VATKAIN KÄY LIIAN KUUMANA

Transcription

VATKAIN KÄY LIIAN KUUMANA
VATKAIN
KÄY LIIAN
KUUMANA
Jotkut vatkaimet kuumenevat jo
muutaman minuutin jälkeen niin
paljon, että käyttö täytyy keskeyt­
tää kesken vatkaamisen.
Innokkaan leipurin kannattaa kiinnittää huomiota sähkövatkaimen
käyttöaikaan.
24
Kuluttaja | Sähkövatkaimet
vatkain.indd 24
13.4.2015 14.28
testi
sähkövatkaimet
4 vastausta
vatkaimista
1
2
Jos kotona on yleiskone, tarvitsenko
myös sähkövatkainta?
Jos teet pieniä eriä, sähkövatkain
on kätevämpi. Sähkövatkaimella vat­
katessa on helpompi tarkkailla esimerkiksi
vaahdon muodostumista.
Teksti Terhi Hautamäki Testi Marja Nygren
Kuvat Raisa Kyllikki Ranta ja ICRT
M
iltä kuulostaa sähköhankala käyttää eikä se vaikuta yhtä laavatkain, jolla voi sedukkaalta kuin testivoittaja. Laatua arvikoittaa taikinaa vain
oitiin tarkastelemalla materiaalien vahminuutin kerrallaan?
vuutta, osien liitoksia ja viimeistelyn tarkEi ainakaan laitteelta,
kuutta.
jonka edes harrastelijaElectrolux on vatkaimista ainoa, joka
leipuri haluaisi pullatalkoisiin.
saa suorituskyvystä vain tyydyttävän arTällainenkin laite löytyy Kuluttajan
vosanan. Sillä on ongelmia jopa pannusähkövatkaintestissä. Se ei ole mikään nikakkutaikinan valmistamisessa ja mumetön halpistuote vaan OBH Nordican
nanvalkuaisen vatkaamisessa. Testissä
Frost-malli, joka maksaa 80 euroa. Valmis- vatkaaminen kesti 7 minuuttia, minä aitajan mukaan sillä voi sekoittaa paksua
kana laite alkoi jo kuumentua.
taikinaa vain minuutin. MaksimikäyttöKakkutaikinan teko sujuu kaikilla tesaika ilmoitetaan, kostin vatkaimilla hyvin
ka pitemmällä käyttötai erittäin hyvin, mutElectroluxilla
ajalla laite voi ylikuuta majoneesi jää kaikilla
mentua. Tosin valmista- valkuaisvaahdon
litkuksi.
jat ilmoittavat ajan hyvatkaaminen
Majoneesi ei onnistu
vin eri logiikalla. Aina ei
kestää 7 minuuttia. Majoneesi valmistetaan
tiedä, koskeeko käyttökananmunan keltuaisesta,
aika taikinan tekoa vai
öljystä ja etikasta.
vispaamista.
Majoneesista tulee vetistä, jos öljy on
Monilla muilla testin vatkaimilla käytseoksessa liian suurina pisaroina, eli se ei
töaika on 5 minuuttia tai vähemmän.
Perustehtävänsä testin sähkövatkaimet ole emulgoitunut kunnolla. Yleensä näin
käy, jos öljy kaadetaan kerralla muiden aitäyttävät silti hyvin. Testivoittaja on
Boschin 70 euroa maksava MFQ40201-mal- neiden sekaan tai sitä lisätään liian
li. Saman valmistajan vatkaimia on testis- nopeasti. Testissämme majoneesi valmistettiin oikeaoppisesti. Öljyä lisättiin sesä muitakin, ja nekin pärjäävät mainiosti.
okseen aluksi tipoittain ja sitten hyvin
Suorituskyvyltään vielä hieman Bohitaasti lorottaen. Raaka-aineet olivat
schia parempia ovat Logik, Tefal, OBH
huoneenlämpöisiä.
Nordican Chilli Pro ja toinen Philipsin
Sähkövatkaimet eivät silti suoriutuneet
malleista, mutta nämä hävisivät testivoittehtävästä. Sauvasekoitin käy isommilla
tajalle helppokäyttöisyydessä.
kierroksilla, joten sillä majoneesin valmisTefal puolestaan on ärsyttävän
tus käy helpommin.
äänekäs.
Maltti on tällöinkin valttia. ValmistaHinnat vaihtelevat huimasti
minen aloitetaan niin, että sauvasekoittiSähkövatkaimat maksavat 16 eurosta 150
men terä osuu astian pohjaan saakka. Laieuroon. Halpa Logik on suorituskyvyltään
tetta nostetaan hitaasti ylöspäin, jolloin
jopa testivoittajaa parempi, mutta sitä on
terä sekoittaa läpi koko annoksen. 
Miksi perunamuusista tulee vatkaimella kuohkeampaa kuin sauvasekoittimella? Sauvasekoit­
timella on suuri kierrosnopeus,
joten sillä sekoittamalla perunan tärkkelys
muuttuu liisterimäiseksi. Kalliimmissa sau­
vasekoittimissa voi valita laitteen pyörimis­
nopeuden, joten niillä syntyy muusikin.
3
Miksi kananmuna ei aina vaahtoudu kunnolla?
Vaahto syntyy, kun kanan­
munan proteiinit sitovat vatkat­
taessa seokseen ilmaa. Huoneenlämpöinen
munanvalkuainen vaahtoutuu nopeammin
kuin jääkaappikylmä, sillä munan pinta­
jännitys, eli nesteen pinnan molekyylien
ti­heys, on pienempi.
Pintajännitys tarkoittaa sitä, että nes­
teen pinnalla molekyylit ovat sitoutuneet
toisiinsa ikään kuin nesteen pinnalla olisi
kalvo. Tämän vuoksi esimerkiksi vesipisara
jää ruokapöydän vahakankaalle pisaraksi
eikä leviä tasaisesti. Erilämpöisissä nesteis­
sä on eri pintajännitys.
Munan proteiinien rakenne muuttuu
säilytyksessä, minkä vuoksi vanha muna
vatkautuu tuoretta paremmin. Parhaiten
seokseen saa ilmaa vatkaamalla aluksi
voimakkaasti ja melko hitaasti ja lisäämällä
sitten nopeutta.
4
Miten sähkövatkaimen pohjan
koloista voi puhdistaa roiskeet?
Liat voi rapsuttaa pois kuivana
hammasharjalla, pienellä pullo­
harjalla tai cocktailtikulla. Muista sähkötur­
vallisuus. Vatkain ei puhdistettaessa saa
olla kiinni virtalähteessä eikä laitetta saa
pestä juoksevan hanan alla.
Asiantuntijat ja lähteet: järjestöpäällikkö Helena
Velin ja kehityspäällikkö Katja Pethman, Maa- ja
kotitalousnaisten Keskus ry; vt. toiminnanjohtaja
Mari Mäenpää, Länsi-Suomen maa- ja kotitalo­
usnaisten piirikeskukset; elintarvikekehityksen
tutkimusprofessori Anu Hopia, Turun yliopisto;
Ruokatieto.
Sähkövatkaimet Kuluttaja 25
vatkain.indd 25
13.4.2015 14.28
Testivoittaja
1. Bosch
MFQ4020
SÄHKÖVATKAIMET
70 €
Hinta 4)
KOKONAISARVOSANA (1–100)
Tähdet
ARVOSANAT (1–10)
Suorituskyky
Kerman vatkaaminen
Munanvalkuaisen vatkaaminen
Pannukakkutaikinan valmistaminen
Kakkutaikinan valmistaminen
Leipätaikinan vaivaaminen
Majoneesin valmistaminen
Helppokäyttöisyys
Puhdistamisen helppous
Käytön helppous
Käsittelyn ja säilytyksen helppous
Osien kiinnittäminen toisiinsa
Säätöjen helppous
Käyttöohjeet
Melu, kuunneltu ja mitattu
Laatu
Yhteensä
Painoarvo
55 %
30 %
10 %
5%
100 %
LABORATORIOMITTAUKSET
Korkeus × leveys × syvyys
Sähköjohdon pituus
Paino
Kerman vatkaamiseen kulunut aika
Munanvalkuaisen vatkaamiseen kulunut aika
Melu, mitattu, dB(A)
VALMISTAJAN ILMOITTAMAT TIEDOT
Valmistusmaa
Tehontarve
Laitteeseen merkityt nopeudet
Turbotoiminto
Maksimikäyttöaika
2. Bosch
3. Kenwood 4. Braun
MFQ40301 1)
kMix HM790 2)
M1000
80 €
139 €
70 €
5. Kitchen
Aid
5KHM921E0B
149 €
Kallein
6. Bosch
6. Bosch
40 €
35 €
MFQ30303
MFQ3010
78
77
71
70
69
68
68







7
8
7
6
9
8
3
7
5
8
5
5
10
10
7
10
7
9
6
7
8
9
2
6
5
5
5
8
8
8
8
8
7
9
6
7
8
9
2
6
5
5
5
8
8
8
8
8
15 × 20 × 9 cm
156 cm
1,19 kg
1 min 42 s
2 min 57 min
62
15 × 19 × 7 cm
135 cm
0,74 kg
1 min 12 s
4 min 9 s
53
15 × 19 × 7 cm
135 cm
0,73 kg
1 min 13 s
4 min 30 s
54
Koottu USA:ssa
85 W
1–9
Ei
ei tietoa
Slovenia
300 W
1–5
Ei
5 min
Slovenia
300 W
min-max
Ei
5 min
7
9
7
8
8
9
2 Helppo
puhdistaa
8
10
10
3
8
8
10
8
10
7
9
7
7
9
9
2 Helppo
puhdistaa
8
10
10
3
8
8
10
8
10
16 × 21 × 8 cm
141 cm
0,95 kg
1 min 9 s
3 min 20 s
57
15 × 20 × 8 cm
142 cm
0,95 kg
1 min 30 s
3 min 17 s
56
Slovenia
450 W
0–5
Ei
5 min
Slovenia
500 W
0–5
Ei
5 min
7
8
7
6
9
8
3 Helppo
puhdistaa
7
10
5
8
3
8
3
8
10
7
9
6
8
7
9
3 Helppo
puhdistaa
7
10
8
3
5
10
3
7
8
14 × 20 × 8 cm 16 × 12 × 18 cm
111 cm
161 cm
1,52 kg
0,97 kg
1 min 37
1 min 18 s
2 min 48 s
3 min 42 s
60
64
Kiina
350 W
1–5
Ei
3 min
Puola
400–500 W
1–15
Kyllä
5 / 15 min 5)
1) Testattu malli MFQ40301. Eri värisiä rinnakkaismalleja MFQ40302, MFQ40303 ja MFQ4030. 2) Testattu poistuva malli kMix HM807, eri värisiä rinnakkaismalleja
HM790, HM790BK, HM790BL, HM790GR, HM790GY, HM790RD ja HM790YW.
Näin testasimme
Testit tehdään puolueettomissa
laboratorioissa yhdessä eri maiden
riippumattomien kuluttajalehtien
kanssa.
Suorituskyky Sähkövatkaimilla
vatkattiin kermaa ja munanvalku­
aista, sekoitettiin pannukakku- ja
kuivakakkutaikinaa, vaivattiin
leipätaikinaa ja valmistettiin ma­
26
joneesia. Kermatestissä vatkat­
tiin 250 millilitraa noin 7-asteista
kermaa. Munanvalkuaistestissä
vatkattiin 5 kananmunaa. Pannu­
kakkutaikina tehtiin vehnäjauhois­
ta, maidosta, kananmunista ja suo­
lasta. Kuivakakku tehtiin jauhoista,
nostatusaineesta, sokerista, voista
sekä kananmunista ja paistettiin
170 asteessa 55 minuuttia. Leipä­
taikina valmistettiin 500 gram­
masta valmista leipäjauhoseosta.
Majoneesi valmistettiin munankel­
tuaisesta, öljystä ja viinietikasta.
Testeissä mitattiin muun muassa
lopputuloksen laatua ja rakennetta
sekä vatkaamiseen, sekoittamiseen
tai vaivaamiseen kulunutta aikaa.
Helppokäyttöisyys Kolme asian­
tuntijaa arvioi muun muassa sähkö­
vatkainten käytön, käyttöohjeiden,
säätöjen, puhdistamisen sekä kä­
sittelyn ja säilytyksen helppoutta.
Melu Melua testattiin sekä desi­
belimittarilla että kolmen hengen
raadin arvioimana.
Laatu Raati arvioi, kuinka hyvin lai­
te oli valmistettu. Arvioinnissa otet­
tiin huomioon laitteen materiaalit,
rakenne, kokoaminen ja viimeistely.
Kuluttaja | Sähkövatkaimet
vatkain.indd 26
13.4.2015 13.03
Hyvä ostos
8. OBH
Nordica
9. Krups
9. Philips
9. Logik
6762 Chilli Pro
3 Mix 5000
Perfect Mix
Standard
HR1560
L300HM14E
50 €
75 €
35 €
23 €
12. Tefal
HT410138
Prepline
47 €
12. Philips 14.
15. OBH
HR1570
Electrolux Nordica
Easy Compact 6782 Frost
Silent
EHM6300
40 €
80 €
3)
80 €
16. Russell 17. Matsui 18. OBH
Hobbs
M15HMW09E Nordica
Illumina
20200-56
60 €
6761 Chilli
Halvin
16 €
40 €
66
65
65
65
64
64
63
62
61
58
56











8
8
8
9
9
9
3
5
5
5
3
5
8
5
5
5
7
8
8
9
9
8
3
5
5
5
3
5
8
5
5
8
8
9
8
9
9
8
3
5
5
5
3
5
8
3
5
5
8
9
8
9
9
8
3
5
5
8
3
3
8
3
4
5
7
8
7
6
9
8
3
6
5
5
3
5
10
5
4
8
6
8
6
5
8
Ei toimintoa
3
6
5
5
5
5
8
5
4
5
6
9
7
5
8
8
3
4
5
3
3
3
8
5
4
5
Paras
pannu­
kakku
Paras
pannu­
kakku
Paras
pannu­
kakku
Paras
pannu­
kakku
8
9
7
8
9
9
3
6
5
8
3
5
8
5 Meluisin
1
8
7
8
8
9
9
8
3
5
5
5
3
5
8
5
4
5
Paras
pannu­
kakku
5 Huono
7
in
7 pannu­ 9
4 kakku
8
3
6
7
9
8
8
3 Helppo 3
6 puhdistaa 6
10
5
5
8
3
3
5
5
8
8
3 Hiljaisin 5
10
4
10
3
Heppoisin
15 × 18 × 9 cm 15 × 20 × 10 cm 17 × 19 × 9 cm 15 × 20 × 9 cm 13 × 19 × 10 cm 17 × 20 × 9 cm 17 × 20 × 11 cm 16 × 20 × 10 cm 16 × 19 × 10 cm 13 × 17 × 9 cm 14 × 21 × 9 cm
103 cm
114 cm
110 cm
176 cm
122 cm
113 cm
151 cm
118 cm
123 cm
92 cm
122 cm
1,01 kg
1 kg
1,05 kg
1,22 kg
1,08 kg
1,08 kg
1,185 kg
1,09 kg
1,12 kg
0,74 kg
1,09 kg
1 min 37
1 min 31 s
1 min 8 s
1 min 15 s
54 s
1 min 32 s
2 min 38
1 min 20 s
2 min 9 s
1 min 51 s
1 min 18 s
1 min 46 min
1 min 59 s
1 min 38 s
1 min 43 s
2 min 3 s
1 min 49 s
7 min 1 s
1 min 40 s
3 min 2 s
3 min
3 min 6 s
72
72
73
78
86
76
49
75
79
75
78
Ei tietoa
400 W
1–5
Kyllä
3 min
Kiina
350 W
1–4
Kyllä
4,5 / 10 min 5)
Unkari
400 W
0–3
Kyllä
15 min
Kiina
300 W
1–6
Kyllä
3 min
Kiina
450 W
1–5
Kyllä
14 min
Unkari
400 W
0–3
Kyllä
15 min
Kiina
500 W
min-max
Kyllä
ei tietoa
Ei tietoa
400 W
1–5
Kyllä
1 / 15 min 5)
3) Testattu malli First kitchen 6781. Suomessa myytävän mallin väri eroaa testatusta.
4) Suuntaa-antavat hinnat maahantuojilta helmikuussa 2015. 5) Lyhyempi aika ilmoitettu taikinakoukuille, pidempi vispilöille.
Näin luet taulukkoa
Kokonaisarvosana 1–100 pis­
tettä. 100 pistettä on paras mah­
dollinen tulos, mutta koska tes­
tit ovat tiukkoja, 80 pistettä on jo
erittäin hyvä tulos. Kokonaisar­
vosana ei muodostu arvosanois­
ta yhteen laskemalla, vaan se on
niiden painotettu keskiarvo. Lisäk­
si arvosanaa voi laskea se, että
tuote saa huonot pisteet jossakin
tärkeässä ominaisuudessa, kuten
turvallisuudessa.
Arvosanat 1–10 pistettä, joista 10
on paras. Arvosanat on pyöristet­
ty. Kunkin arvosanan taustalla voi
olla jopa kymmeniä arviointeja ja
mittaustuloksia.
Testivoittaja Testissä parhaat
pisteet saanut tuote.
Hyvä ostos Testin paras hintalaatusuhde.
Tähdet Perustuvat kokonais­arvo­
sanaan. Kertovat tuotteesta
nopealla silmäyksellä.
 Erittäin hyvä (80–100)
 Hyvä (60–79)
 Tyydyttävä (40–59)
 Huono (20–39)
 Erittäin huono (1–19)
Kiina
400–500 W
Ei merkintöjä
Ei
5 min
Kiina
125 W
1–5
Ei
3 min
Ei tietoa
300 W
1–5
Kyllä
5 min
TIEDUSTELUT: Bosch: BSH Kodinkoneet Oy, 020 751
0700, www.bosch-home.fi; Gigantti Oy, 020-321 321,
www.gigantti.fi, Braun: Procter & Gamble Finland Oy,
0203 25525, www.fi.pg.com, Electrolux: Oy Electrolux
Ab 09 859 530, www.electrolux.fi, Kenwood: Suomen
Sähkötuonti Oy, 020 7411 660, www.suomensahko­
tuonti.fi, KitchenAid: Oy Magentur Ab, 050 5453 427,
www.magentur.fi, www.kitchenaid.fi, Krups, Tefal:
Groupe SEB Finland, 09 622 9420 , www.krups.fi,
Logik, Matsui: Gigantti Oy, 020-321 321, www.gigant­
ti.fi, OBH: OBH Nordica 09 8946 150, obhnordica.fi;
Gigantti Oy, 020-321 321, www.gigantti.fi,
Philips: Philips Oy, 09 2311 3415, www.philips.fi ,
Russel Hobbs: Spectrum Brands Finland Oy, 020 771
0840, fi.russellhobbs.com
Sähkövatkaimet Kuluttaja 27
vatkain.indd 27
13.4.2015 13.03