Ruokaa tintille Lintujen talviruokinta kannattaa aloittaa nyt

Transcription

Ruokaa tintille Lintujen talviruokinta kannattaa aloittaa nyt
KAUPUNKILEHTI
LAUANTAI 17.10.2015
|
N:O 71
|
WWW.UUSIROVANIEMI.FI
ANNE TORVINEN
Ruokaa tintille
Lintujen talviruokinta kannattaa aloittaa nyt.
Lintuasiantuntija Ismo Kreivi neuvoo laittamaan
pihalle useita eri ruokintapisteitä. » 4
2
17.10.2015
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
LAUANTAIVIERAS
Yliopisto –
sivistys?
M
ikä on yliopiston
tehtävä? Noin neljä
vuotta kestäneiden opintojeni aikana olen useasti
törmännyt kysymykseen, ja edelleen se vaivaa mieltäni.
Vastaus on parhaimmillaan hyvin yksinkertainen: yliopiston tehtävä on
tuottaa mahdollisimman tehokkaasti
maksimaalinen määrä maistereita.
Sivistys on aiempaa helpommin saavutettavissamme. Menemällä yliopistoon 20 vuoden iässä ja tulemalla sieltä
ulos enintään 25 vuoden ikäisenä voit
hyvillä mielin todeta olevasi sivistynyt.
Tutkinto tuo mukanaan mahdollisuuden tuntea sopivaa ylemmyydentuntoa,
mutta samalla se luo mielikuvan saavutetusta sivistyksestä. Onko tutkinto
merkki sivistyksestä?
TOISINAAN VAIKUTTAA siltä, että
MEDIATIEDOT
Sanomalehtien liiton jäsen.
33. vuosikerta.
Painos 31 800 kpl.
ISSN 1235-6085
Kustantaja: Alma Media
Kustannus Oy
Paino: Suomalainen
Lehtipaino Oy, Kajaani
Sähköposti:
ur.toimitus@uusirovaniemi.fi
ur.ilmoitukset@
uusirovaniemi.fi
etunimi.sukunimi@
uusirovaniemi.fi
Verkkolehti:
www.uusirovaniemi.fi
Osoite:
Veitikantie 2–8 A,
96100 Rovaniemi
Toimitus:
P. 010 6656401
Mediamyynti:
P. 010 6657811
Ilmoitusvaraukset
ja -aineistot:
Keskiviikon lehteen ma
klo 12 mennessä.
Lauantain lehteen ke
klo 12 mennessä.
Lehden vastuu virheellisestä
ilmoituksesta rajoittuu
enintään ilmoituksen hintaan.
Jakelu:
P-S Suorajakelu
Jakelupalaute:
www.uusirovaniemi.fi/
jakelupalaute
P. 02 900 100 47
ma–pe klo 9–16
myy paikallisia ja valtakunnallisia lehtipaketteja 47
kaupunkilehteen Suomessa.
www.kaupunkiplus.fi
P. 010 322 9800
TOIMITTAJALTA
2010-luvulla sanat sivistys ja yliopisto
eivät kuulu samaan lauseeseen. Erilaiset opintosuoritukset ja niistä saatavat
merkinnät muodostuvat merkityksellisemmiksi kuin itse opittu asia. Kun olet
kerännyt riittävän määrän opintosuorituksia, saat pätevyyden työelämässä
toimimiseen, vaikka et ymmärtäisi
omasta alastasi juuri mitään.
Mielestäni on liian helppo syyttää ainoastaan valtiontalouden kiristyksiä yliopistojen sivistystehtävän romuttamisesta. Valtio on se paha, joka tarjoaa ilmaisen koulutuksen, myöntää opintotukea ja vielä uskaltaa opiskelijalta jotain vaatiakin. Yliopistojen sisällä niin
opiskelijoiden kuin henkilökunnankin
tulisi katsoa peiliin ja miettiä hetki yliopiston merkitystä sivistyksen osana.
Mitä opiskelijalle jää sivistyksen näkökulmasta katsottuna käteen luennosta, joka kestää puolitoista tuntia ja sen
aikana luennoitsija ei ota hetkeksikään
kontaktia yleisöönsä? Diaesityksen tuijottaminen ja asioiden monotoninen
toistaminen eivät vielä herätä yleisöä
ajattelemaan. Silti luennoitsija saattaa
muistuttaa opiskelijoita tieteelle ominaisen kritiikin tärkeydestä.
Leena Talvensaari
Mitäs me
metsäläiset
E
räänä iltana istuin lueskelemassa kotisohvalla. Kun
nostin katseeni lehdestä, olohuoneen ikkunan ohi
lensi juuri kaksi joutsenta kohti etelää. Ajattelin
taas kerran, kuinka hienoa on elää Rovaniemellä.
En tiedä, onko kaipuu luontoon osa ihmisen perusolemusta. Ainakin se on iso osa suomalaisuutta. Suomea tai
suomalaisia ei voi kuvailla ilman, että kuvailee myös Suomen
luontoa ja suomalaisten luontosuhdetta. Olemme metsäläisiä –
hyvällä tavalla.
Onnekkaita
ovat ne, jotka
voivat seurata
luontoa omalla
kotipihallaan.
NYKYÄÄN monissa tut-
kimuksissakin on todistettu se, minkä me suomalaiset olemme tienneet jo
pitkään: luonto hoitaa ihmistä. Jo lyhyt kävely lähimetsässä voi rauhoittaa levottoman mielen, ja tunturin päälle kapuaminen se
vasta tekeekin terää. Kun
seisoo tunturin laella ja katselee luonnon kauneutta ympärillään, omat ongelmat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Maalliset murheet ovatkin yhtäkkiä aika pieniä.
Myös sillä on merkitystä, mitä näkee oman kotinsa ikkunasta. Jos sieltä näkyy pienikin kappale luontoa tai taivasta, se on
aina parempi kuin vastakkaisen kerrostalon seinä.
Onnekkaita ovat ne, jotka voivat seurata luontoa omalla kotipihallaan. Esimerkiksi lintujen talviruokinta tarjoaa monelle
omakotiasujalle ajankulua läpi talven. Lintujen ja toki myös oravien touhuja on hauska seurata.
A
Onko tutkinto
merkki
sivistyksestä?
A
JUURI KRITIIKKI on asia, joka veisi
sivistystä eteenpäin. Yliopistolla opitaan eri henkilöiden omista näkökulmistaan ilmaisemia totuuksia, jos opiskelijat eivät vaivaudu osallistumaan ilmaisemalla omia näkemyksiään. Pelkästään vastaanotettu ja käsittelemättömäksi jäävä tieto saa propagandan
luonteen. Tieto siirtyy, mutta ei välttämättä kehity. Parhaimmillaan luento
voisi tarjota luennoitsijalle ja opiskelijoille mahdollisuuden asioiden kriittiseen tarkasteluun.
Muistan reilun vuoden takaa erään
luennon, jonka päätteeksi politiikkatieteen lehtori esitti meille kysymyksen:
Mitä hyvää ja huonoa demokratiassa
on? Kysymys sai minut hämilleni, koska
se käynnisti keskustelun, jonka aikana
vakuutuin siitä, että yliopistolla voi
edelleen olla sivistävä luonne.
JOS LUONTOA ei ole ihan omassa pihassa, Rovaniemellä sitä
on kuitenkin aika lähellä. Täällä voi kuljeskella jokivarressa, ylittää aapasuon pitkospuita pitkin tai nousta vaaran päälle katselemaan kaupungin valoja.
Metsäläisyyteen tietysti kuuluu, että luonnossa pitää kulkea
ihan yksin – ainakin silloin tällöin. Yksinäisyys vapauttaa mielen, ja ajatukset saattavat kulkea uusille ja yllättävillekin poluille. Suosittelen lämpimästi!
KUKA KUVASSA?
Kuka vasta valittu?
Olli Häyrynen
Kirjoittaja on politiikkatieteen ja kasvatustieteen opiskelija.
ROIKANI
Osallistu kilpailuun osoitteessa
www.uusirovaniemi.fi ja kerro
ketä/mitä kuva esittää. Voit
lähettää vastauksen myös postikortilla osoitteeseen Uusi Rovaniemi, Veitikantie 2–8, 96100
Rovaniemi. Liitä mukaan yhteystietosi. Vastausaika päättyy ensi
torstaina klo 12. Vastaajien
kesken arvotaan pullakahvikuponkeja kahvila Choco Deliin.
Edellisen viikon kuvassa oli Euroopan suurin puutavarankuljetusrekka eli jättirekka. Pullakahvit voitti Mari Vainikka-Forsman.
3
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
TUPLAPÄIVÄT JATKUVAT LOKAKUUSSA!
osta 2 1
maksa
IVÄT
TUPLAPÄ
UPLANA
T
+ BONUS
Nyt koko kehysvalikoimasta
Etusi jopa
733 €
TOISET LASIT
KAUPAN PÄÄLLE
0
Optikon
NÄÖN€
TARKASTUS
TYYLIHETKI
ROVANIEMEN
SILMÄASEMALLA
ke 21.10. klo 11-18
Paikalla tyyliopas
Tervetuloa!
Varaa aika silmälääkärille tai optikolle
www.silmaasema.fi tai 010 190 200
(mpm/pvm)
MYYMÄLÄ JA SILMÄSAIRAALA:
ROVANIEMI Rovakatu 29 020 712 2244* 020 712 2245*
optikko | silmälääkäri | silmäsairaala
*Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6 snt/min tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
Normaalihintaisten silmälasien ostajalle toiset silmälasit tai aurinkolasit voimakkuuksilla kaupan päälle, tarjoamme edullisemman. Voit valita kehykset koko valikoimasta, linssit ja aurinkolasit erityismallistosta. Etu koskee uusia tilauksia eikä siihen voi yhdistää muita alennuksia. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Optikon tekemä näöntarkastus kaupan päälle silmälasien ostajalle (norm. 35 €), ei koske piilolinssinäöntarkastusta. S-Etukortilla Bonus tuplana, jopa 10 % lokakuussa maksetuista ostoksista. Etu voimassa 31.10.2015 asti.
Lääkintähelikopterille uusi
miehistötila
» FinnHEMS rakennuttaa Rova-
niemen lääkintähelikopteritukikohtaan uuden miehistötilan. Uudet
miehistötilat valmistuvat kesällä
2016. Tähän saakka käytössä on ollut
tilapäinen parakkirakennus.
Yksikerroksiseen 450 neliömetrin
miehistötilaan tulee päivystys- ja
oleskelutilojen lisäksi myös koulutus-, toimisto- ja varastotiloja. Nykyinen helikopterihalli säilyy käytössä jatkossakin, sitä ei ole tarpeen uusia.
Tukikohta sijaitsee Rovaniemen
lentoaseman alueella. Tilapäisessä
parakeista rakennetussa miehistötilassa on toimittu kolme vuotta ja
varsinkin ääneneristyksen kanssa
on ollut ongelmia.
”Tukikohdassa on ympärivuorokautinen päivystys. Rovaniemen
lentokentän lentoliikenteen aiheuttamasta melusta on ollut haittaa”,
kertoo tukikohdan vastaava ensihoitaja Tero Karvinen.
Kaksi
rovaniemeläistä
missifinaaliin
» Pohjoisen Suomen omaa pr-tyt-
töä etsivän Miss Pohjois-Suomi
Beauty -kilpailun finalistit on valittu.
Kuuden finalistin joukosta löytyy
myös kaksi rovaniemeläistä, Sanna
Pesonen ja Liisa Reinola.
Uusi pr-tyttö kruunataan Rovaniemen Kelekkamessuilla Lappiareenalla 31.10.-1.11. Valinnan tekevät arvovaltainen jury ja yleisö yhdessä. Siihen asti kruunua kantaa
Saara-Maria Karlström-Rantala.
Finaalin järjestää Mallitoimisto
Matiné yhteistyökumppaneineen.
Iida Niva Lapin
Kokoomusnuorten
puheenjohtajaksi
» Lapin Kokoomusnuoret valitsivat sääntömääräisessä syyskokouksessaan puheenjohtajaksi vuodelle
2016 rovaniemeläisen Iida Nivan.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Joni
Nieminen.
Piirihallitukseen valittiin Oona
Arttijeff, Henri Mella, Antto Trög ja
Joni Tähtisaari.
Sinetän Seo Su 18.10 klo 12
Millainen monitoimitalo Sinettään?
Tule keskustelemaan ja evästämään vasemmistoliiton
valtuustoryhmä ja luottamushenkilöt.
Järj. Rovaniemen Vasemmisto
KAHVITARJOILU
Tervetuloa PELIRAJAT’ON -teemailtoihin
-tietoa ja kokemuksia liiallisesta rahapelaamisesta
Keskustelua alustamassa Pelirajat’on-kokemusasiantuntijoita.
Teemaillat ovat 19.10., 5.11., 16.11. ja 30.11. klo 18-20.
Tilaisuudet pidetään Balanssi ry:n tiloissa
(Valtakatu 16 B, 96200 Rovaniemi, sisäänkäynti Valtakadunpuoleisen sisäpihan kautta).
Lisätietoa ja ilmoittautuminen pelirajaton.fi/tilaisuudet
Päänsärkyä? Jäykkä selkä? Kramppaavat jalat? Väsyneet hartiat?
VARAA AIKA LIHASHUOLTOON
lokakuun ajan
45min
puolihieronta
klo 8-12 välisenä aikana
20€
30min ......... 25€
45min ......... 30€
60min ......... 35€
90min ........ 55€
5x45min..... 135€
10x45min .. 250€
Myös ilta- ja viikonloppuaikoja. Koti ja yrityskäynnit sop. mukaan
Urheiluhieroja Timo Törmänen
Puh. 044 585 8664 • Venemiehentie 14b
4
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
VIIKON KASVO
ANNE TORVINEN
■ MONTA PISTETTÄ. Ismo Kreivi työkavereineen on viritellyt Tavivaaran hautausmaan kupeeseen monipuolisen lintujen ruokintapaikan. Metsän reunassa sijaitsevat, erilaisia herkkuja sisältävät
ruokintapisteet houkuttelevat paikalle lintuja monipuolisesti – toki paikalla viihtyvät myös oravat.
Laita linnuille useampi ruokapiste
Lapin lintutieteellisen
yhdistyksen varapuheenjohtaja,
lintuasiantuntija Ismo Kreivi
kertoo lintujen talviruokinnasta
LINTUJEN RUOKINTA
Anne Torvinen
Tavivaaran hautausmaan kupeessa
olevalla lintujen ruokintapaikalla käy
kuhina. Usean ruokintapisteen keskittymässä vilisee hömötiaisia, talitiaisia ja sinitiaisia, viherpeippoja, närhiä, punatulkkuja, käpytikka ja oravia
– ruokaa riittää kaikille.
Ruokintapaikan ylläpitäjä on seurakuntamestari ja innokas lintuharrastaja Ismo Kreivi.
Joko lintulauta pitäisi olla viritettynä?
”Jos haluaa lintujen tulevan ruokailemaan talvellakin, nyt on aika
aloittaa ruokinta. Pääosin linnut asettuvat sille paikalle, mistä ne löytävät
ravintoa jo alkutalvesta.
Olisi hyvä tarjota ravintoa läpi talven, kun sen aloittaa, mutta ei sen takia kannata yöuniaan menettää. Linnut löytävät kyllä ruokaa ja monet,
kuten närhi ja hömötiainen, hamstraavat sitä jemmaan talven varalle.”
Millainen on hyvä ruokintapaikka?
”Sen tulisi olla rauhallinen ja suo-
KERRO JUTTUVINKKI
Soita 010 665 7810
Kirjoita ur.toimitus@uusirovaniemi.fi TAI
etunimi.sukunimi@uusirovaniemi.fi
jaisa eli lähellä pitäisi olla puita, joiden oksille linnut voivat pujahtaa nopeasti piiloon. Paikkaa ei kannata
laittaa ihan kulkuväylien tuntumaan.
Olisi myös hyvä olla useampi ruokintapiste, jotta kaikki voivat rauhassa
ruokailla, eikä joku pääsee dominoimaan liikaa.
Ruokintapaikkaa ei kannata
myöskään laittaa aivan ikkunan viereen, koska linnut voivat törmäillä
siihen. Onhan niitä siinä ikkunan äärellä kiva katsella, mutta järkevämpää on hankkia kiikarit.”
Mitä pihalinnuille kannattaa tarjota?
”Mahdollisimman monipuolista
ravintoa. Auringonkukansiemet ovat
hyviä, etenkin kuorettomat käyvät
kaupaksi. Niitä voivat syödä myös
pieninokkaisemat linnut, kuten urpiainen ja vihervarpunen. Kuorettomat
siemenet eivät myöskään roskita.
Murskatut maapähkinät ovat lintujen herkkua, mutta kokonaisia
pähkinöitä voivat pikkulinnuista syödä vain tiaiset. Etenkin keltasirkkujen herkkua ovat kauranjyvät. Tarjolle voi myös laittaa aivan ohueksi
leikattuja omenasiivuja narussa, ne
maistuvat tilhille, jos marjoja ei ole
tarjolla. Itse pakastan niille pihlajanmarjoja.
Sitten on tietenkin kaikenlaisia
rasvatankoja ja -palloja, joita voi
myös tehdä itse kookosrasvasta, siemenistä ja pähkinöistä.”
Miten pihalle saisi monipuolisemmin eri lajeja?
”Kun laittaa tarjolle monipuolista
ravintoa ja useamman ruokintapisteen, jotka on sijoitettu rauhalliseen
paikkaan.”
KUKA?
■ 50-vuotias, syntyjään Ylitornion
Etelä-Portimojärveltä
■ Seurakuntamestari Rovaniemen
seurakunnassa
■ Lapin lintutieteellisen yhdistyksen
varapuheenjohtaja
■ Koulutukseltaan puutarhuri ja ympäristönhoitaja
■ Perhe: seurustelee, neljä lasta sekä
kaksi englanninsetteriä
■ Lintuharrastaja, harrastaa myös
metsästystä ja kalastusta
■ www.facebook.com/Lapin lintutieteellinen yhdistys ry, www.lly.fi
A
Mistä salmonellaan sairastuneen
linnun tunnistaa?
”Se on hyvin rohkea, päästää ihmisen tavallista lähemmäs ja pörhistelee lauhemmallakin säällä. Se on
myös hieman laiskan ja uneliaan
oloinen.”
Miten estää oravien vierailut?
”Erilaisia esteitä voi kokeilla, mutta oravat ovat tosi taitavia ja syövät
toki myös maahan pudonnutta ravintoa. Aika haastavaa niitä on estää.
Oravat eivät talviaikaan hyökkää lintujen kimppuun, mutta toki ne syövät ja hamstraavat ruokaa aika paljon. Ne saattavat myös rouskuttaa
muoviset ruokinta-automaatit rikki
ruokaa hamutessaan. Toki oraville
voi laittaa oman ruokintapaikan.”
Ruokitko itse lintuja kotonasi?
”Asun kerrostalossa, joten siellä en
Voiko linnuille tarjota lämmittelypaikan kovilla pakkasilla?
Eräällä
ruokintapaikallani kävi 800
eri tilheä yhden
talven aikana.
Leena Talvensaari
päätoimittaja
040 536 2555
Anne Torvinen
toimittaja
050 349 3125
”Tiaiset yöpyvät talvella linnunpöntöissä. Jos pöntössä on ulostekasoja, se on merkki siitä, että sitä käytetään yöpymiseen. Linnut ovat kekseliäitä, ne voivat lämmitellä talon
vuotokohdissa, lamppujen päällä ja
jopa niiden kupujen sisällä, jos sinne
pääsee.
Ne lajit, jotka täällä luontaisesti
ovat, pärjäävät kyllä talven läpi, kun
ne saavat ruokaa. Esimerkiksi joutsenkin pärjäisi täällä talven, jos se
vain saisi ravintoa.
Tietysti jos yhtäkkiä tulee 35 asteen pakkaset ja ruokaa ei ole tarjolla,
se voi olla katastrofi niille, jotka ovat
tottuneet ruokailemaan tietyssä paikassa. Ilman energiaa ne eivät jaksa
lennellä kovin pitkälle ruokaa etsimään.”
Onko linnuilla ruoka-ajat?
”Aamuisin on vilkkainta, kun niillä
on tietenkin yön jälkeen kova nälkä,
mutta kyllä ne ruokailevat talvella koko valoisan ajan. Se on niiden työtä,
syödä pysyäkseen hengissä.”
Millainen lintulaudan tulisi olla?
”Sellainen, mihin linnut eivät pääse ulostamaan. Toki siemeniä varisee
maahan, ja linnut syövät niitä sieltä
ulosteen seasta, jolloin on vaarana
salmonellan leviäminen. Jos havaitsee ruokintapaikalla salmonellalintuja, kannattaa ruokintapaikka puhdistaa ja esimerkiksi talvella maassa olevat siemenet voi peittää lumella.”
TOIMITUS
Mitä lintulaudalle ei saa laittaa?
”Suolaista ravintoa ei saa laittaa,
koska lintujen elimistö ei kestä sitä.
Myöskään pilaantunutta ravintoa ei
saa tarjota.”
ruoki, mutta minulla on useita ruokintapisteitä metsässä ja myös tämä
tässä Tavivaarassa. Ylläpidän metsäruokintapaikkoja, koska rengastan
lintuja tutkimustarkoituksessa. Olen
elämäni aikana rengastanut 25 000
lintua. Rengastamalla voi seurata lintujen toimintaa ja määriä sekä elinaikaa. Esimerkiksi tiainen voi elää
10-vuotiaaksi. Määristä kertoo jotain
se, että eräällä ruokintapaikallani kävi 800 eri tilheä yhden talven aikana.”
Veera Vasara
toimittaja
050 381 2552
ILMOITUKSET
Ismo Kreivi
Lukijailmoitukset
010 665 7704
www.uusirovaniemi.fi/
rivi-ilmoitukset
Yritysasiakkaat
010 665 6401
ur.ilmoitukset@
uusirovaniemi.fi
5
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
Kukaan ei välitä niin kuin me.
www.kiinteistomaailma.fi
Rovaniemen Kodit OY LKV Rovakatu 16 96100 Rovaniemi.
Puh. (016) 425 0055, rovakatu16@kiinteistomaailma.fi
Muistisairas, läheinen, vapaaehtoinen
Tule kanssamme suunnittelemaan käyttäjälähtöisiä intenet -sivuja ke 21.10.2015
klo 8.30 - 11, eläkeläistila Potkurissa, Pohjolankatu 2. Tavoitteenamme on luoda yhteisesti kokonaisuus, joka tulee palvelemaan muistisairasta sekä hänen lähipiiriään.
MEIDÄN
MEIDÄ
ÄN TYTÖT VASTAAN:
Kokemustanne sekä asiantuntemustanne tarvitaan.
Kahvitarjoilun järjestämiseksi pyydämme ilmoittautumista ja tietoa erikoisruokavaliosta
19.10. mennessä osoitteeseen [email protected]
v
s.
Suomen muistiasiantuntijat ry ja Rovaniemen kaupunki
Su 18.10 Klo 17.00
Tervetuloa su 25.10. klo 13
PARISUHTEEN
VUOSIHUOLTOON
Rovaniemen seurakuntakeskukseen, Rauhankatu 70B
Ohjelma
klo 13-15 ”Kestävä parisuhde – psyykkinen kohtumme”.
Luennoitsijana KT, paripsyko- ja seksuaaliterapeutti Tuula
Pukkala.
klo 15 Ruokailu.
klo 16 Keskustelu jatkuu.
Lastenhoito (yli 3-v.) järjestetty seurakuntakodilla, Rauhankatu 70 F. Ilmoittautumiset tarjoilun ja lastenhoidon vuoksi
21.10. mennessä taina.alatarvas@evl.fi tai
0400-575659 (ma-pe klo 9-12). Ilmoita samalla ruoka-allergiat ja lastenhoitoa tarvitsevien lasten iät ja nimet.
Lämpimästi tervetuloa!
Rovaniemen seurakunta
Perheasiain neuvottelukeskus
Lapin Urheiluopistolla
Liput: 13/10 €
S-Etukortilla 2 €
alennus lipusta
Otteluisäntänä:
womanvolley.fi
”Minulle sinulle hänelle”
TUOMASMESSU
Sunnuntaina 18.10. klo 18
Rovaniemen kirkossa
Olet lämpimästi tervetullut!
Rovaniemen seurakunta
MITÄ MIELESSÄ?
KERRO.
KIRJOITA MIELIPIDEPALSTALLE
[email protected]
6
LUKIJALTA
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
Auttavaa kättä tarvitaan taas
»
Syksyllä 1944 Lappi evakuoitiin. Tuosta ajasta on nyt kulunut 71 vuotta ja meidän evakkojen,
kuten myös sotaveteraanien rivit,
ovat luonnollisesti kovasti harvenneet. Karjalan kovia kokenut kansa
joutui evakkotielle jo 1939 talvipakkasella, ja takaisin palanneet toisen
kerran viisi vuotta myöhemmin.
Vaikka nyt puhutaan samasta aihepiiristä, puhutaankin pakolaisista,
turvapaikan hakijoista ja maahanmuuttajista.
Nimitysero johtunee siitä, että
meidät niin Karjalasta kuin Lapistakin evakuoitiin valtiovallan toimesta järjestyneesti, mutta pakolaiset
tulevat etupäässä oma-aloitteisesti
ilman yhteiskunnan ohjausta ja tukea.
TÄMÄN VUODEN aikana turvapai-
kan hakijoita Suomessa on jo yli
20 000 ja heitä arvioidaan tulevan
jopa 30 000. Heitä tulee 94 maasta,
mutta valtaosa itä-Euroopan maista
Irakista, Afganistanista ja Syyriasta
eli alueelta, jotka Raamatun historia
kertoo Kaksoisvirran maana.
Tiedämme, että siellä on käyty
julmaa sotaa jo vuosia. Tämä on kasvattanut kansalaisten keskuudessa
suurta hätää ja se on puolestaan aiheuttanut pakolaistulvan ensin eteläiseen Eurooppaan ja vähitellen
myös tänne kylmään pohjolaan.
Tässä hädässä on Välimeren aaltoihin hukkunut tuhansia pakoon lähteneitä.
OLEMME VALITETTAVASTI jou-
tuneet toteamaan, että hädänalaisten ihmisten tulo on monin paikoin
nostattanut mielenilmaisuja, vihapuheita ja vaatimuksia jopa rajojen
sulkemiseksi. Meidän, jotka evakkomatkan olemme itse kokeneet, on
vaikea ymmärtää tällaista.
Kun evakuointikäsky 1944 meille
annettiin, tuli auto, johon noustiin.
Oli yöpymispaikka – vaikkakin
vain oljilla – ja jatkoyhteys junalla.
Meidän etuna oli järjestäytynyt yhteiskunta, joka pakolaisilta puuttuu.
Missään
emme kohdanneet mielenosoituksia, vaan
auttavaa kättä ja
ystävyyttä.
A
Meidät lappilaiset suunniteltiin
evakuoitaviksi Pohjanmaalle, mutta
kun Kuivajoen sillan räjäytys katkaisi yhteyden, tarjosi Ruotsi pikapää-
töksellä apua.
Näin pääsimme sodan jaloista hätäisesti järjestettyihin evakuointikeskuksiin, jotka aluksi olivat sotilastelttoja. Tätä seurasi tietenkin
täisauna, mutta saimme myös ruokaa ja lääkehuollon.
Missään emme kohdanneet mielenosoituksia, vaan auttavaa kättä ja
ystävyyttä. Pohjanmaalle meitä Lapin läänin asukkaita ehdittiinkin
evakuoida yli 47 000 ja Ruotsiin yli
56 000.
HALUAN VIELÄ muistuttaa, että
Karjalan evakoita oli yli 400 000 ja
vaikeuksien kautta siitäkin kunnialla selvittiin. Tätä taustaa vastaan
nykyinen tilanne on hyväntahtoisuudella ja rakentaen selvitettävissä.
Hannes Viiri
Karhunpalvelus veronmaksajille
»
KERRO JUTTUVINKKI
Soita
010 665 7810
Kirjoita
ur.toimitus@uusirovaniemi.fi
TAI etunimi.sukunimi@
uusirovaniemi.fi
KIRJOITA
Politiikassa vielä kokematon
Sipilä teki karhunpalveluksen suomalaisille veronmaksajille
julkistamalla maailman lehdissä
kutsuhuutonsa kaikkien maiden potentiaalisille turvapaikanhakijoille
kehumalla, että Suomen pääministerikin majoittaa heidät kotiinsa.
Tällä mainoslauseella, joka julkaistiin ympäri maailmaa on ollut hintansa, se luetaan sadoissa miljoonis-
osoitteeseen
ur.toimitus@uusirovaniemi.fi.
Kuvia julkaistaan myös
lehden Facebook-sivuilla.
KOULURUOKA
VIIKKO 43
Maanantai: Lindströmin-
pihvit, perunasose, rapeasalaatti
Tiistai: Tonnikalapasta, punakaali-päärynäsalaatti
Keskiviikko: Hunajainen
broilerkastike, täysjyväriisiä, salaattia
Torstai: Kebab-perunaviipalelaatikko, kaali-aprikoosisalaatti
Perjantai: Viljainen puutarhurinkeitto, ohrarieska
TÄMÄ ON härskein ehdotus kautta
aikain kun samaan aikaan suuri osa
eläkeläisistä elää köyhyysrajan alapuolella. Eläkeläisten asumistukia
leikataan ja samalla pääministerimme hurskas toive on, että pakolaisia
tulee lennättää Suomeen lentokoneittain pakolaisleireiltä, siis senkin
lisäksi, että länsiraja vuotaa kuin
seula. Myös terveydenhuollon ja
asunnottomien jonoista tulisi huolehtia yhdenvertaisesti. Ei ole yhdenvertaista, että maahantulijat me-
nevät näistä jonoista kantasuomalaisten ohi.
Pääministerimmekin olisi korkea
aika erottaa yksityinen etu kansallisesta edusta. Se on päässyt laivamme kapteenilta pahasti unohtumaan. Suomi-Titanic on törmännyt
pakolaisvuoreen ja kansalaiset ovat
veden varassa.
Mika Mikkonen (ps)
Satokaudet haltuun kalenterin avulla
KOHTAAMISIA
osoitteeseen
ur.toimitus@uusirovaniemi.fi
tai Veitikantie 2–8 A, 96100
Rovaniemi. Toimitus voi
lyhentää pitkiä kirjoituksia.
Liitä mukaan nimesi ja
yhteystietosi.
LÄHETÄ KUVA
sa, vähintään.
Suomi ottaakin tällä hetkellä pääministerimme innoittamana turvapaikanhakijoita vastaan velkarahalla. Tästäkin huolimatta arvoisa pääministerimme uskaltaa vielä kehottaa kaikkia Suomen kansalaisia ottamaan turvapaikanhakijat kotiinsa.
Pia Peltoperä
Kirjoittaja on rovaniemeläinen sommelière.
M
ikä syksyssä on parasta? Ruska ja revontulet, kirpeän
raikkaat aamut,
kuuran koristelema luonto? Tietysti, mutta omasta mielestäni kaikkein parasta syksyssä on sadonkorjuu. Kauppoihin
ilmestyy monipuolinen valikoima
värikkäitä, tuoksuvia, herkullisia ja
terveellisiä kasviksia. Kotimaista,
lähiruokaa, todellista superruokaa.
Nyt ei tarvitse kahta kertaa miettiä,
nappaako koppaansa goji-marjoja
vaiko ravintorikasta lehtikaalia tai
kurpitsaa, juureksia, sieniä, punaposkisia omenoita, puolukoita ja
karpaloita.
Meillä on saatavilla uskomattoman laaja valikoima kasviksia, kunhan vain tietää, mitä milloinkin
kannattaa ostaa. Kasvikset kun elävät nekin oman vuosirytminsä mukaan ja ovat parhaimmillaan oman
sesonkinsa aikana. Jos oma tietotaito arveluttaa, eipä hätää: avun ni-
mi on Satokausikalenteri.
Satokausikalenterin kehittäjä Samuli Karjula huomasi sesonkikasvisten suosimisen olevan tavalliselle tallaajalle turhan hankalaa, sillä
ruokakauppojen tarjonta ei noudata kasvisten luonnollisia satokausia ja lisäksi syötävien kasvisten sekä ulkomaisten tuontimaiden suuren määrän takia satokausien ulkoa opettelu on lähes mahdotonta.
Niinpä Samuli alkoi kerätä tietoa eri
kasvisten satokausista omaan käyttöönsä. Pian kehittelyssä olivat mukana myös Samulin vaimo ja veli, ja
yhdessä he opettelivat käyttämään
kalenteriaan.
Lyhyessä ajassa ruokavalio monipuolistui, ruoanlaitto muuttui
mielenkiintoisemmaksi ja he oppivat arvostamaan tuottajia sekä
kokeilemaan rohkeasti uutta. Pian
kokeilu laajeni lähipiirin käyttöön,
ja kun kokemustieto ja tuottajilta
kerätty tieto saatiin varmennettua
kirjallisuuslähteistä, syntyi ensim-
mäinen Satokausikalenteri syksyllä 2013.
SATOKAUSIKALENTERI sisältää yli 150:n Suomessa tarjolla olevan kasviksen satokaudet. Kalenterin avulla on helppo valita joka kuukausi ruokapöytään tuoreita, maukkaita ja ravinnerikkaita kasviksia,
hedelmiä ja marjoja. Hyötyäkseen
Satokausikalenterista ei tarvitse olla
erityisen valveutunut ruoanlaittaja
tai ympäristöaktivisti, vaan sen tuomat hyödyt näkyvät selkeimmin ni-
Kyllä, poikkeuksetta
löydän jotain
sesongissa olevaa.
A
menomaan sellaisten ihmisten ruokapöydässä, joille kasvisten käyttö
ei aikaisemmin ole ollut jokapäiväistä. Vihannekset ja hedelmät
siirtyvät paljon todennäköisemmin
kaupan hyllyltä käyttöön, kun voi
luottaa siihen, että ne maistuvat hyvältä eivätkä maksa maltaita.
Seinäkalenterin ohella satokausikalenterin saa taskukirjana ja mobiilisovelluksena. Tulevan vuoden
kalenterissa on kasvisten lisäksi yli
20 kotimaisen kalan ja yleisimpien
vedenelävien sesonkitiedot. Mahtavaa juttu, sillä kala on kasvisten
ohella erittäin tärkeä osa monipuolista ruokavaliota, ja sen osuus monen suomalaisen kohdalla on aivan
liian pieni.
KUN NYT VAELTELEN pitkin Kmarketin tai Prisman hevi-osastoa
Satokausikalenteri-sovellustani tuijottaen, löydänkö varmasti sen etsimäni kurttukaalin? Kaikkea ei tietysti jokaisena päivänä jokaisessa
marketissa voi olla saatavilla, mutta
kyllä, poikkeuksetta löydän jotain
sesongissa olevaa.
Uskaltaisin väittää ihan omaan
kokemukseeni perustuen, että perinteisesti K-kauppojen hevi-tarjonta on ollut monipuolisempaa kuin
muualla, mutta Lidlin ansioksi on
mainittava lähes poikkeuksetta tuoreus. S-ryhmän osalta voin puolestani iloisena todeta, että se on vastikään lyönyt hynttyyt yhteen Satokausikalenterin kanssa ja luvannut
pyhästi panostaa kuukauden satokausituotteisiin asettamalla ne paraatipaikoille kaikissa Prismoissa ja
S-marketeissa.
Upeaa työtä Samuli ja kumppanit, iso kiitos teille uraauurtavasta työstänne meidän suomalaisten
kasvistietouden ja sitä kautta myös
terveytemme hyväksi.
7
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
Rovaniemen seurakunnan diakoniatyön
VAUVAT
Tytöt
27.9. Tanja Kangas ja Samu-Tapani Koivuranta, Muurola
(51,5/3840)
5.10. Eija Mukkala ja Matti Tulppo, Rovaniemi (49/3260)
6.10. Henna ja Olli Sassi, Rovaniemi (46/2970)
8.10. Hanna Posio ja Antti Linnamäki, Rovaniemi (45,5/2875)
12.10. Linda ja Riku Ronkainen,
Sulaoja (50/3395)
Pojat
5.10. Ida Hyttinen ja Joni Vaattovaara, Äkäsjokisuu (52/4195)
7.10. Niina Karhunen ja Jani Tiihonen, Kemijärvi (48,5/3880)
8.10. Hanna Kesälahti ja Kimmo
Kantola, Kallaanvaara (47/2910)
8.10. Anna Näkkäläjärvi-Länsman ja Asko Länsman, Utsjoki
(52/3785)
10.10. Marika ja Juho Tahkola,
Rovaniemi (52/3650)
10.10. Reetta Ravelin ja Mikko Pyhähuhta, Espoo (54/3865)
ikäihmisten kyläpaikka
Kyllä metsiä saa
käsitellä
»
Taannoin keskusteltiin savotoilla kämppäasumisen ongelmista. Kämpällä asuminen edellytti yhteisiä sääntöjä. Kymmeniä
miehiä asui tiiviissä yhteiselossa.
Siisteys oli yksi keskustelun teemoista. Eräs jätkä kiteytti asian toteamalla; se on meidän oma vika jos
tuhkakupissa asumme.
Viime aikoina on julkisuudessa
taitettu peistä kaupungin toimesta
suoritetuista muun muassa puistoalueitten siistimisistä. Vanamokadun ympäristössä suoritetut maisemointityöt ovat pillastuttaneet useitakin asukkaita. Mielestäni taajamametsien käsittely sillä alueella on
suoritettu ammattitaidolla.
Pohjolankatu 4, käynti torin puolelta
Kammari ja kahvio avoinna ma- to klo 10 - 14.
Ohjelmien aikana kammarin vapaat tilat käytettävissä.
Tervetuloa kyläilemään!
Ma 19.10.
Ymmärrän kyllä niitäkin ihmisiä,
jotka haluavat asua pensikoissa. Ei
tarvitse olla huolissaan, sillä niitä
kyllä kaupungin alueellakin riittää.
Itse pidän ilmavasta asuinympäristöstä.
Erityisesti kaupunkitaajaman sisääntuloreitit ympäristöineen on pidettävä siistinä ja sillä tavalla kasvuston osalta käsiteltynä, että ulkopaikkakuntalainenkin voi jo tullessa
havaita tulevansa ihmispopulaation
joukkoon eikä menninkäisten maahan. Työvoimaa meillä nyt on yllin
kyllin. Vastikkeellisuuttakin on syytä harkita.
10-14
11
12-12.50
13
Ti 20.10.
10
11
12
13
Mummomuskari, papatkin saa tulla, Harriet Urponen.
Kaarinan vetämä hengellinen keskustelupiiri.
Virsipiiri, Leat ja Leila.
Maakuntamuseon muistelupiiri.
Ke 21.10.
11-12
12-14
Englannin alkeet, Tarja S.
”Syö hyvää”-luento. Anna-Liisa Tikkanen
Lapin Martat ry:stä vierailee.
To 22.10.
10.30
12
Pertti Viitasaari
Äiti Teresan peittotalkoot.
Liikuntatuokio, Tiia tai Arja.
Yhteislaulua, Heikki Ahola ja Matti Granroth.
Raamattupiiri, Anni Vähäkangas.
Kuka on kukin Raamatussa, Leila.
Viikkohartaus sekä terveiset Lehtimajajuhlilta Israelista
Pekka Ruokanen ja toivevirret Maie Kuusik.
MINTTU SUOPAJÄRVI
Tiedustelut toiminnanohjaaja Arja Rissanen
p. 0400 376472, arja.h.rissanen@evl.fi
Koneurakoitsijat!
Kymmenenvuotias Minttu Suopajärvi teki
syyslomalla retken Käyrästunturille ja
kuvasi hienoja maisemia. Lähetä sinäkin
lukijan kuva osoitteeseen ur.toimitus@uusirovaniemi.
fi. Julkaistusta kuvasta saat pienen palkinnon.
LUKIJAN
KUVA
TEKSTARIT
▪ Tekstaa numeroon 13234. Laita viestin alkuun tunnus URPOSTI
ja välilyönnin jälkeen kannanottosi. Viestin hinta on 0,70 €. Toimitus
valitsee julkaistavat viestit.
jaan. Toiset vaan tulee maahan
kuin maahan ja vaativat mitä haluavat ja tyhmät päättäjät maksavat
kansalaisten verorahoilla. T. Sale.
tiin sitäkin korottaa. Nyt leikataan.
Eläkeläisten aluetoimikunnan lehtikirjoitus pikaisesti EU:hun valitettavaksi! Kuka sen voisi tehdä?
Apua.
Ounaksen Valintatalon etupihalle pysäköi päiväksi opettajat,
kimppakyytiläiset ja liikuntatilojen
käyttäjät. Voisko kiinteistön omistaja harkita 2 tunnin kiekkopaikoitusta. T. Asiakas.
Omaishoitaja Kortesalmi oikealla asialla! Yksinhuoltajaäidit
ovat nuoria ja usein terveitä ihmisiä. Heidän pitäisi vielä jaksaa!
Omaishoitaja on yleensä ikääntynyt ja itseelläänkin erilaisia sairauksia, joten avun tarve pitäisi kohdistaa ennemmin sairaisiin ihmisiin. He tarvitsevat huolenpitoa.
Omaishoitajat joukolla mielenosoitukseen!
Kauppojen lahjoittamia ruokia
Yksinhuoltajaäiti saa apua las-
hakevat myös ahneet hyvin toimeentulevat ihmiset. On aivan järkyttävää kuinka he kehtaavat, kun
on omakotitalo, hieno auto, rahaa
ym. Jotain kontrollia tähänkin
hommaan, verotiedot esimerkiksi.
ten isän vaikean psyykkisen sairauden takia. Isä asuu omassa kodissa, mutta äidin ollessa paikalla
viettää aikaa lasten kanssa. Naapuri voisi jo vihdoin keskittyä omaan
elämäänsä, kun kaikki alkaa olla
kyllästyneitä, kun aina tarkkailee,
mitä muut tekee.
voi saada matkaansa löytöjä. Luteita, kirppuja,russakoita ja jopa
päätäitä. Tämä kansainvälisyyshän
kukoistaa.
Haluan turvata kansani itsenäi-
Kyllä tuli itselle hyvä mieli, kun
syyden. Ei tänne voi tulla aivan eri
kulttuurisakkia. Tulee ongelmia. T.
Suomi-Arppa.
kippasin ison läjän vaatteita, kippoja, kuppeja ja pannuja suoraan
roskiin. Eipähän raharikkaat Irakin
rintamakarkurijuipit kokkaa minun vaatteet yllä. Suomi suomalaisille!
Kaunis ja koskettava hartauskir-
joitus Sanna Kerolalta Uusi Rovaniemi -lehdessä 14.10. Kiitos!
Meiltä
erikoislasit ja muovit
kaikkiin työkoneisiin ja
traktoreihin.
Valikoimaamme kuuluvat mm.
* akryyli- ja polykarbonaattilevyt
* kovapintaiset muovit
* laminoidut turvalasit
*muotoon leikkaus mallin mukaan
Myös asennettuna!
Nopea palvelu!
Mitä sanoo kaupungin järjestyssäännöt, kun eräs melkein joka yö
jumputtaa autostereoitaan ko vähäjärkinen!
Sinä, joka Korkalonkadulta jatku-
vasti valitat tekstaripalstoilla erilaisista kaupungin äänistä, muuta
maaseudun hiljaisuuteen.
Kiitos Anne Torvinen. Luin talvi-
Torvisen Annelle: se koira älähtää, johonka kalikka kalahtaa!
Nyt käy toteen se, mitä noin kol-
mekymmentä vuotta sitten ennustettiin, että arabit valloittaa Euroopan, mutta näköjään he ei tarvitse
siihen aseita, kun tyhmät eurooppalaiset eivät osaa suojella rajo-
Köyhän eläkeläisen asumistuki
on liian pieni. Ennen vaaleja luvat-
takkitekstarin tyrmistyneenä mitä
merkillisimmästä ahdasmielisyydestä. Hienoa, kun tartuit asiaan.
Kirppareilla voi piillä yllätyksiä,
Soita ja kysy lisää!
Palvelemme
ma-pe klo 7-16.
Lasi- ja levymyynti
Halonen Oy
Hallitie 10, 96310 Rovaniemi
Myynti: (016)312 395/ 0400 563 236
www.lasi-jalevymyynti.fi
8
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
LUONTO
Aavemainen ilmiö: pöllöstä jäi
kuvajainen ikkunaan
TUOMO JUUPALUOMA
ILMIÖ
Leena Talvensaari
Nivankylässä asuva Tuomo Juupaluoma todisti noin kuukausi sitten
tapahtumaa, jossa pöllö lensi päin
hänen olohuoneensa ikkunaa. Törmäys oli raju, sillä pöllö oli hetken
pökerryksissä, ennen kuin nousi uudelleen lentoon.
”Kun pöllö lähti lentoon, näimme
vaimon kanssa, että sen kynsissä oli
hiiri tai joku pieni jyrsijä. Myöhemmin meitä harmitti kovasti, että emme hoksanneet ottaa tapahtumasta
kuvaa.”
Muutama päivä sitten Tuomo
Juupaluoma astui aamuvarhaisella
olohuoneeseen ja huomasi, että tapahtuma olikin tallentunut kameran
muistikortin sijasta ikkunaan. Ikkunassa näkyi selvästi pöllön kuvajainen.
”Hiukan säikähdinkin, kun näin
sen. Siitä tuli aika aavemainen vaikutelma”, Juupaluoma kertoo.
Kuvajainen syntyy ilmeisesti rasvasta, joka törmäyksessä tarttui pöllöstä ikkunaan. Juupaluoman mukaan kuvajainen näkyy vain aamulla, kun aurinko paistaa ikkunaan tietystä kulmasta. Aluksi kuvajainen ei
näkynyt lainkaan, koska aurinko
paistoi aamuisinkin korkeammalta.
”Onneksi meillä ei pestä ikkunoita
kovin tiheään. Nythän ikkunaa ei
raski pestä enää tälle syksylle, kun
siinä on tuollainen taideteos.”
■ AAVEMAINEN NÄKY. Pöllön kuvajainen tarttui ikkunalasiin, kun pöllö törmäsi siihen noin kuukausi sitten.
ARJA VÄLIKANGAS
JARNO LUIRO
ANSKU TAAVETTIL A
Arja Välikangas ihasteli pari viikkoa sitten Souharin maisemia ja ikuisti
joutsenen lähtökiidon. ”Joella oli kolme joutsenta, jotka ottivat komeat
lähdöt, kun säikähtivät minua”, Arja kertoo.
Jarno Luiro bongasi punakylkirastaan pihlajasta Kirkkolammella. Pihlajamarjat
ovat tilhien ja rastaitten herkkua. Ansku Taavettilan kuva on Sinetästä, jossa hän
seurasi elämää lintulaudalla ja ikuisti lennokkaan saapumisen ruokapaikalle.
Lähetä sinäkin lukijan kuva osoitteeseen ur.toimitus@uusirovaniemi.fi. Julkaistusta kuvasta saat pienen palkinnon.
LUKIJAN
KUVA
SEURAAVA ASUNTOLEHTI
ILMESTYY LAUANTAINA14.11.
PARHAAT PAIKAT NYT MYYNNISSÄ
Mediamyynti 010 665 6401
ur.ilmoitukset@uusirovaniemi.fi
ASUNTOLEHTI
52 /2015
Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton jäsenyritys {A}
VUOKRATAAN/MYYDÄÄN
TOIMITILAA
TUOHITIE 5
33,5 m²
1h,kk,alkovi. Vuokrattu yksiö
sijoitus-käyttöön. Tuotto 11,7 %
ennen veroja. (H) Mh. 23.818 e,
lo. 5.682 e.
11d24f
KIVIKATU 3-5
34,5 m²
1h,kk,kph,vh. Hyväkuntoinen iso
alkovilla varustettu yksiö. Lähellä ydinkeskustaa ja oppilaitoksia.
Vuokrattu. Sopii omaan tai sijoituskäyttöön. (C) Vh.69.000 e.
dcdd0
HEINÄMIEHENTIE 10 59,5 m²
3h,k,ph,s,p 59,5 m2. Uusi huoneisto. Hyvä pohjaratkaisu. Hoitovastike 196,35 e/kk. Tuotto n.
4-5 % ennen veroja. Rahoitusvastikkeen voi vähentää verotuksessa. Mh.61.466 e. lo.98.534 e.
Hyvä sijoituskohde. Vuokrattu.
(B) Sovi esittely.
ef82d
PIENVARASTOT
4,1-9,2 m²
43 e/kk - 74 e/kk. Irtaimistot.
1de96
BÄNDITILOJA
10-21 m²
Vuokrataan hyviä harjoitustiloja.
ROVAKATU, liike
58,0 m²
Myydään vuokrattu tila ydinkeskustassa. Vh.75.400 e.
eda70
HALLI, Mäntyvaara
70,0 m²
Vuokrataan
uudehko
tila.
86f19
KESKUSTA,
vuokrataan
73,1 m²
2h, kahvio/ neuvottelu, wc.
Vapaa toimisto. Sovi esittely.
12ad57
USEITA HALLEJA, 66 - 570 m²
Toimitilaa tai varastotilaa.
Kysy lisää.
HALLI, MYYDÄÄN
300,0 m²
Vuokrattu halli. Vh. 72.000 e.
100a8e
TUOHITIE 5
80,0 m2
3h,k,kph,p. Loistava läpitalon
perhe-asunto. Kauppa, koulu ja
kirkko 100 m. Talo on peruskorjattu 1999, mm. käyttövesiputket
ja ikkunat on uusittu.
(H) Mh. 46.431 e, lo. 13.569 e. NAHKIMONTIE,
11ebe3 halli
250,0 m²
Vuokrataan vapaa hyväkuntoinen halli, jossa iso piha.
5,50 e/m².
129b8f
APUA,
vuokra-asunnot loppuu!
Onko asuntosi vapaa?
Kova kysyntä!
MAAKUNTAKATU 19 44,0 m²
2h,k,kph,p. Keskusta vapaa ASUNTOJA JOKO OMAAN
TAI SIJOITUSKÄYTTÖÖN.
kulma-huoneisto viihtyisällä ja
rauhallisella asuinalueella. Perinteinen hyvä pohjaratkaisu. 2h+kk+kh+p
Tyylikäs uusittu keittiö. Hissi. (H) 40,0 m² ..................vh. 35.000 e
Vh.75.000 e
1128bb 2h+kk+kh+p
54,5 m² .................vh. 43.600 e
2h+kk+kh+p
61,0 m² ..................vh. 48.800 e
4h+kk+kh+p
94,5 m² ................. vh. 69.000 e
Tarvitset vain pienen pääoman,
sillä taloyhtiön lainaa n. 20 % velattomasta hinnasta. Pidä kiirettä kauppa on lähtenyt käymään
vilkkaana.
11d24f
VEITIKANTIE 11 A
44,5 m²
2h,k,kph,s,lasitettu p. City ihmisen unelmakoti. laadukas koti,
kuin uusi. Asukkaan täytyy olla
55 v. tai yli, mutta omistajalla ei ole rajoitusta.Heti vapaa.
Vh. 118.000 e.
11c274
Palkkio 235 e + alv.
VUOKRATAAN ASUNTOJA
ETELÄKESKUS
2h,tk,kh,s ..................59,0/550e
SAARENKYLÄ
2h,k,kh,p ..................61,0/665e
SAARENKYLÄ
3h,k,kh,p ..................80,0/840e
SAARENKYLÄ
4h,k,kh,p ..................94,5/950e
Urheilukatu 5-7, puh 040 561 9706
Minimipalkkio 2000 € + alv 24%=2480 €. Välityspalkkio 3.72 % velattomasta hinnasta.
10
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
Kaupungilla viihdyt keskellä elämää ja aistit uudet tuulet ensimmäisenä.
Ulottuvillasi ovat vehreät puistot istutuksineen ja kävelyreitteineen.
Täällä sinun ei tarvitse kiirehtiä,sillä olet jo valmiiksi perillä
Lue lisää: yitkoti.fi/kaupungilla
Kodin etsijän
uudet reviirit.
Helppo etsiä,
ilo löytää.
KODINVAIHTO
KÄYNTIIN!
Hyödynnä
muuttovalmiiden
kotien kampanjaetu.
Lue lisää
yitkoti.fi/kodinvaihto
Uusi koti Kielasta,
keskustan Viherkylästä
Kotitaloosi kuuluu viihtyisä, puistomainen sisäpiha. Kaikki tärkeät palvelut ja
kulttuuriharrastukset ovat kävelyetäisyydellä. Kaupunkikodissasi vietät remonttihuoletonta elämää. Uuden tekniikan ansiosta kodissasi on ihanan hiljaista, tasainen
lämpö, miellyttävä ja puhdas sisäilma sekä alhaiset energiakustannukset. Hissi vie
autohalliin suoraan kotiovelta. Tule esittelyyn maanantaina 19.10.
ESITTELY
Ma 19.10. klo 16.30 –17
Korkalonkatu 1
(kulku Maakuntakadun
kautta)
KIELA, Rovaniemen Kuusela
KIELA, Rovaniemen Haapala
Kerrostalo | Korkalonkatu 1
Kerrostalo | Maakuntakatu 4
Kaksi muuttovalmista kolmiota vapaana. Kodissa
kaksi vaatehuonetta, erillinen wc ja tilava keittiöolohuone, jossa ikkunat kahteen suuntaan. Kannattaa tutustua! Energialuokka B2013.
Vapaana kolmioita, joissa jokainen neliö fiksusti
hyödynnetty. Asukkaiden ilona on yhteinen kuntosali
ja vehreä piha-alue. Arvioitu valmistuminen 6/2016.
Vapaa asuntokoko:
3 h+k+s
80,0 m2
krs
1/4
mh. alk.
69 300
yitkoti.fi/kuusela
KOTEJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA
YIT Asuntomyynti, Rovakatu 5, Rovaniemi, Jari Alaiso LKV: p. 040 519 5900
YIT Asuntomyynti, Paulaharjuntie 20, Oulu, Mira Kontio LKV: 050 390 1242
facebook.com/YitKoti
yitkoti.fi
Esim.
vh. alk.
231 000
krs mh. alk.
vh. alk.
1 h+kk+alk 36,0 m² 3/4 40 500 135 000
3 h+k+s
52,5 m² 4/4 53 700 179 000
3 h+k+s
62,5 m² 1/4 55 800 186 000
yitkoti.fi/haapala
050 390 1242
040 519 5900
11
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
Nyt on paras aika naulata
päätös omasta kodista.
Keittiöremontti
mielessä?
Valitse talo mallistostamme, muokataan näköiseksesi tai
tehdään piirustuksistasi. Rakennuta tai tee kokonaan itse.
Valitse kotikentän joustavin ja muunneltavin talopaketti!
MEILTÄ KODINREMONTIT TAKUUTYÖNÄ
AVAIMET KÄTEEN -PERIAATTEELLA
Kylpyhuoneet
Saunat
WC:t
Keittiöt
Sisustusremontit
Kutsu
suunnittelija
käymään!
Veloituksetta!
KOTI
”Lakkapää-koti on sarjassaan
kilpailukykyisin vaihtoehto joustavuutta ja
kustannustehokkuutta haluavalle rakentajalle.”
nousee pystyyn,
vaan eipä hinta!
Arto Kerimaa,
kotikenttämies
Puh. 050 576 26
84
arto.kerimaa@lak
kapaa.com
Pyydä tarjous!
Petteri Joki, kotikenttämies
Puh. 040 531 9922
[email protected]
lakkapaa.com
Kun remontti alkaa,
e
eläminen lakkaa – vaan ei meillä!
lakkapaatalot.com
Kotikentän vahvuudella.
Onnella
on osoite
asokodit.fi
Tutustu kotikentän sujuvimpaan
remonttiratkaisuun, jolla saat kotisi
kukoistamaan.
Rovaniemi, Ounasrinne, Vaaranlaita 5
KT, 3h+k+s
Asomaksu
Käyttövastike/kk
Vakuusmaksu
Vesimaksu
Valmistunut 1992
D2007
62 m²
9487,87 €
494,67 €
989,33 €
21 €/hlö/kk
Vapaa.
Mahdollisuus vuokraukseen.
Soita, Janica Flinck 040 667 2509.
Rovaniemi, Korkalovaara, Sudentie 9
KT, 3h+k+s
Asomaksu
Käyttövastike/kk
Vakuusmaksu
Vesimaksu
Valmistunut 1991
C2007
79 m²
12884,25 €
596,41 €
1192,83 € €
23 €/hlö/kk
Vapaa.
Mahdollisuus vuokraukseen.
Soita, Janica Flinck 040 667 2509.
Rovaniemi, Vennivaara, Juolukka 5-7
RT, 4h+k+s
Asomaksu
Käyttövastike/kk
Vakuusmaksu
Vesimaksu
Valmistunut 1999
E2007
92,5 m²
22888,59 €
840,79 €
1681,58 €
0,38 €/jyv m2
Vapaa.
Mahdollisuus vuokraukseen.
Soita, Janica Flinck 040 667 2509.
SKV Kiinteistönvälitys Oy, Rovakatu 36, 96200 Rovaniemi,
puh. 010 228 5405, gsm 040 667 2509, janica.flinck@skv.fi
12
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
Kutsu meidät maksuttomalle arviokäynnille!
Välityspalkkiomme alkaen 2740 € (sis.alv)
Veitikanharju
Kt, 4h, rt, k, s
120m²
Kirkkolammen kupeessa ylimmän
kerroksen upea saunallinen huoneisto. Yhtiössä juuri käyttövesiputkiston
saneeraus tehty. Veitikantie 33.
Mh. 168 458€. Vh. 198 000€.
Esittely su 14.15-14.45/Siru
Kohdenumero 9620124
Keskusta
Kt, 3h, k, s
90m²
Ylimmän kerroksen persoonallinen ja
hiukan erilainen koti. Toimistotiloista
asuinkäyttöön muutettu huoneisto,
joka hurmaa erilaisuudellaan ja persoonallisuudellaan. Mahdollisuus ostaa kaksi autohallipaikkaa.
Rovakatu 13. Mh. 206 000€.
Sovi esittely!
Kohdenumero 9918079
Keskusta
Kt, 2h, k, s
52m²
Mainiolla paikalla uimahallin ja
keskustan läheisyydessä uudehko
koti. Vuokrattu. Uittomiehentie 14.
Mh. 59 967,18€. Vh. 139 900€.
Sovi esittely!
Kohdenumero 9546627
III kaup. osa
Kt, 2h, k
50m²
Alvar Aallon suunnittelemasta talosta
kolmannen kerroksen läpi talon-huoneisto. Rauhalliset puistonäkymät.
Poroelontie 1.
Mh. 68 773€. Vh. 89 000€.
Sovi esittely!
Kohdenumero 9687753
RIVITALOT
Keskusta
Kt, 3h, k, s
72m²
Toisen kerroksen huoneisto hiukan
erilaisella pohjaratkaisulla. Kunnon,
paikallaan rakennettu kivitalo, jossa on kaukolämpö ja vesikiertoinen
lattialämmitys. Autolle mahdollista
lunastaa kaksikin paikkaa. Kairatie
11. Mh. 118 523,41€. Vh. 187 500€.
Esittely su 13.30-14.00/Siru
Kohdenumero 9515412
Keskusta
Kt, 3h, k, p
67m²
Erinomaisella sijainnilla muuttovalmis kokonaisuus, joka on kerrassaan
hurmaava. Tämän kodin kruunu on
huoneiston levyinen lasitettu parveke. Yhtiössä käyttövesiputket uusittu. Mahdollisuus ostaa myös lämmin
autotalli 23m². Korkalonkatu 11.
Mh. 139 000€.
Esittely su 12.00-12.30/Siru
Kohdenumero 9938098
III kaup. osa
Pöykkölä
Viiri
Rt, 3h, k, s
76m²
Erinomaisella sijainnilla muuttovalmis ja valoisa koti. Todella iso piha ja
katettu terassi jossa voit nauttia syysilloista. Kangastie 1. Mh. 133 500€.
Esittely su 14.00-14.30/Sari
Kohdenumero 9546903
Ounasmetsä
Rt, 2h, k, s
56m²
Upea rivitalohuoneisto halutulla Ounasmetsän alueella. Vaalea, rauhallinen tunnelma ja tilava terassi etelään.
Närhitie 1.
Mh. 122 800€. Vh. 123 000€.
Esittely su 15.00-15.30/Siru
Kohdenumero 9627813
III kaup. osa
Kt, 3h, k, p,
74 m²
Ylimmän kerroksen vaalea ja kaunis
koti toivottaa uudet asukkaat lämpimästi tervetulleeksi. Täydellisesti ja
tyylikkkäästi saneerattu koti hurmaa
ja ihastuttaa, tule toteamaan itse!
Lapinkatu 4 E
Mh. 105 094,31€ Vh. 106 500€.
Esittely su 12.45-13.15/Siru
Kohdenumero 9993180
Ounasrinne
Rt, 3h, k, s
83,5 m²
Kodikas ja muuttovalmis kokonaisuus
rauhallisella alueella, puiston laidalla.
Tilavat makuuhuoneet ja erillinen kodinhoitohuone. Yhtiö kaukolämmössä. Jutaajantie 4 D. Mh. 104 500€.
Esittely su 13.15-13.45/Sari
Kohdenumero 9660688
PARITITALOT
Saarenkylä
Rt, 3h, k, s
76m²
Kaunis päätyhuoneisto 2003 valmistuneesta talosta. Kylmeneviin
syksyn iltoihin tuo lämpöä takka.
Hyvä kokonaisuus. Apilapolku 2.
Mh. 148 000€.
Esittely su 15.30-16.00/Sari
Kohdenumero 9906077
Ounasrinne
Rt, 4h, k, s
98,5m²
Loistava perheasunto rauhallisella ja
lapsiystävällisellä alueella. Aurinkoinen piha etelään.
Kellokastie 3 F Mh. 107 000€.
Esittely su 12.40-13.10/Sari
Kohdenumero 9734197
Saarenkylä
Rt, 4h, k, s
86m²
Yksitasoinen rivitalo, jossa kaikki asunnot on paritaloina. Oma tontti, kaukolämpö ja vesikiertoinen lattialämmitys
sekä autolle katos. Katetulla terassilla
on mukava vilvoitella ja nauttia kauniista syysilloista. Suutarintie 3-7.
Mh. 80 823,42€. Vh. 187 000€.
Esittely su 15.45-16.15/Siru
Kohdenumero 9450475
Okt, 4h, k, th, s 127m² + 1h, k 29m²
Omalla, 711m²:n tontilla puu/sähkölämitteinen talo. Talossa on lisäksi
erillinen yksiö, mainio vaikka yritystoimintaan. Erillinen autotalli. Kulkurinpolku 5. Mh. 149 000€.
Esittely su 14.45-15.15/Sari
Kohdenumero 9436269
Okt, 4h, k, khh, s
120m²
Maaseudun rauhassa, omalla 3,239
ha tontilla on tilaa olla ja elää. Ympärillä peltomaisemaa ja polttopuutkin
saa omalta maalta. Pesutilat ja keittiö
on uudistettu muutama vuosi sitten ja
kaikki pinnat käyty läpi. Pihalla laavu
ja maakellari. Kitinlaaksontie
47. Mh. 145 000€. Sovi esittely!
Kohdenumero 9677894
Ylikylä
Okt, 3h, k, s
110m²
Mainiolla paikalla osittain saneerattu talo, jossa mm. sähköt, viemärit
ja käyttövesiputket uusittu. Vielä
on uudellekin omistajalle tehtävää.
Yläkerrassa on vielä 54m² tilaa, jota
ei lasketa asuinpinta-alaan. Tässä on
kädentaitoiselle puutarhaihmiselle
oiva tilaisuus! Oma, 1115m²:n tontti.
(rekisteri pinta-ala 2850m²) Autionkuja 8. Mh. 105 000€. Sovi esittely!
Kohdenumero 9782266
Vanttauskoski
Pöykkölä
Pt, 4h, k, s, p
113,5m²
Vuonna 2005 valmistunut todella tilava, isonkin perheen koti. Varaava
takka tuo säästöä lämmityskuluihin.
Autokatos. Leimaajankuja 2.
Mh. 179 500€.
Ensiesittely ma 17.00-17.30/Sari
Kohdenumero 9992782
MÖKKI
Latvajärvi
OMAKOTITALOT
Ounasrinne
Okt, 5h, k, s
97m²
Lähellä kouluja ja kauppaa hyvin pidetty koti. Virallisten neliöiden lisäksi
”taloussiipi”. Hulppeasti säilytystilaa;
lämmin ja kylmä autotalli sekä varastoja. Kuntotarkastus tehty. Oma,
2000m²:n tontti. Mäntymäentie 7.
Mh. 78 000€. Sovi esittely!
Kohdenumero 9875318
Okt, 4-5h, k, s
140 m²
Rauhallisella sijainnilla, puiston laidalla kahdessa tasossa talo, jossa tilaa
isommallekin perheelle! Roi kpgin
vuokratontti 858 m². Rekimatka 23.
Lähtöhinta. 119 000€.
Esittely su 12.00-12.30/Sari
Kohdenumero 9623820
Mökki, 4-5h, k, s krs ala
123m²
Latvajärvellä lähellä kaupunkia 2000
luvulla rakennettu mökki omalla,
4920m²:n tontilla. Juponojantie.
Mh. 94 000€. Sovi esittely!
Kohdenumero 9861572
ASP-TILI – Ensiaskel
oman kodin hankintaan
Oletko 18 – 39 -vuotias ja haaveilet ensimmäisestä, ihan
omasta kodista? ASP-asuntosäästäminen kannustaa ja
helpottaa ensimmäisen oman asunnon hankinnassa.
ASP-tilille tuottoa 5%
(korko 1% + säästöpankin
lisäkorko 4%)
ASP-lainalla
edulliset lainaehdot
ja korkotukietu!
Varaa aika tilinavaukseen saastopankki.fi/varaa-aika
Palvelemme ma-to 10.00 - 16.30,
pe 10.00 - 16.00
Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi
puh. 029 041 2740
saastopankki.fi/rovaniemi
/saastopankkioptia
Puh.hinta: lankapuh. 8,35 snt + 6,91 snt/min, matkapuh. 8,35 snt + 16,69 snt/min
KERROSTALOT
13
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
ALAKORKALO, OKT
4 h, k, khh, ph, s. 123/140 m². Kemijoen länsirannalla Alakorkalossa selkeän pohjaratkaisun omaava omakotitalo, joka tarjoaa
ihanteelliset puitteet asumiseen ja korvaa erillisen vapaa-ajan
asunnon tarpeen. Olohuoneesta ja lasitetulta terassilta on esteettömät näkymät joelle. Omaa rantaviivaa n. 30 m. Lisäksi erillinen autotalli / varasto -rakennus. Tontti 2500 m². Mh. 398.000
€. Alakorkalontie 399.Es. sunnuntaina 14.30-15.00/Heikki.
SAARENKYLÄ, OKT
4 h, k ja 1 h, kk, 160/ 233 m² Ryhdikäs tiiliverhoiltu omakotitalo Saarenkylän alueelta. Oma 1420 m² puutarhatontti nurmikkopihoineen ja istutuksineen. Pintoja uusittu ja autotalli muutettu asuinkäyttöön sekä pesutilat on ajanmukaiset. Hyvät varastotilat ja autokatos. Vapautuu nopeasti. Mh. 178.000 €. Reunatie 13. Es. sunnuntaina 16.00-16.30/Heikki.
70 m²
KORKALOVAARA, LT, 2 h, k
63 m²
MUUROLA, OKT
4 h, k, ph, s. As.pa 107/kok.pa 171 m². Täystiilitalo Muurolan palveluiden välittömässä läheisyydessä. Tontti 1316 m². Mh. 65.000
€. Pekantie 2. Sovi esittely!
SKV-avain 8155852
3. KAUPUNGINOSA, KT, 3 h, k, s
69,5 m²
Hyväkuntoinen saunallinen läpitalon huoneisto erinomaisella
sijainnilla. Huoneisto sijaitsee keskusta välittömässä läheisyydessä rauhallisen kadun varrella ensimmäisessä kerroksessa.
Mh. 118.000 €. Pohjolankatu 24 A.Es. sunnuntaina 16.15-16.45/
Janica.
SKV-avain 8108214
SKV-avain 8169834
Valoisa rivitalon päätykolmio Etelärinteellä rauhallisessa taloyhtiössä. Hyvä sijainti keskustan lähellä. Remontoitu piha etelään
päin. Hyvä pohjaratkaisu, ei hukkaneliöitä. Asunnossa on tilava
vaatehuone, johon voi halutessaan tehdä saunan. Hyvin varastotilaa. Tästä loistava koti lapsiperheelle. Mh. 76.026 €, Vh. 79.500
€. Evakkotie 75 H. Es. sunnuntaina 12.30-12.50/Jouko.
2011 täysin remontoitu huoneisto, heti vapaa. Mh. 44.430 €, Vh.
58.000 €. Karhuntie 17 B. Es. sunnuntaina 14.45-15.15/Janica.
SKV-avain 8193716
SKV-avain 8197912
6 h, k, khh, ph, s, wc (2 kpl). 166/193 m². Tässä on uutta vastaava koti isommallekin perheelle ja pihapiiristä löytyy kahdenauton talli 67 m², liiterilato sekä grillikota. Tontti 1562 m². B. Mh.
328.000 €. Apilakuja 10. Es. sunnuntaina 12.45-13.15/Heikki.
ETELÄRINNE, RT, 3 h, k
KORKALOVAARA, KT, 2 h, k, p
61 m²
AHKIOMAA, KT, 2 h, kk, s
45 m²
Tästäkö sinulle hissillisestä taloyhtiöstä iso kaksio Korkalovaaran palvelujen välittömässä läheisyydestä. Parveke lasitettu ja
näkymät yli Korkalovaaran. Muuttamaan pääsee heti. Velaton
lähtöhinta 45.000 €. Louhikkotie 26 A. Es. sunnuntaina 16.4517.15/Jouko.
3. KAUPUNGINOSA, RT, 2 h, k, s
56 m²
Asunto Oy Rovaniemen Kuokosaukea 2 suunnittelun lähtökohtana on ollut yksi ajatus ylitse muiden: tehdään modernilla arkkitehtuurilla, viihtyisän valoisia ja toimivia koteja, jotka sijaitsevat lähellä kaikkia palveluja. Nyt neovat valmistuneet ja jäljellä on tämä kaksio. Mh. 50.400 €, Vh. 168.000 €. Kuokosaukea 2 A.Es. sunnuntaina 15.30-16.00/Janica.
SKV-avain 813489
SKV-avain 8154619
5 h, k, s, khh. 128/163 m². Tämä talo on lähes uudenveroinen ja
siinä on 4 makuuhuonetta, joten tilaa on isommallekin perheelle. Valoisa ja avara oh, jossa on varaavatakka / leivinuuni. Autokatos ja varastot. Tontti 1200 m². Mh. 212.000 €. Hietakummuntie 20. Sovi esittely!
SKV-avain 8188429
VENNIVAARA, OKT
73 m²
Valoisa ja tilava rivitalokolmio Evakkotie 75:ssä Etelärinteellä.
Näkymät yli kaupungin Pöyliövaaran suuntaan. Asuntoa on remontoitu ajan saatossa ja muuttamaan pääsee heti. Mh. 67.473
€, Vh. 71.000 €. Evakkotie 75 H. Es. sunnuntaina 12.00-12.30/
Jouko.
SKV-avain 8179352
VENNIVAARA, OKT
SKV-avain 8113923
7 h, k, ph, s, khh. 228/242 m². Tyylikäs, omalle tontille 2008 valmistunut rinnetalo isonkin perheen tarpeisiin. Varaavat takat molemmissa kerroksissa ja poistoilmalämpöpumppu. Taloa kiertää iso
parveke, josta mahtavat näkymät Ounasjoki-suistoon. Alakerroksessa pihan tasossa oleva terassi. Avarat oleskelutilat! Autokatos
kahdelle autolle ja hyvät varastotilat. Tontti 1500 m². Mh. 348.000
€. Korkiakankaantie 28. Es. sunnuntaina 13.30-14.00/Heikki.
ETELÄRINNE, RT, 3 h, k
SKV-avain 8143479
SKV-avain 8197317
YLIKYLÄ, OKT
ENNAKKOMARKKINOINTI
KIINTEISTÖ OY TARMONPESÄ
Rovaniemen Tarmonpesään rakennetaan 14 kpl talleja isoja 61–63,5 m²:n talliosakkeita. Talli tarjoaa ratkaisun niin uuden
työtilan, korjaamon tarpeisiin tai veneen, asuntoauton, moottoripyörän kuin pienemmän irtaimen omaisuuden turvalliseen
säilyttämiseen. Talliosaketta voi käyttää myös harrastetilana. Varustuksena on: lattiakaivo ja oma vesimittari, oma sähköpääkeskus, jossa voimavirta ja normaalivirta, sähkötoiminen nosto-ovi ja erillinen käyntiovi sekä wc. Yhtiö liitetään kaukolämpöön
ja jokaiseen talliin tulee tallikohtainen lämmönmittaus.
Mh alk. 32.940 €, Vh alk. 82.350 €
Alakorkalontie 44, 96300 Rovaniemi.
SKV-avain 8115011
Koti on sydämenasia
Lisää koteja www.skv.fi
Näppärän kokoinen asunto hissillisen talon ylimmässä kerroksessa. Sijainti on hyvä lähellä oppilaitoksia. Asunnossa mukavat tilat suhteessa neliömäärään, erillinen wc, sauna ja tilava
parveke. Mh.80.327 €, Vh. 88.000 €. Ahkiomaantie 31 A. Es. sunnuntaina 15.15-15.45/Heikki.
ASUNNONVAIHTO
EDESSÄ?
Pyydä meidät ilmaiselle
arviokäynnille.
Oletpa ostamassa tai myymässä,
palvelemme Sinua
kaikissa asunnonvaihtoon
liittyvissä asioissa.
SKV KIINTEISTÖNVÄLITYS OY
SKV-avain 8120365
SKV-avain 8117052
3. KAUPUNGINOSA, OKT
6 h, k, s. 130/170 m². Viehättävä 50-luvulla rakennettu ja 1979
laajennettu talo hyvällä sijainnilla. Oma 1170 m² puistoon rajoittuva tontti. Ala-aste, yläaste, päiväkoti, kauppa, kaikki ihan
kävelymatkan päässä. Kuntotarkastettu 5/2015. Mh. 128.000
€. Juurakkotie 4. Es. sunnuntaina 16.00-16.30/Jouko.
SKV-avain 8116821
ROVAKATU 36, Rovaniemi puh. 010 228 5400
KORKALONRINNE, RT, 4 h, k, s
86 m² + 43 m²
Alvar Aallon arkkitehtuuria! Päätyasunto on kivasti remontoitu, viimeksi saunaosasto. Tilat on järkevästi jaettu kolmeen tasoon; sisääntulo kerroksessa oleskellaan ja syödään, ylhäällä
nukutaan, kellarikerroksessa kylvetään, saunotaan ja harrastetaan. Oma suojaisa takapiha on etelän suuntaan. Huoneistolla
on kylmä autotalli. Mh.123.734 €, Vh. 125.000 € Tanhuantie 1 K.
Es. sunnuntaina 13.00-13.30/Jouko.
KORKALOVAARA, KT, 4 h, k, p
102 m²
Tässä se on perheasunto, jossa avara pohjaratkaisu, läpitalon
huoneisto, tilavat huoneet ja isot ikkunat sekä eteläparveke, siinä tämän kodin vahvat plussat. Vuosien mittaan remontoitu
mm. pesuhuone ja keittiön uusittu. Korkalovaaran palvelut lähietisyydellä. Mh. 75.631 €, Vh. 77.000 €. Hillapolku 3 A. Es. sunnuntaina 17.20-17.50/Jouko.
SKV Kiinteistönvälitys Oy Valimotie 17-19, Helsinki, Y-tunnus 0851924-5. Puheluhinnat 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0835 €/puh + 0,06 €/min ja matkapuhelimesta 0,0835 €/
puh + 0,1717 €/min (alv. 24 %). Energialuokka A-G, mikäli ei saatavilla kirjain X.
HEIKKI PULKAMO
Myyntipäällikkö, LKV
040 700 7803
JANICA FLINCK
Myyntineuvottelija
040 667 2509
JOUKO MÄKINEN
Myyntineuvottelija
0400 408 693
14
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
SE TUNNE,
KUN ASIAT
LOKSAHTAVAT
PAIKOILLEEN...
MYYTY!
Viikon kohde
Viikon kohde
Omakotitalot
Rovaniemi, Korkalovaara okt
105/144 m2
Pounikkotie 5. 5h,k,khh,s + varasto. E*. Korkalovaaran laella viehättävällä
asuinalueella olevan kodin tilat ovat kahdessa tasossa. Makuuhuoneita on neljä.
Ensies. su 18.10 klo 15.45-16.15/Helena.
Mh. 159.000.
545664
Viikon kohde
Viikon kohde
Rovaniemi, Alakorkalo okt
95/110 m2
Maitolankuja 19. 4h,k,s. ei e-tod*. Mainio talo, jonka kyljessä kahden auton
talli, sekä varastotilaa! Korkalon jakokaunnlta vuokrattu määräala. Toimiva koti
pienelle perheelle tai pariskunnalle! Ensies. su 18.10 klo 13.45-14.15/Nina.
Mh. 135.000.
546202
Viikon kohde
Rovaniemi, Keskusta kt
72 m2
Valtakatu 4 D. 3h,k. D*. Loistosijainti! Tämä kaunis kerrostalo kolmio sijaitsee
erinomaisella paikalla Kemijoen maisemissa. Lasitettu parveke puistoon päin.
Erikoisuutena saunaosaston uima-allas.
541550
Es. su 18.10 klo 16.10-16.30/Kaisu. Mh. 150.000.
Kerrostalot
Rovaniemi, Keskusta
kt 114 m2
Koskenranta 11 A. 5h,k,p. D2007*. Tästä kodista avautuvat upeat vesi- ja vaaranäkymät. Mahdollisuus ostaa myös autotalli. Tartu tilaisuuteen!
Es. su 18.10 klo 14.00-14.30/Helena.
Mh. 274.500.
544967
Viikon kohde
Rovaniemi, Keskusta kt
57 m2
Kansankatu 14 B. 2h,k,s,p. D2007*. Viihtyisä ja siisti läpitalon huoneisto ydinkeskustasta. Sovi esittely.
Mh. 103.057 Vh. 124.000.
545340
Rovaniemi, Veitikanharju kt
50,5 m2
Veitikantie 29-31 A. 2h,k,s,p. C*. Ainutlaatuinen tilaisuus saada koti tai sijoitusasunto pian valmistuvasta Asunto Oy Veitikanrannasta. Kirkkolammen rannassa, veden ja palvelujen läheltä. Ensies. su 18.10 klo 13.45-14.30/Kaisu.
Mh. 58.000 Vh. 159.000.
545912
Omakotitalot
Rovaniemi, Muurola okt
148/204 m2
Havukuja 4. 5h,k,khh,2vh,takkah,2kph,s,var,at. ei e-tod*. Tilaa, tunnelmaa ja kodikkuutta. Tekniikaltaan täysin uusittu
koti paikalta, missä palvelut ovat kätesi ulottuvilla!
Es. su 18.10 klo 13-13.30/Nina.
Mh. 129.000.
528728
Rovaniemi, Niskanperä okt 360°
131,5/150 m2
Hietakosteentie 21. 4h,k,th,khh,s,at,var +at/ak/var. E*. Koti,
joka sijaitsee Kemijokivarressa noin 10 min. ajomatkan päässä Rovaniemeltä etelään. Oma Kemijokeen rajoittuva tila.
Sovi esittely. Mh. 420.000.
542403
Rovaniemi, 3.kaupunginosa okt
131/247 m2
Etelärinne 27. 5h,k,khh,th,s,työh. ei e-tod*. Mielenkiintoinen
tilava talo lämpiää kaukolämmöllä.
Sovi esittely! Mh. 159.000.
537121
Rovaniemi, Saarenkylä okt 360°
131/171 m2
Harjuntie 27. 4h,k,s. ei e-tod*. Ainutlaatuisen upealla paikalla, Kemijoen rannasta valtaosin remontoitu avara koti. Pyydä
aika yksityiselle esittelylle ja tule ihastumaan tähän loistavaan
kokonaisuuteen!
Sovi esittely!. Mh. 395.000.
540729
Rovaniemi, Ounasrinne okt
124/130 m2
Kielasmutka 13. 4h,k,s,th. ei e-tod*. Nuorekkaaksi vuosien
varrella remontoitu koti. Kaukolämpö.
Es. su 18.10 klo 14.50-15.15/Helena.
Mh. 169.700.
539684
Rovaniemi, Vennivaara okt
124/148 m2
Hietakummuntie 18. 4mh,tupak,khh,s. D*. Kaksikerroksinen
omakotitalo Vennivaarassa. Alakerran tupakeittiössä varaava
takka luo tunnelmaa. Kahden auton autotalli.
Sovi esittely! Mh. 209.000.
544489
Rovaniemi, Ounasrinne okt
117/141 m2
Koparakuja 2. 5h,k,khh,s,var,at,ak. ei e-tod*. 4 makuuhuonetta, autotalli, varastotilaa, suojaisa takapiha... Loistava koti
isommallekin perheelle rauhalliselta alueelta!
Es. su 18.10 klo 16.15-16.45/Nina. Mh. 149.000. 544063
Rovaniemi, Etelärinne okt
87 m2
Etelärinne 33. 1.krs:2h,k + 2.krs:1h,k + työh,kellari,at + pihas.
ei e-tod*. Kauniilla ja rauhallisella paikalla keskustan läheisyydessä viihtyisä ja kodikas kolmikerroksinen koti.
Sovi esittely. Mh. 137.000.
543751
15
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
Rivi- ja paritalot
Kerrostalot
Rovaniemi, Ounasmetsä paritalo
109 m2
Soidinpolku 3 A. 4h,k,s,varasto. D*. Kaunis uudehko paritalo
on heti vapaana upean luonto- ja virkistysalueen lähellä rauhallisella asuinalueella. Es. su 18.10 klo 13-13.20/Kaisu.
Mh. 199.500.
698258
Rovaniemi, Kolpeneenharju paritalo
95/127,5 m2
Kolpeneentie 24 B. 3h,k,takkah,khh,ph,s. C*. Todella halutulta alueelta kaunis koti pienelle perheelle. Valoa, avaruutta,
ympärillä reheväkasvustoinen piha. Näkymä Salmijärvelle.
Es. su 18.10 klo 15.30-16/Nina. Mh. 193.000. 543655
Rovaniemi, Syväsenvaara rt
65 m2
Mastopolku 16 B. 3h,k,s. G*. Kaunis, rauhallisella alueella
oleva rivitalokoti on söpö koti!
Sovi esittely! Mh. 108.000.
530094
Rovaniemi, Korkalovaara kt
99 m2
Vanamokatu 15 A. 5h,k,p. D2007*. Avara ja valoisa koti, jossa
on mahdollisuuksia monenlaisiin ratkaisuihin.
Es. ma 19.10 klo 18-18.20/Biritta.
Mh. 82.000 Vh. 86.893.
523144
Rovaniemi, Ounasrinne kt
94 m2
Vaaranlaita 3 A. 4h,k,p. ei e-tod*. Kaunis, tilava 1. kerroksen
perhekoti upeiden ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä.
Es. su 18.10 klo 15.30-15.50/Kaisu. Mh. 84.000. 529065
Rovaniemi, Keskusta kt
93 m2
Valtakatu 2 B. 5h,k. E*. Aivan upea, ylimmän kerroksen
avara, valoisa huoneisto Kemijoen vierestä. Angrybirdspuisto, kulttuuri, kaikki palvelut vieressä!! Es. su 18.10 klo
14.45-15.15/Nina. Mh. 183.908 Vh. 189.900. 541970
Rovaniemi, Korkalovaara kt
83 m2
Hillapolku 3 F. 3h,k. E2007*. Todella kaunis avara ja valoisa
toisen kerroksen koti.
Es. ma 19.10 klo 17.30-17.50/Biritta.
Mh. 79.900.
519747
Rovaniemi, 3.kaupunginosa kt
83 m2
Tukkipojantie 23 A. 3h,k,s,2p. A2007*. Todella siisti lähes
uusi koti etsii asukkaita.
Sovi esittely! Mh. 229.800.
532854
Rovaniemi, Keskusta kt
80,5 m2
Markkinakatu 2 A. 3h,k,2p. ei e-tod*. Aivan kaupungin ytimessä olevassa viehättävässä huoneistossa on kaksi parveketta uudistettuun Vanhan torin leikkipuistoon päin. Lisäksi
erillisinä osakkeina oleva 22 m2 autotalli. Es. su 18.10 klo
12.15-12.40/Helena. Mh. 118.993 Vh. 125.000. 544429
Rovaniemi, Korkalovaara kt
78 m2
Hillapolku 10 A. 3h,k,parv. C2007*. Valoisa, tilava ja siistikuntoinen kolmio edullisesti.
Es. ma 19.10 klo 17-17.20/Biritta.
Mh. 61.158 Vh. 68.500.
532175
Rovaniemi, Veitikanharju kt
77 m2
Veitikantie 22 A. 3h,k,s,p. E*. Kaunis koti ihanalla paikalla!
Huoneiston lasitettu parveke on Harjulammelle päin.
Sovi esittely! Mh. 138.404 Vh. 145.000.
540098
Rovaniemi, III kaupungin osa kt
69,2 m2
Rajajääkärinkatu 15 C. 3h,k,p. F*. Kodikas ylimmän kerroksen päätyhuoneisto, joten valoa tulee kolmesta suunnasta.
Yhtiössä on mm. käyttövesiputket uusittu. Es. ke 21.10. klo
540134
17.10-17.30/Helena Mh. 92.000.
Rovaniemi, Pullinranta kt
59,5 m2
Mäkiranta 4 C. 2h,k,s,p. F*. Tämä hyväkuntoinen saunallinen
huoneisto sijaitsee rauhallisessa ympäristössä Ounasvaaran
kupeessa. Es. ke 21.10. klo 16.30-16.50/Helena.
Mh. 108.500.
544732
Mikko Kokkonen
Toimitusjohtaja
VT, eMBA, LKV
040 761 3112
Aulis Tervonen
Myyntipäällikkö, LKV
julkinen kaupanvahv.
040 7598 445
Rovaniemi, III kaupungin osa kt
55 m2
Kairatie 20 A. 2h,k,s,p. A*. Nyt loistava tilaisuus saada keskustasta uusi kerrostalo kaksio. Saunallinen, kaunis ja avara
koti odottaa sinua! Es. su 18.10 klo 14.45-15.15/Kaisu.
Mh. 154.000.
542067
Helena Ylinampa
Kiinteistönvälittäjä,
LKV
0400 691 280
Tarja Leppänen
Kiinteistönvälittäjä,
RKM, LKV
LOMALLA
Nina Joki
Kiinteistönvälittäjä
LKV
0400 669 325
Rovaniemi, Keskusta kt
39,5 m2
Maakuntakatu 2 A. 2h,kk,p. B2007*. Keskelle kaupunkia rakentuvasta viherkylästä myydään valmiiksi vuokrattu kaksio.
Sovi esittely! Mh. 42.311 Vh. 134.900.
543782
Kaisu Mikkola
Kiinteistönvälittäjä
LKV
0400 381 767
Biritta Lyöri
Kiinteistönvälittäjä,
LKV
040 676 5446
Rovaniemi, 3.kaupunginosa kt
30 m2
Vartiokatu 11-13 B. 1h,kk,p. C2007*. Lähellä keskustaa sijaitseva vuokrattu yksiö. Erinomainen sijoitusasunto!
Sovi esittely! Mh. 75.822 Vh. 78.000.
544346
Make Lampela
Myyntineuvottelija,
040 352 8998
Viivi Salo
Kiinteistöassistentti,
vuokraukset
040 708 4411
Pohjolan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Rovaniemi
Koskikatu 10
puh. 010 2539 307
Kittilä, Kolari Leviraitti 7 LH 1 puh. 010 2539 607
Esa Parviainen
Myyntineuvottelija
050 575 9789
Levi, Ylläs, Olos
Hellevi Heikkinen
Kiinteistönvälittäjä LKV
050 330 5896
Ylläs, Levi, Olos
Sodankylä
Jäämerentie 14
puh. 010 2539 523
etunimi.sukunimi@op.fi
Välityspalkkiomme on 4,2 % velattomasta kauppahinnasta. Min. 2.950 €. Asiakirjakulut 195 € (hinnat sis.alv. 24 %). Kysy välitystarjoustamme!
Heli Kenttälä
Kiinteistösihteeri,
LKV
040 635 0109
16
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
KATSO KAIKKI MYYNNISSÄ OLEVAT KOHTEEMME: www.opkk.fi
KIINTEISTÖ OY ROVANIEMEN HALLITIE 16
VAL
MIS
OMA TONTTI
VIELÄ MUUTAMA PAIKKA VAPAANA!
Rovaniemen Eteläkeskukseen yhtiön omalle tontille on valmistunut 16 kappaletta varasto- / talliosakkeita. Soveltuvat
erinomaisesti varastotiloiksi, harrastetiloiksi yrityksille, karavaanareille, mobilisteille, jne. Hyvä varustelu ja mahdollisuus
räätälöidä tilaa sinun tarpeittesi mukaan. Kaikki osakkeeseen
kohdistuvat kulutukset, kuten sähkö, vesi, yms. maksetaan
oman kulutuksen mukaan. Hallitie 16.
Varasto-/talliosakkeet nro
10 - 14
40,7 m2
15
37,3 m2
ASUNTO OY ROVANIEMEN VEITIKANRANTA
Etelärinteelle Siljotien uuteen
pihapiiriin yhtiön omalle tontille
on valmistunut Asunto Oy Rovaniemen Siljonhovi. Siljonhovi
on viihtyisä nelikerroksinen talo,
jonka kuudesta asuntopohjasta
löytyy koti niin sinkulle, pariskunnalle, pienelle perheelle kuin
seniorillekin. Turvallinen valinta
myös asuntosijoittajalle. Siljotie 3.
IS
OMA TONTTI
Huoneistoluettelo
1h+kk+s
2h+kk+s
2h+kk+s
2h+k+s
2h+k+alk+s
3h+k+s
Autopaikka
42,5 m
44,0 m2
44,5 m2
51,5 m2
59,0 m2
61,5 m2
3.500 €
2
Mh.alk.
39.970 €
42.470 €
39.960 €
44.950 €
56.330 €
55.280 €
Autokatospaikka
Vh.alk.
133.300 €
140.900 €
133.800 €
148.990 €
187.400 €
183.800 €
7.000 €
ESITTELY SU 18.10.
klo 13-13.30
ESITTELY MA 19.10.
klo 17-17.30
RAKENTAJA:
Kuusikerroksisen Koskikairan alakerran liiketiloihin tulee päivittäistavarakauppa. Keskustan palvelut kävelyetäisyydellä. Sijainti
alueen lähes korkeimmalla kohdalla tarjoaa ylimmistä kerroksista
huikeat näkymät jokilaaksoon ja kaupunkia ympäröiviin vaaramaisemiin. Kohde valmistuu 6/2016. Kairatie 50.
Huoneistoluettelo
2h+kk+s
2h+kk+s
2h+kk+s
2h+k+s
2h+k+s
3h+k+s
Pinta-alat
39,0 m2
41,0 m2
41,5 m2
44,5 m2
48,0 m2
78,5 m2
Autotalli
Autopaikka
18,5 m2
RAHOITTAJA:
Veitikanrannan viihtyisät kodit nousevat ainutlaatuiselle
paikalle veden ja vehreyden
keskelle Kirkkolammen rantamaisemaan. Ympärivuotiset
ulkoilumahdollisuudet lenkkipolkuineen ja latuineen alkavat
lähes etuovelta. Ja silti kaikki
palvelut ovat kilometrin säteellä!
Kohde valmistuu 11/2015.
Veitikantie 29-31.
OMA TONTTI
Huoneistoluettelo
3h+k+s
A10
3h+k+s
A18
3h+k+s
A26
3h+k+s
A6
3h+k+s
A14
3h+k+s
A22
Autopaikka
Autotalli
99,0 m
99,0 m2
99,0 m2
109,0 m2
109,0 m2
109,0 m2
2
Myyntihinta
111.190 €
114.180 €
118.800 €
109.870 €
121.810 €
125.080 €
Velaton hinta
370.640 €
380.590 €
396.000 €
366.240 €
406.030 €
416.930 €
4.500 €
25.000 €
7.500 €
ESITTELY SU 18.10.
13.45-14.30
RAKENTAJA:
ASUNTO OY ROVANIEMEN HAAPALA
KIINTEISTÖ OY ROVANIEMEN KOSKIKAIRA
OMA TONTTI
Vh.
49.654,00 €
45.506,00 €
www.jemmamakasiini.fi
ASUNTO OY ROVANIEMEN SILJONHOVI
M
VAL
Mh.
19.469,95 €
18.266,74 €
Mh.alk.
39.270 €
41.760 €
39.810 €
40.440 €
44.460 €
68.550 €
Vh.alk.
130.900 €
139.200 €
132.700 €
134.800 €
148.200 €
228.500 €
6.300 €
21.000 €
3.000 €
ESITTELY KE 21.10.
17-17.30
RAKENTAJA:
Haapala on kaupunkikoti, jossa on sydäntä. Vehreä puistomainen sisäpiha sekä asukkaiden yhteinen
oma kuntoilutila lisäävät harrastusmahdollisuuksia. Huoltovapaa asuminen ja maanalainen parkkihalli mahdollistavat huolettoman elämän lähellä keskustan palveluita. Arvioitu valmistuminen kesällä
2016. Maakuntakatu 4.
Huoneistoluettelo
1h+kk+alk
3h+k+s
3h+k+s
Autohallipaikat
32,0 m2
52,5 m2
62,5 m2
Mh.alk.
35.700 €
53.700 €
55.800 €
4.500 €
Vh.alk.
119.000 €
179.000 €
186.000 €
15.000 €
RAKENTAJA:
ESITTELY JA MYYNTI
Pohjolan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Koskikatu 10, 96200 Rovaniemi
puh. 010 2539 307
Puhelu 010-numeroon maksaa lankapuhelimesta soitettaessa 0.0835 e/puhelu + 0,07 e/min (alv 24 %) matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puhelu + 0,17 e/min.(alv 24 %)
17
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
SO
VI
MYYNTIHINTA:
138 OOO €
OKT, VENNIVAARA,
ROVANIEMI
OKT, ROVANIEMI,
KORKALOVAARA
5h + k +khh + s + wcx2
+ erillinen autotalli
Sumukuja 9
etuovi.com/kohde/9414767
127,5 m2, 4h+k+s+takkah+vilpola
Piisamintie 15
etuovi.com/kohde/9937975
MYYNTIHINTA:
189 OOO €
RT, ROVANIEMI,
PÖYKKÖLÄ
OKT, ROVANIEMI
NIVAVAARA
72 m2, 3h + k + s
Vastuupolku 3-5 A 1
etuovi.com/kohde/9510427
143 m2, 5h + k + s + khh
Havupolku 22
etuovi.com/kohde/9773132
.
.1O
18 5
SU 15:4
LY 5–
TE :1
IT 15
ES KLO
15O OOO €
.
.1O
18 O
SU 15:O
LY O–
TE :3
IT 14
ES KLO
MYYNTIHINTA:
.
.1O
18 O
SU 14:O
LY O–
TE :3
IT 13
ES KLO
137 OOO €
.
.1O
18 5
SU 15:4
LY 5–
TE :1
IT 15
ES KLO
MYYNTIHINTA:
!
LY
TE
IT
ES
O
269 000 €
O
LY 13:
TE –
IT :0O
ES 1 2
SI LO
EN . K
.1O
18
SU
MYYNTIHINTA:
MYYNTIHINTA:
245 OOO €
PT, ROVANIEMI
SYVÄSENVAARA
OKT, ROVANIEMI
SYVÄSENVAARA
125 m2, 4h + k + s
Rinnetie 4 A
etuovi.com/kohde/9587350
1O2 m2, 4h + k + s + khh
Korotie 1
etuovi.com/kohde/9659631
.
.1O
18 O
SU 15:O
LY O–
TE :3
IT 14
ES KLO
VI
SO
TE
IT
ES
MYYNTIHINTA:
!
LY
129 OOO €
MYYNTIHINTA:
239 OOO €
OKT, TERVOLA
KOIVU
RT, ROVANIEMI,
OUNASMETSÄ
114 m2, 3h + k + s + kph/wc
Mustanojantie 4O
etuovi.com/kohde/9792472
1O9 m2, 4h + k + khh + s
Vuonelontie 18 A 2
etuovi.com/kohde/9438912
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ
Kivikatu 19, 964OO Rovaniemi
1 kpl ť 42 m2 ť 2h + tupak + s
Myyntihinta 4O 32O €
Velaton myyntihinta 134 4OO €
1 kpl ť 46,5 m2 ť 2h + tupak + s
Myyntihinta 43 95O €
Velaton myyntihinta 146 5OO €
Asunnoissa varasto ja autokatospaikka.
MILLA LEHTISALO
Kiinteistönvälittäjä, LKV
O4O 581 1743
QMPPEPILXMWEPS$PETMRPEEXYOSHMXƙ
RAIJA LEHTISALO
Kiinteistönvälittäjä, LKV
O4O 779 4481
VEMNEPILXMWEPS$PETMRPEEXYOSHMXƙ
Lapin Laatukodit LKV
Rovakatu 36, 962OO Rovaniemi
Avoinna ma-pe 1O.OO–16.OO
O4O 531 17 79
[email protected]
lapinlaatukodit.fi
U
TU
IS .
LM O16
VA A 2
JA SS
TA UU
KA K
TI YS
KO SY
1 kpl ť 45,5 m2 ť 2h + tupak + s
Myyntihinta 42 99O €
Velaton myyntihinta 143 3OO €
LA O
IL 4:O 21
NT O–1 TU
TO :3 IKA
LY 13 IV
TE LO K
IT . K SA
ES 8.1O EES
1 TT
SU SOI
O
ROVANIEMEN
KOTIKATAJA
KKOENNA NNISSA
I
KINO
MARK KATAJAN
T
KOTI
LEVA
NA O T
A
A
P
VA
EISTO
HUON
18
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
aninkainen.fi
(UPURHPULUÄ9V]HUPLTP
Rovakatu 38, 96200 Rovaniemi
KIINTEISTÖVÄLITYS
Haluatko pitää
asuntosi myynnissä,
VAI myydä sen?
JARNO MARTTILA
Yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, LKV
040 535 3178
QHYUVTHY[[PSH'HUPURHPULUÄ
Kiinteistövälitystä vuodesta 1964
www.aninkainen.fi
LLAPIN
LA
A
ALUEEN PALVELEVIN MAALIKAUPPA
SUIHKUKULMA
KYLPYHUONEK
KALUSTERYHMÄ 60
K
•s
sis. peilikaapin (695x600x240)
•V
Valkoiset korkeakiiltoiset pinnat ja
kosteudenkestävä
k
MDF-runko
•O
Ovet ja laatikostot vaientimilla
•E
Ei sis. vikavirtasuojakytkintä
550
KYLPYHUONEKALUSTERYHMÄ 50
• Kääntyvät ovet
• Laahustiivisteet
• Magneettitiivisteet lasien
etureunassa
• Nuppivedin
• Kirkas- /savulasi
€
€
290
kpl
kpl
• sis. peilikaapin (450x724x220mm),
allaskaapin (505x869x317mm) ja
altaan (505x384mm)
• Korkeakiiltoiset pinnat
• Ei sis. vikavirtasuojakytkintä
• säädettävä seinäkiinnitys ja jalat
€
249
kpl
KÄÄNTYVÄ SUIHKUSEINÄ
• Koot 45, 65 ja 75cm (korkeus 195cm)
• Suora 5mm turvalasi
• Saranassa nostomekanismi
• 20mm silikonilaahus ja nuppivedin
• Kirkas- / savulasi
CASMERE TAUBE LATTIALAATTA
• 97x97
• 1,44m²/pkt
12
90
19
90
ALK.
m²
(rajoitettu erä, ei jälleenmyyjille)
BIANCO LUCIDO SEINÄLAATTA
• valkoinen, kiiltävä
• 30x60, rektifioitu
• 1,08m²/pkt
€
89
PIAGGIO GREY
m²
• 333x333
• Pakkasenkestävä
• 1,64m²/pkt
(rajoitettu erä, ei jälleenmyyjille)
PUKKILAN
SEINÄLAATTA 20x40
kpl
• valkoinen
• kiiltävä
• tehdaslajitelma
• 1,44 m²/pkt
11
6
90
90
m²
(rajoitettu erä, ei jälleenmyyjille)
m²
Tarjoukset ovat voimassa 26.10.2015 asti.
Ilmaista sisustusneuvontaa
AITTATIE 8, ROVANIEMI
www.sisustustalo.net
Puh: 020 766 1630
Fax: 020 766 1639
[email protected].fi
AVOINNA:
MA-PE
7.00-17.30,
LA
10.00 -15.00
Maarit Korkiakoski
sisustusneuvoja
puh. 020 766 1636
maarit.korkiakoski@rovasisustus.fi
Myös kotikäynnit
KAHVIPISTE
19
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
OSTETAAN
LAPIN KULJETUS OY:n
OSAKKEITA
Soita Jorma Pöyhönen 040-561 9706.
RÄÄTÄLÖI MIELEISESI KOTI
Koti syntyy intohimoista. Tutustu ainutlaatuiseen Kotiräätäli-palveluumme ja räätälöi
mieleisesi koti Design-Talon kanssa: D E S I G N TA L O . F I
Kysy lisää: Tapio Hintikka, 050 383 8564
MEILTÄ SAAT ENEMMÄN!
OMAKOTITALOT
KERROSTALOT
UUSI HINTA
OKT Pöykkölä, Aitakatu 7,
5h,tk,2wc,ph,khh,s,autotalli,
131 h- m², 212,7 k- m²
Upea v. 2013 valmistunut omakotitalo, jonka jokainen yksityiskohta on laadukkaasti ja
ammattitaidolla suunniteltu sekä puusepän
tarkkuudella tehty! Mh. 296 000 €.
Esittely su 18.10. klo 15.30-16.00 / Eero
sekä to 22.10. klo 17.30-18.00 / Tiina.
Etuovi-kohde: 9430047
OKT Vennivaara, Neliapila 2,
2mh+tupak+ph+s+khh+wc+var, 95,6 m²
Viehättävä ja uudenveroinen v. 2010 valmistunut omakotitalo Vennivaaran viihtyisällä
asuinalueella.Tutustu ja ihastu! Mh. 198 000 €.
Soita ja sovi esittely!
Etuovi-kohde: 9702299
KT Ahkiomaa, Ahkiomaantie 20-22 C,
3h+k+s, 70,5 m²
Siisti ja hyväkuntoinen kerrostalokolmio Ahkiomaalla, vain kiven heiton päässä yliopistolta.
Kulmahuoneisto isolla parvekkeella. Tule tutustumaan! Vh. 115 000 €.
Esittely su 18.10. klo 14.45-15.15 / Eero
sekä ke 21.10. klo 17.15-17.45 / Tiina.
Etuovi-kohde: 9618843
Eero Saarijärvi
Tiina Saarijärvi
Kiinteistönvälittäjä LKV
Rakennusinsinööri AMK
040 761 1261
eero.saarijarvi@eesa.fi
Kiinteistönvälittäjä LKV
Myyntisihteeri
040 418 8049
tiina.saarijarvi@eesa.fi
Keskusta, Kairatie 5, 3h+k+p, 65 m²
Monipuolisesti remontoitu ylimmän kerroksen kolmio, aivan kauppakeskuksen ja ydinkeskustan läheisyydessä.Vh. 105 000 €.
Esittely su 18.10. klo 14.00-14.30 / Eero
sekä ke 21.10. klo 18.00-18.30 / Tiina.
Etuovi-kohde: 9812219
KIINTEISTÖ- JA
INSINÖÖRITOIMISTO
EERO SAARIJÄRVI OY
Kansankatu 13
96100 Rovaniemi
www.eesa.fi
Katso kohteemme myös:
etuovi.com
Välityspalkkiot: huoneistot 4,00%, minimi 2200 € + asiakirjakulut 180 €, Kiinteistöt 4,25%, minimi 3000 € + asiakirjakulut 180 €. Hinnat sis. alv 24 %
20
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
RIVITALOT
KERROSTALOT
UUSI KOHDE
UUSI KOHDE
KT, Rovaniemi, keskusta
3h, k + parveke 80,0 m². Kaukolämmössä.
E lk=D. Mh./vh. 93.000 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9518817
Koskikatu 33-35 C
Ensiesittely la 17.10. klo 16-16:30
Esa 050 311 7745
RT, Rovaniemi, Ounasrinne 3h, k, s 88 m²
E lk=C Mh./vh. 85.000 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9651055
Saaruantie 6 B
Esittely su 18.10. klo 14:45-15:15
Tuukka 050 311 7742
RT, Sodankylä, Keskusta 2h, k, s 54,5 m²
Uusi rivitalokoti. Lokakuun aikana sovituissa
kaupoissa lasitettu terassi (arvo 4.500 €) ja autopaikka (arvo 1.200 €) veloituksetta! E lk=D
Lähtöhinta 43.500 €,
velaton lh. 110.000 €. Tule ja tarjoa!
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9877350
Peuranpalas 5 D
Esittely su 18.10. klo 14-14:30
Esa 050 311 7745
OMAKOTITALOT
OKT, Sodankylä, Kiviharju 3mh, oh, harrastet, k, th, s, ph 118,2 m². Koti keskustan
läheisyydessä kulmatontilla rauhallisella paikalla. Mh. 127.000 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9713120
Kielastie 22
Ensiesittely su 18.10. klo 13-13:30
Esa 050 311 7745
UUSI HINTA
OKT, Rovaniemi, Pirttikoski 6h, 4wc, s, ph,
baari, pesutupa 167 m². Soveltuu hyvin omaksi kodiksi tai vaikka yrityksen kokoustilaksi.
Mh. 65.000 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9808144
Pihatie 42
Sovi esittely Esa
050 311 7745
VAPAA-AJAN KOHTEET
UUSI KOHDE
KT, Rovaniemi, keskusta 4h, k 92 m²
Kaukolämmössä. Putkiremontti tehty. E lk=E.
Mh. 120.300 €, vh. 144.500 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9839570
Rovakatu 9 A
Sovi esittely
Esa 050 311 7745
RT, Rovaniemi, Ylikylä 3h, k, s 74 m²
E lk=B Mh./vh. 159.000 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9698182
Pihkakuja 5 A
Esittely su 18.10. klo 14-14:30
Tuukka 050 311 7742
OKT, Rovaniemi, Taraskangas 3h, k, th, s,
ph 112 m². Isolla tontilla (5010 m²) peruskuntoinen okt lähellä Saarenkylän palveluja.
Mh. 83.000 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9893675
Mäntyvitikantie 12
Ensiesittely su 18.10. klo 18-18:30
Esa 050 311 7745
OKT, Sodankylä, Orakylä 2mh, tupak,
kph/s, takkah, wc 90 m². Koti 3500 m² rantatontilla Orajärvellä. Talon lisäksi varasto ja
rannassa savusauna. Mh. 109.000 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9526199
Kemijärventie 1295
Esittely su 18.10. klo 17-17:30
Jouni 040 877 1380
ASIAKKAANI ETSII
UUSI KOHDE
UUSI KOHDE
HUVILA, Rovaniemi 3mh, oh/takkah, k, rt 75
m². Ainutlaatuinen tilaisuus aivan Rovaniemen
keskustan tuntumassa. Mh. 130.000
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9466065
Lainassaari
Sovi esittely
Esa 050 311 7745
OKT tai RT 3h, k, s
max. 10 km Rovaniemen keskustasta.
Osto tarjous 928.
Tarjoa omaasi ja soita Esa 050 311 7745
KT, Rovaniemi, Korkalovaara 3h, k + las.
parveke 80 m². Kaukolämmössä. E lk=E
Mh./vh. 95.000 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9618176
Kaamoskuja 2 D
Sovi esittely Esa
050 311 7745
RT, Rovaniemi, Pahtaja 3h, k, s 68,5 m²
Unelma paikka asua! RT:n päätyhuoneisto,
takapiha ulottuu Kemijokeen. Rannassa oma
laituri ja tulipaikka. Mh./vh. 89.000 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9960913
Pahtajarannantie 19
Esittely su 18.10. klo 13-13:30
Jouni 040 877 1380
OKT, Rovaniemi, Syväsenvaara 2mh, oh/,
s, ph 96 m². Koti rauhallisella alueella isolla
omalla tontilla palvelujen läheisyydessä.
Mh. 68.000 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9543933
Pajutie 10
Ensiesittely ma 19.10. klo 16:30-17
Esa 050 311 7745
OKT, Sodankylä 3mh, k, oh, kph/s, th, wc
116 m². Koti upealla 1489 m² tontilla aivan
rannan tuntumassa Sodankylän keskustassa.
Mh. 250.000 €
Lapin Arvokiinteistöt
ID 9696574
Moitakaarre 10
Esittely su 18.10. klo 16-16:30
Jouni 040 877 1380
Tervetuloa juttelemaan
asunnonvaihtoasioista
kahvikupposen kera
toimistollemme!
päivystää
Rovaniemi
UUTEEN
KOTIIN
Esa Jurvelin
Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV
Julkinen kaupanvahvistaja
050 311 7745
Jouni Hirvioja
Kiinteistönvälittäjä,
LKV, LVV, eMBA
040 877 1380
Jukka Ruskola
Kiinteistönvälittäjä,
LKV, LVV
040 845 9581
Risto Goman
Asuntokauppias, KiAT
050 311 7743
Asunto Oy
Rovaniemen Siljonhovi
SILJOTIE 3 B, 96100 ROVANIEMI
lemminkainen.fi/siljonhovi
Havainnekuva
Tuukka Härkönen
Kiinteistönvälittäjä
LKV, LVV
050 311 7742
Siljonhovin yksiöt, kaksiot ja kolmiot ovat nyt valmiita!
Näissä keskustakodeissa asutaan lähellä sekä Eteläkeskusta että kauppatoria ympäristöineen. Rautatieasema
löytyy aivan naapurista. Pohjaratkaisut ottavat kotien
neliöt tehokkaasti käyttöön ja luovat pienimpiinkin
asuntoihin viihtyisää tilavuuden tuntua. Jokaisessa asunnossa on oma sauna ja oleskelutilaa jatkaa suuri parveke.
Energialuokka C(2013). Ohessa esimerkkihuoneistoja.
MUUTTOVALMIS
TYYPPI
2h+kk+s
3h+k+s
VEITIKANTIE 29–31, 96100 ROVANIEMI
lemminkainen.fi/veitikanranta
Veitikanranta sijaitsee ainutlaatuisella paikalla kauniin
Kirkkolammen rannalla ja keskustan palvelujen äärellä.
Energialuokka C(2013). Ohessa esimerkkihuoneistoja.
ARV. VALM. 11/2015
TYYPPI
3h+k+s
3h+k+s
Leviraitti 7
99130 SIRKKA
p. 045 116 9320
TERVETULOA VASTA
VALMISTUNEIDEN
KOTIEN ESITTELYYN
Tule tutustumaan Siljonhovin
koteihin sunnuntaina 18.10.
klo 13.00–13.30.
VÄLITTÄJÄYHTEISTYÖSSÄ OPKK
P. 01025 39307
m2
MH. € VH. €
KRS
44,5 39 960 133 800 1
61,5 55 280 183 800 2
Asunto Oy Rovaniemen Veitikanranta
Havainnekuva
Riitta Talviaho
Asuntokauppias
050 311 7748
TERVETULOA ESITTELYYN
Sunnuntaina 18.10. klo 13.45–14.30.
VÄLITTÄJÄYHTEISTYÖSSÄ OPKK
P. 01025 39307
m2
MH. € VH. €
KRS
99,0 111 190 370 640 2
109,0 125 080 416 930 3
TUTUSTU TARJONTAAMME: LEMMINKAINEN.FI/ASUNNOT
OTA YHTEYTTÄ JA VARAA OMASI:
LEMMINKÄINEN TALO OY,
ASUNTOMYYNTI ROVANIEMI,
ROVAKATU 29, 96200 ROVANIEMI
RAIJA NIEMELÄ, P. 050 3715 915,
[email protected]
HEIDI LAUKKANEN, P. 046 9233 548,
[email protected]
21
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
Tarkemmat tiedot myymälästä.
Varaa il
V
ilmainen
l i
suunnitteluitt l
aika myymälään tai
mittakäynti kotiisi.
Vaihdamme mallikoneita,
vanhat koneet
POISTOHINTAAN
ALE
-40%
Rovaniemi: Teollisuustie 13, 96320 Rovaniemi, puh 010 229 4900
Syysedut alkaneet
(puh. hin. yritysnum. (sis. alv 23%): lankapuh. 8,28 snt/min, matkapuh. 8,28 snt/puh.+17,04 snt/min.)
topi-keittiot.fi
SEURAAVA ASUNTOLEHTI
ILMESTYY LAUANTAINA 14.11.
PARHAAT PAIKAT NYT MYYNNISSÄ
Mediamyynti 010 665 6401
ur.ilmoitukset@uusirovaniemi.fi
www.kotijoukkue.fi/lappi
Lapin Kotijoukkue Oy
Maakuntakatu 16, 96200 Rovaniemi
Puh. 040 240 3987
rovaniemi@kotijoukkue.fi
Aukioloajat:
Arkisin 10-16.30
lauantaisin ja sunnuntaisin sop.mukaan
TARKISTA KÄTEVÄSTI
KOODAA
KOTISI
Jari Mölsä
LKV, LVV
040 910 6555
Kari Köngäs
Myyntineuvottelija
040 664 0454
QR-KOODILLA
MYYTÄVÄT JA VUOKRATTAVAT
KOHTEEMME!
Juha Ryhänen
Virpi Nurmela
Myyntineuvottelija
Myyntineuvottelija
045 639 5253
040 124 5757
Riitta Vitikka
LKV, kaupanvahvistaja
040 526 8775
KATSO KAIKKI KOHTEEMME JA ESITTELYAJAT OSOITTEESTA www.kotijoukkue.fi/lappi
SOITA JA SOVI
MAKSUTON ARVIOKÄYNTI!
Välityspalkkiomme: - Kiinteistöt, huoneistot 4,5% (sis.alv.24%), - Minimi palkkio 2900€ (sis.alv.24%) - Vuokravälitys 350€ (sis.alv.24%)
VÄLITYSPALKKIOMME::
VÄLITYSPALKKIOMME
- Kiinteistöt, huoneistot 4,5% (sis.alv.24%)
- Minimi palkkio 2900€ (sis.alv.24%)
- Vuokravälitys 350€ (sis.alv.24%)
Sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@kotijoukkue.fi
22
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
KULTTUURI
Kattava
katsaus
kuvanveiston
nykytilaan
Veistos paitsi näkyy, myös kuuluu ja
tuntuu kolmiulotteisessa tilassa.
KUVATAIDE
Veera Vasara
Kun vanerista valmistettua teosta
työntää eteenpäin, sen koivupuiset
neulat riipivät lattiaa ja vanerikaiuttimet ohjaavat äänet kohti korvia.
Petri Eskelisen Lukija ja kuuntelija
on yksi torstaina Korundissa avautuneen Tila haltuun! -kuvanveistonäyttelyn teoksista.
Eskelisen mukaan ajatus teok-
seen lähti levysoittimen neulasta.
Mutta äänilevyn sijaan teos soittaakin taloa – ja sen muistia.
Taiteilija vertaa äänimaailmaa
myös vanhasta radiovastaanottimesta kuuluvaan avaruuden huminaan.
”Kohinasta ja narinasta voi erottaa välillä myös harmonisia sointuja.”
Rovaniemeläislähtöistä Petri Eskelistä kiinnostaa ihmisen suhde
luontoon. Hänen teoksensa ovat
mekaanisia rakennelmia, jotka ovat
tavalla tai toisella suhteessa ympäristöönsä.
”Katsojasta on tullut yhä keskeisempi osa teoksiani. Tätä teosta voi
ajatella vaikkapa yhden hengen konserttina.”
SUOMEN KUVANVEISTÄJÄLIITON tuottama näyttely tuo Korun-
■ KOKEILE TÄTÄ. Petri Eskelisen
teos herää eloon vuorovaikutuksesta katsojan kanssa.
diin poikkeuksellisen kattavan näkymän suomalaisen kuvanveiston
nykytilaan. Aiemmin näin mittavaa,
valtakunnallista kuvanveistonäyttelyä ei ole Rovaniemellä nähty.
Näyttelyn on kuratoinut Uppsalan taidemuseon johtaja, Daniel
Werkmäster, joka osallistui myös
näyttelyn rakentamiseen alkuviikosta.
Hänen mukaansa Korundin näyttelytila on ajallisine kerrostumineen
kiinnostava, mutta myös haastava
tila kuvanveistonäyttelyn pystyttämiseen. Werkmäster valitsi näyttelyn taiteilijat noin 130 hakemuksen
joukosta. Tämän jälkeen hän tutustui taiteilijoiden tuotantoon ja valitsi
heidän kanssaan näyttelyyn ja tilaan
sopivat teokset. Osa niistä on ollut
esillä jo aiemmin, osa on täysin uusia ja osa uudelleenrakennettu Korundiin sopiviksi.
Puun, kiven ja metallin lisäksi teosten materiaaleina toimivat niin
kangas, valmisesineet, liikkuva kuva, ääni kuin valokuva.
Kuinka kuvanveisto määritellään
2010-luvulla?
”Niin, kyse on tosiaan määritelmästä. Yksi määritelmä on, että ilmaisu tapahtuu kolmiulotteisessa
tilassa”, Werkmäster vastaa.
Entä onko suomalaisella kuvanveistolla erityispiirteitä?
”Nykytaide on hyvin kansainvälistä, mutta paikallisia erityispiirteitä
voi kuitenkin löytää. Se, mitä ne
ovat, on kuitenkin vaikea ilmaista
sanallisesti.”
PIA SIRÉNIN Ikimetsän sisälle voi
kävellä pitkospuita pitkin. Vihreistä
pressuista ja muista arkisista rakennusmateriaaleista rakentuu metsänkaltainen tilakokemus.
Taiteilija ei pyrikään peittelemään
materiaaleja: pressu on pressua.
Viitteellisyydestä huolimatta kokemus metsästä on tunnistettavissa.
”Olen kiinnostunut siitä, kuinka
luontoa katsotaan: kuva- ja näkökulmiamme metsään ohjataan esimerkiksi pitkospuiden ja muiden raken-
Maalaus
symboloi,
veistos on.
A
teiden avulla”, Sirén sanoo.
Perinne tälle on myös maalaustaiteessa, esimerkiksi kansallisromantiikan aikana sen loi pohjan käsityksellemme kansallismaisemasta.
Jukka Lehtisen Hurma puhkuu ja
puhisee palkeen lailla, kun punai-
sesta kankaasta rakennettu teos tyhjenee ja täytyy ilmasta. Teoksen koneisto reagoi myös katsojan liikkeisiin.
Samankaltaisia muotoja rakentuu
Kimmo Schroderuksen nimettömässä teoksessa ruostumattomasta
teräksestä taivutelluista monenkielisistä sanoista.
”Sanat ovat erikielisiä solvauksia,
joita olen koonnut tuttaviltani ja netistä”, taiteilija avaa.
Kirjaimet hän on hitsannut käsityönä kupolimaisiin muotoihin.
Niistä lattiaan heijastuvissa varjoissa
voi nähdä yhtymäkohtia islamilaiseen, ornamenttiin ja kalligrafiaan
pohjaavaan taiteeseen.
Schroderus aloitti uransa performanssin parissa, mutta löysi kotinsa
kuvanveistosta.
”Kun esimerkiksi maalaus symboloi jotakin, veistos on”, hän vertaa.
Alzheimerin tauti installaation keskiössä
» Valo-galleriassa avautuva Johan-
Rakkaus ei häviä, mutta ehkä se
na Vanhalan Yhteisiä polkuja -teos muuttaa muotoaan pyyteettömämpohtii muistamisen teemaa Alzhei- mäksi. On löydettävä itsensä ilman
merin taudin kautta.
toista. Mitä tapahtuu identiteetilTeos on dokumentaarinen
le, jos unohtaa läheisensä,
installaatio kahdesta Alzmuistonsa ja miten maitopurkki avataan?
heimerin tautiin sairastuIS
N PAR
neesta pariskunnasta.
ELOKUVA
A ELVI
Pariskunnasta toisella on
VANHALA KOKEIKUNNIST
VAT
O
I
Alzheimerin tauti ja toiLEE teoksessa kolmiR
A
S
S
JA A
TÄ
L
ulotteista kollaasiteknen elää rinnalla. TeokE
M
IE
N
ROVA
niikkaa. Hän yhdisteseen on valittu hetkiä pariskunnan yhteisestä raklee valokuva-, video- sekaustarinasta. Eri ajanjaksot
kä muita materiaaleja, joita
elävät teoksessa tuoden valoa ja perhän on löytänyt tehdessään
spektiiviä.
muistelutyötä pariskuntien kanssa.
Alzheimerin taudin kohdatessaan
Vanhalaa kiinnostaa osallistuva
pariskunta joutuu ajattelemaan itsen- dokumentaarinen elokuva, jossa
sä ja parisuhteensa uudella tavalla. elokuvan päähenkilöt itse kuvaavat
materiaaleja. Muistelutyötä tehtäessä työstä tuli vähitellen osallistuva
installaatio, jossa pariskunnat improvisoivat myös itse kuva- ja äänimateriaaleja. Elvi on käsistään hyvin
taitava, ja Vanhala valitsikin kollaaseihin hänen tekemiään töitä.
DOKUMENTTIELOKUVAA edi-
■ YHTEISIÄ POLKUJA. Johanna
Vanhalan dokumentaarinen installaatio pohtii muistamista.
toidessaan Vanhala yhdistelee materiaaleja elokuvan aikajanalla.
Yhteisiä polkuja -installaatiossa
häntä kiinnostaa, mitä syntyy kolmiulotteisessa näyttelytilassa erilaisten materiaalien välissä aistikokemusten herätellessä muistoja.
Installaatiossa on interaktiivisia osiota, mutta työn esillepanossa Vanhala on painottanut läsnäolon tun-
tua ja helposti lähestyttävyyttä. Sellaisia ovat työn päähenkilötkin, rovaniemeläiset Elvi ja Assari sekä jyväskyläläiset Mirja ja Teuvo.
Johanna Vanhala (s. 1975) on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta medianomiksi. Hän
opiskelee Lapin yliopistossa mediatiedettä. Näyttelyn toteuttamisessa
ovat mukana myös Mathieu Villien,
joka on valmistunut La Fémis’stä äänittäjäksi ja Matti Niinimäki, joka
opiskelee Aalto-yliopistossa.
Johanna Vanhala, Matti Niinimäki,
Mathieu Villien: Yhteisiä polkuja 8.11.
saakka Katve-gallerioissa, Arktikumissa. Vapaa pääsy.
23
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
KULTTUURI
VEERA VASARA
Punkkari ja hipsteri
risteytyvät Valo-galleriassa
NÄYTTELY
Tila haltuun!
■ Suomen kuvanveistäjäliiton näyttely 15.10.2015–24.1.2016 Rovaniemen
taidemuseossa Korundissa.
■ Esittelee kotimaisen kuvanveiston
eturivin tekijöitä. Mukana myös monia
uusia ja paikkasidonnaisia teoksia.
■ Kuraattorina Uppsalan taidemuseon johtaja Daniel Werkmäster.
■ Taiteilijat: Jan-Erik Andersson ja
Shawn Decker, Kari Cavén, Petri Eskelinen, Aaron Heino, Timo Heino, Päivi
Häkkinen, Pekka ja Teija Isorättyä,
Kaarina Kaikkonen, Matti Kalkamo,
Jouna Karsi, Kirsi Kaulanen, Anne
Koskinen, Jukka Lehtinen, Pia Männikkö, Riikka Puronen, Vesa-Pekka
Rannikko, Heli Ryhänen, Kimmo
Schroderus, Noora Schroderus, Kim
Simonsson, Pia Sirén, Tommi Toija,
Anu Tuominen.
■ Tulossa myös luentosarja suomalaisen kuvanveiston ilmiöistä.
■ KANGASTA, TERÄSTÄ, PRONSSIA JA KERAMIIKKAA. Kuvassa
Kimmo Schroderuksen, Jukka Lehtisen ja Tommi Toijan teokset.
■ URKONZERT. Taiteilijat Kaarina
Kaikkonen ja Jan-Erik Andersson
sekä kuraattori Daniel Werkmäster
istuvat keskellä Anderssonin ja äänitaiteilija Shawn Deckerin teosta.
VEERA VASARA
» Lapin yliopiston taiteiden tiede-
kunnan Valo-galleriassa avautuu kuvanveistäjä Matti Nurmisen ja kuvataiteilija Pertti Kekaraisen yhteisnäyttely. Nurminen työskentelee
parhaillaan tiedekunnassa Jenny ja
Antti Wihurin rahaston vierailevana
taiteilijana.
Matti Nurminen viihtyy monen
eri materiaalin parissa, mutta hänen
veistoksensa todistavat ennen kaikkea tekijänsä suuresta rakkaudesta
kiveen. Nurminen ei käytä työssään
assistentteja, vaan tekee kaiken
omin käsin.
”Hänen taiteilijanasenteensa tuo
mieleen Nobel-kirjailija Albert
Camus’n, joka hääri latomossa sormet painomusteessa osallistumassa
tekstiensä tekniseen tuottamiseen”,
kirjailija Torsti Lehtinen kertoo
Nurmisesta.
Näyttelyssä on esillä Nurmiselle
poikkeuksellisesti myös tyyliteltyjä
näköispatsaita: ilkikuriset Punksteri,
punkkarin ja hipsterin risteymä, ja
hänen näkövammainen virkaveljensä käyvät keskenään dialogia. Kuohilas katsoo seinältä ja kuuntelee.
”PERTTI KEKARAINEN täydentää Milan Kunderan klassista näkemystä olemisen sietämättömästä
keveydestä kuvaamalla poissaolemisen raskaan voiman. Kekaraisen
kuvissa yhtä olennaista kuin se, mi-
■ RAKKAUDESTA KIVEEN. Matti
Nurmisen teoksissa, myös Punksterissa, on käytetty kiveä.
kä niissä näkyy, on se, mikä niissä ei
näy”, kirjoittaa Torsti Lehtinen.
Kekaraisen ihmishahmoja esittävissä näennäisen staattisissa kuvissa
vallitsee alituinen hiljainen liike:
henkilöt poistuvat, heistä näkyy vain
osa kehoa, pelkkä varjo tai läpikuultava hahmo kuin ihmisen henki.
Lehtisen mukaan Kekaraisen taide rinnastuu nykyaikaisen tietoopin perustajien Immanuel Kantin
ja Edmund Husserlin filosofiaan.
Hänen kuvansa vapauttavat katsojan naiivista harhasta, että todellisuuden voisi nähdä sinänsä, sellaisena kuin se on vailla vastaanottajan
luovaa osuutta.
Kuvanveistäjä Matti Nurmisen ja kuvataiteilija Pertti Kekaraisen yhteisnäyttely 15.10.–8.11. Valo-galleriassa, Arktikumissa. Avajaiset ke 14.10. klo 18.
VEERA VASARA
Innostu kasvuun! -seminaari
Torstaina 22.10. klo 12.30 alkaen Lapin AMK:n
Borealis-salissa (Jokiväylä 11, Rovaniemi)
Seminaari antaa sinulle ja yrityksellesi mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa Barentsin
alueen nykytilanteesta ja mahdollisuuksista sekä tilaisuuden päästä kuulemaan
rajojen yli toimivien menestyneiden yritysten tarinoita ja käytännön kokemuksia.
Innostu kasvuun! -seminaari on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa
From Borders to Shared Space -hanketta.
Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Kahvitarjoilu.
Puhujat Reijo Tolppi, vararehtori, Lapin AMK
Jorma Mölläri, projektipäällikkö, lehtori, Lapin AMK
Kati Koivunen, lehtori, some-aktiivi ja karismabongari, Lapin AMK
Timo Rautajoki, toimitusjohtaja, Lapin Kauppakamari
Tero Lassila, toimitusjohtaja, Pelloplast Oy
Hannu Ylinenpää, johtaja, Marketing & Innovations, Lappset Group Ltd
Jyrki Niva, toimitusjohtaja, Lapland Safaris Ltd
Jarmo Latvala, OMT fysioterapeutti, toimitusjohtaja, Polarfysio Ky
Kirjastokino jatkuu musikaalielokuvilla
» Pääkirjastolla järjestettävä Kir-
mista ei tarvita.
Esitettävät elokuvat näet kirjaston ilmoitustauluilla.
jastokino jatkaa elokuvaesityksiä
uudehkojen musikaalien teemalla.
Ilmaiset esitykset ovat pääkirjaston
alakerran kokoushuoneessa 22.10. ja
12.11. kello 12, ja niihin mahtuu noin
30 osallistujaa. Erillistä ilmoittautu-
Omistajille lounas
ma 19.10.- pe 23.10.
9,00€
Kirjastokino to 22.10. klo 12 pääkirjaston alakerran kokoushuoneessa. Vapaa pääsy.
TIISTAINA 20.10:
Pääruoan ostavalle omistajalle
MAANANTAINA
19.10:
Omistajalle
2 Amarillo Big
alla.
BURGERIA 1 hinn
15,60 €
€
Norm. ilman korttia 31,20
LAUANTAINA
2 mozzarellatikkua
AMARILLON
alkupalana
KESKIV
IIKKON
A
Omistaja
lle
2 Garli
21.10:
c Steakiä
1 hinnalla.
23,90 €
Norm. ilm
an kortt
ia 47,80
9
24.10:
v. BILEET!
Stagella
t
Norm. 4 €
Norm. ilman korttia 9,5
9,
9,50
,50
5 €
Tilaisuuden juontaa
Julius Oförsagd
€
Laskuteline
Free entry, K-18
muotoilija, tuottaja, näyttelijä,
Lapin Vuoden nuori yrittäjä 2015
Ilmoittautumiset ja lisätietoja
www.lapinamk.fi/innostukasvuun
Tervetuloa!
FROM BORDERS TO SHARED SPACE
BOSS
Consolidation
of RDI network
in border areas
24
MENOKSI
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
Hiljentyvä maisema:
dokumentteja
pohjoisesta
ELOKUVAT 22. LOKAKUUTA
Arttu Nieminen: Gaia (2013) Kesto
6 min. Suomen talvessa on jylhää
voimaa. Lyhytelokuvan yksinkertainen kuvallinen idea on vangitseva,
mystinenkin ja kutsuu katsomaan
ympäröivää hiljaisuutta toisin.
Timo Korhonen: Kainuulaisia
(Road Movies Oy, 2006) Kesto 10
min. Lukuisia festivaaleja kiertänyt
elokuva kuvaa hirtehisesti kainuulaisten kaksinaista metsäsuhdetta.
Puidenhalaajat ja hakkaajat kohtaavat.
Markku Heikkinen: Ukko ja Akka
(Zone 2 Pictures, 2009) Kesto 15
min. ”Oo hilijoo” toteaa Seppo 73
vuotta Lindalle 102 vee. Korven keskellä punaisessa tuvassa se meinaa,
että otetaan ilo irti siitä, mistä ehtii
kiinni saada. Lyhytelokuva katoavasta elämänmuodosta Kainuun
syrjäkyliltä, joiden ihmisissä on syvä
kulttuurinen juonne. Vuonna 2011
elokuva oli kolmanneksi eniten kan-
joista käsittelevät aiheet tai pohjoisesta kotoisin olevat elokuvantekijät.
Vastaavaa elokuvasarjaa ei ole aiemmin toteutettu, joten nyt yleisöllä
on tilaisuus nähdä kattavasti pohjoista Suomea kuvaavia dokumentteja.
Elokuvanäytöksissä käsitellään
dokumenttielokuvan keinoin esimerkiksi kainuulaisuutta, saamelaisuutta, pohjoisen Suomen hiljenty-
mistä ja syrjäkylien hidasta ja paikoin kituvaakin elämää.
Elokuvanäytöksiä on kaikkiaan
seitsemän ja ne pidetään noin kuukauden välein. Viimeinen näytös on
ensi vuoden huhtikuussa.
Tauluja
suolataikinasta
Toisen mökki
paras mökki
Nalletohtorilla
vastaanotto
Kaupungintalon aulaan tulee
esille Irina ja Nikolay Nikulinin Kalevala-aiheinen näyttely, jonka taulut on valmistettu suolataikinasta.
Nikulinit haluavat näyttelyllä kertoa esi-isiemme hahmoista, muistuttaa Kalevalan sisällöstä, sen runoista, sankareista ja kansanviisauksista. Näyttely antaa myös mahdollisuuden tutustua uuteen materiaaliin, josta voi valmistaa veistoksia ja
tauluja.
Näyttelyn järjestää Rovaniemen
Venäjä-seura.
Joka kesä tuhannet suomalaiset pakkaavat perheensä
autoon ja ajavat mökeilleen
viettämään vapaata aikaansa. Mökillä on mukava saunoa, grillata ja
viettää rauhallista kesäpäivää ihan
vaan omalla porukalla. Voi laittaa
puhelimensa kiinni ja nautiskella
luonnon rauhasta.
Tai sitten ei… Songan Tervaköörin
esittämä näytelmä kertoo erilaisen
ja ehkä usealle mökkeilijälle tutun
tarinan, kun se rauhallinen ja ihana
lomapäivä muuttuu joksikin aivan
muuksi. Silloin saattaa pohtia, onko
mökillä aina niin mukavaa.
Tätä hauskaa ja viihdyttävää tarinaa on esitetty Songan Oitolanrannassa kahtena kesänä ja nyt se yleisön pyynnöstä esitetään kaupungissa.
Lokakuussa vietetään kansainvälistä Nallepäivää.
Merkkipäivä sai alkunsa vuoden 1902 karhujahdista, johon osallistunut presidentti Theodore Roosevelt kieltäytyi ampumasta pientä
karhunpentua.
Tapaus sai runsaasti julkisuutta ja
pian lelunalleja alettiinkin kutsua
Teddy-karhuiksi presidentin etunimen mukaan. Kansainvälistä nallepäivää vietetään vuosittain Rooseveltin syntymäpäivänä, 27. lokakuuta.
Nallepäivän kunniaksi Rovaniemen pääkirjasto toivottaa kaikenkarvaiset nallet omistajineen tervetulleiksi lastenosastolle Nallepäivän
tapahtumaan.
Paikalla on Nalletohtori, joka mittaa, punnitsee ja tarvittaessa myös
rokottaa nallet. Tohtorille pääsyä
odotellessa voi nallejen kanssa nauttia mehu- ja keksitarjoilusta, värittää
nallekuvia tai askarrella kirjanmerkkejä. Jokainen nalleneuvolan asiakas saa käynnistään neuvolakortin.
Venäläisen
basaarin herkkuja
Nallepäivän tapahtuma la 24.10. klo
13–16 pääkirjastossa.
Venäläinen basaari la 24.10. klo 10–14
Sampokeskuksessa.
ELOKUVA
Oulun, Rovaniemen, Kemin ja Kajaanin kaupunginkirjastot aloittavat
uuden Pohjoista elokuvaa -elokuvasarjan lokakuussa. Kirjastoissa esitetään dokumenttiohjaaja Markku
Heikkisen valitsemia dokumenttielokuvia, joiden teemana on hiljentyvä maisema.
Elokuvia yhdistävät niiden poh-
Markku Heikkinen esittelee koko dokumenttisarjan ensimmäisen esityksen yhteydessä to 22.10. klo 18 Rovaniemen pääkirjastossa.
MENE VAIKKA TÄNNE
1
LÄHETÄ MENOTIETO
Menoksi-palstalla
julkaistaan tietoja tulevista
yleisötapahtumista.
Keskiviikkoisin
tapahtumakalenteri.
Lauantaisin juttuja ja kuvia.
Lähetä tiedot sähköpostilla:
ur.toimitus@uusirovaniemi.fi
Lähetä tiedot ajoissa:
keskiviikon lehteen
viimeistään tiistaina klo 10
ja lauantain lehteen
viimeistään torstaina klo 12.
Menotiedot ovat
toimituksellista materiaalia.
Toimitus valitsee ja käsittelee
julkaistavat tiedot.
Kaukaisten esi-isien hahmoja -näyttely
20.–30.10. kaupungintalon aulassa.
Avajaiset ti 20.10. klo 14–14.30.
2
Tervaköörin
näytelmä
pe 23.10.
klo 18
Wiljamissa.
Liput
12/8 e.
TERVAKÖ
ÖRI
TUO SUO
SITUN
ESITYKS
ENSÄ
WILJAM
IIN!
3
Rovaniemen Venäjä-seuran
perinteinen Venäläinen basaari on lauantaina 24.10.
Sampokeskuksessa.
Basaarissa on myytävänä venäläisen keittiön ihania herkkuja kuten
blinejä, kaalipiirakoita, venäläisiä salaatteja, borschkeittoa, kurkkuja,
karpaloita, rahkapullia, omenasarvia, rahkalettuja, rinkeleitä ja karkkeja sekä kahvikakkuja. Ja tietysti
arpoja!
4
25
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
TALVI TULEE,
OUKKU KUTSUU
KUTSUU----
MATTI RAUVAL A
saivälisillä festivaaleilla esitetty kotimainen lyhytelokuva.
Antti Haase: Porouni (Magic Path
Entertainment Oy, 2001) Kesto 27
min. Keski-Australian aavikolla koko
ikänsä asunut aboriginaali taiteilija
Valerie Napaljarri Martin ei ole koskaan nähnyt lunta tai poroja. Porouni on ilakoiva dokumenttielokuva
Valerien matkasta Saamenmaahan.
Matkakertomuksesta nousee esille
syvä luonnon kunnioitus elämän perustana, sekä huoli oman kulttuuriympäristön tulevaisuudesta.
VIE KAVERI RINTEESEEN
KAUSIKOR
TEIST
LOKAKUUS A
SA
ENNAKKO
E
VERKKOKA TU
UPASTA
-10%
www.ounasvaara.
fi
ELOKUVAT 12. MARRASKUUTA
Markku Tuurna: Salla - Selling
the Silence (Filmimaa Oy, 2010)
Kesto 70 min. Markku Tuurnan dokumentti kertoo herättävästi kahden Itä-Lapin kunnan syöksykierteestä. Kamera seuraa tapahtumia
direct cineman keinoin ja katsoja saa
vallan tulkita itse näkemäänsä. Mutta elokuva on myös kauniisti koskettava visuaalinen essee Lapin pikkukuntien tulevaisuuden mahdollisuuksista ja erityisesti erään sallalaisen Jyrkin kokemuksista. Rakentaako hulppeita lomakyliä vai sijoittaa
puhtaaseen luontoon ja hiljaisuuteen – siinäpä pulma.
ELOKUVAT 10. JOULUKUUTA
Mervi Junkkonen: Hiljainen tila
(Klaffi Tuotannot Oy, 2004) Kesto 52
min. Dokumenttielokuva seuraa
lämmöllä sukutilan autioitumisesta
Oulunsalossa. Karjaa viedään teuraaksi, viljelty tila kaventuu ja vähentyy, Suomi elää elinkeinojen
murrosta. Mervi Junkkonen on kuvannut oman perheensä ja sukunsa
tarinaa sydän avoimena ja isänsä
kaitafilmitkin muistaen. Elokuva sai
Risto Jarvan elokuvapalkinnon
vuonna 2005.
■ UKKO JA AKKA. Markku Heikkisen elokuva kuvaa katoavaa elämänmuotoa Kainuussa.
ROA)I
U
E
0
KAUS
25-5
STÖ
KOKO
(SÄÄ T ALK. 230 €/
A
HINN
■ ARKIPUUHIA. Pikkutytöt ovat vedenhakumatkalla Matti Rauvalan kuvassa.
Arkea sodan varjossa
» Matti Rauvala on rovaniemeläi-
nen lääkäri, joka on tehnyt useita
avustustyömatkoja konfliktialueille
Lähi-itään ja Afrikkaan. Nyt hän on
koonnut valokuvistaan näyttelyn,
joka kertoo viime kesän työmatkasta
Jemeniin.
Näyttelyssä on valokuvia kesältä
2015 Jemenistä. Matti Rauvala oli
siellä Lääkärit ilman rajoja -järjestön
tehtävissä maan pohjoisosissa Khameerin kaupungissa, missä järjestö
ylläpitää sairaalaa.
Näyttelyyn valitut kuvat kertovat,
kuinka sotaakin käyvässä maassa tavanomaista elämää jatketaan mahdollisuuksien mukaan. Tiedotusvälineissä nähdään kuvia tuhosta ja
taisteluista, mutta taustalla kuitenkin pieni ihminen yrittää jatkaa elämää niin normaalina kuin mahdollista.
KHAMEERIN KAUPUNKIA ei ole
nyt käynnissä olevassa sisällissodassa pommitettu. Siksi sinne tulee pakolaisia ympäröiviltä tuhoalueilta.
Pakolaisia on majoitettu yksitysasuntoihin ja kouluihin, mutta kaupungin ympäristöön on noussut
myös pakolaisten telttaleirejä.
Vedestä ja polttoaineesta on pulaa, elintarvikkeita ja muuta tavaraa
on satavilla, mutta hinnat nousevat
ja valikoima supistuu koko ajan konfliktin jatkuessa.
Polttoainepulan vuoksi kuljetukset ovat kallistuneet; myös potilaiden pääsy kaupungin sairaalaan on
tästä syystä vaikeutunut ja hidastunut.
Näyttelyssä on kuvia sekä sairaalaympäristöstä että kaupungilta.
TESTAA TIETOSI JA OSALLISTU ARVONTAAN
Palkintona makea FAZER-REPPU
Milloin avattiin Oukun 1. hissi?
1945
1965
1975
Nimi:
sähköposti:
puh:
Palauta arvontakuponki
31.10. Oukun SKI PÖRSSIIN
Arkea sodan varjossa – kuvia Jemenistä, Matti Rauvalan valokuvanäyttely
12.11. saakka kauppakeskus Revontulessa.
KANSIEN VÄLISSÄ
Kaupunginkirjaston työntekijät esittelevät kokoelmien uutuuksia
Rautaneito ei ruostu
CD-levy: Iron Maiden: The book
of souls. Parlophone Records.
2015.
Brittiläisen metallimusiikin sanansaattaja Iron Maiden on tänä vuonna saavuttanut kunnioitettavan 40
vuoden iän. Yhtye on pysynyt hyvässä vireessä ja laajan fanipiirin
suosikkina, josta todistavat menestyksekkäät kiertueet ja edelleen
suhteellisen tasaista tahtia ilmestyvät levytykset.
Uunituore The book of souls
-tuplalevy on bändin 16. studioalbumi. Levy on äänitetty loppuvuo-
desta 2014 ja julkaistu syyskuussa
2015.
Äänityssessiot ranskalaisessa
studiossa tuottivat tarpeeksi materiaalia yhtyeen ensimmäistä studiotuplaa varten. Muiden 2000-luvun Maiden-albumien tapaan sävellysvastuu on jakautunut tasaisemmin bändin jäsenten kesken.
Erityistä huomiota on saanut laulaja Bruce Dickinsonin osuus levyn
keskeisimpien teosten säveltäjänä.
Iron Maiden on säilyttänyt The
book of soulsilla tunnistettavan
tyylinsä. Huomionarvoista on kappaleiden pidentynyt kesto. Levyn
lyhyin kappale on kestoltaan hieman alle viisi minuuttia levyn päättävän eeppisen Empire of the
cloudsin yltäessä jo yli 18 minuutin
kestoon.
Saatavuus: 1 hankinnassa pääkirjaston musiikkiosastolle.
Jouni Mäkinen
Kirjastonhoitaja
LISTALLA
Varatuin kirjallisuus
Rovaniemen
kaupunginkirjastossa
1. Sisko Koskiniemi:
Kääntöpuolella lapsuus
2. Liza Marklund:
Rautaveri
3. Sofi Oksanen:
Norma
4. Mari Jungstedt:
Tummempi taivas
5. David Lagercrantz:
Se mikä ei tapa
6. Veikko Erkkilä:
Jätetyt kodit, tuhotut sillat
7. Paula Hawkins:
Nainen junassa
8. Outi Pakkanen:
Helle
9. Milla Ollikainen:
Pirunkuru
10. Patricia Cornwell:
Samaa verta
MAKEIMMAT JUTUT
26
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
LIIKEHAKEMISTO
KAMPAAMOJA
Rovakatu 13
puh. (016) 312 016
Teija 044 7888 966 • Reija 040 7271965
HIERONTAA/LUONTAISHOIDOT
PALVELUJA
Hieroja
Juha Aspi
• Autokorjaamo • Autokatsastus
040 732 1172
varaaheti.fi/hierojajuhaaspi
• PERINTEINEN HIERONTA
• HERMORATAHIERONTA
• VYÖHYKETERAPIA (Ersdal)
• KORVAKYNTTILÄHOITO
PARTURI-KAMPAAMO
HIEROJA
Tanja Kultti
040-5200 643
Koskikatu 36-38
NOPEAT AJAT!
MARIA
044-536 4208
Maakuntakatu 21
Rovahuolto
KATSASTUS 59 €
(henkilö- ja pakettiautot, ei muita kuluja)
Verkkoajanvaraus katsastukseen: www.rovahuolto.fi
Voit maksaa huollon kätevästi myös kk-erissä!
• Alakorkalontie 10 • 016-310 330
ANNELI
044-210 1078
2010-2015
Pohjolankatu 12
Rovaniemi
P. (016) 310 500
• Kulta- ja hopeakorut
• Kellot • Timantit
• Kello- ja kultasepän palvelut
pe sopim. mukaan
Tiina
Teija
KAUNEUSHOITOLAT
KANSANKATU 14, ROVANIEMI. PUH. 016 310 188. ARK. 9.30-17, LA 10-14
HOITOLA AVATTU
✁
MUSTEET JA
LASERKASETIT
• Tulostimet
• Monitoimilaitteet
• Alkuperäiset
laser-värikasetit
• Kopiopaperit
:a[fa^SEk^h[S``S
>,dEd/EW/Zdd/
Za
fa^SEk^h[S``S
DƵŝƐƚŽƟůĂŝƐƵƵĚĞƚŝůŵĂŶ
ƟůĂǀƵŽŬƌĂĂ͘
Koskikatu 18 A 3 (2. krs), Rovaniemi
www.re-tek.net
p. 045 610 2234
Rovaniemi, puh. 0400 691 727
PARTURILIIKE
IIVARI
Ajanvaraus myös netissä:
https://slotti.fi/booking/
hoiva-jakauneuspalvelutmlaiho
Ɖ͘ϬϰϰϮϬϬϲϴϴϬ
araTaivas
Tav
Jäämerentie 48, 96200 Roi.
Maarit, Mia, Mirva & Kaisa
Rovakatu 11, 96100 Rovaniemi
PITOPALVELUJA
P. 0400 125 820
Miehet 15€, 20€, 23€
Naiset 25€
Tervetuloa!
PARTURI-KAMPAAMO
Ajantasku
Ekokauneushoitola
OSTAA & MYY
Rovakatu 26 A 14 (3.kerros)
p. 0401327116
www.natural-beauty.fi
* Vanhaa
tavaraa
* Sisustus- ja
lahjatavaraa
* Antiikkia
P. 0400 287 542•KOSKIKATU 28
ti-pe 10-17, la 11-15.
TERVEYSPALVELUT
www.seomaki.fi
pello@seomaki.fi
Siivous, ikkunanpesu,
asiointi, vaatehuolto,
pihan siistiminen,
seurustelu, tueksi
omaisten rinnalle.
Juhlapalvelua ammattitaidolla
Vappu Alapeteri
0400 161938, 0400 300 938
»
Rovaniemen kaupunki viettää
keskiviikkona 21. lokakuuta Demokratiapäivää teemalla ”Yhdessä rinnakkain. Demokratiapäivä on joka
päivä”. Kaupunkilaisille tarjotaan
lounasta soppatykistä sekä mahdollisuutta keskustella kaupungin joh-
p. 0400 543 277, www.aitoapu.fi
don ja päättäjien kanssa.
Demokratiapäivän ohjelma alkaa
kello 12 Kansalaistorilla, jossa on paikalla Rovaniemen kaupungin päättäjiä, johtoa sekä kunnallisjärjestöjen edustajia. Puheen pitää kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sakari
KI ROVA
TU
TIETOKONE
TELEVISIO
ÄLYPUHELIN
ASENNUS / HUOLTO / OPASTUS
Puh. 040 513 1169
www.rovaniemendigituki.fi
KOTIPALVELUJA
Päivi Leinonen P. 040-726 7041
Keskustelua ja keittoa
Demokratiapäivänä
kaupungintalolla
EMEN DIG
NI
N
EME DIGI
NI
ROVAKATU 8 • P. 016 310 410
POLTTOÖLJYT
Tilaa numeroista
0400 532 301/Reijo
040 590 6441/Mika
LP AUTOHUOLTO OY
R
UKI OVA
IT
LVELU
PITOP**A
*****
0400-808382
avoinna ma-pe sopimuksen mukaan
Trög. Kansalaistorilla nautitaan
myös yhteinen soppatykkilounas.
KAUPUNGINTALON lämpiössä al-
kaa kello 13 avoin keskustelufoorumi
Kohti uutta kuntaa. Keskustelun
taustalla on tieto siitä, että kunnan
rooli ja tehtävät muuttuvat sosiaalija terveyspalvelujen siirtyessä pois
kuntien järjestämisvastuulta. Jatkossa kunnan tehtävissä korostuu
asukkaiden hyvinvoinnin, kunnan
elinvoiman ja työllisyyden edistäminen, yhteyksien ja verkostojen ra-
kentaminen ja koordinointi sekä uudistuva demokratiatehtävä.
Rovaniemen kaupungin tavoitteena on, että uudistuva Rovaniemi
luodaan osallistuen aktiivisesti yhdessä. Kaupungin tavoite on jatkuva, vuoropuheluun perustuva kehitys.
Demokratiapäivänä keskustellaan yhdessä, mitä on tärkeää vahvistaa. Mitä uutta on tarpeellista luoda ja kokeilla? Mitä voimme vähentää, jotta tuleville polville ei jää kohtuutonta velkataakkaa? Onko jotain,
Juppotie 2, Rovaniemi
Puh. 040 834 9833
[email protected]
www.verhoomominka.fi
josta haluamme luopua kokonaan?
Asukkaiden kanssa keskustelemassa on kaupungin päättäjiä ja
kaupungin edustajia. Tilaisuudessa
on kahvitarjoilu.
Valtakunnallista Demokratiapäivää on vietetty Suomessa 2013 lokakuusta lähtien. Päivä on osa Euroopan Neuvoston Euroopan laajuista
Demokratiaviikkoa.
Demokratiapäivä ke 21.10. klo 12 alkaen Kansalaistorilla ja kaupungintalossa.
27
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
PÖRSSI
SEURAPALSTA
JÄTÄ PÖRSSI-ILMOITUS
» www.uusirovaniemi.fi
» ur.ilmoitukset@uusirovaniemi.fi
Keskiviikon pörssi-ilmoitukset
tiistaina kello 11 mennessä.
Pörssin ilmoitusmaksu 10,60 €
(1–2 riviä) sis. alv. Lisärivit 2 €/rivi.
Lauantain pörssi-ilmoitukset
torstaina kello 11 mennessä.
Seurapalstan ilmoitusmaksu 6,10 €
(7 riviä) sis. alv. Lisärivit 1 €/rivi.
MYYDÄÄN
+RWHOOL MD UDYLQWRODNDOXVWHLWD HGXOOLVHVWL
0\ÌV PºQW\NDOXVWHLWD 3 MOPOJA MYYDÄÄN
+HQNLOÌDXWRQ SHUºNºUU\ UHNLVWHULVVº
1DLVWHQ SRONXS\ÌUº 9DQDPRNDWX 3
OSTETAAN
TURHAT TAVARAT
RAHAKSI VINTIKISSÄ
Vuokraa kirppispöytä,
tai tuo ne meille myyntiin.
Hoidamme myös kuolinpesät.
HUONEISTOJA MYYDÄÄN
0\\GººQ K N ODVLW S VLLVWL UHPRQ
WRLWX NHVNXVWDVVD KHWL YDSDD HGXOOLQHQ
NLQ 5RYDNDWX % KNNNSKS Pg
NHUURNVHVVD ROHYD OºSL WDORQ KXRQHLVWR
VLLVWL 7DORVVD KLVVL+HWL YDSDD +S
b 6RYL HVLW TYÖSUORITUKSIA
Pihatöiden suunnittelun aika. Pyydä ilmainen arvio pihapuiden kaadosta, risujen poisviennistä sekä kantojen jyrsinnästä. Myös
vaikeat kohteet. Kotita.väh.vastuuvah.vak.
[email protected] p. 0505176981. Vuokrattavana pienkaivuri 3,2.
2NWDORMHQ LOPDVWRLQQLQ SXKGLVWXV Vºº
WÌ MD GHVLILRLQWLW\ÌW $ON b
Pihapuiden kaadot ja kantojen jyrsinnät.
Ilmainen arviointikäynti ja vastuuvakuutus.
Polku.com p. 040 555 1883
Varastotie 2, Rovaniemi, 040 179 3254
VUOKRATTAVANA
K N V P‰ 9DS .XQWR K\Yº
.DWDMDUDQQDOOD 3 WDL
Viljelypalstoja (aarin kokoisia) Ounasjoen
varressa n. 15 km Citymarketilta. 95 €/kesä. Varaukset 0400-394 446
HENKILÖASIAT
Hei! Nilissä taas synttärit.
Muista lokakuun tarjous.
SEKALAISIA
Erotiikkaliike Lapin Kuningatar Pohjolankatu 12, Rovaniemi avoinna ti-pe 11-17.30
P. 045 353 0557
www.lapinkuningatar.com
Thai-hieronta Boonmee. Valtakatu 19. Puh.
046-6572851. Tervetuloa.
Pihapuiden kaadot ja kannonjyrsintä. Vastuu vak. kotitalousväh. Ilmainen arviointi
www.polku.com P. 040 555 1883
Korjaavat Kädet Jouko Puska.
Rautiosaari puh. 0400 441161
www.korjaavatkadet.fi
lumityöt.com Kiinteistöjen talvikunnossapitoa. Lapin Konetyö 0400-394 446
Energiatodistukset ja LVI-suunnittelu. www.
energiataitaja.fi / 0451209114
Ilmastointikanava puhdistukset, huopakatto
pinnoitukset. P. 050 3137659
Kaikki kodin remontit! EkoLogista.fi
0409628840 [email protected]
Ompelukone- ja saumurihuollot, takuutyönä. Puh. 0400 394 531.
PALVELUTORI
Uusi työntekijä. Sän Dao, uusi paikka thaihieronta, Valtakatu 19. P. 040 326 1199 Tervetuloa!
OSTETAAN
OSTETAAN
KUOLINPESÄT
sekä muutto- ja
muut jäämistöt.
Nouto ja käteismaksu.
TUHAT-TORI
Puh. 0400 694 496
SEURAPALSTA
Erityislasten Omaiset ELO ry.järjestää Tietoa omaishoidosta -teemaillan 22.10. klo
18-20. Tervetuloa ELOkolol-le (Pohjolankatu 10) kuuntelemaan ja keskustelemaan
omaishoitoasioista. Käydään läpi kuka on
omaishoitaja, mitä etuuksia ja palveluja
omaishoitajalle kuuluu sekä tuoreimmat
kuulumiset mm. Rovaniemen perhehoitajatilanteesta. Mukana Omaishoitajat ja läheiset- liiton aluevastaava Johanna Tervala ja
Napapiirin Omaishoitajien Katri Mustakangas. Ilm. Eveliina P. 040 197 5050.
5RYDQLHPHQ 5HWNHLOLMºW 6HXUDLOWD MºVHQLO
OH WL NOR -+/Q WRLPLVWROOD 5RYD
NDWX $ Nº\QWL VLVºSLKDQ SXROHOWD
.ºVLWHOOººQ PP 9$3(3$WRLPLQWDD MD
VHXUDQ HQVL YXRGHQ WDSDKWXPLD MD WRL
PLQWDD /LVºWLHWRMD +DQQX S (./ 5RYDQLPHQ 6HXGXQ (OºNNHHQVDDMDW
U\ 3RWNXULVVD PDDQDQWDLQD NRNRRQWXX
WDQKXNHUKR NOR NHVNLYLLNNRQD ODX
OXNHUKR NOR NHUKR NOR PXND
QD PDWNDWRLPLVWR 9HLMDODLQHQ
HVLWNºVLW\ÌNHUKR WRUVWDLQD NOR WLLV
WDLQD ERFFLD XLPDKDOOLOOD NOR PXOL
VDOL
(OºNHOLLWRQ 5RYDQLHPHQ \KGLVW\V U\
<KGLVW\NVHPPH RQ YXRWLDV RQ
VLLV DLKHWWD MXKODDQ 9LHWºPPH VLWº
ODXDQWDLQD NOR /DSSLDWDORQ
7LHYDVDOLVVD RKMHOPDOOLVHOOD WLODLVXX
GHOOD -XKODSXKXMDQD RQ NDXSXQNL
QHXYRV +DQQHV 0DQQLQHQ MD RKMHO
PDVVD P\ÌV PRQLSXROLVLD PXVLLNNLH
VLW\NVLº 7LODLVXXV MD VHQ MºONHLQHQ
NDKYLWDUMRLOX RYDW MºVHQLOOH PDNVXWWR
PDW 9LHOº RQ YDUDWWDYLVVD LOWDQº\
WÌNVHHQ .OR DONDYDDQ NDXSXQ
JLQWHDWWHULQ r(VLNRLQHQr HVLW\NVHHQ
bQ KLQWDLVLD OLSSXMD 0ROHPSLLQ WL
ODLVXXNVLLQ LOPRLWWDXWXPLQHQ (H
YD/LLVDOOH SXK VX
PHQQHVVº /ºPSLPºVWL WHUYHWX
ORD
-+/ 3LNNXMRXOX )UDQVPDQQLVVD
3LNNXMRXOXSXIIHH DONDHQ NOR
'RULNVHVVD MDWNDPPH LOWDD NHOOR
NDWVRPDOOD PXVLNDDOLNRPHGLDD
7ºKWLSRMDWr ,OPRLWWDXGX PDNVDPDOOD
PHQQHVVº b MºVHQ b HLMº
VHQ WLOLOOH ), 7HU
YHWXORD +DOOLWXV
Erityislasten Omaiset ELO ry järjestää:
ELOISAT-ryhmän eli haastavasti käyttäytyvien lasten vanhempien vertaisryhmän
ELOkololla (Pohjolankatu 10) 19.10. klo 1820. Teemana hyvät vinkit. Illassa mukana
vanhemmat Kittilästä verkon välityksellä.
Vieraana Kolpeneen palvelukeskuksen kuntoutusohjaaja. Ryhmä on maksuton. Lisätiedot Suvi P. 040 197 6060.
1HXYRNDV .DQVDQNDWX 7RLPLVWR DYRLQQD PDWR NOR SH
NOR 0D NOR RPLOOH
MDORLOOH tWXNLKHQNLOÌLGHQ W\ÌQRKMDXV
+DQKHVVD 7L NOR (OYL MD
(HPHOL tKHWNL LNºLKPLVLOOH 9ººUWLVVº
RKMHOPDKHWNL 5LWYD/LLVD +DUMXPDDQ
MD 7RLYR .RLYXODQ MRKGROOD Q\N\LVHW
MD XXGHW NºYLMºW WHUYHWXORD 7L NOR P\\MºLVWHQ NºVLW\ÌWDONRRW
NDPPDULVVD .H NOR NXOWWXXULYººUWLHVLLQW\MLHQ YXRURMHQ
MDNR .DPPDULVVD .H NOR
\KWHLVODXOXKHWNL /DXOXQ
O\ÌPºW ODXODWWDMDQD .DOHYL 9LLWDOD
NDLNLOOH ODXOXQ \VWºYLOOH DYRLQ WLODL
VXXV 7R NOR DVLRLPLV
UHQNDDQ W\ÌQRKMDXV .DPPDULVVD
1(892.$6 .DQVDQNDWX 1HXYRNDV NXWVXX NDLNNLD YDSDDHK
WRLVW\ÌVWº NLLQQRVWXQHLWD SHUXVNXUV
VLOOH SH OD MD WL .XUVVL PDKGROOLVWDD RVDOOLVWXPLVHVL
PLHOHQNLLQWRLVLLQ DXWWDPLVW\ÌQ WHKWº
YLLQ 7\ÌVWº YDSDDOOH VLLUW\YºW WDL VLLU
W\QHHW VLQXD RGRWWDD XXVL \KWHLVÌ
OPRLWWDXGX MD YDUDD DLND KDDVWDWWH
OXXQ WR PHQQHVVº S
WDL 6XYLPDULD 6DDUHQ
Sºº S .XUVVLRKMHO
PDQ KDDVWDWWHOXORPDNNHHQ MD OLVº
WLHWRMD VDDW WRLPLVWROWD RV .DQVDQ
NDWX NUV /ºPSLPºVWL WHUYHWXORD
1DSDSLLULQ 2PDLVKRLWDMDW U\ MºUMHVWºº
\KGHVVº I\VLRWHUDSLDRSLVNHOLMRLGHQ
NDQVVD 2PD+RLWRU\KPºQ MRND WDU
MRDD WLHWRD MD NHVNXVWHOXMD NRNRQDLV
YDOWDLVHVWD K\YLQYRLQQLVWD RPDLVKRL
WDMLOOH MD KRLGHWWDYLOOH 5\KPº NR
NRRQWXX QHOMºQº SHUºNNºLVHQº NHVNL
YLLNNRQD 3LHNNDULOOD NHOOR
5\KPº RQ PDNVXWRQ HLNº
HQQDNNRLOPRLWWDXWXPLVLD WDUYLWD 7HU
YHWXORD PXNDDQ /LVºWLHWRMD .DWULOWD
S 1HXYRNDV .DQVDQNDWX .RXOXOWD PDKGROOLVHVWL MººYºQ \OL
PººUºUXRDQ MDNHOX LNººQW\QHLOOH DUNL
VLQ 9XRURODSSXMHQ MDNR NOR DONDHQ
VDDSXPLVMºUMHVW\NVHVVº 5XRDQ MDNH
OX NOR 5XRNDD MDHWDDQ
\NVL DQQRVNºYLMº RPDDQ DVWLDDQ WDL
VHQ YRL UXRNDLOOD 9ººUWLVVº 3ººUXRND
RQ PDNVXWRQ PDKGROOLVXXV RVWDD
UXRNDMXRPD OHLYºW \KW b .º\Q
QLQ \KWH\GHVVº HL VDD ROOD SºLKWHLGHQ
YDLNXWXNVHQ DODLVHQD 7LORLKLPPH
SººVHH KLVVLOOº 7LLVWDLVLQ MD SHUMDQWDL
VLQ OHLSºMDNHOXD NºYLMÌLOOH
Erityislasten Omaiset ELO ry järjestää:
ELOn Pikkuilot leikkii -ryhmän eli alle
10-vuotiaiden erityistä tukea tai hoivaa tarvitsevien lasten perheiden vertaistukiryhmän. Ryhmä on maksuton. Monden liikuntasalissa ja ELOkololla (Pohjolankatu 10)
parittomilla viikoilla 17.11. asti. Lisätiedot
Suvilta P. 040 197 6060.
5RYDQLHPHQ RSHWXVDODQ \KGLVW\V U\
-+/ V\\VNRNRXV SHUMDQWDLQD
NOR UDYLQWROD 2SSL
SRMDVVD .ºVLWHOOººQ VººQWÌPººUºLVHW
DVLDW MD YDOLWDDQ \KGLVW\NVHOOH KDOOL
WXNVHQ SXKHHQMRKWDMD MD MºVHQHW WRL
PLQQDQWDUNDVWDMDW Sºº MD YDUDSºº
OXRWWDPXVPLHV VHNº OXRWWDPXVPLHV
.DLNLOOH NRNRXNVHHQ RVDOOLVWXQHLOOH
ODKMDNRUWWL 5RYDQLHPHQ WHDWWHULLQ.R
NRXNVHQ MºONHHQ \KGLVW\NVHQ WDUMRD
PD UXRNDLOX 6LWRYDW LOPRLWWDXWXPLVHW
MD HULW\LVUXRNDYDOLRW PHQ
QHVVº ULLQDDOYLROD#UHGXIL 7HUYHWX
ORD
1DSDSLLULQ 2PDLVKRLWDMDW U\ MºUMHVWºº
\KGHVVº I\VLRWHUDSLDRSLVNHOLMRLGHQ
NDQVVD 2PD+RLWRU\KPºQ MRND WDU
MRDD WLHWRD MD NHVNXVWHOXMD NRNRQDLV
YDOWDLVHVWD K\YLQYRLQQLVWD RPDLVKRL
WDMLOOH MD KRLGHWWDYLOOH 5\KPº NR
NRRQWXX QHOMºQº SHUºNNºLVHQº NHVNL
YLLNNRQD 3LHNNDULOOD NHOOR
5\KPº RQ PDNVXWRQ HLNº
HQQDNNRLOPRLWWDXWXPLVLD WDUYLWD 7HU
YHWXORD PXNDDQ /LVºWLHWRMD .DWULOWD
S /DSLQ DLYR\KGLVW\V U\ $VNDUWHOHPPH
WDXOXMD WR NOR DONDHQ RV .RU
NDORQNDWX NUV 9LUSLQ WVWR 2WD PX
NDDQ VDNVHW MD YºULNNºLWº WLONNXMD 7LHG
SXK .DXSSDWRULQ DVXNDVWXSD NDLNLOOH DYRLQ
3RKMRODQNDWX PDSH 2+-(/0$ 0$ NOR /HY\UDD
WL 7, NOR DON $VXNDVWXYDQ YXRWLV
V\QW\PºSºLYºW .DNNXNDKYLW PXVLLNNLD
MD YLLKW\PLVWº WRLVWHPPH VHXUDVVD NOR
DON +\YºQ PLHOHQ ORXQDV \OLMºº
PºUXRNDD .( NOR 0\\MºLVWHQ YDO
PLVWHOXD 72 NOR $YRLQ NºVLW\ÌSLLUL
NOR DON +\YºQ PLHOHQ ORXQDV NOR
<KWHLVODXOXD .DOHYL 9LLWDOD ODXODWWDD
3( NOR %LQJR 9,5783$6, SDOYHOXN
VHVVDVL VºKNÌLVHW SDOYHOXW MD WLHWRWHN
QLLNNDN\V\P\NVHW 7HUYHWXORD $VXNDV
WXSD SXKWLODYDUDXNVHW 5RYDQLHPHQ 9HQºMº6HXUD U\
9HQºOºLVWHQ KHUNNXMHQ P\\QWLWDSDK
WXPD 9HQºOºLQHQ EDVDDUL 6DPSRNHV
NXNVHVVD OD NOR 1ºLWº
KHUNNXMD RQ WDUMROOD YDLQ NHUUDQ YXR
GHVVD Q\W NDQQDWWDD WXOOD RVWRNVLOOH
,ULQD MD 1LNROD\ 1LNXOLQLQ .DOHYDOD DL
KHLQHQ Qº\WWHO\ NDXSXQJLQWDORQ DX
ODVVD $YDMDLVHW WL NOR
7HUYHWXORD WXWXVWXPDDQ
.DOHYDODQ VDQNDLKLQ
5RYDQLHPHQ NHLODLOXOLLWWR U\Q WLOLNRNRXV
SLGHWººQ NOR DONDHQ
6DQWDVSRUW NHLODKDOOLOOD -RKWRNXQWD
Onko alkoholi ongelmasi? AA-auttava puhelin 040 5210 863 klo 19-21. AA-ryhmät kokoontuvat osoitteessa Sairaalakatu 1 (takapiha) joka päivä klo 19, paitsi keskiviikkoisin,
jolloin kokoontuvat alkoholistin läheiset klo
18.30.( AL-Anon auttava puhelin 045 2755
399, to klo 17.30-20.00.) www.al-anon.fi
3RKMRLV6XRPHQ 6\ÌSº\KGLVW\V U\
5RLQ RVDVWR OD PDUUDVNXXWD NOR PHQHPPH \KGHVVº WHDWWHULLQ NDWVR
PDDQ - 7HUYRQ (VLNRLVWD ,OP 3DXODOOH
3ººV\OLSSXMHQ RPDYDV
WXXRVXXV HXURD RVDVWRQ WLOLOOH ),
YLLP 3RKMRLV6XRPHQ 6\ÌSº\KGLVW\V U\ 5R
YDQLHPHQ RVDVWR 5DXWDURXYDW PD WRLPLVWROOD .RUNDORQN 6\ÌSºKRLWRMHQ
MºONHLQHQ WXUYRWXV V\\W MD KRLWR /\PID
WHUDSHXWWL 6 .LOSHOºLQHQ .XQWRDYXVWD
/LVºW +DQQD +H.H5RL YNR 0HHGLR +DUULHW
3LHNNRODQ YLHUDLOX .H NOR <OHL
VÌPHHGLRWLODLVXXV b (OºNHOºLVWL
ODW 3RKMRODQNDWX 7R NOR /XHQWR,QWLDDQLW b 9DORQVDOLOOD
0DDNXQWDNDWX 7HUYHWXORD
ZZZKHQNLQHQNHKLW\VIL
KOULUT JA KURSSIT
Ilmoittautuminen opiston toimistossa ja internetissä www.rovala.
fi/rovaniemen-kansalaisopisto. Maksu suoritetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
”Elämää kaikilla aisteilla - ilman sisäilmapelkoa” 19.10.
klo 18.-19.30. Ei luentomaksua!
Sotiemme varjoissa: Hangon rintama 27.10. Ilm. 20.10. menn.
Osakkaan muutostyöoikeus ja -vastuu muutostöistä taloyhtiössä 29.10. Ilm. 26.10. menn.
”Masennuksesta selviytyjäksi” – Masennus- ja selviytymisprosessi 2.11. klo 18.-19.30 Ilm. 26.10. menn. Ei luentomaksua!
Omien elintapojen arviointi 6.-13.11. Ilm. 3.11. menn.
Afganistanilaista ruokaa 28.10. Ilm. 23.10. menn.
Grafiikan peruskurssi 14.-15.11., 28.-29.11. 12.-13.12.
Ilm. 9.11. menn.
Joululahjat huovuttamalla 14.11.-5.12. Ilm. 10.11. menn.
Kuppi ja lautanen 14.-21.11. Ilm. 9.11. menn.
Linna, maja tai luolasto savesta 1.11. Ilm. 26.10. menn.
Karaoke-kurssi, jatko 27.-29.11. Ilm. 12.11. menn.
Osaamista CNC -jyrsintään 2.11.-7.12.15. ja 11.1.-1.2. I6. Ilm.
27.10. menn.
Alajyrsinkoneen turvallinen käyttö16.11. Ilm. 11.11. menn.
Finnish for foreigners -Suomen alkeisjatko 3.11.-1.12.
Ilm. 29.10. menn.
Swing-tanssikurssi II 20.-21.11. Ilm. 13.11. menn.
Toimisto auki ma-to 12-17, pe 12-16
puh. 040 487 3010, Rovala 5, 96100 ROVANIEMI
Rovalan Setlementti ry
28
Uusi Rovaniemi | Lauantai 17.10.2015
AJASSA
Rovaniemellä
etsitään
fitness-missiä
KUNNON STARTTI
Ville Vilén
Kirjoittaja on liikunnanohjaaja ja voimaileva joogailija, joka haluaa auttaa sinut alkuun matkallesi kohti aktiivista elämäntapaa.
»
Parempi kuin sinä
K
un aloitat, tulet todennäköisemmin olemaan surkea. Hyväksy se heti, niin pääsemme paljon pidem-
mälle.
Haluat olla hyvä asioissa. Ihmisen motivaatio roikkuu vahvasti kyvykkyydessä ja taidossa: Jos et osaa
jotakin, et tule jatkamaan kauaa. Et
halua olla huono. Ehkä sen takia 90
prosenttia meistä uskoo olevansa
keskivertoa parempia autoilijoita.
Kerran eräs nuori naisasiakkaani tunsi itsensä heikoksi, kun vertasi itseään minuun. Kohtelias ajatus,
mutta melko turmiollinen innostukselle. Häneltä meni täysin tutkan ohi se fakta, että olen treenannut jo lukuisia vuosia saavuttaakseni tämän pisteen. Olen ollut surkea
ja olen surkea joissain asioissa nykyäänkin.
TÄLLÄKIN HETKELLÄ Rova-
niemen kodeissa kuulailee ihmisiä,
jotka eivät omasta mielestään ole
tarpeeksi hyvässä kunnossa kuntosalille. Ihmisiä, jotka eivät käy lenkillä, koska muut juoksevat nopeammin ja pidemmälle.
Aloittaminen ei vaadi hyvää kuntoa.
Jos käytät aikasi itsesi alasajoon,
Tälläkin hetkellä Rovaniemen kodeissa
kuulailee ihmisiä,
jotka eivät omasta
mielestään ole
tarpeeksi hyvässä
kunnossa kuntosalille.
A
■ TYYLIKÄSTÄ LAPPIA. Arctic Light -hotellin huoneet ovat yksilöllisiä.
Arctic Light Suomen
toiseksi paras hotelli
»
et tule ikinä löytämään liikunnan
iloa. Jos mittaat arvoasi tai itsetuntoasi vertaamalla sitä, miltä näytät
tai kuinka kovassa kunnossa olet, et
tule ikinä olemaan tyytyväinen. Joku on aina kovemmassa kunnossa.
Kaikki aloittavat jostakin. Kun
aloitat, määrität lähtötasosi. Et arvoasi ihmisenä. Ainut asia, jolla on
väliä, on toimintasi. Ensimmäisestä
askeleestasi lähtien, keskity kehittymään joka viikko. Jos tänään olet
hieman parempi kuin viime viikolla, olet taas askeleen edempänä. Jos
jatkat samalla polulla viikosta toiseen, et uskokaan mihin kaikkeen
lopulta pystyt.
Oma Hammaslääkärisi
pitää hyvää huolta Sinusta.
AJANVARAUS 010 273 8120
Osoite: Valtakatu 16, Rovaniemi
Ennakkonäytös
pe 23.10. klo 19
Ensi-ilta
la 24.10. klo 19
Päivänäytös
ma 26.10. klo 14
keminteatteri.com
Lippukassa puh. (016) 258 232
Kemin kaupunginteatteri, Marina Takalon katu 3, 94100 Kemi
Hotellihakusivusto Trivagon
mukaan rovaniemeläinen Arctic
Light on Suomen toiseksi paras hotelli. Trivago on tehnyt listauksensa
hotellivieraiden arvioiden perusteella. Paras hotelli Suomessa on listauksen mukaan hotelli Fabian Helsingissä.
Hotelli Fabianin arvosana listauksessa on 91,02 ja Arctic Lightin
90,54. Kolmanneksi sijoittuu Indigo
Helsinki Boulevard, jonka arvosana
on 90,45. Sekä rovaniemeläinen
Arctic Light että Indigo Helsinki
Boulevard ovat uusia, tänä vuonna
avattuja hotelleja.
Listauksessa on otettu huomioon
kaikki Trivagossa listatut Suomessa
sijaitsevat hotellit, joilla on yli 200
arviota. Listaan ei ole sisällytetty
muita majoitusvaihtoehtoja kuin
hotelleja. Hotellien arvosanat perustuvat yli 180 miljoonaan integroituun hotelliarvosteluun Trivagossa.
Trivago on maailman suurin hotellihakusivusto.
Fitness Cover Girl 2016 on uudenlainen kauneuskilpailu, jossa yhdistyvät show ja urheilullisuus, kovassa nosteessa oleva fitness-trendi
sekä esiintyminen ja kauneuskilpailun elementit. Kilpailukiertue yltää
Rovaniemelle, jossa valitaan myös
maakunnan edustusneito eli Rovaniemen Neito.
Kilpailussa etsitään sporttista,
mallin ominaisuudet omaavaa tyttöä, jolla on kiinnostusta fitnestä
kohtaan lajina. Kilpailun osallistujilta ei kuitenkaan vaadita perusteellista fitnesskuntoa vaan liikunnallista,
mallimaista vartaloa.
Rovaniemen kilpailun yhteydessä
valitaan myös maakunnan edustusneito eli Rovaniemen Neito, joka tulee toimimaan paikallisissa yrityksissä promootiotehtävissä sekä erilaisissa tapahtumissa vetonaulana.
Maakunnan edustusneidon tulee olla esiintymistaitoinen, sanavalmis,
loistavan lavakarisman omaava nuori nainen, jolla riittää pontentiaalia
tehdä erilaisia mallin työtehtäviä.
Fitness Cover Girl 2016 -osakilpailuun sekä Rovaniemen Neito -kilpailuun voi lähettää hakemuksen kuvien kera osoitteeseen johanna@facemaker.fi.
Fitness Cover Girl 2016 Night pe
14.11. Amarillossa.
PERJANTAISIN
- 20.11.2015
- 27.11.2015
- 4.12.2015