Henkilökohtainen apu vähemmälle

Transcription

Henkilökohtainen apu vähemmälle
9
12. syyskuuta 2015
SUSANNA EKSYMÄ
CARANE FIX
• Hajunpoistot/
• Käsinpesut
Hajunpoistot/Otzonointi
Otzonointi
• Vahaukset
• Maalipinnan
• Sisäpuhdistukset kiilloitukset
Gneissitie 20 90630 OULU p. 0400-162 210
AVOINNA:
ARK. 9–17
Kuusamossa kesämökkejä mm.
Ville Jaaranto on huolissaan kaupungin päätöksestä leikata hänen henkilökohtaisen
avustajan tuntimäärää. Hän aikoo kampanjoida asiasta sosiaalisessa mediassa.
Henkilökohtainen
apu vähemmälle
Susanna Eksymä
Oulu
Oululainen Ville Jaaranto
on tuohtunut ja hädissään
Oulun kaupungin päätöksestä supistaa hänen henkilökohtaisen avun tuntimäärää. Kaupunki on tähän
saakka maksanut vaikeavammaiselle, AMC-sairaudesta kärsivälle Jaarannolle
henkilökohtaisen avustajan
15 tunniksi vuorokaudessa.
Elokuun alusta alkaen tuntimäärää on supistettu 10 tuntiin vuorokaudessa.
– Kaupunki katsoo, että
henkilökohtaisen avuntarpeen määrä on vähentynyt
lopetettuani yritystoiminnan, media-alalla yrittäjänä
aiemmin toiminut Jaaranto
sanoo.
– Se, etten tee enää töitä,
ei kuitenkaan ole muuttanut
avuntarvettani mitenkään.
Tarvitsen henkilökohtaista
avustajaa aivan kaikissa arjen askareissa, hän painottaa.
Ville Jaarannon sairaus AMC
eli arthrogryposis multiplex
congenita on synnynnäinen.
Se aiheuttaa muun muassa
puhe- ja kuulovaikeuksia,
lihaskatoa ja jäykistää niveliä. Liikkumista hankaloittaa
myös kampurajalat. Jaaranto
kärsii lisäksi refleksiepilepsiasta. Hän kertoo kohtauksen
tulevan hyvin herkästi, sen
voi laukaista esimerkiksi yllättävä ääni tai valo.
– Ilman avustajaa olemisessa eniten pelottaa epilepsiakohtaukset, sillä kaaduttuani en pääse ylös omin
avuin. Entä jos lyön vaikka
pääni tai katkaisen raajani? Siinä voi käydä todella
huonosti, jos olen yksin. Se
on heitteillejättö, Jaaranto
puuskahtaa.
Jaarannolla on käytössään
hyvinvointiranneke, mutta
hän ei pidä sitä luotettavana.
– Jos toinen käsi jää kaatuessa kropan alle, on ranneketta mahdotonta painaa,
saati silloin, jos on tajuttomana, hän sanoo.
Jaaranto tähdentää avustajan olevan hänen kätensä ja
jalkansa, elinehto.
– Ilman apua en pääse
edes aamulla sängystä ylös,
en saa vaatteita ylleni, enkä
ruokaa lautaselleni, Jaaranto sanoo.
Hän tarvitsee avustajaa
myös muun muassa vessassa käymiseen ja peseytymiseen, tulkkaamiseen sekä avustajakoiran ulkoiluttamiseen.
– Avustajien työvuorojen
suunnittelusta on tullut todella hankalaa. Päätös supistaa avustajan tunteja ottaa mielenterveyden päälle. Haluttuja säästöjä ei synny, jos joudun tämän vuoksi
laitokseen. Tässä ollaan menossa ojasta allikkoon, Jaaranto kritisoi.
Ilman avustajaa
olemisessa
eniten pelottaa
epilepsiakohtaukset.
Hän ei aio kaupungin päätöstä purematta niellä. Ville
Jaaranto järjesti Oulun Taiteiden Yössä asiasta yhden
miehen mielenosoituksen ja
aikoo kampanjoida aiheesta
myös sosiaalisessa mediassa. Tekeillä on myös ajatuksia herättävä lyhytelokuva.
Oulun kaupungin päätöksestä hän on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
– Sain juuri kuulla, että asian käsittelyssä saattaa kesää
jopa vuosi, Jaaranto tuskailee.
Hän kertoo tietävänsä, että avustajien tuntimääriä on
leikattu muiltakin oululaisilta vaikeavammaisilta.
– Nyt pitäisi ryhtyä porukalla toimeen ja kyseenalaistamaan näitä leikkauksia. Vammaiset ovat todella
väärä säästökohde, Jaaranto
sanoo ja vinkkaa, että vammaisille on tarjolla ilmaista
oikeusapua, johon hän on itsekin turvautunut.
Palveluesimies Miia Ahlroth Oulun palveluohjausyksiköstä kertoo, että
Oulun kaupungissa on tällä hetkellä 784 henkilökoh-
taisen avun asiakasta. Palvelusuunnitelmia tarkistetaan ja päivitetään vammaispalvelulain mukaisesti
aina, jos asiakkaan olosuhteissa tapahtuu muutoksia.
Palvelutarpeet arvioi kaupungin sosiaalityöntekijä tai
palveluohjaaja yhdessä asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa kanssa asiakkaan kotona tai hoitopaikassa. Arviointia tehtäessä käytettävissä on muun muassa lääkärinlausunnot.
– Viime vuoden lopulla
Oulun kaupungissa käynnistyneen systemaattisen
arviointityön tarkoituksena
on kohdentaa palvelut tarkoituksenmukaisesti siten,
että asiakkaan avun tarpeisiin vastaa tarvittaessa alan
ammattilainen. Joidenkin
asiakkaiden kohdalla tämä
on voinut merkitä henkilökohtaisen avun tuntimäärän pienenemistä, Ahlroth
sanoo.
Hän selittää, että mikäli
palvelutarvearviota tehtäessä on huomattu henkilökohtaisen avun kohdentuvan
selkeästi hoivan, hoidon tai
valvonnan tarpeeseen, on
palveluja näiltä osin muutettu sosiaalihuoltolain mukaisiksi kotihoidon tai terveydenhuoltolain mukaisiksi, lääketieteellisin perustein
annettaviksi kotisairaanhoidon palveluiksi. Sosiaali- ja
terveydenhuoltolain mukaisista palveluista peritään
asiakkaalta asiakasmaksulain mukainen asiakasmaksu, jossa otetaan huomioon
asiakkaan maksukyky.
– Yhtälailla asiakkaan palvelumäärää on saatettu palvelutarvearvion jälkeen lisätä, jos avun tarpeet ovat
lisääntyneet, Ahlroth huomauttaa.
– On ymmärrettävää, että
muutokset palvelujen järjestämisessä ovat aiheuttaneet osassa asiakkaista huolta. On kuitenkin muistettava,
että palvelutarpeiden ja palvelusuunnitelmien uudelleenarviointi tehdään aina
asiakasta kuullen. Tavoitteenamme on turvata yksilöllisen tarpeen mukaiset lakisääteiset palvelut kaikille sosiaali- ja terveydenhuollon
asiakkaille, hän summaa.
Ervastintie 10 C, tupak+mh+s+var,
huon. ala n. 33m2, n 38-km2, rak v-72,
laajennus v-95, lautarakenteinen, vesikatto harja/pelti, lämmitys takka ja kamina, sähköt aggregaatilla. Lisäksi grillikatos, wc-varastorakennus ja venevaja.
Oma tontti n. 8900m2. Kuusamojärven
kovaa rantaa n. 40m. Hp. 54.000,Poussuntie 44 A, ok-talo/vapaa-ajanrakennus, alak oh+k+2mh+wc+kph, yläk
1h, huon. ala n. 108 m2, rak v-46, korjauksia v-97, hirsirunkoinen, ulkoverhous
lautaa, vesikatto harja/pelti, lämmitys
sähkö, oh leivinuuni ja k puuliesi. Varusteena sähkö, vesijohto ja viemäröinti.
Lisäksi ent. navettarakennus ja varasto/
halkovaja. Tontti n 1 ha, kulkuoikeus ja
veneenpitopaikka Poussujärven rannassa. Hp. 85.000,Liikasenvaarantie, tupa+kk+2mh+et
+var+terassi n. 50m2, n. 64k-m2, lautarakenteinen, vesikatto harja/pelti, rak v.
-77-78, lämmitys sähkö ja vuolukivitakka. Lisäksi saunarakennus s+ph+var n
22m2. Oma tontti n. 5200m2. Kallunkijärven kovaa rantaa n 50m. Hp. 66.000,-
Kaikista kohteista lähemmin
toimistoltamme.
/XRQWRSlLYlNRWL
+DOL1DSHURW
AVOIMET OVET
Pidämme avoimet ovet päiväkodilla la 12.9 klo 12-16 ja
su 13.9 klo 12-16. Tervetuloa!
Tarjolla suolaista purtavaa ja klo 14 yhteinen lauluhetki
molempina päivinä.
Kempeleessä aloitti elokuussa 2015 toimintansa
uusi yksityinen päiväkoti osoitteessa Tuhkimonkaarre 1.
Toimintamme perustuu luonto- ja ympäristökasvatukseen sekä
steinerpedagogiikan kasvatusperiaatteisiin.
Sydänajatuksena toiminnassamme on tehdä asioita yhdessä lasten
kanssa kiireettömässä ja kodinomaisessa toimintaympäristössä.
Tarjoamme lapsille luomu- ja lähiruokaa. Ruoka valmistetaan
puhtaista raaka -aineista, iki-ihanassa keittiössämme!
Kitkantie 8, 93600 Kuusamo
puh 08-8521640
email: [email protected]
www.kiinteistohakkio.fi
Jenny Juvani vastaa mieluusti kysymyksiinne,
ajatuksiinne ja päivähoitopaikkakyselyihin!
ja ilmoituksesi
HUOMATAAN!
(ALI¿'ROUP¿/Y
*ENNY¿*UVANI¿¿¿¿¿¿
HALINAPEROT PAIVAHOITOFI¿¿¿¿WWWPAIVAHOITOFI
Sinä joka haluat upeat ja
trendikkäät hiukset
täysin ilmaiseksi!
Wella hakee avoimen innostuneita
HIUSMALLEJA
syksyn tilaisuuksiin. Ensimmäinen tilaisuus on 16.9.
Yli 16-vuotias nainen tai mies tule käymään
Uusi Seurahuone (Rantakatu 4)
ti 15.9. klo 19.00
niin kerromme lisää.
Lämpimästi tervetuloa!