Marimekko laskeutui kävelykadulle

Transcription

Marimekko laskeutui kävelykadulle
8
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 6.5.2015
talous
Marimekko laskeutui
kävelykadulle
Jykes vähentää
yhdeksän henkilötyövuotta
n Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy vähentää
yhdeksän henkilötyövuotta. Jykesin hallituksen tekemien linjausten mukaisesti vähennykset kohdistuvat sijoittumispalveluihin, kansainvälistymispalveluihin ja viestintään
ja markkinointiin. Lisäksi hallinnon ja kiinteiden kulujen
osuutta pienennetään.
Jykes Oy käynnisti koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut 13.4. Neuvottelut kestivät kaksi viikkoa, ja ne päättyivät 28.4. pidettyyn lopetuskokoukseen. Neuvottelujen
alussa vähennystarve oli kymmenen henkilötyövuotta.
Yt-neuvottelut johtuivat Jykesin omistajakuntien, Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Uuraisten, tekemistä linjauksista koskien Jykesin toimintaa ja rahoitusta. Kuntien rahoitusta leikataan vuonna 2015 viisi prosenttia vuoden 2014
tasosta. Vuodesta 2016 alkaen rahoitus on 20 prosenttia pienempi kuin vuonna 2014.
Keskimaan päivittäistavarakauppa kasvoi alkuvuonna
n Osuuskauppa Keskimaan tammi-maaliskuun myynti oli
157,4 miljoonaa euroa. Hintojen alentaminen käänsi päivittäistavarakaupan kasvuun.
Keskimaassa liikevaihtoa kertyi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 129,5 miljoonaa euroa, mikä oli 2,2 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän. Tammimaaliskuun operatiivinen tulos oli 201 000 euroa tappiollinen.
Pääosa Keskimaan vuosituloksesta kertyy kesäkaudella
ja joulukaupasta. Koko vuoden operatiivisen tuloksen ennakoidaan päätyvän lähes viime vuoden tasolle.
Market- ja tavaratalokauppa kasvoi 0,7 prosenttia, yhteensä 94,3 miljoonaan euroon. Käyttötavarakaupan liikevaihto
oli 14,6 miljoonaa euroa. Päivittäistavarakauppaa tehtiin tammi-maaliskuussa 79,3 miljoonalla eurolla. Kasvua kertyi 1,4
prosenttia, vaikka samanaikaisesti päivittäistavarakaupan
markkina Keskimaan toimialueella supistui.
Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto pieneni 12,2 prosenttia, 24,8 miljoonaan euroon. ABC-liikennemyymälöiden ravintola- ja marketkaupan liikevaihto oli 6,7
miljoonaa euroa, missä kasvua oli 1,7 prosenttia.
Matkailu- ja ravitsemiskauppaa Keskimaassa tehtiin vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana 9,4 miljoonalla
eurolla. Myynti pieneni 1,9 prosenttia.
Kari Ruuska
Kari Ruuska
Marimekko-myymälä
Jyväskylän
keskustassa
muutti vapun alla kävelykadun varteen Tawastin liikekeskukseen, Kookengän tyhjiksi jättämiin tiloihin.
Myymälä toimi aiemmin
Torikulmassa, vain sadan
metrin päässä nykyisestä paikasta – silti sivussa.
– Nyt olemme katutasossa, keskellä kaupunkia ja ihmisten kulkureittejä. Hyvältä ainakin alkuun on näyttänyt, iloitsee myymäläpäällikkö Henna Rauhala.
Rauhala kertoo, että ydinkeskustan liiketila oli haussa
jo pidemmän aikaa.
– Ensimmäisten päivien aikana on saanut kuulla
asiakkaiden ihastelevan, että olemme muuttaneet tähän
kävelykadun varteen. On tullut kuva, että sellaisetkin ihmiset poikkeavat, jotka eivät
meille aiemmin löytäneet.
Henna Rauhala muistuttaa, että Marimekko tutkii
tarkkaan asiakasvirtoja ja
valitsee liikepaikat sen mukaan.
Marimekko tunnetaan
ajattomana brändinä, joka on
aina muodissa.
– Juhlapuvut kuuluvat kevääseen ja kesään. Mallistossamme on paljon vaihtoehto-
MUISTA ÄITIÄ
PALJON
TUOTTEITA
Muhkea Manchester-
NAHKAKALUSTO
3+2
• Taustat keinonahkaa
• Väri: musta ja ruskea
1150
• 180 x 92
419€
Tukeva Sami
VUODELAVERI
(719 €)
+ laatikko
+ patjasarja
399€ 219€
• vuode: 140 x 190
• sohvan lev. 200 cm
• valkolakattu,harmaa ja ruskea (799 €)
Rottinkinen
KUKKAPÖYTÄ
325 €
(495 €)
alla 3 syvää laatikkoa, ant.valk/ant.tammi, l. 120 s. 41
Tukeva Martta-
(295 €)
KAUSTINEN PUUSOHVA alla 2 laatikkoa,
l. 120 s. 53
(369 €)
Soveltuu sisä- että
ulkokalusteeksi.
Paksua harjattua mäntyä,
kansi 5 cm paksu!
Ant.valk,ant.harmaa ja ruskea
ALSACE PENKKI
• alataso, kirkas
lasikansi ylhäällä
• lev. 100, kork. 65,
syv. 27
• valk, ruskea, lv
185€
PENKKI
345€
(595 € )
SE ERILAINEN KALUSTEKAUPPA
Tourulantie 11, P. (014) 675 544. Ark. 10–18, la 10–15
pois. Niitä löytyy esimerkiksi
Marimekon verkkokaupasta.
Myymälässä
palvelee
myymäläpäällikön lisäksi
neljä myyjää.
Keskustan myymälän lisäksi Jyväskylässä palvelee kaksi muuta Marimekko-myymälää. Lisäksi Marimekkoa myydään verkkokaupassa, tavaratalojen
shop-in-shop -myyntipisteissä, outlet-myymälöissä sekä
laadukkaissa monimerkkimyymälöissä.
Marimekkoelämää-näyttely Suomen käsityön museossa 9.5.-30.8.2015. Näyttely on
läpileikkaus Marimekon historiasta 1950-luvulta tähän
päivään.
PARHAAT PUUTUOTTEET
EDULLISESTI JA
VAIVATTOMASTI
KOTIIN
• Huoltajankatu 12, 94600
Kemi,
Puh. 010 820 1300
JA MÖKILLE.
puukeidas.fi/kemi
PUUKEITAAN TOIMIPISTEET PALVELEVAT
TEITÄ NÄISSÄ OSOITTEISSA:
Puh. 010 820 1300
VANAMO
PÖYTÄ
Kaikki
yht.
PUUKEITAASTA
PARHAAT PUUTUOTTEET
EDULLISESTI JA
VAIVATTOMASTI KOTIIN
JA MÖKILLE.PUUKEITAASTA
ja monenlaisiin kesämenoihin ja valittavana on sekä selkeän mustavalkoisia että värikkäämpiä asuja.
Nykyisessä myymälässä
myyntipinta-alaa on vähemmän kuin edellisessä, mutta tila on toimiva ja tehokas.
Liike panostaa muotiin ja kodintuotteisiin – lastenvaatteet
ovat jääneet valikoimasta
• Moreenitie 10, 90630PUUKEITAAN
Oulu, TOIMIPISTEET PALVELEVAT
TEITÄ NÄISSÄ OSOITTEISSA:
Puh. 010 820 1310
Raakaponttilauta
23x95
• Huoltajankatu
12, 94600 Kemi,
puukeidas.fi/oulu
päätypontattu............................... 0,63 €/jm
Lev. 210 cm ja 160 cm
(1950 €)
–Nyt olemme keskellä kaupunkia ja ihmisten kulkureittejä, iloitsee myymäläpäällikkö
Henna Rauhala.
SENIORITUOLI
• Valk., pyökki,
ruskea, lv.
• Normaalia
korkeampi
istuinkorkeus
220€
(399 €)
Katelevy
OSB 18x1200x2700
puukeidas.fi/kemi
• Laukaantie 10, 40320
Jyväskylä,
ympäripontattu ............................
25 €/kpl
Puh. 010 820 1360 • Moreenitie 10, 90630 Oulu,
Havukatevaneri
15x2700x1200
Puh. 010 820 1310
puukeidas.fi/jyvaskyla
pitkät sivut pontattu ....................
38 €/kpl
puukeidas.fi/oulu
Sahattu 32x100
• Kuopiontie 97 B, 83500
Outokumpu,
• Laukaantie
10, 40320 Jyväskylä,
VS ................................................
0,68 €/jm
Puh.
820 1360
Puh. 010 820 1340Mitallistettu010
lauta 20x120
puukeidas.fi/jyvaskyla
lpohjamaalattu .............................
1,09 €/jm
puukeidas.fi/joensuu
•
Kuopiontie
97
B,
83500
Outokumpu,
Mitallistettu lauta 20x95
• Mestarinkatu 20, 15800
Lahti,
Puh.
010.............................
820 1340
pohjamaalattu
0,89 €/jm
in
lm
si
n
puukeidas.fi/joensuu
RakentajaPuh.ta010
820
1365
n
Mitallistettu lauta 18x95
u o
jokainen la istaan
pohjamaalattu
.............................
m
• Mestarinkatu
20, 15800 Lahti,0,65 € jm
tu
u
te
puukeidas.fi/lahti
to
i
vain
ti.
k
je
ro
p
Puh.
010
820
va
Icopal palahuopa 1365
odotta
Plano puukeidas.fi/lahti
Natur musta.................. 18,80 € pkt/3 m2
Varastotuotteet löytyvät
myös
verkkokaupasta
Icopal räystäspelti
Varastotuotteet
löytyvät myös verkkokaupasta
osoitteesta www.puukeidas.fi.
musta ....................................17,80
€ kpl/ 2 m l
l
osoitteesta www.puukeidas.fi.
Tarjoukset voimassa 23.5.2015 saakka.
Puukeidas on puutavaran ja
rakennustarvikkeiden erikoisliike, josta saat kaiken tarvitsemasi materiaaleista hyviin
i
Laukaantie 10, 40320 Jyväskylä
neuvoihin. Ammattilaisten
vinkeillä onnistut ja teet
Puh. 010 820 1360 • puukeidas.fi/jyvaskyla i
ideoistasi totta, projektisi PUUKEITAAN VERKKOKAUPPA
ma–pe 7–17,
la AUKI!
9–13 www.puukeidas.fi
ON NYT
koosta riippumatta.
PUUKEITAAN VERKKOKAUPPA ON NYT AUKI! www.puukeidas.fi