Kypärämäen Työväenyhdistys 65 vuotta a

Transcription

Kypärämäen Työväenyhdistys 65 vuotta a
12
LäntinenJyväskylä - ilmoitusliite
Kypärämäen Työväenyhdistys
E
nsin tuli koulu, sitten Työväenyhdistys, myöhemmin kirkko ja
kirjasto.
Järjestys on yhäti sama, koulu ja KTY
ovat osa tätäkin päivää, kirkko ja kirjasto ovat historiaa.
Jokaisella kaupunginosalla on oma syntyhistoriansa ja kasvuvoimansa. Yksi Kypärämäen kasvun ja kehityksen voima on
ollut vahva Työväenyhdistys, KTY, jo vuodesta 1950 alkaen.
Vain vähän aiemmin, vuonna 1949 oli valmistunut Kypärämäen kansakoulu Erämiehenkadun varteen. Saman kadun
varteen, aivan koulun viereen rakentui vuonna 1956 Kypärämäen Työväenyhdistystyksen kotipesä, johon sijoittuivat päiväkoti ja kirjasto, yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa.
Päiväkoti toimii edelleen, kirjasto on menetetty.
Myös lähikauppa, posti, parturi, kukkakauppa, ravintola ja
pankki ovat löytäneet toimitilansa KTY:n kiinteistöistä.
Tänä vuonna 65 vuotta täyttävä Kypärämäen Työvänyhdistys ja sen johtokunta kiittävät jäsenistöään ja Jyväskylän
kaupunkia yhteistyövuosista ja siitä, että viisi vuotta sitten
60-vuotisjuhliin uusitut toimitilat turvasivat entistä paremmat mahdollisuudet palvella alueen eri-ikäisiä asukkaita.
Kiitän myös kaikkia alueella toimivia yhteistyökumppaneita
ja alueen asukkaita kaupunginosamme hyväksi tehdystä
työstä. Meistä on vuosien mittaan kasvanut melkoinen
joukkueen asukkaan puolia pitämään: asukasyhdistys, Martat, Mll, Eläkkeensaajat, JNP jne.
PERTTI REINIKAINEN
puheenjohtaja
Äidiltä tyttärelle
Erä-Kukka on KTY:n
uskollinen ja pitkäaikainen vuokralainen.
Marja Hannonen (oik.)
avasi kukkakaupan 17 vuotta
sitten. Kuusi vuotta sitten
kauppa siirtyi äidiltä tyttärelle
– Sonja Hakonen aloitti
yrittäjänä, Marja Hannonen
jäi kauppaan ”apulaiseksi”.
Molemmat vakuuttavat,
että Kypäräessä yrittäjä tulee
toimeen ja itsensä elättää,
mutta paljon on tehtävä töitä.
– Remontin jälkeen asukkaat myönsivät kaivanneensa
kauppaa – siitä oli niin
helppo hakea kukat pieneen
tai isompaan juhlaan.
Kukkakauppiaalle remontti
oli mieleen, kun tilaakin
tuli lisää. Kypärämäkeläisiä
yrittäjä kiittelee mukaviksi
asiakkaiksi ja päin vastoin.
Kauppaan naapurista piipahtanut Anne Astikainen
(vas) pitää tärkeänä, että
kaupan palvelut säilyisivät
kotikulmilla.
Kypärämäen
palvelukeskus
Erämiehenkatu 6
Kypärämäen Demarituvan kiinteistö on varsinainen palvelukeskus.
Talossa toimii Kypärämäen Työväenyhdistyksen vuokralaisina neljä yritystä ja kaksi kaupungin palveluyksikköä; päiväkoti ja kotihoidon aluekeskus. Kiinteistössä toimi aiemmin myös
kirjasto, jonka kaupunki lakkautti vuosi sitten. Erämiehenkadun kiinteistö on rakennettu
vuonna 1956, vain kuusi vuotta KTY:n perustamisen jälkeen. Viitisen vuotta sitten talo
peruskorjattiin täysin ja muun muassa päiväkodin tiloja laajennettiin uudisrakennusosaan.
Samoilla kulmilla 15 vuotta
Ratkaisuja opettamiseen
Armi Peltonen on
pyörittänyt parturikampaamoaan ”demaritalossa” pari
vuotta.
Edutukku Oy on
esimerkki siitä, että
maanlaajuisesti toimiva yritys voi toimia
myös lähiössä.
– Samoilla kulmilla olen
toiminut jo vuodesta 1999
alkaen eli yli 15 vuotta, Armi
huomauttaa.
Armi Peltonen kiittelee
nykyistä paikkaa kampaamolle hyväksi ja sopivaksi.
– Asiakkaat tulevat pääosin
lähialueelta Kypärämäestä ja
Köhniöltä. Mutta tullaan tänne kauempaakin, esimerkiksi
Keuruun suunnalta Kuohulta ja Vesangasta, Peltonen
kertoo.
Kuvaushetkellä tuolissa istunut Raili Vänskä on Armi
Peltosen vakituinen asiakas,
kertoo käyvänsä säännöllisesti
eli vähintään 3-4 kertaa vuodessa. Kortemäen Luotipussista matka ei ole pitkä.
Yritys toimittaa opetusteknologiaratkaisuja – koneita,
ohjelmia ja koulutusta.
– Toimiva digiluokka ei
ole pelkkää teknologiaa. Sitä
pitää osata myös käyttää, vakuuttavat Edutukun yrittäjät
Sebastian Räisänen ja Jouni
Pennanen.
Yritys asettui vuonna 2008
Erämiehenkatu 6:een, johon
räätälöitiin sopivat toimitilat.
Yrittäjät vakuutavat, että
Kypärämäessä on yhtä helppo
toimia kuin pääkaupunkiseudulla. Kauppoja tehtään
läpi Suomen ja jopa maan
ulkopuolelle: tekniikkaa
on toimitettu Tukholman
Nobel-museoon, parhaillaan
laskennassa on tarjous Aurinkorannikolle Espanjaan.
Sadan lapsen toinen koti
Kypärämäen päiväkoti on toiminut
KTY:n vuokralaisena pitkään – onpa
kiinteistön omistaja remontoinut ja
laajentanut taloaan
päiväkotia varten.
Päiväkodin lisäosa valmistui viitisen vuotta sitten ja
tuli tosi tarpeeseen.
– Oikein hyvä ja päiväkodille ihanteellinen toimintaympäristö meillä tässä on.
Jos jotakin voisi toivoa, niin
vähän laajempaa ulkoaluetta,
mutta siihen tontti asettaa
rajansa, päiväkodin johtaja
Jukka Janhonen pohtii.
Janhonen tuli johtajaksi
Kypärämäkeen helmikuussa
2011 ja harmittelee, että ei
vielä tunne hyvin talon ja työpaikkansa aiempia vaiheita.
Tällä hetkellä päiväkodissa
on yhteensä noin sata lasta
vuoden ikäisestä esikoululaisiin saakka.
– Kaikki paikat saadaan
helposti täyteen. Kypärämäki
on lapsiperheiden suosimaa
aluetta ja meillä on krooninen
hoitopaikkapula.
Janhonen kertoo, että
lapsista huolehtimassa Kypä-
rämäen päiväkodissa on 18
ammattilaista, heistä 15 on
kasvatusvastuussa, kolme
avustavaa henkilökuntaa.
Kypärämäen päiväkoti on
avoinna juhannukseen saakka
ja lähtee sen jälkeen kesälomalle. Päiväkoti avaa ovensa
taas 3.8. Loma-aikoina korvaavana päiväkotina toimii
Kortepohja.
Torstaina 28.5. (kuva)
Kypärämäen päiväkodissa
juotiin henkilökunnan kesäkahvit ja päiväkodinjohtaja
Jukka Janhonen oli järjestänyt
alaisilleen myös kesäkukkaset
kotiinviemisiksi.