Tervetuloa Kaartin jääkärirykmenttiin

Transcription

Tervetuloa Kaartin jääkärirykmenttiin
Tervetuloa
Kaartin jääkärirykmenttiin
1
Försvarsmakten
•
The Finnish Defence Forces
Arvoisa tuleva kaartinjääkäri
Kaartin jääkärirykmentti on Maavoimien
joukko-osasto, jonka vastuualueena on pääkaupunkiseutu ja Uudenmaan maakunta.
Rykmentin vastuualueella asuu noin 1,6
miljoonaa suomalaista. Tällä alueella Kaartin jääkärirykmentti vastaa puolustuksesta,
joukkojen kouluttamisesta, asevelvollisuusasioista, virka-avun antamisesta muille
viranomaisille, yhteydenpidosta alueen siviilitoimijoihin, valtiollisista edustustehtävistä
ja erilaisista tukitehtävistä.
Sinua odottaa vaativa ja mielenkiintoinen
varusmieskoulutus. Kaartin jääkärirykmentti
on ainoana joukko-osastona Suomessa
erikoistunut asutuskeskuskoulutuksen antamiseen. Koulutamme rakennetun alueen
taisteluun kykeneviä kaupunkijääkäreitä,
sotilaspoliiseja ja tiedustelijoita kaikkiin
erilaisiin uhkatilanteisiin, kuten erikoisjoukkojen torjuntaan hybriditilanteissa.
Normaalioloissa korostuu valmiutemme
tukea muita viranomaisia yhteiskunnan eri
kriisitilanteissa.
Koulutamme sotilaita yli sataan erilaiseen
tehtävään, autonkuljettajista panssarintorjuntaohjusampujiin ja joukkueen johtajiin.
Koulutusvalintoja tehtäessä pyrimme ottamaan halukkuutesi huomioon. Kannattaa
tutustua ennalta tarjolla oleviin tehtäviin.
Varusmiehistä koostuva Kaartinjääkäritoimikunta vastaa myös palvelukseen liittyviin
kysymyksiin Facebookissa. Lisätietoa saat tietenkin myös palvelukseen astumisen jälkeen.
Ensimmäinen viikonloppu on palvelusta, mutta läheisilläsi on ensimmäisenä
viikonloppuna mahdollisuus tutustua varusmiespalvelukseen ja viettää aikaa kanssasi
Kaartin pataljoonassa lauantaina 9.1. klo
11-14 tai Uudenmaan jääkäripataljoonassa
sunnuntaina 10.1. klo 13-16. Saat tietää pataljoonasi astuessasi palvelukseen.
Sotilasvala ja -vakuutus annetaan Santahaminassa 12.2.2016. Myös tähän tapahtumaan
läheisesi ovat lämpimästi tervetulleita! Silloin nimitän sinut ensimmäiseen ja erityiseen
palvelusarvoon kaartinjääkäriksi. Kaarti
tarkoittaa valiojoukkoa, jotka ovat monissa
maissa vastanneet ylimmän valtionjohdon
suojaamisesta. Jääkäri tarkoittaa nopealiikkeistä jalkaväkisotilasta, jotka olivat
ratkaisevassa roolissa Suomen itsenäisyyden
puolustamisessa.
Tervetuloa valiojoukkoon!
Kaartin jääkärirykmentin komentaja
prikaatikenraali Pekka Toveri
Toimi näin
1. Onko terveydentilasi tai suunnitelmasi muuttuneet?
Ota yhteyttä puolustusvoimien aluetoimistoosi, mikäli sinulle sattuu ennen palveluksen alkua
sellainen tapaturma tai sairastuminen, joka estää matkustamisen tai haittaa palveluksen suorittamista. Asevelvollisen palveluksen aloittamisajankohtaa voidaan hakemuksesta muuttaa,
jos se katsotaan erittäin tarpeelliseksi:
• ammattiin valmistumista tai opiskelua varten
• taloudellisten olojen järjestämistä varten
• näihin verrattavista muista erityisistä henkilökohtaisista syistä
Hakemus on tehtävä hyvissä ajoin ennen palveluksen aloittamista. Pelkkä hakemuksen jättäminen ei riitä syyksi palveluksesta poisjäämiseen. Hakemuksissa käytettäviä lomakkeita ja
lisätietoja saa aluetoimistoista: facebook.com/aluetoimisto.
2. Täytä ennakkokyselylomake 18.12.2015 mennessä
Mitä tarkemmin täytät kyselyn, sitä paremmin pystymme ottamaan toiveesi huomioon ja sijoittamaan toiveitasi ja fyysistä kuntoasi vastaavaan alokasyksikköön. Vastauksesi käsitellään
luottamuksellisesti, eivätkä ne sulje sinua minkään vaihtoehdon ulkopuolelle.
bit.ly/KAARTJR116
3. Liity saapumiseräsi Facebook-ryhmään
www.facebook.com/groups/kaartjr116/ tai hae Facebookista nimellä ”KAARTJR 1/16”
Ryhmässä koulutetut some-agentit vastailevat Teidän kysymyksiinne ennen palvelusta ja sen
aikana. Sivu toimii myös yleisenä tiedotuskanavana.
4. Käytännön ohjeita varusmiespalveluksen aloittamiseen
Saat palveluksenaloittamismääräyksen joko kutsuntatilaisuudessa tai postitse. Siitä selviää,
milloin ja missä joukko-osastossa palvelus on aloitettava. Palveluksenaloittamismääräys on
samalla matkalippu, josta irrotettavilla lipuilla voi matkustaa linja-autolla ja junalla Suomen alueella kotipaikasta palveluspaikkakunnalle. Liput eivät käy Tampereen ja Turun
paikallisliikenteessä eikä pääkaupunkiseudun seutuliikenteessä. Lippuun on merkitty sen
voimassaoloaika.
Saavu joukko-osastoon jo puolen päivän aikoihin. Ensimmäinen päivä on varattu varusteiden
hakuun. Varsinaista koulutusta ei vielä ole, joten silloin on hyvää aikaa tutustua kaikessa
rauhassa uuteen ympäristöön. Älä saavu palvelukseen humaltuneena! Sotilaan esiintyminen
juopuneena tai päihteiden alaisena on rangaistavaa.
Kotoa lähtiessäsi pukeudu käytännölliseen, sään mukaiseen vaatetukseen, jonka viet kotiin
ensimmäisellä lomallasi. Vaikka varusmiehellä on lomalla ja vapaa-aikanaan oikeus käyttää
siviiliasua, ei sen säilyttäminen ensimmäisen loman jälkeen ole kasarmialueen tiloissa sallittua. Kun lähdet varusmiespalvelukseen, ota mukaasi:
• henkilökohtaisen puhtauden hoidossa tarvittavat välineet
• sairausvakuutuskortti (KELA-kortti) ja ajokortti
• rokotustodistus
• tilinumerosi (IBAN-muodossa)
• halutessasi omat parranajovälineet
Lisätietoja: varusmieheksi.fi
Jonkin ajan päästä voit myös ottaa liikunta- ja harrastusvälineitä mukaan kasarmille.
Joukko-osastossa on lukittava kaappi tai varasto, jossa voidaan säilyttää mukana tuomasi
harrastusvälineet.
• Helpoiten pääset Santahaminaan bussilla numero 86 Herttoniemen metroasemalta.
• Jos saavut autolla, etsi parkkipaikka Herttoniemestä tai Laajasalosta ja ota bussi 86
Palvelusaika 165, 255 tai 347 päivää
Palvelusajat
Johtajakoulutus
• Reservin upseereiksi, aliupseereiksi ja
miehistön vaativimpiin erityistehtäviin koulutettavien asevelvollisten palvelusaika on
347 päivää.
• Miehistön erityistaitoa ja ammattimaista
osaamista vaativiin tehtäviin koulutettavien
palvelusaika on 255 päivää.
• Muilla miehistötehtäviin koulutettavilla on
165 päivän palvelusaika.
• Aseetonta palvelusta suorittavien palvelusaika on 255 tai 347 päivää.
Johtajavalinnat tehdään peruskoulutuskauden päätteeksi. Valinnassa vaikuttavat
eniten peruskoulutuskaudella osoitetut kyvyt
ja persoonalliset johtajaominaisuudet.
Tehtävä, johon sinut koulutetaan, ratkeaa
vasta joukko-osastossa suoritettavien valintojen perusteella. Kannattaa siis varautua
pisimpään eli 347 päivän palvelusaikaan.
Peruskoulutuskausi
Palvelus alkaa kahdeksan viikkoa kestävällä
peruskoulutuskaudella. Ensimmäisinä viikkoina varusmiehille opetetaan perusteet
toimia turvallisesti yksittäisenä sotilaana
ja taistelijaparina. Peruskoulutuskaudella
arvioidaan myös soveltuvuus erikois- ja johtajakoulutukseen sekä tehdään ensimmäiset
kuntotestit.
Peruskoulutuskauden päättyessä tehdään
lopulliset valinnat miehistökoulutukseen ja
aliupseerikoulutukseen. Samalla määräytyy
myös koulutuksen mukainen palvelusaika:
165, 255 tai 347 vuorokautta.
Erikoiskoulutuskausi
Erikoiskoulutuskaudella saatava koulutus
antaa valmiudet toimia koulutushaaran
mukaisessa tehtävässä ryhmän ja joukkueen osana. Osaamisen taso arvioidaan
koulutushaaratutkinnolla.
Joukkokoulutuskausi
Joukkokoulutuskaudella varusmiehet koulutetaan toimimaan joukkotuotannon
mukaisissa sodanajan tehtävissä. Joukkokoulutuskausi on koulutuksen toiminnallinen ja
taidollinen huipentuma. Tärkeimmät taistelu- ja ampumaharjoitukset järjestetään
joukkokoulutuskaudella.
Varusmiespalveluksen aikana varusmiesjohtajille luodaan perusta ja myönteinen asenne
johtajana kehittymiseen myös reservissä.
Päämääränä on, että johtajat pystyvät reserviin siirryttyään kertausharjoituksissa sekä
liikekannallepanossa aloittamaan joukkonsa
johtamisen ja kouluttamisen itsenäisesti,
omatoimisesti ja tehokkaasti.
Suurin osa puolustusvoimissa johtajakoulutuksen saaneista henkilöistä menestyy
erinomaisesti elämässään ja sijoittuu yhteiskunnassa arvostettuihin tehtäviin ja asemiin.
Johtajana kehittyminen on johtajana kasvamista. Tämä on meille jokaiselle elinikäinen
haaste. Tähän haasteeseen voi vastata
antamalla sattumalle tilaa ja oppimalla kantapään kautta, kuten sanotaan. Haasteen voi
toki kohdata myös toisella, systemaattisella
tavalla – varmistamalla oppimisen ja pyrkimällä johtajakoulutukseen.
Johtajakoulutuksen ytimenä on ihmisten johtaminen ja johtajana kehittyminen. Ihmisten
johtamista opetetaan ja opitaan syväjohtamisen pohjalta. Tavoitteena on kehittyä
luottamusta rakentavaksi johtajaksi. Hyvä
johtaja saa ihmiset innostumaan työstään,
edistää oppimista ja arvostaa toisia tasavertaisina ihmisinä.
Johtajana kehittyminen perustuu viimeisen
kuuden kuukauden aikana tapahtuvaan
toimintaan ja harjoitteluun oikeiden alaisten
kanssa. Johtajakaudella oppimista tuetaan
systemaattisella palautteella, johon kuuluvat myös johtajaprofiilit ja henkilökohtaiset
kehittymissuunnitelmat. Tavoitteena on kyky
arvioida omaa oppimista eli reflektointikyky
sekä itseohjautuva toimintatapa.
Oppiminen taltioidaan johtajakansioon,
joka jää omaksi reserviä varten. Reservi
eli varusmiespalveluksen jälkeinen asevelvollisuusaika on pitkä aika. Johtajana
kehittymisen tulee jatkua siviilielämän kokemusten pohjalta.
Maavoimien
tehtävät
Maavoimien
tehtävät
Maavoimien
tehtävät
Lisätietoa:
Lisätietoa:
varusmieheksi.fi
varusmieheksi.fi
puolustusvoimat.fi/kaartjr
puolustusvoimat.fi/kaartjr
#kaartjr
#kaartjr
Kaartin pataljoona
Sotilaspoliiseja, kuljettajia ja
erikoiskomennusmiehiä
Sotilaspoliisikomppania (SPOLK) ja
2. Jääkärikomppania (2.JK)
Kaartin pataljoona tuottaa
sotilaspoliisikomppanioita sodan ajan joukkoihin sekä Kaartin jääkärirykmentissä
joukkotuotettavien joukkojen kuljettajat.
Sotilaspoliisikomppania ja 2. Jääkärikomppania antavat sotilaspoliisikoulutusta sekä
vastaavat vuorollaan varuskunnallisista
vartiointi- ja edustustehtävistä. Sotilaspoliisikoulutukseen kuuluu voimankäytön
koulutus, henkilönsuojaustehtävät sekä taistelu rakennetulla alueella. Osa varusmiehistä
koulutetaan erikoistehtäviin joita ovat mm.
tarkka-ampuja, pioneeri, taistelupelastaja tai
tiedustelija. Yksiköt toteuttavat lisäksi aliupseerikurssin sotilaspoliisilinjan. Palvelusaika
255 tai 347 vrk.
Sotilaspoliisikomppaniat koulutetaan taisteluihin pääkaupunkiseudun rakennetulle
alueelle ja pääosa harjoituksista toteutetaan
yhteistyössä eri viranomaisten kanssa. Yhteistoimintaa poliisin kanssa harjoitellaan
kuukausittain. Koulutuksessa korostuu toiminta ja hallittu voimankäyttö siviiliväestön
seassa kohteiden suojauksessa ja erikoisjoukkojen torjunnassa sekä pääkaupungin
ainutlaatuinen toimintaympäristö, johon
kuuluu muun muassa tunneliverkostot, metroasemat ja suuret rakennuskompleksit.
Kaartin pataljoonan asettama Maavoimien
kunniakomppania toteuttaa puolustusvoimien ylipäällikön, puolustusministerin,
puolustusvoimain komentajan ja Helsingin
varuskunnan sotilaalliset edustustehtävät
sekä vastaa kohteiden vartioinnista mukaan
lukien Presidentinlinnan kunniavartio.
Kuljetuskomppania (KULJK)
Kuljetuskomppaniassa palvelevat osan
palvelusaikaansa varusmiehet, jotka ovat
valikoituneet vaativiin raskaan ajoneuvon
kuljettajan ja johtajan tehtäviin. Kuljettajakoulutukseen on mahdollista päästä
kaikista perusyksiköistä peruskoulutuskauden päätteeksi. Koulutukseen sisältyy
myös taistelukoulutusta, jotta kuljettajaksi
erikoistuneet voidaan sijoittaa Kaartin jääkärirykmentin muihin komppanioihin.
Palvelusaika 347 vrk.
Erikoiskomennusjoukkue eli Puolustusvoimien erityistehtäviin
valitut noin 70 varusmiestä palvelevat
erikoiskomennusjoukkueessa.
Miehistön palvelusaika 255 vrk.
Siviiliammattiin vauhtia intistä
Haastattelussa kaartinjääkäri Ahteenmaa,
lääkintämies Sotilaspoliisikomppanista
Minkälaisia lääkintämiehen tehtävät
ovat olleet?
– Mielenkiintoisia, ollaan opittu täällä aika
paljon sodanajan lääkintämiehen hommista mitä siviilipuolella ei paljon opeteta.
Esimerkkeinä ampumahaavojen hoito ja
kiristyssiteet.
Mitkä olivat kiinnostavimpia asioita, joita
lääkintämiehenä pääsit tekemään?
– Eräs siisti juttu, mitä tehtiin, oli hypotermiakoe. Yksi ryhmäläinen menee vartiksi
jääkylmään veteen ja muiden ryhmäläisten
tehtävä on pelastaa se, ja tutkia miten syke
on muuttunut ja niin edelleen. Todella siisti
kokemus vaikka olin itse siellä pulikoimassa.
Koetko lääkintämieskurssilla opetettujen
asioiden tukevan lääketieteelliselle alalle
hakua?
– Yksi asia, mikä intissä on ainutlaatuista, on
paineensietokyvyn kehittyminen. Kerran
menimme pimeään rakennukseen sisään
pelastaamaan pari potilasta ja suorittamaan
tarvittavat ensihoitotoimenpiteet. Tämän
lisäksi piti hoidella vihollisia, jotka tulivat
nyrkkeilyhanskojen kanssa häiritsemään
toimintaamme. Näin intensiivistä koulutusympäristöä on vaikea löytää muualta.
Onko varusmieskoulutuksestasi
tulevaisuudessa hyötyä?
– Uskon jokaisen hyötyvän tästä, itse haen
lääkinnälliselle alalle tulevaisuudessa, niin
totta kai täällä opittu on aina plussaa. Vaikkei hakisikaan siviilissä alalle, ensiavullisen
toiminnan osaaminen on hyödyllinen taito.
Koulutuksesta saa myös EA2 kortin ja
hygieniapassin, isoja etuja molemmat.
Katso YouTubesta
sotilaspoliisi-video
Uudenmaan jääkäripataljoona
Suorituskykyisiä kaupunkijääkäreitä
1. Jääkärikomppania (1.JK)
Uudenmaan jääkäripataljoona kouluttaa
kaupunkijääkäreitä Esikunta- ja viestikomppanian sekä kaupunkijääkärikomppanian
eri tehtäviin, joista muodostuu sodan ajan
kaupunkijääkäripataljoona.
1. Jääkärikomppania kouluttaa kaupunkijääkäreitä vaativiin taistelutehtäviin
kaupunkiolosuhteissa. Kaupunkijääkäreiden
koulutus painottuu hyökkäystaisteluun.
Erikois- ja joukkokoulutuskaudella miehistöä
koulutetaan mm. rynnäkkökivääri-, konekivääri-, panssarintorjunta- ja viestimiehen
sekä tarkka- ampujan, taistelupelastajan
ja taistelulähetin tehtäviin. Lisäksi yksikkö
toteuttaa aliupseerikurssin asutuskeskustaistelulinjan ja huoltopalvelulinjan.
Palvelusaika suurimmalla osalla 165 vrk,
mutta esim. lääkintämiehellä 255 vrk.
Kaupunkijääkäreille koulutettava taistelutapa on nopea ja määrätietoinen
vastahyökkäys, jolla torjutaan yllättävät
maahanlaskut tai maihinnousut.
Kaikki kaupunkijääkärit saavat nimensä mukaisesti koulutuksen taisteluun rakennetulla
alueella. Koulutuksessa korostuvat rakennetun alueen taistelulle ominaiset yksittäisen
taistelijan ja johtajan taidot. Taistelut käydään hyvin lyhyillä etäisyyksillä, vaatien
erittäin nopeaa reagointikykyä ja joustavuutta. Taistelutilan rajallisen näkyvyyden
takia yksittäisten taistelijoiden ja ryhmänjohtajien oma-aloitteellisuus ja aktiivisuus on
tärkeää. Taistelu rakennetulla alueella asettaa myös suuria vaatimuksia taistelijoiden
fyysiselle kunnolle.
Pataljoonalla on käytössään nykyaikainen,
rakennetun alueen taisteluun sopiva koulutuskalusto. Ajoneuvoina on käytössä XA-185
panssariajoneuvoja sekä erilaisia kevyitä ja
erikoisajoneuvoja. Koulutuskäytössä on myös
moderneinta tiedustelu- ja johtamisjärjestelmäalan kalustoa.
Esikunta- ja viestikomppania (EVK)
Esikunta- ja viestikomppanian tehtävä on
kaupunkijääkäripataljoonan johtaminen
ja tiedustelu. Erikois- ja joukkokoulutuskaudella koulutus painottuu viesti- ja
johtamisjärjestelmien hallintaan. Lisäksi
yksikössä koulutetaan myös kaupunkijääkäripataljoonan tiedustelijat johtajineen.
Tukikomppania (TUKIK)
Tukikomppania kouluttaa kaupunkijääkärikomppanian taistelua tukevat osat
eli taistelijat kranaatinheitinjoukkueisiin,
kranaattikonekivääri-, panssaritorjunta- ja
pioneeriryhmiin sekä tulenjohtolinjalle. Yksikkö toteuttaa aliupseerikurssin tukilinjat.
Koulutus painottuu rakennetun alueen taisteluun erikoistuneen jalkaväen tukemiseen.
Palvelusaika 165 vrk, mutta esim. lääkintämiehellä 255 vrk.
Käytännön johtamiskokemusta
Haastattelussa alikersantti Weurlander,
tulenjohtoaliupseeri Tukikomppaniasta
Mikä sai kiinnostumaan asepalveluksesta?
Onko intti naiselle vaikeaa?
– Alun perin kiinnostus nousi, kun kuulin
tädiltäni hänen omasta asepalveluksestaan. Intti kiinnosti kokemuksena, tietenkin
myös kaikki ne taidot ja tiedot, mitä tulee
opittua intissä sekä mahdollisuus itsensä
ylittämiseen.
– Mielestäni se riippuu ihan siitä, miten
tähän hommaan suhtautuu. Onhan tämä
joillekin kunnon puolesta haastavaa, kun
fyysiset lähtökohdat eivät ole kaikilla samoja. Mutta en sanoisi, että mikään on
ylitsepääsemätöntä. Jos menee mukana ja
tekee parhaansa, niin ei intti vaikeaa ole.
Millaisia tavoitteita sinulla oli ennen
inttiin tulemista?
– Odotin kunnon nousevan, kotiutumisen
jälkeen voin rehellisesti sanoa, että olen
vetänyt niin hyvin kuin pystyin, että oikeasti
saavutin jotain intissä ja annoin kaikkeni.
Miten läheiset reagoivat inttiin lähdöstä?
– Pelkäsin reaktioita aluksi, en ollut varma
mitä isäni ajattelisi. Myöhemmin kuitenkin
kuulin, että hän oli jo osannut arvata, että
menisin, molemmat vanhemmat olivat ylpeitä, kun lähdin kokeilemaan.
Millaisia ohjeita antaisit muille
varusmiespalveluksesta
kiinnostuneille naisille?
– Lähde sillä asenteella, että vaikka mikä tulisi niin, et anna periksi. Naisena ei kannata
korostaa itseään liikaa, lähtökohtasesti olet
kuitenkin osa porukkaa. Kannattaa pysyä
porukan tasalla, menossa mukana.
Koetko johtajakoulutuksesta olevan hyötyä
tulevaisuudessa?
– Täällä on todella erilainen johtajakoulutus kuin siviilissä saatava, mutta olen saanut
tästä paljon irti. Olen oppinut paljon siitä,
mitä johtaminen tarkoittaa, millainen on
hyvä tai huono johtaja ja osaan soveltaa
täällä opittua tietoa siviilinkin puolella.
Katso YouTubesta
kaupunkijääkäri -video
Puheenjohtaja alikersantti Jussila, graafikko kaartinjääkäri Karttunen, varapuheenjohtaja kaartinjääkäri
Karlsson ja viestintävarusmies kaartinjääkäri Henriksson.
Kaartin Jääkäritoimikunta
Mikä on
Kaartin Jääkäritoimikunta?
Kaartin Jääkäritoimikunta – KJTK – toimii
varusmiesten edunvalvojana, vapaaajanvieton tapahtumien järjestäjänä ja
linkkinä varusmiesten ja rykmentin johdon välillä. Varusmiehille KJTK järjestää
muun muassa videopelejä kasarmeihin ja
vartiopaikoille, pitsailtoja sotilaskodissa ja
yksikköedustuskokouksia.
Rahoitus
Merkittävä rahoittajamme ovat varusmiehet
itse. Yksiköissä on pullonkeräysboxeja, mihin
voi jättää tyhjän ja pantillisen pullon tai
tölkin, ja tulemme noin kerran viikossa keräämään ne pois. Kuukaudessa tienaamme
noin tuhat euroa, joka palautuu teille takaisin uuden pelikonsolin, pelin tai vastaavan
muodossa.
Edustustehtäviä
Toimikuntaan mukaan?
Kokoamme kuukausittain kasaan rykmentin
johdon, sen sidosryhmät ja yksikköedustajat
kokoukseen, missä puidaan läpi mahdollisia haasteita palveluksen toteuttamisessa
ja pyritään parantamaan varusmiesten
viihtyvyyttä. Tuleva peruskoulutuskauden yksikkösi lähettää tähän kokoukseen alokkaan
edustamaan kaikkia yksikön varusmiehiä,
joten Sinulla on mahdollisuus hakeutua vaikuttamaan heti alokkaasta alkaen!
Toimihenkilömme, eli varapuheenjohtaja,
graafikko ja viestintävarusmies vaihtuvat
maaliskuussa. KJTK:n perinteitä tulee vaalimaan uusi toimikunta, jonka muodostavat
Sinun saapumiseräsi alokkaat. Tulemme
pitämään teille oppitunnin peruskoulutuskaudella, jossa kerromme hakuprosessista.
Jos erilainen palvelus hyvässä hengessä kiinnostaa, ole tarkkana oppitunnillamme.
Varusmiesten Liikuntakerhot
Puolustusvoimat haluaa varusmiesten liikkuvan, tästä syystä KJTK:lle on annettu kunnia
järjestää varusmiehilleen erilaisia liikuntakerhoja laidasta laitaan. Osallistumalla
yhteenkään kerhoon nettoat itsellesi ns.
VLK-pisteen, ja vain viidellätoista VLK-pisteellä ansaitset kuntoisuusloman, eli köllin.
Siis harrastamalla lempilajiasi pääset vielä
ylimääräiselle lomalle ja parantamalla kuntoasi helpotat omaa palveluasi Kaartin
Jääkärirykmentissä! Samalla asepalvelus voi
olla Sinulle lähtölaukaus terveellisempiin
elämäntapoihin ja painonhallintaan.
MarsMars!
Intti on mahtava paikka aloittaa elämäntapamuutos. Puolustusvoimat tahtoo tukea
Sinua nostamaan kuntoasi ennen palvelusta,
sen aikana ja sen jälkeen,
Ennen palvelukseenastumistasi Sinulla on
mahdollisuus testauttaa oma kuntotasosi ja
pyrkiä parantamaan sitä puolustusvoimien
kehittämillä treeniohjelmilla. Hyväkuntoisena selviät peruskoulutuskauden
koulutuksista kunnialla, ja saat itsellesi
testeistä hyvät tulokset. Nämä tulokset
heijastuvat erikoistumiseesi ja tulevaan
koulutukseesi.
Käy jo tänään tutustumassa!
11
Försvarsmakten
•
The Finnish Defence Forces
Sosiaalikuraattorit
tukenasi palveluksen aikana
Sosiaalikuraattorien tehtävänä on neuvoa, opastaa ja auttaa varusmiehiä
ongelmatilanteissa. Voit lähestyä meitä
matalalla kynnyksellä palveluksesi aikana
sekä siviilielämään että varusmiespalvelukseen liittyvissä asioissa.
Sosiaalikuraattorien kanssa voi tulla
keskustelemaan esimerkiksi parisuhteeseen, palvelukseen, toimeentuloon,
asumiseen, sekä työhön että opiskeluun
liittyvissä asioissa ja ongelmissa, tai jos
et vain tiedä mitä tekisit voit olla yhte-
ydessä meihin. Sosiaalikuraattorit ovat
vaitiolovelvollisia sosiaalialan ammattilaisia. Kaikki keskustelut ovat ehdottoman
luottamuksellisia!
Toimistomme sijaitsee sotilaskodin
alakerrassa. Löydät perille seuraamalla
keltaisia opasteita sotilaskodin pääovelta
tai takaovelta.
Päivystämme ma-pe 8:00-16:00, muuna aikana jätä viesti, niin palaamme
asiaan.
Tervetuloa Santahaminan
“sotilasseurakuntaan”!
Varusmiespalveluksen aloittaminen
merkitsee suurta muutosta elämässäsi. Sen takia palveluksen alku voi
tuntua hankalalta. Ainakin hetkeksi
taakse jäävät opiskelut, harrastukset,
työt, tyttö/poikaystävä, kaverit, äiti,
isä... Edessä suuri tuntematon mahdollisine huolineen, murheineen ja
kysymyksineen. Onneksi täällä varuskunnassa on joukko ihmisiä, jotka
ovat auttamassa Sinua vaikeuksissa
eteenpäin.
Yksi varuskunnan auttajista on sotilaspappi. Tulemme tapaamaan palvelusaikanasi oppitunneilla, hartaustilaisuuksissa, jumalanpalveluksissa sekä
leireillä ja harjoituksissa, sotilaskodissa - missä milloinkin.
Sinulla on myös mahdollisuus käydä
esimerkiksi rippikoulu varuskunnassa,
jos asia on kohdallasi ajankohtainen.
Santahaminan ”sotilasseurakunta” on
kirjava joukko ihmisiä erilaisista taustoista, myös uskonnon osalta. Pappi
on varuskunnassa kaikkia varten
-uskontoon katsomatta.
Niin varusmiespalveluksen kuin siviilielämän eri käänteissä, haasteissa
tai kriiseissä, voit kääntyä papin puoleen. Keskustelut ovat aina luottamuksellisia!
Puolustusvoimien panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo, eli Pasi.
Ammattiin intissä,
sinustako sotilaskuljettaja?
Kaartin jääkärirykmentti etsii oma-aloitteisia sotilaskuljettajia ja varusmiesjohtajia kuljetusalan tehtäviin. Työskentelyalueesi ovat pääkaupunkiseudun asutuskeskukset. Toimit
haastavissa sotilaskuljettajan tehtävissä, jotka liittyvät joukkojen koulutukseen ja taistelukykyyn. Sotilaskuljettajana vastaat raskaan ajoneuvon kuljettamisesta ja vaativista
johtotehtävistä. Koulutamme ja perehdytämme sinut huolellisesti tehtäviisi. Lisäksi saat
koulutusta taistelutehtäviin. Saat käyttöösi hyvin varustellun maastokuorma-auton tai Pasipanssaroidun miehistönkuljetusajoneuvon, joiden kunnosta huolehdit Puolustusvoimien
antamien ohjeiden mukaisesti. Työskentelyalueesi on pääkaupunkiseutu ja Uusimaa.
Edellytämme sinulta sotilaskuljettajan
ammattiin
• A-kelpoisuusluokan terveys
(B-palveluskelpoisuuden omaavat käsitellään
tapauskohtaisesti)
• B-luokan ajokortti (ollut voimassa min. 3
kk)
• Oma-aloitteisuus ja vaativan koulutuksen
valmiudet
• Toistuvat liikennerikkomukset ja rattijuopumus ovat esteitä valinnalle
kuljettajakoulutukseen
• Puolustusvoimat tarkistaa liikenneriketiedot ajo-oikeustietojärjestelmästä kaikilta
sotilaskuljettajiksi pyrkiviltä
Tarjoamme sinulle
• BEC1E ja/tai BECE-luokan ajokortti
• Ajokortin harjoittelu- ja syventävän vaiheen koulutuksen
• Pimeän ajamisen opetuksen (ellet ole suorittanut sitä perusvaiheessa)
• Perustason ammattipätevyyskoulutus (BECE
280 h tai nopeutettu ammattipätevyyskoulutus 140 h)
• Ammattipätevyyskoulutuksen
täydentäminen
• Panssariajoneuvon ajaja- ja johtajakoulutus
• Moottoripyörälähettikoulutus (Moottoripyöräilyharrastus MX, Enduro, Trial takaavat
parhaimman menestyksen kurssilla)
• Tutkintotodistukset suorittamistasi
ajokorttiluokista
• Ilmoita kiinnostuksen kohteistasi ennakkokyselylomakkeessa ja perusyksikössäsi
jatkokoulutusvalintahaastattelussa!
• Kaikkien sotilaskuljettajien palvelusaika on
347 vuorokautta
• Sotilaskuljettajakurssi ja ammattipätevyyskoulutus vievät palvelusajastasi
2-4 kuukautta (koulutusaika määräytyy suoritettavasta ajokorttiluokasta ja
ammattipätevyyskoulutuksesta
Täytä ja palauta ennakkokyselylomake tai täytä osoitteessa http://bit.ly/KAARTJR116
Ennakkokysely varusmiespalvelusta varten
Tämän kyselyn tarkoituksena on selvittää
halukkuutesi eri koulutusvaihtoehtoihin
sekä fyysisen kuntosi tilanne. Mitä tarkemmin täytät kyselyn, sitä paremmin pystymme
ottamaan toiveesi huomioon ja sijoittamaan
toiveitasi ja fyysistä kuntoasi vastaavaan
alokasyksikköön. Vastauksesi käsitellään
luottamuksellisesti, eivätkä sulje sinua minkään vaihtoehdon ulkopuolelle. Lopulliset
erikoiskoulutusvalinnat tehdään peruskoulutuskauden lopulla palvelusviikon 7 jälkeen.
1. Alkukartoitus
• Halukkuudet eri koulutusvaihtoehtoihin
• Fyysinen kunto
2. Palveluksen aloittamisajankohdan
siirtäminen,
syitä mm.
• Muutokset terveydentilassa
• Tärkeässä vaiheessa olevat keskeneräiset
opinnot
TÄYTÄ SELKEIN PAINOKIRJAIMIN.
• Vakavat taloudelliset ongelmat
• Päätös hakeutua siviilipalvelukseen
• Muu tärkeä syy, miksi et suoriudu varusmiespalveluksessa tässä vaiheessa.
• Mikäli et pysty aloittamaan varusmiespalvelusta tässä saapumiserässä, ota viipymättä
yhteyttä asuinpaikkakuntasi vastaavaan
aluetoimistoon, ks. www.puolustusvoimat.fi/maavoimat/aluetoimistot kohdasta
”Kuntahaku”.
3. Palautusohjeet
• Palauta kysely postitse oheisessa vastauskuoressa viimeistään 18.12.2015; postimaksu
on hoidettu, älä muuta osoitetta.
• Jätä lomake palauttamatta, jos aluetoimistosi on peruuttanut palveluksen aloittamisen
4.1.2016.
Huom! Toimita mahdolliset palveluksen aloittamisajankohdan
muutoshakemukset ja siviilipalveluanomukset omaan aluetoimistoosi!
Älä palauta niitä tässä kuoressa.
!
1. HENKILÖTIEDOT
Leikkaa irti ja lähetä.
Sukunimi
Etunimet
Syntymäaika
Puhelin
Sähköpostiosoite
2. KOULUTUS
Peruskoulu
Lukio
Ylioppilas
Korkeakoulututkinto
Ammattitutkinto
Jokin muu
3. AJOKOULUTUS JA LUOKKA
(rastita oikea vaihtoehto)
Ajokorttiluokka
Ajokortin 2.vaihe
Ajokokemus yli 12tn k-autolla
Perustaidon ammattipätevyys
Pimeäajo
Muun raskaan kaluston ajokokemus ja ammattimainen kuljettajakokemus, ml. työkoneet/trukki
4. FYYSINEN KUNTO, HARRASTUKSET JA MAHDOLLINEN ERITYISOSAAMINEN
Fyysinen aktiivisuus
A. Ei yhtään kertaa
D. 4-5 krt/vko, väh. 30 min/krt
B. 1 krt/vko, väh. 30 min/krt
E. 6-7 krt/vko, väh. 30 min/krt
C. 2-3 krt/vko, väh. 30 min/krt
F. > 8 krt/vko, väh. 30 min/krt
Oma arviosi fyysisestä kunnostasi
A. Hyvä
Harrastatko kilpaurheilua
Urheiluseura ja -laji:
Urheilutaso (SM, 1.div, harraste, A SM jne.):
Harrastukset:
Erityisosaaminen ja luottamustehtävät:
B. Keskinkertainen
C. Huono
A. Kyllä
B. Ei
5. KOULUTUSTOIVEET
• Täytä palvelusaikatoive
• Tarkenna joukko- ja perusyksikkötoive
• Numeroi kiinnostuksesi kohteet tärkeysjärjestyksessä
5.1 RASTITA PALVELUSAIKATOIVE (pisin sinulle sopiva)
347 vrk
255 vrk
165 vrk
5.2 Joukkoyksikkötoive numeroi tärkeysjärjestykseen
Uudenmaan jääkäripataljoona (UUDJP)
Kaartin pataljoona (KAARTP)
5.3 Perusyksikkötoive numeroi tärkeysjärjestykseen
1. Jääkärikomppania
Tukikomppania
Esikunta- ja viestikomppania
(UUDJP)
(UUDJP)
(UUDJP)
Numeroi kiinnostuksesi kohteet kohtiin 5.3.1-5.3.4 tärkeysjärjestyksessä (0-3 valintaa/ kohta)
2. Jääkärikomppania
(KAARTP)
5.3.1 Olen kiinnostunut johtajakoulutuksesta, palvelusaika 347 vrk
Asutuskeskus
Tulenjohto, tiedustelutulenjohto
Lääkintä (AUK2 Parola)
Sotilaspoliisi
Panssarintorjunta, kranaattikonekivääri
Huoltopalvelu
Viesti (PSPR Parola/ Riihimäki)
Tiedustelu, tarkka-ampuja
Kuljetus
Pioneeri (KARPR, Vekaranjärvi)
Kranaatinheitin
Aseseppä (AUK2 Parola)
5.3.2 Olen kiinnostunut sotilaskuljettajatutkinnosta, palvelusaika 347 vrk
Raskasajoneuvonkuljettaja
PASI-kuljettaja
Työkonekuljettaja
5.3.3 Olen kiinnostunut erityistaitoja vaativista miehistötehtävistä, palvelusaika 255 vrk
Sotilaspoliisi
Pappi, diakoni
Lääkintämies
Viestintä (mm. some-agentti, kuvaaja, Ruotuväki, www-ylläpito)
Soittaja
Lääkäri
5.3.4 Olen kiinnostunut taistelijakoulutuksesta, palvelusaika 165 vrk
(Myös sotilaspoliisihalukkaat täyttävät. Sotilaspoliisiyksikössä palvelusaika 255 vrk)
Rynnäkkökivääri, konekivääri
Viesti
Kranaatinheitin, tulenjohto
Pioneeri
Tiedustelija, tarkka-ampuja
Taistelupelastaja
Asentaja, taisteluvälinemies
Keittäjä, kirjuri
Panssarintorjunta
Kranaattikonekivääri
Moottoripyörälähetti, maastoskootteri (vaativat voimassa olevan A-kortin)
Perustele tarvittaessa yllä olevia valintoja:
Muita asioita, jotka voivat vaikuttaa koulutuksesi suunnitteluun tai palvelukseen:
MUISTA!
1. Lue esite
2. Täytä ja palauta lomake
mennessä
3. Pidä huolta itsestäsi ja liiku
monipuolisesti
4. Saavu bussilla Santahaminaan ja
aloita palvelus 4.1.2016.