REISKA MM-FUTIKSEN TURNAUSSÄÄNNÖT / 2015

Transcription

REISKA MM-FUTIKSEN TURNAUSSÄÄNNÖT / 2015
REISKA MM-FUTIKSEN TURNAUSSÄÄNNÖT / 2015
REINOT/kilpasarja
Reino-joukkueet on jaettu KILPASARJASSA kuuteen neljän joukkueen lohkoon (A, B, C, D, E ja F). Joukkueet
pelaavat jokaista oman lohkonsa joukkuetta vastaan alkusarjan.
Lohkojen kaksi parasta joukkuetta sekä neljä parasta lohkossaan kolmanneksi jäännyttä joukkuetta
menevät pudotuspeleihin (16 joukkuetta). Otteluparien voittajat jatkavat pudotuspeleissä (8 joukkuetta).
Lohkoissa neljänneksi jäänneet sekä kaksi huonointa lohkokolmosta pelaavat yhdet sijoitusottelut.
Puolivälierien voittajat menevät edelleen välieriin, joista voittajat loppuotteluun ja häviäjät
pronssiotteluun. Loppuottelun voittaja on vuoden 2015 Reiska-futiksen maailmanmestari.
Jatkopelit, joissa voittaja pitää saada selvillä, ratkaistaan tasatilanteessa rangaistuspotkuin. Pronssi- ja
loppuottelussa tilanteen ollessa tasan peliajan päättyessä, pelataan kymmenen minuutin jatkoaika.
REINOT/harrastesarja
Reino-joukkueet on jaettu HARRASTESARJASSA kolmeen neljän joukkueen lohkoon (G, H ja I) ja viiteen
viiden joukkueen lohkoon (J, K, L, M ja N). Joukkueet pelaavat jokaista oman lohkonsa joukkuetta vastaan
alkusarjan.
Lohkojen voittajat ja kakkoset menevät jatkopeleihin (16 joukkuetta) taistelemaan mitaleista ja lohkojen G,
H ja I kolmoset ja neloset pelaavat yhden sijoitusottelun. Lohkojen J-N kolmoset ja neloset päättävät
turnauksensa alkusarjaan.
Jatkopeleissä lohkojen ykköset saavat vastaansa jonkun toisen lohkon kakkosen ja otteluparien voittajat (8
joukkuetta) jatkavat puolivälieriin ja niiden parien voittajat edelleen välieriin, joista voittajat loppuotteluun
ja hävinneet pronssiotteluun.
Loppuottelun voittaja on vuoden 2015 Reiska-futiksen harrastemestari.
Jatkopelit, joissa voittaja pitää saada selvillä, ratkaistaan tasatilanteessa rangaistuspotkuin. Pronssi- ja
loppuottelussa tilanteen ollessa tasan ratkaistaan voittaja rangastuspotkuin.
AINOT
Maailmanmestaruudesta taistelevat Aino-joukkueet pelaavat tänä kesänä kaikki 31 joukkuetta samassa
sarjassa eli kilpa- ja harrastesarjaa erikseen ei ole. Jokainen joukkue kohtaa toisensa alkusarjassa
kertaalleen.
Joukkueet on jaettu kuuteen lohkoon (O, P, Q, R, S ja T). Lohkossa O on kuusi joukkuetta ja kaikissa muissa
lohkoissa viisi joukkuetta. Lohkosta O menee jatkopeleihin kolme parasta joukkuetta ja lohkoista P-T kaksi
parasta joukkuetta sekä kolme parasta lohkokolmosta.
Nämä jatkoon menneet 16 joukkuetta jatkavat siten, että otteluparien voittajat jatkavat ja häviäjillä on
turnaus ohi.
Loppuottelun voittaja on vuoden 2015 Ainojen maailmanmestari.
Jatkopelit, joissa voittaja pitää saada selvillä, ratkaistaan tasatilanteessa rangaistuspotkuin. Pronssi- ja
loppuottelussa tilanteen ollessa tasan peliajan päättyessä, pelataan viiden minuutin jatkoaika.
SIJOITUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN
Voitosta joukkue saa kolme pistettä ja tasapelistä yhden pisteen. Sarjataulukossa paremmuus määräytyy
seuraavalla järjestyksellä:





pisteet
keskinäinen ottelu
maaliero
tehdyt maalit
arpa
Epäselvät tilanteet ja mahdolliset kurinpitoasiat käsittelee ja ratkaisee turnauksen jury, jonka muodostavat
Mauno Huttunen ja Aki Siren.