TULOSJULKAISU 2014

Transcription

TULOSJULKAISU 2014
TULOSJULKAISU
2014
PINSERIT RY
Erikoisnäyttely 2014 ROP & VSP
Hyvä pinseriharrastaja!
Luet nyt vuoden 2014 pinsereiden tulosjulkaisua.
Tähän julkaisuun on koottu jokaisen Suomessa arvostellun pinserin kirjallinen arvostelu sekä
laatuarvosana. Lisäksi tähän on koottu tehdyt jalostustarkastukset, vuonna 2014 järjestettiin yksi
tarkastustilaisuus jossa tarkastettiin 11 koiraa.
Näyttelyvuoden kohokohta myös pinseriharrastajilla oli elokuussa Helsingissä järjestetty
Maailmanvoittaja-näyttely. Pinsereitä arvosteltiin yhteensä 87 kappaletta, joista 43 uroksia ja 44
narttuja. Melkoisen tasainen sukupuolijakauma siis! Suomeen saimme yhden Maailmanvoittaja
2014- ja kaksi Maailman Veteraanivoittaja 2014-titteliä, todella hienoa!
Maailmanvoittajanäyttelyn säännöt eroavat hieman meillä Suomessa totutuista, sillä näyttelyssä
toimittiin FCI:n säännöillä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, ettei Sertifikaatin Arvoista jaettu
lainkaan, vain vaan luokkansa voittajat jatkoivat kilpailua SERTeistä ja CACIBeista. Titteli
määräytyi sen mukaan, kenelle CACIB jaettiin. Lisäksi tuomari sitten valitsi vielä rotunsa parhaan
ja vastakkaisen sukupuolen parhaan koiran.
Yhteensä vuonna 2014 pinserit olivat näytillä 65:ssa eri näyttelyssä ja näyttelykäyntejä kertyi
yhteensä 438 kappaletta. Näistä Maailmanvoittaja-näyttelyn lisäksi maininnanarvoinen on Pinserit
Ry:n järjestämä erikoisnäyttely, joka pidettiin kesäkuussa Tuusulassa. Osanotto oli huikea;
näyttelyssä arvosteltiin 54 pinseriä, eli enemmän kuin joulukuun Voittaja-näyttelyissä yhteensä!
Voisikin sanoa, että pinseriväki on näyttelyaktiivisempaa kuin koskaan. Toki aktiivisia on oltu myös
muiden lajien parissa, rally-toko nostaa suosiotaan jatkuvasti ja tokolla ja agilitylla on oma, vankka
ja tasaisesti kasvava harrastajakuntansa.
Agilitystartteja oli vuonna 2014 295 kappaletta yhteensä 253:ssa eri kilpailussa. Rallytokoa
startattiin yhteensä 15 kertaa ja tokoa 18 kertaa. Näiden lajien tulokset löytyvät Kennelliiton
kattavasta jalostustietokannasta, yhdessä luonnetestitulosten kanssa. Luonnetestejä suoritettiin
yhteensä 20 pinserille vuonna 2014.
Saatat huomata, että myös terveystulokset on jätetty tästä julkaisusta pois – nekin kun löytyvät
kätevimmin jalostustietokannasta.
Toivomme että nautit hetkistä tämän julkaisun parissa!
Helsingissä 18.6.2015
Pinserit Ry:n puolesta
Ida-Lotta Saxholm
SISÄLLYSLUETTELO
s. 1 – esipuhe
s. 2 – näyttelyarvostelut, urokset
s. 23 – näyttelyarvostelut, nartut
s. 42 – näyttelyarvostelut, kasvattajaluokat
s. 43 – näyttelyarvostelut, jälkeläisluokat
s. 44 – jalostustarkastuslausunnot
1
NÄYTTELYTULOKSET
KV = kansainvälinen näyttely
K = kaikkien rotujen näyttely
R = ryhmänäyttely
E = erikoisnäyttely
UROKSET
ART BY DEVILSTAR EXTREME ENDURANCE
EST00200/13 synt 24.07.2012
kasv ZEILANOVA HANNA-MARIA, TALLINNA
om ZEILANOVA HANNA-MARIA, TALLINNA
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO EH
Kookas. Hyvä väritys. Erittäin kaunis pää, tummat silmät ja
erittäin hyväasentoiset korvat. Kuiva kaula. Tiivis selkä.
Hyväasentoinen häntä. Kaunis alalinja. Liikkeessä hieman
löysä lapa. Hieman lihakseton ja niukasti kulmautunut
takaosa.
kauttaaltaan kevyt luusto. Hyvät pään linjat ja purenta,
suurehkot silmät, hieman epävakaat korvat. Hyvä rintakehä,
löysät ranteet, koira ei säilytä balanssia liikkeessä. Hyvä
luonne.
CERIINAN IVAR
FIN24829/05 synt 27.03.2005
i. LILLA ENEBYS LEONARDO S33633/97
e. CERIINAN DAHLIA FIN28598/02
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
om ASIKAINEN MARIKA
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VET ERI VEK1 SA PU1 ROP VET-ROP
9v. klassisen kaunis pinseriuros. Ideaali pää ja ilme
kokonaisuudessaan. Oikeat rungon mittasuhteet.
Tasapainoiset kulmaukset. Jokaiselta yksityiskohdaltaan
todellinen pinseri. Erinomainen rodunomainen käytös ja
itsevarmuus. Upea liikkuja. Harvinaisen oikea ylä- ja alalinja
liikkeessä. Upeassa kunnossa, kunniaksi omistajalleen.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST/SKALIN
BO
VET ERI VEK1 VET-VSP VWW-14
Hyvin kaunis uros, jolla hieman pyöreät silmät. Kaunis pää,
hyvä kaula, oikeat rungon mittasuhteet, hieman löysät
ranteet, hyväasentoinen häntä, hyvä luonne, hyvä turkki ja
väri.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP SERT CACIB FI MVA
2-vuotias. Erittäin tyypillinen uros. Korrekti pää ja korvat.
Erinomainen kaula, ylälinja ja hännänkiinnitys. Tarpeeksi
eturintaa. Korrektit kulmaukset. Korrektit värimerkit. Liikkuu
hyvin. Mukava luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
31.08.2014 KV Tervakoski, EEROLA TAPIO
HeW-14.
VET ERI VEK1 SA PU2 VET-ROP
9-vuotias. Erinomainen tyyppi. Kaunis pää, kevyet korvat.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
Silmät ja purenta ok. Erinomainen rintakehä ja raajat ja
VAL ERI VAK2 PU4 SA
kulmaukset. Jämäkät liikkeet pitkin askelin. Rodunomainen
2,5 vuotta. Erinomainen tyyppi. Maskuliininen pää.
lähestyttäessä.
Ilmeikkäät tummat silmät. Hyvä purenta. Korvat ok. Hyvä
ylälinja ja runko. Vahva luusto. Ihana luonne. Hyvä karva ja
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
väri.
VET ERI VEK1 SA VET-ROP HeVV-14
10-vuotias erittäin tyypillinen uros, joka on erinomaisessa
CERIINAN FLAVIO
kunnossa. Tyypillinen pää, alaleukaa voisi olla enemmän.
FIN35338/03 synt. 14.07.2003
Joka kohdasta erinomainen rungon rakenne. Erinomaiset
i. CERIINAN DW RAVEL FIN40249/97
kissankäpälät. Erinomaiset liikkeet. Mukava luonne.
e. ADEL DARK DIAMETTE FIN37075/97
Rodunomainen lähestyttäessä.
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
om KIURU KIRSI, VARKAUS
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
VET ERI VEK1 SA VET-ROP VV-14
01.02.2014 R Joensuu, JUUTILAINEN SAIJA
10 vuotta nuori. Erinomainen tyyppi. Hyvinrakentunut
VET ERI VEK1 SA PU2 VET-ROP
maskuliininen pää, jossa yhdensuuntaiset linjat. Ilmeikkäät
11 vuotta. Mittasuhteiltaan oikea. Ihanan reipas vanhaherra.
tummat silmät. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja ja runko. Liikkuu
Kaunis pään malli ja ilme. Hyvin hoidettu purenta. Hieman
kuin nuorukainen. Ihana luonne. VV-14.
lentävät korvat. Riittävä luusto. Käpälät voisivat olla
tiiviimmät. Hyvä väri ja karvanlaatu. Liikkuu edestä hieman
CERIINAN MODERATO
löysästi, varsin sujuva sivuaskel. Reipas käytös.
FIN17095/07 synt 08.03.2007
Rodunomainen lähestyttäessä.
i. CERIINAN ARNOLD FIN39585/01
e. TEQUILA BLACK BOHEMIA FIN50456/05
16.02.2014, R Tuusniemi, JÖRGENSEN LEIF LEHMANN
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
VET EH VEK1
om KARF ANNA-MARIA, HELSINKI & HENKILÖLLÄ
11 vuotta, erittäin hyvä tyyppi. Hyvät korvat, hieman suuret
TIETOSUOJA
silmät. Hyvä vartalo. Hyvä ylälinja ja häntä. Voisi olla
hieman enemmän kulmautunut takaa. Raajat ja käpälät
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
voisivat olla paremmat. Liikkuu irtonaisin kyynärpäin ja
VAL ERI
löysin rantein. Hyvä turkki, väri ja temperamentti.
Kookas uros, hieman lihavassa kunnossa. Kaunis
päätyyppi. Kuiva kaula. Korkea säkä ja tiivis selkä. Leveä
09.03.2014 R Joensuu, KIPINÄ MARKKU
rintakehä. Hyvät kulmaukset ja liikunta.
VET EH VEK1
Hyvänkokoinen, lanneosaltaan hieman pitkä veteraani, jolla
saisi olla korostuneempi säkä. Hieman lyhyt luisu lantio,
2
CERIINAN PRIMAS
FI20593/09 synt 16.02.2009
i. CERIINAN HERBERT DW FIN18072/05
e. CERIINAN ILLUCIA FIN24831/05
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI VAK1 CACIB ROP WW-14
Erinomainen kokonaisvaikutelma ja koko. Massava,
neliömäinen. Erittäin hyvä pää. Korvat voisivat olla hieman
parempiasentoiset. Erinomainen säkä ja selkä. Kaunis
hännänkiinnitys. Erinomaiset kulmaukset. Liike
maatavoittava ja tiivis.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VAL ERI VAK4 SA
Maskuliininen oikeat rungon mittasuhteet omaava uros.
Erinomainen pitkä pää. Kauniit yhdensuuntaiset pään linjat.
Hyvä kaula. Olkavarsi saisi olla viistompi. Kokoon sopiva
runko ja raajaluusto. Riittävä eturinta. Selvä säkä.
Erinomainen karvapeitteen laatu. Polvikulma voisi olla
korostuneempi. Riittävä reiden leveys. Hyvä häntä. Lievää
ulkokierteisyyttä etuliikkeissä. Hieman turhan kuroutunut
alalinja liikkeessä. Takaraajojen liike saisi olla tehokkaampi.
Erinomainen käytös.
31.08.2014 KV Tervakoski, EEROLA TAPIO
VAL ERI VAK1 SA PU1 VSP CACIB
4-vuotias. Erittäin hyvä tyyppi. Kaunis pää. Silmät, korvat,
purenta ok. Voimakas rintakehä ja raajat. Erittäin hyvät
kulmaukset. Liikkuu suoraan, askelpituus hyvä.
Rodunomainen lähestyttäessä.
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP
Erittäin hyvä pää. Erittäin hyvä ylälinja. Hyvä selkä ja
korkea hännänkiinnitys. Hyvät kulmaukset. Maatavoittava
ja sujuva liikunta.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Kookas black&tan. Hyvä massa, kaunis päätyyppi.
05.10.2014 R Tuulos, PÄRN AIRE-PIRET
Erinomaiset silmät ja korvat. Erittäin hyvä kaula. Kaunis ylä- VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP
ja alalinja. Etuosa voisi olla liikkeessa hieman tiiviimpi.
Rodunomainen, hyvä pää. Hyvät silmät. Vähän korkealle
kiinnittyneet korvat. Hyvä kaula, oikea ylälinja. Hyvä
CERIINAN QUICKSILVER
eturinta. Hyvä liikunta. Rodunomainen lähestyttäessä.
FI19418/10 synt 23.01.2010
i. CERIINAN IVAR FIN24829/05
26.10.2014 K Seinäjoki, RUSKOVAARA ELENA
e. CERIINAN MALAYA FIN17096/07
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
Erinomainen tyyppi, hyvä luusto. Lihaksikas jäntevä
om ALANDER MARJO, LEPAA
olemus. Tarpeeksi täyttynyt kuonontyvi. Hyvät silmät.
26.04.2014 KV Lahti, WIBLISHAUSER HANS
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP CACIB
Keskikokoinen, neliömäinen uros. Erittäin hyvä
rinnansyvyys ja -leveys sekä eturinta. Voimakas kaula, hyvä
pää, alaleuka voisi olla hieman vahvempi. Seisonta hyvä,
hyvinkulmautunut takaosa, hyvä selkälinja ja risti. Sujuva
liikunta.
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP CACIB
11.05.2014 KV Helsinki, EIKESETH WENCHE
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP CACIB
Erinomainen tyyppi, maskuliininen. Hyvä pää. Vahva,
erinomainen runko jossa hyvät kulmaukset. Liikkuu erittäin
hyvin.
18.05.2014 R Riihimäki, ROZENBERG EVGENY
VAL ERI VAK1 SA PU2
Vahva ja kompakti. Erittäin hyvä massa. Erittäin hyvä
alalinja. Vahva luusto ja hyvä lihaskunto. Hyvä luonne.
Hyvä väri ja karva. Vahva pää, litteä kallo ja posket.
Tarpeeksi vahva alaleuka. Hyväasentoinen voimakas kaula.
Erittäin hyvä ylälinja, syvä rintakehä. Täydelliset liikkeet.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VAL ERI VAK1 SA PU3
Erinomaista rotutyyppiä oleva, maskuliininen uros. Kauniit
yhdensuuntaiset linjat pitkässä päässä. Upea kuono-osa.
Kauniit silmät. Erinomainen etuosa ja oikea rintakehän
pituus. Oikea voiman ja jalouden suhde rungossa.
Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvin. Oikea ylälinja
liikkeessä. Erityisen kauniit ja tehokkaat takaliikkeet.
Rauhallinen, itsevarma käytös.
Huolimattomat korvat. Vahva kaula. Erittäin hyvä runko ja
varsin tasainen ylälinja. Hyvät kootut käpälät ja miellyttävä
raajarakenne. Liikkuu ja esiintyy erittäin hyvin.
Rodunomainen lähestyttäessä.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
VAL ERI VAK3 SA
4-vuotias tyypillinen uros, erinomainen koko. Hyvä pää.
Tarvitsee lisää alaleukaa. Hyvä kaula, ylälinja ja
hännänkiinnitys. Erinomainen eturinta. Erinomaiset
kissankäpälät. Liikkuu hyvin. Mukava luonne.
Rodunomainen lähestyttäessä.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP CACIB
4-vuotias. Hyvän muotoinen, maskuliininen pää jossa
yhdensuuntaiset linjat. Korvat ok, ihastuttavat tummat
silmät ja ilme. Hyvä purenta. Mukava ylälinja ja runko.
Ihastuttava karva ja väri. Liikkuu hyvin. Ihana luonne. V-14.
CERIINAN QUIERO TO ARITAUR
KCAL0902378 synt 23.01.2010
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO ERI AVK3
Massava, kaunismuotoinen pää. Kauniisti muotoutuneet
silmät, hyvänmalliset korvat. Kuiva kaula. Erittäin kaunis
ylä- ja alalinja. Hyvät kulmaukset. Maatavoittava liikunta.
Kissankäpälät.
CLEFELL'S PHILEMON
FI45344/09 synt 23.07.2009
i. ALBION BEMUS FIN16316/06
e. CLEFELL'S OLEANDER
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om ÅHS TIMO, KELLOKOSKI & HENKILÖLLÄ
3
TIETOSUOJA
e. YESPINYES BRITNEY FIN31899/08
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
24.05.2014 K Järvenpää, ORRE CHARLOTTE
AVO ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT
Voimakas uros. Hieman suippo pää, hiukan huolimattomat
korvat, hieman isot vaaleat silmät, oikea purenta.
Voimakas kaula, hyvät etu- ja takakulmaukset. Riittävä
eturinta ja rinnansyvyys. Liikkuu halutessaan hyvin. Hyvä
turkki, hieno väri.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN EH
Hyvänkokoinen maskuliininen uros, jolla oikeat rungon
mittasuhteet seistessään. Kaunis kaula, selvä säkä. Kevyet
korvat. Vahva kallo-osa, hieman liian pyöreät ja vaaleat
silmät. Riittävä kuono-osan pituus. Toivoisin vankemman
alaleuan. Kokonaisuudessaan pää saisi olla hivenen
vankempi. Oikea raajaluuston voimakkuus. Hieman
etuasentoiset lavat. Toivoisin korostuneemman eturinnan ja
hieman pidemmän rintakehän. Riittävät polvikulmaukset ja
reidenleveys. Hyvä väritys ja käpälät. Hyvä häntä. Lievää
ulkokierteisyyttä etuliikkeissä. Erinomainen käytös, esiintyy
hyvin. Rodunomainen lähestyttäessä.
19.07.2014 K Mäntsälä, LUOSO MATTI
AVO EH AVK1
Erittäin hyvän tyyppinen, ylärajoilla oleva uros. Hyvä pään
malli ja pituus. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä
luusto ja käpälät. Eturinta ja etukulmaus saisi olla parempi.
Hyvä runko. Polvikulmaus voisi olla vahvempi. Liikkuu
melko hyvin. Hieman varautunut käytös. Rodunomainen
lähestyttäessä.
28.06.2014 KV Pori, TALVITIE MARJA
JUN EVA
Erittäin hyväntyyppinen. Kookas. Hieman kupera kallo.
Hyvä kaula. Niukat etu- ja riittävät takakulmaukset, mutta
kovin kapea reisi. Hyvät värimerkit. Korva saisi asettua
paremmin. Valitettavasti koira ontuu vasenta takajalkaa.
Rodunomainen lähestyttäessä.
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
AVO ERI AVK2
Ilmeikäs pää. Erittän hyvä ylälinja. Hyvä selkä ja
hännänkiinnitys. Hyvä karva. Erittäin hyvät kulmaukset.
Sujuva liikunta.
CLEFELL'S RAMSES
FI40204/11 synt. 16.06.2011
i. LEGACY'S MIDAS TOUCH FOR CLEFELL'S FI51353/09
e. CLEFELL'S OLYMPIA FIN17343/07
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
17.08.2014 K Raisio, ROONEY CATHERINE
NUO ERI NUK1 SA PU2 SERT
Miellyttävä nuorukainen. Hyvä pää, silmät ja hampaat.
Erittäin hyvä karvanlaatu. Erittäin hyvät värimerkit.
Liikkeessä takakorkea. Hyvät kulmaukset. Erittäin hyvä
luonne.
23.02.2014 KV Jyväskylä, ROSKAM-VAN BERGEN ANITA
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP CACIB
Ihastuttavan vahva uros, erinomainen ylälinja. Kaunis
punainen väri. Erinomainen pää jossa lähes yhdensuuntaiset linjat ja hieno ilme. Erinomaiset korvat.
Harmoniset kulmaukset edessä ja takana. Liikkuu
elegantisti mutta silti vahvasti ja voimakkaasti.
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
NUO ERI NUK3
17 kuukautta. Lähes neliömäinen. Keskipitkä pää, rintakehä
voisi olla hieman pidempi. Hyvä lihaksikas runko ja
massakkuus, kohtuulliset takakulmaukset. Rodunomainen
lähestyttäessä.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
VAL ERI
Voimakas uros jolla erinomainen luusto. Hyvä pää. Hieman
avoimet korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta.
Korrektit kulmaukset. Liikkuu rotutyypillisesti. Mukava
luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
DOGIWOGIN DON QUICHOTTE
FIN15880/04 synt. 26.01.2004
i. CERIINAN DW RUBENS FIN40248/97
e. CERIINAN YATZY DW FIN35953/00
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
VAL EH VAK4
3,5 vuotta. Hieman arka. Maskuliininen pää. Ilmeikkäät
silmät. Hieman heikko ylälinja. Hyvä karva ja väri. Käpälät
voisivat olla tiiviimmät. Liikkuu hyvin, mutta hieman löysästi
edestä. Tarvitsee lisää itseluottamusta.
19.01.2014 KV Turku, SALMI-AALTO TEIJA
VET ERI VEK1 SA PU1 ROP ROP-VET
Lähes 10v. Erinomainen tyyppi, koko & mittasuhteet.
Erittäin kaunisilmeinen pää, jossa oikeat mittasuhteet.
Aavistuksen lentävät korvat. Hyvät, tummat,
oikeanmuotoiset silmät. Kaunis kaula, joka voisi liittyä
sulavammin selkälinjaan. Erinomainen runko, eturinta ja
luusto. Hyvin kulmautunut edestä & takaa. Liikkuu
aavistuksen korkeasti ja löysästi edestä, muilta osin
erinomaisesti. Onnittelut omistajalle upeassa kunnossa
olevasta veteraanista. Rodunomainen lähestyttäessä.
CONSPIROL SUPERSACHA
RKF3782498 synt 06.11.2013
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN ERI JUK4
Massava black&tan, jolla erittäin kaunis, tyypillinen uroksen
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
pää. Korvat kääntyvät sivulle päin. Kuiva kaula. Lyhyt,
VET ERI VEK1 VSP-VET
tiivis selkä. Hyvä hännänkiinnitys. Rinnansyvyys ei vielä
kehittynyt. Riittävät etukulmaukset. Varma ja ilmava liikunta. Erinomaisessa kunnossa melkein 11-vuotiaaksi. Mukava
pää, korrekti runko, hyvät kulmaukset. Mukava luonne.
CORNYDOX
FI31037/13 synt 29.04.2013
i. SINI-MININ MAFIOSO FI31656/09
27.04.2014 KV Vaasa, RUSKOVAARA ELENA
VET ERI VEK1 SA PU1 ROP ROP-VET
Oikea tyyppi. Selvä sukupuolileima. Ikä näkyy tanakassa
4
rungossa. Ylväs kaula. Riittävän voimakkaat raajat ja
Rodunomainen lähestyttäessä.
kulmaukset. OK kaula. Hyvin kaunis, tyylikäs, pitkä pää. Ikä
näkyy liikkeissä.
23.08.2014 R Ikaalinen, MÄKINEN MAIJA
VET ERI VEK1 SA PU1 ROP VET-ROP
03.05.2014 R Harjavalta, OKLESCEN LIDIJA
11-vuotias hyväkuntoinen veteraani. Hyvät mittasuhteet.
VET ERI VEK1 SA PU3 ROP-VET
Kaunis pää ja ilme. Hyvät silmät ja purenta. Hyvä kaula ja
Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Edelleen
eturinta, vankka runko. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä
hyvässä kunnossa. Oikeanmuotoinen kallo, hyvä kaula ja
lantio ja häntä. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Liikkeessä
ylälinja, erinomaiset kulmaukset edessä ja takana, korrekti hyvä ylälinja. Ikä näkyy jo hieman etuosassa. Miellyttävä
alalinja, tasapainoinen liike.
rauhallinen käytös.
10.05.2014 KV Hamina, DOUMA ROB
VET ERI VEK1 ROP-VET
10,5-vuotais oikeankokoinen uros, lähes neliömäinen
runko. Maskuliininen pää jossa lähes yhdensuuntaiset linjat,
tummat silmät. Korrekti purenta, hyvinasettuneet korvat,
hyvä kaula, ylälinja voisi olla sujuvampi. Aavistuksen
laskeva ylälinja, hieman pyöristynyt lantio. Hyvin
kulmautunut takaa, juuri tarpeeksi edestä. Keskivahva
luusto, korrektit käpälät. Liikkuu drivella, mutta tarvitsisi
vakautta etuliikkeeseen.
24.08.2014 K Heinola, STAUNSKJAER OLE
VET ERI VEK1 SA PU2 VET-ROP
11-vuotias. Hyvässä kunnossa. Erinomainen pää ja ilme.
Elegantti kaula. Korrekti etuosa. Hyvä ylälinja. Hieman pitkä
lanneosa. Hyvin kulmautunut. Hieman liian raskas alalinja.
Liikkuu erittäin hyvin. Rodunomainen lähestyttäessä.
DOGIWOGIN FIRE
FIN39789/05 synt 23.07.2005
i. ARON ARMING HARMONY STAR FIN41314/04
e. CERIINAN OONA FIN13507/97
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om PITKÄNEN JANI, KELLO
24.05.2014 K Alavus (Tuuri), KENTALA KIRSI
VET ERI VEK1 SA PU3 ROP-VET
Suuri, maskuliininen, 10,5v veteraani. Vahva luusto. Erittäin
hyvä pää, kuiva kaula. Hyvä eturinta ja rintakehä,
17.5 R Oulu, ONSTENK-SCHENK ILONA
aavistuksen alaskiinnittynyt häntä. Tasapainoiset
VET ERI VEK1 SA PU1 ROP VET-ROP
kulmaukset. Vaivaton liikunta.
8 vuotta 10 kuukautta, erinomaisessa kunnossa. Pitkä pää
jossa hyvät, yhdensuuntaiset linjat. Hyvä hampaisto. Leveä
14.06.2014 K Pöytyä, KÄRKÄS LEILA
ja syvä rinta. Korkea säkä, hyvä ylälinja. Erinomainen
VET ERI VEK1 SA PU2 ROP-VET
lanneosa ja erittäin hyvin kulmautunut takaa. Korvat hieman
10,5v. Erittäin hyvässä kunnossa oleva, erinomaista
leveäasentoiset. Liikkuu ikäisekseen erittäin hyvin ja on
tyyppiä. Kaunis pää ja ilme. Hyvä rakenne. Vankka runko.
luonteeltaan ystävällinen.
Hyvä ylälinja. Hieman alhainen hännänkiinnitys. Liikkuu
edelleen hyvin. Hyvä karva. Miellyttävä käytös.
18.05.2014 KV Oulu, SAVICIC NEBOJSA
VET ERI VEK1 SA PU2 VET-ROP
15.06.2014 KV Kotka, VAN DER BERG HANS
Oikeankokoinen, hyvä luonne, korrekti etuosa, sopivasti
VET ERI VEK1 SA PU2 ROP-VET
lihaksia, hyvä alalinja. Hyvä tasapaino, hyvä liike.
10,5 vuotias, erinomaisessa kunnossa. Hyvä tyyppi. Erittäin
hyvä pään muoto. Tummat silmät. Tarvitsee hieman lisää
12.07.2014 KV Oulu, WATSON SHAUN
eleganssia runkoonsa. Erittäin vahva ylälinja. Hyvä häntä. VET VERI VEK1 SA PU2 ROP-VET
Erinomainen karva, väri ja häntä. Erinomainen liikkuja.
Hyvä koko. Tarpeeksi vahva luusto. Oikeanlaiset raajat.
Tarpeeksi vahva pää. Tummat silmät. Korvien pitää asettua
29.06.2014 K Forssa, AALTONEN PIRJO
paremmin ja koiran käyttää niitä edukseen. Tarpeeksi syvä
VET ERI VEK1 SA PU1 ROP ROP-VET
rintakehä. Ylälinja ja hännänkiinnitys voisivat olla hieman
10,5-vuotias veteraaniuros. Hyvät mittasuhteet. Tyypilliset
paremmat. Ikä näkyy vain hänen karvapeitteessään. Oikea
ääriviivat. Hyvät päänlinjat. Hyvä ylälinja. Tasapainoiset
luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
liikkeet. Rodunomainen lähestyttäessä.
13.07.2014 KV Kokkola, KENTALA KIRSI
19.07.2014 K Ristiina, KURIATA-OKARMUS MONIKA
VET ERI VEK1 ROP-VET
VET ERI VEK1 SA PU2 VET-VSP
Pian 9-vuotias. Erinomainen koko. Neliömäinen. Hieman
10,5-vuotias, hyvässä kunnossa. Tyypillinen pää ja runko,
alas kiinnittyneet korvat, muuten hyvä pää. Hieman
neliömäisesti rakentunut. Korrekti ylä- ja alalinja.
kaulanalusnahkaa. Edestä niukasti, takaa hyvin
Dynaamiset liikkeet. Rodunomainen lähestyttäessä.
kulmautunut. Erinomainen rintakehä. Aavistuksen
alaskiinnittynyt häntä. Liikkuu vapaasti. Kaunis väri.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST/SKALIN Rodunomainen lähestyttäessä.
BO
VET ERI VEK3
19.07.2014 KV Kemi, ZAKE LIGITA
Kaunis pää, hyvä ilme, hieman isot silmät, hyvä kaula.
VET ERI VEK1 VET-ROP
Oikeat rungon mittasuhteet, hyvä etuosa, hiukan luiska risti. 9-vuotias veteraani, erinomaisessa kunnossa. Korrektit
Liikkuu ikäisekseen hyvin.
pään mittasuhteet. Korvat tarpeeksi korkealle kiinnittyneet
ja koira kantaa niitä tarpeeksi oikein. Vahva ylälinja, mutta
16.08.2014 K Valkeakoski, JOKISILTA HANNELE
hieman luisu lantio. Rungossa oikea vahvuus. Tarpeeksi
VET ERI VEK1 SA PU1 VSP ROP-VET
kulmautunut. Ikäisekseen hyvä liikkuja. Korrekti luonne.
Erinomaiset mittasuhteet, linjakas pää. Vankka runko, syvä Rodunomainen lähestyttäessä.
rintakehä, mutta hieman voimaton takaosa iästä johtuen.
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
Sopivat kulmaukset. Liikkuu riittävän vetävällä askeleella.
VET ERI VEK1 SA VET-ROP
5
9,5 vuotta, hyvä tyyppi. Hyvät ääriviivat, melko pistävä ilme. Hyvä luusto. Hieman pitkä runko. Mukava pää. Heikko
Erittäin hyvä kaula ja lapa, erinomainen luonne, ihastuttava leuka. Erinomainen kaula. Vahva selkä. Hieman pitkä ja
profiili. Rodunomainen lähestyttäessä.
pyöreä lanneosa. Croup goose? Syvä rintakehä. Hyvät
linjat ja kulmat. Tyypillinen liikunta ja luonne.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
Rodunomainen lähestyttäessä.
VET ERI VEK2
9-vuotias, hieman kevyt uros. Erinomainen pää. Korrekti
24.05.2014 R Puumala, HOLM MARIANNE
kaula ja ylälinja. Korrekti häntä. Liikkuu hyvin. Mukava
JUN ERI JUK1 SA PU1 ROP SERT
luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
Upea, hyvin kauniisti rakentunut junioripinseri. Erinomainen
tyyppi, mittasuhteet ja sukupuolileima. Hyvin kaunis nuoren
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
pojan pää, ihana ilme. Hyvä kaula, oikeanmuotoinen tilava
VET ERI VEK2
runko. Erinomainen eturinta, upea luusto. Voimakas rodulle
9v 4kk. Hyvä tyyppi. Maskuliininen pää, yhdensuuntaiset
tyypillisesti oikeinkulmautunut takaosa. Upea jo nyt puhdas
linjat. Ilmeikkäät tummat silmät. Ylälinjan pitää suoristua.
ja tehokas ravi. Hillitty, vakaa käytös. Intensiivinen väri.
Liikkuu ikäisekseen hyvin.
15.06.2014 KV Kotka, VAN DER BERG HANS
DOGIWOGIN PLAY LUCKY
NUO ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB
FI13974/11 synt 23.12.2010
Erittäin kiva. Erinomainen pää, yhdensuuntaiset linjat.
i. LILLA ENEBYS HARRY FI57054/10
Hieman irtonainen lanne. Pidän paljon hänen korvistaan.
e. DOGIWOGIN JIINES FIN29566/07
Tummat silmät. Erinomainen etu- ja takaosa. Erinomainen
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
karva ja väri. Erinomainen liikkuja.
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
06.07.2014 K Juva, HOLM MARIANNE
07.09.2014 K Helsinki, BLAHA MONICA
JUN ERI JUK1 SA PU1 ROP SERT
AVO ERI AVK1 SA PU2 VASERT
Urosmainen, tyypiltään erinomainen. Tiivis neliö.
Hyvä koko ja massakkuus. Yhdensuuntainen pää. Pitkä
Ihanailmeinen pää, oikea profiili. Hyvä kaula, erinomainen
kaula ja säkä. Tarpeeksi eturintaa. Hyvä risti. Syvä
korostunut säkä. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hyvin
rintakehä. Erittäin hyvin kulmautunut. Liikkuu hyvällä
kulmautunut, sopivaluustoiset raajat. Leveä reisi, kauniit
drivella. Rodunomainen lähestyttäessä.
ylä- ja alalinja. Liikkuu moitteetta itsevarmasti.
Rodunomainen lähestyttäessä.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
AVO EH AVK2
12.07.2014 KV Oulu, WATSON SHAUN
2,5-vuotias uros. Hyvä pää. Silmien ympärillä kevyt
NUO ERI NUK1 SA PU1 VSP SERT CACIB
karvoitus. Tarvitsee lisää alaleukaa. Hieman pitkä
Hyvä koko ja luusto. Takaliikkeissä tarpeeksi drivea. Etuliike
lanneosaltaan. Raajat ovat tarpeeksi lähellä toisiaan.
voisi olla parempi. Erittäin hyvä karvan väri ja tekstuuri.
Liikkuu rotutyypillisesti. Mukava luonne. Rodunomainen
Tan-merkit ovat puhtaat ja selkeät. Hyvä luusto. Hyvä pään
lähestyttäessä.
pituus. Vahva kuono. Korvat voisivat asettua paremmin ja
olla hieman pienemmät. Tarpeeksi rintakehää ja rinnan
DOGIWOGIN TIME OUT
syvyyttä. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys seisoessa sekä
FI23224/13 synt 14.03.2013
liikkeessä. Rodunomainen lähestyttäessä.
i. LILLA ENEBYS HARRY FI57054/10
e. DOGIWOGIN NASLA FI30386/09
19.07.2014 K Ristiina, KURIATA-OKARMUS MONIKA
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
JUN ERI JUK1 SA PU1 VSP SERT
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
Hyvänkokoinen, jolla tyypillinen maskuliininen pää.
Elegantti kaula, lähes neliömäinen runko. Korrektit ylä- ja
17.05.2014 KV Joensuu, ASSENMACHER-FEYEL HASSI alalinja. Normaalisti kulmautunut. Dynaaminen liikunta.
JUN EH JUK4
Rodunomainen lähestyttäessä.
15kk. Vahvarakenteinen koira. Maskuliininen pää, litteä
kallo. Ovaalinmuotoiset silmät. Hyvin kannetut korvat. Hyvät 08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
pään linjat. Pitkä kaula. Aavistuksen pehmeä ylälinja.
JUN ERI JUK2
Oikeanlainen rintakehä ja eturinta. Hyvin kulmautunut
Massava, hyvä väri. Erittäin kaunis kallo ja hyvä korvien
edestä ja takaa. Liikkuu hyvin. Hyvät värimerkit ja luonne.
asento. Vahva kuono-osa. Ei aivan kuiva kaula. Korkea
Rodunomainen lähestyttäessä.
säkä. Tiivis selkä. Rintakehä hyvin kehittynyt. Erittäin hyvin
kulmautunut. Varma liikunta. Kissankäpälät.
10.05.2014 KV Hamina, DOUMA ROB
JUN ERI JUK1
16.08.2014 K Valkeakoski, JOKISILTA HANNELE
Oikeankokoinen black & tan-uros. Toivoisin hänen olevan
JUN ERI JUK1 SA PU2 SERT
hieman neliömäisempi. Maskuliininen pää, aavistuksen
Erittäin vankka uros ikäisekseen. Hyvät linjat päässä, mutta
pyöreä kallo, korrekti kuono ja purenta. Ovaalinmuotoiset
ei saa tulla raskaammaksi. Syvä kallo. Erinomainen
tummat silmät, hyvä kaula mutta ylälinja voisi olla
rakenne. Vahva luusto, pitkä lanne. Hyvä luonne. Kantaa
sulavampi. Korrekti lantio ja takakulmaukset, korrekti luusto. itsensä erittäin hyvin liikkeessä.Hyvät sivuliikkeet. Hieman
Toivoisin hieman paremmat kissankäpälät. Liikkuu drivella, löysä edestä. Rodunomainen lähestyttäessä.
mutta voisi olla tiiviimpi edestä ja ylälinjan pitäisi säilyä
paremmin. Puhtaat, lämpimät tan-merkit.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
NUO ERI NUK4
18.05.2014 K Joensuu, ZIZEVSKE LIVIJA
18 kk. Voimakas uros. Hyvä pää. Erinomainen kaula.
JUN ERI JUK1 SA PU1 VSP SERT
Riittävästi eturintaa. Korrekti hännänkiinnitys. Korrektisti
6
kulmautunut. Korrekti väri ja värimerkit. Liikkuu hyvin,
mukava luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
DOGIWOGIN WAGGAWAGGA
FI50015/13 synt 02.09.2013
i. RAUHASALMEN DON EERO FI55954/10
e. DOGIWOGIN MIRTILLO FIN45467/08
kasv HAAPIAINEN-LIIKANEN AULI
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN EH
Maskuliininen uros, oikeat rungon mittasuhteet. Selvä
sukupuolileima. Yhdensuuntaiset päänlinjat. Oikein
sijoittuneet, hieman kevyet korvat.Toivoisin tummemmat
silmät. Hyvä purenta. Riittävä kuono-osan pituus. Alaleuka
saisi olla leveämpi ja vanhempi. Hyvä kaula. Hieman
etuasentoiset lavat. Taipumusta kääntää tässä
kehitysvaiheessa eturaajoja ulospäin. Hyvä raajaluusto ja
käpälät. Toivoisin hieman pidemmän rintakehän. Hyvä
karvapeite ja pigmentti. Hyvä häntä. Erinomainen käytös.
Liikkuu erinomaisesti edestä, mutta toivoisin hieman
tehokkaammaan takaraajojen liikkeen. Esiintyy hyvin.
26.04.2014 KV Lahti, WIBLISHAUSER HANS
AVO ERI AVK2
Massava, oikeankokoinen uros, vahva kaula, hyvä pää,
riittävä rinnansyvyys, ja -leveys, tummat silmät, selkä antaa
hieman perään, hyvä seisonta, hyvinkulmautunut takaosa,
sujuva liikunta.
03.05.2014 R Mikkeli, HAAPIAINEN-LIIKANEN AULI
AVO ERI AVK1
Seistessä näyttävä, voisi liikkua pitemmällä askeleella.
Voimakkaasti pyöristynyt kallo-osa. Hyvä kuono-osa.
Oikean mustat silmät. Riittävästi kulmautunut edestä,
sopivasti takaa. Hyvä ylälinja, oikein kiinnittynyt häntä.
Kaunis väri. Oikea karvanlaatu.
17.05.2014 KV Joensuu, ASSENMACHER-FEYEL HASSI
AVO ERI AVK1 SA PU1 VSP SERT CACIB FI MVA
Harmooninen koira, pitkä pää. Vahva, litteä kallo.
Yhdensuuntaiset linjat. Ovaalinmuotoiset silmät. Hyvä
otsapenger. Pitkä kaula. Erinomaiset rungon mittasuhteet.
Mukava ylä- ja alalinja. Erinomaisesti kulmautunut edestä ja
takaa. Liikkuu hyvällä askeleella. Erinomainen väri,
värimerkit ja luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
23.08.2014 K Kouvola, SCHOGOL GEORGE
JUN ERI JUK2 SA PU2 VASERT
Lähes 1-vuotias. Kokoon sopiva rakenne. Melko
yhdensuuntainen takaa. Vahva maskuliininen pää jossa
hyvät linjat. Kohtuullisesti kehittynyt etuosa. Rodunomainen
lähestyttäessä.
18.05.2014 K Joensuu, ZIZEVSKE LIVIJA
VAL ERI VAK1 SA PU2
Mukava koira, hyvät mittasuhteet. Erinomainen pää,
hyvinasettunut kaula. Vahva ylälinja. Hieman suora
olkavarsi ja takakulmaukset. Tyypillinen liike, mutta
epätasapainossa. Rodunomainen lähestyttäessä.
DOGIWOGIN XRISTO
FI12464/14 synt 04.11.2013
i. LILLA ENEBYS HARRY FI57054/10
e. LILLA ENEBYS YUM' YASMIN FI59390/12
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VAL EH
Maskuliininen uros. Pitkälinjainen pää. Toivoisin hieman
tummemmat silmät. Pitkä kaula. Selvä säkä. Eturinta saisi
olla korostuneempi ja olkavarsi viistompi. Taipumusta
kääntää hieman eturaajoja ulospäin. Riittävä raajaluusto.
Toivoisin pidemmän rintakehän. Hieman jyrkkä lantio.
Erinomaiset värimerkit. Liikkuu hieman kinnerahtaasti
takaa. Takaraajojen liike saisi ulottua vielä enemmän
taakse. Hyvä käytös.
17.08.2014 R Kuhmo, KIPINÄ MARKKU
JUN ERI JUK1
Hyvä koko ja mittasuhteet, reipas luonne. Niukahkot
tasapainoiset kulmaukset. Lupaava ylälinja joka saa
kiinteytyä. Pitkälinjainen pää, hyvät korvat, pään linjat saisi
olla yhdensuuntaisemmat. Hyvät silmät. Kuono-osa saa
täyttyä, toivoisin leveämpää alaleukaa. Hyvä kaula. Mukava
väritys. Hyvä häntä. Liikkuu riittävällä sivuaskeleella mutta
ylälinjan pehmeys näkyy liikkeessä. Etuosa saa tiivistyä.
Rodunomainen lähestyttäessä.
DUFFYCO'S YOSTER
RKF3125074 synt 09.06.2011
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO ERI AVK1 SERT FI MVA
Keskikokoinen ja keskivertomassa. Neliömäinen rakenne.
Litteä kallo-osa, riittävän pitkä kuono-osa. Kuiva kaula.
Korkea säkä. Lyhyt ja tiivis selkä. Hyvä risti ja häntä.
Erinomainen rintakehä ja etuosa. Erinomaiset kulmaukset.
Kissankäpälät. Vapaa liikunta.
DUVINAL VELIOR VITUS
FI10813/12 synt. 11.06.2011
i. CERIINAN NESTOR FIN32737/08
e. DUVINAL BRIZA BIZARTA RKF2484079
kasv ULKOMAINEN KASVATTAJA
om MATVEINEN TARJA & MILA, ESPOO
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Kookas. Neliömäinen. Kaikilta osin hyvä pää. Kauniit
korvat. Pitkä, kuiva kaula. Erinomainen säkä. Hieman liian
voimakkaasti putoava risti. Hyvä rintakehä ja etuosa.
Liikunnan tulisi olla varmempaa. Hieman pitkät käpälät.
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
VAL ERI VAK2
Ilmeikäs pää. Tyylikäs ylälinja, hyvä selkä. Erittäin hyvät
kulmaukset. Maatavoittava liikunta. Kooltaan iso.
FERENCE ALFANO
FI48504/11 synt. 23.07.2011
i. XITAMIZ OTIZ S68189/2004
e. SINI-MININ MOCCA FI31658/09
kasv SANNA OJALA, VANTAA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
12.01.2014 R Lahti, MÄKINEN MAIJA
AVO EH AVK1
Iso, aivan koon ylärajalla oleva, raajakkuudessaan ilmava
uros, jolla kuitenkin hyvä voimakkuus. Selvä
sukupuolileima. Hyvä kallo, korvat, silmät ja purenta.
Alaleuka saisi olla voimakkaampi. Hyvä niska ja säkä.
7
Olkavarsi saisi olla viistompi. Hyvä runko. Vahva selkä.
Hyvä häntä. Hyvin kulmautunut takaa. Hyvät käpälät.
Ohutkarvaiset korvantaustat. Liikkuu tasapainoisesti,
liikkeessä suora selkä. Ihastuttava temperamentti, esitetään
hyvin. Rodunomainen lähestyttäessä.
17 kuukautta, koon ylärajoilla. Tarvitsee hieman lisää
kehäkoulutusta. Pidän hänen päästään. Mukava ilme. Voisi
kantaa korviaan paremmin. Hyvänpituinen kuono. Tarvitsee
lisää eturintaa. Erinomainen ylälinja ja häntä. Erinomainen
karvalaatu. Liikkuu drivella.
FERENCE AZOR
FI48502/11 synt. 23.07.2011
i. XITAMIZ OTIZ S68189/2004
e. SINI-MININ MOCCA FI31658/09
kasv SANNA OJALA, VANTAA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
19.07.2014 K Ristiina, KURIATA-OKARMUS MONIKA
NUO ERI NUK1
Hyvä koko. Hyvä ilme. Pitkä kaula. Lähes neliömäinen
runko. Hyvät ääriviivat. Etuosa saisi olla paremmin
kulmautunut. Tyypillinen liikunta. Rodunomainen
lähestyttäessä.
27.04.2014 KV Vaasa, RUSKOVAARA ELENA
AVO ERI AVK1
Erinomainen tyyppi. Selvä sukupuolileima. Hyvä luusto ja
ylälinja. Maskuliininen pää jossa voisi olla enemmän
pituutta. Hyvät silmät. Riittävästi kulmauksia edessä.
Liikkuu valitettavasti kovin kapeasti takaa ja leveästi edestä.
Sopiva sivuaskel. Liikkeiden pitää tasapainottua.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
NUO EH
Hyvänkokoinen black&tan. Erinomainen kallo- ja kuonoosa. Ei kanna korviaan hyvin. Kuiva, kaunis kaula. Tiivis
selkä. Erinomainen hännänkiinnitys. Hyvinkehittynyt
rintakehä. Hieman suora etuosa. Tassut kääntyvät
sisäänpäin. Hyvä takakulmaus. Liikkeessä löysät
kyynärpäät.
18.05.2014 KV Oulu, SAVICIC NEBOJSA
AVO ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT CACIB FI MVA
Erittäin hyvä tyyppi, oikeat pään linjat, pitkä kaula. Oikea
ylälinja, hyvä lantio, hyvä hännän asento, oikeanlainen
edestä ja takaa. Hyvät liikkeet, hyvät kulmaukset, hyvin
esitetty.
24.05.2014 R Oulainen, SALOHALLA HILKKA
VAL ERI VAK1 SA PU2
Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen, sopivan vahva
uros. Hyvä kallo, kuono saisi olla aavistuksen pidempi ja
täyteläisempi. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Hyvä kaula ja
ylälinja. Riittävä eturinta. Hyvä rintakehä. Pysty olkavarsi.
Hyvät takakulmaukset. Hyvä luusto ja käpälät. Hyvä häntä.
Kaunis punainen väri. Liikkuu hieman leveästi edestä ja
ahtaasti takaa hyvällä sivuaskeleella. Ylälinja tasainen
liikkuessa.
23.08.2014 K Kouvola, SCHOGOL GEORGE
NUO ERI NUK1 SA PU3
Lähes 20kk. Hyvä tyyppi. Hyvät pään linjat. Hieman suora
etuosa. Rintakehä voisi olla pidempi. Ihastuttava väri ja
luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
05.10.2014 R Tuulos, PÄRN AIRE-PIRET
NUO ERI NUK1 SA PU2 SERT
Rodunomainen, hyvä pää, korvien asento voisi olla
parempi. Purenta ok. Oikea kaula, hyvä ylälinja. Rintakehä
ja eturinta voisivat olla tukevammat. Hyvä alalinja.
Etukulmaukset voisivat olla paremmat, takakulmaukset ok.
Liikkeessä vähän löysät kyynärpäät. Rodunomainen
lähestyttäessä.
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
NUO ERI NUK1 SA PU3 VACACIB
26.10.2014 K Seinäjoki, RUSKOVAARA ELENA
22 kuukautta. Vahva, lihaksikas pää, erittäin hyvä alaleuka.
VAL EH VAK2
Hyvä kaula ja säkä, maltilliset etukulmaukset. Erittäin hyvä
Erinomainen tyyppi. Selvä sukupuolileima. Hiven pehmeyttä ylälinja ja hännänkiinnitys, erittäin hyvät takakulmaukset.
ranteissa. Kaunis kaula. Hyvin kulmautunut takaosa ja
Rodunomainen lähestyttäessä.
miellyttävä jäntevä ylälinja. Etuosan tulisi olla
voimakkaammin kulmautunut ja eturinnan selvempi.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
Tarpeeksi tummat silmät, vähän pyöreä muoto. Kallo saisi
NUO ERI
olla kapeampi. Hyvin ilmeikäs pää. Keveät korvat.
Tyypillinen uros. Korrekti pää. Hyvä kaula. Tarvitsee
Kinnerahtaat takaliikkeet, kovin huolimattomat etuliikkeet.
enemmän eturintaa. Liian suora edestä. Korrekti ylälinja.
Nostelee turhaa etujalkojaan vieden liikkeestä tehoa. Hyvin Korrekti hännänkiinnitys. Hyvät värimerkit. Liikkuu hyvin.
puhutteleva seistessään. Esitetään erinomaisesti ja
Mukava luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
erinomainen häntä. Rodunomainen lähestyttäessä.
FERENCE BALANCE OF POWER
FI14753/13 synt. 30.12.2012
i. FREYR NEIT VITTORIO RKF2709807
e. SINI-MININ MOCCA FI31658/09
kasv SANNA OJALA, VANTAA
om FROM ARJA, LAPPEENRANTA
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
JUN ERI JUK1 SA PU2 VASERT
Hyvin kehittynyt ja hyvin esitetty. Tyypillinen pää.
Erinomainen pigmentti. Erittäin vahva runko. Hyvät
kulmaukset. Erittäin mukava liikkeessä. Mukava luonne.
15.06.2014 KV Kotka, VAN DER BERG HANS
JUN ERI JUK1
FERENCE BEHIND BROWN EYES
FI14756/13 synt. 30.12.2012
i. FREYR NEIT VITTORIO RKF2709807
e. SINI-MININ MOCCA FI31658/09
kasv SANNA OJALA, VANTAA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
23.02.2014 KV Jyväskylä, ROSKAM-VAN BERGEN ANITA
JUN ERI JUK2 SA PU3 VASERT
Black & tan, erittäin hyvä koko, ylälinja voisi olla hieman
vahvempi. Hyvä hännänkiinnitys ja hännänkanto.
Maskuliininen pää. Silmät voisivat olla enemmän ovaalin
muotoiset. Saksipurenta. Hyvä leuka. Hyvin kulmautunut
edestä ja takaa. Ihastuttava tan-väri. Rodunomainen
lähestyttäessä.
8
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
JUN ERI JUK2 SA
vaikutelman antava nuori. Kaunisilmeinen pää. Hyvät
korvat, tummat silmät. Toivoisin kuono-osaan lisää voimaa,
alaleuka saa vahvistua. Oikea purenta. Hyvin niukasti
11.05.2014 KV Helsinki, EIKESETH WENCHE
kulmautunut etuosa, lyhyt lapa, pysty olkavarsi. Lyhyt
JUN ERI JUK1 SA PU3 VASERT
eturinta, rintakehä voisi olla pidempi. Sopivasti kulmautunut
Erittäin hyvä tyyppi. Ikäisekseen hyvin kehittynyt. Hyvä pää. takaa. Hyvät käpälät. Ylpeästi kannettu suora häntä. Suora
Lanneosa voisi olla hieman tiiviimpi. Ihastuttava kaula.
selkä liikkeessä, liikkuu löysästi edestä, OK työnnöllä takaa.
Hyvä etuosa. Hyvä vartalo. Takaraajat OK. Erinomainen
Hyvät värimerkit ja karva. Hyvä temperamentti.
karva ja väri. Rodunomainen lähestyttäessä.
Rodunomainen lähestyttäessä.
26.07.2014 K Helsinki, PYLVÄNÄINEN-SUORSA MARJATTA
NUO ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT
Erinomaiset mittasuhteet, hyvä koko ja luusto. Hieman
leveäkalloinen pää. Hyvät korvat ja silmät. Hyvä kuono-osa.
Tasapainoinen ylälinja. Hyvä häntä. Hyvä rungon syvyys.
Hyvin kulmautunut, tehokas sivuaskel. Rodunomainen
lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
NUO EH
Kookas, hieman tuhti. Hyvä kallo- ja kuono-osa. Paksu
kaula, hieman löysää kaulnahkaa. Korkea säkä ja
erinomainen selkälinja. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkeessä
hyvin ahdas takaosa.
23.08.2014 R Nokia, PYLVÄNÄINEN-SUORSA MARJATTA
NUO EH NUK1
Vankkarakenteinen neliömäinen uros. Selvä
sukupuolileima. Hyvät pään linjat. Voimakaspiirteinen
hieman leveä kallo. Hyvät silmät ja korvat. Tasapainoinen
ylälinja. Hyvä häntä. Pyöreähkö syvä runko. Hyvä takaliike,
leveät etuliikkeet. Tänään aivan liian tuhdissa kunnossa.
Rodunomainen lähestyttäessä.
31.08.2014 KV Tervakoski, EEROLA TAPIO
NUO EH NUK1
20kk. Oikeat mittasuhteet. Muuten hyvä pää, mutta
kevyehkö alaleuka. Silmät, korvat, purenta ok. Hieman
pystyt ja lyhyet olkavarret. Voimakas rintakehä. Hieman
pysty lantio ja tyydyttävät takakulmaukset. Liikkuu
keskipitkin askelin ja voisi työntää tehokkaammin takaa.
Rodunomainen lähestyttäessä.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
NUO ERI NUK2 SA
Melkein 2-vuotias, tyypillinen uros. Hyvä pää. Tarvitsee
lisää alaleukaa. Korrekti kaula. Erinomainen eturinta ja
lapa. Korrektit värimerkit. Liikkuu hyvin. Mukava luonne.
Rodunomainen lähestyttäessä.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
NUO EH NUK3
Lähes 2-vuotias. Maskuliininen pää. Toivoisin paremman
korvien asennon. Hyvä purenta. Ylälinjan pitää suoristua.
Ok runko. Korvissa voisi olla enemmän karvapeitettä.
Liikkeet ok. Ystävällinen luonne.
24.08.2014 K Heinola, STAUNSKJAER OLE
NUO EH NUK1
Hyvä koko. Miellyttävä pää. Hyvä purenta. Hyväksyttävä
kaula. Liian suora etuosa. Tarvitsee lisää eturintaa. Hyvä,
lyhyt ylälinja. Hyvä hännänkiinnitys. Korrekti massakkuus
rungossa. Tarvitsisi hieman vahvemman luuston. Liikkuu
liian leveästi edestä. Hyvä karva ja väri. Rodunomainen
lähestyttäessä.
FERENCE BLISS OF VITTORIO
FI14752/13 synt. 30.12.2012
i. FREYR NEIT VITTORIO RKF2709807
e. SINI-MININ MOCCA FI31658/09
kasv SANNA OJALA, VANTAA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
23.02.2014 KV Jyväskylä, ROSKAM-VAN BERGEN ANITA
JUN ERI JUK1 SA PU2 SERT
Voimakas uros, erinomainen ylälinja. Runko voisi olla
hieman neliömäisempi. Hyvä hännänkiinnitys ja
hännänkanto. Pää jossa yhdensuuntaiset linjat ja mukava
ilme. Saksipurenta. Ihastuttavat yhdenmukaiset korvat.
Vahva luusto. Harmonisesti kulmautunut. Lämmin tan-väri.
Rodunomainen lähestyttäessä.
09.03.2014 R Joensuu, KIPINÄ MARKKU
JUN ERI JUK1
Maskuliininen, vahvarunkoinen hyväluustoinen uros. Hyvät
pään linjat, vahva kuono-osa. Hyvä purenta, hyvät korvat ja
silmät, erinomainen ylälinja, hyvä häntä, tasapainoisesti
kulmautunut, liikkuu ryhdikkäästi tasapainoisella askeleella.
Hieman epävarma luonne.
26.04.2014 KV Lahti, WIBLISHAUSER HANS
NUO ERI NUK1 SA PU3 VASERT
15 kk ikäinen, hyvärakenteinen uros, elegantti kaula, hyvä
pää. Suhteellisen neliömäinen runko, hyvä seisonta, hyvin
kulmautunut takaosa, riittävän tumma väritys. hyvä liikunta.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN ERI
Voimakasrunkoinen, maskuliininen uros joka
yleisvaikutelmaltaan hieman matalaraajainen. Vahva kalloosa, yhdensuuntaiset päänlinjat. Oikea silmien muoto.
Vankka, hieman lyhyehkö kaula. Olkavarsi saisi olla
viistompi. Hyvä raajaluusto. Hyvä alalinja. Rodunomaisesti
kulmautunut takaa. Erinomaiset värimerkit. Hyvä käytös,
hyvät käpälät, hyvä häntä. Liikkuu erinomaisella
ulottuvuudella sivulta. Vielä pentumaista pehmeyttä
ylälinjassa liikkeessä. Ei saa lisää jykevöityä iän myötä.
Esiintyy hyvin.
FERENCE BE MY SIXTH SENSE
FI14755/13 synt. 30.12.2012
i. FREYR NEIT VITTORIO RKF2709807
e. SINI-MININ MOCCA FI31658/09
kasv SANNA OJALA, VANTAA
om VIINIKAINEN TERO & VIINIKAINEN JAANA, HEINOLA 01.08.2014 KV Kuopio, DE RIDDER ONGHENA LILIANE
NUO EH NUK3
12.01.2014 R Lahti, MÄKINEN MAIJA
19 kuukautta. Jokseenkin irtonainen korvienkanto. Tummat
JUN H JUK
silmät. Hieman luisu alaleuka. Kallon ylälinja ja kuono
1v, tässä kehitysvaiheessa kovin kevyen ja ilmavan
yhdensuuntaisemmat. Kaula kaipaisi lisää pituutta. Vahva
9
runko, mutta kääntää kyynäriä ulospäin. Hyvä
hännänkiinnitys. Takaliikkeessä pitäisi olla enemmän
drivea. Rodunomainen lähestyttäessä.
NUO EH NUK2
19 kuukautta. Hyvä saksipurenta. Hyvä pään pituus, mutta
kallon ylälinja ja kuono voisivat olla yhdensuuntaisemmat.
Toivoisin lisää alaleukaa. Tarvitsee paremmat kulmaukset.
Kaipaa lisää substanssia. Etuliikkeet löysät. Rodunomainen
lähestyttäessä.
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
NUO ERI NUK1 SA PU3 VASERT VACACIB
Hyvä rakenne, tyypilliset mittasuhteet. Tumma pigmentti.
Korrekti väritys rungossa. Pää on korrekti. Täysi leikkaava
purenta. Korrekti selkälinja ja häntä. Tyypilliset etu- ja
takakulmaukset. Hyvä liikkuja. Rodunomainen
lähestyttäessä.
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
NUO ERI NUK3 SA
Erittäin tyypillinen uros, hyvät mittasuhteet. Tyypillinen
väritys päässä ja rungossa. Korrekti kallo ja korvat. Pitkä
kaula. Tyypillinen selkälinja ja häntä. Syvä rinta. Korrektit
etu- ja takakulmaukset. Erittäin rodulle tyypillinen ja vapaa
liikkuja. Rodunomainen lähestyttäessä.
03.08.2014 KV Kuopio, JOHANSSON ANN-CHRISTINE
NUO EH NUK3
Hyvä koko, voimakas pää, jossa liikaa poskia. Hyvät
silmät ja korvat, hyvä kaula ja risti. Hyvä runko, hyvät
etukulmaukset, takana riittävät. Liikkuu sivusta katsoen
hyvin, edestä leveästi, Voisi olla energisempi.
03.08.2014 KV Kuopio, JOHANSSON ANN-CHRISTINE
NUO EH NUK2
Maskuliininen pää, hieman pyöreät silmät. Erinomainen
kaula, hyvä risti. Runko voisi olla vahvempi, hieman niukat
etu- ja takakulmaukset. Etuliikkeet hyvät, takana voisi olla
enemmän työntöä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
NUO ERI NUK4
Keskikokoinen, keskiverto massa. Kaunis väri. Tyypillinen
pää. Kuiva kaula. Korkea säkä. Tiivis selkä. Hyvä
hännänkiinnitys ja -asento. Syvä rintakehä. Hyvät etu- ja
takakulmaukset, liikkuu varmasti. Kissankäpälät.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
NUO ER NUK1 VASERT
Erittäin hyvä koko, neliömäinen. Tyylikkääseen runkoon
sopiva pää, erinomaiset korvat ja tummat silmät. Hyvä,
kuiva kaula. Korkea säkä. Lyhyt, tiivis selkä. Erittäin hyvä
etuosa ja lapa. Takaosassa tulisi olla vähän parempi työntö
FERENCE BODYGUARD
FI14751/13 synt. 30.12.2012
i. FREYR NEIT VITTORIO RKF2709807
e. SINI-MININ MOCCA FI31658/09
kasv SANNA OJALA, VANTAA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
31.08.2014 KV Tervakoski, EEROLA TAPIO
NUO EH NUK2
19kk. Oikeat mittasuhteet. Voimakas kallo. Kevyehkö
kuono. Kevyt alaleuka. Silmät, korvat ja purenta ok. Hyvä
19.01.2014 KV Turku, SALMI-AALTO TEIJA
rintakehän leveys ja syvyys, niukka pituus. Pystyt lyhyehköt
JUN ERI JUK1 SA PU2 SERT
olkavarret. Erinomainen taka-osa. Hyvä turkin laatu. Hyvä
12kk. Erittäin hyväntyyppinen. Hyvä koko & mittasuhteet.
hätä. Keskipitkät askeleet. Liikkuu suhteellisen suoraan.
Oikea pään profiili. Hyvät tummat silmät. Hyvä ilme. Kaunis Rodunomainen lähestyttäessä.
kaula. Selvä säkä. Hyvä ylälinja. Ikäisekseen erinomainen
runko ja eturinta. Vahva luusto. Hieman pysty olkavarsi.
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
Niukasti kulmautunut edestä, hyvin takaa. Seisoo hieman
NUO ERI NUK1 SA PU2 SERT
kinnerahtaasti, joka näkyy myös aavistuksen takaliikkeessä. Tyypillinen pää. Tyylikäs ylälinja. Tasainen selkä. Erittäin
Liikkuu edestä hyvin sekä lupaavalla, hyvällä
hyvin istuva häntä. Erittäin hyvät kulmaukset.
sivuaskeleella. Hyvät käpälät. Hyvä black&tan väri. Reipas Maatavoittava liikunta, takaa ahdas.
olemus. Rodunomainen lähestyttäessä.
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
NUO ERI NUK2
Korrekti pää ja pigmentti. Elegantti pää. Oikein kehittynyt
runko, hyvät kulmaukset. Mukavat liikkeet, mukava luonne.
11.05.2014 KV Helsinki, EIKESETH WENCHE
NUO ERI NUK2 SA PU4
Erittäin hyvä tyyppi. Lyhyt runko. Hyvä pää. Hyvä kaula.
Suora olkavarsi. Erittäin hyvä runko ja takaraajat.
Erinomainen väri. Liikkuu hyvin.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN ERI
Hyvänkokoinen puolitoistavuotias uros. Erinomaiset rungon
mittasuhteet seistessä. Oikea voiman ja jalouden suhde
rungossa. Kaunis ylälinja seistessä. Kauniit
yhdensuuntaiset päänlinjat. Oikein sijoittuneet korvat. Hyvä
ilme. Alaleuka voisi olla hieman vahvempi. Hyvin rakentunut
edestä. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä alalinja. Hyvä
häntä. Liikkuu erinomaisesti. Erinomainen käytös.
01.08.2014 KV Kuopio, DE RIDDER ONGHENA LILIANE
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
NUO ERI NUK3
Oikeankokoinen. Tyypillinen pää. Tarvitsee lisää alaleukaa.
Erinomainen kaula ja vahva ylälinja. Tarpeeksi eturintaa.
Korrektit värimerkit. Liikkuu rotutyypillisesti. Mukava luonne.
Rodunomainen lähestyttäessä.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
NUO ERI NUK1 SA PU2 SERT VACACIB
Lähes 2-vuotias. Mukava koko ja mittasuhteet. Hyvä
purenta. Hyvä ylälinja ja runko. Liikkuu hyvin. Hyvä karva ja
väri. Vahva luusto. Hyvä, hieman omapäinen luonne.
FIRE DREAMS BARCELONA
RKF3621069 synt 19.06.2012
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO ERI AVK4
Massava, neliömäinen. Erinomainen pää. Kupeeratut
korvat. Pitkä, kuiva kaula. Erinomainen ylälinja. Syvä
rintakehä. Erinomaiset kulmaukset ja liikunta. Etutassuissa
hieman pitkät varpaat.
10
FREYR NEIT VEROMIR VENKO
RKF2709805 synt 12.03.2010
saa vakiintua. Miellyttävä luonne.
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
JUN ERI JUK2
Oikeanlainen pää, jossa hyvä pigmentti. Elegantti kaula ja
vahva runko. Hyvät kulmaukset. Mukava luonne.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO EH
Massava, hieman pitkä runko. Erittäin kaunis kallo ja syvä
kuono-osa. Leveä alaleuka. Hieman liikaa poskia. Kuiva
kaula. Kaunis ylä- ja alalinja. Erittäin hyvät kulmaukset ja
liikunta.
17.05.2014 KV Joensuu, ASSENMACHER-FEYEL HASSI
JUN ERI JUK2
14kk, elegantti uros. Mukava pitkä pää. Hyvät pään linjat.
FUNDORA'S JETRO
Tummat silmät. Erinomainen pigmentti. Hyvä korvien kanto.
FI11970/11 synt 07.12.2010
Erinomainen ylälinja. Hyvä rinnansyvyys. Mukava etuosa.
i. LEGACY'S MIDAS TOUCH FOR CLEFELL'S FI51353/09 Polvikulma voisi olla parempi. Liikkuu hyvin. Hyvä karva ja
e. XITAMIZ VEZPERA VIOLETTE FI13084/09
luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
kasv BERIT NYMAN, KUOPIO
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
18.05.2014 K Joensuu, ZIZEVSKE LIVIJA
JUN ERI JUK3 SA PU4
02.08.2014 KV Kuopio, ZILNIK ZELJKO
Keskikokoinen- ja luustoinen. Hyvät pään mittasuhteet.
AVO ERI VAK1 SA
Hyvin asettunut kaula. Vahva ylälinja. Syvä rintakehä.
Erittäin luonteikas uros. Hyvä rakenne. Hyvä pigmentti
Hieman suora olkavarsi ja takakulmaukset. Tyypillinen
kirsussa ja silmissä. Korrekti kallo ja korvat. Tyypillinen
liikunta, mutta epätasapainossa. Erittäin hyvä luonne.
kaula, selkälinja ja häntä. Korrektit kulmaukset. Tyypilliset
Rodunomainen lähestyttäessä.
liikkeet. Rodunomainen lähestyttäessä.
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
FUNDORA'S KABUTO
JUN ERI JUK1 SA PU2 SERT
FI19801/13 synt. 21.02.2013
17 kuukautta vanha koira. Erittäin tyypillinen. Korrekti pää,
i. SINI-MININ NANDO FI49950/09
hyvä pigmentti. Täysi leikkaava purenta. Pitkä kaula. Hyvä
e. FUNDORA'S HERTHA FIN53297/08
selkälinja jossa korrekti häntä. Rodunomaiset etu- ja
kasv BERIT NYMAN, KUOPIO
takakulmaukset. Vapaat ja tyypilliset liikkeet.
om TURUNEN HELI, KONTIOLAHTI
Rodunomainen lähestyttäessä.
11.01.2014 KV Kajaani, JUUTILAINEN SAIJA
JUN ERI JUK1
10kk. Mittasuhteiltaan erinomainen juniori. Hyvä koko, hyvin
kehittynyt runko. Sopivasti luustoa ja hyvät käpälät. Riittävät
tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen pään malli ja ilme.
Hyväasentoiset suuremmat korvat. Hyvä purenta. Hieman
löysät huulet. Hieman lyhyt lantio ja korkea hännänkiinnitys,
mutta hyvä asento. Hyvä luusto ja karva. Hieno luonne.
Liikkuu vielä hieman takakorkeana. Korkea etuaskel ja
liikkeet saavat asettua. Seistessä hieno ja lupaava.
Rodunomainen lähestyttäessä.
03.08.2014 KV Kuopio, JOHANSSON ANN-CHRISTINE
JUN EH JUK2
Erinomaiset mittasuhteet. Maskuliininen pää, voisi olla
hieman kuivempi. Hyvä kaula, hyvä risti, hyvä runko,
kulmaukset voisivat olla paremmat, askel voisi olla pidempi
ja selkälinja parempi liikkeessä.
17.08.2014 R Kuhmo, KIPINÄ MARKKU
NUO ERI NUK1 SA PU1 ROP
Maskuliininen, kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen
uros jolla hyvä runko ja riittävät kulmaukset. Hyvä häntä.
Olkavarret voisivat olla pidemmät ja viistommat. Vahva pää,
01.02.2014 R Joensuu, JUUTILAINEN SAIJA
erinomainen kuono-osa ja purenta. Hyvät korvat ja silmät.
JUN ERI JUK1 SA PU1 ROP SERT
Vahva kaula. Ryhdikäs esiintyjä. Hyvä luonne ja väri.
11kk. Miellyttävä, hyvärunkoinen oikealinjainen juniori. Hyvä Riittävä sivuliike mutta hieman korkea kinner, hieman
koko. Kaunis uroksen pää ja ilme. Hyvä purenta ja
löysyyttä edessä.
pigmentti. Oikea-asentoiset korvat. Hyvä kaula. Korkea
hännänkiinnitys, mutta hyvä asento. Kaunis puhdas väri ja 08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
erinomainen karvanlaatu. Liikkuu sujuvasti ja ryhdikkäästi. NUO ERI NUK1 SA PU1 VSP SERT CACIB
Riittävä säkä. Miellyttävä käytös.
1v 8kk, hyvä tyyppi. Keskivahva alaleuka, ylälinja voisi olla
vakaampi. Jännittää hieman lanneosaansa. Erittäin hyvät
16.02.2014 R Tuusniemi, JÖRGENSEN LEIF LEHMANN
etukulmaukset, korrekti takaa, hyvä drive. Rodunomainen
JUN ERI JUK1
lähestyttäessä.
11kk vanha. Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Hyvät korvat.
Erittäin hyvänväriset silmät. Hyvä purenta. Hyvä kaula,
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
ylälinja ja häntä. Ikäisekseen erittäin hyvä runko. Hyvät
NUO ERI NUK1 SA
kulmaukset, raajat ja tassut. Liikkuu erittäin hyvin takaa,
21kk, tyypillinen uros. Korrekti pää. Tarvitsee hieman lisää
edestä ok. Hyvä karva, väri ja temperamentti.
alaleukaa. Erinomainen kaula, ylälinja ja hännänkiinnitys.
Korrektisti kulmautunut. Syvä punainen väri. Liikkuu
09.03.2014 R Joensuu, KIPINÄ MARKKU
rotutyypillisesti. Mukava luonne. Rodunomainen
JUN ERI JUK2
lähestyttäessä.
Maskuliininen, hyvänkokoinen, hieman lanneosaltaan pitkä
uros, jolla saisi olla korostuneempi säkä. Etuasentoiset
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
lavat ja avoimesti kulmautunut edestä. Hieman syvä kallo, NUO ERI NUK2 SA
riittävä kaula, riittävät takakulmaukset, reisi voisi olla
1v 9kk. Erinomainen tyyppi. Hyvinrakentunut, maskuliininen
leveämpi. Hyvä häntä, liikkeessä ylälinja pettää ja etuaskel pää, yhdensuuntaiset linjat. Korvat ok. Hyvä ylälinja ja
11
runko. Hyvä luusto. Liikkuu hyvin. Kaunis väri. Ihana
luonne.
vakaampi. Korostunut lantio. Riittävä runko. Tasapainoisesti
mutta niukasti kulmautunut. Hyvä karvanlaatu. Askel saisi
olla tehokkaampi. Rodunomainen lähestyttäessä.
FUNDORA'S KAKASHI
FI19799/13 synt. 21.02.2013
i. SINI-MININ NANDO FI49950/09
e. FUNDORA'S HERTHA FIN53297/08
kasv BERIT NYMAN, KUOPIO
om PIETIKÄINEN SANNA, TARTTO
17.05.2014 KV Joensuu, ASSENMACHER-FEYEL HASSI
JUN ERI JUK3
14 kk. Pienikokoisempi koira. Mukava pää. Maskuliininen
ilme. Tummat silmät. Hyvät päänlinjat. Hyvä korvien asento.
Hyvä ylälinja, syvä rintakehä. Hyvät etu- ja takakulmaukset.
Liikkuu hyvin. Hyvä väri, värimerkit ja luonne.
Rodunomainen lähestyttäessä.
18.05.2014 K Joensuu, ZIZEVSKE LIVIJA
JUN ERI JUK2 SA PU3 VASERT
Keskikokoinen- ja luustoinen. Hyvä rakenne. Hyvä pää,
mukava ilme. Hyvin asettunut kaula. Vahva runko, hyvät
linjat ja kulmaukset. Erittäin hyvä liike ja luonne.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
NUO ERI NUK3
Erinomainen yleisvaikutelma ja koko. Massava. Kaunis pää.
Hyvä silmien väri ja korvien asento. Pitkä, ei aivan kuiva
kaula. Tiivis selkä. Erittäin kauniisti kiinnittynyt ja
hyväasentoinen häntä. Erinomainen rinta ja etuosa. Tasapainoinen liikunta. Kissankäpälät.
HICKSON LUCAS LOVEHOLIC
FI32295/12 synt. 05.04.2012
i. HICKSON HILTON S62264/2009
e. COMTESSA FI13714/09
kasv ULKOMAINEN KASVATTAJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
19.01.2014 KV Turku, SALMI-AALTO TEIJA
NUO ERI NUK2
1v 9kk. Hyvä koko & mittasuhteet. Oikeailmeinen uroksen
pää, jossa hyvät mittasuhteet. Hyvät korvat. Hyvä kaula.
Selvä säkä. Ylälinja ok. Sopiva runko. Eturinta saa täyttyä.
Hyvä luustonvahvuus. Riittävästi kulmautunut edestä &
takaa. Liikkuu löysin kyynärpäin ja hieman korkeasti edestä.
Tarmokas askel, jossa riittävä pituus. Liikkeessä hyvä
ylälinja. Kaunis, syvä punainen väri. Rodunomainen
lähestyttäessä.
01.08.2014 KV Kuopio, DE RIDDER ONGHENA LILIANE
NUO ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB
17 kuukautta. Leikkaava purenta. Hyvin kehittynyt,
miellyttävät mittasuhteet. Mukava ilme, leuka hyvän
pituinen. Hyvä etuosa ja mukava luusto ja kissankäpälät.
Erinomainen ylälinja ja hännänkiinnitys. Hyvin asettuneet
takakulmaukset. Hyvänmuotoinen ikäisekseen. Liikkuu
hyvin. Rodunomainen lähestyttäessä.
26.04.2014 KV Lahti, WIBLISHAUSER HANS
AVO ERI AVK1 SA PU2 SERT VACACIB
Massava uros, elegantti kaula, hyvä pää, hyvä selkälinja ja
risti, suora etuosa ja oikea seisonta, takaraajat hieman
ulospäin kääntyneet. Hyvä liikunta.
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
NUO ERI NUK2 SA PU4
Erittäin luonteikas uros. Keskikokoinen rakenne. Hyvät
rungon ja pään mittasuhteet. Korrekti kaula, selkälinja ja
häntä. Tyypillinen rinta. Korrektit kulmaukset edessä ja
takana. Luonteikkaat ja vapaat liikkeet. Rodunomainen
lähestyttäessä.
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
AVO ERI AVK1 SA PU4
03.08.2014 KV Kuopio, JOHANSSON ANN-CHRISTINE
NUO ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB
Maskuliininen, hyvänmallinen pää, hyvät korvat, hyvä ilme,
erinomainen kaula. Hyvä selkä ja
risti. Hyvä runko ja kulmaukset. Liikkuu jäntevästi ja hyvällä
askeleella.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN ERI JUK3
Keskikokoinen ja massaltaan keskiverto uros. Litteä kallo ja
oikeanmalliset korvat. Tyypillinen kuono-osa. Pitkä kaula.
Lyhyt, tiivis selkä. Hyvä hännänkiinnitys. Erittäin kaunis rinta
ja etuosa. Harmoninen liikunta. Kissankäpälät.
03.05.2014 R Harjavalta, OKLESCEN LIDIJA
AVO ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT FI MVA
Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet, erittäin hyvä
kallon muoto. Mukavat tummat silmät, erinomaiset korvat,
hyvä kaula ja ylälinja. Oikein kulmautunut, korrekti alalinja.
Tasapainoiset liikkeet.
11.05.2014 KV Helsinki, EIKESETH WENCHE
VAL ERI VAK2 SA
Hyvin elegantti. Hyvät mittasuhteet. Erittäin hyvä pää. Pitkä
kaula. Vahva ylälinja. Hyvin kulmautunut, liikkuu hyvin.
Kiiltävä punainen väri. Rodunomainen lähestyttäessä.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VAL ERI VAK3 SA
Erinomaista rotutyyppiä oleva, oikeat rungon mittasuhteet
FUNDORA'S KIZMO
omaava uros. Hyvä kallo-osa. Hieman kevyt alaleuka. Hyvä
FI19802/13 synt. 21.02.2013
raajaluusto. Riittävä rintakehän pituus. Toivoisin hieman
i. SINI-MININ NANDO FI49950/09
enemmän etukulmauksia ja eturintaa, samoin polvikulmaus
e. FUNDORA'S HERTHA FIN53297/08
voisi olla selkeämpi. Hyvä lihaskunto. Hyvä häntä. Lievää
kasv BERIT NYMAN, KUOPIO
om OINAALA MINNA, VANTAA & NYMAN BERIT, KUOPIO ulkokierteisyyttä etuliikkeissä. Liikkuu hyvin sivulta. Kaunis
linja liikkeessä. Rodunomainen lähestyttäessä.
26.07.2014 K Helsinki, PYLVÄNÄINEN-SUORSA
MARJATTA
JUN EH JUK2
Hyväluustoinen neliömäinen uros. Voimakaspiirteinen pää.
Hieman poskia. Hyvät korvat. Lyhyt kaula. Ylälinja saisi olla
08.06.2014 R Helsinki, KÄRDI MARET
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP
Sopivankokoinen, erinomaista rotutyyppiä edustava uros,
joka esiintyy sään olosuhteista johtuen hieman
12
kasaantuneesti. Erinomaiset kulmaukset edestä, riittävät
takaa. Hyvä pää ja ilme. Tummat silmät, korrekti hampaisto.
Erinomainen pigmentti. Toivoisin poskenmyötäisemmät
korvat. Jalo kaula, ryhdikäs ylälinja. Oikea-asentoinen
sapelihäntä. Toivoisin soikeamman rintakehän ja pidemmän
rintalastan. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Oikealaatuinen
karvapeite, jossa syvänsävyinen punainen väri. Suvaitseva
luonne. Saisi liikkua kevyemmin. Tänään hieman haluton
esiintyminen.
01.08.2014 KV Kuopio, DE RIDDER ONGHENA LILIANE
VAL ERI VAK1
2-vuotias. Leikkaava purenta. Vahva. Todellakin koon
ylärajoilla. Toivoisin hieman lisää eleganssia. Vahva kallo,
tummat silmät, alaleuka voisi olla korostuneempi. Korrekti
luusto, rungossa hyvä syvyys, hieman luisu lantio. Ei
parhaita liikkujia. Rodunomainen lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN ERI JUK1 JWW-14
Kookas, neliömäinen. Hyvin tyypillinen pää kaikilta osin.
Oikein kannetut korvat. Erittäin kaunis kaula. Korkea säkä.
Lyhyt selkä. Riittävä rinnansyvyys. Hieman heikosti
kulmautunut takaosa. Kyynärpäät eivät ihan tiiviit.
Kissankäpälät.
HICKSON NOSFERENCEATU
FI48149/13 synt 28.07.2013
i. HICKSON FELLOW OUT OF FIVE S59714/2007
e. LEGACY'S HEART OF GOLD FOR HICKSON
SE491902012
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om OJALA SANNA, VANTAA
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN ERI JUK4
Oikeat rungon mittasuhteet omaava uros, jolla erinomainen
pää ja ilme kokonaisuudessaan. Kauniit yhdensuuntaiset
päänlinjat. Selvä säkä. Hyvin kulmautunut edestä,
tasapainoinen takaosa. Kokoon sopiva runko ja raajaluusto.
Kaunis syvänpunainen väri. Hyvät käpälät. Tarvitsee
hieman lisää itseluottamusta. Valitettavasti liikkeessä
menettää ylälinjansa, säkä putoaa liikkeessä. Hyvä
pigmentti.
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP CACIB
Erittäin tyypillinen uros. Hyvät mittasuhteet. Korrekti
pigmentti kirsussa ja silmissä. Hyvä kallo ja korvat.
Elegantti kaula. Tyypillinen selkälinja ja häntä. Syvä rinta,
korrektit kulmaukset. Erittäin luonteikkaat ja tyypilliset
liikkeet. Rodunomainen lähestyttäessä.
03.08.2014 KV Kuopio, JOHANSSON ANN-CHRISTINE
VAL ERI VAK1 SA PU2 VACACIB
Kaunis, hyvänmallinen pää ja ilme. Erinomainen kaula,
hyvä ylälinja ja hyvä risti. Hyvä runko, hyvät kulmaukset.
Hyvät takaliikkeet, sivusta löysät.
01.08.2014 KV Kuopio, DE RIDDER ONGHENA LILIANE
JUN ERI JUK1 SA PU2 VASERT
1-vuotias. Saksipurenta. Hyvänkokoinen nuori uros,
hyvänmuotoinen, hyvin tasapainoinen. Kallo maksimileveä,
hieman poskia, miellyttävät tummat silmät. Riittävä
alaleuka, hyvä kaulan pituus. Rinnan tarvitsee kehittyä.
Hyvät raajat, hyvä lantio, hyvin lihaksikas takaa. Liikkuu
hyvin.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Kookas, neliömäinen. Erittäin tyypillinen pää. Hyvät korvat.
Hyväasentoinen kaula. Erittäin kaunis ylä- ja alalinja.
Erinomainen hännänkiinnitys. Syvä rintakehä. Molemmat
eturaajat astuvat hieman ulospäin, ja etuosan tulisi olla
tiiviimpi.
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
JUN ERI JUK2
1-vuotias uros. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pigmentti. Korrekti
kallo. Pitkä kaula. Tyypillinen selkälinja ja häntä. Korrektit
etu- ja takakulmaukset. Erittäin luonteikkaat ja tyypilliset
liikkeet. Rodunomainen lähestyttäessä.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
VAL ERI VAK4
Tyypillinen uros. Hieman pitkäraajainen. Hyvä pää, tarvitsee
hieman lisää alaleukaa. Erinomainen kaula. Tarpeeksi
03.08.2014 KV Kuopio, JOHANSSON ANN-CHRISTINE
kulmautunut. Liikkuu rotutyypillisesti. Mukava luonne.
JUN ERI JUK1 SA PU3 VASERT
Hyvä, maskuliininen pää, rotutyypillinen ilme. Erinomainen
kaula, hyvä risti, hyvin kehittynyt runko, hyvät etu-ja
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
takakulmaukset. Liikkuu hyvin.
VAL HYL
2,5 vuotta. Hyvä tyyppi. Maskuliininen pää. Hyvä purenta.
Mukava ylälinja ja runko. Hieman arvaamattomat liikkeet.
Hampaiden katsominen onnistui, mutta tunnusteltuani
kiveksiä koira kääntyy ja puree kättäni. Vihainen.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN EH
Keskivahva. Erittäin ilmeikäs pää, hyvä pigmentti. Kuiva
kaula. Selkä köyristyy hieman. Hyvä rinnansyvys. Etu- ja
takaosan tulisi olla paremmin kulmautunut. Liikkeessä
hieman taka-ahdas. Hyvät tassut.
HICKSON MATRIX MILO AT BRINTALA
KCAP090514 synt 09.07.2012
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO ERI
Kookas, neliömäinen. Hyvä kallo-osa ja korvat. Kuono-osan
tulisi olla täyteläisempi. Keskipitkä kaula. Tiivis selkä.
Hyvä hännänkiinitys. Hieman taka-ahdas ja liian heikosti
työntöä. Korrekti etuosa.
HICKSON NICE LEGEND
SE48951/2013 synt 28.07.2013
23.08.2014 K Kouvola, SCHOGOL GEORGE
JUN ERI JUK1 SA PU1 ROP SERT
1-vuotias. Ihastuttava tyyppi. Hyvä rakenne ja mittasuhteet.
Erittäin hyvä pää. Erinomainen etuosa, kulmaukset ja säkä.
Rodunomainen lähestyttässä.
24.08.2014 K Heinola, STAUNSKJAER OLE
JUN ERI JUK1 SA PU1 ROP SERT
Hyvä koko. Erinomainen pää ja ilme. Hyvä purenta. Hyvät
korvat. Elegantti kaula. Hyvä ylälinja. Hyvä massakkuus
13
rungossa. Hyväksyttävä luusto. Miellyttävä väri ja karva.
Liikkuu erittäin tyypillisesti ja hyvällä drivella.
Rodunomainen lähestyttäessä.
AVO ERI AVK2
Oikea koko ja väri. Erittäin kaunis pää ja ilme. Kuiva kaula.
Lyhyt ja tiivis selkä. Häntä hieman alaskiinnittynyt.
Kaunis alalinja. Hyvät kulmaukset ja tassut. Maatavoittava
liikunta.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
JUN ERI JUK1 SA PU3
16kk, tyypillinen uros. Korrekti pää ja korvat. Erinomainen
kaula. Vahva ylälinja. Korrekti eturinta ja hyvät kulmaukset.
Liikkuu rodunomaisesti. Mukava luonne. HeJW-14.
MAGICA DEABBY'S ARAGORN
FI38825/23 synt 04.06.2012
i. XITAMIZ OTIZ S68189/2004
e. HOTBOBBER'S ABBY FLOWERGIRL FIN50433/08
kasv TALVIO HANNA, NURMIJÄRVI
om TALVIO HANNA, NURMIJÄRVI & TUPELIN PIIA,
PORVOO
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
JUN ERI JUK1 SA PU3 VASERT
16kk. Erinomainen tyyppi. Maskuliininen pää jossa
yhdensuuntaiset linjat. Tummat, ilmeikkäät silmet. Hyvä
purenta. Hyvä ylälinja ja runko. Hyvä luusto! Liikkuu hyvin.
Hyvä karva ja väri. Ihastuttava luonne. JV-14.
18.05.2014 R Riihimäki, ROZENBERG EVGENY
AVO EH AVK1
Hyvä koko. Tarpeeksi vahva. Elegantti uros, jolla hyvät
mittasuhteet. Tarpeeksi massaa. Pää tarpeeksi pitkä.
Alaleuka voisi olla aavistuksen voimakkaampi. Posket
hieman ulkonevat. Kuiva kaula joka on tarpeeksi voimakas.
Kaunis ylälinja. Tarpeeksi syvä rintakehä. Maltillisesti
kulmautunut. Liikkeet ok.
ISHBELS TARRAGON
RKF3688910 synt 04.03.2013
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
NUO ERI NUK2
Oikea koko, neliömäinen. Erittäin kaunis päätyyppi. Tummat
23.08.2014 K Kouvola, SCHOGOL GEORGE
silmät. Typistetyt korvat ja häntä. Pitkä, kuiva kaula.
Erinomainen ylä- ja alalinja. Hyvin kulmautunut. Liikkeessä AVO ERI AVK1 SA PU4
2-vuotias. Hyvä koko ja rakenne. Yhdensuuntaiset pään
poikkeaa hieman linjasta.
linjat. Hyvä kaula ja säkä. Hieman laiha, ei tänään
parhaassa kunnossaan. Hyvä olkavarsi ja kulmaukset.
IZHERSTAY JEDI
Rodunomainen lähestyttäessä.
RKF2840876 synt 02.11.2010
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO EH
Erittäin kaunis väri ja hyvä koko. Erinomainen pää, silmät ja
korvat. Kuiva kaula. Liian jyrkästi putoava risti ja sen
kautta ahdas takaosa ilman riittävää työntöä. Syvä
rintakehä. Etuosa riittävästi kulmautunut. Hieman pehmeät
ranteet.
KARL DRYM'S DREAM KING BLACK
FI49499/13 synt 01.01.2012
i. DRYM PINSCHER KING BLACK CMKU/1395/04/05
e. DUKE Z PYSELKY CMKU/1468/05/07
kasv ULKOMAINEN KASVATTAJA
om SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA & KUJANSUU
JOHANNA, NOKIA & BRATTESTÅ NINA, NORWAY
05.10.2014 R Tuulos, PÄRN AIRE-PIRET
AVO EH AVK1
Pienikokoinen uros, hyvät pään linjat. Polvien asento voisi
olla parempi. Ei halua näyttää hampaitaan. Ylälinja ok.
Eturinnan ja rintakehän pitäisi olla tukevammat. Liikkuessa
erittäin löysät kyynärpäät. Rodunomainen lähestyttäessä.
LEILANIS STRAWBERRY PRESERVE
SE16589/2012 synt 01.10.2007
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Pieni, massava uros. Kaunis kallo-osa ja korvat. Voimakas
kuono-osa. Kuiva kaula. Selkä ei aivan tiivis. Etuosan liike
hieman leveä. Takaosassa erittäin hyvät kulmaukset ja
työntö.
LILLA ENEBYS DON DEXTER
SE46328/2012 synt 04.08.2012
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
AVO ERI AVK1 SA PU3 VASERT
Erittäin hyvä pää ja ilme. Tyylikäs ylälinja. Hyvä selkä.
Erittäin hyvät kulmaukset. Maatavoittava liikunta.
MAGICA DEABBY'S ARMAND DE ATHOS
FI38826/23 synt 04.06.2012
i. XITAMIZ OTIZ S68189/2004
e. HOTBOBBER'S ABBY FLOWERGIRL FIN50433/08
kasv TALVIO HANNA, NURMIJÄRVI
om TALVIO HANNA KRISTIINA, NURMIJÄRVI
08.06.2014 R Lahti, TEVALIN KIRSI
AVO ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT FI MVA
Hyvin tasapainoinen 2-vuotias jolla erinomaiset rungon
mittasuhteet ja hyvät ääriviivat. Hyvin kulmautunut edestä ja
takaa. Hyvä eturinta. Hyvät raajat ja käpälät. Riittävä pään
pituus. Hyvät pään linjat. Kaunis ilme. Kauniit värimerkit.
Vaivattomat liikkeet. Miellyttävä käytös. Rodunomainen
lähestyttäessä.
19.07.2014 K Mäntsälä, LUOSO MATTI
VAL ERI VAK1 SA PU2
Erittäin hyvän tyyppinen ja kokoinen uros. Kuono-osa voisi
olla hieman täyteläisempi. Hyvät päänlinjat ja oikea
purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaulalinja. Hyvä luusto
ja käpälät. Hyvä eturinta, runko ja kulmaukset. Hyvä häntä.
Liikkuu hyvin, hyvä käytös. Rodunomainen lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI VAK3
Hyvä koko, neliömäinen. Muuten kauniissa päässä hieman
liikaa poskia, hiukan pyöreät silmät. Muuten kaikilta osin
erittäin hyvä mukaanlukien hyvä liikunta ja kissankäpälät.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
14
MEGAMAGEE CAVALERA CONSPIRACY
FI24121/13 synt. 12.3.2013
i. RIVENDELLS MIDNIGHT EAGLE FI51438/10
e. RATTENJÄGER MINNE FÜR MEGAMAGEE FI11250/11
kasv SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
om ELONEVA KRISTA, ASKOLA
26.10.2014 K Seinäjoki, RUSKOVAARA ELENA
NUO ERI NUK1
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Hyvät käpälät.
Olkavarren pitäisi olla viistompi ja pidempi. Eturinta
tarvitsee täytettä. Sopivat takakulmaukset. Pystyasentoinen
kaula. Säkäosa saa iän myötä tulla korostuneemmaksi.
Riittävän ulottuva kaula. Varma-asentoiset hyvintaittuvat
korvat. Tarpeeksi tummat silmät. Hyväasentoinen häntä
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
liikkuessa. Liikkeet löysät ja vähän korkea etuaskel. Hyvä
JUN H
Maskuliininen uros. Hyvä koko. Oikeat rungon mittasuhteet askelpituus, esiintyminen ja hyvä peittävä karva.
Rodunomainen lähestyttäessä.
seistessä. Kauniit yhdensuuntaiset päänlinjat.
Kokonaisuudessaan pitkälinjainen pää. Kevyet korvat.
MEGAMAGEE C-I-M UNBREAKABLE
Alaleuka voisi olla vankempi, hyväksyttävä purenta. Pitkä
FI24122/13 synt 12.03.2013
kaula. Etuasentoiset lavat ja kauttaaltaan vielä kapea
i. RIVENDELLS MIDNIGHT EAGLE FI51438/10
edestä. Kääntää voimakkaasti eturaajojaan ulospäin.
Tarvitsee aikaa vakiintuakseen edestä. Oikea raajaluuston e. RATTENJÄGER MINNE FÜR MEGAMAGEE FI11250/11
kasv SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
voimakkuus. Rintakehä saisi olla pidempi. Hieman turhan
om NAUKKARINEN VEERA, HELSINKI
voimakkaasti kuroutunut alalinja. Hyvä väri. Hyvä häntä.
Ulkokierteisyyttä etuliikkeissä. Pyöristää lanneosaansa
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
liikkeessä. Hyvä käytös. Esitetään hyvin. Palkintosija
JUN H
määräytyy etuosan rakenteesta.
Hyvänkokoinen maskuliininen uros, jolla oikeat rungon
mittasuhteet. Yhdensuuntaiset pään linjat. Oikeinsijoittuneet
MEGAMAGEE CHASING SHADOWS
korvat. Hieman vaaleat ja pyöreät silmät. Alaleuka voisi olla
FI24123/13 synt. 12.3.2013
vankempi. Hyvä kaula, kaunis säkä. Hyvin rakentunut ja
i. RIVENDELLS MIDNIGHT EAGLE FI51438/10
kulmautunut edestä. Kokoon sopiva runko ja raajaluusto.
e. RATTENJÄGER MINNE FÜR MEGAMAGEE FI11250/11
Hieman pehmeyttä ranteissa. Hyvä häntä. Liikkeiden tulee
kasv SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
vakiintua erityisesti edestä. Pyöristää hieman lanneosaansa
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
liikkeessä. Palkintosija määräytyy tänään käytöksestä, saisi
omata enemmän itseluottamusta.
19.01.2014 KV Turku, SALMI-AALTO TEIJA
JUN EH JUK3
19.07.2014 K Mäntsälä, LUOSO MATTI
10kk. Hyvä koko & mittasuhteet. Melko voimakas uroksen
JUN ERI JUK1 SA PU1 VSP SERT
pää, jossa hyvät silmät. Oikea ilme. Melko kookkaat korvat.
Erittäin hyväntyyppinen juniori uros, jolla hyvä pään pituus
Hyvä kaula. Ylälinja saa vielä kehittyä & tulla
ja malli, sekä korvat. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat.
sulavammaksi. Hyvä runko. Vielä melko tyhjä eturinta.
Hyvä kaulalinja. Hyvä luusto ja käpälät. Hyvä eturinta ja
Pysty olkavarsi ja melko niukasti kulmautunut edestä,
runko. Hyvä etukulma, polvikulma voisi olla parempi. Hyvät
tasapainoisesti takaa. Hyvä luustonvahvuus. Liikkuu erittäin
liikkeet. Hyvä käytös. Rodunomainen lähestyttäessä.
löysästi edestä, hyvä askel takaa. Lupaava sivuaskel.
Tarvitsee paaaljon aikaa täyttääkseen raaminsa. Kaunis
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
punainen väri. Ihastuttava rodunomainen olemus.
NUO EH NUK2
Rodunomainen lähestyttäessä.
Erittäin hyvä pää. Erittäin hyvä ylälinja. Erittäin hyvät
kulmaukset. Sujuva liikunta. Tarvitsee hieman lisää
24.05.2014 K Alavus (Tuuri), KENTALA KIRSI
kehätottumusta.
JUN ERI JUK1 SA PU2 VASERT
Suuri, n. 51 cm. Voimakasluustoinen, hyvin urosmainen.
Oikea purenta. Aavistuksen vaaleat silmät. Hyvät pään linjat MEGAMAGEE SAXON STOLZITE
ER32805/11 synt. 25.04.2011
ja korvat. Hieman pysty olkavarsi, takaa riittävästi
i. YARRACITTA EPPUHUIPPUHEPPU ER36231/00
kulmautunut. Hieman alaskiinnittynyt häntä. Hyvä runko.
e. RATTENJÄGER MINNE FÜR MEGAMAGEE FI11250/11
Liikkuu hyvin. Ystävällinen luonne.
kasv SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
om MARJAMÄKI SANNI, HARJAVALTA
07.06.2014 R Mänttä-Vilppula, JOKISILTA HANNELE
JUN ERI JUK1 SA PU1 ROP SERT
19.01.2014 KV Turku, SALMI-AALTO TEIJA
Komea uros. Vankka pää ikäisekseen, joka ei saisi tulla
raskaammaksi iän myötä. Riittävä kaula ja etukulmaukset. VAL ERI VAK1 SA PU4 VACACIB
Lähes 3-vuotias. Hyvä koko ja mittasuhteet. Oikea pään
Vielä hieman kapea edestä. Hyvä luusto. Ikään sopiva
profiili, mutta pää voisi kauttaaltaan olla hiukan pidempi
runko. Sopivat takakulmaukset. Reipas hyvä luonne.
linjoiltaan. Kaunis kaula. Ylälinja ok. Erinomainen runko ja
Etuliikkeiden tulee tiivistyä iän myötä. Rodunomainen
eturinta. Sopiva luustonvahvuus. Riittävästi ja
lähestyttäessä.
tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu löysästi ja hieman
leveästi edestä. Hyvä sivuaskel. Kaunis punainen väri.
13.07.2014 KV Kokkola, KENTALA KIRSI
Hyvä rodunomainen temperamentti. Hyvin esitetty.
JUN EH JUK1
Rodunomainen lähestyttäessä.
Hyvä koko ja sukupuolileima. Oikea purenta. Kaunis pää.
Riittävä kaula. Melko suora etuosa. Takaa riittävän
kulmautunut. Sopiva luusto. Kaunis väri. Hyvä askelpituus. MELUSIINAN MERLETON
Pyöristää aavistuksen lanneosaa liikkeessä. Etuliike ei vielä FIN31887/06 synt 15.05.2006
i. CERIINAN GILBERT FIN29312/04
aivan vakaa. Ystävällinen luonne. Rodunomainen
e. ROWAN-ALLEY'S LADY OFTHE LAKE FIN37751/02
lähestyttäessä.
15
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST/SKALIN
BO
VET ERI VEK2
Hyvä pää, kaunis kaula, hyvä runko, hyväasentoinen häntä.
Voisi liikkua hieman pidemmällä askeleella, seisoo hyvin
jaloillaan. Hyvässä kunnossa, hyvät kulmaukset sekä
edessä että takana.
17.05.2014 K Rauma, FINNE LENI
VET EH VEK1
Ok mittasuhteet. Sopiva luusto. Hieman pyöreyttä kallossa
ja korostuneet kulmakaaret. Melko kevyet korvat. Kaula
voisi olla tyylikkäämpi. Niukka eturinta, oikeanmallinen
rintakehä. Jyrkkä lantio. Oikea askelpituus. Liikkuu
epäpuhtaasti edestä.
RIVENDELLS MIDNIGHT EAGLE
FI51438/10 synt 11.06.2010
i. RIVENDELLS ALPHA S19104/2004
e. OAKWOOD V KAITLER CONSPIRACY S22232/2008
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om ELONEVA KRISTA, ASKOLA
MELUSIINAN NORTHERN SUN
FIN32656/07 synt 19.05.2007
i. WALDWEG CASANOVA FIN29274/03
e. ROWAN-ALLEY'S LADY OFTHE LAKE FIN37751/02
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HOLKKO TATJANA, SEINÄJOKI
ROWAN-ALLEY'S LADY OFTHE LAKE FIN37751/02
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VAL ERI VAK2 SA PU4
Oikeat rungon mittasuhteet omaava, hyvänkokoinen uros.
Kaunislinjainen pää. Hieman kevyet korvat. Kauniit
yhdensuuntaiset linjat päässä. Hyvä kaula ja eturinta.
Erinomainen rintakehän pituus. Hyvin rakentunut takaa,
tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvin. Erinomainen
käytös. Ajoittain pyöristää hieman lantiotaan liikkeessä.
27.04.2014 KV Vaasa, RUSKOVAARA ELENA
AVO H
Reipas, rungoltaan tarpeeksi voimakas uros jolla voisi olla
vähän voimakkaammat raajat. Valitettavan haja-asentoiset
korvat. Riittävä voima kuonossa. Keskiruskeat silmät.
Tyypilliset kulmaukset. Ylälinjan pitäisi olla vakaampi
liikkeessä. Kepeät keskipitkät askeleet. Hyväasentoinen
häntä.
RIVENDELLS STORMTROOPER
SE40725/2013 synt 28.05.2013
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
MENNO DE L'ASCHERANN
NHSB2916659 synt 03.02.2013
01.08.2014 KV Kuopio, DE RIDDER ONGHENA LILIANE
JUN EH JUK3
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
14 kuukautta, saksipurenta. Isompi koko, vaikea mitata,
NUO EH
hyvä kallo, hieman pyöreät silmät. Hieman poskia,
Kookas. Hieman haalea väritys. Erinomainen pää, silmät ja hyvänpituinen kaula. Riittävän kulmautunut lapa. Rungon
korvat. Kuiva kaula. Hieman pitkä, mutta tiivis selkä. Syvä tarvitsee kehittyä. Hyvä ylälinja, riittävät takakulmaukset.
rintakehä. Riittävästi kulmautunut takaosa. Hieman takaTan-merkit hyvät ja puhtaat. Liikkeet edelleen hyvin löysät.
ahdas kinner. Hieman löysä lapa.
Rodunomainen lähestyttäessä.
NETTLE'S JALISCO
FI47520/13 synt 06.08.2013
i. DARK ANGELS KIMMY CELTIC SPIRIT VDH09DP03002367
e. HICKSON JERTA OF JAFFA FI20928/11
kasv OKKONEN NIINA, MATKU
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN EH
Kookas, massava. Hyvä kallo ja korvat. Hieman poskia.
Kuono-osa saisi olla syvempi. Säkän takana lievä kuoppa.
Hyvä hännänkiinnitys. Etukulmaus liian suora ja lapa löysä.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN H
Yleisvaikutelmaltaan matalaraajainen uros. Toivoisin
yleisvaikutelmaan lisää jaloutta ja tyylikkyyttä. Vahva kalloosa, kuono-osa saisi olla pidempi. Hieman löysää
kaulanalusnahkaa. Pää saisi olla kokonaisuudessaan
pidempi ja jalompi. Hyvä raajaluusto. Toivoisin hieman
pidemmän rintakehän. Hieman turha jyrkästi kuroutuva
alalinja. Hyvät värimerkit. Erinomainen käytös. Hyvä häntä.
Lievää ulkokierteisyyttä etuliikkeissä. Liikkuu hyvin sivulta.
Palkintosija määräytyy matalaraajaisuudesta ja pään
yksityiskohtien puutteesta. Esiintyy hyvin.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN HYL
Käyttäytyy aggressiivisesti hampaiden tarkastuksessa.
Hylätty.
RIVENDELLS CUTHALION
S63145/2005 synt 04.10.2005
SANNY MONKEY LANCELOT NIGHT RIDER
RKF2758842 synt 16.04.2010
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO EH
Kookas, massava uros, jolla erinomainen kallo ja kuonoosa. Tummanruskeat silmät. Korvat tulisi pitää paremmin.
Vahva kaula. Hyvä hännänasento. Syvä rintakehä.
Eturaajat seistessä molemmin puolin hieman ulkoasentoiset ja siksi kyynärät hieman löysät. Takaosan työntö
erittäin hyvä.
SANNY MONKEY MINNEAPOLIS
RKF3695669 synt 05.03.2013
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN EVA
Tarvitsee kehätreeniä. Kaunis pää. Korvien asento välillä
huono. Lyhyt selkä. Hieman putoava risti. Riittävä
rinnansyvyys. Hieman pehmeät ranteet ja astuu molemmilla
eturaajoilla hiukan ulospäin. Tarmokas takaliike. Ei antanut
16
koskea kiveksiin.
07.09.2014 R Raisio, TALVITIE MARJA
JUN EH JUK1
Hiema lanneosaltaan pitkä. Hieman voimakas otsa, muuten
hyvä pään malli. Hyvät tummat silmät. Hyvä kaula. Hieman
lyhyt ja liian laskeva lantio. Niukat etu-, riittävät
takakulmaukset. Erinomainen väri. Liikkuu vielä kovin
löysästi edestä. Tarvitsee aikaa. Rodunomainen
lähestyttäessä.
SINI-MININ NANDO
FI49950/09 synt. 09.08.2009
i. LARS VOM BLAUEN WUNDER VDH04DP03000396
e. SINI-MININ BISSE FIN45029/03
kasv LEHTONEN MERJA, MASKU & HENKILÖLLÄ
TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
SIORAN GORDON
FI39842/13 synt. 19.06.2013
19.01.2014 KV Turku, SALMI-AALTO TEIJA
i. CERIINAN JETHRO FIN29506/05
VAL ERI VAK2
e. CHANEL FI13715/09
4-vuotias. Hyvät mittasuhteet & koko. Hyvä pitkälinjainen
pää, jossa ilmettä häiritsee turhan pyöreät silmät ja lentävät kasv LEHTIÖ KIRSI, JÄMSÄ
om KIURU KIRSI, VARKAUS
korvat. Kaunis kaula. Selvä säkä. Ylälinja voisi olla
aavistuksen parempi. Riittävä runko ja eturinta. Sopiva
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
luustonvahvuus. Riittävästi ja tasapainoisesti kulmautunut
edestä & takaa. Hieman litteät käpälät- Liikkuu aavistuksen JUN EH JUK3
löysästi edestä. Tarmokas, riittävän pitkä sivuaskel. Kaunis Korrekti pää. Elegantti kaula. Tarvitsee voimakkaamman
ylälinjan, paremmin kehittyneen eturinnan ja syvemmän
väri. Iloinen käytös ja olemus. Rodunomainen
rintakehän. Korrektit kulmaukset. Tarvitsee lisää aikaa
lähestyttäessä.
kehittyäkseen.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Oikea koko ja massa. Pitkänomainen, kiilamainen pää.
Hyvät korvat. Kuiva kaula. Erittän kaunis ja selvä säkä.
Tiivis, mutta kuitenkin hieman takakorkea selkälinja.
Takaosa hieman niukasti kulmautunut. Hyvä rinnansyvyys.
Sekä etu- että takatassut ovat liian pitkät.
17.08.2014 K Raisio, ROONEY CATHERINE
VAL ERI VAK1 SA PU1 VSP
Miellyttävä koira. Erittäin hyvä ilme. Käyttää laiskasti
korviaan. Hyvä eturinta. Hyvä, syvä väri. Liikkuu hyvin
kehän ympäri. Esittäjä tarvitsee harjoitusta.
SINI-MININ UNIQUE
FI44782/13 synt 23.07.2013
i. SINI-MININ QUARTZ FI49902/10
e. RIVENDELLS IMSA FI55884/09
kasv LEHTONEN MERJA, LAPPI & SÄRKKÄ SONJA,
TORTINMÄKI
om RIITINKI SATU, NOUSIAINEN
14.06.2014 K Pöytyä, KÄRKÄS LEILA
JUN ERI JUK1 SA PU3 SERT
Hyvät mittasuhteet omaava uros, jolla hyvä sivuliike.
Liikkeessä voisi olla ryhdikkäämpi. Oikealinjainen pää.
Hieman kevyt kuono. Hieman haja-asentoiset korvat. Hyvä
raajarakenne & luusto. Rintakehä saa vielä kehittyä. Hyvä
karva & väri. Iloinen käytös.
03.05.2014 R Mikkeli, HAAPIAINEN-LIIKANEN AULI
JUN EH JUK1
Kookas hyväilmeinen pää. Tummat silmät. Oikein
asettuneet korvat. Oikea purenta. Riittävästi alaleukaa.
Olkavarsi saisi olla viistompi. Seistessä tyylikäs, näyttävä
ylälinja. Liikkuu vielä kovin lyhyellä taka-askeleella ja
edestä uloskiertyvin kyynärpäin. Kookkaat tan-merkit. Hyvä
karvanlaatu.
17.05.2014 KV Joensuu, ASSENMACHER-FEYEL HASSI
JUN ERI JUK1 SA PU2 VASERT
10kk, erinomainen koira. Tyypillinen pää. Maskuliininen
ilme. Tummat silmät. Hyvin kannetut korvat. Hyvä kaula.
Tasainen ylälinja. Hyvä rintakehä. Erinomaisesti
kulmautunut edestä ja takaa. Etuliike voisi olla parempi.
Rodunomainen lähestyttäessä.
06.07.2014 K Juva, HOLM MARIANNE
JUN ERI JUK2
Hyväntyyppinen, vielä hieman löysä juniori. Pitkä pää johon
toivoisin hieman lisää otsapengertä. Vasen
alakulmahammas on hieman ahdasasentoinen ja korvissa
tulisi olla kattavampi karvoitus. Erittäin hyvä kaula.
Erinomainen eturinta ja rintakehä. Olkavarsi saisi olla hiven
pitempi ja viistompi. Liikkuu vaivatta, mutta askel saa
tehostua. Rodunomainen lähestyttäessä.
19.07.2014 K Ristiina, KURIATA-OKARMUS MONIKA
JUN ERI JUK2 SA PU3 VASERT
17.08.2014 K Raisio, ROONEY CATHERINE
Normaali koko. Hyvät pään mittasuhteet. Neliömäisesti
JUN EH JUK1
rakentunut. Hyvä ylälinja ja syvä rintakehä. Normaalit
Hyvät linjat. Lentävät korvat. Hyvä kaula, etuosa ja luusto.
kulmaukset. Tyypillinen liikunta. Rodunomainen
Hyvä selkä. Erittäin tiivis. Hyvät kissankäpälät. Erittäin hyvä
lähestyttäessä.
luonne. Erittäin täyteläinen väri, hyvät värimerkit in eyes?
Rodunomainen lähestyttäessä.
27.07.2014 K Saarijärvi, MÄKINEN MAIJA
JUN EH JUK1
23.08.2014 R Nokia, PYLVÄNÄINEN-SUORSA MARJATTA
1-vuotias reipas nuorukainen, jolla hyvät mittasuhteet. Koon
JUN EH JUK1
ylärajoilla. Hyvä pää, korvat, silmät ja purenta. Etuosa saisi
Vielä pentumainen, hieman pitkärunkoinen uros. Selvä
olla paremmin kulmautunut. Pysty lapa, kevyt eturinta.
sukupuolileima. Hyvä luusto. Hyvät päänlinjat. Hieman
Riittävä rintakehän pituus, hyvin kulmautunut takaa. Hyvät
koholla olevat otsaluut. Lentävät korvat. Hyvä kaula ja
käpälät, aavistuksen korkealle kiinnittynyt hyvä suora häntä.
selkä. Pitkä lanne, hyvä häntä. Tasapainoisesti
Ylälinja saa vahvistua. Liikkuu tasapainossa, hyvällä
kulmautunut, leveät löysät etuliikkeet. Hyvä takaliike ja
askeleella edestä löysin kyynärpäin. Esiintyy hieman
sivuaskel. Hyvät värimerkit.
17
hermostuneesti. Rodunomainen lähestyttäessä.
01.08.2014 KV Kuopio, DE RIDDER ONGHENA LILIANE
JUN ERI JUK2
1-vuotias. Saksipurenta. Todellakin koon ylärajalla. Näyttää
hieman pitkäraajaiselta. Hyvä pää, korvat, tummat silmät.
Yhdensuuntainen ylälinja. Hyvä kaula, ylälinja voisi olla
suorempi. Pyöreä ristiselkä, hyvä lihaksikas takaosa.
Jokseenkin löysät liikkeet. Rodunomainen lähestyttäessä.
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
JUN ERI JUK3
Normaali rakenne. Hyvät mittasuhteet, tyypillinen väritys
päässä ja rungossa. Korrekti kaula, selkälinja ja häntä.
Vapaa liikkuja. Rodunomainen lähestyttäessä.
SPIRIT OF MORIA'S ARATHOM
SE54436/2013 synt 16.08.2013
kasv ULKOMAINEN
om ULKOMAINEN
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN EH
Liian suuri, hyvä väritys. Hieman pyöreä kallo-osa. Tummat,
mantelinmuotoiset silmät. Hieman löysää kaulanahkaa.
Tiivis selkä. Rinnasta puuttuu vielä syvyys. Riittävät
etukulmaukset, hyvät takakulmaukset. Tasapainoinen
liikunta.
TIM SPIRIT GARSON
RKF2295268 synt 02.08.2008
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN EH
Kookas, riittävä massa. Hyvin tyypillinen pää. Hyvänmalliset
korvat. Kaunis kaula Hyvä säkä ja riittävän tiivis selkä sen
takana. Hyvä hännänkiinnitys ja -asento. Erittäin kaunis
rintakehä ja etuosa. Takaosassa niukat kulmaukset ja
lihakset. Kissankäpälät.
24.08.2014 K Heinola, STAUNSKJAER OLE
JUN EH JUK2
12 kuukautta. Koon ylärajoilla. Miellyttävä pää. Hyvä ilme ja
purenta. Hyvät korvat. Miellyttävä kaula. Ylälinja voisi olla
parempi, ja etu- ja takaosa enemmän kulmautuneet. Hyvä
massakkuus rungossa. Miellyttävä väri ja turkki. Liikkuu
hyvin mutta takaliikkeissä pitäisi olla enemmän potkua.
Rodunomainen lähestyttäessä.
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
JUN ERI JUK1 SA PU2 VASERT
1-vuotias. Hyvä koko ja rakenne. Melko yhdensuuntaiset
päänlinjat. Ihana kaula, erittäin hyvä rakenne
kaikenkaikkiaan, erittäin yhdensuuntainen takaa. Hieman
ujo ja hermostunut. Rodunomainen lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI VAK4
Hieman leveä kallo ja hieman liikaa poskia. Hyväasentoiset
korvat. Pitkä, kuiva hyvään, tiiviiseen selkään hyvin
kiinnittyvä kaula. Hyväasentoinen häntä. Oikea
rinnansyvyys. Erittäin varma liikunta.
TIM SPIRIT THRIVING DEVIL
EST03744/12 synt 09.11.2011
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL EH
Koko 55 CM, liian iso. Hieman pyöreä kallo-osa. Erittäin
kaunis kuono-osa. Erinomainen, kuiva kaula. Tiivis ylälinja.
Hyvä rintakehä. Takaosassa tulisi olla liikkeessä parempi
työntö. Hyvät, tiiviit käpälät.
TUNNBINDARENS FERRO SCIROCCO
SE33252/2913 synt 29.04.2013
27.09.2014 KV Eckerö, ULLTVEIT-MOE ANNIKA
NUO ERI NUK1
Kaunis uros. Hyvänmallinen pää. Korvat istuvat hyvin. Tiivis
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
ja hyvät lihakset. Lavan tulisi olla paremmin kulmautunut ja
JUN EH JUK2
kaula-selkälinjan pehmeämpi. Hyväasentoinen häntä. Hyvät
15kk. Koon ylärajoilla. Maskuliininen pää. Ilmeikkäät silmät.
värimerkit. Liikkuu erittäin hyvin takaa, etuaskel hieman
Voisi kantaa korviaan paremmin. Hyvä purenta. Liikkuu
lyhyt.
hyvin. Hyvä karva ja väri lukuunottamatta korvia. Mukava
ylälinja ja runko.
UPLAND ENCORE
FI44670/09 synt. 11.07.2009
SPIRIT OF MORIA'S ARANWË
i. CHERPIN RED SKY RIDER FIN27738/06
NO51779/13 synt 16.08.2013
e. OF LEIJLIDEN PIA PARANT FIN35544/04
kasv ULKOMAINEN
kasv WAHLMAN TUUKKA, LAUNONEN
om ULKOMAINEN
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
22.06.2014 KV Rovaniemi, BLAHA MONICA
JUN EH JUK1
10 kuukautta. Hyvänkokoinen. Hyvä pää ja runko.
Etukulmausten pitäisi olla paremmat. Koira on ujo ja sen
pitäisi olla paremmin sosiaalistettu. Liikkeessä ahdas
edestä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN EH
Hyvä koko. Neliömäinen. Oikea päätyyppi. Hieman löysää
kaulanahkaa. Tiivis, hieman putoava selkä. Erittäin hyvä
hännänkiinnitys ja -asento. Syvä rintakehä. Erittäin hyvät
etukulmaukset, takana hieman suorat. Kissankäpälät. Astuu
liikkeessä linjasta.
16.02.2014, R Tuusniemi, JÖRGENSEN LEIF LEHMANN
AVO ERI AVK1 SA PU1 ROP SERT FI MVA
4 vuotta vanha. Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Hyvät korvat,
silmät ja purenta. Hyvä kaula, ylälinja ja häntä. Ikäisekseen
erittäin hyvä runko. Erittäin hyvät kulmaukset, raajat ja
käpälät. Erittäin hyvät liikkeet. Hyvä karva, väri ja ok
temperamentti.
01.08.2014 KV Kuopio, DE RIDDER ONGHENA LILIANE
VAL EH VAK2
5-vuotias. Leikkaava purenta. Kallo voisi olla tasaisempi. Ei
parhain korvienkanto. Hieman kapea alaleuka. Lyhyt kaula.
Kulmaukset voisivat olla painottuneemmat. Riittävä rungon
syvyys. Lyhyt lanne, hieman luisu lantio. Liikkuu ahtaasti
18
takaa. Ei parhain hännänkiinnitys. Rodunomainen
lähestyttäessä.
asettua paremmin. Hyvä kaula. Kovin niukat etu- ja
takakulmaukset. Lyhyt lantio. Kaunis väri. Epävakaat
takaliikkeet ja kovin löysät etuliikkeet. Rodunomainen
lähestyttäessä.
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
VAL ERI VAK2
Keskikokoinen rakenne, mutta hyvät mittasuhteet. Korrekti
pää, pigmentti, kaula ja häntä. Hyvät kulmaukset. Vapaa
liikkuja. Rodunomainen lähestyttäessä.
UPLAND EXTACY
FI44672/09 synt. 11.07.2009
i. CHERPIN RED SKY RIDER FIN27738/06
e. OF LEIJLIDEN PIA PARANT FIN35544/04
kasv WAHLMAN TUUKKA, LAUNONEN
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
17.05.2014 KV Joensuu, ASSENMACHER-FEYEL HASSI
AVO ERI AVK2
Erittäin ystävällinen uros, erinomainen pää. Litteä kallo.
Otsapenger hieman liian ulkoneva ja seassa mustaa
karvaa. Tummat silmät. Korvat voisivat olla paremmin
kannetut. Tarpeeksi kaulaa. Hieman laskeva selkälinja.
Hyvä alalinja. Korrektit takaraajat. Liikkuu hyvin. Hyvä karva
ja luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
18.05.2014 K Joensuu, ZIZEVSKE LIVIJA
AVO ERI AVK1 SA
Keskikokoinen- ja luustoinen. Hyvä rakenne. Erinomainen
ilme. Hieman kevyet korvat. Hyvin asettunut kaula. Vahva
ylälinja. Hieman matala rintakehä, hyvät linjat ja
kulmaukset. Erinomainen luonne. Rodunomainen
lähestyttäessä.
26.10.2014 K Seinäjoki, RUSKOVAARA ELENA
AVO H
Olemukseltaan kovin siro uros, jolla pitäisi olla vähän
selvempi sukupuolileima, voimakkaammat raajat ja
raajaluusto. Kapea pienikirsuinen pää. Keveät
huolimattomat korvat. Ilmeikkäät silmät. Hyvä kaulan pituus.
Ylälinjan pitäisi olla erityisesti liikkeessä vakaampi. Niukat
raajojen kulmaukset. Yhdensuuntaiset takaliikkeet, kovin
leveät ja korkeat etuliikkeet. Askeleessa pitäisi olla
enemmän voimaa ja ulottuvuutta. Erinomainen häntä. Hyvä
käytös ja ryhdikäs esiintyminen. Rodunomainen
lähestyttäessä.
UPLAND HAQUETIA
FI53468/12 synt. 24.09.2012
i. RIVENDELLS MIDNIGHT EAGLE FI51438/10
e. UPLAND ESTHER
kasv WAHLMAN TUUKKA, LAUNONEN
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
12.01.2014 R Lahti, MÄKINEN MAIJA
JUN T JUK
15kk, maskuliininen juniori, joka on vielä kovin
kevytrunkoinen ja antaa liian ilmavan vaikutelman.
Kaunisilmeinen pää, jossa hyvät linjat. Hyvä kuono-osa.
Tummat silmät. Oikea purenta. Hyvä kaula. Pysty lapa,
suora olkavarsi. Tyhjä eturinta, vielä kevyt runko. Sopivasti
kulmautunut takaa. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvät käpälät.
Lihaksikas ja hyvin kuivassa kunnossa. Lyhyet, sipsuttavat
liikkeet, lanneosa köyristyy liikkeessä. Erinomainen
temperamentti. Rodunomainen lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO EH
Hieman kesken kehityksen oleva uros, riittävä massa.
Hieman pyöreä kallo-osa. Korvien asento voisi olla
parempi. Hyvä ylälinja ja hännän asento. Rinnansyvyys OK. 10.05.2014 KV Hamina, DOUMA ROB
Hieman suora etuosa, eturaajat astuvat hieman ulospäin ja NUO EH NUK1
voisivat olla liikkeessä tiiviimmät. Takaosassa hyvä työntö. 20kk. Punainen, neliömäinen uros, keskivahva runko joka
tarvitsee vielä lisää aikaa kehittyäkseen. Maskuliininen pää
jossa melkein yhdensuuntaiset linjat, tummat
UPLAND GALAXY
ovaalinmuotoiset silmät, korrekti purenta. Hyvin asettuneet
FI30381/11 synt 05.04.2011
hieman kaljut korvat, korrekti kaula. Ylälinja voisi olla
i. OF LEIJLIDEN QUANDRO FIN12888/05
sulavampi. Vahva ylälinja, korrekti lantio. Yhtäläisesti
e. CHERPIN RENEE FIN27735/06
kulmautunut edesä ja takaa. Tarvitsee lisää syvyyttä
kasv WAHLMAN TUUKKA, LAUNONEN
rintakehään. Keskivahva luusto. Toivoisin paremmat
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
kissankäpälät. Liikkuu, kuten kulmaukset antavat
ymmärtää.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO ERI
WALDSCHATZ WITZIWITZI
Kaipaa lisää kehätottumusta. Oikea koko. Keskivahva
FI45202/12 synt 17.06.2012
massa. Hyvät päänlinjat. Korvat voisivat olla paremmat.
i. CHOEY DARK ANGELS KING BLACK CMKU/1723/09
Kuiva kaula. Erinomainen selkälinja ja hännänkiinitys.
e. NORRSTRÖM NIKKA FI34786/10
Erittäin hyvät kulmaukset. Kissankäpälät. Liikkuu
kasv KOIVUNEN ELISA, VAHTO
tasapainoisesti.
om KOIVUNEN ELISA, VAHTO
UPLAND GUINEA
FI30382/11 synt 05.04.2011
i. OF LEIJLIDEN QUANDRO FIN12888/05
e. CHERPIN RENEE FIN27735/06
kasv WAHLMAN TUUKKA, LAUNONEN
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
28.06.2014 KV Pori, TALVITIE MARJA
AVO EH AVK1
Erittäin hyväntyyppinen. Hyvät päänlinjat. Korva saisi
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
NUO HYL
Kovin pelokkaasti ja epävarmasti käyttäytyvä uros, joka
voisi olla lanneosaltaan lyhyempi. Selvä sukupuolileima.
Hyvä kallo-osa. Hieman liikaa poskia. Vahva alaleuka,
erinomainen eturinta. Kokoon sopiva runko ja raajaluusto.
Erinomaiset värimerkit ja käpälät. Toivoisin
tasapainoisemman takaraajojen liikkeen, oikea ylälinja
liikkeessä. Rodunomainen käytös puuttuu. Palkintosija
määräytyy käytöksestä. Väistää.
19
WINDLÄUFER NORDKÖNIG
FI57852/12 synt. 29.10.2012
i. CERIINAN PRIMAS FI20593/09
e. XITAMIZ VEZPERA VIOLETTE FI13084/09
kasv LEHTONEN LIISA, ESPOO
om ROSENBERG TIIA, NOORMARKKU
vähän pyöreät keskiruskeat silmät. Ok hampaisto. Vahva
kallo-osa. Liikkuu kahta uraa ja vähän vinossa. Liikkeet
tarvitsevat aikaa, samoin selkälinjan tulee vakiintua.
Erinomainen häntä. Esitetään hyvin. Rodunomainen
lähestyttäessä.
19.01.2014 KV Turku, SALMI-AALTO TEIJA
JUN ERI JUK2
14kk. Keskikokoa. Mittasuhteet ok. Hyvä pään profiili.
Ilmettä häiritsee turhan pyöreät silmät. Hyvä purenta. Hyvät
korvat. Hieman poskia. Lyhyehkö kaula, hyvä säkä.
Lupaava ylälinja. Hyvä eturinta & runko. Sopiva
luustonvahvuus. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin
takaa. Liikkuu aavistuksen leveästi ja löysästi edestä. Hyvä
sivuaskel. Ylälinja saa tasoittua liikkeessä.
Rodunomainen lähestyttäessä.
12.04.2014 R Kankaanpää, KLEIN DAGMAR
NUO ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT
Korrekti tyyppi. Oikeanlainen pää ja ilme. Oikeanlaiset
tummat silmät. Tarpeeksi kompakti runko. Rintakehä ja
massakkuus vielä kesken kehityksen. Hieman irtonevat
kyynärpäät. Liike voisi olla hieman aktiivisempi. Mukava
luonne.
YARRACITTA DESANTTI DIMITRI
FI39142/12 synt. 01.06.2012
i. GANGLAND WOLFRIDER'S BEARCLAW S18069/2008
e. YARRACITTA LOISTOLYYLI ER12176/08
kasv PORENNE PIRJO, HELSINKI
om SAXHOLM IDA-LOTTA, HELSINKI & HENKILÖLLÄ
TIETOSUOJA
12.01.2014 R Lahti, MÄKINEN MAIJA
NUO ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT
19kk, vahva, maskuliininen nuorukainen, jolla hyvät
mittasuhteeet ja ylälinja. Urosmainen pää. Kallo ei saa enää
vahvistua. Hieman syvä kallo, ja löysää kaulan alusnahkaa.
Tukeva kuono, hyvä kaula. Hyvät silmät. Etuosa voisi olla
paremmin kulmautunut. Hyvä pitkä rintakehä, jossa sopiva
voimakkuus. Sopivasti kulmautunut takaa. Hyvä lantio ja
häntä sekä käpälät. Liikkuu hyvin takaa, etuliike voisi olla
vetävämpi. Säilyttää ylälinjansa liikkeessä. Hyvä käytös.
Rodunomainen lähestyttäessä.
03.05.2014 R Harjavalta, OKLESCEN LIDIJA
NUO ERI NUK1 SA PU2 VASERT
Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet, erinomainen
pään muoto. Oikeanmuotoiset silmät, erinomaiset korvat,
hyvä kaula ja ylälinja, säkä voisi olla hieman
korostuneempi. Korrektit kulmaukset sekä edessä että
takana, hyvin tasapainoinen liikkeessä.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
NUO EH NUK1
Hyvänkokoinen maskuliininen uros. Riittävä raajakorkeus.
Yhdensuuntaiset päänlinjat. Hieman vaaleat ja pyöreät
silmät. Hyvä kaula ja eturinta. Pehmeyttä ylälinjassa ja
hieman turhan kuroutunut alalinja. Antaa seistessä hieman
turhan takakorkean yleisvaikutelman. Polvikulma saisi olla
korostuneempi. Hyvä häntä. Liikkuu melko kevyesti edestä.
Toivoisin enemmän maata tavoittavan liikkeen.
Rodunomainen lähestyttäessä.
17.08.2014 K Raisio, ROONEY CATHERINE
NUO EH NUK2
Hyvä pää ja korvat. Pyöreät silmät. Hyvä lapa. Topline tips?
Hyvä etuosa. Rare is slightly?
17.08.2014 R Ikaalinen, MÄKINEN MAIJA
NUO ERI NUK1
1v 9kk vahva, maskuliininen nuorukainen. Hieman pitkä
lanneosaltaan. Urosmainen pää, jossa hyvä pituus. Ei saa
enää vahvistustua päältään. Hyvät korvat ja purenta.
Hieman vaaleat silmät. Hyvä kaula ja rinnanleveys. Lyhyt
olkavarsi. Hyvä runko. Pituutta lanteessa. Sopivasti
kulmautunut takaa. Hyvä lantio ja hieno suora häntä. Hyvä
luusto. Hieman pehmeät ranteet. Liikkuu hyvällä
askelpituudella hieman leveästi edestä. Hieman pehmeyttä
selässä ja ylälinja saisi pitää paremmin liikkeessä.
Miellyttävä käytös. Rodunomainen lähestyttäessä.
26.10.2014 K Seinäjoki, RUSKOVAARA ELENA
NUO EH NUK2
Selvä sukupuolileima, keskivahvat raajat. Tässä vaiheessa
vähän takakorkea sekä seistessä että liikkuessa. Matalat
käpälät. Riittävän peittävä karva. Varma-asentoiset korvat,
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
AVO EH AVK2
2 vuotta, lähes neliömäinen. Kohtuullinen pään pituus,
lähes yhdensuuntaiset linjat. Jännittää lanneosaansa
liikkeessä, hieman leveät etuliikkeet. Rodunomainen
lähestyttäessä.
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
NUO ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB
Oikeankokoinen pää jossa hyvä pigmentti. Elegantti kaula.
Elegantti runko. Hyvät kulmaukset. Erittäin mukava liike.
Erinomainen kehäkoulutus. Mukava luonne. Rodunomainen
lähestyttäessä.
11.05.2014 KV Helsinki, EIKESETH WENCHE
NUO ERI NUK1 SA PU2 SERT VACACIB
Maskuliininen, erittäin hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä pää.
Hyvä, vahva kuono. Erittäin hyvä runko ja kulmaukset.
Vahva ylälinja. Liikkuu hyvin.
18.05.2014 R Riihimäki, ROZENBERG EVGENY
NUO ERI NUK1 SA PU1 VSP SERT
Vahva, elegantti uros. Hyvin tasapainoinen niin paikallaan
kuin liikkeessä. Vahva luusto. Erittäin hyvä lihaskunto.
Mukava pää ja ilme. Leveä ja syvä kuono, hyvä alaleuka.
Kuiva ja voimakas kaula, vahva selkä. Hieman pyöreä
lantio. Syvä ja leveä rintakehä. Hyvät etu- ja
takakulmaukset. Vatsalinjan täytyy olla ylempänä.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
AVO ERI AVK2 SA VASERT
Erinomaiset rungon mittasuhteet omaava hyvänkokoinen
uros. Selvä sukupuolileima. Yhdensuuntaiset päänlinjat.
Riittävä kuono-osan pituus. Hieman liikaa poskia. Vahva
kaula. Erinomainen eturinta ja säkä. Erinomainen pitkä
rintakehä. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä käytös.
Erinomainen lihaskunto. Oikea ylälinja seistessä ja
liikkeessä. Liikkuu tasapainoisesti edestä ja sivulta.
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
AVO EH AVK3
20
Erittäin hyvä pää. Hyvä selkä. Hieman suora lapa. Erittäin
hyvä takakulmaus. Riittävän sujuva liikunta, takaa
ahdas.
Erinomainen pää ja ilme kokonaisuudessaan. Kauniit
yhdensuuntaiset päänlinjat. Oikein sijoittuneet korvat.
Vahva alaleuka. Kaunis kaulan kaari. Selvä säkä. Hyvä
eturinta. Oikea raajaluuston voimakkuus. Tasapainoiset
kulmaukset. Hyvä lihaskunto. Kaunis häntä. Liikkuu
erinomaisesti joka suunnalta. Säilyttää ylälinjan liikkeessä.
Liikkeiden lisäksi koirassa puhuttelee erinomainen pää.
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
AVO ERI AVK1
26 kuukautta, yhdensuuntaiset pään linjat, hyvä rakenne,
vahva kaula ja säkä. Lanneosa voisi olla parempi, erityisesti
liikkessä (jännittää). Kohtuullinen etuaskeleen pituus, liikkuu 14.06.2014 K Pöytyä, KÄRKÄS LEILA
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP
hieman kinnerahtaasti. Rodunomainen lähestyttäessä.
Iloinen uros. Erinomaista tyyppiä. Ryhdikäs kokonaisuus.
Hyvä pää ja ilme. Kauniit korvat. Hieman pysty olkavarsi.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
Hyvä rintakehä ja eturinta. Hyvä takaosa ja häntä. Liikkuu
AVO ERI AVK1 SA PU2 VASERT VACACIB
hyvin. Hyvä karva.
Tyypillinen uros. Hyvät pään mittasuhteet. Erinomaiset
korvat. Erinomainen kaula. Ylälinja tarpeeksi vahva.
Erinomainen eturinta. Hyvin kulmautunut. Liikkuu
rotutyypillisesti. Mukava luonne. Rodunomainen
lähestyttäessä.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
AVO ERI AVK1 SA
2,5 vuotta. Erinomainen tyyppi. Maskuliininen pää,
yhdensuuntaiset linjat. Miellyttävä ilme. Korvat ok. Mukava
ylälinja. Ihastuttava väri. Hyvä luusto. Vahva luusto. Ihana
luonne. Liikkuu hyvin.
YARRACITTA DYLY DOHVELI
FI39143/12 synt. 01.06.2012
i. GANGLAND WOLFRIDER'S BEARCLAW S18069/2008
e. YARRACITTA LOISTOLYYLI ER12176/08
kasv PORENNE PIRJO, HELSINKI
om RIIHIMÄKI ANNA-MARI, HUITTINEN
19.01.2014 KV Turku, SALMI-AALTO TEIJA
NUO ERI NUK1 SA PU3 VASERT CACIB
19kk. Keskikokoinen. Hyvät mittasuhteet. Oikealinjainen
uroksen pää, jossa hyvät mittasuhteet ja koko. Pyöreähköt
silmät. Hyvä kaula. Hyvä ylälinja. Hyvä, syvä rinta. Riittävä
eturinta. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa. Hyvä
luustonvahvuus. Liikkuu erittäin yhdensuuntaisesti. Hyvä
sivuliike, jossa oikea pituus. Hyvä tarmokkuus. Ihastuttava
olemus ja käytös. Kaunis, syvä punainen väri.
Rodunomainen lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI VAK2 VACACIB
Massava, hyvänkokoinen. Hyvin tyypillinen pää,
erinomaisen kauniit silmät. Korkea säkä. Tiivis selkä. Syvä
rintakehä. Erinomaiset kulmaukset. Kissankäpälät.
Yhdensuuntainen liikunta.
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
VAL ERI VAK1 SA PU4
2 vuotta, hyvä tyyppi, hyvä rungon massakkuus. Melko
yhdensuuntaiset pään linjat, tarpeeksi tasapainoinen. Leveä
etuliike, hyvät takakulmaukset. Rodunomainen
lähestyttäessä.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
VAL ERI VAK2 SA PU4
Hyvänkokoinen, elegantti uros. Miellyttävä pää. Tarvitsee
hieman lisää alaleukaa. Erinomainen kaula. Korrekti
eturinta ja kulmaukset. Liikkuu rotutyypillisesti. Mukava
luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
VAL ERI VAK3 SA
2,5 vuotta. Hyvänmuotoinen pää. Hyvät korvat. Ilmeikkäät
silmät. Hyvä purenta. Mukava ylälinja ja runko. Liikkuu
hyvin. Mukava karva ja väri. Ystävällinen luonne.
YARRACITTA HERMANNIN HERTTUA
FI35045/13 synt. 11.05.2013
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
i. QUESTER VOM BLAUEN WUNDER VDH06DP03000900
NUO ERI NUK1 SA PU2 SERT VACACIB
e. NORRSTRÖM NIKKA FI34786/10
kasv PORENNE PIRJO, HELSINKI
17.05.2014 K Rauma, FINNE LENI
om TUHKANEN ANU & TUHKANEN MATTI, HELSINKI
NUO ERI NUK1 SA ROP SERT
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
Erinomaiset mittasuhteet. Sopiva luusto. Hyvä kuono-osa. JUN ERI JUK2 SA
Aavistus pyöreyttä kallossa. Hieman alaskiinnittyneet
Kauniin syvänpunainen maskuliininen uros, jolla
korvat. Hyvä kaula ja ylälinja, riittävä eturinta.
erinomaiset rungon mittasuhteet ja raajakorkeus.
Oikeanmallinen rintakehä, erinomainen lihaskunto. Hieman Maskuliininen ilme. Yhdensuuntaiset päänlinjat. Hyvä
jyrkkä lantio. Hyvät kulmaukset. Erinomainen askelpituus.
otsapenger. Erinomainen purenta. Oikea kaulan pituus.
Hieman löysä edestä.
Hyvin rakentunut edestä. Kokoon sopiva runko ja
raajaluusto. Erinomainen pitkä rintakehä. Tasapainoiset
24.05.2014 K Alavus (Tuuri), KENTALA KIRSI
kulmaukset. Oikea alalinja. Hyvät tiiviit käpälät. Hyvä häntä.
NUO ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT
Liikkuu erinomaisella ulottuvuudella sivulta. Toivoisin
Suuri, urosmainen. Hyvässä lihaskunnossa. Oikea purenta, liikkeessä hieman korostuneemman sään. Erinomainen
hyvä vahva uroksen pää. Kaunis kaula ja ylälinja. Niukahkot käytös.
mutta tasapainoiset kulmaukset ja hyvä luusto. Tehokas
ravi. Kaunis väri. Komea rotunsa edustaja.
19.07.2014 K Mäntsälä, LUOSO MATTI
JUN ERI JUK2 SA PU3 VASERT
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
Erittäin hyvän tyyppinen, hieman kookas junioriuros. Hyvä
AVO ERI AVK1 SA PU2 SERT FI MVA
pään pituus ja malli. Riittävän yhtenäiset linjat. Oikea
Erinomaista rotutyyppiä oleva, hyvänkokoinen uros.
purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaulainja, luusto ja
21
käpälät. Hyvä eturinta ja runko, sekä kulmaukset. Liikkuu
hyvin, hyvä käytös. Rodunomainen lähestyttäessä.
hieman vielä pehmeä uros. Kevyet korvat. Hieman turhan
korostunut otsapenger. Oikea kuono-osan pituus. Riittävästi
kulmautunut edestä. Rintakehä ei saa lisää syventyä.
Kokoon sopiva raajaluusto. Hieman turhan korkea kinner.
Hyvä häntä. Vallaton käytös. Liikkuu hyvin sivulta. Menettää
hieman säkää liikkeessä.
26.07.2014 K Helsinki, PYLVÄNÄINEN-SUORSA MARJATTA
JUN EH JUK1
Hyvät mittasuhteet, koko ja luusto. Oikealinjainen pää.
Hieman poskia. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen ylälinja.
Hyvä häntä. Riittävä runko. Riittävästi kulmautunut.
YARRACITTA HÄRSKI HARTIKAINEN
Liikkeessä ylälinja painuu etumatalaksi ja lantio pyöristyy.
FI35049/13 synt. 11.05.2013
Rodunomainen lähestyttäessä.
i. QUESTER VOM BLAUEN WUNDER VDH06DP03000900
e. NORRSTRÖM NIKKA FI34786/10
31.08.2014 KV Tervakoski, EEROLA TAPIO
kasv PORENNE PIRJO, HELSINKI
JUN EH JUK1
om RAUHA EEVA, HILTULANLAHTI
1-vuotias. Oikeat mittasuhteet. Melko leveä kallo ja selvästi
erottuvat posket. Silmät, korvat, purenta ok. Voimakas
16.02.2014, R Tuusniemi, JÖRGENSEN LEIF LEHMANN
rintakehä. Hieman pystyt olkavarret. Riittävät
JUN ERI JUK2
takakulmaukset. Hyvä häntä. Liikkuu pitkin askelin ja
9kk vanha. Hyvä koko. Erittäin hyvä tyyppi. Hyvät korvat.
suhteellisen suoraan. Rodunomainen lähestyttäessä.
Hyvät silmät. Erittäin hyvä purenta. Hyvä kaula, ylälinja ja
häntä. Erittäin hyvät kulmaukset, raajat ja käpälät.
07.09.2014 K Helsinki, BLAHA MONICA
Ikäisekseen erittäin hyvä runko. Liikkuu erittäin hyvin
JUN ERI JUK1 SA PU1 ROP SERT
edestä, takaa hieman lyhyemmällä askeleella. Hyvä karva,
Erittäin miellyttävä uros. Erinomainen pää ja pigmentti.
väri ja temperamentti.
Hyvä kaula ja risti. Erittäin hyvä rintakehä. Hyvin
kulmautunut, vahva luusto. Liikkuu erinomaisella drivella.
09.03.2014 R Joensuu, KIPINÄ MARKKU
Rodunomainen lähestyttäessä.
JUN EH JUK3
Vahvarunkoinen, hyväluustoinen, hieman kookas. Ylälinja
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
pettää liikkeessä, hieman lyhytlinjainen ja syväkalloinen
JUN EH JUK1
pää. Voimallisemmin kulmautunut takaa. Ylälinja saa
Uros, jolla erittäin hyvä pää. Erittäin hyvä ylälinja. Hyvä
kiinteytyä. Miellyttävä luonne.
hännänkiinnitys. Erittäin hyvät kulmaukset.
Maatavoittava liikunta, mutta ongelmana on koko.
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
JUN ERI JUK1 SA PU3 VASERT
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
JUN EH
1,5-vuotias, hyvä massa ja luusto, alaleuka voisi olla
voimakkaampi. Kohtuullinen kaulan pituus, säkä
ihopoimuilla, rintakehä voisi olla pidempi. Tarpeeksi
kulmauksia, tarvitsee kehätottumusta ja sosiaalistamista,
jännittää ylälinjaa liikkeessä, ei näytä liikkeitään.
Rodunomainen lähestyttäessä.
18.05.2014 K Joensuu, ZIZEVSKE LIVIJA
JUN ERI JUK4 SA
Hyvä luusto, hieman pitkä runko. Hyvä ilme. Heikko leuka.
Hyvin asettunut kaula. Pitkä ja pyöreä lanneosa. Matala
rintakehä. Hyvät linjat ja kulmaukset. Hyvä liike, mutta
epätasapainossa.
24.05.2014 R Oulainen, SALOHALLA HILKKA
JUN ERI JUK1 SA PU1 ROP SERT
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen, erittäin
NUO EH
kauniinpunainen uros. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Hyvä
19kk, hyvänkokoinen uros. Pää voisi olla korrektimpi.
Avoimet korvat. Pitkä kaula. Selkä voisi olla vahvempi. Voisi kallo, kuono voisi olla hivenen täyteläisempi tyvestään.
olla paremmin kulmautunut. Liikkeessä irtonaiset kyynärät. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä eturinta ja runko. Hieman pysty
olkavarsi. Riittävät takakulmaukset. Hyvä luusto. Hyvä
Etuosa tippuu liikkeessä alas. Mukava luonne.
häntä, liikkuu hieman löysästi edestä. Riittävällä
Rodunomainen lähestyttäessä.
sivuaskeleella. Ylälinja saisi olla laskevampi.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
NUO EH NUK4
19kk. Koon ylärajoilla. Hyvä tyyppi. Maskuliininen pää.
Tummat silmät. Hyvä purenta. Mukava ylälinja ja luusto.
Kantaa korviaan halutessaan hyvin. Hieman sivuttain
etenevät liikkeet. Liikkeiden tarvitsee asettua. Voisi olla
hieman paremmin kulmautunut molemmista päistä.
YARRACITTA HIHITTÄVÄ HEINÄHATTU
FI35046/13 synt. 11.05.2013
i. QUESTER VOM BLAUEN WUNDER VDH06DP03000900
e. NORRSTRÖM NIKKA FI34786/10
kasv PORENNE PIRJO, HELSINKI
om MANKONEN EMMA, JÄRVENPÄÄ
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN ERI JUK3
Riittävän raajakorkeuden omaava, yleisvaikutelmaltaan
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN ERI JUK1 SA VSP-JUNIORI
Tilavarunkoinen, maskuliininen uros jolla seistessä oikeat
rungon mittasuhteet. Yhdensuuntaiset päänlinjat. Hieman
kevyt alaleuka. Huulet voisivat olla tiiviimmät. Vahva kaula.
Vahva raajaluusto. Olkavarsi saisi olla viistompi.
Taipumusta kääntää hieman eturaajoja ulospäin. Ei saa
lisää jykevöityä rungoltaan eikä saada lisää massaa. Hyvä
häntä. Hieman turhan kuroutunut alalinja liikkeessä. Liikkuu
hyvin sivulta. Erinomainen käytös.
12.07.2014 KV Oulu, WATSON SHAUN
JUN HYL
Tarvitsee hieman lisää harjoitusta. Väistää.
ÄNGAGÅRDENS ACHILLES AD ANGELO
SE53077/2011 synt 01.09.2011
22
kasv ULKOMAINEN
om ULKOMAINEN
ART BY DEVILSTAR TEASE ME TEQUILA
FI21101/14 synt 20.01.2014
i. HICKSON JOHNNY BE GOOD SE12531/2011
e. TIM SPIRIT EYES OF A TIGER EST01563/12
kasv ZEILANOVA HANNA-MARIA, VIRO
om PITKÄNEN SARI & JANI, KELLO
27.09.2014 KV Eckerö, ULLTVEIT-MOE ANNIKA
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP SERT CACIB FIN MVA
Hyvä tyyppi ja koko. Hieno ilme. Hyväksyn huonot korvat,
koska koiralla on niin paljon muita hyviä ominaisuuksia.
Hyvin erottuva korkea säkä. Tiivis ja upea. Hyväasentoinen 08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
häntä. Hieno ? . Liikkuu erittäin hyvin.
JUN EH JUK1
9 kuukautta, feminiininen. Hyvä rungon massakkuus,
kohtuullinen alaleuka, elegantti kaula. Melko voimakas
säkä, ylälinjan pitäisi olla vakaampi. Näyttää hieman
takakorkealta, tarpeeksi kulmautunut edestä.
NARTUT
Rodunomainen lähestyttäessä.
AMORTELLA
FI31040/13 synt. 29.04.2013
i. SINI-MININ MAFIOSO FI31656/09
e. YESPINYES BRITNEY FIN38199/08
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om KORSULAINEN SAARA, KAJAANI
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
JUN ERI JUK1 SA PN1 VSP SERT HeJV-14 & HeV-14
10kk, tyypillinen narttu. Korrekti pää. Kivat korvat.
Erinomainen kaula ja eturinta. Vahva selkä. Hyvin
kulmautunut. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne.
Rodunomainen lähestyttäessä.
16.02.2014, R Tuusniemi, JÖRGENSEN LEIF LEHMANN
JUN EH JUK2
9kk vanha. Hyvä tyyppi. Korvat voisivat olla paremmat.
Erittäin hyvät silmät ja purenta. Hyvä kaula. Ylälinja voisi
olla liikkeessä parempi, ja häntä paremmin kiinnittynyt.
Hyvä runko, hyvät kulmaukset, raajat ja käpälät. Liikkuu
löysin rantein. Hyvä karva ja väri, ok temperamentti.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
JUN ERI JUK1 SA PN3 VASERT JV-14
10kk. Erinomainen tyyppi. Feminiininen, hyvänmuotoinen
pää. Ilmeikkäät tummat silmät. Hyvä purenta. Hyvät korvat.
Hyvä ylälinja ja runko. Liikkuu hyvin. Ystävällinen luonne.
ASKEVETENS EBONY
S65957/2004 synt 25.10.2006
18.05.2014 KV Oulu, SAVICIC NEBOJSA
JUN EH JUK1
Keskivahva luusto, korrekti pää, pitkä kaula. Ylälinja on
aavistuksen pehmeä. Normaali luonne. Oikeat värimerkit.
Hyvä alalinja. Liikkeen ja tasapainon pitää parantua.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST/SKALIN
BO
VET EH
Narttu, joka näyttäisi paljon paremmalta, jos se ei olisi niin
lihava. Hyvä pää, jossa hieman liian ohut kuono-osa.
Hieman korkea lanne ja putoava risti. Sivusta katsoen hyvät
liikkeet. Erittäin hyvä luonne. Hieman pyöreä rintakehä.
24.05.2014 R Oulainen, SALOHALLA HILKKA
JUN EH JUK2
Hyvin jalo narttu, jolla vielä kovin pehmeä ylälinja.
Narttumainen pää. Hyvä purenta ja silmät. Korvat voisivat
olla paremmat. Riittävä kaula. Säkä voisi olla selkeämpi.
Riittävät etukulmaukset. Hieman niukka polvikulma ja
korkea kinner, mistä johtuen takakorkea ylälinja. Riittävä
luusto. Hyvä rintakehä. Hyvä väritys ja karva. Liikkuu
hieman leveästi edestä ja taka-askel jää rungon alle.
BE MEJA'S ESTELLE
SE28747/2012 synt 08.04.2012
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO EH
Hyvä koko. Hyvät silmät ja korvat. Kuononpää voisi olla
hieman tylpempi. Kuiva kaula. Selkä hieman pehmeä ja
takakorkea.Takaosa niukasti kulmautunut ja heikko työntö.
Kissankäpälät.
12.07.2014 KV Oulu, WATSON SHAUN
JUN EH JUK3
Hyvä koko. Luonteen pitäisi olla parempi. Hyvä luusto.
Karvapeite on oikeanlainen, mutta se voisi olla hieman
kiiltävämpi ja tan-väriä enemmän. Hyvä pään pituus ja
vahvuus. Korvien asento ja käyttö voisi olla parempaa.
Ylälinja voisi olla vahvempi, mutta se tulee iän ja
harjoituksen myötä. Croup is a little low? Tarvitsee hieman
harjoitusta liikkuakseen paremmin ja suuremmalla
innostuksella.
BERLIN DE L'ASCHERANN
NHSB2460682 synt 13.06.2003
17.08.2014 R Kuhmo, KIPINÄ MARKKU
JUN EH JUK1
Feminiininen, hyvänkokoinen narttu. Pitkä lanne,
voimakkaammin kulmautunut takaa, etuasentoiset lavat ja
pehmyt ylälinja joka antaa seistessä ja liikkeessä
takakorkean vaikutelman. Pitkälinjainen pää, kevyt kuonoosa, purenta ok. Pyöreähköt silmät. Hyvä kaula. Turkki saisi
olla tiheämpi, väritys ok. Hyvä luonne. Luisu lantio.
Voimattomat takaliikkeet ja löysät edestä. Rodunomainen
lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST/SKALIN
BO
VET ERI VEK3
Kaunis narttu, hyvä pää, kuono-osa voisi olla hieman
täyteläisempi, hyvä kaula, kauniit linjat. Liikkuu hyvällä
askeleella, hyvä runko, hyvä risti. Sivusta katsoen hyvä
liike, etuliike hieman löysä.
CAPRICE
FI13716/09 synt 12.12.2008
i. DARK ANGELS BLADE MYSTIC BLACK VDH05DP03000720
e. IDACO'S IVETTE FIN39428/03
kasv OKKONEN NIINA, MATKU
23
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VET ERI
Hyvänkokoinen oikeat rungon mittasuhteet omaava narttu.
Kaunislinjainen pää, jossa erinomainen vankka kuono-osa.
Hyvä kaula, upea eturinta. Rintakehä saisi olla pidempi.
Hyvä raajaluusto ja käpälät. Liikkuu hyvin, joskin hieman
takakorkea liikkeessä. Aavistuksen hieman kuroutunut
alalinja. Erinomainen, pirteä käytös.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
AVO H
Hyvänkokoinen narttu. Oikeat neliömäiset rungon
mittasuhteet. Yleisvaikutelmaltaan hieman raskas. Tänään
hieman ”pulskassa” kunnossa. Kevyet korvat.
Yhdensuuntaiet päänlinjat, toivoisin narttumaisemman
ilmeen. Hyvä eturinta. Olkavarsi saisi olla viistompi.
Erinomaiset käpälät. Toivoisin korostuneemman
polvikulmauksen. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin sivulta.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST/SKALIN
BO
VET ERI
Lyhyt, kompakti narttu, jolla hyvä pää, vähän
huolimattomasti kannetut korvat, hyvä kaula. Sopivasti
kulmautunut, hieman nouseva lanneosa. Hyvä luonne,
liikkuu hyvällä askeleella.
16.08.2014 K Valkeakoski, JOKISILTA HANNELE
AVO EH AVK1
Sopivankokoinen narttu. Syvä kaula. Erittäin lennokkaat
korvat. Lyhyt runko. Rintakehä saisi olla pidempi. Riittävät
kulmaukset ja luusto. Reipas luonne, liikkuu hyvin löysästi
edestä. Riittävän pitkä taka-askel. Rodunomainen
lähestyttäessä.
CERIINAN KASTANJA
FIN29496/05 synt 05.05.2005
i. ARON ARMING HARMONY STAR FIN41314/04
e. CERIINAN TANITA FIN32963/98
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
om MÄKINEN MERJA & MARJO, SASTAMALA
CERIINAN ADELE
FIN39586/01 synt 03.09.2001
i. GRIBBANS ARNO S21467/98
e. CERIINAN TANYA FIN32961/98
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VET ERI VEK2 SA PN2
Erinomaista klassista rotutyyppiä oleva kaunislinjainen
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
narttu. Kaunis upealinjainen pää. Hyvin rakentunut edestä.
VET ERI VEK1 SA PN2 VET-VSP
Kokoon sopiva runko ja raajaluusto. Liikkuu hyvin. Erityisen
13 vuotta, hyvä tyyppi. Erittäin hyvä rakenne, vahva ylälinja, kauniit tummat silmät. Parhaimmillaan liikkeessä.
erittäin hyvät etukulmaukset. Hieman suora polvikulma.
Erinomaisessa kunnossa ikäisekseen. Rodunomainen
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST/SKALIN
lähestyttäessä.
BO
VET ERI
Erittäin hyväntyyppinen narttu, kaunis pää ja ilme, hieman
huolimattomasti kannetut korvat. Hyvä kaula, liikkuu hieman
takakorkeasti mutta osaa halutessaan liikkua erittäin hyvin.
Erittäin hyvä luonne.
CERIINAN GENEVEVA
FIN29313/04 synt 12.05.2004
i. LILLA ENEBYS VICTORY FOR CERIINAN FIN12981/03
e. CERIINAN ADELE FIN39586/01
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
om MATVEINEN TARJA, ESPOO
26.04.2014 KV Lahti, WIBLISHAUSER HANS
VET ERI VEK1 VET-ROP
10-vuotias narttu, neliömäinen rakenne, esitetään hyvässä
kunnossa. Hyvä pää, elegantti kaula, hyvin kulmautunut
takaosa, ikäisekseen sujuva liikunta.
CERIINAN NEGRITA
FI32741/08 synt 20.03.2008
i. RIVENDELLS CAPRICORN S63146/2005
e. CERIINAN GENEVEVA FIN29313/04
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
03.05.2014 R Mikkeli, HAAPIAINEN-LIIKANEN AULI
VET ERI VEK1 SA PN1 ROP VET-ROP
Sopiva koko ja luusto. Hieman etuasentoinen lapa.
Erinomainen ylä- ja alalinja. Kaunis pitkä pää. Oikeanlainen
otsapenger, hyvä ilme. Hieman levottomat korvat. Oikein
kiinnittynyt häntä. Liikkuu erinomaisesti pitkällä askeleella.
Erinomainen karva, erinomaisesti esitetty.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VAL EH VAK4
Hyvänkokoinen narttu. Oikeat rungon mittasuhteet
seistessä. Oikealinjainen pää. Hieman vaaleat silmät.
Alaleuka saisi olla vankempi. Hyvä eturinta. Riittävän viisto
olkavarsi. Pyöristää lanneosaansa jopa seistessä. Riittävät
polvikulmaukset. Erinomainen väri ja karvapeite. Säkä saisi
olla korostuneempi. Liikkuu yhdensuuntaisesti edestä,
mutta takaraajojen liike saisi olla tehokkaampi. Erinomainen
käytös.
17.05.2014 KV Joensuu, ASSENMACHER-FEYEL HASSI
VET ERI VEK1 SA PN1 ROP VET-ROP
10-vuotias erinomaisessa kunnossa oleva narttu, jolla
erinomainen rakenne. Kaunis pää. Tummat silmät. Korvat
CERIINAN QUANTANAMERA
voisivat olla paremmin kannetut. Hyvinrakentunut runko,
erinomainen jokaiselta osa-alueelta. Liikkuu kuin nuori tyttö. FI19416/10 synt 23.01.2010
i. CERIINAN IVAR FIN24829/05
e. CERIINAN MALAYA FIN17096/07
18.05.2014 K Joensuu, ZIZEVSKE LIVIJA
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
VET ERI VEK1 SA PN3 VET-ROP
om NURMINEN SARA, TURKU
Erittäin kiva vanhempi narttu, 10-vuotias. Hyvät
mittasuhteet. Mukava pää. Hyvät rungon linjat, erinomaiset
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
raajat, kulmaukset ja liikkeet.
VAL ERI VAK3
Jalo kokonaisuus. Neliömäiset rungon mittasuhteet.
24
Erinomainen pää ja ilme kokonaisuudessaan. Kaunis
alaleuka. Hyvä eturinta. Rintakehä saisi olla hieman
pidempi. Tasapainoiset kulmaukset. Säkä voisi olla
korostuneempi liikkeessä. Kauttaaltaan feminiininen.
Liikkuu hyvin sivulta.
ilme. Korrektit ylälinja ja hännänkiinnitys. Hyvin esitetty.
Rodunomainen lähestyttäessä.
19.07.2014 K Ristiina, KURIATA-OKARMUS MONIKA
AVO ERI AVK1 SA PN2 SERT FI MVA
Hyvä koko. Oikeat pään mittasuhteet, feminiininen ilme.
Kompakti runko. Hyvä ylälinja, syvä rinta.
Yhdensuuntaisesti kulmautuneet raajat. Dynaaminen
liikunta. Rodunomainen lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI VAK4
Neliömäinen, hyvänkokoinen narttu. Rotutyypillinen pää
kaikilta osin. Erittäin hyvät korvat. Kuiva kaula.
Erinomainen ylä- ja alalinja. Kaunis hännänkiinnitys. Hyvä
rinnansyvyys. Hieman pehmeät ranteet, astuu ulospäin.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO ERI
Black&tan. Hyvä koko ja massa. Korvien asento voisi olla
parempi. Kauniit silmät. Hyvä kuono-osa. Pitkä kaula. Upea
säkä, selkä ja hännänkiinnitys. Rintakehän leveys ja
-syvyys myös OK. Liikkeessä tulisi olla tiiviimpi.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
VAL ERI VAK3
Melkein 5-vuotias. Feminiininen, hyvinmuotoutunut pää.
Hyvät korvat. Tummat, ilmeikkäät silmät. Hyvä purenta.
Hyvä ylälinja ja runko. Liikkuu hyvin. Hyvä väri.
16.08.2014 K Valkeakoski, JOKISILTA HANNELE
VAL ERI VAK1 SA PN1 ROP
Erinomainen tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pään pituus,
aavistuksen pyöristyvä kallo. Sopusuhtaiset kulmaukset.
Hyvä rungon malli, sopiva luusto. Riittävän pitkä taka-askel,
hieman löysä edestä. Rodunomainen lähestyttäessä.
CERIINAN RAYLENE
FI42085/10 synt. 22.06.2010
i. CERIINAN NAVARRO FIN32739/08
e. LILLA ENEBYS IRJA FIN31524/08
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
om UUSITALO HANNA, TENNILÄ
CERIINAN UDETTE
FI44052/13 synt 07.07.2013
i. XITAMIZ XCITE AND THRILL S59544/2009
e. CERIINAN QUANTANAMERA FI19416/10
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA & HENKILÖLLÄ
TIETOSUOJA
12.01.2014 R Lahti, MÄKINEN MAIJA
AVO H AVK
Elegantti narttu, joka antaa hieman ilmavan vaikutelman.
Takakorkea sekä seistessä ja liikkeessä. Hyvä pää, korvat
ja purenta. Kaunis niskan kaari. Niukasti kulmautunut
edestä ja takaa. Riittävä rintakehän pituus. Hyvä luusto ja
käpälät. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu varsin hyvin edestä,
jäykkä takaliike jossa ei tarpeeksi voimaa. Takakorkeus
häiritsee. Ihastuttava temperamentti. Esiintyy hyvin.
Rodunomainen lähestyttäessä.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
JUN EH JUK4
Tyypillinen narttu joka tarvitsee hieman lisää
kehätottumusta – nyt hieman ujo. Miellyttävä pää. Liian
kevyt runko. Voisi olla paremminkulmautunut. Tarvitsee
lisää kehäkoulutusta. Rodunomainen lähestyttäessä.
CERIINAN THIARA
FI33111/12 synt 19.04.2012
i. LILLA ENEBYS HARRY FI57054/10
e. DOGIWOGIN NEGRITA FI38741/08
kasv NIKKONEN ANJA, TUUSULA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
CHERPIN RENEE
FIN27735/06 synt 23.04.2006
i. IDACO'S IGAROS FIN39424/03
e. CHERPIN SEA QUELLA ZARA FIN42570/03
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om WAHLMAN TUUKKA, LAUNONEN
17.05.2014 KV Joensuu, ASSENMACHER-FEYEL HASSI
AVO ERI AVK1 SA PN2 SERT CACIB
Hyvä koko. Feminiininen pää. Hyvä ilme. Tummat
ovaalinmuotoiset silmät. Oikeanlainen otsapenger. Hyvä
korvien kanto. Hyvinrakentunut runko jossa erinomaiset
linjat ja kulmaukset. Hyvä liikkuja. Mukava karva.
Rodunomainen lähestyttäessä.
18.05.2014 K Joensuu, ZIZEVSKE LIVIJA
AVO ERI AVK1 SA PN1 ROP SERT
Keskikokoinen- ja luustoinen. Hyvä rakenne, hyvät pään
mittasuhteet. Hyvin asettunut vahva kaula, tasainen ylälinja.
Erinomainen rintakehä, hieman ulospäin kiertyvät ranteet.
Hyvä takaosa ja kulmaukset. Erittäin hyvä liike ja luonne.
Rodunomainen lähestyttäessä.
12.07.2014 KV Oulu, WATSON SHAUN
AVO ERI AVK1 SA PN2 VASERT CACIB
Elegantti narttu. Hyvä korkeus. Vahva luusto. Hyvät raajat.
Karvanlaatu ja pituus korrektit, mutta voisi kiiltää enemmän.
Puhtaat ja selkeät tan-merkit. Liikkuu hieman ahtaasti
takaa. Etuosa voisi kypsyä. Oikea luonne ja olemus. Hyvä
pään tyyppi. Feminiininen mutta silti vahva. Hyvät silmät ja
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VET ERI
Feminiininen kokonaisuus. Oikeat rungon mittasuhteet.
Toivoisin paremman ilmeen. Hieman liikaa poskia. Kaunis
kaula, selvä säkä. Tilava runko. Takaraajojen liike saisi olla
yhdensuuntaisempi. Hieman korkea etuliike.
DARK ANGEL'S RUNIKA FOR LEGENDORF
RKF3125983 synt 15.06.2011
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Hyvänkokoinen, ja hyvä massa. Rotutyypillinen pää.
Erittäin hyvät korvat. Pitkä kaula. Liikkeessä selkä nousee
hieman johtuen hieman niukasta takakulmauksesta.
Rintakehä ja etuosa erittäin hyvät. Kissankäpälät.
DOGIWOGIN CARKKI
FIN33143/03 synt. 10.06.2003
i. CERIINAN CASTOR DW FIN44443/01
e. DOGIWOGIN AMARYLLIS FIN43224/01
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
25
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
voisivat olla hieman paremmat.
16.02.2014, R Tuusniemi, JÖRGENSEN LEIF LEHMANN
VET ERI VEK1 SA PN1 VSP SERT VET-ROP
10 vuotta. Erittäin hyvä tyyppi ja koko, pieni. Hyvät korvat.
Ikäisekseen erittäin hyvän väriset silmät. Ok purenta. Hyvä
kaula, ylälinja ja hännänkiinnitys. Hyvät kulmaukset, raajat
ja käpälät. Liikkuu oikein hyvin edestä, ylälinja voisi olla
liikkeessä parempi. Hyvä karva, väri ja temperamentti.
DOGIWOGIN NASLA
FI30386/09 synt 29.03.2009
i. CERIINAN IVAR FIN24829/05
e. DOGIWOGIN HARMONIA FIN21431/06
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
17.08.2014 R Kuhmo, KIPINÄ MARKKU
VET EH VEK1
Pienikokoinen mittasuhteiltaan oikea veteraani jolla saisi
olla ryhdikkäämpi ylälinja. Köyristää lanneosaa liikkeessä.
Voimakkaammin kulmautunut takaa. Hyvä kaula. Pienehkö,
kevytkuonoinen pää. Pyöreähköt silmät. Purenta ok. Lyhyet
olkavarret. Hyvä turkki. Hyvä luonne. Rodunomainen
lähestyttäessä.
DOGIWOGIN GLAMOUR
FIN21437/06 synt 03.02.2006
i. CERIINAN GILBERT FIN29312/05
e. CERIINAN YATZY DW FIN35953/00
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om IIVONEN SIRPA, TYRNÄVÄ
19.07.2014 K Ristiina, KURIATA-OKARMUS MONIKA
VAL ERI VAK1 SA PN1 ROP
Keskikokoinen. Elegantti, tyylikäs, erittäin ilmeikäs.
Neliömäinen runko. Hyvä ylälinja, syvä rintakehä. Korrektit
kulmaukset. Täydelliset liikkeet. Rodunomainen
lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Hyvänkokoinen, neliömäinen. Hyvä kallo-osa. Kuono
riittävän syvä. Kuiva kaula. Korkea säkä. Hyvä selkä. Hyvä
rinnansyvyys. Seistessä erittäin hyvin kulmautunut, mutta
hieman taka-ahdas.
DOGIWOGIN TAATELI
FI23227 synt 14.03.2013
i. LILLA ENEBYS HARRY FI57054/10
e. DOGIWOGIN NASLA FI30386/09
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
22.06.2014 KV Rovaniemi, BLAHA MONICA
VET ERI VEK1 SA PN1 ROP ROP-VET
8 vuotta. Erinomainen tyyppi ja koko. Pää
yhdensuuntainen. Pitkä kaula. Hyvät raamit. Erittäin hyvin
kulmautunut. Hyvät värimerkit. Liikkuessa paljon
temperamenttia. Rodunomainen lähestyttäessä.
19.07.2014 K Ristiina, KURIATA-OKARMUS MONIKA
NUO ERI NUK1 SA PN4 VASERT
Keskikokoinen. Hyväilmeinen pää. Pitkä kaula. Hieman
pitkä runko. Hyvä ylä- ja alalinja. Yhdensuuntaisesti
kulmautuneet raajat. Korrekti liikunta. Rodunomainen
lähestyttäessä.
DOGIWOGIN HARMONIA
FIN21431/06 synt 03.02.2006
i. ARON ARMING HARMONY STAR FIN41314/04
e. CERIINAN YATZY DW FIN35953/00
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HUTTUNEN MARI, ELIMÄKI
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
NUO EH NUK4
Hyvä koko ja massa. Hyvä pitkänomainen pää,
19.07.2014 K Ristiina, KURIATA-OKARMUS MONIKA
mantelinmuotoiset tummat silmät. Korvien asento voisi olla
VET ERI VEK1 SA PN3 ROP-VET
parempi. Kuiva kaula. Liikkeessä selkä hieman nousee.
Erittäin hyvässä kunnossa oleva 8-vuotias. Pää jossa hyvät Hetkittäin hyväasentoinen häntä. Hyvä rintakehä ja etuosa.
mittasuhteet. Pitkä kaula. Neliömäisesti rakentunut. Vahva Astuu liikkeessä linjasta, kehätottumuksen puute näkyy
etuosa. Korrektit kulmaukset ja liikkeet. Mukava luonne.
tässä.
Rodunomainen lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST/SKALIN
BO
VET ERI VEK2
Erittäin kaunis narttu, kaunis pää, jossa hieman liian suuret
silmät. Hyvä kaula. Sopivat kulmaukset edessä ja takana.
Hyvät rungon mittasuhteet, vahva selkä, hyvä risti. Hyvä
rintakehä.
07.09.2014 K Helsinki, BLAHA MONICA
NUO ERI NUK1
16 kuukatta. Hyvä koko. Yhdensuuntainen pää. Tummat
silmät. Hyvä pigmentti. Korvien kiinnitys saisi olla parempi.
Tarpeeksi kaulaa. Hyvä säkä. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvin
kulmautunut. Hän ei halua tänään esiintyä. Rodunomainen
lähestyttäessä.
DOGIWOGIN TAPIIRI
FI23226/13 synt 14.03.2013
i. LILLA ENEBYS HARRY FI57054/10
e. DOGIWOGIN NASLA FI30386/09
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
DOGIWOGIN KISMET
FI50427/07 synt 02.09.2007
i. LILLA ENEBYS VICTORY FOR CERIINAN FIN12981/03
e. DOGIWOGIN FIAMME FIN39790/05
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
15.06.2014 KV Kotka, VAN DER BERG HANS
VAL ERI VAK1 SA PN2 CACIB
Erinomainen koko. Mukava pään muoto. Hyvänpituinen
kuono. Erittäin hyvät silmät, hyvä korvienkanto. Riittävästi
kulmautunut edestä. Hyvä runko, takaosa ja häntä. Liikkeet
10.05.2014 KV Hamina, DOUMA ROB
JUN EH JUK1
14kk, oikeankokoinen narttu, joka silti tarvitsee vielä
kokonaisuudessaan lisää aikaa. Feminiininen pää jossa
lähes yhdensuuntaiset linjat. Tummat ovaalinmuotoiset
silmät, hyvinasettuneet korvat, korrekti purenta.
26
Oikeanpituinen kaula mutta ylälinja voisi olla sujuvampi.
Tarvitsee vakaamman ylälinjan sekä paikallaan että
liikkeessä. Hieman pyöreä lantio, hyvin kulmautunut.
Vahvat tassut. Hyvä karva. Tämä nuori tarvitsee aikaa, jotta
liikkeet parantuvat.
Riittävät kulmaukset. Vahva luusto, erinomainen rungon
malli. Pitkähkö lanne. Erinomainen lihaskunto. Voisi kantaa
itsensä paremmin liikkeessä, selkälinja köyristyy liikkeessä.
Hieman löysät etuliikkeet. Tarvitsee hieman lisää
itseluottamusta. Rodunomainen lähestyttäessä.
17.05.2014 KV Joensuu, ASSENMACHER-FEYEL HASSI
JUN ERI JUK1
9 kk, feminiinen pää. Mukavat ovaalinmuotoiset silmät,
tummat. Erinomainen pigmentaatio. Korvat voisivat olla
paremmin kannetut. Hyvä ilme. Kaula oikean pituinen.
Tasainen ylälinja. Hyvä eturinta. Hyvin kulmautunut edestä
ja takaa. Liikkuu hyvin. Kiiltävä turkki, hyvä luonne.
Rodunomainen lähestyttäessä.
DOGIWOGIN VENLIA
FI35845/13 synt 18.05.2013
i. DOGIWOGIN POWER PLAY FI13973/11
e. RAUHASALMEN MADDE MARAKATTI FI55955/10
kasv. HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om. BROYAD SANNA, KOTKA
15.06.2014 KV Kotka, VAN DER BERG HANS
JUN EH JUK2
18.05.2014 K Joensuu, ZIZEVSKE LIVIJA
Erittäin hyvä tyyppi. Hän tarvitsee lisää aikaa saadakseen
JUN EH JUK2
massakkuutta ja runkoa. Pidän hänen päästään paljon.
Keskikokoinen- ja luustoinen. Hieman pitkä runko. Hyvät
Erittäin hyvät korvat. Erinomainen ilme. Hyvä pigmentti.
pään mittasuhteet. Erinomainen ilme. Hyvinasettunut kaula. Erinomainen etu- ja takaosa. Erinomainen karva ja väri.
Vahva ylälinja, pitkä lanneosa. Matala rintakehä. Hyvät linjat Hyvä liikkuja.
ja kulmaukset. Liikkuu epätasapainossa, loistava luonne.
Rodunomainen lähestyttäessä.
DOGIWOGIN XSANI
FI2463/14 synt 04.11.2013
24.05.2014 R Puumala, HOLM MARIANNE
i. LILLA ENEBYS HARRY FI57054/10
JUN ERI JUK1
e. LILLA ENEBYS YUM' YASMIN FI59390/12
Erinomainen tyyppi, oikeat mittasuhteet. Ihanailmeinen
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
vahva pää, hyvä kaula ja erinomainen eturinta. Vielä
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
hieman pehmeä selkä ja juniorilta massa puuttuu. Ok
takaosa, erinomainen leveä lantio. Liikkuu erittäin hyvin
24.08.2014 K Heinola, STAUNSKJAER OLE
puhtaasti ja tehokkaasti.
JUN EH JUK2
9 kuukautta. Hyvä koko. Hyväksyttävä pää. Kuono ja kallo
06.07.2014 K Juva, HOLM MARIANNE
voisivat olla pidemmät. Hyvä purenta, kaula ja etuosa.
JUN ERI JUK1
Ylälinjan pitäisi olla tasaisempi. Häntä liian alaskiinnittynyt.
Narttumainen, oikea tyyppi. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula, Tarvitsee enemmän takakulmauksia. Hyvä karva ja väri.
eturinta ja rintakehä. Hyvät raajat. Olkavarsi saisi olla
Liikkeissä pitäisi olla enemmän drivea. Rodunomainen
viistompi. Koira putoaa liikkeessä eteen ja sen soisi
lähestyttäessä.
esiintyvän hieman ryhdikkäämmin. Pituus korostuu
ryhdittömyyden seurauksena. Takaa aavistuksen
05.10.2014 R Tuulos, PÄRN AIRE-PIRET
länkisäärinen, edestä ja sivulta hyvä askel.
JUN EH JUK1
Nuori, vielä pentumainen narttu vielä kehitysvaiheessa.
12.07.2014 KV Oulu, WATSON SHAUN
Hyvät pään linjat, purenta ok. Hyvä kaula, ylälinjan pitäisi
JUN EH JUK2
olla parempi. Vielä pentumaisen löysä liikunta.
Korrekti koko ja luusto. Voisi liikkua hieman leveämmin
Rodunomainen lähestyttäessä.
takaa. Hyvä karvanlaatu.Tarpeeksi kuonoa ja kalloa. Korvat
voisivat olla paremmin asettuneet ja koira voisi käyttää niitä FERENCE AZIZIA FABEL
enemmän edukseen. Hyvä ylälinja. Tarvitsee hieman
FI48506/11 synt. 23.07.2011
avoimemman ja itsevarmemman luonteen. Rodunomainen i. XITAMIZ OTIZ S68189/2004
lähestyttäessä.
e. SINI-MININ MOCCA FI31658/09
kasv OJALA SANNA, VANTAA
19.07.2014 K Ristiina, KURIATA-OKARMUS MONIKA
om OJALA SANNA, VANTAA
JUN ERI JUK1 SA
Keskikokoinen. Tyypillinen narttumainen pää. Lähes
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
neliömäinen siluetti. Lanneosa korostuu liikkeessä. Korrektit VAL ERI VAK1 SA
kulmaukset. Mukava luonne. Rodunomainen
Erinomaisella ulottuvuudella liikkuva saksanhirvenpunainen
lähestyttäessä.
narttu. Yhdensuuntaiset päänlinjat. Hieman liikaa poskia.
Hyvin rakentunut edestä. Pitkä hyvä rintakehä. Oikea ala- ja
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä lihaskunto. Liikkuu
JUN EH JUK4
erinomaisesti.
Massava, hyvänkokoinen. Kaunis, pitkänomainen pää.
Korvat välillä huonoasentoiset. Kuiva kaula. Aavistuksen
FERENCE BRIDE OF DESIRE
takakorkea selkälinja. Ajoittain hyväasentoinen häntä. Hyvä FI14757/13 synt. 30.12.2012
rintakehä ja etuosa. Takaraajojen liike hieman
i. FREYR NEIT VITTORIO RKF2709807
tynnyrimäinen. Hyvät kissankäpälät.
e. SINI-MININ MOCCA FI31658/09
kasv SANNA OJALA, VANTAA
om OJALA SANNA, VANTAA
16.08.2014 K Valkeakoski, JOKISILTA HANNELE
JUN ERI JUK1
Vankka narttu. Hyvä pitkä pää. Hieman kaulanahkaa.
19.01.2014 KV Turku, SALMI-AALTO TEIJA
27
JUN ERI JUK1
12kk. Kookas juniorinarttu. Hyvät mittasuhteet.
Kaunisilmeinen pää, jossa selvä sukupuolileima. Hyvä
kaula. Ylälinja ok. Hyvä eturinta & runko. Hieman pysty
olkavarsi. Niukasti kulmautunut edestä, hyvin takaa. Sopiva
luustonvahvuus & käpälät. Liikkuu yhdensuuntaisesti
hyvällä askeleella. Kaunis black & tan-väritys.
Rodunomainen lähestyttäessä.
26.04.2014 KV Lahti, WIBLISHAUSER HANS
JUN EH JUK3
14 kk ikäinen kookas narttu, riittävästi massaa, hyvä pää.
Hieman pitkä eikä aivan tiivis selkä, hyvä seisonta,
hyvinkulmautunut takaosa, hyvä risti, vielä hieman
epäsäännöllinen liike.
selvempi ja olemuksen tulisi olla neliömäisempi. Vahva
runko, saisi olla tiiviimpi kunnoltaan. Keskivahvat raajat.
Sopiva kaula. Kulmaukset voisivat olla molemmissa päissä
voimakkaammat ja reisi leveämpi. Hyvä kaula. Sopivan
yhdensuuntaiset päänlinjat. Riittävän täyteläinen kuono,
erinomaiset silmät ja hyvät korvat. Liikkuu leveästi edestä ja
kapeasti takaa. Riittävä askelpituus, erinomainen hännän
asento liikkeessä. Esitetään hyvin. Rodunomainen
lähestyttäessä.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
NUO EH NUK3
2v. Feminiininen pää. Hyvä purenta ja ilmeikkäät silmät.
Ylälinjan täytyy suoristua. Ok runko. Etukäpälien pitää
tiivistyä. Alaleukaa voisi olla enemmän. Menettää
ylälinjansa liikkeessä. Ystävällinen luonne.
11.05.2014 KV Helsinki, EIKESETH WENCHE
JUN ERI JUK1
Elegantti ja feminiinen. Mukava pää. Elegantti kaula. Hyvin
sijoittunut lapa. Suora olkavarsi. Hyvä runko ja vahva
ylälinja. Hyvät takaraajat. Erittäin hyvä väri. Liikkuu hyvin.
FERENCE BRIGHT LIKE DIAMOND
FI14759/13 synt. 30.12.2012
i. FREYR NEIT VITTORIO RKF2709807
e. SINI-MININ MOCCA FI31658/09
kasv SANNA OJALA, VANTAA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN H
Yleisvaikutelmaltaan narttumainen kokonaisuus, jonka
toivoisin hieman lyhyemmäksi rungon mittasuhteilta.
Yhdensuuntaiset pään linjat. Oikein sijoittuneet korvat.
Alaleuka voisi olla hieman vankempi. Toivoisin tiiviimmät
huulet. Hyvä kaula. Riittävä eturinta. Olkavarsi saisi olla
viistompi. Tässä kehitysvaiheessa antaa itsestään
takakorkean vaikutelman. Turhan voimakkaasti kuroutunut
alalinja. Hyvä karvapeite. Erinomainen väritys. Liikkuu
melko leveästi edestä. Hyvä häntä. Erinomainen käytös.
Tarvitsee aikaa.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN H
Koon alarajoilla oleva neliömäiset rungon mittasuhteet
omaava narttu, jolle toivoisin selkeästi pidemmän ja
vankemman kuono-osan. Pitkä, hieman ohuehko kaula.
Olkavarsi saisi olla viistompi. Kokoon sopiva runko ja
raajaluusto. Toivoisin tummemmat silmät. Liikkuu hieman
ahtaast takaa, melko leveästi edestä. Säkä saisi olla
korostuneempi liikkeessä. Esiintyy erinomaisesti.
Yleisvaikutelmaltaan vielä kovin pentumainen kokonaisuus.
01.08.2014 KV Kuopio, DE RIDDER ONGHENA LILIANE
JUN ERI JUK1
19 kuukautta. Leikkaava purenta. Hyvä pään pituus ja
korrekti ylälinja. Alaleuka voisi olla voimakkaampi. Hyvä
korostunut säkä. Korrekti eturinta, hyvä rungon syvyys.
Ylälinja paikoitellen hieman heikko. Riittävät
takakulmaukset. Takaliikkeet ahtaat, etuliikkeissä löysyyttä.
Rodunomainen lähestyttäessä.
FERENCE BRUNETTE AMBITIOUS
FI14758/13 synt. 30.12.2012
i. FREYR NEIT VITTORIO RKF2709807
e. SINI-MININ MOCCA FI31658/09
kasv SANNA OJALA, VANTAA
om OJALA SANNA, VANTAA
19.01.2014 KV Turku, SALMI-AALTO TEIJA
JUN ERI JUK2
Noin vuoden ikäinen hyvänkokoinen, jolla mittasuhteet
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
nartuksi vielä ok. Kaunisilmeinen nartun pää, jossa hyvät
NUO ERI NUK1 SA PN2 VASERT CACIB
silmät. Kaunis kaula. Ylälinja ok. Riittävä runko ja eturinta.
Hyvärakenteinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä
Hieman pitkä lanneosa. Pysty olkavarsi ja niukasti
pigmentti päässä ja rungossa. Pitkä kaula. Korrekti
selkälinja ja häntä. Syvä rinta. Vapaa ja tyypillinen liikkuja. kulmautunut edestä, riittävästi takaa. Hyvä luusto & käpälät.
Liikkuu hieman löysästi edestä. Riittävä sivuaskel. Koira
Rodunomainen lähestyttäessä.
tarvitsee aikaa täyttääkseen raaminsa. Hyvä väritys.
23.02.2014 KV Jyväskylä, ROSKAM-VAN BERGEN ANITA
17.08.2014 K Raisio, ROONEY CATHERINE
JUN ERI JUK2
NUO ERI NUK1 SA PN1 ROP
1-vuotias black & tan narttu. Lähes neliönmallinen.
Erinomainen tyyppi. Korrektit silmät. Hyvä pää ja eturinta.
Ihastuttava ylälinja, häntä ja hännänkanto. Oikeanpituinen
Erittäin vahva selkä. Hyvät tassut. Liikkuu hyvin.
pää, lähes yhdensuuntainen. Saksipurenta. Erinomaiset
korvat. Silmät voisivat olla hieman ovaalimman muotoiset.
05.10.2014 R Tuulos, PÄRN AIRE-PIRET
Tarpeeksi kulmautunut edestä, enemmän takaa. Ihanan
NUO ERI NUK1
Rodunomainen, kaunis pää. Hyväasentoiset korvat, purenta kiiltävä karva. Edestä vielä löysä, johtuen iästä.
ok. Hyvä kaula, ylälinja voisi olla rodunomaisempi.
Kohtuullinen eturinta ja runtakehä, oikea alalinja. Liikkuessa 18.05.2014 R Riihimäki, ROZENBERG EVGENY
JUN ERI JUK2 SA PN3
heittää etujalkojaan ulospäin. Rodunomainen
Erittäin elegantti. Oikea koko ja tyyppi. Erittäin hyvä liikkuja.
lähestyttäessä.
Tarpeeksi vahva. Hyvä pää ja ilme, hyvä kaula ja silmät.
Leveät leuat. Tarpeeksi vahva ylälinja. Rintakehä tarpeeksi
26.10.2014 K Seinäjoki, RUSKOVAARA ELENA
syvä. Hyvä kulmaukset. Liikkeet ok.
NUO EH NUK1
Kookas narttu, jolla hyvä luusto. Sukupuolileima saisi olla
28
28.06.2014 KV Pori, TALVITIE MARJA
JUN EH JUK2
Kookas. Niukasti edestä ja takaa kulmautunut. Vielä kovin
kapearunkoinen tyttö. Päänlinjat ei yhdensuuntaiset. Hyvä
kaula, ylälinja ja häntä. Liikkuu kovin ahtaasti takaa ja
todella löysästi edestä. Hyvät värimerkit. Tarvitsee vain
aikaa. Rodunomainen lähestyttäessä.
FREYR NEIT ESLA
FI54307/13 synt. 24.03.2013
i. GOYA FROM PRINZESS PIESS VDH03001812
e. DUFFYCO'S SAMARA RKF2353165
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om SINKKO SARI, YLÄMAA
29.06.2014 K Forssa, AALTONEN PIRJO
JUN ERI JUK1
1,5-vuotias nuori narttu. Kauniit mittasuhteet. Rintakehä saa
vielä syventyä ja etuosa vahvistua. Kauniit päänlinjat. Hyvät
korvat ja tyypillinen ilme. Liikkeessä vielä takakorkea, takaaskel jää lyhyeksi. Hyvät värimerkit.
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
NUO EH NUK2
19-kuukautinen narttu. Hyvä rakenne, siro luusto mutta
hyvät mittasuhteet. Hyvät värimerkit päässä ja rungossa.
Vapaa liikkuja, mutta ei täysin rodunomainen.
Rodunomainen lähestyttäessä.
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
JUN EH JUK1
Korrekti pää, jossa hyvä pigmentti. Elegantti kaula.
Tarvitsee vahvemman ylälinjan, paremmin kehittyneen
eturinnan ja syvemmän rintakehän. Tarvitsee paremman
lihaskunnon ja enemmän energiaa liikkeisiinsä. Koira pitäisi
esittää kehässä paremmin. Oikeanlainen luonne.
Rodunomainen lähestyttäessä.
03.08.2014 KV Kuopio, JOHANSSON ANN-CHRISTINE
NUO EH NUK1
Hyvänmallinen, feminiininen pää, hieman pyöreät silmät,
hyvät korvat. Erinomainen kaula, hyvä risti.
Runko vielä täysin kesken kehityksen. Riittävät
kulmaukset, liikkuu takaa hieman ahtaasti ja edestä
leveästi, sivusta hyvin. Tarvitsee aikaa.
24.05.2014 R Puumala, HOLM MARIANNE
JUN ERI JUK2
Viehättävä, tänään aavistuksen pulskassa kunnossa oleva
narttu. Erinomainen tyyppi, vahva pitkä pää. Hyvä kaula,
erinomainen eturinta. Hivenen pyöreä rintakehä.
Erinomainen takaosa, joskin aavistuksen alaskiinnittynyt
häntä. Liikkuu hyvin.
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
NUO ERI NUK1 SA PN2 VASERT
Tyypillinen pää. Tyylikäs ylälinja. Korkea hännänkiinnitys.
Erittäin hyvät kulmaukset. Maatavoittava liikunta,
takaa ahdas.
15.06.2014 KV Kotka, VAN DER BERG HANS
JUN ERI JUK1 SA PN1 VSP SERT
Erinomainen tyyppi. Hyvä koko, luusto ja massakkuus.
Päässä hyvä pituus, kuono voisi olla voimakkaampi. Hyvät
korvat. Erinomainen etu- ja takaosa. Hyvä häntä.
Erinomainen turkki ja luonne. Lyhyt selkä. Liikkuu drivella.
FIRE BELL'S ATTITUDE PUNK
FI46349/10 synt 17.07.2010
i. PINJOY BUMERANG FIN22923/07
e. BIRA VON ZEMP FIN49762/06
kasv PITKÄNEN JANI, KELLO
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
07.09.2014 K Helsinki, BLAHA MONICA
AVO ERI AVK2
Hyvä koko ja massakkuus. Toivoisin hieman enemmän
alaleukaa. Hyvä kaula ja säkä. Hyvä eturinta ja rintakehä.
Kulmaukset ok. Liikkeet ok. Rodunomainen lähestyttäessä.
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
AVO ERI AVK1 SA PN1 VSP
Erittäin hyvä pää. Erittäin hyvä ylälinja, hyvä
hännänkiinnitys. Erittäin hyvät kulmaukset. Maatavoittava
liikunta, takaa ahdas.
FIRE DREAMS ANIYA MASTER
RKF3695642 synt 05.12.2009
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI VAK2 VASERT
Kookas narttu, erinomainen yleisvaikutelma. Rotutyypilliset
silmät ja korvat. Hyvä kuonon syvyys. Kuiva,
hyväasentoinen kaula. Erinomainen ylä- ja alalinja. Erittäin
hyvin istuva häntä. Varma liikunta.
01.02.2014 R Joensuu, JUUTILAINEN SAIJA
JUN ERI JUK1 SA PN1 VSP SERT
10kk. Tyylikäs juniori. Hyvin kehittynyt runko. Oikeat linjat.
Narttumainen pää, jossa hyvä pituus. Päänlinjat saavat
vielä yhdensuuntaistua. Hyvä purenta ja korvien koko.
Voimakas runko, aavistus ylipainoa. Tyypilliset kulmaukset
ja käpälät. Erinomainen karvanlaatu ja puhtaat selvät
värimerkit. Mukava luonne. Etuliikkeet saavat vielä asettua.
Hyvä hännänasento, sivuliike ja ylälinja. Miellyttävä käytös.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN HYL
Neliömäinen rakenne. Elegantti narttu, jolla erittäin hyvä
pää, silmät ja korvat. Hyvä selkälinja ja hännänkiinnitys.
Hieman lyhyt rintakehä. Yhdensuuntainen liikunta.
Käyttäytyy aggressiivisesti.
FUNDORA'S JORINDA
FI11974/11 synt 07.12.2010
i. LEGACY'S MIDAS TOUCH FOR CLEFELL'S FI51353/09
e. XITAMIZ VEZPERA VIOLETTE FI13084/09
kasv BERIT NYMAN, KUOPIO
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL EH
Kookas narttu, riittävä massa. Muuten kauniissa päässä
häiritsevät hieman pyöreät silmät. Kuiva kaula. Korkea
säkä. Hiukan takakorkea selkälinja johtuen niukasti
kulmautuneesta takaosasta. Syvä rintakehä. Liikkeessä
hieman leveä etuosa ja löysät kyynärpäät. Takaosassa liian
vähän työntöä.
FUNDORA'S JUSTINA
FI11976/11 synt 07.12.2010
29
i. LEGACY'S MIDAS TOUCH FOR CLEFELL'S FI51353/09 takakulmaukset. Leveä reisi, liikkuu jäntevästi, mutta vielä
e. XITAMIZ VEZPERA VIOLETTE FI13084/09
hieman löysästi edestä.
kasv BERIT NYMAN, KUOPIO
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
HELEN HOFF ZORIANDA ZANTILLA
RKF3621126 synt 14.05.2013
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
AVO ERI AVK1
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
Keskikokoinen rakenne, hyvät mittasuhteet, mutta hieman JUN ERI JUK1 JWW-14
pieni pää. Pigmentti ja korvat hyvät, tyypillinen selkälinja ja Elegantti, erittäin hyvänkokoinen narttu. Neliömäinen.
häntä, sekä kulmaukset. Hyvät liikkeet. Rodunomainen
Pitkänomainen pää, tummat silmät, hyväasentoiset korvat.
lähestyttäessä.
Korkea säkä. Lyhyt, tiivis selkä. Hyvä rintakehä ja alalinja.
Erittäin hyvät kulmaukset. Liian pitkät etutassut.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO EH
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
Hyvä koko ja massa. Kuono-osan tulisi olla syvempi ja
NUO ERI NUK1
leveämpi. Erittän kaunis kaula. Korkea säkä. Tiivis selkä.
20kk, hyvänkokoinen narttu. Ei kovin avoin luonne. Hyvä
Hyvä hännänkiinnitys. Erittäin leveä rintakehä. Takaosa on
pää, tarvitsee lisää alaleukaa. Hieman avoimet korvat.
liikkeessä ahdas ja raajat melkein ristissä. Etuosa liikkuu
Erinomainen eturinta. Ei kovin vahva ylälinja. Hyvin
liian leveästi.
kulmautunut. Liikkuu hyvin. Mukava luonne.
FUNDORA'S KSANTHIPPE
FI19804/13 synt. 21.02.2013
i. SINI-MININ NANDO FI49950/09
e. FUNDORA'S HERTHA FIN53297/08
kasv NYMAN BERIT, TUUSULA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
NUO ERI NUK1 SA PN1 VSP SERT CACIB
20kk. Erinomainen tyyppi. Ihastuttava feminiininen pää
jossa yhdensuuntaiset linjat. Mukavat korvat. Hyvä purenta.
Tummat ilmeikkäät silmät. Hyvä ylälinja ja runko. Liikkuu
hyvin. V-14.
11.01.2014 KV Kajaani JUUTILAINEN SAIJA
JUN ERI JUK1
10kk. Mittasuhteiltaan kaunis juniori. Vielä kovin nouseva
alalinja johtuen nousevasta rintakehästä. Sopivasti luustoa,
sopivat kulmaukset. Hienot tiiviit käpälät. Hyvä hännän
asento. Kaunis nartun pää ja ilme. Hyvä purenta ja karva.
Tyylikäs kaula. Kaunis karva ja puhdas väri. Vielä
pentumaiset etuliikkeet, mutta oikea askelpituus.
Takaliikkeet saavat voimistua. Tarvitsee lisää kokemusta.
Alalinja häiritsee sivukuvaa ja tarvitsee aikaa.
Rodunomainen lähestyttäessä.
23.02.2014 KV Jyväskylä, ROSKAM-VAN BERGEN ANITA
JUN ERI JUK1 SA PN2 VASERT
Ihana punainen narttu. Neliömäisesti rakentunut. Ylälinja
voisi olla hieman vahvempi. Mukava häntä ja hännänkanto.
Kaunis pää ja ilme sekä korvat. Riittävät kulmaukset
edessä ja takana. Liikkuu rodunomaisella tavalla. Toivoisin
hieman paremmat kissankäpälät.
01.08.2014 KV Kuopio, DE RIDDER ONGHENA LILIANE
JUN ERI JUK1
17 kuukautta. Leikkaava purenta. Hieman hermostunut.
Miellyttävät pään mittasuhteet ja pituus. Tummat silmät.
Lisää lavan kulmauksia. Kyynärien pitäisi olla enemmän
rungossa kiinni. Mukavan muotoinen, hyvä lihaksikas
takaosa. Etuliikkeiden tarvitsee parantua. Rodunomainen
lähestyttäessä.
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
JUN ERI JUK1 SA PN1 VSP SERT ROP-JUN
17-kuukautinen narttu. Hyvät mittasuhteet. Korrekti
pigmentti, kallo ja kaula. Korrektit kulmaukset. Vapaa
liikkuja. Rodunomainen lähestyttäessä.
03.08.2014 KV Kuopio, JOHANSSON ANN-CHRISTINE
JUN ERI JUK1 SA PN1 ROP SERT
Erittäin lupaava juniori, hyvänmuotoinen pää, voisi olla
hieman feminiinisempi. Erittäin hyvä kaula ja selkälinja,
erinomainen risti, hyvinkehittynyt runko, hyvät etu- ja
HICKSON JERTA OF JAFFA
FI20928/11 synt 11.12.2010
i. HICKSON BULL'S EYE OF TAURUS S18656/2005
e. COMTESSA FI13714/09
kasv ULKOMAINEN KASVATTAJA
om LOTTA IMAN, VANTAA
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Kookas narttu, pitkänomainen pää. Korvat välillä
huonoasentoiset. Kuiva kaula. Korkea säkä. Syvä
rintakehä. Liikkeessä hyvä etuosa, ahdas takaosa.
HICKSON LUDWINA LOVEBUG
RKF3420138 synt 05.04.2012
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO ERI AVK2
Kookas, hyvärakenteinen narttu, jolla pitkänomainen,
tyypillinen pää. Hyvät silmät ja korvat. Pitkä, kuiva kaula.
Erittäin hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Rintakehässä hyvä
syvyys. Hyvät kulmaukset. Kissankäpälät. Riittävän tiivis
liikunta.
HOTBOBBER'S ABBY FLOWERGIRL
FIN50433/08 synt 21.08.2008
i. PACCO VOM AWARENRING FIN45152/07
e. BE MEJA'S ALICE IN WONDERLAND FIN48660/06
kasv TURAKAINEN HANNELE, NUUTILANMÄKI
om TALVIO HANNA KRISTIINA, NURMIJÄRVI
19.07.2014 K Mäntsälä, LUOSO MATTI
VAL ERI VAK1 SA PN2
Erittäin hyvän tyyppinen, hieman kookas narttu. Hyvä pään
pituus ja linjat. Päässä voisi olla enemmän vahvuutta.
Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaulalinja,
luusto ja käpälät. Hyvä runko ja kulmaukset. Hyvä häntä.
Liikkuu erittäin hyvin. Hyvä käytös. Rodunomainen käytös.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI VAK1 VACACIB
30
Erittäin hyvä kokonaisvaikutelma. Rotutyypillinen pää ja
korvat. Kuiva, hyväasentoinen kaula. Säkä, selkä ja
hännänkiinnitys ovat OK. Syvä rintakehä. Erinomaiset
kulmaukset, varma liikunta. Hyvät käpälät.
JULIVON BERTTA
FI24477/13 synt. 25.03.2013
i. UPLAND FLAMING KISS FI27531/10
e. JULIVON ARAUCARIA FIN42421/07
kasv MARKUS JARI, KANGASNIEMI
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
VAL ERI VAK1 SA PN2 CACIB
6-vuotias tyypillinen narttu. Hyvä pää, tarvitsee lisää
alaleukaa. Erinomainen kaula ja eturinta. Vahva selkä.
Korrektisti kulmautunut. Liikkuu hyvin. Mukava luonne.
Rodunomainen lähestyttäessä.
12.01.2014 R Lahti, MÄKINEN MAIJA
JUN H JUK
9,5kk, feminiininen juniori, joka tässä kehitysvaiheessa
antaa matalaraajaisen vaikutelman. Hyvä pää ja ilme.
Tummat silmät, hyvä purenta. Pysty lapa, hyvät olkavarret
ja eturinta. Karvaton alue kaulan alla häiritsee. Ikäisekseen
hyvä runko, pitkä lanne. Hyvin kulmautunut takaa,
raajaluusto voisi olla voimakkaampi. Liikkuu hyvällä
askeleella, mutta tässä kehitysvaiheessa etumatala ja
ylälinja pyöristyy. Reipas käsiteltävä, ujostelee hallin
meteliä. Rodunomainen lähestyttäessä.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
VAL ERI VAK4
6 vuotta. Feminiininen pää. Hieman isot korvat. Hyvä
purenta. Ok ylälinja. Mukava runko. Liikkuu hyvin.
Ystävällinen luonne.
HÄNDEL-HAYFA DE L'ASCHERANN
NHSB2785624 synt 08.03.2010
26.04.2014 KV Lahti, WIBLISHAUSER HANS
JUN EH JUK2
Oikeankokoinen, hyvä massa, elegantti kaula, hyvä
rinnansyvyys ja -leveys, hieman varautunut luonne, liikunta
OK.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI VAK3
Neliömäinen black&tan, jolla rotutyypillinen pää, silmät ja
korvat. Kaunis kaula. Tiivis, lyhyt selkä. Hyvä hännänkiinnitys. Kaunis alalinja. Erittäin hyvät kulmaukset.
Yhdenmukainen liikunta.
LEGENDORF SANSA SAKURA
RKF3525249 synt 04.02.2013
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
NUO EH
Hyvä koko, riittävästi massaa. Kaunis kallo-osa. Kuonoosan tulisi olla tylpempi. Hyväasentoinen kaula. Kaunis yläja alalinja. Hyvin kiinnittynyt häntä. Hyvä etuosa ja lapa.
Takakulmausten tulisi olla paremmat ja työnnön parantua.
Kissankäpälät.
IZHERSTAY VALKYRIE
RKF2737907 synt 12.06.2010
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO ERI AVK4
Oikea koko, neliömäinen. Muuten hyvässä päässä
häiritsevät hieman pyöreät silmät. Pitkä kuiva kaula.
Kaunis, lievästi aleneva selkälinja. Risti putoaa hieman ja
häntä on alas kiinnittynyt. Kauniit kulmaukset. Etuosassa
hieman pehmeät välikämmenet. Hieman pitkät tassut.
Astuu hiukan linjasta.
LEGENDORF SYLVIA SANDORA
RKF3525246 synt 04.02.2013
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO ERI
Kookas, massava narttu, joka on rakenteeltaan
neliömäinen. Hyvin tyypillinen pää kaikilta osin. Kuiva kaula.
Hieman pitkä, tiivis selkä. Erittän hyväasentoinen ja hyvin
istuva häntä. Syvä rintakehä. Erittän hyvät kulmaukset.
Kissankäpälät. Harmoninen liikunta.
JULIVON BAMBINA
FI24479/13 synt. 25.03.2013
i. UPLAND FLAMING KISS FI27531/10
e. JULIVON ARAUCARIA FIN42421/07
kasv MARKUS JARI, KANGASNIEMI
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
LEGENDORF ZERBINA ZOLDA
RKF3178234 synt 27.11.2011
12.01.2014 R Lahti, MÄKINEN MAIJA
JUN H JUK
9,5kk, tänään ujosti esiintyvä juniori, joka antaa
matalaraajaisen vaikutelman. Hyvä pää ja tummat silmät,
joita pyöristelee. Oikea purenta, alaleuka saa vahvistua.
Hyvä kaula, lapa voisi olla viistompi. Hyvät olkavarret.
Tässä kehitysvaiheessa korostunut lanneosa. Sopivasti
kulmautunut takaa. Hyvät käpälät ja hyvä häntä. Pitkät
vapaat liikkeet, löysyyttä edessä. Ylälinja saa parantua.
Tarvitsee lisää itseluottamusta. Rodunomainen
lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Tyypillinen black&tan, kookas. Kaunis nartunpää.
Kaunisasentoinen kaula. Erittäin kaunis ylä- ja alalinja.
Hyvä häntä. Erittäin hyvät kulmaukset, mutta liikkeessä ei
aivan tiivis.
LILLA ENEBYS BE BRISKA
SE27784/2012 synt 16.04.2012
26.04.2014 KV Lahti, WIBLISHAUSER HANS
JUN EH JUK1
Hieman varautunut luonne. Keskikokoinen narttu, jolla hyvä
pää, vahva kaula, erittäin hyvä rinnansyvyys ja -leveys,
selkä riittävän tiivis, hyvä seisonta, riittävästi kulmautunut
takaosa, tummat silmät, epäsäännöllinen liikunta.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO ERI AVK1 SERT FI MVA CACIB VSP WW-14
Hyvä koko. Elegantti narttu, sopiva massa. Rotytyypillinen
pää, erinomaiset silmät. Kaunisasentoiset korvat. Kuiva
kaula. Korkea säkä. Erittäin kaunis ylä- ja alalinja. Hyvät
31
kulmaukset, maatavoittava ja varma liikunta. Kissankäpälät. säilyä liikkeessä paremmin kuten myös etuosa.
LILLA PIRÖNS QOLDEN QISS
FI23655/14 synt 25.01.2014
i. NOTICEABLE HUMAN NATURE SE28817/2010
e. LILLA PIRÖNS ONE OBSESSION SE54635/2010
kasv ULKOMAINEN KASVATTAJA
om TALVIO HANNA KRISTIINA, NURMIJÄRVI
MEGAMAGEE CLEOPANTHERA
FI24126/13 synt. 12.03.2013
i. RIVENDELLS MIDNIGHT EAGLE FI51438/10
e. RATTENJÄGER MINNE FÜR MEGAMAGEE FI11250/11
kasv SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
om SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
JUN ERI JUK2
10kk, tyypillinen narttu. Hyvä pää, tarvitsee lisää alaleukaa.
Mukava kaula. Hyvin kulmautunut. Selkä voisi olla hieman
lyhyempi. Liikkuu hyvin. Mukava luonne. Rodunomainen
lähestyttäessä.
23.02.2014 KV Jyväskylä, ROSKAM-VAN BERGEN ANITA
JUN EH JUK3
11 kuukauden ikäinen punainen narttu. Mukavan
neliömäinen runko. Ylälinja voisi olla vahvempi. Ihastuttava
pää, mutta hieman liikaa otsaryppyjä ja pää voisi olla
hieman pidempi. Yhdenmukaisesti kannetut korvat.
Tarvitsee lisää alaleukaa. Riittävästi kulmautunut edestä ja
takaa. Liikkuu vielä kovin löysästi mennen tullen ja tarvitsee
aikaa asettuakseen.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
JUN ERI JUK3
10 kk. Feminiininen pää. Silmien alus voisi olla hieman
täyteläisempi. Hyvä purenta. Ok ylälinja. Hyvä runko.
Ihastuttava luonne. Osaa halutessaan liikkua.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN ERI JUK3
Feminiininen kokonaisuus. Oikeat rungon mittasuhteet.
Yhdensuuntaiset päänlinjat. Kaunis ilme. Alaleuka saisi olla
korostuneempi ja huulet tiiviimmät. Hieman liikaa löysää
kaulanalusnahkaa. Hyvä eturinta. Kokoon sopiva
raajaluusto. Hieman turhan kuroutunut alalinja.
Erinomainen käytös. Liikkuu hyvin edestä. Ylälinjan tulee
vielä vakiintua iän myötä.
LUCY
FI61224/10 synt 18.11.2010
i. CLEFELL'S GENTLEMAN FIN13930/01
e. BIGGI FI33753/09
kasv HURTTILA VESA, TURKU
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
07.09.2014 R Raisio, TALVITIE MARJA
VAL ERI VAK1
Hieman lanneosaltaan pitkä, kuitenkin vielä erittäin
hyväntyyppinen. Hyvä pää ja ilme. Kovin etuasentoinen
lapa ja pysty olkavarsi. Löysät kyynärpäät. Hyvät
takakulmaukset. Erinomainen väri. Hyvä karvanlaatu.
Liikkuu hieman maa-ahtaasti takaa ja löysästi edestä, sekä
kääntää etutassuja ulospäin sekä seistessä että liikkeessä.
Hieman litteät etutassut. Rodunomainen lähestyttäessä.
MAGLEDDIES TUMMA ENKELI
FI34870/12 synt. 23.02.2012
i. BEEBRONX BLACK ANGEL S21679/2008
e. YIPPI VOM UNTEREN NIEDERRHEIN S66929/2009
kasv ULKOMAINEN KASVATTAJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
11.01.2014 KV Kajaani JUUTILAINEN SAIJA
NUO ERI NUK1
2v. Hyvärunkoinen nuori narttu joka tänään hieman
tukevassa kunnossa. Sopiva luusto, riittävät kulmaukset.
Tiiviit käpälät. Narttumainen pää, tummat silmät. Kuono
voisi olla täyteläisempi silmien alta ja hieman pidempi. Hyvä
purenta ja korvien asento. Kaunis niskan kaari ja ylälinja.
Erinomainen karvanlaatu ja värimerkit. Liikkuu hyvin
edestä. Ylälinja tulisi olla parempiasentoinen ja on tänään
takakorkea ja takaliikkeen tulisi olla vetävämpi, saa
jäntevöityä. Rodunomainen lähestyttäessä.
23.02.2014 KV Jyväskylä, ROSKAM-VAN BERGEN ANITA
AVO EH AVK3
Voimakas black & tan narttu. Ylälinja voisi olla parempi,
mutta häntä ja hännänkanto oikeanlaiset. Hyvä pää, joka
voisi olla hieman pidempi ja linjat hieman
yhdensuuntaisemmat. Saksipurenta. Mukava runko, mutta
liian vähän kulmautunut edestä. Takakulmaukset
oikeanlaiset. Käpälät voisivat olla tiiviimmät. Ylälinja saisi
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
NUO ERI NUK1
1v 8kk, hyvä koko ja rakenne. Vahva luusto,
yhdensuuntaiset pään linjat. Hyvä profiili, hyvä kaula ja
säkä. Ylälinjan pitäisi olla parempi liikkeessä – jännittää
lanneosaansa. Hyvin kulmautunut lapa. Pitäisi olla
paremmin esitetty. Rodunomainen lähestyttäessä.
MEGAMAGEE CON LECHE
FI24129/13 synt 12.03.2014
i. RIVENDELLS MIDNIGHT EAGLE FI51438/10
e. RATTENJÄGER MINNE FÜR MEGAMAGEE FI11250/11
kasv SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN EH
Narttumainen kokonaisuus. Oikeat rungon mittasuhteet.
Kaunislinjainen pää. Erinomainen ilme. Hyvä kaula ja säkä.
Kokoon sopiva runko ja raajaluusto. Hyvät käpälät. Kaunis
väri. Liikkuu hieman ahtaasti takaa. Yhdensuuntaisesti
edestä. Valitettavasti pyöristää lantiotaan liikkeessä.
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
NUO EH NUK2
Erittäin hyvä pää. Hyvä ylälinja, alhainen hännänkiinnitys.
Erittäin hyvät kulmaukset. Sujuva liikunta, takaa
ahdas.
26.10.2014 K Seinäjoki, RUSKOVAARA ELENA
NUO H
Miellyttävästi käyttäytyvä hyvin narttumainen kokonaisuus.
Antaa ikäistään kovin paljon nuoremman vaikutelman
liikkuessaan. Ylälinja epävakaa ja askellus epätasainen.
Hyvät korkeat käpälät. Raajaluusto saisi olla voimakkaampi.
Ilmeikäs narttumainen pää, varma-asentoiset korvat.
Tarpeeksi voimaa kuonossa. Kapea, sopivan pitkä kaula,
32
pysty olkavarsi ja vielä kovin niukka eturinta. Liikkuu
etumatalana. Takaliike on kovin monimutkainen, jyrkkä
lantio häiritsee liikettä. Tarvitsee reilusti aikaa.
Rodunomainen lähestyttäessä.
MEGAMAGEE SHAKE SHAKE MAMA
ER32809/11 synt 25.04.2011
i. YARRACITTA EPPUHUIPPUHEPPU ER36231/00
e. RATTENJÄGER MINNE FÜR MEGAMAGEE FI11250/11
kasv SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
om KUJANSUU JOHANNA, NOKIA
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
NUO EH NUK2
1v 7kk, feminiininen narttu jolla hyvä koko ja rakenne,
keskivahva alaleuka. Etuosa laskee liikkeessä alas,
köyristää selkää. Hieman matala hännänkiinnitys, erittäin
hyvin esitetty. Rodunomainen lähestyttäessä.
MEGAMAGEE CRADLE OF LOVE
FI24127/13 synt 12.03.2013
i. RIVENDELLS MIDNIGHT EAGLE FI51438/10
e. RATTENJÄGER MINNE FÜR MEGAMAGEE FI11250/11
kasv SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
om KUISMA IRENE, NORJA
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
NUO ERI NUK3
Neliömäinen rakenne. Oikeaoppinen kallo-osa ja hyvät
korvat. Hieman korkea otsapenger. Erittäin kaunis kaula.
Hyvä ylälinja. Putoava risti ja hieman alasasettunut häntä.
Rinnansyvyys puuttuu vielä. Taka-ahdas takaosa. Etuosa
OK.
12.04.2014 R Kankaanpää, KLEIN DAGMAR
AVO ERI AVK1 SA PN1 VSP SERT
Oikea tyyppi. Feminiininen pää, jossa oikeanlainen kuono ja
kauniit silmät. Korrekti kaula ja ylälinja. Massakkuus
kehittyy vielä. Liikkuu hieman taka-ahtaasti. Mukava
luonne. Esitetään hyvin.
23.08.2014 R Nokia, PYLVÄNÄINEN-SUORSA MARJATTA
AVO H
Koon alarajalla oleva seistessä neliömäinen narttu, joka
liikkeessä ei ole tänään edukseen. Hyvät pään linjat, hyvä
ilme ja korvat. Hyvä kaula ja selkä, pyöristynyt lantio. Kapea
lyhyt rintakehä. Riittävästi kulmautunut. Leveät etuliikkeet.
Tarvitsee tottumusta kehäliikuntaan. Liikkeessä vetää
itsensä kovin etumatalaksi. Selkä painuu ja lantio korostuu.
Rodunomainen lähestyttäessä.
MEGAMAGEE SHAM-AND-A-LIE
ER32808/11 synt 25.04.2011
i. YARRACITTA EPPUHUIPPUHEPPU ER36231/00
e. RATTENJÄGER MINNE FÜR MEGAMAGEE FI11250/11
kasv SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
om SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
MEGAMAGEE CRAZY NIGHTS
FI24128/13 synt 12.03.2013
i. RIVENDELLS MIDNIGHT EAGLE FI51438/10
e. RATTENJÄGER MINNE FÜR MEGAMAGEE FI11250/11 07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
kasv SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
VAL ERI VAK2
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
Oikeat rungon mittasuhteet omaava hyvänkokoinen narttu.
Toivoisin hieman feminiinisemmän ilmeen. Hieman pyöreät
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
silmät, ja huulet saisivat olla tiiviimmät. Kaunis kaula, selvä
JUN EHK JUK2
säkä. Kokoon sopiva runko ja raajaluusto. Hyvä takaosa.
Oikeanlainen pää. Korvienkanto pitäisi olla parempi.
Liikkuu hieman kinnerahtaasti takaa. Erinomainen käytös.
Elegantti kaula. Oikein kehittynyt runko. Melko hyvät
Kokonaisuus olisi enemmän edukseen tiiviimmässä
kulmaukset. Tarvitsee lisää itseluottamusta ja paremman
kunnossa.
kehäkoulutuksen.
MELUSIINAN GABRIELLE
MEGAMAGEE RACHEL FLAME
FIN21431/06 synt 30.03.2000
FI22473/10 synt. 17.02.2010
i. CERIINAN HARRIS SF30322/93
i. WINDLÄUFER WEISE WALTZER FIN32192/06
e. MELUSIINAN CHARLOTTE SF24582/94
e. YARRACITTA KETSCHUPPIBABY ER33712/06
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
kasv SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om PARTANEN NIINA, KLAUKKALA
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST/SKALIN
23.02.2014 KV Jyväskylä, ROSKAM-VAN BERGEN ANITA BO
AVO ERI AVK2
VET ERI
Mukavan kokoinen punainen narttu. Hyvä pää johon
Pian 14-vuotias, erittäin hyvässä kunnossa oleva narttu.
toivoisin yhdensuuntaisemmat linjat. Hieman
Hyvä luonne, kaunis feminiininen pää, hyvä kaula, oikeat
leveäasentoiset korvat. Hyvä ylälinja. Mukava hännänkanto. rungon mittasuhteet. Sopivasti kulmautunut, hyvä rintakehä,
Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Toivoisin paremmat liikkuu ikäisekseen hyvin.
tassut.
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
AVO EH AVK2
Erittäin feminiininen pää. Elegantti kaula. Elegantti runko.
Tarvitsee vahvemman ylälinjan ja paremman lihaskunnon.
Korrektit kulmaukset. Mukava luonne.
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
AVO EH AVK1
MONTE DE L'ASCHERANN
NHSB2916664 synt 03.02.2013
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
NUO ERI NUK2
Elegantti black&tan. Erittäin tyylikäs pää kaikilta osin.
Oikea-asentoiset korvat. Oikeanpituinen ja kuiva kaula.
Korkea säkä. Tiivis selkä. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvät
kulmaukset ja liikunta. Kissankäpälät.
33
NASHIRA VOM STERNENTOR
FI30713/11 synt 04.11.2011
i. GEORG WASHINGTON VOM STERNENTOR VDH07DP03001475
e. JACY ANGEL VOM STERNENTOR VDH08DP03002138
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om VILAMO-SALMI LAURA, ESPOO
OF LEIJLIDEN KINETIC ENERGY
FIN36441/02 synt 27.06.2006
i. OF LEIJLIDEN GREATMAN FIN11063/01
e. OF LEIJLIDEN DADDY'S GIRL FIN34816/99
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om KAKKO MIRVA, JYVÄSKYLÄ
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
AVO H
Hyvänkokoinen narttu jolla saisi olla hieman
tasapainoisempi ja tiiviimpi ylälinja. Pyöreät ja vaaleat
silmät. Yhdensuuntaiset päänlinjat. Kevyt alaleuka. Hyvä
eturinta. Kääntää eturaajojaan ulospäin. Oikea rintakehän
pituus. Niukat polvikulmaukset. Hyvä karvapeite.
Erinomainen käytös. Pyöristää ylälinjaansa liikkeessä.
Liikkuu hyvin edestä. Esiintyy hyvin.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VET ERI
Kaunisilmeinen narttu. Erinomaiset päänlinjat. Neliömäiset
rungon mittasuhteet. Hyvä rintakehä. Tasapainoisesti
kulmautunut. Hieman pehmeä karvapeitteen laatu. Hyvä
raajaluusto. Erinomainen käytös. Aavistuksen korkea
eturaajojen liike.
NETTLE'S JAVONDA
FI47521/13
i. DARK ANGELS KIMMY CELTIC SPIRIT VDH09DP03002367
e. HICKSON JERTA OF JAFFA FI20928/11
kasv OKKONEN NIINA, MATKU
om OKKONEN NIINA, MATKU
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN H
Feminiininen, yleisvaikutelmaltaan matalaraajainen narttu.
Koon alarajoilla. Toivoisin pidemmän ja voimakkaamman
kuono-osan. Kovin kevyt alaleuka. Hyvä eturinta. Ei saa
lisää jykevöityä rungoltaan. Erinomainen karvapeite. Hyvät
värimerkit. Matala säkä liikkeessä. Eturaajojen liike saisi
olla yhdensuuntaisempi. Antaa takakorkean
yleisvaikutelman. Erinomainen käytös ja esiintyjä.
OF LEIJLIDEN OPHELIA
FIN26182/04 synt 23.03.2004
i. LILLA ENEBYS VICTORY FOR CERIINAN FIN12981/03
e. OF LEIJLIDEN IZELLAH FIN33634/01
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om VERKAMO LAURA, ESPOO
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
VET ERI VEK1 VET-ROP
Erinomaisessa kunnossa ollakseen 10-vuotias. Korrekti
pigmentti. Hyvinkehittynyt runko. Hyvät liikkeet. Mukava
luonne.
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
VET ERI VEK1 SA VET-ROP
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VET ERI
Voimakasrakenteinen, tilavarunkoinen narttu. Pitkälinjainen
19.07.2014 K Mäntsälä, LUOSO MATTI
pää erinomaisella alaleualla. Olkavarsi voisi olla viistompi.
JUN ERI JUK1 SA PN1 ROP SERT
Erinomainen pitkä rintakehä. Melko runsas karvapeite.
Erinomaista tyyppiä edustava juniorinarttu. Kaunis
Erinomainen käytös. Toivoisin hieman kootummat käpälät
kokonaisuus. Hyväilmeinen kaunis pää, jossa hyvä pituus ja liikkeessä. Esiintyy hyvin.
linjat. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaula,
luusto ja käpälät. Hyvin kehittynyt eturinta ja runko sopivin OF LEIJLIDEN PETRA PENELOPE
kulmauksin. Hyvä häntä. Hieman leveät etuliikkeet, liikkuu FIN35545/04 synt 21.05.2004
muuten hyvin. Hyvä käytös. Rodunomainen lähestyttäessä. i. OF LEIJLIDEN HERTZMAN FIN14399/01
e. OF LEIJLIDEN JULIA FIN18134/02
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
JUN EH
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
Elegantti narttu, hyvänkokoinen ja neliömäinen. Hyvin
tyypillinen pää ja kauniisti kiinnittyvä kaula. Erinomainen
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
ylä- ja alalinja. Oikeanlainen takaosa, erittäin hyvä työntö.
VET ERI
Liikkuu hyvin leveästi edestä, eivätkä kyynärät ole aivan
10v. Erinomaista rotutyyppiä oleva narttu. Kaunislinjainen
tiiviit. Liian pitkät käpälät.
pää. Hyvin rakentunut edestä. Tilava runko, jossa oikea
rintakehän pituus. Tasapainoisesti kulmautunut. Ihana
pirteä käytös. Liikkuu hieman leveästi takaa. Erinomaiset
14.09.2014 K Porvoo, GRÜTTNER HANS-ERNHARD
yhdensuuntaiset etuliikkeet. Kauttaaltaan feminiininen.
JUN ERI JUK1 RC-JUNIOR
Erinomainen pää ja ilme. Tyylikäs ylälinja. Hyvä selkä.
Erittän hyvät kulmaukset. Sujuva liikunta. Etuosa ei paras
mahdollinen.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
NUO H
15kk. Karva voisi olla paremmassa kunnossa, eritoten
mustiksi tarkoitetut osat. Feminiininen pää, tummat silmät.
Hieman suuret korvat. Ok ylälinja. Erittäin kehno etuliike.
Ystävällinen luonne. Hän ei ole tänään parhaassa
kunnossaan.
OF LEIJLIDEN PIA PARANT
FIN35544/04 synt 21.05.2004
i. OF LEIJLIDEN HERTZMAN FIN14399/01
e. OF LEIJLIDEN JULIA FIN18134/02
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om WAHLMAN TUUKKA, LAUNONEN
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VET ERI VEK4 SA
10v. Kauniin punainen veteraaninarttu. Oikeailmeinen
pää.Erinomaisesti rakentunut edestä. Hyvä viisto olkavarsi.
Tilava runko, hyvä takaosa. Oikea alalinja. Erinomainen
käytös. Liikkuu hieman ahtaasti takaa. Erinomaiset
34
etuliikkeet.
Erittäin mukava pää jossa hyvä pigmentti. Hyvin kehittynyt
runko. Korrektit kulmaukset. Mukava luonne.
OF LEIJLIDEN PRINCESSPANDORA
FIN35541/04 synt 21.05.2004
i. OF LEIJLIDEN HERTZMAN FIN14399/01
e. OF LEIJLIDEN JULIA FIN18134/02
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
VAL ERI VAK2
RATTENJÄGER PIPPI LÅNGSTRUMPA
NO41665/09 synt 05.05.2009
kasv KUISMA IRENE
om
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VET ERI VEK3 SA PN4
Kaunislinjainen veteraaninarttu. Erinomaista rotutyyppiä.
Upea pää ja ilme. Hieman kevyet korvat. Oikea voiman ja
jalouden suhde rungossa. Hyvä raajaluusto. Erinomainen
käytös. Hyvä lihaskunto. Liikkuu tasapainoisesti. Hyvä
pigmentti.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST/SKALIN
BO
VET ERI VEK1 VET-ROP VWW-14
Hyväluonteinen, 10-vuotias edelleen leikkisä narttu. Kaunis
pää ja ilme, liikkuu erittäin hyvin. Hyvä kaula, hieman pitkä
lanneosa. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Erittäin hyvä
rotutyyppi. Seisoo tukevasti tassuillaan.
17.05.2014 R Oulu, ONSTENK-SCHENK ILONA
VAL ERI VAK1
Hyvä koko. Feminiininen pää. Mukavat silmät. Täysi
hampaisto. Pitäisi olla paremmin kulmautunut edestä ja
omata enemmän eturintaa. Pidän pidemmästä kaulasta.
Hyvä rinta. Hyvä ylälinja. Luisu lantio. Hyvin kulmautunut
takaa. Etuliikkeissä löysyyttä.
18.05.2014 KV Oulu, SAVICIC NEBOJSA
VAL ERI VAK1 SA PN1 VSP SERT CACIB FI MVA
Hyvä tyyppi, oikean kokoinen, pitkä kaula. Hyvä luonne,
täysi hampaisto. Korrekti runko ja lihaksisto, erittäin hyvät
liikkeet.
PEPPI
FI54179/06 synt 09.11.2006
i. DOGIWOGIN BANKMAN FIN15365/02
e. DOGIWOGIN HENNY FIN21433/06
kasv HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om KOPONEN TIINA, SELKI
RATTENJÄGER QUITE SERIOUSLY FINPIN
FI54200/09 synt 02.08.2009
i. AILTON VOM LOTTER KREUZ VDH04DP03000454
e. RATTENJÄGER KOH-I-NUR N14883/06
kasv KUISMA IRENE
om LEHTOSAARI TUIJA
03.05.2014 R Harjavalta, OKLESCEN LIDIJA
AVO ERI AVK1 SA PN1 VSP SERT FI MVA
Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Oikean
muotoinen kallo, mukavat silmät, erinomaiset korvat. Hyvä
kaula ja ylälinja, erinomaiset kulmaukset edessä ja takana.
Liikkeessä hieman pehmeä selkä.
26.04.2014 KV Lahti, WIBLISHAUSER HANS
AVO EH AVK1
Oikea koko, neliömäinen rakenne, elegantti kaula, hyvä
pää. Riittävä rinnansyvyys ja eturinta, riittävän tiivis selkä,
hyvä risti, oikea seisonta, hyvin kulmautunut takaosa, vasen
eturaaja astuu hieman läpi, liikunta kunnossa.
RATTENJÄGER KOH-I-NUR
N14883/06 synt 24.07.2006
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
AVO T
Neliömäiset rungon mittasuhteet omaava narttumainen
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST/SKALIN kokonaisuus. Kevyet korvat. Melko voimakas otsapenger.
BO
Korostuneet kulmakaaret. Etukulmauksia saisi olla
VET ERI VEK4
enemmän. Kokoon riittävä raajaluusto. Vankka runko.
Feminiininen erittäin hyväilmeinen pää, hyva kaula, hieman Hieman jyrkkä lantio ja polvikulmaus saisi olla selkämpi.
liian pyöreä rintakehä, hieman luiska risti. Liikku pitkin
Toivoisin puhtaamman punaisen värityksen. Säkä saisi olla
askelin, ylälinja voisi olla hieman tiiviimpi
korostuneempi liikkeessä. Toivoisin liikkeisiin enemmän
ulottuvuutta niin eteen kuin taakse. Esitetää hyvin.
Rodunomainen käytös.
RATTENJÄGER MINNE FÜR MEGAMAGEE
FI11250/11 synt. 12.07.2007
i. TERRY-YANKEE V. HAUSE ZEMP SHSB575251
e. GANGLAND CARMELA-MINNITI S41065/2005
kasv KUISMA IRENE, NORJA
om SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
23.02.2014 KV Jyväskylä, ROSKAM-VAN BERGEN ANITA
AVO ERI AVK1 SA PN1 VSP SERT CACIB
Vahva 6-vuotias punainen narttu. Neliömäinen runko ja
hyvä ylälinja. Ihastuttava pää ja ilme. Mukava leuka ja
korvat. Mukavat kulmaukset edessä ja takana. Häntä voisi
olla hieman korkeammalta kiinnittynyt, mutta se on hyvin
kannettu. Liikkuu vapaasti ja voimakkaasti. Rodunomainen
lähestyttäessä.
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
AVO ERI AVK1 SA PN1 VSP SERT CACIB FI MVA
RATTENJÄGER SAGRES PRETA
NO49783/11 synt 24.08.2011
i. RATTENJÄGER KARAT24 N14876/06
e. KARA-KUISMA VON ZEMP
kasv KUISMA IRENE
om SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
AVO H
Hyvänkokoinen, seistessä hyvät rungon mittasuhteet
omaava narttu. Yhdensuuntaiset päänlinjat ja riittävä
kuono-osan pituus. Hyvä eturinta. Olkavarsi saisi olla
viistompi. Kokoon sopiva raajaluusto. Hieman turhan
kuroutunut alalinja. Voimakkaasti kulmautuneet takaraajat.
Etu- ja takaraajat saisivat olla enemmän tasapainossa.
Hyvä karvapeite, käytös ja väritys. Pyöristää ylälinjaansa
35
liikkeessä. Takaraajojen liike saisi olla tasapainoisempi.
Erinomainen esiintyjä.
05.10.2014 R Tuulos, PÄRN AIRE-PIRET
AVO ERI AVK2
Rodunomainen, oikealinjainen pää, mutta korvien asento ja
hoito pitäisi olla rodunomaisempi. Hyvä kaula, ylälinjan
pitäisi olla parempi. Eturinta voisi olla kehittyneempi.
Liikkuessaan kääntää etutassujaan vähän sisäänpäin,
liikkeessä köyristää selkää. Rodunomainen lähestyttäessä.
RIA'S SOMMERWIND'S LADY NELLY
FI50349/12 synt 09.07.2011
i. DANNY VOM LOTTER KREUZ VDH08DP03001892
e. RIA'S SOMMERWIND'S GLORIA VDH08DP03001964
kasv ULKOMAINEN KASVATTAJA
om SINKKO SARI, YLÄMAA
e. RIVENDELLS IMSA FI55884/09
kasv LEHTONEN MERJA, MASKU & SÄRKKÄ SONJA,
MYNÄMÄKI
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
19.01.2014 KV Turku, SALMI-AALTO TEIJA
AVO ERI AVK1 SA PN1 VSP SERT CACIB
2-vuotias. Hyvä koko ja mittasuhteet. Selvä sukupuolileima.
Hyvä, pitkä pää, jossa hyvät silmät. Kuono-osa voisi olla
täyteläisempi silmien alta. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä
runko ja eturinta. Aavistuksen pitkä lanneosa. Hyvä luusto &
käpälät. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa. Liikkuu
yhdensuuntaisesti. Hyvä askelpituus. Erittäin kaunis
punainen väri. Esiintyy ja esitetään hyvin.
SINI-MININ RUBINE
FI14412/12 synt. 26.12.2011
i. SINI-MININ DON HUAN FIN32700/05
e. RIVENDELLS IMSA FI55884/09
kasv LEHTONEN MERJA, MASKU & SÄRKKÄ SONJA,
MYNÄMÄKI
om NISKANEN HANNA-LEENA, PALTAMO
31.08.2014 KV Tervakoski, EEROLA TAPIO
VAL EH VAK2
Oikeat mittasuhteet. Kevyehkö pää. Silmät, korvat ja
purenta ok. Sopiva rintakehän vahvuus. Lyhyehköt melko
pystyt olkavarret. Hieman pysty lantio. Riittävät
takakulmaukset. Hieman ahtaat takaliikkeet ja voisi
liikkeessä työntää tehokkaammin takaa. Keskipitkät
askeleet. Rodunomainen lähestyttäessä.
22.06.2014 KV Rovaniemi, BLAHA MONICA
AVO EH AVK1
Erittäin hyvä tyyppi. Yhdensuuntainen pää ja hyvät korvat.
Hyvä säkä. Hyvä rintakehä. Hyvin kulmautunut. Hän
tarvitsee kehäkoulutusta. Liikkeessä irtonaiset kyynärpäät,
ylälinjan pitäisi olla parempi. Rodunomainen
lähestyttäessä.
SINI-MININ QITI
FI49905/10 synt 30.07.2010
i. SINI-MININ DON HUAN FIN32700/05
e. XCLUSIVE VOM CAMP ACHENSEE FIN29182/08
kasv LEHTONEN MERJA, MYNÄMÄKI & HENKILÖLLÄ
TIETOSUOJA
om LEHTONEN MERJA, MYNÄMÄKI
17.08.2014 R Kuhmo, KIPINÄ MARKKU
AVO EH AVK1
Hyvänkokoinen narttu jolla seistessä hyvät ääriviivat. Hyvin
kulmautunut takaosa, matala hännänkiinnitys. Avoimesti
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
kulmautunut edestä, pystyt olkavarret. Kevyt luusto ja pitkä
VAL ERI
lanne. Hyvä kallo, korvat ja silmät. Kuono-osa saisi
Esitetään hieman liian tuhdissa kunnossa. Hyvin tyypillinen täyteläistyä. Purenta ok. Liikkeessä köyristää lanneosaa
pää. Korvien asento voisi olla parempi. Hyvä kaulalinja.
voimakkaasti ja vetää takaraajat rungon alle.
Selkä antaa hieman periksi. Syvä rintakehä. Takaosa
Rodunomainen lähestyttäessä.
liikkeessä liian ahdas.
SINI-MININ SALLY
FI39052/12 synt 13.06.2012
17.08.2014 K Raisio, ROONEY CATHERINE
i. SINI-MININ MAFIOSO FI31656/09
VAL ERI VAK1 SA PN2
e. CARAMEL VOM CAMP ACHENSEE FI29302/11
Hyvä pää ja silmät. Erittäin hyvä lapa. Hyvä vahva selkä.
kasv LEHTONEN MERJA, MYNÄMÄKI & SÄRKKÄ SONJA,
Erittäin hyvä lanneosa. Mukava muoto (nice shape?)
TORTINMÄKI
om SÄRKKÄ SONJA, TORTINMÄKI
SINI-MININ RAMONA
FI14410/12 synt. 26.12.2011
i. SINI-MININ DON HUAN FIN32700/05
e. RIVENDELLS IMSA FI55884/09
kasv LEHTONEN MERJA, MASKU & SÄRKKÄ SONJA,
MYNÄMÄKI
om LEPPILAHTI MIRA & MÄKIPELTO JANI, TAMPERE
27.04.2014 KV Vaasa, RUSKOVAARA ELENA
AVO EH AVK1
Reipas, rungoltaan ikäistään nuoremmalta vaikuttava
hiukan pitkä narttu. Hyvä luusto. Kaunis kaula. Kohtuulliset
kulmaukset. Tässä vaiheessa liiaksi nouseva alalinja ja
edestä löysät liikkeet. Tarpeeksi pituutta päässä. Ilmeikkäät
hyvät korvat. Liikkeet ja ylälinja tarvitsevat vielä aikaa.
Iloinen hyvä esiintyjä.
SINI-MININ RED ROSE
FI14408/12 synt. 26.12.2011
i. SINI-MININ DON HUAN FIN32700/05
07.09.2014 R Raisio, TALVITIE MARJA
AVO EH AVK1
Erittäin hyväntyyppinen, mittasuhteiltaan hyvä. Hyvä pään
malli ja hyvä ilme. Erinomainen kaula. Seisoo ja liikkuu
hieman takakorkeana. Erinomainen väri ja hyvä karva.
Riittävät etu-, hyvät takakulmaukset, mutta kovin löysät
kyynärpäät. Rodunomainen lähestyttäessä.
SINI-MININ TACITA
FI42022/12 synt 19.06.2012
i. XITAMIZ VOLCANO FI10246/09
e. LILLA ENEBYS DREAM FOR SINI-MININ FIN15787/07
kasv LEHTONEN MERJA, LAPPI & SÄRKKÄ SONJA,
TORTINMÄKI
om LAHTI MARIKA, TURENKI
26.04.2014 KV Lahti, WIBLISHAUSER HANS
NUO EH NUK1
36
Kookas, melkein neliömäinen narttu, hiukan vajaa
rinnansyvyys ja -leveys sekä eturinta, selkä riittävän tiivis,
oikea seisonta. Hyvin kulmautunut takaosa, voimakas
kaula, hyvä pää, alaleuka voisi olla täyteläisempi, tummat
silmät ja riittävän tumma väritys, sujuva liikunta. Hieman
taka-ahdas liike.
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
NUO ERI NUK1
18.05.2014 R Riihimäki, ROZENBERG EVGENY
NUO ERI NUK1 SA PN4
Elegantti, neliomäinen, hyvä luusto ja lihaskunto. Erittäin
ilmeikäs. Erittäin mukava pää. Tummat silmät. Korvat
erittäin hyvin kiinnittyneet. Leveä etuosa. Hyvä ylälinja.
Rintakehä hyvin kehittynyt. Hyvin kulmautunut, erityisesti
takaa. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvät liikkeet.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
NUO H
Oikean raajakorkeuden omaava hyvänkokoinen narttu.
Yhdensuuntaiset päänlinjat. Alaleuka saisi olla leveämpi.
Hyvä kaula. Hieman löysää kaulanalusnahkaa. Olkavarsi
saisi olla viistompi. Erinomaiset värimerkit, hyvät käpälät.
Pyöristää ylälinjaansa liikkeessä ja turhan kuroutunut
alalinja. Yhdensuuntaiset etuliikkeet. Toivoisin
tehokkaammat takaliikkeet. Erinomainen käytös. Ylä- ja
alalinjan virheet pudottavat tänään palkintosijaa.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO EH
Kookas, elegantti narttu. Kaunis, pitkänomainen pää.
Erinomaiset korvat, tummat silmät. Hyväasentoinen kaula.
Hieman pitkä ja aavistuksen takakorkea selkälinja, johtuen
hiukan niukasti kulmautuneesta takaosasta. Hyvä
hännänkiinnitys. Kaunis rintakehä ja alalinja. Hyvin ahdas
takaosa, hiukan risteävät takaraajat. Kyynärpäät hieman
löysät.
07.09.2014 K Helsinki, BLAHA MONICA
AVO ERI AVK1 SA PN1 VSP SERT
26 kuukautta. Erittäin hyvä tyyppi. Ihana pää. Hyvä
korvienkiinnitys. Tarvitsisi hieman lisää alaleukaa.
Erinomainen kaula ja säkä. Erittäin hyvä rintakehä ja
eturinta. Erittäin hyvin kulmautunut. Korrektit värimerkit.
Erittäin hyvät liikkeet. Rodunomainen lähestyttäessä.
SINI-MININ VALENTINE
FI40261/13 synt 26.06.2013
i. SINI-MININ BIG BOY FIN45025/03
e. CARAMEL VON CAMP ACHENSEE FI29302/11
kasv LEHTONEN MERJA, LAPPI & SÄRKKÄ SONJA,
TORTINMÄKI
om SÄRKKÄ SONJA, TORTINMÄKI
korvat enemmän poskienmyötäiset.Seistessä hyvä ylälinja,
liikkeessä pehmeyttä. Hyvä raajarakenne ja luusto. Hyvä
rintakehä ja sivuliike. Leveä etuaskel.
28.06.2014 KV Pori, TALVITIE MARJA
JUN EH JUK1
Erittäin hyväntyyppinen. Todella niukasti edestä ja takaa
kulmautunut tyttö. Hieman kupera kallo ja kevyt alaleuka.
Hyvät värimerkit. Tarvitsee paljon aikaa. Rodunomainen
lähestyttäessä.
17.08.2014 K Raisio, ROONEY CATHERINE
JUN ERI JUK1
Erittäin miellyttävä narttu. Erittäin hyvä lapa ja kaula. Hyvät
tummat silmät. Hyvä ylälinja. Hyvät värimerkit jaloissa.
Hyvä drive takaliikkeissä.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
JUN EH JUK3
17kk, hieman kevyt narttu. Hyvä pää, tarvitsee lisää
alaleukaa. Hieman kevyet ja avoimet korvat. Voisi olla
paremmin kulmautunut. Liikkeessä irtonaiset kyynärät.
Mukava luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
SIORAN GEISHA
FI39845/13 synt. 19.06.2013
i. CERIINAN JETHRO FIN29506/05
e. CHANEL FI13715/09
kasv LEHTIÖ KIRSI, JÄMSÄ
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
21.04.2014 KV Imatra, SALIJEVIC ZORICA
JUN T
Erittäin elegantti pää, mutta pitäisi kantaa korvansa
paremmin. Erittäin elegantti kaula. Tarvitsee vahvemman
ylälinjan. Erittäin pienikokoinen 10 kuukauden ikäiseksi.
Tarvitsee paremmin kehittyneemmän eturinnan ja paljon
paremman lihaskunnon. Tarvitsee vahvemmat kyynärät ja
paremmat kulmaukset. Mukava luonne.
24.08.2014 K Heinola, STAUNSKJAER OLE
JUN EH JUK1
14 kuukautta. Hyvä koko. Miellyttävä pää. Hyvä ilme ja
purenta. Korvien pitäisi olla paremmin kiinnittyneet. Hyvä
kaula ja etuosa. Ylälinjan pitäisi olla tasaisempi ja takana
enemmän kulmauksia. Hyvä väri. Liikkuu hyvin edestä,
takaliikkeissä pitäisi olla enemmän potkua. Rodunomainen
lähestyttäessä.
TIM SPIRIT EYE OF THE TIGER
EST01563/12 synt 27.03.2009
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Erinomainen kokonaisvaikutelma. Rotutyypillinen pää,
hieman pyöreät silmät. Pitkä, kuiva kaula. Erittän hyvä,
korkea säkä. Tiivis selkä. Kaunis alalinja. Eturaajat astuvat
hieman ulospäin eikä etuosa ole ihan tiivis. Takaosa hyvin
kulmautunut ja hyvä työntö.
03.05.2014 R Harjavalta, OKLESCEN LIDIJA
JUN ERI JUK1
Hyvä koko ja rungon mittasuhteet, hyvä kallonmuoto,
hieman suuret silmät, hyvät korvat. Hyvä kaula ja ylälinja,
korrektit kulmaukset edessä ja takana. Liikkeessä ylälinja ei
TIM SPIRIT KARMELITA
ole optimaalinen vaan köyristää selkäänsä (it is raised
RKF2685133 synt 13.11.2009
overline?)
14.06.2014 K Pöytyä, KÄRKÄS LEILA
JUN ERI JUK1 SA PN1 VSP SERT
Hyvät mittasuhteet omaava iloinen juniori, jolla hieman
lyhytkuonoinen pää. Kuono saisi olla paremmin täyttynyt ja
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Neliömäinen narttu, hyvä väri ja rotutyypillinen massa.
37
Tyypillinen pää, silmien väri rajoilla. Erittäin kauniisti istuva
kaula. Kiitettävä ylä- ja alalinja. Takaosassa hyvä työntö.
Vasen eturaaja liikkuu epävarmasti. Oikeassa takajalassa
liian pitkät varpaat.
TIM SPIRIT PERFETTA GRACE
RKF2955308 synt 14.02.2011
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO EH
Kookas, neliömäinen. Erinomainen pää kaikilta osin. Erittäin
kaunis kuiva kaula. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Syvä
rintakehä. Erittäin suora lapa. Liikkeessä taka-ahdas.
Hieman löysät kyynärpäät.
TIM SPIRIT TARANTELLA
RKF3171350 synt 09.11.2011
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
NUO EH NUK1
Erittäin feminiininen koon alarajoilla oleva narttu.
Yhdensuuntaiset päänlinjat. Hieman pyöreät silmät. Hyvä
eturinta, säkä saisi olla korostuneempi. Pitkä hyvä
rintakehä. Toivoisin hieman lisää itseluottamusta.
Eturaajojen liike saisi olla tehokkaampi. Antaa itsestään
hieman takakorkean vaikutelman liikkeessä. Hyvä väri ja
käpälät.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
NUO ERI NUK1
Erittäin kaunis kokonaisvaikutelma. Pitkä pää,
mantelinmuotoiset tummat silmät. Hyväasentoiset korvat.
Hyvä kaula. Erinomainen ylä- ja alalinja. Liikkuu mainiosti,
hyvät kulmaukset. Kissankäpälät.
05.10.2014 R Tuulos, PÄRN AIRE-PIRET
AVO ERI AVK1 SA PN1 VSP SERT FI MVA
Rodunomainen, hyvä pää. Korvien hoito voisi olla vähän
parempi. Oikea kaula, oikea ylälinja. Riittävä eturinta ja
rintakehä. Hyvä liikunta. Rodunomainen lähestyttäessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Erinomainen yleisvaikutelma. Rotutyypillinen pää, erittäin
kauniit korvat. Hyvin istuva kaula. Erinomainen selkä. Hyvä
eturinta ja rinnansyvyys. Hyvät kulmaukset. Kissankäpälät. 07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
VAL ERI VAK2 SA PN4
Erinomainen tyyppi. Hyvinmuotoutunut feminiininen pää
UPLAND GRACE GLORY
jossa yhdensuuntaiset linjat. Ilmeikkäät tummat silmät.
FI30384/11 synt 05.04.2011
Hyvä purenta. Mukava ylälinja ja runko. Hyvä luusto.
i. OF LEIJLIDEN QUANTRO FIN12888/05
Liikkuu hyvin. Ihana luonne. Hyvä koko.
e. CHERPIN RENEE FIN27735/06
kasv WAHLMAN TUUKKA, LAUNONEN
UPLAND HEUCHERELLA
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
FI53470/12 synt 24.09.2012
i. RIVENDELLS MIDNIGHT EAGLE FI51438/10
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
e. UPLAND ESTHER FI44676/09
VAL ERI VAK1 SA PN2 CACIB
kasv WAHLMAN TUUKKA, LAUNONEN
om KUULUVAINEN ALIISA & NIEMI ARTO,
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
LAPPEENRANTA
VAL EH
Koon alarajoilla oleva narttumainen kokonaisuus.
23.08.2014 R Rovaniemi, JOKISILTA HANNELE
Neliömäiset rungon mittasuhteet. Yhdensuuntaiset
NUO EH NUK1
päänlinjat. Hyvä alaleuka. Kaunis kaula. Pitkä, hyvä
Vankkarunkoinen narttu, joka saisi olla hieman laihempi ja
rintakehä. Olkavarsi saisi olla viistompi. Riittävät
tiiviimmässä kunnossa. Voimakas pää, lennokkaat korvat.
polvikulmaukset. Liikkuu hieman ahtaasti takaa. Hieman
Sopivat kulmaukset edessä ja takana. Silmät saisivat olla
turhan korkea ja leveä eturaajojen liike. Köyristää
ylälinjaansa liikkeessä. Hyvä käytös, erinomainen esiintyjä. tummemmat. Selkälinjan tulee suoristua iän myötä. Hyvä
luonne. Hyvät sivuliikkeet. Leveä edestä. Rodunomainen
Toivoisin nartulle hieman lisää kokoa.
lähestyttäessä.
UPLAND GRANNIE'S GIRL
WALDSCHATZ WICCARIZIA
FI30385/11 synt 05.04.2011
FI45205/12 synt 17.06.2012
i. OF LEIJLIDEN QUANTRO FIN12888/05
i. CHOEY DARK ANGELS KING BLACK CMKU/1723/09
e. CHERPIN RENEE FIN27735/06
e. NORRSTRÖM NIKKA FI34786/10
kasv WAHLMAN TUUKKA, LAUNONEN
kasv KOIVUNEN ELISA, VAHTO
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
om KOIVUNEN ELISA, VAHTO & KOIVUNEN EMILIA
17.05.2014 KV Joensuu, ASSENMACHER-FEYEL HASSI
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
AVO H
Hyvin kevytrakenteinen narttu. Pää ei ole tarpeeksi vahva. AVO ERI AVK3
Tummat silmät. Hyvä pigmentti. Korvat väärinkannetut. Kiva Hyvä koko ja massa. Kaunis väri. Erittäin hyvä nartunpää.
kaula. Hyvä ylälinja. Rintakehän pitäisi olla syvempi. Hyvät Mantelinmuotoiset silmät. Hyväasentoiset korvat. Kaunis
kaula. Hyvä ylä- ja alalinja. Hyvin kulmautunut. Liikkeessä
etu- ja takaraajat. Liikkumista pitäisi harjoitella.
hieman löysä. Kissankäpälät.
Rodunomainen lähestyttäessä.
UPLAND HAMAMELIS
FI53469/12 synt 24.09.2012
i. RIVENDELLS MIDNIGHT EAGLE FI51438/10
e. UPLAND ESTHER FI44676/09
kasv WAHLMAN TUUKKA, LAUNONEN
om WAHLMAN TUUKKA JA JUSSILA KALLE, LAUNONEN
WINDLÄUFER DATTELMÄDEL
FI44619/13 synt. 29.07.2013
i. SINI-MININ MAFIOSO FI31656/09
e. CLEFELL'S QASSIOPEIA FI44646/10
kasv LEHTONEN LIISA, ESPOO
38
om LEHTONEN LIISA, ESPOO
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN H
Feminiininen kokonaisuus. Kevyet korvat. Turhan pyöreät
silmät. Alaleuka saisi olla leveämpi ja voimakkaampi. Hyvä
eturinta. Olkavarsi voisi olla viistompi. Ei saa lisää saada
massaa runkoon. Hyvä väritys ja karvapeite.
Ulkokierteisyyttä etuliikkeissä. Säkä saisi olla
korostuneempi. Antaa itsestään liikkeessä hieman
takakorkean yleisvaikutelman. Alalinja hieman turhan
kuroutunut. Tarvitsee aikaa vakiintuakseen ja hieman lisää
itseluottamusta.
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
JUN ERI JUK4
11.05.2014 KV Helsinki, EIKESETH WENCHE
JUN ERI JUK2
Elegantti ja feminiinen, hyvät mittasuhteet. Hyvä pää.
Elegantti kaula. Suora olkavarsi. Hyvä runko ja takaraajat.
Erinomainen väri. Liikkuu vielä varsin epätasapainoisesti
edestä.
18.05.2014 R Riihimäki, ROZENBERG EVGENY
JUN ERI JUK3 SA
Keskikokoinen. Hyvä karva ja väri. Hieman suora edestä.
Hyvä pää jossa yhdensuuntaiset linjat. Erittäin hyvä ilme,
tummat silmät. Voimakas kaula. Tarpeeksi säkää. Vahva
selkä. Vahva rintakehä. Tarpeeksi eturintaa. Hyvät
kulmaukset. Tarpeeksi vapaat liikkeet.
WINDLÄUFER DIRINDL WIE BLUME
FI44616/13 synt. 29.07.2013
i. SINI-MININ MAFIOSO FI31656/09
e. CLEFELL'S QASSIOPEIA FI44646/10
kasv LEHTONEN LIISA, ESPOO
om KOTKA TIINA, ESPOO
24.05.2014 K Järvenpää, ORRE CHARLOTTE
JUN ERI JUK1 SA PN1 VSP SERT
Hyvä tyyppi, hieno pää ja ilme, hyvät korvat, riittävän
tummat silmät, hyvä purenta. Kaunis kaula. Selkälinja voisi
olla parempi. Hyvin istuva häntä. Riittävät etu- ja
takakulmaukset. Kehittymätön eturinta. Liikkuu tehokkaasti.
Hyvä turkki ja väri.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN ERI JUK2
10kk vanha tasapainoisesti rakentunut juniorinarttu jolla
oikeat rungon mittasuhteet seistessä. Oikeailmeinen pää.
Kokoon sopiva runko ja raajaluusto. Oikea rintakehän
pituus. Eturinnan ja etuosa tulee vielä kehittyä iän myötä.
Vielä pentumaista pehmeyttä ylälinjassa. Hyvä häntä.
Liikkuu hyvin taaka. Etuliikkeiden tulee vakiintua.
Olemuksessa liikkeessä pinseriä.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN H
10kk feminiininen narttu. Hieman haja-asentoiset korvat.
Hyvät päänlinjat, mutta kuono-osa saisi olla vankempi.
Erityisesti alaleuka vankempi. Hyvä eturinta ja raajaluusto.
Pehmeä ylälinja vielä liikkeessä. Tilava runko. Hyvä häntä.
Antaa liikkeessä itsestään takakorkean yleisvaikutelman.
Riittävä ulottuvuus sivuliikkeissä. Nartun tulee
kokonaisuudessaan jäntevöityä ja tiivistyä.
WINDLÄUFER DUNKELROTE DAHLIE
FI44617/13 synt. 29.07.2013
i. SINI-MININ MAFIOSO FI31656/09
e. CLEFELL'S QASSIOPEIA FI44646/10
kasv LEHTONEN LIISA, ESPOO
om LEHTONEN LIISA, ESPOO.
29.06.2014 K Forssa, AALTONEN PIRJO
JUN ERI JUK2
11 kuukauden ikäinen narttu, mittasuhteiltaan neliömäinen.
Hyvät päänlinjat, riittävä pään pituus. Voisi olla edestä
hieman enemmän kulmautunut. Rintakehä saa syventyä.
Ylälinja voisi olla laskevampi liikkeessä. Liikkuu hyvin takaa,
etuaskel korkea ja kerivä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN ERI JUK3
P4 alhaalla oikealla puuttuu. Pieni, erittäin kauniisti
rakentunut narttu. Neliömäinen. Erittäin hyvä pää. Tummat
silmät. Kuiva kaula. Erittäin hyvä ylä- ja alalinja. Hyvä
hännänkiinnitys. Hyvät takakulmaukset ja työntö. Etuosa ei
aivan tiivis.
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
JUN ERI JUK3
11.05.2014 KV Helsinki, EIKESETH WENCHE
JUN ERI JUK3
Feminiininen ja elegantti. Hyvä pää. Pitkä kaula.
Hyväasentoinen lapa. Litteät käpälät. Hyvä runko ja
takaraajat. Vielä kovin epätasapainoinen etuliike.
18.05.2014 R Riihimäki, ROZENBERG EVGENY
JUN ERI JUK1 SA PN2 VASERT
Kompakti ja elegantti. Hyvä koko ja tyyppi. Kaunis pää.
Erittäin hyvät mittasuhteet. Mustat silmät. Voimakas kaula.
Rintakehä tarpeeksi syvä. Hyvät kulmaukset.
24.05.2014 K Järvenpää, ORRE CHARLOTTE
JUN EH JUK2
Kaunis, hyvänmallinen pää. Hyvin kannetut korvat. Kauniit
silmät. Takakorkea. Riittävät etu- ja takakulmaukset. Hieno
hännänkiinnitys. Etuliikkeet hyvät, takana epäpuhtaat.
Hyvä turkki ja väri.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
JUN ERI JUK2 SA
10,5kk. Feminiininen pää, yhdensuuntaiset linjat. Hyvä
purenta. Ilmeikkäät silmät. Mukava ylälinja ja runko. Liikkuu
hyvin, Hyvä koko. Ihastuttava luonne.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN H
10kk, selvä sukupuolileima. Oikeailmeinen pää.
WINDLÄUFER DIADEMDIVA
Yhdensuuntaiset päänlinjat. Tarvitsee aikaa valmistuakseen
FI44615/13 synt. 29.07.2013
edestä. Kokoonsopiva raajaluusto. Hieman turhan
i. SINI-MININ MAFIOSO FI31656/09
kuroutunut alalinja. Hyvä leveä reisi. Säkä saisi olla
e. CLEFELL'S QASSIOPEIA FI44646/10
korostuneempi. Antaa liikkeessä takakorkean
kasv LEHTONEN LIISA, ESPOO
yleisvaikutelman. Liikkeiden tulee vakiintua. Erinomainen
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
39
käytös. Tarvitsee aikaa.
31.08.2014 KV Tervakoski, EEROLA TAPIO
VAL ERI VAK1 SA PN1 ROP CACIB
05.10.2014 R Tuulos, PÄRN AIRE-PIRET
2-vuotias. Oikeat mittasuhteet. Erittäin hyvä tyyppi. Kaunis
JUN EH JUK2
pää. Silmät, korvat, purenta ok. Erinomainen rintakehä ja
14kk, hyvät linjat päässä, mutta pää tarvitsee aikuistumista. kulmaukset. Hyvä häntä. Liikkuu suhteellisen suoraan,
Oikea-asentoiset korvat, purenta ok. Kaunis kaula. Ylälinjan pitkin askelin. Rodunomainen lähestyttäessä.
pitäisi olla rodunomaisempi. Takaliikkeet ok, etuliikkeessä
nostaa liikaa etujalkojaan. Rodunomainen lähestyttäessä.
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
VAL ERI VAK1 SA PN1 ROP CACIB
WINDLÄUFER IMMER IDEAL
2,5 vuotta. Melko syvä etuosa, hyvä rintakehä ja
FIN51233/07 synt 02.09.2007
massakkuus. Hyvä ylälinja seistessä, liikkeessä hieman
i. BOSSCHERIES ALPACINO FIN39537/03
jännittää. Voisi olla hieman itsevarmempi kehässä.
e. CLEFELL'S LUXURY FIN23338/04
Rodunomainen lähestyttäessä.
kasv LEHTONEN LIISA, ESPOO
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
VAL ERI VAK2 SA PN3 VACACIB
18.05.2014 R Riihimäki, ROZENBERG EVGENY
2-vuotias hyvänkokoinen narttu. Hyvä pää. Hieman avoimet
AVO ERI AVK1 SA PN1 ROP SERT
korvat. Hyvä kaula. Erinomainen eturinta. Korrektit
Erittäin hyvä koko ja tyyppi. Elegantti. Erittäin hyvä rungon kulmaukset. Liikkuu hyvin. Mukava luonne. Rodunomainen
pituus. Hyvä luonne. Hyvä siluetti. Mukava pää. Tarpeeksi lähestyttäessä.
tummat silmät. Hyvä etuosa. Kaunis ylälinja. Kuiva kaula.
Hyvät kulmaukset. Liikkeet ok.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
VAL ERI VAK1 SA PN2 VARACACIB
XCLUSIVE VOM CAMP ACHENSEE
2 vuotta. Erinomainen tyyppi. Feminiininen, hyvinrakentunut
FI29182/08 synt 04.08.2007
pää, yhdensuuntaiset linjat. Hyvä ylälinja ja runko. Hyvä
i. DUFFYCO'S GORDON VDH01DP900611
karva, ihana väri. Liikkeessä erittäin positiivinen.
e. NADJA VOM AWARENRING
kasv ULKOMAINEN KASVATTAJA
YARRACITTA DYYRIS DRYFFELI
om LEHTONEN MERJA, MYNÄMÄKI
FI39148/12 synt. 01.06.2012
i. GANGLAND WOLFRIDER'S BEARCLAW S18069/2008
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
e. YARRACITTA LOISTOLYYLI ER12176/08
VAL EH
kasv PORENNE PIRJO, HELSINKI
Esitetään liian lihavassa kunnossa. Rotutyypillinen pää.
om SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
Erittäin kauniit korvat. Kuiva kaula. Selkä antaa perään,
hieman takakorkea. Syvä rintakehä. Alalinjaa häritsee
12.01.2014 R Lahti, MÄKINEN MAIJA
ilmeisesti valeraskaus. Riittävät takakulmaukset, hyvät
NUO H NUK
etukulmaukset.
Feminiininen nuori narttu, kaunis pää ja ilme. Hyvät korvat,
tummat silmät. Oikea purenta. Alaleuka voi vielä vahvistua.
Kaunis niskan kaari. Etuosa voisi olla paremmin
YARRACITTA DHALMA PILCCUNEN
kulmautunut, hyvä eturinta. Lyhyt rintakehä, voimakkaasti
FI39144/12 synt 01.06.2012
i. GANGLAND WOLFRIDER'S BEARCLAW S18069/2008 kuroutunut alalinja. Pitkä lanne. Sopivasti kulmautunut taaa.
Luusto voisi olla voimakkaampi. Hyvät käpälät ja häntä.
e. YARRACITTA LOISTOLYYLI ER12176/08
Liikkuu hyvin takaa, mutta lyhyt korkea etuaskel jarruttaa
kasv PORENNE PIRJO, HELSINKI
menoa. Hyvä käytös. Esitetään hyvin. Korostunut lanneosa
om PORENNE PIRJO, HELSINKI
liikkeessä. Rodunomainen lähestyttäessä.
11.05.2014 KV Helsinki, EIKESETH WENCHE
NUO ERI NUK1 SA PN1 VSP SERT CACIB
Erittäin hyvä tyyppi, feminiininen, erinomaiset rungon
mittasuhteet. Erittäin hyvä, pitkä pää. Hyvä kaula ja etuosa.
Vahva runko. Hyvät takaraajat.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
AVO ERI AVK1 SA PN3 SERT FI MVA
Erinomaista rotutyyppiä oleva kaunislinjainen narttu.
Oikealinjainen pää. Tilava runko. Oikea voiman ja jalouden
suhde kokonaisuudessaan. Tasapainoiset kulmaukset.
Oikea alalinja. Liikkuu tasapainoisesti. Oikea ylälinja
liikkeessä. Hyvä lihaskunto. Erinomainen käytös.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
VAL ERI
Tyylikäs narttu. Kaunis, pitkänomainen pää. Tummat silmät.
Korvien asento voisi olla parempi. Kuiva, hyvänpituinen
kaula. Korkea säkä. Tiivis selkä. Erittäin hyvä risti. Syvä
rintakehä. Erittäin hyvin kulmautunut. Kissankäpälät.
Tasapainoinen liikunta.
YARRACITTA HILPEÄ HIZINPIMPULA
FI35049/13 synt. 11.05.2013
i. QUESTER VOM BLAUEN WUNDER VDH06DP03000900
e. NORRSTRÖM NIKKA FI34786/10
kasv PORENNE PIRJO, HELSINKI
om RAUHA EEVA & RAUHA KAI, HILTULANLAHTI
16.02.2014, R Tuusniemi, JÖRFENSEN LEIF LEHMANN
JUN EH JUK1
9kk. Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Korvat voisivat olla
paremmin kiinnittyneet. Erittäin hyvän väriset silmät.Erittäin
hyvä purenta, hyvä kaula, ylälinja ja häntä. Erittäin hyvät
kulmaukset. Ikäisekseen hyvä runko. Liikkeessä ylälinja
voisi olla parempi ja etuosa voimakkaampi. Hyvä karva, väri
ja temperamentti.
09.03.2014 R Joensuu, KIPINÄ MARKKU
JUN EH JUK1
Hyvänkokoinen, hyväluustoinen feminiininen narttu. Hieman
pitkä lanne, etuasentoiset lavat. Pystyt olkavarret, riittävät
takakulmaukset. Ylälinja saisi olla tiiviimpi, koira saisi
40
kantaa itseään ryhdikkäämmin. Hieman raskas kallo,
lyhyehkö kuono-osa. Hieman epävakaat korvat, hieman
roikkuvat huulet, runsaasti kaulanahkaa. Hyvä eturinta.
Tarvitsee vielä aikaa. Hyvä luonne.
YARRACITTA HURMAAVA HUPACCO
FI35051/13 synt. 11.05.2013
i. QUESTER VOM BLAUEN WUNDER VDH06DP03000900
e. NORRSTRÖM NIKKA FI34786/10
kasv PORENNE PIRJO, HELSINKI
om HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
JUN ERI JUK1 SA PN1 VSP SERT
18.05.2014 K Joensuu, ZIZEVSKE LIVIJA
JUN ERI JUK1 SA PN2 VASERT
Hyvä koko ja luusto. Mukava ilme. Hyvät pään mittasuhteet.
Heikko leuka. Hyvin asettunut kaula. Little few lap? Vahva
ylälinja, hieman pitkä lanneosa. Hyvät linjat ja kulmaukset.
Tyypillinen liike, mutta epätasapainossa. Erinomainen
luonne. Rodunomainen lähestyttäessä.
24.05.2014 R Oulainen, SALOHALLA HILKKA
JUN ERI JUK1 SA PN1 ROP SERT
Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen, ikäisekseen
erittäin hyvin kehittynyt narttu. Hyvät kallon ja kuonon
mittasuhteet, mutta kallo saa vielä tasoittua. Hyvä purenta,
silmät ja korvat. Kaunis kaula ja ylälinja. Ikäisekseen
erinomainen eturinta ja rungon syvyys. Hieman lyhyt
rintakehä. Erinomainen luusto. Oikein kulmautunut. Erittäin
kaunis väri. Liikkuu erittäin hyvin.
03.05.2014 KV Tampere, SELTZ-HALTER JEANETTE
JUN ERI JUK2 SA PN3 VASERT
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN ERI JUK4
Oikean raajakorkeuden omaava, hyvänkokoinen
juniorinarttu. Yhdensuuntaiset päänlinjat. Hieman kevyt
alaleuka. Olkavarsi voisi olla viistompi. Kokoonsopiva runko
ja raajaluusto. Hyvin rakentunut takaa. Erinomainen käytös.
Liikkuu hyvin edestä. Ylälinjan tulee vakiintua iän myötä.
Tällä hetkellä hivenen pyöristää lantiotaan.
YARRACITTA JEPPANAPOPPANEN
ER24757/03 synt 23.05.2003
i. YARRACITTA EPPUHUIPPUHEPPU ER36231/00
e. OF LEIJLIDEN UNRA-ELIZA FIN42767/96
kasv PORENNE PIRJO, HELSINKI
om SUOMALAINEN KAROLIINA, HALKIA
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JUN ERI JUK1 SA VASERT ROP-JUN
Tilavarunkoinen, vankkarakenteinen narttu.
Yhdensuuntaiset päänlinjat. Kauniit silmät. Riittävä
alaleuka. Hyvä eturinta, mutta olkavarsi saisi olla viistompi.
Hyvä pitkä rintakehä. Oikea alalinja. Taipumusta kääntää
hieman eturaajojaan ulospäin. Säkä saisi olla
korostuneempi. Toivoisin lanneosaltaan hieman
lyhyemmäksi. Erinomainen käytös.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VET H
11v. Tilavarunkoinen narttu, jolle toivoisin hieman
täyteläisemmän kuono-osan silmien alta. Tummat silmät,
hyvä kaula. Eturintaa ja etukulmauksia saisi olla enemmän.
Melko lyhyt karvapeite, jossa rodunomainen black&tan
väritys saisi olla puhtaampi ja selkeämpi. Taipumusta
kääntää eturaajojaan ulospäin. Toivoisin kootummat
käpälät. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin. Erinomainen käytös.
Väritys ja karvapeite pudottavat palkintosijaa.
12.07.2014 KV Oulu, WATSON SHAUN
JUN ERI JUK1 SA PN1 ROP SERT
Elegantti narttu. Erittäin iloinen. Korrekti olemus. Erittäin
hyvä karvanlaatu ja väri. Voisi liikkua hieman leveämmin
takaa, meloo edestä. Erinomaisesti kannetut ja käytetyt
korvat. Vahva pää, mutta silti elegantti. Tummat silmät.
Hyvä ilme. Hyvä kaula. Vahva ylälinja ja hännänkiinnitys.
Erittäin hyvin handlattu ja esitetty. Rodunomainen
lähestyttäessä.
YARRACITTA KANELIPRINSESSA
ER33711/06 synt 26.05.2006
i. ARON ARMING HARMONY STAR FIN41314/04
e. YARRACITTA NÖPÖLÖPPÖNEN ER25805/02
kasv PORENNE PIRJO, HELSINKI
om MÄKINEN MARJO & MERJA, HELSINKI & PORENNE
PIRJO, HELSINKI
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
JUN ERI JUK2
15-kuukautinen narttu. Keskikokoinen rakenne. Hyvät
mittasuhteet. Korrekti pää ja kallo, kirsussa ja silmissä hyvä
pigmentti. Korrekti selkälinja ja häntä. Tyypilliset etu- ja
takakulmaukset. Vapaa ja tyypillinen liikkuja.
Rodunomainen lähestyttäessä.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
VET ERI VEK1 SA PN1 VSP VET-VSP
Erinomaista rotutyyppiä oleva kaunislinjainen narttu.
Klassinen pää ja ilme. Erinomainen etuosa. Oikea voiman
ja jalouden suhde. Tasapainoiset kulmaukset. Oikea ylä- ja
alalinja. Liikkuu hyvin. Säilyttää ylälinjansa liikkeessä. Ihana
pinserin olemus ja ryhti. Päivän parhaita liikkujia.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
JUN ERI JUK2
Massava, punainen narttu. Neliömäinen. Hyvin tyypillinen
nartunpää. Korvien asento voisi olla parempi. Pitkä, kuiva
kaula. Korkea säkä, lyhyt ja tiivis selkä. Hyvä
hännänkiinnitys. Hyvä rintakehä ja etuosa. Varma liikunta.
Kissankäpälät.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
NUO EH NUK2
19kk. Paljon otsaryppyjä. Feminiininen pää. Voisi olla
hieman kompaktimpi. Ylälinja pitää suoristua. Liikkeet ok.
Ystävällinen luonne.
41
KASVATTAJALUOKAT
KENNEL HICKSON
KENNEL CERIINAN
Nikkonen Anja, Tuusula
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
KASV
Ryhmän yleisvaikutelma erittäin hyvä, erittäin laadukas.
Hyvät kulmaukset ja liikkeet.
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
Koirat: 18, 22, 42, 48
KASV1 KP ROP-KASV
Hyvät koot. Selvät sukupuolileimat. Kaunisilmeiset
oikentyyppiset päät. Hyvät mittasuhteet rungoissa.
Tasapainoiset kulmaukset. Kaikki ryhmän 4 koiraa
edustavat oikeaa pinserityyppiä. Korkeatasoinen ryhmä.
Lämpimät onnittelut.
KENNEL OF LEIJLIDEN
Leijonqvist Doris, Porvoo
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
KASV2 KP
Koirat: 50, 52, 53, 54
Ryhmä koostuu hyväkäytöksisistä koirista, joilla oikeat
rungon mittasuhteet. Oikealinjaiset päät. Osalla hieman
pyöreät silmät. Hyvät rungot ja raajaluustot. Tasapainoiset
kulmaukset. Toivon, että koirien koko ei pienene
seuraavassa sukupolvessa. Osalla taipumusta pyöristää
lantiotaan liikkeessä.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
KASV1 KP ROP-KASV
Tyypiltään ja vahvuudeltaan erittäin tasainen,
korkealaatuinen ryhmä. Erittäin harmoninen ja varma
liikunta.
KENNEL DE L'ASCHERANN
KENNEL UPLAND
Wahlman Tuukka, Launonen
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
KASV4 KP
Black&tan ryhmä. Oikea väri ja tyyppi. Liikkeissä ei niin
varma.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
KASV2 KP
Erittäin hyvät koot ja värit. Hyvin tyypilliset päät. Hyvät
kulmaukset ja liikkeet.
KENNEL YARRACITTA
Porenne Pirjo, Helsinki
KENNEL DOGIWOGIN
Haapiainen-Liikanen Auli
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
KASV3 KP
Ryhmä joka koostuu 4 tilavarunkoisesta koirasta. Hyvät
rintakehät ja raajaluustot. Kauniit kaulat. Hyvinrakentuneet
takaosat. Kasvattajan tulee jatkossa kiinnittää huomiota
kallo-osiin, jotka eivät saa lisää jykevöityä. Kaikilla
erinomaiset käytökset.
15.06.2014 KV Kotka, VAN DER BERG HANS
KASV1 KP ROP-KASV
Koirat: 1445, 1446, 1447, 1449
Erittäin hyvät tyypit. Yksi on hieman pienempi kooltaan.
Toiset ovat erittäin samankaltaisia päänmuodoiltaan.
Erinomaiset ilmeet ja tummat silmät. Vahvat rungot, hyvät
ylälinjat. Hyvät värit ja karvanlaadut.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
KASV3 KP
Erittäin tyypillinen, tasainen ryhmä. Erinomaiset päät.
Hyvät ylälinjat. Oikeat liikkeet.
19.07.2014 K Ristiina, KURIATA-OKARMUS MONIKA
KASV1 KP ROP-KASV
Koirat: 470, 472, 475, 476
4 ruskeaa koiraa, samanlaiset tyypit ja värit. Ilmeikkäät
päät. Elegantit, neliömäiset siluetit. Korrektit kulmaukset ja
liikkeet. Ammattimaista esittämistä.
08.11.2014 KV Jyväskylä, SCHOGOL GEORGE
KASV1 KP ROP-KASV
Koirat: 460, 467, 469, 476
Hyvät koot ja rakenteet, samantyyppisiä. Yhdensuuntaiset
pään linjat. Vahvat luustot. Yleisesti hyvät ylälinjat.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
KASV
Sinänsä kauniita pinsereitä, mutta tyypiltään hieman
erilaisia. Hyvät liikkeet.
06.12.2014 KV Helsinki, FEUZ ELISABETH
KASV1 KP ROP-KASV
Koirat: 1890, 1892, 1897, 1907
Hyväntyyppisiä. Erittäin yhdenmukaisia. Rotutyypilliset
ilmeet. Mukavat luonteet. Hyviä liikkujia.
KENNEL FUNDORA'S
Nyman Berit, Kuopio
02.08.2014 KV Kuopio, ZELJKO ZILNIK
KASV1 KP ROP-KASV
Koirat: 618, 624, 628, 632
Tyypikäs ryhmä, 4 koiraa. He ovat erittäin samankaltaisia.
Hyvät pigmentit, tyypilliset korvat. Vapaita liikkujia.
08.08.2014 KV Helsinki, KLIEBENSTEIN HORST
KASV
Erittäin tyypillinen ryhmä, mutta yksi yksilö erottuu pehmeän
ja takakorkean selkälinjansa vuoksi.
07.12.2014 KV Helsinki, RUNDERKAMP PAMELA
KASV1 KP ROP-KASV
Ihastuttava kasvattajaryhmä. Ihanat tyypit ja kauniit värit.
Esitetään erittäin hyvin. Kiitos, kun esititte ryhmänne
minulle.
42
JÄLKELÄISRYHMÄT
NORRSTRÖM NIKKA FI34786/10 synt. 23.03.2009
i. LILLA ENEBYS FROST S20078/2007
e. LILLA ENEBYS CITA S137887/2006
07.06.2014 E Tuusula, AHLMAN-STOCKMARI TANYA
JÄLK1 KP ROP-JÄLK
Koirat: 10,11,12, 32
Emä on jättänyt jälkeläisiinsä tilavat rungot, vahvat luustot,
aavistuksen liian voimakkaat kallo-osat ja pyöreähköt
silmät. Jälkeläisillä on oikeanlaatuiset karvapeitteet, osalla
väritys voisi olla puhtaamman punainen, mutta kaikilla
täysin hyväksyttävä. Kaikilla ryhmän jälkeläisillä hyvät koot.
Emän lanneosan pyöreys näkyy myös jälkeläisissä.
43
JALOSTUSTARKASTUSLAUSUNNOT
25.1.2014 Espoo
(tark. Reijo Latvala)
alaleuka kevyt, kirsun pigmentti musta.
Silmät ja korvat erinomainen; silmät tummat. Korvat
oikein kiinnittyneet, hyväasentoiset.
Purenta ja hampaat: erinomainen purenta ja kaikki
CLEFELL'S RUSSEL FI 40209/11
hampaat.
punainen uros synt. 16.6.2011
Turkki hyvä; karkea, silmien ympäriltä ja korvista
i. Legacy's Midas Touch For Clefell's
hieman karvaton. Väritys hyvä; tanmerkit hyvät ja
e. Clefell's Olympia
riittävän tummat.
kasv. Suhonen Niina, om. Riitta Talja
Etuosa hyvä; kaula hyvä, lapa hyvä, olkavarsi
hieman pysty. Rintakehä ovaali, erinomainen, eturinta
Tarkastustiedot saa julkaista Pinserit ry:n
hyvä, eturaajat hyvät, käpälät voisivat olla
tulosjulkaisussa ja jtk saa antaa omistajan
aavistuksen tiiviimmät, kynnet mustat.
yhteystiedot kasvattajalle, joka tiedustelee koiraa
Takaosa hyvä; hyvä lanne, hyvä lantio. Häntä sapeli,
jalostuskäyttöön.
oikea hännänkiinnitys. Polvikulma hyvä, kinnerkulma
hyvä, takaraajoissa pientä kinnerahtautta. Käpälät
Koko heikko; korkeus 55cm, pituus 56cm,
voisivat olla aavistuksen tiiviimmät, kynnet mustat.
rinnansyvyys 25,5cm
Liikkeet hyvä; hyvät etuliikkeet, hieman kinnerahtaat
Tyyppi erinomainen, luusto erinomainen, vahva.
takaliikkeet, hyvät sivuliikkeet, hyvä askelpituus,
Pää hyvä; suhteessa runkoon hieman pieni, kuono
ylälinja suora.
hieman lyhyt suhteessa kalloon, kallo hyvä, kuono
hieman lyhyt, alaleuka hieman kevyt, kirsun pigmentti Luonne erinomainen; ystävällinen.
Terveys: Silmät tutkittu 12.6.2013 lausunto ei
musta.
perinnöllisiä silmäsairauksia, lonkat tutkittu 19.6.2013
Silmät ja korvat erinomaiset; silmät mantelin
lausunto A/B, ei rokotusreaktioita. Kivekset normaalit.
muotoiset, keskiruskeat. Korvat hyväasentoiset ja
Jalostuskäytössä huomioitavaa: Koko.
oikein kiinnittyneet.
Koira on rotunsa erittäin hyvä edustaja.
Purenta ja hampaat: Purenta hyvä. Hyvä
suupigmentti. Hampaita ei voitu tarkistaa.
Turkki erinomainen; hyvä. Väritys erinomainen;
FUNDORA'S JOONA FI11971/11
punainen.
punainen uros, synt. 7.12.2010
Etuosa hyvä; kaula hyvä paksu ja kuiva, lapa hyvä,
i. Legacy's Midas Touch For Clefell's
olkavarsi hieman pysty, rintakehä ovaali, eturinta
e. Xitamiz Vezpera Violette
hieman puutteellinen, eturaajat hyvät vahvat ja
kasv. Nyman Berit, om. Baijer-Spoof Robert
suorat, käpälät kissankäpälät, kynnet mustat.
Takaosa; lanne hieman pitkä, lantio hyvä, häntä hyvä
Tarkastustiedot saa julkaista Pinserit ry:n
sapeli, hyvä leveä reisi, hyvä polvikulma, hyvä
tulosjulkaisussa sekä jtk saa antaa omistajan
kinnerkulma, takaraajat hyvät, käpälät hieman litteät,
yhteystiedot kasvattajalle, joka tiedustelee koiraa
kynnet mustat.
jalostuskäyttöön.
Liikkeet; etuliikkeet hyvät, takaliikkeet hyvät,
sivuliikkeessä voisi olla parempi takapotku. Ylälinja
Koko erinomainen : korkeus 47cm, pituus 47cm,
suora.
rinnansyvyys 22cm
Luonne; hyvä mutta kuriton.
Tyyppi erinomainen; luusto hyvä
Terveys: ei rokotusreaktiota Kivekset normaalit.
Pää hyvä; pää suhteessa runkoon pieni, kuono
Rotumääritelmän mukaan hylkäävät virheet: koko
suhteessa kalloon lyhyt, päässä oikeat linjat, kallo
Jalostuskäytössä huomioitavaa: koko
hyvä, kuono kauttaaltaan kevyt ja lyhyt, alaleuka
Koira on rotunsa tyydyttävä edustaja koon vuoksi.
kevyt, kirsun pigmentti musta, otsapenger korkea.
Silmät ja korvat hyvät; silmät tummat, hieman
pyöreät. Korvat oikean kokoiset ja oikein kiinnittyneet
FERENCE ALFANO FI48504/11
mutta toinen korva ilmava.
black&tan uros 2.3.2011
Purenta ja hampaat erinomaiset; hyvä purenta, kaikki
i. Xitamiz Otiz, e. Sini-Minin Mocca
hampaat, hyvä suupigmentti.
kasv. Sanna Ojala, om. Marika Laakso/Petri Ristola
Turkki erinomainen; hyvä. Väritys erinomainen;
punainen
Tarkastustiedot saa julkaista Pinserit ry:n
Etuosa erinomainen; kaula hyvä, lapa hyvä, olkavarsi
tulosjulkaisussa ja jtk saa antaa omistajan
hyvä, rintakehä ovaali, eturinta hyvä, eturaajat hyvät,
yhteystiedot kasvattajalle, joka tiedustelee koiraa
käpälät hyvät, kynnet mustat.
jalostuskäyttöön.
Takaosa hyvä; lanne hieman pitkä, lantio hyvä mutta
liikkeessä pysty, häntä sapeli, reisi hyvä, polvikulma
Koko heikko: korkeus 53 cm, pituus 53 cm,
hyvä, kinnerkulma hyvä, käpälät hyvät, kynnet
rinnansyvyys 25 cm
mustat.
Tyyppi hyvä, luusto hyvä.
Liikkeet hyvät; etuliikkeet hyvät, takaliikkeet hyvät,
Pää hyvä; suhteessa runkoon pieni, kuonon suhde
sivuliikkeessä lyhyt askel, ylälinja köyry.
kalloon lyhyt, kallo kupera, kuono hieman lyhyt,
44
Luonne erinomainen. Terveys: ei rokotusreaktioita.
Kivekset normaalit.
Koira on rotunsa hyvä edustaja.
rinnansyvyys 22cm
Tyyppi erinomainen, hieman ilmava, luusto hyvä.
Pää hyvä; suhteessa runkoon hyvä, kuono hieman
lyhyt suhteessa kalloon, kallo pallomainen, kuono
hyvä, alaleuka riittävä, otsapenger hyvä, kirsun
KARL DRYM'S DREAM KING BLACK FI49499/13
pigmentti musta.
black&tan uros 1.1.2012
Silmät ja korvat erinomaiset; silmät tummat mutta
i. Drym Pinscher King Black, e. Duke z Pyselky
pyöreät, korvat hyväasentoiset.
kasv. Jana Foltynova, Tsekki om. Karoliina
Purenta ja hampaat erinomainen; purenta hyvä,
Suomalainen&Johanna Kujansuu
hyvä suupigmentti, kaikki hampaat.
Turkki hyvä; hyvä ja karkea, mutta tällä hetkellä
Tarkastustiedot saa julkaista Pinserit ry:n
niukassa karvassa.
tulosjulkaisussa ja jtk saa antaa omistajan
Väritys erinomainen; black&tan, värimerkit hyvät
yhteystiedot kasvattajalle, joka tiedustelee koiraa
mutta tanväri hieman vaalea.
jalostuskäyttöön.
Etuosa; kaula hyvä joka myös kuiva ja jossa jalo
kaari, lapa hyvä, olkavarsi hyvä, rintakehä ovaali,
Koko erinomainen: korkeus 48 cm, pituus 50 cm,
puutteellinen rinnansyvyys, eturinta hyvä, eturaajat
rinnansyvyys 22 cm
hyvät, käpälät saisi olla tiiviimmät.
Tyyppi hyvä, luusto erinomainen.
Takaosa erinomainen; lanne hyvä, lantio hyvä, häntä
Pää hyvä; suhteessa runkoon pieni, kuonon suhde
hyvä sapeli, polvikulma hyvä, kinnerkulma hyvä,
kalloon hieman lyhyt, kallo erinomainen, kuono hyvä, takaraajat hyvät ja suorat. Käpälät saisi olla
alaleuka hieman kevyt, kirsun pigmentti musta.
tiiviimmät.
Silmät ja korvat erinomainen; silmät mantelin
Liikkeet erinomaiset; etuliikkeet hyvät, takaliikkeet
muotoiset ja tummat. Korvat hyväasentoiset, tiiviit,
hyvät, sivuliikkeet hyvät. Erinomainen suora ylälinja.
oikean kokoiset ja oikein kiinnittyneet.
Luonne erinomainen; hyvä ja avoin. Terveys; lievä
Purenta ja hampaat: erinomainen purenta ja kaikki reaktio rokotusoireisiin.
hampaat.
Kivekset normaalit.
Turkki erinomainen; karkea. Väritys erinomainen;
Koira on rotunsa erinomainen edustaja.
tanmerkit voisivat olla hieman tummemmat, mutta
merkit oikean kokoiset ja oikealla paikalla.
Etuosa erinomainen; kaula hyvä, kuiva, kaareva ja
SINI-MININ SOLDATO FI39050/12
jalo, lapa hyvä, olkavarsi hyvä. Rintakehä ovaali,
black&tan uros, synt. 13.6.2012
eturinta voisi olla hieman parempi, eturaajat hyvät,
i. Sini-Minin Mafioso, e. Caramel v Camp Achensee
käpälät hyvät, kynnet mustat.
kasv. Lehtonen Merja & Särkkä Sonja, om. Männistö
Takaosa hyvä; hieman köyry lanne, hieman jyrkkä
Sini
lantio. Häntä sapeli, hieman matala hännänkiinnitys.
Polvikulma hyvä, kinnerkulma hyvä, takaraajat hyvät. Tarkastustiedot saa julkaista Pinserit ry:n
Käpälät hyvät, kynnet mustat.
tulosjulkaisussa ja jtk saa antaa omistajan
Liikkeet tyydyttävä; hieman korkeat etuliikkeet,
yhteystiedot kasvattajalle, joka tiedustelee koiraa
hieman korkeat takaliikkeet, sivuliikkeessä liikunta
jalostuskäyttöön.
hyvin kulmautunut, liikesuunta hieman ylöspäin,
liikkeessä lantio hieman pysty. Vanhanajan liikkeet.
Koko erinomainen; korkeus 50cm, pituus 52cm,
Ylälinja hieman köyry.
rinnansyvyys 24cm
Luonne erinomainen; ystävällinen. Terveys: ei
Tyyppi erinomainen, luusto erinomainen.
rokotusreaktioita. Kivekset normaalit.
Pää; hyvä suhteessa runkoon, kuono hyvä suhteessa
Jalostuskäytössä huomioitavaa: takaosa ja ryhti.
kalloon, kallo hieman kupera, kuono hyvä, alaleuka
Koira on rotunsa hyvä edustaja.
hieman kevyt, kirsun pigmentti musta.
Silmät ja korvat hyvät; silmät tummat, pyöreät ja
voisivat olla hieman pienemmät, korvat
SINI-MININ SALVATORE FI39048/12
hyväasentoiset ja oikein kiinnittyneet.
black&tan uros, synt. 13.6.2012
Purenta ja hampaat; purenta hyvä, hyvä
i. Sini-Minin Mafioso, e. Caramel v Camp Achensee
suupigmentti. Hampaistosta puuttuu P4 vasemmalta
kasv. Lehtonen Merja & Särkkä Sonja, om. Sini Piippo alaleuasta.
Turkki; hyvä ja karkea Väritys hyvä; black&tan, hyvät
Tarkastustiedot saa julkaista Pinserit ry:n
värimerkit mutta tan-väri hieman vaalea.
tulosjulkaisussa, ja jtk saa antaa omistajan
Etuosa hyvä; kaula hyvä ja kuiva mutta pysty, lapa
yhteystiedot kasvattajalle, joka tiedustelee koiraa
hyvä, olkavarsi saisi olla hieman paremmin
jalostuskäyttöön.
kulmautunut, säkä puutteellinen, eturinta hieman
puutteellinen, eturaajat hyvät ja suorat, käpälät
Koko erinomainen; korkeus 48,5cm, pituus 50cm,
kissankäpälät, kynnet mustat.
45
Takaosa hyvä; lanne hyvä, lantio hyvä, häntä sapeli,
polvikulma hyvä, kinnerkulma hyvä, takaraajat hyvät
ja suorat, käpälät kissankäpälät ja kynnet mustat.
Liikkeet hyvät; etuliikkeet hyvät, takaliikkeet hyvät ,
sivuliikkeessä lyhyt askel. Ylälinja suora.
Luonne; hyvä mutta levoton. Terveys;
rokotusoireisiin lievä reaktio. Kivekset normaalit.
Koira on rotunsa hyvä edustaja.
YARRACITTA DESANTTI DIMITRI FI39142/12
punainen uros 1.6.2012
i. Gangland Wolfrider’s Bearclaw
e. Yarracitta Loistolyyli
kasv. Pirjo Porenne, om. Ida-Lotta Saxholm
Tarkastustiedot saa julkaista Pinserit ry:n
tulosjulkaisussa ja jtk saa antaa omistajan
yhteystiedot kasvattajalle, joka tiedustelee koiraa
jalostuskäyttöön.
Koko erinomainen: korkeus 50 cm, pituus 55 cm,
rinnansyvyys 25 cm(ihanne)
Tyyppi erinomainen, luusto erinomainen.
Pää erinomainen; suhteessa runkoon hyvä, kuonon
suhde kalloon erinomainen, kallo oikean mallinen ja
oikean muotoinen, kuono vahva, alaleuka
erinomainen, kirsun pigmentti musta.
Silmät ja korvat erinomainen; silmät mantelin
muotoiset ja tummat. Korvat hyväasentoiset, oikein
kiinnittyneet ja oikean kokoiset.
Purenta ja hampaat: erinomainen purenta ja kaikki
hampaat.
Turkki erinomainen; karkea. Väritys erinomainen;
punainen.
Etuosa hyvä; kaula hyvä, lapa hyvä, olkavarsi
hieman pysty. Rintakehä ovaali, eturinta voisi olla
parempi. Eturaajat erinomaiset, kynnet mustat.
Takaosa erinomainen; pitkä lanne, hyvä lantio. Häntä
sapeli, hieman matala hännänkiinnitys. Polvikulma
hyvä, kinnerkulma hyvä, takaraajat hyvät,
erinomainen reisiosa. Käpälät hieman pitkävarpaiset,
kynnet mustat.
Liikkeet hyvä; erinomaiset etuliikkeet, hyvät
takaliikkeet. Sivuliikkeet hyvät, ylälinja suora.
Luonne erinomainen; ystävällinen. Terveys: ei
rokotusreaktiota. Kivekset normaalit.
Koira on rotunsa erinomainen edustaja
YARRACITTA SARJAHURMAAJA FI49444/11
punainen uros 5.8.2011
i. Rattenjäger Karat 24, e. Yarracitta Kaneliprinsessa
kasv. Pirjo Porenne, om. Kalle Siik
Tarkastustiedot saa julkaista Pinserit ry:n
tulosjulkaisussa ja jtk saa antaa omistajan
yhteystiedot kasvattajalle, joka tiedustelee koiraa
jalostuskäyttöön.
Koko erinomainen: korkeus 50 cm, pituus 50,5 cm,
rinnansyvyys 23 cm
Tyyppi hyvä, luusto erinomainen.
Pää erinomainen; suhteessa runkoon hyvä, kuonon
suhde kalloon hyvä, kallo erinomainen, oikean
mallinen, kuono hyvä, alaleuka erinomainen, kirsun
pigmentti musta.
Silmät ja korvat hyvä; silmät mantelin muotoiset ja
tummat. Korvat oikein kiinnittyneet, kevyet. Purenta ja
hampaat: hyvä purenta ja kaikki hampaat. Suun
pigmentti voisi olla parempi.
Turkki erinomainen. Väritys erinomainen; ruskea.
Etuosa hyvä; kaula hyvä, lapa hyvä, olkavarsi hyvä.
Rintakehä ovaali, eturinta hieman puutteellinen,
eturaajat hyvät, suorat, käpälät hyvät, korkeat, kynnet
mustat.
Takaosa hyvä; hyvä lanne, hieman jyrkkä lantio.
Häntä sapeli, hieman matala hännänkiinnitys.
Polvikulma hyvä, kinnerkulma hyvä, takaraajat hyvät.
Käpälät hyvät, korkeat, kynnet mustat.
Liikkeet hyvä; hyvät etuliikkeet, takaliikkeet voisivat
olla hieman pidemmät, sivuliikkeessä hieman lyhyt
askel, ylälinja hieman takakorkea.
Luonne hyvä; ystävällinen mutta levoton. Terveys:
ei rokotusreaktioita. Kivekset normaalit.
Koira on rotunsa hyvä edustaja.
MEGAMAGEE SHAKE SHAKE MAMA ER32809/11
punainen narttu 25.4.2011
i. Yarracitta Eppuhuippuheppu
e. Rattenjäger Minne Für Megamagee
kasv. Karoliina Suomalainen, om. Johanna Kujansuu
Tarkastustiedot saa julkaista Pinserit ry:n
tulosjulkaisussa ja jtk saa antaa omistajan
yhteystiedot kasvattajalle, joka tiedustelee koiraa
jalostuskäyttöön.
Koko erinomainen: korkeus 45 cm, pituus 50 cm,
rinnansyvyys 22 cm
Tyyppi hyvä, luusto erinomainen.
Pää erinomainen; suhteessa runkoon hyvä, kuonon
suhde kalloon hyvä, kallo erinomainen, kuono hyvä,
alaleuka hieman puutteellinen, kirsun pigmentti
musta.
Silmät ja korvat erinomainen; silmät kauniit ja
tummat. Korvat hieman kevyet.
Purenta ja hampaat: erinomainen purenta ja kaikki
hampaat. Erinomainen suun pigmentti.
Turkki hyvä; karkea. Väritys hyvä; hieman vaalea
ruskea.
Etuosa hyvä; kaula hyvä, lapa hyvä, olkavarsi hyvä.
Rintakehä ovaali, eturinta hyvä, eturaajat hyvät,
käpälät hyvät, kynnet mustat.
Takaosa tyydyttävä; hieman pitkä lanne, jyrkkä lantio.
Häntä sapeli, matala hännänkiinnitys. Polvikulma
hyvä, kinnerkulma hyvä, takaraajat hyvät, leveä reisi.
Käpälät hyvät, kynnet mustat.
Liikkeet tyydyttävä; hyvät etuliikkeet, takaakatsottuna
46
hyvät takaliikkeet, takapotku rungon alla.
Sivuliikkeessä takaraajat rungon alla, ylälinja
takakorkea.
Luonne erinomainen; ystävällinen. Terveys: lonkat
tutkittu 29.5.2013 lausunto A/A, kyynärnivel tutkittu
29.5.2013 lausunto 0/0. Lievä rokotusreaktio.
Koira on rotunsa hyvä edustaja.
YARRACITTA DYYRIS DRYFFELI FI39148/12
punainen narttu 1.6.2012
i. Gangland Wolfrider’s Bearclaw
e. Yarracitta Loistolyyli
kasv. Pirjo Porenne, om. Karoliina Suomalainen
Tarkastustiedot saa julkaista Pinserit ry:n
tulosjulkaisussa ja jtk saa antaa omistajan
yhteystiedot kasvattajalle, joka tiedustelee koiraa
jalostuskäyttöön.
MEGAMAGEE SPICY SYRAH ER32811/11
punainen narttu 25.4.2011
i. Yarracitta Eppuhuippuheppu
Koko erinomainen: korkeus 45,5 cm, pituus 47 cm,
e. Rattenjäger Minne Für Megamagee
rinnansyvyys 22 cm
kasv. Karoliina Suomalainen, om. Leena Haikarainen Tyyppi hyvä, luusto erinomainen.
Pää erinomainen; suhteessa runkoon hyvä, kuonon
Tarkastustiedot saa julkaista Pinserit ry:n
suhde kalloon hyvä, kallon muoto ja malli
tulosjulkaisussa ja jtk saa antaa omistajan
ihanteelliset, kuono hyvä, alaleuka hieman kevyt,
yhteystiedot kasvattajalle, joka tiedustelee koiraa
kirsun pigmentti musta.
jalostuskäyttöön.
Silmät ja korvat erinomainen; silmät mantelin
muotoiset, kauniit, pienet ja tummat. Korvat
Koko erinomainen: korkeus 46 cm, pituus 49 cm,
erinomaisen, hyväasentoiset, oikein kiinnittyneet ja
rinnansyvyys 21 cm
oikean kokoiset.
Tyyppi hyvä, luusto hyvä.
Purenta ja hampaat: erinomainen purenta ja kaikki
Pää hyvä; suhteessa runkoon hyvä, kuonon suhde
hampaat. Erinomainen suun pigmentti.
kalloon hyvä, kallon malli oikea, muodoltaan hieman Turkki erinomainen; karkea. Väritys erinomainen;
takaluisu, kuono hyvä, alaleuka hieman puutteellinen, ruskea.
kirsun pigmentti musta.
Etuosa erinomainen; kaula hyvä, kuiva, kaareva ja
Silmät ja korvat hyvät; silmät pyöreät ja suuret,
jalo, lapa hyvä, hyvin kulmautunut, olkavarsi hyvä,
tummat. Korvat hyväasentoiset, hyvin kiinnittyneet.
hyvin kulmautunut. Rintakehä ovaali ja lyhyt, eturinta
Purenta ja hampaat: hyvä purenta ja kaikki
voisi olla parempi. Eturaajat hyvät, käpälät hyvät,
hampaat. Erittäin hyvä suun pigmentti.
kynnet mustat.
Turkki tyydyttävä; karkea, pitkäkarvainen. Väritys
Takaosa hyvä; hieman pitkä lanne, hieman jyrkkä
tyydyttävä; kauhtunut ruskea.
lantio. Häntä sapeli, hieman matala hännänkiinnitys.
Etuosa erinomainen; kaula hyvä, kuiva, lapa hyvä,
Polvikulma hyvä, kinnerkulma hyvä, takaraajat hyvät.
olkavarsi hyvä. Rintakehä ovaali, eturinta hyvä,
Käpälät hyvät, kynnet mustat.
eturaajat hyvät, käpälät hyvät, kynnet mustat.
Liikkeet hyvä; hyvät suorat etuliikkeet, hyvät suorat
Takaosa erinomainen; hieman pitkä ja hieman köyry takaliikkeet. Sivuliikkeet melko hyvät, ylälinja hieman
lanne, hieman jyrkkä lantio. Häntämutka. Polvikulma takakorkea.
hyvä, kinnerkulma hyvä, takaraajat hyvät. Käpälät
Luonne erinomainen; ystävällinen. Terveys: ei
hyvät, kynnet mustat.
rokotusreaktiota.
Liikkeet erinomainen; hyvät etuliikkeet, hyvät
Jalostuskäytössä huomioitavaa: Lantio.
takaliikkeet. Sivuliikkeet erinomaiset, ylälinja; hieman Koira on rotunsa erittäin hyvä edustaja.
köyristää lannetta.
Luonne erinomainen; ystävällinen. Terveys: ei
rokotusreaktiota.
Jalostuskäytössä huomioitavaa: Häntämutka.
Koira on rotunsa tyydyttävä edustaja.
47