3 / 2015

Transcription

3 / 2015
1
Jäsenkirje 2/2015
Salon Muistiyhdistys ry 25v!
Toden totta; on jo 25. vuosi Salon Muistiyhdistyksen toimintavuosi meneillään!
Matkamme varrelle on mahtunut paljon hienoja kokemuksia, ihmisiä, kohtaamisia,
tapahtumia ja muistoja……. Lämmin kiitos kaikille taipaleellamme mukana
olleille ja edelleen mukana oleville!
Yhdistyksen toiminta on jo pitkään voitu jakaa kolmeen linjaan: perinteiseen
järjestötoimintaan, palvelutuotantoon Moision päiväpaikassa ja tilauskoulutuksiin
sekä RAY:n avustuksella toteutettuun projektitoimintaan. Projekteja on ollut
meneillään
vaihtelevasti,
välillä
jopa
kolme
kerrallaan,
jolloin
henkilökuntamäärämmekin on ollut suurempi. Tällä hetkellä meneillään on RAY:n
kohdennetulla avustuksella toteutettu Muistisatama-toiminta ja työntekijöitä on
neljä ja lisäksi Jaana jatkaa päiväpaikassa avustavissa tehtävissä.
Osin projektityöskentelyn luonteesta ja niiden määräaikaisuudesta johtuen,
kaikenlaiset
muutokset
toiminnassamme
ovat
olleet
arkipäivää.
Pyrimme
toiminnassamme huomioimaan myös toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset
ja sekin tuo tietysti mukanaan monenlaisia muutoksia ja uusia tuulia. Nyt
muutoksina voidaan mainita mm. toimistotilojemme siirtyminen kokonaan
Kauppakeskus
Plazaan,
jossa
Muistikammari-toimintammekin
jatkuu.
Nettisivujemme osoite, kuten sähköpostiosoitteemmekin, tulevat muuttumaan
lähiaikoina. Jatkossa nettisivumme löytyvät osoitteesta www.muistisalo.fi ja
sähköpostiosoitteemme tulevat olemaan muotoa [email protected].
Nämä muutokset tulevat voimaan todennäköisesti vielä toukokuun aikana.
Henkilöstömuutokset myös jatkuvat. Toiminnanjohtaja Mari on jäämässä
työlomalle syyskuun alusta lähtien, ja siirtyy määräajaksi Turkuun VarsinaisSuomen
ja
Satakunnan
aluesuunnittelijan tehtäviin.
Muistiluotsi
asiantuntija-
ja
tukikeskukseen
2
Kaikista muutoksista huolimatta, perustehtävämme ja toiminta-ajatuksenamme
on edelleen pysynyt ja pysyy jatkossakin samana: muistihäiriöisen, muistisairaan
henkilön
ja
muistisairauden
hänen
eri
omaisensa
vaiheissa
hyvinvoinnin
sekä
tukeminen
muistisairaan
ja
ja
kuntoutus
hänen
omaisensa
oikeuksien valvominen.
Tulevan syksyn toiminnat alkavat olla jo suunniteltuna. Ajantasaisen tiedon
toiminnoistamme löytää nettisivuiltamme sekä jäsenkirjeistämme.
Kaikille jäsenillemme aurinkoisia, lämpöisiä ja muistorikkaita hetkiä toivotellen,
Mari, Marika, Sari, Anne ja Jaana 
3
Tervehdys Moision Päiväpaikasta!
Moision Päiväpaikka tarjoaa kuntouttavaa päivätoimintaa muistisairaille
kodinomaisessa ympäristössä Halikon Pensalantiellä. Päiväpaikassa on
meneillään jo 24. toimintavuosi.
Moision Päiväpaikassa elämme aktiivista arkea kevään
merkkejä seuraten. Päiväpaikka on auki kolmena päivänä
viikossa ja kuuden tunnin päivät ovat täynnä touhua,
tohinaa ja iloista puheensorinaa. Kävijöitä on tällä hetkellä
6-11 päivässä ja mukaan mahtuu vielä.
Kevään päivät ovat
täyttyneet
erilaisista
puuhailuista
ja
keskusteluista.
Viimeksi
vietimme
vappua leipoen sokerimunkkeja ja maistellen
itse tehtyä simaa. Olemme laulaneet kevään lauluja, seuranneet ajankohtaisia
asioita. Kädentaitoja olemme harjoittaneet ahkerasti. Itse tuunatut saviruukut
odottavat kasvattamiamme samettiruusuja. Olemme nauttineet myös kevään
auringon lämmöstä.
Annamme mielellämme lisätietoja toiminnastamme 
Aurinkoisin terveisin,
Anne Alanko
Moision Päiväpaikka
Pensalantie 3, 24800 Halikko
p. 044 031 9872
[email protected]
4
Kesäretki Fiskarsin ruukkiin
tiistaina 2.6.2015
Ohjelma:
Lähtö Salon torilta klo 11:30
Klo 12:30 - 13:30 Opastettu kiertoajelu Fiskarsissa.
Klo 13:30 Päiväkahvit PetriS Chocolate Room.
Herkullisten kakkukahvien jälkeen voit tehdä vaikka suklaisia
tuliaisostoksia.
Kahvin jälkeen on noin 2 tuntia aikaa kierrellä
Fiskarsin ruukinalueella. Voit katsella nähtävyyksiä, ihailla
ruukkimaisemaa tai käydä pienissä putiikeissa ostoksilla.
Klo 16:00 lähdetään kotimatkalle. Paluu Saloon noin klo 16:45.
Matkan hinta jäseniltä 15 € ja ei jäseniltä 20 €. Hinta sisältää
kuljetukset, opastuksen ja iltapäiväkahvit 
Ilmoittautumiset 20.5. mennessä Marikalle p. 044 333 7853 tai
[email protected]
5
RYHMÄT JA KURSSIT:
OMAISTEN TUKIRYHMÄ
Kokoontuu joka kuukauden kolmas tiistai klo 17:00–19:00, SALON SYTY:SSÄ
(Helsingintie 6, Salo). Kevään viimeinen tapaamiskerta 19.5. Ryhmä jatkuu
jälleen syyskaudella samalla aikataululla, aloituskerta on 18.8. Ryhmää luotsaa
Kaisa Niinistö. Lisätiedot ja ilmoittautumiset p. 044 7310020/Mari.
MAANANTAIN MUISTINVIRKISTYSRYHMÄ kokoontuu Salon SYTY:n tiloissa
(Helsingintie 6) joka maanantai 12:30–14:00. Kevään viimeinen
kokoontuminen 8.6. jonka jälkeen jäädään kesätauolle. Toiminta jatkuu taas
syksyllä 7.9. Ohjaajana on vapaaehtoinen Timo Luhtavaara. Ryhmässä tehdään
muistia haastavia tehtäviä sekä kysymysvisailuja.
Lisätiedot p. 044 7310020/Mari.
SALOHALLIN KUNTOSALIVUORO
Kuntosalivuoro on keskiviikkoisin Salohallilla. Toukokuussa siirrytään
kesäaikaan eli 6.5.2015 - 27.5.2015 kuntoilemaan pääsee klo 15:00 - 16:00.
Toukokuun jälkeen jäädään kesätauolle. Muistiyhdistyksen työntekijä ei ole
paikalla enää kevään aikana. Aina voi soittaa jos on kysyttävää p. 044 3337853/
Marika. Syksyllä jatketaan viikolla 34, vuorot selviävät kesän aikana.
MUISTIKAMMARI
Muistikammarilla on uudet tilat Plazassa 3krs. uudella puolella lähellä vanhoja
tiloja. Muistikammari on avoinna maanantaisin klo 10:00-12:00.
Kammari on kiinni kesällä. Paikalla ollaan vielä maanantaina 8.6. ja seuraavan
kerran ollaan avoinna maanantaina 3.8. Tervetuloa!
6
YHDESSÄ ETEENPÄIN - toimintaa pariskunnille
Ryhmä on tarkoitettu pariskunnille, joista toisella on muistisairaus.
Ryhmän tavoitteena on löytää uusia
mielekkäitä toimintatapoja ylläpitää
toimintakykyä, tarjota mahdollisuus
vertaistukeen ja mukavaan yhdessäoloon
kahvittelua unohtamatta.
Ryhmä kokoontuu Salon keskustassa,
SYTY:ssä (Helsingintie 6).
Kesätauon jälkeen jatketaan torstaina 3.9. klo 13:00 -15:00 Tervetuloa mukaan!
Lisätietoja ja ilmoittautumiset! Marika p. 044 333 7853
AINOT JA REINOT
21.5. kevään viimeinen tapaaminen klo 13:00-15:30
Ryhmässä keskustellaan ja vaihdetaan kuulumisia, kahvitellaan ja aktivoidaan
aivoja jollakin toiminnallisella tai luovalla menetelmällä. Ryhmään ovat
tervetulleita naiset ja miehet, jotka kaipaavat vertaistukea ja mielekästä sisältöä
omaan arkeensa. Ryhmä kokoontuu Moision Päiväpaikassa (Pensalantie 3,
Halikko). Elokuun lopulla jatketaan, aikatauluihin tulee pieniä muutoksia.
Ryhmäläisille ilmoitetaan alkamisajankohta kirjeitse.
Uudet ryhmäläiset tervetulleita mukaan!
Lisätietoja ja ilmoittautumiset p. 044 333 7853/ Marika.
7
MUISTATTEHAN, ETTÄ NETTISIVUILTAMME LÖYTYY
KYSYMYSPALSTA /www.alzsalo.fi
Jos muisti- ja aivoterveysasioiden tiimoilta heräsi kysymyksiä, niin
voit laittaa niitä sähköisessä muodossa yhdistyksen nettisivujen
”Kysy aivoterveyden edistämisestä” -välilehden kautta.
HUOM! Jäsenkirjeen voit saada
myös sähköisenä versiona
ottamalla yhteyttä
[email protected] !!
AIVOPÄHKINÖITÄ
Edellisen jäsenkirjeen sudokun vastaus, olkaa hyvä!
9
8
1
4
5
6
2
3
7
3
6
4
8
1
2
5
7
9
7
9
8
6
2
3
1
4
5
2
6
7
9
1
3
4
8
5
5
2
1
3
7
9
6
4
8
1
5
6
7
9
4
8
3
2
3
4
5
2
7
8
9
1
6
7
8
9
5
6
4
1
2
3
4
3
2
8
5
1
6
9
7
8
Anagrammeja
– kevään merkkejä luonnossa
volvo kuokka
harma eukko unien
ankan liemi
kypsää rahaa
kvist räkää
arthousen rupinen
kammoa kutsun
phones korkonen
Tietoa Muistiliiton uudesta muistinvirkistyssovelluksesta.
Aivoterveydeksi!
Uusi muistinvirkistyssovellus älypuhelimelle
Helli muistiasi aktiivisuudella ja opi uutta aivoterveydestä. Muistiliiton Aivoterveydeksi! muistinvirkistyssovellus kannustaa pitämään huolta muistin terveydestä - joka ikinen
päivä. Aivoterveydeksi! on tarkoitettu kaikenikäisille aivojen hellimiseen. Sovellus toimii
iOS-laitteissa, eli iPhonella (4, 4S, 5, 5S, 6, 6+), iPadilla (2, Air, Mini) ja iPodilla (Touch).
Aivoterveydeksi! sisältää aivoterveystietoa, aivoja aktivoivia pelejä sekä muistin
hyvinvoinnista huolehtimiseen kannustavan muistikuntokalenterin. Se muistuttaa
huolehtimaan aivojen hyvinvoinnista joka ikinen päivä. Sovelluksen kautta pääset myös
lukemaan Muistiliiton blogia sekä löydät kätevästi taskukoossa lähimmän
muistiyhdistyksesi, vertaistukea ja Facebook-sivuillemme. Nappaa aivoterveelliset vinkit ja
tavat arkeesi, ja aivosi hyrräävät.
Lataa omasi Apple Storesta - ilmaiseksi! Ei lataus- tai käyttökustannuksia.
www.muistiliitto.fi
9
VIELÄ EHTII HAKEMAAN PARISKUNTIEN LOMALLE!
VIRKISTYSLOMA MUISTISAIRASTA KOTONA
HOITAVILLE/OMAISHOITAJILLE SEKÄ SAIRASTUNEILLE
Lomapaikka ja –aika:
Kuntoutumiskeskus Apila, Kangasala, 7.-12.9.2015
Loman sisältö:
● Majoitus kahden hengen huoneissa
● Täysihoito
● Lomapaikan allasosaston ja kuntosalin vapaa käyttö
● Yleinen vapaa-ajan ohjelma
● Oman ryhmän ohjelma
● Mukavaa yhdessäoloa
Omavastuu osallistujalle on 20 €/vrk, yhteensä 100€.
Lomatukea haetaan Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon hakemuslomakkeella, jota
on saatavana lomajärjestelyissä mukana olevien Muistiyhdistysten toimistosta sekä
MTLH nettisivuilta. Yksi hakemus/ pariskunta.
Hakemuksessa on tärkeä olla tarkasti henkilötiedot, henkilötunnus täydellisenä, sekä
molempien puolisoiden tulotiedot ja lomatuen tarpeen perustelut ovat välttämättömät.
Tärkeää on kuvata muistiasiakkaan avun tarve tarkasti hakuhetkellä.
Lisätietoja tarvittaessa p. 040-673 3831
Hakemus palautetaan 2.3.-25.5.2015 välisenä aikana osoitteeseen:
Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry/Muistiluotsi
Varusmestarintie 15, 20360 Turku
Virkistysloman järjestävät MTLH, RAY ja Varsinais-Suomen ja Satakunnan
Muistiluotsi yhteistyössä Varsinais-Suomen Muistiyhdistys, Kankaanpään seudun
Muistiyhdistys, Porin Muistiyhdistys, Rauman Muistiyhdistys ja Salon Muistiyhdistys.
10
Salon Muistiyhdistys ry
Vilhonkatu 8, 24100 Salo
p. 02 7319872
[email protected]
www.muistisalo.fi
MUISTISATAMA (Ak toiminta)
Vilhonkatu 8, 24100 Salo
Toiminnanjohtaja/ Muistiohjaaja Mari Luonsinen p. 044 7310020
Muistiohjaaja Sari Nyrhinen p. 044 333 7854
[email protected]
MOISION PÄIVÄPAIKKA
Pensalantie 3, 24800 Halikko
p. 044 031 9872
[email protected]
Vastaava ohjaaja: Anne Alanko
Ohjaaja/ Yhdistyssihteeri: Marika Lindholm p. 044 3337853
[email protected]