Vuosikertomus 2013 - MLL:n Hämeen piiri ry

Transcription

Vuosikertomus 2013 - MLL:n Hämeen piiri ry
Vuosikertomus 2013
VUOSIKERTOMUS 2013
MLL:N TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ
1. LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN
1.1 Lapsi- ja perhepoliittinen vaikuttaminen ja viestintä
1.2 Kuntakumppanuus
1.3 Kansainvälinen toiminta
2. ENNALTAEHKÄISEVÄ LAPSI- JA PERHETOIMINTA
2.1 Piirin tehtävät - neuvontaa ja koulutusta paikallisyhdistyksille
2.2 MLL:n Perhekeskustoiminnan kehittämishanke 2014–2016
2.3 Avoin lapsi- ja perhetoiminta
2.3.1 Perhekahvilat ja perhekeskukset osana avointa varhaiskasvatustoimintaa
2.3.2 Vertaisryhmät
2.3.3 Kerhotoiminta, leikkikentät, tapahtumat, retket ja kaikille avoimet yleisötilaisuudet
2.3.4 Kylämummi - ja kylävaari -toiminta ja Leikkikulttuurin kehittäminen
2.3.5 Muu toiminta yhdistyksissä
2.4 Lastenhoitotoiminta - varhaista vanhemmuuden tukea
2.5 Vapaaehtoistoiminnan ohjaushanke 2009 - 2013
2.5.1 Perhekummitoiminta
2.6 Vahvuutta vanhemmuuteen -hanke 2010 - 2014
2.7 Isä -hanke 2010 -2013
2.8 Onni -perheapu
3. NUORISOTOIMINTA
3.1 Lasten ja nuorten osallisuus
3.2 Lasten ja nuorten hyvinvointia tukevat toiminnot
3.2.1 Tukioppilastoiminta
3.2.2 Mediakasvatus
3.2.3 Muut koulutukset ja tapahtumat
3.2.4 Yleistä vuoden 2013 koulutuksista
3.2.5 Koulurauha 2014
3.3 Paikallisyhdistyksien nuorisotyön tukeminen
4. AMMATILLISET PERHEPALVELUT
4.1 Arvo ja Sohvi -perhepalvelu
4.2 Kotineuvola Oy:n perhepalvelut
4.3 Kotineuvola Oy:n Neuvolapuhelin
5. HALLINTO JA TALOUS
5.1 Piirin organisaatio, henkilöstö ja luottamuselimet
5.2 Talous
5.3 Toimitilat
6. LIITTEET
1
MLL:n Hämeen piirin alueella v. 2013 (v.2012)
77 yhdistystä 43 kunnan alueella, 13 698 (13 816) jäsentä
•
Perhekahvilat 99 (95), joissa kävijöitä yhteensä 66 400 (62 000) aikuista ja lasta
•
Vanhempainryhmät ja vertaistoiminta, osallistujia 3 120 (4 200) aikuista ja lasta
•
Kerhot 300 (200), osallistujia yhteensä 45 540 (42 000) aikuista ja lasta
•
Retket, leirit, yleisötapahtumat, kaikille avoimet ym. tilaisuudet 241 (158), osallistujia aikuisia ja
lapsia yhteensä noin 40 000 (30 000)
•
Yhdistysten järjestämissä kerhoissa, perhekahviloissa, ryhmissä, tapahtumissa, retkissä ja leireille
osallistui yhteensä 155 060 (114 000) osallistujaa
•
Yhdistysten ja piirin vapaaehtoiset sekä luottamushenkilöt tekivät 74 137 (45 000) vapaaehtoista
työtuntia, joka vastaa 46 (28) henkilön työpanosta
•
Piirin nuorisotyö järjesti 92 (96) koulutusta/tilaisuutta, joihin osallistui 5 850 (4 000) lasta, nuorta,
vanhempaa ja ammattikasvattajaa. Tukioppilaita piirin alueella n. 2 000 (2 000).
•
Lasten ja nuorten tukihenkilötoiminta toimi Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Vesilahden ja Ylöjärven alueella. Tukisuhteita oli 6 (8). Toiminnassa oli aktiivisesti mukana 11 (13) tukihenkilöä. Vuonna
2013 ei järjestetty tukihenkilöiden koulutusta.
•
Lastenhoitotoiminnan avustuskuntia oli 17 (17): Tampere, Nokia, Ylöjärvi, Lempäälä, Pirkkala, Kangasala, Valkeakoski, Hämeenlinna, Hattula, Janakkala, Hausjärvi, Riihimäki, Forssa, Jokioinen, Loppi,
Akaa, Hämeenkyrö
•
MLL:n lyhytaikaista lastenhoitoapua tilasi 738 (914) eri perhettä. Käyntikertoja oli 3 300 (3 603),
hoitotunteja kertyi 13 600 (14 891). Hoitajia oli 150 (165).
•
Isä-hankkeen (v. 2010 -2013) koulutuksissa kohdattiin yli 3500 varusmiestä, varusmiesten kumppaneita 150, 100 varusmiesjohtajaa ja 300 henkilöstön jäsentä. Varusmiehille suunnattu kysely toteutettiin neljä kertaa, vastaajia yhteensä 1 533. Yhteistyöhön osallistuivat Satakunnan lennosto, Ilmavoimien Teknillinen Koulu, Pohjois-Karjalan Prikaati, Kainuun Prikaati sekä Karjalan lennoston ja Ilmasotakoulu.
•
Vahvuutta vanhemmuuteen -hankkeessa toimi kumppanuuskuntien alueella toimi 15 (14) perheryhmää, joihin osallistui 60 (63) perhettä (isä, äiti ja vauvat). Yhteistyö- ja koulutussopimus on voimassa seitsemän kunnan kanssa: Ylöjärvi, Janakkala, Hämeenlinna, Heinola, Hollola, Pirkkala, Hattula. Ohjaajakoulutuksen on käynyt 37 henkilöä (24). Hämeen piiri toimii hankkeen koulutuskeskuksena (yhtenä viidestä).
•
Vapaaehtoisia Neuvolapuhelimen päivystäjiä oli 22 (24), jotka vastasivat 280 (350) puheluun.
•
Yhdistyskartoitus: yhteydentotot puhelimitse 55 paikallisyhdistyksen puheenjohtajalle
2
MLL:N TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten
ja lapsiperheiden perusturvallisuutta, hyvinvointia ja tervettä kehitystä. MLL:n toiminnan lähtökohtana on
lapsen ja lapsuuden arvostus. MLL:n tavoitteena on, että jokaisella lapsella on hyvä, onnellinen ja turvallinen lapsuus ja että lapsi on osallinen ja näkyvä yhteiskunnan jäsen. MLL:n tarkoituksena on lisätä vanhemmuuden ja perheiden tukea sekä kasvatustyön arvostusta yhteiskunnassa.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, kaikille avoin järjestö,
jossa kansalaiset voivat vaikuttaa ja tehdä vapaaehtoistyötä lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi. MLL
on luotettava, arjessa ja ajassa elävä järjestö. MLL toimii vahvana asiantuntijana, kehittäjänä ja vaikuttajana. MLL korostaa inhimillisyyttä, yhteisvastuuta, yhdenvertaisuutta ja iloa lapsesta.
Lähtökohtana toimintaa toteutettaessa olivat MLL:n Kolmivuotissuunnitelma 2011 -2014, MLL:n hyvinvointiohjelma ja MLL:n terveyden edistämisen ohjelma 2009 -2015. Näiden ohjelmien tarkoituksena on kiinnittää erityistä huomiota lasten ja perheiden asemaan ja edistää sitä kaikessa toiminnassa. MLL:n voimassaoleva strategia (MLL:n Suunta 2014) kattaa vuodet 2006 -2014. MLL:n uuden strategia-asiakirjan (MLL:n
strategia – suunta 2024) valmistelu käynnistyi Puheenjohtajapäivillä 22.–23.9.12. Prosessi jatkui keväällä
2013 piirikokousten yhteydessä ja syksyllä 2013 alueellisissa strategiapajoissa. Strategian valmistelun pohjaksi keskusjärjestö teki piireille, paikallisyhdistyksille ja henkilöjäsenille kyselyn, jossa visioitiin MLL:n perustehtäviä, arvoja ja järjestön toivottua tulevaisuuden tilaa. MLL:n strategia ja kolmivuotissuunnitelma
vahvistetaan seuraavassa liittokokouksessa Turussa 14. - 15.6.2014.
Toimintavuoden aikana käynnistyi MLL:n sääntöuudistus. Uudet piirien ja yhdistysten mallisäännöt tullaan
vahvistamaan vuoden 2014 kevätkokouksissa. Piiri tiedotti paikallisyhdistyksille valtakunnallisesta Kevätilokeräyksestä (1.4.-16.5.13) ja tuki yhdistyksiä osallistumaan siihen. Yhdistyksiä kannustettiin löytämään uusia toimijoita mm. jäsenkampanjoiden avulla.
MLL:n Hämeen piiri toimii kolmen maakunnan alueella: Pirkanmaalla, Kanta-Hämessä ja Päijät-Hämeessä.
MLL:n voimavarana ovat paikallisyhdistysten aktiiviset jäsenet. Vuonna 2013 piirin alueella oli 77 paikallisyhdistystä ja 13 698 jäsentä. Vuoden loppupuolella Kylmäkosken yhdistys Akaassa aktivoitui muutaman
vuoden hiljaiselon jälkeen. Yhdistysten vapaaehtoisten tekivät vapaaehtoistyötä 47 088 tuntia ja
yhdistysten luottamushenkilöt 25 849 tuntia. Piirin luottamushenkilöt (piirihallitus, työryhmät ym.) tekivät
vapaaehtoistyötä 1000 tuntia sekä piirin perhekummit ja lasten ja nuorten tukihenkilöt noin 200 tuntia.
MLL:n Hämeen piiri on lapsiperheiden auttaja arjessa yhdessä alueensa kuntien ja paikallisyhdistysten kanssa sekä lasten, nuorten ja lapsiperheiden asioiden asiantuntija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Piirin alueella oli 43 kuntaa, joista Pirkanmaalla 22, Kanta-Hämeessä 11 ja Päijät-Hämeessä 10 kuntaa.
Piirin alueella oli 878 588 asukasta, joista on ollut lapsia ja lapsiperheitä 31.12.2012 seuraavasti:
Maakunta
Pirkanmaa
Kanta-Häme
Päijät-Häme
Yhteensä
Asukasmäärä
496 568
175 472
202 548
878 588
Lapsiperheet
53 093
18 929
20 833
92 855
3
0-17-vuotiaat
96 909
35 460
38 301
170 670
1. LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN
1.1 Lapsi- ja perhepoliittinen vaikuttaminen ja viestintä
MLL:n Hämeen piirin tehtävänä on vaikuttaa ja viestiä alueellisesti Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät
Hämeessä. Vaikuttamistyöllä pyritään siihen, että lapsen oikeudet ja tarpeet otetaan huomioon kuntien
päätöksenteossa.
MLL haki valtakunnallisesti vuodeksi 2013 RAY:ltä rahoitusta hankkeeseen, jonka avulla olisi voitu MLL:n
piirien alueella parantaa tietoisuutta lapsen oikeuksista sekä levittää lasten kuulemisen ja lapsivaikutusten
arvioinnin hyviä käytäntöjä. Hankerahoitus ei toteutunut.
Viestinnässä onnistuminen on yksi piirin jatkuvista kehitystehtävistä. Sosiaalinen median merkitys on kasvanut ja mediaviestinnän ja -kampanjoinnin rinnalle tarvitaan yhä kohdistetumpaa viestintää. Piiri lisäsi
aktiivisuuttaan sosiaalisessa mediassa (Facebook ja Twitter) ja kehitti piirin nettisivuja.
Viestintätiimi kokoontui noin kerran kahdessa kuukaudessa ja tiimi myös kartoitti, mistä puhutaan, mitä
palveluja/toimintoja tarvitaan ja mihin on hyvä seuraavaksi kiinnittää huomiota. Viestintäsuunnitelman
perusteella tehtiin vuosisuunnitelma, jota käytettiin apuna viestinnän aikatauluttamisen ja viestintävastuiden jakamisessa.
Piirillä oli laaja yhteistyöverkosto, joka edisti vaikuttamista ja viestintää. Lapsi- ja perhetoiminnan ensisijaisia yhteistyökumppaneita ovat olleet piirin alueen paikallisyhdistykset sekä muut piirin toimintaan läheisesti liittyvät toimijat mm. keskusjärjestö, muut MLL:n piirit, tiedotusvälineet, yritykset. Toiminnan rahoittajana Raha-automaattiyhdistys (RAY) on tärkeä yhteistyökumppani. Muita tahoja olivat toiminta-alueen oppilaitokset, kunnat sekä muut järjestöt. PIKASSOS Oy:n (Sosiaalialan osaamiskeskus Pirkanmaalla, KantaHämeessä ja Satakunnassa) kanssa tehtiin yhteistyötä osallistumalla erilaisten työryhmien työskentelyyn
(mm. maakunnalliset varhaiskasvatustyöryhmät) ja Kaste -hankkeeseen (Kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishanke).
Piirin tehtävänä on palvella tiedotusvälineitä alueellisella ja maakunnallisella tasolla asiantuntijana lasta ja
lapsiperheitä koskevan tiedon hankinnassa. Piiri tiedotti paikallisyhdistyksille ajankohtaisista asioista, yhdistysten toiminnasta piirin alueella sekä piirin järjestämistä koulutuksista ja tapaamisista Sophie verkkolehdellä. Lehti julkaistiin piirin internet -sivuilla. Lisäksi piiri tiedotti keskusjärjestön kokoaman kuusi
kertaa vuodessa ilmestyvän Yhdistystiedotteen kautta paikallisyhdistyksille. Tiedote julkaistiin myös MLL:n
Yhdistysnetissä.
Piiri vahvisti lasten ja nuorten tietoisuutta lapsen oikeuksista levittämällä MLL:n keskusjärjestön tuottamaa
aineistoa. Piiri on levittänyt malleja lasten, nuorten ja perheiden kuulemisen ja osallisuuden käytännöistä.
MLL:n Hämeen piiri ja MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola Oy (jatkossa Kotineuvola Oy) osallistuivat Helsingissä valtakunnallisille Neuvolapäiville lokakuussa 2013. Päivien aikana jaettiin Kotineuvola Oy:n hoito-oppaita
ja Neuvolapuhelimen aineistoa sekä tietoa piirin toiminnasta kuntien ammattilaisille.
4
1.2 Kansainvälinen toiminta
Piiri jatkoi yhteistyötä Viron Lastensuojeluliiton (Eesti Lastekaitseliiti, ELL) ja Tarton Lastensuojeluyhdistyksen (Tartu Lastekaitse Uhing) kanssa. Perinteinen perheleiri järjestettiin 13. kerran heinäkuussa 2013 yhdessä Tarton Lastensuojeluyhdistyksen kanssa Pivarootsin leirikeskuksessa Läänemaalla.
Tartto-yhteistyötä tehtiin vuonna 2013 Tampereella toimivan toisen asteen oppilaitoksen, Tredun hyvinvointialan toimesta, Tasto -rahaston tuen turvin ” Älä kiusaa mua - don`t bully me-hankeessa”. MLL:n Hämeen piiri koulutti opiskelijoita ja opettajia viemään mm. tietoa kiusaamisen ehkäisystä Tarttoon. Hankkeella on rakennettu mahdollista yhteistyötä Baltian lähialueelle, Tarttoon. Oppilaitosyhteistyö (Tartu
Health Care Collegessa ja Tredu, hyvinvointiala, Pyynikintie) sekä hyvien kontaktien syntyminen päiväkoti
Triinun ja Taaviin mahdollistavat yhteistyötä. Tredun hyvinvointialan kansainvälisen toiminnan linjauksissa
nähdään tärkeäksi lähialueyhteistyö. Apulaisrehtori Merle Varikin vieraili TAMK:n kansainvälisyysviikon
yhteydessä Suomessa 24.4.2013. Ohjelmassa oli mm. tapaaminen ja tutustuminen Sopimusvuoren dementiakoti Aittakotiin. MLL:n Hämeen piiri voi myös jatkossa toimia opettajien ja oppilaiden kouluttajana oppilaitosyhteistyössä Tarttoon päin.
2. ENNALTA EHKÄISEVÄ LAPSI- JA PERHETOIMINTA
Vuoden 2013 lopussa päättyvän Vapaaehtoistoiminnan ammatillinen ohjaus (VETO) -hankkeen aikana luotiin uusi seudullinen ohjausmalli paikallisen yhdistystoiminnan tueksi. Hämeen piirissä työmallia pilotoitiin
hankkeen aikana Kanta-Hämeen alueella. Vuoden 2013 piirin toiminnan painopisteenä oli viedä hankkeen
aikana saatuja hyviä tuloksia käytäntöön kaikkiin yhdistyksiin.
2.1 Piirin tehtävät – neuvontaa ja koulutusta paikallisyhdistyksille
MLL:n toiminnan periaatteena on se, että yhdistysten luottamus- ja vastuuhenkilöt toteuttavat toiminnassaan MLL:n arvoja, tavoitteita, toimintaperiaatteita sekä hallitsevat yhdistystoiminnan perusasiat. Piirin
tehtävänä on antaa tukea ja ohjausta paikallisyhdistysten eri toimintoihin, auttaa yhdistyksiä verkostoitumaan sekä järjestää tapaamisia ja koulutustilaisuuksia. Piirin tulee kannustaa ja aktivoi yhdistyksiä vaikuttamaan oman paikkakuntansa päättäjiin lasten, nuorten ja lapsiperheiden aseman parantamiseksi.
Piiri järjesti toiminta-alueellaan yhdistysten hallituksille koulutusta, seudullisia tapaamisia ja toiminnan
sisältöihin liittyvää koulutusta. Yhdistystoiminnan perustehtävien lisäksi piirin koulutustarjontaan kuuluivat
jo vakiintuneet tukioppilas-, media- ja muut nuorisokoulutukset, lastenhoitokurssit, perhekahvilakoulutukset sekä erilaiset vertaisverkot. Yhdistysten hallitusten koulutustilaisuuksia, vertaistapaamisia ja
hallituskäyntejä oli vuoden aikana yhteensä 26, perhekahvilakoulutuksia ja – käyntejä yhteensä 44 ja muita
tilaisuuksia yhdeksän.
Yhdistysten verkostoitumista ja toimijoiden keskinäistä ajatusten vaihtoa toteutettiin viidessä seudullisessa
tapaamisessa ja 18.–19.5. järjestetyllä Täyskäsi-risteilyllä. Täyskäsi-koulutuksessa perehdyttiin erityisesti
yhdistysten Isä- ja nuorisotyöhön sekä kuntakumppanuuden tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Saadun palautteen mukaan seudulliset tapaamiset ja laivamatka Tukholmaan virkisti osallistujia ja vahvisti hallitusten jäsenten keskinäistä vuorovaikutusta.
MLL:n sekä OK-opintokeskuksen yhteistyössä suunnittelemalle ja 18.2.–21.4. ja 16.9.–17.11. piirin toteuttamalle kahdelle Moodle -pohjaiselle verkkokurssille (laajuus 2 op.) osallistui yhteensä 18 yhdistyksen vastuuhenkilöä 13 yhdistyksestä. Kurssilla oli mahdollisuus verkostoitua, jakaa ideoita ja oppia yhdistystoiminnan peruskysymyksiä sekä hallituskäytäntöjä. Ohjaajina toimivat piirin perhetoiminnan työntekijät.
5
Piirin tarjoama koko koulutustarjonta oli esillä piirin nettisivuilla, joista yhdistyksen hallituksen jäsenet tai
muut asiasta kiinnostuneet saattoivat valita itseään kiinnostavan koulutustilaisuuden ja ajankohdan. Koulutusmateriaalina käytettiin MLL:n valtakunnallista aineistoa ja piirin tuottamaa omaa materiaalia. Yhdistyksiä
kannustettiin etsimään tietoa MLL:n Yhdistysnetistä tai piirin ja keskusjärjestön muilta nettisivuilta sekä
hyödyntämään MLL:n muita palveluja, mm. jäsenpalveluja.
Piirin toiminnan tavoitteena oli kohdata vuosittain mahdollisimman monta yhdistyksen toimijaa ja perehtyä
siten kunkin yhdistyksen toimintamuotoihin ja toiminnan laajuuteen. Keväällä ja alkusyksystä piirin työntekijöiden tekemä yhdistyskartoitus/soittokierros tavoitti 55 puheenjohtajaa. Vastauksista kerättiin koonti,
jonka avulla saatiin ajankohtaista tietoa Hämeen yhdistysten toiminnasta ja paikallisista olosuhteista. Lisäksi piirin tehtäviin kuului kerätä vuosittaiset yhdistysten toimintatilastot. Yhdistysten toiminnan laajuus ja
osallistujamäärät tuotiin esille piirin ja kuntien edustajien välisissä kuntaneuvotteluissa. Tavoitteena oli
saada yhdistyksissä tehty vapaaehtoistyö näkyväksi ja osaksi kuntien avoimia varhaiskasvatuspalveluja.
2.2 MLL:n Perhekeskustoiminnan kehittämishanke 2014–2016
MLL:n Perhekeskus on palvelumalli, joka kokoaa yhteen kuntien lapsiperheiden hyvinvointia ja terveyttä
edistävät ja ongelmia ehkäisevät varhaisen tuen palvelut sekä kolmannen sektorin toimijat. Perhekeskustoiminnassa keskeistä on lasten ja perheiden osallistuminen, matalan kynnyksen toiminta ja vertaistuki.
Perhekeskustoimintaa MLL:ssa toteuttavat paikallisyhdistykset ja niiden vapaaehtoiset sekä MLL:n piirijärjestöt. Keskusjärjestö vastaa toiminnan laadunhallinnasta ja kehittämisestä. Kehittämistyön painopisteitä
liiton perhekeskustoiminnassa ovat lasten näkökulman vahvistaminen perhekeskustoiminnassa ja verkostoyhteistyön vahvistaminen kuntien ja muiden toimijoiden kanssa.
MLL:n Vapaaehtoistoiminnan ammatillisen ohjaus-hankkeen tulosten perusteella keskusjärjestö valmisteli
valtakunnallisen Perhekeskustoiminnan palvelumallin, jonka kehittämiselle haettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusta vuosiksi 2014–2016.
MLL:n Perhekeskustoiminnan kehittämissuunnitelman mukaisesti toimintavuoden aikana kartoitettiin Hämeen piirin alueen kuntien kiinnostusta yhteistyöhön ja järjestettiin neuvotteluja kuntien avustusten saamiseksi toiminnalle. Tehdyt kunta- ja yhdistyskartoitukset osoittivat, että kumppanuuteen perustuvalle
perhekeskustoiminnan ammatilliselle ohjaukselle oli tarvetta ja se koettiin hyödylliseksi niin paikallisyhdistyksissä kuin kunnissa. Tavoitteena oli, että piirin toiminta kyettiin kytkemään entistä vahvemmin osaksi
paikallista verkostoa, joka muodostuu lapsista ja perheistä, vapaaehtoisista, yhdistyksistä, eri järjestöistä ja
kunnista.
2.3 Avoin lapsi- ja perhetoiminta
2.3.1 Perhekahvilat ja Perhekeskukset osana avointa varhaiskasvatustoimintaa
MLL:n perhekahvilat ovat kaikille perheille avoimia kohtaamispaikkoja, jossa sekä lapset että aikuiset saavat
seuraa ja mielekästä tekemistä. Perhekahvilat syntyvät vanhempien omasta aloitteesta ja toimivat suurimmaksi osaksi vapaaehtoisvoimin.
Toiminnan perustan on vanhempien keskinäinen vertaistuki, paikallisuus ja monimuotoisuus. Perhekahvilan
tavoitteena on vahvistaa myös eri sukupolvien välistä kohtaamista tarjoamalla osallistumismahdollisuuksia
esimerkiksi MLL:n Kylämummeille ja -vaareille sekä kehittämällä muuta sukupolvien ketjua vahvistavaa
toimintaa.
6
MLL:n perhekahvilatoiminta on vakiinnuttanut asemansa yhdistysten näkyvänä toimintamuotona. Vuonna
2013 piirin alueella toimi 99 perhekahvilaa, kokoontumiskertoja oli lähes 3000 ja kävijöitä yhteensä noin
38 300 lasta ja 28 000 aikuista. Useimmat perhekahvilat olivat avoinna aamupäivisin, mutta myös iltakahvioita järjestettiin muutamissa yhdistyksissä. Joissain kahviloissa oli lisäksi erityisiä Vauva- ja Isä-kahviloita.
Yhdistysten aktiivisesta perhekahvilatoiminnasta, kävijämääristä, toiminnan sisällöistä ja vaikutuksista, raportoitiin kuntiin neuvottelujen yhteydessä. Yhdistysten maksuttomien tilojen puute oli haasteena toiminnan pysyvyyden ja suunnitelmallisuuden kannalta.
Piirin tehtävänä on tukea toimintaa järjestämällä perhekahvilaohjaajille perus- ja täydennyskoulutusta.
Koulutusten ja perhekahvilakäyntien avulla voitiin vahvistaa MLL:n perhekahvilatoiminnan sisältöjä ja toiminnan jatkuvuutta. Näitä tilaisuuksia ja käyntejä oli vuoden aikana yhteensä 44.
Koulutusmateriaalina käytettiin MLL:n perhekahvila-aineistoa. Uutena materiaalina perhekahviloita ja kerhoja varten piiri tuotti loppuvuonna Ekokumppanit Oy:n kanssa yhteistyössä Ympäristövastuullinen arkiohjaajan oppaan. Opas jatkoi edellisenä vuonna julkaistun Lapsiperheiden ympäristö-oppaan kanssa piirin
ympäristöteemaa.
Pirkanmaan Osuuskauppa tarjosi keväällä 2013 MLL:n Hämeen piirille mahdollisuuden järjestää kokeiluluonteisesti perhekahvilakokoontumisia ABC Kolmenkulmassa, ABC Orituvalla ja ABC Toijalassa. ABCasemalla oli paikalla piirin työntekijä, joka tiedotti kävijöille sekä paikallisten yhdistysten että MLL:n muusta
toiminnasta. Yhteistyön kautta saatiin toiminnalle näkyvyyttä ja uusia jäseniä. Pirkanmaan Osuuskauppa
kävijöille tarjosi kahvit, mehut ja pullat.
2.3.2 Vertaisryhmät
Piirin alueen yhdistyksissä toimi vuoden aikana 44 eri vertaisryhmää. Ryhmät muodostuivat lasten ja vanhempien yhteisistä, vanhempien keskinäisistä, äiti- ja isä-ryhmistä sekä muista aikuisten harrastusryhmistä.
Osallistujia näissä ryhmissä oli yhteensä 3 120. Piirin tuki ja ohjaus oli tärkeää toiminnan suunnitelmallisuuden ja jatkuvuuden kannalta.
Vertaisryhmätoimintaan liittyviä koulutuksia järjestettiin vuoden aikana kolme; ohjaaja tapaaminen (treffit)
aiemmin koulutetuille Tampereella, Vaavinkaiset – ohjaajakoulutus Hämeenlinnassa sekä Perustietoja ja taitoja ryhmänohjaukseen koulutus Punkalaitumella. Koulutuksiin osallistui yhteensä 29 henkilöä, 12 eri
yhdistyksestä. Koulutukset suunniteltiin palvelemaan yhdistysten tarpeita sekä lisäämään innostuneisuutta
suunnitella ja toteuttaa vertaistoimintaan perustuvia ryhmätoimintoja.
Vertaisryhmätoiminnat tarjoavat mahdollisuuksia vanhemmille tutustumiseen toisiin samassa elämäntilanteissa oleviin vanhempiin sekä kokemusten jakamiseen. Seudullisia Vaavinkaiset - ja Taaperoiset ryhmänohjaajakoulutuksia järjestetään piirin eri alueilla. Yhdistysten vapaaehtoisten toimijoiden ryhmänohjaustaitoja vahvistetaan Perustietoja – ja taitoja koulutuksella sekä alueellisilla vertaistapaamisilla.
2.3.3 Kerhotoiminta, leikkikentät, tapahtumat, retket ja kaikille avoimet yleisötilaisuudet
Kerhotoiminta MLL:n Hämeen piirin paikallisyhdistyksissä oli monipuolista niin sisällöllisesti kuin määrällisestikin. MLL:n yhdistykset järjestivät toimintavuonna lapsille yhteensä 171 kerhoa, joissa kävijöitä oli yhteensä noin 24 000. Suosituimpia näistä kerhoista olivat mm. musiikki-, liikunta-, taide–kerhot.
7
Muutamissa kunnissa oli perheillä käytössä palvelusetelit, joilla he saattoivat ostaa yhdistyksessä tuotettua
leikki- ja varhaiskasvatuskerhotoimintaa. Lasten ja aikuisten yhteisiä harrastuskerhoja ja –ryhmiä oli 90,
joihin osallistui noin 18 500 lasta ja aikuista. Näissä kerhoissa harrastettiin eniten liikuntaa ja musiikkia.
Piirin alueella järjestettävää kerhotoimintaa kartoitettiin yhdistyksille tehdyn kyselyn yhtenä osa-alueena.
Yhdistysten kerhotoimintaa tuettiin järjestämällä vertaistapaaminen kerhojen ohjaajille, keskusjärjestön
tuottaman materiaalin sekä puhelinkonsultaatioiden avulla.
Lapsille ja heidän vanhemmilleen järjestettiin edelleen paljon tapahtumia, retkiä ja leirejä. Erilaisia tapahtumia oli vuoden aikana 195 ja niissä osallistujia, lapsia ja aikuisia, yhteensä hieman yli 40 000. Yhdistysten
järjestämiä retkiä oli 54, joihin osallistui yhteensä noin 2000 aikuista ja lasta. Lisäksi leiritoimintaan osallistui noin 300 lasta, nuorta ja aikuista. Muita tilaisuuksia esimerkiksi kaikille avoimia luento- ja yleisötilaisuuksia yhdistyksissä pidettiin 69 ja suosittuja MLL:n lastenvaatekirpputoreja 112, 34 yhdistyksessä.
Lasten lomien aikaan sijoittuvat lomakerhot, päiväleirit ja leikkikenttätoiminta toteutuivat yhteistyössä
kunnan tai muiden paikkakunnalla toimivien yhdistysten kanssa. Hämeen piirin alueella näitä kesällä toimivia toimintamuotoja oli 24. Muita palveluja yhdistyksillä oli mm. koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhoja,
avoimia päiväkoteja/perhekeskuksia ja Lahdessa yhdistyksen ylläpitämä Kärpäsen päiväkoti.
2.3.4 Kylämummi- ja kylävaari – toiminta ja Leikkikulttuurin kehittäminen
Kylämummi- ja kylävaaritoiminnan tavoitteena on tutustuttaa eri sukupolvet toisiinsa, saada heidät toimimaan yhdessä ja tukemaan toisiaan. Toiminnan avulla siirretään kulttuuriperintöä, lisätään sukupolvien
välistä myönteistä vuorovaikutusta sekä lisätään yhteisvastuuta lapsista.
Piiri tiedotti paikallisyhdistyksille MLL:n kylämummi- ja kylävaari -toiminnasta ja antoi tarvittaessa neuvontaa toiminnan käynnistämisessä. Yhdistyksissä toimi 25 vapaaehtoista mummia ja vaaria.
MLL on mukana uudessa valtakunnallisessa yhteishankkeessa (2014–2016), jossa tarkoituksena on luoda
uutta matalankynnyksen harrastetoimintaa, joka yhdistää sukupolvia leikin ja kulttuurin avulla. Leikkikulttuurin kehittämishanke on kolmevuotinen yhteishanke, joka aloitettiin pilotoinnilla lokakuussa 2013. Hämeen piirin pilottina oli MLL:n Tampereen osaston toiminta. Hanketta jatketaan ja toteutetaan varsinaisesti ajankohtana helmi/maaliskuu 2014 - joulukuu 2016. Hankkeen rahoitus tulee ulkopuolelta, mutta käytännön toteutuksesta vastaavat MLL ja SPR.
Leikki-hankkeen kohderyhmänä ovat 5-10 – vuotiaat lapset. Hankkeen tavoitteena on luoda maan kattava
verkosto, jossa paikalliset yhdistykset ja niiden vapaaehtoiset luovat ja kehittävät hankkeen työntekijöiden
tuella erilaisia toimintamalleja leikin ja sukupolvien kohtaamisen edistämiseksi.
Päämääränä on luoda pysyviä käytäntöjä lapsuutta tukevaan vapaaehtoistoimintaan ja eri sukupolvien kohtaamiseen ja paikkoja, ”leikki/kulttuuripesiä”, joissa kohtaaminen voi olla yhdessä tekemisen tiimoilta luontevaa, matalakynnyksistä (maksutonta, helppoa tulla mukaan sekä lapselle että vapaaehtoiselle) ja säännöllisesti toistuvaa.
8
2.3.5 Muu toiminta yhdistyksissä
Turvaväline- ja lastentarvikevuokrausta järjestivät edelleen muutamat yhdistykset (26). Muita palveluja
olivat mm. tilojen vuokraus, messujen tms. aikana lastenhoidon järjestäminen, erilaiset lahjoitukset vauvaja lapsiperheille. EU-ruokatukea jakoi kaksi yhdistystä.
Vuonna 2013 toteutettiin 17. kerran Hyvä Joulumieli-keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden auttamiseksi. Keräyksen järjestävät edellisten vuosien tapaan MLL ja Suomen Punainen Risti yhdessä YLE Radio
Suomen ja Ykkösen Aamu-TV:n kanssa.
Piirin tehtävänä on jakaa keräyksen avulla saadut lahjakortit taloudellista apua tarvitseville lapsiperheille.
Korttien jako toteutetaan yhteistyössä paikallisyhdistysten, neuvoloiden ja sosiaalitoimen kanssa. Vuonna
2013 Hyvä Joulumieli lahjakortteja jaettiin 1050 ja 64:n MLL:n paikallisyhdistyksen alueella.
2.4 Lastenhoitotoiminta – varhaista vanhemmuuden tukea
MLL:n lastenhoitoapu auttaa lapsiperheitä arjessa vahvistaen vanhempien voimavaroja. MLL:n lastenhoitoapu järjestää tilapäistä ja lyhytaikaista lastenhoitoapua lapsiperheille kaikkina vuorokauden aikoina. Erityisesti se tukee perheitä silloin, kun sukulaisia, ystäviä tai tuttavia ei ole apuna. Jo yksin tieto siitä, että
hoitoapua on saatavilla, voi estää ongelmien kärjistymisen.
Kunnan taloudellinen tuki mahdollisti perheille joustavan ja heidän tarpeitaan vastaavan avun. Kunnan
avustusta piiri käytti hoitajavälitykseen, hoitajien koulutukseen ja ohjauskuseen sekä toiminnasta tiedottamiseen. Hoitajat välitettiin perheisiin MLL:n ylläpitämän nettipohjaisen välitysohjelman avulla.
Lastenhoitotoimintaa avustavia kuntia olivat: Akaa, Forssa, Jokioinen, Kangasala, Lempäälä, Loppi, Nokia,
Pirkkala, Tampere, Ylöjärvi, Valkeakoski, Hattula Hausjärvi, Hämeelinna, Janakkala ja Riihimäki. Vuoden
2013 aikana uutena kuntana mukaan tuli Hämeenkyrö.
Toimintavuonna lastenhoitoapua tilasi 738 eri perhettä 3 300 käyntikerran aikana hoidettiin 1382 lasta,
joista suurin osa oli 1 - 6 -vuotiaita. Hoitotunteja kertyi yhteensä 13 600, hoitajia oli 150.
Lastenhoidon välitys -toimintamalli
Nettipohjaisen välitysohjelman avulla perhe voi tilata hoitajan, tulostaa palkkatositteen ja laskea TyELeläkkeen. Halutessaan perhe voi ottaa yhteyttä lastenhoidon välitykseen myös puhelimitse. Hoitotilauksen
voi tehdä myös suoraan hoitajalle joka on aiemmin käynyt perheessä. MLL:n lastenhoitotoiminnassa perhe
toimii hoitajan työnantajana. Perhe maksaa lasten hoitajalle palkkaa 8,20 €/tunti, puolen tunnin tarkkuudella. Tämä on kokonaiskorvaus, joka sisältää lomakorvauksen. Hoitajalle maksettava minimipalkka on kahden tunnin palkka. Sunnuntaityöstä perhe maksaa hoitajalle palkkaa 100 %:lla korotettuna eli 16,40 €/tunti.
Lastenhoitotoiminnasta ja alkavista Lastenhoitokursseista tiedotettiin MLL:n Hämeen piirin nettisivuilla.
Toiminnasta kertovia esitteinä toimitettiin toiminta-alueelle, paikkoihin joista perheiden olisi helppo ne
havaita.
Lastenhoitotoiminnan laatutekijät, ohjaus ja koulutus
MLL:n Hämeen piirin perhetoiminnan ohjaajan tehtäviin kuului toiminnan suunnittelu ja kehittäminen. Ohjaaja huolehti hoitajien ohjauksesta ja koulutuksesta sekä toiminnasta tiedottamisesta ja verkostoitumisesta eri tahojen kanssa. Ohjaaja osallistui keskusjärjestön lapsi- ja perhetoimintaan liittyviin työkokouksiin.
9
Hoitajatoiminnan kulmakivenä olivat luotettavat, vastuuntuntoiset ja lapsirakkaat hoitajat. Hoitajatoimintaan mukaan pääseminen edellytti MLL:n lastenhoitokurssin suorittamista (60 h). Hoitajaksi oli mahdollisuus pyrkiä myös perehdytyksen (3 h) kautta, jos henkilöllä oli sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutus
tai jos hän oli jo alan opiskelijana edennyt opinnoissaan riittävästi. Piirin perhetoiminnan ohjaaja haastatteli
kaikki hoitajaksi pyrkivät. Hoitajaksi hyväksytty henkilö sitoutui kirjallisesti salassapitovelvollisuuden lisäksi
huolehtimaan verotukseen liittyvistä velvoitteista, ottamaan vuosittaisen vastuuvakuutuksen sekä osallistumaan vähintään kaksi kertaa vuodessa piirin järjestämiin koulutuksiin ja/tai pienryhmiin. Koulutuksen
tarkoituksena oli ennen kaikkea tukea hoitajan kehittymistä ja kasvua hoitajana. Hoitaja sai myös tarvittaessa henkilökohtaista ohjausta ja tukea.
Piiri järjesti viisi lastenhoitokurssia yhteistyössä alueen kansalaisopistojen kanssa, ja kursseille osallistui 58
henkilöä. Lastenhoitotoimintaa avustavien kuntien alueella järjestettiin 10 perehdytystilaisuutta, joihin
osallistui 86 henkilöä. Toiminnassa mukana oleville hoitajille suunnattuja pienryhmätapaamisia piiri järjesti
19 ja jatkokoulutustilaisuuksia kuusi. Tilaisuuksissa oli yhteensä 188 osallistujaa.
Hämeen piiri teki asiakastyytyväisyys kyselyn perheille jotka olivat käyttäneen MLL:n Lastenhoitoapua viimeisen vuoden aikana. Kyselyn avulla haluttiin kartoittaa perheiden tyytyväisyyttä lastenhoitotoimintaan.
Valtaosa vastaajista piti hoitajia osaavina, luotettavina ja helposti lähestyttävinä. Suurin osa vastaajista koki
hoitotilauksen tekemistä helppona ja lastenhoitotoiminnan tärkeänä apuna perheelleen.
2.5 Vapaaehtoistoiminnan ohjaushanke 2009 – 2013
Vuosi 2013 oli Vapaaehtoistoiminnan ohjaushankkeessa (VETO) viimeinen vuosi. Kehittämishankkeen tavoitteena oli tukea MLL:n paikallisyhdistysten tekemää vapaaehtoista perhekeskustyötä ja vahvistaa ohjauksen avulla kunnan kanssa tehtävää yhteistyötä ja kumppanuutta. Tärkeänä osana hanketta oli toiminnan
tuen ja ohjauksen vieminen lähelle yhdistyksiä ja vapaaehtoisia. Vuonna 2013 Hämeen piirin seudulliseen
hankealueeseen kuuluin kahdeksan kuntaa ja 16 yhdistystä. Vapaaehtoistoiminnan ohjaajan seudullinen
toimipiste oli Hämeenlinnassa, mutta yhteistyötä tehtiin tiiviisti myös piiritoimistolla.
Valtakunnallisesti hankkeessa saatiin valmiiksi ohjaajan työnkuvan mallinnus. Työnkuvan tärkeimmiksi osaalueiksi vahvistuivat järjestötyön tuki, MLL:n perhekeskussisältöjen ohjaus ja tuki sekä MLL:n ja kunnan
kumppanuuden kehittäminen. Ohjaajan työnkuvaan kuului osallistua MLL:n keskusjärjestön koulutuksiin ja
työkokouksiin.
Toimintavuonna vapaaehtoistoiminnan ohjaaja osallistui työparina piirin Ymmärrä yhdistystä verkkokurssin
järjestämiseen sekä tarjosi paikallisyhdistyksille koulutuksia ja mahdollisuuksia vertaistapaamisiin. Koko
piirin alueella toteutettiin kysely paikallisyhdistysten puheenjohtajille, johon myös veto-ohjaaja osallistui.
Perhekeskussisältöjen tukeen kuului seudullisella ohjausalueella uusien perhekahviloiden käynnistäminen
ja siinä tukeminen sekä vierailuja alueen perhekahviloissa. Yhdistysten kerhonohjaajille järjestettiin myös
vertaistapaaminen.
Kuntayhteistyön kehittämiseksi vapaaehtoistoiminnan ohjaaja osallistui kuntien työryhmiin ja verkostoihin
sekä etsi uusia yhteistyöverkostoja. Piirin ja kunnan välisiin neuvotteluihin osallistuminen kuului ohjaajan
tehtäviin. Kuntien lisäksi yhteistyötä tehtiin Hämeenlinnan Setlementin, Kaste-hankkeen Ja Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa. Vuonna 2013 käynnistyi Hämeenlinnassa Kumppanuustalo-hanke, missä vapaaehtoistoiminnan ohjaaja ja Hämeen piiri oli mukana. Hankkeen tavoitteena on saada Hämeenlinnaan yhdistysten oma Kumppanuustalo.
10
2.5.1 Perhekummitoiminta
Valtakunnallisessa kehittämistyössä lapsiperheiden tukihenkilötoiminta nimettiin uudelleen perhekummitoiminnaksi. Nimen vaihdoksen ajateltiin kuvaavan paremmin toiminnan luonnetta matalan kynnyksen
toimintana. Toiminnan rakenteet säilyivät kuitenkin ennallaan.
Hämeen piirin alueella toimintaa tarjottiin Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Janakkalassa. Kummisuhteita
käynnistyi vuoden aikana yksi. Kyselyitä toiminnasta tuli useita, mutta eri syistä johtuen yhteydenotot eivät
johtaneet kummisuhteen käynnistymiseen. Perhekummikoulutusta markkinoitiin Forssassa, mutta vapaaehtoisia ei saatu tarpeeksi, jotta koulutus olisi toteutunut. Tällä työllä luotiin kuitenkin yhteistyörakenteet
uuden koulutuksen järjestämiseksi seuraavana vuonna. Koulutetuille vapaaehtoisille perhekummeille tarjottiin mahdollisuuksia osallistua jatkokoulutuksiin. Toimintaa kehitettiin yhdessä keskusjärjestön kanssa ja
piirin ohjaaja osallistui toiminnan valtakunnallisiin työkokouksiin.
2.6 Vahvuutta vanhemmuuteen – hanke 2010- 2014
MLL:n Vahvuutta vanhemmuuteen -hankkeen (2010 - 2014) valtakunnallisena tavoitteena on kehittää perhe- ja neuvolapalvelujärjestelmäämme soveltuva ryhmämuotoinen työskentelymalli, joka olisi tulevaisuudessa osa suomalaista perhevalmennusta ja neuvolatyötä. Toimintamalli perustuu ammatillisesti ohjattuun
vanhempainryhmään. Ryhmiä ohjaavat kaksi tehtävään koulutettua työntekijää.
Yhteistyö- ja koulutussopimus oli voimassa seitsemän eri kunnan kanssa: Ylöjärvi, Janakkala, Hämeenlinna,
Pirkkala, Heinola, Hollola ja Hattula. Kunnat ovat sitoutuneet mallin kehitystyöhön ja sen laajentamiseen
oman kunnan alueella. Uusien kuntakumppanuuksien mukaanottoa ei enää harkittu, koska nykyiset seitsemän ns. sopimuskuntaa ilmoittivat jatkavansa hankkeessa vuoden 2014 loppuun asti.
Kumppanuuskuntien alueella toimi vuoden aikana yhteensä 15 perheryhmää, joihin osallistui yhteensä 60
perhettä, joista oli isejä 56, äitejä 60 ja vauvoja 64.
MLL:n Hämeen piiri koulutuskeskuksena
MLL:n Hämeen piirin tehtäviin kuului yhtenä hankkeen koulutuskeskuksena organisoida Vahvuutta vanhemmuuteen -perheryhmän ohjaajakoulutus Tampereelle. Koulutuksen teoriapäivät (4pv) järjestettiin
Tampereella 22. - 23.5. ja 12.6 sekä 21.8. Syventävät koulutuspäivät olivat 31.10. ja 13.12. Kolmas syventävä koulutuspäivä jäi vuodelle 2014. Koulutuspäivät toteutettiin kouluttajaparina (kaksi teoriapäivää ja kolme syventävää koulutuspäivää)) yhteistyössä Uudenmaan piirin kanssa. Muina teoriapäivänä koulutusvastuussa olivat piirin hanketyöntekijä ja ulkopuolinen teoriakouluttaja, KT Tuula Pukkala.
Vahvuutta vanhemmuuteen -ohjaajakoulutukseen osallistui ammattihenkilöstöä Hämeen piirin sopimuskunnista, Pohjanmaan piirin sopimuskunnista ja MLL:n keskusjärjestöstä yhteensä 19 henkilöä. Ohjaajakoulutuksen (piirin sopimuskunnista, vuosina 2012 - 2013) on kokonaisuudessaan käynyt yhteensä 37 henkilöä.
Kuntakumppanuuden vahvistamista, perheryhmämallin juurtumista pyrittiin tukemaan (toiminnanjohtaja
ja/tai hanketyöntekijä) osallistumalla erilaisiin kunta - ja verkostotapaamisiin. Tapaamisissa tuotiin esille
mm. hankkeen tuottamia palautteita vanhempainryhmistä, työntekijöiden antamia palautteita koulutuksen
vaikuttavuudesta sekä sovellettavuudesta muussa asiakastyössä. Tapaamisissa tuotiin esille myös hankeen
jälkeen oleva vastikkeellinen mahdollisuus tarjota koulutusta henkilöstölle. Ohjaajien oman motivaation ja
opitun taidon ylläpitämiseksi järjestettiin ohjaajien jatkokoulutus- ja kehittämispäivä 19.9 Hämeenlinnassa.
Päivään osallistui yhteensä 11 henkilöä sopimuskuntien koulutetuista ohjaajista. Piirin tehtäviin kuului järjestää vastaava koulutus myös Pohjanmaan piirin (kumppanuuspiiri) koulutetuille ohjaajille.
11
Vahvuutta vanhemmuuteen – vauvaperhemallin rinnalle suunnattu taaperoikäisten lasten ja vanhempien
ryhmätoimintamalli, Lapsi mielessäni – perheryhmä, toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa. Ryhmä toteutettiin Hattulassa ja sen ohjaajaparina toimivat Hattulan varhaiskasvatuksen työntekijä ja piirin hanketyöntekijä.
Piirin tehtäviin kuului myös oman piirin ja kumppanuuspiirin työntekijöiden perehdyttäminen ohjaajakoulutuksen toimintamalliin ja sen teoriataustaan. Mentalisaatioajattelun perusteet ja -työote – koulutuspäivään
12.11. osallistui piireistä yhteensä 12 henkilöä.
2.7 Isä -hanke 2010 – 2013
Isä -hanke toteutettiin vuosien 2010 – 2013 aikana verkostomaisessa yhteistyössä MLL:n neljän piirin ja
keskusjärjestön kesken. Mukana ovat Hämeen, Kainuun, Kymen ja Varsinais-Suomen piirit. VarsinaisSuomen piiri vastasi hankkeen johtamisesta ja koordinaatiosta. Hanketta rahoitti RAY.
Hämeen piirin päävastuualueena oli yhteistyö Puolustusvoimien kanssa. Hankkeen tavoitteena oli tukea
varusmiesten hyvinvointia, parisuhdetta ja tulevaa vanhemmuutta.
Yhteistyön aluksi kartoitettiin varusmiesten näkemyksiä itsestään, heidän parisuhteestaan, läheisiltä saamastaan tuesta, palvelusajan kokemuksista sekä näiden keskinäisistä yhteyksistä. Kyselyn tulosten pohjalta
kehitettiin varusmiesten hyvinvointia tukeva koulutuspaketti, johon kuuluu varusmiesten, varusmiesjohtajien ja henkilöstön koulutuksia.
Varusmiehet kohdattiin palveluksen aikana kahdesti. Ensimmäinen kohtaaminen oli ensimmäisen palvelusviikon aikana. Koulutuksen teemoina olivat vuorovaikutuksen ja myönteisen asennoitumisen merkitys jaksamiselle, parisuhde ja sen haasteet palvelusaikana. Toisen kohtaamisen teemoina olivat itsetuntemus,
sosiaaliset suhteet ja parisuhde. Koulutukset olivat vuorovaikutuksellisia, ja varusmiehiä heräteltiin miettimään, millaisena he näkevät itsensä sekä tunnistamaan omia vahvuuksiaan. Tukemalla varusmiesten minäkuvaa vaikutetaan myönteisesti hänen kokonaishyvinvointiinsa. Varusmiesjohtajien koulutuksissa pohdittiin myös, miten varusmiesjohtajat voivat tukea varusmiehiä.
Koulutuksissa kohdattiin yli 3500 varusmiestä, 100 varusmiesjohtajaa sekä 300 henkilöstön jäsentä. Yhteistyöhön osallistuivat Satakunnan lennosto, Ilmavoimien Teknillinen Koulu, Pohjois-Karjalan Prikaati, Kainuun
Prikaati sekä Karjalan lennoston ja Ilmasotakoulu.
2.8 Onni – perheapu
ONNI – perheapu toteutettiin yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Yhteistyössä asuinalueen
neuvola ja piiri tarjoavat lyhytaikaista lastenhoitoapua sekä arjen tukea vanhemmuuteen. Kohderyhmänä ovat vauvaikäisten lasten perheet, jotka hyötyvät lyhytaikaisesta varhaisesta tuesta tai joilla on
ohuet verkostot ja/tai muu syrjäytymisuhka. Toiminnan kohdealueeksi valittiin Tesoman neuvola.
Toimintamallin mukaan alueen neuvolan terveydenhoitaja esitteli vanhemmalle mahdollisuuden saada
maksutonta ja tilapäistä tukea perheeseen n. 12 tunnin ajaksi ja piiri vastasi hoitajajärjestelyistä. Hoitajien tehtävänä oli olla vanhemman tukena ja apuna lastenhoitotyössä, hoitaa lapsia itsenäisesti sekä
olla mukana arjen suunnittelussa ja askareissa. Hoitaja ohjasi tarvittaessa vanhempaa löytämään tukiverkostoja ja -palveluja lähiympäristössä toimivien järjestöjen, srk:n ja kunnan palveluista sekä MLL:n
lyhytaikaisesta lastenhoitoavusta tai perhekahviloista.
Piiri välitti hoitajan yhteensä 11 perheelle, 145 tuntia. Lisäksi ONNI – perheille tarjottiin yhteinen ryhmätapaamisen Setlementtiyhdistys Naapuri ry:n Wihreä Puu -kohtaamispaikassa. Neuvolasta saadun
palautteen mukaan sekä neuvolan terveydenhoitajat, että perheet olivat tyytyväisiä tähän palvelumuotoon.
12
3. NUORISOTOIMINTA
3.1 Lasten ja nuorten osallisuus
Lasten ja nuorten aidossa osallisuudessa he itse suunnittelevat, tekevät ja toimivat. Nuorilta kysytään mielipidettä ja nuoret voivat ottaa kantaa ja olla oman elämänsä ja elämänvaiheensa asiantuntijoita. Hämeen
piiri pyrki vaikuttamaan siihen, että lapsen ja nuoren osallisuus heidän omassa ympäristössä lisääntyisi ja
vahvistuisi. Lasten ja nuorten osallisuutta nostettiin erityisesti esille koulutuksissa ja Koulurauhatyössä.
Ammattikasvattajille ja vanhemmille pidettiin seitsemän Kiusaamisen ehkäisyn koulutusta. Näissä koulutuksissa annettiin kasvattajille valmiuksia ja tietoisuutta lasten ja nuorten osallistamisen mahdollisuuksista ja
vaikutuksista. Perinteisillä kummioppilas-, tutor- ja tukioppilaskoulutuksilla (27) vahvistettiin nuoria omaehtoiseen toimintaan ja vaikuttamiseen omassa koulussaan tai oppilaitoksessaan.
Vanhemmille ja nuorille pidetyllä Lasten oikeuksien -koulutuksella (2) nostettiin osallisuutta lasten oikeuksien kautta esiin. Syksyllä 2013 käynnistetyssä Koulurauhatyössä lasten ja nuorten osallisuus näkyy voimakkaasti, sillä lapset ja nuoret suunnittelevat ja toteuttavat itse lukuvuoden 2014 - 2015 Koulurauhan.
Yhdistyksiä kannustettiin omassa nuorisotoiminnassaan huomioimaan nuorten omaehtoinen ja nuorten
tarpeista lähtevä toiminta nuorisotyössä. Nuorisotoimikunnan käynnistäminen ja oppilastoimikuntien työtä
vahvistavat koulutukset jäivät resurssipulan vuoksi toteutumatta vuonna 2013.
3.2 Lasten ja nuorten hyvinvointia tukevat toiminnat
Piiri organisoi ja koordinoi monimuotoisesti lasten ja nuorten hyvinvointia edistävää toimintaa. Nuorisotoiminnassa tämä kohdentui pääasiassa perusopetuksessa oleviin oppilaisiin, opetushenkilöstöön ja oppilaiden vanhempiin. Toimintoina olivat mm. tukioppilastoiminta, mediakasvatus sekä muut kasvatustyötä
tukevat koulutukset ja tapahtumat. Vuonna 2012 käynnistynyt lasten ja nuorten tukihenkilötoiminta vakiintui piirin lasten ja nuorten hyvinvointia tukevaksi palveluksi.
Keväällä 2013 valmistunut piirin koulutusesite postitettiin kaikkiin piirin ylä- ja yhtenäiskouluihin. Erityisestä
tarpeesta nousseina uusina koulutuksina toteutettiin Nuolialan koulun viidesluokkalaisille Unen merkitys koulutus, Lasten oikeudet -koulutukset ja Yhteispelillä mediakoulutukset vanhemmille ja ammattilaisille.
3.2.1 Tukioppilastoiminta
Tukioppilastoiminta perustuu vertaistukeen ja sen tavoitteena on edistää hyviä kaverisuhteita, kouluviihtyvyyttä, yhteisvastuuta sekä turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä koulussa. Piiri tuki alueensa tukioppilastoimintaa järjestämällä tukioppilaiden perus- ja jatkokoulutuksia sekä ohjausta tukioppilaille ja tukioppilasohjaajille. Nuorisotyön koordinaattori piti säännöllisesti yhteyttä tukioppilasohjaajiin sähköpostitse, puhelimitse ja tukioppilasohjaajakirjein auttaen erityisesti uusia ohjaajia toiminnan alkuun. Ohjaajille oli ilmainen
mahdollisuus osallistua piirin järjestämään Seksuaalisuus ja mielenterveys nuoruusiässä -seminaariin. Piirissä aloitti neljä uutta tukioppilaskouluttajaa.
3.2.2 Mediakasvatus
Hämeen piiri tuki lapsia ja nuoria sekä kasvattajia lasten ja nuorten turvallisten nettitaitojen edistämisessä.
Toiminnan pääasiallisena muotona olivat Viisaasti verkossa -koulutukset perusopetuksessa mukana oleville
lapsille ja nuorille ja heidän vanhemmilleen sekä Meidän media ja Yhteispelillä -koulutukset alle 10 vuotiaille lasten vanhemmille ja ammattikasvattajille. Pirkkalassa pilotoitiin ”Mukavasti mediaa lasten kanssa” rastirata lapsille ja vanhemmille. Hämeen piirissä aloitti neljä uutta mediakoulutuksiin erikoistunutta
nuorisokouluttajaa.
13
3.2.3 Muut koulutukset ja tapahtumat
Kiusaamisen ehkäisy ja kiusaamiseen puuttuminen varhaiskasvatuksessa -koulutuksia varhaiskasvatuksen
ammattilaisille jatkettiin. Myös kiusaamisen ehkäisyyn liittyviä vanhempainiltojen kysyntä lisääntyi. Tampereen yliopiston normaalikoululla järjestettiin Nuoret ja päihteet -vanhempainilta ja Kangasalan kouluilla
järjestettiin kaksi vanhempainiltaa vanhemmuudesta.
Piirin nuorisotyö jatkoi yhteistyötä TAYS:n nuorisopsykiatrian vastuualueen kanssa järjestämällä Seksuaalisuus ja mielenterveys nuoruusiässä -seminaarin. Seminaariin osallistui 126 henkilöä. Lapsen oikeuksien
päivä -tapahtumaan piirin nuorisotyö ja isätoiminta järjestivät oman toiminnallisen pisteen, jossa tehtiin
rintanappeja ja esiteltiin piirin toimintaa. Tapahtumassa oli noin 1500 kävijää.
3.2.4 Yleistä vuoden 2013 koulutuksista
Piirin nuorisotyön koulutuksien luku- ja tuntimäärä putosi hieman vuodesta 2012. Toisaalta koulutuksiin
osallistuneiden määrä nousi 32 %. Tämä selittyy sillä, että oppilaiden Viisaasti verkossa -koulutukset ovat
muuttuneet luokkakohtaisista luennoista koko 1-2, 3-4, 5-6 ja 7-9 luokkia käsittäviksi massaluennoiksi. Koulujen säästöpaineet näkyvät tässä, sillä tämän tyyppinen koulutus on kouluille kaikkein kustannustehokkainta koulutusta.
MLL:n Hämeen piirin nuorisotyö järjesti yhteensä 92 koulutusta/tilaisuutta, joihin osallistui 5 850 lasta,
nuorta, vanhempaa ja ammattikasvattajaa. Koulutustunteja oli kaiken kaikkiaan 341.
Tukioppilas-, Media-, Kiusaamisen ehkäisyn ja Kuulun kouluttajina ovat toimineet piirin nuorisotyön koordinaattorin lisäksi tuntityösuhteiset kouluttajat, jotka ovat suorittaneet MLL:n keskustoimiston kouluttajakoulutuksen. Piirissä oli 24 nuorisokouluttajaa, joista 9 toimi aktiivisesti (LIITE 1). Nuorisotyön koordinaattori tuki nuorisotyön kouluttajia aktiivisesti puhelimitse, sähköpostitse, henkilökohtaisissa ja yhteisissä jatkokoulutuksellisissa tapaamisissa. Liiton järjestämästä nuorisokouluttajien peruskoulutuksesta valmistui piiriin
neljä uutta kouluttajaa.
3.2.5 Lasten ja nuorten tukihenkilötoiminta
Lasten ja nuorten tukihenkilötoiminta toimii Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Vesilahden ja Ylöjärven alueella. Tukihenkilöt ovat vapaaehtoisia, jotka tavallisen ihmisen taidoin tukevat lasten ja nuorten normaalia
kehitystä ja selviytymistä. Tukihenkilötoiminta on suunnitelmallista, organisoitua ja ohjattua vapaaehtoistoimintaa, jonka avulla pyritään erityisesti ennaltaehkäisemään ongelmia.
Syksylle 2013 suunniteltu tukihenkilökurssi jouduttiin peruuttamaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi.
Tukisuhteita vuonna 2013 oli kuusi. Toiminnassa oli aktiivisesti mukana 11 tukihenkilöä. Tukihenkilöille järjestettiin kolme työnohjauksellista jatkokoulutustapaamista. Aiheina olivat mm. Lasten ja nuorten neurologiset häiriöt sekä Lapsi ja nuori eroperheessä. Tukihenkilön ja tuettavan välisiä tapaamisia oli keskimäärin
kaksi tapaamista kuukaudessa.
3.2.6 Koulurauha 2014
Koulurauha -ohjelman tavoitteena on rakentaa psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti turvallinen koulupäivä
ja kouluvuosi. Keskeistä on oppilaiden osallisuus koulurauhan rakentamiseen. Päämääränä on edistää koulun yhteisöllisyyttä ja hyvää ilmapiiriä. Tavoitteina on, ettei ketään kiusattaisi, ettei kukaan jäisi yksin ja
jokainen oppilas voisi kokea olevansa oman kouluyhteisönsä tärkeä ja hyväksytty jäsen. Koulurauha vuonna
2014 julistetaan Tampereelta ja järjestelyvastuussa toimii MLL:n Hämeen piiri.
14
Vuonna 2013 perustettiin paikallinen Koulurauhatyöryhmä ja käynnistettiin Koulurauhatyön suunnittelu.
Koulurauhatyöryhmään tulivat mukaan viiden pilottikoulun (Lamminpään koulu, Koiviston koulu, Tampereen yliopiston normaalikoulu, Kämmenniemen koulu ja Svenska samskolan i Tammerfors) oppilas- ja opettajajäsenet. Työryhmään tulivat mukaan myös edustajat Tampereen lähipoliisista, Tampereen koulujen
tukiryhmästä, MLL:n Tampereen osastosta, Tampereen Nuorisofoorumista ja Lasten Parlamentista sekä
Tampereen nuorisopalveluista. Työryhmä kokoontui vuonna 2013 kaksi kertaa ja kokoontumissa oli mukana vaihdellen 25 - 30 jäsentä. Työryhmän pilottikoulujen jäsenet osallistuivat myös Porin Koulurauhan julistustilaisuuteen 21.8.2013.
3.3 Yhdistysten nuorisotyön tukeminen
Piiri tuki yhdistysten nuorisotyötä nuorisotyön työpajalla piirin Täyskäsi -risteilyllä. Yhdistyksiin oltiin myös
aktiivisesti yhteyksissä ja annettiin apua materiaalein, puhelimitse ja sähköpostitse.
4. AMMATILLISET PERHEPALVELUT
4.1 Arvo ja Sohvi – perhepalvelu
Arvo ja Sohvi -perhepalvelut ovat ennaltaehkäisevää ja/tai varhaista tukea perheille. Palvelut ovat lapsen ja
vanhempien näkökulmaa kunnioittavia, perhekeskeisiä ja asiakaslähtöisiä, suunnitelmallisia ja tavoitteellisia, verkostoitumiseen perustuvia sekä luottamuksellisia.
Piiri jatkoi v. 1989 alkanutta Arvo ja Sohvi -perhepalvelua Tampereen kaupungin alueella. Pääasiallisena
palvelumuotona oli hoidon järjestäminen omaishoitajan vapaapäivän ajaksi pitkäaikaissairaan tai vammaisen lapsen vanhemmalle. Perhetyöntekijät olivat käytettävissä perheiden tarpeen mukaan päivisin, iltaisin
ja viikonloppuisin. Uutena palvelumuotona kokeiltiin asiakasperheiden lapsille tarkoitettua retkitoimintaa.
Yhteistyössä Kansalaistalo Mansikkapaikan (Tampere) kanssa Arvo ja Sohvi – toimintaa toteutettiin Monikulttuurisessa perhekerhossa, joissa kävijöitä oli vuoden aikana yhteensä 275 lasta ja aikuista.
4.2 Kotineuvola Oy:n perhepalvelut
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piirin Kotineuvola Oy on piirin 100 %:sesti omistama yritys. Kotineuvolan tuotto käytetään piirin toiminnan hyväksi. Kotineuvola Oy täytti syksyllä 2013 20 –vuotta. Kotineuvolan perhepalvelujen työntekijöinä olivat palvelupäällikkö, palveluassistentti (50 %) sekä päätoimisia ja
tuntipalkkaisia työntekijöitä.
Piiri kehittää ja tuottaa perhepalveluja MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola Oy:n kautta. Palveluja hankkivat
kunnat ja kotitaloudet. Kotineuvola Oy:llä on oma henkilöstö toimintaa varten. Perhepalvelu on sopimuksen mukaista lapsiperheiden ennaltaehkäisevää perhetyötä perheen erilaisiin arjen tilanteisiin ja tarpeisiin.
Työmenetelminä on pääasiassa tuen, avun ja ohjauksen antaminen arjen toimissa, lasten hoidossa ja vanhempien omien voimavarojen vahvistumisessa. Toiminnassa korostuu lapsen ja lapsuuden arvostus sekä
vuorovaikutteinen yhteistyö eri toimijoiden välillä. Tavoitteena on kehittää ja lisätä palvelutuotantoa edelleen vastaamaan lapsiperheiden tarpeita kunnissa. Aktiivista ja tavoitteellista Kotineuvola Oy:n palvelujen
markkinointia, myyntiä ja kehittämistyötä jatketaan.
15
Kotineuvola Oy tarjoaa yritysten henkilöstölle tuloverolain 69 §:n nojalla sairaan lapsen kotihoitojärjestelyjä, kun perheessä alle 10-vuotias lapsi on sairas tai toipilas. Hoito tapahtuu lapsen kotona enintään neljän
päivän ajan yhtä sairautta kohden. Piiri jatkaa piirin Kotineuvola Oy:n kautta lastenhoitopalvelua yrityksille.
Tavoitteena on uusien sopimusasiakkaiden lisääminen ja myynnin kasvu.
4.3 Neuvolapuhelin
Valtakunnallinen Neuvolapuhelin, p.0600 163 88, toimii antaen neuvontapalveluja koko maassa arki-iltaisin
klo 18 – 21.30. Puhelun hinta on 0,50 euroa/ min + pvm.
Neuvolapuhelin on tarkoitettu pienten lasten vanhempien avuksi. Se täydentää lasten- ja äitiysneuvolan
toimintaa ja on avoinna silloin, kun neuvola on kiinni. Puhelin päivystää arki-iltaisin klo 18.00 - 21.30. Päivystäjät ovat vapaaehtoisia, terveyden- ja lastenhoidon ammattilaisia.
Vuosi 2013 oli Hämeen piirin Kotineuvola Oy:n Neuvolapuhelimen 20. toimintavuosi. Yleisimmät kysymykset koskivat, lasten sairauksia, tapaturmia, ravitsemukseen sekä uneen ja nukkumiseen, päivärytmiin liittyviä asioita. Puhelujen aikana päivystäjät ovat myös tukeneet vanhempia vanhemmuuteen, yksinäisyyteen ja
jaksamiseen liittyvissä aiheissa.
Vapaaehtoisia päivystäjiä oli yhteensä 22 henkilöä. Päivystäjä päivysti kotoa käsin noin 1 - 4 kertaa kuukaudessa. Päivystäjien antamien raporttien mukaan neuvolapuhelin palveli tänä vuonna 280:ta asiakasta.
Vuoden 2012 vastaava luku oli noin 350 puhelua. Päivystäjille järjestettiin vuoden aikana kahdeksan erilaista tapaamista virkistäytymisen tai ammatillisen teeman merkeissä. Päivystäjien lisärekrytointiin ei ollut tänä
vuonna tarpeen.
Piiri markkinoi Neuvolapuhelimen palvelua Valtakunnallisilla neuvolapäivillä Helsingissä. Neuvolapuhelinta
markkinoitiin myös Kotineuvola Oy:n julkaisemissa hoito-oppaissa (Saamme vauvan - odottavan perheen
opas, Vauvan hoito- sekä Leikki-ikäisen hoito-opas) sekä neuvoloissa jaettavissa ajanvarauskorttien muovitaskuissa. Tunnettavuuden lisäämiseksi jaettiin Neuvolapuhelimen esitekortteja erilaisissa tilaisuuksissa ja
tapahtumissa.
5. HALLINTO JA TALOUS
5.1 Piirin organisaatio, henkilöstö ja luottamuselimet
MLL:n Hämeen piiri huolehti henkilöstönsä osaamisen ja ammattitaidon säilymisestä ja kehittämisestä sekä
henkilöstön työhyvinvoinnista. Henkilöstölle tarjottiin mahdollisuuksia täydennyskoulutukseen ja järjestettiin työhyvinvointiin liittyvää koulutusta. Koulutuksella vahvistettiin lasten ja vanhempien hyvinvoinnin asiantuntijuutta, vapaaehtoistyön organisointia, johtamistaitoja sekä markkinointiosaamista. Vuoden aikana
toteutettiin henkilökunnan kehityskeskustelut ja työhyvinvointi-iltapäivät. Joka toinen viikko piirin henkilökunta kokoontui työpaikkapalaveriin.
Piirihallitus kokoontui viisi kertaa. Piirihallituksen asioiden valmistelijana toimi toiminnanjohtaja ja pöytäkirjan pitäjänä talouspäällikkö. Piirihallituksen työvaliokunta kokoontui kolme kertaa vuoden aikana. Työvaliokunnan puheenjohtajana oli piirin puheenjohtaja ja jäseninä piirihallituksen 1. ja 2. varapuheenjohtajat.
Työvaliokunnan sihteerinä toimi toiminnanjohtaja. Piirihallitus asetti avukseen erilaisia ohjaus- ja työryhmiä
sekä toimikuntia, jotka kokoontuivat tarpeen mukaan. Em. ryhmillä oli piirihallituksen vahvistama ohjesääntö.
Piirin työntekijät tarjoilivat jo perinteeksi muodostunutta jouluglögiä tutuille ja yhteistyökumppaneille joulu-marraskuun vaihteessa.
16
Piirin kevät- ja syyskokoukset, MLL:n Strategia-pajat
Piirin kevätkokous järjestettiin Hattulassa päiväkoti Tiitiäinen/Viiriäisen tiloissa 10.4.2013. Hattulan paikallisyhdistys juhli vuonna 2013 90 -vuotista toimintaansa. Kevätkokousväkeä ilahdutti Anne Kedon johdolla
pienten lorujumppalaisten esitykset. Hattulan yhdistyksen puheenjohtaja Mirka Saarinen toivotti kokousväen Hattulan yhdistyksen puolesta tervetulleeksi. Yhdistyksen ”äitihahmo”, vuosien varrella monessa mukana ollut Tuija Niemelä kertoi yhdistyksen historiallisista vaiheista ja aktiivisesta nykypäivästä. Hattulan
päivähoidon juuret ovat MLL:n toiminnassa. Tiitiäinen/Viiriäisen päiväkodin paikalta on pari vuotta sitten
purettu punainen Puutalo, joka toimi vuoteen 1977 saakka MLL:n Hattulan osaston ylläpitämänä päiväkotina.
Hattulan varhaiskasvatusjohtaja Sari Nikula-Heino kertoi Hattulan perusturvan ja päivähoidon arvoista ja
varhaiskasvatuksen linjauksista. Tiitiäisen/Viiriäisen päiväkodissa toimii kahdeksan ryhmää. Päiväkodissa
toteutetaan pienryhmäpedagogiikkaa, jossa lapset jaetaan ryhmiin heidän kehitystarpeidensa mukaisesti.
Yksi kasvattaja vuorollaan vastaa ja ohjaa yhtä pienryhmää. Pienryhmäpedagogiikka tukee jokaista lasta
yksilöllisesti sekä lasten ja kasvattajan välisiä vuorovaikutussuhteita. Kokousväki tutustui kokouksen lopuksi
päiväkodin tiloihin.
Piirin 2. varapuheenjohtaja Helena Koskimäki toivotti kevätkokousväen piirin puolesta tervetulleeksi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Sari Nikula-Heino. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2012 vuosikertomus ja
tilinpäätös.
Piirin syyskokous järjestettiin Karkussa la 23.11.2013. Innovaatiokeskus Voimarinne sijaitsi luonnonkauniilla
paikalla Sastamalan Karkussa, Riippilänjärven rannalla. Keskuksen kokoustila Hoikan Helmi tarjosi erinomaiset puitteet strategiapajatyöskentelylle ja syyskokoukselle. Sastamalan kaupungin tervehdyksen syyskokoukseemme toi kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Eveliina Asikainen. Hän toimi myös syyskokouksen puheenjohtajana. MLL:n Karkun yhdistyksen tervehdyksen kokoukselle esitti yhdistyksen puheenjohtaja Teresa Vidfelt.
Lasten oikeuksien päivää vietettiin 20.11. ja viikko toimi innoittajana myös strategiapajatyöskentelyssä.
Strategian tarkoituksena on vahvistaa MLL:n kykyä ja valmiutta vastata toimintaympäristön muutoksiin.
MLL:n johtava asiantuntija Esa Iivonen johdatti osallistujat MLL:n strategiatyöskentelyn, Sinisen meren äärelle. Siniset meret ovat uusia, vielä tuntemattomia toiminta-alueita tai toimintatapoja. Sinisten merien
luomisella tavoitellaan tilannetta, jossa ihmiset saavat MLL:n toiminnasta nykyistä enemmän hyötyä ja iloa
ilman, että MLL:n toiminnan kustannukset kasvavat.
Pienryhmissä pohdittiin: Miten MLL:n yhdistykset tavoittavat erilaiset lapset, nuoret ja perheet? Miten
MLL:n piiri on vahva alueellinen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäjä? Miten MLL:n keskusjärjestö on vahva valtakunnallinen toimija ja kansalaistoiminnan kehittäjä? Kaikkia ajatuksia ja ideoita mietittiin kolmesta näkökulmasta: Mitä uutta tarvitaan? – Mitä on vahvistettava? – Voidaanko jostain luopua tai
selvästi vähentää nykyisestä tasosta? Vuorovaikutteisessa strategiaprosessissa on kuultu piirejä, paikallisyhdistyksiä ja paikallisyhdistysten jäseniä sekä lapsia ja nuoria ja haastateltu sidosryhmien edustajia.
5.2 Talous
Piirin tilikauden tulos jäi alijäämäiseksi, -99 196,71 €. Kokonaistuotot olivat 651 521,49 € (2012: 718 477,17
€) ja kokonaiskulut 750 718,20 € (740 485,24 €). Poistojen osuus kuluista oli -28 007,06 € (-28 680,30 €).
Talousarvioon verrattuna kokonaiskulut toteutuivat hiukan pienempinä, mutta tuotoissa jäätiin selvästi.
Vuoteen vaikutti erityisesti kuntien taloustilanteen heikentyminen.
Taseen loppusumma oli 413 033,09 € (509 333,23 €).
17
Varsinainen toiminta
Merkittävin vaikutus tilikauden alijäämäisyyteen oli Kotineuvola Oy:n ry:lle maksamien korvausten määrän
huomattava lasku. Ry on tuottanut sopimuksen mukaisesti Oy:n toimisto-, talous- ja sisäiset palvelut. Kotineuvola Oy:n korvausten talousarviotavoitteesta jäätiin lähes 77 000 €. Syynä oli erityisesti Oy:n kunnille
myytävien perhepalveluiden tuottojen romahtaminen (-42 %). Oy:n koko liikevaihto väheni vuoteen 2012
verrattuna -27 %. Kuntien taloustilanne heijastui myös ry:n kunta-avustusten määrään, jotka vähenivät
edellisvuodesta, vaikka avustavien kuntien määrä lisääntyi yhdellä. RAY-avusteisten toimintojen ja hankkeiden määrä oli sama kuin vuonna 2012, mutta tälle vuodelle kohdennettujen vuosiavustusten määrä oli
isompi (+ 10 000 €).
Piirin muiden tuottojen osalta tavoitteena oli kehittää omia ammatillisia Arvo ja Sohvi perhepalveluja ja
saada toiminnalle lisää palveluseteliasiakkaita. Tässä onnistuttiin ja asiakasmaksutuotot kasvoivat 32 %.
Myös koulutusten tuotteistaminen ja myynti onnistui ja tuotot kasvoivat 24 %. OK-Opintokeskuksen myöntämän koulutustuen määrä piirin omaan koulutustoimintaan pysyi edellisvuosien tasolla. Lasten ja nuorten
tukihenkilötoiminnan tuotot jäivät odotettua pienemmiksi, koska toimintaa ei voitu toteuttaa toivotulla
tasolla ohjausresurssin rajallisuudesta johtuen.
Piirin henkilöstökulut olivat -521 926,43 € (-512 349,13 €). Henkilöstökulut toteutuivat talousarviota pienempinä, mutta kasvuun vaikuttivat TES – yleiskorotukset, työnantajan tyel -maksun korotus sekä se, että
vuonna 2013 saatiin vähemmän säästöjä henkilöstön vapaaehtoisella lomarahojen vaihdolla vapaaksi. Piiritoimiston henkilöstömäärässä ei tapahtunut muutoksia. Piiri osti edelleen Lastenhoitotoiminnan välitystyön
MLL:n Uudenmaan piiriltä. Piirin muut toiminnan kulut pysyivät edellisvuoden tasolla.
Varainhankinta, sijoitustoiminta ja yleisavustus
Piirin varainhankinnan tuotot perustuvat pääasiassa jäsenmaksutuottoihin ja piirin Tampereen naistoimikunnan vapaaehtoistyöllä hankkimiin tuloihin. Varainhankinnan tuotot toteutuivat viime vuotta paremmin.
Piirin jäsenmaksuosuus nousi eurolla 25 €:oon/aikuisjäsen. Jäsenmaksutuotot olivat 41 460 € (+ 6 307 €).
Piirin Tampereen naistoimikunnan lahjoittama nettotuotto oli 5000 €. Piirin oman varainhankinnan kehittäminen oli edelleen haasteellista. Niukoista työresursseista johtuen piiri ei osallistunut Kevät ilokeräykseen.
Sijoitustoiminnan tuottoja saatiin osingoista ja rahaston korkotuotoista. Kotineuvola Oy ei maksanut piirille
osinkoa vuonna 2013. Keskusjärjestön jakama yleisavustus piirille väheni 20 %.
Konserni
MLL:n Hämeen piiri ry, MLL:n Hämeen piirin Kotineuvola Oy ja Hämeen lasten säätiö muodostavat MLL:n
Hämeen piirin konsernin. Konsernista ei laadita virallista konsernitilinpäätöstä toiminnan pienuudesta johtuen (Kirjanpitolaki 6:1 §). Epävirallisen konsernitilinpäätöksen mukaan kokonaistuotot olivat 1 062 212,85
€ (1 194 477,29 €), kokonaiskulut 1 179 594,84 € (1 197 847,30 €) ja konsernitulos -117 381,99 € (-3 370,05
€). Konsernitase oli 1 016 407,48 € (1 138 837,15 €). Konsernitulokseen alijäämäisyyteen vaikuttivat ry:n ja
Oy:n alijäämät. Hämeen lasten säätiön tulos oli ylijäämäinen.
5.3 Toimitilat
MLL:n Hämeen piiritoimisto sijaitsee Klingendahlissa, os. Pyhäjärvenkatu 5 B, 33200 Tampere. Myös piirin
Kotineuvola Oy:n toimisto-, kokous- ja varastotilat ovat näissä tiloissa. Tilat omistavat MLL:n Hämeen piiri ry
ja Hämeen lasten säätiö. Vapaaehtoistoiminnan ohjaushankkeen ohjaajan Kanta-Hämeen alueellinen työtila
oli vuokrattu Hämeenlinnan paikallisyhdistykseltä osoitteesta Turuntie 24 A 10, 13130 Hämeenlinna.
18
LIITE
PIIRIHALLITUKSEN TYÖVALIOKUNTA, VAALIVALIOKUNTA, PIIRIN KOTINEUVOLA OY:N HALLITUS, HÄMEEN
LASTEN SÄÄTIÖN HALLITUS, OHJAUSRYHMÄT, TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT VUONNA 2013
Piirihallituksen työvaliokunta:
Seija Ahola, Pirkkala, puheenjohtaja
Asko Nieminen, Kangasala, 1. varapuheenjohtaja
Helena Koskimäki, Padasjoki, 2. varapuheenjohtaja
Marita Viertonen, MLL:n Hämeen piiri, toiminnanjohtaja
Vaalivaliokunta:
Marika Sipilä, Hollola, puheenjohtaja
Tuija Niemelä, Hattula
Jenni Koskimaa, Tampere
Marita Viertonen, MLL:n Hämeen piiri
Piirin Tampereen Naistoimikunta:
Kaisa Eerola, puheenjohtaja
Paula Nuolimaa, varapuheenjohtaja
Maija Andrésen, rahastonhoitaja
Kirsti Virtanen, rahastonhoitaja
Piirin Hämeenlinnan Naistoimikunta:
Hanna Nikunen, puheenjohtaja
Kirsi-Liisa Koskinen, varapuheenjohtaja
Riikka Lukjanow, sihteeri
Susanna Lohjelm, rahastonjohtaja
Piirin Kotineuvola Oy:n hallitus:
Kaija Kess, Hämeenlinna, puheenjohtaja
Asko Nieminen, Kangasala
Jaana Selkilä, Kangasala
Marita Viertonen, toimitusjohtaja, sihteeri
Hämeen lasten säätiön hallitus:
Kaija Kess, puheenjohtaja
Helena Koskimäki, jäsen
Sari Orhanen, jäsen
Marita Viertonen, asiamies, jäsen
Viro-työryhmä:
Liisa Löyttyniemi, Tampere, puheenjohtaja
Marita Viertonen, MLL:n Hämeen piiri, sihteeri
Maija-Liisa Ståhl, Renko
Ilpo Toivonen, Renko
Hannele Valkeeniemi, Sahalahti
Anja Visakorpi, Tampere
Irma-Liisa Komulainen, Lempäälä
Tomi Väyliö, Hyvinkää
Piirin Kotineuvola Oy:n hoito-oppaiden toimituskunnat:
Saamme vauvan – hoito-opas:
Kaija Puura, lastenpsykiatrian erikoislääkäri
Jukka Uotila, dosentti, osastonylilääkäri
Anne Anturaniemi, terveydenhoitaja
Eija Lahtinen, terveydenhoitaja
Pirjo Mäkinen, terveydenhoitaja
Anne Peltonen, sairaanhoitaja
Anneli Ruohonen, terveydenhoitaja
Susanna Repo, terveydenhoitaja
Auli Salo, hammashoitaja
Anne Kalvas, osastonhoitaja
Leena Vekara, hoitotyön päällikkö
Terhi Virtanen, vastaava hoitaja
Päivi Karlsson, toimitussihteeri
Vauvan hoito-opas:
Kaija Puura, lastenpsykiatrian erikoislääkäri
Asko Nieminen, lastenlääkäri
Jarmo Visakorpi, emeritus professori
Pirjo Mäkinen, terveydenhoitaja
Katja Rantala, psykologi
PirjoLeena Renfors, terveydenhuollon opettaja
Auli Salo, hammashoitaja
Leila Lehto, terveydenhoitaja
Kristiina Knuutila, terveydenhoitaja
Tuula Pukkala, KT, parisuhde- ja seksuaalineuvoja
Päivi Karlsson, toimitussihteeri
Leikki-ikäisen opas:
Kati Holm, lastenallergologian eriloislääkäri
Tuula Tamminen, professori
Kristiina Knuutila, terveydenhoitaja
Leila Lehto, terveydenhoitaja
Auli Salo, hammashoitaja
Marja-Liisa Terho, terveydenhoitaja
Päivi Karlsson, toimitussihteeri
Esikoululaisen opas:
Kirsti Karila. kasvatustieteen professori
Elina Helimäki, kouluttaja
Mirja Hanhikangas, vastaava erityisluokan opettaja
Kristiina Knuutila, terveydenhoitaja
Auli Salo, hammashoitaja
Päivi Karlsson, toimitussihteeri
Täältä tullaan nuoruus–opas:
Päivi Rantanen, lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian
erikoislääkäri
Riitta Kuvala, terveydenhoitaja
Anneli Leponen, terveydenhoitaja
Armi Nikander, terveydenhoitaja
Anne Peltonen, terveydenhoitaja
Anneli Ruohonen, terveydenhoitaja
Auli Salo, hammashoitaja
Riittakerttu Kaltiala-Heino, nuorisopsykiatrian professori
Päivi Karlsson, toimitussihteeri
Vanhemmasta isovanhemmaksi-opas
Olli Simell, lastentautiopin professori
Risto Nuolimaa, professori
Asko Nieminen, lastenlääkäri
Laura Karkola, lääkäri
Markku Eskola, kardiologian erikoislääkäri, apulaisylilääkäri
Pasi Lehto, kardiologian erikoislääkäri, osastonylilääkäri
Hannu Uusitalo, silmätautiopin professori, ylilääkäri
Hilkka Olkinuora, pastori, kirjailija
Kirsi Ijäs, perheneuvoja, kirjailija
Anneli Paldanius, terveydenhoitaja
Marja Keskinen, valmentaja, terveydenhoitaja, Huk
Tuovi Keränen, psykologi
Eila Roine, teatterineuvos, näyttelijä
Matti Pitko, toimittaja
Suvi Myllärniemi, nuorisotyön koordinaattori, KM
Pia Seivo, terveydenhoitaja
Riikka Junes, laillistettu ravitsemusterapeutti
Kaisa Eerola, toimitussihteeri
Päivi Karlsson, toimitussihteeri
Sophie- verkkolehti
Marita Viertonen, päätoimittaja
Marika Mast, toimitussihteeri
Neuvolapuhelimen päivystäjät:
Ulla Ahtokivi, Anne Anturaniemi, Henna Happonen, Airi Kivelä,
Marjut Kuusiniemi, Anneli Kleemola, Kristiina Knuutila, Leila
Lahdensivu, Soile Multanen, Mari Niemelä, Armi Nikander,
Satu Paajanen, Anneli Paldanius, Hanna Parkkali, Pirkko
Pirinen, Maarit Pussinen, Elina Rinne, Terhi Saarinen, SuviTuuli Sinisalo, Maria Sorje, Katja Touronen, Riitta Viitala,
yhdyshenkilö Päivi Naukkarinen
LIITE
PIIRIHALLITUKSEN TYÖVALIOKUNTA, VAALIVALIOKUNTA, PIIRIN KOTINEUVOLA OY:N HALLITUS, HÄMEEN
LASTEN SÄÄTIÖN HALLITUS, OHJAUSRYHMÄT, TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT VUONNA 2013
PIIRIN EDUSTUS MUISSA YHTEISÖISSÄ:
Mannerheimin Lastensuojeluliiton liittovaltuusto:
Kaija Kess, Hämeenlinna, puheenjohtaja
Helena Koskimäki, Padasjoki
(varalla Erika-Kauppi Nykänen, Riihimäki)
Pirkko Nurmivuori, Tampere
(varalla Leena Heimonen, Riihimäki)
MLL:n Lempäälän yhdistyksen Fonthe´nin rahasto:
Marita Viertonen, Kati Leppänen, Seija Ahola
Piirin Kotineuvola Oy:n yhtiökokous:
Erika Kauppi-Nykänen (Riihimäki), Helena Koskimäki
(Padasjoki)
Kiinteistö Oy Tampereen Klingendahl:
Marita Viertonen ja Kati Leppänen,
varaedustajat Seija Ahola ja Asko Nieminen
Pikassoksen maakunnalliset varhaiskasvatustyöryhmät
Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla:
Marita Viertonen ja Päivi Ojanen
KASTE-OHJELMA:
Väli-Suomen ohjausryhmä: Marita Viertonen
KASPERI II (Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden
kehittämishanke)
MLL:N HÄMEEN PIIRIN TYÖNTEKIJÄT VUONNA 2013
Heikkilä Mari
Järvelin Anita
Jääskeläinen Salla
Kangas Henna
Kerokoski Miia
Leppänen Kati
Mast Marika
Myllärniemi Suvi
Naukkarinen Päivi
Ojanen Päivi
Saarimaa Marja
Salminen Katri
Salo Tuija
Tuominen Risto
Viertonen Marita
Vuorenmaa Maaret
palvelupäällikkö
nuorisotyön koordinaattori
perhetyöntekijä
perhetyöntekijä
vapaaehtoistoiminnan ohjaaja
talouspäällikkö
myyntisihteeri
nuorisotyön koordinaattori
perhetoiminnan ohjaaja
perhetoiminnan päällikkö
perhetoiminnan ohjaaja
palveluassistentti
toimistosihteeri
isä-toiminnan ohjaaja (50 %)
toiminnanjohtaja
isä-toiminnan ohjaaja (50 %)
hoitovapaan sijainen
hoitovapaalla
YHTEENSÄ 16
MLL:N HÄMEEN PIIRISSÄ TOIMINEET NUORISOKOULUTTAJAT VUONNA 2013
Anita Järvelin, Timo Vilén, Elina Kataja, Anita Karjalainen, Nanna Nurminen, Tiia Niuranen, Kiisi Isotalo, Aino Mättö, Tuija Lukkari,
OPISKELIJAYHTEISTYÖ VUONNA 2013
Hanna Lankila 18.3. - 29.5.2013 Tredu / lähihoitajaopiskelija
Sini Valjakka 11.3.-7.6.2013 työelämän harjoittelujaksolla
Pauliina Pirilä ja Sanna Nurmi, HAMK, sosiaalialan koulutusohjelma, opinnäytetyö ”Välillä tuntuu, että apua tarvii vaikka kello olisi mitä”,
Neuvolapuhelimen tunnettavuus ja lapsiperheiden tukiverkostot.
PIIRIN KUNNIAPUHEENJOHTAJA JA KUNNIAJÄSENET VUONNA 2013
Kunniajäsenet: Piirin kunniapuheenjohtaja
Piirin kunniajäsenet
PIIRIN TILINTARKASTAJAT VUONNA 2013
Varsinaiset tilintarkastajat:
HTM Aira Sillanpää
HTM Tiina Saarilahti
Varatilintarkastajat:
HTM Helena Karppelin
KHT Mikko Riihenmäki
Anja Visakorpi
Taimi Kutila
Jarmo Visakorpi
MLL:n Hämeen piiri
Jäsenmäärä yhdistyksittäin
LIITE 2
PAIKALLISYHDISTYKSET JA YHDISTYSTEN
JÄSENMÄÄRÄT VUONNA 2003-2013
KUNTA/KAUPUNKI
Tampere
MLL:N ANNALAN YHDISTYS
Tampere
MLL:N ASIKKALAN YHDISTYS
Asikkala
MLL:N FORSSAN YHDISTYS
Forssa
MLL:N HARJUN YHDISTYS
Tampere
MLL:N HARTOLAN YHDISTYS *
Hartola
MLL:N HATTULAN YHDISTYS
Hattula
MLL:N HAUHON YHDISTYS
Hämeenlinna
MLL:N HAUSJÄRVEN YHDISTYS
Hausjärvi
MLL:N HEINOLAN YHDISTYS*
Heinola
MLL:N HERVANNAN YHDISTYS
Tampere
MLL:N HOLLOLAN YHDISTYS
Hollola
MLL:N HUMPPILAN YHDISTYS
Humppila
MLL:N HÄMEENKOSKEN YHDISTYS Hämeenkoski
MLL:N HÄMEENKYRÖN YHDISTYS
Hämeenkyrö
MLL:N HÄMEENLINNAN YHDISTYS Hämeenlinna
MLL:N IKAALISTEN YHDISTYS
Ikaalinen
MLL:N JANAKKALAN YHDISTYS
Janakkala
MLL:N JOKIOISTEN YHDISTYS
Jokioinen
MLL:N JUUPAJOEN YHDISTYS
Juupajoki
MLL:N KALVOLAN YHDISTYS
Hämeenlinna
MLL:N KANGASALAN YHDISTYS
Kangasala
MLL:N KARKUN YHDISTYS*
Sastamala
MLL:N KIHNIÖN YHDISTYS
Kihniö
MLL:N KILLINKOSKEN YHDISTYS
Virrat
MLL:N KOIJÄRVEN YHDISTYS
Forssa
MLL:N KOIVISTONKYLÄN YHDISTYS Tampere
MLL:N KOLHON YHDISTYS
Mänttä-Vilppula
MLL:N KUHMALAHDEN YHDISTYS
Kangasala
MLL:N KUOREVEDEN YHDISTYS
Jämsä
MLL:N KURUN YHDISTYS
Ylöjärvi
MLL:N KYLMÄKOSKEN YHDISTYS
Akaa
MLL:N KÄRKÖLÄN YHDISTYS
Kärkölä
MLL:N LAHDEN YHDISTYS
Lahti
MLL:N LAMMIN YHDISTYS
Hämeenlinna
MLL:N LEMPÄÄLÄN YHDISTYS
Lempäälä
MLL:N LOPEN YHDISTYS
Loppi
MLL:N LUOPIOISTEN YHDISTYS
Pälkäne
MLL:N LÄNGELMÄEN YHDISTYS
Orivesi
MLL:N LÄNSI-TAMPEREEN YHDISTYSTampere
MLL:N LÄNSI-TEISKON YHDISTYS
Ylöjärvi
MLL:N MESSUKYLÄN YHDISTYS
Tampere
MLL:N MOUHIJÄRVEN YHDISTYS
Sastamala
MLL:N MÄNTÄN YHDISTYS
Mänttä-Vilppula
MLL:N NASTOLAN YHDISTYS
Nastola
MLL:N NOKIAN YHDISTYS
Nokia
MLL:N ORIVEDEN YHDISTYS
Orivesi
MLL:N PADASJOEN YHDISTYS
Padasjoki
MLL:N PARKANON YHDISTYS
Parkano
MLL:N PIRKKALAN YHDISTYS
Pirkkala
MLL:N POHJASLAHDEN YHDISTYS Mänttä-Vilppula
MLL:N PUNKALAITUMEN YHDISTYS* Punkalaidun
MLL:N PÄLKÄNEEN YHDISTYS
Pälkäne
MLL:N RENGON YHDISTYS
Hämeenlinna
MLL:N RIIHIMÄEN YHDISTYS
Riihimäki
MLL:N RUOVEDEN YHDISTYS
Ruovesi
MLL:N SAHALAHDEN YHDISTYS
Kangasala
MLL:N SIURON-LINNAVUOREN YHDISTYS
Nokia
MLL:N SUODENNIEMEN YHDISTYS Sastamala
MLL: N SYSMÄN YHDISTYS *
Sysmä
MLL:N SÄÄKSMÄEN YHDISTYS
Valkeakoski
MLL:N TAMMELAN YHDISTYS
Tammela
MLL:N TAMPEREEN OSASTO
Tampere
MLL:N TEISKON YHDISTYS
Tampere
MLL:N TOIJALAN YHDISTYS
Akaa
MLL:N TOTTIJÄRVEN YHDISTYS
Nokia
MLL:N TUULOKSEN YHDISTYS
Hämeenlinna
MLL:N TYRVÄNNÖN YHDISTYS
Hattula
MLL:N TYRVÄÄN-VAMMALAN YHDISTYS
Sastamala
MLL:N URJALAN YHDISTYS
Urjala
MLL:N VALKEAKOSKEN YHDISTYS Valkeakoski
MLL:N VESILAHDEN YHDISTYS
Vesilahti
MLL:N VIIALAN YHDISTYS
Akaa
MLL:N VIRTAIN YHDISTYS
Virrat
MLL:N VISUVEDEN YHDISTYS
Ruovesi
MLL:N YLÖJÄRVEN YHDISTYS
Ylöjärvi
MLL:N YPÄJÄN YHDISTYS
Ypäjä
MLL:N AITOLAHDEN YHDISTYS
* liittynyt MLL:n Hämeen piiriin
Yhteensä
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
243
206
8
548
93
186
204
94
127
111
115
170
186
53
136
530
494
243
329
159
195
738
109
66
57
105
121
103
72
28
180
81
81
339
434
247
181
97
69
92
0
78
223
96
68
416
306
48
200
452
64
204
317
148
156
132
207
198
55
208
10
308
419
36
260
6
78
51
185
44
234
231
96
132
43
209
150
239
204
8
576
90
184
210
94
130
122
144
176
205
57
144
633
453
254
329
162
198
805
108
64
55
107
96
108
78
29
186
27
83
346
453
254
191
102
70
86
235
188
34
517
88
232
229
36
489
99
182
221
38
385
110
171
228
51
350
112
175
249
60
364
116
163
227
64
360
124
180
196
70
339
134
187
139
83
358
142
209
51
86
312
166
189
135
127
134
137
183
200
61
170
607
452
230
336
158
228
781
129
67
53
99
45
112
82
44
145
29
86
342
431
240
194
89
71
77
32
83
233
109
75
418
273
47
211
400
75
208
326
158
150
126
174
202
64
172
139
136
215
160
193
195
173
212
199
179
227
186
230
284
201
229
229
190
235
318
194
237
335
133
189
187
67
173
563
438
292
335
157
225
789
123
59
53
90
37
110
90
46
147
28
91
340
263
219
213
101
74
80
27
85
247
121
83
375
250
50
222
394
86
180
351
171
156
143
144
191
65
125
187
135
75
162
538
374
331
332
153
231
671
131
64
52
95
31
114
98
50
149
34
90
374
209
214
221
88
82
74
24
96
220
126
90
363
208
53
230
373
87
169
332
167
163
135
131
192
66
104
184
146
87
161
549
352
330
307
151
235
638
139
73
42
97
31
102
102
53
152
37
97
388
119
315
228
88
84
105
24
114
209
130
88
371
200
48
236
350
97
96
195
154
94
160
607
379
335
294
139
227
493
142
74
42
106
30
77
105
76
157
40
96
405
111
319
218
99
91
102
24
122
211
131
103
317
208
45
224
351
97
67
192
157
91
162
579
402
367
280
128
212
482
132
78
40
109
30
79
114
83
167
42
96
427
117
323
222
100
101
104
21
132
201
140
106
304
210
58
189
371
99
82
206
182
94
179
626
439
360
260
135
198
436
124
83
42
124
27
88
118
110
160
50
101
640
136
327
228
103
101
110
21
150
192
135
128
287
219
56
177
335
97
48
219
187
112
185
614
473
357
225
127
200
374
124
62
44
122
25
85
110
105
161
50
95
643
137
340
232
95
103
118
21
157
186
135
127
281
213
51
170
329
92
48
224
192
116
176
624
459
342
236
137
208
333
278
160
170
131
131
191
55
286
148
152
146
119
177
57
298
130
168
139
121
181
73
289
117
183
149
123
187
73
272
117
226
161
118
202
90
270
124
229
151
130
204
87
12
312
458
36
226
6
66
48
171
69
147
217
104
60
48
213
129
12
291
454
36
221
7
58
46
188
73
155
209
106
70
53
234
133
12
254
459
36
222
7
56
46
189
78
142
198
116
71
60
218
131
12
278
493
36
203
7
56
42
159
92
137
189
136
84
82
197
122
12
274
509
36
186
7
55
35
161
99
138
148
158
95
87
186
136
15
267
543
36
177
9
54
39
166
105
130
122
174
111
96
174
126
18
260
550
36
169
9
56
52
18
260
579
36
146
10
59
53
20
274
603
36
126
10
56
58
109
132
109
169
119
102
124
120
121
132
64
171
121
112
150
103
120
150
63
163
127
115
154
103
13698
13816
13211
12931
12508
12296
12406
12406
12507
12320
12139
82
243
104
80
424
265
42
206
444
70
210
305
161
153
124
181
201
61
188
11
316
442
36
245
6
69
49
185
53
174
229
109
108
44
204
132
64
52
111
23
98
110
108
150
56
93
637
145
345
230
98
117
118
22
195
172
138
133
248
198
47
175
323
84
LIITE
MLL:N PAIKALLISYHDISTYSTEN VASTUUHENKILÖT VUONNA 2013
Yhdistys
Puheenjohtaja
Varapuheenjohtaja
Sihteeri
Rahastonhoitaja
AITOLAHTI
ANNALA
ASIKKALA ei aktiiv.
FORSSA
HARJU
Pirkko Nurmivuori
Noora Hänninen
Jenni Koskimaa
Susanna Tervo
Salme S. Halme
Marjo Saarela
Leena Remes
Anne Vaske
Emma Koivisto
Kirsi Seppälä-Niemi
Kaisa Ruisvaara
Tiina Jokinen
Milla Ahtiainen
Anne Karppinen
Elina Leppäkoski
Outi Rimpeläinen
HARTOLA
HATTULA
HAUHO
HAUSJÄRVI
HEINOLA
HERVANTA
HOLLOLA
HUMPPILA
HÄMEENKOSKI
HÄMEENKYRÖ
HÄMEENLINNA
IKAALINEN
JANAKKALA
JOKIOINEN
JUUPAJOKI
KALVOLA
KANGASALA
KARKKU
KIHNIÖ
KILLINKOSKI
KOIJÄRVI
KOIVISTONKYLÄ
KOLHO
KUHMALAHTI
KUOREVESI ei akt.
Katri Röksä
Mirka Saarinen
Soile Honkasaari
Miia Palmu
Lauri Laitinen
Terhi Tuomainen
Tiina Rintala-Siira
Hanne Seestie
Terhi Mäenpää
Elina Yritys
Matleena Aitasalo
Kati Vitikainen
Pirkko Kuvamo
Niina Stenberg
Taija Heletoja
Marianne Harjanne
Merja Hietakangas
Teresa Vidfelt
Anne Perälä
Anja Vehmasaho
Anni Korvenoja
Marja Perttu
Niina Aspinmaa
Nina Karjalainen
Mari Lehtosaari-Miller
Katri Heporauta
Maria Laaksonen
Satu Forsman
Sinikka Laatunen
Sohvi Tervo
Tuija Kettunen
Anu Lyytinen
Miia Honkavaara
Tiina Vuorenmaa
Satu Luoma
Sari Corell
Elise Lindroos
Emmi Ristolainen
Mirva Tamminiemi
Marika Ojala
Saija Männistö
Saija Karppanen
Taina Kajuutti
Tuula Korvenaho
Tiina Korsimaa-Simola
Katja Haukilahti
Tanja Mäkelä
Heidi Koivula
Riikka Virman-Tonteri
Mari Vainio
Ira Iso-Sipilä
Laura Reiniaho
Sinikka Laatunen
Riikka Kangasaho
Minna Raunio
Sanni Heikkilä-Vedenpää
Satu Tupeli-Kokkonen
Tuula Puolitaival
Satu Luoma
Johanna Pesonen
Tiina Ahonen
Jaana Paasikangas
Jonna Sahrakoski
Suvi Sihvo
Stiina Lahikainen
Helvi Toivola
Jenni Laine
Johanna Sahi
Maarit Niittymäki
Pirjo Toivonen
Minna Ykspuu
Riikka Oksanen
Heini Merinen
Marjukka Englund
Ira Iso-Sipilä
Tarja Vaskuri
Tarja Villa
Katja Saharinen
Kirsi Lehto
Päivi Lehtinen
Satu Tupeli-Kokkonen
Janika Aaltonen
Raili Viljanen
Esa Holmala
Minna Kokkola (tilitoimisto)
Kaija Jyräkoski
Anneli Niemelä
Tiia Tammisalo
Mervi Nevala
Annukka Rautiainen
Outi Rinneheimo
Piia Silmonen
Satu Laihonen
Anna Hankela
Minna Ykspuu
Sanna Pohja
KURU
KYLMÄKOSKI
KÄRKÖLÄ
LAHTI
LAMMI
LEMPÄÄLÄ
LOPPI
LUOPIOINEN
LÄNGELMÄKI
LÄNSI-TAMPERE
LÄNSI-TEISKOei akt.
MESSUKYLÄ
MOUHIJÄRVI
MÄNTTÄ ei aktiiv.
NASTOLA
NOKIA
ORIVESI
PADASJOKI
PARKANO
PIRKKALA
POHJASLAHTI
PUNKALAIDUN
PÄLKÄNE
RENKO
RIIHIMÄKI
RUOVESI
SAHALAHTI
SIURO-LINNAVUORI
SUODENNIEMI
SYSMÄ
SÄÄKSMÄKI ei aktiiv.
TAMMELA
TAMPERE
TEISKO ei aktiiv.
TOIJALA
TOTTIJÄRVI ei aktiiv.
TUULOS
Eija Lehtola
Risto Kajanto
Anu Sipilä
Merja Vahter
Maria Keskinen
Risto Tuominen
Minna Tervonen
Outi Helminen-Järvinen
Päivi Salkolahti
Heidi Sivonen
Kati Vähä-Haukijärvi
Tiina Ryyppö
Laura Olin
Johanna Lehto/Marika Sipilä
Suvi Kuusisto
Susanna Mäkinen
Johanna Siivonen
Hanna Nevalainen
Merja Saarinen
Minna Fjellström
Tiina Helenius
Heli Piirainen
Eija Kivelä
Jyrki Malinen/Tiia Niuranen
Tiina Martikainen
Mia Antinaho
Heily Mängel
Eija Lankinen
Heli Aaltonen
Aino Salakari
Anne Tanttu
Arja Pikkuharju
Eija Kivelä
Tuula Rehn
Pauliina Ranta
Sari Orhanen
Heidi Tiainen
Merja Haataja
Eija Salkolahti
Annemari Kingelin
Antti Puisto
Ritva Haavisto
Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen Tiina Laalahti
Elina Äijälä
Tarja Pulkkinen
Tuija Savolainen
Mirva Iso-Kukkula
Marjo Helviö-Salovaara
Leena Åkerberg
Annaleena Virtanen
Helena Koskimäki
Niina Rustari
Kaija Lindholm
Teresa Nieminen
Satu Kelkka
Mia Dahl
Mira Impola
Sirpa Viherä
Piia Kiviranta
Emilia Nikkilä
Kirsi Koski
Marianne Vainikka
Hanne Heinonen
Sanna Valonen
Sami Pihlavirta
Katariina Ronkonen
Anna-Liisa Pynnönen
Karoliina Ojalainen
Maria Kivinen
Elina Majaranta-Juhola
Marika Lampinen
Marja-Riitta Hapuoja
Tuire Paitula
Jonna Halmesmäki
Katariina Asunta
Tanja Pitkäniitty
Tiina Hyvärinen
Anne-Mari Vuorinen
Susanna Uusi-Kytölä
Marjukka Vidgren
Kristiina Vuori
Marika Mäkinen
Tarja Kynsilehto
Sari Peltomaa
Satu Mäkelä
Laura Sirnelä
Elina Koivuniemi
Reija Siitonen
Tuire Paitula
Tuija Karjalainen
Jaana Laaka
Piia Vallius
Kaisa Mäkinen
Ilona Mikkola
Sirpa Suojoki-Saarinen
Helena Nissinen
Merja-Sisko Lehtonen
Päivi Tuominen
Sinikka Rantanen
Päivi Kiviranta
Pia Schildt
Sini Niemi
Anne-Mari Salmela
Jenni Kallio
Tuire Paitula
Tilitoimisto Untala
Katariina Asunta
Hanna-Kaisa Hirvonen
Laura Vaaleri
Tiina Pälä
Heli Tanhula
Virva Laukkanen
Kalevi Juntunen
Marja Tuki
Jaana Kaartinen
Hanna Mäki-Tulokas
Kaija Reiman-Salminen
Kirsi Kumpulainen
Tomi Tulonen
Maria Koivuniemi
Niina Venho
Rauna Kautto
Erika Löövi
Päivi Mäkelä
Margit Heinonen
Mari Tervo
Satu Tolonen
TYRVÄNTÖ
TYRVÄÄ-VAMMALA
URJALA ei aktiiv.
VALKEAKOSKI
VESILAHTI
VIIALA
Susanna Helmelä
Hanna Vario
Jaana Rastas
Sinikka Morander
Jenni Järvinen
Nina Kankaanpää
Satu Miettola
Riitta Toivo
Kaisa Mäkiselkä
Mirka Halme
Anu Säynäjäkangas
Salla Kautto
Leena Paulajärvi-Jalonen
Kati Kuusisto
Ulla Mutikainen
Helena Autti
Sunna Säynäjäkangas
Susanna Viitaniemi
Riitta Palm
Petra Ratilainen
VIRRAT
VISUVESI ei aktiiv.
YLÖJÄRVI
Sari Kolari
Johanna Rinta-aho
Severiina Heikkinen
Pia Kopisto
Päivi Niemi
Henna Koskimäki
Virpi Siirilä
Saija Sundvall
YPÄJÄ
Henna Moisander
Marika Pöysti
Heidi Moilanen
Iris Ojala
MLL:N HÄMEEN PIIRIN ALUEELLA TOIMINEET PERHEKAHVILAT VUONNA 2013
PAIKALLISYHDISTYS
PERHEKAHVILAN SIJAINTI / kokoontumisaika
KUNTA
AITOLAHTI
Nuorisotila, Kämmenniemi: pe Perhekahvila
Tampere
ANNALA
Annalan koulun nuorisotila: ti perhekahvila Tuulenpesä
Tampere
FORSSA
Pappilan talossa, pysäkin tilassa: ma Perhekahvila
Lastentalo Helmi: ma Perhekahvila Porina, ti iltaperhekahvila,
Kutomo: ke parittomilla viikoilla liikuntaperhekahvila,
Tölön kerhotilat: to perhekahvila ja vauvakahvila
Forssa
HATTULA
Pappilanniemen harrastetila: ke Pappilanniemen perhekahvila,
Parolan Nurtsi: to Muksutupa,
Katinala: pe perhekerho Nuppula,
Parolan avoimen päiväkodin ja kerhotoiminnan tilat: ke iltaperhekerho
Hattula
HAUHO
Hauhon srk-koti: pe Eteläisten perhekahvila
Hämeenlinna
HAUSJÄRVI
M-kaupan tilat / Hikiä: to perhekahvila,
Koivupirtti / Ryttylä: ke perhekahvila,
Kunnanviraston yhdistystila / Oitti: ti perhekahvila
Hausjärvi
HEINOLA
Kirkonkylän seurakuntatalossa: ke perhekahvila,
Keväällä ja syksyllä: Kirkonkylän srk-talossa 2 Iltaperhekahvila-iltaasekä, 1Vierumäen
srk-talossa. Perhekahvilat toimii pääosin Heinolan seurakunnnan vastuulla, mutta
Heinolan yhdistys on niissä tukijana mukana omalla panoksellaan.
Heinola
HERVANTA
Pirkka 2 -talon kerhohuone: ma perhekahvila Tahmatassu (kevät),
Insinöörinkatu 68:n kerhohuone: to perhekahvila Maitoparta,
ti iltaperhekahvila Maitoparta
Tampere
HOLLOLA
Hälvälän koulu: pe perhekahvila
Hollola
HUMPPILA
Nuorisotila Vaijeri: to parittomat viikot perhekahvila
Humppila
HÄMEENKOSKI
Lestilä: ke perhekahvila
Hämeenkoski
HÄMEENKYRÖ
Kurjenmäkikoti juhlasali: ti perhekahvila
Hämeenkyrö
IKAALINEN
Perhekeskus Mallis: ma vauvakahvila, ma taaperokahvila,
ke ja pe perhekahvila, joka kk 2. to adoptioperhekahvila,
joka kk 4. ti odottavien äitien kahvila, joka kk 1. su monikkokahvila
Toimitila Peukaloinen: ti perhekahvila,
Nousulan kylätalo: pe parittomina viikkoina Kovelahden perhekahvila,
Luhalahden kirkon kerhotila: ti kerran kk:ssa Luhalahden perhekahvila
JANAKKALA
Paaperoinen,Turenki: ke perhekahvila,
kk:n 3. pe perhekahvila Kiinasta adopt. lasten perheille,
Perhetupa Perhola: pe Tervakosken perhekahvila
Janakkala
JOKIOINEN
Kunnantalo, takkahuone: to perhekahvila
Jokioinen
HÄMEENLINNA
Hämeenlinna
Ikaalinen
JUUPAJOKI
Liikuntahalli: ma perhekahvila
Juupajoki
KALVOLA
Nuorisotila Hukari: pe perhekahvila
Latoniityn pk: ma Latoniityn perhekerho,
Omenatarhan pk: ti Omppulan perhekerho,
Suorama: to Punapaulat-perhekerho
Hämeenlinna
KARKKU
Karkun työväentalo: joka kuun 1. ti perhekahvila
Sastamala
KIHNIÖ
Veteraanitalon kerhotila: perhekahvila
Kihniö
KOIJÄRVI
Forssa
KOIVISTONKYLÄ
Matkun srk-koti: pe perhekahvila
Koivistonkylän Srk-talo: ti perhekahvila,
kuukauden viim. to iltaperhekahvila
KYLMÄKOSKI
Koko Kylän Olkkari: pe perhekahvila
Akaa
KÄRKÖLÄ
Seurakuntakeskus, srk:n kanssa yhteinen: joka toinen ma perhekahvila
Kärkölä
LAHTI
Renkomäen kirjaston alakerta: ma Renkomäen perhekahvila,
Ahtialan kirjasto: ma Ahtialan perhekahvila,
Kiekonpirtin asukastupa: ti Kärpäsen perhekahvila,
Kariston seurakuntakoti: ti parillisina viikkoina Kariston iltaperhekahvila,
ti parittomina viikkoina Kariston isäkahvila, pe Kariston perhekahvila,
MLL Harjun kerhotila: ke Keskustan isäkahvila,
to vauvaperhekahvila, pe taaperoperhekahvila, la lauantaiperhekahvila,
Launeen perhepuisto: to iltaperhekahvila,
Patoseudun seurakuntakoti: pe Patoseudun perhekahvila
Lahti
KANGASALA
Kangasala
Tampere
LAMMI
LOPPI
LUOPIOINEN
LÄNSI-TAMPERE
Nuoristotila Olkkari: ma Perhekahvila, pe Vauvakahvila
Keidas, Läyliäinen: ti perhekerho,
Seurakunnan kerhotila: ma perhekahvila (alkaa 8.4.)
Kuntoutumiskoti Haaparinne: ti Kirkonkylän perhekahvila,
Rautahovi: ma Rautajärven perhekahvila
Hämeenlinna
Mustikkapaikka: ke parittomina viikkoina iltaperhekahvila Mustikkakerho
Tampere
NOKIA
Seurakunnan Diakoniatila Oravanpesä: to aamup. perhekahvila 4/13 asti,
Nuorisotila Pentintupa: to aamupäivä perhekahvila 5-9/13 asti,
Koulun aamu- ja iltapäiväh., Tenavatupa: to aamupäivä perhekahvila 9/2013 alk.
Avoin päiväkoti Tuutikki: ma-to ohjattua toimintaa, perhekahvila yms.
ma Isät ja kullannuput, ti MU-KA-VA -kerho
Avoin päiväkoti Täpinä: ma-to ohjattua toimintaa, perhekahvila
ORIVESI
Kaupungintalon kerhotilat: ti parillisina viikkoina perhekahvila
MOUHIJÄRVI
Loppi
Pälkäne
Sastamala
Nokia
Orivesi
PADASJOKI
Palotalon yläkerta: ti perhekahvila
Padasjoki
PARKANO
Vanha Pappila: ti perhekahvila
Parkano
PIRKKALA
Kyöstin kerhotalo: to Kyöstin perhekahvila Ilo
Pirkkala
POHJASLAHTI
Pohjaslahden kylätalo: joka toinen sunnuntai (syksy)
Mänttä-Vilppula
PUNKALAIDUN
(Tammi-huhtikuu) Kirjaston alakerta: ti perhekahvila,
to parillisina viikkoina vauvaperhekahvila
(Touko-joulukuu) Nuorisotila Nurkkaputkan tiloissa: ti Perhekahvila,
joka toinen perjantai Vauvaperhekahvila
Punkalaidun
PÄLKÄNE
Pirtti: ma perhekahvila, to parittomilla viikoilla Ekomammat
Pälkäne
RENKO
Savanni: pe perhekahvila
Hämeenlinna
RIIHIMÄKI
Aapeli Avoin, Junailijan pk, Junailijank. 14: to perhekahvila
Riihimäki
RUOVESI
Linja-autoaseman tilat: pe perhekahvila Onnimanni
Ruovesi
SAHALAHTI
Vanhan kunnantalon alakerta: ke perhekahvila, vaihtuva päivä iltaperhek.
Kangasala
SIURO-LINNAVUORI
Linnavuoren kylätalo / Linnavuori: ke perhekahvila
Nokia
SYSMÄ
Olavin toimintakeskus, Nuorisotila Verkko: ma perhekahvila
Sysmä
TAMMELA
Teuron kylätalo: ke Teuron perhekahvila
Letkun pirtti: to Letkun perhekahvila,
Manttaalin nuorisokahvila: pe perhekahvila
Tammela
TAMPERE
TOIJALA
MLL Tampereen osasto ry, Laivapuiston perhetalo Tampere:
ma Vauvakerho, ti Perhekahvila, joka kk 3. ma Nuput –kahvila keskosperheille,
Uusperheellisten iltakahvila
Pereenkulman perhekeskus Pirkkala: Ma perhekahvila, To Vauvakerho
Paloasema: pe perhekahvila,
Varmiolan kahvila: ke vauvakahvila
Tampere
Pirkkala
Akaa
TUULOS
Mäntynummen leikkipuisto: perhekahvila (kesällä)
Hämeenlinna
TYRVÄNTÖ
Lepaan srk-koti: ke parillisilla viikoilla perhekahvila
Hattula
TYRVÄÄ-VAMMALA
Nuorisotalo Pilvi: ma perhekahvila, pe perhekahvila Perhepesä
Sastamala
VALKEAKOSKI
Nuorisokeskus Akne, Apiankatu 41: ma perhekahvila
Valkeakoski
VESILAHTI
Tapolan pirtti: ma perhekahvila
Vesilahti
VIIALA
Akaa
VIRRAT
Sampola: ke perhekahvila
Kaupungintalo, alakerran nuorisotila:
pe parillisilla viikoilla perhekahvila Pulla & Pulina
YLÖJÄRVI
Vihriälä: ti perhekahvila
Ylöjärvi
Yhteensä 99 Perhekahvilaa, 55 yhdistyksessä ja 37 kunnan alueella. MLL:n Tampereen osasto: Laivapuiston
ja Pereenkulman perhekeskukset sekä MLL:n Nokian yhdistys: Avoimet päiväkodit Täpinä ja Tuutukki.
Virrat
LIITE
MLL:N HÄMEEN PIIRI TOTEUTUNEET KOULUTUKSET 2013
TILAISUUDEN AIHE
AIKA
PAIKKA/YHDISTYS
TILAISUUDET/
OSALLISTUJAT
TUNNIT
Järjestötoiminta ja yhdistysten hallinto:
Yhdistystoiminnan peruskoulutus
(yhdistysten luottamushenkilöt)
Seututapaamiset yhdistysten
paikallisen toiminnan tukemiseen
(yhdistysten luottamushenkilöt)
Akaa, Annala, Hämeenkyrö,
Janakkala, Kihniö, Koivistokylä,
kevät ja syksy Kylmäkoski, Orivesi, Länsi-Tre
9/81
27
kevät ja syksy Akaa, Forssa, Tampere (3)
5/ 57
15
Täyskäsi-koulutus: yhdistystoiminnan
peruskoulutus yhdistysten kaikille toimijoille
18.-19.5.13
Laivaristeily/
Turku-Tukholma-Turku
1/48
9
Vertaisverkot
(yhdistysten kerhonohjaajat)
syksy
Hämeenlinna
1/ 4
3
syksy
Tampere
Hämeenlinna
2/23
6
kevät ja syksy piirin toiminta-alue
2/ 18
120
Perhekahvilatoiminnan peruskoulutus
(perhekahvilaohjaajat ja -vastuuhenkilöt)
Hämeenlinna, Lahti, Ruovesi,
kevät ja syksy Hämeenkyrö
4/25
15
Perhekahvilavierailut
(perhekahvilakävijät ja -ohjaajat)
kevät ja syksy piirin toiminta-alue
40/ei kirjattu
160
Tietoja-taitoja-ryhmäohjaajien peruskoulutus
(hallituksen jäsenet, perhekahvilatoimijat)
syksy
Punkalaidun
1/11
6
Vaavinkaiset ja Taaperoiset ohjaajakoulutus
(ryhmänohjaajat, hallitusten jäsenet
ym.kiinnostuneet)
kevät
Hämeenlinna
1/10
5
Vertaisohjaajien Treffit/jatkokoulutus
(ryhmänohjaajat, hallitusten jäsenet)
kevät
Tampere
1/8
3
Kerhonohjaajien vertaistapaaminen
(yhdistysten kerhonohjaajat ja -vastaavat)
syksy
Hämeenlinna
1/5
3
Lapsiperheiden tukihenkilötoiminta, peruskurssi
(Perhekummi) tukihenkilötoiminnassa aloittavat
kevät
Janakkala
1/5
16
Tukihenkilöiden työnohjaukselliset
jatkokoulutustapaamiset
(tukihenkilötoiminnassa mukana olevat)
kevät ja syksy Tampere
3 / 31
9
kevät ja syksy piirin toiminta-alue
19 / 363
146
Tukioppilastoiminnan jatkokoulutus
(jo toimivat tukioppilaat)
kevät ja syksy piirin toiminta-alue
6 / 114
35
Viisaasti verkossa-vanhempainillat
(ala- ja yläkoulujen oppilaiden vanhemmat)
kevät ja syksy piirin toiminta-alue
16 / 590
25
Viisaasti verkossa-oppilaille
(ala- ja yläkoulujen oppilaat)
kevät ja syksy piirin toiminta-alue
17 / 3928
44
Meidän media / Yhteispelillä -vanhempainillat
(alle kouluikäisten lasten vanhemmat)
kevät ja syksy piirin toiminta-alue
5 / 49
10
Meidän media / Yhteispelillä
(varhaiskasvatuksen henkilökunta/ammattilaiset)
kevät
piirin toiminta-alue
3 / 101
7
kevät
Pirkkala
1/8
3
syksy
Pirkkala
3 / 50
3
Viestintäkoulutus
(yhdistysten netti-ja viestintävastaavat)
Ymmärrrä yhdistystä -verkkokurssi
OK-opintokeskus /Moodle-verkko
(yhdistysten hallitusten toimijat)
Perhetoiminnan sisältökoulutukset:
Tukihenkilötoiminta:
Nuorisotoiminta:
Tukioppilastoiminnan peruskoulutus
(koulujen uudet tukioppilaat)
Mukavasti mediaa lasten kanssa - rastirata
(lapset vanhempineen)
Unen merkitys
(Nuolialan koulun 5. -luokkalaiset)
Kummioppilastoiminnan peruskoulutus
(alakoulun oppilaat)
kevät ja syksy
syksy
Forssa
1 / 21
5
Lasten oikeudet
(yläkoulun oppilaat)
syksy
Loppi
1 / 25
1
Lasten oikeudet
(yläkoulun oppilaiden vanhemmat)
syksy
1/60
2
LIITE
Tutor-toiminnan koulutus
(lukion ja keskiasteen oppilaat)
1 / 24
1 / 25
6
3
kevät ja syksy piirin toiminta-alue
4 / 220
5,5
kevät ja syksy piirin toiminta-alue
3 / 47
5
Kiusaamisen ehkäisy ja
puuttuminen varhaiskasvatuksessa
(ammattikasvattajat)
kevät ja syksy piirin toiminta-alue
4 / 53
12
Vapaaehtoistyössä jaksaminen
(Tampereen kaupungin tukihenkilöt)
kevät
Tampere
1 / 24
2
Seksuaalisuus ja mielenterveys nuoruusiässä seminaari, (kaikille nuorten kanssa
työskenteleville, yleinen)
syksy
Tampere
1 / 126
6
Nuorisokouluttajen jatkokoulutus
(piirin nuorisokouluttajat)
syksy
piirin toiminta-alue
1/4
2
Nuorisotoiminta yhdistyksessä
(nuorisotoimintaa käynnistävät
ja vahvistavat yhdistykset)
kevät
Täyskäsiristeily
1 /40
2
Koulurauha 2014
(Koulurauha-työryhmän jäsenet)
kevät ja syksy Tampere, Pori
3 / 78
12
Lastenhoitokurssit
(toimintaa avustavat kunnat)
Tampere (2), Hämeenlinna,
kevät ja syksy Riihimäki, Forssa
5 / 58
180
Perehdytyskoulutus
(toimintaa avustavat kunnat)
Tampere (7), Hämeenlinna (3)
kevät ja syksy Hämeenkyrö
11/89
33
Hoitajien pienryhmät
(toimintaa avustavat kunnat)
Tampere (7), Riihimäki(3),
Forssa(2), Hämeenlinna (3),
kevät ja syksy Akaa (2), Valkeakoski (2)
19 / 188
38
Hoitajien yleiskoulutukset
(toimintaa avustavat kunnat)
Tampere, Hämeenlinna
kevät ja syksy Riihimäki
6 / 48
12
Vanhempainillat /päihteet, vanhemmuus jne.
(päivähoidon ja ala- ja yläkoulujen vanhemmat)
Vanhempainillat /kiusaamisen ehkäisy ja
puuttuminen
(päivähoidon ja ala- ja yläkoulujen vanhemmat)
kevät
syksy
Ikaalinen
Tampere
Lastenhoitotoiminta:
Isä-hanke:
Puolustusvoimayhteistyö 2010-2013:
Varusmiesten hyvinvointikoulutus
(varusmiehet)
Varusmiesjohtajien koulutus
(varusmiesjohtajat)
kevät ja syksy yhteistyövaruskunnat
3500
kevät ja syksy yhteistyövaruskunnat
100
Palkatun henkilöstön koulutus
(varusmiesjohtajat)
kevät ja syksy yhteistyövaruskunnat
300
kevät ja syksy piirin toiminta-alue
1/10
3
1/ ei kirjattu
6
1/1500
6
Ammattihenkilöstöyhteistyö:
Isän kohtaaminen tasavertaisena vanhempana
(terveydenhuollon ammattilaiset)
Yleisötilaisuudet ym. koulutukset
Lapsiperhelauantai
(kaikille avoin/lapsiperheet)
19.10.2013
Forssa
Lapsen Oikeuksien Päivä-tapahtuma
Tampereen nuorisotoimijat, (kaikille avoin)
23.11.2013
Tampere
Kevätkokous
10.4.2013
Hattula
Syyskokous
23.11.2013
Karkku/Sastamala
Lisäksi toteutettiin piirin sisäistä koulutusta:
MLL:n keskusjärjestön koulutustilaisuudet,
työyhteisö-koulutukset ja piirin työntekijöiden
virkistyspäivät
Mannerheimin Lastensuojeluliiton
Hämeen piirin naistoimikunta
TOIMINTAKERTOMUS 2013
Vuosi 2013 oli MLL:n Hämeen piirin naistoimikunnan 62. toimintavuosi. Naistoimikunta lahjoitti
5.000 euroa piirin alueella tapahtuvaan nuorisotyöhön ja Enkelikirkon tuoton 1.120 euroa Uusi
Lastensairaala 2017 hyväksi.
VARAINHANKINTAA VARTEN JÄRJESTETYT TILAISUUDET:
* 14.2.2013 Hetki yhdessä -ystävänpäiväilta Tampere-talossa
”Tampere-talo nyt ja tulevaisuudessa”
Vierailu Suomen parhaimpaan konserttitaloon emäntinä toimitusjohtaja Paulina Ahokas ja
intendentti Helena Hiilivirta. Illan herkkupöytä, Ruokagalleria, tarjosi kulinaarisen ja visuaalisen
elämyksen. Buffet oli katettu kultakehyksisille peileille. Illan yllätysvieras oli baritoni Arttu Kataja.
* 22.4.2013 Teatterimatka Helsingin Kaupunginteatteriin
Armi-näytelmä kertoi Marimekon perustajasta, karjalaisesta kosmopoliitista Armi Ratiasta. Hän oli
Suomen historian värikkäimpiä yritysjohtajia, uskomaton visionääri ja oman tiensä kulkija.
Rooleissa Riitta Havukainen ja mm. Vuokko Hovatta, Jari Pehkonen ja Ursula Salo.
* 13.5.2013 Taiteilijatapaaminen – Kuvantekijä OLLI JOKI
Ateljee, Lapinniemi
Flooranpäivänä tutustuimme tamperelaiseen, kansainvälisesti tunnettuun kuvataiteilija Olli Jokeen
ja hänen Lapinniemen tornissa sijaitsevaan ateljeehensa.
* 30.8.2013 Tampereen Komediateatteri ”Kvartetti”
Huikean suosion saavuttanut Ronald Harwoodin kirjoittama Kvartetti oli Tampereen
Komediateatterin syksyn hittinäytelmä. Rooleissa hurmasivat unelmanelikko Liisamaija
Laaksonen, Tuija Vuolle, Esko Roine ja Heikki Nousiainen. Komedian ohjasi Panu Raipia.
* 2.10.2013 Teatterimatka Suomen Kansallisteatteriin
”Kirsikkapuisto”
Tsehovin klassikkonäytelmä pääjohtaja Mika Myllyahon ohjaamana. Rooleissa mm. Tiina
Weckström, Esko Salminen ja Emmi Parviainen.
* 24.10.2013 TAIDEILTA Sara Hildénin taidemuseolla
Muotikauppias ja taidemesenaatti Sara Hildén oli vahva tahtonainen ja vilpitön taiteen rakastaja.
Taidemuseon johtaja Riitta Valorinta kertoi, millainen ihminen monien tarinoiden taakse
kätkeytyi. Katsoimme Pia Andellin dokumentin ”10 asiaa Sara Hildénistä” ja tutustuimme
afroamerikkalaisen nykytaiteilija Ellen Gallagherin näyttelyyn.
* Enkelikirkko Viattomien lasten päivänä 28.12.2013 Aleksanterin kirkossa
60. kerran järjestetyn Enkelikirkkojuhlan kohokohta oli pienten enkelien kynttiläkulkue ”Maan
korvessa kulkevi lapsosen tie” -sävelten soidessa ja diplomilaulaja Rauno Arvolan laulaessa. Pastori
Aulis Raunio piti hartaushetken ja Musiikkikoulu Maija Salon lapsiryhmä musisoi.
Enkelikirkkotoimikunta: Riitta Sommarberg, Taru Dunder, Kirsti Virtanen.
Muu toiminta:
* MLL:n Hämeen piirin naistoimikuntaan kuului 25 jäsentä vuonna 2013. Työkokouksia järjestettiin
viisi. Kevätkokous pidettiin 3.4.2013 Helena Koiviston ja syyskokous 26.11.2013 Ritva Roihan
kodissa. Naistoimikunnan kevätiltaa vietettiin 13.5.2013 ravintola Lapinniemessä ja syysretki
tehtiin Taru Dunderin kesäsaareen Teiskoon Intti-laivalla.
* Naistoimikunta onnitteli 85-vuotispäivän johdosta Hilkka Teivaalaa, 70-vuotispäivän johdosta
Meeri Nevaa ja Ritva Roiha-Snellmania ja 50-vuotispäivän johdosta Taru Dunderia, Riitta
Sommarbergia ja Pia Vatajaa.
* Vuonna 2013 naistoimikunnan puheenjohtajana toimi Kaisa Eerola, sihteerinä Paula Nuolimaa.
Rahastonhoitajina toimivat Maija Andrésen sekä Kirsti Virtanen.
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON
HÄMEEN PIIRI RY
TASE
31.12.2013
31.12.2012
25 987,32
25 987,32
51 974,64
51 974,64
6 059,22
6 059,22
8 078,96
8 078,96
8 000,00
188 415,32
1 494,18
197 909,50
8 000,00
188 415,32
1 491,36
197 906,68
229 956,04
257 960,28
1 512,75
1 512,75
994,44
994,44
8 741,74
1 554,27
16 007,58
26 303,59
15 532,95
3 690,15
21 516,15
40 739,25
155 260,71
209 639,26
183 077,05
251 372,95
413 033,09
509 333,23
85 340,58
371 532,86
-54 472,94
-99 196,71
85 340,58
371 532,86
-32 464,87
-22 008,07
303 203,79
402 400,50
15 124,28
14 700,43
80 004,59
109 829,30
15 631,25
16 990,62
74 310,86
106 932,73
109 829,30
106 932,73
413 033,09
509 333,23
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Muut pitkävaikutteiset menot
Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto
Sijoitukset
Osuudet omistusyhteysyrityksissä
Muut osakkeet ja osuudet
Muut saamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Saamiset
Lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Rahat ja pankkisaamiset
VASTAAVAA YHTEENSÄ
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Rahastot
Toimintapääoma
Edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
VIERAS PÄÄOMA
Lyhytaikainen
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON
HÄMEEN PIIRI RY
TULOSLASKELMA
1.1.-31.12.2013
1.1.-31.12.2012
Varsinainen toiminta
Tuotot
Kulut
Henkilöstökulut
Poistot
Muut kulut
561 504,67
-521 926,43
-28 007,06
-187 567,12
Tuotto-/Kulujäämä
-737 500,61
635 335,20
-512 349,13
-28 680,30
-185 245,52
-175 995,94
-726 274,95
-90 939,75
Varainhankinta
Tuotot
Kulut
62 075,95
-12 908,90
Tuotto-/Kulujäämä
49 167,05
48 942,33
-13 847,85
-126 828,89
35 094,48
-55 845,27
Sijoitus- ja rahoitustoiminta
Tuotot
Kulut
Tuotto-/Kulujäämä
7 914,75
-308,69
7 606,06
9 069,94
-362,44
8 707,50
-119 222,83
-47 137,77
Yleisavustukset
20 026,12
25 129,70
Tilikauden tulos
-99 196,71
-22 008,07
Tilikauden yli-/alijäämä
-99 196,71
-22 008,07
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON
HÄMEEN PIIRI RY
TULOSLASKELMA 01.01.2013 - 31.12.2013
2013
2012
1. LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINNIN JA ELINOLOJEN EDISTÄMINEN
Tuotot
Kulut
0,00
0,00
0,00
0,00
150,72
-150,72
6 685,69
2 841,06
3 885,48
-1 044,42
2. ENNALTAEHKÄISEVÄ LAPSI- JA PERHETOIMINTA
2.1. Kansalaistoiminnan tuki ja järjestötyö
Tuotot
7 109,63
Kulut
423,94
2.2. Lastenhoitotoiminta
Tuotot
Kulut
113 793,38
117 540,34
-3 746,96
119 092,00
119 239,92
-147,92
2.3. Perhetoiminta
Tuotot
Kulut
31 127,38
-35 706,93
-4 579,55
30 357,00
30 622,19
-265,19
2.4. Vapaaehtoistoiminnan ammatillinen ohjaus
Tuotot
44 764,00
Kulut
47 477,36
-2 713,36
43 168,75
43 168,75
0,00
55 022,05
55 022,05
0,00
48 127,28
48 127,28
0,00
2.6. Vahvuutta vanhemmuuteen -hanke
Tuotot
24 421,06
Kulut
27 723,65
-3 302,59
25 120,00
26 340,52
-1 220,52
3 500,00
3 752,49
-252,49
3 500,00
3 600,20
-100,2
3.1. Tukioppilastoiminta
Tuotot
Kulut
17 141,85
28 343,19
-11 201,34
18 632,85
33 467,33
-14 834,48
3.2. Nuoriso- ja kouluyhteistyö
Tuotot
Kulut
20 746,55
32 737,45
-11 990,90
22 729,84
28 255,07
-5 525,23
3.3. Lasten ja nuorten tukihenkilötoiminta
Tuotot
4 644,28
Kulut
1 875,94
2 768,34
14 463,46
2 083,26
12 380,20
130 445,54
130 602,67
-157,13
117 722,66
118 829,24
-1 106,58
4.2. Kotineuvola Oy:n perhepalvelut
Tuotot
12 500,00
Kulut
23 512,18
-11 012,18
20 355,82
21 619,88
-1 264,06
-7 619,63
20 217,12
20 262,10
-44,98
2.5. Isä-hanke
Tuotot
Kulut
2.7. Onni-hanke
Tuotot
Kulut
3. LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUS
4. AMMATILLISET PERHEPALVELUT
4.1. Arvo ja Sohvi perhepalvelu
Tuotot
Kulut
4.3. Kotineuvola Oy:n lastenhoitopalvelut yrityksille
Tuotot
6 500,00
Kulut
14 119,63
5. HALLINTO JA TALOUS
5.1. Sisäiset palvelut ja hallinto
Tuotot
Kulut
40 030,67
120 228,52
66 188,28
115 399,69
-49 211,41
5.2. Neuvonta-, ohjaus-, koulutus- ja hallintopalvelut Kotineuvola Oy:lle
Tuotot
36 000,00
Kulut
63 331,54
-27 331,54
65 289,87
75 288,77
-9 998,90
5.3. Aineistot
Tuotot
Kulut
17 529,21
7 254,25
10 274,96
13 758,28
7 095,67
POISTOT
VARSINAINEN TOIMINTA YHTEENSÄ
-80 197,85
6 662,61
-28 007,06
-28 680,30
-175 995,94
-90 939,75
6. VARAINHANKINTA
Tuotot
Kulut
62 075,95
12 908,90
49 167,05
48 942,33
13 847,85
35 094,48
7. SIJOITUSTOIMINTA
Tuotot
Kulut
7 914,75
308,69
7 606,06
9 069,94
362,44
8 707,50
TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ
YLEISAVUSTUS
TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ
-119 222,83
-47 137,77
20 026,12
-99 196,71
25 129,70
-22 008,07
TULOSLASKELMAVERTAILU 2011-2013
TUOTOT
Varsinainen toiminta
RAY-avustukset
Kuntien avustukset
Kotineuvola Oy:n korvaukset
OK-korvaukset
Asiakasmaksutuotot Arvo ja Sohvi
Muut maksutuotot
Muut tuotot
Vars. toiminnan tuotot yht.
TP 2013
TP 2012
135 519,81
211 800,00
88 750,00
11 260,00
55 658,72
37 734,69
20 781,45
561 504,67
21 %
33 %
14 %
2%
9%
6%
3%
Varainhankinta
Sijoitustoiminta
Yleisavustus
TUOTOT YHTEENSÄ
62 075,95
7 914,75
20 026,12
651 521,49
10 %
1%
3%
86 %
100 %
KULUT
Varsinainen toiminta
Henkilöstökulut
Toimintakulut
Toimistokulut
Toimitilakulut
Muut kulut
Vars. toiminnan kulut yht.
-521 926,43
-112 354,02
-55 499,34
-11 395,09
-8 318,67
-709 493,55
70 %
15 %
7%
2%
1%
Varainhankinta
Sijoitustoiminta
Poistot
KULUT YHTEENSÄ
TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ
-12 908,90
-308,69
-28 007,06
-750 718,20
-99 196,71
2%
0%
4%
33 %
95 %
100 %
TP 2011
125 851,03
218 500,00
157 738,81
11 842,72
42 070,54
34 350,99
44 981,11
635 335,20
18 %
30 %
22 %
2%
6%
5%
6%
48 942,33
9 069,94
25 129,70
718 477,17
7%
1%
3%
120 163,36
193 755,00
165 743,86
10 535,40
37 961,48
22 312,75
30 747,01
581 218,86
88 %
62 389,46
7 881,63
25 057,00
676 546,95
100 %
-512 349,13
-108 953,49
-58 482,56
-12 391,09
-5 418,38
-697 594,65
69 %
15 %
8%
2%
1%
-13 847,85
-362,44
-28 680,30
-740 485,24
-22 008,07
2%
0%
4%
-509 332,00
-108 685,20
-55 194,44
-12 915,79
-13 931,04
-700 058,47
94 %
-25 665,66
-302,44
-29 577,97
-755 604,54
-79 057,59
100 %
Toteutuneet tuotot 2013
21 %
14 %
9%
6%
2%
70 %
10 %
3%
1%
3%
Toteutuneet kulut 2013
15 %
7%
2%
1%
2%
0%
4%
LIITE
MLL:n Hämeen piirin piirihallitus v. 2013
PUHEENJOHTAJA
Lehtori
Seija Ahola
PIRKKALA
1. VARAPUHEENJOHTAJA
Lastenlääkäri
Asko Nieminen
KANGASALA
2. VARAPUHEENJOHTAJA
Päivähoidon johtaja
Helena Koskimäki
PADASJOKI
VARSINAINEN JÄSEN
HENKILÖKOHTAINEN VARAJÄSEN
Erityisluokanopettaja
Mirja Hanhikangas
IKAALINEN
Erityisluokanopettaja
Satu Lähteenmäki
MOUHIJÄRVI
Johtava lastentarhanopettaja
Kristiina Kankaanpää
JOKIOINEN
Kotiäiti
Kaisa Ruisvaara
FORSSA
Rehtori
Erika Kauppi-Nykänen
RIIHIMÄKI
Liiketoimintapäällikkö
Kai Heimonen
RIIHIMÄKI
Erityisohjaaja
Johanna Keränen
HATTULA
Lastenhoitaja
Anne Kauppinen
KANGASALA
Koulunkäyntiavustaja
Piia Kiviranta
RUOVESI
Lähihoitaja
Niina Rustari
PARKANO
Tiimiesimies
Satu Luoma
HÄMEENLINNA
Terveydenhoitaja, teologian maisteri
Matleena Aitasalo
HÄMEENLINNA
Palveluohjaaja
Pirkko Nurmivuori
TAMPERE
Koulutuspäällikkö
Sari Orhanen
LEMPÄÄLÄ
Koulutussihteeri
Minna Raunio
HOLLOLA
Ympäristöinsinööri
Laura Juselius
LAHTI
Luokanopettaja
Hanna Rautanen
NOKIA
Nuoriso-ohjaaja
Tanja Mäkeläi
Mänttä-Vilppula