Vuosikertomus 2015

Transcription

Vuosikertomus 2015
VUOSIKERTOMUS 2014–2015
Hyvä juhlaväki!
Tervetuloa Karjaan lukion lakkiaisjuhlaan! Ylioppilasjuhla on lukion merkittävin juhla.
Nyt meillä on oikeat puitteet juhlalle, kun olemme kokoontuneet Hilding Ekelund
-saliin. Toivomme voivamme jatkossakin käyttää salia juhliemme yhteydessä.
Meillä on tänään uusia ylioppilaita vain 13. Syksyllä 2012 lukionsa aloitti vain 24 uutta
opiskelijaa, mikä oli harvinaisen pieni määrä. Tästä joukosta ovat useat päättäneet opiskella neljän vuoden ohjelmassa, joten nyt meillä on 13 opintonsa suorittanutta. Ensi syksynä meillä on noin 43 aloittavaa lukiolaista, vuosi sitten aloitti 46 uutta opiskelijaa.
Koulumme tulevaisuus näyttää nyt valoisalta. Olemme olleet huolestuneita koulumme
tulevaisuudesta myös siitä syystä, että Raaseporin kaupungin lupa järjestää suomenkielistä lukio-opetusta oli vaakalaudalla. Odotamme nyt uuden hallituksen linjauksia toisen
asteen koulutuksen osalta ja toivomme parasta. Suomenkielinen lukiokoulutus pitää
mielestäni säilyttää Karjaalla. Yhteiskuntamme on rikas ja monipuolinen, ja säilyäkseen
sellaisena se tarvitsee hyvin koulutettua väestöä. Tarvitsemme kaikkien alojen osaajia,
sekä korkeasti koulutettuja että ammatillisia, mutta korkeasti koulutettujen osuuden täytyy olla riittävän suuri säilyttääksemme korkean elämisen tasomme.
Tämän lukuvuoden aikana on kansainvälisyyttä ollut paljon. Opiskelija- ja opettajaryhmät ovat vierailleet Etelä-Afrikassa sekä Belgiassa ja meillä on ollut opiskelija Yhdysvalloista. Marielle Beach, olet tuonut kouluumme kansainvälisyyttä ja käytännön kielikokemusta. Olet oppinut hyvin suomea, olet positiivinen ja iloinen ihminen, kiitokset sinulle.
Neljä opiskelijaa ja opettaja vierailivat ystävyyskoulussamme Makanassa Etelä-Afrikassa
toukokuun alussa. Opiskelijat kertoivat nähneensä vierailulla konkreettisesti sen, kuinka
hyvin meillä Suomessa asiat ovat. He huomasivat myös, että ihmiset ovat pohjimmiltaan
samanlaisia, elivät he sitten köyhässä mustien lähiössä tai suomalaisessa pikkukaupungissa. Erojakin tietysti on, makanalaiset nuoret ovat puheliaita ja iloisia, laulavat ja tanssivat
usein. Toivottavasti nämä ominaisuudet tarttuivat opiskelijoihimme ja toivottavasti makanalaiset oppivat meiltä täsmällisyyttä ja huolellisuutta. Lokakuussa ryhmä opiskelijoita
vieraili Brysselissä EU- ja taloustiedon kurssin yhteydessä. Vierailu EU:n keskuspaikalle
oli onnistunut ja antoisa.
Lukuvuoden aikana on ollut useita kulttuuriin liittyviä tapahtumia. On ollut retki Mustion historialliseen ympäristöön, tutustumista lukuisiin taidenäyttelyihin kuten Kiasmaan ja Ateneumiin, symbolitutkija Liisa Väisäsen luento, taidehistorioitsija Altti Kuusamon teosesittely Tove Janssonin seinämaalauksesta ruokalassamme, esitelmä Sibeliuksen elämästä ja hänen musiikkiaan esitettynä uudella tavalla. Koko koulun syysretkellä
käytiin taidenäyttelyissä ja illalla teatterissa. Vuosikertomuksessa koulun kotisivuilla on
enemmän tietoa tapahtumista lukuvuoden aikana.
Sähköiset ylioppilaskokeet lähestyvät. Aloitus on syksyllä 2016 kolmessa aineessa, koko
tutkinto on sähköinen keväällä 2019. Olemme aloittaneet huolellisen valmistautumisen
ja joitakin sähköisiä kurssikokeita on jo järjestetty. Ylioppilaskokeiden osalta tekniset järjestelyt ovat suunniteltuina ja valmistelut etenevät hyvin.
Lukioiden opetussuunnitelmia uudistetaan, tosin suppeammin kuin toivoimme. Työ on
aloitettu ja se tehdään valmiiksi ensi syyslukukauden aikana. Lokakuussa 2016 aloittavat
opiskelijat ottavat uudet suunnitelmat käyttöön.
Opettajistamme vaihtuu tänä kesänä ainoastaan musiikinopettaja. Kiitämme opettajia
Paula Ikonen ja Veera Syrén heidän tekemästään työstä musiikinopettajina ja juhliemme
järjestäjinä.
Kiitän lämpimästi koko henkilökuntaamme tästä lukuvuodesta ja hyvin suoritetusta
työstä.
Uudet ylioppilaat!
Lämpimät onnittelut saavutuksenne johdosta. Te olette nyt ylioppilaita monivuotisen koulunkäynnin tuloksena.
Kutsuimme ryhmäänne sotamonstereiksi. Nimi tuli toisilta opiskelijoilta ja
opettajien mielestä se sopi hyvin. Te olette koko lukioajan olleet aktiivinen
ja äänekäs ryhmä. Joukossanne on hiljaisiakin yksilöitä, jotka ovat toisinaan
kyllästyneet levottomuuteen oppitunneilla. Pari heistä siirtyi jopa opiskelemaan englantia ruotsinkieliseen naapurikouluun lepuuttaakseen hermojaan.
Te olette myös tuoneet tähän lakkiaisjuhlaan enemmän omaa panostanne
kuin abiturientit yleensä osallistumalla ohjelman suunnitteluun. Ohjelmavihkonen on Regina Huttusen käsialaa.
Teidän aktiivisuutenne on ollut positiivista silloin, kun on keskusteltu oppitunnin aiheesta ja muustakin opiskeluun liittyvästä. Teillä on mielipiteitä, te
osaatte esittää niitä ja te osaatte ajatella itsenäisesti. Nämä ominaisuudet ovat
tarpeellisia nyt, kun astutte suojaisasta koulusta ulos suureen maailmaan.
Sanonta suuresta maailmasta on aika tavalla liioiteltu. Se suuri maailma ei
ole jossain muualla, se on tässä ja nyt, siellä missä elämme ja vaikutamme.
Jokainen arkipäivä on elämää suuressa maailmassa. Elämässä voi arkipäivän
ohella haaveilla jostain paremmasta ja paremman hyväksi kannattaa toimia
aktiivisesti, mutta on hyvä myös keskittyä elämään tässä ja nyt. Eteläafrikkalaiset ystävämme haluavat päästä eroon köyhyydestä, ja he ovat iloisia ja
nauravia nykyisessä arjessaan. Toivon, että teilläkin on mahdollisuus olla
iloisia ja tyytyväisiä tulevassa elämässänne ja toivon, että te osaatte käyttää
mahdollisuutenne oikein. Toivon teille menestystä ja onnea tuleville
vuosille!
Erityisiä tilaisuuksia ja opintokäyntejä Karjaan lukiossa
2014 – 2015
Elokuu
27.8. Aloittavien opiskelijoiden ryhmäytyspäivä Pumppulahdella. Oppilaskunnan
ideoimaa ohjelmaa.
28.8. Suomen historian kurssin retki Mustioon
29.8 Aloittavat opiskelijat kuvataidekurssin retkellä Kiasmassa ja Ateneumissa.
30.8.Suomen luonto -kurssilla (BI6) tutkittiin järvi- ja metsäluontoa.
Syyskuu
1.9. Opiskelijakunnan vaalit
5.9. Lukiolaisten liitto esitteli toimintaansa aloittaville opiskelijoille
16.9. KU4-kurssilaiset antoivat Karjaan kirjaston kukkalaatikoille uuden ilmeen!
Lokakuu
6. – 9.10. Taloustietoprojektin Brysselin-matka. Europarlamentaarikko Merja Kyllönen
vastaanotti 20 lukiomme opiskelijaa.
10.10. YK:n Kansainvälisen Tyttöjen päivän kunniaksi Raaseporin Zonta Club järjesti
Karjaan lukion ja yhteiskoulun kanssa teemailtapäivän 1. ja 2. vuosikurssien sekä 9. luokien tytöille
21.10.Vanhempainilta jatkavien lukiolaisten huoltajille
Marraskuu
4.11. Vanhempainilta lukionsa aloittaneiden huoltajille
4.11. Symbolitutkija Liisa Väisänen kertoi kuvalukutaidosta opiskelijoille.
13.11.Koko lukion syysretki. Osa tutustui Sinebrychoffin taidemuseoon ja Helsingin kaupunginmuseoon ja osa kävi Espoon modernin taiteen museo EMMAssa sekä teatterissa.
26.11. Ahaa-teatteri vieraili Karjaan lukiossa ja esitti teoksen Otellopeli.
Joulukuu
3.12. Osa abeista tutustui Studia-messuilhin
3.12. Turun yliopiston taidehistorian professori Altti Kuusamo esitteli Tove Janssonin
teoksen "Lintu sininen", joka sijaitsee Karjaan lukion ja yhteiskoulun suuressa ruokasalissa.
5.12. Makana-teemapäivä
5. 12. Uudet ylioppilaat saivat todistuksensa. Lisäksi yhteinen itsenäisyyspäivän tilaisuus
yhteiskoulun kanssa.
20.12. Joulujuhla yhdessä yhteiskoulun kanssa.
2015
Tammikuu
Helmikuu
3.2. Abien opo-päivä
12.2. Penkinpainajaiset
13.2. Vanhojen tanssit
23.2.-27.2. Flex-viikko. Tarjolla oli geofysiikkaa, liikuntapainoitteista terveystietoa, kemiaa keittiössä sekä Lärkkullan kielikursseja.
24.2. Yhdeksäsluokkalaisten tutustumispäivä lukio-opintoihin.
26.2. Geofysiikan kurssi teki retken Kumpulan kampuksen geofysiikan osastolle sekä tiedekeskus Heurekaan.
Maaliskuu
5.3. Kahdeksasluokkalaisten tutustumisiltapäivä
7.3 kuvataide- ja musiikkikurssilaiset tekivät yhteisen Sibelius-aiheisen opintoretken
Helsinkiin. Kohteina Ateneumin Sibelius-näyttely ja Musiikkitalossa kamarimusiikkikonsertti.
14.3. Ella Timonen ja Ilona Riihimäki esiintyivät kirjallisina hahmoina Karjaan Kirjakekkereillä.
16.3. Ruotsin suullisen kurssin opiskelijat kävivät Karis-Billnäs Gymnasiumilssa kuuntelemassa puolustusministeri Haglundia.
Huhtikuu
9.4. Tietokirjailija Minna Lindgren kertoi Jean Sibeliuksen elämästä ja musiikista. Sen jälkeen sähköbassovirtuoosi Lauri Porra ja pasunisti Juho Viljanen esittivät improvisoiden
Sibeliuksen ja Porran omaa musiikkia. Yleisönä oli myös Karjaan yhteiskoulun ja KarisBillnäs gymnasiumin opiskelijoita
14.4. Kakkosia tutustumassa Turun yliopistoon.
14.4. Pääministeri Alexander Stubb vieraili Karjaan lukiossa ja yhteiskoulussa. Pääministeri ja opiskelijat keskustelivat mm. opiskelemisesta, pääministerin työstä ja elämästä.
23. – 24.4 Nuori Yrittäjyys -projektin matka Tampereelle
28.4. Autokolarista selvinnyt Mikko Kähkönen kertoi selviytymistarinansa lukiolaisille ja
ysiluokkalaisille.
29.4. Talent-kilpailu lukion ja yhteiskoulun kyvyille.
Toukokuu
4. – 15.5. Neljä lukion opiskelijaa Makana 10 -projektin matkalla tutustumassa eteläafrikkalaisiin nuoriin, koulunkäyntiin ja kulttuuriin.
18.5. Zumbaa koko kouluväelle
19.5. Raaseporin koulujen viestijouksupäivä. Lukion joukkueet voittivat sarjansa
19. – 28.5. Karjaan lukion, KYK:n ja Karjaan ruotsinkielisen lukion ja yläkoulun yhteinen
loppunäyttely Galleria Fokuksessa Karjaalla
30.6. Ylioppilasjuhla
OPISKELIJAT LUKUVUONNA 2014 – 2015
14 A Ryhmänohjaaja Matti Iso-Koivisto
Blomqvist
Fagerström
Hämäläinen
Härkänen
Jokinen
Karlsson
Kultanen
Kumentola
Leino
Leskelä
Malmgren
Mansikkavuori
Tobias
Oskar
Nea-Mari
Jyri
Vilma
Sampo
Joanna
Eljas
Luukas
Elina
Roosa
Jonni
Paloheimo
Riihimäki
Rundelin
Räty
Sissonen
Tenhunen
Tynkkynen
Töntsi
Virta
Wiberg
Åkerblom
23
Tuomas
Ilona
Max
Joni
Tuomas
Roosa
Jenny
Toni
Emmi-Lotta
Emilia
Mathias
14 B Ryhmänohjaaja Sirpa Viitanen
Fellman
Grundström
Holmberg
Honkaharju
Iakovitch
Itäluoma
Korpimäki
Kotkavuori
Kultanen
Lahtinen
Laiho
Leskelä
Lindqvist
Lumi
Alex
Tia
Kia
Martin
Miisa
Joni
Isa
Anton
Lotta
Kasperi
Iida
Johan
Mehtälä
Peltola
Rautio
Rintala
Routasuo
Rätsep
Räty
Timonen
Velpler
Väänänen
Wernér
24
Pertti
Pinja
Janina
Heidi
Aslak
Martin
Valtteri
Ella
Eliisabet
Otto
Julia
13 Ryhmänohjaaja Eero Lehikoinen
Aarrelahti
Ahamed
Beach
Eklund
Hakala
Holmberg
Hovinen
Härkänen
Jalamo
Karhu
Emmi
Yusur
Marielle
Oona
Maija
Catharina
Julianna
Mirva
Atte
Iida
Keränen
Korhonen
Linderman
Mattila
Mäkipää
Pippingsköld
Räty
Sissonen
Soinio
19
Nea
Linnea
Linda
Sonja
Kivi
Henrik
Hanna
Joonas
Jaakko
12 Ryhmänohjaaja Micaela Morero
Allonen
Blomqvist
Danskanen
Fetahu
Gröhn
Heikkinen
Huolman
Huttunen
Jaakkola
Karjalainen
Laiho
Leppänen
Luukas
Marika
Otto
Albertina
Saku
Santeri
Tanja
Regina
Oskari
Jasmin
Iida
Elias
Luostarinen
Minkkinen
Mäyrälä
Peltoniemi
Rautio
Riihimäki
Saarinen
Savolainen
Silfver
Tolonen
Virkki
23
Samuel
Lasse
Justus
Samuel
Julia
Tatu
Aleksi
Pyry
Alexandra
Aku
Eliisa
11 A Ryhmänohjaaja Eira Merenmies
Kinnari Olli
Koskisalo Jessica
Karjaan lukion stipendit 2015
Iida Laiho
Justus Mäyrälä
Karjaan-Pohjan Säästöpankkisäätiö
Aktia
Parhaat yotulokset ja päättötodistukset
Lasse Minkkinen
Justus Mäyrälä
Alexandra Silfver
Rotaryklubi
Iida Laiho
Zonta International Tammisaari
Ansioitunut opiskelija
Määrätietoinen
opiskelija
Eteenpäin pyrkivä
määrätietoinen
opiskelija
Osuuspankki Raasepori Karjaa
Tammisaaren Aktia Pankki
100 €
Samuel Peltoniemi
Nordea Karjaa
Lasse Minkkinen
Justus Mäyrälä
Oskari Jaakkola
Lions Club Karjaa
Hyvä toveri ja
opiskelija
Ansioitunut opiskelija
Lasse Minkkinen
Tanja Huolman
Long Play ja Hitaan journalismin
yhdistys
Varuboden, S-lahjakortti
Iida Laiho
Etelä-Uusimaa
Regina Huttunen
Jasmin Karjalainen
Luukas Allonen
Kustannus-oy Tammi
Kirjailija Jussi Valtonen
Karjaan lukio
Eliisabet Velpler
Ari Viitasen säätiö
Regina Huttunen
Kuvataiteen stipendi
Justus Mäyrälä
Ossi Tahvonen
Karjaan–Pohjan Säästöpankkisäätiö
Aktia
Taloustietäjä
Linnea Korhonen, Ossi Tahvonen, Jaakko Viitanen,
Lauri Viitanen, Nea-Mari
Hämäläinen, Vilma Jokinen,
Lumi Fellman, Valtteri Räty
Jonni Mansikkavuori
Heidi Rintala
Marielle Beach
Karjaan lukion stipendirahasto
Ikäluokkansa parhaat keskiarvon
perusteella
Koti ja koulu -yhdistys
Tsempparistipendi
Anton Kultanen
Vilma Jokinen
Valtteri Räty
Pohjola-Norden keskusliitto
Aloittavan ikäluokan parhaat ruotsin
kielessä
Albertina Fetahu
Saksan suurlähetystö
Alexandra Silfver
Sverigekontakt i Finland rf.
Kiinnostuksesta
saksaan
Kiinnostuksesta
ruotsiin
Helsingin ortodoksinen srk
Ansioitunut äidinkielen osaaja
Positiivinen asenne
opiskeluun
Äidinkielen osaaja
Menestyksestä äidinkielen kokeessa
Paras englannin
yo-koetulos
Musiikkistipendi
RAASEPORIN SIVISTYSTOIMI
Sivistystoimenjohtaja Robert Nyman
Opetuspäällikkö Jukka Hautaviita
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Filip Björklöf
Sivistyslautakunnan suomenkielisen jaoston puheenjohtaja Risto Räty
HENKILÖSTÖ
Koulupsykologi: Outi Johansson
Kuraattori: Hannamari Ekström-Saarinen
Terveydenhoitaja: Minna Uusitalo
Kanslisti: Svetlana Sissonen
Siivoojat ja jakelukeittiö: Carola Fagerholm, Paula Huttunen, Kirsti Joensuu, Anne Lindström, Elvi Malmberg
LUKION OPISKELIJAKUNTA
Olemme pitäneet tämän lukuvuoden 2014-15 aikana n. 20 kokousta, joissa esityslistalla
on ollut erilaisia opiskelijoiden viihtývyyteen ja yhteishengen nostattamiseen liittyviä
asioita. Muutamat jäsenistämme ovat olleet mukana erilaisissa opettajien kokouksissa ja
suunnitteluryhmissä sekä mm. olleet kertomassa vanhempainilloissa hallituksemme toiminnasta. Olemme järjestäneet pieniä tapahtumia, kuten pizzapäivän ja jouluriehan sekä
ykkösten ryhmäyttämispäivän.
Välipala- sekä juoma-automaatteja olemme täyttäneet ja huoltaneet, ja lisäksi ostimme
hallituksen keräämillä varoilla lukion aulaan uuden kahvinkeittimen. Kahvikeitin on
saavuttanut suuren suosion lukiolaisten keskuudessa.
Hallitus lukuvuonna 2014 – 2015
Puheenjohtaja: Ville Välipirtti
Varapuheenjohtaja: Mirva Härkänen
Rahastonhoitaja: Ossi Tahvonen
Sihteeri: Emmi-Lotta Virta
Internetvastaava: Henrik Pippingsköld
Opettajankokousvastaava: Valtteri Räty ja Mirva Härkänen
Pullo-orja: Joni Räty
Snäxiboxivastaava: Eliisabet Velpler, Lotta Lahtinen ja Sampo Karlsson
Mielipiteiden hankkija: Tomas Suominen
OPETTAJAT
Holmström, Asta, rehtori, biologia ja maantieto
Bicsák, Elina, kuvataide
Ikonen, Paula, musiikki (elokuu – maaliskuu)
Iso-Koivisto, Matti, äidinkieli, filosofia ja elämänkatsomustieto
Kari, Marjo, ruotsi ja saksa
Karlsson, Marjo, tyttöjen liikunta ja terveystieto
Karlström, Liisa, englanti ja saksa
Korpinen, Antti, yhteiskuntatieto
Köngäs, Katja, tanssi (Hurja Piruetti)
Lehikoinen, Eero, FM , apulaisrehtori, matematiikka ja fysiikka
Loukkalahti, Marko, poikien liikunta ja terveystieto
Mehtälä, Jyrki, tekninen työ
Merenmies, Eira, opinto-ohjaaja, historia ja yhteiskuntaoppi
Morero, Micaela, biologia, maantiede ja yhteiskuntaoppi
Veera Syrén, musiikki (huhti – toukokuu)
Toikka, Hanna, matematiikka ja kemia
Vaahteranoksa, Laura, kotitalous
Viitanen, Pirjo, ranska
Viitanen, Sirpa, psykologia ja uskonto
KARJAAN LUKIO
Tammisaarentie 62a 10320 Karjaa
puh. 019 289 3571 rehtori, 019 289 3582 kanslia
www.karjaanlukio.fi
www.facebook.com/karjaanlukio