La Favorita - Kokko MC

Transcription

La Favorita - Kokko MC
SV15
Kokko MC-Club r.y.
Vuosijulkaisu-lehti
1972 - 2015
Kolmaskymmenes vuosikerta
Teksti: Eija Seppänen, Kai Nygård ja Mandell Jörgen
INTERNATIONAL
MOTOR SHOW 2014 BOLOGNA
Ruotsista matkattiin Öresundin mahtavaa siltaa pitkin kohti
Tanskaa ja sieltä lautalla kohti
Saksaa. Oli tuo silta mahtava ja
sääkin sellainen, että sai vipinää
autossa ja kameroitten käyttämisissä. Suuri on mahtavaa !
Samana iltana saavuttiinkin jo
Hampuriin ja majoituttiin hyvään hotelliin keskellä kaikkea.
Pieni happihyppely joulutorilla
teki hyvää pitkän istumapäivän
jälkeen. Unikin maittoi varmasti
jokaisella.
Monesko kerta mahtaa
olla, kun Kokko MC :n
puheenjohtaja Harri Mykrä
järjesti reissun mielenkiintoiseen Bolognaan Italiaan.
Suurin osa oli lähtenyt Kokkolasta jo aamutuimaan
mustan komian mustan
Viitasaaren Tilausliikenne
Oy:n bussilla kuljettajana
Jori Paananen ( ja kakkoskuskina Kaiju Nygård ) kohti Turun satamaa. Itse heitin isomman matkalaukun
kyytiin jännittynein tuntein
satamassa. Ventovierasta
sakkia auto täynnä, mutta
päätin että matka on sen
verta pitkä, että tutuiksi
varmaan tullaan. Kotkasta
oli pariskunta myös odottelemassa – heitä en silloin
vielä tuntenut.
Viikkarin ehtoolaivalla lähdettiin kohti Ruotsia. Tutustuttiin vähän toisiimme ja Tukholman satamassa aamutuimaan
bussiin sulloutuminen ja matka
sai jatkua. Pitkiä päivittäisiä
ajomatkoja ohjelman mukaan
edessä.
Moottoripyöräilyn äänenkannattaja
äänenkannattaja Tilaukset
Tilaukset
Moottoripyöräilyn
puh. 09-7231
09-7231 0300,
0300, www.kopteri.com
www.kopteri.com
puh.
e-mail: [email protected]
[email protected]
e-mail:
Pyörillä mukana
K-Raudan Konstein!
Pirelli Angel GT sarja Pirelli Diablo Strada
180/55 - 17
120/70 - 17
300€
180/55 - 17
120/70 - 17
230€
Jatkuu sivulla 4
PIZZERIA RAVINTOLA
La Favorita
Koivuhaan palvelukeskus tel 822 7390
- Tosi Isot PIZZAT
- Auki jokapäivä 12 tuntia
139,-
Aamuherätyksen ja aamiaisen jälkeen reippaina kohti Innsbruckia – voi niitä maisemia
ja voi sitä kauneutta minkä
luonto meille antoi. Hienoa
matkustaa korkeassa bussissa
pitkin maita ja mantuja. Oltiin
sen verta myöhään paikalla, että
pieni iltapala ja maate. Aamulla
matkasimme kohti Venetsiaa
ja Gardajärveä ja sieltä kohti
”pääpaikkaa” Bolognaa. Bolognassa olimmekin muutaman
yön ja vedimme henkeä. Jotkut
kävivät messuilla, jotkut kahteen kertaankin. Minä päätin
tutustua Bolognaan ja sen kulttuurinähtävyyksiin
- Hyvä ruokapaikka
- Kapinetti ruokailijoille
TAKAAMME, ETTÄ SAAT VATSAN TÄYTEEN
JA RAHALLE VASTINETTA
TULE JA KOKEILE!
TERVETULOA!
A-OIKEUDET
169,-
Roadtec Z8 sarja
180/55 - 17
120/70 - 17
320€
Roadtec Z6 sarja
180/55 - 17
120/70 - 17
250€
Akkuporakone Ryobi 18V RCD1802-Ll13X
Roadsmart 2 sarja
180/55 - 17
120/70 - 17
320€
+ asennustyö
- Rakentajan ja remontoijan akkuporakone
hyvällä vääntömomentilla. Mukana 100-osainen
tarvikesetti jossa kaikki tärkeimmät porat ja
ruuvauskärjet. 2x1,3 Ah Li-ion akku. 45 min pikalaturi.
2 vaihdetta, 0-440/0-1600 rpm, 13 mm istukka.
Kestävä laukku. Käsikäynnitys.
501072818
Kysy reilu kevättarjous MP-renkaistalähimmästä Vianor-myyntipisteestä.
www.vianor.com
Kahvitie 44, Kokkola
Puh. 010 401 3430
050 331 0517
HYDRAULIIKKALETKUT
LIITTIMET, TIIVISTEET
KOMPONENTIT ym. ym..
Latojankatu 2, 67100 Kokkola. Puh. 044 7230 826
2
Toimintavuosi 2014
Näin kevään pikkuhiljaa voittaessa talven ja tulevaa ajokautta
odotellessa on taas aika muistella viime vuoden tapahtumia. Kuten aikaisempinakin vuosina, vuoden alussa vierailimme Helsingin
moottoripyöränäyttelyssä. Joulukuussa ulkomaan näyttelymatkamme tehtiin tällä kertaa Italian Bolognaan. Mukana matkassa oli 23
moottoripyöräilyn ystävää.
Pääsiäisen perinteinen moottoripyöränäyttely jäi viime vuonna väliin heikon kävijäennus-teen ja yleisen taloustilanteen takia.
44. Kokko-Treffen järjestettiin kesäkuun toisena viikonloppuna. Palasimme niin sanotusti juurillemme kokoontumisajon suhteen, sillä
paikaksi vaihtui Alavetelin Seljes, jossa Kokko-Treffen – silloinen
Kokko-Ralli – järjestettiin monena vuonna ennen Himangalle siirtymistä. Seljesin maisemat ovatkin vertaansa vailla, ja vaikka muutaman edellisvuoden tapaan ilmeisesti taloustilanne vaikutti osallistujien määrään (osallistujia oli yhteensä n. 700), vietimme mukavan
ja lämminhenkisen motoristiviikonlopun. Jo monena aiempana
vuonna esitetyn toivomuksen toistan taas ja toivon, että ensi kesänä
pääsemme viettämään aikaa suuremman motoristiporukan kesken.
Mikäpä on sen mukavampaa kuin viettää alkukesäistä viikonloppua
samanhenkisessä seurassa maailmaa parantaen ja yhteisestä harrastuksesta jutellen.
Perinteeksi muodostuneet torstaiajot keräsivät tuttuun tapaan runsaasti osallistujia ympäri maakuntaa suuntautuville reissuille. Kiitokset ajojen onnistumisesta kuuluvat vetäjille ja erityisesti osallistujille!
020 795 9600
Kerhon jäsenmäärä on pysynyt entisissä lukemissa, mutta aina kaivattaisiin lisää uutta verta mukaan toimintaan.
Kerhomme puolesta haluan esittää kiitokset kaikille toimintaamme
tukeneille ja mukana olleille yrityksille, sekä erityisesti tapahtumamme mahdollistaneille talkoolaisille. Toivotan myös heille sekä
kaikille lehden lukijoille erittäin hyvää ja menestyksekästä vuoden
jatkoa sekä turvallisia ajokilometrejä tulevalla ajokaudella!
Kokko MC-Club r.y.
Heidi Mikkola, sihteeri
Kebab
Nova
Burger
U
K
K
HE R IZZA
P
TILAA
JA 13Eur
PERHEPIZZA
2:lla TÄYTTEELLÄ
TILAA
JA HERKUTTELE!
HERKUTTELE!
TÄLLÄ KUPONGILLA
KORJAUS JA
UUDISRAKENTAMINEN
Kaikki rakennusalan työt
LVI-Työt
Kosteusmittaukset
Koneelliset kuivaukset
Meillä myös
omaa asuntotuotantoa
KUIVAUSPALVELU OY
0400 686 610
822 5666
Rantakatu 20
67100 Kokkola
Puh. (06) 822 3911
TORIN LAIDALLA
Oluthuone
Ma-Pe 10.30-22.00
La
11.00-22.00
Su
11.00-21-00
822 5666
KESKUSKENTÄN VIERESSÄ
-Vesiscootterit
-Mönkijät
-Moottorikelkat
-Varaosat
-Huolto
-Varusteet
The Original
Tehtaank. 8 (Anttilan vieressä)
Tällä kupongilla saat pizzat (1-25) ja kebabit (47-52)
+0,3muki juoma 6,50€ Lounas ma-pe 10:30-14:00
www.marmarapizza.com
Tervetuloa herkuttelemaan:
Aukioloajat:
Ma-Pe
10.30 - 22.00
La
11.00 - 22.00
Su
10.30 - 22.00
kysy itselle sopiv
a
koti
Vuodesta 1991
HALUAN LIITTYÄ MOOTTORIPYÖRÄKERHON KOKKO-MC CLUB RY JÄSENEKSI
www-sivut:
www.kokkomc.fi
Kirjemaksu
email: [email protected],
KERHON PUH. 06-822 4656, 040-554 7063
Jäsenmaksu
15,- +
liittymismaksu 5,Perhejäsen
5,- +
liittymismaksu 5,-
www.maggies.restaurant.net
Nimi:
KOKKO MC Club ry.
Osoite:
Poikkikatu 2
67100 KOKKOLA
Sos.turvatunnus:
Allekirjoitus:
Puh/Fax 08-2274188
3
Ravintola
Maahantuojan valtuuttama merkkihuolto ja korikorjaamo
Korikorjaukset ja vahinkolaskelmat. Kaikki merkit.
Suoritamme
takuuajan
korjaukset ja
kampanjat.
sahakatu 6
ykspihlaja
”tarjous ei koske kuljetusta eikä sitä voi yhdistää muihin
tarjouksiin.”
puh 0103226822
0407031851
www.kokkolanvenekerho.fi
Måttisenkatu 6
67100 Kokkola
Huolto/Varaosat 0400 309 514
Korikorjaamo 0400 309 415
www.autoastrom.fi (24 h ajanvaraus netissä)
Ravintola
uudistettu syksyllä 2014
viihtyisä ruokapaikka
Oy KustCar Kokkola Ab
90
10
merenrannalla
ihanteellinen erilaisille
pidoille
06-8302470
pyydä tarjous!
Puh. 045 270 1983
Tervetuloa!
Valtuutettu Huolto ja Varaosat
18 - 21:00
31.5.2015
UUTUUS: Kana döner kebab
autot moottoripyörät moottorikelkat mönkijät mopot mopoautot
71.61g,#
-14,#752#.8'.76
s
etu
kulj
to iin
sk
Myö
Rantakatu 17, 67100 Kokkola
puh. 06-8222 999
Vingenkatu 15A,
TIETOA
67100 KOKKOLA
TAITOA
www.martat.fi/keetpo
TEKEMISTÄ
OSAAMISTA
* Avoimia kursseja ja kotitalousneuvontaa
* Teemme kotisiivouksia ammattitaidolla
* Vuokraamme astioita ja liinoja kodin juhliin
* Järjestämme lapsille iltapäiväkerhotoimintaa
Kokkolassa
* Teemme tilaustyönä ruokaa ja leivonnaisia
SOITA JA KYSY LISÄÄ! Puh. (06) 831 3127 Ark 9-14
MARTOILTA
7*TNHHGJNFEEN˜1*1.#/2+
Kaju
Kuskaa mitä vaan
Milloin vaan
ja minne vaan
Ja millä vaan
jos hinnasta sovitaan
06-822 5229
LOUNASTARJOUKSET VOIMASSA
MA - PE LOUNASAIKANA KLO 10:30 - 15:00
KAIKKI NORMAALIT PIZZAT,
FALAFELIT JA KEBABIT
sis. Limsa 0,3L tai vesi,
salaatti, voileipä ja kahvi
6,90
www.kokkolanpizzeria.fi
Avoinna
Ma-Ti 10:30-22:00
Ke
10:30-23:00
To
10:30-22:00
Pe
10:30-05:00
La
12.00-05:00
Su
12:00-22:00
KOTIINKULJETUS 4€
VÄH. 2 ANNOSTA - JOKA PÄIVÄ KLO 12.00 - 21.00 MAKSU KÄTEISELLÄ TAI PANKKIKORTILLA
MYYTÄVÄNÄ:
Yamaha Virago 535 500 aj. 30tkm 2800€
Kawasaki ZR-75 750 -02 3200€
Suzuki GS 500E -99 2000€
MZ ES 250 Museorek. vm. -62 3500€
Kawasaki VN 1500 Custom -98 aj.30tkm 6200€
Harrikka Sporter 883 aj. 10tkm -02 6900 €
F:ma Enlund 045-670 1115
Honda VFR 800 VTEC ABS, 6-2005, aj. 28tkm, 6000€
p. 040-521 8015 Tampere
Betonia ja betonin pumppausta
Tilaukset: Kokkola / Karleby p. 050 455 8338 ja 040 557 0575
www.rudus.fi
Tasoite- ja maalaustyöt
Juha Naukkarinen Oy
0400-160799
Harley Davidson Sportster 1200 Sporster Custom 2008
aj. 19tkm 10985€
Suzuki GSX-R 1000 aj. 42tkm vm. -04 4980€
p. 040 1231234 Rintajouppi Kokkola
HD-Bensatankki Softtail Springer -06 uutta vastaava musta
hp. 500,- puh. 040-554 7063
Kokkolan
Myydään HONDA CBR1000RR vm. -06. 43tkm
puh. 046 811 8508. 5549€
PIKATUKKU
Myyd. käytettyjä kannettavia tietokoneita, näppiksiä, hiiriä,
näyttöjä, nettikoneita ym... PC-PUOTI RANTAKATU 25 K:LA
PUH. 040-554 7063
Patamäentie 1
Puh. 020 510 5453
Bilhuset för Dig och Din familj!
Meiltä saat:
Myydään uusia Honda GL 1500-1800cc rosterista tehtyjä takatavaratelineitä. Helppo irroittaa käytön jälkeen, kiinnikkeet jää pyörään
kiinni. Hinta 400 Euroa puh. 040-5547 063
Myydään:
HONDA CB 900 F2 BOLDOR Vm. -81/-82
Alkuperäisellä katteella. Erikoinen, tosi siisti, paljon
kromattuja osia esim. moottorin kopat + takahaarukka, sivutuki.
Takavanne 17 tuumainen, etupäänjäykistäjä, tupla öljynlauhduttaja
ja huippu Öhlins kaasuiskunvaimentimet. Akku+pakop. uudet
Hp. 4.000,- eur. Puh. 040-554 7063 KOKKOLA
-Laaja vaihtoautovalikoima
vaihtoautovalik
ko
-Monipuoliset
M i
li t rahoitusratkaisut
h it
-Vuokra-autot
-Lisävarusteet ja varaosat
-Asiantunteva korjaamo ja korikorjaamo
2\$XWROLLNH1\VWHGW%LODɫ¦U$E
Indolantie 8, KOKKOLA
Ruutihaantie 7, YLIVIESKA
Permonkaarre 125, PIETARSAARI
Puh. hinta 020-alk. numeroon: lankapuhelimesta 0,0835€/puh +0,06€/min. matkapuhelimesta 0,0835€/puh + 0,17€/min.
.DWVROLV¦¦RVRLWWHHVW¦ZZZQ\VWHGWɬ<OLYDLKWRDXWRD
4
Pitkänsillanketu 10
67100 Kokkola
p. 050 3769 611
www.megabreak.fi
Avaamme
ma-pe 18:00
la 15:00
su 16:00
Jutut kirjoitti: Eija Seppälä, Kai Nygård ja Mandell Jörgen
Motor Show
Bologna 2014
Bolognassa vietimme myös Suomen itsenäisyyspäivää
– laulu raikui ja kynttilät muistuttivat päivästä. Koitti
aamu, jolloin jätimme hyvästit Bolognalle. Matkasimme nyt kohti Maranelloa – Ferrarien tyyssijaa. Siellä
halukkaat saivat ajaa Ferrareilla alle sadalla eurolla.
Olipa miesmäisiä ääniä, kun autot lähtivät. Ferraria
vastapäätä oli myös museo, missä osa kävi nyt ja osa
olikin käynyt jo aiemmin. Katsomisen arvoista kyllä.
Motoclub Pippo Zaninin vieraaksi myös päästiin. Ehtoon viimeiseen etappiin matkustaminen ja oltiinkin
jo Nurnbergissä. Hyvä hotelli ja hyvä seura – mitä sitä
muuta voi iltamyöhään toivoakaan.
Lähtövalmiina Italiaan Jungsborgilla
Harrikka Baari Hampurissa
Matkalaiset yhteiskuvassa tuulisen Vetterin rannalla
Matkaa tehdessämme käytiin
CittiMarketissa ja Louisilla ostoksilla. Miten tarpeen tuo iso bussi
olikaan tuon keikan jälkeen.
Travemundessä hypättiin laivaan ja matkattiin Trelleborgiin
Ruotsiin. Ennen Tukholmaa pysähdyttiin Husqvarna – museossa
, mikä on käymisen on ison tien
varrella – kun Ruotsissa liikutte
menkää käväsemään.
Lopulta olimmekin Tukholmassa niin ajoissa, että kuljettajamme Jori Paananen vei meidät
Tukholman kaupunkikierrokselle.
Jouluvalojen luvattu kaupunki –
tuli mieleen.
Lopulta laivaan ja ”viimeistä”
iltaa viettämään mukavan porukan
kanssa. Toivottavasti tavataan
seuraavilla keikoilla …..
Päiväkirjamuodossa matkamme ….
2.12.2014
Siitä alkoi minun matkani,
toiset olivat jo päivällä lähteneet
Kokkolasta liikenteeseen. Me
odotimme Kurjen parikunnan
kanssa bussia saapuvaksi. Heitimme kassit autoon ja minulle niin
perin vieras ”ujo” tervehtiminen
kanssamatkaajille. Liput jaettiin ja
niin saattoi alkaa Viking Gracella
matka kohti Tukholmaa. Pientä
syömistä ja juomista matkan aikana unohtamatta eväitten ostoa
kaupasta. Olihan odotettavissa
monen sadan kilometrin matka
edessä. Bussi oli Viitasaaren Tilausliikenteen turistibussi kaikkine mukavuuksineen. WC, videot,
nahkapenkit ja tilaa oli sopivasti
kaikille. Pieni tarkistus Harrin
tuomiin eväisiin – oli sämpylää,
kaffetta, limsaa, makkaraa … ei
pitäisi nälkään kuolla tälläkään
matkalla.
3.12.2014
Aikainen herätys ja bussiin ja
menox kohti Ruotsin eteläistä
osaa, kunnes saavuimme Öresundin sillalle ja ylitimme Tanskan
puolelle. Tämä silta on mahtava
ja sää oli ihan kohtuullinen, jotta
sen näki kokonaisuudessaan.
Digikortit kameroissa alkoivat
täyttyä näistä upeista kuvista.
Matka jatkui Rödbyn satamaan
Lounaalla Venetsiassa
jatkuu seur. sivulla
HAUTAMUISTOMERKIT
HAUTAKIVET EDULLISIMMIN
SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ
KIVIVEISTÄMÖ
KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU OY
Turkistarhaajantie 18 (Jänismaan teollisuusalue)
Veistämö
06-8227 406
Sakari Tuhkunen 0400-560 804
Hans Lindell
040-545 9796
Kenneth Lindell 0400-594 600
Avoinna: ma-to 7-18, pe 8-16, myös sop. mukaan
Varikkotyttö
KYMCO
MOOTTORIPYÖRÄT
Vaihto myös autoon
MYYNTI - HUOLTO - VARAOSAT
Hyvä valikoima alan varusteita
Kokkola - Karleby
Tilaukset puh. (06) 8340 509
fax (06) 8340 556
Päivystysnumero 050 367 9193
[email protected]
www.reinikkaoy.fi
AUTOTALO
Savusalo
Tulolantie 26, 84100 Ylivieska, puh. 08-411 2300
Varaosat suoraan: 08-4112 350
Iltaisin Matti Koski 040-507 1200,
Ilkka Savusalo 040-507 1201
www.autotalosavusalo.fi
5
mistä hyppäsimme laivan kyytiin
ja matkasimme Saksaan Puttgardeniin. Se oli kuin lautalla olisi
mennyt, niin nopeasti ja tasaisesti.
Satamassa kuskimme vei meidät
mahdottoman isoon ostopaikkaan,
mistä olisi voinut ostaa vaikka
auton täyteen alkoholia ja oikeasti
ihan mitä vain. Emme sentään
lavallisia auton täytteeksi tuoneet
– vain seuraavaan paikkaan saakka – kohtuullisesti.
Jatkoimme matkaa seuraavaan
etappiimme, mikä oli Hampuri.
Oli jo aika myöhäinen ilta ja se
ehkä verotti vähän ”matkailu
avartaa” – tunnelmaa. Joulun alla
kaupunki oli täynnä tunnelmaa
toreineen ja kojuineen. Kävästiin
joulumarkkinoilla ja tietty ”Mäkkärissä”. Huvipuistokin olisi ollut
vieressä, mutta ei jaksanut – ei
sitten millään. Matkaväsymystä
oli jonkin verran, joten pikkuhiljaa
jokainen hipsi tyynyä syleilemään
omiin huoneisiinsa. Tosin jotkut
olivat tehneet kävelyreissun kaupungin kaduilla ja istahtamassa
mukavissa pubeissa. Hotellina
meillä oli Hotel Imperial – suosittelen sijaintinsa puolesta kernaasti.
5.12.2014
Alpit taustalla
4.12.2014
Aamutoimet ja aamiainen. Katsoessani ohjelmaa siinä aamu
tuimaan – n. 900 km matkaa
edessä tänään. Innsbruck ja siellä
Hotel Grauer Bär odottaa. Matkaa taitettiin sujuvan tasaisesti ja
varmasti. Puhetta riitti, eikä aika
tullut pitkäksi missään vaiheessa päivää. Turhia pysähdyksiä
vältettiin, jotta matka joutuisi
nopeammin. Harri taas reippaana
alkoi tehdä meille ”Harrin sämpylöitä”. Ne vaan maistuivat joka
kerta, kun sellaisen käteensä sai.
Makkara”siivu” oli yhtä paksu
kuin sämpylä. Siinäkuin oli sitä
jotain, mistä täytyy hattua nostaa
matkanjohtajalle. Mukava suht
pieni hotelli kauniissa maisemassa
–mutta, voiko muuta kuin mennä
suihkun kautta nukkumaan päivän
matkaväsymys pois. Aamulla
ihastelin maisemia ja nuuhkin
raitista ilmaa. Matkan aikana
saimme nauttia ihanista maisemista vuoristoineen. Sitä ei aina
muistakaan kuinka kaunista voi
maailmalla olla. Varmasti nyt joku
ihmettelee, etteikö pysähdytty
missään milloinkaan. Kyllä vaan,
mutta ne pysähdyspaikat olivat
niitä ison tien varrella olevia
ruokapaikkoja hyvällä ruoalla
ja pienellä jonotuksella olevia
kahviloita ja ravintoloita. Mutta
niistä en näissä päivämuisteloissani paljoa kirjoita. Kuvat kertovat
enempi kuin tuhat sanaa.
Pojat iltakävelyllä Garda järven rannalla
Garda järvi
Kaikki ajoissa aamulähtöön.
Minä taisin olla ainoa, jolla unta
olisi riittänyt vaikka koko päiväksi. Mutta mukana kuitenkin
taas olin. Matkaa olisi n. 400
kilsaa ja kohteena Gardajärvi ja
sen jälkeen Venetsia. Laskeuduttiin alas vuorilta, noustiin ylös
vuorille – tie oli aika kapea ja
vastaantulevia oli ihan riittämiin.
Meidän luotettava kuskimme
hoiteli hommat, eikä meidän
tarvinnut ohjeitakaan antaa. Kun
lopulta olimme laskeutuneet Gardajärvelle, istahdimme rannalle ja
jokaisella oli varmastikin mielessä
”postikorttimaisema”. Jos jostain,
niin sieltä ainakin sellaisen sai
otetuksi. Aivan ihana paikka näin
joulukuussakin. Turistivirtaa ei
tietysti tähän aikaan ollut, joten
aika hiljaiselta näytti alue. Sitä
paikkaa ei voi sanoin kuvata, se
täytyy kokea.
Pikapyrähdyksen jälkeen jatkoimme matkantekoa, kohti Venetsiaa. Saavuttuamme sinne, oli
jotenkin jännä olo, mikä tämä
paikka oikeastaan on. Hyppäsimme muutamaan moottoriveneeseen ja huristimme kohti ”keskustaa”. Menimme hiljakseen pitkin
veneuomaa nähden ympärillämme
mitä kauneimpia vanhoja rakennuksia. Gondolikyytejäkin olisi
ollut tarjolla, mutta ajan puutteen
vuoksi – ei tällä kertaa, ehkä ensi
kerralla sitten. Rantauduimme
Venetsiaan ja ihastelimme sen
vanhoja kultturelleja rakennuksia
koristeineen ja maalauksineen.
Nälkäkin kaiversi mahan pohjalla,
joten täytettä siihen oli saatava.
Pieni sopiva ravintola rannassa
imaisi meidät sisään – hinnat olivat ”turistihintoja” mutta ruoka oli
maittavaa. Syötyämme kiersimme
vähän kylää pitkin kapeita kujia ja
isojen rakennusten välejä. Saavutjatkuu seur. sivulla
Heinolankaari 9, Puh. 010 537 9100
* Antiikkikalusteet * Nykyhuonekalut
* Julkisten tilojen kalusteet
VERHOOMO
ALATALO
Mariankatu 29, 67200 Kokkola.
Puh. 831 1650
Hyvä kangasvalikoima. Myös tarjouskankaita edullisesti!
Myymäläkoneet, kassakoneet, vaa´at
MYYNTI, HUOLTO
M & P KONE KY
Gondoli ajelua
Kirkko Venetsiassa
Merenkulun ja
elinkeinoelämän
palveluyritys
Serviceföretaget
för både sjöfarten
och näringslivet
Niittykatu 1, Kokkola
Matti Koski 0400-560 055
HP STEEL
LASITERASSIT
PARVEKEKAITEET
PARVEKELASITUKSET
ALUMIINIOVET, IKKUNAT
HP-STEEL OY
Ahjotie 16, 67800 Kokkola, p. 040-739 7166
puh. 010-439 6000 faksi 06-4396009 www.hpsteel.fi
s AHTAUSJAHUOLINTAPALVELUT
s VARUSTAMOPALVELUT
s KANSAINVËLISETMAAJAMERIKULJETUKSET
s STUVERIOCHSPEDITIONSSERVICE
s REDERISERVICE
s INTERNATIONELLALANDOCHSJÚTRANSPORTER
/Y-2AUANHEIMO!B0,+OKKOLA\0UH
www.rauanheimo.com
In och utrikes transporter
Koti- ja ulkomaan kuljetuksia
Monipuolinen raskaankaluston palvelupiste
Puh. 0400-296 424
Höyläämönkatu 4 67100 Kokkola
6
1,42€ + 1€/min + pvm
Vene ajelulla - moottorina V8
Gondooli
Vene ajelulla Venetsiassa
tiin rantaan, mutta mistä sen veneen pitäisi lähteä, jotta päästään
poiskin Venetsiasta. Vähän oltiin
hukassa, mutta loppu hyvin kaikki
hyvin , istuttiin vähän isommassa
kyytilaivassa ja kohti uusia seikkailuja. Vieläkin ihmetyttää se,
että miten niissä huoneistoissa
ja taloissa voi asua, kun alla on
vain vettä ?
Päivä oli jo taittunut iltaan ja pimeässä lähdimme kohti Bolognaa
– Hotel Touringia. Eipä väsyttänyt
yhtään, koska päivä oli ollut mielenkiintoinen ja siitä riitti juttua
bussissa monen tunnin verran.
Mahtavan päivän ilta ja ”päätepiste” Bologna odottelee. Hotelli
löytyi heittämällä ja jäätiin sitten
laukkuinemme siihen. Kuljettaja
joutui auton viemään kaupungin
laidalle parkkiin. Alkuhäsäämisen
– siis ilmoittautumisen – jälkeen
jokainen luikahti omaan soppeensa elpymään tulevia päiviä
ajatellen.
Grand Canal - Venetsia
Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy.
hättävä vanhoine rakennuksineen
ja satoine kirkkoineen. Kesäinen
sää – 13 plus –astetta – helli
meidän vierailuamme siellä. Ei
mitenkään tullut koti-ikävä. Muut
olivat menneet jo aamusta mes-
suille. Fiat-taksilla hotellilta messualueelle oli edullisin ja kätevin
tapa matkustaa. Itse messuista sen
verran, koska toivon, että kuvia
on tähän lehteen laitettu rutkasti.
jatkuu seur. sivulla
6.12.2014 – 7.12.2014
Hotelli oli mukava, uni tuli
helposti ja kaikki toimi moitteettomasti. Aamiaiselle ja sen
jälkeen olikin matkaaminen Motor
Show’hun. Minä jäin kaupunkia
katselemaan ja shoppailemaan.
Suomen itsenäisyyspäivä – käväisin kauniissa isoimmassa kirkossa
mitä Bolognasta löytyi. Turisteja
oli vaikka miten paljon. Joulun
läheisyys tuntui joka paikassa.
Kaupunki oli kaunis, pieni ja vie-
Varikkotytöt
www.agrimarket.fi
Ð
oÙ
oė
Ä
ġĻ
j
Î
į
į
Ĥį
Î
ė
ž
ž
Þ
ġė
j
j
ĤġÙ
Ŀ
ê
ė
ġ.
į
Þ
Ĥç
Ĥį
ĐĻ
j
Þ

ġÍç
Î
j
ġÎ
ç
ĐĻ
j
j
ġÎ
į
Þ
Ĥç
Ĥž
ė
ĤÄ
ž
Þ
ġÍj
ġj
ė
Ä
j
Þ
Ĥį
Þ
ĤÄ
Íj
ø
j
Ð
Ļ
ž
Ð
į
Ä
“
ž
Þ
ġ
Ù
Ù
j
ĤĤÄ
Ð
j
Ä
Þ
ž
Þ
ġç
Þ
ġÎ
Ŀ
ė
ž
Ä
ė
Ä
oġø
j
Ð
Ļ
ž
Ð
į
Ä
Ĥj
ġė
į
ç
ė
Ä
Ĥž
Ð
Ð
į
Ĥþ
ġQ
ž
ė
Ĥj
j

ġÙ
Ä
Ð
Ð
j
Ä
Þ
ž
Þ
ġ
Î
į
Ð
į
Íj

ġÎ
į
Þ
Á
j
Þ
ġĤž
ĐĻ
ž
Ŀ
“
ž
Þ
Á
į
ç
Ð
Ð
ç
Þ
ġj
Ĥj
ġĤž
ĐĻ
ž
Ŀ
“
ž
Þ
Á
ç
Ä
Ĥç
ç
Þ
ġÍj
ġĤç
Ä
ø
į
Ù
Ä
ė
ž
ž
Þ
þ
ġ
ç
Ð
Ä
ė
Ä
ġė
ç
ø
Ä
Ļ
j
ġĿ
Á
“
Ä
ė
Ĥž
Ð
Ù
oġç
Ù
j
Þ
ġž
Ð
oÙ
oė
Ä
ġĤÄ
Ð
j
Þ
Ĥž
Ä
ė
Ä
Ä
Þ
ġ©
ġÙ
j
ĤÎ
j
Ä
Ð
į
ė
ļ
ļ
ļ
þ
ç
ø
þ
°Ġ
Î
įÞ
Ĥç
Ĥž
ė
ĤÄ
ġ
b
Á
“
ž
ė
ė
oġÁ
Ŀ
Ļ
oġĤį
Ð
ž
ž
þ
ġ
Agrimarket Kokkola - Heinolankaari 10 - 67600 Kokkola - puh. 010 768 4660
Kesto- ja LM-muovien
alihankintatyöt
teollisuudelle
Laadukkaat
tarrat ja seripainotyöt
sekä
TIETOKONEOHJATULLA
TARRALEIKKURILLAMME
SAAT YKSILÖLLISET
***
-
P. 0400-268904
• vuosihuollot
• korjaukset
• varaosat
• vuosihuollot
• korjaukset
• varaosat
SK-KONEHUOLTO OY
Jänismaantie 22,
67800 Kokkola
Avoinna:
MA-PE 8-16.00
Puh. 050 584 8139, 050 407 8791
www.sk-konehuolto.fi, skkonehuolto@anvianet.fi
-
mainostekstit
(1800 eri kirjasinmallia)
autoteippaukset
ulkomainokset ja
ikkunateippaukset
kilvet ja opasteet
(esim. työmaakyltit)
***
Patamäentie 9, 67100 Kokkola
Puh. 06-831 2068,
auto 0400-265 568
7
Elokuvateatteri
BIO 1&2 REX
Komea patsas Bolognassa
Näkymä kaupunkiin
Mielenkiintoisin oli lyhyen radan
NasCar-autokilpailu kahdella autolla, jotka takaa-ajoivat toisiaan.
Upea spektaakkeli! Toisella osastolla sai kokeilla Fiat Cinquecenton 4 x 4 mäen nousukykyä. Paljon
oli myös veteraaniautoja. Hieno
osasto oli myös Masernti moottoripyöräilijöille, joiden merkki
täytti 100 vuotta. Onnea! Ja taksilla takaisin hotellille, messuamiset
kyllä vievät terän miehestä, varsinkin näin isot messut. Iltasella
syömään ja Bolognan yöelämää
tutkailemaan. Kun oltiin jo joulun
alusviikolla, niin keskusta oli koristeltu kauniisti ja mm. Ranskalla
oli oma aukio kojuineen, mistä
sai suuhunpantavaa. Sun muita
lahjuksia. Kaikilla tuntui olevan
joulumieltä ja päätettiinkin nukkua sunnuntaina pitkään ja jättää
messut väliin ja tutustua Bolognan
keskustaan kunnolla. Takaisin
hotellille ja siellä jo kovasti juhlittiin itsenäisyyttä. Siis Suomen.
Kynttilöitäkin oli ollut matkassa,
joten kaikki oli hyvin kaunista.
Hotellilta lähdettiin kaupunkiin
– syömään ja vähän juomaankin
hyviä paikallisia viinejä.
Molempina päivinä oli mahdollisuus messuilla ja osa niin tekikin.
Minä jatkoin kaupunkiin tutustumista ja eurojen tuhlaamista mitä
ihanimmissa putiikeissa. Kapeat
kadut olivat täynnä kauppoja –
yksi katu oli lihakauppakatu, yksi
katu oli vihanneskauppakatu jne.
Oli toreja, missä joulutavaroitten
myynti oli valtaisaa. Muotikadulta
löytyi Armani, Versace yms. –
mutta jos yksi kenkäpari maksoi
1270 Eur niin voitte kuvitella, että
ostoksia en siellä tehnyt. Kävin
parissa museossa ja kuuntelin
taitavia katumuusikkoja istuen
auringonpaisteessa kävelykadulla.
jatkuu seur. sivulla
Riihi Motors
Seinäjoki
keidas
n
a
j
i
l
e
t
t
u
k
Her
Kokkola
s
n
a
r
ö
G
v
r
Ko
Perinteisten Grilliruokien
lisäksi otamme valikoimaan itse valmistamamme
kotiruoan lounaaksi
Korv Görans Kokkola
Torikatu 27 puh. 06 8319638
* Hyvää ruokaa * Pikapesu * Matkahuolto
* Aina edullinen tankkauspaikka *
Iloisten ihmisten
Teboil-kahvio. Express
Kaustisen TB-huolto
Leo ja Ilpo Peltoniemi
Puh. 06-861 1590, Fax. 06-861 2166
Vinot pylväät
Hotellin terassilta näkymä kaupunkiin
AVOINNA: ma-pe 9-20, la 9-17, su 12-18
Tervetuloa Prismakeskukseen
Prismantie 1, Kokkola
Oy Trikatex Ab Kokkola
Lahdenperäntie 5 - Kokkola
TEL. 06-830 2066, Fax 06-830 2166 GSM 0500-664 458
8
Poliisi Lamborgini
Iltapäivän tullen alkoi tuttua porukkaa virrata hotellille. Päätettiin
sitten lähteä johonkin syömään
ja vinkkuilemaan. Lähistöltä
löysimme hyvän pizzapaikan ja
sieltä hyvään viinipaikkaan. Oli
hyvä fiilis koko porukalla vaikka
viimeistä iltaa siinä kaupungissa
oltiin. Oltiin rentouduttu, kuka
mitenkin – ja huomisaamuna
terävänä bussiin ja matka jatkuu.
6.12. lauantai ja itsenäisyyspäivä
Illan tullen sytytettiin Suomen
itsenäisyydelle kynttilät ja pamautettiin laulaa ”Maamme-laulu”. Se
oli meidän itsenäisyyspäivämme
viettotapa tällä kertaa.
Pidemmittä puheitta huoneeseen ja pehkuihin. Yöllä on hyvä
nukkua. Vähäsen ainakin.
7.12. sunnuntai (Jörgen)
Aamiaisen jälkeen kaupungille
kävelemään ja toteamaan kaupungin katetut jalkakäytävät käteviksi
keksinnöiksi. Peräti 40 kilometriä!
Näyteikkunaostoksia tehdessä
vakuutuin siitä, että olemme Italian varakkailla alueilla. Kaikilla
maailmanmerkeillä tuntui olevan
myymälä vanhassa kaupungissa.
Joulukatumeininkiä oli levitetty
pitkin vanhaa kaupunkia ja sitä
katsellessa vierähti päivä mukavasti. Suurin osa matkaseurueesta
oli kuitenkin Motor Shown tarjontaan tutustumassa toisenakin
päivänä. Pärinää ja pauketta kyllä
riittää, kun Italiassa ollaan. Janottamaankin alkoi, joten grappa oli
Vanhan ajan Formula
Motoguzzi poliisipyörä
poikaa. Sanpsilasi maksoi neljä
euroa ja toisenkin olisivat myyneet. Mutta ei, ajoissa nukkumaan,
niin maanantain lähtö kohti pohjoista ei saa miestä huokaamaan.
8.12. maanantai (Jörgen)
Kamat kasaan ja autostradalle
nokka kohti Modenaa, josta käännös vasemmalle, niin olimmekin
jo Maranellossa. Aamutuimaan
ehdimme firman pihaan, joka
vuokrasi Ferrareita lyhyitä koeajoja varten. Alkaen kymmenestä
minuutista ylöspäin ja aina apukuski mukana. Useampi käytti
tilaisuutta hyväkseen ja kävi koittamassa suitsia Maranellon orhia.
Komeat autot ja äänet, helppo
ymmärtää niitä, jotka näihin pauloihin joutuvat.
kun sinne. Päästiin pieneen, mutta
tunnettuun Maranelloon. Näimme
Ferrarin mahtavat tehdasrakennukset ja vastapäätä niitä Ferrareita parkissa ainakin kymmenen.
Hienoja, hienoäänisiä ja –värisiä.
Oli punaista, valkoista, keltaista
ja mustaa. Kiilsivät kauniissa
auringonpaisteessa heti sokaisten
meidät täysin. Ajamaan sai varata
ajan n. 50 euron hinnalla riippuen
matkan pituudesta. Osa meistä osti
matkalisenssin ja eikun Ferrarin
puikkoihin. Ferrarilla muutama
meistä tohti ja tahtoi kokeilla
kesyttämätöntä härkää molemmat
bussikuskit etunenässä. Kaiju sai
alleen avo kalifornian ja täytyy
myöntää että hepat tai tässä tapauksessa härät vetävät ihan kiitettävästi ei ole menohaluja kuristettu
Vanhassa kisapelissä pellit kiiltää
Räikkösen Ferrari
Masernti
8.12.2014
VW osaston esittelijä istuu Jari-Matti Latvalan auton
konepellillä
Aamiainen syöty, hyvästit heitetty hotellille ja matka kohti
Maranelloa – Ferrarien tyyssijaa
sekä kylään Pippo Zaninin mpkerholle Roveretoon. Lopullinen
päämäärämme tänä päivänä oli n.
800 km ja Nurnberg. Siellä Motel
One Nurnberg City.
Jokaisella matkalaisella oli
hiukan kutkuttava olo ja jokaisen
huulilta kuului ”Ferrari” – joten ei-
ja vajaa kolmesataatuhatta euron
hinta ei paha mutta suomen valtio
kolminkertaistaa sen. Täytyy sanoa että vajaa viisisataa elukkaa
vetää kyllä nätimmin kun Scanian
700 heppaa. Ko. paikassa oli kauppa, missä oli miltei mitä tahansa
nimellä Ferrari. Hinnat hipoivat
taivaita, mutta jotain sentään
tarttui sieltäkin mukaan. Se oli
kokemisen ja näkemisen arvoinen
pysähdys. Kuljettajille varmasti
vieläkin hienompi kokemus. Siinä
jatkuu seur. sivulla
Syö paikanpäällä tai soita ja nouda kotiin
s2ASKAANJAKEVYENKALUSTON
šLJYTSUODATTIMETJAVARAOSAT
OT
s8ENONJALEDTYšVALOTJALISØVALOT
s6ALEOPYYHKIJØNSULATMYšS
ASENNETTUNA
0500
00 564 774
-AAKUNNAN
0400 564 774
0!2!3
Yrittäjäntie 6
3UODATINJA™LJY 67100 KOKKOLA
www.oljytukku.fi
VALIKOIMA
www.jailhouse.fi
Valtakatu 7, Kannus
Puh. 06-873 500
ASIANAJOTOIMISTO
KAITALUOMA & KOITTOLA OY
asianajaja, varatuomari
Hannu Kaitaluoma 0500-900 000
Isokatu 5, 67100 Kokkola
puh. 06-831 5083, fax. 06-822 0415
sähköpostiosoite:
[email protected]
Masernti merkki täytti 100 vuotta
9
2500
Yli
ajoneuvoa
www.rinta-jouppi.com
tai
www.auto.fi
Indolantie 7, 67600 Kokkola
MC LIFESTYLE
UUSI MYYMÄLÄ KOKKOLAN KESKUSTASSA!
TORIKATU 16
67100 KOKKOLA
WWW.MC-LIFESTYLE.COM
EST. 2006
10
oli Ferrari-museo vieressä, mihin
suurin osa meni pistäytymään.
Minä jäin nauttimaan auringosta
ja olemisesta moottorien höristessä vieressä. On ne komeita – ne
Ferrarit ;-)
Ajot ja messut käytyämme
matkasimme kohti ”kummikerhoa” Pippo Zaninin kerhotiloihin.
Rovereto on pieni kaupunki Italian
pohjoisosassa alppimaisemineen.
Mahtava vuoristo lumilakkeineen
ja pientä vuoristotietä alas kohti
kaupungin keskustaa ja sieltä
kohti kerhoa. Kyllä oli mukava
nähdä, missä kerho sijaitsi. Pihalta
voi nähdä vuoristoa ja aistia kaupungin rauhaa ja kulttuuria. Aurinkoinen päivä oli hellinyt meitä
ja tunnelma oli katossa. Vastaanotto kerholla oli mahtava ja tunsi
että he todella olivat odottaneet
meitä tulevaksi. Siitä oli iloisena
merkkinä aitaan kiinnitetty lakana
missä Suomen ja Italian liput ja
suomeksi ”Tervetuloa”. Heillä oli
ruoka valmistettuna, viiniä tarjolla
ja erittäin mukavia ihmisiä tupa
täynnä. Sisällä oli baari ja myös
ulkonakin baarikioski. Viini ja
tarjottu murkina oli loistavaa ja
sitä oli riittävästi. Ostimme muutamia laatikoita viiniä mukaankin
varmuuden välttämiseksi. Nicola
Versini on melko uusi puheenjohtaja heillä ja ruokakeskusteluissa
puhuttiinkin moottoripyöräilyn
lyhyestä ajasta Suomessa kuin
myös siitä, että mp-kerhon puheenjohtajuus on vaativa tehtävä
– välillä palkitsevakin. Kyseli
naismotoristien määrää meillä
Suomessa – siihen en osannut
sanoa mitään muuta kuin, että
kasvussa on vuosi vuodelta. Oli
myös halukas tietämään millaisilla pyörillä naiset sitten ajavat.
Kun kerroin … hämmästys oli
suuri, hän oli ajatellut että vähän
pienemmätkin kuutiot riittäisivät.
Me kaikki matkalaiset olemme
jo maailmaa nähneet useiden
Kukkakauppa
Kukka-Mattsson
Hakalahdenkatu 76
67100 Kokkola
06-822 4611
Perinteenä palvelu
jo 80 vuoden ajalta
Jonkinlainen Ducati projekti
jatkuu seur. sivulla
Ducati
Xerox - Ducati
KESÄ / TALVI SÄILYTYS
as.autot - as.vaunut - henkilöautot - mopot - moottoripyörät - vesiskootterit - moottorikelkat
WWW.ARE.FI
KOKKOLA
Tervahovintie 2, 67100 Kokkola, 050 461 9707
Merkkiriippumaton
ATK-huolto
POHJANMAAN
DATA-HUOLTO OY
- KORJAUKSET
- HUOLLOT
- ASENNUKSET
- TARVIKKEET
Rautatienkatu 10
p. 010 321 5266
Maahantuojien valtuuttama
huoltokorjaamo
- ammattitaidolla- merkistä riippumatta -
Indolantie 4, Kokkola
Puh. (06) 831 1266
KENNETH ELVKULLA
0400 663 392
Pitkänsillankatu 18,
67100 KOKKOLA
Puh. 06-831 6101
Fax. 06-831 6216
Fax. (06) 831 1990
E-mail: myynti@kokkolan autovälitys.fi
TEEMME ALUMIINI-
NOUTOPÖYTÄ
PL 212
67101 KOKKOLA
puh. (06) 824 0450
fax.
(06) 822 7560
JOKA PÄIVÄ 10:00 - 16:30
Autonpesu alk. 13€
TERVETULOA!
ALIHANKINTATÖITÄ
VENETEOLLISUUDELLE
MERITUULI
Lasimestarintie 12, Kokkola
(POLTTOAINE- JA VESITANKKEJA YM...)
puh. 06-824 1450
TIG- JA MIG-HITSAUSTA
Kb Öja
ALU-TANK Oy
Tel 8340 461
Fax 8340 761
Puh. 045-670 1115 - Indolantie 6
Myös käytettyjä moottoripyöriä
Palvelemme:
ma-pe
07-21
la
07-21
su
10-21
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
[email protected]
www.k-market.fi
11
vuosien verran, mutta kerroin että
meillä on myös nuoria harrastajia,
mutta kun tämä harrastaminen
Suomessa maksaa niin paljon ja
moottoripyörät vielä enempi. Kertoi että on katsellut netistä meidän
hintojamme ja oudoksunut, että
miksemme hae enempi ulkomailta. Verotuskeskustelu oli alkaa,
mutta tyssäsin sen ja sanoin että
siinä on vaan niin monta kaikkea
väliporrasta ennen kuin mopo on
kotona omassa käytössä.
Harri Mykrä suoritti viralliset
puheet ja tuliaiset. Wanhat Papat
toivat myös tervehdysviirin tänne
Italian kerhoon. Vierailumme oli
tapahtuma heille. Ja Italiassa oli
juuri tuona päivänä joku virallinen
vapaapäivä, joten kerholaisia alkoi
tulla meitä tapaamaan enempikin.
Kielimuuri ei haitannut, koska osa
puhui ihan sujuvaa englantia ja
kääntäjiä kyllä löytyi. Tämä kerho
toivotteli meitä kaikkia ajelemaan
elokuussa 2015 heidän järjestämään joka vuotiseen meetinkiin.
Pistettiin korvan taakse.
Vatsat täynnä hypättiin bussiin
ja jatkettiin matkaa alkuperäisen
suunnitelman mukaan Nurnbergiin. Matka oli pitkä, mutta aika
kului kuin siivillä. Johtuiko se
siitä, että oli saanut syödäkseen
ja juodakseen. Ei kukaan unta
kaivannut tuollakaan etapilla. Sitä
varten on hotelli odottamassa.
Illalla kokoonnuttiin hotellin alabaariin istumaan ja parantamaan
Tapetointi- ja maalaustyöt,
saunaremontit, saneeraustyöt
ammattitaidolla.
0400 560 583
www.maalauspalvelu.fi
Matto ja Maalauspalvelu Sandkvist Oy
AUTOVARAOSALIIKE
Kromattu Harrikka
jatkuu seur. sivulla
BILRESERVDELSAFFÄR
Auton varaosat - Autokorjaamo
Alfa Romeo
Puh. / Tel. (06)822 5483
Höyläämönkatu 1, Kokkola
PAINOPALVELUA
- Käyntikortit
- Esitelehtiset
- Kalenterit
- Kirjekuoret
- Postikortit
- Lehdet
- Lomakkeet
- Julisteet
- Muovitarrat
- Muovikilvet
- Muovitaskut
- Laitekilvet
- Kansiot
- Roll-up mainokset
P A I N O T A LO
Uutuutena
valokuvatapetit
omista kuvistasi
06-319 8900
Kairatie 8
65350 Vaasa
Kysy tarjousta!
www.painotalovarteva.fi
Lamborgini
Hopeiset tytöt
Laadukkaat pienkoneet työhön ja vapaa-aikaan!
VOITTAJAN
VALINTA
VOITTAJAN VALINTA
NAUTI
KESÄSTÄ
LAATUKONEILLA!
NAUTI KESÄSTÄ
LAATUKONEILLA!
MÖNKIJÄT
Muista myös lisävarusteet!
MOPOT JA
SKOOTTERIT
Vision
VENEILYN
HUIPPUMERKIT
HYDRAULISET METSÄKÄRRYT
TSEKKAA VAIHDOKIT
www.raahenmotocafe.fi
NESTE OULUNTIE
Raahen Motocafe Oy
Ouluntie 43 RAAHE | p. 020 741 7190 | www.raahenmotocafe.fi
Ville p. 43
040Raahe,
583 2633
| Esa
p. 0400
384 805
| Joonas p. 0440 501
210 | Janne p. 0440 501 208
Ouluntie
puh.
08-223
7131
www.raahenmotocafe.fi
raahenmotocafe@raahenmotocafe.fi
12
Pojat koeajoa odottamassa
maailmaa. Kerrottiin kuulumisia
Suomesta ja maisteltiin hyviä
oluita.
9.12.2014
Ferrarin tuote-esittelijä Pitlane firmasta
Kamat kasaan ja eikun aamusta menoks Travemundeen,
mistä laivalla Trelleborgiin – n.
600 kilsaa edessä. Pysähdyksiä
päätimme tehdä käymällä Louisin myymälässä sekä Citti-Park
–ostoskeskuksessa ne viimeiset
tuliaiset Saksasta vielä hakemassa.
Louisilta löytyi yhdelle jos toiselle
ostettavaa – on ne niin paljon edullisempia kuin Suomesta ostettuna.
Joulutarjouksiakin löytyi ja pakkohan niitä oli hyödyntää. CittiParkin mahtava kauppakeskus
– ihan mitä tulee mieleen, siellä
on. Täytettiin joulujuomaosastoa,
joululahjojakin tuli ostettua kuin
myös jotain pikkusyömistä. Mitä
olisi matka ilman yhtä kauppakeskusta – ei niin mitään. Nämä
kaupat kun oli koluttu ja ostokset
Rautatienkatu - Kokkola - puh. 044 733 2400
Jori ihmettelee Ferrarin ratissa
suoritettu pakkasimme itsemme
autoon kohti Travemundin satamaa, mistä matka alkaa kohti
Ruotsin maaperää. Käytiin vähän
syömässä ja istumassa ”kaik yhdes
koos” –ajatuksella. Jotenkin alkoi
tuntea jo nyt selvää haikeutta, että
kotiinko sitä tosiaankin ollaan jo
menossa. Satamaan meneminen
oli helppoa kuin heinänteko, myös
laivaan meno sujui nopeasti ja
hyvin. Iltaa istuttiin ja tarinoitiin
niitä näitä. Aamulla virkkuna
taas autoon ja oltiinkin jo Trelleborgissa.
10.12.2014
Trelleborgista kohti Tukholmaa
– matkaa kertyy n. 650 km. Nou
jatkuu seur. sivulla
Ferrarit rivissä
Videoprojektori + 100” kangas - Sopii kokouksien, syntymäpäivien, yksityisten juhlien, joulujuhlien ym. järjestämiseen. Avoinna ruokailijoille la - su.
Pizza Buffee
Pe 7:30 - 21:30
ADVENTURE UNLIMITED
Uusi BMW R 1200 GS Adventure on pyörä niille,
jotka haluavat kokeilla rajojaan tai mennä jopa niiden yli.
BMW Suomi
bmw-motorrad.fi
6_Vb^hZc^adV
Honda GL 1800
Goldwing
YAMAHA MT09
Torpinkatu 4, Tornio,
puh. +358 20 7850 840
Avoinna: ma–pe 9.00–17.30,
la 10.00–14.00
www.tatuntarvike.fi
NYT UUDET BMW:T MEILTÄ
ͩͧͣ͡ǧͣ͢͠͡
Mäntylänkatu 3, 60101 Seinäjoki, puh. 010 328 0099
0ALVELEMMEMAPEsLA
Ä
Huom!
Uudet puh.nrot
KONEMYYNTI
010 328 0080
HUOLTO
010 328 0093
VARAOSAT
010 328 0090
AJOVARUSTEET
010 328 0085
www.jokiniemimotors.fi
13
Rantakatu 12, PL 110, 67101 Kokkola
(06) 824 2150
Matkalaiset toivotettiin Tervetulleiksi
Versini Nikolai
hätä – matkapysähdys oli Husqvarnan museo Jönköpingin pohjoispuolelle mahtavan 116-met-
risen putouksen äärellä. Museon
nimestä tuli enempi mieleen
ompelukone, mutta yllätys olikin
suuri kun päästiin sisälle tutustumaan tarjontaan. Oli fillareita,
koneita, aseita , moottoripyöriä
….. Tutustumisen arvoinen paikka, jos noilla nurkilla ken ajelee
ensi ajokautena. Kylä on varmasti
kesällä suosittu ja turisteja paljon.
Nyt joulukuussa, lumihiutaleitten
putoillessa , saimme ihan rauhassa omassa porukassa kulkea ja
katsella. Mistä kaikki on alkanut
– sekin selvisi siellä. Millaisia
moottoripyöriä on ennen vanhaan
ollut – sekin selvisi. Selvisi myös
moni muu ajatuksia joskus kaihertanut ajatus. Suosittelen.
Loppurutistus sai alkaa – kohti
Ruokailemassa Pippo-Zannini kerholla
LÄMPÖ VESI ILMASTOINTI SÄHKÖ AUTOMAATIO ASBESTISANEERAUS KYLMÄASENNUS
Myymälämme avoinna ma - pe 09:00 - 17:00
KOKKOLAN LUKKO
Kerhon viirin luovutus Pippoo Zanninin presidentille
Rantakatu 12
p. 06-822 3372
[email protected]
www.kokkolanlukko.fi
jatkuu seur. sivulla
Yhteispotretti italiassa
Pippo Zaninin sihteerin rouva
500 Hondan moottori kaljahanana
pirkanmaan lehtipaino
Savarikeskus
YLIVIESKA
(08)451 999
Vanhatie
HAAPAVESI
(08)451 000
14
Asentajantie 19
Husqvarna kisapeli
Tukholman satamaa ja laivareissu
Turkuun. Olimme aikataulussa niin paljon etuajassa, että
kuljettajamme lähti näyttämään
meille jouluvaloissa kylpevää
Tukholmaa. Sen jälkeen olikin
vuorossa vain laivaan astuminen
ja kotimatka saa alkaa. Ilta vierähti
matkan aikana tutuksi tulleitten
kavereitten kanssa iltaa istuen ja
matkakokemuksia verraten.
Jotenkin oli haikeaa ajatella,
että kymmenen päivää näitten
ihanien ihmisten kanssa matkustaminen päättyy siihen, kun
laiva saapuu satamaan. Suurin osa
lähtee Kokkolaan ja minä Saloon.
Jarkko Näkki ja Jörgen Mandell
ystävällisesti antoivat kyydin kotiin, ettei tarvinnut junassa hikoilla
tavaroitten kanssa. Muutenkin nuo
mainiot veikkoset pitivät matkan
aikana hyvää huolta ensikertalaisesta. Seuraavalla kerralla olen jo
vanha tekijä ….
Kiitän joka ainoaa tuolle matkalle osallistujaa yhdessä ja erikseen. Otitte minut kavereiksi
heti ensi silmäyksestä alkaen.
Se ei ole ihan tavallista meidän
leveysasteillamme. Itselläni oli
outo olo, kun vieraaseen joukkoon yhtäkkiä vaan tulen ja olen.
Sain ystäviä ympäri Suomea,
mielenkiintoisia henkilöitä kaikin
puolin, joilla jokaisella on oma
tarinansa tähän moottoripyöräilyn
maailmaan. Matkanjohtajaa Harri
Mykrää kiitän hyvästä reissusta,
erityisesti aikataulujen pitämisestä
kuin myös ”Harrin sämpylöistä”
– ilman niitä emme olisi matkaa
Husqvarnan museo
pärjänneet. Myös kuljettajamme
Jori Paananen ja kakkoskuljettaja
Kaj Nygård ansaitsevat nöyrät
kiitokset turvallisesta ja hyvästä
matkasta. Tästä on kiva alkaa
laskea aikaa seuraavaan reissuun.
HUOMIO, HUOMIO!
Seuraava matka suuntautuu 1-10.12.15 Birmingham Englanti. Matkasta kiinnostuneet
ilmoittautukaa pikaisesti. 040-554 7063
Puh. 06-832 5600, Fax 06-832 5611
Kaikenlaista
tilaa vuokrataan
Kokkolan Niittykatu 1
Pentti Anias
0400-660 444
[email protected]
Reissulla oli mukana:
www.kokkolantraktorihuolto.fi
Jouko Mäkinen
Kallentorin apteekki
Pitkänsillankatu 15-17
67100 Kokkola
puh. 06-824 1712
Herz-yrittäjä Kokkola
Sammonkatu 1, 67900 Kokkola, Finland
Puh. 020 555 2660, Gsm 0400 666 846
Koivuhaan sivuapteekki
puh. 06-822 6019
Rantakatu 16, Kokkola
Kirkkotie 4, Kruunupyy
Puh. 06-832 9860
Puh. 06-834 5274
Securi Keski-Pohjanmaan Lukkopalvelu
Terminaalikatu 7, 67700 Kokkola
Puh. 0290 013 200
www.securi.fi
Nordea Pankki Suomi Oyj
15
Hyvät hinnat.
Parhaana palkittu.*
Patamäentie 3, 67100 Kokkola
Tel: 0207 65167, fax: 0207 657 657
Tule asiakkaaksemme Kokkolan konttoriin
Henkilökuntamme toivottaa sinut tervetulleeksi Nordean asiakkaaksi. Mitä
enemmän keskität meille pankkiasiointiasi, sitä enemmän etuja saat. Avainasiakkaana nautit parhaista eduistamme ja saat henkilökohtaisen pankkineuvojan. Katso lisää nordea.fi/tervetuloa tai soita 0200 3000 (pvm/
mpm) ma–su 24 h/vrk ja varaa aika tapaamiseen.
Teemme sen mahdolliseksi
* Nordea on Global Finance –lehden valinta parhaaksi pankiksi Pohjoismaissa ja Suomessa vuonna 2013.
Kokkola
Rantakatu 14 A
0200 3000
nordea.fi
Meiltä
moottoripyöräakut.
Runsas
valikoima
KM-1635
edullinen digitaalinen A3 kopiokone
monipuoliset ominaisuudet
S
U
JO ur
R
TA 0 E
195
lv
.a
sis
o
sk
scan
fax
ru
pe
ne
Digitaalinen lasertekniikka tuo laatua ja nopeutta kopiointiin. Digitaaliset ominaisuudet,
suuri paperikapasiteetti ja pitkäkestoiset komponentit tekevät KM-1635:stä käyttökustannuksiltaan edullisen kopiokoneen, joka huolehtii päivittäisistä kopiotarpeista.
Lisävarusteena kaksipuoleinen kopiointi ja syöttölaite, jotka tekevät KM-1635 A3 mallista
luokkansa monipuolisimman. KM-1635 on edullinen ratkaisu kaikenlaiseen kopiointiin.
print
copy
16 A4 kopiota minuutissa
8 A3 kopiota minuutissa
32MB muisti, täydet digitaaliset toiminnot.
Nopein luokassaan: ensimmäinen kopio 5,9 sekuntia
Paperikapasiteetti 1250 arkkiin saakka, lisävarusteena kaksipuoleisyksikkö
Automaattinen kääntävä syöttölaite
50 arkkia (lisävaruste)
Pitkäkestoiset komponentit, helppo huoltaa
Alhaisinmmat käyttökustannukset luokassaan
Kokkolan Kassapiste Oy
Rantakatu 25, 67100 Kokkola
Puh. 06-8313 712
E. HELAAKOSKI OY
VAHVA KUMPPANISI KAIKISSA NOSTOTÖISSÄ YMPÄRI SUOMEN
E. HELAAKOSKI OY
Luotettavat nosto- ja kuljetuspalvelut
aina turvallisesti, laadukkaasti
sekä ammattitaitoisesti.
0424 9821
KOKKOLA 0400-819 663
HELAAKOSKI.com
EUVO
AJON
KO
RISTIK
HENK
URIT
NOST
PUOM
ILÖN
KURO
HIAB
INOS
OSTIM
TURIT
ET
T
TTAJA
-NOS
TURIT
ELUT
PALV
ETUS
KULJ
Kirkkokatu 43 A 6
92100 RAAHE
RAA
+358 424 9821
9
RAAHE | OULU | KOKKOLA | PORVOO | KOUVOLA | LAPPEENRANTA | HÄMEENLINNA
NLINNA | PIETARSAARI | PYHÄJOKI | VA
VAASA
starttaa Kokkolassa
KOKKOLA-KARLEBY
Tehtaankatu 14-16
Fabriksgatan
Puh. 831 2970 Tel.
www.akkuteho.fi
Tehtaankatu 8, puh. 8317 227
ark.
la
su
10:30 - 21:00
10:30 - 18:00
12:00 - 21:00
16
Höyläämönkatu 2 Kokkola.
Puh. 836 2300
Ma - Pe 6 - 16
La
7 - 11
Rinkelin lounaslista
netissä
www.harjunleipomo.fi
www.harjunrinkeli.fi
KONEHUOLTO M. KIPPO OY
Prismantie 1, 67700 Kokkola
Ma - To 9 - 19, Pe 9 - 20
La
9 - 16, Su 12 - 17
MONIPUOLISIN
TEBOIL-HIMANKA
Autojen huollot ja
varaosat
MP huollot + öljyt ja
suodattimet
Alumiini korjaus
hitsaukset
Himangan Huoltoasema Oy
Kannuskyläntie 6
68100 Himanka
puh. 044-991 5705
Täydellinen tauko
antaa energiaa
Indolantie 10, Kokkola, puh. 0400-266 010
[email protected]
www.konehuoltokippo.fi
Helsingin MP-Messuilla yli
55000 kävijää
26-vuotias hyvinkääläinen Suvi Heino valittiin Miss Superenduro
2015 –voittajaksi kymmenen ehdokkaan joukosta. Myyntiassistenttina
työskentelevä Suvi harrastaa motocrossia ja kuntosalia.
Moottoripyöräväki aloitti perinteiseen tapaansa kautensa käymällä runsaslukuisasti
viime tammi-helmikuun vaihteessa pidetyillä
Helsingin MP-messuilla. Eri messujärjestäjien mukaan alalla on nyt vihdoin positiiviset
odotukset, ja vuodesta 2015 toivotaan käännekohtaa myynnin paranemiseen.
Kirj. Simo Kohonen , Kuvat Janne Kohonen
Messuyleisölle oli paljon
nähtävää uutuuspyörien ja moottoripyörätarvikkeiden lisäksi.
Petrol Circus tarjosi messuilla
nähtäväksi näyttäviä rakennettuja moottoripyöriä ja rakentajat
valitsivat keskuudestaan parhaimmat rakentajat. Kisatunnelmaan
päästiin hyvin Superenduron MMosakilpailussa. Petrol Circuksen ja
Superenduron MM -osakilpailujen
lisäksi paljon elämyksiä ja viihdettä.
Naiskauneutta tarjosi muun muassa
Miss Superenduro –kilpailu. Monille messuvieraista tärkein anti oli
tuttujen tapaaminen.
Uutuuspyöriä oli messuilla tarjolla mittava joukko eri valmistajilta. Eri valmistajilla uutuuspyörissä
on entistä enemmän elektroniikkaa,
kuten luistonestoa ja elektroniikkaapua jouhevammassa jousituksessa.
Messujärjestäjä tutkitutti TNS
Gallup –yhtiöllä kävijöiden odotuksia moottoripyöräilyyn haastattelemalla kolmen päivän aikana
200 MP-messujen kävijää. Heistä
lähes viidennes (19 prosenttia)
harkitsi uuden moottoripyörän
hankkimista tänä vuonna, kun
vastaava luku viime vuonna oli 11
prosenttia. Jos haaveet toteutuivat
edes puoliksi, vuoden 2014 toteutunut myyntimäärä 3500 kappaletta
kasvaisi roimasti.
Messuilla oli nähtävillä merkittävä otos suurten pyörien uutuus-
valikoimaa, jossa japanilaisvalmistajat Honda, Kawasaki, Suzuki ja
Yamaha ovat vahvasti kilpailussa
mukana eurooppalaisten valtamerkkien Aprilian, BMW:n, Ducatin
ja KTM:n kanssa. Tämä viestii
kilpailun kiristymisestä.
Kawasakin uutuuspyörä H2R
oli näyttelin kovavauhtisimpia
pyörä, jonka moottorista lähtee
300 hevosvoimaa. Yamaha uudistunut R1-pyörä oli yksi näyttelyn kiinnostavimmista pyöristä.
1990-luvun loppupuolella tuli mallin ensimmäinen versio, ja nyt uutuuspyörässä on monta elektroniikan
apuvälinettä.
Vaikka uutuudet himoittavat
moottoripyöräilijöitä, käytetty
pyörä on kuitenkin monen valinta. Käytetyn moottoripyörän
hankintasuunnitelma on viime
vuodesta vähentynyt, sillä sen osto
oli mielessä gallupin tänä vuonna 17
prosentilla kävijöistä, kun vastaava
luku vuonna 2013 oli 22 prosenttia.
Kävijöistä ylivoimaisesti valtaosa
harrasti kaksipyöräilyä joko moottoripyörällä, mopolla tai skootterilla.
MP-messut järjesti Messukeskus
Teknisen Kaupan ja Palveluiden
yhdistyksen Moottoripyöräjaoston
toimeksiannosta. Seuraavan kerran MP-messut järjestetään 29.
– 31.1.2016 Helsingin Messukeskuksessa.
BMW –mallistosta löytyy monenlaista matkapyörää.
MP15 –messujen Petrol Circus –osastolla oli nähtävillä hyvin
erilaisia moottoripyöriä.
Hyvällä maulla tehtyä
kotiruokaa joka päivä.
Rehtejä makuja À la carte
-listalta, lapsille Apsi Apinan
suosikit.
Ruoka- ja tuliaisostokset
helposti ja edullisesti.
Ilmainen WLAN-yhteys
langattomaan nettisurfailuun.
ABC Heinolankaari Kokkola
Avoinna 6-24 • Heinolankaari 2 • Puh: 020 7808320
Kolmipäiväiset MP15-messut keräsivät yli 55 000 kävijää.
Soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä: 0,0835€/puh. + 0,06€/min, matkaviestinverkon liittymästä: 0,0835€/puh.+ 0,17€/min.
Messutyttö
17
Motoristien vapauden kaiho Kokko-Treffenissä
Perinteinen moottoripyöräilijöiden kokoontumisajo Kokko-Treffen
palasi viikonloppuna Himangasta juurilleen Alaveteliin. Moottoripyöräilijät tulevat kokoontumisajoon juhlimaan, tapaamaan kavereita ja rentoutumaan. Kempeleläiselle Iro Karjalaiselle KokkoTreffen tarkoittaa virallista kesän avausta ja irtiottoa arjesta.
Hänen mielestään motoristien huono maine ei pidä ollenkaan paikkansa.
Lainattu: Juha Mäkelä (KP)
5
5
5 -7.
Kokko-Treffen täyttää 44 vuotta
Kokko-Treffen on yksi Suomen
vanhimmista motoristien kokoontumisajoista. Ohjelmassa on muun
muassa köydenvetoa, ongintaa, karaokea ja erilaisia voimailulajeja.
Pisimmän matkan ajanut motoristi palkitaan.
Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1971.
Vuosina 1971-1978 tapahtuman
nimi oli Kokko-ralli.
Kokoontumisajo järjestettiin ensin 13 kertaa Seljeksessä Alavetelissä ja 8 kertaa Nykälässä Lappajärvellä.
Vuosina 1992-2013 tapahtuma
pidettiin Himangan Sautinkarilla.
Kokko-Treffen palasi juurilleen Alaveteliin
KAHDELLA PYÖRÄLLÄ IRTI
ARJESTA
Moottoripyöräilijöiden kokoontumisajot keräävät yhteen vapautta
rakastavia ihmisiä, jotka haluavat
päästä hetkeksi irti arjen oravanpyörästä. Iro Kajalainen, Heidi
Mikkola ja Susanna Ruokonen
ovat tulleet Oulun seudulta KokkoTreffeniin juhlimaan, uimaan ja tapaamaan kavereita.
-Kokko-Treffenissä pääsee irti arjesta. Täällä saa viettää aikuisten
omaa aikaa ilman lapsia. Minun ja
mieheni kesä alkaa aina KokkoTreffenistä, Karjalainen kertoo.
Hänellä on ollut oma moottoripyörä viisi vuotta, mutta hän on istunut
prätkän kyydissä jo 15-vuotiaasta
saakka. Moottoripyöräilyssä kiehtoo eniten vapaudentunne.
-On mukavaa istua yksin pyörän
kyydissä miettimättä mitään muu-
ROKKIPÄÄ
Kokko-Treffen 6.-8.6.2014
Viralliset tulokset:
Voittajat yhteiskuvassa
ta, Karjalainen sanoo. Ruokosen
mielestä moottoripyöräily on ihan
erilaista kuin autolla ajaminen.
-Moottoripyörällä ajaessa tuntee
aidot luonnon tuoksut. Moottoripyöräily on fiilisjuttu, Ruokonen
kiteyttää. Mikkola oli mukana tapahtumassa ensimmäistä kertaa.
Hän ei saanut yöllä nukuttua teltassa, joten kotiinpaluu on edessä jo
lauantaina.
-Oli kuitenkin mukava porista ihmisten kanssa ja bilettää, Mikkola
kehuu.
Pöhlöt kaverit houkuttavat
Kokko-Treffen palasi tänä kesänä
Himangasta takaisin Alaveteliin.
Naisten mielestä ratkaisu oli oikea,
koska Seljes on luonnonkaunis
paikka ja palvelut ovat monipuoliset. Naiset kehuvat Kokko-Treffe-
Wikro Systems, Teollisuustie 2, Pietarsaari
Wikro Systems, Levytie 7, Kokkola
Vaihde. 06-781 6000, www.wikro.fi
niä rauhalliseksi aikuisten festariksi, jossa ei ole tappeluita tai
järjestyshäiriöitä. Leirintäalueella
voi mennä vapaasti juttelemaan,
mihin tahansa telttaan. Kaikki ovat
kavereita keskenään.
-Yksinäinen nainen voi kävellä illalla alueella ilman pelkoa. Täällä
ei ole ainuttakaan sekopäätä tai
huumetyyppiä, Karjalainen iloitsee.
Kokko-Treffenin konkarit lapualainen Tea Ojanperä ja alavutelainen Aapo Kankimäki parturoivat
pietarsaarelaisen noviisin Markus
Pitkäkankaan hiuksia. Raahelainen
Reijo Erkkilä seuraa toimenpidettä
huvittuneena.
-Tämä ei ole mikään ensikertalaisen rituaali. Markuksen hiukset olivat vaan pitkät, Ojanperä naurahtaa.
Hän on osallistunut Kokko-Treffeniin 24. peräkkäisenä vuotena.
Tänä vuonna Ojanperä saapui Alaveteliin skootterilla, vaikka kotona
on kolme moottoripyörää.
-Minä tulen Kokko-Treffeniin
pöhlöjen kavereiden takia, Kankimäki kertoo.
Erkkilän mukaan muutama henkilö pilaa motoristien maineen.
Hän korostaa, että 99 prosenttia
moottoripyöräilijöistä on tosi mukavaa porukkaa.
-Täällä ei kysytä ammatteja tai
arvoja, vaan kaikki konttaavat samoissa muroissa, Ojanperä toteaa.
Kokko Mc-Clubin sihteeri Heidi
Mikkolan mukaan tapahtuman suosio on hiipunut huippuvuosista.
Alavetelissä oli lauantain laskujen
mukaan paikalla 700 motoristia.
-Huono taloustilanne vaikuttaa
siihen, että moottoripyörällä ei
ajella niin paljon kuin ennen. Tänä
viikonloppuna järjestetään myös
neljä muuta motoristien kokoontumisajoa, Mikkola sanoo.
Pisimmän matkan ajanut mies:
1.
Sokero Jorma, Sodankylä, 500 km
2.
Mehtälä Harri, Halikko, 490 m
Pisimmän matkan ajanut nainen:
1.
Leino Nina, Orimattila, 440 km
2.
Böhm Heli, Orimattila, 440 km
Pisin matka alle 125 cc:
1.
Vähä-Mattila Juhani, Äänekoski,
210 km
2.
Muhonen Markku, Kalajoki, 140 km
3.
Ojanperä Tea, Lapua, 118 km
Pisin matka sivuvaunu:
1.
Saarinen Matti, Peräseinäjoki, 180
km
Pisin matka ulkomaalainen:
1.
Eriksson Peter, Arvidsjaor, Ruotsi,
691 km
2.
Lindström Lars, Arvidsjaor, Ruotsi,
690 km
Köydenveto kisa
Epäviralliset tulokset:
Vanhin osallistuja: Länsikallio Juhani, 74 v.
1.
2.
3.
4.
Köydenveto:
Ihan sama, naiset
Ihan sama, miehet
Preacher
Cojones
Taitoajo:
1.
Mansikka Mika 32,00 s.
2.
Holappa Tapio 27,00 s.
3.
Ollonqvist Veli-Matti, 26,25 s.
Teräsnainen:
1.
Suuronen Katja, 27,2 s.
2.
Kankaala Piia, 25,2 s.
Teräsmies:
1.
Pajarinen Sami, 1.28,2 s.
2.
Erkki, 1.09,6 s.
3.
Matti A, 61 s.
Diskohuumaa
Lentopallo:
1.
Teletapit
2.
Came Over Mc
3.
Rat
Miss märkä: Kankaala Hanna
Miss naku: Kankaala Hanna
Mister Kokko: Make (ihan sama)
Onkikilpailu:
1.
Rinne Tomi, 20 kalaa
2.
Ollonqvist Veli-Matti, 10 kalaa
3.
Jurvanen Kari, 5 kalaa
Kävijöitä 700
Miss märkä t-paita kisa käynnissä
Glas och metal - Lasia ja metallia
Oy Metallilasi Lindqvist Ab
Yrittäjäntie 5-7, 67100 Kokkola
Puh. 06-822 1652 Fax. 06-822 1653
www.metallilasi.fi [email protected]
18
Menossa mukana!
ottoripyöräo
m
in
r
u
u
s
n
Suome
valikoima
te
o
tu
n
la
a
ja mopo
ter.com
t
www.mc-sca
IXS - Capricorn ajotakki
Metzler Z8 Roadtec Interact
AGV Stealth SV Multi
Airoh - ”GP” Color White Pearl
Pimeneviin ajokeleihin
valomaski Polisport ”Halo”
TUHANSIA TUOTTEITA VERKKOKAUPASSA
IXS - Phalanx ajohousut
TILAA SINÄKIN!
www.moto1.fi
Motoristin tarviketaivas!
Yli 23 000 varaosaa ja varustetta
MC Scatter, Ylihärmä 040-4122 310, 040-582 7649, 050-345 9424
LASIMESTARILTA
MITTATILAUKSENA
LASERILLA YLIVOIMAISET PINNOITTEET
Himanka
Laserpinnoitukset
- TERASSILASITUKSET
- PEILILIUKUOVET - SISUSTUSPEILIT
- SUIHKUSEINÄT - KAIKKI LASITUSTYÖT
- KOKOLASI SAUNANOVET
Lasialan erikoisliike - Specialist i glasbranschen
Kokkolan Lasi ja Tarvike Oy
Kirveskuja 4, Mesilä, 67100 Kokkola, Puh. 831 2042
Laserhitsaukset
Laserkarkaisut
Koneistukset
Kokkola LCC Oy
Ahjokuja 8, 67800 Kokkola
puh. 044 262 6860, fax (06) 822 5600
[email protected]
Ark. 8-21
La
8-18
Su 12-18
w w w. l c c . f i
VAUHDIKKAITA MATKOJA…
Lähde paikan päälle kannustamaan suomalaiset
menestykseen! Tätä tunnelmaa ei koe television
välityksellä…
14. - 17.8. Moto GP, Brno
3. - 7.9. Formula 1, Monza
11. - 14.9. Moto GP, San Marino
21. - 26.10 Katalonian ralli
S-market Himanka
Haahdetie 2, 68100 Himanka
SPR-KIRPPIS Kokkola,
Vaunumiehenkatu 4B
Noutopalvelumme 040 552 1298
AVOINNA ma–pe 10–18, la 10–16
OTAMME VASTAAN LAHJOITUKSINA
PUHTAITA JA EHJIÄ TAVAROITA,
HUONEKALUJA JA VAATTEITA
Meiltä saat myös juna-, lento-, laiva- ja bussimatkat
Seuramatkat, messumatkat, kaupunkilomat,
hotellit kotimaassaja maailmalla.
Räätälöidyt ryhmämatkat
toivomustenne mukaan.
STIGAT MYY:
Puh 06-8238 300 Fax 06-8238 346
www.kokkolanmatkatoimisto.fi
K-MAATALOUS
JMT Koskela
Oy
Kokkola, Puh. 831 0666 - Veteli Puh. 044-7475288
KOSILANKATU
KOKKOLA
LATOJANKATU 2,3,KOKKOLA
19
Onko Ranskan kohukuljettaja Fabio
Quartararo seuraava Marguez
Grand Prix –sarjan Moto3 –luokan talvitestien jälkeen
kaikkien huulilla oli vain yksi nimi: Fabio Quartararo.
Häntä verrataan jo tämän hetken kuumimpaan RRkuljettaja Marc Márqueziin.
Simo Kohonen / 14.3.2015
15-vuotias ranskalainen oli
kahdessa Moto3-luokan talvitesteissä kovilla kierrosajoillaan
selvä ykkönen. Tuloksena oli myös
kaikkien aikojen kovin kierrosaika Espanjan Jerezin radalla, jossa
Moto3-luokka on viime vuosina
testannut eniten.
Quartararo on kaksinkertainen
FIM CEV Repsol –sarjan mestari
Moto3-luokassa. Hondan taustavoimien avulla GP-sarjaan saatiin
pojalle sääntömuutos, ja hän pystyy aloittamaan MotoGP-sarjassa
maaliskuun lopulla, vaikka syntymäpäivä on 20. huhtikuuta. että
kansainvälinen. Kansainvälinen
moottoriliitto FIM muutti GP-sarjan
sääntöjä siten, että FIM CEV Repsol
–sarjan voittaja pääsee kilpailemaan
MM-pisteistä alle 16-vuotiaana.
Fabio Quartararo nousi jo nelivuotiaana moottoripyörän selkään
ja muutto Espanjaan pojan ollessa
seitsemänvuotias helpotti moottoripyöräilijän uran alkua. Sen
jälkeen nuori Fabio voitti viisi
nuorten mestaruutta, ja koskaan hän
ei sijoittunut kärkikolmikon ulkop-
uolelle. Kun seuraavaksi Quantararo
saalisti Espanjan 80-kuutioisten
ja Pre Moto3 –mestaruudet, hänet
tunnettiin lempinimellä Paholainen
(El Diablo).
Vuonna 2013 Quartararo pääsi
kovatasoiseen FIM CEV Repsol
–kilpasarjaan Moto3-luokassa.
Heti tulokaskaudellaan ranskalaisnuorukainen nappasi mestaruustittelin Wild Wolf Racing –tallin
kuljettajana.
Sen jälkeen hänen nykyinen
Estrella Galicia 0,0 Racing Team
–tiiminsä värväsi Fabio Quartararon
riveihinsä. Viime vuonna Quartararo
oli FIM CEV Repsol –sarjassa
ylivoimainen voittaen yhdeksän
osakilpailua. Vain kahdessa voitto
lipsahti muille.
MotoGP-uransa Fabio Quartararo aloittaa entisessä tallissaan,
jossa tallikaverina hänellä on Moto3-luokassa viime kauden FIM
CEV Repsol –sarjan hopeamitaliajaja Jorge Navarro.
Tosiasia on se, että vuosiin
MotoGP-sarjan tulokkailla ei ole
nähty sellaista lahjakkuutta, kuin on
Isokatu 5, Kokkola
Puh. 050-467 3259
Ark. 10:30 - 17:00 La 10 - 14
Tällä kupongilla -20% valinnaisesta tuotteesta voimassa vain
30.5.2015 asti
Fabio Quartararolle ovat Espanjan ja Ranskan GPradat tuttuja.
Fabio Quartararolla. Hänen päämekaanikkonsa David Cabau kertoo,
että Quantararon nopeus pohjautuu kovaan fyysiseen harjoitteluun
ja uskomattomaan työmoraaliin.
Kuljettaja haluaa oppia aina lisää
ja ollessaan radalla hän pyrkii aina
täydellisyyteen.
GP-sarjan avaus kaudella 2015,
täyttääkö vuorikiipeilyä, melontaa
ja ratsastusta harrastava Fabio
Quartararo odotukset seuraavasta
MotoGP-sarjan supertähdestä –
uudesta Marc Márquezista.
A
T
Plexit katu- ja ratapyöriin
Tuulisuojat asiakkaan toiveiden mukaan
Erkin Halli
KOKKOLA
asentajantie 15
työkalu 050-367 4137
talous 050-4112851
PLEXI
PIETARSAARI
permonkaarre 109
puh. 050-3617118
AVOINNA ma-pe 9-19 La 9-16
Valmistaa ja myy: AT-Plexi
Pyhännäntie 340
74700 Kiuruvesi
Puh. 017-750 146, 050-552 4795
Email: [email protected]
www.atplexi.fi
Yli 120 mp akkumallia
suoraan varastossa
PALVELEVA ERIKOISLIIKE
KANNUKSESSA
tTeräsrakenteiden hiekka-/
teräsraepuhallukset ja maalaukset
tTeräsrakenteiden
palosuojamaalaukset
tTeräsrakenteiden
jauhemaalaukset
den
o
u
v
30
MUSIIKKIA KENKIÄ
JA FARKKUJA
MADE IN FINLAND LAATUA
LAATU PLEXIT
STREET & RACE
kokemukse
lla!
TERVETULOA OSTOKSILLE
SFS - EN - ISO9001 : 2000
OP:N LIIKETALO
Pintakäsittely
Rimpioja Oy
www.rimpioja.fi
Tilausajot ja matkajärjestelyt
Puhdistamontie 39, 68300 Kälviä
Puh: 010 322 7810, Fax: (06) 835 1951
[email protected]
Valtakatu 1, Kannus
puh. 06-870 056
Tarjoamme erilaisia bussikuljetuksia ja matkoihin liittyviä palveluja vuosien
kokemuksella ja ammattitaidolla. Toimimme myös suurten tapahtumakokonaisuuksien kuljetusvastaavana, jolloin voimme järjestää bussikuljetukset
kaikkialta Suomesta, huolella valittujen yhteistyökumppaniemme kanssa.
Kalustoomme kuuluu erikokoisia busseja, nykytason
tason
koko
vaatimusten mukaisiksi varusteltuina. Bussien koko
vaihtelee 16-paikkaisesta 61-paikkaiseen.
Yritykseemme kuuluu kiinteästi myös matkatoimisto,
joka mahdollistaa kaikki järjestelyt niin kotimaassa
kuin ulkomaillakin. Järjestämme majoitukset, ruokailut,
laivamatkat, teatteriliput, kokous- sekä muut mahdolliset
palvelut ja luokkaretket koululaisryhmille.
Räätälöimme niin pienelle kuin suurellekin ryhmälle
matkakokonaisuuden toiveidenne mukaisesti.
Meiltä
saat
kaikki
palvelut
samasta
paikasta!
TÄYDENPALVELUN MOOTTORI TALO.
Tarvitsetko 2 -pyöräinen tai 4 -pyöräinen?
Meiltä saat kaikki saman katon alta.
Beta, Honda, Polaris
On ajovarusteet. IXS ,SWEEP, SCOTT ,
Schuberth,AGV ,BERIK, ym.
Varaosapalvelu ja huollot kaikkiin merkkeihin.
MP, Mopo ja Mönkijä renkaat ja vanteet aina
edullisesti.
Kun tarve yllättää soita tai tule käymään.
Keskitie 6, 44500 Viitasaari, p. 0207 528 100
[email protected] Löydät meidät
www.viitasaarentilausliikenne.fi
myös facebookista!
Myynti / Varaosat
Asentajantie 3, Kokkola
2
Puh. 06-831 4685, 050-337 8212
[email protected]
20
Moottoripyörällä Venäjällä
Venäjälle moottoripyörällä. Eikös siellä ole tiet melko huonossa kunnossa? No siksipä juuri. Venäjä on lähellä ja päällystämätöntä tietä on paljon. Majoitusta, syömistä ja polttoainetta
saa edullisesti. Matkaenskakuskeille voin suositella Venäjän
matkailua, ainakin jos on valmis irtautumaan tutulta ja turvalliselta mukavuusalueelta.
Jussi Männistö
Venäjälle matkaavan täytyy
hankkia viisumi. Kertaviisumi
oikeuttaa yhteen turistimatkaan ja
on voimassa enintään 30 päivää.
Viisumi on passin tyhjälle sivulle
liimattava tarra. Viisumia hankittaessa tarvitaan passi joka on
voimassa vähintään 6 kuukautta
matkan päättymisen jälkeen, viisumianomuskaavake täytettynä
ja allekirjoitettuna, passikuva ja
todistus voimassa olevasta matkavakuutuksesta joka on voimassa
Venäjällä. Kopio matkavakuutuskortista ei enää nykyään riitä.
Viisumin toimitusaika on yleensä
noin pari viikkoa.
Venäjällä on alueita minne
turistilla ei ole mitään asiaa, ainakaan ilman lupaa. Tämä täytyy
ottaa huomioon kun viisumianomuslomakkeeseen kirjoittelee
matkareittiä. Käytännössä viisumi
on helpoin hankkia matkatoimiston tai vastaavan kautta, jolloin
matkareittikin tulee viilattua niin,
että hakemus ei tule kielteisellä
päätöksellä ainakaan väärän reitin
vuoksi takaisin. Oleskelu Venäjällä
täytyy rekisteröidä jos matkan kesto on yli seitsemän päivää. Ainakin
hotellissa yöpyessä on mahdollista
tehdä rekisteröinti.
Vakuutusyhtiöt tarjoavat ajoneuvovakuutuksiin Venäjä laajennusta joka on suositeltavaa ottaa.
Kaskon voimassaolon ehtona
saattaa olla vakuutusyhtiöiden hyväksymän lukituslaitteen käyttö tai
pyörässä oleva oma ajonestolaite.
Rajalla tarvittava, vakuutusyhtiöstä
saatava asiakirja on green card, eli
kansainvälinen todistus voimassa
olevasta liikennevakuutuksesta.
Jos moottoripyörä ei ole omissa nimissäsi, tarvitset myös valtakirjan
joka valtuuttaa rajan ylittämiseen
kyseisellä ajoneuvolla. Pyörän rekisteriotteesta, passista, viisumista
ja green cardista kannattaa ottaa
Silta järven yli.
BMW Motorrad
S 1000 XR
bmw-motorrad.fi
Ajamisen iloa
Vartioitu parkkipaikka Kirovskissa
kopiot alkuperäisten lisäksi varalta
mukaan.
Osa raja-asemista on ympäri
vuorokauden auki, osa on öisin
kiinni. Käytäntö rajalla on vaihtelevaa. Suomen puolella riittää
kun kerran näytät kaikki tarvittavat asiakirjat. Venäjän puolella
operaatio alkaa yleensä siitä, että
ajat pienelle kopille puomin eteen
ja näytät koppalakille passin.
Puomi nousee ja pääset ajamaan
varsinaiselle asemarakennukselle.
Sitten alkaa lippujen ja lappujen
täyttäminen. Yleensä lappuja ei
ole käännetty Suomeksi. Osa lapuista täytetään kaksin kappalein,
eli toinen jää itselle paluumatkaa
varten. Asiakirjat tarkastetaan ja
passit katsotaan saman talon sisällä
kolmessa eri kohtaa. Papereihin
lyödään hienoja leimoja. Rajavartijat pyytävät yleensä avaamaan
pyörän laukut, mutta harvemmin
laukkuja on tarvinut tyhjentää.
Rajalla saattaa helposti vierähtää
tunti, vaikka jonoja ei olisikaan.
Usein passi tarkastetaan vielä kerran kun ajat asemarakennukselta
seuraavalle kopille missä puomi.
Ja vielä kun olet ajanut muutaman
kilometrin niin näet edessä puomin
ja koppalakki pyytää passiasi
nähtäväksi. Niinkin on käynyt, että
pikkukylän motellissa keskellä ei
mitään tulee rajavartija aamulla
Petrooliasema.
pyytämään passit nähtäväksi koko
seurueelta kun olimme menossa
aamupalalle.
Karjalan tiekartta on hyvä olla
tankkilaukussa mukana. Verraton
apu on ollut Automapan ohjelma
navigaattorissa, näyttää pienetkin tien tapaiset. Matkaan kannattaa varata perus työkalujen
lisäksi renkaan paikkaamisessa
tarvittavat välineet. Päällystämättömillä sekä päällystetyillä teillä
on paljon maakiviä joita ei aina
onnistu väistämään. Myös tasaista
hyväkuntoista päällystämätöntä
tietä on ajettavaksi. Karjalasta
soratietä löytyy ja paljon, liikennettä on vähän. Sillat ovat vaihtelevassa kunnossa. Jos sillasta
puuttuu sopivasti tien suuntaisesti
lankku tai pari niin siinä on renkaan
mentävä aukko. Mutkan takana voi
tulla Lada vastaan keskellä tietä tai
tukkiauton kyydistä tipahtanutta
raakapuuta. Kannattaa tankata
aina kun mahdollista. Polttoainetta
on melko hyvin saatavilla, mutta
joskus vasta pienen etsimisen
jälkeen. Tärkeää on tiedostaa
oman pyörän toimintasäde yhdellä
tankillisella. Normaali käytäntö
on, että ensin maksetaan ja sitten
tankataan.
Ihmiset ovat ystävällisiä ja osa
humalassa keskellä päivää. Terve
terve on aina joku kättelemässä
kun pyörät pysähtyvät. Vanhempi väestö puhuu Suomea yllättävänkin kaukana rajasta. Majoitusta löytyy mökeistä motelleihin
ja hotelleihin. Miliisin kanssa ei
ole ollut ongelmia. Pyörät on ollut
usein vartioidulla parkkipaikalla
yön ajan tai ainakin kettingillä
köytettynä yhteen nippuun.
Venäjän matkailu kannattaa
aloittaa esimerkiksi parin päivän
kierroksella Kostamuksen, Vuok-
Bensinstation vajassa.
Vaunut parkissa Murmanskin nurkilla.
TILAA UUSI
BMW-MOOTTORIPYÖRÄSI
KÄYTTÖAUTOSTA!
MAKE LIFE A RIDE.
Tiesithän, että Käyttöauto on myös täyden palvelun moottoripyörätalo?
T
Tarjoamme
T
BMW-moottoripyörämyynnin lisäksi sinulle BMW-moottoripyörähuollon
py
sekä tarvike-, varaosa- ja ajovarustemyynnin. Tervetuloa
tutustumaan
tut
kauden BMW-uutuuksiin!
Kuvassa olevan S 1000 XR -mallin ensiesittely lauantaina 13.6.
Rantamaantie 35, Vaasa, 06–3156 300
automyynti ark. 9–18, la 10–15
huolto ark. 8–20, la 9–14
varaosamyynti ark. 8–20, la 9–14
vauriokorjaamo ark. 8–16
KAYTTOAUTO.FI
Pyydä tarjous BMW-moottoripyörämyyjältäsi:
Kalle Järvinen 044 5502 237, Pertti Tsupukka 044 3512 625
PS. Meillä vaihdat autosi helposti käytettyyn tai uuteen moottoripyörään ja tietysti päinvastoin.
21
RAKENTAMISEN YLIN TASO.
Neljä reissua moottoripyörällä
Venäjälle peräkkäisinä kesinä ja
aloin miettimään jos välillä kävisi
jossain muualla. Parin vuoden
tauon jälkeen on Karjalan tiekartta
alkanut taas olemaan silmien alla
yhä useammin ja reittisuunnitelmat
hahmottuu. Vielä monta kylää on
itänaapurissa kiertämättä.
Jussi Männistö
K ATEYKK
KÖSET ON KO
K KKOL
K L AL AINEN
K AT TOREMONTTEIHIN ERIKOISTUNUT
K
YRIT YS, JOSSA KAIKKI T YÖ TEH
HDÄÄ
ÄN
SUOM AL AISTEN AMM
M AT TILA
AIS
STEN VOIMIN.
0400 772 250
C>
C0 ;E 8
=
78= 0B
0
Petsamo-MC.
UUSIA KATTOJA
YMPÄRI VUODEN
E>
Sillat ovat vaihtelevassa kunnossa.
BB
kiniemen, Jyskyjärven, Uhtuan
ja Pääjärven suunnilla. Venäjän
pohjoisin kaupunki Murmansk on
myös vierailun arvoinen. Pietari –
Murmansk välinen tie on ainakin
pohjoisessa hyvässä kunnossa. Voit
kuvitella ajavasi jossain Alaskan
nurkilla kun pitkäkeulaiset jenkkirekat jyräävät vastaan ja maisema ei ole ihan huonoimmasta
päästä. Murmanskista Petsamoon
vievä tie numero A138 on päällystetty ja melko hyväkuntoinen.
Tieltä poistuminen on kielletty.
Murmanskin alueella on ydinkäyttöisten alusten ja sukellusveneiden laivastotukikohtia. Hienoja
maisemia ja huonoja teitä löytyy
myös Hiipinätuntureilta Kirovskin
suunnalta.
8<0
Taustalla Hiipinätunturit.
Onnistu asuntokaupoissa
– valitse Kotijoukkue!
WWW.KATEYKKOSET.FI
Ammattilaiseen voit aina luottaa –
vahva paikallistuntemus on Sinun etusi!
Kateykköset Oy | Åsmuksentie 12, 67700 Kokkola | 0400 770 799 | myynti@kateykkoset.fi | www.kateykkoset.fi
Kirjoittava, pieni, nopea ja äänetön kassakone
XE-A213
Kaj Arvo
044 089 7715
Seppo Hotakainen
040 056 1539
Virpi Lahnalampi
045 112 7974
Harri Palokas
044 089 7720
Nopea/äänetön lämpökirjoitin
Suomenkielinen kuitti
Kirjoittava näyttö
Kalvonäppäimistö
Logoteksti (6 riviä)/graafinen logo
6-50 tuoteryhmää
200-1200 tuotetta
4 ALV erittelyä
20 myyjää
Asiakas näyttö
Raporttinäppäin
Päivä ja kausiraportit
OVAIHJTOUS
TAR
Jukka Pekkarinen
044 089 7713
Kokkolan Kassapiste Oy
Suunnitteletko
asunnonvaihtoa?
Caverion Suomi Oy
Kosilankatu 5, PL 561
Caverion Suomi Oy
67701
Kokkola
Kosilankatu
5, PL 561
67701
Puh. 010Kokkola
4071
Puh. 010 4071
www.caverion.fi
www.caverion.fi
500Eur. +alv
Rantakatu 25, 67100 Kokkola
Puh. 06-8313 712
600Eur. +alv
KIINTEISTÖTEKNISET PALVELUT AMMATTITAIDOLLA
Nopea/äänetön lämpökirjoitin
Suomenkielinen kuitti
Logoteksti (6 riviä)/graafinen logo
16 tuoteryhmää
100-1200 tuotetta
XE-A203
4 ALV erittelyä
Asiakas näyttö
Raporttinäppäin
Päivä ja kausiraportit
PYYDÄ MEILTÄ
RAHOITUSTARJOUS!
Teemme juuri sinulle sopivan lainatarjouksen elämäntilanteesi ja toiveittesi pohjalta.
Meiltä saat saman katon alta kaikki tarvitsemasi pankki- ja vakuutuspalvelut.
Tervetuloa Aktiaan!
Tervetuloa konttoriimme tai varaa aika,
puh. 0800 0 2470, www.aktia.fi
Aktia Pankki Oyj, Kokkola
Isokatu 15
Näkee jokaisessa asiakkaassaan ihmisen.
22
Maailman vanhin ratamoottoripyöräkilpailu Mansaaren TT on
säilyttänyt elinvoimansa
Mansaaren TT on kuulunut ratamoottoripyöräilyn seuratuimpiin kilpailuihin jo
yli sata vuotta.
Simo Kohonen / 9.3.2015
Vuosikymmenestä toiseen kuulua TTkilpailua on ajettu lähes samalla radalla
kuin se oli vuonna 1911. Luokat ja kuljettajat ovat vaihtuneet, mutta tämän
maailman vaarallisimman, kovavauhtisimman ja kuuluisimman kilpa-ajon
suosio säilyy. Aina silloin tällöin TT:n
osanottajalistalla on ollut suomalaisia
kuljettajia. Niin myös kaudella 2015.
Vuonna 1907 Mansaarella ajettiin ensimmäinen moottoripyörien TT:n eli
Tourist Trophyn saaren länsipuolen St
Johnsin katuradalla. Sen oli reilut 25 kilometriä. 25 kuljettajaa lähti pareittain
minuutin välein tähän ensimmäiseen
TT-kilpailuun. Single-luokan TT-voittaja oli Charlie Collier Matchless –pyörällään. Hän ajoi radan yli 61 kilometriä
tunnissa keskinopeudella.
Vuonna 1911 Mansaaren TT-ratana
alettiin käyttää nykyisiä teitä, jolloin
mukaan tuli legendaarinen vuoristoosuus. Radan pituus oli nyt peräti 60,3
kilometriä. Ainoastaan saaren pääkaupungin Douglasin alueella rata kulkee
nykyisin hivenen eri paikasta. Radan
varrella on kiviaitoja, puhelin- ja sähköpylväitä, taloja, puita ja muita pensaita sekä erilaisia katujen reunuksia.
Mansaaren rata on tänäkin päivänä
edelleen kapea, kuoppainen ja vaarallinen. Jo 1920-luvulla suurin osa TT-rataa oli päällystetty.
Grand Prix kilpailut alkavat MM-osakilpailuna vuonna 1949
Kun maailma oli toipunut toisen maailmansodan kärsimyksistä, kansainvälinen moottoriliitto FIM (Fédération Internationale de Motocyclisme) aloitti
moottoripyöräkilpailujen MM-sarjan
vuonna 1949.
MM-pisteistä kamppailtiin Mansaarella, Sveitsin Bernessä, Alankomaiden
Assenissa, Belgian Spa-Francochampsissa, Pohjois-Irlannin Belfastissa ja
Italian Monzassa. Ensimmäinen osakilpailu oli Mansaarella tiistaina kesäkuun
13. päivänä, jolloin 350-kuutioisen luokan startti avasi moottoripyörien MMsarjan.
MM-vuosina 1949-1976 Mansaarella
ajettiin soololuokissa pääsääntöisesti
250, 350 ja 500 –kuutioisissa ja sivuvaunuissa. Vuonna 1962 Mansaarella
olivat mukana ensimmäisen kerran
myös 50-kuutioiset pyörät.
Mansaaren TT on synnyttänyt vuosikymmenten aikana tähtiä, jotka ovat
tulleet ajajalegendoiksi. Myös moni
tähtikuljettaja on saanut Mansaarella
surureunukset nimensä yhteyteen. Tultaessa 1970-luvulle kritiikki Mansaaren
rataa koventui. Se ei enää täyttänyt tur-
Mike Hailwood & MV Agusta oli voittamaton yhdistelmä TT:ssä.
Vuonna 1965 hän voitti sekä Junior että Senior –luokat.
mutta siitä luovuttiin pian turvallisuussyistä.
Tällä hetkellä TT-radan kierrosennätystä pitää nimissään uusiseelantilainen Bruce Anstey. Hän ajoi viime
vuonna huimalla lähes 213 kilometrin
keskituntinopeudella radan aikaan
Rem Fowlerilla oli kivinen tie voittoon ensimmäisessä Mansaaren
TT:ssä vuonna 1907 twin-luokan Nortonillaan.
vallisuutensa suhteen GP-sarjan maailmanmestaruusosakilpailun vaatimuksia
kärkikuljettajien mielestä, mutta FIM:n
herrat olivat kuuroja ajajien vaatimuksille MM-arvon poisottamisesta Mansaaren TT:ltä.
Suomalaishuiput Jarno Saarinen ja
Teuvo Länsivuori eivät koskaan lähteneet kilpailemaan Mansaaren vaaralliselle radalle.
Italialaisylpeys Giacomo Agostini on
yksi Mansaaren legendoista kymmenellä voitollaan ja hän oli 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun Mansaaren
kirkkain tähti.
Tuotantopyörien luokat olivat pitkään
osana Mansaaren kisojen ohjelmaa.
Vuonna 2010 mukaan tulivat emissiovapaat sähköpyörät.
Mansaaren kapea rata aiheuttaa sen,
että matkaan lähdetään pareittain tai yksitellen. 1920-luvun lopulla kuljettajat
lähetettiin matkaan lähtörivi kerrallaan,
17min 6.682 sekuntia. Yksi radan näyttävimmistä katsojapaikoista on lähtösuoran jälkeinen Bray Hill –notko, johon kuljettajat tulevat lähes 250
kilometrin tuntinopeudella.
Mansaaren ajot on järjestetty perinteisesti touko-kesäkuun vaihteessa joka
vuosi lukuun ottamatta ensimmäisen ja
toisen maailmansotien vuosia. Vuonna
2001 Mansaaren TT jouduttiin perumaan Britanniassa riehuneen suu- ja
sorkkatautiepidemian takia.
Jokaisella vuosikymmenellä Mansaaren TT on ollut ja on edelleen äärimmäisin haaste kuljettajalle ja kilpapyörälle. Vaikka MM-arvoa ei enää ole,
Mansaaren TT on edelleen sama, mitä
se oli aina ennen – maailman vaikein ja
haastavin ratamoottoripyöräkilpailu.
TT:n pääluokka on edelleen Senior, jossa ajetaan kuusi kilpailukierrosta eli yli
364 kilometriä.
Moottoripyörien GP-sarja on vanhin
moottoriurheilun MM-sarjoista. Mansaari oli kohteena, kun ensimmäinen japanilainen
moottoripyörävalmistaja
ylitti Irlannin meren kohti Mansaaren
TT:tä vuonna 1959. Honda tuli silloin
MM-sarjan 125-kuutioisten luokkaan
neljän japanilaisen kuljettajan voimin.
Pian Hondaa seurasivat Suzuki ja Yamaha. Japanilaisten kilpapyörien maailman valloitus ratamoottoripyöräilyssä
alkoi juuri Mansaarella.
Ensimmäisinä MM-vuosina Britannian moottoripyörävalmistajat hallitsivat
GP-sarjassa. Pääosissa olivat Norton ja
AJS –merkit. Britannian kukoistavalle
moottoripyöräteollisuudelle Mansaari
oli tärkeä näytön paikka, jossa myös
esiteltiin uutuuksia aina 1960-luvulle
asti.
Mansaarella nähtiin myös italialaisia
pyörämerkkejä, kuten Moto Guzzi,
Mondial, Gilera ja MV Agusta.
Geoff Duken TT-ura oli melko lyhyt:
hänen ensimmäinen voittonsa tuli
vuonna 1949 ja viimeisin vuonna 1955.
Kaikkiaan Duke voitti viisi TT:tä ja viimeisen kerran nykyisin Mansaarella
asuva Duke osallistui TT:hen vuonna
1959 ajaen Reinolds-Duke-Norton –
erikoispyörällä Senior-luokassa neljänneksi.
Kaksitahtinen MZ oli sensaatio
1950-luku oli vahvaa moottoripyöräilyn nousukautta myös kilparadoilla,
joissa italialaismerkit olivat vahvasti
mukana. Vuonna 1959 Mansaaren
125-kuutioisten Lightweight –luokassa
nähtiin sensaatio, kun sveitsiläinen Luigi Taveri kaksitahtisella itäsaksalaisella
MZ-pyörällä johti kilpailua. Hän oli vähällä voittaa, mutta jäi niukasti toiseksi
aloittaen GP-maailman kaksitahti-invaasion. Suosittu Taveri voitti Mansaaren TT:n 125-kuutioiset vuosina 1962
ja 1964.
1980-1990 lukujen suurin TT-sankari
oli pohjoisirlantilainen Joey Dunlop 26
TT-voitollaan peräti 24 vuoden aikana.
Sähköpyörät on yksi laji Mansaaren TT:ssä
Hän on toistaiseksi kaikkien aikojen
suosituin TT-kuljettaja. Veli Robert
Dunlop ylsi viiteen ykkössijaan Mansaarella. Tänä päivänä Robertin pojat
Michael ja William jatkavat Mansaarella kuulun motoristisuvun TT-perinteitä.
25-vuotias Michael on yltänyt jo 11 TTvoittoon lyhyellä urallaan.
Tämän päivän TT-kuljettajista englantilaisella John McGuinnessilla on 21
TT-voittoa. Dave Molyneuxilla on sivuvaunuluokassa eniten voittoja. Hän
on parinsa kanssa noussut peräti 17 kertaa sivuvaunuluokan voittajakorokkeelle.
Suomalaisia Mansaaren TT:ssä
Ensimmäinen suomalainen Mansaa-
ren TT-kilpailuun osallistunut kuljettaja
oli Raine Lampinen. Hän kilpaili Senior –luokassa Nortonillaan vuonna
1939. Hyvin sujunut kilpailu päättyi hänellä keskeytykseen.
Kun Mansaaren TT:llä oli maailmanmestaruusarvo, muutama suomalaiskuljettaja kilpaili saarella. Vuonna 1955
Harald Karlsson ja Sakari Järvimaa olivat mukana TT:ssä. Seuraavan kerran
suomalaisajaja oli osanottajaluettelossa
vuonna 1963, jolloin Jouko ”Jocke”
Ryhänen ajoi sen ajan kuuluisimmassa
TT-kilpailussa.
TT:n tietokannasta edellisiä ei löydy,
sillä siihen on otettu loppukilpailuun
päässeet kuljettajat. Tosin lista ei ole
aukoton, sillä kaikkia loppukilpailuun
päässeitä ei löydy TT:n tietokannasta
edes MM-osakilpailuvuosilta.
Vuonna 1970 Mansaaren MM-osakilpailussa kilpaili silloinen Suomen ykköskuljettaja Martti Pesonen. Hänen
kilpailunsa päättyi keskeytykseen teknisten ongelmien takia.
- Tiesin, että TT-matka tulee olemaan
vaikea kaikilta osin, ja radan opettelu
mietitytti etukäteen paljon. Harjoituksia
jouduimme ajamaan aamuisin kukonlaulun aikaan ja iltaharjoituksissa alkoi
hämärä haitata. Radan vuoristo-osuudella oli varauduttava sumuun.
-Onneksi britti Chas Mortimer opetti
minulle radan saloja, ja sain riittävän
keskinopeuden, jolla pääsin itse kilpailuihin mukaan sekä 350 että 500 –kuutioisten luokkiin. Yhtenä harjoituspäivänä loukkasin polveni ja jouduin
käymään Mansaaren sairaalassa. Se oli
melkoinen kokemus, siellä oli potilaita
jopa käytävillä.
-350-kuutioisten luokan kilpailun
keskeytin kiertokangen laakerin rikkoutumisen takia. Keskeytyspaikalla
sain nauttia paikallisten vieraanvaraisuudesta. 500-kuutioisten luokassa nahkavyöni petti, sillä olin sen avulla varmistanut polttoainetankin pysymisen
paikallaan radan rynkytyksissä. Epäonni iski, sillä löystynyt vyö imeytyi päästään toiseen kaasuttajaan, ja kilpailuni
päättyi siihen, muistelee Martti Pesonen.
Mansaaren MM-osakilpailussa vuonna 1974 Pentti Korhonen kilpaili kolmessa MM-luokassa ajaen kaikissa
maaliin. Lightweight -luokassa (250
ksm) hän sijoittui sijalle 22. Junior
TT:ssä (350 ksm) Pena oli sijalla 46.
Senior-luokassa Korhosen sijoitus oli
21:s.
- Sain todella mahtavan starttirahan ja
lähdin Mansaarelle nimenomaan sen ta-
kia. Rataa opeteltiin alkuun bussikyydillä. Niin harjoituksissa kuin kilpailuissa ajelin turistivauhtia karttaen
riskejä, Pentti Korhonen muistelee
Mansaaren vierailuaan yli 40 vuotta sitten.
Samana vuonna 1974 tässä TT:n Senior -pääluokassa oli 70 kuljettajaa.
Suomen Pentti Lehtelä oli viimeinen tuloksen saanut kilpailija sijalla 37. Pitkässä yli kahden tunnin kisassa oli keskeyttäneitä yhteensä 33 ajajaa.
MM-vuosien jälkeen oli pitkä tauko
suomalaiskuljettajissa
Mansaarella.
Vuonna 1994 Timo Paavilainen kilpaili
Mansaaren Supersport-luokassa Kawasakillaan, mutta hänen kilpailunsa päättyi keskeytykseen.
Vuonna 2007 oli Mansaarella
100-vuotisjuhlakilpailu. Silloin Aki
Aalto oli britti Matthew Saylen matkustajana sivuvaunuluokan lähdöissä. He
joutuivat keskeyttämään molemmissa
lähdöissä.
Seuraavan kerran Suomen lippu liehui Mansaaren TT-radan lippurivistössä
vuonna 2013. Imatralaisen Juha Kallion
tie päättyi harjoituksissa kaatumiseen,
ja itse kilpailuun ei Juhalla ollut asiaa.
Kaikki oli toisin kaudella 2014, jolloin Juha Kallio ja Tuukka Korhonen
ajoivat onnistuneet kilpailut päästen
maaliin Supersport –luokan molemmissa lähdöissä. Tuukka Korhonen jatkoi
Mansaaren TT-viikon hyviä tuloksiaan
sijoittumalla Lightweight –luokassa
saksalaistallin NKMotorsin Kawasakilla sijalle 16 saaden palkinnoksi pronssisen replikan. Sekä Tuukka Korhonen
että Juha Kallio suunnittelevat osallistuvansa Mansaaren TT:hen myös tänä
vuonna.
TT on lajissaan ainutlaatuinen ja tapahtuma on pystynyt säilyttämään
luonteensa samanlaisena vuosikymmenestä toiseen. Paineita lopettamiseen
radan vaarallisuuden takia on ollut monelta eri taholta. Ehkä yksi seikka, joka
vetää ainakin osaa katsojista saarelle,
on vaarallisen ja kovavauhtisen radan
riskit eli kuolemanvaaran läsnäolo.
Mansaarella
paikallisviranomaiset
ovat kisajärjestäjinä ja se antaa mahdollisuuden nopeisiin muutoksiin esimerkiksi liikennejärjestelyissä. Vuosittain
heillä on monimiljoonainen budjetti,
jolla houkutellaan turisteja käyttämään
Mansaaren eri palveluja. Viime vuonna
TT:n aikaan saarella vieraili neljäkymmentätuhatta turistia. Saaren talouselän
tukipilareita ovat TT-ajot ja pankkitoiminta.
Tämän päivän TT-tähtiä Superbike –luokan palkintopallilla. Vasemmalta Guy Martin, Michael Dunlop ja Conor Cummins. Myös partiopoikien edustaja pääsi palkintopallille.
Martti Pesonen ajoi vuonna 1970 Grand Prix –sarjan 500-kuutioisissa ainoana Yamaha-kuljettajana.
lehti
Rantak. 10 Mediakulma
67100 Kokkola
Puh. 020 750 4680
www.kokkola.net
Täydenpalvelun metallialan
ammattilainen yli 30 v. kokemuksella.
Laserleikkaus
Putkilaserleikkaus
Vesileikkaus
Särmäys
Hitsaus
Topparinmäentie 15, 67600 Kokkola
(06) 824 0300
AUTOMAALAAMO
J.FIX OY
RAJANIITYNPOLKU 6
Puh. 050-5646185
67100 KOKKOLA
23
Erikoishammasteknikko
Mats Wickman
- uudet kokoproteesit
- pohjaukset
- korjaukset
- ilmainen tarkastus
- 20% alennus Italialaispyörien omistajille
Vakuutukset ja korvaukset
mutkattomasti
numerosta 0303 0303
AUTO-REKO
yli 40v.
OSOITTEEMME ON
OULUNTIE 27
Itäinen kirkkokatu 12, Kokkola
puh. (06) 831 7336
TERVETULOA!
PUH. 06-831 4121
Automaatiota ammattitaidolla
Peso-Autot Oy
Mestarintie 10, 67600 Kokkola
puh. 06-831 1905
Terminaalikatu 3
67700 KOKKOLA
Puhelin: 0207 288 288
Telefax: 0207 288 289
www.apexautomation.fi
KOKKOLAN
ALUETAKSI OY
TERVE
ULOA MARKKINAPÄIVÄÄN
ALPPILAN
TERVETULOA
VEHOON
HYÖTYAJONEUVOKESKUKSEEN
19.3. KLO 9–17!
INDOLANTIE 2 KOKKOLA
1+19 henkilön taksi
pyörätuolikuljetukset
lentokenttäkuljetukset
0440 568 887
[email protected]
www.kokkolanaluetaksi.fi
CHESTERTON
®
• punostiivisteet
• liukurengastiivisteet
• hydrauliikkatiivisteet
• tasotiivisteet
Maahantuoja Vaasan läänissä
POHJANMAAN
TEHDASPALVELU
Vaihdetie 6, 60120 SEINÄJOKI, puh. (06) 414 8086, fax (06) 414 8026
TULE TUTUSTUMAAN
VEHO
TULE TUTUSTUMAAN
VEHO HYÖTYAJONEUVOJEN
TOIMINTAAN!
HYÖTYAJONEUVOJEN TOIMINTAAN!
MEILTÄ SAAT SAMAN KATON ALTA
ȈȈȈȈ
Vaihtoautoja runsas valikoima osoitteessa www.vehotrucks.fi
Palvelemme sinua
67600
Kokkola
Palvelemme
sinuaIndolantie
Kaarnatie2,32,
90530
Oulu Huolto
puh. 010 569 8361
8371
7.30-20,
la 8-14
Jälkimarkkinointi ma-pe klo 7–20,
la 9–15
Varaosat puh. 010 569 8362
8372
2165
Automyynti ma–pe 9–17
Myynti puh. 010 569 8365
Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin on 8,35 snt/puhelu + lankaliittymästä 6,00 snt/min ja matkapuhelinliittymästä 17,17 snt/min (sis. alv 24 %),
24
Maailman kuuluisimmat moottoriradat
Ratamoottripyöräilyä kilpailumielessä on harrastettu jo yli sata vuotta. Osa kuuluisista Grand Prix
-radoista on siirretty syrjään MM-näyttämöltä, mutta
ne jatkavat elämäänsä toisissa puitteissa. Ratojen
maine on ikuinen.
Simo Kohonen
Mansaaren katuradalta se alkoi
Mansaaren 60,3 kilometriä pitkällä
katuradalla on pelkkiä maanteitä ja
moottoriradan piirteitä on vain saaren
pääkaupungissa Douglasissa olevalla
lähtö- ja maalipaikalla. Mansaaren
TT:llä on tarunomainen maine.
Yli sadan vuoden ajan Mansaaren
TT on kuulunut ratamoottoripyöräilyn
seuratuimpiin kilpailuihin. Vuosikymmenten vieriessä TT on muuttanut
osanottajien ja luokkien osalta osalta
muotoaan, mutta rata on edelleen lähes
sama kuin se on ollut vuodesta 1911
alkaen. Mansaaren TT on maailman
kovavauhtisin ja vaarallisin ratamoottoripyöräkilpailu, jonka suosio on
edelleen vahva.
Grand Prix –sarjan osakilpailut
tällä 60,3 kilometriä pitkällä katuradalla järjestettiin vuosina 1949-1976.
Mansaari oli GP-vuosinaan kaikkein
vaarallisin katurata, ja lähes joka vuosi
joku kilpa-ajaja sai nimensä yhteyteen
surureunat. Mansaaren TT oli kilvanajoa kuoleman kanssa, sillä rataa
reunustaa kiviaidat, puut, rakennukset
ja erilaiset pylväät.
Mansaaren Tourist Trophy eli
TT oli kilpa-ajalle täysin erilainen
kokemus kuin muilla huomattavasti
lyhyemmillä radoilla. Jim Redman,
kuusinkertainen TT:n voittaja Hondalla vuosina 1963-65 keskiluokissa 250 ja 350 –kuutioisissa tiivisti
Mansaaren TT:tä.
- Mansaarella pyörän piti kestää
pitkiä aikoja ajamista täydellä kaasulla.
Kilpailun kesto oli 1960 -luvulla
reilusti yli kaksi tuntia. Pyörän rungon
ja alustan oli kestettävä Mansaaren
radan pomput. Tekniikan luotettavuus Mansaarella oli avainasia.
Kaikki oleelliset mutterit oli tarkistettava moneen kertaan ja jos suinkin
oli mahdollista, ne varmistettiin.
Ratana Mansaari ei ollut 1960-luvulla
huonommasta päästä. Se erotteli todella ajajat toisistaan, painottaa Redman.
Mansaaren TT elää edelleen maailman merkittävimpänä katuratakilpailuna, joka alkukesästä tuo saarelle kymmeniä tuhansia turisteja seuraamaan
pelottomien kuljettajien kamppailuja.
Nürburgring vetää moottoripyöräilijöitä läpi vuoden
22,8 kilometrin pituinen vanha
Nürburgring oli vuosikymmeniä
maailman upeimpien moottoriratojen
joukossa. Nykyisin tämä vihreäksi
helvetiksi ristitty pohjoislenkki Nordschleife on muutamia kertoja vuodessa
autokilpailujen näyttämönä. Turisteille
se on avoinna vuoden kaikkiana
Belgian Spa-Francorchamps on edelleen elinvoimanen moottorirata,
vaikka moottoripyöräilyn MM-sarjojen osakilpailuja siellä ei enää
ajetakaan.
Nürburgringin pitkällä radalla ajajien oli jätettävä pelko pois mielestään, jos aikoivat menestyä.
päivinä.
Moottoripyörien Grand Prix MMosakilpailuna järjestettiin Nürburgringillä vuosina 1955–1980 kymmenen
kertaa. Radan ensimmäisenä vuonna
siellä kilpailtiin myös moottoripyörillä
Euroopan GP:n nimellä. 85 000 katsojaa tuli tähän ensimmäiseen Nürburgringin moottoripyöräkilpailuun.
Saksan moottoriliitto ADAC
vuorotteli Grand Prix -sarjan MMosakilpailujen järjestelyoikeuksista
Hockenheimin ja Solituten kanssa.
Vuosina 1965 ja 1968 MM-pisteistä
kamppailtiin Nürburgringin eteläisellä
noin 7,7 kilometrin radalla. Nykyään
tätä radan osaa ei enää ole.
Nürburgringin uusi Grand Prix
-rata valmistui vuonna 1984, jolloin
Nordschleife lyheni pari kilometriä,
sillä uusi rata peittää osaa vanhasta
radasta. RR:n GP-pisteistä siellä on
mitelty vuosina1984–1997 kuusi
kertaa. Uudella Grand Prix -radalla
eivät katsojat viihtyneet. Katsomot
ovat laajojen turva-alueiden takana.
Moottoripyörien GP-sarjan MMosakilpailut ovat olleet vuodesta 1998
Sachsenringillä, joka on yksi suosituimpia moottoripyörien Grand Prix
-osakilpailuja.
Tällä hetkellä Nürburgring koostuu
kahdesta radasta: Nordschleifestä, joka
avattiin vuonna 1927, ja Grand Prix
-radasta vuodelta 1984. Näitä kahta
rataa käytetään yhdessä, jolloin pituus
on noin 26 kilometriä. Se on maailman
pisin kiinteä moottorirata. Radalla on
40 vasemmalle kaartuvaa mutkaa ja 50
oikealle kääntyvää kurvia.
Nürburgring eli 1930- ja 1950–
1960 -luvuilla kulta-aikaansa. Ennen
toista maailmansotaa 200 000 katsojamäärät olivat yleisiä. 1950–1960
-luvuilla päästiin parhaimmillaan yli
300 000 katsojan rajan. Vuonna 1978
moottoripyörien GP:n kisapäivänä
katsomoissa oli vielä lähes 100 000
henkilöä.
Uudella Nürburgringillä ei ole
entisen radan vetovoimaa, eikä moottoripyöräilyn MM-sarjoja enää ajeta
vuonna 1984 avatulla uudella reilun
viiden kilometrin radalla. Myös autopuolen Formula 1 osakilpailun ajat
ovat tällä radalla toistaiseksi poissa.
Tavallisille motoristeille Nürburgring on avoinna vuoden jokaisena
päivänä. Tuhannet ja taas tuhannet
moottoripyöräilyä harrastavat henkilöt
ajavat vuosittain läpi legendaarisen
menneitten aikojen vaativimman
kilparadan. Myös autoilijoita rata
kiehtoo.
Spa-Francorchamps oli 1970-luvulla nopein katurata
Ardennien vuoristossa oleva rata
kätkee sisälleen yhden menneitten
vuosikymmenten GP-ratojen helmen – Eau Rouge Raidillon –mutkan.
Italian Monzassa ajettin vielä muutama vuosi sitten Superbiken MMsarjaa. Kuva vuodelta 2013.
Sitä 1960-1980 –lukujen tähdet
pitävät edelleen yhtenä MM-ratojen
parhaimpana ja haastavimpana kohtana. Rohkein ja taitavin ajaja repi
siinä ratkaisevan eron. Radan eri puolilla oli paljon hyviä ohituspaikkoja.
Korkeuserot ja hienot mutkat tekivät
Spa-Francorchampsin radaksi, jossa
osaava kuljettaja pystyi menestymään
heikommallakin kalustolla hyödyntäen
nopeampin imun pitkillä suorilla.
Suomalaisista GP-voittoon moottoripyörillä Spassa ovat yltäneet
Jarno Saarinen ja Tepi Länsivuori,
molemmat 250-kuutioisten luokassa.
Radan keskinopeudet olivat huimat.
Moottoripyörien rataennätys 220,720
kilometriä tunnissa on edesmenneellä
Barry Sheenellä vuodelta 1977. SpaFrancorchampsin taru moottoripyörien
GP-näyttämönä päättyi vuonna 1990,
mutta näytösajot entisine tähtineen
vetävät radalle joka heinäkuu kymmeniä tuhansia ihmisiä aistimaan
entisajan nostalgiaa.
Formula ykkösissä rata elää edelleen vahvaa kukuistustaan. Aikoinaan
Spa-Francorchamps oli pisin F1-ra-
MotoGP-sarja / kalenteri 2015
29.03. Doha/Losail, Qatar (1)
12.04. Austin, USA
19.04. Termas de Rio Hondo, Argentiina
03.05. Jerez de la Frontera, Espanja
17.05. Le Mans, Ranska
31.05. Mugello, Italia
14.06. Katalonia/Barcelona, Espanja
27.06. Assen, Alankomaat (2)
12.07. Sachsenring, Saksa
doista, kunnes 14,1 kilometriä typistyi
noin seitsemään kilometriin. Formula
ykkösissä suomalaisvoittoihin ovat
siellä ajaneet Mika Häkkinen vuonna
2000 ja Kimi Räikkönen neljästi myös
2000-luvulla.
Monza oli moottoripyörien Grand
Prix –sarjan avainratoja vuosikymmeniä
Monza on kuuluisa Italian moottoriurheilun mekka. Rata avattiin
vuonna 1922 Milanon lähellä Monzan
kuninkaalliseen puistoon. Monza oli
Grand Prix –näyttämönä GP-sarjan
alusta alkaen vuodesta 1949 kaikkiaan
26 kertaa. 1950-1960 –luvuilla harva
muu rata veti vertoja Monzaan historian, intohimon ja nopeuden suhteen.
Kuuluisa Parabolica –kaarre on radan
vaikeimpia ja hienoimpia kohtia. Yli
90-vuotisen elinkaarensa aikana se on
ollut huikaisevien voittojen ja kuoleman hiuksenhienon eron näyttämönä.
Moottoripyörätrategia vuonna 1973,
jolloin Jarno Saarinen ja Renzo Pasoli
menehtyivät joukkokolarissa, lopetti
Monzan maineen kaksipyöräisten pyhättönä. F1-kisat jatkuvat radalla
edelleen.
09.08. Indianapolis, USA
16.08. Brno, Tsekin tasavalta
30.08. Silverstone, Britannia
13.09. Misano, San Marino
27.09. Motorland Aragón, Espanja
11.10. Motegi, Japani
18.10. Phillip Island, Australia
25.10. Sepang, Malesia
08.11. Ricardo Tormo/Valencia, Espanja
1 Iltakilpailu
2 Lauantaikilpailu
KOKO F1-KAUSI SUORANA
-PAKETISSA.
'()*""+,
-
-
.-.
KOKO F1-KA
USI SUORAN
A MTV MAX
ILLA
MTV TOTAL
VAIN
15
€
kk
3 KK AJAN
',
.
Katso dramaattinen formulakausi
MTV Max -kanavalla 15.3. alkaen.
# #!
I:
TILAA HET.fi
oma.anvia
MTV Total -kanavapakettitilaus 3 kk hintaan 15 €/kk ja 3 kk norm. hintaan (24,95 €/kk).
Edellyttää 6 täyden kalenteri-kuukauden sitovaa tilausta jonka jälkeen sopimus jatkuu
toistaiseksi voimassa olevana norm. hintaan. Sopimusajan kokonaiskustannus 119,85 €.
Kaapelikortin avaus 0 € (norm. 29 €) ja 29 €/v. Koskee Anvian ja sen yhteistyökumppaneiden kaapeli-tv-verkkoon kytkettyjä kotitalouksia sekä uusia MTV Total -kanavapaketin
tilaajia. Kampanja tilattavissa ainoastaan kaapelikortille. Tarjoukset eivät koske tarjousaikana peruttua ja samalle asiakkaalle/samaan talouteen uudelleen tehtyä tilausta.
Kampanja päättyy: 31.5.2015.
Kokkola: Tehtaankatu 3, 06 833 5500
ma–pe 10–18, la 10–14 | www.anvia.fi
Asiakaspalvelu: ark. 9–17 06 411 3300
$%&%
!"
/.%-.
25
A1 - ja A-kurssit maaliskuusta
A1-, A2- ja A- kurssit maaliskuusta
syyskuuhun
syyskuuhun TERVETULOA!
Nopea ja vaivaton
Merellisiä makuja yhteisiin hetkiin
ZZZKDWDODÀ
26
GP-kausi 2014: Ylivoimaa ja jännitystä loppuun saakka
Kaudella 2014 Moto2-luokassa Mika Kallio kamppaili MMtittelistä lähes kauden loppuun saakka. MotoGP-luokassa loppupisteiden neljän kärki oli täysin omaa luokkaansa. Moto3luokassa mestaruus ratkesi vasta päätöskilpailun viimeisessä
kaarteessa.
Simo Kohonen 13.3.2015
Kaudella 2014 Moto2-luokassa
Mika Kallio kamppaili MMtittelistä lähes kauden loppuun
saakka. MotoGP-luokassa loppupisteiden neljän kärki oli täysin
omaa luokkaansa. Moto3-luokassa
mestaruus ratkesi vasta päätöskilpailun viimeisessä kaarteessa.
GP-sarjan Moto3-luokassa
jännitystä kesti viimeisen osakilpailun viimeiseen kaarteeseen
asti. Kisan kolmanneksi ajanut
Alex Márquez oli mestari kahden
pisteen erolla Ajo Motorsportin
Jack Milleriin. Alex Rins voitti
MM-pronssia.
Niklas Ajon kausi 2014 oli
kaksijakoinen. Yhtenä päivänä
hän ajoi hyvin aivan kärjessä. Siitä
kertoo esimerkiksi kaksi eturivin
aika-ajotulosta. Toisaalta joskus
omat ajovirheet kostautuivat.
Lopputuloksena Niklaksella oli
sija 15.
Moto2-luokan loppupisteiden
kärkikolmikko saalisti 18 osakilpailusta peräti 14 ykkössijaa.
Selkeästi paras oli Espanjan Tito
Rabat, joka nousi palkintopallin
ylimmälle korokkeelle seitsemän
kertaa.Kallio taisteli voittoon
viime kaudella kolme kertaa ja
kakkossijoja Kalliolle tuli peräti
kuusi kappaletta. Espanjan Maverick Viñales oli voittajakorokkella
neljästi.
Grand Prix –sarjan MotoGPluokassa loppupisteiden neljän
RR:n SM-sarjan kaksi kilpailua ajetaan Virossa
Ratamoottoripyöräilyn SM-sarjassa on vuonna 2015 entiseen tapaan kuusi osakilpailuviikonloppua. Kaksi kertaa on näyttämönä Viron Auto24Ring Pärnussa.
Tulevassa SM-sarjassa noudatetaan Nordic Superstock- ja Nordic
Superbike-luokissa Saksan IDM2014
sääntöjä.
Viime vuonna SM-sarjan mestareiksi leivottiin Felix Nässi Moto3
–luokassa, Ville Kandelin oli ykkönen
Nordic Superstock 600-luokassa ja
Kari Venäinen taisteli Nordic Superbike –luokassa uransa 22. mestaruuden. Sivuvaunuluokan mestaripari
oli Eero Pärm-Mairon Meius Virosta.
Tällä hetkellä suurin huoli kotimaamme ratamoottoripyöräilyssä on
Alastaro lähtö (Simo Kohonen)
kärki oli viime kaudella täysin
omaa luokkaansa. Vain harvoissa
kilpailuissa muut kuljettajat pääsivät kärkeen, ja silloin tutuilla
kärkikuljettajilla eli Marc Márquezilla, Valentino Rossilla, Jorge
Lorenzolla tai Dani Pedrosalla
syynä heikompaan tulokseen oli
joku epäonni.
Maailmanmestari Marc Márquez voitti kaudella 2014 peräti 13
kertaa ja kerran hän ajoi toiseksi.
Valentino Rossi nousi taantumavuosiensa jälkeen pararsvaloihin
toisella sijallaan. Rossi oli palkintokorokkeella viime kaudella 13
kertaa, joista kahdesti Valentino
ruiskutti kuohujuomaa voittonsa
merkiksi.
MM-pronssin saavutti Jorge
Lorenzo, joka oli kahdesti voittajakorokkeella, kuusi kertaa
toisena ja kolmasti mallorcalainen
saavutti kolmannen sijan.
MotoGP-luokan loppupisteiden neljäs Dani Pedrosa oli
palkintopallilla kymmenen kertaa kaudella 2014. Voitto heltisi
barcelonalaiselle vain kerran.
osanottajapula. Tungosta lähtöruuduissa ei näytä olevan tänäkään vuotena.
Viron Pärnussa Riihimäen Kahvakopla on parina aikaisempana vuotena
järjestänyt oman SM-osakilpailunsa.
Aiemmin kilpailu oli Räyskälän lentokentän huoltoteillä, mutta niiden
huonon kunnon takia Räyskälässä ei
enää ajeta kilpaa moottoripyörällä.
Evakkoon lähtee myös Imatran
Moottorikerho, sillä perinteinen Motopark vaihtuu heillä Pärnun Auto24Ringksi, jossa kisataan perinteinen
Imatranajo.
Rata sijaitsee noin kahdeksan
kilometrin päässä Pärnun kaupungista. Tallinnasta on matkaa Pärnuun
128 kilometriä. Pärnu on Viron lounasrannikolla sijaitseva merenrantakaupunki, jossa on paljon erilaisia
majoitusmahdollisuuksia. Asukkaita
kaupungissa on yli 43 000.
SM-kauden avaus on Botniaringillä ja mestarit ovat viimeistään selvillä
syyskuun alussa Motoparkissa. Lisäksi 19. syyskuuta ajetaan Alastarossa
StarService Cup –kilpailu.
Kaudella 2015 SM-sarjassa ajetaan
seuraavat luokat: Moto3, Superstock,
Superbike, Sivuvaunut, KTM RC390,
MotoGP-sarja mestarit 2014 (Dorna)
- Kausi 2014 Grand Prix –sarjassa oli espanjalaisten juhlaa. Vasemmalta maailmanmestarit
Tito Rabat (Moto2), Marc Márquez (MotoGP) ja Alex Márquez (Moto3). Kuvassa ovat myös
Márquezien vanhemmat ja Marcin tiimin edustaja.
Classic, Classic Formula, MiniGP ja
StarService Cup (entinen jokamiesluokka YCC).
Uusittu RR-lajiryhmä pyrkii yhdenmukaistamaan tulevalla kaudella
kilpailuaikatauluja, jotta eri luokkien
ajopäivät olisivat samat jokaisessa
osakilpailussa. SM-sarjan kuljettajakokous pidetään aina perjantaisin klo
20.15 heti jälki-ilmoittautumisajan
päätyttyä. Varikkoturvallisuuteen ja
siellä käyttäytymiseen kiinnitetään
entistä enemmän huomiota.
Simo Kohonen 6.3.2015
Botniaring ilmakuva (Botniaring)- RR:n SM-sarjan avaus on uudistetulla Botniaringin radalla toukokuun loppupuolella.
RR:n SM –sarjan kilpailukalenteri 2015
Pvm
Rata
Järjestäjä
23.-24.5.
Botniaring
Kurikan Matkamotoristit ry
13.-14.6.
Kemora
Jyväskylän Moottoriurheilijat ry
18.-19.7.
Auto24Ring Pärnu, Viro RiMPKK - Kahvakopla ry
8.- 9.8.
Alastaro
West Coast Racing Club ry
22.-23.8.
Auto24Ring Pärnu, Viro Imatran Moottorikerho ry
5.- 6.9.
Motopark
Helsinki Racing Club ry
Peruskärry kattavilla ominaisuuksilla
AKU CS265-L
.DQWDYXXVNJ
/DYDQNRNR[FP
/DLWDNRUNHXV 33FP
-RXVLWXVOHKWLMRXVL
890€
(ovh 977,-)
Vakiovarusteet
ōNLSSL
ōVDUDQRLGXWMDLUURLWHWWDYDWHWXMDWDNDODLWD
ōVLGRQWDOHQNLWVLVÃSNSO
ōVLGRQWDNRXNXWXONRSNSO
ōYHVLVXRMDWXWODDNHULW
aukeavat perjantaina klo 14. Rallimaksu 40
euroa sisältää hotelliaamiaiset ja saunan käytön.
varaus arkisin klo 18 jälkeen numerosta 044-0781336.
TAKUU 2 VUOTTA
varataan numerosta 02-6285300.
Varausta tehdessäsi muista mainita
jotta saat alennukset käyttöösi! Perjantaina ja lauantaina
ja jatkot
osallistu
,
! Osta arpoja ja
–kisaan!
Lisätietoja rallista: Aaltonen Juha 0400-592981 tai Rantala Matti 040-8202689
100 cm Jaxal-kuomulla
1460€
ASENNUS 90€
(ovh 1.700,-)
AGRO Suomi Oy
Kauppakaari 8, Kokkola
Jukka Hakunti 040 728 6125
27
MARKKINOIDEN JOHTAVAA SUORITUSKYKYÄ.
© 2014 Bombardier Recreational Products Inc. (BRP)
UUTUUS!
UUTUUS!
OUTLANDER™-TRAKTORIMÖNKIJÄT
OUTLANDER L 450
™
AVAA TÄYSIN
UUSIA POLKUJA.
&
LUOKKANSA VOIMAKKAIN
ROTAX-MOOTTORI
TESTIVOITTAJA!
9/2014
Nyt myös yksipaikkaisena
TERÄSTELINEET LINQPIKAKIINNITYKSELLÄ
590 KG:N VETOKAPASITEETTI
MAX 500 DPS T3
KAKSIPAIKKAINEN
VAKIONA:
i
5 990,- UUTUUS!
500 DPS T3
+ toimituskulut 350 €.
Sis. ALV.
YKSIPAIKKAINEN
OHJAUSTEHOSTIN
WARN-VINSSI
ROTAX
V2-MOOTTORI
alk.
8 990 €
tLé, sis. ALV
canamoffroad.com
5DNHQWDMDQNDWX
5DDKH
S
3LHQNRQHRVDVWR
-XNND.ODDYR .DOOH.HUYLQHQ ZZZRMDQUDXWDFRP
28
Simo Kohonen
6.3.2015
Marc Márquez:
Täydellistä kierrosta ei ole
Marc Márquez aloitti ratamoottoripyöräilijän uransa
15-vuotiaana vuonna 2008. Parin vuoden päästä 17-vuotias nuorukainen juhli ensimmäistä kultamitaliaan
suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä. Sen jälkeen
espanjalaisnuorukainen on kulkenut voitosta voittoon,
ja sama tahti näyttää jatkuvan kaudella 2015.
Vuonna 2011 kaatumisen johdosta
tullut silmäsairaus vei Marc Márquezilta mestaruuden Moto2-luokassa.
Moto2-luokan maailmanmestaruus
tuli ylivoimaisella tavalla seuraavana
vuonna 2012.
Seuraavaksi kaudeksi japanilaistehdas Honda palkkasi GP-sarjan uuden
tähden MotoGP-luokkaan. Kaudella
2013 Márquez osoitti ilmiömäiset
kykynsä suuren pyörän sarvissa ollen heti alusta alkaen kärkitaistelussa
mukana. Päätöskisassa Espanjan Valenciassa mestaruus ratkesi nuorelle
Márquezille, joka liputettiin maaliviivalla kolmantena.
Viime vuonna Marc Márquez
voitti ennätykselliset 13 osakilpailua.
Yhdestä kilpailusta tuli harvinainen
keskeytys. Lopputuloksena oli ylivoimainen maailmanmestaruus.
- Vain kaksi vuotta MotoGP:ssä ja
jo kaksi mestaruutta. Se on mahtavaa.
Marc Márquez arvostaa kilpakumppaneistaan hyvin korkealle
italialaisen Valentino Rossin, joka
nousi pistetaulukossa MM-hopealle.
-Viime kaudella 35-vuotias Val-
Marc Márquez oli talvitestien perusteella jälleen suurin ennakkosuosikki MotoGP-luokassa.
Marquez 2015 Honda pilttuu (Repsol Media) - Marc Márquez
entino nousi huipulle kolmen vaikean
vuoden jälkeen. Kunnioitan häntä
paljon ja vuonna 2015 Valentino on
yksi kovimmista vastustajistani.
Marc Márquezin muuttosuunnitelma Andorraan nosti valtavan kohun
Marc Márquez kertoi viime vuoden lopulla aikeistaan muuttaa Espanjasta halvan veron maahan Andorraan,
joka sijaitsee Pyreneiden vuoristossa.
Muuttosuunnitelma aiheutti melkoisen
kohun Espanjassa.
Jotenkin kova kohu Márquezia
kohtaan on perusteetonta. Lähes kaikki kovatuloiset urheilijat maksavat
veronsa halvan verotuksen maihin.
Kuka on kirjoilla Monacossa, monen
uusi kotipaikka on Sveitsissä ja moni
espanjalainen ammattiurheilija viet-
Niklas Ajo palkintopallijahtiin
Moto3 –luokassa
20-vuotias Niklas Ajo aloitti Grand Prix –sarjassa maaliskuun
lopulla jo viidennen kilpailukautensa. Hän lähtee tavoittelemaan pitkään kaipaamansa palkintopallipaikkaa ja voittoa
kovatasoisessa Moto3-luopkassa.
Simo Kohonen 10.3.2015
- Takanani on ehyt talviharjoittelu niin jääradalla kuin asfaltillakin.
Valmistautumiseni uuteen kauteen
sujui hyvin. Fyysinen kuntoni on
erinomainen ja itsetuntoni on kohdallaan. Teen kaikkeni, että saan kaudella
2015 läpimurtoni Grand Prix -sarjassa,
Niklas Ajo toteaa.
Niklaksen isä Aki organisoi viime
talvena Suomeen harjoitusmatkalle
manageroimansa MotoGP –luokan
tähdet Jack Millerin ja Maverick
Viñalesin. Ensin porukka lomaili
Rukalla, josta siirryttiin Kajaaniin
jääradalla ajamiseen.
-Ajoimme poikien kanssa rennosti kunnon talvisäässä Kajaanissa
kolme päivää kipakassa pakkasessa
jääradalla. Mitään kierrosaikoja
emme ottaneet, mutta hyvin MotoGP
–kuljettajat omaksuivat jääradalla
ajamisen pienen tuntuman hakemisen
jälkeen.
Niklas Ajo kilpailee tänä vuonna
espanjalaisessa Suzukin MotoGPkuljettaja Aleix Espargarón omista-
Tulevaisuus edessä. Ystävykset
Marc Márquez (vas.) ja Niklas Ajo
vuonna 2011 Espanjan Valenciassa.
massa RBA racing Team –tallissa.
Niklaksen taustalla espanjalaistallissa päämekaanikkona työskentelee
kokenut Erkki Siukola, joka oli
Niklaksen ryhmäpäällikkönä myös
tää osan ajastaan Andorrassa, jonne
Márquez aikoo muuttaa.
Veroedun lisäksi Andorran läheisyys houkuttaa. Esimerkiksi Márquezilta on kotoaan Cerverasta Andorraan vain reilut 140 kilometriä. Andorrassa ovat kirjoilla muun muassa
Espargarón veljekset Pol ja Aleix ja
englantilainen MotoGP-kuljettaja
Bradley Smith. Yamaha-tähti Jorge
Lorenzo maksaa veronsa Sveitsiin.
Márquez perusteli muuttoaikeitaan
Andorraan seuraavasti.
- Olen nyt 21-vuotias ja tähän asti
olen asunut kotona vanhempien luona.
Nyt hankin oman kodin. Olen valinnut Andorran, koska olen ollut siellä
monena talvena. Se on erinomainen
paikka fyysiseen harjoitteluun. En
viime vuonna.
- Ekin mukanaolo tiimissä on
tärkeää. Tutustuin paremmin myös
muihin tiimimme kuljettajiin Ana
Carrascoon ja Gabriel Rodrigoon yhteistyökumppanimme viime helmikuussa Levillä järjestetyssä talvisessa
tapahtumassa. Ajoimme muun muassa
moottoripyörillä jäärataa ja vauhtia
kokeilimme myös moottorikelkoilla,
Niklas kertoo.
Niklas Ajo arvelee, että GP-sarjan
MotoGP-luokassa kauden päätteeksi
mestarin nimi on jälleen Marc Márquez, Moto2-luokassa Ajo uskoo Tito
Rabatin uudistavan mestaruutensa.
- Nuoresta iästäni huolimatta
minulla on paljon kokemusta Moto3luokasta. Pyörä on tuttu ja tunnen radat
hyvin. Kun vältän yliyrittämistä, niin
toivon Niklas Ajon nimen säilyvän
koko kauden maailmanmestaruuskamppailussa!
tiedä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa.
Maksan veroni Espanjaan myös
vuonna 2015. Urheilijana ei koskaan
tiedä, kauanko ura kestää. Minulla
se oli vähällä päättyä 19-vuotiaana näköongelmaan, mutta onneksi
lääkärit pystyivät korjaamaan näköni
ja urani jatkui.
Espanjalaislähteiden mukaan
Márquezin vuositulot ovat haarukassa 8-10 miljoonaa euroa, josta
hän maksaa nyt veroa 49 prosenttia.
Jos Márquez täyttää Andorrassa
kotipaikkavaatimukset, johon on
edellytyksenä vähintään 183 päivän
vuosittain oleskelu paikkakunnalla,
hän maksaa tuloistaan veroa vain 10
prosenttia.
Myös suomalaisille ammattiur-
heilijoille moottoriurheilijat mukaan
lukien kirjoillaolo verosyistä ulkomailla on tuttua.
Edelleen kärjessä
MotoGP –luokan hallitseva maailmanmestari Marc Márquez aloitti kauden 2015 samasta kuin edellinen kausi
2014 päättyi – aikalistan kärjessä
talvitesteissä. Márquezin mukaan
täydellistä kierrosta ei ole.
Viime helmikuussa Malesian
Sepangin virallisissa harjoituksissa
Márquez osoitti ylivoimansa ajamalla
Hondallaan Sepangin ennätysajan.
Testin päätöspäivänä ennätysaikansa
lisäksi Márquez ajoi Honda RC213V –
pyörällään onnistuneen kovavauhtisen
kisasimultaation.
- Kauden ensimmäinen simultaatio
sujui erinomaisesti. Aloitin sen iltapäivällä siihen aikaan, kun lämpötila
oli kaikkein korkeimmillaan. Samaan
aikaan ajetaan myös Malesian Grand
Prix. Simultaatioaikoja kuljettajien
kesken ei kannata liikaa vertailla, silla
jokainen meistä valitsi oman aikajaksonsa. Simultaation ajaminen yksin on
vähän tylsää, Marc Márquez toteaa.
Vaikka Marc Márquez ajoi loistavan kierrosajan Sepangissa, hän
kertoo, että täydellistä kierrosta ei ole.
- Ennätyskierrokseni oli erittäin
hyvä. Se ei kuitenkaan ollut täydellinen. Luulen, että täydellistä kierrosta
ei ole.
GP-kauden ensimmäinen testisessio pitkän ajotauon jälkeen 35 asteen
helteessä on ajajille hyvin vaativa.
- Kolme ensimmäistä testipäivää
ovat kovimmat, mutta pärjäsin kuntoni suhteen hyvin. Tunsin kuitenkin
muutamassa kohdassa, että minun
pitää parantaa kuntoani, sanoo Marc
Márquez.
MotoGP-kausi 2015 alkoi Qatarin
Losailissa perinteeseen tapaan iltakilpailuna valonheitin loisteessa 29.
maaliskuuta.
- Vuonna 2014 Niklas Ajo sijoittui Katalonian GP:ssä Barcelonan lähistöllä
Moto3 –luokassa kahdeksanneksi.
*Niklas Ajo
Syntynyt: 16.7.1994 Valkeakoskella
1. GP Valencia 2010 luokassa 125 ksm (kertalisenssillä)
2014: Moto3, Husqvarna, loppusijoitus 15.
2013: Moto3, KTM, loppusijoitus 14.
2012: Moto3, KTM, loppusijoitus 21.
2011: 125 ksm, Aprilia, loppusijoitus 21.
HUONEISTO REMONTIT
HSP ASENNUS
8 (0)6 824 100
0
+ 35
www.hsp-asennus.com
Maalaus, tapetointi, laatoitus ym. työt
Timanttiporaus
ww
Soita 040-5028 806
VESIVAHINKOKORJAUKSET
w.hotelkokkola.
fi
Rantakatu 14, 67100 Kokkola
inFo!hotelkokkola.Þ
Rauhallisia unia ajopäivän päätteeksi, pyörille paikkoja parkkihallissa.
YLEISKULJETUS
ALLTTRANSPORT
Kun autosi kaipaa hinausta vain soitto meille! - ei tarvitse lähettää
SOS-hätämerkkiä ja olemme haukkaakin nopeammin paikalla.
✁
KOKKOLA
KARLEBY
Myös raskaskalusto
Ota ilmoitus talteen,
säilytä puhelinnumerot
Puh. 0207 658 200, Fax 0207 658 229
KULJETUS
ARI JOUTSI KY
Puh. 0400-568 841
Hiillostie 21, 67100 KOKKOLA
Myös auton
ovien avaus
0400 563 438 ✆ 0400 389 022
VARAOSIEN ERIKOISLIIKE
KAUSTISEN VARAOSAT oy
Kokkolantie 3, 69600 KAUSTINEN
p. 0207 109 970
MUFFLEX
Mobil
29
Piikki tulpassa
Muistan, kun ensimmäisillä mopoilla ajettiin poikasena ja opeteltiin moottorimiehiksi.
ajattelin tämän totuuden ja muistelon
jakaa teille hyvät konemiehet ja naiset.
Sillä uskon, että meillä monella on
vastavia kokemuksia ja tämä vertaus on
meidän helppo ymmärtää, jos kärkien
välissä on piikki, sytytys ei pelaa ja
kone ei käy.
Samoin on ihmisen elämässä. Ihminen syntyy Jumalle otollisena tähän
maailmaan ja hänen tahdostaan. Ihminen syntyessään on puhdas ja vilpitön
sielu. Toki perisynnin alainen, mutta
ei perisyntinen. Mutta sitten, jossain
vaiheessa tapahtuu jotain. Synti tulee
lähelle ja alkaa houkuttelemaan ja kohta se jo tarttuu ihmiseen. Sitä kertyy
koko ajan pieninä kerroksina ihmisen
sieluun. Alkaa muodostumaan “piikkiä” ihmisen ja Jumalan välille. Yhteys
Jumalaan menetetään synnin tähden.
Kuten tulpassa oleva piikki on musta,
näin on myös synti ihmisen sielussa.
Ihminen ei enään toimi Jumalan tarkoittamalla tavalla, juuri tämän synnin
piikin tähden.
Roomalaiskirje 6:16: ”Ettekö tiedä,
että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita
te olette, jota te tottelette, joko synnin
palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?”
Moottorimehen oli siis puhditettava
tulppa ja sen jälkeen kaikki taas pelasi
niinkuin piti. Samoin on meidän kanssamme, synnin piikki on puhdistettava.
Siihen ainoa “aine” on Jeesuksen Kristuksen veri. Jumala, meidät luoneena
tietää, miten epävarmoja “koneita” me
ihmiset olemme. Siksi Hän ei jättänyt
meitä ketään oma onnemme nojaan,
vaan järjesti puhdistuksen niille jotka
sitä haluavat, ettei nämä elämän “piikit”
Myöhemmin rakentamillamme
Zeteillä (MZ) ja Jawoilla ajeltiin pitkin
metsiä. Monta kertaa siinä hiki tuli,
kun niitä työnnettiin käyntiin Nikulan
Arskan kanssa. Siinä meni usein sata
metriä jos toinenkin ihan työntövoimalla ennen kuin kone pärähti käyntiin
ja sitten vain tukka putkella menoksi.
Usein toimimattomuuteen syynä oli
bensa. Kone ei saanut bensaa, tai siinä
oli vettä joukossa. Siihen aikaan bensaa otettiin mistä saatiin, eikä se aina
ollut välttämättä priimaa. Usein myös
kaasarin suuttimet oli säädetty miten
sattuu. Eihän me mitän mekaanikoja
oltu jos ei olla nytkään, vaikkakin joka
kerrasta otettin aina opiksi. Mutta kun
sitä on nuori ja innokas ja kone piti
saada käyntiin, niin sitähän kyllä työnnettiin niin kauan että peli lähti käyntiin.
Useamman sadan metrin ja uusien
bensojen vaihdon jälkeen, kone ei vain
joskus millään lähtenyt käyntiin. Silloin
tuli mieleen, olisiko vika jossakin muualla. Sähköpuolella ehkä. Ei kun tulpa
pois ja tarkistamaan lyökö kipinää. No
eipä useinkaan lyönyt. Vika oli siis, joko
tulpassa, tai katkojan kärjissä. Ylensä
jommassa kummassa oli ”piikki”. Tulpassa keskielektrodi ei antanut kipinää
runkoelektrodin väliin, koska se oli
karstottunut. Kärjen väliin oli palanut
töhnää, joka oli oikosulussa ja näin
mangneeton tarjoama virta ei antanut
moottorille elintärkeää sytytystä.
Kun näitä muistelin ja Harri taas
pyysi tällaisen “höpöhöpö” -jutun, niin
Kosilankatu 3
67100 Kokkola
puh. +358-(0)6-8311 709
fax +358-(0)6-8311 706
Meikäläinen Kälviällä.
hidastaisi matkaamme ja matkamme
joutaisi lopullisesti tuhoon.
Siksi hyvä koneihminen, jolle elämä
on kasannut synnin piikkiä elämäsi
ja Jumalan välille, ja yhteys ei enään
toimi —ei ole ehkä toiminut vuosikymmeniin— nyt on parannuksen (puhdistuksen) aika. Anna Jumalan puhdistaa
yhteytesi kuntoon. Jos yhtään epäilet,
että Jumala voi olla olemassa, rukoile
epäuskoisen rukous. Monet ovat sen
rukoilleet ja puhdistuneet ja “kone”
on jälleen sykkinyt ihanaa taivaallista
saundia, — parempaa kun Harrikan.
Rukoile näin omassa sielusasi;
“Jumala, en ole varma oletko olemassa,
mutta tiedän olevani syntinen ihminen,
kaipaan puhtautta sieluuni ja yhteyttä
sinuun. Jos olet olemassa, vapauta
minut kaikesta synnin saastasta ja anna
uskosi minulle. Jos se teet, lupaan todistaa, että olet Herrani nyt ja iankaikisesti.
Aamen.
1. Johanneksen kirje 1:9: ”Jos me
tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa
meille synnit anteeksi ja puhdistaa
meidät kaikesta vääryydestä.”
Jeesuksen todistajana ja motorstievankelistana tahdon toivottaa
kesääsi paljon hienoja, piikittömiä,
kilometrejä. Pysytän tiellä.
Reijo Ruotsalainen
SAARISTORALLI
12.-14.7.2013
10.
- 12.7.2015
CAMPING SOLLIDEN
AURINKORANTA 7 (NORRBY)
21600 PARAINEN
Osoite:
MÖKKIVARAUKSET:
Lomahyppäys,
040 5142354/
Hyppäyksentie
[email protected],
21140
Rymättylä
Online
varaus ei
käytössä ralliInfo:
viikonloppuna
Joni
Vähäruka, 040-829 3146
www.solliden.fi
-RALLIPORTIT AUKEAVAT KLO 16.00
-PE JA LA LIVEMUSIIKKIA ( Whole Lotta 70’s )
-SAUNOMISTA, KILPAILUJA.
-ALUEELLA UIMARANTA, GRILLIKATOS, RAVINTOLA.
-RALLIMAKSU 35,SISÄLTÄÄ: 2XAAMUPALA, LAUANTAI LOUNAS
-MOOTTORIVENEAJELU (OMAKUSTANNE)
-TIEDUSTELUT: JONI VÄHÄ-RUKA, [email protected]
-LISÄINFOA TULOSSA: www.mctump.fi
TERVETULOA
POHJANMAAN TURVAPALVELU
SECURITY OY
Lahdensuuntie, Himanka
www.pohjanmaanturvapalvelu.fi
Puh. 0400-543 209
Sinun linjasi turvallisuuteen
Kuvassa Jose Piippo
mopoineen
Asiantuntevaa ja yksilöllistä moottoriajoneuvopalvelua asiakaan tarpeet huomioiden
A
J
N
A
P
AM
S-
OITU
E
MAD
AH
D-R
O
L GO
EE
TO F
K
.4.
0
3
.
3
.
I1
S
A
A
A
S
K
S
I
E
A
A
U
T
OS
AKS KULUJA
M
k
k
2
SAAT 1 KORKOJA JA
altamme!
n
n
ILMAN
u
k
ö
il
k
n
njasta he
stot
ja kampa
rahoituso
n
ta
e
s
d
e
s
u
k
a
k
u
it
u
o
u
rah
en k
Kysy lisää voimassa, kun yhd
etu
Kampanja uroa
00 e
ylittävät 1
Resurs
Bank
Palvelumme Kaustisella Pelvelumme Kokkolassa
‡5HQJDVP\\QWLMDDVHQQXV
‡9DUDRVDW
‡+XROORW
‡1HOLS\|UlVXXQWDXNVHW
‡5XRVWHYDXULRKLWVDXNVHW
‡/LVlYDUXVWHHWYHWRNRXNXWOlPPLWWLPHW
‡,OPDVWRLQWLKXROORW
‡+LQDXVSDOYHOX
‡5HQJDVP\\QWLMDDVHQQXV
‡9DUDRVDW
‡+XROORW
‡/LVlYDUXVWHLGHQDVHQQXNVHW
‡,OPDVWRLQWLKXROORW
S. Mäkelä ky
w w w. s m a k e l a . f i
KAUSTINEN:
Nikulan teollisuusalue
Kuorikoskentie 10, Kaustinen
Puh./fax (06) 861 4510
KOKKOLA:
Indolan teollisuusalue
Indolantie 4, Kokkola
Puh. 020 757 1381
Vi betjänar
även
på svenska
Erikoisrenkaat:
Puh 0400 576 605 tai
sähköposti: [email protected]
30
Panostamme palveluun.
Meillä lihat, leikkeleet ja makkarat
palvelumyynnissä.
Kotiinkuljetus kaupunkialueella.
Veljekset Virtanen
Lekatie 7, KOKKOLA
KONEHUOLTO
SABEL ky
Ykspihlaja, puh. 8226 269
www.ylikome.com
Rakentamista
vuodesta 1953
Uusiteollisuustie 5, 68300 Kälviä
Puh. (06) 8350 485, Gsm 0400-864 358
Jänismaantie 7, Kokkola
Puh. 0400-564 981
Alansa ykkönen!
LÄHELLÄ AUTOASI LÄHEMPÄNÄ SINUA
Herman Renlundink. 13
67100 Kokkola
p. 06-822 0121
Jätehuoltoalan osaamista
jo vuodesta 1985
Jänismaantie 30
67800 KOKKOLA, FINLAND
Puh. +358 (6) 824 0150
Fax. +358 (6) 8227 449
GSM +358 (0) 400 662 826
Airport Kokkola, Finland
– LAIDASTA–LAITAAN –
5Jätekuljetukset
5Lokakaivojen tyhjennykset
5Vaihtolavakuljetukset
5Siirtovessojen vuokraus,
(myös inva-wc)
06-822 4249
Fax: 06-832 9501
VELI-MATTI JYLHÄ OY
0400-108 801
KOKKOLA
ZZZM\OKDÀLQIR#M\OKDÀ
Teollisuustie 1
67100 Kokkola
0400-866196
A M M AT T I N A
R E N K A AT
Tähkä
KAHVILUSIKAT
6 kpl
lahjapakkauksessa
Asentajantie 7, KOKKOLA
06-8680 120
Meillä et maksa
laadusta liikaa!
OMPELU- JA
SAUMAUSKONEET
HUIPULTA.
Myynti - Vaihto - Huolto
Kokkolan
Ompelukone
Pitkänsillankatu 10
06-831 8830
AHERTAJANTIE 6
67800 KOKKOLA
puh. 06-823 2800, fax. 06-8227 863
email: [email protected]
KULJETUS- JA MAANSIIRTOPALVELUT
ASIAKKAAN MITTOJEN MUKAAN
• rahtipalvelut kattavasti kotimaassa
• kiviainesmyynti ja -toimitukset
• kuljetus-, nosturi- ja vaihtolavapalvelut
• maanrakennusurakointi
KOKKOLAN AUTOILIJAT OY • Jänismaantie 17–19, 67800 Kokkola
Puh. (06) 866 0800 • Faksi (06) 866 0860 • www.kaktk.fi
68410 NEDERVETIL
TEL. 020 729 4320
www.tara-element.fi
199€
EIRA
Lahjaksi rtit!
Lahjako
pronssia &
hopeaa
Miesten Leijona
5ATM vesitiivis,
Kaulakoru..........alk. 85€ teräsranneke
Korvakoru..........alk. 59€
Rannekoru.........alk. 59€
Palvelemme
sunnuntait
jouluun asti
49€
KOKKOLAN
MAANRAKENNUS OY
Puh. 06-831 7315
0400-382 221
KULTA- JA KELLOSEPÄNLIIKE
Isokatu 12, Kokkola. (06) 8312 678, 0400 561 618
SISUSTAJA - RAKENTAJA
Lapualla toimiva moottorikoneistamo tarjoaa seuraavia palveluita
alan miehille ja naisille:
- moottorien koneistustyöt ajanmukaisilla laitteilla
- viritykset
- mopojen, moottoripyörien, moottorikelkkojen huollot ja korjaukset
- täydelliset koneremontit myös vaihteisto- ja peräremontit
- kardaanien, kampiakseleiden, puhaltimien, (pyörivien kappaleiden)
tasapainotukset
- mig-, tig-, puikko- ja kaasuhitsaukset
- asennuspalvelu
SOITA JA KYSY.
- alumiinivanteiden oikaisu
KERROMME
- korjauskoneistukset
- teollisuuden kunnossapito
MIELELLÄMME LISÄÄ!
- vesi- ja polttoainepumppujen korjaukset
- varaosamyynti - KENDAL -öljyt ja kemikaalit
- AGA palvelupiste
Suoraan valmistajalta - lyhyellä toimitusajalla
* Sälekaihtimet
* Markiisit
* Rullaverhot
* Lamelliverhot
* Verhokiskot ja -tangot
KÄLLSTRÖMIN KAIHDIN OY
Myymälä:
Tehdas: Yrittäjäntie 15, puh. 06-831 2196
ALAN AMMATTILAINEN JO VUODESTA 1958
06-438 7855
Email. [email protected],
Kuusikontie 12,
62100 LAPUA
PRISMA, KOKKOLA, 045 3107071
www.suutarinvehkeet.fi
PRISMA KOKKOLA
045-310 7071
Palvelemme
9-17 10-14
JALKINE KORJAUS
-Kaikki jalkineet
-Balettitossuista bootseihin
-Ompelupalvelu
-Kengän korotukset
AVAINPALVELU
-Koti
-Auto (ajonestolliset,Ford ja pystyjyrsin)
-Pyörän avaimet
TEROITUS PALVELU
-Luistimet
-Puukot
-Sakset
KAIVERRUSPALVELU
-Postilaatikon kyltit
-Ovikilvet
LISÄKSI
-Luistimien terä niittaus
-Liukuesteet
www.solnix.fi
Ota ikkunamittasi mukaan ja tule tekemään löytöjä
Toimintamme kattaa kaikki merkit ja mallit, jos muut nostavat kädet
pystyyn, niin korjaustaitomme on käytettävissäsi
T. HAAPALA
le
sel kai hinta
o
J ka sa
jo kas
luo
www.aholatranspor t.fi
31
musiikkiliike.fi
musiikkiliike.fi
musiikkiliike.fi
musiikkiliike.fi
1150,-
699,-
KOKKOLA
KOKKO-TREFFEN 2015
SELJES
VARATTU
Kun hinta
ratkaisee
minimani
Tehtaankatu 43
KOKKOLA
www.minimani.fi
MYYNTI, OSTO, VAIHTO JA VUOKRAUS
VARAOSAT, TARVIKKEET, HUOLTO JA RAHOITUS
WWW. VAUNUPA LV ELU. F I
Kauppakaari 2, 67100 Kokkola, Puh. 0207 410 480
Avoinna ark. 7-17.00, la 09-13.00, www.tyokaluassa.net
Kauppakaari 2, 67100 Kokkola, Puh. 0207 410 480
Avoinna ark. 7-17.00, la 10 - 14, www.tyokaluassa.net
Puh/Fax 08-2274188
40
32
Uutuusmaalit
Hartmanilta!
Mika Kallio tavoittelee himoittua maailmanmestaruutta Italialaistallissa
32-vuotias Mika Kallio lähtee hyvin motivoituneena ja
kovakuntoisena tavoittelemaan himoittua GP-sarjan
kultamitalia kaudella MotoGP-sarjan Moto2-luokassa.
Simo Kohonen 11.3. 2015
Uudessa tallissa alku on ollut
haastava, vaikka pyörän runko on
tuttu Kalex.
-Nyt talvitestit olivat erittäin
oleellisia. Tiimi on ammattitaitoinen, ja pyörä on ennestään
tuttu Kalex. Minulla on tiimissä
pari tuttua mekaanikkoa KTM ja
Pramac -vuosilta, mutta tärkein
kumppani on uusi kisainsinöörini
Antonio Jiménez.
52-vuotias belgialainen Jiménez on kovan tason ammattilainen,
joka on aikaisemmin työskennellyt MotoGP-luokan tiimeissä,
viimeksi hän oli espanjalaisen Álvaro Bautistan ryhmäpäällikkönä
Gresini Hondalla.
-Vaikka Antoniolla ei ole Moto2-luokan kokemusta, uskon
saavamme yhteistyön saumattomaksi ennen maaliskuun lopun
Qatarin avauskilpailua. Tärkeintä
on pyörän säätöjen löytäminen,
kertoi Mika Kallio Helsingin
MP15-meesujen yhteydessä.
Maaliskuussa Kalliolla oli tiiminsä kanssa yksityistesti Espanjan MotorLand Aragónin radalla,
josta tiimi siirtyi Moto2-luokan
viimeiseen viralliseen yhteistestiin
Jerezin radalle maaliskuun puolivälin jälkeen.
Qatarin Losaisin radalla
alkoivat vapaat harjoitukset keinovalossa torstaina 26. ja perjantaina
27. maaliskuuta. Kallio myöntää,
että Kalex –pyörä on saatava
mieleisiin säätöihin Euroopassa,
sillä osakilpailuviikonloppuna
aikaa ei enää ole ylimääräisiin
testeihin.
Kalliolla on Italtrans Racing –
tallin kanssa optio vuodesta 2016.
Italtrans Racingin tallipäällikkönä
on Luigi Pansera.
Italtrans panostaa Kallioon
Mika Kallio painottaa, että
hänellä on vielä tavoitteena päästä
hyvää MotoGP-luokan talliin joko
vuonna 2016 tai 2017. Halukkuutta MotoGP-luokkaankin olisi
löytynyt, niin Kallion kuin siellä
ajavien tiimienkin taholta, mutta
13. MM-kauttaan ajava konkari
päätyi lopulta valitsemaan tutun
Moto2-luokan.
- Loppusuoralla kävin neuvotteluja myös kahden MotoGPtiimin kanssa, mutta heiltä en olisi
juurikaan saanut palkkaa, vaan se
olisi ollut katettava omilla spon-
Mika Kallio Italtrans testiajoa (Italtrans Racing Team)
soreilla. Päädyin lopulta Italtransiin. Tärkeimpinä tekijöinä olivat
tiimin kunnossa olevat taustat, kilpailukykyinen kalusto ja Kalexin
pyörät. Myös se on tärkeää, ja se,
että olin tiimille koko ajan heidän
ykkösvaihtoehtonsa. Italtrans
satsaa sekä minuun että kilpailutoimintaansa kehittämiseen, Mika
selvittää.
Italtrans on merkittävä kuljetusyhtiö, jonka taustalla on perheyritys. Sekin oli minulle yksi
tärkeä seikka valintaa pohtiessani,
sillä tiimin toiminta ei ole sidoksissa pelkästään sponsorieuroihin.
Lisäksi porukka vaikutti mukavalta ja heistä paistoi selkeästi
intohimo moottoriurheiluun.
TAPETTIPOHJAMAALI soveltuu
sellaisten uusien ja aiemmin
maalattujen betoni-, tasoite- ja
rakennuslevypintojen pohjamaalaukseen, jotka tapetoidaan paperi-, vinyyli- tai kuitutapeteilla.
Soveltuu myös lasikuitukankaan
kiinnitykseen ja pohjamaalaukseen. (QU67)
PANEELIKATTOMAALI on valkoinen, vesiohenteinen akrylaattidispersiomaali sisäkattojen
maalaukseen. Maali on hyvin
peittävä ja se ehkäisee oksien
ja muiden tummentumien läpilyöntiä. Kiiltoryhmä 5, himmeä.
(ZI87)
1862
Tervahovintie 9, KOKKOLA (06) 8271 111
Ostamme
hyväkuntoisia
henkilöautoja
Indolantie 5, Kokkola, 0500-564 635 myös ilt. ja viikonl.
Tervetuloa! Edulliset, huolletut vaihtoautot
www.autojohnson.com, email: [email protected]
2440€€
2290
Mika Kalliolla oli tiiminsä kanssa tiivis testiohjelma Espanjan eri radoilla ennen Grand Prix –kauden alkamista.
1298€€
1190
2990€€
2750
1398€€
1290
12
Mika Kallio on Moto2-luokan ennakkosuosikkeja. Hän on yksi kokeneimmista luokan kuljettajista.
1990€€
1790
17
2990€€
2650
* Moottoripyörät (kaikki merkit, maahantuonti & myynti)
* Ajovarusteet, varaosat & huolto
www.istanbulrestaurant.fi
skootterit
crossimopot
netti tilaus, myös soita
mönkijät & kelkat
Pizzat ja Kebabit alk. 6,50€
t)ÊÊU
t4ZOUZNÊQÊJWÊU
t:SJUZTKVIMBU
5FSWFUVMPB
Ulpu Välikangas
Puh. 040 5162 311
lounasaikana sis. pieni juoma 0,3l
Ma-Ti
M
a T 10:30 - 22, Ke 10:30 - 23
To 10:30 - 22, Pe 10:30 - 24
T
La 11:00 - 24, Su 11:00 - 22
P
Puh. (06)822 5500
Pitkänsillankatu 10 A, Kokkola
Tervetuloa kotimaiselle
katsastusasemalle Kokkolaan!
Määräaikaiskatsastukset
henkilö- ja pakettiautot 48,bensiinipakokaasutesti 17,dieselpakokaasutesti 27,OBD-testi
10,-
Palvelemme
ma-ke 8.00-17.00
to
8.00-18.00
pe
8.00-16.00
Indolantie 4,
67600 Kokkola
puh. 835 2555
www.vipkatsastus.fi