lue lisää tästä

Transcription

lue lisää tästä
Liikkumisen unelmavuosi on tulossa
Syksyllä 2014 toteutettu Täydellinen liikuntakuukausi on saamassa seuraajan Liikkumisen
unelmavuodesta.
Mikkelin kaupunki valmistelee toimintasuunnitelman kansalaistoimijalähtöiseen kehittämiseen ja
valmistautuu tämän suunnitelman pohjalta hakemaan ESR-rahoitusta kansalaistoimijalähtöiseen
kehittämishankkeeseen, työnimeltään Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä. Kestävää kasvua ja työtä
2014−2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelma on valtakunnallinen ohjelma, joka sisältää sekä
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) toimenpiteet. Ohjelman
toimenpiteillä rahoitetaan mm. kansalaistoimijalähtöistä kehittämistä kaupunkialueilla. Mikkeli on
yksi ensimmäisistä kaupungeista, jossa rahoitusmuotoa ollaan Euroopan sosiaalirahaston (ESR)
osalta ottamassa käyttöön.
Erityisenä tavoitteena on vahvistaa kansalaistoimijoiden osallistumista rakennerahasto-ohjelman
toteutukseen sekä edistää erityisesti nuorten ja syrjäytymisvaarassa olevien yhteiskunnallista
osallisuutta ja edistää asuinalueiden yhteisöllisyyttä. Kehittämistoiminnan on tarkoitus olla avointa,
laaja-alaista ja osallistavaa. Toiminta perustuu paikallisten toimijoiden yhdessä laatimaan
kehittämissuunnitelmaan.
Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä, MYR, on pyytänyt Mikkelin kaupungilta ehdotusta
kansalaistoimijalähtöisen toiminnan sisällöksi, rahoitusmalliksi ja hallinnolliseksi toimintamalliksi,
jolla kehittäminen toteutetaan. Toiminnan on mahdollista käynnistyä lokakuun alusta 2015. ELYkeskus varautuu rahoittamaan toimintaa ESR-rahoituksella.
Kaupungin puolelta yhdyshenkilönä toimii Hannu Korhonen. Kansalaisten kuulemistilaisuus
järjestetään 16. kesäkuuta kauppakeskus Stellassa ja kolmannen sektorin toimijoille suunnattu kysely
15.6.–6.8.2015 välisenä aikana.
Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa:
1) Liikkumisen unelmavuosi
2) Muut asukkaiden hyvinvointia, osallisuutta ja työkykyisyyttä edistävät teemat
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on tavoitteena toteuttaa Mikkelissä Liikkumisen unelmavuosi
1.10.2015–30.9.2016. Sen tavoitteena on lisätä mikkeliläisten päivittäistä liikkumista ja urheilua,
löytää kokeilujen avulla uusia pysyviä toimintamalleja sekä lisätä yhteistyötä eri toimijatahojen
kanssa. Toiminnan keskeinen ajatus on verkostomaisesti kokeillen löytää ratkaisuja
liikkumattomuuteen ja siitä aiheutuviin haasteisiin ja kustannuksiin. Tavoitteet, osallisuus ja
köyhyyden torjunta ovat keskeisiä teemoja liikkumattomuuden haasteessa. Vähiten liikkuvista
ihmisistä suurin osa kuluu taloudellisesti heikommissa asemissa oleviin.
Liikkumisen unelmavuoden tavoitteena on lisätä:
1.
Liikettä ja sen avulla iloa ja hyvinvointia
2.
Yhteistyötä ja sen avulla yhteisöllisyyttä
3.
Kokeilukulttuuria ja sen avulla lisätä osallisuutta sekä löytää uusia ratkaisuja
Liikkumisen unelmavuosi -kokeilun keskiössä ovat kaikenikäiset mikkeliläiset, heidän toiveensa ja
ideansa Liikkumisen unelmavuoden toteuttamisessa. Lähtökohtana on toteuttaa eri toimijatahojen
kanssa yhdessä ja osin erikseen kokeiluja, joiden kautta toimintaa voidaan systemaattisesti kehittää.
Kokeilut perustuvat yhteiseen ideointiin ja nopeaan ketterään toteutukseen innostavalla ja
osallistavalla tavalla. Vuoden mittaisen systemaattisen kokeilutoiminnan tuloksena syntyy
Liikkumisen unelmavuoden konsepti, jota hyödynnetään Suomi 100 vuotta -juhlavuonna.
Juhlavuoden teemana on Yhdessä.
Yhteistyön voimalla
Kokeilutoimintaa johtaa projektipäällikkö sekä keskeisistä toimijatahoista koostuva ydinryhmä.
Ydinryhmän jäsenillä on kullakin omat vastuualueensa ja he kutsuvat omat alaryhmät. Etelä-Savon
liikunnan ja Mikkelin alueen harrasteliigojen (MAHL) roolit ovat prosessin ideointi ja toteuttaminen
sekä muiden mukaan lähtevien tahojen (tuensiirron kohteet) tukeminen. Valon ja olympiakomitean
rooli on tuoda esiin valtakunnallisesti keskeisiä haasteita ja ideoita, tukea prosessin ohjauksessa ja
konseptoida kokeilun tulokset valtakunnalliseen levitykseen.
Ideointiprosessin lähtökohtana on nostaa esiin liikkumattomuuden haasteet eri ikäryhmissä.
Verkostotyöpajoissa etsitään ratkaisuja ideoilla, joita voidaan kokeilla vuoden aikana. Tavoitteena on
verkostomaisesti koota yhteen valtakunnan ja paikallistason toimijoita (mm. valtakunnalliset lajiliitot
ja kansanterveysjärjestöt) yhteisten haasteiden ääreen ja kokeilla ideoita ruohonjuuritasolla
paikallisten toimijoiden kanssa. Verkostotyöpajat järjestetään Mikkelissä Paukkulan nuoriso-opistolla
syksyllä 2015. Tapaamisten järjestelyiden rahoituksesta vastaa valtakunnallinen liikuntaorganisaatio
Valo.
Hankkeen toinen vaihe käynnistyy rinnan ensimmäisen vaiheen kanssa (1.1.2016–30.6.2018),
jolloin toimintamallia laajennetaan muihin asukkaiden hyvinvoinnin, osallisuuden ja työkykyisyyden
kannalta keskeisiin teemoihin. Tavoitteena on saada liikkeelle kansalaistoimijoilta syntyneitä uusia
yhteisiä kehittämishankkeita mm. osallistavaan budjetointiin, kulttuuripalveluihin, nuorten
syrjäytymiseen, maahanmuuttajien kotouttamiseen, yhdistystoimintaan sekä järjestö- ja
seuratyöhön liittyen.
Hankkeen kokonaiskustannukset 1.10.2015–30.6.2018 ovat 1 080 000 €. Kustannukset jakautuvat
kolmelle vuodelle. Hankkeen kustannuksiin haetaan ESR-rahoitusta (Flat rate 17 % -mallilla), jossa
kuntaosuus (Mikkelin kaupunki) on 15 % ja hanketoimijoilla 5 %.
Lisätietoja kehittämishankkeesta antavat:
rahoitusasiantuntija Pia Pirskanen, ELY-keskus, pia.pirskanen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 024 160
Hannu Korhonen, Mikkelin kaupunki, hannu.korhonen(at)edu.mikkeli.fi, p. 044 036 7977
rahoituspäällikkö Timo Ollila, ELY-keskus, timo.ollila(at)ely-keskus.fi, p. 029 502 6695
aluejohtaja Heino Lipsanen, Etelä-Savon liikunta, heino.lipsanen(at)esliikunta.fi, p. 044 065 1615