Öljysäiliön kuntotarkastus omistajan vastuulla

Transcription

Öljysäiliön kuntotarkastus omistajan vastuulla
ILMOITUS
Öljysäiliökysely Sysmässä ja Hartolassa
Öljysäiliön kuntotarkastus omistajan vastuulla
TANKKI-hanke toteutti loppuvuodesta 2014 öljysäiliökyselyn yhteistyössä Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen sekä Sysmän
ja Hartolan kuntien kanssa. Kyselyn avulla päivitettiin viranomaisten tietoja lämmitysöljy- ja farmarisäiliöistä sekä muistutettiin säiliön omistajia säiliöihin liittyvistä vastuista ja riskeistä.
Kirjeitä postitettiin Sysmään 700 ja Hartolaan 450. Vastausprosentti oli Sysmän osalta 44 % ja Hartolan 50 %. TANKKI kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita.
Säiliön kuntoluokitus tärkeää tietää
Öljyvuodot aiheuttavat riskin mm. pohjaveden pilaantumiselle.
Öljyvahingon riskiä lisää se, jos säiliö on vanha, valmistettu teräksestä, tarkastamaton ja se sijaitsee maan alla.
Lämmitysöljysäiliöt: Kuntoluokituksessa kolmannes oli luokiteltu A-luokkaan, mutta vastauksissa esiintyi myös B- ja C-luokan
säiliöitä. C-luokan säiliössä on syviä syöpymiä, jolloin se on poistettava käytöstä tai kunnostettava 6 kuukauden kuluessa. D-luokan
säiliössä on läpisyöpymiä tai halkeamia, jotka vuotavat tiiveyskokeessa tai selvästi havaittavia ulkopuoleisia syöpymiä. Tällaiset säiVain osa säiliöistä käytössä
Öljylämmitys on käytössä puolella vastaajista. Joka kymme- liöt on poistettava käytöstä välittömästi.
Farmarisäiliöt: Pisin tarkastusväli on 10 vuotta maan päällä sines öljylämmittäjä ilmoitti vaihtaneensa vanhan öljysäiliön uujaitseville säiliöille. Pitkä tarkastusväli edellyttää, että säiliö on luoteen.
Öljylämmityksestä luopuminen on yleistynyt viime vuosina. kiteltu A-luokkaan.
Sysmässä 63 ja Hartolassa 39 kiinteistöä ilmoitti siirtyneensä
muuhun lämmitysmuotoon. Vanhimmat käytöstä poistetut säiÖljylämmittäjä, tunnetko laitteistosi?
liöt olivat yli 40 vuotta vanhoja, eli säiliöiden turvallinen käyt2-putkijärjestelmä kannattaa muuttaa 1-putkijärjestelmäksi, joltöikä oli jo ylittynyt.
loin vältetään öljyn vuotoriski paluuputkessa. 1-putkijärjestelmässä
Farmarisäiliöiden omistajia tavoitettiin kyselyssä hyvin. Sys- mahdollinen öljyvahinko havaitaan nopeasti, sillä poltin sammuu,
mässä 86 ja Hartolassa 49 omistajaa ilmoitti käytössä olevista kun imuputki vuotaa päästäen polttimelle ilmaa. Kyselyyn vastanfarmarisäiliöistä. Monet ovat myös uusineet säiliöitä. Farma- neista joka viidennellä on vielä käytössä 2-putkijärjestelmä. Yllätrisäiliöiden pakolliset varusteet löytyivät vain joka viidennes- tävän moni vastaaja ei osannut vastata putkijärjestelmää koskevaan
tä säiliöstä, myöskään ylitäytönestin ei ole yleisesti käytössä. kysymykseen.
Joka neljäs farmarisäiliö on asennettu siten, että törmääminen
säiliöön on estetty. Sen sijaan lähes kaikki farmarisäiliöt on siPinnoittamisen sijaan hanki uusi säiliö
joitettu kantavalle alustalle ja irti alustasta.
Metallisäiliöiden pinnoittaminen muovi- tai lasikuitupinnoitteella on ollut kiellettyä Sysmässä ja Hartolassa vuodesta 2013 lähtien.
Säiliöiden kunto selviää tarkastuksessa
Muutama öljylämmittäjä ilmoitti pinnoitetun säiliön olevan käytösKäytössä olevista lämmitysöljysäiliöistä viidennes on yli 40 sä. Korjaamisen sijaan huonokuntoinen lämmitysöljysäiliö on järvuotta vanhoja metallisäiliöitä. Vanhat säiliöt on valmistettu kevä uusia. Samalla säiliön muut varusteet tulevat uusituiksi ja ölmonesti ennen säiliöstandardien voimaantuloa (eli ennen vuot- jylämmityksen turvallisuus paranee.
ta1974), jolloin käytettiin mahdollisesti ohuempaa levyä säiliVain joka neljäs farmarisäiliön omistaja ilmoitti teettäneensä säiön materiaalina.
liölle säännöllisesti tarkastuksen. Sen sijaan säiliöitä on korjattu läMetallisäiliöt syöpyvät iän myötä sekä sisä- että ulkopuolelta. hettämällä ne peruskunnostukseen. Hitsauskorjaamisella on mahSisäpuolista syöpymistä aiheuttaa säiliön pohjalle kertynyt ve- dollista jatkaa säiliön käyttöä, mutta korjauksiin liittyy aina riskejä,
sipitoinen liete. Ulkopuolista syöpymää aiheuttaa mm. säiliön jonka vuoksi takuut ja vastuut on syytä selvittää. Omistajan on muisympäröivä maaperä, jos säiliön ulkopuolinen korroosiosuoja- tettava teettää kunnostetulle säiliölle säännöllisesti kuntotarkastus.
us on puutteellista. Maanalainen säiliö saattaa syöpyä huomaa
matta puhki, jolloin se vuotaa öljyä maaperään vuosien saatosOletko luopumassa öljylämmityksestä?
sa. Kyselyn mukaan vanhoja maanalaisia terässäiliöitä on vielä
Öljysäiliön puhdistus on ajankohtaista säiliön vaihtotilanteessa
käytössä.
Öljylämmittäjistä lähes puolet ilmoitti, että säiliötä ei ole tar- kuin myös luovuttaessa öljylämmityksestä. Moni säiliön uusineista
kastettu lainkaan tai tarkastuksesta ei tiedetty. Moni muovisäili- ilmoitti, että vanhaa säiliötä ei ollut puhdistettu tai puhdistuksesta ei
ön omistaja oli yllättynyt siitä, että pakollinen tarkastus koskee ollut tietoa. Tuloksista kävi ilmi, että säiliön käytöstä poistamiseen
myös muovisäiliötä. Tarkastusväli muovisäiliöille on käytän- liittyvät toimenpiteet eivät ole hyvin tiedossa. Säiliön puhdistus kuunössä 10 vuotta. Farmarisäiliöt tulee tarkastuttaa myös säännöl- luu ammattilaiselle, joka tyhjentää säiliön öljyisestä jätteestä. Puhlisesti. Yli 10 vuotta käytössä olleista farmarisäiliöstä on tarkas- distuksesta saatava todistus säilytetään kiinteistöllä. Tarkastusliike
toimittaa kopion todistuksesta pelastuslaitokselle. Öljysäiliön käytettu vain vajaa viidennes määräysten mukaisesti.
Molemmissa kunnissa on velvoitettu teettämään tarkastus töstä poisto ilmoitetaan myös pelastuslaitokselle.
Jos käytöstä poistettava säiliö sijaitsee maan alla, niin se tulee
kaikille tarkastamattomille yli 10 vuotta käytössä olleille poltpoistaa
maaperästä putkistoineen. Samassa yhteydessä selvitetään
tonestesäiliöille vuoden 2012 loppuun mennessä. Nyt kannattaa pikaisesti tilata tarkastus siihen pätevöityneeltä tarkastus- maaperän puhtaus. Vuototapauksista on ilmoittava aina pelastusliikkeeltä, mikäli säiliötarkastus on unohtunut. Tämän jälkeen laitokselle ja oman kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Poiktarkastukset tehdään tarkastuksessa todetun kuntoluokituksen keusta maahan jättämiseksi haetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta.
mukaisesti.
Maanalainen lämmitysöljysäiliö oli syöpynyt puhki, mikä
aiheutti öljyvahingon. Kuva: Jake Lehtovirta 2014.
Tunne vastuusi, varmista turvallisuus
Öljysäiliön sijoittaminen maan alle ei ole nykyään luvallista 1.
ja 2. luokan pohjavesialueilla, vaan uuden säiliön paikka on maan
päällä sisätiloissa. Ennen säiliön asentamista on syytä kääntyä
rakennusvalvonnan puoleen, jolloin selvitetään mahdollisen luvan tai ilmoituksen tarve. Uuden säiliön tulee olla rakenteeltaan
määräysten mukainen maanpäällinen säiliö, joka on varustettava ylitäytönestimellä, 1-putkijärjestelmällä sekä valuma-altaalla
tai siinä on oltava muu kaksoispidätystekniikka.
Myös vakuutusehdoissa voidaan edellyttää, että vakuutuksen
ottaja ja vakuutettu noudattavat suojeluohjeita. Muussa tapauksessa korvausta voidaan vähentää tai se voidaan pahimmassa tapauksessa evätä. Vakuutusturva kannattaa tarkistaa omasta vakuutusyhtiöstä, jotta vältytään mahdollisessa vahinkotilanteessa
ikäviltä yllätyksiltä.
Lisätietoja ja yhteydenotot:
Jukka Inkilä, Heinolan kaupunki,
[email protected], puh. 050 565 1397
Tarja Asikainen, Lahden ammattikorkeakoulu,
[email protected], puh. 044 708 1516
EAKR-rahoitteisen TANKKI-hankkeen tavoitteena on öljysäiliöiden aiheuttamien ympäristöriskien pienentäminen Kanta- ja
Päijät-Hämeessä. Lisätietoja: www.lamk.fi/tankki