Tässä - tikkurilan reserviupseerikerho ry

Transcription

Tässä - tikkurilan reserviupseerikerho ry
Tikkurilan Reserviupseerikerho ry
Dickursby Reservofficersklubb
Jäsenkirje joulukuu 2015
Hyvät kerhomme jäsenet !
Vuosi 2015 lähestyy loppuaan. Kevään, kesän- ja syksyn säiden oikuttelu kuuluu ilmeisesti sen
tosiasian piiriin, että ilmastonmuutos on todellinen, jolle emme juurikaan mahda lyhyellä aikavälillä
mitään. Toivottavasti uusi teknologia auttaa meitä ajan saatossa vähentämään päästökuormitustamme joka puolestaan auttaisi jarruttamaan ilmastomuutoksen kehittymistä huonompaan suuntaan.
Kulunut vuosi on myös ollut yllätyksellinen mm. pakolaiskriisin, Pariisin terrori-iskujen ja mystisten
lento-onnettomuuksien ym. tapahtumien johdosta. Synkkä vuosi joka tapauksessa, jota loppuvuoden
lakkoilu synkistää entisestään. Toivottavasti tilanne muuttuu vuoden vaihteen myötä paremmaksi.
Vantaan maanpuolustusjärjestöt järjestävät Martinlaakson koululla näyttävän itsenäisyyspäiväjuhlan.
Juhlasalin saattamiseksi juhlakuntoon pidetään talkoot 05.12.2015 klo.17.00 johon tarvitaan
vapaaehtoisia. Ilmoittautumiset Eero Salmiselle puh. 0500-451249.
Todettakoon, että kyseessä on pääkaupunkiseudun suurin itsenäisyyspäiväjuhla.
Itsenäisyyspäivän 06.12.2015 tapahtumia Vantaalaisilla ja erityisesti
kerhomme jäsenillä on mahdollisuus osallistua Tikkurilan Veteraanipuistossa
(Hertaksentie 1) klo 09.00 lipunnostoon ja kunnianosoitukseen
veteraaneille.
Klo 11.00 jumalanpalveluksen jälkeen seppeltenlasku Pyhän Laurin kirkon
sankariristille ja sitten Ruskeasannan sankarimuistomerkille. Tarvitaan
kerhomme lipunkantaja. Ilmoittautuminen Eero Salmiselle.
Martinlaakson koululla 06.12.2015 klo.15.00 alkavaan itsenäisyyspäiväjuhlaan, Martinlaaksonpolku 4 on vapaa pääsy. Juhlan teemana – on ”
Kotirintama”. Juhlan tervehdyssanat lausuu Länsi-Vantaan Reserviupseerit ry:n puheenjohtaja Olli
Pusa. Juhlapuheen pitää filosofian maisteri Juhani Vakkuri. Nuorten puheenvuoron esittää Claudia
Gisselberg, Lumon lukiosta. Tilaisuuden musiikista vastaa puhallinorkesteri Louhi, johtajanaan Okko
Kivikataja. Tilaisuuden ohjelma koostuu edellisten lisäksi puhallinmusiikista, runonlausunnasta,
kuorolaulusta ja lopuksi yhteislauluna kuoron ja orkesterin kanssa esitettävä Maamme laulu. Vantaan
maanpuolustusnaiset vastaa kahvitarjoilusta, minkä aikana puhallinorkesteri Louhi soittaa marsseja ja
muuta isänmaallista musiikkia.
Perinteinen joulusauna 12.12.2015 Spjutsundin piirimajalla
Kaikille kerhomme jäsenille on tarjolla perinteinen ”Joulusauna” Spjutsundin piirimajalla 12.12.
Linja-autokuljetus majalle lähtee Töölöntorilta lauantaina klo.10.00, ja paluukuljetus majalta
lähtöpisteeseen klo.15.00. Majalla saunojia odottaa makeat löylyt, maittava ruoka ja tietysti mainio
seura. Hinta 20,- € sisältää jouluaterian lisäksi kuljetuksen, veloitus bussissa. Ennakkoilmoittautumiset [email protected]. Suuren suosion vuoksi tilaisuuteen on rajoitettu osallistujamäärä, joten on
syytä ilmoittautua ennakkoon.
Jouluaattona 24.12.15. kunniavartiot Pyhän Laurin kirkon sankarihaudalla klo 14.00 - 17.00
Vantaan reserviläisyhdistykset järjestävät jouluaattona kunniavartiot Pyhän Laurin kirkon sankarihaudalla. Kerhomme osallistuu jouluaattona sankarihaudan kunniavartiostoon klo.16.00-16.30 ja
klo.16.30-17.00 välisenä aikana kahdella puolen tunnin vartiovuorolla. Kuhunkin vuoroon tarvitaan
6-8 henkilöä. Paikalla lumipukuja joihin pukeutuminen paikalla. Ilmoittautumiset Eero Salmiselle.
Lisätietoja Eero Salmiselta s-posti: [email protected] tai puh. 0500-451249 jolle voit
ilmoittautua vapaaehtoiseksi.
Tikkurilan Reserviupseerikerho ry
Dickursby Reservofficersklubb
Kerhomme kuukausikokous pidettiin 26.11.2015. Pro Agria talolla klo.19.00. Ennen sitä kerhomme
hallitus kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseen. Kerhomme I varapuheenjohtaja Matti Passi esitti
kokouksen päätteeksi kiitoksensa niistä 13:sta vuodesta, joina hän ”etuoikeutettuna” on voinut toimia
TiRUK:n hallituksessa, erilaisissa mielekkäissä ja antoisissa tehtävissä. Matti esitti kiitospuheensa
lopuksi, että TiRUK:laisten edustus VETRESissä säilyisi vahvana ja VETRESin tapahtumat olisivat
esillä Helsingin Reservin Sanomissa TiRUK:n toimintakalenterissa. Hän toivoi myös, että ”Nuoret
Upseerit” pääsisi vihdoin kunnolla käyntiin ja nuoret saataisiin mukaan toimintaan. Kerhomme
puheenjohtaja Ahti Pohjonen kiitti Mattia kuluneista vuosista ojentaen hänelle kiitoksena ”joulukukan”.
Kuukausikokouksessa kerhomme valmiusupseeri Sakari Hannula piti ansiokkaan ”Kolmannen
valtakunnan jäljet nyky-Berliinissä” esitelmän. Sakari kertoi harrastavansa valokuvausta ja
käyneensä kuusi kertaa Berliinissä kuvaamassa mm. kolmannen
valtakunnan aikaisia ja säilytettyjä rakennuksia ja rakennelmia.
Kuuluisin näistä lienee Saksan valtiopäivätalo jonka vasemmistoradikaali Marinus van der Lubbe yritti polttaa 1933. Valtiopäivätalo
ei kuitenkaan palanut kokonaan. Valtiopäivätaloa pommitettiin
tuhoisin seurauksin kesällä 1945. Rakennuksen kupoli räjäytettiin
1954 sortumavaaran vuoksi. Valtiopäivätalo saneerattiin lähes entiseen loistoonsa 1990 luvulla.
Saimme esitelmän aikana nähdä huikean kuvakavalkadin, kasarmeista, julkisista rakennuksista,
vuoden 1936 Olympialaisiin valmistuneista ja rakennetuista suorituspaikoista
ja muista säilytetyistä, säilyneistä ja kunnostetuista rakennuksista tai muistomerkeistä ja paikoista, jossa tuon ajan hirmuhallinto teki kyseenalaisia mm.
muiden rotujen tuhoamispäätöksiä. Yksi näyttävimmistä kunnostetuista
rakennelmistä on muistomerkki ”Sieges Seule” Voiton neula, joka komeilee
Berliinissä entisellä paikallaan. Esitelmän lopuksi näimme kuvan Kenraali
Alfred Jodlin allekirjoittamasta Saksan antautumissopimuksesta. Edellä vain
murto-osa mittavasta kuva-aineistosta ja esityksestä. Toimitus kiittää Sakaria
informatiivisesta ja mieleenpainuvasta esitelmästä.
Facebook ja nuorten sähköpostilista
Helsingin Reserviupseeripiirin nuorilla on oma sähköpostilista, jolle voit liittyä lähettämällä sähköpostin
osoitteeseen jarjesto [@] hrup.fi. Sähköpostilistan kautta tiedotetaan erityisesti nuorille kohdistetuista
tapahtumista Helsingin Reserviupseeripiirissä ja sen ulkopuolella. Kerhollamme on myös oma ”suljettu”
Facebook sivusto jolle voi kirjautua kerhomme nimellä. Lisätietoja Riku Kristerssonilta
[email protected].
Informaatiosodankäynti, verkkovakoilu, verkkotiedustelu, verkkovalvonta ja hybridisodankäynti? ”Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan lainsäädäntöä on alettu maassamme reivaamaan kiireesti,
uusien haasteiden vaatimalle tasolle”.
Edellä mainitut termit ovat varmaankin askarruttaneet jokaisen mieliä,
herättäen samalla kysymyksiä siitä miten Suomessa on edellä mainittuihin
uhkiin varauduttu, ja miten pieni Suomi pärjää tässä kiihtyvässä
”kilpavarustelussa” mainittuja uhkia vastaan. Informaatiosodankäynti on miten tahansa mitattuna joka
tapauksessa tosiasia saaden uusia ja arvaamattomia muotoja lähes päivittäen. Informaatiosodankäynti nykymuodossa lienee käynnistynyt Ukrainan kriisin ja Krimin
valtauksen aikana, vaikkakin informaatiosotaa on käyty sen eri muodoissa, koko
sodan jälkeinen aika.
Sotatieteen tohtori Saara Jantunen toteaa kirjassaan Info-sota, että ”iskut
informaatiosodassa kohdistuvat suoraan kansalaisten tajuntaan”. Informaatiosodassa kansalaisille syötetään vääristeltyä tietoa ja suoranaisia valheita jolla
vaikutetaan ihmisten mieleen tavalla, jota emme ehkä edes huomaa, Jantunen toteaa. Tässä sodassa
isketään tietoyhteiskunnan heikkouksiin. Se on sotaa, jonka kohteena eivät ole sotilaat vaan arkeaan
elävät kansalaiset.
Tikkurilan Reserviupseerikerho ry
Dickursby Reservofficersklubb
”Informaatiosodankäynti” laajenee ja yleistyy vinhaa vauhtia. Informatiivisessa sodankäynnissä
pyritään vaikuttamaan ”vihollisen” moraaliin erilaisin viestein ja mielipiteitä muokkaamalla. Kohteina
ovat mm. poliittiset ja taloudelliset toimijat, jotka ovat mukana mm. erilaisissa konflikteissa. Keinoja
ovat vastapuolen mustamaalaaminen, uhkailu, varoittelu median välityksellä ja yleinen laajamittainen
”trollitehtailu” . Tämän lajin sodankäynnin etu on eittämättä kustannustehokkuus. Hyvä informaatiooperaatio kun ei välttämättä maksa juurikaan yhtään mitään. Yhdysvalloissa informaatiosodankäyntiä
on käsitteellistetty ”taisteluksi sydämistä ja mielistä” ja ”kertomusten taistoksi”. Strateginen viestintä,
informaatio- ja psykologiset operaatiot sekä julkissuhteiden hoito ovat keinoja, joiden avulla
informaatioympäristöä muokataan ja joiden avulla kohdeyleisölle
viestitään, niitä suositellaan, ja niitä pyritään mobilisoimaan. Länsimaisen
informaatiovaikuttamisen perusperiaate on, että kun kyse on operaatiosta eli sodankäynnillisestä toiminnasta, sen kohteena eivät saa olla
oman maan kansalaiset, vaan heille viestitetään strategisen viestinnän periaatteiden mukaisesti. Informaatiosodankäynnissä toiminnan
kohde on merkittävä rajoite sille, millainen toiminta on hyväksyttävää ja
millainen ei.
Termi ”hybridisodankäynti” nousi median kautta suuren yleisön tietoisuuteen Venäjän miehitettyä
Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan näennäisen helposti, keväällä 2014. Sotataidon tutkijoille termi
ei ole uusi, eikä se kuvaa mullistavia muutoksia sodankäyntitapaan. Kaikista aiemmista operaatioista
saaduista kokemuksista ja tehdyistä tutkimuksista huolimatta, länsimaat yllättyivät venäläisten toiminnasta. Länsi tai Ukraina eivät olleet varautuneet hybridisodankäyntiin. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen doktriiniosasto on tutkinut hybridisodankäynnin konseptia yhdysvaltalaisesta näkökulmasta
sekä luonut katsauksen venäläiseen sotataidolliseen kirjoitteluun, joka voidaan ymmärtää hybridisodankäyntiä kuvailevaksi, vaikka käsitettä ei ole Venäjällä käytetty laajalti virallisissa yhteyksissä.
Hybridisodankäynnin konsepti Yhdysvalloissa on ollut tutkimuksen ja
artikkelien aiheena Yhdys-valloissa jo useita vuosia. Irakin ja Afganistanin operaatioiden aikana vihollistoiminnasta tehtyjen havaintojen
katsottiin edellyttävän erilaista asevoimien käyttötapaa. Yhdysvalloissa viranomaisten toimintaa valvova Government Accountability
Office (GAO) on pohtinut, onko Yhdysvaltain puolustusministeriö
määritellyt hybridisodankäynnin oikein ja kuinka se poikkeaa muista
sodankäynnin muodoista. Myös sitä missä määrin Yhdysvaltain
puolustusministeriö on tarkastellut hybridisodankäynnin merkitystä strategisissa asiakirjoissaan.
Yllätys oli tutkimuksessa se, ettei hybridisodankäyntiä oltu määritelty virallisesti mutta se esiintyi
joissakin Yhdysvaltain puolustusministeriön ja sen alaisten laitosten suunnitteluasiakirjoissa.
Suomi on tällä hetkellä hybridisodankäynnin kohteena, sanoo tietoturva-asiantuntija ja sotatieteiden
tohtori Jarno Limnéll. Suomessa hybridisota on Limnéllin mukaan käytännössä mielipideilmapiiriin
vaikuttamista, jota Suomessa tekevät useat maat, kuten Venäjä. – Meidän on opittava elämään sen
tosiasian kanssa, että olemme tarkoituksellisen informaatiovaikuttamisen kohteena koko ajan. Eikä
tätä asiaa tule Suomessa hyssytellä, sanoo Limnéll, joka työskentelee Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessorina. Puolustusvoimissa hybridisodankäyntiin suhtaudutaan vakavasti. Asiasta käytiin
julkisesti keskustelua Suomi Areenalla puolustusministeri Jussi Niinistön ja kenraali Jarmo Linbergin
johdolla loppukesästä. Reserviläiskirje oli informaatiosotaa parhaimmillaan todettiin mm. asiasta
käydyissä keskusteluissa.
Verkkotiedustelulakia ei varsinaisesti Suomessa ole lainkaan. Keskustelut aiheesta ja uudesta lakialoitteesta jakaa puolueet ja mielipiteet
vahvasti. Suojelupoliisin mielestä nykytila on kansallisen tiedustelun
näkökulmasta kestämätön. Pariisin terrori-isku on antanut vauhtia
uuden tiedustelulainsäädännön luomiselle myös Suomeen.
Erityisesti tietoverkkotiedustelun tehokkuutta on kuitenkin epäilty, koska
tietoliikenteen kasvu on valtavaa ja nykyiset salausmenetelmät voivat
tehdä viestien sisällön selvittämisen käytännössä mahdottomaksi.
Tikkurilan Reserviupseerikerho ry
Dickursby Reservofficersklubb
Puolustusvoimien Tiedustelulaitoksen apulaisjohtaja Martti J. Kari sanoo sähköpostihaastattelussa
HS:lle, että Suomen harjoittaman mahdollisen verkkotiedustelun laajuutta on vaikea arvioida.
”Riippuu siitä, millaiset valtuudet lainsäädäntö suo. Joka tapauksessa kykenemme niin laajaan
tietoverkkotiedusteluun, että hankkeeseen kannattaa lähteä.” Eversti Kari myöntää, että lisää
resursseja tarvitaan. Tarve on osaaville ihmisille ja lisärahalle toimintamenoihin.
Liikunnasta kiinnostuneille tiedoksi, että Reserviläisurheiluliiton verkkopalvelussa www.resul.fi/
kuntokortti on kaikille Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton jäsenille mahdollisuus ottaa käyttöön
henkilökohtainen sähköinen kuntokortti. Tämän palvelun avulla voi henkilö seurata omaa liikunta-aktiivisuuttaan
merkitsemällä korttiin päivittäiset kuntoilu- ja ampumasuorituksensa. Käy tutustumassa sivustoon. Otat sitten
kuntokortin käyttöösi taikka et, niin ilmoita heti v 2016 alussa joka tapauksessa v 2015 tekemäsi kuntoilu- ja
urheilusuoritukset Matti Passille [email protected] toimintaraporttiin laitettavaksi.
Nuorten upseerien ampumakoulutustilaisuus pidetään Tikkurilan
Urheilutalolla 08.12.2015 klo.19.00 ja yhteinen pikkujoulu LänsiVantaan nuorten upseerien kanssa, pidetään koulutustilaisuuden
jälkeen LVRU:n toimintakeskuksessa Vantaan Varistossa, osoitteessa
Rystypolku 4. Koulutuksesta vastaa ampumaupseeri Jukka Luotola ja
ampumarataupseeri Risto Tuikka. Pikkujoulua koordinoi
nuorisoupseerimme Riku Kristersson, jolta saatte myös lisätietoja juhlasta.
[email protected] puh. 050-3673687.
Ammunnasta kiinnostuneille tiedoksi, että %- ammunta pidetään 15. joulukuuta urheilutalolla.
Lisätietoja saat kerhomme ampumaupseereilta Jukka Luotolalta puh.0500-451249 tai ampumarataupseeri Risto Tuikalta 0400-417676.
TiRUK:ssa olemme aina iloisia voidessamme kertoa, että olemme saaneet joukkoomme uuden tai
uusia jäseniä, jotka toivotamme tervetulleiksi mukaan toimintaamme. Tikkurilan Reserviupseerikerho
ry:n keskeisimmät tavoitteet ovat vuodelle 2016 mm. jäsenhuolto (muistamiset, palkitsemiset ja
säännöllinen jäsentiedottaminen) sekä nuorten reservinupseerien saaminen mukaan toimintaamme.
Jos sinulla on mielestäsi hyviä ideoita toimintamme kehittämiseksi ja mukaan otettavaksi, älä epäröi
ottaa yhteyttä minuun s-postilla [email protected].
Toimintakalenteri
Lisätietoja toiminnastamme- ja tapahtumista löydät www.tiruk.net sivuilta ”aloituspalkista”/
toimintakalenteri. Sieltä löydät tietoa mm. Itsenäisyyspäivän ohjelmasta.
Hallitus toivottaa kaikille kerhomme jäsenille sekä heidän
omaisilleen, oikein hyvää joulun alusaikaa sekä hyvää Joulua ja
menestyksellistä uutta Vuotta 2016.
Per-Olof Åstedt
Tiedotusupseeri