esr sanoo: - Vaasan ensi
Transcription
esr sanoo: - Vaasan ensi
POf,tAfA¡rEt MAANANTAINA 29. oo SYYS KU UTA 2014 o esr sanoo: minua Vaasan ensi- ja turvakodin tunne- ja turvakasvatuksen hanke raivaa tietä turvatulle lapsuudelle SUSANNA PAJAKKO Tästä on kyse VAASA Terveydenhoitaja An- nukka Nikkari istuu kolmas- Lapsclle Yâhvlt Ycrkostot on ollut Pohjanmaan luokkalaisten ympäröimänä Su- -hanke vilahden koululuokan lettialla. Nikkarilla on kädessään mustavalkoinen piirros. Piirroksessa istuu nalle nojatuolissa. Hänellä on sylissään toinen, pienempi nalle. -Kuka haluaisi olla niin kuin tãssä kuvassa? Nikkari kysyy. -No kuka nyt ei haluais, Santeri Kuusisto tokaisee, eikä malta edes viitata. -Se sylissä oleva on voinu olIa surullinen. Nyt se on iloinen, santeri tulkitsee. alueella käynnissä kaksi vuotta. H¡nkleen lap- siperheitå varhaisessa vaiheessa, ennen kuin kriisitilanne on jo edennyt pitkälle. Hrnkkeen yhtcnl työmuotona käytetään tunne- ja turvataitotyöskentelyä lapsiryhmissä sekä kouluissa että päiväkodeissa. ProJcktleea lörlcatctåIn luentoja ja infotilaisuuksia perheen turvallisuudesta ja tunteista, riitelystä ja aggression hallinnasta lasten kanssa. !¡helnr ovat muun muassa perhe- ja lähisuhdeväkivalta, lapsen oikeudet eli turvallinen lapsuus ja lapsen vahvistava LuentoJen Luoma jatkaa. Suvilahden koulussa on meneillään tunne- ja turvataitokasvatuksen tunti. Tunti on osa Vaasan ensi-ja turvakodin luotsaamaa Lapselle vahvat verkostot -hânketta. -Tavoitteenamme on ehkäisevä lastensuojelutyö. Tarkoituksena on tavoittaa lapsiperheitä nyt pitkälle. Hankkeessa työs- on T¡rkoltuksenr on tavoittaa - Olis kiva viettää aikaa äitin ja isän kans, vaikka kattoo yhessä leftaa, ja syödä karkkia, Matias varhaisessa vaiheessa, ennen kuin kriisitilanne on jo eden- tâvollt.cn! levittää tietoisuutta perhe- ja låhisuhdeväkivallasta, kuritusväkivallasta la sen tunnistam¡sesta niin ammattilaisille kuin perheillekin. kohtaaminen, tunne- !a turvataidot sekä niiden vahvistaminen. Faha-¡utomaattlyhdlstye rahoittaa hanketta. Tällä hetkellä hankkeeseen haetaan lisärahoitusta. Prolektln loppusemlnaarl on Vaasan ensi- ja turvakodin Lapselle vahvat verkostot -hankkeen projektivetäjä Annukka Nikkari kysyy Suvilahden kolmasluokkalaisilta kommentteja näyttämäänsä kuvaan. Meneillään on tunne- ja turvataitokasl atuksen tunti. xuvrr: ESA Luoro kennellään erilaisten tehtävien awlla lapsiryhmissä, kouluisja päiväkodeissa. Suvilahden koulu tuli mukaan hankkeeseen aktiivisuutensa vuoksi, ei todellakaan siis siksi, että täällä olisi ongelmia yhtään enempää kuin m uuallakaan, projektityöntekijä sa tiistaina 30.9. Päivällä seminaari on tarkoitettu sosiaali-, terveys- la kasvatusalan ammattilaisille. lllan ohlelmassa on lapsiperheille järjestetty Ylioppilasteatteri Rampin ilmainen teatteriesitys Vaasan päålkirjastossa. leatterleslt¡rksen lkårala on viisi vuotta. Teemana on kurittaminen ja vanhemman vuorovaikutus lapsen kanssa. Annukka Nikkari hymyilee. Suvilahden koulun 1.-5. luokkalaiset ovat saaneet puolentoista vuoden ajan opetella tunteiden ilmaisua, pohtia netin turvallista käyttöä ja miettiä, miten ri itatilanteessa kannattaa käyttäytyä. Lasten maailmaa sävyttävät suhteet vanhempiin ja kavereihin, pelit sekä netti. Nikkari on on tullut hyvää palautetta, Suvi- Iahden koulun rehtoriJohanna Olsson kehuu. Sindi Kuusalo ja Otso Bragge miettivät, onko niitten tunteitten näyttäminen nyt niin vaikeaa. keskustellut lasten kanssa vaikkapa siitä, millainen internet-sisältö on sopivaa ja millainen ei. viämään yksin kotona, Nikkari Lasten yleisimpiä murheita tuntuu kuitenkin olevan aika. z\ika, jota vanhemrnilla ei lapselleen arjen pyörityksessä ole. - Lapset kipuÍlevat yllättävän paljon sitä, että he joutuvat itsenäistymään liian varhain, sel- A¡van tavatonta ei ole kurittaminkaan. Häpeällä kasvattami nen on Nikkarin mukaan edelleen surullisen yleistä. -On henkistä väkivaltaa sa- sanoo. noa lapselle, että "susta ei oo mi- hinkään". Lisäksi lähes 40 prosentilla vanhemmista on edelleen tapana kurittaa lastaan tukistamalla, vaikka tukistaminen on ollut laissa kiellettyä jo 30 vuotta, Nikkari vuodattaa. Lapset suhtautuvat vaikeisiinkin asioihin avoimesti. Hankeesga mukana olleen kolmasluokkalaisen, Otso Braggen äiti Henna Bragge vahvistaa rehtorin puheenvuoron. Noah Spencer ja llona Niemi keskittyvät aiheeseen. Hän on poikansa kanssa teh- nyt kotona "minä-tornin", har- - Olen tykännyt tästä työstä kovasti. Asiat voivat olla tosi vaikeita, joillekin hyvin vieraitakin, mutta lapset ovat otta- - Mitään suurta ahaa-elämystä näin koulun näkökulmasta neet minut hyvin vastaan, Nikkari sanoo. Suvilahden koulun teemana on yhteisöllisyys, yhdessä vastuun- tukenut ja vahvistanut monia kantaminen. Lapselle vahvat verkostot -hanke ei ole tuonut. Sen sijaan se on koululla käytössä olevia keinoja esimerkiksi selvitä kiusaamistilanteesta. On ollut hienoa tehdä yhteistyötä. Myös vanhemmilta joÍtuksen, jossa lapsi on saanut miettiä omia vahvuuksiaan ja harrastuksiaan. -On todella hyvä asia, että lapsen annetaan näyttää tunteensa avoimesti. Vaikka emme me kauheasti tunteista kotona keskustellakaan. Ei tarvitse, kun ne näkyvät muutenkin, Henna Bragge hymyilee.