Lataa tästä Sata-Häme Soi käsiohjelma 2015 PDF

Transcription

Lataa tästä Sata-Häme Soi käsiohjelma 2015 PDF
LIPUT
TERVETULOA IKAALISIIN!
Verkkokaupasta www.satahamesoi.fi
Ikaalinen tunnetaan Suomessa ja maailmalla siitä, että se kerää
harmonikansoittajat kesäisin magneetin lailla yhteen. Tällä
festivaalilla keskiössä ei ole yksikään musiikinlaji, tärkeintä on
harmonikka.
Tänä vuonna vieraaksemme saapuu New Yorkista legendaarinen
jazzmuusikko Gil Goldstein yhdessä suomalaisen ystävänsä
Iiro Rantalan kanssa. Kirkossa on tarjolla maailmanluokan
kamarimusiikkia ja hengellisiä lauluja uudenlaisin tulkinnoin.
Oman Tuvan konserteissa kuullaan ikaalilaista perinnemusiikkia,
jäätävää jazzia ja Edith
Piafin valloittavia lauluja.
Perinteiset Kultainen ja
Hopeinen Harmonikka
sekä Valkea Ruusu
täyttävät Ikaalinen-salin.
Kaiken tämän lisäksi
Festivaalipuisto pulppuaa
musiikkia aamusta
yömyöhään.
Maksu kaikkien kotimaisten verkkopankkien kautta tai korteilla;
Visa, Visa Debit, Visa Electron, MasterCard, Maestro, Diners Club ja JCB.
Maksetut liput voi tulostaa itse tai noutaa Sata-Häme Soi -toimistosta viimeistään 2 tuntia
ennen konsertin alkua tai konserttisalin ovelta viimeistään puoli tuntia ennen konsertin
alkua.
Puhelimitse
Sata-Häme Soi -toimistosta, puh. 043 217 0800 arkisin klo 10–15.
Liput ja lasku postitetaan kotiin, toimituskulut 5 €.
Sata-Häme Soi -toimistosta
Toimistomme palvelee arkisin klo 10–15 Kauppakeskus Kompissa, osoitteessa
Karhoistentie 3. Festivaaliviikolla pidemmät aukioloajat. Festivaaliviikolla toimisto myös
osoitteessa Keturinkatu 6.
Varatut liput pitää lunastaa viimeistään kahta viikkoa ennen tapahtumaa. Maksu käteisellä,
pankkikortilla tai luottokortilla lunastuksen yhteydessä. Sata-Häme Soi toimistossa sekä
lipunmyyntipisteissä käyvät myös Smartumin Kulttuurisetelit ja Luottokunnan Virikesetelit.
Tuntia ennen konsertin alkua lipunmyynti siirtyy konserttisalin ovelle.
Lastenlippu on 5-15 -vuotiaille.
Lipunmyyntipisteistä
Sata-Häme Soi -lippuja voi ostaa myös seuraavista paikoista:
Ikaalinen: Rantasipi Ikaalisten Kylpylä, Hämyläntie 2, puh. 03 451 2114
Pori: Porin Seudun Matkailu Oy MAISA, Itäpuisto 7, puh. 02 621 7900
Tampere: Lippula, Tampereen Kauppahalli myymälä 143, Hallituskatu 10
Palvelumaksu 2,50 € / lippu.
Ryhmät
Ryhmille joka 16. konserttilippu, ruokailu ja majoitus on ilmainen.
Ryhmävaraukset Sata-Häme Soi -toimistosta, puh. 043 217 0800.
Festivaalipassi 155 €
Sisäänpääsy kaikkiin konsertteihin ja puistoon.
Tervetuloa katsomaan, kun Sata-Häme Soi antaa harmonikalle kyytiä!
Niko Kumpuvaara
taiteellinen johtaja
Puistopassi 25 €
Vain ennakkomyynnissä 18.6. saakka. Sisäänpääsy puistoon kaikkina iltoina.
Kylpyläpaketit
Lippu Ikaalinen-salin konserttiin ja yöpyminen Rantasipi Ikaalisten Kylpylässä
sisältäen pääsyn Vesitropiikkiin, kuntosalille ja ravintola Violetan tansseihin:
ke 1.7. Kultainen ja Hopeinen Harmonikka
to 2.7. Valkea Ruusu: Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani
pe 3.7. Sami Pitkämö Quintet & jouset
la 4.7. Gil Goldstein ja Iiro Rantala
2
alk. 117,00 € / hlö / vrk / 2 hh Maininki
alk. 103,50 € / hlö / vrk / 2 hh Kylpylä Hotelli
alk. 94,50 € / hlö / vrk / 2 hh muut hotellit
Opetusministeriö
TAPAHTUMAPAIKAT
Festivaalipuisto,
Vanha Tampereentie 1
Ikaalisten kauppaoppilaitos,
Kyrösselänkatu 5
Ikaalinen-sali, Koulunpolku 4
Äiti-muistomerkki, Jämijärventie 650
Oma Tupa, Teinintie 4-6
Jämi Areena, Jämintie 659
Ikaalisten kirkko,
Vanha Tampereentie 6
Luomajärven Hevoskievari,
Luomajärventie 34
3
Kultainen Harmonikka
Hopeinen Harmonikka
Kultainen ja Hopeinen Harmonikka nostaa esille
lahjakkaat nuoret harmonikansoittajat. Hopeisen
Harmonikan soittajat ovat musiikin alkutaipaleella,
mutta taidoiltaan jo huikean pitkällä.
Kultaisen Harmonikan nuoret taitajat tuovat lavalle
säihkyvää taidokkuutta ja soittamisen intohimoa.
Orkesterin kapellimestarina toimii Tuomas Kesälä.
Ella Elomäki, Pori
Joose Ojala, Helsinki
Iida Rajala, Joutsa
Sami Salonen, Lohja
Timo Sormunen, Kuopio
Nella-Riina Ylitalo, Kalajoki
Helmi Hyrske, Nummela
Aino Jäkärä, Joutseno
Johannes Koivisto, Kokkola
Jenna Peräkylä, Lappeenranta
Anna Tukkimies, Vihti
Eemil Ullgrén, Kontiolahti
Ville Vehkalahti, Lavia
kenraali 26 € / 10 € finaali 36 € / 15 €
ke 1.7. klo 14.30 kenraali ja 18.00 finaali
KE 1.7.
Finalistit 2015
kenraali klo 14.30 ja finaali klo 18.00 Ikaalinen-sali
KULTAINEN JA HOPEINEN
HARMONIKKA
4
liput: www.satahamesoi.fi
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan.
Ravintola A-oikeuksin.
5
Harmonikan vieraana
ANSSI KELA JA TUOMAS WÄINÖLÄ
KE 1.7.
Luomajärven Hevoskievari sijaitsee 14 km Ikaalisista
Jämijärven suuntaan.
Nauti kievarin herkullinen menu ennen konserttia.
Konsertti ja noutopöytä 51 € / 25 €
Anssi Kela, laulu, kitara
Tuomas Wäinölä, kitara
Niko Kumpuvaara, harmonikka
6
liput: www.satahamesoi.fi
28 € / 10 €
klo 21.00 Luomajärven Hevoskievari
Anssi Kela iski lähtemättömän leiman suomalaiseen
musiikkikarttaan vuonna 2000 julkaistulla Nummela-albumilla.
Tinkimättömästä lavaesiintymisestään tunnettu artisti
ponkaisi 2013 takaisin suomalaisten tärykalvoille Levoton
Tyttö -hitillään. Anssi Kela saapuu Sata-Häme Soin taiteellisen
johtajan Niko Kumpuvaaran vieraaksi tunnelmalliseen
Luomajärven Hevoskievariin luottokitaristinsa Tuomas Wäinölän
kanssa.
Konsertti ja noutopöytä 51 € / 25 €
ke 1.7. klo 21.00
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan.
Ravintola A-oikeuksin.
7
Harmonikansoiton Suomen
PELIMANNIMESTARUUS
-kilpailut
8
15 € / 5 €
TO 2.7. ja PE 3.7.
Suomen Pelimannimestaruuskilpailut on vanhin yhtäjaksoisesti
järjestetty valtakunnallinen harmonikkakilpailu ja sen myötä
yksi Sata-Häme Soi -festivaalin ehdottomista kulmakivistä.
Kaksipäiväinen kilpailu tuo Ikaalisiin torstaina viisirivisten ja
perjantaina kaksirivisten harmonikkojen parhaat taiturit
– uraansa aloittavasta nuoresta vuosikymmeniä soittaneeseen
veteraaniin.
Pelimannimestaruuskilpailut huolehtivat omalta osaltaan,
että perinteinen harmonikkamusiikki ja uudempi etnomusiikki
saavat niille kuuluvan arvostuksen ja huomion.
klo 10.00 Oma Tupa
5-riviset to 2.7. klo 10.00
1- ja 2-riviset pe 3.7. klo 10.00
liput: www.satahamesoi.fi
9
Valkea Ruusu
TUURE KILPELÄINEN
ja Kaihon Karavaani
Vierainaan
Pirkka-Pekka Petelius
ja Minka Kuustonen
TO 2.7.
klo 18.00 Ikaalinen-sali
Tuure Kilpeläistä pidetään suomalaisen iskelmän uudistajana
ja perinteen jatkajana. Kaihon Karavaani -yhtyeensä kanssa
suomalaisten sydämet valloittanut lauluntekijä esiintyy
perinteikkäässä Valkea Ruusu -konsertissa yllättävien
solistivieraiden kanssa, kun lavalle astuvat Minka Kuustonen
ja Pirkka-Pekka Petelius. Kukapa voisi unohtaa Velipuolikuun
haitarijatsisävelmät Peteliuksen esittäminä…
38 € / 15 €
to 2.7. klo 18.00
10
liput: www.satahamesoi.fi
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan.
Ravintola A-oikeuksin.
11
ICE LOVING ANIMALS
The Snow Must Go On! to 2.7. klo 21.00
Ice Loving Animals on neljän virtuoosin muodostama yhtye,
jonka soitossa on läsnä uhkarohkea improvisaatio. Uniikin
soundin omaavan yhtyeen suurena innoittajana toimivat
luontodokumentit sekä inuiittien karu ja luonnonläheinen
elämäntyyli. Yhtyeen omat sävellykset liikkuvat jossain
arktisen jazzin ja jäätävän maailmanmusiikin välimaastossa.
Lisäksi heidän käsittelyynsä joutuvat niin kotimaiset ikivihreät
kuin ulkomaiset jazzin klassikot.
20 € / 10 €
TO 2.7.
klo 21.00 Oma Tupa
Niko Kumpuvaara, harmonikka
Marzi Nyman, kitara
Arttu Takalo, vibrafoni
Jaska Lukkarinen, rummut
12
liput: www.satahamesoi.fi
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan.
Ravintola A-oikeuksin.
13
LE GRAND DUO
pe 3.7. klo 16.00
Jan-Erik Gustafsson, sello
Mika Väyrynen, harmonikka
14
liput: www.satahamesoi.fi
Kesto n. 1 h.
25 € / 10 €
Händel-Halvorsen – Bartok – Skrjabin – Sibelius – Piazzolla
PE 3.7.
klo 16.00 Ikaalisten kirkko
Mika Väyrynen ja Jan-Erik Gustafsson ovat muusikoita,
joita voidaan mitä parhaalla syyllä kutsua virtuooseiksi.
Instrumenttiensa terävintä kansainvälistä kärkeä edustavat
soittajat tuovat Ikaalisten kirkkoon vahvaa sointia ja
romanttista paloa tihkuvan ohjelman.
Mukana on myös 150-vuotisjuhlavuottaan viettävä Jean
Sibelius.
15
SAMI PITKÄMÖ QUINTET
16
liput: www.satahamesoi.fi
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan.
Ravintola A-oikeuksin.
36 € / 15 €
Sami Pitkämön hunajainen lauluääni ja
rautainen muusikkous on tullut suomalaisille
tutuksi Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman
myötä. Ikaalisiin Sami saapuu uuden
yhtyeensä kanssa, jonka jäsenet ovat
Suomen muusikoiden aatelistoa. Yhtyeen
ohjelmisto koostuu rakastetuista jazzstandardeista, uudelleen sovitetuista
pop-hiteistä ja Samin omista sävellyksistä.
Myös Frank Sinatra ja Nat King Cole saavat
osansa yhtyeen käsittelyssä. Ikaalinen-salissa
kokonaisuutta kuorruttaa jousikvartetti sekä
upeaääninen Idols-kilpailusta uransa alkuun
ponkaissut Diandra.
PE 3.7.
pe 3.7. klo 18.00
& jouset
klo 18.00 Ikaalinen-sali
17
PAKKO SAADA LAULAA!
Susanna Haavisto – Edith Piaf
Susanna Haavisto, laulu
Esa Helasvuo, piano
Juha Tikka, basso
Merja Ikkelä, harmonikka
18
liput: www.satahamesoi.fi
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan.
Ravintola A-oikeuksin.
30 € / 10 €
PE 3.7.
Edith Piafin syntymästä tulee syksyllä kuluneeksi
100 vuotta. Kunnianosoituksena suurelle laulajalle
Susanna Haavisto palaa lavoille ”Pakko saada laulaa!”
musiikkiteatteriesityksellään. Piafin rakastettujen laulujen
lisäksi esityksessä kuullaan myös Michel Legrandin,
Anna-Mari Kähärän ja Juha Tikan sävellyksiä taiturimaisen
trion säestyksellä, jossa harmonikkaa soittaa Merja Ikkelä.
Susanna Haaviston käsikirjoittama, visualisoima ja
ohjaama musiikkidraama on vuoropuhelu Edith Piafin ja
Susanna Haaviston välillä laulamisen pakosta ja rakkauden
sammumattomasta janosta.
klo 21.00 Oma Tupa
pe 3.7. klo 21.00
19
COUPE MONDIALE
KYRÖSJÄRVEN LAINEILLA
6. - 11.10.2015 TURKU
Ikaalisten Mieslaulajat
Ikaalisten Harmonikkamiehet
Suomen Harmonikkaliitto toivottaa kaikki
harmonikan ystävät tervetulleiksi seuraamaan
kansainvälisiä Coupe Mondiale -kilpailuja
Turun Logomoon 6. – 11. lokakuuta.
Jännittävät ja korkeatasoiset kilpailut,
kansainvälinen ilmapiiri, harmonikkamessut
sekä upeat konsertit tekevät viikosta
ainutlaatuisen.
la 4.7. klo 13.00
Konsertit
Iltakonserteissa mm.
• Nuori Suomalainen Harmonikkaorkesteri
• Tango-orkesteri Guardia Nueva solisteineen
• Mika Väyrynen
• Kimmo Pohjonen
• Kansanmusiikkiyhtye Rälläkkä
LA 4.7.
Blue Dream Chamber Group
15 € / 5 €
Mukana nuorten harmonikansoittajien parhaimmisto koko maailmasta.
Toistasataa kilpailijaa yli 20 maasta Kiinasta Brasiliaan ja Yhdysvalloista
Serbiaan. Kuusi solistisarjaa ja kaksi yhtyesarjaa. Kilpailusarjat keskiviikosta lauantaihin koko päivän. Oheisohjelmassa monipuolinen valikoima konsertteja sekä Kansainvälinen Nuorisofoorumi.
Ikaalilainen pelimannimusiikki on jo käsite suomalaisessa
kansanmusiikissa. Ikaalisten Mieslaulajat ja Ikaalisten
Harmonikkamiehet esittävät ikaalilaisia sävelmiä Omalla
Tuvalla kappaleiden synnyinsijoilla. Nostalgisessa konsertissa
kuullaan haikeita valsseja ja masurkkoja sekä vauhdikkaita
polkkia ja jenkkoja.
Oma Tupa
Coupe Mondiale -kilpailut
Liput
bookings.coupemondiale2015.fi
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan.
Ravintola A-oikeuksin.
Mika Väyrynen
Guardia Nueva
liput: www.satahamesoi.fi
21
HENGELLISIÄ LAULUJA
la 4.7. klo 16.00
LA 4.7.
klo 16.00 Ikaalisten kirkko
Marzi Nyman, urut, laulu
Arttu Takalo, lyömäsoittimet
Niko Kumpuvaara, harmonikka
Pirkanpojat, johtajanaan Jouni Rissanen
25 € / 10 €
Tutut, kauniit ja rakkaat virsimelodiat saavat uudet raamit,
kun Marzi Nyman istahtaa Ikaalisten kirkon urkujen ääreen.
Niko Kumpuvaara ja Arttu Takalo lisäävät äänikertoja palkein
ja lyömäsoittimin. Konsertin vokaaliosuudesta vastaa
tamperelainen poikakuoro Pirkanpojat Jouni Rissasen johdolla.
Luvassa on virsispektaakkeli!
22
liput: www.satahamesoi.fi
Kesto n. 75 min.
23
GIL GOLDSTEIN JA IIRO RANTALA
30 € / 10 € Gil Goldstein, harmonikka
Iiro Rantala, piano
LA 4.7.
Sata-Häme Soin kesän 2015 kansainvälinen tähtivieras
on amerikkalainen Gil Goldstein. Hänen harmonikkaansa
on vuosien varrella kuultu niin Bobby McFerrin kuin Pat
Methenynkin yhtyeissä. Ikaalisissa Gil Goldsteinin kanssa
lavalle nousee kansainvälistä jazz-uraa jo vuosia rytinällä
tehnyt Iiro Rantala. Miehet soittivat 1990-luvulla New
Yorkissa perustamassaan Tango Kings -yhtyeessä, ja
Ikaalisissa heitä kuullaan ensimmäistä kertaa duona.
klo 18.00 Ikaalinen-sali
la 4.7. klo 18.00
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan.
Ravintola A-oikeuksin.
24
liput: www.satahamesoi.fi
25
Sata-Häme Soi
10
13
12.45-18.00
Puiston lavalla
ja
Ohjelmateltassa
soi
14
15
16
14.30
Kultainen
ja Hopeinen
Harmonikka
kenraali
17
20
21
22
23
18.00
18.00
Kultainen
ja Hopeinen
Harmonikka
finaali
Muisto Äidille
19.30
Pelimannit
Areenalla
20.00–01.00
Marita
Taavitsainen
21.00
Ikaalisten
Harmonikan
Viulupelimannit
vieraana
Anssi Kela ja
Minni &
Meripojat Tuomas Wäinölä
12.00–18.00
Puiston lavalla
ja
Ohjelmateltassa
soi
20.00–01.00
Tanssiorkesteri
Ippe Mansikka
Hanurikaraoke
Yhteislaulua
5-riviset
18.00
Valkea Ruusu:
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon
Karavaani
21.00
Ice Loving
Animals
10.00–18.00 Harmonikkamessut
12.00
Festivaalin
avajaiset
12.00–18.00 Harmonikkamessut
12
19
PERJANTAI 3.7.
10.00
Pelimannimestaruuskilpailut
11
18
30.6.–5.7.2015
TORSTAI 2.7.
LAUANTAI 4.7.
10.00
Pelimannimestaruuskilpailut
10.00 ja 11.00
Lastenkonsertti
12.00–18.00 1- ja 2-riviset
Puiston lavalla
ja
Ohjelmateltassa
soi
12.00–18.00
Puiston lavalla
ja
Ohjelmateltassa
soi
20.00–02.00
Hölömöt
Virve Rosti
Olavi Uusivirta
Harmando
Tanssiorkesteri
Mauri Heiska
13.00
Kyrösjärven
laineilla
16.00
Le Grand Duo
16.00
Hengellisiä
lauluja
18.00
Sami Pitkämö
Quintet
&
jouset
18.00
Gil Goldstein ja
Iiro Rantala
21.00
Pakko saada
laulaa!
Susanna
Haavisto
24
SUNNUNTAI 5.7.
10.00–18.00 Harmonikkamessut
KESKIVIIKKO 1.7.
10.00–18.00 Harmonikkamessut
TIISTAI 30.6.
10.00
Kansanlaulukirkko
12.00
Kirkkokahvit
Puiston lavalla
soi
13.00
”1915”
14.15
Festivaalin
päättäjäiset
20.00–02.00
Jämijärven
Pelimannit
21.00
Yhteissoitto Nuorta voimaa
Matti Esko Jonna Pirttijoki
Antti Paalanen NettajaSkog
Sorrowhearts
Digishow
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Tapahtumapaikat
26
Festivaalipuisto
Ikaalisten kauppaoppilaitos
Toimisto festivaaliviikolla Keturinkatu 6
Ikaalinen-sali
Äiti-muistomerkki, Jämijärvi
Oma Tupa
Jämi Areena, Jämijärvi
Ikaalisten kirkko
Luomajärven Hevoskievari
MA
9–16
TI
9–18
KE–LA
9–22
SU12–15
Kauppakeskus Komppi
Karhoistentie 3
39500 Ikaalinen
puh. 043 217 0800
[email protected]
www.satahamesoi.fi
liput: www.satahamesoi.fi
27
NUORTA VOIMAA
Jonna Pirttijoki ja Netta Skog
15 € / 5 €
LA 4.7.
Vuonna 2006 Kultaisessa Harmonikassa yleisön hurmasi
kaksi lahjakasta nuorta naista, joiden monipuolinen
muusikkous on vienyt heitä kohti aina vain suurempia
estradeja. Heitä on kuultu mm. tango-orkesteri Guardia
Nuevan ja heviyhtye Ensiferumin riveissä. Tänä kesänä
Ikaalisissa on harvinainen mahdollisuus kuulla heitä samassa
konsertissa. Oman Tuvan intiimissä tunnelmassa on luvassa
Jonna Pirttijoen taidokasta laulua ja soittoa sekä Netta
Skogin sähköinen digiharmonikkashow.
klo 21.00 Oma Tupa
la 4.7. klo 21.00
28
liput: www.satahamesoi.fi
Kesto n. 2 h, sisältää väliajan.
Ravintola A-oikeuksin.
29
PUISTOPASSI
25 €
vain ennakkomyynnissä 18.6. saakka
FESTIVAALIPUISTO
KESKIVIIKKO 1.7.
FESTIVAALIN AVAJAISET
12.00
PUISTON LAVALLA JA
OHJELMATELTASSA SOI
MARITA TAAVITSAINEN
klo 12.00–18.00 ilmainen sisäänpääsy
& tanssiorkesteri Koivu
20.00
Puiston lavalla
Ohjelmateltassa
TANSSIORKESTERI IPPE MANSIKKA
20.00
Ohjelmateltassa
IKAALISTEN VIULUPELIMANNIT
22.00
klo 20.00–01.00 10 € / 5 €
20.00
HANURIKARAOKE isäntänä Mauri Heino
20.00 ja 23.00
YHTEISLAULUA
KE 1.7. ja TO 2.7.
PUISTON LAVALLA JA
OHJELMATELTASSA SOI
Puiston lavalla
MINNI & MERIPOJAT
Festivaalipuisto
TORSTAI 2.7.
klo 12.45–18.00 ilmainen sisäänpääsy
10 € / 5 €
Tanssiorkesteri Ippe Mansikka
Seppo Soittilan ja Matti Lepänhaaran johdolla
22.00
klo 20.00–01.00 10 € / 5 €
PUISTOPASSI 25 €
vain ennakkomyynnissä 18.6. saakka
sisäänpääsy puistoon kaikkina iltoina keskiviikosta lauantaihin
30
Marita Taavitsainen
liput: www.satahamesoi.fi
31
PUISTOPASSI
25 €
vain ennakkomyynnissä 18.6. saakka
FESTIVAALIPUISTO
PERJANTAI 3.7.
PUISTON LAVALLA JA
OHJELMATELTASSA SOI
klo 12.00–18.00 ilmainen sisäänpääsy
Ohjelmateltassa
HÖLÖMÖT
HARMANDO
VIRVE ROSTI
TANSSIORKESTERI
MAURI HEISKA
22.00
OLAVI UUSIVIRTA
20.00
22.00
24.00
klo 20.00–02.00
Ennakkoon 15 € / 10 €, portilta 20 € / 15 €
PE 3.7.
20.00
Festivaalipuisto
Puiston lavalla
ennakkoon 15 € / 10 €, portilta 20 € / 15 €
Virve Rosti
PUISTOPASSI 25 €
vain ennakkomyynnissä 18.6. saakka
sisäänpääsy puistoon kaikkina iltoina keskiviikosta lauantaihin
32
Olavi Uusivirta
Hölömöt
liput: www.satahamesoi.fi
33
LAUANTAI 4.7.
Sorrowhearts
20.00
Puiston lavalla
LASTENKONSERTTI MIMMIT
YHTEISSOITTO
PUISTON LAVALLA JA
OHJELMATELTASSA SOI
MATTI ESKO
22.00
klo 10.00 ja klo 11.00 ilmainen sisäänpääsy
yhtyeineen
22.30
20.00
SORROWHEARTS
21.30
NETTA SKOG
00.30
klo 20.00–02.00 15 € / 10 €
LA 4.7.
12.00–18.00 ilmainen sisäänpääsy
ANTTI PAALANEN
15 € / 10 €
JÄMIJÄRVEN
PELIMANNIT
Ohjelmateltassa
Festivaalipuisto
Puiston lavalla
PUISTOPASSI
25 €
vain ennakkomyynnissä 18.6. saakka
FESTIVAALIPUISTO
Matti Esko
PUISTOPASSI 25 €
vain ennakkomyynnissä 18.6. saakka
sisäänpääsy puistoon kaikkina iltoina keskiviikosta lauantaihin
34
liput: www.satahamesoi.fi
Antti Paalanen
35
IKAALISTEN PÄIVÄ
MUISTO ÄIDILLE
KANSANLAULUKIRKKO
Musiikkituokio Lasse Pihlajamaan Äiti-muistomerkillä.
Jämijärventie 650.
PELIMANNIT AREENALLA
19.30 20 € / 5 €
Esimakua festivaaliviikon ohjelmistosta.
Jämijärven Pelimannit, Kolmella komiasti sekä
Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan kilpailijoita.
Jämi Areena, Jämintie 659.
10.00
Festivaalipuisto
SU 5.7.
18.00
SUNNUNTAI 5.7. Festivaalipuisto
Keittolounas, Seurakuntakeskus
11.00 5 €
Kirkkokahvit, Keltaisen koulun piha
12.00
PUISTON LAVALLA SOI
12.00
Jämijärvi
TIISTAI 1.7.
JÄMIJÄRVI
13.00 Eri-ikäisten ikaalilaisten esiintyjien joukko tarjoaa Turkinpuiston lavalla kotiseutuperinnettä näytelmän
ja musiikin keinoin.
Suomen Kotiseutuliiton edustajan tervehdys.
SATA-HÄME SOI PÄÄTTÄJÄISET
14.15 Tunnelmapaloja festivaaliviikon varrelta.
TI 30.6.
”1915”
Vuoden ikaalilaisen palkitseminen.
Yhteistyössä: Ikaalinen-Seura, Sata-Häme Soi, Ikaalisten kaupunki ja Ikaalisten seurakunta
www.ipp.fi
Kesän yhteydet meiltä!
Kännykät, tabletit, tietokoneet,
kuituliittymät, mobiililiittymät
... ja paljon muuta!
Löydät
meidät
Kauppakeskuksesta
Tervetuloa!
36
liput: www.satahamesoi.fi
IPP Tekniset Tele&Data Karhoistentie 3 Ikaalinen p. 03 450 5588
Tekniset Parkano Keskuskatu 7 p. 03 450 5555
37
<-VT3
:lle
on k
atu
en a
ir
Kolm
e
Ke
sk
is e
nk
at
u
Ylipa mä
lo- ent
ello
ntie
Yläp
Pekanp.
ula
MUUT PALVELUT
nt
ie
Kam
raati
ntie
Sou
taja
ntie
p er
enmä
kka rinne
ttee
nka
tu
Luo
Kor
lim
Palo
-
Me
loj
an
ka
tu
Pe
Lä
yk
kä
lä
Tu
hto
-
nti
e
en
Tam
ie
VT
3
k.
tin
ös
Ky
ne
va
lka
ma
mä
ll y
Ve
My
e
Pir
Suomen Harmonikkainstituutti
12.Soitinkeskus Akordia
13.Laivaranta
14. Suvinuotti
15.Mill Hill
16.Pelimannikivi
17.Ruokala
18.Asuntovaunualue
19.Leirintäalue
20.Linja-autoasema
21.Taksi
22.Terveyskeskus
23.Poliisi
PPysäköinti
ta mäenrinne
ie
nt
to
is
n
n
Män
tyrin
ne
Hie
Kolm
osti
e lt
nn
Lä
yki
nk
atu
Ki
v ip
e ll
on
tie
Vaas
a
Eskolantie
tie
e
Ka
en
tie
Pe
lto
Läykkäläntie
tie
nrinn
nkatu
Alango en i
s
u r
Jo kaa
mäe
ntie
Ha
nk
ak
atu
Ka
rh
oi
st
k.
on
ka
tu
Va
rpa
ka
tu
Läy
kkä
län
lah
den
Ikaalisten kaupunki /
kaavoitus- ja mittaustoimi 2015
Mois
io
Teo
llisu
usta
lon
tie
Palomäenrinne
Te
ljo
nk
atu
tu
500m
0
Pe
räs
int
ie
ka
an
nn
Ra
ho
lan
atu
ili
lv
Pi
LÄYKKÄLÄNLAHTI
Ra
ho
lan
ka
tu
3.Festivaalipuisto
4.Ohjelmateltta
5.Ikaalinen-sali
Hakupolku
n - ie
ka nt
T i esä
6.Oma Tupa
p
n
po
i
e
Tornip.
7.Luomajärven Hevoskievari
P
8.Kirkko
9.Markkinakatu
u
at
nk
10.Harmonikkamessut
i
sk
ar
M
Koulumajoitus
To
ivo
11.Hanuritalo
nk
.
Harmonikkaliiton toimisto
Suomen
st
Ri
ok
ie
in i
t
ka
ut
Va
ka
tu
Liikuntahalli
nm
IKAALINEN
Lähdep.
ve
nk
.
e
np
u
ol k
e
te
Urheilukenttä
lu
Kou
Rin
lär
inn
Ra
nta
Ete
Py
hä
jär
Ly
yli
nr.
RAHKOLA
Ein
oS
Ka
alm
nn
ist
ela
on
ise
kj.
nk
atu
Sir
pa
nr.
atu
tok
Nii
lon
r.
r.
Ko
nti
nk
atu
e
.
Ka
trin
lan k
- uja
Ab
an
ti
en
k
Ma
ria
nk
.
Pu
is
Pir
k
Pati
kka
Ki
kuja
rk
ko
ka
tu
2.Sata-Häme Soi -toimisto
Festivaaliviikolla
tu
ka
Kyrösjärvi
Ka
ll
ta
la
nk
uj
a
1.Sata-Häme Soi -toimisto
Majoitus- ja matkailupalvelut
Kauppakeskus Komppi
tu
ka
Ete
lär
an
Terveyskeskus
Lu
kk
ari
nk
uja
rah
a
-
�
k
on
si
oi
otie
Oik
Lippip.
minkatu
Tori
Ra
hk
o
Pä
rkö
nk
at u
Jyll
inka
tu
Kirkko
tie
Tuomistontie
nti
e
uu
ns
Kaivop.
Tu
ule
asp
.
Kuk
k
atu
Kyrösselä
nk
katu
Kauppa-
tie
Al
as
en
ka
tu
Lehmustie
nä
is
yyd
en
kat
u
en
M
en
as
Oj
Its
e
mp
er e
.
nr
en
as
Oj
ini
n
e
os
in
He
Jyllin Kodit
Ky
l
pä
Kä
Poppelika
tu
tie
Ta
TAPAHTUMAPAIKAT
Kurinlahdenkatu
ie
iel ie
pp nt
m sio
T e oi
m
ha
Puhdis- tam
ont
Silkintie
uja
Väli
Va
n
Välikatu
Ke
turin
kat
u
Te
Rantopyk
öntie
Vier
tola
ntie
ttik
Kirjasto
Valtakatu
n
Mä
Urheilupuisto
top
ään
kj.
kuja
VANHAKAUPPALA
Ran
ne
Franginka
tu
n
Ri
Laivaranta
ri
rju
Ki
Lintutorni
Kivinie
menk.
Kyrösjärvi
Laivareitti
kylpylään
Ko
lm
en
air
on
ka
tu