monien taitojen talo

Transcription

monien taitojen talo
OTSOLA
monien taitojen talo
1945
70
2015
SYKSY 2015
YLEISÖLUENNOT
YHTEISKUNTA
LUONNONTIETO
RUOKAKULTTUURI
TIETOTEKNIIKKA
KIELET
NÄYTTÄMÖILMAISU
MUSIIKKI
TANSSI
KUVATAITEET
KÄDENTAIDOT
LIIKUNTA JA JOOGA
ERITYISRYHMÄT
KANSALAISOPISTON OHJELMA
PORI LUVIANAKKILA
TERVETULOA OTSOLAAN
Viime keväänä vietimme Otsolan setlementin 70-vuotisjuhlaa, joka sujui lämminhenkisessä otsolalaisessa tunnelmassa Porin Teatterin juhlavissa puitteissa. Juhlassa nähtiin
ja kuultiin värikkäitä esityksiä, joista kuvastui toimintamme monipuolisuus ja tasokkuus. Tuolloin avattu valokuvanäyttely Otsolan vaiheista eri vuosikymmeninä on edelleen
pystyssä Porin 5. kaupunginosassa sijaitsevan toimitalomme aulassa ja siihen pääsee tutustumaan vielä alkavan syyskauden ajan.
Otsolan kansalaisopiston toiminnassa syksyn tulo merkitsee paluuta säännölliseen aherrukseen mitä erilaisimpien
toimintojen parissa, kun kaikkiaan lähes 400 opintoryhmää ja lyhytkurssia käsittävä syyslukukautemme käynnistyy. Olemme jälleen koonneet laajan opetusohjelman, joka sisältää myös erinäisiä uutuuksia, kuten mielenkiintoisia
yleisöluentoja, kaksi uutta kuoroa, uusia musiikkileikkikouluryhmiä Länsi-Porissa, soitinrakennuspiirin, uusia käsityön
erikoistekniikoiden lyhytkursseja tai käsityöretriitin Repolinnassa. Luvialla on tarjolla muun muassa uusia atk-kursseja, musikaalilaulua, antiikkinallen valmistusta ja pulmallisten käsitöiden klinikka. Nakkilassa taas pääsee opiskelemaan Android-tabletin käyttöä, kirjansidontaa taikka astangajoogaa.
Otsolan kansalaisopiston yhtenä keskeisenä tavoitteena
on sivistyksellisen tasa-arvon edistäminen. Siihen pyrimme
ottamalla huomioon erilaisia kohderyhmiä, harjoittamalla
yhteistyötä alueellamme toimivien yhteisöjen kanssa sekä
tuomalla oppimis- ja harrastusmahdollisuuksia eri puolille laajaa toiminta-aluettamme.Taloudellisista paineista huolimatta olemme pitäneet opintomaksut erittäin huokeina,
jotta ne eivät muodostuisi esteeksi kenenkään osallistumiselle. Eräänä painopistealueena toiminnassamme on oppimisrajoitteisten ihmisten (afaatikot, muistisairaat, mielenterveyskuntoutujat, liikuntarajoitteiset, kehitysvammaiset,
erityislapset) osallistumisen tukeminen järjestämällä heille räätälöityä toimintaa ja vapauttamalla heidät opintomaksuista lähes kokonaan.
Otsolan kansalaisopiston vahvuuksia ovat ainakin joustava toimintatapa, kannustava ja aikuisen elämänkokemusta
arvostava henkilökunta, elinikäisen oppimisen mahdollistava opetustarjonta ja viihtyisä opiskeluympäristö toimitalossamme. Pyrimme luomaan ihmisille mahdollisuuksia opinnollisten unelmiensa toteuttamiseen. Samalla uskomme siihen, että yksilöiden kehittyminen ja viihtyminen edistää koko yhteiskunnan hyvinvointia.
Sosiaalinen nuorisotyömme puolestaan jatkaa työtään lasten ja nuorten hyväksi Porin eri kaupunginosissa.
Tervetuloa Otsolaan opiskelemaan, harrastamaan ja viihtymään!
Alexander Bruk
Toiminnanjohtaja-rehtori
SISÄLLYSLUETTELO
Yhteystiedot ………………………………………………… 3
Yleistä kansalaisopistosta …………………………………… 3
Ennakkoilmoittautuminen …………………………………… 4
Opintoryhmien toimipaikat ……………………………… 5-7
PORI
Yleisöluennot ……………………………………………… 8-9
Yhteiskunta
verkkokurssit …………………………………………… 9
keskustelupiirit ………………………………………… 9
Luonnontieto ……………………………………………… 10
2
OTSOLA - monien taitojen talo
Ruokakulttuuri ………………………………………… 10-12
Tietotekniikka
päiväkurssit ………………………………………… 12-17
iltapäivä-, ilta- ja viikonloppukurssit………………… 17-18
Kielet, yleistä ……………………………………………… 19
englanti …………………………………………… 19-21
espanja ……………………………………………… 21-23
ranska ……………………………………………… 23-24
muut vieraat kielet ………………………………… 24-25
suomi vieraana kielenä ……………………………… 25
viittomakieli …………………………………………… 25
Näyttämöilmaisu …………………………………………… 25
Musiikki
musiikkileikkikoulu ………………………………… 25-28
soitinopetus ja yhtyesoitto …………………………… 28
kuorolaulu ………………………………………… 28-29
Tanssi
lasten tanssiryhmät.…………………………………… 29
aikuisten tanssiryhmät ……………………………… 29-30
tanssin lyhytkurssit ………………………………… 30-31
Kuvataiteet
taidemaalaus ja piirtäminen …………………………… 31
kuvataideterapia ……………………………………… 32
kalligrafia (tekstaus)…………………………………… 32
lasten kuvataide ……………………………………… 32
keramiikka ………………………………………… 32-33
keramiikkaa lapsille …………………………………… 33
posliininmaalaus ……………………………………… 33
lasityöt ………………………………………………… 34
Kädentaidot
tekstiilityöt …………………………………………… 34
tekniset työt ……………………………………… 34-35
kädentaitojen lyhytkurssit ………………………… 35-39
lasten kädentaitopajat ……………………………… 39-40
Taiteen perusopetus lapsille ja nuorille ………………… 40-41
Liikunta ja jooga
kuntoliikunta ……………………………………… 41-43
kuntosaliharjoittelu ………………………………… 43-44
jooga ……………………………………………… 44-45
joogaa lapsille ………………………………………… 45
astangajooga ……………………………………… 45-46
Erityisryhmät …………………………………………… 46-47
LUVIA
Tietotekniikka ………………………………………………
Kielet ………………………………………………………
Kuorolaulu …………………………………………………
Tanssi ………………………………………………………
Kuvataiteet …………………………………………………
Tekstiilityöt …………………………………………………
Tekniset työt ………………………………………………
Kädentaitojen lyhytkurssit …………………………………
Taiteen perusopetus lapsille ja nuorille ……………………
Jooga ………………………………………………………
47
47
48
48
48
48
49
49
50
50
NAKKILA
Yleisöluennot ……………………………………………… 50
Tietotekniikka …………………………………………… 50-51
Kielet ……………………………………………………… 51
Musiikki
musiikkileikkikoulu …………………………………… 51
yhteislaulu …………………………………………… 51
yhtyesoitto ………………………………………… 51-52
Tanssi ……………………………………………………… 52
Kuvataiteet ………………………………………………… 52
Tekstiilityöt ………………………………………………… 52
Tekniset työt ……………………………………………… 53
Kädentaitojen lyhytkurssit ……………………………… 53-54
Taiteen perusopetus lapsille ja nuorille …………………… 54
Liikunta ja jooga …………………………………………… 54
Erityisryhmät ……………………………………………… 54
OTSOLAN NUORISOTYÖ …………………………… 55
YHTEYSTIEDOT
Kuka voi opiskella
Otsolan kansalaisopisto
Kansalaisopistossa saavat opiskella kaikki halukkaat ilman ikään
tai asuinpaikkaan perustuvia rajoituksia. Suurin osa opetuksesta
on tarkoitettu aikuisille. Mikäli jokin ryhmä on tarkoitettu lapsille,
on asiasta erillinen maininta ryhmän esittelytekstissä.
Juhana Herttuan katu 16, 28100 Pori
Puh. (02) 630 1500 toimiston vaihde
sähköposti: [email protected]
Todistukset
(02) 630 1510 rehtori Alexander Bruk
sähköposti: [email protected]
Säännöllinen opiskelija voi pyynnöstä saada todistuksen opinnoistaan. Todistus kuluvana tai edellisenä lukuvuonna tapahtuneista opinnoista maksaa 5 €, todistus sitä vanhemmista opinnoista 10 €.
(02) 630 1511 toimistosihteeri Sari Ventelä
sähköposti: [email protected]
Vakuutukset
(02) 630 1512 toimistonhoitaja Arja Kylänen
sähköposti: [email protected]
Kansalaisopisto ei ole opiskelijoita vakuuttanut, joten on suotavaa, että tapaturma-alttiiden ryhmien opiskelijat huolehtivat vakuutusturvastaan itse.
(02) 630 1515 opetussuunnittelija Piritta Mäkinen
044-705 5513
sähköposti: [email protected]
Tiedottaminen
Telefax (02) 633 4032
Internet www.otsola.net
Facebook www.facebook.com/otsolankansalaisopisto
Otsolan nuorisotyö
Puh. 044-585 7563 projektipäällikkö Päivi Erkko
sähköposti: [email protected]
Puh. 044-715 3743 Erika Westerlund, projektityöntekijä
sähköposti: [email protected]
Puh. 044-715 3733 Heli Vija, projektityöntekijä
sähköposti: [email protected]
Internet www.otsola.net/nuorisotyo
Facebook www.facebook.com/otsolannuorisotyo
YLEISTÄ KANSALAISOPISTOSTA
Lukukauden aikana kansalaisopiston toimisto on avoinna pääsääntöisesti ma-pe klo 8.15-16.00 (lounastauko
klo 11.45-12.30).
Ajalla 7.9.-18.9. toimisto on avoinna ma-to klo 8.15-18.00 ja pe
klo 8.15-16.00. Lisäksi ke 23.9. ja ke 30.9. toimisto on avoinna klo
8.15-18.00.
Kansalaisopiston toiminta-alue
Otsolan kansalaisopisto toimii Porin kaupungin sekä Luvian ja
Nakkilan kuntien alueella.
Syyslukukausi 2015
Syyslukukauden opetustoiminta alkaa la 5.9.2015 ja päättyy la
5.12.2015. Syysloma on ma 19.10. – su 25.10., ellei ryhmäkohtaisesti toisin sovita. Opetusta ei ole myöskään Pyhäinpäivänä la
31.10.2015. Joitakin lyhytkursseja järjestetään myös varsinaisen
opetuskauden ulkopuolella.
Kansalaisopiston opetusohjelmaesite ilmestyy kahdesti vuodessa,
elokuussa ja joulukuussa. Esite jaetaan joka kotiin opiston toiminta-alueella, ja sen voi hakea maksutta mm. Otsolan toimitalosta,
kirjastoista ja kirjakaupoista.
Kansalaisopisto pidättää oikeuden opetusohjelman
muutoksiin. Toimintakauden aikana mahdollisesti tapahtuvista
muutoksista tiedotetaan ilmoittautuneille opiskelijoille. Muutoksista saa tietoa myös seuraamalla esim. Otsolan Internet-sivuja www.otsola.net, Otsolan kansalaisopiston Facebook-profiilia www.facebook.com/otsolankansalaisopisto tai ottamalla yhteyttä opiston toimistoon.
Opintomaksut
Opiskelusta perittävän opintomaksun suuruus on ilmoitettu kunkin opintoryhmän esittelytekstissä.
Koko lukukauden ajan kokoontuvien opintoryhmien maksut laskutetaan. Mahdollisen huomautuslaskun summaan lisätään huomautuskulut 5 €. Lukukautta lyhyempien kurssien maksut suoritetaan käteisellä opintoryhmän opettajalle tai pankkikortilla
opiston toimistossa.
Pitkäkestoisissa opintoryhmissä opiskelijalla on mahdollisuus
käydä yhdellä kokoontumiskerralla maksutta tutustumassa opintoryhmään. Tutustumiskerran jälkeen opiskelupaikka tulee peruuttaa, jos ei halua jatkaa! Lyhytkursseilla opintomaksu suoritetaan heti ensimmäisellä kokoontumiskerralla.
Päätoiminen opiskelija voi saada opintomaksuista 20 %
alennuksen täysiin euroihin pyöristettynä. Alennuksen saamiseksi tulee esittää voimassaoleva opiskelijakortti.
Joidenkin ryhmien kohdalla on ilmoitettu lisäksi materiaalimaksu, jolla opiskelija voi saada ainakin osan tarvikkeistaan edullisesti yhteishankintahintaan.
Toimistosta voi lunastaa myös 130 € maksavan kausikortin,
joka on voimassa varsinaisina opetuskausina 5.9.-5.12.2015 ja
11.1.-24.4.2016. Kausikortti oikeuttaa opiskelemaan kaikissa varsinaisina opetuskausina toimivissa opintoryhmissä, lukuunottamatta kulttuuriretkiä sekä tietotekniikan kursseja. Kausikortin
voi lunastaa ainoastaan toimistosta.
Päätoimiselle opiskelijalle kausikortin hinta on 90 €.Alennuksen saamiseksi tulee esittää voimassaoleva opiskelijakortti.
Opintosetelityyppiset avustukset
Toimintavuonna 2015-2016 Otsolan kansalaisopisto tarjoaa joihinkin väestöryhmiin kuuluville henkilöille opintosetelityyppisiä
avustuksia, joilla tuetaan heidän osallistumistaan tiettyjen heille
3
suunniteltujen opintoryhmien toimintaan.
Suurin osa avustuksista kohdistuu oppimisrajoitteisille opiskelijoille tarkoitettuihin opintoryhmiin, jotka järjestetään yhteistyössä asianomaisten erityisryhmien järjestöjen kanssa.
Kulttuuri- ja liikuntasetelit
Kulttuuri- tai liikuntaseteli on kulttuuriharrasteisiin ja liikuntaan
tarkoitettu, työnantajan työntekijöilleen tarjoama veroton henkilöstöetu. Liikunta- ja kulttuurisetelit ovat henkilökohtaisia maksuvälineitä ja niillä voi maksaa ainoastaan setelin saaneen työntekijän kulttuuri- ja liikuntatoimintoihin osallistumisesta aiheutuneita kuluja.
Seteleitä ei vaihdeta rahaksi, eikä niistä anneta rahaa takaisin.
Ylimenevän summan voi maksaa rahalla tai asikakas voi käyttää
useampia seteleitä kerrallaan.
Kansalaisopistossa seteleitä voi käyttää seuraavien opetusalojen
opintomaksuihin: musiikki, näyttämöilmaisu, tanssi, kuvataiteet,
kädentaidot, liikunta ja jooga.
Käyviä seteleitä ovat Smartum Oy:n liikuntaseteli tai kulttuuriseteli, Edenred Oy:n virikeseteli sekä RJ-Kuntoiluseteli Oy:n Tyky-Kuntoseteli ja Tyky-Kuntoseteli+.
ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN
Useimpiin opintoryhmiin ilmoittaudutaan suoraan opetuspaikalla. Mikäli opintoryhmään on ennakkoilmoittautuminen, on
siitä erillinen maininta ryhmän esittelytekstissä. Ennakkoilmoittautumiset jakaantuvat seuraavasti:
1. Internetissä osoitteessa www.otsola.net ti 25.8. klo
11 tai klo 16.30 alkaen (lukee kunkin opintoryhmän esittelytekstissä);
2. puhelimitse toimistolle ti 25.8. klo 11 tai klo 16.30
alkaen (lukee kunkin opintoryhmän esittelytekstissä);
3. puhelimitse opettajalle ryhmän esittelytekstin mukaisesti.
HUOM! Ennakkoilmoittautumista EI voi suorittaa
henkilökohtaisesti kansalaisopiston toimistossa ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä ti 25.8.2015.
OPINTONEUVONTA TI 2 5.8.2015
Ennakkoilmoittautumisten alkaessa Otsolan toimitalossa järjestetään opettajien antamaa opintoneuvontaa tiistaina 25.8.
seuraavasti:
englannin kieli klo 10.00-11.30 ja 16.00-18.00
tietotekniikka klo 10.00-11.30 ja 16.00-18.00
ILMOITTAUTUESSASI INTERNETISSÄ
MENETTELE SEURAAVASTI:
1. Tutustu kansalaisopiston opetusohjelmaan, josta löydät
opintoryhmien yksityiskohtaiset tiedot.
2. Valitse opintoryhmät ja lyhytkurssit, joihin haluat ilmoittautua syöttämällä kurssinumero HAE KURSSEJA -laatikkoon ikkunan oikeassa yläreunassa. Voit etsiä opintoryhmiä myös hakusanalla (esim. osasto, opintoryhmän sisältö,
opettaja tai toimipaikka) tai voit selata opintoryhmiä vasemmalta KURSSIT-painikkeesta. HUOM! Kaikkiin opintoryhmiin ei voi ilmoittautua netissä. Katso tarkemmat tiedot
kunkin opintoryhmän esittelytekstistä.
3. Klikkaa LISÄTIETOA-painiketta.
4. Lisää haluamasi opintoryhmät ostoskoriin klikkaamalla ILMOITTAUDU-painiketta. Jos ryhmä on täynnä, saat ostoskoriin tiedon varapaikasta. Jos valitsit väärän ryhmän, poista se ostoskorista klikkaamalla opintoryhmän kohdalla olevaa rastia. Voit valita ostoskoriin useampia opintoryhmiä
ennen henkilötietojen lähettämistä: syötä seuraavan ryhmän numero HAE KURSSEJA -laatikkoon ikkunan oikeassa yläreunassa. Ostoskorissa olevat opintoryhmät saat aina
esille Ostoskori-kuvakkeesta.
5. Kun olet valinnut kaikki haluamasi opintoryhmät ostoskoriin, syötä opiskelijan henkilötiedot. HUOM! Jos opiskelija on alle 18-vuotias, täytä huoltajan tiedot klikkaamalla LISÄÄ MAKSAJAN TIEDOT -painiketta. Ilmoittautuminen
on valmis, kun klikkaat LÄHETÄ ILMOITTAUTUMINEN
-painiketta.
OPISKELUPAIKKOJEN PERUUTUKSET
Kun opintomaksu suoritetaan kokonaan tai osittain kulttuuri- tai
liikuntasetelillä, tulee seteli tuoda Otsolan toimistoon.
Mikäli setelillä maksettu opintoryhmä tai lyhytkurssi peruuntuu ilmoittautuneiden opiskelijoiden määrän riittämättömyyden
vuoksi tai muusta vastaavasta, kansalaisopistosta johtuvasta syystä, opintomaksu voidaan palauttaa opiskelijalle taikka siirtää jonkin toisen opintoryhmän opintomaksuun. Setelillä ei voi suorittaa materiaalimaksuja.
4
OTSOLA - monien taitojen talo
Mikäli et pääse osallistumaan opintoryhmään, johon
olet ilmoittautunut, ole hyvä ja peruuta varauksesi
ajoissa, sillä ryhmään saattaa olla toisia jonossa. Peruutukset puh. 02-630 1500 tai sähköpostiosoitteeseen [email protected]
Mikäli opiskelupaikan peruuttamatta jättämisestä aiheutuu kuluja opistolle tai muille opiskelijoille, voidaan asianomaiselta laskuttaa opinto- ja materiaalimaksut, vaikkei hän saapuisikaan paikalle, sillä pelkkä
saapumatta jääminen ei ole peruutus!
Kankaan koulu
Rumpujen soitto …………………………………………… 28
Noormarkun Mieslaulajat ………………………………… 29
Miesten kuntoliikunta B …………………………………… 42
Kellahden ent. koulu
Kahvakuulaa naisille ja miehille …………………………… 42
Joogan perusryhmä E ……………………………………… 45
OTSOLAN TOIMITALO
Porin 5. kaupunginosassa sijaitsevassa Otsolan toimitalossa kokoontuu suuri osa kansalaisopiston opintoryhmistä ja lyhytkursseista eri opetusaloilta – yhteiskunnalliset aineet, tietotekniikka,
kielet, taide- ja taitoaineet, musiikki jne.
MUUT TOIMIPAIKAT PORISSA:
Ahlaisten koulu
Musiikkileikkikoulu, 2 ryhmää ………………………………
Bändisoiton ryhmä …………………………………………
Puutyö ja entisöinti …………………………………………
Joogan perusryhmä D ………………………………………
28
28
35
45
Ent. Lipsasen tukku
Bändisoiton alkeet 10-14 -vuotiaille ……………………… 28
Bändisoiton perusryhmä 10-14 -vuotiaille ………………… 28
Bändisoittoa 13-17 -vuotiaille ……………………………… 28
Galleria Liisa Ekqvist
Varjoteatterikurssi aikuisille ……………………………… 25
Akryylimaalauksen viikonloppu …………………………… 31
Keskustan uimahalli
Kuntosaliharjoittelua naisille, 4 ryhmää ………………… 43-44
Kotiseututalo Kahari
Kaharin Laulajat …………………………………………… 29
Kulttuuritalo Myllykartano
Teatterityöpaja……………………………………………… 25
Kyläsaaren koulu
Kankaankudonta (vanhalla koululla) ……………………… 34
Entisöinti …………………………………………………… 35
Lampin ent. koulu
Kahvakuulaa naisille ja miehille …………………………… 41
Miesten kuntoliikunta A …………………………………… 42
Naisten kuntoliikunta C …………………………………… 42
Lassilan pappila
Posliininmaalaus D ………………………………………… 33
Galleria Puuvilla
Lasikoruja sulattamalla …………………………………… 34
Lyttylän ent. koulu
Naisten kuntoliikunta D …………………………………… 42
Harjakankaan kylätalo
Naisten kuntoliikunta F …………………………………… 42
Merimaan huoneisto
Five o’clock English ………………………………………… 20
English Communication skills, advanced level ……………… 21
Herralahden koulu
Miesten keppijumppa, 2 ryhmää …………………………… 42
Hostel River
Itämainen tanssi, 2 ryhmää ……………………………… 29-30
Joogan alkeisryhmä B ja C ………………………………… 44
Joogan jatkoryhmä B ……………………………………… 45
Reumajooga ………………………………………………… 45
Hyvinvointicenter
Joogan alkeisryhmä senioreille A ……………………………
Aloita viikkosi joogalla -joogan perusryhmä A ……………
Joogan jatkoryhmä A ………………………………………
Joogan syventävä ryhmä ……………………………………
Joogaa 6-9 -vuotiaille ………………………………………
Joogaa 10-14 -vuotiaille ……………………………………
44
44
45
45
45
45
Joogasali Virya
Joogan alkeisryhmä A ………………………………………
Joogan perusryhmä B ………………………………………
Astangajooga alkeet A ja B …………………………………
Astangajoogan alkeisjatko …………………………………
Astangajoogan jatkoryhmä …………………………………
44
44
45
46
46
Kaarisillan koulu
Soitinten rakentaminen …………………………………… 34
Naisten kuntoliikunta A ja B ……………………………… 42
Meri-Porin uimahalli
Kuntosaliharjoittelua senioreille, 3 ryhmää ………………… 44
Misteli
Liikuntapiiri kehitysvammaisille …………………………… 46
Noormarkun urheilutalo
Naisten kuntoliikunta E …………………………………… 42
Noormarkun yhtenäiskoulu
Kalligrafian perusryhmä ……………………………………
Posliininmaalaus C …………………………………………
Vanhasta uutta ………………………………………………
Kuvataiteen perusopetus 5-6 -vuotiaille ……………………
Kuvataiteen perusopetus 7-8 -vuotiaille ……………………
Kuvataiteen perusopetus 9-11 -vuotiaille …………………
Kuvataiteen työpajat 12-16 -vuotiaille ……………………
Seniorinaisten kuntoliikunta ………………………………
Pilates ………………………………………………………
Joogan perusryhmä F ………………………………………
Joogan jatkoryhmä C ………………………………………
32
33
35
40
40
40
40
43
43
45
45
Perhekeskus Essu
Wanhanajan Ompeluseura …………………………………… 9
5
Pihlavan kirkon kahvio
Naisten keskustelupiiri ……………………………………… 9
Pinomäen ent. koulu
Musiikkileikkikoulu, 2 ryhmää ……………………………… 27
Joogan perusryhmä C ……………………………………… 45
Porin Flamenco-opisto
Musiikkileikkikoulu, 3 ryhmää ………………………………
SatuFlamenco 5-6 -vuotiaille, 2 ryhmää ……………………
Hiphop-tanssi 8-10 -vuotiaille ………………………………
Bollywood-workshop ………………………………………
Soca-workshop ……………………………………………
Porin Invalidiliiton palvelutalo
Kädentaitopaja liikuntavammaisille …………………………
Joulurauhaa – rauhoittumista liikuntarajoitteisille …………
Luovasti langasta ……………………………………………
Rosee-kukka ………………………………………………
26
29
29
31
31
46
46
47
47
Porin Mieslaulutalo
Kamarikuoro Canzona …………………………………… 29
Porin Nuorisotalo
Itämaisen tanssin keskitason ryhmä ……………………… 30
Porin seurakuntakeskus
Porin Kamarikuoro ………………………………………… 29
Porin suomalaisen yhteislyseon koulu
Pihvikurssi A ja B …………………………………………… 10
Chiliherkkuja A ja B ……………………………………… 10-11
Andalusian makuja A ja B ………………………………… 11
Olut ruoanlaitossa ………………………………………… 11
Ranskalaista bistroruokaa A ja B …………………………… 11
Lähi-idän makuja A ja B …………………………………… 11
Venäläisessä keittiössä A ja B ……………………………… 12
Joulumakkarakurssi ………………………………………… 12
iPadin käytön peruskurssi A ……………………………… 17
iPadin käytön jatkokurssi…………………………………… 17
Ilo irti iPadista – syventävä kurssi ………………………… 17
Espanja I B ………………………………………………… 21
Espanja II A ………………………………………………… 21
Espanja III…………………………………………………… 21
Espanja V …………………………………………………… 23
Espanja VII gramática ……………………………………… 23
Ranska I …………………………………………………… 23
Ranska V …………………………………………………… 23
La France d’aujourd’hui …………………………………… 23
Francais niveau supérxeieur ……………………………… 24
Italia I ……………………………………………………… 24
Italia II ……………………………………………………… 24
Italian jatkoryhmä ………………………………………… 24
Venäjä I …………………………………………………… 24
Venäjä II …………………………………………………… 24
Venäjä IV …………………………………………………… 24
Nykyheprean tekstejä ……………………………………… 24
Raamatun heprea ………………………………………… 24
Porin urheilutalo
Senioritanssin alkeis- ja perusryhmä ……………………… 30
Falditas-kuntotanssi senioreille …………………………… 30
6
OTSOLA - monien taitojen talo
Kuntovoimistelua senioreille, 2 ryhmää …………………… 42
Tuolijumppaa senioreille …………………………………… 43
Kuntosaliharjoittelua senioreille, 2 ryhmää ………………… 44
Porin vapaa-aikakeskus, musahuone 4
Bändikerho kuntoutujille ………………………………… 28, 46
Päiväkoti Pääskylinna
Musiikkileikkikoulu, 3 ryhmää …………………………… 26-27
Repolinna
Käsityöretriitti ……………………………………………… 35
Satakunnan eläinsuojeluyhdistyksen tilat
Lasten eläinkerho 7-9 -vuotiaille …………………………… 10
Lasten eläinkerho 10-13 -vuotiaille ………………………… 10
Sunniemen pajutila
Sisustetaan pajulla ………………………………………… 36
Punotaan sankakori ………………………………………… 38
Söörmarkun koulu
Musiikkileikkikoulu, 3 ryhmää ……………………………… 27
Lasten jumppa, 2 ryhmää…………………………………… 43
Taitokeskus Pori
Kaunista käsillä – kädentaitopaja aikuisille B ……………… 36
Taitokeskus Noormarkussa
Kaunista käsillä – kädentaitopaja aikuisille A ………………
Kaunista käsillä – kädentaitopaja aikuisille C ………………
Joulunodotuskurssi …………………………………………
Käsityön perusopetus 5-6 -vuotiaille ………………………
Käsityön perusopetus 7-8 -vuotiaille ………………………
Käsityön perusopetus 9-11 -vuotiaille A ja B ………………
Käsityön työpajat 12-16 -vuotiaille A ja B …………………
36
36
38
41
41
41
41
Uudenkoiviston koulu
Satutanssi 5-6 -vuotiaille A …………………………………
Tanssimix 7-9 -vuotiaille ……………………………………
Zumba ………………………………………………………
Boogie woogie, alkeet ………………………………………
Seuratanssikurssi, alkeet ……………………………………
Bugg, alkeet …………………………………………………
Fuskun kuviokurssi …………………………………………
Kahvakuulaa naisille …………………………………………
Kahvakuulaa miehille ………………………………………
29
29
30
30
30
31
31
41
41
Porin VPK:n kerhohuone, Itäpuisto 13
Porin VPK:n soittokunta …………………………………… 28
Kaffe Alma
Pulmallisten käsitöiden klinikka …………………………… 49
Kuussaarikon teollisuushalli
Kankaankudonta …………………………………………… 48
Luvian peruskoulu
Englanti II ……………………………………………………
Englannin keskustelupiiri ……………………………………
Kuvataide ……………………………………………………
Kalligrafian perusryhmä ……………………………………
Nypläys ……………………………………………………
Puu- ja metallityötyöt ………………………………………
Entisöinti ja verhoilu ………………………………………
Hopeakorujen työpaja ………………………………………
Helmityöt …………………………………………………
Kädentaitopaja………………………………………………
Antiikkinalle …………………………………………………
Joulupaja ……………………………………………………
Käsityön perusopetus 7-8 -vuotiaille ………………………
Käsityön perusopetus 9-11 -vuotiaille ……………………
Käsityön työpajat 12-16 -vuotiaille …………………………
47
47
48
48
48
49
49
49
49
49
49
49
50
50
50
Luvian pääkirjaston monitoimisali
Skype – puhelin Internetissä ……………………………… 47
Android-tabletin perusteet ………………………………… 47
Kannettavan tietokoneen vuosihuolto ja suojaus ………… 47
Luvian seurakuntakeskus
Luvian Mieskuoro ………………………………………… 48
Luvian Naiskuoro ………………………………………… 48
Musikaalilaulun viikonloppukurssi ………………………… 48
Wellamo
Zumba ……………………………………………………… 48
Joogan perusryhmä ………………………………………… 50
Arantilankoto
Sanoista eläviksi kuviksi – elokuvakurssi kehitysvammaisille
54
Arte
Laulukööri …………………………………………………
Posliininmaalaus ……………………………………………
Kankaankudonta, 2 ryhmää …………………………………
Kylmäemaloidut korut ………………………………………
Kranssikurssi ………………………………………………
Kuvataiteen perusopetus 7-8 -vuotiaille ……………………
Kuvataiteen perusopetus 9-11 -vuotiaille …………………
51
52
52
53
54
54
54
Nakkilan Yhteiskoulu
Katsaus pilvipalveluihin, yleisöluento ………………………
Intensiivinen englannin keskustelukurssi ……………………
Venäjä II ……………………………………………………
Kuvataide ……………………………………………………
Kalligrafian perusryhmä ……………………………………
Puutyöpaja …………………………………………………
Helmityöt …………………………………………………
Huovutetut tossu …………………………………………
Koruja ja koristeita kolmella tapaa …………………………
Kirjansidonta ………………………………………………
Kuvataiteen työpajat 12-16 -vuotiaille ……………………
50
51
51
52
52
53
53
53
53
54
54
Pakkalan esiopetusluokka
Musiikkileikkikoulu, 2 ryhmää ……………………………… 51
Ruskilan koulu
Puhallinyhtyesoiton alkeisryhmä 7-12 -vuotiaille ………… 51
Tanssiliikunta 4-6 -vuotiaille ……………………………… 52
Tanssiliikunta 7-10 -vuotiaille ……………………………… 52
Viikkalan koulu
Nakkilan Nuoriso-orkesteri ………………………………
Nakkilan Puhallinsoittajat …………………………………
Falditas-kuntotanssi …………………………………………
Hopeakorujen työpaja ………………………………………
Astangajoogan alkeet ………………………………………
51
52
52
53
54
Hormiston rukoushuone
Tuolijumppa ………………………………………………… 54
Jousimaja (ent. Rintamaan kenkätehdas)
Entisöinti …………………………………………………… 53
Kirkonseudun koulu
Sosiaalisen median perusteet: Facebook ……………………
Kannettavan tietokoneen vuosihuolto ja suojaus …………
Android-tabletin perusteet …………………………………
Lyömäsoitinryhmä 10-15 -vuotiaille ………………………
50
50
51
51
Matomäen koulu
Matomäen näpsäkät näpit ………………………………… 53
Kuntojumppa ……………………………………………… 54
7
Eläimet kotoa ja kaukaa –
eläinaiheet kuvataiteessa (vapaa pääsy!)
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
pe 25.9. klo 17.00-18.30
FM, kuvataiteilija Anna Halls
Luennolla tutustumme eurooppalaisen 1600-1900-luvun taiteen
eläinkuvastoon ja esimerkiksi siihen, miten ajan kulttuuriset muutokset heijastuivat eläinten kautta kuvataiteeseen. Luennoitsijana
FM, kuvataiteilija Anna Halls.Vapaa pääsy. Tervetuloa!
YLEISÖLUENNOT
Katsaus pilvipalveluihin (vapaa pääsy!)
Tietokoneen ja nettiyhteyden hankinta
(vapaa pääsy!)
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
ATK-ohjaaja Marketta Vaarne-Nygren pe 11.9. klo 17.00-18.30
Ajankohtaista asiaa tietokoneen ja Internet-yhteyden hankinnasta. Aiheina mm. kannettavan tietokoneen ja pöytäkoneen erot,
eri teknisten tietojen merkitys, Windows-käyttöjärjestelmä ja
muut tarvittavat ohjelmat sekä nettiyhteyden hankintaan liittyvät seikat. Pohditaan myös vertailujen tekemistä ja hintaeroja.Vapaa pä äsy. Tervetuloa!
Mindfullness – tiedostava läsnäolo
kivun hoitokeinona (vapaa pääsy !)
Otsola, lk 4-5, Juhana Herttuan katu 16
to 24.9. klo 18.30-20.00
MD-PhD, fysiatrian ja kuntoutuksen ylilääkäri Hannu Heikkilä
Luento kivun hoidosta. Järjestetään yhteistyössä Satakunnan FinFami Satakunta ry:n ja Porin Nivelpiirin kanssa. Vapaa pääsy, tervetuloa!
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
Ohjaaja Marketta Vaarne-Nygren
pe 2.10. klo 17.00-18.30
Pilvipalvelut ovat nykypäivää, mutta mitä ne tarkalleen ottaen
ovat ja miten niitä voi hyödyntää? Luennolla luodaan katsaus pilvipalvelujen periaatteisiin ja hyötyihin sekä esitellään käytetyimpiä pilvipalveluja.Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Lonkan ja polven
tekonivelleikkaukset (vapaa pääsy!)
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
ke 7.10. klo 18.30-20.00
Ortopedian ylilääkäri Matti Sävelä
ja sairaanhoitaja, hoidonvaraaja Raija Menonen
Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus. Nivelrikon hoitomuotona ovat ensisijaisesti lääkkeet ja liikunta.Viimeisin vaihe nivelrikon hoidossa on nivelen korvaaminen tekonivelellä. Luennolla käsittelemme lonkan ja polven tekonivelleikkauksia Satakunnan keskussairaalassa. Luennoitsijoina ortopedian ylilääkäri
Matti Sävelä ja sairaanhoitaja, hoidonvaraaja Raija Menonen Satakunnan sairaanhoitopiiristä. Luento järjestetään yhteistyössä Porin nivelpiirin kanssa.Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Opiskele uutta,
kehitä osaamistasi
avoimessa
yliopistossa!
Avoin yliopisto-opetus on avointa kaikille iästä ja pohjakoulutuksesta
riippumatta. Opiskelun tavoitteena voi olla esim. tutkintoon tähtääminen,
ammatillisen osaamisen tai yleissivistyksen lisääminen. Opetuksen laatu
ja taso vastaavat yliopiston perusopetusta.
Syksyllä 2015 voit opiskella mm.
Tutustu
tarjontaan:
ucpori.fi/avoin
• hallintotieteitä
• sosiaalitieteitä ja sosiaalityötä
• kulttuurituotannon
suunnittelua
• digitaalista kulttuuria
• maisemantutkimusta
•
•
•
•
kauppatieteitä
teollisuustaloutta
tulevaisuudentutkimusta
internetin menetelmiä ja
tiedonhallintaa
• yliopistomatematiikkaa
Porin yliopistokeskus | Aalto-yliopisto | Tampereen teknillinen yliopisto | Tampereen yliopisto | Turun yliopisto | www.ucpori.fi
8
OTSOLA - monien taitojen talo
Virolaiset illat (vapaa pääsy!)
Otsola, lk 4-5, Juhana Herttuan katu 16
FM Kersti Vigand
1. Katsaus Viron historiaan I
(ennen vuotta 1988)
2. Katsaus Viron historiaan II (laulava vallankumous
ja toinen itsenäisyys)
pe 16.10. klo 17.00-18.30
3. Viron kirjallisuuden klassikotpe 30.10. klo 17.00-18.30
4. Virolainen tapakulttuuri ja symboliikka
pe 6.11. klo 17.00-18.30
5. Viro matkailukohteena
pe 13.11. klo 17.00-18.30
Luonnonkosmetiikkaa kotikonstein
(vapaa pääsy!)
Otsola, lk 4 Juhana Herttuan katu 16
pe 20.11. klo 17.00-18.30
Luonnon keruutuoteneuvoja Aino Puukka
Haluatko vähentää kemikaalikuormaasi ihonhoidossa? Ota isoäidin konstit käyttöön. Luennolla tutustumme kotikosmetiikan
valmistukseen puhtaita raaka-aineita, kuten yrttejä, käyttämällä.
Luennoitsijana luonnon keruutuoteneuvoja Aino Puukka. Vapaa
pääsy. Tervetuloa!
YHTEISKUNTA
Sukututkimuksen peruskurssi
3298100
Otsola, atk-luokka Juhana Herttuan katu 16
la 19.9., la 26.9. ja la 10.10. klo 10 .00-15.45
FM Marja Kaski
21 t, 30 €
Sukututkimusta aloittaville tai sitä jo jonkin verran harrastaneille.
Kurssilla perehdytään sukututkimuksen historiaan, nykypäivään ja
tutkimusmenetelmiin sekä opetellaan tekemään perussukututkimusta kirkollisilla väestörekisteriasiakirjoilla. Harjoitellaan myös
vanhojen asiakirjojen käsialojen tulkintaa. Tavoitteena on, että
kurssin käytyään opiskelijat pystyvät itsenäisesti jatkamaan oman
sukunsa tutkimista. Kurssille voi ottaa mukaan oman kannettavan
tietokoneen. Omat lounaseväät mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Keskustelupiirit
Juttutupa – kohtaamispaikka
afaattisille A
2198100
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
to 12.00-14.15
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
10.9.-26.11.2015, 33 t
Alennettu opintomaksu 15 € afaattisille (opintoseteliavustus)
Juttutupa on afaattisille henkilöille tarkoitettu ryhmä. Ryhmän tavoitteena on edistää osallisuutta, ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä sekä tarjota afaattiselle henkilölle mahdollisuus keskusteluun ja kommunikointiin sekä vuorovaikutustaitojen harjoittamiseen
turvallisessa ryhmässä. Jokainen Juttutupakerta
noudattaa samaa kaavaa: ajankohtaisryhmä, kahvituokio, teemaryhmä ja kommunikaatioryhmä.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset puh. 044-564 0962/Marketta Vaarne-Nygren.
Juttutupa – kohtaamispaikka
afaattisille B
2198101
Muistinvirkistäjät – vertaistukiryhmä
muistisairaille ja omaishoitajille
2198102
Wanhanajan Ompeluseura A
2198103
Wanhanajan Ompeluseura B
2198104
Elämänilon keskustelupiiri
2198105
Naisten keskustelupiiri (äitikerho)
2198106
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
to 14.30-16.45
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
10.9.-26.11.2015, 33 t
Alennettu opintomaksu 15 € afaattisille (opintoseteliavustus)
Edellisen rinnakkaisryhmä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset
Marketta puh. 044-564 0962/Marketta Vaarne-Nygren.
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
ke 11.00-12.30
Ohjaaja Tiina R aitanen
9.9.-2.12.2015, 24 t
13.1.-13.4.2016, 26 t
Materiaalimaksu 5 €. Ei opintomaksua muistisairailta eikä heidän
omaishoitajiltaan tai läheisiltään (opintoseteliavustus).
Virikkeitä ja jaksamisen iloa omaishoitajan arkeen sekä virkistävää, hyvää mieltä ja iloa tuottavaa yhdessäoloa muistisairaille. Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla.
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
ke 13.30-15.45
Ohjaaja Tiina R aitanen
9.9.-2.12.2015, 36 t
Opintomaksu 39 €
13.1.-13.4.2016, 39 t
Tervetuloa wanhanajan ompeluseuraan! Käsillä tekemisen iloa,
keskustelua ajankohtaisista aiheista sekä tiedon ja taidon jakamista kahvikupposen äärellä. Kehitetään terveellisiä elämäntapoja omin avuin ja ryhmän tuella. Virkistävää, hyvää mieltä ja iloa
tuottavaa yhdessäoloa. Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla.
Perhekeskus Essu, Finpyyntie 2
to 10.00-12.15
Ohjaaja Tiina R aitanen
10.9.-3.12.2015, 36 t
Opintomaksu 39 €
14.1.-21.4.2016, 39 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla.
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
ti 10.30-12.00
Ohjaaja Anna-Maija Korhonen
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 22 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Ryhmä täynnä.
Pihlavan kirkon kahvio Rinnekuja 2
ti 12.45-15.00
Ohjaaja Tiina R aitanen
8.9.-1.12.2015, 36 t
Opintomaksu 39 €
12.1.-12.4.2016, 39 t
Lauletaan, luetaan, keskustellaan ajankohtaisista ja muista kiinnostavista aiheista sekä nautitaan kuppi kahvia. Kehitetään terveellisiä elämäntapoja omin avuin ja ryhmän tuella. Virikkeitä ja jaksamisen iloa sekä virkistävää, hyvää mieltä ja iloa tuottavaa yhdessäoloa. Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla.
9
YLEISÖLUENNOT • YHTEISKUNTA
pe 9.10. klo 17.00-18.30
LUONNONTIETO
Villivihannekset ja siementen keruu
4102100
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
ma 31.8. klo 17.00-18.30, ti 1.9. klo 17.00-19.15
Keruutuoteneuvoja Aino Puukka
ke 2.9. klo 17.00-18.30, 7 t
Opintomaksu 10 €, materiaalimaksu 5 € (maksetaan opettajalle)
Tutustutaan syksyisiin villiyrtteihin ja -vihanneksiin. Käsitellään
myös siementen keräämistä ja säilömistä. Kurssin aikana tehdään
keruuretki luontoon. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Huulirasvan valmistus
4102101
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
pe 9.10. klo 17.00-18.30 ja la 10.10. klo 11.00-13.15, 5 t
Keruutuoteneuvoja Aino Puukka
Opintomaksu 7 €, materiaalimaksu 15 € (sis. huulirasvahylsyt,
maksetaan opettajalle)
Luonnonkosmetiikkaa itselle tai lahjaksi! Tutustumme huulirasvan valmistukseen teoriassa ja käytännössä. Samalla saamme
vinkkejä myös muuhun luonnolliseen kotikosmetiikkaan. Lauantaina tarvitset mukaan lasipurkin (esim. pilttipurkki) ja pikkulusikan. Huom! Ei tuoksuallergisille. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Mehiläisten hoidon jatkokurssi
4102102
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16
pe 9.10., pe 13.11. ja pe 4.12. klo 18.00-21.00, 12 t
Eri opettajat
Opintomaksu 17 €
Kurssi on suunnattu mehiläishoidon peruskurssin suorittaneille tai vastaavat tiedot hallitseville. Järjestetään yhteistyössä Länsi-Suomen Mehiläishoitajat ry:n kanssa. Ennakkoilmoittautuminen ja tiedustelut ke 7.10. mennessä puh. 0400-748
508/Elina Jääskeläinen, [email protected].
tutaan eläinsuojelutyöhön. Mukaan kynä ja A4-vihko. Lisätiedot
puh. 040-197 9289/ Maija Löytölä. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Eläinkerho 10-13 -vuotiaille
4102104
Satakunnan eläinsuojeluyhdistyksen tilat
Satakunnankatu 32
ma 18.00-18.45
7.9.-30.11.2015, 12 t
Ellu-kouluttaja Maija Löytölä
11.1.-18.4.2016, 13 t
Opintomaksu 39 € sisältää materiaalimaksun 7 € (syys- ja kevätlukukausi)
Edellisen rinnakkaisryhmä 10-13 -vuotiaille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
RUOKAKULTTUURI
Pihvikurssi A
8102100
Pihvikurssi B
8102101
Chiliherkkuja A
8102102
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
ke 2.9. klo17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 34 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 23 €. Tutustumme lihan käsittelyyn ja erityisesti pihvin paistamiseen. Teemme alkuruokakeiton, punaviinikastikkeen, paistamme pihvin ja valmistamme lisäkkeet sekä jälkiruoan. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan voi ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 17 vuotta
täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
to 3.9. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 34 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 23 €. Edellisen rinnakkaisryhmä. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan
voi ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Eläinkerho 7-9 -vuotiaille
4102103
Satakunnan eläinsuojeluyhdistyksen tilat,
Satakunnankatu 32
ma 17.15-18.00
7.9.-30.11.2015, 12 t
Ellu-kouluttaja Maija Löytölä
11.1.-18.4.2016, 13 t
Opintomaksu 39 € sisältää materiaalimaksun 7 € (syys- ja kevätlukukausi)
Eläinkerhossa perehdytään eläinten ominaisuuksiin, käsittelyyn, hoitoon ja tunnistamiseen. Askartelemme, piirrämme, pelailemme ja tutustumme eläinvieraisiin. Tehdään retkiä ja tutus10
OTSOLA - monien taitojen talo
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
ke 9.9. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 34 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 23 €. Erilaisten chilien käyttö ruoanlaitossa kasvattaa jatkuvasti suosiotaan myös kotikeittiöissä. Tutustumme chilien maailmaan ja valmistamme herkullisen, tulisen menun erilaisia chilejä hyödyntäen. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan voi ottaa myös omia veitsiä.
Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Olut ruoanlaitossa B
8102107
Ranskalaista bistroruokaa A
8102108
Ranskalaista bistroruokaa B
8102109
Tuorekahvin peruskurssi
8102110
Lähi-idän makuja A
8102111
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
to 15.10. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 35 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 24 €. Edellisen rinnakkaisryhmä. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan
voi ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 18 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Chiliherkkuja B
8102103
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
to 10.9. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 34 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 23 €. Edellisen rinnakkaisryhmä. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan
voi ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Andalusian makuja A
8102104
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
ti 29.9. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 35 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 24 €. Eteläespanjalainen eli andalusialainen keittiö tunnetaan mm. arabivaikutteistaan. Teemme illan mittaisen retken aurinkoiseen Andalusiaan ja
sen rikkaisiin makuihin. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan voi ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Andalusian makuja B
8102105
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
ke 30.9. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 35 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 24 €. Edellisen rinnakkaisryhmä. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan
voi ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Olut ruoanlaitossa A
8102106
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
ke 14.10.klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 35 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 24 €. Oluet sopivat
mainiosti ruokien mausteeksi. Teemme maistuvan illallisen alku-, pää- ja jälkiruokineen hyödyntäen erilaisia oluita ruokien
makumaailmoissa. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan voi ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 18 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
ke 28.10. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 34 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 23 €. Ranskalaisen
keittiön sydämenäkin pidetyistä bistroista saa makumaailmaltaan loistavaa ja konstailematonta arkiruokaa, mutta myös Michelin-tähden arvoisia annoksia. Loihdimme hyvän, bistrolle tyypillisen illallisen laadukkaista raaka-aineista. Mukaan sisäkengät tai
-tossut ja esiliina. Mukaan voi ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
to 29.10.klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 34 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 23 €. Edellisen rinnakkaisryhmä. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan
voi ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
la 7.11. klo 10.00-12.15
Ohjaaja Jani Wahlman (kahviaetsuklaata.blogspot.fi)
3 t, 9 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 5 €. Tutustumme kahvin historiaan, laatutekijöihin ja valmistusmenetelmiin. Maistelemme ja vertailemme erilaisia tuorepaahdettuja kahvilaatuja. Ota mukaan muistiinpanovälineet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
ke 11.11. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 34 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 23 €. Lähi-idän monipuolisen ja valloittavan keittiön herkkuja ovat esimerkiksi tabbouleh, hummus ja falafel. Illan aikana teemme makumatkan Lähi-itään ja valmistamme ruokalajeja muun muassa Turkista, Libanonista ja Egyptistä. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina.
Mukaan voi ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennak11
LUONNONTIETO • RUOKAKULTTUURI
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
koilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Lähi-idän makuja B
8102112
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
to 12.11. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 34 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 23 €. Edellisen rinnakkaisryhmä. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan voi
ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja
ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Monipuoliset smoothiet
8102113
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
la 21.11. klo 13.00-14.30
Ohjaaja Yasmin Takatupa
2 t, 7 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 5 €. Smoothiet ovat
helppoja ja herkullisia välipaloja! Valmistamme ja maistelemme
kolme erilaista smoothieta: puhdistavan vihersmoothien, herkullisen suklaasmoothien ja palauttavan marjasmoothien. Kuulemme myös eri smoothieiden terveysvaikutuksista. Ota mukaan
muistiinpanovälineet. Kurssi järjestetään yhteistyössä Woimatilan kanssa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Venäläisessä keittiössä A
Joulumakkarakurssi
8102115
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
to 26.11. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 34 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 23 €. Edellisen rin-
TIETOTEKNIIKKA
MAKSUALENNUS! Eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat saavat tietotekniikan opintomaksuista 50 % alennuksen (ei koske mahdollisen oppikirjan hintaa). Alennettu
maksu on mainittu täyden maksun oikealla puolella.
PÄIVÄKURSSIT
Alkeiskurssit päivisin
Tietokoneen käytön alkeiskurssi (Windows 8.1)
omalla kannettavalla tietokoneella
3401100
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16 ti ja to 9.00-11.30
3.9.-1.10. (alkaa to 3.9.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
27 t, 84 €/42 €
Alkeiskurssi, jolla opetellaan hiiren ja näppäimistön käyttöä sekä tutustutaan uuteen Windows 8.1 -käyttöjärjestelmään,
tekstinkäsittelyyn, sähköpostin käyttöön ja Internetin hyödyntämisen alkeisiin. Etenemme VASTA-ALKAJIEN ehdoilla.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone, jossa on Windows 8.1 -käyttöjärjestelmä. Ennakkoilmoittautuminen alkaa 25.8. klo 11.00 ja päättyy 31.8.
puh. 02-630 1512.
Satalaskenta
HAMMASLÄÄKÄRIT SARI ja ESA RANDELIN
12
OTSOLA - monien taitojen talo
8102116
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
ke 2.12. ja to 3.12. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
10 t, 47 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 26 €. Kahden illan
kurssilla valmistamme herkullisia joulumakkaroita. Ensimmäisenä iltana valmistamme makkaramassan. Toisena iltana kypsennämme makkarat ja teemme niihin sopivia ruokalajeja. Jos kotoa löytyy lihamylly makkarasuppilolla, ota mukaan. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Voit tuoda mukanasi myös omia
veitsiä. Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen
perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
8102114
PSYL, kotitalousluokka,Tasavallankatu 4
ke 17.11. klo 17.00-20.45
Kokki Ilkka Ruonala
5 t, 34 €
Opintomaksuun sisältyy raaka-ainemaksu 23 €. Venäläinen ruokakulttuuri on pitkän historiansa aikana vaikuttanut myös suomalaiseen keittiöön. Teemme maukkaan ja runsaan illallismenun
tutuista ja tuntemattomista venäläisistä ruoista. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan voi ottaa myös omia veitsiä.
Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Venäläisessä keittiössä B
nakkaisryhmä. Mukaan sisäkengät tai -tossut ja esiliina. Mukaan
voi ottaa myös omia veitsiä. Sopii kaikille 17 vuotta täyttäneille ja ruoanvalmistuksen perustaidot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
w w w. s a t a l a s ke n t a . f i
3401101
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
ma, ke ja pe 9.00-11.30
18.9.-9.10. (alkaa pe 18.9., ei pidetä ke 30.9.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
27 t, 84 €/42€
Seniori-ikäisille tarkoitettu alkeiskurssi, jolla opetellaan hiiren ja
näppäimistön käyttöä sekä tutustutaan Windows 8.1 -käyttöjärjestelmään, tekstinkäsittelyyn, sähköpostin käyttöön ja Internetin hyödyntämisen alkeisiin. Etenemme rauhalliseen tahtiin VASTA-ALKAJIEN ehdoilla.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone, jossa on Windows 8.1 -käyttöjärjestelmä. Ennakkoilmoittautuminen alkaa 25.8. klo 11.00 ja päättyy 14.9.
puh. 02-630 1512.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone, jossa on käyttöjärjestelmänä Windows 8.1. Ennakkoilmoittautuminen alkaa 25.8. klo 11.00 ja päättyy 9.9. puh.
02-630 1512.
RUOKAKULTTUURI • TIETOTEKNIIKKA
Tietokoneen käytön
alkeiskurssi senioreille (Windows 8.1)
omalla kannettavalla tietokoneella
Kertauskurssit päivisin
Tietokoneen käytön kertauskurssi (Windows
8.1) omalla kannettavalla tietokoneella 3401102
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16 ti ja to 9.00-11.30
6.10.-10.11. (ei pidetä ti 20.10. eikä to 22.10.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
27 t, 84 €/42 €
Sopii ALKEISKURSSIN KÄYNEILLE tai vastaavat taidot hallitseville. Esimerkiksi sähköpostin alkeiden on hyvä olla hallinnassa jo
ennen kurssia.
Kerrataan tietokoneen käytön perustaitoja, joita harjoitellaan
laajemmin kuin alkeiskursseilla. Käyttöjärjestelmänä on Windows
8.1. Kurssi antaa lisätukea varsinaisten erityisaiheiden opiskeluun
ja omatoimiseen harjoitteluun sekä luo edellytyksiä jatkokurssille osallistumiseen.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone, jossa on käyttöjärjestelmänä Windows 8.1. Ennakkoilmoittautuminen alkaa 25.8. klo 11.00 ja päättyy 30.9.
puh. 02-630 1512.
Tietokoneen käytön
kertauskurssi senioreille A (Windows 7) 3401103
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan k. 16
ma, ke ja pe 12.30-15
7.9.-25.9.2015
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
27 t, 84 €/42 €
Seniori-ikäisille tarkoitettu kurssi, joka sopii ALKEISKURSSIN KÄYNEILLE tai vastaavat taidot hallitseville. Esimerkiksi
sähköpostin alkeiden on hyvä olla hallinnassa jo ennen kurssia.
Rauhalliseen tahtiin kerrataan tietokoneen käytön perustaitoja,
joita harjoitellaan laajemmin kuin alkeiskursseilla. Käyttöjärjestelmänä on Windows 7. Kurssi antaa lisätukea varsinaisten erityisaiheiden opiskeluun ja omatoimiseen harjoitteluun sekä luo edellytykset jatkokurssille osallistumiseen.
Mikäli opiskelija haluaa käyttää kurssilla omaa kannettavaa tietokonettaan, tulee siinä olla WLAN-yhteys (langaton verkkomoduuli) tai ”mokkula” sekä käyttöjärjestelmänä Windows 7. Ennakkoilmoittautuminen alkaa 25.8. klo 11.00 ja päättyy
2.9. puh. 02-630 1512.
Tietokoneen käytön
kertauskurssi senioreille B (Windows 8.1)
omalla kannettavalla tietokoneella
3401104
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
ti ja to 9.00-11.30
15.9.-13.10.2015
Insinööri Veikko Silv ennoinen
27 t, 84 €/42 €
Edellisen rinnakkaiskurssi. Käyttöjärjestelmänä on Windows 8.1.
Tietokoneen käytön
kertauskurssi senioreille C (Windows 7) 3401105
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
ti ja to 9.00-11.30
12.11.-10.12.2015
Insinööri Veikko Silv ennoinen
27 t, 84 €/42 €
Edellisen rinnakkaiskurssi atk-luokan koneilla. Käyttöjärjestelmänä on Windows 7. Mikäli opiskelija haluaa käyttää kurssilla omaa
kannettavaa tietokonettaan, tulee siinä olla WLAN-yhteys (langaton verkkomoduuli) tai ”mokkula” sekä käyttöjärjestelmänä
Windows 7. Ennakkoilmoittautuminen alkaa 25.8. klo
11.00 ja päättyy 6.11. puh. 02-630 1512.
Jatkokurssit päivisin
Tietokoneen käytön jatkokurssi (Windows 8.1)
omalla kannettavalla tietokoneella
3401106
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16 ti ja to 9.00-11.30
12.11.-10.12. (alkaa to 12.11.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
27 t, 84 €/42 €
Sopii KERTAUSKURSSIN KÄYNEILLE tai vastaavat taidot hallitseville. Sähköpostin peruskirjeenvaihdon ja liitetiedoston lähettämisen tekniikan on oltava hallinnassa jo ennen kurssia. Kurssin
sisältö painottuu jatkoaiheiden käsittelyyn – perusasioita kerrataan vain vähäisessä määrin.
Syvennetään tietokoneen eri ominaisuuksien tuntemusta sekä
harjoitellaan joitakin vaativampia toimintoja, kuten tiedostojen ja
kansioiden hallintaa erilaisissa käyttötilanteissa, leikepöydän runsasta hyödyntämistä taikka taulukoiden ja kuvien sisällyttämistä
tekstinkäsittelyohjelmalla laadittuihin asiakirjoihin. Etsitään lisää
hyötyä Internetin laajoista mahdollisuuksista. Käyttöjärjestelmänä on Windows 8.1.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone, jossa on Windows 8.1 -käyttöjärjestelmä. Ennak13
koilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta
osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Tietokoneen käytön
jatkokurssi senioreille
3401107
Otsola, atk-luokka,
ma, ke ja pe 12.30-15.00
Juhana Herttuan katu 16
26.10.-13.11.2015
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
27 t, 84 €/42 €
Järjestetään yhteistyössä Lottaperinne Pori ry:n kanssa. Ryhmä
täynnä.
Kuvien käsittely päivisin
Valokuvien siirto ja käsittely
omalla kannettavalla tietokoneella
3401108
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
ma, ke ja pe 9.00-11.30
9.11.-27.11. (ei pidetä ke 11.11. eikä ke 25.11.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
21 t, 78 €/39 €
Sopii tietokoneen käytön alkeet hallitseville. Skannataan paperivalokuvia sekä siirretään digikuvia kamerasta tai kännykästä tietokoneelle. Järjestellään kuvat kansioihin ja tallennetaan ne muistitikulle. Lähetetään kuvia sähköpostilla sekä tutustutaan kuvien
tallentamiseen verkkoon ja paperikuvien tilaamiseen Internetistä.
Tutustutaan myös ilmaiseen Picasa 3 -ohjelmaan.
Mukaan muutama paperivalokuva ja digikamera (ei aivan välttämätön) sekä oma kannettava tietokone, jossa on WLAN-yhteys (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkula”. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta
osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Digitaalisen kuvankäsittelyn
jatkokurssi
3401109
Otsola, atk-luokka,
ti ja to 12.30-15.00
Juhana Herttuan katu 16
10.11.-3.12.2015
Insinööri Veikko Silv ennoinen
24 t, 84 €/42 €
Jatkokurssi Adobe PhotoShop Elements -ohjelmaan perustuvan
peruskurssin käyneille tai muuten digitaalisen kuvankäsittelyn
perusteet hallitseville. Käydään läpi kehittyneempiä digitaalikuvan muokkaustyökaluja ja työtekniikoita. Lisäksi opetellaan kuvien tallennusvaihtoehtoja varsinkin Internet-käyttöön. Ohjelmana
Adobe PhotoShop Elements 11. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Digikuvat kuvakirjaksi
3401110
Otsola, atk-luokka,
ma, ke ja pe 12.30-15.00
Juhana Herttuan katu 16
27.11.-4.12. (alkaa pe 27.11.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
12 t, 48 €/24 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. Ladataan Internetistä ilmainen Kuvakirja-ohjelma ja opetellaan lisäämään kirjaan
kuvat ja kuvatekstit. Harjoitellaan myös kuvien muokkausta Picasa-ohjelmalla. Samalla on mahdollista käyttää omia kuvia ja laatia julkaisu, joka lähetetään Internetin kautta ja teetetään kirjaksi
(tämän kukin maksaa erikseen).
Mikäli opiskelija haluaa käyttää kurssilla omaa kannettavaa tietokonettaan, tulee siinä olla WLAN-yhteys (langaton verkkomoduuli) tai ”mokkula”. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh.
02-630 1512.
14
OTSOLA - monien taitojen talo
Muita erityisaiheita päivisin
Windows 8.1 -käyttöjärjestelmä tutuksi omalla
kannettavalla tietokoneella
3401111
Otsola, atk-luokka,
ti ja to 12.30-15.00
Juhana Herttuan katu 16
3.9.-17.9. (alkaa to 3.9.)
Insinööri Veikko Silvennoinen
15 t, 60 €/30 €
Sopii tietokoneen käytön PERUSTEET HALLITSEVILLE. Tutustutaan Windows 8.1 -käyttöjärjestelmän ominaisuuksiin, kuten sisäänkirjautumiseen, ohjelmien käynnistämiseen, erilaisiin valikkoihin ja näkymiin sekä tärkeimpiin asetuksiin. Harjoitellaan eri
ohjelmien avaamista ja tallennusta sekä tiedostojen ja kansioiden hakemista. Lisäksi käydään läpi resurssienhallinnan työkaluja.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone, jossa on Windows 8.1 -käyttöjärjestelmä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta
osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Android-tabletin perusteet A
3401112
Android-tabletin perusteet B
3401113
Windows 8.1 -tabletin perusteet
3401114
Tiedostojen ja kansioiden hallinta
3401115
Otsola, atk-luokka,
ma, ke ja pe 9.00-11.30
Juhana Herttuan katu 16
4.9.-14.9. (alkaa pe 4.9.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
15 t, 60 €/30 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. Tutustutaan
Android-käyttöjärjestelmällä varustetun taulutietokoneen käytön alkeisiin, tärkeimpiin toimintoihin ja hyödyllisiin ilmaisohjelmiin.
Opiskelijalla tulee olla mukana oma Android-käyttöjärjestelmällä varustettu tablettitietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Otsola, atk-luokka,
ma, ke ja pe 12.30-15.00
Juhana Herttuan katu 16
28.9.-7.10.2015
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
15 t, 60 €/30 €
Edellisen rinnakkaiskurssi. Sopii tietokoneen käytön perusteet
hallitseville. Opiskelijalla tulee olla mukana oma Android-käyttöjärjestelmällä varustettu tablettitietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Otsola, atk-luokka,
ti ja to 12.30-15.00
Juhana Herttuan katu 16
1.10.-15.10. (alkaa to 1.10.)
Insinööri Veikko Silvennoinen
15 t, 60 €/30 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville.Tutustutaan Windows 8.1 -käyttöjärjestelmällä varustetun taulutietokoneen käytön alkeisiin, tärkeimpiin toimintoihin ja hyödyllisiin ilmaisohjelmiin.
Opiskelijalla tulee olla mukana oma Windows 8.1 -käyttöjärjestelmällä varustettu tablettitietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle puh. 02-630 1512.
Otsola, atk-luokka,
ti ja to 12.30-15.00
Juhana Herttuan katu 16
22.9.-29.9.2015
Insinööri Veikko Silvennoinen
9 t, 36 €/18 €
Tietokoneen ja Internetin käytössä tulee usein tarve tallentaa
tiedostoja hallitusti ja myös löytää ne hallitusti! Samoin järkevä
tiedostojen ryhmittely sopiviin kansioihin on tärkeää. Tällä kurssilla harjoitellaan juuri niitä taitoja! Olet ehkä jo itse huomannut
osaamisen tarpeen esimerkiksi kuvien kanssa! Ennakkoilmoit-
Internet-selaimet ja
netin turvallinen käyttö
3401116
Otsola, atk-luokka,
ma, ke ja pe 12.30-15.00
Juhana Herttuan katu 16
9.10.-16.10. (alkaa pe 9.10.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
12 t, 48 €/24 €
Sopii tietotekniikan käytön perusteet hallitseville. Internet-selaimet ovat tietokoneen tärkeimpiä ohjelmia. Tutustutaan Internet
Exploreriin, Mozilla Firefoxiin ja Google Chromeen (käyttö sekä
erilaiset toiminnot ja asetukset) sekä netin turvalliseen käyttöön.
Mikäli opiskelija haluaa käyttää kurssilla omaa kannettavaa tietokonettaan, tulee siinä olla WLAN-yhteys (langaton verkkomoduuli) tai ”mokkula”. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh.
02-630 1512.
Monipuolinen skannerini
3401117
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
ma 12.10., to 15.10. ja pe 16.10. klo 9.00-11.30
Diplomi-insinööri Suvi-Päivikki Soukki-Laine
9 t, 36 €/18 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. Mitä kaikkea
skannerilla voikaan tehdä? Miten saan skannerini toimimaan oikein? Pitääkö skanneria huoltaa joskus? Mitä teen jos skannausjälki on huono? Millaisen skannerin tarvitsen valokuvien skannaamiseen?
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Sosiaalisen median perusteet:
Facebook
3401118
Otsola, atk-luokka,
ma, ke ja pe 9.00-11.30
Juhana Herttuan katu 16 26.10.-6.11. (ei pidetä ke 28.10.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
15 t, 60 €/30 €
Facebook, blogit, wikit, YouTube yms. ovat sosiaalista mediaa, joka
on tämän päivän nettielämää. Kurssilla tutustutaan sosiaalisen median maailmaan ja opetellaan käyttämään Facebookia. Paneudutaan
myös Internetin sääntöihin ja toimintatapoihin. Edellyttää tietokoneen käytön perustaitoja ja omaa sähköpostiosoitetta.
Mikäli opiskelija haluaa käyttää kurssilla omaa kannettavaa tietokonettaan, tulee siinä olla WLAN-yhteys (langaton verkkomoduuli) tai ”mokkula”. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh.
02-630 1512.
Sosiaalisen median jatkokurssi
3401119
Otsola, atk-luokka,
ma, ke ja pe 12.30-15.00
Juhana Herttuan katu 16
16.11.-25.11.2015
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
15 t, 60 €/30 €
Sopii sosiaalisen median perusteet tunteville, tietokoneen käytön perustaidot hallitseville ja oman sähköpostin omistaville. Laajennetaan Facebookin käyttötaitoja ja tutustutaan myös muihin
sosiaalisen median palveluihin (Youtube, Google+, Twitter, blogit
yms.). Lisäksi pohditaan Internetin sääntöjä ja toimintatapoja.
Mikäli opiskelija haluaa käyttää kurssilla omaa kannettavaa tietokonettaan, tulee siinä olla WLAN-yhteys (langaton verkkomoduuli) tai ”mokkula”. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh.
02-630 1512.
Google-palvelut tutuiksi
3401120
Skype – puhelin Internetissä
3401121
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
ti ja to 9.00-11.30
27.10.-10.11.2015
Insinööri Veikko Silvennoinen
15 t, 60 €/30 €
Sopii tietotekniikan käytön perusteet hallitseville. Tutustutaan
Googlen monipuolisiin palveluihin (mm. Gmail, Maps, Kääntäjä, Kalenteri, Youtube, Dokumentit ja Drive) ja opetellaan niiden
käyttöä.
Mikäli opiskelija haluaa käyttää kurssilla omaa kannettavaa tietokonettaan, tulee siinä olla WLAN-yhteys (langaton verkkomoduuli) tai ”mokkula”. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh.
02-630 1512.
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
ti 27.10. ja 3.11. klo 12.30-15.00
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
6 t, 24 €/12 €
Sopii tietokoneen käytön alkeet hallitseville. Skype-ohjelmalla voi
soittaa ilmaiseksi toisiin tietokoneisiin ympäri maailmaa. Omalta
koneelta voi myös soittaa mihin tahansa lankapuhelimeen tai kännykkään erittäin edullisesti. Lisäksi mikäli kummallakin osapuolella on web-kamera, on heillä mahdollisuus nähdä toisensa keskustelun aikana.
Kurssilla ”imuroimme” Skype-ohjelman ja harjoittelemme Skype’n käyttöä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02630 1512.
Kannettavan tietokoneen vuosihuolto A 3401122
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
ti 8.9. ja to 10.9. klo 9.00-11.30
Diplomi-insinööri Suvi-Päivikki Soukki-Laine
6 t, 24 €/12 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. Tarvitseeko tietokoneesi huoltoa, ja miten vanhan koneen toimintaa voisi nopeuttaa? Siivotaan käyttöjärjestelmä turhista ohjelmista, väliaikaisista tiedostoista ja muista rasitteista käyttämällä apuna Windowsin toimintoja sekä ilmaisohjelmia. Selvitetään, vaatisiko myös
laitteisto parantamista ja kannattaisiko se.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02630 1512.
Kannettavan tietokoneen vuosihuolto B 3401123
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
to 29.10. ja 5.11. klo 12.30-15.00
Diplomi-insinööri Suvi-Päivikki Soukki-Laine
6 t, 24 €/12 €
Edellisen rinnakkaiskurssi. Opiskelijalla tulee olla mukana
WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Kannettavan tietokoneen vuosihuolto C 3401124
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
ti 8.12. ja to 10.12. klo 12.30-15.00
Diplomi-insinööri Suvi-Päivikki Soukki-Laine
6 t, 24 €/12 €
Edellisen rinnakkaiskurssi. Opiskelijalla tulee olla mukana
WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
15
TIETOTEKNIIKKA
tautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
AVOIN AMK
Tie tutkintoon
• Kielet • Kuvataide • Liiketalous • Matkailu
• Sosiaali- ja terveysala • Tekniikka
Mukana myös verkko-opintoja sekä ylemmän AMK-tutkinnon opintoja.
Katso koko tarjonta ja ilmoittaudu: samk.fi/avoinamk
Kämmentä päälle
kuomat!
Satakunnan laulu päättyy
säkeeseen:
Karhun kämmen lyö.
Me Karhukatsastuksessa
haluamme avoimesti lyödä
kämmentä porilaisen
ja suomalaisen työn puolesta.
ME LUPAAMME:
Laadukkaan, nopean
ja luotettavan palvelun.
Kilpailukykyisen ja
reilun hinnoittelun. Aina.
Paikallisuuden puolesta.
Satakuntalaisen
hyvinvoinnin
edistämiseksi
Reseptimme hyvään hoitoon ovat
ammattitaito ja ystävällisyys.
Meiltä löydät kaikki palvelut saman katon alta
ja saat asiantuntevaa hoitoa nopeasti
elämän yllättävissäkin tilanteissa.
16
OTSOLA - monien taitojen talo
3401125
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
ma 7.12. ja ke 9.12. klo 9.00-11.30
Diplomi-insinööri Suvi-Päivikki Soukki-Laine
6 t, 24 €/12 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. Kun haluan varmuuskopioida tietoni turvallisesti, miten tulee toimia? Mihin kopiointi kannattaa tehdä ja miksi? Mitä kannattaa tallentaa? Tulisiko
käyttää Windowsin omaa varmuuskopiointia, mitä etuja se tarjoaa? Onko olemassa ilmaisia varmuuskopiointimahdollisuuksia?
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02630 1512.
ILTAPÄIVÄ-, ILTA- JA VIIKONLOPPUKURSSIT
MAKSUALENNUS! Eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat saavat tietotekniikan opintomaksuista 50 % alennuksen (ei koske mahdollisen oppikirjan hintaa). Alennettu
maksu mainittu täyden maksun oikealla puolella.
iPadin käytön peruskurssi
PSYL, lk E 13,Tasavallankatu 4
3401126
ti ja to 17.00-19.30
8.9.-24.9.2015
Ohjaaja Ari Kokko
18 t, 72 €/36 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. iPad-koulutuksessa perehdytään laitteen perusominaisuuksiin ja sujuvaan käyttöönottoon. Kurssi sopii myös uusimpien iPhone-puhelinten
käyttäjille, koska niiden käyttöjärjestelmä ja perusohjelmat ovat
samat niin iOS 5:ssä kuin iPadissakin. iPad-kurssin sujuva seuraaminen edellyttää olemassaolevaa Apple-tunnusta. Jos iPadiisi ei
ole vielä luotu Apple-tunnusta (Apple ID), niin luomme sen kurssin alussa.
Opiskelijalla tulee olla mukana oma iPad. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
iPadin käytön jatkokurssi
PSYL, lk E 13,Tasavallankatu 4
3401127
ti ja to 17.00-19.30
29.9.-15.10.2015
Ohjaaja Ari Kokko
18 t, 72 €/36 €
Sopii iPadin käytön perusteet hallitseville ja jonkin aikaa laitetta
käyttäneille. Koulutuksessa perehdytään monipuolisesti laitteen
ominaisuuksiin, ladataan AppStoresta ohjelmia sekä opetellaan
niiden käyttöä. Kurssiin seuraaminen edellyttää olemassa olevaa
Apple ID tunnusta. Mikäli sitä ei ole luotu iPadiisi, teemme sen
kurssin alussa.
Opiskelijalla tulee olla mukana oma iPad. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Ilo irti iPadista – syventävä kurssi
PSYL, lk E 13,Tasavallankatu 4
3401128
ti ja to 17.00-19.30
27.10.-12.11.2015
Ohjaaja Ari Kokko
18 t, 72 €/36 €
Sopii iPadin käytön perusteet hallitseville ja jonkin aikaa laitetta
käyttäneille. Syventävä kurssi, jolla kertaamme keskeisimmät asiat
laitteesta. Pääpaino ohjelmien lataamisella ja käytöllä. Opettelemme jonkin kirjoitusohjelman (Pages, HanxWriter, Textkraft tms.),
Skype- nettivideopuhelut, jonkin laadukkaan kuvankäsittelyyn tai
musiikin toistoon liittyvän ohjelman yms.
Opiskelijalla tulee olla mukana oma iPad tai iPad-minilaite. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Ohjelmien hyödyntäminen
iPadissa, jatko
3401129
Lumia-älypuhelin tutummaksi A
3401130
Lumia-älypuhelin tutummaksi B
3401131
Lumia-älypuhelin tutummaksi C
3401132
Lumia-älypuhelin tutummaksi D
3401133
Kymmenen yleisintä
tietokoneongelmaa A
3401134
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
la-su 11.00-13.30
7.11.-15.11.2015
Ohjaaja Ari Kokko
12 t, 48 €/24 €
Sopii iPadin käytön perusteet hallitseville ja jonkin aikaa laitetta käyttäneille. Kerrataan iPadin asetukset ja muut käyttöä helpottavat toiminnot sekä hyödynnetään valtavaa AppStoren ohjelmatarjontaa.
Opiskelijalla tulee olla mukana oma iPad tai iPad-minilaite. Kurssi
sopii myös uusimpien iPhone-puhelinten käyttäjille, koska niiden
käyttöjärjestelmä ja perusohjelmat on samat kuin iPadissakin.
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Otsola, atk-luokka,
ti ja to 15.15-17.45
Juhana Herttuan katu 16
8.9.-15.9.2015
Insinööri Veikko Silvennoinen
9 t, 36 €/18 €
Tutustutaan Lumia-älypuhelimen omaan perustekniikkaan käytön kannalta sekä lisäksi moniin hyödyllisiin, ilmaiseksi asennettaviin lisätoimintoihin eli sovelluksiin. Ilmaiset teksti-, ääni- ja kuvaviestit, kamera, kalenteri, hälytykset, sosiaaliset median sovellukset, ajastimet, monet lehdet ja eräät sähköpostit yms. tulevat
mahdollisiksi tarpeen mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Otsola, atk-luokka,
ti ja to 15.15-17.45
Juhana Herttuan katu 16
29.9.-6.10.2015
Insinööri Veikko Silvennoinen
9 t, 36 €/18 €
Edellisen rinnakkaiskurssi. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Otsola, atk-luokka,
ti ja to 17.30-20.00
Juhana Herttuan katu 16
27.10.-3.11.2015
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
9 t, 36 €/18 €
Edellisen rinnakkaiskurssi. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Otsola, atk-luokka,
ma ja ke 17.30-20.00
Juhana Herttuan katu 16
23.11.-30.11.2015
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
9 t, 36 €/18 €
Edellisen rinnakkaiskurssi. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Otsola, atk-luokka, Juhana Herttuan katu 16
ma 14.9. ja ke 16.9. klo17.30-20.00
Diplomi-insinööri Suvi-Päivikki Soukki-Laine
6 t, 24 €/12 €
Käydään läpi kotikoneilla yleisimmin esiintyvät virheet ja niiden
17
TIETOTEKNIIKKA
Vaihtoehtoja varmuuskopiointiin
ratkaisut (listauksen vuonna 2014 kotikoneilla yleisimmin esiintyneistä ongelmista ovat laatineet Oulun yliopiston tekniikan asiantuntijat). Näin voi varautua ongelmiin, joita luultavimmin tulee
omassakin koneessa vastaan. Samalla saa tietoa siitä, miten virheen voi korjata helposti, jolloin ei tarvitse jokaisen virheen johdosta kutsua asiantuntijaa paikalle.
Mikäli opiskelija haluaa käyttää kurssilla omaa kannettavaa tietokonettaan, tulee siinä olla WLAN-yhteys (langaton verkkomoduuli) tai ”mokkula”. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh.
02-630 1512.
Kymmenen yleisintä
tietokoneongelmaa B
3401135
Otsola, atk-luokka,
ma 17.30-20.00
Juhana Herttuan katu 16
9.11.-16.11.2015
Diplomi-insinööri Suvi-Päivikki Soukki-Laine
6 t, 24 €/12 €
Edellisen rinnakkaiskurssi. Mikäli opiskelija haluaa käyttää kurssilla omaa kannettavaa tietokonettaan, tulee siinä olla WLAN-yhteys (langaton verkkomoduuli) tai ”mokkula”. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Pilvipalvelut tutuiksi
omalla kannettavalla tietokoneella A
3401136
Otsola, atk-luokka,
ma, ke ja pe 15.15-17.45
Juhana Herttuan katu 16
18.9.-28.9. (alkaa pe 18.9.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
15 t, 60 €/30 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. Pilvipalvelu on
nykypäivää, mutta mikä se tarkalleen on ja miten sitä voi hyödyntää? Tutustutaan Google-, Drive-, Onedrive- ja Dropbox-pilvipalvelujen tarjoamiin toimintoihin ja käyttöön.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02630 1512.
Pilvipalvelut tutuiksi
omalla kannettavalla tietokoneella B
3401137
Otsola, atk-luokka,
ma, ke ja pe 15.15-17.45
Juhana Herttuan katu 16 26.10.-6.11. (ei pidetä ke 28.10.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
15 t, 60 €/30 €
Edellisen rinnakkaiskurssi. Opiskelijalla tulee olla mukana
WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Pilvipalvelut tutuiksi
omalla kannettavalla tietokoneella C
3401138
Otsola, atk-luokka,
ti ja to 17.30-20.00
Juhana Herttuan katu 16
24.11.-8.12.2015
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
15 t, 60 €/30 €
Edellisen rinnakkaiskurssi. Opiskelijalla tulee olla mukana
WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
18
OTSOLA - monien taitojen talo
Kannettavan tietokoneen
vuosihuolto ja suojaus A
3401139
Kannettavan tietokoneen
vuosihuolto ja suojaus B
3401140
Kannettavan tietokoneen
vuosihuolto ja suojaus C
3401141
Kotikoneen ylläpito ja suojaus
(viikonloppu)
3401142
Otsola, atk-luokka,
ma ja ke 18.00-20.30
Juhana Herttuan katu 16
21.9.-28.9.2015
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
9 t, 36 €/18 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. Tarvitseeko tietokoneesi huoltoa, ja miten vanhan koneen toimintaa voisi nopeuttaa? Siivotaan käyttöjärjestelmä turhista ohjelmista, väliaikaisista tiedostoista ja muista rasitteista käyttämällä apuna Windowsin toimintoja sekä ilmaisohjelmaa. Selvitetään, vaatisiko myös
laitteisto parantamista ja kannattaisiko se. Tutustutaan turvaohjelmiin (virustorjunta, palomuuri, vakoiluohjelmasuojaus) – sekä
koneessasi oleviin että yleisemminkin.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02630 1512.
Otsola, atk-luokka,
ti ja pe 15.15-17.45
Juhana Herttuan katu 16
9.10.-16.10. (alkaa pe 9.10.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
9 t, 36 €/18 €
Edellisen rinnakkaiskurssi. Opiskelijalla tulee olla mukana
WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Otsola, atk-luokka,
ma ja ke 18.00-20.30
Juhana Herttuan katu 16
26.10.-2.11.2015

14.11.-22.11.2015
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
12 t, 48 €/24 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville, jotka haluavat oppia ylläpitämään oman koneensa toimivuutta ja tietoturvaa. Perehdytään tietokoneen ylläpitoon, suojaukseen ja vuosihuoltoon liittyviin toimenpiteisiin (mm. päivitykset, varmistukset,
virustorjunta, siivoukset ja tietokoneen toiminnan nopeuttaminen). Käytetään Windowsin omia toimintoja ja ilmaisohjelmia.
Mikäli opiskelija haluaa käyttää kurssilla omaa kannettavaa tietokonettaan, tulee siinä olla WLAN-yhteys (langaton verkkomoduuli) tai ”mokkula”. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh.
02-630 1512.
Kaikissa kielten opintoryhmissä pyritään käytännön kielitaitoon,
jolla selviää arkielämän tilanteissa ensisijaisesti suullisesti, mutta
myös kirjallisesti – ellei opintoryhmän sisällön ole erikseen mainittu painottuvan johonkin tiettyyn kielitaidon osa-alueeseen. Samalla tutustutaan myös ao. kielialueen tapoihin, kulttuuriin, yhteiskunnallisiin asioihin ja ajankohtaisiin tapahtumiin.
PERUSTASON OPINTORYHMISSÄ opiskellaan ääntämistä sekä kielen keskeistä sanastoa ja kielioppia. Keskeisiä kielioppiasioita ovat esimerkiksi sanojen perustaivutus, lauseiden muodostaminen ja aikamuodot. Keskeisellä sanastolla taas tarkoitetaan sanoja, joita tarvitaan jokapäiväisen elämän asioista ja tapahtumista puhuttaessa.
Perustason opintoryhmissä käydään läpi peruskoulun, keskikoulun tai lukion lyhyen kielen oppimäärää vastaavat asiat. Perustason kielitaito vastaa yleisen kielitutkinnon (YKI) taitotasoja 1-2.
KESKITASON OPINTORYHMÄT sopivat kielen perustason tiedot hallitseville. Opintoryhmissä kerrataan ja syvennetään
aiemmin opittua, laajennetaan sanavarastoa ja erityisesti kehitetään puhevalmiutta ja puheen ymmärtämistä. Keskitason kielitaito vastaa YKI:n taitotasoja 3-4.
YLIMMÄN TASON OPINTORYHMIIN osallistuminen
edellyttää lukion pitkän kielen oppimäärää vastaavia tietoja.Ylimmän tason kielitaito vastaa YKI:n taitotasoja 5-6.
OPINTORYHMÄN VALITSEMINEN
Jos olet opiskellut kieltä jo aikaisemmin, mutta et ole ihan varma
siitä, mikä ryhmä olisi Sinulle paras, voit mennä kirjastoon tai kirjakauppaan ja tutustua ryhmän kohdalla mainittuun oppikirjaan
etukäteen. Selailemalla kirjaa saat jonkinlaisen kuvan ryhmän tasosta ja tuntuman siihen, minkälaisia asioita on lukuvuonna tarkoitus opiskella.
Kaikissa jo aikaisemmin kokoontuneissa englannin ryhmissä kerrataan kesätauon jälkeen edellisenä keväänä opittua, esimerkiksi lukemalla edellisen kevään tekstikappaleet uudelleen läpi, jotta
mahdolliset uudetkin opiskelijat saavat paremman käsityksen siitä, mitä asioita on ehditty jo käydä läpi. Uusien opiskelijoiden kannattaakin ostaa kyseisen ryhmän kirja vasta sitten, kun on varma
siitä, että on valinnut oikean ryhmän.
Ennakkoilmoittautumisten alkaessa Otsolan tiloissa järjestetään englannin kielen opettajien antamaa opintoneuvontaa tiistaina 25.8. klo 9.30-11.30 ja 16-18.
Englanti
perustaso (kielitaitotaso 0-2)
Englanti starttaa
1203100
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
ma 17.20-18.50
FM Mari Korpunen
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Tervetuloa aloittamaan englannin opiskelu aivan 0-tasolta eli tämä opintoryhmä on Sinulle, jolla ei ole lainkaan aikaisempia opintoja englannissa. Oppikirjana keväällä 2015 ilmestynyt Everyday
English Starter johdattelee Sinut pikkuhiljaa englannin kieleen ja
englantilaiseen kulttuuriin. Etenemme verkkaisesti, ja mottomme
on: minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Englantia startin jälkeen
1203101
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
to 10.00-11.30
FM Mari Korpunen
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Englannin 2. vuosikurssi. Aloitimme viime vuonna englannin opiskelun aivan alusta. Starter-kirja on nyt käyty läpi ja siirrymme saman
kirjasarjan seuraavaan osaan, joka on English for You, too! Book 1.
Tule jatkamaan opintoja rennossa porukassa, jossa huumori on
apuna opintojen etenemisessä ja virheitä saa tehdä (eivät ole esteenä oppimiselle).Ääntäminen on edelleen se suuri haaste ja sitä
harjoittelemme todella paljon tulevanakin lukuvuonna. Myös uudet opiskelijat ovat tervetulleita.
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Englannin alkeiden jatko: Destinations 1203102
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
ke 17.10-18.40
FM Mari Korpunen
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Englannin perusasioiden kertaaminen ja opiskelu jatkuu Destinations-oppikirjamme kpl:sta 6. Panostamme ääntämiseen ja yhdessä lukemiseen. Sopii myös ns. valealkajille, jotka ovat aloittaneet
englannin alkeiden opiskelun joskus aikaisemmin, mutta opinnot ovat jääneet syystä tai toisesta kesken. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Hello again on Monday afternoons A
1203103
Hello again on Monday afternoons B
1203104
Otsola, Juhana Herttuan katu 16, lk 1
ma 15.10-16.40
FM Mari Korpunen
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Englannin 3. vuosikurssi alkaa uusin haastein. Otamme käyttöön
oppikirjasarjamme seuraavan osan English for You, too, Book 2.
Harjoittelemme edelleen paljon ääntämistä lukemalla porukalla,
joskus myös yksitellen, teemme runsaasti harjoituksia ja nautimme
opiskelusta stressivapaasti. Tervetuloa mukaan entiset ja myös te
uudet opiskelijat, joiden opinnot ovat joskus keskeytyneet ja jotka haluatte kertailla verkkaisesti perusasioista alkaen. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
ma 18.55-20.25
FM Mari Korpunen
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Edellisen rinnakkaisryhmä iltaisin. Oppikirjana English for You,
19
TIETOTEKNIIKKA • KIELET
KIELET
too! Book 2. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Monday English goes on
1203105
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16 ma 11.50-13.20
FM Mari Korpunen
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Oppikirjamme English for You, too! Book 2 on melkein luettu
ja syksy alkaakin kirjan tehokertauksella. Etenemme verkkaisesti,
kertailemme ja sitten taas kertailemme. Harjoittelemme edelleen
paljon ääntämistä, luemme yhdessä – joskus pareittain, joskus
myös yksitellen. Kyseessä on opiskelumme 5. vuosikurssi. Tervetuloa entiset ja uudet opiskelijat. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Englannin jatko
hyvin rauhalliseen tahtiin
1203106
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
to 11.35-13.05
FM Mari Korpunen
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Sopii englantia muutaman vuoden harrastaneille. Ryhmässä edetään verkkaisesti, sillä osalle englanti oli täysin uusi asia muutama vuosi sitten. Mikäli ei välillä jäädä ”parantamaan maailmaa”,
edetään kyllä opiskelussakin – hitaasti, mutta varmasti. Tiukkapipoisia emme ole ja toivotamme tervetulleeksi uusiakin opiskelijoita, jotka osaavat sopivasti huumorimielellä suhtautua englannin opiskelun mukanaan tuomiin haasteisiin. Oppikirjana English
for You, too! Book 3. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Englantia matkailijoille
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
1203107
pe 11.10-12.40
11.9.-4.12.2015
EFL Kirsti Ahola
24 t, 30 €
Oletko menossa lomamatkalle? Tule mukaan matkailu- kurssille, jolla opettelemme selviämään matkailuun liittyvistä tilanteista:
yleiset tervehdykset, kahvilassa, ravintolassa ja lentokentällä asioimiset jne. Opettelemme myös varaamaan Internetistä edullisia
matkoja. Käymme läpi myös ääntämistä leppoisaan ja rauhalliseen
tahtiin. Sopii englantia vähintään kaksi vuotta kansalaisopistossa
opiskelleille tai vastaavat tiedot hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Englanti
keskitaso (kielitaitotaso 3-4)
English on Wednesday evenings
1203108
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
ke 18.45-20.15
FM Mari Korpunen
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Alemman keskitason (2-3) opintoryhmämme jatkuu. Oppikirjana English for You, too! Book 3 kpl:sta 4. Kirja sopii englantia eri
tasoilla osaaville, myös kertauskirjaksi. Teemme paljon harjoituksia, kertaamme jo opittua ja tietysti opimme koko ajan uuttakin.
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
20
OTSOLA - monien taitojen talo
Thursday English
1203109
Truly Yours
1203110
English brush-up
1203111
Tiistaienglanti rauhalliseen tahtiin
1203112
Good Morning English
1203113
Five o’clock English
1203114
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16
to 12.20-13.50
EFL Kirsti Ahola
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Sopii englantia viidettä vuotta kansalaisopistossa opiskeleville
tai vastaavat tiedot hallitseville. Oppikirjana Steps into English
3 kpl:sta 8. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
to 13.10-14.40
FM Mari Korpunen
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Sopii englantia n. 5-7 vuotta kansalaisopistossa opiskelleille tai
vastaavat tiedot hallitseville. Aloitimme syksyllä oppikirjan English for You, too! Book 3 ja jatkamme kappaleesta 7. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
ma 13.30-15.00
FM Mari Korpunen
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Opiskelu Stepping Stones 1 -kirjan parissa jatkuu kpl:sta 6. Kyseessä on alemman keskitason (kielitaitotaso 3) oppikirja, jonka
mukana on tarkoitus oppia paljon uutta samalla kun kertaillaan
aikaisemmin opittua. Kielioppia unohtamatta keskitymme ennen
kaikkea puhumaan kieltä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
ti 13.45-15.15
FM Mari Korpunen
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Jatkamme keskitason (3-4) oppikirjaamme Pat and Polly 2
Lapland-osiosta. Pyrimme myös juttelemaan englanniksi ajankohtaisista asioista kirjan ulkopuolelta. Myös uudet opiskelijat ovat
tervetulleita. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
ke 9.45-11.15
FM Mari Korpunen
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Monipuolisesti kielitaitoa aktivoiva (kielitaitotasolla 3-4), johon
tultaessa englannin perustiedot tulisi jo hallita. Oppikirjana ajankohtaisia aiheita ja sanastoa sisältävä English for You, too! Book
5. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Merimaan huoneisto, Eteläpuisto 9 A 13
ti 17.00-18.30
Language trainer Christine Hart-Merimaa 8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Sopii englantia 6-7 vuotta kansalaisopistossa opiskelleille tai vastaavat tiedot hallitseville. Syvennämme tietojamme ja opiskelem-
Englannin keskustelupiiri –
Morning wake-up
ternetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
KIELET
me uutta. Oppikirjana Face 2 Face (Second Edition) ja Pre-Intermediate, Student’s Book, kpl:sta 6 A. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
1203115
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
pe 9.30-11.00
EFL Kirsti Ahola
11.9.-4.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
15.1.-22.4.2016, 26 t
Keskustelemme ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista artikkeleiden ja opettajan alustusten pohjalta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Englanti
ylin taso (kielitaitotaso 5)
English for Fun – englantia
edistyneille senioreille
1203116
Espanja II A
1207102
English Communication Skills,
advanced level
1203117
Espanja II B
1207103
Espanja III
1207104
1207105
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
ti 12.00-13.30
FM Mari Korpunen
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Luetaan ja keskustellaan opettajan ja opiskelijoiden tuomien aineistojen pohjalta – niin asiasta kuin sen vierestäkin. Viimeksi
luimme Jeffrey Archerin novellikokoelmaa; syksyllä päätämme yhdessä, mitä teemme ja miten etenemme. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Merimaan huoneisto, Eteläpuisto 9 A 13 to 17.00-18.30
Language trainer Christine Hart-Merimaa 10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Come along and activate your listening and speaking skills in a
friendly group! Topics include current events and media, these
and other topics will be decided together. The structure of the
course includes presenting points of view, small talk, pronunciation practices and a pinch of grammar. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Espanja
PSYL, lk E 13,Tasavallankatu 4
ke 17.00-18.30
Ohjaaja Pablo Cerón
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Sopii espanjaa 1-2 vuotta kansalaisopistossa opiskelleille tai vastaavat tiedot hallitseville. Opiskellaan kielen perusrakenteita sekä harjoitellaan espanjan kielen käyttöä jokapäiväisissä tilanteissa. Samalla tutustutaan Espanjan kulttuuriin ja maantietoon. Oppikirjana Fantástico 1 kpl:sta 8. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
to 18.15-19.45
FM Olli-Pekka Lindgren
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Sopii espanjaa 1-2 vuotta kansalaisopistossa opiskelleille tai vastaavat tiedot hallitseville. Opiskellaan kielen perusrakenteita sekä harjoitellaan espanjan kielen käyttöä jokapäiväisissä tilanteissa. Samalla tutustutaan Espanjan kulttuuriin ja maantietoon. Oppikirjana Buenas Migas 1 kpl:sta 7. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Espanja I A
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
ti 17.00-18.30
Ohjaaja Pablo Cerón
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Espanjan kielen ja kulttuurin alkeisryhmä. Oppikirjana Fantástico 1 Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
1207100
PSYL, lk E 13,Tasavallankatu 4
ma 17.00-18.30
Ohjaaja Pablo Cerón
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Sopii espanjaa noin kaksi vuotta kansalaisopistossa opiskelleille
tai vastaavat tiedot hallitseville. Opiskellaan mm. perfektin, futuurin ja refleksiiviverbien käyttöä sekä harjoitellaan espanjan kielen
käyttöä jokapäiväisissä tilanteissa. Oppikirjana Fantástico 2 kpl:sta 4. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Espanja I B
1207101
Espanja III rauhalliseen tahtiin
PSYL, lk E 12,Tasavallankatu 4
ke 18.15-19.45
FM Olli-Pekka Lindgren
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Espanjan kielen ja kulttuurin alkeisryhmä. Oppikirjana Buenas Migas 1. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen In-
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
to 18.00-19.30
Ohjaaja Pablo Cerón/Jorge Torres M acias 10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Sopii espanjaa noin kaksi vuotta kansalaisopistossa opiskelleille tai
vastaavat tiedot hallitseville. Opiskellaan mm. perfektin ja refleksii21
VALITSE
OIKEA JAKELUTIE
TONTTEJA NAKKILASTA
LUONNONHELMASTA
”Vartin päässä Porista”
Suoramainonnan asiantuntija
Porin talousalueella.
Tavoitat kauttamme noin 64.000
taloutta kahdesti viikossa.
NAKKILAN KUNTA
Porin
Jakelukeskus Oy
Puinnintie 10, Pori, p. 635 9760
www.porinjakelukeskus.fi
Suomen Suoramainonta
-ketjun jäsen
Vakuutukset ja korvaukset
mutkattomasti
numerosta 0303 0303
Nakkilassa on tarjolla viihtyisiä, metsäisiä
omakotitontteja kodikkailla asuntoalueilla.
Uusin omakotialueemme Säkkimäki on puustoinen
mäkialue ja maaperältään alue on hiekkamoreenia.
Lehtokertunkadun tonttien pinta-alat ovat 1172-1560 m².
Tietoja kaikista tonteista löytyy www.nakkila.fi.
Tonttitiedustelut: kunnanvirasto puh. 044 747 5800
tai [email protected].
jopa
o
t
t
a
Ä!
usi k
SS
Ä
V
I
2 PÄ
U
Asennamme taloosi uuden
katon kaikkina vuodenaikoina ja avaimet käteen
-toimituksena.
• yli 10 000 kattoremontin
kokemus, 5 vuoden
asennustakuu.
• Tuomme tullessamme,
viemme mennessämme
– siistit pihat.
• Kauttamme myös rahoitus.
Ota yhteyttä ja varaa
kuntokartoitus!!
ilmainen kuntokartoitus
Paikalliset
pojat!
Porin yksikkö
Puh. 02 3619 7791 • laaturemontti.fi
22
OTSOLA - monien taitojen talo
Espanja IV rauhalliseen tahtiin
1207106
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
to 14.30-16.00
Ohjaaja Pablo Cerón/Jorge Torres M acias 10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Sopii espanjaa kolme vuotta kansalaisopistossa opiskelleille tai vastaavat tiedot hallitseville. Opiskellaan käytännön kielitaidon edellyttämää sanastoa sekä lisää kielen perusrakenteita (esim. futuurin käyttöä). Oppikirjana Fantástico 2 kpl:sta 7. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Espanja V
1207107
PSYL, lk E 13,Tasavallankatu 4
ma 18.40-20.10
Ohjaaja Pablo Cerón
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Sopii espanjaa noin neljä vuotta kansalaisopistossa opiskelleille tai
vastaavat tiedot hallitseville. Opiskellaan edelleen mm. menneiden aikamuotojen käyttöä. Oppikirjana Fantástico 3 kpl:sta 8. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Espanja VI
1207108
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
to 16.15-17.45
Ohjaaja Pablo Cerón/Jorge Torres M acias 10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Sopii espanjaa noin viisi vuotta kansalaisopistossa opiskelleille tai
vastaavat tiedot hallitseville. Opiskellaan mm. subjunktiivin käyttöä. Oppikirjana Fantástico 4. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
tään espanja. Keskustellaan arkielämän aiheista ja ajankohtaisista teemoista opettajan tuomien materiaalien pohjalta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Ranska
Ranska I
1205100
Ranska II
1205101
Ranska IV
1205102
PSYL, lk E 16,Tasavallankatu 4
ke 17.00-18.30
Opettaja Marie-Claude Anttonen
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Vasta-alkajille tarkoitettu ryhmä. Rauhallisesti etenevän oppikirjan tekstit ovat aitoja arkielämän puhetilanteita, joiden avulla opit
käyttämään nykyranskaa tutuissa matkailutilanteissa (esim. hotellissa, ostoksilla, jne). Kukin kappale sisältää myös lyhyen kulttuuritietoiskun. Oppikirjana Chez Olivier 1. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
ti 17.00-18.30
Opettaja Marie-Claude Anttonen
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Ranskan alkeet hyvin hallitseville tarkoitettu ryhmä, jossa syvennetään kieliopin perusteiden hallintaa (mm. passé composé ja partitiivinen artikkeli). Oppikirjan tapahtumat sijoittuvat sekä Nizzaan
että talvisiin Pyreneiden hiihtomaisemiin. Tavoitteena on ranskankielisen puheen ymmärtäminen ja kommunikointiin rohkaistuminen. Oppikirjana Chez Olivier 1 kpl:sta 10. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Espanja VII Gramática
PSYL, lk E 13,Tasavallankatu 4
ke 18.40-20.10
Ohjaaja Pablo Cerón
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Harjoitellaan kaikkia aikamuotoja ja kerrataan aiempien vuosien aikana tehtyjä harjoituksia. Samalla harjoitellaan keskustelua espanjan kielellä eri aiheista. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
1207109
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
ti 18.40-20.10
Opettaja Marie-Claude Anttonen
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Sopii ranskaa neljättä vuotta kansalaisopistossa opiskeleville tai
vastaavat tiedot hallitseville. Oppikirjan mukana vietetään kesäpäivää hiekkarannalla keskellä Pariisia, valmistellaan syntymäpäiväjuhlia ja käydään kirpputorilla. Syvennetään kieliopin perusteiden hallintaa (mm. partitiivi, passé composé, relatiivipronominit).
Oppikirjana Voilà ! 2 kpl:sta 2. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Español dos
1207110
Ranska V
1205103
Espanjan keskustelupiiri
1207111
La France d’aujourd’hui
1205104
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
ti 18.40-20.10
Ohjaaja Pablo Cerón
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Haluatko tutustua Espanjan ja Latinalaisen Amerikan kulttuuriin ja
tapoihin? Oppikirjana Kuokkanen-Kekki-Palmujoki: Español Dos
kpl:sta 3. Käydään keskustelua espanjan kielellä eri aiheista. Sopii espanjan keskustelutaidon perusteet hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 1, Juhana Herttuan katu 16
to 12.55-14.25
Ohjaaja Pablo Cerón/Jorge Torres M acias 10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Kuuntelu- ja keskustelupainotteinen opintoryhmä, joka sopii espanjaa pidempään harrastaneille. Opetuskielenä pelkäs-
PSYL, lk E 16,Tasavallankatu 4
ke 18.40-20.10
Opettaja Marie-Claude Anttonen
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Sopii ranskaa viidettä vuotta kansalaisopistossa opiskeleville tai
vastaavat tiedot hallitseville. Oppikirjan mukana tutustutaan ranskankielisiin maihin, kuten Quebecin osavaltioon Kanadassa, Marokkoon ja Kameruniin. Oppikirjana Voilà! 3. kpl:sta 5. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
PSYL, lk E 16,Tasavallankatu 4
ma 17.00-18.30
Opettaja Marie-Claude Anttonen
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Sopii ranskaa muutaman vuoden kansalaisopistossa opiskelleille tai vastaavat tiedot hallitseville. Oppikirjassa liikutaan Rans23
KIELET
viverbien käyttöä sekä harjoitellaan espanjan kielen käyttöä jokapäiväisissä tilanteissa. Oppikirjana Fantástico 2 kpl:sta 3. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
kan eri seuduilla. Tekstit esittelevät sekä perinteistä että modernia elämänmuotoa Ranskassa. Jokaiseen kappaleeseen liittyy
myös maantuntemusosa. Kirjassa on kattava suomenkielinen kielioppikooste rakenneharjoituksineen. Oppikirjana Chez Marianne 2 kpl:sta 6. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Français niveau supérieur
1205105
PSYL, lk E 16,Tasavallankatu 4
ma 18.40-20.10
Opettaja Marie-Claude Anttonen
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Interaktiiviinen, keskustelupainotteinen ranskan opintopiiri. Keskustellaan ajankohtaisista aiheista opettajan tuomien materiaalien pohjalta sekä vahvistetaan kielioppia. Opetuskielenä pelkästään ranska. Sopii ranskaa pidempään harrastaneille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Muut vieraat kielet
Italia I
1208100
PSYL, lk E 15,Tasavallankatu 4
ke 17.00-18.30
Ohjaaja Marja Stenbacka
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Italian kielen ja kulttuurin alkeisryhmä. Oppikirjana Bella Vista 1.
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Italia II
1208101
PSYL, lk E 15,Tasavallankatu 4
ke 18.40-20.10
Ohjaaja Marja Stenbacka
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Sopii italiaa toista vuotta kansalaisopistossa opiskeleville tai vastaavat tiedot hallitseville. Opiskellaan kielen perusrakenteita sekä
harjoitellaan italian kielen käyttöä jokapäiväisissä tilanteissa. Oppikirjana Bella Vista 1 kpl:sta 7. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Italian jatkoryhmä
PSYL, lk E 15,Tasavallankatu 4
1208102
pe 17.00-18.30
11.9.-4.12.2015
Ohjaaja Marja Stenbacka
24 t, 30 €
Sopii italiaa noin kolme vuotta kansalaisopistossa opiskelleille
tai vastaavat tiedot hallitseville. Oppikirjana Bella Vista 2; kerrataan ensin kappaleet 1-8 ja sitten jatketaan kpl:sta 9. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Venäjä I
1206100
PSYL, lk E 12,Tasavallankatu 4
ti 18.00-19.30
Opettaja Irina Vainionpää
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Venäjän kielen ja kulttuurin alkeisryhmä. Oppikirjana Nikiforow-Keränen-Alikov: Saljut! 1. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
24
OTSOLA - monien taitojen talo
Venäjä II
1206101
Venäjä IV
1206102
Nykyheprean tekstejä
1298100
Raamatun heprea I
1298101
PSYL, lk E 15,Tasavallankatu 4
ma 17.15-18.45
FM Ljudmila Kukkonen
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Sopii venäjää noin vuoden kansalaisopistossa opiskelleille tai vastaavat tiedot hallitseville. Edelleen opiskellaan rauhalliseen tahtiin
venäjän kielen alkeita sekä harjoitellaan jokapäiväisistä tilanteista selviämistä (ostoksilla, ravintolassa yms.). Kielen lisäksi tutustutaan Venäjän kulttuuriin ja maantieteeseen. Oppikirjana Pora!
1 kpl:sta 6. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
PSYL, lk E 15,Tasavallankatu 4
ma 18.50-20.20
FM Ljudmila Kukkonen
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Sopii venäjää noin kolme vuotta kansalaisopistossa opiskelleille
tai vastaavat tiedot hallitseville. Opiskellaan sanastoa ja harjoitellaan puhetaitoa sekä tutustutaan Venäjän kulttuuriin ja maantieteeseen. Oppimateriaalina opettajan tuomat monisteet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
PSYL, lk E 16,Tasavallankatu 4
to 18.45-20.15
FM Jarmo Forsström
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Nykyheprean kieliopin perusteet hallitseville tarkoitettu jatkoryhmä, jossa erilaisten nykyheprean tekstien ja Internetistä löytyvän kuunteluaineiston avulla rikastutamme sanavarastoa ja kehitämme kuullun ymmärtämisen taitoa. Oppimateriaalina syksyllä 2014 aloitettu INTO THE FIRE, Gesher: Readings in Easy
Hebrew XVI sekä opettajan tuoma aineisto. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
PSYL, lk E 16,Tasavallankatu 4
to 17.00-18.30
FM Jarmo Forsström
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Lähdemme aivan alusta tutustumaan heprean äänne-, muoto- ja
lauseopin perusasioihin. Opettelemme apuneuvojen avulla lukemaan ja ymmärtämään joitakin helppoja Vanhan Testamentin
tekstejä. Oppikirjana Aejmelaus: Täyttä hepreaa – johdatus Vanhan Testamentin hepreaan, Kirjapaja 2007. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Suomi vieraana kielenä
Suomen kielen alkeisryhmä
1201100
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16 to 16.30-18.00
KM, erityisopettaja Sarianna Aaltonen
10.9.-10.12.2015, 34 t
Alennettu opintomaksu 20 € maahanmuuttajille (opintoseteliavustus)
Suomen kielen ja kulttuurin alkeisryhmä, joka kokoontuu torstaisin 10.9.-10.12. sekä kahtena myöhemmin sovittavana lauantaina
klo 10.00-13.00. Opitaan puhumaan arkipäivän tilanteissa tarvittavaa sanastoa ja ymmärtämään kielen rakenteita. Samalla tutustutaan suomalaista kulttuuria koskeviin aiheisiin sekä vieraillaan
muutamissa kohteissa Porissa. Oppikirjana Kuparinen-Tapaninen:
Oma Suomi 1, suomea aikuisille. Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla.
1201100
Otsola, classroom 4, Juhana Herttuan katu 16
Thursdays from 10th Sept until 10th Dec at 4.30 pm to 6 pm
Teacher: Sarianna Aaltonen
Two Saturdays at 10 am to 1 pm
Reduced tuition fee 20 € to immigrants (student voucher allowance)
A beginners course of Finnish language and culture.We will practise basic everyday Finnish vocabulary and learn to understand
the structure of the language. We will also familiarize with topics
related to Finnish culture and go on excursions to a few places
in Pori. Textbook: Kuparinen-Tapaninen: Oma Suomi 1, suomea
aikuisille. Enrolment at the first lesson.
MUSIIKKI
Musiikkileikkikoulu
Viittomakieli
Viittomakielen alkeisryhmä
1298105
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16 ke 17.00-18.30
Ohjaaja Seppo Lehtonen
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Viittomakielen opintoryhmä vasta-alkajille. Opiskellaan viittomakielen sanastoa ja arkipäivän viittomia, jotka toimivat myös tukiviittomina. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11.00 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Viittomakielen jatkoryhmä
1298106
Otsola, lk 5, Juhana Herttuan katu 16 ke 17.00-18.30
Viittomakielen ohjaaja Sointu Mäntylä
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Kerrataan viittomakielen sanastoa ja viittomia.Tutustutaan viittomakielen vivahteisiin, ilmeisiin ja eleisiin. Kurssin tavoitteena on
saattaa viittomakieli keskustelun tasolle. Sopii jonkin verran viittoneille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen
Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat
ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
NÄYTTÄMÖILMAISU
Teatterityöpaja
1102100
Kulttuuritalo Myllykartano, Finpyyntie 1b
ma 18.30-20.00
Ohjaaja Anne Ketola
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Heittäydy ilmaisun maailmaan! Kehitetään ääni- ja liikeilmaisua ja
improvisaation sekä kertomisen taitoja. Valmistetaan kesäteatterinäytelmä. Ryhmä soveltuu yli 14-vuotiaille näyttelemisestä kiinnostuneille, aiempaa kokemusta ei tarvita. Järjestetään yhteistyössä Nokun näyttämön kanssa. Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla.
Varjoteatterikurssi aikuisille
1102101
Galleria Liisa Ekqvist,
joka 2. ti 17.30-19.00
Vanha Vaasantie 13
15.9.-8.12.2015
Artesaani Tiina Kortesoja
14 t, 17 €
Sopii kaikille visuaalisen teatterin kiehtovasta maailmasta kiinnostuneille. Rakennetaan varjoteatterinukkeja eri tekniikoin, tutustutaan oman kehon käyttöön varjoteatterissa sekä paneudutaan nukettajana toimimiseen. Samalla valmistetaan pienimuotoinen esitys ja luodaan yhdessä ääni- ja valomaailma. Tervetuloa
varjoteatterin antoisaan ja monipuoliseen maailmaan!
Musiikkileikkikoulun eli muskarin tavoitteena on kehittää alle
kouluikäisen lapsen musiikillisia ja liikunnallisia perusvalmiuksia.
Samalla pyritään harjoittamaan kuuntelu- ja keskittymiskykyä sekä tukemaan lapsen sosiaalista ja emotionaalista kehitystä.
Muskarissa lauletaan, loruillaan, kuunnellaan musiikkia ja liikutaan
sen tahtiin sekä tutustutaan nuotteihin, rytmeihin ja soittimiin.
Opetus on tavoitteellista, mutta menetelmiltään leikinomaista.
Musiikkileikkikoulun ikäryhmät jakautuvat syntymäaikojen mukaan seuraavasti:
Lapsi osallistuu opetukseen yhdessä aikuisen kanssa:
a) 2-6 kk
1.3.-30.6.2015 syntyneet
b) 7-12 kk
1.9.2014-28.2.2015 syntyneet
c) 1-vuotiaat
1.3.2014-31.10.2014 syntyneet
d) 2-vuotiaat
1.3.2013-28.2.2014 syntyneet
Alle 1-vuotiailla tulee olla mukana oma makuualusta (huopa), yli
1-vuotiailla tossut.
Lapsi osallistuu opetukseen ilman aikuista:
e) 3-vuotiaat
vuonna 2012 syntyneet
f) 4-5-vuotiaat
vuosina 2011 ja 2010 syntyneet
g) 5-6-vuotiaat
vuosina 2010 ja 2009 syntyneet
Musiikkileikkikoulu 2-6 kk A
1101120
Musiikkileikkikoulu 2-6 kk B
1101121
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
ti 9.30-10.15
8.9.-1.12.2015, 12 t
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
ti 14.30-15.15
8.9.-1.12.2015, 12 t
Ohjaaja Hanneli Grönlund
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
25
KIELET • NÄYTTÄMÖILMAISU • MUSIIKKI
KIELET
Finnish as a foreign language –
a course for beginners
Kurssi toteutetaan yhteistyössä nukketeatteriyhdistys Nukkero
ry:n kanssa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Musiikkileikkikoulu 2-6 kk C
1101122
Musiikkileikkikoulu 7-12 kk A
1101123
Porin Flamenco-opisto,
ke 14.30-15.15
Teljänkatu 8 A 2, 2. krs
9.9.-2.12.2015, 12 t
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
ma 9.15-10.00

Musiikkileikkikoulu 7-12 kk B
1101124
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16 ma 15.50-16.35
7.9.-30.11.2015, 12 t
Ohjaaja Hanneli Grönlund
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Musiikkileikkikoulu 2-vuotiaille A
1101129
Musiikkileikkikoulu 2-vuotiaille B
1101130
Musiikkileikkikoulu 2-vuotiaille C
1101131
Sisarusmuskari 1-4 -vuotiaille
1101132
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16 ma 16.40-17.25
7.9.-30.11.2015, 12 t
Ohjaaja Hanneli Grönlund
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta ja sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
ti 11.10-11.55
8.9.-1.12.2015, 12 t
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta ja sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Päiväkoti Pääskylinna, Salavatie 1
to 17.10-17.55
10.9.-3.12.2015, 12 t

Musiikkileikkikoulu 7-12 kk C
ti 10.20-11.05
8.9.-1.12.2015, 12 t
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
1101125
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16 ma 10.55-11.40
7.9.-30.11.2015, 12 t
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Sisarusmuskariin voi osallistua kaksi lasta aikuisen kanssa. Tunnilla tutustutaan monipuolisesti musiikkiin mm. laulaen, loruillen,
kuunnellen, soittaen, liikkuen ja tanssien. Mukaan makuualusta
ja sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Musiikkileikkikoulu 1-vuotiaille A
1101126
Musiikkileikkikoulu 3-4 -vuotiaille A
1101133
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16 ma 10.05-10.50
7.9.-30.11.2015, 12 t
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16 ma 17.30-18.15
7.9.-30.11.2015, 12 t
Ohjaaja Hanneli Grönlund
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Lapsi osallistuu muskariin ilman aikuista. Mukaan sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Musiikkileikkikoulu 1-vuotiaille B
1101127
Musiikkileikkikoulu 3-4 -vuotiaille B
1101134
Musiikkileikkikoulu 5-6 -vuotiaille A
1101135
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16
ti 15.20-16.05
8.9.-1.12.2015, 12 t
Ohjaaja Hanneli Grönlund
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta ja sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Musiikkileikkikoulu 1-vuotiaille C
Päiväkoti Pääskylinna, Salavatie 1
1101128
to 16.20-17.05
10.9.-3.12.2015, 12 t
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta ja sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
26
OTSOLA - monien taitojen talo
Porin Flamenco-opisto,
ke 16.10-16.55
Teljänkatu 8 A 2, 2. krs
9.9.-2.12.2015, 12 t
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Lapsi osallistuu muskariin ilman aikuista. Mukaan sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Porin Flamenco-opisto,
ke 15.20-16.05
Teljänkatu 8 A 2, 2. krs
9.9.-2.12.2015, 12 t
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Lapsi osallistuu muskariin ilman aikuista. Mukaan sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Päiväkoti Pääskylinna, Salavatie 1
1101136
to 18.00-18.45
10.9.-3.12.2015, 12 t
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Lapsi osallistuu muskariin ilman aikuista. Mukaan sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Musiikkileikkikoulu
1-2 -vuotiaille Pinomäessä
1101137
Pinomäen ent. koulu, Pinomäentie 190 ti 16.45-17.30
8.9.-1.12.2015, 12 t
Ohjaaja Hanneli Grönlund
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta ja sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Musiikkileikkikoulu
3-4 -vuotiaille Pinomäessä
1101138
Pinomäen ent. koulu, Pinomäentie 190 ti 17.30-18.15
8.9.-1.12.2015, 12 t
Ohjaaja Hanneli Grönlund
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Lapsi osallistuu muskariin ilman aikuista. Mukaan sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Musiikkileikkikoulu
2-12 kk Söörmarkussa
1101139
Musiikkileikkikoulu
1-2 -vuotiaille Söörmarkussa
1101140
Musiikkileikkikoulu
3-4 -vuotiaille Söörmarkussa
1101141
Söörmarkun koulu, Hatanpääntie 7
ma 17.00-17.45
Ohjaaja Sinikka
7.9.-30.11.2015, 12 t
Mansikkala-Westerlund
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Söörmarkun koulu, Hatanpääntie 7
ma 17.50-18.35
Ohjaaja Sinikka
7.9.-30.11.2015, 12 t
Mansikkala-Westerlund
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta ja sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Söörmarkun koulu, Hatanpääntie 7
ma 18.40-19.25
Ohjaaja Sinikka
7.9.-30.11.2015, 12 t
Mansikkala-Westerlund
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Lapsi osallistuu muskariin ilman aikuista. Mukaan sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Kouluttanut kuntalaisiaan
Otsolan kansalaisopistossa
jo vuodesta 1972
Tervetuloa kauniisti
katetun pöydän ääreen
rauhalliset yöunet
kokous- ja juhlatiloja
edullista ja laadukasta majoitusta
PORIN SUOMALAINEN KLUBI - SVENSKA KLUBBEN
puh. (02) 634 0200 www.fazer.fi
27
MUSIIKKI
KIELET
Musiikkileikkikoulu 5-6 -vuotiaille B
Musiikkileikkikoulu 2-12 kk Ahlaisissa
1101142
Ahlaisten koulu, monitoimisali,
ti 17.00-17.45
Ahlaistentie 732
8.9.-1.12.2015, 12 t
Ohjaaja Sinikka Mansikkala-Westerlund Syyslukukausi 42 €/lapsi
Mukaan makuualusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Sisarusmuskari 1-4 -vuotiaille Ahlaisissa 1101143
Ahlaisten koulu, monitoimisali,
ti 17.55-18.40
Ahlaistentie 732
8.9.-1.12.2015, 12 t
Ohjaaja Sinikka Mansikkala-Westerlund Syyslukukausi 42 €/lapsi
Sisarusmuskariin lapset osallistuvat aikuisen kanssa. Tunnilla tutustutaan monipuolisesti musiikkiin mm. laulaen, loruillen, kuunnellen, soittaen, liikkuen ja tanssien. Mukaan makuualusta ja sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen
Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat
ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Soitinopetus ja yhtyesoitto
Rumpujen soitto – rytmejä maailmalta 1101100
Kankaan koulu,Vanha Vaasantie 168 A
ma 16.00-19.45
Musiikinopettaja Zoltan Karpati
7.9.-30.11.2015, 60 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 65 t
Kaikenikäisille rumpujen soitosta kiinnostuneille tarkoitettu
opintoryhmä, jossa opetellaan soittamaan perinteisellä rumpusetillä erilaisia musiikkityylejä ja -rytmejä. Opetus tapahtuu 2-3
hengen ryhmissä (45 min. per ryhmä). Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Porin VPK:n soittokunta
1101101
Porin VPK:n kerhohuone, Itäpuisto 13 ma 18.30-20.00
MuM Markku Ollila
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Kaikenikäisille harrastajille tarkoitettu soittokunta, jossa soitetaan monipuolista puhallinmusiikkia. Mukaan voi liittyä ohjaajien
kanssa sovitulla tavalla, jos on taitoa jonkin puhallinorkesterin
instrumentin soitossa. Esiintymisiä on muutaman kerran lukukaudessa. Soittokunnalla on joitakin soittimia lainattavaksi jäsenilleen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset puh. 040-532 1083/
Heikki Takala tai opetuspaikalla VPK:n kerhohuoneella.
Otsolan Pelimannipoppoo
1101102
Bändisoiton ryhmä Ahlaisissa
1101103
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
ke 19.00-20.30
Dir. mus. Esa Laiho
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Soitetaan ja lauletaan perinteistä tanssimusiikkia mm. viisirivisellä harmonikalla, viululla, huilulla, saksofonilla ja bassolla. Tehdään
uusia kappaleita ja sovituksia. Ajoittain käydään esiintymässä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset puh. 040-733 4357/Esa Laiho.
Ahlaisten koulu, Ahlaistentie 732
to 16.00-17.30
Musiikinopettaja Kari Lipasti
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Kaikenikäisille bändisoittimista kiinnostuneille tarkoitettu opintoryhmä. Opiskelijat on jaettu kahteen ryhmään siten, että kukin
opiskelija on viikoittain mukana 45 minuuttia. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
28
OTSOLA - monien taitojen talo
Bändisoiton alkeet 10-14 -vuotiaille
1101104
Ent. Lipsasen tukku, Karjalankatu 23
ke 18.00-19.00
Ohjaaja Kirsi Leppäpohja
9.9.-2.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
13.1.-13.4.2016, 17 t
10-14 -vuotiaille pojille ja tytöille tarkoitettu opintoryhmä, jossa
harjoitellaan yhtyesoiton alkeita sekä soitetaan mm. pop- ja rytmimusiikkia. Sopii myös puhallinsoitosta ja laulusta kiinnostuneille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Bändisoiton perusryhmä 10-14 -vuotiaille 1101105
Ent. Lipsasen tukku, Karjalankatu 23
ke 19.00-20.00
Ohjaaja Kirsi Leppäpohja
9.9.-2.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
13.1.-13.4.2016, 17 t
10-14 -vuotiaille pojille ja tytöille tarkoitettu opintoryhmä, jossa harjoitellaan yhtyesoittoa sekä soitetaan mm. pop- ja rytmimusiikkia. Sopii myös puhallinsoitosta ja laulusta kiinnostuneille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Bändisoittoa 13-17 -vuotiaille
1101106
Bändikerho kuntoutujille
1101107
Ent. Lipsasen tukku, Karjalankatu 23
to 17.00-18.30
Ohjaaja Kirsi Leppäpohja
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
13-17 -vuotiaille pojille ja tytöille tarkoitettu opintoryhmä, jossa
harjoitellaan yhtyesoiton perusteita sekä soitetaan mm. pop- ja
rytmimusiikkia. Sopii myös puhallinsoitosta ja laulusta kiinnostuneille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Porin vapaa-aikakeskus, musahuone 4 ma 15.00-17.15
Isolinnankatu 12
7.9.-30.11.2015, 36 t
Ohjaaja Kirsi Leppäpohja
11.1.-18.4.2016, 39 t
Alennettu opintomaksu 10 € uusille kuntoutujille (opintoseteliavustus)
Tiedustelut ja ilmoittautumiset puh. 040-728 2846/Kirsi Leppäpohja.
Kuorolaulu
Johdatus kuorolauluun, alkeisryhmä
1101108
Johdatus kuorolauluun, jatkoryhmä
1101109
Otsola, lk 1, Juhana Herttua katu 16
pe 17.00-18.30
11.9.-4.12.2015
Muusikko Sanna Kuusisto
24 t, 30 €
Tutustutaan laulamisen perustekniikkaan, suoritetaan ryhmässä
äänenmuodostus- ja hengitysharjoituksia sekä lauletaan. Harjoitellaan myös stemmalaulua kaanoneiden sekä helppojen sovitusten avulla. Aiempaa kokemusta ei tarvitse olla, mutta jossain kuorossa jo laulaneet ovat samoin tervetulleita saamaan syventävää
oppia kuorolaulusta. Tule rohkeasti mukaan etsimään laulun iloa!
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Otsola, lk 1, Juhana Herttua katu 16
pe 18.40-20.10
11.9.-4.12.2015
Muusikko Sanna Kuusisto
24 t, 30 €
Syvennetään laulamisen perustekniikan taitoja, suoritetaan ryhmässä äänenmuodostus- ja hengitysharjoituksia sekä lauletaan
1101110
Porin seurakuntakeskuksen musiikkisali,
Itäpuisto 14, 5. krs
su 18.00-20.30
Muusikko Sanna Kuusisto
6.9.-29.11.2015, 36 t
Osallistumismaksu 60 €
17.1.-24.4.2016, 39 t
Porin Kamarikuoro on tavoitteellinen, hienoa sointia ja syviä sävyjä etsivä sekakuoro, jolle on ominaista yhteinen pyrkimys korkeatasoiseen taiteelliseen ilmaisuun. Kuoro esittää niin kuoromaailman klassikoita kuin modernimpiakin teoksia ja harjoittaa yhteistyötä muiden musiikintekijöiden kanssa, konsertoiden
säännöllisesti. Tiedustelut ja ilmoittautumiset puh. 044563 2328/Sanna Kuusisto.
Kamarikuoro Canzona
1101111
Porin Mieslaulutalo, 2. krs kerhohuone ti 18.00-20.30
Vapaudenkatu 10
8.9.-1.12.2015, 36 t
MuM Guido Kriik
12.1.-12.4.2016, 39 t
Osallistumismaksu 60 €
Monipuolinen sekakuoro, jossa opiskellaan kuoromusiikkia kirkkomusiikista viihteeseen. Kuoro järjestää omia konsertteja sekä
esiintyy tilauksesta. Tiedustelut ja uusien laulajien ilmoittautumiset puh. 050-552 0012/Guido Kriik.
Noormarkun Mieslaulajat
1101112
Kaharin Laulajat
1101113
Kankaan koulu,Vanha Vaasantie 168 A ti 18.00-20.15
Dir. cantus Heikki Haulanto
8.9.-1.12.2015, 36 t
Osallistumismaksu 60 €
12.1.-12.4.2016, 39 t
Kaikenikäisille miehille tarkoitettu kuoro, jossa lauletaan sekä
perinteistä että viihteellistä mieskuoro-ohjelmistoa. Samalla harjoitellaan oikeaa äänenkäyttöä ja sävelpuhtautta. Tiedustelut
ja uusien laulajien ilmoittautumiset puh. 044-538 8833/
Heikki Haulanto tai 0500-723 437/Sakari Turpeinen.
Kotiseututalo Kahari, Museotie 14
ti 18.30-20.30
MuT Agnes Paraczky
8.9.-1.12.2015, 32 t
Osallistumismaksu 55 €
12.1.-12.4.2016, 35 t
Miehille ja naisille tarkoitettu sekakuoro, jossa lauletaan sekä perinteistä että viihteellistä kuoro-ohjelmistoa. Samalla harjoitellaan oikeaa äänenkäyttöä ja sävelpuhtautta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
TANSSI
1105101
Satutanssi 5-6 -vuotiaille
1105102
Tanssimix 7-9 -vuotiaille
1105103
Hiphop-tanssi 8-10 -vuotiaille
1105104
Porin Flamenco-opisto,Teljänkatu 8 A 2, 2. krs
pe 17.15-18.00
Ohjaaja Minna Jantunen
11.9.-4.12.2015, 12 t
Opintomaksu 32 €
15.1.-22.4.2016, 13 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. alkaen Porin Flamenco-opiston nettilomakkeella
osoitteessa www.baileflamenco.fi. Tiedustelut maria@
baileflamenco.fi tai puh. 040-504 3074/ Maria Kause.
Uudenkoiviston koulu, liikuntasali
ke 18.00-18.45
Palokunnanpuistokatu 6-8
9.9.-2.12.2015, 12 t
Ohjaaja Amanda Ahola
13.1.-13.4.2016, 13 t
Opintomaksu 32 €
Leikillistä tanssiliikuntaa sekä tytöille että pojille. Tutustutaan eri
tanssityyleihin ja tehdään kehonhallintaan sekä tasapainoon liittyviä harjoitteita. Tervetuloa sekä aloittelijat että jatkajat! Pue yllesi jumppavaatteet, sisätossut ja ota mukaan vesipullo. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Uudenkoiviston koulu, liikuntasali,
ke 18.50-19.35
Palokunnanpuistokatu 6-8
9.9.-2.12.2015, 12 t
Ohjaaja Amanda Ahola
13.1.-13.4.2016, 13 t
Opintomaksu 32 €
Monipuolinen ja hauska tanssitunti sekä tytöille että pojille. Tanssitaan, voimistellaan ja tehdään erilaisia tanssikoreografioita. Tervetuloa sekä aloittelijat että jatkajat! Pue yllesi jumppavaatteet, sisätossut ja ota mukaan vesipullo. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Porin Flamenco-opisto,Teljänkatu 8 A 2, 2. krs
ma 17.45-18.45
Ohjaaja Linda Nurminen
7.9.-30.11.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
11.1.-18.4.2016, 17,33 t
Hiphopin alkeita hyvällä fiiliksellä! Tutustumme hiphop-tanssiin
ja sen alalajeihin kuten poppingiin ja lockingiin. Harjoittelemme
itsenäisiä liikkeitä ja lyhyitä koreografioita. Pukeudu joustaviin
vaatteisiin ja ota mukaan vaaleapohjaiset, tanssimiseen soveltuvat
kengät sekä vesipullo. Ryhmä sopii sekä tytöille että pojille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Aikuisten tanssiryhmät
Lasten tanssiryhmät
SatuFlamenco 5-6 -vuotiaille A
SatuFlamenco 5-6 -vuotiaille B
1105100
Porin Flamenco-opisto,Teljänkatu 8 A 2, 2. krs
to 16.45-17.30
Ohjaaja Ida-Maria Mäki
10.9.-3.12.2015, 12 t
Opintomaksu 32 €
14.1.-21.4.2016, 13 t
Tanssimisesta innostuneille v. 2009-2010 syntyneille lapsille tarkoitettu opintoryhmä, jossa opetellaan rytmiä, koputuksia, pyö-
Itämaisen tanssin alkeisryhmä
1105105
Hostel River, Karjapiha 2
ke 17.00-18.00
Ohjaaja Tatiana Shadrina
9.9.-2.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
13.1.-13.4.2016, 17 t
Vasta-alkajille tarkoitettu opintoryhmä, jossa harjoitellaan itämaisen tanssin perusteita. Samalla Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän musiikin rytmit tulevat tutuiksi. Tanssille on ominaista keskivarta29
MUSIIKKI
Porin Kamarikuoro
rähdyksiä ja viuhkan käyttöä. Vauhdikasta tanssia ja tavoitteellista
tanssitekniikan opiskelua. Flamencopuvut ja -kengät voi ostaa Flamenco-opistolta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. alkaen
Porin Flamenco-opiston nettilomakkeella osoitteessa
www.baileflamenco.fi. Tiedustelut [email protected] tai puh. 040-504 3074/ Maria Kause.
KIELET • TANSSI
monipuolista ohjelmistoa. Jatketaan moniäänisen kuorolaulun
opettelemista helppojen kappaleiden avulla ja ryhmän niin halutessa esiinnytään kurssin päätteeksi. Sopii esimerkiksi Johdatus
kuorolauluun, alkeiskurssin käyneille tai jossain kuorossa laulaneille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
lon ja käsien ilmeikäs käyttö. Mukaan joustavat vaatteet, pehmeät
tossut tai sukat, huivi lanteille ja juotavaa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Itämaisen tanssin perusryhmä
1105106
Hostel River, Karjapiha 2
ke 18.10-19.10
Ohjaaja Tatiana Shadrina
9.9.-2.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
13.1.-13.4.2016, 17 t
Sopii itämaisen tanssin perusteet hallitseville. Harjoitellaan uusia
liikkeitä, tanssitaan helppoja sarjoja ja koreografioita sekä tutustutaan tanssivälineisiin ja kansantansseihin. Syvennetään tanssitaitoa ja lisätään tanssivarmuutta. Mukaan joustavat vaatteet, jumppatossut, huivi lanteille ja juotavaa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Itämaisen tanssin keskitason ryhmä
1105107
Porin nuorisotalo, peilisali, Isolinnankatu 12
ti 19.10-19.25
Ohjaaja Tatiana Shadrina
8.9.-1.12.2015, 20 t
Opintomaksu 40 €
12.1.-12.4.2016, 22 t
Itämaisen tanssin perustekniikan hallitseville sopiva ryhmä, jossa
harjoitellaan mm. perusliikkeiden yhdistelyä ja niiden variaatioita
sekä tutustutaan erilaisiin kansantansseihin ja niiden liikekieleen.
Tehdään pidempiä sarjoja ja esiintymiseen tarkoitettuja koreografioita, myös tanssivälineitä hyödyntäen. Mukaan joustavat vaatteet, jumppatossut, huivi lanteille ja juotavaa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Zumba
1105108
Uudenkoiviston koulu, liikuntasali
ke 19.45-20.45
Palokunnanpuistokatu 6-8
9.9.-2.12.2015, 16 t
Ohjaaja Essi Tähkä
13.1.-13.4.2016, 17 t
Opintomaksu 37 €
Liikunnan iloa zumbasta! Zumba on tanssiurheilua, jonka päämääränä on hauskanpito. Liikumme hymy huulilla latinalaisen musiikin ja kuumimpien hittien tahtiin. Tunti soveltuu kaikille iästä,
kunnosta tai sukupuolesta riippumatta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Senioritanssin alkeisryhmä
Porin urheilutalo, Kuninkaanhaanaukio 3
1105109
ma 9.45-10.30
Ohjaaja Maija Laakso
7.9.-30.11.2015, 12 t
Opintomaksu 32 €
11.1.-18.4.2016, 13 t
Seniori-ikäisille naisille ja miehille tarkoitettu ryhmä, jossa tutustutaan senioritanssin alkeisiin. Opettelemme mm. erilaisia juhlatansseja. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Senioritanssin perusryhmä
Porin urheilutalo, Kuninkaanhaanaukio 3
OTSOLA - monien taitojen talo
Falditas-kuntotanssi senioreille
1105111
Porin urheilutalo, peilisali, Kuninkaanhaanaukio 3
ti 10.00-11.00
Ohjaaja María Soriano
8.9.-1.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
12.1.-12.4.2016, 17 t
Falditas on latinotanssin ja flamencon yhdistelmä. Tanssitaan lattari-rytmejä flamencon tyyliin, musiikkina mm. rumba flamenca, latinomix, merenque ja salsa. Vähemmän tekniikkaa ja enemmän tanssin iloa ja fiilistä. Mukaan kevyt vaatetus, vesipullo ja huivi (esim. jenkkihuivi). Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Tanssin lyhytkurssit
Boogie woogie, alkeet
1105112
Seuratanssikurssi, alkeet
1105113
Uudenkoiviston koulu, liikuntasali
Palokunnanpuistokatu 6-8
su 13.9., 20.9. ja 27.9. klo 13.00-14.30
Tanssinopettaja (AMK) Jutta Wrangén
6 t, 14 €
Boogie woogien iloittelua! Harjoittelemme 50-lukua henkivän
rock´n swing -tanssin perusaskeleen, kuvioita sekä musiikin tulkintaa. Aiempaa tanssikokemusta ei tarvita, etenemme kurssilaisten taitojen mukaan. Kurssi on suunnattu ensisijaisesti tanssipareille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Uudenkoiviston koulu, liikuntasali
Palokunnanpuistokatu 6-8
su 13.9., 20.9. ja 27.9. klo 14.30-16.00
Tanssinopettaja (AMK) Jutta Wrangén
6 t, 14 €
Opettelemme kurssilla valssin, foksin, humpan ja tangon perusaskeleen ja oikean käännöksen. Lisäksi tutustumme tanssietikettiin. Kurssi on suunnattu ensisijaisesti tanssipareille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Kaikki graafisen alan palvelut
esitteistä verkkosivuihin.
1105110
to 10.45-12.15
Ohjaaja Maija Laakso
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Aiemmin senioritansseja tanssineille naisille ja miehille tarkoitet30
tu ryhmä, jossa opetellaan eri maiden musiikkiin sovellettuja senioritansseja, juhlatansseja ja vanhojen tansseja. 19.11. ei kokoontumista, korvataan 22.10. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
PALOKATU 2, 32800 KOKEMÄKI
(02) 522 6311 • [email protected]
www.risteenkirjapaino.fi
1105114
Uudenkoiviston koulu, liikuntasali,
Palokunnanpuistokatu 6-8
su 15.11., 22.11. ja 29.11. klo 13.00-14.30
Tanssinopettaja (AMK) Jutta Wrangén
6 t, 14 €
Bugg on ruotsalainen rock´n swing -tanssi. Opettelemme perusaskeleen ja tyylin sekä harjoittelemme kuvioita. Kurssi on suunnattu ensisijaisesti tanssipareille. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Fuskun kuviokurssi
1105115
Uudenkoiviston koulu, liikuntasali
Palokunnanpuistokatu 6-8
su 15.11., 22.11. ja 29.11. klo 14.30-16.00
Tanssinopettaja (AMK) Jutta Wrangén
6 t, 14 €
Fuskun perusteet käyneille lisää kuvioita tanssin mausteeksi! Vahvistetaan kuvioiden lomassa vientiä ja seurantaa ja nautitaan reippaasta paritanssista. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Öljyvärimaalaus ja piirustus B
1103101
Akvarellimaalaus
1103102
Otsola, lk 8, Juhana Herttuan katu 16
ti 18.00-20.15
Kuvataiteilija (AMK) Niko Palokangas
8.9.-1.12.2015, 33 t
Opintomaksu 60 €
12.1.-19.4.2016, 42 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Syyskaudella ei kokoontumista 15.9.
(korvataan kevätkaudella 19.4.2016). Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 8, Juhana Herttuan katu 16 ma 16.15-18.30
Taidemaalari Seppo Anttila
7.9.-30.11.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
11.1.-18.4.2016, 39 t
Opiskellaan akvarellimaalauksen perusteita, kehitetään omaa ilmaisua ja tehdään erilaisia kokeiluja. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Bollywood-workshop
1105116
Piirustuksen perusteet
1103104
Soca-workshop
1105117
Akryylimaalauksen viikonloppu
1103105
Väri ja valo
– akryylimaalauksen lyhytkurssi
1103106
Porin Flamenco-opisto,Teljänkatu 8 A 2, 2. krs
la 10.10. klo 15.00-18.00
Ohjaaja Kirsikka Mäkinen
4 t, 10 €
Bollywood on intialaisista bollywood-elokuvista tuttu tanssi, joka
yhdistelee niin temppelitansseja, kansantansseja kuin modernejakin tanssityylejä.Tyypillistä bollywoodille on sen esittävyys ja dramaattisuus, sillä tanssin sanomaa tuetaan sekä ilmein että elein.
Kurssilla tutustumme bollywoodin perusteisiin. Aiempaa tanssikokemusta ei tarvita. Mukaan mukavat vaatteet, juomapullo ja sisäkengät. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Porin Flamenco-opisto,Teljänkatu 8 A 2, 2. krs
su 11.10. klo 13.00-16.00
Ohjaaja Kirsikka Mäkinen
4 t, 10 €
Soca on calypsosta kehittynyt rytmikäs ja iloinen musiikkilaji. Tämä afrokaribialainen tanssi keskittyy liikkuvien sarjojen ja askelten sijaan rytmikkääseen ja sulavaan vartalon liikkeeseen ja etenkin lantion ja keskivartalon pyöritykseen. Socan liikekieli muistuttaa afrikkalaisia tansseja.
Kurssilla tutustumme socan perusteisiin. Aiempaa tanssikokemusta ei tarvita. Mukaan mukavat vaatteet, juomapullo ja sisäkengät. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
KUVATAITEET
Taidemaalaus ja piirtäminen
Öljyvärimaalaus ja piirustus A
1103100
Otsola, lk 8, Juhana Herttuan katu 16 ma 10.00-12.15
Taidemaalari Seppo Anttila
7.9.-30.11.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
11.1.-18.4.2016, 39 t
Opiskellaan öljyvärimaalauksen ja hiili-, lyijykynä- sekä valööripiirustuksen perusasioita. Harjoitellaan omaa ilmaisua ja maalataan
mm. asetelmia sekä maisemia. Työskentely etenee ryhmän toiveiden mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30
Otsola, lk 8, Juhana Herttuan katu 16 pe 17.30-19.45
Kuvataiteilija (AMK) Niko Palokangas
11.9.-4.12.2015, 33 t
Opintomaksu 60 €
15.1.-29.4.2016, 42 t
Perehdytään piirtämiseen omien ja annettujen aiheiden kautta.
Piirretään mm. mallipiirustusta ja asetelmia. Tutustutaan piirtämisen tekniikoihin ja välineisiin, aiheina mm. pastellimaalaus, lyijykynä, tussi ja hiili. Sopii erinomaisesti vasta-alkajille. Tervetuloa
myös jatkajat! Ryhmä on tarkoitettu yli 16-vuotiaille. Syyskaudella ei kokoontumista 18.9. (korvataan kevätkaudella 29.4.2016).
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Galleria Liisa Ekqvist,Vanha Vaasantie 13
la-su 12.9.-13.9. klo 10.00-16.00
Kuvataitelija Paavo Paunu
16 t, 50 €
Kausikortilla opintomaksu on 20 € (lounas)
Heittäydy ilmaisun iloon! Opiskellaan akryylimaalauksen perusteita, tehdään erilaisia kokeiluja ja kehitetään omaa ilmaisua. Mukaan siveltimet, vesiastia, akryylivärit (cyani, magenta, keltainen,
valkoinen ja musta), vahvaa paperia/pahvia kokeiluihin ja vähintään yksi maalauspohja teokseen (litteä/kiilakehyksillä) sekä halutessasi pöytäteline, mediumia ja gessoa. Sopii niin vasta-alkajille
kuin jonkin verran maalanneille. Opintomaksu 50 € sis. lounaan
ja kahvin. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 8, Juhana Herttuan katu 16
to 17.15-20.15
8.10.-29.10.2015
Kuvataitelija Paavo Paunu
12 t, 17 €
Ilmaisullisella akryylimaalauksen lyhytkurssilla tutkitaan värien
käyttöä sekä niiden sekoittamista tavoitellun tilan luomisessa, valon luomisessa ja tunnelman rakentamisessa. Mukaan siveltimet,
vesiastia, akryylivärit (cyani, magenta, keltainen, valkoinen ja musta), vahvaa paperia/pahvia kokeiluihin sekä vähintään yksi maalauspohja teokseen (litteä/kiilakehyksillä) ja halutessasi pöytäteline, mediumia ja gessoa. Sopii niin vasta-alkajille kuin jonkin ver31
TANSSI • KUVATAITEET
Bugg, alkeet
ran maalanneillekin. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kuvataideterapia
Kuvataideterapia
1103115
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
ti 17.15-19.30
Taideterapeutti M arjatta Vehniä
15.9.-24.11.2015, 30 t
Opintomaksu 50 €
12.1.-22.3.2016, 30 t
Haluatko ilmaista itseäsi erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten ryhmässä kuvataiteen keinoin? Ryhmä sopii kaikille, jotka haluavat lisää empatiaa, itsetuntemusta ja uskallusta elämäänsä.Taideterapia
ei vaadi teknistä osaamista tai taitoa, tärkeintä on maalaamisen
ihmisessä synnyttävä prosessi. Mukaan vihko, erilaisia ja erikokoisia papereita, siveltimiä ja vesiohenteisia värejä ja väriliituja. Ennakkoilmoittautuminen Otsolan toimitalossa ti 8.9. klo
17.30-18.30. Mahdollisia vapaita paikkoja voi tiedustella
ke 9.9. alkaen puh. 02-630 1500.
Kalligrafia
Kalligrafian alkeisryhmä
1103120
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16 to 17.00-19.15
Kalligrafi Teija Tiilimäki
10.9.-3.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
14.1.-21.4.2016, 39 t
Kalligrafia on kaunokirjoitustaidetta. Opettelemme kalligrafian
perustaidot tasa- ja kirjoitusterällä. Luomme persoonallisen kirjoitustyylin, jolla on ilo ilmaista itseään.Tutustumme myös erilaisiin
paperilaatuihin, musteisiin ja vesi- sekä peiteväreihin. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla mukaan lyijykynä, n. 50 cm:n pituinen
viivain ja A3-kokoista piirustuspaperia. Myöhemmin hankittavat
tarvikkeet voi ostaa opettajalta. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kalligrafian jatkoryhmä
1103121
Kalligrafian perusryhmä
1103124
Noormarkun yhtenäiskoulu, Museotie 12
syksyllä la 12.9., 10.10., 14.11. klo 10.00-13.00, 12 t
keväällä la 16.1., 13.2., 12.3. ja 16.4. klo 10.00-13.00, 16 t
Kalligrafi Sa ri Vuorenoja
Opintomaksu 31 €
Kalligrafia on kauniisti kirjoittamista. Opettelemme tekstityylejä
erilaisilla tekstausterillä ja väreillä. Ota mukaan perustyövälineet:
lyijykynä, 50 cm viivoitin ja A3-kokoista paperia. Ota myös kalligrafiavälineet, jos on. Sopii niin aloittelijoille kuin kalligrafiaa aiemminkin harrastaneille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Lasten kuvataideryhmät
Kuvataidetta 7-9 -vuotiaille
1103130
Kuvataidetta 9-12 -vuotiaille
1103131
Otsola, lk 8, Juhana Herttuan katu 16
la 10.00-11.30
Kuvataiteilija (AMK) Toni Lehtola
5.9.-28.11.2015, 24 t
Opintomaksu 65 €
16.1.-23.4.2016, 26 t
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 20 € (syys- ja kevätlukukausi). Piirrämme, maalaamme ja muovailemme. Opimme
kuvallisen ajattelun valmiuksia ja kuvan tekemisen perustaitoja
usealla eri kuvataiteen osa-alueella sekä kehitämme omaa ilmaisua. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen
Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat
ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 8, Juhana Herttuan katu 16
la 11.30-13.00
Kuvataiteilija (AMK) Toni Lehtola
5.9.-28.11.2015, 24 t
Opintomaksu 65 €
16.1.-23.4.2016, 26 t
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 20 € (syys- ja kevätlukukausi). Edellisen rinnakkaisryhmä 9-12 -vuotiaille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Keramiikka
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16
ti 17.15-19.30
Kalligrafi Teija Tiilimäki
8.9.-1.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
12.1.-12.4.2016, 39 t
Opettelemme uusia kirjaimistoja, valmistamme tekstauspohjia,
harjoittelemme kultausta ja erilaisia sommittelutyylejä. Sopii kalligrafian alkeet hallitseville. Mukaan kalligrafian työvälineet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Kalligrafiaa luovasti – syventävä ryhmä 1103123
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16 ke 10.00-12.15
Kalligrafi Teija Tiilimäki
9.9.-2.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
13.1.-13.4.2016, 39 t
Päästä ideasi valloilleen! Kalligrafian syventävässä ryhmässä voit
toteuttaa kirjoitusprojekteja monella eri tavalla - kortit, kirjaset,
käsin sidotut kirjat ja origamit johdattavat rajattomien mahdollisuuksien maailmaan. Sopii kalligrafian perustiedot ja taidot hallitseville. Mukaan kalligrafian työvälineet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
32
OTSOLA - monien taitojen talo
Keramiikkaa vasta-alkajille,
intensiivikurssi
1198100
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
ti-to 1.-3.9. klo 17.00-19.15 ja la 12.9. klo 13.30-15.45
Artesaani Eeva-Liisa Husu
12 t, 17 €
Keramiikan vasta-alkajien intensiivikurssilla opetellaan erilaisia saven käsin rakennustekniikoita - esim. muovailu-, kaiverrus-,
makkara-, levy- ja nipistelytekniikoita. Harjoitellaan yleisimpiä ke-
Keramiikka A
1198101
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
ti 12.30-14.45
Ohjaaja Eriita Sopenkivi
8.9.-1.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
12.1.-12.4.2016, 39 t
Opetuksen alussa kerrataan keramiikan käsinrakennusmenetelmät ja lasituksen perusteet. Valmistetaan matala- ja korkeapolttoisia koriste- ja käyttöesineitä. Saven ja lasitteet voi ostaa opettajalta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Keramiikkaa lapsille
1198108
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
ti 16.30-18.00
Artesaani Eeva-Liisa Husu
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Yli 7-vuotiaille lapsille tarkoitettu opintoryhmä, jossa valmistetaan savesta koriste-esineitä ja opetellaan lasituksen alkeita. Saven ja lasitteet voi ostaa opettajalta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Posliininmaalaus
Posliininmaalaus A
1198110
Keramiikka B
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
ti 18.15-20.30
Artesaani Eeva-Liisa Husu
8.9.-1.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
12.1.-12.4.2016, 39 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
1198102
Otsola, lk 8, Juhana Herttuan katu 16 to 10.00-12.15
Opettaja Anja Vihervirta
10.9.-3.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
14.1.-21.4.2016, 39 t
Opiskellaan posliininmaalausta alkeista erilaisiin pintakäsittelytekniikoihin. Valmistetaan käyttö- ja koriste-esineitä. Sopii niin
vasta-alkajille kuin posliininmaalausta pidempäänkin harrastaneille. Aloittelijan tarvikepakkauksen voi ostaa opettajalta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Keramiikka C
1198103
Posliininmaalaus B
1198111
Kevyt paperisavi
1198105
Posliininmaalaus C
1198112
Posliininmaalaus D
1198113
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
ke 9.30-11.45
Ohjaaja Eriita Sopenkivi
9.9.-2.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
13.1.-13.4.2016, 39 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
la 17.10. ja 7.11. klo 14.00-16.15 ja su 18.10. klo 10.00-14.30
Artesaani Eeva-Liisa Husu
12 t, 17 €
Koe kepeä ja hauras paperisavi. Valmistetaan veistosmaisia töitä valmiista paperisavesta ja tehdään pieniä kokeiluja omista paperisavisekoituksista. Paperisavi soveltuu keveytensä vuoksi hyvin suuriin töihin, veistoksiin tai seinälle tuleviin reliefeihin. Töistä tulee melko hauraita, joten käyttökeramiikkaan materiaali ei
sovellu. Kurssille voivat osallistua aloittelijat tai pidempään keramiikkaa harrastaneet. Saven ja lasitteet voi ostaa opettajalta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Otsola, lk 8, Juhana Herttuan katu 16 ke 17.30-19.45
Ohjaaja Harriet Kakko
9.9.-2.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
13.1.-13.4.2016, 39 t
Posliininmaalausta pääasiassa sivellintekniikalla. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Noormarkun yhtenäiskoulu, Museotie 12
ma 17.00-19.15
Ohjaaja Heljä Jalaja
7.9.-30.11.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
11.1.-18.4.2016, 39 t
Opiskellaan posliininmaalauksen alkeita ja erilaisia pintakäsittelytekniikoita. Tutustumme värien, öljyjen ja välineiden käyttöön
ja teemme mm. kynäöljytyön, raapetyön ja sivellintyön. Sopii niin
vasta-alkajille kuin posliininmaalausta pidempäänkin harrastaneille. Aloittelijan tarvikepakkauksen voi ostaa opettajalta (n. 50 €).
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Lassilan pappila, Kairilantie 3
joka 2. ke 19.00-21.15
Ohjaaja Heljä Jalaja
9.9.-2.12.2015, 21 t
Opintomaksu 40 €
20.1.-13.4.2016, 21 t
Edellisen rinnakkaisryhmä Lassilassa. Ryhmä kokoontuu joka
toinen keskiviikko. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
33
KUVATAITEET
ramiikan koristelutapoja ja tutustutaan lasitteisiin. Saven ja lasitteet voi ostaa opettajalta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Lasityöt
Lasikoruja sulattamalla
1198115
Galleria Puuvilla, Pohjoisranta 11 (sisäpiha)
la ja su 19.9.-20.9. klo 11.00-16.15
Lasitaiteilija Marja Lahti
14 t, 17 €
Lasia sulattamalla voit valmistaa persoonallisia ja kauniita riipuksia, sormuksia ja korvakoruja. Hyvä lahjaidea! Tekemiäsi lasiosia
voit hyödyntää myös esim. hopeakorukurssilla.
Lasi työstetään koruksi metallilankoja, dichroid-laseja sekä yksivärisiä sulatuslaseja yhdistämällä. Käytämme korujen tekoon Bullseye-sulatuslasia. Voit ottaa mukaan omat lasintyöstämisen välineet. Opettajalta voi ostaa sulatukseen tarvittavaa materiaaleja ja
tarvikkeita. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että lasitöitä aiemmin
harrastaneille. Tiedustelut puh. 050-544 7780/Marja Lahti. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
KÄDENTAIDOT
Tekstiilityöt
Ompelu A
1104100
Ompelu B
1104101
Kankaankudonta
1104102
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16 ma 10.00-12.15
Ohjaaja Marjo Lepistö
7.9.-30.11.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
11.1.-18.4.2016, 39 t
Tule kokemaan ompelun ilo! Mahdollisuus ommella vaatteita ja
sisustustekstiilejä tai uudistaa ja muodistaa vanhaa ompelukoneella ja saumurilla. Sopii sekä vasta-alkajille että ompelua pidempään harrastaneille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16 ke 17.30-19.45
Ohjaaja Marjo Lepistö
9.9.-2.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
13.1.-13.4.2016, 39 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kyläsaaren vanha koulu, Mörtintie 6
ke 17.00-19.15
Artesaani Tiina R aitanen
9.9.-2.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
13.1.-13.4.2016, 39 t
Sopii niin aloittelijoille kuin kokeneillekin kutojille. Opitaan luomaan loimi ja rakentamaan se ohjeen mukaan. Tunnistetaan erilaisia kudontamateriaaleja ja perussidoksia. Kokeneille kutojille
haastavampia töitä. Ensimmäisillä kerroilla suunnitellaan loimet
ja tehdään yhteistilaukset. Kudontatila on kurssilaisten käytössä
myös muina aikoina sopimuksen mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Tilkkutyöt ja applikaatiot A
1104103
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16 ma 17.00-19.15
Tilkkutyön ohjaaja Sirkka Korpinen
31.8.-2.11.2015, 30 t
Opintomaksu 50 €
7.3.-16.5.2016, 30 t
Perinteisiä tilkkutöitä ja applikaatioita käsin ja koneella ommellen.
34
OTSOLA - monien taitojen talo
Edetään perusteista vaativiin tekniikoihin kuten japanilaiseen taitteluun ja lyijylasimaalaustekniikkaan. Sopii niin aloittelijoille kuin
tilkkutöitä pidempäänkin harrastaneille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11.00 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Tilkkutyöt ja applikaatiot B
1104104
Tilkkutyöt ja applikaatiot C
1104105
Nypläys
1104106
Minielämää-nukkekotikurssi
1104107
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16
ti 10.00-12.15
Tilkkutyön ohjaaja Sirkka Korpinen
1.9.-3.11.2015, 30 t
Opintomaksu 50 €
8.3.-10.5.2016, 30 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11.00 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16 to 10.00-12.15
Tilkkutyön ohjaaja Sirkka Korpinen
3.9.-5.11.2015, 30 t
Opintomaksu 50 €
10.3.-19.5.2016, 30 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11.00 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16 ma 13.00-15.15
Tekstiiliartesaani Tuula Virtanen-Ruoho
7.9.-30.11.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
11.1.-18.4.2016, 39 t
Opiskellaan nypläystä alkeista vaativimpiin tekniikoihin ja valmistetaan erilaisia nypläystöitä opiskelijan taitojen mukaan: reunapitsejä, tauluja, koruja ym. Mukaan nypläystyyny, nypylöitä, nuppineuloja, pahvia, sakset ja pellavalankaa (n:o 50/70). Sopii sekä vasta-alkajille että pidempään harrastaneille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
joka 2. to 17.15-20.15
Ohjaaja H elena Viitala
17.9.-26.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
21.1.-14.4.2016, 28 t
Joka toinen viikko kokoontuvassa opintoryhmässä somistetaan
nukkekotia 1:12-koossa. Tehdään huonekaluja, käyttöesineitä ja
-tarvikkeita miniatyyrikoossa. Sopii sekä aloittelijoille että aiemmin harrastaneille. Ota mukaan haluamasi materiaalit ja tarvittavat välineet sekä työkalut. Opintoryhmä on tarkoitettu aikuisille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Tekniset työt
Soitinten rakentaminen
1104115
Kaarisillan koulu, Isosannanpuistokatu 23
ke 17.30-20.00
Soitinrakentaja K ristian Wetterstrand
9.9.-2.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
13.1.-13.4.2016, 39 t
Puutyön perusteet hallitseville tarkoitettu opintoryhmä. Perehdytään soitinmateriaaleihin ja soitinrakentamisen työtapoihin sekä rakennetaan kielisoitin kunkin oman valinnan mukaan – esimerkiksi kantele, jouhikko, sähkö- tai akustinen kitara, mandoliini tms. Materiaalikustannukset ovat soittimesta riippuen noin
25-500 €. Osallistujien edellytetään hankkivan omat suojalasit ja
kuulosuojaimet. Lisätietoja saa tarvittaessa puh. 040-728 6966/
Entisöinti
1104110
Kyläsaaren koulu, Mörtintie 6
ti 17.00-19.15
Artesaani Sari Nikkanen
8.9.-1.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
12.1.-12.4.2016, 39 t
Entisöidään vanhoja esineitä ja huonekaluja sekä opetellaan erilaisia pintakäsittelyjä, puukorjauksia ja verhoilua. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla mukaan oma työ tai kuva työstä, puukko, sikli ja työvaatteet. Kustannukset määräytyvät työn mukaan.
Osallistujien edellytetään hankkivan omat suojalasit ja kuulosuojaimet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Vanhasta uutta
Kädentaitojen lyhytkurssit
1104111
Noormarkun yhtenäiskoulu, Museotie 12
ma 17.30-19.45
Ohjaaja Sari Aatolainen
7.9.-30.11.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
11.1.-18.4.2016, 39 t
Kunnostetaan, tuunataan ja uudistetaan sekä vanhoja että uusia
huonekaluja. Tervetuloa sekä aloittelijat että jatkajat! Ensimmäisellä kerralla mukaan oma työ ja tarvittavia työkaluja (esim. hiomapaperi yms.). Osallistujien edellytetään hankkivan omat suojalasit ja kuulosuojaimet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Puutyö ja entisöinti
1104112
Hopeakorujen työpaja
1104113
Ahlaisten koulu, teknisentyön lk,
Ahlaistentie 732
ti 17.00-19.15
Puuseppä M arko Tyykilä
8.9.-1.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
12.1.-12.4.2016, 39 t
Tutustutaan eri puuntyöstömenetelmiin ja valmistetaan erilaisia
koriste- ja käyttöesineitä. Entisöidään vanhoja esineitä ja huonekaluja. Osallistujien edellytetään hankkivan omat suojalasit
ja kuulosuojaimet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 8, Juhana Herttuan katu 16
la 12.9. klo 13.30-15.00 (suunnittelu ja yhteistilaus)
la-su 26.-27.9. klo 13.30-18.00
Kultaseppä Henna Kallionkieli
14 t,17 €
Sopii sekä vasta-alkajille että hopeatöitä pidempään harrastaneille. Opitaan valmistamaan sekä hopeaketjuja että ranne-, kaula-,
nilkka- ja korvakoruja aidosta hopealangasta. Aloittelijat punovat
perusketjuja. Jatkajat punovat vaikeampia malleja ja käyttävät vaativampia materiaaleja. Työvälineet (pienen ruuvipenkin, pihdit, sahan terineen ja veivin) voit ottaa mukaan tai vuokrata opettajalta
(työvälinevuokra 4 €). Materiaalikustannukset tehtävien töiden
mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Hopealusikasta koru
tamalla ja taivuttelemalla. Ota mukaan lusikoita (mieluiten hopeisia). Muuta materiaalia voi ostaa opettajalta. Kurssilla voi valmistaa koruja myös hopealevystä ja -langasta. Työvälineet voi vuokrata opettajalta (työvälinevuokra ja tarvikemaksu 5 €, maksetaan
opettajalle). Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30
alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
1104114
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
la 14.11. klo 13.30-18.00 ja su 15.11. klo 10.00-16.00
Korumuotoilija (AMK) Mari Syrén-Fawaz
14 t, 17 €
Hopealusikalle uusi elämä: valmistetaan lusikoista (mieluiten hopeisista) koruja tai pieniä esineitä sahaamalla, juottamalla, pakot-
Käsityöretriitti
1104140
Helmityöt A
1104141
Helmityöt B
1104142
Repolinna, Konttorinkatu 1, Reposaari
Käsityöretriitti alkaa lauantaina 5.9. klo 10.00
ja päättyy sunnuntaina 6.9. klo 16.30
Opettajina Sointu Varjus, Eeva-Liisa Husu ja Sari Mattila
Osallistumismaksu 160 € sisältää majoituksen Repolinnassa 2-4
hh:ssa, ruokailut, saunan, opetuksen ja työpajojen materiaalin.
Käsityöretriitti on lempeä, rauhaisa ja kokemuksellinen matka
luovuuden ja ilmaisun äärelle.Voit pysähtyä ja hiljentyä, heittäytyä
intuitiiviseen käsillä tekemiseen, kokea käsityö, matkata luovuuteen ja aistia materiaalit. Meren läheisyydessä, historiallisessa Reposaaressa vanhan Sahan konttorin alueella tapahtuvan Käsityöretriitin ohjelmassa on rentoutushetkiä ja joogaa sekä lempeää,
ilmaisullista, aistimaailmaa avaavaa käsillä tekemistä.
Viikonlopun aikana valmistetaan Fairy Garden - oman elämän
haavepaikka, virkataan vaikkapa suloinen Tawashi ja hiotaan pehmeästä vuolukivestä koru. Fairy Garden -työpajassa voi sisustuselementtejä valmistaa mm. mosaiikkityönä, huovuttaen tai erilaisista massoista ja luonnonmateriaaleista. Ennakkoilmoittautuminen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1500.
Otsola, lk T,
joka 2. ma 10.00-13.00
Juhana Herttuan katu 16
7.9.-16.11.2015,
Ohjaaja Marjo Lahti
24 t, 28 €
Helmitöitä joka toinen maanantai! Tutustutaan eri tekniikoihin:
siemenhelmistä suurempiin ja erikoishelmiin. Valmistetaan ranne-, kaula- ja korvakoruja sekä sisustussomisteita. Materiaalin voi
ostaa opettajalta. Sopii niin aloittelijoille kuin helmitöitä aiemminkin harrastaneille. Alle 13-vuotiaat aikuisen kanssa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Otsola, lk T,
joka 2. ma 17.30-20.30
Juhana Herttuan katu 16
7.9.-16.11.2015,
Ohjaaja Marjo Lahti
24 t, 28 €
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
35
KÄDENTAIDOT
Kristian Wetterstrand. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
moittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Koruja ja koristeita kolmella tapaa
1104146
Kaunista käsillä –
kädentaitopaja aikuisille A
1104147
Kaunista käsillä –
kädentaitopaja aikuisille B
1104148
Kaunista käsillä –
kädentaitopaja aikuisille C
1104149
Koukkuaminen eli
tunisialainen virkkaus
1104150
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
ma 14.9., to 24.9. ja ma 28.9. klo 17.30-20.30
Artenomi (AMK) Hannele Selin
12 t, 17 €
Tällä kurssilla pääset tekemään koruja ja koristeita sekä vetoketjuista, helmistä ja prismoista että huovuttaen. Voit myös keskittyä ainoastaan yhteen, Sinulle mieluisimpaan tekniikkaan. Opettajalta voi ostaa tarvittavat materiaalit, mutta voit ottaa mukaasi
esim. vanhoja tai uusia metallivetoketjuja. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Pienet betonityöt
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
1104143
ke 17.15-19.30
9.9.-23.9.2015
Opettaja So intu Varjus
9 t, 12 €
Valmistetaan betonimassasta ulkotuliruukkuja, pieniä kynttiläalustoja ja -astioita, tonttuja sekä koristeellisia tähtiä ja sydämiä.
Töitä koristellaan decoupage-tekniikalla ja spraymaaleilla. Betonikoristeet sopivat hyvin sekä ulko- että sisätiloihin. Ota mukaan:
3-5 cm paksua vaahtomuovia, yhden koon sukkahousuja, kankaita, virkattuja pitsiliinoja, kumihansikkaita, minigrip-muovipusseja (koko 0,2-4 l), tuorekelmua, mattopuukko, sekoitusämpäri
betonille sekä valumuotteja (esim. ämpäri, kukkaruukku, maitopurkkeja, jogurttipurkkeja tms.). Opettajalta voi ostaa kuivabetonia (S 30). Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Taitokeskus, Noormarkku
joka 2. ti 10.00-12.15
Makkarakoskentie 1
15.9.-10.11.2015
Ohjaaja Päivi Storberg
15 t, 20 €
Tekemistä käsille, kauneutta silmille ja hyvää oloa mielelle! Joka toinen viikko kokoontuvassa ryhmässä teemme kädentaitoja oman valinnan mukaan. Syksyn ohjelmassa mm. ihania valaisimia ja makramee-seinävaatteita. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Taitokeskus, Pori, Itäpuisto 13
Neulakinnastekniikka
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
1104144
to 17.00-20.00
10.9.-24.9.2015
Artesaani Eeva-Liisa Husu
12 t, 17 €
Neulakinnastekniikka on ympäri maailman tunnettu ikivanha käsityötekniikka. Työvälineenä on suurisilmäinen ja suurehko, litteä, tylppäkärkinen neula. Kurssilla opiskellaan perinteisen neulakinnastekniikan perusteet ja valmistetaan pieni työ, esim. patalappu, rannekkeet tai lapaset. Työstä tulee purkautumatonta ja
vahvaa. Ota mukaan neulakinnasneula (tai iso ja paksu pyöreäkärkinen parsinneula, jossa kookas silmä) sekä villalankaa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Sisustetaan pajulla!
1104145
Sunniemen pajutila,
pe 11.9. ja 25.9. klo 18.00-20.15
Leinontie 41
la 12.9. ja 26.9. klo 9.00-14.15
Floristi, punonnanopettaja Seija Viitanen
20 t, 24 €
Punotaan pajusta erilaisia käyttötuotteita ja sisustuselementtejä: rappurallit, sermit, erilaiset tilakoristeet ja näköesteet ym.
11.-12.9. opetellaan erilaisten suorien tasojen punomis- ja sitomistekniikkoja. 25.-26.9. keskitytään pyöreiden muotojen punomiseen ja pujotteluun: pajukartiot, pallot yms. Kurssi sopii sekä
aloittelijoille että pidempään punoneille.
Ota mukaan muistiinpanovälineet, oksasakset, metallipiikki, kärkipihdit ja mittanauha sekä idea punottavasta tuotteesta. Työkaluja voi lainata myös pajutilalta. Materiaalimaksu tehtävistä töistä riippuen alkaen 20 €/opintokerta. Materiaaleja voi ostaa opettajalta. Lisätietoja puh. 050-567 8910/Seija Viitanen. Ennakkoil36
OTSOLA - monien taitojen talo
joka 2. ke 17.15-19.30
16.9.-11.11.2015
Ohjaaja K aija Vastamäki
15 t, 20 €
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Taitokeskus, Noormarkku,
joka 2. to 18.00-20.15
Makkarakoskentie 1
17.9.-12.11.2015
Ohjaaja Päivi Storberg
15 t, 20 €
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
to 13.00-15.15
17.9.-8.10.2015
Artesaani Eeva-Liisa Husu
12 t, 17 €
Valmistetaan ohuesta villalangasta koukkuamalla pitsimäinen huivi
(koukkuamisen perusteet osaavat), rannekkeet tai tuubihuivi (aloittelijat). Ota mukaan kaksipäinen koukku tai kaapelikoukku ja villalankaa (pitsihuiviin kaapelikoukku + 30-40 cm kaapeli ja yhtä vahvaa
lankaa. Rannekkeisiin tai tuubihuiviin kahta eripaksuista ja mielellään
eriväristä lankaa). Valitse koukku paksumman langan mukaan, muutamaa numeroa suuremmaksi kuin virkatessa käyttäisit. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
KÄDENTAIDOT
YLI 15 000 erilaista elokuvaa DVD, Blu-ray
Kaikkea komediasta kauhuun;
aikuisviihde K-18 osasto erikseen.
Myös PELEJÄ, AGORA KORISTEITA
(lohikäärme, pääkallokoristeita...)
ELOKUVA- ja PELI FIGUREITA ym.
OSTO-VAIHTO-MYYNTI
puh.02-637 8726, Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15
Tuhansien juhlien taitaja vuodesta 1990 lähtien.
Onnistunut tilaisuus on meille aina sydämen asia.
Monipuoliset puitteet, hyvä ruoka, huomaavainen
palvelu, musiikki ja muut oheispalvelut luovat
juhliin ja asiakastilaisuuksiin oikean hengen.
Kokemäenjoen rannalla sijaitseva juhlatalomme
toivottaa Teidät tervetulleeksi - olipa juhlanne
pieni tai suuri, meillä olet aina kunniavieras.
www.rantakartano.net
su per kau ra
Kaura leipä • Havre
bröd
su pe r ru is
ruis l e i pä
d
• råg brö
Rautatienpuistokatu 2, 28130 Pori
Keskuskartano, p. 02 633 2157
www.mattoliikeniemi.
Avoinna ark. 10-18, la 10-14
MATTOKAUPPAA JO 29 VUOTTA!
Kevyt, pölyämätön
viskoosimatto
GLAUDIA
135x195 cm
39
€
Norm.
70,-
Käytävämattoja rullalta
Leveys 67cm
Hinta alkaen
9,90 /jm
Kotimainen lankamatto
RAITA
Esim. 80x150 cm
45€
37
Kylmäemaloidut korut
1104151
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16
la 19.9. klo 10.00-13.45
Ohjaaja Marjo Lahti
5 t,7 €
Teemme ihania, ainutlaatuisia ja yksilöllisiä koruja hartsilla kylmäemaloiden. Hyvä lahjaidea! Ota mukaan kuljetusastia kosteille töille. Materiaalit voi ostaa opettajalta (n. 10 €). Alle 13-vuotiaat aikuisen seurassa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kirjansidonta
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
1104152
ke 17.00-20.00
30.9.-18.11.2015
Opettaja So intu Varjus
28 t, 31 €
Sopii sekä vasta-alkajille että pidempään harrastaneille. Valmistetaan erilaisia, helppoja ja vaativampia sidoksia opiskelijoiden toiveiden mukaan, mm. napinläpisidos, koptisidos, salainen belgialainen sidos tai japanilainen lankasidos. Kokeillaan kalannahkaa (tilataan yhteistilauksena).
Ota mukaan ensimmäisellä kerralla sivupapereita (esim. kopiopaperia), lyijykynä, sakset, viivain, puuliimaa, sidontalankoja, kansipahvia ja kansien päällystysmateriaaleja. Tarvikkeita voi ostaa
opettajalta. Materiaalit alk. 5 €. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Tölkinvetimistä kierrätettyä
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
1104153
to 17.00-20.00
1.10.-29.10.2015
Artesaani Eeva-Liisa Husu
16 t, 20 €
Mitä kaikkea syntyykään tölkinvetimistä! Kurssilla kierrätetään
tölkinvetimiä tuotteiksi - voit valmistaa esim. pussukan, laukun
tai rintarossin virkaten ja punoen. Pienehköön laukkuun menee
500-700 vedintä, rintarossiin vähintään 6 ja pyöreään pikkukukkaroon 108 vedintä. Mukaan lankaa, esim. puuvillaista virkkauslankaa ja virkkuukoukku (langan mukaan esim. 2 tai 2,5) sekä tölkinvetimiä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
nakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Punotaan sankakori
1104156
Pillihimmeli pimmeli
1104157
Valokuva huovutetulle pohjalle
1104158
1104159
Sunniemen pajutila, Leinontie 41
pe 16.10. klo 18.00-20.15
la 17.10. klo 9.00-14.15
Floristi, punonnanopettaja Seija Viitanen
10 t, 14 €
Opitaan korinpunonnan tärkeät tekniikat ja punotaan kestävä
sankakori kunnon ostoskoriksi ja moneen muuhunkin käyttöön.
Kurssi antaa aloittelijoille hyvät perustiedot pajunpunonnasta ja
tarjoaa pidempään punoneille mahdollisuuden edetä punontataidoissa.
Ota mukaan muistiinpanovälineet, oksasakset, metallipiikki, kärkipihdit, pyykkipoikia ja mittanauha.Työkaluja voi lainata myös pajutilalta. Materiaalimaksu korin koosta riippuen 15-45 €, materiaaleja voi ostaa opettajalta. Lisätietoja puh. 050-567 8910/Seija Viitanen. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen
Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat
ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16
la 17.10. klo 10.00-13.00
Ohjaaja H elena Viitala
4 t, 5 €
Pimmeli on mehupilleistä tehty moderni himmeli, joka sopii pillien väreistä riippuen joko joulukoristeeksi tai ympärivuotista sisustusta piristämään. Tutustumme pimmelin teon perustekniikkaan ja teemme oman pimmelin. Ota mukaan n. 60 pilliä (yksi- tai
monivärisiä, halkaisija max. 5 mm), pitkä ja lyhyt parsinneula, puuvillalankaa, sakset sekä kirkasta kynsilakkaa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
Huovutetut tossut tai lapaset
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
la 19.9. klo 13.30-15.00 (suunnittelu ja villan yhteistilaus)
la 3.10. ja 10.10. klo 14.00-17.00 (huovutus)
Artesaani Eeva-Liisa Husu
10 t, 14 €
Huovutetaan lämpöiset sisätossut tai lapaset. Pohjana käytetään
esi-huopalevyä ja pintamateriaalina suomenlampaan villaa. Keskikokoisiin tossuihin kuluu esihuopalevyä noin 0,5 m² + kuviovilloja n. 200 g. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
1104154
to 17.00-20.00
5.11.-3.12.2015
Artesaani Eeva-Liisa Husu
20 t, 25 €
Opintomaksu sisältää kopiomaksun.Valokuvausta ja käsitöitä yhdistelevällä kurssilla valmistetaan huopatekstiili, johon kankaalle tulostettu kuva huovutetaan kiinni ja koristellaan. Kurssityönä
valmistetaan vaikkapa tyyny tai seinävaate. Ensimmäisellä kerralla tilataan materiaali yhteistilauksena, suunnitellaan valmistettavat työt ja muokataan kuvia. Ota mukaasi kuva tai kuvia, joita aiot
työssäsi käyttää. Kuva mielellään digitaalisessa muodossa muistitikulla (jos on kyse piirroksesta tai vanhasta valokuvasta, niin alkuperäiskuvanakin käy). Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Polymeerimassakorukurssi
1104155
Joulunodotuskurssi
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16
la 10.10. klo 10.00-15.15
Ohjaaja Marjo Lahti
7 t, 10 €
Polymeerimassa on muovailuvahan kaltaista massaa (mm. Fimo,
Premo, Cernit), mistä voi valmistaa käsin muotoillen tai apuvälineiden avulla mm. koruja, käyttöesineitä ja nukkekodin esineitä.
Kurssilla valmistetaan ihastuttavia koruja. Sopii sekä vasta-alkajille että aiemmin harrastaneille.
Materiaalin voi ostaa opettajalta. Työvälineet lainataan opettajalta, työvälinevuokra 3 €. Alle 13-vuotiaat aikuisen kanssa. En38
OTSOLA - monien taitojen talo
Taitokeskus, Noormarkku,
ke 18.30-20.45
Makkarakoskentie 1
11.11.-25.11.2015
Ohjaaja Päivi Storberg
9 t, 12 €
Kokoonnutaan iloisen joulunodotuksen merkeissä valmistamaan
koristeita ja joululahjoja. Ensimmäisellä kerralla valmistamme ovikransseja luonnonmateriaaleista: ota mukaan varpuja ja/tai havuja. Toisella kerralla valamme ja kastamme kynttilöitä ja kolmannella kerralla teemme jouluisia lyhtyjä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
1104160
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16
pe 20.11. klo 17.00-20.00
Kalligrafi Teija Tiilimäki
4 t, 5 €
Materiaalimaksu 10 € (maksetaan opettajalle, sisältää kaikki tarvikkeet kurssin kortteihin). Itse tehdyt joulukortit ilahduttavat!
Teemme tunnelmallisia ja persoonallisia joulukortteja sekä uusin että perinteisin tekniikoin. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Joulun tunnelmallisimmat kortit B
1104161
Paperienkelit ja -tähdet
1104162
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16
la 21.11. klo 10.00-13.00
Kalligrafi Teija Tiilimäki
4 t, 5 €
Materiaalimaksu 10 € (maksetaan opettajalle, sisältää kaikki tarvikkeet kurssin kortteihin). Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Otsola, lk 2, Juhana Herttuan katu 16
la 21.11. klo 13.30-16.30
Kalligrafi Teija Tiilimäki
4 t, 5 €
Materiaalimaksu 10 € (maksetaan opettajalle, sisältää kaikki tarvikkeet). Enkelit ja tähdet ovat joulukoristeiden ehdottomia klassikoita. Teemme paperista erilaisia tähtiä ja enkeleitä tuomaan
ihanaa joulun tunnelmaa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Joulupaja
1104163
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
su 22.11. klo 12.00-15.00
Eri opettajat
4 t, 14 €
Opintomaksu: 14 €/aikuinen, 10 €/lapsi (sisältää opetuksen ja
materiaalin). Kausikortilla opintomaksu 9 €. Tervetuloa koko
perheen joulupajaan! Tule valmistautumaan tunnelmalliseen jouluun ja valmistamaan lahjoja ja koristeita työpajoillamme: Jouluinen kranssi raakapellavasta, Pieniä koristeita rautalangasta taivuttaen ja Joulukuusi nauhoista ja helmistä pujotellen. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Kynttiläkurssi
1104164
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
la 28.11. klo 14.00-17.00
su 29.11. klo 10.00-13.00
Opettaja So intu Varjus
8 t, 12 €
Tunnelmaa ihanilla itse tehdyillä kynttilöillä. Kurssilla valmistetaan sytykeruusuja ja kynttilöitä muottiin valaen sekä kastamalla. Ota mukaan sytykeruusuihin kananmunakennoja sekä vanhoja kynttilänpätkiä ja valukynttilöihin muotteja (maitotölkkejä, jogurtti- ja viilipurkkeja, kertakäyttöisiä shampanjalaseja, lämpöä kestäviä lasiastioita
ym.). Materiaalimaksu tehtyjen kynttilöiden mukaan. Kynttilämassan
kilohinta noin 9-10 € (sis. sydänlangat). Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Lasten kädentaitopajat
Kädentaitopaja 5-6 -vuotiaille
1104130
Kädentaitopaja 6-7 -vuotiaille
1104131
Kädentaitopaja 8-vuotiaille
1104132
Kädentaitopaja 9-10 -vuotiaille A
1104133
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
la 10.00-11.30
Artesaani Eeva-Liisa Husu
12.9.-12.12.2015, 24 t
Opintomaksu 80 €
16.1.-23.4.2016, 26 t
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 35 € (syys- ja kevätlukukausi). Lasten kädentaitopajassa askarrellaan monipuolisesti erilaisista materiaaleista. Tehdään huovutus- ja savitöitä sekä
askarrellaan paperista. Valmistetaan koristeita jouluksi ja pääsiäiseksi. Tehdään myös leluja omiin leikkeihin (mm. kruunuja, miekkoja, taikasauvoja ja naamioita). Huom! Alkaa 12.9.! Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
la 11.30-13.00
Artesaani Eeva-Liisa Husu
12.9.-12.12.2015, 24 t
Opintomaksu 80 €
16.1.-23.4.2016, 26 t
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 35 € (syys- ja kevätlukukausi). Edellisen rinnakkaisryhmä 6-7 -vuotiaille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16 ma 16.45-18.15
Opettaja So intu Varjus
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 90 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 45 € (syys- ja kevätlukukausi). Harjoitamme kädentaitoja monipuolisesti. Kokeilemme
uusia työtapoja ja tutustumme erilaisiin materiaaleihin. Teemme
helmi-, ompelu- ja mosaiikkitöitä. Huovutamme villaa, kuvioimme
kangasta ja muovailemme savesta ja paperimassasta. Valmistamme joulu- ja pääsiäisaiheisia töitä. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16 ma 18.15-19.45
Opettaja So intu Varjus
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 90 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 45 € (syys- ja kevätlukukausi). Kivaa käsillä tekemistä! Kokeilemme useita työtapoja
ja tutustumme erilaisiin materiaaleihin. Teemme mosaiikki-, helmi-, vaneri- ja savitöitä. Ompelemme pipon, neulomme neulenukella ja valmistamme seinäkalenterin sekä joulukoristeita. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Inter39
KÄDENTAIDOT
Joulun tunnelmallisimmat kortit A
netissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Kädentaitopaja 9-10 -vuotiaille B
1104134
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16 ke 15.15-16.45
Opettaja So intu Varjus
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 90 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 45 € (syys- ja kevätlukukausi). Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Syyslomapaja 7-10 -vuotiaille B
1104139
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
ti 20.10 klo 9.00-15.00
Opettaja So intu Varjus
8 t, 22 €
Edellisen rinnakkaisryhmä. Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 10 €. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30
alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
TAITEEN PERUSOPETUS
Kuvataiteen perusopetus
Kädentaitopaja 11-13 -vuotiaille A
1104135
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16 pe 15.15-16.45
Opettaja So intu Varjus
11.9.-4.12.2015, 24 t
Opintomaksu 90 €
15.1.-22.4.2016, 26 t
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 45 € (syys- ja kevätlukukausi). Kehitämme käsillä tekemisen taitoja ja omaa luovuutta. Valmistamme rosee-kukkia, sisustuskirjaimia, mosaiikkityön ja
pienen kirjan sekä tuunaamme vanhan kirjan. Ompelemme nipsukukkaroita, virkkaamme amigurumeja ja punomme narutyön.
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Kädentaitopaja 11-13 -vuotiaille B
1104136
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16 pe 16.45-18.15
Opettaja So intu Varjus
11.9.-4.12.2015, 24 t
Opintomaksu 90 €
15.1.-22.4.2016, 26 t
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 45 € (syys- ja kevätlukukausi). Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kädentaitopaja 14-18 -vuotiaille
1104137
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16 pe 18.15-19.45
Opettaja So intu Varjus
11.9.-4.12.2015, 24 t
Opintomaksu 90 €
15.1.-22.4.2016, 26 t
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 45 € (syys- ja kevätlukukausi). Kehitämme käsillä tekemisen taitoja ja omaa luovuutta.
Valamme tinakoruja, huovutamme merinovillalapaset, näperrämme paperifiligraaneja sekä ompelemme nipsukukkaroita ja pikkurasioita. Sidomme kirjan ja kirjekuorilokerikon sekä teemme
mosaiikkitarjottimen ja paperinarutyön. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Syyslomapaja 7-10 -vuotiaille A
1104138
Otsola, lk 3, Juhana Herttuan katu 16
ma 19.10. klo 9.00-15.00
Opettaja So intu Varjus
8 t, 22 €
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 10 €.Vietä hauska syyslomapäivä kädentaitojen parissa! Askartelemme koristeita kierrätysmateriaalista ja teemme isoja saippuakuplakehikoita. Mukaan ulkovaatteet, sään salliessa puhaltelemme saippuakuplia Otsolan takapihalla.Valmistamme yhdessä lounaan ja välipalan (ruoka valmistetaan vähälaktoosisena). Ilmoitathan mahdolliset muut
allergiat ja ruokavaliot Otsolan toimistoon viimeistään 2 viikkoa
ennen syyslomapajaa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
40
OTSOLA - monien taitojen talo
Kuvataiteen perusopetus 5-6 -vuotiaille 1103190
Noormarkun yhtenäiskoulu,
to 16.30-17.30
Finpyyn kuvataideluokka, Museotie 12
10.9.-3.12.2015, 16 t
Kuvataiteilija (AMK) Toni Lehtola
14.1.-21.4.2016, 17 t
Opintomaksu 62 €
Opintomaksu sisältää materiaalimaksun 25 € (syys- ja kevätlukukausi). Vuosittain etenevää, tavoitteellista kuvataiteen perusopetusta. Opimme kuvallisen ajattelun valmiuksia ja kuvan tekemisen perustaitoja usealla kuvataiteen osa-alueella sekä kehitämme
kuvallista ilmaisua. Harjoittelemme kuvan visuaalisten peruselementtien käyttämistä sekä tutustumme eri materiaaleihin ja eri
tekniikoiden ilmaisullisiin mahdollisuuksiin.Tutustumme esineympäristöön, muotoilun perusteisiin sekä rakennettuun ja luonnolliseen ympäristöön. Uusien oppilaiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kuvataiteen perusopetus 7-8 -vuotiaille 1103191
Noormarkun yhtenäiskoulu,
to 17.30-19.00
Finpyyn kuvataideluokka, Museotie 12
10.9.-3.12.2015, 24 t
Kuvataiteilija (AMK) Toni Lehtola
14.1.-21.4.2016, 26 t
Opintomaksu 70 €
Opintomaksu sisältää materiaalimaksun 25 € (syys- ja kevätlukukausi). Edellisen rinnakkaisryhmä 7-8 -vuotiaille. Uusien oppilaiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Kuvataiteen perusopetus 9-11 -vuotiaille 1103192
Noormarkun yhtenäiskoulu,
ti 16.30-18.00
Finpyyn kuvataideluokka, Museotie 12
8.9.-1.12.2015, 24 t
Kuvataiteilija Tuula Pa ulomo-Rantanen
12.1.-12.4.2016, 26 t
Opintomaksu 70 €
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 25 € (syys- ja kevätlukukausi). Edellisen rinnakkaisryhmä 9-11 -vuotiaille. Uusien oppilaiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Kuvataiteen työpajat 12-16 -vuotiaille
1103193
Noormarkun yhtenäiskoulu,
ti 18.00-20.15
Finpyyn kuvataideluokka, Museotie 12
8.9.-1.12.2015, 36 t
Kuvataiteilija Tuula Pa ulomo-Rantanen
12.1.-12.4.2016, 39 t
Opintomaksu 85 €
Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 25 € (syys- ja kevätlukukausi). Vuosittain etenevää, tavoitteellista kuvataiteen opetusta.
Käsityötaiteen perusopetus
Käsityön perusopetus 5-6 -vuotiaille
1104190
Taitokeskus, Noormarkku
ti 17.00-18.00
Makkarakoskentie 1
8.9.-1.12.2015, 16 t
Ohjaaja Päivi Storberg
12.1.-12.4.2016, 17 t
Opintomaksu 37 €
Vuosittain etenevää, tavoitteellista käsityötaiteen perusopetusta.
Kokeilemme erilaisia materiaaleja, työtapoja ja perustekniikoita.
Materiaalimaksu tehtävien töiden mukaan. Uusien oppilaiden
ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Käsityön perusopetus 7-8 -vuotiaille
1104191
Taitokeskus, Noormarkku
ke 14.00-15.30
Makkarakoskentie 1
9.9.-2.12.2015, 24 t
Ohjaaja M aarit Vesanen
13.1.-13.4.2016, 26 t
Opintomaksu 45 €
Vuosittain etenevää, tavoitteellista käsityön perusopetusta. Tavoitteena on oppilaan myönteisen minäkuvan ja itsetunnon positiivinen kehittyminen sekä erilaisten materiaalien hallinnan kehittäminen ja tekniikoiden oppiminen käsityön suunnittelu- ja valmistusprosessissa. Tutustumme myös sekä omaan alueelliseen
että muihin käsityökulttuureihin ja opimme työvälineiden huoltamista ja ryhmätyötaitoja. Materiaalimaksu tehtävien töiden mukaan. Uusien opiskelijoiden ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Käsityön perusopetus 9-11 -vuotiaille A 1104192
Taitokeskus, Noormarkku
ti 15.00-16.30
Makkarakoskentie 1
8.9.-1.12.2015, 24 t
Ohjaaja Päivi Storberg
12.1.-12.4.2016, 26 t
Opintomaksu 45 €
Edellisen rinnakkaisryhmä 9-11 -vuotiaille. Materiaalimaksu tehtävien töiden mukaan. Uusien oppilaiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Käsityön perusopetus 9-11 -vuotiaille B 1104193
Taitokeskus, Noormarkku
to 15.00-16.30
Makkarakoskentie 1
10.9.-3.12.2015, 24 t
Ohjaaja Päivi Storberg
14.1.-21.4.2016, 26 t
Opintomaksu 45 €
Edellisen rinnakkaisryhmä. Materiaalimaksu tehtävien töiden mukaan. Uusien opilaiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Käsityön työpajat 12-16 -vuotiaille A
1104194
Taitokeskus, Noormarkku
ma 15.00-17.15
Makkarakoskentie 1
7.9.-30.11.2015, 36 t
Ohjaaja Päivi Storberg
11.1.-18.4.2016, 39 t
Opintomaksu 60 €
Vuosittain etenevää ja tavoitteellista käsityötaiteen perusope-
tusta. Syvennämme ilmaisua, taitoja, tietoja ja vuorovaikutustaitoja. Suunnittelemme ja valmistamme tuotteita, joiden tekemisessä yhdistyvät taidollinen ja tiedollinen osaaminen sekä elämyksellisyys ja sosiaalinen vuorovaikutus. Opimme käyttämään
työskentelyssä tarkoituksenmukaisia työtapoja, tekniikoita ja materiaaleja. Tutkimme elinympäristön monimuotoisuutta ja ympäristön kulttuuriarvoja. Materiaalimaksu tehtävien töiden mukaan.
Uusien oppilaiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Käsityön työpajat 12-16 -vuotiaille B
1104195
Taitokeskus, Noormarkku
ke 16.00-18.15
Makkarakoskentie 1
9.9.-2.12.2015, 36 t
Ohjaaja Päivi Storberg
13.1.-13.4.2016, 39 t
Opintomaksu 60 €
Edellisen rinnakkaisryhmä. Materiaalimaksu tehtävien töiden
mukaan. Uusien oppilaiden ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
LIIKUNTA JA JOOGA
Kuntoliikunta
Kahvakuulaa naisille
8301100
Kahvakuulaa miehille
8301101
Kahvakuulaa naisille ja miehille
8301102
Uudenkoiviston koulu, liikuntasali
ti 18.00-19.00
Palokunnanpuistokatu 6-8
8.9.-1.12.2015, 16 t
Ohjaaja Anna-Riina Tauriainen
12.1.-12.4.2016, 17 t
Opintomaksu 37 €
Kahvakuulaharjoittelu on kaikenikäisille sopivaa tehokasta, monipuolista ja koko vartaloon kohdistuvaa treenausta. Ota mukaan kahvakuula (naisille 4-12 kg), juomapullo, jumppamatto ja
sisäliikuntavarusteet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Uudenkoiviston koulu, liikuntasali
ti 19.00-20.00
Palokunnanpuistokatu 6-8
8.9.-1.12.2015, 16 t
Ohjaaja Anna-Riina Tauriainen
12.1.-12.4.2016, 17 t
Opintomaksu 37 €
Edellisen rinnakkaisryhmä miehille. Ota mukaan kahvakuula
(miehille 8-24 kg), juomapullo, jumppamatto ja sisäliikuntavarusteet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen
Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat
ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Lampin ent. koulu, Isoahteentie
joka 2. ke 18.00-19.00
16.9.-25.11.2015
Ohjaaja Pa ula Varjonmaa
8 t, 12 €
Tehokasta kahvakuulaharjoittelua joka toinen keskiviikko! Kahvakuulaharjoittelu on kaikenikäisille sopivaa tehokasta, monipuolista ja koko vartaloon kohdistuvaa treenausta. Ota mukaan kahvakuula (naisille 4-12 kg ja miehille 8-24 kg), juomapullo, jumppamatto ja sisäliikuntavarusteet. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
41
KÄDENTAIDOT • TAITEEN PERUSOPETUS • LIIKUNTA JA JOOGA
Kehitämme taiteellista ilmaisukykyä, syvennämme taitoja ja tietoja,
perehdymme materiaalien ja tekniikoiden mahdollisuuksiin oman
ilmaisun välineenä. Uusien oppilaiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kahvakuulaa naisille ja miehille
8301103
Kellahden ent. koulu,
joka 2. pe 17.15-18.15
Kellahden Rantatie 23
18.9.-27.11.2015
Ohjaaja Tiina Iv onen
8 t, 12 €
Tehokasta kahvakuulaharjoittelua joka toinen perjantai! Kahvakuulaharjoittelu on kaikenikäisille sopivaa tehokasta, monipuolista ja koko vartaloon kohdistuvaa treenausta. Ota mukaan kahvakuula (naisille 4-12 kg ja miehille 8-24 kg), juomapullo, jumppamatto ja sisäliikuntavarusteet. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Miesten keppijumppa A
8301104
Herralahden koulu, Kuninkaanhaanaukio 4
Terveysliikunnanohjaaja
ma 20.00-21.00
Hannele Wallin
7.9.-30.11.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
11.1.-18.4.2016, 17 t
Miehille tarkoitettu ryhmä, jossa harjoitetaan kokonaisvaltaista
kuntoliikuntaa. Kepit saa lainaksi. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Miesten keppijumppa B
8301105
Herralahden koulu, Kuninkaanhaanaukio 4
Terveysliikunnanohjaaja
ke 20.00-21.30
Hannele Wallin
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Miesten kuntoliikunta A
8301106
Lampin ent. koulu, Isoahteentie
ma 17.30-18.15
Ohjaaja Jenny Mesiniemi
7.9.-30.11.2015, 12 t
Opintomaksu 32 €
11.1.-18.4.2016, 13 t
Kuntoliikuntaa eri-ikäisille ja -kuntoisille miehille. Tehoa voit säätää oman kuntosi mukaan ohjaajan opastuksella. Mukaan jumppa-alusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Miesten kuntoliikunta B
8301107
Kankaan k oulu,Vanha Vaasantie 168 A ke 20.00-21.30
Ohjaaja Kari Lahtinen
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Kuntoliikuntakerta sisältää alkuverryttelyn, lihaskunto-osuuden
ja loppuverryttelyn. Lisäksi pelataan lentopalloa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Naisten kuntoliikunta A
Kaarisillan koulu, Isosannanpuistokatu 23
8301108
ti 18.00-19.00
Ohjaaja Anneli Saari
8.9.-1.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
12.1.-12.4.2016, 17 t
Kuntoliikunta sisältää kestävyys- ja lihaskuntoharjoittelua sekä lihashuoltoon ja liikehallintaan liittyviä harjoitteita. Hyvä fyysinen
kunto helpottaa arkipäivän rasituksista suoriutumista, ehkäisee
lukuisia sairauksia, on pohjana psyykkiselle hyvinvoinnille ja auttaa säilyttämään toimintakyvyn ikääntyvillä mahdollisimman pitkään. Mukaan sisäliikuntavarusteet, jumppa-alusta ja juomapullo.
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat oh42
OTSOLA - monien taitojen talo
jeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Naisten kuntoliikunta B
8301109
Naisten kuntoliikunta C
8301110
Naisten kuntoliikunta D
8301111
Naisten kuntoliikunta E
8301112
Kaarisillan koulu, Isosannanpuistokatu 23
to 17.30-18.30
Ohjaaja Anneli Saari
10.9.-3.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
14.1.-21.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Lampin ent. koulu, Isoahteentie
ma 18.15-19.15
Ohjaaja Jenny Mesiniemi
7.9.-30.11.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
11.1.-18.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Mukaan jumppa-alusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Lyttylän ent. koulu, Lyttyläntie 1138
to 18.00-19.00
Ohjaaja Minna Repo
10.9.-3.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
14.1.-21.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ota mukaan juomapullo, jumppa-alusta ja sisäliikuntavarusteet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Noormarkun urheilutalo, Finpyyntie 18
to 18.00-19.00
Ohjaaja Leena Hirsimäki
10.9.-3.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
14.1.-21.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ota mukaan juomapullo, jumppa-alusta ja sisäliikuntavarusteet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Naisten kuntoliikunta F
8301113
Kuntovoimistelua senioreille A
8301114
Kuntovoimistelua senioreille B
8301115
Harjakankaan kylätalo, Patsaskuja
to 19.30-20.30
Ohjaaja Tiina Iv onen
10.9.-3.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
14.1.-21.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ota mukaan juomapullo, jumppa-alusta ja sisäliikuntavarusteet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Porin urheilutalo, Kuninkaanhaanaukio 3
ma 10.45-11.45
Ohjaaja Maija Laakso
7.9.-30.11.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
11.1.-18.4.2016, 17 t
Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla.
Porin urheilutalo, Kuninkaanhaanaukio 3
to 9.45-10.45
Ohjaaja Maija Laakso
10.9.-3.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
14.1.-21.4.2016, 17 t
19.11. ei kokoontumista, korvataan 22.10. Ilmoittautuminen 1.
kokoontumiskerralla.
Noormarkun yhtenäiskoulu,
Finpyyn liikuntasali, Museotie 12
ma 16.00-17.00
Ohjaaja Jenny Mesiniemi
7.9.-30.11.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
11.1.-18.4.2016, 17 t
Monipuolista terveysliikuntaa seniori-ikäisille naisille musiikin siivittämänä. Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla.
8301116
vyyttä sekä parannetaan tasapainoa ja ryhtiä. Ryhmä sopii sekä
vasta-alkajille että aiemmin pilatesta harrastaneille. Ota mukaan
juomapullo, pilatesmatto, lämmin vaatetus ja 15-20 cm pilatespallo (jos on). Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Niveljumppa
8301117
Lasten jumppa 4-6 -vuotiaille A
8301120
Otsola, lk 4, Juhana Herttuan katu 16 ke 10.00-10.45
Ohjaaja Anneli Saari
9.9.-2.12.2015, 12 t
Opintomaksu 32 €
13.1.-13.4.2016, 13 t
Rauhallista, kokonaisvaltaista ja lempeää nivelten liikkuvuutta edistävää jumppaa senioreille. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Söörmarkun koulu, Hatanpääntie 7
to 17.15-18.00
Lastentarhanopettaja Päivi Erkkilä
10.9.-3.12.2015, 12 t
Opintomaksu 32 €
14.1.-21.4.2016, 13 t
Liikuntaa ja hymyä leikki-ikäisille lapsille: leikkejä, temppuratoja,
välinevoimistelua ja mielikuvaliikuntaa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Tuolijumppaa senioreille
8301118
Lasten jumppa 4-6 -vuotiaille B
8301121
Porin urheilutalo, Kuninkaanhaanaukio 3
to 12.15-13.00
Ohjaaja Maija Laakso
10.9.-3.12.2015, 12 t
Opintomaksu 32 €
14.1.-21.4.2016, 13 t
Seniori-ikäisille miehille ja naisille tarkoitettu opintopiiri, jossa
harjoitellaan erilaisia kunto- ja venyttelyliikkeitä istuen ja seisten. 19.11. ei kokoontumista, korvataan 22.10. Ilmoittautuminen
1. kokoontumiskerralla.
Pilates
8301119
Noormarkun yhtenäiskoulu,
Finpyyn liikuntasali, Museotie 12
pe 18.00-19.00
Ohjaaja Pa ula Varjonmaa
11.9.-4.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
15.1.-22.4.2016, 17 t
Pilates on kehonhallintamenetelmä, jossa keskivartalon lihaksia
harjoittamalla kehitetään vartalon liikkuvuutta, voimaa ja kestä-
Söörmarkun koulu, Hatanpääntie 7
to 18.00-18.45
Lastentarhanopettaja Päivi Erkkilä
10.9.-3.12.2015, 12 t
Opintomaksu 32 €
14.1.-21.4.2016, 13 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kuntosaliharjoittelu
Kuntosaliharjoittelua naisille A
8301122
Keskustan uimahalli, Presidentinpuistokatu 6
Terveysliikunnanohjaaja
ke 16.00-17.00
Hannele Wallin
9.9.-2.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
13.1.-13.4.2016, 17 t
Kokonaisvaltaista lihaskuntoharjoittelua Circuit Training -mallilla.
Veden varassa aina
oikealla tyylillä
43
LIIKUNTA JA JOOGA
Seniorinaisten kuntoliikunta
Sopii kaikenikäisille lihaskuntonsa kehittämisestä kiinnostuneille naisille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Kuntosaliharjoittelua naisille B
8301123
Keskustan uimahalli, Presidentinpuistokatu 6
Terveysliikunnanohjaaja
ke 17.00-18.00
Hannele Wallin
9.9.-2.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
13.1.-13.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kuntosaliharjoittelua naisille C
8301124
Keskustan uimahalli, Presidentinpuistokatu 6
to 15.00-16.00
Ohjaaja Alfredo Ruiz Egea
10.9.-3.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
14.1.-21.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kuntosaliharjoittelua naisille D
8301125
Keskustan uimahalli, Presidentinpuistokatu 6
to 16.00-17.00
Ohjaaja Alfredo Ruiz Egea
10.9.-3.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
14.1.-21.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kuntosaliharjoittelua senioreille A
8301126
Porin urheilutalo, Kuninkaanhaanaukio 3
ma 12.00-13.00
Ohjaaja Maija Laakso
7.9.-30.11.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
11.1.-18.4.2016, 17 t
Lihaskuntoharjoittelua kuntosalilla seniori-ikäisille miehille ja naisille. Ei vaadi aikaisempaa kokemusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 8.15 alkaen toimistolle puh. 02-630 1500.
Kuntosaliharjoittelua senioreille B
8301127
Porin urheilutalo, Kuninkaanhaanaukio 3
ma 13.00-14.00
Ohjaaja Maija Laakso
7.9.-30.11.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
11.1.-18.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 8.15 alkaen toimistolle puh. 02-630 1500.
Kuntosaliharjoittelua senioreille C
8301128
Meri-Porin uimahalli, Mustajärventie
ti 10.00-11.00
Liikunnan ohjaaja Aila Lautamäki
8.9.-1.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
12.1.-12.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 8.15 alkaen toimistolle puh. 02-630 1500.
Kuntosaliharjoittelua senioreille D
8301129
Meri-Porin uimahalli, Mustajärventie
to 11.00-12.00
Liikunnan ohjaaja Aila Lautamäki
10.9.-3.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
14.1.-21.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 8.15 alkaen toimistolle puh. 02-630 1500.
44
OTSOLA - monien taitojen talo
Kuntosaliharjoittelua senioreille E
8301130
Meri-Porin uimahalli, Mustajärventie
to 12.00-13.00
Liikunnan ohjaaja Aila Lautamäki
10.9.-3.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
14.1.-21.4.2016, 17 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 8.15 alkaen toimistolle puh. 02-630 1500.
Jooga
Joogan alkeisryhmä A
8301140
Joogan alkeisryhmä B
8301141
Joogan alkeisryhmä C
8301142
Joogan alkeisryhmä senioreille
8301143
Aloita viikkosi joogalla –
joogan perusryhmä A
8301144
Joogan perusryhmä B
8301145
Joogasali Virya, Antinkatu 15 (sisäpiha) ma 9.30-11.00
Jooganopettaja SJL® Sinikka Raita
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Mukaan joogamatto. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Hostel River, Karjapiha 2
ma 17.30-19.00
Jooganopettaja SJL® Sari Mattila

Hyvinvointicenter,Valtakatu 4
ti 9.00–10.30
Jooganopettaja SJL® Sinikka Raita
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Hyvinvointicenter,Valtakatu 4
ma 8.00-9.30
Jooganopettaja SJL® Johanna Jokinen
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Joogasali Virya, Antinkatu 15 (sisäpiha) to 16.30-18.00
Jooganopettaja SJL® Johanna Jokinen
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
8301146
Joogan perusryhmä D
8301147
Joogan perusryhmä E
8301148
Joogan perusryhmä F
8301149
Joogan jatkoryhmä A
8301150
Pinomäen ent. koulu, Pinomäentie 190 ke 19.30-21.00
Jooganopettaja SJL® Sinikka Raita
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Mukaan lämmin, joustava vaatetus ja joogamatto. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Ahlaisten koulu, monitoimisali, Ahlaistentie 732
ma 18.00-19.30
Jooganohjaaja Terhi Virtasalo
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Mukaan joogamatto. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kellahden ent. koulu, Kellahden Rantatie 23
ma 19.15-20.45
Jooganopettaja SJL® Johanna Jokinen
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Noormarkun yhtenäiskoulu, Finpyyn liikuntasali
Museotie 12
to 18.00-19.30
Jooganohjaaja Terhi Virtasalo
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Mukaan joogamatto. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Hyvinvointicenter,Valtakatu 4
to 11.00-12.30

Joogan jatkoryhmä B
8301151
Joogan jatkoryhmä C
8301152
Hostel River, Karjapiha 2
to 18.35-20.05
Jooganopettaja SJL® Sinikka Raita
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Mukaan joogamatto. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Noormarkun yhtenäiskoulu, Finpyyn liikuntasali
Museotie 12
to 19.30-21.00
Jooganohjaaja Terhi Virtasalo
10.9.-3.12. 2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Mukaan joogamatto. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Joogan syventävä ryhmä
8301153
Reumajooga
8301154
Joogaa 6-9 -vuotiaille
8301160
Joogaa 10-14 -vuotiaille
8301161
Hyvinvointicenter,Valtakatu 4
ti 11.00-12.30
Jooganopettaja SJL® Maikki Forsberg
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
Hostel River, Karjapiha 2
ma 15.45-17.15
Jooganopettaja SJL® Sari Mattila
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-18.4.2016, 26 t
Joogaa reumaa sairastaville erityistarpeet huomioiden. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Hyvinvointicenter,Valtakatu 4
la 9.45-10.30
12.9.-14.11.2015
Jooganopettaja SJL® Sari Mattila
8 t, 12 €
6-9 -vuotiaiden lasten oma joogakurssi. Teemme mielikuvituksen siivittämiä helppoja ja hauskoja joogaharjoituksia. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Hyvinvointicenter,Valtakatu 4
la 10.30-11.15
12.9.-14.11.2015
Jooganopettaja SJL® Johanna Jokinen
8 t, 12 €
10-14 -vuotiaiden oma joogakurssi. Teemme nuorille soveltuvia
joogaharjoituksia, jotka vahvistavat keskittymiskykyä, mielen ja
kehon tasapainoa sekä fyysistä kuntoa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Astangajooga
Astangajoogan alkeet A
Joogasali Virya, Antinkatu 15 (sisäpiha)
8301170
ma 17.00-18.15
Astangajoogaopettaja Miika Lehto
7.9.-30.11.2015, 20 t
Opintomaksu 40 €
11.1.-18.4.2016, 22 t
Sopii sekä vasta-alkajille että kertaajille. Opettelemme astangajoogan alkeissarjan, joka lisää huomattavasti notkeutta, ryhtiä,
kuntoa, selän liikkuvuutta, kehon terveyttä ja kehotietoisuutta.
Opettelemme rentoutumista. Mukaan joustavat vaatteet, joogamatto ja viltti loppurentoutukseen. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Astangajoogan alkeet B
8301171
Joogasali Virya, Antinkatu 15 (sisäpiha) ti 18.45-20.00
Astangajoogaopettaja Miika Lehto
8.9.-1.12.2015, 20 t
Opintomaksu 40 €
12.1.-12.4.2016, 22 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Mukaan joustavat vaatteet, joogamatto ja viltti loppurentoutukseen. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
45
LIIKUNTA JA JOOGA
Joogan perusryhmä C
Astangajoogan alkeisjatko
8301172
Joogasali Virya, Antinkatu 15 (sisäpiha) ti 17.15-18.35
Astangajoogaopettaja Miika Lehto
8.9.-1.12.2015, 22 t
Opintomaksu 42 €
12.1.-12.4.2016, 23 t
Sopii astangajoogaa jonkin verran harrastaneille ja aurinkotervehdys-sarjojen liikkeet hallitseville, vaativampaa harjoitusta haluaville.
Opettelemme astangajoogan koko alkeisjatkotason asanat, jotka lisäävät huomattavasti notkeutta, ryhtiä, kuntoa ja selän sekä koko
kehon terveyttä. Tutustumme erilaisiin rentoutumismenetelmiin.
Mukaan joustavat vaatteet ja joogamatto. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta)
tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Tietotekniikkaklubi afaatikoille B
3401144
Otsola, atk-lk, Juhana Herttuan katu 16
joka 2. ke 15.10-16.55
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
2.9.-25.11.2015, 14 t
Alennettu opintomaksu 20 € afaatikoille ja heidän omaisilleen
(opintoseteliavustus)
Ryhmä täynnä.
Bändikerho kuntoutujille
1101107
Porin vapaa-aikakeskus, musahuone 4 ma 15.00-17.15
Isolinnankatu 12
7.9.-30.11.2015, 36 t
Ohjaaja Kirsi Leppäpohja
11.1.-18.4.2016, 39 t
Ks. sivu 28.
Kädentaitopaja liikuntavammaisille
1104196
Erityislasten ja -nuorten toimintapaja
2198110
2198100
Liikuntapiiri kehitysvammaisille
8301131
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
to 12.00-14.15
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
10.9.-26.11.2015, 33 t
Alennettu opintomaksu 15 € afaattisille (opintoseteliavustus)
Ks. sivu 9.
Misteli,Veturitallinkatu 4
ma 12.15-13.00
Kasvatustieteen maisteri (KM),
7.9.-30.11.2015, 12 t
Fysioterapeutti Satu Laiho
11.1.-18.4.2016, 13 t
Alennettu opintomaksu 15 € (opintoseteliavustus).
Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla.
Juttutupa – kohtaamispaikka
afaattisille B
2198101
Joulurauhaa –
rauhoittumista liikuntarajoitteisille
8301155
Muistinvirkistäjät – vertaistukiryhmä
muistisairaille ja omaishoitajille
2198102
Astangajoogan jatkoryhmä
Joogasali Virya, Antinkatu 15 (sisäpiha)
8301173
ma 18.30-20.10
Astangajoogaopettaja Miika Lehto
7.9.-30.11.2015, 27 t
Opintomaksu 48 €
11.1.-18.4.2016, 29 t
Sopii astangajoogaa aiemmin harrastaneille, seisomasarjan liikkeet hallitseville. Alkukaudella opetetaan uudet asanat, loppukaudella osa sarjasta tehdään mysore-omatoimiharjoituksena. Tutustumme erilaisiin rentoutumismenetelmiin. Mukaan joustavat
vaatteet ja joogamatto. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
ERITYISRYHMÄT
Juttutupa – kohtaamispaikka
afaattisille A
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
to 14.30-16.45
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
10.9.-26.11.2015, 33 t
Alennettu opintomaksu 15 € afaattisille (opintoseteliavustus)
Ks. sivu 9.
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
ke 11.00-12.30
Ohjaaja Tiina R aitanen
9.9.-2.12.2015, 24 t
13.1.-13.4.2016, 26 t
Materiaalimaksu 5 €. Ei opintomaksua muistisairailta eikä heidän
omaishoitajiltaan tai läheisiltään (opintoseteliavustus).
Ks. sivu 9.
Tietotekniikkaklubi afaatikoille A
3401143
Otsola, atk-lk, Juhana Herttuan katu 16
joka 2. ke 10.00-11.45
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
2.9.-25.11.2015, 14 t
Alennettu opintomaksu 20 € afaatikoille ja heidän omaisilleen
(opintoseteliavustus)
Ryhmä täynnä.
46
OTSOLA - monien taitojen talo
Porin Invalidiliiton palvelutalo,
ti 10.00-11.30
Uusikoivistontie 38
7.9.-17.11.2015, 20 t
Artesaani Eeva-Liisa Husu
Maksuton liikuntavammaisille (opintoseteliavustus). Materiaalimaksu tehtävien töiden mukaan. Ryhmä täynnä.
Otsola, lk T, Juhana Herttuan katu 16
su 13.00-16.00
13.9.-11.10.2015, 20 t
Ohjaaja Leena Virta ja ohjaaja Anita Suominen
Maksuton erityislapsille (opintoseteliavustus)
Monipuolinen toimintapaja erityislapsille. Musiikin, liikunnan, kuvataiteen, draaman ja kerronnan keinoin harjoittelemme sosiaalisia ja vuorovaikutuksellisia taitoja. Käymme läpi myös oman kehon hahmotusharjoituksia, tunne-elämän eri osa-alueita ja vapaan ilmaisun harjoituksia. Mukaan välipala. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 8.15 alkaen toimistolle puh.
02-630 1500.
Porin Invalidiliiton palvelutalo,
ke 10.00-11.00
Uusikoivistontie 38
2.12.-16.12.2015, 4 t
Jooganopettaja SJL® Sari Mattila
Maksuton liikuntavammaisille (opintoseteliavustus)
Rentoudutaan yhdessä jouluun musiikin ja tarinoiden avulla. Levollisuus tuo mukanaan keveyttä ja iloa kehoon ja mieleen. Ryhmä täynnä.
Somaestetiikan filosofia
Otsolan kansalaisopistossa on työskennelty syksystä 2013 lähtien somaestetiikan filosofian parissa kahdessa opetushallituksen
laatu- ja kehittämisavustuksella toimineessa hankkeessa. Hankkeissa on lähestytty somaestetiikan filosofiaa ja tarkasteltu sen
avaamia mahdollisuuksia liikuntavammaisten käsityön opetuksessa ja kokemuksellisuuden sekä saavutettavuuden parantamisessa. Hankkeita on työstänyt työryhmä, joka koostuu kansalaisopiston joogan, tanssin ja käsityön opettajista. Hankkeissa on tuotettu tähän mennessä kaksi opintokokonaisuutta, joiden lähtökohtana on toiminut somaestetiikan filosofia. Somaestetiikka on estetiikan filosofia, jonka on kehittänyt yhdysvaltalainen esteetikko, pragmatisti Richard Shusterman. Hän on
kiinnostunut estetiikan laajentamisesta taidemaailmasta arkeen,
keskelle elävää ja kokevaa ihmistä, keskelle arkea.
Shustermanin estetiikan ajattelussa keholla on suuri merkitys -
Luovasti langasta
1104197
Rosee-kukka
1104198
Porin Invalidiliiton palvelutalo,
pe 9.30-11.45
Uusikoivistontie 38
30.10.-20.11.2015, 12 t
Opettaja Sointu Varjus
Maksuton liikuntavammaisille (opintoseteliavustus)
Luovasti langasta tuotteiksi ja tarinoiksi kutoen, virkaten tai punoen. Kurssilla langasta valmistuu vaikkapa huivi, koruja, nyörejä
ja graffitti. Kurssilla käytetään erityisryhmille tuunattuja ja suunniteltuja työvälineitä. Kurssi on osa Somaesteettinen ajattelu käsityön menetelmien kehittämisessä -hanketta. Ryhmä täynnä.
Porin Invalidiliiton palvelutalo,
ti 9.30-11.45
Uusikoivistontie 38
24.11.-15.12.2015, 12 t
Artesaani Eeva-Liisa Husu
Maksuton liikuntavammaisille (opintoseteliavustus). Rosee-tekniikka on lankaruusujen valmistamista. Kurssilla valmistetaan rosee-kukkia ja yhdistellään niistä esim. ikkunakoriste, kaitaliina, verhokappa tai huivi. Kurssilla käytetään erityisryhmille tuunattuja ja
suunniteltuja työvälineitä. Kurssi on osa Somaesteettinen ajattelu
käsityön menetelmien kehittämisessä -hanketta. Ryhmä täynnä.
TIETOTEKNIIKKA
soittaa ilmaiseksi toisiin tietokoneisiin ympäri maailmaa. Omalta
koneelta voi myös soittaa mihin tahansa lankapuhelimeen tai kännykkään erittäin edullisesti. Lisäksi mikäli kummallakin osapuolella on web-kamera, on heillä mahdollisuus nähdä toisensa keskustelun aikana.
Kurssilla ”imuroimme” Skype-ohjelman ja harjoittelemme Skype’n käyttöä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02630 1512.
Android-tabletin perusteet
3401201
Kannettavan tietokoneen
vuosihuolto ja suojaus
3401202
Luvian pääkirjaston monitoimisali, ma ja ke 18.00-20.30
Lukkarilantie 4
30.9.-14.10. (alkaa ke 30.9.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
15 t, 60 €/30 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. Tutustutaan
Android-käyttöjärjestelmällä varustetun taulutietokoneen käytön alkeisiin, tärkeimpiin toimintoihin ja hyödyllisiin ilmaisohjelmiin.
Opiskelijalla tulee olla mukana oma Android-käyttöjärjestelmällä varustettu tablettitietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Luvian pääkirjaston monitoimisali, ma ja ke 18.00-20.30
Lukkarilantie 4
9.11.-16.11.2015
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
9 t, 36 €/18 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. Tarvitseeko tietokoneesi huoltoa, ja miten vanhan koneen toimintaa voisi nopeuttaa? Siivotaan käyttöjärjestelmä turhista ohjelmista, väliaikaisista tiedostoista ja muista rasitteista käyttämällä apuna Windowsin toimintoja sekä ilmaisohjelmaa. Selvitetään, vaatisiko myös
laitteisto parantamista ja kannattaisiko se. Tutustutaan turvaohjelmiin (virustorjunta, palomuuri, vakoiluohjelmasuojaus) – sekä
koneessasi oleviin että yleisemminkin.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02630 1512.
KIELET
MAKSUALENNUS! Eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat saavat tietotekniikan opintomaksuista 50 % alennuksen (ei koske mahdollisen oppikirjan hintaa). Alennettu
maksu on mainittu täyden maksun oikealla puolella.
Skype – puhelin Internetissä
3401200
Luvian pääkirjaston monitoimisali,
ma 18.00-20.30
Lukkarilantie 4
21.9.-28.9.2015
Diplomi-insinööri Suvi-Päivikki Soukki-Laine
6 t, 24 €/12 €
Sopii tietokoneen käytön alkeet hallitseville. Skype-ohjelmalla voi
Englanti III
1203200
Englannin keskustelupiiri
1203201
Luvian peruskoulu, Kirkkotie 18, matematiikan lk
ke 17.00-18.30
BA Beverley Griffiths
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Sopii englantia kaksi vuotta kansalaisopistossa opiskelleille tai
vastaavat tiedot hallitseville. Kehitämme englannin kielen taitoamme puhuen ja kuunnellen. Samalla tutustumme Englannin
kulttuuriin. Oppikirjana Steps into English 2. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Luvian peruskoulu, Kirkkotie 18, matematiikan lk
ke 18.30-20.00
BA Beverley Griffiths
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Keskustelupainotteinen opintoryhmä, joka sopii englantia pidempään harrastaneille. Opetuskielenä pelkästään englanti. Kes-
47
LIIKUNTA JA JOOGA
pragmatistisen estetiikan sekä filosofisen elämän tutkimustyön
kautta Shusterman on innoittunut pohtimaan kehon keskeistä
ja kompleksista roolia esteettisessä kokemuksessa ja määritellyt käsitteen somaestetiikka, mielen ja kehon filosofia. ”Jotta ymmärtäisit, mitä tarkoitan somalla, sinun on ajateltava keho elävänä ja olemassaolevana. Somassa keholla on kyky erottautua, se
on tarkoituksellinen, subjektiivinen ja herkkä. Somassa kehossa ei
ole kysymys vain fyysisestä, älystä ja ajattelusta puuttuvasta ruumiista, vaan somalla on sosiaalinen ja yhteiskunnallinen tarkoitus”
(Richard Shusterman. Soulez, Tale(s) -magazine 05/2010).
Syyslukukaudella järjestetään kaksi somaesteettiseen filosofiaan
perustuvaa opintoryhmää:
kustellaan arkielämän aiheista ja ajankohtaisista teemoista sekä
vahvistetaan kielioppia opettajan tuomien materiaalien pohjalta.
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
KUOROLAULU
Luvian Mieskuoro
Luvian seurakuntakeskus, Pappilantie 2
1101200
to 18.00-20.30
Muusikko Sanna Kuusisto
10.9.-3.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
14.1.-21.4.2016, 39 t
Harjoitellaan neliäänistä perinteistä ja viihteellistä mieskuoro-ohjelmistoa kuorossa ja kvarteteissa sekä kehitetään äänenmuodostusta. Kuoro esiintyy säännöllisesti järjestämällä omia konsertteja sekä tilattuna myös pienemmissä tilaisuuksissa. Kuoron jäsenillä on mahdollisuus suorittaa Mieskuoroliiton merkkejä. Tiedustelut ja uusien laulajien ilmoittautumiset puh. 044-563
2328/Sanna Kuusisto.
Luvian Naiskuoro
1101201
Luvian seurakuntakeskus, Pappilantie 2 ti 18.00-20.30
Muusikko Sanna Kuusisto
8.9.-1.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
12.1.-12.4.2016, 39 t
Harjoitellaan kolmi- ja neliäänistä kevyttä ja perinteistä naiskuoro-ohjelmistoa sekä kehitetään äänenmuodostusta. Harjoitellaan myös pienryhmässä laulamista. Kuoro esiintyy säännöllisesti järjestäen omia konsertteja. Tiedustelut ja uusien laulajien ilmoittautumiset puh. 044-563 2328/Sanna Kuusisto.
Vanhojen laulajien ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Musikaalilaulun viikonloppukurssi
1101202
Luvian seurakuntakeskus,
la-su 10.00-13.45
Pappilantie 2
7.11.-8.11.2015
Muusikko Sanna Kuusisto
8 t, 14 €
Viikonloppukurssilla tutustutaan rennolla otteella hienoimpiin
musikaalisävelmiin ja lauletaan niin sooloja kuin ensemblenumeroitakin. Käydään läpi erilaisia tulkinnallisia keinoja ja ilmaisutapoja sekä etsitään monipuolisia sävyjä äänestä. Osallistujat saavat myös esittää toiveita läpikäytävistä kappaleista. Osallistujilla ei
tarvitse olla aiempaa kokemusta yksinlaulusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
48
OTSOLA - monien taitojen talo
TANSSI
Zumba
1105200
Työväentalo Wellamo, Nissintanhua 2
ti 18.00-19.00
Ohjaaja Essi Tähkä
8.9.-1.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
12.1.-12.4.2016, 17 t
Liikunnan iloa zumbasta! Zumba on tanssiurheilua, jonka päämääränä on hauskanpito. Liikumme hymy huulilla latinalaisen musiikin ja kuumimpien hittien tahtiin. Tunti soveltuu kaikille iästä,
kunnosta tai sukupuolesta riippumatta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
KUVATAITEET
Kuvataide
1103200
Kalligrafian perusryhmä
1103201
Luvian peruskoulu, Keittola (yläkerta)
Kirkkotie 18
ke 18.00-20.15
Taidemaalari Seppo Anttila
9.9.-2.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
13.1.-13.4.2016, 39 t
Sopii niin vasta-alkajille kuin aiemminkin maalanneille. Opiskellaan öljyväri- ja akvarellimaalauksen sekä hiili-, lyijykynä- ja valööripiirustuksen perusasioita. Harjoitellaan omaa ilmaisua. Maalataan mm. asetelmia ja maisemia. Työskentely etenee ryhmän
toiveiden mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Luvian peruskoulu, fysiikan lk, Kirkkotie 18
ma 18.00-20.15
Kalligrafi Sa ri Vuorenoja
14.9.-7.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
11.1.-18.4.2016, 39 t
Sopii niin vasta-alkajille kuin kalligrafiaa aiemminkin harrastaneille. Kalligrafia on kauniisti kirjoittamista. Opettelemme joitakin
tekstityylejä erilaisilla tekstausterillä ja väreillä. Ota mukaan perustyövälineet: lyijykynä, 50 cm viivoitin ja A3-kokoista paperia.
Opettajalta voi ostaa kalligrafiavälineitä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
TEKSTIILITYÖT
Kankaankudonta
Kuussaarikon teollisuushalli, Kehätie 4
1104200
ma 16.00-19.00
Artesaani Eva Gröhn
7.9.-30.11.2015, 48 t
Opintomaksu 72 €
11.1.-18.4.2016, 52 t
Kankaankudontaa aloittelijoille ja pidempään harrastaneille. Käsitellään kankaan rakentamiseen, kutomiseen ja viimeistelyyn liittyviä asioita. Toteutettavista kankaista päätetään yhdessä opiskelijoiden kanssa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30
alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Nypläys
1104201
Luvian peruskoulu, matematiikan lk
Kirkkotie 18
to 18.00-20.15
Tekstiiliartesaani Tuula Virtanen-Ruoho
10.9.-3.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
14.1.-21.4.2016, 39 t
Opiskellaan nypläystä alkeista vaativimpiin tekniikoihin. Valmistetaan erilaisia nypläystöitä kunkin opiskelijan taitojen mukaan: reunapitsejä, tauluja, koruja ym. Mukaan nypläystyyny, nypylöitä, nup-
pineuloja, pahvia, sakset ja pellavalankaa (nro 50/70). Mynstereitä voi ostaa opettajalta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
veivin) voit ottaa mukaan tai vuokrata opettajalta (työvälinevuokra
4 €). Materiaalikustannukset tehtävien töiden mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
TEKNISET TYÖT
KÄDENTAITOJEN LYHYTKURSSIT
Puu- ja metallityöt
1104205
Entisöinti ja verhoilu
1104206
Luvian peruskoulu, teknisen työn lk,
to 17.00-20.00
Kirkkotie 18
10.9.-3.12.2015, 48 t
Teknisentyön lehtori Martti Paavilainen
14.1.-21.4.2016, 52 t
Opintomaksu 72 €
Tutustutaan työkaluihin ja koneisiin, harjoitellaan erilaisia työtapoja sekä valmistetaan puu- ja metallitöitä. Osallistujien edellytetään hankkivan omat suojalasit ja kuulosuojaimet. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Luvian peruskoulu, teknisen työn lk,
ti 17.30-20.30
Kirkkotie 18
8.9.-1.12.2015, 48 t
Verhoilijamestari Hannele Männistö
12.1.-12.4.2016, 52 t
Opintomaksu 72 €
Huonekalujen entisöintiä perinteisin ainein ja menetelmin sekä verhoilua perinteisesti ja teollisesti: perinteinen verhoilu on
käsityönä tehtävää, vanhoja työtapoja noudattavaa verhoilutyötä. Teollisella verhoilulla tarkoitetaan nykyaikaisten huonekalujen
verhoilua, joiden pohjajousto tehdään usein siksak-jousilla tai kumitekstiilivöillä ja pehmusteena käytetään vaahtomuovia.
Ensimmäisellä kokoontumiskerralla mukaan entisöitävä työ tai
kuva työstä, muistiinpanovälineet ja sikli tai puukko. Työskentelyssä tarvitset omat sakset, mittanauhan, sivuleikkurit ja pienen
vasaran sekä suojalasit ja kuulosuojaimet. Opettajalta on mahdollisuus ostaa verhoilutarvikkeita ja materiaaleja. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Helmityöt
1104210
Kädentaitopaja
1104211
Antiikkinalle
1104212
Pulmallisten käsitöiden klinikka
1104213
Joulupaja
1104214
Luvian peruskoulu,
joka 2. ke 17.30-20.30
tekstiilityön lk (parakki), Kirkkotie 18
9.9.-18.11.2015
Ohjaaja Marjo Lahti
24 t, 28 €
Helmitöitä joka toinen keskiviikko! Tutustutaan eri tekniikoihin:
siemenhelmistä suurempiin ja erikoishelmiin. Valmistetaan ranne-,
kaula- ja korvakoruja sekä sisustussomisteita. Materiaalin voi ostaa
opettajalta. Sopii niin aloittelijoille kuin helmitöitä aiemminkin harrastaneille. Alle 13-vuotiaat aikuisen kanssa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta)
tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Luvian peruskoulu,
joka 2. ma 18.00-20.15
tekstiilityön lk (parakki), Kirkkotie 18
21.9.-30.11.2015
Ohjaaja K aija Vastamäki
18 t, 23 €
Tekemisen iloa joka toinen maanantai! Valmistetaan opiskelijoiden toiveiden mukaan kädentaitojen töitä erilaisista materiaaleista ja eri tekniikoin. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Luvian peruskoulu, tekstiilityön lk (parakki),
Kirkkotie 18
ma 14.9. klo 17.30-19.00
joka 2. ma 28.9.-23.11. klo 17.30-20.30
Ohjaaja Tarja H elminen
22 t, 26 €
Joka toinen maanantai kokoontuvalla kurssilla käsin ommellaan
ihana nalle aidosta mohairista tai viskoosista. Liikkuvilla nivelillä
valmistuva nalle täytetään puulastuvilla ja sille ommellaan lasisilmät. Ompele nalle joko itselle tai upeaksi lahjaksi. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla tilataan materiaalit yhteistilauksena. Nallen materiaalimaksu noin 30 €. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kaffe Alma, Kirkkotie 21
la 10.10. klo 10.00-13.00
Ohjaaja Tarja H elminen
4 t, 5 €
Onko villasukan kantapään neulonta unohtunut? Onko käsityössäsi jokin ongelmallinen vaihe? Klinikalla opastetaan erilaisissa
käsityön pulmallisissa vaiheissa ja neuvotaan, miten etenet käsityössäsi. Nyt on oiva tilaisuus jatkaa keskeneräisiä töitä. Ota mukaan pulmallisia käsitöitä työvälineineen. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Hopeakorujen työpaja
1104207
Luvian peruskoulu, Kirkkotie 18
ti 27.10. klo 18.00-19.30 (suunnittelu ja yhteistilaus), fysiikan lk
la 7.11. ja 14.11. klo 10.00-14.30, teknisen työn lk
Kultaseppä Henna Kallionkieli
14 t, 17 €
Sopii sekä vasta-alkajille että hopeatöitä pidempään harrastaneille.
Opitaan valmistamaan sekä hopeaketjuja että ranne-, kaula-, nilkkaja korvakoruja aidosta hopealangasta. Aloittelijat punovat perusketjuja. Jatkajat punovat vaikeampia malleja ja käyttävät vaativampia materiaaleja. Työvälineet (pienen ruuvipenkin, pihdit, sahan terineen ja
Luvian peruskoulu, tekstiilityön lk (parakki),
ke 17.30-20.30
Kirkkotie 18
25.11.-2.12.2015
Ohjaaja Tarja H elminen
8 t, 12 €
Tule valmistautumaan tunnelmalliseen jouluun sekä valmistamaan
lahjoja ja koristeita joko itsellesi tai lahjaksi. Joulupajassa valmistetaan esim. joulusydämiä, -palloja ja -koristeita tai -koreja, kämmekkäitä, tuubihuivia, tiskirättejä yms. ommellen, neuloen, virka49
ten tai ristipistoin kirjoen valittujen töiden mukaan. Ota mukaan
sakset, neula ja ompelulankaa, puikot tai virkkuukoukku ja lankaa. Tarvikkeita on mahdollista ostaa opettajalta. Alle 13-vuotiaat aikuisen seurassa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
tetus ja alusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30
alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
TAITEEN PERUSOPETUS
Käsityön perusopetus 7-8 -vuotiaille
1104220
Luvian peruskoulu, Keittola (yläkerta)
Kirkkotie 18
ti 15.45-17.15
Opettaja So intu Varjus
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 55 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Opintomaksu sisältää materiaalimaksun 10 € (syys- ja kevätlukukausi). Vuosittain etenevää, tavoitteellista käsityön perusopetusta.
Tavoitteena on oppilaan myönteisen minäkuvan ja itsetunnon positiivinen kehittyminen sekä erilaisten materiaalien hallinnan kehittäminen ja tekniikoiden oppiminen käsityön suunnittelu- ja valmistusprosessissa. Samalla tutustumme sekä omaan alueelliseen että
muihin käsityökulttuureihin ja opimme työvälineiden huoltamista
ja ryhmätyötaitoja. Uusien opiskelijoiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta)
tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Käsityön perusopetus 9-11 -vuotiaille
1104221
Luvian peruskoulu, Keittola (yläkerta)
Kirkkotie 18
to 16.00-17.30
Opettaja So intu Varjus
10.9.-3.12.2015, 24 t
Opintomaksu 55 €
14.1.-21.4.2016, 26 t
Opintomaksu sisältää materiaalimaksun 10 € (syys- ja kevätlukukausi). Edellisen rinnakkaisryhmä 9-11 -vuotiaille. Uusien oppilaiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Käsityön työpajat 12-16 -vuotiaille
1104222
Luvian peruskoulu, Keittola (yläkerta)
Kirkkotie 18
to 17.30-19.45
Opettaja So intu Varjus
10.9.-3.12.2015, 36 t
Opintomaksu 70 €
14.1.-21.4.2016, 39 t
Opintomaksu sisältää materiaalimaksun 10 € (syys- ja kevätlukukausi). Vuosittain etenevää, tavoitteellista käsityötaiteen perusopetusta. Syvennämme ilmaisua, taitoja, tietoja ja vuorovaikutustaitoja. Suunnittelemme ja valmistamme tuotteita, joiden tekemisessä yhdistyvät taidollinen ja tiedollinen osaaminen sekä elämyksellisyys ja sosiaalinen vuorovaikutus. Opimme käyttämään
työskentelyssä tarkoituksenmukaisia työtapoja, tekniikoita ja materiaaleja. Tutkimme elinympäristön monimuotoisuutta ja ympäristön kulttuuriarvoja. Uusien oppilaiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
JOOGA
Joogan perusryhmä
8301200
Työväentalo Wellamo, Nissintanhua 2 ke 17.30–19.00
Jooganopettaja SJL® Sinikka Raita
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Opiskellaan joogaa kehon liikkuvuuden kehittämisen, keskittymisen ja mielen rauhoittumisen kautta. Sopii niin aloittelijoille kuin
joogaa aiemminkin harrastaneille. Mukaan lämmin, joustava vaa50
OTSOLA - monien taitojen talo
YLEISÖLUENNOT
Katsaus pilvipalveluihin (vapaa pääsy!)
Nakkilan yhteiskoulu, Lyydia Puttonen -sali,
Porintie 13
ti 6.10. klo 18.00-19.30
Ohjaaja Marketta Vaarne-Nygren
Pilvipalvelut ovat nykypäivää, mutta mitä ne tarkalleen ottaen
ovat ja miten niitä voi hyödyntää? Luennolla luodaan katsaus pilvipalvelujen periaatteisiin ja hyötyihin sekä esitellään käytetyimpiä pilvipalveluja.Vapaa pääsy. Tervetuloa!
TIETOTEKNIIKKA
MAKSUALENNUS! Eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat saavat tietotekniikan opintomaksuista 50 % alennuksen (ei koske mahdollisen oppikirjan hintaa). Alennettu
maksu on mainittu täyden maksun oikealla puolella.
Sosiaalisen median perusteet:
Facebook
3401300
Kirkonseudun koulu, lk 206, Kirkkokatu 22
ti ja to 18.00-20.30
8.9.-22.9.2015
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
15 t, 60 €/30 €
Facebook, blogit, wikit, YouTube yms. ovat sosiaalista mediaa, joka
on tämän päivän nettielämää. Kurssilla tutustutaan sosiaalisen median maailmaan ja opetellaan käyttämään Facebookia. Paneudutaan
myös Internetin sääntöihin ja toimintatapoihin. Osallistumisen edellytyksinä ovat tietokoneen käytön perustaidot ja oma sähköpostiosoite.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02630 1512.
Kannettavan tietokoneen
vuosihuolto ja suojaus
3401301
Kirkonseudun koulu, lk 206, Kirkkokatu 22
ti ja to 18.00-20.30
24.9.-1.10. (alkaa to 24.9.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
9 t, 36 €/18 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. Tarvitseeko tietokoneesi huoltoa, ja miten vanhan koneen toimintaa voisi nopeuttaa? Siivotaan käyttöjärjestelmä turhista ohjelmista, väliaikaisista tiedostoista ja muista rasitteista käyttämällä apuna Windowsin toimintoja sekä ilmaisohjelmaa. Selvitetään, vaatisiko myös
laitteisto parantamista ja kannattaisiko se. Tutustutaan turvaohjelmiin (virustorjunta, palomuuri, vakoiluohjelmasuojaus) – sekä
koneessasi oleviin että yleisemminkin.
Opiskelijalla tulee olla mukana WLAN-yhteydellä (langattomalla verkkomoduulilla) tai ”mokkulalla” varustettu kannettava tietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkem-
mat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02630 1512.
Android-tabletin perusteet
3401302
Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Kirkonseudun koulu, lk 206,
ti ja to 18.00-20.30
Kirkkokatu 22
5.11.-19.11. (alkaa to 5.11.)
Ohjaaja M arketta Vaarne-Nygren
15 t, 60 €/30 €
Sopii tietokoneen käytön perusteet hallitseville. Tutustutaan
Android-käyttöjärjestelmällä varustetun taulutietokoneen käytön alkeisiin, tärkeimpiin toimintoihin ja hyödyllisiin ilmaisohjelmiin.
Opiskelijalla tulee olla mukana oma Android-käyttöjärjestelmällä varustettu tablettitietokone. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1512.
Yhteislaulu
KIELET
Intensiivinen englannin
keskustelukurssi
1203300
Nakkilan Yhteiskoulu, lk 15,
ma, ti ja to 18.00-19.30
Porintie 13
21.9.-1.10.2015
Ohjaaja David Atkins
12 t, 17 €
Kuusi kokoontumista sisältävä intensiivikurssi, jolla harjoitellaan
englannin kielellä puhumista ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita koskevien artikkeleiden ja opettajan alustusten pohjalta. Sopii
peruskoulun englannin oppimäärän hallitseville. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Venäjä II
1206300
Nakkilan Yhteiskoulu, lk 15, Porintie 13
ke 18.00-19.30
Opettaja Irina Vainionpää
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-13.4.2016, 26 t
Sopii venäjää noin vuoden kansalaisopistossa opiskelleille tai vastaavat tiedot hallitseville. Edelleen opiskellaan rauhalliseen tahtiin
venäjän kielen alkeita sekä harjoitellaan jokapäiväisistä tilanteista
selviämistä (ostoksilla, ravintolassa yms.). Kielen lisäksi tutustutaan Venäjän kulttuuriin ja maantieteeseen. Oppikirjana Alestalo:
Kafe Piter 1 kpl:sta 6. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
MUSIIKKI
Musiikkileikkikoulu
Musiikkileikkikoulu 1-2 -vuotiaille
1101300
Pakkalan esiopetusluokka,
ti 16.30-17.15, 12 t
Pakkalantie 3
8.9.-1.12.2015
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Lapsi osallistuu opetukseen yhdessä aikuisen kanssa. Mukaan makuualusta ja sisätossut. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Musiikkileikkikoulu 3-5 -vuotiaille
1101301
Pakkalan esiopetusluokka,
ti 17.20-18.05, 12 t
Pakkalantie 3
8.9.-1.12.2015
MuM Saija Santavirta
Syyslukukausi 42 €/lapsi
Lapsi osallistuu opetukseen ilman aikuista. Mukaan sisätossut.
Laulukööri
1101302
Arte, Seurakunnantie 5
ti 15.30-17.00
Musikantti Ahti Papinsaari
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Lauletaan yksiäänisesti ikivihreitä iskelmiä sekä valikoituja nykyhittejä eri instrumenttien säestyksellä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Yhtyesoitto
Lyömäsoitinryhmä 10-15 -vuotiaille
1101303
Puhallinyhtyesoiton alkeisryhmä
7-12 -vuotiaille
1101304
Nakkilan Nuoriso-orkesteri
1101305
Kirkonseudun koulu, musiikkiluokka,
to 18.00-19.30
Kirkkokatu 22
10.9.-3.12.2015, 24 t
Ohjaaja Tomi L ahtinen
14.1.-28.4.2016, 28 t
Opintomaksu 45 €
10-15 -vuotiaille lyömäsoitinten soitosta kiinnostuneille lapsille tarkoitettu opintoryhmä, jossa opetellaan soittamaan perinteisellä rumpusetillä erilaisia musiikkityylejä ja -rytmejä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Ruskilan koulu, Penttiläntie 1
ma 15.00-16.30
MuL Tapio Korpela
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-25.4.2016, 28 t
Ala-asteikäisille lapsille tarkoitettu opintoryhmä, jossa opetellaan soittamaan puhallinmusiikkia. Harjoitellaan mm. puhallustekniikkaa ja äänenmuodostusta. Nakkilan koululaitos järjestää ryhmään valmentavaa yksilöllistä soitinopetusta. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Viikkalan koulu,Vinotie 1
ma 17.00-18.30
MuL Tapio Korpela
7.9.-30.11.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
11.1.-25.4.2016, 28 t
Ala- ja yläasteikäisille lapsille ja nuorille tarkoitettu puhallinmusiikin jatkoryhmä, jossa harjoitellaan monipuolisempaa ja vaativampaa yhtyesoittoa. Lisäksi käydään esiintymässä muutaman kerran
51
lukukaudessa. Talvilomalla tehdään omakustanteinen esiintymismatka Viroon, jota varten harjoitellaan tiiviisti. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Nakkilan Puhallinsoittajat
1101306
Viikkalan koulu,Vinotie 1
ke 18.30-20.00
Ohjaaja Irene Loit
9.9.-2.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
13.1.-20.4.2016, 28 t
Soittokunta, jossa harjoitellaan erilaista puhallinmusiikkia (www.
nakkilanpuhallinsoittajat.com). Lisäksi käydään esiintymässä muutaman kerran lukukaudessa. Sopii jonkin puhallinsoittimen
perustaidot hallitseville soittajille. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
TANSSI
Falditas-kuntotanssi
1105300
Viikkalan koulu,Vinotie 1
ke 17.00-18.00
Ohjaaja María Soriano
9.9.-2.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
13.1.-13.4.2016, 17 t
Falditas on latinotanssin ja flamencon yhdistelmä. Tanssitaan lattarirytmejä flamencon tyyliin, musiikkina mm. rumba flamenca,
latinomix, merenque ja salsa. Vähemmän tekniikkaa ja enemmän
tanssin iloa ja fiilistä. Sopii kaikenikäisille tanssimisesta kiinnostuneille. Mukaan kevyt vaatetus, vesipullo ja huivi (esim. jenkkihuivi). Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen
Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat
ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Tanssiliikunta 4-6 -vuotiaille
1105301
Ruskilan koulu, Penttiläntie 1
ma 17.00-17.45
Ohjaaja María Soriano
7.9.-30.11.2015, 12 t
Opintomaksu 32 €
11.1.-18.4.2016, 13 t
Helppoa ja hauskaa tanssiliikuntaa tytöille ja pojille. Teemme yksinkertaisia, liikunnallisia tanssikoreografioita latinomusiikin tahtiin. Pue yllesi liikuntavaatteet ja sisätossut ja ota mukaasi vesipullo ja viltti. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Tanssiliikunta 7-10 -vuotiaille
1105302
Ruskilan koulu, Penttiläntie 1
ma 17.45-18.30
Ohjaaja María Soriano
7.9.-30.11.2015, 12 t
Opintomaksu 32 €
11.1.-18.4.2016, 13 t
Helppoa ja hauskaa tanssiliikuntaa tytöille ja pojille! Teemme yksinkertaisia, liikunnallisia tanssikoreografioita latinomusiikin tahtiin. Pue yllesi liikuntavaatteet ja sisäkengät ja ota mukaasi vesipullo ja huivi (esim. jenkkihuivi). Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
KUVATAITEET
Kuvataide
1103300
Nakkilan yhteiskoulu, Porintie 13
ke 17.30-19.45
FM, kuvataiteilija Anna Halls
9.9.-2.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
13.1.-13.4.2016, 39 t
Sopii niin vasta-alkajille kuin aiemminkin maalanneille. Opiskel52
OTSOLA - monien taitojen talo
laan öljyväri- ja akvarellimaalauksen sekä hiili-, lyijykynä- ja valööripiirustuksen perusasioita. Harjoitellaan omaa ilmaisua. Maalataan asetelmia, maisemia ym. Työskentely etenee ryhmän toiveiden mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30
alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kalligrafian perusryhmä
1103301
Posliininmaalaus
1103302
Nakkilan yhteiskoulu, lk 14, Porintie 13 to 17.00-19.15
Kalligrafi Sa ri Vuorenoja
10.9.-3.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
14.1.-21.4.2016, 39 t
Sopii niin vasta-alkajille kuin kalligrafiaa aiemminkin harrastaneille. Kalligrafia on kauniisti kirjoittamista. Opettelemme joitakin tekstityylejä erilaisilla tekstausterillä ja väreillä. Ota mukaan perustyövälineet: lyijykynä, 50 cm viivoitin ja A3-kokoista paperia. Opettajalta voi ostaa kalligrafiavälineitä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Arte, opetustila 1, Seurakunnantie 5
pe 14.00-16.15
Opettaja Anja Vihervirta
11.9.-4.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
15.1.-22.4.2016, 39 t
Sopii niin vasta-alkajille kuin posliininmaalausta aiemmin harrastaneille. Maalataan posliinisille käyttö- ja koriste-esineille laaja-alaisesti ideoiden, kokeillen ja toteuttaen vanhoja sekä moderneja kuvioita. Opiskelijoiden omat ideat huomioidaan. Mahdollisuus lainata työvälineitä. Omakustanteiset materiaalit hankitaan
opettajan avustuksella. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 11.00 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
TEKSTIILITYÖT
Kankaankudonta A
1104300
Kankaankudonta B
1104301
Arte, opetustila 4, Seurakunnantie 5
ma 15.00-17.15
Artesaani Tiina R aitanen
7.9.-30.11.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
11.1.-18.4.2016, 39 t
Sopii niin aloittelijoille kuin kokeneillekin kutojille. Opitaan luomaan loimi ja rakentamaan se ohjeen mukaan. Tunnistetaan erilaisia kudontamateriaaleja ja perussidoksia. Kokeneille kutojille haastavampia töitä. Ensimmäisillä kerroilla suunnitellaan loimet ja tehdään yhteistilaukset. Kudontatila on opiskelijoiden
käytössä myös muina aikoina sopimuksen mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Arte, opetustila 4, Seurakunnantie 5
ma 18.00-20.15
Artesaani Tiina R aitanen
7.9.-30.11.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
11.1.-18.4.2016, 39 t
Edellisen rinnakkaisryhmä. Ennakkoilmoittautuminen ti
25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
TEKNISET TYÖT
Entisöinti
1104305
Jousimaja (ent. Rintamaan kenkätehdas),
Pyssykankaantie 148
ma 17.30-19.45
Artesaani Sari Nikkanen
7.9.-30.11.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
11.1.-18.4.2016, 39 t
Entisöidään vanhoja esineitä ja pienehköjä huonekaluja sekä opetellaan erilaisia perinteisiä pintakäsittelyjä, puukorjauksia sekä verhoilua. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla mukaan oma
työ tai kuva työstä, puukko, sikli ja työvaatteet sekä suojalasit
ja kuulosuojaimet. Kustannukset määräytyvät työn mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Puutyöpaja
1104306
Nakkilan yhteiskoulu, teknisen työn lk,
Porintie 13
to 17.00-19.15
Ohjaaja Jari Koski
10.9.-3.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
14.1.-21.4.2016, 39 t
Tutustutaan puutyökaluihin ja -koneisiin sekä valmistetaan vapaavalintaisia koriste- ja käyttöesineitä. Opiskelijat hankkivat itse tarvittavat materiaalit sekä suojalasit ja kuulosuojaimet. Sopii niin aloittelijoille kuin puutöitä aiemminkin harrastaneille. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Hopeakorujen työpaja
1104307
Viikkalan koulu Vinotie 1
ti 29.9. klo 18.00-19.30 (suunnittelu ja yhteistilaus)
la-su 10.-11.10. klo 10.00-14.30
Kultaseppä Henna Kallionkieli
14 t, 17 €
Sopii sekä vasta-alkajille että hopeatöitä pidempään harrastaneille. Opitaan valmistamaan sekä hopeaketjuja että ranne-, kaula-,
nilkka- ja korvakoruja aidosta hopealangasta. Aloittelijat punovat
perusketjuja. Jatkajat punovat vaikeampia malleja ja käyttävät vaativampia materiaaleja. Työvälineet (pienen ruuvipenkin, pihdit, sahan terineen ja veivin) voit ottaa mukaan tai vuokrata opettajalta
(työvälinevuokra 4 €). Materiaalikustannukset tehtävien töiden
mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
kaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
Matomäen Näpsäkät näpit
1104311
Huovutetut tossut
1104312
Kylmäemaloidut korut
1104313
Koruja ja koristeita kolmella tapaa
1104314
Matomäen koulu, Matomäentie 136
joka 2. ke 17.30-19.45
16.9.-11.11.2015
Artenomi Marja Salén-Uusi-Kraapo
15 t, 20 €
Joka toinen keskiviikko kokoontuvassa ryhmässä voit valmistaa
omavalintaisia töitä rautalangasta paperiin - kaikkea, mihin näpsäkät näpit materiaalin taivuttavat: paperikukkakranssit, korurasiat
ja -purkit sekä kortit. Ota mukaan sakset, liimaa ja askartelutarvikkeita. Tarvikkeita voi myös ostaa opettajalta, materiaalimaksu
tehtävien töiden mukaan. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8.
klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.
net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Nakkilan yhteiskoulu, tekstiilityön lk, Porintie 13
pe 25.9. klo 17.30-20.30 ja la-su 26.-27.9. klo 10.00-16.00
Artenomi (AMK) Hannele Selin
20 t, 24 €
Huovutetaan valmiista huopalevystä lämpimät tossut talvipakkasiin. Ota mukaan nuppineuloja, sakset, vesikulhon ja pari vanhaa froteepyyhettä. Muun materiaalin voit ostaa opettajalta (kustannukset n. 20 €). Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Arte, opetustila 1, Seurakunnantie 5
la 26.9. klo 10.00-13.45
Ohjaaja Marjo Lahti
5 t, 7 €
Teemme ihania, ainutlaatuisia ja yksilöllisiä koruja hartsilla kylmäemaloiden. Hyvä lahjaidea! Ota mukaan kuljetusastia kosteille töille. Materiaalit voi ostaa opettajalta (n. 10 €). Alle 13-vuotiaat aikuisen seurassa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo
16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net
(tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
KÄDENTAITOJEN
LYHYTKURSSIT
Helmityöt
1104310
Nakkilan yhteiskoulu, lk 14, Porintie 13
joka 2. ti 17.30-20.30
8.9.-17.11.2015
Ohjaaja Marjo Lahti
24 t, 28 €
Helmitöitä joka toinen tiistai! Tutustutaan eri tekniikoihin: siemenhelmistä suurempiin ja erikoishelmiin. Valmistetaan ranne-,
kaula- ja korvakoruja sekä sisustussomisteita. Sopii niin aloittelijoille kuin helmitöitä aiemminkin harrastaneille. Materiaalin voi
ostaa opettajalta. Alle 13-vuotiaat aikuisen kanssa. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 al-
Nakkilan yhteiskoulu,
ma-ke 17.00-20.00
tekstiilityön lk, Porintie 13
5.10.-7.10.2015
Artenomi (AMK) Hannele Selin
12 t, 17 €
Tällä kurssilla pääset tekemään koruja ja koristeita sekä vetoketjuista, helmistä ja prismoista että huovuttaen. Voit myös keskittyä ainoastaan yhteen, Sinulle mieluisimpaan tekniikkaan. Opet53
tajalta voi ostaa tarvittavat materiaalit, mutta voit ottaa mukaasi
esim. vanhoja tai uusia metallivetoketjuja. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kirjansidonta
1104315
Nakkilan yhteiskoulu, tekstiilityön lk, Porintie 13
la 10.10. ja su 11.10. klo 9.30-15.30
Opettaja So intu Varjus
16 t, 20 €
Kirjansidonnan alkeis-/jatkokurssilla voi valmistaa kirjoja ja albumeita. Sidoksina mm. napinläpisidos, japanilainen lankasidos, kirjekuorilokerot ja luovasti toteutetut nahkasidokset. Mukaan voi
ottaa kirjekuoria, nahkaa, kansipahvia, kansien päällysmateriaalia, erilaisia ompeluneuloja, venymätöntä lankaa sidontaan, sivupapereita (esim. kopiopapereita), puuliimaa, viivain, lyijykynä ja
kumi. Tarvikkeita voi ostaa opettajalta. Materiaalit alk. 5 €. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh.
02-630 1500.
Kranssikurssi
1104316
Arte, opetustila 1, Seurakunnantie 5
la 14.11. klo 10.00-14.45
Opettaja So intu Varjus
5 t, 7 €
Punotaan kranssi. Ota mukaan: työskentelyyn oksasakset, sivuleikkurit, sidontarautakankapuola, kranssiin koivun risuja, kuusen,
männyn tai katajan havuja (yhteen kranssiin tarvitset sylillisen risuja tai havuja), kranssin pohjaksi pajua tai kanaverkkoa. Kranssin somistamiseen varaa mieleistä luonnonmateriaaleja - jäkälää,
sammalta, käpyjä sekä nappeja, nauhoja, helmiä, kristalleja ja metallilankoja jne. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30
alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
KUVATAITEEN PERUSOPETUS
Kuvataiteen perusopetus 7-8 -vuotiaille 1103321
Arte, opetustila 1, Seurakunnantie 5
ti 15.30-17.00
TaM J ohanna Vuollet
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Vuosittain etenevää, tavoitteellista kuvataiteen perusopetusta.
Opimme kuvallisia ajattelun valmiuksia ja kuvan tekemisen perustaitoja usealla eri kuvataiteen osa-alueella. Harjoittelemme
kuvan visuaalisten peruselementtien käyttämistä ja kehitämme
kuvallista ilmaisua. Tutustumme eri materiaaleihin ja eri tekniikoiden ilmaisullisiin mahdollisuuksiin. Tutustumme esineympäristöön, muotoilun perusteisiin sekä rakennettuun ja luonnolliseen ympäristöön. Uusien oppilaiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Kuvataiteen perusopetus 9-11 -vuotiaille 1103322
Arte, opetustila 1, Seurakunnantie 5
ti 17.00-18.30
TaM J ohanna Vuollet
8.9.-1.12.2015, 24 t
Opintomaksu 45 €
12.1.-12.4.2016, 26 t
Edellisen rinnakkaisryhmä 9-11 -vuotiaille. Uusien oppilaiden
ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan
puh. 02-630 1500.
54
OTSOLA - monien taitojen talo
Kuvataiteen työpajat 12-16 -vuotiaille
1103323
Nakkilan yhteiskoulu, Porintie 13
ti 17.30-19.45
TaM Juha Kopio
8.9.-1.12.2015, 36 t
Opintomaksu 60 €
12.1.-12.4.2016, 39 t
Vuosittain etenevää, tavoitteellista kuvataiteen opetusta. Kehitämme taiteellista ilmaisukykyä, syvennämme taitoja ja tietoja,
perehdymme materiaalien ja tekniikoiden mahdollisuuksiin oman
ilmaisun välineenä. Lukuvuoden työpajat: akryylimaalaus, sarjakuva, tietokonegrafiikka, perspektiivi ja seinämaalaus. Uusien oppilaiden ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan
aikaan puh. 02-630 1500.
LIIKUNTA JA JOOGA
Tuolijumppa Hormistossa
8301301
Kuntojumppa Matomäellä
8301302
Astangajoogan alkeet
8301300
Hormiston rukoushuone, Hormistontie 429
ti 16.30-17.30
Ohjaaja Päivi Haapala
8.9.-1.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
12.1.-12.4.2016, 17 t
Miehille ja naisille tarkoitettu opintoryhmä, jossa harjoitellaan
erilaisia kunto- ja venyttelyliikkeitä istuen ja seisten. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä
osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02630 1500.
Matomäen koulu, Matomäentie 136
ti 18.00-19.00
Ohjaaja Päivi Haapala
8.9.-1.12.2015, 16 t
Opintomaksu 37 €
12.1.-12.4.2016, 17 t
Kuntojumppaa eri-ikäisille ja -kuntoisille naisille ja miehille. Jumpan tehoa voit säätää oman kuntosi mukaan ohjaajan opastuksella. Ota mukaan jumppa-alusta. Ennakkoilmoittautuminen
ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.
otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai
toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
Viikkalan koulu,Vinotie 1
ma 17.15-18.45
Sertifioitu astangajooga opettaja
7.9.-30.11.2015
Niina Valtanen
24 t, 28 €
Sopii sekä vasta-alkajille että kertaajille. Opettelemme astangajoogan alkeissarjan, joka lisää huomattavasti notkeutta, ryhtiä,
kuntoa, selän liikkuvuutta, kehon terveyttä ja kehotietoisuutta.
Mukaan joustavat vaatteet, joogamatto ja viltti loppurentoutukseen. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen
Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat
ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02-630 1500.
ERITYISRYHMÄT
Sanoista eläviksi kuviksi –
elokuvakurssi kehitysvammaisille
Arantilankoto, Kirkkokatu 17
1398300
ke 18.00-19.30
9.9.-2.12.2015, 24 t
Ohjaaja Ari Impola
13.1.-13.4.2016, 26 t
Maksuton liikuntavammaisille (opintoseteliavustus), muille 45 €
Keskustelu- ja elokuvakurssi kehitysvammaisille sekä alalla toimiville ohjaajille. Tuotamme omat käsikirjoitukset ja suunnitelmat
eläväksi kuvaksi ja kuvatut materiaalit oikeaksi lyhytelokuvaksi.
Ensi-ilta keväällä 2016. Toteutetaan yhteistyössä Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry:n kanssa. Ryhmä täynnä.
OTSOLAN NUORISOTYÖ
Monipuolista ryhmätoimintaa, tapahtumia, retkiä ja leirejä
Kehittämishankkeita lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi
Päämääränämme on se, että jokaisella nuorella on mahdollisuus osallistua ammatillisesti
ohjattuun vapaa-ajan toimintaan, joka antaa hänelle mahdollisuuden kehittää
omia sosiaalisia taitoja, emotionaalisia valmiuksia sekä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.
Tavoitteenamme on osallistumis- ja harrastusmahdollisuuksien tarjoaminen sekä osallisuuden tukeminen.
Huomioimme osallistujien elämäntilanteen ja pyrimme tukemaan heitä kokonaisvaltaisesti.
Vanhempien kanssa toivomme aktiivista yhteistyötä ja vuorovaikutusta.
Toimintamuotojamme ovat perusnuorisotyö sekä kehittämisprojekti Sänttis:
Perusnuorisotyössä järjestämme pienryhmätoimintaa 7-18 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Toimintaryhmiämme ovat mm. kokkikerhot, tietsikkaklubit, kädentaitoryhmät ja Meidän oma projekti -ryhmät. Lisäksi meillä toimii Otson apuohjaajat -ryhmä, johon kuuluvat nuoret toimivat avustavina ohjaajina ryhmissä ja
erilaisissa tapahtumissa.
Sänttis-projektissa on kehitetty pienryhmätoiminnan ja yksilöohjauksen toimintamalli tiiviissä yhteistyössä
sivistyskeskuksen, nuorisoyksikön, sosiaalitoimen sekä muiden yhteistyökumppanien kanssa. Vuonna 2012
alkanut ja keväällä 2016 päättyvä projekti keskittyy 10-16 -vuotiaiden lasten ja nuorten kanssa toimimiseen.
Erilaisia Sänttis-monitoimiryhmiä ja kokkikerhoja kokoontuu Meri-Porin, Pohjois-Porin, Itä-Porin ja Porin
keskustan alueilla. Tarkempia tietoja ryhmien kokoontumisesta voi tiedustella projektihenkilöstön lisäksi
koulukuraattoreilta ja nuorisotyöntekijöiltä.
Ryhmätoiminnan lisäksi järjestämme tapahtumapäiviä sekä retki- ja leiritoimintaa.
Pysy mukana menossa ja käy tykkäämässä: www.facebook.com/otsolannuorisotyo
Päivi Erkko
Projektipäällikkö / nuorisotyöstä vastaava
044 5857 563, [email protected]
Heli Vija
Projektityöntekijä, Sänttis
044 7153 733, [email protected]
Erika Westerlund
Projektityöntekijä, Sänttis
044 7153 743, [email protected]
Otsolan nuorisotyö, Juhana Herttuan katu 16, 28100 PORI
www.otsola.net/nuorisotyo
55
nakkoilmoittautuminen ma 5.1. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet
samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1500.
Pullolampun valmistus
1104326
Koukkuaminen eli tunisialainen
virkkaus
1104327
Tattaran koulu,Tattarantie 49 to 19.3. klo 17.00-20.00
Ohjaaja Terhi J okitulppo
4 t, 5 €
Valmistetaan ihastuttava pöytälamppu, jossa lampunjalkana toimii
lasipullo. Pullolamppu koristellaan servettitekniikalla.Alle 11-vuotiaat aikuisen kanssa. Mukaan voi ottaa oman pullon ja servettikuvia. Materiaalimaksu alk. 12 € (maksetaan opettajalle). Ennakkoilmoittautuminen ma 5.1. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1500.
Arte, opetustila 1, Seurakunnantie 5 ke klo 17.45-20.45
8.4.-22.4.2015
Artesaani Eeva-Liisa Husu
12 t, 17 €
Valmistetaan ohuesta villalangasta koukkuamalla pitsimäinen
huivi (virkkauksen perusteet osaavat), rannekkeet tai tuubihuivi (aloittelijat). Ota mukaan kaksipäinen koukku tai kaapelikoukku ja lankaa (pitsihuivin tekijät yhtä vahvuutta, muut kahta eripaksuista). Valitse koukku paksumman langan mukaan muutamaa
numeroa suuremmaksi kuin virkatessa. Ennakkoilmoittautuminen ma 5.1. klo 16.30 alkaen Internetissä osoitteessa
www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle puh. 02-630 1500.
LIIKUNTA JA JOOGA
Joogan perusryhmä
8301300
Tuolijumppa Hormistossa
8301301
Kuntojumppa Matomäellä
8301302
Viikkalan koulu,Vinotie 1
ma 17.15-18.45
12.1.-20.4.2015, 26 t
Jooganopettaja SJL® Ilkka Peuramäki
Uudet opiskelijat 30 €
Syksyllä alkanut ryhmä jatkuu. Sopii sekä aloittelijoille että joogaa
aiemmin harrastaneille. Joogaharjoitus koostuu jooga-asanoista
(jooga-asennoista), hengityksen yhdistämisestä asanoihin, mielen keskittämisestä harjoitukseen ja jännityksistä vapautumisesta.
Hengitys vapautuu, keho rentoutuu, mieli rauhoittuu, tietoisuus
itsestä lisääntyy.Tarvitset mukaan joogamaton ja joustavan, lämpimän asun. Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla.
Hormiston rukoushuone, Hormistontie 429ti 16.30-17.30
Ohjaaja Päivi Haapala
13.1.5-14.4.2015, 17 t
Syksyllä alkanut ryhmä jatkuu. Ryhmä täynnä.
Matomäen koulu, Matomäentie 136
ti 18.00-19.00
Ohjaaja Päivi Haapala
13.1.2015-14.4.2015, 17 t
Uudet opiskelijat 23 €
Syksyllä alkanut ryhmä jatkuu. Kuntojumppaa eri-ikäisille ja -kuntoisille naisille ja miehille. Jumpan tehoa voit säätää oman kuntosi
mukaan ohjaajan opastuksella. Ota mukaan jumppa-alusta. Ilmoittautuminen 1. kokoontumiskerralla.
OTSOLA
monien taitojen talo