Opinto-opas - Loimaan Lukio

Transcription

Opinto-opas - Loimaan Lukio
1. SISÄLLYSLUETTELO
2. NÄKYMIÄ LUKUVUODELLE 2015-2016
2
3. TIETOJA LOIMAAN LUKIOSTA
3
4. LUKION HENKILÖKUNTA LUKUVUONNA 2015-2016
4
5. LUKUVUODEN 2015 - 2016 TYÖ- JA LOMA-AJAT
5
6. LUKUVUODEN 2015 – 2016 KALENTERI
6
7. LOIMAAN LUKION AINEVALINTAKORTTI 2015- 2016
11
8. KURSSITARJOTIN 2015 – 2016
12
9. OPISKELU LOIMAAN LUKIOSSA
14
10. YLIOPPILASTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA
16
11. OMA YO-KIRJOITUSSUUNNITELMANI
18
12. OPINTOSOSIAALISET EDUT
19
13. OPPILASKUNTA
19
14. LOIMAAN LUKION KURSSIT
20
15. KURSSEILLA KÄYTETTÄVÄT OPPIKIRJAT 2015 – 2016
32
16. LOIMAAN LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
32
17. OMAN AJANKÄYTÖN SUUNNITELMA
33
1
2. NÄKYMIÄ LUKUVUODELLE 2015 - 2016
Tervetuloa uuteen lukuvuoteen Loimaan lukiossa! Opiskelijamme viihtyvät lukiossamme ja saavuttavat
hyviä tuloksia. Varmaa on, että olet tehnyt hyvän päätöksen valitessasi opiskelupaikaksesi Loimaan lukion.
Lukio-opiskelussa painottuu vuosi vuoden jälkeen enemmän sähköinen oppimisympäristö ja sähköiset
opetusmenetelmät. Siksi nyt lukionsa aloittavilta on ensimmäistä kertaa vaadittu kaikilta oman tietokoneen
hankkimista ja käyttöä lukio-opinnoissa. Suurin osa nyt lukionsa aloittaneista tulee myös osallistumaan
sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin.
Yhteydenpidossa koulun sekä opiskelijan ja tämän huoltajan kanssa käytetään Wilmaa, joka on tuttu jo
peruskoulusta paitsi että Wilman käyttö lukiossa on huomattavasti laajempaa. Wilmassa opiskelija näkee
lukujärjestyksensä ja suorituksensa sekä tekee kurssivalintansa. Wilman kautta opettaja voi myös lähettää
viestejä opiskelijoille ja huoltajalle ja nämä vastaavasti opettajalle. Wilman aktiivinen käyttö on yksi edellytys
hyvään opintomenestykseen.
Lukiossa opiskelun on tarkoitus olla päätoimista opiskelua. Siksi työnteko ja lomamatkat kouluaikana eivät ole
suotavia. Myös abiturienttien keväinen ns. lukuloma tulisi käyttää ensisijaisesti kirjoitettavien aineiden
kertaamiseen.
Poissaolojen kohdalla noudatetaan tuttua käytäntöä eli poissaolo pitää selvittää välittömästi kun on jälleen tullut
kouluun esimerkiksi sairastelun jälkeen. Selvittämistä ei tulisi venyttää koska selvittämätön poissaolo herättää
aina epäilyn asiattomasta poissaolosta. Poissaolot selvitetään Wilmassa, alaikäisen osalta selvityksen tekee
huoltaja ja täysi-ikäinen selvittää poissaolonsa itse.
Mikäli on tarve ylimääräiselle lomalle, anotaan nekin Wilmassa kohdassa Hakemukset ja päätökset. Muista,
että vastaat itse loma-ajan läksyjen ja muiden tehtävien tekemisestä.
Lukion opettajat ja koko henkilökunta tekevät parhaansa auttaakseen sinua opinnoissasi. Menestystä
lukuvuodelle 2015-2016!
Tämän opinto-oppaan omistaa:
Nimi:____________________________________Ryhmä:_______
Puh:___________________________
2
3. TIETOJA LOIMAAN LUKIOSTA
Osoite:
Puistokatu 16, 32200 Loimaa (Yhteiskoulun kiinteistö)
Kanslian puhelin:
02 761 1383, 050 311 4555
Internet:
www.loimaanlukio.fi
Sähköposti:
[email protected]
Fax:
02 767 0444
Rehtori:
Hannu Lahti puh. 02 761 1380 [email protected]
Koulusihteeri:
Kirsi Rantanen, puh.02 761 1383, 050- 311 4555, [email protected]
Opinto-ohjaaja (OPO):
Vesa Parttimaa, puh.02 761 1384, [email protected]
Opettajien huone:
puh.02 761 1382, opettajat ovat tavoitettavissa välituntisin tai sähköpostitse
Henkilökunnan sähköpostit: [email protected]
Ilmoitukset:
Koulun viralliset ilmoitukset kiinnitetään 2. kerroksen ilmoitustauluille. Päivittäistä
informaatiota tulee myös Wilmassa. Ilmoituksia on myös koulun www-sivujen
ajankohtaista -palstalla.
Kouluruokailu:
Opiskelijoille tarjotaan koulupäivinä lounas. Ruokala sijaitsee kiinteistön
pohjakerroksessa. Lukion ruokailu porrastetaan opetusryhmittäin välille kello 11.35
- 12.25. Ruokajonoon on tultava rauhallisesti. Ruokalassa noudatetaan hyviä
tapoja. Tuolit nostetaan pöytien alle ruokailun jälkeen.
Kouluruokailuun liittyvissä asioissa (esim. allergiat, erityisruokavaliot) on
otettava suoraan yhteyttä ruokalan emäntään (puhelin: 02 761 1363).
Terveydenhoitaja:
Terveydenhoitaja Eija Ahonen on tavattavissa koululla pohjakerroksessa
huoneessa B002. Puhelinaika ja vapaa vastaanottoaika on 10.15 -11.15. Puh.
02 7612327 / 040 526 7271.
Ensimmäisen vuoden opiskelijat käyvät terveydenhoitajan luona
henkilökohtaisessa terveystarkastuksessa. Opiskelija huolehtii itse ajan
varaamisesta tarkastukseen ensimmäisen vuoden aikana (huhtikuun loppuun
mennessä).
Toisen vuoden opiskelijat käyvät koululääkärin terveystarkastuksessa ( asetus
380/2009). Opiskelijoita kehoitetaan olemaan aktiivisia ajan varaamiseksi
terveydenhoitajalta tätä varten. Poikkeuksena tästä ovat loimaalaiset pojat, jotka
kutsutaan toisen luokan keväällä armeijan kutsuntatarkastukseen koululääkärin
tarkastuksen sijaan.
Jos sairauden vuoksi tarvitset lääkärin vastaanottoaikaa niin ota yhteyttä omaan
terveyskeskukseen.
Koulukuraattori ja koulupsykologi:
Loimaan kaupungin koulukuraattorina toimii Marja-Liisa Laitila (puhelin: 0504659586) ja koulupsykologina Jutta Mattila (050-3114551). Opiskelija voi tulla
keskustelemaan kuraattorin tai psykologin kanssa koulunkäyntiin
liittyvän tai jonkun muun pulman vuoksi. Aloite keskusteluun voi tulla myös
vanhemmalta, opettajalta tai muulta oppilaan lähipiiriin kuuluvalta. Keskustelut
kuraattorin ja psykologin kanssa ovat luottamuksellisia. Kuraattorin työhuone B025
ja psykologin työhuone B026 sijaitsevat kiinteistön pohjakerroksessa.
Hammashoito:
Loimaalaiset ja oripääläiset lukiolaiset voivat hakeutua hammastarkastukseen ja hoitoon Loimaan pääterveysasemalle tai muuhun kunnan hammashoitolaan.
Muista kunnista kotoisin olevat oppilaat saavat vain ensiavun hammasvaivoihinsa,
muut hoidot pitäisi saada loma-aikoina kotipaikkakunnalla. Ajanvaraus tapahtuu
numerosta 02 761 2018. Hammashoitola on avoinna ma - to klo 8 – 15.30 ja pe klo
8 - 15. Päivystysvastaanotto on päivittäin klo 12.00 eteenpäin jossain kaupungin
terveysasemista. Hoito on maksutonta alle 18-vuotialle.
3
4. LUKION HENKILÖKUNTA LUKUVUONNA 2015 - 2016
Opettajat ovat tavattavissa opetustuntiensa yhteydessä. Muuna aikana opettajat tavoittaa parhaiten opettajien
huoneesta tai opettajien työtilasta. Jokaisella opettajalla on opettajien huoneen aulassa oma postilaatikko, johon
opiskelijat voivat jättää viestejä ja palautuksia. Opettajien sähköposti on muotoa [email protected].
AINEET
OPETTAJA
RYHMÄNOHJAAJA (*)
RYHMÄNOHJAUS
LUOKKA
(Kaikki opettajan
tunnit eivät ole
tässä luokassa.)
äidinkieli ja kirjallisuus
äidinkieli ja kirjallisuus
Turta, Annika
englanti, venäjä
ruotsi, historia
englanti, ranska
saksa, ruotsi, espanja
englanti, espanja
Elomaa, Heljä
Heikkinen, Jukka
Hirvonen, Leena
Jaakkola, Raili
Esala, Maria
matematiikka
fysiikka, matematiikka
matematiikka
kemia, matematiikka
Raittila, Terhi
Salmenoja, Riitta
Aaltonen, Tero
Suovanen, Marika
2D/14
B211
A319
B210
B203
biologia, maantieto
historia, yhteiskuntaoppi
filosofia, uskonto
psykologia, terveystieto, uskonto, erit.op
rehtori, historia
Honkala, Mikko
Kuusinen, Janne
Mattila, Tapio
Toivola, Kirsi
Lahti, Hannu
3C/13
2C/14
3A/13
A318
B202
B212
musiikki
OPO, liikunta
liikunta, terveystieto
kuvataide
kuvataide
Mako, Matti
Parttimaa, Vesa
Parttimaa, Minna
Viljanen, Päivi
Syksy, Aino
4E/12
A005
3D/13
B225
2A/14
B103
B110
B102
B111
2B/14
3B/13
RYHMÄNOHJAUS(*)
Ryhmänohjaaja pitää joka tiistai ryhmänohjaustuokion omalle ryhmälleen kello 10.45 - 11.00.
Ryhmänohjauksessa käsitellään lukio-opiskeluun, aikatauluihin ja oppilaskunnan toimintaan liittyviä tärkeitä
ajankohtaisia asioita. Läsnäolo on kaikille pakollista. Ryhmänohjauksia on myös esimerkiksi kokeiden
palautuspäivinä.
Jos opiskelija esimerkiksi sairauden vuoksi on poissa ryhmänohjauksesta, hänen on otettava kouluun
palattuaan yhteys ryhmänohjaajaansa.
Ryhmän tunnus: 1A/15 = syksyllä 2015 opiskelun aloittanut 1. vuoden opiskelijoiden ryhmä.
4
5. LUKUVUODEN 2015 - 2016 TYÖ- JA LOMA-AJAT
1. JAKSO: 13.8.2015 – 5.10.2015
2. JAKSO: 6.10.2015 – 1.12.2015
3. JAKSO: 2.12.2015 – 5.2.2016
4. JAKSO: 8.2.2016 – 8.4.2016
5. JAKSO: 11.4.2016 – 4.6.2016
koeviikko ma 28.9. – ma 5.10.
koeviikko ti 24.11 – ti 1.12.
koeviikko pe 29.1. – pe 5.2.
koeviikko pe 1.4. – pe 8.4.
koeviikko ke 25.5. – ke 1.6.
Syksyn ylioppilaiden lakkiaiset ovat itsenäisyyspäivän juhlassa 4.12.2015 kello 12.15 alkaen.
Kevään ylioppilaiden lakkiaiset ovat kevään Ylioppilasjuhlassa 4.6.2016 kello 11 alkaen.
Syysloma 12.- 16.10.2015
Joululoma 19.12.2015- 3.1.2016
Talviloma 22.- 26.2.2016
TUNTIKAAVIO ELI PALKITUS JA VÄLITUNNIT
KLO
8.10 – 8.55
9.00 – 9.45
10.00 - 10.45
11.00 -
- 13.00
13.10 - 13.55
14.05 - 14.50
14.50 - 15.35
MA
TI
KE
TO
PE
1
1
2
4
2
2
3
5
3
3
1
6
1
1
3
4
2
2
3
5
5
6
8*
8*
6
4
9*
9*
4
5
7
7
5
6
7
4
6
7
7
Lounas 3. vuoden opiskelijat kello 11.35 – 12.05
Lounas 2. vuoden opiskelijat kello 11.45 – 12.15
Lounas 1. vuoden opiskelijat kello 11.55 – 12.25
* Palkkien 8 ja 9 tunteja on vain kaksi viikossa. Palkkien 8 ja 9 tunnit jatkuvat koko lukukauden ajan.
KOEVIIKON KOEPÄIVÄT:
Kokeet pidetään välillä 8.10-13.00
Opettaja ilmoittaa koeajan.
Kokeiden arvosanat ja kurssiarvosanat näkyvät
Wilmassa kun opettaja on ne sinne saanut laitettua.
Kokeet palautetaan opettajan ilmoittamana aikana.
5
6. LUKUVUODEN 2015 – 2016 KALENTERI
JAKSO 1:
vk
33
vk
34
vk
35
vk
36
vk
37
to
13.8.
pe
Koulu alkaa. 1.jakso 38 työpäivää
ke
9.9.
14.8.
to
10.9.
la
15.8
pe
11.9.
su
16.8.
la
12.9.
ma
17.8.
su
13.9.
ti
18.8.
ma
14.9.
ke
19.8.
Edellisen kevään 5. jakson uusintakokeet
ti
15.9.
to
20.8.
Edellisen kevään 5. jakson uusintakokeet
ke
16.9.
pe
21.8.
to
17.9.
la
22.8.
pe
18.9.
su
23.8.
la
19.9.
ma
24.8.
su
20.9.
ti
25.8.
ma
21.9.
ke
26.8.
ti
22.9.
to
27.8.
ke
23.9.
pe
28.8.
to
24.9.
la
29.8.
pe
25.9.
su
30.8.
la
26.9.
ma
31.8.
su
27.9.
ti
1.9.
ma
28.9.
ke
2.9.
Koulukuvaus
ti
29.9.
YO-vieras kieli, lyhyt oppimäärä
Koeviikko
Koeviikko
to
3.9.
Koulukuvaus
ke
30.9.
Koeviikko
pe
4.9.
to
1.10.
Koeviikko
la
5.9.
pe
2.10.
Koeviikko
Valtakunnallinen ABITTI-harjoitus, äidinkieli
su
6.9.
la
3.10.
ma
7.9.
YO-kuuntelu, toinen kotimainen kieli
su
4.10.
ti
8.9
YO-kuuntelu, vieras kieli pitkä oppimäärä
ma
5.10.
vk
38
vk
39
Vanhempainilta 1. vuoden opiskelijoiden
vanhemmille
vk
40
vk
41
YO-kuuntelu, vieras kieli lyhyt oppimäärä
YO-Äidinkieli, tekstitaito
YO-Ps, Fi, Hi, Fy, Bi
YO-englanti
YO- ruotsi
YO-äidinkieli, esseekoe
YO-matematiikka
YO- Ue, Et, Yh, Ke, Ge, Ke
Koeviikko
LUKUJÄRJESTYKSENI JAKSOSSA 1:
MA
TI
KE
TO
PE
1
2
3
1
2
2
3
1
3
3
4
5
6
4
5
6
6
4
5
6
6
7
7
8
9
7
8.10 - 8.55
9.00 - 9.45
10.00 - 10.45
11.00 - *
* -13.00
13.10 - 13.55
14.05 - 14.50
14.50 - 15.35
* = puolen tunnin lounastauko
6
JAKSO 2:
vk
41
vk
41
vk
42
vk
43
vk
44
vk
45
ti
6.10.
ke
2. jakso alkaa (36 työpäivää)
ke
4.11.
7.10.
to
5.11.
to
8.10.
pe
6.11.
pe
9.10.
la
7.11.
la
10.10
su
8.11.
su
11.10
ma
9.11.
ma
12.10
ti
10.11
ti
13.10
ke
11.11
ke
14.10
to
12.11
to
15.10
pe
13.11
pe
16.10
la
14.11
la
17.10
su
15.11
su
18.10
ma
16.11
ma
19.10
ti
17.11
ti
20.10
ke
18.11
ke
21.10
Uusintakokeet 1. jakso
to
19.11
to
22.10
Uusintakokeet 1.jakso
pe
20.11
pe
23.10
la
21.11
la
24.10
su
22.11
su
25.10
ma
23.11
ma
26.10
ti
24.11
Koeviikko
ti
27.10
ke
25.11
Koeviikko
ke
28.10
to
26.11
Koeviikko
to
29.10
pe
27.11
Koeviikko
pe
30.10
la
28.11
la
31.10
su
29.11
su
1.11.
ma
30.11
Koeviikko
ma
2.11.
ti
1.12
Koeviikko
ti
3.11.
vk
46
Syysloma
vk
47
vk
48
vk
49
Vanhempainilta 2. vuoden opiskelijoiden
vanhemmille
LUKUJÄRJESTYKSENI JAKSOSSA 2:
MA
TI
KE
TO
PE
1
2
3
1
2
2
3
1
3
3
4
5
6
4
5
6
6
4
5
6
6
7
7
8
9
7
8.10 - 8.55
9.00 - 9.45
10.00 - 10.45
11.00 - *
* -13.00
13.10 - 13.55
14.05 - 14.50
14.50 - 15.35
* = puolen tunnin lounastauko
7
JAKSO 3:
vk
49
vk
50
vk
51
vk
52
ke
2.12.
to
3.12.
pe
4.12.
la
5.12.
su
3. jakso alkaa (37 työpäivää)
Studia-messut
pe
8.1.
la
9.1.
su
10.1
ma
11.1.
6.12
ti
12.1.
ma
7.12
ke
13.1.
ti
8.12
to
14.1.
ke
9.12
pe
15.1.
to
10.12
la
16.1.
pe
11.12
su
17.1.
la
12.12
ma
18.1.
su
13.12
ti
19.1.
ma
14.12
ke
20.1.
ti
15.12
to
21.1.
ke
16.12
Uusintakokeet 2. jakso
pe
22.1.
to
17.12
Uusintakokeet 2. jakso
la
23.1.
pe
18.12
Joulujuhla
su
24.1.
la
19.12
Joululoma
ma
25.1.
su
20.12
ti
26.1.
ma
21.12
ke
27.1.
ti
22.12
to
28.1.
ke
23.12
.
24.12
pe
29.1.
la
30.1.
su
31.1.
ma
1.2.
Koeviikko
ti
2.2.
Koeviikko
ke
3.2.
Koeviikko
to
4.2.
Koeviikko
pe
5.2.
Koeviikko
to
Syksyn ylioppilasjuhla klo 12.15 alkaen
vk
2
Ilmoittautuminen uusintakokeeseen päättyy
vk
3
vk
4
<2014
vk
1
2015>
su
3.1.
ma
4.1.
ti
5.1.
ke
6.1.
to
7.1.
vk
5
Kevätlukukausi alkaa
Loppiainen
Ammatinvalintapäivä
Koeviikko
LUKUJÄRJESTYKSENI JAKSOSSA 3:
MA
TI
KE
TO
PE
1
2
3
1
2
2
3
1
3
3
4
5
6
4
5
6
6
4
5
6
6
7
7
8
9
7
8.10 - 8.55
9.00 - 9.45
10.00 - 10.45
11.00 - *
* -13.00
13.10 - 13.55
14.05 - 14.50
14.50 - 15.35
* = puolen tunnin lounastauko
8
JAKSO 4:
vk
6
vk
7
vk
8
vk
9
vk
10
ma
8.2.
ti
4. jakso alkaa (38 työpäivää)
Potkiaiset, äidinkielen preliminäärien palautus
to
10.3.
9.2.
pe
11.3.
ke
10.2.
la
12.3.
to
11.2.
su
13.3.
pe
12.2.
ma
14.3.
la
13.2.
ti
15.3.
su
14.2.
ke
16.3.
ma
15.2.
to
17.3.
ti
16.2.
YO-kuuntelu vieras kieli pitkä oppimäärä
Preliminäärikokeiden palautus
Kokeiden ja muiden
preliminäärien
YO-kuuntelu
toinen kotimainen
kielipalautus
pe
18.3.
ke
17.2.
la
19.3.
to
18.2.
su
20.3.
pe
19.2.
YO-kuuntelu lyhyt vieras kieli
Ilmoittautuminen uusintakokeeseen päättyy
Penkkarit
Abitodistusten jako
Vanhojen päivä
ma
21.3.
la
20.2.
ti
22.3.
su
21.2.
ke
23.3.
ma
22.2.
to
24.3.
ti
23.2.
pe
25.3.
ke
24.2.
la
26.3.
to
25.2.
su
27.3.
Pääsiäinen
pe
26.2.
ma
28.3.
2. Pääsiäispäivä
la
27.2.
ti
29.3.
su
28.2.
ke
30.3.
ma
29.2.
to
31.3.
ti
1.3.
Uusintakokeet 3. jakso
pe
1.4.
ke
2.3.
Uusintakokeet 3. jakso
la
2.4.
to
3.3.
su
3.4.
pe
4.3.
ma
4.4.
Koeviikko
la
5.3.
ti
5.4.
Koeviikko
su
6.3.
ke
6.4.
ma
7.3
to
7.4.
Koeviikko
Sähköisen kokeen kenraaliharjoitus 6 tuntia
Koeviikko
ti
8.3
pe
8.4.
Koeviikko
ke
9.3.
la
9.4.
YO-äidinkieli tekstitaito
vk
11
vk
12
Talviloma
vk
13
vk
14
YO- äidinkieli, esseekoe
YO- Ue, Et, Yh, Ke, Ge, Te
YO- englanti
YO- ruotsi
YO- matematiikka
Pitkäperjantai
YO- Ps, Fi, Hi, Fy, Bi
YO-vieras kieli, lyhyt oppimäärä
Koeviikko
LUKUJÄRJESTYKSENI JAKSOSSA 4:
MA
TI
KE
TO
PE
1
2
3
1
2
2
3
1
3
3
4
5
6
4
5
6
6
4
5
6
6
7
7
8
9
7
8.10 - 8.55
9.00 - 9.45
10.00 - 10.45
11.00 - *
* -13.00
13.10 - 13.55
14.05 - 14.50
14.50 - 15.35
* = puolen tunnin lounastauko
9
JAKSO 5:
vk
15
vk
16
vk
17
vk
18
ma
11.4.
ti
5. jakso alkaa (39 työpäivää)
vk
19
ma
9.5.
12.4.
ti
10.5.
ke
13.4.
ke
11.5.
to
14.4.
to
12.5.
pe
15.4.
pe
13.5.
la
16.4.
la
14.5.
su
17.4.
su
15.5.
ma
18.4.
ma
16.5.
ti
19.4.
ti
17.5.
ke
20.4.
ke
18.5.
to
21.4.
to
19.5.
pe
22.4.
pe
20.5.
la
23.4.
la
21.5.
su
24.4.
su
22.5.
ma
25.4.
ma
23.5.
ti
26.4.
Uusintakokeet 4. jakso
ti
24.5.
ke
27.4.
Uusintakokeet 4. jakso
ke
25.5.
Koeviikko
to
28.4.
to
26.5.
Koeviikko
pe
29.4
pe
27.5.
Koeviikko
la
30.4.
la
28.5.
su
1.5.
su
29.5.
ma
2.5.
ma
30.5.
Koeviikko
ti
3.5
ti
31.5.
Koeviikko
ke
4.5.
ke
1.6.
Koeviikko
to
5.5.
Helatorstai
to
2.6.
Retkipäivä
pe
6.5.
Vapaapäivä
pe
3.6.
la
7.5.
la
4.6.
Teemapäivä
Kokeiden palautus
Kevään ylioppilasjuhla klo 11 alkaen
su
8.5.
vk
20
Ilmoittautuminen uusintakokeeseen päättyy
vk
21
Vappu
vk
22
Kesäloma
LUKUJÄRJESTYKSENI JAKSOSSA 5:
MA
TI
KE
TO
PE
1
2
3
1
2
2
3
1
3
3
4
5
6
4
5
6
6
4
5
6
6
7
7
8
9
7
8.10 - 8.55
9.00 - 9.45
10.00 - 10.45
11.00 - *
* -13.00
13.10 - 13.55
14.05 - 14.50
14.50 - 15.35
* = puolen tunnin lounastauko
10
7. LOIMAAN LUKION AINEVALINTAKORTTI 2015- 2016
Ainevalintakorttiin tehdään suunnitelma lukio-opintojen suorittamisesta.
Kun olet suorittanut kurssin (saanut hyväksytyn arvosanan), yliviivaa kurssi vinoviivalla/.
Pakolliset kurssit on lihavoitu, muut normaalilla fontilla. Ainevalintakortti on myös suositus kurssien suoritusaikatauluksi, jota voi käyttää
valintojesi helpottamiseksi. Voit poiketa suosituksista, mutta tee se harkiten.
KURSSEJA / LUKUVUOSI
1. vuosi
30-34
2. vuosi
30-32
3. vuosi
15-20
KURSSEJA / JAKSO
5-7
5-7
5-7
Äidinkieli ja kirjallisuus
1 2 3 7 10 12 13 14
4 5 6 7 12 13 14
8 9 7 10 11 15
Englanti (A-kieli)
0123
456
7 8 9 11
Ruotsi (B-kieli)
012
3456
79
Matematiikka pitkä
1 2 3 4 5 11 17
6 7 8 9 10
12 13 15 16
Matematiikka lyhyt
123
45678
8 9 10
Fysiikka
123
456
7 8 9 10
Kemia
12
346
5 8 Fy9
Biologia
1
236
45678
Maantiede
1
234
345
Uskonto
124
2346
567
Elämänkatsomustieto
1
2
3
Filosofia
1
23
45
Historia
1 2 5 10
3 4 5 6 10
5 6 9 10
Yhteiskuntaoppi
7
12346
34567
Psykologia
12
34
5678
Musiikki
1 (2) 3 4
(2) 3 4 5 6
567
Kuvataide
1 (2) 3 4 6 8
345678
5679
Liikunta
1 2 3 4(pojat) 6 11
3 4 5 6 9 11
3 5 6 7 8 9 10 11
Terveystieto
1
23
234
Oppilaanohjaus
1
2
B2 – kieli sa
123
4567
B2 - kieli ra, ve
3456
789
B3 - kieli sa, ra
12
3456
789
B3- kieli ve
123
4 5 6
789
B3- kieli es
12
345
678
Tietotekniikka
12
12
12
Urheilulinja***
123
456
7
Ilmaisutaito
1
2
3
Median lukiodiplomi
1
Oppilaskuntatoiminta
Kansainvälinen toiminta
1
1
Liikennekasvatus
Tekstiilityö
8
1
2
2
1
1
2
3
*** Urheilulinjan opiskelijoille.
Kursseja yhteensä
1. vuonna _______
2. vuonna ________
11
3. vuonna ________ 4. vuonna _______
8. KURSSITARJOTIN 2015 - 2016
Jos haluat kesken lukuvuoden muuttaa valintojasi, tee se aina yhdessä opinto-ohjaajan kanssa.
1.jakso
1
BI1.1
ENA1.2
ÄI1.2
MAB1.1
VALM1.1
ÄI4.1
SAB24.1
MAA7.1
RUB7.2
ENA7.1
FY7.2
MAB10.1
2
FI1.1
ÄI1.1
GE1.1
VALM2.1
VEB34.1
FY4.1
RUB3.1
TE2.1
ENA4.1
RUB9.1
MAB10.2
RAB37.1
3
FY1.1
TE1.1
ENA1.1
MAA1.2
RAB33.1
YH1.1
ÄI4.2
BI3.1
RUB7.1
SAB28.1
ENA7.2
4
UE1.1
KE1.1
PS1.1
ENA10.1
BI2.1
MAA7.2
YH2.1
RUB9.2
MAB9.1
FY7.1
ESB36.1
SAB37.1
5
UE1.2
ÄI1.3
KE1.2
RUB8.1
GE2.1
KU4.1
HI4.1
MAB4.1
VEB37.1
TE4.1
ENA8.1
MAA12.1
6
HI1.1
MAA1.1
ÄI10.1
MU1.1
SAB33.1
RUB3.2
ENA4.2
FY4.2
UE3.1
MAB9.2
PS6.1
BI7.1
7
OP1.1
KU3.1
YH4.1
8
LI1.2
LI1.4
9
LI1.1
LI1.3
HI10.1
MU3.1
10 LI10.1
LI6.1
ÄI13.1
ET1.1
YH6.1
2.jakso
1 GE1.2
MAB1.2
SAB21.1
VALM3.1
ÄI4.3
HI4.2
RUB4.1
FY8.1
ENA7.3
YH3.1
ESB37.1
2
ÄI2.1
ÄI1.4
RUB1.2
PS1.4
VALM4.1
YH2.2
UE3.2
MAB4.2
MAA8.1
RAB38.1
SAB25.1
3
ÄI2.2
RUB1.1
MAA2.1
FY1.2
GE2.2
HI3.1
PS5.1
ÄI9.3
ENA8.2
VEB38.1
ENA7.4
4
HI1.2
PS1.3
FY1.4
ENA1.4
GE3.1
RUB3.4
ÄI4.4
UE2.2
KE3.1
ÄI9.4
MAA13.1
ENA9.3
5 KU1.1
ENA1.3
TE1.2
MAA2.2
UE2.1
ENA4.4
RAB34.1
ÄI9.1
KE5.1
TE3.1
BI5.1
HI6.1
6 UE1.3
BI2.2
PS1.2
FY1.3
ENA4.3
RUB3.3
ESB33.1
MAA8.2
SAB38.1
ÄI9.2
ÄI12.1
7 FY9.1
MU2.1
KU9.1
LI7.1
8
LI1.1
LI1.2
HI10.1
MU3.1
9
LI1.3
LI1.4
LI9.1
KU8.1
3.jakso
1 ENA2.1
ÄI2.4
SAB22.1
VALM5.1
MAB5.2
MAA9.1
2 ENA2.3
HI2.2
3 MAA3.1
ÄI2.3
4 ENA2.2
FY5.1
BI4.1
ÄI8.1
VEB39.1
MAB2.2
FI1.3
VALM6.1
FY2.2
ENA5.2
MAA9.2
ESB38.1
PS2.1
FY5.2
VEB35.1
SAB34.1
RUB4.3
ÄI5.1
TE4.2
ENA11.1
ENA9.1
GE5.1
KE8.1
YH5.1
MAB2.1
SAB31.1
VEB31.1
YH2.3
BI2.3
UE3.3
KE3.2
PS3.1
ENA11.2
MAA15.1
5
KE1.3
MAA3.2
FI1.2
FY2.1
KU2.1
HI3.2
LI4.2
SAB39.1
ENA9.2
ÄI8.2
RAB39.1
6
MU1.2
RUB1.3
UE2.3
ESB34.1
RUB4.2
ENA5.1
MAB5.1
ÄI8.3
HI9.1
PS7.1
FY10.1
7
KU1.2
MU1.3
LI4.1
HI3.3
MAA16.1
8
LI1.1
LI1.2
HI10.1
MU3.1
KU8.1
9
LI1.3
LI1.4
ÄI8.4
ENA11.3
GE4.1
4. jakso
1
ÄI3.1
ENA2.4
MAA4.1
VALM7.1
HI4.3
ENA3.1
RUB2.2
SAB26.1
MAB6.1
2
ÄI3.2
HI2.3
FY3.1
KE1.4
VALM7.2
RUB5.3
ENA5.3
UE3.4
ESB35.1
3
MAB3.1
ENA5.4
GE1.3
ENA3.2
MAA10.1
ÄI6.1
RUB6.1
SAB35.1
PS2.2
4
FI1.4
UE2.4
HI2.1
BI1.3
RUB4.4
MAA10.2
ÄI5.2
KE4.2
RAB35.1
5
HI1.3
RUB2.1
TE1.3
GE2.3
KU6.1
KE4.1
ÄI5.3
VEB32.1
MAB6.2
6
MU1.4
UE1.4
BI1.2
ESB31.1
YH1.4
MAA4.2
ENA6.1
ÄI5.4
RUB5.1
7
KU1.3
LI3.1
8
LI2.1
LI2.2
9
LI2.3
LI2.4
MU5.1
5.jakso
1
BI1.4
FY3.2
ENA3.4
VALM7.3
MAA11.2
HI4.4
SAB36.1
MAB7.1
LI5.1
2
RUB2.3
VEB33.1
SAB32.1
GE1.4
VALM7.4
MAA6.1
ÄI6.3
ENA6.3
PS4.1
RUB5.2
3
TE1.4
HI1.4
RUB2.4
MAB3.2
MAA6.2
ENA6.2
FY6.2
4
KE2.2
ESB32.1
ÄI3.3
MAA5.2
FY6.1
RAB36.1
VEB36.1
ÄI6.4
5
KU1.4
ÄI3.4
KE2.1
SAB23.1
YH1.3
BI2.4
MAA11.1
TE2.2
6
MAA5.1
HI3.4
ENA3.3
RUB6.2
BI4.2
ENA6.4
ÄI6.2
SAB27.1
7
KU2.2
MU2.2
8
LI2.1
LI2.2
MU5.1
KU8.1
9
LI2.3
LI2.4
12
OHJEITA JA SELVENNYKSIÄ KURSSITARJOTTIMEEN:
Palkkien ulkopuoliset kurssit; opettaja ilmoittaa kurssin aikataulun kurssin alkaessa.
Wilmassa palkkien ulkopuoliset kurssit valitaan vain jaksossa 1:
ÄI13.1 = Printtimedia = Vuosikirjan toimittaminen
LI6.1 = Laskettelu- ja retkeilykurssi
LI10.1 =Liikunnan diplomikurssi
ET1.1 = Elämänkatsomustieto 1-kurssi
Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden OPO-tunnit pidetään palkilla 7. erikseen ilmoitettavina aikoina
syyslukukauden aikana.
* Palkkien 8 ja 9 kurssit kestävät koko syyslukukauden tai kevätlukukauden ajan. Tunnit ovat kerran
viikossa kello 14.05-15.35. Kurssit loppuvat ja alkavat kalenterivuoden vaihtuessa, paitsi musiikissa, jossa
kurssien MU3+5 (bändikurssit) ja MU 4 (kuorokurssi) suoritus jakautuu koko lukuvuoden ajalle.
Syksyn kurssit on merkitty jaksoihin I-III ja kevään jaksoihin IV-V
** KU8 kurssin suoritus jakautuu kolmen jakson ajalle. Valitse KU8 Wilmalla jaksoissa 2, 3 ja 5.
Opettaja ja opiskelijat sopivat, koska tunnit pidetään.
VALM = urheilulinja eli valmentautuminen omassa lajissa. Opiskelija valitsee lukuvuodelle maksimissaan kolme kurssia.
- palkille 1 suositellaan valittaviksi: pesäpallo, lentopallo, tanssi, jääkiekko
- palkille 2 suositellaan valittaviksi: yleisurheilu, salibandy, sulkapallo, koripallo
(jako on tehty liikuntatilojen järkevää käyttöä silmällä pitäen)
Wilmalla valmentautuminen on valittavissa vain yhtenä ryhmänä kussakin palkissa. Kaikki tällä palkilla eri lajien
valmennukseen osallistuvat valitsevat jaksossa 1 valmennuskurssin 1, jaksossa 2 valmennuskurssin 2 ja niin edelleen.
EN SAANUT MAHTUMAAN SEURAAVIA KURSSEJA:
____________________________________________________________
13
9. OPISKELU LOIMAAN LUKIOSSA
10.1 YLEISTÄ
Lukiossa opiskelu vaatii opiskelijalta suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Jotta opiskelusi etenisi toiveittesi mukaisesti, on
paras laatia suunnitelma sekä seuraavaa lukuvuotta että koko lukiota varten. Lukujärjestyksen ja opinto-ohjelman
suunnittelussa avustavat ryhmänohjaajasi, opinto-ohjaaja ja rehtori.
Jos haluat muuttaa ainevalintojasi, sinun on keskusteltava siitä opinto-ohjaajan kanssa. Muista, että opinto-ohjelmasi ja sen
muuttaminen ei ole vain sinun yksityisasiasi, vaan ne vaikuttavat opetusryhmien kokoon. Sama koskee myös kurssin uudelleen
suorittajien tekemiä muutoksia. Siksi kaikki opintosuunnitelman muutokset on aina neuvoteltava opinto-ohjaajan
kanssa ja merkittävä välittömästi kurssijärjestykseen.
Lukion suoritettuasi saat päättötodistuksen, kunhan sinulla on suoritettuna vähintään 75 lukiokurssia ja kaikkien aineiden
pakolliset opinnot. Jos aiot suoriutua lukiosta kolmessa vuodessa, sinun on heti alusta alkaen laadittava opintosuunnitelmasi
sen mukaiseksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ensimmäisenä lukuvuonna opiskelet noin 30-34 lukiokurssia, samoin
seuraavana ja kolmantena vuotena loput 15-20. Yhden jakson aikana sinun on opiskeltava vähintään neljä kurssia, ja
käytännössä pystyt opiskelemaan korkeintaan seitsemän kurssia.
10.2 OPINTOJEN KESTO
Lukiossa voit itse vaikuttaa opinto-ohjelmaasi ja opintoihin käyttämääsi aikaan. Voit nopeuttaa opintojasi kahteen ja puoleen
vuoteen tai hidastaa niitä neljään vuoteen. Rehtori voi lisäksi perustellusta syystä myöntää opiskelijalle yhden lisävuoden. Jos
haluat nopeuttaa opiskelutahtiasi, joudut yleensä lukemaan kaikissa jaksoissa 7 kurssia ja suorittamaan joukon kursseja
itsenäisesti opiskellen. Pidennetty neljän vuoden vaihtoehto saattaa olla järkevä valinta esimerkiksi paljon aikaa vievän
harrastuksen tai hyvin laajan kurssiohjelman vuoksi. Neljäs opiskeluvuosi voi tulla kohdallesi myös pakottavaista syistä ns.
etenemisesteiden vuoksi.
10.3 KURSSIEN SUORITUSJÄRJESTYS
Kunkin aineen pakolliset kurssit suoritetaan numerojärjestyksessä, ellei asiasta ole muuta mainintaa kurssien selosteissa.
Suoritusjärjestyksestä voidaan poiketa opettajan ja rehtorin luvalla. Rehtori voi myöntää aktiivisesta oppilaskunnassa
toimimisesta tai muusta työstä koulun juhlien ja teemapäivien hyväksi oppilaskunta-toimintakursseja sekä kansainvälisen
toiminnan kursseja.
10.4 OPINTO-OHJAUS
Opinto-ohjauksen tehtävänä on ohjata oppilasta oikeisiin valintoihin lukio-opiskelussa ja samalla antaa tarvittavat tiedot jatkoopiskelua varten. Opinto-ohjauksen oppitunnit suoritetaan pääosin ensimmäisenä lukuvuotena. Lisäksi OPO-kurssiin kuuluvat
kahden päivän mittainen työelämään tutustumisjakso (TET), vuosittaiset ammatinvalintapäivät sekä abivuoden
opintomessukäynti (STUDIA-messut).
Muu opinto-ohjaus tapahtuu henkilökohtaisena ohjauksena avulla. Opinto-ohjaajalla on vastaanotto, johon oppilaat voivat
hakeutua oma-aloitteisesti.
10.5 POISSAOLOT
Opiskelijan tulee osallistua opetukseen, jollei hänelle ole myönnetty siitä vapautusta (Lukiolaki 25§).
Jokaisesta poissaolosta on annettava välittömästi Wilmassa selvitys niille opettajille, joiden tunneilta oppilas on pois.
Jos oppilas on saman kurssin aikana useita tunteja poissa opetuksesta, opettaja voi harkintansa mukaan määrätä oppilaalle
lisätehtäviä tai alentaa kurssiarvosanaa. Aiheettomat poissaolot vaikuttavat kurssiarvosanaan ja saattavat johtaa
kurssisuorituksen mitätöintiin
Kokeisiin ei saa osallistua, jos poissaolot ovat selvittämättä.
Jos olet sairaana koeviikolla, katso toimintaohjeet seuraavalta sivulta kappaleesta koeviikko.
Kun tarvitset vapaata koulusta ennalta tiedettävän syyn vuoksi, hanki ajoissa lupa poissaoloosi. Lupaa anotaan lomakkeella
Wilmassa (Hakemukset ja päätökset- kohdasta) Yksittäisistä tunneista aina kahteen koulupäivään saakka luvan myöntää
ryhmänohjaaja. Pidempien poissaolojen kohdalla käänny rehtorin puoleen. Jätä autokoulua varten vapaa palkki ja sovi ajot
siihen.
10.6 KOEVIIKKO
Koeviikon kokeiden ajankohdat näet kunkin kurssin osalta Wilmassa omassa työjärjestyksessäsi.
Jos oppilas sairastuu koeviikolla, siitä on ilmoitettava opettajalle kunkin kokeen alkuun mennessä. Muussa
tapauksessa poissaolo lasketaan lintsaukseksi ja kokeen suorituskerraksi.
14
10.7 KURSSIEN ARVIOINTI
Kurssin opettaja arvioi kurssin sen päättyessä. Kurssiarvosana määräytyy koearvosanan ja muun näytön perusteella. Muuhun
näyttöön sisältyvät mm. tuntiosaaminen ja -aktiivisuus, kotitehtävistä huolehtiminen sekä erilaiset esitelmät, kirjoitelmat ja
tutkielmat.
Kaikki kurssit arvostellaan itsenäisesti toisistaan riippumatta numeroin 4 - 10, joista neljä merkitsee hylättyä kurssin suoritusta
tai kirjainarvosanoin S (suoritusmerkintä) ja H (hylätty). Arvosana K (kesken) merkitsee kurssin suorituksen keskeneräisyyttä.
Koesuoritus tai kurssityö hylätään ja kurssi on suoritettava uudelleen, jos opiskelija syyllistyy kokeessa tai muissa
opinnäytetöissä vilpin yritykseen tai vilpilliseen menettelyyn. Muiden kirjoittamien tekstien esittäminen omina töinä on vilppiä.
10.8 KURSSIEN UUSIMINEN
Hylätyn kurssin kokeen (kurssiarvosana 4 tai H) uusintakokeeseen on osallistumisoikeus opiskelijalla, joka on saanut
kurssista hylätyn arvosanan tai joka on hyväksyttävästä syystä ollut poissa kokeesta. Vaihtoehtoisesti opiskelija voi käydä
koko kurssin uudelleen opetukseen osallistumalla.
Uusintakoepäiviä on kaksi joka jakson alussa. Uusintakokeet alkavat kello 15.00 ja kestävät kaksi tuntia. Jos arvosana on
uusintakokeen jälkeenkin hylätty, koko kurssi on suoritettava uudelleen opetukseen osallistumalla.
Uusintakuulusteluihin on ilmoittauduttava opinto-ohjaajalle annettuun määräaikaan mennessä. Myös uusintakokeesta
poissaolo on ilmoitettava.
Hyväksytyn kurssin voi anomuksen perusteella uusia kerran lukukaudessa järjestettävissä hyväksyttyjen kurssien
uusintakuulusteluissa. Kurssin arvosanan on tällöin oltava selvästi muista ko. aineen kurssiarvosanoista poikkeava. Parempi
arvosana jää voimaan.
10.9 KURSSIEN ITSENÄINEN SUORITTAMINEN
Itsenäisessä kurssisuorituksessa opiskelija suorittaa tietyn lukiokurssin osallistumatta opetukseen. Tällöin opiskelija suorittaa
opettajan ohjeiden mukaisesti opintoja ja tehtäviä jotka vastaavat laajuudeltaan lukiokurssin suorittamista (38 tuntia).
Itsenäinen kurssisuoritus on suositeltavaa erityisesti silloin, jos opiskelija haluaa opiskella jonkun lukion opetussuunnitelmassa
olevan pakollisen tai valtakunnallisen syventävän kurssin, joka ei valintojen vähäisyyden johdosta muuten toteudu. Itsenäinen
kurssi on suoritettava hyväksytysti.
Opiskelijan tulee aina ensisijaisesti pyrkiä suorittamaan lukiokurssit tuntityöskentelynä, mikäli se on mahdollista.
Hylättyä (arvosana 4) kurssia ei voi suorittaa uudelleen itsenäisesti.
Itsenäistä suoritusta harkitsevan opiskelijan tulee aloittaa kurssin suorittaminen keskustelemalla aiheesta kyseisen aineen
opettajan ja opon kanssa. Lupaa itsenäiseen kurssisuoritukseen anotaan rehtorilta erityisellä lomakkeella, joita saa 2.
kerroksen ilmoitustaululta tai koulun www-sivuilta printtaamalla.
10.10 PITKÄN MATEMATIIKAN (MA) VAIHTAMINEN LYHYEEN (MB)
Oppilas voi tarvittaessa tarkistaa opinto-ohjelmaansa. Pitkän matematiikan oppimäärän voi vaihtaa lyhyeen minkä kurssin
jälkeen tahansa. Pitkän matematiikan kurssit vastaavat oheisen taulukon mukaisesti lyhyen kursseja. Kahdesta hyväksytysti
suoritetusta pitkän matematiikan kurssista saa lisäksi suoritusmerkinnän. On hyvä, jos oppilas tekee päätöksen muutoksesta
mahdollisimman pian opintojen alkamisen jälkeen, jotta liian vaikea matematiikka ei söisi liikaa oppilaan voimavaroja. Oppilaan
tulee neuvotella muutoksista opinto-ohjaajan kanssa.
MB1
MB2
MB3
MB4
MB5
MB6
MA1*
MA3
MA8
MA7
MA6
MA9
*MA1 ei vastaa suoraan Mb1. Pitää sopia opettajan kanssa lisäopetuksesta.
10.12 PÄÄTTÖARVIOINTI
Oppiaineen päättöarvosana määräytyy opiskelijan opiskelemien pakollisten ja opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjen
valtakunnallisten syventävien kurssien kurssiarvosanojen keskiarvona.
Numeroarvosanoin arvioidaan kaikki pakollisten oppiaineiden oppimäärät sekä valinnaiset vieraat kielet. Opinto-ohjauksesta
annetaan suoritusmerkintä. Mikäli opiskelija pyytää, hän on oikeutettu saamaan suoritusmerkinnän liikunnasta ja sellaisista
oppiaineista, joissa opiskelijan suorittama oppimäärä käsittää vain yhden kurssin sekä valinnaisista vieraista kielistä, mikäli
opiskelijan suorittama oppimäärä niissä käsittää vain kaksi kurssia.
Pakollisten ja valtakunnallisten syventävien aineiden opinnoista opiskelijalla saa olla hylättyjä kurssiarvosanoja enintään
seuraavasti:
15
Opiskelusuunnitelman mukaisesti opiskeltuja
pakollisia ja opetussuunnitelman perusteissa
määriteltyjä valtakunnallisia syventäviä kursseja,
joista voi olla hylättyjä kurssiarvosanoja enintään
1–2 kurssia
3–5 kurssia
6–8 kurssia
9 kurssia tai enemmän
0
1
2
3
10.11 PÄÄTTÖARVOSANAN KOROTTAMINEN TENTTIMÄLLÄ
Abiturienteille järjestetään mahdollisuus päättöarvosanan korottamiseen erillisessä tentissä, joihin kukin opiskelija voi
osallistua suoritettuaan kyseisen oppiaineen opinnot loppuun oman opintosuunnitelmansa mukaisesti. Tentteihin
ilmoittaudutaan koulun ohjeiden mukaan.
10.14 WILMA
Wilman välityksellä opiskelija voi tarkastella kurssisuorituksiaan, arvosanojaan ja valintojaan. Wilmalla lähetetään myös
opiskeluun liittyviä viestejä ja opiskelijan tulee seurata Wilmaa päivittäin. Keväällä tiettyyn aikaan avataan Wilmassa
mahdollisuus tehdä seuraavan lukuvuoden kurssivalinnat kurssitarjottimelta. Wilmaan on linkki lukion kotisivuilta.
Jokaisella opiskelijalla on Wilmaan käyttäjätunnus ja salasana. Ne jaetaan viimeistään vuoden ensimmäisessä
ryhmänohjauksessa. Salasanan voi vaihtaa. Jos et muista salasanaasi tai käyttäjätunnustasi, käänny koulun kanslian tai opon
puoleen.
Kunkin jakson kurssisuoritukset näkyvät Wilmassa vasta kun opettajat ovat ehtineet tarkistaa kokeet, eli kokeiden
palautuspäivän jälkeen.
Wilmaan annetaan käyttäjätunnukset myös alle 18-vuotiaiden opiskelijoiden vanhemmille. Näin vanhemmat voivat halutessaan
helposti seurata huollettaviensa opintomenestystä.
10. YLIOPPILASTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA
11.1 PERUSTIEDOT
Ylioppilaskirjoituksissa on kirjoitettava 4 pakollista ainetta seuraavista:
ÄI (Suomi) + 3 seuraavista neljästä aineesta:
1) RUB (RUA)
2) ENA
3) MAA tai MAB
4) Reaali
Yksi aine pitää olla A-tasoinen eli ENA, MAA, RUA.
Lisäksi ylimääräisenä voi kirjoittaa yhden tai useamman aineen.
Ennen kokeeseen (kunkin kokeen kirjalliseen osuuteen) osallistumista opiskelijalla tulee olla opiskeltuna kyseisen
tutkintoaineen pakolliset kurssit. Lyhyen oppimäärän kielissä, joissa ei ole pakollisia kursseja, tulee olla suoritettuna vähintään
3 lukiokurssia.
Tutkinnon voi hajauttaa enintään kolmeen perättäiseen tutkintokertaan (esim. syksy-kevät-syksy). Ilmoittautumiset ovat
jokaisella tutkintokerralla sitovia. Kokeesta pois jääminen tulkitaan yrityskerraksi. Kokeen pakollisuutta tai vapaaehtoisuutta ei
voi muuttaa.
Ylioppilastutkintotodistuksen saaminen on mahdollista vasta, kun opiskelija saa lukion päättötodistuksen tai ammatillisen
päättötodistuksen.
Loimaan lukiossa suosittelemme hajauttamaan tutkinnon pääsääntöisesti kahdelle eri tutkintokerralle. Ensimmäisellä
tutkintokerralla (esim. 3. lukiovuoden syksy) tulisi suorittaa n.1/3 tutkinnosta ja toisella kerralla (esim. 3. lukiovuoden kevät)
n.2/3 tutkinnosta.
16
11.2 REAALIAINEIDEN KOKEET
Reaaliaineilla on kaksi koepäivää, ja jokaisella aineella on oma kokeensa. Yhtenä koepäivänä voi suorittaa vain yhden kokeen.
Opiskelija voi siis yhdellä tutkintokerralla valintansa mukaan suorittaa korkeintaan kahden reaaliaineen kokeen. Tutkintoa
hajauttamalla voi osallistua useampaan kuin kahteen reaaliaineen kokeeseen.
Reaaliaineet on jaettu eri koepäiviin seuraavasti:
1. reaaliaineen koepäivä:
psykologia
filosofia
historia
fysiikka
biologia
2. reaaliaineen koepäivä:
uskonto
elämänkatsomustieto
yhteiskuntaoppi
kemia
maantieto
terveystieto
11.4 YLIOPPILASKOKEEN TUTKINTOMAKSUT
Ylioppilastutkintolautakunta kerää kokelailta yo-tutkintomaksuja. Maksut ovat tällä hetkellä perusmaksu 14 euroa ja
ainekohtainen maksu 28 euroa. Jos kokelas ilmoittautuu syksyllä kolmeen kokeeseen, maksu on siis 1 * 14 e plus 3 * 28 e eli
yhteensä 98 e. Lukio laskuttaa koemaksut ilmoittautuneilta opiskelijoilta ja tilittää ne lyhentämättömänä
ylioppilastutkintolautakunnalle.
11.5 YLIOPPILASKOKEEN ARVOSTELU JA ARVOSANAT
Kokeiden vastaukset esipisteytetään lukiolla ko. aineen opettajien toimesta. Esipisteytyksen tuloksia ja perusteita voi kysyä
opettajilta noin viikko kokeen jälkeen. Varsinainen arvostelu tapahtuu kuitenkin vasta ylioppilastutkintolautakunnassa, joka myös
määrää montako pistettä tarvitaan varsinaisiin arvosanoihin.
Kunkin kokeen
arvosanat ovat:
lyhenne
latinakielinen arvosana
L
E
M
C
B
A
I (= hylätty)
laudatur
eximia
magna cum laude approbatur
cum laude approbatur
lubenter approbatur
approbatur
improbatur
pisteitä
kompensaatiotapauksissa
7 pist
6 pist
5 pist
4 pist
3 pist
2 pist
0 pist
arvosanoja
annetaan
prosentteina
5%
15%
20%
24%
20%
11%
5%
11.6 HYLÄTYN YO-KOKEEN UUSIMINEN, HYVÄKSYTYN YO-KOKEEN KOROTTAMINEN
Hylätyn kokeen saa uusia kaksi kertaa kolmen seuraavan tutkintokerran yhteydessä. Pakollisen hylätyn kokeen uusinnan voi
suorittaa eri tason kokeena kuin hylätty koe, edellyttäen että tutkinnossa säilyy yksi vaativampi koe.
Hyväksytyn kokeen saa yrittää korottaa vain kerran, ilman aikarajoituksia. Jos uusiminen tapahtuu ennen tutkinnon
valmistumista, merkitään ylioppilastutkintotodistukseen paras arvosana.
11.7 KOMPENSAATIO
Jos kokelas tulee hylätyksi jossakin yo-aineessa, se ei välttämättä estä ylioppilaaksi tuloa. Kokelas saa jokaisesta hyväksytystä
suorituksesta pisteitä seitsemästä kahteen (ks. taulukko yllä). Hylättyjä improbatur-arvosanoja on puolestaan eri arvoisia (i+,
i, i-, i= ). I+ kompensoituu 12 pisteellä, i 14:llä pisteellä, i- 16:lla pisteellä ja i= 18:lla pisteellä.
11.8 YLIOPPILASTUTKINNON TÄYDENTÄMINEN
Tutkinnon täydentäminen uusilla aineilla (esim. lisäkielet, lisää reaaliaineiden kokeita) on mahdollista kun ylioppilastutkinto on
hyväksytysti suoritettu. Tutkintoa voi täydentää missä tahansa suomalaisessa lukiossa, esim. siis tulevalla
opiskelupaikkakunnalla. Ilmoittautuminen tehdään siihen lukioon, jossa koe aiotaan suorittaa.
11.9 LUKIHÄIRIÖ
Jos kokelaalla on lukihäiriö hän voi joko anoa kokeiden erityisjärjestelyjä ja/tai lukihäiriön huomioon ottamista lopullisessa
arvostelussa (ei kuitenkaan vielä koululta lähtevässä arvostelussa). Jos anotaan erikoisjärjestelyjä, yo-lautakunta edellyttää
kahden asiantuntijan lausuntoa lukihäiriöstä. Asiassa on käytettävä yo-lautakunnan lomaketta. Jos anotaan lukihäiriön
huomioon ottamista lopullisessa arvostelussa, riittää yksi asiantuntijalausunto.
Halutessasi lue lisätietoja ja tarkempia ohjeita yo-tutkintolautakunnan kotisivulta www.ylioppilastutkinto.fi
17
11. OMA YO-KIRJOITUSSUUNNITELMANI
Aion suorittaa kokeen
(rastita)
Suoritan kokeen
pakollisena (P) vai
ylimääräisenä (Y)
Arvosanatavoitteeni
Aion suorittaa kokeen
(rastita)
Suoritan kokeen
pakollisena (P) vai
ylimääräisenä (Y)
Arvosanatavoitteeni
3. KIRJOITUSKERTA SYKSY / KEVÄT 20___ Aion suorittaa kokeen
Suoritan kokeen
pakollisena (P) vai
ylimääräisenä (Y)
Arvosanatavoitteeni
1. KIRJOITUSKERTA SYKSY / KEVÄT 20__
/ Sain arvosanan
Äidinkieli
Toinen kotimainen kieli, B-oppimäärä (ruotsi)
A- Englanti
Pitkä matematiikka
Lyhyt matematiikka
(1. koepäivä) Psykologia
(1. koepäivä) Filosofia
(1. koepäivä) Historia
(1. koepäivä) Fysiikka
(1. koepäivä) Biologia
(2. koepäivä) Uskonto
(2. koepäivä) Elämänkatsomustieto
(2. koepäivä) Yhteiskuntaoppi
(2. koepäivä) Kemia
(2. koepäivä) Maantieto
(2. koepäivä) Terveystieto
Lyhyt vieras kieli, SA, RA, VE, EN (ympäröi vaihtoehtosi)
Muu A-kieli kuin Englanti, mainitse mikä
2. KIRJOITUSKERTA SYKSY / KEVÄT 20__
/ Sain arvosanan
Äidinkieli
Toinen kotimainen kieli, B-oppimäärä (ruotsi)
A- Englanti
Pitkä matematiikka
Lyhyt matematiikka
(1. koepäivä) Psykologia
(1. koepäivä) Filosofia
(1. koepäivä) Historia
(1. koepäivä) Fysiikka
(1. koepäivä) Biologia
(2. koepäivä) Uskonto
(2. koepäivä) Elämänkatsomustieto
(2. koepäivä) Yhteiskuntaoppi
(2. koepäivä) Kemia
(2. koepäivä) Maantieto
(2. koepäivä) Terveystieto
Lyhyt vieras kieli, SA, RA, VE, EN (ympäröi vaihtoehtosi)
Muu A-kieli kuin Englanti, mainitse mikä
(rastita)
Äidinkieli
Toinen kotimainen kieli, B-oppimäärä (ruotsi)
A- Englanti
Pitkä matematiikka
Lyhyt matematiikka
(1. koepäivä) Psykologia
(1. koepäivä) Filosofia
(1. koepäivä) Historia
(1. koepäivä) Fysiikka
(1. koepäivä) Biologia
(2. koepäivä) Uskonto
(2. koepäivä) Elämänkatsomustieto
(2. koepäivä) Yhteiskuntaoppi
(2. koepäivä) Kemia
(2. koepäivä) Maantieto
(2. koepäivä) Terveystieto
Lyhyt vieras kieli, SA, RA, VE, EN (ympäröi vaihtoehtosi)
Muu A-kieli kuin Englanti, mainitse mikä
18
/ Sain arvosanan
12. OPINTOSOSIAALISET EDUT
Kouluruokailuun sekä terveydenhoitoon liittyvät palvelut on esitelty sivulla 3, tietoja Loimaan lukiosta.
13.1 KOULUMATKATUKI
Kela (valtion kansaneläkelaitos) korvaa koulumatkatukena päivittäisten lukiolaisen koulumatkojen kustannukset, jos
yhdensuuntaisen koulumatkan pituus on opiskelijan asunnolta oppilaitokseen vähintään 10 kilometriä ja koulumatkan
kustannukset ovat vähintään 50,45e/kk. Opiskelija kuitenkin maksaa aina itse matkastaan vähintään 43 euroa kuussa
suuruisen omavastuuosuuden.
Koulumatkatukeen eivät vaikuta opiskelijan ikä tai taloudellinen asema. Tukea voi saada niin kauan kuin opiskelija harjoittaa
lukio-opintoja edellyttäen, että hänellä on päivittäinen tukiehdot täyttävä koulumatka.
Koulumatkatukihakemuksia on saatavissa koulun kansliasta. Tuki on anottava kullekin lukuvuodelle erikseen. Lukion kanslia
auttaa tarvittaessa kaavakkeiden täyttämisessä. Hakemuksen lisäksi opiskelijan tulee täyttää erillinen ostotodistus. Lukion
kanslia tekee ostotodistukseen tarvittavat merkinnät ennen lipun ostamista.
13.2 OPINTOTUKI
Valtion opintotukea myönnetään 17 vuotta täyttäneelle lukiolaiselle hakemuksesta. Opintotukea myönnetään opintorahana,
asumislisänä tai opintolainan valtiontakauksena. Tuki myönnetään päätoimiselle opiskelijalle joka suorittaa vähintään 4 kurssia
/ jakso ja jonka opinto-ohjelma sisältää vähintään 75 kurssia säännönmukaisen opiskelun kestoajaksi. Lukiokoulutuksessa
opintotukilaki määrittelee lisäksi opiskelijan päätoimisuuden siten, että lukiolaisen tulee suorittaa vähintään 10 kurssia tai kaksi
ylioppilastutkinnon koetta lukukaudessa. Opintorahan suuruus määräytyy hakijan iän, asumismuodon, siviilisäädyn ja
vanhempien tulojen perusteella. Tarkempia tietoja saa www-sivulta www.kela.fi/opintotuki.
Hakemuslomakkeita saa mm. lukion kansliasta. Hakemus on jätettävä asianmukaisin liittein varustettuna hyvissä ajoin ennen
mahdollista maksuajankohtaa. Opintotuki myönnetään aikaisintaan hakemuskuukautta seuraavan kuukauden alusta.
Opintotuen saajalla on velvollisuus ilmoittaa Kela:lle hakemuksen jättämisen jälkeen tapahtuvista olosuhdemuutoksista. Liikaa
tai perusteetta maksettu tuki peritään takaisin.
13. OPPILASKUNTA
Kaikki lukion opiskelijat muodostavat lukion oppilaskunnan. Oppilaskuntaan kuuluminen ei edellytä jäsenmaksuja tai liittymistä,
vaan lukioon hyväksytystä opiskelijasta tulee automaattisesti oppilaskunnan jäsen. Oppilaskuntatoiminnan tarkoitus on
suunnitella ja edistää opiskelijoiden yhteistoimintaa, viihtymistä ja koulutyötä.
Käytännössä oppilaskuntaa edustaa ja sen työtä johtaa oppilaskunnan hallitus. Hallituksen muodostavat oppilaskunnan
puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja ja muut kymmenkunta hallituksen jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan vuosittain
vapaaehtoisista oppilaskunnan keskuudesta konsensus-periaatteella, toisin sanoen vaaleja ei ole järjestetty. Hallituksen
aktiivijäsenet saavat toiminnastaan palkkioksi yhden lukiokurssin, oppilaskuntatoiminta 1:n eli OK1:n.
Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana toimii yleensä 2. vuoden opiskelija. Uusi puheenjohtaja ja hallitus valitaan
lukuvuodeksi kerrallaan pian lukuvuoden alkamisen jälkeen. Yksi koulun opettajista toimii oppilaskunnan ohjaajana.
19
14. LOIMAAN LUKION KURSSIT
Lista kursseista ja niiden tarkemmista sisällöistä löytyy Loimaan lukion kotisivulta kohdasta ”Peda.net” ja sieltä kohdasta
”Kurssisisällöt 2015- 2016”.
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS
PAKOLLISET KURSSIT
ÄI1 Kieli, tekstit ja vuorovaikutus
ÄI2 Tekstien rakenteita ja merkityksiä
ÄI3 Kirjallisuuden keinoja ja tulkintaa
ÄI4 Tekstit ja vaikuttaminen
ÄI5 Teksti, tyyli ja konteksti
ÄI6 Kieli, kirjallisuus ja identiteetti
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
ÄI7 Puheviestinnän taitojen syventäminen
ÄI8 Tekstitaitojen syventäminen (tekstitaidon yo-kokeeseen valmistava kurssi)
ÄI9 Kirjoittaminen ja nykykulttuuri (yo-esseekokeeseen valmistava kurssi)
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
ÄI10 Kielen huollon ja kielitiedon kurssi
ÄI11 Kirjoittamisen kurssi 1: luova kirjoittaminen
ÄI12 Kirjoittamisen kurssi 2: asiatekstin kirjoittaminen
ÄI13 Mediakurssi 1: printtimedia
ÄI14 Mediakurssi 2: sähköinen media
ÄI15 Median lukiodiplomi
ENGLANTI (A1-KIELI)
PAKOLLISET KURSSIT
ENA1 Nuori ja hänen maailmansa
ENA2 Viestintä ja vapaa-aika
ENA3 Opiskelu ja työ
ENA4 Yhteiskunta ja ympäröivä maailma
ENA5 Kulttuuri
ENA6 Tiede, talous ja tekniikka
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
ENA7 Luonto ja kestävä kehitys
ENA8 Puhu ja ymmärrä paremmin
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
20
ENA9 Yhteinen maailma ja kansainvälistyminen
ENA10 Lukion englannin johdantokurssi
ENA 11 Abin preppauskurssi
RUOTSI
RUOTSI (B1-KIELI)
PAKOLLISET KURSSIT
RUB11 Koulu ja vapaa-aika
RUB12 Arkielämää Pohjoismaissa
RUB13 Suomi, Pohjoismaat ja Eurooppa
RUB14 Elämää yhdessä ja erikseen
RUB15 Elinympäristömme
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
RUB 16 Puhu ja ymmärrä paremmin
RUB17 Yhteinen maailma ja kansainvälistyminen
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
RUB18 Introkurssi
RUB19 Harjoittele lisää
LUOKILLA 7-9 ALOITETUT VIERAAT KIELET (B2-KIELET)
SAKSA (B2)
SAB21 Vapaa-aika ja harrastukset
SAB22 Meillä ja muualla
SAB23 Ennen ja nyt
SAB24 Opiskelu ja tulevaisuudensuunnitelmat
SAB25 Kulttuuri
SAB26 Yhteinen maapallomme
SAB27 Tiede ja tekniikka
SAB28 Luonto ja kestävä kehitys
SAB29 (=SAB39) Abikurssi
VENÄJÄ (B2)
VEB21 Vapaa-aika ja harrastukset
VEB22 Meillä ja muualla
21
VEB23 Ennen ja nyt
VEB24 Opiskelu ja tulevaisuuden suunnitelmat
VEB25 Kulttuuri
VEB26 Yhteinen maapallomme
VEB27 Tiede ja tekniikka
VEB28 Luonto ja kestävä kehitys
VEB29 Abikurssi
LUKIOSSA ALKAVA VIERAS KIELI (B3-KIELI)
SAKSA (B3)
SAB31 Hyvää päivää, hauska tutustua
SAB32 Näin asiat hoituvat
SAB33 Vapaa-aika ja harrastukset
SAB34 Meillä ja muualla
SAB35 Ennen ja nyt
SAB36 Opiskelu ja tulevaisuudensuunnitelmat
SAB37 Kulttuuri
SAB38 Yhteinen maapallomme
SAB39 Abikurssi
RANSKA (B3)
RAB31 Bonjour, enchanté de faire votre connaissance
RAB32 C’est ainsi qu’il faut faire
RAB33 Le temps libre et les loisirs /RAB21
RAB34 Chez nous et ailleurs /RAB22
RAB35 Avant et maintenant/ RAB23
RAB36 Les études et les projets d’avenir/ RAB24
RAB37 La culture/ RAB25
RAB38 Notre monde à nous tous/RAB26
RAB39 Abikurssi/RAB27
VENÄJÄ (B3)
VEB31 Hyvää päivää, hauska tutustua
VEB32 Näin asiat hoituvat
VEB33 Vapaa-aika ja harrastukset
VEB34 Meillä ja muualla
22
VEB35 Ennen ja nyt
VEB36 Opiskelu ja tulevaisuuden suunnitelmat
VEB37 Kulttuuri
VEB38 Yhteinen maapallomme
VEB39 Kertaus- ja yo-kirjoituksiin valmistava kurssi
ESPANJA (B3)
ESB31 Hyvää päivää, hauska tutustua
ESB32 Näin asiat hoituvat
ESB33 Vapaa-aika ja harrastukset
ESB34 Meillä ja muualla
ESB35 Ennen ja nyt
ESB36 Opiskelu ja tulevaisuudensuunnitelmat.
ESB37 Kulttuuri
ESB38 Yhteinen maapallomme
ITALIA (B3)
IAB31 Ciao! Piacere!
IAB32 Si fa così
IAB33 Tempo libero e passatempi
IAB34 Da noi e altrove
IAB35 Prima ed adesso
IAB36 Studie progetti per il futuro
IAB37 Vita culturale
IAB38 La nostra Terra comune
MATEMATIIKKA, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ
PAKOLLISET KURSSIT
MA1 Funktiot ja yhtälöt
MA2 Polynomifunktiot
MA3 Geometria
MA4 Analyyttinen geometria
MA5 Vektorit
MA6 Todennäköisyys ja tilastot
23
MA7 Derivaatta
MA8 Juuri- ja logaritmifunktiot
MA9 Trigonometriset funktiot ja lukujonot
MA10 Integraalilaskenta
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
MA11 Lukuteoria ja logiikka
MA12 Numeerisia ja algebrallisia menetelmiä
MA13 Differentiaali- ja integraalilaskennan jatkokurssi
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
MA14 Talousmatematiikka (= MB7)
MA15 Kertauskurssi
MA16 Jatko-opintojen valmennuskurssi
MA17 Työväline- ja tukikurssi
MATEMATIIKKA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ
PAKOLLISET KURSSIT
MB1 Lausekkeet ja yhtälöt
MB2 Geometria
MB3 Matemaattisia malleja I
MB4 Matemaattinen analyysi
MB5 Tilastot ja todennäköisyys
MB6 Matemaattisia malleja II
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
MB7 Talousmatematiikka (= MA14)
MB8 Matemaattisia malleja III
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
MB9 Kertauskurssi
MB10 Jatko-opintojen valmennuskurssi
BIOLOGIA
PAKOLLISET KURSSIT
BI1 Eliömaailma
BI2 Solu ja perinnöllisyys
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
BI3 Ympäristöekologia
24
BI4 Ihmisen biologia
BI5 Bioteknologia
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
BI6 Käytännön biologiaa
BI7 Biologian kertauskurssi
BI8 Biologian ja kemian kenttäkurssi
MAANTIEDE
PAKOLLISET KURSSIT
GE1 Sininen planeetta
GE2 Yhteinen maailma
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
GE3 Riskien maailma
GE4 Kartografia ja aluetutkimus
KOULUKOHTAINEN SYVENTÄVÄ KURSSI
GE5 Tavoitteena maantieteen ylioppilaskoe
FYSIIKKA
PAKOLLINEN KURSSI
FY1 Fysiikka luonnontieteenä
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
FY2 Lämpö
FY3 Aallot
FY4 Liikkeen lait
FY5 Pyöriminen ja gravitaatio
FY6 Sähkö
FY7 Sähkömagnetismi
FY8 Aine ja säteily
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
FY9 Fysiikan ja kemian työkurssi
FY10 Kertauskurssi
KEMIA
Opettajien suositus kurssien suorittamisesta:
1. vuosi:
2. vuosi:
3. vuosi:
KE3, KE4, KE6, KE7
KE1, KE2
KE5, KE8
Kurssi 6 voidaan suorittaa, kun kurssi 3 on suoritettu, kurssi 7 kurssin 4 jälkeen ja kurssi 8 kurssin 5 jälkeen.
25
PAKOLLINEN KURSSI:
KE1 Ihmisen ja elinympäristön kemia
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
KE2 Kemian mikromaailma
KE3 Reaktiot ja energia
KE4 Metallit ja materiaalit
KE5 Reaktiot ja tasapaino
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
KE6 Biokemia
FY9 Fysiikan ja kemian työkurssi (=KE7)
KE8 Kertauskurssi
EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO
PAKOLLISET KURSSIT
UE1 Uskonnon luonne ja merkitys
UE2 Kirkko, kulttuuri ja yhteiskunta
UE3 Ihmisen elämä ja etiikka
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
UE4 Uskontojen maailmat
UE5 Mihin suomalainen uskoo?
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
UE6 Uskonnon kertauskurssi
UE7 Raamattutieto
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO
Elämänkatsomustiedon opintoja suorittavat kirkkokuntiin kuulumattomat opiskelijat. Kirkkokuntaan kuulumattoman opiskelijan on
suoritettava elämänkatsomustiedosta kolme pakollista kurssia. Kirkkokuntaan kuulumaton opiskelija saa halutessaan vaihtoehtoisesti
osallistua uskonnon opetukseen ja suorittaa kolme pakollista uskonnon kurssia.
ET1 Hyvä elämä
ET2 Maailmankuva
ET3 Yksilö ja yhteisö
.
FILOSOFIA
PAKOLLINEN KURSSI
FI1 Johdatus filosofiseen ajatteluun
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
26
FI2 Filosofinen etiikka
FI 3 Tiedon ja todellisuuden filosofia
FI 4 Yhteiskuntafilosofia
KOULUKOHTAINEN SYVENTÄVÄ KURSSI
FI5 Tavoitteena filosofian ylioppilaskoe
HISTORIA
Kursseista kurssit 1 ja 2 suoritetaan numerojärjestyksessä, muuten suoritusjärjestys on vapaa. Kurssit arvostellaan numeroin, jos muuta ei
mainita.
PAKOLLISET KURSSIT
HI1 Ihminen, ympäristö ja kulttuuri
HI2 Eurooppalainen ihminen
HI3 Kansainväliset suhteet
HI4 Suomen historian käännekohtia
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
HI5 Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan
HI6 Kulttuurien kohtaaminen
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
HI9 Historian kertauskurssi
HI10 Sotahistorian kurssi
YHTEISKUNTAOPPI
Kurssien suoritusjärjestys on vapaa. Kurssit arvioidaan numeroin, jos muuta ei mainita.
PAKOLLISET KURSSIT
YH1 Yhteiskuntatieto
YH2 Taloustieto
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
YH3 Kansalaisen lakitieto
YH4 Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
YH5 Yhteiskuntaopin kertauskurssi
SOVELTAVA KURSSI
YH6 Lukiolaisen turvakurssi
27
PSYKOLOGIA
PAKOLLINEN KURSSI
PS1 Psyykkinen toiminta, oppiminen ja vuorovaikutus
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
PS2 Ihmisen psyykkinen kehitys
PS3 Ihmisen tiedonkäsittelyn perusteet
PS4 Motivaatio, tunteet ja älykäs toiminta
PS5 Persoonallisuus ja mielenterveys
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
PS6 Minä ja muut – sosiaalipsykologiaa lukiolaisille
PS7 Psykologian kertauskurssi
PS 8 Henkisen ja fyysisen ensiavun kurssi
MUSIIKKI
Musiikin ensimmäinen kurssi on pakollinen. Lisäksi opiskelijan on suoritettava pakollisena joko MU2 tai KU2. Ensimmäisenä suoritetaan
MU1, tämän jälkeen suoritusjärjestys vapaa.
PAKOLLINEN KURSSI
MU1 Musiikin peruskurssi
PAKOLLINEN / SYVENTÄVÄ KURSSI
MU2 Musiikkia tutkimaan
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
MU3 Bändisoitto
MU4 Kuorokurssi
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
MU5 Bändisoiton jatkokurssi
MU6 Kuoron jatkokurssi
SOVELTAVA KURSSI
MU7 Lukiodiplomi
KUVATAIDE
Kuvataiteen ensimmäinen kurssi on pakollinen. Lisäksi opiskelijan on suoritettava pakollisena joko KU2 tai MU2.
PAKOLLINEN KURSSI
KU1 Minä, kuva ja kulttuuri
PAKOLLINEN / SYVENTÄVÄ KURSSI
28
KU2 Ympäristö, paikka ja tila
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
KU3 Media ja kuvien viestit
KU4 Taiteen kuvista omiin kuviin
KU5 Nykytaiteen työpaja
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
KU6 Valokuva ja grafiikka
KU7 Oma projekti -kurssi
SOVELTAVAT KURSSIT
KU8 Lavastuskurssi
KU9 Kuvataiteen lukiodiplomi
LIIKUNTA
PAKOLLISET KURSSIT
LI1 Taitoa ja kuntoa
LI2 Liikuntaa yhdessä ja erikseen
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
LI3 Virkisty liikunnasta, aerobickurssi
LI4 Wanhat tanssit
LI5 Kuntoliikunta, palloilukurssi
KOULUKOHTAISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
LI6 Laskettelu- ja retkeilykurssi
LI7 Uusien lajien kurssi (ajoitus 3. vuosi)
LI8 Abiturientin kuntokurssi
LI9 Kuntosalikurssi (ajoitus 2.-3. vuosi)
SOVELTAVA KURSSI
LI10 Diplomikurssi (ajoitus 3. vuosi)
29
TERVEYSTIETO
PAKOLLINEN KURSSI
TE1 Terveys
VALTAKUNNALLISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
TE2 Terveys ja sairaus nuoren arjessa
TE3 Terveys ja tutkimus
KOULUKOHTAINEN SYVENTÄVÄ KURSSI
TE4 Tavoitteena terveystiedon ylioppilaskoe
OPINTO-OHJAUS
PAKOLLINEN KURSSI
OP1 Koulutus, työ ja tulevaisuus
SYVENTÄVÄ KURSSI
OP2 Opiskelu, työelämä ja ammatinvalinta
.
TIETOTEKNIIKKA
Kaikki kurssit ovat syventäviä koulukohtaisia kursseja. Kurssien suoritusjärjestys on vapaa. Kurssit arvostellaan suoritusmerkinnällä.
AT1 Tietokone työvälineenä
AT2 Ohjelmoinnin peruskurssi
LUKION URHEILULINJA
Opiskelija, joka tavoitteellisesti valmentautuu jossakin tunnetussa urheilulajissa, voi anoa mahdollisuutta lukea osan valmennukseen
käyttämästään ajasta lukion soveltaviksi kursseiksi. Opiskelija voi näin suorittaa enintään seitsemän kurssia.
Valmennukseksi lasketaan piirin- tai suomenmestaruustasoinen urheiluharrastus. Urheilijalla tulee olla oma lajilisenssi sekä valmentaja,
joka vastaa nuoren harjoittelusta. Valmentaja ja nuori yhdessä säännöllisesti raportoivat valmennuksesta lukiolle.
Lukion kurssiksi laskettavan urheiluvalmentautumisen tulee tapahtua lukujärjestyksessä sille varattuna aikana (yleensä aamun
ensimmäiset lukujärjestystunnit palkilla 1 tai palkilla 2).
Kunkin urheilukurssin suorittamisen aikana valmennuksesta on pidettävä pöytäkirjaa, josta käy ilmi valmennuksen aika ja aihe. Valmiita
pöytäkirjapohjia voi printata lukion www-sivulta kohdasta lomakkeet. Yksilö- ja ryhmävalmennukselle on omat pöytäkirjapohjansa.
Normaaleja seuraharjoituksia ei lasketa tässä tarkoitetuksi valmentautumiseksi. Lähtökohtana on, että tällä järjestelyllä mahdollistetaan
nuoren harjoitteleminen kahdesti päivässä.
Lukio ei vastaa valmennuksen kustannuksista. Valmentautumiskurssit eivät korvaa lukion pakollisia liikunnan kursseja. Valmentautumisen
kurssit ovat koulukohtaisia soveltavia kursseja.
Urheilulinjalle haetaan yhteishaussa. Hakukoodi on Loimaan lukion yleinen hakukoodi 0563 ja linjan lisäkoodi 800.
Varsinaista pääsykoetta ei ole. Linjalle hakeneiden tulee toimittaa lukiolle valmennustaan ja urheilullisia tavoitteitaan koskevat tiedot,
esimerkiksi tiedot valmennuksen järjestelyistä, viikko-ohjelmasta ja lajikohtaisesta menestyksestä.
Tiedot toimitetaan Olympiakomitean asiaa varten laatimalla lomakkeella. Lukio lähettää linjalle yhteishaussa hakeneille postitse tarvittavat
lomakkeet ja ohjeet niiden täyttämisestä.
VALM1-7 Oma lajivalmentautuminen 1-7
30
ILMAISUTAITO
Ilmaisutaidon kursseja järjestetään yksi vuosittain, eli lukioaikanaan opiskelija voi suorittaa yhteensä kolme ilmaisutaidon kurssia. Kurssit
arvioidaan suoritusmerkinnällä.
Kursseilla pyritään luontevaan esiintymiseen eri tilanteissa ja parannetaan esiintymisvalmiuksia. Pyritään kehittämään arviointikykyä,
etsitään omia voimavaroja ja tutustutaan eleiden kieleen. Tavoitteena on opiskelijan ilmaisutaidon monipuolinen kehittyminen
henkilökohtaisen tavoitteiden asettelun ja oman opintosuunnitelman kautta. Kursseilla suunnitellaan ja toteutetaan erilaisia näytelmiä ja
muita produktioita mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä Loimaan Teatterin kanssa.
ILM1-3 Ilmaisutaito 1-3
TEKSTIILITYÖ
Tekstiilityön kurssit ovat koulukohtaisia soveltavia kursseja. Kurssit arvostellaan suoritusmerkinnällä. Halutessaan opiskelija saa myös
numeroarvioinnin.
TS1 Alaosan vaatteen ompelukurssi
TS2 Yläosan vaatteen ompelukurssi
TS3 Diplomikurssi
OPPILASKUNTATOIMINTA
Lukion opiskelija, joka on osallistunut oppituntien ulkopuolella merkittävästi oppilaskuntatoimintaan tai on ollut oppituntien ulkopuolella
mukana koulun juhlien, teemapäivien tai tapahtumien valmistelussa, voi anomuksesta saada yhdestä tai kahdesta
oppilaskuntatoimintakurssista merkinnän päättöarvosteluun. Anomus on perusteltava. Suoritusmerkintä. Oppilaskuntatoimintakurssit ovat
soveltavia koulukohtaisia kursseja.
OK1 Oppilaskuntatoiminta 1
OK2 Oppilaskuntatoiminta 2
OK3 Oppilaskuntatoiminta 3
LIIKENNEKASVATUS
Auton ajokortin suorittaminen oikeuttaa liikennekasvatuskurssin hyväksi lukemiseen osaksi lukio-opintoja
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
Lukion opiskelija, joka on osallistunut oppituntien ulkopuolella merkittävästi lukion kansainvälisiin projekteihin, voi anomuksesta saada
yhdestä tai kahdesta kansainvälisen toiminnan kurssista merkinnän päättöarvosteluun. Anomus on perusteltava. Suoritusmerkintä.
Kansainvälisen toiminnan kurssit ovat soveltavia koulukohtaisia kursseja.
KV1 Kansainvälinen toiminta 1
KV2 Kansainvälinen toiminta 2
31
15. KURSSEILLA KÄYTETTÄVÄT OPPIKIRJAT 2015 - 2016
Lista kursseilla käytettävistä oppikirjoista löytyy Loimaan lukion kotisivulta kohdasta ”Oppikirjat ja materiaalit”. Tieto kullakin kurssilla
käytettävästä oppikirjasta tai muusta materiaalista löytyy myös Wilmasta kohdasta ”Opetussuunnitelma” ja valitsemalla oppiaineen ja
kurssin.
16. LOIMAAN LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
TAVOITTEET
Järjestyssääntöjen tarkoituksena on luoda kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö sekä taata koulun
tavoitteiden saavuttaminen. Koulun yhtenä tavoitteena on hyvien tapojen opettaminen ja edistäminen.
YLEISTÄ
Loimaan lukion järjestyssäännöt koskevat koulun aluetta, kouluaikaa ja koulunkäyntiin välittömästi liittyviä tilaisuuksia ja
matkoja. Koulun aluetta ovat koulun rakennukset, liikuntahalli ja niiden pihamaat sekä kaikki paikat, joissa kulloinkin pidetään
oppitunteja tai järjestetään muuta koulutyöhön liittyvää toimintaa. Koulunkäyntiin välittömästi liittyväksi tilaisuudeksi katsotaan
koulun järjestämä tilaisuus koulun alueen ulkopuolella kouluaikana sekä koulun, oppilaskunnan tai koulun kerhon järjestämä
tilaisuus koulussa kouluajan ulkopuolella.
PÄIVITTÄINEN TYÖSKENTELY
1. Kaikissa koulun tiloissa tulee noudattaa siisteyttä ja järjestystä. Kouluyhteisön jäsenten tulee käyttäytyä toisiaan kohtaan
asiallisesti ja oikeudenmukaisesti. Oppitunneilla ja työtiloissa on säilytettävä hyvä työrauha.
2. Oppitunnit alkavat täsmällisesti työjärjestyksen mukaisesti, ellei toisin ilmoiteta. Opettaja ilmoittaa oppitunnin päättyneen.
3. Opiskelijalla tulee olla tarvittavat opiskeluvälineet mukana oppitunneilla, kokeissa ja muissa koulun tapahtumissa.
4. Hyvien tapojen mukaisesti ulkovaatteet riisutaan ennen luokkaan menoa. Luokassa ei pidetä lakkia tai pipoa.
5. Oppitunneilla opiskelijan tulee keskittyä vain tunnin aiheen opiskeluun. Opiskeluun keskittymistä haittaavat esimerkiksi
matkaviestinten käyttö, syöminen, juominen, muiden oppiaineiden tehtävien tekeminen tai muun asiaan kuulumattoman
kirjallisuuden lukeminen.
6. Kulkuvälineet on säilytettävä niille varatuilla paikoilla. Koulualueella ajettaessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.
7. Koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Vahingonteosta on välittömästi ilmoitettava. Tekijä on korvausvelvollinen
tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttamastaan vahingosta.
8. Poissaolosta on ilmoitettava kouluun mahdollisimman pian ja poissaolon syy on selvitettävä. Yli kahden päivän poissaoloihin
antaa luvan rehtori, lyhyenpiin ryhmänohjaaja.
9. Ruokalaan ei mennä ulkovaatteet päällä eikä lakki päässä. Ruokajonossa jokainen odottaa vuoroaan. Ruokalassa
käyttäydytään hyvien tapojen mukaisesti ja huolehditaan siisteydestä. Ruokailuvälineet viedään niille kuuluvaan paikkaan ja
tuoli nostetaan paikoilleen.
10. Tupakkatuotteiden käyttö, päihteiden käyttö ja hallussapito sekä päihteiden vaikutuksen alaisena esiintyminen on kielletty
koulun alueella sekä kaikissa koulunkäyntiin liittyvissä tilaisuuksissa. Samoin teräaseiden yms. hallussapito on kielletty.
11. Kaikkien koulun tietokoneiden käytössä tulee noudattaa tietokoneiden käytöstä kulloinkin voimassa olevia ohjeita ja
sääntöjä, jotka ovat aina nähtävillä atk-luokissa ja oppilastietokoneiden luona.
12. Opiskelijoilla on lupa poistua koulun alueelta välitunneilla ja vapaatunneilla. Vapaatunnit eivät ole kouluaikaa, jolloin
opiskelija liikkuu koulualueen ulkopuolella omalla vastuullaan.
KOULUN ULKOPUOLINEN TOIMINTA
Koulun tiloissa tapahtuvassa toiminnassa tulee noudattaa koulun järjestyssääntöjä. Järjestävä yhteisö vastaa järjestyksestä
omassa tilaisuudessaan, siellä mahdollisesti aiheutetuista vahingoista sekä ovien ja ikkunoiden lukitsemisesta.
JÄRJETYSSÄÄNTÖJEN RIKKOMINEN
Järjestyssääntöjen rikkomuksista rangaistaan lain ja asetusten määräämin toimenpitein.
MUUT MÄÄRÄYKSET
Niissä asioissa, joita ei järjestyssäännöissä erikseen mainita noudatetaan lakia, -asetusta ja muita annettuja määräyksiä sekä
hyviä tapoja.
32
17. OMAN AJANKÄYTÖN SUUNNITELMA
MA
TI
KE
TO
PE
8.00
1
2
3
1
2
9.00
1
2
3
1
2
10.00
2
3
1
3
3
11.00
4
5
6
4
5
12.00
4
5
6
4
5
13.00
6
6
4
5
6
14.00
7
8
9
7
7
15.00
7
8
9
7
16.00
16.30
17.00
17.30
18.00
18.30
19.00
19.30
20.00
20.30
21.00
21.30
22.00
UNI
33
LA
SU
MA
TI
KE
TO
PE
8.00
1
2
3
1
2
9.00
1
2
3
1
2
10.00
2
3
1
3
3
11.00
4
5
6
4
5
12.00
4
5
6
4
5
13.00
6
6
4
5
6
14.00
7
8
9
7
7
15.00
7
8
9
7
16.00
16.30
17.00
17.30
18.00
18.30
19.00
19.30
20.00
20.30
21.00
21.30
22.00
UNI
34
LA
SU
Poissaoloselvitykset
Pvm
tunnit
OPISKELIJAN NIMI: _____________________________________
Poissaolon syy
Huoltajan allekirjoitus
alle 18-vuotiaalta
1
(malli)
14.8. 6 kpl sairaus
Merkitse ne aineet, joiden
oppitunneilta olit pois
2
3
4
5
6
7
MA MA
BI
RU RU PS
EN EN
HI
KE
8
Äiti Lukiolaisenvanhempi
(malli)
perheen ulkomaanmatka
22.10. 8 kpl (poissaolo anottu
Isä Lukiolaisenvanhempi
etukäteen)
35
KE
SA
LI
LI
Poissaoloselvitykset
Pvm
tunnit
OPISKELIJAN NIMI: _____________________________________
Poissaolon syy
Huoltajan allekirjoitus
alle 18-vuotiaalta
1
(malli)
14.8. 6 kpl sairaus
Merkitse ne aineet, joiden
oppitunneilta olit pois
2
3
4
5
6
7
MA MA
BI
RU RU PS
EN EN
HI
KE
8
Äiti Lukiolaisenvanhempi
(malli)
perheen ulkomaanmatka
22.10. 8 kpl (poissaolo anottu
Isä Lukiolaisenvanhempi
etukäteen)
36
KE
SA
LI
LI