Yksilöohjaus Yhdistyksille - Työllistävät Järjestöt ry

Transcription

Yksilöohjaus Yhdistyksille - Työllistävät Järjestöt ry
Yksilöohjaus
Tavoitteet
Yksilöohjaus painottuu asiakastapaamisiin ja
yritysyhteistyöhön. Ohjaaja tapaa asiakkaita
toimistossa tai asiakkaan työpaikalla. Yksilöohjaajan
työhön kuuluu myös asiakkaiden erilaisiin
elämäntilanteisiin liittyvä asioiden selvittely ja
ohjaaminen
eri
tahoille.
Yksilöohjauksen
tavoitteena on saada henkilö toimimaan omaaloitteisesti työmarkkina-asemansa parantamiseksi
sekä kannustaa häntä itsensä kehittämiseen ja
omien vahvuuksien löytämiseen.
Toteutus ja kesto
Yksilöohjaus toteutetaan säännöllisin, esimerkiksi
kahden viikon välein toteutettavin tapaamisin,
joiden aikataulu sovitaan heti työ- tai
harjoittelujakson alussa.
Sisältö
Ohjauksen sisällöt määräytyvät alussa tehtävien
osaamis- ja tarvekartoitusten ja jaksolle sovittujen
tavoitteiden perusteella. Keskeinen osa ohjausta on
työllistyneen
osaamisen
ja
vahvuuksien
tunnistaminen. Keskustelun ja opastuksen lisäksi
ohjauksessa käytetään tavoitteita tukevia yksilöllisiä
tehtäviä,
joiden
toteutumista
seurataan
tapaamisissa.
Työllistettyä
motivoidaan
löytämään
ja
hyödyntämään omia vahvuuksia työnhaussa. Häntä
opastetaan
käyttämään
sähköistä
asiointia
koulutus- ja työpaikan haun apuvälineenä: mm.
työvoimatoimiston sivut, vuokravälitysfirmat sekä
ajankohtaiset työ- ja koulutuspaikat.
Yhdistyksille
Välityömarkkinatoimijoiden toimintaa pyritään
kehittämään
ohjauksen
avulla.
Toimijoiden
osaamista
ja
rakenteita
kehitetään.
Välityömarkkinoiden
työtehtäviä
kehitetään
vastaamaan avointen työmarkkinoiden työpaikoissa
tehtävää työtä.
Välityömarkkinatoimijoita
neuvotaan
palkkatukiasioissa
ja
työsuhdeasioissa.
Vapaaehtoistyöntekijöiden jaksamista tuetaan.
Myös TE-toimistojen ja välityömarkkinatoimijoiden
yhteistyötä pyritään vahvistamaan. Tarvittaessa
yhdistyksiä avustetaan työnantajavelvoitteiden
hoitamisessa ja palkkatuen hakemisessa. Yhdistystä
voidaan auttaa rekrytoinnissa ja olla mukana
työhaastatteluissa
palkkatukiasioiden
asiantuntijana.
Yhdistysten toivotaan olevan mukana tukemassa
työntekijän
aktiivista
hakeutumista
kokopäivätyöhön
avoimille
työmarkkinoille.
Työllistämispalvelun
sisältö
räätälöidään
yhdistyksen tarpeiden mukaiseksi ja toiminnoista
peritään palvelumaksua hankkeen voimassa olevan
hinnaston mukaisesti. Mahdolliset tulot käytetään
hankkeen
kuluihin
omarahoitusosuuden
ja
hyväksyttyjen kustannusten ulkopuolelle jäävien
hanketoiminnan kulujen kattamiseen.
Työllistä. Se kannattaa.
Saat työlle tekijän valtion
palkkatuella ilman kuluja.
Ja Työinto-hankkeen kautta
yhdistykselle paljon helpommin.
Koulutukset
Työllistäville yhdistyksille ja seuroille
Työnantajakoulutuksen tarkoituksena on jakaa
yhdistyksille tietoa työllistämiseen, työsuhteeseen
ja työnantajuuteen liittyvissä asioissa ja saada
työnantaja
motivoimaan
ja
kannustamaan
työllistettyä kohti avoimia työmarkkinoita.
Työllistetyille ja työnhakijoille
Työllistetyille suunnatun koulutuksen tavoitteena
on:

ATK-taidot ja sähköinen asiointi

Työnhakuvalmiuksien
lisääminen
(CV,
työhakemus )

Voimaantuminen vertaistuen ja vinkkien avulla

Oman
motivaation,
voimavarojen
ja
vahvuuksien löytäminen
Yritysyhteistyö
Työinto-hanke tekee yhteistyötä yritysten kanssa.
Sopivia yritystyöpaikkoja kartoitetaan ja yrityksille
käydään esittelemässä palkkatukimahdollisuutta.
Hankkeen henkilöstön on helpompi etsiä sopivia
henkilöitä yritykseen, kun henkilöiden vahvuudet ja
kehittymistarpeet tunnetaan. Ensimmäinen kontakti
otetaan yleensä puhelimitse ja siinä tähdätään
henkilökohtaiseen
tapaamiseen.
Yrityksen
näkökulmasta
kiinnostavaa
on
erityisesti
rekrytoinnin riskittömyys, helppous ja muut hyödyt.
Sekä työnantajien että työnhakijoiden tarpeet on
ymmärrettävä ja saatava kohtaamaan, jotta
työllistäminen onnistuisi.
Yhteystiedot
Työinto-hankkeen
hallinnointi ja
Työllistävät Järjestöt ry
Työinto-hanke
Siltalankatu 3 A 5
29200 HARJAVALTA
www.tyollistavatjarjestot.fi
rahoittajat
Hanketta hallinnoi
Työllistävät Järjestöt ry
Toimisto avoinna ma–pe 9 – 15
Tervetuloa myös ilman ajanvarausta!
Projektivastaava
Eija Lepistö
044 549 4715
[email protected]
Yksilöohjaaja
Minna Vallila
044 549 4716
[email protected]
Projektisihteeri/palkanlaskija
Tuula Lauhanen
044 549 4717
[email protected]
Hanketta rahoittavat
Harjavallan kaupunki
Kokemäen kaupunki
Nakkilan kunta
Euran kunta
TYÖINTOHANKE