1 - Terveyskirjasto

Mieli maassa, mikä
avuksi? (Depressio)
Päivitys 25.6.2015
Depressiopotilaalta on syytä kysyä
toivottomuudesta ja itsetuhoisista
ajatuksista, jotta asia saadaan esille ja
hoidossa kohdattavaksi.
Taustatekijät
Masennustilasta eli depressiosta kärsii
vuosittain noin 5 % suomalaisista.
On oleellista selvittää, kuinka vaikeasta
masennuksesta on kyse, onko kyseessä
ensimmäistä kertaa elämässä ilmaantunut
vai uusiutunut depressio tai onko kyseessä
ylipäänsä masennustila tai kenties jokin
muu sairaus. Tärkeimmät hoitomuodot
ovat yleensä lääkehoito ja erilaiset psykoterapeuttiset hoidot – ja hoito on
tehokkainta silloin, kun niitä käytetään yhtä
aikaa. Hoidossa on keskeistä myös potilaan
elämäntilanteen tutkiminen ja psykososiaalisen tuen tarjoaminen.
Oireet
Depressiosta kärsivän ihmisen mieliala on
yleensä jatkuvasti alakuloinen, ja hänen
kykynsä tuntea kiinnostusta tai mielihyvää on
kadonnut. Unen saaminen voi olla vaikeaa
tai uni voi olla katkonaista ja väsymys
päivittäistä. Päätöksenteko ja keskittyminen
on usein vaikeaa. Ruokahalu voi olla poissa ja
paino laskea; osalla masennuksesta kärsivistä
ongelmana on kohonnut ruokahalu ja liikanukkuminen. Masentuneen ihmisen kuva
omasta itsestä on yleensä negatiivinen, ja
itsetunto alentunut. Vaikeissa depressioissa
voi esiintyä psykoottisina oireina harhaluuloja tai aistiharhoja. Osalla masennuksesta
kärsivistä on itsetuhoisia ajatuksia, ja vaarana
on, että ajatukset etenevät teoiksi.
Noin 600 masennustilaan liittyvää
itsemurhaa Suomessa – joka vuosi
Kaikista itsemurhista noin 2/3 on todettu
liittyvän masennustiloihin. Itsemurhan
vaara on sitä suurempi, mitä vaikeammasta
masennustilasta on kysymys.
Depressiolle altistavat muun muassa
perinnöllinen taipumus, persoonallisuuden
masennukselle altistavat piirteet ja
masennuksen laukaisevat kielteiset
elämäntapahtumat. Perinnöllinen alttius on
merkittävä taustatekijä erityisesti vaikeissa,
toistuvissa depressioissa.
Masennustilan tunnistaminen
Hoidon lähtökohtana on lääkärintutkimus,
jonka perusteella tehdään diagnoosi.
Diagnoosi edellyttää, että 10:stä kriteerinä
käytetystä oireesta esiintyy vähintään 4
ja että oireet ovat riittävän vaikeita. Lisäksi
masennustilan oireita on tullut esiintyä
päivittäin ja yhtäjaksoisesti vähintään 2 viikon
ajan.
Masennuksen vaikeusastetta arvioidaan
oireiden lukumäärän mukaan: lievässä
masennuksessa on 4–5, keskivaikeassa
6–7 ja vaikeassa 8–10 oiretta. Masennusta
voidaan arvioida myös masennustilaan
liittyvän toimintakyvyn heikkenemisen tai
erilaisten oiremittareiden, esimerkiksi Beckin
depressioasteikon (BDI), perusteella.
Masennustilan erottaminen muista
sairauksista
Jotta osataan valita oikea hoito, pitää
selvittää, onko kyseessä masennustila tai
esimerkiksi kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön
liittyvä masennus. Enemmistö niistä, jotka
hakeutuvat depression vuoksi hoitoon,
kärsii samaan aikaan myös jostakin muusta
psyykkisestä oireyhtymästä, kuten
ahdistuneisuus-, persoonallisuus- tai päihdehäiriöstä.
www.kaypahoito.fi/web/kh/potilaalle
1
Masennuksen oireet saattavat johtua myös
jostakin muusta syystä: foolihapon tai B12vitamiinin puutoksesta, sydän- tai aivoinfarktista, pahanlaatuisesta kasvaimesta
tai neurologisesta sairaudesta. Lisäksi on
selvitettävä, ettei masennuksen syynä ole
jokin muu potilaan sairautensa hoitoon
käyttämä lääke (esimerkiksi kortikosteroidi)
tai päihteiden käyttö (esimerkiksi alkoholi,
kannabis tai amfetamiini).
huimaus. Noin 10–15 % keskeyttää lääkehoidon haittavaikutusten takia.
Lääkehoidossa olevan potilaan tilaa on
seurattava koko akuuttivaiheen ajan
säännöllisin tapaamisin 1–3 viikon välein
– ja tarvittaessa tiiviimminkin, jos esimerkiksi
itsemurhan vaara on suuri. Seurantatapaamisissa arvioidaan hoidon ja lääkityksen
tehoa. Ellei selvää vastetta ole havaittavissa
viimeistään 6–8 viikon kuluessa, on tehoton
lääke syytä vaihtaa toiseen.
Hoito jaetaan kolmeen vaiheeseen:
akuutti-, jatko- ja ylläpitohoito
Jatkohoidolla pyritään estämään oireiden
palaaminen (relapsi)
Akuuttivaiheen hoidolla tavoitellaan
oireettomuutta
Oireiden palaamisen (relapsi) vaara on suuri,
jos hoito lopetetaan heti oireiden hävittyä.
Jos potilas on ollut yhtäjaksoisesti oireeton
puolen vuoden ajan, lääkehoito voidaan
lopettaa muutaman viikon aikana, mutta
asteittain. Joidenkin lääkkeiden käytön
äkilliseen lopettamiseen voi liittyä esimerkiksi
huimausta, ahdistuneisuutta, univaikeuksia,
pahoinvointia tai päänsärkyä.
Depression akuutissa vaiheessa tehokkaita
hoitomuotoja ovat masennuslääkkeet ja
vaikuttaviksi osoitetut terapiat. Tehokkainta
hoito on silloin, kun näitä käytetään yhtä
aikaa. Hoitomuodon valinta riippuu sekä
depression vaikeusasteesta että hoidon
saatavuudesta. Joissakin tapauksissa hoitona
voidaan käyttää myös sähköhoitoa, kirkasvalohoitoa, transkraniaalista magneettistimulaatiohoitoa tai muita hoitomuotoja.
Masennuksen hoitoon on kehitetty lukuisia
erilaisia lääkkeitä, jotka eroavat toisistaan
lähinnä vaikutusmekanismiensa ja haittavaikutustensa perusteella. Noin kaksi
kolmesta masennuslääkettä säännöllisesti
käyttävästä saa lääkityksestä avun, ja noin
40–50 %:lla masennustilan oireet häviävät
melko täydellisesti 6–8 viikon aikana.
On kuitenkin yksilöllistä, miten lääkehoito
tehoaa ja millaisia haittavaikutuksia
lääkitykseen liittyy. Tyypillisimpiä haittavaikutuksia SSRI-ryhmän lääkkeille ovat
suolisto-oireet ja seksuaalisten toimintojen
häiriöt (halun heikentyminen, erektion
pitkittyminen tai vaikeudet erektion,
kiihottumisen, siemensyöksyn tai orgasmin
kanssa); toisille lääkkeille taas esimerkiksi
painonnousu, väsyttävä vaikutus tai asento-
Ylläpitohoidon tavoitteena on uuden
masennusjakson ehkäiseminen
Ylläpitohoidon aloittaminen on suositeltavaa,
jos depressio on osoittautunut toistuvaksi,
ja potilaalla on takanaan jo ainakin kaksi
aiempaa masennusjaksoa. Jotta ylläpitohoitoon ryhdytään, sairausjaksojen on
tarvinnut olla vähintään keskivaikeita.
Ylläpitohoitoa on syytä harkita jo aikaisemminkin, jos sairausjaksot ovat olleet vaikeita,
psykoottisia, niihin on liittynyt vakavaa
itsetuhoisuutta tai pitkäaikaista tai vaikeaa
toimintakyvyn heikkenemistä. Ylläpitohoito
toteutetaan samalla lääkeannoksella kuin
akuutti- ja jatkohoito.
Päätöksen ylläpitohoidon aloittamisesta ja
lopettamisesta tekee joko psykiatrian erikoislääkäri tai yleislääkäri. Asiasta keskustellaan
potilaan kanssa, ja päätös on syytä kirjata
myös sairauskertomukseen.
www.kaypahoito.fi/web/kh/potilaalle
2
Potilaan tilaa seurataan vastaanottokäynneillä vähintään vuosittain, vaikka potilas
olisi täysin oireeton. Vasta kun potilas on
ollut oireeton useamman vuoden ajan,
voidaan harkita lääkehoidon varovaista
asteittaista lopettamista. Lääkkeen käytön
lopettamiseen liittyy kuitenkin selvä
depression uusiutumisen vaara, joten
potilaan tilaa on seurattava tavanomaista
tiiviimmin.
Psykoterapeuttinen hoito
Psykoterapian tarpeen arvioi yleensä
psykiatrian erikoislääkäri. Ennen kuin lääkäri
tekee päätöksen, hän keskustelee potilaan
kanssa eri hoitovaihtoehdoista, hoidon
kestosta (lyhytterapia vai pitkäkestoinen
terapia) ja vaikutuksesta sekä antaa arvionsa
siitä, mikä terapia saattaisi soveltua kyseiselle
potilaalle. Päätökseen vaikuttavat myös
potilaan odotukset ja toiveet hoidon suhteen.
Psykoterapialla pyritään vaikuttamaan
masennusta ylläpitäviin mielikuviin, ajattelumalleihin, tunne-elämään, minäkäsitykseen ja
toimintatapoihin. Psykoterapian tavoitteena
on, että potilas toipuu ja hänen toimintakykynsä paranee.
Psykoterapeuttisia hoitomalleja on hyvin
monenlaisia. Depression hoidossa vahvin
näyttö hoidon vaikuttavuudesta on saatu
kognitiivisesta, interpersonaalisesta ja
psykodynaamisesta lyhytterapiasta sekä
käyttäytymisen aktivoinnista. Lähinnä lievien
masennustilojen hoidossa voidaan käyttää
myös ongelmanratkaisuterapiaa, ratkaisuja voimavarakeskeistä terapiaa sekä
hyväksymis- ja omistautumisterapiaa.
Yleensä hoito toteutetaan yksilöterapiana,
mutta myös ryhmäterapeuttisia sovelluksia
tai tietotekniikka-avusteista internetterapiaa
(ks. Mielenterveystalo) voidaan käyttää.
Potilaan ja terapeutin välisellä toimivalla
yhteistyösuhteella on suuri merkitys terapian
suotuisiin vaikutuksiin. Muun hoidon tukena
voidaan tarpeen mukaan hyödyntää pari- ja
perheterapiaa, sekä luovia terapiamuotoja
(musiikki-, taide- ja kirjallisuusterapia).
Potilasopetusta (psykoedukaatio) ja itseapuoppaita voidaan hyvin käyttää muun hoidon
tukena.
Psykoterapian järjestäminen on Suomessa
terveydenhoitolain perusteella kunnan
vastuulla silloin, kun se liittyy sairaanhoitoon.
Silloin, kun kyseessä on Kelan osittain
korvaama, kuntoutuksena annettava psykoterapia tai kun potilas hakeutuu omalla
kustannuksellaan psykoterapiaan, hän ottaa
itse yhteyttä sopivaksi katsomaansa
terapeuttiin, mahdollisesti lääkärinsä tuella.
Jäljempänä kohdassa Lääkinnällinen
kuntoutus kuvataan menettelyä Kelan
kuntoutuspsykoterapiaan hakeuduttaessa.
Kelan hyväksymät psykoterapeutit löytyvät
julkaisusta Psykoterapeutit Suomessa.
Depression hoito elämän eri vaiheissa
Nuoret (12–22-vuotiaat)
Perus- ja kouluterveydenhuollossa voidaan
arvioida nuoren tilaa ja selvittää hänen
perhe- ja koulutilannettaan. Ainakin lievien
ja komplisoitumattomien keskivaikeiden
depressioiden hoito tulee pyrkiä aloittamaan
perusterveydenhuollossa. Depressiota
koskevan tiedon tarjoaminen nuorelle ja
hänen vanhemmilleen sekä koulunkäynnin
jatkuvuuden tukeminen (tarvittaessa erityisjärjestelyin) ovat hyödyksi.
Nuorten lievissä ja keskivaikeissa masennustiloissa suositeltavimpia ovat psykoterapeuttiset hoitomuodot (kognitiivinen
yksilö- ja ryhmäterapia) ja nuorille sovellettu
interpersoonallinen yksilöpsykoterapia.
Perheterapiaa voidaan käyttää silloin, jos
perhetekijät liittyvät selvästi nuoren
depressioon.
www.kaypahoito.fi/web/kh/potilaalle
3
Ellei hoidon tavoitetta saavuteta psykoterapialla noin kuukaudessa, hoitoon liitetään
masennuslääkehoito. Masennuslääkkeet
voivat joissakin tapauksissa etenkin hoidon
alkuvaiheessa alle 25-vuotiailla aiheuttaa
itsetuhoista ajattelua. Tämä mahdollisuus on
pidettävä mielessä, ja asiaa on arvioitava
seurannan yhteydessä.
Myös nuorilla depressiolääkitystä käytetään
jatkohoitona puolen vuoden ajan relapsin eli
oireiden palautumisen ehkäisemiseksi.
Psykoterapeuttista ylläpitohoitoa voidaan
toteuttaa harvajaksoisin seurantatapaamisin
esimerkiksi tiiviimmän yksilöterapian jälkeen.
Raskausaika
Raskauden aikana masennustilan hoidoksi
suositellaan psykoterapiaa, mutta joskus
joudutaan käyttämään myös lääkitystä.
Masennuslääkkeiden ei ainakaan toistaiseksi
ole osoitettu olevan sikiövaurioita aiheuttavia
(teratogeenisia), mutta tiettyihin lääkkeisiin
(SSRI-ryhmän serotoniinin takaisinoton
estäjät, masennuslääkkeistä paroksetiini ja
trisykliset masennuslääkkeet) saattaa liittyä
haittavaikutuksia, joiden vuoksi niiden
käyttöä ei raskauden aikana suositella. Mikäli
äiti käyttää serotoniinin takaisinoton estäjää,
harkitaan sen käytön lopetusta 4–6 viikkoa
ennen laskettua aikaa.
tilat, ja ne pystytään monesti hoitamaan
neuvolan antamalla tuella.
Masennuslääkkeistä SSRI-ryhmän lääkkeet
ovat suositeltavimpia. Masennuslääkkeen
käyttö ei yleensä estä imetystä, mutta
fluoksetiinin on todettu imeytyvän rintamaitoon, joten sen käyttöä ei suositella.
Psykoterapeuttiset hoitomuodot ovat
suositeltavia erityisesti silloin, kun äidin
elämäntilanteessa ilmenee depressiolle
altistavia ongelmia.
Iäkkäämmät (yli 65-vuotiaat)
Jos ensimmäinen masennustila tulee
iäkkäälle henkilölle, on erityisen tarkkaan
arvioitava, voiko depression aiheuttajana
olla jokin muu sairaus.
Ikä vaikuttaa myös lääkitykseen; masennuslääkeannokset ovat 65–75-vuotiailla samansuuruisia tai vain vähän pienempiä kuin keskiikäisillä, mutta yli 75-vuotiailla käytettävien
annosten koko on puolet tai kolmasosa keskiikäisillä käytettävistä annoksista. Trisyklisiä
masennuslääkkeitä ei suositella yli 75vuotiaiden hoitoon.
Ikääntyneiden lieviä ja keskivaikeita
depressioita voidaan hoitaa myös psykoterapian avulla.
Synnytyksen jälkeen
Erityistilanteita
Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta
kärsii noin 10–15 % synnyttäneistä naisista.
Häiriön taustalla on paitsi masennustilan
yleisiä vaaratekijöitä, myös erilaisia
synnytykseen ja äitiyteen liittyviä
psykologisia, sosiaalisia ja hormonaalisia
tekijöitä.
Kaamosmasennus
Suurin osa synnytyksen jälkeisistä masennustiloista on oireiltaan lievempiä kuin aiemmin
tässä potilasversiossa käsitellyt masennus-
Joillakin depressiopotilailla masennusjaksoja
esiintyy toistuvasti ja lähes yksinomaan vain
pimeän talvikauden aikana. Tällöin puhutaan
kaamosmasennuksesta, johon kirkasvalohoito tehoaa hyvin. Hoitoa annetaan kirkasvalolaitteella aamuisin parin ensimmäisen
viikon aikana joka päivä ja myöhemmin joko
kuureina tai jatkuvasti ainakin 5 kertaa
viikossa talvikauden ajan.
www.kaypahoito.fi/web/kh/potilaalle
4
Lääkeresistentti depressio
Jos 2 peräkkäistä lääkehoitoyritystä on jäänyt
tuloksettomaksi, on syytä harkita lääkehoidon tehostamista kahden eri lääkkeen
yhtäaikaisen käytön avulla. Tällöin potilas
tulee ohjata psykiatriseen erikoissairaanhoitoon tai psykiatrian erikoislääkärin
konsultaatioon.
Psykoottinen depressio
Psykoottisessa masennustilassa potilaalla
on vaikeiden masennusoireiden lisäksi
harhaluuloja ja aistiharhoja, ja hänen
todellisuudentajunsa on häiriintynyt.
Tällöin hoitopaikkana on psykiatrinen
erikoissairaanhoito (sairaala tai intensiivinen
avohoito). Tarvittaessa hoito voi olla myös
tahdosta riippumatonta (Mielenterveyslaki
1116/1990).
Psykoottisen depression hoidossa tehokkain,
turvallinen ja suositeltava hoitomuoto on
aivojen sähköhoito. Sähköhoitoa annetaan
kevyessä nukutuksessa. Lääkehoitoa on syytä
jatkaa sähköhoidon jälkeen tavanomaiseen
tapaan jatkohoito- ja ylläpitovaiheissa.
Depressiopotilaan toiminta- ja
työkyky
Depressiopotilaan toimintakyky vaihtelee
huomattavasti sen mukaan, kuinka vaikeasta
masennuksesta on kyse. Lievä masennustila
ei yleensä juurikaan heikennä potilaan
toimintakykyä, kun taas keskivaikea
huonontaa sitä jo selvästi, ja vaikeasta
masennustilasta kärsivä tarvitsee usein
apua selviytyäkseen pelkistä tavanomaisista
arkipäivän toimistaan.
Toimintakykyä arvioidaan usealla eri
elämänalueella: omasta hyvinvoinnista
huolehtiminen, ihmissuhteissa selviytyminen,
työelämässä ja nykyisessä työssä
selviytyminen sekä toiminta vapaa-aikana.
Arvioinnissa on tärkeää selvittää, mistä
toiminnoista potilas selviytyy ja mistä ei,
ja kuinka tilanne on muuttunut verrattuna
depressiota edeltäneeseen aikaan.
Toipumisen myötä psykososiaalinen
toimintakyky yleensä palautuu.
Työkyky ja sairauspoissaolo
Valtaosa depressioon sairastuneista jatkaa
työelämässä ilman sairauspoissaoloja tai
tarvitsee niitä vain lyhytaikaisesti.
Lievässä depressiossa sairauspoissaolo ei
yleensä ole tarpeen. Keskivaikeassa
depressiossa toimintakyky riippuu siitä,
kuinka vaativaa työ on, ja onko työpaikalla
mahdollista tehdä työssä jatkamista tukevia
järjestelyjä. Vaikeassa ja psykoottisessa
depressiossa jäljellä oleva toimintakyky ei
yleensä riitä minkään työn vaatimuksiin.
Jos tarvitaan sairauspoissaoloa, tarvitaan
myös aktiivista hoitoa ja seurantaa.
Työssä käyvän potilaan sairauspoissaolon
pituus ja työhön paluun suunnittelu on hyvä
tehdä työterveyshuollossa, ja siinä tulee
huomioida mahdollinen psykiatrin kannanotto työ- ja toimintakykyyn. Asteittaista
työhön paluuta voidaan tukea esimerkiksi
osasairauspäivärahan avulla.
Sairauspoissaolon aikana kannattaa
noudattaa normaalia päivärytmiä ja arkisten
toimien tekemistä.
Kuntoutus
Työkyvyn ylläpitämiseksi ja kohentamiseksi
tarvitaan hoidon lisäksi yleensä myös
lääkinnällistä (esimerkiksi kuntoutuspsykoterapia), ammatillista (esimerkiksi
työkokeilu) tai sosiaalista kuntoutusta
(esimerkiksi päihdekuntoutus). Kuntoutusta
varten laaditaan kuntoutussuunnitelma.
www.kaypahoito.fi/web/kh/potilaalle
5
Ammatillisena kuntoutuksena tehtävä
työkokeilu, osakuntoutustuki tai
osatyökyvyttömyyseläke voi mahdollistaa
osatyökykyisen paluun työhön.
Lääkinnällinen kuntoutus
Depressiopotilaiden yleisin kuntoutusmuoto
on psykoterapia. Sitä voi saada joko julkisen
terveydenhuollon kautta tai yksityisiltä
psykoterapeuteilta maksamalla itse,
terveydenhuollon maksusitoumuksella tai
Kelan tukemana (ks. kohta Psykoterapia).
Kelan kuntoutuspsykoterapia on tarkoitettu
työ- tai opiskelukyvyn tukemiseksi tai
parantamiseksi 16–67-vuotiaille, joilla
mielenterveyden häiriö uhkaa työ- tai
opiskelukykyä. Lausunto psykoterapiaa
varten voidaan laatia aikaisintaan
3 kuukautta kestäneen asianmukaisen muun
hoidon toteuduttua. Psykiatrisen lausunnon
laatiminen edellyttää, että käyntejä
psykiatrin luona on ollut vähintään kaksi.
Hoitosuhteen tulee jatkua myös kuntoutuspsykoterapian aikana (ks. Kela,
Kuntoutuspsykoterapia).
Mielenterveyden häiriöitä sairastaville
järjestetään kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja, joille voi hakea Kelan
harkinnanvaraisena kuntoutuksena (ks. Kela,
Harkinnanvaraiset kuntoutuspalvelut) tai
Mielenterveyden keskusliiton kautta (ks.
Mielenterveyden keskusliitto,
Sopeutumisvalmennus).
Ammatillinen kuntoutus
Ammatillisen kuntoutuksen tavoitteena on
auttaa työllistymistä, työssä pysymistä tai
työhön palaamista sairaudesta huolimatta.
Kelan vajaakuntoisten ammatillisen
kuntoutuksen pääkohderyhmä ovat nuoret ja
työelämään heikosti kiinnittyneet, joilla
sairaus, vika tai vamma heikentää opiskelu-
tai työkykyä. Lisätietoja Kela, Ammatilliset
kuntoutuspalvelut.
Työeläkekuntoutus on työeläkevakuuttajien
järjestämää ja kustantamaa ammatillista
kuntoutusta, jonka tavoitteena on ehkäistä
työkyvyttömyyttä ja parantaa työn tekemisen
mahdollisuuksia silloin, kun vakiintuneesti
työelämässä oleva ei enää terveydentilansa
vuoksi voi jatkaa entisessä työssään.
Lisätietoja, ks. Suomen laki, Työtekijän
eläkelaki, 25. pykälä: oikeus
työeläkekuntoutukseen.
Työ- ja elinkeinotoimiston toimenpiteillä
tuetaan työnhakijoita, joiden sairaus tai
vamma vaikeuttaa työllistymistä tai
työpaikan säilyttämistä. Ks. artikkelit TEtoimisto ja ammatillinen kuntoutus ja
Vamman tai sairauden vaikutus
työllistymiseen.
Perusterveydenhuolto, työterveyshuolto vai erikoissairaanhoito?
Perus- ja työterveydenhuolto
Valtaosa depressiopotilaista voidaan hoitaa
perusterveydenhuollossa. Perusterveydenhuollon kolmiomallissa depressiohoitaja
koordinoi hoitoa, tukee ja opastaa potilasta
sekä seuraa toipumista, omalääkäri vastaa
hoidosta ja tekee hoitopäätökset, ja
konsultoiva psykiatri ohjaa säännöllisesti
depressiohoitajaa ja konsultoi omalääkäreitä.
Työterveyshuoltoa varten on kehitetty omia
toimintamalleja. Keskeistä on moniammatillinen yhteistyö ja selkeä vastuunjako
työterveyshuollon eri toimijoiden kesken
(työterveyslääkäri, -hoitaja ja -psykologi),
oikea-aikainen psykiatrin konsultaatioapu
sekä suunnitelmallinen ja tavoitteellinen
yhteistyö työpaikan ja työterveyshuollon
välillä. Tavoitteena on osana hoitoa tukea
myös depressiopotilaan työssä jatkamista ja
työhön paluuta.
www.kaypahoito.fi/web/kh/potilaalle
6
Ohjaaminen psykiatriseen
erikoissairaanhoitoon
Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa
hoidetaan potilaat, joiden masennus on
vaikea, psykoottinen tai vakavasti monihäiriöinen, joihin depressioon hoito
ei tehoa (lääkeresistenssi), joilla on vakavia
itsetuhoisia ajatuksia tai joiden työ- tai
toimintakyky ei psykiatrian erikoislääkärin
konsultaatiotuella tapahtuneesta asianmukaisesta hoidosta huolimatta ole
palautunut perustasolle.
Potilasversion tekstin on Lääkäriseura
Duodecimin Käypä hoito -suosituksen
pohjalta päivittänyt potilasversioista vastaava
toimittaja Kirsi Tarnanen. Sen ovat
tarkistaneet Käypä hoito -suosituksen
laatineen työryhmän puheenjohtaja,
psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti,
psykiatrian professori Erkki Isometsä,
työryhmän jäsenet Teija Kivekäs ja Olavi
Lindfors ja Mauri Marttunen sekä Käypä
hoito -toimittaja, psykiatrian erikoislääkäri,
psykoterapeutti, ylilääkäri Arja Tuunainen.
Vastuunrajaus
Depression aiheuttaman
työkyvyttömyyden hinta
yhteiskunnalle
Euroopassa depressio on noussut
merkittävimmäksi toimintakyvyn
heikkenemistä aiheuttavaksi sairaudeksi.
Suomessa siirtyi vuonna 2013 uudelle
työkyvyttömyyseläkkeelle masennustilan
takia noin 3 600 henkeä. Kaikkiaan vuoden
2013 lopussa masennuksen vuoksi oli
työkyvyttömyyseläkkeellä (kuntoutustuella
tai toistaiseksi myönnetyllä eläkkeellä) noin
35 500 työikäistä.
Käypä hoito -suositukset ovat parhaiden
asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja
yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja
hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa
lääkärin tai muun terveydenhuollon
ammattilaisen omaa arviota yksittäisen
potilaan parhaasta mahdollisesta
diagnostiikasta, hoidosta ja kuntoutuksesta
hoitopäätöksiä tehtäessä.
Lisäksi depression aiheuttamat kustannukset
olivat mittavia: Suomessa vuonna 2013
masennusperusteiset työkyvyttömyyseläkemenot olivat 509 miljoonaa euroa ja
sairauspäivärahakustannukset 108 miljoonaa
euroa (lähde: Eläketurvakeskus ja Kela).
www.kaypahoito.fi/web/kh/potilaalle
7