Veneily- ja laivatarvikkeita, asusteita Veneily- ja

Transcription

Veneily- ja laivatarvikkeita, asusteita Veneily- ja
Veneily- ja
laivatarvikkeita,
asusteita
Kuvassa Harmajan majakka (by Petri Porkola)
Hinnasto 2010
Turvallisuutta
vesille
Veneilijä – ammattilainen
Rymaco on vuonna 1956 perustettu suomalainen yksityinen yhtiö, joka
toimii omassa kiinteistössään Espoon Juvanmalmilla. Yritys markkinoi
Suomessa maailmalla tunnettuja korkealuokkaisia asusteita, jalkineita,
laiva- ja venetarvikkeita sekä turvallisuustuotteita. Rymacon uuteen
tuotekuvastoon olemme koonneet kuluttajan ja ammattimerenkulkijan
suosituimmat tuotteet hintoineen.
Asusteista olemme valinneet kuvastoon pienen otoksen sadeasuja,
vapaa-ajanasuja ja myös muihin, kuin veneilyyn liittyviä erikoistuotteita.
Kelluntavarusteista kuvastossa on lähinnä ne mallit, jotka ovat varastotuotteita. Köysiosiossa on suosituimmat köysilaadut käyttötarkoituksen mukaan
kuvien kera. Venetarvikkeissa on paljon turvallisuuteen liittyviä tuotteita,
mutta myös veneisiin asennettavia perustarvikkeita. Laivatarvikkeet koostuvat pitkälti turvallisuuteen liittyvistä tuotteista, joista Rymaco on ollut tunnettu
jo yli 50 vuoden ajan. Kaikista tuoteryhmistä on saatavilla valmistajien
alkuperäiset luettelot, joissa on tiedot myös niistä tuotteista, joita emme ole
sisällyttäneet tähän kuvastoon.
Toivomme kuvastomme tuotevalikoiman ja tietoiskujen helpottavan sinua
kaikissa asusteita, varusteita ja tarvikkeita koskevissa valinnoissa. Suurin
osa tuotteista on saatavilla jälleenmyyjillä ympäri Suomen. Pyynnöstäsi
jälleenmyyjäsi voi tilata myös erikoistuotteita toimitettavaksi lyhyelläkin
toimitusajalla.
Turvallisuutta vesille
Timo Lampén
Oy Rymaco Ab
Sisällysluettelo
Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Kelluntavarusteet 2–15
Köydet
16–49
Venetarvikkeet
50–55
Hätämerkinantovälineet
56–57
Laivatarvikkeet
58–63
Asusteet
64–88
Kelluntavarusteet • 50 N kelluntapukineet
50 N kelluntapukine
5319
5617
5501
5502
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
5319-000-1
Aqua
pun.
S
5319-000-2
Aqua
pun.
5319-000-3
Aqua
pun.
5319-000-4
Aqua
pun.
5617-000-1
Aqua
5617-000-2
Aqua
5617-000-3
Aqua
5617-000-4
Aqua
Tuotenro
5501-000-1
Hinta
30-50 kg
29,00
M
50-70 kg
29,00
L
70-90 kg
29,00
XL
90+ kg
29,00
t.sin.
S
30-50 kg
29,00
t.sin.
M
50-70 kg
29,00
t.sin.
L
70-90 kg
29,00
t.sin.
XL
90+ kg
29,00
Tuotenimi
Väri
Koko
Spray
valk./sin.
S
5501-000-2
Spray
valk./sin.
5501-000-3
Spray
valk./sin.
5501-000-4
Spray
valk./sin.
5502-000-1
Spray
5502-000-2
Spray
5502-000-3
Hinta
30-50 kg
49,00
M
50-70 kg
49,00
L
70-90 kg
49,00
XL
90+ kg
49,00
valk./oranssi
S
30-50 kg
49,00
valk./oranssi
M
50-70 kg
49,00
Spray
valk./oranssi
L
70-90 kg
49,00
5502-000-4
Spray
valk./oranssi
XL
90+ kg
49,00
5504-000-1
Spray
pun./sin.
S
30-50 kg
49,00
5504-000-2
Spray
pun./sin.
M
50-70 kg
49,00
5504-000-3
Spray
pun./sin.
L
70-90 kg
49,00
5504-000-4
Spray
pun./sin.
XL
90+ kg
49,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5811-000-1
Axent
pun.
S
0
55,00
5811-000-2
Axent
pun.
M
50-70 kg
55,00
5811-000-3
Axent
pun.
L
70-90 kg
55,00
5811-000-4
Axent
pun.
XL
90+ kg
55,00
5813-000-1
Axent
valk.
S
30-50 kg
55,00
5813-000-2
Axent
valk.
M
50-70 kg
55,00
5813-000-3
Axent
valk.
L
70-90 kg
55,00
5813-000-4
Axent
valk.
XL
90+ kg
55,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
5825-000-1
Genua
musta
XS
25-40 kg
69,00
5825-000-2
Genua
musta
S
40-50 kg
69,00
5825-000-3
Genua
musta
M
50-70 kg
69,00
5825-000-4
Genua
musta
L
70-90 kg
69,00
5825-000-5
Genua
musta
XL
90+ kg
69,00
5826-000-1
Genua
pun./sin.
XS
25-40 kg
69,00
5826-000-2
Genua
pun./sin.
S
40-50 kg
69,00
5826-000-3
Genua
pun./sin.
M
50-70 kg
69,00
5826-000-4
Genua
pun./sin.
L
70-90 kg
69,00
5826-000-5
Genua
pun./sin.
XL
90+ kg
69,00
5828-000-1
Genua
valk./vihreä
XS
25-40 kg
69,00
5828-000-2
Genua
valk./vihreä
S
40-50 kg
69,00
5828-000-3
Genua
valk./vihreä
M
50-70 kg
69,00
5828-000-4
Genua
valk./vihreä
L
70-90 kg
69,00
5828-000-5
Genua
valk./vihreä
XL
90+ kg
69,00
5829-000-1
Genua
valk./vihreä
XS
25-40 kg
69,00
5504
Koko
Hinta
5811
5813
5825
5826
5828
2
Hinta
Kelluntavarusteet • 50 N kelluntapukineet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5829-000-2
Genua
valk./harmaa
Koko
S
40-50 kg
Hinta
69,00
5829-000-3
Genua
valk./harmaa
M
50-70 kg
69,00
5829-000-4
Genua
valk./harmaa
L
70-90 kg
69,00
5829-000-5
Genua
valk./harmaa
XL
90+ kg
69,00
5829
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5850-005-1
Super Soft
musta
Koko
S
5850-005-2
Super Soft
musta
5850-005-3
Super Soft
musta
5850-005-4
Super Soft
musta
5851-005-1
Super Soft
5851-005-2
Super Soft
5851-005-3
Super Soft
5851-005-4
Super Soft
5852-005-1
Hinta
30-50 kg
79,00
M
50-70 kg
79,00
L
70-90 kg
79,00
XL
90+ kg
79,00
oranssi
S
30-50 kg
79,00
oranssi
M
50-70 kg
79,00
oranssi
L
70-90 kg
79,00
oranssi
XL
90+ kg
79,00
Super Soft
valk.
S
30-50 kg
79,00
5852-005-2
Super Soft
valk.
M
50-70 kg
79,00
5852-005-3
Super Soft
valk.
L
70-90 kg
79,00
5852-005-4
Super Soft
valk.
XL
90+ kg
79,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
5621-000-1
GT
pun.
XS
30-40 kg
79,00
5621-000-2
GT
pun.
S
40-50 kg
79,00
5621-000-3
GT
pun.
M
50-70 kg
79,00
5621-000-4
GT
pun.
M/L
70-80 kg
79,00
5621-000-5
GT
pun.
L
80-90 kg
79,00
5621-000-6
GT
pun.
XL
90+ kg
79,00
5622-000-1
GT
t.sin.
XS
30-40 kg
79,00
5622-000-2
GT
t.sin.
S
40-50 kg
79,00
5622-000-3
GT
t.sin.
M
50-70 kg
79,00
5622-000-4
GT
t.sin.
M/L
70-80 kg
79,00
5622-000-5
GT
t.sin.
L
80-90 kg
79,00
5622-000-6
GT
t.sin.
XL
90+ kg
79,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
5830-000-2
Rekord
oranssi
XS
40-50 kg
119,00
5830-000-3
Rekord
oranssi
S
50-60 kg
119,00
5830-000-4
Rekord
oranssi
M/L
60-80 kg
119,00
5830-000-5
Rekord
oranssi
L/XL
80-100 kg
119,00
5830-000-6
Rekord
oranssi
XXL
100+ kg
119,00
5832-000-2
Rekord
t.sin.
XS
40-50 kg
119,00
5832-000-3
Rekord
t.sin.
S
50-60 kg
119,00
5832-000-4
Rekord
t.sin.
M/L
60-80 kg
119,00
5832-000-5
Rekord
t.sin.
L/XL
80-100 kg
119,00
5832-000-6
Rekord
t.sin.
XXL
100+ kg
119,00
5851
5850
5852
Hinta
5621
5622
Hinta
5832
5830
3
Kelluntavarusteet • vesiurheilu- ja erikoiskelluntapukine
50 N vesiurheilu- ja erikoiskelluntapukine
5110
5511
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5110-000-1
Avomeriliivi, turvav.
t.sin./uv-kelt.
5110-000-2
Avomeriliivi, turvav.
5110-000-3
Avomeriliivi, turvav.
5110-000-4
Koko
Hinta
XS
30-40 kg
119,00
t.sin./uv-kelt.
S
40-50 kg
119,00
t.sin./uv-kelt.
M
50-70 kg
119,00
Avomeriliivi, turvav.
t.sin./uv-kelt.
L
70-90 kg
119,00
5110-000-5
Avomeriliivi, turvav.
t.sin./uv-kelt.
XL
90+ kg
119,00
5511-000-1
Avomeriliivi, turvav.
t.sin./pun.
XS
30-40 kg
119,00
5511-000-2
Avomeriliivi, turvav.
t.sin./pun.
S
40-50 kg
119,00
5511-000-3
Avomeriliivi, turvav.
t.sin./pun.
M
50-70 kg
119,00
5511-000-4
Avomeriliivi, turvav.
t.sin./pun.
L
70-90 kg
119,00
5511-000-5
Avomeriliivi, turvav.
t.sin./pun.
XL
90+ kg
119,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5517-000-1
Kanoottiliivi
pun./sin.
Koko
-
40-130 kg
Hinta
49,00
5518-000-1
Kanoottiliivi
kelt./sin.
-
40-130 kg
49,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5310-000-1
Kalaliivi
vihreä
S
30-50 kg
99,00
5310-000-2
Kalaliivi
vihreä
M
50-70 kg
99,00
5517
5518
5310
5701
Koko
Hinta
5310-000-3
Kalaliivi
vihreä
L
70-90 kg
99,00
5310-000-4
Kalaliivi
vihreä
XL
90+ kg
99,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5701-003-1
Dinghy Pro
musta/harmaa
XS
25-40 kg
79,00
5701-003-2
Dinghy Pro
musta/harmaa
S
40-50 kg
79,00
5701-003-3
Dinghy Pro
musta/harmaa
M
50-70 kg
79,00
5701-003-4
Dinghy Pro
musta/harmaa
M/L
70-80 kg
79,00
5701-003-5
Dinghy Pro
musta/harmaa
L
80-90 kg
79,00
5701-003-6
Dinghy Pro
musta/harmaa
XL
90+ kg
79,00
5702-003-1
Dinghy Pro
pun./musta
XS
25-40 kg
79,00
5702-003-2
Dinghy Pro
pun./musta
S
40-50 kg
79,00
5702-003-3
Dinghy Pro
pun./musta
M
50-70 kg
79,00
5702-003-4
Dinghy Pro
pun./musta
M/L
70-80 kg
79,00
5702-003-5
Dinghy Pro
pun./musta
L
80-90 kg
79,00
5702-003-6
Dinghy Pro
pun./musta
XL
90+ kg
79,00
Koko
Hinta
5702
5532
4
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5532-000-1
Vesihiihtoliivi
uv-kelt./musta
Koko
Hinta
XS
30-40 kg
79,00
5532-000-2
Vesihiihtoliivi
uv-kelt./musta
S
40-50 kg
79,00
5532-000-3
Vesihiihtoliivi
uv-kelt./musta
M
50-70 kg
79,00
5532-000-4
Vesihiihtoliivi
uv-kelt./musta
M/L
70-80 kg
79,00
5532-000-5
Vesihiihtoliivi
uv-kelt./musta
L
80-90 kg
79,00
5532-000-6
Vesihiihtoliivi
uv-kelt./musta
XL
90+ kg
79,00
Kelluntavarusteet • vesiurheilu- ja erikoiskelluntapukine
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5737-000-1
Shock Wave
sin./musta
5737-000-2
Shock Wave
5737-000-3
Shock Wave
5737-000-4
5737-000-5
Koko
Hinta
XS
30-40 kg
105,00
sin./musta
S
40-50 kg
105,00
sin./musta
M
50-70 kg
105,00
Shock Wave
sin./musta
M/L
70-80 kg
105,00
Shock Wave
sin./musta
L
80-90 kg
105,00
5737-000-6
Shock Wave
sin./musta
XL
90+ kg
105,00
5738-000-1
Shock Wave
pun./harmaa
XS
30-40 kg
105,00
5738-000-2
Shock Wave
pun./harmaa
S
40-50 kg
105,00
5738-000-3
Shock Wave
pun./harmaa
M
50-70 kg
105,00
5738-000-4
Shock Wave
pun./harmaa
M/L
70-80 kg
105,00
5738-000-5
Shock Wave
pun./harmaa
L
80-90 kg
105,00
5738-000-6
Shock Wave
pun./harmaa
XL
90+ kg
105,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5711-005-3
Neo
musta/sin.
Koko
S/M
50-70 kg
169,00
5711-005-4
Neo
musta/sin.
M/L
70-90 kg
169,00
5711-005-5
Neo
musta/sin.
XL
90+ kg
169,00
5738
5737
Hinta
5711
Rymaco - turvallisuutta vesille
Kuva by BALTIC
fiiliskuva
5
Kelluntavarusteet • 50 N kelluntapukineet
50 N kelluntapukineet
5678
5679
5177
5375
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5678-005-1
Bergen
pun./harmaa
Koko
XS
Hinta
50-60 kg
195,00
5678-005-2
Bergen
pun./harmaa
S
60-70 kg
195,00
5678-005-3
Bergen
pun./harmaa
M
70-80 kg
195,00
5678-005-4
Bergen
pun./harmaa
L
80-90 kg
195,00
5678-005-5
Bergen
pun./harmaa
XL
90-100 kg
195,00
5678-005-6
Bergen
pun./harmaa
XXL
100+ kg
195,00
5679-005-1
Bergen
t.sin.
XS
50-60 kg
195,00
5679-005-2
Bergen
t.sin.
S
60-70 kg
195,00
5679-005-3
Bergen
t.sin.
M
70-80 kg
195,00
5679-005-4
Bergen
t.sin.
L
80-90 kg
195,00
5679-005-5
Bergen
t.sin.
XL
90-100 kg
195,00
5679-005-6
Bergen
t.sin.
XXL
100+ kg
195,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
5177-005-1
Arctic
musta
XS
50-60 kg
195,00
5177-005-2
Arctic
musta
S
60-70 kg
195,00
5177-005-3
Arctic
musta
M
70-80 kg
195,00
5177-005-4
Arctic
musta
L
80-90 kg
195,00
5177-005-5
Arctic
musta
XL
90-100 kg
195,00
5177-005-6
Arctic
musta
XXL
100+ kg
195,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
5375-005-1
Winter takki
musta
XS
50-60 kg
199,00
5375-005-2
Winter takki
musta
S
60-70 kg
199,00
5375-005-3
Winter takki
musta
M
70-80 kg
199,00
5375-005-4
Winter takki
musta
L
80-90 kg
199,00
5375-005-5
Winter takki
musta
XL
90-100 kg
199,00
5375-005-6
Winter takki
musta
XXL
100+ kg
199,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
5757-000-1
Hamble auto.
musta
XS
50-60 Kkg
199,00
5757-000-2
Hamble auto.
musta
S
60-70 kg
199,00
5757-000-3
Hamble auto.
musta
M
70-80 kg
199,00
Hinta
5757-000-4
Hamble auto.
musta
L
80-90 kg
199,00
5757-000-5
Hamble auto.
musta
XL
90-100 kg
199,00
5757-000-6
Hamble auto.
musta
XXL
100+ kg
199,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
5780-005-2
Stripe
pun.
S
60-70 kg
199,00
5780-005-3
Stripe
pun.
M
70-80 kg
199,00
5757
5780
5782
5781
6
Hinta
5780-005-4
Stripe
pun.
L
80-90 kg
199,00
5780-005-5
Stripe
pun.
XL
90-100 kg
199,00
5780-005-6
Stripe
pun.
XXL
100+ kg
199,00
5781-005-2
Stripe
musta
S
60-70 kg
199,00
5781-005-3
Stripe
musta
M
70-80 kg
199,00
5781-005-4
Stripe
musta
L
80-90 kg
199,00
5781-005-5
Stripe
musta
XL
90-100 kg
199,00
5781-005-6
Stripe
musta
XXL
100+ kg
199,00
5782-005-2
Stripe
valk.
S
60-70 kg
199,00
5782-005-3
Stripe
valk.
M
70-80 kg
199,00
5782-005-4
Stripe
valk.
L
80-90 kg
199,00
Kelluntavarusteet • 50 N kelluntapukineet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
5782-005-5
Stripe
valk.
XL
90-100 kg
199,00
5782-005-6
Stripe
valk.
XXL
100+ kg
199,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
6911-000-1
Softshell, auto.
musta
XS
50-60 kg
299,00
6911-000-2
Softshell, auto.
musta
S
60-70 kg
299,00
Hinta
6911-000-3
Softshell, auto.
musta
M
70-80 kg
299,00
6911-000-4
Softshell, auto.
musta
L
80-90 kg
299,00
6911-000-5
Softshell, auto.
musta
XL
90-100 kg
299,00
6911-000-6
Softshell, auto.
musta
XXL
100+ kg
299,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
6911
Hinta
5555-000-1
Surf & Turf Trend, naiset
valk./t.sin.
S
50-60 kg
149,00
5555-000-2
Surf & Turf Trend, naiset
valk./t.sin.
M
60-70 kg
149,00
5555-000-3
Surf & Turf Trend, naiset
valk./t.sin.
L
70-80 kg
149,00
5555-000-4
Surf & Turf Trend, naiset
valk./t.sin.
XL
80-90 kg
149,00
5565-000-1
Surf & Turf Trend
valk./t.sin.
XS
50-60 kg
149,00
5565-000-2
Surf & Turf Trend
valk./t.sin.
S
60-70 kg
149,00
5565-000-3
Surf & Turf Trend
valk./t.sin.
M
70-80 kg
149,00
5565-000-4
Surf & Turf Trend
valk./t.sin.
L
80-90 kg
149,00
5565-000-5
Surf & Turf Trend
valk./t.sin.
XL
90-100 kg
149,00
5565-000-6
Surf & Turf Trend
valk./t.sin.
XXL
100+ kg
149,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
5658-000-1
Surf & Turf Trend, naiset
pun./sin.
S
50-60 kg
149,00
5658-000-2
Surf & Turf Trend, naiset
pun./sin.
M
60-70 kg
149,00
5658-000-3
Surf & Turf Trend, naiset
pun./sin.
L
70-80 kg
149,00
5658-000-4
Surf & Turf Trend, naiset
pun./sin.
XL
80-90 kg
149,00
5668-000-1
Surf & Turf Trend
pun./sin.
XS
50-60 kg
149,00
5565
Hinta
5668-000-2
Surf & Turf Trend
pun./sin.
S
60-70 kg
149,00
5668-000-3
Surf & Turf Trend
pun./sin.
M
70-80 kg
149,00
5668-000-4
Surf & Turf Trend
pun./sin.
L
80-90 kg
149,00
5668-000-5
Surf & Turf Trend
pun./sin.
XL
90-100 kg
149,00
5668-000-6
Surf & Turf Trend
pun./sin.
XXL
100+ kg
149,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
5670-000-1
Surf & Turf T1, naiset
t.sin.
S
50-60 kg
129,00
5670-000-2
Surf & Turf T1, naiset
t.sin.
M
60-70 kg
129,00
5670-000-3
Surf & Turf T1, naiset
t.sin.
L
70-80 kg
129,00
5670-000-4
Surf & Turf T1, naiset
t.sin.
XL
80-90 kg
129,00
5680-000-1
Surf & Turf T1
t.sin.
XS
50-60 kg
129,00
5680-000-2
Surf & Turf T1
t.sin.
S
60-70 kg
129,00
5680-000-3
Surf & Turf T1
t.sin.
M
70-80 kg
129,00
5680-000-4
Surf & Turf T1
t.sin.
L
80-90 kg
129,00
5680-000-5
Surf & Turf T1
t.sin.
XL
90-100 kg
129,00
5680-000-6
Surf & Turf T1
t.sin.
XXL
100+ kg
129,00
5668
Hinta
5670
5680
7
Kelluntavarusteet • 100 N pelastusliivit
100 N pelastusliivit
1252
1255
1257
1256
1240
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
1253-005-1
Bambi Supersoft
kelt.
Baby/Toddl.
3-15 kg
79,00
1252-005-1
Bambi Supersoft
oranssi
Baby/Toddl.
3-15 kg
79,00
1251-000-1
Baltic 1251
oranssi
Toddler
-15 kg
49,00
1254-000-1
Baltic 1254 Split Front
oranssi
Toddler
-15 kg
55,00
1255-000-1
Baltic Print
uv-kelt./oranssi
Toddler
-15 kg
59,00
1255-000-2
Baltic Print
uv-kelt./oranssi
Child/Jr.
15-30 kg
59,00
1257-000-1
Baltic Tuff Tuff
oranssi
Toddler
-15 kg
59,00
1257-000-2
Baltic Tuff Tuff
oranssi
Child/Jr.
15-30 kg
59,00
1256-000-1
Baltic 1256 m .turvav.
oranssi
Toddler
-15 kg
89,00
1256-000-2
Baltic 1256 m .turvav.
oranssi
Child/Jr.
15-30 kg
95,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
1240-000-1
Baltic 1240
1240-000-2
Baltic 1240
Hinta
15-30 kg
49,00
oranssi
Jr./S
30-50 kg
59,00
65,00
1240-000-3
Baltic 1240
oranssi
M
50-70 kg
1240-000-4
Baltic 1240
oranssi
L
70-90 kg
65,00
1240-000-5
Baltic 1240
oranssi
XL
90+ kg
65,00
1244-000-1
Baltic 1244 Split Front
oranssi
Child/Jr.
15-30 kg
55,00
1244-000-2
Baltic 1244 Split Front
oranssi
Jr./S
30-50 kg
65,00
1244-000-3
Baltic 1244 Split Front
oranssi
M
50-70 kg
65,00
1244-000-4
Baltic 1244 Split Front
oranssi
L
70-90 kg
69,00
1244-000-5
Baltic 1244 Split Front
oranssi
XL
90+ kg
69,00
Rymaco - turvallisuutta vesille
Kuva by BALTIC
Koko
Child/Jr.
1244
8
Hinta
Kelluntavarusteet • 150 N pelastusliivit
150N ilmatäytteiset pelastusliivit
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
1545-000-1
150 Winner ZIP man
musta
40-150 kg
119,00
1585-000-1
150 Winner ZIP man
pun.
40-150 kg
119,00
1525-000-1
150 Winner ZIP man, turvav.
musta
40-150 kg
139,00
1565-000-1
150 Winner ZIP man, turvav.
pun.
40-150 kg
139,00
1555-000-1
150 Winner ZIP auto
musta
40-150 kg
149,00
1595-000-1
150 Winner ZIP auto
pun.
40-150 kg
149,00
1535-000-1
150 Winner ZIP auto, turvav.
musta
40-150 kg
185,00
1575-000-1
150 Winner ZIP auto, turvav.
pun.
40-150 kg
185,00
1582-000-1
150 Winner ZIP Flyfisher Man
vihreä
40-150 kg
155,00
1583-000-1
151 Winner ZIP Flyfisher Auto
vihreä
40-150 kg
179,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
1580-000-1
150 Bluewater man
pun./sin.
40-150 kg
129,00
1560-000-1
150 Bluewater man, turvav.
pun./sin.
40-150 kg
159,00
1590-000-1
150 Bluewater auto
pun./sin.
40-150 kg
179,00
1570-000-1
150 Bluewater auto, turvav.
pun./sin.
40-150 kg
195,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
1591-000-1
150 Ultimate auto
musta
40-150 kg
199,00
1571-000-1
150 Ultimate auto, turvav.
musta
40-150 kg
220,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
1552-000-1
150 Delta auto
harmaa/pun.
40-150 kg
1553-000-1
150 Delta auto
harmaa/sin.
40-150 kg
149,00
1532-000-1
150 Delta auto, turvav.
harmaa/pun.
40-150 kg
185,00
1533-000-1
150 Delta auto, turvav.
harmaa/sin.
40-150 kg
185,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
1557-000-1
Argus auto
musta
40-150 kg
168,00
1597-000-1
Argus auto
pun.
40-150 kg
168,00
1537-000-1
Argus auto, turvav.
musta
40-150 kg
199,00
1577-000-1
Argus auto, turvav.
pun.
40-150 kg
199,00
1535
1595
Hinta
1590
1583
Hinta
Hinta
149,00
1571
1591
Hinta
1533
1552
Koiraliivit
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
0410-000-0
Koiraliivi
oranssi
XS
0-3 kg
24,00
0410-000-1
Koiraliivi
oranssi
S
3-8 kg
24,00
0410-000-2
Koiraliivi
oranssi
M
8-15 kg
26,00
0410-000-3
Koiraliivi
oranssi
L
15-40 kg
32,00
0410-000-4
Koiraliivi
oranssi
XL
40+ kg
34,00
0410-000-5
Koiraliivi
oranssi
XXL
40++ kg
36,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
1537
1597
Hinta
0420-005-1
Koiraliivi, airex
uv-kelt./musta
S
-8 kg
76,00
0420-005-2
Koiraliivi, airex
uv-kelt./musta
M
8-15 kg
89,00
0420-005-3
Koiraliivi, airex
uv-kelt./musta
L
15-40 kg
102,00
0420-005-4
Koiraliivi, airex
uv-kelt./musta
XL
40+ kg
110,00
0420-005-5
Koiraliivi, airex
uv-kelt./musta
XXL
40++ kg
122,00
0410
0420
9
Kelluntavarusteet • pelastusrenkaat, heittoliina, turvavaljaat ja -köydet
Pelastusrenkaat ja heittoliina
9600
9602
490900051
Tuotenimi
Väri
8560-000-1
Hevosenkenkä
valk.
Hinta
39,00
8562-000-1
Hevosenkenkä
kelt.
39,00
8563-000-1
Hevosenkenkä
pun.
39,00
8902-000-1
Teline hevosenkengälle
t.sin./pun.
22,00
9570-000-1
Vaihtokuori hevosenkengälle
valk.
24,00
9572-000-1
Vaihtokuori hevosenkengälle
kelt.
24,00
9573-000-1
Vaihtokuori hevosenkengälle
pun.
24,00
9600-000-1
Nostovyö
valk.
149,00
9601-000-1
Nostovyö
harmaa
149,00
9602-000-1
Nostovyö
t.sin.
149,00
9603-000-1
Nostovyö
kelt.
149,00
9610-000-1
Kuori Nostovyölle
kelt.
65,00
9611-000-1
Kuori Nostovyölle
harmaa
65,00
9612-000-1
Kuori Nostovyölle
t.sin.
65,00
9613-000-1
Kuori Nostovyölle
kelt.
65,00
9590-000-1
Swedebuoy
kelt.
199,00
9591-000-1
Swedebuoy kuori
kelt.
75,00
9595-000-1
Swedebuoy
valk.
199,00
9596-000-1
Swedebuoy kuori
valk.
75,00
4909000051 Heittoliina, 6mm, 23 m
51.00
Turvavaljaat ja -köydet
0124
0120
Tuotenro
0115
Tuotenro
Tuotenimi
0124-000-1
Turvavaljas
Child
-20 kg
Koko
Hinta
49,00
0125-000-1
Turvavaljas
Junior
20-50 kg
49,00
0104-000-1
Turvavaljas
Adult
50+ kg
59,00
0106-000-1
Turvaköysi kolmella koukulla, elastinen
-
-
65,00
0115-000-1
Turvaköysi kahdella koukulla
-
-
49,00
0108-000-1
Turvaköysi kahdella koukulla
-
-
39,00
0109-000-1
Turvaköysi yhdellä koukulla
-
-
29,00
0107-000-1
Turvaköysi kahdella koukulla,elastinen
-
-
49,00
0120-000-1
Turvaköysi kolmella koukulla
-
-
65,00
0101-000-1
Baltic Jackstay
-
-
49,00
Rymaco - turvallisuutta vesille
KATSASTUSVAATIMUKSET
Turvavaljaat
Pelastusrenkaita vaaditaan seuraavasti:
Purjeveneissä vaaditaan 1-luokassa turvavaljaat jokaiselle veneessä
olijalle. 2- ja 3-luokissa vaaditaan kahdet turvavaljaat. Moottoriveneissä
vaaditaan 1-luokassa kahdet ja 2-luokassa vähintään yhdet turvavaljaat.
Suositellaan, että turvavaljaat kuuluvat pelastusliivien varustukseen ja
että niissä olisi kaksi turvaköyttä hakoineen.
Katsastajan käsikirja 2009.
1-luokka:
Kaksi pelastusrengasta, joista toisen on purjeveneissä
oltava varustettu lippupoijulla. Yhden pelastusrenkaan on
oltava ruorimiehen saatavilla välittömästi käyttövalmiina.
Pelastusrenkaiden on oltava väriltään oranssi, punainen tai
keltainen.
Pelastusrengas
Purjeveneissä on pelastusrenkaassa oltava pilli, heijasteteipit, valolaite
ja ajoankkuri. Moottoriveneissä riittää heijasteteipit ja valolaite. Lisäksi
moottoriveneissä on ainakin yhden pelastusrenkaan oltava kiinnitetty
veneeseen noin 20 m:n pituisella köydellä.
10
2-luokka:
Yksi pelastusrengas varusteineen ruorimiehen saatavilla
välittömästi käyttövalmiina.
3-luokka:
Yksi pelastusrengas ruorimiehen saatavilla välittömästi
käyttövalmiina, valolaitetta ei moottoriveneissä vaadita
4-luokka:
Suositellaan pelastusrengasta. Pelastusrenkaan tyypille tai
mallille ei ole asetettu vaatimuksia.
Kelluntavarusteet • varaosat ja tarvikkeet
Varaosat ja tarvikkeet
Tuotenro
Tuotenimi
2510-000-1
Haararemmi 30 mm
Hinta
2511-000-1
Haararemmi , Dinghy Pro
5,50
2507-000-1
Heijastin
5,90
2508-000-1
Pilli
4,00
2514-000-1
Epirbi pidike
11,50
2530-000-1
Irrallinen fleecekaulus
11,50
2516-000-1
Roiskesuoja
38,00
2410-000-1
CO2-pullo 10g sis. Indikaattori
17,50
2416-000-1
CO2-pullo 16g sis. Indikaattori
17,50
2420-000-1
CO2-pullo 20g sis. Indikaattori
22,50
2433-000-1
CO2-pullo 33g sis. Indikaattori
24,00
2438-000-1
CO2-pullo 38g sis. Indikaattori
36,50
2460-000-1
CO2-pullo 60g sis. Indikaattori
40,50
2520-000-1
Cartridge United Moulders
19,00
2406-000-1
Bobbin Halkey Roberts
18,00
2404-000-1
Säkerhetsstift UM/HR
2401-000-1
Pelastautumisvalo
5,50
2507
2530
2514
2516
2433
Kuva by BALTIC
7,50
42,00
2404
2510
11
Kelluntavarusteet • ammattikäyttöön
Baltic Industrial. Kelluntatakit ja pelastusliivit
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5470-005-1
Dock
uv-kelt./t.sin.
5470-005-2
Dock
uv-kelt./t.sin.
5470-005-3
Dock
uv-kelt./t.sin.
5470-005-4
Dock
uv-kelt./t.sin.
5470-005-5
Dock
5470-005-6
Dock
Tuotenro
Koko
XS
Hinta
50-60 kg
349,00
S
60-70 kg
349,00
M
70-80 kg
349,00
L
80-90 kg
349,00
uv-kelt./t.sin.
XL
90-100 kg
349,00
uv-kelt./t.sin.
XXL
100+ kg
349,00
Tuotenimi
Väri
Koko
5171-000-1
Haalarihousu
t.sin.
XS
-
129,00
5171-000-2
Haalarihousu
t.sin.
S
-
129,00
5171-000-3
Haalarihousu
t.sin.
M
-
129,00
5171-000-4
Haalarihousu
t.sin.
L
-
129,00
5171-000-5
Haalarihousu
t.sin.
XL
-
129,00
5171-000-6
Haalarihousu
t.sin.
XXL
-
129,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
1510-000-1
150 Winner Zip Industrial auto
oranssi
-
40-150 kg
179,00
1511-000-1
150 Winner Zip Industrial auto
keltainen
-
40-150 kg
179,00
5112-000-1
Worker
oranssi
-
40-150 kg
79,00
1515-007-1
Rib Hybridiliivi
oranssi
-
40-150 kg
599,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
2540-000-1
150 Winner Suojakuori
oranssi
-
-
2519-000-1
150 Bluewater Suojakuori
oranssi
-
-
41,00
2541-000-1
150 Winner Hitsaussuoja
oranssi
-
-
116,00
2515-000-1
150 Bluewater Hitsaussuoja
alumiini
-
-
127,00
2521-000-1
Suojakuori Winner 275
oranssi
-
-
41,00
2542-000-1
Hitsaussuoja Winner 275
alumiini
-
-
129,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
1030-000-1
Baltic 2010 M.E.D/SOLAS Infant
oranssi
Infant
0-15 kg
95,00
1040-000-1
Baltic 2010 M.E.D/SOLAS Child
oranssi
Child
15-43 kg
65,00
1050-000-1
Baltic 2010 M.E.D/SOLAS Adult
Adult
43+ kg
71,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
2795-000-1
275 Winner ZIP Auto
pun.
-
40-150 kg
259,00
2785-000-1
275 Winner ZIP Man
pun.
-
40-150 kg
239,00
2775-000-1
275 Winner ZIP Auto turvav.
pun.
-
40-150 kg
275,00
2765-000-1
275 Winner ZIP Man turvav.
pun.
-
40-150 kg
255,00
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
1805-000-1
185 ZIP M.E.D./SOLAS *
pun.
-
40-150 kg
389,00
1825-000-1
185 ZIP M.E.D./SOLAS turvav. *
pun.
-
40-150 kg
399,00
2805-000-1
275 ZIP M.E.D./SOLAS *
pun.
-
40-150 kg
430,00
2825-000-1
275 ZIP M.E.D./SOLAS turvav. *
pun.
-
40-150 kg
440,00
1895-007-1
Rescue 180 M.E.D./SOLAS*
oranssi
Adult
40-150 kg
899,00
5470
5171
Hinta
5112
1515
1510
2515
2540
1030
1040
2795
1805
12
Koko
Hinta
39,00
Hinta
1050
2775
pun./harmaa
1895
2825
Hinta
* Valo ei sisälly tuotteen hintaan. Pyydä tarjous!
Hinta
Hinta
Kelluntavarusteet
Rymaco - turvallisuutta vesille
KATSASTUKSEEN VAADITUT KELLUNTAVARUSTEET
Kelluntavarusteet
Jokaiselle veneessä olijalle on oltava hänelle kokoluokaltaan ja
kantavuudeltaan sopiva,hyväksytty (CE-merkitty,
Suomen Standardisoimisliiton/Tavaraselosteliiton (TSL),
Merenkulkulaitoksen, Konsumentverketin (Ruotsi), Dansk Varefaktan
(Tanska), Varefaktan (Norja) tai muun SOLAS yleissopimukseen
liittyneen valtion merenkulkuviranomaisen hyväksymä) pelastusliivi,
kelluntapukine tai pelastuspuku seuraavasti:
1-luokka:
Vähintään 100 N pelastusliivi, jossa tulisi olla valmiina turvavaljaat.
2-luokka:
100 N pelastusliivi.
3-luokka:
Vähintään 50 N kelluntapukine. Suositellaan 100 N pelastusliiviä.
4-luokka:
50 N kelluntapukine.
1- ja 2-luokissa liiveissä vaaditaan myös haararemmi,
muissa sitä suositellaan. Vastaavat ns. vanhat, hyväksytyt
liivit kelpaavat edelleen. Mikäli viranomaiset antavat
edellisestä poikkeavia määräyksiä, on niitä noudatettava.
Suositellaan, että pelastusliivit ovat väriltään oranssit
tai muuten näkyvät. Kelluntahaalareita ei suositella
käytettäväksi ilman pelastusliivejä.
Ilmatäytteisten pelastusliivien mukana täytyy olla varaosasarja jokaista liiviä kohti. Liivit pitää huoltaa valmistajan
ohjeiden mukaisesti. Tehdyistä huolloista tulee olla merkintä
liivissä.
13
Kelluntavarusteet
Näin toimivat ilmatäytteiset
pelastusliivit
Ilmatäytteisissä pelastusliiveissä on laukaisumekanismi,
joka on yhdistetty ilmatiiviiseen kammioon. Mekanismi
toimii joko manuaalisesti tai automaattisesti.
Manuaalilaukaisu toimii vetämällä terävästi laukaisunarusta, joka on liivin oikealla puolella. Kaasusäiliö täyttää kammion välittömästi. Automaattilaukaisu ei vaadi mitään
toimenpiteitä, vaan kammio alkaa täyttyä automaattisesti n.
kolmen sekunnin kuluttua sen jouduttua veteen. Kaikssa
Baltic automaattikäyttöisissä pelastusliiveissä on myös
käsilaukaisutoiminto, sekä puhallusputki, jota käytetään,
jos liivi halutaan täyttää puhaltamalla. Liivi tyhjennetään
puhallusputken kautta. Baltic -pelastusliivien ponnekaasu
on vaaratonta hiilidioksidia, joka on elintarvikelaatua.
Baltic ilmatäytteinen pelastusliivi tyhjänä
Baltic ilmatäytteinen pelastusliivi täytenä
HUOM! Liivin täytyttyä kaasusäiliöstä se on ladattava
uudelleen. Liiviin on merkitty siinä käytettävän varaosasarjan tuotenumero. Uudelleenlatausohjeet ovat varaosasarjassa.
Heijastimet
Puhallusputki
Pilli
Tarkastusmerkinnät
Nostolenkki
Varaosasarjan
merkintä
Laukaisumekanismi
Laukaisunaru
Vuosittainen tarkastus
Miksi tarkastus on niin tärkeä!
Ilmatäytteiset pelastusliivit pitää tarkastaa, olivatpa ne
olleet käytössä tai eivät. Ilman vuosittaista tarkastusta voi
ilmatäytteinen pelastusliivi lakata toimimasta. Ennen käyttöä tehtävän tarkistuksen ohje on seuraavalla sivulla.
Täydellisen vuositarkastuksen tekee valtuutettu huoltopiste.
14
Vaihtoehtoisesti voi käyttäjä tehdä yksikertaisen tarkistuksen itse. Ohje yksinkertaistetun vuosittaisen tarkistuksen
tekemiseen voit lukea Balticin ”Tärkeää tietoa”-esitteestä.
Valtuutetut huoltopisteet ovat kotisivuillamme
www.rymaco.fi
Kelluntavarusteet
Seuraavat tarkistukset pitää
tehdä aina ennen ilmatäytteisen
pelastusliivin käyttöä.
1. Tarkista kaasusäilö
Irrota kaasusäiliö kiertämällä vastapäivään ja tarkista,
että sen päässä ei ole reikää. Kierrä ehjä kaasusäiliö
myötäpäivään mekanismiin käsin. Jos säiliön päässä
on reikä, se on käytetty ja se täytyy vaihtaa.
2. Tarkasta varmistinnasta ja sulake
United Modulers automaattimekanismi
Halkey Roberts automaattimekanismi. Sulake on suojakuvun sisällä.
Automaattimekanismi:
Tarkasta, että molemmat varmistinnastat ovat paikoillaan. Jos joku vihreistä varmistinnastoista puuttuu ja/tai
kaasupullon päässä on reikä, tulee pelastusliivi ladata
uudelleen. Seuraa tarkasti varaosapakkauksessa olevia
ohjeita. Sulakkeeseen on merkitty vanhenemiskuukausi
ja vuosi. Esimerkiksi 0309 tarkoittaa, että se on vaidettava
viimeistään maaliskuussa 2009.
Käsilaukaisumalli:
Tarkasta, että varmistinnasta on paikoillaan. Jos se puuttuu, on kaasupullo käytetty ja se pitää vaihtaa. Seuraa
tarkasti varaosasarjassa olevaa käyttöohjetta.
United Modulers käsilaukaisumekanismi.
Halkey Roberts käsilaukaisumekanismi
3. Tarkista laukaisunaru
Tarkista, että laukaisunaru roikkuu vapaasti ja siihen voi
tarttua avaamatta liiviä.
15
Köydet • Smartpack-pakkaukset
FLEXLINE kiinnitysköysi (C38)
Tuotenro
Sin./valk.
3769360612
3769360614
Musta/valk.
3719360612
3719361012
3719360614
3719361014
3719360616
3719361016
3719361018
Halkaisija
mm
Pituus
m
Pakkaus
Hinta
kpl
12
14
6
6
twinpack
twinpack
47.00
54.00
12
12
14
14
16
16
18
6
10
6
10
6
10
10
twinpack
twinpack
twinpack
twinpack
twinpack
twinpack
twinpack
47.00
67.00
54.00
78.00
66.00
94.00
124.00
FLEXLINE ankkuriköysi (C24)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Väri
3619123010
3619123512
3619124014
3619124016
10
12
14
16
30
35
40
40
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
Hinta
kpl
80.00
130.00
170.00
199.00
Jalus- ja säätököysi Poly-Braid 24, valk., värikoodi
16
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Väri
Hinta
kpl
3849300614
3869300615
3859300615
3829300615
6
6
6
6
15
15
15
15
valk./kelt.
valk./sin.
valk./vihreä
valk./pun.
21.00
21.00
21.00
21.00
3849300625
3869300625
3859300625
3829300625
6
6
6
6
25
25
25
25
valk./kelt.
valk./sin.
valk./vihreä
valk./pun.
37.00
37.00
37.00
37.00
3849300815
3869300815
3859300815
3929300815
8
8
8
8
15
15
15
15
valk./kelt.
valk./sin.
valk./vihreä
valk./pun.
29.00
29.00
29.00
29.00
3849300825
3869300825
3859300825
3829300825
8
8
8
8
25
25
25
25
valk./kelt.
valk./sin.
valk./vihreä
valk./pun.
49.00
49.00
49.00
49.00
3849301015
3869301015
3859301015
3829301015
10
10
10
10
15
15
15
15
valk./kelt.
valk./sin.
valk./vihreä
valk./pun.
33.00
33.00
33.00
33.00
3849301025
3869301025
3859301025
3929301025
10
10
10
10
25
25
25
25
valk./kelt.
valk./sin.
valk./vihreä
valk./pun.
55.00
55.00
55.00
55.00
3849301215
3869301215
3859301215
3829301215
12
12
12
12
15
15
15
15
valk./kelt.
valk./sin.
valk./vihreä
valk./pun.
44.00
44.00
44.00
44.00
3849301225
3869301225
3859301225
3829301225
12
12
12
12
25
25
25
25
valk./kelt.
valk./sin.
valk./vihreä
valk./pun.
72.00
72.00
72.00
72.00
Köydet • Smartpack-pakkaukset
TRIM GRIP (C38)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Väri
Hinta
kpl
3849310415
3869310415
3829310415
3849310425
3869310425
3829310425
4
4
4
4
4
4
15
15
15
25
25
25
kelt./valk.
sin./valk.
pun./valk.
kelt./valk.
sin./valk.
pun./valk.
33.00
33.00
33.00
55.00
55.00
55.00
3849310515
3869310515
3829310515
3849310525
3869310525
3829310525
5
5
5
5
5
5
15
15
15
25
25
25
kelt./valk.
sin./valk.
pun./valk.
kelt./valk.
sin./valk.
pun./valk.
48.00
48.00
48.00
76.00
76.00
76.00
3849310615
3869310615
3829310615
3849310625
3869310625
3829310625
6
6
6
6
6
6
15
15
15
25
25
25
kelt./valk.
sin./valk.
pun./valk.
kelt./valk.
sin./valk.
pun./valk.
64.00
64.00
64.00
100.00
100.00
100.00
3849310815
3869310815
3829310815
3849310825
3869310825
3829310825
8
8
8
8
8
8
15
15
15
25
25
25
kelt./valk.
sin./valk.
pun./valk.
kelt./valk.
sin./valk.
pun./valk.
98.00
98.00
98.00
152.00
152.00
152.00
3849311015
3869311015
3829311015
3849311025
3869311025
3829311025
10
10
10
10
10
10
15
15
15
25
25
25
kelt./valk.
sin./valk.
pun./valk.
kelt./valk.
sin./valk.
pun./valk.
149.00
149.00
149.00
230.00
230.00
230.00
SUPERIOR kiinnitysköysi (C38)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Pakkaus
Hinta
kpl
3709350610
3709351010
3709350612
3709351012
3709350614
3709351014
3709350616
3709351016
3709351018
10
10
12
12
14
14
16
16
18
6
10
6
10
6
10
6
10
10
2 kpl/pak
2 kpl/pak
2 kpl/pak
2 kpl/pak
2 kpl/pak
2 kpl/pak
2 kpl/pak
2 kpl/pak
2 kpl/pak
35.00
47.50
45.00
62.00
53.00
86.00
67.00
97.00
118.00
LEPUTTAJANARU special (C54)
Tuotenro
3700200007
3700200006
3700200008
3700200009
3700200005
Halkaisija Pituus
mm
m
12
12
12
12
12
1.7
1.7
1.7
1.7
1.7
Väri
Kpl
/pakkaus
Hinta
kpl
sin.
pun.
hopea
hopea
valk.
2
2
2
2
2
10.50
10.50
10.50
10.50
10.50
Väri
Kpl
/pakkaus
Hinta
kpl
valk.
sin.
2
2
8,20
8.20
LEPUTTAJANARU punottu (C54)
Tuotenro
3700200001
3700200002
Halkaisija Pituus
mm
m
8
8
1,3
1,3
17
Köydet • purjehdus- ja säätököydet
IQ-Line
Valmiit nostimet ja jalukset
Vetokokeissa olemme todenneet, että hela antaa periksi tai köysi katkeaa helan ja
köyden liitoskohdasta. Ommeltu spleissi ei ole kuitenkaan testeissä hajonnut. Siksi
IQ Linen tuotteissa antamamme murtolujuus kattaa koko tuotteen:
köyden, helan ja spleissin.
IQ-Line konseptin mukaiset tuotteet ommelluilla spleissillä, valmiina mitoituksina
erikokoisille veneille. Tarjoamme kaksi hinta- ja laatuluokkaa: Racing, jossa dyneema köysi ja korkealaatuinen Wichard-hela, Cruising, jossa poly-braid köysi ja
standardi hela. Toimitetaan aina kätevässä pakkauksessa.
Isonpurjeen nostin (C26)
Racing: Dynema RACING 3003 harmaa, jossa on Wichard haka.
Cruising: Poly-Braid 32, esivenytetty ydin ja valk. kuori. Sisältää sakkelin.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Veneenkoko
jalkaa
Pituus
m
Sakkeli
Murtolujuus
kg
Hinta
kpl
3008750830
3008751035
3008751040
3008751240
8
10
10
12
22-29
30-35
36-39
36-39
30
35
40
40
W1433
W1494
W1494
W1494
1300
2200
2200
2400
235.00
350.00
395.00
515.00
3009760830
3009761035
3009761040
3009761240
8
10
10
12
22-29
30-35
36-39
36-39
30
35
40
40
S
S
S
S
1200
2000
2000
2000
68.00
109.00
119.00
155.00
UUTUUS 2009, Isonpurjeen nostin POLY-BRAID 32
Hopeanharmaa köysi standardi sakkelilla
Tuotenro
Halkaisija
mm
Veneenkoko
jalkaa
Pituus
m
Sakkeli
Murtolujuus
kg
3008760830
3008761035
3008761040
3008761240
8
10
10
12
22-29
30-35
36-39
36-39
30
35
40
40
S
S
S
S
1200
2000
2000
2000
Hinta
kpl
235.00
350.00
395.00
515.00
Isonpurjeen nostin (C26)
POLY-BRAID 24, kompakti ja pyöreä. Valk., ommellulla silmukalla.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Veneenkoko
jalkaa
Pituus
m
Väri
Murtolujuus
kg
3009770830
3009771035
3009771040
3009771240
8
10
10
12
22-29
30-35
36-39
36-39
30
35
40
40
valk.
valk.
valk.
valk.
1500
2000
2000
3000
Hinta
kpl
65.00
105.00
115.00
155.00
UUTUUS 2009 Isonpurjeen jalus POLY-BRAID 24
Musta/hopea köysi ommellulla silmukalla
18
Tuotenro
Halkaisija
mm
Veneenkoko
jalkaa
Pituus
m
Väri
Murtolujuus
kg
3010830830
3010831035
3010831040
8
10
10
22-29
30-35
36-39
30
35
40
musta
musta
musta
1500
2000
2000
Hinta
kpl
65.00
105.00
115.00
Köydet • purjehdus- ja säätököydet
Pallopurjeen nostin (C26)
Racing: Dynema RACING 3003 pun., jossa on Wichard haka.
Cruising: Poly-Braid 32, esivenytetty ydin ja pun. kuori. Sisältää sakkelin.
Tuotenro
Halkaisia
mm
Veneenkoko
jalkaa
Pituus
m
Väri
Hinta
kpl
3102750830
3102751035
3102751040
3102751240
8
10
10
12
22-29
30-35
36-39
36-39
30
35
40
40
W1433
W1494
W1494
W1494
279,00
379,00
429,00
549,00
3129760830
3129761035
3129761040
3129761240
8
10
10
12
22-29
30-35
36-39
36-39
30
35
40
40
S
S
S
S
86,00
135,00
149,00
195,00
Pallopurjeen/Genaakkerin jalus
Racing: Dynema RACING 3003, sin. tai pun., jossa on Wichard-haka.
Cruising: Poly-Braid 32 esivenytetty ydin ja sin. tai pun. kuori. Sisältää sakkelin.
Tuotenro
Halkaisia
mm
Veneenkoko
jalkaa
Pituus
m
Väri
Hinta
kpl
3392750820
3392750825
3392751020
3392751025
3392751222
3392751227
8
8
10
10
12
12
22-29
30-35
22-29
30-35
22-29
36-39
20
25
20
25
22
27
pun.
pun.
pun.
pun.
pun.
pun.
189,00
219,00
245,00
289,00
329,00
389,00
3395750820
3395750825
3395751020
3395751025
3395751222
3395751227
8
8
10
10
12
12
22-29
30-35
22-29
30-35
22-29
36-39
20
25
20
25
22
27
vihreä
vihreä
vihreä
vihreä
vihreä
vihreä
189,00
219,00
245,00
289,00
329,00
389,00
3392770820
3392770825
3392771020
3392771025
3392771222
3392771227
8
8
10
10
12
12
22-29
30-35
22-29
30-35
22-29
36-39
20
25
20
25
22
27
pun.
pun.
pun.
pun.
pun.
pun.
59,00
69,00
79,00
89,00
105,00
119,00
3395770820
3395770825
3395771020
3395771025
3395771222
3395771227
8
8
10
10
12
12
22-29
30-35
22-29
30-35
22-29
36-39
20
25
20
25
22
27
vihreä
vihreä
vihreä
vihreä
vihreä
vihreä
59,00
69,00
79,00
87,00
105,00
118,00
Kuva by Dan Ljungsvik
Rymaco - turvallisuutta vesille
19
Köydet • purjehdus- ja säätököydet
Nostin rullagenoa/etupurje
Poly-Braid 32 esivenytetty ydin ja sin. kuori. Sisältää sakkelin.
Tuotenro
Halkaisia
mm
Veneenkoko
jalkaa
Pituus
m
Sakkeli
3369760830
3369761035
3369761040
3369761240
8
10
10
12
22-29
30-35
36-39
36-39
30
35
40
40
S
S
S
S
Hinta
kpl
85,00
129,00
145,00
189,00
Nostin etupurje
Racing: Dynema RACING 3003 sin., jossa on Wichard haka.
Cruising: Poly-Braid 32 esivenytetty ydin ja sin. kuori. Sisältää sakkelin.
Tuotenro
Halkaisia
mm
Veneenkoko
jalkaa
Pituus
m
Sakkeli
Hinta
kpl
3266750830
3266751035
3266751040
3266751240
8
10
10
12
22-29
30-35
36-39
36-39
30
35
40
40
W2471
W2472
W2472
W2472
255,00
379,00
419,00
539,00
3269760830
3269761035
3269761040
3269761240
8
10
10
12
22-29
30-35
36-39
36-39
30
35
40
40
S
S
S
S
85,00
129,00
145,00
189,00
Jalus etupurje (C26)
Poly-Braid 24, valkosin., kulutuskestävä määrämittainen jalus.
Tuotenro
3596771030
3596771235
Halkaisija Veneenkoko
10
12
Pituus
Murtolujuus
Hinta
kpl
30
35
2000
3000
85.00
129.00
22-33
34-45
Jalus, itsejalustava etupurje (C26)
Dynema RACING 3003 valkosinisenä ja valmiiksi asennettuna Wichard sakkelilla
Tuotenro
3596751035
1)
2)
Halkaisija Veneenkoko
10
Pituus
Murtolujuus
35
2200
>39
Hinta
kpl
350.00
3)
WICHARD haat ja sakkelit (D30)
Tuotenro
4)
490W002471
490W002472
490W081433
490W001494
490W002493
490W002674
5)
Malli
1) Skuuttihaka L.50
1) Skuuttihaka L.70
2) Avainsakkeli
3) Avainsakkeli
4) Skuuttihaka leikarilla
5) Skuuttihaka pikalaukaisimella
Murtolujuus
Hinta
kpl
1600
2800
1700
2400
1600
1840
49.00
75.00
25.00
39.00
85.00
99.00
Murtolujuus
kg
Hinta
kpl
S= standard
S= standard
S= standard
4.50
6.80
10.50
FORCE haat ja sakkelit (D26)
Tuotenro
Malli
4908202430 1 )Skuuttihaka 66mm
4908202423 2) Skuuttihaka laikarilla 87mm
4908202424 3) Avainsakkeli
20
3)
1)
2)
Köydet • purjehdus- ja säätököydet
DYNEX-75 erikoisvahva (B76)
Dyneemaköysi, joka on esivenytetty 100%. Pinta on käsitelty polyuretaanilla, tekee kulutuskestävän
pinnan. Käyttötarkoitus: Paikoissa, jossa vaaditaan erittäin korkeaa murtolujuutta ja minimi
venymää. Erittäin kevyt ja helppo spleissata. Kelluu vedessä.
Tuotenro
2008950003
2008950004
2008950005
2008950006
2008950008
2008950010
2008950012
2008950014
2008950016
2008950018
2008950020
2008950022
2008950024
Halkaisija
mm
3
4
5
6
8
10
12
14
16
18
20
22
24
Noin paino
g/m
6
11
16
23
38
61
93
125
160
207
252
305
356
Murtolujuus
kg
1100
2000
2900
4200
6700
10700
16400
21800
27400
35000
40000
47000
57800
Toimituserä
kela m
100
100
100
100
100
Hinta
m
2.30
3.60
5.40
7.70
12.50
19.40
29.00
40.00
52.00
67.00
82.00
98.00
109.00
kela
230.00
360.00
540.00
770.00
1250.00
RACING D100 (B76)
Dyneemaköysi, joka on esivenytetty 100%. Pinta on käsitelty värillisellä polyuretaanilla, joka tekee
kulutuskestävän pinnan. 12-punottu. Käyttötarkoitus: Paikoissa, jossa vaaditaan erittäin korkeaa
murtolujuutta ja minimi venymistä. Erittäin kevyt ja helppo spleissata. Kelluu vedessä.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
-962003
3
5
800
-962004
4
8
1200
-962005
5
14
2300
-962006
6
20
2700
-962008
8
38
5000
-960010
10
60
8500
2206=sin. 2205=vihreä 2204=keltainen 2202=pun.
Toimituserä
kela m
100
100
100
100
100
Hinta
m
1.75
2.55
3.68
4.90
7.90
13.00
kela
175.00
255.00
368.00
490.00
790.00
TRIM GRIP (B39)
Optimaalinen skuutti ja säätököysi, jossa on erittäin hyvä pito. Valmistettu SK-75:stä ja erittäin
käsittely-ystävällisestä kuituyhdistelmästä. Köydessä on dynemaa sekä kuoressa että ytimessä,
mikä tekee köydestä erittäin vahvan. Erittäin kevyt. Kelluu vedessä.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino Murtolujuus
g/m
kg
-782004
4
700
-782005
5
1100
-782006
6
1500
-782008
8
2000
-782010
10
2700
2202=valk./pun. 2204=valk./kelt. 2266=valko/sininen
Hinta
Toimituserä
kela m
100
100
100
100
100
m
kela
1.75
2.55
3.55
5.55
8.65
175.00
255.00
355.00
555.00
865.00
RACING 8008 PRECISION (B77) tilaustuote
Erittäin vaativalle kilpapurjehtijalle. Kuori on valmistettu erittäin kulutuskestävästä VECTRAN
komposiitista ja ydin on valmiiksi pintakäsiteltyä Dynex-75. Tämän ansiosta köysi on helppo kuoria.
Köysi on suunniteltu kestämään suuria kuormia ja lämpöä sekä kovaa kulutusta.
Tuotenro
Halkaisija
mm
-852008
8
-852010
10
-852012
12
2202=pun. 2266=t.sin.
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
53
70
100
3100
5000
690
100
100
100
Hinta
m
kela
12.00
15.50
22.60
1200.00
1550.00
2260.00
RACING 6006 (B73) tilaustuote
Racing 5005:stä kehitetty köysi. Ero löytyy köyden ytimestä. Köydessä on käytetty 12-punottua
vectrani HS-kuituja. Kulutus ja lämpökestävyys sama kuin 5005:ssä, mutta venyminen on lähes 0%.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
-920008
8
60
2800
-920010
10
80
4400
-920012
12
115
6500
-920014
14
150
7100
-920016
16
190
8900
-920018
18
245
10600
2054=75%kevlar/25%vihreä polyesteri 2064=75%kevlar/25%sin. polyesteri
Hinta
m
13.00
20.00
28.00
38.00
47.00
56.00
21
Köydet • purjehdus- ja säätököydet
RACING 5005 (B73) tilaustuote
Kuori on Kevlarin ja polyesterin sekoitus, ydin on 12-punottua Dynema SK-75.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Hinta
m
-800008
8
53
3000
10.00
-800010
10
70
4400
15.00
-800012
12
100
6700
19.50
-800014
14
140
7300
24.00
-800016
16
180
9000
29.50
-800018
18
240
10600
38.00
2094=75% kevlar/25% musta/kelt. polyesteri 2064=75% kevlar/25% pun./kelt. polyesteri
DYNEEMIC 3075 RACING (B76) tilaustuote
Punottu polyesterikuori, Dynex-75 ydin. Köysi on helppo kuoria, koska ydin on valmiiksi käsitelty.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
kg
Toimituserä
kela m
Hinta
m
2000
3200
4800
6900
100
100
100
100
5.00
8,20
10.95
14,65
Murtolujuus
-950006
6
25
-950005
8
47
-950010
10
68
-950012
12
95
2002 = pun., 2108 = harmaa, 2010 = musta
DYNEEMIC 4004 RACING (B75) tilaustuote
Punottu polyesteriköysi, Dynema SK-75 ydin. Köysi on helppo kuoria, koska ydin on valmiiksi
käsitelty.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
-952003
3
6
-952004
4
13
-952005
5
20
-952006
6
25
-952007
7
36
-952008
8
47
-952010
10
68
-950012
12*
95
-950014
14*
130
-950016
16*
170
-950018
18*
215
-950020
20*
270
-950022
22*
315
2281=harmaa/musta 2283=harmaa/vihreä
2286=harmaa/sin.
*) saatavana väreissä 2282 ja 2286
Toimituserä
kela m
400
100
740
100
1250
100
1700
100
2400
100
3100
100
4750
100
6800
8700
11500
15100
17300
19200
2282=harmaa/pun. 2284=harmaa/kelt.
Hinta
m
1.15
1.75
2.90
4.50
6.50
8.50
10.00
14.00
19.00
25.00
32.00
44.00
55.00
DYNEEMIC RACER 2002 E/R B875) tilaustuote
Säätököysi jolla- ja kevytveneisiin. Kuori on punottua polyesteriä ja se on tehty vähentämään kitkaa
plokeissa ja antamaan parhaan pidon lukoissa.
Ydin on Dynema SK-75.
Tuotenro
22
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
-912030
3
6
400
-915030
3
6
400
-912040
4
13
740
-914440
4
13
740
-912050
5
20
1200
-913350
5
20
1200
-912060
6
25
1700
-913160
6
25
1700
2229=pun./valk. 2224=pun./kelt. 2269=sin./valk.
2246=kelt./sin. 2262=sin./pun. 2264= sin./kelt.
Toimituserä
kela m
Hinta
m
100
500
100
350
100
200
100
185
1.10
1.10
1.65
1.65
2.70
2.70
4.30
4.30
Köydet • purjehdus- ja säätököydet
DYNEEMIC RACER 2002 (B75) tilaustuote
32-punottu esivenytetty nostin- ja jalusköysi. Valmistettu kolmikerros tekniikalla. Ydin on esivenytettyä ja pintakäsiteltyä Dynema SK-75, punottu välisukka ja kuori kulutuskestävää polyesteriä.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
Hinta
m
150
110
220
4.80
7.19
7.05
4.80
7.40
10.00
14.50
19.00
-912608
8
46
2000
-912110
10
66
3300
-913710
10
66
3300
-910008
8
46
2000
-910010
10
66
3300
-910012
12
93
5100
-910014
14
136
7100
-910016
16
170
8900
2262=sin./pun. 2269=sin./valk. 2264= sin./kelt.
DYNEEMIC RACER 3003 (B74) tilaustuote
32-punottu esivenytetty nostin- ja jalusköysi. Valmistettu kolmikerros tekniikalla. Ydin on esivenytettyä ja pintakäsiteltyä Dynema SK-75, punottu välisukka ja kuori kulutuskestävää polyesteriä.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
Hinta
m
3.52
4.87
7.28
7.28
10.00
10.00
14.50
19.00
21.50
-973106
6
46
1300
185
-972608
8
66
2000
150
-972110
10
66
3300
110
-973710
10
46
3300
220
-971712
12
66
5100
85
-972912
12
93
5100
165
-970014
14
136
7100
-970016
16
170
8900
-970018
18
220
10350
2002=pun. 2004=kelt 2005=vihreä, 2006=v.sin. 2009=valk.,
2066=t.sin. 2108=harmaa
POLY-BRAID 32 valkoinen, värikoodi (B70)
32-punottu polyesterikuori, jonka sisällä erikoiskehitetty ydin, joka antaa tälle nostinköydelle
erikoisominaisuutensa: pieni venyminen ja korkea murtolujuus.
Tuotenro
Halkaisija Noin paino Murtolujuus Toimituserä
Hinta
-812608
-812110
-813710
-811712
-812912
-812114
-811716
-812118
-811720
mm
8
10*
10
12*
12
14
16
18
20
g/m
45
74
74
105
105
141
194
145
195
kg
1800
2500
2500
3300
3300
4300
5800
7500
8550
kela m
150
110
220
85
165
110
85
110
85
m
kela
1.94
2.99
2.98
4.18
4.97
5.96
7.71
9.55
11.59
290.00
328.00
655.00
355.00
680.00
655.00
655.00
1050.00
985.00
Hinta
m
2.30
3.55
3.55
4.95
4.97
7.10
9.12
11.37
13.83
kela
345.00
390.00
780.00
420.00
820.00
780.00
775.00
1250.00
1175.00
2008=harmaa 2210=musta 2206=sin. 2205=vihreä 2202= pun. 2204=kelt.
*) = puolikas kela. Saatavana väreissä 2202 ja 2206
POLY-BRAID 32 värillinen (B70) tilaustuote
Toimituserä
kela m
-812608
8
45
1800
150
-812110
10*
74
2500
110
-813710
10
74
2500
220
-811712
12*
105
3300
85
-812912
12
105
3300
165
-812114
14
141
4300
110
-811716
16
194
5800
85
-812118
18
145
7500
110
-811720
20
195
8550
85
2209=valk. 2266=t.sin. 2259=vihreä 2269=v.sin. 2229=pun. 2249=kelt.
*) = puolikas kela. Saatavana väreissä 2209, 2229 ja 2266
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
23
Köydet • purjehdus- ja säätököydet
POLY-BRAID 24 (B69)
Esivenytetty, 24-punottu jalus- ja nostinköysi.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
-832004
4
14
360
100
-832005
5
19
470
100
-833106
6
28
850
185
-832608
8
49
1500
150
-832110
10*
73
2000
110
-833710
10
73
2000
220
-831712
12*
101
3000
85
-832912
12
101
3000
165
-832114
14
143
4200
110
-831716
16
185
5500
85
2206=sin. 2205=vihreä 2202=pun. 2209=valk. 2204=kelt.
*) puolikas kela saatavana väreissä 2202=pun. 2205=vihreä 2206=sin.
Hinta
m
0.95
1.15
1.38
1.87
2.91
2.91
4.12
4.13
5.82
7.53
kela
95.00
115.00
255.00
280.00
320.00
640.00
350.00
680.00
640.00
640.00
POLY-BRAID 16 (B66)
Esivenytetty, 16-punottu jalus- ja nostinköysi
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
-733106
-732608
-733710
-732912
-732014
-731716
6
8
10
12
14
16
24
46
71
101
130
169
800
1500
2100
2700
3800
5000
185
150
220
165
110
85
Hinta
m
1.24
1.60
2.60
3.52
5.10
6.60
kela
230.00
240.00
570.00
580.00
560.00
560.00
2202=pun. 2204=kelt. 2205=vihreä 2206=sin. 2209=valk.
CRUISING-jalus (B60)
Erittäin kulutuskestävä. Kuori on 24-punottua polyesteriä ja ydin on esivenytettyä polyesteriä.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
-633106
6
22
560
-632608
8
41
1000
-632110
10*
62
1500
-633710
10
62
1500
-631712
12*
86
2000
-632912
12
86
2000
-632114
14
115
2500
-631716
16
143
3000
2206=sin. 2202=pun. 2209=valk. 2205=vihreä 2210=musta
*) = saatavana väreissä 2202, 2206 ja 2209
185
150
110
220
85
165
110
85
Hinta
m
1.49
2.24
3.32
3.35
5.00
4.97
6.37
8.95
kela
275.00
335.00
365.00
735.00
425.00
820.00
700.00
760.00
TRIM / DINGHY-XL (B37)
16-polyesteriköysi, joka soveltuu erityisesti trimmi- ja säätököydeksi. Jollapurjehtijoiden suosima.
24
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
-285020
-282030
-285030
-282040
-284540
-282050
-284350
-282060
-283360
2*
3
3
4
4
5
5
6
6
5
7
7
14
14
18
18
25
25
100
160
160
360
360
440
440
580
580
500
100
500
100
400
100
300
100
200
2202=pun. 2204=kelt. 2205=vihreä 2206=sin. 2229= valk.
*) = saatavana 2229= valk.
Hinta
m
0.56
0.70
0.63
0.90
0.80
1.15
1.10
1.55
1.48
kela
280.00
70.00
315.00
90.00
320.00
115.00
330.00
155.00
295.00
Köydet • purjehdus- ja säätököydet
TRIM / DINGHY-XL handy-kela (B37)
16-polyesteriköysi, joka soveltuu erityisesti trimmi- ja säätököydeksi. Jollapurjehtijoiden suosima.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
-280530
3
20
-282040
4
12
2206=sin. 2205=vihreä 2202=pun. 2204=kelt.
Murtolujuus
kg
Hinta
kela
160
360
15.50
15.50
POLY-LIGHT (B47)
Kevyen tuulen skuutti. 16-punottu polyesteriköysi.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
-453340
4
7
-453360
6
18
-453380
8
30
2206=sin. 2202 =pun. 2205 =vihreä
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
225
370
760
200
150
100
Hinta
m
0.60
0.68
1.60
kela
120.00
170.00
160.00
POLYESTERI SILKKINARU handy-kela (B31)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Väri
Hinta
kpl
2209041914
2206041020
2204041020
2202041020
2210041020
2209041020
2209040530
2206040240
2204040240
2202040240
2210040240
2209040240
1.4
2
2
2
2
2
3
4
4
4
4
4
95
50
50
50
50
50
25
12
12
12
12
12
valk.
sin.
kelt.
pun.
musta
valk.
valk.
sin.
kelt.
pun.
musta
valk.
13.50
15.00
15.00
15.00
15.00
12.00
9.80
15.00
15.00
15.00
15.00
9.80
2209=valk. 2206=sin. 2204=kelt. 2202=pun. 2210=musta
Kuva by Petri Porkola
Rymaco - turvallisuutta vesille
25
Köydet • ankkurointi- ja kiinnitysköydet
DOCKLINE original (C24)
Kaksoispunottu erikoisrakenne, jossa on joustava polyamidi ydin ja UV-suojattu
HT-polyesteri kuori. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Murtolujuus
kg
-482115
15
-481719
19
-481024
24
2810 = musta 2809 = valk. 2802 = pun.
Toimituserä
kela m
4300
120
7000
85
12000
50
2866 = sin. 2808 = hopea
Hinta
m
4.50
6.12
10.50
kela
540.00
520.00
525.00
DOCKLINE mooring original (C24)
Kaksoispunottu erikoisrakenne, jossa on joustava polyamidi ydin ja UV-suojattu
HT-polyesteri kuori. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Murtolujuus
kg
-069815
15
-069819
19
-069919
19
-069924
24
3710 = musta 3709 = valk. 3702 = pun.
Pituus
m
4300
10
7000
10
7000
15
12000
15
3766 = sin. 3708 = hopea
Hinta
kpl
65.00
89.00
119.00
175.00
DOCKLINE ankkuriköysi
Kaksoispunottu erikoisrakenne, jossa on joustava polyamidi ydin ja UV-suojattu
HT-polyesteri kuori. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
-485015
15
-485019
19
2810 = musta 2866 = sin.
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
4300
6000
50
50
239.00
299.00
Rymaco - turvallisuutta vesille
26
Köydet • ankkurointi- ja kiinnitysköydet
FLEXLINE kiinnitysköysi (C24)
Kaksoispunottu erikoisrakenne. Valk. ydin komposiitti PP ja PS.
Kuori on valmistettu UV-suojatusta, kulutuskestävästä HT polyesteristä. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Väri
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
2219483710
2219482912
2219482110
2219481716
2219481318
2219482118
10
12
14
16
18
18
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
1600
1900
3000
3800
4900
4900
220
165
110
85
65
110
Hinta
m
1.77
2.18
2.59
3.24
4.38
4.35
kela
389.00
359.00
285.00
275.00
285.00
479.00
FLEXLINE kiinnitysköysi (C24)
Kaksoispunottu erikoisrakenne, jossa 40 cm spleissattu silmukka. Valk. ydin komposiitti PP ja PS.
Kuori on valmistettu UV-suojatusta, kulutuskestävästä HT polyesteristä. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Väri
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
3719060612
3719061012
3719061212
3719060614
3719061014
3719061414
3719060616
3719061016
3719061616
3719061018
3719061518
12
12
12
14
14
14
16
16
16
18
18
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
1900
1900
1900
3000
3000
3000
3800
3800
3800
4900
4900
6
10
12
6
10
14
6
10
16
10
15
23.50
34.00
39.00
27.00
39.00
69.00
33.00
50.00
75.00
68.00
98.00
FLEXLINE kiinnitysköysi (C24)
Kaksoispunottu erikoisrakenne, jossa 40 cm spleissattu silmukka. Valk. ydin komposiitti PP ja PS.
Kuori on valmistettu UV-suojatusta, kulutuskestävästä HT polyesteristä. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Väri
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
3760060612
3760060614
3760060616
12
14
16
sininen
sininen
sininen
1900
3000
3800
6
6
6
23.50
27.00
33.00
FLEXLINE ankkuriköysi (C24)
Kaksoispunottu erikoisrakenne jossa spleissattu koussi. Valk. ydin komposiitti PP ja PS.
Kuori on valmistettu UV-suojatusta, kulutuskestävästä HT polyesteristä. Ei kellu.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Väri
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
3619123010
3619123512
3619124014
3619124016
3619125016
10
12
14
16
16
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
musta/valk.
1200
1900
3000
3800
3800
30
35
40
40
50
76.00
122.00
160.00
189.00
236.00
27
Köydet • kiinnitys- ja ankkurointiköydet
POLYESTER SUPERIOR (A44)
3-lyöty köysi 100% polyesteriä. Hyvä murtolujuus yhdistettynä hyvään kulutuskestävyyteen. Uvsuojattu. Uppoava.
Tuotenro
Valkoinen
1209044006
1209042608
1209043710
1209042912
1209042114
1209041716
1209041318
1209042118
1209041720
1109042116
1109043716
1109042118
1109043718
1109042120
1109043720
1109042122
1109043722
1109042124
1109042126
1109042128
1109042132
*) koili
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
6
8
10
12
14
16
18
18
20
16*
16*
18*
18*
20*
20*
22*
22*
24*
26*
28*
32*
26
48
79
114
145
180
230
230
285
180
180
230
230
285
285
334
334
390
440
550
725
630
1260
1800
2520
3240
4050
5220
5220
4680
4050
4050
5220
5220
6480
6480
7650
7650
8820
9900
12510
15570
250
150
220
165
110
85
65
110
85
110
220
110
220
110
220
110
220
110
110
110
110
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
630
1260
1800
2520
3240
4050
5220
6480
7650
8820
9900
250
150
220
165
110
85
110
85
110
110
110
Hinta
m
0.73
1.04
1.59
2.34
3.05
4.06
5.17
5.23
6.53
3.54
3.52
4.50
4.50
5.59
5.57
6.55
6.55
7.64
8.59
10.73
14.09
kela
183.00
156.00
349.00
386.00
335.00
345.00
336.00
575.00
555.00
389.00
775.00
495.00
990.00
615.00
1225.00
720.00
1440.00
840.00
945.00
1180.00
1550.00
POLYESTER SUPERIOR (A44)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
*044006
6
26
*042608
8
48
*043710
10
79
*042912
12
114
*042114
14
145
*041716
16
180
*042118
18
230
*041720
20
285
**042122
22**
334
**042124
24**
390
**042126
26**
440
*) 1210 (**=1110) = musta, 1266 (**=1166) sin.
Hinta
m
0.84
1.20
1.82
2.70
3.50
4.69
5.99
7.52
7.50
8.73
9.90
kela
210.00
180.00
400.00
445.00
385.00
399.00
659.00
639.00
825.00
960.00
1089.00
SUPERIOR kiinnitysköysi, spleissattu koussi (C35)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Väri
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
3000000020
3000000033
3000000030
3000000010
3000000032
3000000011
3000000019
10
10
12
12
14
16
18
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
1800
1800
2520
2820
3240
4050
5220
3
6
2,5
4
4
4
6
12.20
16.00
12.80
16.00
19.50
24.20
39.50
3066001030
3066001225
3066001240
3066001440
3066001640
3066001845
3066001860
10
10
12
12
14
16
18
sin.
sin.
sin.
sin.
sin.
sin.
sin.
1800
1800
2520
2820
3240
4050
5220
3
6
2,5
4
4
4
6
12.20
14.00
18.00
22.00
27.50
36.50
45.80
SUPERIOR kiinnitysköysi, spleissattu silmukka (C23)
28
Tuotenro
Halkaisija
mm
Väri
Murtolujuus
kg
Pituus
m
3709062010
3709062012
3709062014
3709062016
3709062310
3709062312
3709062314
3709062316
3709062318
10
12
14
16
10
12
14
16
18
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
1800
2520
3240
4050
1800
2520
3240
4050
5220
6
6
6
6
10
10
10
10
10
Hinta
kpl
15.00
20.00
24.00
30.00
21.00
29.00
37.00
48.00
61.00
Köydet • kiinnitys- ja ankkurointiköydet
POLYESTER SPECIAL kiinnitysköysi kela (A50) ”Villapolyesteri”
Klassikko. 3-lyöty, valk. köysi, jossa yhdistyy käyttömukavuus ja hyvän murtolujuus. Köysi on UV-suojattu.
Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
Paino
Murtolujuus Toimituserä
Hinta
kela
mm
g/m
kg
m/kela
m
1209054006
1209052608
1209052110
1209053710
1209051712
1209052912
1209052114
1209051716
1209051318
1209052118
1209051720
6
8
10
10
12
12
14
16
18
18
20
23
43
65
65
85
85
110
155
200
200
240
550
850
1400
1400
2000
2000
2600
3300
4000
4000
4500
250
150
110
220
85
165
110
85
65
110
85
0.60
0.92
1.48
1.35
1.94
1.77
2.31
3.24
4.55
4.23
5.08
150.00
138.00
163.00
298.00
165.00
292.00
254.00
275.00
272.00
465.00
432.00
POLYESTER SPECIAL kiinnitysköysi, spleissattu silmukka (C15)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
3709060510
3709060512
3709060514
3709060516
3709060810
3709060812
3709060814
3709060816
3709060818
10
12
14
16
10
12
14
16
18
65
85
440
155
65
85
110
155
200
1400
2000
2600
3300
1400
2000
2600
3300
4000
6
6
6
6
10
10
10
10
10
13.20
16.80
22.20
26.50
18.80
24.20
32.50
39.50
52.00
POLYESTER SPECIAL kiinnitysköysi, rst-koukku (C18)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
3709200410
3709200412
3709200414
3709200910
3709201012
3709200914
10
12
14
10
12
14
45
65
90
45
65
90
900
900
1200
900
9000
1200
4
4
4
10
10
10
22.30
23.60
32.30
30.50
36.00
51.00
POLYESTER SPECIAL ankkuriköysi, koussi (C12)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Murtolujuus
kg
Pituus
m
3609120310
3609120412
3609120614
3609120616
10
12
14
16
65
85
110
155
1400
2000
2600
3300
30
35
40
40
Hinta
kpl
36.60
62.00
102.00
126.00
29
Köydet • kiinnitys- ja ankkurointiköydet
POLYSOFT (A31), UV -suojattu, kelluva
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
m/kela
550
870
1300
1300
1860
1860
2860
3250
4130
4130
5040
250
150
110
220
85
165
110
85
65
110
85
-254006
6
17
-252608
8
30
-252110
10
45
-253710
10
45
-251712
12
65
-252912
12
65
-252114
14
90
-251716
16
115
-252118
18
147
-251318
18
147
-251720
20
180
1266 = sin. 1209 = valk. 1210 = musta
Hinta
m
0.44
0.64
0.96
0.87
1.39
1.25
1.75
2.24
2.86
2.85
3.36
kela
109.00
96.00
106.00
192.00
118.00
207.00
192.00
190.00
186.00
314.00
286.00
POLYSOFT kiinnitysköysi, spleissattu silmukka (C09)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
1300
1860
2560
3250
1300
1860
2560
3250
4130
6
6
6
6
10
10
10
10
10
11.80
14.00
17.00
20.00
15.50
19.50
25.00
30.00
38.00
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
900
900
1200
900
900
1200
4
4
4
10
10
10
19.50
22.00
29.00
25.00
29.00
40.00
-065010
10
45
-065012
12
65
-065014
14
90
-065016
16
115
-066010
10
45
-066012
12
65
-066014
14
90
-066016
16
115
-066018
18
147
3766 = sin. 3709 = valk. 3710 = musta
POLYSOFT kiinnitysköysi, RST koukku (C09)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
-210410
10
45
-210412
12
65
-210414
14
90
-211010
10
45
-211012
12
65
-211014
14
90
3766 = sin. 3709 = valk. 3710 = musta
POLYSOFT ankkuriköysi, nailon koussi (C09)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
3606128008
3606128010
3606128012
8
10
12
30
45
65
870
1300
1860
30
30
30
20.50
26.50
34.50
ANKKURIKÖYSI lyijyllä (C25)
Valk., 16-punottu polyesteri ankkuriköysi. Suunniteltu ankkurivinssi käyttöön. Köydessä on lyijyä
koko mitalla, joka tekee kettingin käytön tarpeettomaksi.
Köydessä on rosteri koussi. Toimitetaan 50m tai 25m pakkauksessa.
30
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Murtolujuus
Pituus
m
Hinta
kpl
3609141012
3609141014
3609141016
3609140512
3609140514
3609140516
12
14
16
12
14
16
238
368
400
268
368
400
2000
2700
3800
2000
2700
3800
50
50
50
25
25
25
335.00
382.00
456.00
178.00
196.00
235.00
kg
Köydet • hamppu- ja kaideköydet
POLYHAMPPU (A84)
Ruskea, 3-lyöty synteettinen hamppu, joka on niin lähellä aitoa hamppua kuin mahdollista.
Kelluu vedessä.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Murtolujuus
kg
Kela
m
1201513106
1201512608
1201512110
1201513710
1201511712
1201512912
1201512114
1201511716
1201512118
1201511720
1201513322
1201513328
1201513332
* koili
6
8
10
10
12
12
14
16
18
20
22*
28*
32*
17
30
45
45
65
65
90
115
147
180
220
360
460
320
500
800
800
1100
1100
1500
2000
2400
3000
3700
6000
9500
185
150
110
220
85
165
110
85
110
85
100
100
100
Hinta
m
0.58
0.92
1.46
1.33
2.11
1.92
2.65
3.40
4.39
5.40
6.46
10.66
13.17
Kela
108.00
138.00
161.00
292.00
179.00
316.00
292.00
289.00
483.00
459.00
646.00
1066.00
1317.00
HAMPPU 100% (A81)
Ruskea, 3-lyöty luonnon hamppu. Erittäin hyvälaatuinen. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Murtolujuus
kg
Kela
m
Hinta
m
1201104404
1201104305
1201103706
1201103708
1201103710
1201102612
1201102114
koili
1101102116
1101102118
1101102120
1101102124
1101102128
4
5
6
8
10
12
14
14
21
27
46
77
110
145
120
180
250
450
650
850
1050
350
300
220
220
220
110
110
0.53
0.68
0.74
1.04
1.60
2.32
3.02
186.00
204.00
163.00
229.00
351.00
255.00
332.00
16
18
20
24
28
185
220
270
390
500
1250
1700
2000
2700
4200
110
110
110
110
110
3.46
4.12
5.05
7.30
9.36
381.00
453.00
556.00
803.00
1030.00
Paino
g/m
Huom.
Pituus
m
Kela
KAIDEKÖYSI (A87)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Hinta
kpl
XX = 08 = Poly Hamppu xx = 01 = 100% Hamppu
11xx413606
36
580
Pakkaus
11xx413610
36
580
Pakkaus
11xx413615
36
580
Pakkaus
11xx413620
36
580
Pakkaus
1208411236
36
580
Kela
11xx411136
36
580
Trossi
6
10
15
20
30
55
118.00
190.00
276.00
355.00
496.00
847.00
1206411236
30
371.00
36
580
Kela
PIDIKKEET JA KIINNIKKEET kaideköyteen (A87)
Tuotenro
Messinki
4904050100
4904050101
4904050102
4904050104
4904050112
Kromi
4904050200
4904050201
4904050202
4904050204
4904050212
Hinta
kpl
Kaidepidike
Päätykiinnike
Päätykiinnike avokoukulla
Päätykiinnike karbiinihaalla
Seinäkiinnike koukulle
24.00
24.00
27.00
29.00
15.00
Kaidepidike
Päätykiinnike
Päätykiinnike avokoukulla
Päätykiinnike karbiinihaalla
Seinäkiinnike koukulle
30.00
30.00
37.00
37.00
22.00
4904050214 Myymälä näyte
163.00
31
Köydet • hamppu- ja kaideköydet
SISALKÖYSI "kissanaru" (A79)
100% luonnonkuitua.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus
Murto-
Pituus
m
1209093706
1209093708
1209093710
1209092612
6
8
10
12
28
45
70
105
250
480
635
950
220
220
220
110
Hinta
m
0.40
0.67
0.85
1.31
kela
89.00
148.00
187.00
144.00
SISALKÖYSI (74)
Manillan ruskea, 3-lyöty köysi, joka on öljykyllästetty. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus
Murto-
Pituus
m
1201083706
1201083708
1201083710
1201082612
6
8
10
12
28
45
70
105
250
480
635
950
220
220
220
110
Hinta
m
0.40
0.67
0.85
1.31
kela
89.00
148.00
187.00
144.00
SISALKÖYSI (A74)
Manillan ruskea, 3-lyöty köysi, joka on öljykyllästetty. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus
Murto-
Pituus
m
1101082114
1101082116
1101082118
1101082120
1101082122
1101082124
1101082126
1101082128
1101082132
1101082136
14
16
18
20
22
24
26
28
32
36
140
190
220
280
330
400
470
540
700
900
1,280
1,780
2,130
2,840
3,400
4,060
4,700
5,350
6,860
8,640
110
110
110
110
110
110
110
110
110
110
Hinta
m
1.56
2.12
2.45
3.12
3.67
4.45
5.24
6.01
7.79
10.02
koili
172.00
233.00
270.00
343.00
404.00
490.00
576.00
661.00
857.00
1102.00
PP-FILMI
kela (A02)
3-lyöty, sin., vahva ja pehmeä. Kelluva.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus
Murto-
Pituus
m
1206015406
1206014408
1206013510
1206012612
1206012114
1206011716
6
8
10
12
14
16
17
30
45
65
90
115
550
1,000
1,500
2,150
2,950
3,700
650
350
208
150
112
87
Hinta
m
0.20
0.33
0.50
0.73
1.01
1.28
kela
127.00
116.00
105.00
109.00
113.00
111.00
PP-FILMI pressuköysi (C07)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus
Murto-
Pituus
m
Hinta
kpl
3606103106
6
17
550
20
4.20
PP-FILMI minirulla, sin. (C07)
32
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus
Murto-
Pituus
m
Hinta
kpl
3606103304
3606103306
3606103308
3606103310
3606103312
4
6
8
10
12
8
17
30
45
65
280
550
1,000
1,500
2,150
30
30
30
30
30
3.90
5.50
9.00
13.20
19.00
Köydet • yleisköydet
PP-FILMI (A01)
3-lyöty, sin., vahva ja pehmeä. Kelluu vedessä. Myös muita pituuksia saatavana.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
1106013703
1106013704
1106013705
1106112106
1106113706
1106113707
1106112108
1106113708
1106112110
1106113710
1106112112
1106113712
1106112114
1106113714
1106112116
1106113716
1106012118
1106013718
1106012120
1106013720
1106012122
1106013722
1106012124
1106013724
1106012126
1106013726
1106012128
1106013728
1106012132
1106013732
1106012136
1106013736
3
4
5
6
6
7
8
8
10
10
12
12
14
14
16
16
18
18
20
20
22
22
24
24
26
26
28
28
32
32
36
36
5
8
11
17
17
23
30
30
45
45
65
65
90
90
115
115
147
147
180
180
220
220
260
260
305
305
355
355
460
460
585
585
160
280
450
550
550
550
1,000
1,000
1,500
1,500
2,150
2,150
2,950
2,950
3,700
3,700
4,800
4,800
5,800
5,800
7,000
7,000
8,200
8,200
9,600
9,600
11,000
11,000
14,000
14,000
16,900
16,900
220
220
220
110
220
220
110
220
110
220
110
220
110
220
110
220
110
220
110
220
110
220
110
220
110
220
110
220
110
220
110
220
Hinta
kpl
12.00
18.50
23.90
17.60
35.60
47.80
29.20
58.80
43.80
87.90
63.20
126.80
87.90
175.80
112.00
224.20
143.20
287.00
175.80
352.00
214.80
429.00
254.00
508.00
298.00
596.00
347.00
693.00
448.00
896.00
570.00
1142.00
POLYSTAR (A16)
3-lyöty, sin., vahva köysi suhteessa painoon. Kulutuskestävä. Kelluu vedessä.
Saatavana myös muita pituuksia ja paksuuksia.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
1105132106
1105132108
1105132110
1105132112
1105132114
1105132116
1105132118
1105132120
1105132122
1105132124
1105132126
1105132128
1105132132
1105132136
6
8
10
12
14
16
18
20
22
24
26
28
32
36
17
30
45
65
90
115
148
180
220
260
305
355
460
585
780
1,380
2,080
2,875
3,965
4,900
6,250
7,540
9,035
10,560
12,220
13,915
17,490
21,995
110
110
110
110
110
110
110
110
110
110
110
110
110
110
Hinta
kpl
23.00
37.00
55.00
78.00
108.00
138.00
178.00
216.00
264.00
312.00
366.00
425.00
551.00
701.00
Rymaco - turvallisuutta vesille
33
Köydet • yleisköydet
PP-FILMI (B07)
Musta, 8-punottu. Kevyt ja helposti spleissattava. Kelluu vedessä.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
2210014006
2210015406
2210012608
2210014408
2210013710
2210012912
2210012114
2210011716
6
6
8
8
10
12
14
16
12
12
21
21
31
50
65
65
370
370
615
615
1055
1495
1915
2600
250
650
150
350
220
165
110
85
Hinta
m
kela
0.30
0.30
0.46
0.46
0.69
1.10
1.44
1.88
74.60
193.60
69.60
162.40
150.80
182.20
157.90
159.60
POLYETEENI (B10)
Erittäin löysästi punottu. Kevyt ja helposti spleissattava. Kelluu vedessä.
Tuotenro
Paino
g/m
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
6
8
10
12
13
22
33
55
290
41
670
980
6
8
10
12
13
22
33
55
Halkaisija
mm
2203135406
2203134408
2203133510
2203132612
2206 = sin. 2204 = keltainen
-134006
-132608
-132110
-131712
Hinta
m
kela
650
350
208
150
0.39
0.61
0.91
1.52
256.50
212.60
189.50
227.90
290
41
670
980
650
350
208
150
0.17
0.29
0.53
0.95
108.40
100.00
110.40
142.40
POLYESTERI
Musta, 8-punottu. Kulutuskestävä. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
2210042020
2210042028
2210042040
2210042050
2210042060
2210045014
2210045017
2210045020
2210045028
2.0
3.0
4.0
5.0
6.0
1.4
1.7
2.0
3.0
2.1
4.5
9.5
14.0
22.0
1.2
1.6
2.1
4.5
96
184
405
520
695
35
78
96
184
100
100
100
100
100
500
500
500
500
Hinta
m
0.21
0.38
0.59
0.90
1.29
0.16
0.20
0.36
0.18
kela
21.35
37.80
58.90
89.80
129.20
78.00
102.00
180.80
89.90
POLYESTERI
Valk., 8-punottu. Kulutuskestävä. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
2209044310
2209043314
2209042617
2209042320
2209041423
2209041328
2209040735
2209040640
1.0
1.4
1.7
2.0
2.3
3.0
3.5
4.0
0.60
1.20
1.60
2.10
3.20
1.50
7.50
9.50
25
35
78
96
745
184
332
405
300
200
150
130
70
65
35
30
Hinta
m
0.14
0.15
0.17
0.22
0.31
0.37
0.57
0.63
kela
41.00
29.00
26.00
28.00
22.00
24.00
20.00
19.00
POLYESTERI starttinaru Pin-pack (C46)
34
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Murtolujuus/kg
Pituus
m
Toimitus
erä
3700204701
3700204702
3700204703
3.5
4.0
5.0
9
12
18
270
360
440
2,5
2,5
2,5
10
10
10
Hinta
kpl toimituserä
5.00
5.00
6.00
50.00
50.00
60.00
Köydet • yleisköydet
POLYESTERI kela (B33)
Kestävä ja notkea 8-punottu köysi. (1,0-1,4mm 16-punottu). Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
2209045010
2209046214
2209045014
2209045017
2209045020
2209043328
2209043340
2209043350
2209042080
2209042028
2209042040
2209042050
2209042060
2209043360
1.0
1.4
1.4
1.7
2.0
3.0
4.0
5.0
6.0
3.0
4.0
5.0
6.0
8.0
0.6
1.2
1.2
1.6
2.1
4.5
9.5
14
22
4.5
9.5
14
22
41
25
35
35
78
96
184
405
520
695
184
405
520
695
1700
500
1000
500
500
500
200
200
200
200
100
100
100
100
100
Hinta
m
0.12
0.13
0.13
0.15
0.19
0.32
0.49
0.75
0.97
0.33
0.52
0.78
1.11
2.11
kela
60.00
127.00
63.00
76.00
94.00
63.00
98.00
150.00
194.00
33.00
52.00
78.00
111.00
211.00
POLYSTRONG lippunaru (B35)
Erikoispunottu polyesteri. Pehmeä ja notkea köysi. Uppoava.
Tuotenro
Valk.
2209052340
2209053350
2209055950
2209053360
2209053380
Musta
2210053350
2210053360
2210053380
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
Hinta
m
4
5
5
6
8
9
12
12
17
27
190
280
280
345
700
130
200
750
200
200
0.38
0.49
0.46
0.65
1.24
49.00
97.00
344.00
129.00
248.00
5
6
8
12
17
27
280
345
700
200
200
200
0.64
0.85
1.63
127.00
169.00
325.00
kela
POLYESTERI starttinaru kela (B38)
Kestävä ja notkea 16-punottu valk. köysi. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
2209282330
2209282335
2209282340
2209285040
2209282350
2209282360
2210282360
3.0
3.5
4.0
4.0
5.0
6.0
6.0
7
9
12
12
17
21
21
160
270
360
360
440
700
700
130
130
130
500
130
130
500
Hinta
m
0.61
0.67
0.73
0.71
1.06
1.56
0.49
kela
79.00
87.00
95.00
353.00
138.00
203.00
243.00
ESIVENYTETTY POLYESTERI
Köysi on 100% polyesteriä. Köysi tarjoaa mahdollisimman pienen venymän edulliseen hintaan.
Venymä ennen katkeamista on noin 10%.
Tuotenro
3-lyöty valk.
1209263106
8-lyöty valk.
2209263704
2209263705
2209263106
2209262608
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
6
28
820
185
1.57
290.00
4
5
6
8
14
20
27
52
400
600
800
1400
250
250
185
150
1.12
1.64
2.09
3.64
280.00
410.00
385.00
545.00
m
Hinta
kela
35
Köydet • laivaköydet
POLYSTAR PLUS mooring-line (B00)
POLYSTAR erikoisvahva PP+. 8-punottu, vihreä. Erittäin korkea murtolujuus painoonsa nähden.
Huippuluokan kulutuskestävyys. Kaikki köydet toimitetaan kahdella päällystetyllä pollari silmukalla.
Kelluu vedessä.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Ympärys
Tuuma.
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
2105402132
2105402136
2105402140
2105402144
2105402148
2105403748
2105402152
2105402156
2105403756
2105402164
2105403764
2105402172
2105402180
32
36
40
44
48
48
52
56
56
64
64
72
80
19,500
24,600
29,700
35,300
41,300
41,300
47,800
53,200
53,200
68,200
68,200
84,000
103,000
4"
4,5"
5"
5.5
6"
6"
6,5"
72.0
7"
8"
8"
9"
10"
475
606
745
910
1,075
1,075
1,260
1,465
1,465
1,900
1,900
2,400
2,970
110
110
110
110
110
220
110
110
220
110
220
110
110
Hinta
kpl
579.00
738.00
908.00
1108.00
1309.00
2618.00
1534.00
1784.00
3567.00
2313.00
4626.00
2922.00
3616.00
POLY CRUISER tanker mooring (B01)
POLYSTAR komposiitti. Valk., 8-punottu. Erittäin korkea murtolujuus painoonsa nähden.
Huippuluokan kulutuskestävyys. Kaikki köydet toimitetaan kahdella päällystetyllä pollari silmukalla.
Kelluu vedessä.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Ympärys
Tuuma.
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
2159142132
2159142136
2159142140
2159142144
2159142148
2159143748
2159142152
2159142156
2159143756
2159142160
2159142164
2159143764
2159142172
2159142180
32
36
40
44
48
48
52
56
56
60
64
64
72
80
506
644
792
968
1,144
1,144
1,342
1,562
1,562
1,793
2,035
2,035
2,574
3,190
4"
5
52
5,5"
6"
62
7
72
72
8
82
8"
9"
10"
18,840
23,230
32,780
39,310
45,670
45,670
52,840
60,510
60,510
69,150
78,290
78,290
98,350
120,860
110
110
110
110
110
220
110
110
220
110
110
220
110
110
Hinta
kpl
806.00
1003.00
1212.00
1481.00
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*) Tarjouksen mukaan
WINCHLINE nylon POLY original (B01)
Mono / multi winchline. Tarkoitettu automaattivinsseille.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
Ympärys
Tuuma.
lujuus/kg
Murto-
Pituus
m
1109170036
1109170040
1109170044
1109170048
1109170052
1109170056
1109170060
1109170064
1109170068
1109170070
1109170072
36
40
44
48
52
56
60
64
68
70
72
832
1000
1250
1480
1600
2000
2170
2450
2800
3100
3350
4.5"
5"
5,5"
6"
6,5"
7"
7,5"
8"
8,5"
8,5"
9"
28,600
34,100
46,200
55,000
59,400
73,150
77,000
89,100
109,400
113,300
118,000
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*) Tarjouksen mukaan
36
Hinta
kpl
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
*)
Köydet • purjeneulomotuotteet
Punottu liikkiköysi (B40)
16-punottu
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
2209303330
2209303345
2209303340
2209303350
3
4
4.5
5
7
12
15
18
160
360
400
440
200
200
200
200
Hinta
m
0.45
0.55
0.65
0.78
kela
90.00
110.00
130.00
155.00
3-lyöty liikkiköysi
3-lyöty. Erittäin vahva painoonsa nähden. UV-suojattu. Kelluu vedessä
Tuotenro
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
1209135406
1209134807
1209134408
1209133710
6
7
8
10
17
23
30
45
740
950
1250
1920
650
450
350
208
Hinta
m
0.38
0.48
0.63
1.04
kela
245.00
215.00
220.00
215.00
DYNEEMIC 2002 snörppiköysi (B75)
Dynema naru, jossa polyesterikuori
Tuotenro
2219915016
2224914020
2209914025
2209915025
2209914030
2209915030
2209914040
2209915040
*)= sini/pun.
Halkaisija
mm
Noin paino
g/m
Murtolujuus
kg
Toimituserä
kela m
1,6*
2
2.5
2.5
3
3
4
4
2
2
5
5
7
7
9
9
130
130
450
450
515
515
740
740
500
250
250
500
250
500
250
500
Hinta
m
0.48
0.88
0.64
0.64
1.16
1.15
1.66
1.66
kela
240.00
220.00
160.00
320.00
288.00
575.00
415.00
830.00
KUMIKÖYSI (B46)
Punottu erittäin korkealaatuisesta polyamidista (nailon). Ydin on 100% luonnonkumia (lateksi).
Tuotenro
Halkaisija
mm
paino/m
Väri
Pituus
m
2209692003
2209692004
2209692005
2209692006
2209692008
2209692010
2209691012
2209691014
3
4
5
6
8
10
12
14
9
14
22
31
50
86
115
160
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
valk.
100
100
100
100
100
100
50
50
0.58
0.78
0.96
1.15
1.64
2.47
4.40
6.64
58.00
78.00
96.00
115.00
164.00
247.00
220.00
332.00
-692004
-692005
-692006
-692008
4
5
6
8
14
22
30
30
100
100
100
100
0.78
0.96
1.15
1.64
78.00
96.00
115.00
164.00
gr.
Hinta
m
kela
2206 = sin. 2210 = musta
37
Köydet • yleisnarut ja tarvikkeet
1)
KOUKUT JA KUMIKÖYSIPAKETIT (C58)
Tuotenro
2)
3)
4)
Malli
Kuluttajapakkauksissa
Hinta
kpl
3.00
3.00
3702300101
3702300102
1) lukkokoukku "quick-clip" 5-6 mm narulle
1) lukkokoukku "quick-clip" 7-8 mm narulle
3702300103
3702300105
3709203706
3709203709
3709203707
1) lukkokoukku "quick-clip" 5-6 mm narulle 6-pack
1) lukkokoukku "quick-clip" 7-8 mm narulle 4-pack
2) 5mm x 0,6m sin. kumiliina lukkokoukulla 3-pack
2) 6mm x 0,6m sin. kumiliina lukkokoukulla 3-pack
2) 8mm x 1,0m sin. kumiliina lukkokoukulla 2-pack
3709300104
3709300106
3709300108
3) Valk. nailonkoukku 4mm narulle
3) Valk. nailonkoukku 6mm narulle
3) Valk. nailonkoukku 8mm narulle
3702300107
3702300109
3702300110
3709203514
3709203516
3709203518
3) Valk. nailonkoukku 4mm narulle 6-pack
3) Valk. nailonkoukku 6mm narulle 5-pack
3) Valk. nailonkoukku 8mm narulle 4-pack
4) 4mm x 15m kumiköysi pussissa
4) 6mm x 15m kumiköysi pussissa
4) 8mm x 15m kumiköysi pussissa
10.00
10.00
9.00
10.00
10.00
2.00
3.00
3.00
9.00
9.00
9.00
17.00
29.00
29.00
HAMPPU sidontanaru
Tuotenro
Halkaisija
mm
lujuus
Murto-
Malli
Kela
gr.
pituus
m
Hinta
kpl
5401030233
5401030133
5401030121
5401030131
5401030141
1.6
1.6
2.2
3.0
4.0
35
35
65
95
125
3/3
3/3
2/1
3/1
4/1
200
500
500
500
500
90
225
120
75
60
6.00
13.00
11.00
11.00
11.00
HAMPPU sidontanaru, kaksoiskierretty
Tuotenro
Halkaisija
mm
lujuus
Murto-
Malli
Kela
gr.
pituus
m
Hinta
kpl
5401031164
5401031163
5401031162
5401031161
2.0
2.5
3.0
4.0
55
75
100
150
6/4
6/3
6/2
6/1
500
500
500
500
170
130
90
45
39.00
37.00
35.00
32.00
TERVATTU HAMPPUNARU
Tuotenro
Halkaisija
mm
Malli
Kela
gr.
pituus
m
Hinta
kpl
5301031063
5301031061
2.5
4.0
6/3
6/1
500
500
110
40
53.00
53.00
TERVAMÄÄRLINKI, hamppu
Tuotenro
Halkaisija
mm
Malli
Malli
pituus
m
Hinta
kpl
5301031021
5301031031
2.6
3.2
2/1 500gr, nyytti
3/1 500gr, nyytti
80
80
24.00
24.00
VAALEA HAMPPUNARU
38
Tuotenro
Halkaisija
mm
Malli
Kela
gr.
pituus
m
Hinta
kpl
5401031236
5401031256
1.0
1.7
3/6
5/6
200
200
200
110
12.00
12.00
Köydet • yleisnarut ja tarvikkeet
LIPPUNARU polystrong punottu (C62)
"POLYSTRONG" polyesterinaru pitkäaikaiseen käyttöön ulkona.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Malli
3709200104
3709200605
3709200705
5
5
5
25
25
25
Polypropylen
"POLYSTRONG"
"POLYSTRONG"
Hinta
kpl
8.00
13.00
16.00
PYYKKINARU kuivaustelineisiin (C66)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Malli
Hinta
kpl
3909206935
3309201935
4.0
3.4
60
50
muovipäällystetty
kieritty polyeteeni
10.00
7.00
PYYKKINARU (C66)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Malli
Hinta
kpl
3509202040
3509202020
3509202150
4
2
5
20
10
20
pidike muovipäällystetty
kokon. muovipäällystetty
sisal luonnonkuitu
5.00
3.00
6.00
MUURARIN NARU original (C80) UUTUUS! Nyt neon väreissä!
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Väri
Hinta
kpl
3303202502
3309202503
3305202503
3304202502
1
1
1
1
120
120
120
120
oranssi
valk.
neonkelt.
neonvihreä
6.00
6.00
7.00
7.00
LUONNONNARU, aito hamppu (C68)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Väri
Hinta
kpl
3801203309
3801203311
1.0
2.2
45
20
ruskea
ruskea
3.00
4.00
LUONNONNARU, aito hamppu (C68)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
5309030691
1.4
1800
5309030641
2.2
900
5309030692
2.5
800
5309030691
3.0
600
5310030513
3.0
750
5309030693
3.0
500
5309030642
3.2
900
5309030643
3.2
250
Pakattu laatikkoon kantohihnalla
5309031641
2.2
800
Malli
lujuus
Murto
Hinta
kpl
1lanka/900
1lanka/450
2lankaa/900
1lanka/300
1lanka/300
3lankaa/900
2lankaa/450
3lankaa/450
44
95
85
130
130
120
175
260
21.00
20.00
24.00
21.00
25.00
24.00
23.00
23.00
1lanka/450
95
29.00
lujuus
Murto
Hinta
kpl
*) voidaan toimittaa myös muita mittoja
SISALNARU, erikoislaatu (E12)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Malli
5309030341
5309030342
5309030343
5309030344
2.0
3.3
4.0
4.6
55
110
170
210
1lanka/400
2lankaa/400
3lankaa/400
4lankaa/400
1320
627
410
310
35.00
35.00
35.00
35.00
5309031342
3.0
370
2lankaa/400
110
26.00
39
Köydet • yleisnarut ja tarvikkeet
ROPE SAVER hankautumissuoja (C24)
Vahva polyesterikuori, joka antaa erinomaisen suojan kiinnitysköysille. Lukitaan päistä
tarranauhoilla.
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Leveys
mm
Hinta
kpl
4909006060
4909008080
38
50
0.60
0.80
60
80
11.00
12.00
ROPE SAVER exclusive 2-pack hankautumissuoja (C24)
Vetoketju
Tuotenro
Malli
Pituus
m
Leveys
mm
Hinta
kpl
4909006600
Vetoketjulla
0.50
60
29.00
MOORINGSTAR kiinnitysjoustin eloksoidusta teräksestä (C31)
Tuotenro
Malli
Paino
kg
Pituus
mm
Hinta
kpl
4907052516
4907052518
14-16mm
18-20mm
0.4
0.6
250
350
27.00
33.00
MOORINGSTAR kiinnitysjoustin eloksoidusta teräksestä (C31)
Tuotenro
Malli
Paino
kg
Pituus
mm
Hinta
kpl
4907052501
4907052502
4907052503
small
medium
large
0.4
0.6
1.2
270
350
370
12.00
16.00
22.00
FORSHEDA kumijoustin (C31)
Tuotenro
4907052507
4907052508
4907052509
4907052510
Hinta
Malli
No.1
No.2
No.3
No.4
kpl
24.00
29.00
45.00
72.00
10-12mm
14-16mm
18-20mm
22-24mm
LM kumijoustin
Tuotenro
210330
210380
210430
210500
Pituus
mm
152
212
258
320
INLINE kumijoustin
Tuotenro
210843
210873
40
Köyden
halkaisija
10-12mm
12-14mm
14-16mm
18-20mm
Hinta
kpl
5.90
10.50
15.90
27.20
Köyden
halkaisija
10-14mm
14-20mm
Hinta
kpl
17.50
11.40
Köydet • yleisnarut ja tarvikkeet
POLYROPES ”JACK-STAY”
Erittäin vahvasta polyesteristä valmistettu turvaliina, joka on UV-suojattu.
Pituuden voi säätää sopivaksi.
Tuotenro
Pituus
m
Leveys
mm
Hinta
kpl
4710160310
12
25
75.00
KÖYDENKATKAISULAITTEETLAITTEET
Lämpökatkaisija.
Tuotenro
Malli
4908051500
4908051600
4908051700
Pöytämalli
Pistoolimalli
Terä
Hinta
kpl
1550.00
200.00
50.00
1)
SPLEISSAUSTYÖKALUT D(31)
Tuotenro
4908050175
4908050180
4908050170
4908050265
4908050001
4908050026
Hinta
kpl
80.00
31.00
10.00
13.00
440.00
88.00
Sarja, jossa 5 teräsputkea
Sarja muoviputkia
170mm
265mm
Spleissaussarja
Spleissaus video (ruotsinkielinen)
2)
3)
4)
6)
Lär dig splitsa.
1)
2)
3)
4)
5)
6)
Malli
Lär dig splitsa.
Lär dig splitsa.
5)
Lär dig splitsa.
DYNEEMA COATING L-9110
Dynema coating on tarkoitettu kuorittujen dynema köysien pinnoitukseen.
Aine antaa hyvän UV-suojan.
Tuotenro
Hinta
kpl
2299009010
45.00
VAHATTU TAAKLAUSLANKA handy-kela (C56)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Väri
Hinta
kpl
4609052410
4606052410
1
1
25
25
valk.
sin.
10.00
10.00
VAHATTU TAAKLAUSLANKA JA ERIKOISNEULA
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pituus
m
Väri
Hinta
kpl
4606052400
1
25
sin.
12.00
41
Köydet • poijuköydet- ja painot
PP-MULTI (B21)
Ristipunottu, 8-punottu. Korjaus ja asennusnaru mm. verkkovalmistajille.
Tuotenro
2305258520
2305253730
2305253740
2310253730
2309253730
Halkaisija
mm
2
3
4
3
3
Murtolujuus
kg
Malli
Toimituserä
kela
Hinta
m
100
180
230
180
180
1kg, vihreä
1kg, vihreä
1,75kg, vihreä
1kg, musta
1kg, valk.
305
220
220
220
220
0.20
0.23
0.36
0.23
0.23
VERKKOKÖYSI TRAVIFLEX (A21)
3-Lyöty. Kulutuskestävä Danline-erikoiskuitu. UV-suojattu. Ei kellu.
Tuotenro
1505062030
1505062050
1505062070
Halkaisija
mm
3-4
5-6
7-8
Paino/
m
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
6
14
26
160
450
740
100
100
100
16.00
29.00
53.00
VERKKOKÖYSI (A21)
3-Lyöty polyesteri. UV-suojattu. Uppoava.
Tuotenro
Halkaisija
Paino/
m
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
1509062030
1509062040
1509062050
1509062060
1509062070
3
7
11
17
23
35
65
140
190
260
370
100
100
100
100
100
21.00
32.00
44.00
57.00
87.00
1509062080
mm
4
5
6
7
8
44
560
100
106.00
VERKKOPALLO pehmeä POLYFORM (D13)
Tuotenro
4902010703
4909010703
Halkaisija
mm
150
150
Väri
Malli
Toimituserä
Oranssi
Valk.
U-3 / 6"
U-3 / 6"
40
40
Hinta
kpl
12.50
12.50
POLY-SAFE POIJUKÖYSI (A58)
Polyteeniköysi lyijy-ytimellä. Valmis kokonaisuus sisältää: spleissatun kuumasinkityn
koussin, jossa on 20mm sakkeli. Erikoisköysi kulutuskestävää 20mm polyeteeniä, jossa on lyijyydin ja kiinteä kelluke, joka nostaa köyden irti pohjasta. Tämän lisäksi mukaan tulee galvanisoitu
koussi, sakkeli ja vaijerilukko sekä asennusohjeet. Pakattu kätevään laukkuun.
Tuotenro
1106142105
1106142110
1106142115
1105142120
Malli
Murtolujuus
kg
Sarja pakattu laukkuun 5m
3000
3000
3000
3000
Sarja pakattu laukkuun 10m
Sarja pakattu laukkuun 15m
Poijuköysi 20 mm
Hinta
Sarja
118.00
145.00
176.00
12.00/m
P-rengas, poijun ankkurointiin (D32)
42
Tuotenro
Suositeltava veneen maksimipaino
Halkaisia
mm
4900030025
4900030040
4900030070
500 kg
2500 kg
5000 kg
500
770
820
Hinta
105.00
168.00
294.00
Köydet • kiinnitysremmit- ja liinat
PP-REMMILAJITELMA VALMIISSA MYYNTITELINEESSÄ (D56)
Remmi, valettu kiristin. Remmit kestävät 600kg kiinnityskuormituksen. UV-suojaus 2 vuotta.
Laatikko sisältää remmit: 1,0 - 1,5 - 2,0 - 2,5 - 3,5 m. Remmien leveys on 25mm.
Tuotenro
3000040006
3000040016
Kpl /
Hinta
Laatikko
Laatikko
130.00
95.00
45
30
PP-REMMI ilman pakkausta yllämainittuun myyntitelineeseen (D56)
Tuotenro
4609081025
4605081525
4606082025
4610082525
4602083525
Leveys
mm
Väri
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Toimituserä
Hinta
kpl
25
25
25
25
25
valk.
vihreä
sin.
musta
pun.
300
300
300
300
300
1
1,5
2
2,5
3,5
10
10
10
10
10
3.15
3.40
3.60
3.90
4.70
PP-REMMI Pin-pack (D56)
Tuotenro
Leveys
mm
Väri
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Toimituserä
Hinta
kpl
4609111025
4605111525
4606112025
4610112525
25
25
25
25
valk.
vihreä
sin.
musta
300
300
300
300
1
1,5
2
2,5
10
10
10
10
3.40
3.60
3.90
4.20
"ALBATROSS" remmi (D50)
Polypropyleeni remmi, UV-suojaus 2 vuotta.
Tuotenro
Leveys
mm
Murtolujuus
kg
Toimitus-
-065015
-065018
-065025
-065030
-065040
-065050
15
18
25
30
40
50
190
230
320
380
525
780
50m
50m
50m
50m
50m
50m
erä
Hinta
m
0.50
0.80
0.96
1.18
1.46
1.72
Kela
25.00
40.00
48.00
59.00
73.00
86.00
Kuva by BALTIC
Rymaco - turvallisuutta vesille
43
Köydet • kiinnitysremmit- ja liinat
A
B
KIRISTYSLIINA (C57)
Polyesterinauha 25mm, joka kestää sekä kulutusta että UV-säteilyä.
A= 2-osainen/silmukka, B= 2-osainen/koukku, C= yksinkertainen
Tuotenro
Malli/leveys
mm
Murtolujuus
kg
Pituus
m
Hinta
kpl
4790122501
4790122502
4790122503
A/25
B/25
C/25
500
500
500
0,5+4
0,5+4
4.50
10.50
13.50
9.50
C
KUORMALIINA 2-osainen / CE-merkitty (G02)
Tuotenro
Leveys
mm
Murtolujuus
kg
Pituus
m
4703123005
4703123105
4703123405
4703123510
25
25
50
50
500
1000
1500
4000
0,4+4,6
0,4+4,6
0,5+9,5
0,5+9,5
Hinta
kpl
12.00
15.00
30.00
39.00
NOSTOREMMI / CE- merkitty (G10)
Tuotenro
SWL
Suorana
SWL
Lenkki
Pituus
m
Hinta
kpl
7905020202
7905020203
7905020204
7905020206
7904020302
7904020303
7904020304
7904020306
7904020308
7902020504
7902020506
2000
2000
2000
2000
3000
3000
3000
3000
3000
5000
5000
1600
1600
1600
1600
2400
2400
2400
2400
2400
3000
3000
2
3
4
6
2
3
4
6
8
4
6
17.50
23.50
29.00
41.00
22.00
30.00
38.00
57.00
72.00
66.00
91.00
Kuva by MUSTO
Rymaco - turvallisuutta vesille
44
Köydet • ankkurit ja kettingit
NAARA-ANKKURI kuumasinkitty (D28)
Tuotenro
Malli
Paino
kg
Hinta
kpl
4907052307
4907052314
4907052323
4907052335
4907052355
4907052375
4907052410
Kokoontaitettava
Kokoontaitettava
Kokoontaitettava
Kokoontaitettava
Kokoontaitettava
Kokoontaitettava
Kokoontaitettava
0.70
1.40
2.30
3.50
5.50
7.50
10.00
4.80
7.20
12.00
18.00
27.00
36.00
47.00
Hinta
kpl
FORCE kuumasinkitty ankkuri (D29)
Tuotenro
Malli
Paino
kg
4907059505
4907059507
4907059510
4907059515
4907059520
”Bruce” tyyppinen ankkuri
”Bruce” tyyppinen ankkuri
”Bruce” tyyppinen ankkuri
”Bruce” tyyppinen ankkuri
”Bruce” tyyppinen ankkuri
5
8
10
15
20
29.00
45.00
56.00
80.00
120.00
FORCE ruostumaton ankkuri (D29)
Erittäin laadukas ankkuri.
Tuotenro
Malli
Paino
kg
Hinta
kpl
4907059601
”Bruce” tyyppinen ankkuri
1
33.00
4907059602
”Bruce” tyyppinen ankkuri
2
61.00
4907059603
”Bruce” tyyppinen ankkuri
3
92.00
4907059605
4907059607
4907059610
4907059615
”Bruce” tyyppinen ankkuri
”Bruce” tyyppinen ankkuri
”Bruce” tyyppinen ankkuri
”Bruce” tyyppinen ankkuri
5
7,5
10
15
149.00
225.00
290.00
435.00
Tuotenro
Malli
Hinta
kpl
5.20
6.30
10.00
4907056002
Suora
Kulma
4907056005
Vasara
4907050600
Sarja, jossa ylämainitut tuotteet pakattuna kangaspussiin
3000040005
23.00
KUUMASINKITTY KETTINKI, pieni silmukka, kalibroitu (D44)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
4208070101
6
800
4208070102
8
1400
4208070104
10
2100
Erikoismitta ankkurivinssille, Grade II litistetty
4208170008
8
1400
Muovipussissa
4208070308
8
1400
4208070608
8
1400
lujuus
Murto-
Kela
m
Hinta
m
1500
2750
4650
30
30
20
6.50
10.50
16.75
2750
60
9.50
2750
2750
3
6
33.00
66.00
KUUMASINKITTY KETTINKI pieni silmukka (D44)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus
Murto-
Kela
m
Hinta
4208070340
4208070350
4208070360
4208070380
4
5
6
8
320
500
800
1400
600
1260
1800
3200
52
40
30
20
4.04
5.20
8.00
12.00
m
45
Köydet • helat
KUUMASINKITTY KETTINKI iso silmukka (D44)
Tuotenro
4208170201
4208170202
4208170203
Muovipussissa
4208170306
4208170606
4208170308
4208170608
4208170610
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus
Murto-
Kela
m
6
8
10
650
1100
1700
1200
2160
3780
30
30
20
6
6
8
8
10
650
650
1100
1100
1700
120
1200
2160
2160
3780
3
6
3
6
6
Hinta
m
kela
4.63
7.83
12.00
139.00
235.00
240.00
14.00
28.00
33.00
66.00
72.00
KUUMASINKITTY KETTINKI iso silmukka (D44)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Paino
g/m
lujuus
Murto-
Kela
m
4208170330
4208170340
4208170360
4208170380
4208170310
3
4
6
8
10
145
300
650
1150
1820
280
500
1150
2000
3100
60
58
28
20
10
Hinta
m
Kela
2.67
3.60
6.14
9.80
15.90
160.00
209.00
172.00
196.00
159.00
RUOSTUMATON SUORA (D) SAKKELI AISI 316 (D25)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Mitta
mm
Tuumamitta
Pakkaus
4908200736
4908200738
4908200740
4908200742
6
8
10
12
13X25
16X28
20X35
23X45
1/4"
5/16"
3/8"
1/2"
2
1
1
1
kpl
Hinta
Pakkaus
4.00
3.90
6.10
9.40
RUOSTUMATON LYYRA (H) SAKKELI AISI 316 (D25)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Mitta
mm
Tuumamitta
Pakkaus
4908200836
4908200838
4908200840
4908200842
6
8
10
12
13X25
16X28
20X35
23X45
1/4"
5/16"
3/8"
1/2"
2
1
1
1
kpl
Hinta
Pakkaus
4.20
4.00
6.40
10.20
KUUMASINKITTY SUORA (D) SAKKELI (D26)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Mitta
mm
Tuumamitta
Pakkaus
4908050706
4908050707
4908050709
4908050712
4908050714
4908050715
4908050718
6
8
10
12
14
16
20
13X25
16X28
20X35
23X45
26X58
31X65
38X72
1/4"
5/16"
3/8"
1/2"
9/16"
5/8"
3/4"
2
2
1
1
1
1
1
kpl
Hinta
Pakkaus
1.30
1.50
1.40
1.80
2.60
3.40
5.80
KUUMASINKITTY LYYRA (H) SAKKELI (D26)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Mitta
mm
Tuumamitta
Pakkaus
4908050806
4908050807
4908050809
4908050812
4908050814
4908050815
4908050818
6
8
10
12
14
16
20
13X25
16X28
20X35
23X45
26X58
31X65
38X72
1/4"
5/16"
3/8"
1/2"
9/16"
5/8"
3/4"
2
2
1
1
1
1
1
kpl
Hinta
Pakkaus
1.40
1.60
1.60
2.00
2.80
3.60
6.00
GALVANISOITU PALOMIEHENHAKA ilman silmää (D26)
46
Tuotenro
Halkaisija
mm
Mitta
mm
Pakkaus
4907052806
4907052808
4907052810
6
8
10
60
80
100
2
2
1
kpl
Hinta
Pakkaus
1.40
2.20
2.00
Köydet • helat
RUOSTUMATON PALOMIEHENHAKA ilman silmää AISI 316
(D25)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Mitta
mm
lujuus
Murto-
Pakkaus
kpl
4907202805
4907202806
4907202807
4907202808
4907202810
4907202811
5
6
7
8
10
11
50
60
70
80
100
120
200
500
700
800
1200
1600
2
2
2
1
1
1
Hinta
Pakkaus
3.60
4.80
6.40
4.80
8.40
11.40
RUOSTUMATON KIINNITYSHAKA AISI 316 (D25)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Mitta
mm
lujuus
Murto-
Pakkaus
kpl
4907202812
4907203010
4907202814
8
10
12
80
100
120
900
1200
1400
1
1
1
Hinta
Pakkaus
5.00
12.00
15.00
SINKITTY PIKALENKKI (D26)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Mitta
mm
Pakkaus
kpl
4908053404
4908053405
4908053406
4908053407
4908053408
4
5
6
7
8
11x32
12x39
14x46
16x52
18x59
2
2
2
1
1
Hinta
Pakkaus
1.40
1.60
1.80
1.40
1.80
NIKLATTU KARBIINIHAKA (D26)
Tuotenro
Malli
Mitta
mm
Pakkaus
kpl
4907051100
4907051101
4907051102
4907051103
no. 0
no. 1
no. 2
no. 3
55
75
85
100
2
2
2
1
Hinta
Pakkaus
3.00
4.40
6.60
4.80
NIKLATTU HAKA (D26)
Tuotenro
Malli
Mitta
mm
Pakkaus
kpl
4908053653
4908053667
4908053676
no. 5
no. 6
no. 7
53
67
76
2
2
1
Hinta
Pakkaus
1.80
2.40
1.80
S-KOUKKU (D26)
Tuotenro
Malli
Pakkaus
kpl
4908058024
4908058026
4908058028
no. 4
no. 6
no. 8
4
2
2
Hinta
Pakkaus
3.40
4.00
4.80
LAITURIRENGAS, puukierre, kuumasinkitty (D26)
Tuotenro
Malli
Mitta
mm
Pakkaus
kpl
4908053006
4908053008
6
8
35
40
1
1
Hinta
Pakkaus
2.00
2.40
LAITURIRENGAS, mutteri, kuumasinkitty (D26)
Tuotenro
Malli
Mitta
mm
Pakkaus
kpl
4908053206
4908053208
4908053210
M6
M8
M10
35
40
50
1
1
1
Hinta
Pakkaus
2.00
2.40
3.00
RUOSTUMATON RENGASLEVY, rengas (D25)
Tuotenro
Halkaisija x pohjamitta
mm
Pakkaus
kpl
4908201050
4908201060
5 x 30 x 35
5 x 35 x 40
1
1
Hinta
Pakkaus
3.40
4.60
47
Köydet • helat
RUOSTUMATON RENGASLEVY (D25)
Tuotenro
Halkaisija x pohjamitta
mm
Pakkaus
kpl
4908200950
4908200960
5 x 30 x 35
5 x 35 x 40
1
1
Hinta
Pakkaus
2.60
3.00
GALVANOITU PLOKI, nailontrissa (D26)
Tuotenro
Malli
Pakkaus
kpl
4908053820
4908053830
4908053840
4908053850
4908054020
4908054030
Single 20mm
Single 30mm
Single 40mm
Single 50mm
Tupla 20mm
Tupla 30mm
1
1
1
1
1
1
Malli
Pakkaus
kpl
Hinta
Pakkaus
2.20
3.40
5.20
8.00
3.00
5.60
KORJAUSLENKKI (D26)
Tuotenro
4908053504
4908053505
4908053506
4908053508
Lenkki 4mm
Lenkki 5mm
Lenkki 6mm
Lenkki 8mm
2
2
2
2
Hinta
Pakkaus
2.80
3.00
3.20
4.00
JOUSISOKKA (D26)
Tuotenro
Halkaisija
mm
Pakkaus
kpl
4908053603
4908053604
4908053605
4908053606
3
4
5
6
10
5
5
5
Tuotenro
Malli
Pakkaus
kpl
4908053706
4908053708
4908053711
1/4"/6mm
5/16"/8mm
7/16"/10,5mm
5
5
2
Hinta
Pakkaus
4.20
3.20
4.40
7.20
RENGASSOKKA (D26)
Hinta
Pakkaus
5.80
6.20
3.60
ALKUPERÄINEN BGB haka (D26)
Tuotenro
Malli
Pakkaus
kpl
4908053755
4908053765
4908053775
55mm No.0
65mm No.1
75mm No3
1
1
1
Hinta
Pakkaus
4.80
5.80
6.80
RUOSTUMATON KOUSSI. AISI 316. Erittäin vahva! (D25)
Tuotenro
Leveys/korkeus
mm
Pakkaus
kpl
4908050930
4908050932
4908050934
4908050936
4908050939
10/65
12/75
14/80
16/90
18/105
2
2
1
1
1
Hinta
Pakkaus
4.60
7.20
5.60
6.40
7.60
KUUMASINKITTY KOUSSI Erittäin vahva! (D26)
Tuotenro
Leveys/korkeus
mm
Pakkaus
kpl
4908050910
4908050912
4908050914
4908050916
4908050918
10/65
12/75
14/80
16/90
18/105
2
2
1
1
1
Hinta
Pakkaus
2.00
2.40
1.60
1.80
2.20
NAILON KOUSSI Erittäin vahva! (D27)
48
Tuotenro
Leveys/korkeus
mm
Pakkaus
kpl
4909051010
4909051012
4909051014
4909051016
4909051019
10/50
12/63
14/75
16/80
19/109
2
2
1
1
1
Hinta
Pakkaus
1.80
2.00
1.40
1.60
1.80
Köydet • vaijerit- ja vaijerilukot
MUOVIPÄÄLLYSTETTY GALVANOITU VAIJERI (D24)
Tuotenro
Halkaisija,
Kokonaisvaijeri mm
halkaisija mm
4208052230
2
3
4208052240
3
4
4208052250
4
5
4208052260
5
6
Ohjausvaijeri, erikoismitta pakattu muoviin
3700203815
4
5
Paino
g/mm
15
33
59
93
Murtolujuus kg
240
440
540
835
Kela
m
125
125
125
125
Hinta
Metri
1.69
1.32
0.93
0.52
59
540
15
0.67
Murtolujuus kg
240
440
540
835
1200
2100
Kela
m
250
150
150
150
150
150
GALVANOITU VAIJERI (D40)
Tuotenro
4208154020
4208152230
4208152240
4208152250
4208152260
4208152261
Halkaisija,
vaijeri mm
2
3
4
5
6
8
Paino
g/mm
16
35
39
60
95
204
Hinta
Metri
0.41
0.30
0.44
0.53
0.84
1.02
VANTTIRUUVI (D26)
Tuotenro
Malli
4908058020
4908058021
4908058022
6 x 110mm
8 x 110mm
10 x 125mm
Pakkaus
kpl
1
1
1
Hinta
Pakkaus
5
6
8
Pakkaus
kpl
4
4
4
2
2
2
Hinta
Pakkaus
5.00
5.20
5.40
4.80
5.20
5.60
VAIJERILUKKO (D26)
Tuotenro
4908050002
4908050003
4908050004
4908050005
4908050006
4908050008
Halkaisija
mm
2
3
4
5
6
8
KUUMASINKITTY VAIJERILUKKO (D26)
Tuotenro
4908059003
4908059005
4908059006
4908059008
4908059010
4908059013
4908059016
4908059019
Halkaisija
mm
3
5
6
8
10
13
16
19
Pakkaus
kpl
2
2
2
2
2
1
1
1
Hinta
Pakkaus
1.00
1.20
1.40
1.60
1.80
1.60
2.20
2.60
RUOSTUMATON VAIJERILUKKO AISI 316 (D25)
Tuotenro
4908209103
4908209105
4908209106
4908209108
4908209110
4908209119
Halkaisija
mm
3
5
6
8
10
19
Pakkaus
kpl
2
2
2
2
2
1
Hinta
Pakkaus
2.80
3.40
3.80
5.40
8.60
13.60
49
Kulkuvalot
Kulkuvalot alle 12 m
Tuotenro Tuote
Kuoriväri
Hinta
30071
Vihreä
Näkyvyys aste
112,5
valk.
11,80
30072
Punainen
112,5
valk.
11,80
30073
Valkoinen
135
valk.
11,80
30075
Bi Color, vihreä/punainen
225
valk.
13,70
30091
Vihreä
112,5
musta
14,70
30092
Punainen
112,5
musta
14,70
30093
Valkoinen
135
musta
14,70
30094
Mastovalo valkoinen
225
musta
14,70
30095
Bi Color, vihreä/punainen
225
musta
18,30
30101
Vihreä
112,5
valk.
14,70
30102
Punainen
112,5
valk.
14,70
30103
Valkoinen
135
valk.
14,70
30104
Mastovalo valkoinen
225
valk.
14,70
30105
Bi Color, vihreä/punainen
225
valk.
18,30
30429
Tri-Colour
musta
44,70
30471
Vihreä
112,5
valk.
18,60
30472
Punainen
112,5
valk.
18,60
30473
Valkoinen
135
valk.
18,60
Kuoriväri
Hinta
80,00
Kulkuvalot alle 20 m
Tuotenro Tuote
50
Näkyvyys aste
30404
Tri-Colour
musta
30415
Tri-Colour + ankkurivalo
musta
30501
Vihreä
112,5
musta
41,90
30502
Punainen
112,5
musta
41,90
30503
Valkoinen
135
musta
41,90
30504
Mastovalo valkoinen
225
musta
41,90
30505
Bi Color, vihreä/punainen
225
musta
47,60
30511
Vihreä
112,5
valk.
41,90
30512
Punainen
112,5
valk.
41,90
30513
Valkoinen
135
valk.
41,90
30514
Mastovalo valkoinen
225
valk.
41,90
30515
Bi Color, vihreä/punainen
225
valk.
47,60
30521
Vihreä
360
musta
46,70
30522
Punainen
360
musta
46,70
30523
Valkoinen
360
musta
46,70
30543
Mastovalo valkoinen
360
musta
46,70
Venetarvikkeet
Merkinantovälineet
Tuotenro Tuote
Hinta
8,60
11506
Merkinantotorvi setti (pullo ja torvi)
10032
Merkinantotorven varapullo
8,10
10040
MEGA - HORN sumusireeni
11,90
10050
Päivämerkki
Pallo (Ankkurimerkki)
10060
Päivämerkki
Kartio
8,20
10071
Ajoankkuri
>4,5m
20,10
10072
Ajoankkuri
>6m
23,10
10073
Ajoankkuri
>7,5m
31,30
10074
Ajoankkuri
>9m
35,10
10075
Ajoankkuri
>12m
55,80
10121
Hydrofoili
4 - 50 hp
27,30
10122
Hydrofoili
50 - hp
37,00
10142
Köysilukko 8 - 12 mm köydelle
14,40
10210
Pousuntuoli
97,60
10433
Kuivakassi
800x500mm
47,00
11131
Akkulaatikko
Akun koko max: P26,5 x L17,5 x K19cm
15,70
90593
Puutappisarja 5 - 45 mm
99203
Kangas ämpäri
7,50
7,70
10,90
Tuotenro Tuote
mm
Hinta
11134
Sealock, lyhyt malli
25
8,30
11135
Sealock, lyhyt malli
30
10,90
11136
Sealock, lyhyt malli
40
16,80
11137
Sealock, lyhyt malli
50
23,20
11138
Sealock, lyhyt malli
60
33,60
11139
Sealock, pitkä malli
25
12,70
11140
Sealock, pitkä malli
30
16,80
11141
Sealock, pitkä malli
40
25,40
11142
Sealock, pitkä malli
50
30,60
11143
Sealock 3 lukon sarja (sama avain)
30
33,60
20370
Turvavaljas, aikuiset
47,70
20530
Hevosenkenkä oranssi
48,50
20540
Hevosenkenkä valk.
48,50
20550
Hevosenkenkä kelt.
48,50
30670
Pilssipumppu 500 GPH
Tuotto: 30L/min
27,10
30671
Pilssipumppu 600 GPH
Tuotto: 36L/min
33,00
30672
Pilssipumppu 700 GPH
Tuotto: 45L/min
38,80
30673
Pilssipumppu 1000 GPH
Tuotto: 60L/min
42,80
31150
Automaattinen pilssipumppu
Tuotto: 36L/min
69,60
31170
Pilssipumpun autom, kytkin
28,60
50033
Venetikkaat (3 askelmaa)
49,00
50034
Venetikkaat (4 askelmaa)
54,00
50050
Teleskooppi haka, 118-204cm
19,10
50180
Venehaka, koukku 25 mm putk.
50260
Venemela/haka 165 cm
15,90
50993
Venemela vaihtolavalla, 140 cm
24,00
57347
Venemela/haka telesk, 120-170 cm
20,00
30243
Kulkuvalo valkoinen 105 cm tanko
49,00
51030
Kääntöpoiju
99,00
70030
Pelastusrengas valo
19,80
70090
Pelastusrengas 2,5kg oranssi
49,90
70110
Pelastusrengas 4,0kg oranssi
59,70
51
2,00
51
Venetarvikkeet
Tuotenro
Tuote
Hinta
30670
30671
30672
30673
31150
31170
31332
31333
Pilssipumppu 500 GPH
Pilssipumppu 600 GPH
Pilssipumppu 700 GPH
Pilssipumppu 1000 GPH
automaattinen pilssipumppu
pilssipumpun autom. kytkin
Pilssipumppu 1500GPH
Pilssipumppu 1500GPH
27.10
33.00
38.80
42.80
69.60
28.60
70.80
74.60
50050
50180
57347
50060
Teleskooppi haka
venehaka, koukku 25 mm putk.
venemela/haka telesk. 120cm
Teleskooppi haka 67 -101 cm
19.10
2.00
20.00
16.90
51030
Kääntöpoiju
99.00
Tuotenro
57265
57266
57267
57268
57276
Tuote
90593
99203
10142
86.00
112.00
130.00
155.00
52.00
Venepeite koko 1
Venepeite koko 2
Venepeite koko 3
Venepeite koko 4
Venepeitteen tukijalka
Tuotenro
Hinta
Tuote
Hinta
Puutappisarja 5 - 45 mm
Kangas ämpäri
Köysilukko 8 - 12 mm köydelle
7.70
10.90
14.40
Avaimenperä
Tuotenro
Malli
230020
230200
230290
Pallo
Päärynä
Vene
Kantag
40
40
40
Hinta
kpl
4.90
6.20
5.20
Hammar LifeSaver ilmatäytteinen pelastusrengas.
LifeSaver on automaatisti täyttyvä ilmatäytteinen, hevosenkenkä pelastusrengas, joka
sopii kaikkiin veneisiin.
52
52
LS500100
LS500201
LS500202
LifeSaver LS 101
LifeSaver kaideteline
LifeSaver runkokotelo
215.00
55.00
89.00
Lepuuttajat ja lepuuttajasuojat
SCANMARIN G-sarja
Tuotenro
Väri
Halkaisija mm
Pituus mm
Hinta
kpl
G-2B
G-2W
G-3B
G-3W
G-4B
G-4W
G-5B
sin.
valk.
sin.
valk.
sin.
valk.
sin.
117
117
145
145
170
170
215
407
407
515
515
585
585
705
10,90
10,90
15,60
15,60
21,00
21,00
30,00
G-5W
valk.
215
705
30,00
Lepuuttajasuoja G-malleihin
Tuotenro
Malli
FG 2
FG 3
FG 4
FG 5
FG 6
360 x 400 mm
460 x 510 mm
520 x 580 mm
650 x 680 mm
800 x 760 mm
Hinta
pari
Muovipussi
18,60
25,00
28,00
37,80
47,40
SCANMARIN FA-sarja, mustat päät
Tuotenro
Väri
Halkaisija mm
Pituus mm
FA520B
FA520W
FA623B
FA623W
FA822B
FA822W
FA827B
FA827W
FA927B
FA927W
FA935B
FA935W
FA5B
FA5W
FA6B
FA6W
FA7B
FA7W
FA8B
FA8W
FA11B
FA11W
sin.
valk.
sin.
valk.
sin.
sin.
valk.
sin.
valk.
125
125
150
150
200
200
200
200
225
225
225
225
290
290
290
290
375
375
375
375
600
600
560
560
670
670
660
660
805
805
775
775
920
920
780
780
1095
1095
1025
1025
1455
1455
1460
1460
Hinta
kpl
26,50
26,50
33,50
33,50
44,50
44,50
49,50
49,50
58,00
58,00
67,00
67,00
105,00
105,00
120,00
120,00
160,00
160,00
190,00
190,00
340,00
340,00
harm.
650
1440
620,00
HD265
valk.
sin.
valk.
sin.
valk.
sin.
valk.
sin.
valk.
sin.
valk.
sin.
valk.
Lepuuttajasuoja FA-malleihin
Tuotenro
Malli
FA 520
FA 623
FA 822
FA 827
FA 927
FA 935
390 x 510 mm
480 x 590 mm
650 x 560 mm
650 x 600 mm
700 x 700 mm
700 x 900 mm
Hinta
pari
Muovipussi
26,40
27,80
31,00
35,20
41,60
44,00
53
Ankkurointi- ja kiinnitysköydet
NB-merkkipoiju, ilmatäytteinen
Tuotenro
Väri
Halkaisija (mm)
NB40R
NB40W
NB40Y
NB50R
NB50W
NB50Y
NB60R
NB60W
NB60Y
NB75R
NB75W
NB75Y
NB100R
NB100W
NB110R
NB110W
NB135R
NB135W
pun.
valk.
kelt.
pun.
valk.
kelt.
pun.
valk.
kelt.
pun.
valk.
kelt.
pun.
valk.
pun.
valk.
pun.
valk.
300
300
300
400
400
400
480
480
480
580
580
580
750
750
930
930
1100
1100
Hinta
kpl
36,00
36,00
36,00
46,00
46,00
46,00
75,00
75,00
75,00
95,00
95,00
95,00
220,00
220,00
375,00
375,00
570,00
570,00
MG-poiju, umpisolutäytteinen, pitkä varsi
Tuotenro
Väri
Halkaisija
MG40R
MG40Y
pun.
kelt.
280
280
Hinta
kpl
90,00
90,00
MG-poiju, ilmatäytteinen, pitkä varsi
Tuotenro
Väri
Halkaisija
MG50R
MG60R
pun.
pun.
385
450
Hinta
kpl
116,00
152,00
MG75R
pun.
540
260,00
MG-poiju, umpisolutäytteinen, lyhyt varsi
Tuotenro
Väri
Halkaisija
MR30Y
MR40R
MR40Y
kelt.
pun.
kelt.
246
280
280
Tuotenro
Väri
Halkaisija
MR50R
MR60R
MR75R
pun.
pun.
pun.
385
450
540
Hinta
kpl
75,00
84,00
84,00
MG-poiju, ilmatäytteinen, lyhyt varsi
Hinta
kpl
110,00
155,00
240,00
MB-poiju, kovamuovi, pitkä varsi
Tuotenro
Väri
Halkaisija
MB40LR
MB100LR
MB250LR
pun.
pun.
pun.
280
500
Hinta
kpl
220,00
420,00
940,00
MB-poiju, kovamuovi, lyhyt varsi
Tuotenro
Väri
Halkaisija
MB40R
MB100R
MB250R
pun.
pun.
pun.
280
500
Hinta
kpl
180,00
350,00
830,00
Laiturisuojat
54
Tuotenro
Väri
MF44W
MF44G
MF44B
MF60W
MB150W*
*)Tarjouksen mukaan
valk.
harm.
sin.
valk.
valk.
Mitat P x K x L (mm)
Pakkaus
940 x 85 x 44
940 x 85 x 44
940 x 85 x 44
1000 x 140 x 60
650 x 200 x 150
2 kpl/pak.
2 kpl/pak.
2 kpl/pak.
2 kpl/pak.
1 kpl/pak.
Hinta
kpl
48,00
48,00
53,00
98,00
Liinakelat ja tarvikkeet
LEPUUTTAJATELINEET
Tuotenro
19170
19170.01
19195
19215
19230
19250
19260
19305
19360
1995.02
Halkaisija
mm
170 mm
170 mm
195 mm
215 mm
230 mm
250 mm
260 mm
305 mm
360 mm
2 x lepuuttajateline sis. kiinnikkeet
Hinta
kpl
25.70
25.70
26.30
26.90
30.20
30.90
32.50
32.90
46.20
99,00
KIINNIKKEET Lepuuttajatelineille
Tuotenro
19402.25
19402.30
19402.32
19403
Putkenhalkaisija, mm
25
30
32
32
Hinta
kpl
9.00
9.00
9.60
9.00
Putkenhalkaisija, mm
25
30
32
Hinta
kpl
10.00
10.00
10.00
25
30
32
12.50
12.50
12.50
MUUT KIINNIKKEET
Tuotenro
19404.25
19404.30
19404.32
Kaksoiskiinnikkeet
19405.25
19405.30
19405.32
Erikoistelineet sis. kiinnikkeen
Tuotenro
Malli
19021
19504
19505
19601
19603
19604
19606
Antenniteline
Pelastusrengasteline, sisältää 19404
Valoteline, sisältää 19404
Heittoköysiteline, "Hansa"
Lipputankoteline
Spinaakkeripuomiteline
Heittoköysiteline, "Trem"
Hinta
kpl
24.00
31.00
27.80
24.90
30.90
47.70
27.50
Liinakelat
Tuotenro
Pituus
m
10
32
50
19010
19032
19050
Vetolujuus
2000kg
2000kg
2000kg
Hinta
kpl
195.00
235.00
266.00
Poijukoukku
Tuotenro
Hinta
kpl
43.50
19306
Pelasturengastelineet
Tuotenro
Malli
19501
19503
A ilman valon pidikettä
C sis. valon pidikkeen
Hinta
kpl
28.60
34.70
Perämoottorilukot
Tuotenro
Malli
19830
19850
HT 30
BT 250
siipimutterikiinnitteiset peräm.
läpipultatut peräm.
Hinta
kpl
175.00
175.00
55
Hätämerkinantovälineet
SOLAS Hätämerkinantovälineet
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta kpl
Laskuvarjoraketti, pun.
38,50
52900
Käsisoihtu, pun.
14,00
53685
Savumerkki, oranssi
53771
MOB, valo- ja savumerkkilaite, lithium paristo
534,00
PW50672
39,00
Köydenheittolaite LTA 250
498,00
50070
Köydenheittolaite LTA 250, ilman rakettia
278,00
50080
Köydenheittolaitteen LTA 250 raketti
220,00
PW50200
Valaisu- ja merkinantotuotteet
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta kpl
52751
Käsisoihtu, valk.
14,00
50755
Laskuvarjoraketti MK8 , valk. (valaisu)
47,00
50980
2-tähtiraketti, pun. (tilaustuote / 30 kpl)
47,00
55960
Day & Night, soihtu/savu, pun./oranssi (tilaustuote / 25 kpl)
47,00
53920
Oranssi käsisavu (tilaustuote / 30 kpl)
34,90
Kynäraketit ja säilytysastiat
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta kpl
55665
Miniflare Personal MK8, pun., 9 panosta
59,50
55666
Miniflare Compact MK8, pun., 3 panosta (tilaustuote / 25 kpl)
48,50
87-400
Säilytyskassi
25,00
56800
Säilytysastia, 12 litraa
45,80
9870050
Säilytysastia, 3 litraa
16,00
Valopistoolin panokset
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta kpl
9182100
Valop. panos, muovi, valk., 26,5 mm
10,90
9182000
Valop. panos, muovi, pun., 26,5 mm
10,90
9182200
Valop. panos, muovi, vihr., 26,5 mm
10,90
9122500
Valop. panos, valo ja ääni, valk., 26,5 mm (tilaustuote / 10 kpl)
17,20
9122600
Valop. panos, muovi, laskuvarjolla pun., 26,5 mm (tilaustuote / 12 kpl)
49,00
9122700
Valop. panos, muovi, laskuvarjolla valk., 26,5 mm (tilaustuote / 12 kpl)
49,00
SOLAS Hätämerkinantovälineet
Tuotenro
56
Tuotenimi
Hinta kpl
9163100
Laskuvarjoraketti, pun.
38,50
9162800
Käsisoihtu, pun.
14,00
9162000
Savumerkki, oranssi
9161600
MOB, valo- ja savumerkkilaite, lithium paristo
534,00
9160400
Köydenheittolaite 250
498,00
9160500
Köydenheittolaite 250, ilman rakettia
278,00
9162700
Köydenheittolaitteen 250 raketti
220,00
9114200
Punottu perlon köysi, 250 m
135,00
39,00
Hätämerkinantovälineet
Valaisu- ja merkinantotuotteet
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta kpl
9162500
Käsisoihtu, valk.
14,00
9123700
Laskuvarjoraketti, valk. (valaisu)
47,00
9123500
2-tähtiraketti, pun. (tilaustuote / 30 kpl)
47,00
9131600
Day & Night, soihtu/savu, pun./oranssi (tilaustuote / 25 kpl)
47,00
9132600
Oranssi käsisavu (tilaustuote / 30 kpl)
34,90
Kynäraketit ja säilytysastiat
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta kpl
9194600
Miniflare Personal MK8, pun.
59,50
9194700
Miniflare Compact MK8, pun. (tilaustuote / 25 kpl)
48,50
9128000
Säilytysastia, 12 litraa
40,00
9128900
Säilytysastia 33x11cm
16,00
Valopistoolin panokset
Tuotenimi
Hinta kpl
9182100
Valop. panos, muovi, valk., 26,5 mm
10,90
9182000
Valop. panos, muovi, pun., 26,5 mm
10,90
9182200
Valop. panos, muovi, vihr., 26,5 mm
10,90
9122500
Valop. panos, valo ja ääni, valk., 26,5 mm (tilaustuote / 10 kpl)
17,20
9122600
Valop. panos, muovi, laskuvarjolla pun., 26,5 mm (tilaustuote / 12 kpl)
49,00
9122700
Valop. panos, muovi, laskuvarjolla valk., 26,5 mm (tilaustuote / 12 kpl)
49,00
Rymaco - turvallisuutta vesille
Kuvassa Ellen MacArthur (by MUSTO)
Tuotenro
57
Laivatarvikkeet
SOLAS / MED pelastusliivit ja tarvikkeet
BALTIC kiinteäkellukkeiset pelastusliivit
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta
10500001
Baltic 2010 aikuisten yli 40 kg
71,00
10400001
Baltic 2010 lasten 15 - 30 kg
65,00
10300001
Baltic 2010 vauva -15 kg
95,00
R80125
Pelastusliivin pilli
LAHEM
Heijastin 50 mm, 50 m rulla
0,75
6,30/m
DANIAMANT pelastusliivivalot
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta
79-001A
L6, Lithium paristo, manuaalinen
27,00
79-200A
L6A, Lithium paristo, automaattinen
33,80
77-300A
L7A, Lithium paristo, automaattinen (Tilaustuote, 50kpl)
34,70
77-003A
L7A asennusholkki
1300
Rescue Dan W1, Lithium paristo, automaattinen
29,90
1100
Rescue Dan M1, Lithium paristo, manuaalinen
29,90
51-A208
LJ2, Lithium vaihtoparisto
47,90
2,70
Rymaco - turvallisuutta vesille
UUDEN LAIVADIREKTIIVIN VAATIMAT PELASTUSLIIVIT
Pelastusliivejä koskeva uusi, EU:n laivadirektiivin vaatimusten mukainen, määräys tulee voimaan 1.7.2010.
Määräys koskee matkustaja-aluksia, joissa on matkustajia 12 tai enemmän. Kaikissa uusissa pelastusliiveissä tulee olla
heijastimet, pilli ja pelastusliivivalo. Pelastusliivejä koskevat pukeutumisohjeet tulee sijoittaa näkyville paikoille aluksissa.
Matkustaja-aluksissa tulee 1.7.2010 alkaen olla pelastusliivejä
seuraavasti:
1. Aikuisten pelastusliivejä tulee olla jokaiselle aluksessa olevalle
henkilölle (katsastuksen mukainen maksimi matkustajamäärä + henkilökunta) 100–105 %. Painoluokka on yleisesti yli 40 kg.
Aikuisten pelastusliiveissä on oltava vyö, joka riittää myös
yli 140 kg painoisille henkilöille. Vyön pituuden on ylitettävä
1,75 metriä. Ellei vyön mitta ole olemassa olevissa liiveissä riittävä tulee aluksella olla saatavissa nauhoja, joilla myös
yli 140 kg henkilöt voivat sitoa pelastusliivit ylleen.
2. Lisäksi aluksissa tulee olla 10 % liivejä lapsille tai enemmän,
jos lasten osuus matkustajista ylittää 10 % kokonaismäärästä. Painoluokka on yleisesti 15–40 kg.
3. Merkittävin uusi vaatimus koskee vauvoille tarkoitettuja pelastusliivejä, joita tulee olla 2,5 % matkustajamäärästä.
Liivi on uusi tuote, jonka painoluokka on yleisesti 3–15 kg.
58
Balticin uudet M.E.D./SOLAS -pelastusliivit
ammattikäyttöön on hyväksytty uusien
MSC 200 (80) 2010 standardien mukaisesti.
Laivatarvikkeet
Ilmatäytteiset pelastusliivit
BALTIC Twin Chamber SOLAS
Tuotenro
Tuotenimi
18050001
185 N, 2-kammioinen malli
389,00
Hinta
18250001
185 N, 2-kammioinen malli, turvavyö
399,00
28050001
275 N, 2-kammioinen malli
430,00
28250001
275 N, 2-kammioinen malli, turvavyö
440,00
18950071
185 N, Rescue 180
899,00
SECUMAR Twin Chamber SOLAS
Tuotenro
Tuotenimi
13970
150 N, Golf 150 Twin, 2-kammioinen malli valolla
380,00
Hinta
13414
150 N Delta 150 Twin, 2-kammioinen malli valolla
364,00
13413
150 N Delta Ferry Twin 2-kammioinen malli valolla
254,00
13807
275 N Alpha 275-3d Twz-H Twin, 2-k malli, turvav.,valolla
878,00
926
CO2-säiliö 32g sis. varmistinklipsin
26,50
927
CO2-säiliö 32g + 2 pilleriä, sis.varmistinnastan
32,40
928
CO2-säiliö 56g sis. varmistinklipsin
32,90
929
CO2-säiliö 56g + 2 pilleriä, sis.varmistinnastan
38,80
11896
CO2-säiliö 60g + 2 pilleriä, sis.varmistinnastan
39,40
11433
CO2-Dock 32g bajonettikiinnitys + 2 pillerikoteloa
40,70
12378
CO2-Dock 32g bajonettikiinnitys
35,20
11434
CO2-Dock 56g bajonettikiinnitys + 2 pillerikoteloa
46,30
12507
CO2-Dock 60g bajonettikiinnitys + 2 pillerikoteloa
48,00
13024
Secumar pilleri, 4 kpl, 3001S mekanismiin
17,60
11435
Secumar pillerikotelo, 4 kpl, 4001S mekanismiin
22,10
SOLAS / MED pelastusrenkaat, -valot ja heittoköydet
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta
70090
Pelastusrengas oranssi 2,5 kg
49,90
70110
Pelastusrengas oranssi 4,0 kg
59,70
LAPRLI
Heittoliina 25 m, kotelossa, 6 mm (ei Solas)
31,55
3994
Heittoliina 30 m, SOLAS, 8 mm
14,30
62-001A
L160
62-002A
L161, EX suojattu, ATEX, IECEx, ETL
70,50
199,50
63-B301
L90, ilman paristoja
63-003
Teline L90 valoon
36,60
4,40
63-1000
Polttimo 4,0V x 0,6A L90 valoon
4,40
70030
Lalizas, ilman paristoja
19,80
Pelastuslauttavalot SOLAS / MED
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta
58-A908
RL1 pelastuslauttavalo, sisäp. (450 mm)
19,90
58-A915
RL4 pelastuslauttavalo, ulkop. (400 mm)
72,90
71-C200
RB2 pelastuslauttavalon paristo
64,00
Hydrostaattiset laukaisimet SOLAS / MED
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta
H20E
Hammar H20 hydrostaattinen laukaisin, epirb
97,60
H20L
Hammar H20 hydrostaattinen laukaisin, pelastuslautta
97,60
59
Laivatarvikkeet
Pelastautumispuvut ja lämpösuojain SOLAS / MED
Tuotenro
Tuotenimi
70454
NEPTUNE pelastautumispuku, universal
302,00
Hinta
70455
NEPTUNE pelastautumispuku, XL
328,00
LALÄMPÖ
Lämpösuojain Ocean Safety TPA
25,40
Nostomatot SOLAS / MED
Tuotenro
Tuotenimi
1MC-JCSTD04B
Jason’s Cradle 1m-1,5m vapaalaita, leveys 710mm
2 350,00
Hinta
1MC-JCSTD05C
Jason’s Cradle 1,5m-2m vapaalaita, leveys 880mm
3 525,00
1MC-JCSTD06D
Jason’s Cradle 2m-2,5m vapaalaita, leveys 1050mm
4 935,00
1MC-JCSTR011
Jason´s Cradle paarit, pituus 1940mm
3 775,00
Paineilmakäyttöiset köydenheittolaitteet
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta
2000
PLT-Rescue 230 complete SOLAS / MED
7 520,00
3000
PLT-Rescue 125 complete
6 680,00
4010
PLT-Rescue R75 Mini,säilytyslaatikossa
4 560,00
6000
PLT-Rescue M-75
6 330,00
6101
Restech pallo
50,50
Kemialliset valosauvat
Tuotenro
Tuotenimi
SA91080xxUS
6” 12 h, punainen, vihreä, keltainen, oranssi
Hinta
4,20
SA910808xUS
6” 8 h, valkoinen, sininen
4,20
SA9108082US
6” 30 min, keltainen
4,20
928200
1,5” 4h vihreä
2,15
Kelluntatakki ja housut, työkäyttöön CE
60
Tuotenro
Tuotenimi
54700051
Dock, kelluntatakki t.sin/uv-kelt. 50-60 kg XS
349,00
Hinta
54700052
Dock, kelluntatakki t.sin/uv-kelt. 60-70k g S
349,00
54700053
Dock, kelluntatakki t.sin/uv-kelt. 70-80 kg M
349,00
54700054
Dock, kelluntatakki t.sin/uv-kelt. 80-90 kg L
349,00
54700055
Dock, kelluntatakki t.sin/uv-kelt. 90-100 kg XL
349,00
54700056
Dock, kelluntatakki t.sin/uv-kelt. 100- kg XXL
349,00
51710001
Dock, housut sin. 50-60 kg XS
129,00
51710002
Dock, housut sin. 60-70 kg S
129,00
51710003
Dock, housut sin. 70-80 kg M
129,00
51710004
Dock, housut sin. 80-90 kg L
129,00
51710005
Dock, housut sin. 90-100 kg XL
129,00
51710006
Dock, housut sin. 100- kg XXL
129,00
Laivatarvikkeet
Ilmatäytteiset pelastusliivit CE
Tuotenro
Tuotenimi
15100001
Baltic Industrial 150 N, oranssi
179,00
Hinta
15110001
Baltic Industrial 150 N, keltainen
179,00
25410001
Baltic Winnerin molten kipinäsuoja
116,00
27110001
Baltic palokunta 275 N
303,00
27120001
Baltic poliisi 275 N
303,00
27130001
Baltic ambulanssi 275 N
303,00
15150071
Baltic RIB Hybridiliivi 150 N
599,00
51120001
Baltic Worker 50 N 40-130 kg, kiinteä kellukkeinen
79,00
Kiinnitysköydet
Polystar Delta, vihreä punottu kiinnitysköysi
Silmukka molemmissa päissä.
Tuotenro
Tuotenimi
Murtolujuus kg
2105402132
Polystar Delta punottu, 32 mm, 110 m, vihreä
19 500
579,00
Hinta
2105402136
Polystar Delta punottu, 36 mm, 110 m, vihreä
24 600
738,00
2105402140
Polystar Delta punottu, 40 mm, 110 m, vihreä
29 700
908,00
2105402144
Polystar Delta punottu, 44 mm, 110 m, vihreä
35 300
1 108,00
2105402148
Polystar Delta punottu, 48 mm, 110 m, vihreä
41 300
1 309,00
2105403748
Polystar Delta punottu, 48 mm, 220 m, vihreä
41 300
2 618,00
2105402152
Polystar Delta punottu, 52 mm, 110 m, vihreä
47 800
1 534,00
2105402156
Polystar Delta punottu, 56 mm, 110 m, vihreä
53 200
1 784,00
2105403756
Polystar Delta punottu, 56 mm, 220 m, vihreä
53 200
3 567,00
2105402164
Polystar Delta punottu, 64 mm, 110 m, vihreä
68 200
2 313,00
2105403764
Polystar Delta punottu, 64 mm, 220 m, vihreä
68 200
4 626,00
2105402172
Polystar Delta punottu, 72 mm, 110 m, vihreä
84 000
2 922,00
2105402180
Polystar Delta punottu, 80 mm, 110 m, vihreä
103 000
3 616,00
Ultraline Dyneema 12 strand core
Tuotenimi
Murtolujuus kg
Dia 22 - 104 mm
38 400-705 000
*)
*) Tarjouksen mukaan
Kiinnitysköysi Polyhamppu, 3-lyöty, PP, beige
Tuotenro
Tuotenimi
Murto-lujuus kg
1201511720
Polyhamppu, 3-lyöty PP, 20 mm, 85 m, beige
3 000
Hinta
459,00
1201513322
Polyhamppu, 3-lyöty PP, 22 mm, 100 m, beige
3 700
646,00
1201513328
Polyhamppu, 3-lyöty PP, 28 mm, 100 m, beige
6 500
1 066,00
1201513332
Polyhamppu, 3-lyöty PP, 32 mm, 100 m, beige
9 500
1 317,00
Merkkipoijut, pisaran muotoinen, pun., valk.,kelt.
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta
NB40R/W/Y
NB-merkkipoiju 40”, halk. 300 mm
36,00
NB50R/W/Y
NB-merkkipoiju 50”, halk. 400 mm
46,00
NB60R/W/Y
NB-merkkipoiju 60”, halk. 480 mm
75,00
NB75R/W/Y
NB-merkkipoiju 75”, halk. 580 mm
95,00
NB100R/W/Y
NB-merkkipoiju 100”, halk. 750 mm
220,00
NB110R/W/Y
NB-merkkipoiju 110”, halk. 930 mm
375,00
NB135R/W/Y
NB-merkkipoiju 135”, halk. 1100 mm
570,00
61
Laivatarvikkeet
Ranta- ja satamapelastustarvikkeet
Pelastusasemat
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta
1100
Pel.lautta-as., ranta: teline, lautta, haka 5m, viiri
3655,00
1500
Pel.lautta-as., laituri: teline, lautta, haka 5m, viiri, tikas 4m
4195,00
1200
Pel.as., ranta: pylväs, helat, tikas 3m, haka 5m, viiri
705,00
1300
Pel.pylväs, laituri: pylväs, helat, tikas 4m,haka 5m, viiri
897,00
Asemat eivät sisällä pelastusrengasta
Pelastushaat
Tuotenro
Tuotenimi
2100
Pelastushaka 5 m punainen alumiini / rst 1kpl
190,00
Hinta
2110
Pelastushaka 5 m punainen alumiini / rst 3 kpl
513,00
2111
Pelastushaan viiri punainen/valkoinen 1 kpl
28,90
2112
Pelastushaan viiri punainen/valkoinen 3 kpl
76,90
2120
Pelastushaan kiinnityshelat 2 kpl
57,70
2200
Venehaka sininen alumiini / rst 5 m 1 kpl
189,00
2210
Venehaka sininen alumiini / rst 5 m 3 kpl
512,00
Tikkaat ja pylväs
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta
3100
Pelastustikas kelluva 3 m alumiini
247,00
3200
Pelastustikas kelluva 4 m alumiini
317,00
3210
Laituritikkaan kinnityshelat
115,30
4100
Pelastuspylväs heloineen
245,00
4110
Pelastuspylvään asennus-sarja
136,20
4120
Peastuspylvään muovitulppa
4130
Pelastuspylvään laiturihela (suora)
4,80
115,30
4131
Pelastuspylvään laiturihela (kulma)
115,30
4140
Sammutinkaappi 6-9 kg kiinnitysheloineen
296,00
4141
Sammutinkaappi 12 kg kiinnitysheloineen
400,00
5100
Kettinkitikas 3 m 11 askelmaa (ainoastaan tikkaat)
437,00
5110
Kettiinkitikkaiden laiturin välikappale
5130
Kettinkitikkaiden kiinnityslevy käsikahvalla
5140
Roikkuvien kettinkitikk. vastapaino kiinn.tarvikkeineen
44,90
239,00
57,70
Pelastuslautta ja tarvikkeet
62
Tuotenro
Tuotenimi
6100
Pelastulautta sis airot ja köydet
6101
Pelastulauta airo hankaineen 1 kpl
6110
Pelastuslautan teline (ranta tai laituri)
6111
Pelastulautan kiinnitysvajeri kumijoustineen
38,50
6112
Kiinnitysvajerin kumijoustin ja sakkeli
11,30
6113
Lauttatelineen puiset tukipalat (2 kpl)
6120
Pel.lautan lukituslaite sis. merkk.värin täyttösylinterin
6121
Väripanos punainen
Hinta
3185,00
91,50
480,40
43,30
200,20
44,90
Laivatarvikkeet
Merkintäpoiju ja ankkurointi
Tuotenro
Tuotenimi
Hinta
PE3R/W/Y
Pe3 merkkipoiju, halk. 150 mm
11,00
AB-0R/W/Y
AB merkkipoiju 30”, halk. 230 mm
4208170201
Kettinki 6 mm 30 m
4908050709
Shakkeli 10 mm
4900030025
Poijun ankkurointiin P-rengas 25 kg
26,00
139,00
1,40
178,10
Pelastusrenkaat ja varusteet
Tuotenro
Tuotenimi
LAPRSV
Pelastusrengas sin/valk 2,5 kg
103,00
Hinta
95920001
Swedebuoy pehmeä pelastusrengas uimahalleihin
145,00
VEUIPA
Pelastuspatukka
96,00
4909000051
Heittoköysi 6 mm 23 m
51,00
Kuva by BALTIC
Rymaco - turvallisuutta vesille
63
Asusteet
Vaativissa olosuhteissa vaatetuksen
merkitys korostuu
3-kerrospukeutuminen
Kolmikerrospukeutuminen perustuu yksinkertaiseen perusasiaan eli siihen, että vesi johtaa
lämpöä kolmekymmentä kertaa nopeammin kuin ilma. Märkä iho jäähtyy siis paljon nopeammin
kuin kuiva iho. On tärkeää, että veneilijän vaatetuksessa sisempi kerros hengittää paremmin
kuin ulkopuolella oleva.
1. Ihoa vasten oleva alusasukerros on tärkeä. Sen tehtävä on pitää iho kuivana ja siirtää hikoilu kosteus ulompiin kerroksiin. Puuvilla tai villa eivät toimi kosteuden siirtäjinä, koska niihin
sitoutuu kosteutta, mikä aiheuttaa lämpöhukkaa. MUSTO lämpöalusasut ovat NILIT® BODYFRESH antibakteerista kangasta, joka sitoo alle 0,5 % omasta painostaan kosteutta.
2. Välikerroksen tehtävä on sitoa mahdollisimman paljon kuivaa, lämmintä ja eristävää ilmaa kehon ympärille. Lisäksi välikerroksen tulee siirtää iholta tuleva hikoilukosteus ulompiin kerroksiin.
GORE-TEX väliasut toimivat juuri edellä kuvatulla tavalla. On tärkeää, että väliasussa on
hengittävä ja tuulenpitävä päälliskangas lämpimän ilman pitämiseksi välikerroksessa.
3. Päällimmäisen kerroksen on oltava vesitiivis, koska sen tulee suojata ulkopuolelta tulevalta vedeltä. Sen tulee myös pitää lämmin ilma sisäpuolella. Kolmas tehtävä on johtaa sisältä tuleva hikoilukosteus pois. Perinteisissä sadeasuissa tämä kosteus kondensoituu päälliskankaan sisä pinnalle, josta se pääsee ulos asun alareunasta vuori- ja päälliskankaan välistä. Parempi loppu tulos saadaan, jos päälliskangas hengittää eli päästää sisältä tulevan kosteuden ulos kankaan
läpi. Hengittävyys paranee mitä suurempi lämpötilaero on päälliskerroksen ulko- ja sisäpuolei-
sen ilman välillä.
Pukeutumisessa tulee ottaa huomioon myös käytössä olevat pelastusliivit. Hengittävien sadeasujen
kanssa suositellaan käytettäväksi ilmatäytteistä pelastusliiviä, sillä kiinteäkellukkeinen liivi heikentää
asun ominaisuuksia. Päähineiden, hanskojen ja jalkineiden valinnassa pitää huomioida, että pään,
käsien ja jalkojen kautta haihtuu runsaasti lämpöä.
hikoilukosteus
os
su
s
kerr
o
a
i
r
r
s
r
o
e
u
al
ku
välik
Miehistö pysyy lämpimänä, kuivana - ja
toimintakykyisenä.
64
Asusteet
Hengittävät materiaalit
Kestävin materiaali saadaan käyttämällä vedenpitävää ja hengittävää kalvoa, joka laminoidaan päälliskankaan
ja vuorikankankaan väliin. Asusteissa voi olla erillinen vuori suojaamassa sisäpintaa. Se on useimmiten verkkoa
hengittävyyden parantamiseksi.
Gore-tex laminaatti
• Materiaali on täysin veden- ja tuulenpitävä. Se on DWR käsitelty.
• Hikoilukosteus läpäisee laminaatin.
• Päälliskankankaan ja vuorikankaan väliin on laminoitu GORE-TEX –kalvo.
Vedenpitävyys voidaan aikaansaada myös sivelemällä pintakankaan sisäpinnalle
hydrofiilinen pinnoite, jonka läpi vesihöyry eli hikoilukosteus kulkee kemiallisen
prosessin avulla. Tämä pinnoite voidaan suojata laminoimalla sisäpuolelle suojakangas, jolloin saadaan kolmikerrosrakenne, tai käyttämällä asusteessa erillistä
vuorikangasta, jolloin rakenne on kaksikerroksinen.
Hydrofiilinen pinnoite
•
•
•
•
Materiaali on täysin veden- ja tuulenpitävä. Se on DWR käsitelty.
Päälliskankaan sisäpuolelle on sivelty hydrofiilinen pinnoite.
Hikoilukosteus läpäisee hydrofiilisen pinnoitteen ja päälliskankaan.
Vuorikangas suojaa sisäpintaa.
Kuva by MUSTO
Rymaco - turvallisuutta vesille
65
Asusteet • sadeasut
HPX
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
SH1605
HPX Ocean Drysuit
kelt.
S—XXL
SH1649
HPX Ocean Jacket
platina/t.harmaa
SH1695
HPX Ocean Smock
Hinta
1 650,00
XS—XXL
895,00
S—XXL
895,00
XS—XXL
650,00
kelt./t.harmaa, pun./t.harmaa
platina/t.harmaa
pun./t.harmaa
SM1512
SH1688
HPX Ocean Trousers
platina
pun., kelt.
MPX
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SM1512
MPX Offshore Jacket
musta/t.harmaa
SM1264
MPX Offshore Race Jacket
SM1505
Koko
Hinta
S—XXL
640,00
S—XXL
615,00
S—XXL
565,00
XS—XXL
555,00
XS—XXL
445,00
S—XXL
420,00
platina/t.harmaa, pun./t.harmaa
musta/t.harmaa
pun./t.harmaa, platina/t.harmaa
SM1462
MPX Offshore Race Smock
musta/t.harmaa
pun./t.harmaa
SM0021
MPX Race Jacket
musta
platina, pun.
SM0011
MPX Race Salopettes
SM1505
MPX Trousers
musta/t.harmaa
pun./t.harmaa, platina/t.harmaa
musta
pun., kelt., platina
SM151W2
MPX, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
SM151W2 MPX Offshore Jacket
Väri
Koko
Hinta
platina/t.harmaa
8—16
640,00
8—16
420,00
pun./t.harmaa
SM150W5
SM150W5 MPX Dropseat Trousers
platina
pun.
LPX
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SL0011
LPX Jacket
platina
Koko
Hinta
XS—XXL
349,00
S—XXL
269,00
S—XXL
210,00
t.harmaa
SL0020
LPX Trousers
platina
t.harmaa
SL0011
SL0030
LPX Shorts
platina
t.harmaa
BR2
SL0030
SL0020
66
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SB0031
BR2 Offshore Jacket
pun./t.harmaa
Koko
Hinta
S—XXL
390,00
XS—XXXL
290,00
musta/platina, t.sin./t.harmaa
SB0040
BR2 Offshore Trousers
pun./t.harmaa
musta/t.harmaa, t.sin./t.harmaa
Asusteet • sadeasut
BR1
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SB1292
BR1 Channel Jacket
pun./t.harmaa
SB0070
BR1 Match Jacket
SB0080
BR1 Race Jacket
Koko
Hinta
S—XXL
285,00
S—XXL
239,00
S—XXL
175,00
S—XXL
175,00
t.sin./platina, musta/t.harmaa
platina/t.harmaa
pun./t.harmaa, t.harmaa/musta
musta/platina
pun./platina, platina/t.harmaa
SB1233
BR1 Trousers
musta
SB0070
t.sin., pun., t.harmaa
BR1, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
SB129W2 BR1 Channel Jacket
Väri
Koko
t.sin./platina
8—16
Hinta
285,00
8—16
199,00
8—16
175,00
8—16
175,00
SB1233
pun./t.harmaa
SB122W5 BR1 Inshore Jacket
t.sin./platina
pun./t.harmaa
SB008W0 BR1 Race Jacket
platina/t.harmaa
pun./platina
SB123W3 BR1 Dropseat Trousers
t.sin.
pun., t.harmaa
BR1, lapset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
KS008J0
BR1 Jnr Inshore Race Jacket
t.sin./platina
KS118J5
BR1 Jnr Inshore Jacket
Koko
Hinta
JS—JL
175,00
JS—JL
149,00
platina/t.harmaa
musta/t.harmaa
SB1292
pun./t.harmaa
KS117J9
BR1 Jnr Trousers
t.harmaa
JS—JL
110,00
KS159J3
BR1 Jnr Dinghy Hi-fits
musta
JS—JL
110,00
SB1233
BREATHABLE
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SB0100
Breathable Sardinia Jacket
platina
Koko
Hinta
S—XXL
159,00
S—XXL
95,00
XS—XXL
100,00
S—XXL
75,00
S—XXL
175,00
S—XXL
175,00
S—XXL
99,00
musta, t.sin., pun.
SB0120
Breathable Sardinia Gilet
musta
platina
SB0110
Breathable Sardinia Trousers
SB0130
Breathable Sardinia Shorts
musta
t.sin.
musta
SB0100
t.sin.
SB2104
Breathable Caribbean Jacket
platina
t.sin.
SB0140
Breathable Corsica Jacket
musta
platina, t.sin., pun.
SB0150
Breathable Corsica Gilet
musta
SB0110
platina, t.sin.
67
Asusteet • sadeasut
BREATHABLE, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
SB010W0 Breathable Sardinia Jacket
Väri
Koko
Hinta
platina
8—18
159,00
8—18
175,00
8—18
175,00
musta, turk., t.sin.
SB210W4 Breathable Caribbean Jacket
platina
t.sin.
SB014W0 Breathable Corsica Jacket
SB0140
musta
turk., t.sin., platina
SB010W0
DINGHY
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SM1431
MPX Drysuit
pun./t.harmaa
SM0050
MPX Race Dry Smock
Koko
Hinta
S—XXL
835,00
S—XXL
420,00
XS—XXL
420,00
JM—XXL
625,00
S—XXL
159,00
musta/t.harmaa
SM0031
musta
platina, pun.
SM0031
MPX Race Smock
musta
platina, pun.
SO2005
Dinghy Drysuit
musta
SO1531
BR1 Dinghy Smock
musta/hopea
SO1593
BR1 Dinghy Hi-fits
musta
JS—XXL
125,00
SO5000
Breathable Hiking Pants
musta/hopea
XS—XXL
179,00
SO1001
Short Arm Wetsuit
musta/hopea
S—XXL
245,00
SO1020
Shortie Wetsuit
musta/hopea
XS—XXXL
169,00
SO1141
Wetsuit Trousers
musta
S—XXL
129,00
SO1110
Wetsuit Adaptor
musta
S—XXL
35,00
SO0020
Turtle Neck Aqua Top
musta
S—XXL
85,00
SO0030
Fleece Aqua Top
musta
S—XXL
85,00
SO1060
Long Sleeved Rash Vest
valk./hopea
XS—XXXL
55,00
XS—XXXL
45,00
hopea/musta, pun./musta
SM0011
SO0020
musta/hopea, pun./hopea
SO5000
SO1070
Short Sleeved Rash Vest
valk./hopea
musta/hopea, pun./hopea
DINGHY, naiset
SO1060
SO1070
68
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
SO1011
Short Arm Wetsuit
musta/v.sin.
8—16
Hinta
229,00
SO1030
Shortie Wetsuit
musta/v.sin.
8—16
149,00
Asusteet • sadeasut
DINGHY, lapset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
KS143J1
MPX Gore-tex Drysuit
pun./t.harmaa
KS200J5
Dinghy Drysuit
KS153J1
Koko
Hinta
JS—JL
755,00
musta
JS—JL
579,00
BR1 Dinghy Smock
hopea/musta
JS—JL
129,00
KS100J1
Short Arm Wetsuit
musta/hopea
JS—JL
199,00
KS500J0
Breathable Hiking Pants
musta/hopea
JXS—JL
149,00
KS102J0
Shortie Wetsuit
musta/hopea
JXS—JL
139,00
KS111J0
Wetsuit Adaptor
musta
JS—JL
35,00
KS002J0
Turtle Neck Aqua Top
musta
JS—JL
75,00
KS003J0
Fleece Aqua Top
musta
JS—JL
75,00
KS106J0
Long Sleeved Rash Vest
valk./hopea
JXS—JL
39,00
JXS—JL
35,00
musta
SO1531
SO1593
musta/hopea, pun./hopea
Short Sleeved Rash Vest
valk./hopea
musta/hopea, pun./hopea
Rymaco - turvallisuutta vesille
Kuva by MUSTO
KS107J0
69
Asusteet • väliasut
VÄLIASUT
SD0080
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SD3213
Gore-tex M/L Layer Jacket
t.harmaa/musta
S—XXL
Koko
Hinta
440,00
SD3222
Gore-tex M/L Layer Salopettes
t.harmaa/musta
S—XXL
440,00
SD0080
Windstopper Race M/L Layer Jacket
musta
S—XXL
269,00
SD0090
Windstopper Race M/L Layer Salop.
musta
XS—XXL
245,00
ALUSASUT
SD0090
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SU0121
Technical Windstopper Zip Neck
platina/t.harmaa
XS—XXL
Koko
Hinta
185,00
SU0131
Technical Windstopper Jacket
platina/t.harmaa
XS—XXL
185,00
SU3763
Hp Thermal Turtle Neck
t.harmaa
XS—XXL
89,00
SU3772
Hp Thermal Trousers
t.harmaa
S—XXL
89,00
SU0150
Active Baselayer L/S Top
musta
XS—XXL
75,00
SU0160
Active Baselayer Zip Neck Top
XS—XXL
75,00
XS—XXL
49,00
XS—XXL
65,00
platina
musta
platina
SU0170
SU0150
SU0170
Active Baselayer Trousers
musta
platina
SU3538
Thermal Zip Neck
t.sin./hopea
t.harmaa/hopea
Kuva by Petri Porkola
Rymaco - turvallisuutta vesille
70
Asusteet • vapaa-ajanasut
EVOLUTION TAKIT, miehet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SE0011
Evolution Jacket
musta
SE0021
Evolution Soft Shell Jacket
musta
Koko
Hinta
S—XXL
495,00
S—XXL
425,00
S—XXL
375,00
S—XXL
275,00
S—XXL
225,00
plat., pun.
t.sin.
SE0320
Evolution Active Jacket
musta
plat., pun.
SE0330
Evolution Windstopper Jacket
musta
SE0291
Evolution Windjammer Jacket
musta
SE0011
plat.
plat., pun.
EVOLUTION LIIVIT, miehet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SE0340
Evolution Windstopper Gilet
musta
Koko
Hinta
S—XXL
189,00
XS—XXL
129,00
plat.
SE0071
Evolution Fleece Gilet
musta
harmaa, t.sin.
SE0340
EVOLUTION FLEECET, miehet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SE0051
Evolution Fleece Jacket
musta
Koko
LF0370
Hinta
S—XXL
165,00
S—XXL
165,00
S—XXL
115,00
harmaa, t.sin., pun.
SE0061
Evolution Fleece Smock
musta
harmaa, t.sin.
SE0081
Evolution Micro Fleece
musta
harmaa, t.sin., pun.
EVOLUTION PAIDAT, miehet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SE0181
Evolution X-Static L/S T
musta
Koko
Hinta
XS—XXL
89,00
XS—XXL
85,00
XS—XXL
49,00
valk., t.sin., plat.
SE0191
Evolution X-Static T
musta
SE0061
valk., t.sin., plat.
SE0301
Evolution Sunblock T
musta
SE0051
valk., harmaa, pun., t.sin.
EVOLUTION HOUSUT, miehet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SE0360
Evolution Endurance Trousers
musta norm./pitkä lahje
Koko
Hinta
30—40
179,00
30—40
149,00
30—40
149,00
30—40
139,00
beige norm./pitkä lahje
t.sin. norm./pitkä lahje
harmaa norm./pitkä lahje
SE0140
Evolution Technical Trousers
musta norm./pitkä lahje
SE0370
beige norm./pitkä lahje
t.sin. norm./pitkä lahje
harmaa norm./pitkä lahje
SE0370
Evolution Endurance Shorts
musta
beige, t.sin., harmaa
SE0380
Evolution Aussie Shorts
musta
beige, t.sin., harmaa
SE0360
71
Asusteet • vapaa-ajanasut
EVOLUTION HOUSUT, miehet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
SE0150
Evolution Technical Shorts
musta
Koko
Hinta
30—40
119,00
harmaa, beige, valk., pun.
SE0240
Evolution Shorts
musta
30—40
99,00
SE0350
Evolution Fleece Trousers
musta
XS—XXL
99,00
SE0231
Evolution Board Shorts
musta/harmaa
S—XXL
75,00
XS—XXL
49,00
SE0380
SE0221
pun./harmaa
SE0221
Evolution X-Static Boxer Shorts
musta
EVOLUTION TAKIT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
SE0271
Evolution Jacket
musta
8—18
485,00
SE0091
Evolution Soft Shell Jacket
musta
8—18
379,00
SE0390
Evolution Active Jacket
turk.
8—18
299,00
SE0400
Evolution Windstopper Jacket
turk.
8—18
279,00
8—18
199,00
valk, t.sin.
musta valk.
SE0320
musta, valk.
SE0021
SE0281
Evolution Windjammer Jacket
musta
valk, pun.
EVOLUTION LIIVIT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
SE0410
Evolution Windstopper Gilet
valk.
8—18
Hinta
189,00
SE0420
Evolution Fleece Gilet
8—18
119,00
musta, turk.
musta
valk., harmaa
EVOLUTION FLEECET, naiset
SE0081
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
SE0121
Evolution Fleece Jacket
musta
8—18
149,00
8—18
89,00
valk., pun.
SE0131
Evolution Micro Fleece
musta
valk., pun., harmaa
EVOLUTION PAIDAT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
SE0440
Evolution X-Static Polo
musta
8—18
Hinta
69,00
SE0470
Evolution L/S Sunblock Polo
8—18
55,00
8—18
49,00
8—18
59,00
8—18
59,00
valk.
musta
valk., pun.
SE0480
SE0191
SE0440
Evolution Sunblock Polo
musta
valk., pun.
SE0311
Evolution Sunblock Zip Neck T
SE0430
Evolution X-Static T
musta
valk., t.sin.., pun., turk.
72
musta
valk.
Asusteet • vapaa-ajanasut
EVOLUTION HOUSUT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
SE0450
Evolution Endurance Trousers
musta norm./pitkä lahje
8—18
Hinta
165,00
SE0160
Evolution Technical Trousers
valk. norm./pitkä lahje
8—18
145,00
8—18
129,00
8—18
119,00
beige norm./pitkä lahje
musta norm./pitkä lahje
beige norm./pitkä lahje
SE0460
Evolution Endurance Shorts
musta
beige
SE0170
Evolution Technical Shorts
valk.
musta, beige, pun.
VAPAA-AJAN TAKIT, miehet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
MJ11007
Snug Blouson
musta/musta
Koko
Hinta
XS—XXXL
195,00
SE0160
t.sin./t.harmaa, pun./t.sin.,
ruskea/t.rusk., beige/t.sin.
MJ0790
Hip Lenght Jacket
t.sin.
S—XXL
189,00
MJ0660
Gore-tex Soft Shell Jacket
musta/harmaa
S—XXL
465,00
harmaa/harmaa
pun./harmaa
MJ11007
MJ0930
Washed Harrington Jacket
beige
S—XXL
189,00
MJ1030
Mesh Lined Jacket
beige
S—XXL
189,00
t.sin.
MJ0790
FLEECET JA NEULEET, miehet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
MF0490
Gore-tex Windstopper Fleece Jacket
t.sin.
S—XXL
265,00
MF0500
Bonded Fleece Zip Through Jacket
t.sin.
S—XXL
169,00
MK0320
Crew Neck Knit
v.sin./t.sin.
S—XXL
105,00
MS0410
t.sin./harmaa, pun./t.sin.
MK0310
V Neck Knit
ruskea/v.sin.
S—XXL
105,00
S—XXL
119,00
harmaa/t.sin.
MS0410
Printed Hooded Sweat
t.sin.
MF0490
pun., valk.
73
Asusteet • vapaa-ajanasut
RUGBYT JA KAULUSPAIDAT, miehet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
MY0410
Chest Panel Rugby
t.sin./valk.
MY0370
Short Sleeve Hoop Rugby
MY0390
Cut And Sew Rugby
Koko
Hinta
S—XXL
105,00
v.sin/valk./pun.
S—XXL
99,00
t.sin./valk.
S—XXL
95,00
S—XXL
89,00
S—XXL
125,00
S—XXL
105,00
S—XXL
85,00
S—XXL
75,00
valk./t.sin.
pun./t.sin.
MY0410
MY0430
Plain Rugby
v.sin.
t.sin.
MW0400
MW0400
L/S Washed Stripe Shirt
MW0322
L/S Regular Fit Check Shirt
v.sin./valk.
pinkki/valk.
v.sin./pun.
valk./sin.
MW0263
L/S Oxford Shirt
v.sin.
t.sin., valk.
MW0273
S/S Oxford Shirt
v.sin.
t.sin., valk.
MP24227
MP0580
PIKEÉT JA T-PAIDAT, miehet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
MP0570
Chest Panel Polo
t.sin./valk.
Koko
Hinta
S—XXL
79,00
valk./v.sin.
MP0580
Nautical Stripe Polo
t.sin.
S—XXL
65,00
MP0510
064 Polo
t.harmaa
S—XXL
59,00
MP24227
Casual Pique Polo
S—XXL
55,00
S—XXL
55,00
S—XXL
55,00
S—XXL
55,00
S—XXL
39,00
valk., pun.
t.sin.
valk., v.sin, pun.
MR0860
Applique T
valk.
t-sin.
MP0510
MR0920
MR0920
064 Applique T
valk.
t.harmaa
MR0970
Stamp Print T
valk.
MR0571
Plain Crew T
t.harmaa
sin.
t.sin., valk., pun.
HOUSUT JA SHORTSIT, miehet
MP0510
Tuotenro
Tuotenimi
MT0660
Chino Trousers
Väri
beige norm./pitkä lahje
Koko
Hinta
30—40
99,00
30—40
85,00
t.sin. norm./pitkä lahje
t.pun. norm./pitkä lahje
MT0720
MT0660
74
Chino Shorts
beige
Asusteet • vapaa-ajanasut
VAPAA-AJAN TAKIT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
LJ0880
Snug Blouson
musta/musta
8—18
Hinta
195,00
LJ0980
Mesh Lined Bomber Jacket
t.sin./pun.
8—18
185,00
pinkki/t.sin.
FLEECET JA NEULEET, naiset
LJ0880
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
LF0710
Windproof Fleece Jacket
t.sin.
8—18
225,00
LF0534
Bonded Fleece Jacket
pun.
8—18
169,00
LK0510
Stripe Cardigan Knit
t.sin./valk.
8—18
105,00
LK0461
V Neck Knit
pun.
8—18
99,00
8—18
139,00
8—18
119,00
LF0534
t.sin., valk.
valk.
LS0490
Zip Through Sweat
valk.
t.sin., pun.
LS0470
Hooded Sweat
pun./valk.
LS0480
Hoody Sweat
v.harmaa
8—18
99,00
LS0500
Graphic Hoody
valk.
8—18
99,00
valk./t.sin.
LS0470
pun.
RUGBYT JA KAULUSPAIDAT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
LY0760
Polo Dress
t.sin.
8—18
Hinta
95,00
LY0721
Classic Rugby
t.sin./pun.
8—18
85,00
8—18
85,00
8—18
105,00
8—18
89,00
v.sin./t.sin., pun./t.sin.
LY0730
Blocked Rugby
vihreä/valk.
t.sin../valk., pinkki/harmaa,
t.sin./v.sin.
LW0181
Concealed Stripe Shirt
t.sin./valk.
LW0171
Concealed Stretch Shirt
valk.
pinkki/valk.
LY0730
PIKEÉT JA T-PAIDAT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
LP0350
Sleeveless Polo
t.sin.
8—18
Hinta
55,00
LP0172
Standard Pique Polo
v.sin.
8—18
49,00
8—18
75,00
pun.
pun., valk.
LP0340
Blocked Jersey Polo
t.sin.
pun./valk.
LP0242
75
Asusteet • vapaa-ajanasut
PIKEÉT JA T-PAIDAT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
LP0242
Striped Polo
Väri
Koko
Hinta
t.sin./valk.
8—18
65,00
8—18
59,00
t.sin./valk.
8—18
55,00
t.sin./t.sin.
8—18
45,00
pun./valk.
LR0340
Back Graphic T
pun.
t.sin., valk.
LR0131
Stripe T
LR0310
Ribbed Vest Top
LP0242
pun./t.sin., valk./t.sin.
LP0242
HOUSUT JA SHORTSIT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
LT0670
Stretch Capri Pants
valk.
8—18
89,00
8—18
85,00
t.sin., pun., beige
LT0591
Stretch Twill Shorts
beige
t.sin., valk.
LT0591
LT0591
VAPAA-AJAN TAKIT, lapset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
KL30031
Snuglet Blouson
t.sin./t.harmaa
pun./t.harmaa
Kuva by Petri Porkola
Rymaco - turvallisuutta vesille
76
Koko
Hinta
5/6—11/12
189,00
Asusteet
Tietoa sadeasujen pesusta
Oikein puhdistettu sadeasu säilyttää alkuperäiset ominaisuutensa: vedenpitävyyden ja
hengittävyyden paremmin kuin pesemätön sadeasu.
1. Pinttyneen lian poistamiseen kannattaa käyttää tahranpoistoainetta. Se poistaa veri-, maa-
aines-, voiteluaine- ja vahatahrat. Käytä esimerkiksi Holmenkol® Pre Wash Sport tahranpoisto-
ainetta.
2. Pese sadeasu käsi- tai konepesuna. Sadeasua ei saa lingota kuivaksi. Kuivatus on hyvä tehdä
lämpimässä tilassa, ei kuitenkaan suoraan lämpöpatterin päällä. Pesu avaa esimerkiksi hikoi-
lun aiheuttaman kalvojen tukkeutumisen ja palauttaa asun hengittävyyden. Käytä esimerkiksi Holmenkol® Textile Wash pesuainetta. Tärkeää: älä käytä huuhteluainetta.
3. Sadeasu kannattaa pesun jälkeen käsitellä erikoiskyllästeellä vettähylkiväksi. Sadeasun
vettähylkivä pinta ylläpitää asun hengittävyyttä, koska se estää vesikalvon muodostumisen kankaan ulkopinnalle. Käytä esimerkiksi Holmenkol® Textile Proof kyllästeainetta.
Toimi aina sadeasun pesuohjeen mukaan ja
tutustu myös pesu- ja kyllästeaineiden käyttöohjeeseen.
77
Asusteet
PURJEHDUSHANSKAT
AS0221
AS0251
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
AS0221
Offshore Gloves
musta
S—XL
69,00
AS0571
L/F Performance Gloves
musta
XS—XXL
49,00
AS0581
S/F Performance Gloves
musta
XS—XXL
49,00
AS0601
Frostbite Gloves
musta/pun.
XS—XXL
49,00
AS0251
Long Finger Amara Gloves
musta
XS—XXL
29,00
XS—XXL
25,00
pun.
AS0261
Short Finger Amara Gloves
musta
pun.
AS0601
PÄÄHINEET
AL0280
AL0061
AS0650
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
AL0280
Thermal Hat
t.sin.
1SIZE
19,00
AL0290
Thermal Balaclava
t.sin.
1SIZE
25,00
AL0061
Windstopper Hat
musta
1SIZE
39,00
AL3710
Windstopper Beanie
t.sin.
1SIZE
49,00
AS0650
Evolution W/S Fleece Beanie
musta
1SIZE
79,00
AS0660
Evolution Microfleece Neck Gaiter
musta
1SIZE
39,00
AS0690
Waterproof Fleece Lined Cap
musta/t.harmaa
1SIZE
35,00
AS0700
Waterproof Breathable Cap
musta/t.harmaa
1SIZE
35,00
AL1620
MicroFleece Balaclava
musta
1SIZE
39,00
AS0271
Breathable Sou’wester
t.sin.
S—L
35,00
pun.
AL1411
Fast Dry Brimmed Hat
beige
1SIZE
29,00
AL1390
Fast Dry Crew Cap
musta
1SIZE
29,00
AL2280
Sailing Crest Cap
t.sin.
1SIZE
29,00
AS0760
Ocean Race Cap
musta
1SIZE
25,00
AS0770
Evolution Cap
musta
S/M—L/XL
25,00
AL0151
Original (Crew) Branded Cap
t.sin.
1SIZE
25,00
AL0161
Self Fabric Peak (Crew) Branded Cap
beige
JL—ADULT
19,00
AL0151
pun.
AS0271
valk.
t.sin.
SUKAT
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
AL0321
Thermal Long Socks
musta
S—XL
19,00
S—XL
19,00
t.sin.
AL0331
AL3890
AL3900
AL0331
Thermal Short Socks
musta
t.sin.
AL3890
Technical Primaloft Socks
oliivi
S—XL
29,00
AL3900
Technical Primaloft Long Socks
oliivi
S—XL
39,00
AL1450
Extreme Thermolite Long Socks
t.harmaa
S—XL
29,00
AL1480
Coolmax Voyager Socks
hopea
S—XL
25,00
AL1440
L/W Coolmax Trainer Socks
S—XL
15,00
v.sin.
AL1440
AL1480
musta
valk.
78
Asusteet
ASUSTEET
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
AS0621
Race Harness
musta/hopea
JL/S—XL/XXL
119,00
AS0640
Adjustable Harness
musta/hopea
JS/JM—XL/XXL
195,00
AS0750
d3o Knee Pads
musta
1SIZE
59,00
AS0630
Neoprene Knee Pads
musta
S—L
25,00
AS0710
Waterproof Mp3 Holder
musta
1SIZE
45,00
AS0730
Waterproof Camera Holder
musta
1SIZE
39,00
AS0720
Waterproof Pda/Mobile Phone Holder
musta
1SIZE
29,00
AS0740
Technical Towel
harmaa
1SIZE
29,00
AS0750
AS0621
LAUKUT
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
AL3041
XL Crew Bag
musta
1SIZE
125,00
AL3031
Large Crew Bag
musta
1SIZE
110,00
AL3021
Small Crew Bag
musta
1SIZE
95,00
AL3051
Backpack
musta
1SIZE
99,00
AL3071
Navigator Case
musta
1SIZE
99,00
AL3081
Washbag
musta
1SIZE
39,00
AL3301
Waterproof Dry Carryall
musta/harmaa
1SIZE
99,00
AL3311
Waterproof Dry Back Pack
musta/harmaa
1SIZE
79,00
AL3321
Waterproof Large Dry Pack
musta/harmaa
1SIZE
75,00
AL3331
Waterproof Small Dry Pack
musta/harmaa
1SIZE
45,00
AL3341
Waterproof Mini Dry Pack
musta/harmaa
1SIZE
35,00
AL2071
Technical Despatch Bag
musta
1SIZE
95,00
AL2140
Technical Daypack 20l
pun.
1SIZE
65,00
AL0601
Technical Utility Bag
t.harmaa
1SIZE
45,00
35,00
AL3041
AL3051
AL3071
valk.
AL2100
Packaway BackPack
musta
1SIZE
AL2110
Packaway Holdall
musta
1SIZE
35,00
AL3001
Clam Case
musta
1SIZE
225,00
AL3452
Onbord Wheely BackPack
musta
1SIZE
175,00
AL3011
Wheely Bag
musta
1SIZE
179,00
AL2140
AL0601
SAAPPAAT JA VENEURHEILUKENGÄT
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
FS0390
HPX Ocean Boot
t.harm/musta
5—14
395,00
FS0550
Leather HPX Boot
ruskea
5—14
359,00
FS0620
HPX Race Boot
musta
5—14
349,00
FS0400
HPX Boot
rusk./musta
FS0470/80
Leather Performance Deck Shoe
ruskea
FS0640/50
Porto Cervo
valk.
FS0450/60
GP Race Shoe
t.sin./harm.
FS0071/81
Regatta
harmaa
5—14
329,00
4,5—14
179,00
4,5—14
179,00
4,5—14
139,00
4—14
115,00
4—14
115,00
t.ruskea
FS0550
FS0620
t.ruskea, t.sin., hiekka
valk./harm.
FS0450
valk., musta
FS0111/21
Match
musta
harmaa, valk., v.sin
FS0400
79
Asusteet • jalkineet
PURJEHDUSKENGÄT, miehet
3855-22
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
3855
Compass
22 Mahogany
Koko
Hinta
40—48
160,00
37—48
180,00
40—48
180,00
3—13
175,00
3—13
155,00
40—48
145,00
40—48
145,00
67 Navy / Chesnut
3855-23
23 Navy Nb
36 Walnut Nb
95 Chesnut
56 Oakwood
85 Navy / Mocha
3869-02
3869-28
3869
Regatta
02 Brown Nb
28 Brown / Dark Brown
07 Tan
3869-74
74 Sand Nb
3869-03
22 Mahogany
88 Donkey Brown Nb
03 Navy Nb
3868
Yacht
02 Brown Nb
88 Donkey Brown Nb
3868-22
3868-74
22 Mahogany
74 Sand Nb
03 Navy Nb
07 Tan
3821
3821-02
Commander
02 Brown
03 Navy
3821-32
22 Mahogany
32 Navy / Brown
3331
3331-02
Admirals
02 Brown
03 Navy
3331-03
3952
Navigator
03 Navy
48 Java
3952-03
65 Camel Nb
3952-65
95 Chesnut
3951
Skipper
02 Brown
65 Camel Nb
03 Navy
3951-02
74 Sand Nb
3951-03
48 Java
95 Chesnut
3951-95
PURJEHDUSKENGÄT, naiset
3828-03
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
3828
Barbados
03 Navy / Red
3—8
145,00
3—9
145,00
27 Coffee / Cream
3828-20
05 Red
20 Hot / Pink
3828-95
95 Chestnut
3828-53
73 Denim / Tan
53 Denim / Red
3462
Bermuda
00 White
03 Navy / Red
3462-00
80
3462-73
40 White / Red
73 Denim / Tan
Asusteet • jalkineet
PURJEHDUSKENGÄT, naiset
3827
Maldives
03 Navy
3—8
145,00
27 Coffee / Cream
05 Red
3827-03
3827-05
20 Hot / Pink
95 Chestnut
3827-95
73 Denim / Tan
3871
Maderia
05 Red
35—42
129,00
18 Café
14 Tangerine
25 Hot Pink
3871-18
15 Purple
3871-41
41 Navy / Red
63 Denim
3872
Menorca
05 Red
35—42
3871-63
129,00
18 Café
14 Tangerine
25 Hot Pink
15 Purple
3872-05
53 Denim / Red
3872-18
63 Denim
3953
Elba
05 Red
35—42
3872-63
129,00
10 Blue
20 Hot / Pink
63 Denim
3953-20
3953-10
Rymaco - turvallisuutta vesille
Jalkineiden hoito-ohjeet
Nahkajalkineiden ikää kannattaa pidentää hoitamalla niitä oikein, koska suolavesi voi syövyttää
nahkaa. Nahkajalkineet on parasta huuhdella makealla juoksevalla vedellä ja harjata pehmeällä
harjalla. Jalkineiden kangaspintoihin käytetään vain vesipesua ja harjausta.
1. Jalkineiden nahkapinnat puhdistetaan erityisesti jalkineiden hoitoon suunnitellulla
puhdistusaineella, joka samalla valmistelee nahkapinnan hoitoainekäsittelylle.
Soveltuu kaikille nahkalaaduille.
2. Hoitoainekäsittely palauttaa nahkapinnan alkuperäisen ulkonäön ja samalla
se toimii vettähylkivänä käsittelynä.
Soveltuu nubuck- ja mokkanahalle.
3. Vettähylkivä käsittely voidaan täydentää toisella hoitoaineella, joka
helpottaa nahkapinnan puhdistamista
Soveltuu sileälle nahkapinnalle.
Jalkineiden hoito voidaan viimeistellä käyttämällä hoitovoidetta, joka säilyttää kuluneiden
jalkineiden nahan pehmeänä ja ylläpitää sen hyviä ominaisuuksia.
81
Asusteet • jalkineet
GORE-TEX saappaat ja kengät
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
3841
Shamrock
32 Brown / Navy
3—13
320,00
44 Mahogany / Navy
3841-32
3868-03
3851
Shamrock Extra Fit
32 Brown / Navy
7—13
320,00
3864
Newport
21 Black / Grey
37—47
295,00
3850
Ultima
02 Donkey Brown / Brown
3—13
355,00
21 Black / Grey
3848
Ultima Extra Fit
02 Donkey Brown / Brown
7—13
355,00
3852
Fastnet
25 Copper
40—48
355,00
3603
Clipper
3—13
230,00
40—48
180,00
30 Platinium
02 Donkey Brown / Brown
32 Navy / Brown
3850-02
03 Navy
3852-25
82 Donkey / Brown
3853
Helmsman
03 Navy
51 Navy / Walnut
3603-02
36 Walnut
3603-32
56 Oakwood
3821-32
VENEURHEILUKENGÄT
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
3950
Hurricane FW
20 Hot Pink
Koko
Hinta
35—42
110,00
57 Lemon
3950-20
63 Denim
3854-65
3854
Racer
65 Camel
40—48
135,00
3865
Tornado
31 Navy / Grey
40—48
120,00
72 Grey / White
40—48
120,00
00 White
40—48
145,00
Koko
Hinta
40—47
110,00
40—47
99,00
40—47
85,00
Koko
Hinta
24—35
49,00
50 White / Navy
3865-31
3865-50
3866
Cyclone
01 Black
3866-00
11 Grey
3866-11
SANDAALIT
3875-03
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
3873
Azores
02 Brown
03 Navy
3873-02
3875
3874-02
St Tropez
02 Brown
03 Navy
3874
Antibes
02 Brown
03 Navy
KUMISAAPPAAT, lapset
3876-32
82
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
3876
Pond
32 Brown / Navy
Asusteet • jalkineet
LAUKUT
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
6800
Dubliner
32 Navy fabric / Brown leather
55,5 litr.
235,00
6801
Shannon
32 Navy fabric / Brown leather
28,5 litr.
195,00
6802
Crosshaven
32 Navy fabric / Brown leather
13 litr.
149,00
6812
Dingle
32 Navy fabric / Brown leather
5 kpl / pakkaus
200,00
6800-32
6802-32
HOITOAINEET
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
1246
Puhdistusaine
12 kpl / pakkaus
135,00
Hinta
1247
Hoitoaine
12 kpl / pakkaus
135,00
1248
Suojasuihke
12 kpl / pakkaus
135,00
5085
Nahkavoide
12 kpl / pakkaus
195,00
COUNTRY saappaat
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
3898
Wexford
52 Walnut
4—12
485,00
3889
Tipperary
22 Brown / Mahogany
3—12
430,00
3880
Galway
12 Black / Mahogany
3—13
395,00
22 Brown / Mahogany
3898-52
3889-22
52 Walnut
3890
Kildare
3902
Clare
22 Brown / Mahogany
3—13
350,00
37—42
430,00
52 Walnut
01 Black
22 Brown / Mahogany
52 Walnut
3880-12
3902-01
COUNTRY kengät
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
3909
Limerick
01 Black
Koko
Hinta
37—42
270,00
40—45
285,00
37—42
270,00
41—47
215,00
41—47
195,00
22 Mahogany
3911
Wicklow
01 Black
3911-22
3911-01
3905-01
3905-82
3903-02
3903-22
22 Mahogany
3912
Kilkenny
3905
Donegal
01 Black
22 Mahogany
01 Black
82 Donkey Brown
22 Mahogany
3903
Antrim
02 Brown
82 Donkey Brown
22 Mahogany
3904
Armagh
22 Mahogany
41—47
215,00
82 Donkey Brown
3904-82
83
Asusteet • jalkineet
KUMISAAPPAAT, lapset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
3876
Puddle
22 Brown / Mahogany
Koko
Hinta
24—35
49,00
Koko
Hinta
5 kpl / pak.
190,00
5 kpl / pak.
140,00
5 kpl / pak.
140,00
3 kpl / pak.
59,00
3 kpl / pak.
75,00
3876-32
LISÄTARVIKKEET
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
5083
Bootliner
57 Leopard
80 Chinchilla
60 Lynx
5087
5083-57
Fur Scarf
57 Leopard
80 Chinchilla
60 Lynx
5083-60
5086
Fur Headband
57 Leopard
80 Chinchilla
60 Lynx
2318
Short Socks
3219
Long Socks
09 Olive
5087-80
Kuva by MUSTO
5086-80
84
03 Navy
03 Navy
09 Olive
Asusteet • ratsastus
RATSASTUSTAKIT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
CE0910
Goretex Show Jumping Jacket
t.sin.
8—18
445,00
CE0580
Musto Stretch Tweed Jacket
pinkki/tweed
8—18
395,00
CE0590
Stamford Riding Coat
t.sin.
8—18
395,00
CE0492
Musto Competition Jacket
musta
8—18
355,00
8—18
295,00
8—18
225,00
8—18
215,00
JL—XL
125,00
ruskea
CE0910
t.sin.
CE0620
Combination Jacket
fuksia/harmaa
CE0580
beige/harmaa, t.sin./t.sin.
CE0560
Long Paddock Jacket
musta/harmaa
CE0990
Paddock Jacket
musta/harmaa
CE1020
Team Jacket
t.sin./pun.
pun./harmaa
fuksia/harmaa, t.sin./pun.
pun./t.sin., sin.
RATSASTUSLIIVIT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
CE0890
Warm-Up Gilet
t.sin.
8—18
119,00
CE1100
Quilted Gilet
t.sin./pun.
8—18
115,00
CE0620
CE0590
sin./musta
FLEECET, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
CE0241
Windproof Fleece Jacket
t.sin.
S—XXL
255,00
PAIDAT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
CE0950
X Country Top
t.sin.
8—18
110,00
CE1070
XC Top
sin./t.sin.
8—18
79,00
CE1130
Stripe Rugby
t.sin.
8—18
75,00
8—18
65,00
t.sin.
8—18
59,00
CE0990
CE0990
t.sin./pun.
pinkki
CE1140
Musto Team Polo
pinkki/t.sin.
sin./t.sin./pinkki
CE1150
Team Coloured Polo
KISAPAIDAT, naiset
CE0890
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
CE0811
Tech Long Sleeve Stock Shirt
shamp.
8—18
79,00
8—18
65,00
8—18
59,00
CE0950
valk.
CE0801
Technical Short Sleeve Stock Shirt shamp.
valk.
CE0781
Technical Sleeveless Stock Shirt
shamp.
valk.
CE0811
85
Asusteet • ratsastus
RATSASTUSHOUSUT, naiset
Tuotenro
Tuotenimi
CE0511
Summer Breeches
Väri
Koko
Hinta
musta norm./pitkä lahje
8—18
195,00
8—18
185,00
shamp. norm./pitkä lahje
valk. norm./pitkä lahje
CE0501
Musto Breeches
beige norm./pitkä lahje
valk. norm./pitkä lahje
musta norm./pitkä lahje
CE0511
CE0630
CE0630
Snug Chaps
t.sin.
S—XL
145,00
CE0540
Esteem Breeches
beige/pun. norm./pitkä lahje
8—18
99,00
musta norm./pitkä lahje
ruskea norm./pitkä lahje
RATSASTUSTAKIT, miehet
CE0540
CE0540
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
CE0920
Goretex Show Jumping Jacket
t.sin.
S—XXL
445,00
RATSASTUSLIIVIT, miehet
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
CE0900
Warm-Up Gilet
t.sin.
S—XXL
119,00
PAIDAT, miehet
CE0920
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
CE0960
X Country Top
t.sin.
XS—XXL
110,00
CE0900
RATSASTUSHANSKAT
CE0960
Tuotenro
Tuotenimi
Väri
Koko
Hinta
AC0480
Leather Riding Gloves
ruskea
JL—XXL
55,00
AC0461
Musto Wetgrip Riding Gloves
musta
JL—XXL
49,00
AC0280
Fleece Competition Gloves
musta
JL—XXL
39,00
JL—XXL
35,00
t.sin.
AC0031
AC0280
musta
t.sin., ruskea, valk.
AC0031
86
Competition Gloves
87
Kuva by DUBARRY
Asusteet
Materiaalien tekniset tiedot
HPX sadeasut on suunniteltu
ääriolosuhteisiin ja siksi ne valmistetaan
GORE-TEX® Pro Shell sekä
Ocean Technology® ja GORE™
Micro Grid Backer Technology,
kolmikerroslaminaatista. Tämä on
kestävin, hengittävin ja vedenpitävin
laminaattikokonaisuus. Yhdistämällä
tähän Stretch GORE-TEX®’ia saadaan
asuun joustavuutta, joka lisää käyttäjän
liikkumavapautta.
GORE-TEX® Pro Shell
X-STATIC®
GORE-TEX® Soft Shell
X-Static on 99.9% hopeakuitu, joka on
lisätty nopeasti kuivuvaan kankaaseen.
Näin saadaan turvallinen, luonnollinen
ja tehokas antimikrobinen ominaisuus.
GORE-TEX® Paclite® Shell
GORE-TEX® Performance Shell
GORE-TEX® kalvo on kaikkien GORE-TEX®
tuotteiden ydin. Materiaali on täysin vedenja tuulenpitävä, mutta hikoilukosteuden
läpäisevä. Tulos: Ulkopuolelta tuleva vesi ja
tuuli eivät läpäise sitä, mutta hikoilukosteus
poistuu helposti. Tämän ansiosta keho pysyy
aina kuivana ja lämpimänä käytettäessä
GORE-TEX® tuotteita.
MPX sadevaatteet valmistetaan
kolmikerros GORE-TEX® Pro Shell
laminaatista, jossa on Coastal Technology
kalvo. MPX Race mallistossa käytetään
myös Stretch GORE-TEX®’iä, jolla
saadaan asuun joustavuutta.
LPX mallisto on uusin tulokas MUSTO/
GORE-TEX® tuoteperheeseen. Asut ovat
teknisesti edistyksellistä GORE-TEX®
Paclite® Shell kolmikerrosmateriaalia,
joka on hengittävää, kevyttä ja täysin
vedenpitävää materiaalia.
MUSTO BR2 kangas on kaksikerroksinen
mikrohuokoinen kalvokangas, jossa
on polyesteri verkkovuori. Kangas
hengittää päästämällä hikoilukosteuden
ulkopuolelle mikrokokoisista rei’istä, jotka
ovat niin pieniä, ettei vesi läpäise niitä.
Kankaan DWR-pintakäsittely tiivistää
kosteuden pisaroiksi ja lisää veden
valumista pois kankaan pinnalta.
Schoeller®-keprotec®
Kestävä ja vahva kangas, jossa
käytetään Kevlar®-aramidikuitua, joka
on viisi kertaa vahvempaa kuin teräs.
WINDSTOPPER®
POLARTEC®
WINDSTOPPER® Soft Shell
POLARTEC® CLASSIC™
WINDSTOPPER® Active Shell
POLARTEC® MICROFLEECE
WINDSTOPPER™ on hyvin ohut suojaava
kalvo, joka on laminoitu kevyeen kankaaseen.
Se on valmistettu PTFE–materiaalista, jonka
mikroreiät ovat 900 kertaa suuremmat kuin
höyrymolekyylit, sallien kosteuden läpäisyn
esteettä. WINDSTOPPER™ kalvo tekee
tuotteesta täysin tuulenpitävän.
POLARTEC® ECO-ENGINEERING
GORE-TEX®, GORE®, Paclite®,
WINDSTOPPER® ovat W. L. Gore &
Associates:in tavaramerkkejä.
Pehmeät, mukavat, hengittävät, kevyet
materiaalit, joissa on hyvät lämpöä
eristävät ominaisuudet. Kaikki kankaat
kuivuvat nopeasti ja POLARTEC®
CLASSIC™ on lisäksi DWR-käsitelty.
POLARTEC® on Malden Mills:in
tavaramerkki.
MUSTO BR1 kankaassa on kestävä
hydrofiilinen pinnoite, joka ’hengittää’
imemällä iholta hikoilukosteuden, joka
poistuu kemiallisen reaktion avulla
kankaan läpi.
Kokotaulukko
Naiset
Mittaa vartalosi näin:
Naiset
Naiset
Vyötärö
Rinnanympärys
Extra Small (XS) 8
24” (61cm)
31” (78.5cm)
Small (S) 10
26” (66cm)
33” (84cm)
Medium (M) 12
28” (71cm)
35” (89cm)
Large (L) 14
30” (76cm)
37” (94cm)
Extra Large (XL) 16
32” (81cm)
39” (99cm)
Extra Extra Large (XXL) 18
34” (86cm)
41” (104cm)
Miehet
Housut
Koko ja vyötärö
Normaali lahje
Pitkä lahje
30” (76cm)
31.5” (80cm)
33” (84cm)
33” (84cm)
32” (81cm)
31.5” (80cm)
34” (86cm)
31.5” (80cm)
33” (84cm)
36” (91cm)
31.5” (80cm)
33” (84cm)
33” (84cm)
38” (96cm)
31.5” (80cm)
40” (101cm)
31.5” (80cm)
33” (84cm)
42” 106cm)
31.5” (80cm)
33” (84cm)
44” (111cm)
31.5” (80cm)
33” (84cm)
Rinnanympärys
Mittaa rinnan korkeimmalta
kohdalta.
Vyötärö
Mittaa vyötärö kapeimmasta
kohdasta.
Lantionympärys
Mittaa lantion leveimmästä
kohdasta.
Lahkeen sisäpituus
Mittaa haarasta lattiaan.
Sukat
Miehet/Unisex
Koko
Takit ja paidat
Miehet/Unisex
88
Vartalon pituus
Rinnanympärys
UK-koot
Small (S)
4-7
Medium (M)
7-10
Large (L)
10-13
XS
5’2”-5’4” (157-162cm)
34”-36” (86-91cm)
S
5’5”-5’7” (165-170cm)
36”-38” (91-97cm)
M
5’8”-5’10” (173-178cm)
38”-40” (97-102cm)
L
5’11”-6’1” (180-185cm)
41”-43” (104-109cm)
Koko
Ikä
Rinnanympärys
XL
6’2”-6’4” (188-193cm)
44”-46” (112-117cm)
JS
6-8
28”-30”
XXL
6’5”-6’7” (195-200cm)
47”-49” (119-124cm)
JM
9-11
31”-33”
XXXL
6’5”-6’7” (195-200cm)
50”-52” (127-132cm)
JL
12-13
34”-36”
Lapset
Yhteystiedot
Timo Lampén
Toimitusjohtaja
09 894 6560
[email protected]
Thomas Knudsen
Myyntipäälikkö
Gsm: 0400-426 330
[email protected]
Kari Lampén
Musto tuotepäälikkö
Gsm: 0400-816 618
[email protected]
Sebastian Kindstedt
Musto-asusteet
Gsm: 0400-575 577
[email protected]
Ilkka Konu
Laivatarvikkeet ja tuotanto
09 894 6560
[email protected]
Heli Helminen
Myyntisihteeri
09 894 6560
[email protected]
Leif Sandholm
Venetarvikemyynti
Gsm: 040-838 1811
[email protected]
Tuija Liski
Kirjanpito
09 894 6560
[email protected]
www.rymaco.fi
Voit lähettää tilauksesi suoraan osoitteeseen:
[email protected]
Oy Rymaco Ab
Läntinen Teollisuuskatu 11
02920 Espoo
Puh: 09 894 6560
Fax: 09 854 6281
[email protected]
www.rymaco.fi