Hyvät oppilaat ja oppilaiden huoltajat
Transcription
Hyvät oppilaat ja oppilaiden huoltajat
SILTAMÄEN ALA-ASTEEN KOULUN SYYSTIEDOTE 17. elokuuta 2015 Hyvät oppilaat ja huoltajat Hyvää lukuvuotta 2015-2016! - Henkilökunta - Siltamäen ala-asteen puhelinnumerot-Koulun työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2015-2016- Johtokunta - Johtokunnan jäsenet - Vanhempainyhdistys - Vanhempainillat / kodin ja koulun yhteistyö- Iltapäivätoiminta ja kerhot - Ruokailu -Terveydenhuolto - Oppilashuolto - Poissaolot Turvallinen arki koulussa ja koulumatkat - Palautelomake Hyvää lukuvuotta 2015–2016! Siltamäen ala-aste starttaa uuden lukuvuoden innokkaasti teemalla: #myötätunto #hyvä kunto. Tänä vuonna meillä on 4 tiimiä, joiden toiminnassa keskitytään tukemaan tasokasta siltamäkeläistä pedagogiikkaa ja toimintakulttuuria. Lukuvuoden aikana prosessoidaan ja kirjataan myös 1.8.2016 voimaan astuva opetussuunnitelma. Action –tiimi suunnittelee liikunnallista, toiminnallista sekä taito- ja taideaineita toteuttavaa pedagogiikkaa ja järjestää yrittäjyyskasvatusta sekä työharjoitteluja oppilaille. Tiimi vastaa välitunti-, oppilaskerho- ja vanhempainyhdistystoiminnasta. Kestävän kehityksen asiat kuuluvat Action –tiimille. Bridges –tiimi koordinoi kansainvälistä toimintaa Iso-Britanniaan sekä Itävaltaan. Koulumme on virallinen kansainvälinen vierailukoulu, joten otamme myös vastaan ulkomaalaisia ryhmiä. Keskiössä ovat suvaitsevaisuus sekä sosiaalisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen. Bridges –tiimi koordinoi koulun oppilaskuntatoimintaa sekä hyvän käytöksen kampanjoita. Siltamäen Martat, Sisu-seura sekä seurakunta ovat tärkeitä yhteistyökumppaneitamme omalla alueella. Tiimi toimii siis loistavana sillan rakentajana niin kotimaisiin kuin kansainvälisiin kumppaneihimme. Tiimi vastaa myös turvallisuusasioista yhdessä rehtorin kanssa. Inno –tiimi vahvistaa koulumme opetusteknologista toimintakulttuuria sekä oppilaita osallistavaa oppimisympäristöjen kehittämistä. Myös oppimispelien kehittäminen sekä koulun kulttuurikalenterin suunnittelu kuuluu Inno –tiimille. Inno –tiimi koordinoi koulumme viestintää mm. blogin ja Facebook –sivuston kautta. Spirit –tiimi vastaa kaikkien ikäluokkien myötätunto-opetuksesta sekä hyvien tekojen kampanjoista. Spirit tiimi panostaa koulumme positiivisen ilmapiirin vahvistamiseen ja ylläpitoon mm Kiva –toiminnalla, Star of the Week kannustusjärjestelmällä ja Palkitse hyvä teko –projektilla. Hyvä ja luottamuksellinen yhteistyö teidän huoltajien kanssa turvaa parhaan mahdollisen kasvun ja kehityksen oppilaillemme. Kodin ja koulun välinen tiedottaminen tapahtuu Wilman välityksellä ja Wilman haltuunotto myös kotona on meille tärkeää. Olkaa hyvät ja ottakaa pulmatilanteissa yhteyttä opettajaan ja käyttäjätunnusasioissa koulusihteeriimme. Oppilashuoltoryhmässä odotamme myös yhteydenottoanne, mikäli teitä huolestuttaa jokin lapsenne kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen vaikuttava asia. Onnea ja menestystä uuteen lukuvuoteen kaikille Siltamäen ala-asteen oppilaille ja huoltajille! Ystävällisin yhteistyöterveisin Anna-Mari Jaatinen rehtori 1 Siltamäen ala-aste Siltakyläntie 7-9, 00740 Helsinki SILTAMÄEN ALA-ASTEEN KOULUN SYYSTIEDOTE 17. elokuuta 2015 Henkilökunta Rehtori Apulaisrehtori Koulusihteeri Anna-Mari Jaatinen Maria Hukkanen Katja Pohjolainen 1L 1V 2K 2M 3J 3N 4T 5K 5T 5–6M 6H 6V 6P Leena Hietanen Virve Vakiala Kirsti Soini Mari Koivunen Jere Santala Nina Orpana ja Virpi Taipale Tomi Tolonen Katja Wikberg Tuija Youssef Mari Thure-Sivola Helena Mäkinen Ville Hyyryläinen Pirkko Riikonen Englanti Ranska Ruotsi Laaja-al.erityisopettaja Venäjän kieli Et-opetus Ortodoksi-uskonto Islam-uskonto Koulunkäyntiavustajat Jussi Alamikkelä Tuija Youssef Helena Mäkinen Pauliina Wahlstein (ma 13.45 -15.15 Suutarilan ala-aste) Oleg Kasatkin Tomi Tolonen, Pirkko Riikonen Teppo Väisänen (ma 12.30 – 14.00 /14.15) Inka Nokso-Koivisto (ma 12.45 – 14.30) Riku Huuskonen, Helle Rooger, Ala Ilyas, Lotta Kirjavainen ja Ronja Hämäläinen Karita Niittymäki (ke, pe p. 09-310 71993) Tiia Karnisto (ma p. 09-310 71947) Nea Yli-Hankala (ti, pe p. 050 3105642) Kuraattori Koulupsykologi Terveydenhoitaja Koulun internet: http://www.silta.edu.hel.fi Opetusvirasto: http://www.edu.hel.fi Sähköpostiyhteys henkilökuntaan: [email protected] [email protected] Sähköpostiyhteys oppilashuoltoryhmä (ps., kur., th., reht.): [email protected] 2 Siltamäen ala-aste Siltakyläntie 7-9, 00740 Helsinki SILTAMÄEN ALA-ASTEEN KOULUN SYYSTIEDOTE 17. elokuuta 2015 Siltamäen ala-asteen puhelinnumerot Rehtori Anna-Mari Jaatinen Apulaisrehtori Maria Hukkanen Koulusihteeri Katja Pohjolainen FAX Opettajat Tekninen - ja tekstiilityö 310 80994 050-401 3211 310 80996 310 80995 310 80998 310 80973 Oppilashuoltoryhmä: Erityisopettaja Pauliina Wahlstein Kuraattori Karita Niittymäki (ke, pe) Terveydenhoitaja Nea Yli-Hankala (ti, pe) Psykologi Tiia Karnisto (ma) 310 80765 310 71993 050-310 5642 310 71947 Palmia: Ravintola Herkkusuu Marve Liebert, Annely Ool Kouluhuoltajat Margit Peltonen, Jari Karttunen Kouluisäntä Tewodros Woldu 310 80999 310 80999 050-402 6169, 310 80997 Koulun työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2015–2016 Syyslukukausi 12.8.2015 - 19.12.2015 o Syysloma 12.10.2015 - 16.10.2015 o Joululoma 20.12.2015 - 6.1.2016 Kevätlukukausi 7.1.2016 - 4.6.2016 o o o o Talviloma 22.2.2016 - 26.2.2016 Pääsiäisloma pe 25.3. - 28.3.2016 Lomapäivä: Helatorstai 5.5.2016 Lukuvuosi päättyy 4.6.2016 3 Siltamäen ala-aste Siltakyläntie 7-9, 00740 Helsinki SILTAMÄEN ALA-ASTEEN KOULUN SYYSTIEDOTE 17. elokuuta 2015 TERVETULOA KOULUUN Kodin ja koulun yhteistyö Huoltajat kutsutaan koululle useita kertoja lukuvuoden aikana. 1. Vanhempainilta keskiviikkona 26.8.2015. Klo 18.00 alkaa yhteinen osuus koulun ruokalassa. Klo 18.30 alkavat tilaisuudet luokissa. Luokkatoimikunnilta toivotaan ilmoitusta luokkadiscoiltojen varauksiin mahdollisimman pian. (Ke-ilta on koulun omia tilaisuuksia varten). 2. Kolmikantakeskusteluviikko 44: 26.10. -30.10.2015 Koulupäivä on 9.15 -13.30 kaikilla luokilla. Lomakkeiston oppilaiden itsearviointiosio täytetään maaliskuussa viikolla 11 ma 14.3. – pe 18.3.2016 ja huoltajat kutsutaan tarvittaessa keskusteluun. 3. Oppilaskunnan päivä & avoimet ovet LA 19.12.2015 klo 9-11 4. Tulevien ekaluokkalaisten vanhempainilta 7. -16.1.2016 välisenä aikana 1. luokalle ilmoittauminen sähköisesti 7.1.-27.1. 1. luokalle ilmoittautuminen koulussa 27.1. klo 8-9 ja 17-19. 4. Aamukahvit ja avoimet ovet keskiviikkona 2.3.2016 kello 8 -10. Koko koulun opettajisto, avustajat, johtokunta, OKH, vanhempainyhdistys ja kaikki huoltajat ovat sydämellisesti tervetulleita aamukahveille. Vanhempien toivotaan osallistuvan tilaisuudessa seuraavan lukuvuoden suunnitteluun. Kello 8-9 on ohjattu keskustelu ja klo 9-10 vapaamuotoinen keskustelu, koulun toiminnan esittelyjä & avoimet ovet. 5. Kielivalintavanhempainillat 2-3 lk. vanhemmat viikko 3/2016 Voitte ottaa yhteyttä opettajiin ja rehtoriin kysymysten ilmaantuessa. Henkilöstön tavoittaa parhaiten Wilma viestillä tai sähköpostilla ([email protected]) tai soittamalla opettajanhuoneen puhelinnumeroon (09 310 80998). Missään asioissa ei kannata jättää viestiä vastaajaan. Jättäkää siis soittopyyntö tai soittakaa uudelleen. Kiitos! Muita päivämääriä: Koulukuvaus 31.8. -2.9. Uinnit: 18.4. - 9.5.2016 Poistumisharjoitukset: 1.12.2015 ja 11.2.2016 Kevätjuhla: 26.5.2016 klo 18.00 -19.30 4 Siltamäen ala-aste Siltakyläntie 7-9, 00740 Helsinki SILTAMÄEN ALA-ASTEEN KOULUN SYYSTIEDOTE 17. elokuuta 2015 Johtokunta Peruskoulun johtokunta on vanhempien, opettajien ja koulun henkilökunnan yhteiselin. Se toimii kunnallisen luottamuselimen tapaan. Johtokunta on opetuslautakunnan valvonnan alainen ja sillä on oikeus päättää lain, asetuksen ja johtosäännön määräämistä asioista sekä antaa lausuntoja ja esityksiä opetuslautakunnalle. Johtokunnan tehtäviin kuuluu mm. hyväksyä koulun opetussuunnitelma, vuosittainen työsuunnitelma, koulun talousarvioesitys sekä talousarvion käyttösuunnitelma. Nykyinen johtokunta aloitti neljän vuoden toimikautensa vuonna 2009. Johtokuntaan kuuluvat: Jäsenet: Varajäsenet: Sari Tuuri-Salonen Tomi Pohjolainen puheenjohtaja varapuheenjohtaja Tuija Vuorinen Eija Pennanen Pia-Stina Kork Milla Nokelainen Päivi Lindeman jäsen jäsen jäsen Hanna Rista Maarit Vaheri Katriina Klén Nina Orpana Katja Pohjolainen Anna-Mari Jaatinen opettajajäsen muu henkilökunta sihteeri Tomi Tolonen Riku Huuskonen Vanhempainyhdistys Koulussamme toimii aktiivinen vanhempainyhdistys. Vanhempainyhdistys järjestää monenlaista mukavaa niin oppilaille kuin heidän perheilleen lukuvuoden aikana. Se on mukana erilaisissa koulun tapahtumissa sekä kerää varoja monipuolisiin hankkeisiin. Kaikki oppilaiden huoltajat ovat tervetulleita mukaan toimintaan! Osallistumalla voit vaikuttaa ja olla mukana kehittämässä toimintaa oppilaiden hyväksi. Tavoitteena on saada edustaja jokaisen luokan huoltajista. Vanhempainyhdistyksen ja luokkien varainkeruu Vanhempainyhdistys ja luokat ovat jo monen vuoden ajan keränneet varoja seinäkalenterimyynnillä. Sen lisäksi vanhempainyhdistys kerää varoja muun muassa puffet -myynnillä lauantaikoulupäivinä sekä kevätjuhlissa. Myös luokilla on mahdollisuus varainkeruuseen puffet -myynnillä esimerkiksi leirikoulua varten. Luokat voivat järjestää puffetin vanhempainiltoihin tai vanhempainyhdistyksen järjestämiin tapahtumiin. 5 Siltamäen ala-aste Siltakyläntie 7-9, 00740 Helsinki SILTAMÄEN ALA-ASTEEN KOULUN SYYSTIEDOTE 17. elokuuta 2015 Itsenäisyyspäiväntanssien puffetin järjestäminen on perinteisesti 4. -luokkalaisten mahdollisuus kartuttaa leirikoulukassaa. 5. -luokkalaiset puolestaan ovat etuoikeutettuja joulujuhla -puffetin järjestämisessä. Miksi mukaan Siltamäen ala-asteen vanhempainyhdistykseen? • Opit tuntemaan lapsesi kavereita ja heidän vanhempiaan. • Tutustut koulun henkilökuntaan ja opettajiin. • Koulun käytännöt tulevat tutuiksi ja voit olla mukana kehittämässä niitä. • Voit vaikuttaa koulun/asuinalueen viihtyisyyteen, turvallisuuteen ja päätöksentekoon. • Olet mukana järjestämässä mukavaa toimintaa lapsille ja nuorille. • Voit vaihtaa ajatuksia muiden vanhempien kanssa lasten kasvatuksesta ja vanhemmuudesta. • Olet mukana rakentamassa paikallista aikuisten turvaverkkoa lasten ja nuorten ympärille sekä edistämässä koulun ja kodin yhteistyötä. • Olet ajamassa oppilaiden etuja ja puolustamassa olemassa olevia. • Olet mukana miettimässä kuinka kouluympäristö saadaan entistä turvallisemmaksi. Vanhempainyhdistystoiminta on monimuotoista lasten kasvua, oppimista ja hyvinvointia edistävää vapaaehtoistyötä, joka tuottaa iloa myös tekijöilleen. Vanhempainyhdistys toimii koulun kaikkien lasten ja nuorten hyväksi, perustuu tietysti vapaaehtoisuuteen ja on avointa ihan kaikille vanhemmille. Mukana voi olla silloin tällöin, joka kerta, tai vaikka vain silloin kun siltä tuntuu Toiminta ei ole ryppyotsaista, pakollista, ja kaikkien ei tarvitse osata edes leipoa pullaa! Riittää kun tulee mukaan mukaviin kokouksiin ja vaikka ideoi muiden mukana ja saa samalla uusia huipputyyppejä ystävikseen! Niin se vaan on että yhdessä olemme vahvempia, ja yhteisöllisyyden lisääminen on voimaa! Seuraava mahdollisuus päästä mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan ja päästä mukaan vaikuttamaan on yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous. Tervetuloa mukaan suunnittelemaan lukuvuoden toimintaa! Terveisin vanhempainyhdistyksen väki Iltapäivätoiminta ja kerhot Iltapäivätoimintaa koulussamme järjestää mm.: Opetusviraston järjestämä iltapäiväkerho: Helle Rooger, Alaa Ilyas ja Lotta Kirjavainen Icehearts –toimintaa päivittäin: Tomi Rantanen ja Teemu Heikkilä Keramiikka- ja kuvataidekerho (mahd.) Mannerheimin Lastensuojeluliitto Easy Sport –urheilukerho ma 13.30 -14.45 (1-2 lk.) 14.45-16.00 (3-6 lk) Taikaorkesteri –kerho ke 8.30 – 9.15 (6 lk.) Koulu järjestää kerhoja toimintasuunnitelman projekteihin perustuen. Kerhoista tiedotetaan vielä tarkemmin. 6 Siltamäen ala-aste Siltakyläntie 7-9, 00740 Helsinki SILTAMÄEN ALA-ASTEEN KOULUN SYYSTIEDOTE 17. elokuuta 2015 Oppilailla on mahdollisuus järjestää omia välituntikerhoja lukuvuoden aikana. Siltamäen Marttojen kanssa yhteistyössä järjestetty kokki –kerho jatkuu. Iltapäivätoiminnan koordinaattori on Helle Rooger ja kerhoista vastaa opettaja Helena Mäkinen. Ruokailu Ravintola Herkkusuun ruokalista noudattaa kuuden viikon rytmiä. Herkkusuussa tarjoillaan monipuolista, vaihtelevaa ja lapsille maistuvaa ruokaa. Ruokaan liittyvistä uskonnollisista, terveydellisistä yms. erikoistarpeista pyydämme ilmoittamaan terveydenhoitajalle ja henkilökunnalle kirjallisesti. Luokanopettajalle tieto voi myös olla tarpeen, mikäli ruokavalioon liittyvissä asioissa lapsenne tarvitsee vielä ohjausta. Mikäli luokalla on retkipäivä tai koulupäivä koulun ulkopuolella, oppilaan tulee tuoda oma eväsrasia ja juomapullo kouluun. Ruokalista on luettavissa koko lukuvuoden ajan Palmian nettisivuilla osoitteessa www.palmia.fi Oppilailla on mahdollisuus nauttia iltapäivisin maksullinen välipala. Välipalaa saa ostaa vain välipalakortilla. Maksutositetta vastaan oppilas saa välipalakortin kouluravintolasta. Tositteessa tulee olla vanhemman allekirjoitus ja päivämäärä. Välipalaa on tarjolla ravintola Herkkusuussa ma-pe klo 13.30–13.45. Välipala syödään kouluruokalassa. Oppilaita kannattaa muistuttaa, ettei luontoa saa roskata välipalapakkauksilla ja mehutetroilla. Maistuvaa kouluruokailua ja mukavia välipalahetkiä toivottaen Marve Liebert ja Annely Ool Terveydenhuolto Oppilaan terveyteen liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä koulumme terveydenhoitajaan Nea Yli-Hankalaan p. 050–310 5642. Hän on tavattavissa tiistaisin 8.00–15.30 ja perjantaisin klo 8.00 - 14.00. Tapaturmien ja äkillisten sairastumisten varalta on erittäin tärkeää, että sekä koulusihteerillä, luokanopettajalla että terveydenhoitajalla on ajan tasalla olevat huoltajien yhteystiedot! 7 Siltamäen ala-aste Siltakyläntie 7-9, 00740 Helsinki SILTAMÄEN ALA-ASTEEN KOULUN SYYSTIEDOTE 17. elokuuta 2015 Oppilashuolto Oppilashuoltoryhmän tehtävänä on tukea yhteistyössä huoltajien kanssa oppilaita heidän opiskelussaan ja opettajia heidän työssään. Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 14.30 – 16.00. Oppilashuoltoryhmä suunnittelee ennaltaehkäisevien toimenpiteitä luokille 4 x lukuvuosi. Ryhmä toimii moniammatillisena yhteistyöelimenä, joka pyrkii ennaltaehkäisemään syrjäytymistä sekä tukemaan oppilaan oppimisvaikeuksia ja yhteistyötaitoja. Ryhmään kuuluvat erityisopettaja, kuraattori, psykologi, terveydenhoitaja ja rehtori. Ryhmän jäseniin voi ottaa aina yhteyttä tarvittaessa. Jokaiseen viikoittaiseen kokoukseen on varattu aika ns. akuuttien asioiden hoitamiseen. Mikäli oppilaaseen liittyvää asiaa on tarkoitus käsitellä oppilashuollon vastaanotolla, tulee huoltajalle asiasta ennakkotieto luokanopettajalta puhelimitse. Erityisopettaja Pauliina Wahlstein Koulupsykologi Tiia Karnisto Kuraattori Karita Niittymäki Terveydenhoitaja Nea Yli-Hankala Rehtori Anna-Mari Jaatinen Poissaolot Mikäli oppilas jää pois koulusta sairauden tai muun voittamattoman esteen vuoksi, on vanhempien ilmoitettava asiasta opettajalle heti puhelimitse, Wilmassa tai sähköpostilla, viimeistään kuitenkin kolmen päivän kuluessa. Poissaolojen seuranta tapahtuu Wilma-ohjelmassa internet-yhteyden välityksellä. Pidättehän huolen, että koululla on teihin ajantasaiset yhteystiedot. Jos oppilaalle halutaan lomaa eli vapautusta koulutyöstä jonkin tärkeän syyn vuoksi, pyydetään lupa kirjallisesti. Linkki lomakkeeseen löytyy koulun nettisivuilta. opettajalta viiteen päivään saakka ja pidemmät lomat anotaan rehtorilta. Loma voidaan myöntää vain perustelluista syistä. Lupaa anottaessa opettajalle selvitetään, miten koulutehtävät hoidetaan. Kirjallinen anomus on jätettävä kouluun hyvissä ajoin ennen aiottua lomaa. Turvallinen arki koulussa ja koulumatkat Meille Siltamäen ala-asteen väelle on ensiarvoisen tärkeää, että arkinen koulutyö sujuu turvallisesti ja rauhallisesti. On tärkeää, että kotona huolehditaan lapsen riittävästä 8 Siltamäen ala-aste Siltakyläntie 7-9, 00740 Helsinki SILTAMÄEN ALA-ASTEEN KOULUN SYYSTIEDOTE 17. elokuuta 2015 yöunesta ja aamupalasta ennen koulun alkua. Toivomme myös, että lapsella on riittävä ja sopiva vaatetus päivittäin ja että lapsi saapuu kouluun ajoissa. Huom! Koulun henkilökunnalle tarkoitetulle parkkipaikalle tai koulun edustalle ei kannata tuoda lasta autolla, koska siitä aiheutuu vaaratilanteita niin lapsille kuin autoilijoillekin. Uusi parkkipaikka-alue hiekkakentän päädyssä toimii taksinkuljetusalueena sekä henkilökunnan parkkipaikka-alueena. Lapsella on oltava päivittäin mukana koulussa tarvittavat oppikirjat vihkot reissuvihko kynä, kumi ja viivain liikuntavarusteet ja pyyhe liikuntatunneilla palautettavat kokeet palautettavat tiedotteet Lapsenne koulumenestyksen tukemiseksi kotiväki kannustaa lasta parhaiten olemalla kiinnostunut koulun opetuksesta, tapahtumista sekä huolehtimalla siitä, että kotitehtävät on tehty. Toivomme teidän tarkistavan lastenne läksyt Wilmasta/reissuvihosta päivittäin näin lukuvuoden alussa. Jos lapsi suoriutuu kotitehtävistä omatoimisesti, riittää viikkoseuranta. Mikäli lapsenne tuo kouluun kännykän tms. arvokkaan esineen, on se koulussa omalla vastuulla. Kännykän tulee olla koulupäivän ajan äänettömällä tai kiinni. Opetuskäytössä kännyköitä voidaan hyödyntää satunnaisesti. Koulumatka on osa koulupäivää. Matkan täytyy olla turvallinen ja helppo kulkea lapsen ikätaso huomioiden. Tästä syystä suosittelemme, että 1.- 2. – luokkien oppilaat eivät kulje polkupyörällä kouluun. Isompienkin oppilaiden kohdalla asiaa kannattaa harkita; suurimmalla osalla oppilaista koulumatka on lyhyt. Pyöräilykypärää kannattaa joka tapauksessa käyttää aina, kun kuljetaan pyörällä. Muistutamme myös, että koulu ei vastaa pyörille mahdollisesti tapahtuneista vahingoista koulupäivän aikana. Lasten kanssa kannattaa keskustella myös kotona, ettei tuntemattomien ihmisten kanssa kannata tutustua koulumatkalla. Mitä kouluun ei saa tuoda? Kouluun ei saa tuoda rahaa eikä karkkia. Kaikenlaisten teräaseiden ja terävien esineiden tuominen kouluun on ehdottomasti kielletty. Ehdoton kielto koskee myös tulitikkuja ja sytkäreitä. Uuden tupakkalain mukaisesti koulualueella tupakointi on ehdottomasti kielletty 24 h/vrk. Turvallista ja mukavaa lukuvuotta kaikille oppilaille ja perheille! 9 Siltamäen ala-aste Siltakyläntie 7-9, 00740 Helsinki SILTAMÄEN ALA-ASTEEN KOULUN SYYSTIEDOTE 17. elokuuta 2015 toivottaa Siltamäen ala-asteen väki Olkaa hyvät ja poimikaa oleelliset yhteystiedot ja päivämäärät myös kalentereihinne. 10 Siltamäen ala-aste Siltakyläntie 7-9, 00740 Helsinki