Emmin kanssa metsässä SUP-laudalla sujuvasti Pallon perässä

Transcription

Emmin kanssa metsässä SUP-laudalla sujuvasti Pallon perässä
Keskiviikko 3.6.2015 | www.alueviesti.fi | Painos 44 000
Sastamala • Huittinen • Punkalaidun • Lavia • Kokemäki • Köyliö • Säkylä • Nokia
Emmin
kanssa
metsässä
Kannen kuva: Pauliina Vilenius
SUP-laudalla
sujuvasti
Pallon perässä
Sastamalaan
2
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
GALLEN-KALLELA 150 VUOTTA
Tyrvään Axelista
maailman Akseliksi
L Sipin talo Pyhän Olavin kupeessa ja koti
Jaatsin paratiisissa kepposteluineen ovat
taiteilijan kasvualustoja.
• Jaana Grankvist
jaana.grankvist@alueviesti.fi
1865. Perhe muutti Tyrväälle, kun Axel oli kaksivuotias.
Perheen isä Peter Wilhelm
Gallén rakennutti vuosina
1867-1868 kartanotyyppisen Jaatsin talon. Rakennusta pystytti tienoon väki vellipalkalla. Isä Peter toimi kruunun nimismiehenä ja kasöörinä ja perusti kuntaan niin
kansakoulun kuin kirjastonkin.
Perheen sisaruskatraalla
oli kotiopettaja, kunnes lapset lähtivät jatkamaan opintoja Helsinkiin. Mukana matkasi myös Jaatsin Ruusa-piika, jotta jälkikasvu sai kunnollista ruokaa.
Sipin talossa Tyrvään Pyhän
Olavin kirkon kupeessa nuorimies Axel Gallén maalaa.
Hän on vuokrannut Tyrvään
Kallialan kylän tilalta itselleen
oman kesähuoneen. Kotitalo Jaatsi on noin kolmen kilometrin päässä kirkolta. Puolitiessä matkaa on pappila,
jonka kirkkoherra Mittlerille Axel tekee kiperiä kysymyksiä uskosta ja elämästä.
”Axel pänttäsi hartaasti Katekismusta. Omituista
siksi on, että hänen nimeään ei löydy kirkonkirjojen
rippiluettelosta”, kummas- s AXEL KULJESKELEE niin
telee Sastamalan opas Lee- kirkkoväärti Anders Sipin tana Myllyniemi.
loa ympäröivässä maisemassa kuin nautiskelee ja kepposs AXEL SYNTYI Poris- telee Jaatsin metsikössä ja äisa 26. huhtikuuta vuonna ti-Mathildan luomassa puu-
tarhassa. Ympäristö on Axelin kasvualusta, paratiisi.
Alasenrannassa, jota Tyrväällä kutsutaan tuttavallisemmin likkojen rannaksi,
Axel piirtää kankaalle taulun
Mädäntynyt kuha. Samana
vuonna 1884 hän äkkää Sipin talon pihalla pojan, joka tuijottaa varista. Syntyy
taas taulu.
s POIKA JA VARIS on val-
mis. Axel on 19-vuotias. Hän
jättää Tyrvään taakseen
ja lähtee Pariisiin. Samana
vuonna 1884 leskiäiti-Mathilda myy Jaatsin.
Vuonna 1907 Axel Gallén
muuttaa nimensä Akseli
Gallen-Kallelaksi. Hän kuolee Tukholmassa 7. maaliskuuta vuonna 1931, 65-vuotiaana, tämä Tyrväältä maails VARMAA TIETOA ei ole, manmaineeseen noussut täkuka taulun poika on. Yhden nä vuonna 150-vuotisjuhlatarinan mukaan hän on yk- vuottaan viettävä sankari.
si Sipin talon pojista. Axel oli
pojanviikari toisten pojan- s”MITÄ SYVEMMÄLLE
viikareiden seassa, paikallisil- Akselin Tyrvään lapsuus- ja
le tuttu hahmo arkipäivässä. nuoruusvuosiin kaivautuu,
Tämä poika tosin kulki maa- sitä enemmän hänestä halausvälineet matkassaan, jos luaa tietää. Aihe on loputon
ei sitten kepposteluiltaan is- suo ja lähde”, iloitsee Leena
tunut nurkassa tarkkaile- Myllyniemi.
massa uusia kohteita maalauspinnoille.
150-vuotisjuhlavuoden
tarjontaa Sastamalassa
on kaksi näyttelyä: Miekkoon näyttely taiteilijan
■ Jaatsilla
■ Pukstaavissa
ja ja mitaleita – Akseli Gallen-Kallela
lapsuuden kirjoista.
Oppailla on tarjolla Galmuotoilijana ja Ritareita, kirahveja
■ Sastamalan
len-Kallelan lapsuudenajoista nidotja kotipihan elämää – nuori taiteilija Axel Gallen-Kallela.
puistossa on Gallen-Kalle■ Jaatsin
■
la -patsas. Toukokuussa sen viereen
avattiin patsaspuisto, jossa ovat
teokset Kumppanuus ja Juuret.
seudun museolla on
■ Sastamalan
näyttely Kotipiha ja lapsuuden maisemat – valokuvia Akseli Gallen-Kallelan Tyrväältä.
Tamperelaiset motoristit Taina Seppä ja Vesa Moilanen olivat ällikällä lyötyjä tutustuessaan Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. Leena Myllyniemi on kuudennetta vuotta
kirkon oppaana. Kesän opaskierros kulkee nimellä Gallen-Kallelasta Lavoseen ja Rauhalaan.
on mahdollisuus kertoa ja
■ Yleisöllä
kirjoittaa omia muistelmiaan Sastamalan kaupungin kulttuuripalveluiden keräämään materiaaliin.
KESÄKOLUMNI
Meillähän on vaikka mitä!
Tiedätkö, missä Sastamalassa on Sudenpesänkivi? Tai että Huittisissa voi
harrastaa trendikästä SUP-lautailua, tai
että Punkalaitumelta saa Punkamokkaa? Saati sitä, että Kokemäellä virkakoiraksi koulutettu Väinö lähtee kesällä
töihin Tanskan puolustusvoimiin!
Alueviestin perinteisessä kesälehdessä on jälleen paljon asiaa laajalta jakelualueeltamme. Ja niitä menovinkkejä. Oikeastaan niitä on niin paljon, että harvan kesäloma edes riittäisi kun-
non turistirumbaan mielenkiintoisella
alueellamme.
Juttuja miettiessämme olemmekin pitäneet täällä toimituksessa tärkeimpänä sitä, että alueemme kiinnostavat asiat, ilmiöt, henkilöt ja tapahtumat tulevat
paitsi lähiseudun ihmisten, myös täällä
poikkeavien ulkopaikkakuntalaisten tietoon. Siksi Kesäviestiä on jaossa monessa sellaisessakin pisteessä, mistä vierailijan on helppo napata se mukaansa. Ties
kuinka kovasti seutuumme ihastuvat.
Kesäaika on paikalliskulttuurin kultaaikaa, ja me toimittajatkin olemme aktiivisesti liikkeellä monenlaisissa tapahtumissa. Pienissä ja isoissa. Kuten muulloinkin, myös noissa tilanteissa haluamme kuunnella lukijoitamme, joten napatkaa meitä rohkeasti hihasta kiinni
ja kertokaa vaikka juttuvinkki tai antakaa palautetta jutuistamme. Teitähän
varten me tätä teemme.
Ihanaa ja nautinnollista kesää!
Maija Latva
■
■
tu rooliopastuskierros Akselin saappaissa.
Seurakunta tarjoaa Tyrvään Pyhän
Olavin kirkolla ja sen maisemassa
Gallen-Kallelasta Lavoseen ja Rauhalaan -opaskierroksia.
Galleria Akselissa on taidenäyttely
Axel Gallén – Tyrväältä Pariisiin. Tie
taiteilijaksi 1881-1884.
Tyrvääläisen kirjantekijän Marko
Vesterbackan koululaisnäytelmä
Kaksi poikaa ja varis esittää, että
Poika ja varis -teoksen pojan malleja on ainakin kaksi: yksi poika on lainannut maalauksen pojalle vartalonsa, toinen kasvonpiirteitään.
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
3
Tiesitkös?
Gallen-Kal■ Akseli
lela ei ole tun-
■
nettu ainoastaan
merkittävistä
maalauksistaan
ja Kalevala-aiheisista kuvituksista.
Hän
muun
muassa
suunnitteli Suomi-sarjan pöytähopeat.
Ne ovat
edelleen
tuotannossa.
Myös Suomen
■ Valkoisen
Ruu-
Sastamalan Oppaiden tilattavassa rooliopastuksessa voi nähdä Akselin ja hänen veljensä Unon (Kristiina Myllyniemi ja Mimosa Kankaanniemi), Mathilda-äidin (Pirkko Esko), Ruusa-piian (Leena Myllyniemi) ja Mäkipään rusthollin kesävieraita (Outi Metso
ja Marjatta Karimäki). Roolitus vaihtelee esityksittäin.
■
ULOA
T
E
V
R
E
T
UPPAAN
KESÄKA
VAMMALA, SASTAMALA, torin laidassa puh. 03-511 2323
Tervetuloa viihtymään Matka-Sunin matkoille!
Su-2.8. Klo 15.00. ”Särkelä Itte”
Krapin katetussa kesäteatterissa Tuusulanrantatien maisemissa.
Särkelänä nähdään Pertti Koivula. 98 € /hlö.
sis. bussimatkat, sunnuntailounas Hotelli-ravintola Gustavilund
teatterilippu, väliajalla leivoskahvit.
11.-16.9. 6pv. Ruskan lumoa Suomen ja Norjan Lapissa
Kiertoajelutyyppinen matka, kohteita mm. Levi, Inari,
Utsjoki, Nuorgam, Norjassa ajamme Varangin vuonon rantaa,
Karlebotn-Pykeija-Neiden, Sevettijärvi, Ivalo, Raja-Jooseppi,
Kaunispää, Saariselkä, Sodankylä,Pelkosenniemi, Pyhätunturi,
Luosto. 695 € /hlö sis. bussimatkat, hot. yöp. aam./päivällinen Puh. (03) 371 8881
040 753 0455
Levi, Inari,Saariselkä ja Luosto. Sis. pääsyt ja opastukset.
[email protected]
www.matka-suni.fi
Tilaa matkaohjelma
Lähdöt matkoille Vammalasta!
sun ritarikunnan kunniamerkit
ovat hänen käsialaansa.
Hän taiteili myös
aseita ja miekkoja.
Kutsu- ja onnittelutarvikkeet kesän juhliin
monipuolisesta valikoimastamme
Nyt valikoimassamme myös
ISOT PERUSKARTONGIT
Nautinnollisia kesäpäiviä
asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme,
lukijoillemme
mme ja kuuntelijoillemme!
Päätoimittaja
Maija Latva
Painopaikka
AlmaManu, Tampere
Pai
Painosmäärä
44 000
Hopunkatu 1, 38200 Sastamala • p. 010 229 0400 • www.alueviesti.fi
Lavian keskustassa Rauhalasäätiön talossa
Myyjäiset ja kirpputorit
TREENAA ILMASTOIDUSSA
KUNTOSALISSA MYÖS KESÄLLÄ!
ke 24.6.–la 27.6.
ke 15.7.–la 18.7.
ke 12.8.–la 15.8.
Perinteisesti satoja kirjoja, paljon posliinia ja lasia ym.
Varaa paikka (20€/tapahtuma)
Puh. 044 516 0765 (Eila Kilpelä)
1,50€
2,60€/kpl
/kpl
L
LÄNSI-SUOMI
Kustantaja
Kustannusliike Aluelehdet Oy
(42x62cm)
Saatavilla 12 eri väriä
Fimomuovailumassat
/NKINIEMENKATU6AMMALAsPUH
WWWKUNNONSTARTTIFIsKUNNONSTARTTI KUNNONSTARTTIFI
Puistokatu 14, 38200 Sastamala
Avoinna: ti-pe 10-17, la 10-14
Kesälauantait 8.6.-30.9. myymälä suljettu
Verkkokauppa: www.dekorette.fi
4
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
KAHVILA
Myötätuuli tunnetaan
Punkamokasta ja palvelusta
L Mallu ja Jouko Saarinen vastaavat nyt myös
Punkalaitumen golfkentän kahvilasta.
• Pauliina Vilenius
pauliina.vilenius@alueviesti.fi
Juuri kolme vuotta täyttänyt Kahvila Myötätuuli Punkalaitumen keskustassa on
saanut pikkusiskon.
Yrittäjäpari Mallu ja Jouko Saarinen on ottanut
hoteisiinsa myös Punkalaitumen golfkentän kahvilan.
Myötätuulen nimeä mukaillen se ristittiin Kahviterassi
Golftuuleksi.
s MYÖTÄTUULTA MALLU kuvailee viisikymppisen
Kahvila Myötätuulessa tarjottava kahvi on nimeltään
Punkamokkaa. Sen pavut ovat peräisin pienestä porilaisesta paahtimosta. Kahvilan emäntä Mallu Saarinen
jauhaa pavuista tuoretta kahvia joka päivä.
isto
yn Kotieläinpu
Kiviniit
www.kiviniitty.fi
naisen unelmaksi.
”Olen aina tykännyt kahvilakulttuurista, kierrellyt erilaisia kahviloita ja haaveillut
oman pitämisestä. Minulla
on vihko, johon olen vuosien varrella kerännyt kahvilaunelmiani”, hän paljastaa.
Kahvila Myötätuuli sijaitsee Punkalaitumen pääväylän, Urjalantien varressa.
Mennyttä aikaa henkivässä
puutalossa on ollut liiketoimintaa 50-luvulta asti.
lan
alle
Akseli Gallen-K
si
o
vu
juhla
fi/agk
www.sastamala.
Kahviterassi Golftuulen terassilta aukeaa vehreä näkymä golfkentälle ja Punkalaitumen keskustaa kohti. Mallu Saarinen kertoo ihastuneensa näkymään saman tien.
Kahviterassi aukesi vappuna ja palvelee kesällä päivittäin ainakin elokuun loppuun
saakka.
Vanhan
äivät
kirjallisuuden p
www.vanhan- om
ivat.c
lli
kirja suudenpa
Vuorihotelli
i
www.ellivuori.f
M/S Liekovesiulle.fi
seud
www.sastamalan
en talo
Herra Hakkaraaiissentalo.net
ar
www.herrahakk
kirjan
Suomalaisen ta
i
ks
museo Pu viav
.fi
www.pukstaa
Älä lähde merta
edemmäs kalaan!
Nämä ja monet
muut kohteet
löytyvät ihan
naapurista.
Katso lisää: www.sastamalanseudulle.fi
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
5
s KOLMESSA VUODESSA
tä poimittavaa laatua, vaan
Myötätuuli on lyönyt itsen- pienen porilaisen paahtimon
sä läpi paitsi paikkakunnalla pavuista Myötätuulessa päimyös muualla Suomessa.
vittäin jauhettavaa PunkaVarsinkin viikonloppuisin mokkaa.
kahvilassa tapaa asiakkaita
Saloa ja Turkua myöten.
s SUNNUNTAILLE KAH”Olemme tainneet tehdä VILAN emäntä on kehiteljotain oikein”, Mallu nauraa.
lyt vetonaulaksi kakkubuffetin.
s PUNKALAITUMELLA
Silloin vitriinissä on tarOLLAAN ajan hermolla, sil- jolla 4-5 erilaista herkkua,
lä perinteisen suodantinkah- joista voi samalla rahalvin lisäksi valikoimassa on la valita maisteltavakseen
erikoiskahveja. Niiden osal- yhtä, kahta tai vaikka kaikta Mallu päivittää tietotaito- kia sortteja.
”Buffet on ollut todelaan jatkuvasti.
Suodatinkahvikaan ei ole la suosittu, siihen myydään
mitä tahansa kaupan hyllyl- myös lahjakortteja.”
s VAIKKA SAARISILLA
riittää vipinää, eivät he epäröineet tarttua talvella tarjottuun haasteeseen. ”Meiltä kysyttiin, ottaisimmeko
hoitaaksemme myös Punkalaitumen golfkentän kahvion. Ihastuin terassilta aukeavaan vehreään näkymään
saman tien, joten päätöstä
ei tarvinnut kauaa miettiä.”
Myötätuuleen sointuen kahvio ristittiin Kahviterassi Golftuuleksi. Mallu kertoo haluavansa luoda paikasta maanläheisen version urbaanista Myötätuulesta.
s MAANLÄHEISIÄ OVAT
myös tarjottavat.
s PERINTEISIÄ PUL”En oikein osaa kuvitella
LIA ja viinereitä ei Kahvi- miesgolfaria kakkupala käla Myötätuulessa myydä, dessään, joten Golftuulesta
sen Mallu Saarinen päätti saa sitä sormisyötävää, kujo varhain.
ten pullia ja täytettyjä sämToinen selvä asia oli pal- pylöitä, joka Myötätuulesta
velu; Mallun kahvilassa asi- puuttuu”, Mallu nauraa.
Kyytipoikana tarjoillaan Punkalaitumelainen leipuri Mia Murtoo loihtii Myötätuulen makeat tarjottavat. Sunakkaan ei tarvitse tarttua
nuntain kakkubuffet on kohonnut jo suureksi suosikiksi.
tarjottimeen, vaan henkilö- tietysti Punkamokkaa.
kunta kantaa sen pöytään
ja poiskin.
s KAIKKI KAHVILAN makeat tarjottavat syntyvät
paikallisen leipurin Mia Murtoon hyppysissä. Mallu kertoo antaneensa Mialle hyvin
vapaat kädet tuotteiden valmistukseen.
”Sen verran olen toivonut,
että aina olisi jotain suklaista ja jotain punaista marjaa. Muuten Mia saa toteuttaa itseään miten parhaaksi näkee.
Hän on ajan hermolla ja
kokeilee rohkeasti uusia juttuja, joten meillä voi käydä
vaikka joka päivä, eikä varmasti kyllästy”, yrittäjä lupaa.
Golfi
a
Tiesitkö?
kaikille
Kahvila Myötätuulen oman kahvilaadun, Punkamokan,
nimi ei ole ainoastaan yhdistelmä Punkalaitumesta ja mokasta.
”Keksin sen alunperin kesäteatteriesityksestä Punkamokkaa ja pioriisseliä, mutta Punkalaitumen Oriniemessä on oikeasti Punkamokan tila ja Punkamokantie.
Punkamokka kytkeytyy siis
vahvasti paikkakuntaan ja oli si-me niten ainoa oikea valinta kahvimme
meksi”, Mallu Saarinen kertoo.
Punkalaitumen Golf tarjoaa erilaisen vaihtoehdon harrastaa golfia. 9-reikäisen kentän pelimaksut ovat erittäin edulliset, eikä kentällä pelaamiseen vaadita golfseuran jäsenyyttä tai green cardia. Myös mailojen vuokraus ja alkeisopetus
ovat mahdollisia.
Hyvin hoidettujen väylien pituus on 3 390 metriä ja kenttä on tasainen.
Pelikokemus on näin ollen fyysisesti vähemmän rasittava.
Punkalaitumen Golf on vuonna 1991 perustettu yhdistysmuotoinen seura.
Ihana kesä on täällä taas!
KESÄLLÄ KLO 22
SINUA PALVELEVAT:
PALVELEMME
KLO 21 ASTI:
Sale Kiikka
ma-la 8-22, su 12-22
Sale Köyliö
ma-la klo 8-21, su 12-21
Sale Lavia
ma-la 7-22, su 9-22
Sale Opistonkatu, Kankaanpää
ma-la 7-21, su 9-21
Sale Torikatu, Kankaanpää
ma-la 7-22, su 9-22
Sale Punkalaidun
ma-la 8-21, su 9-21
ABC-SALE Kiikoinen palvelee
vuoden jokaisena päivänä 6-24
Aina tarjolla vastapaistettua leipää!
Omistajan käyntikortti
6
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
”Hyvä valaistus tuo
värit kunnolla esiin”
Tunnelmaa
tuodaan:
L Kesämökin piristykseksi riittää tekstiilien päivittäminen,
ohjeistavat Saskyn tulevat sisustusartesaanit.
tekstiileillä
■ väreillä
■ pienesineillä
■ matoilla
■ kalusteiden muotokielellä
■ valokuvilla
■ kynttilöillä, valaisimilla
■ valaistuksella
■
Pinnalla
• Pauliina Vilenius
pauliina.vilenius@alueviesti.fi
Kesäkauden alussa mökki
saattaa kaivata pientä piristysruisketta. Suuriin remontteihin ei ole pakko ryhtyä, vaan uutta ilmettä ja
tunnelmaa saa pienilläkin
muutoksilla.
”Helpointa on vaihtaa
tekstiilit, kuten verhot, tyynyt, torkkupeitot ja matot”,
sanoo Sastamalan koulutuskuntayhtymässä sisustusartesaaniksi opiskeleva Mirka
Puro.
Seinäpinnoille voi sijoitella tauluja sekä peilejä, jotka
tuovat valoa ja antavat avaruuden tuntua. Huonekalujen uudelleensijoitteluakin
kannattaa harkita.
Jos päättää ryhtyä maalaamaan tai tapetoimaan,
muistuttaa Puro valaistuksen tärkeydestä.
”Hyvä valaistus tuo värit
kunnolla esille.”
suoraan rans■ pastellisävyt
kanpastillipussista
luonnon tuominen sisään esi■ merkiksi
luonnonkukkakimpuin tai kasvitauluin
ja nahka
■ eläintaljat
■ puumateriaalit
lasipullot ja -esineet
■ metalliesineet
■ kerroksellisuus
■ yllätyksellisyys, tuunaus
■
Uutta ja
vanhaa käsi
kädessä
Sisustusalan opiskelijat esittelivät osaamistaan Sastamala-messuilla. Siellä kävijöiden ihasteltavana olleesta makuuhuoneen sisustuksesta voi hyvin poimia ideoita vaikkapa kesämökille. ”Uuden ja vanhan yhdisteleminen on
edelleen in, kunhan muistaa, että toinen on pääraaka-aine, toinen mauste”, muistuttaa sisustusalan opettaja
Kaisa Kankaanpää.
Kaisa Kankaanpää paneu- naisuus itseään kiinnostavis- sustuksessa mennään aina saan unohtaa, kannattaa siis
s OLIPA KYSE sitten ke- tumaan suunnitteluvaihee- ta kuvista, väreistä ja mate- toiminto edellä. Visuaalisuus muistaa että kauniskin asia
riaaleista. Varsinkin laajem- tulee vasta kakkosena.”
sämökistä tai kaupunkiko- seen huolella.
tai esine muuttuu äkkiä ru”Kannattaa laatia niin sa- pia muutoksia suunnitellesVaikka käytännöllisyyden maksi, jos se vaikuttaa tilan
dista, ohjeistavat Mirka Puro ja sisustusalan opettaja nottu moodboard eli koko- sa on hyvä muistaa, että si- haluaisi sisustushuumas- toimivuuteen negatiivisesti.
”Uuden ja vanhan yhdisteleminen
on edelleen in, kunhan muistaa, että toinen on pääraaka-aine, toinen
mauste”, muistuttaa sisustusalan
opettaja Kaisa Kankaanpää.
Pienesineitä saa käyttää sisustuksessa, mutta sen sijaan, että niitä ripottelisi pitkin tilaa,
kannattaa luoda niistä kokonaisuuksia.
Punkalaitumella tapahtuu
koko kesän ajan!
la 6.6. Golfin kolmiottelu
leikkimielinen koko perheen golfkisa - minigolf, frisbeegolf, golf
la 4.7. Heinäfutis
harrastejalkapalloturnaus kaveri-, puulaaki-,
ja 5-6 div. joukkueille Vartiolan kentällä
Heinäpäivät 4.7. – 12.7.
Heinäpäivillä tapahtuu joka päivä ja jokaiselle löytyy jotakin!
Kaikkien aikojen
maatalousnäyttely 4.7. – 5.7.
Asennukset
Tarvikkeet
Ilmalämpöpumput
Suunnittelu
Mahdollisuus elämysmatkaan 1800-luvulle Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla.
ti 7.7. klo 18:00
koko perheen elokuvaesitys liikuntahallilla - Minions – Kätyrit
Valman ja Viljon Yöjuoksu 11.7.
Yrittäjänaisten perinteinen tapahtumakerää yleisöä vuodesta toiseen.
la 11.7. Korkkaa kuntokuuri
erilaisia ohjattuja jumppia ja kaikille avoin mölkkyturnaus sekä
beach volley -turnaus Vartiolassa
su 12.7. Tupla-katusählyturnaus
liikuntahallin pihalla
Punkalaitumen Päivän juhla
museolla 26.7.
Kesäteatteri
Jo vain herra ministeri –näytelmän esitykset
Vironkankaan kesäteatterissa 1.8. – 9.8.
Hopunkatu 3, 38200 SASTAMALA
Myymälä avoinna ma-pe 7-16.30 (touko-elokuun)
Puh. 010 3210 760, 0500 634 016
www.sahkoliikerantala.fi
Lisätietoja
tapahtumista
osoitteesta
www.punkalaidun.fi
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
7
Olohuonelavastus syntyi matkustelevalle pariskunnalle. Moderniin tyyliin on yhdistetty kauniisti räsymattoja sekä vanhoja esineitä.
Ryhmittele, älä ripottele
Sisustamisen ja kodin ilTunnelmantekijät-kursmeen piristämisen ei aina silla opiskelijat käyttivät
tarvitse koetella kukkaroa. hyväkseen kirpputoreja
Kevään aikana Saskyn si- ja omia kaappejaan. Lähes
sustusalan opiskelijat ovat kaikki tarvittava materiaaluoneet olohuone- ja ma- li löytyi käytettynä.
kuuhuonelavastuksia 50
Punainen lanka sekä oloeuron budjetilla.
huoneen että makuuhuo-
neen sisustamiseen löytyi tää koko ajan, voi olla vaipohtimalla, millaiset ihmi- kea lopettaa tavaroiden
set tiloja käyttävät.
hankkimista”, opettaja Kaisa Kankaanpää naurahtaa.
s”KURSSIN TARKOI”Mieluummin ryhmitelTUS oli opettaa sommit- lään kuin ripotellaan”, hän
telua ja näkymän luomis- ohjeistaa pienesineiden
ta. Kun kaikkea ihanaa löy- käyttöön.
Tee kannattava ratkaisu rakenna tulevaisuutesi
Kokemäellä
rkisin
a
as
n
u
o
L
8€
30
klo 11-13.
Puistokatu 1, Sastamala
040 502 6679
www.hovipiika.fi
Avoinna: Ma-To 10-22,
Pe 10-24, La 12-24 (02), Su 12-21
8
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
Kuulokojeen paristot sekä
kuivaus- ja puhdistustuotteet
Kuulokojeen puhdistuslinat 8,50€ / 30kpl
Puhdistuspakkaus korvakappaleelle 10,00€
Puhdistustabletit korvakappaleelle 6,00€ / 21kpl
Kuivauspakkaus kuulokojeelle 7,00€
Kuulokojeparistot 7,50€ / 6kpl kiekko
T:mi Reijo Rantanen
Vammalantie 719
31900 Punkalaidun
P. 0400 525 086
Meiltä myös
korkeatasoiset kuulokojeet
yhteistyössä Kuulohansan kanssa.
nta klleesää
Huolekto
o perhee
ko
Lauttakyläntie 110, Punkalaidun
Ma-pe 9.30–16.30, La 9.30–13
KOKO PERHEEN VAATEKAUPPA Lauantai 6.6. poikkeuksellisesti suljettu
KEMIKALIO – MATKAHUOLTO www.kokoperheenvaatekauppa.fi
19-vuotias sastamalalainen Emmi Jokela myöntää tavoittelevansa paikkaa suunnistusmaailman huipulta. Edellytykset ovat olemassa.
SUUNNISTUS
Pronssimitalistin
kanssa metsässä
Hyvän palvelun
Sisustus- ja Lifestylemyymälä
L Emmi Jokela hamuaa paikkaa lajin huipulta.
”Usko tavoitteiden toteutumiseen on kova ja
sitä kautta motivaatiokin vaan kasvaa.”
• Pauliina Vilenius
Onkiniemenkatu 5, 38200 Sastamala
P. 050 365 7809 | Palvelemme ma-pe 10–17 la 9–15
pauliina.vilenius@alueviesti.fi
Verkkokauppa: www.casarosalin.fi
Ruskea viiva on asvalttitietä,
mustat yhtenäiset viivat pienempiä teitä, katkoviiva tarkoittaa polkua. Vihreille pihaalueille ei saa mennä, eikä niillä oleviin mustiin taloihin. Peltoja on kahdenlaisia, kielletty-
Kesä-elokuussa He
rra
kävelee unissaan Hakkarainen
päivittäin!
Tarkem
mat tiedot netttis
tisiivu
vuiilta
ltam
mm
mee sekä facebo
eb okista
jä ja sallittuja. Kiellettyjä viljel- s KUN EMMI JOKELA selään, niissä on mustia pisteitä littää karttamerkkejä, putokeltaisella pohjalla. Jos mustia an kärryiltä melkein saman
pisteitä ei ole, keltaiselle pel- tien.
lolle saa mennä. Sinisellä värillä
Olen pidellyt suunnistuskuvataan kaikkea märkää, val- karttaa käsissäni viimeksi
koinen on tavallista helppokul- noin 15 vuotta sitten yläaskuista metsää, vihreät pysty- teen liikuntatunnilla. Voi olla,
viivat taas merkitsevät ikävää etten silloin edes vilkaissut
koko paperia, vaan seurasin
harvennushakkuuta.
heitä, joiden tiesin osaavan
suunnistaa.
Jos totta puhutaan, minulla oli koulun liikuntatunneilla tasan kaksi inhokkilajia: suunnistus ja telinevoimistelu. Molemmat kuulostavat edelleen yhtä kiinnostavilta kuin veroilmoituksen
täyttäminen, mutta koska
Jaakko-Profiililevyt®
.
KATTO- JA SEINÄPELTIÄ
Useita eri väri- ja
pinnoitevaihtoehtoja.
Meiltä myös:
s¬PELTILISTAT
s¬SADEVESIJËRJESTELMËT
s¬LËPIVIENNIT
s¬KATTOTURVATUOTTEET
Avoinna ympäri vuoden!
www.herrahakkaraisentalo.net
NOPEAT TOIMITUKSET
TILAA HETI!
Ihanien tavaroiden kauppa
Kesä-elokuussa: Pääsyliput 7–8 e, alle 2v. ilmaiseksi.
Avoinna ma–pe 10–17, la 10–16, su 12–16.
Marttilankatu 10, Sastamala, p. 03 511 2179.
Kärppäläntie 87, Sastamala. Ma-pe 7-17, la 9-14
27430 PANELIA puh. (02) 864 7228
www.jaakko-tuote.fi
HY
VARUSVIN
ALAN L TETUT
IIKKEE
T!
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
9
Kartta kannattaa ottaa
käteen niin, että peukalo
seuraa kuljettavaa reittiä
koko ajan. Silloin tietää aina,
missä on menossa.”
”En ainakaan ole kuullut, ulkomuistista oleelliset juettä suunnistaja olisi kos- tut paperille. Antaa muille
kaan jäänyt metsään kar- aika paljon siimaa, jos jättää
hun syötäväksi.”
työt tekemättä talvella.”
luonnosta voi nauttia, kun
samalla pitää keskittyä niin
moneen asiaan?
Emmiä naurattaa.
”Toistoja, toistoja, toistoja. Ei suunnistusta tai kompassin käyttöä opi päivässä. Kun näkee ja kokee erilaisia maastotyyppejä ja oppii
mielikuvan muodostusta, on
helpompaa.”
Kompassin käyttöä emme edes yritä opetella. Emmi kyllä näyttää miten tavallinen kompassi ja peukalokompassi - joka on kuulemma muotia - toimivat, mutta
vakuuttaa että ilmankin pärjää. Hyvä. Kartta sai minut jo
ihan tarpeeksi sekaisin.
urheilusta, jossa tarvitaan
myös hoksottimia.
”Pitää olla taidollisesti, psyykkisesti ja fyysisesti koko paketti kasassa. Jokainen kisa on uusi ja erilainen, se tekee lajista mielenkiintoisen.”
Omaa lahjakkuuttaan hän
perustelee juuri innostuksella.
”Jos ei ole omaa halua, ei
voi kehittyä ja pärjätä. Olen
ollut onnekas, sillä minulla on
ollut hyvä ympäristö harrastaa. Koko perhe suunnistaa,
joten kilpailuja on kierretty
aina yhdessä. Suunta-Seppojen tukikin on ollut tärkeää.”
s EMMI KERTOO innos- s NUORTEN MM-KISAT
s KUULOSTAA MONI- tuvansa yhä uudelleen lajin käydään tänä vuonna NorMUTKAISELTA. Miten monipuolisuudesta. Kyse on jassa. Parhaillaan kerätään
meriittejä näyttökisoista,
sillä maailmanmestaruudesta pääsee taistelemaan kuusi parasta tyttöä ja poikaa
kussakin ikäluokassa. Lehden ilmestymishetkellä takana on neljä näyttökisaa,
joiden jälkeen Emmin sijoitus on viides.
Emmi on kuulunut nuorten maajoukkuerinkiin pari vuotta. Paikka joukkueessa on taannut hyvät harjoitusolosuhteet myös talvisin,
sillä esimerkisi viime talvena
suunnistajat olivat kahden
viikon leirillä Espanjassa.
t.ÚLLJKBWBVOVNBKPJUVTUB
t,FTÊLBIWJMBTTBUBSKPVLTFOBLBIWJQVMMBèKPLBQÊJWÊ
tUJMBVTTBVOBBLPLPVTKBKVIMBUJMB
tLN7BNNBMBOLFTLVTUBTUB
1VI
6JUUPNJFIFOLBUV
Palveleva koko
perheen kenkäkauppa!
Meiltä löydät
M
jalkineet
saappaista
ssandaaleihin!
s M Ä Ä R ÄT I E TO I N E N
NUORI nainen myöntää tavoittelevansa paikkaa suun-
s ENSIMMÄINEN RAS- s KARTAN SEURAAMI- nistusmaailman huipulta.
”Teen tätä ihan tosissani,
TI löytyy puolivahingossa. NEN ja haastattelun tekemi-
olen aikuinen ja aikuisen pitää joskus tehdä tylsiä juttuja, päätän antaa suunnistukselle uuden mahdollisuuden.
s OPPAANI ON onneksi ammattilainen. 19-vuotias Emmi on suunnistanut
8-vuotiaasta, ja voitti viime
kesänä nuorten MM-kisoissa pitkällä matkalla pronssia.
Yksin Emmi ei minua metsään päästä, mikä on ihan
hyvä ratkaisu. Vaikka suunnistamme Tyrväänkylän koulun naapurissa Huhtaniityn
kartalla, koululaisille suunnitellulla reitillä, ei ole lainkaan varmaa että löytäisin
omin päin takaisin ihmisten
ilmoille.
Kortti leimasimeen ja katse
takaisin karttaan.
”Aina, kun rastilta lähtee,
pitää tehdä uusi reittisuunnitelma. Jos lähellä on tie,
kuten nyt, ei missään tapauksessa kannata lähteä metsään rämpimään.”
Siispä tien reunaan ja peukalo tukevasti kartalle. Seuraavaa rastia etsiessä on aikaa kysellä tyhmiä.
Entä jos metsään eksyy?
”Olen minäkin eksynyt joskus pienenä, ollut ihan hukassa. Ei kannata panikoida,
sillä jos menossa on kilpailu,
metsässä yleensä on muitakin. Heiltä voi kysyä neuvoa.
Tai sitten kannattaa yrittää
palata samoja jälkiä takaisin
sinne, mistä on tullut. Isompi tiekin voi auttaa takaisin
kartalle”, Emmi neuvoo ja
vakuuttaa, ettei suunnistus
ole vaarallinen laji.
nen samaan aikaan osoittautuvat aika hankalaksi yhdistelmäksi, joten tyydyn lopulta vain seuraamaan Emmiä.
Hän kertoo arkensa rytmittyvän urheilun ja suunnistuksen ympärille. Lukioopinnot ovat kesken, mutta ne hän suorittaa neljässä vuodessa. Ylioppilasjuhlien aika koittaa vuoden päästä keväällä.
”Huipulla fysiikka on tärkeää, sillä mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä vähemmän siellä tehdään virheitä.”
Talvella harjoittelu on vähemmän konkreettista kartan kanssa metsässä rämpimistä. Sen sijaan Emmi juoksee ja tekee mielikuvaharjoituksia.
”Teen myös pöytäharjoituksia, eli katson kartoista
rastivälejä ja piirrän kohta
Edullisia löytöjä
ttarjouskoreist
amme!!
mutta samalla nautin tästä.
Usko tavoitteiden toteutumiseen on kova ja sitä kautta motivaatiokin vaan kasvaa.”
Puistokatu 7, Vammala,
p. (03) 514 3160
Avoinna
ma-pe 9-17.30, la 9-14
s KOHTA TUPSAHDAMME metsästä takaisin koulun pihalle. En tiedä olenko
yhtään viisaampi suunnistuksen suhteen tai ymmärränkö lajin hienoutta vieläkään, mutta Emmin innostus tarttuu.
”Olisi ihan hirveän hienoa
saada muutkin kannustettua suunnistuksen pariin.
Laji taitaa olla taas nousussa, ainakin Suunnistusliiton
tietojen mukaan. Uskon, että yksi syy on luontoarvoissa.
Kun ihmiset asuvat kaupungeissa, haluavat he säilyttää
jonkin kosketuksen metsään.
Suunnistuksen kautta pääsee irtautumaan arjesta.”
;&503,://¸/
..,*-1"*-65
SUNNUNTAINA 6.9.2015
5 klo 11 alkaen
SASTAMALAN ROISMALASSA
SSA (Hamppulantie 11)
r16''&55*r5:¸/¨:5¸,4*¨
TERVETULOA AISTIMAAN VANHAN AJAN TUNNELMAA
JA VIETTÄMÄÄN MUKAVAA PÄIVÄÄ ROISMALAAN!!!!
VAPAA PÄÄSY!
Lisätietoja
parkkimaksu 4 € / auto Markku Ojalalta, 050 565 1498
s TOISESSA KÄDESSÄNI on kartta, toisessa Emitkortti, jota tarvitaan sekä
lähdössä että rasteilla. Kortti painetaan lähtiessä leimasimeen, jotta saadaan ajanotto käyntiin.
”Aina ennen lähtöä kartta
suunnataan ympärillä olevan
maaston mukaan ja tehdään
reittisuunnitelma. Kartasta
pitää katsoa, millaisten kohteiden kautta etenee ja havainnoida niitä sitten maas- Koululaisille tarkoitetun kartan kanssa ei pitäisi eksyä. Mutta mitä ihmettä kaikki nätosta.
mä merkinnät tarkoittavat?
KESÄKUVAT
KESKUSKUVASTA
KUVAPÄÄTTEILLÄMME
LOISTAVAT VÄRIKUVAT,
KUVAKORTIT, KALENTERIT
YMS. NOPEASTI
-UISTIKORTEILTAKËNNYKËSTË
#$LTËMUISTITIKULTAYMS
%KOLOGISESTILUONTOASËËSTËEN
Digitaaliset passikuvat suoraan
lupaviranomaiselle – odottaessa!
DIGIKAMERATARJOUKSIA!
SUURI VALIKOIMA:
sMUISTIKORTITsFILMIT
sPARISTOTsAKUTsJALUSTAT
sLISËLAITTEETsKIIKARIT
sKAUKOPUTKETsALBUMIT
sKEHYKSETYMYM
-APELA
KESKUSKUVA KOPTERINET
Sastamala, Vammala
/NKINIEMENKATUs WWWKESKUSKUVAFI
Kosmetiikan erikoisliike
Meillä liikutaan
koko kesä!
Sekä useita tunnettuja
tuoksusarjoja naisille ja miehille
Katso aikataulu
lu netistä.
Ripsien ja kulmien kestovärjäykset
joka päivä ilman ajanvarausta
Tervetuloa asiantuntijoiden palveltavaksi
Kauneushoitola
K
h it l
Puistokatu 2, Vammala
puh. 03-511 2884
Laadu
uudist kas
kuntosettu
ali
*-$&/0ǔǼ./('ȗ0#ǻǓǗǘǕǖǖǕǙǚǚ
0#ǻǓǗǘǕǖǖǕ
ǕǙǚ
Ǚǚǚ
10
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
Highland cattle-naudanlihaa tilamyymälästä
rjous!
Synttärita et
e
tt
o
tu
i
k
Kaik
-10%
Lihaa monessa muodossa: paisteja, fileitä, pihvejä,
jauhelihaa, makkaroita... Lisäksi myymälässämme myös
yrttituotteita, marjatuotteita, juustoja, käsitöitä ym.
La 6.6. myymälän 1-v. synttärit
klo 10-14. Tarjoilua! Arvontaa!
Myymälä avoinna kesäaikana pe 14-18 ja la 10-14
Jetta Isopahkala
Villiläntie 309, 32740 Sastamala, Keikyä
PUHsWWWKORVENTAUSTANTILANET
KANANMUNIEN ITSEPALVELUMYYMÄLÄ
AVOINNA YMPÄRI VUOROKAUDEN!
Meiltä myös:
s¬+ONEURAKOINTI¬VUOKRAUS
s¬-AANSIIRTO
s¬-AATALOUSURAKOINTI
METSÄ-LAURILAN TILA
s¬4ALVIKUNNOSSAPITO
SARI JA SEPPO TORPO
s¬6IHERRAKENTAMINEN
Karhiniementie 94, 32740 Sastamala,
s¬6ILJATUOTTEET
puh. (03) 513 3041
MANSIKKAPAIKKA VILJANEN
Mansikkaa, perunaa ja hernettä
satotilanteen mukaan.
MURAJAN TILA
Kesäkukat, tomaatit ja vuokramökit
Murajantie 77, KIIKOINEN, Sastamala
puh. 050 365 5350
www.murajantila.blogspot.com
www.facebook.com/murajantila
ÄT:
LÖYDÄT MEID
Vammalan torilta toripäivinä
UÊ/>ˆ“iÌʍ>ʎiÃBŽÕŽ>ÌʍՅ>˜˜ÕŽÃii˜Ê>Ã̈
UÊiÃB˜ÊŽ>ÃۈŽÃiÌ]Êۈ…>˜˜iŽÃiÌʍ>ʎ>Õ`i˜Ê
“>À>ÌʍՅ>˜˜ÕŽÃi˜ÊBŽii˜
Puutarhaltamme Illosta
UÊ/>ˆ“iÌʍ>ʎiÃBŽÕŽ>ÌʍՅ>˜˜ÕŽÃii˜Ê>Ã̈
UʏœŽÕ՘Ê>ÕÃÌ>ÊÃ>̜̈>˜Ìii˜Ê“ÕŽ>>˜\
«iÀ՘>Ì]Ê«œÀŽŽ>˜>Ì]ʎ>>ˆÌ
Myynti Hong Kong Huittinen
tai suoraa tilalta, myös itse poimien.
Marko Viljanen
Kotiniementie 17, 32830 RISTE
puh. 040 756 8245
www.keskumaki.fi
0UHs+AUNISTONTIE3ASTAMALA
Soossia rilliruuille nääs!
Pitoapu Wanha Kuttula Oy
HUOMIO KYLÄT!
Vuoden maisemateko
voi olla pieni tai suuri
• Alueviesti
Maa- ja kotitalousnaiset valitsevat syksyllä 2015 Vuoden maisemateon. Maisemateko on pieni tai suuri teko,
joka on muuttanut maisemaa paremmaksi. Kilpailussa valitaan ehdotusten perusteella sekä maakuntien
että Suomen parhaat maisemateot.
Tunnustuksen saaja voi olla yksittäinen henkilö, paikallinen yhdistys, talkooporukka tai muu taho.
s MAA- JA KOTITALOUSNAISET haluavat kilpailulla nostaa esille maakuntien ahkerat yhdistykset,
talkoolaiset ja muut toimijat, jotka usein vapaaehtoi- Lampaat ovat hyviä maisemanhoitajia.
sesti kohentavat kyliensä rakennelmien kunnostamismaisemaa.
ta, luonnon monimuotoisuuMaisemateko voi olla nä- den lisäämistä, rantojen hoikymien aukaisemista, rai- toa tai kylämaiseman paranvaamista, rakennusten tai tamista.
Näin osallistut
Ottakaa maisemasta valokuvia ennen ja jälkeen maisemateon ja kuvailkaa maisemateon tulokset.
Kertokaa, mitä teitte ja ketkä teon tekivät. Kertokaa, miksi juuri teidän tekonne olisi vuoden maisemateon arvoinen.
Lähettäkää kuvailu 31.8.2015 mennessä maisemasuunnittelija Sanna Seppälälle.
Liittäkää ehdotuksen mukaan valokuvat, yhteystiedot ja mahdolliset lehtileikkeet.
s MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN / ProAgrian
piirikeskusten maisema-asiantuntijat valitsevat yhdessä asiantuntijaraadin kanssa ehdotusten perusteella maakuntien parhaat maisemateot syyskuussa 2015.
Näistä voittajista valitaan Suomen Vuoden maisemateko, joka julkistetaan lokakuussa 2015.
s VALTAKUNNALLISEN VALINNAN tekee Maaja kotitalousnaisten Keskus yhdessä valtakunnallisen
raadin kanssa.
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
11
HERRA HAKKARAINEN
Hurjan hauska autopiha
entistäkin viehättävämpi
• Alueviesti, kuvat: Herra Hakkaraisen talo
Sastamalan Vammalassa sijaitseva Herra Hakkaraisen talon
hurjan hauska autopiha on kuluneen kevään aikana saanut
ylleen hieman väriä. Jo paikalla olleet rakennukset on koristemaalattu entistä viehättävämmiksi ja uusia kulissikaupunki-talojakin on ilmestynyt pihalle.
Autopiha
Herra Hakkaraisen talon
kymppisynttäreille kesällä
2013 valmistui Herra Hakkaraisen hurjan hauska autopiha. Kesäkaudella pihalla
voi huristella Tassulaa muistuttavassa kaupungissa polkuautoilla ja käydä välillä
vaikkapa Bensa-Paulin asemalla tankkaamassa tai Himmun pesukadulla pesemässä kulkupeliään.
Viime vuoden keväällä
Herra Hakkaraisen hurjan
hauskalle autopihalle saatiin myös pienemmille vauhtihirmuille oma ajoratansa.
Elämyksellinen näyttely
Herra Hakkaraisen talossa sijaitsee Mauri Kunnaksen lastenkirjoihin perustuva elämyksellinen ja toiminnallinen
näyttely. Talossa Mauri Kunnaksen kirjat Kuningas Artturin ritarit, Kaikkien aikojen avaruus ja Koiramäen lapset
kaupungissa heräävät eloon. Herra Hakkaraisen koti sekä vieressä sijaitsevat majakka ja kummitustalo perustuvat
kirjoihin Hui Kauhistus, Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset, Yökirja sekä Hyvää yötä, Herra Hakkarainen.
Uudiskohteita Vammalan OP-Kiinteistökeskuksessa
Meiltä löydät myös paljon erilaisiin tarpeisiin sopivia käytettyjä asuntoja
As Oy Sastamalan
Seukunkulma
As Oy Sastamalan
Exlibris
valmistunut 2014
Marttilankatu 37,
38200 Sastamala
valmistunut 2014
Onkiniemenkatu 12,
38200 Sastamala
Seukunkulma on upealle
paikalle Vammalan Seukunmäkeen valmistunut
viisi-kerroksinen hissitalo.
Seukunkulma on mainio
kohde niin omaksi kodiksi
kuin sijoitusasunnoksikin.
Ole nopea, sillä Seukunkulmasta on myymättä enää
kolme viimeistä asuntoa!
Exlibris on juuri valmistunut
Sastamalan ydinkeskustaan
Puistokadun ja Onkiniemenkadun kulmaan, keskustan
monipuolisten palveluiden
äärelle. Ainutlaatuinen julkisivu
ja laadukkaat materiaalit
takaavat tyylikästä ja vaivatonta
asumista tässä uudessa YIT
Kodissa. Torin laidalla
sijaitsevasta Exlibriksestä on
vielä mahdollista ostaa sekä
asuntoja että liikehuoneistoja!
As Oy Sastamalan
Tähtitorni
As Oy Sastamalan
Tähtiranta
valmistunut 2014
Melartininkatu 7,
38200 Sastamala
valmistuu kesällä 2016
Lapinmäenkatu 3,
38200 Sastamala
Tähtitorni on 7-kerroksinen
senioritalo, jossa on otettu
huomioon ikääntyvien ihmisten
tarpeet. Senioritalossa on mm.
leveät ovet, matalat kynnykset,
automaattinen paloilmoitinjärjestelmä, kyynärkytkimillä aukeavat
pääulko-ovet ja turvaliedet.
Pohjakerroksessa on asukkaiden
yhteisessä käytössä oleva kerhohuone. Lisäksi kerrostalo sijaitsee
keskeisten palveluiden äärellä.
Senioritalo tarjoaa vaivatonta,
huoletonta ja turvallista asumista.
Tähtiranta on Liekoveden
rantamaisemiin valmistuva
kokonaisuus, jonka rakentaminen on aloitettu tänä keväänä.
Kokonaisuuteen kuuluu hissillinen pienkerrostalo ja kaksi
rivitaloa. Monista asunnoista
aukeaa upea näkymä Roismalanlahteen. Pidä kiirettä, niin
voit vielä vaikuttaa asuntosi
pintamateriaaleihin!
Vammalan
OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Kiinteistönvälittäjä Kiinteistönvälittäjä
Marko Matoniemi Petra Högström
0500 631 038
0500 939 891
Puistokatu 2, 38200 SASTAMALA
www.opkk.fi
12
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
Tapahtuu...
uu
u...
Köyliössä
sä
ä
Villa Linturi, kesäkahvila ja info-piste avoinna koko kesän klo
11.30-18. Kesän taidenäyttelyn pitäjiä ovat paikalliset taiteilijat Seppo Anttila ja Jaakko Ojala.
Kesäkuu
6.6. Köyliö-Raahe, naisten ykköspesistä klo 15.
7.6. Köyliö-Lappajärvi, naisten ykköspesistä klo 13.
9.6. Köyliö-Pöytyä, E-tytöt pesäpalloa klo 18.
10.6. Köyliö-Tampere, D-tytöt pesäpalloa klo 18.
13.6. Köyliö-Roihu, naisten ykköspesistä klo 15.
14.6. Ristisaatto ja Kirkkokarin messu.
26.6. Tuiskulan kesäteatterin näytelmä Sähkö virtaa suanis
saa ensi-iltansa. Loppuunmyyty.
27.-28.6. Köyliö-päivät. Lauantaina museoita ja muita nähtävyyksiä auki. Kesäillan konsertti Maailma on kaunis klo
20 Vuorenmaan kirkossa. Sunnuntaina juhlamessu Vuorenmaan kirkossa klo 10. Pääjuhla Vuorenmaan seuratalossa
klo 13. Ohjelmassa muun muassa Lallin ja Kertun julkistus.
28.6. Sähkö virtaa suanis Tuiskulan kesäteatterissa klo 13.
Klo 19 esitys loppuunmyyty.
30.6. Sähkö virtaa suanis Tuiskulan kesäteatterissa klo 19.
Heinäkuu
1.-3.7. Sähkö virtaa suanis Tuiskulan kesäteatterissa klo 19.
5.-9.7. Sähkö virtaa suanis Tuiskulan kesäteatterissa klo
19 sekä su 5.7. klo 13.
10.7. Samuli Edelmannin konsertti Tuiskulan kesäteatterin lavalla klo 19.
11.7. klo 12 Säkylän-Köyliön rhy:n ampumaradalla opetetaan naisille ja nuorille haulikolla, pienoiskiväärillä ja kiväärillä ampumista. Mukaan kuulosuojaimet ja lasit, myös oman
aseensa voi tuoda. Tilaisuus on maksuton.
11.7. Köyliö-Hyvinkää, naisten ykköspesistä klo 15.
15.7. Köyliö-Pori, naisten ykköspesistä klo 18.
29.7. Köyliö-Hämeenllinna, naisten ykköspesistä klo 18.
Elokuu
1.8. Köyliö-Vihti, naisten ykköspesistä klo 15.
2.8. Köyliö-Kajaani, naisten ykköspesistä klo 13.
15.8. XX Kertun kirmaisu klo 13.
22.8. Isä-lapsi eräpolku klo 12-14. Eräpolulla rasteja, paikalla metsästyskoiria. Omia makkaroita voi paistaa nuotiolla.
Tilaisuus on tarkoitettu alle kouluikäisille ja alakoululaisille.
29.8. Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani Tuiskulan kesäteatterin lavalla klo 19.
30.8. Vuorenmaan tuotetori.
Pirunvuoren Kivilinna
on avoinna koko kesän
L Sastamalassa voi nauttia kesästä pienellä
lomabudjetilla, sillä Rautaveden ympäristössä
riittää monia mielenkiintoisia ilmaiskohteita.
• Alueviesti
Sastamalassa Ellivuorella sijaitseva Pirunvuoren Kivilinna palvelee kävijöitä elokuun
loppupuolelle asti.
Kivilinna on avoinna kesäkuussa lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11–17, kesäkuun viimeisestä viikonlopusta heinäkuun loppuun
Kivilinnassa pääsee käymään
joka päivä kello 11–17. Elokuussa viikonloppuaukiolo
jatkuu 23.8. asti.
Tänä kesänä Kivilinnalla on kuvanveistäjä Matti
Mönkäreen taidenäyttely.
Kuvanveiston ohella Mönkäre tunnetaan muun muassa
purjelaivan rakentajana.
Kivilinna on taidemaalari
Emil Danielssonin vuonKivilinna on taidemaalari Emil Danielssonin vuonna 1906 luonnonkivistä rakennutna 1906 luonnonkivistä ratama erämaa-ateljee.
kennuttama erämaa-ateljee.
Taiteilija kävi vaimonsa kanssa Pirunvuorella joka kesä ai- tilla, sillä Rautaveden ympä- kupoikana asuneen, taide- VuoriHotellin pihaan (Ellina 1960-luvulle asti. Nykyisin ristössä riittää muitakin mie- maalari Akseli Gallen-Kal- vuorentie 131, Sastamala).
Kivilinnaa ylläpitää Sastama- lenkiintoisia ilmaiskohteita.
lelan lapsuuden töitä esit- Hotellin tuntumasta, asunlan kaupunki.
Kivilinnan ohella pääsy- televään näyttelyyn on va- tovaunualueen vasenta laiKivilinnaan ja näyttelyyn maksua ei peritä esimerkik- paa pääsy.
taa pitkin lähtee hyväkunei ole sisäänpääsymaksua. si keskiaikaisilla kivikirkoilla.
toinen, reilun kilometrin piSastamalassa voi nauttia Myös Kulttuuritalo Jaatsil- s PIRUNVUORELLA KÄY- tuinen polku Kivilinnalle ja Pikesästä pienellä lomabudje- la olevaan, Tyrväällä pik- VÄT voivat jättää auton runvuorelle.
Länsi-Suomen opistolla tapahtuu:
20.
Aino-markkinat 5.9.2015
Neljännet Aino-markkinat järjestetään 5.9.2015 klo 10-15
Länsi-Suomen opiston kauniissa pihapiirissä, osoitteessa
Aino Voipion tie 30, Huittinen.
Wanhan Musiikin Päivät
18.-25.7.2015
Evelyn Tubb, Ansy
Boothroyd,
Regina Dahlen,
Roberto Balconi,
Teppo Lampela,
Jussi Lehtipuu,
Kamarikuoro Utopia,
Sastamala Gregoriana
Barokkiorkesteri,
Vokaaliyhtye
Profeti della Quinta,
Barokkiyhtye Baccano,
Kansainvälinen
musiikkiyhtye La Morra,
Vanhan musiikin yhtye
Fiamma Nova,
Kansainvälinen
Mestarikurssi,
Helsingin
Barokkiorkesteri,
Pierre Hantaï,
Aapo Häkkinen
Juhlaa ja musiikkia
www.sastamalagregoriana.fi
!
kaan
u
m
e
Tul
Kurssit käynnistyvät 13.9.2015
Valmennusta:
Lääketiede
Kielet:
Englanti
Suomi
Taiteet:
English Drama
Performing Arts
Tanssitaide
kesän!
Haku käynnissä koko
Tapahtuman järjestävät
Länsi-Suomen opisto ja EventiDanza
ZZZODQVLVXRPHQRSLVWRÀ
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
13
Tapahtuma järjestetään
perinteiseen tapaan juhannuksen jälkeisenä perjantaina ja lauantaina.
s KIRJAPÄIVIEN SEMINAAREISSA ja keskuste-
Kirjateltassa on tänäkin vuonna tunnelmaa Vanhan kirjallisuuden päivillä.
Intohimo roihuaa
kirjapäivillä
L Tapahtuma järjestetään perinteisesti
viikko juhannuksen jälkeen.
• Alueviesti
toimitus@alueviesti.fi
Jo 31. kerran järjestettävät
Vanhan kirjallisuuden päivät
luissa paneudutaan intohimon näkökulmasta niin kirjallisuuteen kuin taiteisiinkin.
Oman osansa ohjelmassa
saavat muun muassa juhlavuosiaan viettävät taiteilijat Akseli Gallen-Kallela ja
Jean Sibelius.
Niin ikään juhlavuottaan
viettävät Kaleva ja Kanteletar huomioidaan tapahtuman lauantai-iltapäivän Tupa ryskyi, parret paukkui Suomen kansan rivot runot
-esityksessä.
Eero Enqvistin, Pinja
Hahtolan ja Petra Lampisen yhteistyönä toteutettu ohjelmakokonaisuus on
koottu arkistojen uumenista
kaivetuista, aikoinaan epäsiveellisyytensä vuoksi sivuun
laitetuista kalevalaisista kansanrunoista.
s TAPAHTUMAN KIVIJALAN muodostaa edelleen
antikvaarinen kirjamyynti.
Antikvariaatteja paikalle
tavoitellaan noin 50:tä. Vuosittain määrällisesti lisääntyneitä esittelypisteitä tapahtumassa on kesällä 2015 reilu 50.
s KIRJAPÄIVIEN TÄMÄN vuoden teemailme
on kuvataiteilija ja graafikpureutuu teemallisesti in- teilijaprofessori Jorma Uo- ko Urpo Huhtasen (1935tohimoon.
tinen ja avajaisten intohi- 2011) Milan Kunderan
Perjantaina 26. kesäkuu- moisesta lopusta vastaa te- Olemisen sietämätön keveta pidettävän avajaistilaisuu- atteriohjaaja ja -käsikirjoitta- ys -teokseen (WSOY) tekeden pääpuhujana toimii tai- ja Juha Hurme.
mä kansikuvitus.
sPUHDISTUKSETsTARKASTUKSETsLASIKUIDUTUKSETsVANHOJENPOISTOPUHDJAPURUTsEDULLISESTIILMANMATKAKULUJAsLUOTETTAVASTIYLI
VUODENKOKEMUKSELLAs4ÚILLËMMEKOTITALOUSVËHENNYSOIKEUS
P. 020 7437 550, 044 5108 414 WWWJOKIMAKISERVICEl
14
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
HARRASTUS
Aito
vesisänky
L SUP-lautailu on tämän kesän
trendikkäin juttu.
• Laura Haavisto
laura.haavisto@alueviesti.fi
Jos kesällä tekisi mieli kokeilla jotain uutta, niin Stand up
paddling eli tutummin SUPlautailu on hyvä vaihtoehto.
Suppailu on melontalaji, jota harrastetaan laudan
päällä seisten.
”Surffarit kehittivät lajin
Hawaijilla tuulettomina päivinä, kun varsinainen surffaus
ei onnistunut”, Isto Toola
Freetime Factorysta tietää.
Maailmalla SUP-lautailu on
vanha laji, mutta Suomessa
sitä on harrastettu vasta
muutamien vuosien ajan.
Suppailu on nostanut
suosiotaan erityisesti muutaman viimeisen kesän aikana. Laji kerää jatkuvasti uusia harrastajia, mutta Toolan
mukaan trendiksi nouseminen on vielä tapahtumatta.
”Lajilla on pieni, mutta sitäkin aktiivisempi harrastajakunta. Joka kesä puhutaan,
että nyt SUP-lautailu lyö itsen-
sä läpi. Vielä se ei ole tapahtu- s VAIKKA VARSINAISTA
nut, mutta tämä kesä voi olla koulutusta suppailuun ei tarvitakaan, Toola kannustaa
se hetki”, Toola ennakoi.
kokeilemaan lajia ohjatusti.
s SUP-LAUTAILU ON jo”Kunnollinen lauta ei ole
kaiselle sopiva harrastus. ihan halpa hankinta, joten
Nuorimmat suppailijat ovat suosittelen ehdottomasti
alakouluiässä, vanhimmat ennen kauppaan lähtöä koeläkkeellä. ”Kuntoa oleelli- keilemaan tuntuuko harrassempi asia tässä on tasapai- tus hyvältä.”
no. Jotkut pitävät lajia hyväSurffailusta juontuva lanä kuntoiluna, mutta mieles- ji mielletään herkästi esikutäni tämä kehittää huomat- vansa tavoin rajuksi ja vauhtavasti enemmän koordinaa- dikkaaksi. Todellisuus on kuitenkin toinen.
tiota”, Toola miettii.
Lautailu aloitetaan mene”Suppailu on hyvinkin
mällä polvilleen laudan päälle. rauhallista ja meloessa eh”Silloin lauta aina vähän keikah- tii nauttia maisemista. Toitaa, joten pieni kastuminen set harrastavat jopa joogaon taattu”, mies naurahtaa.
liikkeiden tekemistä laudan
Kun tuntuma lautaan on päällä”, Toola tietää.
saatu, noustaan seisomaan.
Vauhtia suppailuun saa
”Meloa voi hyvin polvillaan- esimerkiksi kilpailuja järjeskin, se helpottaa tasapai- tämällä. ”Laudoilla voidaan
nottelua. Lisäksi laudalla on kiertää kahdeksikkoa, jolloin
mukava makoilla, jolloin siitä vastaantulijat tuovat haastulee ihan aito vesisänky. Mi- tetta ohitustilanteissa”, Tookäs sen parempi paikka ot- la kertoo.
SUP-lautailun tärkein varuste on pelastusliivit. Tasaisella vesistöllä joutuu vain harHelppoutensa ansiosta voin veden varaan, mutta laudalle noustessa polve kastuvat lähes varmasti. Laudaltaa aurinkoa kauniina kesäpäivänä”, Toola sanoo.
SUP-lautailu on hauska koke- la kannattaa olla paljain jaloin.
KIVINIITYLTÄ kaikkea kesään!
www.kiviniitty.net
Painepesuri 1800 W / 230V
Akkutrimmeri 24V
Katkaisu- ja jiirisaha GCM 8 SJL
Uppopumppu 1100W
9900
9900
39900
9900
· 130 bar, 420 l/h
· 6m letku, pistooli, turbosuutin
· kääntyvä leikkuupää
· sis. 1 x 2,0 Ah akku + laturi
LAV75A
Ruohonleikkuri 40 V
· 150 bar, 400 l/h
· 6m letku, pistooli, turbosuutin,
viuhkasuutin, pesuharja
· leikkuuleveys 40 cm
· keruu / bioleikkuu
· sis. 1 x 40V 4,0 Ah akku + laturi
22500
LAV71A
ltä!
Painepesurit usealta eri merki
995
PLRR04255QR
ja!
Useita akkupuutarhatyökalu
629
00
00 1019,-
· 4,2 x 55 mm
· 200 kpl
· ruostumaton
GW046
· itsevetävä
· leikkuuleveys 49 cm
· keräävä / biosilppuava
· 2 x 40V 4 Ah Li-Ion akut
· vesimäärä 10 l / min
· työpaine 30-130 bar (max. 150 bar)
· tehonotto/anto 2,8 kW / 2,0 kW
· 15 m korkeapaineletku
Terassiruuvi
29900
Ruohonleikkuri 40V
Kylmävesipesuri kelalla
850
0601B19001
GW020
Painepesuri 2200W / 230V
K412181
81
Ulkosivellinsarja
· Ulkomaalaukseen
· 50/70/120 mm
900
SO991002
· 1400W, 216mm terä
· kapasiteetti 70 x 270 mm
GW047
Tervaöljy terasseille
· 1l
· terassit, kalusteet,
veneet, laiturit
995
WKTE003
Pöytä kaupan päälle!
Katkaisu- ja jiirisaha GCM 8 SJL
· 1600W
· kapasiteetti 700 x 312
312 mm
· 216 mm terä
44900
0601B19100
Pöytä kaupan päälle!
astamme!
Isot ja pienet sahat valikoim
· likavesipumppu, RST
· tuotto 15000 l/h, nosto 9,5m
ESP054
Painevesiautomaatti
· 1000W/230V
· max. nosto 44m
· max. imu 8m
11900
ESP057
ti!!
vasti
Letkut, liittimet, kelat katta
Ruohonleikkuri EQ500X
Muurinpohjapannusarja Ø580
449
35000
· itsevetävä
· leikkuuleveys 46 cm
· keräävä / biosilppuava /
taakse heittävä
· poltin 11,4 kW
· sis. pannu, poltin,
jalat, letku, säädin
00 499,-
Kevytpeitteet
· useita kokoja
· 2 x 3m 90 g / m2
ALKAEN
290
TT1210K
GS580
2691213
RRappuralli
lli harjoilla
h
Puutarhakärry 160l
2490
6900
· 75 x 30 cm
· musta
RR001
· muovinen pesä
· ei sovellu raskaille
materiaaleille
XK6212A
www.kiviniitty.net
Sastamala, Kivisenojankatu 7, 0207 431 060
aark.
rk. 7.00-17.00
77.0
.000 177.0
.000 la
la 9.00-14.00
99.0
.000 114
14.00
4.000
Huittinen, Ostoskatu 2, 0207 431 065/0207 431 066
aark.
rk. 7.00-19.00
77.00
.000 19.00
199.000 llaa 9.00-15.00
9.00
9.000 15
15.0
K
KIVINIITYN
AUTO- JA MAATALOUSKONEHUOLTO OY - KIVISENOJANKATU 7, 38200 SASTAMALA - OSTOSKATU 2, 32700 HUITTINEN - PUHELUN HINTA LANKAPUHELIMESTA 8,28 SNT/PUHELU + 8,76 SNT/MIN, MATKAPUHELIMESTA 8,28 SNT/PUHELU + 23,10 SNT/MIN
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
15
Freetime
Factory
muutti
Vampulaan
Isto Toolan elämys- ja
seikkailuyritys Freetime
Factory sai tänä keväänä kiinteän toimipaikan
Huittisten Vampulasta,
kun Toola perusti Sallilantielle FF-rannan.
”Pyrin olemaan paikalla aina maanantai- ja
keskiviikkoiltaisin kuudesta yhdeksään. SUPlautojen lisäksi on mahdollista kokeilla kanootteja ja kajaakkeja. Aina
kannattaa soittaa etukäteen, sillä kalustoa on
rajallinen määrä”, Toola
kertoo.
Etenkin SUP-lautailu
ja kanootit sopivat hyvin ensikertalaisille.
”Niiden kanssa ei voi
käydä hullusti, sillä vahingon sattuessa kyydistä vain tipahtaa pois.
Pelastusliivit on vakiovaruste, kun ollaan tekemisissä veden kanssa.
Kastuminenkaan ei haittaa, sillä viileällä säällä
pääsee saunaan lämmittelemään”, Toola lupaa.
Freetime Factory
järjestää myös kalliolaskeutumisia ja erilaisia
kisailuja. ”Korikiipeilyä
olen suunnitellut myös
tänne rantaan” Toola
paljastaa.
mus myös kertaluonteisesti.
Tällä pääsee vauhtiin heti en-
simmäisellä kerralla”, hän vakuuttaa.
ÝÛDYlcYdYmcmlÛ
ÝÛEY`cYdYmcml
ÝÛCgehYcglÛÝÛMq+l
ÝÛGa]ffY`cYlmgll]]l
Kesähatut ja
päähineet
koko perheelle
Pyörähuolto
avattu!
Kaikkien polkupyörien ja
rollaattorien
huollot ja varaosat
Dgfahmgdak]kla
urheiluun ja
vapaa-aikaan
B8@BB@ÛJ8D8EÛB8KFEÛ8CK8›
*ՈÃ̜Ž>ÌÕÊ£]Ê6>““>>Êä·x£{ʣәäÊUÊ۰ʓ>‡«iʙ‡£Ç°Îä]ʏ>ʣ䇣{
TYÖKALUT JOKA LÄHTÖÖN
Muistuttaako mökkilomasi työleiriä?
Ei hätää. Apu löytyy numerosta 0400 123 500
MUISTA
A
edulliset konei
kkoneiden
neiden
esiasennuspalvelut!
uspalvelut!
spalve
TIETOKONEHU
TIETOKONEHUOLLOSTA
saat avun:
• Windows-päivitykset • V
Virustarkistukset
ja -poistot • Ajuripäivitykse
Ajuripäivitykset • Laitteistoasennukset • Kiintolevytarkistukset
Kiintolevyt
ja kadotettujen
kadotettuj tietojen palautukset
• Tietokoneen puhdistukset ja tarkastukset
• Langattomien verkkojen asennukset
• Matkapuhelinten ja tablettien käyttöönotot, asetukset ja tiedonsiirrot
FUJITTSU
FUJITSU
LIFEBOOK
EBOOK A544
Tehopakkaus
pakkaus yrityskäyttöön.
15,6”,
6”, 8Gt, 500Gt,
Intel
el i3 2.4 GHz
549,-
Tietokoneiden, pu
puhelinten ja tablettien asennukset
sekä
kä päivitykset
päi
äivititykksett nopea
nopeasti ja turvallisesti!
• Kaikista huolloista saat raportin, johon on
kirjattu luettelo suoritetuista toimenpikirja
teistä ja löytyneistä viruksista.
• Huollon valmistumisesta ilmoitetaan tekstiviestillä. • Kaikilla tehdyillä
huolloilla on TYÖTAKUU!
LENOVO B50-30
Vartiointi
Polttopuut
Remonttityöt
Kodinkoneet
Sähkötyöt
Istutukset
Putkityöt
Nurmikon hoito
Puiden kaato
Hälytyslaitteet
Kodin peruskannettava hyvällä akkukestolla ja hiljaisella
käyntiäänellä.
TIETOKONEHUOLTO
15,6”, 4Gt, 500Gt,
Intel Celeron 2.16 GHz
Etelä-Satakunnan Puhelin Oy • Marttilankatu 5, 38200 Sastamala
• Asiakaspalvelu puh. (03) 5199 2252 • Avoinna ma-pe 8-17
• tietokonehuolto@esp.fi • Tekninen tuki puh. (03) 5199 2700
349,Aurinkopaneelit Lumen luonti
16
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
SASTAMALAN
NIMI TAIVAAN KIRJASSA
TAKSIT
24h
p. 0200 38200
PÄIVYSTYS
Vammala,
Suodenniemi,
Mouhijärvi , Äetsä
ja Kiikoinen
Evankeliumijuhla
Sastamalassa
juhannuksen
jälkeen
•
Alueviesti
toimitus@alueviesti.fi
Uudistuva
ELLIVUORI
JOGP!WVPSJIPUFMMJGJ
,*7""5&,&.*45­.0/*160-*45"
0)+&-.""UVMPTTBNNTVPNBMBJOFOKVIBOOVT
)BVMJ#SPT"OUUJ,MFFNPMB1BVMJ)BOIJOJFNJ
WFOFUTJBMBJTFULUTMJTÊÊXXXFMMJWVPSJGJ
Kesäteatterissa .BJKV-BTTJMBO
s SASTAMALAN TAPAHTUMA on järjestyksessään Tältä näytti Evankeliumijuhlan Kaiken kansan avajaisissa Lohtajalla 28.6.2013. Ku142. valtakunnallinen Evan- va: Eeva-Liisa Luoto.
.&45"3*/:,&PIKBVT
+6)")63.&
Valtakunnallista Evankeliumijuhlaa vietetään Sastamalassa 26.-28. kesäkuuta. Tämän
vuoden teema on Nimi Taivaan kirjassa. Juhlakenttä sijaitsee Vammalan keskusurheilukentällä, lasten ja perheiden tapahtumat pidetään pääosin vieressä sijaitsevalla Vexve Areenalla.
Evankeliumijuhlan järjestävät Suomen Luterilainen
Evankeliumiyhdistys (Sley),
Sastamalan seurakunta ja
Sastamalan kaupunki.
-JQVUNZZOOJTTÊOZU
.BBJMNBOFOTJJMUB
LMP
&TJUZLTFUFJTV
-&4,&5
-&.1*7­5
FTJUZTWJFSBJMFF
KB
keliumijuhla. Vammalassa
juhla on järjestetty aiemmin s OHJELMA ON tänäkin sekä vanhan käsikirjan mu- s NUORTEN JUHLASSA
vuosina 1968 ja 1988.
pohditaan esimerkiksi, miten
vuonna runsas. Avajaisissa kainen jumalanpalvelus.
Pienemmissä kokoontu- elää uskovana tässä maail”Juhla järjestetään aina ju- puhuu piispa Kaarlo Kalliala.
hannusta seuraavana viikon- Lauantaina juhlakentällä kuul- misissa pohditaan onnelli- massa ja entä kun taas epäloppuna. Viime vuosina juh- laan muun muassa Sastama- sen avioliiton olemusta, jak- onnistuin.
laviikonlopun kävijämäärä on lan kesäasukas Timo Soinin samista sekä juutalaisuuden,
Esiintymässä ovat muun
vaihdellut 12 500 ja 14 000 haastattelu otsikolla Päättäjä, kristinuskon ja islamin piir- muassa Saraste, Park 7 ja
välillä. Sastamalaan odote- vaikuttaja, julkkis ja kristitty. teitä. Kansainvälisiä tervei- Mikaveli.
Sunnuntain päämessun li- siä Sleyn lähetyskentiltä tuoLastenjuhlan yhtenä vetaan yhtä isoa määrää ja
enemmänkin”, sanoo Sleyn säksi ohjelmassa ovat Siionin vat Nicholas Kumbo Louis tonaulana on Satu Sopaviestintäpäällikkö Matti Ha- kanteleen messu perjantai- Etelä-Sudanista sekä Chul sen ja Tuttiorkesterin meverinen.
na, lauantaina Riemumessu Hwan Kim Etelä-Koreasta.
gamuskari.
Ahoselta kesään...
Kalusteet pihalle, terassille, parvekkeelle ym..
KESÄLLÄ SATTUU JA TAPAHTUU.
750,-
Hillerstorp/Arlöv
pöytä (80 x 150)
+ 4 tuolia ja pehmusteet
Matto-osastomme
e tarjoaa:
tar
ta
arj
rjoa
rjo
oaa
aa:
a:
ERÄ PUUVILLAMATTOJA
MAT
MA
MATTOJA
AT
TTOJ
TO
OJA
JA
Lepohetkeen
rentouttava
Sannikeinutuoli
Esim.
70x140
20,-80x200 32,-
Essenza käytävämatto
Kulutusta kestävä, sileäpintainen
80 cm
20,-
/jm
Muista myös:
käytävämatot
mittojen mukaan
kantattuina
Kiertele
missä kiertelet
mutta tee Ahosella
kunnon kaupat.
ONHAN SINUN
JA LÄHEISTESI
HYVINVOINTI
JO TURVATTU?
395,(norm. 830,-)
Heti varastosta!
Kangasvärit:
sRUSKEAsHARMAA
– KOTIINKULJETUS LÄHELLE JA KAUAS! –
VAMMALA
Roismalan
risteyksen
liikekeskus
Ma-pe 9-18
La 9-14
P. (03) 514 1840
HUMPPILA KANKAANPÄÄ
Valtie 2:n
liikekeskus
Ma-to 10-18
Pe 10-19
La 10-14
P. (03) 437 7866
Torikatu 7
Ma-pe 9-17.30
La 9-14
P. (02) 572 2925
Ota yhteyttä vaikkapa
matkavakuutuksista:
odklwdslrod1il2slundqpdd#
puh. 03 3391 1200
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
17
Aito paikallinen välittäjä yli 28 vuoden
ja 2000:n asuntokaupan kokemuksella
Wanhan musiikin
helmiä 20. kerran
KERROSTALOJA
Sastamala Keskusta 1h, tupak, s, ph/wc, vh, parv 47,0 m²
Hyväkuntoinen ja valoisa pikkukoti erittäin hyvästä yhtiöstä, josta kertoo mm 111 € yhtiövastike. Tähän hissilliseen 2004 valm. yhtiöön ei ole tulossa remontteja. Iso etelään
aukeva lasitettu parveke. Kohde nro 9591477. H 118.000 €.
Sastamala Keskusta 5h, k, s, 2xph, 2xvh, 2xparv ym. 131 m²
Tämä huoneisto on vertaansa vaille juuri sinulle, joka haet tilavaa ja valoisaa huoneistoa keskustan palvelujen vierestä ja kuitenkin kotonasi katselet esteetöntä Rautavesinäkymää lähes koko huoneiston osalla. Huoneistossa on kaksi uloskäyntiä rappuun.
Mahdollisuus ostaa myös autotalli ja autokatos. Asuinkustannukset edulliset, heti vapaa, kohteesta saat parhaan käsityksen katselmuksessa. Kohde nro 9656433. VH
318.000 €.
L Sastamala Gregoriana soi teemalla
RIVITALOJA
Sastamala Kiikoinen 1h, k, s, ph/wc, vh, alkovi 44,0 m²
Tilava ja hyväkuntoinen rt-huoneisto omaan käyttöön tai sijoitukseen. Muuttamaan
pääset heti kaupanteosta. Autopaikka huoneiston edessä. Yhtiö rak 1987. Kohde nro
9529756 MH 36.900 €. VH 38.000 €.
Juhlaa ja musiikkia.
Sastamala Lousaja 3h, k, s, ph, pkh, vh 83,0 m²
Tilava ja valoisa huoneisto päättyvän kadun päästä. Huoneisto kaipaa sisäremonttia,
paitsi saunaosasto remontoitu 2014. Yhtiössä käyttövesiputket ja katto uusittu. Myydään vuokrattuna. Öljylämmitys. kohde nro 9478360 VELATON HINTA VAIN 72.000 €.
• Alueviesti
toimitus@alueviesti.fi
OMAKOTITALOJA
Sastamala Mouhijärvi 4h, k, s, ph/wc, khh/tkh, wc, ym. n. 110/121m²
Sastamala Gregoriana tarjoaa tänä kesänä musiikin helmiä jo kahdennenkymmenennen kerran. Keskiajan, renessanssin
ja barokin mestariteoksia kuullaan 18.-25.
heinäkuuta teemalla Juhlaa ja musiikkia.
Iirolasta hyvien kulkuyhteyksien päästä löytyy tämä n 2,7 ha pikkutila, jolla 1,79 ha peltoa. Valoisa ja hyväkuntoinen -92 rakennettu muuttovalmis ok-talo sekä 2004 rakennettu n 60 m² talousrakennus jossa mm kaikilla mukavuuksilla varustettu yksiö, lisäksi
autok/var, kesäkeittiö, kellari ym. Tutustu tarkemmin netissä kohde nro 9575517. IHASTUT VARMASTI. H 228.000 €.
Sastamala Stormi 4h, k, s, ph, liiketilaa, varastoa ym n 152 m²+n 190m²+n 300 m²
Asuin/liikerakennus loistopaikalla, aivan kantatien vieressä. Nyt tilaisuus sinulle, jolla
on ideoita hyödyntää loistava näkyvyys (n. 10000 autoa/vrk) liikepaikkana, lisäksi saman katon alla on tilava asunto sekä 4-5 tilavaa tallia moneen käyttötarkoitukseen. Liiketilat nyt vuokrattuna. H 128.000 €.
s”KONSERTOIJAT OVAT vanhan musiikin huippuja kotimaasta ja maailmalta.
20-vuotisjuhlan kunniaksi ohjelmassa
on myös ilmaiskonsertti. Kansainvälinen
mestarikurssi ja lasten ilmaistapahtuma
täydentävät konserttisarjaa tuttuun tapaan tänäkin vuonna”, kertoo toiminnanjohtaja Johannes Rantanen.
Tämän kesän uutuus tapahtumassa
on festivaalipassi, joka oikeuttaa pääsyn jokaiseen tapahtuman seitsemästä
konsertista.
TONTIT
Sastamala Ruotsila
Kokemäenjoen tuntumassa tasainen 3164 m² tontti, jolla rak oik 389 kem². Vammalaan
hyvää tietä n. 9 km. Kohde nro 9748212. H 20.000 €.
VUOKRATTAVANA
LIIKE/TOIMISTOTILAA HOPULLA 71,0 m²
Lidlin naapurista. Liiketilalla hyvä näkyvyys, isot liikennevirrat sekä selkeät liikenneyhteydet. VUOKRA VAIN 350 €+sähkö.
ASUNNOT
Sastamala Ojansuu 1h,k,alkovi, ph/wc ja parv n 41,0 m². Uutta vastaava ylimmän 7 krs
pikkukoti yli 55 vuotiaille. Vuokra 480 €/kk.
Sastamala Keskusta 2h, k, s, ph/wc, vh, parv 44,0 m². Rautavesi näkymin hyväkuntoinen hissillisen talon asunto. Vuokra 550 €/kk.
ASIAKKAANI HAKEE RANTATONTTIA JÄRVEN RANNALTA
s FESTIVAALIN TAITEELLISEN
Haemme vähintään 5000 m² (voi olla vaikka 15 ha) suuruista rantatonttia, enintään
40 km säteellä Vammalasta. Vastaukset ja lisätiedot 0445654773 tai 0503266056.
Myyjälle ei kuluja.
johtajan, englantilaisen luuttutaiteilija Michael Fieldsin kokoama ohjelma
tuo Sastamalaan yli 80 muusikkoa reilusta kymmenestä eri maasta. Konsertit
ovat Sastamalan Pyhän Marian kirkossa
ja Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa.
Esittely ja myynti:
s SASTAMALA GREGORIANA suurin Suomessa yhtäjaksoisesti järjestet- Sastamala Gregorianan konsertti Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Kuva: Urty vanhan musiikin festivaali.
po Vuorenoja / Sastamala Gregoriana.
[email protected], Puh. 0445 654 773
SISUSTUSVALAISINTEN ERIKOISLIIKE
0M
SIILOTANSSIT
pe 24.7.2015 klo 19-01.30
Sastamalan Kivijärvellä, Haapamäentie 63
Stormista Vesilahdentietä 10 km (Opastus VT 12:lta)
Meiltä kaikki valaisimet
kesäkotiin,
puutarhaan
ja terassille!
Terassilämmitin
2000W
narukytkin
Bright
-hissivalaisin
40cm, E27
norm. 36€
79€
Tomi Markkola
& Fernet
TPakaraoka
Vetäjänä
Laululintunen Marko Ite
-La
Ruokaa
ja virvokkeita
Lyhtyvalaisin
39cm
valkoinen ja
musta
norm. 21€
12,90€
12,90€
Valaisinten
suurmyymälä Nokialla,
Viholankatu 1,
valtatie 12:n varrella.
Tervetuloa hyville kaupoille!
Valaistuksen paras ammattilainen,
UaaUqTq[[qRI^MZSW[[I"___TIUXX]SI]XXIÅ
aa
XX
XX
Tarjoustuotteita
Tarj
Ta
T
rjoustuo
j
ott
ttei
eita rrajoitetut
ei
ajoi
aj
j ite
tetu
ut erät!
e äät!
er
t!
FBI Beat
Liput/aluemaksu 17,Lisätied. 0500 163 163, 050 369 2144
www.haapamaentila.fi
Viholankatu 1, 37120 Nokia
X___VWSQIV[IPSW\ITWÅ
Ma-To 8.30-17, Pe 8.30-18, La 9-14
18
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
ELÄMÄN
AUTUUS
- rohkeaa huumoria
Myllykolun
Kesäteatterissa,
Hämeenkyrössä
ENSI-ILTA LA 27.6. klo 18.
1.7.–26.7. KE JA TO KLO 18,
SU KLO 16.
kesäteatterin väki
lomailee kesän 2015
teksti Panu Rajala, ohjaus Vilma Tala,
Kesällä 2016 palaamme lavalle
jälleen uuden näytelmän kera.
varaukset p. 050-3630511 / 040-7322996
[email protected],
www.fesillanpaanseura.org
Kiikoisten Kesäteatteri esittää
Ei omena kauas
puusta putoa
Kohtauksia elämästä - huvinäytelmä
Käsikirjoitus
birgit jaakola
ohjaus
timo nissi
Ensi-ilta
25.7. klo 19
esitykset
26.7. klo 14 ja 18
31.7. klo 19
2.8. klo 18
7.8. klo 19
9.8. klo 14 ja 18
Tervetuloa!
Purpuritie 14
kiikoinen
tuottaja
kiikoisten kotiseutuyhdistys
liput 14€
yli 20 h. ryhmät 12 €
tiedustelut ja
varaukset puh. 045-274 8566
KANKAANPÄÄN NUORISOSEURA ESITTÄÄ
KAHEN AKAN
LOUKUSSA
Ohjaus: Katri Häti
ti
Käsikirjoitus:
Heikki Luoma
ENSI-ILTA
pe 26.6.
klo 19.00
su
ti
ke
to
pe
su
ti
ke
to
pe
su
28.6.
30.6.
1.7.
2.7.
3.7.
5.7.
7.7.
8.7.
9.7.
10.7.
12.7.
issa
ter
t
a
ET äte
Venesk ESI
osk TYK
en S
ke
s
www.ennakkolippu.com
klo 17.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 17.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 17.00
Kahen akan
loukussa
on tyylipuhdas
farssikomedia, joka
pistää katsojien
vatsalihakset
lujille.
Lippujen hinnat: 14€ aikuiset,
uiset, 8€ lapset (alle 16-vuotiaat)
Ryhmähinnat: 12€ aikuiset, 5€ llapset ((alle
ll 16
16-vuotiaat)
i )
(Ryhmän koko vähintään 20 henkilöä, lisäksi matkanjohtaja ja kuljettaja veloituksetta)
Ryhmien lipputilaukset numerosta: 045-6346355
tai sähköpostilla: [email protected]
Suomi Areena
jälleen Huittisissa
• Alueviesti
Heinäkuussa järjestettävä poliittinen keskustelutapahtuma Suomi Areena rantautuu jälleen myös
Huittisiin.
Torin ja kirkkopuiston ympäristössä ruoditaan kotimaisen ruoan tuotannon
tulevaisuutta ja porisutetaan sote-soppaa.
s LISÄÄ TEHOA vai takaisin luontoon -otsikon alla
keskustelevat muun muassa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila, Bayern CropSciencen maajohtaja Juha
Peltola ja Maa- ja elintarviketalouden tutukimuskeskuksen professori Kari Tiilikkala.
Ääneen pääsevät toki
myös ruoan tuottajat.
Tilaisuuden juontaa Elin- ginjohtaja Jyrki Peltomaa,
keinoelämän keskuslii- Porin apulaiskaupunginjohton viestintäjohtaja Jouni taja Aulis Laaksonen seKemppainen.
kä lääkäripalveluyritysten ja
Huittisten seudun invalidien
s SOSIAALI- JA TERVEY- edustaja.
DENHUOLLON uudistamisMaanantaina 13. heinäta käsittelevässä paneelissa kuuta kello 11 alkaen järjuontopuuhiin pääsee per- jestettävä tapahtumassa
he- ja hyvinvointiministe- esiintyvät ennen paneeliri Juha Rehula. Keskuste- keskusteluja Tapio ja Vili Suomalaisen maatalouden tulevaisuus pohditutti Suolemassa Huittisten kaupun- Liinoja.
mi Areenalla myös vuonna 2013. Kuva: Veli-Matti Saksi.
Keskiviikko
Ke
K
esk
skiivviiiikko kkesäkuun 3. 2015
19
JÄRVI-PORIN SANOMAT
MINISTERI KATEISSA
Sulo “Suti” Aittoniemen
Elo, Arttu ja
kesä -44
Esitysajat:
Ensi-ilta pe 10.7. klo 18.00
la 11.7. klo 18.00
su 12.7. klo 14.00
ti 14.7. klo 18.00
to 16.7. klo 18.00
su 19.7. klo 14.00
ti 21.7. klo 18.00
pe 24.7 klo 22.00 (yönäytös)
Kesä 2015:
Lavian Nuorisoseura esittää Markku Hyvösen näytelmän
JO VAIN, HERRA MINISTERI
Huuhkajanvuoren kesäteatterissa, os. Tampereentie 304, Lavia
Liput aikuiset 15 e / lapset 10 e, sis. pullakahvit
Ohjaus Heli Lehto-Lintunen
Tiedustelut: 0404804691 Esitysoikeuksia valvoo Suomen
Näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat.
www.laviannuorisoseura.com
ke
to
pe
su
ma
ti
ke
su
ti
ke
3.6. klo 19
4.6. klo 19
5.6. klo 19
7.6. klo 15
8.6. klo 19
9.6. klo 19
10.6. klo 19
14.6. klo 15
23.6. klo 19
24.6. klo 19
to
pe
ti
to
pe
su
25.6.
26.6.
30.6.
2.7.
3.7.
5.7.
klo 19
klo 19
klo 19
klo 19
klo 19
klo 15
Varaukset ja tiedustelut:
Ari Heiska
Esko Veijalainen
s-posti: [email protected]
Liput:
aikuiset 20€
lapset alle 10v. 10€
”MINNE TUULI KYLÄN KULJETTAA?”
Kirj. Ilkka Malmi ja Rami Saarijärvi
Ohj. Anneli Heino
Muut esitykset:
MA 29.6.–PE 3.7.
klo 19
SU 5.7. klo 14 ja 19
zƂŶćLJƚƂŬƐĞƚ͗
PE 7.8. ja LA 8.8.
klo 21
Lippujen hinnat:
aikuiset
13,lapset (7–12 v)
6,ryhmät yli 10 hlöä 10,-
Hintaan sisältyy
käsiohjelma ja
väliaikatarjoilu.
Tiedustelut ja
lippuvaraukset:
Tarja 050 587 9796
Anne 040 558 1253
Tervetuloa!
^ćŬLJůćŶŚĂƌƌĂƐƚĂũĂƚĞĂƩĞƌŝƌLJ͘
Ohjaaja Jari Hiltunen
Lempäälän Nuorisoseura esittää
Kolme
Alexandre Dumas´n kirjoittaman
Lempäälän
Nuorisoseura
120 vuotta
muskettisoturia
Hakkarin kartanon puistossa, Kuokkalantie 5, Lempäälä.
Ensi-ilta pe 26.6. klo 19.00. Muut esitykset su 28.6., ke 1.7. (myyty),
pe 3.7., su 5.7., ti 7.7., ke 8.7., pe 10.7., su 12.7., ke 15.7., pe 17.7.,
la 18.7., su 19.7., ti 21.7., ke 22.7., pe 24.7., su 26.7., ke 29.7., pe 31.7.
ja su 2.8. Esitykset ti,ke ja pe klo 19.00, la ja su klo 17.00.
Lippujen hinnat 18€ / 16€ / 9€.
Tiedustelut ja varaukset p. 0400 749 986 tai www.nuorisoseura.fi
Helpot ja
herkulliset
grillibanaanit
banaaneja (1 per syöjä)
suklaata (kokeile myös valkosuklaalla tai vaikka suklaalevitteellä)
Tee veitsellä syvähkö viilto banaanin kylkeen ja laita
040 556 8052
040 553 7724
www.suuliteatteri.com
<ĂƟƐŵĂĂŶ<ĞƐćƚĞĂƩĞƌŝ͕^ćŬLJůć
ĞƐŝƩćć͗
Esitysajat:
Kantaesitys
SU 28.6. klo 14
Esitykset:
Punkalaitumentie 37
Sastamalassa
Hyrkin suulissa
(et kastu, etkä paistu)
halkeamaan suklaapaloja tai
levitettä.
nes banaani on mustunut ja
suklaa on sulanut.
Aseta banaanit grilliin esimerkiksi folion päälle ja grillaa miedolla lämmöllä kun-
Tarjoa vanilijakastikkeen/
jäätelön/kermavaahdon kera
Nam. Banaanikin tykkää grillistä. Kuva: Iida Latva.
Järjestäjä:
Suuliteatteri ry
20
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
Oppilaitoksen erilaisia rakennuksia käytetään etsinnöissä ja henkilöhauissa. Talvella
harjoituksia voidaan toteuts OPPIL AITOKSESSA taa Kokemäen keskustassa
PROJEKTIKOIRILLE anne- sijaitsevassa sisähallissa.
taan normaali tapa- ja miljöökasvatus. Pessi kertoo, s KOKEMÄLLÄ ON kouettä virkakoirien koulutuk- lutettu tähän mennessä yli
sen kuvitellaan usein ole- 100 virkakoiraa. Minna Pessin
van menetelmiltään kovem- silmä onkin jo ehtinyt harpaa kuin tavallisten kotikoiri- jaantua huomaamaan, onko
en. Tämä ei kuitenkaan pidä yksilöstä haaveiltuun tehtävään vai ei. ”Kahdeksanviikpaikkaansa.
”Meilläkin koulutus perus- koisen pennun pitää vielä antuu positiivisiin menetelmiin. taa kehittyä, mutta aika noPeruskoulutuksen lisäksi peasti valmiuden huomaa.
koirille annetaan pohjakou- Kaikki eivät ole syntyneet
lutus tuleviin työtehtäviin, esimerkiksi voimankäyttökuten hallintaan, erilaisten koiriksi, mutta sellaisilla yksiaineiden, esineiden ja henki- löillä taas voi olla hyvä nenä.”
löiden etsintään sekä jäljesPessin mukaan kaikilta virtykseen ja suojeluun.”
kakoirilta vaadittavia ominaisuuksia ovat rohkeus ja utes ERITYISESTI PANOS- liaisuus.
TETAAN koirien kykyyn
työskennellä erilaisissa ym- s KUN KOIRA VALMISpäristöissä, erilaisilla pinnoil- TUU koulutuksesta, on sillä
la ja vaihtelevissa tilanteissa, tulevassa sijoituspaikassaan
sillä virkakoira voi työssään kuukauden koeaika. Jos josjoutua mihin tahansa heli- tain syystä käy niin, että eläin
kopterista aina pieniin kalli- ei sovellukaan suunniteltuun
onkoloihin.
tehtävään, voidaan miettiä
Kokemäellä
puitteet
ovat
uudelleensijoittamista.
Virkakoirat voivat joutua mitä erikoisempiin paikkoihin helikopterista pieneen kallionkoloon. Siksi harjoittelunkin
kunnossa. Vuonna 2010 val”Koira ei välttämättä pärpitää olla monipuolista. Lysti malttaa pysyä rauhallisena ohjaajansa Annin harteilla.
mistuneen valaistun kentän jää partiokoirana Helsingissä,
lisäksi ympärillä on paljon mutta voi menestyä jossain
peltoa ja metsää, joissa voi- toisessa tehtävässä”, Pessi
2008. Oppilaitos tekee tiivis- daan harjoitella jäljestämistä. antaa esimerkin.
tä yhteistyötä Niinisalon tykistöprikaatin sotakoiraosaston, Hämeenlinnan Poliisikoiralaitoksen sekä Tullin koirakoulun kanssa.
Onpa Kokemäellä koulutettu koiria Latvian rajavartiolaitoksellekin.
”Kesällä kaksi koirista lähtee Tanskan puolustusvoimien palvelukseen”, kouluttaja Minna Pessi kertoo.
Hänen mukaansa yhteistyö ulkomaalaisten viranomaisten kanssa on kasvussa, sillä myös Viron poliisikoulu ja rajavartiolaitos ovat ilmaisseet kiinnostuksensa
Kokemäellä tapahtuvaa koulutusta kohtaan.
laisista tapauksista on saatu koulutettua oikein hyviä
virkakoiria.”
URA
Virkakoirien
opintie alkaa
Kokemäeltä
L ”Projektikoirakoulutus on
erilainen kuin mikään muu,
mutta antaa paljon”, sanoo
kouluttaja.
s KOULUTETTAVAT KOIRAT ovat rodultaan pääosin
belgianpaimenkoira malinoiseja, labradorinnoutajia sekä saksanpaimenkoiria. Pentueita syntyy niin oppilaitoksen omana tuotantona kuin
Pauliina Vilenius
ton Kokemäen yksikön kou- asuntolassa, saavat nämä yhteistyössä viranomaisten
lutilalle. Täällä sijaitsevat op- muutamatkin yksilöt mete- kanssa.
pauliina.vilenius@alueviesti.fi
”Koiria saattaa tulla tänpilaitoksessa koulutettavien liä aikaan.
Terävä haukku toivottaa vie- virkakoirien tarhat. Vaikka
ne siviilipuoleltakin, esimer- Ohjaaja Jasmiina Mäkinen odottaa, että hajun saanut
railijan tervetulleeksi Huittis- suurin osa koirista on par- s KOKEMÄELLÄ ON kou- kiksi erilaisten pito- tai käy- Aatu malttaa pysähtyä paikoilleen. Vasta sitten on palten ammatti- ja yrittäjäopis- haillaan ohjaajiensa kanssa lutettu virkakoiria vuodesta tösvaikeuksien vuoksi. Täl- kitsemisen aika.
•
Kesällä
Kesällä
ollaan
ihan
pihalla...
Kesälläollaan
ollaanihan
ihanpihalla...
pihalla...
KUUMAA - KYLMÄÄ
Sopiiko Sinulle
...radio k
mukanualkee
.
- Maalämpöpumppu
- Ilma-vesilämpöpumppu
- Ilmalämpöpumppu
tä ilmaMuistathan, et tää myös
pi
ua
lämpöpumpp oden välein!
huoltaa 2-3 vu 0 307 3102
Tilaa huolto 05
Tilaa maksuton kartoitus
050-307 3102
Kysy kesätarjous tehokkaasta radiomainonnasta
[email protected]
010 229 0400
.YT¬MYÚS¬&ACEBOOKISSA¬WWWFACEBOOKCOMTYRVAANSAHKOTYO
SASTAMALA
3ASTAMALA¬s¬!SEMAKATU¬¬s¬0UH¬
.OKIA¬s¬+OLMENKULMANTIE¬¬s¬0UH¬
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
21
Mikäli vastaan tulee terveydellisiä tai
ominaisuuksiin liittyviä ongelmia, on
kouluttajilla mahdollisuus lunastaa koira omakseen.
Saksanpaimenkoira
Mytty (Quickbug
Bohemia) on yksityisomistuksessa ja
siitä tulee mahdollinen jalostuskoira.
s VAIKKA MUISSA OPPILAITOKSISSA kevätlukukausi on jo päättynyt, jatkuvat projektikoirakurssin opinnot heinäkuun
alkuun saakka.
”Lähdemme pienelle opintomatkalle Karjalan
prikaatiin ja Maasotakoululle Lappeenrantaan.
Samalla opiskelijat antavat uusissa ympäristöissä
ammattiosaamisensa näyttöjä. Pääsemme testaamaan heidän paineensietokykyään”, Pessi nauraa.
”Projektikoirakoulutus on erilainen kuin mikään
muu koulutus, mutta antaa paljon jos on koirista
kiinnostunut.”
Oma kahvimme Punkamokka ja erikoiskahvit.
Vitriinissä paikalliset aina tuoreet suolaiset ja
makeat sekä gluteiinittomat herkut.
Tötterökioskista jäätelöä!
”Hau. Nimeni on Ruutipussi Saara eli tuttavallisemmin Lysti. Olen 8 kuukautta vanha narttu ja rodultani belgianpaimenkoira malinois. Jos ohjaajaltani Annilta kysytään, kertoo hän varmasti minun olevan aikamoinen paketti.
Annin mielestä olen melkoisen kiintynyt häneen,
mutta minkäs teet, kun ohjaajan kanssa on niin
mukava touhuta. Joskus katson hänen peräänsä ja melkein huudan ääneen, että ’äiti, älä mee’.
Mutta työni minä osaan, ja olen kuullut, että käytökseni osoittaa hyviä virkakoiran merkkejä. Isona minusta tulee Suomen puolustusvoimien koira.”
Urjalantie 3, PUNKALAIDUN, p. 0500-535 206
6
www.kahvilamyotatuuli.
PUNKALAITUMEN GOLF
Mukavan edullinen vaihtoehto vapaa-aikaasi
PELAAMISTA
HELPOSTI
JA HALVALLA
Kentälle puh. 0400 873 758
www.punkalaitumengolf.fi
Kaikki tervetuloa, ei vaadita “green cardia”
”Vuf. Minä olen oikealta nimeltäni Suhteellisen Vaino, mutta täällä koululla minut tunnetaan pelkkänä Väinönä. Täytin
juuri yksi, ja olen aika komea malinoisuros. Minun ohjaajani nimi on Emma.
Kun pyysin häntä kuvailemaan minua, vastaus oli, että
olen hyvin vahva uros sekä henkisesti että fyysisesti.
Ohjaajasidonnaiseksi hänkin minua kehui,i, taitaa
taaiitaa olla rodun ominaispiirre. Olen jo hetken aikaa tiennyt,
tien
nny
nytt,, että minun sijoituspaikkani tulee olemaann TansTans
Ta
nssin
nkan puolustusvoimissa. Matkustan sinne kesällä.”
Koiratausta ei ole vaatimus
BIOLAN OUTLET-MYYMÄLÄ
PALVELEE KESÄN AJAN
Avoinna arkisin
maanantai - perjantai klo 9 - 17
Meiltä myös laadukkaat
Grillisti-lehtipuuhiilet
kaikkeen grillaamiseen!
Irtomullan ja maanparannuskompostin myyntipäivät
keskiviikko - perjantai.
Biolan Outlet
Lauttakyläntie 570, Eura
puh. 040 - 852 9128
L Koulutettaviin yksilöihin kiintyy, mutta samalla on ylpeä
niiden valmistumisesta.
Opiskelijat valmistuvat projektikoiralinjalta eläintenhoitajiksi.
”Vaikka suurin osa opinnoista kuluukin koirien parissa, kuuluu opintoihin pakollisena osana myös sitä
hamsterien hoitamista. Ehkä siksi ala
on naisvaltainen”, Pessi sanoo.
Koirataustaa ei koulutukseen hakeutuvilta vaadita, mutta ei se pahitteeksikaan ole.
”Kaikki hakijat kutsutaan pääsykokeisiin, joissa testataan enemmänkin ryhmädynamiikkaa. Opiskelijoista muodostuu tiivis porukka, joka
viettää paljon aikaa toistensa kanssa, joten ihmisten kanssa on tultava toimeen. Koiran kanssa toimimisen oppii täällä.”
kelu on sisäoppilaitostyyppistä, sillä
opiskelijat asuvat koulun asuntolassa. Kun koulupäivä on ohi, ei ohjattavia koiria palauteta tarhalle, vaan
nekin viettävät vapaa-aikansa asuntolassa.
s IKAALISLAINEN ANNI VALLILA ja Orivedeltä kotoisin oleva Em-
lut metsästyskoiria ja kanssani täällä Kokemäellä asuu vielä kaksi eläkeläisrouvaa. Olen harrastanut niiden
kanssa muun muassa agilitya ja tokoa.”
Emma kertoo koirien parissa puuhailun olevan hänelle kutsumus.
”Koska äitini ja veljeni ovat allergima Pitkänen opiskelevat projekti- sia, sain ensimmäisen koirani vasta
koiralinjalla toista vuotta. Heillä on 12-vuotiaana. Sen kanssa olen harKokemäellä mukanaan myös omia rastanut kaikkea mahdollista.”
koiriaan, joten soluasunnossa riittää vipinää.
s KIINTYVÄTKÖ OPISKELIJAT
”Kolme ihmistä ja monta koiraa. kouluttamiinsa koiriin?
Hyvin sovitaan kaikki saman katon
”Kyllä, varsinkin niihin, joiden kansalle”, Anni ja Emma nauravat.
sa on saanut tehdä töitä opintojen
alusta lähtien. Tuntuu tietysti hais OPISKELU ON molemmille unel- kealta, kun koira lähtee koululta töis RYHMÄKOKO ON 8-13, jotta mien täyttymys. Anni on aiemmalta hin, mutta samalla siitä on kauhean
ylpeä. Sitä vartenhan tätä tehdään,
kaikille riittää koiria koulutettavak- koulutukseltaan koirahieroja.
si. Yhdellä opiskelijalla voi olla ohjat”Ajattelin, että tämä olisi hyvä jat- että koira saisi työpaikan”, Anni ja
tavanaan 1-3 koiraa kerralla. Opis- kumo sille. Perheessäni on aina ol- Emma vastaavat.
Puhtaan veden lähde
Kaikista kaivo- ja luonnonvesistä
-myös merivedestä, turvallista
r
juomakelpoista vettä
r
kotiin, mökille tai mihin
r
talousvettä tarvitsetkin.
r
r
r
Poistaa kosteuden
Vedentuotto n. 100 l/h
200 l puskurisäiliö
Kompakti koko
Puhdistaa vedestä
kaikki epäpuhtaudet
Edullinen hankintahinta
Vähäinen huollontarve
SolarVenti Aurinkopuhallin on nerokas
tapa parantaa kesämökkien, varastojen,
kellareiden ja muiden rakennusten
ummehtuneen sisäilman laatua,
poistaa kosteutta ja samalla
stannuksia!
lämmittää tiloja ilmaiseksi.
Ei käyttöku
ekoasuminen.fi ja ekomestarit.fi
Matti Hakala 0500 - 621 574
22
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
Ihastuttava ja tunnelmallinen
Olemme avoinna
keskiviikosta sunnuntaihin klo 11 - 16
maanantaisin ja tiistaisin Suljettu!
Tunnelmalliset salit sekä ihastuttava pihapiiri
kutsuvat viihtymään ruokailun tai herkullisen kahvittelun merkeissä.
Pappilan Lounas pöytiin tarjoiltuna
ke–to–pe klo 11–15.30 ja
la–su klo 12–15.30
Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Lämpimästi Tervetuloa Pappilaan!
Huittisten Wanha Pappila
Pappilankatu 13, 32700 HUITTINEN
p. 050-5555785
www.huittistenwanhapappila.fi [email protected]
Sattumankauppa on
vanhan tavaran kauppa
Häijäässä
Avoinna kesä- ja elokuussa:
ke-pe 10-18, la 10-16, su 12-18
sekä sopimuksen mukaan.
Heinäkuussa
joka päivä av
oinna
Tmi Sattumankauppias
Ulla Neronen
!
Tervetuloa
Kyläraitti 74, Häijää Sastamala
0500-239 390
www.sattumankauppa.fi
RENGASHUOLLOT
ÖLJYNVAIHDOT
AVAINPALVELUT
PIKAPESUT
VAHAUKSET
Ministeri mökkeilee
Vironkankaalla
Punkalaitumen teatterikerho on valinnut tänä kesänä
Vironkankaan kesäteatterissa esitettäväksi näytelmäksi Markku Hyvösen kirjoittaman Jo vain, herra ministeri.
Pieni Jaavanvaaran kylä
näivettyy, terveydenhoitopalvelut on jo siirretty lähimpään kaupunkiin, pankkiautomaatti lähti kyläkaupan seinästä ja tulevaisuuden näkymät ovat huonot.
Kaikki muuttuu, kun ministeri Sorola ostaa kylältä mökin.
Jo vain, herra ministeri
on komedia koko perheelle. Nauruhermot ovat koetuksella ensi metreistä lähtien yllättävien käänteiden ja
ihmiskohtaloiden pyörteissä. Näytelmän ohjaa Jenna
Teinilä.
Ensi-ilta 1.8. klo 19. Muut
esitykset 2., 6., 7., 8. ja 9. elo- Ministeri Matti Sorola (Tapani Henttinen) ja sekatavarakauppias Aaro Lötjönen (Pekka Koivula) neuvonpidossa.
kuuta klo 19.
RTT
Omenapuutrilogian
kolmas osa Kiikoisissa tekee
Robin
Hoodin
Kiikoisten Kotiseutuyhdistys ry esittää laisuus - ja paikallishuumori, joka vauhBirgit P. Jaakolan kirjoittaman ome- dittaa esityksen. Näyttämöllä nähdään
napuutrilogian kolmannen osan Ei ome- kokeneita harrastajanäyttelijöitä, joita
na kauas puusta putoa, joka on jatkoa ohjaa teatterialan ammattilainen Timo
viimekesäiselle näytelmälle.
Nissi, tuttu mies Porin teatterista.
Näytelmä saa ensi-iltansa la 25.7. klo
Näytelmässä esillä on maalaisidylli, joka kuvaa suomalaisten ja kiikoislaisten 19. Muut esitykset 26.7. klo 14 ja 18, 31.7.
elämänmenoa 1950-luvun alkupuolel- klo 19, 2.8. klo 18, 7.8. klo 19 ja 9.8. klo
la. Pääroolissa on paikallismurre - kiikois- 14 ja 18.
Sähkö virtaa
suanis Tuiskulassa
Tuiskulan kesäteatterissa
Köyliössä tulevan kesän näytelmä käsittelee maalaiskylän yhtä viikkoa 50-luvulla.
Aikakausi oli eläjilleen niin
kehityksen kuin ihmissuhteidenkin murrosta.
Sähkö on pienessä ja tiiviissä yhteisössä monille ou-
to ja jopa pelottava ilmiö.
Siksi sähkön tuloa myös vastustetaan.
Suuren monttöörijoukon
vetäessä sähköjä kylän taloihin tulevat he siinä samalla sähköistäneeksi kyläyhteisön elämääkin ennalta-arvaamattomalla tavalla.
Pekka Saariston käsikirjoittaman näytelmän ohjaa
Juha Kulmala. Ensi-iltansa
se saa pe 26.6., mutta esitys on loppuunmyyty. Seuraavat näytökset 28.6. klo
13, 30.6. klo 19, 1.-3.7. klo
19, 5.7. klo 13 ja 19 sekä 6.7.7. klo 19.
Puh. (02) 566 669, Risto Rytin katu 46, HUITTINEN
Ma-pe 7–19, la 8–17, su 10–17. Huolto palvelee ma-pe 8–17.
LIA
A
M
R
NO
SISTA
I
A
T
N
I
H
TÄ
S
I
G
N
E
K
%
0
2
-
1 normaalihintainen tuote/kuponki
Torin Kenkä
Muskettisoturit
lavalla Lempäälässä
Lempäälän Nuorisoseu- aho ja Kari Tuomi. Musii- 1.7. (myyty), 3.7., 5.7., 7.7.,
ran kesän 2015 näytelmä kista vastaa Janne Eng- 8.7., 10.7., 12.7., 15.7., 17.7.,
on Alexandre Dumas’n blom, ohjaus ja sovitus 18.7., 19.7., 21.7., 22.7.,
klassikko Kolme musket- ovat Jari Lehdon käsialaa. 24.7., 26.7., 29.7., 31.7. ja
tisoturia. Näytelmän ovat
Ensi-ilta pe 26.6. klo su 2.8. Esitykset ti, ke ja
dramatisoineet Anna Elo- 19. Muut esitykset 28.6., pe klo 19, la ja su klo 17.
,AUTTAKYLÊNKATU(UITTINENsPUH
-ATOPELA
Psykologipalvelu BLUE ROSE
Minna Tarmi
Psykologian tohtori
UÊ/iÀ>«ˆ>ÊUÊ/ޟ˜œ…>ÕÃ
UÊÀˆˆÃˆ>«ÕÊUʜ˜ÃՏ̜ˆ˜Ìˆ
Ajanvaraus
ja tiedustelut
050 4912 912
Vastaanotto
Huittisten Praktiikka
Karpintie 12, HUITTINEN
www.psykologipalvelubluerose.fi
”Me ollaan vedetty harjoituksissa jotain kohtauksia ja vedetty sitä plaria ympäri. Ollaan pelattu solmua ja miekkailtu ja taisteltu Kannarissa. Mää olin Tiltun kaa. Me
ollaan pelattu littaa, sotilaat
otti kiinni sakseja. Seuraa
johtajaa. Haravoitukin on ja
menty tukkien yli. Lavan takana odotetaan. Alma on
seisonu kivellä, että se ois lähempänä Sheriffin pituutta.
Me ollaan ammuttu jousilla
miimisesti ja Metsänvartijoita on kaksi. Juoksumarssi on
tosi vaikeeta. Mää en osannu. Sotilaat ratsasti. Me ollaa
etitty kenkiä puvustolta. Susannan kanssa on painittu.
Se oli kivaa, kun olin yhtä hyvä kuin se. Santerin kanssa
oli vaikeempaa, kun se jyräs
mut sata-nolla. Se oli kivaa,
kun Amanda pääsi mukaan.
Katsa ei päässy. Trubaduurit
räppäs. Aino vois olla Trubaduuri. En tiä. Onko?”, kuvailevat Alma, Robin ja Benson
RTT:n työstämän Robin Hoodin valmistumista.
s ENSI-ILTA SARKIANÄYTTÄMÖLLÄ Kiikassa
la 18.7. klo 18. Muut esitykset 19.7. klo 15, 21.7. klo 15,
24.7. klo 18, 25.7. klo 18 ja
26.7. klo 15.
Rämsöössä Lumikki ja kääpiöt
Rämsöön kesäteatterissa esiSatu alkaa, kun Ilkeä Ku- rannalla tarjoillaan jännittätetään kesällä hyväsydämi- ningatar käy maan kaunein vä satu maan kauneimmasta,
syyttä pursuava satuklassik- -tittelinsä puolesta taiste- sydämet sulattavasta Lumiko Lumikki ja seitsemän kää- luun Lumikkia vastaan. Myr- kista. Luvassa muun muassa
piötä. Kääpiöt eivät taida ol- kytetty kampa, tukahdutta- uljas prinssi, ilkeä kuningatar,
la sieltä pienimmästä päästä, van tiukalle kiristetyt nyörit upeita pukuja, satuorkestesillä Rämsöössä kääpiöinä ven- ja myrkytetty omena ovat ri sekä söpöjä metsäneläimiä.
koilevat raavaat äijänköriläät noitamaisen Kuningattaren Näytelmän ohjaa Rami SaaVesilahdelta ja Sastamalasta.
katalina aseina. Suonojärven rijärvi.
s ENSI-ILTA LA 27.6. klo
15.
Muut esitysajat 28.6. klo
15, 30.6. klo 19, 2.7. klo 19,
4.7. klo 15, 5.7. klo 15, 25.7.
klo 15, 26.7. klo 15, 28.7. klo
19, 30.7. klo 19, 1.8. klo 15,
6.8. klo 19, 8.8. klo 15, su 9.8.
klo 15.
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
23
Nuorten poikien
muisteluksia Suuliteatterissa
Sastamalan kesäteatterimaailman
Suti luonnehtii näytelmää haus- ot päättyvät ja käydään tukanjuuuusin tulokas Suuliteatteri esittää kaksi tarinaksi kesästä 1944, jolloin reen kiinni.”
Näytelmän ensi-ilta katetussa teHyrkin alueen entisessä puimasuu- Suomi taisteli viimeisiä hetkiä silloiatteritilassa on tänään keskiviikkona
lissa Sulo ”Suti” Aittoniemen ky- sen Neuvostoliiton kanssa.
näilemän näytelmän Elo, Arttu ja ke3.6. klo 19.
”Lähinnä kyseessä on nuorten
sä -44. Sen ohjauksesta vastaa Jari
Muut näytökset 4.-5.6. klo 19, 7.6.
Hiltunen. Lavalla nähdään sekä sas- poikien muistelukset ajasta. Pelos- klo 15, 8.-10.6. klo 19, 14.6. klo 15,
tamalalaisia että ikaalislaisia harras- ta siitä, että sota loppuu ja isä tu- 23.-26.6. klo 19, 2.-3.7. klo 19 ja 5.7.
tajanäyttelijöitä.
lee kotiin, jolloin mukavat pahante- klo 15.
IDOLO KOSKETUSLUKKO AUKEAA
*%PMP"WBT
Kosketuslukko
SORMESI KOSKETUKSELLA
YALE DOORMAN
Y
FMFLUSPOJOFOMVLLP
6MLPKBTJTÊPWJJO
NBIEPMMJTUBBWBUBKB
lukita koodilla,
LVMLVUVOOJTUFFMMBUBJ
LBVLPBWBJNFMMB
370€
Kahen akan
loukussa Kankaanpäässä
Kankaanpään nuorisoseura esittää Veneskosken kesäteatterissa tyylipuhtaan
farssikomedian Kahen akan
loukussa.
Katsojien vatsalihakset
lujille pistävän näytelmän
on käsikirjoittanut Heikki tauksen ja pakottaa poikanLuoma ja ohjannut Katri sa kyyditsemään itsensä lääHäti.
käriin keskellä yötä. Veijon
Veijon ja Tuulian hääyö avioliitto alkaa siis kahden
menee suhkuksi, kun naa- akan loukussa.
Kun soppaa sekoittamaan
purin Ulpun luona yöpyvä
anoppi lavastaa sairauskoh- saapuu vielä kaksi toisilleen
tuntematonta naista, alkaa
tuoreen vaimon mitta olla
täynnä.
Ensi-ilta pe 26.6. klo 19.
Näytöksiä 28.6. klo 17, 30.6.3.7. klo 19, 5.7. klo 17, 7.-10.7.
klo 19 ja 12.7. klo 17.
690€
t,ÊZUUÊKÊNÊÊSÊKPQB
t6MLPKBTJTÊPWJJO
YALE-KOODIPAINIKE
4JTÊPWJJO
)FOLJMÚLPIUBJOFO
LPPEJBWBBPWFO
&SJOPNBJTJBLÊZUUÚ
LPIUFJUBMJJLFKB
toimistotilat
169€
PALVELUITAMME
"CMPZBWBJOUFO
NZZOUJWBMNJTUVT
.VVUBWBJNFULVUFO
NZÚTBVUPKFO
TJSVBWBJOUFO
WBMNJTUVT
7BMWPOUBLBNFSBUKB
UBMMFOUJNFU
LVMVOWBMWPOUBZNT
.ZZOUJKB
BTFOOVTQBMWFMV
5VUVTUVNZÚT
WFSLLPLBVQQBBNNF
BWBJNFU
TZMJOUFSJU
- lukot
BWBJOQFTÊQBLFUJU
,BJLLJNBMMJUUFTUBUUBWBOBMJJLLFFTTÊNNF
Rohkeaa huumoria
Myllykolun Kesäteatterissa
F. E. Sillanpään suvensuloinen esi- sa? Kuinka Elias nyt viettäisi nuo- ti vetäisee Sillanpään sankarihahkoisromaani Elämä ja aurinko herät- ren miehen vapaata kesäänsä? mot keskelle meidän kuohuvaa eläti ilmestyessään 1916 kohua ja suur- Kuinka hänen kaksi rakastettuaan, määmme.
ta ihastusta. Sitä pidettiin uskaliaan Lyyli ja Olga, nyt ottaisivat hänet
eroottisena ja samalla uuden ker- vastaan?
Elämän autuuden ohjauksesta
vastaa Vilma Tala.
tomatyylin läpäisemänä taidonnäytteenä.
Näihin kysymyksiin pyrkii vasEnsi-ilta 27.6. klo 18. Esitykset ajalMiltä romaanin henkilöt näyttä- taamaan Panu Rajalan kirjoitta- la 1.7.-26.7. keskiviikkoisin ja torstaivät nykypäivän kovassa maailmas- ma kesäinen komedia, joka raisus- sin klo 18, sunnuntaisin klo 16.
Vauhdikasta 60-luvun
komediaa Katismaalla
Katismaan Kesäteatterissa Säkylässä sukelletaan
tulevana kesänä kultaiselle 60-luvulle vauhdikkaassa komediassa Minne tuuli kylän kuljettaa. Paikkakunnan elinvoimaisuus on
uhattuna, kun vastarannan kynnyksellä kalastajaveljessupermarketin omistaja te- ten jahdatessa ensimmäiskee kaikkensa, jotta lähes tä kuhaansa ja posteljoonin
puoli vuosisataa toiminut jakaessa kirjeet ja muut väkyläkauppa myisi viimeisen hän sinne sun tänne.
piirakkansa. Elämä kyläsKoulun talonmies ei saa
sä soljuu leppoisasti kesän rauhaa nuoruuden ihastuk-
selta saati Katri Helenalta, mutta nyt olisi elintärkeää löytää yksi rohkea kyläläinen. Löytyykö sellaista vai
onko kylän kaupan laulut lopullisesti laulettu?
Näytelmän on kirjoittanut
”luottopari” Rami Saarijärvi
ja Ilkka Malmi, ohjauksesta vastaa tänäkin kesänä Anneli Heino.
Esitykset Katismaalla
28.6.- 5.7., yönäytökset 7.8.8.
Ministeri katoaa
Huuhkajanvuorella
Järvi-Porissa tapahtuu kesällä.
Yhtäkkiä lehden lööpit kuuluttaPaikalle saapuu arvovaltaisia vie- vat: ministeri kateissa. Mitä oikein
raita, kun itse ministeri ilmestyy on tapahtunut?
Lavian Nuorisoseura ottaa tänä
kuihtuvaan, muuttotappiolliseen
kylään saaden siellä kuhinaa aikai- kesänä käsittelyynsä komedian Jo
seksi.
vain, herra ministeri. HuuhkajanvuoLehdistö käy kuumana, eivätkä ky- ren kesäteatterissa esitettävän näytelmän on kirjoittanut Markku Hyläläisetkään ihan cooleja ole.
vönen ja ohjannut Heli Lehto-Lintunen. Luvassa on hulvatonta menoa ja hilpeää hulluttelua.
Ensi-ilta 10.7. klo 18. Seuraavat
esitykset 11.7. klo 16, 12.7. klo 14,
14.7. klo 18, 16.7. klo 18, 19.7. klo 14,
21.7. klo 18 sekä 24.7. klo 22 (yönäytös).
Ronja Ryövärintytär
seikkailee Kertunmäellä
Kertunmäen kesäteatterisSari Äikää-Torkkelin
Ronja on villi ja vapaa, isän- ma. Linna jakautuu kahtia ja
sa Loimaalla nähdään tänä sä rosvopäällikkö Matiaksen linnakkeiden väliin syntyy sy- ohjaaman näytelmän ensikesänä Astrid Lindgrenin ja äitinsä Loviisan silmäterä, vä kuilu. Mitä tapahtuukaan, ilta on pe 26.6. klo 19. Muut
iki-ihana koko perheen klas- ihan oikea ryövärintytär. Si- kun pohjoislinnakkeen valtaa näytökset 27. ja 28.8. klo 16,
sikkonäytelmä Ronja Ryövä- nä yönä, kun Ronja syntyy, Matiaksen perivihollinen Bor- 30.6.-3.7. klo 19 sekä 4.-5.7.
rintytär.
klo 16.
Matiaksenlinnaan iskee sala- ka ryövärijoukkoineen?
Puistokatu
Puistokatu 21,
21,
38200
38200 Sastamala
Sastamala
Puh:
Puh: 03
03 514
514 1010
1010
Lukkoliike
Lukkoliike auki
auki
ma-pe
ma-pe 9-17
9-17
XXXTBMQBPZm
KUTSU OSUUSKUNNAN
TIEDOTUSTILAISUUTEEN
Karkun Osuuspankin jäsenet kutsutaan tiedotustilaisuuteen, joka pidetään 3.6.2015 klo 18.00 Hoikan Helmessä,
Hoikantie 15, 38100 Sastamala.
Kahvitarjoilu.
Tiedotustilaisuudessa käsiteltävät asiat:
Karkun Osuuspankin hallitus on tehnyt Tampereen Seudun
Osuuspankin hallituksen kanssa alustavan sopimuksen
pankin fuusioitumisesta Tampereen Seudun Osuuspankkiin. Karkun Osuuspankin hallintoneuvosto on käsitellyt
fuusiosuunnitelman 12.5.2015 pidetyssä kokouksessa.
Fuusiohanke on kerrottu henkilökunnalle ja julkistettu
13.5.2015.
Tiedotustilaisuudessa selvitetään perustelut fuusiohankkeelle ja käsitellään fuusion toteutukseen liittyvät asiat.
Tiedotustilaisuudessa ovat läsnä pankin toimitusjohtaja ja
hallituksen sekä hallintoneuvoston puheenjohtajat ja muita
hallinnon edustajia. Tämän lisäksi tiedotustilaisuuteen
osallistuvat Tampereen Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Mikko Rosenlund ja OP osuuskunnan edustaja Pekka
Jaakkola.
Tiedotustilaisuus järjestetään, jotta pankin jäsenet saisivat
fuusiohankkeesta ennakkoon tarkempaa tietoa ja jotta he
voisivat esittää läsnäoleville hankkeen valmistelijoille kysymyksiä. Tiedotustilaisuus ei ole virallinen kokous, joten sen
yhteydessä ei tehdä päätöksiä.
Varsinainen päätös asiasta tehdään Osuuskunnan ylimääräisessä kokouksessa 24.6.2015, johon liittyvä kokouskutsu on julkaistu Alueviestissä 20.5.2015.
Tervetuloa tiedotustilaisuuteen!
Sastamalassa 13.5.2015
KARKUN OSUUSPANKKI
Hallitus
Karkun
T:mi SAMI KOIVU
PUUTAVARAMYYNNISSÄ
s0ANELITs,ISTAT
s(ÚYLËTYTJAKYLLËSTETYT
s3AHATAVARATs5LKOVUORIT
0UH
+OIVULANTIE3ASTAMALA2OISMALA
24
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
PERHE
Tapahtuu...
uu
u...
aPunkalaitumella
Kesäkuu
6.6. Perinteinen Golfin kolmiottelu. Koko perheen leikkimielinen tapahtuma Punkalaitumen Golfin sekä Porttikallion frisbeegolf- ja Pakarin minigolfradoilla. Kokoontuminen
Punkalaitumen Golfilla klo 10.30.
7.6. Lauluryhmä KuusVeisaan keväinen konsertti Punkalaitumen kirkossa klo 17. Puhujana rovasti Klaus Malmivaara.
12.6. Jalasjoen kesätorin avajaiset Jalasjoen nuorisoseurantalolla klo 16-20.
18.6. Juhannustori ja yhteislaulua Jalasjoen nuorisoseurantalolla klo 16-20.
26.6. Jalasjoen kesätori Jalasjoen NS-talolla klo 16-20.
27.6. Golfin Punkalaitumen mestaruuskilpailut Punkalaitumen golfkentällä klo 10.
Heinäkuu
3.7. Jalasjoen kesätori Jalasjoen NS-talolla klo 16-20.
4.7. Heinäviikot alkavat. Heinäfutis Vartiolan nurmikentällä. 7 vs. 7 harrastejalkapalloturnaus. Ilmoittautuminen 18.6.
mennessä.
4.-5.7. Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla.
5.7. Heinäviikot.
6.7. Heinäviikot.
7.7. Heinäviikot.
8.7. Heinäviikot.
9.7. Heinäviikot.
10.7. Jalasjoen kesätori Jalasjoen NS-talolla klo 16-20.
11.7. Valman ja Viljon yöjuoksu klo 21 alkaen.
17.7. Jalasjoen kesätori Jalasjoen NS-talolla klo 16-20.
24.7. Jalasjoen kesätori Jalasjoen NS-talolla klo 16-20.
25.7. Perinteinen Blues-ilta Ravintola Triossa klo 22 alkaen.
Esiintyjänä Hitmaster Slim.
30.7. Koko perheen päiväretki Liesjärven kansallispuistoon.
Melontaa, patikointia, uimista, makkaran grillausta... mahdollisuus myös yön yli reissuun, jolloin paluu perjantaina.
31.7. Jalasjoen kesätori Jalasjoen NS-talolla klo 16-20.
Elokuu
1.8. Jo vain herra ministeri ensi-illassa Vironkankaan kesäteatterissa klo 19.
2.8. Jo vain herra ministeri Vironkankaan kesäteatterissa klo 19.
6.8. Jo vain herra ministeri Vironkankaan kesäteatterissa klo 19.
7.8. Jo vain herra ministeri Vironkankaan kesäteatterissa klo 19.
7.8. Jalasjoen kesätori Jalasjoen NS-talolla klo 16-20.
8.8. Jo vain herra ministeri Vironkankaan kesäteatterissa klo 19.
9.8. Jo vain herra ministeri Vironkankaan kesäteatterissa klo 19.
14.8. Jalasjoen kesätori Jalasjoen NS-talolla klo 16-20.
Tapahtuu...
uu
u...
Säkylässä
sä
ä
Kesäkuu
Ikoneita ja kiinalaista tussimaalausta-näyttely esillä kirjastolla 12.6. saakka.
Pois syrjästä-hankkeen julistekilpailun työt esillä Säkylän kirjaston näyttelytilassa 16.6. alkaen.
11.-13.6. Lastenleiri MOLSKIS Pihlavassa. 7-9-vuotiaiden leirin teemana lapsen turvallisuus veden ääressä. Imoittautumiset Säkylän seurakunnan nettisivujen kautta.
15.-18.6. Varhaisnuortenleiri ”AI MÄÄ VAI?! Pihlavassa.
10-13-vuotiaille tarkoitetun leirin teemana on erilaisuuden hyväksyminen. Ilmoittautumiset Säkylän seurakunnan nettisivuilta.
23.-25.6. TOUR DE HENRIK-polkupyörävaellus vanhaa tienpohjaa seuraten Turkuun. Matka alkaa Henrikin saarnahuoneelta Kokemäeltä, ja se on tarkoitettu 10-14-vuotiaille. Ilm.
Säkylän seurakunnan nettisivujen kautta.
Heinäkuu
Pois syrjästä-hankkeen julistekilpailun työt esillä Säkylän kirjaston näyttelytilassa 3.7. asti.
Elokuu
Aikuisopiston näyttely Säkylän kirjastossa avoinna koko elokuun ajan.
3.-6.8. Lasten ja nuorten seikkailuleiri Pihlavassa.
10-15-vuotiaille tarkoitettu päiväleiri. Ilmoittautumiset Säkylän srk:n kautta.
8.8. Lapsiperheiden toimintapäivä Pyhäjärven järvipelastajien pelastusasemalla klo 12-15. Solmujen tekoa, pintapelastuspuvulla kellumista, vedenalaisen kameran kokeilua yms.
Paluu
kotikonnuille
Lousajaan
L Mikko Esko asettuu iloisten
tulevaisuuden suunnitelmien
kera Sastamalaan.
• Minna Isotalo
minna.isotalo@alueviesti.fi
Pilli soi Leo Eskon jalkapallotreenien alkamisen merkiksi, ja poika ryntää innoissaan
Hirvipuiston viheriölle.
Aino-sisko haluaisi myös
pelaamaan, mutta ikä ja taidot eivät vielä riitä.
On tyytyminen äidin syliin ja ympäristön tarkkailuun. Lasten vanhemmat
Mikko ja Saara Esko löytävät kentän laidalta tuttuja kasvoja, kuulumisia vaihdetaan.
”Lasten harrastusten varjolla pääsee hyvin jyvälle
paikkakunnan asioista. Tässä
tutustuu luontevasti myös
uusiin ihmisiin”, Vammalan
Lentopallon passariksi kiinnitetty Mikko miettii.
Aika moni kaveri kahdenkymmenen vuoden takaa on
nyt perheellinen, osa asunut
Sastamalassa ikänsä, jotkut
Mikon tapaan paluumuuttajia.
”Tämä on pieni ja rauhallinen mutta kuitenkin vireä
kaupunki, joka tarjoaa lapsille turvallisen kasvualustan. Oikein ihanteellinen tässä elämäntilanteessa, kun
menomestat eivät enää
houkuta.”
vuotta. Turkista paluun jälkeen perheen tukikohta on
ollut Tampereella.
Kerimäeltä kotoisin oleva Saara on iloinen siitä, että Sastamalassa perheellä
on läheinen tukiverkko. Uusi
koti sijaitsee melkein Mikon
veljen, Antin naapurissa, ja
veljesten lapsuudenkoti on
niin ikään samoilla kulmilla.
”Aloitan syksyllä opiskelun
sisustusartesaaniksi Saskyssä, ja anoppi on jo ilmoittanut, että heille voi tulla vapaasti toteuttamaan itseään”, Saara naurahtaa.
”Olemme viettäneet reiss MIKKO ON PELANNUT suelämää. Tuntuu mahtavalulkomailla, Euroopan huip- ta kun on pitkästä aikaa kunpuseuroissa viimeiset 14 non koti”, hän huokaa.
Lentopallokaupungin poikia
• Minna Isotalo
Jos aivan rehellisiä ollaan, on suurin
syy Mikko Eskon ja hänen perheensä
sastamalalaistumiseen tottakai lentopallo. Voi tosin kysyä, olisiko Mikko lentopalloilija, jos ei olisi syntynyt
juuri Sastamalaan. Eikä isä Maurin
rooliakaan sovi vähätellä, eikä oikeastaan Pirjo-äidinkään, joka antoi poikiensa pallotella sisällä, silläkin uhalla, että jokunen maljakko saattoi olla vaarassa tuhoutua.
”Ei pidä dramatisoida liikaa, sisällä
kotona sai pelata vain pehmeillä pal-
loilla”, tarinan päähenkilö huomaut- kuin velipojan kanssa tehdyt kolttaa.
tosetkin.
”Tyypillisiä lasten metkuja, kielloiss ULKONA PALLOA sai iskeä ra- ta huolimatta käytiin omenavarkaisjummin. Pihapuiden väliin oli viritet- sa ja hyppimässä Isoran tehtaan styty naru, jonka yli Mikko ja hänen pik- roksikasoissa”, Mikko virnistää.
kuveljensä Antti toimittivat palloa.
”Kokeilin minä jalkapalloa ja jää- s KAIKEN KRUUNUNA on tiekiekkoakin, mutta lahjakkuutta il- tysti sopimus kasvattiseura VaLemeni vain lentiksessä, joten sillä tiel- Pan kanssa. ”Tuntuu huikealta palata näiden vuosien jälkeen joukkueen
lä ollaan.”
Paluu kotikonnuille Vammalan riveihin. Nykyinen seura on täysin eri
Lousajaan on ollut monella tapaa kuin se, jonka joskus jätin taakseni.
nostalginen. Kerrattu on niin tutut VaLePa on Suomen paras ja ensi kauleikkipaikat, kouluvuosien muistot della myös mestari.”
Kesän vaivoihin apua
Huittisten
apteekista
Osoite Särmänkatu 1
puh. 02-566 665
Avoinna ma-pe 9-19, la 9-16
ja su 12-16
juhannusaattona 9-12
juhannuspäivänä suljettu
www.huittistenapteekki.fi
fi
fi
HUITTISTEN
APTEEKKI
IKKUNAT
JA OVET
PIHLALTA!
Pihla jälleenmyyjäsi:
Tommy Kujanpää
Puh. 040 711 5829
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
25
Valokuvausmatka
Sintra, Portugali
13.–19.9.2015
985,-/
- hlö
Luonto- ja
kulttuurimatka jgk
¤Bqh
Bqj]faY•ÛGg`bgak15
20
1.
1.–8.1
1025,-/hlö
Elokuvamatka
Dublin, Irlanti, 25.9.–2.10.2015 1255,-/hlö
(03) 51 51 006 (ark. 9-16)
Kgjklafe]fla]Û~ƒ•Û€…~‡‡ÛJYklYeYdYÛÝÛeqqfla³dgeYhYkka[geÛ
www.lomapassi.com
Mikko, Saara, Aino ja Leo Esko nauttivat kesästä Sastamalassa.
s UUDEN KODIN pihamaalla komeilee entisten
asukkaiden toimesta pieni
beach volley -kenttä. Yksityiskohta hymyilyttää Eskoja. Lasten olosuhteet lentopallokipinän saamiseksi ovat
otolliset, vaikka saattaa tykästyminen lajiin puhjeta
ihan sukurasitteena tai verenperintönäkin. Saara jätti oman peliuransa äitiyden
myötä, eikä ole päätöstään
katunut.
”
”Voisihan Saara vieläkin
jatkaa pelaamista, ei se mitään ennenkuulumatonta
olisi”, Mikko heittää.
”Ei, minun pelini on pelattu. Vaikka laji on rakas, nautin siitä, että saan keskittyä
ihan muihin asioihin”, kuuluu
kuittaus.
Tällä hetkellä Leo haluaa pelata vain futista. Pikkumiestä tosin harmittaa,
miksi pelipaidan selässä ei
lue hänen nimeään. Ehkä jo-
Tuntuu mahtavalta kun on
pitkästä aikaa kunnon koti.
nain päivänä on toisin. Ainoprinsessa haaveilee ratsastamisesta, tuleva heppatyttö kenties.
s MIKOLLE JA SAARALLE on tärkeää, että lapset
”
Sisällä
kotona
sai pelata
vain
pehmeillä
palloilla.
saavat kokeilla erilaisia harrastuksia ja etsiä omat mielenkiinnon kohteensa.
Sastamalassa on pariskunnan mielestä riittävästi tarjontaa aktiviteettien suh- englanniksi. Eskoista on hieteen, myönteinen yllätys oli noa saada asialle jatkumoa.
sen sijaan englanninkielinen
”Silloin viimeistään tuntui,
päiväkoti.
että ihan kaikki palaset lokLapset ehtivät omaksua sahtavat paikoilleen. Uskovierasta kieltä ulkomailla maton juttu”, Mikko toteaa.
kansainvälisessä päivähoito”Sellainen asenne ja ajatus
ryhmässä, ja vaihtavat jos- meillä on, että tänne on hykus keskenäänkin pari sanaa vä asettua.”
Meillä mahdollisuus myös
arvonlisäverottomaan
siivouspalveluun ja lisäksi
kotitalousvähennys 45%
työsuorituksesta.
Ammattitaitoista ja
luotettavaa siivouspalvelua
kotitalouksille ja yrityksille!
Löydät
meidät myös
Facebookista!
)&$)$ ( )&/0ǜǼǖǛǕǓǓ./('ȗPuh. (03) 511 2316
Avoinna ma–to 9–16, pe 9–17, la suljettu
/$$)ǻ1-$) )ȭ.$$1*0.#0*'/*ǻ) /ȗ222ǻ.$$1*0.#0*'/*ǻ) /
0400 941 232/Kosti www.niemenlomamokit.com
040 727 1699/Mikko
[email protected]
0400 556 947/Matti
Rautiasta
ASENNETTUNA
KEVÄTHINTAAN
Nopeat toimitukset!
rMaanantaina tietovisa klo 19
rTiistaina karaoke 21-01.30
rKeskiviikkona bingo klo 19
rTorstaina keno klo 19
rPerjantaina karaoke 21-01.30
Night-Seke auki
Pe–la 00.00–04.00
Pelipöytä auki
22.15–3.30
Vammalan Siivoushuolto
Kuloveden rannalla
Jaakko-Profiililevyt®
Tervetuloa tutustumaan
puhdistusaineiden sekä siivoustarvikkeiden
ja -välineiden erikoismyymälään.
Kotisiivousta asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan
ammattitaitoisesti, joustavasti ja tehokkaasti.
Kerro meille mitä haluat –
toteutamme toiveesi puhtaasta ja siististä kodista.
Vuokramökkejä Vammalassa
Avoinna joka päivä 18-02
Puistokatu 4, SASTAMALA
Useita eri
väri- ja pinnoitevaihtoehtoja,
TILAA HETI!
TILAA ILMAINEN
MITTAKÄYNTI
Meiltä myös
Karelia
ikkunat
ja ovet
[email protected] asennettuna
Meillä katot myy
Markus Ylimäki
p. 050 312 0614
Asennuksista vastaa
Rakennusliike
Raikunen Oy
puh. 044 271 5298
26
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
SUURI
JA
HUIPP
USUO
SITTU
.
Talo täynnä hyvää tavaraa.
Myyntipöytiä yli 300 kpl
Tervetuloa lomalaiset ym. läheltä ja kaukaa.
Rompepäivät 4.-5.7. klo 9-16.
Myyjiä piha ja nurmikot täynnä.
Kokemäellä, Rängenkatu 2.
Kirppis avoinna ti-pe 10-18 la-su 10-15
Puh. 02 546 7227 www.tuohitori.net
KIRPPIS KAUPPAKULMA
Keikyäntie 2, Keikyä
puh. 044 5800 720
Kiinni 4.-7.6., 9.6.,16.-22.6. ja 27.7.-9.8.
Muutoin auki MA-TO 11-17 LA-SU 11-16
ILTATORI parillisten viikkojen keskiviikkoina
L.A. KIRPPUTORI
Tervetuloa myymään, ostamaan ja viihtymään!
Kirppis avoinna joka päivä!
Mestarintie 2,
Hämeenkyrö
Kesä-heinä-elokuun
aukioloajat
03 371 3943
Ma–pe 9–19
0400 637 250
La
9–16
www.lakirpputori.fi
Su
10–18
PALJON
HYVÄÄ TAVARAA
VAATTEITA - ASTIOITA - KIRJOJA - HUONEKALUJA
Ilmainen huonekalujen noutopalvelu Sastamalassa,
sekä Huittisten ja Punkalaitumen keskusta-alueilta.
Soita puh. 040 577 0841.
KIRPPUTORI LÄHETYKSEN LÖYTÖTUPA
Vammala, Onkiniemenkatu 18
avoinna ma-pe 10-17, la 10-14
Nokian
Keskuskirppis
p
pp
ppis
Toisen turhake
on toisen tarvike
Rounionkatu 47, 37100 Nokia
avoinna: ti–to 10-18, pe 10–17, la–su 11–15, ma suljettu
0UHELIN¬¬¬¬s¬WWWNOKIANKIRPPISFI
KIRPPIS HATKU
9RITTËJËKATU.OKIAs0UH
KATUREMONTTITARJOUS
TARJOUS
20€ / 7pv
Nokian Valtatie TRE
Välimäenkatu
TUOHITORI KIRPPIS
Avoinna:
-An0En
,An3Un
Yrittäjäkatu
Tervetuloa!
TÄHTI-KIRPPIS
Nuutilankuja 4,
38200 Sastamala
puh. 03-51 12660
AVOINNA
ma-pe 10-18,
la-su 11-15
Kirpputori
ja myyntihalli
Pomppunen
TERVETULOAA
KIRPPIS
ANNU
SÄRKIJÄRVENTIE 11,
SASTAMALA
p. 045 204 4621
ma-to 11-18, pe 10-18,
la 10-16, su 11-16
Kutsut, ohjelmat
ja kiitoskortit
kesän juhliin!
ma, ti, to, pe 10-18
la 10-15, su 11-15
Teerentarhantie 2, Rauma
(seuraa golfkentän opasteita)
puh. 044 9779 108
www.pomppunen.weebly.com
www.aluepaino.fi
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
27
Lasten
puuhanurkka
Enermet kierrättää ja kuljettaa
‹0STHPULUYPZ\QLUVRZPLURPLYYp[`Z
W\\U]HZ[HHUV[[V
‹4L[HSSPLU]HZ[HHUV[[VWPZ[L
‹7\\UT\YZRH\Z[H
‹;LLTTLT`€ZYHRLUU\Z[LUW\YR\QHQH
UV\KHTTL[H]HYHHRVY]H\Z[H]HZ[HHU
‹=\VRYHHTTL]HPO[VSH]VQH
‹;VPTP[HTTLT\YZRL[[HQHTHHHPULZ[H
=pPUpU[PL:HZ[HTHSHW ^^^LULYTL[MP
Majava Cup
2015
Auta pupu porkkanoiden luo.
Majava Cupin 2015 1. osakilpailu Sastamarine
Uistelu Su 14.6. klo 12.00-19.00 Sastamalassa.
Muodosta sana laatikon kirjaimista ja kirjoita se katkoviivalle.
HERNE
OPN
________
ÖLÖLP
Mm. suurimmalle hauelle 9.9 hv nelitahti
Suzuki perämoottori!
Ilmoittautuminen kipparikokouksen alkuun
mennessä eli klo 11.15.
_____
Kisakeskus Vuorihotellin ranta Ellivuoressa.
UKAKK
_____
Lisätiedot (mm. palkinnot, maksut, kilpailun
säännöt yms.) www.majavacup.fi
Rentoa kisatunnelmaa,
Vammalan Urheilukalastajat vetouistelujaosto.
JAILE
_____
Le Prive Aurinkolasit
vahvuudella alk.
1-tehot
monitehot
95€ 215€
Väritä Alueviestin
Kesäkeiju haluamillasi
väreillä.
Puistokatu 16, 38200 Sastamala
puh (03) 511 4109
www.sastamalannakokeskus.fi
Virastokatu 1, 32700 Huittinen
puh (02) 560 1230
www.huittistennakokeskus.fi
28
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
Pirunvuoren Kivilinnan
aukioloajat kesällä 2015
1.6. - 25.6.2015 la - su klo 11 - 17
26.6. - 2.8.2015 päivittäin klo 11 - 17
3.8. - 23.8.2015 la – su klo 11 - 17
Taidenäyttely:
Matti Mönkäre Kaukaa haettu
26.6. - 2.8.2015
avoinna päivittäin
klo 11 - 17
Vapaa pääsy,
TERVETULOA!
Sastamalan kaupunki, kulttuuripalvelut
)>7166)
KESÄGALLUP
Mitä kivaa
kesätekemistä
kotikaupunkisi tarjoaa?
s RONJA KOKKO ja
Tytti Pihlajamäki, Huittinen:
”Ehdottomasti parasta on uida, ruskettua
ja olla kavereiden kanssa WPK:n rannassa. Siitä voidaan käydä jätskillä keskustassa. Huittisissa on jotain kivoja tapahtumia, mutta ne vaihtelevat aika paljon. Ainakin autoja ajattelimme
mennä katsomaan cruisingiin.”
3M[q^QQSW
V
TWXX]Q[QV ̉
I]SQ
UI·\Q·
SM []TRM\\]
\W·XM ·
TI
!·
[]
·
8IQSITTQ[M\
ZQXXQXaPq\!¯
8]Q[\WSI\];I[\IUITI
X]P!!
___X]Q[\WSIL]VS]SSI\]XINQ
Sepän lomamökit
Sastamala, Suodenniemi
p. 040 745 0884, 0400 838 850
www.sepanlomapalvelut.fi
Terassilaiturit Unelmassa ja Ruskossa.
Helppo kulkea myös pyörätuolilla.
Vielä vapaita kesäaikoja.
Lähiseudun herkut ja
käsityöt sekä kauniit kukat
kotiin ja mökille koko kesän!
TELEFLORA
KUKKAVÄLITYS
s JOONAS KARI, Tapio Virolainen, Joni Kari, Aatos Boström, Sastamala: ”Tapion kesä kuluu armeijassa, me
muut menemme kesätöihin. Suunnitelmissa on frisbeegolfia. Täällä on kivoja ratoja esimerkiksi Vammalan Hopulla, Kemiran paikka Pehulassa ja Häntyri Houhajärvellä. Kesällä tietysti uidaan ja mennään kalaan. Kokemäenjoen vesistö on kokonaisuudessaan hyvä kalastusharrastuksen kannalta, suurimmat kalansaaliit meidän porukka on ehkä saanut Kiikan suunnalla. Sastafestin jälkeen nuorille ei ole ollut mitään tapahtumaa. Menisimme, jos
sellainen järjestettäisiin.”
Auki joka päivä
KESÄLOMA ALKAA OSOITTEESTA matkapojat.fi
Kauppakeskus Häijään Äijä
p. 045 124 7788
BALTIAN KIERTOMATKALLE
B
NARVA JA KUREMÄE
3 pv, lähdöt 1.7., 11.7., 23.7.
269€
VIRON SIPULITIE JA SETOMAA
Suomenkielinen opastus, paljon retkiä ja
käyntkohteita sekä yhteisiä ruokailuja.
MATKAT SUOMALAISELLA BUSSILLA!
matkapojat.fi/kiertomatkat/baltian-kiertomatkat
‡7LODWMXKODDQMDDUNHHQ
‡6DYXVDXQDSDOMX
‡.DOOLDOD6DVWDPDOD
www.mieliaitta.fi
399€
4 pv, lähdöt 4.7., 14.7., 8.8.
SAAREMAA  HIIUMAA 
HAAPSALU
4 pv, lähdöt 8.7., 19.7.
Koko perheen
Riemulomalle!
PÄIVÄ KOLMÅRDENISSA -RISTEILY
Turusta. 2 yötä laivalla, päivä Kolmårdenissa.
Lähdöt to 25.6.-6.8., pe 12.6., 26.6.-7.8., ma 15.6.-3.8.
alk.
99€/aik. 89€/3-11v. 59€/alle 3v.
KOLMÅRDEN - TUKHOLMA -HOTELLIMATKA
2 yötä laivalla, 1 yö hotellissa, päivä Kolmårdenissa.
Turusta. Lähdöt ti 23.6.-4.8. ja to 9.-23.7.
189€/aik. 129€/3-11v. 89€/alle 3v.
alk.
429€
matkapojat.fi/riemulomat
Edulliset kuljetukset Baltian matkoille ja Riemulomille! • • • Katso kaikki matkamme ja VARAA matkapojat.fi
Myyntipalvelu: 010 2323 200 ma-ke 8-19, to-pe 8-17, su 10-14.30
0500 330 045
SASTAMALA, Puistokatu 6 • ma-to 9-17, pe 9-15 • matkapojat.fi
Puhelut 8,35 snt/puh + 3,2 snt/min, matkapuh.19,2 snt/min. Palvelumaksu 0€/netistä, muutoin
10€. Hinnat ovat alk-hintoja/hlö. Alk-hintaa ei kaikilla lähdöillä.
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
29
HUITTISTEN PORTTI
Kekkilän
KOMPOSTOIVA
KUIVIKEKÄYMÄLÄ
Makita
RUOHONLEIKKURI
7
PLM 4627
Kärcher K.3
PAINEPESURII
Car+Home Kit
299,-
199,-
Dolmar PS 32C
MOOTTORISAHA
Valtti
KALUSTE- ja
TERASSIÖLJY
Vinha
PEITTOSUOJA
SUOJA
369,• VIIHTYISÄ TAUKOPAIKKA
• MEILLE ON HELPPO TULLA
TERVETULOA!
Hyvää palvelua
20 vuotta!
Kotoista ruokaa
joka päivä
Yli 200
asiakaspaikkaa
Hyvät
paikoitustilat
Avoinna:
ma-pe 5.30–23
la
6.30–23
su
7.30–23
puh. 02 565 000
LAUKKU-CENTER
199,-
Kantri
TALOMAALI
9L
a-pohja
69,-
9 L ruskea
ja kelonharmaa
79,-
HYVÄ VALIKOIMA
LUCIFER KAASUGRILLEJÄ
TARJOUSHINTAAN!
TOPAZ-4
- sivukeitin
- 4 poltinta
/ast
369,-
11,7 L
a-pohja
85,-KESTOPUUTUOTTEET
TARJOUSHINTAAN!
HYVÄ VALIKOIMA
VARASTOSSA, KYSY
TARJOUSTA!
Avoinna su-pe 10-18, la 10-16
puh. 0440 565 021
Risto Rytin katu 2, Huittinen
info@harkapakari.fi
www.harkapakari.fi
s JANIKA JA Janette Reunanen sekä Alisa Hietanen, Huittinen: ”Huittisissahan on tarjolla vaikka mitä! Lapsilla on joka toinen päivä jalkapalloa ja aamuisin uimakoulua. Lisäksi
aiomme osallistua HVoLin kesäjumppaan. Leirejä on luvassa Ylistenjärvellä ja Kokemäen Pitkäjärvellä. Saparofestareille olemme myös ajatelleet osallistua, se on kiva tapahtuma, kun ohjelmaa on myös lapsille.”
”
Hypin trampoliinilla ja uin,
se on parasta kesätekemistä.
s HANNA UUSI-RANTALA, Huit-
s JARMO KORHONEN, Sasta-
tinen: ”Ensimmäisenä tulee mieleen
leikkipuistot, Karhiniemen uimaranta ja jäätelökioskit. Kännölässä on
tarjolla mahtavat lenkkipolut, joilla
ei koskaan tarvitse olla yksin. Mahtava retkikohde on Ripovuori, jonne on kiva pyöräillä eväiden kanssa ihailemaan maisemia. Tykkään
myös käydä tanssimassa Punkalaitumen Särkässä tai Valasrannassa
Yläneellä.”
mala: ”Täällä on hienoja patikointimaastoja, joten retkeilyä on kesäsuunnitelmissa. Karkun tienoot ovat
siltä osin jo tuttuja. Lisäksi uidaan
ja oleskellaan rannalla. Asumme lähellä Alasenrantaa, sinne tulee varmasti lähdettyä. Olen silmäillyt myös
paikkakunnan tapahtumatarjontaa,
monenlaista täällä tapahtuu, mutta
päätökset osallistumisesta teemme
tuonnempana.”
s ANTTI NIKKANEN, Punkalaidun: ”Hypin trampoliinilla ja uin, se on parasta kesätekemistä.”
s TEPPO NIKKANEN, Punkalaidun: ”Virttaan moottoriradalle lähdetään katsomaan kisoja. Aika paljon asioidaan Sastamalassa ja siinä samalla reissulla syödään ja
käydään jätskillä. Täällä on kivoja ruokapaikkoja, viimeksi poikkesimme Hovipiiassa.”
KESÄYÖN
KONSERTTI
25.6.2015
Puistokatu 4, SASTAMALA
Varaa aika optikolle p. 020 332 886 (Puhelun hinta 8,8 snt/min)
/###+0'5-7.,'67-5'6Ļ-#+8776;–6Ļ5'7.1667#/7.6##
6'+&'0-700155#2+61Ļ8#+*61.#8#-7.,'67-5'6
'+&'0-700155#2+61Ļ8#+*61.#8#-7.,'67-5'6
KLO 22.00
22 00
TY
TYRVÄÄN
PYHÄN
O
OLAVIN KIRKKO
OHJELMA 10 €
*CCRCPKGOGP-WNLGVWU1y
*CCRCRWroPVKG5CUVCOCNC
27*#TK*CCRCPKGOK
30
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
KALASTUS
Majava-cup on tehty
kaikille vetouistelijoille
L Hyvään lopputulokseen voi päästä jo parinkin vavan
täsmäkalastuksella.
• Jaakko Mäkelä
Neljänteen kauteensa starttaava Majava vetouistelucup
on edelleen tarkoitettu kaikille vetouistelua harrastaville. Sääntöjen avulla on pyritty vaikuttamaan siihen, että
mahdollisimman monella on
mahdollisuus onnistua ja kynnys kisoihin lähtemiseen olisi
matala. Toisaalta SM-kisoihinkin tähtääville Majava-cupilla
on annettavaa, kun tänä kesänä kilpailuissa on mahdollista saada kartutettua OPMcupin pistesaalistaan.
Majava-cupia vedetään upeissa maisemissa.
nen antaessa tuloksiin oman
lisämausteensa. Kaikilla kilpailualueilla kalaston tilanne
on hyvä. Nokian ja Sastamalan osalta vedet ovat puhdistuneet edelleen ja petokalojen ravintotilanne on enemmän kuin loistava. Haukea
ja kuhaa on hyvin ja etenkin isokokoinen ahven on lisääntynyt voimakkaasti. Säkylässä haukea on edelleen
runsaasti, kuten myös ahventa. Taimenen saaminen
siimanpäähän on kuitenkin
nykyään lottovoiton luokkaa.
s MAJAVA-CUP SISÄLTÄÄ edelleen kuusi osakilpailua, joista neljä kisataan Sastamalan kotivesillä Lieko-, Rauta- ja Kuloveden maisemissa.
Säkylän Pyhäjärvi on yhden
osakilpailun näyttämönä nyt
toista kertaa. Uutta värinää
aiheuttaa Nokialla Pyhäjärvellä pidettävä osakilpailu, jonka
järjestelyistä vastaa Nokian
Vetouistelijat. Kisakeskuksina
toimivat Sastamalassa Vuorihotelli Ellivuoressa, Säkylässä
Katismaan kalastama ja Nokialla Edenin kylpylä.
Lähdön odottelua Ellivuoren laiturissa.
s MAJAVA-CUPIIN VOI
osallistua vaikka minkälaisella uistelukalustolla. Kisasta riippuen voi kukin veneeseensä yrittää viritellä max.
8-10 (Sastamalassa 8 siimaa
ja Säkylässä 10 siimaa) kalastavaa siimaa, joissa sallitaan
korkeintaan kaksi viehettä
per siima. Hyvään lopputulokseen voi päästä kuitenkin jo parinkin vavan täsmäkalastuksella. Vetouistelun
määritelmän mukaan veneen on oltava liikkeessä eikä vapoja saa pitää kädessä.
Sähköä auringosta
Sastamalassa ja Nokialla
kalastetaan kuhaa, haukea,
ahventa ja toutainta. Lohi- s UPEAT KALAVEDET,
kalojen osalta alamitta on 61 kauniit kesäillat, ne isot siisenttiä, joten niiden näke- man päässä ja rento meininminen puntarilla lienee jok- ki kisapaikoilla ovat ne tekiseenkin harvinaista. Säkyläs- jät, jotka vetävät uistelijoisä hauki on pääosassa ahve- ta vuodesta toiseen uistelu-
kisoihin. Toisille kilpailun merkitys on isompi kuin toisille,
mutta se ei ole esteenä hyvälle yhteishengelle ja sille,
että kaikki viihtyvät.
Naapuricupit, Länsi-Suomi-cup ja Häme-cup ovat jo
korkanneet kautensa ja 14.
kesäkuuta alkaa sitten myös
Majava-cupin 2015 kausi
Sastamarine Uistelulla. Majava-cupiin ovat tervetulleita kaikki vetouistelun harrastajat tai vaikka vasta sellaista suunnittelevat. Kisapaikoilla saa aina hyviä vinkkejä,
olet sitten kokenut uistelija
tai harrastuksen alkutaipaleella. Majava-cupin kisatunnelma kannattaa kokea.
Lisätietoja cupista: majavacup.fi. Lisäksi Majava-cup
löytyy myös Facebookista.
HUITTINEN
KAUPPAKESKUS ILMAN KATTOA
Järjestelmä
esillä
ä
myymäläss
• PALVELEVAT MARKETIT
• ERIKOISTAVARAKAUPAT
• TEHTAANMYYMÄLÄT
Tule katsomaan miten järjestelmä oikeasti toimii
Viilennyskauden
lähestyessä
Ilmalämpöpumput
asennettuna
Mondex Pipe C
Edullinen lattiakiuas
pieneenkin saunaan
Värit: musta ja valkoinen
alk.
299€
Lämpöä
koko
pituudelta
Loimijoentie 4
32700 Huittinen
Puh. 02-5601640
www.ejlehto.fi
ma-pe klo 8-17, la klo 9-13
• HERKULLISET
LOUNAAT
KATSO
HUITTINEN.FI
TAPAHTUMIA
MATKAILUINFO
PALVELEE
050 353 2298
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
31
Kompostointi
kannattaa
• Alueviesti
jätteet aumassa tai kehikossa.
kompostoria, on myynnissä
useita asianmukaisesti lämpöeristettyjä ja haittaeläimiltä suojattuja malleja.
Kompostointiin
liittyviä
määräyksiä:
Kompostointi on luonnonmukainen tapa palauttaa s KO T I TA L O U D E S S A
eloperäinen, maatuva jäte SYNTYVÄT biojätteet voi
takaisin luonnon kiertokul- hyödyntää niin, että niistä s KOMPOSTOITUMINEN
kuun. Omalla pihamaalla voi saadaan puutarhaan multa- JAKAUTUU kolmeen vaikompostoida maatuvat jät- vaa maanparannusainetta.
heeseen: lämpenemisvaihe,
teet - ruuantähteet kunnon
Niille, jotka eivät osaa kuumavaihe ja jäähtymiskompostorissa ja puutarha- tai viitsi tehdä itse ruoka- vaihe.
1
2
3
4
5
Eri vaiheiden esiintyminen riippuu kompostoitavasta jätteestä ja kompostointitavasta.
s HYVIN TOIMIVA komposti lämpenee muutamassa päivässä 30–50 asteeseen. Tällöin ensimmäisen
vaiheen hajottajat väistyvät.
Kuumiin oloihin erikoistuneet bakteerit ja sädesienet
valtaavat kompostin ja käyttävät ravinnokseen kompostin helposti hajoavia ravintoaineita.
”Halvan energian” ansiosta kompostin lämpötila voi
nousta jopa 85 asteeseen.
Myös kuumavaihe on lyhyt;
enintään muutamia viikkoja.
Kompostointi on tehtävä asiallisesti,
eikä se saa aiheutua haittaa ympäristölle.
Kylpylämatka Pärnuun täysihoidolla 16.-23.8.15 (su-su) ......... 440 €/aik/2hh
Virkistysmatkat Pärnuun 16.-23.8. (su-to) ja 20.-23.8. (to-su) ...alk. 260 €/hlö/2hh
Päivämatkat Tallinnaan 16.6. (ti), 22.7. (ke), 20.8. (to) ..................alk. 65 €/hlö
Pyynikin kesäteatteri ”Avioliittosimulaattori” 4.7. (la), sis kahvit ...... 60 €/hlö
Kesäinen retki 14.7. (ti)Naantalin vanhakaupunki,
Höyrylaiva s/s Ukkopekka & Samppalinnan kesäteatteri........................... 110 €/aik
Komediateatteri ”Tankki täyteen” 22.7. (ke) ..................................... 60 €/hlö
Porvoo bussilla & laivalla 27.7. (ma).....................................................100 €/hlö
Kokkolan Venetsialaiset 28.-30.8.15 (pe-su)
sis. mm. käynti Tankarin majakkasaarella .......................................... 255 €/hlö/2hh
Käsityömatka Tallinnaan 1.-2.9. (ti-ke)......................................... 160€/hlö/2hh
s7770%++!0!,-'2%.&)
Ajatonta ja laadukasta!
Ajattomien vaatteiden
erikoisliike maaseudun
rauhassa.
Merkkejämme mm.
Barbour, Beretta,
Gardeur, Geiger,
Hansen&Jacob,
Wallmann ja
monia muita.
Talousjätekompostorin on oltava tuhoeläintiivis. Talousjätteitä
ei saa kompostoida avokompostissa tai lautakehikoissa, vaan
kompostorissa on oltava kunnollinen jyrsijäeristys ja tiivis kansi.
Paikalliset jätehuoltomääräykset edellyttävät yleensä että
talousjätekompostori on lämpöeristetty. Tällöin kompostoituminen
on riittävän nopeaa, eikä aiheuta hajuhaittoja tai kärpäsongelmia.
Tervetuloa!
Ritva ja Kalle
Liike kesällä avoinna
ma-pe 12-18, la 10-16,
su 12-18.
Puutarhajätettä voi kompostoida kompostorissa tai
avokompostissa sekä haja-asutus- että taajama-alueilla.
HUIT TINEN
Kompostista pitää olla vähintään 15 m etäisyys lähimpään
talousvesikaivoon. Ilman naapurin suostumusta ei kompostia saa
sijoittaa 5 m lähemmäs naapurin rajaa.
Paikallisista ohjeista ja jätehuoltomääräyksistä voit kysyä tietoa alueellisen jätehuoltoyhtiön jäteneuvojalta tai kuntasi ympäristötoimistosta.
www.kuiko.fi www.bpl.fi/kuiko
Mommolankaari 80, Huittinen p. 02-566107
?ÀyyÒyÅÀÀ»ÙÀx’’dÀÀ
À œ…Õč¸Ày¸|&À~КšU|&ºÀx~КšyyŠÀ&¸Åy
?ÀÀ y…&šÐÒÐÅÀ|&À6y~yŠyÅÀ~~ŠÀd½À&¸Åy
?ÀÀÐ~~&vÐ¸ÐÅÀ|&À¸Å&ÕÀКyÅÀ
À ~~ŠÀ½ÍÀ&¸Åy
?ÀÀиv&…UUÅHÀ6KÕÅÀՅ¡
?ÀÀ´ÐÅ&´Òy~~UUÅ
y¸ÅÀÕÅyŠÀ~&ÅÐÀÍiHÀÇÍ»ÙÙÀÐyÅÅyŠUŠÀ?ÀÐv¡ÀÙiÙÙÀ½‹’À½½»
ҏyŠŠ&À…&À‹¡ÇÙZ’V¡ÙÙHÀÅyZŏÀ‹¡ÇÙx’»¡ÙÙHÀšUÀ‹¡ÇÙZ’VHÀ&À‹¡ÇÙx’i¡ÙÙ
ÓÓÓ¡&и&¸Ð~&Кš&¡@…À
Kotitalouksien ja kesämökkien jätehuolto.
Meiltä myös jätehuoltoon liittyvät tarvikkeet:
ȗ&*(+*./*-$/ȗ%è/ ./$/ȗ.è&$/4(ǻ
Omalla pihamaalla voi kompostoida maatuvat jätteet - ruuantähteet kunnon kompostorissa ja puutarhajätteet
aumassa tai kehikossa. Kuva: Biolan.
Perinteinen
31. Kauvatsa-päivä
Lauantaina 25.7.2015 Kauvatsan Seuratalolla
Toritapahtuma klo 8.00–14.00
Iltamat klo 19.00 alkaen
Toripaikkavaraukset: Tuomo Hinkkanen 0400 440 147
Kylätorit perjantaisin 18–20.
Motoristit kokoontuu maanantaisin.
To 18.6.
Pe 19.6.
La 4.7.
Pe 17.7.
Juhannustori
Kokko klo 22.00
Kesä-el uu
Kesäkaraokea 18–23 ma–to 16ok
–2
Kylätorin yhteydessä pe–la 16–221
su 14–21
peräkonttikirppis
La 8.8. Karaokea
Heinäkuu
ma–to 16–2
Seuraile lehtiä, nettiä,
pe
–la 15–2 2
Facebookkia ja ilmoitustauluja niin
su 14–21 4
pysyt kärryillä kesän tapahtumista.
Kasinolla nähdään, tervetuloa! puh. 050 3850 744
Mouhijärven Apteekki
palvelee koko kesän
ma-pe 9-17, la 9-14
Juhannusaattona 9-12
12
Suodenniemen sivuapteekki palvelee ma-pe 9-16.30
sivuapteekki on
suljettuna 29.6.-12.7.2015
MOUHIJÄRVEN APTEEKKI
M
32
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
TUHOLAISET
Tapahtuu...
uu
u...
Sastamalassa
ass
sa
Kesäkuu
8.6. alkaen Galleria Ansa Puntalossa Teuvo Salmisen karikatyyrejä ja maalauksia. • Hanna Hakasen öljyväritöitä esillä Äetsän kirjastossa 26.6. saakka. • Pirunvuoren Kivilinna
avoinna 25.6. saakka la-su klo 11-17, 26.-30.6. päivittäin klo
11-17. Matti Mönkäreen taidenäyttely Kaukaa haettu avautuu 26.6. Vapaa pääsy. • Ritareita, kirahveja ja kotipihan
elämää - nuori taiteilija Akseli Gallen-Kallela -näyttely Kulttuuritalo Jaatsilla. Avoinna ke-su klo 12-17. • Kotipiha ja
lapsuuden maisemat - valokuvia Akseli Gallen-Kallelan Tyrväältä -näyttely Sastamalan seudun museossa avoinna koko
kesän. • Miekkoja ja mitaleita - Akseli Gallen-Kallela muotoilijana -näyttely avoinna Kulttuuritalo Jaatsilla ke-su klo 1217. Juhannuksena suljettu. • Vammalan Naisvoimistelijoiden kesäjumppa Zumba-muokkaus joka maanantai klo 18
Pororannassa. Oma alusta mukaan, käteismaksu. Säävaraus.
6.6. Kirppispäivä Myllymaan Urheilutalolla. Myyntipaikkoja sisällä ja ulkona, paikalla myös puffetti. • Herra Hakkaraisen talon Kesäkauden avajaiset klo 10 alkaen. Luvassa ilmapalloja, kasvomaalausta ja hauskanpitoa. Herra Hakkarainen unissakävelee ja palkitsee piirustuskilpailun voittajat. •
Avoimet kylät. Piha- ja peräkonttikirppis Kiikoisissa Jaaran
Kylätalolla klo 11-15. Osallistua voi myös omassa pihassaan.
7.6. Kiikoisten Kotiseututalolla esillä Vainonpään Ritvan keräilykansioita ja vanhoja aikakauslehtiä vuosien takaa. Torppa avoinna klo 13-18.
25.6. Kesäyön konsertti Pyhällä Olavilla klo 22. Esiintymässä sastamalalainen Kamarikuoro Scherzo johtajanaan MO
Elisabet Rantanen. • Evankeliumijuhlan talkoomessu Tyrvään kirkossa klo 19. Talkookahvit Luther-talossa.
26.-27.6. Vanhan kirjallisuuden päivät Sylvään koululla. 31.
kertaa järjestettävän tapahtuman teema on intohimo. Perjantain avajaistilaisuudessa pääpuhujana taiteilijaprofessori Jorma Uotinen. Avajaisten intohimoisesta lopusta vastaa
teatteriohjaaja ja -käsikirjoittaja Juha Hurme. Oman osansa
ohjelmassa saavat mm. juhlavuosiaan viettävät Akseli Gallen-Kallela ja Jean Sibelius.
26.-28.6. Evankeliumijuhla Sastamalassa. Ohjelmaa kaiken
ikäisille. 26.6. ohjelmassa muun muassa avajaiset klo 18 alkaen juhlakentällä (Vammalan urheilukenttä), klo 21 Runollinen iltasoitto Vammalan seurakuntatalolla, klo 21 Toisen
maailman ääni -gospelkonsertti juhlakentällä sekä yömessu
klo 22.30 juhlakentällä. 27.6. ohjelmassa muun muassa Lisää
nimiä taivaan kirjaan -lähetysjuhla juhlakentällä klo 10.30,
Onnellinen avioliitto -kanava ammattikoululla klo 12, Tarkoitus-musikaali Helluntaikirkossa klo 16, Club for Five - Hiljainen hetki -konsertti Tyrvään kirkossa klo 17 sekä Riemumessu juhlakentällä klo 19. 28.6. ohjelmassa messu juhlakentällä klo 10, lähettien matkaan siunaaminen juhlakentällä klo 13 ja juhlan päätös klo 14.30 alkaen.
26.6. Suodenniemi-viikko alkaa. Tanssinopetusta Sävin lavalla klo 19-21, opettajana Ari Vaskelainen. Vapaa pääsy.
Järj. Sastamalan Opisto. Klo 21 alkaen tanssit, orkesterina
Honkala Team. Järj. Sävin Pyrkijä.
27.6. Suodenniemi-viikko. Tori klo 9-12. Kosti Järvenpään
käsityönäyttelyn avajaiset museolla klo 11. Museo auki klo
15 saakka. Järj. Suodenniemi-Seura. Avoimet ovet lottaperinteen tuvalla terveysaseman alakerrassa klo 11-15. Järj.
Suodenniemen lottaperinne. Rompetori Sävin lavalla klo 1318. Järj. Sävin Pyrkijä. Pirkanmaan Pelimannit musisoivat
Pianossa klo 15 alkaen. Leikkimielinen partiotaitokilpailu urheilukentällä klo 16. Järj. Suodenniemen Suonkiertäjät. •
Kiikoisten Purpurit. Pelimannimusiikkia, soittoa, tanssia ja
lystinpitoa klo 16 alkaen Kiikoisten Seurantalon ja Kotiseututalon alueella. Lapsille kotieläinpiha, laulutuokioita ja kenttäpelejä. Seurantalolla Pillinäyttely. Suviyön tanssit Kiikoisten Kesälavalla klo 21 alkaen. Esiintymässä vuoden 2013
tangokuningatar Heidi Pakarinen ja Karavaani.
28.6. Suodenniemi-viikko. Kirkkonäytelmä Suodenniemen
kirkossa klo 10, tapahtuma alkaa lyhyellä jumalanpalveluksella. Näytelmän jälkeen tutustuminen sankarihautoihin Sakari Jankkarin johdolla. Kirkkokahvit. Järj. Suodenniemen
kappelisrk. Kosti Järvenpään käsityönäyttely museolla klo
11-15. Avoimien puutarhojen päivä klo 12-18. Mahdollisuus
tutustua suodenniemeläisiin pihoihin ja puutarhoihin. Järj.
Suodenniemi-Seura. Kesänäytelmä Kullan kaipuuta Suitunniemellä Kelahovissa klo 19. Järj. Kulttuuritoimikunta.
29.6. Suodenniemi-viikko. Löytyikö Amerikasta kultasantainen raitti? - Suodenniemeläisten siirtolaisten tarinoita
Kerolassa klo 16-19. Opettajana Jouni Koskela. Järj. Sastamalan Opisto. Viikkokisat urheilukentällä klo 18. Järj. Suodenniemen Urheilijat. Laulu- ja makkarailta Ilmin kodalla klo
19. Järj. Eläkeliitto.
30.6. Suodenniemi-viikko. Lastentapahtuma leikkikentällä
klo 17-19. Järj. MLL. Tutustuminen Miekkaojan murskeeseen
klo 17 alkaen. Järj. Suodenniemen Yrittäjät.
Heinäkuu
Galleria Ansa Puntalo, esillä Teuvo Salmisen karikatyyrejä ja
maalauksia 4.7. asti. • 6.7. alkaen Mikko Joonan valokuvanäyttely Havaintoja hetkistä. • Pirunvuoren Kivilinna avoinna päivittäin klo 11-17. Matti Mönkäreen taidenäyttely Kaukaa haettu esillä koko heinäkuun ajan. Vapaa pääsy. • Ritareita, kirahveja ja kotipihan elämää - nuori taiteilija Akseli
Gallen-Kallela -näyttely Kulttuuritalo Jaatsilla. Avoinna kesu klo 12-17. • Kotipiha ja lapsuuden maisemat - valokuvia
Akseli Gallen-Kallelan Tyrväältä -näyttely Sastamalan seudun museossa avoinna koko kesän. • Miekkoja ja mitalei-
Eroon
ötököistä
L Kesä tuo mukanaan kotilot,
muurahaiset ja punkit.
• Laura Haavisto
laura.haavisto@alueviesti.fi
Kesäinen aurinko ja lämpimät ilmat laittavat ötökät
liikkeelle.
Moni miettii, miten inhottavista tuholaisista pääsisi
eroon.
s ANSOJA KOTILOILLE
Pihalla ja puutarhassa kasvien lehtiä popsivat kotilot
kannattaa Marttojen mukaan hävittää käsin keräämällä.
Kotilot on helppo pyydystää maan pinnalle asetettujen laudankappaleiden tai
isojen lehtien alta. Niitä voi
houkutella ansaan esimerkiksi banaaninkuorilla tai perunan palasilla.
Maahan upotetut, matalat oluella tai ruokaöljyllä
täytetyt astiat vetävät kotiloita puoleensa tehokkaasti.
Paras tapa tuhota kerätyt
kotilot on upottaa ne kiehuvaan veteen.
”Itse tuhoan kotiloita usein
tallomalla ne rikki. Kuolleet
yksilöt kannattaa kuitenkin
kerätä pois, sillä jäljelle jääneet kotilot saavat kuolleista lajitovereistaan lisäravintoa”, Huittisten Marttojen
puheenjohtaja Paula Lindström ohjeistaa.
Torjunta-aineet eivät juuri
kotiloihin tepsi, mutta myrkyttömät keinot kannattaa
ottaa käyttöön heti keväällä.
”Vaikka kotilot ovat ihmisille vaarattomia, ne aiheuttava isoa vahinkoa puutarhoissa. Yksi keväällä tuhottu kotilo on sata vähemmän syksyllä”, Lindsröm toteaa.
s SUOLA KARKOTTAA
MUURAHAISET
Sokerimuurahaiset suuntaavat sisätiloihin ravinnon perässä. Muurahaisia houkuttelevat erityisesti makeat
elintarvikkeet.
Hyvä tapa torjua muurahaisia onkin peittää elintarvikkeet tai laittaa ne tiivii-
Heinikoissa ja pusikoissa voi piillä ikävä yllätys.
TERVETULOA
VIIHTYMÄÄN JA
TEKEMÄÄN
HYVIÄ LÖYTÖJÄ!
Kahviostamme herkutteluun maukkaat
kotipullat, jäätelöt, makeiset sekä virvokkeet.
Katso tarkemmat tiedot ja aukioloajat
nettisivuiltamme ja muista tehdä ajoissa
oma pöytävarauksesi kesälle.
Torkinkatu 41, Huittinen, Puh. 0400 331 600
WWW.KAKKOSTIENKIRPPIS.FI
seen kannelliseen purkkiin.
Myös ruoan muruset on hyvä siivota huolellisesti.
”Muurahaisten karkoitukseen suosittelen kaupoista
saatavia torjunta-aineita”,
Lindström toteaa.
Luonnonmukaisin keino
muurahaisten häätämiseen
on suola.
”Myrkky kannattaa laittaa
ulos, kivijalan reunaan. Muurahaisten pesän ja kulkureitin paikantaminen helpottaa
torjuntaa, sillä usein jo reitille ripoteltu suola katkaisee tien sisälle”, Lindström
kertoo.
s LASSOA PUNKIT
Heinikoissa ja pusikoissa voi
piillä ikävä yllätys lemmikkien omistajille.
”Onneksi tällä alueella punkkeja tuntuu olevan
vain vähän. Itse olen törmännyt ihan yksittäisin tapauksiin”, Huittisten kunnaneläinlääkäri Maria Joutsemo kertoo.
Kissojen ja koirien omistajien tulisi tarkastaa lemmikkinsä ulkoilun jälkeen. ”Vaaleasta eläimestä tumma punkki erottuu jopa silmämääräisesti. Lemmikin turkki kannattaa käydä sormin läpi,
kiinnittynyt punkki tuntuu
selvästi”, Jotsemo neuvoo.
Eläinlääkärin mukaan
punkki kannattaa poistaa
mahdollisimman pian. Itse
hän käyttää poistamiseen
mieluiten punkkilassoa.
”Oleellista on, että punkkia
ei puristaisi, sillä silloin se sylkee bakteerit kiinnittysmispaikkaan. Punkkia ei pidä vetää, vaan kiertää”, Joutsemo
ohjeistaa.
Jokaista punkin puremaa
lemmikkiä ei pidä kuljettaa
eläinlääkärille.
”Kiinnittymiskohdan voi
pyyhkäistä puhdistusaineella. Vain harvat punkit kantavat borrelioosibakteeria. Jos
eläin alkaa myöhemmin kuumeilla, pitää sitten toimia tilanteen mukaan”, Joutsemo
toteaa.
Punkkien häätämiseen
on saatavilla useita erilaisia
tuotteita.Karkottavat valmisteet, kuten pannat estävät punkin kiinnittymisen.
”Siitä huolimatta punkki
voi kulkeutua karvoissa sisätiloihin”, Joutsemo muistuttaa.
Tablettien vaikutukset
kestävät parhaimmillaan koko kesän.
”Punkki pääsee kiinnittymään, mutta kuolee imettyään myrkkyä verestä”, Joutsemo kertoo.
Toiset syöttävät koirille
valkosipulia punkkien häviämisen toivossa. Eläinlääkäri
haluaa muistuttaa, että valkosipuli on koirille myrkyllinen aine, joten sitä ei tule
käyttää.
0UBNVT
,0,01&3)&&/-&7¨)%:41"*,,"
4"45"."-"44"
.06)*+¨37&/4"-.*44"
r0UBNVTLBIWJP
auki päivittäin klo 12.00 – 20.00
rWFOFMBJUVSJKBWFOFFOMBTLVQBJLLB
rOVPUJPMBBWV
rMVPOUPQPMLVTFLÅKB
LNOLVOUPSFJUJU
rNBJTFNBUKPJTTBNJFMJMFQÅÅ
.(6b,6(7¬
6,/7$7$166,7¬
27$08.6(//$¬
/$
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
33
Tapahtuu... Sastamalassa jatkuu
Hevosmuurahainen elää pääsääntöisesti havumetsissä ja tekee pesänsä kuolleiden
tai elävien puiden alaosiin. Naaras saattaa kuitenkin perustaa pesän myös talon rakenteisiin, mikä heikentää puurakenteiden kestävyyttä.
”Tärkeintä on tehdä lem- kat jäivät riesaksi”, avopalmikeille tarkastus, sillä koi- veluohjaaja Kirsi Karimäki
ran mukana punkit voivat taustoittaa.
Tuholaistorjuja kävi myrkulkeutua esimerkiksi sänkyyn ja tarttua sieltä ihmi- kyttämässä sokeritoukkia
seen. Punkeista kohkataan ensimmäisen kerran huhtiturhan paljon, sillä niitä on kuun lopulla, toinen käsitteollut aina ja lopulta niiden ly tehtiin viime viikolla.
”Myrkytyksen jälkeen peaiheuttamat harmit ovat
kovin harvinaisia”, Joutse- rusterveet henkilöt saimo korostaa.
vat palata tiloihin kahden
tunnin kuluttua, vanhuks SOKERITOUKAT
set pääsivät palaamaan viiden tunnin päästä. TorjunHARMITTIVAT
ta suoritettiin myös uuden
KAARIRANNASSA
Sokeritoukat ovat jo usean puolen käytävällä, joten
vuoden ajan harmittaneet jouduimme pitämään kunpalvelukoti Kaarirannassa tosalinkin suljettuna parin
Huittisissa.
päivän ajan”, Karimäki kerTänä keväänä niiden suh- too.
teen ryhdyttiin toimiin.
Sokeritoukka elää kosteis”Vanhalla puolella oli muu- sa sisätiloissa, kuten viemätamia vuosia sitten kosteus- reissä, keittiössä ja kylpyvaurio, jonka seurausta so- huoneessa.
Ravinnokseen se käytkeritoukat ilmeisesti olivat.
Vaikka vaurio korjattiin, tou- tää erilaisia elintarvikkeita
ja tärkkelystä, sokeria, selluloosaa tai proteiinia sisältäviä materiaaleja.
Sokeritoukat ovat ihmiselle täysin vaarattomia, mutta voivat aiheuttaa vahinkoa
esimerkiksi kirjoille ja tekstiileille.
”Kaarirannassa sokeritoukkia alkoi olla niin paljon, että
halusimme tehdä tilanteelle jotain. Aivan kaikkia sokeritoukkia torjunta ei hävittänyt, mutta määrä on selvästi vähentynyt”, Karimäki toteaa.
Sokeritoukilta vättyy parhaiten pitämällä kosteat tilat mahdollisimman kuivina ja huolehtimalla sisätilojen kunnollisesta ilmanvaihdosta.
Hyvä kotikonsti sokeritoukkien torjuntaan on kaataa kiehuvan kuumaa vettä
viemäreihin.
ta - Akseli Gallen-Kallela muotoilijana -näyttely
avoinna Kulttuuritalo Jaatsilla ke-su klo 12-17.
• Vammalan Naisvoimistelijoiden kesäjumppa
Zumba-muokkaus 13.7. asti maanantaisin klo
18 Pororannassa. Oma alusta mukaan, käteismaksu. Säävaraus.
1.7. Suodenniemi-viikko. Kosti Järvenpään
käsityönäyttely museolla klo 10-12. Lauluilta
Putajan rantasaunalla klo 18 alkaen. Yhteislaululle tahdit antaa Pertti Keihäs ja Topi Jokela.
Lisäksi perinteiset halonheiton mestaruuskisat. Kahvitarjoilu. Järj. Putajan Ponsi. Kesänäytelmä Kullan kaipuuta Suitunniemellä Kelahovissa klo 19. Järj. Kulttuuritoimikunta.
2.7. Suodenniemi-viikko. Kahvakuulailua urheilukentällä klo 18-18.45. Ohjaajana Hannele Huippula. Järj. Suodenniemi-Seura.
3.7. Suodenniemi-viikko. Taidenäyttely Salmin
maalauskurssilaisten ja opettaja Ilona Raipalan
töistä Salmissa sekä Salmiin tutustuminen klo
14-16. Järj. Sastamalan Opisto ja Suodennniemen kappeliseurakunta. Karaoketanssit Lahdenperän rantasaunalla klo 19-24. Karaokea
lapsille klo 19-20. Järj. Lahdenperän kyläyhdistys ja maatalousnaiset.
4.7. Suodenniemi-viikko. Markkinatori klo
9-12. Kahvituksesta vastaa Suodenniemen
Urheilijat. Metsästysseura rakentaa linnunpönttöjä halukkaille ja myy riistamakkaraa.
Suodenniemeläisten traktorien, vanhojen
autojen ja moottoripyörien kavalkadi. Järj.
LC Suodenniemi. Suodenniemen Sisukkaan
julkistaminen, Putajan Ponsi. Kesäkuvakilpailun voittajan äänestäminen ja julkistaminen. Kosti Järvenpään käsityönäyttely museolla klo 11-15. Pianon perinteiset sikajuhlat klo 21 alkaen.
5.7. Suodenniemi-viikko. Kosti Järvenpään
käsityönäyttely museolla klo 11-15. Näyttely päättyy. Kesänäytelmä Kullan kaipuuta Suitunniemellä Kelahovissa klo 15. Järj. Kulttuuritoimikunta.
7.7. Maiju Lassilan näytelmän Mestari Nyke
kantaesitys Ellivuoren kesäteatterissa klo 19.
8.7. Mestari Nyke Ellivuoren kesäteatterissa klo 19.
9.7. Mestari Nyke Ellivuoren kesäteatterissa klo 19.
10.7. Mestari Nyke Ellivuoren kesäteatterissa klo 14. • Maiju Lassilan Kun lesket lempivät vierailee Ellivuoren kesäteatterissa, näyttämösovitus Porin Teatterikerho/Otava Ensemble. Esitys klo 19.
11.7. Mestari Nyke Ellivuoren kesäteatterissa klo 14. • Maiju Lassilan Kun lesket lempivät vierailee Ellivuoren kesäteatterissa, näyttämösovitus Porin Teatterikerho/Otava Ensemble. Esitys klo 19.
12.7. Roinamarkkinat Stormin nuorisoseurantalolla klo 9-14. Perinteistä rompetorimyyntiä puffetin kera. Vapaa pääsy. Järj. Lopenkulman Nuorisoseura.
13.-14.7. Mestari Nyke Ellivuoren kesäteatterissa klo 19.
18.7. Perinteiset Siltatanssit Otamuksella klo
19-01. Musiikista vastaa Tanssiorkesteri Veikko Nieminen. Silta suljettuna liikenteeltä klo
18.30 alkaen. • Sastamala Gregoriana. Henry Purcell: Come Ye Sons Of Art, Dido & Aeneas - Kuningatarten musiikkia Pyhän Marian kirkossa klo 19. 20. kertaa järjestettävän
tapahtuman avajaiskonsertti. • Suulitanssit
Myllymaan suulilla Kiikoisissa klo 20 alkaen.
Järj. Kuorsumaan Kyläseura ry.
19.7. Sastamala Gregoriana. Laulujen laulu
- Pyhän Kirjan rakkausrunoutta 1500-luvun
italailaisin sävelin. Vokaaliyhtye Profeti della
Quinta Pyhän Marian kirkossa klo 19.
21.7. Sastamala Gregoriana. Ruusulehtojen
salaisuudet - Musiikkia Lontoon konsertti- ja
teatterilavoilta 1600- ja 1700-lukujen vaihteesta. Barokkiyhtye Baccano Pyhän Marian
kirkossa klo 19.
22.7. Sastamala Gregoriana. Luce Nell’Ombra
- Valoa pimeydestä Francesco Landini Da Firenzen (1325-1397) musiikkia hämärän rajamailta. Kansainvälinen musiikkiyhtye La Morra Pyhän Marian kirkossa klo 19.
23.7. Sastamala Gregoriana. Elämyksellinen
konserttiristeily M/S Liekovedellä Rautaveden kansallismaisemassa. Lähtö klo 18 Laiturikahvilasta. Varaukset etukäteen p. 045
874 2345. • Sastamala Gregoriana. Ilmaiskonsertti Valoisa neitsyt Maria - keskiajan
kaikuja juhlavuoden kunniaksi. Vanhan musiikin yhtye Fiamma Nova klo 19 Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa.
24.7. Sastamala Gregoriana. Uusi aika - kansainvälisen mestarikurssin päätöskonsertti
Pyhän Marian kirkossa klo 19. • Siilotanssit
Haapamäen tilalla Kivijärvenmaassa klo 19 alkaen. Esiintymässä Tomi Markkola & Fernet
sekä FBI Beat. Telttakaraoke.
25.7. Stormin Teräksen Teräsmieskilpailu Kaalisaaressa klo 13 alkaen. • Sastamala Gregoriana. J.S. Bach: Konserttoja kahdelle cembalolle. Helsingin Barokkiorkesteri Pyhän Marian
kirkossa klo 19.
26.7. Sastamalan Kylämarkkinat IV Vammalan torilla klo 12–15. Tori täynnä kyliä ja monipuolista ohjelmaa. Järj. Sastamalan Kylät ry.
30.7. Hyvinvointia luonnosta-päivä Leiriaholla.
Sastamalan seudun sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteinen kaikille avoin tapahtuma. Ohjelmaa sekä aikuisille että lapsille. Pohditaan luonnon ja hyvinvoinnin teemoja sekä pyritään löytämään hyvää oloa luonnosta käytännössä. Ilm.
20.7. menn. p. 050 314 9048.
Elokuu
Galleria Ansa Puntalo, Ilona Talan näyttely Unessa avoinna 3.8. alkaen. Akryylimaalauksia ja veistoksia. • Pirunvuoren Kivilinna avoinna 1.-2.8. klo
11-17, 3.-23.8. la-su klo 11-17. Matti Mönkäreen
taidenäyttely Kaukaa haettu esillä 2.8. asti. Vapaa pääsy. • Ritareita, kirahveja ja kotipihan elämää - nuori taiteilija Akseli Gallen-Kallela -näyttely Kulttuuritalo Jaatsilla. Avoinna ke-su klo 1217, 12.8. alkaen ke-la klo 12-16. • Kotipiha ja lapsuuden maisemat - valokuvia Akseli Gallen-Kallelan Tyrväältä -näyttely Sastamalan seudun museossa avoinna koko kesän. • Miekkoja ja mitaleita - Akseli Gallen-Kallela muotoilijana -näyttely avoinna Kulttuuritalo Jaatsilla ke-su klo 12-17,
12.8. alkaen ke-la klo 12-16.
1.8. Sävin Pyrkijä järjestää tanssit Sävin Lavalla klo 19–01. Orkesterina Soimannit solistinaan Pentti Risanen.
16.8. Koko perheen perinnepäivä Keikyän Kotiseutumuseolla klo 12 alkaen. Teemana tarinat ja lelut.
22.8. Rompetori Myllymaassa. Myynnissä kaikenlaista rompetta, paikalla myös herkkuja.
Järj. Urheiluseura Lähtö.
Laatua ja luotettavuutta
kotiin sekä mökille!
RUOHONLEIKKURI
GTM 460
279€
Tervetuloa uudistettuun myymäläämme!
Palvelemme ma-pe klo 8-16.
Tarjous voimassa kesäkuun 2015 loppuun
239€
Laidunkuja 1, MOUHIJÄRVI
wŒ…„„wƒwC†{GHCGM©D€w„ww‰w‚w„{„D|
ƒ„ŠPFJFKMILNMM©~‹…‚Š…PFJFLKMILKK
LEIKKAA KUPONKITARJOUKSET
KAIKKI KEBABIT
NORM. PIZZAT
SEKÄ KANARUOAT
MOOTTORIM
SAHA
SOLO 636K
SO
S
Jani Kaasalainen Oy
AMAALAs0UH
ASTTAAM
6, 3AS
u
tu
at
k
ka
n
en
e
d
h
Aitttttaalaa
BUFFET
Yttiläntie 265, 32920 Kauvatsa
Puh. 010 820 0020
[email protected]
UULA - PERINTEISET LUONNONMAALIT
7
SYÖ JA JUO
NIIN PALJON
KUIN HALUAT
Alle 5 v. ilmaiseksi
6
Tarjous voimassa kesäkuun 2015 loppuun
90
50
34
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
Tapahtuu...
uu
u...
ellä
ä
Kokemäellä
Kesäkuu
Iltatorit koko kesän ajan keskiviikkoisin klo 15-18.
3.6. Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoittautuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15. • Saunailta Aittakarin leirikeskuksessa Kauvatsalla klo 18.
6.6. Henrikin Markkinat ja Tulkkilan Yö. Markkinat klo 12-18,
Yö klo 18-02. Päälavalla eli Tulkkila Areenalla monenlaista
ohjelmaa kaikenikäisille. • Kauko-ohjattavien kuvauskoptereiden esittely Telen rannassa klo 12-18. • Lauluja valoksi ja
voimaksi, Hanna Ekolan konsertti Kokemäen kirkossa klo 19.
7.6. Länsi-Suomi Cup. Alueen kartingosakilpailu Kokemäen
kartingradalla klo 9. • Ravit Kokemäen raviradalla klo 17.30
alkaen. • Yksinlaulun kesäkurssin konsertti Koulukeskuksen
auditoriossa klo 18.
10.6. Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoittautuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15.
17.6. Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoittautuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15.
19.6. Seurakunnan Juhannusjuhla Aittakarin leirikeskuksessa Kauvatsalla klo 18 alkaen.
20.6. Juhannuksen suuri ravijuhla Kokemäen raviradalla
klo 15 alkaen.
24.6. Näytelmä Operaatio Pusukumpu saa ensi-iltansa Halkeenkiven kesäteatterissa klo 19.
25.6. Kiekko- ja kuulakarnevaalit Pitkäjärven kentällä jo
kahdeksatta kertaa. • Operaatio Pusukumpu Halkeenkiven kesäteatterissa klo 19.
26.6. Operaatio Pusukumpu Halkeenkiven kesäteatterissa klo 19.
28.6. Operaatio Pusukumpu Halkeenkiven kesäteatterissa klo 19.
29.6.-3.7. Pitkis-Sport liikuntaleiri Kokemäen Pitkäjärvellä.
Heinäkuu
Iltatorit koko kesän ajan keskiviikkoisin klo 15-18.
1.-3.7. Operaatio Pusukumpu Halkeenkiven kesäteatterissa klo 19.
4.7. Kauvatsan legendaariset Mopokarnevaalit klo 9-15 Uula-tuotteen ja Gulf Kauvatsan piha-alueilla. Klo 12 mopedien
yhteislähtö, joka ajetaan letkassa Kauvatsan maalaismaisemissa. Karnevaalit juontaa Onni-Kalevi Epäonni.
5.7. Operaatio Pusukumpu Halkeenkiven kesäteatterissa
klo 19.
15.7. Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoittautuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15.
18.-21.7. Huvis - Vauhti-leiri Pitkäjärven vapaa-aikakeskuksessa.
22.-25.7. Huvis - Vimma-leiri Pitkäjärven vapaa-aikakeskuksessa.
22.7. Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoittautuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15.
25.7. Kauvatsa-päivä. 31. kotiseututapahtuma avataan klo
8 lipunnostolla Kauvatsan seuratalolla. Ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin.
29.7. Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoittautuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15.
Elokuu
Iltatorit koko kesän ajan keskiviikkoisin klo 15-18.
2.8. Maalaismarkkinat Anttilan tilalla Kokemäellä klo 10-16.
Ilmaiset myyntipaikat käsityöläisille ja lähiruoan tuottajille.
5.8. Yleisurheilun kaupunginmestaruuskisat Pitkäjärvellä
klo 18. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15, miehet/naiset.
11.8. Kutsut Pamauksen lavalla klo 12-18. Senioreille tarkoitettu ohjelmallinen iltapäivä, lopuksi tanssia.
12.8. Tyttö- ja poikaolympialaiset Pitkäjärvellä. Alueelliset
urheilukilpailut klo 17 alkaen. Sarjat 7-17.
15.8. Riverside Kustom Day. Rakennettuja moottoripyöriä ja autoja klo 12-16 idyllisessä Kokemäenjoen rannassa,
vanhan sillan ja entisen juustolan kupeessa.
16.8. Kartingin aluemestaruuskilpailu, alue 7, kartingradalla klo 9 alkaen.
23.8. Kokemäen Kuhmut, jokamiesluokan autokilpailu Risten radalla klo 11 alkaen.
28.8-6.9. Satasoitto. Musiikkifestivaali Harjavallan ja Kokemäen alueella. Tarkempi ohjelma www.satasoitto.fi.
29.8. Cruising-Kokemäki 18 vuotta. Vanhat ja vähän uudemmatkin amerikanraudat koolla. Tapahtuma alkaa kokoontumisella klo 19 Tokmannin parkkipaikalla, autot esittäytyvät letkassa keskustassa.
30.8. Järilänvuori 2015. Kansallinen kartingkilpailu ja Suomen Kartingliiton osakilpailu klo 9 alkaen kartingradalla.
Seura ja reissun fiilistely porukassa ovat eräretkellä tärkeitä, kertoo Metsähallituksen tutkimus.
TUTKIMUS:
Eräreissulle
kannattaa lähteä
porukassa
L Seura ja reissun fiilistely porukassa ovat
eräretkellä tärkeitä, kertoo Metsähallitus.
• Alueviesti
mielihyvästä. Sekä metsäs- tumaan arjesta. Mitä enemtäjät
että kalastajat kokivat män reissu eroaa arjesta, sitoimitus@alueviesti.fi
fyysisen ja psyykkisen hyvin- tä suuremmat ovat fyysiset,
Suomessa eräilyllä on pitkät voinnin kasvaneen eräreis- psyykkiset ja sosiaaliset hyöperinteet, ja väkilukuun suh- suilla eniten, heti perässä dyt”, Metsähallituksen eriteutettuna meillä metsäste- tulee sosiaalinen hyvinvointi. koissuunnittelija ja toinen
tään enemmän kuin missään
tutkimuksen tekijä Mikko
muussa Euroopan maassa.
s ERÄILIJÖIDEN HYVIN- Rautiainen kertoo.
Monet hakeutuvat luon- VOINTI kasvoi eniten pitkil”Luonnossa retkeilyyn
toon rentoutumaan, mutta lä reissuilla pohjoiseen kave- kuuluu aina elämyksellisyys.
lähes yhtä monet lujittavat reiden kanssa.
Koskaan ei voi tietää, millaimyös ystävyyssuhteita metEtelä- ja Länsi-Suomen sia kokemuksia kertyy ja tusän keskellä, paljastaa Met- alueelle suuntautuneet leeko saalista. Leffaillat kosähallituksen tutkimus.
metsästys- ja kalastusreis- tona harvoin tuottavat yhsut jäivät eräilijöiden koke- tä paljon yllätyksiä.”
s TUTKIMUKSESSA SEL- missa hyvinvointivaikutukVITETTIIN metsästäjien ja sissa hännille.
s METSÄHALLITUKSEN
kalastajien kokemuksia luonTUTKIMUKSEN mukaan
non tuottamasta fyysisestä, s”LUONTOON LÄHDE- suosituinta eräilyseuraa on
psyykkisestä ja sosiaalisesta TÄÄN ennen kaikkea irtau- tuttu kaveriporukka. Kak-
si kolmesta metsästäjästä
kertoo lähtevänsä reissuun
kavereiden kanssa. Kalastajistakin puolet ottaa kaverit
mukaan ja kolmannes perheen.
s PORUKALLA REISSAAMINEN on kokonaisvaltaista
yhdessä olemista ja ryhmähengen luomista.
Tyypillisesti metsästys- tai
kalastusporukka matkustaa,
majoittuu, syö ja viettää iltaa yhdessä.
Myös tunteet jaetaan –
oli se sitten ilo onnistuneesta saaliin kaadosta tai pettymys karkuun päässeestä
vonkaleesta.
Vinkit onnistuneelle retkelle
1. LUVAT KUNTOON: Eräreissua
suunnittelevan pitää ensimmäiseksi muistaa hankkia tarvittavat luvat.
Sekä kalastus- että metsästysluvat
ja moottorikelkkaluvat saa osoitteesta eraluvat.fi.
3. MITÄ PIDEMPI MATKA, SITÄ
TARKEMPI VALMISTELU: Pit-
ja metsästysseuroista. Kokeneiden
eräilijöiden seurassa on turvallista
reissata.
kät ja haasteelliset reissut vaativat tarkkaa suunnittelua. Jos mielessä siintää pitkä reissu, kannat- 5. NAUTI LUONNOSTA: Luontoon
lähdetään ennen kaikkea irrottautaa suunnitteluunkin varata run2. HANKI OIKEANLAISET VARUSsaasti aikaa.
tumaan arjesta. Luonnon rauhassa
TEET: Varusteet pitää hankkia 4. OTA KAVERI MUKAAN: Jos maton hyvä ladata akkuja ja valmistaumaaston ja matkan keston mukaan.
kaseuraa ei löydy omasta lähipiiristua taas uusiin seikkailuihin. Muista
Huonot varusteet pilaavat helposti
kunnioittaa luontoa, älä roskaa tai
tä, sitä voi etsiä erilaisilta keskustekoko reissun.
lupalstoilta ja paikallisista kalastushäiritse eläimiä.
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
35
kuinka paljon mitäkin marjaa tarvitsee ja mihin käyttötarkoitukseen marjoja pakastaa. Rasiaan on suositeltavaa pakata yhdellä kerralla käytettäväksi suunniteltu
määrä, sillä tärkeä pakastemarjan käyttöön vaikuttava
seikka on sulatus.
”Siinä tehdään suurimpia
C-vitamiinituhoja. Sulatuksen pitää olla tehokas ja nopea. Pakastuspussin voi laittaa sulamaan lämpimään veteen tai rasian sulatusteholla
mikroon. Pakastettujen marjojen keittäminen ei ole vitamiinien kannalta suositeltavaa”, sanoo Hopsu-Neuvonen.
Syö pakastin
tyhjäksi nyt
L Suomalaiset eivät aina malta
pysyä kohtuudessa marjojen
pakastamisessa.
• Alueviesti
toimitus@alueviesti.fi
Pakastaminen on tutkitusti
oiva tapa säilöä marjojen ravintoaineet ja maut. Jos pakastin vielä pursuilee viime
kesän herkullisia marjoja, on
nyt oiva hetki tehdä tilaa tulevalle sadolle.
s SUOMALAISET HARRASTAVAT helppoa ja vai-
lee kesän kynnyksellä yhä koska marjat ovat todellisia
edelleen kesän makeista an- vitamiinipommeja.
s JOS HALUAA varmistaa
timista.
Itä-Suomen yliopistos- marjojen säilyvän mahdolli”Marjojen pakastamises- sa tehdyn tutkimuksen mu- simman hyvinä ja maukkaina
sa on suositeltavaa pitää yl- kaan esimerkiksi mansikassa pakastettuina, marjat kanlä sellaista sykliä, että sato- on yhdeksän kuukauden pa- nattaa pakastaa kokonaisina.
kaudella pakastin täytetään kastamisen jälkeen tallella 90
”Mansikoita viipaloitaesja pitkin vuotta pakastettu- prosenttia marjan C-vitamii- sa kuori rikkoutuu ja hapen
ja marjoja käytetään, kun- nista, ja kaksi vuotta pakasta- kanssa tekemisiin joutuva
nes sinne taas seuraavan misesta edelleen liki 70 pro- pinta kasvaa. Tämä aiheutsatokauden alkaessa mah- senttia. Ehjinä, kuivina ja ko- taa vitamiinihävikkiä ja ravintuu tuoreita marjoja”, sa- konaisina pakastetuissa mar- toaineiden vähenemistä. Silnoo Hedelmän- ja Marjanvil- joissa myös flavonoidit ja an- lä ei lopulta ole merkitystä
jelijäin liiton toiminnanjohta- tioksidantit säilyvät hyvin.
pakastaako marjat rasiassa
vai pussissa.”
ja Hannu Salo.
vatonta kesän marjojen pakastamista jopa siinä määrin,
että pakastamishurahduks PAKASTETUT MARsen iskettyä ei aina muiste- s SUOMALAISET OVAT JAT ovatkin siis omiaan alkuta pysyä kohtuudessa. Niin- sisäistäneet pakastamisen kesän valmistujaisten ja lakpä monen pakastin pulliste- hyödyt hyvin - eikä ihme, kiaisten juhlapöytien makeiden tarjottavien valmistukseen sekä nostavat samalla
talven aikana notkahtaneita
C-vitamiinitasoja.
”Tämän hetken suosituin
välipala, rahka, maistuu ihanalta, kun siihen lisää marjoja. Rahkaan ja smoothieen voi
käyttää myös sulatetun mansikkarasian pohjalle jäävän
herkullisen mehun”, Marttojen kehittämispäällikkö Arja
Hopsu-Neuvonen kertoo.
s RASIAAN KANNATTAA ropsauttaa marjo-
jen päälle pieni määrä hienosokeria. Tutkimuksen mukaan sokeri vaikuttaa marjan värin, maun ja vitamiinin
säilymiseen.
”Pakkasesta otetut ilman sokeria säilötyt marjat maistuvat usein kirpeiltä ja niihin joutuu vaikkapa leivonnan yhteydessä lisäämään aika paljon sokeria kirpeyden taittamiseksi.
Sokeria kannattaa siis lisätä
jo pakastettaessa marjojen
sekaan, puolen litran rasiaan
s MARJOJA PAKASTET- noin ruokalusikallinen”, HanTAESSA kannattaa miettiä, nu Salo neuvoo.
KENKÄKAUPPA HÄIJÄÄSSÄ
Kyllä netti opettaa heinäkuussa liike lopettaa
LOPPUUNMYYNNISSÄ
Lasten
KAVAKENGÄT
Mode Erika
Naisten
KESÄKENGÄT
NYT
(ovh. 38-53,-)
19,-
Naisten
NYT
kevyet
Natura
KESÄKENGÄT (ovh. 53,80€)
Sugar ja Corre
3950
(ovh. 39,50)
Naisten
Ramarin
JUHLAKENKÄ
(ovh. 69,-)
NYT
2990
NYT
4950
KENKÄCENTER
Tupurlantie 7 (Häijään Urheilutarviketta vastapäätä)
p. 0500-670 959
Ark. 9.30-17.30, la 9.30-14.30
HUVILA HAAPSAARI
KESÄRAVINTOLA
Ä
AVOINNA
JOKA PÄIVÄ KLO 8-22
Su 31.5. alkaen
aamiainen klo 8-10
arkilounas klo 11-13
à la carte, burgerit,
pizzat arkena klo 13-21,
la ja su klo 11-21
Ruokalistat
ja tarkemmat tiedot:
huvilahaapsaari.fi
Haapsaarentie 21, Säkylä
p. 050 558 6688
Vanha tiilipiippu turvalliseksi
seksi
SISÄPIIPULLA
r"TFOOVTUÅZTJOZMÅLBVUUBTJJTUJ
KBFEVMMJOFONFOFUFMNÅ
r)BQPOLFTUÅWÅU$&IZWÅLTZUZUPTBU
Myös
VALMISHORM
IT
asennettuna
yli 20 vuoden kokemuksella
UURTAJAT OY
Juha Elomäki, 31810 Oriniemi p. 0400-164752
marjat sopivat pakastamiseen, niin peh■ Kaikki
meäkuoriset mansikka, vadelma ja mustikka kuin
kovakuoriset karpalo ja karviainen.
ennen pakastamista, mihin tulet marjoja
■ Mieti
käyttämään.
ja muut ravintoaineet säilyvät parhai■ Vitamiinit
ten, kun pakastat marjat ehjinä, kuivina ja kokonaisina.
ei kannata jättää ilmaa ja rasi■ atPakastuspussiin
voi täyttää kokonaan - vain nesteet laajenevat
pakastettaessa noin kymmenen prosenttia.
Mansikassa on vielä yhdeksän kuukauden pakastamisen
jälkeen tallella 90 prosenttia marjan C-vitamiinista, ilmenee Itä-Suomen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta.
Kauniit amppelit,
kestävät kesäkukat,
paljon yrttien
ja vihannesten
taimia.
marjojen joukkoon hienoa sokeria, jotta ma■ Lisää
ku, väri ja C-vitamiini säilyvät.
Oikea pakastimen lämpötila on vähintään -18 as■ tetta.
3DOYHOHYD5HQJDVOLLNH
Poikkea Hopunkadulla,
tarkistamme renkaidesi kunnon!
s5UDETJAKÊYETYTRENKAAT
s2ENKAIDENVAIHTO
s+AUSISÊILYTYSs0AIKKAUS
s6ANNETYÚTJATASAPAINOTUS
s)LMANPAINEIDENTARKISTUS
s+IERRÊTYS
Rento pizzeria sekä
vierasvenesatama
Teersalossa!
20.6.2015
Danny Show,
Jani Jalkanen & Hänen Orkesterinsa
11.7.2015
Vicky Rosti, Catcat
1.8.2015
Reckless Love, Softengine, Soulless Soul
29.8.2015
The 69 Eyes, J. Ahola, Kilpi
4IESITKÚETTÊKESÊrenkaille suositellaan
MMURASYVYYTTÊ
Avoinna ma-pe 9–19, la-su 9–18
Sääksjärventie 175, Kauvatsa
puh. 0400 887 111 • www.prehtinpuutarha.fi
6AMMALAN2ENGASPALVELU
Hopunkatu 12, 38200 Sastamala
p. 03 514 2660
WWWVAMMALANRENGASPALVELUFI
Teersalon ranta, 21195 Naantali
(02) 252 5888
www.oldsmuggler.fi
36
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
RETKELLÄ
Otamuksen
ihmeet
L Vaihtelevia maisemia kauniiden
vesistönäkymien kera.
ja kuvat:
• Teksti
Hannu Moilanen
Otamuksen alue Mouhijärven Salmissa Sastamalassa
tarjoaa matkalaiselle vaihtelevia maisemia kauniiden vesistönäkymien kera.
Häijään koulupiirin asukasyhdistyksen ylläpitämällä Otamuksella on maisemien lisäksi useita vaellusreittejä vaihtelevissa maastoissa. Myös vierasvenelaituri,
veneen laskupaikka, grillauspaikka, laavu ja kesäkahvila
löytyy Otamussillan tuntumasta.
s VAELTAMISESTA KIINNOSTUNEELLE kulkijalle
Otamuksen laavulla onnistuu niin kahvinkeitto kuin grillauskin.
Otamuksella on valittavana
liuta eripituisia hyvin merkittyjä vaellusreittejä.
Nopeille kävijöille sopii lyhin noin kahden kilometrin luontopolku Ristijärven
maastossa.
Hieman haastetta haluava valitsee noin kuuden ki-
lometrin pituisen Tilankierroksen, jolla kuljetaan hitunen kyläteitä, mutta pääosin hyväkulkuista vaellusreittiä. Salmin kierros on 8,5
kilometrin pituinen reitti Peltokankaan ja Salmin vuoren
maastossa. Reiteistä mittavin 20 kilometrin mittainen
Jyrävuoren lenkki kulkee
Nohkuan, Tyrisevän ja Pakkalan kylien kautta.
taulu, joka kertoo nykypolvien pitäneen kiviä ketunpesäkoloina. Menneitten polvien kertomuksista ilmenee
paikalla asuneen myös susia,
joista nälkäisimmät ahdistelivat perimätiedon mukaan
Kairilan kylän pikkulapsia,
todistettavasti ainakin yhtä.
Kylän miehet olivat edellisinä
vuosisatoina käyneet onkaloissa katsomassa minkä riistan luita koloista löytyy. Taris TILANKIERROSREITIN nataulu kivellä ei kerro onnisVALITSEVA saa halutes- tuiko susi saamaan lapsen tai
saan poiketa matkalla katso- lapsia saaliikseen.
maan Vesivuorta tai Sudenpesäkiveä, jolloin reitti hitu- s VAELLUKSEN PÄÄTsen kasvaa. Molempiin koh- TEEKSI Otamuksen grillausteisiin reitillä kannattaa poi- paikalla on mahdollista keitketa. Vesivuori tarjoaa nä- tää omatoimisesti nokipanköalan Tupurlanjärvelle ja nukahvit tai lämmittää muuSudenpesäkivi silmänruoak- ta huikopalaa. Kesäkahvilan
si näyttävän ison kiviröykki- palveluksia kannattaa myös
ön, jonka onkaloissa kerro- käyttää, kahvila työllistää
taan sudenkin kettujen ta- muutaman kesätyöläisen.
voin pesineen.
Alueella on myös infopiste.
Siitä kannattaa katsoa mihin
s KIVEN JUURELLA on suuntaa Sastamalaa kannatArvo Mäkelän kirjoittama taa seuraavaksi suunnistaa.
> >>v >
\>(,$%%(A>/("&(A>)",(,&.,-$%%(A>>
)"+.(A>"+"A>/(%',$).$A>'&"(A>>
&($,,$>(>2&?>/$("%,"->
\>$'-A>&".-A>)(%(,-""->(>&..->&(+((',-""->
\>$(&22&‚‚G%(/$'>.$&(,..$>
\>(,$%%(#"(-')"&$,>,.'+((>((,-(>
\>(/$(,,(>,"&$+"'->E>&'.,,"%(%.->
\>(&)($-(A>%('(A>).%%$-'+$A>&($,"&(-'+$>
\>'%'>)"+"">&(,$%%($#'->>
%",‚%..,,(>-$$,-($,$>%'>48G59>
\>(,$%%(%(.">(/(.,>46?7?>
\>+%%.‚$>,(+(>58?7?>
\>(,$%%(%(%%.%$)($.>;?<?>
\>(+(-$(>(+%%$(->8?8?
"+/"-.'(>>
&(+(+"-%""
>
(((>>
($,"&$$C>
yv>
>
(((A>)?>9699>75;>7:7A>9:>:<4>447:>
/'$(>-'.%'%..,-(>,22,%.."A>>
-.'--"$">&22-$>(>-+(%-'+$%."-.%,"->.+$&'G($/(-(>
000?2+'(&(+(-$(?$
Risteilykesä 2015
Koko kesän 1.6.–31.8.2015 sunnuntaisin
Hämeenkyrö/
Kehäkukka
10.30
14.35
16.00
19.45
PurimonMahnala/
salmi
Mihari
Î
Î
Î
Î
11.20
Í
Í
Í
13.45
13.30
Î
Î
Î
16.50
17.05
Í
Í
Í
Í
18.50
Jokiristeilyt Pappilanjoelta klo 14.45–15.50
Nokia/
Siuro
12.05
12.30
18.05
18.05
Heinäkuussa 1.–31.7. lisäksi keskiviikkoisin
Hämeenkyrö/
PurimonNokia/
Kehäkukka
salmi
Siuro
Î
Î
14.05
15.00
13.15
Í
Í
17.00
16.00
15.15
Jokiristeilyt Pappilanjoelta klo 12–13.05 ja 17–18.05
Yhteystiedot:
puh. 044 566 9955
[email protected]
www.lepolaiturit.fi
Juhannusaattona jokiristeily klo 18 ja kokkoristeilyt
klo 19.30–22.00 sekä 22.15–00.30. Juhannuspäivänä sunnuntain risteilyt.
Laivaravintola:¬+AHVIT¬s¬0IENET¬SUOLAISET¬JA¬MAKEAT¬PURTAVAT¬
s¬+ARKIT¬s¬#OIKEUDET¬s¬4ILAUKSESTA¬RUOKAILUT¬RYHMILLE
Hämeenkyrön Matkapalvelu Oy
Seppo Savolainen, puh. 0500 639 170, [email protected]
Katso lisää risteilyvinkkejä www.purimo.net
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
37
Tapahtuu...
uu
u...
Huittisissa
ssa
a
Kesäkuu
6.6. Avoimet kylät-tapahtuma Rekikosken kylätalolla klo
10-14. Esittelyssä Timo Koutun uusin kyläkirja Nanhia Räikänmaa Rekikoski historian lehdillä. Myyntiä, arvontaa ja
kahvio. Järj. Rekikosken kyläyhdistys.
26.6. Dj Maukan levytanssit Saunakosken lavalla Rutavassa klo 20. Järj. Kukonharjan Kyläyhdistys ry ja Huittisten
Seurahuone.
26.6. VampulaRock klo 20 alkaen. Esiintyjinä The Grammers ja Clamor. Järj. Vampulan Yrittäjät.
27.6. Kyykkää Vampulassa. Karjalaisten perinnepeli neljän
hengen joukkuein. Pelit alkavat klo 13, ilmoittautuminen
viim. puoli tuntia aiemmin. Järj. Vampulan Yrittäjät.
27.6. Back to the 90’s Vampulassa, DJ Sami soittaa klo
21 alkaen.
29.6. Yrityskylä Vampulassa. Tapahtumassa 6-12-vuotiaat
luovat liikeidean ja pystyttävät yrityksen pariksi tunniksi. Ilmoittautua voi vielä paikan päällä. Järj. Vampulan ja Satakunnan Yrittäjät.
30.6. Iltatori Vampulassa klo 17 alkaen. Ilmainen myyntipaikka. Järj. Vampulan Yrittäjät.
Sudenpesäkivi on näyttävä ilmestys. Kertomusten mukaan menneinä vuosisatoina kiven luolissa on asustellut
susia. Nykypolville kivi on tullut tutuksi ketunpesäkivenä.
Kesällä tapahtuu.
KESÄN 2015 KONSERTTIKALENTERI
KESÄN 2015 HAUTAUSMAAKIERROKSET
Pe 26.6. klo 18 Kiikoisten kirkko, Marja Turu ja
Makiko Oba, Konserttikanteleet, Kiikoisten
purpurien konsertti, kahvit seurakuntatalolla
lähetyksen hyväksi
To 11.6. klo 18 Mouhijärven kirkon hautausmaa
Kivet puhuvat tiilikirkolla, Raimo Vasara,
hartaus Sinikka Tuori
To 9.7. klo 18
Kiikan kirkko, Close thine eyes –konsertti,
Jussi Lehtipuu, baritoni ja Steven Wilkinson,
kitara
Su 28.6. klo 10 Suodenniemen hautausmaa,
Kirkkokuvaelma ja jumalanpalvelus, jonka
jälkeen muistomerkkikierros hautausmaa,
Sakari Jankkari
La 11.7. klo 15 Keikyän kirkko, Lauluyhtye Encoren konsertti, johtaja Pekka Perko
Ti 30.6. klo 18 Tyrvään kirkkohautausmaa,
Terhi Pohjala ja Outi Metso
Ke 15.7. klo 19 Suodenniemen kirkko,
Kanttoritrion konsertti
Ti 7.7. klo 18
To 16.7. klo 19 Kiikoisten kirkko, Kanttoritrion konsertti
Su 2.8. klo 18
Sammaljoen kirkko, Flamencokitaran ilta,
Toni Jokiniitty konsertoi
Su 16.8. klo 18 Sastamalan Pyhän Marian kirkko,
Bachia barokkkisellolla, Markku LuolajanMikkola, vapaa pääsy, ohjelma 15 e
Su 23.8. klo 16 Tyrvään kirkko, Soittoa sielulle, Bachin
soolosellosarjoja alttoviululle sovitettuna,
viulisti Jussi Aalto
Konsertteihin vapaa pääsy,
ohjelma 10 € ellei toisin mainittu
Keikyän hautausmaa, Tuula Heinonen
Heinäkuu
Pahkaparatiisi, luonnon erikoisuuksien näyttely, avoinna
heinäkuussa joka päivä klo 12-18. Muulloin sopimuksen
mukaan.
1.7. Köydenvetokisa Vampulassa klo 19. Kolmen hengen
joukkueet, vähintään yksi nainen per joukkue. Max. paino 300 kg. Ilmoittautumiset viim. puoli tuntia ennen. Järj.
Vampulan Yrittäjät.
2.7. Pubi-ilta Vampulassa, tietovisailua klo 18 alkaen. Karaokea klo 21 alkaen. Järj. Vampulan Yrittäjät.
3.7. Pokeriturnaus Vampulassa klo 19 alkaen. Klo 21 Sysi &
Savi. Järj. Vampulan Yrittäjät.
4.7. Lentopalloturnaus Vampulassa klo 13. Kolmen hengen
joukkueet, ilmoittautuminen viim. puoli tuntia ennen turnausta. Järj. Vampulan Yrittäjät.
4.7. Paskabingo klo 19 alkaen, arvat myynnissä Yllärikahviossa pe 3.7. alkaen. Klo 21. Bilekaraoke. Järj. Vampulan
Yrittäjät.
5.7. Koirien Match Show Saunakosken lavan maisemissa.
Luokat pennut, pienet, isot, veteraanit sekä lapsi ja koira.
Ilmoittautumiset klo 12 alk. Järj. Kukonharjan Kyläyhdistys.
7.7. Perinteiset Pirkon lettukekkerit Rekikosken kylätalolla
klo 18 alkaen. Järj. Rekikosken kyläyhdistys ry.
13.7. Suomi Areena Huittisten torilla ja kirkkopuistossa klo
12 alkaen. Mikä on kotimaisen ruoan tuotannon tulevaisuus? Sote-soppa porisee - säilyvätkö lähipalvelut? Esiintyjinä Tapio ja Vili Liinoja.
31.7. Härkäisät possutanssit Saunakosken lavalla klo 20, orkesterina Törmälä Bros. Järj. Kukonharjan Kyläyhdistys ja
Huittisten Seurahuone.
Elokuu
1.-2.8. Ei pöllömpää-näyttely klo 11-16 Irjanpirtillä Räikänmaassa. Kahvio. Järj. Takatikki ry.
1.-2.8. Tilkanplikat (Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n Huittisten
kilta) Tyynyjä ja torkkuja-näyttely Järjestötalolla klo 11-16.
Kahvio. Järj. Takatikki ry.
1.8. Wanhat Konneet Perinnepäivä vanhalla urheilukentällä. Mukana Sammun Känki: ”Texasin keltaruusu ja Kalifornian Susanna”.
2.8. Suvi-illan hartaita säveliä Huhtamon kirkossa klo 18.
Järj. Huittisten srk ja Lähetysystävät La Roca ry.
15.-16.8. Kuvia Rekikoskelta-näyttely Rekikosken kylätalolla. Avoinna lauantaina klo 10-14 ja sunnuntaina klo 12-17.
Kahvio. Järj. Rekikosken kyläyhdistys ry.
Ti 14.7. klo 18 Sastamalan Pyhän Marian kirkon hautausmaa, Maiju ja Urpo Vuorenoja
Su 19.7. klo 18 Mouhijärven kirkon hautausmaa,
Kivet puhuvat tiilikirkolla, Raimo Vasara,
hartaus Sinikka Tuori
Ti 21.7. klo 18 Karkun kirkkohautausmaa,
Suvi-Tuulikki Lakkinen
Ti 28.7. klo 18 Salokunnan hautausmaa,
Eija Vaateri ja Pirkko Esko
Ti 4.8. klo 18
Kiikan hautausmaa, Marja Koukku
Su 9.8 klo 10
Suodenniemen hautausmaa,
Jumalanpalvelus Suodenniemen kirkko,
jonka jälkeen opastettu hautausmaakierros
Ti 11.8. klo 18 Sammaljoen hautausmaa,
Salme Kuukka
To 13.8. klo 18 Mouhijärven Vanhankirkon hautausmaa,
Kivet puhuvat, Raimo Vasara kertoo Vanhan
kirkon historiaa, hartaus Sinikka Tuori
Ti 18.8. klo 18 Kiikoisten hautausmaa, Kaarina Talola
Ti 25.8. klo 18 Tyrvään kappelihautausmaa,
Marjatta Karimäki, Eeva Lehtimäki ja
Leena Myllyniemi
Tapahtuu...
uu
u...
Laviassa
sa
Heinäkuu
10.7. Jo vain herra ministeri-näytelmän ensi-ilta Huuhkajanvuoren kesäteatterissa klo 18.
11.7. Jo vain herra ministeri Huuhkajanvuoren kesäteatterissa klo 18.
12.7. Jo vain herra ministeri Huuhkajanvuoren kesäteatterissa klo 14.
14.7. Jo vain herra ministeri Huuhkajanvuoren kesäteatterissa klo 18.
16.7. Jo vain herra ministeri Huuhkajanvuoren kesäteatterissa klo 18.
19.7. Jo vain herra ministeri Huuhkajanvuoren kesäteatterissa klo 18.
21.7. Jo vain herra ministeri Huuhkajanvuoren kesäteatterissa klo 18.
24.7. Jo vain herra ministeri Huuhkajanvuoren kesäteatterissa klo 22 (yönäytös).
Elokuu
15.8. Huuhkajavuoriblues VII Huuhkajavuoren tanssilavalla.
21.8. Karaoke Huuhkajanvuoren tanssilavalla.
38
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
Vietä kesä
Koivun maailmassa
• Alueviesti
Itsenäisyydentie 58, 38200 Sastamala
Puh. 040 712 2217
Avoinna ma-pe 9-18, la 9-17, su 10-17
Itsenäisyydentie 15, Vammala Puh. 050 381 1755
Ark. 11-21, Su 12-21
Rudolf Koivun satukuvitukset kasvavat Pukstaavin
elämyksellisessä näyttelyssä
korkeiksi metsiksi, peilityyniksi vesiksi ja ihmeelliseksi
palatsiksi – kokonaiseksi sadun valtakunnaksi.
Kuvataiteilija Alexander
Reichsteinin luomassa MieliKUVITUS – Rudolf Koivu
125 -näyttelyssä Pukstaavissa Koivun satukuvitukset
astuvat ulos kehyksistään lavasteiksi, joissa voi levähtää,
leikkiä ja seikkailla. Näyttelyssä on esillä yli 100 originaalikuvitusta Amerin kulttuurisäätiöltä, Kansallisarkistosta
ja Otavan arkistosta. Näyttelyyn voi tutustua 5. kesäkuuta alkaen.
Rudolf Koivu (1890–1946)
on suomalaisen satukuvituksen tunnetuimpia nimiä. Hän
on kuvittanut oppikirjoja,
aapisia ja monenlaisia muita
julkaisuja, mutta herkimmillään hänen kättensä jälki on
juuri satukuvituksissa. Koivu
on tehnyt niin paljon satukuvituksia, että voi puhua hänen omasta satumaailmastaan. Kokonaiset sukupolvet
muistavat Koivun vuorenpeikot, prinsessat, lohikäärmeet ja vedenneidot. Kuvat
ovat piirtyneet monen muistoihin lähtemättömästi,ja ne
palauttavat mieleen iltasatuhetkiä ja lapsuuden leikkejä.
Rudolf Koivussa on ajatonta lumovoimaa, joka
tempaa yhä uudet lapset ja
lapsenmieliset mukaansa saRudolf Koivun kuvitusta. Kuva: Kansallisarkisto.
tumaisille matkoille.
23.6. Rannan simpukat
25.6. Matka halki suuren joen
30.6. Vedenalainen maailma
s SATUSEIKKAILUJEN 2.7. Kimaltavat kalat, merenAIHEET
neito ja hiisi
9.6. Satuseikkailu ihmeelli- 7.7. Kohti satumaista palatsia
seen metsään
9.7. Palatsin tanssiaiset
11.6. Satumetsän oudot asu- 21.7. Linnojen prinssit ja
prinsessat
kit
23.7. Prinssien ja prinsesso16.6. Noitia nuotion äärellä
jen aarteet
18.6. Peikon häntä vilahtaa
28.7. Satuseikkailu draaman
keinoin
30.7. Sen pituinen se (kuluneen kesän lempparit)
Satuseikkailuja lapsille
Suomalaisen kirjan museo
tarjoaa satuseikkailuja lapsille tiistaisin ja torstaisin 9. kesäkuuta–30. heinäkuuta aina
kello 11–12. Kesän satuseikkailuissa leikitään ja temmelletään Rudolf Koivun ihmeellisessä satumaailmassa.
Seikkailuilla ollaan välillä
sisällä näyttelytiloissa, välillä Pukstaavin vehreällä pihamaalla.
Mukaan voi tulla kerran,
kaksi tai vaikka joka viikko, ja tilaisuuksiin on vapaa
pääsy.
Kauneinta
maailmassa!
uvat ta
l
s
u
t
Kalaskokaupas
verk
SI.FI
S
A
P
A
L
KA
www.vammalanseudunkalastusalue.net
Chippendale
Aito ja alkuperäinen
Kultakeskuksen Chippendale
Leivoslapio
Leivoshaarukka
Kakkuhaarukka
Voileipäkakkuotin
59,89,75,79,-
Hopealla teet arjesta juhlan
(85,-)
(105,-)
(105,-)
(110,-)
Ruokalusikka 185 mm
Jälkiruokalusikka 145 mm
Yleislusikka
Voiveitsi
129,73,97,69,-
(183,-)
(110,-)
(134,-)
(93,-)
Vanhan kirjallisuuden päivien aikaan, lauantaina 27. kesäkuuta Pukstaavissa juhlistetaan Rudolf Koivua seminaarin merkeissä. Kauneinta
maailmassa! – Rudolf Koivu
125 vuotta juhlaseminaarissa tutkitaan ja keskustellaan
Rudolf Koivun teoksista kolmen asiantuntijavieraan voimin. Rudolf Koivun satukuvitusten jäljillä tietokirjailija
Ervo Vesterinen,
Rudolf Koivu -palkittu kuvittaja ja kirjailija Anne Vasko ja MieliKUVITUS-näyttelyn suunnitellut kuvataiteilija Alexander Reichstein.
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
39
Missä ikinä menenkin, lehti kulkee aina
mukanani. Se avaa minulle uusia näkökulmia
ja lukemattoman määrän keskustelunaiheita.
TUULILASIN
KORJAUKSETalk .
45€
Kuormalavasta
on moneksi
L Oletko kokeillut?
Lähetä meille kuva.
• Alueviesti
Kuormalavoista voi nikkaroida monenlaista, niin sisäkuin ulkotiloihinkin. Jos vain
on viitseliäisyyttä, niin tuosta rouheasta esineestä saa
tehtyä vaikka sängyn, hyllykön, sohvan, aurinkotuolin
tai vaikkapa kokonaisen ulkokaluston.
Oletko sinä hyödyntänyt
kuormalavoja sisustuksessa
tai puutarhassa?
Lähetä meille kuva omasta tekeleestäsi osoitteeseen
toimitus@alueviesti.fi Julkaisemme lukijoiden kuvia kesän aikana ilmestyvissä lehdissä. Liitä mukaan nimi tai
nimimerkki ja lyhyt kuvateksti.
www.kivitakka.fi
P. 050 525 7051
Päästöm ta
ustodis
katsastusitta
varten tukset
Diesel 25€
Bensa 15€ Aik
OBD 12€ varaamaaatt
a!
Vira lliset
pa ssikuvat
Digikuvat
jopa vartissa
Filminkehityk
tunnissa
set
Studiokuvauk set
Kuormalavan uusi elämä yrttitelineenä. Kuva: Iida Latva.
Risto Rytin katu 31, Huittinen
puh. (02) 569 199
mekakuva.fi
r Määräaikaishuollot
r Katsastushuollot
r Ilmastointihuollot
r Diagnostiikka
r Tuulilasin vaihdot
AUTOHUOLTO OIVANEN
Korkeakoskentie 97, 32700 HUITTINEN
Puh. (02) 566 486
Matkapuh. 040 506 5836
[email protected]
40
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015