Kevätsiemennys meni grammarihöysteiseksi

Transcription

Kevätsiemennys meni grammarihöysteiseksi
TORSTAINA 4.6.2015 • Numero 11/2015
Kevätsiemennys meni grammarihöysteiseksi sanankylvöksi
T
oiseksi viimeinen toukokuun
lauantai oli murheen päivä
Paakkolan Kevätsiemennyksen järjestäjille, sillä koko tapahtumalle varatun ajan taivaalta tuli vettä – välillä lähes kaatamalla. Kevätsiemennyspäivänä pitää auringon paistaa,
lintujen liverrellä ja ihmisten riemuita lähestyvästä kesästä. Sade
karkotti kansaa.
Siemennykseen tullut muutaman kymmenen ihmisen joukko ahtautuikin kotiseutumuseon
”muonituspirtin” suojiin. Pirtissä räiskyi lämpöä antava takkavalkea ja Alatalon veljesten isännöi-
män gramofonin nostalgiset sävelet veivät vuosikymmenten taakse.
Tervolan 4H-yhdistyksen puuhanaiset syöttivät herkullista kuivalihakeittoa, ja siinä iloisessa tunnelmassa säähaltijan metkut unohtuivat pitkäksi toviksi.
Valehtelijat vauhdissa
Siemennyspäivänä oli varauduttu
paistamaan ulkosalla myös loimulohta ja tarjoamaan perheen pienimmille poniratsastusta, mutta
nuotion virittäminen ryöppyävien
sadekuurojen sekaan todettiin liian haasteelliseksi, eikä litiseville ja
ehkä liukkaillekin nurmille haluttu
viedä ratsastajia.
Kevätsiemennyspäivän pelasti
mukava meininki pirtin lämpimässä. Päivän hulvattomin ohjelmanumero oli Valehtelijoiden klubi, jota
emännöi/juonsi Salmisen Hanna. Klubilaisina valehtelivat yleisön
suut ja silmät täyteen Markku Volotinen, Juha-Pekka Lumpus, Eeva
Pistokoski ja Anne Alatalo.
Kinkkinen aisankannatin
Klubilaisten tunnistettavaksi tuotiin
jos minkälaista vempelettä, joiden
tarkoituksen ja merkityksen kukin
Markku ja Pentti Alatalo hoitivat musiikkipuolen; heillä oli käytössään oikea wanhan ajan gramofoni.
MIKSI PANKKI KYSYY?
K
un asiakas asioi pankissa
esimerkiksi laina-asioissa,
on luontevaa vastata kysymyksiin tuloista ja menoista. Nykyään näitä kysymyksiä kysytään
myös muun asioinnin yhteydessä. Lisäksi tiedustellaan poliittisesta vaikutusvallasta ja verovelvollisuudesta. Nämä kysymykset saattavat tuntua oudoilta, yllättäviltä ja jopa tungettelevilta.
- Pankkien toiminta perustuu
pitkälti luottamukseen: hyvään
palveluun, asiakkaan tuntemiseen ja oikeisiin ratkaisuihin. Kysymme monenlaisia asioita, koska haluamme tuntea asiakkaamme ja ymmärtää heidän elämäntilanteensa. Näin pystymme tarjoamaan juuri heidän tarpeisiinsa sopivia pankkipalveluita, Tervolan Osuuspankin palvelupäällikkö Arja Määttä kertoo.
Joitakin asioita kysytään, koska pankkeja velvoittavat monet
lait, joilla pyritään ehkäisemään
esimerkiksi rahanpesua, terrorismia ja taloudellista rikollisuutta. Osuuspankki haluaa kantaa
vastuunsa rikollisuuden ehkäisemiseksi.
Tuntemistiedot suojaavat
väärinkäytöksiltä
Kaikilla pankeilla on Suomen lakiin perustuva velvollisuus tuntea asiakkaansa ja siksi heiltä kysytään esimerkiksi rahaliikenteestä ulkomaille. Tiedon avulla pankki voi suojata asiakkaidensa varoja
erilaisia väärinkäytöksiä vastaan.
- Kysymme tietoja asiakkuuden alkaessa ja säännöllisesti asiakaskohtaamisissa asiakkuuden aikana. Kaikkia tietoja käsitellään
luottamuksellisesti suomalaisen
pankkisalaisuussäännöstön mukaisesti, Määttä korostaa.
Pankeilla on lakisääteinen velvollisuus tunnistaa ja tuntea asiakkaansa. Pankilla täytyy henkilötietojen lisäksi olla riittävät tiedot
muun muassa asiakkaan toiminnasta, taloudellisesta asemasta ja
varojen alkuperästä. Pankki saattaa kysyä esimerkiksi tilille tulevien varojen alkuperästä ja käyttötarkoituksesta.
- Varojen alkuperää selvittääksemme saatamme tarvita kirjallisen selvityksen lisäksi kauppakirjoja tai muita asiakirjoja.
Pankin täytyy myös selvittää,
onko asiakas poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö toisessa valtiossa (= PEP), tällaisen henkilön perheenjäsen tai läheinen yhtiökumppani. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kysyttäisiin poliittisia
mielipiteitä.
Yhdysvallat ja Suomi ovat sopineet Yhdysvaltain ulkomaisten tilien verotusta koskevan lain
(FATCA, Foreign Account Tax
Compliance Act) mukaisesta tietojenvaihdosta. Sopimuksen mukaan rahoituslaitosten on tunnistettava yhdysvaltalaisten henkilöiden omistamat tilit ja sijoitusvarallisuus ja ilmoitettava niiden määrä
paikallisille veroviranomaisille, jotka raportoivat tiedot edelleen Yhdysvaltain verovirastolle (Internal
Revenue Service eli IRS).
— ILMOITUS —
Asiakkaan tietojen
kysely käy joustavasti eri
kanavissa
Osuuspankki kerää ja päivittää tietoja joustavasti asiakkaiden käyttämissä kanavissa.
- Kesäkuun alusta lähtien asiakas voi myös itse täydentää tietonsa verkossa. Salattu yhteys verkkopankin kautta on asiakkaalle turvallinen ja helppo tapa tietojen antamiseen, Arja Määttä muistuttaa.
Määtän mukaan osa asiakkaista saa verkkopankissa kyselylomakkeen, jossa pyydetään päivittämään pankkiasiointiin liittyviä tietoja. Lomakkeella kysytään muun
muassa elämäntilannetta, pääasiallista pankkia, verovelvollisuutta
Yhdysvaltoihin sekä tulevien tulojen alkuperää. Kysymykset ovat samoja, joita käydään läpi konttoritapaamisissa.
- Kysely lähetetään verkkopankin kautta useammassa erässä. Ensimmäiset asiakkaat saavat sen kesäkuun alussa. Kysely lähetetään
verkkopankkia käyttäville asiakkaille, joiden tietoja tarvitsee täydentää tai päivittää lain vaatimusten mukaisesti. Asiakas voi halutessaan myös itse täydentää tuntemistietonsa verkkopankissa. Tuntemistiedot-kysely tule verkkopalveluun kohtaan Omat tiedot. Tiedot päivitetään myös konttoreissa, joten emme lähetä kaikille asiakkaille verkkopankkikyselyä, Arja
Määttä selvittää.
klubilainen oman tulkintansa mukaan ”tiesi varmasti.” Esimerkiksi
hevosen aisan kannattimelle tarjottiin neljää eri nimikettä: Eeva väitti
esinettä melan mittariksi, Juha-Pekka tulipaikan pannun kannattimeksi, Markku kesänavetan oven saranaksi ja Anne aivan oikein ”raskasta työtä tekevän hevosen aisankannattimeksi.”
Klubilaisten antamia vastauksia puntaroi museon isäntä Olavi
Niemi. Hän piti aisankannattimesta annettuja vastauksia erittäin hyvinä, vaikka vain yksi osui oikeaan.
Kierteentekotapille klubilaiset
”tiesivät” monta käyttötarkoitusta.
Sitä pidettiin kavion hoitovälineenä,
pässin laiduntamiseen tarvittavan
köyden maatappina - jopa lehmän
hoitovälineenä. Tämän välineen tietoviisaana oli JP. Onpa mies tainnut
sitä joskus käyttääkin hirsiin tehtävien sisäkierteiden työkaluna.
Valehtelijoiden klubin esikuvana on takavuosina televisiossa pyörinyt samanniminen sarja, joka sai
paljon katsojia. Tervolan kotiseutumuseon tapahtumaohjelmistoon se
sopii myös varsin hyvin.
Nostalgista musiikkia
Tapahtuma on vuosittain tarjonnut myös asiantuntevaa antia. Tällä kertaa asiantuntijana oli paikalla piha- ja vihertöihin erikoistunut
Katja Leinonen, joka oli varautunut
yleisön kysymyksiin.
Alatalon Markun levykokoelmasta löytyi mukava kooste 50- ja
60-lukujen iskelmämusiikkia. Saimme kuulla muiden muassa Annikki Tähteä, Olavi Virtaa ja monia
muita musiikin kultaisten vuosien
laulajia. ❅
✎ (JJ)
Valehtelijoiden klubin jäsenet esiintyivät esineiden huipputuntijoiksi, mutta vain yksi osui kulloinkin oikeaan.
Perinteiset Maaseudulta Käsin -messut järjestetään
29.–30.8.2015
Tervolalainen yhdistys tai yrittäjä, muistathan
että sinulla on mahdollisuus varata ulko-osasto
2x2 m VELOITUKSETTA
Soita p. 0400 959 322 tai
lähetä sähköpostia [email protected],
Katsotaan juuri Teille sopiva paikka!
2
4.6.2015
Tervolan kunta julistaa haettavaksi
12.6.2015 klo 15.00 mennessä
KODINHOITAJAN TOIMEN
Tämänhetkinen sijoituspaikka on kotipalvelu. Tarvittaessa kodinhoitaja työskentelee myös muissa sosiaali- ja terveystoimen toimipaikoissa.
Kodinhoitajalta edellytetään sosiaalihuollon ammatillisen
henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005)
8 § mukaista kelpoisuutta. Edellytämme koulutuksessa vanhustyön tai sairaanhoidon ja huolenpidon suuntautumisvaihtoehtoa sekä työkokemusta vanhustenhuollosta. Lääkehoidon osaaminen on oltava voimassa. Oman auton käyttömahdollisuus on välttämätöntä toimen hoitamiseksi. Työ on
kaksivuorotyötä.
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Valitun on ennen
toimen vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Toimen täytössä noudatetaan 4
kuukauden koeaikaa.
Hakemukset jätetään ensisijaisesti sähköisenä osoitteessa
www.kuntarekry.fi määräaikaan mennessä. Mahdolliset postitse toimitettavat hakemukset, joihin tulee liittää ansioluettelo ja jäljennökset opinto- ja työtodistuksista, osoitetaan Tervolan sosiaali- ja terveyslautakunnalle osoitteeseen: Tervolan
kunta, sosiaaliosasto Katariina Mäkelä, Keskustie 81, 95300
TERVOLA. Kirjekuoreen merkintä KODINHOITAJAN TOIMI. Hakemuksia ei palauteta.
Lisätietoja antaa vanhustenhuollon johtaja Kristiina Kehusmaa, puh. 040 755 6107, sähköposti: kristiina.kehusmaa@
tervola.fi
Tervolassa 27.5.2015
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Seurakunnan ja
osuuspankin yhteistyö
kukoistaa
T
ervolan Osuuspankki on auttanut pitäjän nuoria työllistymään kesäkuukausina. Työnantajana on toiminut Tervolan seurakunta, joka on pystynyt palkkaamaan
pankin tuella kesäisin kymmenkunta nuorta. Pankin kädenojennus
on ollut merkittävä yhteiskunnallinen teko, sillä jokainen kesäpesti
on saajalleen arvokas niin työkokemuksen kuin tienestin vuoksi. Tervolan Osuuspankki aloitti työllistämisyhteistyön seurakunnan kanssa
2000-luvun alussa.
Tervolassa merkittävin koululaisten kesätyöllistäjä on kunta, joka
ottaa kahden viikon mittaisiin työpesteihin 26 koululaista, jotka ovat
16-17 –vuotiaita.
- Nuoret toimivat ulkoalueiden siistijöinä, nurmenleikkaajina, siivoustöissä esimerkiksi leireillä ja työskentelevät apulaisina esimerkiksi päiväkodilla sekä puurtavat erilaisissa avustavissa tehtävissä,
kunnan palvelusihteeri Nina Maikkula kertoo.
Kunnan töissä olevien koululaisten uurastus palkitaan noin 400
euron nettoansiolla. Se on ihan
kiva rahasumma itse kullekin. Jonkin verran nuoria työllistyy pitäjän
kauppaliikkeissä, maatiloilla, metsänistutuksessa ja ehkäpä jokunen
alueen yrityksissäkin. Läheskään
kaikille halukkaille kesätöitä ei kuitenkaan järjesty.
Seurakunnan terhakkaa isosten
joukkoa valmennettiin pari viikkoa
sitten kesätöiden käytäntöjen suhteen. Pankin sponsoroimien kesätöiden kesto kunkin nuoren osalta
on 2-4 viikkoa. Työ on pääosin hautausmaan nurmikoiden leikkausta,
kukkien istutusta, hautojen tasoitusta, haravointia ja tiettyjen kohteiden siivousta.
Seurakuntanuoria valmensi kesän koetoksiin nuorisotyönohjaaja Tarja Volotinen. Hän kävi tarkoin läpi sovellettavat toimintatavat
muistuttaen, että hautausmaat ovat
surutyötään tekeviä omaisia varten, joten työntekijöidenkin on käytökseltään ja olemukseltaan otettava tämä asia tarkoin huomioon. ❅
✎ (JJ)
Kivalo-opistolla upea
kevätnäyttely
K
ivalo-opiston Tervolan toimipisteen kevätnäyttely toi jälleen kerran esiin varttuneiden opiskelijoiden luovuuden ehtymätöntä kirjoa. Esillä oli niin taidetta, käsitöitä kuin koriste-esineitäkin. Ne
ovat syntyneet innostuksen ja osaamisen helminä. Sanotaan, että ihminen on onnellisimmillaan voidessaan tehdä käsillään jotakin –
näin varmasti on. ❅
✎ (JJ)
SEURAKUNTA TIEDOTTAA
www.tervolanseurakunta.fi
JUMALANPALVELUKSET:
Su 7.6. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Kari Pöykkö, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Pohjois-Suomen tunturikappelien ja maamme tiekirkkotoiminnan tukemiseen Kirkkohallituksen kautta.
Su 14.6. Sanajumalanpalvelus Vanhassa kirkossa klo 10, johtaa Pietari Viippola, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Lähetystyöhön Suomen
Lähetysseuran kautta teemalla ”Evankeliumi muuttaa maailmaa paremmaksi lapsille ja nuorille”. Kolehti käytetään seurakuntien lapsi- ja nuorisotyöhön Etiopiassa, Tansaniassa, Senegalissa ja Virossa Suomen Lähetysseuran kautta.
To 18.6. Viikkomessu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 13, johtaa
Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas.
VIIKKOTOIMINTA:
Ke 3.6. Sairaalahartaus klo 14.
Ke 10.6. Sairaalahartaus klo 14.
MUSIIKKITYÖ:
Kirkkokuoron harjoitukset to 4.6. klo 11.30 ja seurakuntakuoron harjoitukset klo 12. seurakuntakeskuksessa.
LÄHETYSTYÖ:
Lähetyksen Kirppis (Keskustie 92) auki 25.5.–9.6. ma–pe klo 10–
17, paitsi tiistaina 9.6. klo 10–15. Pöydän/tangon vuokraushinta 10 €
/viikko. Pöytien/tankojen varaukset Arja Heikkinen, p. 050 437 0011.
YHTEISVASTUU:
Yhteisvastuukeräys tuotti Tervolassa tänä vuonna 3533,70 euroa. Kiitos kaikille tavalla tai toisella osallistuneille!
Tällä nuorten joukolla tulee siistiä jälkeä hautausmaalla. Vasemmalla työryhmän pomo Kepa, oikealla Tervolan Osuuspankin toimitusjohtaja Hannu
Neuvonen, hänen kainalonsa alla nuorisotyönohjaaja Tarja Volotinen, ja takana kurkistelee seurakunnan talouspäällikkö Reijo Kiviharju.
Tervolan uudet ylioppilaat
Silja Alamikkotervo, Jenni Hallikainen, Jouni Kanto, Katariina Kähkönen,
Essi Lampela, Ilmari Miettunen, Aapo Mäki-Iso, Jonna Mäkiollitervo, Saija Nousiainen, Anni Palokangas, Sofia Palokangas, Iina Parkkila ja Reetta Vaara.
Lämpimät onnittelut uusille ylioppilaille!
TOIMITUKSET:
Kastettu: Lari Väinö Aleksanteri Lampela
Haudattu: Eeva Fredrika Keskipalosaari 92v, Esko Olavi Ranta 63v.
TERVOLAN SEURAKUNNALLA ON
VUOKRATTAVANA VANHUSTEN ASUNTO:
Asunto sijaitsee seurakuntakeskuksen välittömässä läheisyydessä.
Tupakeittiö + sauna, yht. 48 m2.
Lämmitys kaukolämpö ja sisältyy vuokraan.
Sähkö ja vesi laskutetaan erikseen kulutuksen mukaan.
Vapaamuotoiset hakemukset tulee toimittaa
torstai 11.6.2015 klo 13.00 mennessä
taloustoimistoon osoitteella:
Tervolan seurakunta, Kirkkokuja 4, 95300 Tervola.
Tiedustelut: Reijo Kiviharju p. 050 4370 007.
Kirkonkylä siistiksi
L
apinniemen kylätoimikunta
kiinnitti äskettäisessä kokouksessaan erityistä huomiota Tervolan keskustan viihtyisyyden parantamiseen ja päätti järjestää perinteiset siivoustalkoot. Kokouksessa esitettiin toivomus, että kyläläiset siivoaisivat lähialueensa, kukin omalta kohdaltaan.
Roskaamisen vähentämiseksi toivottiin pääraitin varrelle roskakoreja, joista on jo aikaisemmin
tehty esitys kunnalle. Alkukesän
aikana on myös tarkoitus oikaista
hautausmaalla vinossa olevat hautakivet.
Huomiota kiinnitettiin myös
Tervolan kunnan alueella olevi-
en muistomerkkien ja niiden lähiympäristön kuntoon ja siisteyteen. Todettiin, että kunnossapidosta huolehtiminen kuuluu niille, joiden hallintaan ne on aikanaan
luovutettu.
Lisäksi keskusteltiin Keskustien saneeraamisesta, matonpesupaikan rakentamisesta ja Keskustien
ja Kurjentien kulmassa olevan alueen raivaamisesta. Päätettiin tehdä syksyllä retki Kätkävaaran luontopolulle.
Kylätoimikunnan puheenjohtajana jatkaa Niina Oinas ja sihteerinä Eeva-Kaisa Lahti. ❅
✎ (HH)
Hyvätasoisia töitä
osuuspankin
kuvataidekilpailussa
O
suuspankki järjesti keväällä
kuvataidekilpailun, jonka aiheena oli tällä kertaa ”Aina liikkeellä, aina verkossa. Mikä saa sinut
liikkumaan?” Aihetta toteutettiin
kolmen sarjan voimin: 6–8-vuotiaat, 9–10-vuotiaat ja 11–13-vuotiaat.
Tervolan Osuuspankin toimitusjohtaja Hannu Neuvonen luonnehti kilpailutöiden tasoa hyväksi.
Lapset olivat hyvin oivaltaneet tämänkertaisen kuvataidekilpailun
idean. ❅
✎ (JJ)
Palkituiksi tulivat:
6–8-vuotiaat
1.) Juho Hietanen (Mattisen koulu)
2.) Ella Pallari (Kaisajoen koulu)
3.) Josefiina Rautio (Mattisen koulu)
9–10-vuotiaat
1.) Anna Alatossava (Kaisajoen koulu), 2.) Inki Ruonakoski
(Kaisajoen koulu), 3.)Mila Huhtamella (Mattisen koulu).
11–13-vuotiaat
1.) Vili-Veikka Rytkönen (Louen
koulu), 2.) Viola Alaolliter vo
(Kaisajoen koulu), 3.) Eero Hedman (Louen koulu).
V Paasilinna -päivät Tervolassa 10.–11.7.2015
Viidennet Paasilinna -päivät kutsuvat kaikkia kulttuurin ystäviä
Tervolaan. Tällä kertaa päivien teema keskittyy Paasilinnan perheen äidin, Maija Paasilinnan ympärille.
Perjantaina 10.7. klo 18.00 alkaen Tervolan Nuorisoseuralla kuullaan Juha Pikkaraisen alustamana otteita Maija Paasilinnan elämästä ja käydään keskustelua yleensäkin äidin ja kasvatuksen merkityksestä taiteilijoiden kasvattajana. Aiheesta
ovat keskustelemassa Mirjam Kälkäjä, Päivi Kolmonen, Marja-Liisa Vaara, Mirjami Lehto ja Hanna Salminen – siis kattava otos lähialueen äitejä, kirjailijoita ja taitelijoita.
Perjantai-iltaa vietetään vapaamuotoisemman kulttuurikeskustelunmerkeissä Tervolahovissa.
Lauantaina klo 10.00 käynnistyy Paasilinna-monumentilta Markku Volotisen vetämänä Ernon pyöräretki Monumentilta Maijan patsaalle. Etappipisteiden kautta pyöräillään kohti
Kuikeroa, Paasilinnojen kotipaikkaa, jossa tutustutaan Maija Paasilinnan omaan taiteelliseen tuotokseen, pihalla olevaan patsaaseen. Pyöräretki päättyy Varejoen koululle, jossa on mahdollisuus ruokailla ja osallistua rukoushetkeen
tsasounassa.
Lauantai-ilta kuluu Ämpäripäätapahtuman ohjelman
parissa. Paasilinnatoimikunta on julistanut tervolaisille
myös avoimen kilpailun oman pihataideteoksen tuottamisesta. Siitä on erillinen ilmoitus tässä lehdessä.
Lisätietoja Pertti Keränen p. 040 540 6919
3
4.6.2015
Tervolan kunnan sivistystoimessa
on haettavana
Kaksi KOULUNKÄYNNIN
OHJAAJAN määräaikaista tointa
10.8.2015–4.6.2016
1. sijoituspaikkana on Lapinniemen koulu, viikkotyöaika 30 h.
2. sijoituspaikkana on Lapinniemen koulu, viikkotyöaika 32,5
h. Tämä tehtävä kuuluu erityisopetuksen laadun kehittämishankkeeseen. Tehtävään sisältyy myös iltapäivätoiminnan
ohjausta.
Molempiin tehtäviin sisältyy ohjausta sekä ala- että yläkoulussa.
Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynnin ja aamu- ja
iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto tai soveltuva ammatillinen perustutkinto. Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tervolan kunta on savuton työpaikka.
Toimet täytetään neljän (4) kuukauden koeajalla. Valittujen on ennen toimen vastaanottamista toimitettava lääkärintodistus terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi lasten ja
nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä
annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Hakemukset on jätettävä ensisijaisesti sähköisenä osoitteessa www.kuntarekry.fi 8.6.2015 klo 15 mennessä. Mahdolliset postitse toimitettavat hakemukset osoitteeseen Tervolan kunta, koulutoimisto, Keskustie 81, 95300 Tervola. Kuoreen merkintä: ”koulunkäynnin ohjaaja”.
Kopiot kelpoisuuden osoittavista todistuksista tulee liittää hakemukseen.
Lisätietoja antavat rehtori Essi Varajärvi p. 0400 755 094,
essi.varajarvi@tervola.fi sekä apulaisrehtori Markku Kalermo
p. 050 151 9722, markku.kalermo@tervola.fi.
Tervolassa 21.5.2015 Sivistysjohtaja
KUULUTUS
Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 93 §:n mukaisesti ilmoitamme, että Tervolan kunnanvaltuusto on 16.4.2015/ 22 § hyväksynyt Paakkola-Ylipaakkola kyläyleiskaavan. Päätös on tullut lainvoimaiseksi.
Paakkola-Ylipaakkola kyläyleiskaava tulee voimaan tällä
kuulutuksella.
Tervolassa 4.6.2015
KUNNANHALLITUS
1 ohjaaja tyttökerhoon
2 ohjaajaa poikakerhoon
1 ohjaaja kokkauskerhoon
Kerhotoiminta alkaa syyskuussa 2015 ja kestää kevääseen
2016 saakka. Kerhot kokoontuvat pääsääntöisesti kerran viikossa (1.5h/kerta), mutta mahdollisesti myös muutamana viikonloppuna. Toiminta suunnitellaan yhdessä nuorten kanssa.
Kerro vapaamuotoisessa hakemuksessasi taidoistasi ja harrastuksistasi sekä halusta työskennellä nuorten parissa.
Palkkaus KVTES:n mukaan.
Hakemuksia toivotaan 14.8.2015 mennessä vähintään 17v.
hakijoilta.
Hakemukset toimitetaan osoitteeseen:
Tervolan kunta/vapaa-aikatoimi,
Keskustie 81, 95300 Tervola
tai sähköpostitse satu.karvonen@tervola.fi
Lisätietoja p. 040 1519 735
Seuraava
JOKIPOSTI
torstaina 18.6.
Aineiston toimitus
keskiviikkona 10.6. mennessä.
EKOASEMA
TIEDOTTAA
Tervolan ekoasema on kesäkuussa
avoinna maanantain
lisäksi torstaina klo 8–18.
TAPAHTUMAKALENTERI
TERMUSA Bändileiri
Kesäretki Särkäniemeen
Paasilinna-päivät
Ämpäripää-tapahtuma
Maaseudulta Käsin -messut
7.–13.6.
26.–27.6.
10.–11.7.
10.–12.7.
29.–30.8.
Tiedot kerätään kunnan nettisivujen tapahtumakalenterista
(www.tervola.fi), jossa myös lisätietoa tapahtumista. Ilmoitukset
kunnan tapahtumakalenteriin: [email protected].
pidetään kunnanvirastolla, kunnanvaltuuston kokoussalissa
torstaina 11. päivänä kesäkuuta 2015 alkaen klo 18.00. Kokouksen asialuettelo pidetään nähtävänä kunnan ilmoitustaululla 4.6.2015 alkaen.
Kokouksesta laadittava pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä hallintojohtajan virkahuoneessa 17.6.2015 klo 12.0015.00.
Tervolassa 4.6.2015
Markku Alatalo, kunnanvaltuuston puheenjohtaja
RAKENNUSLUPIEN
KÄSITTELY KESÄN AIKANA
Rakennusvalvontatoimisto on suljettu kesälomien vuoksi:
Torniossa 06.07-24.07.2015 (viikot 28-30)
Keminmaalla 13.07-07.08.2015 (viikot 29-32)
Tervolassa 06.07-24.07.2015 (viikot 28-30)
Rakentajia pyydetään toimittamaan lupahakemukset ja
pyytämään katselmukset hyvissä ajoin ennen lomatau-koa.
Rakennuslupia ei myönnetä edellä mainittuina aikoina. 19.6.
mennessä toimitetut myöntämiskelpoiset lupahakemukset
pyritään käsittelemään ennen lomataukoa.
Myöntämiskelpoisia ovat hakemukset, joissa on mukana
kaikki tarvittavat liitteet ja lausunnot sekä kaikkien naapurien
kuuleminen on suoritettu. Mikäli naapurien kuuleminen annetaan rakennusvalvonnan tehtäväksi ja hakemus halutaan
käsittelyyn ennen lomataukoa, lupahakemus liitteineen on
toimitettava rakennusvalvontaan viimeistään 12.6.
Rakennusvalvontatoimiston ollessa suljettuna erittäin kiireellisissä asioissa voi olla yhteydessä yhteisalueen muihin rakennusvalvontoihin (Meri-Lapin ympäristöpalvelut).
MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUT
TERVOLAN KUNNAN
VAPAA-AIKATOIMI HAKEE:
NELJÄÄ OHJAAJAA NUORTEN
KERHOTOIMINTAAN
KUNNANVALTUUSTON
KOKOUS
KIRJASTO
TIEDOTTAA
Kirjastossa on pienimuotoista
aineiston poistomyyntiä
koko kesän 1.6.–28.8.
Tule tekemään
edullisia löytöjä!
VAPAA-AIKATOIMISTO TIEDOTTAA
NUORKKA
13–19-vuotiaille tarkoitettu Nuorkka on avoinna
1.6.–6.7. ma klo 16.00–20.30
ETSIVÄ NUORISOTYÖ
Etsivä nuorisotyö toimii Tervolassa. Kohderyhmänä ovat seudulla
asuvat 15–29-vuotiaat nuoret, jotka ovat työn, koulutuksen
tai muun aktiivisen toiminnan ulkopuolella tai vaarassa jäädä niiden ulkopuolelle. Yhteyttä voi ottaa nuori itse tai joku muu
nuoresta huolissaan oleva henkilö.
Etsivä nuorisotyöntekijä Satu Karvonen p. 040 1519 735,
[email protected], Facebookissa Tervolan Etsivä Nuorisotyö
KOKO PERHEEN KESÄRETKI
SÄRKÄNNIEMEEN 26.–27.6.
Lähtö perjantaina 26.6. klo 8.30 kunnantalon pihalta.
Paluukyyti lähtee 27.6. Särkänniemestä klo 18.00.
Perjantaina menomatkalla pysähdytään Weljekset Keskisen
Suomen suurimpaan kyläkauppaan muutamaksi tunniksi.
Ilmoittautumiset ja maksut kunnan keskukseen 11.6. mennessä,
p. 040 1242 411. Hinnat ja lisätietoa löytyy Tervolan kunnan
nettisivuilta tapahtumakalenterista.
KESÄTOIMINTAA
Toimintaviikot alakouluikäisille (7–12-v.)
• Katusählyä 1.–5.6. Katetulla kaukalolla klo 12–14.
Oman mailan voi tuoda. Ei ilmoittautumista
• Pesäpalloa 8.–12.6. Lapinniemen koulun hiekkakentällä
klo 12–14. Ota oma räpylä jos on. Ei ilmoittautumista.
• Jalkapalloa 15.6.–18.6. tekonurmella klo 12–14.
Ei ilmoittautumista
Lisää kesätoimintoja löytyy koululaisille jaettavasta Kesätoimintaa
2015 -lehtisestä ja tulevista Jokiposteista.
AIKUISTEN LIIKUNTAA
Monipuolista lihaskuntoharjoittelua aikuisille keskusurheilukentällä ja kentän välittömässä läheisyydessä keskiviikkoisin ja perjantaisin 3.6. alkaen kesäkuun ajan. Keskiviikkoisin klo 10–11 ja perjantaisin 14.30–15.30. Ei ilmoittautumista. Ohjatut harjoitukset
ovat ilmaisia. Säävaraus. Ohjattua liikuntaa ei ole 5.6, 19.6. (juhannus) ja 26.6. (kesäretki). Teemat vaihtelevat juoksuharjoituksista, perinteisempiin lihaskuntoharjoitteisiin ja erilaisiin taito- ja
liikkuvuusharjoituksiin. Harjoitukset vetää vapaa-aikaohjaaja Mikko Holappa.
Lisätietoa p. 040 5902 699 tai mikko.
[email protected]
TERVOLAN KUNNAN
ASIOINTIKULJETUKSET
KOULUJEN KESÄLOMIEN AIKANA 2015:
1. Kunnanraja-Kätkävaara-Mustanmaantie-SihtuunaVarejoki-Tervola-kunnanraja
Reitti ajetaan kutsutaksina kerran viikossa.
Autoilija: Esa Hedman, puh. 0400 391 391
2. Reutuaapa-Suolijoki-entinen Ossauksen kauppaMattinen-Tervola-Reutuaapa
Reitti ajetaan perjantaisin kutsutaksina.
Suukoskella käynti tarvittaessa.
Tilausliikenne Pekka Kähkönen Ky, puh. 0400 391 757
3. Runkaus-Pahtaoja-Lehmikumpu-Tervola-Pahtaoja
Reitti ajetaan kutsutaksina kerran viikossa.
Tilausliikenne Pekka Kähkönen Ky, puh. 0400 391 757
4. Koivu (kunnanraja)-Peura-Loue-Tervola-Koivu
Reitti ajetaan perjantaisin kutsutaksina.
Autoilija: Mauno Ollikkala, puh 0400 299 678
5. Kunnanraja-Paakkola-Kuusikontie-Tervola-kunnanraja
Reitti ajetaan perjantaisin kutsutaksina.
Autoilija: Kalervo Ruotsalainen puh. 040 769 5285
Huom! Kyytien tilaukset edelliseen iltaan mennessä.
Lisätietoja kuljetuksista puh. 040 124 2411
Mikon
hyvinvointipalsta
Kuinka aloittaa ja löytää itselle sopiva liikuntaharrastus? Entäs sellainen joka vielä pysyisi harrastuksena sen alkuhuuman jälkeen? Nykyisin markkinoille tulee paljon uusia laitteita ja välineitä, joista saadaan
liikuntainnostus. Useimmiten nämä ovat valitettavasti vain ohimeneviä
trendejä, jonka jälkeen välineet jäävät kaappeihin pölyttymään. Neuvoni onkin, että pysy perusasioissa. Kävely, juoksu, pyöräily, joukkuelajit,
voimailu jne. Etenkin, jos tavoitteena on päästä parempaan kuntoon tai
laihduttaa, kannattaa suosiolla jättää erilaiset laitteet ja välineet, joiden
käyttäminen saattaa muutenkin olla hankalaa ja vaivalloista. Pysy yksinkertaisessa. Yllä mainituissa lajeissa on myös helppoa seurata kehitystä. Kävelyssä tai juoksussa voi seurata paraneeko aika jollakin tietyllä
lenkillä tai tuntuuko sama lenkki helpommalta kuin ennen. Salilla käydessä kehitys näkyy suoraan isompina painoina tai kasvaneina toistotai sarjamäärinä. Kaikkihan me tykkäämme onnistua.
On huomattu, että selkeät tavoitteet sitouttavat myös liikuntaharrastukseen. Mieti mikä on juuri sinun tavoitteesi, kun olet aloittamassa liikuntaharrastusta. Onko se kohottaa kuntoa, laihduttaa, liikunnasta saatu hyvänolon tunne vai mikä? Meiltä kaikilta löytyy tavoite
kun vähän kaivelee. Muistakaa tehdä sitä itsenne, eikä peilin vuoksi.
Osa meistä tykkää liikkua itsekseen, jotkut taas kaipaavat kavereita
ja tuttavia mukaan. Jos kuulut jälkimmäiseen joukkoon, niin ei muuta kuin soittoa ystäville ja houkuttelemaan matkaan liikkumaan. Innostuneisuus tarttuu.
Yksi tärkein asia on kuitenkin, että omasta ”lajista” nauttii ja tykkää. Kaikesta ei kuitenkaan tykkää heti, mutta monesta asiasta alkaa
nauttia kun siihen panostaa jonkin aikaa ja tulokset alkavat näkyä tai
tuntua. Monesti alamme tehdä heti aivan täysiä ja odotamme välittömiä tuloksia, tästä seuraa yleensä vain huonoa mieltä ja pahimmillaan
loukkaantumisia. Aloita rauhallisesti. Pientä itsekuria se vaatii, mutta on sen arvoista.
Kerrataanpas vielä: aloita perusasioista, yksinkertainen on kaunista, seuraile kehitystäsi = onnistumisen elämykset, mieti tavoitteesi liikunnan harrastamiselle, aloita rauhallisesti, nauti.
Palstan kirjoittaja Mikko Holappa on Liikunnanohjaaja (AMK), Painonnostoliiton tason 1 ohjaaja, fysiikkavalmentaja ja personal trainer.
Tervolan alueen
paikallislehti
18. vsk
Päätoimittaja:
Juhani Jaakkola, puh. 040 547 7747
Toimituskunta:
Juhani Jaakkola, Tarja Leinonen,
Hilkka Ollikkala
Sivunvalmistus ja painopaikka:
Tornion Kirjapaino
Jakelu:
Tervolan kunnan alueella
joka talouteen – jakajana Posti Oyj
Aineisto:
Tiedotustoimisto Viestintäneuvos
Heikkiläntie 12, 94400 Keminmaa
[email protected]
Palstamillimetri 0,70 euroa = 70snt
Järjestöilmoitukset 45 snt/pmm
Seuraavaan lehteen tulevan aineiston
on oltava toimituksessa (kts. aineisto) ilmestymispäivää edeltävän viikon keskiviikkona. Toimitus ei vastaa pyytämättä
tai tilaamatta toimitetusta aineistosta.
4
4.6.2015
TERVOLAN
ULKOILIJAT RY:N
YLEINEN KOKOUS pidetään
ti 16.6.2015 klo 18
Kala ui katiskaan – jos se
on Pietari!
Rampo
• kokoon taittuva 70 x 80 x 50 cm
• testivoittaja
Tervolan Osuuspankin kerhohuoneessa.
Hallitus kokoontuu klo 17.
3590
Ð
Kahvitarjoilu ja arvontaa.
Lokka
• kokoon taittuva, kaksoisnielu
70 x 100 x 50 cm
Laita tarpeettomat liikuntavälineet kiertoon!
45 Ð
LIIKUNTAVÄLINEKIRPPIS
Salen parkkipaikalla
la 13.6.2015 klo 12–14.
69 Ð
Myyntituotot voi halutessaan lahjoittaa yhdistykselle.
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA SANKOIN JOUKOIN!
Saxi
• kokoon taittuva, kaksi pystynielua
vastakkain 130 x 80 x 80
TERVOLAN SÄHKÖ
Keskustie TERVOLA p./fax 436 102
Kesäkukat kauneimmillaan...
HENKILÖ- JA PAKETTIAUTOJEN HUOLTO
• öljynvaihdot • ruostevaurioiden korjaukset • katsastusta edeltävät
korjaukset • muut huollot • rengastyöt ja tasapainotukset
• nelipyöräsuuntaus • vikakoodien luku • nyt myös hinauspalvelu
Taimet, amppelit... Begonia-tarjous! 3.-6.6.
Sisustustyynyjä
€ kpl
19
Tykkää meistä
Facebookissa
6€ /kpl
10€ /2kpl
Lannoitteet, mullat, ruukut, astiat
Kukka- ja Hautauspalvelu K. Kreivi
Osuuspankin talo, puh. 016-438 100. Palvelemme ark. 10–17, la 9–13
Auto kesäkuntoon!
Huoltopalvelut
•
•
•
•
•
•
•
•
Päästömittaukset ja jarrutestit
Vikakoodin luku / Autocom ja Star
Öljynvaihtohuollot
Renkaat ja kaikki rengastyöt
Kaikki huollot ja korjaukset
Autonpesukone / Tammermatic
Perävaunuvuokraus
Kahvila
ja kunnon
kumit alle,
€
esim.
Ling Long sarja asennettuna
195/65-15-egogreen
275
Meiltä saat:
räystäskourut,
piipunpellitykset,
ikkunalistat,
myös kattoremontit
ja muut rempat hoituvat!
Aikavaraukset p. 0400 369 952
Avoinna ark. 7–16,
muuten sopimuksen mukaan.
www.louenmonitoimi.fi
Palvelemme ark. 7.00–18.00, la 9.00–16.00
huolto ma–pe 8.00–16.30
Tervetuloa oikealle huoltoasemalle!
HUOLTOASEMA E. PIETILÄ KY
016 435 018 • 0400 691 663
VALTAKUNNALLINEN
AVOIMET KYLÄT -PÄIVÄ 6.6.2015
Varejoen Kyläyhdistys ry järjestää tapahtuman
Varejoen entisellä koululla. Tapahtuma alkaa klo 11.
Ohjelmassa: Tutustutaan Varejoen Kyläyhdistyksen toimintaan, Varejoen koulun alueen ja Törmävaaran ulkoilumahdollisuuksiin, erilaisten harrastajaryhmien toimintaan alueella.
Nautitaan ”maan antimista”, joita ovat alueella tuotetut ja luonnosta kerätyt tuotteet. Ohessa tarjolla keittoruokaa ja kahvia nimellisellä maksulla.
Perennojen vaihtoa voi tehdä tuomalla omia terveitä
kasveja paikalle vaihtaakseen johonkin uuteen lajikkeeseen.
Belgialaisen pajupuun kasvattamista pihakoristeeksi
opastetaan. Tuo mukanasi sopiva kasvatusastia (8–10L)
ja oksasakset, jos haluat tehdä pajukoristeen itsellesi.
Tervetuloa!
• Likakaivojen tyhjennykset
• Roska-astioiden tyhjennys
• Vaihtolavapalvelut
• Roska-astioiden
myynti ja vuokraus
ETÄPALVELUA
Kunnantalon yhteispalvelupisteestä on varattavissa
etäpalveluna Kelan, verohallinnon , TE-toimiston ja
maistraatin asiantuntijapalveluita.
Lisätietoja etäpalveluista ja
ajanvaraukset kunnan neuvonnasta puh. 040 124 2411
Tervolan Jätehuolto Oy
Puh. 040 513 4725
Varejoen Kyläyhdistys ry
4H-nuorten kesäkahvila Cafe Camomilla
KEMIJOEN VESIENSUOJELUYHDISTYS r.y.
JÄTEVESINEUVONTAA TERVOLASSA
Kemijoen vesiensuojeluyhdistys ry järjestää yhteistyössä Tervolan kunnan kanssa jätevesineuvontatilaisuuden Tervolan
kunnanviraston valtuustosalissa 8.6.2015 klo 18:00.
Illan aikana annetaan puolueetonta ja maksutonta neuvontaa kiinteistökohtaiseen jäteveden käsittelyyn liittyen. Tule kuulemaan ja kyselemään jätevesiasioista!
Paikalla tilaisuudessa Tervolan kunnan rakennustarkastaja ja Kemijoen vesiensuojeluyhdistyksen jätevesineuvoja (puh.
0400 283 148).
Tervetuloa!
Avataan ti 9.6. Paakonkarin kiinteistössä.
Avoinna ma–la klo 10–18 (9.–21.6. ja 6.–12.7.)
TERVETULOA!
Solidet 2015
Karaokekilpailun satoa Tervolasta
M
aanantaina 18.5. kuultiin Tervolahovissa tasokasta laulantaa, kun siellä kisattiin Lapin edustuspaikoista Eläkeliiton valtakunnallisiin karaokekilpailuihin. Kilpailun
järjestelyistä vastasi Lapin piiri yhdessä paikallisen yhdistyksen kanssa.
Kilpailuihin osallistui 35 lau-
lajaa läänin eri puolilta. Yleisöä ja
kannustajia oli talo täynnä. Juontajana toimi Tervolahovin isäntä Tenho Kakko, joka hoiti tehtävät tunnetulla taidollaan.
Kilpailuissa oli kaksi sarjaa: 50–
64 -vuotiaat ja yli 65-vuotiaat. Miehille ja naisille oli omat sarjansa.
Tervolalaiset kisaajat Rauha Niemelä (vas.), Helvi Kontiokoski ja
Raija Tarkiainen ottivat rennosti.
Upeita ruusuja, begonioita,
amppeleita ja muita kesäkukkia!
Tulokset
Maanantaina 8.6. Tervolan hautausmaalla 9–14
Tiistaina
9.6. Simon hautausmaalla 9–14
Keskiviikkona 10.6. Keminmaan hautausmaalla 9–12
Tervetuloa tekemään laatuhankintoja monipuolisesta valikoimasta!
www.vanhatalonpuutarha.fi
VANHATALON PUUTARHA
PUUTARHAMYYMÄLÄ
Kemin Citymarketin edessä
Rovaniementie 2263, Länsikoski
Ma-la 8–18
Ma–pe 8–20, la–su 10–18
©
Naiset 50– 64 v
1. Marja Karjalainen, Savukoski
2. Raija Ämmälä, Salla
3. Riitta-Liisa Rousu, Kemi.
Naiset 65 +
1. Helena Räsänen, Rovaniemi
2. Pirkko Mäkelä, Posio
3. Raija Tarkiainen, Tervola.
Tuomaroinnista vastasivat Eero Keskimaunu (vas.), Markku Hyvärinen ja
Antero Kinnunen (päätuomari).
Miehet 50–64 v
1. Viljo Iivari, Salla,
2. Ismo Klemettinen, Kemi
Miehet 65 +
1. Reijo Saari, Rovaniemi
2. Ossi Kuoksa, Rovaniemi
3. Jorma Pöykkö, Rovaniemi.
Sarjojen voittajat edustavat Lapin
piiriä syksyllä Hankasalmella pidettävissä valtakunnallIsissa karaokemestaruuskilpailuissa. ❅
✎ (HH)