Lataa - Tunkkarin Sanomat

Transcription

Lataa - Tunkkarin Sanomat
Tunkkarin Sanomat
Nro 21 • 1 / 2015
Mukavaa kevättä!
Kuva Hannu Salo
Sanottua
"Tulhan,
tulhan",
sanoi
Tunkkarin Heikki, kun valtuuston
puheenjohtajaa kesken parranajon kokoukseen soitettiin. Kokoukset
pidettiin siihen aikaan Räyringissä,
jonne oli pyörällä
matkaa 12 km.
Pääkirjoitus
Tunkkarin Sanomat ainoastaan verkossa
T
ämä lehden numero on todellakin ensimmäinen, kun Tunkkarin Sanomat ilmestyy ainoastaan verkossa. Kertaamatta tarkemmin jo viime
numerossa kirjoittamaani ja valittelematta on
lehden taloustilanne johtanut tähän.
Ulkotunkkarilaisille ja muillekin, jotka ovat tottuneet
lukemaan lehden tietokoneen ruudulta, ei tässä ole mitään
uutta. Sen sijaan moni varttuneempi painettuun lehteen
tottunut on jonkinmoisessa pulassa. Siksi toimituskunta
kannustaakin, että lapset, naapurit ja sukulaiset miettisivät ketä varttuneempaa lehti kiinnosta ja monistaisi lehden ilman tietokonetta tai tablettia oleville.
Tällä sivulla on edelleen vinkki
ja yhteystieto niille, jotka haluavat tukea lehden taloutta, jotta
voimme hoitaa taittokustannukset. Toimimme niin kauan, kun
kassassa löytyy kilisevää.
Pyrimme saamaan edelleen ilmoituksia eikä ainoastaan taloussyystä. Haluamme myös osoittaa ja muistuttaa mitä palveluksia kotikylältä ja omalta paikkakunnaltamme löytyy.
On erittäin tärkeää, että palvelut säilyvät lähietäisyydellä.
Jukka Tunkkari
[email protected]
Tunkkarin Sanomat
Taitto Tiina Fors, Mainostoimisto Taikahattu
Päätoimittaja Jukka Tunkkari
Näköislehti luettavissa netissä:
Toimituskunta Paula Rita, Hannu Salo,
Jukka Tainio, Jukka Tunkkari
Lehden kann
atusmaksu tu
kee edel
KIITOS!
Etukannen kuva Hannu Salo
Julkaisija Tunkkarin Sanomat
ISSN 1799-9936 (verkkoversio)
www.tunkkarinsanomat.fi
suuttamme
leen mahdolli
julkaista lehteä
Lehden toimituskunta
kiittää lämpimästi
Vetelin Apteekkia
ilmoitustilan ostosta
ja kannatuksesta.
jatkossa.
0 0177 37
FI50 5512 002
omat
n
Tunkkarin Sa
TS nro 21
Leena Lukija
2
29.5.2015
i sopiva summa)
5,- (ta
Tunkkarin
Sanomat • 1 / 2015
Sadut uusiksi
Kolme oppilaiden modernisoimaa versiota vanhoista tutuista saduista
Tuhmulaiset
Jarppi ja Jukka
Olipa kerran Jarppi ja Jukka.
Jarppi kävi hakemassa siemeniä.
Mutta Jukka aivasti ja siemenet lensivät pois.
Jarppi huusi: – Onko tullut flunssa?
– On, vastasi Jukka.
Jarppi kävi hakemassa uudestaan
siemeniä. Sitten he saivat maittavan
lounaan. Lounaan jälkeen Jarppi
meni nukkumaan. Seuraavana aamuna Jarppi löysi Jukan nenäliinan. Hän
katsoi äitinsä kanssa nenäliinaa.
Äiti sanoi:
– Tämä on meidän nenäliina.
Jarppi meni Jukan luokse.
Hän huusi:
– Jukka, löysin nenäliinasi. Haluatko
sen takaisin?
– En tarvitse sitä. Flunssa loppui.
Jarppi meni kotiin ja sai suklaakultakolikoita. Sitten hän meni syöttämään Hirnu-hevosta. Sen jälkeen
Jarppi meni Jukan luo ja kysyi mitä
tämä oli puuhannut. Sitten hän meni
nukkumaan.
Yhtäkkiä tuli joku jäbä ja se liukastui portaissa. Jarppi sai 2500 euroa
palkkioksi koska hän otti kiinni jäbän,
joka oli maailmankuulu rosvo. Ja niin
Jarppi eli elämänsä onnellisena loppuun asti.
Sadun kirjoitti Niko Uitti
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
Olipa kerran vanha setä, joka kuuli laulua. Siellä
olivat tuhmulaiset. Vanha setä tiesi, että
siellä olivat tuhmulaiset. Ne sotkivat
aina joskus. Ja ne lähtivät. Jotkut ihmettelivät.
Eräs poika oli mennyt kertomaan
vanhalle sedälle. Poika kysyi vanhalta
sedältä:
– Saanko lainata pässiä?
Vanha setä antoi pässin ja poika
lähti. Poika yritti saavuttaa tuhmulaiset mutta ei saanut. Hän yritti koko
ajan mutta ei saanut. Tuhmulaiset
menivät vain kauemmaksi. Vihdoin
ja viimein poika sai tuhmulaiset
kiinni ja sanoi heille:
– Olkaa ensi kerralla kiltempiä.
Sen pituinen se.
Sadun kirjoitti Erika Österlund
Viekas haltija
Olipa kerran hyväntahtoinen kuningas.
Eräänä päivänä hän lähti etsimään
langankutojaa. Vihdoin kuningas löysi kiltin tytön, joka suostui. Linnaan
päästyään tyttö huolestui. Lankaa oli
liikaa.
Kun kuningas oli lähtenyt paikalle
saapui viekas haltija. Hän oli vihainen. Piika oli hänen mielestään
laiska.
Kun kuningas palasi oli lanka hyvin kudottua. Kuningas oli onnellinen. Niin piika ja kuningas menivät naimisiin. Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.
Sadun kirjoitti Konsta Nygård
3
Eskarilaiset toimittivat lehteä
sanomalehtiviikon innoittamina
4
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
5
Lempihahmoja
oppilaiden
pitämistä
tarinoista
Sven Tuuva – Iikka Torppa
6
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
Angry Birds possu – Konsta Nygård
Keijukainen – Ella Kalliokoski
Jäätelö-olio – Jimi Läspä
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
Paavo Pesusieni – Jalo Alvaro-Pulkkinen
7
Hilpeän hauskat Abit ja
juhlavat Vanhojen tanssit
T
orstaina 12. helmikuuta
saimme vieraita Vetelin
lukiolta. Naamiaisasuiset
abiturientit kävivät koulullamme jakamassa karkkia
ja leikittämässä tuttuja laululeikkejä.
Hilpeästä ja hyväntuulisesta
porukasta tunnistimme Mäkelän
Paulin, Lambackan Teemun ja
Parpalan Viljamin, jotka ovat koulumme entisiä oppilaita.
Penkkaripäivän jälkeen abit
hiljentyvät lukulomalle ja valmistautuvat kevään ylioppilaskirjoituksiin.
Toivotamme heille kaikille onnea ja menestystä!
P
erjantaina 13. helmikuuta
Vetelin Urheilutalon salissa
lukion kakkosluokkalaiset
tanssivat Vanhojen tansseja. Abiturienttien jäädessä
lukulomalle kakkosluokkalaisista
tuli lukion vanhimpia oppilaita
ja tätä tapahtumaa perinteisesti
juhlistetaan hienoilla tanssiaisilla.
Tytöt olivat pukeutuneet pastellisävyisiin juhlapukuihin ja näyttäviin kampauksiin. Pojat olivat
juhlallisia tummissa puvuissaan.
Vaikean näköiset tanssit oli
huolella harjoiteltuja ja ne näytti- Tanssiaisissa olivat mukana myös Tunkkarin koulun entiset oppilaat; Matias
Saarenpää, Noora Rantala, Ville Takala, Saima Tikkakoski ja Sami Torppa.
vät sujuvan hyvin.
Jutun toimitti 3.-4. lk:n oppilaat
8
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
Kuvia kirjasta
LAULUN JA
SOITON TAIKA
Kirja ilmestyi 1996 Vetelin Musiikinystävät ry:n täyttäessä
50 vuotta. Osa kirjasta on opettaja
Irene Lähdevirran kirjoittamasta
historiikista Katsaus musiikkitoimintaan Vetelissä vv. 1883-1953.
Uudempi osa on Matti Tunkkarin
kirjoittama. Kirjan kuvien kopiointiin olemme saaneet luvan Vetelin
Musiikinystävien nykyjohdolta.
Vetelin Kirkkokuoro
vuonna 1933. Edessä
johtaja kanttori Lähdevirta. Kuorolaiset
lueteltu sivulla 11.
Vetelin Musiikinystävien Mieskuoro v. 1948. Johtajana Eero Pollari,
sittemmin Polas. Laulajat lueteltuina
koko leveydeltä sitenb, että pystylinjalla kohdakkain sattuvista on ensin
nimetty takana seisova. Vasemmalta
Eino Tunkkari, Matti Källström, Antti
Heikkilä, tuntematon, Pentti Leppävuori, Urho A. Klemola, Lauri Virkkala,
Reino Torppa, Paavo Haavisto, Pentti
Klemola, Väinö Källström, Reino Laasanen, Aarne Torppa, Pauli Haavisto,
Antti O. Torppa, Rauno Laasanen,
Pentti Tunkkari, Erkki Laasanen, Artsi
Vähäkainu, Jaakko Laasanen, Jussi
Vesisenaho, Nurminen, Urho Ristiharju, Heikki Laasanen, Arvi Ahtoniemi,
Tapio Tunkkari ja Rauno Haavisto.
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
9
Osa Vetelin Kirkkokuoroa vuoden
1964 tienoilla. Naiset
vasemmalta Unelma
Heikkilä, Marjatta
Sikanen, Sirkka Läspä,
Anna Tunkkari, Marja
Leena Laasanen, Pirjo
Heikkilä, Anni Tunkkari, Aila Tunkkari
(edessä), Mirja Auvila,
Seija Nieminen, Ritva
Kalliokoski ja Ella
Hohenthal. Miehet:
kuoron johtaja Erkki
Näreharju, Urho M.
Klemola, Heikki Toivola, Väinö Källström,
Martti Haavisto, Aarne Torppa, Antti O.
Torppa, Antti Heikkilä
ja Lassi Laasanen.
Fikuleerikuoro. Oikealta Sirkka Läspä, Toivo Ketola, Pirkko Läspä, Martti Haavisto, Irja Palola, Aarne Torppa, Pirkko Vornanen,
johtaja Erkki Näreharju, Mauno Kivinen, Anni Tunkkari, Taito Saari, Terttu Heikkilä, Rauno Rannankari, Anna-Leena Alaspää,
Lassi Laasanen ja Maija Tikkakoski.
10
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
Vetelin Kirkkokuoro
Kokkolan rovastikunnan
laulujuhlilla 1930-luvun
alussa. Edessä johtaja,
kanttori Martti Lähdevirta. Naiset vasemmalta
Saimi Ritoranta, Jenny
Kangas, Mertta Åivu, Aina
Tunkkari, Irene Lähdevirta, Saima Puusaari, Rauha
Läspä, Sigrid Hohenthal,
Aini Alanen, Lyydia Puusaari, Siiri Pynssi, Tekla
Tunkkari, Edith Heikkilä
ja Kerttu Kangas. Miehet
Väinö Källström, Eino
Tunkkari, Vilho Pynssi,
Jonne Tunkkari, Antti O.
Torppa, Antton Tunkkari,
Janne Järvi, Veikko Läspä, Eino Kangas, Matti R.
Tunkkari, Aarne Pynssi ja
Martti Torppa.
Vetelin nuorisokuoro 1980-luvun puolivälissä. Pojat vasemmalta Juha Heikkilä, Erkki Hietalahti, Jaakko Möttönen, Pauli
Löija, Janne Salmela, Kari Jyrkkä ja Antti Kangas. Tytöt ylin rivi vasemmalta Kaija Silvennoinen, Outi Tyni, Terhi Lampi, Heli
Lampi, Minna Tunkkari, Sari Haavisto, Tarja Seppänen ja Liisa Leivo. Keskirivi vasemmalta Sari Silvennoinen, Pirjo Silvennoinen, Riitta Kangas, Anu Kangas, Sanna Puusaari, Arja Klemola, Minna Kaunisto, Maria Kangas ja Tiina Järvelä. Alarivi vasemmalta Sanna Kangas, Marjo Vähäkainu, Teija Hotakainen, johtaja Risto Ainali, Elina Ahonen, Mervi Seppänen ja Sini Puusaari.
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
11
Muistomerkkejä
Suomen ensimmäinen
muistomerkki raivaajille
K
otiseutuyhdistykselle 30-luvun alku oli
työteliästä aikaa museon rakentamisen
takia. Siitä huolimatta uutta ajatusta
pohdiskeltiin jo 14.8.1932 Puusaaren
kalliolla pidetyssä kokouksessa. Raivaajille olisi saatava muistomerkki kirkonmäelle.
Tapulin lähellä oli pieni joutomaa-alue, johon kirkkoväki kokoontui odottamaa jumalanpalveluksen
alkua. Se olisi hyvä paikka.
Idearikasta Ilmari Wirkkalaa veteliläiset osasivat käyttää enemmän avukseen kuin kotipitäjänsä.
Ensimmäiseen luonnokseen Ilmari laati kivikehän,
jonka jokaisessa osassa olisi veteliläisen kantasuvun
nimi. Onneksi ajatuksesta luovuttiin, ja ryhdyttiin
toteuttamaan patsasaihetta.
Taas oli Ilmari asialla. Vuoden 1936 helmikuussa johtokunta sai nähtäväkseen hänen tekemänsä
luonnoksen alueesta ja patsaasta, jonka oli tehnyt
Ilmarin poika Tapio Wirkkala. Johtokunta oli niihin
tyytyväinen, ja siitä alkoi heidän työnsä eli varojen
keruu hankkeeseen. Se olikin suuri urakka, sillä talous oli monella vielä tiukalla pula-ajan läheisyyden
takia.
Ratkaiseva apu saatiin kuitenkin yllättävältä taholta. Veteliläissyntyinen kauppaneuvo Samuli Harima,
entinen Hohenthal oli niin kotiseuturakas, että hän
ryhtyi rahoittajaksi. Harima kustansi Tapio Wirkkalan osuuden, patsaan valamisen ja jalustan. Kupari
saatiin Outokummulta lahjoituksena ja Aleksi Kangas lahjoitti maa-alueen. Paikan korottaminen tehtiin talkootyönä maanajolla.
Patsaan juhlavaa paljastamista vietettiin 30.7.1939
seurakunnan 300-vuotisjuhlien yhteydessä. Kumpikin tilaisuus radioitiin valtakunnan verkkoon ensimmäisen kerran tässä jokilaaksossa. Akateemikko
Kustaa Vilkuna kuvaili Vanhaa Veteliä -kirjassa patsaan merkitystä näin:
”Ja siitä lähtien patsas on seissyt Kankaan mäellä kirkon suojassa julistamassa työn kunnioitus-
12
Kuva Hannu Salo
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
ta ja raivaajien muistoa. Tuhannet matkailijat ovat pysähtyneet huolellisesti hoidetulle
patsaskummulle ja saaneet sykähdyttävän
vaikutelman jyhkeästä kuokkamiehestä.
Heidän silmänsä ovat ihailleet myös kummun edessä avautuvaa viljelysmaisemaa,
Heikkilän, Pollarin ja Torpan mäkien hyvin
asuttuja rinteitä, Kainuun, Puusaaren, Koskelan (pappilan paikan vanha nimi, MT.)
ja Läspän jokeen päin kallistuvia vainioita
sekä Rannannevan heinävainioita, jotka
vasta äskeisen miespolven aikana on suosta
kuokittu. Samalla jokainen matkailija on saanut
voimakkaan vaikutelman paikkakuntalaisten kotiseudun rakkaudesta ja kotiseudun
huollosta, mikä pyrkii nostamaan oikeaan
arvoonsa kotoisen perinnön ja luomaan siten
lujemman perustan jatkuvalle kehitykselle.”
Mikko Tunkkari
80-vuosikymmenen puolivälissä ennen EU aikaa maataloustuotteiden
ylituotannosta koitui viljelijöille raskaat vientimaksut. Tuotannon kasvun hillitsemiseksi hallitus päätti raivauskiellosta. Päätöksen jälkeen
ilmestyi eräänä yönä Raivaajapatsaan päälle tyhjä lannoittesuursäkki.
Aatos Torppa tuurasi seurakuntamestaria ja kohtasi aamulla huputetun
patsaan. Hän myös poisti hupun, mutta huomasi kuvauttaa jälkipolvia
varten. Kuva Anssi Torpan arkistosta.
Turvallinen vanhuus
yhdessä tehden
T
e aktiiviset kuntalaiset,
yhdistys – ja järjestötoimijat, ammattilaiset ja
muut asialla olevat teette joka päivä arvokasta
näkymätöntä työtä, joka vaikuttaa
suoraan tai välillisesti arkemme turvallisuuteen ja erityisesti iäkkäiden
ihmisten arjen turvallisuuteen.
Vetelissä on viime vuoden aikana
kokoonnuttu yhteen keskustelemaan
ja tuomaan tietoisuuteen niitä arjen
asioita, joita edistämällä elinympäristöstämme ja erityisesti iäkkäiden
kanssaihmisten
elinympäristöstä
tulee turvallisempi ja helpompi elää
ja asua. Koolle kutsujina tapaami-
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
siin ovat toimineet Vetelin kunta,
seurakunta ja Perhonjokilaakson
omaishoitajat ja läheiset ry. Ensimmäinen kokoontuminen järjestettiin
emäntäkoululla maaliskuussa 2014.
Paikalla oli kiitettävä joukko veteliläisiä kuntalaisia, järjestöihmisiä,
ammattialalla työtä tekeviä ja muita
kiinnostuneita ja innostuneita. Osallistujat jaettiin pienempiin keskusteluryhmiin, pienkahviloihin, joiden
tuotoksena syntyi uskomaton määrä
ajatuksia ja ideoita turvallisuuttamme arjessa lisäävistä käytännöistä
ja toimintatavoista. Pienkahviloissa
pohdittiin mahdollisia syitä turvattomuuteen, keinoja kanssakäymisen lisäämiseen, iäkkäiden ihmisten
osallisuutta yhteisössämme ja arjen
roolia sekä keinoja heidän taitojensa ja voimavarojensa välittämiseen
meille nuoremmille.
Turvallisuuteemme vaikuttavien
käytännön asioiden lisäksi turvallisuus on myös henkilökohtainen
tunne ja kokemus siitä, saanko tarvittaessa yhteyden muihin kanssaihmisiin, läheisiin tai vieraampiinkin
ja saanko apua silloin kun todella
tarvitsen sitä? Onko elämäni hallinnassa ja tasapainossa ja miten koen
päivittäisen arjen sujuvan, selviänkö
kaikista askareista ja jääkö minulle
voimia nauttia elämästä? Nämä asiat ovat usein pinnalla yksinäisyyden
13
ja sairauden kohdatessa meitä itsestämme riippumattomista syistä. Pyrimme luonnostamme hallitsemaan
elämäämme, ehkä myös läheistemme elämää ja erilaisia siihen liittyviä
käytännön asioita. Tästä hallinnasta
luopuminen pakon edessä tai sen
järkkyminen aiheuttaa turvattomuuden tunnetta. Erityisesti silloin
tarvitsemme uskoa ja luottamusta,
tukea ja turvaverkostoa, läheisiä ihmisiä, apua arkeen, ehkä ammattimaista ohjausta.
Vuorovaikutus ja kanssakäyminen ovat keinoja käsitellä ajatuksiamme ja tunteitamme elinympäristössämme muiden ihmisten kanssa
ja saada apua. Yksin ollessamme
pienetkin asiat voivat saada suuria
mittasuhteita. Keskustelemalla ja
jakamalla ajatuksiamme ja tunteitamme keskenämme tällaiset pienet
asiat yleensä ratkeavat ja voimme
huomata olevamme helpottuneita.
Samalla tavalla voi tulla esiin käytännön avuntarvetta ja apua on mahdollista hakea ja saada. Vetelissä on
vahva yhdistystoiminnan perinne
ja monet eläkeläiset ja vanhukset
ovat aktiivisesti mukana monimuotoisessa harrastustoiminnassa. En-
nen kaikkea tällainen toiminta lisää
hyvinvointiamme ja toimii turvaverkkona erityisesti yksin asuville
ihmisille. Myös nuoret kuntalaiset
pääsevät osallisiksi ja omaksumaan
yhdessä tekemisen perinnettä urheiluseuroissa, kyläyhdistyksien tapahtumissa ja muissa harrastuksissa.
Nuorten harrastukset poikkeavat
tänä päivänä usein isovanhempien
ja muiden iäkkäämpien nuoruuden
harrastuksista. Ikäpolvien kohtaaminen voi kuitenkin tapahtua myös
perhepiirissä ja kiinnostuksen kautta
eri ikäpolvia kohtaan. Säästäväisyys,
luonto ja luonnonvarat, kädentaidot
ja työn tekeminen ovat erityisesti asioita, joita iäkkäämmät voivat opettaa
nuoremmille.
Kaikki kanssaihmiset eivät jaksa osallistua yhdistystoimintaan ja
tapaamisiin kylillä. Emäntäkoulun
pienkahviloissa nähtiin tärkeänä
tunnistaa näitä kanssaihmisiä ja
seurata heidän arkensa sujumista ja
turvallisuutta. Pienkahviloiden keskusteluissa oman elämänhallinnan,
itsemääräämisoikeuden, turvaverkoston, taloudellisen tilanteen ja
tutun elinympäristön lisäksi turvallisuuteen nähtiin vaikuttavan myös
yleinen myönteinen ilmapiiri, lem-
mikkieläimet, teknologian mahdollistamat apuvälineet arjessa ja yhdyshenkilö, kylätalkkari kylällä. Kanssakäymisen lisäämiseksi osallistujat
löysivät jokaiselle yksilöllisesti sopivia mahdollisuuksia. Omaisten ja läheisten kannustus, vapaaehtoistyön
aktiivisuus, naapuriapu, vertaistuki
ja yhdistystoiminta nähtiin keinoiksi myötävaikuttaa kanssakäymisen
lisääntymiseen. Vireänä pysymistä
nähtiin edistävän mm. erilainen kerho- ja harrastustoiminta, mahdollisuus lukea ja kuunnella musiikkia,
kyläileminen ja liikkuminen. Osallisuus ja toimijuus -teeman alla keskusteltiin vanhusten henkisestä pääomasta, mahdollisuudesta olla oma
itsensä ja mahdollisuudesta tehdä
itse mahdollisimman paljon asioita
arjessa. Itse tekeminen ja mahdollisuus vaikuttaa omaan arkeen nähtiin keskeisiksi elämänhallintaa ja
itsemääräämisoikeuden säilymistä
tukeviksi asioiksi. Pienkahviloissa
keskusteltiin lopuksi osallistujien
ajatuksista ja ideoista samana vuonna toteutettavalle veteliläisten turvallisen vanhuuden kyläkierrokselle.
Kyläkierros käynnistyi Isokylän
koululla huhtikuussa ja päättyi loka-
Helmikuussa kuultiin Emäntäkoululla kylien kuulumisia ja keskusteltiin veteliläisten turvallisen vanhuuden edistämisestä.
14
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
kuussa kuntakeskuksen alueen tilaisuuteen kunnantalolla. Tilaisuuksia
oli kaikkiaan seitsemän ja kaikki kylät
osallistuivat tapaamisiin. Osallistujamäärä toistasataa ihmistä ja aktiivinen innostunut tunnelma kertoivat
siitä, että asia on kaikkien yhteinen ja
tärkeä. Kyläkohtaisesti keskusteltiin
ja pohdittiin kylän vanhusten tarpeita
ja toimenpiteitä turvallisuuden lisäämiseksi paikallisesti. Kyläkierroksella
esiin tulleita yhteisiä asioita olivat erityisesti kanssakäymisen lisääminen
yksin elävien kanssa, heidän auttaminen arjen askareissa, kyydin tarjoaminen asioille, keskustelu ja kuulumisten vaihtaminen, liikkuminen yhdessä ja yhdyshenkilönä toimiminen
sellaiselle jolla ei ole läheisiä. Kylillä
on perinteitä yhdessä kokoontumisesta ja tekemisestä. Näiden perinteiden vahvistamista eri muodoissa
pidettiin tärkeänä turvallisuutta lisäävänä tekijänä. Kuka tahansa voi toimia koolle kutsujana ja mukaan voi
aina pyytää naapureita ja muita lähialueen asukkaita. Jatkuvuuden kannalta lasten ja nuorten mukaan saaminen koettiin tärkeäksi. Kylillä on
totuttu pärjäämään ja tähän on auttanut usein myönteinen elämänasenne.
Jokaisella kylällä päätettiin muutama
turvallisuutta lisäävä kyläkohtainen
asia, joita kyläläiset edistävät yhdessä. Tilaisuuksissa seurakunta luovutti
kaikille kylille kyläluudat joiden paperivihkoihin kirjoitetaan kuulumisia
kyläreissuilta ja jotka laitetaan kylillä
kiertämään talosta taloon kyläilyjen
yhteydessä.
10.2.2015 kokoonnuttiin emäntäkoululla (kuva) kuulemaan kylien
kuulumisia ja keskustelemaan veteliläisten turvallisen vanhuuden edistämisen jatkotoimenpiteistä. Pirjo
Palosaari-Penttilä Pirityiset ry:stä
kertoi, että työn jatkamiseen voidaan
saada hankerahoitusta, jolla palkataan vetäjä ja kannustaja kyläläisten
toiminnalle. Osallistujat pääsivät jo
ideoimaan tulevaa turvallisuutta lisäävää hanketta. Työ turvallisen vanhuutemme puolesta jatkuu!
Antti Tattari
Vetelin kunnan hallintosihteeri
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
Kovin nuorena
vastuuta
E
lettiin viimeistä sotavuotta Neuvostoliittoa vastaan. Vuosi oli
1944. Suurhyökkäys
Karjalan Kannaksella
alkoi kesäkuun alussa ja kaikki
kynnelle kykenevät miehet oli lähetetty rintamalle. Rintamalla oli
myös paljon naisia ilmavalvonta-,
muonitus ja huoltotehtävissä.
Vuoden -44 keväällä oli uitto
Perhon- eli Vetelinjoessa. Mutta
mistä tekijöitä uittoon ja erotteluun jokisuulle Rödsöön? Niihin
tehtäviin komennettiin koululaisia ja naisia. Tunkkarilainen
silloin 13-vuotinen Paavo Leponiemi muistelee osuuttaan noissa
tehtävissä. Naapurin opiskelijapoika Teuvo Appelqvist kolme
vuotta vanhempana oli komen-
nettu jokisuulle erotteluun. Teuvon ikäluokkaan kuulunut kokkolalainen Tuomas Anhava oli
myös erottelussa mukana. Anhava muistetaan runoilija ja kulttuurikriitikkona myöhemmiltä
vuosiltaan. Paavo lähti mukaan
vapaehtoisena, saihan siellä pientä palkkaa, joka riitti juuri ja juuri
ruokaan. Muita täältä suunnalta
hän muistaa Mauri Kivelän Patanasta ja Uolevi Kuortin Kaustiselta. Molemmat olivat opettajien
poikia.
Rödsön kylän koululla asuttiin
ja ruokailtiin. Ruokaa sai elintarvikekuponkien
osoittaman
määrän, joka oli nuoremmilla
pienempi, kuin aikuisilla. Paavo
muistelee kerran vaihtaneensa
kuukauden maitokupongit sak-
Kaupan entisestä myymälästä Paavo ja Marjatta Leponiemen asunnon alakerrassa on tullut soitinverstas. Kuvassa Paavo esittelee kampaliiraa ja sen
soittoa.
15
Kuva ei liity juttuun. Kuva Lusto/Enson kokoelmasta Suomen
Museot Online -sivustolta.
salaiseen lihasäilykepurkkiin. Sitten
sitä oltiin kuukausi ilman maitoa.
Annokset olivat kasvaville nuorukaisille alakanttiin. Työtä erottelussa
Paavo ei muista kovin raskaaksi. Ainainen nälkä kuitenkin kurni vatsassa. Joessa oli telineissä kiinni veteen
osittain upotettuja tynnyreitä, joissa
seistiin. Uitettavien puiden päistä
katsottiin puulaakin leima, laskettiin
kappaleet ja ohjattiin kunkin yhtiön
omaan puomilla rajattuun paikkaan.
Kun lautta täyttyi, hinattiin se läheiselle avomerelle.
Kotona käytiin ainakin kerran
yhtenä viikonvaihteena. Jokisuulta
käveltiin kaupunkiin selvittämään
kyytimahdollisuutta. Päästiin Isokankaan Santerin kuorma-auton la-
valla Kaustiselle saakka ja siitä jalkaisin edelleen Tunkkarille.
Paavo teki eri työvaiheiden jälkeen elämäntyönsä Marjatta puolison kanssa kauppiaana kotikylällä
Tunkkarilla. Rakkaana harrastuksen
on ollut musiikki. Kuorolaulu, soittaminen, soittimien kunnostaminen
ja rakentaminen. Monia soittopelejä on kunnostettu ja parikymmentä
uutta soitinta on valmistunut. Haasteellisin on ollut monia työvaiheita
sisältävän kampiliiran teko. Niitä on
syntynyt peräti kolme kappaletta.
Sodan päättyessä syksyllä palasivat
naiset ja miehet sodasta. Viiveellä
palautettiin rintamalle viedyt hevoset. Esko Hohenthal teki useamman
Kuva ei liity juttuun. Kuva Ilomantsin Museosäätiö, Suomen Museot Online -sivustolta.
16
hevosennoutoreissun
Kokkolaan.
Pyörällä Kokkolaan ja yö Rautatieasemalla mikäli tilaa löytyi. Sotilaita
palasi edelleen rintamalta ja kaikki
liikennevälineet ja odotussalit olivat
täynnä. Hyvänä nukkumapaikkana Esko muistaa tuulikaapin katolla
olleen tilan. Aamulla Vartiolinnasta
(nykyisin Kaupunginteatteri) hevosen paperit ja nouto talleilta, jotka sijaitsivat radan takana Prisman
kohdalla.
Yhden vaiherikkaan noutoreissun
tekivät Esko Hohenthal, Olavi Mäntysaari ja Heimo Tunkkari. Kaikki
vasta 13-14-vuotiaita. Eväät mukana pyörillä ensimmäisenä päivänä
Kokkolaan ja yöpymistilaa löytyi
Rautatieasemalla penkkien alla. Kun
paperit hevosista saatiin, selvisi, että
kaikkiaan yhdeksän hevosta olisi
heidän kuljetettava Veteliin. Hevoset
sidottiin kolmen ryhmiin. Jo lähtö
kaupungista oli hankala. Rintaman
pommituksessa säikyiksi tulleet hevoset säpsähtivät pienintäkin ääntä.
Linnusperässä vähän Kokkolan tällä
puolen yksi kolmen hevosen ryhmä
pääsi irti. Meni aikansa, kun ne saatiin kiinni jostakin takakytömaan
laitamilta. Kahden pyörän takavanteet vääntyivät, kun jossakin välissä
hevoset ryntäilivät pyörien päälle.
Mutta kotiin päästiin. Mikon Matin
tallilta veteliläiset tulivat noutamaan
omat hevosensa. Nyt 85 ikävuoden
tuntuvassa olevat Esko, Olavi ja Heimo viettävät eläkepäiviä kukin tahollaan. Esko talvet Hämeenlinnassa ja osan kesästä synnyinkodissaan
Tunkkarilla. Olavi asuu Kokkolassa
ja Heimo Seattlessa jo 50-luvulla
Amerikkaan muuttaneena. Viimeisiä kesiä on hän Eskon tapaan viihtynyt synnyinkylässä Tunkkarilla.
Jukka Tunkkari
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
Tunkkarin koulupiirin TALOJA
Vanhantalon ruistalkoot.
T
Vanhantalon
uudet vaiheet
unkkarin Vanhantalo
on kylän vanhin säilynyt
asuinrakennus ja sen
historia ulottuu 1700-luvun puoliväliin saakka.
Taloa on siirretty perimätiedon mukaan kahdesti, nykyiselle paikalleen
se siirrettiin 1800-luvun lopulla Juho
Heikki Tunkkarin toimesta.
Vanhatalo on ollut koko historiansa ajan saman suvun hallussa. Juho
Heikin jälkeen taloa isännöi Leander Tunkkari vuoteen 1928. Martti
ja Sylvi Tunkkari lunastivat talon
perikunnalta 1936. Martin muutettua vanhainkotiin 1982 talo on ollut lähinnä vapaa-ajan käytössä 2014
saakka, jolloin se sai taas uudet asukkaat. Talossa asustaa nykyään yhdeksäs ja kymmenes sukupolvi alkuperäisen suvun edustajia. Nykyään
kaksilapsinen perheemme muutti Jy-
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
väskylästä maalle lähinnä tämän talon ja lähiympäristön innoittamana,
jotta päästäisiin nauttimaan niiden
hyvistä puolista eikä vain ylläpidos-
ta ja kunnostamisesta matkoineen.
Pihalla on aina pidetty kasvimaata
ja nyt voidaan taas paremmin puhua
lähiruuasta.
Jussi Tunkkari kattotiiliä nostamassa.
17
Takan korjausta
Taloa on viime aikoina remontoitu nykyisiä tarpeita vastaavaksi.
Oltuaan kolmisenkymmentä vuotta
asumatta talo oli perusrakenteiltaan
hyvässä kunnossa. Tästä sopii hyvän
rakennustavan lisäksi kiittää sitä, että
talossa on pidetty peruslämpö päällä
sekä 90-luvun alussa tehtyä mittavaa
lattiaremonttia, jonka yhteydessä
korjattiin alapohjan kosteusvaurioita
sekä vaihdettiin alimpia hirsiä.
Vanhassatalossa toteutettiin edellinen mittava remontti 50-luvun lopussa. Nykyisessä remontissa ollaan
säästetty paljon sen ajan tyylistä,
muun muassa pintamateriaalien ja
keittiön ratkaisuiden osalta. Suurimmat muutokset ovatkin osittain
piilossa; talossa on uusittu kaikki
tekniikka. Sähköt on uusittu pääkeskusta myöten, samoin vesiputket ja
viemärit on kaikki uusittu. Samalla
ollaan liitytty kunnallistekniikkaan.
Lämmitysjärjestelmä
vaihdettiin
suorasta sähkölämmityksestä kalliolämpöön.
Yksittäisistä huoneista eniten
muuttui pohjoispäädyn kamari,
josta tehtiin kylpy- ja kodinhoitohuone. Samalla kulku huoneeseen
muutettiin eteiseen. Sisäsaunaa ei
ole rakennettu, vaan käytämme yhä
50-luvulla rakennettua pihasaunaa.
Kesällä 2014 vuodelta 1936 peräisin ollut betonitiilikatto vaihdettiin
savitiilikatteeseen. Kattoa myös hie-
18
Yläkuvassa kattoremonttia. Viereisessä kuvassa Esko
Hohenthal, Seppo
Kalliokoski ja Juhani
Sevola. Alimpana
piilukirves ja uusi
piittahirsi.
man oikaistiin ja aluskatteeksi jäänyttä vanhaa pärekattoa paikattiin
Hautakankaalta kaadetuista puista
höylätyistä päreistä.
Tuvan katosta on poistettu piittahirsi 1930-luvulla. Naapurin vihjeen ansiosta löysimme Patanasta
riittävän ison juuri kaadetun kuusen, josta veistettiin uusi piitta, joka
nyt kannattelee tuvan kattoa. Mestarina hirren veistossa ja asennuk-
sessa toimi Seppo
Kalliokoski Halsualta.
Remontoinnissa
on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon
perinteisiä materiaaleja ja työtapoja. Niinpä urakan aikana tutuksi
ovat tulleet niin
pellavariveet, pinkopahvit kuin pellavaöljymaalitkin
ja monet muutkin
perinteiseen
rakennustapaan liittyvät materiaalit ja
tiedot.
Marraskuussa kutsuimme lähinaapuristoa kotiimme tupaantuliaiskahville. Haluamme vielä tässä
kiittää kaikkia osallistumisesta sekä
muistamisesta. Remontin yhteydessä olemme saaneet myös paljon apua
kyläläisiltä, siitä myös suuri kiitos!
Juhani Sevola
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
Alppiruusu nupullaan...
kyllä se kesä tulee.
Talven selkä
taittui jo
helmikuussa.
Kuvat Hannu Salo
Talon päätyä.
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015
19
MATKALLE MUKAAN
• Henkilökohtaiset lääkkeet
Ota matkalle mukaan myös kaikkien
lääkkeittesi reseptit ja sähköisten
reseptien yhteenvetolomake välttääksesi
mahdolliset ongelmat tullissa.
• Kipu- ja kuumelääke
• Kuumemittari
• Matkapahoinvointilääke
• Maitohappobakteerivalmiste
• Ripulilääke
• Kortisonivoide ja allergialääke
• Aurinkosuoja ja after sun -voide
• Kyypakkaus
• Käsidesi
• Ensiaputarvikkeita:
haavanpuhdistusaine, laastareita,
rakkolaastari, sideharso, haavataitoksia
ja -teippi, sakset
Kaukomatkalle:
Liikkujalle:
• Tarvittavat rokotteet (esim. hepatiitit)
• Melatoniini aikaerorasitukseen
• Lennolle: tukisukat, paineentasauskorvatulpat, nenäsuihke,
kosteuttavat silmätipat, lapsille
puuduttavat korvatipat
• Kylmä-lämpöpakkaus
• Kylmägeeli/Pikakylmäpakkaus
• Tukiside
• Urheiluteippi
ENSIAPUKAAPPI
Kipulääke
Allergialääke
Kyypakkaus
Lääkehiiltä
Kylmägeeli/
Pikakylmäpakkaus
Palovammageeli
Puuduttavat
korvatipat
Kuumemittari
Pinsetit
Punkkipihdit
Sakset
(tylppäkärkiset)
Elvytyssuoja
Lämpöpeite
Kolmioliina
Ensiapuside
Joustositeitä
Suojasiteitä
Sideharso
Sidetaitoksia
Kiinnittyviä
sidetaitoksia
Kiinnitysteippiä
Laastareita
Haavanpuhdistusaine
Ensiapuohjeet
VETELIN APTEEKKI
Koulutie 63, 69700 Veteli • Puh. (06) 862 1419
Ma – pe 8.30–17, la 9–14
20
www.vetelinapteekki.fi
Tunkkarin Sanomat • 1 / 2015