2010 - Havannalaiset ry

Transcription

2010 - Havannalaiset ry
Versio 1.04
27.6.2015 9:45
2
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Vuosikirja 2010
Copyright
Toimitus
Näyttelutulosluettelo
Näyttelyarvostelut
Ulkomaan tulokset
Rekisteröinnit
Terveystarkastukset
Havannalaiset ry, 2012
Pekka Järvelä
Pekka Järvelä
Pirkko-Riitta Metsävainio
Timo Niemi
Lotta Paakkanen
Tia Hoikkala
Pekka Järvelä
Pekka Järvelä
Pekka Järvelä
Kiitokset kaikille kirjaan tietoja toimittaneille:
Taitto
Pekka Järvelä
Paino
Painosmäärä
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
3
Vuosikokous 2010
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS
Riihimäellä 28.2.2010
PÖYTÄKIRJA
1. Kokouksen avaus.
Yhdistyksen puheenjohtaja Jaana Karonen avasi kokouksen klo 13.15. Osallistujia oli
kaiken kaikkiaan 40, joists 39 oli äänioikeutettuja.
Lista kokouksen osanottajista liite 1.
2. Vuoden Havannankoira -kitpailun palkintojen jako.
Marjo Heikka jakoi palkinnot ja kunniakirjat vuoden 2009 Havannankoira -kilpailun
voittajille ja kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneille, sekä vuoden
agilityhavannalaiselle.
3. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä kaksi
ääntenlaskijaa.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jaana Karonen ja sihteeriksi Pia Suominen.
Päätettiin, että pöytäkirjan tarkistajina ja ääntenlaskijoina toimivat samat henkilöt.
Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Tuula ja Pekka Järvelä.
4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous kutsu julkaistu
Havannalaiset lehdessä 4/2009, joka ilmestyi ennen joulua.
5. Hyväksyttään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Esityslista liite 2.
6. Esitetään ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 sekä tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto vuodelta 2009.
Tarkastetiin yhdistyksen toimintakertomus 2009. Toimintakertomukseen kohtaan muu
toiminta lisättiin maininta rotuesittelystä Faunattaressa. Toimintakertomus hyväksyttiin
tällä muutoksella. Hyväksytty toimintakertomus liite 3.
Tarkastettiin yhdistyksen tilinpäätös vuodelta 2009.
Kuultiin tilintarkastajien lausunto, jonka luki Mirja Kukkamäki.
Tuloslaskelma 1.1.2008-31.12.2009 liite 4.
Tase 31.12.2009 liite 5.
Taseet 1.1.2008-31.12.2009 liite 6.
Tilintarkastajien lausunto liite 7.
7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä vuoden
2009 hallitukselle.
Puheenjohtaja tiedusteli kokoukselta, halutaanko puheenjohtaja vaihtaa kohdan 7
käsittelyn ajaksi. Kokous ei halunnut vaihtaa puheenjohtajaa. Tilinpäätös vahvistettiin ja
2009 hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.
8. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio vuodelle 2010 sekä määrätään
jäsenmaksun suuruus vuodelle 2011.
Tarkastettiin toimintasuunnitelma vuodelle 2010 ja siihen lisättiin maininta jalostuksen ohjauksesta ja muokattiin
ensimmäistä lausetta. Tällä korjauksella toimintasuunnitelma hyväksyttiin.
Vuodelle 2011 hallitus esittää, että jäsenmaksut pysyvat ennallaan: varsinainen jäsen 20
euroa, nuorisojäsen 10 euroa ja perhejäsen 5 euroa. Kasvattajan ilmoittaessa pentueen uudet omistajat jäseniksi on
jäsenmaksu 10 euroa/henkilö liittymisvuonna.
9. Valitaan hallituksen puheenjohtaja vuodelle 2010.
Puheenjohtajaksi ehdotettiin Jaana Karosta, Anne Greusia ja Pekka Järvelää, joka kieltäytyi ehdokkuudesta.
Äänestyksessä äänet jakaantuivat seuraavasti:
Jaana Karonen
21 ääntä
Anne Greus
18 ääntä
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jaana Karonen.
4
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
10. Valitaan kolme hallituksen jäsentä erovuorossa olevien tilalle (erovuorossa ovat Anette Ahlbom-Sahari, Marjo Heikka
ja llkka Thomander) kahden vuoden toimikaudeksi, sekä kaksi hallituksen varajäsentä yhden vuoden toimikaudeksi.
Ehdotettiin, että varajäseniksi valitaan hallituksen jäsenten vaalissa mukana olleet ja neljänneksi ja viidenneksi eniten
ääniä saaneet. Ehdotus hyväksyttiin.
Hallituksen varsinaisiksi jaseniksi ehdotettiin: Pekka Järvelä, Anette Ahlbom-Sahari, llkka Thomander, Kirsti Koivu, Pirkko
Metsävainio, Taina Jaatinen-Niemi, Marjo Heikka ja Minna Heikka, joka kieltäytyi ehdokkuudesta. Pekka Järvelän tilalle
ääntenlaskijaksi valittiin Mari Jänisniemi-Honkala.
Äänestyksessä äänet jakaantuivat seuraavasti:
Anette Ahlbom-Sahari
17 ääntä
Kirsti Koivu
17 ääntä
Marjo Heikka
15 ääntä
llkka Thomander
14 ääntä
Pirkko Metsävainio
12 ääntä
Taina Jaatinen-Niemi
10 ääntä
Pekka Järvelä
8 ääntä
Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Anette Ahlbom-Sahari, Kirsti Koivu ja Marjo
Heikka. Varajäseniksi valittiin llkka Thomander ja Pirkko Metsävainio.
11. Valitaan kolme jalostustoimikunnan jäsentä erovuorossa olevien tilalle (erovuorossa ovat Mirja Thomander, Päivi
Sarvikas ja Anette Ahlbom-Sahari) kolmen vuoden toimikaudeksi.
Jalostustoimikunnan jäseniksi ehdotettiin: Pekka Järvelä, Mirja Thomander, Päivi Sarvikas ja Anette Ahlbom-Sahari.
Pekka Järvelän tilalle ääntenlaskijaksi valittiin Mari Jänisniemi­ Honkala.
Äänestyksessä äänet jakaantuivat seuraavasti:
Anette Ahlbom-Sahari
26 ääntä
Päivi Sarvikas
25 ääntä
Mirja Thomander
17 ääntä
Pekka Järvelä
13 ääntä
Jalostustoimikunnan jäseniksi valittiin Anette Ahlbom-Sahari, Päivi Sarvikas ja Mirja
Thomander.
12. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa vuodelle 2010. Tilintarkastajiksi vuodelle 2010 ehdotettiin ja
valittiin Mirja Kukkamäki ja Kristiina Kästämä. Varatilintarkastajiksi vuodelle 2010 ehdotettiin ja valittiin Maritta Lahtinen ja
Rose-Marie Martelin.
13. Määrätään hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten kokouspalkkiot seka tilintarkastajien palkkio vuodeksi 2010.
Päätettiin, että hallituksen puheenjohtajalle ja muille jäsenille ei makseta kokouspalkkioita.
Tilintarkastajille päätettiin maksaa laskun mukaan.
14. Valitaan ry:n edustajat muihin alan järjestöjen kokouksiin vuodelle 2010. Päätettiin, että hallitus saa valita
keskuudestaan tai jäsenistöstä edustajan tilanteen mukaan. Havannalaiset ry:n edustajaksi Kennelliiton yleiskokoukseen
ehdotettiin Marjo Heikkaa ja hänet myös valittiin.
15. Vuosikokouksessa päätettiin yksimielisesti anoa muutosta rotua harrastavasta yhdistyksestä itsenäiseksi
rotujärjestöksi.
Kennelliiton valtuustoon valitaan edustaja ja hänen varamiehensä Havannalaiset ry:stä. Ehdotettiin, että toiseksi eniten
ääntä saanut edustajaehdokas valitaan varamieheksi. Ehdotus hyväksyttiin. Edustajaksi ehdotettiin Jaana Karosta, Marjo
Heikkaa ja Kirsti Koivua.
Äänestyksessä äänet jakaantuivat seuraavasti:
Marjo Heikka
22 ääntä
Kirsti Koivu
10 ääntä
Jaana Karonen
7 ääntä
Kennelliiton valtuustoedustajaksi valittiin Marjo Heikka ja hänen varamieheksensä Kirsti
Koivu.
16. Sääntomuutosesitys.
Yhdistyksen sääntömuutos päätettiin palauttaa hallituksen käsiteltäväksi ja asiassa konsultoidaan Mari JänisniemiHonkalaa. Muokatut säännöt esitetään hyväksyttaväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa syksyllä.
Säännöistä keskusteltiin ja päätettiin seuraavat linjaukset:
Jokainen osallistuja saa käyttää oman äänensä lisäksi yhden äänen henkilökohtaisella valtakirjalla.
Nuorisojäsenen ikärajaksi 15 vuotta.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
5
Jalostustoimikunnan valitsee edelleen vuosikokous ja se toimii hallituksen alaisena. Tilintarkastajien määrä pidetään
kahtena.
17. Muut esille tulevat asiat.
Muita asioita ei ollut.
18. Kokouksen päättäminen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 16.25.
pöytäkirjan vakuudeksi
puheenjohtaja
Jaana Karonen
pöytäkirjan tarkastajat
Tuula Järvelä
6
sihteeri
Pia Suominen
Pekka Järvelä
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Havannalaiset ry:n
YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS
Helsingissä 15.8.2010
PÖYTÄKIRJA
1. Kokouksen avaus.
Yhdistyksen puheenjohtaja Jaana Karonen avasi kokouksen klo 14.10.
Osallistujia oli kaiken kaikkiaan 17, joista kaikki olivat äänioikeutettuja.
Lista kokouksen osanottajista liite 1.
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
sekä kaksi ääntenlaskijaa.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jaana Karonen ja sihteeriksi Marjo Heikka.
Päätettiin, että pöytäkirjan tarkistajina ja ääntenlaskijoina toimivat samat henkilöt. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja
ääntenlaskijoiksi valittiin Tuula ja Pekka Järvelä.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokouskutsu julkaistu Havannalaiset lehdessä 2/2010,
joka ilmestyi kesäkuussa.
4. Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
Esityslistalla kokous kutsussa mainitut asiat:
- Yhdistyksen sääntömuutosesitys
- Valitaan jalostustoiminnan jäsen eronneen Hanna-Kaisa Laukkasen tilalle jäljellä olevalle kaudelle 2010 - 2011
Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
5. Yhdistyksen sääntömuutosesitys
Korjataan kirjoitusvirheet kohdasta 3 muotoon:
Pentuejäsenyys on voimassa liittymisvuoden, jonka jälkeen hallitus voi muuttaa sen jäsenen suostumuksella…
Sääntöesitys hyväksyttiin yksimielisesti yhdistyksen uusiksi säännöiksi.
Säännöt astuvat voimaan vuonna 2011 sen jälkeen, kun Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt sääntömuutoksen.
6. Valitaan jalostustoiminnan jäsen eronneen Hanna-Kaisa Laukkasen tilalle jäljellä olevalle kaudelle 2010 – 2011
Ehdotettiin Pekka Järvelää sekä Susanna Thomanderia, joka kieltäytyi ehdokkuudesta.
Jalostustoimikunnan jäseniksi kaudelle 2010 – 2011 valittiin yksimielisesti Pekka Järvelä.
7. Muut esille tulevat asiat.
Muita asioita ei ollut.
8. Kokouksen päättäminen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 14.35.
Pöytäkirjan vakuudeksi
puheenjohtaja
sihteeri
Jaana Karonen
Marjo Heikka
pöytäkirjan tarkastajat
Tuula Järvelä
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Pekka Järvelä
7
Havannalaiset ry:n
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009
Vuosikokous
Havannalaiset ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Riihimäellä 22.2.2009.
Toimihenkilöt
Hallitus
Kokouspöytäkirjojen kokonaispykälämäärä oli 93. Havannalaiset ry:n puheenjohtajana vuonna
2009 toimi Jaana Karonen, varapuheenjohtajana Anne Greus, sihteerinä Pia Suominen ja taloudenhoitaja /
jäsensihteerinä Anette Ahlbom-Sahari. Lisäksi hallitukseen kuuluivat Mirja Thomander, llkka Thomander ja Marjo
Heikka. Varajäsenet olivat Kirsti Koivu ja Pekka Järvelä. Vuoden 2009 hallitus kokoontui toimikautenaan viisi kertaa.
Hallituksen jäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti: Jaana Karonen viisi, llkka Thomander viisi, Mirja
Thomander viisi, Pia Suominen neljä, Anette Ahlbom-Sahari kolme, Marjo Heikka kolme ja Anne Greus kolme
kertaa. Varajäsenet osallistuivat kokouksiin seuraavasti: Kirsti Koivu viisi kertaa ja Pekka Järvelä kerran.
Jalostustoimikunta
Jalostustoimikunnan puheenjohtajana vuonna 2009 toimi llkka Thomander, varapuheenjohtajana
Anette Ahlbom-Sahari ja sihteerinä Hanna-Kaisa Laukkanen 8.11. asti, jonka jälkeen sihteerinä jatkoi Päivi Sarvikas.
Lisäksi jalostustoimikuntaan kuului Mirja Thomander. Jalostustoimikunnan varajäseninä olivat Kirsi Räikkönen, Kirsti
Koivu ja Jaana Karonen. Jalostustoimikunta kokoontui vuonna 2009 viisi kertaa. Jalostustoimikunnan jäsenet
osallistuivat kokouksiin seuraavasti: llkka Thomander viisi kertaa, Mirja Thomander viisi kertaa, Anette AhlbomSahari kolme kertaa, Päivi Sarvikas kolme kertaa ja Hanna-Kaisa Laukkanen kaksi kertaa. Varajäsenet osallistuivat
kokouksiin seuraavasti: Jaana Karonen viisi kertaa, Kirsti Koivu neljä kertaa ja Kirsi Räikkönen kaksi kertaa. Lisäksi
jalostustoimikunnan ulkopuolelta kokouksissa oli läsnä: Marjo Heikka kerran (kutsuttu kokoukseen sihteeriksi) ja Pia
Suominen kolme kertaa.
Jalostustoimikunnan toiminta
Jalostustoimikunta työsti yhdessä hallituksen kanssa PEVISA-hakemusta vuoden 2009 aikana ja Päivi Sarvikas teki
vuosikokouksen valtuuttamana Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan edellyttämät korjaukset
havannankoirien jalostuksen tavoiteohjelmaan (JTO). Suomen kääpiökoirayhdistys hyväksyi sekä JTO:n että
PEVISA:n 31.3.2009 ja Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta hyväksyi molemmat 7.5.2009. PEVISA on
voimassa 1.1.2010-31.12.2012 ja se koskee silmä- ja polvitarkastusta.
Vuoden 2009 aikana jalostustoimikunta huomioi jalostustieteellisen toimikunnan toivomuksia myös päivittämällä
jalostusohjesääntöä eri osa-alueilta. Lisäksi jalostustoimikunta valmisteli eläinlääkäriasemille kohdistettavaa
terveyskyselyä tarkoituksenaan toteuttaa se vuoden 2010 aikana. Jalostustoimikunta tiedotti yhdistyksen jäsenistöä
Havannalainen-jäsentiedotteen ja nettisivujen välityksellä ajankohtaisista asioista sekä tapahtuneista silmä- ja
polvitutkimuksista, jalostusohjeen minimivaatimukset täyttävistä yhdistelmistä, astutuksista ja syntyneistä pentueista
sekä jalostustoimikunnan ylläpitämällä jalostusuroslistalla tapahtuneista muutoksista.
Vuonna 2009 jalostustoimikunnalle ilmoitetut yhdistelmät täyttivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta
jalostusohjeen minimivaatimukset ja sihteerit kirjasivat jalostusohjeen mukaisten yhdistelmien listalle yhteensä 60
yhdistelmää vuoden 2009 loppuun mennessä. Yhteen yhdistelmään jalostustoimikunnalta pyydettiin
lisaurosehdotusta; kasvattaja päätyi kuitenkin käyttämään omaa urosehdokastaan yhdistelmässä.
Jalostustoimikunta auttoi pyydettäessä kasvattajia myös yhdistelmien sukutaustassa esiintyvien riskien
selvittämisessä, selvityspyyntöjä tuli jalostustoimikunnalle vuoden aikana muutamia.
Geenitutkimus
Verinäytteitä on annettu 293 kpl (tammikuun 2010 tilanne). Läpimurtoa havannankoirilla ei ole vielä
tullut millään tutkittavista alueista. Tutkijaryhmä tekee artikkelin Havannalais-lehteen 1/2010, johon myös tulee
listaukset koirista joiden näytteitä erityisesti kaivataan.
Yhdistyksen pentuneuvonta
Pentuneuvonnasta ja välityksestä vuoden 2009 aikana on vastannut Marja Karonen.
Jäsenistö
Havannalaiset ry:n jäsenmäärä oli vuoden 2009 lopussa 749 josta 667 ali varsinaisia jäseniä, 42
perhejäseniä ja 40 nuorisojäseniä.
Yhdistyksen jäsenmaksut
8
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Jäsenmaksut vuonna 2009 olivat seuraavat: vuosijäsen 20 €, nuorisojäsen 10 € ja perhejäsen 5 €.
Jos kasvattaja ilmoitti ja maksoi koko pentueen uudet omistajat jäseniksi, oli jäsenmaksu 10
€/henkilö liittymisvuonna.
Yhdistyksen julkaisutoiminta
Lehti
Havannalaiset ry julkaisi vuoden 2009 aikana neljä lehteä, yhteensä 260 sivua. Päätoimittajana toimi Marjo
Heikka.
Nettisivut
Nettisivut uudistettiin 1.2.2009. Uusien sivujen webmasterina toimi Marjo Heikka, jalostustoimikunnan sivujen
päivityksestä vastasi Hanna-Kaisa Laukkanen 8.11. asti ja sen jälkeen Päivi Sarvikas. Pekka Järvelä on päivittänyt
Top Ten -listaa ja Anne-Mari Hirvasnoro ja Tanja Hokkanen näyttelytuloksia.
Yhdistyksen kilpailut
Erikoisnäyttely
Havannankoirien erikoisnäyttely pidettiin Rantsilassa. Kaikki pennut ja urokset arvosteli Rita Reyniers Belgiasta,
muut tuomaroi Kristina Purens Ruotsista. Rotunsa parhaaksi Rita Reyniers valitsi uroksen Bellezza's Like The
Legend, om. Marjo ja Minna Heikka ja Sini Keisu. Erikoisnäyttelyn VSP oli Saharanda Orobanche Alba, om. Anette
Ahlbom-Sahari ja Annika Elo. VET-ROPeraani oli Bayarin Una Bella Chica, om. Seija Hiljanen ja Miia Lintunen.
Erikoisnäyttelyn ROP-pentu (luokassa 7-9 kk) ali Jatakabi's Xtempore, om. Taina Jaatinen-Niemi ja Nea Huttunen,
ja VSP-pentu (luokassa 7-9 kk) ali Behave's Joker In Jazz. om. Charlotte Saariaho ja Kirsi Räikkönen. ROPkasvattajaluokan esitti kennel Jatakabi's, om. Taina Jaatinen-Niemi ja ROP­ jälkeläisluokan Happyhero, om. Tuula
Järvelä.
Vuoden havannankoira-kisa
Yhdistyksen omassa Vuoden Havannankoira -kilpailussa uroskisan voitokkain koira sekä debytantti oli Bellezza's
Like The Legend, om. Marjo ja Minna Heikka ja Sini Keisu. Narttujen paras sekä veteraaninarttujen paras oli Bayarin
Una Bella Chica, om. Seija Hiljanen ja Miia Lintunen. Vuoden tulokas oli Jatakabi's Xtempore, om. Taina JaatinenNiemi ja Nea Huttunen. Urosveteraanien voiton vei Bellezza's Incredible Idol, om Marjo ja Minna Heikka ja Suvi
Keisu. Kisan voitokkaimmat kasvattajaluokat esitti kennel Jatakabi's, om. Taina Jaatinen-Niemi ja paras pentu oli
Jatakabi's Xtempore, om. Taina Jaatinen-Niemi ja Nea Huttunen. Kasvattajapalkinnon yhdistykseen kuuluvalle
kasvattajalle, jonka vähintään toisen polven Suomessa ensirekisteröity kasvatti on sijoittunut korkeimmalle Vuoden
Havannankoira kilpailussa, voitti Taina Jaatinen-Niemi. Voiton kasvattajalleen toi koira Jatakabi's Good Gilda. The
next 5 generations after Nina - palkinnon voitti Aleksandrian Mama's Pride, om. Niko Karhu ja Tuula Suni. Vuoden
Agility­ havannalainen kilpailuissa voiton vei Tequilaville's Nanette Blancet Noir, jonka omistaja ja ohjastaja oli Helena
Aspfors. Vuoden TOKO-havannalainen kilpailussa ei ollut yhtään osanottajaa.
Yhdistyksen muu toiminta
Yhdistyksen syyspäivät pidettiin 15. elokuuta Nastolassa Metsäkylän koululla. Tilaisuus keräsi paikalle ison
määrän rotumme harrastajia ja sai paljon positiivista palautetta. Kaikkiaan päiville osallistui noin 60 henkilöä
koirineen.
Lemmikkiliike Faunattaressa pidettiin havannankoiran rotuesittely 18. heinäkuuta. Paikalla oli yhdistyksen jäseniä ja
hallituksen jäseniä, jotka kertoivat rodusta kiinnostuneille. Lisäksi näytillä oli muutamia koiria.
Rekisteröinnit
Vuoden 2009 aikana havannankoiria rekisteröitiin Suomessa 539 kappaletta, lisäksi tuontikoiria rekisteröitiin 16
(vuonna 2008 rekisteröintien määrä oli 537, joista tuontikoiria oli 24).
Havannalaiset ry
hallitus
jalostustoimikunta
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
9
Havannalaiset ry:n
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010
Havannalaiset ry:n
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010
Yhdistys anoo muutosta itsenäiseksi rotujärjestöksi.
Yhdistys huolehtii yhteydenpidosta muihin kenneljärjestöihin ja rodun harrastajiin sekä kotimaassa että ulkomailla.
Yhdistys julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvän lehden ’’Havannalainen’’, joka lähetetään kaikille jäsenille ja joka on
myös yhdistyksen virallinen tiedotuskanava.
Yhdistyksen tehtävänä on jalostuksen ohjaus havannankoira-rodussa.
Yhdistys julkaisee vuosikirjat 2007 ja 2008.
Yhdistys järjestää havannankoirien erikoisnäyttelyn.
Yhdistys ylläpitää omia internetsivujaan.
Yhdistys järjestää jäsenistölleen syyspäivät.
Edellä esitettyjen lisäksi yhdistyksen hallitus voi esittää myös muuta toimintaa vuodelle 2010.
Tästä tiedotetaan jäsenistölle Havannalainen-lehden ja internetsivujen välityksellä.
10
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
HAVANNALAISET RY
TULOSLASKELMA
VARSINAINEN TOIMINTA
01.01.2008- 31.12.2009
01.01.-31.12.2009
01.01.-31.12.2008
Tuotot
Jäsenmaksut
13 211,10
10 983,00
llmoitustuotot
3 021,00
2 969,50
Näyttelytuotot
-675,21
248,31
Muut tuotot
0,00
15 556,89
0,00
14 200,81
Poistot
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
233,33
247,63
-247,63
130,87
-364,20
Muut varsinaisen toiminnan kulut
Km-korvaukset
425,90
1243,00
-
450,00
Kokous- ja neuvottelukulut
527,00
500,80
Puhelin- ja tietoliikennekulut
369,10
329,10
Konttoritarvikkeet
259,15
138,90
Mainoskulut
Pankin kulut
265,93
226,20
Lehden painatus
6 319,17
5 017,38
Lehden postitus
2 288,96
1603,61
448,90
401,35
Jäsenmaksut
1759,20
1430,30
ATK-palvelut
164,70
164,70
Koulutus
Muut painotuotteet
Postikulut
780,00
794,50
Lahjat & Lahjoitukset
61,00
153,90
Näyttely- ja kilpailuosallistumiset
90,00
150,00
123,00
145,46
Maksut viranomaisille
51,00
10,00
Muut vars.toiminnan kulut
66,32
Jäsentapahtumat
KULUJÄÄMÄ
-13 876,33
14,95
-12 774,15
1 555,93
1 062,46
1333,10
1329,90
-723,90
-3 436,54
2165,13
1044,18
VARAINHANKINTA
Tuotot
Tarvikemyynti
Kulut
Tavaraostot
TUOTTO / KULUJÄÄMÄ
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
11
HAVANNALAISET RY
TULOSLASKELMA 01.01.2008- 31.12.2009
SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA
01.01.-31.12.2009
01.01.-31.12.2008
Tuotot
Korkotuotot
11,43
TUOTTO / KULUJÄÄMÄ
2176,56
53,46
-
990,72
SATUNNAISET ERÄT
Satunnaiset tuotot
Satunnaiset tuotot
Yleisavustukset
Yleisavustukset
458,00
417,00
TILINPÄÄTÖSSIIRROT
Vapaaehtoisten varausten muutos
Varaston muutos
TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ
12
-
294,47
-
616,03
2 463,87
1724,06
1890,15
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
HAVANNALAISET RY
TASE
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Tavarat
Vaihto-omaosuus yhteensä
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä
Rahat ja pankkisaamiset
Pankkisaamiset
Raha ja pankkisaamiset yhteensä
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VASTAAVAA YHTEENSÄ
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Edellisten tilikausien ylijäämä
Tilikauden ylijäämä / alijäämä
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
VIERAS PÄÄOMA
Lyhytaikainen vieras pääoma
Ostovelat
###
Siirtovelat
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
31.12.2009
31.12.2008
1 648,52
1 648,52
1 648,52
77,79
392,63
470,42
470,42
6 662,26
6 662,26
7 278,29
7 278,29
640,00
640,00
134,52
715,00
849,52
3 152,92
10 455,18
12 103,70
2 604,61
2 604,61
10 732,42
11 202,84
9 827,64
1 724,06
11 551,70
7 937,49
1 890,15
9 827,64
552,00
552,00
552,00
12 103,70
185,00
1 190,20
1 375,20
1 375,20
11 202,84
13
HAVANNALAISET RY
TALOUSARVIO VUODELLA 2010
TULOT
Jäsenmaksut
Korkotulot
Mainos
Myynti
Menot
Jäsenmaksut
Lehden painatus / postitus
Matkakulut
Pankkikulut
Postikulut
Tietoliikenne / puhelinkulut
Koulutus / seminaari
Konttoritarvikkeita
Tavaraostot
Kilpailuosallistuminen
Kokouskulut
Maksut viranomaiset
Jäsentapahtuma
20- vuotisjuhlavuosi
Muut kulut
13 600
20
2800
350
16 770
1 950
9 500
500
300
570
370
600
400
600
120
600
10
100
500
650
16 770
14
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Rekisteröinnit 2010
Suomessa syntyneet
Abendito's, Outi Paatola, Klaukkala
synt. 24.10.2009
i. Pillowtalk's Just As Good As Gold
FI10254/10
FI10252/10
FI10253/10
FI10251/10
Abendito's El Milagro
Abendito's Encantada Mariposa
Abendito's Evangelista De Amor
Abendito's Excelente Elsie
Acierto's, Niko Karhu, Riihimäki
synt. 30.12.2009
i. Bellezza's Keep In Touch
FI16519/10
FI16518/10
FI16517/10
FI16520/10
e. Sanillan Gigglin' Chick
punainen-soopeli
soopeli
sikari
punainen-soopeli
e. Aleksandrian Years Of Golden
Acierto's Ami De Cour
Acierto's Au Revoir
Acierto's Avant Garde
Acierto's A La Belle Etoile
kulta-valkoinen
valkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen
synt. 13.1.2010
i. Bellezza's Keep In Touch
e. Aleksandrian Show Stopper
FI47523/10
Acierto's Bric A Brac
valkoinen-beige
Alvina's, Irina Lehtinen, Vantaa
synt. 1.6.2010
i. Ganesan He's One Romeo
FI40772/10
FI40770/10
FI40774/10
FI40773/10
FI40771/10
Alvina's Camilla
Alvina's Charlotta
Alvina's Cio-Cio San
Alvina's Coco Chanel
Alvina's Corolla
Bannera's, Marjo & Minna Heikka, Vantaa
synt. 1.1.2010
i. Bellezza's Like The Legend
FI16263/10
FI16264/10
FI16265/10
FI16267/10
FI16266/10
Bannera's Ounce Of Gold Dust
Bannera's Ounce Of Moon Dust
Bannera's Ounce Of Magic Dust
Bannera's Ounce Of Solar Dust
Bannera's Ounce Of Star Dust
Bayarin, Marja Pajarinen, Eno
synt. 12.3.2010
i. Bombattaren Nemo Nordeste
uros
narttu
narttu
narttu
uros
uros
uros
narttu
uros
e. Jatakabi's Kleopatra
musta valkoisin merkein
ruskea
soopeli
musta
soopeli
narttu
narttu
narttu
narttu
narttu
e. Saharanda Fabulous Future
kulta-valkoinen
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
valkoinen-kulta
uros
uros
narttu
narttu
narttu
e. Bayarin Alma Angelica
FI28882/10
FI28881/10
synt. 22.9.2010
Bayarin Ice Coffee
Bayarin Irish Coffee
i. Chewbaccas Keep Fit Kermit
valkoinen
kulta
e. Bayarin Birichina
narttu
narttu
FI56651/10
FI56654/10
FI56652/10
FI56655/10
FI56653/10
Bayarin Big Brother
Bayarin Black Choice
Bayarin Cream Dream
Bayarin James Brown
Bayarin Just Like Dream
valkoinen-beige
musta-tan
valkoinen-beige
soopeli valkoisin merkein
valkoinen-beige
uros
uros
uros
uros
uros
Bedårande's, Anne Ja Juha Greus, Sastamala
synt. 28.9.2010
i. Facklans Denniz
FI56960/10
FI56961/10
FI56962/10
FI56959/10
FI56965/10
FI56964/10
FI56963/10
Bedårande's Dacco
Bedårande's Dave
Bedårande's Deniz
Bedårande's Derik
Bedårande's Dahlia
Bedårande's Desiree
Bedårande's Diana-Bella
Bellezza's, Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
synt. 20.9.2010
i. Mr Blue Jeans Sweet Honesty
FI58367/10
FI58368/10
Bellezza's Marigold
Bellezza's Mini Mirage
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
e. Ei-San Gabriella
valkoinen-soopeli
musta-valkoinen
musta-valkoinen
soopeli-valkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
soopeli-valkoinen
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
e. Bellezza's Snow White
soopeli
musta-valkoinen
uros
uros
15
FI58369/10
FI58373/10
FI58371/10
FI58370/10
FI58374/10
FI58372/10
synt. 8.2.2010
Bellezza's Mystic Misprint
Bellezza's Marble Made
Bellezza's Mastermind
Bellezza's Merry Melody
Bellezza's Modern Model
Bellezza's Morning Mist
i. Bannera's Momentous Mogul
valkoinen-musta
valkoinen-musta
musta-valkoinen
soopeli
valkoinen-soopeli
valkoinen-musta
e. Bellezza's Pepita
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
narttu
FI23281/10
FI23280/10
FI23279/10
FI23282/10
FI23278/10
Bellezza's Perfect Poppet
Bellezza's Pocket Rocket
Bellezza's Poker Face
Bellezza's Pure Prada
Bellezza's Pride And Joy
valkoinen-musta
musta-valkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen-musta
valkoinen-kulta
uros
uros
uros
uros
narttu
Boogie's
synt. 2.4.2010
FI30059/10
FI30058/10
FI30061/10
FI30060/10
i. Bellezza's Super Snowman
e. Bellezza's Sweet Marmelade
Boogie's Shamrock
Boogie's Showtima
Boogie's Soleydan
Boogie's Stella Polaris
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
Calins Nounours, Tiina Honkanen, Salo
synt. 15.5.2010
i. Calins Nounours Amuseur Brunatre
FI35747/10
FI35748/10
Calins Nounours Basil Of Bakerstreet
Calins Nounours Bridget Jones
Cemilla, Seija Hiljanen, Jyväskylä
synt. 10.1.2010
i. Saharanda Hedera Helix
EJ16842/10
FI16843/10
FI16844/10
EJ16841/10
FI16846/10
FI16847/10
EJ16845/10
Cemilla Elicio
Cemilla Emilianos
Cemilla Especioso
Cemilla Estancinho
Cemilla Elciniasoopeli
Cemilla Elenita
Cemilla Emmica
Chokmah, Marika Huttunen, Kulloonkylä
synt. 17.6.2010
i. Massivus Angel's Jhon-Jhon
FI42979/10
FI42978/10
FI42981/10
FI42982/10
FI42980/10
Chokmah Cayelo Del Diamante
Chokmah Morillo Del Diablo
Chokmah Cayo De Buenavista
Chokmah Ines De Soto
Chokmah Zaza De Fuera
Cielo Estrellado, Tuija Majalahti, Tervalampi
synt. 24.4.2010
i. Visakoivun Whatchamacallit
EJ49179/10
EJ49177/10
EJ49178/10
Cielo Estrellado Marcella
Cielo Estrellado Mirella
Cielo Estrellado Morena
Dabbler's, Minna Hautala, Seinäjoki
synt. 8.3.2010
i. Mimarcon Brad Pitt
FI24668/10
FI24669/10
Dabbler's Claras Challenger
Dabbler's Claras Champion
Danzon, Terhi Pellikka, Kuopio
synt. 27.7.2010
i. Bellezza's Proudly Smoky
FI55103/10
FI55104/10
Danzon Armando
Danzon Adoria
Diamond Peak, Maritta Lahtinen, Klaukkala
synt. 20.7.2010
i. Tiziana Egyptian Jasper
FI52508/10
FI52509/10
16
Diamond Peak Golden Gun
Diamond Peak Silver Butterfly
uros
uros
narttu
narttu
e. Zabadou's Doris De Luxe
brindle
valkoinen-brindle
uros
narttu
e. Cemilla Adrianna
valkoinen-musta
soopeli-valkoinen
soopeli
valkoinen-kulta
narttu
tricolour
kulta-valkoinen
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
e. Bombattaren Quinto Angela
soopeli valkoisin merkein
soopeli valkoisin merkein
soopeli valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
uros
uros
narttu
narttu
narttu
e. Cielo Estrellado Primavera
punaruskea valkoisin merkein
soopeli-valkoinen
valkoinen kultaisin merkein
narttu
narttu
narttu
e. Dabbler's Beautiful Girl
valkoinen-beige
soopeli-valkoinen
uros
narttu
e. Tiziana Bengal Amethyst
soopeli
soopeli
uros
narttu
e. Diamond Peak Golden Rose
kulta-valkoinen
valkoinen-kulta
uros
narttu
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Divino Amor, Salla Maria Vainiola, Vahto
synt. 9.6.2010
i. Bedal's Sweet & Spunky Don Juan
FI44000/10
FI43997/10
FI43999/10
FI43995/10
FI43996/10
FI43998/10
Divino Amor Banjo Alegre
Divino Amor Bombo Bestial
Divino Amor Bongo Feliz
Divino Amor Bailarina Linda
Divino Amor Banda Elegante
Divino Amor Bella Canción
Elansse, Anu Välikangas, Lapua
synt. 13.1.2010
i. Behave's Joker In Jazz
e. Bannera's Fabulous Fame
soopeli
musta-valkoinen
kulta
musta-valkoinen
musta-valkoinen
kulta
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
e. No Imperfection Dreamto Elansse
FI13817/10
† FI13815/10
Elansse Joker For Game
Elansse Joker In Pocket
soopeli
soopeli
uros
uros
FI13816/10
Elansse Joker To Play
soopeli
uros
Havannette's, Anne-Mari Hirvasnoro, Kaaro
synt. 22.2.2010
i. Massivus Angel's Calimero "Nody"
e. Sanillan Perfect Dawn
FI22672/10
FI22673/10
synt. 18.8.2010
Havannette's All Believe In Me
Havannette's Absolutely Perfect
i. Amor's I'm Henry Viii I Am
soopeli-valkoinen
tricolour
e. Bellezza's Perfect Mystery
uros
narttu
FI50895/10
FI50897/10
FI50896/10
FI50898/10
Havannette's Believe In Magic
Havannette's Beloved Mystery
Havannette's Beyond Belief
Havannette's Black Temptation
valkoinen-musta
valkoinen-musta
tricolour
musta-valkoinen
uros
narttu
narttu
narttu
Havasaar, Arja Saarinen, Alajärvi
synt. 15.1.2010
i. Bellezza's Winnie The Pooh
FI17010/10
FI17008/10
FI17009/10
FI17014/10
FI17012/10
FI17011/10
FI17013/10
Havasaar Aleksander
Havasaar Alexanro
Havasaar Arturo
Havasaar Aamukaste
Havasaar Adalfiina
Havasaar Angelina
Havasaar Aurora
Hurly-Burly, Anri Tukkimäki, Turku
synt. 20.7.2010
i. Visakoivun Dado De Suerte
FI47030/10
FI47033/10
FI47031/10
FI47032/10
FI47034/10
Hurly-Burly Zorra Zorrino
Hurly-Burly Zea Zarina
Hurly-Burly Zece Zefiro
Hurly-Burly Zeme Zafir
Hurly-Burly Zozo Zimmi
Hviter Gran, Carita Granström, Kuivanto
synt. 11.7.2010
i. Bellezza's Never Say Never
FI46423/10
FI46422/10
FI46421/10
FI46424/10
FI46419/10
FI46420/10
Hviter Gran Mentor
Hviter Gran Midas
Hviter Gran Minos
Hviter Gran Nestor
Hviter Gran Darda
Hviter Gran Goga
Iceberrie's, Pia Niemi, Tornio
synt. 24.9.2010
i. Miyoi's Epidauros
FI56157/10
FI56158/10
FI56159/10
FI56160/10
Iceberrie's Davy Crocet
Iceberrie's Daydreamer
Iceberrie's Dear Daniel
Iceberrie's Princess Diaámii
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
e. Cemilla Beanca
valkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen
valkoinen-kulta
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
e. Visakoivun Ginebra Sabrosa
kulta-valkoinen
fawn-valkoinen
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
e. Fregancias Nike
valkoinen
soopeli
soopeli
soopeli
soopeli
soopeli
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
e. Tarbaby's Joyful Dancer
valkoinen-soopeli
valkoinen
kulta
musta
uros
uros
uros
narttu
17
Ja-Kar, Jaana Karonen, Rajamäki
synt. 19.8.2010
i. Bamse's Jul Godis
e. Ja-Kar Ehtoisa Emäntä
FI50005/10
FI50006/10
FI50008/10
FI50007/10
synt. 18.2.2010
Ja-Kar Bakteeri Kammo
Ja-Kar Basilli Kauhu
Ja-Kar Bio Jäte
Ja-Kar Bio Rytmi
i. Bamse's Humle Bear
valkoinen-beige
musta
black & tan
soopeli
e. Ja-Kar Hengari Hertta
uros
uros
narttu
narttu
FI22652/10
FI22651/10
FI22653/10
FI22656/10
FI22655/10
FI22654/10
Ja-Kar Aamu Usva
Ja-Kar Aamun Kajo
Ja-Kar Aamun Raikas
Ja-Kar Aarre Arkku
Ja-Kar Aarteen Etsijä
Ja-Kar Aarteiden Aarre
valkoinen-beige
valkoinen-beige
musta
valkoinen-beige
sikari
soopeli
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
Jatakabi's, Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
synt. 9.6.2010
i. Amenoppes
e. Jatakabi's Honey Flower
FI43177/10
FI43178/10
FI43179/10
FI43180/10
synt. 21.9.2009
Jatakabi's Desperaldo
Jatakabi's Dominico
Jatakabi's Dolce Vivian
Jatakabi's Dream Come True
i. Jatakabi's Unique For Me
valkoinen-beige
musta-valkoinen
valkoinen
sikari
e. Jatakabi's Happy Hedda
uros
uros
narttu
narttu
FI10236/10
FI10234/10
FI10235/10
FI10237/10
synt. 31.5.2010
Jatakabi's Be A Good Boy
Jatakabi's Big Brother
Jatakabi's Bodyguard
Jatakabi's Be The Best
i. Amenoppes
soopeli-valkoinen
musta-valkoinen
musta
soopeli-valkoinen
e. Jatakabi's You Are My Love
uros
uros
uros
narttu
FI43181/10
FI43182/10
Jatakabi's Cowboy
Jatakabi's Country Girl
musta-valkoinen
musta-valkoinen
uros
narttu
Kinway, Terhi Laine, Tampere
synt. 19.12.2009
i. Ganesan Knight Of Glory
FI14548/10
FI14546/10
FI14547/10
FI14545/10
FI14549/10
Kinway Quantum Of Charm
Kinway Quantum Of Glory
Kinway Quantum Of Love
Kinway Quantum Of Solace
Kinway Queen Of Glory
Kuusivirta, Göta Timonen, Kaivanto
synt. 29.10.2009
i. Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino
e. Kinway Morning Glory
soopeli
tricolour
soopeli-valkoinen
soopeli
soopeli-valkoinen
uros
uros
uros
uros
narttu
e. Kuusivirta Jolie
FI10076/10
FI10075/10
FI10077/10
synt. 12.2.2010
Kuusivirta Quintus
Kuusivirta Quiote
Kuusivirta Queen
i. Liveoak's As Good As It Gets
kulta
soopeli
soopeli
e. Kuusivirta Mystery
uros
uros
narttu
FI23954/10
FI23952/10
FI23951/10
FI23953/10
FI23955/10
synt. 23.10.2010
Kuusivirta Ringo
Kuusivirta Rintin
Kuusivirta Rocky
Kuusivirta Rover
Kuusivirta Royal
i. Bamse's Jul Godis
musta valkoisin merkein
brindle
musta
soopeli
musta valkoisin merkein
e. Kuusivirta Oleander
uros
uros
uros
uros
uros
FI60851/10
FI60850/10
FI60849/10
FI60854/10
FI60852/10
FI60853/10
Kuusivirta Sheriff
Kuusivirta Simeon
Kuusivirta Sultan
Kuusivirta Softy
Kuusivirta Star soopeli
Kuusivirta Stella
soopeli
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
narttu
kulta-valkoinen
uros
uros
uros
narttu
Kwateen, Susanna Thomander & Jouni Tunturivuori, Tampere
synt. 17.10.2010
i. Bannera's Next To None
narttu
e. Kwateen Bedbug
FI58420/10
† FI58422/10
Kwateen Catch Me If You Can
Kwateen Charcoal Artwork
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
uros
narttu
FI58421/10
Kwateen Charmed One
soopeli valkoisin merkein
narttu
18
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Living Dream's, Ritva Holländer-Hyyryläinen, Helsinki
synt. 5.5.2010
i. Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino
e. Living Dream's Lolette
FI37237/10
FI37238/10
FI37240/10
FI37239/10
synt. 9.5.2010
Living Dream's Arvino
Living Dream's Oronte
Living Dream's Giselda
Living Dream's Viclinda
i. Liveoak's As Good As It Gets
soopeli
soopeli-valkoinen
soopeli
soopeli valkoisin merkein
e. Living Dream's Juliette
uros
uros
narttu
narttu
FI37236/10
FI37235/10
FI37233/10
FI37234/10
FI37232/10
Living Dream's Monostatos
Living Dream's Papageno
Living Dream's Sarastro
Living Dream's Tamino
Living Dream's Pamina
soopeli-valkoinen
soopeli valkoisin merkein
valkoinen-musta
musta valkoisin merkein
soopeli valkoisin merkein
uros
uros
uros
uros
narttu
Mamitas, Marko Maaranen, Juva
synt. 31.7.2010
i. Bombattaren Nemo Nordeste
FI52449/10
FI52450/10
FI52452/10
FI52451/10
Mamitas Don't You Dare
Mamitas Double Delight
Mamitas Dear I Am
Mamitas Drama Queen
Micky Moon, Nina Tiainen, Mäntyharju
synt. 12.2.2010
i. Bamse's Humle Bear
FI20037/10
FI20038/10
FI20040/10
FI20039/10
FI20041/10
Micky Moon Jadon
Micky Moon Jairus
Micky Moon Jedidah
Micky Moon Jemima
Micky Moon Jerusha
Mimarcon, Pirjo-Riitta & Jouni Östring, Nokia
synt. 26.2.2010
i. Ganesan Knight Of Glory
e. Mamitas Brina Bambina
beige-valkoinen
valkoinen-kulta
soopeli
valkoinen-soopeli
uros
uros
narttu
narttu
e. Micky Moon Guinevere
valkoinen-beige
musta-valkoinen
valkoinen-beige
valkoinen-beige
valkoinen-beige
uros
uros
narttu
narttu
narttu
e. Mimarcon Milla's Magic
FI24887/10
FI24891/10
FI24888/10
FI24889/10
FI24890/10
synt. 11.4.2010
Mimarcon Pink Panther
Mimarcon Paris With Love
Mimarcon Peppermint Patty
Mimarcon Pretty Woman
Mimarcon Princess Of Hearts
i. Mr Blue Jeans Sweet Honesty
soopeli
soopeli
tricolour
soopeli-valkoinen
soopeli
e. Massivus Angel's Nathy
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
FI32204/10
FI32203/10
FI32205/10
FI32206/10
Mimarcon Quenzo
Mimarcon Quo Vadis
Mimarcon Queen Of Course
Mimarcon Queen Of Diamonds
black & tan
musta-valkoinen
musta-valkoinen
musta-valkoinen
uros
uros
narttu
narttu
Mirikin, Mirja Kirvesniemi, Anjalankoski
synt. 17.11.2009
i. Amor's I'm Henry Viii I Am
FI10709/10
FI10710/10
FI10712/10
FI10711/10
Mirikin Pink Drink Cosmo
Mirikin Icy Greenish Jade
Mirikin Muse mustavalkoinen
Mirikin Protean Shandi
Miyoi's, Merja Onnela & Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu
synt. 1.4.2010
i. Jatakabi's Think Me First
FI28285/10
FI28287/10
FI28288/10
FI28286/10
Miyoi's Hiro Hito
Miyoi's Haru Tenshi
Miyoi's Hi Hana
Miyoi's Himitsu Hime
Moonlight Silver's, Mira Hölttä, Myllyoja
synt. 28.7.2010
i. Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
FI49566/10
FI49567/10
FI49568/10
Moonlight Silver's All My Hope
Moonlight Silver's All My Dream
Moonlight Silver's All My Love
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
e. Christa's Jumpy Clown Wild-Rose
soopeli-valkoinen
mustavalkoinen
narttu
valkoinen-musta
uros
narttu
narttu
e. Miyoi's Electra
kulta
kulta
soopeli-valkoinen
kulta
uros
narttu
narttu
narttu
e. Bayarin Misty Moonlight
musta-valkoinen
musta valkoisin merkein
kulta-valkoinen
uros
narttu
narttu
19
My Riverfriend, Laila Hummelgård, Yttermark
synt. 25.3.2010
i. Sin-Mar Vertti
FI30065/10
FI30066/10
FI30062/10
FI30064/10
FI30063/10
My Riverfriend Ozzy
My Riverfriend Yatzy
My Riverfriend Lady
My Riverfriend Shakira
My Riverfriend Vipzy
Mäntyhavun, Kaija Männistö, Härmä
synt. 2.2.2010
i. Jatakabi's Unique For Me
FI18966/10
FI18965/10
FI18968/10
FI18969/10
FI18967/10
Mäntyhavun Da Vinci
Mäntyhavun Duudson
Mäntyhavun Domina
Mäntyhavun Doora
Mäntyhavun Dooris
Nicolen, Tanja & Marko Mäkipää, Lempäälä
synt. 18.9.2010
i. Ganesan He's One Romeo
FI55105/10
FI55106/10
Nicolen Gaudeamus Igitur
Nicolen Gloria In Excelsis
No Imperfection, Charlotte Saariaho, Alaveteli
synt. 15.6.2010
i. Behave's Joker In Jazz
e. Gullöga Zafir
musta-valkoinen-beige
musta-valkoinen
valkoinen-beige
musta
musta
uros
uros
narttu
narttu
narttu
e. Tarinakummun Benten
beige-valkoinen
musta-valkoinen
musta-valkoinen
musta tan merkein
musta-valkoinen
uros
uros
narttu
narttu
narttu
e. Jatakabi's Querida Lucia
soopeli-valkoinen
valkoinen-soopeli
uros
narttu
e. No Imperfection Astarofgold
FI43524/10
FI43522/10
FI43523/10
FI43525/10
FI43527/10
FI43526/10
synt. 16.6.2010
No Imperfection Good Boy
No Imperfection Good Knight
No Imperfection Guardian Angel
No Imperfection Glory And Hope
No Imperfection Go Go Girl
No Imperfection Golden Rose
i. Behave's Joker In Jazz
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
soopeli
soopeli
e. Ting-Ge-Lings Cubita Josefina
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
FI49922/10
FI49921/10
FI49924/10
FI49923/10
FI49925/10
No Imperfection Hot Jackpot
No Imperfection Hot Lover
No Imperfection Handle Withcare
No Imperfection Heartbreaker
No Imperfection High Hopes
valkoinen-soopeli
valkoinen-soopeli
soopeli
soopeli
soopeli
uros
uros
narttu
narttu
narttu
Notchill's, Marja Rossi, Konnevesi
synt. 25.9.2009
i. Gyöngyösi Pelyhes Jack
e. Cindy
FI10122/10
FI10123/10
FI10124/10
FI10121/10
synt. 13.10.2009
Eagle
Eleanora
Ellie
Evelyn
i. Gyöngyösi Pelyhes Jack
soopeli-valkoinen
mustavalkoinen
mustavalkoinen
kulta-valkoinen
e. Purpleheart
uros
narttu
narttu
narttu
FI10110/10
FI10111/10
FI10115/10
FI10114/10
FI10112/10
FI10113/10
synt. 30.7.2010
Ferrari
Francisco
Fabriina
Farlaluna
Flowergirl
Forestfairy
i. Gyöngyösi Pelyhes Jack
mustavalkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
mustavalkoinen
valkoinen-kulta
e. Cindy
uros
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
FI51496/10
FI51497/10
FI51498/10
Kingastor
Kaischa
Kathleen
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
uros
narttu
narttu
Pekdoro's, Susanna Kolppanen, Lohtaja
synt. 8.8.2010
i. Pekdoro's Formula Fan
FI51426/10
FI51425/10
FI51427/10
20
Pekdoro's Special Superman
Pekdoro's Special Surprise
Pekdoro's Surprise Sister
e. Miyoi's Carita
valkoinen-kulta
soopeli-valkoinen
valkoinen-kulta
uros
uros
narttu
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Perros Bailando, Heikki & Marjo Turunen, Nastola
synt. 28.1.2010
i. Saharanda Rubus Henryi
FI22909/10
FI22911/10
FI22910/10
FI22913/10
FI22914/10
FI22912/10
Perros Bailando Benny Rubuz
Perros Bailando Henry Rubuz
Perros Bailando Willy Rubuz
Perros Bailando Dara Cruz
Perros Bailando Oona Cruz
Perros Bailando Rudi Cruz
Pesäkummun, Arto Kulju, Tornio
synt. 3.1.2010
i. Miyoi's Epidauros
FI16167/10
FI16170/10
FI16168/10
FI16169/10
e. Perros Bailando Celia Gruz
soopeli
valkoinen-soopeli
beige-valkoinen
soopeli
valkoinen-beige
soopeli
e. White Lily's Golden Mint
Pesäkummun Aku
Pesäkummun Cesar Salsero
Pesäkummun Jimi
Pesäkummun Valtteri
Pikikuonon, Sari Hiljanen, Lievestuore
synt. 25.2.2010
i. Xpressyourself
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
uros
uros
uros
uros
e. Pienenkorven Ninni
FI22794/10
FI22795/10
FI22798/10
FI22796/10
FI22797/10
synt. 20.8.2010
Pikikuonon Miska
Pikikuonon Mökö
Pikikuonon Miisa
Pikikuonon Missi
Pikikuonon Muusa
i. Xpressyourself
valkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen
valkoinen-kulta
valkoinen
e. Lamona
uros
uros
narttu
narttu
narttu
FI53401/10
FI53404/10
FI53402/10
FI53403/10
FI53405/10
Pikikuonon Kultakeisari
Pikikuonon Kultakikolo
Pikikuonon Kultakingi
Pikikuonon Kultakundi
Pikikuonon Kultakutri
kulta-valkoinen
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
uros
uros
uros
uros
narttu
Pilliwink's, Birgit Englund, Helsinki
synt. 30.11.2009
i. Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino
e. Bombattaren Osa-Ondulada
FI13416/10
FI13420/10
FI13417/10
FI13419/10
FI13418/10
synt. 15.4.2010
Pilliwink's Novato Famosa
Pilliwink's Neblina
Pilliwink's Nebulosa
Pilliwink's Nevisca
Pilliwink's Novia
i. Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino
soopeli
soopeli
punainen-soopeli
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
e. Pilliwink's Obra De Arte
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
FI32828/10
FI32829/10
FI32827/10
Pilliwink's Objeto De Arte
Pilliwink's Objeto De Valor
Pilliwink's Obra Maestra
punainen-soopeli
soopeli
soopeli
uros
uros
narttu
Redenstamm, Kaisa Eskola, Lohja
synt. 2.7.2010
i. Tiziana Egyptian Jasper
e. Micky Moon Ysabel
FI45032/10
FI45031/10
FI45034/10
FI45033/10
FI45035/10
synt. 28.4.2010
Redenstamm White Emperor
Redenstamm White Star
Redenstamm White Diamond
Redenstamm White Dream
Redenstamm White Hope
i. Kebic's Uno
kulta
kulta-valkoinen
valkoinen-kulta
kulta
kulta-valkoinen
e. Redenstamm Stars'n Moon
uros
uros
narttu
narttu
narttu
FI33293/10
FI33292/10
FI33291/10
FI33289/10
FI33294/10
FI33290/10
Redenstamm Mr Black
Redenstamm Mr Charming
Redenstamm Mr Clever
Redenstamm Mr Sunny
Redenstamm Mr Top Chef
Redenstamm Mr Western
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
soopeli
musta valkoisin merkein
mustavalkoinen
uros
uros
uros
uros
uros
uros
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
21
Roo-Roo's, Taina Morottaja, Oulu
synt. 29.9.2010
i. Bellezza's Luna Negra
FI61032/10
FI61030/10
FI61031/10
FI61034/10
FI61033/10
FI61035/10
Running Beauty, Kulusjärvi Marja-Liisa, Rovaniemi
synt. 7.3.2010
i. Gyöngyösi Pelyhes Kid
EJ24628/10
EJ24630/10
EJ24631/10
EJ24629/10
EJ24632/10
e. Winslett's Lady D'lay
Roo-Roo's He's Lucky
Roo-Roo's Hijo De La Luna
Roo-Roo's Hot 'N' Spicy
Roo-Roo's Hermione D'lay
Roo-Roo's Honey Bunny
Roo-Roo's Honey D'lay
Running Beauty George Glooney
Running Beauty Johnny Depp
Running Beauty Mel Gibson
Running Beauty Richard Gere
Running Beauty Grace Kelly
Sagora's, Pirjo Suominen-Suomela, Kerava
synt. 11.1.2010
i. Amor's I'm Henry Viii I Am
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
e. Micky Moon Unique Girl
soopeli
soopeli-valkoinen
valkoinen-beige
cream
valkoinen-beige
uros
uros
uros
uros
narttu
e. Jatakabi's Pepper's Honey
FI19894/10
synt. 14.1.2010
Sagora's Dhalia Lily
i. Bannera's Fast'n Famous
valkoinen-soopeli
e. Sagora's Africanlily
narttu
FI19890/10
FI19893/10
FI19892/10
FI19891/10
Sagora's Echeveria Lily
Sagora's Echinacea Iris
Sagora's Eremurus Zinnia
Sagora's Eustoma Celosa
kulta-valkoinen
soopeli
valkoinen-soopeli
kulta-valkoinen
narttu
narttu
narttu
narttu
Saharanda, Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo
synt. 22.1.2010
i. Saharanda Rubus Henryi
e. Tequilaville's Kamali I Wahine
FI19688/10
synt. 17.2.2010
Saharanda Zephyr Mioga
i. Bellezza's Like The Legend
valkoinen-kulta
e. Saharanda Orobanche Alba
uros
FI22090/10
FI22091/10
FI22092/10
FI22093/10
FI22094/10
FI22095/10
FI22096/10
synt. 13.7.2010
Saharanda Aconitum Ferox
Saharanda Adonis Vernalis
Saharanda Arundo Donax
Saharanda Achillea Santolina
Saharanda Amaryllis Alba
Saharanda Ambrosia Trifida
Saharanda Aubrieta Aurinia
i. Codicor's Lone Ranger
musta valkoisin merkein
valkoinen-kulta
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
valkoinen-kulta
e. Saharanda Rosa Alba
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
FI49291/10
FI49292/10
FI49288/10
FI49289/10
FI49290/10
Saharanda Bambusa Simonii
Saharanda Brahea Armata
Saharanda Babiana Ambigua
Saharanda Barbarea Verna
Saharanda Bellis Robella
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
valkoinen
uros
uros
narttu
narttu
narttu
Sanillan, Sanna Iltanen, Rauma
synt. 11.7.2010
i. Sanillan Twilight Zone
e. Sanillan Girlish One
FI47693/10
FI47694/10
FI47695/10
synt. 19.1.2010
Sanillan Yuppie One
Sanillan Yankee Rose
Sanillan Yum Yum
i. Amor's I'm Henry Viii I Am
soopeli valkoisin merkein
soopeli-valkoinen
soopeli
e. Sanillan Night Bird
uros
narttu
narttu
FI17003/10
synt. 29.5.2010
Sanillan Velvet Night
i. Massivus Angel's Calimero "Nody"
tricolour
e. Strandwiks Nigella
uros
FI40053/10
FI40052/10
FI40054/10
Sanillan Well-Wisher
Sanillan Will Power
Sanillan Wild Primrose
tricolour
tricolour
tricolour
uros
uros
narttu
Smötkyn Riikon, Taru Vainio, Helsinki
synt. 16.12.2009
i. Living Dream's Dormilo'n
FI13850/10
FI13849/10
FI13851/10
FI13852/10
22
Smötkyn Riikon Ogun
Smötkyn Riikon Osain
Smötkyn Riikon Obba
Smötkyn Riikon Oshun
e. Perros Bailando Amor Herrera
sikari-valkoinen
beige-valkoinen
valkoinen-kulta
beige-valkoinen
uros
uros
narttu
narttu
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Snowmoon's, Katariina Palonen, Teuva
synt. 16.11.2009
i. Mimarcon Brad Pitt
FI13291/10
FI13292/10
FI13294/10
FI13296/10
FI13295/10
FI13293/10
Snowmoon's Exotic Magic
Snowmoon's Exotic Miracle
Snowmoon's Exotic Fantasy
Snowmoon's Exotic Friend
Snowmoon's Exotic Legend
Snowmoon's Exotic Wish
Stargate Eye's, Sari Sholberg, Järvenpää
synt. 26.6.2010
i. Winslett's Mostly Marvel
FI45603/10
FI45604/10
FI45606/10
FI45605/10
Sun Bear Beat Boys
Sun Bear Benedictus
Sun Bear Black Beauty
Sun Bear Butterfly
Sunsun, Irene Salo, Nokia
synt. 31.8.2010
i. Saharanda Gongora Galeata
FI53816/10
FI53818/10
FI53817/10
FI53819/10
valkoinen-beige
valkoinen-beige
valkoinen-beige
valkoinen-beige
valkoinen-beige
valkoinen-beige
Sunsun Adam Of Pearl
Sunsun Anthony Of Pearl
Sunsun August Of Pearl
Sunsun Angel Of Pearl
Suzuida's, Tuula ja Juha Suni, Pulp
synt. 6.1.2010
i. Bellezza's Keep In Touch
uros
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
e. Gullöga Xantana
Stargate Eye's Iam Impossible
Stargate Eye's Iam Incredible
Stargate Eye's I'am Idol
Stargate Eye's I'am In Flames
Sun Bear, Merja Ollanketo, Haapavesi
synt. 1.7.2010
i. Miyoi's Epidauros
FI44269/10
FI44270/10
FI44271/10
FI44272/10
e. Aleksandrian Exotic Dream
uros
uros
narttu
narttu
e. Lumikuono Las Soleares
musta-valkoinen
soopeli
musta-valkoinen
kulta
uros
uros
narttu
narttu
e. Kinway Lilac Wonder
valkoinen
cream
cream
cream
uros
uros
uros
narttu
e. Aleksandrian Mama's Pride
FI16048/10
FI16050/10
FI16049/10
synt. 20.1.2010
Suzuida's Lord Leopold
Suzuida's Lili Marlen
Suzuida's Lilly Of The Valley
i. No Imperfection Almondineye
beige
beige-valkoinen
valkoinen
e. Aleksandrian Mitzi Dupree
uros
narttu
narttu
FI16131/10
FI16132/10
Suzuida's Hero Of Wednesday
Suzuida's Magic Of Wednesday
valkoinen
beige-valkoinen
uros
narttu
Tarbaby's, Tuula Järvelä, Oulu
synt. 2.6.2010
i. Jatakabi's Xplorer
e. Jatakabi's Talk Ofthe Town
FI39156/10
FI39157/10
EJ39155/10
synt. 16.2.2010
Tarbaby's Ready To Rumble
Tarbaby's Restless Warrior
Tarbaby's Running Wild
i. Tarbaby's Overlord
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
e. Tarbaby's Nena
uros
uros
uros
FI18396/10
FI18399/10
FI18397/10
FI18398/10
FI18400/10
Tarbaby's Queen's Counsel
Tarbaby's Quest For Glory
Tarbaby's Quick Stepper
Tarbaby's Quiet Man
Tarbaby's Queen For A Daisy
valkoinen
valkoinen
valkoinen
valkoinen
valkoinen
uros
uros
uros
uros
narttu
Tarinakummun, Mervi Kangas, Voltti
synt. 12.10.2009
i. Jatakabi's Poseidon
FI10560/10
synt. 27.2.2010
Tarinakummun Ilmatar
i. Kuusivirta Ivar
FI27454/10
FI27453/10
FI27455/10
FI27452/10
Tarinakummun Helios
Tarinakummun Hermes
Tarinakummun Harmonia
Tarinakummun Hermione
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
e. Bannera's Easy On The Eye
kulta-valkoinen
e. Tarinakummun Camena
narttu
uros
uros
narttu
narttu
23
Tiziana, Virve Vahterkoski-Sjöblom, Helsinki
synt. 14.8.2010
i. Kebic's Ebbe
e. Saharanda Hyacinthus Nera
FI50850/10
synt. 13.3.2010
Tiziana Mouna Diamond
i. Tiziana Grape Garnet
soopeli-valkoinen
e. Tiziana Buxton Diamond
uros
FI25461/10
FI25462/10
FI25463/10
synt. 21.5.2010
Tiziana Kenmore Diamond
Tiziana Keshi Pearl
Tiziana Khedive Diamond
i. Massivus Angel's Calimero "Nody"
beige
valkoinen-kulta
valkoinen-musta
e. Tiziana Fire Pearl
uros
narttu
narttu
FI38292/10
FI38291/10
FI38296/10
FI38293/10
FI38294/10
FI38295/10
FI38297/10
Tiziana Le Grand Conde
Tiziana Lesotho Brown
Tiziana La Favorite
Tiziana Lace Agate
Tiziana Light Of Peace
Tiziana Linde Emerald
Tiziana Little Sancy
soopeli
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli
soopeli
uros
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
narttu
Torcedore's, Kirsi Räikkönen, Lahti
synt. 1.3.2010
i. Bellezza's Tame This Tiger
e. Torcedore's Aria El Amore
FI24569/10
FI24566/10
FI24570/10
FI24568/10
FI24567/10
FI24571/10
FI24572/10
synt. 10.10.2010
Torcedore's Gallinazo
Torcedore's Gangster Dorado
Torcedore's Genio Del Salsa
Torcedore's Golpes Del Tango
Torcedore's Grande Bolero
Torcedore's Glamorosa
Torcedore's Graziela Sagrada
i. Behave's Joker In Jazz
kulta-valkoinen
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
e. Torcedore's Chachi Ahijada
uros
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
FI58838/10
FI58839/10
FI58840/10
synt. 27.7.2010
Torcedore's Muestra De La Amor
Torcedore's Muy Elegante
Torcedore's Mirada De La Amor
i. Sanillan Twilight Zone
musta
musta
musta-valkoinen
e. Torcedore's Carinoso Chica
uros
uros
narttu
FI48656/10
FI48658/10
FI48657/10
Torcedore's Heroe De Moncada
Torcedore's Herido De Amor
Torcedore's Hija De La Chica
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
uros
narttu
narttu
Ulroin, Ulla Roininen, Tupos
synt. 9.1.2010
i. Piparin Dragonair
e. Tintti
FI19865/10
FI19863/10
FI19864/10
synt. 25.8.2010
Ulroin Bambi
Ulroin Bella
Ulroin Bertta
i. Dream Maker Of Tai Poseidonas
kulta
valkoinen-kulta
musta
e. Ulroin Aasa
narttu
narttu
narttu
FI53409/10
FI53406/10
FI53407/10
FI53408/10
FI53410/10
Ulroin Camo
Ulroin Cashmere
Ulroin Casper
Ulroin Cicu
Ulroin Cara
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
uros
uros
uros
uros
narttu
Vicious, Johanna Tammela
synt. 13.2.2010
i. Winslett's Mostly Marvel
FI22247/10
FI22248/10
e. Gullöga Once Upon Atime
Vicious Madeleine
Vicious Victoria
Visakoivun, Kirsti Koivu, Helsinki
synt. 24.1.2010
i. Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino
narttu
narttu
e. Visakoivun Flor De La Luna
FI21531/10
FI21533/10
FI21532/10
FI21534/10
synt. 10.4.2010
Visakoivun Osito De Peluche
Visakoivun Osito Habanero
Visakoivun Osito Ojimoreno
Visakoivun Osita Graciosa
i. Liveoak's As Good As It Gets
soopeli-valkoinen
kulta-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
e. Visakoivun Yema Del Suerte
uros
uros
uros
narttu
FI34404/10
FI34405/10
FI34406/10
Visakoivun Picaro Pequeño
Visakoivun Portanuevas Párvulo
Visakoivun Popelina Plateada
mustavalkoinen
valkoinen-soopeli
valkoinen-musta
uros
uros
narttu
24
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
synt. 17.9.2010
i. Pillowtalk's Just As Good As Gold
e. Liveoak's Color Of Love
FI57655/10
FI57653/10
FI57654/10
FI57656/10
FI57657/10
Visakoivun Qué Tesoro
Visakoivun Querido Amigo
Visakoivun Quid De La Cuestion
Visakoivun Quimera Fascinante
Visakoivun Quiniela Afortunada
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
Winslett's, Ulla Seppälä, Lehtimäki
synt. 8.6.2010
i. Winslett's Van Damme
FI39798/10
FI39796/10
FI39795/10
FI39794/10
FI39797/10
FI39793/10
FI39799/10
FI39800/10
FI39801/10
synt. 3.8.2010
Winslett's Zac Effron
Winslett's Zachary Quinto
Winslett's Zero Nine
Winslett's Ziggy Stardust
Winslett's Zip Code Secret
Winslett's Zone Of Fire
Winslett's Zorro's Revenge
Winslett's Zienna Miller
Winslett's Zoe Saldana
i. Bellezza's Black Magic
FI48456/10
FI48457/10
Winslett's Åke
Winslett's Åsa
Yo Soy, Aulis Koivu, Helsinki
synt. 14.11.2009
i. Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino
uros
uros
uros
narttu
narttu
e. Winslett's Orange Licorice
musta
musta-valkoinen
musta-valkoinen
kulta-valkoinen
musta-valkoinen
musta
tricolour
kulta
tricolour
e. Winslett's Wicked Witch
uros
uros
uros
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
uros
narttu
e. Visakoivun Gloria Gloriosa
FI15101/10
FI15102/10
FI15104/10
FI15105/10
FI15103/10
synt. 14.1.2010
Yo Soy Nana Navideña
Yo Soy Navidad Infinita
Yo Soy Noche De Navidad
Yo Soy Noche Navideña
Yo Soy Nochebuena
i. Visakoivun Zarpazo Tierno
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
soopeli-valkoinen
musta ruskein merkein
kulta-valkoinen
e. Yo Soy Floridita
narttu
narttu
narttu
narttu
narttu
FI21510/10
FI21513/10
FI21512/10
FI21514/10
FI21511/10
synt. 11.9.2010
† FI56730/10
Yo Soy Oye Mi Canto
Yo Soy Obertura Cubana
Yo Soy Obra Habanera
Yo Soy Ojeada Tierna
Yo Soy Oleada Del Amor
i. Pillowtalk's Just As Good As Gold
Yo Soy Paladin Muy Fiel
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
e. Visakoivun X-Te Prinzessin
soopeli-valkoinen
uros
narttu
narttu
narttu
narttu
uros
FI56731/10
FI56732/10
FI56729/10
Yo Soy Pequeño Pero Maton
Yo Soy Permiso De Amar
Yo Soy Portero Guasón
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli
uros
uros
uros
Zabadou's, Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala
synt. 26.9.2010
i. Bellezza's Proudly Smoky
e. Ganesan Ira-Mae
FI57989/10
FI57988/10
FI57990/10
FI57986/10
FI57987/10
FI57991/10
FI57993/10
FI57992/10
synt. 6.9.2009
Zabadou's Razzle Dazzle
Zabadou's Ready To Rock
Zabadou's Real Rascal
Zabadou's Rock 'N Roll
Zabadou's Rockefella Boy
Zabadou's Rambling Rose
Zabadou's Real Rose
Zabadou's Rusty Rose
i. Kanga-Roo-Roo The Noble-Minded
valkoinen-soopeli
musta-ruskea
tricolour
soopeli
soopeli
valkoinen-kulta
musta-ruskea
soopeli
e. Zabadou's Envy Me
uros
uros
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
FI12369/10
FI12370/10
synt. 22.8.2009
Zabadou's Obladii Obladaa
Zabadou's Oh-La-Laa Lola
i. B F's Midnight Marauder
valkoinen-kulta
mustavalkoinen
e. Zabadou's Good To Be Me
uros
narttu
FI16461/10
FI16462/10
FI16463/10
FI16464/10
synt. 2.2.2010
Zabadou's Not For Sale
Zabadou's Nearly Perfect
Zabadou's Nice To Be Me
Zabadou's Nobody's Fool
i. Zabadou's Funny Frostbite
mustavalkoinen
valkoinen-soopeli
soopeli
soopeli
e. Zabadou's Heffalump Helga
uros
narttu
narttu
narttu
FI23328/10
FI23330/10
FI23331/10
FI23329/10
Zabadou's Perfect Polaris
Zabadou's Perfect Brownie
Zabadou's Perfect Highlight
Zabadou's Perfect Marilyn
valkoinen-kulta
valkoinen-soopeli
valkoinen-musta
valkoinen-musta
uros
narttu
narttu
narttu
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
25
Zeraldas, Petra Riisiö, Siilinjärvi
synt. 11.3.2010
i. Bellezza's Tame This Tiger
e. Bellezza's Which Witch
FI27140/10
synt. 11.3.2010
Zeraldas Double-Bubble
i. Bellezza's Proudly Smoky
valkoinen-kulta
e. Bellezza's Which Witch
narttu
FI27143/10
FI27142/10
FI27141/10
synt. 26.6.2010
Zeraldas Double-Or-Quits
Zeraldas Double-Trouble
Zeraldas Double-Dream
i. Buenos Amigos Little Mystery
valkoinen-kulta
kulta
valkoinen-soopeli
e. Zeraldas Touch Of Wonder
uros
uros
narttu
FI42510/10
FI42512/10
FI42511/10
FI42515/10
FI42514/10
FI42513/10
synt. 18.5.2010
Zeraldas Mr Mystery
Zeraldas Mystery
Zeraldas Mystery Man
Zeraldas Ms Mystery
Zeraldas Touch Of Mystery
Zeraldas Wonder Of Mystery
i. Bellezza's Proudly Smoky
valkoinen-musta
musta valkoisin merkein
valkoinen-musta
musta valkoisin merkein
musta valkoisin merkein
valkoinen-musta
e. Zeraldas Touch Too Much
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
FI37782/10
FI37780/10
FI37779/10
FI37781/10
synt. 20.10.2010
Zeraldas Be-Proud
Zeraldas Proud-And-Brave
Zeraldas Proud-Boy
Zeraldas Young-And-Proud
i. Behave's Joker In Jazz
valkoinen-soopeli
kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
e. Bellezza's Love Letter
uros
uros
uros
uros
FI58752/10
FI58751/10
FI58753/10
FI58754/10
Zeraldas Black Jazz
Zeraldas Jazzlover
Zeraldas Jazzy Joker
Zeraldas Jazz Love
musta valkoisin merkein
musta
soopeli
soopeli
uros
uros
uros
narttu
kasv. Elisa Forsman, Kärjenkoski
synt. 21.12.2009
i. Indico
FI13209/10
FI13210/10
FI13211/10
Nubbe
Lotta
Nella
kasv. Maria Anttila, Kastula
synt. 12.12.2009
i. Vicious Funnyline
FI13016/10
kasv. ?.?
synt. 10.7.2010
FI46234/10
FI46235/10
e. Diamond Peak Clivia Miniata
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen
e. Silkkipään Estrella
Suffeli
soopeli-valkoinen
i. Sin-Mar Vertti
e. Glittermoon Afrodite
Bilo
Dóna
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
kasv. Ritva-Marika Hepo-oja, Muhos
synt. 13.5.2010
i. Tarbaby's Life Force
uros
narttu
narttu
narttu
uros
narttu
e. Visakoivun Manta Celeste
FI36146/10
FI36145/10
FI36147/10
FI36149/10
FI36148/10
synt. 10.5.2010
Felix
Ikaros
Major
Mio
Sirius
i. Pyry
valkoinen-soopeli
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
soopeli-valkoinen
e. Jewel
uros
uros
uros
uros
uros
FI36150/10
FI36151/10
FI36152/10
Eros
Luna
Pandora
valkoinen-kulta
kulta-valkoinen
soopeli-valkoinen
uros
narttu
narttu
i. Kinway Jungle Wind
e. Dorianna
Adalmiinavonsvahn
Beautisenno
Luminouslady
Starheaven
Whitelady
valkoinen-soopeli
valkoinen-soopeli
valkoinen-soopeli
valkoinen-soopeli
valkoinen-soopeli
kasv. ?.?
synt. 8.11.2009
FI10965/10
FI10967/10
FI10966/10
FI10963/10
FI10964/10
26
narttu
narttu
narttu
narttu
narttu
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
kasv. ?.?
synt. 30.6.2010
EJ42678/10
EJ42676/10
EJ42677/10
EJ42675/10
EJ42674/10
kasv. ?.?
synt. 20.6.2010
EJ41841/10
EJ41840/10
EJ41842/10
kasv. ?.?
synt. 15.5.2010
FI36132/10
FI36130/10
FI36131/10
FI36128/10
FI36129/10
i. Eminem
e. Sin-Mar Mindi
Rambo
Ramoman
Robbejam
Reeaneea
Riiakiia
soopeli
soopeli
valkoinen-beige
soopeli
valkoinen
i. Bellezza's Luna Negra
e. Roo-Roo's Early Bird
Iniestanegro
Valerosovaldees
Villacava
musta-valkoinen
musta
kulta-valkoinen
i. No Imperfection Charming Blizz
e. Winslett's Quicksilver
Werneri
Wiljami
Wiljo
Wenla
Wilhelmiina
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
soopeli
kasv. Minna Kangaslaakso, Kuopio
synt. 2.9.2010
i. Bellezza's Liquorice
FI52785/10
FI52786/10
FI52784/10
FI52788/10
FI52787/10
FI52789/10
kasv. ?.?
synt. 17.2.2010
FI22236/10
FI22235/10
FI22238/10
FI22237/10
Arvi
Fantom
Simo
Kerttu
Martta
Milla
FI47268/10
FI47266/10
FI47267/10
FI47265/10
kasv. ?.?
synt. 17.1.2010
FI18714/10
FI18716/10
FI18717/10
FI18715/10
kasv. ?.?
synt. 21.6.2010
FI43231/10
FI43229/10
FI43230/10
FI43228/10
musta
musta-valkoinen
musta valkoisin merkein
valkoinen-kulta
soopeli
musta valkoisin merkein
i. Sin-Mar Vertti
e. Gullöga Beautiful Babe
soopeli
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
valkoinen-kulta
uros
uros
uros
narttu
narttu
uros
uros
uros
narttu
narttu
narttu
uros
uros
narttu
narttu
e. Pesäkummun Villi Viivi
Lenni
Onnimanni
Taavetti
Wilhelmiina
soopeli
mustavalkoinen
ruskea
musta
i. Zeraldas First Touch
e. Smötkyn Riikon Wellamo
Waldemar
Josefiina
Miss-Zeraldas
Wilhelmiina
uros
uros
uros
narttu
uros
narttu
narttu
narttu
i. Winslett's Van Damme
e. Winslett's Rambling Rose
Masa
Maxi
Messi
Minni
musta-valkoinen
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
uros
uros
narttu
e. Running Beauty Belladonna
Snowangel
Snowflake
Snowstar
Snowwhite
kasv. Stiina Palviainen, Tornio
synt. 15.7.2010
i. Roo-Roo's Dandy Rofos
uros
uros
uros
narttu
narttu
musta
musta-valkoinen
uros
uros
uros
narttu
27
kasv. ?.?
synt. 20.12.2009
FI13484/10
FI13485/10
FI13487/10
FI13486/10
i. Bellezza's Black Magic
e. Benjin Eremurus
Diamond
Ruuben
Opaali
Spinelli
soopeli
musta-valkoinen
musta-tan
musta-valkoinen
kasv. Taina Karhula, Muhos
synt. 15.9.2010
i. Alvina's Astor
FI54625/10
FI54626/10
FI54627/10
FI54624/10
FI54623/10
Jami
Jesperi
Kasperi
Mindi
Moona
kasv. Noora-Charlotta Juslen, Lohja
synt. 10.5.2010
i. Ganesan Flame Of Fame
FI42359/10
FI42357/10
FI42358/10
Desi
Indy
Yoda
kasv. Tuija Sulkava, Virrat
synt. 31.3.2010
i. Vicious Chocolate
EJ27242/10
EJ27243/10
EJ27245/10
EJ27244/10
kasv. ?.?
synt. 17.4.2010
FI33362/10
FI33363/10
FI33364/10
kasv. ?.?
synt. 7.9.2010
FI55138/10
e. Rilla
beige-valkoinen
kulta-valkoinen
black & tan valkoisin merkein
valkoinen-beige
musta-valkoinen
uros
uros
uros
narttu
narttu
e. No Imperfection Be My Love
kulta-valkoinen
kulta
valkoinen-kulta
uros
uros
uros
e. Lumivuoren Ann-Sofie
Max
Ameliina
Nea
Nella
valkoinen-beige
valkoinen-beige
soopeli
soopeli
i. Tarbaby's Our Goldenman
e. Ei-San Helga
Albert
Alma
Hilla
valkoinen-soopeli
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
i. Ganesan Knight Of Glory
e. No Imperfection Dream For Me
Minttu
soopeli
kasv. ?.?
synt. 3.9.2010
i. Dominig
e. Valkopilven Pirita
EJ56139/10
EJ56138/10
EJ56140/10
EJ56137/10
Jesper
Joonatan
Kasper
Kerttu
kulta-valkoinen
valkoinen
kulta-valkoinen
kulta-valkoinen
28
uros
uros
narttu
narttu
uros
narttu
narttu
narttu
uros
narttu
narttu
narttu
uros
uros
uros
narttu
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Tuonnit 2010
Hollannista
FI18808/10
valkoinen-musta
Amenoppes
Kasvattaja:
synt. 14.12.2008
rek. 18.3.2010
i: Gyöngyösi Pelyhes Marcus Aurelius (i: Kántorvári Mini Dominicián e: Gyöngyösi Pelyhes Java )
e: A Maiden Effort's Kamasutra (i: Voila Clean Sweep e: Happy Friend's Now Or Never )
uros
Norjasta
FI51436/10
musta
Lekkerbisken's Taste Of Victory
Kasvattaja:
synt. 3.6.2010
rek. 8.10.2010
i: Happy Friend's Save The Day (i: Voila First Class Guy e: Happy Friend's Pearl )
e: Lekkerbisken's Little Too Perfect (i: Calloe Pretty Bear's X-File e: Lekkerbisken's Desiree )
narttu
Ruotsista
FI60659/10
fawn
Xan-Liz G Fargo
Kasvattaja:
synt. 28.8.2010
rek. 28.12.2010
i: La Floredita Gullum (i: Jomarans Pedro Delanentura e: Sundvallens Paloma )
e: Kebic's Lena (i: Pricipe Dorado De Lariomar e:Kebic's Kicki )
uros
Facklans Ida Alias Hannah Montana
FI57421/10
Kasvattaja:
synt. 2.7.2010
rek. 25.11.2010
i: Facklans Champis (i: Majsolens Bruce The Boss e: Buenazo's Temptation )
e: Kebic's Wilma (i: Massivus Angel's Latino e: Kebic's Henny )
narttu
FI49776/10
cream
Callunavias Toutch Of Mink
Kasvattaja:
synt. 24.6.2010
rek. 23.9.2010
i: Bayarin Moon Mystery (i: Buenos Amigos Little Mystery e: Bayarin Alma Angelica)
e: Isfolket's One More Time (i: Chewbaccas Basil The Boss e: Happy Friend's Queen Of Hearts )
uros
FI29618/10
cream
Isfolket's U Got It
Kasvattaja:
synt. 9.2.2010
rek. 26.5.2010
i: My Little Marzipan The Noble-Minded (i: Have-A-Nice Lucky Luke e: Fantezi The Noble Minded )
e: Mejrams Charming Chikita (i: Happy Friend's Power e: Voila Hazelnut Bonbon )
uros
Stridsbergets Amelia
FI25951/10
soopeli-valkoinen
Kasvattaja:
synt. 26.1.2010
rek. 5.5.2010
i: Garden Angel Manolito (i: Isfolket's Hador Handfaste e: Garden Angel Cordelia )
e: Kr'karrei Bettina (i: Valpgläntans Jasper e: Bamse's Nelly )
narttu
Behave's Impressive Iceboy
FI19217/10
musta-valkoinen
Kasvattaja:
synt. 1.4.2008
rek. 22.3.2010
i: Voila The Real Mac Coy (i: Strandwiks Zodiac e: Voila Hottie )
e: Behave's Endearing Evita (i: Bellezza's Jolly Jewel e:Behave's Filippa K )
uros
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
29
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
FI18742/10
soopeli-valkoinen
uros
Kasvattaja:
synt. 22.12.2009
rek. 18.3.2010
i: Anton-Amaretto (i: Buenazo's Renaissance Man e: Majetorp's Odessa )
e: Chewbaccas Denise The Dreamcatcher (i: Happy Friend's Quickstep e: Chewbaccas Buffy The Blessed )
Facklans Gabriella
FI18293/10
kulta
Kasvattaja:
synt. 19.12.2009
rek. 16.3.2010
i: Diamond Peak Casimir (i: Visakoivun Zarpazo Tierno e: Visakoivun Onda Anacarada )
e: Dancing Docks Pandora (i: Sörreds Paraiso Guqeuri Cuba Libre e: Dancing Docks Diana )
narttu
FI10165/10
kermanvärinen
Mejrams Golden Sunshine
Kasvattaja:
synt. 19.11.2008
rek. 4.1.2010
i: Jatakabi's True Believer (i: Happyhero e: Jatakabi's Honey Flower )
e: Voila Hazelnut Bonbon (i: Voila Wow That's It e: A Maiden Effort's Walnut Bonbon )
narttu
Unkarista
FI60472/10
musta-valkoinen
Christa's Jumpy Clown Ronja
Kasvattaja:
synt. 24.12.2009
rek. 27.12.2010
i: Havanna Ville's Ambassador (i: Tequilaville's Jr Ewing e: Team Hollyänders Cosy Judith)
e: Christa's Jumpy Clown Megara (i: Ilkley Moor Prince Charming e: Christa's Jumpy Clown Wild-Rose)
narttu
FI60471/10
narttu
Christa's Jumpy Clown Megara
Kasvattaja:
synt. 25.1.2008
rek. 27.12.2010
i: Ilkley Moor Prince Charming (i: Pequeno Principe De Lariomar e: Souvenir-De-Havane Von Zirpen )
e: Christa's Jumpy Clown Wild-Rose (i: Buenos Amigos Yeremia Yerry e: Christa's Jumpy Clown Felina )
Bien Carados Copito De Nieve
FI52929/10
Kasvattaja:
synt. 16.4.2010
rek. 20.10.2010
i: Bien Carados Abd Al Hakim (i: Buenos Amigos What A Surprise e: Buenos Amigos Lily Of The Valley )
e: Kiral Yerdei-Barsony Cindy (i: Petravari Longfür Carlos e: Kolon-Toi Csodaszep Picur )
narttu
Yhdysvalloista
Marcosa's Belle Of Tiziana Ball
FI12685/10
punaruskea valkoisin merkein
Kasvattaja:
synt. 25.5.2009
rek. 27.1.2010
i: Pillowtalk's Tiziano (i: Pillowtalk's Dio Mio e: Pillowtalk's Only You Girl )
e: Pillowtalk's Arsinue (i: Pillowtalk's Berry Bear e: Pillowtalk's Rosa Tina )
narttu
FI12574/10
soopeli
narttu
Marcosa's You Are My Sunshine
Kasvattaja:
synt. 18.5.2009
rek. 26.1.2010
i: Pillowtalk's Tiziano (i: Pillowtalk's Dio Mio e: Pillowtalk's Only You Girl )
e: Havacasa Yes I Can At Marcosa (i: Go Gettem Garthe Vom Salzetal e: Silverdale's Night Crescendo )
30
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Vuositilasto - Rekisteröinnit
Pennut (kotimaiset)
Tuonnit
Rekisteröinnit yht.
Pentueet
Pentuekoko
Kasvattajat
Jalostukseen käytetyt eri urokset
- kaikki
- kotimaiset
- tuonnit
- ulkomaiset
- keskimääräinen jalostuskäytön ikä
Jalostukseen käytetyt eri nartut
- kaikki
- kotimaiset
- tuonnit
- keskimääräinen jalostuskäytön ikä
Isoisät
Isoäidit
Sukusiitosprosentti
2010
2009
2008
2007
2006
2005
529
16
545
130
4,1
87
539
16
555
126
4,3
80
513
24
537
114
4,5
75
454
7
461
110
4,1
67
416
5
421
94
4,4
56
360
8
368
88
4,1
51
81
57
20
4
3 v 4 kk
74
53
15
6
3 v 4 kk
70
51
14
5
3 v 5 kk
61
50
7
4
3 v 8 kk
52
38
10
4
4v
48
32
8
8
3 v 7 kk
128
121
7
3 v 7 kk
120
153
3,18%
123
111
12
3 v 9 kk
106
133
3,75%
114
105
9
3 v 4 kk
99
134
3,76%
110
104
6
3 v 7 kk
79
110
5,00%
91
84
7
3 v 10 kk
76
103
4,67%
86
84
2
3 v 3 kk
69
92
4,96%
Terveystarkastukset 2010
KINWAY NIGHTWISH
ZABADOU'S LADY LUCK
SAHARANDA LILIUM ALBA
WINSLETT'S WOODY ALLEN
BAMSE'S HUMLE BEAR
BAMSE'S JUL GODIS
JA-KAR HENGARI HERTTA
ABENDITO'S CELESTE SUERTE
ABENDITO'S DIOS MIO BOBINA
ABENDITO'S DIVINO DONCELLA
JATAKABI'S BE THE BEST
FIN20932/07
FIN61836/08
FIN53341/05
FIN58555/08
FIN35415/08
FIN51285/07
FIN39212/05
ER54473/08
FI52316/09
FI52315/09
FI10237/10
28.12.2010
21.12.2010
20.12.2010
16.12.2010
15.12.2010
15.12.2010
15.12.2010
14.12.2010
14.12.2010
14.12.2010
14.12.2010
KINWAY MISTY MELODY
TIZIANA EGYPTIAN JASPER
TIZIANA GILSON EMERALD
VISAKOIVUN GARUA FRESCA
NICOLEN FILLETTE FIDELE
ALEKSANDRIAN SUPER HOT
BOOGIE'S ANTOINETTE
GULLÖGA GUSTOSO VERTE
MIMARCON EVITA PERON
TORCEDORE'S DONNA GRACIELA
BAYARIN MISTY MOONLIGHT
BAYARIN PELLEGRINO
LUMIKUONO MADAME ROCHAS
BANNERA'S MEASURELESS MOXIE
MADRINA'S AI CARAMBA
JATAKABI'S SURVIVOR
TARINAKUMMUN EIRENE
FIN45216/06
FIN16712/08
FIN48232/08
FIN55924/08
FIN55271/08
FI11526/09
FI10616/09
FIN10390/07
FIN26953/03
FI16185/09
FIN60564/08
FIN43036/07
FI49214/09
FI24839/09
FI55394/09
FIN36304/07
FIN51121/08
14.12.2010
14.12.2010
14.12.2010
14.12.2010
11.12.2010
9.12.2010
9.12.2010
9.12.2010
9.12.2010
8.12.2010
7.12.2010
7.12.2010
7.12.2010
2.12.2010
27.11.2010
26.11.2010
26.11.2010
WINSLETT'S XTREME DUDESON
FI18535/09
26.11.2010
PRINCESS
FIN39559/08
25.11.2010
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
PHTVL/PHPV : sairauden aste 1
silmät ok
2/0
silmät ok
Distichiasis : todettu
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
1/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
0/0
0/0
silmät ok
Posterior polaarinen katarakta : epäilyttävä
0/1
Distichiasis : todettu
3/2
Distichiasis : todettu
0/0
31
SAGORA'S BRASSICA MAJOR
ZABADOU'S PERFECT POLARIS
BANDERAS
CIENTEFUEGOS
MARIPOSA
ROO-ROO'S DIONE D'LAY
FIN51312/08
FI23328/10
FIN49736/08
FIN49735/08
FIN49740/08
FIN50275/05
24.11.2010
23.11.2010
20.11.2010
20.11.2010
20.11.2010
20.11.2010
CEMILLA BEANCA
FIN39844/07
19.11.2010
GANESAN FAME 'N GLORY
TORCEDORE'S APUESTO TIPO
YO SOY NOCHE NAVIDEÑA
BELLEZZA'S WHITE DIAMOND
BAYARIN BIG BROTHER
BAYARIN BLACK CHOICE
BAYARIN CREAM DREAM
BAYARIN GRAZIOSA CELIA
BAYARIN JAMES BROWN
BAYARIN JUST LIKE DREAM
SIN-MAR ROI
WHITE LILY'S MIRANDA
WHITEFROST'S DUKE OF HEARTS
BUTTERFLY
SAGORA'S CASANUECES
TARBABY'S PERFECT ELEGANCE
TARBABY'S PRINCE CHARMING
SILKKIPÄÄN FABIOLA
FIN27704/04
FIN50254/06
FI15105/10
FI54156/09
FI56651/10
FI56654/10
FI56652/10
FIN14594/06
FI56655/10
FI56653/10
FIN18978/07
FIN61782/08
FIN24181/08
FI49567/09
FI10650/09
FI58898/09
FI58896/09
FIN42126/05
19.11.2010
19.11.2010
19.11.2010
18.11.2010
17.11.2010
17.11.2010
17.11.2010
17.11.2010
17.11.2010
17.11.2010
17.11.2010
16.11.2010
15.11.2010
12.11.2010
11.11.2010
11.11.2010
11.11.2010
9.11.2010
JATAKABI'S ON MY MIND
MICKY MOON HERMIONE
MICKY MOON ISIS
JATAKABI'S BE A GOOD BOY
JATAKABI'S THINK ME FIRST
JATAKABI'S WITHOUT A DOUBT
BENJIN FANTASTIC FAIRY
GANESAN JET SET JERRY
GANESAN KNIGHT OF GLORY
GANESAN NICE TO KNOW
LIVEOAK'S TERMS OF ENDEARMENT
PILLOWTALK'S BRUMM BEAR
VISAKOIVUN ESTRELLA ETEREA
ZABADOU'S NOBODY'S FOOL
ALEKSANDRIAN PURE BEAYTY
BANNERA'S EMPURPLED ERA
DIAMOND PEAK GOLDEN EARRING
MICKY MOON YSABEL
MIMARCON MILLA'S MAGIC
MR BLUE JEANS SWEET HONESTY
REDENSTAMM STARS'N MOON
TEQUILAVILLE'S NANETTE BLANCET NOIR
TEQUILAVILLE'S XTRAVAGANZA
HVITER GRAN JAZZIE
TORCEDORE'S APUESTO TIPO
KUUSIVIRTA HERMIONE
KWATEEN BANDIT
PIPARIN DRAGONAIR
KEBIC'S EBBE
NICOLEN FESTINA LENTE
HAVANNETTE'S BELIEVE IN MAGIC
HAVANNETTE'S BELOVED MYSTERY
HAVANNETTE'S BEYOND BELIEF
HAVANNETTE'S BLACK TEMPTATION
JATAKABI'S BIG BROTHER
JATAKABI'S UNIQUE STAR
JATAKABI'S XPLORER
FIN45404/06
FIN40122/08
FIN40127/08
FI10236/10
FIN49694/07
FIN34885/08
FIN13461/08
FIN15820/06
FIN45255/06
FIN59659/08
FIN27283/08
FIN23480/03
FIN20823/08
FI16464/10
FI14406/09
FIN15115/05
FI57140/09
FIN51710/06
FIN11002/08
FIN42517/00
FIN52251/08
FIN41372/06
FI15709/09
FIN13322/04
FIN50254/06
FIN24691/06
FIN52699/08
FIN37268/01
FIN60902/08
FIN55270/08
FI50895/10
FI50897/10
FI50896/10
FI50898/10
FI10234/10
FIN53992/07
FIN56203/08
8.11.2010
8.11.2010
8.11.2010
4.11.2010
4.11.2010
4.11.2010
3.11.2010
3.11.2010
3.11.2010
3.11.2010
3.11.2010
3.11.2010
3.11.2010
3.11.2010
2.11.2010
2.11.2010
2.11.2010
2.11.2010
2.11.2010
2.11.2010
2.11.2010
29.10.2010
29.10.2010
28.10.2010
27.10.2010
26.10.2010
20.10.2010
20.10.2010
19.10.2010
19.10.2010
15.10.2010
15.10.2010
15.10.2010
15.10.2010
15.10.2010
15.10.2010
15.10.2010
32
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
Silmäluomen sisäänpäin kiertyminen : todettu
Caruncular trichiasis : todettu
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
silmät ok
lonkkanivel
C/C
silmät ok
1/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
1/1
silmät ok
2/0
0/0
Distichiasis : todettu
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
Katarakta, jonka sijaintia ei ole määritelty :
epäilyttävä
silmät ok
Distichiasis : todettu
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
Distichiasis : todettu
silmät ok
0/0
silmät ok
0/1
silmät ok
silmät ok
0/0
Distichiasis : todettu
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
Kortikaalinen katarakta : epäilyttävä
silmät ok
silmät ok
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
HILLAMARIAN CORNELIUS
MADRINA'S ADIOS AMIGOS
FI53598/09
FI55395/09
MADRINA'S AYE DAVANITA
FI55397/09
TORCEDORE'S EL BUENO MOMENTO
HAVANNETTE'S BELIEVE IN MAGIC
HAVANNETTE'S BELOVED MYSTERY
HAVANNETTE'S BEYOND BELIEF
HAVANNETTE'S BLACK TEMPTATION
KEBIC'S FREDRIK
SANILLAN JOLLY PLAYMATE
SANILLAN LEADIN' STAR
SANILLAN LIVELY'N SWEET
SANILLAN NIGHT BIRD
ANNABELL
JATAKABI'S XQUISITE
MICKY MOON UNIQUE GIRL
RUNNING BEAUTY FAIRYTAIL
DA-VINCI
SAGORA'S AFRICANLILY
MADRINA'S AVE MARIA
PIKIKUONON KULTAKEISARI
PIKIKUONON KULTAKIKOLO
PIKIKUONON KULTAKINGI
PIKIKUONON KULTAKUTRI
XPRESSYOURSELF
JA-KAR TINA TUOPPI
ABENDITO'S DON FERNANDO TORRES
BAYARIN MYSTERY ROSE
BELLEZZA'S ROYAL PASSION
BLAUBERE LADY LAURETTE
GANESAN HE'S ONE ROMEO
GANESAN KING OF MY GANG
KWATEEN BOROMIR
VOILA BRUCE WITH A TWIST
ZABADOU'S NEARLY PERFECT
ZABADOU'S NICE TO BE ME
ZABADOU'S NOT FOR SALE
ZABADOU'S OBLADII OBLADAA
ZABADOU'S OH-LA-LAA LOLA
BAYARIN TOUCH OF TIGER
CANIS VENTOSUS HERA URSULA
JATAKABI'S VEVINA VIRDISA
MAJETORP'S UNNIE
MAMITAS DEAR I AM
MAMITAS DON'T YOU DARE
MAMITAS DOUBLE DELIGHT
MAMITAS DRAMA QUEEN
BEDÅRANDE'S CHRISTAFA
FI22367/09
FI50895/10
FI50897/10
FI50896/10
FI50898/10
FI15202/09
FIN23046/06
FIN53001/06
FIN53004/06
FIN46599/07
FIN45692/05
FIN56206/08
FIN33493/04
FI31917/09
FI57569/09
FIN54884/07
FI55396/09
FI53401/10
FI53404/10
FI53402/10
FI53405/10
FIN62889/08
FI16736/09
FI52318/09
FIN60562/08
FI52192/09
FIN32122/03
FIN41876/05
FIN45256/06
FIN52702/08
FIN31427/08
FI16462/10
FI16463/10
FI16461/10
FI12369/10
FI12370/10
FI53482/09
FI43175/09
FIN10876/08
FIN45493/07
FI52452/10
FI52449/10
FI52450/10
FI52451/10
FI20198/09
MIRIKIN NICE MOLLY
KUUSIVIRTA JOLIE
AURORA
BANNERA'S MESMERIC MIRTH
TARINAKUMMUN BENTEN
EI-SAN HARALD
HILLAMARIAN ALFONS
FI37629/09
FIN26521/07
FIN46988/04
FI24842/09
FIN34475/06
FIN24502/08
FIN38818/06
POLAR SWEET'S JUMPING JANA
FIN59015/08
SAHARANDA CROSSANDRA ALBA
SAHARANDA RUBUS HENRYI
FIN14895/02
FIN54844/07
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
14.10.2010
1/0
14.10.2010 sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
0/0
14.10.2010 sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
0/0
14.10.2010 silmät ok
1/1
13.10.2010 silmät ok
13.10.2010 silmät ok
13.10.2010 silmät ok
13.10.2010 silmät ok
13.10.2010 silmät ok
13.10.2010 silmät ok
13.10.2010 Muu verkkokalvon sairaus : todettu
13.10.2010 silmät ok
13.10.2010 silmät ok
12.10.2010 silmät ok
12.10.2010 silmät ok
12.10.2010 silmät ok
12.10.2010 silmät ok
7.10.2010 silmät ok
1/1
6.10.2010 silmät ok
5.10.2010
0/0
5.10.2010 silmät ok
5.10.2010 silmät ok
5.10.2010 silmät ok
5.10.2010 silmät ok
5.10.2010 silmät ok
2.10.2010 silmät ok
0/1
29.9.2010 silmät ok
0/0
29.9.2010 silmät ok
1/0
29.9.2010 silmät ok
0/0
29.9.2010 silmät ok
28.9.2010 Distichiasis : todettu
28.9.2010 silmät ok
28.9.2010
0/0
28.9.2010 Distichiasis : todettu
28.9.2010 silmät ok
0/0
28.9.2010 silmät ok
0/0
28.9.2010 silmät ok
0/0
28.9.2010 silmät ok
0/0
28.9.2010 silmät ok
0/0
27.9.2010 silmät ok
0/0
27.9.2010 silmät ok
27.9.2010 silmät ok
27.9.2010 silmät ok
27.9.2010 silmät ok
27.9.2010 silmät ok
27.9.2010 silmät ok
27.9.2010 silmät ok
23.9.2010 Distichiasis : todettu
Ektooppinen cilia : todettu
0/0
23.9.2010 silmät ok
22.9.2010 silmät ok
21.9.2010 silmät ok
2/1
20.9.2010
0/0
20.9.2010 silmät ok
18.9.2010 silmät ok
0/0
18.9.2010 Distichiasis : todettu
0/0
18.9.2010 Silmäluomen sisäänpäin kiertyminen : todettu
0/0
18.9.2010
0/0
16.9.2010 Katarakta, jonka sijaintia ei ole määritelty :
epäilyttävä
33
SUN BEAR ACE
SANILLAN REALLY CHIC
SMÖTKYN RIIKON HELINÄ
SMÖTKYN RIIKON MUSTA PANTTERI
ZABADOU'S JUST FOR YOU
SAHARANDA BETULA ALBA
SAHARANDA HEDERA HELIX
MIMARCON OMAR SHARIF
KINWAY ORCHID BLOSSOM
BELLEZZA'S PADDINGTON
BELLEZZA'S WINNIE THE POOH
TORCEDORE'S HIJO DE LA LUNA
ABENDITO'S JESSICA LOVEJOY
NICOLEN FILLETTE FIDELE
FI17696/09
FIN45772/08
FIN49515/06
FIN18398/08
FIN27380/08
FIN12457/01
FIN42257/04
FI34703/09
FIN44806/07
FIN42899/06
FIN11140/05
FI16181/09
FIN52153/07
FIN55271/08
16.9.2010
15.9.2010
8.9.2010
8.9.2010
7.9.2010
3.9.2010
3.9.2010
1.9.2010
31.8.2010
30.8.2010
30.8.2010
30.8.2010
25.8.2010
20.8.2010
ARAMIS
FIN43318/02
18.8.2010
CANIS VENTOSUS HERA URSULA
KUUSIVIRTA OLEANDER
PIENENKORVEN MANSIKKI
SAMU
VALKOPILVEN ENZO
ZERALDAS ICON OF HAPPINESS
TIZIANA INCA ROSE
MARCOSA'S BELLE OF TIZIANA BALL
FI43175/09
FI25401/09
FIN22856/08
FIN32911/05
FIN13929/06
FI46269/09
FI50888/09
FI12685/10
16.8.2010
16.8.2010
16.8.2010
16.8.2010
16.8.2010
13.8.2010
11.8.2010
9.8.2010
MARCOSA'S YOU ARE MY SUNSHINE
SAHARANDA HEDERA HELIX
TIZIANA I'M A MARCOSA GIRL
DIAMOND PEAK CASIMIR
MIYOI'S FORTUNA
BANNERA'S NIMBLE NOBLEMAN
TARBABY'S JOYFUL DANCER
BELLEZZA'S LOVE LETTER
TORCEDORE'S CHACHI AHIJADA
ZERALDAS EL-NINJO
WINSLETT'S DIZZY DAZZLER
BELLEZZA'S LUNA NEGRA
MIYOI'S EIRENE
ROO-ROO'S EARLY BIRD
EI-SAN GABRIELLA
TEQUILAVILLE'S IDEAL MAN
FI12574/10
FIN42257/04
FI50889/09
ER40314/02
FIN48305/08
FI30847/09
FIN53451/05
FIN13221/08
FIN46888/08
FI31905/09
FIN11574/00
FIN13218/08
FIN43809/08
FIN10291/06
FIN11594/07
FIN43643/04
9.8.2010
9.8.2010
9.8.2010
6.8.2010
6.8.2010
5.8.2010
28.7.2010
27.7.2010
27.7.2010
27.7.2010
26.7.2010
22.7.2010
22.7.2010
22.7.2010
20.7.2010
20.7.2010
VISAKOIVUN GORDO GRANDIOSO
MIYOI'S EPIDAUROS
ACO TARA'S HARMONY GIRL
TARBABY'S OFELIA
WINSLETT'S LADY D'LAY
BELLEZZA'S SNOW WHITE
GULLÖGA LITTLE SUNSHINE
SIN-MAR MINDI
ZERALDAS EL-NINJO
BAYARIN BIRICHINA
JATAKABI'S ZABOS BLACK TAG
ALVINA'S ASTOR
JA-KAR OPERETIN TAIKAA
MIRIKIN NICE MOLLY
MIYOI'S BONABARTE
POLAR SWEET'S DREAM OF GOLD
MEJRAMS GOLDEN SUNSHINE
SANILLAN GIGGLIN' CHICK
RUNNING BEAUTY BELLADONNA
GANESAN BE COOL
LAMONA
BAYARIN GOLDEN BOY
ER16716/03
FIN43812/08
FIN29638/04
FIN39703/08
FIN19689/04
FIN48315/07
FIN34823/08
FIN49004/05
FI31905/09
FI19011/09
FI25723/09
FIN19453/07
FIN48822/07
FI37629/09
FIN16505/06
FIN34832/06
FI10165/10
FIN23860/05
FIN31417/06
FIN27101/02
FIN47057/07
FIN43479/02
20.7.2010
19.7.2010
16.7.2010
16.7.2010
16.7.2010
15.7.2010
15.7.2010
15.7.2010
15.7.2010
14.7.2010
6.7.2010
30.6.2010
30.6.2010
30.6.2010
30.6.2010
30.6.2010
29.6.2010
29.6.2010
28.6.2010
23.6.2010
23.6.2010
21.6.2010
34
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
0/0
0/0
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
kyynärnivel
0/0
lonkkanivel
B/B
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
0/0
0/0
silmät ok
1/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/3
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
1/0
RD, multifokaali : todettu
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
1/1
silmät ok
silmät ok
Kortikaalinen katarakta : todettu
Posterior polaarinen katarakta : todettu
silmät ok
silmät ok
Distichiasis : todettu
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
0/1
0/1
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
Trichiasis : todettu
silmät ok
silmät ok
Kortikaalinen katarakta : todettu
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
MAMITAS CAVA CARUMBA
JA-KAR EHTOISA EMÄNTÄ
JA-KAR HUNAJA PUPU
ROO-ROO'S EASY-GOING
YO SOY KENNETH
FI37212/09
ER43899/03
FIN39213/05
FIN10293/06
FIN11436/08
21.6.2010
17.6.2010
17.6.2010
16.6.2010
16.6.2010
BELLEZZA'S MISS MIRACLE
BELLEZZA'S OH SO PRETTY
ICHOCOMIA MIS AMORES PEQUENIÓS
KINWAY MORNING GLORY
TORCEDORE'S ALEGRE NENITA
MIYOI'S CARITA
FIN30927/05
FIN44228/07
FI37196/09
FIN45213/06
FIN50253/06
FIN28679/07
PEKDORO'S FORMULA FAN
ALVINA'S ASTOR
WHITE LILY'S GOLDEN HONEY
BANNERA'S INDELIBLE ICON
BANNERA'S MESMERIZING MIEN
BANNERA'S NEXT TO NONE
RUNNING BEAUTY FACE OF POKER
FIN41679/01
FIN19453/07
FIN24489/03
FIN20886/08
FI24840/09
FI30846/09
FI31916/09
14.6.2010
14.6.2010
14.6.2010
11.6.2010
11.6.2010
8.6.2010
7.6.2010
7.6.2010
4.6.2010
2.6.2010
1.6.2010
1.6.2010
1.6.2010
1.6.2010
RUNNING BEAUTY FACE OF SUPERSTAR
FI31912/09
1.6.2010
CINDY
STARGATE EYE'S GOOD POWER
ZERALDAS JUST-LIKE-NINJO
MIMARCON OMAR SHARIF
PIENENKORVEN ZELLA
ULROIN AADA
BANNERA'S MARBLED MANDELSTONE
JATAKABI'S QUERIDA LUCIA
KUUSIVIRTA IVAR
NUPPU
MIMARCON NEFERTITI
BAYARIN PIOGGIADISTELLE
FIN51119/04
FI25258/09
FI31904/09
FI34703/09
FI39663/09
FIN30727/08
FI24841/09
FIN12003/07
FIN29587/06
FI27032/09
FIN45768/08
FIN13435/06
31.5.2010
29.5.2010
29.5.2010
28.5.2010
27.5.2010
27.5.2010
25.5.2010
25.5.2010
25.5.2010
25.5.2010
24.5.2010
21.5.2010
CEMILLA BELINDA
CEMILLA CARA CAPRINA
FIN39846/07
FI15278/09
21.5.2010
21.5.2010
GULLÖGA ONCE UPON ATIME
BANNERA'S MIRTHFULL IN MOTION
MIMARCON OZZY OSBORNE
VISAKOIVUN GARUA FRESCA
VISAKOIVUN GINEBRA SABROSA
CHOKMAH DE RETORILLO
DREAM MAKER OF TAI POSEIDONAS
LIVEOAK'S COLOR OF LOVE
PILLOWTALK'S JUST AS GOOD AS GOLD
FIN45958/02
FI24838/09
FI34707/09
FIN55924/08
FIN55923/08
FIN27928/08
FI47158/09
FIN27158/08
FI48552/11
21.5.2010
20.5.2010
20.5.2010
18.5.2010
18.5.2010
17.5.2010
17.5.2010
17.5.2010
17.5.2010
PILLOWTALK'S JUST LIKE RODOLFO VALENTINO
SAHARANDA SALIX ALFENDII
ULROIN AASA
ULROIN ALINA
VISAKOIVUN HABIA UNA VEZ
VISAKOIVUN X-TE PRINZESSIN
TARBABY'S NIEVE
BANNERA'S MEMORABLE MILESTONE
SANILLAN TWITTER CHICK
TORCEDORE'S CARINOSO CHICA
ZABADOU'S LADY MARMELADE
CEMILLA BELINDA
CEMILLA CARA CAPRINA
GULLÖGA XANTANA
SANILLAN TWILIGHT ZONE
HAPPYHERO
FI22208/09
FIN59646/08
FIN30728/08
FIN30729/08
FIN37939/03
FIN28167/07
FIN20895/08
FI24837/09
FI35633/09
FIN46892/08
FIN61837/08
FIN39846/07
FI15278/09
FIN41284/04
FI35631/09
FIN20343/00
17.5.2010
17.5.2010
17.5.2010
17.5.2010
17.5.2010
17.5.2010
12.5.2010
11.5.2010
11.5.2010
11.5.2010
11.5.2010
10.5.2010
10.5.2010
7.5.2010
7.5.2010
5.5.2010
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
0/0
silmät ok
Distichiasis : todettu
silmät ok
1/0
silmät ok
silmät ok
1/1
Distichiasis : todettu
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
0/0
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
0/0
silmät ok
2/1
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
0/0
silmät ok
0/1
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/1
Kortikaalinen katarakta : todettu
Kaihin laajuus : lievä
kyynärnivel
0/0
kyynärnivel
1/0
lonkkanivel
B/B
silmät ok
0/0
3/1
2/1
1/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
Distichiasis : todettu
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/1
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
35
LADYBELLADONNA
MIYOI'S ANUBIS
TARBABY'S MADCAP
JATAKABI'S HAZEL CHEEK
MITHRA-SHAN'S NOOR HABANERO
SAHARANDA TRILLIUM ALBA
FIN20342/00
FIN29420/05
FIN16875/07
FIN12492/04
FI52710/11
FIN59644/08
5.5.2010
5.5.2010
5.5.2010
4.5.2010
4.5.2010
4.5.2010
SAHARANDA UNIQUE ALBA
TORCEDORE'S CHACHI MISTERIO
ABENDITO'S CELESTE CORAZON
WINSLETT'S WICKED WITCH
JATAKABI'S YOU ARE MY GOLD
MAMITAS CHARIANNE CHEY
CALINS NOUNOURS AMULETTE NOIRATRE
GANESAN IRA-MAE
JUBILADA ADMIRABLE ALEJANDRA
JUBILADA AMABLE ARTURO
VISAKOIVUN INFANTA PURPUREA
ZABADOU'S GOOD TO BE ME
ZABADOU'S JUST LIKE JAMES
BELLEZZA'S BLACK PEARL
BUENOS AMIGOS LITTLE MYSTERY
BELLEZZA'S PERFECT MYSTERY
HAVANNETTE'S ABSOLUTELY PERFECT
HAVANNETTE'S ALL BELIEVE IN ME
MIYOI'S FORTUNA
SANILLAN FUN FELLOW
SANILLAN HELLO I'M LUCKY
SANILLAN PERFECT DAWN
ZODIAKA'LA STAR'S CAUSE I'M THE ONE
BELLEZZA'S PERFECT MYSTERY
CIELO ESTRELLADO CASIMIRA
CIELO ESTRELLADO FABRICIANO
HAVANNETTE'S ABSOLUTELY PERFECT
HAVANNETTE'S ALL BELIEVE IN ME
LIVEOAK'S GOIN' SOUTH
SANILLAN FUN FELLOW
SANILLAN LIVELY'N SWEET
SANILLAN PERFECT DAWN
VISAKOIVUN DADO DE SUERTE
VISAKOIVUN WINNERS CHOICE
ZODIAKA'LA STAR'S CAUSE I'M THE ONE
BELLEZZA'S WONDERFUL WANDA
ZERALDAS TOUCH OF WONDER
TEQUILAVILLE'S XTRAVAGANZA
BELLEZZA'S BLACK MAGIC
WINSLETT'S INK ALL OVER
WINSLETT'S ORANGE LICORICE
CANIS VENTOSUS GOTHIC TALE
WINSLETT'S RAMBLING ROSE
ROO-ROO'S DANDY ROFOS
WINSLETT'S RAZZLE DAZZLE
WINSLETT'S VAN DAMME
WINSLETT'S VENUS DE MILO
WINSLETT'S XTRA NICE
FI19158/09
FIN46887/08
ER54470/08
FIN58554/08
FI16592/09
FI37211/09
FI18440/09
FIN50484/05
FI18255/09
FI18253/09
FI30012/09
FIN53096/07
FIN27378/08
FIN18415/04
FIN14293/08
FI12067/09
FI22673/10
FI22672/10
FIN48305/08
FIN19205/04
FIN25384/05
FIN12412/08
FI18912/09
FI12067/09
FIN56132/08
FIN20404/08
FI22673/10
FI22672/10
FIN31768/08
FIN19205/04
FIN53004/06
FIN12412/08
FIN37895/02
FIN13602/07
FI18912/09
FIN11142/05
FIN49582/07
FI15709/09
FIN30928/05
FIN46189/02
FIN53018/05
FIN55634/07
FIN12032/07
FIN50273/05
FIN12034/07
FIN58551/08
FIN58549/08
FI18532/09
4.5.2010
4.5.2010
3.5.2010
30.4.2010
29.4.2010
29.4.2010
27.4.2010
27.4.2010
27.4.2010
27.4.2010
27.4.2010
27.4.2010
27.4.2010
26.4.2010
26.4.2010
23.4.2010
23.4.2010
23.4.2010
23.4.2010
23.4.2010
23.4.2010
23.4.2010
23.4.2010
20.4.2010
20.4.2010
20.4.2010
20.4.2010
20.4.2010
20.4.2010
20.4.2010
20.4.2010
20.4.2010
20.4.2010
20.4.2010
20.4.2010
19.4.2010
19.4.2010
16.4.2010
15.4.2010
15.4.2010
15.4.2010
14.4.2010
14.4.2010
10.4.2010
10.4.2010
10.4.2010
10.4.2010
10.4.2010
LUMIVUOREN ASSER
JATAKABI'S YOU ARE MY LOVE
FIN16932/08
FI16588/09
6.4.2010
31.3.2010
GULLÖGA JUST DREAMING
GULLÖGA LITTLE SUNSHINE
CIELO ESTRELLADO CASIMIRA
CIELO ESTRELLADO FABRICIANO
CIELO ESTRELLADO MILENA
SAHARANDA NAMA HISPIDUM
FIN13028/08
FIN34823/08
FIN56132/08
FIN20404/08
FIN48273/08
FIN52599/06
27.3.2010
27.3.2010
26.3.2010
26.3.2010
26.3.2010
25.3.2010
36
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
Distichiasis : todettu
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
1/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
1/0
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
Distichiasis : todettu
Distichiasis : todettu
0/0
silmät ok
silmät ok
0/1
silmät ok
PHTVL/PHPV : sairauden aste 2 - 6
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
1/1
RD, multifokaali : todettu
0/0
silmät ok
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
0/0
0/0
1/1
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
BAMSE'S MIRABEL
BANNERA'S FABULOUS FAME
GANESAN DON JULIO
JATAKABI'S KLEOPATRA
BANNERA'S FAST'N FAMOUS
CHOKMAH DE LA BRENA
FI58730/09
FIN18736/06
FIN34655/03
FIN52218/04
FIN18732/06
FIN27931/08
24.3.2010
24.3.2010
24.3.2010
24.3.2010
22.3.2010
22.3.2010
VISAKOIVUN ZURRIAGO DE ORO
VISAKOIVUN HIMNO AL AMOR
PIENENKORVEN MILLI
TIZIANA BENGAL AMETHYST
TIZIANA FANCY DIAMOND
FIN42612/00
EJ55389/08
FIN22409/08
FIN17728/06
FIN23872/08
22.3.2010
20.3.2010
18.3.2010
18.3.2010
18.3.2010
SAHARANDA GONGORA GALEATA
AMOR'S I'M HENRY VIII I AM
BAYARIN UNA BELLA CHICA
FIN38854/03
FIN26906/08
FIN33086/00
17.3.2010
16.3.2010
15.3.2010
BEDAL'S SWEET & SPUNKY DON JUAN
RUNNING BEAUTY CAN CAN LADY
FI52358/09
FIN33619/07
15.3.2010
12.3.2010
ZABADOU'S DORIS DE LUXE
GANESAN FLAME OF FAME
NO IMPERFECTION BE MY LOVE
TARBABY'S LIFE FORCE
WINSLETT'S MOSTLY MARVEL
ZABADOU'S GRAND GENTLEMAN
BANNERA'S KNOWN KEYMAN
BANNERA'S MOMENTOUS MOGUL
BELLEZZA'S NEVER SAY NEVER
FREGANCIAS NIKE
GANESAN FLAME OF FAME
HVITER GRAN TJUGUFYRAKARAT
NO IMPERFECTION BE MY LOVE
BELLEZZA'S PERFECT MYSTERY
CALINS NOUNOURS AMUSEUR BRUNATRE
PYRY
SANILLAN HELLO I'M LUCKY
VISAKOIVUN MANTA CELESTE
JEWEL
ALEKSANDRIAN SHOW STOPPER
AMENOPPES
BELLEZZA'S CARMENCITA
BELLEZZA'S KEEP IN TOUCH
BELLEZZA'S LADYLIKE
BELLEZZA'S LITTLE LILLY
BELLEZZA'S TOTAL KNOCKOUT
MAMITAS BIANCA BOMINA
MAMITAS BRINA BAMBINA
PIENENKORVEN ASSI
JUBILADA ALEGRE ARABELLA
JATAKABI'S TALK OFTHE TOWN
TIZIANA EYE OF THE LION
CALINS NOUNOURS AMUSEUR BRUNATRE
LIVING DREAM'S LOLETTE
TORCEDORE'S HIJO DE LA LUNA
CIELO ESTRELLADO PRIMAVERA
DIAMOND PEAK GOLDEN ROSE
VISAKOIVUN WHATCHAMACALLIT
BELLEZZA'S LIKE THE LEGEND
BOMBATTAREN QERIDO EL TIGRE
SAHARANDA HERALDS HEYDAY
KINWAY LILAC WONDER
ZABADOU'S IS THIS IT
FIN52177/05
FIN27705/04
FIN53720/07
FIN10211/04
FIN20889/05
FIN53095/07
FIN30361/08
FI24843/09
FIN17334/03
FIN51398/06
FIN27705/04
FIN15018/06
FIN53720/07
FI12067/09
FI18439/09
FIN26268/05
FIN25384/05
FIN52398/04
FIN48940/07
FI11530/09
FI18808/10
FIN29426/06
ER42171/01
FIN13220/08
FIN13222/08
FIN45602/06
FI14886/09
FI14884/09
ER15572/04
FI18254/09
FIN49698/07
FIN16714/08
FI18439/09
FIN22946/05
FI16181/09
FIN23583/07
FIN11721/08
FIN13599/07
FIN13219/08
FIN13692/06
FIN42260/04
FIN45219/06
FIN16998/08
12.3.2010
11.3.2010
11.3.2010
11.3.2010
11.3.2010
11.3.2010
10.3.2010
10.3.2010
10.3.2010
10.3.2010
10.3.2010
10.3.2010
10.3.2010
9.3.2010
9.3.2010
9.3.2010
9.3.2010
9.3.2010
8.3.2010
6.3.2010
6.3.2010
6.3.2010
6.3.2010
6.3.2010
6.3.2010
6.3.2010
5.3.2010
5.3.2010
5.3.2010
4.3.2010
3.3.2010
3.3.2010
2.3.2010
2.3.2010
1.3.2010
24.2.2010
24.2.2010
24.2.2010
23.2.2010
23.2.2010
23.2.2010
20.2.2010
19.2.2010
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
Trichiasis : todettu
0/0
silmät ok
3/1
silmät ok
silmät ok
Distichiasis : todettu
0/0
silmät ok
silmät ok
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
silmät ok
0/0
Linssin etuosan saumalinjan katarakta : todettu
Kaihin laajuus : lievä
0/1
silmät ok
0/0
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
Lasiaisen rappeuma : epäilyttävä
Distichiasis : todettu
Distichiasis : todettu
silmät ok
Distichiasis : todettu
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
silmät ok
1/0
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
2/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
Distichiasis : todettu
0/0
silmät ok
silmät ok
Distichiasis : todettu
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
1/2
37
GANESAN FAME 'N GLORY
FIN27704/04
16.2.2010
GANESAN JUMP FOR JOY
GYÖNGYÖSI PELYHES JACK
MAGICTAIL'S INDIANA JONES
MONA
SMÖTKYN RIIKON OKKU
ZABADOU'S FUNNY FROSTBITE
ZABADOU'S HEFFALUMP HELGA
ZABADOU'S LADY LEMONADE
ALEKSANDRIAN LILLY'S IDA
MAMITAS BALLA BRICIOLA
SAGORA'S BELLA ROSA
SILKKIPÄÄN ESMERALDA
TING-GE-LINGS CUBITA JOSEFINA
MIMARCON BRAD PITT
CHEWBACCAS KEEP FIT KERMIT
JATAKABI'S TILL' THE END
JATAKABI'S TRUE BELIEVER
KEBIC'S MONICA
MIMARCON BONNIE TYLER
SAHARANDA ROSA ALBA
SANILLAN EARLY BIRD
SANILLAN GIRLISH ONE
SANILLAN PIECE OF GOLD
TIZIANA ETRUSCAN JEWEL
KINWAY NIGHT SPRITE
GULLÖGA DONNA
ALICIA
BANNERA'S HOT HEADLINER
HERONSBRIDGE TOTAL ECLIPSE
GULLÖGA ZAFIR
GLADIOLUS
FIN15821/06
FIN60214/08
FIN36889/98
FIN29547/05
FIN42551/03
FIN12388/07
FIN57370/07
FIN61838/08
FIN15153/04
FI14883/09
FIN51315/08
FIN20780/03
FIN39664/08
FIN42264/00
FIN31474/08
FIN49697/07
FIN49695/07
FIN30734/05
FIN42261/00
FIN54849/07
FIN46948/02
FIN23861/05
FIN12416/08
FIN16713/08
FIN20930/07
FIN40121/06
FIN28717/03
FIN16294/07
FIN24403/04
ER29322/05
FIN56438/08
16.2.2010
16.2.2010
16.2.2010
16.2.2010
16.2.2010
16.2.2010
16.2.2010
16.2.2010
15.2.2010
15.2.2010
15.2.2010
15.2.2010
15.2.2010
12.2.2010
11.2.2010
11.2.2010
11.2.2010
10.2.2010
10.2.2010
10.2.2010
10.2.2010
10.2.2010
10.2.2010
10.2.2010
9.2.2010
8.2.2010
5.2.2010
5.2.2010
5.2.2010
30.1.2010
27.1.2010
MIYOI'S ELECTRA
VALKOPILVEN SOFIA
GYÖNGYÖSI PELYHES KID
MICKY MOON UNIQUE GIRL
BELLEZZA'S SWEET MARMELADE
KEBIC'S FREDRIK
ZODIAKA'LA STAR'S CAUSE I'M THE ONE
LIVEOAK'S AS GOOD AS IT GETS
VISAKOIVUN YEMA DEL SUERTE
BAYARIN UN CREMO HIJO
MICKY MOON YSABEL
SAHARANDA BETULA ALBA
SAHARANDA HYACINTHUS NERA
TIZIANA EGYPTIAN JASPER
EI-SAN HELGA
RILLA
TARBABY'S OUR GOLDENMAN
BANNERA'S LEGENDARY LILAC
KUUSIVIRTA FANTA
FIN43807/08
FIN23386/06
FIN29321/08
FIN33493/04
FIN30814/02
FI15202/09
FI18912/09
FIN30837/08
FIN34888/07
FIN33083/00
FIN51710/06
FIN12457/01
FIN42255/04
FIN16712/08
FIN24506/08
FIN47734/07
FIN39701/08
FIN38556/08
FIN11947/05
27.1.2010
27.1.2010
26.1.2010
26.1.2010
21.1.2010
21.1.2010
21.1.2010
20.1.2010
20.1.2010
19.1.2010
19.1.2010
19.1.2010
19.1.2010
19.1.2010
18.1.2010
18.1.2010
18.1.2010
16.1.2010
16.1.2010
PESÄKUMMUN VILLI VIIVI
WHITE LILY'S GOLDEN DONNA
FIN41539/06
FIN32363/05
16.1.2010
16.1.2010
WINSLETT'S RAZZMATAZZ
AMANDA
KWATEEN BRONCO
FIN12035/07
FIN46987/04
FIN52701/08
16.1.2010
15.1.2010
15.1.2010
38
Kortikaalinen katarakta : epäilyttävä
Linssin etuosan saumalinjan katarakta :
epäilyttävä
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
2/2
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
1/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
Distichiasis : todettu
Distichiasis : todettu
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
1/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
PPM : todettu
silmät ok
Linssin etuosan saumalinjan katarakta : todettu
silmät ok
Silmäluomen sisäänpäin kiertyminen : todettu
Trichiasis : todettu
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
1/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
sydämen kuuntelutulos
ei sivuääniä
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/1
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
Distichiasis : todettu
1/1
silmät ok
Sarveiskalvon dystrofia/degeneraatio :
epiteliaalinen
Posterior polaarinen katarakta : todettu
silmät ok
silmät ok
1/1
0/1
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
BOOGIE'S ANTOINETTE
CEMILLA BELINDA
CEMILLA CARA CAPRINA
FI10616/09
FIN39846/07
FI15278/09
14.1.2010
14.1.2010
14.1.2010
SIN-MAR VERTTI
TIZIANA FIRE PEARL
WINSLETT'S KAHLUA 'N CREAM
ABENDITO'S CELESTE SUERTE
GANESAN JET SET JERRY
GANESAN NICE TO KNOW
KWATEEN BOSS
DROLE D'OISEAU DRAGON ADALINDA
DROLE D'OISEAU DRAGON NORBERT
TORCEDORE'S CORDIALCATALINA
CANIS VENTOSUS HEBE BABETTE
JATAKABI'S ODESSA'S PEARL
BOMBATTAREN QUINTO ANGELA
CHOKMAH DE LA FUENSANTA
NO IMPERFECTION CHARMING BLIZZ
TORCEDORE'S CABALLERO BAJO
WINSLETT'S QUICKSILVER
FIN52105/04
FIN23871/08
FIN19701/04
ER54473/08
FIN15820/06
FIN59659/08
FIN52698/08
FIN55420/08
FIN55419/08
FIN46890/08
FI53705/09
FIN45407/06
FIN13696/06
FIN27930/08
FIN27116/08
FIN46886/08
FIN28090/06
14.1.2010
14.1.2010
14.1.2010
13.1.2010
13.1.2010
13.1.2010
13.1.2010
12.1.2010
12.1.2010
12.1.2010
8.1.2010
7.1.2010
4.1.2010
4.1.2010
4.1.2010
4.1.2010
4.1.2010
silmät ok
0/0
sydämen kuuntelutulos
sydämen kuuntelutulos
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
0/0
0/0
silmät ok
1/1
silmät ok
1/4
0/0
silmät ok
0/0
silmät ok
silmät ok
silmät ok
0/0
silmät ok
0/0
0/1
silmät ok
1/2
ei sivuääniä
ei sivuääniä
Käytetyimmät urokset 2010
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino
Behave's Joker In Jazz
Bellezza's Proudly Smoky
Gyöngyösi Pelyhes Jack
Liveoak's As Good As It Gets
Pillowtalk's Just As Good As Gold
Winslett's Van Damme
Mr Blue Jeans Sweet Honesty
Massivus Angel's Calimero "Nody"
Bellezza's Like The Legend
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Pentueet
6
5
4
3
3
3
2
2
2
2
Pennut
24
21
17
13
13
13
13
12
12
12
% rekisteröidyistä
4,54 %
3,97 %
3,21 %
2,46 %
2,46 %
2,46 %
2,46 %
2,27 %
2,27 %
2,27 %
Muuta
Tuonti
Tuonti
-Tuonti
Tuonti
Tuonti
-Tuonti
Tuonti
--
39
Terveystilasto 2010
Silmät
**Diagnoosi**
**Esiintymiä**
Caruncular trichiasis, todettu
Distichiasis, todettu
Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
Ektooppinen cilia, todettu
Kaihin laajuus, lievä
Katarakta, jonka sijaintia ei ole määritelty, epäilyttävä
Kortikaalinen katarakta, epäilyttävä
Kortikaalinen katarakta, todettu
Lasiaisen rappeuma, epäilyttävä
Linssin etuosan saumalinjan katarakta, epäilyttävä
Linssin etuosan saumalinjan katarakta, todettu
Muu verkkokalvon sairaus, todettu
PHTVL/PHPV, sairauden aste 1
PHTVL/PHPV, sairauden aste 2 - 6
Posterior polaarinen katarakta, epäilyttävä
Posterior polaarinen katarakta, todettu
PPM, todettu
RD, multifokaali, todettu
Sarveiskalvon dystrofia/degeneraatio, epiteliaalinen
Silmäluomen sisäänpäin kiertyminen, todettu
Trichiasis, todettu
1
27
351
1
2
2
2
3
1
1
2
1
1
1
1
2
1
2
1
3
3
**Koiria**
1
27
345
1
2
2
2
3
1
1
2
1
1
1
1
2
1
2
1
3
3
Polvet
Vuosi
0
2010
Yhteensä
Vuosi
2010
Yhteensä
40
1
148
148
0
74%
74%
2
36
36
1
18%
18%
3
10
10
2
4
4
4
3
5%
5%
Yhteensä
1
1
199
199
4
2%
2%
1%
1%
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Vuoden 2010 Bichon Havanais -kilpailu
UROKSET
1 Fl & Sl MVALT & LV & EE & RO JMVA JMV-09
PMJV-09 EUV-10
Saharanda Salix Alfendii
106 (25/14)
(Debydant)
om. Eve Nissinen
2 FI & LT MVA
Jatakabi's Tili' The End
105 (18/11)
om. Mikko Kekki clo Heidi KuoppaIa
3 C.I.B & Fl & SE & EE MVA PMJV-08 PMV-08 EEV-09 V10
Bellezza's Like The Legend
104 (23/13)
om. Marjo & Minna Heikka, Miia Lauronen & Sini Keisu
3 Fl & RO & BG MVA
Jatakabi's Think Me First
104 (29/12)
om. Nea Huttunen & Taina Jaatinen-Niemi
3 RO & BGMVA
Jatakabi's You Are My Gold
104 (18/13)
om. Tuija Salejärvi & Taina Jaatinen-Niemi
6 JMV-10
Bannera's Next To None
96 (14/10)
om. Marjo & Minna Heikka & Suvi Keisu
7 BG & LT & RO JMVA
Jatakabi's Be A Good Boy
94 (13/10)
om. Taina Jaatinen-Niemi
8 C.I.B & POHJ & Fl & SE & EE & LV & NO MVA EEV-08
Saharanda Gongora Galeata
93 (19/12)
om. Pirjo Suominen-Suomela
9 Fl & EE MVA EEV-10
Bannera's lndelible Icon
91 (13/11)
om. Emmi Korhonen
10 Fl MVA
Sagora's Brassica Major
82 (11/9)
om. Pirjo Suominen-Suomela & Siru Heliö
om. Taina Jaatinen-Niemi
7 Zeraldas Icon Of Happiness
82 (17/9)
(Tulokas)
om. Sanna Mari Martikainen
8 Bannera's Mesmerizing Mien
79 (9/4)
om. Marjo & Minna Heikka & Sini Keisu
9 Fl & SE MVA
Tarbaby 's Nieve
75 (12/5)
om. Tuula Järvelä & Anna-Maria Nyman-Laurila
10 Saharanda Unique Alba
74 (13/8)
om. Anette Ahlbom-Sahari & Jeanette Ahlbom-Sarka
UROS-VETERAANIT
1 C.I.B & Fl & LV & LT & RU MVABALTV-04 LTV-04
Visakoivun Zurriago De Oro
17 (16/2)
om. Pia Suominen
2 Fl MVA JV-01
Mimarcon Brad Pitt
7 (8/0)
om. Sari Palonen & Kati Simanen
3 Ganesan Be Cool
5 (5/0)
om. Sari Hiljanen
4 C.I.B & POHJ & Fl & SE & NO MVA
Happyhero
2 (2/0)
om. Tuula Järvelä
4 Macigtail's lndiana Jones
2 (2/0)
om. Marja & Teemu Rossi
6 Bellezza's Hot Havana
1 (2/0)
om. Jenny Unhola ja Marja Kehus
6 FI MVA
Bombattaren Nemo Nordeste
1 (2/0)
om. Marja Pajarinen
VETERAANI NARTUT
NARTUT
1 C.I.B & Fl & EE & LT & RU & RO & BG MVA BG GR
MVA V-07
Jatakabi's Good Gilda
129 (31/16)
om.Taina Jaatinen-Niemi
2 FI & LV & NO & LT MVA
Jatakabi's On My Mind
102 (13/12)
om. Taina Jaatinen-Niemi
3 Fl MVA SK JMVA JMV-09 JV-09 V-09
Jatakabi's Xtempore
101 (25/12)
om. Nea Huttunen & Taina Jaatinen-Niemi
4 Fl & LT MVA MW-08 MW-10 LTV-09
Bayarin Una Bella Chica
99 (27/12)
om. Seija Hiljanen & Miia Lintunen
5 FI & LT & BG MVA LT VMVA
Jatakabi's Bianca
91 (29/11)
om. Taina Jaatinen-Niemi
6 Fl MVA
Jatakabi's Xquisite
84 (12/8)
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
1 Fl & LT & BG MVA LT VMVA
Jatakabi's Bianca
34 (29/3)
om. Taina Jaatinen-Niemi
2 Fl MVA
Jatakabi's Amanda
32 (17/2)
om. Taina Jaatinen-Niemi & Kari Honkalammi
3 Fl & LT MVA MW-08 MW-10 LTV-09
Bayarin Una Bella Chica
29 (27/3)
om. Seija Hiljanen & Miia Lintunen
4 C.I.B & POHJ MVA Fl & SE & OK & LV & NO MVA Sl
VMVA MW-09 JV-00 PMV-02-04 V-03-05 EUW-08-10
SEV-02-03
Saharanda Astridia Alba
13 (4/0)
om. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari
5 Fl MVA
Ei-San Bettiina
9 (6/0)
om. Eija Sandqvist
6 C.I.B & POHJ & Fl & SE & NO MVA
Ladybelladonna
6 (2/0)
41
om. Tuula Järvelä
7 Fl MVA
Bellezza's Kiss Me Goodbye
5 (1/0)
om. Miia Lauronen
8 C.I.B & Fl & EE & LV & LT & RU MVABALTJV-02
EUV-03 LTV-03 LW-04
Bellezza's Keep Me Tight
3 (3/0)
om. Mari Jänisniemi-Hankala
9 Fl MVA
Pinmint's Bit Of Luck
2 (1/0)
om. Eeva Järvelä
10 Ani
1 (1/0)
om. Marja Rossi
10 Bayarin Savanna Lamar
1 (1/0)
om. Marja Pajarinen & Riitta Vartiainen
10 C.I.B & Fl & SE & LT MVA
Reinadelabaile
1 (2/0)
om. Marjo & Minna Heikka & Suvi & Sini Keisu
PENNUT
1 Torcedore's Femenil Como Diva
om. Heidi Kuoppala & Kirsi Räikkönen
2 Jatakabi's Be A Good Boy
om. Taina Jaatinen-Niemi & Timo Niemi
3 Havannette's Absolutely Perfect
om. Anne Hirvasnoro
4 Tarbaby's Prince Charming
om. Tuula Järvelä & Niina Lappalainen &
Marko Tuppurainen
4 Torcedore's Glamorosa
om. Tiina Härkönen & Kirsi Räikkönen
6 Tarbaby's Perfect Elegance
om. Tuula & Pekka Järvelä
7 Bannera's Ounce Of Star Dust
om. Miia Lauronen & Marjo & Minna Heikka
8 Zeraldas Ieon Of Happiness
om. Sanna Mari Martikainen
9 Jatakabi's Be The Best
om. Taina Jaatinen-Niemi, Tarja Löfman &
Lotta Paakkanen
9 Saharanda Adonis Vernalis
om. Eve Nissinen
9 Springwind Upsy Daysy
om. Anita Tuomola
42
4 (2/0)
2 (1/0)
2 (1/0)
2 (2/0)
KASVATTAJAPALKINTO
(yhdistykseen) Kuuluvalle kasvattajalle, jonka vähintään
toisen polven Suomessa ensirekisteröity kasvatti on sijoittunut
korkeimmalle vuoden bichon havanais­ kilpailussa)
Taina Jaatinen
koiralla Jatakabi's Good Gilda
THE NEXT 5 GENERATIONS AFTER NINA
Palkinnosta kilpailevat kaikki ne bichon havanais-rotuiset
nartut, joiden viiden (5) polven sukutaulussa on koira
Pillowtalk's Nina (SF00561/90U).
23 (1 0/5)
15(5/4)
14 (2/0)
Zeraldas Icon Of Happiness
om. Sanna Mari Martikainen
Pisteet on merkitty: pisteet (näyttelyt1pienin pistemäärä).
Pisteisiin lasketaan 7 parasta tulosta eri tuomareilta.
11 (5/3)
AGILITY
11 (2/0)
10 (7/2)
9 (6/2)
8 (1/0)
7 (4/1)
7 /2/0)
7 /1/0)
KASVATTAJAT
1 Jatakabi's
om. Taina Jaatinen-Niemi
2 Bellezza's
om. Aino-Inkeri Huurinainen
3 Saharanda
om. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari
4 Bannera's
om. Marjo & Minna Heikka
5 Tarbaby's
om. Tuula Järvelä
6 Sanillan
om. Sanna lltanen
7 Zabadou's
om. Hanna-Kaisa Laukkanen
8 Sagora’s
om. Pirjo Suominen-Suomela
8 Torcedore's
om. Kirsi Räikkönen
8 Zeraldas
om. Petra Riisiö
51 (33/6)
1 Gullöga Nevada ”Vanda”
ohj. Helena Aspfors
2 Kinway Look Of Love ”Rölli”
ohj. Linda Mäkipää
3 Bannera's Indelible Icon "Bruno"
ohj. Emmi Korhonen
4 Mimarcon Emporio Armani ”Idefix”
ohj. Marja Kujala
5 Helmi ”Tuuli”
ohj. Jenny Unhola
6 Bannera's Fast'n Famous "Nooa"
ohj. Pia Suominen
7 Tequilaville's Nanette Blancet Noir "Nani"
ohj. Helena Aspfors
8 Tequilaville's Xtravaganza "Wilda"
ohj. Helena Aspfors
9 Benjin Fast Fluffy "Ego"
ohj. Jenny Rantamölö
10 Ganesan Ira-Marie ”Nekku”
ohj. Eveliina Paasu
23 (11/1)
JUNIOR HANDLER
19 (8/1)
14 (14/1)
10 (7/0)
6 (3/0)
1
2
3
4
5
Sanna Mari Martikainen
Anni Sillanpää
Nea Huttunen
Mira Maaranen
Nora Lahlou
56 p
48 p
42 p
34 p
6p
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
47p
39p
34p
33p
27p
24p
14p
12p
11p
2p
Näyttelytulokset 2010
10.1.2010 Kajaani kv. Valmis
Tuomari: Kirsti Lummelampi
VSP NUO1 Bannera's Indelible Icon (sert, Cacib)
PU2 AVO1 Jatakabi's Think Me First (vasert, vaca)
PU3 AVO2 Bellezza's Like The Legend
PU4 AVO3 Bellezza's Tame This Tiger
JUN H
Amenoppes
JUN H
Bellezza's Proudly Smoky
JUN H
Sun Bear Ace
NUO H
Lumivuoren Asser
VAL EH1 Jatakabi's Poseidon
VAL EH2 Jatakabi's Till' The End
ROP AVO1 Bellezza's Love Letter (sert, FI MVA, Cacib)
PN2 AVO2 Bellezza's Ladylike (vasert, vaca)
PN3 JUN1 Jatakabi's Xquisite
JUN H
Winslett's Winona Ryder
NUO ERI4 Ja-Kar Povi Pommi
AVO EH3 Bellezza's Primrose
VAL EH1 Jatakabi's Good Gilda
VAL EH2 Bannera's Hot Headliner
VET EH1 Jatakabi's Bianca
23.1.2010 Turku kv. Valmis
Tuomari: Leif-Herman Wilberg, Norja
ROP AVO1 Sanillan Nice And Wise (sert, FI MVA, Cacib)
PU2 JUN1 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One (vasert)
PU3 VAL1 Jatakabi's Till' The End (vaca)
PU4 AVO2 Bellezza's Like The Legend
JUN ERI2 Bannera's Next To None
JUN ERI3 Saharanda Salix Alfendii
JUN ERI4 Torcedore's Hijo De La Luna
JUN ERI Jatakabi's Xbox
JUN ERI Mimarcon Omar Sharif
JUN EH
Bedal's Sweet & Spunky Don Juan
JUN EH
Jubilada Amable Arturo
JUN H
Canis Ventosus Horatius Flaccus
NUO ERI1 Zabadou's Just Like James
NUO EH2 Bannera's Intense Impact
AVO ERI3 Tiziana Egyptian Jasper
AVO ERI4 Jatakabi's Think Me First
AVO H
Sanillan Infinite Love
AVO H
Sanillan Piece Of Gold
VSP NUO1 Jatakabi's Xquisite (sert, Cacib)
PN2 JUN1 Bannera's Mesmerizing Mien (vasert)
PN3 JUN2 Jatakabi's Xtempore
PN4 VAL1 Jatakabi's Good Gilda
JUN EH3 Visakoivun Infanta Purpurea
JUN EH4 Bannera's Name Of The Game
JUN EH
Bannera's Memorable Milestone
JUN EH
Canis Ventosus Hebe Babette
JUN EH
Ganesan Nice Choice
JUN H
Ichocomia Mis Amores Pequeniós
JUN H
Torcedore's Caperucita Roja
JUN H
Winslett's Winona Ryder
VAL ERI2 Bellezza's Love Letter
VAL EH3 Tiziana Buxton Diamond
VET ERI1 Jatakabi's Bianca (vet ROP)
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
6.2.2010 Eno ry. Valmis
Tuomari: Harry Tast
ROP NUO1 Bannera's Indelible Icon (sert)
PU2 AVO1 Bellezza's Tame This Tiger (vasert)
PU3 VAL1 Chewbaccas Keep Fit Kermit
JUN EH1 Bellezza's Proudly Smoky
JUN HYL Bayarin Bruno Baleno
AVO EH2 Bellezza's Like The Legend
AVO EH3 Jatakabi's Think Me First
AVO EH4 Bombattaren Qerido El Tigre
VSP VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN2 AVO1 Bellezza's Ladylike (sert, FI MVA)
PN3 VET1 Jatakabi's Bianca (vet ROP)
PN4 VAL2 Bellezza's Love Letter
JUN ERI1 Mamitas Brina Bambina
JUN EH2 Jatakabi's Xtempore
JUN EH3 Jubilada Alegre Arabella
JUN H
Bayarin Birichina
JUN H
Torcedore's Chachi Ahijada
JUN H
Winslett's Winona Ryder
NUO ERI1 Jatakabi's Xquisite
AVO EH2 Bellezza's Little Lilly
VET ERI2 Bayarin Savanna Lamar
20.3.2010 Tampere kv. Valmis
Tuomari: Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VSP AVO1 Jatakabi's Unique Dream (sert, FI MVA,
Cacib)
PU2 NUO1 Sagora's Brassica Major (vasert, vaca)
PU3 NUO2 Saharanda Salix Alfendii
PU4 VAL1 Saharanda Gongora Galeata
JUN ERI1 Jatakabi's Zabos Black Tag
JUN ERI2 Bannera's Momentous Mogul
JUN EH3 Calins Nounours Amuseur Brunatre
JUN EH4 Sanillan Twilight Zone
JUN EH
Bannera's Nimble Nobleman
NUO EH1 Jatakabi's You Stole My Heart
NUO EH
Ei-San Herbert
NUO EH
Miyoi's Epidauros
NUO EH
Ziggy
NUO ERI3 Altalusatlas
NUO ERI4 Jatakabi's Xplorer
NUO ERI Abendito's Celeste Suerte
NUO ERI Jatakabi's Winning Streak
NUO H
Gladiolus
AVO ERI2 Tiziana Egyptian Jasper
AVO ERI3 Vicious Party Breezer
AVO EH4 Jatakabi's True Believer
AVO EH
Jatakabi's Think Me First
AVO EH
Lumivuoren Asser
AVO EH
Zabadou's Just Like James
AVO H
Voila Bruce With A Twist
VAL ERI2 Bannera's Fast'n Famous
VAL ERI3 Jatakabi's Till' The End
VAL ERI4 Tarbaby's Madcap
VET ERI1 Visakoivun Zurriago De Oro (vet VSP)
ROP VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN2 AVO1 Jatakabi's Xquisite (sert, Cacib)
PN3 VAL2 Jatakabi's On My Mind
PN4 NUO1 Jatakabi's Xtempore (vasert)
43
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
VAL
VAL
VAL
VET
VET
ERI1
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
ERI
ERI
ERI
EH
EH
EH
EH
ERI2
ERI3
EH4
EH
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
ERI
ERI
ERI
EH
ERI3
ERI4
ERI
ERI1
ERI2
Hviter Gran Bara Bra
Marcosa's Belle Of Tiziana Ball
Marcosa's You Are My Sunshine
Ichocomia Mis Amores Pequeniós
Bannera's Memorable Milestone
Bayarin Misty Moonlight
Kinway Pearly Princess
Sanillan Shining Sun
Boogie's Antoinette
Pienenkorven Zella
Sagora's Casanueces
Visakoivun Infanta Purpurea
Kwateen Bedbug
Jatakabi's White Pride
Bayarin Mystery Rose
Mejrams Golden Sunshine
Jatakabi's Sweetprimadonna
Tarbaby's Nieve
Kinway Misty Melody
Abendito's Celeste Corazon
Ganesan Ira-Mae
Sagora's Africanlily
Zabadou's Just So Lucky
Jatakabi's Vevina Virdisa
Jatakabi's Pepper's Honey
Aco Tara's Harmony Girl
Sanillan Early Bird
Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
Jatakabi's Bianca
4.4.2010, Lappeenranta Valmis
Tuomari: Dubravka Reicher, Kroatia
ROP AVO1 Bellezza's Like The Legend (sert, FI MVA)
PU2 VAL1 Saharanda Gongora Galeata
PU3 JUN1 Jatakabi's You Are My Gold (vasert)
PU4 VAL2 Jatakabi's Unique Dream
JUN ERI2 Bannera's Next To None
JUN EH3 Torcedore's El Bueno Momento
NUO ERI1 Saharanda Salix Alfendii
NUO ERI2 Xpressyourself
NUO EH3 Jatakabi's Xplorer
NUO EH4 Jatakabi's Winning Streak
NUO EH
Torcedore's Chachi Misterio
AVO ERI2 Jatakabi's Unique Star
AVO ERI3 Bannera's Indelible Icon
AVO EH4 Jatakabi's Think Me First
AVO EH
Gyöngyösi Pelyhes Jack
VET ERI1 Magictail's Indiana Jones (vet VSP)
VSP NUO1 Jatakabi's Xtempore (sert)
PN2 VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN3 JUN1 Bannera's Mesmerizing Mien (vasert)
PN4 JUN2 Mamitas Brina Bambina
JUN ERI3 Bannera's Memorable Milestone
JUN EH4 Jatakabi's A Just Like Mama
JUN EH
Sagora's Casanueces
JUN EH
Torcedore's Estelle Amoroso
AVO EH1 Sagora's Africanlily
VET ERI1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
VET ERI2 Jatakabi's Bianca
10.4.2010 Nurmijärvi (Kiljava) Erikoisnäyttely Valmis
Tuomari: Giuseppe Alessandra, Italia & Hassi AssenmacherFeyel, Saksa
VSP AVO1 Jatakabi's Think Me First (sert, FI MVA)
PU2 VAL1 Jatakabi's Till' The End
44
PU3
PU4
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
NUO
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
VET
VET
ROP
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
AVO
JUN1
JUN2
ERI3
ERI4
ERI
EH
EH
EH
EH
EH
ERI1
ERI2
ERI3
ERI4
EH
EH
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
ERI
ERI
EH
EH
EH
EH
EH
EH
EH
T
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
ERI
EH
EH
ERI1
ERI2
VAL1
NUO1
VET1
JUN1
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
ERI
ERI
ERI
EH
EH
EH
EH
EH
EH
EH
ERI2
ERI3
EH4
EH
H
ERI1
ERI2
ERI3
Jatakabi's You Are My Gold (sert)
Bannera's Next To None (vasert)
Canis Ventosus Horatius Flaccus
Bannera's Momentous Mogul
Zeraldas Just-Like-Ninjo
Bannera's Nimble Nobleman
Calins Nounours Amuseur Brunatre
Canis Ventosus Heroicus Cordis
Divino Amor Arco-Iris
Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
Saharanda Salix Alfendii
Jatakabi's Xplorer
Sagora's Brassica Major
Torcedore's Chachi Misterio
Miyoi's Epidauros
Tiziana Grape Garnet
Bannera's Intense Impact
Tiziana Egyptian Jasper
Jatakabi's Unique Star
Abendito's Celeste Suerte
Bannera's Indelible Icon
Vicious Party Breezer
Cemilla Benuccio
Ei-San Herbert
Jatakabi's Survivor
Roo-Roo's Ferguson D'lay
Spicedonnan Summersan's Son
Tiziana Fancy Diamond
Voila Bruce With A Twist
Jatakabi's True Believer
Bellezza's Like The Legend
Bannera's Fast'n Famous
Saharanda Heralds Heyday
Chewbaccas Keep Fit Kermit
Saharanda Gongora Galeata
Bellezza's Simply Superman
Tarbaby's Madcap
Visakoivun Zurriago De Oro (vet VSP)
Happyhero
Jatakabi's Good Gilda
Jatakabi's Xtempore (sert)
Jatakabi's Amanda (vet ROP)
Hviter Gran Bara Bra (sert)
Mamitas Brina Bambina
Bannera's Mesmerizing Mien
Bannera's Memorable Milestone
Bamse's Mirabel
Cemilla Cara Caprina
Elokuun Buona Mattina
Visakoivun Infanta Purpurea
Bayarin Misty Moonlight
Divino Amor Amanda-Noche
Marcosa's You Are My Sunshine
Mithra-Shan's Ojal Amy Habanero
Sagora's Casanueces
Saharanda Unique Alba
Sanillan Shining Sun
Kwateen Bedbug
Saharanda Trillium Alba
Jatakabi's White Pride
Mejrams Golden Sunshine
Bayarin Mystery Rose
Jatakabi's Xquisite (vasert)
Cemilla Belinda
Zabadou's Just For You
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
VET
VET
VET
VET
VET
VET
VET
VET
ERI4
ERI
ERI
ERI
ERI
ERI
EH
EH
EH
EH
EH
EH
EH
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
ERI
ERI
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
ERI
ERI
ERI
EH
Bellezza's Total Knockout
Bannera's Fabulous Fame
Bellezza's Carmencita
Bellezza's Little Lilly
Ganesan Ira-Mae
Jatakabi's Sweetprimadonna
Abendito's Celeste Corazon
Hillamarian Bianca
Jatakabi's Talk Ofthe Town
Jatakabi's Vevina Virdisa
Sagora's Africanlily
Smötkyn Riikon Helinä
Tarbaby's Nieve
Jatakabi's On My Mind
Zeraldas Touch Of Wonder
Jatakabi's Pepper's Honey
Bellezza's Love Letter
Saharanda Ixora Coccinea
Saharanda Lilium Alba
Jatakabi's Bianca
Bayarin Una Bella Chica
Saharanda Astridia Alba
Bellezza's Kiss Me Goodbye
Ei-San Bettiina
Ladybelladonna
Pinmint's Bit Of Luck
Ja-Kar Halleluja Amor
10.4.2010 Kankaanpää ry. Valmis
Tuomari: Tarmo Viirtelä
VSP JUN1 Jatakabi's You Are My Gold (sert)
PU2 VET1 Mimarcon Brad Pitt (vet VSP)
PU3 AVO1 Jatakabi's Survivor (vasert)
PU4 VAL1 Jatakabi's Think Me First
NUO EH1 Gladiolus
NUO EH2 Altalusatlas
AVO ERI2 Jatakabi's True Believer
AVO ERI3 Tiziana Fancy Diamond
AVO EH4 Gyöngyösi Pelyhes Jack
AVO EH
Indico
VET ERI2 Magictail's Indiana Jones
ROP VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN2 VAL2 Jatakabi's On My Mind
PN3 NUO1 Jatakabi's Xtempore (sert)
PN4 VET1 Jatakabi's Amanda (vet ROP)
JUN ERI1 Sanillan Twinkle Little Star
JUN H
Torcedore's Estelle Amoroso
AVO ERI1 Tequilaville's Nanette Blancet Noir vasert
VET ERI2 Jatakabi's Bianca
11.4.2010 Kiihtelysvaara ry. Valmis
Tuomari: Paavo Mattila
VSP AVO1 Bellezza's Tame This Tiger (sert)
PU2 AVO2 Bombattaren Qerido El Tigre (vasert)
PU3 JUN1 Zeraldas El-Ninjo
JUN EH2 Bayarin Bruno Baleno
NUO H
Bellezza's Proudly Smoky
ROP AVO1 Chokmah De La Fuensanta (sert, FI MVA)
PN2 AVO2 Bellezza's Little Lilly (vasert)
PN3 AVO3 Bellezza's Carmencita
PN4 AVO4 Bellezza's Total Knockout
JUN ERI1 Bayarin Birichina
JUN ERI2 Jubilada Alegre Arabella
JUN H
Winslett's Winona Ryder
AVO ERI Pilliwink's Infanta Del Sol
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
17.4.2010 Vaasa kv. Valmis
Tuomari: Marja Talvitie
VSP VET1 Mimarcon Brad Pitt (vet VSP)
PU2 AVO1 Bannera's Indelible Icon (sert, FI MVA, Cacib)
PU3 VAL1 Jatakabi's Till' The End (vaca)
JUN EH1 Dream Maker Of Tai Poseidonas
NUO EH1 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
NUO EH2 Gladiolus
AVO EH2 Indico
ROP VET1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
PN2 JUN1 Sanillan Twinkle Little Star (sert)
NUO EH1 Tarinakummun Eirene
NUO EH2 Tequilaville's Xtravaganza
NUO EH3 Anastasia
NUO H
Winslett's Venus De Milo
AVO EH1 Bellezza's Snow White
24.4.2010 Lahti kv. Valmis
Tuomari: Kristiina Ahlberg
ROP VAL1 Bellezza's Like The Legend (Cacib)
PU2 NUO1 Jatakabi's You Are My Gold (sert, vaca)
PU3 VAL2 Jatakabi's Think Me First
PU4 VAL3 Saharanda Heralds Heyday
JUN ERI1 Bannera's Momentous Mogul
JUN EH2 Bannera's Nimble Nobleman
JUN T
Running Beauty Face Of Superstar
NUO ERI2 Torcedore's Chachi Misterio vasert
NUO ERI3 Saharanda Salix Alfendii
AVO H
Jatakabi's True Believer
VAL ERI4 Saharanda Gongora Galeata
VAL ERI Jatakabi's Till' The End
VSP VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN2 VAL2 Jatakabi's On My Mind (Cacib)
PN3 NUO1 Jatakabi's Xtempore (sert)
PN4 JUN1 Hviter Gran Bara Bra (vasert)
JUN ERI2 Marcosa's You Are My Sunshine
JUN ERI3 Bannera's Memorable Milestone
JUN ERI4 Mamitas Brina Bambina
JUN EH
Bannera's Name Of The Game
JUN EH
Bayarin Misty Moonlight
JUN H
Ichocomia Mis Amores Pequeniós
JUN H
Marcosa's Belle Of Tiziana Ball
JUN H
Tiziana I'm A Marcosa Girl
JUN H
Torcedore's Estelle Amoroso
NUO EH2 Jatakabi's White Pride
NUO EH3 Torcedore's Caperucita Roja
NUO T
Winslett's Winona Ryder
AVO EH1 Bannera's Hope Diamond
AVO EH2 Jatakabi's Sweetprimadonna
AVO EH3 Sagora's Africanlily
VAL ERI3 Bellezza's Black Pearl
VET ERI1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
VET ERI2 Jatakabi's Bianca
8.5.2010 Pello ry. Valmis
Tuomari: Mona K. Selbach, Norja
ROP AVO1 Behave's Great Garp (sert)
PU2 AVO2 Frosty Ink's Midnight Moon (vasert)
PU3 VET1 Happyhero (vet VSP)
PU4 VAL1 Tarbaby's Madcap
NUO ERI1 Behave's Jezzie In Jive
NUO EH2 Miyoi's Epidauros
AVO ERI3 Bamse's Heartbreaker Junior
AVO ERI4 Schandarms Pavarotti
45
AVO
VSP
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
AVO
AVO
EH
AVO1
VET1
VET2
JUN1
EH2
H
ERI2
ERI3
Ei-San Herbert
Sanillan Glitter Kiss (sert)
Ladybelladonna (vet ROP)
Ei-San Bettiina
Sanillan Shining Sun (vasert)
Miyoi's Goibnio
Running Beauty Fairytail
Tarbaby's Nieve
Behave's Heavenly Honey
13.5.2010 Kangasniemi Valmis
Tuomari: Zofia Konderla, Puola
ROP VAL1 Saharanda Gongora Galeata
PU2 AVO1 Saharanda Rubus Henryi (sert, FI MVA)
PU3 VAL2 No Imperfection Almondineye
PU4 JUN1 Zeraldas El-Ninjo (vasert)
JUN ERI2 Zeraldas Just-Like-Ninjo
NUO ERI1 Torcedore's Chachi Misterio
NUO ERI2 Xpressyourself
AVO ERI2 Gyöngyösi Pelyhes Jack
AVO EH3 Jatakabi's True Believer
AVO EH4 Torcedore's Balada De Amor
VSP VAL1 Jatakabi's Pepper's Honey
PN2 JUN1 Mamitas Brina Bambina (sert)
PN3 VAL2 Zeraldas Touch Of Wonder
PN4 AVO1 Bellezza's Carmencita (vasert)
JUN ERI2 Jatakabi's You Are My Love
JUN ERI3 Mithra-Shan's Ojal Amy Habanero
JUN ERI4 Bayarin Misty Moonlight
JUN ERI Bannera's Memorable Milestone
JUN ERI Sagora's Casanueces
JUN ERI Zeraldas Icon Of Happiness
NUO EH1 Winslett's Winona Ryder
NUO EH2 Torcedore's Carinoso Chica
AVO ERI2 Bellezza's Little Lilly
AVO ERI3 Bellezza's Total Knockout
AVO ERI4 Hviter Gran Navida
AVO ERI Sagora's Africanlily
VET ERI1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
15.5.2010 Suolahti ry. Valmis
Tuomari: Zidy Munsterhielm-Ehnberg
JUN HYL Ja-Kar Tenu Keppi
ROP VET1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
PN2 JUN1 Zeraldas Icon Of Happiness (sert)
AVO EH1 Iceprincess
16.5.2010 Rauma Valmis
Tuomari: Ligita Zake, Latvia
ROP VAL1 Bannera's Fast'n Famous
PU2 NUO1 Saharanda Salix Alfendii (sert)
PU3 VAL2 Jatakabi's Think Me First
PU4 NUO2 Altalusatlas (vasert)
JUN ERI1 Torcedore's Hijo De La Luna
JUN ERI2 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
JUN ERI3 Calins Nounours Amuseur Brunatre
NUO EH3 Gladiolus
AVO ERI1 Jatakabi's Survivor
AVO EH2 Sanillan Piece Of Gold
AVO EH3 Sanillan Infinite Love
VET ERI1 Visakoivun Zurriago De Oro (vet VSP)
VSP VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN2 NUO1 Jatakabi's Xtempore (sert)
PN3 JUN1 Kinway Pearly Princess (vasert)
PN4 VAL2 Sanillan Early Bird
46
NUO
AVO
AVO
AVO
VET
VET
EH2
ERI1
ERI2
EH3
ERI1
ERI2
Torcedore's Caperucita Roja
Kinway Misty Melody
Sanillan Jolly Playmate
Jatakabi's Xquisite
Jatakabi's Amanda (vet ROP)
Jatakabi's Bianca
15.5.2010 Mynämäki Valmis
Tuomari: Zsolt Lokodi, Romania
ROP NUO1 Saharanda Salix Alfendii (sert)
PU2 AVO1 Tiziana Egyptian Jasper (vasert)
PU3 VAL1 Bellezza's Paddington
PU4 JUN1 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
JUN ERI2 Torcedore's Hijo De La Luna
JUN ERI3 Sanillan Twilight Zone
NUO ERI2 Bedal's Sweet & Spunky Don Juan
NUO ERI3 Jatakabi's Xbox
AVO ERI2 Zabadou's Just Like James
AVO EH3 Bamse's Humle Bear
AVO EH4 Sanillan Infinite Love
AVO EH
Jatakabi's True Believer
VSP AVO1 Cemilla Belinda (sert, FI MVA)
PN2 JUN1 Sanillan Twitter Chick (vasert)
PN3 AVO2 Ganesan Ira-Mae
PN4 JUN2 Mithra-Shan's Ojal Amy Habanero
JUN ERI3 Saharanda Unique Alba
JUN EH4 Jatakabi's You Are My Love
16.5.2010 Lappeenranta ry. Valmis
Tuomari: Paula Heikkinen-Lehkonen
AVO EH1 Gyöngyösi Pelyhes Jack
ROP VET1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
AVO EH1 Aleksandrian Mitzi Dupree
AVO EH2 Iceprincess
22.5.2010 Helsinki kv. Valmis
Tuomari: Renee Sporre-Willes, Ruotsi
ROP VAL1 Jatakabi's Think Me First (Cacib)
PU2 JUN1 Jatakabi's You Are My Gold (sert)
JUN EH2 Bannera's Momentous Mogul
NUO EH1 Saharanda Salix Alfendii
NUO EH2 Torcedore's Hijo De La Luna
AVO H
Zabadou's Just Like James
VAL EH2 Jatakabi's Till' The End
VSP AVO1 Ganesan Ira-Mae (sert, Cacib)
PN2 VAL1 Saharanda Lilium Alba
PN3 JUN1 Saharanda Unique Alba (vasert)
PN4 VET1 Jatakabi's Amanda (vet ROP)
JUN ERI2 Visakoivun Infanta Purpurea
JUN H
Zeraldas Icon Of Happiness
NUO ERI1 Jatakabi's Xtempore
NUO H
Jatakabi's White Pride
AVO EH2 Saharanda Gloriosa Lusea
AVO HYL Kuusivirta Melody
VAL ERI2 Jatakabi's Good Gilda
22.5.2010 Hamina kv. Valmis
Tuomari: Dan Ericsson, Ruotsi
VSP VAL1 Jatakabi's Think Me First (Cacib)
PU2 VAL2 Bellezza's Like The Legend (vaca)
PU3 JUN1 Bannera's Next To None (sert)
PU4 AVO1 Jatakabi's Unique Star (vasert)
JUN EH2 Eagleknot
JUN H
Amos
NUO EH1 Jatakabi's Xplorer
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
AVO
VAL
ROP
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
JUN
NUO
AVO
VAL
VAL
VET
VET
EH2
ERI3
NUO1
VAL1
AVO1
JUN1
EH2
EH3
H
H
H
ERI2
ERI3
ERI1
ERI2
Zabadou's Just Like James
Jatakabi's Till' The End
Jatakabi's Xtempore (sert, Cacib)
Jatakabi's Good Gilda
Jatakabi's Xquisite (vasert)
Visakoivun Infanta Purpurea
Bannera's Mesmerizing Mien
Bannera's Memorable Milestone
Cottoncandy
Saharanda Trillium Alba
Mimarcon Guinevere
Ganesan Ira-Mae
Torcedore's Aria El Amore
Jatakabi's Bianca (vet ROP)
Jatakabi's Amanda
29.5.2010 Joensuu Valmis
Tuomari: Tanya Ahlman-Stockmari
VSP NUO1 Jatakabi's You Are My Gold (sert)
PU2 VAL1 Jatakabi's Think Me First
PU3 VAL2 Bellezza's Like The Legend
JUN EH1 Zeraldas El-Ninjo
JUN T
Bayarin Bruno Baleno
AVO EH1 Bellezza's Tame This Tiger
ROP VET1 Jatakabi's Bianca (vet ROP)
PN2 VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN3 VET2 Jatakabi's Amanda
PN4 NUO1 Jatakabi's Xtempore (sert)
JUN EH1 Zeraldas Icon Of Happiness
JUN EH2 Bayarin Birichina
NUO H
Tequilaville's Xtravaganza
AVO EH1 Bellezza's Little Lilly
AVO H
Bellezza's Total Knockout
AVO H
Tequilaville's Nanette Blancet Noir
VET ERI3 Bayarin Una Bella Chica
30.5.2010 Järvenpää Valmis
Tuomari: Anne Sume, Viro
ROP VAL1 Jatakabi's Unique Dream
PU2 NUO1 Saharanda Salix Alfendii (sert)
PU3 VAL2 Saharanda Rubus Henryi
PU4 JUN1 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One (vasert)
JUN ERI2 Bannera's Momentous Mogul
JUN ERI3 Calins Nounours Amuseur Brunatre
JUN ERI4 Canis Ventosus Heroicus Cordis
JUN ERI Abendito's Don Fernando Torres
NUO ERI2 Torcedore's Hijo De La Luna
NUO ERI3 Kebic's Fredrik
NUO ERI4 Sagora's Brassica Major
AVO EH1 Jatakabi's Winning Streak
AVO EH2 Gyöngyösi Pelyhes Jack
AVO H
Vicious Party Breezer
VAL ERI3 Saharanda Gongora Galeata
VAL ERI4 Bellezza's Paddington
VET ERI1 Visakoivun Zurriago De Oro (vet ROP)
VSP JUN1 Bannera's Memorable Milestone (sert)
PN2 VAL1 Bannera's Gilded Gemstone
PN3 AVO1 Jatakabi's White Pride (vasert)
PN4 NUO1 Bayarin Misty Moonlight
JUN ERI2 Sagora's Casanueces
JUN EH3 Canis Ventosus Hera Ursula
JUN H
Kinway Pearly Princess
NUO ERI2 Saharanda Trillium Alba
NUO ERI3 Torcedore's Carinoso Chica
NUO ERI4 Winslett's Winona Ryder
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
NUO
NUO
AVO
AVO
VAL
ERI
ERI
ERI2
ERI3
ERI2
Sagora's Corteza Lyly
Torcedore's Caperucita Roja
Sagora's Africanlily
Jatakabi's Sweetprimadonna
Jatakabi's Pepper's Honey
30.5.2010 Joensuu kv. Valmis
Tuomari: Branislav Rajic, Slovenia
VSP AVO1 Bellezza's Tame This Tiger (sert, Cacib)
PU2 VAL1 Bellezza's Like The Legend (vaca)
PU3 AVO2 Bombattaren Qerido El Tigre (vasert)
PU4 NUO1 Jatakabi's You Are My Gold
JUN ERI1 Zeraldas El-Ninjo
JUN ERI2 Zeraldas Just-Like-Ninjo
VAL ERI2 Jatakabi's Think Me First
VAL EH3 No Imperfection Almondineye
ROP NUO1 Jatakabi's Xtempore (sert, Cacib)
PN2 AVO1 Tequilaville's Nanette Blancet Noir (vasert, vaca)
PN3 AVO2 Bellezza's Carmencita
PN4 VAL1 Jatakabi's Good Gilda
JUN ERI1 Hviter Gran Bara Bra
JUN ERI2 Jubilada Alegre Arabella
JUN ERI3 Zeraldas Icon Of Happiness
NUO ERI2 Tequilaville's Xtravaganza
AVO ERI3 Pilliwink's Infanta Del Sol
AVO ERI4 Bellezza's Total Knockout
AVO ERI Bellezza's Little Lilly
VAL ERI2 Torcedore's Aria El Amore
VAL ERI3 Zeraldas Touch Of Wonder
VET ERI1 Jatakabi's Bianca (vet ROP)
VET ERI2 Bayarin Una Bella Chica
VET ERI3 Jatakabi's Amanda
5.6.2010 Jämsä Valmis
Tuomari: Paavo Mattila
JUN EH1 Da-Vinci
AVO EH1 Kebic's Ebbe
AVO EH2 Gyöngyösi Pelyhes Jack
AVO EH3 Ganesan Happy Javier
ROP VAL1 Torcedore's Aria El Amore
PN2 JUN1 Winslett's Xtra Nice (sert)
NUO EH1 Ichocomia Mis Amores Pequeniós
NUO EH2 Boogie's Antoinette
12.6.2010 Tuuri Valmis
Tuomari: Paavo Mattila
VSP JUN1 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One (sert)
NUO EH1 Kebic's Fredrik
NUO H
Nicolen Famoso Nino
AVO EH1 Indico
ROP AVO1 Sanillan Glitter Kiss (sert)
PN2 JUN1 Elokuun Buona Mattina (vasert)
JUN EH2 Jubilada Alegre Arabella
JUN H
Sanillan Twinkle Little Star
NUO H
Tarinakummun Eirene
AVO H
Cemilla Beanca
AVO H
Sanillan Perfect Dawn
12.6.2010 Raahe ry. Valmis
Tuomari: Inese Pablaka, Latvia
ROP VAL1 Tarbaby's Madcap
PU2 JUN1 Dream Maker Of Tai Poseidonas (sert)
PU3 AVO1 Tarbaby's Overlord (vasert)
PU4 NUO1 Behave's Joker In Jazz
NUO EH2 Gladiolus
47
NUO
AVO
VSP
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
NUO
AVO
AVO
EH3
EH2
AVO1
VET1
AVO2
JUN1
ERI2
ERI3
EH1
ERI3
EH4
Miyoi's Epidauros
Ei-San Herbert
Tarbaby's Nena (sert)
Ei-San Bettiina (vet ROP)
Tarbaby's Nieve (vasert)
Sanillan Shining Sun
Ei-San Irmeli
Hillamarian Coco
Tarbaby's Ofelia
Ganesan Dona Dolores
Tequilaville's Nanette Blancet Noir
12.6.2010 Orivesi Valmis
Tuomari: Janiki Steinbock, Israel
VSP VAL1 Jatakabi's Till' The End
PU2 NUO1 Saharanda Salix Alfendii (sert)
PU3 NUO2 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One vasert
PU4 JUN1 Sanillan Twilight Zone
JUN ERI2 Jatakabi's Zabos Black Tag
VAL EH2 Saharanda Rubus Henryi
VET H
Bellezza's Hot Havana
ROP VET1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
PN2 AVO1 Sanillan Jolly Playmate (sert)
PN3 AVO2 Jatakabi's Sweetprimadonna (vasert)
PN4 AVO3 Jatakabi's White Pride
NUO ERI1 Ichocomia Mis Amores Pequeniós
AVO ERI4 Kinway Ocean Mermaid
AVO EH
Kinway Misty Melody
AVO EH
Sanillan Perfect Dawn
12.6.2010 Aura ry. Valmis
Tuomari: M.E.J. van de Weijer, Hollanti
ROP VAL1 Jatakabi's Think Me First
PU2 AVO1 Zabadou's Just Like James (sert, FI MVA)
PU3 NUO1 Jatakabi's You Are My Gold (vasert)
PU4 JUN1 Torcedore's Hijo De La Luna
JUN EH2 Sanillan Twilight Zone
JUN EH3 Jubilada Amable Arturo
NUO ERI2 Bedal's Sweet & Spunky Don Juan
AVO EH2 Tiziana Fancy Diamond
VSP VET1 Jatakabi's Bianca (vet ROP)
PN2 VAL1 Ganesan Ira-Mae
PN3 NUO1 Jatakabi's Xtempore (sert)
PN4 JUN1 Visakoivun Infanta Purpurea (vasert)
JUN ERI2 Sanillan Twitter Chick
JUN EH3 Kinway Pearly Princess
NUO H
Visakoivun Ginebra Sabrosa
AVO ERI1 Kinway Misty Melody
AVO ERI2 Zabadou's Hopes Are High
AVO H
Kinway Ocean Mermaid
VAL ERI2 Jatakabi's Good Gilda
VAL ERI3 Smötkyn Riikon Helinä
VET ERI2 Jatakabi's Amanda
13.6.2010 Vantaa ry. Valmis
Tuomari: Javier Sanchez Fernandez, Espanja
VSP VAL1 Bellezza's Like The Legend
PU2 VAL2 Jatakabi's Think Me First
PU3 NUO1 Sagora's Brassica Major (sert)
PU4 JUN1 Jatakabi's You Are My Gold (vasert)
JUN ERI2 Bannera's Momentous Mogul
JUN ERI3 Bannera's Next To None
JUN ERI4 Mimarcon Omar Sharif
JUN EH
Abendito's Don Fernando Torres
JUN EH
Canis Ventosus Horatius Flaccus
48
NUO
NUO
AVO
VAL
ROP
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
VET
VET
ERI2
ERI3
ERI1
ERI3
VAL1
VAL2
NUO1
AVO1
ERI1
ERI2
ERI3
EH4
EH2
EH3
ERI1
ERI2
Abendito's Celeste Suerte
Torcedore's Chachi Misterio
Bannera's Idolized Indeed
Saharanda Gongora Galeata
Jatakabi's Good Gilda
Bannera's Hot Headliner
Jatakabi's Xtempore (sert)
Sagora's Africanlily (vasert)
Springwind Upsy Daysy
Lumikuono Madame Rochas
Bannera's Mesmerizing Mien
Abendito's Divino Doncella
Bayarin Mystery Rose
Mejrams Golden Sunshine
Jatakabi's Amanda (vet ROP)
Bellezza's Keep Me Tight
13.6.2010 Haapajärvi ry. Valmis
Tuomari: Tarmo Viirtelä
VSP VAL1 Bannera's Indelible Icon
PU2 NUO1 Behave's Joker In Jazz (sert)
PU3 VAL2 Tarbaby's Madcap
PU4 AVO1 Tarbaby's Overlord (vasert)
JUN ERI1 Zeraldas Just-Like-Ninjo
JUN H
Bellezza's Real Ravishing
JUN H
Running Beauty Face To Kiss
ROP JUN1 Zeraldas Icon Of Happiness (sert)
PN2 AVO1 Tarbaby's Nieve (vasert)
PN3 JUN2 Tarinakummun Freyja
PN4 AVO2 Tequilaville's Nanette Blancet Noir
NUO ERI1 Tarinakummun Eirene
AVO EH3 Tarbaby's Nena
AVO EH4 Cemilla Beanca
19.6.2010 Rovaniemi kv. Valmis
Tuomari: Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
VSP VAL1 Tarbaby's Madcap (Cacib)
PU2 AVO1 Bamse's Heartbreaker Junior (sert, vaca)
PU3 AVO2 Ei-San Herbert (vasert)
ROP AVO1 Tarbaby's Nieve (sert, FI MVA, Cacib)
PN2 VAL1 Micky Moon Unique Girl (vaca)
PN3 JUN1 Zeraldas Icon Of Happiness (vasert)
PN4 VAL2 Aco Tara's Harmony Girl
JUN ERI2 Miyoi's Goibnio
JUN ERI3 Hillamarian Coco
JUN ERI4 Iceberrie's Cappuccino
JUN ERI Ei-San Irmeli
AVO ERI2 Sanillan Glitter Kiss
VET ERI1 Ei-San Bettiina (vet ROP)
19.6.2010 Kotka kv. Valmis
Tuomari: Paul Scanlon, Irlanti
ROP VAL1 Saharanda Gongora Galeata
PU2 NUO1 Saharanda Salix Alfendii (sert, Cacib)
PU3 AVO1 Jatakabi's Unique Star (vasert)
PU4 NUO2 Abendito's Celeste Suerte
JUN ERI1 Da-Vinci
AVO EH2 Gyöngyösi Pelyhes Jack
VSP VAL1 Jatakabi's Pepper's Honey (Cacib)
PN2 AVO1 Sagora's Africanlily (sert, FI MVA, vaca)
PN3 NUO1 Mejrams Golden Sunshine (vasert)
20.6.2010 Pieksämäki ry. Valmis
Tuomari: Alison Cowin, Australia
ROP AVO1 Bellezza's Tame This Tiger (sert, FI MVA)
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
PU2
PU3
PU4
NUO
VAL
VSP
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
JUN
JUN
AVO
AVO
AVO
AVO
VET
VAL1
VET1
JUN1
ERI1
ERI2
VAL1
AVO1
NUO1
AVO2
ERI1
ERI2
ERI3
ERI4
ERI3
ERI4
EH
EH
ERI1
Zabadou's Just Like James
Ganesan Be Cool (vet ROP, vasert)
Zabadou's Obladii Obladaa
Xpressyourself
Zabadou's Funny Frostbite
Ganesan Fame 'N Glory
Zabadou's Heffalump Helga (sert)
Torcedore's Chachi Ahijada (vasert)
Bellezza's Little Lilly
Zabadou's Nearly Perfect
Jubilada Alegre Arabella
Visakoivun Infanta Purpurea
Cemilla Diana Dalia
Bellezza's Carmencita
Zabadou's Hopes Are High
Lamona
Pienenkorven Elmo
Bayarin Una Bella Chica (vet VSP)
3.7.2010 Pori kv. Valmis
Tuomari: Laurent Pichard, Sveitsi
VSP NUO1 Saharanda Salix Alfendii (sert, Cacib)
PU2 VAL1 Jatakabi's Till' The End (vaca)
PU3 VAL2 Jatakabi's Unique Dream
PU4 VAL3 Saharanda Gongora Galeata
JUN ERI1 Calins Nounours Amuseur Brunatre
JUN ERI2 Sanillan Twilight Zone
JUN ERI3 Mimarcon Omar Sharif
JUN EH4 Hillamarian Chili
NUO ERI2 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One (vasert)
NUO ERI3 Altalusatlas
NUO EH4 Gladiolus
AVO ERI1 Tiziana Fancy Diamond
AVO ERI2 Jatakabi's Winning Streak
VAL ERI4 Bannera's Fast'n Famous
VAL ERI Tarbaby's Madcap
VAL ERI Sanillan Hello I'm Lucky
VET ERI1 Mimarcon Brad Pitt (vet VSP)
VET ERI2 Visakoivun Zurriago De Oro
ROP VAL1 Torcedore's Aria El Amore (Cacib)
PN2 VAL2 Cemilla Belinda (vaca)
PN3 VET1 Saharanda Astridia Alba (vet ROP)
PN4 AVO1 Jatakabi's Sweetprimadonna (sert)
JUN ERI1 Saharanda Unique Alba (vasert)
JUN ERI2 Torcedore's Femenil Como Diva
JUN ERI3 Sanillan Twitter Chick
JUN ERI4 Kinway Pearly Princess
JUN EH
Mirikin Sweet Nellie
AVO ERI2 Jatakabi's White Pride
AVO ERI3 Kinway Morning Glory
AVO ERI4 Ei-San Gabriella
VAL ERI3 Aco Tara's Harmony Girl
VAL ERI4 Tarbaby's Nieve
VET ERI2 Bayarin Una Bella Chica
3.7.2010 Forssa Valmis
Tuomari: M. Heine, Saksa
ROP NUO1 Saharanda Salix Alfendii (sert)
PU2 VAL1 Jatakabi's Unique Dream
PU3 VAL2 Saharanda Gongora Galeata
PU4 AVO1 Tiziana Fancy Diamond (vasert)
JUN ERI1 Mimarcon Omar Sharif
JUN ERI2 Abendito's Don Fernando Torres
JUN ERI3 Sanillan Twilight Zone
JUN EH4 Hillamarian Chili
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
JUN
NUO
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
VAL
VSP
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
VAL
EH
ERI2
ERI3
ERI4
EH
ERI2
EH3
ERI3
JUN1
AVO1
VAL1
JUN2
ERI3
ERI4
EH
EH
EH
EH
EH
ERI1
EH2
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
EH
ERI2
Zabadou's Obladii Obladaa
Altalusatlas
Abendito's Celeste Suerte
Jubilada Amable Arturo
Gladiolus
Jatakabi's Winning Streak
Cemilla Benuccio
Zabadou's Just Like James
Saharanda Unique Alba (sert)
Zabadou's Heffalump Helga (vasert)
Jatakabi's Pepper's Honey
Mithra-Shan's Ojal Amy Habanero
Visakoivun Infanta Purpurea
Zabadou's Nearly Perfect
Abendito's Divino Doncella
Kinway Pearly Princess
Pikikuonon Lady Gaga
Sanillan Twitter Chick
Winslett's You're Special
Bayarin Mystery Rose
Sagora's Corteza Lyly
Saharanda Fagus Lucida
Kinway Morning Glory
Ei-San Gabriella
Zabadou's Hopes Are High
Kinway Ocean Mermaid
Sagora's Africanlily
10.7.2010 Oulu kv. Valmis
Tuomari: Gunnar Nymann, Tanska
ROP NUO1 Behave's Joker In Jazz (sert, Cacib)
PU2 VAL1 Tarbaby's Madcap (vaca)
JUN EH1 Dream Maker Of Tai Poseidonas
AVO EH1 Tarbaby's Overlord
AVO EH2 Bombattaren Qerido El Tigre
VSP JUN1 Zeraldas Icon Of Happiness (sert)
PN2 JUN2 Sanillan Shining Sun (vasert)
PN3 VAL1 Aco Tara's Harmony Girl (Cacib)
PN4 AVO1 Tarbaby's Nena (vaca)
JUN EH3 Jatakabi's Be The Best
AVO H
Ulroin Aasa
AVO H
Ulroin Alina
VAL ERI2 Tarbaby's Nieve
11.7.2010 Karjaa Valmis
Tuomari: Tanya Ahlman-Stockmari
ROP JUN1 Jatakabi's Be A Good Boy (sert)
PU2 NUO1 Jatakabi's You Are My Gold (vasert)
PU3 AVO1 Tiziana Egyptian Jasper
PU4 JUN2 No Imperfection Finest Rockstar
JUN EH3 Bannera's Momentous Mogul
JUN EH4 Madrina's Ai Caramba
JUN H
Jubilada Amable Arturo
NUO ERI2 Saharanda Salix Alfendii
NUO ERI3 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
VSP VET1 Jatakabi's Bianca (vet ROP)
PN2 VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN3 JUN1 Saharanda Unique Alba (sert)
PN4 JUN2 Lumikuono Madame Rochas (vasert)
JUN ERI3 Madrina's Aye Davanita
JUN ERI4 Diamond Peak Golden Earring
JUN H
Marcosa's You Are My Sunshine
JUN H
Zabadou's Nearly Perfect
JUN T
Springwind Upsy Daysy
NUO ERI1 Bannera's Memorable Milestone
49
AVO
AVO
AVO
VET
VET
VET
EH1
EH2
H
ERI2
ERI3
ERI4
Zabadou's Heffalump Helga
Sanillan Jolly Playmate
Zabadou's Good To Be Me
Saharanda Astridia Alba
Jatakabi's Amanda
Bellezza's Keep Me Tight
11.7.2010 Oulu kv. Valmis
Tuomari: Paavo Mattila
ROP VAL1 Bannera's Indelible Icon (Cacib)
PU2 NUO1 Behave's Joker In Jazz (sert, vaca)
PU3 VAL2 Tarbaby's Madcap
PU4 JUN1 Dream Maker Of Tai Poseidonas (vasert)
NUO ERI2 Evan's Aha Amazing Joy
AVO ERI1 Tarbaby's Overlord
VSP JUN1 Zeraldas Icon Of Happiness (sert)
PN2 JUN2 Jatakabi's Be The Best (vasert)
PN3 AVO1 Tarbaby's Nena (Cacib)
PN4 NUO1 Evan's Aha Amazing Grace (vaca)
AVO EH2 Ulroin Aasa
AVO EH3 Ulroin Alina
VAL ERI1 Tarbaby's Nieve
VAL ERI2 Aco Tara's Harmony Girl
17.7.2010 Ylivieska kv. Valmis
Tuomari: Ann-Christin Johansson, Ruotsi
ROP NUO1 Behave's Joker In Jazz (sert, Cacib)
PU2 VAL1 Bellezza's Like The Legend (vaca)
PU3 VAL2 Bannera's Indelible Icon
PU4 JUN1 Dream Maker Of Tai Poseidonas (vasert)
JUN ERI2 Bellezza's Real Ravishing
JUN EH3 Sun Bear Ace
JUN EH4 Running Beauty Face To Kiss
AVO ERI1 Tarbaby's Overlord
AVO ERI2 Hillamarian Alfons
AVO EH3 Miyoi's Epidauros
AVO H
No Imperfection Braveheart
VAL ERI3 Tarbaby's Madcap
VSP VAL1 Tarbaby's Nieve (Cacib)
PN2 AVO1 Bellezza's Little Lilly (sert, FI MVA, vaca)
PN3 JUN1 No Imperfection Friend Forever (vasert)
PN4 VET1 Ei-San Bettiina (vet ROP)
JUN ERI2 Winslett's Xtra Nice
JUN EH3 No Imperfection Forget Me Not
JUN EH4 Sanillan Shining Sun
JUN EH
Hillamarian Coco
JUN EH
Jatakabi's A Just Like Mama
JUN H
No Imperfection Endless Love
NUO EH1 Winslett's Venus De Milo
AVO ERI2 Bellezza's Carmencita
AVO ERI3 Cemilla Beanca
AVO ERI4 Tarbaby's Nena
AVO ERI Sanillan Glitter Kiss
AVO EH
Tequilaville's Nanette Blancet Noir
AVO EH
Ulroin Aasa
AVO EH
Ulroin Alina
AVO H
Ei-San Frida
17.7.2010 Mäntsälä Valmis
Tuomari: Paavo Mattila
ROP VAL1 Saharanda Gongora Galeata
PU2 JUN1 No Imperfection Finest Rockstar (sert)
JUN EHK2 Bellezza's Royal Passion
VSP VAL1 Sagora's Africanlily
PN2 JUN1 Mithra-Shan's Ojal Amy Habanero (sert)
50
PN3
PN4
JUN
JUN
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
VAL
VET1
AVO1
EH2
EH3
EH1
EH2
H
EH2
EH3
ERI2
Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
Zabadou's Heffalump Helga (vasert)
Visakoivun Infanta Purpurea
Springwind Upsy Daysy
Cemilla Cara Caprina
Winslett's Winona Ryder
Zabadou's Lady Luck
Zabadou's Hopes Are High
Tequilaville's Nanette Blancet Noir
Smötkyn Riikon Helinä
17.7.2010 Lammi ry. Valmis
Tuomari: Anne Sume, Viro
VSP NUO1 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One (sert)
PU2 NUO2 Torcedore's Chachi Misterio (vasert)
PU3 JUN1 No Imperfection Finest Rockstar
PU4 AVO1 Jatakabi's Unique Star
JUN ERI2 Jatakabi's Big Brother
JUN ERI3 Madrina's Ai Caramba
JUN EH4 Running Beauty Face Of Superstar
JUN EH
Running Beauty Face Of Poker
NUO H
Jatakabi's Xplorer
AVO H
Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino
VET ERI1 Bellezza's Hot Havana (vet VSP)
ROP AVO1 Jatakabi's White Pride (sert)
PN2 VET1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
PN3 JUN1 Madrina's Aye Davanita (vasert)
PN4 AVO2 Kinway Ocean Mermaid
JUN ERI2 Lumikuono Madame Rochas
JUN ERI3 Living Dream's Rosalinde
JUN ERI4 Smötkyn Riikon Suokukka
NUO ERI1 Winslett's Winona Ryder
NUO EH2 Cemilla Cara Caprina
AVO EH3 Smötkyn Riikon Musta Pantteri
AVO EH4 Smötkyn Riikon Wellamo
VAL ERI1 Smötkyn Riikon Helinä
VAL ERI2 Visakoivun Yema Del Suerte
VET ERI2 Bellezza's Keep Me Tight
25.7.2010 Kemi Valmis
Tuomari: Marja Talvitie
VSP VAL1 Bellezza's Like The Legend
PU2 VAL1 Behave's Irresistible Iceman (sert, FI MVA)
PU3 VAL3 Trollhedens Gubben Gino (vasert)
PU4 NUO1 Behave's Joker In Jazz
JUN EH1 Cielo Estrellado Zotico
NUO ERI2 Behave's Jezzie In Jive
NUO ERI3 Torcedore's Hijo De La Luna
AVO EH1 Hillamarian Alfons
VAL EH4 Bellezza's Paddington
ROP JUN1 No Imperfection Friend Forever (sert)
PN2 VAL1 Bannera's Hot Headliner
PN3 VAL2 Bellezza's Little Lilly
PN4 VET1 Ei-San Bettiina (vet ROP)
JUN EH2 Miyoi's Goibnio
JUN EH3 Bedårande's Christafa
JUN EH4 Running Beauty Fairytail
JUN H
Iceberrie's Cappuccino
JUN H
Hillamarian Coco
AVO ERI1 Sanillan Glitter Kiss
AVO EH2 Trollhedens Ellie
AVO EH3 Bellezza's Total Knockout
VAL ERI3 Polar Sweet's Blair (vasert)
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
24.7.2010 Helsinki (Tuomarinkartano) Valmis
Tuomari: Annukka Paloheimo
ROP JUN1 Bannera's Next To None (sert)
PU2 VAL1 Saharanda Heralds Heyday
PU3 JUN2 Bannera's Momentous Mogul (vasert)
PU4 NUO1 Mimarcon Omar Sharif
VSP VAL1 Visakoivun Yema Del Suerte (sert, FI MVA)
PN2 JUN1 Jatakabi's Be The Best (vasert)
JUN EH2 Kinway Pearly Princess
JUN EH3 Living Dream's Rosalinde
NUO EH1 Cemilla Cara Caprina
31.7.2010 Ristiina Valmis
Tuomari: Paavo Mattila
ROP NUO1 Torcedore's Chachi Misterio (sert)
PU2 VET1 Ganesan Be Cool (vet VSP)
JUN EH1 Bellezza's White Diamond
JUN EH2 Bannera's Momentous Mogul
JUN EH3 Madrina's Ai Caramba
VSP VET1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
PN2 NUO1 Bannera's Memorable Milestone (sert)
JUN EH1 Abendito's Excelente Elsie
AVO EH1 Micky Moon Hermione
1.8.2010 Seinäjoki ry. Valmis
Tuomari: Kristiina Ahlberg
ROP VET1 Mimarcon Brad Pitt (vet ROP)
PU2 NUO1 Mimarcon Omar Sharif (sert)
JUN EH1 No Imperfection Finest Rockstar
AVO EH1 Elokuun Abaxiale
VSP JUN1 Elokuun Buona Mattina (sert)
NUO EH1 Tarinakummun Eirene
AVO EH1 Cemilla Beanca
JUN EH2 Sanillan Twinkle Little Star
JUN H
Tarinakummun Freyja
NUO H
Winslett's Venus De Milo
1.8.2010 Rantasalmi ry. Valmis
Tuomari: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
ROP JUN1 Jatakabi's Be A Good Boy (sert)
PU2 AVO1 Jatakabi's Survivor (vasert)
JUN EH2 Madrina's Ai Caramba
VSP VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN2 VET1 Jatakabi's Bianca (vet ROP)
PN3 AVO1 Jatakabi's Odessa's Pearl (sert)
PN4 JUN1 Jatakabi's Be The Best (vasert)
NUO EH1 Winslett's Winona Ryder
6.8.2010 Kuopio kv. Valmis
Tuomari: Kari Järvinen
ROP NUO1 Jatakabi's You Are My Gold (sert, Cacib)
PU2 VAL1 Bellezza's Like The Legend (vaca)
PU3 VAL2 Jatakabi's Think Me First
PU4 NUO2 Saharanda Salix Alfendii (vasert)
JUN ERI1 Jatakabi's Big Brother
JUN EH2 Zeraldas Just-Like-Ninjo
JUN EH3 Bannera's Momentous Mogul
NUO H
Jatakabi's Xplorer
AVO ERI1 Jatakabi's Unique Star
AVO H
Hillamarian Alfons
AVO T
Bamse's Humle Bear
VAL ERI3 Bannera's Fast'n Famous
VAL ERI4 Jatakabi's Till' The End
VAL ERI Saharanda Gongora Galeata
VAL EH
Bellezza's Tame This Tiger
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
VET
VET
VSP
PN2
PN3
PN4
AVO
AVO
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
VAL
VAL
VAL
VAL
VET
VET
ERI1
EH2
VAL1
VAL2
NUO1
JUN1
EH
ERI1
EH2
H
H
T
EH2
H
ERI3
ERI4
EH
EH
ERI1
ERI2
Visakoivun Zurriago De Oro (vet VSP)
Mimarcon Brad Pitt
Jatakabi's On My Mind (Cacib)
Jatakabi's Good Gilda
Jatakabi's Xtempore (sert)
Torcedore's Femenil Como Diva (vasert)
Bellezza's Little Lilly
Jatakabi's Xquisite
Zeraldas Icon Of Happiness
Saharanda Unique Alba
Sanillan Twinkle Little Star
Hillamarian Coco
Bannera's Memorable Milestone
Saharanda Trillium Alba
Bellezza's Love Letter
Saharanda Lilium Alba
Sagora's Africanlily
Jatakabi's Pepper's Honey
Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
Jatakabi's Bianca
7.8.2010 Kuopio kv. Valmis
Tuomari: Petru Muntean, Romania
VSP AVO1 Jatakabi's Unique Star (sert, Cacib)
PU2 VAL1 Saharanda Gongora Galeata
PU3 VET1 Visakoivun Zurriago De Oro (vet ROP)
PU4 VAL2 Bellezza's Like The Legend
JUN ERI1 Zeraldas El-Ninjo
JUN ERI2 Bannera's Momentous Mogul
JUN ERI3 Jatakabi's Big Brother
NUO ERI1 Jatakabi's You Are My Gold (vasert)
NUO ERI2 Bannera's Next To None
NUO ERI3 Saharanda Salix Alfendii
NUO EH4 Jatakabi's Xplorer
NUO EH
Calins Nounours Amuseur Brunatre
AVO ERI2 Hillamarian Alfons
AVO EH3 Bamse's Humle Bear
AVO EH4 Bombattaren Qerido El Tigre
VAL ERI3 Bannera's Fast'n Famous
VAL ERI4 Bellezza's Tame This Tiger
VAL ERI Jatakabi's Think Me First
VAL ERI Jatakabi's Till' The End
VET EH2 Mimarcon Brad Pitt
ROP VAL1 Jatakabi's On My Mind (Cacib)
PN2 VET1 Jatakabi's Bianca (vet VSP)
PN3 VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN4 NUO1 Saharanda Trillium Alba (sert)
JUN ERI1 Saharanda Unique Alba (vasert)
JUN ERI2 Torcedore's Femenil Como Diva
JUN ERI3 Zeraldas Icon Of Happiness
JUN EH4 Hillamarian Coco
JUN EH
Sanillan Twinkle Little Star
JUN H
Jatakabi's A Just Like Mama
NUO ERI2 Bannera's Memorable Milestone
NUO ERI3 Jatakabi's Xtempore
NUO ERI4 Jubilada Alegre Arabella
AVO ERI1 Jatakabi's Xquisite
AVO ERI2 Pilliwink's Infanta Del Sol
AVO ERI3 Bellezza's Carmencita
VAL ERI3 Saharanda Lilium Alba
VAL ERI4 Sagora's Africanlily
VAL ERI Bannera's Gilded Gemstone
VAL ERI Bellezza's Little Lilly
VAL ERI Bellezza's Love Letter
VAL ERI Jatakabi's Pepper's Honey
51
VET
ERI2 Bayarin Una Bella Chica
21.8.2010 Teuva ry. Valmis
Tuomari: Tarmo Viirtelä
ROP JUN1 No Imperfection Finest Rockstar (sert)
PU2 VET1 Mimarcon Brad Pitt (vet ROP)
AVO EH1 Indico
VSP JUN1 Snowmoon's Exotic Legend (sert)
PN2 NUO1 Winslett's Venus De Milo (vasert)
PN3 NUO2 Tarinakummun Freyja
PN4 AVO1 Cemilla Beanca
JUN EH2 Sanillan Twinkle Little Star
NUO ERI3 Tequilaville's Xtravaganza
AVO EH2 Tarinakummun Eirene
8.8.2010 Kuopio kv. Valmis
Tuomari: Rainer Vuorinen
ROP NUO1 Jatakabi's You Are My Gold (sert, Cacib)
PU2 VAL1 Bellezza's Like The Legend (vaca)
PU3 VAL2 Bellezza's Tame This Tiger
PU4 NUO2 Bannera's Next To None (vasert)
JUN EH1 Bannera's Momentous Mogul
JUN EH2 Zeraldas El-Ninjo
JUN EH3 Jatakabi's Big Brother
NUO EH3 Saharanda Salix Alfendii
AVO H
Bombattaren Qerido El Tigre
AVO H
Jatakabi's Unique Star
VAL ERI3 Bannera's Indelible Icon
VAL ERI4 Jatakabi's Think Me First
VAL EH
Bannera's Fast'n Famous
VET ERI1 Visakoivun Zurriago De Oro (vet VSP)
VET EH2 Mimarcon Brad Pitt
VSP VAL1 Saharanda Lilium Alba (Cacib)
PN2 JUN1 Saharanda Unique Alba (sert)
PN3 VET1 Jatakabi's Bianca (vet ROP)
PN4 VAL2 Jatakabi's On My Mind (vaca)
JUN EH2 Zeraldas Icon Of Happiness
JUN H
Jatakabi's A Just Like Mama
NUO ERI1 Bannera's Memorable Milestone (vasert)
NUO ERI2 Jatakabi's Xtempore
NUO ERI3 Jubilada Alegre Arabella
NUO EH4 Saharanda Trillium Alba
NUO H
Sanillan Twinkle Little Star
AVO EH1 Bellezza's Carmencita
AVO EH2 Pilliwink's Infanta Del Sol
VAL ERI3 Jatakabi's Good Gilda
VAL ERI4 Bellezza's Love Letter
VAL ERI Bellezza's Little Lilly
21.8.2010 Kouvola Valmis
Tuomari: Vija Klucniece, Latvia
VSP JUN1 Jatakabi's Be A Good Boy (sert)
PU2 VAL1 Jatakabi's Think Me First
PU3 NUO1 Torcedore's Chachi Misterio (vasert)
PU4 VAL2 Jatakabi's Unique Dream
JUN EH2 Visakoivun Miilo Solstrand
NUO EH2 Saharanda Salix Alfendii
ROP NUO1 Jatakabi's Xtempore (sert)
PN2 VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN3 VET1 Jatakabi's Bianca (vet ROP)
PN4 AVO1 Zabadou's Just For You (vasert)
JUN ERI1 Sanillan Ups-A-Daisy
JUN EH2 Living Dream's Rosalinde
JUN EH3 Snowmoon's Exotic Fantasy
NUO EH2 Mithra-Shan's Ojal Amy Habanero
AVO EH2 Jatakabi's Sweetprimadonna
AVO EH3 Jatakabi's White Pride
VAL ERI2 Jatakabi's Pepper's Honey
VET ERI2 Bayarin Una Bella Chica
VET ERI3 Jatakabi's Amanda
14.8.2010 Raisio Valmis
Tuomari: Erwin Deutsher, Itävalta
ROP VAL1 Jatakabi's Think Me First
PU2 AVO1 Sanillan Infinite Love (sert)
PU3 JUN1 Jatakabi's Be A Good Boy (vasert)
PU4 VAL2 Bellezza's Paddington
JUN ERI2 Sanillan Twilight Zone
JUN ERI3 Divino Amor Arco-Iris
JUN ERI4 Madrina's Ai Caramba
NUO ERI1 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
NUO ERI2 Torcedore's Hijo De La Luna
NUO ERI3 Altalusatlas
NUO ERI4 Bedal's Sweet & Spunky Don Juan
NUO ERI Jubilada Amable Arturo
AVO ERI2 Tiziana Fancy Diamond
VSP VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN2 NUO1 Jatakabi's Xtempore (sert)
PN3 VET1 Jatakabi's Amanda (vet ROP)
PN4 AVO1 Sanillan Jolly Playmate (vasert)
JUN ERI1 Madrina's Aye Davanita
JUN ERI2 Sanillan Uptown Girl
JUN ERI3 Visakoivun Infanta Purpurea
JUN ERI4 Winslett's You're Special
JUN ERI Divino Amor Amanda-Noche
NUO ERI2 Zabadou's Lady Luck
AVO ERI2 Jatakabi's Sweetprimadonna
AVO ERI3 Zabadou's Heffalump Helga
AVO ERI4 Jatakabi's White Pride
VET ERI2 Jatakabi's Bianca
22.8.2010 Heinola Valmis
Tuomari: Krystyna Opara, Puola
ROP NUO1 Saharanda Salix Alfendii (sert)
PU2 JUN1 Bannera's Momentous Mogul (vasert)
PU3 VAL1 Saharanda Gongora Galeata
PU4 VAL2 Jatakabi's Think Me First
JUN ERI2 Jatakabi's Be A Good Boy
JUN ERI3 Torcedore's Federico Mi Amor
JUN ERI4 Torcedore's Fortuna Milargo
JUN ERI Running Beauty Face Of Poker
JUN ERI Running Beauty Face Of Superstar
JUN ERI Visakoivun Miilo Solstrand
NUO ERI2 Behave's Joker In Jazz
NUO ERI3 Torcedore's Chachi Misterio
AVO ERI1 Bayarin Pellegrino
VAL ERI3 Jatakabi's Unique Dream
VSP VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN2 NUO1 Jatakabi's Xtempore (sert)
PN3 VET1 Jatakabi's Bianca (vet ROP)
PN4 AVO1 Jatakabi's White Pride (vasert)
JUN ERI1 Kinway Pearly Princess
JUN ERI2 Living Dream's Rosalinde
NUO ERI2 Mithra-Shan's Ojal Amy Habanero
AVO ERI2 Jatakabi's Sweetprimadonna
AVO ERI3 Zabadou's Just For You
AVO EH4 Kinway Morning Glory
AVO EH
Jatakabi's Without A Doubt
AVO EH
Kinway Ocean Mermaid
VAL ERI2 Jatakabi's Pepper's Honey
52
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
VET
VET
VET
ERI2 Jatakabi's Amanda
ERI2 Jatakabi's Amanda
ERI3 Bayarin Una Bella Chica
28.8.2010 Janakkala kv. Valmis
Tuomari: Ana Mesto Martin, Espanja
ROP VAL1 Jatakabi's Till' The End (Cacib)
PU2 JUN1 Jatakabi's Be A Good Boy (sert)
PU3 AVO1 Sagora's Brassica Major (vasert, vaca)
PU4 NUO1 Behave's Joker In Jazz
JUN ERI2 Visakoivun Miilo Solstrand
NUO ERI2 Calins Nounours Amuseur Brunatre
NUO ERI3 Zeraldas El-Ninjo
AVO ERI2 Mimarcon Omar Sharif
VAL ERI2 Jatakabi's Unique Dream
VAL ERI3 Jatakabi's Think Me First
VET ERI1 Visakoivun Zurriago De Oro (vet VSP)
VSP JUN1 Torcedore's Femenil Como Diva (sert)
PN2 VET1 Jatakabi's Amanda (vet ROP)
PN3 VAL1 Jatakabi's Good Gilda
PN4 VAL2 Bellezza's Love Letter (Cacib)
JUN ERI2 Cemilla Diana Dalia
JUN ERI3 Jatakabi's Be The Best
JUN ERI4 Living Dream's Rosalinde
JUN ERI Cemilla Donna Delia
NUO ERI1 Sagora's Corteza Lyly
NUO ERI2 Ichocomia Mis Amores Pequeniós
NUO ERI3 Mariposa
AVO ERI1 Jatakabi's White Pride (vasert)
AVO ERI2 Jatakabi's Sweetprimadonna
AVO ERI3 Cemilla Cara Caprina
AVO ERI4 Kinway Morning Glory
AVO ERI Sanillan Jolly Playmate
AVO EH
Kinway Ocean Mermaid
VAL ERI3 Sanillan Early Bird
VAL ERI4 Cemilla Belinda
VAL ERI Sagora's Africanlily
VET ERI2 Jatakabi's Bianca
VET ERI3 Bayarin Una Bella Chica
Erikoisnäyttely 29.8.2010 Helsinki Valmis
Tuomari: Britta Roos-Börjeson, Ruotsi
ROP NUO1 Bannera's Next To None (sert)
PU2 VAL1 Bellezza's Like The Legend
PU3 VAL2 Jatakabi's Think Me First
PU4 JUN1 Jatakabi's Be A Good Boy (vasert)
JUN ERI2 No Imperfection Finest Rockstar
JUN ERI3 Torcedore's Federico Mi Amor
JUN EH4 Torcedore's Fortuna Milargo
JUN EH
Bannera's Momentous Mogul
NUO EH2 Behave's Joker In Jazz
NUO EH3 Saharanda Salix Alfendii
NUO EH4 Zeraldas El-Ninjo
NUO H
Torcedore's Hijo De La Luna
AVO ERI1 Sagora's Brassica Major
AVO EH2 Bannera's Intense Impact
AVO EH3 Torcedore's Chachi Misterio
VAL ERI3 Saharanda Heralds Heyday
VAL ERI4 Bannera's Fast'n Famous
VAL ERI Saharanda Gongora Galeata
VAL EH
Jatakabi's Till' The End
VAL EH
Jatakabi's Unique Dream
VAL EH
Saharanda Rubus Henryi
VET ERI1 Visakoivun Zurriago De Oro (vet VSP)
VSP NUO1 Bannera's Mesmerizing Mien (sert)
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
NUO
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
AVO
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
VET
VET
VAL1
VET1
VET2
EH3
EH4
EH
EH
ERI1
ERI2
H
T
ERI2
EH3
EH4
H
H
H
EH1
EH2
EH3
ERI2
ERI3
EH4
EH
EH
ERI3
ERI4
Bellezza's Love Letter
Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
Jatakabi's Bianca
Jatakabi's Be The Best
Bannera's Name Of The Game
No Imperfection Friend Forever
Cemilla Diana Dalia
Zeraldas Icon Of Happiness
Torcedore's Femenil Como Diva
Cemilla Donna Delia
White Lily's Milana
Jatakabi's Xtempore (vasert)
Bannera's Memorable Milestone
Saharanda Unique Alba
Ichocomia Mis Amores Pequeniós
Sagora's Corteza Lyly
Winslett's Winona Ryder
Cemilla Cara Caprina
Zabadou's Just For You
Bellezza's Carmencita
Jatakabi's Good Gilda
Jatakabi's Pepper's Honey
Torcedore's Aria El Amore
Bellezza's Little Lilly
Cemilla Belinda
Jatakabi's Amanda
Saharanda Astridia Alba
4.9.2010 Helsinki Valmis
Tuomari: Helle Dan Pålsson, Tanska
ROP JUN1 Bannera's Next To None (sert)
PU2 VAL1 Bellezza's Like The Legend
PU3 AVO1 Sagora's Brassica Major (vasert)
JUN EH2 Abendito's Don Fernando Torres
AVO EH2 Abendito's Celeste Suerte
VAL EH1 Running Beauty Da Capo
VSP VET1 Reinadelabaile (vet ROP)
JUN EH1 Bannera's Mesmerizing Mien
JUN EH2 Abendito's Dios Mio Bobina
5.9.2010 Tampere ry. Valmis
Tuomari: Karin Voyve, Saksa
VSP NUO1 Calins Nounours Amuseur Brunatre (sert)
PU2 AVO1 Altalusatlas (vasert)
PU3 VET1 Visakoivun Zurriago De Oro (vet VSP)
PU4 AVO2 Vicious Party Breezer
JUN ERI1 Bellezza's White Diamond
JUN EH2 Sanillan Twilight Zone
ROP VET1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
PN2 JUN1 Cemilla Diana Dalia (sert)
PN3 AVO1 Kinway Ocean Mermaid (vasert)
PN4 AVO2 Jatakabi's White Pride
JUN ERI2 Madrina's Aye Davanita
NUO ERI1 Winslett's Xtra Nice
NUO ERI2 Ichocomia Mis Amores Pequeniós
AVO ERI3 Saharanda Fagus Lucida
AVO ERI4 Sanillan Jolly Playmate
AVO EH
Kinway Morning Glory
5.9.2010 Liminka ry. Valmis
Tuomari: Markku Kipinä
ROP VAL1 Bannera's Indelible Icon
PU2 JUN1 No Imperfection Finest Rockstar (sert)
PU3 NUO1 Dream Maker Of Tai Poseidonas (vasert)
PU4 VAL2 Tarbaby's Madcap
53
JUN
JUN
VSP
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
AVO
AVO
EH2
EH3
VAL1
AVO1
JUN1
NUO1
EH2
EH3
EH2
EH3
H
EH2
H
H
H
Tarbaby's Prince Charming
Tarbaby's Perfect Impresion
Tarbaby's Nieve
Ganesan Dona Dolores (sert)
Tarbaby's Perfect Elegance (vasert)
Evan's Aha Amazing Hope
Miyoi's Gvabonito
Running Beauty Fairytail
Iceberrie's Cappuccino
Bedårande's Catharina
Tarinakummun Freyja
Jatakabi's Talk Ofthe Town
Sanillan Glitter Kiss
Ulroin Alina
Tarbaby's Nena
11.9.2010 Porvoo
Tuomari: Giuliano Biasiolo, Italia
ROP AVO1 Sagora's Brassica Major (sert, FI MVA)
PU2 VAL1 Saharanda Gongora Galeata
PU3 VAL2 Bellezza's Like The Legend
PU4 JUN1 Bannera's Next To None (vasert)
JUN EH4 Abendito's Don Fernando Torres
JUN EH
Bellezza's Royal Passion
JUN EH
Visakoivun Miilo Solstrand
JUN ERI2 Torcedore's Fortuna Milargo
JUN ERI3 Zabadou's Not For Sale
NUO ERI1 Bannera's Momentous Mogul
AVO ERI2 Torcedore's Chachi Misterio
AVO ERI3 Abendito's Celeste Suerte
VSP AVO1 Zabadou's Heffalump Helga (sert, FI MVA)
PN2 VAL1 Bannera's Gilded Gemstone
PN3 NUO1 Bannera's Mesmerizing Mien (vasert)
PN4 JUN1 Torcedore's Femenil Como Diva
JUN ERI2 Zeraldas Icon Of Happiness
JUN ERI3 Visakoivun Infanta Purpurea
JUN ERI4 Sanillan Uptown Girl
JUN ERI Zabadou's Nice To Be Me
JUN ERI Living Dream's Rosalinde
JUN EH
Yo Soy Noche Navideña
NUO ERI2 Bannera's Memorable Milestone
NUO EH3 Saharanda Trillium Alba
AVO ERI2 Sagora's Casanueces
AVO ERI3 Jatakabi's Xquisite
AVO ERI4 Aleksandrian Perfect Pearl
VET EH1 Reinadelabaile
25.9.2010 Eckerö kv. Valmis
Tuomari: Birgitta Svarstad, Ruotsi
VSP NUO1 Behave's Joker In Jazz (sert, Cacib)
PU2 AVO1 Honungsmåne Love Me Do (vasert, vaca)
PU4 VAL2 Buenazo's Yammi Yammi Mr Tommy
JUN EH1 Hillamarian Chili
AVO T
Gladiolus
VAL EH1 Protyn's Cacique Arawak
VAL ERI3 Buenazo's Quick-Witted Willy
VAL EH4 Ting-Ge-Lings Little Diamond
ROP VAL1 Semlans Evita (sert, Cacib)
10.10.2010 Tuulos ry. Valmis
Tuomari: Andras Polgar, Tshekki
ROP AVO1 Jatakabi's Xplorer (sert, FI MVA)
PU2 AVO2 Jatakabi's Unique Star (vasert)
PU3 JUN1 Running Beauty Face Of Superstar
PU4 VAL1 Jatakabi's Think Me First
54
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
VAL
VAL
VET
VET
VSP
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
AVO
AVO
VAL
VAL
VET
VET
VET
ERI2
ERI3
EH4
EH
EH
EH
EH
ERI1
ERI2
EH3
ERI3
EH4
EH
EH
EH
ERI2
ERI3
ERI1
ERI2
VAL1
VAL2
VET1
NUO1
ERI1
EH2
ERI2
H
H
ERI1
ERI2
ERI3
ERI4
ERI3
ERI4
ERI2
ERI3
ERI4
Running Beauty Face Of Poker
Jatakabi's Be A Good Boy
Sanillan Twilight Zone
Abendito's Don Fernando Torres
Da-Vinci
Jatakabi's Big Brother
Torcedore's Fortuna Milargo
Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
Bannera's Momentous Mogul
Calins Nounours Amuseur Brunatre
Mimarcon Omar Sharif
Altalusatlas
Jatakabi's Winning Streak
Torcedore's Chachi Misterio
Jatakabi's Survivor
Bellezza's Like The Legend
Sagora's Brassica Major
Visakoivun Zurriago De Oro (vet ROP)
Ganesan Be Cool
Jatakabi's Good Gilda
Jatakabi's On My Mind
Bayarin Una Bella Chica (vet VSP)
Winslett's Xtra Nice (sert)
Torcedore's Femenil Como Diva
Bannera's Ounce Of Star Dust
Bannera's Memorable Milestone (vasert)
Sagora's Casanueces
Blaubere Arcagela Angel
Sanillan Jolly Playmate
Jatakabi's Sweetprimadonna
Jatakabi's Odessa's Pearl
Abendito's Celeste Corazon
Bannera's Gilded Gemstone
Sagora's Africanlily
Jatakabi's Bianca
Jatakabi's Amanda
Ani
23.10.2010 Seinäjoki kv. Valmis
Tuomari: Maja Korošec, Slovenia
ROP NUO1 Saharanda Salix Alfendii (sert, Cacib)
PU2 VET1 Visakoivun Zurriago De Oro (vet ROP)
PU3 VAL1 Bellezza's Like The Legend
PU4 VAL2 Jatakabi's Till' The End
JUN ERI1 Jatakabi's Be A Good Boy
JUN ERI2 Bellezza's White Diamond
JUN ERI3 Tarbaby's Prince Charming
JUN ERI4 Havasaar Alexanro
JUN H
Havasaar Arturo
NUO ERI2 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One (vasert)
NUO ERI3 Dream Maker Of Tai Poseidonas
NUO ERI4 Behave's Joker In Jazz
NUO EH
Calins Nounours Amuseur Brunatre
NUO EH
Bannera's Momentous Mogul
AVO ERI1 Saharanda Rubus Jacens
AVO ERI2 Mimarcon Omar Sharif
AVO EH3 Sanillan Infinite Love
AVO H
Sanillan Piece Of Gold
VAL ERI2 Ganesan Be Cool
VAL ERI3 Jatakabi's You Are My Gold
VAL ERI4 Jatakabi's Think Me First
VAL ERI Bannera's Fast'n Famous
VAL ERI Bannera's Indelible Icon
VAL ERI Tarbaby's Madcap
VSP VAL1 Jatakabi's On My Mind (Cacib)
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
AVO
VAL
VAL
VAL
VET
VET
VET
VAL2
AVO1
NUO1
ERI1
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
ERI
ERI
ERI
ERI
EH
EH
H
H
H
ERI2
ERI3
EH4
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
ERI
EH
EH
H
ERI3
ERI4
ERI
ERI1
ERI2
ERI3
Jatakabi's Good Gilda
Jatakabi's Xquisite (sert, FI MVA)
Saharanda Unique Alba (vasert)
Torcedore's Femenil Como Diva
Ulroin Bertta
Zeraldas Icon Of Happiness
Tarbaby's Perfect Elegance
Bannera's Ounce Of Star Dust
Elokuun Buona Mattina
Facklans Gabriella
No Imperfection Forget Me Not
Saharanda Viola Alba
Havasaar Aamukaste
Miyoi's Gvabonito
Havasaar Adalfiina
Havasaar Angelina
Spicedonnan Sex And The City
Bannera's Memorable Milestone
Winslett's Xtra Nice
Tequilaville's Xtravaganza
Tarbaby's Nena
Bellezza's Total Knockout
Ganesan Dona Dolores
Cemilla Beanca
Jatakabi's Sweetprimadonna
Tarinakummun Eirene
Tequilaville's Nanette Blancet Noir
Winslett's Venus De Milo
Saharanda Lilium Alba
Bannera's Gilded Gemstone
Bellezza's Little Lilly
Jatakabi's Bianca (vet VSP)
Bayarin Una Bella Chica
Jatakabi's Amanda
30.10.2010 Lahti kv. Valmis
Tuomari: Wim Wellens, Alankomaat
VSP VAL1 Jatakabi's Till' The End (Cacib)
PU2 AVO1 Saharanda Salix Alfendii (sert, FI MVA, vaca)
PU3 AVO2 Jatakabi's Survivor (vasert)
PU4 VAL2 Sagora's Brassica Major
JUN ERI1 Jatakabi's Be A Good Boy
JUN ERI2 Elansse Joker For Game
JUN EH3 Jatakabi's Big Brother
JUN EH4 Visakoivun Miilo Solstrand
NUO ERI1 Bannera's Next To None
AVO ERI3 Bannera's Momentous Mogul
AVO ERI4 Jatakabi's Unique Star
AVO EH
Torcedore's Chachi Misterio
VAL ERI3 Bellezza's Like The Legend
VAL ERI4 Jatakabi's Think Me First
VAL ERI Jatakabi's Xplorer
VAL ERI Jatakabi's You Are My Gold
VAL ERI Saharanda Heralds Heyday
ROP VAL1 Jatakabi's Good Gilda (Cacib)
PN2 NUO1 Bannera's Mesmerizing Mien (sert, vaca)
PN3 VAL2 Jatakabi's On My Mind
PN4 NUO2 Mithra-Shan's Ojal Amy Habanero (vasert)
JUN ERI1 Torcedore's Femenil Como Diva
JUN ERI2 Sanillan Ups-A-Daisy
JUN ERI3 Sagora's Dhalia Lily
JUN ERI4 Bannera's Ounce Of Star Dust
JUN ERI Suzuida's Lili Marlen
JUN EH
Abendito's Excelente Elsie
JUN EH
Living Dream's Rosalinde
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
AVO
AVO
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
VET
EH
EH
EH
EVA
ERI3
ERI4
ERI
EH
ERI1
ERI2
ERI3
EH4
ERI3
ERI4
ERI
ERI
ERI
ERI
ERI1
Miss-Zeraldas
Pilliwink's Nebulosa
Smötkyn Riikon Obba
Josefiina
Ichocomia Mis Amores Pequeniós
Bannera's Memorable Milestone
Bayarin Misty Moonlight
Canis Ventosus Havis Amanda
Jatakabi's Xtempore
Hviter Gran Navida
Jatakabi's Sweetprimadonna
Aleksandrian Perfect Pearl
Bellezza's Which Witch
Bellezza's Black Pearl
Bannera's Gilded Gemstone
Jatakabi's Xquisite
Living Dream's Lolette
Sagora's Africanlily
Jatakabi's Bianca (vet ROP)
13.11.2010 Jyväskylä kv. Valmis
Tuomari: Robert Blümel, Itävalta
VSP JUN1 Jatakabi's Be A Good Boy (sert)
PU2 VAL1 Jatakabi's You Are My Gold (vasert, Cacib)
PU3 VAL2 Jatakabi's Think Me First (vaca)
PU4 JUN2 Elansse Joker For Game
JUN ERI3 Havasaar Alexanro
JUN ERI4 Torcedore's Fortuna Milargo
JUN ERI Bellezza's Poker Face
JUN ERI Bellezza's White Diamond
JUN ERI Torcedore's Federico Mi Amor
JUN EH
Bellezza's Perfect Poppet
JUN EH
Cemilla Emilianos
JUN EH
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
JUN EH
Tarbaby's Prince Charming
AVO ERI1 Mimarcon Omar Sharif
AVO ERI2 Sanillan Infinite Love
AVO EH3 Nicolen Famoso Nino
VAL ERI3 Saharanda Salix Alfendii
VAL ERI4 Saharanda Gongora Galeata
VAL ERI Tarbaby's Madcap
VET ERI1 Visakoivun Zurriago De Oro (vet VSP)
VET ERI2 Ganesan Be Cool
ROP VET1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
PN2 NUO1 Zeraldas Icon Of Happiness (sert, Cacib)
PN3 JUN1 Sagora's Dhalia Lily (vasert)
PN4 VAL1 Jatakabi's On My Mind (vaca)
JUN ERI2 Torcedore's Femenil Como Diva
JUN ERI3 Cemilla Diana Dalia
JUN ERI4 Cemilla Donna Delia
JUN EH
Facklans Gabriella
JUN EH
Miss-Zeraldas
JUN EH
Pilliwink's Nebulosa
JUN EH
Tarbaby's Perfect Elegance
NUO ERI2 Jubilada Alegre Arabella
AVO ERI1 Jatakabi's Xtempore
AVO ERI2 Jatakabi's White Pride
AVO ERI3 Jatakabi's Sweetprimadonna
AVO EH4 Saharanda Fagus Lucida
AVO EH
Tarinakummun Eirene
VAL ERI2 Jatakabi's Good Gilda
VAL ERI3 Bellezza's Little Lilly
VAL ERI4 Bellezza's Which Witch
VAL ERI Bayarin Alma Angelica
VAL ERI Sagora's Africanlily
55
VAL
VET
ERI Tarbaby's Nieve
ERI2 Jatakabi's Bianca
11.12.2010, Helsinki kv. (HEW-10)
Tuomari: Roger Barenne, Ranska
ROP VAL1 Jatakabi's Till' The End (Cacib)
PU2 AVO1 Bannera's Next To None (sert, vaca)
PU3 JUN1 Bellezza's Poker Face (vasert)
PU4 NUO1 Dream Maker Of Tai Poseidonas
JUN ERI2 Jatakabi's Be A Good Boy
JUN ERI3 Bellezza's White Diamond
JUN ERI4 Zabadou's Perfect Polaris
JUN ERI Bellezza's Pocket Rocket
JUN EH
Chewbaccas Norton The Naughty Guy
JUN EH
Tarbaby's Prince Charming
NUO EH2 Bannera's Momentous Mogul
AVO ERI2 Jatakabi's Unique Star
AVO ERI3 Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
VAL ERI2 Saharanda Gongora Galeata
VAL ERI3 Saharanda Salix Alfendii
VAL ERI4 Bellezza's Like The Legend
VAL ERI Bannera's Fast'n Famous
VAL ERI Bannera's Indelible Icon
VAL ERI Jatakabi's Think Me First
VAL ERI Jatakabi's You Are My Gold
VAL ERI Sagora's Brassica Major
VAL ERI Saharanda Heralds Heyday
VET ERI1 Visakoivun Zurriago De Oro (vet VSP)
VET ERI2 Bombattaren Nemo Nordeste
VSP VAL1 Aco Tara's Ice-Queen (Cacib)
PN2 NUO1 Buenazo's Babushka (sert, vaca)
PN3 AVO1 Jatakabi's Xtempore (vasert)
PN4 JUN1 Sagora's Dhalia Lily
JUN EH
Tarbaby's Perfect Elegance
JUN EH
Zeraldas Icon Of Happiness
JUN ERI2 Torcedore's Glamorosa
JUN ERI3 Bannera's Ounce Of Star Dust
JUN ERI4 Torcedore's Femenil Como Diva
JUN ERI Dabbler's Claras Champion
JUN ERI Facklans Gabriella
JUN ERI Havannette's Absolutely Perfect
JUN ERI Ulroin Bertta
JUN H
Tarbaby's Queen For A Daisy
NUO ERI2 Bannera's Memorable Milestone
NUO ERI3 Saharanda Unique Alba
AVO ERI2 Tequilaville's U Are The One
VAL ERI2 Jatakabi's Good Gilda
VAL ERI3 Chokmah De La Fuensanta
VAL ERI4 Jatakabi's On My Mind
VAL ERI Bannera's Gilded Gemstone
VAL ERI Bellezza's Little Lilly
VAL ERI Cemilla Belinda
VET ERI1 Bayarin Una Bella Chica (vet ROP)
VET ERI2 Jatakabi's Bianca
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
AVO
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
VET
VET
ROP
PN2
PN3
PN4
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
JUN
NUO
NUO
NUO
AVO
AVO
VAL
VAL
VAL
VAL
VAL
ERI
ERI
ERI
ERI
EH
ERI2
ERI3
ERI1
ERI4
ERI
ERI
ERI
ERI
ERI
ERI
EH1
EH2
VAL1
VET1
VAL2
JUN1
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
ERI
ERI
ERI
ERI
ERI
ERI
EH
EH
EH
ERI1
ERI2
ERI3
ERI1
ERI2
ERI3
ERI4
ERI
ERI
ERI
Bellezza's Pocket Rocket
Bellezza's Poker Face
Isfolket's U Got It
Tarbaby's Perfect Impresion
Zeraldas Double-Or-Quits
Dream Maker Of Tai Poseidonas
Bannera's Momentous Mogul
Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
Bannera's Indelible Icon
Bannera's Fast'n Famous
Jatakabi's Think Me First
Saharanda Gongora Galeata
Saharanda Salix Alfendii
Sanillan Nice And Wise
Zabadou's Funny Frostbite
Bombattaren Nemo Nordeste
Visakoivun Zurriago De Oro
Jatakabi's Good Gilda (Cacib)
Jatakabi's Bianca (vet ROP)
Aco Tara's Ice-Queen (vaca)
Bannera's Ounce Of Star Dust (sert)
Zabadou's Perfect Brownie vasert
Torcedore's Femenil Como Diva
Zeraldas Icon Of Happiness
Facklans Gabriella
Havannette's Absolutely Perfect
Sanillan Uptown Girl
Tarbaby's Perfect Elegance
Torcedore's Glamorosa
Ulroin Bertta
Zabadou's Perfect Highlight
Elokuun Buona Mattina
Sanillan Ups-A-Daisy
Tarbaby's Queen For A Daisy
Buenazo's Babushka
Saharanda Unique Alba
Bannera's Memorable Milestone
Jatakabi's Xtempore
Tequilaville's U Are The One
Jatakabi's On My Mind
Zabadou's Heffalump Helga
Bellezza's Little Lilly
Chokmah De La Fuensanta
Sanillan Night Bird
12.12.2010 Helsinki kv. (VOITTAJA-10) Valmis
Tuomari: Pirjo Aaltonen
VSP VAL1 Bellezza's Like The Legend (Cacib)
PU2 VAL2 Jatakabi's You Are My Gold (sert, vaca)
PU3 NUO1 Bannera's Next To None (vasert)
PU4 VAL3 Jatakabi's Till' The End
JUN ERI1 Jatakabi's Be A Good Boy
JUN ERI2 Bellezza's White Diamond
JUN ERI3 Zabadou's Perfect Polaris
JUN ERI4 Chewbaccas Norton The Naughty Guy
56
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Näyttelytulokset ulkomailta 2010
ROP-kasv. kennel Bellezza’s
19.12.2010 Tukholma, Ruotsi
2
kennel Jatakabi’s
Arne Fors, Norja
Tuomari: Antonio Di Lorenzo, Italia
20.6.2010 Moletai, Liettua
Larisa Postolova, Venäjä
AVO 1/2 CK Zodiaka'la Star's Cause I'm The One
PN3 VET 1/1 CK Bayarin Una Bella Chica (VET-ROP, BIS-2 vet)
ROP VAL1 Jatakabi's Bianca (sert, Cacib )
AVO 1/4 Cemilla Belinda
PN2 JUN1 Lumikuono Madame Rochas (jun-sert, paras juniori)
AVO 1/5 Cemilla Cara Caprina
20.6.2010 Jönköping, Elmia kv
26.9.2010 Panavezys, Liettua
Rochelle Erlich, Etelä-Afrikka
Irina Azen, Valkovenäjä
ROP-pentu Jatakabi's Be A Good Boy
JUN ERI1 Lumikuono Madame Rochas (LTJ MVA)
PU-2 JUN 1/1 CK Bannera’s Next To None (sert)
PU-5 NUO 1/1 CK Jatakabi's You Are My Gold
7.8.2010 Svenstavik kv., Ruotsi
AVO 1/1 CK Jatakabi’s Xplorer
Frank Christiansen, Norja
AVO 1/3 CK Bellezza’s Like The Legend
AVO 1/5 Jatakabi’s Till’ The End
PU2 AVO 1/1 CK Tarbaby's Madcap (vaca, sert, POHJ & SE MVA)
VAL 1/- Saharanda Herald’s Heyday
VSP AVO 1/1 CK Tarbaby's Nieve (Cacib, sert, SE MVA)
ROP VAL 1/1 CK Torcedore’s Aria El Amore (Cacib, RYP-5)
PN4 VAL 1/2 CK Aco Tara's Harmony Girl
PN-2 AVO 1/1 CK Jatakabi’s Good Gilda (sert, SE MVA)
PN-3 NUO 1/1 CK Bannera’s Memorable Milestone (vaca)
1.8.2010 Harju, Eesti
PN-5 VET 1/1 CK Jatakabi’s Amanda (VET-ROP)
Dusan Paunovic, Serbia
NUO 1/3 KP Jatakabi’s Xtempore
BIS-pentu: Zoran Brancovich, Serbia
AVO 1/4 CK Bannera’s Hot Headliner
AVO 1/- Bannera’s Gilded Gemstone
ROP-pentu Bannera's Ounce of Star Dust (BIS-3 pentu)
AVO 1/2 CK Bellezza’s Black Pearl
ROP Bellezza's Like The Legend
AVO 1/5 Bellezza’s Love Letter
VSP Tequilavilles Nanette Blancet Noir (sert)
AVO 1/- Bellezza’s Total Knockout
ROP-kasv. kennel Jatakabi’s
31.7.2010 Harju, Eesti
2
kennel Bellezza’s
Ingrid Borchorst, Norja
BIS-pentu: Dusan Paunovic, Serbia
19.6.2010 Moletai, Liettua
Ryhmä 9: Anna Brancovich, Serbia
Liudmila Nikitina, Venäjä
ROP-pentu Bannera's Ounce of Star Dust (BIS-3 pentu)
ROP VAL1 Jatakabi's Bianca (sert, Cacib, LT MVA, INT MVA)
ROP Bellezza's Like The Legend (sert, EE MVA, RYP-3)
PN2 JUN1 Lumikuono Madame Rochas (jun-sert, paras juniori)
VSP Bellezza's Kiss Me Goodbye (sert, EE MVA)
PN-2 Tequilavilles Nanette Blancet Noir
19.6.2010 Jönköping, Elmia kv
Paul Stanton, Ruotsi
21.6.2010 Jönköping, Elmia kv
Torbjörn Skaar, Ruotsi
ROP-pentu Jatakabi's Be A Good Boy
ROP JUN 1/1 CK Bannera’s Next To None (sert)
ROP-pentu Jatakabi's Be A Good Boy
PU-2 AVO 1/1 CK Bellezza’s Like The Legend (Cacib, C.I.B*)
PU-2 AVO 1/1 CK Bellezza’s Like The Legend (sert, SE MVA, vaca)
PU-3 VAL 1/1 CK Bellezza’s Simply Superman (vaca)
PU-3 JUN 1/1 CK Bannera’s Next To None
PU-4 NUO 1/1 CK Jatakabi's You Are My Gold
PU-4 NUO 1/1 CK Jatakabi's You Are My Gold
AVO 1/2 CK Jatakabi’s Till’ The End
AVO 1/2 CK Jatakabi’s Till’ The End
AVO 2 Jatakabi’s Xplorer
AVO 1/4 Jatakabi’s Xplorer
VAL 1/3 CK Saharanda Herald’s Heyday
VAL 1/3 CK Saharanda Herald’s Heyday
PN-3 AVO 1/1 CK Bannera’s Hot Headliner
VAL 1/4 CK Bellezza’s Simply Superman (vaca)
NUO 2 Bannera’s Memorable Milestone
VSP AVO 1/1 CK Bellezza’s Black Pearl (sert, SE MVA, Cacib)
NUO 1/5
PN-2 AVO 1/2 CK Bellezza’s Love Letter (vaca)
AVO 1/3 Bannera’s Gilded Gemstone
NUO 1/3 KP Jatakabi’s Xtempore
AVO 1/4 Bellezza’s Black Pearl
NUO 1/4 KP Bannera’s Memorable Milestone
AVO 1/5 Bellezza’s Love Letter
AVO 1/5 Bannera’s Gilded Gemstone
AVO 1/- Bellezza’s Total Knockout
AVO 1/4 Bellezza’s Total Knockout
AVO 1/- Jatakabi’s Good Gilda
VAL 1/3 CK Jatakabi’s Good Gilda
VAL 1/2 CK Torcedore’s Aria El Amore
VAL 1/2 CK Torcedore’s Aria El Amore
VET 1/2 CK Jatakabi’s Amanda
VET 1/1 CK Jatakabi’s Amanda (VET-ROP)
ROP-kasv. kennel Bellezza’s
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Jatakabi’s Xtempore
57
2
kennel Jatakabi’s
17.4.2010 Kiova, Ukraina
13.6.2010 Pietari, Venäjä
Susanne Kuratko
Olga Dolejsova, Tsekki
VSP NUO1 Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino (sert, Cacib)
ROP VAL1 Bannera's Fast'N Famous (sert, RU MVA, Cacib, RKFV-10)
ROP VAL1 Visakoivun X-Te Prinzessin (sert, Cacib)
PU2 NUO1 Calins Nounours Amuseur Brunatré (sert, vaca)
PN2 AVO1 Visakoivun Estrella Eterna (sert, vaca)
12.6.2010 Pietari, Venäjä
10.4.2010 Rakvere, Viro
Julija Aidietienë, Liettua
August de Wilde, Belgia
ROP VAL1 Bannera's Fast'N Famous (sert, RU MVA, Cacib, RKFV-10)
ROP VAL1 Ganesan He's One Romeo (sert, EST MVA)
PU2 NUO1 Calins Nounours Amuseur Brunatré (sert, vaca)
3.4.2010 Tukholma, Ruotsi
6.6.2010 Tallinna, Viro EEV-2010
Laurent Heinesche, Luxemburg
Joyce Shipley, Englanti
PN2 AVO1/2 CK Cemilla Belinda (vaca)
ROP AVO1 Bannera's Indelible Icon (sert, Cacib, EE MVA, EEV-2010)
JUN 2
PU2 VAL1 Sanillan Hello I'm Lucky (vaca)
NUO 1/4
Cemilla Cara Caprina
Chokmah De La Fuensanta
PU3 VAL2 Chewbaccas Keep Fit Kermit
PU4 NUO1 Saharanda Salix Alfendii
28.3.2010 Riika, Latvia Voittaja-2010
JUN ERI1 Zodiaka'la Star's Cause I'n The One (jun-sert, EEJV-10)
Vija Klucniece, Latvia
JUN ERI2 Bannera's Momentous Mogul
VSP VAL1 Bannera's Gilded Gemstone (sert, Cacib, EE MVA, EEV-2010)
ROP VAL1 Saharanda Ixora Coccinea (sert, Cacib, LVV-10, INT & LV
PN2 AVO1 Chokmah De La Fuensanta (vaca)
MVA)
PN3 VET1 Saharanda Astridia Alba (VET-ROP, EEVV-2010)
JUN ERI1 Elokuun Buona Mattina (jun sert, LVJV-10)
PN4 JUN1 Mithra-Shan's Ojal Amy Habanero (jun-cc, EEJV-10)
JUN ERI2 Lumikuono Madame Rochas
14.3.2010 ??, Liettua
JUN ERI3 Bannera's Memorable Milestone
Anne Sume, Viro
AVO H Smötkyn Riikon Musta Pantteri
VAL ERI2 Sanillan Early Bird
ROP
AVO EH Kuusivirta Melody
Kennel Bannera's
13.3.2010 ??, Liettua
18.4.2010 Romania
Ole Staunsjaer
Petru Munteau, Romania
AVO H Kuusivirta Melody
ROP VAL1 Visakoivun X-Te Prinzessin (sert , Cacib, UA CH)
PN2 AVO1 Visakoivun Estrella Eterna (sert, vaca, UA CH)
58
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Ryhmä- ja BIS-sijoitukset 2010
ENO ry. 6.2.2010
rotu: Harry Tast
Bis-kasv. + BIS-vet.: Tanya Ahlman-Stockmari
Bis-veteraani: Tanya Ahlman-Stockmari
Jatakabi’s Bianca, BIS3-vet
kennel Bellezza’s, BIS1-kasv
TAMPERE kv. 20.3.2010
rotu: Ana Beatriz Knoll, Brasilia
BIS-kasvattaja: John Wauben, Alankomaat
kennel Jatakabi’s, BIS2-kasv
KANKAANPÄÄ ry. 11.4.2010
rotu + FCI9 + BIS-kasvattaja: Tarmo Viirtelä
BIS-tuomari: Rony Doedijns, Alankomaat
Jatakabi’s Good Gilda, RYP-1, BIS-1
kennel Jatakabi’s, BIS1-kasv
KIIHTELYSVAARA ry. 11.4.2010
rotu + BIS-kasvattaja: Paavo Mattila
kennel Bellezza’s, BIS1-kasv
VAASA kv. 17.4.2010
rotu:Marja Talvitie
FCI9: Johan Juslin
Bayarin Una Bella Chica, RYP-2
LAHTI kv. 24.4.2010
rotu: Kristiina Ahlberg
BIS-kasvattaja: Harry Tast
kennel Jatakabi’s, BIS1-kasv
JOENSUU kv. 30.5.2010
rotu: Branislav Rajic, Slovenia
BIS-kasvattaja: Janiki Steinbock, Israel
kennel Jatakabi’s, BIS3-kasv
AURA ry. 12.6.2010
rotu: M.E.J. van de Weijer, Alankomaat
BIS-kasvattaja: Dagmar Klein, Romania
kennel Jatakabi’s, BIS2-kasv
RAAHE ry. 12.6.2010
rotu: Inese Pablaka, Latvia
BIS-kasvattaja: Soile Bister
kennel Tarbaby’s, BIS2-kasv
HELSINKI ry. 13.6.2010
rotu + FCI9: Javier Sanchez, Espanja
BIS: Hans Lehtinen
BIS-kasvattaja: Juha Kares
Jatakabi’s Good Gilda, RYP-1, BIS-1
kennel Jatakabi’s, BIS1-kasv
PORI kv. 3.7.2010
rotu: Laurent Pichard, Sveitsi
Bis-kasvattaja: Leif-Herman Wilberg, Norja
kennel Saharanda, BIS4-kasv
KARJAA 11.7.2010
rotu + FCI9: Tanya Ahlman-Stockmari
Jatakabi’s Be A Good Boy, RYP-4
KANGASNIEMI 13.5.2010
rotu: Zofia Konderla, Puola
FCI9: Adam Ostrowski, Puola
Saharanda Gongora Galeata, RYP-4
LAMMI ry. 17.7.2010
rotu + FCI9: Anne Sume, Viro
Jatakabi's White Pride, RYP-4
SUOLAHTI ry. 15.5.2010
rotu: Zidy Munsterhielm-Ehnberg
BIS-veteraani: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
Bayarin Una Bella Chica, BIS2-vet
KEMI 25.7.2010
rotu: Marja Talvitie
BIS-kasvattaja: Irina Poletaeva
kennel Bellezza’s, BIS2-kasv
RAUMA 16.5.2010
rotu + BIS-kasvattaja: Ligita Zake
Jatakabi's Amanda, BIS4-vet
kennel Jatakabi’s, BIS3-kasv
RANTASALMI ry. 1.8.2010
rotu + FCI9: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
BIS-kasvattaja: Harto Stockmari
Jatakabi’s Be A Good Boy, RYP-3
kennel Jatakabi’s, BIS1-kasv
HELSINKI kv. 22.5.2010
rotu + BIS-kasvattaja: Renee Sporre-Willes, Ruotsi
kennel Jatakabi’s, BIS4-kasv
JOENSUU 29.5.2010
rotu: Tanya Ahlman-Stockmari
BIS-kasvattaja: Janiki Steinbock, Israel
kennel Jatakabi’s, BIS2-kasv
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
KUOPIO kv. 7.8.2010
rotu: Petru Muntean, Romania
BIS-kasvattaja: Åke Cronander, Ruotsi
kennel Jatakabi’s, BIS3-kasv
TURKU 14.8.2010
rotu: Erwin Deutscer, Itävalta
59
BIS-veteraani: Tanya Ahlman-Stocmari
Jatakabi's Amanda, BIS3-vet
HELSINKI SKKY:n erikoisnäyttely 29.8.2010
rotu: Britta Roos-Börjeson, Ruotsi
BIS-kasvattaja: Kari Järvinen
kennel Jatakabi’s, BIS2-kasv
PORVOO 11.9.2010
rotu: Giuliano Biasiolo, Italia
BIS-kasvattaja: Leif Ragnar Hjorth, Norja
Kennel Bannera's, BIS4-kasv
SEINÄJOKI kv. 24.10.2010
rotu: Maja Korosec, Slovenia
BIS-kasvattaja: Paula Heikkinen-Lehkonen
kennel Jatakabi’s, BIS2-kasv
LAHTI kv. 31.10.2010
Tuomari: Wim Wellens, Alankomaat
BIS-veteraani: Tanya Ahlman-Stockmari
Jatakabi’s Bianca, BIS1-vet
TUULOS ry. 10.10.2010
rotu: Andras Polgar, Tsekki
BIS-kasvattaja: Yonne Brink, Ruotsi
kennel Jatakabi’s, BIS2-kasv
60
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
UROKSET
ABENDITO'S CELESTE SUERTE 54473/08 (Honeyponey's Fantastico - Blaubere Lady Laurette)
Kasv. Outi Paatola, Klaukkala. Om. Jaana Tengman c/o Paatola, Klaukkala
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO ERI
Excellent general condition. Correct head proportion and expression and eyes. Excellent depth of chest. Correct powerful
mowes, but movements are not open in front and hind
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO ERI
Good size. Maskuline head. Good expression. Almost shaped very dark eyes. Good ear carriage. Exellent body, correct in
alla parts. Moves well. Good coat and temperament.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO POISSA
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
NUO ERI2
Very nice dog, exellent type and proportions. Good coat. Good tailset. Very good angulations. Head in good balanced with
body. good eyes. Good proportions of muzzle – skull. Good side mover. I´d like more paralled action in front.
19.6.2010
Kotka kv.
Paul Scanlon, Irlanti
NUO ERI2 PU4
Excellent for breed type. Good head. Well set ears, good front assembly. Excellent topline. Nicely anqulated behind. Well
set tail. Moves very freely. Good overall look.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
NUO ERI3
2317. 22 Monate, gut im Typ. Sehr guter Kopf., typische Augen & Ohren, gute außerknie. Vorne etwas lose. Hinten etwas
eng. Hinterhand nicht ganz parallel. Sehr gut in Farbe & Haar, gute Bewegung.
4.9.2010
Helsinki kr.
Helle Dan Pålsson, Tanska
AVO EH2
Nice type and size a little up on his legs. A little small head, good proportions, good bite. Good neck and shoulder. Well
marked fore chest, needs more depth. Lacks a little of muscles and fat. Well angulated behind. Moves with good attitude,
not parallel behind, loos in front. Excellent coat, good temperament.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO Poissa
ABENDITO'S DON FERNANDO TORRES 52318/09 ( Bellezza's Paddington - Mejrams Dreaming Star)
Kasv. Outi Paatola, Klaukkala. Om. Outi Paatola ja Hanne Antikainen, Klaukkala
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
PEK2
7 months. Maskuline head. Good expression. Almost shaped dark eyes. Black nose. Good ear set and carriage. Correct
neck. Good length of body. Good ribcage of front and hind quarters. Bad hind movement. Good coat and temperament.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
JUN ERI
Erinomainen tyyppi. Vahva luusto, vielä kehitysvaiheessa. Hyvä pää. Kaunis ilme. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja &
hännänkiinnitys. Erittäin hyvin kulmautunut. Vielä kapea rinta. Hyvä turkki. Liikkuu hyvin sivulta, vielä ahtaasti edestä ja
takaa.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
JUN EH
9 months, enough coat for age. Correct proportions. Good tail. Head in good balance with body. good side movement. The
action in front could be better.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN ERI2
2312. 10 Monate, sehr gut im Typ, hübscher Kopf, korrekte Augen & Ohren, gute Halslinie, richtige Körperproportionen,
rassetypische Winkelungen, sehr gut in Haar & Farbe, in der Bewegung vorne etwas lose. Hinten etwas eng.
4.9.2010
Helsinki kr.
Helle Dan Pålsson, Tanska
JUN EH2
Nice type and size. Too thin, needs to mature. A little small head, with good expression. Correct bite. Nicely angulated front
and back. Good length of body. Strong topline. Moves with good attitude. Good coat and temperament.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
JUN EH
1251. Smaller than medium. Very good constitution. Good head. Good topline. Small ribbcage. Moves close behind. Good
coat.
ACIERTO'S AMI DE COUR 16519/10 ( Bellezza's Keep In Touch - Aleksandrian Years Of Golden)
kasv. & om. Niko Karhu, Kontiomäki
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
PEK1 KP ROP- PENTU
2771. Kaunis hyvärakenteinen pentu. Hyvin lupaava pää. Kaunis ylälinja. Hyvin kannettu häntä. Oikeat mittasuhteet. Liikkuu
kauniisti. Erinomainen turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
PEK1 KP ROP- PENTU
3117. 7 months. Good type. Good head, correct bite. Excellent body structure. Correct angulated. Good coat &
pigmentation. Good movement. Very promising.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
PEK1 KP ROP-PENTU
2852. Erinomaiset kauniit mittasuhteet. Kallo ja kuono yhtä pitkät. Posket sileät. Tarpeeksi leveyttä kuonossa erinomainen
pigmentti. Kauniit, tummat silmät. Erinomainen luusto & kaunis ylälinja. Hyvät kulmaukset. Erinomainen pehmeä, litteä
turkki. Hyvin kapeat liikkeet. Erittäin lupaava.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN Poissa
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
61
ALTALUSATLAS 56440/08 (Sanillan Hello I'm Lucky - Visakoivun Flor Del Sol )
Kasv. Mervi Krekula, Pori. Om. Kaisa Ylikoski, Ulvila
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO ERI3
Excellent general condition. Correct head proportions. Small eyes. Correct topline. Short neck. Free movement. Good reach
on the steps. Correct tailset.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
NUO EH2
Hieman koookas, hyvä purenta, vaalea kirsu. Suorat eturaajat, hyvä ylälinja. Hyvä hännänkaari, jäntevä takaosa. Hyvä
karva. Hieman epävarma käytös. Hyvät liikkeet.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
NUO ERI2 PU4 VASERT
Correct type and prop. Head long enough. Correct topline. Enough volume of body. Ribcage long enough. Correctly
angulated. Moves well. Corract coat and temperament.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
NUO ERI3
1129. Good size. Pretty picture. Showing very good condition. Excellent head, eyes, colour & form. Correct ear. Proper
shoulders. Nice temper. Excellent coat texture. Slightly narrow behind. Moves okay. Could carry a stronger topline.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
NUO ERI2
2318. 23 Monate, gut im Typ. Sehr guter Kopf, typische Augen & Ohren, gute Halslinie. Sehr gute Körperproportion. Sehr
gute Winkelungen Vorne, sehr gutes Gebäude. Hinten nicht parallel gestellt, in der Bewegung Vorne & Hinten etwas
instabil. Korrekt in Haar & Farbe.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
NUO ERI3
1057. Harmonisch im Typ. Schönen Kopf. Nase Spiegel & Auge korrekt. Typiger Haar. Rücke gerade. Rute korrekt getragen
befedert. Winkelunger korrekt. Bewegung frei. Liebes Wesen.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
AVO ERI1 PU2 VASERT
291. 25 Mon. Harmonisch. Gut aufgebaut. Leicht aufgehelltes Nasenpigment. Genügend dunkle Augen. Schärengebiss.
Sehr gute Rückenlinie. Sehr gute Rute. Sehr gute Haar. Könnte im Verhalten etwas optimaler sein. Fkéssende
Bewegungen.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO EH4
1265. Medium dog. Very good constitution. Nice head. Good topline. Cow hocks. Nice coat. Moves close behind.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO Poissa
AMADEUS 60272/09 (Ganesan Happy Javier - Lumikuono Las Romeras)
Kasv. Maija Kaarre,Tampere. Om. Jaana Korhonen, Kuopio
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
5-7kk PEK4
5 months. Maskuline head. Flst skull. Good stop. Black noce. Almost shaped eyes. Exellent pigmentation. Good ear
carriage. Well build body. Correct lines and angulations. Moves quite well, but hind moveentmust be more correct. Good
coat and temperament.
AMENOPPES NHSB2732782 (Gyöngyösi Pelyhes Marcus Aurelius - A Maiden Effort's Kamasutra)
kasv. Anja van Haarlem, Hollanti om. Taina Jaatinen-Niemi & Niko Karhu, Kontiomäki
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
JUN H
Tänään vielä kovin villavaturkkinen uros. Hyvä kallo. Hieman pitkä kuono. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin kehittynyt runko.
Seisoo ja liikkuu pihtikinttuisesti. Takaa liikkuu hyvin.
AMOR’S I’M HENRY VIII I’M FI & AM MVA 26906/08 (Payasa Hystyle Cash N’ Dreams - Amor’s That Girl)
kasv. Mary and Robert Lopez, USA om. Mirja Kirvesniemi, Anjalankoski
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
VAL Poissa
AMOS 49566/09 (Aleksandrian Zippy Zion - Mimarcon Guinevere)
kasv. XXXXX om. Suvi-Tuulikki Partanen, Imatra
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
JUN H
stor, allt för högställt hund. som borde ha batter rastyp och propotioner. plan rygg. bra svans. huvudet önskas mer typisk. allt
för kort i nospartiet. mkt bra pigment. fin temperament.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
JUN ERI3
1053. Jugendlich im Typ. Weiches üppiges Haar. Typischer Kopf. Rücken gerade. Rute sehr gut. Bewegung und korrekt
getragen. Freudigen Bewegung. Liebes Wesen.
BAMSE’S HEARTBREAKER JUNIOR S13683/2008 (Heartbreaker Zur Elbwiese - Bamse's Odessa)
Kasv. Anita Fundin, Ruotsi. Om. Gun-Britt Wennström ja Åsa Mäkitalo, Ruotsi
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
AVO ERI3
Very good type and shape. Masculin head. Well pigmented. good mouth. Sufficient neck. Good topline. Well set tail. Very
good body. Nice legs and paws. Moves well. good coat and color.
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
AVO ERI1 PU2 VACA SERT FI MVA
good form. correct scissor bite. nice neck good topline. tail well set and carried. correct angulation good balance in action
nice temperament. good coa
62
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
BAMSE’S HUMLE BEAR 35415/08 (Heartbreaker Zur Elbwiese – Bamse’s Odessa)
kasv. Anita Fundin, Ruotsi om. Jaana Karonen, Rajamäki
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
AVO EH3
Excellent size, good bones, wide front,open elbows. Excellent bach, little strong hair.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
AVO Poissa
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
AVO T
2780. Kovin matalaraajainen uros, jolla oikea pään malli. Hieman vaaleat silmät. Lyhyt kaula. Hieman köyry selkä. Eturaajat
saisivat olla suoremmat. Liikkuu lyhyin askelin. Laskee selkälinjansa liikkeessä. Kuiva karhea turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
AVO EH3
3128. 2 1/2 years old. Good head, correct bite. Very strong forechest. Slightly out of elbows. Back could be more level.
Good pigmentation, griffon type coat. Correct in movement.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
AVO Poissa
BANNERA'S FAST'N FAMOUS C.I.B & FI & LT & RU MVA LTV-09 RKFV-10 18732/06 (Garanzia's Pole Star - Saharanda
Fabulous Future)
kasv. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa om. Pia Suominen, Tampere
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VAL ERI2
Nice head. Expressive eyes.Excellent depth of chest. Correct body structure. Correct coat.Excellent temperament. Moves
well.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
VAL ERI3
Correct size. Maskuline head. Good expression. Black pigmentation. dark eyes. Good ear carriage. Exellent body
proportions, lines and angulations. Fire movement. Nice coat and temperament.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
VAL ERI1 PU1 ROP
Correct type and prop. Strong masculine head. Muzzle long enough. Strong topline. Croup long enough. Well-developed
body. Correctly angulated. Stands a bit close in front.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VAL ERI4
1136. Excellent good type. About 5 years. Showing in very good condition. Correct eyes. Good proportions in head. Proper
bite. Correct neck. Excellent coat texture. Correct hindquarters. Moves okay.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL ERI3
2783. Hyvin rakentunut uros, jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää. Hyvä ilme. Hyvä kaula ja selkälinja. Hyvä häntä.
Eturaajat saisivat olla hieman suoremmat. Hyvin kulmautuneet takaraajat. Kaunis turkki. Liikkuu hyvin.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI3
3132. 4 1/2 excellent type. Excellent head, correct bite. Good body structure. Correct angulation. Good coat & pigmentation.
Correct in movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL EH
2864. Hyvät mittasuhteet. Hyvä kallon leveys, sileät posket. Hieman lyhyt kuono-osa, saisi olla lisää leveyttä. Hyvä luusto.
Hieman käyrät eturaajat. Erinomainen runko. Karva saisi latvoistaan olla pehmeämpää. Käyrillä eturaajoillaan liikkuu
ahtaasti edestä.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL ERI4
452. Maskulin. Utmärkt kropp. Mycket fint uttryck bra huvud. Särskilt bra nosparti. Bra skulderläge. Kunde ha rakare
framben. Utmärkt kors & svansfäste. Pälsen duger. Utmärkt svans. Rör sig utmärkt bak. Ganska tasstrångt fram.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI
3402. Very nice male with good bodyproportion & good body substance. Could have a bit more masculine head. Very nice
topline. Well -angulated. Strong tailset & loin. The coat of good quality. Nicely shown.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI
6095. Mittasuhteiltaan kaunis sopusuhtainen uros, jolla hyvä vahvuusaste. Hyvät pään mittasuhteet. Kaunis ilme. Hyvä
ylälinja & hännänkiinnitys. Eturaajat voisivat olla suoremmat. Hyvin laskeutuva karvapeite. Liikkuu hyvin.
BANNERA'S DOUNCE OF DUST 16266/10 (Bellezza's Like The Legend - Saharanda Fabulous Future)
Kasv. Marjo ja Minna Heikka , Vantaa. Om: Mia Lauronen ja Marjo ja MInna Heikka, Vantaa
13.6.2010
Pentun. Vantaa
Marja Kosonen, Suomi
PEK2 KP
Ryhdikkäästi ja erittäin reippaasti esiintyvä narttupentu, jolla kaunisilmeinen pää. Hyvä pigmentti. Ikäisekseen hyvä runko.
Tasapainoisesti kulmautunut. Hieman alas kiinnittynyt, mutta hyvin kannettu häntä. Reippaat pentumaiset liikkeet.
Erinomainen luonne.
BANNERA'S IDOLIZED INDEED 20890/08 (Bellezza´s Incredible Idol - Saharanda Fabulous Future)
Kasv. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa. Om. Kari Perko c/o Marjo Heikka, Vantaa
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
AVO ERI1
Good dog. I´d like a little bit longer legs and a thicker coat. Very good head and expression. good neckline and tailset.
Moves very well
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
63
BANNERA'S INDELIBLE ICON FI & EE MVA EEV-10 20886/08 (Bellezza’s Incredible Idol – Saharanda Fabulous Future)
kasv. Marjo & Minna Heikka, Vantaa om. Emmi Korhonen, Kajaani
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsi Lummelampi
NUO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP
Erinomaista tyyppiä oleva uros. Hyvä pää ja runko. Kaunis ylälinja. Hyvä runko. Hyvin kulmautuneet raajat. Liikkuu hyvin.
Erinomainen karvan laatu.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
NUO ERI1 PU1 SERT ROP
Erinomainen tyyppi ja rodunomainen olemus. Päässä oikeat mittasuhteet, tosi tummat silmät, täysi pigmentti. 1xP1 ja 1xP2
puuttuvat. Korrekti etuosa. Vakaa selkälinja, varma-asentoinen häntä. Erinomainen turkinlaatu ja kunto. Tyypillinen liikemalli.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
AVO ERI3
25 months, well proportioned, adequate head, good neck and topline. Adequate angulation and movement. Very good
coat. Good bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO ERI
Good size.Nice head proportions. Dark eyes, almost shaped. Good ear carriage. Nice pigmentation. Well build body.
Correct in alla details. Moves well, a little bit close behind. Good coat and temperament.
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
AVO ERI1 PU2 CACIB SERT FI MVA
Erinomaista tyyppiä oleva, hyväilmeinen ja –korvainen. Hyvä kaula, yläinja ja häntä. Hyvä raajaluusto, suorat etujalat.
Liikkuu hyvin sivulta katsoen, hieman ahtaasti takaa. Karva ok.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
VAL ERI1 PU1 VSP
Koko: Hyvä. Kauniit ääriviivat & pään yksityiskohdat. Hyvin hoidettu karva. Hienot liikkeet.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
VAL ERI1 PU1 CACIB ROP
Hyvin kaunis uros, jolla kaunisilmeinen pää ja erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko. Erittäin hyvä ylälinja ja raajat.
Kaunis turkki ja häntä. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä käytös.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
VAL ERI2 PU3
678. Bra huvud och uttryck. Utmärkt hals och rygglinje. Bra kors. Ganska raka framben. Välkroppad, bra vinklar. Mycket bra
pigment. Utmärkta rörelser. Vacker, välskött, men något mjuk päls.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL ERI3
2865. Hyvä kuonon ja kallon pituus. Kallo saisi olla leveämpi samoin kuono. Kauniit silmät ja erinomainen pigmentti. Hienot
suorat eturaajat. Erinomainen runko. Hienot kulmaukset. Erinomainen litteä ja pehmeä karvapeite. Upeat liikkeet.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
VAL ERI1 PU1 ROP
Erittäin tasapainoisesti rakentunut, kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen uros. Hyvä runko. Tasapainoisesti riittävästi
kulmautunut, erinomainen turkki, hyvä häntä, kaunisilmeinen pää johon toivoisin hieman enemmän sukupuolileimaa. Hyvä
pigmentti ja purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hieman ulkokierteisyyttä eturaajoissa. Liikkuu hyvin, kiva luonne.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI
3403. Very nice male with good bodyproportion. A bit down faced and the eyes on a bit round. Very nice body substance.
Well -angulated. Excellent movement. Nice coat. Shows himself very well.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI4
6096. Mittasuhteiltaan tyypillinen, riittävän maskuliininen uros, jolla erinomainen olemus. Erittäin kaunis ilme. Hyvät pään
mittasuhteet. Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Sopivasti kulmautunut. Liikkuu erinomaisesti. Kantaa itsensä kauniisti.
BANNERA'S INTENSE IMPACT 20888/08 (Bellezza's Incredible Idol-Saharanda Fabulous Future)
Kasv. Marjo & Minna Heikka, Vantaa. Om. Nina Pohjola, Vantaa
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
NUO EH2
Mycket bra typ. Fin storlek. Lite väl lång streckt. Bra huvud. Lite kort nosparti, runda ögon. Lite rak och fraskjuten i skuldrar.
Ännu lite lätt i kroppen. Fint bakställ. Ganska bra päls. Rör sig med bra påskjut. Skulle ha bättre framsteg.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO ERI2
Very typical maskuline head. Nice expression. Very dark eyes. Black eye rims. Good ears. Exellent anatomy. Correct lines
and angulation. Exellent tail carriage. Moves with good drive. Nice coat and temperament.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
AVO EH2
449. Vältypad utmärkt storlek. Ännu ganska ullig päls. Litet ganska klent byggt huvud. Utmärkt pigment mörka fina ögon.
Ganska bra framställ & bakställ. Utmärkt svans. Står parallellt fram. Visar sig med trevlig resning, bra drive ganska löst fram.
BANNERA'S MOMENTOUS MOGUL 24843/09 (Bellezza's Incredible Idol-Bannera's Gilded Gemstone)
Kasv. Marjo & Minna Heikka, Vantaa. Om. Katja ja Mika Seppänen, Helsinki
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN Poissa
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN ERI2
Excellent condition , Correct coat structure. Good propotion between muzzle. Eyes could be little darker. Moves happily.
Typical in movement. Hind a little bit close in the movement.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JUN ERI4
13 months. Good size. Maskuline head. Eyes a bit round but very dark. Good ear carriage. Black pigmentation.Well build
body. Level topline. Well rounded ribcage. Nice front and hind quarters. Moves a bit close behind. Good coat and
temperament.
64
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN ERI1
Erittäin kaunis junioriuros, jolla oikeat mittasuhteet. Sukupuolileima selvä. Hyvä kallo ja kuono. Aavistuksen pyöreät silmät,
joisi voisi olla tummempi pigmentti. Kirsupigmentti erinomainen. Hyvä luusto. Erinomainen runko. Hyvä selkä. Erinomaiset
takakulmaukset. Hieman löysyyttä kyynärpäissä. Kaunis, oikeanlaatuinen junioriturkki. Liikkuu ahtaasti takaa. Muuten
liikkeet erinomaiset. Tarvitsee lisää itseluottamusta.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
JUN EH2
Bra proportioner. Bra huvud med något långt nos parti. Bra rygglinje. Svans något platt på rygglinje. Bra päls för åldern. Rör
sig ok från sidan, men ännu mycket frångt fram och bak.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
JUN ERI2
Urosmainen, hyvä luusto. Hyvät mittasuhteet. Urosmainen pää, hieman vaaleat silmät. Hyvä rinta. Hyvä ylälinja.
Hieman alhainen hännänkiinnitys ja hieman lyhyt häntä. Hyvin kulmautunut takaa. Hieman ulkokierteiset
etukäpälät. Hyvä ehjä turkki. Reippaat liikkeet, vielä ahtaat takaa. Miellyttävä luonne.
13.6.2010 Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
JUN ERI2
1 year 3 months. good coat, exellent head and neckline. Good body shape and proportions. Exellent
movement.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN EH3
Kookas oikeat rungon mittasuhteet omaava uros. Pitkälinjainen pää. Kovin vaaleat silmät. Hyvä runko & raajaluusto.
Toivoisin korostuneemman eturinnan. Hieman litteä häntä liikkeessä. Runsas hieman pehmeä karvapeite. Riittävät
polvikulmaukset. Hyvä ylälinja liikkeessä. Liikkuu hyvin suvulta.
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
JUN ERI2 PU3 VASERT
Hyvät mittasuhteet. Sopiva koko. Vaaleat silmät. Hyvä purenta ja pigmentti. Eturaajat saisivat olla suoremmat. Hyvin
kulmautunut takaosa. Hieman kinner ahdas. Hyvä laatuinen karva. Terveet liikkeet.
31.7.2010
Ristiina
Paavo Mattila
JUN EH2
Hyvin rakentunut kaunis uros. Hyvänmallinen pää. Silmät saisivat olla tummemmat. Erittäin hyvä runko. Hyväasentoiset
raajat. Hyvä ylälinja. Hyvän laatuinen turkki. Hyvin kannettu hanta. Liikkuu hyvin. Lupaava koira joka saisi esiintyä
paremmin.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
JUN EH3
2774. Hyvänkokoinen oikeat mittasuhteet omaava nuori uros. Kaunis hyväilmeinen pää. Hyvä kaula ja etuosa. Häntä saisi
olla korkeammalle kiinnittynyt. Köyristää hieman selkäänsä. Toivoisin vahvemman takaosan. Liikkuu hyvin edestä, ahtaasti
takaa. Erittäin lupaava turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
JUN ERI2
3120. 1 1/2 years old. Good type. Good head, correct bite. Good body structure, rich in substance. Correct angulated. Good
coat, pigmentation & movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
JUN EH1
2855. Erittäin hyvät mittasuhteet. Erinomainen kallon leveys ja sileät posket. Hieman lyhyt kaula. Erinomainen pigmentti.
Keskiruskeat silmät. Pehmeä, litteä karva. Hyvä runko. Liikkuu edestä hyvin takaa ahtaasti ja ulkokierteisesti. Voitaisiin
esittää paremmin.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
JUN ERI1 PU2 VASERT
1858. Proportionierter Hund mit korrekter Gebiss und Schwarzem Pigment. Gute Obere Linie. Typischer gang Richtiges
Haarkleid noch in Entwicklung.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN EH
439. Kraftfull maskulin. Alltför ullig päls & ljusa ögon. Ganska bra skalle. Utmärkt käke & bett. Framskjutet skulderläge. Bra
kors. Utmärkt svans. Välmusklat lår. Utmärkt rörelse chema.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
NUO ERI2
1260. Medium dog. Very good constitution. Good head & topline. Nice ribbcage. Good front. Good mover.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
NUO EH
3390. Typical, strongly-made male with typical body proportion. The eyes are bit round, should be a bit darker. Good ears.
Could have a bit more neck. Good topline. Bit straight angulation in front. Good tailset & -carriage. Moves well from the side,
bit narrow behind. A bandoned coat. Shows him self well.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
AVO ERI3
3405. 19 months very typical male. Excellent proportions. Kind eye. Well set ears. Correct bite. Level topline. Well sprung
ribs. Soft coat. Typical tail carriage. Happy move. Nice temperament.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
NUO ERI3
6090. Runsaassa pentuvillassa esiintyvä, mittasuhteiltaan sopusuhtainen uros. Hyvät pään mittasuhteet. Hyvä pigmentti.
Silmät voisivat olla tummemmat. Riittävästi kulmautunut. Ylälinja pyöristyy hieman liikkeessä. Liikkuu erittäin hyvin edestä.
BANNERA'S NEXT TO NONE 30846/09 (Buenos Amigos Little Mystery - Bannera's Highlight Here)
Kasv. Marjo & Minna Heikka, Vantaa. Om. Marjo ja Minna Heikka ja Suvi Keisu, Vantaa
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN ERI2
Utmärkt typ. Fin storlek och proportioner. Mycket fint huvud och uttryck. Välvinklad med god kropp för åldern. Fin svans.
God pälsstruktur. Rör sig lätt och effektivt med typiskt temperament.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
JUN ERI2
11 months, good size, a bit elongated head, very good neck and topline. Good angulation and movement. Good coat.
Correct bite. Well proportioned body.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
65
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JUN ERI2 PU4 VASERT
12 months. Nice size. Maskuline head. Very expressive. Good stop. Correct head lines. Dark eyes, almost shoped. Good
ear carriage. Exellent body. Correct lines and angulations. Moves with exellen drive. Nice coat and temperament.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
JUN ERI1 PU3 SERT
mkt snygg svart hanhund av rätt typ. fint rygg. bra bakställ. utm rörelser. lite smal i skallen ännu men fint uttryckt. verklig
framtids lyfte.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
JUN ERI3
13 months, exellent black. Very cleanoutline and proportions. good tail and tailset. Exellent bodysubstance under coat.
Moves very well, but a little bit out of balance on leash.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN Poissa
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
JUN ERI1 PU1 SERT ROP
Erinomainen tyyppi. Sopiva vahvuus. Hyvin terverakenteinen. Oikea ilme. Erittäin hyväkuntoinen karva. Erityisen hyvät
liikkeet. Kauttaaltaan upea yksilö.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
NUO ERI2
3123. 15 months, good type & size. Good head, correct bite. Good body structure. Correct angulated. Slightly east-west in
front. Coat & pigmentation good quality. Good movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
NUO ERI2
2855. Ääriviivoiltaan hyvin kaunis musta, nuori koira. Erinomainen pigmentti. Saman pituinen kuono ja kallo, saa hieman
levitä, posket sileät. Kauniit, tummat silmät. Erinomainen luusto. Hyvin kehittynyt runko. Pehmeä, litteä karvapeite. Aivan
upea liikkuja.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO ERI1 PU1 SERT ROP
444. Allt genom välbyggd. Utmärkt typ & storlek. Välbyggt huvud. Särskilt bra hjässa & nosrygg. Utmärkt fram & bakstältd.
Bra päls. Utmärkt kors & svans. Välmusklad. Synnerligen välgående med härlig gnista & utstrålning.
4.9.2010
Helsinki kr.
Helle Dan Pålsson, Tanska
JUN ERI1 PU1 SERT ROP
Great mover, lovely attitude. All over very pleasing, with excellent head, masculine. Good coat. ROP-juniori
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
NUO ERI1
3404. 18 months. Very typical and well developed male. Correct body proportions. Typical head. Dark eye. Scissors bite.
Level topline. Well sprung ribs. Typical tail carriage. Soft coat. Good mover. Very happy temperament.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
NUO ERI1 PU3 VASERT
6091. Erittäin tasapainoinen & sopusuhtainen kaunislinjainen uros, jolla hyvät mittasuhteet. Kauniit ääriviivat.
Kaunisilmeinen pää, jossa hyvät mittasuhteet. Hyvä ylälinja & hännän kiinnitys. Liikkuu vauhdikkaasti, heittää hieman
eturaajojaan.
BANNERA'S NIMBLE NOBLEMAN 30847/09 (Buenos Amigos Little Mystery - Bannera's Highlight Here)
Kasv. Marjo & Minna Heikka, Vantaa. Om. Minna Rautio, Lahti
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN EH
Excellent general condition. Correct head proportions. Topline not straight, a bit hump. Correct coat structure. Short neck. In
the moment hocks are too closely.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JUN EH
12 months. Smaller head. Enough maskuline expression.Almost shaped dark eyes. Exellent pigmentation.Good ear
carriage. Good neck. Rising topline. Good ribcage. Correct front and hind quarters. Moves with close front. Good coat and
temperament.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN EH2
Sopivan kokoinen juniori, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Kuono-osa riittävä. Kauniit silmät. Erinomainen pigmentti.
Riittävä kaula. Pysty lapa. Eturinta ja rintakehä tulee kehittyä. Riittävä luusto. Hyvät takakulmaukset. Hyvä selkä. Liikkuu
ahtaasti takaa ja löysästi edestä. Tarvitsee harjoitusta pöydällä.
BANNERA'S OUNCE OF GOLD DUST 16263/10 ( Bellezza`s Like The Legend – Saharanda Fabulous Future)
kasv. Marjo & Minna Heikka, Vantaa. Om. Marjo & Minna Heikka & Nina Pohjola, Vantaa
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
PEK2 KP
428. Vältypad ännu ganska grund bröstkorg. Bra proportioner. Bra skalle. Något tunnt nosparti och underkäke. Något
framskjutet skulder läge. Bra kors. Normala vinklar bak. Utmärkt päls på gång. Rör sig fläckvis med utmärkt drive och
resning. Lovande.
BAYARIN BRUNO BALENO 19008/09 (Bayarin Pupazzo Di Neve – Bayarin Qara Tarai)
kasv. Marja Pajarinen, Eno om. Asta & Ida Kämäräinen, Onttola
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
JUN HYL
Säkäkorkeus selvästi yli maksimin, rungossa oikeat mittasuhteet, kuono saisi olla hieman pidempi. Hyvin rakentunut etuosa,
takakulmat niukemmat ja takaraajat jäävät rungon alle. Oikea karvanlaatu ja hännän asento. Koon vuoksi ei palkita.
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
JUN EH2
Hyvä nuori uros. Hyvä pää ja kaula. Hyvä ylälinja. Hyvälaatuinen karva. Hyvä hännän kiinnitys. Liikkuu hyviun. Hyvä luonne.
Oudoksuu hieman pöydällä oloa.
66
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN T
Ei tänään parhaassa karvapeitteessä oleva junioriuros, karvapeite saisi olla laadullisesti parempaa, pitkä runkoinen, vahva
kallo-osa, niukasti kulmautunut edestä, sopiva runko ja raajaluusto, kääntää voimakkaasti eturaajojaan ulospäin, hyvä
häntä, niukat polvikulmaukset, heikko pigmentti. Karvapeite tulee hoitaa kuntoon. Hyvä käytös.
BAYARIN PELLEGRINO 43036/07 (Jatakabi’s Innokas Poju – Bayarin Alma Angelica)
kasv. Marja Pajarinen, Eno om. Mira Hölttä, Heinola
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
AVO ERI1
1868. Starker Hund mit korrekt Gebiss. Gutes Pigment. Richtige obere Linie. Fester Knochenbau. Typischer Gang und
Haarkleid. Gutes Temperament.
BEDAL’S SWEET & SPUNKY DON JUAN 52358/09 (Beseme's Great First Impression - Delta Dawn Dancing With Stars)
kasv. XXXX om. Satu & Stephen Bedal, Nousiainen
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN EH
Mycket bra typ. Ger ett lite tungt intryck. Huvudet har goda proportioner. Lite väl manlerade kinder. Önskar lite bättre vinklad
och baklagd skuldra. Kraftig kropp. Bra bak ställ. Fin svans. Lite ullig päls. Rör sig bra.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
NUO ERI2
Good head, correct bite, excellent badiagel & bones, light chest, good hair quality.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
NUO ERI2
258. 22 months. Good mover of a good type & size. Good topline. Good head & expression. Good ear-set. Good body.
Good tail-set. Good coat.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
NUO ERI4
1058. Sehr Harmonisch. Üpiger langer Haar. Schöner Kopf. Augen und Nase Spiegel korrekt. Rücken gerade. Rute korrekt
getragen und befedert. Winkelungen & Bewegung vonfüglich. Liebes Wesen.
BEHAVE’S GREAT GARP S63447/2005 (Happyhero - Behave's Black Beauty)
Kasv. Eva & Malin Ekbom, Ruotsi. Om. Eva Ekbom ja Annika Jonsson, Ruotsi
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
AVO ERI1 PU1 SERT FI MVA ROP
Very good size and type. Masculin head. Good mouth and pigmentation. Good neck and body. Well set tail. Nice legs and
paws. Moves well. Good coat and color
BEHAVE'S IRRESISTIBLE ICEMAN FI & SE MVA S35923/2008 (Voila The Real Mac Coy – Behave’s Endearing Evita)
kasv. Eva Ekbom, Ruotsi om. Annika Jonsson, Ruotsi
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
VAL ERI2 PU2 SERT FI MVA
Erinomainen tyyppi. Kuono voisi olla hieman pidempi. Hyvä ylälinja ja häntä. Oikein kulmautuneet raajat ja hyvä runko.
Liikkuu hyvin, hieman pehmyt turkki.
BEHAVE’S JEZZIE IN JIVE S69550/2008 (Anton-Amaretto – Behave’s Felicia Fancy Face)
kasv. ja om. Eva Ekbom, Ruotsi
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
NUO ERI1
Very nice shape and proportions. Slightly long noce. Well pigmented. Good mouth, neck and topline. Well angulated. Well
set tail. Good color and coat. Moves well.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
NUO ERI2
Erittäin hyvän tyyppinen, hyvin liikkuva, hyväpäinen nuori mies. Hyvä ylälinja ja häntä ja hyvin kulmautuneet raajat. Hieman
pehmyt turkki. Käyttäytyy tasapainoisesti. Liikkuu hyvin.
BEHAVE’S JOKER IN JAZZ JV-09 37563/09 (Anton-Amaretto – Behave’s Felicia Fancy Face)
kasv. Eva Ekbom, Ruotsi om. Charlotte Saariaho ja Kirsi Räikkönen, Ala-Veteli
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
NUO ERI1 PU4
Excellent type and size. Nice head with excellent expression.Good proportions of skull and muzzle. Very good volum of
muzzle. Strong topline. Should be little better position of legs in front. Excellent angulations in back. Excellent movement
with long step. Beautiful temperament. Good colour coat.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
NUO ERI1 PU2 SERT
Koko: Hyvä. Hyvä pään muoto & purenta. Vaaleahkot silmät. Hyvä ylälinja ja mallikas etuosa. Suorat eturaajat. Hyvä häntä
& takaosa. Kaunis karva. Erinomaiset liikkeet. Hyvin esitetty.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
NUO ERI1 PU1 CACIB SERT ROP
1 ½ years. ok size. good body proportions. would like a little stronger body nice head proportions. could have a darker eye
ok bite. pigment could be stronger. ok skull. good forechest. neck could go better into shoulder. topline weak behind
shoulder ok tail set. well angulated front and rear. quite good front. acceptable bone. good coat moves with style. a little
short stepping and close in rear. good temperament.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
NUO ERI1 PU2 SERT VACA
Erinomainen uros, jolla kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvä kaula. Erittäin hyvä runko, ylälinja ja raajat. Hyvänlaatuinen turkki.
Hyvinkannettu häntä. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä luonne.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
67
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
NUO ERI1 PU1 SERT CACIB ROP
673. Snygg unghund, full av kvalitéer och rastyp. Vackert huvud. Bra pigment. En aning ljusa ögon. Utmärkt hals, rygglinje,
kors, kropp och vinklar. Fina raka framben. Rör sig mycket rastypiskt med bra steg och god resning. Vacker välskött päls av
utmärkt kvalité. Utmärkt storlek.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
NUO ERI1 PU4
Erinomainen tyyppi, hyvin liikkuva, hyväpäinen nuori mies. Hyvä ylälinja häntä ja runko, ja hyvä karvanlaatu. Miellyttävä
käytös.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
NUO ERI2
1865. Symmetrischer Hund mit korrektem Gebiss. Gut gewölbter Schädel gutes Pigment. Richtige obere Linie. Gut
getragene Rute. Typisches Haarkleid. Gutes Temperament.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
NUO ERI1 PU4
1609. Very typical dog, extra temperament in movement. Very beautiful head, very nice proportion. Excellent quality of the
coat. Excellent front angulation. The rear could be better.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO EH2
445. Maskulin. Allt för ullig päls. Kunde ha mörkane ögon. Välbyggt huvud. Mycket bra ögon. Bra framställ med fint för bröst.
Välkroppad. Välmusklad. Kunde vara en tanke längre. Utmärkt svans. Visar sig med härlig resning & drive.
25.9.2010
Eckerö kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
NUO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP
681. Väl balanserad, Välformat Huvud Bra uttryck mycket Bra pigment. Välansatta öron. Bra Resning markerut förbröst
ännu tunn i Kroppen, goda vinklar fram och bak. Rör sig väl runt om, vacker päls, Välpresenterad.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
NUO ERI4
3391. Nice, typical male with good body proportion. He could have a bit wider head. Good topline. Well -angulated. Enough
body substance. Good tailset & -carriage. Excellent movement. Good coat quality. Thews himself very well.
BELLEZZA'S HOT HAVANA 23609/00 (Voila Up To The Minute – Bellezza's Sweet Champagne)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Jenny Unhola & Marja Kehus, Riihimäki
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
VET H
Kookas koira. Hyvä pää ja ilme. Alapurenta. Hyvä kaula, rintakehä ja hännän asento. Hyvä luusto. Hyvin kulmautunut.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
VET ERI1 VET-VSP
501. Urosmainen. Vahva luustoinen. Erinomaisessa kunnossa. Kaunisilmeinen pää. Vahva kaula ja selkä. Hyvä hännän
kiinnitys. Erittäin hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu ja esiintyy reippaasti.
BELLEZZA’S LIKE THE LEGEND FI MVA PMJV-08 PMV-08 EEV-09 13219/08 (Bellezza’s Almondeye Amory –
Heronsbridge Total Eclipse)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Marjo ja Minna Heikka ja Suvi Keisu, Vantaa
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
AVO ERI2 PU3
Erinomaista tyyppiä oleva uros. Erinomaiset ääriviivat. Hyvä pää ja ilme. Kitapigmentti voisi olla parempi. Kaunis ylälinja.
Hyvä takaosa. Hieman ulkokierteiset etukäpälät. Erittäin hyvä turkin laatu. Liikkuu hyvin.
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
AVO ERI2 PU4
Utmärkt typ. Fin storlek och proportioner. Mycket bra huvus men lite kort nosparti. Utmärkt hals och överlinje. Välvinklad.
God kropp. Rör sig utmärkt med fin attityd. Mycket bra päls.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
AVO EH2
Rungossa oikeat mittasuhteet, hyvä kallon muoto, mutta kuonon tulisi olla pidempi. Täysi pigmentti, tummat silmät.
Eturaajojen tulisi olla suoremmat, takaliikkeet kinner ahtaat, hyvä häntä, erinomainen turkinlaatu ja kunto.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
AVO ERI1 PU1 SERT FIN MVA ROP
26 months, strong male, strong masculine head. Very good neck and topline. Very good angulation and movement, good
coat. Correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
VAL ERI2
Good size. Maskuline head. Typical expression. Exellent pigmentation. Nice dark eyes. Good ear carriage. Exellent
anatomy, correct in all parts. Moves well. Good coat and temperament.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
VAL ERI1 PU1 CACIB ROP
Maskuliininen, ryhdikäs, hyvällä draivilla liikkuva, tyylikäs uros. Kauniit silmät. Kuono-osa voisi olla pidempi. Erinomainen
pigmentti. Hyvä purenta. Hyvä luusto. Hyvät raajat ja kulmaukset. Hyvä selkä. Erinomainen runko. Kauniisti hoidettu,
oikeanlaatuinen turkki. Liikkuu aavistuksen ahtaasti takaa, muuten ryhdikkäästi ja rodunomaisesti.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
VAL ERI2 PU2 VACA
fint presenterad. livlig handhund som borde ha kraftigare skallparti och mer volym i kroppen samt rakare framben. fin
outline. bra rygg och svans. visa sig väl.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
VAL ERI2 PU3
Oikeat rungon mittasuhteet omaava hyvänkokoinen uros, oikea ylälinja liikkeessä, kaunis ilme, hieman kevyt alaleuka,
rintakehä saisi olla pidempi, hyvä raajaluusto, lyhyt olkavarsi, hyvä häntä ja karvapeite, eturaajojen liike saisi viedä
enemmän eteen.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI1 PU2 VACA
2 1/2 years old. Excellent size. Very good coat. Nice colour. Beautiful head. Correct front. Good neck and topline. Correct
angulation and tail. Very efficient movement.
68
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
VAL ERI1 PU1 VSP
Exellent dog, with carriage. Very clean outline and proportions. Exellent head, eyes and expression. Good coat, thick and
long. Exellent neckline and tailset. first class mover, very clean gnit
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
VAL ERI1 PU2 VACA
679. Tilltalande hane. Välformat huvud. Vackra mörka ögon. Utmärkt hals rygglinje och kors. Välkroppad. Ganska raka
framben. Bra vinklar. Utmärkta rörelser. Vacker välskött päls av utmärkt kvalité.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
VAL ERI1 PU1 VSP
Sivulta katsorn erinomaisesti liikkuva, erinomaista tyyppiä oleva, aavistuksen lyhytkuonoinen, kaunislinjainen uros. Hyvä
häntä ja karva. Miellyttävä käytös.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL ERI1 PU2 VACA
2784. Erinomainen uros. Kaunis pää. Kaunis ilme. Erinomainen kaula ja selkälinja. Erinomainen häntä. Oikeat mittasuhteet.
Erinomainen etu- ja takaosa. Hyvä turkki. Liikkuu kauniisti.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI2 PU4
3133. 2 1/2 years. Very well balanced, excellent type. Good head, correct bite. Excellent body structure, correct angulations.
Good coat structure, outstanding movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL ERI1 PU2 VACA
2866. Kauniit mittasuhteet. Hyvä kallon leveys litteät posket hyvä täyteläinen kuono-osa. Erinomainen pigmentti. Kauniit
silmät hienot, suorat eturaajat. Erinomainen rintakehä. Litteä karva, joka laadultaan hieman karheaa. Erinomaiset
yhdensuuntaiset liikkeet.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL ERI1 PU2
453. Allt igenom välbyggd med utmarkt kropp. Vackert huvud & uttryck. Mycket bra öron. Väl musklad. Välgäende med
härlig ut strålning & resning.
4.9.2010
Helsinki kr.
Helle Dan Pålsson, Tanska
VAL ERI1 PU2
Excellent type and size. Masculine head, good proportions. Good bite. Long neck. A little open in front and loose in elbows.
Lovely outline. Nice tail set and quarters. Move with a lot of attitude. A little open in front. Excellent coat and temperament.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VAL ERI2
1272. Medium. Nice head. Good topline. Correct front. Moves close behind. Very nice coat.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI1 PU3 VACA
3404. Excellent type. Beautiful outline. Good bodyproportion. He could have a bit more masculine head. Nice topline, tailset
& -carriage. Good substance, strongly made body. Well -angulated. Excellent movement. Good coat quality. Shows himself
very nice.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI3
3411. Almost 3 years. Excellent dog. Very typigal body and head proportions. Nice dark eye. High set and well carried ears.
Very well pigmented. Correct bite. Level topline. Well sprung ribs and fore chest. Typical tail. Soft coat. Going very well in
front and a bit narrow in the back.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI1 PU1 CACIB V-10 VSP
6097. Kaunislinjainen sopusuhtainen hyvin rakentunut uros, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunis pää & ilme. Tyypillinen ylälinja
& hännän kiinnitys. Kauniisti laskeutuva karvapeite. Liikkuu erinomaisesti. Kantaa itsensä kauniisti.
BELLEZZA’S PADDINGTON FI MVA 42899/06 (Bombattaren Nemo Nordeste – Bellezza’s Mild Marzipan)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Linnea Riionheimo, Rymättylä
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
VAL ERI1 PU3
Very nice energetic movement. Excellent size, good bones & hair quality, little bit narrow in front.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
VAL ERI4
Erinomainen tyyppi, hyväluustoinen. Hyvät mittasuhteet päässä. Erittäin hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Hieman suora
edestä, hyvin kulmautunut takaa. Toivoisin enemmän turkkia. Liikkuu hyvin.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
VAL EH4
Hieman korkearaajainen ja kevytrunkoinen. Hyvä kaula, ylälinja ja häntä. Liikkuu kovin ahtaasti takaa. Hyvä karva.
Miellyttävä käytös.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
VAL ERI2 PU4
1064. Harmonisch im Körperban. Schönen Kopf. Augen- Nasenspiegel dunkel. Schöne Hals- Rückenlinie. Üpige lange
weiche Texture. Winkelungen vonfüglich. Rute gut befedert. Freies Gangwerk mit schub. Liebes Wesen.
BELLEZZA'S PERFECT POPPET 23281/10 (Bannera’s Momentous Mogul – Bellezza’s Pepita)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Mira Saaranen, Nivala
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK
3373. A nice typical puppy with good bodyproportion nice head & expression. Correct bite. Missing some incissors. Nice
front. Correct topline. Good tailset & -carriage. Very nice movement. Good coat.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN EH
1747. 9 months elegant male. Should be a little bit more masculine. Needs time for developing. Good coat, nice color.
Correct formad. Topline a little soft according the age. Nice neck. Straight in front & rear. Narrow behind. Movement not
balanced at the movement.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
69
BELLEZZA’S POCKET ROCKET 23280/10 (Bannera’s Momentous Mogul – Bellezza’s Pepita)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Katja & Mika Seppänen, Helsinki
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
5-7 PEK1 KP PU2
424. 5 Månader bra proportioner. Mycket bra päls på gång. Välbyggt huvud. Ganska välvinklad fram och bak. Korrekt svans
ansättning. Trevligt temperament. Svårbedömliga rörelser snygg silhuett i stående.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
PEK2
1245. Small medium dog. Very good construction. Nice but in sufficiently head. Good neck. Level back. Good front. Good
mover promising.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK4
3374. Typical puppy. He could have a bit more substance. Good body proportion. Correct topline. Well angulated. He could
have more chest. Good quality of coat. Very nice topline. Balanced movement from the side a bit close behind.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI
6081. Mittasuhteiltaa & ääriviivoiltaan kaunis, sopusuhtainen tasapainoisesti rakentunut nuori uros. Hyvät pään mittasuhteet.
Kaunis ilme. Hyvä tasainen ylälinja & hännän kiinnitys. Oikeanlaatuinen karvapeite. Liikkuu hieman ahtaasti takaa & kerien
edestä.
BELLEZZA'S POKER FACE HeJW-10 23279/10 (Bannera’s Momentous Mogul – Bellezza’s Pepita)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Anne Korhonen & Aino-Inkeri Huurinainen, Vartiala
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI
1748. 9 months elegant male. Good size. Good coat. Correct muzzle & expression. Topline soft. Strong bones. Enough
angulated in front & rear. Very good coat. Narrow behind. A little loose in elbows in front, but good drive.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI
6082. Vielä kevytrunkoinen ja hieman ilmava, mutta oikeat mittasuhteet omaava ja hyvin tasapainoisesti ja kaunis linjainen
nuori uros. Hyvät pään mittasuhteet. Tyypillinen ilme. Kirsupigmentti voisi olla mustempi. Hyvä tasainen ylälinja. Hyvä
hännän kiinnitys. Ikään kuuluva karvapeite. Sopivasti kulmautunut. Liikkuu hyvin.
BELLEZZA’S PROUDLY SMOKY 12065/09 (Buenos Amigos Little Mystery – Alicia)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Petra Riisiö, Siilinjärvi
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
JUN H
Hyväntyyppinen uros, jolla oikeat ääriviivat. Hyvä pää. Ulkonevat hieman vaaleat silmät. Hyvä runko. Pihtikinttuinen takaa ja
hyvin hutera vasen kinner. Lupaava karva.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
JUN EH1
Hieman lyhyt runko. Tässä iässä takakorkea. Hyvä pään muoto, täysi pigmentti. Kaikki P1:set puuttuvat. Hyvä raajarakenne
ja turkki. Säännölliset liikkeet.
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
NUO H
Kevytrakenteinen uros. kevytpiirteinen pää. Hyvä ylälinja. Kyynärpäissä löysyyttä. Hyvät takaraajat. Kohtalaisen hyvä turkki.
Saisi kantaa häntäänsä liikkeessä paremmin. Hyvät sivuliikkeet. Voisi esiintyä hieman varmemmin.
BELLEZZA'S PURE PRADA 23281/10 (Bannera’s Momentous Mogul – Bellezza’s Pepita)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Jaana Inha, Sastamala
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK3
3375. Typical puppy, with good body proportion. Nice head & expression. He could have a lot more substance & bit more
chest. Very well- angulated. Good topline. Moves well from the side, but a bit cow-hocked behind. Good coat quality.
BELLEZZA'S REAL RAVISHING 52191/09 (Bellezza's Super Snowman - Bellezza's Carmencita)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
JUN H
Koko: Hyvä. Hyvä pään muoto ja ilme. Purennan tulisi olla parempi. Hyvä kaula. Hyvät etukulmat. Uloskiertyneet etutassut.
Vielä kevyt runko. Hyvä häntä. Reilut takakulmat. Hyvä karvanlaatu. Touhukas käytös. Liikkuu ajoittain hyvin, muun ajan
pomppii. Purenta määrää palkintosijan.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN ERI2
669. Utmärkt storlek och fina proportioner. Mycket vackert huvud och uttryck. Bra hals rygglinje. Kunde ha rakare framben.
Välutvecklad kropp. Bra kors och vinklar. Rör sig bra. Fortfarande valpig i pälsen.
BELLEZZA´S ROYAL JEVEL 52190/09 (Bellezza's Super Snowman - Bellezza's Carmencita)
Kasv. ja om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
PEK1 KP ROP- PEN
Hyvin rakentunut pentu, jolla hyvänmallinen pää ja kaunis kaula. Erinomainen runko. Hyvät raajat. Hyvänlaatuinen karva.
Oudoksuu hieman näyttelyolosuhteita. Miellyttävä luonne.
70
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
BELLEZZA'S ROYAL PASSION 52192/09 (Bellezza's Super Snowman - Bellezza's Carmencita)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om. Hellen Risku-Välimäki c/o Paatola, Klaukkala
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
PEK3
7 months. Small head. a bit snipy. Dark pigmentation. Dark eyes. good ear set and carriage. Well build body, with good top
and underline. Correct front. Hind angulation could be better. Totally vintrained movement. Coat could be in better
condition. Nice temperament.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
JUN EH2
Hieman kevytpiirteinen nuori uros. Hyvä mallinen kevyt pää. Kaunis kaula. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvä asentoiset raajat.
Lupaava turkki. Liikkuu hyvin. Vilkas, pentumainen luonne.
BELLEZZA'S SIMPLY SUPERMAN C.I.B & FI MVA EUJV-06 V-07 SEV-09 22721/05 (Pillowtalk's Mr. Milky-Way Bellezza's Keep Me Tight)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Sanni Väisänen, Kajaani
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
VAL EH
Good size. Very maskuline head. Typical expression. Nice pigmentation. Good eyes and ears. Too fat. Would like to see
more elegance. Moves well. Good coat and temperament.
BELLEZZA’S TAME THIS TIGER FI MVA 45599/06 (Voila Up To The Minute – Bellezza’s Wonderful Wanda)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Heini Vitikainen, Toivala
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
AVO ERI3 PU4
Erittäin hyvätyyppinen ja hyvin liikkuva uros. Hyvä pää. Otsapenger saisi olla selvempi Talvinenä. Kaunis kaula ja ylälinja.
Hyvä runko. Oikea karvan laatu.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
AVO ERI1 PU2 VASERT
Rungossa oikeat mittasuhteet, korrekti raajarakenne. Kuono hieman lyhyt suhteessa kalloon, erinomainen ilme. Pigmentti
kirsussa hieman haalea, muualla hyvä. Erinomainen karvanlaatu. Oikein asettunut häntä. Hyvin tyypillinen olemus ja
liikemalli.
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
AVO ERI1 PU1 SERT VSP
Kaunis uros. Hyvät mittasuhteet. Hyvänmallinen pää. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko ja raajat. Hyvä ylälinja, turkki ja
häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
AVO EH1
Oikean kokoinen, selvä sukupuolileima, oikeat rungon mittasuhteet, heikko pigmentti, kevyt alaleuka, toivoisin suoremmat
eturaajat, hyvä runko, riittävät polvikulmaukset, hyvä häntä, hyvin hoidettu karvapeite, liikkuu hyvin takaa, lyhyellä askeleella
edestä.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP
3 years old dog. Correct size. Typical balance. Correct head. Excellent front. Good rib cage and topline. Strong thigs.
Correct tail. Very sound movement.
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
AVO ERI1 PU1 SERT FI MVA ROP
Male almost 4 years. Sturdy lovely abundant coat and lively. Very good head. Medium lenght, skull almost flat. Muzzle
narrowing. Brown almond eyes. High set ears. Medium neck. Very good body. Good bone. Well anqulated. Topline straight.
Very good movement light & elastic & straight.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL EH
2785. Hieman lyhyt raajainen uros, jolla oikeanmallinen pää. Toivoisin tummemmat silmät. Saisi olla hieman pidempi kaula.
Hyvä häntä. Eturaajat saisivat olla suoremmat, takaraajat paremmin kulmautuneet. Liikkuu lyhyin askelin ja ahtaasti takaa.
Kaunis turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI4
3134. Excellent type. Good head, correct bite. Good body structure. A bit narrow front. Good topline. Correct angulations.
Excellent coat texture, good pigmentation. Excellent movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL ERI2 PU3
2867. Mittasuhteiltaan erinomainen. Kuono ja kallon pituudet hyvät. Kallo riittävän leveä, samoin kuono. Erittäin hyvät suorat
eturaajat, hyvä rintakehä ja ylälinja. Litteä karva, joka laadultaan hieman karheaa. Erinomaiset yhdensuuntaiset liikkeet.
BELLEZZA’S WHITE DIAMOND 54156/09 (Bellezza’s Like The Legent & Bellezza’s Total Knock Out)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Aila Vuorenmaa-Palmio, Suolahti
15.5.2010
Suolahti ry.
Zidy Munsterhjelm-Ehnberg
PEK1 KP ROP-PEN
8kk. Erinomainen tyyppi ja koko. Esiintyy ja liikkuu hienosti. Hyvä pää. Kauniit silmät. Erinomainen pigmentti. Hieman
etuasentoiset lavat, muuten hyvät kulmaukset. Vahva selkä. Hyvä häntä. Lupaava karva. Iloinen.
31.7.2010
Ristiina
Paavo Mattila
JUN EH1
Kaunis nuori uros. Kaunisilmeinen pää. Hyvä kaula. Vielä aavistuksen kevyt runko. Erinomainen ylälinja. Hyvät raajat.
Hyvälaatuinen turkki. Kaunis häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne.
1.8.2010
Rantasalmi ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
JUN Poissa
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
JUN ERI1
288. 12 Mon. Sehr gute Gesamterscheinung. Kräftiger Typ. Korrekte Ohren. Gute Winkelungen. Müssen in der Hinterhand
noch festigen. Hoch angesetzte Rute. Gepflegtes Haarkleid. Ungestüme Bewegungen, die ihn in der Jugendklasse noch
erlaubt sein, Freundlich.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
71
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI2
3386. Typical male. Strongly made, masculine. Full of substance. Head of correct substance, a bit dark face. Good pigment.
Good neck. Well- angulated. Good topline, tailset & -carriage. Moves very well. A bandoned coat. Needs ring training.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI
1746. 15 months strong male. A little big in size. Strong head & masculine expression. Correct muzzle. Good pigmentation.
Correct formad. Topline a little soft. Strong bones. Correct angulated front & rear. Correct movement.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI2
6083. Hyvä luustoinen & runkoinen, sopusuhtainen tasapainoinen uros, jolla kauniit ääriviivat. Hyvät mittasuhteet. Vahva
uroksen pää, jossa hyvät mittasuhteet. Hyvä ylälinja & hännän kiinnitys. Hyvin kulmautunut. Oikea laatuinen karvapeite.
Liikkuu hyvin takaa & edestä.
BOMBATTAREN NEMO NORDESTE FIN MVA 11636/03 (Bellezza's Incredible Idol – Bombattaren Linda-Lucia)
kasv. Eila Sorsa, Nurmes om. Marja Pajarinen, Eno
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VET EH1
6105. Kauniissa näyttelykunnossa esitetty veteraani uros. Hyvät pään mittasuhteet & linjat. Hyvä kirsupigmentti. Kaunis
ylälinja. Hyvä hännänkiinnitys. Yleisvaikutelmaa häiritsee ylösnouseva häntä. Liikkuu hyvin takaa, hieman veivaten edestä.
BOMBATTAREN QERIDO EL TIGRE 13692/06 (Pillowtalk’s Brumm Bear – Bombattaren Linda-Lucia)
kasv. Eila Sorsa, Nurmes om. Salla Kampman, Kuhmo
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
AVO EH4
Kokko ylärajalla, rungossa oikeat mittasuhteet, kallo-osassa pyöreyttä. 2x P2 puuttuu. Hyvä raajarakenne, mutta seisoo
raajat rungon alla. Takaliikkeet kapeat. Hieman karhea karvapeite, hyvä hännän asento ja ryhti.
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
AVO ERI2 PU2 VASERT
Hyvin rakentunut uros, hyvät mittasuhteet. Hyvänmallinen pää. Kaunis kaula. Hieman löysyyttä kyynärpäissä. Hyvä runnko
ja takaosa. Hyvin kannettu häntä. Hyvä turkki ja liikkeet. Miellyttävä luonne.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
AVO Poissa
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI2 PU3 VASERT
4 years old dog. Excellent tobacco colour. Correct head. Very good fore cheast. Excellent ribcage, topline and tail. Thigs
strong enough. Very sound in movement.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
AVO EH2
4 years. quite good proportions. could be stronger in body. need stronger muzzle. ok bite. good pigment and eye & colour.
enough forechest nevk could go betterinto shoulder. ok topline an tail set. nice forechest good bone. must be stronger abd
straighter in front. normal angulation. very close in the rear. ok length of steps. close also in front good coat and
temperament.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
AVO EH4
3129. 4 years old. A bit too lhasa expression. Could be stronger in upper jaw. Correct bite. Good body structure, correct
angulations. Good coat texture, correct in movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
AVO H
2862. Hyvä rungon pituus. Kapea pää, kallo ja kuono. Hyvä luusto. Hieman karhea karva. Hyvä rintakehä. Liikkuu ahtaasti
takaa, sivulta hyvällä askeleella ja edestä ahtaasti.
BUENAZO'S QUICK-WITTED WILLY S28380/2004 (Flisans Didde - Buenazo's Gloria Af Kungahus)
kasv. Christel Krönfors & Anette Forslund, Ruotsi. Om. Marja Bengtsson, Ruotsi.
25.9.2010
Eckerö kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VAL ERI3
684. Välpälsad visas i väl högt Hall, Bra Huvud men lite väl kraftigt stop kan ha lite mor Resning och överlinje välutvecklad
Kropp, Rör sig Bra Bak kan ha lite längre steg fram. Bär svansen Korrekt välpresenterad, behöver bet slankare.
BUENAZO'S YAMMI YAMMI MR TOMMY S12599/2008 (Buenazo's Quick-Witted Willy - Buenazo's Never Naughty
Nicoline)
kasv. Christel Krönfors & Anette Forslund, Ruotsi. Om. Marja Bengtsson, Ruotsi.
25.9.2010
Eckerö kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VAL ERI2 PU4
685. Väl könspräglad visar i alldeles för högt hull Bra proportioner skalle nos kan ha ugt. mörkare ögonfärg önskar mer
Resning väl utvecklad kropp mycket Bra Bakställ Rör sig Bra bak men kan ta för sig lite mer fram, välskött päls.
CALINS NOUNOURS AMUSEUR BRUNATRE 18439/09 (Ganesan Jump For Joy-Drole D'oiseau Ariel Fonce)
Kasv. Tiina Honkanen ,Salo. Om. Pia Suominen, Tampere
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN EH3
Correct coat sructure. Excellent size and proportions. Excellent movement. Correct tail. In the movement not typical for the
breed, a bit rolling movement. Needs a little bit more coat in front.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JUN EH
13 months. Good size. Maskuline head. Good expression. Lot of pigmentation. Dark eyes. Good ear carriage. Nice length of
neck and body. Ribcage could be better rounded. Front leas turring outvards. Well angulatet behind. Front movement
should be better. Good coat and temperament.
72
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
JUN ERI3
Correct type. Correct type of head. Eyes large enough. Prop. of head ok. Correct topline. Volume of body according the age.
Ribcage long enough. Cromp. long enough. Correct angulation. Moves well. Still needs time to mature
30.5.2010 Järvenpää
Anne Sume, Viro
JUN ERI3
Hyvä luusto, hyvät mittasuhteet. Hyvä ilmeinen pää. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Erittäin
hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Rintakehä vielä kehittyy. Hyvä turkki. Hyvät liikkeet.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
JUN ERI1
1126. Excellent good type. 16 months. Excellent head. Correct proportions in body. Proper shoulders. Excellent
tailset. Correct hindquarters. Proper angulation behind. Excellent mover.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
NUO EH
3124. 17 months old male. A bit short in muzzle. Correct bite. Good body structure. A bit under condition at
present. Correct angulations. Good coat, correct pigmentation. Correct in movement.
28.8.2010 Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
NUO ERI2
1610. Very typical dog excellent temperament. Beautiful head, excellent quality of the coat. Excellent front and
rear angulation. Excellent movement, excellent general pigmentation.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
NUO ERI1 PU1 SERT VSP
290. Harmonisch. 18 Mon. Vorzüglicher Typ. Korrekte Ohren. Gebogene Vorderläufe. Gut gewinkelt und
gestellt in der Hinterhand. Korrekte Rute. Haarkleid im Wechsel. Korrekte Anlage. Gute Bewegung. Könnte in
der Front fester sein.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
NUO EH3
1261. Smaller than medium. Nice but insufficient head. Good topline. Correct front. Good mover.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
NUO EH
3392. Good body proportion. Enough body substance. Could be more masculine. Well -angulated. Good tailset
& carriage. Moves very nicely. The coat not in best condition. A bit out of elbows.
CANIS VENTOSUS GEORGE BYRON 55635/07 (Diamond Peak Casimir – Canis Ventosus Aqua Vitae)
kasv. Tuuli Jokivartio-Enqvist, Helsinki om. Päivi ja Laura Heiskanen, Riihimäki
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
AVO Poissa
CANIS VENTOSUS HEROICUS CORDIS 43173/09 (Jatakabi's Think Me First - Majetorp's Unnie)
Kasv. Tuuli Jokivartio, Espoo. Om. Riitta Tuderman-Halmela, Espoo
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JUN EH
11 months.Good size. Smaller head. Maskuline expression. Good stop. Dark eyes. Black eye rims. Good ear carriage. Short
neck. Topline a bit rising. Correct ribcage. Good front and hind quarters. Coat coould be in better condition. Nice
temperament.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
JUN ERI4
Hyvä luusto, pää vielä kehittyy. Hyvä ilme, hieman lyhyt kuono-osa. Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Hieman löysät
kyynärpäät. Eturaajat saisivat olla suoremmat, ulkokierteiset käpälät. Hyvin kulmautunut takaa. Hyvä turkki. Hyvät liikkeet
sivusta, hieman ahtaat takaa.
CANIS VENTOSUS HORATIUS FLACCUS 43174/09 (Jatakabi's Think Me First - Majetorp's Unnie)
Kasv. Tuuli Jokivartio, Espoo. Om. Laura Hahl ja Jan Nyström, Vantaa
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN H
God typ och storlek. Lite väl lång streckt. Gott huvud. Lite kort hals och rak skulldra. Välformad men ännu lätt i kroppen. Bra
bak ställ. Fin päls. Rör sig med bra påskjutt men faller på fronten. Behöver ännu tid.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JUN ERI3
11 months. Exellent head. Maskuline expression. Black pigmentation. Dark eyes. Black eye rims.Good ear carriage.
Exellent body. Correct lines angulations. Moves really well. Good coat and temperament.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
JUN EH
13 months. Could be in fuller coat for the age. Very correct proportions. Tailset could be a bit better, could move little bit
more balanced.
CEMILLA BENUCCIO 39843/07 (Saharanda Heralds Heyday – Bayarin La Donna Bionda)
kasv. Seija Hiljanen, Jyväskylä om. Merja ja Jukka Rämö, Forssa
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO EH
Very maskuline head. Nose not completly dark, othervise good pigmentation. Dark eyes. Good ear carriage. Very strong
body. Topline a little bit rising. Strong bones. Enough angulation. Moves a bit close behind. Tail not always carried.
Temperament should be more free.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
AVO EH3
2322. 3 Jahre, sehr kräftiger Rüde, sehr guter Kopf und Ausdruck sehr gute Augen & Ohren, gutes Gebäude. Vorne lose,
Hinten eng, partiell unkoordiniert in der Bewegung, braucht Training, etwas helle Augen.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
73
CEMILLA DIEGO DANILO 54229/09 (Visakoivun Dado De Suerte-Bayarin Graziosa Celia)
Kasv. Seija Hiljanen, Vaajakoski. Om. Merja Rämö, Forssa
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
5-7 PEK
6 months. Nice head. Maskuline expression. Exellent pigmentation. Must learn to show teeth and to be touched on the
head. Almost shaped dark eyes.Good ear carriage. Good neck and topline. Good depth of chest. Nice front and hind
quarters. Moves quite well. Good coat and temperament.
CEMILLA EMILIANOS 16843/10 (Saharanda Hedera Helix - Cemilla Adrianna)
Kasv. Seija Hiljanen, Vaajakoski. Om. Eini Mannisenmäki, Palokka
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN EH
1749. 10 months strong male. Strong & big head. Enough typical expression. Coat should be better groomed. Moderate
angulated. Topline straight but soft the moment. Narrow behind. Nice character.
CHEWBACCAS KEEP FIT KERMIT FI MVA V-08 JV-08 V-09 LTJV-09 31474/08 (Voila The Real Mac Coy – Chewbaccas
Denise The Dreamcatcher)
kasv. Elise Alverönn, Ruotsi om. Marko Maaranen ja Marja Pajarinen, Juva
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
VAL ERI1 PU3
Erinomainen , ryhdikäs olemus. Rungossa hyvä pituus. Kuonon tulisi olla pidempi suhteessa kalloon. Tummat silmät, täysi
pigmentti. 1xP2 puuttuu. Eturaajat saisi olla suoremmat, hyvä takaosa ja häntä. Hyvä turkinlaatu ja kunto. Tehokkaat
liikkeet.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
VAL ERI
Good size. Exellent head. Very typical expression. Good stop. Dark eyes. Good ears. Exellent anatomy. Correct
proportions, lines and angulations. When moving topline shoould be more stable. Nice coat and temperament.
CHEWBACCAS NORTON THE NAUGHTY GUY 18742/10 (Anton-Amaretto - Chewbaccas Denice The Dreamcatcher)
kasv. Elise Alverönn, Ruotsi om. Anne Hirvasnoro & Sanna Iltanen, Kaaro
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
PEK1 KP ROP-PEN
1050. Sehr gut Entwickelt. Üpiges Haarklein. Schönen Kopf. Dunkles Auge. Rücken. Winkelunger für das Alte sehr gut.
Rute korrekt getragen. Frei Bewegung. Liebes Wesen. Viel versprechend.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN EH
1750. 9 months elegant male. Enough masculine head & expression. Excellent pigmentation. Narrow in front. Good chest.
Enough correct angulated for the age. Good coat. Narrow behind. Loose in elbows in front. Needs a little bit more time.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI4
6084. Mittasuhteiltaan tyypillinen tässävaiheessa runsaassa pentuvillassa esiintyvä nuori uros. Hyvät pään mittasuhteet,
hyvä pigmentti. Kallo-osa voisi olla tasaisempi. Hyvä ilme. Sopivasti kulmautunut. Seistessä hieman takakorkea. Liikkuu
erittäin hyvin.
DABBLER’S CLARAS CHALLENGER 24668/10 (Mimarcon Brad Pitt – Dabbler’s Beautiful Girl)
kasv. Minna Hautala, Seinäjoki om. Kirsi Tuomi & Kimmo Hautala, Seinäjoki
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK1 KP VSP-PEN
3376. Very nice type. Good body proportion. Well-much, strong body. Good topline. Enoughly angulated. Correct topline.
Good tailset & -garriage. Nice movement. Very nice overall impression.
DA-VINCI 57569/09 (Gyöngyösi Pelyhes Jack – Iceprincess)
kasv. ja om. Marja Rossi, Konnevesi
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
PEK1 KP ROP- PEN
7 months, correct head, well propotioned body, good bone, good angulation and movement. Coat in development, Correct
bite.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
PEK1
Hyvä koko , kaunisilmeinen pää, hyvä purenta. Näyttävä ylälinja. Todella käyrät eturaajat ja uloskääntyneet tassut. Hyvä
runko. Kaunis häntä, vahva takaosa. kaunis karva. Hyvä käytös. Korkeahkot etuliikkeet, hyvä taka-askel.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
PEK3
Good size & proportions of body, good set & angulated legs. Excellent topline, nice head. Very nice coat, good prepairing for
the show. Nice temperament & movement, very promising.
16.5.2010
Lappeenranta
Paula heikkinen-Lehkonen
PEK1 KP VSP-PENTU
Erittäin hyvin kehittynyt nuori uros, jolla oikeat mittasuhteet. Sievä pää, hieman lyhyt kuono. Epätasainen etuhammasrivi.
Erinomainen ryhti ja ylälinja. Hieman käyrä kyynärvarsi. Tarpeeksi syvä ja tilava rintakehä. Erinomaiset takakulmaukset.
Kaunis turkki. Terhakka ilme. Esiintyy reippaasti.
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
JUN EH1
Mittasuhteiltaan hyvä uros, jolla hyvänmallinen pää. Purennassa hieman huomauttamista. Erittäin hyvä runko.
Hyväojentoiset raajat. Lupaava turkki. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös
19.6.2010
Kotka kv.
Paul Scanlon, Irlanti
JUN ERI1
Excellent breed type. Very good head. Kind expression. Good front assembly. Excellent topline. Would like tail to fall a little
closer to back. Moves well. Good overall look excellent coat.
74
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
JUN EH
1252. Smaller then medium. Very good constitution. Nice head. Small ribbcage. Bite is not ideal. French front. Good mover.
Good coat.
DESI 42359/10 (Ganesan Flame Of Fame - No Imperfection Be My Love)
Kasv. ja om. Noora-Charlotta Juslen, Lohja
7.11.2010
Lohja, Pentun.
Tarja Löfman
5-7 PEK2
5kk Mittasuhteiltaan oikea, uros pentu. Hyvä purenta. Päässä oikeat mittasuhteet. Vielä pyöreä kallo. Vankka. Liikkuu
hieman nopeasti taktakaikä suostu valitettavasti häntäänsä. Hyvänlaatuinen karvapeite, joka on hyvin hoidettu.
DIVINO AMOR ARCO-IRIS 39924/09 (Ganesan He's One Romeo-Bannera's Fabulous Fame)
Kasv.Salla Vainiola, Vahto.Om. Riikka Purtanen, Turku
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JUN EH
10 months. Head could be more maskuline. Nice pigmentation. Dark eyes. Black eye rims. Good ear carriage. Good neck..
Level topline. Ribcage would be better ronded. Good front. Well angulated behind. Movement bit close front and behind.
Coat could be in better condition.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
JUN ERI3
1053. Jugendlich im Typ. Weiches üppiges Haar. Typischer Kopf. Rücken gerade. Rute sehr gut. Bewegung und korrekt
getragen. Freudigen Bewegung. Liebes Wesen.
DREAM MAKER OF TAI POSEIDONAS 47158/09 (Massivus Angel's Jhon-Jhon - Voila U Bet)
kasv. XXXXX om. Ulla Roininen, Tupos
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
JUN EH1
Hyvän tyyppinen. Silmät voisivat olla kauempana toisistaan. Hyvä kaula. Erinomaiset suorat eturaajat. Hieman lyhyt lantio.
Riittävät takakulmaukset. Seisoo mielellään takaraajat rungon alla. Vielä pentuturkki. Liikkuu takaa ahtaasti, hyvin sivusta
katsoen.
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
JUN ERI1 PU2 SERT
Good size, nice type. Very good bones. Nice head with correct expression. Good proportions of skull and muzzle. Marked
stop. Good neck. Should be better stronger topline. Good forechest and chest. Correct angulations. Good coat structure and
condition. Typical movement but little short step. Very good temperament.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
JUN EH1
1 year. 1 ok size. good strong body would like muzzle stronger. ok eye colour correct bite. could have more forechest
acceptable length of neck. ok topline. and tail set. normal angulation. rather close in front. could be tighter in elbows. rather
close in rear. could have longer steps good coat, nice temperament.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
JUN ERI1 PU-4 VASERT
Kaunis nuori uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvänmallinen pää, hyvä pigmentti. Erittäin hyvä runko ja takaosa. Hyvä turkki ja
häntä. Liikkuu hyvin, miellyttävä käytös.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN ERI1 PU4 VASERT
670. Ganska rejäl junior. Välformat huvud med vackra ögon, fint uttryck och bra pigment. Bra hals. Välutvecklad kropp.
Utmärkt kors. Kunde ha rakare framben. Bra vinklar. Rör sig mycket rastypisk. Utmärkt päls. En fin junior som inte fär bli
mer.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
NUO ERI1 PU3 VASERT
Hyvä koko ja mittasuhteet. Vahva hyvä runko, hyvä luusto. Hyvin kulmautunut, mutta etuasentoinen lapa. Ulkokierteiset
eturaajat. Hyvät pään mittasuhteet, tummat silmät, hyvä purenta ja pigmentti. Runsas hyvänlaatuinen turkki, erinomainen
häntä. Liikkuu ryhdikkäästi, hieman löysä ja lyhyehkö etuaskel.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
NUO ERI3
3393. Very nice male with good body proportion and good substance. Nice head & expression. Excellent pigmentation.
Good topline. A bit straight in front, well angulated behind. Moves nicely. Carrying a lot of coat. Shows himself very well.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
NUO ERI2
6092. Selvän sukupuoli leiman omaava ääriviivoiltaan sopusuhtainen uros. Hyvät pään mittasuhteet. Hyvä pigmentti. Vielä
villava karvapeite. Liikkeessä hyvä ylälinja, mutta seisoo takakorkeasti. Hyvä hännän kiinnitys. Liikkuu hyvin takaa ja edestä.
EAGLEKNOT 49570/09 (Aleksandrian Zippy Zion - Mimarcon Guinevere)
kasv. XXXXX om. Sirpa Hytönen, Imatra
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
JUN EH1
maskulin hund på större sidan. ännu ganska tunn och outvacklad i kroppen och kan borde ha bättre nosparti. fint huvud och
pigment. visa sig väl.
EI-SAN HERBERT 24501/08 (Running Beauty Black Charmer – Ei-San Dooris)
kasv. Eija Sandqvist, Ylitornio om. Eija & Reijo Sandqvist, Ylitornio
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO EH
Good head propotions. Coat should be in a little bit better condition. Short neck. Gives a image of tall legs in the movement.
Excellent temperament, very sweet.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
75
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO EH
Good size. Head enough maskuline. Nice pigmentation. A bit shipy. Dark eyes. Good ear carriage. Well build, only the front
could be better. Movement should be bettet traind. A bit cowhoced. Good coat and temperament.
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
AVO EH
Well sized. Good proportions. Well pigmented. good mouth. Sufficient neck. Good topline. Well set tail. Good body. Moves
well. Good color. Not in his best coat, especially in the face
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
AVO EH2
Good size and type. Good head with correct expression. A bit light eye colour. Correct stop. Shoud be a little better
proportion of head and body. Strong topline. Should be little better forechest and chest. Good angulations in backlegs but
little narrow position. Should be better coat structure. Excellent temperament. Good movement.
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
AVO ERI2 PU3 VASERT
2 years. good head. missing coat in the head. correct scissor bite. good topline. tail well set and carried. good balance in
action coat could be better.
ELANSSE JOKER FOR GAME 13817/10 (Behave`S Joker In Jazz – No Imperfection Dream To Elansse)
kasv. Anu Välikangas, Lapua om. Anu Välikangas, Lapua
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
PEK1 KP PU1 ROP-PEN
429. Synnerligen lovande. Väl kroppad. Förstklassigt bett och käke. Korrekt vinklad både fram och bak. Utmärkt kropp för
åldern. Utmärkt päls på gång. Välgående med utmärkt resning. Härlig attityd. Borde ha en lövande framtid.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
PEK1 KP ROP-PEN
Ryhdikäs pentu koon ylärajoilla. Hyvin kulmautuneet raajat, ulkokierteisyyttä eturaajoissa. Hyväilmeinen pää. Hyvä pigmentti
ja purenta, tummat silmät. Hyvä ylälinja ja runko, hieman pitkä lanneosa. Hyvä häntä ja lupaava turkki. Liikkuu kevyellä
askeleella, löysyyttä edessä. Kiva luonne.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
PEK1 KP VSP-PEN
1246. Very nice puppy. Nice head. Good topline. Nice front. Beautiful coat. Very happy mover. Very promising.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN ERI2
3400. Typical young male. Excellent head and body proportions. Masculine head. Nice dark eyes. Scissor bite. Very well
developed in body and ribs. Nice soft coat. Very good pigmentation. Movement ok. just a bit loose in front. Nice
temperament.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI2 PU4
1751. Excellent male. Very nice head & expression. Good size & formed. Very good coat. Well-set quarters. Well-set body.
Strong bones. Nice movement. A little narrow in front.
ELOKUUN ABAXIALE 57175/07 (Saharanda Michelia Figo – Saharanda Ixora Coccinea)
kasv. Annika Elo, Nurmo om. Päivi ja Tuomas Peltola, Nurmo
1.8.2010
Seinäjoki ry.
Kristiina Ahlberg
AVO EH1
Maskuliininen uros, jolla oikeat mittasuhteet. Vahva pää. Aavistuksen pienet silmät. Kirsupigmentti saisi olla tummempi.
Hyvä purenta. Lyhyt kaula. Erittäin vahva luusto. Ulkonevat kyynärpäät. Eturaajat saisivat olla suoremmat. Vankka, hyvä
runko. Hyvät takakulmaukset. Kaunis hyvinhoidettu turkki. Liikkuu muuten rodunomaisesti.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO Poissa
EVAN'S AHA AMAZING JOY S12161/2009 (Happyhero – Chewbaccs Daisy The Daydreamer)
kasv. Eva Lappi & Anna Hedberg, Ruotsi om. Anna Hedberg, Ruotsi
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
NUO ERI2
Kaunis uros. Hyvä pää ja kaula. Erittäin hyvä runko. Hyväasentoiset raajat. Hyvä turkki ja häntä. Hyvät sivuliikkeet.
Miellyttävä käytös.
FROSTY INK'S MIDNIGHT MOON S41805/2008 (Voila The Real Mac Coy - Voila Quenelle)
Kasv. Per-Gösta Pettersson. Om. Per-Gösta. Pettersson, Ruotsi
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
AVO ERI2 PU2 VASERT
Very good size and type. Masculin head. Good mouth. Well pigmented. Good neck and topline. Well placed tail. Well
angulated. Well bodied. Moves well. Very good coat and color.
FROSTY INK'S WHOOPER DOOPER 14272/12 (Frosty Ink's Midnight Moon - Frosty Ink's Queen Of Spades)
Kasv. Per-Gösta Pettersson. Om. Charlotte Saariaho, Alaveteli.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
PEK4
430. Liten klänt byggd. Knappa vinklar både fram och bak. Litet men ganska välbyggt huvud. Mörka fina ögon. Bra päls på
gång. Ganska välmusklad. Bra svans. Fläckvis ganska bra rörelser.
76
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
GANESAN BE COOL 27101/02 (Pillowtalk's Georgio - Ganesan Xezerina)
kasv. Mirja ja Ilkka Thomander, Tampere om. Sari Hiljanen, Lievestuore
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
VET ERI1 PU3 VASERT VET-ROP
Male 8 years. Sturdy low set. Lovely abundant. coat bright & happy. Very good head. Scull slightly rounder. Moderate stepp.
Muzzle clean. Cheeks flat. Eyes dark & almond. Neck could be longer. Back firm. Rios well sprung. Well boned. Tail carried
high. Good movement. Strong from rear front a little shorter.
31.7.2010
Ristiina
Paavo Mattila
VET ERI1 PU2 VASERT VET-VSP
Kaunis uros, joka erittäin hyvässä kunnossa. Kaunisilmeinen pää, jossa voimakas otsapenger. Hyvä runko. Eturaajat
saisivat olla suoremmat. Kaunis turkki ja häntä. Liikkuu ja esitetään hyvin.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VET ERI2
1274. Medium dog. Nice head. Good topline. Correct front. Very nice coat. Good mover.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VET EH2
3409. Nice veteran. Excellent show condition. Good bodyproportion. The bite in not optimal. Good substance. Strong body.
Well -angulated. Good tailset & -carriage. Moves very well. Good coat quality.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VET ERI2
1765. 9 years old strong male. Very good condition for the age. Good coat for the age. Strong bones. A little short upperarm.
Muzzle could be a little bit stronger. Well -angulated. Correct movement.
GANESAN HAPPY JAVIER 41875/05 (Sanillan Exellent Choice- Ganesan Dona Delsia)
Kasv. Mirja ja Ilkka Thomander, Tampere. Om .Mirja Kantanen, Sahalahti
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
AVO EH3
Mittasuhteiltaan hyvä uros, jolla hyvänmallinen pää. Ilme saisi olla pehmeämpi. Hyvä kaula. Sopusuhtainen runko. Hyvät
raajat. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvänlainen turkki. Liikkuu hyvin. Voisi esiintyä vapautuneemmin.
GLADIOLUS 56438/08 (Sanillan Hello I'm Lucky - Visakoivun Flor Del Sol )
Kasv. Mervi Krekula, Pori. Om. Seppo Kovalainen, Pori
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO H
Head is too small for a male, feminine type. Correct neck. Correct topline in the movement. Needs more coat for shows.
Could be more softer. Moves well around.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
NUO EH1
Hyvä koko. Kaunisilmeinen pää, hyvä purenta. Riittävä kaula, hyvä runko, suorat eturaajat, kaunis häntä, jäntevä takaosa.
Hyvässä karvassa, hyvät liikkeet, reipas käytös.
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
NUO EH2
Vielä kovin ilmavan vaikutuksen antava, korkearaajainen. Hieman kupera kallo. Hyvä ylälinja ja häntä. Käyristää hieman
lanneosaa seistessä ja liikkeessä. Karva ei parhaassa kunnossa. Tarvitsee aikaa valmistuakseen. Liikkuu ahtaasti edestä ja
takaa. Käyttäytyy hyvin.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
NUO EH3
Good size. Masculine enough. Head with strong enough muzzle. Muzzle long enouh. Enough volume of body. Correctly
angulated. Could have better coat. Needs time to mature.
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
NUO EH2
Typical. A little too short in body nd a little too feminine in type. Good head, good expression. Should be better in
proportions. Strong topline. Little short neck. Should be better forechest and chest. A little straight angulations and too close
position of backlegs in movement. Should be better coat structure. Very good temperament.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
NUO EH4
1130. Not in best coat condition today. Good size. Correct eyes, form & colour. Scissor bite. Correct length of neck. Proper
shoulder. Could carry a stronger topline. Nice temper. Slightly narrow behind.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
NUO EH
2319. 23 Monate, gut im Typ, guter Kopf. Sehr guter Ausdruck, typische Außenlinien. Gebäude zur Alter entsprechend,
etwas steile Hinterhand, nicht parallel stehend, gut in Haar & Farbe, in der Bewegung etwas unkoordiniert.
25.9.2010
Eckerö kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
AVO T
682. Kvadratiske byggd, Behöver bli mer maskulin, mycket söt knappt överhett, kan ha mer resning. Kroppen Räcker. Rör
sig paralellt men med bättre steg bak välskött päls som borde vara mycket större.
GYÖNGYÖSI PELYHES JACK 60214/08 (Kántorvári Mini Domicián – Elmada Dogs Debby)
kasv. XXX om. Marja Rossi, Konnevesi
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
AVO EH
Well built head, strong bone. Correct neck. Adequate topline. Good front angulation. Not so much energy in hindquartes.
Correct coat. Good bite.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
AVO EH4
Hyvä koko. Hyvä purenta. Kaunis ilme, pyöreä kallo, riittävä kaula. Melko suorat eturaajat. Hieman lyhyt runko, hyvä häntä.
Vahva takaosa. Vielä aika villava karva. Hyvä kaytös, ryhdikäs liikkuja.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
AVO ERI2
Good size & proportions of body. Very good topline. Good set & angulaled legs. Nice head. Very nice coat, good prepairing
for the show. Nice temperament & movement.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
77
16.5.2010
Lappeenranta
Paula Heikkinen-Lehkonen
AVO EH1
Hyvä koko ja mittasuhteet. Tekee hieman etumatalan vaikutelman. Pää voisi olla hieman pitempi ja voimakkaampi. Tummat
silmät. Täyteläinen eturinta. Hieman kaareva kyynärvarsi. hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus. Hyvä hännän kiinnitys. Karva
kovin pehmeälaatuista ja himmeää. Rauhallinen käytös.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
AVO EH2
Pienempi uros. Hyvät mittasuhteet päässä, hyvä ilme. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Erittäin hyvät
etukulmaukset, hyvät takakulmaukset. Toivoisin enemmän turkkia ja kevyemmät liikkeet.
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
AVO EH2
Mittasuhteiltaan hyvä uros. Hieman kevytpiirteinen pää, jossa hieman pyöreähkö kallo-osa. Hyvä kaula. Hieman kevyt
runko. Hyvä ylälinja ja häntä. Turkki ei parhaimmillaan. Hyvin kannettu häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.
19.6.2010
Kotka kv.
Paul Scanlon, Irlanti
AVO EH2
Very good for breed type, needs more strength in fore face. Good ear set. A little narrow in front assembly. Good topline.
Tailset is good. A little bit short coupled. Moves freely.
HAPPYHERO C.I.B & POHJ & FI & SE & NO MVA 20343/00 (Voila Up To The Minute - Pinmint's Bit Of Luck)
kasv. Eeva Järvelä, Oulu om. Tuula Järvelä, Oulu
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
VET ERI2
10 years. Nice maskuline head. Lot of expression. Exellent pigmentation. Dark eyes. Black eye rims. Good ear set and
carriage. Exellent body in all detalis. Moves like young boy. Nice coat and temperament. Big compliment to the owner!
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
VET ERI1 PU3 VET-VSP
Well kept veteran. Well pigmented. Nice expression. Good neck and topline. Well set tail. Excellent body. Nice mover. Good
coat and color.
HAVASAAR ALEXANRO 17008/10 (Bellezza`s Winnie The Pooh – Cemilla Beanca)
kasv. Arja Saarinen, Alajärvi om. Merja Rokala, Kokkola
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI4
3387. Nice, typical male. Very nice head & expression. He should have more body substance. Nice bodyproportion. Good
tailset & -carriage. Well - angulated. Nice coat. Moves well from the side, narrow behind. Could have more chest.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI3
1752. 10 months elegant male. Nice head. Good pigmentation. Good coat. Chest needs time for developing. A little light
bones. Should have more substance. Narrow behind. Loose in elbows in front. Correct tail.
HAVASAAR ARTURO 17009/10 (Bellezza`s Winnie The Pooh – Cemilla Beanca)
kasv. Arja Saarinen, Alajärvi om. Marita ja Ari Kallio, Kurejoki
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN H
3385. Typical male with enough body substance. Good body proportion the muzzle a bit short. Correct topline. The
angulation too straight bath ends. Coat of good quality. Moves well. Needs much more ring training.
HILLAMARIAN ALFONS 38818/06 (Dancing Docks Saffran - Ei-San Cecilia)
Kasv. ja om. Anne Kuusijärvi, Aapajoki
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO ERI2
674. Stor hane med fint huvud och uttryck. Utmärkt hals och rygglinje. Utmärkt kors. Välkroppad med raka fina framben.
Utmärkta vinklar. Rör sig något trångt bak, mycket typiskt från sidan. Stor päls.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
AVO EH1
Kookas, hieman ilmava. Hyvä pää ja ilme. Hyvät etukulmaukset, hieman niukat takakulmaukset ja aavistuksen alas
kiinnittynyt häntä. Liikkuu kovin ahtaasti takaa. Hieman villava turkki. Käyttäytyy hyvin.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
AVO H
2781. Suuri, korkearaajainen uros, jolla oikea pään malli. Lyhyt kaula. Hyvä selkä. Hyvä häntä. Takaraajat saisivat olla
paremmin kulmautuneet. Suorat eturaajat. Liikkuu lyhyin jäykin askelin, liian ahtaasti takaa. Hyvä turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
AVO ERI2
3130. 29 months, very good type. Quite strong. Head with typical expression. Good body structure, good coat texture, good
pigmentation. Good movement.
HILLAMARIAN CHILI 53596/09 (Facklans Champis - Ei-San Cecilia)
Kasv. Anne Kuusijärvi, Aapajoki. Om. Susanna Kovalainen, Pori
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
PEK1 KP VSP
Hyvän tyyppinen. Oikeat pään linjat. Hyvä runko. Hieman alas kiinnittynyt häntä. Liikkuu kovin ahtaasti takaa, muuten hyvin.
Vielä pentuturkissa.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
PEK2
Nice young puppymale. Correct type. A bit long in body. Head still developing. Straigh enough topline. A bit long in loin.
Correctly angulated. Needs a lot ringtraining, a bit ansure at the ring.
Ell todistus 5.2.2010 häntämutkasta.
78
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
JUN EH4
1127. 10 months. Pretty picture. Needs little training on the table. Scissor bite. Masculine head. Correct pigment. Proper
shoulders. Needs to get little more substance, but okay for the age. Still in puppy coat. Slightly broken tail in the end. Slightly
narrow behind.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN EH4
2313. 10 Monate, guter Typ, sehr guter Kopf, gute Augen & Ohren, gute Halslinie, sehr gute Körperproportion. Winkelungen
hinten könnte etwas besser sein, typisches Haar alter entsprechend, in der Bewegung noch unkoordiniert.
25.9.2010
Eckerö kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
JUN EH1
680. Behöver ännu bli lite mer maskulin Bra proportioner, skulle, nos men skullen i rundaste Laget välansatta öron ännu
mycket tunn i Kroppen och behöver få en bättre överlinje i rörelse ugt Kruppt vinklund bak, rör sig lite under ställd välskött
päls.
HONUNGSMÅNE LOVE ME DO S46393/2008 (Buenazo's Viking - Honungsmåne Go Bridget Go)
kasv. Johanna Rydin, Ruotsi. Om. Anna-Karin & Ida Jernberg, Ruotsi.
25.9.2010
Eckerö kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
AVO ERI1 PU2 VASERT VACA
683. Välpälsad muskulin, mycket Bra proportioner maskulint Huvud lite mycket stop mörka öron välansatta öron god resning
Välkroppad Välvinklad Bra Ben och Tassar Rör sig utmärkt Välpresenterad i utmärkt päls.
INDICO 42714/06 (Snowmoon`s Frankenstein – Fablecastle`s Ugly Duckling)
kasv. Kati Simanen, Perälä om. Emilia Ukkonen, Teuva
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
AVO EH
Suurehko. Hyvä pää ja purenta. Kaunis ilme, hyvä kaula. Todella käyrät eturaajat ja uloskiertyneet etutassut. Hyvin
kehittynyt ja hieman pitkä runko. Vahva takaosa. Hieman karhea runsas hyvinhoidettu karva. Hyvä käytös, tasaiset liikkeet.
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
AVO EH2
Hyvän tyyppinen. Hyvä pään malli. Lähes ruusukorvat. Hyvä kaula, ylälinja ja häntä. Hieman liian käyrät eturaajat. Liikkuu
hyvin sivulta katsoen. Sekapurenta. Karva ei parhaassa kunnossa.
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
AVO EH1
Hyvä uros, joka voisi esiintyä ryhdikkäämmin. Hyvä pää ja kaula. Hieman niukasti kulmautunut edestä, hyvä runko.
Karvapeite ei ihan parhaimmillaan. Hyvät sivuliikkeet. Hyvä luonne.
21.8.2010
Teuva ry.
Tarmo Viirtelä
AVO EH1
Kaunis pää ja ilme. Vino purenta. Vaalea kirsu. Hyvä kaula ja etuosa. Hieman käyrät eturaajat. Täyteläinen runko. Hyvä
häntä ja takaosa. Riittävän pehmeä hyvin hoidettu karva. Hyvät liikkeet ja reipas käytös.
INDY 42357/10 (Ganesan Flame Of Fame - No Imperfection Be My Love)
Kasv. ja om. Noora-Charlotta Juslen, Lohja
7.11.2010
Lohja, Pentun.
Tarja Löfman
5-7 PEK3
5kk vanha. Mittasuhteiltaan oikea, uros pentu. Vähän vino purenta. Hyvä pigmentti & tummat silmät. Kallo saa vielä
vahvistua. Hieman pysty lapa & lyhyt kaula. Hyvät mittasuhteet & rodunomainen kepeä liikunta. Reipas pieni mies.
27.11.2010 Helsinki, Pentun.
Eeva Rautala
5-7 PEK2
Voimakas uros. Hyvä pään muoto ja korvat. Selkälinja saisi olla suorempi. Hyvin kehittynyt runko & lihakset. Melko hyvä
häntä. Hieman ahtaat takaliikkeet, edestä OK. Vilkas luonne. Kaipaa vielä harjoittelua esiintymiseen.
ISFOLKET`S U GOT IT 29618/10 (My Little Marzipan The Noble - Minded & Mejrams Charming Chikita)
kasv. Gun Krafft, Ruotsi om. Taru Vainio & Tiina Kivelä, Helsinki
8.8.2010
Hyvinkää pentun.
Unto Timonen
5-7 PEK1 KP ROP-PEN
Tasapainoinen hyvä luustoinen urospentu. Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää, hyvä ilme. Reipas luonne. Kaunis kaula. Hyvä
etuosa. Ikäisekseen erinomainen runko. Kaunis ylälinja. Hyvä kinnerkulma. Liikkuu ryhdikkäästi.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
5-7 PEK3
425. 7 månader maskulin välbyggt huvud men smal underkäke klän haha. Framskjutet skulderläge. Står fransyskt. Utmärkt
kroppslängd. Välmusklat bakställ. Ännu väldigt ullig päls. Rör sig bra bak. Ganska löst fram. Trevlig silhuett i stående.
7.11.2010
Lohja, Pentun.
Tarja Löfman
PEK1 KP PU2
8 kk vanha, Hyvin maskuliininen uros pentu. Kaunis ilme. Sopiva kallo. Voisi olla paremmin kulmautunut edestä. Hieman
matala rinta. Hyvä runko & luusto. Liikkuu hyvin & kantaa häntäänsä oikein. Oikean laatuinen karva. Miellyttävä, ryhdikäs
olemus.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI
6085. Selvän sukupuoli leiman omaava, sopusuhtaisesti rakentunut, mittasuhteiltaan oikea uros. Hyvät pään mittasuhteet.
Hyvä pigmentti. Tässävaiheessa päässä runsas villava karvapeite ja siksi pää näyttää suurelta suhteessa runkoon.
Sopivasti kulmautunut. Liikkuu hyvin.
JA-KAR TENU KEPPI FI16735/09 (Bamse's Humle Bear - Ja-Kar Baksu Bertta)
Kasv. Jaana Karonen, Rajamäki. Om Kirsi & Sini Savolainen, Äänekoski
15.5.2010
Suolahti ry.
Zidy Munsterhjelm-Ehnberg
JUN HYL
Erittäin hyvä tyyppi ja sopiva koko. Murisee pöydällä ja yrittää purra. Sivuliikkeet hyvät, hyvin kannettu häntä. Lupaava
karva. Muihin osiin mahdotonta koskea.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
79
JATAKABI'S BE A GOOD BOY 10236/10 (Jatakabi's Unique For Me - Jatakabi's Happy Hedda)
Kasv. ja om.Taina Jaatinen-Niemi,Iso-Äiniö.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
5-7 PEK KP ROP-PEN
6 months. Exellent goung dog. Expressive head. Nice proportions. Dark pigmentation. Beoutiful eyes. Good ear carriage.
Exellent body. Correct in all parts. Well trained paralled movement. Nice coat and temperament.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
PEK1 KP ROP-PEN
Correct type and proportion. Strong masculine head. Strong muzzle. Strong, straignt topline. Excellent volume in body.
Ribcage long enough. Moves well. Nice temperament.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
PEK1 KP ROP-PEN
mkt lovande hanhund. fina propotioner. vacker pälskondition. fint huvud. mkt bra pigment. ok front. bra kropp och svans.
sjunker lite kroppen. mkt lovande.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
PEK1 KP ROP-PEN
Erittäin kaunis tasapainoinen urospentu, upea pää ja ilme, oikeat mittasuhteet rungossa, hyvä häntä, viimeistelty
näyttelykunnostus, todella kaunis ja lupaava pentu. Liikkuu tasapainoisesti, esiintyy tasapainoisesti.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
PEK1 KP ROP-PEN
252. 8 months. Very good type & size. Very good conformation. For his age very good body. Typical head & expression.
Good mouth. Good topline. Very good mover. Good coat. Very promising.
13.6.2010
Pentun. Vantaa
Marja Kosonen, Suomi
PEK1 KP ROP-PEN
Erittäin ryhdikkäästi esiintyvä iloinen urospentu. kaunisilmeinen pää. erinomainen purenta. Ikäisekseen erinomainen runko.
Tasapainoisesti kulmautunut. Oikean laatuinen karva tulossa. Reippaat liikkeet.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN ERI1 PU1 SERT ROP
Upeailmeinen uros. Erinomainen koko & rungon mittasuhteet. Tasapainoiset kulmaukset. Kokoon sopiva runko ja
raajaluusto. Erinomainen häntä. Ikäisekseen oikea karvapeitteen laatu. Oikea ryhti ja olemus. Erinomaiset liikkeet.
1.8.2010
Rantasalmi ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
JUN ERI1 PU1 SERT ROP
Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä koko ja luusto. Hyvä kallo-osa. Hieman lyhyt kuono-osa. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen
ylälinja ja hännän asento. Ikäisekseen riittävä runko. Hyvin kulmautuneet raajat. Liikkuu tasapainoisesti ja ryhdikkäästi. Hyvä
karvanlaatu.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
JUN ERI1 PU3 VASERT
1054. Elegant im Typ. Schöner Kopf. Schöne Hals-Rückenlinie. Üpige Haartexture. Rute gut befedert und getragen.
Korrekte Farbe. Harmonischer gangwerk. Liebes Wesen.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN ERI1 PU1 SERT VSP
11 months old. Masculine strong dog. Good size, head & muzzle proportions. Scissors bite. Dark well shaped eyes.
Excellent pigmentation every where. Excellent topline. Excellent tailset. Little bit straight should. Typical coat with undercoat.
Moves well.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
JUN ERI2
1859. Starken Hund mit korrektem Gebiss. Gutes Pigment. Gut getragene Ohren. Richtige Oben Linie. Gut getragene Rute.
Typisches Haarkleid noch in Entwicklung.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
JUN ERI1 PU2 SERT
1607. Very typical dog excellent proportions. Excellent head and expression, excellent quality of the coat, excellent front and
rear angulations. Excellent temperament excellent topline and tailset. Excellent movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN ERI1 PU4 VASERT
440. Lovende vältypad med utmärkt päls på gång. Förstklassigt huvud med utmärkta ögon & uttryck. Mycket bra framställd
& överlinje & kors & svansfäste. Välvinklad bakställ. Utmärkt rörelsechema härligt utstrålning.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
JUN ERI3
1253. Medium. Very good constitution. Nice head. Nice topline. Correct front. Very nice mover. Excellent coat.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI1
3388. Nice, typical, young male with good bodyproportion. Nice head & expression all though he could be a bit more
masculine. Well developed body for his age. Good topline, tailset & -carriage. Good movement nice coat quality.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN ERI1
3401. 1 years. Very appealing young male. Typical head, Well bodied and good proportions. Nice dark eye. Correct bite.
Level topline. Well sprung ribs. Typical coat. Very well pigmented. Happy mover. Very nice temperament.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI1 PU1 SERT VSP
1753. One years old. Excellent built male. Very typical head & expression. Excellent size & formed. Very good pigmentation
& coat. Well-built chest. A little loose in elbows. Nice movement.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI1 JV-10
6086. Mittasuhteiltaan kaunis, tasapainoisesti rakentunut. Kaunis ilmeinen pää, hyvä pigmentti. Hyvä hännänkiinnitys.
Sopivasti kulmautunut. Oikea laatuinen karvapeite. Liikkuu hieman laiskasti, mutta tasapainoisesti edestä ja takaa.
JATAKABI'S BIG BROTHER 10234/10 (Jatakabi's Unique For Me-Jatakabi's Happy Hedda)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Mari Saarenmaa, Kotka
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
5-7 PEK3 KP
6 months. Well proportioned maskuline head. Lot of pigmentation. good stop. Dark eyes. Good size. Well placed and carried
ears. Typical expression. Good length of neck and body. Nice ribcage. Good front and hind quarters. Moves with good drive.
Nice coat and happy temperament.
80
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
PEK2 KP
maskulin. mkt fint huvud och uttryckt. bra kropp och rygg. fin päls. kunde ha rakare framben. visa sig väl. snygg päls i utm
kondition.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
JUN ERI2
491. Erinomainen tyyppi. Hyvin kehittynyt ikäisekseen. Erittäin hyvä pää ja ilme. Hyvä purenta. Kaunis ylälinja. Hyvä
hännänkiinnitys. Erittäin hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hieman ulkokierteiset etukäpälät. Turkki vielä pentumainen.
Vapaat liikkeet.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
JUN ERI1
2775. Erittäin hyvin rakentunut musta uros, jolla erinomainen pää. Kaunis kaula ja selkälinja. Oikein kannettu häntä. Erittäin
erinomainen etu- ja takaosa. Liikkuu kauniisti. Turkki tarvitsee hieman aikaa.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
JUN ERI3
3121. 10 months old male. Good type. Good head, correct bite. A bit leggy. Correct angulated. Coat & pigmentation correct.
Could be straighter in pasterns & less narrow in hind.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
JUN EH3
2856. Mittasuhteet sopivat. Kallo vielä kapea, mutta sileä sivuiltaan. Hyvät kuonon ja kallon mittasuhteet. Liikkuu hyvin
sivulta ja takaa. Hieman sisäkierteisesti edestä.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
JUN EH
1254. Medium size. Very good constitution. Good neck & topline. Correct front. Nice mover. Not good coat.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN ERI3
3402. 1 year. Typical young male. Pleasing head. Could be slightly broader in head. Dark eyes. Correct bite. Good fore
chest. A bit long in loin. Just needs time to develop. Movement ok. Nice temperament.
JATAKABI’S POSEIDON C.I.B. FIN & S & EE & LV MVA 45285/06 (Happyhero – Jatakabi’s Honey Flower)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Anne Väisänen, Kajaani
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
VAL EH1
Erittäin hyvätyyppinen ja hyvät mittasuhteet omaava uros. Toivoisin tummemmat silmät. Talvinenä. Korvat sojottavat sivuille.
Erinomainen ylälinja ja häntä. Hyvä takaosa. Eturaajat saisivat olla suoremmat. Hyvä karvanlaatu.
JAKATABI´S SURVIVOR 36304/07 (Jatakabi's Innokas Poju-Jatakabi's Odessa's Pearl)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Taina Jaatinen-Niemi & Niko Karhu, Iso-Äiniö
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO EH
Missing some teeth. Maskuline head. Nose not completly dark. Dark eyes. Black eye rims. Good ear carriage. Well build
body. Correct in all parts. Moves well.Good coat and temperament.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
AVO ERI1 PU3 VASERT
Hyvä koko, hyvä purenta. Kaunis ilme. Näyttävä ylälinja, suorat eturaajat. Hyvä runko ja jäntevä takaosa. Kaunis häntä,
hyvä karva. Ryhdikäs liikkuja, reipas käytös.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
AVO ERI1
Correct type. Masculine enough. Correct prop. of head. Head strong enough. Excellent topline. Enough volume. correctly
angulaited. Moves well. Coat soft enough. Correct temperament. Still needs time to mature.
1.8.2010
Rantasalmi ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
AVO ERI1 PU2 VASERT
Hyvä koko ja mittasuhteet. Riittävä luusto. Kevytpiirteinen, hieman lyhytkuonoinen pää. Hyvä ilme. Hyvä ylälinja ja hännän
asento. Hyvä rungon syvyys. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu ryhdikkäästi ja tasapainoisesti. Kaunis karvapeite.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO EH
1266. Very elegant dog. Very good constitution. Nice but in sufficient head. Nice topline. Good ribbcage. Cow hocks. Moves
close behind.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
AVO ERI2 PU3 VASERT
3406. Excellent dog. Very well balanced. Pleasing head. Could have a bit less stop. Correct bite. Kind expression.
Level topline. Well sprung ribs and fore chest. Very typical hind quarters and soft coat. Going is very showy. Very happy
temperament.
JATAKABI’S THINK ME FIRST FI MVA 49694/07 (Happyhero - Jatakabi’s Honey Flower)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Taina Jaatinen-Niemi ja Nea Huttunen, Iso-Äiniö
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
AVO ERI1 PU2 VASERT VACA
Erinomaista tyyppiä oleva uros. Hyvä pää, ilme ja pigmentti. Hyvä runko. Köyristää hieman selkäänsä liikkeessä. Hyvät
raajat ja liikkuu hyvin.
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
AVO ERI4
Utmärkt typ. Mycket fint huvud och uttryck. God hals och överlinje. Fina proportioner. Normalt vinklat. God kropp. Rör sig
mycket bra men kunde ha bättre attityd. Lite väl silkaktig päls.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
AVO EH3
Rungossa oikeat mittasuhteet. Kuono lyhyt suhteessa kalloon. Täysi pigmentti. Eturaajat tulisi olla suoremmat, jännittää
selkää seistessä, liikkeessä vapautuu, takaliikkeet ahtaat. Erinomainen karvanlaatu ja kunto.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO EH
Excellent general condition. Correct head propotions, light eyes. Correct topline. Very nice temperament. Coat texture isn´t
good. Correct tailset. Moves well
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
81
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
AVO EH4
2 years, good strong head, good neck, adequate topline. Good front angulation. Not enough balance in hindangulation
which spoils the movement. Very good coat. Correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO ERI1 PU1 VSP
Good size. Exellens head, maskuline expression. Dark almoust shaped eyes. Black eye rims. Exellent pigmentation.
Exellent ear carriage. Exellent in all parts. Exellent movement. Nice coat and temperament.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
VAL ERI1 PU4
Hyvä koko, kaunislinjainen ja hyvä turkkinen. Hyvä purenta ja kaunis ilme, jäntevässä kunnossa. Hyvät liikkeet, reipas
käytös.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
VAL ERI2 PU3
Hyvän kokoinen, kauniisti liikkuva, maskuliininen tyylikäs uros. Hyvä kallo. Kuono-osa voisi olla aavistuksen pidempi. Hyvä
pigmentti. Hyvä kaula ja luusto. Erinomainen runko ja selkä. Hyvät takakulmaukset. Kaunis häntä. Kauniisti hoidettu, kaunis
turkki. Liikkuu rodunomaisesti.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
VAL ERI2 PU3
Correct type. Correct type of head. Long enough muzzle. Pronaunced stop. Straight topline. A correct volume of body.
Correctly angulated. Stands a bit close behind.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
VAL ERI1 PU1 CACIB ROP
Utmärkt proportioner. Mycket bra huvud och nosparti. Utmärkt rygglinje och svans. Rör sig väl. Excellent pälskvalitet.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
VAL ERI1 PU1 CACIB VSP
utm typoch stor ek. fint huvud och uttryckt med härlig pigment. bra kropp och rygg. fin pals och svans. trång i fronten och går
lite underställt. snygg helhet.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
VAL ERI1 PU2
Oikea koko, erinomainen karvapeitteen laatu, lyhyt rintakehä, hyvä kaula ja häntä, oikeat pään mittasuhteet, hieman vaaleat
silmät, eturaajat saisivat olla suoremmat. Hyvä ryhti, liikkuu erinomaisella ulottuvuudella.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL ERI2
3 years old dog. Nice balance. Good colour. Excellent head. Good fore cheast. Deep rip cage. Correct topline and tail.
Angulation behind should be better. The eyes are slightly building.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
VAL ERI1 PU1 ROP
262. 2 years. Quality dog of good type & size. Good conformation. Sound mover. Good head & expression. Eyes needs
attention. Very good coat. Good presentation.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
VAL ERI2 PU2
Exellent dog. Well balanced.Good type, clean proportions. Very nice head and expression. Exellent coat in length and
quality. Good length in body and legs. Very balanced mover.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL ERI2 PU3
2786. Erinomainen uros. Oikea malli päässä. Silmät voisivat olla tummemmat. Kaunis kaula ja selkälinja. Erinomainen
häntä. Hyvin kulmautuneet raajat. Erinomainen turkki. Liikkuu kauniisti.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI
3135. Nearly 3 years old. A bit round skull. Correct bite. Could be a bit stronger in forechest. Correct angulations fore &
behind. Narrow in hind. Good coat & pigmentation. Correct in movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL ERI4
2868. Hyvin kauniit mittasuhteet. Upea, leveä kallo-osa. Sivut lähes sileät, hieman lyhyt kuono-osa, joka saisi olla leveämpi.
Hieman käyryyttä eturaajoissa. Erittäin hyvä runko ja rintakehä. Karva litteää ja pehmeää. Liikkuu hieman ahtaasti takaa
erinomaisesti sivulta ja edestä.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
VAL ERI1 PU1 ROP
1065. Elegant im Typ. Schönen Kopf. Augen- Nasenspiegel dunkel. Sehr schöne Hals- Rüchenlinie. Rute sehr gut befedert
& seidig. Üpige Haartexture. Winkelungen korrekt. Leichter Tabac braun. Bewegung mit schub. Lieber Wesen.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI1 PU2
3 years old. Excellent size strong masculine. Excellent skull muzzle proportions. Excellent pigmentation well shaped enough
dark eyes Good neck excellent format. Rich enough light waves coat. Moves well.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
VAL ERI2 PU4
1869. Proportionierter Hund mit korrektem Gebiss. Gutes Pigment. Richtige obere Linie. Gut getragene Rute. Typischer
Gang. Gutes Haarkleid.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VAL ERI3
1615. Typical dog, very good proportion. Beautiful head, excellent quality of texture and the coat. The front and the rear
could be better, they are little close, excellent movement and temperament.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL ERI2 PU3
454. 3 åring med förstklassig päls. Välmusklad. Bra huvud. Kunde ha mörkare ögon & något rakare framben. Utmärkt
bakställ. Rör sig utmärkt bak med bra flyt något tassträngt fram.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI
6098. Mittasuhteiltaan kaunis, tyypilliset ääriviivat omaava uros, kauniit pään linjat & mittasuhteet. Hyvä ylälinja & häntä.
Kauniisti laskeutuva karvapeite. Sopivasti kulmautunut. Liikkuu hyvin.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VAL ERI1 PU4
1273. Very nice medium dog. Very good constitution. Nice head. Good topline. Correct front. Good mover. Nice coat.
82
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI4
3405. Typical male, with a very nice outline. Nice head & expression. Enough body substance. He could he stronger in loins.
Well -angulated. Excellent movement. Very nice coat. Shows himself very well.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI4
3412. 3 years old, excellent dog. Correct head and body proportions. Very typical ear carriage. Nice dark eye. Well
pigmented. Level topline. Well sprung ribs. Typical tailset and soft coat. Energetic movement in the back.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI2 PU3 VACA
1761. 3 years elegant male. Well-built body. Correct head. Enough masculine expression. Very good coat. Nice neck &
topline. Correct angulated front & rear. Correct movements.
JATAKABI’S TILL’ THE END FI & LT MVA 49697/07 (Happyhero – Jatakabi’s Honey Fower)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Heidi Kuoppala ja Mikko Kekki, Harjavalta
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
VAL EH2
Näyttävä, mutta kookkaanpuoleinen uros. Hyvä pää. Vaaleat silmät häiritsevät ilmettä. Talvinenä. Hyvä kaula ja ylälinja.
Hyvä takaosa. Liikkuu hyvin sivulta, hieman epävakaasti edestä. Hyvin hoidettu karva.
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
VAL ERI1 PU3 VACA
Utmärkt typ. Mycket fin storlek och proportioner. Mycket fin huvud och uttryck. Välvinklad och välkroppad. Lite lågt ansatt
svans. Rör sig utmärkt med fin attityd. Fin päls.
20.3.2010
Tampere kv. Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VAL ERI3
Excellent head and expression. Very dark expressive eyes. Excellent topline. Nice tail carriace. Strong typical movement
around
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
VAL ERI1 PU2
Good size. Very maskuline head. Nice head lines. Dark almost shaped eyes. Black eye rims. Exellent body, correct all in
parts. Moves with good drive. Good coat and temperament.
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
VAL ERI1 PU3 VACA
Erinomaista tyyppiä oleva. Hyvä pää. Erinomaiset korvat. Kaunis ylälinja ja hyvä häntä. Hieman löysät kyynärpäät. Liikkuu
hyvin. Hyvä karva.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
VAL ERI
Maskuliininen, aavistuksen korkearaajaiselta vaikuttava uros. Voimakas pää. Silmäpigmentti saisi olla tummempi. Hyvä
kaula. Vankka luusto. Hyvä runko ja selkä. Hyvät takakulmaukset. Kauniisti hoidettu turkki. Hyvä häntä. Liikkuu ryhdikkäästi
ja rodunomaisesti.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
VAL EH2
Ok proportioner, men dessvärre mycket rund i skaller och med djupt stop och runda ögon. Bra topline och svans. Rör sig
bra från sidan, ganska trångt fram.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
VAL ERI3
rejäl, lite högställ humd. mkt bra kropp och bakställ. fin pals. ok front. fint skallparti. ganska ljusa ögon. borde ha batter
pigment. visa sig utm.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
VAL ERI1 PU1 VSP
Kaunis pää ja ilme, kauniit mittasuhteet.
Hyvä kaula, ala- ja ylälinja ja kulmaukset. Hyvä luusto. Hyvin hoidettu turkki. Liikkuu kauniisti. Esitetään hyvin.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VAL ERI1 PU2 VACA
1137. Excellent breed type. 3 years. Showing beautiful condition. Masculine head. Dark eyes. Proper pigment. Correct ears.
Excellent neck. Proper shoulders. Typical coat texture. Proper hindquarters. Correct mover. Keeping correct topline.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL ERI4
2787. Kookas uros, voimakas pää. Silmät saisivat olla tummemmat. Kaunis kaula ja selkälinja. Erinomainen häntä. Oikeat
mittasuhteet. Hyvin kulmautuneet raajat. Liikkuu hieman ahtaasti. Kaunis turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI
3136. Nearly 3 years, good type, quite strong. Good head, correct bite. Good body structure. Good coat texture, correct in
movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL Poissa
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VAL ERI1 PU1 CACIB ROP
1616. Very typical dog excellent proportion. Excellent topline and tailset. Beautiful head. Excellent quality and texture of the
coat. Excellent front and rear angulation. Excellent temperament and movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL EH
455. Kraftfull, maskulin. Ganska bra päls. Allt för klent nospigment & ganska ljusa ögon. Kunde ha bättre haka. Bra framställ
& bakställ. Rör sig utmärkt bak ganska tasstrångt fram.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI2 PU4
3406. Beautiful male with well -proportion, strongly made body. Beautiful head & expression. Beautiful outline. Could have
bit more angulation in front. Good substance. Nice coat quality. Very nice shown.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI1 PU1 CACIB VSP
3413. 3 years, excellent dog. Very masculine. Very typical body and proportions. Nice dark eyes. Well set ears. Good
pigmentation. Very typical and proud head carrisge. Level topline. Well bodied. Typical tail. Excellent coat. Excellent mover.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
83
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI3 PU4
6099. Vahvarakenteinen kaunislinjainen uros, jolla hyvät mittasuhteet. Vahva uroksen pää, silmät voisivat olla tummemmat
& kirsupigmentti mustempi. Kaunis ylälinja. Hyvä hännän kiinnitys. Kauniisti laskeutuva karvapeite. Liikkuu erinomaisesti.
JATAKABI’S TRUE BELIEVER 49695/07 (Happyhero – Jatakabi’s Honey Flower)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Taina Jaatinen-Niemi & Heidi Kuoppala, Harjavalta
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO EH4
Excellent head shape and eyes. Lack of teeth. Excellent body shape. Correct tailset. Moves well around. Excellent
temperament.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO T
This nice dog has wrong bite. Maskuline head. Nice expression. Dark pigmentation. Dark eyes. Good ear carriage. Well
build body. Moves a nit close behind. Good coat and temperament.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
AVO ERI2
Hyvä pää, melkein tasapurenta. Kaunis ilme, hyvä ylälinja. Suorat eturaajat, hieman kevyt runko. Reilut takakulmat. Kaunis
häntä ja karva, hyvä käytös. Kivat liikkeet, mutta hieman ahdas takaa.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
NUO H
2,5-vuotias, aavistuksen korkearaajaiselta vaikuttava uros. Hyvä kallo. Aavistuksen lyhyt kuono. Epätasainen purenta.
Riittävä kaula ja luusto. Riittävä runko. Hyvät takakulmaukset. Kaunis häntä. Kaunis hyvin hoidettu turkki. Liikkuu takaa
ahtaasti. Sivuliike ok. Köyristää liikkeessä liikaa selkäänsä.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
AVO EH3
Good size & proportions of body. Very good topline. Good set & angulated legs. Nice head but bite is incorrect. Very nice
coat, temperament & movement.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
AVO EH
Very feminine head, convex bach, narrow behind, good hair quality but not in show condition strong bite.
JATAKABI’S UNIQUE DREAM FIN MVA 53991/07 (Ilkley Moor Now Or Never – Jatakabi’s Good Gilda)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Pirjo Palola, Heinola
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO ERI1 PU1 SERT CACIB FI MVA
ROP
Type dog. Masculine head. Excellent coat. Excellent general condition. Very nice topline. Moves very well with strong and
reach steps.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
VAL ERI2 PU4
2,5 years old, strong male. Well formed masculine head. Very good neck and topline. Good angulation and movement.
Good coat. Correct bite.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
VAL ERI1 PU1 ROP
Erinomainen tyyppi, tasapainoinen vahva urosmainen pää. Hyvä purenta. Näyttävä ylälinja & hyvä hännänkiinnitys. Erittäin
hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Vielä hieman kapea runko. Erinomainen karvapeite. Erinomaiset liikkeet.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VAL ERI2 PU3
1138. Excellent good type. Showing beautiful condition. Very stylish all over. Typical expression. Scissor bite. Long neck.
Proper shoulders. Correct hindquarters. Well presented. Sound mover.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
VAL ERI1 PU2
2327. Gut im Typ, korrekter Kopf, typische Augen & Ohren, gute Halslinie, sehr gute Körperproportion, maskuliner
Gesamterscheinung, sehr gute Winkelungen, sehr gut in Haar & Farbe, bewegt sich frei. Hinten etwas eng.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI2 PU4
Strong masculine almost 3 years old dog. Correct bite. Dark eyes. Correct earset. Powerful neck. Head & body proportions
could be better. Very rich coat but texture a little bit soft & wooly. Excellent movement behind but rolling front.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
VAL ERI3
1870. Starker Hund mit korrektem Gebiss. Gut gewölbter Schädel. Richtige obere Linie. Typisches Haarkleid. Gut
Getragene Rute. Gutes Temperament.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VAL ERI2
1617. Typical dog, nice head, very good proportion. Very good front and rear angulation. Very good quality and texture of
the coat. Excellent temperament and movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL EH
456. Stor, högställd, ullig. Allt för grund bröstkorg helt öppen armbåge. Grov skalle, bulliga kinder. Framskjutet skulderläge.
Välmusklad bakställ. Rör sig med utmärkt steglängd.
JATAKABI’S UNIQUE STAR 53992/07 (Ilkley Moor Now Or Never – Jatakabi’s Good Gilda)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Taina Jaatinen-Niemi ja Mari Saarenmaa, Kotka
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
AVO ERI2
2 years, strong male, correct head, a bit longish topline. Good angulation and movement. Correct coat, correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO ERI4
Good size. Maskuline head. Good expression. Nose not black. Dark eyes. Round eyes rims. Good ears. Exellent body in all
details. Moves well. Good coat and temperament.
84
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
AVO ERI1 PU4 VASERT
bnygg maskulin hund av utm typ. bra kropp. prima bakställ. ganska krokiga framben och kan borde ha batter pigment. fint
huvud med bra skallparti. utm rörelser.
19.6.2010
Kotka kv.
Paul Scanlon, Irlanti
AVO ERI1 PU3 VASERT
Excellent breed type. Typical head. Excellent neck. Very good front assembly. Excellent topline. Free, easy movement.
Great overall picture.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
AVO ERI1 PU4
499. Erittäin hyväntyyppinen. Hyväilmeinen pää. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Toivoisin paremmin
kaareutuvat kyljet, enemmän massaa. Hieman käyrät eturaajat. Hyvin kulmautunut takaa. Hyvä turkki. Näyttävät sivuliikkeet.
Löysyyttä etuliikkeissä. Hyvä temperamentti.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
AVO ERI1
2782. Hyvän kokoinen, oikeat mittasuhteet omaava uros. Hyvänmallinen pää. Silmät saisivat olla hieman tummemmat.
Toivoisin hieman enemmän kaulaa. Hyvä häntä. Hyvä turkki. Liikkuu edestä hyvin, hieman ahtaasti takaa.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
AVO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP
3131. 3 years. Good type. Very well balanced. Excellent head, correct bite. Good body structure, good angulations.
Excellent coat texture, good pigmentation. Excellent movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
AVO H
2863. Voimakas uros. Hieman lyhyt kuono jossa hyvä leveys. Kallon leveys hyvä, mutta poskiluut liian voimakkaat. Vahvat
eturaajat. Karva litteää, mutta saisi olla pehmeämpää. Liikkuu ahtaasti takaa, voisi ottaa pidemmän askeleen, liikkuu
ahtaasti edestä.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO ERI2 PU2 VASERT
1267. Medium dog. Very good constitution. Nice head. Nice topline. Correct front. Good mover. Nice coat.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
AVO ERI4
3407. 3 years. Very typical male. Typical proportion, body and head. Kind expression. Correct bite. Would prefer a bit longer
neck. Level topline. Well sprung ribs. Typical tailset. Soft coat. Very happy in the move.
JATAKABI’S WINNING STREAK 34883/08 (Kuusivirta Ivar – Jatakabi’s Lady Sun)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Pirjo Palola, Heinola
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO ERI
Masculine type. Very nice eyes. Excellent general condition. Excellent topline in the movement. Good reach on the rear.
Excellent coat condition.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
NUO EH4
22 months, compact muzzle, good neck, adequate topline. Good front angulation. Movement a bit stilted in hindquarters.
Good coat. Good bite.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
AVO EH1
Erittäin hyvän tyyppinen. Urosmainen pää ja hyvä ilme. hyvä purenta. Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Hieman kapea
rintakehä, saisi olla enemmän syvyyttä. Hyvin kulmautunut takaa. Silkkinen turkki. Hyvät sivuliikkeet, hieman ahtaat takaa,
löysyyttä kyynärpäissä.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
AVO ERI2
1134. Proper breed type. 25 months. Showing good condition. Good proportions. Correct head. Scissor bite. Well set ear.
Could have a little deeper rib lage. Nice coat texture. Slightly narrow behind. Nice temper. Well presented.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
AVO ERI2
2323. 2 Jahre, sehr gute im Typ, korrekter Kopf, typische Augen & Ohren, gute Halslinie, sehr gutes Gebäude,
rassetypische, sehr gute Hinterhand, sehr gut in Haar & Farbe, Bewegung fleißig.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO EH
1268. Medium dog. Good constitution. Nice but in sufficient head. Good topline. Correct front. Moves close behind. Good
coat.
JATAKABI'S YOU ARE MY GOLD 16592/09 (Jatakabi's Think Me First-Jatakabi's Sweet Miranda)
Kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
JUN ERI1 PU3 VASERT
15 months, good head, strong bones, coorect neck and topline. Good angulation and movement. Good quality of coat.
Correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JUN ERI1 PU3
15 months. Good size. Maskuline head. Lot of expression. Black pigmentation. Almost shaped dark eyes. Black eye rims.
Good ear carriage, Well build body. Exellent in all parts. Moves well. Nice coat and temperament.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
JUN ERI1 PU1 SERT VSP
Hieman kookas, hyvä pää, näyttävä ylälinja. Hyvä purenta ja kaunis ilme. melko suorat eturaajat. Hyvä runko ja häntä.
Lihaksikas takaosa. Kaunis karva, hyvät liikkeet.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
NUO ERI1 PU2 SERT VACA
Sopivan kokoinen nuori uros, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Kuono voisi olla aavistuksen pidempi. Kauniit silmät.
Hyvä kaula. Hyvä luusto, selkä ja runko. Hyvät takakulmaukset. Kaunis häntä. Hyvin hoidettu, oikeanlaatuinen turkki. Liikkuu
ryhdikkäästi ja rodunomaisesti.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
85
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
JUN ERI1 PU2 SERT
Utmark proportioner. Bra huvud. Utmark hals, topline och svans. Något krokiga framben. Rörsig bra från sidan och bak.
Utmärkt pälskvalitet.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
NUO ERI1 PU1 SERT VSP
Oikealla ulottuvuudella liikkuva, ylälinjansa liikkeessä säilyttävä uros, oikeat pään mittasuhteet, hieman vaaleat silmät,
toivoisin suoremmat eturaajat, hyvä runko ja takaosa, oikea karvapeitteen laatu. Hyvä käytös.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO ERI1 PU4
16 month old. Excellent size. Good coat and colour. Very fluent movement. Good front. Correct head. Excellent topline & rib
cage. Correct angulation and tail. Well tempered. Generally very sound.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
NUO ERI1 PU3 VASERT
259. 17 months. Very good type. Good conformation. Good head & expression. Eyes are a little bit open. Good eardet.
Shoulders a little bit forward. Good body. Good tailset. Good mover with a good coat.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
JUN ERI1 PU4 VASERT
17 months, sound and balanced dog. Exellent proportions. Good coat and tailset. Good head and neckline. Good body
substance. Exellent head-proportions. Very easy mover.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
NUO ERI1 PU2 VASERT
Erinomaisella ulottuvuudella liikkuva tasapainoisen ylälinjan omaava uros. Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Oikea
ilmeinen pää. Erinomainen eturinta. Hyvä runko. Tasapainoiset kulmaukset. Oikeanlaatuinen karvapeite. Hyvä häntä. Hyvä
pigmentti.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
NUO ERI1 PU1 SERT CACIB ROP
2778. Hyvin kaunislinjainen hyvinrakentunut nuori uros, jolla kaunis pää. Hyvä ilme. Erinomainen kaula ja selkälinja.
Erinomainen häntä. Oikeat mittasuhteet. Erittäin hyvä etu- ja takaosa. Kaunis turkki. Liikkuu erinomaisesti.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
NUO ERI1 VASERT
3126. 1 1/2 years, in type. Correct head & bite. Could be better filled under elbows. Good angulations, good coat texture,
correct pigmentation. Good movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
NUO ERI1 PU1 SERT CACIB ROP
2860. Hyvät mittasuhteet. Erinomainen kallon leveys. Sileät hyvät posket. Erinomainen pigmentti, oikea silmien muoto. Hyvä
luusto. Ikään sopiva rintakehä. Litteä pehmeä karva. Erinomainen liikkuja.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI3
3407. Nice, typical male. Should have a bit stronger body. Nice outline. Good head & expression. Good topline, tailset & carriage. Well -angulated. Moves very well. Nice coat. He could have a bit more masculine look.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI
3414. Nearly 2 years. Typical male. Typical head. Kind eyes. Correct bite. Well set ears. Level topline. Well bodied. Typical
tail. Typical coat. Excellent movement.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI1 PU2 VASERT CACIB
1762. 2 years typical male. Eyes are little round. Correct head shape. Nice bodylines. Well-groomed coat. Well angulated
front & rear. Very nice movements.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI2 PU2 SERT VACA
6100. Mittasuhteiltaan sopusuhtainen kaunislinjainen uros, jolla sopiva luuston vahvuus. Hyvät pään mittasuhteet. Kaunis
ilme. Hieman kapea-asentoiset eturaajat. Hyvä ylälinja & hännän kiinnitys. Kauniisti laskeutuva karvapeite. Liikkuu hyvin.
Kantaa itsensä kauniisti.
JATAKABI’S XPLORER 56203/08 (Mejrams Charming Cezar – Jatakabi’s Good Gilda)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Saarenmaa Mari ja Taina Jaatinen-Niemi, Kotka
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO ERI4
Strong dog. Correct head, expression and eyes. Correct topline. Moves very well front and hind. Excellent temperament for
the show.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
NUO EH3
18 months, strong male, correct head. A bit longish topline. A bit pronounced elbows, otherwise good angulation and
movement. Very good coat. Good bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
NUO ERI2
20 months. Maskuline head. Good expression. Nose not completely black. Dark almost sheperd eyes. Black eye rims. Good
stop. Nice ear carriage. Neck long enough. Exellent body. Correct topline. Deep chest. Good front. Well angulated behind.
Nice tail carrage. Moves with good drive. Nice coat and temperament.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
NUO EH1
stor, lite grov hund med bra kropp. fronten kunde vara sundare. fin pals bra svans. kraftig handhundhuvud.
ganska blek pigment.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
JUN EH4
495. Urosmainen. Hyvä luusto. Urosmainen pää ja ilme. Hyvä purenta. Ylälinja saisi olla parempi. Hyvä hännän kiinnitys.
Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hieman ulkokierteiset eturaajat. Hyvä rintakehän syvyys, mutta rintakehä liian lyhyt.
Liian paljon aluskarvaa. Hyvät sivuliikkeet, liian ahtaat takaa.
86
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
NUO H
2777. Raskastekoinen uros, jolla hyvin voimakas pää. Toivoisin hieman enemmän kaulaa. Hyvä häntä. Lyhyt olkavarsi.
Riittävästi kulmautuneet takaraajat. Hyvin vahva runko ja raajaluusto. Liikkuu hieman lyhyin jäykin askelin. Liian
kuivalaatuinen turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
NUO EH4
3125. Nearly 2 years. Very strong male. For his proportions good head, correct bite. Strong body, extremely rich in
substance with good angulations. Excellent coat texture, good pigmentation. Correct in movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
NUO Poissa
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO ERI1 PU1 SERT FI MVA ROP
1255. Very nice strong dog. Nice head. Good topline. Very nice ribbcage. Nice front. Happy mover.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI
3408. Very masculine dog. Would prefer more length in body. Strong head. Kind eye. Correct bite. Level topline. Well
developed ribs. Soft coat. Correct movement. Very happy temperament.
JATAKABI’S X BOX 56204/08 (Mejrams Charming Cezar – Jatakabi’s Good Gilda)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Maarit Lehtoranta-Viitala, Naantali
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN ERI
Utmärkt typ. Fin Storlek och proportioner. Huvudet har fin skalle men lite kort nosparti och lite runda ögon. Fin hals och
överlinje, God kropp och vniklar. Lätt utvonda framtassar. Mycket bra päls. Rör sig mycket bra. Tillräckligt fast fram.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
NUO ERI3
Medium size, little feminines head, good front & behind. Correct set & carriage tail.
JATAKABI'S ZABOS BLACK TAG 25723/09 (Jatakabi's Unique Star – Jatakabi's Ode Of Fan)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Sirkku Halonen & Outi Paatola, Tampere
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN ERI1
Excelent breed type. Correct head proportion, expression and eyes. Excellent topline. Moves very typical for the breed.
Shows parallel movements.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
JUN ERI2
Kaunis pää ja ilme. Puuttuu joitakin hampaita. Hyvä kaula, ylälinja ja kaunis hännän asento. Hyvät kulmaukset. Hyvä luusto
ja kauniit liikkeet. Hyvä karvanlaatu.
JUBILADA AMABLE ARTURO 18253/09 (Ganesan King Of My Gang - Ganesan Evita Ebonita)
Kasv. ja om. Leena Helin, Halikko as.
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN EH
Mycket bra typ. Ännu ganska lätt. Bra proportioner. Mycket bra huvus och uttyrck. Skulle ha bättre vinklar och tillbakalags
skuldra. Lite långt ansatt svans. Fin päls. Rör sig bra men kunde ha bättre framsteg.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
JUN EH3
254. 16 months. Dog with a very good body. Good topline. Good skull & foreface. Expression must be more typical. Good
mouth. Good coat. Movement must improve, with more drive in the hindquarters.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
NUO ERI4
2320. 17 Monate, sehr schön im Typ, korrekter Kopf, typische Augen & Ohren, sehr gute. Körperproportion, gute Rutensitz,
gute Hinterhand, in der Bewegung hinten etwas eng, sehr gut in Haar & Farbe.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN H
Hyvän kokoinen uros. Riittävä rungon pituus. Toivoisin kauniimmin meistautuneen kuono-osan silmien alta. Hyvä
raajaluusto mutta eturaajat saisivat olla suoremmat. Lyhyt rintakehä, pitkä lanneosa. Ei tänään parhaassa karvapeitteessä.
Riittävät polvikulmaukset. Hieman alhainen hännän kiinnitys. Murisee pöydällä. Takaliikkeiden tulee vakiintua. Tarvitsee
lisää kehätottumusta.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
NUO ERI
1059. Sehr gute Gesamtbild. Typischer Kopf. Augen-Nasenspiegel dunkel. Schöne Toplinie. Üpige lange Haartexture. Rute
gut befedert. Winkelungen korrekt. Freien gangwerk. Liebes Wesen.
KEBIC´S EBBE 60902/08 ( Kebic´s Sören - Kebic´s Linnea)
Kasv. Kristina ja Kenneth Nilsson, Ruotsi. Om Minna Haromo ja Virve Vahterkoski-Sjöblom, Tampere
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
AVO EH1
Hyvin rakentunut uros. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, purenta pitäisi olla parempi. Kaunis kaula. Hyvä sopusuhtainen runko.
Erittäin hyvä ylälinja. Hyvä turkki ja häntä. Liikkuu sivusta hyvin. Hyvä luonne.
KEBIC’S FREDRIK BALTJV-09 15202/09 (Kebic’s Verner – Massivus Angel’s Choice High Chocol)
kasv. Kristina Nilsson, Ruotsi om. Anne Hirvasnoro, Kaaro
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO ERI3
Urosmainen, vahva luustoinen. Miellyttävä kokonaisuus. Vahva pää, hyvä ilme, hyvä purenta. Erittäin hyvä ylälinja &
hännänkiinnitys. Hyvin kulmautunut edestä & takaa. Hyvänlaatuinen turkki. Häntä liian suora liikkeessä. Hieman raskaat
liikkeet.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
87
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
NUO EH1
Aavistuksen matalalta vaikuttava hyväpäinen uros. Kaunis kaula, hyvä runko, hyväasentoiset raajat. Karva ei aivan
parhaimmillaan. Saisi kantaa häntänsä varmemmin. Hyvät liikkeet ja luonne.
KINWAY IVORY TOUCH S69745/04 (Pillowtalk’s Charley Brown – Liveoak’s Free Spirit)
kasv. Terhi Laine, Tampere om. Marie Öhman-Westling ja Åke Öhman, Ruotsi
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
VAL EH
Hyvän tyyppinen, hyväpäinen, hieman ilmava, hieman niukat etu- ja takakulmaukset ja sirppinä kannettu häntä. Oikea
karvanlaatu mutta ei täydessä turkissa. Miellyttävä käytös.
LIVING DREAM'S ORONTE 37238/10 (Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino - Living Dream's Lolette)
Kasv. Ritva Holländer-Hyyryläinen, Helsinki om. Maiju Orreveteläinen ja Samu Saarniluoto, Järvenpää
7.11.2010
Lohja, Pentun.
Tarja Löfman
5-7 PEK Poissa
LUMIVUOREN ASSER 16932/08 (Ganesan Jet Set Jerry – Ganesan Ira-Marie)
kasv. Eveliina Paasu, Orivesi om. Jaana Sankala, Toijala
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
NUO H
Erittäin hyvätyyppinen uros, jolla on valitettavasti liian villava ja karkea karvapeite. Hyvä pää ja ilme. Hyvä ylälinja.
Rintakehä saisi olla pidempi. Hyvät raajat. Liikkuu hyvin.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO EH
Correct head,eyes shape and size. Grooming isn´t very well successed, not in show condition. Good topline. Less coat in
front than it rear, not good for the appearance. Moves typically.
MADRINA'S AI CARAMBA 55394/09 (Diamond Peak Casimir – Torcedore's Alegre Nenita)
kasv. ja om. Päivi Sarvikas, Turku
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN EH4
Pitkärunkoinen kookas uros. Kokonaisuudessaan vahva pää. Hyvä eturinta. Toivoisin hieman lisää kaulaa. Eturaajat saisivat
olla suoremmat. Riittävä raajaluusto. Runsas karvapeite. Hieman alhainen hännän kiinnitys. Hyvä pigmentti ja käytös.
Koiran tulee kokonaisuudessaan tiivistyä ja jäntevöityä iän myötä. Liikkuu hyvin halutessaan.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
JUN ERI3
492. Erinomainen tyyppi. Urosmainen. Hyvät mittasuhteet päässä. Hyvänmalliset silmät, mutta näyttää valkoista. Kaunis
ylälinja. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Käyrät eturaajat. Ulkokierteiset etukäpälät. Kaunis turkki
tulossa.. Liikkuu hyvin.
31.7.2010
Ristiina
Paavo Mattila
JUN EH3
Hyvin rakentunut nuori uros, jolla hyvä pää ja kaula. Hyvin kehittynyt runko. Hyvät raajat. Hyvä ylälinja ja häntä. Turkki ei
aivan parhaimmillaan. Liikkuu sivusta hyvin. Miellyttävä luonne.
1.8.2010
Rantasalmi ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
JUN EH2
Hieman pitkärunkoinen, hyväluustoinen uros. Hyvä kallo-osa. Lyhyt kuono-osa. Hyvä ylälinja. Hyvä kallo ja selkä. Pitkä
lanne. Hyvä häntä. Hyvä rungon syvyys. Hieman etuasentoiset lavat. Käyrät eturaajat. Runsas aaltoileva karvapeite.
Liikkeessä saisi esiintyä ryhdikkäämmin.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
JUN ERI4
1055. Kräftig aber Harmonisch im Typ. Sehr schöner Kopf. Üpiges Haarkleid. Gerade Rücken. Rute leicht befedert. Rücken
gerade. Sehr gute Farbe. Bewegung frei. Liebes Wesen.
MAGICTAIL’S INDIANA JONES 36889/98 (Mammamantan Rocky – Magictail’s Deborah)
kasv. XXX om. Marja Rossi, Konnevesi
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
VET ERI1 VET-VSP
12 years, Correct head, good neck and topline. Quite good angulation and movement. Good coat. Adequate bite.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
VET ERI2
Hyväkuntoinen 12v. Kauniit mittasuhteet ja hyvä karva. Iloinen käytös. Erinomaiset liikkeet.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
VET Poissa
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
VET Poissa
MIMARCON BRAD PITT FIN MVA JV-01 42264/00 (Mr Yeti-Yowie Sweet Honesty - Ganesan Rose-Marie)
Kasv. Östring Pirjo-Riitta, Nokia Om. Simanen Kati, Perälä ja Palonen Sari, Karijoki
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
VET ERI1 PU2 VET-VSP
Hyvä koko. Kauniissa kunnossa ja karvassa. Näyttävä ylälinja ja hyvä hännänkaari. Jäntevässä kunnossa. Hyvä karva,
erinomaiset liikkeet, hyvä käytös.
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
VET ERI1 PU1 VET-ROP VSP
Erinomainen tyyppi. Kaunis pää ja korvat. Hyvä ylälinja ja häntä. Liikkuu erinomaisesti sivulta ja takaa katsoen. Hyvin
tyypillinen olemus ja hyvä karva.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VET ERI1 VET-VSP
1142. Showing beautiful condition. Excellent breed type. Correct head. Excellent eyes, form & colour, clean neck &
shoulder. Correct hindquarters. Showing strong muscle & correct angulations. Moves okay.
88
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
1.8.2010
Seinäjoki ry.
Kristiina Ahlberg
VET ERI1 PU1 VET-ROP ROP
Erinomaisessa kunnossa esitetty 9,5-vuotias veteraani. Kaunis pää ja ilme. Epätasainen purenta. Hyvä kaula ja luusto. Hyvä
eturinta. Erinomainen runko. Hyvät takakulmaukset. Kaunis, oikeanlaatuinen hyvin hoidettu turkki. Hyvä häntä. Liikkuu
ikäisekseen erinomaisesti.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VET EH2
2789. 10-v. veteraani, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pään malli. Purenta on muuttunut, alapurenta, voi johtua iästä. Kaunis
turkki. Hyvä kaula ja selkälinja. Liikkuu hyvin jäykästi, mutta ikäisekseen erinomaisessa kunnossa.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VET EH2
3138. A bit short in muzzle. Undershot bite. Good body. Correct angulations. Good coat. Good pigmentation. Correct in
movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VET EH2
2870. Erittäin hyvässä kunnossa esitetty, jolla hyvät mittasuhteet. Kapea kuono ja kallo. Hyvät suorat eturaajat. Erinomainen
rintakehä. Litteä, latvoistaan hieman karhea karva. Liikkuu hyvin.
21.8.2010
Teuva ry.
Tarmo Viirtelä
VET ERI1 PU2 VET-ROP
Hieman sekainen purenta. Kaunis ilme. Hyvä ylälinja. Mallikas etuosa, suorat eturaajat, täyteläinen runko. Hyvä hännän
kaari ja takakulmat. Kaunis karva. Ryhdikäs liikkuja, reipas käytös.
MIMARCON OMAR SHARIF FI MVA 34703/09 (Mimarcon Brad Pitt – Kebic's Diana)
kasv. ja om. Pirjo-Riitta Östring, Nokia
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN ERI
Utmärkt typ. Fin storlek men något rickligt lång streckt. Mycket fint huvud och uttryck. Fin hals. Välvinklade front. Välformad
bröstkorg. Välburen svans. Goda bakbems vinklar. Rör sig mycket bra. Fin päls.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
JUN ERI4
14 months. .Good type and proportions. Very good head. Good coat in length and tailset. could move with better balance on
leash.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
JUN ERI3
1128. All ready very mature. 14 months. Showing very good condition. Correct head. Correct eyes, form & colour. Good
front. Correct ears. Nice coat texture. Could have a little stronger topline. Moves okay.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN ERI1
2314. 15 Monate, typischer Rüde, typischer Kopf. Sehr gute Halslinie, korrektes Gebäude, richtige Körperproportion sehr
gute Winkelungen, korrekte Haar & Farbe, fleißige Bewegung.
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
NUO ERI1 PU4
Hieman pitkä. Sopiva luusto. Erinomainen pää. Kaunis ilme. Niukat etukulmaukset. Hyvin laihassa kunnossa. Erinomainen
takaosa. Erityisen hyvä karvapeite. Hyvät liikkeet. Laihuudesta huolimatta laatupalkinto erinomainen.
1.8.2010
Seinäjoki ry.
Kristiina Ahlberg
NUO ERI1 PU2 SERT
Kookas, maskuliininen uros, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Aavistuksen lyhyt kuono. Hyvä purenta. Hyvä kaula. Pysty
lapa. Hyvä eturinta ja luusto. Riittävä runko. Aavistuksen pitkä lanne. Erinomaiset takakulmaukset. Oikeanlaatuinen, hyvin
hoidettu turkki. Hyvä häntä. Liikkuu hieman ahtaasti takaa, muuten rodunomaisesti.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
AVO ERI2
1613. Typical dog, a little long in the body, excellent texture and quality of the coat. Beautiful head, good front and rear
angulation. Very good temperament and movement.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO ERI3
1269. Medium dog. Nice head. Good topline. Correct front. Nice coat. Good mover.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO ERI2
3398. Typical male with good bodyproportion. Could have more body substance. The head is a bit narrow. Good eyes.
Good topline. Well-set & -carried tail. Could have more chest. Well -angulated. Moves nicely. Good coat quality.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO ERI1
1757. 19 months strong male. A little big in size. Correct head & expression. Masculine type. Good coat. Good chest.
Straight topline, well -angulated front & rear. Correct movement.
MIMARCON QUENZO 32204/10 (Mr Blue Jeans Honesty – Massivus Angel's Nathy)
kasv. Pirjo-Riitta Östring, Nokia om. Marita Mannisenmäki, Haapamäki
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
PEK2
1740. 7 months well developed puppy. Nice head & expression. Good coat. Topiline a little soft. Strong bones. Little straight
angulated front & rear. Movement not balanced at the moment. Needs more experience in the ring, and more time.
Promising.
MIYOI’S EPIDAUROS 43812/08 (Polar Sweet’s Dream Of Gold – Ganesan Dona Juanita)
kasv. Merja Onnela ja Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu om. Kaarina Pekkarinen ja Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO EH
Correct head proportion. Correct eyes shape. Nice front. Excellent temperament. Moves free. Correct topline. Coat could be
a little bit softer. In movement should reach more.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
89
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
NUO EH
22 months. Good size. Veery good head. Enough maskuline expression. Good pigmentation. Dark almost sheperd
eyes.Black eye rims.Good ear carriage. Very light in body, but correct linen. Well angulated front and behind. Movement
must be better trained. Coat not in condition. Nice temperament.
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
NUO EH2
Nice size and type. Good mouth. Pigmentation on nose could be darker. Good neck, topline and body. Tail carriace could be
firmer. Not in his best coat. Good color. Moves ok.
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
NUO EH3
Correct size. Good bones. Good head. Should be better marked stop. Should have better proportions of head and body.
Good angulations in front. Little open albowes. Too much angulated in back. Should be better coat structure and condition.
Excellent temperament. Good movement.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO EH3
675. Bra storlek. Välformat huvud med bra uttryck. Tillräcklig hals med framskjutna skuldror. Kort bröstkorg och något lång i
länden. Bra kors. Behöver utvecklas i kroppen. Bra vinklar. Kunde ha rakare framben. Rör sig bra. Fortfarande ungdomlig
päls.
MÄNTYHAVUN DUUDSON 18965/10 (Jatakabi's Unique For Me - Tarinakummun Benten)
kasv. Kaija Männistö, Härmä om. Tiia Haanpää, Seinäjoki
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK2
3377. Nice puppy on the smaller size, but with good body proportion & substance. Nice head & expression. Well- angulated
the topline could be straighter. Well carried head. Good movement.
NICOLEN FAMOSO NINO 55268/08 (Sanillan Lively'n Sweet - Jatakabi's Querida Lucia)
Kasv.Tanja ja Marko Mäkipää, Akaa. Om. Marita Mannisenmäki, Haapamäki
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
NUO H
Hieman epävarmasti esiintyvä nuori uros. Kevyt pää, lyhyt rintakehä. Runko voisi olla aavistuksen pitempi, niukat
kulmaukset. Karva ei parhaimmillaan. Häntä voisi olla näyttävämpi. Ujo luonne.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO EH
1758. 2 years. Elegant male. A little light head, should be more masculine. Enough typical expression. Coat should be better
groomed. Topline not straight, a little round above the loins. Strong bones. Moderate angulated front & rear. Nice color.
Narrow behind. Needs better presentation.
NO IMPERFECTION ALMONDINEYE 39775/05 (Bellezza'S Keep In Touch - Aleksandrian Lilly's Ida)
kasv. Charlotte Saariaho, Alaveteli, om. kasv. & Niko Karhu, Lahti
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
VAL ERI2 PU3
Good size & proportions of body. Excellent topline, good set & angulated legs. Very nice head. Beautiful coat, good
prepairing for the show. Nice temperament & movement.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL EH3
4 years old dog. Excellent balance. Good coat, nice colour. A bit light eyes. Good front. Excellent rib cage and topline.
Strong thigs. Well angulated. One incitor in upper jaw is missing. Very sound movement. Excellent head and tail carriage.
NO IMPERFECTION BRAVEHEART 53717/07 (Hercules - Aleksandrian Lilly's Ida)
kasv. Charlotte Saariaho, Alaveteli om. Charlotte Saariaho & Niina Jämsä, Alaveteli
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO H
676. Bra storlek. Välformat huvud med bra uttryck. Bra hals. Behöver utvecklas i bröstkorg som också är kort Lång i länden,
bra kors. Bra vinklar. Kunde ha rakare framben. Rör sig trångt bak. Bra från sidan. Bra päls.
NO IMPERFECTION FINEST ROCKSTAR 58778/09 (Frosty Ink's Midnight Moon – No Imperfection Astarofgold)
kasv. Charlotte Saariaho, Alaveteli om. Anu Välikangas, Lapua
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
PEK1 KP ROP
Erittäin hyvä pentu. Hyvän mallinen pää. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko, ylälinja ja rajat. Lupaava turkki. Kauniisti
kannettu häntä. Erinomaiset sivuliikkeet. Miellyttävä luonne.
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
PEK1 KP ROP
Kaunis pentu. Erittäin hyvin rakentunut, hyvänmallinen pää, kaunis kaula., erittäin hyvä runko, ylälinja ja raajat. Lupaava
turkki. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN ERI2 PU4
Erinomainen koko. Oikea ilmeinen pää. Vielä kovin kapea edestä, samoin rungon tulee täyttyä edestä. Hyvä ylälinja ja
kaulan pituus. Erinomainen karvapeitteen laatu. Hyvä häntä. Hyvä ryhti. Liikkuu hyvin takaa. Hieman lyhyt etuaskel.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
JUN ERI1 PU3
493. Erinomainen tyyppi. Kaunislinjainen runko. Hyväilmeinen pää. Hyvä purenta. Kaunis kaula. Hyvä hännänkiinnitys.
Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hieman ulkokierteiset etukäpälät. Erittäin kaunis turkki tulossa. Kauniit liikkeet.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
JUN ERI1 PU2 SERT
Erittäin hyvä rakenteinen nuori uros. Hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Erittäin hyvä kaula. Hyvä ylälinja. Hieman
kevyt runko. Hyvät raajat. Lupaava turkki. Hyvin kannettu häntä. Miellyttävä luonne.
90
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
1.8.2010
Seinäjoki ry.
Kristiina Ahlberg
JUN EH1
Ryhdikäs 10kk ikäinen, vielä kovin pentumainen junioriuros. Hyvä kallo ja kuono. Kaunis ilme. Hyvä pigmentti. Pitkä kaula.
Hyvä luusto. Eturaajat saisivat olla suoremmat. Vielä kovin kehittymätön runko. Erinomaiset takakulmaukset. Kaunis häntä.
Liikkuu iloisesti ja rodunomaisesti. Lupaava juniori. Tarvitsee aikaa.
21.8.2010
Teuva ry.
Tarmo Viirtelä
JUN ERI1 PU1 SERT ROP
Kaunis pään muoto. Hyvä purenta. Riittävän tummat silmät. Hieno ylälinja ja kaunis hännän kaari. Suorat eturaajat. Vielä
kevyehkö runko. Hyvä takaosa ja kaunis karva. Ryhdikäs ja reipas liikkuja.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN ERI2
441. Lovande. Tilltalande. Förstklassiga proportioner. Välbyggt huvud. Bra ögon & öron. Utmärkt framstall normal vinklad
bakställ. Lite mager för dagen. Snygg överlinje. Välgående med härligt flyt & drive. Vacker hals i sättning. Bra sin svans väl.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
JUN ERI1 PU2 SERT
Ryhdikäs juniori jolla hyvät mittasuhteet ja erinomainen ylälinja. Riittävä runko, hyvät takaraajat ja häntä, eturaajat saisivat
olla suoremmat, hieman löysyyttä kyynärpäissä. Melko korostunut otsapenger. Hyvät silmät, pään mittasuhteet, pigmentti ja
purenta. Turkki tulossa lupaavasti. Liikkuu kevyellä askeleella, vielä kapeus näkyy liikkeissä. Kiva luonne.
PIKIKUONON MISKA 22794/10 (Xpressyourself - Pienenkorven Ninni)
Kasv. Sari Hiljanen, Lievestuore. Om. Kirsi Pentikäinen, Nilsiä
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK
3378. Typical, masculine, very strongly male, but with plenty of substance. Correct body proportion. Good topline, tailset & carriage. Correct movement. Correct coat quality. Undershot bite.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
PEK3
1741. 8 1/2 months strong male. A little big in size. Coat should be better gromed. Coat is feltn. Good chest. Moderate
angulated. Nice head & expression. No scissor bite, it's undershot. Doesn't peel happy in the ring. Needs better handling.
PILLOWTALK'S JUST LIKE RODOLFO VALENTINO 22208/09 (Pillowtalk's Fire Engine Red - Pillowtalk's Jubilation)
Kasv. Monica Moser, Saksa. Om. Kirsti Koivu, Helsinki
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
AVO H
500. Hyvän tyyppinen ja luustoinen. Hyväilmeinen pää. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja. Hieman alhainen hännänkiinnitys.
Hieman ulkokierteiset eturaajat. Hyvin kulmautunut takaa. Riittävän syvä, mutta todella lyhyt rintakehä. Hyvä turkki.
Liikkeissä liian köyry selkälinja, ei nosta häntää.
PROTYN'S CACIQUE ARAWAK POHJ MVA FI MVA SE MVA NO MVA PMJV-07 S20645/2007 (Strandwiks Qenzo Strandwiks Vicki)
kasv. Maria Vedin, Ruotsi. om. Kerstin Rattfält, Ruotsi
25.9.2010
Eckerö kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VAL ERI1 PU3
686. I prima kondition Bra muskulatur väl format Huvud mycket Bra pigment vackra ögon Bra öron markerat förbröst
Välkroppad Bra Lån Rör sig med tillräcklig steglängd mycket bra pälskvalite mycket balans och snygg helhet.
ROO-ROO’S FERGUSON D’LAY 33161/07 (Ganesan Happy Javier – Winslett’s D’Lay)
kasv. Kaisa Morottaja, Oulu om. Mirja Kantanen, Sahalahti
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO EH
Good size. Maskuline head. Good expression. Dark eyes. Good ear carriage. Topline nearly level. Deep chest. Rather good
front. Well angulated behnd. Movement not corregt. Should be better in front. Good coat and temperament.
RUNNING BEAUTY FACE OF POKER 31916/09 (Polar Sweet’s Dream Of Gold – Sanillan Twitter Kiss)
kasv. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi om. Sari Kallio, Heinola
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
JUN EH
494. Urosmainen. Hyvä luusto. Hyväilmeinen pää. Hyvä purenta. Hyvä kaula. Selkälinja saisi olla parempi. Hyvin
kulmautunut edestä. Löysyyttä kyynärpäissä. Hieman alhainen hännänkiinnitys. Hyvin kulmautunut takaa. Liian paljon
aluskarvaa. Liikkuu hyvin sivusta, hieman länkisäärisesti takaa.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
JUN ERI
1860. Starker Hund mit korrektem Gebiss und Pigment. Gut getragene Ohren Typischer gang. Fester Knochen-lean.
Typischers Haarkleid.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
JUN ERI2
1256. Medium dog. Strong constitution. Nice head & topline. Correct front. Nice mover. Handling could be better.
RUNNING BEAUTY FACE OF SUPERSTAR 31912/09 (Polar Sweet’s Dream Of Gold – Sanillan Twitter Kiss)
kasv. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi om. Sari Kallio, Heinola
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN T
Erittäin suuri, turhan voimakas ja maskuliininen junioriuros. Suuri, voimakas pää, jossa oikeat mittasuhteet. Erinomainen
pigmentti. Hyvä purenta. Hyvät kulmaukset. Todella voimakas luusto. Ulkokierteiset eturaajat. Hyvä selkä ja häntä. Kaunis,
hyvin hoidettu turkki. Takakorkea liikkuessa.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
91
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
JUN EH4
495. Urosmainen. Hyvä luusto. Urosmainen pää ja ilme. Hyvä purenta. Ylälinja saisi olla parempi. Hyvä hännän kiinnitys.
Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hieman ulkokierteiset eturaajat. Hyvä rintakehän syvyys, mutta rintakehä liian lyhyt.
Liian paljon aluskarvaa. Hyvät sivuliikkeet, liian ahtaat takaa.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
JUN ERI
1861. Starker Hund mit korrektem Gebiss. Schwarzes Pigment. Typisches Haarkleid noch in Entwicklung. Großes
Temperament.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
JUN ERI1 PU3
1257. Medium dog. Strong constitution. Nice head. Nice topline. Good ribbcage. Good coat. Nice mover.
RUNNING BEAUTY FACE TO KISS 31913/09 (Polar Sweet’s Dream Of Gold – Sanillan Glitter Kiss)
Kasv. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi. Om. Päivi Siirtola, Haapavesi.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
JUN H
Koko: Hieman kookas. Voimakas pää. Hieman pitkä kuono-osa. Hyvä purenta. Kaunis ilme. Hyvä kaula. Mallikas etuosa.
Hieman käyrät eturaajat. Hyvä rungon muoto, mutta laihassa kunnossa. Liian avoin hännän kaari. Vahva takaosa. Hyvä
karvan laatu. Itsepäinen liikuessaan ja selkä köyryllä. Harjoittelemaan!
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN EH4
671. Ganska lång hane. Huvudet i längsta laget. Bra hals. Välkroppad. Bra vinklar. Bra kors. Rör sig ok, men ger ett väldigt
start intryck.
SAGORA’S BRASSICA MAJOR 51312/08 (Saharada Gongora Galeata – Jatakabi’s Happy Hedda)
kasv. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava om. Pirjo Suominen-Suomela ja Siru Heliö, Kerava
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO ERI1 PU2 VASERT VACA
Excellent breed type, expression and eyes. Correct head. Excellent coat structure. Very nice topline. Excellent shoulderset
and neck. Moves very well
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
NUO ERI3
15 months. Exellent dog of good size. Maskuline head, with good head lines. Dark almost sheperd eyes.Good ear carriage.
Typical expression. Good lengt neck. Well build body. Exellent lines and angulations. Moves very well. Nice coat and
temperament.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO ERI4
Hyvät mittasuhteet. Urosmainen pää, hyvä ilme. Hyvä purenta. Näyttävä ylälinja, hyvä hännänkiinnitys. Liian käyrät
eturaajat. Hyvä runko. Hyvät takakulmaukset. Hyvä turkki. Hyvät sivuliikkeet, hieman ahtaat takaa. Toivoisin paremmat
etuliikkeet.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
NUO ERI1 PU3 SERT
Exellent dog, very clean outline and proportions. Good coat. Exellent topline and tailset. Exellent angulations front and
behind. Good proportions in head. I like a lot his carriage. Very balanced mover.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
AVO ERI1 PU3 VASERT VACA
1614. Typical dog, very good head and expression. Excellent topline, and tailset. Excellent quality of the coat. Excellent front
and rear angulation. Extra temperament, extra movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
AVO ERI1
450. 2 år Bra päls gång. Något rundad skalle kunde haft flatare kinder. Fint uttryck. Något framskjutet skulderläge. Utmärkt
kors & svansfäste. Välmusklad bakställ. Står parallellt fram. Utmärkt rörelsechema.
4.9.2010
Helsinki kr.
Helle Dan Pålsson, Tanska
AVO ERI1 PU3 VASERT
Lovely outline, masculine head, a little short fore face. Good expression. Long neck. Little straight shoulder, lack of fore
chest. A little open in front. Good length of body. Excellent tail carriage. Good quarters. Move with lovely attitude, a little
open in front. Excellent coat and temperament.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VAL ERI3
1262. Medium size. Good topline. Good ribbcage. Correct front. Nice head. Good mover. Coat quality is not good.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI2 PU4
3415. 2 years. Typical male. Very typical proportions and body. Well set ears. Kind eye. Correct bite. Level topline. Well
sprung ribs and fore chest. Correct angulations. Typical tailset and soft coat. Did not go so well in the move. Very open in
front.
SAHARANDA ADONIS VERNALIS 22091/10 (Bellezza's Like The Legend – Saharanda Orobanche Alba)
kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo om. Eve Nissinen, Nastola
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
5-7 PEK2 KP
426. 6 Månader ganska hög och luftig. Ännu väldigt ullig päls. Välbyggt huvud. Utmärkt med käke. Bra ögon. Framskjutet
skulderläge står fransyskt. Bra kroppslängd och kors. Väl musklad. Bra drive. Ganska lös fram.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK
3379. Very nice, typical male. He could have more substance. Nice head & expression. Beautiful outline. Nice topline. Well
angulated she needs more of the chest. Good quality of coat. Moves well.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
PEK1 KP ROP-PEN
1742. 8 1/2 months. Excellent built male. Excellent type. Wonderful head & expression. Well-build body. Well-balanced body
for the age. Very typical in all parts. Little bit narrow in rear. Nice presentation. Very promising.
92
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
SAHARANDA GONGORA GALEATA C.I.B. & POHJ & FI & SE & EE & LV & NO MVA & EEV-08 38854/03 (Bellezza's
Incredible Idol - Saharanda Betula Alba)
kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo om. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VAL ERI1 PU4
Excellent general condition. Very nice head. Expressiv eyes. Good size and body proptions. Very balanced movements.
Excellent topline and in movement around.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
VAL ERI1 PU2
6 years old. Enough strong bone. Correct head. Good neck and topline. Very good angulation and movement. Very good
coat. Correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
VAL ERI
Good size. Maskuline head. Good proportions. Nice pigmentation and expression. Dark almost shaped eyes. Good ear
carriage. Body could be idea longer Nice angulatons. Moves well. Good coat and temperament.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
VAL ERI4
Sopivan kokoinen, maskuliininen uros, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Kauniit, mantelinmuotoiset silmät. Riittävä
kuono-osa. Hyvä kaula ja eturinta. Sopiva luusto. Hyvä selkä ja runko. Kaunis, hyvin hoidettu turkki. Hyvä häntä. Liikkuu
rodunomaisesti hyvällä ryhdillä.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
VAL ERI1 PU1 ROP
Excellent size & proportions of body. Excellent topline. Good set & angulated legs. Beautiful head. very nice coat, good
prepairing for the show. Nice movement & temperament.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
VAL ERI3
Erittäin hyvä tyyppi. Hyvä luusto. Urosmainen pää, otsapenger saisi olla loivempi. Erittäin hyvä ylälinja & hännänkiinnitys.
Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä rintakehän syvyys ja leveys. Kaunis turkki. Kevyet liikkeet, toivoisin paremmat
edestä.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
VAL ERI3
Exellent dog. Well balanced. Good size. Good bodyshape and proportions. Very good length and quality of coat. Head in
balanced with body. Good tail and tailset. Moves with very clean action.
19.6.2010
Kotka kv.
Paul Scanlon, Irlanti
VAL ERI1 PU1 CACIB ROP
Excellent breed type. Beautiful head. Very good front assembly. Very well developed chest. Excellent topline. Nicely
angulated behind. Moves very freely. Excellent coat.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VAL ERI4
1139. Showing beautiful condition. 7 years old. Excellent good type. Correct eyes fora & colour. Proper shoulder. Correct
ears. Well balanced body. Slightly narrow behind. Well presented. Movers okay.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
VAL ERI2 PU3
2328. 7 Jahre, sehr schön im Typ, korrekter Kopf, typische Augen & Ohren, gute Halslinie, korrektes Gebäude, Vorhand
könnte etwas paralleller stehen, sehr gute Winkelungen Hinten, korrekt in Haar & Farbe, fleißig Bewegung.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
VAL ERI1 PU1 ROP
Erinomainen uros. Kaunis pää ja kaula. Erinomainen runko, ylälinja ja raajat. Kaunis turkki ja häntä. Liikkuu hyvin,
miellyttävä luonne.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL ERI
2788. Hyvin rakentunut uros, jolla oikeanmallinen pää. Oikeat mittasuhteet. Hyvä kaula ja selkälinja. Erinomainen häntä.
Riittävästi kulmautuneet raajat. Liikkuu hyvin. Erinomainen turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI1 PU2 VACA
3137. 7 years, excellent type. Very well balanced. Excellent head, correct bite. Good body structure. Could be stronger in
forechest. Good topline. Very correct angulations. Excellent coat & pigmentation. Excellent movement.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
VAL ERI1 PU3
1871. Sehr eleganter Hund mit korrektem Gebiss. Gutes Pigment. Sehr symmetrischer Schädel. Gut getragene Ohren.
Richtige obere Linie. Gut getragene Rute. Schönes Haarkleid. Gute Kondition.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL ERI
457. Utmärkt typ & storlek. Bra muskelkondition för åldern ganska bra huvud. Kunde ha bättre nospigment. Bra framställ.
Bra kors & bakställ. Välskött men ganska ullig päls. Välgäende. Bra svans.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI4
1763. 7 years. Strong male. Nice body lines. A little short upperarm. Lovely expression. Correct neck & topline. Excellent
coat. Moderate angulated front & rear. A little narrow in front, but good drive.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI
6101. Ääriviivoiltaan & mittasuhteiltaan sopusuhtainen. Hyvin rakentunut lähes jo veteraani-ikäinen uros. Hyvät pään
mittasuhteet. Kaunis ilme. Kirsupigmentti voisi olla mustempi. Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Hieman villava karvapeite.
Liikkuu hyvin takaa hieman löysästi takaa.
SAHARANDA HERALDS HEYDAY C.I.B & FI & SE & LT MVA JV-05 PMJV-05 PMV-09 SEV-05 EEJV-05 42260/04 (Mr
Victim of Love Sweet Honesty - Saharanda Betula Alba)
kasv. Anette Ahlbom-Sahari ja Seppo Sahari, Espoo om. Marjo ja Minna Heikka ja Suvi Keisu, Vantaa
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
VAL ERI4
Good size. Maskuline head. Typical expression. Good pigmentation. Almost shaped eyes. Good ear carriage. Well build
body. Correct proportions, lines and angulations. Good movement. Good coat and temperament.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
93
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
VAL ERI3 PU4
Maskuliininen uros, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Hyvä silmäpigmentti. Riittävä kuono. Hyvä kaula. Vahva luusto.
Hyvä runko ja selkä. Pysty lapa. Hyvät takakulmaukset. Kaunis häntä. Kauniisti hoidettu, karkeahko turkki. Liikkuu ahtaasti
takaa, muuten ryhdikkäästi ja rodunomaisesti.
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
VAL ERI1 PU2
Hyvät mittasuhteet. Vankka luusto. Voimakas pää, jossa oikeat mittasuhteet. Hyvä pigmentti. Oikea ilme. Hyvät raajat. Hyvin
kehittynyt runko. Tasapainoiset liikkeet. Erinomaisessa näyttelykunnossa esitetty.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL ERI3
458. Vältypad. Utmärkt proportioner. Ganska ullig päls. Bra skalle något bulliga kinder. Mörka ögon bra pigment. Utmärkt
framställ & bakställ. Förstaklassigt gångverk & utstrålning.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI
3416. 6 years. Masculine dog. Well bodied and very nice proportions. For me a bit heavy in skull. Nice kind eye. Correct
bite. Level topline. Well developed ribs and fore chest. Typical tail. Coat could be better prepared but is correct structure.
Happy mover. Nice temperament.
SAHARANDA RUBUS HENRYI FI & EE MVA 54844/07 (Saharanda Michelia Figo – Saharanda Gloriosa Lusea)
kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo om. Eve Nissinen, Nastola
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
AVO ERI1 PU2 SERT FI MVA
Strong, a little bit big size, but very good proportions of body. Good set & angulation legs. Excellent topline. Nice expression
of male-head. Beautiful coat, good prepairing for show. Nice temperament & movement.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
VAL ERI2 PU3
Erinomainen tyyppi, urosmainen. Vahva pää. Hyvät mittasuhteet. Hyvä purenta. Erittäin hyvä ylälinja & hännänkiinnitys.
Toivoisin suoremmat eturaajat, hyvin kulmautunut takaa. Kaunis pehmeä turkki.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
VAL EH2
Voimakas uroksen pää. Hyvä kaula, rintakehä ja hännän asento. Vahvat luut. Hyvin kulmautunut. . Runsas hyvänlaatuinen
turkki. Koira on seisoessa ja liikkuessa takakorkea.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL EH
459. Kraftfull, maskulin med allt för ullig päls. Bra skalle. Allt för bulliga kinder. Utmärkt bred käke. Framskjutet skulderläge.
Allt för öppen armbåge. Utmärkt kors normala vinklar. Välmusklad. Fin svans. Rör sig med något kort steg.
SAHARANDA RUBUS JACENS 54845/07 (Saharanda Michelia Figo - Saharanda Gloriosa Lusea)
kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo om. Sari Saarimaa, Seinäjoki
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO ERI1
3399. Typical male with beautiful head & expression. Should have more substance. Good bodyproportion. Good topline.
Could have more chest. Very nice movement.
SAHARANDA SALIX ALFENDII C.I.B & POHJ & FI & SE & DK & NO & EE & LV & LT & SI & BALT & RO &HR & RO
GR MVA BALT & LT & LV & EE & RO JMVA & JMV-09 & PMJV-09 & EUV-10 & EEV-11 & LTV-11 & LVV-11 & BUV-12
& EEV-12 59646/08 (Saharanda Aloe Alfendii – Tequilaville's Kamali I Wahine)
kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo om. Eve Nissinen, Nastola
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN ERI3
Utmärkt typ. Fin storlek och proportioner. Mycket fin huvud och uttryck. Välvinklad och välkroppad. real god fasthet. Rör sig
lätt och effektivt. Fin attityd. God päls
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO ERI2 PU3
Masculine head. Very nice eyes. Strong muzzle. Excellent general condition. Correct proportioned head. Excellent reach on
the steps when moves. Sound dog.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
NUO ERI1
15 months, strong bone, correct head, good neck and topline, good angulation and movement. Good coat, correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
NUO ERI1
17 months. Vey maskuline head. Nice pigmentation. Almost shaped very dark eyes. Black eye rims. Good ear carriage.
Typical expression. Good neck. Exellent bodu proportions. Level topline. Deep shest. Good front, well angulated behind.
Paralld movement. Nice coat and temperament.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
NUO ERI3
Maskuliininen, kookas uros, jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää. Silmäpigmentti tulisi olla yhtenäisempi. Hyvä purenta.
Hyvä kaula ja eturinta. Vahva luusto. Hyvä selkä. Hyvät takakulmaukset. Kaunis häntä. Kauniisti hoidettu turkki. Liikkuu
hieman ahtaasti takaa, muuten rodunomaisesti, hyvällä draivilla.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
NUO ERI1 PU1 SERT ROP
Very nice head & correct bite. Good behind. Excellent head, good front little out in front. Beautiful energetic movement.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
NUO EH1
Rejäl gosse, 10 nödigt lång i länden. Bra skalle och ögon, aningen långt nosparti. Bra bakställ och svans. Rör sig mycket
bra från sidan, inte lika bra fram-Ok pälskvalitet för åldern.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
NUO ERI1 PU2 SERT
Nice masculine male. Correct type. Excellent type of head and expression. Correct topline. Enough volume of body. Well
angulated. Moves well. Correct coat colour and temperament
94
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO ERI1 PU2 SERT
Erinomainen tyyppi, urosmainen. Hyvä luusto. Hyvä uroksen pää, hyvä ilme. Hieman vaalea kirsu. Hyvät mittasuhteet
rungossa. Erittäin hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Kaunis turkki. Näyttävät liikkeet.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
NUO ERI1 PU2 SERT
Kauniit mittasuhteet. Kaunis uroksen pää. Hyvä ilme. Hyvä kaula, ylälinja, rintakehä ja hännän asento. Vahvat luut. Hyvät
kulmaukset ja liikkeet. Hyvin hoidettu hyvänlaatuinen turkki.
19.6.2010
Kotka kv.
Paul Scanlon, Irlanti
NUO ERI1 PU2 SERT VACA
Excellent breed type. Lovely head. Great front assembly. Good neck. Great topline. Well set tail. Very free, easy moover.
Great reach and drive. In super coat. Great overall look.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
NUO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP
1131. Very stylish 20 months. Showing beautiful condition. Excellent breed type. Correct proportion in head. Scissor bite.
Good proportion in body. Very stylish move. Keeping a proper topline.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
NUO ERI1 PU1 SERT ROP
2321. 20 Monate, sehr gut im Typ, typischer maskuliner Ausdruck, korrekter Kopf, typische Augen & Ohren, korrekt gestellte
Vorhand, korrekte Hinterhand, korrekte Winkelungen Hinten, sehr schöne prima Haar und Farbe.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
NUO ERI2
Pitkälinjainen uros. Oikeat pään linjat. Hieman vaaleat silmät. Hyvä eturinta ja raajaluusto. Toivoisin pidemmän rintakehän ja
lyhyemmän lanneosan. Hyvin hoidettu hieman pehmeä karvapeitteen laatu. Hyvät polvikulmaukset. Litteä häntä. Liikkuu
hyvin takaa. Kantaa itsensä liikkeessä.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
NUO ERI2 PU4 VASERT
2779. Kookas uros, jolla voimakas pää. Kaunis kaula. Hyvä selkälinja. Hieman matala häntä. Hyvä etuosa. Takaraajat
saisivat olla paremmin kulmautuneet. Hyvä turkki. Liikkuu edestä hyvin, takaa hieman jäykemmin.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
NUO ERI3
3127. 21 months old male, in type. Could be a bit higher in skull. Very good body structure with correct angulations. Good
coat & pigmentation. Excellent in movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
NUO EH3
2861. Hyvä kallon leveys, voimakkaat poskiluut. Kuono voisi olla kallon mittainen. Hyvä rintakehä. Köyristää hieman
selkäänsä. Erinomainen litteä, pehmeä karva. Liikkuu hieman ahtaasti edestä ja takaa. Hyvä askelmitta.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
NUO EH2
18 months old. Big dog. Strong belt enoug good format correct muzzle & skull proportions. Scissors bite. Full tentatians.
Pigmentation is not good in left eyering & nose. Beautiful coat. Correct tailset. In movement a little loos in elbows.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
NUO ERI1 PU1 SERT ROP
1866. Sehr attraktive Hund mit korrektem Gebiss. Sehr Symmetrisch im Kopf. Richtige obere Linie. Gut getragene Rute.
Richtiges Haarkleid. Schöne Präsentation.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO EH3
446. Maskulin. Allt för ullig päls & klent nospigment. Kunde ha mörkare ögon. Bra hjässa med något bulliga kinder. Bra
framställ & bakstall. Utmärkt kropp för åldern. Utmärkt svans. Bra rörelsechema. Bra rygg.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
NUO ERI1 PU1 SERT CACIB ROP
3394. Excellent type. Good bodyproportion. Beautiful head & expression. Well-made body. Enoughly angulated in front, well
-angulated behind. Good topline, tailset & -carriage. Excellent movement. Shows himself very nicely. He could be a bit
stronger in loins.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
AVO ERI1 PU2 SERT VACA FI MVA
3409. 2 years. Excellent type and size. Very masculine. Excellent proportions, head and body. Very typical head. Kind
expression. High placed ears. Correct bite. Excellent neck and shoulders. Level topline. Strong body. Typical tail. Soft coat.
Very good mover. Happy temperament.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI3
1759. 2 years strong male. Beautiful head & expression. A little big in size. Strong bones. Well developed body. Very good
chest. Well -angulated. Nice movements.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI
6093. Selvä sukupuoli leiman omaava. Mittasuhteiltaan tyypillinen, vahvarakenteinen uros. Voimakas pää, jossa oikeat
mittasuhteet. Kirsupigmentti voisi olla tummempi. Sopivasti kulmautunut. Oikea ylälinja, hyvä hännän kiinnitys. Liikkuu hyvin
takaa & edestä.
SAHARANDA ZEPHYR MIOGA 19688/10 (Saharanda Rubus Henryi - Tequilaville's Kamali I Wahine)
kasv. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo. Om. Miia Laakso, Lohja.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
PEK3
431. 7 månader. Annu helt ullig päls. Bra proportioner. Skulle önska flatare skalle. Något kraftfullare nosparti, bättre
könsprägel. Normala vinklar fram och bak. Utmärkt kropp för åldern. Väl musklad. Står allt för fransyskt. Rör sig fläckvist ok
bak, ganska bred spårigt fram. Utmärkt planrygg.
SANILLAN FUN FELLOW C.I.B FIN MVA DK MVA EE MVA LV MVA BALTV-09 EEV-07 LVV-07 19205/04 (Pillowtalk's
Charley Brown - Mimarcon Bonnie Tyler)
kasv. Sanna Iltanen, Rauma om. Anne-Mari Hirvasnoro ja Lauri Mattila, Rauma
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL Poissa
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
95
SANILLAN HELLO I'M LUCKY FIN MVA EST MVA N MVA ESTJV-06 25384/05 (Ganesan Don Julio - Sanillan Early Bird)
kasv. Sanna Iltanen, Kaaro om. Anne-Mari Hirvasnoro, Rauma
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VAL ERI
1140. Proper breed type. Showing good condition. Bite okay. Well set ears. Excellent ribcage. Good proper of body. Strong
hindquarters with correct angulations. Moves okay. Could be a little move outgoing.
SANILLAN INFINITE LOVE 43849/05 (Pricipe Dorado De Lariomar - Sanillan Endless Kiss)
kasv. Sanna Iltanen, Kaaro om. Outi Salminen, Rauma
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
AVO H
God typ och storlek. Bra proportioner. huvudet har bra skalle med stora runda ögon och kort nosparti. Öppna vinklar. God
kropp. Rör sig mer korta bundna steg. Lite strev i pälsen.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
AVO EH4
Light bone, beautiful topline, good head, good shoulders, the hair is not in show condition very short step.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
AVO EH3
Strong male. Enough length of body. Strong head. Strong muzzle. A bit short group. Dread and deep body. Ribcage long
enough. Correct angulation in front, enough behind. Coat soft enough.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
AVO ERI1 PU2 SERT
1062. Elegant im Typ. Schöne Kopf. Üpige weiche rund lange Haartexture. Havanna braun. Rüchen harmonisch. Rute gut
befedert. Winkelungen vonfüglich. Fei Bewegung mit schub. Liebes Wesen.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO EH3
3400. Very strongly male. Good bodyproportion. A bit shorter muzzle. Eyes a bit round. Good topline. Strong loins. Good
chest. Moves well.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO ERI2
1760. 5 years. Very strong male, well-developed body. Good size & formed. Nice head shape. Good expression. Strong
bones. Well -angulated, a little narrow in front.
SANILLAN NICE AND WISE 46597/07 (Tiziana Arizona Ruby – Sanillan Early Bird)
kasv. Sanna Iltanen, Kaaro om. Mervi Tattari & Sanna Iltanen, Rauma
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
AVO ERI1 PU1 SERT CACIB ROP
Utmärkt typ. Utmärkt storlek och proportioner. Mycket fint huvud och uttryck. Utmärkt hals och överlinje. Välvinklad och god
kropp. Mycket fin päls. Rör sig lätt och effektivt med fin attityd.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI
6103. Hyvä luustoinen mittasuhteiltaan sopusuhtainen uros. Tänään ei parhaassa karvapeitteessä. Hyvät pään mittasuhteet
& linjat. Sopivasti kulmautunut. Seistessä hyvä tasainen ylälinja. Hieman villava karvapeite. Liikkuu halutessaan hyvin.
SANILLAN PIECE OF GOLD 12416/08 (Kanga-Roo-Roo The Noble-Minded – Sanillan Girlish One)
kasv. Sanna Iltanen, Rauma om. Outi Salminen & Harri Välilä, Rauma
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
AVO H
Mycket lång streckt. Lite grov skuret huvud. Rak och fram skjuten skuldra. Skulle ha bättre tidiggande armbågar. Bra kropp.
Rör sig ganska bra. Skulle ha lite blötare päls.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
AVO EH2
Strong male. A bit long in body. Strong head, long enough muzzle. Straight enough topline. Well developed body. Could
have more parallel xxxquarters. Could have sofer coat. Needs better movement in front, correct in back.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO H
3401. Very strongly made male with plenty of substance. A bit long in body. Eyes a bit too round. Enough angulation. Out of
elbows. Good topline. Moves correctly from the side. The coat is not in the best condition.
SANILLAN RED DEVIL 45775/08 (Massivus Angel´s Calimero ”Nody” - Sanillan Early Bird)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro Om. Eelis, Iida ja Johanna Ojainmaa, Sastamala
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
NUO Poissa
SANILLAN TWILIGHT ZONE 35631/09 (Tequilaville's Jr Ewing – Kebic's Monica)
Kasv. ja om. Sanna Iltanen, Kaaro
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
PEK1 KP VSP-PEN
Mycket trevlig helhet. Fin storlek. Lite väl långsrekt som gläder sig o matta vara på utställning. Huvudet har goda
proportioner. Fina ögon. Önskar bättre vinklar o. tillbaka lagd skuldra. Tillräcklig kropp för åldern. Normal vinklad bak lite lågt
ansatt svans. Lovande päls. Härlig temperament.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN EH4
Excellent general condition. Correct head proportions. Eyes are a little small for the breed. Correct coat structure. Good
topline. Excellent neck and shoulder. Movements are not perfect for the show today.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
JUN ERI3
Excellent site good bones. Very nice head, correct bite. Good back angels. Excellent hair quality.
96
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
JUN EH2
255. 1 years. Very good type. Good size. Very good head & expression. Very good conformation, body, fore- &
hindquarters. Good set- on of tail. Very good coat. Needs more training.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
JUN ERI1 PU4
Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula, ylälinja, rintakehä ja hännän asento. Vahva luusto. Hyvät kulmaukset.
Liikkuu kauniisti. Hyvä karvanlaatu.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
JUN ERI2
2656. Excellent, good type. 14 months. Showing good condition. Excellent proportions in head. Correct eyes, form & colour.
Proper shoulders. Excellent proportions in body. Correct hindquarters. Proper tailset. Nice temperament.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN ERI3
2315. 14 Monate, sehr gut im Typ, sehr guter Kopf, typische Augen & Ohren, gute bebände. Hinterhand könnte paralleler
stehen, eng in der Bewegung, sehr gute Winkelungen, korrekt in Haar & Farbe. Bewegung partiell fleißig.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
JUN ERI2
1056. Harmonisch im Typ. Sehr schöne Kopf mit dunkle Auge. Schöne Hals-Rübenlinie. Üpige Haartexture. Farbe leichter
Havanne braun. Rute sehr gut federt Winkelunger & Bewegung von füglich. Lieber Wesen.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
JUN EH2
289. Knapp 18 Mon. Harmonisch. Sehr typisch. Dunkles Pigment. Das gebiss könnte besser schliessen. Die Zunge ist auch
Leufig sichtbar. Gute Winkelungen vorne & hinten. Korrekte Rute. Typisches Haar. Unkoordinierte Bewegungen.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
JUN EH4
1258. Smaller than medium. Good format. Nice but insufficient head. Good topline. Good constitution. Good front. Good
mover.
SCHANDARMS PAVAROTTI S57815/2007 (Codicor's Lone Ranger-Stefanévas Handle With Care)
Kasv. Inger Larsson & Ylva Andersson, Ruotsi om. Anneli Karlsson & Ylva Andersson, Ruotsi
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
AVO ERI4
Very good size and type. Masculin head. Good mouth. Well pigmented. Sufficient neck. Good topline. A bit thin in body. Well
set tail. Well angulated. Moves well. Good coat and color
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
AVO Poissa
SMÖTKYN RIIKON JUOLUKKA 48393/09 (Bannera's Fast'n Famous-Smötkyn Riikon Helinä)
Kasv, Taru Vainio, Helsinki. Om. Ulla Harala, Tampere
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
PEK1
8 months. Maskuline head. Typical expression. Almost shaped dark eyes. Nice pigmentation. A bit short of neck. Rising
topline. Good ribcage. Nice front. Good hind quarters. Moves quite well. Good coat and temperament.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
JUN Poissa
SMÖTKYN RIIKON OSAIN 13849/10 (Living Dream's Dormilo'n- Perros Bailando Amor Herrera)
Kasv. Taru Vainio, Helsinki. om. Tarja Autio, Helsinki
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
PEK1 KP ROP-PEN
Erittäin hyvärakenteinen pentu. Hyvän mallinen pää. Erittäin hyvä runko. Hyvä ylälinja. Erittäin hyvät raajat. Turkki
kammattuna olisi vieläkin kauniimpi. Liikkuu hyvin.
SPICEDONNAN SEX AND THE CITY 50066/09 (Spicedonnan Summersan's Son - Kinway Icy Enchantress )
Kasv. Riikka Pitkänen, Om Katja Alhonmäki ja Riikka Pitkänen, Niinisalo
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
PEK2
Hyvä koko ja mittasuhteet. neljä yläetuhammasta, joista yksi tuplahammas. kaunis ilme. Hyvä kaula. Suorat eturaajat, joissa
jonkin verran takkuja. Hieman kevytkuntoinen runko, erinomainen takaosa. Kaunis karva, hyvä käytös, hyvät liikkeet.
SPICEDONNAN SUMMERSAN'S SON 14026/07 (Aleksandrian Summer Son-Kinway Ginger Queen)
Kasv. Riikka Pitkänen. Om. Riikka Pitkänen c/o T. Kesäniemi, Virrat
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO EH
Good size. Maskuline head. Noce not completely black. Dark eyes.Good ear carriage. Bit short on neck. Topline not
completely level. Good ribcage of front and rindgneters. Moves quite well but could be better trained. Good coat and
temperament.
SUN BEAR ACE 17696/09 (Miyoi’s Anubis – Lumikuono Las Soleares)
kasv. Merja Ollanketo, Haapavesi om. Eeva Hietamäki, Haapavesi
10.1.2010
Kajaani kv.
Kirsti Lummelampi
JUN H
Hyväntyyppinen uros, joka on aavistuksen pitkä rungoltaan. Hyvä pää. Hieman ulkonevat vaaleat silmät. Erittäin hyvä runko
ja takaosa. Eturaajojen tulisi olla suoremmat. Villava karvapeite.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN EH3
672. Huvud med bra proportioner och bra uttryck. Bra hals och rygglinje. Ganska bra kors. Bra kropp för åldern. Bra vinklar.
Kunde ha rakare framben. Rör sig trångt både fram och bak, ok frän sida. Väldigt mjuk ullig päls.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
97
TARBABY’S MADCAP POHJ & FI & SE & NO MVA 16875/07 (Tequilaville’s Ideal Man – Ladybelladonna)
kasv. Tuula Järvelä, Oulu om. Pekka ja Tuula Järvelä, Oulu
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VAL ERI4
Excellent general condition. Excellent coat texture. Correct head propotions. Light eyes. Excellent depth of chest. Moves
very well on the rear, a bit open in front.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
VAL EH
Correct size. Maskuline head. Nose not completly black. Medium brown eyes. Good ear carriage. Long neck. Level topline.
Ribcage should be better rounded. Good front and hind guarters. Moves quite well. Good coat and temperament.
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
VAL ERI1 PU4
Nice size. Masculine dog. Well proportioned. Good mouth. Nose and eyes could be slightly darker. Good neck and topline.
Well set tail. Well bodied. Moves well. Good coat and color.
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
VAL ERI1 PU1 ROP
Excellent type and size. Good bones. Very good head and expression. Correct proportions of skull and muzzle. Good stop.
Correct eyes colour. Excellent neck and topline. Deep chest. Should be better ribs. Very good angulations. Excellent free
movements. Excellent coat, temperament.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
VAL ERI2 PU3
Hyvä koko. Kaunislinjainen, hienokuntoinen uros. Vain kirsu ja silmät voisivat olla tummemmat. Kaunis karva. Hyvät liikkeet.
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
VAL ERI1 PU1 CACIB VSP
3 years. nice head and expression correct scissor bite. good topline. correct angulation tail well set and carried. good
balance in action nice coat.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VAL ERI
1141. Attractive. 3 years. Proper breed type. Showing good condition. Excellent skull. Could have a little darker eyes.
Scissor bite. Clean neck & shoulders. Proper ribcage. Moves okay. Keeping a proper topline.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
VAL ERI1 PU2 VACA
3 years. ok size and proportions. acceptable substance. could be stronger in muzzle. ok bite. ok pigment. would like darker
eye. correct skull. enough neck. nice forechest ok topline and tail set. very short in ribcage. one rib is deformed. would like a
tighter elbow. good bone ok front. normal angulation coat quality ok. nice temperament. nice parallel in rear. would like
longer steps. ok in front.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
VAL ERI2 PU3
Kaunis uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvänmallinen pää, kaunis kaula. Erittäin hyvä runko, samoin ylälinja ja takaosa. Hyvä
turkki ja liikkeet. Miellyttävä luonne.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
VAL ERI3
680. Mycket välformat huvud där uttrycket störs av lite ljusa ögon. Bra hals och utmärkt rygglinje och kors. Välkroppad, med
bröstkorgen i kortaste laget. Kunde ha något rakare framben. Rör sig mycket rastypiskt. Utmärkt pälskvalité. God resning.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
VAL ERI2 PU4
Lanneosaltaan hieman pitkä, siksi pitkärunkoinen uros, jolla hyvä koko, hyvä eturinta. Tasapainoiset kulmaukset,
ulkokierteisyyttä eturaajoissa. Hyvä häntä ja turkki. Silmät saisivat olla tummemmat. Hyvät pään mittasuhteet. Vahva
purenta. Pigmentti saisi olla voimakkaampi. Liikkuu hyvin takaa, lyhyehkö löysä etuaskel.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI
3408. Typical male with enough body substance. Good head & expression. Eyes are a bit too wide. Good topline. Well
angulated. Moves very nicely. Shows himself very well.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI
1764. 2 1/2 years, strong male. Masculine head & expression. Eyes are little round. Visible white in the eyes. Good coat.
Topline a little soft. Strong bones. Correct angulations. A little loose in elbows, but good drive.
TARBABY’S OVERLORD 39702/08 (Piparin Dragonair – Tarbaby’s Golden Honey)
kasv. Tuula Järvelä, Oulu om. Niina Lappalainen ja Marko Tuppurainen, Oulu
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
AVO ERI1 PU3 VASERT
Excellent type and size. Nice head with correct expression. Good proportions of skull and muzzle. Excellent pigmentation.
Correct neck, good topline. Very good forechest and chest. Should be more paracell position of legs in front. Excellent in
backlegs. Typical temperament.Correct movement and coat structure.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
AVO ERI1 PU4 VASERT
Koko: Hyvä. Hyvät pään yksityiskohdat. Kaunis ylälinja. Hyvät etukulmat. Hieman käyrät eturaajat. Täyteläinen runko. Hyvä
hanta, vahva takaosa. Kaunis karva. Hyvät liikkeet kunhan vain koira malttaa.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
AVO EH1
2 years. small dog. quite good substance. attractive head and expression good muzzle. enough underjaw. correct bite. good
pigment. correct skull. ok length of beck. good topline and tail set. accpetable forechest must have straighter front. feet are
turning east-west. good coat. correct temperament. very short stepping. rather close in front. acceptable in rear.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
AVO ERI1
Hyvin rakentunut uros, Jolla hyvänmallinen kaunisilmeinen pää. Hyvä pigmentti. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä ylälinja ja
raajat. Hyvä hännän kiinnitys. Hyvä karvapeite ja miellyttävä luonne.
98
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO ERI1
677. Tilltalande hane med utmärkt storlek och proportioner. Bra huvud med kort nosparti. Vackra mörka, ögon utmärkt
pigment. Utmärkt hals, rygglinje och kors. Välutvecklad kropp. Välvinklad. Kunde ha rakare framben. Utmärkta rörelser. God
resning. Bra päls.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
AVO Poissa
TARBABY’S PERFECT IMPRESION 58895/09 (Tarbaby’s Overlord – Aco Tara’s Harmony Girl)
kasv. Tuula Järvelä, Oulu om. Jukka Noponen, Raahe
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
PEK2 KP
Good type and size. Very good bones. Good head. A little long muzzle. Should be better expression. Good topline. Good
angulations and correct position of legs in front. Enough angulation in back. Good colour and coat. Excellent temeperament.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
PEK2 KP
666. Lovende valp mycket bra huvud och uttryck. Bra hals och rygglinje. Bra kors och svansansättning. Välutvecklad kropp.
Rör sig bra. Lovande päls.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
JUN EH3
Hyvän kokoinen vahvarunkoinen, lanneosaltaan hieman pitkähkö juniori. Selkälinja saisi olla hieman tiiviimpi. Vahva luusto,
mutta hyvin ulkokierteiset eturaajat ja löysät kyynärpäät. Hyväilmeinen pää, silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä pigmentti,
hampaat ja purenta. Turkin laatu Ok. Liikkuu kevyellä askeleella, hieman kinnerahdas takaa ja löysä edestä.
TARBABY’S PRINCE CHARMING 58896/09 (Tarbaby’s Overlord – Aco Tara’s Harmony Girl)
kasv. Tuula Järvelä, Oulu om. Tuula Järvelä ja Niina Lappalainen ja Marko Tuppurainen, Oulu
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
PEK1 KP ROP-PEN
Nice type, good size. Good bones. Nice head with correct expression. Good skull, very good volume of muzzle. Correct
tailset. Very good angulated in front but little too narrow position legs in front. A little long loin. Excellent angulations and
backlegs. Very good movement. typical coat and colour. Excellent temperament.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
PEK1 KP VSP-PEN
Hyvät pään yksityiskohdat. Kaunis ylälinja & häntä. Hyvät etukulmat. Kovin käyrät eturaajat ja uloskiertyneet tassut. Hyvät
takakulmat. Ryhdikäs liikkuja.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
PEK1 KP ROP-PEN
7 months. ok size and proportions. good substance in body and head. nice strong muzzle. scissor bite. good eye color. ok
skull. ok lenght of. ribcage a bit close in front. could have a bit more angulation rather close in rear. could have longer steps.
a bit coat missing.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
PEK1 KP ROP-PEN
Kaunis pentu, jolla hyvänmallinen pää. Hyvä pigmentti, kaunis kaula. Hyvin kehittynyt runko. Hyväasentoiset raajat. Hyvä
turkki ja häntä. Hyvät sivuliikkeet. Miellyttävä luonne.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
PEK1 KP VSP
667. Lovande valp mycket bra huvud och uttryck. Mycket bra hals något framskjutna skuldror. Bra rygglinje. Välutvecklad
kropp och rygglinje. Rör sig bra. Lovande päls.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
JUN EH2
Hieman pitkärunkoinen, ryhdikäs hyvänkokoinen juniori, jolla hyvä luusto. Ikäisekseen hyvä runko. Erinomainen turkki. Hyvä
häntä. Tasapainoiset hyvät kulmaukset. Ulkokierteiset eturaajat. Melko voimakas otsapenger. Hyvä pigmentti. Vahva hyvä
purenta, silmät ok. Etuasentoinen lapa, liikkuu riittävän pitkällä askeleella, kapea takaa, löysyyttä edessä.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI3
3389. Typical young male with nice head & expression. Good topline. Good bodyproportion. Well -angulated. Could have a
bit more chest. Good tailset & -carriage. Moves nicely. Good quality of coat.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN EH
1754. One year old. Enough typical male. Good size. A little long in body. Very good chest. Topline a little soft. Narrow in
front. Should be better angulated in rear. Good coat texture. Little narrow behind and little loose in elbows.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI
6087. Hieman tottumattomasti esiintyvä. Selvän sukupuolileiman omaava uros, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää.
Hyvä pigmentti. Kaunis tasainen ylälinja. Hyvä hännänkiinnitys. Sopivasti kulmautunut. Liikkuu hyvin.
TARBABY'S QUICK STEPPER 18397/10 (Tarbaby's Overlord - Tarbaby's Nena)
Kasv. Tuula Järvelä, Oulu. Om. Mikko ja Merja Mäkinen, Muhos
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK Poissa
TING-GE-LINGS LITTLE DIAMOND N04161/03 (Xveen's Patrick - Voila Felicia)
kasv. Heidi Moberg, Norja. Om. Birgit Drabløs, Norja
25.9.2010
Eckerö kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VAL EH4
687. Bra proportioner höjd längd i för högt hull Bra Huvud kan ha bättre pigment. Halsen Räcker. Bra Kropp. Bra Ben och
tassar. Rör sig med tillräckligt steg välskött päls som ska ha mycket bättre struktur vilket påverhar Velhoten.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
99
TIZIANA EGYPTIAN JASPER 16712/08 (Kebic’s Verner – Saharanda Betula Alba)
kasv. Virve Vahterkoski-Sjöblom, Helsinki om. Maritta Lahtinen, Klaukkala
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
AVO ERI3
Utmärkt typ och storlek. Fina proportioner. Gott huvud. Lite kort nosparti. Aningen rundade ögon. Utmärkt hals och överlinje.
Välvinklad och välkroppad. Rör sig utmärkt med fin attityd. Bra päls.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO ERI2
Excellent head, expressive eyes, very dark eyes. Excellent bite. Perfect body propotions. Very nice movements. Excellent
temperament. Very typical dog for the breed. Proud movement in front.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO ERI3
Good size. Maskuline head. Exellent expression. Super pigmentation. Dark eyes . Black eye rims. Good ear carriage. Well
build body, correct in all parts. Moves well. Good coat and temperament.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
AVO ERI1 PU2 VASERT
Very good bones, nice head, very good bite. Good hair quality, good energetic mover. Correct set & carriage tail.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
AVO Poissa
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
AVO ERI1 PU3
Erinomainen koko. Erinomainen ulottuvuus sivuliikkeissä. Selvä sukupuolileima. Oikea ylälinja. Toivoisin hieman lisää
otsapengertä, muuten erinomainen pää ja ilme. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Erinomainen karvapeite. Hyvä
lihaskunto. Hyvä häntä.
TIZIANA FANCY DIAMOND 23872/08 (Bellezza's Incredible Idol-Tiziana Awabi Pearl)
Kasv. Virve Vahterkoski-Sjöblom, Helsinki. Om. Ritva Vainio, Loima
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO EH
Good size. Maskuline head.Good expression. Nice pigmentation. Dark eyes. Good ear carriage. Good length and body.
Level topline. Good ribcage and front and hindquarters. Tail could be better carried. Would like to see better movement.
Nice coat and temperament.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
AVO ERI3
Hyvä koko, kaunis päänmuoto, hyvä purenta. Näyttävä ylälinja. Uloskierteiset etutassut. Hyvä runko ja takaosa. Kaunis
häntä, hieman villava karva. Ryhdikäs liikkuja, hyvä käytös.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
AVO EH2
260. 2 years. Very compact dog of good type. With good head & expression. Good mouth. Good body. Good front,
Hindquarters not enough angulated. Good coat. Movement must improve.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
AVO ERI1
1135. Pretty picture. 2 years. Showing good condition. Masculine head. Proper skull. Scissor bite. Clean neck & shoulders.
Correct lenght of body. Slightly narrow behind. Proper tailset. Moves okay.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
AVO ERI1 PU4 VASERT
2324. 2 Jahre, sehr gut im Typ, typischer Kopf, korrekte Augen & Ohren, gutes Gebäude, sehr gute Winkelungen Vorne &
Hinten, sehr gut in Haar & Farbe. Vorne etwas lose.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
AVO ERI2
1063. Sehr gutes Gesamtbild. Typischer Kopf. Üpige weiche Haartexture. Rücken gerade. Rute gut befedert. Winkelungen
& Bewegung ablauch. Vonfüglich Leichter schub. Lieber Wesen.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO Poissa
TIZIANA GRAPE GARNET 48237/08 (Kebic's Uno-Tiziana Contra Luz Opal)
Kasv. Virve Vahterkoski-Sjöblom, Helsinki. Om. Anniina Auvinen ja Virve Vahterkoski-Sjöblom, Vanta
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
NUO EH
19 months. Good size. Maskuline head. Good stop. Dark eyes. Black eye rims. Good ear carriage. Nice neck. Well bild body
only ribcage could be better rovinded. Well angulated behind. Moves a bit close behind. Coat is not condition. Nice
temperament.
TORCEDORE'S BALADA DE AMOR 20413/08 (Tiziana Congo Ivory - Bellezza's Black Pearl)
Kasv. Räikkönen Kirsi, Lahti Om. Hänninen Johannes, Kutemajärvi
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
AVO EH4
Good size & proportions of body. Good topline. Good set & angulations of legs. Good kind of coat out not enough billowing.
Especially in tail. Nice head. Nice temperament, but needs more training for shows.
TORCEDORE'S CHACHI MISTERIO 46887/08 (Buenos Amigos Little Mystery-Torcedore's Alegre Nenita)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Hanna ja Tommi Luukkonen, Valkeala
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
NUO EH
19 months, just enough strength of bone. Good neck and topline, quite good angulation and movement. Adequate quality of
coat. Correct bite. Rather shy,
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
NUO ERI 4
19 months. Exellen head. Maskuline expression. Almost shaped very dark eyes. Good ear carriage. Exellent body, correct
length. Exellen lines and angulatons. Good mover. Nice coat and temperament.
100
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
NUO ERI2
Maskuuliininen nuori uros, jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Silmepigmentti voisi olla tummempi. Hyvä kaula.
Löysät kyynärpäät. Hyvä eturinta. Sopiva luusto. Hyvä runko ja selkä. Erinomaiset takakulmaukset. Kaunis hyvinhoidettu
turkki. Liikkuu ahtaasti takaa ja hieman löysästi edestä. Hyvä häntä. Sivuliike rodunomainen.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
NUO ERI1
Good size & proportions of body. Excellent topline. Good set & angulated legs. Nice head. Very nice coat, good prepairing
for the show. Nice temperament & movement.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
NUO ERI3
Very correct in type and proportions. Good length of legs. Good coat, good head, topline and tailset. I´d like a little bit more
substance in body. Good mover.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
NUO ERI2 PU2 VASERT
497. Erinomainen tyyppi. Hyvä luusto. Hyväilmeinen pää. Oikea purenta. Hyvä ylälinja. Hieman alhainen hännänkiinnitys.
Hyvät etu- takakulmaukset. Hieman lyhyt rintakehä. Hyvä turkki. Erittäin hyvät liikkeet. Hieman köyristää selkäänsä
liikkeessä. Hyvä temperamentti.
31.7.2010
Ristiina
Paavo Mattila
NUO ERI1 PU1 SERT ROP
Erinomainen. Kevyt pää ja kaula. Erittäin hyvä runko. Erinomainen ylälinja ja raajat. Hyvä turkki. Kaunis häntä. Liikkuu
erittäin hyvin. Miellyttävä käytös.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
NUO ERI1 PU2 VASERT
23 months old. Masculine. Scissors bite complety. Head proportions could be better. Little bit too long in body. Excellent
natural black coat held light waves. Could moves better.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
NUO ERI3
1867. Proportionierter Hund mit gut gewölbter Schädel. Korrekter Gebiss. Richtige obere Linie. Korrekt gestellte Gliedmaße.
Gut getragene Rute. Typisches Haarkleid. Gutes Temperament.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
AVO EH3
451. Välkroppad. Utmärkt pälskvalitet. Bra skalle. Något bulliga kinder. Kunde ha kraft fullare nosparti och bättre haka.
Något framskjutet skulderläge. Bra kors & svansfäste. Normalvinklad bakställ. Rör sig trångt bak. Något svajigt fram. Visar
sig med gnista.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO EH
1271. Smaller than medium. Very good constitution. Nice but insufficient head. Good topline. Good front. Moves close
behind.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
AVO EH
3410. Just over 2 years. Typical male. Pleasing head but could be stronger and more masculine. Correct bite. Nice kind eye.
Level topline. A little lon in loin. Typical tail. Soft coat. Happy mover. Nice temperament.
TORCEDORE’S EL BUENO MOMENTO 22367/09 (Bellezza’s Tame This Tiger – Bellezza’s Black Pearl)
kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti om. Tuula Natunen, Imatra
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
JUN EH3
14 months, just enought strong bone, adequate head, good neck, adequate topline. Good enough angulation and
movement. Not used to showing so difficult to assess. Adequate bite.
TORCEDORE'S FEDERICO MI AMOR 52544/09 (Buenos Amigos Little Mystery - Bellezza's Black Pearl)
kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti om. Räikkönen Kirsi & Järvinen Tiina, Lahti
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
PEK2 KP
Good size and proportions of body. Good set & angulations of legs. Very nice head, nice movement & temperament. Very
nice coat, good prepairing for the show. Very promising.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
JUN ERI3
1862. Sehr symmetrische Hund. Korrekter Gebiss. Gut getragene Ohren und Rute. Typisches Haarkleid noch in
Entwicklung.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN ERI3
442. Vältypad. Välvinklad fram & bak. Utmärkt päls på gång. Vackert välbyggt huvud. Klen underkäke & haka. Bra kors &
svans. Väl musklad. Rör sig utmarkt bak något svajigt fram. Snygg silhuett. Bra resning. Visar sig väl.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI
1755. 14 months elegant male. Should be more masculine. Good size. Strong bones. Topline a little soft. Good coat. A little
straight in front, well -angulated rear. Narrow behind. Nice movement.
TORCEDORE'S FIESTA CUBANO 52541/09 (Buenos Amigos Little Mystery - Bellezza's Black Pearl)
kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti om. Turunen Marjo, Nastola
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
PEK4
Good size & proportions of body good set & angulated legs. Very good topline. Nice head, nice temperament & movement.
Very nice coat, good prepairing for the show. Very promising.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
101
TORCEDORE'S FORTUNA MILARGO FI52543/09 (Buenos Amigos Little Mystery - Bellezza's Black Pearl)
kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti om. Heidi Kuoppala, Kiukainen
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
PEK1 KP VSP-PEN
Good size & proportions of body, excellent topline. Good set & angulated legs. Very nice head, very nice coat, good
prepairing for the show. Very nice movement & temperament. Very promising.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
PEK3
mkt tikbetonad hanvalp. ganska smal ställen. kan borde ha batter front. utm krop och rygg. fin pals. slarvar med svansen i
rörelsen.
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
PEK2 KP
Mittasuhteiltaan hyvä pentu, jolla hyvänmallinen pää. Erittäin hyvä kaula ja runko. Hyväasentoiset raajat. hyvä turkinlaatu.
Hyvin kannettu häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
JUN ERI4
1863. Proportionierter Hund mit korrekt Gebiss. Mandelaugen Richtige obere Linie. Gut getragene Rute. Typisches
Haarkleid noch in Entwicklung.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN EH4
443. Kraftfull väl musklad. Ännu väldigt yvig ullig päls men man anar bra päls på ryggen. Något rund i skallen. Ganska små
ögon. Allt för klen underkäke & haka. Ganska bra framställ bra kors. Brett lår. Stär ganska trångt fram. Rör sig med kort steg
bak, svajigt fram.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
JUN EH
1259. Smaller than medium. Very good constitution. Nice but insufficient head. Good front. Good mover but coat is not in
show condition.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI4
1756. 14 months, elegant male. Good head & expression. Correct size. A little long in body. Narrow in front. Needs more
chest. Good coat. Narrow behind. Crossing in front, but good drive.
TORCEDORE'S GENIO DEL SALSA 24570/10 (Bellezza`s Tame This Tiger – Torcedore`s Aria El Amore)
kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Kirsi Räikkönen & Sini Pylvänäinen, Lahti
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
5-7 PEK4
427. Nästan 6 månader. Man kan ana bra päls på gång. Något rundad skalle. Kunde ha kraft fullare nosparti. Kunde ha
bredare under kake. Framskjuten skulder läge bra kropp utmärkt svans. Normala vinklar bra står dock något underställt.
Skulle önska bättre könsprägel. Rör sig ok bak ganska löst fram.
TORCEDORE`S HIJO DE LA LUNA 16181/09 (Bellezza`s Winnie The Pooh - Torcedore`s Aria El Amore)
kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti om. Linnea Riionheimo, Rymättylä
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN ERI4
Utmärkt typ. Fin storlek och proportioner. Gott huvud men lite kort nosparti och runda ögon. Fin hals och överlinje. Tillräcklig
kropp. Normale vinklar. Rör sig mycket bra och har fin päls.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
JUN ERI2
Very nice head, correct bite, medium line neck, good front & behind, good movement.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
JUN ERI1
Correct type and prop.. Head with a bit short. muzzle and pronounced stop. Correct topline. Croup long enough. Very well
developed body. Correct angulations, but could have more parallel farnquarters. Correct temperament
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
NUO EH2
Bra proportioner. Aningen rund i skallen. Bra kropp och överlinje. Rör sig ok från sidan ännu ngt trångt fram och bak. Ok
pälskvalitet för åldern.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO ERI2
Tasapainoinen, vahvaluustoinen. Hyvä ilme, hieman lyhyt kuono-osa, hyvä purenta. Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys.
Hieman ahdas edestä. Hyvät takakulmaukset. Hyvänlaatuinen turkki. Liikkuu hieman ahtaasti takaa.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
JUN ERI1 PU4
257. 16 months. Very good type, size & conformation. Perfect head & expression. Good mouth. Good balance in head, skull
& foreface. Frontlegs a little bit forward. Very good coat. Sound mover.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
NUO ERI3
Erittäinhyvän tyyppinen. Hieman lyhyt kuono ja voimakas otsa. Hyvä ylälinja ja häntä. Liikkuu hyvin. Hieman pehmyt turkki.
Miellyttävä käytös.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
NUO ERI2
1060. Harmonisch im Typ. Schönen Kopf. Augen-Nasenspiegel dunkle. Schöne Hals-Rückenlinie. Üpiges langer Weiches
Haar. Winkelungen & Rusttiefe korrekt Bewegung mit schub. Liebes Wesen.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO H
447. Bra storlek. Allt för ullig päls. Ganska litet huvud, rundad skalle, bulliga kinder. Kunde ha längre nosparti. Utmärkt
kropp. Framskjutet skulderläge. Normala vinklar. Skulle vara mer maskulin. Ger ett feminint uttryck i huvudet. Rör sig
ganska bra.
102
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
TROLLHEDENS GUBBEN GINO FI & SE & NO MVA JWW-08, WW-09 S54263/2007 (Kinway Ivory Touch- Stefanévas
Vanilla)
kasv. ja om. Marie Öhman-Westling ja Åke Öhman, Ruotsi
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
VAL ERI3 PU3 VASERT
Erittäin hyvän tyyppinen. Hyvä pää ja ilme. Liikkuu hyvin. Hyvä ylälinja ja häntä. Hieman villava karva. Miellyttävä käytös.
VICIOUS PARTY BREEZER 45186/06 (Espresso-Gullöga Once Upon Atime)
Kasv. Johanna Tammela, Kitinoja Om Soili Leppäaho, Vuorentausta
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO ERI3
Correct head. Excellent eyes pigmentation. Correct bite. Good body propotions. Good topline. Neck a little bit short. Moves
typically.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO ERI
Good size. Maskuline head. Nice pigmentation and expression. Dark eyes . Black eye rims. Good ear carriage. Well build
body. Correct lines and angulations. Good tail carriage. Moves well.NIce coat and temperament.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
AVO H
Hyvänluustoinen, erittäin hyvän tyyppinen. Hyvä ilme, hieman lyhyt kuono-osa, vaalea kirsu. Hyvä purenta. Hieman käyrät
eturaajat. Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Hyvin kulmautunut takaa. Hyvänlaatuinen turkki. Hyvät sivuliikkeet, hieman ahtaat
takaa.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
AVO ERI2 PU4
292. 5 Jahre. Sehr guter Typ. Aufgehelltes Nasenpigment. Gut gewinkelt in der Front. Leicht ansteigende Rückenlinie. Sehr
gute Rute. Sprunggelenke könnten etwas senkrechter sein. Sehr gut im Haar. Gute Bewegungen, vorne eng laufend.
Freundliches Verhalten.
VISAKOIVUN MIILO SOLSTRAND (Pillowtalk’s Just As Good As Gold – Visakoivun Opera Prima)
kasv. Kirsti Koivu, Helsinki om. Kirsti Koivu & Anneli Teppan, Helsinki
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN EH2
10 months old. Excellent size, skull & muzzle. Proportions could be better. Scissors bite. Full tentation. Two small eyes.
Good neck. Legs proportions could be better. Natural coat. Little bit too curly. In movement elbows not close under body.
Typical temperament.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
JUN ERI
1864. Proportionierter Hund mit korrekter Gebiss. Gutes Pigment. Richtige obere und untere Linie. Typischers Haarkleid
noch in Entwicklung.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
JUN ERI2
1608. Typical dog, needs in general more solidity. Beautiful head, the front and rear angulation coul be better, excellent
quality of the coat. Very good temperament in movement.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN EH4
3403. 1 year. Typical male. Just up to size. Well bodied and good proportions. Showing still a bit too much stop. A bit round
eye. Soft coat. Nice fore chest and sprung of ribs. Topline could be stronger in the move. Topline is going too much up.
Needs more confidence.
VISAKOIVUN ZURRIAGO DE ORO C.I.B FIN MVA SE MVA LV MVA LT MVA RU MVA BALTV-04 LTV-04 42612/00 (Mr
Yeti-Yowie Sweet Honesty-Visakoivun Tiny One)
Kasv. Kirsti Koivu, Helsinki. Om. Pia Suominen, Tampere
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VET ERI1 VET-VSP
Excellent general condition. Excellent mouth. Correct head, expressive eyes. Excellent topline. Moves very well
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
VET ERI1 VET-ROP
9,5 years. Still all teeth. Maskuline head, very expressive. Good skul and muzzle. Black pigmentation. Beontienl dark eyes.
Good ear carriage. Exellent body. Correct proportions, lines and angulations. Moves like a young one. Nice coat and
temperament. Big compliment to the owner!
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
VET ERI1 VET-VSP
9 years old veteran in excellent condition.. Strong, masculine head. Excellent topline. Very well-developed ribcage. Correctly
angulated.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
VET ERI1 VET-ROP
Erinomaisessa kunnossa, urosmainen 9,5v veteraani. Vahva luusto. Hyvälinjainen pää. Kaunis ilme. Erittäin hyvä purenta.
Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Erittäin hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä rintakehä. Näyttävä turkki. Hyvät liikkeet.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VET ERI2
1143. Showing beautiful condition. 10 years. Good size. Well balanced allover. Correct eyes, form & colour. Excellent
ribcage. Pretty picture. Nice temper.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VET ERI1 VET-VSP
2790. Hieman raskastekoinen jo 10-v veteraani. Saisi olla lyhyempi. Voimakas pää. Hyvä kaula. Erinomainen häntä. Hyvä
etu- ja takaosa. Hyvä turkki. Erinomaisessa kunnossa.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VET ERI1 PU3 VET-ROP
3139. 10 years. Very nice type. Excellent typical head, correct bite. Very good body structure, excellent topline &
angulations. Correct coat, correct in movement.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
103
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VET ERI1 VET-VSP
2871. Erinomaiset mittasuhteet erinomainen leveä kallo, posket sileät. Täyteläinen, kaunis kuono-osa. Kauniit silmät. Hyvät,
lähes suorat eturaajat. Erinomainen runko ja rintakehä. Litteä karva, laadultaan hieman karheaa. Yhdenmukaiset hyvät
liikkeet.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VET ERI1 VET-VSP
1618. Very typical dog in excellent condition with ten years, excellent proportion of the body beautiful head. Excellent quality
and texture of the coat. Excellent front and rear angulation. Excellent topline and tailset. Excellent temperament and
movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VET ERI1 VET-VSP
460. Välmusklad 10 åring med fläckris ganska bra päls. Förstklassigt huvud, nosparti, ögon & tänder välvinklad fram & bak.
Rör & visar sig väl.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
VET ERI1 PU3 VET-VSP
293. 10 Jahre Vorzüglicher Typ & Ausdruck. Könnte eine bessere ohrfalte haben. Gute Winkelungen vorne und hinten.
Fester Gebäude. etwas kurze Rute. Sehr gutes gepflegtes Haarkleid. Fliessende Bewegungen, vorne etwas loose.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VET ERI1 VET-ROP
1275. Very nice & elegant dog. Strong constitution. Nice head. Nice elegant neck. Good topline. Correct front. Very nice
mover.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VET ERI1 PU2 VET-ROP
3410. Excellent type. Beautiful head & expression. Nice outline. Strong, well-build body. Good tailset & carriage. Good
topline. Nice coat. Moves very well. Nicely shown.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VET ERI1 VET-VSP
1766. 10 years very nice male. Really good condition for the age. Nice head & expression. Good size. Very good coat.
Strong bones. Nice character. Nice movements.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VET EH2
6106. Vahva luustoinen & runkoinen, aavistuksen pitkänomainen uros, jolla villava & karhea karvapeite. Hyvät pään
mittasuhteet. Hyvä hännänkiinnitys, ylälinja & runko. Liikkuu hyvin takaa & kerien edestä.
VOILA BRUCE WITH A TWIST 31427/08 (Ganesan Jet Set Jerry – Voila Lots Of Love)
kasv. Pernilla Glumstrand, Ruotsi om. Mirja ja Ilkka Thomander ja Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO H
Correct head propotions. Small eyes.Tall legs. Excellent temperament. topline is correct. Needs a little bit more coat for the
show.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
AVO EH
Good size. Maskuline head. Good expression. Dark eyes, almost shaped. A bir short on neck. Rather good topline. Correct
chest. Nice front and hind quarters. Moves quite well. Good temperament.
XPRESSYOURSELF 62889/08 (Gyöngyösi Pelyhes Jack – Iceprincess)
kasv, Marja Rossi, Konnevesi om. Sari Hiljanen, Lievestuore
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
NUO ERI2
19 months, correct head, good neck, just a bit longish topline. Correct angulation and movement. Good coat; should be
better groomed. Correct bite.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
NUO ERI2
Good size & proportions of body. Excellent topline. Good set & angulated legs. nice head. Nice coat, movement &
temperament.
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
NUO ERI1
Male 18 months. Very sturdy. Abudant coat. Could be happier, bet lively when moving. Medium lenght head. Slightly
rounded skull. Moderate stepp. Eyes almond could be darker. Irins black. Ears set high. Good bone. Forelegs placed more
forward. Body strong. Topline straight. Move light & elastic. Good drive. Wide in front.
YODA 42358/10 (Ganesan Flame Of Fame - No Imperfection Be My Love) Kasv. ja om. Noora-Charlotta Juslen, Lohja
7.11.2010
Lohja, Pentun.
Tarja Löfman
5-7 PEK1 ROP-PEN
5 kk vanha maskuliininen uros pentu. Hyvä pää & oikea purenta. Tummat silmät. Vankka runko & hyvä luusto. Liikkuu hyvin
& kantaa häntäänsä oikein. Hyvin hoidettu karva & mukava luonne.
27.11.2010 Helsinki, Pentun.
Eeva Rautala
5-7 PEK3
Voimakas-rakenteinen uros. Maskuliininen pää. Melko hyvä ilme. Selkälinja voisi olla hieman suorempi. Erinomainen rungon
kehitys. Vahvat raajat, joilla liikkuu hyvin. Häntä OK. Turkki vielä varsin villava. Vilkas, iloinen luonne. Kaipaa harjoittelua
esiintymiseen.
ZABADOU’S FUNNY FROSTBITE FI MVA JV-07 12388/07 (Ja-Kar Fossiilin Kaiho – Ganesan Evita Ebonita)
kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala om. Hanna-Kaisa Laukkanen ja Ritva Kallio, Raatala
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
VAL ERI2
Male 4 years. Sturdy in lovely abudant coat and lively. Good head skull should be broader. Lovely dark almond
eyes. Muzzle tight & fine. Ears set high. Neck medium. Topline very strong & level. Very well anqulated front &
rear. Tail set and carried high. Very good movement lively. Strong drive rear, wide in front.
104
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI
6104. Mittasuhteiltaan sopusuhtainen, sopiva luustoinen uros. Hyvät pään linjat & mittasuhteet. Kirsu pigmentti voisi olla
mustempi. Hyvä ylälinja & häntä. Hyvä runko sopivasti kulmautunut. Ei parhaassa karvassa. Liikkuu hyvin takaa, hieman
leveästi edestä.
ZABADOU’S JUST LIKE JAMES FI MVA 27378/08 (Saharanda Michelia Figo – Ganesan Fame ‘N’ Glory) kasv. HannaKaisa Laukkanen, Klaukkala om. Hanna-Kaisa & Emma Laukkanen, Raatala
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
NUO ERI1
Utmärkt typ. Mot övre storlek. Lite grov skuret i huvud. Något kort nosparti. Fin hals och överlinje. God kropp och vinklar.
Mycket bra päls. rör sig bra och effektivt.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO EH
Excellent eyes shape. Correct topline. Masculine head. A bit tall legs. Very good movement front and rear. Moves typically.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
AVO ERI2
Good size, good compact body excellent head. Very good bite, low set and carriage of tail. Good movement. Excellent hair
quality.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
AVO H
Ok proportioner. Bra huvud, utmärkta öron. Bra hals och svans. Tyvärr mycket kort bröstkorg och visad i tunn konditian och
inte i full päls i dag. Rör sig bra från sidan.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
AVO EH2
högställt hanhund. trång front och branta skuldror. bra rygg. fint huvud. utm ögon. borde ha mera pals och ha batter
propotioner.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
AVO ERI1 PU2 SERT FI MVA
261. 2 years. Good type with a very good head. Typical expression. Well balanced head, skull, foreface. Good mouth. Good
body but the back could be more straight. Very good angulation in hind. Good coat. Very good mover.
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
VAL ERI1 PU2
Male 2 1/2 years. Sturdy lively medium coat. Very good head almost flat scull. Moderatl stopp. Cheeks flat. Eyes almond,
quite big. Ears set high. Medium lenght neck. Strong bone. Could have more anqulation in front. Very good anqulated in
rear. Jail carried high. Move light, elastic & straight.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
VAL ERI3
2325. 2 Jahre, sehr gut in Typ, typischer Kopf, korrekte Augen & Ohren, korrekt Ausdruck, sehr gutes Gebäude, etwas lose
Vorne & Hinten, korrekte Rutensitz, rassetypische Haar & Farbe, Bewegung etwas instabil.
ZABADOU’S NOT FOR SALE 16461/10 (B F's Midnight Marauder - Zabadou's Good To Be Me) kasv. Hanna-Kaisa
Laukkanen, Raatala om. Hanna-Kaisa Laukkanen ja Jenni Lindholm, Raatana
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
PEK4
lite lätt och späd 9 mån gammal. tunn benstomme. small kropp. fin pals. bra rygg. huvudet behöver breddas och utvecklas.
glatt temperament.
ZABADOU'S OBLADII OBLADAA 12369/10 (Kanga-Roo-Roo The Noble-Minded - Zabadou's Envy Me) ) kasv. HannaKaisa Laukkanen, Raatala om. Hanna-Kaisa Laukkanen & c/o Marjo Koskenvuori, Raatala
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
JUN ERI1 PU4
Male 10 months. Lively sturdy and bright and happy. Head is good. Slightly rounded scull. Moderate stepp. Cheek is flat.
Muzzle great length. Eyes almond and brown. Ears set high. Forelegs are good. Turns toes out. Topline straight. Good
bone. Very light movement good drive. Higher over near at this age.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN EH
2316. 10 Monate, sehr gut im Typ, guter Kopf. Sehr gute Augen & Ohren, gute Halslinie. Gebäude alter entsprechend, steht
nicht parallell und eng in der Bewegung, könnte Hinten besser gewinkelt sein, gut in Farbe & Haar.
ZABADOU`S PERFECT POLARIS 23328/10 (Zabadou`s Funny Frostbite – Zabadou`s Heffalump Helga)
kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen om. Riitta Kuisma, Märynummi
8.8.2010
Hyvinkää pentun.
Unto Timonen
PEK 5-7 Poissa
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI3
6088. Selvän sukupuolileiman omaava. Aavistuksen pitkärunkoinen, hyvin rakentunut. Kaunislinjainen uros. Vahva uroksen
pää jossa hyvät mittasuhteet. Hyvä pigmentti. Painunut ylälinja. Hyvin kulmautunut, hyvä häntä. Liikkuu hyvin.
ZIGGY 38875/08 (Sanillan Hello I´m Lucky- Kinway Hope´n Dream)
Kasv XXX. Om Reija Arola ja Otto Wickström. Klaukkala
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO EH
Correct head proportions. Excellent eyes shape. Correct size. Good topline. A little bit long in body. Movement is correct, but
needs ring training.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
105
ZERALDAS DOUBLE-OR-QUIST 27143/10 (Bellezza`s Proudly Smoky – Bellezza`s Which Whitch)
kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi om. Jaana Sankala, Toijala
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN EH
6089. Vielä hyvin pentumainen & hieman tottumattomasti esiintyvä nuori uros. Hyvät mittasuhteet. Sukupuolileima voisi olla
selvempi. Oikeat pään mittasuhteet. Hyvä pigmentti. Hyvä ylälinja & hännän kiinnitys. Liikkuu hyvin edestä ja takaa.
Tarvitsee kehätottumusta.
ZERALDAS EL-NINJO 21905/09 (Bellezza`s Like The Legend – Bellezza`s Wonderful Wanda)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi om. Tarja Miettinen, Siilinjärvi
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
PEK1 KP ROP-PEN
Ryhdikäs ja jäntevä, lähes 9kk pentu. Erinomainen tempperamentti, hyvä pään muoto. Tummat silmät, Täysi pigmentti,
Oikea rungon pituus,. Eturaajojen tulisi olla suoremmat. Takaosa toimii hyvin liikkeessä. Varma häntä, oikea karvan laatu.
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
JUN ERI1 PU3
Erittäin hyvä uros. Kaunis pää. Hyvä pigmentti. Erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko. Hyvät raajat. Kaunis turkki ja
häntä. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
JUN ERI1 PU4 VASERT
Good size & proportions of body. Excellent topline, good set & angulated legs. Very nice head. Beautiful coat, good
prepairing for show. Nice movement & temperament.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN EH1
Oikea ilmeinen pää, hyvät rungon mittasuhteet, hyvä pigmentti, niukasti kulmautunut edestä, hyvä runko ja raajaluusto,
kääntää eturaajojaan ulospäin, hyvä häntä, pehmeä karvapeitteen laatu, liikkuu hyvin takaa, ulkokierteisesti edestä.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI1
1 year old dog. Very good size. Excellent structure. Beautiful head. Good front. Excellent topline, angulation and tail. Strong
thigs. Very efficient movement. Rich coat, nice colour.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
NUO ERI3
1611. Typical dog, excellent texture and quality of the coat. Nice head, very good topline, the front could be better and the
rear too. Excellent temperament and movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO EH4
448. Bra proportioner. Ännu allt för ullig päls. Bra hjässa något bulliga kinder. Ganska bra nosparti. Fina ögon. Något
framskjutet skulderläge. Bra kors & svans & bakställ. Utmärkt kropp för åldern. Bra rörelse chema.
ZERALDAS JUST-LIKE-NINJO 31904/09 (Bellezza's Like The Legend-Bellezza's Wonderful Wanda)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi . Om. Jaana Korhonen, Kuopio
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
PEK2 KP
Rungossa oikeat mittasuhteet. Tässä iässä hieman takakorkea. Kuono saisi olla pidempi ja eturaajat suoremmat. Hyvä ilme
ja pigmentti. turkki vielä pentumainen ja etuliikkeet kapoeat, esiintyy reippaasti.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
JUN ERI2
Good size & proportions of body. Very good topline. Good set & angulated legs, nice head. Very nice coat. Good prepairing
for show. Nice temperament & movement.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
JUN ERI1
Koko: Hyvä. Hyvä pään muoto. Kaunis ilme. Turhan vaalea kirsu, hyvä purenta. Kaunis ylälinja. Mallikas etuosa. Käyrät
eturaajat. Hyvä runko & häntä. Reilut takakulmat. Kaunis karva. Hyvät liikkeet.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JUN ERI
11 months. Good size. Maskuline head. Nose not completly black. Othervise good pigmentation. Dark eyes. Black eye rims.
Good ear carriage. Well build body. Level topline. Well runnded ribcage. Good hind quarters. Moves with good drive. Good
coat and temperament.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI2
1 year old dog. Correct head. Very rounded eyes. Flat torecheast. Small rib cage. Excellent topline. Correct angulation.
Fluent movement. Still needs more structure.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
JUN EH2
2776. Hieman pitkärunkoinen nuori uros, jolla komea pää. Hyvä ilme. Kaunis kaula. Hyvin kannettu häntä. Eturaajat voisivat
olla hieman suoremmat. Liikkuu hieman lyhyin töpöttävin askelin. Erinomainen turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
JUN ERI1
3122. 15 months. Good type. Good head, correct bite. Good body structure, correct angulations. Good coat & pigmentation.
Excellent movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
JUN EH2
2857. Hyvät mittasuhteet. Tyypillinen nuoren koiran pää. Erinomainen pigmentti. Kallossa jo sopiva leveys ja posket sileät.
Hyvä ylälinja ja häntä. Litteä pehmeä karva. Liikkuu hyvin sivusta ja takaa, etujaloissa ahtautta.
ZODIAKA'LA STAR'S CAUSE I'M THE ONE 18912/09 (Sanillan Fun Fellow- Garden Angel Amazita)
Kasv. Camilla Selin, Ruotsi. Om. Anne Hirvasnoro, Rauma
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN ERI1 PU2 VASERT
Utmärkt typ. Utmärkte proportioner. Mycket fint huvud och uttryck. Fin hals och överlinje. Välvinklad och välkroppad. Rör sig
utmärkt med fin attityd. Utmärkt päls.
106
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JUN EH
16 months. Missing several teeth. Maskuline head. Exellent pigmentation. Almost shaped dark eyes. Good ear set and
carriage. Stwing body. Level topline. Deep chest. Barrel ribcage. Good front and hind quarters. Moves well. Good coat and
temperament.
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
NUO EH1
Hieman korkearaajainen, kookas, tyypiltään hyvä nuori mies. Hyvät pään linjat.Lähes ruusukorvat. Hyvä kaula, ylälinja ja
häntä. Liikkuu hyvin sivulta katsottuna. Ahtaasti edestä ja takaa. Karva ok
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
JUN ERI1 PU4
Very good bite excellent compact body. Very nice long neck, good topline, good chest. Excellent hair condition.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
JUN ERI2
Nice type and balance. Correct type of head and expression. Straight enough topline. Very well developed body. Correctly
angulated. Stands a bit close in front. Needs better movement in front. Good temperament.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
JUN ERI1 PU4 VASERT
Urosmainen, erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Vahva uroksen pää, hyvä ilme. Hyvä purenta. Erittäinen hyvä ylälinja &
hännänkiinnitys. Erittäin hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
JUN ERI1 PU1 SERT VSP
Kaunis nuori uros, jolla hyvän mallinen pää. Hyvä ilme ja kaula. Erittäin hyvä runko ja raajat. Erinomainen ylälinja
Kaunis turkki ja häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
NUO ERI2 PU3 VASERT
Oikeat mittasuhteet. Hyvä uroksen pää, puuttuu joitakin hampaita. Hyvä kaula, rintakehä ja hännän asento. Hyvä luusto,
kulmaukset ja liikkeet.
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
JUN Poissa
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
NUO ERI2 VASERT
1133. Very attractive. Showing very good condition. Excellent head. Well set ears. Clean neck & shoulders. Proper ribcage.
Very typical coat. Correct wind quarters. Pretty picture. Moves very well. Keeping a strong topline.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
NUO ERI3
Vankka runkoinen uros. Hyvä kallo-osa. Hieman kevyt kuono-osa. Tilava, täyteläinen runko. Toivoisin lisää kulmauksia
eteen ja suoremmat eturaajat. Oikea karvapeitteen laatu mustavalkoiseksi. Hyvä häntä. Hieman lyhyet ja epävakaat
etuliikkeet. Vahva takapotku.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
NUO ERI1 PU1 SERT VSP
498. Erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Urosmainen pää. Hyvä ilme. Hyvä purenta. Kaunis kaula ja ylälinja. Erinomainen
hännän kiinnitys. Erinomaiset etu- ja takakulmaukset. Erittäin hyvin kehittynyt rintakehä. Kaunis turkki. Keveät, joustavat
liikkeet.
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
NUO Poissa
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
NUO ERI1
1061. Elegant im Typ. Schönen Kopf. Augen-Nasenspiegel dunkel. Schöne Hals- Rückenlinie. Üpige weiches langer Haar.
Rute sehr gut befedert. Winkelungen vonfüglich. Bewegung mit kräftigen Schub. Liebes Wesen.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
NUO ERI1
1263. Medium, elegant dog. Strong constitution. Nice topline. Nice ribbcage. Good front. Very nice moving.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
NUO ERI2 VASERT
3395. Excellent type. Very strong, masculine, well build body. Nice head & expression. A little bit high on legs. Nice topline.
Well -angulated. Good tailset & -carriage. Moves very nicely. Good coat quality.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
AVO ERI1
6094. Ääriviivoiltaan ja mittasuhteiltaan kaunislinjainen uros. Kauniit tummat silmät. Hyvät pään linjat. Tyypillinen ilme. Hyvä
ylälinja & hännän kiinnitys. Hyvin kulmautunut. Liikkuu tasapainoisesti sivulta. Hyvin edestä ja takaa.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
107
NARTUT
ABENDITOS´S CELESTE CORAZON 54470/08 (Honeyponey's Fantastico-Blaubere Lady Laurette)
Kasv. Outi Paatola, Klaukkala. Om.Outi Paatola ja Outi Luukkainen, Klaukkala
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO ERI
Feminine head.. Nice eyes. Excellent size. Correct coat. Moves very well with strong movement. Nice tail carriage.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO EH
18 months. Not good conditions of coat. Correct teeth. Short neck. Not strong in front. Just a little light in body. Sufficient
topline, tail and moving.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO ERI4
1284. Medium bitch. Very good constitution. Nice head. Good topline. Correct front. Good moving. Small coat.
ABENDITO'S DEVOTO BOLITA 52317/09 (Bellezza's Paddington-Mejrams Dreaming Star)
Kasv.Paatola Outi, Klaukkala. Om. Marisa ja Cesar Sulvaran, Karkkila
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
PEK
7 months. Feminine head. Good expression. Nose nearly black. Good stop, earset and carriage. Short neck. Topline could
be more level. Good depth of chest. Good front. Nice head quarters. Moves close front and behind. Good coat and
temperaament.
ABENDITO'S DIOS MIO BOBINA 52316/09 (Bellezza's Paddington-Mejrams Dreaming Star)
Kasv.Paatola Outi, Klaukkala. Om. Hanna Immonen c/o Outi Paatola, Klaukkala
4.9.2010
Helsinki kr.
Helle Dan Pålsson, Tanska
JUN EH2
Very feminine, still needs to mature. Feminine head, excellent proportions. Good neck and shoulder. Good topline and
quarters. Moves happily. Needs to stabilize in front. Lovely tail carriage. Good coat and temperament.
ABENDITO'S DIVINO DONCELLA 52315/09 (Bellezza's Paddington-Mejrams Dreaming Star)
Kasv. Paatola Outi, Klaukkala. Om. Outi Paatola ja Nora Niemeläinen, Klaukkala
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
PEK
7 months. Nice feminine head. Dark almost shaped eyes. Good earset and carriage. Correct neck. Topline a bit rising. Good
front and hind quarters. Close hind movement. Good coat and temperament.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
JUN EH4
9 months. Not in balance in yet. good coat quality for age. topline could be more better, tailset could be better too. Could be
cleaner mover. Needs mature.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN EH
2329. 10 Monate, etwas untrainierte Hündin mit guter Kopf, sehr gute Augen & Ohren, feminine Ausdruck, guter Hals, etwas
lose in der Vorhand, Gebäude den Alter entsprechend, Hinterhand mittlere Winkelung, in der Bewegung noch unkontrolliert.
ABENDITO'S EVANGELISTA DE AMOR 10253/10 (Pillowtalk's Just As Good As Gold-Sanillan Gigglin' Chick)
Kasv.Outi Paatola, Klaukkala. Om. Outi Paatola ja Pirkko Manninen, Klaukkala
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
5-7 PEK
5 months. Very nice head. Typical expression. Good ear colour. Correct stop. Good ear carriage. Nice head and body. Good
topline. Good depth of ribcage. Nice front and hind quarters. Movement must be better traind. Beutefull colour. Nice
temperament.
13.6.2010
Pentun. Vantaa
Marja Kosonen, Suomi
5-7 PEK2 KP
Kaunisraaminen oikeat mittasuhteet omaava pentu, jolla kaunisilmeinen pää, joka saisi olla hieman vahvempi. Erinomainen
karvan laatu. Halutessaan liikkuu hyvin. Ihana luonne.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
PEK2
2310. 8 Monate, gut im Typ. Guter Kopf. Typische Augen & Ohren, gutes bebände, gut in Haar & Farbe, leider sehr
unkoordiniert und nicht kontrolliert in der Bewegung, braucht Ringtraining.
ABENDITO'S EXCELENTE ELSIE 10251/10 (Pillowtalk's Just As Good As Gold - Sanillan Gigglin' Chick)
Kasv. Outi Paatola, Klaukkala. Om. Raija ja Kari Harjunpää, Järvenpä
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
5-7 PEK
5,5 months. Nice young bitch with small head. Almost shaped dark eyes. Nice pigmentation. Good ear set and carriage.
Good pigmentation. Well build body. Correct top and underline. Good front and hind quarters. Movement must be trained.
Good coat and pigmentation.
31.7.2010
Ristiina
Paavo Mattila
JUN EH1
Hyvinrakentunut nuori narttu. Hyvänmallinen pää. Eturaajat saisivat olla suoremmat. Hyvä runko ja takaosa. Lupaava turkki.
Kaunis häntä. Liikkuu hyvin kun malttaa. Miellyttävä luonne.
108
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL EH
3417. 1 years. Typical bitch. Very feminine. Pleasing head. Nice kind eye. Correct bite. Would prefer more length of neck.
Well bodied for age. Typical coat. Very immature on the move, showring on up going topline. Very nice happy temperament!
ACIERTO'S A LA BELLE ETOILE 16520/10 (Bellezza's Keep In Touch - Aleksandrian Years Of Golden)
Kasv.& Om. Niko Karhu, Kontiomäki.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN Poissa
ACO-TARA’S HARMONY GIRL POHJ & FI & SE & NO MVA 29638/04 (Sörreds Paraiso Guqeuri Cuba Libre – NanChueh Ronja Rövardotter)
kasv. Åsa Lindhult, Ruotsi om. Tuula ja Pekka Järvelä, Oulu
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VAL ERI4
Excellent general condition. Head propotions are correct, but a bit narrpw skull. Excellent movement front and rear. Correct
tailcarriage. Moves well around.
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
VAL ERI2 PN4
6 years. good condition typical head. short neck good topline. good angulation tail well set and carried. nice coat good
balance in action.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VAL ERI3
1154. Proper breed type. 6 years. Excellent head. Proper skull. Scissor bite. Excellent neck. Proper shoulders. Proper tailset.
Correct hindquarters. Proud mover. Correct topline.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
VAL ERI1 PN3 CACIB C.I.B
6 years. very strong body bitch ok proportions. ok bite. acceptable muzzle. could have stronger nose pigment. good shape of
eye strong neck and topline. well set tail. strong forechest. good elbows. very close ln front. strong bones. ok coat. could
have longer steps. ok in front. little close in rear.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
VAL ERI2
Vahvarakenteinen narttu. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula. Hyvä ylälinja ja raajat. Voimakas runko. Hyvä turkki. Liikkeessä
hieman taaksejäävä häntä. Miellyttävä käytös.
ACO TARA'S ICE-QUEEN FIN MVA SE MVA DK MVA NO MVA HeW-10 S13145/2005 (A Maiden Effort's Nightflight - Aco
Tara's Choice Of Love)
kasv. Åsa Lindhult, Ruotsi. Om. Tarja Arola Lundgren, Ruotsi
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI2 PN3 VACA
6128. Erittäin kaunislinjainen, selvän sukupuolileiman omaava, mittasuhteiltaan tyypillinen narttu. Kaunisilmeinen pää, hyvät
pään linjat. Oikeat pään mittasuhteet. Kaunis ylälinja & hyvä häntä. Sopivasti kulmautunut. Liikkuu ryhdikkäästi, kantaa
itsensä kauniisti.
ALEKSANDRIAN MIZI DUPREE 12409/06 (Aleksandrian Bland Victory - Aleksandrian Idas Futuristic )
Kasv.Skippari Tuija, Sipoo. Om. Tuula Suni, Pulp
16.5.2010
Lappeenranta
Paula Heikkinen-Lehkonen
AVO EH1
Hyvä koko ja mittasuhteet, mutta pulleassa kunnossa. Täyteläinen eturinta. Hieman käyrä kyynärvarsi ja hieman kiertävät
etuliikkeet. Hyvät takakulmaukset. Vähän jo tarpeettoman pitkä karva, joka on suoraa ja sileää. Saisi hieman hoikistua ja
kiinteytyä.
ALEKSANDRIAN PERFECT PEARL 14405/09 (Triunfo D'lay - Aleksandrian Mama's Pride)
Kasv. Tuija Skippari,Kulloonkylä. Om. Jennika & Tuula Suni, Lappeenranta.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
AVO EH4
3435. Tiny bitch. Would prefer more of everything, more substance, body, bone. Nice kind eye. Correct bite. Rising topline.
Well set tail. Typical coat. Erratic movements. Happy temperament.
ALVINA'S COROLLA 40771/10 (Ganesan He's One Romeo - Jatakabi's Kleopatra)
Kasv. Irina Lehtinen, Vantaa om. Mira Ketoharju & Robert Lindström, Porvoo
27.11.2010 Helsinki, Pentun.
Eeva Rautala
PEN 5-7 PEK
Hyvän tyyppinen hieman hoikka pentu. Hieman leveäkalloinen pää.Hyvät korvat. Erinomainen purenta. Hyvä selkä &
rintakehä. Saisi oll hieman paremmin kulmautunut. Häntä OK. Hyvä karvan laatu, liikkeet voisivat olla hieman paremmat.
Luonne OK. Kaipaa harjoittelua.
AMALIA 60275/09 (Ganesan Happy Javier - Lumikuono Las Romeras)
Kasv. Maija Kaarre, Tampere. Om. Jaana Pyrylä, Vantaa
13.6.2010
Pentun. Vantaa
Marja Kosonen, Suomi
5-7 PEK1 KP PN1 VSP-PEN
Kaunisraaminen hieman korkearaajainen, jolla kaunis ilmeinen pää. Hyvä pigmentti. Ikäisekseen hyvä runko.
Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä hännän kanto. Hyvä karvan laatu. Hyvät liikkeet.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
109
AMANDA 60273/09 (Ganesan Happy Javier - Lumikuono Las Romeras)
Kasv. Maija Kaarre,Tampere. Om. Maija ja Elina Kaarre, Tampere
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
5-7 PEK4
5 months. Feminine head. Typicol expression. Dark eyes well placed. Good stop. Good ear carriage. Well build body.
Correct top and underline. Nice front. Well gragulated behind. Good movement. Good coat and temperament.
ANASTASIA 26743/08 (Jakatabi´S Napoleon - Canis Ventousus Carmina Vitae)
Kasv. XXX. Om. Maria Köykkä ja Iiro Snäkin, Vaasa
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
NUO EH3
Hieman ujosti esiintyvä, sopivan kokoinen, hyväntyyppinen. Hyvät korvat. Hyvä kaula. Hieman lyhyt ja liian laskeva lantio.
Seisoo ja liikkuu takakorkeana. Alaskiinnittynyt, mutta oikein kannettu häntä. Tarvitsee kehätottumusta.
ANI 3699/96 (Ganesan Happy Hurrigane – Valkopilven Eleonoora)
kasv. XXXXXX om. Marja Rossi, Konnevesi
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VET ERI4
1294. Medium bitch. Very nice condition for veteranclass. Nice head. Good topline. Good mover. Nice coat.
BAMSE'S MIRABEL 58730/09 (Heartbreaker Zur Elbwiese - Bamse's Queen White And Black Dream)
Kasv.Anita Fundin, Ruotsi. Om. Mirja ja Ilkka Thomander, Tampere
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN ERI
1 year. Sufficient temperament. Good size. Nice head. Correct teeth. Sufficient ears. Good neck. Strong in the front.
Sufficient strong in the body. Good topline. sufficient angulations in the back. Slow mover. Sufficient coat for the age.
BANNERA´S FABULOUS FAME 18736/06 (Garanzia's Pole Star - Saharanda Fabulous Future)
Kasv. Marjo & Minna Heikka,Vantaa. Om. Salla Nieminen, Raisio
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
VAL EH2
Tänään hieman laihassa kunnossa oleva pieni narttu, jolle toivoisin enemmän luustoa. Hieman pyöreä kallo. Hyvä ilme &
ylälinja ja häntä. Liikkuu hyvin sivusta, hieman epävakaasti edestä. Hyvä karvalaatu. Tasapurenta.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO ERI
4 years. Sufficient size and coat. Correct teeth. Nice expression. Good ear and neck. Short in partersis. Nice body.Sufficient
topline, tail and angulations. Good mover.
BANNERA’S GILDED GEMSTONE C.I.B. FIN & EE & LV & BY MVA EEV-10 53250/06 (Saharanda Heralds Heyday –
Reinadelabaile)
kasv. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa om. Tanja Hokkanen & Harri Pilli, Vantaa
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
VAL ERI1 PN2
Erinomainen tyyppi, hyvä luusto. Kaunisilmeinen pää. Hyvä purenta. Kaunis ylälinja, hyvä hännänkiinnitys. Hyvä rintakehän
leveys, syvyys ja pituus. Kauniisti kulmautunut. Hyvä turkki. kevyet liikkeet.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI
3157. 3 1/2 years, good type. Good head, correct bite. Good body structure, a bit east-west in front. Correct angulated. Coat
& pigmentation & movement correct.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VAL ERI3
1290. Medium bitch. Very nice constitution. Nice head. Good topline. Correct front. Nice mover.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI4
3440. Excellent type. Nice bodyproportion. Well build body with enough substance. Nice head, vit short in muzzle. Nice eyes.
Nice outline. Well -angulated. Good tailset & -carriage. Excellent movement. Nice coat. Shows herself very well.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI
3440. 3,5 years. Excellent type. Very feminine. Very nice balance overall. Lovely condition. Well prepared coat. Excellent
movement.
BANNERA’S HOT HEADLINER FI MVA JMV-08 JV-07 V-08 16294/07 (Bellezza’s Almondeye Amory – Saharanda Betula
Alba)
kasv. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
VAL ERI2PN2
Exellent bitch in size, type and proportions. Very nice head, eyes and expression. Good carriage. Feamale appearance.
Good length of body and legs. Good tailset. I´d like her fuller coat. Exellent mover.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
VAL ERI1 PN2
Erinomaisesti liikkuva joskin hieman löysästi edestä. Hieman pyöreä kallo ja kuono voisi olla pidempi. Hyvä ylälinja häntä ja
karva. Miellyttävä käytös.
110
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
BANNERA’S HOPE DIAMOND 16293/07 (Bellezza’s Almodeye Amory – Saharanda Betula Alba)
kasv. Marjo & Minna Heikka, Vantaa om. Virve Vahterkoski-Sjöblom, Helsinki
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
AVO EH1
3-vuotias, feminiininen narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo ja kuono. Pyöreät silmät. Lyhyehkö kaula. Raajaluusto
tulisi olla voimakkaampi. Hyvä runko. Riittävät takakulmaukset. Hyvänlaatuinen turkki, joka ei tänään parhaassa
mahdollisessa kunnossa. Liikkuu rodunomaisesti. Narttu, jolla tulisi olla kauttaaltaan enemmän volyymia.
BANNERA'S MEMORABLE MILESTONE 24837/09( Bellezza's Incredible Idol-Bannera's Gilded Gemstone)
Kasv. Marjo & Minna Heikka, Vantaa. Om. Marjo ja Minna Heikka ja Tanja Hokkanen, Vantaa
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN EH
Mycket bra typ. Fin storlek och proportioner. Mycket fint huvus. Rak skulldra. Fin överlinje. Normalt vinklad bak men bokasig.
God kropp för åldern. Mycket fin päls. Rlr sig bra när hon vill men kunde ha bättre framsteg.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN ERI
Excellent general condition.Correct head propotions. Dark eyes. Good expression. Correct topline. Excellent coat texture.
Moves typically.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
JUN ERI3
12 months, correct head. Well propotioned. Very good coat for the age. Quite good angulation and movement. Correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN ERI4
13 months. Good size and coat. Feminine. Correct teeth. Nice expression. Good neck. Correct in front. Strong body. Good
topline and tail. Good angulations in the back. In the moving not so paralled.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN ERI3
13-kk ikäinen juniorinarttu, jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Silmäpigmentti voisi olla tummempi. Hyvä kaula.
Pysty lapa. Hyvä luusto ja eturinta. Hyvä runko. Hyvät takakulmaukset. Oikean laatuinen hyvin hoidettu turkki. Liikkuu
ahtaasti taka. Hyvä hanta. Sivuliike rodunomainen.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
JUN ERI
Good size & proportions of body. Very good topline. Good set & angulated legs. Nice head. Very nice coat, good prepairing
for the show. Nice temperament & movement.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
JUN EH3
lite högställ ung tik med mkt bra kropp och rygg. fin pals och svans. skaplig front. feminint huvud, men nosen i kortaste laget
och allt för ljusa ögon. visa sig trevligt.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
JUN ERI1 PN1 SERT VSP
Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Kaunisilmeinen nartun pää. Hyvä purenta. Kaunis ylälinja, hyvä hännänkiinnitys.
Rintakehä vielä kehittyy. Erittäin hyvin kulmautunut. Oikeanlaatuinen turkki. Kevyet liikkeet.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
NUO ERI1
Hyvän kokoinen. Oikeat rungon mittasuhteet. Ihastuttava sukupuolileima. Hyvä ilmeinen pää. Erinomainen pigmentti. Hyvä
runko. Riittävästi kulmautunut edestä. Hieman pehmeä karvapeitteen laatu. Turhan litteä häntä. Riittävät polvikulmaukset.
Hyvä ryhti. Hyvä takapotku.
31.7.2010
Ristiina
Paavo Mattila
NUO ERI1 PN2 SERT
Erittäin hyvä nuori narttu. Hyvä pää, silmät voisivat olla tummemmat. Kaunis kaula. Sopusuhteinen runko. Erinomainen
ylälinja. Hyvät raajat. Erittäin hyvä turkki ja häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
NUO EH2
2797. Vielä hieman ilmava nuori narttu, jolla oikeamuotoinen pää. Kaunis ilme. Kaunis kaula. Hyvä etuosa. Saisi olla hieman
täyteläisempi runko. Toivoisin vahvemman ja hieman leveämmän takaosan. Liikkuu hyvin edestä, liian ahtaasti takaa.
Lupaava turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
NUO ERI2
3148. Good type. Quite strong. Good head, correct bite. Strong body, rich in substance. Correct angulations. A bit soft in
coat structure. Good pigmentation, correct movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
NUO ERI1 VASERT
2875. Erinomaiset mittasuhteet. Erinomaisesti kehittynyt leveä kallo. Sileät posket oikea kuonon ja kallon suhde.
Erinomainen pigmentti. Täyteläinen kuono-osa. Erinomaiset suorat eturaajat. Hyvin kehittynyt runko. Oikea pehmeä ja litteä
karvan laatu. Aivan upea etuosa ja sivu liikkeet, kapea takaa.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO EH3
469. Välkroppad. Allt för ullig päls. Ganska bra huvud. Skulle ha mörkare ögon. Smal underkäke. Knapp kake. Framskjutet
skulderläge. Utmärkt bakställ. Välmusklad mycket bra svans. Bra pigment. Rör sig med bra drive. Ganska tasstrång fram.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
NUO ERI2
1279. Medium bitch. Very good constitution. Nice head. Good topline. Correct front. Good mover.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
NUO ERI2
3425. Beautiful type. Nice bodyproportion. Well-build body. Strongly made. Nice head. Eyes could be a bit darker. Good
topline. Well -angulated. Good tailset & -carriage.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
NUO ERI4
3429. 19 months very well developed and nature bitch. Excellent head. Correct bite. Good neck and level topline. Excellent
coat. Well set tail. Happy on the move. A bit narrow in the back. Nice temperament.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
111
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
NUO ERI3
6123. Mittasuhteiltaan tyypillinen hieman villavassa karvapeitteessä esiintyvä narttu. Kauniit pään linjat. Hyvä ilme. Hyvä
ylälinja & häntä. Sopivasti kulmautunut. Kirsupigmentti voisi olla mustempi. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu erinomaisesti.
BANNERA'S MESMERIZING MIEN 24840/09 (Bellezza's Incredible Idol-Bannera's Gilded Gemstone)
Kasv. Marjo & Minna Heikka,Vantaa. Om. Marjo ja Minna Heikka ja Sini Keisu, Vantaa
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN ERI1 PN2 VASERT
Utmärkt typ. Fin storlek och proportioner. Feminint välformad huvud med gott uttryck. Fin hals och överlinje. Välvinklad med
välställda ben. Tillräcklig kropp för åldern. Mycket bra päls. Rör sig lätt och effektivt med fin attityd.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
JUN ERI1 PN3 VASERT
12 months, very good head, good neck and topline. Very good angulation and movement. Coat partially still in development.
Correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN ERI3
13 months. Good size and coat. Correct teeth. Good ears and neck. Sufficient strong in front. Nice body. Good topline, tail
and angulations. Good moving.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
JUN EH2
högställt ung tik. fin kropp. goda rörel er. utm front. huvudet i smalaste laget, liksom nospartiet. visa sig trevligt.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
JUN ERI3
15 months. Good white, good coat, correct body lenth for a female. Very good neckline, good tailset. Good angulation
behind. Head in good balance with body. Exellent mover with very clear gnit.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO ERI1 PN1 SERT VSP
470. Synnerligen lovande med förstklassigt huvud & uttryck. Utmärkt fram- & bakställd. Bra päls. Utmarkt svans. Ännu något
grund. Rör sig med långt vägvinnande steg & utmärkt drive & resning.
4.9.2010
Helsinki kr.
Helle Dan Pålsson, Tanska
JUN EH1
Big girl, lovely type, a little up on her legs. Lovely, feminine head with good expression and bite. Lovely outline. Still needs to
mature. Balanced angulations. Moves with lovely attitude, but close front and back. Good coat and temperament.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
NUO ERI1 PN2 SERT VACA
3430. 19 months well developed bitch. Very typical body proportions. Excellent head. Excellent pigmentation and correct
bite. Level topline. Excellent coat. Good mover. Excellent head carriage.
BANNERA’S NAME OF THE GAME 30848/09 (Buenos Amigos Little Mystery – Bannera’s Highlight Here)
kasv. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa om. Kirsi Räikkönen, Lahti
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN EH4
Ännu mycket valpig. Mycket fin typ. Utmärkt huvud och uttryck. Fin hals och överlinje. Normalt vinklad, men ännu lite
utväcklad i kroppen och med märkbart utåtvridna framtassar. Utmärkt päls. Rör sig med fin attityd men ännu ganska valpigt.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN EH
Vuoden ikäinen, feminiininen, suloinen juniori, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Aavistuksen pienet silmät. Kuono-osa
saisi olla voimakkaampi. Pysty lapa. Kokoon nähden riittävä luusto. Eturinta tulossa. Hyvä runko ja selkä. Hyvät
takakulmaukset. Kaunis häntä. Kauniisti, hyvin hoidettu turkki. Tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Hyvä havannankoiran taimi.
Liikkuu vielä kovin pentumaisesti ja löysästi edestä.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN EH4
461. Feminin. Bra proportioner. Utmärkt kors. Bra päls på gång. Välbyggt huvud. Mörka ögon. Något tunnt nosparti. Bra
framställ. Normala vinklar bak. Utmärkt kropp för ålder & storlek. Rör sig med bra flyt & steglängd Behöver tid.
BANNERA’S OUNCE OF STAR DUST JV-10 16266/10 ( Bellezza`s Like The Legend – Saharanda Fabulous Future)
kasv. Marjo & Minna Heikka om. Miia Lauronen, Helsinki
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
PEK1 KP VSP-PEN
2772. Nuori narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Alaleuan tulee kehittyä vielä. Hyvä kaula ja selkälinja. Hyvin
kannettu häntä. Erittäin lupaava turkki. Liikkuu takaa hyvin, edestä hieman korkein askelin.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
PEK1 KP VSP-PEN
3118. 7 months. Good type. Good head. Correct bite. Good body structure. Good angulation. Correct pigmentation &
movement. Very promising.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
PEK2 KP
2853. Hyvät mittasuhteet. Kallo jo leveä ja sileä poskinen. Hyvät kuonon ja kallon mittasuhteet. Erinomainen pigmentti.
Oikein kiinnittyneet kauniit korvat. Hyvin kulmautunut. Kaunis ja litteä karva. Hyvä häntä. Hyvät pentumaiset liikkeet.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
PEK1 KP ROP-PEN
1855. Hündin nach in Entwicklung. Gutes Pigment, korrekter Gebiss. Richtige obere Linie. Gut getragene Rute.
Dynamischer gang. Typisches Haarkleid noch in Entwicklung. Sehr versprechend.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
PEK1 KP PN1 VSP-PEN
434. Superfeminin. Mycket lovande. Ganska bra päls på gång. Utmärkta proportioner. Bra skalle. Utmärkta öron och ögon.
Ganska tunn över näsan. Klen haka. Normal vinklad både fram & bak. Utmärkt kors. Fin svans. Ännu väldig tunn och grund i
kroppen. Utmärkt rörelse chema. Visar sig med härlig resning. Ganska lovende.
112
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
4.9.2010
Helsinki kr.
Helle Dan Pålsson, Tanska
PEK2 KP
Nice and feminine a little up on the legs. Small feminine head, good expression and correct bite. A little straight shoulders,
needs to develop in body. Good topline. Moves a bit close behind. Very happy, good attitude.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
JUN EH2
1276. Smaller than medium. Good constitution. Nice head. Good topline. Small ribbcage. Good front. Nice coat. Moves close
behind.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI
3411. Very nice, feminine bitch with good bodyproportion the body still developing. Nice head. Feminine expression. Nice
outline. Good topline & tailset. Good front. Excellent movement. Good coat quality.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN ERI4
3418. 10 months. Very feminine. Very typical proportions and body but has to develop more in ribs. Pleasing head and kind
eye. Correct bite and good pigmentation. Very typical coat and texture. Very happy on the move. Proud head carriage. Little
bit rising topline.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI1 PN4 SERT JV-10
6108. Erittäin kaunislinjainen, vielä kevytrakenteinen, mutta hyvin sopusuhtainen & mittasuhteiltaan tyypillinen narttu, jolla
kauniit ääriviivat. Kaunis pää. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Oikeanlaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvin takaa.
BAYARIN ALMA ANGELICA FIN & EE MVA EEV-08 18949/05 (Bellezza’s Jolly Jewel – Bayarin La Donna Bionda)
kasv. ja om. Marja Pajarinen, Eno
10.1.2010
Kajaani kv.
Kirsti Lummelampi
VAL Poissa
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI
1783. 6 years strong female. Correct built head. Good size. Good coat. Strong bones. Good expression. Narrow behind, and
front.
BAYARIN BIRICHINA 19011/09 (Bayarin Pupazzo Di Neve – Bayarin Qara Tarai)
kasv. ja om. Marja Pajarinen, Eno
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
JUN H
Koko ylärajoilla, mittasuhteet oikeat päässä ja rungossa. Selkä pehmeä. Seisoo ja liikkuu takakorkeasti. Kaunis ilme, täysi
pigmentti, voimakas purenta, isot hampaat. Hyvä raajan rakenne. Turkki vielä pentumainen, liikkeet säännölliset.
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
JUN ERI1
Kaunispäinen nuori narttu. Miellyttävä ilme. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko. Hyväasentoiset raajat. Lupaava karvapeite.
Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä käytös.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN EH2
Hyvän kokoinen, oikeat rungon mittasuhteet omaava narttu, vahva kallo-osa, kirsu pigmentti saisi olla voimakkaampi, hyvä
pitkä rintakehä, niukasti kulmautunut edestä, kääntää eturaajojaan ulospäin, hieman pehmyt karvapeitteen laatu, hyvä
käytös, liikkuu hyvin.
BAYARIN IRISH COFFEE 28881/10 (Bombattaren Nemo Nordeste - Bayarin Alma Angelica)
Kasv. ja om. Marja Pajarinen, Eno.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
PEK2
1743. 8 months elegant female. Very nice type. Good size correct head shape. Nice neck & topline. Back a little soft at the
moment. Excellent chest for the age. Well-groomed coat. A little straight angulated front & rear. Funny movement. Wellbalanced for the age. Very promising.
BAYARIN MISTY MOONLIGHT 60564/08 (Buenos Amigos Little Mystery - Bayarin Alma Angelica)
Kasv. Marja Pajarinen, Eno. Om. Mira Hölttä ja Marja Pajarinen, Heinola
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN ERI
Feminine type. Sweet expression. Excellent general condition. Correct body propotions. In movement carries the croup a
little too high.
10.4.2010
Nurmijärvi,Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN EH
16 months. Just a little light. Correct teeth. Nice expression. Sufficient ears. Good neck. Just a litlle short in the front. Light
body, just a little long in body. Sufficient topline. Good tail. Not a paracelld in the move.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
JUN ERI4
Good size & proportions of body. Very good topline. Nice head, nice coat, good prepairing for the show. Nice movement &
temperament.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO ERI1 PN4
Erinomainen tyyppi, hyvin kehittynyt ikäisekseen. Miellyttävä pää ja ilme, hyvä purenta. Hyvät korvat. Erittäin hyvä ylälinja ja
hännänkiinnitys. Erittäin hyvä rintakehän syvyys & pituus. Hyvin kulmautunut takaa. Hyvänlaatuinen turkki. Liikkuu kevyesti.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
NUO ERI
3431. Almost 2 years. Very feminine. Nice head and body proportions. Kind eye. Correct bite. Well bodied. Typical tailset.
Typical coat. Just a bit open in front an the move. Happy temperament.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
113
BAYARIN MYSTERY ROSE 60562/08 (Buenos Amigos Little Mystery-Bayarin Alma Angelica)
Kasv.Marja Pajarinen, Eno. Om. Outi, Arttu ja Topias Paatola, Klaukkala
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO EH4
Nice head, sweet eyes and expression. Good body propotions. Not in show condition. Excellent topline. Moves typical, but
needs training.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
NUO H
16 months. Light and small. Not in good contition. Correct teeth. Good neck. Not strong in front. Light body. Not correct tail.
Not good angulations in back. Not good temperament. Not good in the moving.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN EH
Sopivan kokoinen narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo ja kuono. Erinomainen pigmentti. Alaleuka saisi olla
voimakkaampi. Riittävä kaula. Raajaluusto saisi olla aavistuksen vankempi. Erinomainen runko. Hyvät takakulmaukset.
Kauniisti hoidettu turkki. Liikkuu ahtaasti takaa, vielä hieman löysästi edestä. Liikkeessä takakorkeutta.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO Poissa
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
NUO EH2
Topline could be better. Body substance could be better as well as the length and quality of coat. I´d like a more filled head
and a cleaner movement. Needs to mature still a lot.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
NUO ERI1
2338. 19 Monate, korrekter Kopf, typische Augen & Ohren, korrekter Typ typischer Ausdruck, korrektes Gebäude, sehr gute
Winkelungen, korrekt im Haar & Farbe, Bewegung Flüssig.
BAYARIN SAVANNA LAMER 37380/99 (Bombattaren Xavier-Valkopilven Ellen)
Kasv Marja Pajarinen, Eno. om. Marja Pajarinen & Riitta Vartiainen, Eno
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
VET ERI2
Hyvin rakentunut ja hyvässä fyysisessä kunnossa esitetty ryhdikäs 10v. narttu. Pyöreä kallo, lyhyt kuono, kauniit tummat
silmät. Vaalea kirsupigmentti. Hyvä raajarakenne. Oikea kavanlaatu. Selkälinja hieman pehmeä liikkeessä.
BAYARIN UNA BELLA CHICA FI & LT MVA MVV-08 MVV-10 LTV-09 43481/02 (Voila Up To The Minute – Bayarin
Rosalyn)
kasv. Marja Pajarinen, Eno om. Seija Hiljanen ja Miia Lintunen, Joensuu
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VET ERI1 VET-ROP
Excellent general condition.Very nice head and eyes. Nice movement in front. Excellent temperament. Very nice topline.
Excellent tail carriage.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
VET ERI1 VET-ROP
10 years. Correct head, feminine, good neck and topline. Quite good angulation and movement. Correct coat, correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VET ERI3
Almost 10 years. Good size, type and coat. Nice head.Good temperament. Good neck. Sufficient strong and correct in front.
Nice body. Good topline, tail, angulations in back. Movement crossing in front.
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
VET ERI1 PN1 VET-ROP ROP
Hyvin liikkuva, erinomaista tyyppiä oleva, kaunisilmeinen tyttö. Hyvät raajat ja runko ja häntä. Hyvä karva. Esiintyy
erinomaisesti.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
VET ERI1 VET-ROP
Erinomaisessa kunnossa esitetty 10-vuotias veteraani, jolla oikeat mittasuhteet. Aavistuksen leveä kallo. Kauniit silmät. Hyvä
kuono. Hyvä kaula, luusto ja eturinta. Hyvä runko. Polvikulma saisi olla voimakkaampi. Hyvä häntä. Hyvin hoidettu turkki.
Liikkuu ikäisekseen hyvällä draivilla.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
VET ERI1 VET-ROP
Good size & propotions of body. Exellent topline good set & angulated. Nice head, nice temperament & movement. Very
nice coat, good prepairing for the show.
15.5.2010
Suolahti ry.
Zidy Munsterhjelm-Ehnberg
VET ERI1 PN1 VET-ROP ROP
Erinomaisessa kunnossa 10-v veteraaninarttu. Erinomainen tyyppi ja koko. Tyylikäs ylälinja. Erinomaiset liikkeet. Kaunis
pää, erinomaiset silmät, hyvä purenta. Erittäin kaunis häntä. Hyvät kulmaukset. Loistava karva, hieno luonne.
16.5.2010
Lappeenranta
Paula Heikkinen-Lehkonen
VET ERI1 PN1 VET-ROP ROP
Ryhdikäs, erittäin hyväkuntoinen ja reipas veteraani. Oikeat mittasuhteet. Erittäin hyvä pää. Puhtaat , hyvinhoidetut
hampaat. Erinomainen eturinta. Lähes suorat eturaajat ja yhdensuuntaiset liikkeet. hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus.
Kiinteä selkä. Hyvät takakulmaukset. Kaunis turkki. Esiintyy iloisesti.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
VET ERI3
noin 10 vuotias, kaunislinjainen narttu, hyvä pää ja ilme, hyvä eturinta, vankka runko, tasapainoiset kulmaukset, hyvä häntä.
Liikkuu hyvin takaa, tiivis ylälinja edelleen.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
VET ERI2
10 years old bitch in excellent condition. Very nice colour. Excellent coat. Dark eyes. Excellent rib cage. Good topline. Well
musculus. Excellent general condition and fittness.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
VET ERI1 PN1 VET-ROP ROP
Tyylikäs veteraaninarttu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin kaunis ylä- ja alalinja ja hännän asento. Hyvä luusto kulmaukset. Hyvin
hoidettu, hyvänlaatuinen turkki. Liikkuu kauniisti. Erittäin kauniisti esitetty.
114
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
VET ERI1 VET-VSP
Female 10 years. Low set sturdy. Abundant coat. Happy & lively. Very good head. Slightly rounded scull. Moderate stopp.
Cheeks flat. Fine muzzle. Eyes dark, almond & expressive. Ears high set. Medium neck. Very good front. Level topline.
Strong bone, Could rare more turn out stifle. Tail set & carriage high. Light elastic movement.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VET ERI2
1157. Showing beautiful condition. 10 years. Very nice head. Dark eyes. Soft expression. Scissor bite. Correct pigment.
Correct lenght of neck. Excellent ribcage. Proper coat texture. Correct hindquarters. Moves okay. Well presented.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
VET ERI1 PN2 VET-ROP
513. Erinomainen tyyppi. Erinomaisessa kunnossa. Tosi kaunisilmeinen pää. Hyvä purenta. Kaunis ylälinja. Hyvä
hännänkiinnitys. Erinomainen rintakehä. Erinomaisesti kulmautunut. Hyvänlaatuinen turkki. Erinomaiset liikkeet.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
VET ERI1 PN3 VET-ROP
Kauniissa kunnossa esitetty narttu jolla kaunis pää ja ilme. Erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko. Erinomainen ylälinja.
Kaunis häntä. Hyväasentoiset raajat joissa kulmauksia voisi olla enemmän. Hyvä laatuinen turkki. Liikkuu erittäin hyvin.
Miellyttävä käytös.
31.7.2010
Ristiina
Paavo Mattila
VET ERI1 PN1 VET-ROP VSP
Erinomainen narttu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvä kaula. Sopusuhtainen runko. Erinomainen ylälinja. Hyväasentoiset
raajat. Kaunis turkki ja häntä. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä käytös.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VET ERI1 VET-ROP
2808. Erinomaisessa kunnossa oleva 10-veteraani. Hyvä pää. Erinomainen etu- ja takaosa. Hyvä kaula ja häntä.
Erinomainen turkki. Liikkuu hyvin.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VET ERI2
3163. 10 years old. In type. In excellent condition. Good head, correct bite. Good body structure. A bit east-west in front.
Correct angulations. Good coat & pigmentation. Correct movement.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VET ERI2
10 years old. Good size & format. Scissors bite complety. Well shaped dark eyes exetably pigmentation. Good neck &
topline excellent tailset could be better angulated behind excellent front. Lovely temperament very good mover.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
VET ERI3
1887. Hündin in gute Kondition. Gutes Pigment. Korrekte Gebiss. Schöne obere Linie. Typischer gang. Schönes Haarkleid.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VET ERI3
1642. Very typical bitch, very beautiful head. Excellent topline, neck, tailset. Excellent front and rear angulation. Excellent
texture and quality of the coat. Extra temperament extra movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VET ERI1 PN3 VET-ROP
486. Vacker välbyggd 10 åring med mycke bra muskler förstklassigt huvud & uttryck. Utmärkt fram- & bakställ. Bra
pälskvalitet. Rör sig med utmärkt drive & resning.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
VET ERI1 PN1 VET-ROP ROP
304. 10 Jahre. Vorzügliche Gesamterscheinung + Typ + Größe. Sehr guter Körper. Vorzügliche Rutenhaltung. Fliessender,
Bewegungsablauf. Freundlich. Aufmerksam.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VET ERI1 PN3 VET-ROP
1295. Very nice elegant bitch. Nice head. Very nice topline. Correct front. Very nice moves. Excellent coat condition.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VET ERI2
3445. Very nice veteran bitch in excellent showcondition. Good bodyproportion. Nice head & expression. Good topline. Wellmade, strong body. Well -angulated. Excellent movement. Nice coat. Shows herself very well.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VET ERI1 PN1 VET-ROP ROP
1790. 10 1/2 years old excellent female. Top condition for the age. In all parts excellent & really lovely built. Excellent
movement for the age. She has a lot of fun in the ring.
BEDÅRANDE'S CATHARINA 20196/09 (Sanillan Hello I'm Lucky-Ei-San Gabriella)
Kasv. Anne & Juha Greus, Sastamala om. Maarit Ylikärppä & Anne Greus, Sastamala
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
NUO EH3
Hieman pitkärunkoinen hyvän kokoinen narttu, joka saisi esiintyä ryhdikkäämmin. Hyvä runko ja takaraajat, häntä saisi
kaartua avoimemmin. Etuasentoinen lapa, ulkokierteiset eturaajat. Korostunut otsapenger, silmät tummemmat saisi olla ja
pigmentti tummempi. Turkki ok. Liikkuu hyvin. Hyvä purenta.
BEDÅRANDE'S CHRISTAFA 20198/09 (Sanillan Hello I'm Lucky-Ei-San Gabriella)
Kasv. Anne & Juha Greus, Sastamala om. Anne & Juha Greus & Jonna Taivaloja, Sastamala
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
JUN EH3
Erittäin hyvän tyyppinen, hieman voimakas otsa. Hyvä kaula, ylälinja ja häntä. Hieman liian käyrät eturaajat. Liikkuu hieman
levottomasti edestä. Hieman villava karva. Miellyttävä käytös.
BEHAVE´S HEAVENLY HONEY S46005/2007 (Voila Quintessential - Behave's Felicia Fancy Face)
Kasv. ja Om.Eva Ekbom, Ruotsi
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
AVO ERI3
Feminine bitch. Good size and type. good mouth. Well pigmented. Sufficient neck. Ok topline and body. Moves well. Good
coat and color.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
115
BELLEZZA’S BLACK PEARL C.I.B. FIN & SE & DK & POHJ & LV & EE MVA MV-10 PMV-08 LVV-07 18415/04
(Pillowtalk’s Charley Brown – Bellezza’s Sweet Champagne)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Kirsi Räikkönen, Lahti
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
VAL ERI3
Feminiininen, runsasturkkinen narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Silmäpigmentti saisi olla hieman tummempi.
Hyvä kaula ja luusto. Tuhti runko. Hyvät takakulmaukset ja häntä. Liikkuu hyvällä ryhdillä, rodunomaisesti.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI4
3442. Excellent type and size. Excellent body proportions. Very feminine in head. Excellent coat. Excellent in the move. Very
nice temperament.
BELLEZZA’S CARMENCITA 29426/06 (Bellezza’s Jolly Jewel – Alicia)
kasv. ja om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO ERI
4 years. Good size. Very very feminine. Nice expression.Correct teeth. Good neck. Correct in front. Strong in body. Good
topline, sufficient tail and angulations in back.
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
AVO ERI3 PN3
Hyvät mittasuhteet omaava narttu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvä runko, ylälinja ja raajat. Kaunis turkki. Hyvä hännän
kiinnitys. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
AVO ERI1 PN4 VASERT
Good size & proportions of body. Good legs. Very good topline. Nice head. Nice temperament & movement. Very nice coat,
good prepairing for the show.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI2 PN3
3 years old bitch. Feminine structure. Bit small lead and short muzzle. Excellent rib cage, good topline and angulation
behind. Excellent coat. Nice colour. Strong loines, and very efficient movement especially from the behind.
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
AVO ERI3
Female 3 years. Sturdy low set. Abundant coat. Happy & bright. Head is good. Slightly smaller for size. Moderate round
scull. Finer muzzle. Moderate stopp. High set ears. Good front. Topline nearly level. Tail carriage & set could be a little
higher. Good turn up stifle. Moves light & elastic.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO ERI2
691. Tilltalande tik. Mycket vackert feminint huvud och uttryck. Utmärkt hals och rygglinje. Bra kors. Välkroppad. Välvinklad
Raka framben. Rör sig mycket typiskt med god resning. Utmärkt päls.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
AVO ERI3
3152. 3 years old. In type. Small, but feminine head. Correct bite. Good body structure. A bit weak in forechest. Correct
angulations, coat & pigmentation. Correct in movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
AVO EH1
2880. Hyvät mittasuhteet. Riittävän hyvä kallo, sileät sivut. Hieman lyhyt kuono-osa. Kauniit, tummat silmät. Hyvät suoret
eturaajat. Riittävän tilava runko. Litteä, mutta hieman liian karkea karvapeite. Liikkuu hieman ahtaasti takaa, lyhyellä
askeleella edestä, muuten yhdensuuntaisesti.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
AVO EH3
476. Feminin. Ganska bra pälskvalitet. Bra kropp för storleken. Ganska litet mer vätbyggt huvud. Utmärkt ögon & uttryck.
Ganska bra framställ. Normalvinklat bakställ. Kunde dock ha något bättre bakåtlagt framställ & längre hals bra raka framben.
Något öppen svans. Kunde ha stramare överlinje i rörelse.
BELLEZZA’S KEEP ME TIGHT KANS & FIN & EST & LV & RUS MVA BALTJV-02 EUV-03 LTUV-03 LVV-04
ER42173/01 (Voila Up To The Minute – Bellezza’s Dashing Diana)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om.Mari Jänisniemi-Honkala, Lahti
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
VET ERI2
9 years. Good body substance and coat quality. Head in good balance with body. Goos proportions. Moves very well
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
VET ERI4
9,5-vuotias pitkärunkoinen narttu. Koon ylärajoilla. Kaunisilmeinen pää. Pitkä rintakehä. Tilava runko. Riittävä pigmentti.
Runsas hieman liian laineikas karvapeite. Erinomainen lihaskunto. Iloinen pirteä, esiintyy pirteästi. Voisi olla lanneosaltaan
hieman pidempi. Liikkuu hyvin.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
VET ERI2
514. Vahva narttu. Vahva luusto. Narttumainen pää ja ilme. Hyvä purenta. Vahva kaula ja selkä. Hyvä hännänkiinnitys.
Kaunis, aaltoileva turkki. Erittäin hyvät liikkeet.
BELLEZZA'S KISS ME GOODBYE FIN MVA 42172/01 (Voila Up To The Minute-Bellezza's Dashing Diana)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani, Om. Ms. Miia Lauronen, Vuokatti
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VET ERI
8,5 years. Good type, size and coat. Nice head. Good neck. Correct in front. Strong in body. Good topline, tail and
angulations. Sufficient moving.
116
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
BELLEZZA’S LADYLIKE FIN MVA 13220/08 (Bellezza’s Almondeye Amory – Heronsbridge Total Eclipse)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Tiina Härkönen & Aino-Inkeri Huurinainen, Joensuu
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
AVO ERI2 PN2 VASERT VACA
Erinomaista tyyppiä oleva hyvämallinen narttu. Erinomainen pää ja ilme. Talvinenä. Hyvä kaula ja ylälinja. Luusto saisi olla
hieman voimakkaampi. Hyvä karva, Liikkuu hyvin.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
AVO ERI1 PN2 SERT FI MVA
Hyvä rodunomainen olemus. Hyvä koko ja rungossa oikeat mittasuhteet. Kuono saisi olla pidempi, kaunis ilme. Seistessä
etukäpälät ulkokierteiset, rintakehä lyhyt. Hyvä häntä ja takaosa. Oikea karvanlaatu. Tyypillinen liikemalli, kaunis ryhti.
BELLEZZA’S LITTLE LILLY FI MVA 13222/08 (Bellezza’s Almondeye Amory – Heronsbridge Total Eclipse)
kasv. ja om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
AVO EH2
Hyvä koko, rungossa oikeat mittasuhteet. Pyöreä kallo, lyhyt kevyt kuono. Pyöreät tummat silmät, jotka vuotavat. Hyvä
raajarakenne, selkä painuu seistessä. Tyypillinen liikemalli. Turkki ei nyt tänään kunnossa.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO ERI
3 years. Good size and coat.Correct teeth. Nice expression, feminine. Correct in front. Good neck. Strong body. Good
topline. Sufficient tail and angulations in back. Good moving.
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
AVO ERI2 PN2 VASERT
Erittäin kaunis narttu. Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme, samoin kaula. Erittäin hyvä runko. Hyvä ylälinja. Sopivasti
kulmautuneet raajat. Kaunis turkki. Hyvä hännän kiinnitys. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
AVO ERI2
Good size & proportions of body. Exellent topline good set & angulated legs. Nice head. Nice movement & temperament.
Very nice coat, good prepairing for the show.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
AVO EH1
Feminiininen kokonaisuus, riittävä rungon pituus, hyvä kallo-osa, kevyt ja lyhyt kuono-osa, hyvä pigmentti, lyhyt olkavarsi,
toivoisin suoremmat eturaajat, kokoon sopiva runko, oikea karvapeitteen laatu. Hieman alhainen hännän kiinnitys, toivoisin
yhdensuuntaisemmat etuliikkeet.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI
2 1/2 years old bitch. Small size. Correct head. Fore cheast should be more prominant. Excellent rib cage and topline.
Correct angulation. Too short fore arm so the front steps are quite short.
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
AVO ERI2 PN4
Female 3 1/2 years. Low set sturdy in abundant coat and happy very good head. Scull slightly rounded. Moderate stopp.
Muzzle fine. Cheeks flat. Medium neck. Level topline. Front good angulated. Rear straighter. Tail set high & well carried.
Moves light & elastic. Could have more pright. Straight.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO ERI1 PN2 SERT VACA FI MVA
692. Tilltalande tik. Utmärkt storlek. Feminint välformat huvud bra uttryck. Utmärkt hals och rygglinje. Utmärkt kors.
Välkroppad. Välvinklad med raka framben. Utmärkta rörelser. Mycket rastypisk. Utmärkt pälskvalité.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
VAL ERI2 PN3
Reippaasti liikkuva, hieman pyöreäkalloinen, hyvärunkoinen tyttö. Hyvä ylälinja ja karva. Rauhallinen käytös.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL EH
2800. Hieman kevyt rakenteinen narttu, jolla saisi olla täyteläisempi pää ja hieman enemmän kaulaa. Oikeat mittasuhteet.
Häntä voisi olla hieman korkeammalle kiinnittynyt. Liikkuu lyhyin askelin. Hyvä turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI
3153. 3 years old. Good type. Feminine. Good head, correct bite. Good body structure. Good angulations. Coat,
pigmentation & movement correct.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL ERI
2881. Mittasuhteet erinomaiset. Hieman kapea kallo ja kuono. kaunis pigmentti ja kauniit tummat silmät, hienot suorat
eturaajat. Hieno runko. Hieman karheutta turkissa. Vapaat liikkeet.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL EH
480. Superfeminin. Bra pälskvalitet. Bra kropp för storleken. Ganska litet något klent byggt huvud. Utmärkt uttryck. Kunde ha
kraftfullare nosparti. Framsjutet skulderläge, kunde ha längre hals. Något lång i ländpartiet. Bra kors. Allt för öppen knä
ledsvinkel. Kunde ha något kraftfullare stomme. Rör sig ok bak något tasstrång fram.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI
3441. Nice, typical bitch. Feminine. Could have a bit stronger head. Well-made strong body. Enoughly angulated. Good
tailset & -carriage. Good topline. Moves correctly. Good coat.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI3
1784. 3 years elegant female. Nice type. Feminine head & expression. Good coat. A little narrow in front. Good body lines.
Well -angulated. Very nice movements.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI
6129. Selvän sukupuolileiman omaava mittasuhteiltaan oikea, kaunislinjainen narttu. Hyvät pään linjat. Tyypillinen ilme.
Häntä voisi olla korkeammalle kiinnittynyt. Sopivasti kulmautunut. Liikkuu hyvin takaa ja edestä.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
117
BELLEZZA’S LOVE LETTER FI MVA 13221/08 (Bellezza’s Almondeye Amory – Heronsbridge Total Eclipse)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Petra Riisiö, Siilinjärvi
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
AVO ERI1 PN1 SERT CACIB ROP
Kaunislinjainen narttu. Oikeanmallinen pää. Hyvä ilme ja pigmentti. Aavistuksen pulskassa kunnossa. Hyvät raajat. Liikkuu
hyvin. Hyvin hoidettu oikeanlaatuinen karva.
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
VAL ERI2
Utmärkt typ. Mycket fint huvud och uttryck. Onskar djupare vinklar fram med välställda framben. Normalt vinklad bak men lite
kohasig. Utmärkta proportioner. Mycket fin päls. Goda rörelser från sidan men kunde ha längre fram steg.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
VAL ERI2 PN4
Erinomainen tyyppi ja olemus. Kuono saisi olla pidempi suhteessa kalloon. Kauniit tummat silmät, täysi pigmentti. Korrekti
etuosa. Oikea rintakehän muoto. Hyvä karvanlaatu. Tyypillinen kevyt askel, mutta liikkeet kapeat edessä ja takana.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VAL ERI
3 years. Good type and size. sufficient coat. Very nice head. Good expression.Correct teeth and neck. Correct in front. Nice
body. Good topline.Sufficient strong in back. Good moving.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL ERI3
2803. Hyvälinjainen narttu. Pää saisi olla täyteläisempi. Kaunis kaula ja selkälinja. Hyvä häntä. Oikeat mittasuhteet. Liikkuu
hyvin sivusta katsoen, ahtaasti edestä ja takaa. Erinomainen turkki. Hyvä kokonaiskuva.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI
3158. 2 1/2 years, in type. Could be a bit stronger in muzzle. Correct bite. Very good body, a bit leggy but very correct front.
Good angulation. Correct coat, pigmentation & movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL ERI4
2884. Erinomaiset mittasuhteet, hieman kapea kallo sievät silmät. Erinomainen kallon ja kuonon suhde. Hieman kierteisyyttä
eturaajoissa. Erinomainen rintakehä. Litteä karva, latvoissa hieman karheutta. Liikkuu erinomaisesti sivulta ja takaa, hieman
kierteisesti edestä.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VAL ERI2 PN4 VACA
1637. Typical bitch, beautiful head, very good topline and tailset. Very good front, the rear is a little close. Excellent quality of
the coat. Excellent temperament and movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL ERI1 PN2
481. Vältypad. Utmärkt pälskvalitet. Välbyggt huvud & bra ögon. Bra framställ & bakställ. Stram rygg. Bra kors. Utmärkt
svans. Förstklassigt rörelsechema & resning.
BELLEZZA’S PRIMROSE 14111/08 (Tiziana Congo Ivory – Bellezza’s Which Witch)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Minna Drake-Laitinen, Kajaani
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
AVO EH3
Miellyttäväluonteinen narttu. Hieman vaaleat ja ulkonevat silmät. Kevyt kuono. Hyvä selkälinja ja runko. Toivoisin hieman
enemmän kulmauksia ja voisi liikkua pitemmällä askeleella. Oikeanlaatuinen karva.
BELLEZZA'S ROYAL JEWEL 52190/09 (Bellezza's Super Snowman-Bellezza's Carmencita) Kasv. ja om. Aino-Inkeri
Huurinainen, Kajaani.
10.4.2010
Nurmijärvi,Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
PEK
8months. Well proportioned head. Feminine expression. Very nice dark eyes. Black eye rims. Good earset and carriage.
Well build body. Level topline. Good depth and chest. Nice front and hind quarters. Does not move. quarters. Does not carry
the tail. Good coat and temperament.
BELLEZZA´S SNOW WHITE 48315/07 (Bellezza´S Keep In Touch - Bamse´S Kamelia)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om. Tarja Keski-Saari ja Aino-Inkeri Huurinainen, Lehmäjoki
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
AVO EH1
Erittäin hyväntyyppinen. Kallo voisi olla leveämpi. Lähes ruusukorvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman alaskiinnittynyt häntä.Ei
oikein viihdy kehässä, käyristää lanneosaa seistessä ja liikkeessä. Tarvitsee lisää itsevarmuutta. Hyvät raajat. Hyvä karva.
BELLEZZA’S TOTAL KNOCKOUT 45602/06 (Voila Up To The Minute – Bellezza’s Wonderful Wanda)
kasv. ja om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
10.4.2010
Nurmijärvi,Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO ERI4
3,5 years. Good type , size and coat. Feminine. Correct teeth. Good neck. Correct in front. Strong in body.Good topline, tail
and angulations. Good mover.
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
AVO ERI4 PN4
Kaunis sopusuhtainen narttu. Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja kaula. Erittäin hyvä runko, ylälinja ja raajat. Kaunis turkki ja
häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
AVO ERI3
Good size & proportioned body. Good set & angulated legs. Very good topline. Nice head. Nice temperament, movement &
coat. Not enough training for the show.
118
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
AVO H
Feminiininen kokonaisuus, toivoisin tasapainoisemman ylälinjan, vaaleat silmät, kevyt kuono-osa, riittävä eturinta, lyhyt
rintakehä, hyvä kirsu pigmentti, ei parhaassa karvapeitteessä tänään. Saisi olla paremmin kunnostettu näyttelyyn. Liikkuu
riittävällä ulottuvuudella sivulta.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI4
3 years old bitch. Excellent dark eyes. Correct feminine head. Good topline. Correct rip cage. Well maskuled in thigs. Correct
tail. Excellent coat, nice colour. Moving should be better cordinated.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
AVO EH3
Hieman lyhytrunkoinen, hyväpåinen, takaa kovin kinnerahtaasti liikkuva, hyvähäntäinen tyttö. Reipas käytös. Karva Ok.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
AVO Poissa
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO ERI3
3430. Typical bitch. Good bodyproportion and enough body substance. Good head & expression. Good topline, angulation,
tailset & -carriage. Moves nicely. Coat of correct quality.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO Poissa
BELLEZZA’S WHICH WITCH FI MVA 13700/06 (Bellezza’s Jolly Jewel – Bamse’s Larissa)
kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani om. Petra Riisiö, Siilinjärvi
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI3
3441. 4 years, excellent type and size. Very feminine. Excellent body proportions and typical head. Excellent coat. Very
happy in the move.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI4
1785. 4 years strong female. Enough feminine type. A little light pigmentation. Little narrow in front. Topline a little soft. Nice
movements.
BELLEZZA'S WHITE SAPPHIRE 54158/09 (Bellezza's Like The Legend - Bellezza's Total Knockout)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om. Tervamäki Rebecca, Kajaani
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
PEK4
Good size & proportions of body, good set & angulated legs. Nice head, good builded body for age, but she needs training
for the show. Very promising.
BLAUBERE ARCAGELA ANGEL 11206/09 (Voila Bruce With A Twist - Blaubere Lady Liliane)
Kasv. & om. Beatrice Kautonen, Vihti
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
NUO H
1280. Small bitch. Good constitution. Nice but insufficient head. Correct front. Good mover. Small coat.
BOOGIE´S ANTOINETTE 10616/09 (Bellezza´s Simply Superman - Bellezza´s Sweet Marmelade)
Kasv. XXX. Om. Juha Kivisaari ja Riikka-Maaria Mansikkamäki
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN EH
Shy temperament. Feminine head. Dark eyes. Correct coat texture. A little long in body. In the moment carries tail too tail.
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
NUO EH2
Mittasuhteiltaan hyvä narttu, jolla hyvänmallinen pää.. Sopusuhtainen runko. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvälaatuinen turkki.
Liikkuu sivulta hyvin, hieman ahtaasti takaa. Hyvä luonne.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
NUO Poissa
BUENAZO'S BABUSHKA S16130/2009 (Protyn's Cacique Arawak - Buenazo's Paloma Blanca)
Kasv. Krönfors Christel & Forslund Anette, Ruotsi. Om. Tarja Arola Lundgren, Ruotsi
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
NUO ERI1
6124. Mittasuhteiltaan kaunis sopusuhtaisesti rakentunut hieman kookkaampi narttu, jolla erinomainen rakenne. Vahva
nartun pää, jossa kauniit linjat. Kirsupigmentti voisi olla mustempi. Hyvä ylälinja & häntä & kulmaukset. Erinomainen turkin
laatu. Liikkuu erinomaisesti.
BUENOS AMIGOS BLACK PEARLS BALLAD NHSB2781706 (Buenos Amigos It Is A Kind Of Magic - Buenos Amigos For
Your Eyes Only)
Kasv. Gerda Eilander De Groot, Belgia om. Ruxandra Gabriela Atanasiu, Turku
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
PEK1 KP ROP-PEN
287. 7 Mon. Sehr typische Gesamterscheinung. Mandelförmiger Augen. Sehr gute gebäudeanlagen. Sehr gute Haarqualität.
Korrekt angesetztes Ruten. Sehr gute Bewegung. Bewegt sich wie ein Profi.
2.10.2010
Lohja, pentun.
Jussi Liimatainen
PEK1 KP ROP-PEN
Viehättävä ryhdikäs pentu. Hyvin kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula ja etuosa, rakenne, rintakehä saa vielä kehittyä.
Erinomainen ylälinja ja takaosa. Kaunii ryhdikkäät liikkeet. Hyvin kaunis turkki. Erittäin lupaava pentu.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
PEK
1247. Smaller then medium. Nice head. Good topline. Good front nice coat. Good movement. Promising.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
119
CANIS VENTOSUS AQUA VITAE FI MVA FIN33601/01 (Whitefrost’s Cool Vanilla & Pinmint’s Cocoza)
kasv. & om. Tuuli Jokivartio, Espoo
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
VET Poissa
CANIS VENTOSUS HAVIS AMANDA 43175/09 (Jatakabi’s Think Me First – Majetorp’s Unnie)
kasv. Tuuli Jokivartio, Espoo om. Tuuli Jokivartio & Päivi Heiskanen, Espoo.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
NUO EH
3432. 18 months. Typical bitch. Very feminine. Typical head but could prefer stronger underjaw. Correct bite. Well bodied for
age. Well set tail. Typical coat. Topline is too rising on the move and she won't carry her tail over the back.
CANIS VENTOSUS HEBE BABETTE 53705/09 (Jatakabi’s Unique For Me & Canis Ventosus Aqua Vitae)
kasv. & om. Tuuli Jokivartio, Espoo
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN EH
Mycket bra typ. Mot övre storlek. Bra proportioner. Bra huvudform men runda ögon. Stor uttrycket. Ganska bra hals. Bra
vinklar. och kropp. Bra rörelser. God päls struktur men inte bästa pälskondition.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
JUN Poissa
CANIS VENTOSUS HERA URSULA 43175/09 (Jatakabi’s Think Me First – Majetorp’s Unnie)
kasv. Tuuli Jokivartio, Espoo om. Maria Riikonen, Espoo
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
JUN EH3
Erittäin narttumainen. Riittävä luusto. Hyväilmeinen pää. Hieman köyry lanne, matala-asentoinen hännänkiinnitys.
Rintakehän pitäisi vielä kehittyä ja on hieman lyhyt. Turkki tänään ei parhaassa kunnossa. Kaipaa näyttelykoulutusta.
CEMILLA BEANCA 39844/97 (Saharanda Heralds Heyday-Bayarin La Donna Bionda)
Kasv.Seija Hiljanen, Vaajakoski. Om. Arja Saarinen, Alajärvi
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
AVO H
Hieman ujo narttu. Hyvät mittasuhteet, hieman pyöreä kallo-osa. Sopusuhtainen runko, hyvät raajat, hyvä hännän kiinnitys.
Turkki ei parhaimmillaan. Saisi liikkua ja esiintyä ryhdikkäämpi. Luonne saisi olla varmempi.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
AVO EH4
Hyvä koko. Kaunis ilme, hyvä purenta. Hyvä etuosa. Melko suorat eturaajat. Täyteläinen runko. Turhan kippura häntä.
Riittävät takakulmat. Hyvä karvan laatu. Liikkuu ajoittain hyvin.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO ERI3
693. Bra huvud med utmärkt pigment och uttryck. Bra hals rygglinje och kors. Utmärkt kropp. Rör sig utmärkt fram kunde ha
bättre påskjut bak. Ok pälskvalité.
1.8.2010
Seinäjoki ry.
Kristiina Ahlberg
AVO EH1
Suuri narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvä purenta. Riittävä kaula. Erinomainen runko. Hyvät
takakulmaukset. Aavistuksen tiukka häntäkieppi. Hieman karkea turkin laatu. Liikkuu ahtaasti takaa, muuten rodunomaisesti.
Turkki ei tänään näyttely kunnossa.
21.8.2010
Teuva ry.
Tarmo Viirtelä
AVO ERI1 PN4
Koko: Hieman kookas. Hyvä pään muoto ja purenta, kaunis ilme. Hyvä kaula ja etuosa. Suorat eturaajat, vankka runko ja
reilut takakulmat. Hieman litteä hännän kaari. Riittävän pehmeä karva. Ryhdikäs liikkuja, reipas käytös.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO ERI
3431. Nice, typical bitch with beautiful head & expression. Nice, dark eyes. Good bodyproportion. Very strongly made body.
Enough angulation. Very tight tail. Moves well. The coat is not in the best condition.
CEMILLA BELINDA 39846/07 (Saharanda Heralds Heyday-Bayarin La Donna Bionda)
Kasv.Seija Hiljanen,Vaajakoski.Om. Rose-Marie Martelin ja Seija Hiljanen, Helsinki
10.4.2010
Nurmijärvi,Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO ERI2
2,5 years. Good size. Exellent coat. Nice head by exellent expression.Correct teeth. Good ears and neck. Strong in front.
Nice proportions in body. Good topline, tail. Sufficient angulations in back. Not very parallel in moving.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
AVO ERI1 PN1 SERT FI MVA VSP
Very nice compact body, nice topline, energetic movement, litlle bit short muzzle part, good front & behind, correct set of tail.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VAL ERI2 PN2 VACA
1155. Excellent breed type. Showing beautiful condition. Correct head. Dark eyes. Strong pigment. Excellent ribcage. Good
proportions. Correct movement. Slightly narrow behind. Moves okay. Could carry a stronger topline.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VAL ERI4
1638. The head is a little strong. Very good topline, very good front and rear angulation. Excellent texture of the coat.
Excellent movement, temperament.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL EH
482. Rejäl 3 åringaned tjock ullig päls. Välbyggt huvud, vackert uttryck. Ojämnt tång bett. Framskjutet skulderläge, stram
rygg utmarkt kors & svans & bakställ. Rör sig med bra drive.
120
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
CEMILLA CARA CAPRINA 15278/09 (Jatakabi's Poseidon-Bayarin La Donna Bionda)
Kasv. Seija Hiljanen, Vaajakoski. Om. Rose-Marie Martelin ja Seija Hiljanen, Helsinki
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN ERI
15 months. Just a little big. Exellent coat. Correct teeths. Nice expression. Good ears and neck. Strong in the front. Heary
body. Good topline, tail and anqulations. Good moving.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
NUO EH2
506. Hyväluustoinen. Erittäinhyvän tyyppinen. Vahva luusto. Oikeanmallinen pää. Liian vaaleat silmät. Hyvä purenta. Kaunis
ylälinja. Hyvä hännänkiinnitys. Erittäin hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Erittäin hyvin kehittynyt rintakehä. Turkin pitäisi
olla silkkisempi. Kauniit liikkeet.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
NUO EH1
Vahvarakenteinen narttu. Hyvä mallinen pää. Kaunis kaula. Voimakas runko. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvä asentoiset raajat.
Hyvä turkki. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne.
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
NUO EH1
Kookas ja roteva. Turhan järeä luusto. Hyvä pigmentti, mutta silmät voisivat olla astetta tummemmat. Riittävät kulmaukset.
Hyvin runsas, Hieman karkea karvapeite. Hyvät liikkeet. Kauniisti esitetty. Miellyttävä luonne.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
AVO ERI3
1630. Very typical bitch beautiful head. Very good topline and tailset. Very good front and rear angulation. Very good quality
of the coat. Excellent movement and temperament.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
AVO EH1
478. Rejäl tik. Ganska bra pälskvalitet men i yvigaste läget. Bra huvud. Kunde ha mörkare ögon. Ganska bra skulderläge.
Kunde ha rakare framben utmärkt kropp, kors & svansfäste & svans. Normal vinklad bakställ. Rör sig mycket bra bak något
obalanserat fram.
CEMILLA DIANA DALIA 54231/09 (Visakoivun Dado De Suerte-Bayarin Graziosa Celia )
Kasv.Seija Hiljanen , Vaajakoski Om. Annu Porttila, Jyväskylä
15.5.2010
Suolahti ry.
Zidy Munsterhjelm-Ehnberg
PEK1 KP VSP-PEN
8kk, viehättävä nuori tyttö, joka liikkuu kauniisti. Hyvä pään malli. Alaleuan tulee vielä vahvistua. Hyvät silmät ja purenta.
Etuasentoiset lavat. Ikäisekseen erinomainen runko. Hyvä takaosa ja häntä. Lupaava karva. Erinomainen luonne
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
JUN ERI4
Female 9 months. Sturdy low set. Lighter build. Medium coat. Head finer flat scull. Flat cheeks. Moderate stepp.
Eyes medium, dark & almond. Ears high set. Topline slightly higher in rear at this age. Moderate anqulation
front & rear. Moves lively good drive.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
JUN ERI2
1619. Typical bitch very good proportion good temperament. Excellent quality of the coat. Good front and rear angulation.
Excellent movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN EH
462. Feminin. Utmärkt päls på gång. Ännu väldigt grund med framskjutet skulderläge. Bra huvud. Något små mörka ögon.
Bra kors & svansfäste. Kunde ha bredare lår. Ganska tunn stomme. Rör sig med bra drive. Något obalanserat fram. Fin
silhuett i stående.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
JUN ERI1 PN2 SERT
294. 11 Mon. Feminin. Sehr harmonisch. Korrekter Kopf & Ausdruck. Sehr gute Rückenlinie. Brust muss sich weiter
entwickeln. Korrekte Rute. Typisches Haarkleid. Fliessende Bewegungen, vorne etwas enge.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI3
1767. 14 months, elegant female. A little short in legs. Should have more substance. Feminine head & expression. A little
light bones. Good bodylines. Movement not balanced. Nice expression. Good drive.
CEMILLA DONNA DELIA 54230/09 (Visakoivun Dado De Suerte-Bayarin Graziosa Celia)
Kasv.Seija Hiljanen. Om. Seija Hiljanen ja Miia Lintunen, Jyväskylä
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
5-7 PEK3
6 months. Very typical young bitch. Feminine head. Lot of expression and pigmentation. Almost shaped dark eyes. Good ear
carriage. Nice anatomy. Exellent lines and angualations. Hind movement bit close. Nice coat and temerament.
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
PEK3
Hieman siro. Hyvä kuono. Kovin kevyt runko. Seisoo ja liikkuu takakorkeana, käyristäen lanneosaa. Liikkuu hieman leveästi
edestä ja ahtaasti takaa. Vielä pentuturkissa. Tarvitsee kehätottumusta.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
PEK3 KP
Good size & proportions of body good legs & angulations. Very good topline, nice head, very nice coat. Good prepaired for
the show. Nice temperament & movement. More training for show.
15.5.2010
Suolahti ry.
Zidy Munsterhjelm-Ehnberg
PEK2
8kk alle keskikoon. Liikkuu hyvin epävakaasti takaraajoiltaan. Kokoon nähden hyvä pää. Liian kevyt alaleuka. Hyvät silmät
+ pigmentti+purenta. Jyrkät lavat. Ikäisekseen hyvä rintakehä. Luisu lantio. Hyvä häntä. Lupaava karva. Liikkuu selkä
köyryssä. Erinomainen luonne.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
121
16.5.2010
Lappeenranta
Paula Heikkinen-Lehkonen
PEK2
Pieni, sirotekoinen nuori narttu. Sievä pää. Tummat silmät. Hyvä pigmentti. Hieman kaareva kyynärvarsi. Tekee etumatalan
vaikutuksen. Hyvät takakulmaukset. Häntä voisi olla korkeammalle kiinnittynyt. Hienolaatuinen kaunis turkki. Liikkuminen
tahtoo mennä pomppimiseksi. Käytös kovin innokasta. Toivottavasti kasvaaja vahvistuu hieman lisää
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
PEK2 KP
8 month old bitch. Nize size. Well developed. Excellent pigmentation. Beautiful head. Sound movement. Very strong thigs.
Excellent colour. good coat very promising.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
PEK1 KP ROP-PEN
Hyvä pää ja ilme. Hyvä pigmentti, oikeat mittasuhteet. Liikkuessa takakorkea. Hyvä luusto ja rintakehä. Soutavat etuliikkeet.
Hyvä karvanlaatu ja väri.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
JUN ERI
1620. Typical bitch, good proportion. The topline could be better and the neck position could be better too. Good front and
rear angulation. Good movement nice head.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN H
463.Liten allt för klent byggd. Utmärkt päls på gång. Klen byggt huvud med tunnt nosparti. Knapp kaka. Ganska små mörka
ögon. Framskjutet skulderläge. Smalt lår. Rör sig ej helt balanserat bak tasstrångt fram.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI4
1768. 14 months lovely female. Very feminine type. Good formed. Well-groomed coat. Correct muzzle. Well -angulated.
Body not balanced according the age. A little loose in elbows. Nice presentation.
CHEWBACCAS KEEP GOING KEIRA SE MVA S11797/2008 (Voila The Real Mac Coy – Chewbaccas Denise The
Dreamcatcher)
kasv. Elise Alverönn, Ruotsi om. Monica Nordqvist, Ruotsi
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
AVO Poissa
CHOKMAH DE LA FUENSANTA 27930/08 (Ganesan Jet Set Jerry - Bombattaren Quinto Angela )
Kasv. & Om Marika Huttunen, Kullo By
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
AVO ERI1 PN1 SERT FI MVA ROP
Erinomainen narttu. Hyvin kaunis pää. Miellyttävä ilme. Kaunis kaula. Erinomainen runko. Hyväasentoiset raajat. Erittäin
hyvä ylälinja. Kaunis turkki ja häntä. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI
6130. Mittasuhteiltaan kaunis sopusuhtaisesti rakentunut narttu. Erittäin kaunis pää, jossa hyvät linjat. Kauniit tummat silmät
& hyvä pigmentti. Hyvä ylälinja & häntä. Sopivasti kulmautunut. Tänään ei parhaassa karvapeitteessä. Liikkuu hyvin edestä
ja takaa.
CHOKMAH INES DE SOTO 42982/10 (Massivus Angel's Jhon-Jhon – Bombattaren Quinto Angela)
kasv. Marika Huttunen, Kulloonkylä om. Tuulia Viljanen, Espoo
27.11.2010 Helsinki, Pentun.
Eeva Rautala
5-7 PEK1 KP VSP-PEN
Hyvän tyyppinen pentu. Hyvä pään muoto. Melko hoikassa kunnossa. Rungon tulee kehittyä. Hyvä selkälinja & häntä. Hyvin
kulmautunut. Etuliikkeet OK. Takaa hieman kapea. Hyvä karvan laatu. Hyvä luonne & esiintyminen.
CHRISTA’S JUMPY CLOWN FUNNY 26908/08 (A Maiden Effirt's Heatwave - Christa's Jumpy Clown Melanie-C)
kasv. Kristzina Biró, Unkari, om. Mirja Kirvesniemi, Anjalankoski
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
AVO Poissa
COTTONCANDY 49568/09 (Aleksandrian Zippy Zion-Mimarcon Guinevere)
kasv. XXXXX om. Minttu ja Kaapo Nikunen, Salosaari
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
JUN H
liten, feminine tik, som kunde ha sundare fram och bakställ. bra kropp och päls. allt för kort nosparti och underbett. trevlig
temperament.
DABBLER'S CLARAS CHAMPION 24669/10 (Mimarcon Brad Pitt – Dabbler's Beautiful Girl)
kasv.& om. Minna Hautala, Seinäjoki
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK3
3381. Nice puppy, Very feminine head. Good type. Well made body. A bit high on legs. A bit angulated. Correct tail carriage.
Good coat quality. Very lively temperament. Moves correctly when she sounds to.
DIAMOND PEAK GOLDEN EARRING FI57140/09 (Tiziana Egyptian Jasper-Bayarin Golden Star)
Kasv. Maritta Lahtinen,Klaukkala.Om. Kaisa Eskola, Lohja
10.4.2010
Nurmijärvi,Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
5-7 PEK1KP VSP
6 months very nice bitch. Beuteful head. Very expressive. Black pigmentation.Almond shaped dark eyes. Good ear corriage.
Very promissing body. Nice linen and angulations.Exellent movemment. Nice coat and temperament.
122
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
11.7.2010
Karjaa Tanya Ahlman-Stockmari
JUN ERI4
Kovin ujostelevasti käyttäytyvä hieman pelokas narttu. Hieman kevyt kuono-osa jossa riittävä pituus. Erinomainen runko.
Tasapainoiset kulmaukset. Riittävä raajaluusto. Hyvä häntä. Oikeanlaatuinen karvapeite. Liikkuu tasapainoisesti. Reipastui
arvostelun loppupuolella.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
JUN Poissa
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
JUN Poissa
DIVINO AMOR AMANDA-NOCHE 39926/09 ( Ganesan He's One Romeo-Annera's Fabulous Fame)
Kasv.Salla Maria Vainiola, Vahto. Om. Elisa Lax, Turku
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN EH
10 months. Good size. Sufficient coat. Correct teeth. Sufficient ears. Good neck. Not strpng in front. Sufficient strong in body.
Not good angulations in the back. Sufficient moving.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
JUN ERI
1066. 1 Jahre 3 Monate. Korrekt im Typ. Typische Kopf. Schone Toplinie. Jugendliche weiche Haartexture. Rute gut
Defedert. Winkelungen sehr gut. Bewegung frei. Liebes Wesen.
EI-SAN BETTIINA FI MVA 13026/99 (Bellezza’s Dear Destiny – Ei-San Aukustiina)
kasv. ja om. Eija Sandqvist, Ylitornio
10.4.2010
Nurmijärvi,Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VET ERI
11 years. Good dize and coat. Nice head, good neck. Sufficient strong in front and body. Not very strong in topline. Good tail
and angulations. Sufficient mover.
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
VET ERI2 PN3
Well kept. veteran. Well proportioned. Well pigment , but nose pigmentation could be darker. Nice eyes. Good neck and
topline. Well set tail. Well bodied. Moves well. Good coat and color.
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
VET ERI1 PN2 VET-ROP
Excellent type and size. Good bones. Nice head with beautiful expression. Elegant neck. Excellent topline. Very good
ribcage. Should be little better forechest. good angulations in back. Excellent coat colour and condition. Beautiful
temperament.
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
VET ERI1 VET-ROP
11 years. good form. typical head. good topline. corract angulation tail well set and carried. nice coat good balance in action.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
VET ERI1 PN4 VET-ROP
703. Tilltalande nästan 12 år. Utmärkt storlek och proportioner. Vackert feminint huvud. Utmärkt kors och kropp. Välvinklad.
Rör sig något krängt fran bra från sidan. Bra päls.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
VET ERI1 PN4 VET-ROP
Erittäin hyvän tyyppinen, aavistuksen lyhytkuonoinen, ikäisekseen erinomaisesti liikkuva hyvähäntäinen tyttö. Huvä runko.
Hieman villava karva. Käyttäytyy rauhallisesti.
EI-SAN FRIDA 53293/05 (Tequilaville’s Ideal Man – Ei-San Cerafiina)
kasv ja om. Eija Sandqvist, Ylitornio
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO H
694. Bra huvud, något kort nosparti, tunn underkäke och ljusa ögon. Kort hals. Kraftig kropp. Bra kors. Kunde ha rakare
framben. Bra frambenvinklar. Knappa bak. Rör sig trångt fram och bak, Ok från sida. Stor päls av bra kvalité.
EI-SAN GABRIELLA 11594/07 (Tequilaville’s Ideal Man – Ei-San Dooris)
kasv. Eija Sandqvist, Ylitornio om. Anne & Juha Greus, Sastamala.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
AVO ERI4
1149. Proper breed type. 3 years. Showing good condition. Scissor bite. Correct head. Typical skull. Medium lenght of neck.
Proper shoulders. Excellent ribcage. Correct hindquarters. Slightly narrow behind. Proper tailset.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
AVO ERI4
2340. 3,5 Jahre, sehr gut im Typ, sehr guter Kopf, typische Augen & Ohren, gute Halslinie. Vorne etwas lose, gutes
Gebäude, sehr gut in Haar & Farbe, Bewegung flüssig.
EI-SAN IRMELI 51198/09 (Schandarms Happy Mate - Ei-San Dooris)
Kasv. Eija Sandqvist, Ylitornio om. Eija ja Minna Sanqwist, Yli-Tornio
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
PEK2 KP
Well developed for age. Very feminine. Nice head and expression. Pigmentation on nose could be slightly darker. Sufficient
angulation. Topline could be firmer. good tail placement. Nice legs and pans. Moves ok. Ok coat and color for age.
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
JUN ERI2
Very feminine, elegant, middle sized. Nice feminine head. Good proportions. Excellent pigmentation. Correct topline. Should
be little better ribcage. Good angulations. Good colour but should be little better structure. Excellent temperament.
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
JUN ERI
9 months. good head. good pigment. correct scissor bite. good form good toplinen. tail well set and carried. good coat. good
balance in action.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
123
ELEANORA 10123/10 (Gyöngyösi Pelyhes Jack – Cindy)
Kasv. Marja Rossi, Konnevesi om. XXXX
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
PEK2
Hieman kevyt pää. Hyvä purenta. Kaunis ilme. Hyvä etuosa. Käyrät eturaajat. Hyvin kehittynyt runko. Hyvät takakulmat.
Hyvä karvanlaatu. Koira murisee käsiteltäessä. Hyvä askelpituus.
ELOKUUN BUONA MATTINA 36304/09 (Visakoivun Zurriago De Oro-Saharanda Ixora Coccinea)
Kasv. ja om. Annika Elo, Tartu, Eesti
10.4.2010
Nurmijärvi,Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN ERI
9 months. Good size.Sufficient coat. Nice head. Correct teeth. Good neck. Strong in front. Strong body. Good topline and
tail. Sufficient mover.
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
JUN ERI1 PN2 VASERT
Hyvin rakentunut narttu, jolla hyvänmallinen pää, kaunis kaula. Erittäin kaunis runko, ylälinja ja raajat. Hyvänlaatuinen karva.
Kaunis häntä. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
1.8.2010
Seinäjoki ry.
Kristiina Ahlberg
JUN ERI1 PN1 SERT VSP
Sopivan kokoinen, feminiininen juniori, jolla erinomaiset mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Silmät saisivat olla aavistuksen
suuremmat. Erinomainen purenta. Pysty lapa. Hyvä eturinta ja luusto. Hyvä, vankka runko. Hyvät takakulmaukset ja hanta.
Liikkuu ahtaasti taka. Vielä hieman takakorkea liikkeessä.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI
3412. Nice, typical bitch with well-made, strong body. Nice head & expression. Very nice outline. Good body substance well angulated. Little bit soft in back. Correct movement. Good coat quality.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN EH
6109. Hieman ronski & pitkärunkoinen narttu. Hyvät pään mittasuhteet & linjat. Kaunis ylälinja & hyvä hännänkiinnitys.
Sopivasti kulmautunut. Hyvä runko. Hieman villava karvapeite. Liikkuu hyvin takaa, löysästi edestä.
ESMERALDA 29134/07 (Dabbler's Better Bonny - Pienenkorven Titta)
kasv. ja om. Lea Mattila, Kokkola.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO Poissa
EVAN’S AHA AMAZING GRACE S12158/2009 (Happyhero – Chewbaccs Daisy The Daydreamer)
kasv. Eva Lappi & Anna Hedberg, Ruotsi om. Anna Hedberg, Ruotsi
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
NUO ERI1 PN-4 VACA
Kaunis sopusuhtainen narttu. Kaunisilmeinen pää. Hieman pyöreä kallo. Kaula voisi olla aavistuksen pidempi.
Sopusuhtainen runko. Hyvät takaraajat. Hyvä turkki ja häntä. Liikkuu sivusta hyvin. Miellyttävä käytös.
EVAN’S AHA AMAZING HOPE 15617/09 (Happyhero – Chewbaccs Daisy The Daydreamer)
kasv. Eva Lappi & Anna Hedberg, Ruotsi om. Tuula ja Pekka Järvelä, Oulu
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
NUO ERI1 PN4
Erinomainen koko ja mittasuhteet, tasapainoiset kulmaukset, eturinta saisi olla täyteläisempi ja eturaajat suoremmat.
Lyhyehköt pään linjat, mutta hyvä ilme, kauniit silmät. Hyvä purenta ja riittävä pigmentti. Hyvä turkki. Hyvä ryhdikäs olemus.
Häntä ok. liikkuu ryhdikkäästi kevyellä askeleella, hieman löysyyttä edessä. Kiva luonne.
FACKLANS GABRIELLA 18293/10 (Diamond Peak Casimir – Dansing Dogs Pandora)
kasv. Helena Olofsson, Ruotsi. om. Eija Sandqvist, Ylitornio
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
PEK1 KP VSP-PEN
Hieman pitkärunkoinen, ryhdikkäästi esiintyvä pentu. Erinomainen takaosa, hyvä häntä. Hieman ulkokierteiset eturaajat,
etuasentoinen lapa. Hyvä ilme, hyvä purenta ja pigmentti. Hyvät silmät ja korvat. Lyhyehkö etuaskel. Hyvä luonne.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
PEK1 KP ROP-PEN
Erinomaista tyyppiä oleva, hyväpäinen, kaunislinjainen ja hyvin liikkuva tyttö. Erinomainen ylälinja ja häntä. Vielä pentukarva.
Liikkuu hyvin.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
PEK2 KP
2773. Kookas, hieman pitkärunkoinen narttu, jolla voimakas oikeamallinen pää. Hyvä kaula. Hyvin kannettu häntä. Oikein
kulmautuneet raajat. Hyvin lupaava turkki. Liikkuu hyvin.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
PEK2 KP
3119. 7 months. Strong, quite big. For her proportion correct head. Correct bite. A bit long body. Correct angulations. Good
coat & pigmentation. Correct in movement. Very promising.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
PEK1 KP VSP-PEN
2854. Voimakas narttupentu. Oikea hyvä pennun pää. Erinomainen pigmentti. Kauniit tummat silmät. Hyvä luusto. Pehmeä,
litteä karva. Erittäin hyvät pentuliikkeet.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI
3413. Typical bitch with well -developed body & good substance. Nice, feminine head. Well -angulated. A bit long in loins.
Well-set tail good carriage. Good coat quality. Nice temperament.
124
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI
6110. Ääriviivoiltaan sopusuhtainen narttu, joka voisi olla rungoltaan hieman lyhyempi. Hyvät pään linjat, oikea ilme. Hyvä
Ylälinja & häntä. Vahva luusto. Oikeanlaatuinen karvapeite. Sopivasti kulmautunut. Liikkuu hyvin.
GANESAN DONA DOLORES 34657/03 (Pillowtalk’s Prosario – Liveoak’s Free Spirit)
kasv. Mirja & Ilkka Thomander, Tampere om. Pirjo-Riitta Metsävainio & Merja Onnela, Oulu
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
AVO ERI3
Excellent size, very feminine. Nice head but a little too short. Should be better proportions os head and body. A little
short in muzzle. Excellent dark eyes. Very good pigmentation. Good neck. Strong topline. Good angulations.
Excellent colour. Correct coat structure. Good temperament.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
AVO ERI1 PN2 SERT
Ryhdikäs kaunislinjainen kooltaan mittasuhteiltaan erinomainen narttu, jolla tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Hyvä runko,
hieman löysyyttä kyynärpäissä. Kaunisilmeinen pää, hyvä purenta, silmät, pigmentti ok. Hyvä turkki ja häntä. Liikkuu
ryhdikkäästi hyvällä askeleella, kiva luonne.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO ERI4
3432. Typical bitch. Very feminine, with enough body substance. The head is a bit small compared to the body. Good
topline. Well -angulated. Excellent coat. Good movement. Good tailset & carriage.
GANESAN FAME'N GLORY FIN MVA V-06 27704/04 (Pillowtalk's Brumm Bear - Ganesan You Never Know)
kasv. ja om. Mirja & Ilkka Thomander, Tampere
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
VAL ERI1 PN1 VSP
Female 6 years. Sturdy low set Lovely abundant coat. Happy & lively. Very good head. Almost flat scull. Moderate stopp.
Muzzle clean and fine. Cheeks flat. Eyes medium brown almond. Ears high set. Medium neck. Level topline. Front & rear
very well anqulated. Tail set & carriage high. Moves light & elastic. Strong drive.
GANESAN IRA-MAE 50484/05 (Bamse's Kalypso - Ganesan Ebony Eyes)
Kasv.Mirja ja Ilkka Thomander, Tampere. Om. Hanna-Kaisa Laukkanen ja Leena Helin, Raatala
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO ERI
Correct head propotions. Dark eyes with correct shape. Excellent temperament. Very nice movement around. Alittle bit
heavy in body for a female. Correct topline.
10.4.2010
Nurmijärvi,Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO ERI
4 years. Good size and coat. Just a little heavy.Correct teeth.Good ears. Sufficient neck. Strong in front and body.Good
topline and tail.Sufficient angulations in back. Good moving.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
AVO ERI2 PN3
Nice feminine head, good straight bad. Excellent hair quality, little bach sat & carriage of tail, good energy movement.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
AVO ERI1 PN1 CACIB SERT FI
MVA VSP
Utmärkta proportioner Utmärkt huvud och uttryck. Korrekt topline och svans. Utmärkt stomme. Rör sig med typisk hållning.
Bra päls.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
VAL ERI2
fin välpresenterad tik. mkt bra kropp. päls och bakställ. utm rörelser. borde ha lite kraftigare skallparti och saknar en framtan i
underkäken. välpresenterad med goda rörelser.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
VAL ERI1 PN2
268. 4,5 years. Very good type. With a lovely head & expression. Good conformation. Neck could be a little bit longer. Very
good coat. Sound mover.
GANESAN NICE CHOICE 59657/08 (Ganesan Very Handsome & Liveoak’s Terms of Endearment)
kasv. Mirja ja Ilkka Thomander om. Leena Helin, Halikko as
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN EH
Mycket bra typ. Fin storlek. Bra proportioner. Huvudet har bra skalle men alltför kort nospartioch runda ögon. God hals och
överlinje. Normalt vinklad. Bra kropp. Starkt utåtvridna framtassar. Rör sig mycket bra från siden. God päls.
HAVANNETTE'S ABSOLUTELY PERFECT LT JMVA PMJV-10 BALTJV-11 22673/10 (Massivus Angel's Calimero
"Nody" – Sanillan Perfect Dawn)
kasv & om. Anne-Mari Hirvasnoro, Kaaro
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
PEK2
1248. Medium size. Excellent constitution. Nice head. Elegant neck. Nice topline. Good front. Good mover. Very
promising.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK1 KP ROP-PEN
3382. The beautiful puppy, with the nice body proportion. Nice expression. Very nice outline. Well angulated. Mover xxx
well. Shows her self well.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI
6111. Ääriviivoiltaan sopusuhtainen, kaunislinjainen hieman kookkaampi narttu. Tyypillinen pää, kaunis ilme. Hyvät pään
linjat. Kauniisti asettunut häntä. Hyvin kulmautunut. Kauniisti laskeutuva karva. Liikkuu hyvin.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
125
HAVASAAR AAMUKASTE 17014/10 (Bellezza`S Winnie The Pooh – Cemilla Beanca)
kasv. Arja Saarinen, Alajärvi om. Sirpa Manner, Hyvinkää
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN EH
3414. Typical young bitch. Very feminine. Nice head, but a bit short muzzle. The body still very much developing. A bit high
on legs. Good topline. well -angulated. Moves nicely. Good coat. Needs a bit more ring training.
HAVASAAR ADALFIINA 17012/10 (Bellezza`S Winnie The Pooh – Cemilla Beanca)
kasv. ja om. Arja Saarinen, Alajärvi
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN H
3415. Typical, young bitch. Very feminine. Feminine head with a bit too much stop & short muzzle. A bit short in body. Good
topline, tailset & -carriage. Enoughly angulated. Moves well from the side, a bit close behind.
HAVASAAR ANGELINA 17011/10 (Bellezza`S Winnie The Pooh – Cemilla Beanca)
kasv. Arja Saarinen, Alajärvi. Om. Arja Saarinen Arja ja Kirsi Mattila, Alajärvi
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN H
3416. Young, feminine bitch. A bit short in body. Feminine head with a bit too much stop & a bit short muzzle. Correct
angulation. Could have more substance. Good tailset. Moves correctly from the side, a bit narrow behind. The coat is not the
best show condition.
HILLAMARIAN BIANCA 47539/07 (Polar Sweet's Dream Of Gold - Ei-San Cecilia)
Kasv. Anne Kuusijärvi, Aapajoki. Om Maija ja Elina Kaarre, Tampere
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO EH
2,5 years. Good size, not in good condition.Correct teeth.Sufficient neck. Not strong in front. Longbody. Not good topline. Not
good angulations in back. Sufficient mover.
HILLAMARIAN COCO 47539/07 (Facklans Champis - Ei-San Cecilia)
Kasv. ja om. Anne Kuusijärvi, Aapajoki
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
PEK1 KP ROP-PEN
Nice type. Slightly high on legs. Well developed head. Good mouth and pigmentation. Very good neck. Well angulated. Well
placed tail. Well bodied for age. Moves well. Good coat and color.
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
JUN ERI3
Feminine. Good size, but looks a like too leggies. Nice head. Should be better proportions in body. Excellent pigmentation.
Elegant neck. Very good topline. Correct angulations. Free movement but little narrow position in back. Good coat structure.
Excellent temperament
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
JUN ERI3
9 months. good head. good topline. correct angulation tail well set and carried. good coat. good balance in action.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN EH
681. Mycket feminint huvud med bra pigment. Bra hals, rygglinje och kors. Behöver utvecklas. massor i sin kropp. Bra vinklar
raka fina framben. Rör sig bra. Lovande päls.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
NUN H
Hieman korkearaajainen. Hieman kevytrunkoinen, aavistuksen lyhytkuonoinen tyttö. Hyvä kaula. Oikein kannettu häntä.
Liikkuu vielä kovin löysästi edestä. Tulossa hyvä karva. Tarvitsee paljon aikaa valmistuakseen.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
JUN T
2791. Ilmava korkearaajainen kapearunkoinen juniori, jolla tulisi olla täyteläisempi pää. Hieman alaskiinnittynyt häntä. Saisi
olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Erinomainen turkinlaatu. Liikkuu jäykin askelin. Kokoinaisuudessaan liian korkea
ja lyhytrunkoinen. Tarvitsee paljon aikaa kehittyäkseen.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
JUN EH4
3140. 11 months, in type. Good head, correct bite. Could be a bit more compact. Correct angulations. Still too narrow in
body. Promising coat, good pigmentation.
HVITER GRAN BAGATELL 39517/09 (Bellezza's Never Say Never - Fregancias Nike)
Kasv. Carita Granström, Kuivanto. Om. Laura White, Kuopio
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
JUN Poissa
HVITER GRAN BARA BRA 35919/09 (Bellezza's Never Say Never - Fregancias Nike)
Kasv. Carita Granström, Kuivanto. Om. Heidi Kuoppala ja Carita Granström, Jyväskylä
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
PEK1 KP ROP-PEN
Mycket trevlig helhet. Fin storlek och proportioner. Huvudet har bra skalle, men lite kort nosparti. Lite runda ögon. Fin hals
och överlinje. God kropp och vinklar. Rör sig rätt och effektivt. God päls.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN ERI1
Excellent head expression. Very nice type. Excellent coat condition with good texture. Proud movement, but the hocks are
little bit too closely. Excellent topline. Moves very well around.
126
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN ERI1 PN4 SERT
9 months. Good size and type. Sufficient coat for the age. Very feminine. Correct teeth. Good ears and neck. Correct in the
front. Nice proportions in body. Just a little light in the body. Good topline, tail and good anqulations in the back. Exellent
mover.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN ERI1 PN4 VASERT
10-kk feminiininen narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Toivoisin kuono-osaa hieman pidemmäksi. Erinomainen
pigmentti. Hyvä kaula ja luusto. Ikäisekseen hyvä eturinta ja rintakehä. Erinomainen runko ja selkä sekä kulmaukset.
Kauniisti hoidettu oikeanlaatuinen turkki. Liikkuu ahtaasti takaa. Muuten rodunomaisesti. Ihastuttava luonne.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI1
1 year old bitch. Excellent head, coat and colour. Deep rip cage. Good topline, tail, angulation. Correct pigmentation
excellent coat. Extremely good movement for her age.
HVITER GRAN NAVIDA 47159/02 (Kuusivirta Artturo - Fablecastle's Incrieble Chica)
kasv. Carita Granström; Kuivanto om. Mira Hölttä, Heinola
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
AVO ERI4
Good size & proportions of body, very good topline. Good set & angulated legs. Nice head. Nice movement & temperament.
Nice coat good prepairing for the show.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
AVO ERI2
3436. 8 years. Very typical bitch. Very nice substance and body proportions. Nice dark eyes. Strong foreface. Level topline.
Well set tail. Still excellent coat. Excellent movement and temperament.
ICEBERRIE’S CAPPUCCINO 19508/09 (Polar Sweet's Dream Of Gold – Tarbaby's Joyful Dancer)
kasv. ja om. Piia Niemi, Tornio
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
JUN ERI4
good size and proportions. typical head correct scissor bite. good topline good angulat ons. tail could be better. enough
balance in action good coat.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
NUO EH2
Hyvä koko, hieman pitkä runko, pituus tulee lanneosasta. Hyvin kulmautunut, eturaajat saisi olla suoremmat. Hyvät pään
linjat, silmät ok. Hyvä purenta ja pigmentti. Hyvänlaatuinen turkki. Hieman pidättyväinen esiintyminen, hyvä häntä. Liikkuu
hyvällä sivuaskeleella, tarvitsee lisää kehätottumusta.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
JUN H
Erittäin hyvän tyyppinen, kovin haluttomasti esiintyvä, hieman lyhytrunkoinen tyttö. Hyvä kaula. Hieman alas kiinnittynyt
häntä. Tulossa hyvä karva. Saisi esiintyä reippaammin vaikka sataa.
ICEPRINCESS 54528/06 (Magictail’s Indiana Jones – Ani)
kasv.ja om. Marja Rossi, Konnevesi
15.5.2010
Suolahti ry.
Zidy Munsterhjelm-Ehnberg
AVO EH1
Erinomainen tyyppi ja koko. Hieman kinnerahdas takaa, muuten erinomaiset liikkeet. kaunis pää. Silmien ympärilla pigmentti
voisi olla parempi. Hieman epätasainen tasapurenta. Hyvät kulmaukset. Erinomainen rintakehä, vahva selkä. Kauniisti
kannettu häntä. Erinomainen turkki, hyvä luonne.
16.5.2010
Lappeenranta
Paula Heikkinen-Lehkonen
AVO EH2
Kookas, hieman pitkärunkoinen narttu. Hyvä pää. Hieman epätasainen etuhammasrivi. Hieman käyrä kyynärvarsi.
Täyteläinen eturinta ja hyvä rintakehän syvyys. Hyvät takakulmaukset, mutta kintereet painuvat hieman pihtiin. Seistessä
hieman takakorkea. Liikkuu ajoittain kovin vastahakoisesti. Runsas, melko sileä karva.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
AVO Poissa
19.6.2010
Kotka kv.
Paul Scanlon, Irlanti
AVO Poissa
ICHOCOMIA MIS AMORES PEGUENIÒS 37196/09 (Mystykalsky`s Chocolate Junio – Massivus Angel`s Virag Chocolate)
kasv. Nadine Var Der Mispel, Belgia om. Nina Kettunen-Niemi, Ruutana
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN H
God typ och storlek. Bra proportioner. Gott huvud men runda ögon. Stor uttrycet. Lite öppna vinklar. För brobiga framben.
Ännu lätt i kroppen. Bra päls. Skulle ha friare rörelser.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN ERI4
Excellent general condition.Correct head propotions.Correct coat texture. Moves very well. Excellent in the front. Body is a
bit little too long. Excellent topline.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN H
Feminiininen, sopivan kokoinen juniori, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Erittäin vaaleat silmät, jotka häiritsevät ilmettä.
Hyvä kaula. Sopiva luusto. Hyvä runko. Riittävät takakulmaukset. Kauniisti hoidettu pentumainen turkki. Liikkaa ahtaasti
takaa, muuten rodunomaisesti.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
NUO ERI1
Upean värinen nuori narttu. Kaunis pää ja ilme. Hyvä ylälinja, luusto, rintakehä ja kulmaukset. Hyvä karvanlaatu. Seisoo
edestä ahtaasti ja liikkuu ahtaasti sekä edestä että takaa.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
127
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
NUO EH1
Mittasuhteiltaan hyvä narttu, jolla hyvänmallinen pää. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko. Kyynärpäissä hieman löysyyttä.
Turkki ei parhaimmillaan. Hyvin kannettu häntä. Liikkuu sivusta hyvin, ahtaasti takaa. Miellyttävä käytös.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
NUO ERI2
1625. Good head, good front angulation, the rear in too close and need more solidity. Topline could be better. Excellent
movement and temperament.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO H
471. Havannafärgad med ljusa ögon & brunt nospigment. Rundad skulle klen kake Framskjutet skulderläge ullig päls. Bra
kors & svans. Allt för öppen knäleds vinkel. Bra kropp & storlek. Rör sig utmärkt fram. Något kort steg bak.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa NUO ERI2
297. 18 Mon. Choklad. Feminin. Harmonisch. Etwas hellere Augen. Dunkles braunes Pigment. Ohren könnten eine bessere
Falte haben. Gute Winkeungen. Leicht ansteigende Rückenlinie. Hoch angesetzte Rute. Fliessende Bewegungen. Zeigt sich
leicht belinchuckt.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
NUO Poissa
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
NUO ERI3
3433. 1 years 9 months. Very typical bitch. Very feminine. Excellent head. Correct bite. Very typical body proportions.
Typical tailset. Correct coat and nice colour. Happy mover. Nice temperament.
JA-KAR HALLELUJA AMOR C.I.B FIN MVA SE MVA EE MVA LV MVA 11179/93 (Pillowtalk's Perla Puro- Miss Ayla
Sweet Honesty)
Kasv. ja om. Jaana Karonen, Rajamäki
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VET ERI
17 years. Is a very, very old bitch. Not in good conditition. Not strong in front or in body. Not good topline. Sufficient strong in
back. In the riry not moving.
JA-KAR HUNAJA PUPU 39213/05 (Ja-Kar Butki Aivo-Ja-Kar Ehtoisa Emäntä )
kasv. ja om. Jaana Karonen, Rajamäki
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
AVO Poissa
AVO Poissa
JA-KAR VILLI RUUSU 48277/09 (Bamse's Humle Bear-Ja-Kar Hunaja Pupu)
Kasv. ja om. Jaana Karonen, Rajamäki
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
PEK
7 months. Feminine head. A little bit snipy. Dark eyes, well placed. Good stop. Good ear set and carriage. Nice
pigmentation. Good neck., long enough. Level topline. Good chest, front and hind quarters. Movement must be trained.Does
not carry the tail. Coat not in condition. Nice temperament.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN Poissa
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
JUN Poissa
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
JUN Poissa
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
JUN Poissa
JATAKABI’S A JUST LIKE MAMA 46540/09 (Jatakabi’s Unique For Me – Jatakabi’s On My Mind)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Erkki Muikku, Nakertaja
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
PEK1 KP VSP-PEN
Rungossa oikeat mittasuhteet, kevyt narttumainen pää, tosi tummat silmät, hyvä raajarakenne. Tyypilliset kevyet liikkeet.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
JUN EH4
9 months, still in development, rather light head. Correct neck and topline. Quite good angulation and movement. Correct
coat for the age. Adequate bite.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN EH
682. Feminint huvud med bra uttryck kort hals och framskjutna skuldror. Bra rygglinje välkroppad och välmusklad. Rör sig
trångt fram och bak. Rör sig bra från sidan. Lovande päls.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
JUN H
3143. 13 months old female. Round skull. A bit short in skull. Weak forechest. Quite rich in substance in body, correct
angulations. Tail set a bit low. Coat & pigmentation correct. Not carrying tail properly in movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
JUN H
2872. Mittasuhteet hyvät. Pää kapea, hyvät silmät, hyvä pigmentti. Hyvä runko. Liikkuu hieman ahtaasti takaa ja kovin
kierteisesti eturaajoilla. Kuiva ja hieman karhea karva.
JATAKABI’S AMANDA FI MVA 39650/97
(Garanzia’s I’m Comeing – Mammamantan Miranda)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Taina Jaatinen-Niemi & Kari Honkalammi, Iso-Äiniö
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VET ERI1 PN3 VET-ROP
13 years. Exellent condition. Good type, size, feminine and elegant bitch. Nice head. Good neck. Correct in front. Exellent
body. Good topline. Exellent tail and good angulations. Good movement.
128
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
VET ERI1 PN4 VET-ROP
Uskomaton kunto ja kauniit linjat. Vielä hienot hampaatkin. Kauniit liikkeet ja reipas käytös.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
VET ERI1 VET-ROP
Almost 14 years old veteran in excellent condition. Correct type of head. Long enough muzzle. Excellent topline. Enough
volume of body. correctly angulated. Excellent mover for her age. Coat soft enough.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
VET ERI1 PN4 VET-ROP
Utmärkt kondition för åldern. Bra huvud, om än ndgot runda ögon och lätta öron. Utmärkt överlinje, svans och framställ. Rör
sig utmärkt för didern, och fort farande i bra päls.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
VET ERI2
nästan 14 ärig tik i fantastisk kondition för sin äldern. rör sin fortfarande med fint spänsk. mkt väl byggd. feminint huvud men
ganska kort i näsan. härlig temperament.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
VET ERI2 PN3
Melkein, 14-vuotias upeaturkkinen narttu, oikea ilme, erinomaiset rungon mittasuhteet, hyvä häntä, hyvä lihaskunto,
huomioiden ikä liikkuu hyvin, edelleen erinomainen pigmentti.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
VET ERI3
14 years old bitch. Very well preserved. Excellent head. Dark pigmentation. Good fore cheast. Excellent rib cage and topline.
Beautiful colour. slightly dry coat, but in perfect condition for the age.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
VET ERI2
274. Almost 14 years. Unbelievable condition. Very good type, size & conformation. Good mover. Perfect eyes & good bite.
Excellent coat. Very good temperament.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
VET ERI1 VET-ROP
Exellent bitch , good size, exellent quality and length of coat. good substance and tailset. Very nice female head. Exellent
mover for age.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
VET ERI3
13-vuotias aivan upeaturkkinen veteraani. Erinomainen koko & rungon mittasuhteet. Kaunis ylälinja. Erinomainen häntä.
Hyvä pää & ilme. Erinomainen pigmentti. Liikkuu edelleen oikealla ulottuvuudella.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
VET ERI1 PN3 VET-ROP
1078. 13 Jahre Alt. Sehr Harmonisch im Besten Kondition. Üpige Haartexture. Sehr schöne Top-linie. Rute gut befedert.
Winkelungen & Bewegung vonfüglich. Liebes Wesen
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VET ERI3
13 years old very feminine good size correct bite. Excellent pigmentation. Ears could carried bit better. Excellent topline &
neck & tail. Rich coat. Could moves move elastic.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
VET ERI2
1888. Symmetrische Hündin mit gutem Pigment. Typischer gang. Gutes Haarkleid und Kondition.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VET ERI1 PN2 VET-ROP
1643. Extra type, very beautiful head. Excellent neck, topline, tailset. Excellent front and rear angulation. Excellent quality of
the coat. Extra temperament in movement absolutely impressive for 13 years.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VET ERI3
487. Otroliga 13 år med förstklassig päls. Välbyggt huvud mörka välformade ögon. Något framskjutet skulderläge.
Välgående med härlig resning.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VET ERI3
1296. Medium bitch. Very nice harmony. Nice head & topline. Correct front. Good mover. Very nice coat.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VET ERI3
3446. An excellent looking veteran in excellent showcondition. Nice head & expression. Beautiful outline. Well -angulated.
Excellent movement. Very nice coat. Shows herself very well.
JATAKABI'S BE THE BEST FI10237/10 (Jatakabi's Unique For Me-Jatakabi's Happy Hedda)
Kasv. Taina Jaatinen-Niemi. Om. Löfman ja Paakkanen ja Jaatinen-Niemi, Klaukkala
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
5-7 PEK2 KP
6 months. Feminine head. typical expression. Dark eyer. Black eyerings. Good ear set and corriage. Exellent pigmentation.
Nice length by neck. Correct tipline. Good depth ..chest. Nice front and hind qvarters. Moves with good drive. Nice coat and
temperament.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
PEK2 KP
Good size & proportions of body. Excellent topline, good set & angulated legs. Nice head. Very nice coat, good prepairing for
the show.
16.5.2010
Lappeenranta
Paula Heikkinen-Lehkonen
PEK1 KP ROP-PEN
Erittäin hyvin kehittynyt, vahva ja hyvä rakenteinen, nuori narttu. Erinomainen pää. Tummat silmät. Hyvä pigmentti.
Erinomainen ryhti ja ylälinja. Lähes suorat eturaajat. Täyteläinen rintakehä. Erinomaiset takakulmaukset. Kaunis ,
hienolaatuinen karva. Terhakka ilme. Itsevarma käytös.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
PEK1 KP VSP-PEN
253. 8 months. Puppy of good type, size & conformation. Good head & expression. Strength of fore- & hindquarters must
improve, so the movement. Good coat, very promising.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
129
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
PEK1 KP ROP-PEN
8 months female puppy. Quite sturdy a right. Head is good. Medium lenght. Muzzle should broad in age. Cheek is flat. Eyes
brown and expressive. Neck medium. Body slightly longer. Tail carried high. Front a little wide. Moves light & elastic.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
JUN EH3
ok size. and proportions. enough strength in muzzle. good pigment. ok eye colour. neck goes well into shoulder. fall away
behind shoulder. ok croup and tail set. would like a better spring of rib. for age enough forechestl nice shoulder and
upperarm but very close in front. acceptable amount of bone. could have more angulation of the knee. quite no nice sidegait
but very close coming and going ok coat and temperament.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
JUN ERI2 PN-2 VASERT
Lupaava nuori narttu, jolla kaunis pää. Hyvä kaula. Ikään nähden erittäin hyvin kehittynyt runko. Hyvä ylälinja ja raajat.
Lupaava karvapeite. Oikein kannettu häntä. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös.
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
JUN ERI1 PN2 VASERT
Hieman korkearaajainen. Terveesti liikkuva. Pää saa kehittyä. Hyvä pigmentti. Erinomainen purenta. Hyvä takaosa. Hyvin
lupaava karvapeite.
1.8.2010
Rantasalmi ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
JUN ERI1 PN4 VASERT
Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä luusto. Selvä sukupuolileima. Hyvät pään mittasuhteet. Hyvä pigmentti. Erinomainen ylälinja
ja hännän asento. Hyvä rungon syvyys ja muoto. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Hyvät sivuliikkeet. Takaliikkeissä
hieman ahtautta. Hyvä turkinlaatu.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
JUN ERI3
1622. Typical bitch good proportion. The topline could be better, good head. Very good front and rear angulation. Excellent
quality of the coat. Excellent temperament and movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN EH3
464. Något högställd men bra rygglängd. Välbyggt huvud. Mörka välformade ögon. Ganska bra framställ välmusklat normal
vinklat bakställ. Bra kors & svansfäste. utmärkt päls på gång. Rör sig med bra flyt & drive. Utmärkt resning.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN Poissa
JATAKABI’S BIANCA FI & LT MVA & LT VMVA 29664/99 (Garanzia’s I’m Comeing – Mammamantan Miranda)
kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
VET EH1
Erinomaisessa kunnossa oleva veteraani, jonka ikä näkyy karvan laadussa. Hyvä pää. Sivuille sojottavat korvat häiritsevät
yleisvaikutelmaa. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
VET ERI1 VET-ROP
Utmärkt typ. I utmärkt kondition för sin höger ålder 11 år. Men har tappat något av ungdomens entusiasm. Utmärkt storlek
och proportioner. Fint huvud med tillräckligt längd i nosparti. Lite runda ögon. Utmärkt hals och överlinje. Välvinklad och
välkroppad men lite utvridna framtassar. Rör sig mycket bra. Bra päls.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
VET ERI1 PN3 VET-ROP
Vankka hyvänpituinen runko. Kaunisilmeinen hyvänmallinen pää, täysi pigmentti. Hyvä eturinta ja korrekti etuosa. Hyvä
turkinlaatu ja kunto. Liikkuu vielä kevyesti. Takaliikkeet kapeat, kaunis ryhti.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VET ERI2
Excellent conditions. Very nice head and eyes. good size. Correct coat texture. Excellent topline. Moves typical.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
VET ERI2
11 years old, strong head. Good neck, adequate topline. Good front movement, not so balanced with hindmovements. Very
good coat. Adequate bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VET ERI2
11 years. Exellent coat, just a little heavy. Good type and size. Nice expression. Good neck. Correct in front. Strong body.
Good topline and tail. Sufficient angulations in back. Good movement.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
VET ERI2
Hieman tukevakuntoinen , muuten hienosti hoidettu veteraani, joka liikkuu todella reippaasti. Iloinen käytös.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
VET ERI2
11-vuotias erinomaisessa kunnossa ja runsaassa turkissa esitetty veteraani. Lentävät korvat. Riittävä kaula. Hyvä eturinta ja
luusto. Hyvä runko. Hyvät takakulmaukset. Kauniisti hoidettu, hieman karkea turkki. Hyvä häntä. Liikkuu ikäisekseen
ryhdikkäästi hyvällä draivilla.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
VET ERI2
12 years old veteran in excellent condition. Head strong enough. Correct topline. Well developed body with long enough
ribcage. Correct angulation. Moves well far her age.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
VET ERI1 VET-ROP
11 årig tik i mkt fin kondition. bra kropp. fin front. goda rörelser. brett bra huvud. visa sig utm.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
VET ERI1 VET-ROP ROP
11-vuotias, kaunislinjainen narttu, oikeat rungon mittasuhteet, hyvä pää ja ilme, upea karvapeite, tasapainoiset kulmaukset,
liikkuu tehokkaasti ja vaivattomasti. Hyvä lihaskunto, säilyttää ylälinjansa liikkeessä.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
VET ERI1 VET-ROP
11 years old bitch in perfect condition. Excellent coat and colour. Beautiful head. Plenty of muscles. Very capasion, rib cage.
Excellent topline and extremely sound movement.
130
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
VET ERI1 PN1 VET-ROP VSP
275. 10 years. Very good type. Excellent conformation. Very good head & expression. Excellent coat. Perfect mover.
Excellent condition.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
VET ERI1 PN1 VET-ROP
11-vuotias. Koiramaailman tähtiä syntyy harvakseltaan, etenkin kun he säilyttävät tähteytensä vielä veteraani-luokassakin.
Silmiinpistävä rotutyyppi. Upeat liikkeet. Aivan ideaali karvapeitteen laatu.
1.8.2010
Rantasalmi ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
VET ERI1 PN2 VET-ROP
Hyvät mittasuhteet, koko ja luusto. Hyvä kallon muoto. Hyvät korvat ja silmät. Hieman pehmeä selkä. Hyvä häntä. Hyvä
raajarakenne. Liikkuu ikäisekseen erinomaisesti. Kaunis karvapeite.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VET ERI2
2809. Erinomainen veteraani, jolla erinomaiset mittasuhteet. Hyvä pää, hieman jäykät korvat. Kaunis turkki. Liikkuu kauniisti.
Erinomainen kunto.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VET ERI1 PN2 VET-VSP
3164. Excellent type. Very well balanced. Excellent head, correct bite. Excellent body structure. Correct angulations. Good
coat & pigmentation. Excellent in movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VET ERI1 PN3 VET-ROP
2888. Erinomaiset mittasuhteet. Kaunis tasapainoinen pää. Oikea kallon leveys, hyvät silmät. Hyvät suorat eturaajat.
Erinomainen rintakehä. Hieman karhea karva. Erittäin vapaat ja hyvät liikkeet.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
VET ERI2
1079. 12 Jahre Alt. Harmonisch im Typ. Typische Kopf. In sehr gute Kondition. Üpige leicht Gewende Texture. Rute gut
befedert. Winkelungen korrekt. Frei Bewegung mit schub. Liebes Wesen.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VET ERI1 PN4 VET-ROP
11 years old. Excellent size, head, format. Beautiful eyes & expression good front & rear. Enough rich coat. Moderate
angulations behind paralel in front. Typical free movement.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
VET ERI1 PN3 VET-ROP
1889. Hündin in guter Kondition. Gutes Pigment. Richtige obere Linie. Gut getragene Rute. Schönes Haarkleid.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VET ERI2
1644. Typical bitch, beautiful head, good topline and tailset. Very good front and rear angulations. Excellent quality of the
coat. Extra temperament in movement. Excellent condition for 12 years.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VET ERI2 PN4
488. 11 år gammal med förstklassig päls. Ganska bra huvud & mörka ögon. Bra framställ. Utmärkt kropp. Välmusklad för
sina 11 år. Utmärkt rörelse chema fint flyt bra resning.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VET ERI2
1297. Very nice veteran bitch. Nice head & topline. Correct front. Nice mover. Excellent coat for veteranclass.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VET ERI1 VET-VSP
3447. Excellent type. Good bodyproportion. Very strong body. Nice coat. Excellent movement. Nice head & expression.
Excellent coat. Very nice veteran in excellent showcondition.
Eläinlääkärin todistus 19.12.2007: hammaspuutoksia.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VET ERI1 VET-ROP
3447. 12,5 years, still a quality bitch. Great temperament and lovely movement showing best condition. Excellent coat.
Typical head. A bit prominent eye. Lovely neck. Level topline. She is still great in the move.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VET ERI2
1791. 12 1/2 years very nice female. Strong body. Top coat. Lovely expression. For the age in really good condition. Nice
movements.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VET ERI1 PN2 VET-ROP VV-10
6135. Erinomaisessa kunnossa esitetty veteraani narttu, joka esiintyy ryhdikkäästi. Liikkuu aivan erinomaisesti ikäisekseen.
Kauniit mittasuhteet, kaunisilmeinen pää. Erinomainen olemus. Hyvät edestakaisin liikkeet. On kunniakseen omistajalleen.
JATAKABI’S GOOD GILDA C.I.B. & FI & EE & LT & RU MVA V-07 13006/04 (Jatakabi’s Fanvel de Lux – Mammamantan
Roosa )
kasv.ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö.
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
VAL EH1
Runsaassa hieman villavassa turkissa esitetty narttu. Hyvä pää ja ilme. Selkälinja painuu. Saisi olla tiiviimmässä kunnossa.
Hyvä takaosa. Toivoisin hieman suoremmat eturaajat. Turkki alkaa mennä jo liiallisuuksiin.
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
VAL ERI1 PN4
Utmärkt typ. Fin storlek. En aning lång streckt. Mycket fint huvud o uttryck. Utmärkt hals och övelinje. Välvinklad och
välkroppad. Aningen utåt vridna framtassar. God päls. Rör sig utmärkt.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
VAL ERI1 PN1 VSP
Kaunis ryhti ja hyvin rodunomainen olemus. Mittasuhteet oikeat päässä ja rungossa. Kaunis ilme, täysi pigmentti. Hyvä
raajarakenne. Oikea hännän asento. Karvassa hieman karheutta. Kevyet säännölliset liikkeet.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VAL ERI1 PN1 CACIB ROP
Excellent show condition.Very nice head. Correct eyes. Strong body. Excellent size. Correct body propotions. Topline is a bit
hump. Excellent movement around.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
131
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
VAL ERI1 PN2
6 years. Well formed head. Very good neck and topline. Very good angulation and movement. Correct coat and bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VAL ERI1 PN1 ROP
6 years. Good type, size and coat. Very, very feminine.Correct teeth . Nice expression. Elegant neck. Correct in front. Nice
proportions in body. Sufficient strong in topline. Good tail and angulations. Good mover.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
VAL ERI1 PN1 ROP
Erinomainen koko ja kokonaisuus. Upeassa kunnossa, ryhdikäs liikkuja.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
VAL ERI1 PN1 CACIB VSP
Feminiininen narttu, jolla erinomaiset mittasuhteet. Hyvä pää. Hyvä kaula. Erinomainen luusto. Hyvä runko ja selkä. Hyvät
takakulmaukset ja häntä. Runsas, hieman karkea turkki. Liikkuu rodunomaisesti hyvällä ryhdillä.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
VAL ERI1 PN1 VSP
Correct type and prop. Strong head. Muzzle long enough. Could have straighter topline. Correct volume of body. Ribcage
long enough. Correctly angulated. Moves ok. Coat ok
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
VAL ERI2
Ok proportioner. Ganska bra huvud, men aningen lång nos. mycket bra överlinje och svans. Tyvärr ganska krokiga framber.
Rör sig bra frän sidan och bak. Ok pälskvalitet.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
VAL ERI1 PN2 VACA
mkt vacker tik med fina propotioner och idealisk storlak. fint huvud och uttryck. bra kropp och rygg. utm fram och bakställ. rör
sig väl.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
VAL ERI1 PN2
Kaunis tasapainoinen narttu, oikeat yksityiskohdat ja ulottuvuudet, upea karvapeite, erinomaiset liikkeet.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL ERI1 PN4
6 years old bitch. Excellent size & balance. Beautiful head. Excellent front, rip cage, topline and angulation. Very fluent
movement. Excellent coat. Nice colour. Very sound overall.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
VAL ERI2
272. 6 years. Very good type & size. Lovely head & expression. Very good body. Good conformation, fore- & hindquarters.
Good tailset. Good coat. Very good mover.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
VAL ERI1 PN1 ROP
Exellent bitch. Full of coat and body substance. First class head and expression. Well balanced. Good type and general
proportions. Very clean mover.
11.7.2010
Karjaa Tanya Ahlman-Stockmari
VAL ERI1 PN2
Erinomaisella ulottuvuudella liikkuva kaunis narttu. Kaunisilmeinen pää. Hyvä rakenne ja kulmaukset. Oikein kannettu häntä
liikkeessä. Ideaali karvapeitteen laatu. Hyvä ryhti. Ihastuttava sukupuolileima. Upea pigmentti.
1.8.2010
Rantasalmi ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
VAL ERI1 PN1 VSP
Hyvä koko, mittasuhteet ja luusto. Hyvät Pään mittasuhteet. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen ylälinja ja häntä. Hyvä
rungon syvyys. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Ryhdikkäät sivuliikkeet. Oikeanlaatuinen karvapeite.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL ERI2 PN2 VACA
2804. Erinomaisesti rakentunut narttu, jolla hyvä pää. Kaunis ilme. Erinomainen kaula ja selkälinja. Hyvät mittasuhteet.
Erittäin hyvä etuosa, takaosa voisi olla hieman vahvempi. Liikkuu hyvin, mutta hieman ahtaasti takaa. Hyvä turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI2 PN3 VACA
3159. 6 years old. Very good type. Quite strong. Good head, correct bite. Good body structure, good topline & angulated.
Good coat & pigmentation. Excellent movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL ERI3
2885. Mittasuhteiltaan erinomainen. Erinomainen pää, sopiva leveys kallossa. Kuono ja kallo mittasuhteiltaan erinomainen.
Täyteläinen kuono-osa. Hyvä pigmentti. Lähes suorat eturaajat. Hyvän muotoinen rintakehä. Litteä karvapeite, jossa turhan
paljon karheutta. Erinomaiset liikkeet.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
VAL ERI1 PN1 VSP
1077. 6 Jahre Alt. Harmonisch im Typ. Sehr schöner Kopf. Leich wellige, üpige Texture. Rute gut befedert. Schöne Top-linie.
Winkelungen vonfüglich. Harmonisch Bewegung mit schub. Lieber Wesen.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI1 PN2
Excellent breed type. Scissors bite complety excellent head. Enoug dark pigmentation well shaped dark eyes excellent neck
topline. Excellent coat typical lively elastic movement.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
VAL ERI1 PN1 VSP
1884. Symmetrische Hündin mit korrektem Gebiss Gutes Pigment. Gut gewölbter Schädel. Richtige obere Linie. Typisches
Haarkleid, Gang und Temperament.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VAL ERI1 PN3 CACIB
1639. Very typical bitch, excellent head. Excellent neck, topline and tailset. Excellent front and rear angulation. Excellent
quality of the coat. Excellent temperament and movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL ERI2
483. Vältypad 6-åring med utmärkt päls. Vackert välbyggt huvud. Kunde ha något bättre kake. Utmärkt resning. Utmärkt
framställ. Välmusklat bakställ. Bra svansfäste. Trevlig helhet. Rör sig med härlig flyt & resning.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VAL ERI1 PN1 VSP
1291. Medium bitch. Excellent constitution. Very nice head. Excellent topline. Correct front. Very nice coat. Very nice mover.
132
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI2 PN2 VACA
3442. Beautiful type. Very well-built, strong body. Beautiful head. Very nice outline. Well -angulated. Good chest. Good
tailset & -carriage. Excellent movement. Very nice coat. Very nice temperament.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI1 PN1 CACIB ROP
3443. 7 years, still a quality bitch. Typical to the breed. Excellent head carriage. Overall well balanced. Good tail carriage.
Excellent coat. Moves with great allure.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI2
1786. 7 years very, nice female. Very typical in type. Good size. Correct bodylines. Excellent coat. Elegant neck & topline.
Well -angulated. Excellent movements.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI1 PN1 CACIB V-10 ROP
6131. Erittäin kaunis tasapainoinen & sopusuhtainen narttu. Kauniit pään linjat. Tyypillinen ilme. Hyvä pigmentti. Kauniit
tummat silmät. Hyvin kulmautunut. Hyvä häntä. Liikkuu erinomaisesti.
JATAKABI’S ODESSA’S PEARL 45407/06 (Sanillan Fun Fellow – Jatakabi’s Dark Diamond)
kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
1.8.2010
Rantasalmi ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
AVO ERI1 PN3 SERT
Hyvä koko ja mittasuhteet. Riittävä luusto. Selvä sukupuolileima. Hyvät korvat ja silmät. Hyvä ylälinja ja hännän asento. Syvä
rintakehä. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu hyvin edestä ja takaa. Ryhdikkäät sivuliikkeet. Hyvä karvapeite.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO ERI3
1285. Medium, elegant bitch. Nice head. Correct topline. Correct front. Nice mover. Good coat.
JATAKABI’S ON MY MIND FI & LV & LT MVA 45404/06 (Sanillan Fun Fellow – Jatakabi’s Dark Diamond)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Taina Jaatinen-Niemi & Pirkko Lohtari, Iso-Äiniö
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VAL ERI2 PN3
Excellent general condition. Correct head propotions. Nice skull and earset. Movement better in the rear. Around moves very
well.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VAL ERI2
4 years. Good size and coat. Nice head. Good neck.Correct teeth . Strong in front and in body.Short. Good topline, tail and
angulations and moving.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
VAL ERI2 PN2
Näyttävä hienokuntoinen, hyväkokokoinen narttu upeassa karvassa. Kaunis kokonaisuus. Ryhdikkäät liikkeet.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
VAL ERI2 PN2 VACA
Feminiininen narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo ja silmät. Aavistuksen lyhyt kuono-osa. Hyvä kaula. Erinomainen
pigmentti. Hyvä eturinta ja luusto. Hyvä vankka runko. Hyvät takakulmaukset. Erittäin kaunis häntä. Kauniisti hoidettu turkki.
Liikkuu hieman ahtaasti takaa, muuten rodunomaisesti hyvällä ryhdillä.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL ERI1 PN1 CACIB VSP
2805. Erinomainen narttu, jolla hyvin kaunis pää ja ilme. Kaunis kaula ja selkälinja. Erinomaiset mittasuhteet. Erinomainen
häntä. Hyvin kulmautuneet raajat. Liikkuu tyylikkäästi joskin hieman ahtaasti edestä ja takaa. Erinomainen turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI1 PN1 CACIB ROP
3160. 4 years. Excellent female, as type & proportion. Good head, correct bite. Excellent body, strong front. Good
angulations. Coat & pigmentation correct. A bit harsh coat. Excellent movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL ERI2 PN4 VACA
2886. Tyylikäs musta narttu valkein merkein. Erinomainen kallon leveys, litteät posket kuono ja kallo yhtä pitkät. Eturaajat
voisi olla suoremmat. Tilava rintakehä. Litteä, karhea karva. Liikkuu sivusta erinomaisesti edestä hieman kerien.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VAL ERI2 PN2
1292. Medium bitch. Excellent constitution. Nice head & topline. Correct front. Nice mover.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI1 PN1 CACIB VSP
3443. Beautiful type. Very well-built, strong bitch. Nice head & expression. Very nice outline. Well -angulated. Excellent
topline. Good tailset & -carriage. Excellent movement. Nice coat. Shows herself very well.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI2 PN3
3444. 4 years. Excellent type, size and body proportions. Very feminine in head. Level topline. Excellent coat. Excellent on
the move. Excellent head carriage.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI1 PN4 VACA
1787. 4 years old strong female. Typical in type. Nice bodylines. Excellent head & expression. Very good coat. Well angulated front & rear. Nice movements.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI3
6132. Erinomainen narttu, jolla kauniit mittasuhteet. Hyvät ääriviivat. Kaunis näyttelykunto. Erinomainen pää & ilme. Hyvä
ylälinja & häntä. Kauniisti laskeutuva karvapeite. Hyvin kulmautunut. Liikkuu ryhdikkäästi sivulta, etuliikkeet voisivat olla
paremmat.
JATAKABI’S PEPPER’S HONEY FI MVA 45286/06 (Happyhero – Jatakabi’s Honey Flower)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Iida Suomela ja Pirjo Suominen-Suomela, Kerava
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VAL ERI3
Very feminine. Nice heat and expression. Excellent general condition. Strong movement on the rear. Nice topline.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
133
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VAL ERI4
3 years.Sufficient temperament and coat. Good size. Nice head, feminine. Correct teeth. Good neck. Correct in front. Nice
body. Good topline and tail. Good angulations. sufficient mover.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
VAL ERI1 PN1 VSP
Good size & proportions of body. Exellent topline. Good set & angulated legs. Very nice head. Nice temperament &
movement. Very nice coat, good prepairing for the show.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
VAL ERI2
Erinomainen tyyppi, hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Hyvä purenta. Erittäin hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Leveä
riittävän syvä rintakehä. Hyvin kulmautunut etu- ja takaosa. Riittävä turkki. Liikkuu hyvin.
19.6.2010
Kotka kv.
Paul Scanlon, Irlanti
VAL ERI1 PN1 CACIB VSP
Excellent for breed type. Lovely head. Good neck. Correct topline. Well set tail. Moves very freely. Great overall picture and
good coat.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
VAL ERI1 PN3
2326. 4 Jahre, korrekt im Typ, typischer Kopf, korrekte Augen & Ohren gute Halslinie, sehr gute Körperproportion, typischer
Ruten sitz, sehr gute Haar & Farbe, flüssige Bewegung.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL EH
2806. Narttu, joka saisi olla linjakkaampi. Hyvä pää. Toivoisin hieman enemmän kaulaa liikkuessa. Selkälinja elää liian paljon
liikkeessä. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Toivoisin pidemmän askeleen. Erinomainen turkki. Seistessä
kaunis kaula ja ryhti.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI
3161. 4 years. Good type. Feminine head. Correct bite. Good body, a bit leggy, could be a bit longer. Coat & pigmentation
correct. Correct in movement.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL ERI2
Good size feminine format correct head proportions well shaped dark eyes. Too much crying shadows on muzzle. Topline
could be better little high tailset. Excellent coat. In movement loosing elbows.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
VAL ERI2
1885. Proportionierte Hündin mit gutem Pigment. Gut getragene Ohren. Richtige obere Linie. Korrektes Haarkleid. Gutes
Temperament.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL ERI3
484. 3 åring med utmärkt kropp & resning. Kunde ha en tanke längre rygg. Bra huvud. Mycke vackra ögon & uttryck. Bra
fram- & bakställ. Bra pälskvalitet. Rör sig bra bak men något löst fram. Bra flyt.
JATAKABI’S SWEETPRIMADONNA 36307/07 (Jatakabi’s Innokas Poju – Jatakabi’s Odessa’s Pearl)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Anni ja Kristiina Sillanpää, Kangasala
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO ERI2
Excellent show condition.Very pleasant color. Feminine head. Nice body propotions. Moves well. Proud movement around.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO ERI
2,5 years. Good size and coat.Correct teeth.Sufficient ears and neck. Strong in body.Good topline and tail.Good
angulations in back. Correct mover.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
AVO EH2
Feminiininen, sopivan kokoinen narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo ja kuono. Hyvän muotoiset silmät. Kaula saisi olla
pidempi. Pysty lapa. Riittävä raajaluusto. Hyvä runko ja selkä. Riittävät takakulmaukset. Kauniisti hoidettu, runsas turkki.
Hyvä häntä. Liikkuu edestä huolimattomasti. Sivuliike ok.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
AVO ERI2 PN3 VASERT
Hyvä koko ja rakenne. Kaunis pää, puuttuu jokunen hammas. Hyvä kaula, ylälinja. Kaunis hännän asento. Hyvä luusto ja
kulmaukset. Hyvin hoidettu hyvänlaatuinen turkki. Hyvät liikkeet.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
AVO ERI3
Narttumainen hyvän kokoinen. Hyvä ilmeinen pää. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Leveä hieman lyhyt
rintakehä. Riittävät takakulmaukset, toivoisin enemmän lihaksia. Turkkia saisi olla enemmän. Hieman jäykät takaliikkeet.
Hyvin esitetty.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
AVO ERI1 PN4 SERT
1150. Very stylish. Attractive. Very feminine all over. Excellent breed type. Scissor bite. Nice body. Proper shoulder.
Excellent coat texture. Proper tailset. Slightly narrow behind. Moves okay. Could be slightly longer in body.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
AVO ERI2
1073. Elegant im Typ. Sehr Schöne Kopf. Korrekt Top-line. Üpige weiche texture. Rute sehr gut Defedert. Winkelungen &
Bewegung vonfüglich. Sehr gute schub. Freundliches Wesen.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
AVO EH2
Feminine excellent size. Good head pro scissors bite. Missing too much premulars. Pigmentation nose could be better
excellent neck & topline. Natural coat. Moves well.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
AVO ERI2
1877. Proportionierte Hündin mit korrektem Gebiss. Gutes Pigment. Richtige obere Linie. Gut getragene Rute. Typisches
Haarkleid.
134
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
AVO ERI2
1632. Typical bitch, with beautiful head. Excellent topline and tailset. Excellent neck. Very good front and rear angulation.
Excellent quality of the coat. Excellent movement and temperament.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO ERI2
1286. Medium, elegant bitch. Nice head. Excellent topline. Correct front. Good mover.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO ERI
3433. Typical bitch in excellent showcondition. Very feminine. Good body substance. Compact body. Nice, feminine head.
Good topline, tailset & -carriage. Excellent movement. Excellent coat. Shows herself very nicely.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
AVO ERI3
3437. 3 years. Typical bitch. Very feminine. Would prefer slightly longer body proportions. Very typical and excellent head
carriage. Correct bite. Super level topline. Excellent coat. Excellent mover. Very nice temperament.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO ERI3
1778. 3 years, lovely female. Good in size. A little short in body. Nice head & feminine expression. Very good coat. A little
loose in elbows. Well -angulated front & rear. Nice movements.
JATAKABI’S TALK OF THE TOWN 49698/07 (Happyhero – Jatakabi’s Honey Flower)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Tuula ja Eeva Järvelä, Oulu
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO EH
2,5 years. Not good temperament. Sufficient coat.Correct teeth.Sufficient neck. Not strong in front. Just a little long in body.
Sufficient topline. Not correct tail in moving. Not good angulations in back.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
AVO EH2
Kookkaan puoleinen, pidättyväisesti esiintyvä narttu. Etuasentoinen pysty lapa siksi löysät kyynärpäät. Hyvä runko ja
takaraajat. Hyvä häntä, karkeutta turkin laadussa. Melko voimakkaat ohimoluut. Hyvä purenta. Pigmentti voisi olla
voimakkaampi ja silmät tummemmat. Liikkeessä takakorkeutta, löysyyttä edessä ja kapea takaa.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO Poissa
JATAKABI’S VEVINA VIRDISA 10876/08 (Saharanda Gongora Galeata – Jatakabi’s Iloinen Iines)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Irina Lehtinen, Espoo
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO EH
Correct head proportions. Very dark eyes with correct shape. A little shy temperament. Correct body proportions. Lack of
angulation. Moves with a little pump on the steps.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO EH
2,5 years.Sufficient size and coat and light head. Correct teeth.Good ear. Sufficient neck. Not strong in front and in body.
Sufficient topline, tail and angulations back. Sufficient mover.
JATAKABI’S WHITE PRIDE 34889/08 (Kuusivirta Ivar – Jatakabi’s Lady Sun)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Anni Sillanpää, Kangasala
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO ERI3
Excellent general condition.. Nice head and expression. Excellent in movement. Little bit leggy. Excellent topline. Moves
well.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
NUO EH4
22 months. Good size and coat.Correct teeth. Good ears and neck. Correct in front. Just a little long body. Good topline, tail
and angulations. Not correct in moving. Crossing in front.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
NUO EH2
Kookas, hieman korkearaajaiselta vaikuttava nuori narttu. Hyvä kallo. Kauniit silmät. Hyvä kuono. Hyvä kaula. Vankka
luusto. Tuhti runko. Riittävät takakulmaukset. Kauniisti hoidettu, turhan karkea karvapeite. Hyvä häntä. Liikkuu lyhyellä
sivuaskeleella. Hyvä luonne.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
NUO H
Högställd, utmärkt huvud, ögon och öron. Tyvärr kort hals, och dåligt vinklad fram och bak, vilket ger återhållsamma,under
ställda rörelser. Utmärkt svans. Ok pälskvalitet för åldern.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
AVO ERI1 PN3 VASERT
Erinomainen tyyppi, vahva luusto. Kaunis ilmeinen narttumainen pää. Hyvä purenta. Kaunis ylälinja & hännänkiinnitys. Syvä
pitkä rintakehä. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Riittävä turkin pituus. Hyvät sivuliikkeet, hieman ahtaat takaa, etuliikkeissä
hieman löysyyttä kyynärpäissä. Erittäin näyttävä narttu.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
AVO ERI3 PN4
Tyylikäs nuori narttu. Kaunis pää ja ilme. Puuttuu pari välihammasta. Kaunis kaula, ylälinja ja hännän asento. Hyvä
rintakehä, luusto ja kulmaukset. Hyvin hoidettu hyvänlaatuinen turkki. Hieman ahtaat takaliikkeet.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
AVO ERI2
1151. Very stylish. Showing beautiful condition. Correct skull. Proper eyes, color, form & expression. Excellent shoulders.
Proper texture coat. Slightly narrow behind. Moves okay. Could be a little more powerful.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
AVO ERI1 PN1 SERT ROP
508. Erinomainen tyyppi. Vahva luustoinen narttu. Kaunis ilme ja pää. Erinomainen pigmentti. Hyvä purenta. Upea ylälinja ja
hännänkiinnitys. Erittäin hyvin kehittynyt rintakehä. Erittäin hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvät sivuliikkeet, toivoisin
paremmat takaliikkeet.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
135
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
AVO ERI4
1074. Kräftig & Harmonisch im Typ. Schöner Kopf. Korrekt Top-linie. Wellige langes Haar. Rute sehr gut befedert.
Winkelungen & Front vonfüglich. Bewegung frei. Gute schub. Liebes Wesen.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
AVO EH3
Strong big girl & head proportions. Scissors bite missing too much premulars. Beautiful dark eyes & expression. Extably
pigmentation Good neck. Little bit too long body. Excellent coat. Could moves elastic. Excellent temperament.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
AVO ERI1 PN4 VASERT
1878. Proportionierte Hündin mit korrekt gebiss. Etwas zusammen-laufende Vordergliedmaße, korrekt gestellt hinten.
Typisches Haarkleid.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
AVO ERI1 VASERT
1633. Very typical bitch beautiful head. Excellent neck, topline, tailset. Excellent front and rear angulation. Excellent texture
and quality of the coat. Extra temperament and movement.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
AVO ERI2 PN4
299. 2 1/2 Jahre. Kräftige Gesamterscheinung. Sehr gute Ausdruck. Dunkles Pigment. Gutes Winkelungen vorne. Genügend
fest in der Rückenlinie. Hinterhand könnte besser gewinkelt sein. Sehr gute Haaranlage. Schärengebiss, könnte unten
besser gereit sein. In der Bewegung vorne nichtimmer mit Bodenkontakt.
JATAKABI’S WITHOUT A DOUBT 34885/08 (Kuusivirta Ivar – Jatakabi’s Lady Sun)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö. Om. Taina Jaatinen-Niemi ja Mira Hölttä, Heinola
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
AVO EH
1879. Proportionierte Hündin korrekter Gebiss. Gut getragene Ohren. Feiner Knochenban, Etwas zusammenlaufende
Vordere Gliedmaße. Weiches Haarkleid. Gutes Temperament.
JATAKABI’S XQUISITE 56206/08 (Mejrams Charming Cezar – Jatakabi’s Good Gilda)
kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
JUN ERI1 PN3
Lupaava juniorinarttu, jolla hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä kallo. Otsapenger saisi olla selvempi. Hyvä kaula ja ylälinja.
Rintakehä saisi olla pitempi. Hyvä raajat. Liikkuu hyvin. Lupaava karvan laatu.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
NUO ERI1
Oikeat mittasuhteet päässä ja rungossa. Kaunis ilme, täysi pigmentti. Seistessä etukäpälät ulos kiertyneet, liikkeessä
oikenevat. Rintakehä lyhyt. Alalinja ylösvetäytynyt. Hyvä häntä, tyypillinen liikemalli, mutta takaliike vielä kapea. Karva saisi
olla silkkisempää.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO ERI1 PN2 SERT VACA
Excellent type. Correct head. Excellent eyesize and pigment. Very nice front and chest. Strong movement on the rear.
Excellent temperament.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO ERI1 VASERT
20 months. Good size, sufficient coat. Nice head. Good expression.Correct teeth. Good neck. Strong in front and in body.
Good topline, tail. Sufficient strong in back. Good moving.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
AVO EH3
Correct type and prop. Strong a bit sqare muzzle. Expression correct enough. Long neck. Straight topline. Well developed
body. Correctly angulated. Stands a bit close in front. Correct coat.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
AVO ERI1 PN3 VASERT
stor, mkt snygg tik med härlig päls och kondition. fint huvud med utm pigment. bra front. utm kropp, päls och svans. rör sig
fint. kanske en tanke maskulin som helhet, men mkt fin tik.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
AVO EH1
2801. Hieman pitkärunkoinen kookas narttu. Voimakas pää. Saisi olla vähän enemmän kaulaa. Hyvä häntä. Erinomainen
häntä. Hyvä etu- ja takaosa. Hyvä turkki. Liikkuu hyvin.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI1
3154. 23 months. A bit masculine in appearance. Expression could be more feminine. Strong in body, excellent coat. Good
pigmentation. Correct movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL Poissa
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO ERI1 PN3 SERT FI MVA
3435. Excellent type. Good bodyproportion. Very well-built with good substance. Beautiful head. Very nice outline. Excellent
movement. Nice coat. Shows herself very well.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI
3438. 2 years, very strong and typical bitch. A bit masculine in head. Correct bite. Excellent level topline. Well developed
ribs. Typical tailset. Excellent coat. Excellent in the mover. Proud head carriage.
JATAKABI’S XTEMPORE SK JMVA JMV-09 JV-09 V-09 56205/08 (Mejrams Charming Cezar – Jatakabi’s Good Gilda)
kasv. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö om. Taina Jaatinen-Niemi ja Nea Huttunen, Iso-Äiniö
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN ERI2 PN3
Ganska stor tik men är utmärk typ. Goda proportioner. Mycket fint huvud. Utmärkt hals och överlinje. Välvinklad och
välkroppad med välställde ben. Mycket bra päls. Rör sig utmärkt med fin attityd.
136
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
JUN EH2
Säkäkorkeus selvästi yli maximin. Vankka tiivis runko, kuono saisi olla pidempi suhteessa kalloon. Pyöreät tummat silmät,
täysi pigmentti. Seistessä etukäpälät ulkokierteiset. Hyvä takaosa. Erinomainen turkinlaatu ja kunto. Liikkuu tehokkaasti
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO ERI1 PN4 VASERT
Excellent show condition. Very nice head. Correct eyes. Moves very well up and down. Excellent topline. Very nice bone
propotions. Moves well around.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
NUO ERI1 PN1 SERT VSP
19 months, quite big, correct head, good neck and topline, very good angulation and movement. Abandoned coat of good
quality. Correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
NUO ERI1 PN2 SERT
20 months. Good type and coat. Nice expression. Correct teeth and ears. Good neck. Strong in front and body. Strong in
topline. Good tail. Correct in back. Exellent moving.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
NUO ERI1 PN3 SERT
Aika kookas, pää tarpeeksi narttumainen ja hyvän muotoinen. Kaunis ylälinja, hieman uloskiertyneet eturaajat. Hyvä h ja
reilut takakulmat. Kaunis karva, hyvä käytös , hyvät liikkeet.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
NUO ERI1 PN3 SERT
Kookas narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Voimakas pää. Kaunis ilme. Erinomainen purenta. Hyvä kaula. Erinomainen eturinta
ja luusto. Hyvä runko. Hyvät takakulmaukset ja häntä. Kauniisti hoidettu, runsas turkki. Liikkuu ahtaasti takaa. Hyvä
sivuaskel.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
NUO ERI1 PN2 SERT
Strong bitch. Correct type. Strong enough muzzle. Strong topline. Broad and deep body. Ribcage long enough. Correctly
angulated. Correct movement, coat and colour.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
NUO ERI1
Aningen högställd. Bra skalle och öron. onödigt runda ögon. Bra stomme och framställ. Utmärkta rörelser även bak.
Utmärktsvans. Fin päls för åldern.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
NUO ERI1 PN1 CACIB SERT ROP
mkt vackert tik med härlig helhet. presenterad i först klassig condition. fint front. bra kropp och rygg. utm bakställ. fint
tikhuvud med prima pigment. verklig fint tik.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
NUO ERI1 PN4 SERT
Oikealla asenteella ja ulottuvuudella liikkuva narttu, oikeat mittasuhteet, oikea ilmeinen pää, erinomainen pigmentti, hyvä
eturinta, runko ja raajaluusto, oikea laatu karvapeitteessä, hyvä häntä. Oikea ylälinja liikkeessä.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO ERI1 PN1 CACIB SERT ROP
20 month old bitch. Excellent size. Beautiful head. Strong forecheast. Capasims rib cage. Good topline, tail and angulation.
Very rich coat. nice colour. Very good in movement.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
NUO ERI1 PN3 SERT
266. 21 months. Very good type. Good conformation. Perfect mover. Lovely head & expression. Eyes could be a little bit
smaller. Very good coat.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
NUO ERI1 PN3 SERT
Exellent bitch that could be smaller. Exellent coat quality. Very good body substance under coat. Good tail, full of coat and
good tailset. Nice feminine head. Moves well.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
NUO ERI1 PN3 SERT
2798. Erinomaisesti rakentunut nuori narttu. Kaunis pää. Erinomainen selkä ja kaulalinja. Hyvät mittasuhteet. Erinomainen
etu- ja takaosa. Erittäin hyvä turkki. Liikkuu todella upeasti.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
NUO ERI3
3149. In type. Slightly round skull. Correct bite. Good body structure, correct angulations. Good coat & pigmentation.
Excellent movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
NUO ERI2
2876. Erinomaiset mittasuhteet. Kaunis tasapainoinen pää kallossa leveyttä, posket sileät. Kuono ja kallo yhtä pitkät.
Erinomainen pigmentti. Kauniit silmät. Hyvät suorat eturaajat. Hyvin kehittynyt runko. Hyvät lihakset. Litteä mutta hieman
karkea turkki. Erinomaiset hyvät liikkeet.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
NUO ERI1 PN2 SERT
1071. Harmonisch im Typ. Schöne Kopf. Üpige lange weiche Texture. Rute gut befedert. Korrekt Top-line. Winkelungen und
Bewegung vonfüglich. Gute schub. Liebes Wesen.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
NUO ERI1 PN1 SERT ROP
Good breed presentation. Excellent head pro with skull & muzzle & body. High earset. Carried well. Excellent pigmentation.
Excellent topline & underline. Excellent angulations behind. Excellent tailset. Very lively elastic movement typical for breed.
Rich coat with light waves.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
NUO ERI1 PN2 SERT
1875. Sehr symmetrische Hündin mit korrektem Gebiss. Guter Pigment. Richtige obere Linie. Schöne typische HaarStruktur. Gutes Temperament.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
NUO Poissa
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO ERI2 VASERT
472. Lovande tilltalande med utmärkt päls på gång. Vackert huvud. Förstklassiga ögon & uttryck. Bra framställ & bakställ.
Utmärkt kropp för ålder & storlek. Rör sig utmärkt bak. Bra flyt & resning.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
137
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
AVO ERI1
3439. 2 years. Typical bitch with excellent body proportions. Typical head. A bit prominent eye. Strong bite. Well bodied.
Excellent tail carriage. Level topline. Excellent coat. Excellent mover and very happy temperament.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO ERI1
1780. 2 years strong female, very nice type. Correct head. Enough feminine expression. Excellent coat. Strong bones. Wellset quarters. A little white visible in the eyes. Wonderful movements.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
AVO ERI1
6126. Ääriviivoiltaan & mittasuhteiltaan sopusuhtainen kaunislinjainen narttu, joka esiintyy ryhdikkäästi. Kaunis ilme, hyvät
pään linjat, hyvä pigmentti. Sopivasti kulmautunut. Hyvä ylälinja & häntä. Karvapeite ei parhaimmillaan. Liikkuu ryhdikkäästi
hyvällä askeleella, hyvin edestä ja takaa.
JATAKABI'S YOU ARE MY LOVE 16588/09 (Jatakabi's Think Me First - Jatakabi's Sweet Miranda)
kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
JUN ERI2
Good size & proportions of body. Very good topline. Good set & angulated legs. Nice head. Beautiful coat, good prepairing
for the show. Nice movement & temperament.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
JUN EH4
Little open face, with big eyes, big compact body with good behind. The bach is not perfect straight. Very very narrow hooks,
open elbow.
JOSEFIINA 18716/10 (Zeraldas First Touch - Smötkyn Riikon Wellamo)
Kasv. XXXX om. Tarja Iivonen, Nastola.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN EVA
3419. Typical bitch but needs more confidence and ring experience so that judge can go her over. The bite was not correct.
Little bit undershot. Typical coat. Good tailset. Movement ok. Should carring the tail properly.
JUBILADA ALEGRE ARABELLA 18254/09 (Ganesan King Of My Gang - Ganesan King Of My Gang)
Kasv. Leena Helin, Halikko.Om. Päivi Toroi & Leena Helin, Siilinjärvi
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
JUN EH3
Hyvä koko, rungossa oikeat mittasuhteet. Kuono saisi olla pidempi suhteessa kalloon, hyvä ilme. Seistessä etukäpälät
ulkokierteiset, takaosa voimaton. Oikea karvanlaatu. Liikkeessä hyvä hännän asento.
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
JUN ERI2
Kaunis ryhdikäs narttu. Hyvänmallinen pää. Kaunis kaula. Erinomainen runko, samoin ylälinja. Hyväasentoiset raajat.
Sopivat kulmaukset. Hyvä turkinlaatu. Kaunis häntä, jota voisi kantaa liikkeessä paremmin. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI2
16 months old bitch. Good size & balance. Beautiful tobacco colour. Excellent head and front. Good neck and rib cage.
Excellent angulation. Strong bones. Movement efficient enrigh.
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
JUN EH2
Hieman tukevassa kunnossa esitetty. Hyvät mittasuhteet, hyvänmallinen pää, kaunis kaula. Erittäin hyvä runko,
hyväasenteiset raajat. Hännän kiinnitys voisi olla korkeampi. Hyvänlaatuinen turkki. Ajoittain hiem,an epävarmasti kannettu
häntä. Liikkuu hyvin. Hyvä luonne
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
JUN ERI2
Female 16 months. Very sturdy abundant coat. Strong bone. Lively & bright. Good head. Scull more rounded. Moderate
stopp. Flat cheeks. Muzzle fine. Eyes almond & dark. Medium neck. Ears set high. Straight topline. Good anqullations front &
rear. Tail carriage could be higher. Moves lively and elastic. Strong drive.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
NUO ERI4
3150. 18 months. A bit short in muzzle. In type. Correct bite. Strong, compact body, rich in substance. Correct angulations.
Good coat & pigmentation. Correct movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
NUO ERI3
2877. Kauniit mittasuhteet. Erittäin tasapainoinen pää. Kallossa jo sopivasti leveyttä, kuono ja kallo yhtä pitkät. Kallossa jo
leveyttä. Suorat eturaajat, hyvä runko. Kaunis ylälinja. Piispansauvan muotoinen häntä.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
NUO ERI2
1775. 21 months strong female. Typical head & expression. Good size. Strong chest. Correct neck & topline. Well angulated. Little crossing in front. Good drive.
KINWAY MISTY MELODY 45216/06 (Pillowtalk's Charley Brown - Kinway Hope'n Dream)
kasv. ja om. Terhi Laine, Tampere
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO ERI4
Feminine head. Nice eyeshape. Very nice nose and head. Excellent coat texture. in the movement a bit narrow in
front and short steps. Correct body propotions.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
AVO EH
Hyvät mittasuhteet. Hyvä ilme. Etuhampaat eivät rivissä, purenta ristissä, puuttuu joitakin hampaita. Kaunis kaula,
ylälinja ja rintakehä. Liikkuu kauniisti takaa. Etuliikkeet saisivat olla suoremmat.
138
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
AVO ERI1
Correct type and prop.Correct type of head. Strong topline. Correct volume of body. Ribcage long enough. Correctly
angulated. Could have softer coat. Moves well. Temperament correct enough.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
AVO Poissa
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
AVO ERI1
269. 2,5 years. Good type, size & conformation. Good topline. Good lenght of body. Good head & expression. Good mouth.
Good angulation fore & behind. Good tailset. Good coat. Good mover.
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
AVO Poissa
KINWAY MORNING GLORY 45213/06 (Pillowtalk's Charley Brown - Kinway Hope'n Dream)
kasv. ja om. Terhi Laine, Tampere
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
AVO ERI3
1152. Proper breed type. Good size. Showing in good condition. Correct proportions in head. Limit bite. Medium lenght of
neck. Proper shoulder. Nice temper. Moves okay. Could be a little more powerful.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
AVO ERI3
2341. 4 Jahre, gut im Typ, guter Kopf, typische Augen & Ohren. Vorhand nicht parallel gestellt und lose, gutes Gebäude gut
Winkelungen Hinten, korrekt in Haar & Farbe. Bewegung flüssig.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
AVO EH4
1880. Starke Hündin mit korrektem Gebiss. Gut getragene Ohren. Typisches Haarkleid. Gut getragene Rute. Etwas zu fett u
müde hente.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
AVO ERI4
1634. Typical bitch, nice head, very good topline, the front is too close, the texture of the coat is good. Very good movement
and temperament.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
AVO EH
300. 4 Jahre. Feminin. Guter Ausdruck. Unregelmäßig pigmentierte Nase. Gut gewinkelt in der Front.
Hinterhandwinkelungen könnte besser sein. Hoch angesetzte Rute. Sehr gut im Haar. Gute Bewegungen, vorne sehr
pfoteneng, hinten hackeneng laufend.
KINWAY OCEAN MERMAID 44804/07 (Ganesan Don Julio - Kinway Kindly Carisma)
kasv. Terhi Laine, Tampere om. Tanja Mäkipää, Akaa
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
AVO H
270. 2,5 years. Small bitch. Too light in bones. Head fits to body. Eyes too big. Good skull. Very small teeth. Body
must improve as well as the movement.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
AVO ERI4
Minimi koko. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula, ylälinja, rintakehä ja häntä. Hyvin kulmautunut. Liikkuu hyvin. Hyvä
karvanlaatu.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
AVO EH
2342. 3 Jahre, gut im Typ, guter Kopf, sehr gute Augen & Ohren guter Hals, ausneuhende Körpersubstanz. Vorne lose,
Hinter nicht parallel im stand und in der Bewegung sehr lose, gut in Haar & Farbe.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
AVO ERI2 PN4
509. Narttumainen. Hyvä luustoinen. Kaunis ilme. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Tasapainoiset kulmaukset.
Hieman löysät kyynärpäät. Hyvä rintakehän syvyys ja leveys. Hyvä laatuinen turkki. Hyvät sivuliikkeet, löysyyttä etuliikkeissä.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
AVO EH
1881. Proportionierte Hündin mit korrektem Gebiss und Pigment. Etwas zusammenlaufende Vordere Gliedmasse. Gut
getragene Rute. Zu wiches Haarkleid.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
AVO EH
1635. Untypical bitch, more in the type of maltese with wrong eyes. Good topline, good front closed the rear, good
movement and temperament.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
AVO ERI1 PN3 VASERT
301. 3 Jahre. Femininer Typ & Ausdruck, etwas runde Augen. Schären. Sehr gute Winkelungen. Hinten etwas weit gestellt.
Sehr gute Haaranlage. Freundliches Verhalten. Gute Bewegungen.
KINWAY PEARLY PRINCESS 22767/09 (Ganesan Jet Set Jerry – Kinway Misty Melody)
kasv. ja om. Terhi Laine, Tampere
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN ERI
Correct head, nice expression. Correct coat texture.Good movent on front. Correct body propotions. Carries the tail a little bit
high in movement.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
JUN ERI1 PN3 VASERT
Nice, feminine bitch. Nice, feminine head. Correct expression. Strong enough topline. Correct volume of body for the age.
Well angulated. Moves well. Excellent temperament. Correct coat.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
JUN H
Tyyppinä erinomainen. Hyvä luusto. Kaunisilmeinen pää. Valitettavasti 5 etuhammasta ylhäällä. Erittäin hyvä ylälinja ja
hännänkiinnitys. Suora edestä, hyvät takakulmaukset. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvä turkki. Liikkuu reippaasti.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
139
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
JUN EH3
263. 14 months. Good type & size. Good body. Good head & expression. Good mouth. Good coat. Good tailset.
Hindquarters must be better angulated.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
JUN ERI4
1144. Proper breed type. Showing good condition. Correct head. Bite okay. Dark eyes. Strong pigment. Excellent neck.
Proper coat texture. Slightly long in loin. Slightly narrow behind. Could have a stronger topline.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN EH
2330. 16 Monate, gut im Typ, guter Kopf. Sehr gute Augen & Ohren, typischer Ausdruck, gute Halslinie, korrekte
Köperproportion mittlere Winkelung, typisclur Haaranlagen konnte in etwas bessere Kondition vorgestellt Werden, Inder
Bewegung moch unkoordiniert.
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
JUN EH2
Hyvä koko. Keskivahva luusto. Hyvä pigmentti. Kaunis ilme. Takakulmaukset saisivat olla voimakkaammat. Hyvän laatuinen
karvapeite, mutta se on vaihtumassa ja osa karvasta jo kovin kuivaa. Saisi liikkua tasapainoisemmin. Hyvä luonne.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN Poissa
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
JUN ERI1
1872. Symmetrische Hündin mit korrektem Gebiss. Gutes Pigment. Gut getragene Ohren. Richtige obere Linie. Gut
getragen Rute. Typisches Haarkleid noch in Entwicklung.
KUUSIVIRTA MELODY 18637/08 (Pillowtalk's Gold Stern - Kuusivirta Hermione)
kasv. Göta Timonen, XXX om. Annakaisa Lahti, Kellokoski
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
AVO HYL
Dessvärre med mycket osund konstruktion. Goost krokiga framber och handleder. Något kort, rund skalle. Korrekta öron,
nos och ögon och färg. Rör sig mycket återhållsamt och utan efter fråga d drive varken from eller bak. Är holt ur päls
kondition. Priset pga hennes osunda konstruktion.
KWATEEN BEDBUG 52696/08 (Massivus Angel’s Calimero – Ganesan Ira-Mae)
kasv. Susanna Thomander ja Jouni Tunturivuori, Tampere om. Ann-Christine Ojansivu, Veera Ruokonen ja kasv., Tampere
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO ERI2
Correct head. Excellent eye pigments. Correct coat texture. Moves very proud. Very nice topline.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
NUO ERI2
18 months. Good size and feminine. Good coat.Exellent temperament.Correct teeth. Good ears. Elecant neck. Correct in
front.Strong in body. Good tail. Sufficient angulations in back. Good moving.
LADYBELLADONNA C.I.B & POHJ & FI & SE & NO MVA 20342/00 (Voila Up To The Minute – Pinmint’s Bit Of Luck)
kasv. Eeva Järvelä, Oulu om. Tuula Järvelä, Oulu
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VET ERI
10 years. Good size and coat. Nice head. Good neck. Strong in front. Sufficient strong in body. Sufficient topline. Good tail
and angulations. Sufficient mover.
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
VET ERI1 PN2 VET-ROP
Very well kept veteran. Well pigmented. Feminine expression. Good mouth, neck and topline. Well bodied. Moves well.
Good coat and color.
LAMONA 47057/07 (Genesan Be Cool - Mona)
kasv. Marja Rossi, Konnevesi, om. Crista Holopainen & Joonas Heikkilä, Veteli
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
AVO EH
Female 2 1/2 years. Sturdy low set. Good coat. Could have more confidence longer bodied. Head very good. Slightly
rounded scull. Moderate stopp. Muzzle tapers and fine. Cheeks flat. Eyes dark & almond ears high set. Front wider at elbows
and could be further under body. Good turn up stifle. Tail set and carriage could be higher. Movement good, not lively
enought. Tail low.
LEKKERBISKEN'S TASTE OF VICTORY EE & BY MVA 51436/10 (Happy Friend's Save The Day - Lekkerbisken's Little
Too Perfect)
Kasv. XXXX om. Tiina Kivelä ja Taru Vainio, Nurmijärvi
7.11.2010
Lohja, Pentun.
Tarja Löfman
5-7 PEK2
5 kk vanha, super feminiininen narttu. Oikeat mittasuhteet & kokoon sopiva luusto. Hampaat vaihtumassa. Kaunis ilme,
tumma pigmentti. Voisi olla paremmin kulmautunut. Kokoon sopiva luusto & runko. Liikkuu sivulta hyvin & edestä hieman
leveästi. Ihastuttava käytös. Hyvä karva.
27.11.2010 Helsinki, Pentun.
Eeva Rautala
5-7 PEK Poissa
LIVING DREAM'S GISELDA 37240/10 (Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino – Living Dream's Lolette)
kasv. Ritva Holländer-Hyyryläinen, Helsinki om. Kari & Raija Harjunpää, Järvenpää
7.11.2010
Lohja, Pentun.
Tarja Löfman
5-7 PEK1 KP VSP-PEN
Puoli vuotias. Oikea pigmentti & tummat silmät. Kaunis ilme. Kokoon sopiva luusto. Tasapainoiset kulmaukset & hyvä
rintakehän syvyys. Liikkuu hyvin & kantaa häntäänsä oikein. Kaunis karvapeite & viehkeä olemus.
140
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
LIVING DREAM´S LOLETTE 22946/05 (Pillowtalk's Mr. Milky-Way - Living Dream's Ricitos De Oro)
Kasv. ja om. Ritva Holländer-Hyyryläinen, Helsinki
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI
3445. 5 years, strong bitch. Would prefer more length of neck. Very feminine in head. Level topline. Well sprung ribs. Typical
tailset. Excellent coat texture. A bit rising topline on the move. Nice temperament.
LIVING DREAM'S ROSALINDE 58776/09 (Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino- Living Dream's Lolette)
Kasv. Ritva Holländer-Hyyryläinen, Helsinki om. Kirsti Koivu ja Ritva Holländer-Hyyryläinen, Helsinki
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
JUN ERI3
502. Vielä kehitysvaiheessa oleva. Erittäin femininen narttu. Narttumainen pää ja ilme. Hyvä purenta. Alaetuhampaat ei
suorassa rivissä. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä rintakehän leveys ja syvyys. Turkki vielä pentumainen. Joustavat
liikkeet.
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
JUN EH3
Hyvin siro. Kovin kesken kehityksen. Pyöreähkö kallo. Kevyt kuono. Hyvä purenta. Erinomainen karvanlaatu. Saa
kauttaaltaan vahvistua.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN EH2
10 month old in development. Scissors bite. Complety excellent pigment eyes. Ears set better Roachy topline because front
legs too much shorter. Natural wavy coat. In movement too close behind. She needs time.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
JUN ERI2
1873. Hündin noch in Entwicklung. Korrekter Gebiss. Etwas feiner Knochenbau. Richtige obere Linie. Haarkleid noch in
Entwicklung.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
JUN ERI4
1623. Typical bitch very good proportion. Good head, the front and the rear could be better, they are little close. Excellent
quality of the coat. Extra temperament, extra movement, extra handling.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN EH
3420. Very feminishe. A bit small head. Round eyes. Well set ears and correct bite. Level topline when standing. Well bodied
for age. Typical coat. Very happy in the move, nice head carriage.
LIVING DREAM'S VICLINDA 37239/10 (Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino – Living Dream's Lolette)
kasv. Ritva Holländer-Hyyryläinen, Helsinki om. Krista Erholtz, Leppävesi
27.11.2010 Helsinki, Pentun.
Eeva Rautala
5-7 PEK3 KP
Erittäin hyvän tyyppinen & kokoinen narttu. Hyvä pää. Erinomaiset korvat. Hyvin kehittynyt runko, jossa hyvä eturinta &
ylälinja. Hyvä häntä. Hyvin kulmautuneet raajat. Liikkuu erittäin hyvin. Hyvä karvan laatu. Erinomainen luonne &
esiintyminen.
LUMIKUONO MADAME ROCHAS LT JMVA 49214/09 (Jatakabi's Unique Star - Bellezza's Keep Me Tight)
Kasv. ja om. Mari Jänisniemi-Honkala, Lahti
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
JUN ERI2
10 months. Good size, good coat for age. Good body substance. Very correct type and proportions. Good tailset. Very good
head and expression. Could be a bit more balanced in movement.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN ERI2 PN4 VASERT
Feminiininen kokonaisuus. Oikeat rungon mittasuhteet. Hyvä ilme. Riittävästi kulmautunut. Erinomainen häntä. Kokoon
sopiva raajaluusto ja runko. Erinomainen karvapeite. Liikkuu hyvin. Ryhdikäs.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
JUN ERI2
503. Narttumainen. Ikäisekseen hyvin kehittynyt. Kaunisilmeinen pää. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Hyvin
kulmautunut edestä ja takaa. Syvä, hieman lyhyt rintakehä. Hyvänlaatuinen turkki. Liikkuu ja esiintyy riittävästi.
MADRINA`S AYE DAVANITA 55397/09 (Diamont Peak Casimir – Torcedore`s Alegre Nenita)
Kasv. & om. Päivi Sarvikas, Turku
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN ERI3
Pitkä runkoinen narttu. Hyvä koko. Toivoisin tummemmat ja kookkaammat silmät. Hyvä runko ja takaosa. Eturinta saisi olla
korostuneempi ja edessä enemmän kulmauksia. Erinomainen musta havannan karvapeite. Liikkuu hieman ahtaasti takaa,
mmuten hyvin.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
JUN ERI1 PN3 VASERT
504. Narttumainen. Hyväluustoinen. Narttumainen pää ja ilme. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Erittäin hyvin
kulmautunut edestä ja takaa. Erittäin hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvä laatuinen turkki. Keveät, joustavat liikkeet.
Erinomainen temperamentti.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
JUN ERI1
1067. Harmonisch im Typ. Schönen Kopf. Jugendliche Rückenlinie & Winkelungen. Leich Gewelde üpige Haartexture. Rute
gut Befedert. Bewegung frei. Liebes Wesen.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
JUN ERI2
295. 11 Mon. Harmonisch aufgebaule Hündin. Sehr gute Kopfproportionen. Die Ohren könnten eine deutlichere Falte haben.
Gute Winkelungen. Hoch angesetzte Rute. Am letzten Stück etwas unbeweglich. Sehr gute Haaranlage. Freundlich. Gute
Bewegungen hinten sehr eng laufend.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
141
MAMITAS BIANCA BOMINA 14886/09 (Chewbaccas Keep Fit Kermit – Cemilla Adrianna)
kasv. Marko Maaranen, Juva om. XXX
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
JUN Poissa
MAMITAS BRINA BAMBINA 14884/09 (Chewbaccas Keep Fit Kermit-Cemilla Adrianna)
Kasv. Marko Maaranen,Juva. Om. Mira ja Marko Maaranen, Juva
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
JUN ERI1
Hyvä koko, oikeat mittasuhteet päässä ja rungossa. Hieman avoimet silmät. Eturaajojen tulisi olla suoremmat. Kaunis ryhti ja
hännän asento. Erinomainen turkin lattu ja kunto. Liikkuu hieman verkkaisesti pitkin askelin.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
JUN ERI2 PN4
15 months, leaves good impression but would prefer just a tiny bit longer muzzle. Very good neck and topline. Good
angulation and movement. Very good coat. Correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN ERI2
15 months. Good size and coat. NIce head. Correct teeth. Good neck. Sufficient strong in the front and body. Suffisient
topline. Good tail and angulation. Slow mover.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN ERI4
Feminiininen nuori narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Aavistuksen leveä kallo. Silmissä tulisi olla tummempi pigmentti. Hieman
lyhyt kuono. Hyvä purenta. Hyvä kaula. Pysty lapa. Hyvä eturinta ja luusto. Erinomainen runko. Hyvät takakulmaukset.
Kaunis häntä. Kauniisti hoidettu hyvä turkki. Liikkuu ahtaasti takaa. Liikkuu ryhdikkäästi.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
JUN ERI1 PN2 SERT
Good size & proportions of body. Excellent topline. Good set & angulated legs. Very nice head. Beautiful coat, good
prepairing for the show. Nice movement & temperament.
MARCOSA’S BELLE OF TIZIANA BALL 12685/10 (Pillowtalk’s Tiziano – Pillowtalk’s Arsinue)
kasv. XXX om. Virve Vahterkoski-Sjöblom, Helsinki
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN ERI2
Very feminine. Sweet expression. Correct coat texture. Excellent movement. Very proud and happy. Excellent topline with
nice tailcarriage
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN H
10-kk ikäinen, vielä kovin pentumainen, feminiininen juniori. Hyvä kallo. Pyöreät silmät. Turhan voimakas otsapenger. Hyvä
purenta. Hieman lyhyt kaula. Kokoon sopiva luusto. Ikäisekseen hyvä runko. Riittävät takakulmaukset. Hyvänlaatuinen
turkki. Liikkuu ahtaasti takaa, huolimattomasti edestä. Hyvä häntä. Liikkuessa aavistuksen takakorkea.
MARCOSA´S YOU ARE MY SUNSHINE 12574/10 (Pillowtalk's Tiziano- Havacasa Yes I Can At Marcosa)
Kasv.XXX Om. Lisa Lindholm, Helsinki
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN ERI3
Very nice eyes, dark and expressive. Excellent muzzle. Correct coat texture. Moves well. Correct body propotions. Excellent
temperament.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN EH
10 months. Good size. Sufficient coat. Correct teeth. Good eyes. Sufficient neck. Not strong in front.Sufficient strong in
topline, good tail. Not good angulations in the back.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN ERI2
Feminiininen aavistuksen korkearaajaiselta vaikuttava juniori. Kaunis pää ja ilme. Hyvä purenta. Pysty lapa. Ikäisekseen
riittävä eturinta. Riittävä luusto. Hyvä runko. Hyvät takakulmaukset ja häntä. Kaunis, hyvin hoidettu turkki. Liikkuu
rodunomaisesti.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN H
Vielä kovin pentumainen kokonaisuus. Pyöreä kallo-osa, hieman lyhyt kuono-osa. Toivoisin korostuneemman eturinnan ja
paremmat etukulmaukset. Rungon tulee täyttyä. Oikean laatuinen karvapeite. Hyvä häntä. Rauhallinen käytös. Tarvitsee
aikaa. Liikkuu vielä ulkokierteisesti edestä.
MARIPOSA 49740/08 (Sanillan Lively'n Sweet - Roo-Roo's Dione D'lay)
Kasv. Tytti Haapasaari, Hyvinkää. Om. Tytti Haapasaari ja Joona Kolehmainen, Hyvinkää
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
NUO ERI3
1627. Good head, good topline good front and rear angulation. The texture of the coat could be better. Good movement.
MEJRAMS GOLDEN SUNSHINE 10165/10 (Jatakabi's True Believer-Voila Hazelnut Bonbon)
Kasv. Monica Mileteg, Ruotsi Om. Outi ja Pinja Paatola, Klaukkala
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
NUO EH
Feminine head. Correct eyes shape. Needs more coat for today. Nice temperament, but needs ringtraining. Nice shoulder
angulation. Moves well around.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
NUO EH
16 months.Sufficient size. Not good coat, not in good condition. Not good temperament. Correct teeth.Sufficient ears. Good
neck. Short in pastenns. Long in body. Sufficient topline, tail and angulations in back. Sufficient mover.
142
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
NUO EH3
Good size, could be more a bit shorter in loin. Good coat quality. Nice female head, good eyes and expression. Could be
more balanced in movement.
19.6.2010
Kotka kv.
Paul Scanlon, Irlanti
NUO ERI1 PN3 VASERT
Excellent breed type. Typical head. Good front assembly. Good neck. Excellent topline. Moves very freely. Good over all
picture.
MICKY MOON HERMIONE 40122/08 (Bamse's Jul Godis-Micky Moon Ocean Girl)
Kasv. ja om. Nina Tiainen, Mäntyharju
31.7.2010
Ristiina
Paavo Mattila
AVO EH1
Hyvin rakentunut narttu. Hieman voimakas otsapenger. Hyvä kaula. Erittäin hyvä runko. Hyvä ylälinja. Turkki ei parhaassa
kunnossa. Hyvä häntä. Liikkuu sivulta hyvin, takaliikkeet voisi olla paremmat. Hyvä luonne.
MICKY MOON UNIQUE GIRL 33493/04 (Pillowtalk's Brumm Bear-Micky Moon Ocean Girl)
Kasv. Nina Tiainen, Mäntyharju. Om. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
VAL ERI1 PN2 VACA
6 years. good condition good size and propotions. nice head and expression. good topline. good coat nice balance in action.
MIMARCON GUINEVERE 14379/05 (Fablecastle's Alcalde Juarez– Mimarcon Dark Lady)
kasv. Pirjo-Riitta Östring, Nokia om. Minttu Nikunen , Salosaari
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
AVO H
kraftig, feminin tik med utm kropp och front. branta skuldror och pälsen borde varai snyggare condition. inte så tilltalande
huvud och uttryckt. blek pigment. och bettet borde vara bättra.
MIRIKIN MUSE 10712/10 (Amor's I'm Henry VIII I Am - Christa's Jumpy Clown Wild-Rose)
kasv. Mirja Kirvesniemi, Inkeroinen. om. XXXX
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN Poissa
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
JUN Poissa
MIRIKIN SWEET NELLIE 37632/09 (Bamse's Humle Bear - Mucho Bravo Carina Caja)
kasv. Mirja Kirvesniemi, Inkeroinen. om. Emmi Vuorinen & Tuomas Kaila & Mirja Kirvesniemi, Kauniainen
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
JUN EH
1145. Still very puppylike looking. Proper bite. Needs some table training. Strong hindquarters. Could have more body. Nice
temper. Correct feet. Could move with more regularity. Well presented.
MISS-ZERALDAS 18717/10 (Zeraldas First Touch – Smötkyn Riikon Wellamo)
kasv. XXXX om. Jaana Halttunen, Toivala
15.8.2010
Kajaani pentun.
Marjo Nygård
5-7 PEK2 KP
6 kk. Lupaava pää. Oikea purenta. Hyvät korvat. Hyvät etukulmaukset. Runko kaipaa vielä aikaa. Hyvä takaosa ja häntä.
Hyvä turkki tulossa. Liikkuu iloisesti, esiintyy reippaasti.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
PEK3
435. 7 månader. Bra päls på gång. Skulle önska flatare hjässa & kinder. Kunde ha kraftfullare nosparti. Utmärkt käke & bett.
Knappa vinklar både fram & bak. Kanska bra kors. Rör sig bra bak. Ganska tassträngt fram. Visar sig trevligt.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN EH
3421. 9 months, typical young bitch. Very pleasing head. Kind expression, correct bite. Good earset. Level topline when
standing. Soft coat. Good tailset. Still a bit irregular in the back on the move.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN EH
1770. 9 months lovely female. Needs a lot of time for developing. Good expression for the age. Good coat. Needs more
substance. A little narrow front, moderate angulated. Movement according the age. Needs time.
MITHRA-SHAN'S NOOR HABANERO 52710/11 (Mithra-Shan’s Han-Dan-Ni Habanero – Mithra-Shan’s Grace Habanero)
kasv. Anne Kathrine Berner, Norja. om. Anette Ahlbom-Sahari ja Seppo Sahari, Espoo
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO Poissa
MITHRA-SHAN'S OJAL AMY HABANERO NO42601/09 (Saharanda Rubus Oliveri-Mithra-Shan´S Feng Mo Habanero)
Kasv. Anne Kathrine Berner, Norja. Om. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN EH
Good size, just a little light. Sufficient coat.Correct teeth.Good neck. Not strong in the front. Just a little long in body.
Sufficient topline. Sufficient angulation in back. Moving not parallent. Not strong in the topline.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
JUN ERI3
Good size & proportions of body. Good topline, set & angulations of legs. Nice head, nice coat. Nice temperament &
movement. She needs more training for the show.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
JUN ERI2 PN4
Excellent muffs & skull, little big eyes, correct in behind, good hair quality. Very open elbow when moves.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
143
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN ERI2 PN4
2331. 11 Monate, sehr schön im Typ, korrekter Kopf, typische Augen & Ohren, typischer Ausdruck. Korrektes Gebäude, sehr
gute Winkelungen, korrekte Rutensitz, typisches Haar & Farbe, fleißig Bewegung.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
JUN ERI1 PN2 SERT
Kaunis narttu jolla hyvä mallinen pää. Kaunis kaula. Hyvin kehittynyt runko. Hyvät raajat. Hyvä ylälinja ja häntä.
Hyvänlaatuinen turkki. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
NUO EH2
Excellent size. Scissors bite missing to much premulars. Good head proportions too long in loin. Excellent tailset. Natural
coat enough long. Could move better specially front.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
NUO ERI2
1876. Symmetrische Hündin. Korrekter Gebiss. Gutes Pigment. Richtige obere Linie. Richtiger Gang. Gutes Temperament.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
NUO ERI2
3434. 1 years and 7 months. Excellent bitch. Very well presented in lovely coat. Excellent head. Correct bite. Excellent body
proportions. Well set tail. She could move better.
MIYOI'S GOIBNIO 49107/09 (B F's Midnight Marauder – Ganesan Dona Dolores)
kasv. Merja Onnela ja Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu om. Anneli Ritatörmä & Pinja Visuri, Kolari
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
JUN EH2
Nice size and type. Very feminine. Good mouth. Eye pigmentation not yet finished. Sufficient neck and topline. A bit thin in
body. Well placed tail. Coat and movement ok for age.
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
JUN ERI2
good form. nice head. correct scissor bite. missing substance. good topline. correct angulation tail well set and carried. good
balance in action. good coat.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
JUN EH2
Erittäin hyvän tyyppinen. Hieman lyhyt kuono. Hyvä kaula. Aavistuksen alas kiinnittynyt häntä. Kovin löysät kyynärpäät ja
vielä kevyt runko. Hieman pehmyt karva. Rauhallinen käytös.
MIYOI'S GVABONITO 49105/09 (B F's Midnight Marauder – Ganesan Dona Dolores)
kasv. Merja Onnela ja Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu om. Merja Onnela, Oulu
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
JUN EH2
Vielä hyvin kevytrunkoinen ja pitkän vaikutelman antava juniori, joka köyristää selkäänsä. Pysty etuasentoinen lapa,
elkokierteiset eturaajat. Hyvä häntä ja takaraajat. Hyvät pään linjat. Pyöreähköt silmät, hyvä purenta ja pigmentti. Lupaava
turkki, eturinta saa täyttyä. Liikkuu hyvin turhan lyhyesti ja löysästi edestä. Kiva luonne, runko tarvitsee aikaa.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN EH
3417. Typical bitch with very nice head. Good expression. Could have more body substance. Good bodyproportion. well angulated. Should have more chest. A bit out of elbows. Moves well. Coat of good quality. Nice temperament.
MUCHO BRAVO CANINA CAJA 26907/08 (Payasa Zoom Zoom Zappa - Mucho Bravo Olala Lola)
kasv. Mirabell & Rene Woudman, Hollanti om. Mirja Kirvesniemi, Anjalankoski
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
AVO Poissa
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
AVO Poissa
MÄNTYHAVUN DOORA 18969/10 (Jatakabi's Unique For Me & Tarinakummun Benten)
kasv. & om. Kaija Männistö, Härmä
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK4
3383. Typical puppy. Very feminine. The could have stronger muscle. Good propoport. Good topline. She could have more
chest. Correctly tail carriage. Correct coat.
NELLI 51522/09 (Jatakabi's Survivor - Mar-Lini Linda)
Kasv. XXXX om. Elisa Laitinen, Vääksy.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN Poissa
NO IMPERFECTION ENDLESS LOVE 59282/09 (Bellezza's Black Magic - Aleksandrian Lilly's Ida)
kasv. ja om. Charlotte Saariaho, Alaveteli.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN H
683. Utmärkt storlek. Feminint huvud. Vackra mörka ögon, med kunde ha bättre pigment. Bra hals och rygglinje.
Välutvecklad kropp. Bra kors, rör sig bra päls. Kan inte stänga sitt bett + pigmentet gör priset.
NO IMPERFECTION FORGET ME NOT 58780/09 (Frosty Ink's Midnight Moon – No Imperfection Astarofgold)
kasv. Charlotte Saariaho, Alaveteli, om. Johanna Ahlgren, Larsmo
17.7.2010 Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN EH3
684. Bra huvud, uttryck och pigment. Mycket bra hals. Behöver utvecklas i sin bröstkorg. Kunde ha rakare framben. Bra
kors och vinklar. Rör sig bra. Bra päls.
144
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI
3418. Excellent body. Good bodyproportion. Well-build body with good substance. On the longer side. Good topline, well angulated. Nice expression. Good movement. Shows herself very well.
NO IMPERFECTION FRIEND FOREVER 58782/09 (Frosty Ink's Midnight Moon - No Imperfection Astarofgold)
Kasv. ja om. Charlotte Saariaho, Alaveteli
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
PEK2 KP
Very good type and size. Nice head with correct expression. Should be better proportions of skull and muzzle. Correct stop,
elegant neck. Very good angulations in front and back. Good coat and colour. Very good temperament. Excellent, free
movement. Very promising.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN ERI1 PN3 VASERT
685. Tilltalande juniortik. Välformat huvud något ljusa ögon. Utmärkt hals rygglinje kors. Utmärkt kropp. Kunde ha rakare
framben. Rör sig med utmärkt steg. God resning bra päls.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
JUN ERI1 PN1 SERT ROP
Reippaasti esiintyvä ja hyvin liikkuva. Hyvä pää, hyvä kaula, ylälinja ja häntä. Tulossa hyvä karva. Miellyttävä käytös.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN EH
465. Rejäl junior. Kunde ha stramare överlinje ganska bra päls på gång. Något grov skalle starkt nosparti. Kunde ha något
mörkare ögon. Framskjutet skulderläge. Kunde ha rakare framben. Välmusklad bakställ. Rör sig med bra drive & resning.
NO IMPERFECTION HEARTBREAKER 49923/10 (Behave's Joker In Jazz – Ting-Ge-Lings Cubita Josefina)
kasv. Charlotte Saariaho, Alaveteli om. Outi Paatola & Virpi Airaksinen, Klaukkala
27.11.2010 Helsinki, Pentun.
Eeva Rautala
5-7 PEK2 KP
Hyvin kehittynyt, erinomainen tyyppi. Erittäin hyvä pää & ilme sekä korvat. Runko saa vielä voimistua. Melko hyvä ylälinja.
Hyvin kulmautuneet raajat, joilla liikkuu hyvin. Hyvä häntä. Erinomainen karvan laatu. Erittäin hyvä luonne & esiintyminen.
NO IMPERFECTION HIGH HOPES 49925/10 (Behave's Joker In Jazz – Ting-Ge-Lings Cubita Josefina)
kasv. Charlotte Saariaho, Alaveteli om. Nina Nuorimaa ja Charlotte Saariaho, Alaveteli
27.11.2010 Helsinki, Pentun.
Eeva Rautala
5-7 PEK4
Hyvän tyyppinen narttu, jolla sievä pää & ilme. Hyvät korvat. Ylälinja voisi oll hieman suorempi. Hyvin kulmautuneet raajat,
joilla liikkuu hyvin. Melko hyvä häntä. Hyvä karvan laatu. Erinomainen luonne.
PEPPER 50501/09 (Mimargon Brad Pitt - Lumiere)
Kasv. Sari Nurmi, Santtio. Om. Katja ja Tero Rinne, Santtio
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
PEK2 KP
Correct type. Head still developing. A bit short muzzle.Pronounced step. Straight topline. Correct volume of body. Ribcage
long enough. Correct angulation. Moves with short steps. Very puppy.
PIENENKORVEN ELMO 57987/07 (Ganesan Be Cool - Pienenkorven Seita)
Kasv. Kerttu ja Kauko Myöhänen, Lievestuore Om. Crista Holopainen & Joonas Heikkilä, Veteli
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
AVO EH
Female 2 years 8 months. Sturdy good coat lacks confidence. Low set. Good head. Scull slightly rounded. Moderate stopp.
Fine muzzle. Dark almond eyes. Medium neck. Topline rises to rear. Front legs cowd be straight. Medium turn up stifle.
Lacks confidence on move. Light footed. Straight shorter in front.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO Poissa
PIENENKORVEN ZELLA 39663/09 ( Ganesan Be Cool- Pienenkorven Seita)
Kasv. Kerttu ja Kauko Myöhänen, Lievestuore. Om. Kirsi Rouvinen, Saarijärvi
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN EH
Shy temperament. Feminine . Correct coat texture. Good size and body propotions. Needs ringtraining.
PIKIKUONON LADY GAGA 49956/09 (Magictail's Indiana Jones - Lamona)
kasv. Sari Hiljanen, Lievestuore. Om. Hely Holopainen, Hämeenlinna
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN EH
2332. 11 Monate, gut im Typ, guter Kopf & Ausdruck, sehr gute Augen & Ohren, gutes bebände. Gute Winkelungen Vorne.
Hinten etwas steil, gute Haaranlage. Pflegezustand läßt Wünsche offen. Bewegung unkoordiniert.
PILLIWINK'S INFANTA DEL SOL 19496/08 (Pillowtalk's Leon - Bombattaren Osa-Ondulada )
Kasv. Birgit Englund, Helsinki. Om. Eila Suorsa, Nurmes
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
AVO ERI
Hyvärakenteinen narttu, jolla on oikeat mittasuhteet. Hyvänmallinen pää. Kuoni-osa voisi olla hieman vahvempi. Kaunis
kaula. Erittäin hyvä runko. Hyväasentoiset raajat. Hyvä turkki ja häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
145
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI3
2 years old bitch. Excellent size, feminine structure. Dark eyes. Bit small head compared to body. Good front. Quite shallow
rib cage. Thigs should be more musculous. Very nice colour. Good coat. Quite efficient movement. Slightly crossing front
legs.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI2
3155. Nice feminine bitch. Good head. Feminine expression. Correct bite. Good body structure & angulations. A bit harsh
coat. Good pigmentation. Correct movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
AVO EH2
2883. Mittasuhteet hyvät. Kaunis ylälinja. Kallo ja kuono saisi olla leveämmät kuonon ja kallon mittasuhteet hyvät
kauniinmuotoiset silmät hyvä pigmentti. Aavistuksen suora etuosa. Rintakehä leveä. Lapa kulmaukset hyvät. Karva litteää,
mutta hieman karheaa. Liikkuu ahtaasti takaa, hyvin sivusta. Hieman veivaten edestä.
PILLIWINK'S NEBULOSA 3417/10 (Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino - Bombattaren Osa-Ondulada)
Kasv. Birgit Englund, Helsinki. Om. Päivi Soikkeli, Ylämylly
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
PEK1 KP VSP-PEN
1051. Für das Alte sehr Harmonisch. Haarkleid weich und korrekt. Rücken & Winkelungen sehr gut. Typische Kopf. Rute gut
getragen. Bewegung sehr gut. Lieber Wesen. Viel Verbrechend.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN EH
3423. 11 months, just up to size. Tiny little bitch, very feminine. Would prefer more of everything. Nice kind eye. Correct bite.
Well bodied. Coat not very well prepared today. Happy mover but could carry her tail more over the back.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN EH
1771. 11 months nice female. A little light head, light underjaw. Needs more time for developing. Good coat. Feminine
expression. Moderate angulated rear & front. Nice color. Narrow behind in movement. Enough drive.
PILLIWINK'S NEVISCA 3419/10 (Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino - Bombattaren Osa-Ondulada)
Kasv. Birgit Englund, Helsinki. Om. Helena & Marianne Sundström, Helsinki
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
PEK Poissa
PILLIWINK'S OBRA MAESTRA 32827/10 (Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino – Pilliwink's Obra De Arte)
kasv. Birgit Englund, Helsinki, om. XXXXX
2.10.2010
Lohja, pentun.
Jussi Liimatainen
5-7 PEK1
Pieni sievä narttu, jolla kaunis pää. Hieman matala säkä muuten kauniit rungon ääriviivat. Hyvin kulmautunut etosa. Kääntää
käpäliä hieman ulospäin. Hyvä takaosa ja hännän kiinnitys. Reippaat liikkeet. Tottumaton käsittelyyn, mikä varmasti
korjautuu iän myötä.
PINMINT’S BIT OF LUCK FI MVA 39840/97 (Mammamantan Rocky – Garanzia’s Lucky Stroke)
kasv. Leila Silfer, Kerava om. Eeva Järvelä, Oulu
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VET ERI
Almoust 13 yers. Exellent coat. Correct nice head. Suffisient neck. Correct in front. Nice proportions in body. Sufficient
topline and angulation.Sufficient mover.
POLAR SWEET’S BLAIR S66246/2004 (Isfolket’s Gunsmoke – Sörreds Paraiso Sveca Ninja)
kasv. Gun-Britt Wennström, Ruotsi om. Marie Öhman-Westling ja Åke Öhman, Ruotsi
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
VAL ERI3 VASERT
Edestä hieman löysästi liikkuva, erittäin hyväntyyppinen ja hyväpäinen tyttö. Hyvä kaula ja ylälinja ja häntä. Hieman pehmyt
karva. Miellyttävä käytös.
REINADELABAILE CIB & FIN & LTU & S MVA 33336/02 (Bellezza’s Almondeye Amory – Whitefrost’s Contessa Cipria)
kasv. Arja Könönen, Helsinki om. Minna ja Marjo Heikka ja Suvi Keisu, Vantaa
4.9.2010
Helsinki kr.
Helle Dan Pålsson, Tanska
VET ERI1 PN1 VET-ROP VSP
Lovely condition, lot of attitude, very feminine head, acceptable bite. Full body, excellent topline and tail set. Strong quarters.
Moves sound behind a little open in front. Good coat and temperament.
RUNNING BEAUTY FAIRYTAIL 31419/06 (Polar Sweet's Dream Of Gold- Sanillan Glitter Kiss)
Kasv. ja om. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
JUN H
Feminine bitch. Slightly long nose. Good mouth. Well placed ears. Good neck. Sufficient angulation in front, a bit open
behind. A bit long in loin. A bit thin in body. good coat and color for age. Needs to improve in movement.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN Poissa
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
JUN EH4
Erittäin hyvän tyyppinen, vielä kovin kevyt ja kaperunkoinen, hyväpäinen tyttö. Hyvä ylälinja ja häntä. Liikkuu ahtaasti edestä
ja takaa. Karva ok. Rauhallinen käytös.
146
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
JUN EH3
Ryhdikäs hoikassa kunnossa oleva juniori. Hyvät takaraajat ja häntä. Voimakkaasti ulkokierteiset eturaajat, hyvät
tasapainoiset kulmaukset. Hyvät pään linjat, silmät voisivat olla tummemmat. Hyvät pää linjat. Silmät voisivat olla
tummemmat. Hyvä pigmentti ja purenta. Ilmavat korvat. Turkki tuloillaa lupaavasti. Kiva luonne. Ryhdikäs sivuliike, mutta
erittäin kapea edestä.
SAGORA’S AFRICANLILY FI MVA 54884/07 (Saharanda Gongora Galeata – Jatakabi’s Pepper’s Honey)
kasv. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava om. Sari Nurminen, Heinola
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO ERI
Excellent size. Nice head. Nice eyes. Very feminine. Moves free. Good topline. Excellent.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
AVO EH1
2 years old, adequate head. Would prefer a bit shorter skull. Good neck, adequate topline. Good front movement. Adequate
hindmovement. Correct coat. Correct bite.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO EH
2 years 3 months. Sufficient size. Not in good conditions. Sufficient coat.Correct teeth. Nice expressions. Not strong in front.
Light body. Just a little long in body. Sufficient tail and angulations in back.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
AVO EH3
Sopivan kokoinen, feminiininen narttu. Hyvä kallo. Pyöreät silmät. Riittävä kuono. Hyvä pigmentti. Pysty lapa. Eturinta saisi
olla voimakkaampi. Kokoon nähden sopiva luusto. Hyvä runko. Riittävät takakulmaukset. Oikeanlaatuinen turkki, mutta ei
tänään näyttelykunnossa. Hyvä häntä. Liikkuu erinomaisesti.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
AVO ERI
Good size & proportions of body. Exellent topline good set & angulated legs. Nice head. Nice temperament & movement
very nice coat. Very good prepairing for the show.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
AVO ERI2
Narttumainen, erinomainen tyyppi. Kaunis ilme, otsapenger saisi olla loivempi. Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Leveä
hieman lyhyt rintakehä. Hyvin kulmautunut takaa. Riittävän pitkä turkki.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
AVO ERI1 PN4 VASERT
Very good bitch in type, size and proportions, but gould be in fuller coat. Exellent teil set, Exellent head and expression.
Moves wee enough.
19.6.2010
Kotka kv.
Paul Scanlon, Irlanti
AVO ERI1 PN2 SERT VACA FI MVA
Excellent type of breed. Very good head. Good expression. Good front assembly wit excellent topline and tail set. Moves
very freely good overall look and good coat.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
VAL ERI2
2343. 2,5 Jahre, gute im Typ, guter Kopf, typische Augen & Ohren, gute Halslinie, etwas instabil Vorne, mittlere HinterhandWinkelung. Sehr gute Haar & Farbe, flüssige Bewegung.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
VAL ERI1 PN1 VSP
Erittäin kaunis narttu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvä kaula. Sopusuhtainen runko. Erittäin hyvä ylälinja ja runko.
Erinomaiset raajat. Kaunis turkki. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL EH
2802. Takakorkealta vaikuttava narttu, jolla hyvä pää. Lyhyt kaula. Seistessä hyvät mittasuhteet. Saisi olla kiinteämpi etuosa.
Takaraajat saisivat olla voimakkaammin kulmautuneet. Liikkuessa laskee selkänsä. Hyvä turkki. Saisi liikkua pidemmällä
askeleella.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI4
3156. 2 1/2 years. Excellent type. Very good head, correct bite. Good body structure. Correct angulations. Good coat &
pigmentation. Excellent movement.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VAL ERI
1640. Very typical bitch, very beautiful head. Excellent neck, topline, tailset. Excellent front and rear angulation. Excellent
quality of the coat. Excellent temperament, excellent movement.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
VAL ERI4
1293. Medium bitch. Very good constitution. Good head & topline. Correct front. Good mover.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
VAL ERI
3446. 3 years, compact bitch. Typical and feminine head. Correct bite. Well developed body. Good tailset. Excellent coat.
Rising topline on the move. Nice temperament.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI
1788. 3 years old strong female. Enough typical in type. Good size. Topline a little soft. Neck could be longer. Good coat.
Strong muzzle. Correct movement.
SAGORA’S CASANUECES 10650/09 (Saharanda Gongora Galeata-Jatakabi's Pepper's Honey)
Kasv. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava. Om. Iida Suomela ja Pirjo Suominen-Suomela, Kerava
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN EH
Feminine head. Excellent eyes shape. Excellent general condition . Light in bones. Moves very well. Angulation a bit straight
in front.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
147
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
JUN EH
1 year old. Very feminine, light built. Correct proportions. Rather good coat. Correct bite. A bit shy so doesn’t move steady
enough.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN EH
1 year. Small and light, she is a miniature. Correct teeth. Nice expression. Good neck. Sufficient in front, but light boned.
Sufficient body, topline, angulation and moving.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
JUN ERI
A little bitch but exellent proportions of body. Very good topline. Good set & angulated legs. Nice head. Nice coat. Nice
temperament & movement.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
JUN ERI2
Pienikokoinen, narttumainen. Hyvä luusto. Kaunis ilme. Otsapenger saisi olla loivempi. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys.
Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Kevyet liikkeet.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
NUO H
1282. Small bitch. Good harmony. Good lines but insufficient head. Good topline. Good front. Moves close behind. Good
coat.
SAGORA’S CORTEZA LILY 10649/09 (Saharanda Gongora Galeata – Jatakabi’s Pepper’s Honey)
kasv. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava om. Pirjo Suominen-Suomela & Jani Hänninen, Kerava
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO ERI
Narttumainen. Hyvä luusto. Vaikuttaa vielä hieman korkearaajaiselta. Miellyttävä ilmeinen pää. Hyvä ylälinja & hieman
alhainen hännänkiinnitys. Vielä hieman löysät kyynärpäät. Hyvät takakulmaukset. Hyvä turkki. Hyvät sivuliikkeet, vielä ahtaat
takaa.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
NUO EH2
2339. Gut im Typ, guter Kopf, typische Augen & Ohren, gute Halslinie. Vorne lose und fast grenzend. Hinten eng, mittlere
Hinterhand- Winkelung, gute Gebäude, sehr gut Haar und Farbe.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
NUO ERI1
1628. Good head, good topline, the front and the rear are too close. Excellent texture and the quality of the coat. Good neck
beautiful head. Good movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO H
473. Klent byggd med litet något drlärghunds betonat huvud. Rundad skalle ganska djupt stop. Mörka fina ögon. Framskjutet
skulderläge. Bra kors & svans. Kan vara bredare lår. Ännu väldigt grund i kroppen. Rör sig med kort steg. Ganska tasstrång
fram.
SAGORA’S DHALIA LILY 19894/10 (Amor's I'm Henry Viii I Am - Jatakabi's Pepper's Honey)
Kasv. ja om Pirjo Suominen-Suomela, Kerava
13.6.2010
Pentun. Vantaa
Marja Kosonen, Suomi
PEK1 KP PN2
Hyvä raaminen erittäin kaunispäinen narttupentu, jolla erittäin puhutteleva ilmeinen pää. Riittävä runko, hyvin kulmautunut ja
kannettu häntä, hyvälaatuinen karva. Erinomainen luonne.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
PEK1 KP ROP-PEN
7 months old, in development correct skull. Muzzle proportions excellent pigmentation Dark eyes. Well shaped. Enough
good body lenght. Good leg proportions. Puppy coat with light waves. In moment a little bit loose elbows.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
PEK2
1856. Symmetrische Hündin noch in Entwicklung, korrekter Gebiss. Richtige obere Linie. Fester Knochenbau. Gut
Getrogene Rute. Typisches Haarkleid noch in Entwicklung. Sehr versprechend.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
PEK1 KP ROP-PEN
1605. Typical bitch very beautiful head, excellent proportion. Excellent quality of the coat. Excellent movement, excellent
temperament.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
PEK2 KP
437. Feminin. Bra huvud. Fina ögon & öron. Framskjutet skulderläge. Kunde ha rakare framben. Stramare överlinje. Mycket
bra kors, svansfäste & svans. Normal vinklad bakställ. Bra pigment. Ullig men mycket välskött päls. Visar sig väl. Rör sig bra
bak, ganska löst fram. Trevlig attityd.
4.9.2010
Helsinki kr.
Helle Dan Pålsson, Tanska
PEK1 KP ROP-PEN
Lovely type and size. Excellent head and expression. Long neck, good shoulders. Strong back. Nicely angulated behind.
Good tail carriage. Moves with good attitude. Good coat and temperament.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
PEK3
1277. Smaller than medium. Nice head. Good topline. Small ribbcage. Nice coat. Good mover. Very promising.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN ERI3
3424. 9 months very well presented young typical bitch. Excellent head. Excellent nose & eyerim pigmentation. Dark eye.
Correct bite. Excellent earset. Topline is stile rising a bit. Well bodied. Excellent coat and tailset. Very happy on the move.
Excellent temperament.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI1 PN3 VASERT
1772. 10 months beautiful female. Very typical in type. Feminine head & expression. Very good coat. Excellent bodylines.
Strong bones. Topline strong, could be a little bit straighter. Excellent pigmentation. Nice movements.
148
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
SAGORA'S ECHEVERIA LILY 19890/10 (Bannera's Fast'n Famous - Sagora's Africanlily)
kasv. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava om. Pirjo Suominen-Suomela & Iida Suomela, Kerava
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
PEK3
1857. Hündin noch in Entwicklung. Gutes Pigment. Gebiss noch in Entwicklung. Gut getragene Ohren. Typisches Haarkleid
noch in Entwicklung. Sehr versprechend.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
PEK2 KP
1606. Typical bitch, very beautiful head, good proportion, the rear could be better. Excellent quality of the coat. Excellent
movement.
SAGORA'S EUSTOMA CELOSA 19891/10 (Bannera's Fast'n Famous - Sagora's Africanlily)
kasv. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava. Om. Pirjo Suominen-Suomela & Riitta Saarinen, Kerava
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
PEK4
438. Liten klänt byggd. Bra päls på gång. Väl musklad. Litet huvud med ganska rund skalle. Mörka ögon tunnt nosparti. Klen
haka. Framskjutet skulderläge, vill ha rakare framben. Utmärkt kors & svans. Väldigt valpig i fingen. Skuttar, lägger sig, men
står fint.
SAHARANDA AMARYLLIS ALBA 22094/10 (Bellezza's Like The Legend - Saharanda Orobanche Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari, Espoo. Om. Anette Ahlbom-Sahari & Sirkka Saksala, Espoo
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
5-7 PEK1 KP PN2
432. Ganska lovande. Utmärkta proportioner. Bra päls på gång. Välbyggt huvud. Utmärkta ögon, bra nosparti. Ganska bra
vinklad både fram och bak bra kors, benimuskler, rätt lår. Ganska bra kropp för åldern. Står parallellt fram. Utmärkt resning.
Ännu ganska öppen svans. Hoppar och skuttar. Bra silhuett i stående.
SAHARANDA ASTRIDIA ALBA C.I.B POHJ MVA FIN MVA SE MVA DK MVA LV MVA NO MVA EE VMVA SI VMVA LV
VMVA LT VMVA MVV-09 JV-00 PMV-02 V-03 PMV-04 V-05 EUVV-08 EUVV-10 SEV-02 SEV-03 BALT VMVA EEVV-10
LTVV-11 MVV-11 39993/99 (Voila Up To The Minute - Fablecastle's Doble Sentido)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari, Espoo. Om. Anette Ahlbom-Sahari ja Seppo Sahari, Espoo
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VET ERI4
11 years. Good type, size, good coat. Nice Expression. Good neck. Strong in front. Just a little heavy in body. Sufficient
topline. Sufficient movement.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VET ERI1 PN3 VET-ROP
1158. Showing beautiful condition. Excellent good type. Proper shoulders. Good front. Excellent proportions in body.
Hindquarters showing strong muscle. Proper angulation. Proud mover. Excellent head carriage & proper topline.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
VET ERI2
11-vuotias upeassa karvapeitteessä esiintyvä narttu. Erinomainen pää & ilme. Ikä huomioiden hyväksyttävä purenta. Upea
runko. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä pigmentti. Kaunis rodunomainen ylälinja. Liikkuu hyvin. Hyvä lihaskunto.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VET ERI4
489. Vackert 11 åring med ganska bra päls förstklassigt huvud & uttryck. Bara så juvligt uttryck bra hals & överlinje & kors.
Utmärkt kropp. Välmusklad för sin ålder. Rör sig med bra flyt & drive.
SAHARANDA FAGUS LUCIDA 32922/03 (Bellezza’s Almondeye Amory – Saharanda Astridia Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari, Espoo. Om. Krista Erholz, Kokemäki
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
AVO ERI2
2344. 7 Jahre, harmonisch aufgebaute Hündin mit korrekter Kopf, typische Augen & Ohren, Sehr schöne Ausdruck, sehr
gute Körperproportion, sehr gut in Haar & Farbe. Bewegung flüssig.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
AVO ERI3
302. 7 Jahre. Feminin. Sehr guter Ausdruck. Mandel formige Augen. Gute Brusttiefe. Gerade obere Linie. Hinterhandstellung
könnte etwas besser sein. Freundliches Verhalten. Fließende Bewegungen.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO EH4
1781. 7 years strong female. Good coat. Pigmentation is a little light. Coat should be better groomed. Correct bodylines.
Moderate angulated front & rear. Narrow behind. A little loose in elbows in front.
SAHARANDA GLORIOSA LUSEA 38857/03 (Bellezza’s Incredible Idol – Saharanda Betula Alba)
kasv. ja om. Anette Ahlbom-Sahari & Seppo Sahari, Espoo
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
AVO EH2
Bra proportioner, mycket bra skall och ögon. Skulle önska henne ännu ndgot bättre driv i steget både from och bak. Pälsen
inte i full kondition i dag.
SAHARANDA IXORA COCCINEA EE & FIN MVA LVV-10 42233/04 (Saharanda Gongora Galeata- Saharanda Dicentra
Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari, Espoo. Om. Annika Elo, Tartu, Eesti
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VAL ERI
5,5 years. Good type and size. Sufficient coat. Feminine, correct teeth, good neck. Sufficient strong in front. Nice topline, tail
and angulations. In the move not paracellet.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
149
SAHARANDA LILIUM ALBA C.I.B POHJ MVA FIN MVA SE MVA NO MVA EE MVA LV MVA RO MVA HR MVA
53341/05 (Saharanda Hedera Helix- Saharanda Dicentra Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari, Espoo. Om. Anette Ahlbom-Sahari ja Jeanette Ahlbom-Sarka, Espoo
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VAL ERI
4,5 years. Good size and coat. Correct teeth, missing one for aceident. Sufficient neck Sufficient strong in front.NIce body.
Sufficient topline and croup. Good angulations and moving.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
VAL ERI1 PN2 VACA
Bra proportioner. Utmärkt huvud och ögon. Mycket bra framber. Skulle önska henne med bättre vinkling bak och ndget bättre
fram. Bra pälskvalitet.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
VAL ERI4
2807. Vahvarakenteinen narttu, jolla hyvä pää ja ilme. Saisi olla pidempi kaula. Oikeat mittasuhteet. Hyvin kannettu häntä.
Saisi liikkua pidemmin askelin. Hieman villava turkki.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
VAL ERI3
3162. 5 years. In type. Quite strong. Good head, correct bite. Could be a bit stronger in front & a bit better levelled in back.
Excellent coat structure. Correct pigmentation & movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
VAL ERI1 PN1 CACIB VSP
2887. Erinomainen pää. Kuono ja kallo yhtä pitkät. Kallossa oikea leveys kuono täyteläinen. Hyvät, suorat eturaajat. Hyvä
runko ja ylälinja ja kulmat. Erinomainen litteä ja pehmeä karvapeite. Erittäin hyvät liikkeet.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
VAL ERI3
3444. Excellent type. Good bodyproportion. Beautiful head. I'd prefer a bit larger eyes. Strong body with a lot of substance.
Well -angulated. Good topline. Moves very well. Shows herself nicely.
SAHARANDA TRILLIUM ALBA 59644/08 (Saharanda Rubus Jacens-Saharanda Dicentra Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari, Espoo, Om. Anette Ahlbom-Sahari ja Mia Tiainen, Espoo
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
NUO ERI3
19 months. Good size and coat. Nice experession. Correct teeth. Correct ears. Good neck. Strong in front. Nice proportions
in body. Good topline, tail. Sufficient angulations in back. Good moving.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
NUO H
ganska nervös tik. trivs inte i ringen. fint huvud och uttryckt. bra pigment. utm front. bra kropp. borde ha batter överlinje och
visa sig gladare. verkar mkt stressed i ringen där av priset.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO ERI2
Erinomainen tyyppi, erittäin hyvä luusto. Kaunisilmeinen pää. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja & hännänkiinnitys. Hieman lyhyt
rintakehä. Hyvät takaulmaukset. Hyvä turkki tulossa. Liikkuu ja esiintyy reippaasti.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
NUO H
2799. Lyhytraajainen narttu, jolla hyvä pää. Köyristää hieman selkäänsä. Liian alaskiinnittynyt häntä. Toivoisin enemmän
kaulaa. Eturaajat saisivat olla suoremmat ja takaraajat paremmin kulmautuneet. Liikkuu lyhyin askelin. Hyvä turkinlaatu.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
NUO ERI1 PN4 SERT
3151. 21 months, very good type. Excellent head, correct bite. Good body structure with correct angulations. Good coat
texture & pigmentation. Correct in movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
NUO EH4
2878. Mittasuhteet hyvät. Kallo vielä hieman kapea. Hieman käyryyttä eturaajoissa, tilava rintakehä. Karva litteää, saisi olla
pehmeämpää. Hyvät liikkeet. Käyttäytyy hieman arkaillen. Tarvitsee tottumusta.
SAHARANDA UNIQUE ALBA 19158/09 ( Mithra-Shan's Han-Dan-Ni Habanero - Saharanda Lilium Alba)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari, Espoo. Om. Anette Ahlbom-Sahari ja Jeanette Ahlbom-Sarka, Espoo
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN EH
1 year. Good size.Sufficient coat. Correct teeth.Sufficient neck. Not strong in front. Just a lttle long in body. Sufficient topline.
Good tail. Sufficient angulations in back. In the moving crossing too much in front.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
JUN ERI3
Too open front, high loin part, low middens, good bite.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
JUN ERI1 PN3 VASERT
Bra proportioner. Mycket bra huvud och öron. Bra överlinje och svans. Rör sig typiskt. Ok päls för åldern. ROP-Juniori
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
JUN ERI1 VASERT
1146. Excellent, good type. 16 months. Showing very good condition. Excellent head. Dark eyes of correct form. Strong
pigment. Scissor bite. Correct ears. Excellent shoulders. Proper coat texture. Sound mover. Topline could be a little stronger.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN ERI1 PN1 SERT VSP
2333. 10 Monate, sehr schön im Typ, korrekter Kopf, typischer Ausdruck typische Augen & Ohren, rassetypische
Körperproportionen, sehr gute Winkelungen, korrekt in Haar & Farbe, flüßige Bewegung.
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN ERI1 PN3 SERT
Tasapainoinen kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet. Hyvä vahva kuono-osa. Erinomainen pigmentti. Erinomainen runko.
Toivoisin hieman lisää polvikulmauksia. Kauniisti laskeutuva hyvin hoidettu karvapeite. Hyvä häntä. Hyvä lihaskunto. Liikkuu
hyvin.
150
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
JUN H
2793. Vahvarunkoinen nuori narttu, jolla voimakas pää. Saisi olla pidempi kaula. Hyvä selkälinja. Oikein asettunut häntä.
Toivoisin hieman pidemmät raajat. Vielä hieman villava turkki. Saisi liikkua hieman joustavammin. Voisi olla hieman lyhyempi
lantiostaan.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
JUN ERI1 VASERT
3144. 17 months old bitch. Excellent head, correct bite. Very nice expression. Excellent body structure, correct angulations.
Good coat structure & pigmentation. Correct movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
JUN ERI1 PN2 SERT
2873. Erinomaiset mittasuhteet hyvin kaunis pää, leveä kallo, sileät posket. Voimakas hyvä kuono-osa. Erinomainen
pigmentti hyvin kauniit silmät. Erinomainset runko ja luusto. Upeat suorat eturaajat. Hyvät raajojen kulmaukset. Ihana,
pehmeä, litteä karva. Aivan erinomaiset ja moitteettomat liikkeet.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO EH4
474. Vältypad. Allt för ullig päls. Välbyggt huvud, mörka ögon, bra nosparti. Framskjutet skulderläge. Kunde ha längre hals.
Bra längd utmärkt svans. Sundt rörelsechema.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
NUO ERI1 PN4 VASERT
3427. Beautiful type. Very nice bitch with good substance & good bodyproportion. Good head expression. Well -angulated.
Nice outline. Good tailset & -carriage. Excellent movement. Excellent overall expression.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
NUO ERI2
6125. Mittasuhteiltaan kaunis, sopusuhtainen hyvin rakentunut narttu, joka esiintyy hieman villavassa karvapeitteessä ja on
aavistuksen tuhti. Kauniit päänlinjat & ilme. Hyvä ylälinja & häntä. Liikkuu hyvällä askeleella, hyvin edestä ja takaa.
SAHARANDA VIOLA ALBA 44124/09 (Zabadou's Just Like James - Saharanda Gloriosa Lusea)
Kasv. Anette Ahlbom-Sahari, Espoo. Om. Anette Ahlbom-Sahari ja Jari Boren, Espoo
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI
3419. Nice, typical bitch. Very feminine. Nice head. Good bodyproportion. Well-made body with enough substance. She
could have a bit more neck. Well -angulated. Good tailset & -carriage. Moves correctly.
SANILLAN EARLY BIRD FIN & SE & EE MVA 46948/02 (Mr Blue Jeans Sweet Honesty - Mimargon Bonnie Tyler)
Kasv ja om. Sanna Iltanen, Kaaro.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
VAL ERI
head a little bit short. Nice eyes. Nice size. Correct coat. Correct body propotion. Good topline. Moves well, but without of
reach.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
VAL ERI2 PN4
Correct type, strong skull. Muzzle long enough and powerful enough. Befined stop. Strong enough topline. Broad body.
Ribcage long enough. Angulation ok. Excellent movement and temperament and coat.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
VAL ERI3
1641. Very typical bitch, with nice head. Good topline and tailset. Very good front and rear angulation. Excellent quality of the
coat. Excellent temperament and movement.
SANILLAN GLITTER KISS 23862/05 (Kebic’s Arvid – Mimarcon Bonnie Tyler)
kasv. Sanna Iltanen, Kaaro om. Marja-Liisa Kulusjärvi, Rovaniemi
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
AVO ERI1 PN1 SERT VSP
Very nice overall picture. Feminine head with good details. Well pigmented. good neck and topline. Well bodied. Well placed
tail. Moves well. Very good coat and color.
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
AVO ERI1 PN1 SERT ROP
Kaunis hyvinrakentunut. Hyvänmallinen pää, kaunis ilme ja kaula. Erittäin hyvä runko, ylälinja ja raajat. Kaunis turkki ja
häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne.
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
AVO ERI2
4 years. good form good head. good topline. correct angulation tail well set and carried. nice coat good balance in action.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO ERI
697. Bra huvud. Något tum underkäke. Välformade ögon. Utmärkt hals och rygglinje. Bra kors. Välkroppad. Kunde ha rakare
framben. Bra vinklar. Rör sig trångt fram och bak. Bra från sida. Utmärkt pälskvalité.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
AVO H
Erittäin voimakasrakenteinen hieman lyhytrunkoinen narttu, jolla niukahkot tasapainoiset kulmaukset. Lyhyt rintakehä.
Raskaasti laskeutuva turkki. Leveä kalloinen ja lyhytlinjainen pää, alaleuka saisi olla leveämpi. Suurehkot silmät,
ulkokierteisyyttä eturaajoissa. Häntä kaartuu tiukasti. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella, löysästi edestä.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
AVO ERI1
Erinomaista tyyppiä oleva, hyvä runkoinen ja luustoinen, hieman lyhytkuonoinen muuten hyväpäinen tyttö. Aavistuksen alas
kiinnittynyt mutta muuten hyvin kannettu häntä. Hyvä karva. Rauhallinen esiintyjä.
SANILLAN JOLLY PLAYMATE 23046/06 (Saharanda Hibiscus Aurea – Mimarcon Bonnie Tyler)
kasv. Sanna Iltanen, Kaaro om. Tarja Honka, Marttila
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
AVO ERI1 PN2 SERT
Tyylikäs narttu. Kaunis pää ja ilme. Kaunis ylälinja, häntä. Hyvä luusto ja kulmaukset. Liikkuu kauniisti. Hyvä karvanlaatu.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
151
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
AVO ERI2
Correcct type. Head with defined stop. Muzzle long enough. Correct topline. Well developed body. Short ribcage. Correctly
angulated. Stands a bit close in front. Correct temperament
11.7.2010
Karjaa Tanya Ahlman-Stockmari
AVO EH2
Oikean tyyppinen narttu joka valitettavasti tänään kovin pehmeä selkäinen. Kaunisilmeinen pää. Tasapainoiset kulmaukset.
Erinomainen karvapeitteen laatu. Kokoon sopiva runko ja raajaluusto. Hyvä häntä. Rauhallinen käytös. Palkintosija putoaa
johtuen pehmeä selkäisyydestä. Hyvä takapotku.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
AVO ERI1 PN4 VASERT
1075. Harmonisch im Typ. Sehr schöner Kopf. Wellige, üpige Haartexture. Korrekter Top-linie. Rute ist sehr gute befedert.
Bewegung frei mit schub. Lieber Wesen.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
AVO ERI
1636. Typical bitch with beautiful head. Very good topline. Good front and rear angulation. Good quality of the coat. Very
good movement and temperament.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
AVO ERI4
303. 4 Jahre. Feminin. Rasse typisch. Korrekt Kopf proportionen. Elegante Hals- Rückenlinie. Sehr gute Winkelungen Hoch
angesetzte Rute. die etwas beweglicher sein könnte. Typisches Haarkleid. Fliessende Bewegung könnte vorne etwas mehr
Bodenhaftung haben.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO ERI1
1288. Medium elegant bitch. Nice head. Excellent topline. Correct front. Very nice coat. Very nice mover.
SANILLAN NIGHT BIRD FI MVA 46599/07 (Tiziana Arizona Ruby – Sanillan Early Bird)
kasv. ja om. Sanna Iltanen, Kaaro
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI
6133. Mittasuhteiltaan tyypillinen, tänään ei parhaassa karvapeitteessä esitetty narttu. Hyvät ääriviivat. Kauniit ääriviivat.
Kauniit pään linjat, kirsupigmentti voisi olla mustempi. Hyvä ylälinja & häntä & runko. Hyvin kulmautunut. Liikkuu hyvin.
SANILLAN PERFECT DAWN BALTV-09 12412/08 (Kanga-Roo-Roo The Noble-Minded – Sanillan Girlish One)
kasv. Sanna Iltanen, Kaaro om. Anne-Mari Hirvasnoro, Kaaro
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
AVO EH
Hyvä koko, oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula, rintakehä, kulmaukset ja hännän asento. Liikkuu hyvin. Hyvä
karvanlaatu. Selkä notkolla. Koira on takakorkea myös liikkuessa.
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
AVO H
Hyväntyyppinen narttu. Hyvänmallinen pää, kaunis kaula, kyynärpäissä löysyyttä. Hyvä runko, saisi kantaa häntänsä
paremmin. Selässä pehmeyttä. Hyvä karva. Saisi liikkua edestä paremmin. Hyvä luonne.
SANILLAN SHINING SUN 35637/09 (Massivus Angel's Calimero "Nody"-Sanillan Girlish One)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro. Om. Pirkko-Riitta Metsävainio, Oulu
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN ERI
Correct head. Excellent pigmentation. Correct coat texture. Nice body propotions. Excellent topline. Around moves with short
steps.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN EH
11 months. Good size. Not elecant bitch. Correct teeth. Sufficient neck. Not stron in front. Just a little long in body. Sufficient
topline, tail. Sufficient strong in back. In the move crossing too much in front.
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
JUN ERI1 PN4 VASERT
Nice size. Good proportions. Nice head and expression. Good mouth. Good neck and topline. Sufficient angulation and body
for age. In the end she carries her tail correctly. Moves well. Good coat and color.
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
JUN ERI1 PN4
Good type and size. Nice head, good proportions. Correct expression. Elegant neck. Excellent topline. Very good
angulations. Should be better condition. Very good coat. Nice temperament. Free movement.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
JUN ERI2 PN2 VASERT
well proportioned. bitch would like a stronger muzzle. ok bite. good pigment and eye colour. neck goes well into shoulder ok
topline and tail set acceptable forechest would like better spring of ribs ok shoulder and upperarm. quide good in elbows.
sufficient forechest. good front need to have the nails cut. correct coat quality on its way. moves with good sidesteps. close
in rear acceptable in front.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN EH4
687. Välformat huvud med bra uttryck. Bra hals. Tillräcklig kropp för åldern. Raka fina framben. Bra rygglinje, kors och
vinklar. Rör sig bra. Något mjuk i pälsen.
SANILLAN TWINKLE LITTLE STAR 35632/09 (Tequilaville's Jr Ewing-Kebic's Monica)
Kasv. Sanna Iltanen, Kaaro. Om. Katariina Palonen, Teuva
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
JUN ERI1
Hyvä koko, hyvä purenta ja ilme. Pyöreä kallo, hyvä ylälinja. Kovin uloskiertyneet etutassut, hieman kevyt rintakehä. Hyvä
häntä, reilut takakulmat. Kaunis karva, hyvä käytös, erinomaiset liikkeet.
152
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
JUN ERI1 PN2 SERT
Erittäin hyväntyyppinen. Hyvä pää, kauniit korvat. Erinomainen ilme. Hyvä kaula, ylälinja ja häntä. Hyvät suorat eturaajat.
Vielä löysät kyynärpäät. Liikkuu hyvin sivulta ja takaa katsoen. Hieman pumpulimainen turkki.
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
JUN EH
Hieman lyhyeltä vaikuttava narttu. Kevyt pää, hieman pyöreähkö kallo-osa. Hyvä kaula, hyvin kehittynyt runko. Hyvä turkki ja
häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne
1.8.2010
Seinäjoki ry.
Kristiina Ahlberg
JUN EH2
Erinomaisen kokoinen, feminiininen juniori. Hyvä kallo. Pyöreät silmät. Aavistuksen lyhyt kuono-osa. Hyvä purenta. Lyhyt
kaula. Hyvä eturinta. Riittävä luusto. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvät takakulmaukset ja häntä. Oikea turkin laatu. Liikkuu
rodunomaisesti.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
JUN H
2794. Vielä kovin kapearunkoinen kirjava narttu, jolla saisi olla täyteläisempi pää, erityisesti kuono. Kaula saisi olla pidempi.
Hieman matala häntä. Eturaajat saisivat olla suoremmat ja takaraajat paremmin kulmautuneet. Turkki tarvitsee aikaa. Liikkuu
hieman lyhyin askelin.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
JUN EH
3145. 15 months old female. Round skull, short muzzle, missing substance in body. A bit loose in back. Correct coat, could
be better prepared for show. Correct in movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
NUO H
2879. Kevyt luustoinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet päässä. Hyvä pigmentti. Runko vielä kapea. Käyryyttä eturaajoissa.
Hyvä karvanlaatu. Liikkuu ahtaasti eturaajoilla.
21.8.2010
Teuva ry.
Tarmo Viirtelä
JUN EH2
Hyvä purenta, kaunis ilme, pyöreä kallo, hyvä kaula ja etuosa. Käyrät eturaajat ja uloskiertyneet tassut. Täyteläinen runko.
Hieman litteä hännän kaari. Hyvät takakulmat. Hyvänlaatuinen karva. Ryhdikkäät liikkeet, reipas käytös.
SANILLAN TWITTER CHICK 35633/09 (Tequilaville’s Jr Ewing – Kebic’s Monica)
kasv. & om. Sanna Iltanen, Kaaro
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
PEK2 KP
Mycket trevlig helhet men riklig lång streckt, för olagen mycket tunn. Välformad huvud med fina ögon. God hals och överlinje.
Fin svans. Normala vinklar. Goda pälsanlägg. Rör sig bra men änny ganska valpig.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
JUN ERI1 PN2 VASERT
Excellent straight bach, nice head, good hair quality, correct set & carriage of tail.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
JUN ERI2
264. 1 years. Good type with a lot of temperament. Very good head & expression. Good mouth. Good topline. Good body.
Good conformation. Muscles must develop. Good tailset. Good coat.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
JUN ERI3
1147. Attractive 14 months. Very feminine. Correct head. Excellent skull. Clean neck & shoulder. Excellent temper. Ribcage
okay for the age. Correct hindquarters. When moves, moves very well.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN EH
2334. 14 Monate, sehr gut im Typ, sehr typischer Kopf & Ausdruck, gute Winkelungen. Gebäude alter entsprechend, gute
Winkelungen. Vorne lose, gute Haar & Farbe, in der Bewegung partial unkoordiniert.
SANILLAN UPS-A-DAISY 60258/09 (B F's Midnight Marauder – Sanillan Jolly Playmate)
kasv. Sanna Iltanen, Kaaro. om. Laura Junnola, Lappeenranta
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN ERI1
9 months old in development. Scissors bite. Complety Good head. Nice eyes & expressions. High ear set. Excellent format
for sex. Good leg proportions. Enough rich puppy coat for age. Too straight shoulders. In movement too loose in elbows.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN ERI2
3425. 11 months. Very typical bitch. Excellent proportions and body. Well developed ribs. Pleasing head. Foreface could be
stronger. Nice dark eyes. Correct bite. Typical coat. Correct movement. Handler and dog both need some ring training.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN EH
6113. Ääriviivoiltaan tyypillinen, mittasuhteiltaan oikea sopusuhtainen narttu. Hyvät pään linjat. Oikea ylälinja. Hyvä häntä.
Sopivasti kulmautunut. Vielä villava karvapeite. Liikkuu hyvin takaa vielä kovin löysästi & kerien edestä. Etuliikkeet tiputtavat
palkintosijaa.
SANILLAN UPTOWN GIRL 60259/09 (BF`S Midnight Marauder – Sanilla Jolly Playmate)
kasv. & om. Sanna Iltanen, Kaaro
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
JUN ERI2
1068. Harmonisch im Typ. Sehr schönen Kopf. Rute gut Befedert. Korrekte Toplinie. Leich gewelde jugendliche Haartextur.
Winkelungen sehr gut. Bewegung frei mit Schub. Liebes Wesen.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI
6114. Selvän sukupuolileiman omaava, mittasuhteet oikeat narttu. Hyvät pään linjat & mittasuhteet. Ylälinja köyristyy ajoittain
& voisi kantaa häntäänsä napakammin. Sopivasti kulmautunut. Liikkuu varsin hyvin.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
153
SEMLANS EVITA FI MVA S42674/2007 (Massivus Angel's Latino - Semlans Alice)
kasv. Gunilla Hirwing, Ruotsi. Om. Karolin Haglund, Ruotsi.
25.9.2010
Eckerö kv.
Birgitta Svarstad, Ruotsi
VAL ERI1 PN1 SERT CACIB FI
MVA ROP
688. Tik av mycket hög kvalitet vackert uttrycksfullt Huvud Härlig Resning stram överlinje väl kroppad. Välvinklad Hår på
prima Ben och tassar Väl gående utmärkt päls.
SMÖTKYN RIIKON HELINÄ C.I.B & EE & RU & BY MVA RKFV-09 49515/06 (Yo Soy Fridolino – Visakoivun Muselina
Casera)
kasv. Taru Vainio, Helsinki om. Taru Vainio ja Kirsti Koivu, Helsinki
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO EH
3 years. Good size. Not good coat. Correct teeth. Sufficient ears and neck. Not very strong in front and in body. Sufficient
topline, tail and angulations. Not good mover.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
VAL ERI3
273. 3 years. Bitch of a good type. Sufficient size. Good conformation, with very good muscles in the hindquarters. Good
tailset. Good head & expression. Good coat. Good mover.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
VAL ERI1
511. Narttumainen. Hyvä luustoinen. Kaunis ilmeinen pää. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja. Erittäin hyvin kulmautunut edestä ja
takaa. Toivoisin silkkisemmän turkin. Edustavat liikkeet. Hieman köyristää selkäänsä liikkeessä.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
VAL ERI2
Erittäin hyvä narttu, kaunis ilmeikäs pää. Erinomainen kaula. Erittäin hyvä runko. Hyvä ylälinja. Oikein kannettu häntä.
Erittäin hyvät raajat. Liikkuu hyvin kun malttaa. Miellyttävä luonne.
11.7.2010
Karjaa Tanya Ahlman-Stockmari
VAL Poissa
SMÖTKYN RIIKON MUSTA PANTTERI BY MVA 18398/08 (Living Dream's Dormilo'n - Visakoivun Muselina Casera)
kasv. Taru Vainio, Helsinki om. Taru Vainio ja Kirsti Koivu, Helsinki
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
AVO EH3
510. Narttumainen hyväluustoinen. Miellyttävä pää ja ilme. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Erittäin hyvin
kulmautunut edestä ja takaa. Löysyyttä kyynärpäissä. Valitettavasti turkki liian karhea. Liikkuu sivusta hyvin, ahtaasti takaa.
SMÖTKYN RIIKON OBBA 13851/10 (Living Dream's Dormilo'n - Perros Bailando Amor Herrera)
kasv. ja om. Taru Vainio, Helsinki
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN EH
3426. 10 months. Typical young bitch. Very feminine. Typical proportions in body. Would prefer stronger underjaw. Nice dark
eyes. Excellent pigmentation. Correct coat structure. Not very well prepared. Needs more confidence in the ring. Would not
carry her tail over the back.
SMÖTKYN RIIKON SUOKUKKA 48396/09 (Bannera's Fast'n Famous – Smötkyn Riikon Helinä)
kasv.Taru Vainio, Helsinki om. Taru Vainio ja Mira Huikko, Vaajakoski
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
JUN ERI4
505. Narttumainen. Hyväilmeinen pää. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja ja hieman alhainen hännänkiinnitys. Hyvät kulmaukset
edestä ja takaa. Rintakehän pitäiisi vielä kehittyä. Hieman takakorkea. Hyvät liikkeet.
SMÖTKYN RIIKON WELLAMO 49513/06 (Yo Soy Fridolino - Visakoivun Muselina Casera)
kasv.Taru Vainio, Helsinki om. Kati Pölönen, Puumala
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
AVO EH4
510B. Narttumainen. Hyväluustoinen. Narttumainen pää ja ilme. Toivoisin paremman selkälinjan ja hännänkiinnityksen..
Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Toivoisin paremman laatuisen turkin. Selkälinja saisi olla parempi liikkeissä. Tänään
hieman epävarma.
SNOWMOON'S EXOTIC LEGEND 13295/10 (Mimarcon Brad Pitt – Aleksandrian Exotic Dream)
kasv. Katariina Palonen, Teuva om. XXXX
21.8.2010
Teuva ry.
Tarmo Viirtelä
JUN ERI1 PN1 SERT VSP
Hyvä purenta. Kaunis ilme. Pyöreä kallo. Hyvä kaula. Mallikas etuosa, suorat eturaajat. Täyteläinen runko ja reilut
takakulmat. Hyvä hännän kaari ja kaunis karva. Ryhdikäs liikkuja, hyvä käytös
SNOWMOON'S EXOTIC FANTASY 13294/10 (Mimarcon Brad Pitt – Aleksandrian Exotic Dream)
kasv. Katariina Palonen, Teuva om. Pirjo Valtonen, Taipalsaari
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
JUN EH3
Big girl strong scissors bite. Not enough pigmentation in nose good eyes. Correct earset. Neck could be longer. Correct
tailset. Puppy coat enough rich. Too straight in shoulders & and crabs in the moment.
154
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
SPICEDONNAN SEX AND THE CITY 50066/09 (Spicedonnan Summersan's Son - Kinway Icy Enchantress)
Kasv. Riikka Pitkänen. Om. Katja Alhonmäki ja Riikka Pitkänen, Niinisalo
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
PEK
7 months. Bitch has only five ineisors in the upper jarv.Feminine head. Good expression. Dark eyes. Good ear carriage.
Short neck. Rising topline. Good depth of chest. Correct front. Nearly no angulations behind. Glose hind movement. Coat
coud be in better condition. Nice temperament.
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
PEK2
Hyvän tyyppinen, vielä hieman korkearaajainen. kallo voisi olla litteämpi ja leveämpi. Hyvä häntä. Vielä pentuturkki.
Etuhampaat hieman epäjärjestyksessä. Liikkuu hyvällä potkulla, mutta hieman ahtaasti.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN H
3420. Typical, very feminine bitch. Nice head. Nice expression, but eyes are a bit too much open. Very light in body. Should
have more substance. A bit high on legs. Well -angulated. Good tailset. Moves well from side, too close behind.
SPRINGWIND PINKY PONK 47928/09 (Bamse's Jul Godis - Ja-Kar Operetin Taikaa)
Kasv.XXX Om. Anita Tuomola, Hyvinkää.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
PEK
7 months. Feminine head. Nooce not completly black. Othervise good pigmentation. Almost shaped dark eyes. Good ear
carriage. Correct expression. Well build body, with correct top and underline. Nice front . Well angulated behind. Moves bit
cowhoced behind. Good coat and temperament.
SPRINGWIND UPSY DAYSY 47929/09 (Bamse's Jul Godis - Ja-Kar Operetin Taikaa)
Kasv.XXXOm. Anita Tuomola, Hyvinkää
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
PEK3
7 months. Nice young bitch. Head bit small. Dark almost shaped eyes. Good stop. Dark nose. Nice ear carriage. Well build
body with very good lines and angulations. Moves well. nice coat and temperament.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez,
JUN ERI1
9 months, medium size bitch. Very good type and proportions. Very good body substance. Good coat for age. Exellent
expression. Exellent carriage. Very easy mover.
11.7.2010
Karjaa Tanya Ahlman-Stockmari
JUN T
Lyhyt runkoinen hieman kurittomasti käyttäytyvä narttu. Erittäin lyhyt kuono-osa. Toivoisin rodunomaisemman ilmeen.
Niukasti kulmautunut edestä ja takaa. Tarvitsee lisää runkoa. Toivoisin enemmän polvikulmauksia. Pehmeähkö
karvapeitteen laatu. Osittain katkennutta päässä. Selvä sukupuolileima. Tarvitsee kehätottumusta. Reipas liikkuja.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
JUN EH3
Hyvä nuori narttu. Hyvä mallinen pää. Kaunis kaula. Hyvä ylälinja ja takaosa. Hieman pörröinen karva. Hyvä hanta. Liikkuu
hyvin. Oudoksuu hieman näyttely olosuhteita.
SUZUIDA’S LILI MARLEN 16050/10 (Bellezza's Keep In Touch - Aleksandrian Mama's Pride)
kasv. & om. Tuula ja Juha Suni, Pulp
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN ERI
3427. 9 months. Very feminine. Excellent head. Kind expression. Correct bite. Well developed for age. Typical soft coat.
Good tailset and carriage. Very promising for the future but just needs time.
TARBABY’S NENA 20894/08 (Toy-Fozzie’s Cuban All Of Me – Aco Tara’s Harmony Girl)
kasv. Tuula Järvelä, Oulu om. Outi Huhta & Tuula Järvelä, Kempele
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
NUO Poissa
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
AVO ERI1 PN1 SERT VSP
Excellent type and size. Nice head with excellent expression. Beautiful dark eyes. Should be better nose pigmentation. Good
neck, excellent topline. Good angulations. should be more paracell legs in front. Good colour and coat. Excellent
temperament and movement.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
AVO EH3
Hyvä koko. Hyvät pään yksityiskohdat. Vaaleahko kirsu ja silmät myös vaaleat. Muuten hyvä purenta, mutta 5
alaetuhammasta. Hyvä kaula & etuosa. Suorat eturaajat. Aika tuhdissa kunnossa, hyvä häntä, vahvat takalihakset. Kaunis
karva. Hyvät liikkeet.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
AVO ERI1 PN4 VACA
2 years. nice strong body. ok proportions. enough muzzle. quite good underjaw. ok bite. would like a stronger pigment. and a
darker eye. could have more neck. strong topline well set tail. nice forechest. could be tighter in eIhows. enough coat. stands
east-west. is a bit flat in paws. could have more knee angulation coat quality is good. well groomed and presented but not a
lot of coat. needs longer steps. acceptable coming and going.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
AVO ERI1 PN3 CACIB
Kaunis, hyvinrakentunut narttu. Hyvä pää. Kaula voisi olla aavistuksen pidempi. Vahva runko. Hyvä ylälinja ja raajat. Hyvä
hännänkiinnitys. Hyvä turkki ja liikkeet. Miellyttävä luonne.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO ERI4
698. Mycket vackert välformat huvud med bra pigment. Bra hals. Utmärkt kropp och kors. Ganska raka framben. Tillräckliga
vinklar. Kunde ha bättre resming. Utmärkt pälskvalitet.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
155
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
AVO H
Kookkaan puoleinen vahvarakenteinen narttu jolla hyvät mittasuhteet. Tasapainoinen rakenne, hyvät kulmaukset, löysyyttä
kyynärpäissä, ulkokierteiset eturaajat. Hyvälinjainen pää, heikko pigmentti pilaa ilmettä. Silmät voisivat olla tummemmat.
Hieman avoin saksipurenta, turkki ok.. Liikkuu riittävällä askelpituudella, leveästi edestä.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO ERI2
3436. Very nice-looking bitch with good bodyproportion. Nice head & expression. Nice outline. Well -angulated. Moves very
nicely. Coat is not at the best condition.
TARBABY’S NIEVE FI & SE MVA 20895/08 (Toy-Fozzie’s Cuban All Of Me – Aco Tara’s Harmony Girl)
kasv. Tuula Järvelä, Oulu om. Anna-Maria Laurila & Tuula Järvelä, Kiiminki
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO ERI3
Excellent general condition.Very nice head and expression. Very dark eyes. Excellent coat. Good size. Moves very well.
Excellent temperament.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO EH
2 years. Good size and coat. Correct teeth. Very nice expression. Sufficient neck. Correct in front. Nice body. Good topline.
Sufficient tail. Sufficient strong in back. Not good tail in moving and not parallel.
8.5.2010
Pello ry.
Mona K. Selbach, Norja
AVO ERI2
Feminine bitch needs a bit more self confidence. Nice expression. Good mouth and pigmentation. Sufficient neck. Good
topline and tail. Well bodied. Moves well. Good coat and color.
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
AVO ERI2 PN3 VASERT
Should be better characteur. Excellent type and size. Good head with correct expression. Excellent pigmentation. Elegant
neck. Correct topline. Good angulations. Typical movements. Good coat colour and texture.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
AVO ERI1 PN2 VASERT
Koko: Hyvä. Kaunis pää. Hyvä purenta & ilme. Sulava ylälinja, mallikas etuosa. Hieman käyrät eturaajat. Hyvä häntä, reilut
takakulmat. Kauniissa karvassa. Kauniit liikkeet.
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
AVO ERI1 PN1 SERT FI MVA
CACIB ROP
2 years. good size and proportions nice head and expression nice neck. good topline. correct angulation. tail well set and
carried. nice balance in action good temperament.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VAL ERI4
1153. Excellent breed type. 2 years. Shoving in good condition. Very feminine. Correct eyes, form & colour. Scissor bite.
Clean neck & shoulders. Good proportion of body. Proper ribcage. Moves okay.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
VAL ERI2
2 years. well proportioned bitch with good body substance. would like a stronger muzzle and more underjaw. ok bite.
acceptable shape of eye. ok eye colour. could have stronger bones enough neck. could have better topline ok tail set. good
spring of ribs. shoulder anu upperarm ok. would like straighter and less tight front. flat in feet and little east-west strong
muscled hind quarter. enough length of steps and drive. good coming and going.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
VAL ERI1
Kaunis narttu, jolla hyvänmallinen kaunisilmeinen pää. Erittäin hyvä kaula ja runko. Hyvä ylälinja ja raajat. Hyvä turkki.
Liikkeessä hieman taakse jäävä häntä. Miellyttävä luonne.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
VAL ERI1 PN1 CACIB VSP
699. Mycket tilltalande tik full av rastypiska detaljer. Vackert välformat huvud. Något framträdande mörka ögon. Bra hals
rygglinje och kors. Välkroppad med raka fina framben. Välvinklad. Rör sig med utmärkt steg. Mycket rastupisk. Vackert
välskott päls av utmärkt kvalité.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
VAL ERI1 PN1 VSP
Tasapainoisesti rakentunut, kooltaan mittasuhteiltaan narttu, jolla hyvä luusto, runko ja kulmaukset, hieman ulkokierteisyyttä
eturaajoissa. Hyvät päänlinjat, suurehkot pyöreähköt silmät. Hyvä purenta, turkki ja häntä. Pigmentti ok. Liikkuu ja esiintyy
hyvin.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
VAL ERI
1789. 2 1/2 years typical female. Nice head & expression. Good pigmentation. Very good coat. Eyes are little round. Little
straight angulated front & rear. Narrow behind. Tailset a little deep.
TARBABY´S OFELIA FIN39703/08 (Piparin Dragonair - Tarbaby´s Golden Honey)
Kasv. Tuula Järvelä, Oulu. Om Ulla Muhonen ja Tuula Järvelä, Oulu
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
NUO EH1
Exellent size, good type. Nice head with good expression. Excellent dark eyes. Correct neck and topline. Good angulations.
In correct coat structure. Good temperament and movement.
TARBABY’S PERFECT ELEGANCE 58898/09 (Tarbaby's Overlord – Aco Tara’s Harmony Girl)
kasv. Tuula Järvelä, Oulu om. Tuula ja Pekka Järvelä, Oulu
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
PEK1 KP VSP-PEN
Very feminine. Good size. Excellent head with very good expression. Correct proportions. Good neck. Should be little better
angulations in front. Correct angulations in back. Very good coat. Excellent temperament and movement. Very promising.
156
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
PEK1 KP ROP-PEN
Hyvä koko. Kaunis pää & ilme. Hyvä purenta. Hyvä etuosa, suorat eturaajat. Täyteläinen runko. Hyvä häntä, vahva takaosa.
Kaunis karva. Hyvät liikkeet.
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
PEK1 KP ROP- PEN
7 months. good size and propotions. typical head good topline. tail well set and carried. nice coat good balance in action.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
PEK1 KP ROP-PEN
1125. Proper breed type. 7. months. Good proportion in head. Slightly round eyes. Correct proportion in body. Long leek.
Proper shoulder. Well angulated behind. Slightly narrow behind. Nice temper. Very promising.
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
PEK1 KP VSP- PEN
7 months. ok body proportions. quite good muzzle but should not be any longer. ok bite. good eye colour. good lenght of
neck. could flow better into shoulder ok topline and tail set. enough forechest. could be stronger in front. ok in rear. sufficient
length of step. good coat
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
PEK1 KP VSP- PEN
Hyvärakenteinen pentu, jolla hyvä pää ja pigmentti. Erittäin hyvä runko, ylälinja ja raajat. Lupaava turkki, hyvinkannettu
häntä. Miellyttävä luonne.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
PEK1 KP ROP-PEN
668. Mycket lovande tikvalp med fin storlek och fina proportioner. Feminint välformat huvud med bra uttryck. Utmärkt
överlinje, hals och kors. Välutvecklad kropp. Utmärkta vinklar. Ror sig bra. En mycket prydlig liten tikvalp. Bra päls.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
JUN ERI1 PN3 VASERT
Tasapainoisesti rakentunut, hyvä runkoinen, kooltaan ja mittasuhteiltaan hyvä juniori. Hieman ulkokierteisyyttä eturaajoissa.
Kaunisilmeinen pää, hyvät silmät ja purenta, riittävä pigmentti. Hyvä kaula ja ylälinja. Melko tiukasti selälle kaartuva häntä.
Turkki Ok. Kiva luonne, liikkuu ryhdikkäästi hyvällä askeleella, hieman löysästi edestä.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI4
3421. Nice, typical bitch with good bodyproportion. Typical, feminine expression. Well-made body with good substance.
Good topline. Well -angulated. Good tailset & -carriage. Very nicely movement, good coat quality. Shows herself nice.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN EH
1773. 1 years old. Elegant female. Good in type. Good pigmentation. A little long in body. Correct chest. Coat should be
better groomed. A little loose in elbows. Narrow behind.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI
6115. Selvän sukupuolileiman omaava, hyvin rakentunut narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvät pään linjat & oikea ilme.
Kirsupigmentti voisi olla mustempi. Hyvä ylälinja & häntä. Hyvin kulmautunut. Oikeanlaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvin
takaa, hieman löysästi edestä.
TARBABY`S QUEEN FOR A DAISY 18400/10 (Tarbaby`s Overlord – Tarbaby`s Nena)
kasv. Tuula Järvelä, Oulu om. Tia Hoikkala & Tommi Ylitalo, Espoo
8.8.2010
Hyvinkää pentun.
Unto Timonen
5-7 PEK Poissa
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
5-7 PEK2
433. 6 månader. Skulle vara längre. Ullig ganska krusig päls. Litet klent byggt huvud. Utmärkt pigment. Mörka ögon. Klen
haka. Framskjutet skulderläge. Knappa vinklar bak. Utmärkt svans. Visar sig glatt och trevligt.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
PEK4
1249. Smaller than medium. Good proportions. Nice head, good topline. Good mover. Very promising.
7.11.2010
Lohja, Pentun.
Tarja Löfman
PEK1
8 kk vanha feminiininen narttu. Hyvä purenta. Kaunis ilme & tummat silmät, mutta kokoon nähden turhan pieni pää. Suorat
eturaajat. Riittävän pitkä rintakehä. Selkälinja saisi olla suorempi. Häntä on turhan kippura. Liikkuu hyvin, reippaasti. Esiintyy
mukavasti.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN EH
6116. Vielä hyvin pentumainen, tänään ei parhaassa karvapeitteessä esitetty narttu. Selvä sukupuolileima. Erinomainen
pigmentti. Köyristää herkästi ylälinjaansa. Riittävästi kulmautunut. Tänään haluton esittämään liikkeensa eikä anna parasta
kuvaa itsestään.
TARINAKUMMUN EIRENE 51121/08 (Bellezza's Simply Superman - Bannera's Easy On The Eye)
Kasv. Mervi Kangas, Voltti. Om. Satu Matintupa ja Mervi Kangas, Hyllykallio
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
NUO EH1
Hieman luhut ja hieman vielä korkearaajainen. Hyvät pään linjat. Hyvä ylälinja ja häntä. Liikkuu kovin ahtaasti takaa, kerien
edestä. Hieman pumpulinen turkki. Käyttäytyy hyvin.
12.6.2010
Tuuri kr.
Paavo Mattila
NUO H
Kevytrakenteinen, hieman lyhyt narttu. Hyvänmallinen pää, kaunis kaula, kevyt runko. Hyvä ylälinja. Hyvänlaatuinen turkki,
hyvä hännänkiinnitys. Hyväasentoiset raajat. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
NUO ERI1
Hyvä koko. Hyvä purenta. Kaunis ilme. Pyöreä kallo. Hyvä ylälinja. Hieman käyrät eturaajat. Hieman kevyt runko. Riittävät
takakulmat. Hyvä karvanlaatu. Varovainen käytös. Hyvät liikkeet.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
157
1.8.2010
Seinäjoki ry.
Kristiina Ahlberg
NUO EH1
Feminiininen pieni narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Erinomainen pigmentti. Silmät hieman kaukana toisistaan.
Lyhyehkö kaula. Hento luusto. Hyvä runko. Riittävät takakulmaukset. Tiukka häntäkieppi. Oikeanlaatuinen turkki, joka hyvin
hoidettu. Liikkuu erittäin ahtaasti takaa, muuten rodunomaisesti. Epäluuloinen luonne.
21.8.2010
Teuva ry.
Tarmo Viirtelä
AVO EH2
Koko: Pienehkö. Suippo kuono. Hyvä purenta. Riittävän tummat silmät. Lyhyehkö kaula. Hyvät etukulmat ja suorat eturaajat,
vankka runko. Litteähkö hännän kaari. Riittävät takakulmat. Hieman karhea karvan laatu. Käytös tulisi olla vapaampi.
Ryhdikkäät liikkeet, liian ahtaat takaa katsoen.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO EH
3437. Typical bitch, very feminine. A bit high on legs. Typical head. Good topline. Well -anguleted. Should have more chest
& body substance. Good coat quality.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
AVO EH
1782. 2 years old elegant & small female. Feminine type. Good coat. Enough correct build muzzle. A little short upperarm.
Elegant neck & topline. Moderate angulations. Narrow behind.
TARINAKUMMUN FREYJA 21822/09 (Massivus Angel's Calimero "Nody" - Tarinakummun Benten)
Kasv. Mervi Kangas, Voltti. Om. XXXX
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
JUN ERI2 PN3
Hyvä koko. Hyvä pään muoto & purenta. Aika vaaleat silmät. Hyvä kaula & etuosa. Hieman uloskiertyneet tassut. Hyvä
rungon muoto & häntä. Reilut takakulmat. Hyvin hoidettu karva. Ryhdikäs liikkuja.
1.8.2010
Seinäjoki ry.
Kristiina Ahlberg
JUN H
Sopivan kokoinen, hieman korkearaajaiselta vaikuttava juniori. Hyvä kallo. Pyöreät silmät, jossa pigmentti saisi olla
tummempi. Hieman lyhyt kuono. Riittävä purenta. Lyhyt kaula. Riittävä luusto. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvät
takakulmaukset. Oikea turkin laatu. Liikkuu ahtaasti takaa. Liikkeessä takakorkea. Muuten liikkuu rodunomaisesti.
21.8.2010
Teuva ry.
Tarmo Viirtelä
JUN ERI2 PN3
Hyvä purenta. Hieman vaaleat silmät. Tarpeeksi tasainen kallo. Hyvä kallo ja etuosa. Suorat eturaajat. Täyteläinen runko.
Hyvä hännän kaari. Riittävät takakulmat. Hyvä karvanlaatu. Ryhdikkäät sivuliikkeet. Hieman ahdas takaa. Hyvä käytös
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
NUO H
Hyvä koko ja mittasuhteet. Riittävä luusto. Tasapainoisesti kulmautunut, mutta voimakkaasti ulkokierteiset eturaajat. Kuonoosa saisi olla pitempi. Hyvä kallo, kauniit silmät, hyvä pigmentti. Alaleuka saisi olla pidempi. Hyvä häntä, pehmyt
pentumainen turkki. Saisi esiintyä ryhdikkäämmin, erittäin vaappuva lyhyt etuaskel.
TARINAKUMMUN ILMATAR 10560/10 ( Jakatabi´s Poseidon- Bannera´s Easy On The Eye)
Kasv.Mervi Kangas , Kauhava, Om Tarja Kankaanpää ja Marja Rossi, Konnevesi
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
PEK2
Mittasuhteiltaan hyvä pentu. Kevyt hyvänmallinen pää. Kaula saisi olla hieman pidempi. Eturaajojen kiinnitys hieman
löysähkö. Hyvä ylälinja. Lupaava turkki. Ahtautta takaliikkeessä. Hyvä luonne.
TEQUILAVILLE’S NANETTE BLANCET NOIR 41372/06 (Kebic’s Ivar – Tequilaville’s Coco Chanel)
kasv. Monica Embretsen, Ruotsi om. Helena Aspfors, Singby
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
AVO ERI1 VASERT
Kookkaanpuoleinen, pää tarpeeksi narttumainen, hyvä purenta. Vaaleahkot silmät, näyttävä ylälinja. Erinomaiset suorat
eturaajat, vankka runko. Hieman pitkä lanne, lihaksikas takaosa. Hieman karhea, hyvinhoidettu karva. Hyvä käytös ,
erinomaiset liikkeet.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
AVO H
Vahva runkoinen, pitkä runkoinen narttu, yleisvaikutelmaltaan hieman urosmainen, vahva kallo-osa, vaaleat silmät, hyvä
eturinta, hyvä häntä, hyvät takaraajat, karvapeite saisi olla laadullisesti parempaa, hyvä käytös. Lanneosa saisi olla
lyhyempi, rungon pituus ja urosmainen sukupuolileima pudottavat palkintosijaa.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
AVO ERI1 PN2 VACA VASERT
4 years old bitch. Excellent size & structure. Brilliant coat. Nice colour. Big and still feminine head. Very rich fore cheast.
Excellent topline and ribcage. Correct angulation and very sound movement.
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
AVO EH4
A little too big. In male-type. Nice head with typical expression. Excellent dark eyes. Good neck, correct topline. Excellent
ribcage. Good angulations. Typical coatstructure. Very good movements
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
AVO ERI2 PN4
Hieman kookas. Aavistuksen urosmainen kokonaisuus. Hyvä pää & purenta. Vaaleahkot silmät. Kaunis ylälinja. Hyvä etuosa
& suorat eturaajat. Täyteläinen runko, reilut takakulmat. Hyvä karva ja häntä. Erinomaiset liikkeet.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO EH
700. Stor tik- Välformat huvud med fint uttryck. Bra hals, rygglinje och kors. Utmärkt kropp. Tillräckliga vinklar. Ganska raka
framben. Rör sig bra. Utmärkt pälskvalite men kunde vara något elegantare och femininare.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
AVO EH3
Vankka rakenteinen. Voisi olla hieman lyhyempi. Kaunis ilmeinen pää. Hyvä kaula. Hyvä ylälinja. Oikein kannettu häntä.
Hyvä asentoiset raajat. Hyvä turkki ja liikkeet. Miellyttävä luonne.
158
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO EH
3438. Typical bitch. Very strongly made. Very strong bone. Plenty of substance. Short in muzzle. A bit down faced. Good
body substance. Well -angulated. Good tailset & tail. The coat in not in best condition.
TEQUILAVILLE’S XTRAVAGANZA PMJV-09 15709/09 (Codicor’s Lone Ranger – Tequilaville’s Gaelic Gwendolyn)
kasv. Monica Embretsen, Ruotsi om. Helena Aspfors ja Timo Kivioja, Singsby
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
NUO EH2
Hieman urosmainen, erinomaista tyyppiä oleva. todella hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula, ylälinja ja häntä. Oikea karvanlaatu.
Liikkuu hyvin siivulta ja takaa katsoen.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
NUO H
Vaalea silmäinen vahvakalloinen narttu, hyvä eturinta, vahva raajaluusto, karvapeite saisi olla laadullisesti parempi ja
laskeutua paremmin. Hyvä häntä, riittävät polvikulmaukset, hieman pitkä lanne-osa. Karvapeite pudottaa, palkintosijaa,
takakorkea liikkeessä. Hyvät sivuliikkeet.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
NUO ERI2
18 months old bitch. Quite big but nicely balanced. Beautiful head. Nicely color red. Promisent forecheast. Correct topline.
Good rip cage. Well angulated behind. Correct tail. Sound movement. A bit light eyes compared to coat colour.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
NUO Poissa
21.8.2010
Teuva ry.
Tarmo Viirtelä
NUO ERI3
koko: Hieman kookas. Hyvä purenta ja pään muoto, vaaleahkot silmät. Hyvä kaula ja mallikas etuosa. Vankka hieman pitkä
runko. Kaunis hännän kaari ja vahva takaosa. Hieman karhea hyvin hoidettu karva. Ryhdikäs liikkuja, hyvä käytös.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
NUO EH4
3428. Typical bitch. Very strongly made with plenty of bone & substance. Bit long in body. Typical head. Good topline. Well angulated. Good tailset. The coat is not in best condition. Nice movement.
TEQUILAVILLE'S U ARE THE ONE FI MVA SE MVA EE MVA 54728/12 (Codicor's Lone Ranger - Tequilaville's Dream
Danette)
Kasv. Monica Embretsen, Ruotsi. Om. Seppo Sahari & Anette Ahlbom-Sahari, Espoo.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
AVO ERI2
6127. Mittasuhteiltaan tyypillinen, hieman tuhdissa kunnossa esitetty narttu. Kauniit pään linjat, kaunis ilme. Seistessä
hieman etumatala. Hyvä hännänkiinnitys. Runsas karvapeite. Liikkuu ryhdikkäästi hyvällä askeleella, hyvin edestä ja takaa.
TIZIANA BUXTON DIAMOND EEMVA 17726/06 (Saharanda Hedera Helix & Saharanda Crossandra Alba) kasv. Virve
Vahterkoski-Sjöblom, om. Lisa Lindholm, Helsinki
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
VAL EH3
Mycket bra typ. Bra storlek och proportioner. Mycket fint huvud och uttryck. Skulle ha bättre resning. Ganska rak i skuldrar.
Starkt utvridna fram tassar. Gos kropp. Bra bakställ. Falle lite framåt i rörelse. Skulle ha mera attityd.
TIZIANA I’M A MARCOSA GIRL 50889/09 (Tiziana Congo Ivory – Bannera’s Hope Diamond)
kasv. ja om. Virve Vahterkoski-Sjöblom, Helsinki
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN H
9-kk ikäinen, vielä kovin pentumainen. Sopivan kokoinen juniori. Hieman leveä kallo. Kauniit silmät. Kuono-osa saisi olla
aavistuksen pidempi. Pysty lapa. Luusto saisi olla voimakkaampi. Kehittymätön runko. Hyvät takakulmaukset. Pentuturkki.
Liikkuu hieman lyhyellä sivuaskeleella. Luisu lanne. Tarvitsee aikaa.
TORCEDORE’S ARIA EL AMORE FI & SE & EE MVA PMJV-07 PMV-09 50252/06 (Bayarin Golden Boy-Bellezza’s Black
Pearl)
kasv ja om. Kirsi Räikkönen, Lahti
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
pois
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
VAL ERI3
kraftig tik med bra kropp. finpäls. brett bra huvud, men allt fär blek näsa. rör sig och visa sig väl.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL ERI2
3 1/2 years old bitch. Pinser bite. Beautiful head. Good front. Correct topline. Steeper angulation behind making group very
ligh but still sound in movement. Excellent coat and colour.
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
VAL ERI1 PN1 ROP
kaunis ryhdikäs narttu, jolla hyvänmallinen pää. Kaunis ilme ja kaula. Erittäin hyvä runko, ylälinja ja takaosa. Hyvä laatuinen
turkki. Kantaa häntänsä oikein. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
VAL ERI1 PN1 CACIB ROP
1156. Very stylish. 4 years. Beautiful condition. Excellent breed type. Long neck. Proper shoulders. Excellent proportions.
Correct hindquarters. Pretty picture. Proud mover. Well presented.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
VAL EH4
485. 4-åring av utmärkt typ bra proportioner. Ganska ullig päls. Allt för klent nospigment. Mörka ögon utmärkt uttryck.
Utmärkt framställ & bakställ & svans. Härlig kropp. Förstklassigt rörelse chema särskelt bra fram.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
159
TORCEDORE’S CAPERUCITA ROJA 46891/08 (Buenos Amigos Little Mystery – Torcedore’s Allegre Nenita)
kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti om. Katja Saarinen, Nokia
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN H
God typ och storlek. Rikligt lång sträckt. Fint huvud och uttryck. Bra vinklar. God kropp. Lågt ansatt och buren svans. Bra
päls. Rör sig ganska bra men behöver mera ringtäning och självförtroende.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
NUO EH3
Sopivan kokoinen, feminiininen narttu. Hyvä kallo ja kuono. Hyvä silmien muoto, joskin pigmentti tulisi olla tummempi. Hyvä
purenta. Hyvä kaula. Pysty lapa. Hyvä eturinta. Erittäin löysät kyynärpäät. Hyvä luusto. Vankka runko. Hyvät
takakulmaukset. Kauniisti hoidettu turkki. Liikkuu erittäin ahtaasti takaa ja löysästi edestä. Sivuliike ok. Hyvä luonne.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
NUO EH2
Good size. Long in body. Head strong enough. Could have straighter topline. Broad and deep body. Long in loin. Correctlu
laid- back shoulder. A bit tco. overangulated overarm. Correct coat and temperament
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO ERI
Narttumainen, melko hyvät mittasuhteet. Hieman pitkä. Oikea purenta. Hyvä hännänkiinnitys. Syvä pitkä rintakehä. Hyvin
kulmautunut edestä, riittävästi takaa. Hieman ahtaat takaliikkeet, hieman löysät kyynärpäät.
TORCEDORE’S CARINOSO CHICA 46892/08 (Buenos Amigos Little Mystery – Torcedore’s Alegre Nenita)
kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti om. Jonna Hokkanen, Jani Pilli & Kirsi Räikkönen, Helsinki
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
NUO EH2
Good size & proportions of body. Good set & angulated legs. Nice head. Nice temperament & movement. Coat is not in
conditions for show, needs better prepairing.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO ERI3
Narttumainen, hyvä luusto. Hieman kapea kallo-osa. Hyvä purenta. Erittäin hyvä ylälinja, hyvä hännänkiinnitys. Leveä ja
pitkä rintakehä. Erittäin hyvät etukulmaukset, hieman suorat takaa,
TORCEDORE’S CHACHI AHIJADA 46888/08 (Buenos Amigos Little Mystery – Torcedore’s Alegre Nenita)
kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti om. Kirsi Räikkönen & Petra Riisiö, Siilinjärvi
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
NUO Poissa
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
JUN H
Vielä kovin kevyt runkoinen ja ilmava kokonaisuus. Pieni , pyöreäkalloinen pää, suippo kuoni. Hyvä raajarakenne ja hännän
asento. Oikea karvanlaatu. Kevyet tyypilliset liikkeet.
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
NUO ERI1 PN3 VASERT
Female 18 months. Sturdy low set abundant coat. Bright & happy. Very good head. Scull flat. Medium lenght muzzle.
Moderate stopp. Dark almond eyes. Ears high set. Medium neck. Good anqulation front & rear. Level back. Tail set high.
Medium bone. Very good movement. Light footed. Good drive.
TORCEDORE’S ESTELLE AMOROSO 22368/09 (Bellezza’s Tame This Tiger – Bellezza’s Black Pearl)
kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti om. Aliisa & Majastiina Palm & Kirsi Räikkönen, Kouvola
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
JUN EH
13 months, feminine, enough strength of bone. Good neck, adequate a bit longish topline. Good enough angulation, would
prefer more drive in movement.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
JUN H
Hyvä koko ja purenta. Kaunis ilme, hyvä kaula, näyttävä eturinta. Melko suorat eturaajat, tassut uloskiertyneet. Aika tuhdissa
kunnossa. Hyvät takakulmat. Hieman ohut, mutta hyvänlaatuinen karva. Hyvät liikkeet, iloinen käytös.
24.4.2010 Lahti kv
Kristiina Ahlberg
JUN H
Sopivan kokoinen juniori, jolla oikeat mittasuhteet. Selvä sukupuolileima. Hyvä kallo, kauniit silmät. Hyvä kuono. Pigmentti
saisi olla tummempi. Riittävä kaula. Kokoon nähden sopiva luusto. Ulkokierteiset eturaajat. Hyvät takakulmaukset.
Hyvänlaatuinen turkki, mutta ei tänään parhaassa mahdollisessa kunnossa. Hyvä häntä. Liikkuu ahtaasti takaa ja vielä kovin
löysästi edestä. Tänään ei näyttelykunnossa.
TORCEDORE'S FEMENIL COMO DIVA 52545/09 (Buenos Amigos Little Mystery - Bellezza's Black Pearl)
Kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti. Om. Heidi Kuoppala ja Kirsi Räikkönen, Jyväskylä
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
PEK1 KP
7 months. Very nice young bitch Very promissing head. Feminine expression. Dark eyes, well placed. Good ear carriage.
Exellent body. Level topline. Good depth of chest. Nice front. Well angulated behind. Moves with good drive. Exellent coat
and temperament.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
PEK1
Hyvä koko, kaunis pää, hyvä purenta, tummat silmät. Näyttävä ylälinja, hieman käyrät eturaajat. Vankka runko, vahva
takaosa. Kaunis karva. Epävarma käytös, hyvät liikkeet.
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
PEK1 KP ROP-PEN
Erinomaista tyyppiä oleva. Hyvät pään linjat. Oikea ylälinja ja häntä. Eturaajat saisivat olla suoremmat. Liikkuu hyvin sivulta
katsoen, vielä kovin ahtaasti takaa. Tarvitsee hieman kehätottumusta.
160
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
PEK1 KP ROP-PEN
Good size & proportions of body, excellent topline. Good set & angulated legs, nice head. Very nice coat, good prepairing for
show. Good movement & temperament.
15.5.2010
Mynämäki kr.
Zsolt Lokodi, Romania
PEK1 KP ROP-PEN
Excellent size good energic movement, nice head. Good parallel coat.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
PEK1 KP VSP-PEN
Correct type and prop. Correct type of head. A bit small eyes. Correct topline and volume of body. Ribcage long enough.
Correctly angulatied. Free movements. Correct coat and temperament.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
PEK1
feminin med bra kropp. utm huvud och uttryckt. dålig front. mkt trång bak I rörelsen. fin pals. livliga rörelser.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
PEK1 KP VSP-PEN
Hieman vielä ylälinjaansa köyristävä narttumainen kokonaisuus, hyvä runko, etuosan tulee vielä kehittyä, hyvä kallo-osa,
kevyt alaleuka, hyvä häntä, riittävät polvikulmaukset. Etuliikkeiden tulee vakiintua iän myötä.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
PEK1 KP VSP-PEN
8 months old bitch. Excellent size. Well developed. Nice colour, good coat. Beautiful head. Excellent topline & angulation
and allready sound movement.
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
PEK1 KP VSP-PEN
Hyvä ryhdikäs pentu, jolla hyvät mittasuhteet. kaunis pää ja kaula. Erittäin hyvä runko ja raajat. hyvä turkin laatu. Hyvin
rakennettu häntä. Liikkuu ja esiintyy reippaasti.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
JUN ERI2
1148. Very pretty picture. Showing good condition. Excellent head. Scissor bite. Clean neck & shoulders. Ribcage okay for
the age. Slightly narrow behind. Moves okay.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
JUN ERI1 PN4 VASERT
2795. Hyvän kokoinen, oikeat mittasuhteet omaava narttu. Erinomainen pää. Kaunis kaula. Häntä saisi olla korkeammalle
kiinnittynyt. Hyvä etuosa. Takaraajat saisivat olla hieman paremmin kulmautuneet. Erittäin hyvä turkki. Liikkuu edestä hyvin,
takaa hieman ahtaasti. ROP-juniori.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
JUN ERI2
3146. 11 months. Excellent type & head in proportions & expression. Correct bite. Good body structure with good topline. A
bit narrow in front. Good movement. Excellent coat structure.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
JUN ERI1 PN1 SERT VSP
1624. Very typical bitch, very beautiful head. Excellent neck and topline with excellent tailset. Excellent front and rear
angulation. Excellent texture and quality of coat. Extra temperament, movement and handling.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN ERI2
466. Lovende, tilltalande. Utmärkt proportioner. Mycket bra kropp & överlinje. Välbyggt huvud. Något klen underkäke. Bra
framställ. Utmärkt bakställ. Bra päls på gång. Mycket bra gångverk & resning.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
JUN ERI1
1278. Medium bitch. Good format. Very good constitution. Nice head. Good topline. Correct front. Very nice mover.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI1
3422. Excellent type. Good bodyproportion. Nice, feminine head with good expression. Very nice outline. Well-made body
with good substance. Well -angulated. Good tailset & -carriage. Very nice movement from the side, narrow behind. Nice
coat.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
JUN ERI1
3428. 1 years. Very typical bitch. Excellent proportions. Very typical proud head carriage. Well bodied for age. Very feminine
head. Excellent coat. Very happy on the move.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
JUN ERI2
1774. 14 months nice female. Well-developed body. Excellent coat. Nice bodylines. Very nice neck & topline. Strong back.
Good chest. Well -angulated. Strong bones. Narrow behind. Nice presentation.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI3
6117. Erinomaisessa näyttelykunnossa esitetty narttu, jolla hyvät mittasuhteet & ääriviivat. Kauniit pään linjat & tyypillinen
ilme. Sopivasti kulmautunut. Eturaajat voisivat olla, suoremmat. Kauniisti laskeutuva karva. Liikkuu hieman ahtaasti takaa ja
kerien edestä.
TORCEDORE`S GLAMOROSA 24571/10 (Bellezza`s Tame This Tiger – Torcedore`s Aria El Amore)
kasv. Kirsi Räikkönen, Lahti om. Tiina Härkönen & Kirsi Räikkönen, Joensuu
15.8.2010
Kajaani pentun.
Marjo Nygård
5-7 PEK1 KP ROP-PEN
5,5 kk. Hyvät mittasuhteet. Lupaava pää, oikea purenta, mutta hampaat vielä vaiheessa. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja etuosa.
Ikäisekseen hyvä runko. Hyvä takaosa. Häntä löytyy liikkeessä. Lupaava turkki, liikkuu hyvin.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
PEK1 KP ROP-PEN
1250. Very nice puppy. Medium Very good constitution. Nice head. Very nice topline. Good front. Very nice happy mover.
Very promising.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
PEK1 KP VSP-PEN
1744. 8 1/2 months strong female. Very nice head & expression. Strong bones. Chest needs more time to develop. A bit long
in body. Little narrow in front. Well-groomed coat. Nice movements. Very promising.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
161
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI
6118. Vahvarakenteinen kaunislinjainen narttu, jolla hyvät ääriviivat ja nartulle sopivat mittasuhteet. Hyvät pään linjat,
kirsupigmentti voisi olla tummempi. Kaunis ylälinja & häntä. Kauniisti laskeutuva karvapeite. Sopivasti kulmautunut. Liikkuu
hyvin takaa, aavistuksen löysästi edestä.
TROLLHEDENS ELLIE S15929/2007 (Kinway Ivory Touch- Garden Angel Aisha)
kasv. ja om. Marie Öhman-Westling ja Åke Öhman, Ruotsi
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
AVO EH2
Erittäin hyvän tyyppinen, hyvä pää, hieman löysät kyynärpäät. Kaula voisi olla pidempi. Aavistuksen alas kiinnittynyt sirpillä
kannettu häntä. Karva Ok. Liikkuu hieman löysästi edestä.
ULROIN AASA 30728/08 (Happyhero – Tintti)
kasv. Ulla Roininen, Tupos om. Virve Kreus ja Ulla Roininen, Tupos
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
AVO H
2 years. ok size substance and proportions. would like more substance in body and head. nice expression ok eye colour.
could have a better bite and stronger pigment on the nose. neck goes well into shoulder. ok topline. and tail set. must have
more angulation in the knee. short ribcage. sufficient forechest. could have stronger bone. coat quality is good but could
have more coat and nicer temperament. close in rear. short syeps. ok in front.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
AVO EH2
Hieman kevytrakenteinen narttu, jolla kevytpiirteinen pää. Kaunis kaula. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvät raajat.
Hyvänlaatuinen turkki. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu sivusta hyvin. Miellyttävä luonne.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO EH
701. utmärkt storlek. Feminint huvud med bra uttryck. Något framskjutna skuldror. Bra kropp och kors. Kunde ha bättre
vinklar fram och bak. Rör sig trångt fram och bak ok från sidan. Utmärkt päls. Kunde ha bättre resning.
ULROIN ALINA 30729/08 (Happyhero – Tintti)
kasv. ja om. Ulla Roininen, Tupos
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
AVO H
2 years. small bitch. ok proportions. c would like stronger body and head. too refined in bone. nice expression ok eye colour.
quite good muzzle. acceptable flow of neck into topline a little soft in topline. ok tail set. needs more angulation in rear and
better apring of ribs. ok front. good coat quality. nice temperament. short stepping. ok in front. close in rear.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
AVO EH3
Hieman kevytpiirteinen narttu. Hieman kevyt pää, pyöristyvä kallo-osa. Runko ja luusto voisivat olla aavistuksen vankemmat.
Hyvänlaatuinen turkki. Hyvä häntä ja liikkeet. Miellyttävä luonne.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
AVO EH
702. Utmärkt storlek. Mycket vackert huvud och uttryck. Härligt pigment. Bra hals och rygglinje behöver utvecklas i kroppen.
Något lågt ansatt svans. Bra frambensvinklar. Rör sig bra. Bra päls.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
AVO H
Lyhytkaulainen ja hieman neliömäisen kuvan antava, rungoltaan ja raajoiltaan tasapainoisesti kehittynyt narttu. Hyvät pään
linjat. Pigmentti saisi olla voimakkaampi. Hyvä purenta ja silmät, niukahkot kulmaukset. Raskaasti laskeutuva turkki, saisi
kantaa hännän avoimemmalla kaarella. Voisi esiintyä ryhdikkäämmin.
ULROIN BAMBI FI19865/10 (Piparin Dragonair – Tintti)
kasv. ja om.Ulla Roininen, Tupos
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
PEK3
Kooltaan ja mittasuhteiltaan lupaava pentu. Pentumaisen pehmyt turkki. Avoimesti kulmautunut edestä voimakkaammin
takaa. Häntä kaartuu liikkeessä selälle. Kevyt askel, leveä edessä. Tarvitsee lisää kehätottumusta, jotta voisi arvostella
kaikilta osin.
ULROIN BERTTA FI19864/10 (Piparin Dragonair – Tintti)
kasv. ja om. Ulla Roininen, Tupos
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
PEK2 KP
Hyvä runkoinen pentu jolla niukasti kulmautunut etuosa ja ulkokierteisyyttä raajoissa. Erittäin lupaava turkki. Hyvä ilmeinen
pää, vahva purenta, tummat silmät. Hyvä häntä. Liikkuu ryhdikkäästi riittävällä askeleella, löysyyttä edessä, hieman kapea
takaa. Mukava luonne.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI2
3423. Excellent type. Very nice head with feminine expression. Beautiful outline. Well-made, strong body. Well -angulated.
Good tailset & -carriage. Beautiful movement from the side, little narrow behind.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI
6119. Hyvin kaunis ja sopusuhtainen selvän sukupuolileiman omaava narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää,
jossa hyvät linjat. Hyvä ylälinja & häntä & kulmaukset. Liikkuu hieman ahtaasti takaa & löysästi edestä.
162
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
WHITE LILY'S MILANA 49723/09 (Bamse's Jul Godis - White Lily's Golden Honey)
Kasv. ja om. Tuija & Ilkka Leinonen, Tuusula.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN T
467. Feminin. Mörka ögon. Allt för rund skalle. Bra bett. Framskjutet skulderläge. Uppdragen överlinje allt för styppande kors.
Står under ställt & allt för vek has & vek mellanhand on är för kort med uppdragen underlinje. Pälsen ej i utställnings
kondition. Kort steg.
WINSLETT´S VENUS DE MILO 58549/08 ( Aleksandrian Yong Chairman-Winslett's Pussycat Doll)
Kasv. Ulla Seppälä, Lehtimäki. Om Saarinen Arja ja Ulla Seppälä, Lehtimäki
17.4.2010
Vaasa kv.
Marja Talvitie, Suomi
NUO H
Hyväntyyppinen, Hieman kapea kallo ja kevyt kuono. Hyvä kaula. Hieman lyhyt rintakehä ja alaskiinnittynyt häntä.
Polvikulma saisi olla selvempi. Karva ei parhaassa kunnossa. Hyvä luonne.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
NUO EH1
690. Bra storlek och fina proportioner välformat huvud med mycket fint uttryck. Bra hals och kors. Välkroppad. Raka
framben. Bra frambens vinklar. Knappa bak. Rör sig bra, men kunde ha något mer resning för att fä bättre rygglinje. Utmärkt
pälskvalite.
1.8.2010
Seinäjoki ry.
Kristiina Ahlberg
NUO H
Feminiininen narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä kallo. Kauniit silmät. Aavistuksen lyhyt kuono. Kirsupigmentti saisi olla
tummempi. Hyvä purenta. Pysty lapa. Hyvä luusto. Hyvä eturinta. Hyvä runko. Hyvät takakulmaukset. Karkea turkin laatu.
Liikkuu epävakaasti takaa ja takaraajat rungon alla. Hyvä häntä. Erinomainen luonne.
21.8.2010
Teuva ry.
Tarmo Viirtelä
NUO ERI1 PN2 VASERT
Kaunis pään muoto ja ilme. Hyvä purenta, vaalea kirsu. Hyvä kaula, mallikas etuosa. Täyteläinen runko. Hieman litteä
hännän kaari. Hyvät takakulmat. Karhealaatuinen hyvinhoidettu karva. Hyvät liikkeet, iloinen käytös.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
AVO H
3439. Strongly made bitch with a lot of substance. The muzzle in quite short. Should have more typical expression. Good
topline, enough angulation. Moves well, but a bit close behind. Coat in not in best show condition.
WINSLETT`S WINONA RYDER 58552/08 (Aleksandrian Baila Casanova – Winslett`s Lady D`Lay)
kasv. Ulla Seppälä, Lehtimäki om. Jeni Halttunen
10.1.2010
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
JUN H
Laatuarvostelu, koska myöhästyi. Pieni hyvätyyppinen narttu, jolla saisi olla enemmän luustoa. Hyvä pää, ilme ja purenta.
Hyvä selkälinja ja hyvin kehittynyt runko. Tänään kovin villava pentukarva.
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN H
Utmärkt typ, storlek och proportioner. Mycket fint huvud och uttryck. Utmärkthals och överlinje. God kropp och vinklar med
välställde ben. Rör sig utmärkt. Utmärkt päls.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
JUN H
Lyhyt runko, pyöreä ja lyhyt rintakehä. Pyöreä kallo ja lyhyt kuono. Tummat silmät, hyvä pigmentti. Kyynärpäiden tulee
tiivistyä, lyhyt kaula. Seisoo ja liikkuu takaraajat rungon alla. Karvanlaatu vielä pentumainen
11.04.2010 Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila, Suomi
JUN H
Hieman lyhyeltävaikuttava narttu. Hieman lyhyt pää ja kaula. Hyvä ylälinja. Sopivan vahva ranka. Kulmauksia voisi olla
hieman enemmän. Hyvä turkki. Ahtautta takaliikkeissä. Miellyttävä luonne.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
NUO T
Feminiininen, neliömäiseltä vaikuttava nuori narttu. Hyvä kallo. Aavistuksen voimakas otsapenger. Erinomainen pigmentti.
Lyhyehkö kaula. Pysty lapa. Raajaluusto saisi olla voimakkaampi. Hyvä runko. Riittävät takakulmaukset. Hyvänlaatuinen
runsas, vielä pentuturkki. Hyvä häntä. Liikkuu erittäin ahtaasti takaa ja huolimattomasti edestä. Mukava luonne.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
NUO EH1
Good size & proportions of body. Very good topline. Good set & angulations of legs. Nice head. Nice temperament &
movement. Coat needs better prepairing for the show.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
NUO ERI4
Narttumainen, hieman pitkä runko. Kaunis ilme, otsapenger saisi olla loivempi. Hyvä purenta. Hyvä ylälinja &
hännänkiinnitys. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät takakulmaukset. Hyvä turkki tulossa. Liikkuu hyvin, vielä ahtaasti takaa.
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
NUO ERI1
506. Narttumainen. Hyväilmmeinen pää. Hyvä purenta. Kaunis kaula. Vahva selkä. Tänään hieman lihavassa kunnossa.
Hyvin kulmautunut edestä, takaa. Hieman löysyyttä kyynärpäissä. Kaunis turkki. Hyvät liikkeet.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
NUO EH2
Hyvä narttu. Hyvä mallinen pää, voisi olla aavistuksen pidempi. Kaunis kaula. Sopusuhtainen runko. Hyvä ylälinja. Oikein
kannettu häntä. Turkki ei parhaimmillaan. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne.
1.8.2010
Rantasalmi ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
NUO EH1
Pienehkö, mittasuhteiltaan riittävä narttu. Selvä sukupuolileima. Kevyt piirteinen pää. Hyvät tummat silmät. Hyvät korvat.
Lyhyt kuono-osa. Lyhyt kaula, hyvä selkä. Korostunut lantio. Hyvä rungon syvyys. Etuasentoiset lavat. Hyvät polvikulmat.
Kovin ahtaat etu- ja takaliikkeet. Sivuliikkeessä takakorkea. Runsas karvapeite.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
NUO Poissa
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
163
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
NUO H
475. Feminin. Pälsen ej i utställningsskick men bra kvalitet på gång. Något grov skalle & tunnt nosparti. Bra ögon.
Framskjutet skulderläge. Utmärkt kropp. Kunde vara hgt längre. Ganska kort hals. Kunde ha bättre muskler. Rör sig allt för
trångt bak ok fram.
WINSLETT'S YOU'RE SPECIAL 53814/09 (Mimarcon Brad Pitt - Winslett's Moment Of Hope)
Kasv. Ulla Seppälä ,Lehtimäki. Om. Tarja Honka, Marttila
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN EH
2336. 11 Monate, gut im Typ, sehr guter Kopf & Ausdruck, sehr gute Augen & Ohren, gute Halslinie, sehr gute Vorhand,
mittlere Hinterhand Winkelung, in der Bewegung partiell unkoordiniert Rutenhaltung acceptable, Braucht training.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
JUN ERI4
1070. 11 Monate Alt. Korrekte Körperbau. Typischer Kopf. Dunkles Auge. Top-linie sehr gut. Gewelde üpige Haartexture.
Winkelungen sehr gut. Bewegung frei. Liebes Wesen.
WINSLETT´S XTRA NICE 18532/09 (Winslett´s Uriah Heep - Winslett´s Orange Licorice)
Kasv. Ulla Seppälä ,Lehtimäki. Om. Jonna Rannila ja Ulla Seppälä, Lehtimäki
5.6.2010
Jämsä kr.
Paavo Mattila, Suomi
JUN ERI1 PN2 SERT
Kaunis nuori narttu, jolla hyvänmallinen pää. Hyvät rungon mittasuhteet. Sopusuhtainen runko. Hyvä ylälinja ja takaosa.
Hyvälaatuinen turkki. hyvä hännän kiinnitys. Liikkuu sivusta hyvin, hieman leveästi edestä. Miellyttävä käytös.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
JUN ERI2
688. Tilltalande och lovande junior med mycket vackert uttryck. Utmärkt hals, rygglinje och kors. Välutveckladkropp. Raka
fina framben. Välvinklad. Rör sig bra. Boa päls.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
NUO ERI1
298. 15 Mon. Harmonisch aufgebaut sehr guter Typ & Ausdruck. Vorzügliche Hals- obere Linie. Kräftiger Körper. Sehr gute
Winkelungen. Hoch angesetzte Rute. Üppiges Haarkleid. Gute Bewegungen könnten vorne etwas fester sein.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
NUO ERI1 PN4 SERT
1283. Medium bitch. Very good constitution. Nice head. Good topline. Correct front. Nice mover.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
NUO ERI3
3429. Typical bitch. Nice head & expression. Good, dark eyes. Good bodyproportion. Good topline. Nice movement, from
the side, a bit out of elbows.
VISAKOIVUN GINEBRA SABROSA 55923/08 (Liveoak's As Good As It Gets - Visakoivun Flor De La Luna)
Kasv. Kirsti Koivu, Helsinki Om. Anri Tukkimäki, Tarvasjoki
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
NUO H
267. 21 months. A small bitch. Head is harmony with the body. Very good expression. Good mouth. Conformation of fore- &
hindquarters not correct, not enough angulated. That's why she moves not correct.
VISAKOIVUN INFANTA PURPUREA 30012/09 (Liveoak's As Good As It Gets- Liveoak's Color Of Love)
Kasv. Kirsti Koivu, Helsinki Om. Kirsti Koivu ja Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala
23.1.2010
Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
JUN EH3
Mycket fin typ. Mycket fin huvud och uttryck. God hals och överlinje. Lite väl lång sträckt och ännu ganska lätt i kroppen.
Märkbart utsvängde framtassar. Mycket bra päls. Rör sig bra från sidan. Behöver mera tid.
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
JUN EH
Excellent general condition. Correct head shape and propotions. Eyes could be bigger. Correct coat. S little long in body.
Carries the tail lower in movement.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
JUN ERI
15 months. Good size. Sufficient coat. Nice expression, feminine. Correct teeth. Sufficient neck. Strong in front and body.
Good topline, tail. Sufficient angulations in back. Good mover.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
JUN ERI2
Utmärkta proportioner. Bra skalle och öron. Aningen tunn i nospartiet. Utmärkta kropp och överlinje. Rör sig med typisk
hållning. Ok päls för åldern.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
JUN ERI1 PN4
mkt fin ung tik. idealiska propotioner. prima kropp, rygg. vackert huvud och uttryckt. fin päls för äldern. rör sig väl.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
JUN ERI1 PN4 VASERT
265. 16 months. Very typical with a lovely head & expression. Good mouth. Excellent body. Very good muscle. Good tailset.
Shoulders a little bit short, that's why when standing a little bit higher in the rear. Good coat. Good mover.
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
JUN ERI3
Female 16 months. Sturdy abundant coat. Lively. Head is good black scull could be broader. Cheeks flat eyes dark brown &
almond muzzle fine. Ears set higher. Medium neck. Topline level. Front legs could be straighter. Good turn of stifle tail set.
Moves light elastic. Good drive. Loose in front.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN ERI3
2335. 15 Monate, sehr gut im Typ, typischer Kopf & Ausdruck, korrekte Augen & Ohren, korrekte Körperproportionen.
Vorhand etwas instabil, gut in Haar & Farbe, gute Bewegungsabläute.
164
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
JUN EH2
Hyvä rakenteinen nuori narttu. Hyvä mallinen pää. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko. Hyvä asentoiset raajat. Hyvä ylälinja.
Lupaava turkki. Hyvin kannettu häntä. Etuosassa hieman löysyyttä. Miellyttävä luonne.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
JUN ERI3
1069. Sehr gutes Gesamtbild. Typisches Kopf. Gewelda typische Haartexture. Topline korrekt. Rute gut Befedert.
Winkelungen sehr gut. Freies Gangwerk mit schub. Liebes Wesen.
VISAKOIVUN YEMA DEL SUERTE 34888/07 (Yankee-Joe Vom Salzetal - Visakoivun Flor De La Luna)
Kasv. ja om. Kirsti Koivu, Helsinki
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
VAL ERI2
512. Narttumainen. Hyvä luustoinen. Hyväilmeinen pää. Hyvä purenta. Hieman vaalea kirsu. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys.
Hyvin kulmautunut edestä, suorat eturaajat. Hyvin kulmautunut takaa. Hyvä turkki, mitä saisi olla enemmän. Toivoisin
paremman selkälinjan liikkeessä.
24.7.2010
Helsinki
Annukka Paloheimo
VAL ERI1 PN1 SERT FI MVA VSP
Erinomainen koko. Oikeat mittasuhteet. Sopivan siro luusto. Takaosa saisi olla vankempi. Oikea pään muoto. Riittävä
pigmentti. Hyvä purenta. Hieman hätäiset liikkeet. Karvapeite laadultaan oikea, mutta saisi olla paremmassa kunnossa.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
VAL Poissa
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
VAL Poissa
YO SOY NOCHE NAVIDEÑA 15105/10 (Pillowtalk's Just Like Rodolfo Valentino - Visakoivun Gloria Gloriosa)
Kasv. Aulis Koivu, Helsinki. Om. Minna Kaukovaara-Hellbom & Iida & Viivi Hellbom, Salo
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
PEK1 KP ROP-PEN
2311. 7 Monate, korrekt im Typ, korrekt Augen & Ohren. Sehr gute Körperproportion, gute Winkelungen. Korrekt in Haar &
Farbe, gute Bewegung, hinten etwas eng, very promising.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
PEK2 KP
1052. Für das Alte. Harmonisch. Typisches Kopf. Haarkleid weich. Rücken & Winkelungen sehr gut. Rute gut getragen.
Bewegung sehr gut. Liebes Wesen. Viel Versprechend.
ZABADOU’S GOOD TO BE ME 53096/07 (Ganesan Jet Set Jerry – Zabadou’s Doris De Luxe)
kasv. ja om. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala
11.7.2010
Karjaa Tanya Ahlman-Stockmari
AVO H
Vankka runkoinen tyttö, jolle toivoisin voimakkaamman kuono-osan. Lyhyehkö kaula. Kulmauksia saisi olla enemmän niin
edessä kuin takana. Hieman pehmeä ylälinja ja alhainen hännän kiinnitys. Ei tänään parhaassa karvapeitteessä. Hyvä
käytös. Hieman lyhyt takaraajojen liike.
ZABADOU´S HEFFALUMP HELGA 57370/07 ( Mr Blue Jeans Sweet Honesty- Ganesan Ira-Mae)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala. Om. Hanna-Kaisa Laukkanen ja Leena Helin, Raatala
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
AVO ERI1 PN2 SERT
Female 2 1/2 years. Sturdy low set. In very good abundant coat lively & happy. Very good head slightly rounded scull.
Moderate stopp. Fine muzzle, medium neck. Topline level. Well boned. In front & rear well angulated. Good spring of ribs.
Longer body. Tail set & carriage good. Moves light & elastic. Little wide in front.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
AVO ERI1 PN2 VASERT
2345. 2,5 Jahre, typische Hündin mit sehr guter Kopf & Ausdruck, korrektes Gebäude, sehr gute Winkelungen, richtige
Körperproportion, typische Haar & Farbe, flüssige Bewegung.
11.7.2010
Karjaa Tanya Ahlman-Stockmari
AVO EH1
Hyvän kokoinen. Hieman lyhyt kuono-osa. Tilava runko. Kulmauksia saisi olla enemmän edessä ja takana. Vankka runko.
Lyhyehkö kaula. Laadullisesti hieman karkea karvapeitteen laatu. Hyvä käytös. Hyvä häntä. Etuliikkeiden tulee vakiintua.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
AVO ERI1 PN4 VASERT
Kaunis sopusuhtainen narttu. Hyvä mallinen pää. Kaunis ilme ja kaula. Erittäin hyvä runko, ylälinja ja raajat. Hyvin kannettu
häntä. Hyvä turkki. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä käytös.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
AVO ERI3
1076. Korrekt im Typ. Sehr schöner Kopf. Üpige, lange Texture. Korrekte Top-linie. Rute gut befedert. Winkelungen sher gut.
Bewegung frei mit leichter schub. Liebes Wesen.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
VAL ERI4
6134. Selvän sukupuolileiman omaava kaunislinjainen ryhdikäs narttu. Hyvät pään linjat, tyypillinen ilme. Kaunis ylälinja &
häntä. Hyvä runko. Liikkuu erinomaisella askeleella.
ZABADOU’S HOPES ARE HIGH 57369/07 (Mr Blue Jeans Sweet Honesty – Ganesan Ira-Mae)
kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala om. kasv. ja Sanna Saarenhovi, Raatala
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
AVO ERI2
271. 2,5 years. Good type. Little bit short in neck. Very good head & expression. Good body. Good conformation. Good tailset. Good mover. Good coat.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
165
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
AVO ERI4
Female 2 1/2 years. Sturdy low set abundant coat. Very good head, slightly rounded scull. Cheeks flat, muzzle fine. Eyes
dark almond. Ears set high. Neck could be longer. Topline rises to rear. Well boned, good front angulated. Rear too straight.
Very good tail carriage & set. Light & elastic movement. Strong drive. Rises at rear.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
AVO ERI
2346. 2,5 Jahre, gut im Typ, sehr guter Kopf, typische Augen & Ohren Vorhand nicht ganz parallel gestellt, gutes Gebäude,
sehr gute Winkelungen Hinten, typische in Haar & Farbe, flüssig Bewegung.
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
AVO EH2
Kaunis päinen narttu. Hyvä ilme ja kaula. Erittäin hyvä runko. Hyvä hännän kiinnitys. Hyvä asentoiset raajat. Hyvä ylälinja.
Turkki ei aivan parhaimmillaan. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä käytös.
ZABADOU´S JUST FOR YOU 27380/08 (Saharanda Michelia Figo-Ganesan Fame 'N Glory)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanan, Raatala. Om. Ahlbom-Sahari Anette & Saksala Sirkka, Espoo
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
AVO ERI3
2 years. Good size and coat.Correct teeth. Good ears and neck.Correct in front. Strong in body. Good topline, tail. Good
angulations. Good moving.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
AVO ERI1 PN4 VASERT
Good size & format. Scissors bite missing P1. Beautiful eyes medium dark. Excellent earset. Powerful neck. Little bit convex
group. Natural wavy coat enough rich coat. Moves excellent.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
AVO ERI3
1883. Proportionierte Hündin mit korrektem Gebiss Gutes Pigment. Richtige obere Linie. Korrekt gestellte Gliedmasse.
Typisches Haarkleid. Gutes Temperament.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
AVO EH2
479. 2,5 åring med ganska bra pälskvalitet. Allt för sänkt bakom skuldran och allt för knapp knäledsvinkel. Mycket bra kors &
svansfäste. Framskjutet skulderläge och öppen armbåge. Välbyggt huvud, kunde ha något mörkare ögon. Lite blek om
nosen men mycket bra nosparti. Kunde ha längre steg ganska obalanserad fram.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
AVO Poissa
ZABADOU´S JUST SO LUCKY 27379/08 (Saharanda Michelia Fico- Ganesan Fame´n Glory)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala. Om. Susanna Thomander ja J. Tunturivuori, Tampere
20.3.2010
Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
AVO ERI
Correct head propotions. Light eyes. Excellent size. Very nice temperament. Moves well. Correct body propotions
ZABADOU´S LADY LUCK 61836/08 (Voila Bruce With A Twist-Zabadou's Doris De Luxe)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala. Om. Hanna-Kaisa Laukkanen & Sanna Saarenhovi, Raatala
18.7.2010
Mäntsälä
Paavo Mattila
NUO H
Kevyt rakenteinen narttu, jolla hieman pyöreät kallo-osa. Hyvä kaula. Kevyt runko. Hyvä ylälinja. Liikkuu takaraajat liikaa
rungon alla. Hyvälaatuinen turkki. Niukkakarvainen hanta jota voisi kantaa liikkeessä paremmin. Miellyttävä käytös.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
NUO ERI2
1072. Sehr gutes Gesamtbild. Typisches Kopf. Topline sehr gut. Haartexture etwas wenig lang. Rute gut befedert.
Winkelungen & Bewegung vonfüglich. Liebes Wesen.
ZABADOU'S NEARLY PERFECT 16462/10 (B F's Midnight Marauder-Zabadou's Good To Be Me)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Salo. Om. Hanna-Kaisa Laukkanen ja Anne Nenone, Raatana
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
JUN ERI1
Female 10 months. Lively medium buildt. Bright & happy. Head good for age and black scull should broader matures. Eyes
dark almond. Muzzle fine. Cheeks flat ears set high. Good lenght neck. Well anqulated front & rear. Medium bone. Topline
straight. Light footed. Strong drive & straight.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
JUN ERI4
2337. 10 Monate, gut in Typ, sehr guter Kopf, typisch Augen & gute Halslinie, Vorhand etwas lose. Hinterhand Winkelung
könnte etwas besser sein, Gebände Alter entsprechend, gute Haar & Farbe, im Wesentlich flüssige Bewegung.
11.7.2010
Karjaa Tanya Ahlman-Stockmari
JUN H
Hyvän kokoinen narttu. Toivoisin kauniimmin meistautuneen kuono-osan silmien alta. Rungon tulee kehittyä. Toivoisin
korostuneemman eturinnan ja lisää kulmauksia eteen. Hyvä häntä. Oikea karvapeitteen laatu mutta ei parhaassa
karvapeitteessä. Liikkeiden tulee vakiintua.
ZABADOU'S NICE TO BE ME 16463/10 (B F's Midnight Marauder-Zabadou's Good To Be Me)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen, Salo. Om. Hanna-Kaisa Laukkanen ja Jenni Lindholm, Raatana
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
PEK2
liten tunn tik. small i kroppen. mkt trång I front, liksom bak I rörelsen. rygglinjen behöver stabiliseras. livliga rörelser. ganska
fint huvud och uttryckt med fin pigment.
166
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
ZABADOU'S NOBODY'S FOOL 16464/10 (B F's Midnight Marauder-Zabadou's Good To Be Me)
Kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen,Salo. Om. S. Thomander, J. Tunturivuori ja J. Suntinen, Tampere
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
PEK4
7 months. Feminine head. Typical expression. Dark almost shaped eyes.Good ear carriage. Correct length and neck and
body. Good ribcage. Nice front and hind quarters. Hind movements bit close. Good coat and temperament.
5.9.2010
Tampere ry.
Karin Voye, Saksa
JUN Poissa
ZABADOUS PERFECT BROWNIE 23330/10 (Zabadou`s Funny Frostbite – Zabadou`s Heffalump Helga)
kasv. Hanna-Kaisa Laukkane om. Hanna-Kaisa Laukkanen & c/o Railu & Matti Laakso
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI2
6120. Ryhdikäs ääriviivoiltaan sopusuhtainen kaunislinjainen narttu. Hyvä pigmentti. Kaunis ilme. Oikea ylälinja & hyvä
hännän kiinnitys. Kauniisti laskeutuva karvapeite. Sopivasti kulmautunut. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Kantaa itsensä
kauniisti.
ZABADOU`S PERFECT HIGHLIGHT 23331/10 (Zabadou`s Funny Frostbite – Zabadou`s Heffalump Helga)
kasv. Hanna-Kaisa Laukkanen om. Hanna-Kaisa Laukkanen & Leena Helin, Raatala
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI
6121. Ääriviivoiltaan & mittasuhteiltaan, sopusuhtainen selvän sukupuolileiman omaava narttu. Kallo-osa saisi olla
tasaisempi. Hyvä ilme. Hyvät suorat eturaajat. Sopivasti kulmautunut. Kauniisti laskeutuva karvapeite. Liikkuu hyvin takaa.
Esiintyy ryhdikkäästi.
ZERALDA’S DOUBLE-BUBBLE 27140/10 (Bellezza’s Tame This Tiger – Bellezza’s Which Witch)
kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi om. Tarja Keski-Saari, Lehmäjoki
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
PEK2 KP
3384. Very nice puppy. Good bodyproportion. Nice head & expression. Well-mad body. Good topline. Well set carried the
tail. Good coat quality.
ZERALDAS DOUBLE-DREAM 27141/10 (Bellezza's Proudly Smoky - Bellezza's Which Witch)
kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi om. Matilda & Elina & Tuomo Rannankari, Jyväskylä
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
PEK3
1745. 9 months, strong female. Strong head, correct expression. Strong body, coat should be better groomed. Moderate
angulated. Nice movement, nice presentation. Very promising.
ZERALDAS ICON OF HAPPINESS 46269/09 (Bannera's Indelible Icon-Bellezza's Which Witch)
Kasv. Petra Riisiö, Siilinjärvi. Om. Sanna Mari Martikainen, Siilinjärvi
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
PEK2 KP
8 months. Feminine head. Typical expression. Lot of pigmentation. Dark eyes. Black eye rims. Good ear carriage. Well build
body with very promissing lines and angulations. Moves very well, a little bit close behind. Nice coat and temperament.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
JUN ERI
Good size & proportions of body. Very good topline. Good set & angulated legs. Nice head, nice coat, temperament &
movement.
15.5.2010
Suolahti ry.
Zidy Munsterhjelm-Ehnberg
JUN ERI1 PN2 SERT
9kk Erinomainen tyyppi ja koko. Liikkuu kauniisti. Kaunis pää. Kauniit tummat silmät. Mahtava kirsun pigmentti. Hyvä
purenta. Hyvät kulmaukset. Ikäisekseen erinomainen rintakehä ja vahva selkä. Hyvä häntä. Kaunis karva. Erinomainen
luonne.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
JUN H
Högställd, för rund i skallen och djupt stop och ganska tunt nosparti. Bra rygglinje, men för kort hals. Rör sig ganska bra för
sidan, men för trångt fram loch bak. Ok pälskvalitet.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
JUN EH1
Hieman korkearaajaisen yleisvaikutelman antava narttu, hyvä ilme, kevyt alaleuka, hyvä pitkä rintakehä, niukasti
kulmautunut ja rakentunut edestä, oikea karvapeitteen laatu. Hyvä käytös, etuliikkeiden tulee vakiintua.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
JUN ERI3
10 months old. Good size and balance. Excellent heat. Dark eyes. Good neck and to recheast. Correct rib cage. Excellent
topline, angulation and tail. Quit sound movement.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
JUN ERI1 PN1 SERT ROP
Hyvä koko. Erittäin kaunislinjainen narttu. Hyvät pään yksityiskohdat. Suorat eturaajat, mallikas runko. Hieno häntä, vahva
takaosa. Upea karva. Ryhdikkäät liikkeet.
20.6.2010
Rovaniemi kv.
Jadranka Smojver-Selimovic, Kroatia
JUN ERI1 PN3 VASERT
good size and proportions. nice head and expression. correct scissor bite. nice neck. good topline. good angulation tail
wellset and carried. nice coat. good balance in action.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
167
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
JUN ERI1 PN1 SERT VSP
11 months. ok size. should not be any shorter in body acceptable muzzle. could have stronger underjaw correct bite. ok
pigment and eye & colour. good neck. acceptable flow into shoulder. topline and tail set are good. nice spring of ribs could
stand more parallell in the rear. ok front far too long nails. good coat nice tmeprament. very close in the rear but stylish on
the move with ok lenght of step. acceptable in front well a handled.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
JUN ERI1 PN1 SERT VSP
Erittäin kaunis ryhdikäs narttu. Hyvänmallinen pää, kaunis ilme. Erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko. Erittäin hyvä
takaosa. Kaunis turkki ja hyvin kannettu hanta. Hyvät liikkeet. Erinomainen luonne.
1.8.2010
Rantasalmi ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
JUN Poissa
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
JUN EH2
2796. Vielä hieman ilmava melko korkearaajainen. Kaunis pää. Hyvä ilme. Hyvä kaula ja selkälinja. Hyvä häntä. Rungon
tulee kehittyä vielä. Kaunis turkki. Liikkuu hyvin edestä, hieman ahtaasti takaa.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
JUN ERI3
3147. 1 years old. Good type. Good head, correct bite. A bit leggy. Forechest could be stronger. Good angulations. Correct
coat & pigmentation. Correct movement.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
JUN EH2
2874. Hyvät mittasuhteet pää vielä kapea. Erinomainen pigmentti. Hyvä ylälinja ja häntä, hyvät suorat eturaajat. Liikkuu
ahtaasti takaa. Erinomainen litteä ja suora karvapeite.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
JUN ERI1
468. Lovende välkroppad med bra pälskvalitet för ålder välbyggt huvud utmärkt pigment. Mycket bra ögon & öron. Bra fram
& bakställ. Välmusklad. Visar sig med utmärkt drive & utstrålning välvisad.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
JUN ERI3
3424. Nice bitch. Good bodyproportion. Good head. Nice, feminine expression. Good topline. Bit straight angulations in front.
Good coat quality. Eläinlääkärin todistus 1.9.2010: murtunut hammas.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
NUO ERI1 PN2 SERT CACIB
1776. 1 years old wonderful female. Excellent pigmentation. Strong body. Excellent coat. Lovely expression. Correct
bodylines. Well-set quarters. Nice movements. Excellent presentation. Shows a lot of potential.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
JUN ERI4
6122. Voimakasrakenteinen, hyvinrakentunut narttu, jolla erinomainen karvapeite ikäisekseen. Kauniit pään linjat,
kirsupigmentti voisi olla mustempi. Hyvät ylälinja ja häntä & runko. Hyvin kulmautunut. Liikkuu hyvin takaa, hieman
holtittomasti edestä.
ZERALDAS TOUCH OF WONDER FI MVA PMJV-08 49582/07 (Bellezza’s Keep In Touch – Bellezza’s Wonderful Wanda)
kasv. ja om. Petra Riisiö, Siilinjärvi
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Giuseppe Alessandra, Italia
VAL ERI3
2,5 years. Good type, size and coat. Correct teeth. Sufficient neck. Good ears. Correct in front but little short in past ears.
Strong body. Good topline, tail, angulations. Missing little neck. Good moving.
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
VAL ERI2 PN3
Good size & proportions of body. Exellent topline. Good set & angulated legs. Very nice head. Nice temperament &
movement. Beautiful coat, good prepairing for show.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
VAL Poissa
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
VAL ERI3
3 years old bitch. Nice feminine structure. Beautiful head. Dark eyes but very light nose. Fore cheast should
have more muscles around incitor Excellent topline. Good rip cage. Tiny thigs, still very good movement.
168
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
KASVATTAJALUOKAT
BANNERA’S KENNEL om. Marjo ja Minna Heikka, Vantaa
23.1.2010 Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
KASV 2 KP
2251, 2260, 2270, 2271
Två hanar, två tikar efter 3 fädrar o 3 mödrar. Alla utmärkt typ med goda proportioner. Fina huvuden. Genomgåend
med lite varierande fronter. Bra pälsar. Lite varierande rörelser.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
KASV 2KP
1988, 1996, 2004, 2005
Uniform group of quality dogs. Uniform size, good quality of coat. Good heads.
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
KASV3
25, 41, 42, 67
Two different combinations. Similar in type. Very good heads. Good bodies. A bit different in coat.
11.4.2010
Kiihtelysvaara ry.
Paavo Mattila
KASV 1 KP
340,345,346,347
Hyvin kaunis tasalaatuinen ryhmä. Koirilla hyvät mittasuhteet. Kauniit päät. Erittäin hyvärakenteisia koiria. Hyvät karvapeitteet ja
liikkeet. Miellyttävät luonteet. Hyvin osaavaa kasvatustyötä, josta onnittelut!
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
KASV2
1773, 1774, 1785, 1786
Hieman epätasainen ryhmä. Kahdesta eri yhdistelmästä nuoria havannankoiria. Rotutyypit oikeat. Juniorit vielä kovin kesken
kehityksen. Hyvin hoidetut turkit ja mukavat luonteet.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
KASV2 KP
198,206,211,218
Exellent team.Good difference between males and females. Same kind of heads and quality coats.Some specimen could be more
balanced in movement.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
KASV3 KP
3120, 3132, 3148, 3157
Group in type. Quite similar. Could be a bit more homogene in head. Good body structures, coats, pigmentations.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
KASV4 KP
2855, 2864, 2865, 2875
Kaunis, tasainen ryhmä. Kaikilla hyvät mittasuhteet. Sopiva luuston vahvuus yleisesti ottaen hyvät päät. Kalloissa tarpeeksi
leveyttä, sileät posket. Kauniit ilmeet ja silmät. Hyvät ylälinjat. Erinomaiset vapaat liikkeet. Erinomaiset litteät ja pehmeät
karvapeitteet.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
KASV2 KP
444, 449, 452, 470
Enhet lig grupp vad gäller typ & storlek. Alla ned vackra huvuden & bra gång verk. Genomgående bra svansar och resning.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
KASV2
1260, 1276, 1279, 1290
Good but homogen breeder club problem in constitution. Good mover and coats.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
KASV3 KP
3390, 3403, 3425, 3440
Very nice & typical breederclass. Very uniform in type. Good bodyproportions. Nice heads. Very nice movements. Nice coats.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
KASV2 KP
3405, 3428, 3430, 3440
Very good types. Very typical body proportions. Lovely heads. Excellent coats. Well set tails. Excellent pigmentations. Very
homogenous overall.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
KASV
6095, 6108, 6123, 6091
Tyypiltään yhtenäinen kasvattajaryhmä, mutta erivärisistä yksilöistä koostuva. Kaunisilmeiset päät, ryhdikkäät olemukset.
Reippaasti liikkuvia ja esiintyviä. Onnittelut kasvattajalle.
BELLEZZA'S KENNEL om. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani
10.1.2011 Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
KASV1 KP ROP-KASV
3536, 3537, 3546, 3547
Ryhmä hyvin tyypillisiä havannankoiria. Hyvät koot ja mittasuhteet. Hyvät päät ja ilmeet. Parilla saisi olla parempi pigmentti. Hyvät
karvan laadut.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
KASV1 KP ROP-KASV
548, 549, 560, 562
Tyypiltään hyvin tasainen ryhmä, kaksi urosta ja kaksi narttua. Kahdesta eri yhdistelmästä, oikeat mittasuhteet päässä ja rungossa.
Hyvin rodunomainen olemus. Korrekti rakenne ja tyypillinen liikemalli läpi ryhmän. Turkin laadussa ja kunnossa hieman vaihtelua.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
169
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
KASV4
91, 92, 43, 105
Two combinations. Not so similar in head and type. All with well build bodies, but most of them with close movement behind.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
KASV Ei esitetty
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
KASV2 KP
1945, 1947, 1955, 1956
Very good breed quality group with unified colour, coat type, anatomy and sound movement with all speciments. The only objective
thing could be extremely small head size by bitches butt all the other characteritics are very good and unified.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
KASV2
677, 680, 698, 699
Tre kombinationer av god rastyp med mycket individer av mycket hög kvalité, dock lite olikheter dem emellan. Mycket fina rörelser.
Fina huvuden och bra pälsar.
25.7.2010
Kemi
Marja Talvitie
KASV1 KP ROP-KASV
1632, 1633, 1642, 1643
Kolmesta eri yhdistelmästä koostuva hyvin tasainen ryhmä hyvin liikkuvia ja käyttäytyviä, hyvät ilmeet ja hännät, hyvin tasainen
ryhmä.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
KASV Ei esitetty
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
KASV Ei esitetty
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
KASV3 KP
2866, 2867, 2881, 2884
Tasainen ryhmä. Kaikilla hyvät mittasuhteet. Ryhmässä muutamia lempi päätä. Erittäin hyvät ylälinjat ja pigmentit samoin silmien
värit ja muodot. Kasvattajan tulisi kiinnittää huomiota oikeaan karvanlaatuun. Erinomaiset etuosat ja suoria eturaajojen liikkeitä.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
KASV4 KP
453, 476, 480, 481
Genomgående vackra huvuder & uttryck. Viss differens i typ & storlek. Bra gångverk & pälsar.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
KASV4
3386, 3404, 3430, 3441
Nice & typical breeders group. Little bit varying in type. Well-proportions bodies. Nice movements. Well-presented.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
KASV Ei esitetty
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
KASV4 KP
6082, 6083, 6097, 6129
Väritykseltään yhtenäinen ryhmä, mutta tyypissä ja vahvuus asteessa jonkin verran vaihtelua. Ilmeikkäät päät. Ryhdikkäästi
liikkuvia. Onnittelut kasvattajalle.
CANIS VENTOSUS KENNEL om. Tuuli Jokivartio, Espoo
23.1.2010 Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
Ei esitetty
CEMILLA KENNEL om. Seija Hiljanen, Jyväskylä
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
KASV2 KP
1619, 1620, 1630, 1638
Very typical group, homogenious in type. Excellent coat, excellent general quality of the four dogs, excellent movement.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
KASV Ei esitetty
JATAKABI'S KENNEL om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
10.1.2011
Kajaani kv
Kirsti Lummelampi
KASV KP 2
3538, 3541, 3551, 3552
Ryhmä tyypillisiä havannankoiria, joilla hyvät mittasuhteet ja hyvät turkit veteraania lukuunottamalla. Hyvät ilmeet ja pigmentit.
Parilla ongelmia ylälinjan kanssa.
23.1.2010 Turku kv.
Leif-Herman Wilberg, Norja
KASV 1 KP ROP-KASV
2264, 2276, 2280, 2282
1 hane 3 tikar efter 3 fädrar o 3 mödrar. Alla mycket typlika av hög kvalite. Genomgående fina proportioner i huvud.
Önskar lite mera mandelformade ögon. Utmärkt konstruerade mycket väl given de goda pälsar.
6.2.2010
Eno ry.
Harry Tast
KASV2 KP
551, 554, 563, 565
Tyypiltään riittävän tasainen ryhmä, yksi uros ja kolme narttua neljästä eri yhdistelmästä. Ikäskaala juniorista
veteraaneiin. Rungon ja pään mittasuhteissa hieman vaihtelua, samoin turkin laadussa ja kunnossa. Hyvä ryhti ja
tempperamentti läpi ryhmän.
20.3.2010 Tampere kv.
Ana Beatriz Knoll, Brasilia
KASV1 KP ROP-KASV
2525,2552,2565,2570
Very nice dogs with similar types. similar sizes. Excellent temperament. All of them proud movement and coming
heads high.Sweet eyes and expression.
5.4.2010
Lappeenranta
Dubravka Reischer, Kroatia
KASV 1KP ROP-KASV
1989, 2010, 2012, 2014
A group of quality dogs, attractive expressions. Very typical dogs for the breed. Very good coats.
170
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
KASV1 KP ROP-KASV
73, 47, 106, 116
Four different combinations. All of them with exellent heads, bodies and movement. Big comlement to breeder.
11.4.2010
Kankaanpää
Tarmo Viirtelä
KASV1 KP ROP-KASV
493, 500, 510, 512
Upealaatuinen ryhmä. Onnittelut kasvattajalle.
24.4.2010
Lahti kv
Kristiina Ahlberg
KASV1 KP ROP-KASV
1796, 1803, 1780,1806
Erinomainen ryhmä erinomaisia rotunsa edustajia neljästä eri yhdistelmästä. Näissä koirissa kasvattaja on saanut aikaan oman
erinomaisen havannalaislinjan. Erinomaista kasvatustyötä. Onnittelut hienosta työstä.
12.6.2010
Aura ry.
M.E.J. van de Weijer, Hollanti
KASV1 KP ROP-KASV
259, 262, 274, 275
Breeders class very similar in type, size & expressions. Very good topline. Very good coats. Good tailset. In general very good
movers. At excellent class.
13.6.2010
Orivesi
Janiki Steinbock, Israel
KASV1 KP ROP-KASV
1486, 1490, 1494, 1495
Koirilla kauniit päät ja ilmeet. Hyvät mittasuhteet, kauniit ylälinjat ja häntien asento. Koirilla hyvät luustot ja kulmaukset.
Hyvälaatuiset turkit.
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
KASV1 KP ROP-KASV
(1688,1695,1696,1693)
Presented dogs from 4 different com. Generally of same types. Headprop. correct . Correct topline and volume of body
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
KASV1 KP ROP-KASV
767, 771, 781, 783
Grupp där flertalet har utmärkt huvuden och uttryck. Mycket typiska, korrekta pälsar och svansar. Rör sig bra. XXX jämnt, fint
resultat i en ganska svår ras.
23.5.2010
Hamina kv.
Dan Ericsson, Ruotsi
KASV1 KP ROP-KASV
fantastisk fin grupp häglassiga hundar med identiska typ, storlek och helhet. alla som stöta i samma form till storheder för
uppfödaren.
29.5.2010
Joensuu
Tanya Ahlman-Stockmari
KASV1 KP ROP-KASV
2142, 2146, 2149, 2154
Rodunomaiset yksityiskohdat omaava ryhmä, hyvät koot, terveet anatomiat, erityisen suuri plussa oikeista karvapeitteiden
laaduista. Kaikki koirat säilyttävät ylälinjansa liikkeessä, kaikilla erinomaiset pigmentit.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
KASV1 KP ROP-KASV
1944, 1948, 1960, 1965
Whole group is very unified in all important breed features. Showing the most important characteristics very typified. Extremely good
head type, coat, complete anatomy and soundness in movement.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
KASV3 KP
1882, 1887, 1903, 1904
Erinomaisista koirista koostuva ryhmä, valitettavasti hieman erilaisia. Hyvät päät. Liikkuvat hyvin.
13.6.2010
Vantaa ry.
Javier Sanchez, Espanja
KASV1 KP ROP-KASV
201, 208,219,221
Exellent team, 100% homogenous. Sound and balanced specimen. Exellent examples of standard.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
KASV Ei esitetty
11.7.2010
Karjaa
Tanya Ahlman-Stockmari
KASV1 KP ROP-KASV
1743, 1761, 1764, 1765
4 eri yhdistelmästä koostuva ryhmä. Erinomainen rotutyyppi kaikissa koirissa. Todellisia havannankoiria, joilla kaikilla erinomaiset
päät ja ilmeet. Erinomaiset mittasuhteet rungoissa. Tasapainoiset kulmaukset ja ennen kaikkea oikealaatuiset ideaalit karvapeitteet
ja kauniit liikkeessä kannetut hännät.
1.8.2010
Rantasalmi ry.
Marjatta Pylvänäinen-Suorsa
KASV1 KP ROP-KASV
247, 250, 254, 255
Kolmesta eri yhdistelmästä, erinomaiset päät ja ilmeet. Hyvät ylälinjat ja hännän asennot. Tasapainoiset, ryhdikkäät liikkeet.
Rodunomaiset karvapeitteet. Tasokas ryhmä.
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
KASV1 KP ROP-KASV
4 yhdistelmää. Aivan erinomainen ryhmä. 4 eri sukupolvea edustettuna. Kaikilla kauniit päät ja ilmeet. Erinomaiset ylälinjat. Kauniit
mittasuhteet. Erinomaiset turkit. Harvinaisen kaunis kokonaisuus.
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
KASV1 KP ROP-KASV
3126, 3135, 3159, 3164
Group of excellent type. Excellent in head & expression, excellent in size & body structure, excellent in coat & pigmentation.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
KASV2 KP
2860, 2868, 2885, 2888
Tasainen ryhmä. Kaikilla hyvät mittasuhteet. Erinomaiset päät jossa oikeat kallon leveys ja kuonon pituus, hienot pigmentit ja kauniit
silmät. Karvat voisivat olla pehmeämpiä laadultaan. Kaikilla erinomaiset liikkeet kaikilta suunnilta. Hienoa kasvatustyötä.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
171
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
KASV1 KP ROP-KASV
1065, 1077, 1078, 1079
Einheitlich in Typ und im Farbe. Alle sehr schöne Köpfe. Volle Haartexture mit üpigen und lange Texture. Ruten alle sehr gut
befedert. Harmonische Bewegung. Alles lieber Wesen.
21.8.2010
Kouvola kr.
Vija Klucniece, Latvia
KASV1 KP ROP-KASV
2158, 2145, 2162, 2163
Beautiful breed typies. Very homologilly heads bodies & sizes. Excellent pigmentations. Beautyful eyes with typically expressions.
Elastic lovely movements.
22.8.2010
Heinola kr.
Krystyna Opara, Puola
KASV1 KP ROP-KASV
1869, 1884, 1888, 1889
Sehr attraktive Zuchtgruppe. Schönes Haarkleid mit typischem Haar. Gutes Pigment. Gut gewölbter Schädel. Fester Knochenbau.
Schöne Präsentation.
28.8.2010
Tervakoski kv.
Ana Mesto Martin, Espanja
KASV1 KP ROP-KASV
1615, 1639, 1643, 1644
Extra breeder group, with very high quality of all four dogs. Excellent type and general quality, excellent movement and
temperament, excellent handling.
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
KASV1 KP ROP-KASV
454, 483, 487, 488
Förstklassig grupp både vad gäller typ, storlek & uttryck. Genomgående bra pälsar. Man ser känsla för uppfödarens stora kunskap
om typ & kvalitet.
10.10.2010 Tuulos ry.
Andras Polgar, Tshekki
KASV1 KP ROP-KASV
1273, 1291, 1286, 1297
Very very homication breeders club. Very nice bitch & dogs. Very nice movers.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
KASV1 KP ROP-KASV
3388, 3405, 3442, 3447
Very nice, typical & very uniforms group. Typical heads & expressions. Well-proportions bodies. Nice movements well-presented.
31.10.2010 Lahti kv.
Wim Wellens, Alankomaat
KASV1 KP ROP-KASV
3412, 3414, 3443, 3447
Lovely types. Excellent heads. Well bodied. Overall a lovely group. I like them very much.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
KASV1 KP ROP-KASV
1761, 1762, 1786, 1791
Very similar group. Very similar in type & size & formed & expressions. Showing in lot of typical detail. All in excellent condition.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
KASV1 KP ROP-KASV
6098, 6100, 6131, 6135
Äärimmäisen tasalaatuinen ja laadukas kasvattajaryhmä. Erittäin korkealuokkaisia yksilöitä. Kaunisilmeiset päät. Erinomaisesti
liikkuvia ja esiintyviä. Onnittelut kasvattajalle erinomaisesta kasvattaja työstä.
NO IMPERFECTION KENNEL om. Charlotte Saariaho, Alaveteli.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
KASV Ei esitetty
SAGORA’S KENNEL om. Pirjo Suominen-Suomela, Kerava
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
KASV2 KP
1878, 1894, 1897, 1906
Erittäin hyvän tyyppisiä. Kauniit ilmeet. Hyvät liikkeet.
SAHARANDA KENNEL om. Anette Ahlbom-Sahari ja Seppo Sahari, Espoo
10.4.2010
Nurmijärvi, Kiljava
Hassi Assenmacher-Feyel, Saksa
KASV2
36, 60, 109, 120
Four different combinations. Quite similar in type. All of them with very good heads, bodies andswing movement.
22.5.2010
Helsinki kv.
Renee Sporre-Willes, Ruotsi
KASV2 KP
768, 773, 780, 782
Grupp med vita hundar, där en inte rihtigt stämmer med övriga. Flertalet med bra skallar, Några med aningen kart steg. Fert
farande ett mychet bra resultat, alla med mychet bra pälska a litet och svansar.
30.5.2010
Järvenpää
Anne Sume, Viro
KASV1 KP ROP-KASV
1879, 1883, 1888, 1898
Hyväilmeiset päät. Hyvät esiintyjät.
3.7.2010
Pori kv.
Laurent Pichard, Sveitsi
KASV1 KP ROP-KASV
1131, 1139, 1146, 1158
Excellent group of 4. They are all showing at the high level. High quality of the breed. Excellent head. Proper skull. Correct ears.
Excellent lenght of body. Typical coat texture. All 4 are with great temperament.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
KASV1 KP ROP-KASV
2321, 2328, 2333, 2344
Sehr schöne Gruppe, sehr einheitlich im Typ, korrekt in Anatomie, typische Ausdruck bei alle.
172
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
6.8.2010
Kuopio kv.
Kari Järvinen
KASV Ei esitetty
7.8.2010
Kuopio kv.
Petru Muntean, Romania
KASV2 KP
3127, 3144, 3151, 3162
Group of good quality. Quite similar in type, heads & good pigmentations. Good coats. Very much together.
8.8.2010
Kuopio kv.
Rainer Vuorinen
KASV1 KP ROP-KASV
2861, 2873, 2878, 2887
Erittäin tasainen ryhmä. Erinomaiset mittasuhteet. Kauniit päät. Kalloissa oikeat leveydet. Erinomaiset pigmentit, kauniit, tummat
silmät. Erinomaiset liikkeet, suorat hienot etuosat oikeat askelmitat. Suorat, pehmeät ja litteät karvapeitteet. Erinomainen ryhmä!
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
KASV Ei esitetty
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
KASV2 KP
3394, 3399, 3427, 3444
Very nice & typical breeders group. Very uniforms. Beautiful heads. Strong bodies. Very nice movements. Abandoned coats. Very
nicely shown.
SANILLAN KENNEL Om. Sanna Iltanen, Kaaro
16.5.2010
Rauma kr.
Ligita Zake, Latvia
KASV2 KP
1682,1683,1692,1694
Presented dogs of 4 different combination.Correct toplines. Correctly developed bodies. Could have better movements in front.
14.8.2010
Raisio kr.
Erwin Deutscher, Itävalta
KASV2 KP
1056, 1062, 1068, 1075
Harmonische Bewegung. Farblich wicht einheitlich. Alle typische Kopfe. Ruten gut befedert Üpige Haartexture. Alles liebes Wesen.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
KASV2 KP
6103, 6113, 6114, 6133
Yhtenäinen ryhmä tyypiltään & olemukseltaan. Oikeailmeiset päät. Tyypilliset ylälinjat. Hyvät hännät. Kaikki eivät tänään parhaassa
näyttelykunnossa. Onnittelut kasvattajalle.
SMÖTKYN RIIKON KENNEL om. Taru Vainio, Helsinki
17.7.2010
Lammi ry.
Anne Sume, Viro
KASV1
505, 510, 510B, 511
Hyvä luustoiset. Hyväilmeiset päät. Toivoisin parempia selkälinjoja ja turkkeja. Liikkuvat hyvin.
TARBABY’S KENNEL om. Tuula Järvelä, Oulu
12.6.2010
Raahe ry.
Inese Pablaka, Latvia
KASV1 KP ROP-KASV
426,431,433,434
4 dogs in excellent type. Similar in type. Expressive heads. Good bodies. All dogs with typical movement. Excellent coat structure
and condition. Excellent temperaments.
13.6.2010
Haapajärvi ry.
Tarmo Viirtelä
KASV1 KP ROP-KASV
127, 129, 134, 135
Ryhmä korkealuokkaisia koiria. Ryhdikkäitä liikkujia. Onnittelut kasvattajalle laatuisasta työstä!
10.7.2010
Oulu kv.
Gunnar Nymann, Tanska
KASV1 KP ROP-KASV
2332, 2333, 2338, 2339
croup of 3 combinations. breeder has very even type. could look out for not too short on legs. so we could have longer steps. coat
quality is good. expressions are correct. should & watch out for stronger nose pigment.
11.7.2010
Oulu kv.
Paavo Mattila
KASV1 KP ROP-KASV
2354, 2356, 2360, 2361
Kaunis tasalaatuinen ryhmä. Hyvärakenteisia koiria. Hyvänmalliset päät, kauniit ilmeet. Hyvät turkin laadut. Koirat liikkuvat hyvin.
Miellyttävät luonteet. Onnittelut kasvattajalle hyvästä ryhmästä.
17.7.2010
Ylivieska kv.
Ann-Christin Johansson, Ruotsi
KASV1 KP ROP-KASV
669, 679, 691, 692
Tre kombinationer mycket homogena. Mycket rastyp. Bra storlekar. En uppfödare som håller sin utstakade linje.
5.9.2010
Liminka ry.
Markku Kipinä
KASV1 KP ROP-KASV
449, 462, 452, 446
Ryhmä koiria kolmesta eri yhdistelmästä. Hieman eroja mittasuhteissa, kuitenkin samantyyppisiä koiria, joista yksi pokkeaa turkin
laadultaan. Hyvät luonteet ja reippaasti liikkuvia koiria joissa näkyy kasvattajan rakentama yhtenäinen tyyppi.
24.10.2010 Seinäjoki kv.
Maja Korosec, Slovenia
KASV
3389, 3408, 3421, 3436
Nice & typical breeders group. Enough uniform in type. Nice coats. Good movements. Well-presented.
13.11.2010 Jyväskylä kv.
Robert Blümel, Itävalta
KASV Ei esitetty
TORCEDORE'S KENNEL om. Kirsi Räikkönen, Lahti
29.8.2010
Helsinki SKKY
Britta Roos-Börjesson, Ruotsi
KASV3 KP
442, 443, 451, 466
Homogen grupp. Genomgående mycket vackra huvud & uttryck. Mycket bra framställ & storlek & gångverk. Unga individer med bra
pälsar på gång.
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
173
ZABADOU´S KENNEL om. Hanna-Kaisa Laukkanen, Raatala
20.6.2010
Pieksämäki ry.
Alison Cowin, Australia
KASV1 KP ROP-KASV
555, 559, 565, 571
Lovely even team of 4. very good heads. Strong toplines. Lively movement. In good coats. Well done.
4.7.2010
Forssa kr.
Martha Heine, Saksa
KASV2 KP
2325, 2337, 2345, 2346
Gut im Typ und Ausdruck, gute Anatomie, sehr gut in Haar & Farbe.
12.12.2010 Helsinki kv. V-10
Pirjo Aaltonen
KASV3 KP
6088, 6104, 6120, 6134
Yhtenäinen ryhmä tyypiltään & olemukseltaan. Selvät sukupuolileimat. Tyylikkäästi liikkuvia hyvin esiintyviä. Onnittelut kasvattajalle.
ZERALDAS KENNEL om. Petra Riisiö, Siilinjärvi
13.5.2010
Kangasniemi kr.
Zofia Konderla, Puola
KASV1 KP ROP-KASV
2254, 2255, 2271, 2280
Very nice group, all dogs in one type, good prepairing for the show. All are exellent & nice temperament. Exellent presentation.
30.5.2010
Joensuu kv.
Branislav Rajic, Slovenia
KASV3 KP
1942, 1943, 1952, 1962
Well shown group. All the unified dogs and bitches with not one bigger fault noticed. Slight loose all nose pigmentation and smaller
rib cages in bitches are the only slightly objective things. But the movement shown is very fluent and good.
JÄLKELÄISLUOKAT
BELLEZZA´S INCREDIBLE IDOL C.I.B POHJ MVA FIN MVA SE MVA LV MVA NO MVA EE MVA LT MVA BALTV02 V-02 V-04 34163/00 (Mr Yeti-Yowie Sweet Honesty - Bellezza's Dashing Diana)
Kasv. Aino-Inkeri Huurinainen, Kajaani. Om.Marjo ja Minna Heikka & Suvi Keisu, Vantaa
10.4.2010 Nurmijärvi,Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JÄL1 KP
25, 41, 42, 60
3 different combinations. All the children are better than the sire. Compliment.
HAPPYHERO C.I.B & POHJ & FI & SE & NO MVA 20343/00 (Voila Up To The Minute - Pinmint's Bit Of Luck) kasv.
Eeva Järvelä, Oulu om. Tuula Järvelä, Oulu
10.4.2010 Nurmijärvi,Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JÄL3 KP
47, 59, 97, 108
One combination. Quite similar on type.Nice group. Only movement should be better.
JAKATABI´S GOOD GILDA C.I.B FIN MVA EE MVA LT MVA RU MVA RO MVA BG MVA BG GR MVA V-07 V-10
13006/04 (Jatakabi's Fanvel De Lux-Mammamantan Roosa) Kasv. ja om. Taina Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
10.4.2010 Nurmijärvi,Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JÄL2 KP
33, 49, 83, 99
Two different combinations. A lot so similar in type, but all of them very nice.
JAKATABI´S HONEY FLOWER FIN MVA,FIN12494/04 (Yo Soy Abedul-Jatakabi's Bianca) Kasv. ja om. Taina
Jaatinen-Niemi, Iso-Äiniö
10.4.2010 Nurmijärvi,Kiljava
Hassi Assenmaacher-Feyel, Saksa
JÄL3 KP
47, 48, 59, 97, 108
One combinition. Quite similar in type. Nice group. Only movement should be better.
174
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Kokeet vuonna 2010
LUONNETESTI
Helmi
Paikka ja aika
Helsinki 24.10.2010
Tuomarit
Mäkinen Kari & Haanpää Lea
koe
LTE
Tulos
119
AGILITY
Aleksandrian Bossi's Scepter
Paikka ja aika
Tuomari
Vantaa, 28.8.2010
Herrala Ritva
Helsinki, 25.4.2010
Savioja Anne
Helsinki, 25.4.2010
Savioja Anne
Vantaa, 28.8.2010
Heino Marjo
laji
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 H
Bannera's Fast'n Famous
Paikka ja aika
Nokia, 29.5.2010
Nokia, 29.5.2010
Tampere, 15.5.2010
Tampere, 15.5.2010
Vaasa, 18.9.2010
Vaasa, 18.9.2010
Tampere, 28.3.2010
Tampere, 7.2.2010
Nokia, 11.9.2010
Nokia, 11.9.2010
Tampere, 30.7.2010
Tampere, 30.7.2010
laji
tulos
Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 H
Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 H
Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 H
Perusrata mini-2 E
Hyppyrata mini-2 E LUVA
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 H
sija
[hyl]
10.
[hyl]
6.
[hyl]
[hyl]
6.
6.
5.
12.
[hyl]
9.
Bannera's Gilded Gemstone
Paikka ja aika
Tuomari
Pieksämäki, 18.9.2010
Nyberg Johanna
Pieksämäki, 18.9.2010
Nyberg Johanna
Hyvinkää, 31.1.2010
Herrala Ritva
Hyvinkää, 31.1.2010
Herrala Ritva
Vantaa, 28.8.2010
Herrala Ritva
Hyvinkää, 21.11.2010
Savioja Anne
Hyvinkää, 21.11.2010
Savioja Anne
Helsinki, 14.7.2010
Laamanen Mia
Vantaa, 28.8.2010
Heino Marjo
laji
tulos
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 H
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 E
Hyppyrata mini-1 E
sija
[hyl]
8.
8.
5.
3.
11.
10.
3.
3.
Bannera's Indelible Icon
Paikka ja aika
Oulu, 13.2.2010
Oulu, 13.2.2010
Varkaus, 30.5.2010
Varkaus, 30.5.2010
Varkaus, 30.5.2010
Lieksa, 22.5.2010
Lieksa, 22.5.2010
Kajaani, 9.1.2010
Maaninka, 10.7.2010
Maaninka, 10.7.2010
Siilinjärvi, 9.10.2010
Siilinjärvi, 9.10.2010
Siilinjärvi, 9.10.2010
Kajaani, 10.8.2010
Kajaani, 16.10.2010
Kajaani, 16.10.2010
laji
tulos
Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 E
Hyppyrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 H
Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 E
Hyppyrata mini-2 Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 Perusrata mini-1 E
Hyppyrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 H
sija
[hyl]
[hyl]
1.
1.
5.
1.
[hyl]
10.
9.
2.
3.
8.
[hyl]
1.
5.
5.
Tuomari
Nyberg Johanna
Nyberg Johanna
Sivonen Vesa
Virkkala Katarina
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Wüthrich Johanna
Viitaniemi Heidi
Huittinen Anne
Huittinen Anne
Viitanen Anne
Viitanen Anne
Tuomari
Pajari Tuomo
Pajari Tuomo
Pajari Tuomo
Pajari Tuomo
Pulkkinen Sisko
Kokkonen Tuija
Kokkonen Tuija
Ojanperä Risto
Mujunen Salme
Mujunen Salme
Hannikainen Elina
Hannikainen Elina
Hannikainen Elina
Pohjanen Eeva-Liisa
Rantamäki-Lahtinen Leena
Rantamäki-Lahtinen Leena
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
tulos
sija
14.
6.
[hyl]
22.
pisteet
5
4,48
18,06
pisteet
23,52
21
21,22
5
-10,1
10
20,38
pisteet
16,52
5,42
0,08
2,55
14,11
7,82
-5,26
2,87
pisteet
5
5
14,99
5
18,64
13,46
0,83
30,94
15,92
0,62
10,85
23,99
175
Paikka ja aika
Siilinjärvi, 20.3.2010
Siilinjärvi, 20.3.2010
Siilinjärvi, 20.3.2010
Oulu, 11.9.2010
Oulu, 11.9.2010
Haukipudas, 10.10.2010
Haukipudas, 10.10.2010
Tuomari
Jalonen Kari
Jalonen Kari
Jalonen Kari
Savikko Seppo
Savikko Seppo
Heino Marjo
Heino Marjo
laji
Hyppyrata mini-1 E
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-2 H
Perusrata mini-2 EH
Benjin Fast Fluffy
Paikka ja aika
Riihimäki, 9.1.2010
Helsinki, 14.2.2010
Helsinki, 14.2.2010
Hyvinkää, 31.1.2010
Hyvinkää, 31.1.2010
Hyvinkää, 2.1.2010
Hyvinkää, 2.1.2010
Riihimäki, 11.7.2010
Riihimäki, 6.3.2010
Riihimäki, 6.3.2010
Riihimäki, 12.6.2010
Riihimäki, 12.6.2010
Kirkkonummi, 21.2.2010
Kirkkonummi, 21.2.2010
Orimattila, 10.5.2010
Orimattila, 10.5.2010
Hattula , 16.5.2010
Hattula , 16.5.2010
Hausjärvi, 22.5.2010
Hausjärvi, 22.5.2010
Tuomari
Nyberg Johanna
Topra Sami
Topra Sami
Herrala Ritva
Herrala Ritva
Herrala Ritva
Herrala Ritva
Salonen Martti
Rantamäki-Lahtinen Leena
Rantamäki-Lahtinen Leena
Jalonen Kari
Jalonen Kari
Muotka Esa
Muotka Esa
Muotka Esa
Muotka Esa
Virta Rauno
Virta Rauno
Heino Marjo
Heino Marjo
sija
5.
4.
6.
2.
4.
7.
5.
pisteet
-0,24
1,7
9,75
-0,53
-4,1
22,64
11,83
laji
tulos
Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 H
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 H
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 EH
Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 EH
Hyppyrata mini-1 H
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 H
Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 -
sija
[hyl]
14.
12.
[hyl]
11.
[hyl]
16.
4.
[hyl]
6.
13.
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
4.
[hyl]
[hyl]
[hyl]
pisteet
Ganesan Ira-Marie
Paikka ja aika
Orivesi, 28.8.2010
Pieksämäki, 13.5.2010
Tuomari
laji
tulos
Rantamäki-Lahtinen Leena Perusrata mini-1 EH
Räsänen Minna
Perusrata mini-1 -
sija
6.
[hyl]
Gullöga Nevada
Seinäjoki, 5.12.2010
Seinäjoki, 5.12.2010
Lieto, 13.5.2010
Lieto, 13.5.2010
Pietarsaari, 16.5.2010
Pietarsaari, 16.5.2010
Vaasa, 14.8.2010
Vaasa, 14.8.2010
Pietarsaari, 16.5.2010
Seinäjoki, 5.12.2010
Vaasa, 18.9.2010
Vaasa, 18.9.2010
Vaasa, 4.9.2010
Vaasa, 4.9.2010
Luomala Henri
Luomala Henri
Mujunen Salme
Mujunen Salme
Mujunen Salme
Mujunen Salme
Pohjanen Eeva-Liisa
Pohjanen Eeva-Liisa
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Viitaniemi Heidi
Viitaniemi Heidi
Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 H
Perusrata mini-3 H
Hyppyrata mini-3 E
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 EH
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 EH
Perusrata mini-3 H
Perusrata mini-3 E
Hyppyrata mini-3 E
[hyl]
[hyl]
16.
27.
9.
6.
[hyl]
[hyl]
11.
[hyl]
16.
10.
9.
10.
Helmi
Paikka ja aika
Janakkala, 29.8.2010
Janakkala, 29.8.2010
Riihimäki, 9.10.2010
Riihimäki, 9.10.2010
Riihimäki, 21.8.2010
Riihimäki, 21.8.2010
Hyvinkää, 14.8.2010
Hyvinkää, 14.8.2010
Riihimäki, 13.11.2010
Tuomari
Mattsson Allan
Mattsson Allan
Mattsson Allan
Mattsson Allan
Herrala Ritva
Herrala Ritva
Luomala Henri
Luomala Henri
Siimes Pertti
laji
tulos
Perusrata mini-1 EH
Hyppyrata mini-1 E
Perusrata mini-1 E
LUVA
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 EH
Hyppyrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 H
sija
3.
1.
5.
5.
4.
7.
[hyl]
4.
10.
176
tulos
LUVA
SERT
LUVA
22,38
31,32
17,91
10,25
7,82
8,5
24,2
23,07
pisteet
10,74
16,01
18,31
-0,1
4,61
14,46
KV-koe
11,59
20,14
2,34
2,26
pisteet
8,22
0,03
-1,1
5
6,45
9,46
6,58
16,62
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
Paikka ja aika
Riihimäki, 13.11.2010
Hyvinkää, 19.12.2010
Hyvinkää, 19.12.2010
Hyvinkää, 1.1.2011
Hyvinkää, 1.1.2011
Helsinki, 7.11.2010
Helsinki, 7.11.2010
Järvenpää, 7.8.2010
Järvenpää, 7.8.2010
Kirkkonummi, 17.10.2010
Kirkkonummi, 17.10.2010
Tuomari
Siimes Pertti
Jalonen Kari
Jalonen Kari
Huittinen Anne
Huittinen Harri
Viitanen Anne
Viitanen Anne
Viitanen Anne
Viitanen Anne
Viitanen Anne
Viitanen Anne
laji
tulos
Hyppyrata mini-1 E
Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 EH
Hyppyrata mini-1 E
Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 H
Perusrata mini-1 H
Perusrata mini-1 -
sija
6.
17.
23.
8.
1.
9.
15.
[hyl]
6.
16.
[hyl]
Kinway Look Of Love
Paikka ja aika
Ylöjärvi, 3.7.2010
Tampere, 29.7.2010
Tampere, 14.8.2010
Tampere, 14.8.2010
Tampere, 4.9.2010
Orivesi, 31.7.2010
Orivesi, 31.7.2010
Valkeakoski, 22.8.2010
Valkeakoski, 22.8.2010
Lempäälä, 7.8.2010
Nokia, 11.9.2010
Nokia, 11.9.2010
Lempäälä, 7.8.2010
Forssa, 11.8.2010
Forssa, 11.8.2010
Lempäälä, 7.8.2010
Ylöjärvi, 2.7.2010
Tampere, 29.7.2010
Tuomari
Nyberg Johanna
Lahikainen Marja
Pulkkinen Sisko
Pulkkinen Sisko
Jalonen Kari
Wüthrich Johanna
Wüthrich Johanna
Wüthrich Johanna
Wüthrich Johanna
Huittinen Anne
Huittinen Anne
Huittinen Anne
Huittinen Anne
Huittinen Anne
Huittinen Anne
Tienhaara Jari
Heino Marjo
Viitanen Anne
laji
Perusrata mini-1 H
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-1 EH
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-2 Hyppyrata mini-2 E
Perusrata mini-1 E
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 H
sija
22.
2.
15.
1.
4.
12.
8.
2.
7.
6.
5.
[hyl]
1.
[hyl]
4.
3.
[hyl]
29.
pisteet
16,25
-6,49
33,78
0,26
6,6
15
5
5
10
5
5
Kuusivirta Isac
Paikka ja aika
Tampere, 24.10.2010
Tampere, 24.10.2010
Tuomari
Huittinen Anne
Huittinen Anne
laji
tulos
Hyppyrata mini-1 E LUVA
Perusrata mini-1 EH
sija
9.
7.
pisteet
-3,85
8,96
laji
tulos
Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 H
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 H
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 E
Perusrata mini-2 EH
Perusrata mini-2 EH
Hyppyrata mini-2 -
sija
[hyl]
6.
5.
5.
7.
[hyl]
8.
4.
4.
7.
6.
11.
8.
7.
8.
6.
1.
8.
4.
[hyl]
pisteet
Mimarcon Emporio Armani
Paikka ja aika
Tuomari
Mikkilä Sari
Ylöjärvi, 3.7.2010
Rauma, 24.7.2010
Mikkilä Sari
Lieto, 21.3.2010
Berglund Eija
Lieto, 21.3.2010
Berglund Eija
Lohja, 22.8.2010
Herrala Ritva
Lieto, 5.4.2010
Luomala Henri
Kaarina, 26.6.2010
Savioja Anne
Lieto, 14.2.2010
Rantamäki-Lahtinen Leena
Lieto, 14.2.2010
Rantamäki-Lahtinen Leena
Ylöjärvi, 2.7.2010
Jalonen Kari
Lieto, 2.5.2010
Savikko Seppo
Lieto, 1.5.2010
Savikko Seppo
Lieto, 28.2.2010
Virtanen Anders
Lieto, 28.2.2010
Virtanen Anders
Ylöjärvi, 3.7.2010
Viitaniemi Heidi
Lieto, 7.3.2010
Muotka Esa
Kaarina, 26.6.2010
Räsänen Minna
Rauma, 24.7.2010
Heino Marjo
Rauma, 25.7.2010
Heino Marjo
Rauma, 24.7.2010
Heino Marjo
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
tulos
LUVA
SERT
LUVA
pisteet
2,59
7,99
5,41
4,17
2,39
6,16
5,61
22,66
24,27
-9,52
5,65
-3,54
17,53
5
10
5
10
15
5
15
10
10
20
15
20
10
15
5
15
15
177
Saharanda Jasione Crispa
Paikka ja aika
Tuomari
Nyberg Johanna
Helsinki, 3.4.2010
Helsinki, 5.4.2010
Savioja Anne
laji
Perusrata mini-1 H
Perusrata mini-1 -
Sanillan Ice Princess
Paikka ja aika
Kaarina, 26.6.2010
Kaarina, 26.6.2010
Rauma, 25.7.2010
Tampere, 4.9.2010
Rauma, 25.7.2010
Tuomari
Savioja Anne
Vuorinen Markku
Jalonen Kari
Jalonen Kari
Heino Marjo
Sanu
Paikka ja aika
Kotka, 23.5.2010
Kotka, 23.5.2010
Sin-Mar Filippa
Paikka ja aika
Oulu, 8.5.2010
Kokkola, 13.5.2010
sija
13.
15.
pisteet
22,81
36,47
laji
tulos
Perusrata mini-3 EH
Perusrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 EH
Perusrata mini-3 -
sija
19.
22.
[hyl]
15.
[hyl]
pisteet
12,84
5
Tuomari
Siimes Pertti
Siimes Pertti
laji
Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 -
sija
[hyl]
[hyl]
pisteet
Tuomari
Jämsä Jarmo
Moilanen Mika
laji
tulos
Hyppyrata mini-1 H
Perusrata mini-1 EH
sija
7.
3.
pisteet
17,48
12,22
Tequilaville's Nanette Blancet Noir
Paikka ja aika
Tuomari
Mikkilä Sari
Kokkola, 26.5.2010
Kokkola, 26.5.2010
Mikkilä Sari
Vöyri, 6.11.2010
Pajari Tuomo
Vöyri, 6.11.2010
Pajari Tuomo
Pietarsaari, 14.11.2010
Sivonen Vesa
Pietarsaari, 14.11.2010
Sivonen Vesa
Pietarsaari, 14.11.2010
Virkkala Katarina
Seinäjoki, 5.12.2010
Luomala Henri
Seinäjoki, 5.12.2010
Luomala Henri
Haukipudas, 30.1.2010
Luomala Henri
Haukipudas, 30.1.2010
Luomala Henri
Haukipudas, 31.1.2010
Luomala Henri
Haukipudas, 31.1.2010
Luomala Henri
Pietarsaari, 16.5.2010
Mujunen Salme
Lieto, 13.5.2010
Mujunen Salme
Lieto, 13.5.2010
Mujunen Salme
Lieto, 13.5.2010
Mujunen Salme
Pietarsaari, 16.5.2010
Mujunen Salme
Vaasa, 14.8.2010
Pohjanen Eeva-Liisa
Vaasa, 14.8.2010
Pohjanen Eeva-Liisa
Seinäjoki, 5.12.2010
Virtanen Anders
Pietarsaari, 16.5.2010
Virtanen Anders
Vaasa, 22.5.2010
Huittinen Anne
Vaasa, 22.5.2010
Huittinen Anne
Vaasa, 22.5.2010
Huittinen Anne
Noormarkku, 20.3.2010
Heino Marjo
Noormarkku, 20.3.2010
Heino Marjo
Noormarkku, 20.3.2010
Heino Marjo
laji
tulos
Perusrata mini-3 H
Hyppyrata mini-3 E
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 EH
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 H
Perusrata mini-3 H
Perusrata mini-3 EH
Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 H
Hyppyrata mini-3 EH
Perusrata mini-3 Hyppyrata mini-3 EH
Perusrata mini-3 Perusrata mini-3 H
sija
10.
pisteet
23,53
0
[hyl]
12.
[hyl]
[hyl]
21.
[hyl]
[hyl]
13.
13.
12.
[hyl]
[hyl]
7.
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
[hyl]
10.
12.
[hyl]
6.
[hyl]
4.
Tequilaville's Xtravaganza
Paikka ja aika
Vöyri, 6.11.2010
Vöyri, 6.11.2010
Vaasa, 4.9.2010
Pietarsaari, 13.11.2010
Pietarsaari, 13.11.2010
Seinäjoki, 4.12.2010
Seinäjoki, 4.12.2010
Seinäjoki, 4.12.2010
laji
tulos
Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 H
Perusrata mini-1 EH
Hyppyrata mini-1 Perusrata mini-1 Perusrata mini-1 Hyppyrata mini-1 E LUVA
Perusrata mini-1 E
sija
[hyl]
12.
4.
[hyl]
[hyl]
[hyl]
4.
3.
178
Tuomari
Berglund Eija
Berglund Eija
Berglund Eija
Sivonen Vesa
Sivonen Vesa
Virtanen Anders
Virtanen Anders
Virtanen Anders
tulos
tulos
11,4
12,48
41,54
18,17
19,16
14,45
30,03
KV-koe
23,54
15,4
6,98
23,22
pisteet
19,9
14,38
-6,16
5
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
TOKO
Saharanda Jasione Crispa
Paikka ja aika
Helsinki, 28.3.2010
Zabadou's Good To Be Me
Paikka ja aika
Paimio, 28.8.2010
Zabadou's Good To Be Me
Paikka ja aika
Salo, 1.6.2010
Tuomari
Pörsti Hannele
Tulos
ALO3
pist.
128
Tuomari
Stén Ilkka
Tulos
ALO3
pist.
137
Tuomari
Björklund Ralf
Tulos
ALO3
pist.
121,5
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010
179
Havannalaiset ry - toimihenkilöt 2010
Hallitus 2010
Puheenjohtaja
Jaana Karonen
Koivumäenpuisto 15, 05200 Rajamäki
040 760 5232
puheenjohtaja(at)bichonhavanais.fi
Varapuheenjohtaja
Anne Greus
Iisankatu 7, 38200 Sastamala
040 719 1644
anne.greus(at)pp.inet.fi
Sihteeri
Pia Suominen
Tasanteenkatu 19 C 11, 33610 Tampere
050 550 1076
sihteeri(at)bichonhavanais.fi
Taloudenhoitaja / Jäsensihteeri
Anette Ahlbom-Sahari
Friisinniity 4 b, 02240 Espoo
050 526 2435
taloudenhoitaja(at)bichonhavanais.fi
Jäsenet
Marjo Heikka
Rukkitie 21 A, 01260 Vantaa
0400 675 584
marjo.heikka(at)kolumbus.fi
Kirsti Koivu
Suvitie 21, 00780 Helsinki
09-385 5770 kirsti.koivu(at)jippii.fi
Mirja Thomander
Seppäläntie 41, 33800 Tampere
040-578 1300
kennel.ganesan(at)luukku.com
Mirja Thomander
Seppäläntie 41, 33800 Tampere
03-214 1709, 040-578 1300
kennel.ganesan(at)luukku.com
Varajäsenet
Jaana Karonen
Koivumäenpuisto 15, 05200 Rajamäki
040 760 5232
jaana.karonen(at)pp.inet.fi
Kirsti Koivu
Suvitie 21, 00780 Helsinki
09-385 5770 kirsti.koivu(at)jippii.fi
Kirsi Räikkönen
Hakalankatu 6, 15830 Lahti
050 4676687
kirsi(at)torcedores.fi
Päätoimittaja - materiaali lehteen
Marjo Heikka
Rukkitie 21 A, 01260 Vantaa
0400 675 584
lehti(at)bichonhavanais.fi
Näyttelytulokset / Nettivastaava
Anne-Mari Hirvasnoro
Kolmikulmantie 7, 26410 Rauma
040 502 4723
havannettes(at)gmail.com
Tanja Hokkanen
Akanapolku 2 k 387, 01370
Vantaa
041 438 3447
tanjahok(at)gmail.com
Perheuutiset, tiedot uroslistalle sekä
silmä- ja polvitarkastustulokset
Päivi Sarvikas
jalostus_sihteeri(at) bichonhavanais.fi
Varajäsenet
Pirkko-Riitta Metsävainio
Kanervatie 34, 90650 Oulu
050 5424 546
pirkko-riitta.metsavainio(at)mail.suomi.net
Toko- ja agilityvastaava
Eveliina Paasu
Teerijärvenkuja 9, 35100 Orivesi
eve.paasu(at)suomi24.fi
Ilkka Thomander
Seppäläntie 41, 33800 Tampere
03 214 1709, 0400 958 922, fax 03 214 1799
kennel.ganesan(at)luukku.com
Junnupalsta
Miia Lauronen
Laurosenkuja 1, 88610 Vuokatti
miia(at)miialauronen.com
Jalostustoimikunta 2010
Pentuvälitys
Puheenjohtaja
Ilkka Thomander
Seppäläntie 41, 33800 Tampere
0400 958 922
jalostus_puheenjohtaja(at)bichonhavanais.fi
Marja Karonen
Koivumäenpuisto 15, 05200 Rajamäki
040 554 1848
pentuasiat(at)bichonhavanais.fi
Varapuheenjohtaja
Anette Ahlbom-Sahari
Friisinniity 4 b, 02240 Espoo
050 526 2435
taloudenhoitaja(at)bichonhavanais.fi
Sihteeri
Päivi Sarvikas
paivi.sarvikas(at)gmail.com
Jäsenmaksut vuonna 2010
Jäsen
Nuorisojäsen
Perhejäsen
20 €
10 €
5 €
Jos kasvattaja ilmoittaa ja maksaa koko
pentueen uudet omistajat jäseniksi on
jäsenmaksu liittymisvuonna 10 € / hlö.
Jäsenet
Hanna-Kaisa Laukkanen
Väliahontie 46, 25320
Raatala
045-650 6882
zabadous(at)seutuposti.fi
180
Havannalaiset ry - Vuosikirja 2010