HAKEKAA - Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry

Transcription

HAKEKAA - Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry
3/2015
HAKEKAA
EKONOMI!
Terveydenhuollossa turvaudutaan yhä useammin
kauppatieteilijöiden apuun.
KUNTODOPING
VEROYLIJOHTAJA
AVOIMEN VÄYLÄ
PÄ Ä K I R J O I T U S
Taneli Konti ainen
Talouden
totuuden varjossa
Yhteiskunnan haasteita mietitään
liikaa yhdestä näkökulmasta:
kustannusten kautta.
K
etä yhteiskunnassa kuunnellaan?
Viime vuosina Suomessa on riittänyt
hyvin vähän kiinnostusta minkään
muun alan asiantuntijoiden näkemyksille kuin
kauppa- ja taloustieteilijöille.
Talous- ja tuottavuusajattelu leviää voimakkaasti myös aloille, joilla sitä ei vanhastaan
ole ollut. Terveydenhuollossa on 1990-luvulta alkaen kamppailtu kustannusten kanssa, ja
tuotantotalouden ja laskentatoimen menetelmät valtaavat alaa perinteisellä lääkärien työkentällä (s. 22).
ole ollut tällaista valtaa. 1960-luvun Suomessa sosiologia
oli johtava ala, sillä yhteiskunnan ongelmat
olivat erilaisia. Nykyisin jokainen mediaa seuraava osaa luetella liudan tunnettuja ekonomisteja, mutta edes yhden sosiologin muistavalle voi jo taputtaa.
Nykyisen yksipuolisen keskustelun alle jää
aiheita, joista pitäisi oikeasti puhua. Tai oikeastaan niistä pitäisi puhua jostain muusta näkökulmasta. Jos keskustellaan ilmastonmuutoksesta, jaksetaan useimmiten tohista vain
siitä, kuinka sen torjuminen on hirvittävän
Talousajattelulla ei aina
kallista. Syrjäytyminen taas on otsikoissa pääasiassa siksi, että sekin maksaa yhteiskunnalle
paljon – ei siksi, että se on käsittämätön tragedia yksilölle. Turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vaatii taloudellisia resursseja.
Talousajattelun korostumiseen on tietysti yksinkertainen syy. Kun rahat ovat loppu,
on vaikea ajatella mitään muuta kuin rahaa.
Ei työttömäksi jäänyttä teollisuustyöntekijää
kiinnosta ilmastomuutos pätkääkään. Tulevaisuus on toisarvoista, jos nykyisyys on selviytymiskamppailua.
Eikä
taloudellisen
tehokkuuden
ajattelu ole pahasta. Esimerkiksi terveydenhuollossa tehottomuus on todella epäeettistä.
Rahaa täytyy riittää tärkeisiin asioihin. Tehottomuus on tuhlausta.
Silti faktoihin ja hyvään argumentointiin perustuvia näkemyksiä kuulisi mielellään
enemmän myös muilta asiantuntijoilta kuin
taloustieteilijöiltä. Ei Suomen tarvitse olla yhden totuuden maa tässäkin asiassa.
Millaisia haasteita yhteiskunnan pitäisi
kohdata, jotta sosiologit saisivat jälleen äänensä kuuluviin?
TEKIJÄT
3/2015
Kylteri on Helsingin kauppatieteiden
ylioppilaiden ylioppilaslehti. Syksyllä
1999 perustettu lehti toimii ikkunana
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun
opiskelijoiden maailmaan ja
käsittelee ajankohtaisia aiheita heidän
näkökulmastaan.
Finnair ottaa käyttöön uudet, entistä hiljaisemmat ja energiatehokkaammat
Airbus A350 -koneet ensimmäisenä lentoyhtiönä Euroopassa. Koe lentämisen
uusi aika osoitteessa A350.finnair.fi
pä äto i m i tta j a
Taneli Kontiainen
JESSE SALO
ELI NA RY TKÖNEN
Taneli Kontiainen
045 1333 223
[email protected]
ad
Jesse Salo
040 353 8287
[email protected]
ilmoitusmyynti
TESSA STENROOS
VERNA VUORI PURO
MARJA-LISA LAUKKONEN
Katariina Karttunen
040 353 8282
[email protected]
k a n n e n k u va
Tessa Stenroos
julkaisija
KY-säätiö
Konemiehentie 4
02150 Espoo
RIIKK A MINKKINEN
K AROLI I NA PÄRNÄNEN
HELMI LÖTJÖNEN
pa i n o
Lönnberg
?
pa p e r i
MultiArt Gloss 250 g
Galerie Art Matt 115 g
Pa i n o s
1400
PE TRI ANT TI LA
ESA- PEKK A MAT TI LA
se voit oll a sinä!
i s s n - l 1 4 57- 0 8 9 0
i s s n 1 4 57- 0 8 9 0
s e u r a ava k y lt e r i
i l m e s t y y 1 .1 2 .
Lennämme 15 suurkaupunkiin Aasiassa ja yli 60 kohteeseen Euroopassa.
tässä lehdessä
12
LÄHETE
3
Pä ä k i r j o i t u s 8OSAV UOSIK ATSAUS
10 ly h y e t
Miksi kauppakorkeakouluun pääsee keskinkertaisilla avoimen arvosanoilla?
Millaista palautetta tutkijat saavat?
Luteidentorjuja haluaa jättää maailmaan positiivisen jäljen.
KY:n vaalisyksy käynnistyy.
hoito
16Täy d e l l i n e n s u o r i t u s
Opiskelijat hakevat steroidesta ja piristeistä lisätehoa täydellisyyden tavoitteluun. Kuntodopingin tyypillinen käyttäjä muistuttaa kylteriä.
22
22E ko n o m i saap u i sa i r aa l aa n
Euroista muodostuu sosiaali- ja terveysalalla yhä tärkeämpi mittari. Mitä kauppatieteilijät voivat saada aikaan lääkärien ja hoitajien työkentällä? tuntuu.
30H u i pp u t u t k i m u k s e n t i l i n pä ätö s
Kysyimme kauppakorkeakoulun laitoksilta, mitä yliopistossa viime lukuvuonna tutkittiin.
EPIKRIISI
34Haa stat t e lu s sa T e r h i Jä rv i k a r e 36Ko lu m n i: Kata r i i n a H e l i n
37U-SII P I P OLIISI
38 KY t i e d ot taa
40 P u h e e n j o h ta ja lta
41KY-lo o k s
42Lo p u k s i
6
3/2015
16
34
3/2015
7
Kylte rie l ämä lukui na
KOONN UT TOIM I T US
OSAVUOSIKATSAUS
Helsingin hovioikeus velvoitti Aalto-yliopiston
ylioppilaskunnan korvaamaan KY-säätiölle
käräjäoikeuden oikeudenkäyntikuluja
496 047,01 €
ja viivästyskoron verran. AYY hävisi hovioikeudessa
kanteen kauppatieteilijöiden omaisuudesta äänestyspäätöksellä 2–1.
€
€
Aallossa aloitti tänä syksynä
1 527
uutta opiskelijaa.
Heistä
389
€
ÅBO
€
€
€
€
€
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Helsingin-yksikköön
pyrki kaiken kaikkiaan 3 773 hakijaa. Hakijoista opiskelupaikan
sai 8,9 prosenttia.
(25,5 %) aloitti
kauppakorkeakoulussa.
€
€
€
Vertailumenestystä
Miehet valmistuvat Aallon
kauppakorkeakoulusta maisteriksi
keskimäärin
Bussimatka Töölön kampukselta
Otaniemeen HSL:n seutulipulla maksaa
5€
Onnibusin matka Helsingistä Turkuun
maksaa yhteensä
4,50 €
5,95
5,80
3/2015
Rankingissa. Vuosi sitten sijoitus
oli 187. QS-ranking oli valinnut
arvioitavaksi lähes 900 yliopistoa
ympäri maailman. Maailmassa
on laskutavasta riippuen noin
17 000–22 000 yliopistoa.
CEMS-ohjelma sijoittui
Financial Timesin
maisteriohjelmalistauksessa sijalle
4 . Kauppiksen tavanomainen
maisteriohjelma ei menestystä
vuodessa,
niittänyt: 80 ohjelman joukosta
päädytiin sijaille
54 .
naiset
vuodessa.
Kandivaiheessa 26 % opiskelijoista
luki pääaineenaan laskentatoimea,
17 % rahoitusta ja 16 %
markkinointia. Yritysjuridiikkaa
opiskeli 3 % ja viestintää 0,1 %.
Lähde: Menestysanalyysi: Aalto-yliopiston
kauppakorkeakolun opiskelijoiden
opintomenestys 2005–2014.
8
Aalto-yliopisto sijoittautui
sijalle 139 QS World University
Kela lähetti selvityspyynnön
opintojen etenemisestä
13 400 opiskelijalle. Se on
8,2 % kaikista korkea-asteen
163 000 opintotuen saajista.
Selvityksen joutui antamaan, jos ei
viime lukuvuonna saanut kasaan
vähintään viittä opintopistettä
tukikuukautta kohden.
3/2015
9
LYHYE T | M iksi k auppakorkeakouluun pääs ee keskinkertaisill a avoimen ar vos anoi ll a?
Helpoin väylä kauppikseen?
Avoimen yliopiston opintojen perusteella sai tänä
vuonna tutkinto-oikeuden,
jos keskiarvo oli hiukan yli
kolmosen.
Avoimen väylän
nykyinen valintaraja
on jopa kaikkien
kauppakorkeakoulussa
opiskelevien
keskimääräistä
opintomenestystä
huomattavasti
vaatimattomampi.
T eksti TANELI KONTIAINEN
K uva Helm i lötj önen
Tänä syksynä Aallossa aloitti 21
kauppatieteiden kandiopiskelijaa avoimen yliopiston opintojen perusteella.
Valintaperusteena oli 60 opintopisteen
suorittaminen. Hakijoita oli 29, ja alimman hyväksytyn hakijan keskiarvo oli
3,3. Viime vuonna se oli 3,15.
Avoimen väylän keskiarvoraja on
herättänyt ihmetystä. Miksi Suomen
johtavaan kauppakorkeakouluun pääsee varsin keskinkertaisella opintomenestyksellä, kun valintakokeessa kilpaillaan paikoista todella hyvillä tuloksilla?
Kauppakorkeakoulun
oppimi-
opetuksesta vastaava varadekaani Seppo Ikäheimo toteaa, että
avoimen yliopiston väylästä on viime aikoina pyritty tekemään kilpailullisempi. Vielä vuonna 2013 tutkintoopiskelijaksi hyväksymiseen vaadittiin
114 opintopisteen suoritukset, ja tuolloin hakijoita oli miltei aina vähemmän
kuin paikkoja. Vähäisemmän 60 opintopisteen suoritusvaatimuksen odotetaan houkuttelevan lisää hakijoita. Ikäheimo ei vastaa kysymykseen siitä, osoittaako 3,3:n keskiarvo hänestä riittävää osaamistasoa. Ikäheimon
sesta ja
10
3/2015
opintomenestystä huomattavasti vaatimattomampi. Kauppakorkeakoulussa koko tutkinto suoritettiin vuosien
2005–2014 tarkastelujaksolla keskimäärin arvosanalla 3,62.
Avoimen väylän kautta valittujen
opintomenestys myös jatkuu muita
opiskelijoita heikompana läpi opintojen. Arvosanojen keskiarvo ryhmässä
vuosina 2005–2014 oli 3,31.
mielestä tasoero kauppakorkeakoulun
valintakoevalinnan ja avoimen väylän
välillä ei aseta hakijoita eriarvoiseen
asemaan.
”Kaikilla potentiaalisilla hakijoilla on
periaatteessa mahdollista käyttää avoimen väylää. Sitä varten vaaditaan käytännössä ensimmäisen vuoden opinnot
hyvillä arvosanoilla. Mitä enemmän
sitä kautta tulee hakijoita, sitä haastavammaksi myös sitä kautta sisäänpääsy
muodostuu”, Ikäheimo toteaa.
Miksi avoimen väylän kautta
valitaan 20 opiskelijaa, jos hakijavolyymi ei ole riittävä korkean valintatason pitämiseen?
”Oikeaa valittavien määrää on hyvin vaikea määrittää. Suhteessa meidän kaikkiin sisään otettaviin suh-
deluku on hyvin kohtuullinen. Odotamme, että avoimen väylä tulee
tulevaisuudessa entistä kilpailullisemmaksi”, Ikäheimo sanoo.
Helsingin
oikeustieteelliseen
vaadittiin keskiarvo
4,17. Kauppikseen pääsi
keskiarvolla 3,3.
Vuoden 2017 valinnassa Kauppakorkeakoulu on asettanut vähimmäisvaatimukseksi keskiarvon 3,5.
valintaraja on jopa kaikkien kauppakorkeakoulussa opiskelevien keskimääräistä
Avoimen väylän nykyinen
Avoimen väylän kautta tulleet opiskelijat tosin valmistuvat keskimäärin
muita opiskelijoita nopeammin. Ja yliopistohan ei saa valtiolta rahaa suoritettujen opintojen tason perusteella,
vaan määrällisesti suoritetuista opintopisteistä ja tutkinnoista.
Vertailua avoimen yliopiston väylistä voidaan tehdä esimerkiksi Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen, jossa avoimen väylän valinnassa keskiarvorajaksi muodostui tänä vuonna 4,17.
Opintopisteitä piti niin ikään suorittaa
60, ja paikkoja oli viisi.
Muissa kauppakorkeakouluissa vaaditaan tavallisesti 60–100 opintopisteen
suoritukset “hyvin tiedoin”, mikä vastaa
kolmosen keskiarvoa.
Lähde: Mieskonen, Emma. Menestysanalyysi: Aalto‐yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoiden opintomenestys
2005–2014.
POSTIA
PROFFALLE
Kauppakorkeakoulun tutkijat eivät
innostuneet kertomaan saamastaan
yleisöpalautteesta.
Teksti TANELI KONTIAINEN
Palautetta ei tule paljoa, se ei ole uhkaavaa – ja ainakaan
siitä ei haluta puhua.
Kylteri kysyi kauppakorkeakoulun tunnetuimmilta tutkijoilta, minkälaista palautetta he saavat yleisöltä mediaesiintymistensä yhteydessä. Oletuksena oli, että viime vuosina tulehtunut
nettikeskustelu poikisi myös kauppatieteilijöiden sähköposteihin vihaista, jopa uhkaavaa palautetta.
Tutkijat eivät olleet erityisen kiinnostuneita ruotimaan saamaansa palautetta. Suurin osa aktiivisesti mediassa esillä olevista tutkijoista ei vastannut Kylterin haastattelupyyntöön mitenkään.
Suomen johtavana veroasiantuntijana tunnettu professori
Heikki Niskakangas tiivistää näkemyksensä yleisöpalautteesta
lyhyeen kommenttiin.
“Veropoliittinen palaute on yleensä asiantuntematonta ja
asenteiltaan ala-arvoista. Olen lakannut perehtymästä palautteeseen jo vuosia sitten. Palaute ei kiinnosta minua mitenkään”,
Niskakangas sanoo.
Tutkijoille tärkeintä on muilta tutkijoilta saatu palaute. Yleisöltä tulleet viestit eivät yleensä edesauta mitään.
Osa vastanneista tutkijoista kertoo, että palautetta tulee jopa yllättävän vähän. Uhkailusta ei kenelläkään vastanneista ollut tietoa.
Kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen
kävi läpi saamaansa yleisöpalautetta vuonna 2009 ilmestyneessä kirjassaan Finanssikriisi – elämää taantuman keskellä (Talentum 2009).
Erilaiset kommentoinnit kirvoittavat kansalaisten kielenkantoja vaihtelevasti. Lehtien vieraskynäkirjoituksista palautetta ei
välttämättä tule lainkaan. Toisaalta kommentointi ajankohtaisiin, yleisön huomion herättäviin aiheisiin tuo palauteryöpyn ainakin kommenttiosiossa, ja usein myös sähköpostiin.
3/2015
11
LYHYE T | Lute ide ntorjuja haluaa jättää maailmaan positiivisen jäl jen
REISSAAJA
RATKOO ONGELMIA
Luteidentorjuntayrityksen toimitusjohtaja Martim Gois
loi liikeidean kyseenalaistamalla totutun.
Teksti R IIKK A MINKKINEN
KuVA ESA-PEKK A MAT TILA
M
artim Gois palasi kevään 2013 Kalifornian
vaihdosta Kaakkois-Aasian matkan kautta.
Matkan jälkeen tyttöystävä huomasi ihollaan outoja puremajälkiä ja epäili, että he olivat tuoneet mukanaan luteita.
Gois tilasi asuntoon luteidentorjunnan, jossa lähes kaikki meni pieleen. Tuli turhautunut olo.
”Aloin etsiä tietoa siitä, kuinka iso ludeongelma
on ja onko tosiaan niin, että ei ole mitään parempaa
ratkaisua kuin silloiset myrkyt”, Gois kertoo.
Syksyllä rahoituksen pääaineopiskelija perusti
kaveriporukkansa kanssa Luteiden Torjunta Helteen, joka torjuu ikäviä vieraita kiinteistöissä. Gois
perehtyi luteisiin myös yliopistolla alkaneella Product Development Project -kurssilla, jossa hänen
vetämänsä tiimi otti projektikseen tuotteen, joka
auttaa hotelleja pääsemään eroon luteista.
olevan seurausta lisääntyneestä matkailusta. Gois uskoo, että kyse on enemmän tutkimustenkin osoittamasta luteiden kehittämästä vastustuskyvystä
perinteisesti torjunnassa käytetyille myrkyille. Helteen idea on tappaa tuholaiset lämmittämällä asunto 52 asteeseen. Silloin luteet häviävät päivässä
ilman irtaimiston poisheittoa ja terveydelle haitallisia myrkkyjä.
Täysin tulorahoitteisella ja kuusi ihmistä työllistävällä yrityksellä on viimeisen vuoden aikana
ollut 200 asiakasta ympäri Suomea. Luteiden lämpötorjunnassa on perinteisesti käytetty aggregaattia. Helteessä torjuntaan on keksitty oma, verkkovirtaan perustuva menetelmä, joka säästää kustannuksia.
Yrityksen pyörittämisen lisäksi 24-vuotias Gois
kirjoittaa parhaillaan graduaan. Hän kertoo, että
opinnoissa opettavaisimpia kokemuksia ovat olleet
Ludeongelman laajuuden sanotaan
"Mitä tahansa teet,
tulevaisuudessa toiminnan
yhteiskunnallinen ja
ympäristöllinen vaikutus
tulee olemaan yhä
tärkeämpää.”
12
3/2015
Aalto Ventures Program -kurssit ja vahvasti omaan
ajattelutapaan vaikuttanut CEMS MIM -maisteriohjelma Lontoon LSE:ssä.
”Proffat kannustivat siellä tosi paljon kehittämään
omaa ajattelua normien kyseenalaistamisen kautta.”
ikäluokkamme voi tehdä paljon sen eteen, että maailmasta tulee paljon parempi paikka. Hän sanoo, että Aalto palvelisi opiskelijoitaan paremmin, jos heitä ohjattaisiin enemmän
omien mielipiteiden ja argumentaation muodostamiseen.
Goisille itselleen tärkeä tapa saada perspektiiviä
omalle näkemykselle on matkailu. Kun lähtee kauemmas paikallisiin olosuhteisiin ja kulkee vähän
tuntemattomampia reittejä pitkin, näkee oikeasti
erilaisia näkökulmia maailmaan.
Heinäkuussa Gois pohti yhtenä IBM Best Student Recognition tapahtumaan Amsterdamissa
kutsutuista opiskelijoista ratkaisua maailman ruokahävikkiongelmaan. Se kuuluu juuri niihin isoihin
ongelmiin, joiden ratkaisemisesta hän saa suurimmat kiksit.
Goisin mielestä kiinnostusta hyvän tekemiseen
ei pitäisi nähdä vain ”maailmanparannusduuneina”.
Omankin yrityksen ajatuksena on ollut tehdä luteidentorjuntaa vastuullisemmin.
"Mitä tahansa teet, tulevaisuudessa toiminnan
yhteiskunnallinen ja ympäristöllinen vaikutus tulee
olemaan yhä tärkeämpää.”
Syksyn aikana päätetään lähdetäänkö Hellettä kansainvälistämään. Gois pohtii vielä jatkaako
opintojen oheen rakennettua projektia. Yhdestä asiasta hän on ainakin varma.
”Haluan olla tekemisissä sellaisten asioiden
kanssa, jotka jättävät kestävän positiivisen jäljen
tähän maailmaan.”
Gois uskoo, että
3/2015
13
LYHYE T | KY:n vaalisyksy käynnistyy
Sadan ehdokkaan Kytky
KY:n vaalisyksy on täydessä vauhdissa,
mutta se kiinnostaa vain harvoja. Miksi?
Te ksti TANELI KONTIAINEN
Kuva karoliina pärnänen
Pian pääsee vaaliuurnille kaksi kertaa, vaikkei se kovasti innostaisikaan!
KY:n keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Valtteri Ahonen kertoo,
että yhdistys on asettanut tavoitteeksi
sekä KY:n edustajiston että Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston
vaaleissa 30 prosentin äänestysaktiivisuuden. Siihen pyritään pääasiassa aktiivisella viestinnällä ja Kytky-kampanjalla. Viime vaaleissa äänestysprosentti
on ollut 26 prosentin tuntumassa.
Ahosen mukaan vähäinen äänestysinto on seurausta siitä, ettei oikein osata nähdä, mitä merkitystä edustajiston
päätöksillä on.
”Viiden vuoden opiskeluaika on akateemisesti lyhyt aika muuttaa isoja linjoja”, Ahonen sanoo.
KY:n
edustajiston
rakenne
muuttuu tulevissa vaaleissa. Ennen
edaattoreita valittiin 30, tänä syksynä enää 21. Varajäseniä kaksivuotiselle
toimikaudelle valitaan korkeintaan 42.
Yhdistyksessä myös luovutaan vaaliliitoista ja suhteellisesta vaalitavasta.
Käyttöön tulee henkilökohtainen vaalitapa, jossa jokaiselle ehdokkaalle lasketaan vain ne äänet, jotka hän itse kerää.
Vaaliliitoista päätettiin luopua, koska ne eivät aikaisemmin ole edustaneet
mitään ideologisia suuntauksia, eikä
selkeitä linjaeroja ryhmien välille ole
kehittynyt.
”KY:läiset ovat aika samaa mieltä siitä, mihin KY pitäisi viedä, ja ongelmat
ovat hyvin pragmaattisia.”
KY:n edustajistovaalien ehdokas-
määrä pienentyi 56:een viime vaalien
84:stä.
”Se vaikuttaa, kun listan asiamies ei
rekryä, vaan ehdokkaiden on itse oltava aktiivisia. Tosin ehdokkaiden keskimääräinen tasokin on ehkä parempi.”
Etsimme kylteriä.
Löysimme
valloittavan yhteisön.
Verkostoidu, ystävysty ja maksimoi mahdollisuutesi.
Liity nyt jäseneksi kylterien ja ekonomien omaan yhteisöön!
Lue lisää:
ekonomit.fi/kylteri
AYY:n vaaleissa äänestys järjestetään sähköisesti. AYY:n
vaalin Kylterirengas keräsi yhteensä 92
ehdokasta, ja Ahosen tietojen mukaan
ainakin kolme kylteriä on ehdolla muilla listoilla. Kaiken kaikkiaan ehdokkaita
ylioppilaskunnan vaalissa on 304. Edustajistoon valitaan 45 jäsentä.
Molempien vaalien äänestys käynnistyy 26. lokakuuta ja päättyy 4.
marraskuuta.
Sekä KY:n että
Boomi, Tampereen yliopisto
Enklaavi, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Finanssi, Oulun yliopisto
KY ja Probba, Aalto-yliopisto
14
3/2015
Merkantila Klubben, Åbo Akademi
Optimi ja Preemio, Itä-Suomen yliopisto
PorKy, Porin yliopistokeskus
Pörssi, Jyväskylän yliopisto
SHS, Hanken
SSHV, Hanken Vaasa
TuKY, Turun kauppakorkeakoulu
Warrantti, Vaasan yliopisto
3/2015
15
Täy
su dell
or in
itu en
s
teksti verna vuoripuro
kuvat Petri Anttila ja Esa-Pekka Mattila
Dopingaineita eivät käytä enää vain kilpaurheilijat
ja kehonrakentajat. Etenkin opiskelijat hakevat
steroideista ja piristeistä lisätehoa, kun
täydellisyyteen pyritään niin koulussa,
töissä kuin kuntosalillakin.
16
3/2015
3/2015
17
N
uorilla on aina niin kiire.
Näin summaa nimetön kirjoittaja
A-klinikkasäätiön Dopinglinkkiverkkopalvelussa syynsä sille, miksi hän
alkoi parikymppisenä käyttää anabolisia
steroideja ja testosteronia.
"Kuvittelin, että en koskaan kehity mihinkään ilman dopingaineita, ja ajattelin
että haittavaikutukset ovat väliaikaisia”,
hän kertoo.
Dopingia eivät käytä enää vain kilpaurheilijat ja kehonrakentajat, vaan
myös tavalliset kuntosaliharrastajat, jotka haluavat tuloksia vuosien harjoittelun
sijaan heti. Erityisen altis kohderyhmä
kuntodopingille ovat nuoret aikuiset, joihin pääosa opiskelijoista kuuluu.
Ylioppilaiden terveyhdenhoitosäätiön YTHS:n vuonna 2012 julkaistun kyselytutkimuksen perusteella miespuolisista opiskelijoista kuntodopingia käyttää tai on ainakin kerran kokeillut 1,6
prosenttia. Naisopiskelijoista käyttäjiä oli
0,4 prosenttia. Käyttäjien määrä on suhteutettu kaikkiin kyselyyn vastanneisiin
opiskelijoihin. Jos käyttäjien määrä suhteutettaisiin pelkästään kuntoilua harrastaviin opiskelijoihin, prosentti olisi todennäköisesti suurempi, koska kuntoilevia opiskelijoita on vähemmän kuin
kyselyyn vastanneita yhteensä.
"Käyttö voi alkaa jo hyvin nuorena,
jopa 15-vuotiaana. Kuntodoping on tyypillisintä 20–30-vuotiaiden keskuudessa”, Dopinglinkin projektikoordinaattori
Jukka Koskelo sanoo.
K
untodopingilla
tarkoitetaan
kilpaurheilun ulkopuolista dopingaineiden käyttöä. Kuntodopingaineiksi lasketaan muun muassa
synteettiset anaboliset steroidit, testosteroni ja kasvuhormoni. Kuntodopingia
ovat myös tietyt rasvanpolttajat ja piristeet. Kuntoilijat käyttävät dopingaineita
tabletteina, kapseleina, jauheina ja erilaisina piikitettävinä nesteinä.
18
3/2015
Aineilla voidaan tavoitella suurempia
lihaksia, timmimpää kroppaa tai vain tehokkaampaa suoritusta sekä kuntosalilla
että koulussa.
Käytännössä kuntodopingilla pyritään
maksimoimaan treenitulokset keinotekoisen nopeasti.
Aineita voi saada käsiinsä sekä tuttavien tai kuntosaliporukoiden kautta että
tilaamalla netistä. Ulkomailta Suomeen
dopingaineita kulkeutuu niin järjestäytyneiden huumeliigojen kuljetusten mukana kuin yksittäisten kuluttajien tilaamina
pienempinä postipaketteinakin.
"Dopingaineiden käyttö voi alkaa opiskelijoilla melkein mistä tahansa. Jos kiinnostus on olemassa, kyllähän ainetta löytää, jos vain haluaa”, Koskelo toteaa.
M
oni mieltää dopingin käyttäjän salilla karjuvaksi bodariksi,
mutta todellisuudessa kuntodopingiin tarttuu myös esimerkiksi parikymppinen urallaan ja opinnoissaan menestyvä kaupunkilaismies.
Valtiotieteiden lisensiaatin Tuuli
Salospohjan vuonna 2008 tekemän tutkimuksen mukaan tyypillinen käyttäjä on
kaupunkilainen noin 26-vuotias kuntosalilla käyvä, parisuhteessa elävä mies, jonka kuukausitulot ovat yli 2 000 euroa.
"Tämä dopingaineiden käyttäjä elää
mallikelpoista elämää ahkerasti töitä tehden tai opiskellen. Hän nukkuu riittävästi sekä liikkuu runsaasti ja monipuolisesti.
Hänellä on myös aikaa ystäville ja muillekin harrastuksille. Ainoa pahe on erilaisten päihteiden ja lääkeaineiden terveydelle haitallinen käyttö”, Salospohja kirjoittaa.
K
uulostaako tutulta? Erityisesti
kauppatietelijöiden keskuudessa
vallitsee ihanne supersuoriutujasta, joka menestyy jokaisella elämänsä
osa-alueella. Suorituskeskeisyys on Dopinglinkin Koskelon mukaan omiaan sy-
tyttämään kipinän kuntodopingiin.
"Jos pyrkii kaikessa olemaan täydellinen ja keskittyy pelkästään suorittamiseen, ihminen unohtaa kokonaan palautumisen merkityksen. Palautumisen tilalle keksitään sitten jotain, mitä löytyy
purkista tai ampullista”, Koskelo sanoo.
Syitä kuntodopingin suosioon haetaan
usein niin mediasta kuin yhteiskunnastakin. Sormi osoittaa esimerkiksi fitnessurheilubuumiin ja sosiaalisessa mediassa
jaettaviin treenikuviin.
Koskelon mukaan dopinginkäyttöön
ajavat muun muassa kokeilunhalu ja tyytymättömyys omaan vartaloon.
"Joku haluaa muokata kroppaansa
mahdollisimman nopealla aikataululla.
Jotkut taas liikkuvat piireissä, joissa dopinginkäyttäjät jakavat omia hyviä kokemuksiaan, mikä innostaa testaamaan”,
hän kuvailee.
”Dopingaineiden käyttö
voi alkaa opiskelijoilla
melkein mistä tahansa.
Jos kiinnostus on
olemassa, kyllähän ainetta
löytää, jos vain haluaa”
Piristeet voivat johtaa lääkekierteeseen. “Kun treenataan ja opiskellaan kovaa, kroppa käy tietenkin ylikierroksilla.
Sitten kun keho ei lepääkään, mukaan tulevat rauhoittavat ja unilääkkeet”, Koskelo kertoo. Aamun tokkurasta selvitään
jälleen piristeillä.
K
untodopingin vaarallisuuteen ei
välttämättä herää heti, koska haittavaikutukset voivat näkyä vasta
vuosien päästä käytön lopettamisen jälkeen. Jotkut vaikutukset ovat ohimeneviä, toiset pysyvämpiä. Dopingaineista
johtuvat haittavaikutukset kohdistuvat
esimerkiksi sydän- ja verenkiertoelimistöön, maksan toimintaan, lisääntymisterveyteen ja mielenterveyteen.
Jos käyttäjällä on ennestään jokin perussairaus tai lääkitys, dopingaineiden
vaikutusten riski kasvaa valtavasti.
Dopinglinkin neuvontapalvelusta kysytäänkin hyvin usein, onko tietyillä lääkkeillä yhteisvaikutuksia dopingin kanssa.
Yleisimmin palveluun ottavat yhteyttä
parikymppiset miehet.
"Haittavaikutuksista kysyvät myös
läheiset. Esimerkiksi huolestunut tyttöystävä saattaa ottaa yhteyttä, kun on
löytänyt kumppaniltaan jotain aineita
ja haluaa tietää, miten ne vaikuttavat”,
Koskelo sanoo.
D
opingaineiden käyttöön liittyy
Suomessa kiinteästi häpeä. Tätäkään juttua varten ei suostuttu kertomaan kokemuksista edes täysin
anonyyminä.
Koskelon mukaan käyttäjät haluavat
pitää keinonsa tiukasti salassa. Ei voida paljastaa, että suorituskyky on jostain
muusta kuin itsestä lähtöisin. Mielikuvaan superihmisestä ei sovi se, että työtehoa lisää jokin ulkopuolinen aine, ei vain
oma intohimo ja itsekuri.
Dopinginkäyttöä salaillaan Koskelon mielestä Suomessa enemmän kuin
muissa Pohjoismaissa.
"Muualla ihmiset voivat usein sanoa
suoraan, että ‘okei, olen käyttänyt, ei tullut haittavaikutuksia’ tai että ‘tuli sivuoireita, älkää vaan kokeilko’”, hän sanoo.
Dopingaineiden valmistus, maahantuonti, levittäminen ja hallussapito levittämistarkoituksessa on kriminalisoitu Suomen rikoslaissa. Dopingaineiden
käyttäminen ei kuitenkaan ole rangaistavaa.
Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä hiljattain julkaistusta tutkimuksesta käy
ilmi, että suomalaiset suhtautuvat dopingin viihdekäyttöön kielteisesti. Lähes 3 500 vastaajasta 54 prosenttia kannatti dopingin säätämistä lailla rangaistavaksi.
Vaikka kuntodopingkäyttäjien prosentuaalinen määrä ei ole suuri, olisi
tärkeää, että asiasta puhutaan. Yksilötasolla ilmiö on vaarallinen, ja se voi kertoa opiskelijoiden kokemista paineista
ja riittämättömyyden tunteesta enemmän kuin osaamme arvata.
O
piskelijat tukeutuvat erityisesti piristeisiin. Niillä tehostetaan
sekä fyysisiä suorituksia että
opiskelua.
Piristeet sisältävät usein hyvin paljon efedriiniä. Efedriini on sympaattista hermostoa kiihottava lääkeaine, joka
on tarkoitettu astman, yskän ja nuhan
hoitoon. Sitä käytetään kuitenkin myös
parantamaan rasituksen sietokykyä, estämään väsymystä, kiihdyttämään aineenvaihduntaa ja antamaan tehoa harjoituksille. Myös kofeiinia käytetään
tabletteina, ja siihen voidaan sekoittaa
myös muita aineita.
3/2015
19
Tulisiko sinusta HEKOilija?
HEKOilu on helppoa jo opiskeluaikana
Tiesitkö, että voit luoda ammatillisia verkostojasi jo opiskeluaikana? Helsingin Ekonomien
jäsentapahtumat mahdollistavat ekonomiosaamisen kartuttamisen lisäksi kohtaamisia jo työelämässä
olevien ekonomien kanssa. Järjestämme vuosittain yli 200 ajankohtaista tapahtumaa, jotka ovat avoimia
myös Ky ry:n jäsenille.
Tervetuloa mukaan! Ilmoittautuminen: [email protected] tai 0203 555 55.
kansainvälisen liiketoiminnan ilta amchamissa
kiinan kansantasavallan suomen suurlähetystö
Amcham Finlandin monikansallinen tiimi
innostaa meitä keskustelemaan ulkomaisista investoinneista, Yhdysvaltain markkinoista ja Suomen brändistä.
Tapahtumassa kuulet ajankohtaista Kiinan
taloudesta sekä Kiinan ja Suomen kahdenvälisestä kaupasta. Tutustut myös Kiinan
kulttuuriin ja historiaan.
torstai 5.11. klo 16.30
hekon v uoden 2015
opiskelijastipendit
haettavana
Helsingin Ekonomit ry julistaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa kauppatieteellistä tutkintoa suorittavien opiskelijoiden haettavaksi neljä 1000 euron
opiskelijastipendiä, joista vähintään yksi myönnetään Mikkelin yksikössä
opiskelevalle.
Stipendien myöntämisperusteet ovat:
• hyvä opintomenestys ja /tai aktiivisuus erilaisissa verkostoissa (myös muu kuin KY ry,
esim. harrastustoiminta, kuten urheilu tai kulttuuri)
• toiminnan suunnitelmallisuus & tavoitteellisuus
Täytä hakemus verkossa (www.heko.fi) 31.10.2015 mennessä.
HEKOn hallitus päättää stipendien myöntämisestä kokouksessaan 25.11.2015, jonka jälkeen stipendien saajille ilmoitetaan myönteisestä päätöksestä henkilökohtaisesti.
Lisätiedot: Toiminnanjohtaja Marjaana Töyli, puh. 0201 299 234, [email protected].
tiistai 24.11. klo 17.00
Helsingin Ekonomit ry
Hallitus
hekon opiskelijastipendit
20
3/2015
HEKO jakaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa kauppatieteellistä tutkintoa
suorittaville opiskelijoille neljä 1000
euron opiskelijastipendiä. Vuoden 2015
stipendihaku päättyy 31.10.2015
Lisätietoa www.heko.fi.
lisää tapahtumia
www.heko.fi
www.heko.fi
3/2015
21
Ekonomi saapui
sairaalaan
TEKSTI taneli kontiainen
KUVAT te ssa stenroo s
Koska rahat ovat vähissä, kauppatieteilijöiden rooli toiminnan kehittäjinä sosiaali- ja terveydenhuollossa kasvaa.
Euroista on muodostunut tärkeä mittari, mutta kuinka
hyvin se soveltuu terveyden varjelemiseen?
22
3/2015
3/2015
23
H
akekaa ekonomi! Menneinä vuosikymmeninä talousosaaminen ei
ollut suuressa arvossa sosiaali- ja terveysalalla. Sairaalan talousjohtaja tuijotti korkeintaan budjetin eriä ja
pysyi visusti erossa toiminnan kehittämisestä.
Valkoisen takin liepeet lepattaen kiiruhdettiin miettimään niin leikkausprosesseja, sairaalakonsepteja, ajanvarausjärjestelmiä kuin henkilöstön työnjakoakin.
Järjestelmä toimi hyvin, sillä resursseja oli riittävästi. Suomeen kehittyi yksi maailman parhaista terveydenhuoltojärjestelmistä.
Nyt ongelma on se, että rahat alkavat olla loppu, kustannukset karkaavat ja hoitojonot pidentyvät.
S
iinä terveydenhuolto ei poikkea muista toimialoista,
että kun rahat ovat vähissä, tuottavuusajattelun ja
talousosaamisen rooli kasvaa. Resursseista on saatava enemmän irti.
Konsulttiyrityksille ja kauppatieteilijöille on alkanut
löytyä lisää työtä sektorilta, joka kuluttaa noin 20 miljardia
euroa julkisista menoista. Myös terveydenhuollon erityisasiantuntijoiden kiinnostus taloutta kohtaan on kasvanut
– osin pakon edessä.
”Viime kädessä lääkäri kohtaa sen omassa työssään, ettei saadakaan sitä uutta laitetta, ei pystytäkään palkkaamaan sijaista viereiseen huoneeseen ja työtahti on entistäkin tiiviimpi”, sanoo Lääkäriliiton piiriylilääkäri, lääketieteen tohtori Sami Heistaro.
Heistaro päätti aikoinaan hakeutua MBA-koulutukseen
Helsingin kauppakorkeakouluun, koska aihepiiri kiinnosti häntä ja talous näkyi yhä enemmän lääketieteen arjessa. Ekonomi oli hiljalleen saapunut sisään sairaalan ovista.
”Se (talousosaamisen mukaantulo) on varmaankin vas-
"Talouden haasteiden
takia joudutaan
miettimään entistä
tarkemmin, mitä
tehdään, miten
tehdään ja miksi
tehdään."
24
3/2015
tauksena siihen, että odotukset terveydenhuoltoa kohtaan
ovat yhä suuremmat sekä potilailta että yhteiskunnalta.
Talouden haasteiden takia joudutaan miettimään entistä
tarkemmin, mitä tehdään, miten tehdään ja miksi tehdään.
Ja on myös huomattu, että terveysalan ammattilaisten oma
talousosaaminen ei siihen ihan riitä ja alettu etenkin isoissa organisaatioissa käyttää yhä monipuolisemmin ja myös
enemmän ulkopuolista osaamista.”
Lääkäreiden kiinnostus täydennyskoulutukseen talouden ja johtamisen alalta on kasvanut. Taitoja myös tarvitaan yhteisen kielen löytämiseksi talousosaajien kanssa.
Heistaron oman kokemuksen mukaan ulkopuolisia
konsultteja on käytetty apuna esimerkiksi uusien sairaaloiden suunnittelussa, organisaatiouudistuksissa tai palvelujen ulkoistusta pohdittaessa.
V
uonna 2004 perustettu terveydenhuollon konsultointiyritys Nordic Healthcare Group on tullut
mukaan terveydenhuoltoon juuri tämänkaltaisiin
tehtäviin. Kovaa vauhtia kasvanut yritys tekee lisäksi esimerkiksi strategiakonsultointia sekä yrityskauppoihin liittyviä toimeksiantoja alalla toimiville yrityksille.
NHG on lähtöisin Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun Hema-insituutista, jossa tehdään tutkimusta
muun muassa tuotantotalouden soveltamisesta terveydenhuoltoon. 2000-luvun alussa instituuttiin kertyi niin paljon konsulttipyyntöjä, joita tutkimusyksikössä ei saanut toteuttaa, että tutkijat perustivat erillisen konsulttiyrityksen.
Aluksi yrityksen toiminta keskittyi paljon tuotantotalouden ytimeen, prosessitehokkuuteen. Silloin suunniteltiin esimerkiksi kirurgian leikkaussalin prosesseja. Pikkuhiljaa yrityksen toiminta on laajentunut kattamaan koko
sosiaali- ja terveyspalvelujen kentän.
Tällä hetkellä vajaa puolet yrityksen 60 työntekijästä on
kauppatieteilijöitä. Toinen puoli on teknisen korkeakoulutuksen saaneita henkilöitä, lääkäreitä tai muita erikoisasiantuntijoita.
Konsulttien kokemusten mukaan terveydenhuollon
muutosprosesseihin liittyy samanlaisia haasteita kuin
muillakin aloilla. Terveydenhuollossa saattaa kestää
tovin, ennen kuin konsulttia uskotaan.
”Vielä vuosina 2005–2009 oli aika uutta käyttää
konsulttia julkisessa terveydenhuollossa. Silloin oli aika paljon muutosvastarintaa siihen, että joku muu kuin
lääkäri sanoo, miten asiat voisi tehdä”, konsultoinnin
toimitusjohtaja Vesa Komssi kertoo.
”Silloin aluksi ja vieläkin toimimme niin, että otamme
sen alan arvostetut asiantuntijat mukaamme. Toisaalta he
varmistavat, ettemme ehdota mitään päätöntä, ja toisaalta
se helpottaa viestin läpivientiä.”
V
iestin läpivientiä helpottaa sekin, että konsultoinnilla saadaan aikaan tuntuvia tuloksia. Komssi ottaa esimerkiksi vanhusten kotihoidon, jonka järjestäjänä NHG on Tampereella viimeisen kuuden vuoden
ajan toiminut.
Kotihoidossa tuottavuuden mittarina käytetään yleisesti sitä, kuinka ison osan työpäivästä hoitajat ovat asiakkaan
luona.
”Osuus oli 45 prosenttia ennen kuin aloitimme. Se nousi heti 50 prosenttiin tuomalla työhön yleistietämys siitä,
mistä tuottavuus koostuu”, Komssi kertoo.
Nykyisin osuus on yrityksen vastuualueella noussut jo
59 prosenttiin muutosjohtamisen tuen avulla. Ulkopuolisen arvion mukaan ensivaiheen säästö kaupungille oli kolme miljoonaa euroa vuodessa, ja nykyisin Komssi laskee
säästön olevan viiden miljoonan euron kokoluokassa.
243€
Y
ksi konsulttien käytön mahdollisista eduista on
Heistaron mielestä se, että organisaation ulkopuolelta tulevilla on usein mahdollisuus nähdä asiat eri
lailla. Samaa mieltä ollaan NHG:ssä.
”Usein ne, jotka työtä tekevät ovat tosi kiinni yksityiskohdissa”, projektipäällikkö Hanna Hovi sanoo.
Hovi on mukana sairaalasuunnitteluprojektissa, joka on
hyvä esimerkki kokonaiskuvan ja ulkoisen koordinaattorin tarpeesta terveydenhuollossa.
”Esimerkiksi lääkärit saattavat haluta kaikille erikoisaloille oman leikkaussalit. Saleja rakennettaisiin liian monta verrattuna yhteiskäyttöisiin saleihin ja kaikkiin saleihin
tulisi myös mitoittaa henkilöstö. Ratkaisusta tulisi kallis,
salit toimisivat huonolla käyttöasteella ja lääkäreiden työajan käyttö olisi tehotonta. Lisäämällä kokonaiskuvan hallintaa voidaan saada kaikkien näkökulmasta toimivampi ja
tehokkaampi ratkaisu.”
T
oinen asia, jonka kauppatieteilijät voivat tuoda terveydenhuoltoon, on faktoihin ja tilastoihin perustuva päätöksenteko. Aikaisemmin ja monin paikoin vielä nykyisinkin terveydenhuollossa päätöksiä on
tehty karkeasti sanottuna arvailemalla, vailla kunnollista
faktaa tai tilastotietoa.
2/2015
3/2015
25
välttämättömät asiat jäävät tekemättä.”
Iiris Riippa arvioi, että sosiaali- ja terveydenhuollon kustannustietoisuus on kehittyneintä selkeissä kokonaisuuksissa, kuten leikkauksissa. Kaikkien kustannusvaikutusten laskeminen tai arviointi arkityössä ei
ole mahdollista.
”Lääkärit voisivat tietää enemmän ja ymmärtää taloudellista näkökulmaa paremmin. Toisaalta esimerkiksi
kroonisten sairauksien hoidossa tutkijankin on vaikea arvioida taloudellisia vaikutuksia luotettavasti pitkällä aikavälillä. Olisi aika paljon vaatia jokaiselta potilastyötä tekevältä lääkäriltä, että hän ymmärtäisi kunkin hoitopäätöksensä taloudelliset vaikutukset”, Riippa toteaa.
"Eurot ovat sosiaali- ja
terveydenhuollossa
yllättävän hyvä
mittari."
”Usein asiat terveydenhuollossa ovat enemmän mielipiteitä. Sanotaan, että asioiden pitäisi olla näin tai jotain
halutaan lisää ilman että mietitään, miksi asia on niin ja
mikä on juurisyy tähän”, Hovi toteaa.
”Ihmismieli toimii niin, että se antaa paljon painoarvoa
yksittäisille erityistapauksille. Silloin on vaikea nähdä kokonaisuutta. Fakta ja analyysi taustalla helpottavat päätöksentekoa”, Komssi täydentää.
Käytännössä konsulttien työ on faktan keräämistä, jalostamista ja analysointia. Kun tieto saadaan hyödynnettyä
nykyistä paremmin, siitä on valtava etu myös hoitavalle
henkilöstölle.
Esimerkiksi käy NHG:n vanhustenhoitoon rakentama
malli, jolla arvioidaan yksittäisen kotihoidon asiakkaan
riskiä joutua seuraavan vuoden aikana tehostetun hoidon
piiriin. Riskimittareilla ennaltaehkäisevää hoitoa voidaan
kohdistaa eniten sitä tarvitseville.
E
tenkin julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa on pitkään syytetty siitä, että kustannukset eivät ole läpinäkyviä eivätkä vertailukelpoisia. Päätökset eivät
ole riittävästi perustuneet kustannustietoihin ja palveluiden tarpeeseen.
26
3/2015
Tulossa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus on myötävaikuttanut siten, että alasta pitää saada irti tarkempaa kustannustietoa. DI, KTM
Iiris Riippa toimii projektipäällikkönä Aalto-yliopiston
ja sairaanhoitopiirien Tunnusluku-projektissa, jonka tarkoituksena on tuottaa vertailutietoa sairaanhoitopiirien
toiminnasta ja osaltaan helpottaa sote-uudistuksen suunnittelua. Projektissa on selvinnyt, että kuntien terveydenhuollon suuret erot kustannuksissa eivät johdu kuin osin
sairastavuudesta tai muista väestön tarpeista. Merkittävä
selittäjä ovat erilaiset toimintatavat ja tuotantorakenteet.
Kun yrityksessä tehdään päätös toiminnasta, sen hinta
osataan yleensä vähintään karkeasti arvioida. Kun terveydenhuollossa lääkäri määrää hoidon, hän ei usein tiedä,
millainen lasku yhteiskunnalle lankeaa maksettavaksi.
Heistaro toteaa, että lääkärien kustannustietoisuus
vaihtelee hyvin paljon. Hän haluaisi tulevaisuudessa nähdä parempia tietojärjestelmiä, joiden avulla kustannukset
olisivat helpommin hahmotettavissa lääkärin tehdessä hoitopäätöstä.
”Lääkärit haluavat tehdä valistuneita päätöksiä. Resurssit halutaan tietysti käyttää mahdollisimman hyvin, ettei haaskata rahaa turhaan siten, että jotkut tarpeelliset tai
679€
T
erveydenhuollon kustannuksiin, niiden hallintaan
ja tiedostamiseen liittyy aina kipeä keskustelu siitä, kuinka paljon ihmisten hoitoa tulisi säädellä sen
mukaan, mitä se maksaa.
”Oman lähipiirin kohdalla yleensä ajatellaan, ettei terveydelle voi määritellä hintaa ja erilaisiin hoitokeinoihin
ollaan valmiita laittamaan paljon varoja”, Riippa toteaa.
”Suomessa noin 75 prosenttia terveydenhuollosta on
kuitenkin julkisesti rahoitettua. Jos emme huomioi terveydenhuollon taloudellisuutta, niin otamme sen riskin,
että yhteiset varat ohjataan johonkin, mikä ei tuota tai
tuottaa verrattain vähän terveyttä ja hyvinvointia. Olisi aika epäeettistä olla katsomatta taloudellista näkökulmaa. Kun tämä taloudellinen ajattelu hyväksytään, niin
tuotantotalous ja laskentatoimi ovat aika luonnollisia
aloja, jotka siinä voisivat auttaa.”
3532€ 568€
267€
536€
6879€
3500€
388€
3/2015
27
V
oidaanko talouden ehdoilla tekemisessä mennä
metsään? Unohdetaanko potilaan asema prosessien pyörteissä ja tunnuslukuja tuijottaessa?
NHG:n konsulttien mielestä ratkaisu on se, että osataan kehittää oikeita asioita. Terveydenhuollossa yksittäisen toiminnan optimointi äärimmilleen voi usein olla haitallista muille toiminnoille, sillä eri yksiköt ovat tiiviissä
verkostossa keskenään. Kulut kasaantuvat silloin jonnekin
muualle.
Myös palvelujen ulkoistuksessa on tärkeää onnistua,
jotta osaoptimoinnilta vältytään. Komssi ottaa esimerkiksi
tilanteen, jossa hoitopalveluita ostetaan joko maksamalla
terveydenhoitokulujen kokonaisuuden kehittymisestä tai
yksittäisistä lääkärikäynneistä.
”Jos yksityiselle maksaa siitä, että tukee koko hoitoketjua, niin silloin ne tekee sen. Jos niille maksaa siitä, että
lääkärinovi käy, niin silloin ne tekee sitä. Kyse on kannustimista”, Komssi sanoo.
Eri potilasryhmien hoitoa täytyy myös johtaa
eri tavoin. Esimerkiksi psykiatriseen hoitoon valmiit prosessit soveltuvat usein huonosti, mutta
näytteidenotossa toimintaa voidaan tehostaa melko
pitkälle tuotantotalouden menetelmin.
28
3/2015
© 2015 Ernst & Young Oy. All Rights Reserved.
Toimien taloudellisten vaikutusten ymmärtämiseksi
tehdään töitä myös NHG:ssä. Konsultit sanovat, että kustannusten huomioiminen on välittömästi myös potilaan
parhaaksi.
”Eurot ovat sosiaali- ja terveydenhuollossa yllättävän
hyvä mittari. Voidaan tietysti ajatella, ettei pitäisi miettiä
euroja, vaan on tärkeämpää ajatella potilastyytyväisyyttä
ja potilasturvallisuutta. Yleensä kuitenkin mitä enemmän
hoito maksaa, sitä huonompi se on potilaan kannalta. Jotain on mennyt pieleen, jos hoito maksaa satatuhatta euroa”, Komssi toteaa.
Eurot ovat Heistaron mielestä vähintäänkin välttämätön mittari terveydenhuollolle. Kaikelle ei kuitenkaan
koskaan voida asettaa hintalappua.
”Minkä arvoista on se, että potilaalla on kipua vain joka
toinen päivä eikä joka päivä?” Heistaro kysyy.
”Minkä arvoista on se,
että potilaalla on kipua
vain joka toinen päivä
eikä joka päivä?”
S
ami Heistaron mielestä kauppatieteilijöiden osaaminen on terveydenhuoltoon hyvin tervetullutta. Hän
sanoo, että yleensä lääkärit ovat valmiita hyväksymään hyvinkin uudistusmieliset ratkaisut, kun ne perustellaan hyvin, tehdään terveydenhuollon lähtökohdista käsin
ja niillä on selkeä vaikutus arjen työhön potilaan eduksi.
”Väitetään, että lääkärit ovat uudistuksissa konservatiivisempia kuin moni muu ammattiryhmä. Se johtuu ehkä
siitä, että terveydenhuollossa kaikki täytyy tehdä potilaan
parhaaksi ja potilasturvallisuus muistaen. Kaiken täytyy olla täysin luotettavaa, ei voi oikein lähteä kokeilemaan asioita, joista ei ole ihan varma. Kysymyksessä on kuitenkin
ihminen ja hänen terveytensä.
Sama pätee siihen, kun terveydenhuollon organisaatioita uudistetaan, sairaalakonsepteja suunnitellaan uusiksi tai
prosesseja tehostetaan.
”Mikään malli tai hoitopolku ei saa olla sellainen, etteikö se jättäisi yksittäiselle lääkärille riittävästi vapautta ja
tilaa hoitaa potilasta. Elämä on niin moninaista, että yksikään potilas ei ole lopulta tyyppitapaus, vaan ihminen,
minkä vuoksi pitää ottaa hyvin monenlaisia näkökulmia
huomioon”, Heistaro sanoo.
N
HG:n Komssi ja Hovi ovat valmistuneet kauppakorkeakoulusta rahoituksen pääaineesta ja päätyneet erilaisia reittejä terveyskonsultoinnin pariin.
Vaikka ekonomit eivät koske potilaisiin, Komssin mielestä
tehtäviä pidetään antoisina varsin humaaneista syistä.
”Jos me teemme hommamme hyvin, se tarkoittaa, että
luomme hyvinvointia jollekin aika heikossa asemassa olevalle. Tuomme kokonaisuuteen oman pienen murumme,
joka parantaa palveluita. Se ei tarkoita vain meille enemmän rahaa, vaan tässä on mukana vähän sellaista…”
”Maailmanparantamista”, Hovi täydentää.
Sinä olet etusijalla
EY tarjoaa monipuolisia uramahdollisuuksia
tilintarkastuksen, veropalveluiden,
yritysjärjestelyiden, liikkeenjohdon
konsultoinnin ja liikejuridiikan palveluiden
parissa.
Meillä kuulut heti ensimmäisestä päivästä
lähtien ammattilaistemme joukkoon.
Pääset työskentelemään mielenkiintoisten
projektien parissa sekä solmit suhteita ja
kansainvälisiä verkostoja, joista on sinulle
hyötyä pitkälle tulevaisuuteen.
Tutustu meihin ja mahdollisuuksiimme
urasivuillamme ey.com/fi/careers
3/2015
29
Huippututkimuksen
tilinpäätös
Kylteri keräsi mielenkiintoisia poimintoja kauppakorkeakoulussa
viime lukuvuonna tehdystä tutkimuksesta. Kysyimme myös,
mikä tekee valituista tutkimuksista merkittäviä.
KUVAT mar ja-lis a laukkonen
>> RAHOITUS <<
Riski–tuotto-suhde voidaan
tuplata kausivaihtelun
avulla
Kuka: Professorit Matti Keloharju
(Aalto-yliopisto), Juhani Linnainmaa
(University of Chicago Booth School
of Business) ja apulaisprofessori Peter
Nyberg (Aalto-yliopisto).
Mitä tutkittiin: Arvopapereiden odotetuissa tuotoissa näkyy vahvaa kuukausittaista kausivaihtelua. Sijoittaja,
joka ostaa osakkeita, jotka ovat historiallisesti tuottaneet hyvin toukokuussa,
ja myy osakkeita jotka ovat tuottaneet
huonosti, pystyy tällaisella strategialla luomaan keskimääräisesti ylisuuria
tuottoja tulevien toukokuiden aikana.
Sama vaikutus löytyy kaikista muista
kuukausista ja myös muista sijoituskohteista, kuten esimerkiksi raaka-aineista.
Miksi merkittävä: Tulokset osoittavat, että keskimääräinen sijoittaja pystyy strategian avulla lähes kaksinkertaistamaan salkkunsa odotetun riski–
tuotto-suhteen. Tulokset muuttavat
myös käsitystämme odotetuista tuotoista: tutkijat ovat aiemmin ajatelleet,
30
3/2015
että arvopapereiden odotetut tuotot
ovat suhteellisen vakaita, ja ne muuttuvat vain hitaasti yli ajan. Tutkimus
kuitenkin osoittaa, että odotetut tuotot
vaihtelevat merkittävästi ja ennustettavasti kalenterivuoden sisällä.
>> Laskentatoimi <<
Johtamisjärjestelmien
vaikutus Nokian nousuun ja
alamäkeen
Kuka: Professori Teemu Malmi ja
apulaisprofessori Katja Kolehmainen.
Mitä tutkittiin: Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, jos ja miten johtamisjärjestelmien käyttö vaikutti Nokian kilpailukyvyn kehitykseen vuosina 1992–2013. Tarkastelujakso kattaa
Nokian markkina-aseman vahvistumisen vuoteen 2007; sekä tätä seuranneen
dramaattisen kilpailukyvyn laskun, joka
päättyi yhtiön kännykkäliiketoiminnan
myyntiin Microsoftille vuonna 2013.
Tutkimus tarkastelee johtamisjärjestelmien käyttöä laajasti, kattaen muun
muassa erilaiset tavoiteasetanta-, seuranta- ja palkitsemisjärjestelmät, re-
surssien kohdistamiseen käytettävät
järjestelmät, organisaatiorakenteen sekä organisaation arvojen viestimiseen
käytettävät muodolliset järjestelmät.
Tutkimus perustuu 80 haastatteluun.
Haastatellut henkilöt edustavat laajasti ja monipuolisesti Nokian johtoa sekä
muita Nokian kehitystä hyvin tuntevia
tahoja.
Tutkimuksen tarkoituksena ei ole
etsiä syyllisiä, vaan aidosti oppia Nokian kokemuksista. Tutkimus kuvaa
ja selittää aikaisempaa tutkimusta tarkemmin niitä mekanismeja, joiden
vuoksi johtamisjärjestelmät voivat rajoittaa yritysten uudistumiskykyä. Tutkimus lisää myös tietämystä siitä, mitkä
tekijät vaikuttavat johtamisjärjestelmien kehitykseen ja toimivuuteen yli ajan.
Miksi merkittävä: Tutkimus käsittelee liiketoiminnan kannalta hyvin keskeistä kysymystä eli sitä, mikä selittää
menestyvien yritysten kyvyttömyyttä
vastata muuttuneen ympäristön vaateisiin. Tutkimus tuottaa tähän kysymykseen uutta, tieteellisen tutkimuksen ja
käytännön liikkeenjohdon kannalta relevanttia tietoa liittyen erityisesti johtamisjärjestelmien rooliin yrityksen
kilpailukykyä tukevana – ja toisaalta rajoittavana tekijänä.
>> Kansainvälinen liiketoiminta <<
Miksi vastuuttomat
yritystoimet unohtuvat?
Kuka: Sébastien Mena (Cass Business School), tohtoriopiskelija Jukka
Rintamäki (Aalto-yliopisto), professorit André Spicer ja Peter Fleming
(Cass Business School).
Mitä tutkittiin: Käsitteellisessä tutkimuspaperissa pyritään valottamaan,
miksi jotkut vakavia seurauksia kantavat vastuuttomat yritystoimet unohtuvat yhteisöllisestä muistista, jonka
kautta yhteiskuntina pyrimme määrittämään mennyttä ja nykyhetkeä.
Keskeistä on, että yritysvastuuttomuuksien unohtumista tapahtuu paitsi
”luonnollisten” prosessien kautta, myös
vastuussa olevien yritysten aktiivisten
unohtamista helpottavien toimien tuloksena. Aktiivisia toimia voidaan toteuttaa usealla eri tavalla, esimerkiksi manipuloimalla itse teon tulkintoja
vaikkapa median välityksellä, hiljentämällä asianomaisia oikeustoimien kautta, tai väärentämällä tai tuhoamalla tekoon liittyvää todistusaineistoa.
Unohtamistyötä toteutetaan muun
muassa maineenhallintasyistä, mutta myös yrityksen sisäisten prosessien
sujuvoittamiseksi. Selvennys: unohtamistyön ensisijaisena tavoitteena ei
välttämättä ole unohtaminen, eikä sitä sellaiseksi mitä todennäköisimmin
useimpien yrityksien sisällä kutsuta.
Miksi merkittävä: Tutkimuspaperi toimii eräänlaisena keskustelunavauksena yritysvastuun pitkän aikavälin
parempaan ymmärtämiseen. Artikkeli
auttaa selittämään vakavien yritysvastuurikkomusten tulkintaa ajan myötä
pitkällä aikavälillä, joka puolestaan auttaa ymmärtämään sidosryhmäpaineen
tehottomuutta yritystoiminnan negatiivisten ulkoisvaikutusten suitsijana.
Paperissa esitetään myös, että yhteisöllonen unohtaminen heikentää virheistä oppimista sekä yritysten että yhteiskuntien tasolla. Näillä lopputulemilla
on sekä liikkeenjohdollisia että politiikkasuosituksellisia seurauksia.
>> Organisaatiot ja johtaminen <<
Miksi poliisi ampui
syyttömän miehen?
Kuka: Professorit Joep Cornelissen
(Erasmus-yliopisto), Saku Mantere
(McGill-yliopisto) ja Eero Vaara (Aaltoyliopisto).
Miksi merkittävä: Tutkimus tuottaa merkittävän empiirisen ja teoreettisen lisän sensemaking-kirjallisuuteen
ja auttaa ymmärtämään kuinka väärät
tulkinnat saattavat vuorovaikutuksessa
johtaa kriittisiin virheisiin.
Mitä tutkittiin: Tutkimus pyrkii selittämään kuinka tulkinta (engl. sensemaking) vaikuttaa organisaatioiden
toimintaan kriisitilanteissa. Artikkeli keskittyy selvittämään niin sanottua
Stockwell shooting -tapausta, jossa
Lontoon poliisi erehtyi ampumaan täysin syyttömän brasilialaisen miehen nimeltä Jean Charles de Menezes.
Artikkelin keskeinen tulos on, ettei
kyse ole yhdestä virhearvioinnista tai
edes väärinkäsityksestä, vaan että traaginen lopputulos johtuu organisaation
toimintatavoista kumpuavasta asteittaisesta sitoutumisesta tiettyyn tulkintaan pitkässä kommunikaatioketjussa.
3/2015
31
>> Organisaatioviestintä <<
Virvoitusjuomateollisuus
käyttää narsistisia
itsepuolustusmekanismeja
Kuka: Tohtoriopiskelija Kirsti Iivonen
ja professori Johanna Moisander.
Mitä tutkittiin: Tutkimuksen kohteena on amerikkalaisen virvoitusjuomateollisuuden
sidosryhmäviestintä
ja -suhteet globaaliin ylipaino-ongelmaan liittyvän legitimaatiokriisin yhteydessä. Kun tutkimukset ovat osoittaneet kasvavan liikalihavuuden yhteyden ”sokerilimujen” kulutukseen, on
virvoitusjuomateollisuus viime vuosina kohdannut kasvavaa kritiikkiä erityisesti kansalais- ja kuluttajajärjestöil-
32
3/2015
tä. Tutkimuksessa analysoidaan, miten
American Beverages Association -toimialajärjestö (ABA) reagoi kritiikkiin
blogikirjoituksissaan ja määrittelee virvoitusjuomateollisuuden vastuun ylipaino-ongelmassa.
ABA käyttää blogikirjoituksissaan
retorisia taktiikoita,
jotka muistuttavat
narsistisia itsepuolustusmekanismeja.
Analyysi osoittaa, kuinka ABA käyttää blogikirjoituksissaan retorisia taktiikoita, jotka muistuttavat narsistisia
itsepuolustusmekanismeja. Osoittamalla esimerkiksi halveksuntaa ABA yrit-
tää kyseenalaistaa ja heikentää niiden
sidosryhmien (poliitikot, media, tutkijat ja kansalaisjärjestöt) uskottavuutta,
joiden voi nähdä uhkaavan toimialaa.
ABA pyrkii myös kehystämään asian
uudelleen niin, että edellä mainittujen sidosryhmien toiminta vaikuttaakin hyökkäykseltä kuluttajien yksilönvapautta ja demokraattista päätöksentekoa vastaan. Kokonaisuutena ABA:n
käyttämät retoriset taktiikat siirtävät
näin vastuuta kuluttajille sekä luovat
kuluttajien ja muiden sidosryhmien välille jännitteisen tai jopa vihamielisen
suhteen.
Miksi merkittävä: Tutkimus avaa uuden teoreettisen näkökulman yritysten
yhteiskuntavastuuta kriittisesti tarkastelevaan kirjallisuuteen. Empiirisen ta-
paustutkimuksen kautta tutkijat rakentavat uuden ”narsistisen CSR-orientaation” käsitteen ja näyttävät, miten se
jäsentää kokonaisen toimialajärjestön
viestintää ja sidosryhmäsuhteita ajankohtaisen yhteiskunnallisen ongelman
kontekstissa.
>> YRITTÄJYYS <<
Ikääntyneet yrittäjät
työllistävät itsensä
Kuka: Professorit Teemu Kautonen
(Aalto-yliopisto), Simon Down (Anglia Ruskin University) ja Maria Minniti (Syracuse University, Aallon Distinguished Visiting Professor).
Miksi merkittävä: Tutkimus lisää aiempaan ikääntymistä ja yrittäjyyttä käsittelevään uravalintamalliin yritystoimintaan ryhtymisen taustalla olevan
motivaation vaikutuksen. Tutkimus
tuo lisätietoa ikääntymistä, työmarkkinoita ja yrittäjyyttä käsittelevään poliittiseen päätöksentekoon osoittamalla,
että ikääntyvät työntekijät kyllä perustavat yrityksiä, mutta näiden yritysten
tuottamat ulkoisvaikutukset kuten työ-
la koeajoilla. Tutkijat jättivät puoleen
autoista roskia osoittaakseen edellisen
käyttäjän huonoa käytöstä. Koeajon jälkeen autojen kunto arvioitiin.
>> markkinointi <<
Miksi merkittävä: Asiakkaiden huonolla käytöksellä on haitallinen vaikutus palveluntarjoajiin. Se nostaa kustannuksia ja vaikuttaa muiden asiakkaiden tyytyväisyyteen. Kyseessä on
ensimmäinen tutkimus markkinoinnin alalla, joka empiirisesti todistaa
asiakkaiden huonon käytöksen tarttuvuuden.
Tuloksilla on merkitystä alalla toimiville yrityksille. Niiden tulisi käsitellä kuluttajien huonoa käytöstä investoimalla käyttötuotteisiin (korkeaan
laatuun), luoda henkilökohtaisempia
suhteita asiakkaisiin ja lisätä asiakkaiden yhteisöllistä tunnistamista.
Tarttuuko huono käytös
YHTEISKÄYTTÖTAVAROITA
kohtaan?
Käännös: toimitus
Yrittäjäksi ryhtymisen
todennäköisyys kasvaa
iän myötä jopa yli 60
ikävuoteen
saakka.
Kuka: Apulaisprofessorit Kristina
Wittkowski
(Aalto-yliopisto),
Tobias Schaefers (Dortmundin yliopisto), professorit Sabine Benoit (Roehampton Business School) ja Rosellina
Ferraro (University of Maryland).
Mitä tutkittiin: Yhtenä ratkaisuna
ikääntyvän väestön työurien pidentämiseen on esitetty niin sanotun senioriyrittäjyyden edistämistä. Tutkimuksessa esitetään, kuinka aiotun yritystoiminnan taustalla oleva motivaatio
vaikuttaa yrittäjäksi ryhtymisen todennäköisyyteen eri ikäisillä ihmisillä. Ekonometrinen analyysi käsittää yli 2 500
henkilöä 27 Euroopan maasta. Tulokset osoittavat, että yrittäjäksi ryhtymisen todennäköisyys kasvaa iän myötä
jopa yli 60 ikävuoteen saakka – jos yritystoiminnan tarkoitus on vain työllistää henkilö itsensä. Työntekijöitä palkkaavia yrityksiä perustavat todennäköisimmin noin 35–45-vuotiaat.
Mitä tutkittiin: Tutkimusprojekti
käsitteli yhteiskulutusta, eli vuokrauspalveluita joissa kuluttajilla on tilapäinen käyttöoikeus hyödykkeeseen;
esimerkiksi autoihin, vaatteisiin tai
käsilaukkuihin.
Tutkimuksessa selvitettiin, onko
kuluttajien piittaamaton suhtautuminen vuokratavaroiden kuntoon tarttuvaa. Jos esimerkiksi edeltävä vuokraaja jätti roskia yhteiskäyttöautoon, niin
tarttuiko huono käyttäytyminen seuraavaan asiakkaaseen, joka näki merkkejä roskauksesta.
Tutkimuksessa tehtiin kaiken kaikkiaan kolme koetta, joista yksi oli tosielämän tilanne. Siinä yhteiskäyttöauton
vuokraajia pyydettiin käymään autoil-
Tutkijat jättivät
puoleen autoista roskia
osoittaakseen edellisen
käyttäjän huonoa
käytöstä.
3/2015
33
KYS YIMME: Suome n ylin ve rovirk ami e s vastasi | Teksti Taneli Kontiainen, Kuva petri anttila
KTL TERHI JÄR V IK A RE aloitti keväällä
valtiovarainministeriön vero-osaston osasto-
Minkälaista valtaa
ylijohtajalla on,
Terhi Järvikare?
päällikkönä, ylijohtajana. Suomen verolainsäädännön valmistelevalla osastolla työskentelee
noin 50 henkilöä, joista iso osa on oikeustieteilijöitä. Perinteisesti myös vero-osaston päälliköt
ovat olleet juristeja.
Ekonomi hahmottaa juristia paremmin verotuksen vaikuttavuutta, sanoo
valtiovarainministeriön uusi vero-osaston päällikkö.
Miten päädyit verotehtäviin?
Jatko-opintojen kautta. Veroasiat alkoivat kiinnostaa
niin paljon, että vaihdoin pääaineen laskentatoimesta vero-oikeuteen. Lisensiaattityöni käsitteli yrityksen
nettovarallisuuden laskemista.
keää ja yksinkertaista verojärjestelmää, jossa on laaja
veropohja ja matalat verokannat. Ennustettavuus on
myös hyvin tärkeää. Osaston kohdalla tavoitteena on,
että vero-osasto on motivoiva ja innostava työpaikka,
jossa kunkin kyvyt pääsevät parhaiten esiin.
Mitä Suomen ylin verovirkamies tekee?
Johdan vero-osastoa, joka valmistelee Suomen verolainsäädännön ja on mukana myös EU-lainsäädännön
valmistelussa. Sen lisäksi valmistelemme myös veropolitiikkaa, teemme erilaisia selvityksiä ja valmistelua
verojärjestelmän kehittämiseksi. Teemme myös siihen
liittyviä vaikutusarvioita.
Minkälaista valtaa sinulla on?
Virkamiesten ja poliitikkojen vallanjaosta käydään aina
välillä keskustelua. Pidän jakoa vero-osastolla selkeänä. Me toimimme vero-osastolla asiantuntijoina. Pyrimme valmistelemaan asioita hyvin ja tarjoamaan
poliitikoille mahdollisimman hyviä vaihtoehtoja, joista
he sitten tekevät päätökset.
Lähivuosina on tulossa sote-uudistus, jossa tehdään samalla mahdollisesti lähihistorian suurin
verouudistus. Jännittävätkö poliitikkojen uudistussuunnitelmat?
Ei jännitä, mutta työtä on paljon edessä ja aikataulu on tosi tiukka. Kaiken valmisteleminen hyvin tässä
ajassa on iso haaste. Uskon kuitenkin, että suoriudumme siitä ihan kunnialla.
Minkälaisia taitoja verotuksen asiantuntija
tarvitsee?
Täällä vaaditaan syvällistä asiaosaamista. Meidän organisaatiossamme pitää olla kahdella tavalla hyvä:
täytyy hahmottaa isoja kokonaisuuksia ja yhteyksiä eri asioiden välillä sekä toisaalta olla aika tarkka.
Lainvalmistelu on täsmällistä työtä.
Mikä uudistuksessa on haastavinta?
Verotuksen osalta iso kysymys on sen veromallin luominen, jolla kerätään tarvittavat varat sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoittamiseksi. Haasteena on toteuttaa se niin, ettei verorasitus kokonaisuutena nouse.
Mitä tavoitteita sinulla on työssäsi?
Verotuksen osalta tavoitteena on, että pystyisimme
tekemään mahdollisimman hyvää ja johdonmukaista
veropolitiikkaa. Virkamiehinä pidämme hyvänä sel-
34
3/2015
Miten ekonomin ja juristin vero-osaaminen eroaa?
Riippuu paljon henkilöstä, mutta ekonomilla on lähtökohtaisesti paremmat edellytykset ymmärtää talouden toimintaa ja siten hahmottaa verotuksen vaikuttavuutta. Ekonomin ajattelu ei ole niin lakisidonnaista.
Mitä kauppakorkeakoulusta jäi mieleen?
Ensimmäisenä tulevat mieleen opiskelukaverit. Se
mukavien, fiksujen ja lahjakkaiden ihmisten joukko, joiden kanssa sai viettää aikaa. Monet heistä ovat
säilyneet ystävinä tähän päivään saakka.
3/2015
35
Teksti TANELI KON TI AI N EN, ku vaT j e s s e s alo
U-siipiPOLIISI
Ko lum n i
1
2
3
Mikä on parasta
Otaniemessä?
Minkälainen henkilö
Miksi edustajistovaaleissa kannattaa
äänestää?
k atariina he lin
Asennetta
päähäntaputtelun
sijaan
mielestäsi käyttää
dopingaineita?
4
5
Miten pidät huolta terveydestäsi?
Kerro kolme
adjektiivia, jotka
tulevat mieleen
verotuksesta.
Miksi naisia on niin vähän johtotehtävissä,
pohtii Katariina Helin.
”H
aluan pörssiyrityksen johtoon", vastasin. Keväällä järjestetyssä tapahtumassa
pohdittiin, mikä estää naisten pääsyä
johtopaikoille ja miten naisten uramahdollisuuksia voidaan edistää. Tilaisuuden jälkeen
juttelin rekrytointipäällikön kanssa, ja hän
kysyi tulevaisuudensuunnitelmistani. Päällikkö makusteli suoraa vastaustani hetken, ja
totesi sitten, että onhan niitä hyviä työpaikkoja alemmallakin tasolla. Tilaisuuden luonteen
huomioonottaen vastaus oli melko yllättävä,
mutta ei kuitenkaan odottamaton.
Paljon on pohdittu, miksi naisia ei ole
johtopaikoilla enempää, ja miten tilannetta voitaisiin muuttaa. Naiset suorittavat kaikista yliopistotutkinnoista noin 60 prosenttia
ja osuus on pysynyt pitkään korkeana. Miten
on mahdollista, että naisia on yhä enemmän
korkeakouluissa, mutta kuitenkin pörssiyhtiöiden toimitusjohtajina on vain kaksi naista?
The Guardianin (29.8.) mukaan parikymppiset naiset tienaavat enemmän kuin samanikäiset miehet, mutta tulot kääntyvät päälaelleen
kolmekymppisenä. Jossain kohtaa siis mennään metsään.
taitojaan.
Mieleeni tulee puutyötunti ala-asteelta, jolla
meidän tuli juottaa peltirasia yhteen. Kun en
uskonut osaavaani, annoin tehtävän suoraan
luokkakaverilleni Nikolle. Hän juotti peltirasian alakouluikäisen pojan tarmolla päin persetToisinaan naiset epäilevät
36
3/2015
tä. Sen jälkeen en ole kysynyt muita tekemään
töitäni. Teen virheitä, mutta niin tekevät kaikki muutkin.
Usein voidaan myös syyttää yleisiä uskomuksia, kasvatusta ja odotuksia. Mitä sinulle
tulee mieleen sanapareista osaava yritysjohtaja tai nuori sihteeri? Kumpi on mies ja kumpi
nainen? Miksi? Jo pienestä pitäen tyttöjä ja poikia kannustetaan eri asioihin. Kunnolliset tytöt
ovat kilttejä ja pojat rohkeita. Naisten lupaavan
urapolun katkaisee lapsienhankinta, ja lapsettomien naisten urakehitystä rasittaa "vauvansaantiriski". Jyväskylän yliopistossa huhtikuussa tarkastetun väitöskirjan mukaan perinteiset
sukupuoliroolit ohjaavat naisia perheen alueelle ja miesten kohdalla kohti työelämää. Suomen
Ekonomien tutkimuksen mukaan miehet ylennetään usein heihin perustuvien odotusten ansiosta, kun taas naisten ylennykseen vaaditaan
aiempia näyttöjä.
rekrytointipäällikkö halusi säästää tunteitani, mikäli en pääsekään heti johtotehtäviin. Ehkä hän halusi kertoa, että myös matkasta kannattaa nauttia. En
kuitenkaan kaipaa päähäntaputtelua. Varsinkaan tuntemattomilta. Eivätkä muutkaan naiset tarvitse.
Ehkä alun kertomuksen
Kirjoitta ja on toisen vuo den opiskelij a
ja kuuluu Aalto Women in Business
Aleksi
Markus
2. vuosikurssi, taloustiede
Noora
Veera
1. vuosikurssi
1. vuosikurssi
2. vuosikurssi, laskentatoimi
1.
Modernit tilat ja tämä,
että täällä on paljon ihmisiä.
1.
1.
1.
2.
Sellainen, jolla ei välttämättä ole paljon aikaa
tehdä rehellisin keinoin.
Täällä on paljon ryhmätyötiloja, tämä on suhteellisen lähellä kotia. Tää
on ihan kiva paikka.
Voi ei… Täällä on uudet tilat, paljon eri lounasvaihtoehtoja ja ryhmätyötiloja.
2.
Sellainen, joka haluaa
suoriutua hyvin urheilussa ei niin rehellisesti.
2.
Urheilija,
urheilija.
3.
Jos haluaa vaikuttaa asioihin, ja haluaa että sinne pääsisi joku tyyppi joka voi edustaa sun omia
mielipiteitä.
3.
Saa mahdollisuuden vaikuttaa siihen, minkälaisia
henkilöitä siellä on.
4.
Syön terveellisesti ja urheilen.
5.
Tylsä, tärkeä ja monimutkainen.
3.
4.
5.
Hyvä saada KY:n edustusta sinne.
2.
Syön hyvin ja käyn salilla.
En käytä dopingia.
Tiukka, rajoittava, mutta
hyvää tarkoittava.
Varmaan kaikilla kyltereillä sama naurahdus
ensimmäisenä… No hyvää on uudet tilat, on
mietitty, mitä opiskelijat
tarvitsevat.
Voin sanoa kilpapyöräilyä harrastavana henkilönä, että useimmiten
sellainen tulee niistä, jotka tarvitsevat rahaa tai
uuden sopimuksen. Aika
usein aika moni ihminen.
3.
Jos ei omaa ääntä käytä,
ei ole oikeutta valittaa.
4.
Syömällä hyvin ja urheilemalla.
5.
Pedanttinen,
tärkeä, haastava.
4.
Liikun säännöllisesti ja
syön hyvin. Nukun paljon.
5.
Paljon, rikkailta pois ja
hyvä juttu.
epärehellinen
Students -verkostoon. VERKOSTO pyrkii
tasa-ar voisempaan liike-el ämään.
3/2015
37
KY TIEDOT TAA
K Y: ll ä ta paht u u
27.10. Sales Night
30.10.-3.11. KY-SUB St. Petersburg Trip
Seuraathan jo @ky_1911 Instassa?
Tsekkaa myös nämä:
3.11. LiHy:n kakkubuffet
5.11. Syksyn lauluilta
6.11. NESU-KY: Halloween-sitsit
18.-23.11. KY-SUB Lapland Trip
19.11. Otamursut
@aaltouniversity
Lukuvuoden alku on sujunut vauhdikkaissa merkeissä.
Olemme päässeet nauttimaan paitsi perinteisistä KY:n tapahtumista, myös
ainutkertaisista, historiankirjoihin jäävistä spektaakkeleista. Alkusyksyn
kirkkaimpana tähtenä loisti KY Entry, kyltereiden näyttävä sisääntulo
lähinnä tupsulakkien valtakuntana tunnettuun Otaniemeen.
Tempaus ei jäänyt huomioimatta sosiaalisessa mediassakaan.
Aalto-yliopisto
3.12. NESU-KY:n vuoden päätössitsit
@atalentrecruiting
11.12.
aTalent Recruiting
@ayy_fi
Puurojuhla
+ Korkeakulttuurikuukausi marraskuussa
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
Kokosimme tähän parhaita paloja!
@kylteri
Kylteri-lehti
@probbary
S ivua TOIMIT TAA ky ry:n puole sta
ANNA ELO
040 353 8279
ANNA.ELO@ kywe b.f i
38
3/2015
Lisätietoa tapahtumista
löydät Kywebistä osoitteesta
kyweb.fi/tapahtumakalenteri
Probba ry, kyltereiden
opiskelijajärjestö Mikkelissä
3/2015
39
KY-Looks
P U H EEN J O H TA J ALTA
Antti Korpe l ainen
TEksti ELINA RYTKÖNEn
Mikset kurota
maailmalle?
Kuva jesse salo
Aalto häviää kansainvälisyysvertailussa
muille kauppiksille. Miksi ekonomit kaihtavat
ulkomailla työskentelyä?
Syyskuussa Financial Times asetti Aallon Masters in Management -sarjassa sijalle 54 yhteensä 15 000 kauppakorkeakoulun
joukosta. Pienestä pudotuksesta huolimatta
tulos on hyvä, mutta huipulle on vielä matkaa. Kauppiksemme pyrkii kärkikahinoihin
ja tavoittelee paikkaa kymmenen parhaan eurooppalaisen koulun joukossa vuoteen 2020
mennessä. Vaikka listauksia ei kannata sokeasti tuijottaa, niin on selvää, että Kauppiksen
pärjätessä tilastoissa oman tutkintomme arvo
nousee.
takkiin kansainvälisyydessä. Verrokkikouluihimme nähden
meillä on edelleen suhteellisesti vähän kansainvälisiä opiskelijoita. Kehitys on kuitenkin
ollut nousujohteinen pitkään, mutta samaan
aikaan hallituksen aie ottaa lukukausimaksut
käyttöön uhkaa kääntää osuuden laskuun.
Voimme itse vaikuttaa asiaan huomioimalla kansainväliset opiskelijat paremmin omassa arjessamme. Ainakin KY:llä me
teemme työtä asian eteen avaamalla toimintaamme entistäkin paremmin kansainvälisille
opiskelijoille.
Eniten Aalto ottaa
on valtavasti potentiaalia sekä yksilöille että
suomalaiselle yhteiskunnalle, kun yksilöiden
vaihtoehtojen määrä kasvaa ja myöhemmin
Suomeen palaavat expatriaatit tuovat uusia
näkökulmia suomalaisyrityksiin.
Syyt kansainvälisen uran karttamiselle eivät ole selviä. Yleinen asenne kansainvälistymistä kohtaan tuskin on ongelma, sillä merkittävä osa meistä suorittaa vaihto-opintoja
ainakin kerran. Osaaminen ja kielitaito tuskin
ovat ongelmia, kun pärjäämme kansainvälisissä vertailuissa ja opiskelemme monet pääosin englanniksi.
Toisaalta ainakaan kauppakorkeakoululla
ei konkreettisesti kannusteta kansainväliselle
uralle. Tästä hyvänä esimerkkinä on Arenamessut, jossa on kyllä paikalla kansainvälisiä
yrityksiä, mutta esittelyssä ovat vain Suomen
toimistojen paikat.
Toki kansainvälisten yritysten paikallisten toimistojen kautta on mahdollista siirtyä
myöhemmin expatriaattina maailmalle. Valmistumme kuitenkin muuhun maailmaan
nähden melko vanhoina, mikä voi tarkoittaa
tiukempaa sitoutumista kotimaahamme.
loppujen lopuksi
pelkkää arvailua. On selvää, että kansainvälisessä urassa olisi potentiaalia monelle. Aion
ainakin itse pysyä avoimena mahdollisuudelle kasvaa ja kehittyä maailmalla. Pysy sinäkin!
Luetellut syyt ovat
Koulumme
opiskelijamassan
kan-
huonommin pärjäämme
alumnien kansainvälisyydessä. Vain harva
päätyy kauppiksesta valmistuttuaan ulkomaille töihin. Kansainvälisessä työllistymisessä
sainvälisyyttä
40
3/2015
Terhi Törrönen
2. vuosikurssi, taloustiede
Pukeudun yleensä siististi ja yksinkertaisesti, klassinen on hyvä sana
kuvaamaan tyyliäni. Pukeutumiseni vaihtelee kuitenkin mielialan
mukaan. Tyyli on minulle tärkeä
asia, sillä se ilmentää persoonaani,
ja on mukava kertoa itsestään pukeutumisella.
Kylterit yleisesti ottaen pukeutuvat siististi, kauluspaitoja ja suoria housuja näkee paljon. Monilla on business-look koulussakin.
Teekkarit pukeutuvat ehkä tavallisemmin, ainakin vähemmän huomiota herättävästi. Otaniemessä
kulkiessa voi melkein erottaa kylterit ja teekkarit pukeutumistyylin
perusteella.
”Teekkarit
pukeutuvat ehkä
tavallisemmin, ainakin vähemmän huomiota
herättävästi.”
3/2015
41
LOPUKSi | OTOS JA POIMINNAT
Voitto!
Oikeustieteilijöiden oli
tänä vuonna nöyrryttävä
kylterien ylivoiman
edessä Syysklassikkosoutukilpailussa.
Kuva: KY-arkisto
seuraava kylteri
Akateemisen maailman
punaisilta matoilta
”Jos me kuitenkin päätämme työntää innovaatiot perseeseen, me päätämme työntää samalla
koko Suomen perseeseen.”
Professori
Vesa Puttonen
Ilta-Sanomat 23.8.
”Menestyminen vie aikaa ja yleinen ongelma
on, ettei nukkumiseen jää riittävästi aikaa.
Siksi monet menestyneet ihmiset kertovat
suunnittelevansa päivän ohjelman siten, että
nukkumiselle jää tarpeeksi aikaa.”
Kauppalehti 21.9.
”Sanotaan näin, että leikkaukset
korkeakoulusektorille ovat hyvin rajuja.”
Aalto-yliopiston rehtori
Tuula Teeri
Talouselämä 22.8.
”Markkinataloudessa valta päättää ja vastuu seurauksista kulkevat käsi kädessä. Se on mainettaan parempi
järjestelmä. Kansalaiset vain eivät pidä siitä. Ihmisten
mielestä markkinatalous ja kapitalismi on vastenmielistä ja se on itsekkyyttä ja raakaa kilpailua, yt-neuvotteluja. Mutta itse asiassa markkinatalous on vapautta, se on luovuutta, aloitteellisuutta, ahkeruutta
ja yrittäjyyttä.”
Professori
Sixten Korkman
42
3/2015
ilmestyy 1.12.
k y lt e r i . f i