Document

Transcription

Document
Keskiviikkona 9.9.2015 - 9
Toiminta perustuu talkootyöhön
Pullistellen kohti loistavaa tulevaisuutta
Saarijärven Pullistus on kas-
vanut voimisteluseurasta 110
vuoden aikana monipuoliseksi urheiluseuraksi. Pullistuksella on toiminut kauan yleisurheilu-, hiihto-, suunnistus-,
pesäpallo- ja kuntourheilujaostot ja uusimpana on oma
jaosto frisbeegolfissa. Lisäksi
on koripallokerho. Seura jäsenmäärä on 603.
Juhlapuheessa yli 40 vuotta seuran suunnistusjaoston
sihteerinä toiminut ja seuran
uusiin kunniajäseniin kuuluva Erkki Vartiainen muisteli lapsuuttaan ja nuoruuttaan
Kukonhiekassa. Vapaa-aika
kului kaveriporukalla urheillen. Pullistuksen jäsenkortin
hän sai vuonna 1952.
12-vuotiaana ensimmäisessä suunnistuskilpailussa
Vartiainen sijoittui luokkatoverinsa Tapani Siltasalmen
parina viimeiseksi. Tätä antoisampia muistoja liittyy ensi kesänä 60 vuotta täyttävään Kukonhiekan tanssilavaan ja seuran suunnistusmestaruuskisoihin elokuussa
1962, joissa Vartiainen tutustui tulevaan puolisoonsa.
Suunnistuksesta tuli Anneli ja Erkki Vartiaisen perheen yhteinen harrastus.
– Lastemme vartuttua oli
joskus meitä Vartiaisia neljäkin yhtä aikaa kisamatkoilla
Uskollisia talkoolaisia
Laura Piispanen on ollut pesäpallojaostossa, töissä Kukonhiekan ravintolassa ja
vuodesta 2006 johtokunnassa.
– Talkooväki vähenee.
Joudumme yhä tarkemmin
miettimään, miten panostamme varainhankintaan ja
suuntaamme voimavaroja
toimintaan.
Piispasen oma jälkikasvu
kulkee Keskiviikkokisoissa.
– Niissä yhdistyy kilpaile-
Pitkäaikaisia toimijoita palkittiin seuran viirillä. Helena
Lunttila, Erkki Lunttila, Paavo Moisio, Aaro Oksanen ja
Liisa Penttinen.
Juhlassa seuran kunniajäseniksi kutsutuista olivat paikalla Vesa Walamies, Eino
Rantala, Arvi Pakkala ja Erkki Vartiainen.
minen leppoisassa tunnelmassa ja kavereiden tapaaminen.
Arvi Pakkala on ollut monissa Keskiviikkokisojen vilskeessä. Hän on niitä kaivattuja uskollisia talkoolaisia.
Vuosikymmenestä toiseen
Pakkala on ollut ajanottajana ja toiminut kuntourheilujaostossa.
Pullistellen kohti tulevaisuutta on seuran nuorten
mottona ja seura määrittelee
päätehtäväkseen tarjota monipuolista liikuntaa nuorille.
– Nuoret tarvitsevat tekemistä, Pakkala sanoo.
Urheiluharrastus
jatkuu
– Isä innosti minut mukaansa. Suunnistamista on jatkunut 50 vuotta ja varmaan jatkan niin kauan kuin pystyn
liikkumaan, kertoo Sinikka
Ikonen.
Hän kehuu suunnistusjaostoa.
– Vetäjät ovat hyviä, Lajin parissa on mukavaa yhdessäoloa ja me suunnistajat
olemme kuin yhtä perhettä. Olen saanut hyviä ystäviä
Sirkka ja Vappu Ketolasta ja
Arja Niskakankaasta.
Niskakangas on samoilla
linjoilla Ikosen kanssa.
– Suunnistus on vienyt sydämen. Juuri sen haasteellisuus koukuttaa. Metsä on minulle muutenkin latauspaikka.
Niskakangas on huomannut, että Pullistus on tunnettu seura.
– Toivon, että seuran urheilijoiden menestys jatkuu.
Se tuo näkyvyyttä myös Saarijärvelle. Seurana pystymme
tarjoamaan niin lapsille, nuorille kuin myös aikuisille mahdollisuuden tutustua ja osallistua eri lajeihin.
Alun perin Niskankangas
tuli Saarijärvelle pelaamaan
lentopalloa vuonna 1981 ja
muutti asumaan tänne muutamaa vuotta myöhemmin.
Anneli Myllylä
Pullistuksen johtokunnan jäseniä ja jaostojen puheenjohtajia. Kuvassa Jukka Hietaniemi (vas.), Veikko Humalajoki, Ilpo Liimatainen, Pekka Rantala, Arja Niskakangas,
Tiina Kulmala, Teemu Leivoaro, Laura Piispanen, Paavo Vaarala ja Matti Messala.
KUNNIAJÄSENET JA ANSIOMERKKIEN SAAJAT
SEURAN
KUNNIAJÄSENIKSI
KUTSUTAAN
Pasi Kalmari
Raimo Manninen
Arvi Pakkala
Eino Rantala
Eija Ristanen
Kalervo Sironen
Erkki Vartiainen
Vesa Walamies
SUOMEN HIIHTOLIITTO
Kultainen ansiomerkki
Jari Kuhno
Hopeinen ansiomerkki
Veikko Humalajoki
Kultainen plaketti
Taavi Marjomaa
SUOMEN
SUUNNISTUSLIITTO
Hopeinen ansiomerkki
Ilpo Liimatainen
Pronssinen ansiomerkki
Arto Honkonen
Sari Häkkinen
Eija Juko-Liimatainen
Tiina Kulmala
Arja Niskakangas
Sirpa Ålgars
Hopeinen plaketti
Markku Helle
Jorma Hirvensalo
Olli-Pekka Häkkinen
Timo Kulmala
Risto Oksanen
Kultainen
ratamestariplaketti
Petri Moisio
Hopeinen ratamestariplaketti
Tero Vesisenaho
Eero Vartiainen
Pronssinen ratamestariplaketti
Timo Ålgars
Tunnusmerkki
Aapo Häkkinen
Elli Häkkinen
Eija Ihanainen
Jaakko Kulmala
Teemu Kulmala
Ari-Matti Niemi
Juho Pirttiniemi
Mikko Truphonen
Minna Truphonen
Aini Vuorinen
SUOMEN URHEILULIITTO
Kultainen ansiomerkki
Pasi Kalmari
Kultainen ansiolevyke
Matti Messala
SEURAN ANSIOMERKIT
Kultainen ansiomerkki
Katja Honkonen
Kari Ristanen
Paavo Vaarala
Hopeinen ansiomerkki
Eeva Heinänen
Anssi Hemminki
Vappu Hyvärinen
Birgitta Kauppinen
Sirkka Ketola
Markku Kuusimäki
Orvo Moilanen
Alpo Nyrönen
Reijo Penttinen
Laura Piispanen
Paula Vertanen
Pronssinen ansiomerkki
Juhani Hakala
Sari Heinänen
Jukka Hietaniemi
Anne Hyytiäinen
Sinikka Ikonen
Jyrki Kataja
Pentti Kujala
Teemu Leivoaro
Eino Manninen
Lauri Mäki
Janne Nummikoski
Lauri Pasanen
Kimmo Pollari
Eero Rantanen
Jarmo Salmela
Pentti Sandelin
Ari Sarvikas
Ilkka Suomäki
Anna-Mari Tamminen
Erkki Valkola
Anu Vesisenaho
Matti Vuorenmaa
SEURAN VIIRI
Olavi Ihanainen
Erkki Lunttila
Helena Lunttila
Paavo Moisio
Aaro Oksanen
Liisa Penttinen
110-VUOTISMUISTOLAUTANEN
Markku Lietonen
Tauno Keskustalo
Patrik Heinänen
Sini Häkkinen
Sami Lähdemäki
Aku Moilanen
Jani Niskakangas
Annu Ritanen
Piia Pyykkinen
Joonas Rinne
Hanna-Kaisa Harjula
Nella Hautanen
Milla Hiekka
Henna Honkonen
Emmi Hytönen
Joonas Kauppinen
Teemu Kärkkäinen
Eevi Lehtinen
Tommi Liimatainen
Hanna Liupakka
Anne Heikkilä
Juho Minkkinen
Riikka Moilanen
Janne Niskakangas
Taija Heinänen
Jyri Patama
Lauri Patama
Mira Pienimäki
Jaakko Piesanen
Laura Rautiainen
Eetu Rantanen
Aatu Suomäki
Tiina Tenosalmi
Aino Valkama
Olli Vertanen
Topi Vertanen
Linda Vesiaho
Ilari Vuorinen
Jaakko Vähälä
BINGO – TALKOOLAISET
(Kukonhiekan huvikeskus viettää ensi vuonna juhlavuottaan
ja silloin palkitaan Kukonhiekan talkoolaisia)
Kultainen kättely -merkki
Alpo Herkman
Anja Hiekka
Kaija Hiukka
Raimo Hyytiäinen
Tuula Koskinen
Martta Lehto
Mailis Piispanen
Eila Savonen
Tarja Rekonen
Pirkko Rutanen
Pauli Tamminen
Sirkka Tamminen
Hopeinen kättely-merkki
Eeva-Liisa Liimatainen
Pronssinen kättely-merkki
Jari-Pekka Kuhmonen
Asta Lahti
Aira Sahinaho