PE 6.3.

Transcription

PE 6.3.
Keskiviikkona 4.3.2015 - 23
Navetassa lehmä, hieho, mullikka
ja kanoja
Kaupunkilainen
asettui emännäksi
Oinoskylään
Kun Svetlana Jylhä oli
koululainen, vietti hän kesiä tätinsä luona maaseudulla. Ikävöinnistäkö johtui, että palattuaan kotiinsa Pietariin hänestä kaupungin liikenteen ja asfaltin haju tuntuivat hyviltä.
Svetlana tutustui Alpo
Jylhään ja vähitellen ystävyys syveni rakkaudeksi.
Oinoskylän kyläyhdistys
järjesti parin häät kylätuvalla vuonna 2009.
Oinoskylältä hän ei enää
kaipaa kaupunkiin.
Ennen muuttoaan Svetlana Jylhä oli tutustunut Suomeen ollessaan poimimassa
mansikoita ja Pietarissa hän
oli opiskellut suomea. Kieliopintoja hän jatkoi Karstulassa kansalaisopistolla. Silloin hän innostui kirjoittamaan suomeksi satuja.
Mielikuvitusta
kädentaitajalla
lut töissä Finn-Savotalla ja
viimeksi Sport 2000 Oy:llä.
Jylhällä on kädentaitoja. Hän maalaa valokuvien
mukaan niin ihmisiä, eläimiä
kuin maisemia.
Poikkeuksena esittävästä
taiteesta on maalaus, johon
hän sai idean näkemästään
unesta.
Vanha harmaa puurakennus on olemassa, mutta pihalla kasvavat mansikkapuut
ovat mielikuvitusta.
– Tulkitsen unen niin, että
haluan kokeilla uutta ja teen
monia asioita yhtä aikaa.
Jylhä esittelee korujaan,
joita on solmeillut makramee – tekniikalla. Hän on
verhoillut huonekaluja ja nikkaroinut koristeellisen televisiotason laatikkoineen. Hän
ompelee pehmolehmiä. Niitä ja korujaan hän toivoo
saavansa myyntiin.
hankkivat lehmiä. Ensin navetassa oli itäsuomenkarjaa.
– Kun pääsin töihin, oli
lehmien hoitaminen liian raskasta.
Jylhät myivät lehmät pitoeläimiksi ja ottivat sonnimullikoita. Mutta se ei kuitenkaan ollut hyvä ratkaisu,
hän tarvitsi omien lehmien
maitoa.
– Haluan säilöntäaineettomia tuotteita, siksi valmistan
itse maitorahkaa ja jogurttia.
Ei muuta kuin lehmiä uudelleen.
– Netistä huomasimme,
että Inarissa on myytävänä
lapinlehmä. Olin halunnut
viedä Svetan Lappiin, mutta hän ei suostunut. Lehmän
hakureissun varjolla sain hänet houkuteltua, kertoo Alpo.
Nyt navetassa on lapinlehmä, hieho, sonnivasikka ja
kanoja.
Ylimääräisen maidon Jylhät myyvät naapureille.
– Tinkimaidosta on virallinen kirjanpito, karjatunnus
on tilalle hankittu uudelleen
ja eläimet ovat rekisterissä.
Itse tehtyä rahkaa ja
jogurttia
Venäjällä Jylhä työskenteli posliinitaiteilijana ja leipurina, Karstulassa hän on ol-
Svetlana Jylhän pitkäaikainen haave toteutui, kun he
Mansikkapuu on saanut
aiheensa unesta.
Lannasta otamme analyysit
ja tarkastajat ovat käyneet.
Vaikka ei ole tämän enempää karjaa, olemme päässeet tutustumaan byrokratiaan tarkastuksineen, Alpo
Jylhä hymähtää.
Anneli Myllylä
Svetlana Jylhän kädenjälkiä on nähtävillä talossa myös kahvipöydän tarjoilussa.
Saarijärvi
TALVIRIEHA!
PE 6.3.
Kahvitarjoilu!
tee löyt öj ä!
ja
le
Tu
!
ja
to
is
Po
!
iä
Er
!
ia
ks
ou
rj
ta
si
to
t
Ny
356 pkt
erä!
!
Myös naisten kokoja
PU-pinnoitetut työkäsineet
viiltosuojalla
Edustaja paikalla!
599,
719,-
SH04907-11
Automaattinen
hitsausmaski
10,-
45
max. 2 pkt
/ talous
Tarjous voimassa
tuoteostoksen yhteydessä!
40,50
• sävyt 9-13
• näkökenttä 98 x 43 mm
Porakone M18
BDD-402C
299,
399,MW443565
Paineilmaletku 15 m
IAT6001
2
3
MW448100
• letkun Ø 10 mm
• max. 20 bar
• sis. liittimet
ET001
• 38 % dyneema, 34 % polyamidi,
20 % polyuretaani, 5 % lasikuitu,
3 % spandex
• CE CAT 2
• koot 7-11
paria
Mutterinväännin M18
CHIWF12502C
Juhla Mokka
kahvipaketti
500 g,
suodatinjauhatus
14 33,90
HM002
49,-
Hitsausinvertteri
Delta 140 E
Taloustikas
• 4 askelmaa
• työtaso 77 cm, tikas 145 cm
• EN131 hyväksyntä
AT004
1990
29,90
Ark. 8.00–18.00
La 10.00–14.00
Su
suljettu
• liitäntäjännite
230 V /10 A
• hitsauspuikot
1,6 - 3,25 mm
• puikkokaapeli 3 m
• IP23
399,M79337015
Hiekkapuhallin 37 l
• max. käyttöpaine 8,6 bar
• puhallusletku Ø 24 mm,
pituus 2,5 m
• suutinten Ø:
2 / 2,5 / 3 / 3,5 mm
MEG86
299,- 169,SAARIJÄRVI
Kunniavuorentie 8,
Halpa-Hallia vastapäätä
0500 245 062
päivystys 045 132 2928
Tarjoukset voimassa
loppuviikon tai niin kauan
kuin varatut erät riittävät!