen.
Ravinnekuormituksen rajoittamiseksi voi olla järkevää kohdentaa kuormitusta vähentäviä toimia (kts. kpl.
4.3). Pellolla tehtävistä toimenpiteistä kysymykseen voi tulla kevennetysti muokattujen peltojen ja nurmituotantoalan kohdentaminen tai kuormittavimpien peltojen poistaminen pysyvästi viljelykäytöstä. Kolis
(2012, s. 43) on arvioinut viljelykäytöstä poistamisen kustannuksia. Arvion perusteella se ei ole realistinen
vaihtoehto. Varteenotettava vaihtoehto on kuitenkin se, että kuormittavimpien muokkausmenetelmien
sijaintia muutetaan tilusjärjestelyjen avulla. Tähän soveltuisi erityisesti pysyvän kasvipeitteisyyden tai nurmialan kohdentaminen, koska ne ovat melko pysyviä tuotantosuuntia. Viljelymenetelmiä ei yleensä muuteta kovin usein, koska erilaiset menetelmät vaativat erilaisia maatalouskoneita. Kevennetyistä menetelmistä
saatavat ympäristötuet myös sitouttavat viljelijöitä ainakin muutamiksi vuosiksi. Kevennettyjen viljelymenetelmien lisäksi karjatilojen nurmituotanto on melko pysyvä tuotantosuunta.
Viljelyn kokonaiskustannukset eivät peltoalaa kohdennettaessa muutu. Yksittäisen viljelijän viljelykustannukset voivat kuitenkin muuttua, jos peltolohkoille asetetaan viljelymenetelmiä tai -lajikkeita koskevia rajoitteita. Alun investointikustannusten jälkeen kustannukset eivät kuitenkaan eroa välttämättä merkittävästi aiemmasta, sillä esimerkiksi suorakylvöllä ei ole tilastollisesti merkittävää vaikutusta viljelyn kokonaiskustannuksiin, vaikka se kasvattaakin kasvisuojeluaineiden ja lannoitteiden tarvetta ja toisaalta vähentää työn
määrää (Laukkanen ja Nauges 2011.)
Nurmialan tai kevennettyjen muokkausmenetelmien kohdentamisesta tilusjärjestelyjen yhteydessä ei synny suoria kustannuksia. Toimenpiteestä aiheutuu kuitenkin suunnittelukustannuksia, jotka ovat osa tilusjärjestelyn tarveselvitys- ja jakosuunnittelukustannuksia. Lisäksi nurmialan tai kevennettyjen muokkausmenetelmien kohdentaminen voi aiheuttaa haittaa peltotilusjärjestelyjen ensisijaiselle tavoitteelle, joka on tuotantotaloudellisesti tarkoituksenmukainen tilusrakenne. Tällöin toimenpiteen kustannuksiksi voidaan laskea
myös muun hyödyn määrän väheneminen. Viljelymenetelmien kohdentamisen mahdollisuudet ovat pitkälti
47
aluekohtaisia. Myös yksittäisen maanviljelijän mahdollisesti kärsimä haitta, jos esimerkiksi matka talouskeskuksesta peltolohkolle pitenee, voi aiheuttaa korvausten tarvetta. Normaalitilanteessa tilusjärjestelyissä
kaikkien maanviljelijöiden tilanne lohkojen koon ja etäisyyden suhteen paranee. Lohkojen etäisyyden muutokset vaikuttavat myös kuljetuskustannuksiin. Negatiivisetkin kustannusmuutokset ovat todennäköisesti
kuitenkin niin pieniä, että nurmialan kohdentaminen eroosioherkille alueille on yksi kustannustehokkaimmista vesiensuojelutoimenpiteistä.
Jos toimenpiteiden pysyvyyden varmistamiseksi asetetaan kiinteistörekisteriin käyttörajoituksia, tulisi se
korvata maanomistajille. Tarvittavien korvausten määrän arviointi on melko monimutkainen ongelma, johon liittyvät muun muassa eri tuotantosuuntien tulevaisuudennäkymät. Ympäristötuki sitoo maanviljelijöitä
lyhytaikaisesti (5 vuotta). Ympäristötukijärjestelmässä tukea maksetaan vuonna 2012 käyttölajin muutoksesta esimerkiksi nurmiviljelystä 170 €/ha/a (perustoimenpide monivuotiset nurmipellot) ja suojavyöhykkeistä 350–450 €/ha/a (erityistukisopimus suojavyöhykkeen perustaminen ja hoito).
6.1.5 Säätösalaojitus
Happamoitumisen haittojen torjuntaan käytetyt toimenpiteet ovat käyttökelpoisia kaikkialla, missä happamia sulfaattimaita esiintyy. Teknisesti säätösalaojitus soveltuu enintään 2 % kaltevuuden pelloille. Maan
tulee mieluiten olla hyvin vettä läpäisevää. Säätösalaojituksen on arvioitu soveltuvan noin 700 000 hehtaarille, joista se on nykyisellään käytössä noin 70 000 peltohehtaarilla (Maaseutuverkosto 2009). Tilusjärjestelyjen yhteydessä tehdään joka tapauksessa paljon salaojituksia ja salaojitusten uudistamista, joten säätösalaojituksen käyttöönotto sopisi luontevasti tilusjärjestelyjen yhteyteen. Happamia sulfaattimaita esiintyy samoilla alueilla, joilla tilusjärjestelyjä tehdään paljon.
Eräiden uusjakojen yhteydessä on Suomessa länsirannikon happamilla sulfaattimailla tehty suojelutoimenpiteitä kunnostusojitusten yhteydessä siten, että sulfaattimaiden esiintyvyyden kartoituksen avulla on pyritty jättämään sulfidikerrokset ojitussyvyyden alapuolelle. Pohjois-Pohjanmaan vesienhoidon toimenpiteiden toteuttamissuunnitelmassa onkin mainittu, että happamien sulfaattimaiden mahdollinen esiintyminen
tulisi ottaa huomioon uusjakohankkeiden kuivatusten vesiensuojelun suunnittelussa. Säätösalaojituksen
toteuttamiseen voi saada ympäristötuen erityistukea. Toimiakseen säätösalaojitus vaatii hoitoa, kuten padotuskorkeuden säätöä ja kaivojen puhtaanapitoa.
Säätösalaojitus on helposti toteutettava toimenpide siellä missä sille on tarvetta. Säätösalaojitus on luonnollisesti tavanomaista salaojitusta kalliimpaa. Kustannuseroon antaa viitteitä säätösalaojituksesta maksettava ympäristötuki, jonka suuruus vuonna 2012 on 54 €/ha. Lisäksi kuivatusvesien kierrätyksestä maksetaan
tukea 140 €/ha.
6.1.6 Kaikki toimenpiteet tai tilusjärjestelyjen vesiensuojelupotentiaali
Tapaustutkimuksessa tarkastelluista tilusjärjestelyistä voidaan arvioida, kuinka paljon vesiensuojelutoimenpiteitä yhdessä tilusjärjestelyssä voidaan keskimäärin toteuttaa. Suojavyöhykkeitä voidaan toteuttaa keskimäärin 48 hehtaarin alalle, kosteikkoja 6 kappaletta kattaen 377 hehtaaria peltoalaa ja säätösalaojitusta
411 hehtaarin alalle. Vuodessa tehdään tilusjärjestelyitä noin 10 000 hehtaarin alalla, joten kosteikoita voi-
48
taisiin toteuttaa yhteensä 179 kappaletta kattaen 11 716 hehtaaria peltoalaa, suojavyöhykkeitä 1477 hehtaarin peltoalalla, ja säätösalaojitusta 12 789 hehtaarille. Määrät ovat 11 prosenttia, 12 prosenttia ja 41
prosenttia vastaavasti koko Suomen vesienhoidossa suunnitelluista lisätoimenpiteistä. Lisätoimenpiteitä
vaaditaan nykykäytännön toimenpiteiden lisäksi vesiensuojelutavoitteiden saavuttamiseksi. Tilusjärjestelyjen potentiaali on siis melko merkittävä.
Ravinteiden vähenemisen yksikkökustannuksina (e/kg-ravinne) arvioituna kosteikko on selvästi kustannustehokkain toimenpide, kun halutaan vähentää sekä kokonaisfosforia ja kokonaistyppeä. Säätösalaojitus on
toimivaa nitraattitypen vähentämisessä. Nurmialan kohdentaminen olisi luultavasti tehokkain toimenpide,
myös silloin kun otetaan huomioon tilusjärjestelyn muille tavoitteille aiheutuva haitta. Tässä tutkimuksessa
ei ole otettu kantaa typen ja fosforin keskinäiselle haitan suhteelle. Sen vuoksi yksikkökustannukset ovat
suuremmat, kuin jos tarkasteltaisiin typpeä ja fosforia muunnettuna yhdeksi luvuksi.
Vesienhoitosuunnitelmissa toimenpiteet on jaoteltu nykykäytännön mukaisiin toimenpiteisiin ja lisätoimenpiteisiin. Nykykäytännön mukaisiin toimenpiteisiin sisältyy lakisääteisiä26 perustoimenpiteitä sekä tähän mennessä jo ympäristötuella sitoutettuja toimenpiteitä. Lisäksi nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä
ovat sellaiset uudet toimenpiteet, joiden toteutuminen perustuu olemassa oleviin säädöksiin ja päätöksiin.
Oletuksena on, että nykykäytännön mukaiset toimenpiteet ovat voimassa ja vaikuttavat kaudella 20102015. Lisätoimenpiteillä tarkoitetaan vuonna 2009 laadituissa vesienhoitosuunnitelmissa esitettyjä, vielä
toteuttamattomia toimenpiteitä, joista ei ole vielä olemassa päätöstä (tässä tapauksessa ympäristötukisopimusta).
Lisätoimenpiteitä vaaditaan nykykäytännön toimenpiteiden lisäksi vesiensuojelutavoitteiden saavuttamiseksi. Koko Suomessa lisätoimenpiteiksi on suunniteltu muun muassa suojavyöhykkeitä yhteensä 12 690
hehtaaria, kosteikkoja 1630 kpl, peltojen talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisäystä 428 900 hehtaaria sekä
säätösalaojitusta 5270 hehtaaria27. Nämä ovat kaikki toimenpiteitä, joita voidaan tilusjärjestelyjen yhteydessä toteuttaa. Toteutetuista toimenpiteistä ei ole kerätty tilastoja, mutta ELY-keskuksilla on tiedossa
omilla alueillaan solmitut ympäristötukisopimukset.
26
Lakisääteiset toimenpiteet perustuvat lähinnä nitraattidirektiiviin (91/676/ETY), hyvän maatalouden ja ympäristön
vaatimuksista annettuun EU:n asetukseen (636/2007) sekä lannoitevalmistelakiin (539/2006).
27
Lisätoimenpiteiden alueelliset määrät on arvioitu alueellisissa vesienhoitosuunnitelmissa.
49
7
JOHTOPÄÄTÖKSET
Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutukset koko valuma-alueen kuormitukseen riippuvat maatalousmaan
pinta-alaosuudesta. Tapaustutkimuksen tulokset osoittavat, että ainakin yksittäisessä tapauksessa voidaan
fosforikuormitusta vähentää 5,5 prosenttia ja typpikuormitusta 3,8 prosenttia siihen tilanteeseen nähden,
jossa alueella ei ole tehty mitään tässä työssä tarkastelluista vesiensuojelutoimenpiteistä.
Tapaustutkimuksen tulosten tulkinnassa tulee ottaa huomioon, että tässä tapauksessa uusjakoalat kattavat
melko suuren osan valuma-alueesta, jolloin vaikutuksetkin ovat suurempia. Ensimmäisen jakovaiheen valuma-alueiden tasolla vaikutukset jäävät hyvin pieniksi. Tapaustutkimuksen tavoitteena ei varsinaisesti olekaan löytää yleistyksiä, vaan kuvailla vesiensuojeluvaikutuksia yhdellä alueella ja tehdä mahdollisesti uusia
havaintoja. Laajempi, useita erilaisia alueita sisältävä tarkastelu antaisi edustavampia tuloksia, mutta jää
jatkotutkimusaiheeksi. Tulokset eivät siten välttämättä ole yleistettävissä koskemaan erilaisia tilusjärjestelyalueita.
Tilusjärjestelyissä tehtävällä vesiensuojelulla on merkitystä ennen kaikkea tilusjärjestelytoiminnalle ja sen
rahoituksen varmistamiselle. Koko Suomen laajuudella tarkasteltuna tilusjärjestelyjen vesiensuojelulla ei
ole merkitystä ravinnekuorman vähentämiseksi. Taulukossa 16 on esitetty tässä työssä arvioitujen toimenpiteiden hyödyt tiivistettynä. Toimenpiteistä kosteikoiden perustamisen hyödyt ovat selkeimmät. Kosteikot
poistavat kaikkia ravinteita ja kiintoainetta tehokkaasti sekä lisäävät monimuotoisuutta. Niiden toteuttaminen tilusjärjestelyjen peruskuivatustoimenpiteiden yhteydessä on perusteltua. Luonnonmukaiset vesirakentamisen menetelmät yhdistyvät luontevasti kosteikoiden perustamiseen. Näiden lisäksi nurmialan tai
muokkausmenetelmien kohdentaminen on tilusjärjestelyjen yhteydessä mielenkiintoinen vaihtoehto.
Arvioiduista toimenpiteistä erityisesti kosteikkojen, luonnonmukaisten uomien ja suojavyöhykkeiden perustaminen ja suunnittelu yhdessä on kannattavaa. Kaikkien mahdollisten vesiensuojelutoimien vaikutuksia ei
tunneta vielä riittävän tarkasti, jotta niistä koituvia hyötyjä voitaisiin tarkasti arvioida, jolloin ei välttämättä
osata valita kustannustehokkuudeltaan parhaita ratkaisukokonaisuuksia. Toimenpiteiden valinnassa saattaa
ravinteiden pidätyskyvystä ja kustannuksista muodostuvaa kustannustehokkuutta tärkeämpää olla kiinteistörakenteeseen tai tilusjärjestelyn toteutukseen liittyvät muut seikat. Lopullinen toteutusmalli on todennäköisesti kompromissi tilusjärjestelyjen ja vesiensuojelun tavoitteista ja hyödyistä.
Taulukkoon 18 on koottu toimenpiteiden toteuttamiskelpoisuuteen vaikuttavat tekijät. Kokonaisarvioiden
perusteella tilusjärjestelyjen yhteydessä paras toteuttavuus on kosteikoilla ja laskeutusaltailla, luonnonmukaisella vesirakentamisella sekä säätösalaojituksella. Kevennettyjen muokkausmenetelmien ja pysyvän kasvipeitteisyyden kohdentamisen sekä suojavyöhykkeiden toteutettavuus on keskinkertaista.
50
Taulukko 18. Yksittäisten toimenpiteiden hyödyt ja haitat, kun toimenpiteet toteutetaan peltotilusjärjestelyjen yhteydessä.
Toimenpide
Hyödyt
Huonot puolet
Kosteikot
Poistaa kiintoainetta ja kaikkia ravinteita
Viljelymaan tulonmenetykset
Kalliit investointikustannukset
Monimuotoisuus, virkistysmahdollisuudet
Ylläpitokustannukset
Toteuttaminen tilusjärjestelyjen
peruskuivatustoimenpiteiden yhteydessä
Luonnonmukainen
vesirakentaminen
Sopivalla paikalla paras kustannustehokkuus
Uomaeroosion väheneminen, perkaustarpeen harveneminen, tulvaherkkyyden väheneminen
Vaikutukset ravinnekuormaan
luultavasti vähäisiä / ei tunneta
Viljelymaan menetykset (vähäistä)
Monimuotoisuus
Suojavyöhykkeet
Nurmiamialan/muokkausmenetel
mien kohdentaminen
Säätösalaojitus
Tilusjärjestelyissä kiinteistörajat
voidaan sovittaa muuttuneeseen
tilanteeseen
Vähentää eroosiota, partikkelifosforia ja typpeä
Perinteistä menetelmää mahdollisesti korkeammat rakentamiskustannukset
Liukoisen fosforin huuhtouma
lisääntyy
Ei vaadi investointeja
Viljelymaan menetykset
Tehokas kaltevilla pelloilla
Ylläpitokustannukset
Vähentää eroosiota ja partikkelifosforia
Vaikutus riippuvainen pellon kaltevuudesta ja muokkaustavasta
Ratkaisu ei välttämättä pysyvä
Ei toimi tasaisilla alueilla
Ei aiheuta lisäkustannuksia, jos
nurmituotantoalaa ei lisätä
Voidaan toteuttaa jakosuunnitelman yhteydessä
Happamoitumisen haittojen torjunta
Nitraattitypen väheneminen
Tilusjärjestelyn ensisijaisille tavoitteille voi muodostua haittaa
Perinteistä salaojitusta kalliimpaa
51
Taulukko 19. Tilusjärjestelyjen yhteyteen soveltuvien toimenpiteiden toteutettavuus.
Luonnonmukainen
vesirakentaminen
Kevennettyjen
muokkausmenetelmien ja pysyvän
kasvipeitteisyyden
kohdentaminen
Suojavyöhykkeet
Säätösalaojitus
Keskimääräinen
Hyvä
Keskimääräinen
Keskimääräinen
Keskimääräinen
Tilusjärjestelyjen
yhteydessä
Hyvä
Hyvä
Keskimääräinen
Keskimääräinen
Hyvä
Yhteiskunnallinen
Keskimääräinen
Hyvä
Hyvä
Hyvä
Hyvä
Lainsäädäntö
Hyvä
Hyvä
Hyvä
Hyvä
Hyvä
Aikajänne
Pitkä
Keskimääräinen
Vaihtelee
Keskimääräinen
Pitkä
Pieni
Keskinkertainen
Pieni
Pieni
Pieni
Ei toivotut vaikutukset
Ei
Ei
Pieni
Pieni
Ei
Kustannustehokkuus
Hyvä
Hyvä
Keskinkertainen
Keskinkertainen
Hyvä
Toteutettavuus on
hyvä
Toteutettavuus on
hyvä
Toteutettavuus on
keskimääräinen
Toteutettavuus on keskimääräinen
Toteutettavuus on
hyvä
Toteutettavuus
Tekninen
Reduktiotehokkuuden epävarmuus
Kokonaisarviointi
Kosteikot
ja laskeutusaltaat
Tilusjärjestelyjen vesiensuojelun toteutuksen suunnittelussa sekä hyötyjen ja kustannusten arvioinnissa
tulee ottaa huomioon maatalouden vesiensuojelun muuttuva ympäristö, erityisesti ympäristötukijärjestelmä. Toimenpiteiden yhteiskunnalliset kustannukset voivat muuttua, kun ympäristötukijärjestelmän tukimäärät muuttuvat. Lisäksi koko järjestelmään on mietitty perustavanlaatuisia muutoksia. Mahdollisesti
luotava kilpailutusjärjestelmä poistaisi osittain vesiensuojelutoimenpiteiden suunnittelun keskittämisestä
koituvan edun.
52
Tilusjärjestelyalueelle voidaan laatia erillinen vesiensuojelusuunnitelma, joka kattaisi kosteikot ja luonnonmukaiset uomien kunnostus- ja perkuumenetelmät, suojavyöhykkeet, vesistöjen läheisten peltojen suositeltavan käytön sekä mahdolliset pohjavesialueet. Vesiensuojelusuunnitelma voidaan yhdistää alueen peruskuivatuksen ajanmukaistamissuunnitelmaan, jolloin tuloksena on kokonaisvaltainen vesitalous- ja vesiensuojelusuunnitelma. Suunnitelman laatijana voivat toimia samat konsultit/urakoitsijat, jotka muutoinkin laatisivat peruskuivatuksen mukauttamissuunnitelmat. Suomessa ei vielä juurikaan ole kosteikkoihin tai
muiden vesiensuojelutoimenpiteiden suunnitteluun erikoistuneita yrittäjiä, eikä suunnitelmien toteuttaminen toisaalta välttämättä vaadi erikoisosaamista perinteisen peruskuivatussuunnittelun ulkopuolelta. Kokonaisvaltaisten vesiensuojelusuunnitelmien lisäksi tai sijasta voidaan myös pyrkiä toteuttamaan vesienhoitosuunnitelmiin perustuvien yleissuunnitelmien28 mukaisia kosteikkoja ja suojavyöhykkeitä.
Vesiensuojelun toteuttamiseksi tilusjärjestelyissä olisi kannattavaa kerätä tietoa systemaattisesti nykyistä
laajemmin. Nykyään tilusjärjestelytoimituksessa kerätään tietoa mahdollisimman tasapuolisten tilusvaihtojen toteuttamista varten, eli muun muassa peltolohkojen arvon määrittämiseksi. Kerätty tieto ei sisällä
muun muassa tarkkoja peltojen kaltevuuksia, tietoa viljelymenetelmistä tai vesistöjen tilasta. Vesiensuojelun (ja osittain myös peruskuivatuksen) suunnittelua varten tarvitaan tietoa muun muassa vesistöjen tilasta,
viljelylajikkeista ja -menetelmistä sekä pellon ominaisuuksista. Ympäristöhallinnolla on paikkatietoa muun
muassa mahdollisista kosteikkojen paikoista, jota voidaan käyttää hyväksi niiden suunnittelussa. Lisäksi
TEHO Plus – hankkeessa (Lillunen ja Koskinen 2012) on ehdotettu, että viranomaisten ja/tai suunnittelijoiden käyttöön saatettaisiin sähköisenä muun muassa 1) kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden yleissuunnitteluaineistot, 2) pohjavesialueet, 3) kaltevuusrasterit (2 m, 10 m) ja etäisyys vesistöstä, 4) RUSLE (maan kulumisherkkyysmalli), 5) solmitut erityisympäristötukisopimukset ja 6) lohkokohtaiset tiedot maalajista, Pluvusta, viljelykasvista ja ravinnetaseesta. Maatalouteen ja ympäristönsuojeluun liittyvää paikkatietoaineistoa ehdotetaan koottavaksi yhteen portaaliin. Tällainen tieto olisi hyödyllistä myös tilusjärjestelyjen vesiensuojelun suunnittelussa.
Kaiken kaikkiaan vesiensuojelun vaikutusmahdollisuudet tilusjärjestelyjen yhteydessä ovat rajalliset. Vesistöjen tilan parantamiseksi ja tilatavoitteisiin yltämiseksi tullaan maataloudessa kuitenkin tarvitsemaan kattava joukko erilaisia toimenpiteitä ja menettelytapoja. Toteuttamalla vesiensuojelua peltotilusjärjestelyjen
yhteydessä voidaan tiettyjä toimenpiteitä suorittaa kustannustehokkaasti. Lisäksi voidaan laajentaa toimenpiteiden alueellista kattavuutta ja tehostaa niiden kohdentamista. Samalla saadaan laajennettua tilusjärjestelyjen hyötyjä ja tavoitteita, mikä sopii hyvin maa- ja metsätalousministeriön tilusjärjestelystrategiaan ja luo tilusjärjestelyhankkeille paremmat rahoitusmahdollisuudet.
28
Vesienhoitosuunnitelmiin pohjautuen vesienhoidon suunnittelua on toteutettu paikallisesti maa- ja metsätalousministeriön rahoittamilla luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnitelmilla, joita on tehty 2000-luvun alusta lähtien. LUMO-yleissuunnittelussa kartoitetaan luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohteita ja esitetään
toimenpidesuosituksia niiden hoidolle. Monivaikutteisten kosteikkojen perustamispaikkojen kartoittaminen sisällytettiin yleissuunnitteluun vuonna 2007. Yleissuunnitelmia toteutetaan yhteistyössä paikallisten viljelijöiden, kuntien, ELYkeskuksen, Pro-Agrian ja muiden tahojen kanssa. Yleissuunnittelun avulla viljelijät saavat tietoa mahdollisista ympäristötuen erityistuki- ja ei-tuotannollisten investointien tuen kohteista.
53
8
LÄHDELUETTELO
2000/60/EY. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 23.10.2000 yhteisön vesipolitiikan puitteista.
EYVL Nro L 327/1, 22.12.2000.
Aakkula, J., Jokinen, P., Kaljonen, M., Kröger, L. 2006. Maatalouden ympäristöpolitiikan skaalat ja oppiminen. MTT:n selvityksiä 127. MTT Taloustutkimus 2006.
Alho, P., Sane, M., Huokuna, M., Käyhkö, J., Lotsari, E., Lehtiö, L. 2008. Tulvariskien kartoittaminen. Suomen
ympäristökeskus, Helsinki. 99 s.
Ancev, T., Lifran, R., Tan, N. 2008. Cost-effective abatement of pollution from agricultural sources classified
in risk classes. Paper Presented at 13th World Water Congress, 1-4 September, Montpellier, Ranska.
Balana, B. B., Vinten, A., Slee, B. 2011. A review on cost-effectiveness analysis of agri-environmental
measures related to the EU WFD: Key issues, methods, and applications. Ecological Economics 70:6, s.
1021–1031. ISSN 0921-8009. DOI: 10.1016/j.ecolecon.2010.12.020.v
Bathke, M. ja Tietz, A. 2010. Teil II – Kapitel 5 Verbesserung und Ausbau der Infrastruktur im Zusammenhang mit der Entwicklung und Anpassung der Land- und Forstwirtschaft (ELER-Code 125) - Flurneuordnung
(Code 125 B). Teoksessa: Halbzeitbewertung des EPLR Hessen. Entwicklungsplan für den Ländlichen Raum
2007 – 2013. Braunschweig: Hessisches Ministerium für Umwelt, Energie, Landwirtschaft und Verbraucherschutz.
Bärlund, I., Tattari, S., Yli-Halla, M. Åström, M. 2004. Effects of sophisticated drainage techniques on
groundwater level and drainage water quality on acid sulphate soils. Final report of the HAPSU project. The
Finnish Environment 732. Finnish Environment Institute. 68 s.
Bärlund, I., Tattari, S., Yli-Halla, M. Åström, M. 2005. Measured and simulated effects of sophisticated
drainage techniques on groundwater level and runoff hydrochemistry in areas of boreal acid sulfate soils.
Agricultural and Food Science 14: 98-111.
Davies, B., Biggs, J., Williams, P., Thompson, S. 2008. Making agricultural landscapes more sustainable for
freshwater biodiversity: a case study from southern England. Aquatic Conservation: Marine and Freshwater
Ecosystems 19: 439-447 (2009).
Dinnes, D.L. 2002. Nitrogen management strategies to reduce nitrate leaching in tile-drained midwestern
soils. Agronomy journal. Vol. 94, no. 1 (January 2002), s. 153-171.
Djodjic, F., B. Ulén, and L. Bergström. 2000. Temporal and spatial variations of phosphorus losses and
drainage in a structured clay soil. Water Res. 34: 1687–1695.
54
Dufva, M. 2008. Maatalouden vesistökuormituksen kustannustehokas vähentäminen. Teknillinen korkeakoulu. Automaatio- ja systeemitekniikan laitos. Diplomityö. 74 s.
Franti, T. 2009. Eroosio ja kiintoaineen kulkeutuminen. Luku 4.4 teoksessa: Maan vesi- ja ravinnetalous.
Ojitus, kastelu ja ympäristö. Paasonen-Kivekäs, M., Peltomaa, R., Vakkilainen, P., Äijö, H. (toim.) Salaojayhdistys ry.
Froschl, L., Pierrad, R., Schonback, W. 2008. Cost-efficient of measures in agriculture to reduce the nitrogen
load flowing from the Danube River into the Black Sea: an analysis for Austria, Bulgaria, Hungary and Romania. Ecological Economics 68: 96-105.
George, D. G., Järvinen, M., Arvola, L. 2004. The influence of the North Atlantic Oscillation on the winter
charasteristics of Windermer (UK) and Pääjärvi (Finland). Boreal Environ. Res. 9, 389-399.
Gerontidis, D., Kosmas, C., Detsis, B., Marathianou, M., Zafirious, T., Tsara, M. 2001. The Effect of Moldboard Plow on Tillage Erosion along a Hillslope. Journal of Soil and Water Conservation vol. 56, no. 2 (2001).
Grönroos, J., Hietala-Koivu, R., Kuussaari, M., Laitinen, P., Lankoski, J., Lemola, R., Miettinen, A., Perälä, P.,
Puustinen, M., Schulman, A., Salo, T., Siimes, K., Turtola, E. 2007. Analyysi maatalouden ympäristötukijärjestelmästä 2000-2006. Suomen ympäristö; 19/2007. Helsinki. 168 s.
Hartikainen, H. 2009. Fosfori. Luku 4.5 teoksessa: Maan vesi- ja ravinnetalous. Ojitus, kastelu ja ympäristö.
Paasonen-Kivekäs, M., Peltomaa, R., Vakkilainen, P., Äijö, H. (toim.) Salaojayhdistys ry.
Heinonen, T. 2005. Vastikemaat ja maapankki maankäyttöhankkeissa. Maanmittauslaitoksen julkaisuja nro
98. Helsinki. ISBN 951-48-0187-3 (painettu versio).
Helin, J., Väisänen, S., Puustinen, M., Dufva, M., Laukkanen, M. 2010. Vesiensuojelutoimenpiteiden kustannukset ja optimointi. Teoksessa: Maatalouden vesistökuormituksen hallinta. Seuranta, mallit ja kustannustehokkaat toimenpiteet vesienhoidon toimenpideohjelmassa. Väisänen, S. ja Puustinen, M. (toim.). 2010.
Suomen ympäristö 23/2010, Ympäristönsuojelu. 134 s.
Hiironen, J. 2012. Peltotilusjärjestelyn vaikutuksista ja kannattavuudesta. Aalto yliopisto. Maankäyttötieteiden laitos. Väitöskirja. 199 s. ISBN 978-952-60-4521-4 (painettu). ISBN 978-952-60-4522-1 (pdf). 252 s.
Huhta, H., Jaakkola, A. 1993. Viljelykasvien ja lannoituksen vaikutus ravinteiden huuhtoutumiseen turvemaasta Tohmajärven huuhtoutumiskentällä v 1983–87. Maatalouden Tutkimuskeskus, Tiedote 20/93.
Huttunen, I., Huttunen, M., Vehviläinen, B. and Tattari, S. 2007. Large-scale phosphorus transport model.
In: Heckrath, G., Rubæk, G.H. and Kronvang, B. (eds.) Diffuse Phosphorus Loss – Risk Assessment, Mitigation Options and Ecological Effects in River Basins. The 5th International Phosphorus Workshop (IPW5), 3-7
September 2007 in Silkeborg, Denmark. DJF Plant Science no. 130, s. 215-218. ISBN 87-91949-20-3.
55
Huttunen, M., Huttunen, I., Vehviläinen, B., Salmi, P. 2010. TEHO-hankkeen skenaariot SYKE-WSFS-VEMALA
mallilla.
Suomen
ympäristökeskus.
26.10.2010.
Saatavissa:
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=122139&lan=fi
Hyvönen, V. 2001. Kiinteistönmuodostamisoikeus II. Kiinteistötoimitukset.. Espoo. Ky Veikko O. Hyvönen &
Co. 712 s. ISBN 951-98394-1-0.
Hyytiäinen, K., Ahtiainen, H., Heikkilä, J., Helin, J., Huhtala, A., Iho, A., Koikkalainen, K., Miettinen, A., Pouta,
E., Vesterinen, J. 2009. An integrated simulation model to evaluate national measures for the abatement of
agricultural nutrients in the Baltic Sea. Agricultural and Food Science 18: 3-4, 440-459.
Iho, A. 2004. Pyhäjärven Yläneenjoen alueen peltoviljelyn fosforikuormituksen kustannustehokas vähentäminen. Helsingin yliopisto. Taloustieteen laitos. Ympäristöekonomia. Selvityksiä nro 23. ISBN 952-10-1944-1
Iho, A., Lankoski, J., Ollikainen, M., Puustinen, M., Arovuori, K., Heliölä, J., Kuussaari, M., Oksanen, A., Väisänen, S. 2011. Tarjouskilpailu maatalouden vesiensuojeluun ja luonnonhoitoon: järjestelmän kehittely ja
pilotointi. TARVEKE-hankkeen loppuraportti, MTT Raportti 33. Jokioinen. 96 s. ISBN 978-952-487-344-4
(verkkojulkaisu). ISBN 978-952-487-345-1 (painettu julkaisu).
Jasa, P. J., Dickey, E. C., Shelton, D. P. 1986. Soil erosion from tillage and planting systems used in soyabean
residue: Part II - Influences of row direction. Transactions of the ASAE (American Society of Agricultural
Engineers). 1986. 29: 3, 761-766. 11 ref.
Jormola, J., Harjula, H. ja Sarvilinna, A. (toim.) 2003. Luonnonmukainen vesirakentaminen - Uusia näkökulmia vesistösuunnitteluun. Suomen ympäristö 631, rakentaminen, 168 s. ISBN 952-11-1425-8 (PDF).
Joukainen, S. ja Yli-Halla, M. 2003. Environmental impacts and acid loads from deep sulphidic layers of two
welldrained acid sulphate soils in western Finland. Agriculture, Ecosystems and Environment 95 (2003), s.
297 – 309.
Järvelä, J. 2009. Luonnonmukaisen vesirakentamisen periaatteet. Luku 5.6 teoksessa: Maan vesi- ja ravinnetalous. Ojitus, kastelu ja ympäristö. Paasonen-Kivekäs, M., Peltomaa, R., Vakkilainen, P., Äijö, H. (toim.)
Salaojayhdistys ry.
Järvelä, J. 2012. Suullinen tiedonanto.
Koikkalainen, K., Seuri, P., Koivisto, A., Tauriainen, J., Hyvönen, T., Regina, K. 2011. Luomu 50 - mitä tarkoittaisi, jos 50 % Suomen viljelyalasta siirtyisi luomuun. MTT:n raportti 36. Jokioinen. ISBN 978-952-487-349-9.
ISSN 1798-6419.
Kolis, K. 2012. Tilusjärjestelyt peltoalueiden vesiensuojelun toteuttamisessa. Diplomityö. Aalto yliopisto,
Insinööritieteiden korkeakoulu, Maankäyttötieteiden laitos. 82 s.
56
Konttinen, K. 2010. Tilusjärjestelyn tarveselvitys. Ongelmakartoituksesta räätälöityyn toimenpideehdotukseen. Maanmittauslaitos. 22.9.2010.
Konttinen, Kalle. 2012. Yli-insinööri. Maanmittauslaitoksen keskushallinto. Sähköpostikeskustelut
12.1.2012, 27.3.2012, 23.4.2012 ja 14.5.2012.
Koskiaho, J., Kivisaari, S., Vermeulen, S., Kauppila, R., Kallio, K., Puustinen, M. 2002. Reduced tillage: influence on erosion and nutrient losses in a clayey field in southern Finland. Agricult. Food Sci. Finland 11, s.
37-50.
Koskinen, J., Härjämäki, K., Karhunen, A. 2011. RUSLE-malli maatalouden vesiensuojelussa. Koskinen, J. ja
Peltonen, J. (toim.) TEHO-hankkeen julkaisuja 8/2011.
Kukkonen, M., Niinioja, R., Puustinen, M. 2004. Viljelykäytäntöjen vaikutus ravinnehuuhtoutumiin Liperin
koekentällä Pohjois-Karjalassa. Alueelliset ympäristöjulkaisut 367. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus, Joensuu, Finland, 60 s. ISBN 952-11-1912-8 (pdf).
L 30.12.2004/1299. Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä.
Lankoski, J., Ollikainen, M., Uusitalo, P. 2006. No-till technology: benefits to farmers and the environment?
Theoretical analysis and application to Finnish agriculture. European Review of Agricultural Economics 33
(2): 193-221
Laukkanen, M. ja Nauges, C. 2011. Environmental and Production Cost Impacts of No-till in Finland: Estimates from Observed Behavior. Land Economics 87(3).
Lemola, R., Esala, M., Turtola, E. 2010. Luomuviljelyn mahdollisuudet vesistökuormituksen vähentäjänä.
Maataloustieteen Päivät 2010. http://www.smts.fi/jul2010/esite2010/054.pdf
Lepistö, A., Granlund, K., Kortelainen, P., Räike, A. 2006. Nitrogen in river basins: Sources, retention in the
surface waters and peatlands, and fluxes to estuaries in Finland. Science of the Total Environment 365: 238
– 259.
Lillunen, A., Koskinen, J. 2012. Paikkatietoaineistojen hyödyntäminen maatalouden ympäristönsuojelussa.
Kalvoesitys. TEHO Plus -hanke, Ympäristötuen kehittäminen, Tietojärjestelmät -alatyöryhmä. 28.2.2012
http://www.miljo.fi/download.asp?contentid =135171&lan=fi
Maanmittauslaitos. 2007. Maanmittauslaitoksen tilusjärjestelystrategia 2007-2013. 49 s. Saatavissa:
http://www.maanmittauslaitos.fi/sites/default/files/Tilusjarjestelystrategia.pdf
Maanmittauslaitos. 2009. Uusjaon hyötylaskelmien uudistaminen. UJHYÖTY-projektin loppuraportti. 97 s.
57
Maanmittauslaitos. 2011. Maanmittaus 2010. Maanmittauslaitoksen vuositilastoja. Helsinki. 24 s. ISSN
0785-7675 (painettu). ISSN 1799-6600 (sähköinen).
Maaseutuvirasto. 2010. Ympäristötuen erityistuet. Sivulla: http://www.mavi.fi/fi/index/ viljelijatuet/maataloudenymparistotuki/erityistuet.html
Maaseutuvirasto.
2011a.
Maatalouden
ympäristötuen
sitoumusehdot
2011.
Sivulla:
http://www.mavi.fi/attachments/mavi/ymparistotuki/5xQHBic3n/Ymparistotuen_sitoumusehdot_2011.pdf
Maaseutuvirasto.
2011b.
Ympäristötuen
perusja
lisätoimenpiteet.
Sivulla:
http://www.mavi.fi/fi/index/viljelijatuet/maataloudenymparistotuki/perusjalisatoimenpiteet.html
Maaseutuvirasto.
2011c.
tarkista
vuosi.
Ei-tuotannollisten
investointien
tuki.
http://www.mavi.fi/fi/index/viljelijatuet/maataloudenymparistotuki/eituotannollisteninvestointientuki.ht
ml
MMM. 2003. Maatalouden ympäristötuen seurantaryhmän väliraportti. Työryhmämuistio 2003:7. Maa- ja
metsätalousministeriö 2007. Helsinki.
MMM. 2004. Horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman väliarviointi. Manner-Suomi. MMM:n julkaisuja 1/2004. Maa- ja metsätalousministeriö. Helsinki. 273 s.
MMM. 2007a. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013. CCI 2007 FI 06 RPO 00. Hyväksytty 10.8.2007. Muutettu 14.4.2008.
MMM. 2007b. Maa- ja metsätalousministeriön tilusjärjestelystrategia 2008-2013. Maa- ja metsätalousministeriö 2007. ISBN 978-952-453-357-7 (PDF). ISSN 1797-397X (PDF).
MMM. 2007d. Suojavyöhykkeen perustaminen ja hoito. Maatalouden ympäristötuen erityistuet. Maa- ja
metsätalousministeriö 2007.
MMM. 2009. Kohti happamien sulfaattimaiden hallintaa. Ehdotus happamien sulfaattimaiden aiheuttamien
haittojen vähentämisen suuntaviivoiksi. Työryhmämuisto, Maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2009. 75 s.
MMM ja YM. 2011. Happamien sulfaattimaiden aiheuttamien haittojen vähentämisen suuntaviivat vuoteen
2020. Maa- ja metsätalousministeriö 2/2011. ISBN 978-952-453-628-8 (painettu), 978-952-453-629-5 (verkkojulkaisu). ISSN 1238-2531 (painettu), 1797-397X (verkkojulkaisu).
Myyrä, S. 2006. Putkituksen hyödyt maankuivatushankkeissa. MTT:n selvityksiä 130. Helsinki. ISBN-13: 978952-487-065-8 (Painettu). Saatavissa: www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts130.pdf
Mäki-Valkama, I. 2009. Tutkimus Pajunevan hankeuusjaon vaikuttavuudesta. Diplomityö. Teknillinen korkeakoulu, maanmittaustieteiden laitos. Espoo. 56 s.
58
Nissinen, R. 2009. Peruskuivatus. Luku 6 teoksessa: Maan vesi- ja ravinnetalous. Ojitus, kastelu ja ympäristö. Paasonen-Kivekäs, M., Peltomaa, R., Vakkilainen, P., Äijö, H. (toim.) Salaojayhdistys ry.
Näreaho, T., Jormola, J., Laitinen, L., Sarvilinna, A. 2006. Maatalousalueiden perattujen purojen luonnonmukainen kunnossapito. Suomen ympäristökeskus. 64 s. Suomen ympäristö 55/2006. Helsinki.
Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelma 2010-2015. Osa 2, Vesienhoitoalueen eteläiset vesistöt. Viitattu [24.1.2012] Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/download .asp?contentid=111692&lan=fi
Øygarden, L.,Lundekvam, H.,Arnoldussen, A. H.& Børresen, T. 2006. Norway. Teoksessa J. Boardman & J.
Poesen, Soil Erosion in Europe (ss. 3–15). John Wiley & Sons, Ltd.
Paasonen-Kivekäs, M., Vakkilainen, P., Karvonen, T. 2008. Nutrient transport through tile drains on a clayed
field. Proceedings of the 10th international Drainage Workshop if ICID Working Group on Drainage. Teknillisen korkeakoulun vesitalouden ja vesirakennuksen julkaisuja 16. s. 142-150.
Paasonen-Kivekäs, M. 2009. Typpi. Luku 4.6 teoksessa: Maan vesi- ja ravinnetalous. Ojitus, kastelu ja ympäristö. Paasonen-Kivekäs, M., Peltomaa, R., Vakkilainen, P., Äijö, H. (toim.) Salaojayhdistys ry.
Pajula, H. ja Järvenpää, L. 2007. Maankuivatuksen ja kastelun suunnittelu - Työryhmän mietintö. Suomen
ympäristökeskuksen
raportteja
23/2007,
187
s.,
Suomen ympäristökeskus. ISBN 978-952-11-2805-9 (PDF).
Peltomaa, R. 2009. Salaojitus. Luku 7 teoksessa: Maan vesi- ja ravinnetalous. Ojitus, kastelu ja ympäristö.
Paasonen-Kivekäs, M., Peltomaa, R., Vakkilainen, P., Äijö, H. (toim.) Salaojayhdistys ry.
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus ja Kainuun ympäristökeskus. 2009. Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuoteen 2015. ISBN 978-952-11-3691-7 (pdf).
Puustinen, M. ja Hakkola, H. 1990. Peltoviljelystä aiheutuvan vesistökuormituksen vähentäminen: Julkaisussa "Maatalouden vesiensuojelu. Oulun vesistötutkimuspäivät 3. - 4.4.1990". Vesi- ja ympäristöhallinnon
monistesarja nro. 245 s. 87 - 98.
Puustinen M., Merilä E., Palko J., Seuna P. 1994. Kuivatustila, viljelykäytäntö ja vesistökuormitukseen vaikuttavat ominaisuudet Suomen pelloilla. National Board of Waters and Environment. Summary: Drainage
level, cultivation practices and factors affecting load on waterways in Finnish farmland. Research Report A
198. 319 s.
Puustinen, M., Koskiaho, J., Peltonen, K. 2005. Influence of cultivation methods on suspended solids and
phosphorus concentrations in surface runoff on clayey sloped fields in boreal climate. Agriculture Ecosystems & Environment 105, 565–579.
59
Puustinen, M., Tattari, S., Koskiaho, J. & Linjama, J. 2007a. Influence of seasonal and annual hydrological
variations on erosion and phosphorus transport from arable areas in Finland. Soil & Tillage Research 93, 4455.
Puustinen, M. Koskiaho, J., Jormola, J., Järvenpää, L., Karhunen, A., Mikkola-Roos, M., Pitkänen, J.,
Riihimäki, J., Svensberg, M., Vikberg, P. 2007b. Maatalouden monivaikutteisten kosteikkojen suunnittelu ja
mitoitus. Suomen ympäristö 21/2007. Suomen ympäristökeskus. ISBN 978-952-11-2719-9 (nid.). ISBN 978952-11-2720-5 (PDF). ISSN 1238-7312 (pain.). ISSN 1796-1637 (verkkoj.).
Puustinen, M., Väisänen, S., Tattari, S., Koskiaho, J. 2010a. Maatalouden ympäristötoimenpiteiden vaikuttavuus ja kohdentaminen. Teoksessa: Maatalouden vesistökuormituksen hallinta. Seuranta, mallit ja kustannustehokkaat toimenpiteet vesienhoidon toimenpideohjelmassa. Väisänen, S. ja Puustinen, M. (toim.).
2010. Suomen ympäristö 23/2010, Ympäristönsuojelu, 134 s.
Puustinen, M., Turtola, E., Kukkonen, M., Tattari S., Koskiaho, J., Linjama, J. & Niinioja, R. 2010b. VIHMA – a
tool for allocation of measures to control erosion and nutrient loading from Finnish agricultural catchments. AGEE, Agriculture, Ecosystems and Environment 138:3-4. p. 306-317.
Puustinen, M. 2012. Suullinen tiedonanto. 8.2.2012. Helsinki.
Rahkila, R., Honkela, T., Anttila, S. 2010. Malisjoen kosteikkojen yleissuunnitelma. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,
liikenne
ja
ympäristökeskus,
Maaliskuu
2010.
Oulu.
Saatavina
internetistä:
www.elykeskus.fi/pohjois-pohjanmaa > Ajankohtaista > Julkaisut > Tutkimukset ja raportit Viitattu
[27.12.2011].
Rekolainen, S., Vuoristo, H., Kauppi, L., Bäck, S., Eerola, M., Jouttijärvi, T., Kaukoranta, E., Kenttämies, K.,
Mitikka, S., Pitkänen, H., Polso, A., Puustinen, M., Rautio, L. M., Räike, A., Räsänen, J., Santala, E., Silvo, K.,
Tattari, S. 2006. Rehevöittävän kuormituksen vähentäminen. Taustaselvitys osa I, Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015. Helsinki: Suomen ympäristökeskus. 39 s. (Suomen ympäristökeskuksen raportteja 22 /
2006). ISBN 952-11-2505-5 (painettu). ISBN 952-11-2506-3 (sähköinen). ISSN 1796-1718 (painettu). ISSN
1796-1726 (sähköinen).
Renard, K., Foster, G., Weesies, G., Porter, J. 1991. Revised Universal Soil Loss Equation. Journal of Soil and
Water Conservation 46:30 – 33.
Sane, M., Alho, P., Huokuna, M., Käyhkö, J., Selin, M. 2006. Opas yleispiirteisen tulvavaarakartoituksen laatimiseen. 73 s. Ympäristöopas 127. Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
Seuna, P., Kauppi, L. 1981. Influence of sub-drainage on water quantity and quality in a cultivated area in
Finland. Vesitutkimuslaitoksen julkaisuja 43. Vesihallitus. S.32-47.
Seuna, P. 2004. Valuntasuhteet muuttuvat salaojitetulla pellolla. Vesitalous 6/2004.
60
Sillanpää, J. 2003. Tilusjärjestelyjen käyttö luonnonsuojelualueiden toteuttamisessa. Kiinteistöopin ja talousoikeuden julkaisuja A34. Espoo. 146 s. ISSN 0785-5079.
Skaggs, R.W. ja Youssef, M.A. 2008. Effect of controlled drainage on water and nitrogen balances in drained
lands. Proceedings of the 10th International Drainage Workshop of ICID Working Group on Drainage, Helsinke/Tallin, July 6-11, 2008: 195-208.
SopS 2/2000. Asetus Vuoden 1992 Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta
Stevens, C.J., Quinton, J.N., Bailey, A.P., Deasy, C., Silgram, M., Jackson, D.R. 2009. The effects of minimal
tillage, contour cultivation and in-field vegetative barriers on soil erosion and phosphorus loss. Soil & Tillage
Research 106: 145-151.
Stonehouse, D.P. 1997. Socio-economics of Alternative Tillage Systems. Soil & Tillage Research 43:1, s.109.
Tattari, S. ja Linjama, J. 2004. Vesistöalueen kuormituksen arviointi. Vesitalous 3/2004, s. 26-30.
Terzoudi, C., Mitsios, J., Pateras, D., Gemtos, T. 2006. Interrill soil erosion as affected by tillage methods
under cotton in Greece. Agricultural Engineering International: the CIGR E-journal. Manuscript LW 05 006.
Vol. VIII. February, 2006.
Turtola, E. ja Jaakkola, J. 1995. Loss of phosphorus by surface runoff and leaching from a heavy clay soil
under barley and grass ley in Finland. Acta Agriculturae Scandinavica. Section B Soil and Plant Science, 45
(1995), s. 159–165.
Turtola, E., Kemppainen, E. 1998. Nitrogen and phosphorus losses in surface runoff and drainage water
after application of slurry and mineral fertilizers to perennial grass ley. Agric. Food Sci. Finl. 7: 569–581.
Turtola, E., Alakukku, L., Uusitalo, R. 2007. Surface runoff, subsurface drainflow and soil erosion as affected
by tillage in a clayed Finnish soil. Agricultural and Food Science 16: 332-351.
Uusi-Kämppä, J., Jauhiainen, L. 2010. Long-term monitoring of buffer zone efficiency under different cultivation techniques in boreal conditions. Agriculture, Ecosystems an Environment 137: 75-85.
Uusitalo, R., Turtola, E., Kauppila, T., Lilja, T. 2001. Particulate Phosphorus and Sediment in Surface Runoff
and Drainflow from Clayey Soils. Journal of Environmental Quality 30: 589-595.
Uusitalo, R. 2004. Potential bioavailability of particulate phosphorus in runoff from arable clayey soils. Agrifood Research Reports 53. MTT Agrifood Research Finland. Doctoral dissertation. 99 s.
Uusitalo, R., Ekholm, P., Turtola, E., Pitkänen, H., Lehtonen, H., Granlund, K., Bäck, S., Puustinen, M., Räike,
A., Lehtoranta, J., Rekolainen, S., Walls, M., Kauppila, Pi. 2007. Maatalous Itämeren rehevöittäjänä. Maa- ja
61
elintarviketalouden tutkimuskeskus, Jokioinen. Maa- ja elintarviketalous 96. 34 s. ISBN 978-952-487-087-0.
ISSN 1458-5073.
Vakkilainen, P. 2000. Peltoviljelyn ravinnehuuhtoumien vähentäminen pellon vesitaloutta säätämällä. Salaojituksen tutkimusyhdistys ry:n tiedote 25. 103 s.
Valtioneuvoston kanslia. 2009. Itämeren haasteet ja Itämeri-politiikka. Valtioneuvoston selonteko. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 23/2009. Helsinki. 71 s.
Vitikainen, A. 2003. Uusjakojen toimitusmenettelyn uudistamisesta. Väitöskirja, Teknillinen korkeakoulu.
Kiinteistöopin ja talousoikeuden julkaisuja. 199 s.
Vuorenmaa, J., Rekolainen, S., Lepistö, A., Kenttämies, K. ja Kauppila, P. 2002. Losses of nitrogen and phosphorus from agricultural and forest areas in Finland during the 1980s and 1990s. Environmental monitoring
and assessment 76: 213-248.
Väisänen, S. 2008. Yhdyskuntajätevesien ja maatalouden ravinnekuormituksen vähentämisen yksikkökustannukset - tapaustarkastelu Kalajoen veistöalueella. Helsingin yliopisto. Ympäristöekonomia. Pro gradututkielma. 95 s.
Väisänen, S. ja Puustinen, M. (toim.). 2010. Maatalouden vesistökuormituksen hallinta. Seuranta, mallit ja
kustannustehokkaat toimenpiteet vesienhoidon toimenpideohjelmassa. Suomen ympäristö 23/2010. Ympäristönsuojelu. 134 s. Suomen ympäristökeskus (SYKE). ISBN 978-952-11-3797-6 (PDF) Saatavissa:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=370383&lan=FI
Yli-Halla, M., Puustinen, M., Koskiaho, J. 1999. Area of cultivated acid sulphate soils in Finland. Soil Use and
Management 15: 6267.
Ylikangas, V. 2003. Peltotilusjärjestelyjen tarve ja mahdollisuudet Suomessa. Maanmittauslaitoksen julkaisusarja nro 95. Maanmittauslaitos. Helsinki. 24 s. ISBN 951-48-0180-6. ISSN 1236-5084.
http://www.maanmittauslaitos.fi/sites/default/files/YlikangasScreen_Final.pdf
Ympäristöministeriö. 2002. Suomen Itämeren suojeluohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös. Suomen
ympäristö 569. Helsinki. ISBN 952-11-1203-4. ISSN 1238-7312.
Ympäristöministeriö 2007. Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015. Valtioneuvoston periaatepäätös.
Suomen
ympäristö
10/2007.
Helsinki.
90
s.
Saatavissa:
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=66351&lan=fi
62
Liite 1. Tilusjärjestelyalueet ja mahdolliset kosteikkojen paikat
Sarjankylä
Kosteikko
Tukikelpoisuus
Valuma-alueen
peltoprosentti (%)
Valuma-alueen
pinta-ala (ha)
Arvioitu mahdollinen ala
(ha)
31
33
Kyllä
Kyllä
20
50
30
45
0,3 (minimi pinta-ala)
0,3 (minimi)
34
38
Kyllä
Kyllä
24
50
125
60
0,6 (minimi)
0,3 (minimi)
39
Ei
50
125
0,3
63
Ahde
Kosteikko
Tukikelpoisuus
Valuma-alueen peltoprosentti (%)
Valuma-alueen
pinta-ala (ha)
Arvioitu mahdollinen ala
(ha)
2
Kyllä
35
100
0,5 (minimipinta-ala)
3
Kyllä
35
70
0,4 (minimipinta-ala)
4
Ei
15
70
0,1
5
6
25
Kyllä
Kyllä
Ei
50
90
22
25
75
170
0,3
0,4 (minimipinta-ala)
<0,9
26
27
Ei
Kyllä
*
40
*
60
*
0,3 (minimipinta-ala)
28
Kyllä
90
95
0,5 (minimipinta-ala
64
Ruuskankylä
Kosteikko
Tukikelpoisuus
Valuma-alueen pel- Valuma-alueen pin- Arvioitu mahdollinen
toprosentti (%)
ta-ala (ha)
ala (ha)
19
20
22
Ei
Ei
Ei
*
14
15
*
170
45
0,4
0,3
0,3
23
24
Ei
Ei
8
27
1000
260
0,5
0,3
65
Maliskylä
Kosteikko
Tukikelpoisuus
Valuma-alueen
peltoprosentti (%)
Valuma-alueen
pinta-ala (ha)
Arvioitu mahdollinen ala
(ha)
11
Ei
15
70
0,3-0,4
12
13
Ei
Kyllä
17
90
170
55
0,5
0,3 (minimipinta-ala)
14
15
Ei
Ei
12
10
170
330
0,3
0,3
17
Ei
50
3
0,08
66
Järilä
SYKEn WSFS-VEMALA vesistömallijärjestelmän mukaiset kosteikot Järilän tilusjärjestelyalueella. Kosteikkojen paikat on
kuvassa vihreällä.